diff options
Diffstat (limited to '41494-0.txt')
| -rw-r--r-- | 41494-0.txt | 4666 |
1 files changed, 4666 insertions, 0 deletions
diff --git a/41494-0.txt b/41494-0.txt new file mode 100644 index 0000000..3c5f9fc --- /dev/null +++ b/41494-0.txt @@ -0,0 +1,4666 @@ +*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 41494 *** + +AIKAKAUSIEN VAIHTEESSA + +Historiallisia kertomuksia + +Kirj. + +KYÖSTI WILKUNA + + + + + + +WSOY, Porvoo, 1910. + + + +SISÄLLYS. + + Uuden ajan kynnyksellä. + Murrosajan mies. + Aamun miehiä. + Luopioita. + Tilipäivän iltana. + Viimeinen side. + + + + +UUDEN AJAN KYNNYKSELLÄ. + +Kuvaus Turusta 1500-luvun alussa. + + +-- Vielä ylemmäs tuuleen, hei-hei! sillä lailla! Jumalan ystävät jäävät +jälelle ja jos tätä tuulenpuuskaa kestää, niin kohta meillä ei ole +hätääkään. + +Tuuli vinkui köysissä, pitkä peräsimenvarsi natisi ja korkealle +kaartuvan keulan nipukassa olevan Pyhän Christoferin puisen veistokuvan +kasvoille pärskyi vaahtoa vastaan vyöryvien aaltojen harjoilta. +Ylhäällä märskorilla oli tähystämässä itse laivuri, nuori Hannu +Kimalainen, joka enovainajansa lesken, Gertrud Karvataskun, laivalla +purjehti Danzigista takaisin Turkuun. Kun kaupungin saksalaiset +porvarit, joiden käsissä tähän aikaan ulkomainen kauppa melkein +yksinomaan oli, katselivat nurjamielisesti niitä suomalaisia, jotka +harjottivat vielä omilla aluksillaan kauppaa, ei Hannu Kimalainen ollut +huolinut liittyä heidän laivueihinsa, vaan lähtenyt heinäkuun alussa +yksinään uhkarohkealle retkelle Itämeren taa. Hän oli onnellisesti +päässyt perille, myynyt voilastinsa sekä ostanut tilalle suolaa, +humaloita, saksalaista olutta ja Alamaiden kankaita. Paluumatkakin oli +käynyt onnellisesti, kunnes tunti pari sitten heidän lähestyessään +Rymättylän eteläistä päätä tuli Själön saarten suojasta näkyviin kaksi +epäilyttävää alusta, jotka heti kaikin voimin alkoivat pyrkiä kohti. +Kimalainen miehineen huomasi heti niiden olevan joko vitaliveljeksiä, +noita »Jumalan ystäviä ja kaikkien vihollisia», tai yhtähyvin +tanskalaisia merisissejä, joita keväästä saakka oli näillä vesillä +liikkunut, huolimatta siitä että rauhanneuvottelut Svante Sturen ja +Hannu kuninkaan välillä olivat parasta aikaa käynnissä. Tuuli kävi +länsi-luoteelta ja he olivat purjehtineet siihen saakka hyvällä +laitasella, mutta kun nuo kaikesta päättäen vihollismieliset laivat +ilmestyivät tavalliselle kulkuväylälle, käänsi Kimalainen vastatuuleen +luoviakseen Rymättylän pohjoispäähän ja sieltä myötätuulta laskeakseen +Turkuun. + +Karvataskun alus oli aikoinaan vartavasten rakennettu kestämään +kilpailussa merirosvojen kanssa. Se oli hätyyttäjiään sirotekoisempi ja +heti vastaselle jouduttaessa näyttäysivät sen edut. Kun suunta otettiin +niin ylös tuuleen kuin suinkin sieti, alkoivat kömpelötekoisemmat +vihollisalukset huomattavasti jäädä. Tuuli oli täällä saaristossa +kuitenkin puuskittaista ja yhtäkkiä Kimalainen, joka korkealta +asemaltaan jännittyneenä tarkkasi vihollislaivojen liikkeitä, havahtui +siitä, että purjeet hänen allaan alkoivat lepattaa. + +-- Hoi, Eerikki, nukutko sinä, peijakkaan körri? -- huusi hän korkeassa +peräkeulassa seisovalle vanhalle merikarhulle, joka peräsintä hoiti, -- +laske alemmas tuuleen eläkä kuhnaile! + +-- Juurihan minä pääsin ylemmäs kääntämästä ja nyt siinä jo että: +»laske alemmas!» -- murisi perämies, joka hänkin oli kiintynyt +takaa-ajajia tähystämään. + +-- Etkö sinä, sen kuhnio, näe, että purje elää ja välimatka taas +lyhenee! -- huusi Kimalainen kärsimättömästi. + +Peräsintanko natisi taas ja purjeet täyttyivät uudelleen. Päivä ei +ollut vielä puolessakaan kun he pääsivät Rymättylän pohjoispäähän. +Kaapparit seurasivat vielä itsepintaisesti perässä, vaikka heidän +täytyikin jo huomata takaa-ajonsa turhaksi. Kun nyt Kimalaisen laiva +kääntyi oikealle ja lähti myötätuuleen viilettämään Naantalia kohti, +katosivat ne kokonaan näkyvistä. + +-- Niistä ei nyt enää ole vaaraa, kun sinä, Eerikki, vain osaat tämän +väylän karit välttää, -- huusi Kimalainen hyvillä mielin +perämiehelleen, joka ylenkatseellisesti sylkäisten vakuutti vaikka +tynnyrin parasta Lyypekin olutta juotuaan kulettavansa laivan siitä +paikasta eheänä Turkuun. + +Hannu jäi edelleen märskorille saadakseen ensimäisenä nähdä +kotikaupunkinsa, josta hän oli ollut ainoastaan kolmisen viikkoa +poissa, mutta jonne hän ikävöitsi aivankuin ei olisi sitä vuosikausiin +nähnyt. Hän oh pitkän solakka kaksikymmenvuotias ja oli hän melkein +lapsuudestaan saakka elänyt enovainajansa perheessä, sillä isä, joka +oli ollut piispa Maunu Särkilahden palveluksessa, oli kaatunut +venäläissodan aikana Viipurin puolustuksessa ja äiti oli seurannut +häntä hautaan vuosi sen jälkeen. Eno, jolla oli vain yksi tytär, Hannua +kahta vuotta nuorempi Kirsti, oli tahtonut kasvattaa hänestä +kauppaliikkeensä jatkajan ja siinä tarkotuksessa oli hän jo varhain +saanut seurata enoaan Saksan ja Tukholman matkoilla. Kuollessaan kaksi +vuotta takaperin oli eno ilmottanut toivonsa olevan, että Hannu ja +Kirsti liittyisivät yhteen. Heitä olikin jo pienestä alkaen katsottu +kuin luonnostaan yhteen kuuluviksi ja siltä kannalta he olivat itsekin +tottuneet asian ottamaan. Mutta varsinaisen rakkaudentunteen oli Hannu +huomannut vasta viime talvena itsessään heräävän. Kirstiä oli alkanut +lähennellä erään saksalaisen poika, suunnilleen Hannun ikäinen Arent +van Asken, ja sikäli kuin Kirsti osotti tälle suopeuttaan, esiintyi hän +kylmäkiskoisesti Hannua kohtaan. Tämä oli ikäänkuin avannut Hannun +silmät näkemään, kuinka kaunis Kirsti oikeastaan olikaan ja mitä +kaikkia hyviä ominaisuuksia hänen suloiseen olemukseensa kuului. Ja +mitä enemmän Kirsti tuntui hänestä etääntyvän, sitä viehättävämmäksi +tyttö kävi Hannun silmissä. + +Kun merisisseistä ei enää ollut vaaraa, palasi Kirstin kuva taas Hannun +mieleen. Suloisen tuskallisesti ailahti hänen rinnassaan ja +hetkittäisin saattoi hänestä tuntua, että se on Kirsti, joka +näkymättömin sitein vetää Turkua kohti häntä ja hänen mukanaan koko +laivaa. Hän veti voimakkaasti itseensä meren ja suolan tuoksua ja antoi +katseensa liitää lehtevästä rannikkosaaresta toiseen. Märskori huojui +määrämittaisesti, tuuli suhisi purjeissa ja pani hulmuamaan hänen +pitkän vaalean tukkansa. Pyhä Christofer keulassa nousi ja laski +aivankuin se olisi ääneti kumarrellut joillekin näkymättömille +olennoille aaltojen harjoilla. + +Laiva liukui Ruis- ja Hirvisalon väliseen salmeen ja hetken kuluttua +kuului märskorilta Hannun iloinen huuto: + +-- Hei, miehet, ollaan jo kotikynnyksellä: linna näkyy! + +Kohta näkyivät alas kannellekin linnan harmaat muurit, jotka jykeinä ja +suorasärmäisinä kuvastuivat kuulakkaa taivasta vasten. Tultiin +linnanselälle, jossa hiljainen aallokko keinutti muutamia ankkuroituja +sota-aluksia. Lähempänä Korpolaisvuorta oli taas ankkurissa joukko +hansalaisten laivoja, jotka pyöreine kylkineen ja korkeine keuloineen +muistuttivat jättiläissimpukoita. Tornin huipulta kuului torventörähdys +ja kun laiva liukui linnan eteläiselle sivustalle, ilmestyi +ulkovallille linnan alivouti, joka tiedusteli mitä merelle kuului ja +oliko vihollislaivoja näkynyt. Hannu, joka yhä viipyi märskorilla, +huusi hänelle vastaan ja ilmotti seikkailustaan saaristossa. + +Oli sunnuntai, ja tavallinen vilkas hyörinä satamassa ja joen +molemmilla rannoilla oli tauonnut. Tuulimyllyt Kakolanvuorella, +Puolalanmäellä ja Vartiavuorella seisoivat ja niiden harmaat siivet +ojentelivat taivasta kohti. Linnan ulkovarustuksella lojui +päivänpaisteessa muutamia nihtejä ja he huutelivat Hannun laivamiehille +joitakin kompasanoja. Etäämpää Kakolanvuoren juurelta, missä linnan +olkikattoiset tallirakennukset olivat harmaana rykelmänä, kuului +hirnuntaa ja pärskettä, kun huovit juottivat hevosia kaivolla olevasta +suuresta altaasta. Kun laiva oli tullut linnan ja Korpolaisvuoren +väliseen väylään, herpautuivat purjeet aivankuin tuulen valta ei olisi +ulottunut tänne linnotuksen suojaamalle alueelle. Mutta siinä olikin jo +tullitupa rannalla linnan puomin edessä ja sen luo laski laiva +ankkurinsa. Hannu kipusi vikkelästi alas, hyppäsi rannalle ja +ristinmerkin tehden huudahti enemmän iloisesti kuin hartaasti: + +-- Kiitetty olkoon Pyhä Christofer ja Henrik! + +Hän oikoi ja venytteli itseään aivankuin makuulta nousten, palasi +sitten takaisin laivaan ja pujahti korkeassa peräkeulassa olevaan +kajuttaan. Suuresta arkusta veti hän esiin kolme kääröä. Yksi niistä +oli vietävä arkkiteini Paavali Scheelille, jolle danzigilainen kauppias +Hans Chonnert lähetti siinä Hannun mukana kirjeen ynnä lahjoja. +Toisissa oli tuomisia tädille ja Kirstille. Hän avasi Kirstille +kuuluvan käärön ja mielihyvin tarkasteli vielä kerran sen sisältöä. +Siinä oli punaisen silkkiliinan sisällä pienessä korukantisessa +kotelossa kaulahelmet böhmiläisestä lasista sekä hopeasormus, jonka +leveään kantaan oli lehtikiehkuran keskelle kuvattu pyhä neitsyt, lapsi +sylissä. Käärittyään ne taas kokoon sälytti hän tuomisensa kainaloon ja +lähti astelemaan linnasta kaupunkiin johtavaa tietä. Hänen sininen +verkajakkunsa oli kiristetty vyöllä, josta riippui kauppiaille +tavallinen kukkaro sekä vaarallisella meriretkellä tarpeellinen miekka. +Sen huotra kolahteli hänen vasenta saapastaan vasten ja ikäänkuin +kiihotti hänen verevätä elämänhaluaan. Hän vihelteli, otti väliin +juoksuaskelia ja napsautteli vapaan kätensä sormia. »Onkohan Kirsti +kotona, ja saapa nähdä, kuinka hän ottaa minut vastaan?» mietti +hän käydessään ja silmäili kotoista ympäristöä, joka tyynen +sunnuntaitaivaan alla hymyili hänelle tervetuloa. Vasemmalla, Puolalan +ja Aningaistenmäen välisessä notkossa kohosivat tuleentuneiden +ruispeltojen takaa Pyhänhengentalon ja Pyhän Yrjänän hospitaalin +viheriät turvekatot ja »Pietarin pelloilla» olevista haasioista +tuulahti eltaantuneen heinän tuoksu. Oikealla puolen joen takana +tervehtivät häntä Samppalinnan rinteille sijottuneet Katinhännän +tutunomaiset hökkelit, joiden pitkää nurmea kasvavilla katoilla näkyi +»laitumella» pari vuohta. Katinhännän takaa kohosivat Olavinluostarin +harmaat muurit ja ylhäällä Vartiavuorella temmelsi joukko poikasia, +joiden äänekästä iloa häiritsemään kohosi luostarin puolelta +mustapukuinen munkki. + +Tultuaan kapealle ja kaarevalle sillalle, joka Aningaisten puolelta +johti joen yli suoraan kauppatorille, tunsi hän sieramissaan tutun +kalanhajun. Mutta venheet ja jaalat lepäsivät rauhassa pitkin rantoja +ja siellä täällä näkyi vain joku pyhäpukuinen porvari kädet selän +takana käyskelevän rantapuotien välissä. Kapealla torilla, jonka läpi +sillalta raatihuoneelle saakka ulottui kahtena pitkänä rivinä pieniä +kivipuoteja, pyrähteli varpusparvia kaikenlaisten jätteiden ja töryn +kimpussa. + +Heti torille tultuaan kääntyi Hannu vasemmalle ja lähti kulkemaan +kapeata Jokikatua, jonka varrella asui lähekkäin sulloutuneena joukko +varakkaampaa porvaristoa. Vastapäätä Pyhän Annan alttarille kuuluvaa +kivitaloa pisti päätynsä kadulle Gertrud Karvataskun puinen tupa, joka +oli rakennettu jykevätekoisen harmaakivikellarin päälle. Paitse +kadunpuoleista asuin- ja vierastupaa kuului siihen myöskin etehisen +erottama keittiötupa. + +Ahtaalla pihamaalla tonki kuminan juuria hankokaulainen sika ja lähellä +sitä kuukkaili muutamia kanoja. Sisällä asuintuvassa ei Hannu tavannut +ketään. Molemmat kadulle päin olevat, pienet päärmäakkunat olivat auki +ja toisen kynnyksellä makasi päivän raukaisema kissa. Se raotti +silmiään vain silloin, kun varpusparvi sattui kadulle laskeutumaan. +Keittiössä oli vanha ja puolikuuro palvelijatar, jolta Hannu kuuli +tätinsä ja Kirstin menneen päivämessuun. + +Jätettyään tuomiset kotiin ja riisuttuaan miekan vyöltään lähti Hannu +uudelleen ulos. Oltuaan viikon päivät tuulessa ja aaltojen +keinuteltavana tunsi hän täällä mantereen tyynessä ja lämpimässä +ilmassa itsensä kuin huumautuneeksi. Hiljaista katua edetessään tunsi +hän korvissaan vielä tuulen suhinaa ja hiekkainen katu ikäänkuin huojui +hänen allaan. »Kun kulen kirkkoa kohti, voi Kirsti yhtäkkiä tulla +vastaani», ajatteli hän ehtiessään Jokikadun päähän. Siitä kääntyi hän +oikealle ja lähti hiljakseen kulkemaan kadun keskitse juoksevan puron +vartta, joka johti Mätäjärven ja Kupittaan lähteiden vesiä Aurajokeen. + +Täällä alkoi kaupungin arvokkain osa, jonka useimmat talot olivat +kivestä ja kuuluivat tuomiokirkolle. Vasemmalla oli Pyhän Ursulan kilta +ja sen rinnalla suuri kivinen _Domus clericorum_, jonne piispa +Maunu Särkilahti oli järjestänyt yhteisen refektoorion eli ruokasalin +kaupungissa oleville papeille. Mentyään Pikkusiltaa myöten puron yli +tuli hän Kirkkokadun päähän ja pysähtyi hetkiseksi tuomiokirkon +viileään porttiholviin. Väkeä palaili yksitellen kirkosta, josta kuului +hiljainen urkujen humina. Tätiä ja Kirstiä ei näkynyt ja hän pistäysi +itsekin kirkkoon. Varsinainen päivämessu oli jo päättynyt, mutta +kirkossa liikkui yhtämittaa hartaudenharjottajia ja sivukappeleista +kuului yksityisten sielumessujen hyminää. Hannu kastoi kätensä +vihkivesiastiaan, pisti hopearahan uhritukkiin ja läheni kirkon perällä +pääkuorin vieressä olevaa Pyhän Henrikin kuoria, jonka sisäänkäytävän +päällä oli avonainen kaappi, missä näkyi Henrik piispa murhaajaansa +polkien. Hän kiitti tuota Turun ja koko Suomen suojeluspyhimystä +onnellisesta matkastaan ja luki hartaasti kolme Ave Mariaa. Takaisin +tullessaan pysähtyi hän hetkeksi Pyhän Laurentiuksen kappelin eteen ja +vaipui katselemaan sen seinällä olevaa vanhaa lapsuudenystäväänsä, +neitsyt Mariaa. Sinisillä silmillään katsoi se suoraan häneen ja +hymyili ja sen kullattu kruunu sekä hopeinen mantteli kimmelsivät +kynttiläin valosta. Se samoinkuin pääkuorin sisäänkäytävän päällä +riippuva suuri krusifiksi, n.s. triumfiristi, olivat lapsena +vaikuttaneet häneen erikoisen valtavasti ja painuneet iäksi hänen +mieleensä. + +Silmiään siristäen astui hän hämärästä kirkosta päivänpaisteiselle +kirkkopihalle. Hän kiersi koillispuolelle, jossa kirkon ja +ympärysmuurin välillä oli laajin ala ja josta hän kuuli yksitoikkoisen +saarnaavan äänen. Siellä oli kirkon seinustalla yksinkertainen +saarnastuoli, josta usein sunnuntaisin joku pappi tai munkki saarnasi +suomeksi kirkkopihassa olevalle kansanjoukolle. Saarnastuolissa oli +Hannun hyvä tuttu lapsuuden ajoilta, dominikaaniveli Laurentius, jolla +oli leveä ja omituisesti vasemmalle kääntynyt nenä. »Katsos telkkää!» +hymähti Hannu ja hänen mieleensä muistuivat sanat: + + »Isä Telkkä, + etkös pelkkä; + kiirastuleen + sielus tulee?» + +Joku poikaviikari oli kerran ristinyt hänet omituisen nenänsä takia +telkäksi ja sepustanut sitten tuon värssyn, jonka Hannukin oli monesti +huutanut kadulla liikkuvalle isä Laurentiukselle, saadakseen sitten +solien ja »kräntien» kautta henkensä edestä pakoon juosta. Mutta kerran +oli isä Laurentius saanut hänet kiinni Vartiavuoren rinteellä, vienyt +hänet väkisin luostariin ja rangaistukseksi opettanut hänelle aakkoset. +Sen jälkeen heistä oli tullut hyvät ystävät. + +Hannu nyökäytti päätään entiselle opettajalleen ja istahti muutamalle +nurmettuneelle hautakummulle. Miehiä ja naisia istui nurmikolla tai +käyskeli hautojen välissä. Toiset juttelivat hiljaa keskenään ja vain +harvat näyttivät seuraavan munkin yksitoikkoista esitystä. Muurissa +olevan kapitulirakennuksen avonaisessa ikkunassa näkyi jonkun +hengellisen isän sileä ja pyöreä pää, joka nyrkkeihin nojautuen silmät +puoli ummessa tarkasteli allansa olevaa väkijoukkoa. Jollei pää +kärpästen hätyyttäessä olisi tavan takaa liikauttanut itseään, olisi +sitä saattanut pitää muurinkoloon sovitettuna seinäkoristuksena. + +-- Jumala on myöskin pelikaanin vertainen, -- jutteli isä Laurentius +unettavalla äänellä, -- pelikaanin, joka ravitsee poikasiaan omalla +verellään ja tekee heidät sillä eläviksi sen jälkeen kuin he ovat +tulleet käärmeeltä surmatuiksi. Niin on myöskin Jumala tehnyt meille, +kun paratiisin käärme oli meidät surmannut, sillä sen jälkeen teki hän +meidät eläviksi kalliilla verellään. + +Pyhittyään hikeä kaljulta otsaltaan jatkoi hän: + +-- Jumala on myöskin salamanterin vertainen, salamanterin, joka asuu +tulessa. On vuoria, jotka palavat alituisessa tulessa, jota kenkään ei +voi sammuttaa. Sellaisessa asuu salamanteri ja kukaan ei voi sinne +tulla. Mutta se, joka tahtoo vangita tämän eläimen, virittää toisen +tulen kauas palavasta vuoresta, ja kun eläin näkee sen tulen, pakenee +se ulos vuoresta ja rientää siihen toiseen tuleen, ja tulee niin +vangituksi. Niin oli myöskin Kristus tulessa, se tahtoo sanoa taivaan +valtakunnassa, taivaallisen isänsä helmassa, eikä kenkään voinut tulla +hänen luoksensa. Mutta neitsyt Maria sytytti täällä maan päällä toisen +tulen, se on palavan rakkautensa, joka hänellä oli sydämessänsä Jumalaa +kohtaan. Kun nyt Herramme huomasi tämän tulen, karkasi hän ulos isänsä +sylistä neitsyt Marian puhtaaseen ruumiiseen, ja niin tuli hän +vangituksi. + +Kun yhä harvemmat näyttivät seuraavan dominikaanin saarnaa, vaikeni +tämä ja lausui hetken kuluttua ääntään korottaen: + +-- Olipa kerran... + +Hän pysähtyi ja tarkasteli väkijoukkoa viekkaasti, jolloin hänen +nenänsä näytti entistä enemmän kääntyvän vasemmalle. + +-- Olipa kerran ritari, jonka piti matkustaa vieraalle maalle, ja hän +jätti nuoren ja ihanan vaimonsa anoppinsa huostaan. + +Huomatessaan että kuulijakunta höristi korviaan, lausui isä Laurentius +enemmän hyväntuulisesti kuin katkerasti: + +-- Kyllä te nyt minua kuuntelisitte, mutta tällä kertaa se saa loppua +siihen, -- jonka jälkeen hän kapusi saarnastuolista alas ja lähti +vikkelästi tiehensä. + +Hannun kirkas mieliala oli saarnan aikana käynyt pilveen, sillä +etäämpänä muurin vierustalla oli hän nuorenväen joukossa huomannut +Kirstin Arent van Askenin seurassa. Viimemainittu, jolla oli kallis +Flanderin-verkainen puku, oli huomannut ensiksi Hannun ja nähtävästi +laskenut hänestä jonkun kokkapuheen, koskapa toiset ympärillä olijat +nauraen katsahtivat häneen. Kirsti oli myöskin nauranut, mutta kun +hänen katseensa oli sattunut vastakkain Hannun kanssa, oli hän +punastuen luonut silmänsä alas. Sen jälkeen oli Hannu istunut +alakuloisena ja heinänkortta pureskellen tuiottanut eteensä. Kun hän +viimein nousi, olivat niin munkki kuin suurin osa kuulijoitakin jo +poistuneet. Hengellisen isän pää kapitulirakennuksen ikkunasta oli +kadonnut, siellä ja täällä hautojen välissä käyskeli pyhäpäivän +joutilaisuudessa joku vanhempi porvari ja ylhäällä kirkonkatolla +räpsähtelivät naakkojen siivet. + +Hitaasti asteli Hannu ulos kirkkotarhasta. Tultuaan Pikkusillalle tunsi +hän äkkiä vastenmielisyyttä mennä kotiin ja hän lähti ilman päämäärää +käyskelemään puron vartta ylöspäin pitkin Piispan- ja Hämeenkatuja. Hän +aikoi sitä tietä kulkea aina Kupittaalle saakka, mutta tultuaan +tuomiorovastinpellolle näki hän lähteiden luona olevan nuorta väkeä +karkeloimassa. Silloin kääntyi hän oikealle ja lähti kiipeämään ylös +Gertrudinmäen itäistä jyrkännettä. Hänen allaan oikeallapuolen oli +Mätäjärven lampi pesulauttoineen sekä pieniä kaali- ja humalamaita. +Mutta kun hän pääsi mäen päälle, aukeni hänen eteensä vastenmielinen +näky. Mäen länsipäästä, joka oli kukkulan korkein kohta ja jota +nimitettiin Hirsipuumäeksi, irvisti häntä vastaan teilirattaaseen +asetettu pääkallo sekä turvonnut ruumis mädäntyneine kaulansijoineen. +Ne olivat keväällä mestatun murhapolttajan jätteitä ja mereltä tuleva +tuulenhenki toi Hannua kohti inhottavan hajun. Hän laskeusi saman tien +takaisin, kiersi mäen eteläistä juurta myöten Uudenmaantielle, joka +heti Hirsipuumäen alla olevan Pyhän Gertrudin majatalon ohi kulki +kaupunkiin ja yhtyi Karjakatuun. + +Kun hän seisoi majatalon edustalla ja hajamielisesti katseli +ovenpielessä olevaa Pyhän Gertrudin puista veistokuvaa, joka piti +oikeassa kädessään palmunlehteä ja vasemmassa pienoiskirkkoa, havahtui +hän siitä että hänen takanaan kuului kavionkapsetta. Kun hän kääntyi, +ennätti ratsastaja kohdalle ja lausui Hannuun vilkaistuaan miehekkäällä +äänellä: + +-- Kas, nuori Kimalainen, Jumalan rauha! Milloin olet matkalta palannut +ja onko sinulla mitään tuomisia minulle? + +Hannu tervehti nöyrästi muhkeata pappispukuista ratsastajaa, jonka hän +tunsi arkkiteini Scheeliksi ja joka arvatenkin palasi piispan luota +Kuusistosta. + +-- Hyvä on, hyvä on, -- nyökäytteli tuo komea prelaatti, kun Hannu +kertoi hänelle matkastaan ja Chonnertin terveisistä. + +-- Olen iltamessuun saakka kotona ja sitä ennen voit tuoda minulle +Chonnertin lähetyksen. + +Hän nyökäytti päätään ja pani hevosen liikkeelle. Kohta pysäytti hän +sen kuitenkin uudelleen ja kääntyi perässä tulevan Hannun puoleen. + +-- Uskaltaisitko tehdä tänä kesänä vielä toisen retken Danzigiin? -- +kysyi hän. + +-- Miksi ei, jos se olisi tarpeellista, -- vastasi Hannu. + +-- Aittani täyttyvät jyvistä ja voi alkaa vanheta. Ne olisi saatava +ajoissa myydyksi. Mutta siitähän saamme lähemmin keskustella enosi +lesken kanssa. + +Pölyä tupruttaen lähti hän ratsastamaan kaupunkiin, mutta Hannu alkoi +miettiä, että hän lähteekin uudelleen merelle. »En ole tietävinänikään +Kirstistä ja lähden heti kun lasti on purettu ja uusi saatu tilalle», +ajatteli hän. Katkeruudella muisti hän, ettei Kirsti ollut +kirkkotarhassa tullut häntä tervetulleeksi toivottamaan ja hän vakuutti +itselleen: »Menen heti taivuttamaan tätiä arkkiteinin tuumaan.» + +Kun hän tuli kotiin, kohtasi hän ensimäiseksi juuri Kirstin, joka +seisoi portaalla ja viskeli suurimoita kanoille. + +-- Tervetuloa kotiin, Hannu! -- sanoi Kirsti väkinäisen reippaasti. + +»Hänellä on uusi puku ja se on tietysti Askenin tähden», ajatteli Hannu +ja tahtoen olla välinpitämätön kysyi hän: + +-- Onko täti kotona? + +Kirsti myönsi ja pitempään sananvaihtoon pyrkimättä pyörähti Hannu +tupaan. + +-- No, siinäkö sinä vihdoinkin olet, -- huudahti täti iloisesti, -- +terve tulemaasi ja kiitos Pyhälle Henrikille että tervennä palaat. Käy +pöytään nyt, me olemme syöneet jo, kun sinua ei kuulunut. + +Hän mennä lennätti jo keittiötupaan, josta kuului hänen äänekäs +puheensa vähäkuuloiselle Vapulle. Kohta palasi hän takaisin kantaen +suurella tinavadilla paistettua haukea ja täysinäistä oluttuoppia. Hän +oli muhkea ja täyteläinen leski, vähän yli neljänkymmenen, ja hänen +mustissa silmissään välähteli vielä nuorekasta eloisuutta. Hannun +syödessä istui hän vastapäätä, katsoi häntä lempeästi ja jutteli: + +-- Niin sinä olet päivettynytkin ja aivan kuin vuosikaupalla +miehistynyt. Ja kunnialla palasit retkeltä. Minä olenkin joka ilta +ennen Mariansoittoa käynyt kirkossa rukoilemassa Pyhää Henrikkiä sinun +puolestasi. + +-- Entäs Kirsti, onko hänkin rukoillut minun puolestani? -- pääsi +Hannulta. + +-- Kirsti, niin, hän on sellainen lapsi vielä eikä ymmärrä toisesta +huolehtia, -- vastasi äiti vältellen ja jatkoi hetken päästä toisesta +kohti: + +-- Aamulla minä jo tiesin, että tänään sinä tulet kotiin, sillä yöllä +näin sellaista unta. Pietari vainaja oli olevinaan vielä elossa ja minä +odotin häntä Lyypekistä palaavaksi. Kun laiva laski rantaan, hyökkäsin +minä kannelle ja Pietaria syliksi, mutta silloin huomaankin, että sehän +oletkin sinä, Hannu, ja että Pietarihan ei enää ole elossakaan. + +Hannua alkoi vaivata tädin ystävällisyys ja hän tyhjensi oluttuopin +pohjaan. + +-- Tahdotko lisää olutta? -- ehätti täti sen huomatessaan, -- tietysti +sinä tahdot, minä menen hakemaan. + +Kun hän palasi ja asetti täyden kannun Hannun eteen, istui hän taas +entiselle paikalleen ja alkoi jutella kuinka hyvin kauppa oli sillä +aikaa luistanut ja kuinka koko entinen suolavarasto oli jo loppuun +myyty. Viimeiset oli vaihetettu näädän nahkoihin eräälle Oulunsuun +kauppiaalle ja ne taas oli myyty hyvästä hinnasta muutamalle Lyypekin +kestille. + +-- Saksalaiset ovat meille kateissaan, mutta kyllä me niitä vastaan +keino keksitään, -- lopetti hän merkitsevästi. + +Samassa tuli Kirsti sisälle. Hän oli kokonaan äitinsä vastakohta, +hentovartaloinen, vaaleaverinen tyttö, jolla oli siniset, somasti vinot +silmät. + +-- Oletko sinä jo veljeäsi tervehtinyt? -- kysyi äiti kuin +pikkulapselta. + +»Veljeäsi!» toisti Hannu mielessään ja tunsi että hänen on mahdoton +antaa tuomisiaan, ainakaan nyt. + +-- Kuulehan, Kirsti, saat nyt mennä Runsalan nuorten kanssa joelle +soutelemaan, mutta elkää linnalle saakka menkö, -- sanoi äiti, ja Hannu +ajatteli: »Vai niin!» + +-- Sinä olet nyt kahdenkymmenen vuotias, Hannu, -- alotti täti, kun +Kirsti oli mennyt. Mutta Hannu, joka oli lopettanut jo syönnin, +keskeytti hänet sanoen: + +-- Minun on nyt oitis mentävä arkkiteinin luo viemään Danzigin +terveiset, sillä hän vartoo minua. + +Vastausta odottamatta otti hän Scheelille kuuluvan käärön ja lähti +ulos. Tädin avuton katse herätti hänessä sääliä ja ristiriitaisin +tuntein jätti hän huoneen. Arkkiteinin luota tultuaan viivytteli hän +kaupungilla hyvän aikaa senkin jälkeen kun Mariansoitto oli kaikunut +tuomiokirkosta. Sitten kävi hän suoraa levolle. + + * * * * * + +Maanantaiaamuna varhain, kohta kun tuomiokirkosta oli soitettu +aamumessuun ja luostarinkellot Vartiavuoren takaa siihen vastanneet, +alkoi pienessä pääkaupungissa viikon levoton hyörinä. Kilkkavin kelloin +astelivat porvarien lehmät ahtaita katuja ja kokoontuivat eri tahoilta +Karjakadulle häviten sitä myöten laidunmailleen. Vuohia kiipeili jo +pienempäin talojen heinävillä katoilla, joilla kaste vielä kimalteli, +ja siltaa pitkin kulkea tömisti köyhempiä porvareita viikatteet ja +haravat olalla elomailleen Aningaisten puolelle. Joella alkoi liikkua +veneitä ja ranta-aittojen edessä vinkuivat laivojen väkipyörät. +Torilla, kaduilla ja joen rannoilla avattiin pieniä puoteja ja niiden +alas lasketuille luukuille ilmestyi kangaspakkoja, nahkatavaroita, +mausteita ja tinaisia talouskaluja. Taverneissa tyhjentelivät yötä +myöten saapuneet maalaiset oluttuoppeja Pyhän Henrikin ja neitsyt +Marian kunniaksi, ja siellä missä kaloja ja muita vatsantarpeiksi +aiottuja tavaroita liikuteltiin, puikkelehti väkijoukossa säkki +kainalossa keruulle lähtenyt dominikaaniveli, sormien hartaasti +rukousnauhaansa ja heitellen tuimia katseita samoilla asioilla +liikkuvaan risaiseen teiniparkaan. Eri tahoilta kuului pajoista ja +työhuoneista heleätä vasaran kilkettä ja ilmassa tuntui, varsinkin +torin ja sillan seutuvilla, tuoreen heinän, lehmien, kalan ja +nahkatavarain yhtynyt tuoksu. Tuulimyllyt jyräsivät ja longahtelivat +hiljakseen aamunhengessä, Korpolaisvuoren juurella narisi savimylly ja +linnansalmen yli laskeusi kitisten nostosilta, jota pitkin suuret +heinävankkurit lähtivät jyrisemään. + +Aamu-aikaisesta oli Hannukin ollut liikkeessä. Laiva oli hinattu +tullituvan luota Karvataskun suuren ranta-aitan eteen, jonne lastia +alettiin tyhjentää. Täti ja Kirsti hoitivat vuorotellen laskupuotia ja +perheen jäsenet tapasivat toisensa kunnollisesti vasta illalla. +Arkkiteini oli päivällä tavannut Gertrud-emännän ja puhunut hänelle +asiastaan, mutta tämä ei ollut suostunut laivaansa vuokraamaan ja +kaikista vähimmän laskemaan kasvattipoikaansa uudelle retkelle, +ennenkuin rauha Tanskan kanssa olisi päätetty. Kun Hannu ei tässä +asiassa kyennyt sen paremmin tätiinsä vaikuttamaan, katkaisi hän +keskustelun lyhyeen ja siirtyi yölevolle. + +Hannu alkoi tädin katseista ja erikoisesta ystävällisyydestä aavistaa +jotakin ja vaistomaisesti vältteli hän kahdenkesken joutumista. Mutta +kun laivan purkaminen torstaina iltapäivällä oli päättynyt ja Hannu +tuli kotiin, joutui hän tädin kanssa kahdenkesken asuintupaan. Täti toi +hänelle olutkannun ja kehotti lepäämään loppuosan päivästä. Kirsti oli +laskupuodissa ja täti istui Hannua vastapäätä kutoen sukkaa. Toinen +pienistä peräakkunoista oli työnnetty auki ja ulkoa kuului laitumelta +palaavien lehmien ammuntaa. Etäällä jyrähteli ukkonen. + +-- Saksalaiset ovat hyvin kiukussaan siitä sinun Danzigin matkastasi, +-- alotti täti. + +-- Mitä se heille kuuluu? -- tokasi Hannu ja tuiotti itsepintaisesti +tinakannun korvaan. + +-- Tietääpäs sen, nehän tahtoisivat kaiken suuremman kaupan omaan +haltuunsa. + +Tädin sukkapuikot kilahtelivat ja hetken päästä alotti hän vähän +lähempää. + +-- On se sentään ikävää elää näin alituisessa riidassa saksalaisten +kanssa. Kyllä sopu somempi olisi, kun kerran saman kaupungin asukkaita +ollaan. + +-- Mutta minkäpä sille tekee, kun ne joka paikassa, raadissa jos +muuallakin, tuppaavat suuna päänä määräilemään, senkin pippurisaksat! +-- sanoi nyt Hannu. + +-- Voisivathan suomalaisetkin olla sävyisämpiä heitä kohtaan eikä joka +jutussa kiusaa tehdä, ja... + +Täti mietti ja jatkoi tuokion kuluttua varovasti: + +-- ... ja ennen kaikkea sopisi ryhtyä lähempiin tekemisiin heidän +kanssaan silloin kun tilaisuutta vain ilmestyy. + +-- Minkälaista tilaisuutta? -- auttoi nyt Hannu tätiä luovimisessa. + +-- No, vaikkapa naimiskaupan tilaisuus. + +-- Onko tätiä kosinut joku saksalainen? -- autteli edelleen Hannu, joka +koetti nyt ottaa asiaa leikin kannalta, niin rauhattomaksi kuin hän +itsensä tunsikin. + +-- Hyvänen aika, kuka tässä nyt minusta puhuu, vanhasta ihmisestä, -- +oli täti kiivastuvinaan, mutta huomasi sanoneensa sellaistakin mikä ei +asiaan sopinut ja alkoi peruutella: + +-- Vaikka kertakos sitä nyt neljänkymmenen iässä naimisiin mennään, +mutta minäkö tässä nyt saksalaisille itseäni kaupittelemaan, pyh! + +-- No mutta täytyyhän sitä jonkun uhrata itsensä, jos mieli naimisten +kautta rakentaa sovintoa pippuriporvarein kanssa. + +-- Eihän sen silti mitään uhraamista tarvitse olla, jos menee naimisiin +varakkaan ja kunniallisen saksalaisen kanssa. Varmasti ei Pietari +vainajallakaan olisi mitään sitä vastaan, vaikka näkisikin esimerkiksi +Kirstin ja nuoren Askenin naimisissa. + +Nyt se oli melkein kuin sanottu ja täti hengähti helpotuksesta. Syntyi +lyhyt äänettömyys. + +-- Isä Asken on minulta noin kautta rantain tiedustellut Kirstiä +pojalleen, -- ilmotti täti. + +-- Miksei hän heti suoraan tiedustellut laivaa ja laskupuotia? -- +lausui Hannu katkerasti, joi oluen pohjaan ja löi kannun tavallista +lujemmin pöytään. + +Täti katsahti häneen levottomasti ja varustausi siirtymään asian +toiseen puoleen. + +-- Kyllähän minä tiedän, että Pietari vainaja toivoi sinusta ja +Kirstistä parin tulevan, ja kyllä se tietysti minullekin aivan yhtä +mieluista olisi, mutta... + +Hän pysähtyi ja mietti hetkisen, jatkaen sitten: + +-- Mutta minä olen tullut huomaamaan, että Kirstistä ei ole sinulle +vaimoksi. Sinä tarvitset lujemman ja kokeneemman ihmisen kumppaniksesi. + +Ikäänkuin välttääkseen sitä myrkyllistä vastausta, joka tuntui Hannun +kielellä pyörivän, sieppasi täti tyhjän olutkannun ja riensi toiseen +tupaan. Hetkisen kuluttua huusi hän porstuasta: + +-- Hannu, tulisit auttamaan minua, että saamme kellarista olutta. +Entinen on lopussa ja Vappu on juuri navetassa. + +Yhdessä laskeusivat he etehisen perältä alas suureen kellarin, johtavia +portaita. Täti kulki edellä kynttilä kädessä. Oluttynnyrien luo +pysähtyessään virkkoi hän kuin jostakin mieleenjohtumasta: + +-- Minunpa pitää, kun kerran olemme paikalla, ilmaista sinulle eräs +asia. + +Hän meni kellarin perälle, antoi kynttilän Hannulle ja irrotti seinästä +neliskulmaisen kiven. Sen takaa veti hän esiin pyökkipuisen lujasti +raudotetun lippaan. + +-- Täällä säilytti Pietari vainaja liikoja rahoja, -- sanoi hän ja +avasi kannen. + +Siellä oli Eerikki pommerilaisen aikuisia pieniä brakteaatteja, jotka +kiiluivat kuin hopeanapit, Turussa ja Tukholmassa lyötyjä, Kaarlo +Knuutinpojan ja Sturein vaakunoilla varustettuja aurtuoita eli +äyrityisiä, muutamia Englannin noobeleita sekä kokonainen kasa rahaksi +lyömättömiä hopeatankoja. + +-- Kun sinä olet ainoa miehenpuoli ja ikäänkuin isäntä talossa, niin +pitäähän sinun toki tietää talon asiat, -- puhui täti hiukan hämillään +työntäessään lipasta kätköön. + +Hannu tunsi olonsa yhä tukalammaksi ja kun he tulivat ylös ja täti meni +keittiötupaan, pujahti hän ulos. Häntä halutti jotenkin tyhjentää +itseään ja ärtyisesti sormiaan naksutellen lähti hän kulkemaan +Jokikatua torille päin. Kadun päässä kohtasi hän Kirstin, joka yksinään +kulki kotiinpäin. Hannu pysähtyi hänen eteensä ja kasvinsisarukset +silmäilivät ääneti toisiaan. Hannun katseessa oli jotakin ilkeää ja +Kirstin kasvoille levisi heleä puna. »Kuinka hän onkaan kaunis», +ajatteli Hannu, mutta itseään ärsyttäen virkkoi hän: + +-- Pidätkö sinä Kirsti minusta yhtään? + +-- Mitä sinä sellaista kysyt? -- vastasi Kirsti hätääntyneenä. + +-- Niin vain, että kun Askenin naivat meidän laivan ja kun sinä seuraat +siinä kaupassa mukana, niin puhuisit jonkun hyvän sanan minun +puolestani, että minä saisin edelleenkin laivaa kulettaa. + +Kirsti suuttui ja sai vedet silmiinsä. -- Hävytön! -- sanoi hän ja +yritti matkaansa jatkamaan. + +Mutta Hannu sulki häneltä tien levittäen molemmat kätensä. + +-- Etkö mene siitä, senkin ilkimys! -- tiuskui Kirsti ja nosti pienen +kätensä lyödäkseen. Hannulle muistui mieleen, kuinka hän ennen usein +oli samalla tavoin Kirstiä kiusannut estäen häntä ovesta menemästä ja +kuinka Kirsti oli aina samalla tavoin kohottanut kättään ja uhannut +häntä. Kuta enemmän Kirsti oli suuttunut, sitä kauniimmalta oli hän +näyttänyt ja Hannulle oli aina lopuksi tullut halu kaapata hänet +syliinsä. + +-- Entä jos minä rupeankin sinulle isäpuoleksi ja naitankin vain laivan +Askeneille enkä sinua annakaan? -- jatkoi hän. + +Kirsti purskahti itkuun ja nojasi kasvonsa seinää vasten. Hannun +valtasi äkkiä sääli ja katumus ja kokonaan toisella äänellä lausui hän, +laskien kätensä Kirstin olkapäälle: + +-- Kirsti, ethän suutu minulle, ethän? + +Mutta Kirsti riuhtasi itsensä irti ja lähti itkien juoksemaan kotiin. +Hannu seisoi hetken puolipimeällä ahtaalla kadulla ja katsoi hänen +jälkeensä. Sekavin tuntein lähti hän sitten kulkemaan torin halki. +Raatihuoneen eteen tultuaan seisoi hän vähän aikaa kahden vaiheella ja +lähti sitten kulkemaan Raastuvankatua alas luostarikortteliin. +»Menenkin Saunalaan ja, auta armias, jos joku saksalainen minua riitaan +härsyttää!» päätteli hän itsekseen. + +Siinä missä Raastuvankatu, tehtyään ensin jyrkän mutkan vasemmalle, +päättyi luostarille johtavaan Yläkatuun, oli oikeanpuoleisessa kulmassa +Pyhän Nikolauksen kiitän kivinen talo. Kaupungin suomalaiset sanoivat +taloa tavallisesti Saunalaksi, sen yhteydessä kun oli suuri kivinen +sauna kaupunkilaisten niinkuin matkustavaistenkin tarpeeksi. +Kiltan avara, holvikattoinen oluttupa oli porvarien mieluinen +kokoontumispaikka. Siellä juteltiin kauppa-asioista ja valtiollisista +tapauksista noina levottomina unionin aikoina. Mutta yhtä usein syntyi +myöskin suomalaisten ja saksalaisten porvarien kesken kiihkeä +sananvaihto, johtaen solvauksiin ja tappeluihin, joista sitten +raastuvanoikeudessa syntyi loppumattomia selkkauksia ja uusien riitojen +aiheita. + +Hannun sisälle astuessa istui parin honkapuisen pöydän ääressä joukko +iäkkäämpiä porvareita. Toisessa tunsi hän saksalaiset Grotten, van +Harvenin ja Witten, toisen ympärillä istui suomalaisia: kauppias Mikael +Lappalainen, tynnyrintekijä Niilo Murainen ja Pietari Veranleikkaaja, +jonka nimi ilmaisi hänen ammattinsa. Kaikki kolme olivat he +kunnianarvoisia raadin jäseniä ja keskustelivat sovinnollisesti +saksalaisten kanssa. Hannu katsahti kyräten viimemainittujen pöytään, +mutta kun hän ei tuntenut ilmassa mitään käryä, otti hän siivosti +paikan toisten suomalaisten parissa ja pyysi kannun olutta. + +-- Mikä hänen nimensä nyt taas olikaan? -- kysyi Murainen Witteltä, +joka vasta oli ollut Tukholmassa käymässä. + +-- Otto Rud, ja kuuluu olevan tunnettu kovaksi mieheksi. + +-- Taitaapa olla koko paholainen miehekseen. Eikö liene sama, joka +viime kesänä kiskoi pakkoveroja Ahvenassa ja hävitti Porvoon? Silloin +meillä turkulaisilla on syy pelätä pahinta, jollei rauhaa hetimiten +saada aikaan. + +-- Siitä tuskin tämän sulan aikana tulee mitään, -- lausui Witte. -- +Kertoivat valtionhoitajan tahallaan pitkittävän sotaa ehtiäkseen +usuttaa lyypekkiläiset tanskalaisten niskaan. Mutta siitä ei tule +mitään, sen verran kuin minä lyypekkiläisiä tunnen, -- lopetti hän +itsetietoisesti. + +Sisään oli tullut pari uutta vierasta ja heistä toinen kertoi juuri +tavanneensa erään kökarilaisen kalastajan, joka aamulla oli +Korponvirrassa nähnyt ankkurissa suuren laivaston. Kaikki katsahtivat +toisiinsa ja Murainen virkkoi: + +-- Kunhan ei ölantilainen, Rudko se nyt hänen nimensä olikaan, olisi +siellä vaaniskelemassa. Lieköhän linnalaisilla siitä tietoa? + +-- On kyllä, -- ilmotti uutisen kertoja, -- ja kyllä he aina jokisuun +vartioivat. + +-- Kovat on ajat, -- huoahti Murainen, -- tuskin on venäläisestä +viimeinkin rauhaan päästy, niin silloin alkaa juutilainen entistä +pahemmin kimppuun käydä. Jos tätä menoa jatkuu, niin ei tässä kohta +porvareillakaan ole muuta neuvoa kuin mennä takamaille kalastelemaan ja +kaskea polttamaan. + +-- Minusta olisi parasta että tanskalaisen annettaisiin +vastaan häristelemättä kruunu pitää, kun omat miehet, minkä tämä +Svante-herrakin, eivät kerta pysty valtakunnalle rauhaa hankkimaan, -- +sanoi Lappalainen ja tyhjensi vihaisesti olutkannunsa. + +-- Tiesi häntä, olisiko sekään parempi, -- väitti Murainen vastaan. -- +Muistetaanpas vain, mitä vanhat ihmiset ennen juttelivat pommerilaisen +ja Hannu Kröpelinin ajoista. Suo siellä, vetelä täällä. Parasta +kaikista kun olisi oma kuningas ja sellainen, joka kykenisi pitämään +oikeata isännyyttä valtakunnassa, ettei jokainen piispa ja linnanhaltia +tuppautuisi vallasta riitelemään. + +-- Huonot on ajat, huonot ja levottomat ja herra ties milloin tässä saa +tanskalaiselle viimeisenkin leipäkannikkansa luovuttaa, -- lopetti +Murainen, joi oluensa loppuun ja varustausi lähtemään. + +Häntä seurasivat vähitellen toisetkin vanhemmat miehet. Heidän +sijalleen tuli nuorempaa väkeä, keskustelu kävi äänekkäämmäksi ja +ilmassa alkoi tuntua riidankäryä. Saksalaisten pöytään oli ilmestynyt +myöskin Arent van Asken. Hän oli hakenut esille kiltan vanhan +hopeamaljan ja sitä kohottaen huusi hän: + +-- Vanhan Lyypekin malja, pojat! + +Kannu lähti kiertämään ympäri pöydän. + +-- Olutta, tavernari, -- huusi Hannu, -- mutta oikeaa turkulaista eikä +mitään Lyypekin solkkua! + +Kun suomalaiset olivat saaneet tinatuoppinsa täyteen, kohotti Hannu +omaansa ja huusi: + +-- Pyhän Henrikin ja Turun malja! + +-- Was deiwel, piha Heinrich, was ist's? -- rähähti muuan humalainen +hansalaiskesti. + +-- Se on olevinaan heidän suojeluspyhimyksensä, jota he rukoilevat aina +kun saavat saksalaisilta selkäänsä, -- selitti Arent ja kaikki +saksalaiset remahtivat nauramaan. + + »Pippurista, pippurista, + pippurista silmät + on hansankestillä, + nenä inkivääristä + ja sydän kalmusjuurta», + +alkoi heti sen jälkeen humalainen ääni suomalaisten pöydässä renkuttaa +ja viimeisiä säkeitä hoilasi koko pöytäseura. + +-- Mutta tiedättekö, pojat, miksi hansan pippurivänneillä on sydän +kalmusjuurta? -- kysyi laulunalkaja. + +-- Minä tiedän, -- huusi Hannu, -- minun mukanani lähetti Chonnert +meidän arkkiteinille kalmusjuurta ja antoi minullekin aikamoisen palan, +kehuen sitä hyväksi kohmelonlääkkeeksi. Siitä minä päättelen, että +saksalaiset... + +-- Ovat aina kohmelossa, -- keskeytti toinen, -- ja tarvitsevat +kalmussydämen. Mutta inkiväärinenä, selittäkääpäs se, pojat! + +-- Mite sine haastat, perkkele? -- huusi muuan saksalainen. + +-- Entä mite sine maistat, teiveli, Liipekin pippuriako? + +Läiskis! Suomalainen sai olutkannun vasten silmiään ja paikalla oli +tappelu käynnissä. Tuopit sinkoilivat ilmassa ja pöydät ja lavitsat +kaatuivat kolisten kumoon. Hannu karkasi ensimäisenä saksalaisten +keskelle ja tarttui kurkusta tummaveristä ja liukasliikkeistä Askenia. +Tavernari koetti ärjyen ja jalkaa polkien hillitä tappelua, mutta kun +hänen äänensä hukkui meteliin, ryhtyi hän, vikkelästi tappelijain +välissä puikkelehtien, pelastamaan tinakannujaan, jotka hän keräsi +tynnyrien taakse huoneen perälle. Pari kertaa yritti hän lähenemään +sivuseinässä palavia kynttilöitä sammuttaakseen ne, mutta kun hänet +kummallakin kertaa jotenkin rajusti työnnettiin syrjään, istahti hän +tiskin taa tynnyrin nenään, katseli pää kallellaan tappelun menoa ja +puheli läähättäen. + +-- Tapelkaa nyt sen paholaiset, niin, niin, iskekää vaikka pääkallot +mäsäksi toisiltanne, niin vähemmän nahkanne syhyy toisella kertaa. He, +he, mäikyttäkää vain kuin ryssää ja juutilaista, kyllä seinät kestävät! + +Suomalaisia oli vähemmän ja he joutuivat alakynteen. Heti kun Hannu oli +käynyt käsiksi Arentiin, oli hän saanut kimppuunsa kaksi muuta +saksalaista. Ahtaalle puserrettuna ei hän voinut käyttää nyrkkejään ja +vastustajansa nujersivat hänet pylvään ja kaatuneen pöydän väliin. +Hänen pitkää tukkaansa kiskottiin ja nyrkiniskuja sateli hänelle vasten +kasvoja. + +Mutta tällöin saapui suomalaisille apua. Sisään työntyi kolme rotevaa +tynnyrintekijän sälliä, ukko Muraisen väkeä, ja yhtä monta linnasta +seikkailuille lähtenyttä, puolijuopunutta nihtiä. Hurjasti iskivät he +saksalaisiin takaapäin ja nämä joutuivat nyt kerrassaan ahdinkoon. +Piestyinä ja reveltyinä pujahtelivat he toinen toisensa jälestä ulos +pimeälle kadulle. + +-- Hoi, tavernari, olutta voittajille! -- huusi yksi nihdeistä pyyhkien +hihaansa nenästä valuvaa verta. + +-- Vai vielä olutta teille, senkin juutilaiset! Ei tippaakaan muuta +kuin menkää koreasti matkaanne! -- ärjyi tavernan vastaan. + +-- Kuulkaas tätä pippurisaksaa! Lyödäänpäs, pojat, pohja oluttynnyristä +ja työnnetään se pää edellä sinne likoamaan, niin oppii tekemään +pilkkaa aika miehistä. + +Nihti läheni uhkaavana tavernaria ja tämä näki parhaaksi täyttää +tuopit. + +-- Mutta kyllä tämän kaiken korvata saatte, jos maassa vielä lakia +ja oikeutta on, -- murisi hän ja meni akkunan luo muka ulos +tirkistelläkseen. + +-- Siellä ne vartoovat ja kyllä maarin siellä selkäänne lämmitetään, +senkin könsikät, -- puhui hän kuin itsekseen. + +-- Hoi pojat, mennään ja puhdistetaan katu! -- ja huutaen ja meluten +syöksyivät suomalaiset ulos. + +Vikkelästi seurasi tavernari viimeisen kintereillä ja paukkuen +lentelivät takasalvat paikoilleen. Sitten sulki hän ikkunaluukut ja +ryhtyi sisäoven kautta saapuneen vaimonsa kanssa siivoamaan huonetta ja +korjaamaan taistelun jälkiä. + +Pimeillä kujasilla vastustajiaan etsiväin suomalaisten huudot etenivät +ja vähitellen palasi rauha Saunalan ympäristöön. + + * * * * * + +Hannu kuuli ympäriltään huutoa ja ähellystä. Hän oli likistettynä +ahtaaseen loukkoon, hänen ylleen oli kumartuneena kuumasti hengittäviä +kasvoja turvonneine poskineen ja vihasta kiiluvine silmineen. Toisten +pään yli heristi Arent hänelle nyrkkiään eikä hän voinut itseään +liikauttaakaan. Ulkoa työntyi sisään loppumaton jono nihtejä ja heidän +huutonsa kävi yhä vahvemmaksi. Mutta huudon ja melun läpi kuului +riuhtovien miesjoukkojen takaa yhtäkkiä Kirstin ääni. Se kirkui +hätäisesti ja vihlovasti. Hannu riuhtasihe irti päästäkseen ja heräsi +samassa. + +Hän kavahti istualleen ja hieroi silmiään käsittämättä aluksi missä hän +oli. Hänen ympärillään oli pilkkoisen pimeä. Kostea lämmin ja +saunanhaju palauttivat vähitellen hänen mieleensä, että hän oli illalla +kiltan talolta tultuaan ja turvonneita kasvojaan kaivolla valeltuaan +pistäytynyt saunaan ja paneutunut vaate päällä penkille makaamaan. +Mutta jatkuiko unennäkö vieläkin, sillä ulkoa kuului meteli ja pauhina +ja sen keskeltä naisäänen vihlovaa kirkumista? Hän syöksyi pihalle. + +Tyrmistyneenä pysähtyi hän kaivon luo. Vieressä oleva Runsalan talo +paloi ja Karvataskun piha oli valoisa kuin päivällä. Mutta mahtavia +tuliloimoja näkyi joka taholta, punaten raskaan ukonpilven, joka lepäsi +kaupungin yllä kuin verinen peite. Portti Karvataskun pihalle oli +murrettu säpäleiksi ja sen ohi näki Hannu pitkin Jokikatua juoksevan +puolialastomia miehiä ja mielipuolisesti kirkuvia naisia lapsi sylissä. +Ihan portin vieressä näytti liikkumattomana makaavan puolialaston mies, +jonka paljaita jalkoja tulenloimo valaisi. Ilman täytti erilaisista +äänistä syntynyt kamala pauhina. Kuului hurjia huutoja, karkeasti +karjuvia miesääniä ja kimeitä, vihlovia naisääniä. Jossakin lähistöllä +riehui ja rapisteli kanalauma kuin ulospääsyä etsien ja sitä säesti +viiltävä sianvingunta. Runsalan palavassa navetassa ammuivat lehmät +epätoivoisesti ja siihen yhtyivät hullaantuneina myöskin naapuritalojen +elukat. Säännöttömästi soiden kumahtelivat kellot tuomiokirkon +tornissa, linnassa päin jymähtelivät bombardat ja kartaunit, ja kaiken +tämän sekavan metelin ja pauhinan läpi kajahtelivat eri tahoilta +pitkät, kumeat torventoitotukset. + +Kaivon luo pysähtyessään täytti Hannun yksi ainoa tunne: että viimeinen +päivä kaikessa kaameudessaan oli tullut. Kauhu jäykisti hänen jäseniään +eikä hän tuntenut kykenevänsä mihinkään ryhtymään. Mutta Kirstin ääni +kuului taas tuvasta, hätääntyneenä ja epätoivoisena. Hän vavahti ja +syöksyi portaille. Keittiötuvan ovesta tunkeusi savua ja etehisen +lattialla oli hän kompastua johonkin pehmeään. Siinä makasi vanha Vappu +verisenä ja tukka hajallaan. Ovi asuintupaan oli selkosen selällään ja +sieltä aukeni hänen eteensä seuraava näky: lähellä ovea, selin +etehiseen, seisoi rautaryntäinen ja kypäripäinen mies, oikeassa +kädessään loimottava tuohus ja vasemmassa kiiltävä pertuska. +Peränurkassa olevan leveän perhesängyn uutimet oli revitty siekaleiksi, +patja kiskaistu lattialle ja poikittain sen päällä makasi Gertrud-täti, +kaulassaan ammottava pertuskan haava. Molemmat suuret kirstut oli +murrettu auki ja sisällys syydetty lattialle. Toisen ääressä oli +polvillaan samoin kypäripäinen mies, joka viskeli levitetylle liinalle +hopeaesineitä. Kolmas kypäripää, kookas, punapartainen ja eläimellisen +näköinen mies tapaili nauraen ja toruen Kirstiä, joka tukka hajallaan, +silmät kauhusta jäykistyneinä ja yllään ainoastaan ohut palttinapaita, +laajan pöydän takana vältteli ahdistajaansa. Tuohusta pitelevä mies +nauroi ja huuteli toverilleen raakoja kehotussanoja. Arkun luona +polvillaan askarteleva mies katsahti olkapäänsä yli ja huusi hänkin +jonkun hoputussanan. Puheesta huomasi Hannu heidät tanskalaisiksi. + +Yritettyään vuoroin kummankin pöydänpään ympäri päästä Kirstiin +käsiksi, hyökkäsi punapartainen äkkiä pöydän yli. Kirsti kumartui +silloin pöydän alle ja livahti sitä tietä etupuolelle, mutta kompastui +punaparran pertuskaan, joka virui lattialla. Samassa oli ahdistajakin +pöydän etupuolella, kaappasi Kirstin syliinsä ja istui läähättäen +lavitsalle. Vanki riuhtoi itseään ja hänen hennon ruumiinsa +pingottuneet piirteet näkyivät selvästi ohuen paidan läpi. + +-- Hannu, Hannu! -- kirkaisi Kirsti samassa, nähdessään etehisessä +savun keskellä kasvinveljensä. + +Tuohuksenpitäjä yritti kääntymään oveen päin, mutta samalla iski Hannu +puukkonsa hänen kaulaansa kypärin ja rintahaarniskan väliin ja +tuohuksineen pertuskoineen kaatui mies raskaasti rymähtäen lattiaan. +Arkun luona oleva mies kavahti seisoalleen ja toinen heitti sylistään +Kirstin, joka vierähti äitinsä viereen patjalle. Mutta Hannulla oli jo +kädessään kaatuneen pertuska, jolla hän rajusti survaisi arkun luona +olevaa juutilaista kurkkuun, niin että tämä koristen nujertui seinän ja +uunin väliseen loukkoon. Toinen sai juuri miekkansa tupesta, kun Hannu +iski pertuskan kappaleiksi hänen kypäriään vasten. Täräyksestä +huumautuneena vaipui mies polvilleen ja pudotti miekkansa. Hannu +tempasi sen käteensä, löi ja pisti sillä sokean vimman vallassa +punapartaista, joka ohkuen kaatui taapäin, niin että kypäri rämähti +lavitsan reunaan. Samassa sammui tuohus. + +-- Kirsti, Kirsti, missä sinä olet? -- läähätti Hannu. + +Lattialta kuului Kirstin valitus ja voihkina. Keittiötuvan puolelta +tunkeutunut savu täytti jo huoneen yläosan. Se laskeusi yhä alemmas ja +kävi jo sietämättömäksi. + +-- Tule, rientäkäämme, muutoin palamme tänne! -- hätäili Hannu ja +hapuili eteensä. Hän nosti Kirstin vasemmalle käsivarrelleen ja +tanskalaisen raskas, verinen miekka oikeassa hyökkäsi hän savun läpi +ulos pihalle. + +Hän laski Kirstin hetkeksi maahan saadakseen ilmaa keuhkoihinsa. Hän +oli toiminut aivan vaistomaisesti ja koneellisesti eikä hän vieläkään +käsittänyt mitä tämä kaikki merkitsi. Mutta harkitsemisiin ei ollut +aikaa, sillä savu ja liekit alkoivat ahtaalla pihamaalla käydä +sietämättömiksi. Runsalasta oli tuli tarttunut jo Karvataskunkin +ulkohuoneisiin ja navetassa riuhtoivat ja möyrysivät lehmät hermoja +huumaavasti. + +Ainoa pelastuksen tie oli portti. Hannu nosti uudelleen käsivarrelleen +Kirstin, joka puoli tajutonna nojasi hänen olkapäälleen ja kietoi +hennot, paljaat käsivartensa hänen kaulaansa. Hän vavahteli ja värisi, +ja hänen hiuksensa hivelivät Hannun kasvoja. Ja Hannusta tuntui +yhtäkkiä pahalta, että hän koskaan oli voinut olla katkera Kirstille. + +-- Kuule, Kirsti, Pyhän Henrikin nimessä minä pelastan sinut, -- +sopotti hän Kirstin korvaan, tarttui miekkaan ja juoksi kadulle. +Torille päin ei ollut yrittämistäkään. Siellä vilisi tulen ja savun +keskellä kypäripäisiä miehiä. Pertuskat, hilporit ja sotakirveet +välähtelivät, kuului vihlovia hätähuutoja, raakaa karjuntaa ja +pelottavaa ryskettä aivankuin kokonaisia rakennuksia olisi sortunut +maahan. Vastapäätä oleva Pyhän Annan prebendatalo oli pimeä, mutta +portti oli auki murrettu ja sisältä kuului melua ja ovien ryskettä. +Pihalla vilahteli palavia tuohuksia. + +Hannu juoksi taakkoineen purolle päin ja yritti sen vierustaa +jokirantaan, mutta vastassa kiiluivat taas pertuskat ja kypärit ja hän +lähti juoksemaan ylös tuomiokirkolle päin. Pikkusillalle tultuaan +katsahti hän pitkin Kirkkokatua torille päin. Eräästä palavasta talosta +karkasi paitasillaan oleva mies lapsi sylissä kadulle, kiskoen kädestä +vaimoaan, jonka paita oli rinnan kohdalta revitty ja jonka avonaista +tukkaa perässä juokseva juutilainen tavotti kouraansa. He juoksivat +Hannua kohti Pikkusillalle päin. Mutta viereisen talon portista tölmäsi +samalla kadulle kypäriniekka ja survasi pertuskallaan miestä rintaan. +Hän lyyhistyi maahan, kierähti muutaman kerran ympäri ja jäi makaamaan +sylen päähän lapsesta, jonka kimeä parkuna hukkui yleiseen pauhinaan. +Perässä tuleva tanskalainen sai nyt vaimoa tukasta kiinni ja alkoi +raahata häntä porttia kohti. Kun hän lyyhistyi maahan, löi toinen +sotilas häntä pertuskan varrella hartioihin, tarttui sitten käsipuoleen +ja riuhtasi hänet seisoalleen. Yhdessä kiskoivat he sitten vaimon +portista pihalle, josta toiset sotilaat meluten vierittelivät +oluttynnyreitä kadulle. Etäämpänä vauhkotteli ja pyöri kadulla joukko +hullaantuneita lehmiä hännät ilmassa, kytkyen tyngät kaulassa, pärskien +ja mylvähdellen. Pari tanskalaista hääteli niitä torille päin töykkien +pertuskoillaan kylkiin. Ilmassa, joka keskiyön ajasta huolimatta oli +käynyt paahtavan kuumaksi, tuntui veren hajua sekä kitkerää savun ja +palaneen lihan käryä. + +Kun Hannu yritti sillan yli, näki hän edessään kadun päässä joukon +vihollisia, jotka kulman takaa tullen juoksivat siltaa kohti. Hän +heittäysi nopeasti puroon ja piilottausi sillan alle, ja tömisten +karkasi miesjoukko samassa hänen ylitsensä. Kyyröttäessään siellä +tukalassa asennossa ja polvia myöten liejuun vajonneena valtasi Hannun +hetkeksi raukea neuvottomuus ja tylsä välinpitämättömyys. Mutta sitä ei +kestänyt kauan. Kirsti voihkasi hänen sylissään ja hän ryömi sillan +alta esiin. Vihollisia ei näkynyt kirkon puoleisella kadun osalla, +ainoastaan muutamia pakolaisia hiiviskeli siellä kirkkoa kohti. Hannu +lähti taakkoineen juoksemaan samalle suunnalle. Hänellä välähti mieleen +pyrkiä kirkkoon, sillä sitä paikkaa väistäisi varmaankin vihollinen. +Mutta portin edustalle tultuaan kohtasi häntä julma pettymys. Joukko +lähiseudun asukkaita oli ajatellut yhtä hyvää vihollisesta ja etsinyt +turvaa tuomiokirkon muurien sisällä. _Domus clericorum'ista_ oli +sinne paennut joukko pappeja, avanneet kirkonovet ja ryhtyneet yhdessä +toisten pakolaisten kanssa palavasti rukoilemaan pyhimyksiä. Mutta +silloin hyökkäsi joukko tanskalaisia kirkkoon ja säälimätön verilöyly, +hävitys ja temppelin kalleuksien ryöstö alkoi. Verilöylyä jatkui +parasta aikaa kirkkopihassa, kun Hannu yritti portista sisään. Miesten, +naisten ja lasten ruumiita makasi hautakumpujen välissä ja toiset +kierielivät haavottuneina ja surkeasti valittaen. Eräälle hautakivelle +oli kiivennyt iäkäs pappi, jonka paljaat, laihat sääret näkyivät mustan +kauhtanan alta. Hänen kalju päänsä tutisi, hän ojensi kädessään olevaa +ristiä ja huusi särähtelevällä äänellä: »_Aufer immensam, Deus, +aufer iram_.» [Ota pois, Jumal', päältäm' julma vihas.] Eräs +kirkkotarhassa riehuvista tanskalaisista tyrkkäsi hänet keihäänvarrella +alas kiveltä ja toinen halkaisi hänen päänsä hilporinterällä. Kellot +tornissa soivat yhtä mittaa ja tulipalojen synnyttämä tuulenpyörre +riuhtoi torninhuipussa olevaa tuuliviiriä, joka levottomasti +rämähdellen kieppui edestakaisin kuin lentoon pyrkien. + +Kun Hannu pysähtyi kirkonportille, huomasi hänet porttiholvin toisessa +päässä vartijana seisova tanskalainen ja hyökkäsi pertuska ojona häntä +kohti. Hannu kääntyi kiiruusti vasemmalle ja lähti juoksemaan pitkin +muurin vierustaa. Mutta nähdessään vihollisia myöskin edessään +piispantalon ympärillä, pysähtyi hän äkkiä, laski Kirstin maahan ja +hyökkäsi raivostuneena perässään juoksevan tanskalaisen kimppuun. +Tämä hölmistyi vainotun äkillisestä päällekarkauksesta ja ennenkuin hän +ehti tukevata taisteluasentoa ottamaan, oli Hannu lyönyt hänen +pertuskansa sivuun ja survaissut miekkansa hänen nivusiinsa. Ulvahtaen +kyyristyi tanskalainen muurin juurelle ja Hannu nosti Kirstin uudestaan +käsivarrelleen. Mutta minne paeta, sillä piispantalon luona olevat +viholliset olivat jo huomanneet hänet? Napaturun varrella olevat +puutalot paloivat jo ilmitulessa, joten suojelevia pimentoja ei +tälläkään puolen ollut. Piispantalon takaa alkoi maaseutu peltoineen +ja niittyineen ja siellä ammotti palavata kaupunkia vasten +synkkä, läpäisemätön pimeys. Mutta sen helmaan oli Hannun mahdoton +päästä, sillä piispantalolta karkasi häntä kohti karjuen kolme +tanskalaista, jotka sulkivat tien sinne. Vasemmalla kädellä oli ahdas +»Pyhänruumiinkränti», joka johti kirkkotorilta alas jokirantaan. Sen +varrella oli varmaan joku ulkohuone tulessa, sillä kapea kuja oli savua +täynnä. Kirsti kiljaisi ja pusertui lähemmäs Hannua nähdessään +tanskalaisten lähenevän. + +-- Parempi vaikka savuun tukehtua kuin jäädä noiden petojen +raadeltavaksi, -- sanoi Hannu ja hyökkäsi kujaan. + +Hän puristi silmänsä kiinni ja mahdollisimman alas kumartuneena +harppaili hän eteenpäin. + +-- Jeesus Maria, minä tukehdun! -- parkaisi Kirsti. + +Hänen kätensä herpausivat Hannun kaulasta ja hänen ruumiinsa nytkähteli +suonenvetoisesti. Miekka kirposi Hannun kädestä, hänen korvissaan +humisi ja räiski ja ohimot jyskivät kuin haletakseen. Hän tunsi tuossa +tuokiossa vaipuvansa maahan, mutta puristi vielä vaistomaisesti Kirstiä +rintaansa vasten ja ryömi eteenpäin. + +Viime hetkessä pääsi hän ulos savusta ja näki edessään joen, jonka +tyyni vesi kiilsi pikimustana tulipalojen valossa. Joukko pakenevia +kaupunkilaisia juoksi pitkin rantaa parin ylempänä olevan veneen luo, +joita toiset riuhtoivat irti. Sekavin päin ja kirvelevin silmin lähti +Hannukin taakkoineen tavottelemaan veneitä kohti, mutta ennenkun hän +pääsi luo, tunsi hän takaraivossaan ankaran täräyksen. Kaikki musteni +hänen silmissään ja voihkaisten kaatui hän raskaasti maahan. + + * * * * * + +Ölannissa olevan Borgholman linnan haltija, Otto Rud, oli viikon päivät +väijyskellyt laivastoineen Ahvenan ja Turun saaristossa samaan aikaan +kuin Köpenhaminassa hierottiin rauhaa Hannu kuninkaan ja Svante Sturen +välillä. Hänen laivastoonsa kuuluvat kaksi alusta ne olivat edellisenä +sunnuntaina Karvataskun laivaakin ahdistelleet ja sen saaristossa +oleskelusta olivat kalastajat kulettaneet Turkuun erilaisia ja +ristiriitaisia tietoja. Arvatenkin oli Rud saanut tietoonsa urkituksi, +että linnanpuolustusväki oli verrattain vähissä, että kunnollisia +ampuma-aseita ja varsinkin ruutia puuttui ja että linnan päällikkö, +Josef Pietarinpoika, oli poissa, sillä perjantaita vasten yöllä (2 p. +elok. 1509) laski hän laivoineen linnan ohi ylös Aurajokeen ja päästi +hurjat joukkonsa tulella ja miekalla riehumaan keskiyön rauhassa +lepäävään kaupunkiin. + +Viisi vuorokautta viipyivät tanskalaiset kaupungissa jatkaen +hävitystyötään voimattoman linnaväen silmien edessä. Kaikki portit ja +ovet murrettiin, kirstut ja kaapit särettiin ja tyhjennettiin +kalleuksistaan, elukat teurastettiin ja paistettiin suurilla +kokkotulilla, joita oli viritetty torille ja kirkkopihaan ensi yön +tulipaloilta säästyneiden puurakennusten hirsistä. Olut ja viini vuoti +virtanaan ja murhasta säästyneet, vangiksi otetut naiset pakotettiin +ottamaan osaa näihin villeihin orgioihin, joita mässäävät sotilaat +toimeenpanivat heidän kotiensa raunioilla ja omaistensa hautaamattomien +ruumisten äärellä. + +Tiistaina sulloivat kylläisiksi mässänneet viholliset ryöstösaaliin +aluksiinsa ja siirtyivät Uudenmaan rannikolle tuhotöitään jatkamaan. +Pilkkanauruja päästellen purjehtivat he linnan ohi, josta muutamilla +voimattomilla laukauksilla koetettiin heidän matkaansa häiritä. +Seuraavina päivinä alkoi sitten sieltä ja täältä ilmestyä pakolaisia, +jotka arkoina ja kauhistuneina hiiviskelivät savuavilla raunioilla. +Perjantaina tuli kaupunkiin myöskin piispa Johannes muutamien hänen +luoksensa turvaan päässeiden kaniikkien ja arkkiteini Scheelin +seurassa. + +Moneen kauhunnäytelmään, sodan, ruton ja tulipalojen hävityksiin olivat +tuomiokirkon harmaat muurit olleet todistajina ja sulkeneet sisäänsä +pienen, lohdutusta etsivän joukon, jonka tuli ryhtyä tuhkasta uutta +kaupunkia kohottamaan. Jykevänä ja totisena kohotti tuomiokirkko nytkin +korkeata torniaan suitsevien raunioiden keskeltä, mutta surullisen näyn +tarjosi sen sisusta kauhistuneelle piispalle ja hänen seuralleen. Vanha +katedraali, Hemmingin ja Maunu Tavastin hellän huolenpidon esine, oli +tällä kertaa tullut täydellisesti osalliseksi kaupungin kohtalosta. +Että temppelikään ei ollut säästynyt raa'an ja saaliinhimoisen +vihollisen temmellyksiltä, sen näki jo etäämpääkin. Tuomiokirkon komea +ja kallis kuparikatto, joka vasta pari vuosikymmentä oli +auringonsäteitä heiastellut, oli poissa. Kirkkopihassa oli +nuotionjätteitä, likaa ja eläinten sisälmyksiä. Ruumiit ensi yön +verilöylystä oli viskelty kasaan erääseen muurinloukkoon ja peitetty +verisillä lehmänvuodilla. Kirkko tuntui piispasta ja hänen +seuralaisistaan pimeämmältä ja alakuloisemmalta kuin ennen, sillä +poissa olivat kaikki sen kallisarvoiset ja välkkyvät koristukset. +Hävityksen jälkiä näkyi kaikkialla. Vihkivesiastia oli kumossa ja +sijaltaan työnnetty, uhritukit palasiksi murrettuina. Kuorien ovet oli +väännetty paikoiltaan, useista oli lukot poissa ja seinistä oli +kiskottu rautatankoja. Synkkinä ja kiihtyneinä kulkivat kapitulin +jäsenet kuorista kuoriin tehden masentavia huomioitaan. Pyhän Johannes +Baptistan kuorin lähellä oleva suuri vaskinen kastemalja oli kokonaan +hävinnyt. Poissa olivat alttareilta hopeiset kalkit, kynttilänjalat, +halsterit ja kultaompeleiset alttariliinat. Pyhän Laurentiuksen +kuorista oli neitsyt Marialta riistetty hänen kullattu kruununsa ja +hopeinen manttelinsa ja surullisesti hymyili heitä vastaan alastomaksi +riisuttu pyhä neitsyt. Poissa olivat sen alttarilla parittain seisoneet +hopeiset ristit ja kalkit sekä kallis Pyhän Laurentiuksen halsteri. +Pyhänruumiin kuoriin astuessaan näkivät he kauhistuen, että Maunu +Tavastin marmorikoristeinen hauta oli auki murrettu ja arkunkannesta +kiskottu irti kuparilevyjä. Irti oli myöskin koetettu kiskoa, vaikka +sitten kuitenkin paikalleen jätetty kuorin oikeassa seinässä oleva, +Flanderissa valmistettu kallis kuparitaulu, jonka Maunu Särkilahti +kaksikymmentä vuotta sitten oli toimittanut Maunu Tavastin ja Olavi +Maununpojan muistoksi. Saman hävityksen alaisena oli ollut myöskin +Pyhäinmiesten kuori, jossa piispa Johannes oli valmistanut itselleen +leposijan kahden edeltäjänsä, Maunu Särkilahden ja Laurentius Suurpään +rinnalle. Ja niin edelleen kuori kuorittain aina pääkuoriin saakka. +Sieltä olivat hävinneet suuret kandelaberit ja piispa Hemmingin +kynttilänjalat, joissa olivat ympäri vuorokauden palaneet paksut, +kierteiset vahakynttilät. Puuleikkauksilla ja intarsioilla varustetut +piispan ja kaniikkien tuolit oli siirretty sijoiltaan ja ajelehtivat +ympäri kirkon, toiset rikkoutuneina. Suuret ja kalliit kirkkofoliantit +oli riistetty lukupulpetteihin kiinnitetyistä vitjoistaan ja useat +niistä viety pois. Ja sama hävitystyö ylettyi sakaristoon ja sen +yhteydessä olevaan kirjastoon. Piispan sauva ja hiippa monine +jalokivineen olivat poissa ja paljon muuta kallista kirkon omaisuutta, +mitä piispat vuosisatojen kuluessa olivat hankkineet ja hurskaat +uskovaiset sielunsa autuudeksi lahjotelleet. + +Vainajille, joiden ruumiit makasivat muurin juurella tai alastomina ja +runneltuina ajelehtivat kaduilla, kaivettiin yhteinen suuri hauta +kirkkotarhaan. Kun ilta-aurinko punasi kirkontornin tiiliä, nousi +vanha, ontuva kellonsoittaja, joka kirkonlakassa nälänkuoliaana piillen +oli välttänyt surman, torniin ja alkoi soittaa kelloja. Silloin +kerääntyivät kaikki haudalle ja itse piispa ryhtyi siunaamaan vainajia. + +Haudan partaalla seisovien joukossa oli myöskin Hannu. Saatuaan iskun +takaraivoonsa oli hän maannut joenrannalla tainnuksissa aamunkoittoon +saakka. Toinnuttuaan ja päästyään asemastaan selville oli hänen +onnistunut vihollisen huomaamatta hiipiä pitkin rantaa piispanvainioon +ja sitten ruispeltojen suojassa edelleen maaseudulle. Niin oli hän +sitten kulkenut aina Marttilaan saakka, missä hän oli viettänyt nämä +päivät muutaman tutun talonpojan luona. Hän oli kuin pimeään rotkoon +pudonnut, missä hän eli tylsänä ja mitään käsittämättä. Kuultuaan +vihollisen poistuneen oli hän kuitenkin lähtenyt kaupunkiin, sillä +perjantaiyölliset kauhunnäyt ja paikka, missä Kirsti oli häneltä +riistetty, ikäänkuin vetivät häntä luokseen. Hän oli kauan istunut +tylsänä jokirannassa ja kun kellot olivat alkaneet soida, oli hän kuin +unissakäyden kulkenut kirkkotarhaan. + +Piispan koettaessa puhua lohdutuksen sanoja masentuneelle joukolle, +kiintyi Hannun katse erääseen muurin varjossa seisovaan nuoreen +mieheen. Hän katsoi ja katsoi ja ikäänkuin sumun keskeltä selveni +hänelle Arent van Askenin muoto. Mutta tuo kaunis tummaverinen +nuorukainen oli nyt tuhkanharmaa ja hänen katseensa näytti aralta ja +pälyilevältä. Huomatessaan väkijoukossa Hannun säpsähti hän ja tuiotti +häneen kuin aaveeseen. Oman tilansa unhottaen valtasi Hannun sääli. +Ehkä hänkin oli menettänyt kaikkensa tässä yleisessä häviössä? Vanha +viha suli pois Hannun sydämestä, torstai-iltainen tappelu Saunalassa +kohosi hänen mieleensä kuin paha uni ja hän tunsi tarvetta lähestyä +entistä vihamiestään sekä tarjota hänelle sovinnon kättä. + +Kun hautaustoimitus oli loppunut, etsi Hannu silmillään Askenia, mutta +häntä ei näkynyt. Kierrettyään väkijoukossa tuli hän ulos portista ja +pysähtyi Kirkkokadun suuhun tähystellen ihmeissään ympärilleen. Silloin +laski joku kätensä hänen olalleen ja kun hän kääntyi, seisoi siinä ukko +Murainen. + +-- Minä näin sinut haudalla enkä ollut silmiäni uskoa, -- sanoi hän +Hannun kättä puristaen, -- sillä minä ja muut, jotka silloin +perjantaina pelastuimme veneisiin kun sinä jäit rannalle makaamaan, +luulimme sinun kuolleen tai joutuneen vihollisen valtaan. + +-- Mutta Kirsti, tiedättekö hänestä mitään? -- kysyi Hannu kiiruusti +kuin unesta havahtuen. + +-- Kyllä hän on turvassa, vaikka makaakin sairaana ja valittaa äitinsä +ja sinun kohtaloasi. + +-- Missä hän sitten on? -- tiukkasi Hannu kärsimättömästi. + +-- Naantalissa, ja kyllä luostarisisaret hänestä huolta pitävät. Siellä +on minunkin muorini ja muutamia muita pelastuneita. Päästyämme jokea +myöten turvaan, kulimme silloin yötä myöten Naantaliin ja saimme kaikki +luostarissa katon päämme päälle. Ja kun pelättiin vihollisen sinnekin +tulevan, lähetti abbedissa pari munkkia viemään kaikki käsillä olevat +rahat Turkuun vainolaisen lepyttimiksi. Eikä vihollista sinnepäin +kuulunut, vaikka koko luostari oli yötä päivää pelon ja kauhun +vallassa, kun täältä yhtä menoa kaameat tulipalot loimottivat. + +-- Hänet siis joku pelasti, kun minä kaaduin? -- kysyi Hannu, joka +tunsi taivaalleen valonsäteen pilkahtaneen, kuullessaan Kirstin +pelastuneen. + +-- Nuori van Asken hänet kantoi venheeseen juuri kun olimme rannasta +lähdössä, -- vastasi vanha tynnyrintekijämestari ja katsoi häneen +omituisesti. + +-- Arentko? -- lausui Hannu hitaasti ikäänkuin koettaen palauttaa +muistiinsa jotakin hämärää ja haihtuvaa. + +-- Niin. Mutta kuinka sinä oikein kaaduit? Eihän meidän kintereillämme +pitänyt olla tanskalaisia. + +-- Minua lyötiin takaapäin päähän. Muuta en muista. + +-- Millä sinua lyötiin? Ei kaiketi miekalla eikä hilporilla, sillä +silloin et arvatenkaan siinä seisoisi. + +-- Tottakai nyrkillä, koska minulla ei ollut verihaavaakaan päässä. + +-- Asken kertoi juutilaisen kaataneen sinut juuri kun hän juoksi +paikalle. Silloin oli hän surmannut juutilaisen ja temmannut Kirstin +syliinsä. + +Hannu mietti hetken ja sanoi sitten kuin havahtuen: + +-- Mutta silloinhan olisi juutilaisen ruumis maannut minun vieressäni. +Mutta mitään sellaista en nähnyt, kun aamuyöstä tulin tajuihini. + +-- Hm, se näyttää siis hyvinkin todenperäiseltä, -- sanoi Murainen kuin +itsekseen. + +-- Mikä niin? -- kysyi Hannu silmät suurina ja aavistaen jo puolittain +asianlaidan. + +-- Että se olikin Asken, joka sinua löi, -- sanoi Murainen hitaasti. -- +Yksi meikäläisistä sen oli ollut veneestä käsin huomaavinaan, mutta ei +puhunut siitä mitään ennenkuin Kirsti itse alkoi Askenia siitä +konnantyöstä syyttää. + +-- Kirsti? + +-- Niin, merkillistä kyllä, sillä veneeseen tuotaessa hän oli +tainnuksissa ja luostariin tultuamme houraili vielä pari päivää. Ja +houriossaan hän alkoi Askeniakin syyttää eikä sallinut häntä silmiensä +edessäkään. Silloin kertoi tapauksen näkijäkin huomionsa ja kun me +aloimme katsoa karsaasti Askenia, katosi hän pari päivää sitten +kokonaan joukostamme. + +-- Minä luulin nähneeni hänet täällä haudalla, -- sanoi Hannu +mietteissään. + +-- Kyllähän saksalaiset ovat sinua vihanneet, -- sanoi Murainen, -- +mutta tuollaista konnantyötä ei sentään olisi odottanut. Kyllä kai +siihen on täytynyt olla syvempääkin syytä kuin kauppakateus. + +He kulkivat äänettöminä Kirkkokatua alas. Useimmista puurakennuksista +oli jälellä vain tuhkaa ja kekäleitä korkeiden kivijalkojen välissä. +Alastomina ojentuivat hävityksen keskellä valkoisiksi kalkitut uunit +taivasta kohti. Kadulla ajelehti halpa-arvoisempia talouskaluja, +vaaterääsyjä, kekäleitä ja tuhkaa. Ilmassa tuntui kydönomainen tuoksu. + +-- Olisin minäkin suonut jo levossa kuolevani, mutta alusta täytyy +vielä alkaa, -- sanoi Murainen huoaten. -- Tämä on nyt kolmas kerta, +jolloin talostani ei ole muuta jälellä kuin kivijalka. En ollut paljon +päälle parinkymmenen vuoden, kun Konrad-piispan aikana tällä tavoin +lähes koko kaupunki meni tuhkaksi. Kun siitä oli päästy elämisen +alkuun, tuli rutto ja vei puolet kaupungin asukkaista ja niiden +joukossa oli minun ensimäinen vaimoni. Kahdeksantoista vuotta sitten, +Maunu-piispan aikana, meni taloni samoinkuin suurin osa kaupunkia taas +tuhkaksi ja kun uusi talo oli saatu pystyyn, sai vanhin poikani +surmansa Viipurin pamauksessa. Ja nyt vanhoilla päivillään piti nähdä +vielä tämä kaikista kauhein hävitys. Kuningas, kuningas pitäisi olla, +joka rauhan maahan turvaisi. + +Torilla erosi Murainen Hannusta ja meni raatihuoneelle, jonne haudalla +olleet kokoontuivat neuvottelemaan, mistä laidasta ja millä keinoin +elämä oli uudelleen alettava. Mutta Hannu päätti heti suoraa päätä +lähteä Naantaliin. + +Kirsti oli vielä sairaana, vaikka ei hourannut enää. Hän oli tavattoman +kalpea ja hänen lapselliset silmänsä olivat kuin suurentuneet. +Sellaisena näytti hän Hannusta entistä kauniimmalta. Kasvinveljen +nähdessään huudahti Kirsti hämmästyksestä samalla kuin heikko puna +kohosi hänen kasvoilleen. Kun Hannu kumartui hänen puoleensa, kietoi +hän kätensä hänen kaulaansa, mutta purskahti sitten itkuun ja sanoi: + +-- Annatko sinä, Hannu, minulle koskaan anteeksi, kun minä olen ollut +sinulle niin ilkeä? Sinua minä olen aina rakastanut, mutta kun meitä +pidettiin aina toisillemme kuuluvina, tahdoin minä näyttää, ettei se +niin vain itsestään selvää ole. Arent on konna enkä minä tosissani ole +hänestä koskaan välittänyt, vaikka sinua kiusatakseni olenkin ollut +hänestä pitävinäni. Olen rukoillut sitä Jumalan äidiltä anteeksi ja +sinun ja äidin sielujen puolesta olen rukoillut, sillä luulin sinunkin +saaneen surmasi. + +Hannu pyyhki kyyneleitä hänen silmistään ja tunsi rinnassaan +samanlaisen onnen tulvahduksen kuin pari viikkoa sitten märskorilla +seisoessaan ja kotikaupunkia lähestyessään. + +-- Älä itke, Kirsti, -- kuiskasi hän, -- alotamme elämän uudestaan ja +kaikki muuttuu vielä hyväksi. + +-- Mutta äiti, äiti! -- purskahti taas itkuun Kirsti, jonka mieleen oli +palannut kaamea kuva äidin kuolemasta, -- hän ei päässyt edes +siunattuun maahan lepäämään. + +-- Minä kaivan tuhkan seasta hänen jäännöksensä ja toimitan ne hautaan, +-- sanoi Hannu edes jollakin Kirstiä lohduttaakseen. + +Samalla juolahti hänen mieleensä jotakin ja hän huudahti: + +-- Kuulehan, Kirsti, tiedätkö missä äitisi säilytti liikoja rahoja? + +-- En! -- vastasi Kirsti ihmeissään. + +-- Kellarin peräseinässä. Minulle näytti hän ne silloin torstai-iltana, +-- sanoi Hannu hieman punastuen. -- Vihollinen ei niitä tietenkään ole +löytänyt eikä tulikaan ole voinut niitä tuhota. Niistä annamme heti +osan luostarille, että sisaret pitävät esirukouksia tätivainajan sielun +puolesta. Ja kun saamme elämän ennalleen, niin annamme lisää, eikö +niin? + +Kirsti tyyntyi jonkun verran, sillä häneen vaikutti yhtä paljon Hannun +luottava ja toivorikas mieli kuin hänen ehdotuksensakin. Itse asiassa +olikin Hannussa yhtäkkiä uudelleen herännyt pulppuileva elämänhalu, +joka houkutteli häntä työhön ja toimintaan. + +Kirstin käsiä pidellen lausui hän: + +-- Lähden heti Turkuun ja ryhdyn puuhaamaan meille uutta asumusta. +Siksi kun se valmistuu, paranet sinäkin. Käyn joka ilta kirkossa +rukoilemassa Pyhää Henrikkiä sinun puolestasi. + +Kirsti hymyili raukeasti vastaan ja täynnä elämänintoa palasi Hannu +Turkuun. + +Ennen kuukauden loppua alkoi pieni pääkaupunki jälleen nousta +tuhastaan, kuten niin monta kertaa ennenkin nelisatavuotisen +olemassaolonsa ajalla. Tuhosta pelastuneet porvarit, niin suomalaiset +kuin saksalaisetkin, liittyivät toisiinsa ja yhteisvoimin käytiin +työhön käsiksi. Ensinnä korjattiin vilja kaupungin ympärillä olevilla +pelloilla ja sitten ryhdyttiin rakennustöihin. Rohkeutta lisäsi se, kun +Tukholmasta saapui viesti, että rauha Tanskan kanssa oli saatu toimeen. +Ja kun toiset paukuttelivat varstoja riihissä, tupruttelivat toiset +tuhkaa ilmaan, peratessaan palaneiden rakennusten perustuksia. Jokea +pitkin laskettiin alas hirsilauttoja, kirveet ja sahat olivat käynnissä +aamusta iltaan ja porvarien, munkkien, linnannihtien ja lähiseudun +talonpoikain yhteisponnistuksilla alkoi kohota talvensuojia +katottomiksi joutuneille. Mutta moni perhe oli kokonaan joutunut surman +omaksi, toisista pelastunut vain kuin ihmeen kautta joku perheen +nuorimmista jäsenistä, ja siksi moni tuvanuuni jäi vielä vuosikausiksi +entisen kodin raunioilla alastomana törröttämään. Moni kauhun yönä +pakoon päässyt porvari jäi myöskin ainaiseksi maalle, pitäen talonpojan +elämää metsien suojassa turvallisempana kuin oloa kaupungissa, jota +viholliset, rutto ja tulipalot alituisesti etsiskelivät. + +Hannu oli todellakin löytänyt kellarinseinästä rahalippaan koskematonna +ja innolla puuhasi hän uutta asuinrakennusta palaneen tilalle. +Sunnuntaisin retkeili hän aina Naantaliin ja iloisena kuvaili +vähitellen toipuvalle Kirstille, kuinka uuden tuvan seinät kohosivat +valkoisina ja puhtaina. Marraskuun lopulla oli se valmis sekä +varustettuna välttämättömimmillä talouskaluilla. Kirsti oli nyt siihen +määrään parantunut, että hän muutti Turkuun ja joulunaattona heidät +sitten vihittiin avioliittoon. + +Niin alkoi heidän yhteiselämänsä täynnä valoisaa luottamusta +tulevaisuuteen. Mutta eheää ja pitkäaikaista onnea ei heille oltu +suotu. Kuten niin moni muukin sortuivat he levottoman ja ristiriitaisen +murrosajan myrskyihin, jotka raivasivat tietä uudelle aikakaudelle. Se +syntyi tulen ja veren keskellä ja vaati paljon uhreja. Monet piispoista +ja muista valtaherroista saivat epätoivoista uhkapeliä pelattuaan ja +omantuntonsa kanssa aikansa tingittyään astua toinen toisensa jälkeen +mestauslavalle, ja monet niistäkin, jotka huomaamattomissa elivät, +sortuivat muuten ajan rattaiden alle. + +Kirsti ei tuon kauhunyön jälkeen koskaan enää palannut ennalleen. +Kalpeana ja hiljaisena liikkui hän askareissaan, kävi ahkerasti +kirkossa rukoilemassa ja tyrskähti usein ilman näkyvää aihetta +itkemään. Hän näki kaameita unia ja ennusti verisiä aikoja ja toisinaan +yöllä saattoi hän äkkiä kirkaista ja takertua Hannun kaulaan, sillä +lattian alta oli hän kuullut äitinsä valitushuudon. Ja kun Kirsti parin +vuoden kuluttua synnytti tyttären, joka kuitenkin muutaman viikon +vanhana kuoli, kääntyi hänen elämänsä entistä enemmän sisäänpäin. + +Hannu koetti toimia tarmonsa takaa ja saada Karvataskun kauppaliikettä +ennalleen. Mutta metelinen aika tuhosi jälestä sen mitä rauhallisella +työllä rakennettiin. Hannu kuninkaan ja Svante Sturen sijalle oli +tullut Kristian II ja Sten Sture nuorempi, jotka uudistivat saman +verisen leikin Ruotsin herruudesta kuin edeltäjänsäkin. Sodan takia +kävi kauppa huonosti ja porvarien asema Turussa oli sitäkin tukalampi, +kun linna sai niin päällikökseen kuin miehistökseen tylyjä muukalaisia, +jotka kaikella tavalla rasittivat kaupunkia. Laiva, jonka Hannu +suurilla ponnistuksilla oli saanut kuntoon, joutui Tukholman retkellä +vihollisen saaliiksi ja kohta sen jälkeen kuoli Kirsti lapsivuoteeseen. +Silloin myi Hannu talonsa ja jakoi rahat tuomiokirkolle sekä Naantalin +luostarille, joissa tuli pitää esirukouksia hänen omaistensa sielujen +autuudeksi. Itse otti hän vastaan laivurintoimen, jota Kuusiston +linnanvouti oli hänelle tarjonnut. + + * * * * * + +Päivä alkoi valeta -- toukokuun 23 päivä 1522. Nukuttuaan vain muutaman +tunnin nousi Hannu laivankannelle, jossa maston juurella seisoi +ainoastaan yövartija liikkumatonna ja sarkakauhtanaansa kääriytyneenä. +Luotoja ja salmia peitti vielä usvainen hämy ja laiva keinui hiljalleen +mainingissa. Ympärillä lenteli kalalokkeja ja triiek! triiek! +huutelivat toisilleen valkorintaiset tiirat. Etäämpää kuului hylkeen +omituinen, surumielinen juorotus. Lähimmällä luodolla näkyi vaalenevaa +taivaanrantaa vasten savupatsas, joka harmaasta kalastajamökistä nousi +kuin suoraan kalliosta. Se kallistui länttä kohti ja siihen hetken +tuiotettuaan sanoi yövartija: + +-- Rupeaa idästä tuulemaan. Taidamme tästä piankin päästä liikkeelle, +kun jäätkin ovat yöllä hävinneet näkyvistä. + +Hannu ei vastannut mitään. Hän seisoi laivan parrasta vasten ja tuiotti +aaltoihin, jotka hiljaa liputtelivat laitoihin. »Tänään minä siis saan +tulla luoksenne», sanoi hän itsekseen, ajatellen Kirstiä ja lapsiaan +sekä äsken näkemäänsä unta. Kirsti oli keinunut läpikuultavalla +pienellä jäälautalla, pidellen kummallakin käsivarrellaan pientä +äskensyntynyttä, ja kaikki kolme he olivat viittoneet hänelle. Laiva +oli täysin purjein kiitänyt kohti, mutta jäälautta oli paennut edellä, +kunnes laiva oli yhtäkkiä ankarasti tärähtänyt ja alkanut vajota, +jolloin lauttakin oli kadonnut aaltoihin. »Ei minulla täällä enää +mitään olekaan, mielelläni minä jo tulen luoksenne», lopetti Hannu +mietteensä, kun kuuli samassa kannelle johtavien portaiden narisevan +jonkun askelista. + +Luukusta kohosi vähitellen näkyviin pitkään, mustaan kaapuun ja mustaan +samettipäähineeseen puettu mies, jonka ikää oli vaikea ulkonäöstä +päättää. Hänen hienopiirteisissä parrattomissa kasvoissaan ja koko +olemuksessaan oli jotakin nuorekasta ja hentoa ja samalla sentään +vanhaa ja väsähtänyttä. Silmät olivat raskaat ja uneksivat ja ohimoilla +näkyvä tukka oli harmaa. Hän oli piispa Arvid Kurki, joka +varhaisimmassa nuoruudessaan oli saanut olla todistajana kamalaan +näytökseen isänsä kartanossa Laukossa ja joka nyt alun toistakymmentä +vuotta oli seisonut Suomen kirkon peräsimessä, koettaen sitä +parhaimpansa mukaan ohjata ajan myrskyissä. Varjellakseen pahemmilta +onnettomuuksilta kirkkoaan ja kansaansa, jonka etujen ensimäinen ja +lähin valvoja hän edeltäjäinsä tavalla tunsi olevansa, oli hän +koettanut osottaa kuuliaisuutta tyrannia kohtaan. Mutta lopulta oli se +tie käynyt mahdottomaksi kulkea ja pari kuukautta sitten oli hän +julkisesti liittynyt kuninkaan vihollisiin ja antanut apuaan Kustaa +Vaasan joukoille, jotka piirittivät Turun linnaa. Mutta kun Söyrinki +Norby lähestyi tanskalaisen laivastonsa kanssa Turkua, silloin oli +piispa tuntenut Kuusiston turvattomaksi ja lähtenyt maitse +Etelä-Pohjanmaalle, mukanaan muutamia kaniikkeja sekä Turun seudun +aateliskartanoista joukko rouvia ja neitoja, jotka eivät tahtoneet +jäädä alttiiksi vihollisen väkivallalle. Hannu oli läpi saariston ja +tanskalaisten nenän ediste tuonut laivan Närpiöön, jossa piispa +seurueineen oli eilen noussut siihen purjehtiakseen Ruotsiin. Sumun ja +ajojäiden takia oli kulkeuduttu Korsnäsin saaristoon ja ankkuroitu +yöksi lähelle Bergötä. + +-- Kuinka näyttää, voimmeko tänään jatkaa matkaa paremmalla +menestyksellä? --- kysyi piispa Hannua tervehdittyään. + +-- Näyttää rupeavan idästä tuulemaan ja silloin me saamme myötätuulen +tai hyvän laitasen, jos pyrimme Upplannin rannikkoa kohti. + +-- Parempi olisi sinne päästä. Mutta luuletteko ennen iltaa voitavan +sitä matkaa suorittaa? + +-- Riippuu siitä minkälaisen tuulen saamme ja kuinka paljon ajojäistä +on vastusta. + +Piispa käveli muutamaan kertaan ääneti laivan kannen yli ja sanoi +sitten enemmän itsekseen kuin Hannulle: + +-- Niinköhän me kunnialla pääsemme toiselle puolen merta? Pahat +aavistukset täyttävät mieleni ja minusta tuntuu väkisinkin kuin näkisin +viimeisen päiväni valkenevan. Jumala ja kaikki pyhät meitä suojelkoot! + +Hän laskeusi takaisin kannen alle ja Hannu ajatteli: »Hän tuntee sen +myöskin.» + +Kun aurinko alkoi punata kallioilla kasvavia kääkkyräpetäjiä, oli tuuli +paisunut siksi, että saattoi vetää purjeet ylös. Peräkajuttaan +sijotetut naisetkin olivat jo nousseet ja kun piispa itse oli +toimittanut aamurukouksen ja jakanut ehtoollisen kaikille mukana +olijoille, nostettiin ankkuri ja laiva lähti liukumaan ulos +saaristosta. + +Ulapalle päästyä kiihtyi tuuli kiihtymistään ja kun jäitäkään ei +pahemmin ollut näkyvissä, näytti matka käyvän mitä suotuisimmin. +Puolenpäivän aikana kiihtyi tuuli myrskyksi ja laiva tuntui kulkevan +kuin lentäen aallon harjalta toiselle. Auringon laskiessa alkoi näkyä +Ruotsin rannikko, mutta samalla ilmestyi myöskin tielle yhä useammin +jäälauttoja, jotka itätuuli oli tälle puolen ajanut. Kuta lähemmäs +saaristoa tultiin, sitä vaivaloisemmaksi kävi kulku. Hannu itse seisoi +peräsimessä ja jännitti korviaan kuullakseen myrskyn ulvonnalta +märskorilla olevan tähystäjän huutoja. + +Kun oli juuri onnellisesti kierretty suuri jäälautta, rysähti laiva +äkkiä ja pysähtyi täydessä kulussaan, niin että pari takimmaista +vanttia rusahti poikki. Oli siis ajettu karille. Aallot ja jäälohkareet +pieksivät vasenta laitaa ja laiva kallistui arveluttavasti toiselle +kylelleen. Kajutasta kuului huikeita parkaisuja ja piispa sekä kaniikit +nousivat kalpeina kannelle. Laskettiin nopeasti molemmat veneet +vesille, vaikka pelastuksesta ei suuria toiveita voinut ollakaan. +Toinen vene, johon laskettiin yksitellen kaikki naiset, ja joka ensinnä +lähti neljän laivamiehen soutamana liikkeelle, ajausi muutaman sylen +päässä laivasta jääteliä vasten ja kaatui kumoon. Ainoastaan pari +miehistä pelastui jäälohkareelle, josta he kuitenkin pian kierähtivät +alas ja katosivat näkyvistä. + +Toiseen veneeseen laskeusivat piispa miesseuralaisineen, kaksi jälellä +olevaa laivamiestä ja Hannu. Heidän kulkunsa jäätelien välissä ja +kovassa aallokossa onnistui aluksi paremmin. Parin virstan päässä +edessä oli Öregrundin ranta ja sitä kohti ohjasi Hannu venettä. +Aivankuin aamulla lähdettäessä nouseva, punasi nyt laskeva aurinko +edessä olevan saaren kääkkyräpetäjiä. Mutta Hannu, joka tähysti veneen +edessä kelluvia jääteliä, luuli näkevänsä siellä Kirstin keinuvan ja +viittovan häntä luokseen, ja hänellä oli varma tunto siitä, etteivät he +rannalle pääse. + +Kun maalle oli enää puolen virstaa, pusersi kaksi raskasta +jäälohkaretta veneen väliinsä. Sen laidat rusahtelivat ja kun jäätönkit +viskausivat erilleen, alkoi vene täyttyä vedellä. Hannu katsahti +piispaan, jonka harmaa tukka liehui tuulessa ja joka alistuvan +näköisenä näytti rukoilevan itsekseen, sillä hänen huulensa liikkuivat +hiljaa. + +Hannu tunsi itsensä ihmeen rauhalliseksi ja kun vene muutaman sylen +päässä jääteleistä alkoi upota ja hän joutui veden varaan, katsahti hän +kuin osaveljeensä vielä kerran piispaan, jonka mustan kaavun liepeet +poimuilivat veden pinnalla. Sitten viskasi aallonärjy heidät kauemmas +toisistaan, ja niin vaipui Hannu Kimalainen yhdessä Suomen viimeisen +kirkkoruhtinaan kanssa Pohjanlahden aaltoihin. + + * * * * * + +Samana päivänä tyhjensivät Kuusiston piispanlinnan rikkaista +aarteistaan Söyrinki Norbyn saaliinhimoiset joukot, jotka edellisenä +päivänä olivat riehuneet turvattomaksi jääneessä Turussa. Hannu +Kimalaisen rakentama tupa samoinkuin suurin osa kaupunkia oli kerran +taasen palanut poroksi, ja oli asukkaista tyhjänä. Linnan valleilla +riippui Junker Tuomaan hirtättämiä suomalaisia ja ryöstäen, raiskaten, +polttaen ja murhaten levisivät tanskalaiset maaseudulle. + +Verisenä nousi taivaanrannalle uuden ajan aurinko. + + + + +MURROSAJAN MIES + + +Maa oli jo sulana, ilmassa oli lauhkea tuntu ja tuomiokirkon sekä +kapituli- ja koulurakennuksen katoilla räpsähtelivät naakkojen siivet. +Piispantalossa, joka oli koillispuolella parikymmentä askelta +kirkonmuurista, loimotti ilta-auringon säteissä punaiseksi maalattu +porttitorninkatto kuin suuri rovio. Portissa oli vilkas liike, yhtä +menoa kulki siitä sisään ja ulos pappeja, munkkeja, aatelismiehiä ja +talonpoikia. Arastellen puikkelehti muiden kulkijain lomitse rääsyisiä +naisia lapsi käsivarrellaan sekä rampaantuneita miehiä kainalokepein +tai sokeita kalvakan lapsukaisen taluttamina, sillä oli perjantaipäivä +ja silloin jakeli piispa almuja köyhille. He eivät menneet pääovesta +sisälle, kuten muut, vaan kiersivät pihalle odottamaan, kunnes piispa +vanhus tulisi ulos heidän luoksensa. + +Piispa Martti Skytte, dominikaanimunkiston entinen ylivikarius, istui +työhuoneessaan raskaassa, korkeaselkäisessä nojatuolissa. Hän oli +puettu dominikaaniveljen yksinkertaiseen mustaan kaapuun, jota hän +arkioloissa vieläkin käytti, ja ainoastaan rinnalla riippuva kultainen +risti osotti hänen korkeata arvoaan. Hänen sileäksi ajetut kasvonsa +kirkkaine sinisine silmineen tekivät lapsenomaisen vaikutuksen, mutta +mustan kalotin alta olkapäille valuva tukka oli läpeensä harmaa. +Ikkunan edessä oli kirjotuspulpetti ja sen ääressä istui iäkäs sihteeri +Johannes Erasmi sekä teinin puvussa oleva nuori Agricola, joka toimi +piispan kirjurina. Uunin luona penkillä istui harmaapartainen +taloudenhoitaja. + +-- Hyvä on, hyvä on, kirjotan sitten sen alle yhdessä toisten kirjeiden +kanssa, -- sanoi piispa Agricolalle, joka juuri lopetti vasta +kirjottamansa kirjeen lukemisen. -- Laskekaahan sisään seuraava +odottaja, -- nyökäytti hän taloudenhoitajalle päätään. + +Huoneeseen astui keski-ikäinen, köyhästi puettu ja laiha pappismies. +Hän kumartui suutelemaan esimiehensä pientä ja valkoista kättä, jonka +etusormessa kimalteli leveäkantainen, Pyhän Henrikin kuvalla varustettu +piispansormus. + +-- Valituksiako, poikani? -- kysyi piispa vanhus ja hänen suunsa +ympärille ilmestyi tuskallinen piirre. + +-- Niin, teidän isällisyytenne, -- myönnytti pappi aralla ja +valittavalla äänellä. -- Kymmenysosuuteni viime vuodelta ovat vielä +suurimmaksi osaksi saamatta ja ruokaveron tältä vuodelta olen +ainoastaan kahdesta talosta saanut. + +-- Onko seurakunnassa niin suuri köyhyys? -- kysyi piispa jotakin +sanoakseen, vaikka hän arvasikin syyn. + +-- Ei läheskään, -- kiiruhti pappi selittämään, -- mitäs vielä, sillä +viime kesänähän saatiin harvinaisen hyvä sato. Mutta talonpojat eivät +tahdo maksaa sen jälkeen kun kuninkaan asiamiehet korjasivat kirkon +hopeat ja toisen kelloista. Sanovat sen olevan kuninkaan tahdon, ettei +papeille enää veroa makseta. Olen heitä pannallakin uhannut... + +-- Pannallako? -- keskeytti piispa vakavasti. + +-- Niin, teidän isällisyytenne, pelotellut vain olen, mutta ei sekään +ole auttanut. + +-- Antakaa sellaisten uhkausten olla, pannan aika on ollut ja mennyt +eikä kuningas, kuten kyllä tiedätte, sellaista hyväksy. + +-- Mutta entäs pyhä isä Roomassa? -- uskalsi pappi hiljaa väittää. + +-- Hm, kuningas on meitä paljon lähempänä, poikani, -- sanoi piispa +kartteliaasti. -- Ja siksi toiseksi ei kuningas myöskään hyväksy eikä +salli, että talonpojat jättävät pappinsa leivättömiksi. Siitä asiasta +olemme juuri kirjottaneet kuninkaalle ja hän kyllä laittaa niin, että +se asia tulee korjatuksi. Ilmottakaa se ynnä minun varotukseni ohella +seurakunnalle. + +Kun pappi viipyi vielä huoneessa, kysyi piispa: + +-- Mutta kenties sinua painostaa kovempikin hätä? + +-- Kyllä, tai ei niinkään minua itseäni kuin... + +Hän vaikeni punastuen. + +-- Hm, sinulla on siis perhettäkin? + +-- On, -- sanoi pappi maahan katsoen, -- enkä minä suinkaan ole ainoa, +-- yritti hän puolustautua. + +-- Kyllä tiedän, kyllä tiedän, -- keskeytti piispa. -- Onko perhe sinun +luonasi pappilassa? + +-- Ei, eihän toki, sillä piispa Hemmingin statutithan kieltävät sen, -- +ehätti pappi selittämään. + +-- Hm, hm, niin kyllä, mutta mitäs kanoninen laki siinä asiassa säätää? + +Pappi katsoi vaieten jalkoihinsa. + +-- Se kieltää papilta kokonaan yhteyden vaimon kanssa, sekä julkisen +että salaisen, -- sanoi piispa, -- ja Hemmingin statutit ovat vain +hätäkeino, joka koettaa korjata tuon vanhemman määräyksen rikkomisia. +Mutta jos nyt kerran on hankkinut lapsia maailmaan, niin eiköhän +jumalallinen laki, joka on näitä molempia vanhempi, velvota niistä +myöskin huolta pitämään? No niin, jos hätäsi on kova, niin +taloudenhoitajani tuossa saa tehdä hyväksesi niin paljon kuin katsoo +muilta tarvitsijoilta liikenevän. + +Hän ojensi kätensä papille, joka yhdessä taloudenhoitajan kanssa jätti +huoneen. Piispa käveli muutaman kerran lattian yli, istui sitten +entiselle paikalleen ja sanoi huoaten isä Johannekselle: + +-- Milloinka nämä ristiriidat loppunevat? Tarkastusmatkoillani olen +melkein jokaisella papilla huomannut olevan lapsia, joita he eivät +uskalla luonansa pitää. Mutta ehkä pian tulee se aika, jolloin he +julkisesti saavat mennä avioliittoon ja elää oikeata perhe-elämää. +Minun aikani on vielä puolinaisuuden aikaa eikä Jumala ole minua +asettanut uusia uria avaamaan, sen minä kyllä itsestäni tunnen. + +Sisään astui nyt muuan dominikaanimunkki, jolla oli side otsan +ympärillä ja kaapu useammasta kohti repeytynyt. Haikealla äänellä alkoi +hän valittaa, kuinka häntä keruumatkalla ollessaan markkinarahvas +Halikossa oli pahoinpidellyt ja kuinka kuninkaan veronkantaja oli hänet +sen jälkeen väkisin kulettanut Turkuun. + +-- Mutta onhan sinulla, poikani, kai tieto siitä, että kuningas on +kieltänyt munkkeja keruulla kulkemasta muuna kuin kymmenenä viikkona +vuodessa? Nyt on luvaton aika ja vouti on siis noudattanut vain +kuninkaan käskyä estäessään sinua toimessasi, -- vastasi piispa. + +-- Mutta pitääkö meidän totella enemmän kerettiläiskuningasta kuin +pyhää isää Roomassa? -- sanoi munkki kiivaasti. + +-- Siinä ollaan taas, poikani, -- huokasi piispa. -- Mutta voitko sinä, +joka olet minua kolmekymmentä vuotta nuorempi, vakuuttaa minulle että +näissä meidän oloissamme on viisaampaa ja Jumalalle otollisempaa +totella enemmän pyhää isää Roomassa kuin kuningasta? + +Munkki pysyi vaiti. Piispa jatkoi: + +-- Minä en ymmärrä muuta kuin kehottaa sekä sinua että muita veljiä +pysymään luostarissa ja lähtemään maaseudulle ainoastaan luvallisena +aikana. + +-- Mutta luostarihan on typö tyhjä ja jos meidän harvojen, jotka olemme +pysyneet munkkilupauksellemme uskollisina, täytyy siellä värjötellä, +niin kuolemme me nälkään, -- väitti munkki. + +-- Hm, sekin on totta, -- myönsi piispa ja katsahti epäröiden +taloudenhoitajaansa, joka sillä välin oli palannut huoneeseen. Tämä +pudisti päätään. + +-- Olen itsekin tällä haavaa voimaton teitä aineellisesti auttamaan, +mutta minä kirjotan vieläkin kerran puolestanne kuninkaalle ja jollei +hän suostu teille apua osottamaan, niin ... aina kun minun hinkaloni +täyttyvät, tulen minä teitä muistamaan, sillä Pyhän Dominicuksen +veljeskunta on minulle rakas. Villiintynyttä markkinarahvasta meidän on +mahdoton rangaista, mutta voutia minä olen nuhteleva hänen +käytöksestään. Ja muutoin on teillä jälellä-olevilla tällaisina aikoina +kahta suurempi syy viettää nuhteetonta elämää rukouksessa ja paastossa. + +Hän ojensi siunaten kättään ja nöyrästi kumartaen jätti munkki huoneen. +Piispa nojautui tuolinselustaa vasten, peitti käsillä silmänsä ja sanoi +valittaen: + +-- Puolinaista, puolinaista kaikki! Minun tulisi auttaa ja minä olen +kuin paaluun sidottu. + +Hän antoi isä Johannekselle ohjeet kuninkaalle dominikaanimunkkien +asiassa kirjotettavasta kirjeestä ja huoneeseen astui linnasta saapunut +voudinkirjuri, jolla oli kädessään paperikäärö. + +-- Herra Maunu Sveninpoika lähettää minut teidän isällisyytenne luo, -- +alkoi hän, kehitellen auki paperikääröä, -- kiirehtimään rästinä olevaa +kruunun osuutta viimevuotisiin piispankymmenyksiin. Täällä rästien +joukossa on ensinnäkin sata taaleria rahaa. + +Kuin apua anoen katsahti piispa taloudenhoitajaan, joka virkkoi: + +-- Käsillä ei tällä haavaa ole niin paljoa. + +-- Rukiita puolitoista lästiä, -- jatkoi kirjuri. + +-- Ainakin yksi lästi voidaan maksaa nyt heti, jos se on aivan +välttämätöntä, mutta loput vasta syksyllä. + +-- Kaksi lästiä voita, lästi lohta, kolme kippuntaa haukia, -- luetteli +kirjuri rästilistasta. + +Kun hän oli merkinnyt paperiinsa mitä taloudenhoitajan ilmotuksen +mukaan saatiin tulla heti perimään, lähti hän tiehensä ja sisään astui +samasta oven avauksesta tuomiorovasti Johannes Pietarinpoika. Hän oli +kookas ja hillitysti esiintyvä mies, jonka olemuksessa oli jotakin +synkkää ja painostavaa. Hän oli Flemingien sukulainen sekä +uskonpuhdistuksen kiivas vastustaja, ja tultuaan piispannimityksessä +sivuutetuksi osotti hän iäkkäälle esimiehelleen mielellään katkeraa +mieltä milloin vain sopi. Tervehdittyään piispaa niukalla arvokkuudella +sanoi hän: + +-- Tulin kuulemaan teidän isällisyytenne mielipidettä uuteen +kaniikinvaaliin nähden. Se kai olisi toimitettava viimeistäänkin +Valpurinmessuna? + +-- Minä luulen, että meidän on tällä kertaa jätettävä kaniikinvaali, +sillä kuningas on minulle nimenomaan kirjottanut, että kapitulin +jäsenten lukumäärää on vähennettävä, -- vastasi piispa hieman +arastellen. + +Tuomiorovastin suun ympärillä näkyi ivallinen piirre, kun hän vastasi: + +-- Sen jälkeen jätetään tietysti arkkiteinin, tuomiorovastin ja lopuksi +kai piispankin virka täyttämättä, että kuningas voi korjata heidän +palkkatulonsa. + +-- Kuinkas monta kaniikkia oli Hemmingpiispan ja vielä Bero II:sen +aikanakin? -- kysyi piispa. + +-- Se oli silloin, ja sadassa vuodessa muuttuu maailma paljon. + +-- Mutta jos silloin tultiin toimeen kuudella, tai tuomiorovasti ja +piispa lukuunotettuna, kahdeksalla kapitulin jäsenellä, niin eivät +olomme sentään ole niin muuttuneet, että ihan välttämättä tarvitsisimme +nykyään viisitoista jäsentä kapitulissa. Minun ymmärtääkseni me, +katsoen valtakunnan hädänalaiseen tilaan, voimme jättää ainakin kolme +kaniikin virkaa täyttämättä ja luovuttaa niiden tulot valtakunnan +velkojen maksamiseen. + +-- Ja tehdä se pelkästään kuninkaan käskyllä ilman pyhän isän +suostumusta? + +-- Lähimpänä miehenäni kysyn teiltä vilpittömästi, mitä te minun +sijassani tekisitte, kun olisi valittava kuninkaan ja pyhän isän +välillä? -- kysyi piispa vuorostaan. + +-- Ainoan autuaaksi tekevän kirkon jäsenenä ja katolilaisena pappina +minä ehdottomasti noudattaisin pyhän isän määräyksiä, -- vastasi +tuomiorovasti varmasti. + +-- Seurauksiinko katsomatta? + +-- Ne minä jättäisin Jumalan huomaan. + +-- Hm, mutta jospa me, niin monet esimerkit silmäimme edessä, emme enää +niin ehdottomasti voisikaan luottaa pyhään isään? + +-- Enemmänkö sitten kerettiläismieliseen kuninkaaseen ja +kirkonryöstäjään? + +Piispa kohotti varottaen sormeaan ja sanoi vakavasti: + +-- Muistakaamme, että Jumala on valinnut hänet pelastamaan valtakunnan +muukalaisten sorrosta, ja jos hän yhdessä tai toisessa asiassa onkin +erehtynyt ja mennyt liian pitkälle, niin siitä tuomitkoon Jumala. Että +hän kipeästi tarvitsee rahoja valtakunnan tarpeisiin, sen me kyllä +hyvin tiedämme ja jos me vointimme mukaan häntä autamme, niin tulevat +silloin rahat käytetyiksi paremmin Jumalan mielen mukaan kuin jos +Roomaan lähettäisimme kaikenlaisia lahjuksia. + +Tuomiorovasti koetti hillitä itseään ja päästä toiselta suunnalta +esimiehensä kimppuun. + +-- Muutoin oli myöskin asianani, -- sanoi hän, -- saattaa teidän +isällisyytenne tietoon eräs uusi kirkonomaisuuden ryöstö. Pari päivää +sitten käydessäni Naantalin luostarissa valitti minulle abbedissa, että +tuo kerettiläisoppeja levittävä maisteri Särkilahti on anastanut erään +luostarille kuuluvan talon Taivassalon Tammistossa. + +-- Se on oikeastaan hänelle kuuluvaa perintöä ja on hän sen peruuttanut +itselleen kuninkaan luvalla. + +-- Aina vain kuningas! Mutta saanko tiedustella, onko teidän +isällisyytenne tehnyt mitään sitä estääkseen? + +-- Maisteri Särkilahti on köyhä perheellinen mies ja Naantalin +luostarilla on tiloja yllin kyllin, -- vastasi piispa vältellen. + +-- Se ei puolusta ollenkaan kirkon omaisuuteen kajoamista, kaikista +vähimmän silloin, kun on kysymyksessä luvattoman perheen elättäminen. + +-- Mitkä ovat luvattomia perheitä? + +-- Teidän isällisyytenne tietänee sen yhtä hyvin kuin minäkin, että +papiksi vihityt eivät saa perheitä perustaa. Ja muutoin oli +tarkotukseni valittaa sitä, että tuon Särkilahden toiminta käy yhä +julkeammaksi. Juuri kouluhuoneen sivu kulkiessani tuli kansaa +kuulemasta hänen saarnaansa ja kauhistuen kuulin minä niitä sanoja, +joita he käyttivät katolilaisesta kirkosta ja sen päämiehestä. Kuinka +kauan häntä on kärsittävä koulun rehtorina? + +-- Minä olen muutaman kerran ollut kuulemassa Särkilahden saarnaa, +mutta ainakaan silloin en huomannut hänen puhuvan raamatusta +poikkeavasti. + +Tuomiorovastin kasvoilla näkyi terävä ja pilkallinen piirre. Piispa +jatkoi: + +-- Katsoen hänen tuliseen luonteeseensa olen häntä kyllä kehottanut +esiintymään maltillisesti, eikähän hän olekaan mitään häiriöitä matkaan +saattanut. Hän hylkää kyllä monet kirkon hyväksymät käsitykset, mutta +hänen oppinsa ydin on raamatunhengen mukainen, ja se se sittenkin on +tärkeintä. + +Antamatta tuomiorovastille tilaisuutta vastata nousi piispa ja ojensi +hänelle kätensä. Kylmästi tervehtien lähti prelaatti huoneesta. + +-- Nyt menemme köyhien luo, -- sanoi piispa taloudenhoitajalleen ja +yhdessä lähtivät he pihalle. Kaikki sinne kokoontuneet saivat osansa +joko vaatteita, joita viikon varrella oli sitä varten valmistettu, tai +ruokatavaroita ja pieniä hopearahoja. Varsinkin lapsia kohteli piispa +vanhus hellien ja useita orpoja oli hän toimittanut kasvatettaviksi. +Lopuksi hän luki siunauksen ja palasi sitten työhuoneeseensa, jossa hän +kirjotti alle sihteerinsä ja kirjurin kokoonpanemat kirjeet. + +Aurinko oli juuri laskemallansa. Pienten pyöreiden ruutujen läpi tullen +loivat sen viimeiset säteet huoneen panelatulle seinälle haikeamielisen +punerruksen. Vanhus näytti väsyneeltä ja raukealta. + +-- Päivätyömme on vihdoin lopussa. Huomenna alamme taas Jumalan nimeen +uusin voimin. + +Kun sihteeri ja kirjuri olivat lähteneet, pukeusi piispa päällysnuttuun +ja lähti ulos. Hänelle oli tullut tavaksi joka ilta pistäytyä yksinään +rukoilemassa rakkaaksi käyneessä tuomiokirkossa, jossa hän +kolmenakymmenenä miehuusvuotenaan oli alttaripalveluksia toimittanut. + +Alkoi jo hämärtää kun piispa astui ulos. Mielihyvin hengitti hän +raikasta kevätillan ilmaa. Kohmettunut hiekka ritisi hänen hitaasti +astellessaan kirkkoa kohti. Vanha kirkonvartija seisoi sakariston +rappusilla kuten muinakin iltoina ja avasi hänelle oven. Hiljaa kuin +omien askeltensa kaikua peläten kulki piispa avaran sakariston läpi +suoraa kirkkoon. Alttarit, jykevät pilarit, ristiinnaulitun ja +pyhimysten kuvat olivat kätkeytyneet puolipimeään. Päivällä näytti +kirkko entiseen verraten kuin alastomaksi riisutulta, sillä Otto Rudin +ja Söyrinki Norbyn ryöstöjen sekä Kustaa kuninkaan anastusten jäleltä +olivat poissa hopea- ja kultakalleudet alttareilta ja kuorien seiniltä. +Mutta näin hämyssä saattoi vanhus kuvitella kaiken olevan ennallaan ja +siksi nämä lyhyet hetket iltaisin tuomiokirkossa olivat hänelle kuin +käyntejä entisyydessä. + +Pyhän Pietarin kuorissa paloi vahakynttilä. Se loi himmeän valojuovan +keskilaivan lattian yli vastakkaiselle seinälle, jossa näkyi varjo +miehen hartioista ja kumartuneesta päästä. Kuorista kuului matalalla, +laulavalla äänellä: + +-- _Pie Jesu, Domine, dona ei requiem_... [Pyhä Herra Jeesus, anna +hälle rauhas...] ja kun kuorissa messuavaa pappia ei näkynyt +keskilaivaan, tuntui kuin hänen seinällä näkyvä varjonsa olisi nuo +sanat lausunut. + +Yksityismessut olivat kielletyt, mutta joku aika sitten oli piispa +erään hurskaan porvarinlesken rukouksista heltyneenä suostunut siihen +että tämän miesvainajan autuudeksi luettaisiin sielumessuja. +Toimituksen suoritti joka päivä iltamessun jälkeen eräs lähes piispan +ikäinen pappi ja tapahtui se puolittain salassa. Tämän messun aikana +saapui piispa tavallisesti kirkkoon ja se oli omiaan tuntuvasti +täydentämään hänen entisyystunnelmaansa. + +Hetken pimennossa seisten kuunneltuaan messua astui piispakin kuoriin, +jonka lattian alla lepäsi hänen entinen esimiehensä Konrad Bitz. +Ristinmerkin tehden polvistui hän alttarin ääreen. Kauan ja hartaasti +rukoiltuaan nousi hän ja papin jatkaessa messua lähti hitaasti +kirkosta. Mutta sakaristoon tultuaan tunsi hän suurta väsymystä ja +istahti yhteen pitkin seiniä olevista nojatuoleista. Huoneessa oli jo +hyvin hämärä ja seinällä häntä vastapäätä oleva ristiinnaulitun kuva +häämötti enää mustana, epäselvänä kuviona. Ovi kirkkoon oli raollaan ja +hiljaisena hyminänä kuului sieltä vanhan papin messu. + +Piispa painoi päänsä käsiin ja huokasi. Tässä samassa huoneessa olivat +liikkuneet ja näillä samoilla tuoleilla istuneet hänen edeltäjänsä aina +Maunu I:n, ensimäisen suomalaissyntyisen piispan ajoista saakka. Ja +siitä oli jo kolmatta sataa vuotta. Tuolla kirkon lattian alla he +kaikki nyt lepäsivät ja sinne oli hänenkin hartain halunsa jo +päästä.... + +Mutta miten olikaan? Hämärä tuolien yllä ikäänkuin liikkui ja tiheni ja +sen keskeltä selkeentyi yksi toisensa jälkeen päitä, harteita ja +vähitellen koko vartaloita. Ja niin istui puoliympyrässä pitkin +seinustaa liikkumattomia vanhuksia ummistetuin silmin. Kaikilla oli +yllään piispallinen viitta ja viitanpoimut ympäröivät heidän yhteen +puristettuja polviaan. Vaikka heidän piirteensä sakenevassa hämärässä +näkyivät epäselvinä ja vaikka he istuivat pää kumarassa ja ummistetuin +silmin, tunsi piispa heidät järjestään kuin olisi eilen viimeksi ollut +heidän parissaan, eikä hän tuntenut mitään ihmetystä, että he siinä +istuivat. + +Perimpänä ja enimmän pimennossa istui Suomen kirkon perustaja, Pyhä +Henrik, ja hänen rinnallaan molemmat venäläisten vankeudessa kuolleet +käännytystyön jatkajat, Rodulf ja Folkvino. Muista vähän erillään istui +vaskenkarvaisin kasvoin Tuomas ja häntä seurasivat kolme Rantamäen +piispaa sekä niiden rinnalla kuusitoista muuta Suomen piispanhiipan +kantajaa. Lähinnä Skytteä istui viisi hänen lähintä edeltäjäänsä, +joiden kaikkien aikana hän oli kaniikinvirkaa hoitanut. Tuimin piirtein +ja muita ryhdikkäämpänä istui viimeksi mainittujen joukossa unioniajan +sotainen piispa Konrad Bitz, ja hänen piispallisen pukunsa päällä +häämötti rintahaarniska sekä kupeellaan miekanponsi. + +Mutta Tuomas piispa kohotti hiukan päätään, avasi hitaasti silmänsä ja +kysyi: + +-- Ovatko Häme ja Karjala saatetut jo kirkon kuuliaisuuteen? + +-- Ne ovat, mutta onko minun huolehtimani tuomiokirkon rakentaminen +päätetty ja onko kaniikkien lukumäärä pysynyt neljänä, joksi minä sen +järjestin? -- vastasi piispa Katillus. + +-- Tuomiokirkko on valmistunut ja minä olen vihkinyt sen toimeensa, -- +ilmotti Maunu I. + +-- Minun piispauteni aikana hävittivät venäläiset Turun ja polttivat +tuomiokirkon. Onko se korjattu? -- kysyi Ragvald II. + +-- Minä olen korjauttanut tuomiokirkon ennalleen ja laajentanut +kapitulia kahdella uudella kaniikinviralla, -- vastasi tarmokas +kirkkovaltias Benediktus. -- Minä järjestin kymmenysverot ja pidin +ensimäisenä piispankäräjiä sekä pappeinkokouksia. Ovatko laitokseni +pysyneet voimassa? + +Sananvuoron otti hänen lähin seuraajansa, Hemming piispa, jonka pään +ympärillä näkyi pyhimyskehä. Hän lausui: + +-- Ne ovat sekä pysyneet voimassa että lisääntyneet ja kasvaneet. +Huolimatta siitä että minun piispauteni aikana riehui Mustasurma +maassa, olen minä syventänyt ja vahvistanut kirkollista järjestystä. +Minä olen kaunistanut tuomiokirkkoa ja lisännyt siihen uusia kuoreja ja +alttareita, minä olen laajentanut kapitulia ja perustanut +tuomiorovastin viran, toimittanut tuomiokirkolle maatiloja sekä +kallisarvoisia kirjoja ja lujentanut kirkon valtaa. Papiston +velvollisuudet olen minä määritellyt statuteissani sekä saattanut +käytäntöön pappien naimattomuuden. Piispanistuimelle minä olen +toimittanut jalokivillä kaunistetun hiipan ja sauvan, puolustanut +maani etuja kuninkaita vastaan sekä masentanut vastahakoisia +pannakirouksella. Onko nämä kaikki säilytetty ja pidetty voimassaan? + +-- Olen koettanut vointini mukaan pitää yllä kirkon valtaa ja käyttänyt +pannaa niskottelijoita vastaan. Tuomiokirkossa panin alulle pääkuorin +rakennuksen, mutta minun sallittiin hoitaa korkeata virkaani ainoastaan +kaksi vuotta, -- ilmotti oppinut Johannes II, joka nuoruudessaan oli +ollut Parisin yliopiston rehtorina. + +-- Minä olen sen työn onnellisesti päättänyt. Hiippakuntani rajoista +olin riidassa Upsalan arkkipiispan kanssa, mutta suoriusin siitä +voitolla -- täydensi hänen seuraajansa Johannes III Westfali. + +Bero II Balk, joka oli tuomiokapitulin kiiruusti kokoon haalimalla +rahasummalla saanut käydä pyhää isää Avignonissa suostuttelemassa +sekaantumasta piispanvaaliin, lausui hiljaisella äänellä: + +-- Minun oli suotu onnettomana aikana kantaa Suomen hiippaa. Merirosvot +ja venäläiset haaskasivat kilvan seurakuntaani, hävittivät Turun ja +ryöstivät sekä tärvelivät tuomiokirkkoa. Voitavani olen tehnyt, mutta +kaikkea en ole ehtinyt ennalleen saada. + +Hänen lähin seuraajansa, Maunu II Tavast, jota Suomen aatelisto oli +»palvellut kuin kuninkaallista majesteettia», lausui nyt lempeällä +äänellä: + +-- Kaikki on jälleen saatettu siihen kuntoon kuin autuaan Hemming +piispan aikana sekä runsaasti lisätty. Minun suotiin viipyä +piispanistuimella lähes neljäkymmentä ajastaikaa. Minä vahvistin +Kuusiston linnaa piispojen suojaksi, taistelin Ruotsin rauhattomia +ylimyksiä vastaan ja tuin Kaarlo kuningasta hänen horjuvalla +valtaistuimellaan. Minä kiertelin ahkerasti tarkastusretkillä ympäri +maatani, suojelin talonpoikia aatelisten sorrolta ja valvoin pappieni +elämää. Jerusalemin matkaltani toin minä runsaasti kalleuksia +tuomiokirkolle, jota minun toimestani laajennettiin uusilla +kappeleilla. Minä järjestin ja täydensin jumalanpalveluksen, niin että +tuomiokirkossa kaikui messu yli päivän aamuvarhaisesta iltamyöhään. +Kirkon asemaa minä vahvistin ja lisäsin sen tuloja, opetuksesta sekä +köyhien ja sairaiden hoidosta pidin minä huolta ja hurskaiden naisten +olinpaikaksi perustin Armonlaaksoon luostarin. Ovatko nämä kaikki +pysyneet voimassaan? + +Konrad Bitz, joka sotajoukkonsa etunenässä oli taistellut Kaarlo +kuningasta vastaan, lausui lyhyesti ja karskisti: + +-- Minä olen säilyttänyt edeltäjäini perinnön ja unionikuningasten +avulla lisännyt tuntuvasti Suomen kirkon etuja. Vastahakoiset ja +niskottelijat olen pitänyt terveellisessä kurissa. + +Hänen rinnallaan istui Maunu III Särkilahti, joka tuomiorovastina +ollessaan oli Saksan keisarilta saanut Turun tuomiorovasteilla +perintönä kulkevan palatsikreivin arvonimen. Hän lausui: + +-- Sotia, nälänhätää ja ruttotauteja on Suomi saanut läpi aikojen +kestää ja mitä edeltäjät ovat rakentaneet, sitä seuraajat ovat saaneet +jo nähdä raastettavan. Vointini mukaan puolustin minä kuitenkin maani +etuja Ruotsin valtionhoitajaa vastaan, menetin varani ja sotajoukkoni +taistelussa vanhaa vihollistamme venäläistä vastaan, jonka käsistä minä +ystäväni Knuutti Possen kanssa pelastin Viipurin. Järjestystä ja kirkon +valtaa olen koettanut ylläpitää ja syventää kristillistä valistusta +määräämällä jumalanpalveluksissa käytettäväksi myöskin kansan omaa +kieltä. + +-- Sodan ja sekasorron riehuessa olemme mekin lyhyen piispautemme +aikana vointimme mukaan koettaneet säilyttää edeltäjäimme työtä, -- +ilmottivat Lauri Mikaelinpoika Suurpää ja Johannes Olavinpoika. + +Viimeisenä lähinnä Skytteä istui Arvid Kurki. Hiljaa ja tasaisesti +sanoi hän; + +-- Minä kannoin Suomen hiippaa kahtenatoista onnettomana vuotena. Turku +ja tuomiokirkko olivat piispaksi tullessani raa'an vihollisen +hävittämät ja uudet vielä raskaammat koettelemukset koittivat maalle. +Uutta ei minun oltu suotu rakentaa, mutta entistä koetin minä voimaini +mukaan säilyttää. Varani ja sotavoimani annoin maan puolustukseen, +mutta ennenkuin vihollinen oli karkotettu, kutsui Jumala minut +luokseen. Toivon kuitenkin, että uutta on ruvettu hävitetyn tilalle +rakentamaan. + +Nyt kääntyivät kaikkien katseet Skytte vanhukseen. Kolmekolmatta Suomen +kirkon entistä päämiestä, joista useimmat olivat kirjottaneet nimensä: +»Jumalan armosta Turun piispa», katsoi häneen, ja totisina ja kysyvinä +näkyivät hämyn keskeltä heidän silmänsä. Vanhus kohotti kättään ja +liikutti huuliaan, mutta samalla havahtui hän ja näki seinustoilla +häämöttävän tyhjien tuolien. Kirkosta kuului vielä messun hyminä ja hän +kertasi hiljaa: + +-- _Pie Jesu, Domine, dona mihi requiem!_ + +Hän nousi vaivaloisesti seisoalleen ja lähti sakaristosta. Portaille +tullessaan näki hän edessään kirkkopihalla kaksi mustiin kaapuihin +puettua miestä, joista vasta ylennyt kuu loi pitkät varjot. Toinen +miehistä oli pitkä ja hoikka ja piispa tunsi hänet sekä ryhdistä että +äänestä, kun hän hiljaa puheli toverinsa kanssa. Hän viivähti hetkisen +pimennossa portailla ja tunsi kuin vastenmielisyyttä lähetä miehiä, +joiden hän arvasi vartovan häntä. »Mutta sitten lepään kyllikseni, kun +pääsen tuonne kirkon alle», ajatteli hän ja astui alas portailta. + +Miehet tervehtivät häntä kunnioittavasti ja pitempi sanoi: + +-- Vaikka onkin jo myöhäinen, halusimme teitä, isä, tavata vielä erään +asian takia. + +Hän oli maisteri Pietari Särkilahti ja hänen toverinsa oli +dominikaaniluostarin priiori, nuori Mikael Karpalainen. + +--- Käykäämme sisälle luokseni, niin saamme hetkisen puhella, -- sanoi +piispa ystävällisesti ja ääneti lähtivät he piispantaloa kohti. + +Kun he olivat tulleet huoneeseen ja piispa istahtanut tuoliinsa, sanoi +hän Karpalaiseen kääntyen: + +-- No, poikani, oletko jo tehnyt lopullisen päätöksen? + +-- Minä olen nyt päättänyt jättää luostarin. + +Piispan kasvoilla kuvastui pieni pettymys, kun hän virkkoi: + +-- Et siis voi luopua Magdalenastasi? + +-- En, -- vastasi Karpalainen alas katsoen. + +-- Siitä huolimatta että kanoninen laki kieltää hengelliseen säätyyn +kuuluvaa menemästä naimisiin? + +-- Mutta tiedättehän, isä, että paljon vanhempi ja pätevämpi laki +taasen sallii sen, nimittäin pyhässä raamatussa ilmotettu jumalallinen +laki, -- sanoi nyt Särkilahti toverinsa puolesta. + +-- Niin, -- sanoi piispa ja loi katseensa alas, -- niin, niin, olette +oikeassa, mutta minä, ukko polo, elän vielä entisissä. + +-- Lopullista askelta en kuitenkaan ole tahtonut tehdä, ennenkuin te, +isä, annatte suostumuksenne, -- sanoi Karpalainen. -- Myöskään en tahdo +ottaa sitä Taivassalon kirkkoherran virkaa yksistään kuninkaan +suostumuksella, vaan... + +-- Ota se, poikani, ota minunkin suostumuksellani, -- kiirehti piispa +sanomaan, -- ja Jumala askeleesi siunatkoon. Minun vain tulee surku +nähdessäni, että rakkaiden dominikaanieni joukko yhä harvenee, mutta +Jumalan tahdon täytyy tapahtua ja se vaatii uusia teitä kulettavaksi. +Minä näen sen, mutta itse olen juurillani kiinni entisessä. Te voitte +kulkea ehyin sydämin uutta uraa, mutta minun on päivätyöni suoritettava +jaetulla sydämellä. Minun on itsessäni koettava ja tunnettava vanhan +mureneminen ja hajoaminen enkä pääse siitä, että se välistä koskee +kipeästi. Tuolla kirkon sakaristossa äsken hetkisen viivähtäessäni ja +kaikkea mennyttä muistellessani olin näkevinäni kaikki edeltäjäni +piispanvirassa ja minusta tuntui niin vaikealta ajatellessani, etten +ole kyennyt heidän työtään säilyttämään. Mutta teitä nuoria nähdessäni +kirkastuu minulle tulevaisuus ja silloin tuntuu minusta aina, että +vaikken olekaan mitään näkyväistä saanut aikaan, niin sentäänkin on +Jumala minua laupiaasti tuomitseva, kun siirryn sinne edeltäjäini +joukkoon. + +Nuoret miehet olivat liikutettuja ja entistä kunnioittavammin +tervehtivät he pois lähtiessään vanhaa esimiestään. Yksin jäätyään otti +piispa kynttilän käteensä ja siirtyi makuuhuoneeseensa. Se oli pieni +kammio valkeaksi kalkituin seinin. Nurkassa oli matala ja kapea sänky +kovine olkipatjoineen ja karkeine villapeitteineen. Lähellä sitä oli +rukoustuoli ja sen päällä seinällä ristiinnaulitunkuva. Rukoiltuaan sen +edessä polvillaan laskeusi piispa levolle, risti kätensä rinnalleen ja +silmänsä ummistaen huokasi: + +-- Ah, Herra, päästä jo palvelijasi rauhaan! + + * * * * * + +Kaksikymmentä vuotta sen jälkeen, kun Mikael Karpalainen erosi +luostarin esimiehyydestä, sai Skytte vanhus vielä kantaa päivän kuormaa +ja hellettä ja vasta yhdeksänkymmenvuotiaana pääsi hän lepäämään +edeltäjäinsä seuraan tuomiokirkon alle. Pietari Särkilahti oli jo +paljon ennen iäkästä esimiestään mennyt lepoon. Mutta hänen työnsä +jatkajaksi ja Martti Skytten seuraajaksi oli sillä välin kypsynyt +Mikael Agricola. + + + + +AAMUN MIEHIÄ. + + +Ilma matalassa luentosalissa, jossa oli tungokseen saakka tarkkaavasti +kuuntelevia teologian ylioppilaita, kävi yhä raskaammaksi. +Luennoitsijan muutoin kirkasta ääntä oli yhä vaikeampi erottaa, se +tuntui kuin sammuvan ummehtuneeseen ilmaan. Syksyisen iltapäiväauringon +säteet olivat onnistuneet pujahtamaan eräästä sivuseinän akkunasta +sisään, erottaen näkyviin yli salin ylettyvän sakean pölyjuovan ja +muodostaen sivuseinälle himmeän kuvion nelikulmaisesta, +pyöreäruutuisesta ikkunasta. + +Suomalainen ylioppilas Agricola oli hiukan myöhästynyt ja saanut sen +vuoksi paikan ihan oven suussa. Melanchton oli lokakuun alusta +selittänyt Roomalaisepistolaa ja Agricolalla oli edessään Erasmuksen +baselilainen Uusi Testamentti -- hänen arvokkain kirja-aarteensa, jonka +hän edellisenä vuonna Wittenbergiin tultuaan oli ensi töikseen +itselleen hankkinut. Mutta hän oli alakuloisena eikä voinut +tarkkaavasti seurata oppinutta esitystä. Puolisen tuntia turhaan +kamppailtuaan antoi hän kirjan painua polvilleen, sallien ajatustensa +harhailla omia teitään sekä tuiottaen väsyneesti luennoitsijaan, joka +pölyisen valojuovan läpi näytti korkealla katederillaan niin avuttoman +pieneltä, kalpealta ja rasittuneelta. Lähes kaksikymmentä vuotta oli +tuo kuuluisa jumaluusoppinut ja filologi työskennellyt Lutherin +rinnalla Wittenbergissä ja nähnyt noiden vuosien kuluessa auditorionsa +aina yhtä täynnä ympäri Keski- ja Pohjois-Europan kokoontuneita +innostuneita kuulijoita. Kun Agricola antoi silmäinsä painua puoli +umpeen, näytti pitkän ja kapean luentosalin perällä istuva Melanchton +tavallistakin pienemmältä ja hennommalta. Hänen matala, sointuva +äänensä, jolla hän ikäänkuin hyväillen lausui rakasta kreikkaansa, +tuntui tulevan kuin jostakin hyvin kaukaa ja se vaikutti Agricolan +väsyneihin hermoihin omituisen uinuttavasti. Hän ei seurannut enää +ollenkaan luennon sisällystä, tuiotti vain pölyjuovan läpi +Melanchtoniin ja antoi korviensa omia aikojaan suhtautua hänen +ääneensä, joka ilman saentuessa tuntui etääntymistään etääntyvän, +kunnes se kokonaan sammui. + +Melanchton oli keskeyttänyt luentonsa, hän ummisti silmänsä ja siveli +kämmenellä otsaansa. Silloin alkoi Augustiinikirkosta kuulua +kellonsoittoa. Melanchton avasi jälleen silmänsä, painoi kirjan kiinni +ja sanoi hymähtäen: + +-- Johan me voimmekin lopettaa. Kovin se onkin tänään rasittavaa. + +Hän nousi seisomaan ja auditoriossa syntyi liikkeen kohinaa. Mutta +sitten taas kaikki vaikeni ja Melanchton piti lyhyen rukouksen, sillä +tämä oli viimeinen luento sinä päivänä, Pyhäinmiesten aattona 1537. + +Kun rukous oli vaiennut ja sen jälkeen pieni hetki oltu kumarruksissa, +laskeusi Melanchton katederilta alas ja pieni mies katosi kokonaan +kuulijainsa sekaan. Kaikki alkoivat tunkea ovea kohti. Työntäen kirjan +kainaloonsa pyörähti Agricola ensimäisenä ulos jääden portin pieleen +vartomaan suomalaisia tovereitaan. Niitä olivat Martti Teitti, joka +viime vuonna oli yhdessä hänen kanssaan Saksaan tullut, sekä Viipurin +Simo eli Simon Viburgensis niinkuin hänen nimensä virallisesti kuului. + +Ennenkuin hän ohitseen rientävästä ylioppilasvirrasta sai näkyviinsä +tovereita, tarttui joku hänen käsipuoleensa. Se oli eräs schwabilainen +ylioppilas, joka oli viime kevännä jonkun aikaa asunut hänen ja Teitin +kanssa yhdessä. + +-- _Domine reverendissime, frater Michael finlandensis, ambulemus +paulum_? [Kunnioitettavin herra, suomalainen veli Mikael, +kävelläänkö vähän?] -- sanoi reippaalla äänekkyydellä tuo aina iloinen +saksalainen. + +Agricola hymähti vastaukseksi ja käsikkäin lähtivät he kävelemään ylös +kapeata katua, joka kajahteli eri tahoille hajaantuvan ylioppilasjoukon +askelista. Pyhätarpeita kantavia palvelustyttöjä ja perheenäitejä +pujottelihe tuon iloisesti haastelevan nuorisojoukon läpi, ylhäällä +päätyikkunoissa näkyi kadun yli toistensa kanssa juttelevia porvareita, +kasvoilla edessä olevan sunnuntailevon hohde, ja yli kaiken täydensi +lauantaitunnelmaa koko pikku kaupungin täyttävä kellojen humina. + +Kirkon ohi kulettaessa pysähtyi schwabilainen äkkiä ja virkkoi: + +-- Ah, ollapa että me olisimme saaneet olla täällä tasan kaksikymmentä +vuotta sitten! + +Agricola katsoi häneen kysyvästi. + +-- Mitä? Pyhäinmiesten aattona silloin, _anno domini_ 1517? -- +jatkoi schwabilainen. + +Kun Agricola ei vieläkään näyttänyt olevan oikeilla jälillä, alkoi +schwabilainen, jolla oli vilkas mielikuvitus ja eloisa esitystapa, +havainnollistuttaa asiaa seuraavasti: + +-- No, ajattelehan: toria pitkin astelee nopein ja päättävin askelin +laiha ja kalpea mies puettuna augustiinimunkin kaapuun. Hän pysähtyy +kirkon ovelle, silmää ympärilleen ja vetää kaapunsa alta paperikäärön, +levittää sen ovelle ja ottaa esille pieniä nauloja... + +-- Ahaa, teesit! -- keskeytti Agricola innostuneena. Mutta +schwabilainen oli päässyt vauhtiin ja jatkoi: + +-- ... ja vasaran lyönnit kumahtelevat, kumahtelevat, kumahtelevat -- +kertasi hän tahdilleen -- ja pelottavana kuuluu niiden kaiku Alppien +yli Roomaan. + +Samassa juolahti schwabilaisen mieleen vaaliruhtinaan uni, jonka tämä +oli nähnyt vähää ennen teesien julistamista ja josta aikoinaan oli +kerrottu ympäri Saksan, ja hän jatkoi: + +-- Niin, siinä seisoi peloton munkki ja kirjotti kirkon oveen ja kynä +hänen kädessään kasvoi ja kasvoi, kunnes ulottui Roomaan ja puhkasi +korvat siellä istuvalta kruunupäiseltä leijonalta. Ja leijona alkoi +huutaa niin että vuoret vapisivat ja kaikki kuninkaat ja ruhtinaat +riensivät vääntämään kynää munkin kädestä, mutta eivät onnistuneet. + +Schwabilainen veti henkeä ja puhui edelleen: + +-- Silloin sitä olivat elementit liikkeessä ja silloin meidänkin olisi +pitänyt olla täällä. Olisimme saaneet pertuskamiehinä seurata Martti ja +Fiilippi tohtoreita Leipzigiin eckiläisiä rökittämään. Entä Wormsissa? +Siellä jos missään olisi pitänyt saada mukana olla. Ajatella sitä +hetkeä, kun yksinäinen kalpea munkki astuu keisarin, kuningasten, +ruhtinasten, piispojen ja prelattien täyttämään valtasaliin... + +Schwabilaisen isä oli palvellut Yrjö von Freundsbergin kuuluisassa +keihäsmiesjoukossa ja ollut järjestyksen valvojana Wormsin +valtiopäivillä. Lutherin esiintyminen siellä oli tuohon yksinkertaiseen +sotamieheen samoinkuin hänen ritarilliseen päällikköönsäkin tehnyt +syvän vaikutuksen. Poika oli usein kuullut isänsä siitä kertovan ja kun +hän itse puolestaan oli lisäillen ja värittäen kuvaillut lukemattomia +kertoja tovereilleen tuota valtavaa kohtausta, oli se juurtunut niin +hänen mieleensä, että hän toisinaan melkein saattoi uskoa itse olleensa +sitä kaikkea näkemässä. Usein oli Agricolakin sen kuullut, mutta yhtä +tarkkaavasti kuunteli hän nytkin, osaksi hienotunteisuudesta reipasta +toveriaan kohtaan, osaksi yhä uudistuvasta mielenkiinnosta, sillä siksi +eloisasti ja värikkäästi esitti schwabilainen mieliaihettaan. Ja +Agricola mittasi takaisin samalla mitalla, alkaen kuvailla usein +ennenkin kuvailemaansa päivällisilläoloaan Lutherin luona sekä kertoen +kaikki pienimmätkin asiat, mitä reformaattori oli pöydässä istuttaessa +puhunut ja mitä sanoja hänenkin kanssaan vaihettanut. Ja yhtä +tarkkaavasti kuunteli nyt vuorostaan schwabilainen. Näin innostuttuaan +alkoivat he sitten vuorotellen muistutella toistensa mieleen +kummallekin ja koko Wittenbergin ylioppilaskunnalle tuttuja legendoja +uskonpuhdistajasta, joka oppilastensa silmissä oli kohonnut +saavuttamattomaksi sankari-ihanteeksi. + +Kun oli oltu hetki ääneti, lopetti schwabilainen: + +-- Sen miehen sanaa ei voi vastustaa vaikka hyökkäisi hänen kimppuunsa +filosofian, sofistien, scotistien, albertistien, thomistien ja kaikilla +koko helvetin aseilla! + +Viimeisiä sanoja lausuessaan teki hän kädellään suuren, huitasevan +liikkeen, puristi sitten hyvästiksi Agricolan kättä ja lausui: + +-- Täytyy tästä lähteä ukko Reuchlinin seuraan. Olen pannut päähäni +vielä tänä iltana kamppailla loppuun Jesajan kolmannentoista luvun. +_Pax tecum, carissime!_ + +Kun Agricola oli jäänyt yksin ja schwabilaisen rehevä ääni oli hänen +korvissaan sammunut, valtasi hänet entinen alakuloisuus ja hän +ikäänkuin kutistui pienemmäksi. Mitä tehdä ja minne kääntyä, sillä +tovereineen oli hän tällä hetkellä ihan leivätönnä ja ilman tiettävää +leivän saannin mahdollisuuttakaan? Viimeiset viikot he olivat eläneet +melkein yksistään leivällä ja vedellä, mutta tänä aamuna he olivat +saaneet tyhjin vatsoin lähteä luennoille. Jos toimeentulo alunpitäinkin +oli tässä vieraassa yliopistokaupungissa ollut heille vaivaisen +puoleista, niin ei heidän tähän asti ollut tarvinnut sentään yhtään +paastopäivää pitää. Mutta nyt oli suoranainen nälänuhka edessä. Ne +varat, joilla Skytte vanhus oli häntä ja Teittiä matkalle evästänyt, +olivat loppuneet jo viime talvena eikä piispa ollut toistaiseksi voinut +lisää lähettää. Sen jälkeen olivat he ansainneet jonkun verran +opetuksella ja viime aikoina olivat he elätelleet itseään paremmissa +varoissa olevilta tovereilta saaduilla pikku lainoilla. Lisäksi oli +vuokra siitä vaatimattomasta huoneesta, missä he kolmisin asuivat, +parin kuukauden ajalta maksamatta. Elokuun alussa oli Agricola +kirjottanut Kustaa kuninkaalle Ruotsiin, pyytäen heidän suomalaisten +opiskelijain ylläpidoksi jotakin Turun tuomiokirkon prebendaa tahi +muuta avustusta, mutta mitään vastausta ei ollut kuulunut. Tänään +viimeksi oli hän turhaan tiedustellut yliopistolla kirjettä. Ja +puutteesta johtuvan turvattomuuden tunnon lisäksi painosti hänen +mieltään se, ettei kuningas nähtävästi ollut pitänyt hänen kirjettään ja +anomustaan huomion arvoisena. + +Alkoi jo hiukan hämärtää ja kaikkialla kuului akkunaluukkujen +sulkemista. Pikkukaupungin porvarit vetäytyivät ystävällisiin +koteihinsa aattoiltaa viettämään. Sen yksinäisemmäksi tunsi Agricola +itsensä lähtiessään hitaasti ja allapäin astelemaan Elben puoleiseen +kaupungin laitaan, missä hän tovereineen asui erään köyhän lasimestarin +luona. Hän näki mielikuvituksessaan toveriensa istuvan alakuloisina +huoneessaan ja salaa odottavan häntä pelastuksen tuojana, sillä aamulla +hajaantuessaan olivat he sopineet, että kukin tahollaan koettaisi tehdä +voitavansa edes lähimpien päivien turvaamiseksi. Mutta hän oli varma, +etteivät toverit olleet onnistuneet paremmin kuin hänkään, sillä ani +harvat heidän tuntemistaan ylioppilaista kykenivät toisia auttamaan ja +niillekin harvoille olivat he jo velassa. + +Hänestä tuntui vastenmieliseltä mennä kortteeriin niin tyhjänä ja ilman +avun mahdollisuuttakaan näköpiirissään. Hän jatkoi kävelyään ilman +päämäärää, kulkeusi kaupungin ulkopuolelle joen rannalle ja istahti +väsyneesti lähellä vesirajaa olevalle hirsikasalle. Oli jo joltisenkin +hämärä, vastapäisellä rannalla olevien kenttien ylle oli virrasta +levinnyt valkoinen usvaverho, ja mustina ja raskaina vieritteli Elbe +hänen ohitseen syksyisiä vesiään. Sumun takaa jostakin maalaiskylästä +kuului yksinäisen koiran haukunta ja lännestä, Harzvuoriston takaa, +kohosi täysikuu suurena veripunaisena pyörylänä. + +Agricola unhotti nykyisen tukalan tilansa ja nälkänsä ja hänet valtasi +eräänlainen kuulas apeamielisyys. Hän painoi päänsä käsiin, ummisti +silmänsä ja etäinen koti kohosi elävänä mieleen. Sama kuu on sielläkin +kohonnut saariston takaa ja pilkistää päärmäkaistan läpi hänen +kotitupaansa, ja kuten ennenkin kuutamoisina iltoina, kuuluu +Särkilahden kartanosta koiran haukunta. Hän on kuin ainakin entinen +pikku Miika, joka äidin puuhatessa illallista istuu uinaillen penkillä, +kuulee etäisen koiran haukunnan, näkee pienen himmeän akkunakuvion +siirtyvän siltapalkilta toiselle, mutta mieli liitelee kaihoten +muualla, jossakin epämääräisessä utumaailmassa. Ja kun perhe asettuu +levolle ja päre pankonpuussa sammuu, kumartuu äiti vielä hänen +ylitseen, korjaa peitettä ja lukee Ave Marian, ainoan jonka hän on +joskus lapsuudessaan oppinut. Se on kamalasti vääntynyttä latinaa, joka +hänelle teinivuosinaan on tuottanut monta hupia, mutta äiti lukee sen +niin hartaasti, että Jumala varmaankin kuulee sen paljon auliimmin kuin +parhaimmallakin latinalla kuolleesti toistetun rukouksen. Se vuosien +kumartama rakas äitivanhus, kuinka hän iloitsikaan, itki ja iloitsi, +kun hän monen vuoden kuluttua poikkesi kotiin ollessaan piispan mukana +tarkastusmatkalla; kuinka hellävaroen hypisteli hän ryppyisillä +käsillään hänen mustaa barettiaan ja silitteli hänen matkalla +rypistynyttä kauhtanaansa. + +Kirja hänen polviltaan luisui maahan ja havahutti hänet todellisuuteen. +Hän otti sen ylös ja käänteli sen vahvoja lehtiä. Sitä tutkiessaan oli +hänessä edellisenä talvena herännyt eräs suuri aate, jota hän siitä +lähtien oli hoitanut ja vaalinut mielessään kuin äiti lempilastaan. Se +oli päivin ja öin kytenyt hänen mielessään, aste asteelta selviten ja +kirkastuen sekä samalla kirkastaen hänelle hänen oman kutsumuksensa ja +suoden voimaa tyynesti kestää taistelussa alati uhkaavaa puutetta +vastaan, vieläpä ylläpitää ja rohkaista tovereitaankin. + +Äsken oli kaikki ollut niin pimeää ja toivotonta, mutta nyt hän taas +näki elämäntyönsä selvänä edessään ja se kohotti hänet aineellisten +huolten yläpuolelle. Koko hänen entisyytensäkin oli kuin johdonmukaista +valmistusta siihen, eikä hän voinut olla jo varhaisimmassa elämässään +näkemättä korkeamman käden johtoa. Ensi kerran ilmestyi se hänen +tielleen vanhan ja hurskaan saarnaajamunkin muodossa. Hän, +kahdentoistavuotias poika, on kesäisenä ehtoopäivänä yksin kotona ja +odottaa isää, äitiä ja vanhempia veljiä kalaretkeltä palaaviksi. Hän +istuu pihakivellä ja puhaltelee ilmaan vesilinnun untuvia, joita +pääskyset lennosta kilvan tavottelevat. Silloin laskee joku kätensä +hänen päälaelleen niin hellästi, ettei hän ollenkaan säikähdä, ja kun +hän kääntyy katsomaan, seisoo siinä hymyilevä munkkivanhus. Se istuutuu +pihanurmelle, vapauttaa jalkansa tomuisista virsuista ja alkaa +ystävällisesti jutella hänen kanssaan. Ja kun vanhemmat illan suussa +palaavat kotiin, ehdottaa munkki, että poika seuraisi häntä Viipurin +kouluun ja saisi valmistua hengelliseen säätyyn, sillä hänestä on +Jumala aikonut varmaan jotakin tehdä, selittää vanhus. Äiti tulee +liikutetuksi ja sanoo hartaimman toivonsa olevan nähdä poikansa +pappina. Isä, jäkäläpartainen, harvasanainen Olaviukko, jonka suu on +kuin vaikenemista varten muodostunut, murisee vastaan ja sanoo pojan +kelpaavan elää kalamiehenä niinkuin vanhemmatkin veljet. Mutta munkki +sovittaa sanansa viisaasti, hän puhuu pyhästä Pietarista ja +jumalansanalla kalastamisesta ja paljosta muusta, ja niin tokasee isä +lopuksi: »No jos se on Jumalan tahto, niin menköön!» ja lähtee +liikutusta salatakseen muka jollekin askareelle. Ja niin tapahtuu se +ihme, että vanhemmat uskovat hänet vieraan munkin huomaan, ja että hän +itse on valmis eroamaan rakkaasta kodistaan. + +Monta kertaa on hän liikutuksella muistellut tuota ensimäistä kotoa +lähtöä ja yhä ihmeellisemmältä on se hänestä alkanut näyttää. +Munkki-vanhushan tuli kuin suorastaan häntä hakemaan! Ja samanlainen +tapaushan uudistui sitten Viipurissa. Kun hän oli koulunsa päättänyt ja +hänen isällinen opettajansa, Johannes Erasmi, lähti piispan sihteeriksi +kutsuttuna Turkuun, kutsui hän luokseen hänet, parhaimman oppilaansa, +ja kehotti häntä seuraamaan mukana pääkaupunkiin, sillä siellä kyllä +aukenisi hänelle jotakin. Ja hän seurasi ja sai kirjurinpaikan piispan +luona sekä tilaisuuden jatkaa opintojaan. Mutta tärkeintä oli se, mitä +tapahtui hänelle kohta Turkuun tulonsa jälkeen. Hän on ensi kertaa +tuomiokirkossa, jonka mahtavat holvit ja pilarit, komeat kuorit, +rekonditoriot ja pyhimysten kuvat sekä juhlallisessa hämyssä huokuva +urkujen humina tekevät häneen valtavan vaikutuksen. Liikutuksesta +väristen seisoo hän erään pylvään juuressa keskellä kirkkoa. Kun +latinankielinen messu ja kuoripoikien laulu on tauonnut, kajahtaa hänen +päänsä päältä miehekäs ääni, joka kirkkaasti ja läpitunkevasti lausuu +selkeällä suomenkielellä: »Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja +terävämpi kuin kaksiteräinen miekka, ja tunkee lävitse siihen asti kuin +se sielun ja hengen erottaa ja jäsenet ja ytimet, ja on ajatusten ja +sydämen aivoitusten tuomari.» -- Säpsähtäen luo hän katseensa ylös ja +näkee saarnastuolissa papintakkiin puetun pitkäkasvuisen, nuorekkaan ja +kalpean miehen, jonka silmissä palaa omituinen tuli ja joka hetken +vaiettuaan sekä kuulijakuntaansa tarkasteltuaan kuin tilille vaatien +alkaa saarnata tuon raamatunlauseen johdolla. Hän ei voi irrottaa +katsettaan saarnaajasta, jonka tuliset sanat kaikuvat temppelin +holveissa. Seuraamatta erikoisesti saarnan sisällystä tuntee hän, että +se on jotakin uutta ja raikasta. Uutta ja samalla vanhaa ja +tutunomaista, joka on ollut kauan unhotuksissa. Samoin on saarnaajan +käyttämä kielikin. Ovathan dominikaanit ja fransiskaanitkin kyllä +kansan kielellä saarnanneet, mutta se on ollut niin konstikasta ja +aivankuin latinaa suomalaisin sanoin, kun tämä sitävastoin puhuu mitä +tavallisinta ja yksinkertaisinta arkisuomea ja kuitenkin niin joka +sanassaan elävää ja luonnonraitista. + +Kuin huumautuneena lähtee hän kirkosta, ja ihmetellessään kuka tuo +voimakas saarnaaja oli, kuulee hän ympärillään olevassa ihmisjoukossa +toistettavan nimeä Särkilahti sekä kutsuttavan häntä milloin +kerettiläiseksi, milloin oikeaksi herran papiksi. Särkilahti! Kyllä hän +oli jo Viipurissa sen nimen kuullut, samoinkuin Saksassa vaikuttavan +pääkerettiläisen Lutherinkin, ja Turussakin hän oli jo piispan luona +ehtinyt kuulla kaniikkien harmistuneita puheita maisteri Särkilahden +kerettiläisistä opeista. Mutta sitä mielikuvaa, mikä hänellä oli +kerettiläisestä, oli hänen mahdoton sovittaa tuohon saarnaajaan. Ja +innosta palaen riensi hän joka kerta kuulemaan milloin Särkilahti +saarnasi tuomiokirkossa tai katedralikoulussa ja yhä hartaammaksi kävi +hänessä halu päästä samaa sanaa julistamaan. Onnelliseen aikaan oli hän +tullut Turkuun, sillä ei täyttä vuotta sen jälkeen sairastui Särkilahti +äkkiä ja kuoli. Mutta kun hän sitten seisoi tuomiokirkon pääkuorissa +papiksi vihittävänä ja hänen isällinen suosijansa piispa Skytte asetti +kalkin hänen käteensä vanhoin vihkimyssanoin: »_Accipe potestatem +sacrificandi pro vivis et mortuis_» [Ota voima uhrata elävien ja +kuolleiden puolesta] tunsi hän elävänä mielessään kutsumuksen jatkamaan +ja täydentämään Särkilahden alottamaa työtä. Ja tämä tietoisuus hänessä +yhä vahvistui hänen ollessaan piispan mukana tarkastusmatkoilla ja +nähdessään kuinka suuri valon tarve kaikkialla oli. Hän ikävöitsi vain +Wittenbergiin, uuden opin pääahjoon, ja kun aika oli tullut, aukeni +hänelle pääsy sinnekin. + +Oliko nyt sitten kaikki tähdännyt vain siihen, että hän olisi tullut +tänne Wittenbergiin nälkään nääntyäkseen? Sehän oli mahdottomuus, jota +vastaan puhui koko maailmanjärjestys. Hän oli ollut jo epätoivoon +joutumaisillaan, mutta täällä yksinäisyydessä virran rannalla vietetty +hetkinen oli hänelle taas kirkastanut hänen kutsumuksensa ja kohottanut +etualalle hänen valoisan elämänkäsityksensä. + +Hän nousi ja lähti nopein askelin kulkemaan takaisin kaupunkiin. Hänen +tullessaan kortteeriin istuivat molemmat toverit loppumaisillaan olevan +talikynttilän valossa, Teitti raapustellen hanhenkynällään jotakin +kuviota hebrean kieliopin kanteen ja Viipurin Simo tutkien Tukydidesta. +Se oli ainoa kirja minkä hän joskus oli onnistunut itselleen hankkimaan +ja tunsi hän sen jo kannesta kanteen, mutta siitä huolimatta seurasi se +aina hänen mukanaan. Simo oli heistä kolmesta vanhin ja oli jo kolme +vuotta heitä aikaisemmin tullut Wittenbergiin. Hän oli köyhän porvarin +poika Viipurista, käynyt sikäläisen koulun ja ollut novisina +fransiskaaniluostarissa, mutta jättäen luostarin ennen novisiaikansa +päättymistä tullut Turkuun, missä sai tilaisuuden matkustaa Saksaan +opiskelemaan. Kapeine hartioineen ja köyristyneine selkineen teki tuo +hiljainen ja itseensä sulkeutunut mies, joka sitäpaitsi oli kivuloinen, +hyvin avuttoman ja säälittävän vaikutuksen. Kreikka oli hänen +mieliaineensa, josta hän sellaisenaan lienee saanut ruumiillisen +ravintonsakin, kuten Teitti kerran oli leikillään sanonut, sillä oli +aivan käsittämätöntä millä hän oli itseään elättänyt niinä neljänä +vuotena, jotka hän oli jo Wittenbergissä oleskellut. + +Teitti oli heistä kolmesta nuorin, lyhyen vanttera, ruskeasilmäinen ja +iloinen nuorukainen. Hän oli suomalaista aatelissukua, mutta siitä +huolimatta yhtä varaton kuin toverinsakin. Hän oli kuten Agricolakin +tullut Skytten kustannuksella Wittenbergiin ja valmistui yhtä rintaa +tämän kanssa maisteritutkintoon. + +Kumpikin istui synkkänä ja alakuloisena. Ääneti tervehtien katsahtivat +he Agricolaan ja luettuaan hänen sulkeutuneesta muodostaan, ettei +hänkään tuonut mitään iloista sanomaa, painuivat he uudelleen +kirjoihinsa. Agricolan mieli kävi taas apeaksi ja häntä hieman hävetti, +että hän tuli näin tyhjänä toveriensa luo, jotka pitivät häntä +jonkunlaisena johtajanaan. Teittiä kiusasi tämä kolmen miehen +äänettömyys ja raaputustaan jatkaen virkkoi hän: + +-- Simo syöpi tuossa monikertaan kaluttua Tukydidestaan ja minä +ravitsen itseäni muistuttelemalla olevani vapaasukuinen mies. + +Hän näytti Agricolalle kirjan kantta, jossa oli kirjotus: »Martini +Laurentii Teijthi Liber, duodecim or. Emptus Abo Anno dei Mdxxxii» sekä +sen alla kaksi vasta piirustettua kilven kuvaa, kummankin keskellä +Andreasristi, jota Teitti-suku käytti vaakunanaan. + +-- Kävin ruotsalaisten kortteerissa, mutta kaikki he olivat melkein +yhtä täpärällä kuin mekin, -- jatkoi hän ja rupesi piirustamaan +kolmatta vaakunaa. + +-- Kun uskaltaisi emännältä pyytää illallista, -- huomautti Simo +arasti. + +-- Siten syömällä maksaaksemme vuokravelkamme. Koetappas mennä +esittämään, -- vastasi Teitti ja Simo painoi nolona päänsä kirjaan. + +Mutta Teitin halutti kiusata tuota avutonta vanhinta toveriaan ja hän +jatkoi: -- Eikö kaduta, ettet sittekin tehnyt munkkilupausta? Saisit +ihan varmaan nytkin täydellä vatsalla lukea pater nosterisi ja oikaista +itsesi levolle. + +Agricola katsoi nuhtelevasti nuorinta toveriaan, nousi seisomaan ja +sanoi: + +-- Minä lähden vielä apua etsimään, sillä eihän elämästämme näinkään +mitään tule. + +Hän lähti päättävästi ulos ja suuntasi kadulle tultuaan askeleensa +entistä augustiiniluostaria kohti, missä Luther perheineen asui. Joen +rannalta lähtiessään oli hänen mieleensä välähtänyt, että hänen on +mentävä itse uskonpuhdistajan luo omaansa ja toveriensa hätää +valittamaan. Silloin asian ensinnä mieleen iskiessä se oli tuntunut +niin yksinkertaiselta, mutta nyt kuta lähemmäs määräpaikkaa hän tuli, +sitä epävarmemmaksi tunsi hän itsensä. Oliko lainkaan soveliasta hänen +pienine huolineen tunkeutua häiritsemään miestä, jonka harteilla koko +paavin kahleista vapautunut kirkko lepäsi? Eikä hän ollut tullut +ajatelleeksi sitäkään, kuinka sopimaton aikakin nyt oli sellaiselle +käynnille. Kovin myöhäinen nyt ei tosin vielä ollut, mutta ihmiset +olivat sulkeutuneet jo koteihinsa ja kaikkialla valmistauttiin +aattoillalliselle. + +Hänen kätensä vaipui portinkolkuttimelta alas ja masentuneena jäi hän +seisomaan autiolle kadulle, tuntien ettei uskaltaisi sisälle pyrkiä. +Silloin kuului portin takaa askelia, salpa lykättiin syrjään ja kadulle +astui nuori palvelustyttö toisessa kädessä lyhty ja toisessa kori. +Lyhtyään kohottaen katsoi hän kummastuneena ja kysyvästi kuluneeseen +pappiskauhtanaan kääriytynyttä nuorta miestä, joka äänetönnä seisoi +portin pielessä. + +Agricola tunsi täytyvänsä sanoa jotakin ja hän kysyi tytöltä, saattoiko +tähän aikaan enää tavata tohtoria. Tyttö, jossa Agricolan avonainen +katse nähtävästi herätti luottamusta, ilmotti hänen olevan huoneessaan +ja kirjottavan. Hän piti porttia auki ja odotti vieraan astuvan sisään. +Agricolan täytyi käydä eteenpäin ja hän tunsi kuinka sydämensä äkkiä +alkoi rajusti lyödä. Tyttö jatkoi matkaansa ja hän hapuili yksinään +pimeässä etehisessä. Kun hän oli ennenkin pari kertaa talossa käynyt, +löysi hän pimeästä huolimatta tohtorin huoneeseen johtavan oven. + +Hänen koputukseensa ei kuulunut mitään vastausta. Ympärillä oli aivan +hiljaista, jostakin seinän takaa kuului vain kuin aavistuksena lapsen +jokellusta ja oman sydämensä lyönnin kuuli hän selvästi. Hän koputti +toisen kerran, mitään ei kuulunut. Pelonalaisessa jännityksessään luuli +hän koputtaneensa kyllin lujasti, mutta todellisuudessa se oli +tapahtunut siksi hiljaa, ettei se voinut sisälle kuulua. Mitä nyt +tehdä? Tänne asti jouduttuaan tuntui hänestä mahdottomalta takaisinkin +palata. Hetken vielä epäröityään, jolla aikaa hänen levottomuutensa yhä +vain kasvoi, hapuili hän käsiinsä kääkän, veti oven auki ja astui +sisään. + +Hän pysähtyi oven luo pimentoon ja räpytti silmiään nähdäkseen huoneen +perälle. Kirjotuspulpetilla paloi kynttilä, joka valasi ainoastaan +valkeaksi kalkitun perä- ja toisen sivuseinän. Muu osa huoneesta jäi +sen leveän selän ja suuren, vahvatukkaisen pään varjoon, joka näkyi +kumarruksissa pulpetin edessä. Ovi viereiseen huoneeseen oli hiukan +raollaan ja sen takaa kuului nyt selvemmin äskeinen lapsen jokellus +sekä varovaista pöytäkalujen asettelua. Hiljainen kärinä ilmotti siellä +olevan tulella jotakin paistia, josta etäinen tuoksu tuntui tänne +saakka ja sai Agricolan tuntemaan huikaisevaa nälkää. Mutta huoneen +perällä rapisi ja kitisi hanhensulka vihaisesti karkealla paperilla. +Välistä se pysähtyi kokonaan ja lihakas pää nojautui vasempaan käteen. +Sitten narahti tuoli äkeästi, hanhenkynä sukelsi tuimasti mustetolppoon +ja entinen kitisevä rapina alkoi kuulua. Tuo pelottava pää muodosti +oikealle sivuseinälle jättiläissuuren, pyöreän varjon, joka synnytti +Agricolassa omituisen ahdistavan tunteen ikäänkuin se olisi uhannut +luhistaa hänet alleen. Hän tunsi itsensä niin tuiki vähäiseksi ja +avuttomaksi. Pelonalaisessa neuvottomuudessaan ei hän uskaltanut ryhtyä +mihinkään keinoon kääntääkseen huomiota itseensä, ja kiihtyneitä +hermoja vihlova hanhenkynän kitinä ikäänkuin hoputti häntä poistumaan +huoneesta, jossa punnittiin kristikunnan kohtaloita vuosisadoiksi. +Pulpetin ääressä kirjottava mies kasvoi hänen silmissään yhä +valtavammaksi jättiläiseksi samalla kuin hän itse tunsi pienenemistään +pienenevänsä. + +Ahdistuksessaan läheni hän ovea pujahtaakseen yhtä hiljaa ulos kuin oli +tullutkin. Mutta hän kompastui kynnykseen ja aiheutti pientä kolinaa. +Hanhenkynä huoneen perällä pysähtyi, tuoli narahti uhkaavasti ja +lyhytkaulainen pää kääntyi puolittain ovea kohti. + +-- Kuka siellä? -- kuului äreä ääni. + +Agricola pysähtyi ja palasi hämmentyneenä äskeiselle paikalleen. + +-- Mitä, kuka se siellä hiiviskelee? -- kuului pulpetin luota vieläkin +äreämmin ja samalla nousi kirjottaja ylös sekä läheni raskaskulmaisia +silmiään siristäen ovea, kädessään vasta musteeseen kastettu kynä. + +Agricola kumarsi syvään ja sopersi vapisevin äänin jotakin +anteeksipyynnön tapaista. Luther tarkasti häntä hetkisen ääneti kuin +ajatuksiaan kooten ja lausui sitten: + +-- Ah, tekö se olette, Agricola? Luulin täällä jo joitakin luvattomia +vieraita hiiviskelevän. + +Ystävällinen ääni, millä nuo sanat lausuttiin, melkein oudostutti +Agricolaa, jonka korvissa vielä eli äskeisten sanojen äkäinen sävy. +Mutta samalla tunsi hän ihmeellisesti vapautuvansa pahimmasta +ahdistuksestaan. + +-- Käykää lähemmäs valoa, tänne, -- ja ystävällisesti työnsi hän +Agricolan istumaan pulpetin päässä olevalle tuolille, asettuen itse +omalle kirjotusjakkaralleen. + +Nähdessään nyt kynttilän valossa selvemmin nuoren oppilaansa kasvot, +huomasi hän heti niillä olevan masentuneen ja tuskallisen ilmeen. Ettei +kysyvällä äänettömyydellä pakottaisi häntä heti asiaansa käymään ja +antaakseen hänelle tilaisuutta rauhottumiseen, alkoi Luther +leikillisesti kertoa, kuinka hänet melkein kammo valtasi, huomatessaan +tuntemattoman miehen siellä ovipimennossa kähmivän. Jonkun aikaa sitten +oli nimittäin hänen illalla istuessaan kirjotuspöytänsä ääressä aivan +samalla tavoin outo mies ilmestynyt hänen huoneeseensa kuin maan alta +kohoten. Mutta se oli paljon pelottavampi vieras, tuo jo viisi vuotta +Sachsenin kauhuna ollut hevoskauppias ja kapinannostaja Hans Kohlhaas, +joka oli tullut häntä välittäjäkseen pyytämään ja uhannut pistoolilla +ampua itsensä siihen paikkaan, jollei uskonpuhdistaja suostuisi häntä +kuulemaan. + +Lopetettuaan kertomuksensa kumartui Luther lähemmäs vierastaan ja +sanoi: + +-- Te olette avun tarpeessa, rakas ystävä, eikö totta? Näen sen +päältänne ja ymmärrän että teidän on ollut vaikea tulla tänne. Mutta +paljastakaahan nyt sydämenne ja olkaa turvallisella mielellä, kyllä +minä opiskelevaisen ohdakkeisen tien tunnen. + +Agricolan valtasi äkkiä lämmin turvallisuuden tunto aivankuin lapsen, +joka yksinään kylmässä väristyään löytää ymmärtävän ja suojaavan +isänsä. Kostunein silmin alkoi hän kertoa omasta ja toveriensa hädästä, +kuinka heidän suosijansa Martti piispan oli ollut mahdoton lähettää +heille apua, kuinka hän oli kirjeellä kääntynyt kuninkaankin puoleen, +mutta ainakin toistaiseksi ilman tulosta, ja kuinka hän viimein ei +ollut tiennyt muuta keinoa kuin tulla tänne. + +Luther istui edelleen samassa eteenpäin kumartuneessa asennossa, kädet +polviin tuettuna, ja hänen jykevä leijonanpäänsä tärisi harvaan ja +tasaisesti kuin voimakasten suonenlyöntien liikkeelle saattamana. Hänen +mustan ruskeat, raskaiden luonten puolittain peittämät silmänsä olivat +tarkkaavasti Agricolaan kiintyneet. + +-- Niin niin, sellaista se on, -- sanoi hän Agricolan lopetettua ja +lisäsi sitten puolittain leikillään: -- Ansaitsette vain nuhteet siitä, +että vasta niin viime hädässä ja pelolla käännytte minun puoleeni. +Olenhan minä täällä tavallaan isän sijassa teille muukalaisille, +vaikka, Jumala paratkoon, monesti lienenkin teille ynseä ja +velvollisuuteni unohtava isä. Niinhän se on meidän ihmisten laita, että +kun oma itsemme on pahimmasta hädästä päässyt, niin olemme kohta +valmiit ummistamaan silmämme toisten hädälle. Mutta katsokaamme nyt, +mitä voimme tehdä teidän pahimman puutteenne torjumiseksi. + +Hän nousi ja meni toiseen huoneeseen. Ovi jäi hiukan raolleen kuten se +oli ollutkin ja Agricola kuuli sieltä matalaa puhetta, sitten avattavan +jonkun kaapin oven ja jotakin metalliastiain kilahtelua. Sen jälkeen +kuului taas keskustelua, josta saattoi erottaa tuikeasti mutta +hillitysti puhuvan naisäänen. Agricolan valtasi taas tuskallinen +mieliala ja häntä ikäänkuin hävetti siellä-olonsa. Hän ei olisi +tahtonut kuulla mitään mitä viereisessä huoneessa tapahtui, mutta hänen +hermonsa olivat taas äkkiä jännittyneet eikä hän voinut olla +kuulematta, kuinka Luther hymyilevällä äänellä sanoi: »Kuulkaahan, +herra Käthe, näinhän me pääsemme yhdestä ylellisyyskapineesta samalla +kun teemme Jumalalle otollisen työn.» Mutta naisen ääni, puhuen +vieläkin kiivaammin vaikka yhä hillitysti, keskeytti hänet. Sen jälkeen +kuuli hän Lutherin pari kertaa toistavan nimen Katharina sekä sitten +puhuvan jotakin vakavalla äänellä. Naisen ääntä ei enää kuulunut, +joku metalliesine vain kilahti hiljaa ikäänkuin kynnellä tai +kantasormuksella olisi siihen lyöty ja kohta sen jälkeen palasi Luther +omaan huoneeseensa. + +Hänellä oli kädessä leveäjalkainen hopeapikari. Lyöden sitä valkoista +turpeaa kämmentänsä vasten sanoi hän iloisesti: + +-- Kas tässä! On vain muutettava tämä kova ja ynseä metalli leiväksi, +sillä puhdasta rahaa minulla ei tällä haavaa ole teille antaa. Ottakaa +se. Te voitte mennä vielä tänään Fritz-mestarin luo ja vaihettaa sen +rahaksi. Tervehtikää häntä Martti-tohtorilta, hän on rehellinen ja +oikea kristitty, johon voitte luottaa. + +Hän ojensi maljan Agricolalle ja nähdessään kuinka vaikea tämän oli +ottaa ja ylimalkaan koko asiaan suhtautua, jatkoi hän lyöden +oppilastaan olkapäälle: + +-- Älkää tätä asiaa niin suurena pitäkö ja säästäkää kiitos kaiken +hyvän antajalle. Olkaa rohkea ja tehkää työtä iloisin mielin. Puute ja +vastukset, nehän kuuluvat asiaan, eikä meidän kilvotuksemme kuitenkaan +ole sen miehen, jonka elämä kului työssä ja tuskassa, paljossa +valvomisessa, nälässä ja janossa, paljossa paastossa, vilussa ja +alastomuudessa. + +Käsi vielä Agricolan olkapäällä katsoi hän tätä hetkisen ääneti ja +jatkoi sitten: + +-- Te olette niin tyynen ja vakavan näköinen mies, joka ei ryöpsähtele +ja sammu, vaan jossa palaa hiljainen mutta kestävä tuli. Minusta tuntuu +että Jumala on juuri teidät kutsunut kansanne valistajaksi. Maisteri +Särkilahdesta, joka kaksikymmentä vuotta sitten oli vähän aikaa +oppilaanani, odotin minä paljon. Hän oli tulinen ja rohkea +kilvottelija, mutta herramme ei nähnyt hyväksi häntä kauemmin +työmaallaan käyttää. Kansanne ja olonne kaipaavat ehkä toisenlaista +menettelyä kuin mihin hän olisi kyennyt. Työaseet tulee olla työn +luonnon mukaan. Jos täällä meillä on Rooman juonia vastaan täytynyt +usein rautaisin kavioin potkia, on taas siellä, missä paavillinen +hapatus ei niin haisevaksi ole käynyt, käytävä perkaustyöhön +hellävaraisemmin käsiksi. + +-- Olkaa rohkea, sanon vielä, ja Jumala kanssanne! -- lopetti hän +puristaen Agricolan kättä ja saattaen hänet ovelle. + +Tuskin koskaan oli Agricola tuntenut itseään niin huumautuneen +iloiseksi ja omituisen keventyneeksi kuin nyt autiolle ja kuutamoiselle +kadulle tultuaan. Hän oli kuin kohoutunut johonkin kuulaampiin +ilmapiireihin, missä hengittäminen laajensi koko olemusta. + +Kiirein, melkein juoksevin askelin harhaili hän ahtaita ja sokkeloisia +katuja ilman päämäärää. Hän hymyili ja huitoi kädellään. Mutta sitten +muisti hän toverinsa, jotka synkkinä ja nälkäisinä odottivat häntä. Hän +pysähtyi ja huomasi kulkeneensa päinvastaiseen suuntaan. Yrittäessään +kotiinpäin rientää muisti hän Fritz-kultasepän ja pysähtyi taas. Mutta +tuliko hänen myydä lahja, jonka arvoista hän ei tulisi koskaan saamaan? +Eihän toki, vaan kalliina muistona tahtoi hän sen säilyttää läpi +elämänsä. Mutta leipä, leipä! Sitä tarvittiin ennen kaikkea ja +kiiruusti tarvittiin. Itse hän tunsi voivansa elää syömättä vielä +vaikka kokonaisen viikon, mutta ne masentuneet toveripoloiset, ne eivät +voineet tulla osallisiksi hänen mielialastaan ja sillä elää. + +Hän seisoi siinä naputellen kynnellään pikarin reunaa ja silloin +juolahti hänen mieleensä onnellinen tuuma. Hän ehdottaa kultasepälle, +että hän saisi tilaisuuden sattuessa lunastaa pikarin takaisin. Asia +näytti hänestä mitä luonnollisimmalta ja kiiruusti lähti hän rientämään +määräpaikkaan. Nyt tunsi hän rohkeutta tunkeutua vaikka itse Saksin +vaaliruhtinaan luo, jos niin tarvittaisiin. + +Martti-tohtorin terveiset tekivät Fritz-mestarin suopeaksi +ulkomaalaista ylioppilasta kohtaan. Hän otti pikarin pantiksi sen +täydestä raha-arvosta ja kiliseviä florineita taskussaan lähti Agricola +juoksujalkaa kortteeriin, missä hän ensimäiseksi meni emännän puheille, +suoritti hänelle vuokravelan ja pyysi häneltä illallista itselleen ja +tovereilleen, sillä ulkoa ei enää voinut ruokaa saada. + +Kun hän astui toveriensa luo, oli siellä pilkko pimeä. Nenään pisti +kitkerä, loppuun palaneen talikynttilän käry. + +-- Mihinkähän vankiluolaan minä olenkaan joutunut? -- sanoi Agricola, +sillä hänelle tuli vastustamaton halu hieman leikitellä toveriensa +kustannuksella. + +-- Ei, täällä on kaksi vapaata miestä, joita eivät mammonan kahleet +sido, -- kuului pimeydestä Teitin ääni. + +-- Ahaa, te istutte siellä yhä kirjojenne ääressä ja luette. + +-- Niin, minä luulen että Simo tuossa -- hoi, Simo, oletko vielä +elossa? -- niin, että Simo tuossa juuri lukee Tukydideen viimeistä +sivua. Paasto on näet terottanut hänen katseensa. Minussa se taas on +sytyttänyt mystiläisten sisäisen valon, niin että varmaankin sen avulla +voisin lukea Taulerin kirjotuksia, jos niitä olisi tässä esillä. + +-- Mutta luulenpa ettei hiukan enemmän maallista valoakin olisi +haitaksi eikä häiritsisi teitä opinnoissanne. Etköhän menisi sinä, +Simo, joka olet jo viime lehdelle ehtinyt, pyytämään emännältä yhden +kynttilän? -- sanoi Agricola, joka oli hapuillut itsensä uunin kupeelle +lavitsalle istumaan. + +Siltä kohtaa, missä Simo oli hänen lähtiessään istunut, kuului +kähmimistä ja hiljaista mutinaa, mutta sitten vaikeni taas kaikki. + +-- Simo, onko sinun vaikea kuulla näin niukassa valossa? Hakisit +emännältä kynttilän, sillä omat jalkani ovat paljosta juoksemisesta +niin puutuneet, etten kykene liikkeelle, ja Martti tuossa on +vapaasukuinen mies, niin etten minä talonpojanpoika katso voivani häntä +komentaa. + +-- Mutta kuinka häneltä uskaltaa mennä pyytämään? -- kuului nyt Simon +paikalta avuton ääni. + +-- Sano että dominus Agricola käski antaa. + +Simo kähni taas, mutta jäi paikalleen ja Teitti pisti väliin: + +-- Hän ei ole lukenut vielä loppuun eikä henno kesken jättää. + +-- Kuulehan, Simo, minä sanon sinulle vielä yhden rohkaisevan sanan. + +Agricola pisti kätensä taskuun ja pudisti sitä. Kuului rahojen kilinää +ja samalla häädettyä naurun tapaista kahdelta suunnalta. Simo alkoi +kompuroida ovea kohti. + +-- Muistelen tässä jonkun kerskanneen, ettei täällä ole mammonan orjia, +-- sanoi Agricola tyhjentäen hyvän mielensä iloiseen nauruun. + +Kohta palasi Simo, suu leveässä hymyssä ja kädessään palava kynttilä, +joka sijotettiin loppuneen tilalle rautajalustaan. Heti jälessä tuli +lasimestarin muorikin kantaen höyryävää soppamaljaa, josta levisi +suloinen tuoksu, saaden jokaisen kolmen sieramet laajenemaan. Hän +asetti pöydälle maljan ja suuren tinalautasen, jossa oli lusikat ja +kolme isoa leivänkimpaletta. + +-- Saatte kiittää onneanne, että meillä soppa valmistui tavallista +myöhemmin, sillä olimme koko perhe iltamessussa, -- sanoi muori ja +asettui kädet puuskassa seisomaan keskelle huonetta. + +-- Messussa? -- tarttui hänen sanoihinsa Teitti, jonka äänestä nyt oli +kokonaan kadonnut äskeinen kuiva jurous. -- Teissä, muoriseni, taitaa +olla jälellä koko joukko paavillista hapatusta, niin wittenbergiläinen +kuin olettekin. + +-- Iltamessussa tai iltajumalanpalveluksessa, se on minusta +samantekevää, -- sanoi muori ja nähdessään millä voimalla soppa veti +nuorukaisia puoleensa, lisäsi hän: + +-- Näyttääpä että olette hiukan paastonneet ja se on myös paavia, +tiedän mä. + +-- Muori, muori, -- ehätti Teitti saatuaan itseensä muutamia +lusikallisia soppaa, -- tehän ette ole edes lukenut tai kuullut +Martti-tohtorin kirjottamaa katekismusta, missä sanotaan, että paastota +ja ruumiillisesti itsensä valmistaa on hyvä tapa, mutta messua siellä +ei missään mainita. + +Muori nyrpisti nenäänsä ja sanoi: + +-- Messuksi tuota ennen minun tyttönä ollessani sanottiin ja kyllä se +nimi minulle vieläkin välttää. + +Puhelias muori valkoisine esiliinoineen lisäsi nuorten miesten +kodikkuuden tuntoa ja Teitti haluten häntä vielä hetkisen huoneessa +pidättää lausui: + +-- Tunnustakaahan, ettekö silloin tyttönä ollessanne uhrannut jotakin +ropoa annekauppiaallekin ja siten kuitannut pieniä ylitsekäymisiänne? + +-- En sinä ilmoisna ikänä! -- kiivastui muori, -- vaikka kyllähän ne +täältä Wittenbergistäkin hyökkäsivät syntikuitteja ostamaan jo +ennenkuin se rietas oli arkkuineen kaupunkiinkaan ehtinyt. + +-- Silloin täällä varmaankin oli koko markkinat? + +-- Oli, oli toki. Mutta vielä pahempi mylläkkä täällä silloin kävi, kun +se Zwickaun haikara pesueineen [Tarkottaa Nicolaus Storch'ia, joka oli +Zwickausta kotoisin oleva kankuri ja uskonnollinen kiihkoilija. Storch +suomeksi haikara.] tuli tänne mellastamaan ja Martti-tohtori oli +Wartburgissa paholaista kurittamassa. Ja tänne kai se paholainen +silloin ryykäsikin kostamaan ja kyllä se monen pään pyörälle saikin. Ei +silloin vähää kun mennäänpäs kirkkoon peliään pitämään ja säretään +siellä kaikki kuvat ja kaunistukset ja itse Carlstadt koluaa +työpajoissa kuin mikähän nokikuono. Piti mukamas jokaisen elättää +itsensä kättensä töillä. Ja jokainen kehui olevansa täynnä pyhää +henkeä. Pyh kaikkia! Sanovatkin Martti tohtorin tultuaan sanoneen, että +hän antaa vasten kuonoa semmoisille hengille ja se minusta oli naulan +päähän sanottu. Eikä tarvinnutkaan Martti tohtorin monta saarnaa pitää, +kun ne Zwickaun nokikuonot täältä tiensä löysivät. + +Muori oli puheen alkuun päästyään istunut ja jutteli vielä senkin +jälkeen kuin nuoret miehet olivat lopettaneet ateriansa, kertoillen +sekaisin Lutherin ja Melanchtonin naimisiinmenosta, Kohlhaasin +murhapoltoista ja monesta muusta, sekä kysellen, olivatko he kuulleet +sodan olevan tulossa, sillä hänelle oli tänään kerrottu että keisari +vielä ennen joulua tulee suurella sotajoukolla kurittamaan vanhasta +uskosta luopuneita ruhtinaita. Vihdoin hän sentään huomasi korjata +astiat pöydältä, toivotti hyvää yötä ja poistui huoneesta. + +Teitti, joka selkäänsä seinään nojaten ja jalat nostettuna toiselle +lavitsalle oli hymysuin kuunnellut muorin juttuja, virkkoi nyt: + +-- Ei tämä maailma sentään ole kaikista pahin asuinsija, vai mitä veli +Simon arvelee? + +Vastauksen sijasta ilmaisi Simo tyytyväisyytensä maailmaan hymyllä, +joka oli hänen kellertävillä kasvoillaan loistanut aina siitä saakka +kun hän palasi kynttilää hakemasta. + +-- Mutta olemmepa, veli Mikael, tainneet unhottaa kiittää sinua tästä, +-- kääntyi Teitti Agricolaan. + +-- Ei minua vaan aivan toista miestä tästä on kiitettävä ja sekin +toinen käski kaikki kiitokset siirtää Jumalalle, -- vastasi Agricola. + +Täynnä yli pursuavaa onnellisuutta käveli hän edestakaisin ahdasta +lattiaa ja mietti, eikö hänen olisi nyt kerrottava tovereilleen +käynnistään Lutherin luona. Hän muisteli sana sanalta, mitä +uskonpuhdistaja oli hänelle sanonut ja tultuaan siihen kohtaan missä +Luther puhui Särkilahdesta ja hänestä, juolahti hänen mieleensä toinen +asia. Hän pysähtyi nurkassa olevan pienen kirstunsa eteen ja mietti, +eikö nyt olisi soveliain hetki ilmaista suuri aatteensa tovereille ja +valmistaa heille pieni yllätys. Kaipasihan tämä merkillinen ilta +päättäjäisikseen jotakin erikoisempaa. + +Tovereihinsa kääntyen sanoi hän: + +-- Nykyään emme ole moneen iltaan lukeneet yhteisesti raamattua. +Haluatteko kuulla, niin minä luen vähäisen? + +Hänen huulillaan oli salaperäinen hymy ja hiukan ihmeissään myöntyivät +toverit hänen ehdotukseensa. Mutta hän oli avannut jo kirstun, josta +hän muutamien vaatekappaleiden alta veti esiin joukon kokoon käärittyjä +paperiarkkeja. Hän toi ne pöydälle, selaili ja kehitteli niitä auki ja +silmäsi välistä salaperäisesti tovereihinsa, jotka ääneti ja pyörein +silmin seurasivat hänen toimiaan. Saatuaan paperinsa järjestykseen, +sanoi hän: + +-- Jos minä alan Mattheuksen yhdennestäkolmatta luvusta. + +Hän silmäsi vielä tovereitaan ja alkoi sitten jännityksestä hieman +värähtävällä äänellä lukea paperista: + +-- »Ja quin he lehestuit Jerosolimat ia tulit Bethphagen oliomäen tyge +| silloin Jeesus lehetti caxi Opetuslasta sanoden heille | Menget +kyleen ioca on teiden edhesen | ia cocta te leudhet asintamman +sidhottuna | ia varsan henen cansans | pästeket ne ia tokat minulle. Ja +ios iocu teille iotakin sanopi | niin sanocat | Herra niite taruitze | +ia cocta hen laske heiden.» + +Hän pysähtyi ja veti syvään henkeä. Heti hänen ensimäisiä sanoja +lukiessaan oli Teitti pudottanut jalkansa lavitsalta lattiaan ja +yrittänyt kavahtamaan seisoalleen, mutta jäänyt sitten siihen asentoon +ja henkeä pidättäen kuunnellut Agricolan lukemista. Nyt läheni hän +pöytää ja yritti sanomaan jotakin, mutta sai esille vain pari »muttaa» +ja kumartui sen sijaan Agricolan olan yli katsomaan paperiin. Simo +noudatti hänen esimerkkiään ja alkoi toisen olan yli tähystää tuota +merkillistä paperia. Agricola otti hanhenkynän käteensä ja aivan kuin +olisi opastanut tovereitaan kirjalle osotti hän sillä sanoja, +lukiessaan edelleen: + +-- »Mutta näme caiki tapacduit | että se teutetäisin | quin sanottu oli +Prophetan cautta ioca sanoi | Sanocat Syonin tytterelle | Catzo sinun +Kuningas tule sinulle sivije istudhen asintamman päle | ia ikeen +alaisen asin varsan päle.» + +-- Sinäkö sitä olet siihen kirjottanut? -- keskeytti nyt Teitti ja haki +rahinsa pöydän luo. Hän katseli Agricolaa kuin jotakin outoa +ilmestystä. + +-- Minä, -- myönsi Agricola ujosti, -- ja minä olen päättänyt koko +raamatun kirjottaa suomenkielellä. + +Hän punastui ja siirsi katseensa papereihin. + +-- Mutta miten ... mistä se on sinun mieleesi tullut, taikka ... miten +sinä olet alkuun päässyt? -- sammalsi Teitti, joka ei tahtonut tietää +miten oikeastaan suhtautua tähän uuteen ja käsittämättömään asiaan. + +-- Se tapahtui kevätkesällä, kun minä opettajana ollessani asuin +yksinäni. Eräänä iltana luin tohtori Lutherin saksalaista raamattua ja +silloin, juuri kun luin tätä Mattheuksen yhdettäkolmatta lukua, välähti +mieleeni kysymys, että emmekö me suomalaisetkin voisi saada +jumalansanaa omalle kielellemme niinkuin saksalaisetkin. Ensinnä se +tuntui aivan mahdottomalta, mutta se ei kuitenkaan jättänyt minua +rauhaan ja minä päätin edes koettaa. Koetin ensin lukiessani miettiä +mitenkä se oikein tulisi suomenkielellä. Minä etsin ja hapuilin +suomalaisia sanoja ja kun sain ensimäisen lauseen koossa pysymään, tuli +minulle kova kiiru saada se kirjotetuksi. Ja kun se oli paperilla, en +tahtonut aluksi uskoa silmiäni ja minulle tuli niin eriskummallinen +olo, aivankuin olisi samalla kertaa pitänyt itkeä ja nauraa. + +Hän oli hiljaisella äänellä ja kostunein silmin kertonut tämän, kun +Teitti sanoi: + +-- Kyllä kai minäkin aina lukiessani ajattelen jollakin lailla +omankielisesti sisällystä, mutta ei minulle silti ole koskaan mieleen +tullut, että se voisi olla suomeksi kirjotettukin. + +Asia näytti lähemmin miettiessä niin yksinkertaiselta ja kuitenkin +tuntui se samalla heistä kaikista ihmeeltä. Agricola kertoi, kuinka hän +saatuaan muutamia lauseita paperille innostui siihen niin, että ahersi +yökaudet suomentamispuuhassa ja käänsi siten yhtä menoa Mattheuksen +evankeliumin loppuun ja kappaleen Markusta lisäksi. Hän oli ilmottanut +siitä kuninkaallekin lähettäessään hänelle elokuussa kirjeen, mutta +tovereilleen oli hän päättänyt paljastaa aatteensa vasta sitten kun +kuninkaalta olisi tullut vastaus. + +-- Etköhän lukisi vieläkin? -- huomautti nyt Simo arasti, ja +liikutettuna siitä hartaudesta, millä toverit ottivat vastaan hänen +uuden aatteensa, jatkoi Agricola lukemistaan. Vaikka he syönnin jälkeen +olivatkin tunteneet itsensä raukeiksi, oli nyt uneliaisuus kaikonnut +kauas ja hievahtamatta kuunteli kumpikin. Simo vain silloin tällöin +ojentausi henkeään pidättäen niistämään ratisevaa kynttilää, että valo +lukijalle pysyisi tasaisena. Luvun toisensa jälkeen luki Agricola +käsikirjotuksestaan, lausuen sanat harvaan ja eräänlaisella +hellävaraisuudella aivankuin olisi pelännyt niiden kosketuksesta +särkyvän. Kun hän jälleen pysähtyi, olivat kaikki pitemmän ajan ääneti +ja antoivat viimeisten sanojen kaikua korvissaan. Sitten otti Teitti +pöydältä suuren saksankielisen raamatun, pyöritti sitä käsissään ja +sanoi: + +-- Aiotko sinä saada sen painetuksikin? + +-- Kuinkas muuten, -- vastasi Agricola luottavasti, -- vähänhän siitä +ilman olisi Suomen kansalle hyötyä. + +-- Ajatelkaahan, meilläkin on sitten omalla kielellämme tällainen +kirja, -- sanoi Teitti saksalaista raamattua yhä käännellen. + +Oltiin taas hetkinen ääneti, kunnes Simo virkkoi enemmän itsekseen kuin +toisille tarkotettuna: + +-- Se on sitten Biblia fennica. Paremman ilmasukeinon puutteessa tahtoi +hän näillä sanoilla tulkita mielikuvansa siitä, että suomalainen +kansallisuus sen kautta tulee ikäänkuin rajoiltaan selvemmin määrätyksi +ja kohotetuksi esiin jostakin epäselvästä hämystä, ja samalla hekin, +finlandenses, käyvät kaikille selväpiirteisemmiksi eivätkä ole enää +joku epämääräinen heimokunta ruotsalaisten selän takana. + +-- Sittenkun meillä on raamattu suomenkielellä, niin ... hm! + +Toiset katsoivat kysyvästi Teittiin ja tämä täydensi hämillään +lauseensa: + +-- ... niin kukaties syntyy muitakin kirjoja suomeksi. + +Kukaan ei vastannut, mutta kaikkien silmät kiilsivät ja näkyi, että +heille noiden sanojen johdosta aukeni uusia ja outoja näköaloja. Heissä +liikkuivat voimakkaina samat tunteet, joita he eivät kuitenkaan +osanneet lähemmin määritellä tai nimittää. Että he olivat suomalaisia, +sehän heille oli tiettyä jo lapsuudesta saakka, mutta tuo tieto oli nyt +jollakin tavoin joutunut käymistilaan ja synnyttänyt heissä uusia +sielunliikkeitä. + +-- Luehan, Miika, vielä, on niin omituista sitä kuunnella, -- pyysi +Teitti ja Agricola ryhtyi taas lukemaan ja jatkoi yhtä menoa siksi +kunnes käsikirjotus loppui. + +Vaikka oli jo myöhäinen, eivät he kiirehtineet nukkumaan, vaan +jatkoivat keskustelua tuosta suuresta tapauksesta ja kukin koetti +parhaimpansa mukaan saada ulos sen mitä mielessä liikkui. Vasta kun +kynttilä alkoi lopulleen riutua, laittausivat he vaatimattomille ja +koville makuutiloilleen ja huoneessa vallitsi taasen pimeä. + +Kun kukaan ei tuntunut vielä nukkuvan, keskeytti hiljaisuuden Simon +ääni, joka ujona kuului sanovan: + +-- Miika, etkö ole pater nosteriakin ajatellut suomeksi? Minä rupesin +sitä juuri itsekseni lukemaan, mutta tuntuu kovin oudolta sitä tänä +iltana latinaksi toistaa. + +Silloin alkoi Agricola hiljaa ja hartaasti lausua isämeitää suomeksi, +ja kun hän oli sanonut amen, ei hiljaisuutta häirinnyt enää mikään. +Mutta kukin heistä tunsi toisensa vielä pitkän ajan makaavan valppain +silmin ja ikäänkuin toistamiseen kuuntelevan sitä kirjotettua +suomalaista sanaa, joka heidän huoneessaan tänä iltana oli ensi kerran +kaikunut. Ja heistä tuntui kuin tuossa pimeässä hiljaisuudessa olisi +ollut jotakin neitseellistä ja pyhää. + + + + +LUOPIOITA. + + +Ikkuna kollegion pieneen sairashuoneeseen oli hiukan raollaan ja siitä +tuulahti sisälle raikas kevätilma. Nähtävästi vaikutti se virkistävästi +huoneen ainoaan potilaaseen, joka oli noin viidenkolmatta vuotias +kaunismuotoinen nuorimies. Hän lakkasi hourimasta ja rynnistelemästä, +maaten nyt levollisesti ja tirkistellen kuumeesta kiiltävin silmin +vastapäisellä seinällä olevaa ristiinnaulitun kuvaa. + +Hänen hoitajansa, vielä nuorempi jesuittaveli, otti kirjan käteensä, +silmäsi sairasta ja ettei etäisenä kohuna kuuluva »ikuisen kaupungin» +melu häiritsisi hänen lukemistaan, siirsi hän pyöreäruutuisen ikkunan +kiinemmäs. Sen tehtyään istui hän lavitsalle seinänviereen ja syventyi +tutkimaan »Pyhimysten kukkasia», jotka sata vuotta aikaisemmin olivat +veljeskunnan perustajan Ignatius Loyolan elämässä saaneet aikaan niin +ihmeellisen käänteen. Mutta tuskin oli hän pari lausetta ehtinyt lukea, +kun sairas keskeytti hänet lausuen kovalla äänellä: + +-- _Magna est distantia inter Romani et Finlandiani... Illa me habet, +hanc desidero_. [Pitkälti on Roomasta Suomeen... Edellisessä olen, +jälkimäiseen ikävöin.] + +Hoitajaveli katsahti ällistyneenä sairaaseen, luullen nuo sanat hänelle +tarkotetuiksi. Mutta sairaan kasvot olivat taas arveluttavasti +tulehtuneet ja sekavasti tirkisteli hän eteensä. Ojentaen molemmat +kätensä jatkoi hän läähättäen: + +-- _O Clara, Clara, mea pulcherrima et carissima Clara! Plenus est +animus meus te videndi, O Clara, virgo benedicta!_ [Oi, Klaara, +Klaara, kaunein ja rakkahin Klaarani, sydämeni halajaa nähdä sinua, +sinä siunattu neito!] + +Hoitajaveli, joka oli yrittänyt lukemistaan jatkamaan, höristi +korviaan. Mutta sairas jatkoi hetken kuluttua suomeksi ja melkein +huutamalla: + +-- Tahdon nauttia sinun lempesi suloutta, vaikka koko pyhimysten joukko +minua siitä kieltäisi. Tahdon salaa sinua syleillä, jollei minun +sallita julkisesti sinua vaimokseni sanoa. + +Hoitajaveljen kasvot ilmaisivat pettymystä ja viekkaasti kysyi hän: + +-- _Quid dicis? Cur non latine loqueris_? [Mitä sanot? Mikset puhu +latinaa?] + +Ja aivankuin uteliasta kaitsijaansa totellen jatkoi sairas puoleksi +laulavalla äänellä: + + -- _Jam, dulcis amica, venito, + quam sicut cor meum diligo. + Intra cubiculum meum + ornamentis cunctis onustum_. + -- -- -- -- -- -- + _Sine te non potero vivere; + jam decet amorem perficere_. + +[Jo tulen, armas ystäväni, sa jota lemmin kuin omaa sydäntäni. Käy +sisään makuukammiooni, jonka monet koristukset täyttävät. -- Ilman +sinua en voi elää: on jo aika tehdä tosi lemmestämme.] + +Sairas kavahti nyt istumaan, nauroi hurjasti ja alkoi juopuneen äänellä +hoilottaa: + + -- _Magis quam ecclesiam + diligo tabernam, + ipsam nullo tempore + sprevi neque spernam_. + +[Enemmän kuin kirkkoa rakastan kapakkaa; sitä en ole koskaan +halveksinut enkä halveksi.] + +Hoitajaveli pudotti kirjan lattiaan ja nousi kauhistuneena ylös. + +-- _Sile, impie_! [Vaikene, jumalaton!] -- huudahti hän ja teki +ristinmerkin. + +Mutta kun sairas nauroi, huitoi käsillään ja jatkoi renkutustaan, +pakeni nuori jesuitta huoneesta. Hetken kuluttua hän kumminkin palasi +mukanaan vanhempi veli. Yhdessä laskivat he hänet pitkälleen ja +vanhempi ryhtyi suonta lyömään nuoremman hillitessä sairasta. +Verenlasku tyynnytti potilasta ja kun hän vielä oli saanut +virvotusjuomaa sekä kääreen päähänsä, ummisti hän raukeana silmänsä ja +alkoi tasaisemmin hengittää. Silmät pyöreinä kertoi nyt nuorempi +kuiskaten, mitä sairas oli puhunut, ja hetkisen tätä ääneti ja huulet +supussa silmäiltyään sanoi vanhempi: + +-- _Aliquid heretici in eo, neque mirabile, quod filius episcopi +lutherani. Ora pro eo_. + +[Hänessä on vielä jonkun verran kerettiläistä eikä kummakaan kun hän on +lutherilaisen piispan poika. Rukoile hänen puolestaan.] + +Sen sanottuaan jätti hän huoneen. Yksin sairaan kanssa jäätyään teki +nuorempi ristinmerkin ja alkoi rukouskirjasta valittavalla äänellä +lukea: + +-- _Domine, ne in furore tuo arguas me_... [Herra, elä soimaa +minua vihassas...] + +Luettuaan psalmin loppuun sekä kolmasti pater nosterin, teki hän +ristinmerkin sairaan yli ja lähti huoneesta. + +Kun hän illalla palasi kynttilä kädessä, nukkui sairas vielä, mutta +heräsi kun valo sattui silmiin. Kuume näytti jättäneen hänet, sillä +hänen katseensa oli selkeä. Hoitajaveli ojensi hänelle kirjeen, jonka +hän oli tuonut mukanaan. Sen kuoressa oli osote: _Reverendiss:o D:no +Erico Ericio juniori de Sorola, Unico et carissimo illio etc. Roma, in +Collegia germanico_. + + * * * * * + +Erik Erikinpoika Sorolainen nuorempi oli nykyään noin viidenkolmatta +vuotias. Käytyään Turun koulun oli hän oleskellut jonkun aikaa +Vesteråsissa tätinsä luona, joutuen lemmensuhteisiin orpanansa Klaran +kanssa, sekä matkustanut sitten isänsä toivomusten mukaan ja rahoilla +runsaasti varustettuna Saksaan, missä hänen tuli Rostockin ja +Wittenbergin yliopistoissa jatkaa opintojaan. Mutta elämä näissä +lutherilaisuuden päämajoissa oli jo kangistunut orthodoxian kaavoihin +ja professorien ärtyneet kiistat siitä, olivatko hyvättyöt ihmisen +autuudelle vahingollisia vai edullisia ja tuliko ehtoollisessa +uskovaisen osaksi Kristuksen totinen ruumis ja veri vaiko ainoastaan +hänestä virtaava hengellinen voima, kuten salakalvinistit väittivät, +eivät voineet kauan nuorta Sorolaista kiinnittää. Hän jätti Rostockin +ja Wittenbergin kuivat pergamenttiukot toistensa tukkaa vanuttamaan ja +lähti miekka vyöllä sekä aatelisjunkkarin samettijakkuun puettuna +ratsastamaan kohti iloista Puolaa, jossa nuoren Sigismund kuninkaan +ympärillä oli paljon muitakin suomalaisia ja ruotsalaisia ja joka +kauniille, nautintoja rakastavalle, kunnianhimoiselle ja lahjakkaalle +nuorukaiselle oli paljon otollisempi oleskelupaikka. Vaikka hänen +isänsä, Erik piispa, ei ollutkaan mikään tunnustettu aatelismies, +esiintyi nuori Erik, joka oli kiihkeä aristokraatti, ulkomailla +aatelisena, sillä hän väitti esi-isäinsä olleen unkarilaisia ritareita +ja linnanpäälliköitä sekä iso-isänsä sedän, erään Petrus Brandinuksen, +Kaarle viidennen aikana kaatuneen taistelussa turkkilaisia vastaan. + +Krakovan iloinen ja kirjava elämä aukaisi hänen eteensä mahdollisuudet +kaikkeen siihen, mitä hän poikavuosinaan oli uneksinut ja haaveillut. +Täällä viivähti vielä kuin häipyvänä kangastuksena keskiaikainen +ritarielämä aseleikkeineen ja naisenpalveluksineen, ja täällä oli +myöskin toinen keskiajan laitos, uskonpuhdistuksen iskusta uudelleen +elpynyt katolinen kirkko paavillisine legaatteineen, munkkeineen ja +prelaatteineen loistavasti edustettuna. Kiihkokatoliseksi kasvatetun +Sigismundin ympärillä kehrättiin laajakantoisia suunnitelmia +pohjoismaiden saattamiseksi takaisin katolisen kirkon äidilliseen +helmaan, ja siinä oli työalaa sekä miekan että sanan käyttäjille, ja +nuorelle Sorolaiselle aukeni siis kunnianhimoa kiihottavia näköaloja +kahdellekin suunnalle. + +Jonkun aikaa häilyi hän kahden vaiheilla, kuluttaen aikaansa iloisissa +nautinnoissa. Vallotusretken hengelliseksi etujoukoksi valmistuneita, +Braunsbergin, Thornin ja Rooman jesuittakouluissa kasvatuksensa +saaneita suomalaisia, kuten Johannes Jussoila, Petrus Petrosa ja +Valentinus Thomae paistattelihe täällä kuninkaallisen suosion +loisteessa, ja tutustuminen näiden kanssa suuntasi Sorolaisen +kunnianhimoiset unelmat kirkon alalle. Sillä taholla hänellä aina oli +varma menestysmahdollisuus, kun sitä vastoin maallisella alalla saattoi +tuottaa vaikeuksia se seikka, että hänen aatelisessa sukujohdossaan oli +parin kolmen sukupolven mittainen katkein olemassa ja kadehtijat siis +helposti voivat saattaa koko hänen aateluutensa epäilyksen alaiseksi. +Mutta kirkko avasi aateliskirjaa tiedustelematta ovet lahjakkaalle +miehelle vaikka kardinaalin ja paavin istuimille saakka. Sitäpaitsi +veti katolilaisuus häntä jo sinänsäkin puoleensa, sillä sen ulkonainen +loisto ja madonnanpalvelus tarjosivat hänen huikentelevalle ja +aistilliselle mielelleen paljon suurempaa tyydytystä kuin jäykkä ja +alaston protestanttisuus. Ja mikä vetovoima ja houkutus olikaan +sellaisten pyhien miesten kuin Benedictuksen, Fransiskuksen ja Ignatius +Loyolan elämällä. Kun kiinteästi kuvitteli yhtämittaista aistielämän +kieltämistä, huikaisevia paastoja, yövalvontoja ja itsekidutuksia, +joiden vaikutuksesta saattoi ihanissa näyissä nähdä lempeän Kristuksen +kylkihaavoineen ja suloisesti hymyilevän neitsyt Marian, niin silloin +häipyivät kalpeina mitättömyyksinä varjoon maallisen ritarielämän +tarjoamat ilot ja mainetyöt. Sellaisena huumauksen hetkenä hän kerran +sitten lankesi polvilleen neitsyt Marian eteen ja ihanaa liikutusta +tuntien pyysi päästä hänen ritarikseen. + +Krakovassa olevista suomalaisista kiintyi hän lähinnä Valentinus +Tuomaanpoikaan, joka oli Sigismundin hovirunoilija sekä lähes +parikymmentä vuotta Sorolaista vanhempi. Hän oli syntynyt +Karjalohjalla, käynyt koulua Turussa sekä sitten aitosuomalaista +seikkailuhaluaan noudattaen kulkeutunut Saksaan ja Braunsbergin +jesuittakollegiossa kääntynyt katolisuuteen. Vilnan yliopistossa +ollessaan oli hän alkanut harrastaa runoutta ja kun vasta Puolan +kuninkaaksi valittu Sigismund, johon eri tahoilla kiinnitettiin niin +suuria toiveita, saapui 1589 mainittuun kaupunkiin, oli Valentinus +Thomae tervehtinyt häntä »suomalaisilla rytmeillä» ja latinankielisillä +distikoneilla. Tällä oli hän saavuttanut kuninkaan suosion sekä päässyt +hoviin kaunopuhujaksi ja runoilijaksi. Hän oli täydellinen tunneihminen +sekä sukulaishenki Sorolaiselle. Heistä tuli pian läheiset ystävät ja +Valentinuksen kehotuksesta päätti Sorolainen lähteä Roomaan opintojaan +jatkamaan sekä valmistumaan hengelliseen säätyyn. + +Annettuaan isälleen karttelevia tietoja tarkotusperistään lähti hän +matkaan Ranskan kautta, nähdäkseen samalla maailmaa mahdollisimman +laajalti. Vaikkei hän vielä ollutkaan julkisesti katolisuuteen +kääntynyt, harrasti hän jo sentään katolilaisia menoja paastoten ja +rukoillen taivaallista neitsyttä, jonka hän oli valinnut erikoiseksi +suojelijakseen. Innostuttuaan itsekieltäymyksiin saattoi hän siinä +mennä sangen pitkälle, ollen toisinaan päiväkausia mitään nauttimatta +ja rukoillen yhtenä päivänä läpi satakuusikymmentäviisi helmeä +sisältävän rukousnauhansa. Sellaisten ponnistusten jälkeen tunsi hän +harvinaista kasvamista ja sisäistä voimistumista sekä saattoi silloin +nähdä loistavan päämääränsä aivan käden ulottuvissa. Mutta liian +kireälle pingotettu jousi laukesi ja hymyilevään Provenceen tultuaan +lankesi hän suinpäin aistillisuuteen. Hänen yöpyessään erääseen +luostariin viettivät munkit kuten koko seutukuntakin iloisia +viininkorjuukemuja. Kun iltamessun jälkeen oltiin refektooriossa +illallisaterialla, päästivät munkit etelä-ranskalaisen luonteensa +valloilleen. Yleinen ilo ja keveä mieliala tarttui Sorolaiseen kuin +tuli tappuroihin ja hän tyhjensi maljan toisensa jälkeen kuohuvaa +rypälenestettä. Laskettiin keveitä sukkeluuksia ja yhtäkkiä alkoi +joku laulaa vanhaa renkutusta: »_Magis quam ecclesiam diligo +tabernam_», jota Sorolainen nyt houreissaan oli toistanut. Laulu +seurasi toistaan ja kun kunnianarvoisa apotti oli kannettu omalle +vuoteelleen, pälkähti nuorempien päähän ruveta vanhaa »narrinjuhlaa» +viettämään. Sorolainen telmäsi täydestä sielustaan mukana ja joku +ehdotti tuota iloista pohjoismaalaista piispaksi. Se hyväksyttiin +ilohuudoilla, hänen päähänsä pistettiin paperista kierretty hiippa, +käteen työnnettiin koukkupääsauva, toiseen viinimalja, munkit +järjestyivät kulkueeksi hänen jälkeensä ja iloisesti hoilaten mennä +huojuttiin luostarin kirkkoon. Vallaton joukko sijottui kuoriin, +Sorolainen työnnettiin saarnastuoliin ja häntä huudettiin saarnaamaan. +Ja hän saarnasi, tekstinään sanat: »Minä janoon.» Ihmisten oli määrä +juoda viiniä eikä vettä niinkuin hevoset ja aasit, sillä sanoohan +profeetta: älkäät olko niinkuin hevoset ja aasit. Ja riemuhuutojen +kaikuessa tyhjensi hän viinimaljansa. + +Kun hän viimeinkin selvisi Provencen seikkailuista, jatkoi hän kurjana +syntisenä matkaansa Roomaan alkaen katumus- ja kieltäymisharjotukset +aivan alusta. Collegium germanicumiin otettiin hänet, protestanttisen +piispan poika, avosylin vastaan ja innolla antausi hän nyt opinnoihin. +Sikäli kuin viimeinen kuperkeikka jäi ajassa taaksepäin ja hänen +kaikista aistinautinnoista eristynyt elämänsä kollegiossa kohotti hänen +siveellistä tuntoaan, alkoi loistava päämäärä taas kangastaa hänen +edessään ja eräänä sisällisen nousun hetkenä kirjotti hän isälleen +pitkän kirjeen, tunnustaen kääntyneensä katoliseen uskoon, puhuen +kunnianhimoisista unelmistaan ja vieläpä haltioissaan kehottaen vanhaa +paljon kokenutta isäänsäkin palajamaan katolisen kirkon helmaan. +Lisäksi oli hän isäänsä kehottanut muistamaan olevansa vanhaa aatelia, +pitämään arvostaan kiinni ja asettumaan tavallisten aatelismiesten +yläpuolelle, sillä piispoja on Suomessa vain yksi, mutta aatelismiehiä +tusinoittain ja mitä on hänen, piispan, rinnalla »joku Hevonpää tai +Svinhufvud». + +Mutta oltuaan pari vuotta kollegiossa alkoi häntä vaivata koti-ikävä ja +toisinaan saattoi hän jo katua koko katolisuuteen kääntymistään. +Kotonahan hän olisi voinut hankkia vahvistuksen sukunsa vanhalle +aateluudelle, ja mennä Kaarlo kuninkaan palvelukseen sekä naida +Klaaran, joka sekin oli hänelle nyt mahdotonta. Mutta sitten hän taas +antausi mitä ankarimpiin katumustöihin, ripitti itsensä, paastosi ja +valvoi ja luuli toisinaan näkevänsä edessään lempeästi hymyilevän +neitsyt Marian. Mutta usein tuo taivaallinen madonna saikin hänen +mielikuvituksessaan yhtäkkiä Klaaran piirteet ja hänen hurmionsa kohosi +silloin huippuunsa, kunnes hän huomasi sen perkeleen kiusaukseksi ja +alkoi entistä ankarammin katumusta harjottaa. Jo Krakovasta lähtiessään +oli hän päättänyt karkottaa sydämestään Klaaran ja katkaista kaiken +yhteyden hänen kanssaan, mutta sen toimeenpano kävi yli hänen voimiensa +ja kerran hän sitten, tulisen kaipuun rintaa polttaessa, kirjotti +Klaaralle pitkän ja kiihkeän kirjeen ilmottaen tahtovansa häntä kerran +vielä syleillä, vaikkapa sen sitten täytyisi luvattomastikin tapahtua. + +Kun hän oli päättänyt sekä filosofiset että teologiset opintonsa +kollegiossa, kirjotti hän toisen kerran isälle pyytäen kahtasataa +florinia matkarahoiksi, sillä hän tahtoi tulla nyt kotona käymään. Ja +kaikkia kokemiaan muistaen sekä samalla isän, äidin ja siskojen +muodostamaa piiriä kotoisen takkavalkean ääressä, huudahti hän +kirjeessään intomielin: »_Satis diu vidi, audivi, tacui: visa jam +monstrare, audita referre et loqui tandem utinam in patria liceat!_» +[Tarpeeksi kauan olen nähnyt, kuullut ja vaiennut: oi jospa saisin jo +kotona kertoa näkemiäni ja kuulemiani!] + +Rahoja odotellessaan tahtoi hän vielä yhtä ja toista opiskella. +Liittipä hän kirjeen loppuun uhkauksenkin, että jollei hän rahoja saa, +ei hän luultavasti koskaan enää palaa kotiin ja silloin menevät isän +siihenastisetkin uhraukset hukkaan. Kun vastausta ei kuulunut, kirjotti +hän vielä isänsä ystävälle piispa Olaus Stephani Bellinukselle +Vesteråsiin pyytäen tämän välitystä saadakseen isältä mainitun summan, +jonka hän välttämättä tarvitsi. Kaikki kieltäymykset unhottaen huudahti +hän kirjeessään ylpeästi: »_Nec pedes proficisci ullo pacto sustineo, +nec volo, nec decet, nec debeo_.» [Ja jalan minä en kykene millään +mokomin matkustamaan, enkä minä tahdokaan, se ei sovi enkä ole siihen +velvollinen.] Isän vastausta ja rahalähetystä odotellessaan heittäysi +hän taas intohimonsa koko kiihkolla hartaudenharjotuksiin ikäänkuin +päättäen kerta kaikkiaan väkirynnäköllä voittaa pyhyyden maineen. +Useita päiviä paastottuaan vietti hän kokonaisen yön kirkossa +taivaallista suojelijatartaan rukoillen ja oli aamulla lähes +tajuttomassa tilassa. Ankarassa kuumeessa oli hän jo viikonpäivät +maannut, kun nyt hänen houreesta selvitessään saapui viimeinkin isän +vastaus lähes vuosi sen jälkeen kun hän edellisenä pyhän Johannes +Baptistan päivänä 1607 oli lähettänyt rahanpyyntikirjeensä. + + * * * * * + +»Kadonnut, mutta silti rakas, ainokainen poikani», luki hän kirjeen +otsikosta. Sanat olivat suomeksi ja samoin näytti olevan koko kirjekin. +Hänen sydämensä rupesi rajusti lyömään ja hän tunsi päätään huimaavan +äkillisestä veren pakkautumisesta. Laskien kirjeen rintansa päälle +ummisti hän hetkiseksi silmänsä ja koetti koota ajatuksiaan siitä +sekavasta mielikuvien pyörteestä, jonka nuo sanat ja varsinkin niiden +kieli hänessä panivat liikkeeseen. Isä oli aina ennen käyttänyt +kirjeissään latinaa kuten hänkin. Suomenkieli kirjeestä löi niin +omituisesti häntä vastaan ja ikäänkuin väänsi hänen mieltään. Se tuli +kuin vastatuulahduksena hänen katolilaisille unelmilleen ja sellaiseksi +oli isä sen varmaan tarkottanutkin. Sitäpaitsi herätti tuo kotoinen +kieli, jota hän ei ollut vuosikausiin kuullut, joukon unhossa maanneita +mielikuvia. + +Hän avasi taas silmänsä ja ryhtyi hitaasti kuin muistelemalla lukemaan +kirjettä. »Turhaan olen sinun kirjeistäsi odottanut katuvaista mieltä», +kirjotti isä, »sillä olin vasta sitten päättänyt kääntyä sinun +puoleesi. Sinä et näytä edes käsittävänkään mitä sinun uskosta +luopumisesi merkitsee yksin jo meille, maallisille vanhemmillesi. +Meille, sanoin minä, vaikka täällä on enää yksi, nimittäin harmaapäinen +isä, suremassa kadonnutta poikaansa. Tokko lienet kuullut jo, että +äitisi on muuttanut iäisyyden maille? Suru sinun takiasi joudutti hänen +lähtöään -- ja hänen viimeinen huokauksensa Jumalan tykö oli, että hän +armossaan johdattaisi sinut eksyksistäsi kotiin.» + +Sanat himmenivät ja särkyivät nuoren Sorolaisen silmissä ja +väkivaltaiseen itkuun purskahtaen pudotti hän kirjeen kädestään. +Hoitajaveli, joka oli jäänyt huoneeseen, kavahti taas seisoalleen ja +katseli häntä neuvotonna. + +Äiti kuollut! Hän ei ollut sitä kuullut ja nuo sanat kajahtivat hänelle +kuin tuomiokello. Mitä hän olisikaan nyt antanut, jos kaikki olisi +saanut ennalleen ja hän olisi entisenä »pikku Erikinä» saanut olla +kotona äidin luona. Ottaessaan kaikki asiat kevyesti ja ryhtyessään +ratkaiseviin tekoihin tunnekuohun vallassa, ei hän ollut koskaan tullut +lähemmin ajatelleeksi, miten hänen kääntymisensä ennen kaikkea äitiin +vaikuttaisi. Niinköhän äiti todellakin on eronnut tästä elämästä siinä +vakaumuksessa, että hänen ainoa poikansa on eksyksissä? Hänen mieleensä +kohosi elävänä eräs pikku muisto lapsuuden ajoilta. Hän oli äidin +kanssa kesällä vierailemassa sedän luona Laitilan pappilassa. Muutamana +päivänä juoksenteli hän ruispeltojen välissä kukkia poimimassa. Silloin +kuului rukiin takaa äidin ääni, joka kutsui häntä, Hän kyyristyi +pientarelle ja oli hiljaa. Yhä hätääntyneemmällä äänellä huuteli äiti: +-- Erik, Erik, missä sinä olet? ja hän vain kyyristyi alemmas ja nauraa +hihitti itsekseen, kun äiti ei löydäkään häntä. Viimein löysi äiti +hänet, sulki vapisten syliinsä, suuteli ja torui sekaisin ja oli niin +iloinen kuin olisi hän juuri kuoleman kidasta poikansa pelastanut. + +Hän ei saanut ajatuksiaan irti äidistä ja yhä uusi nyyhkytys puistatti +häntä. Kun hoitajaveli viimein puhutteli häntä arasti ja osaaottavasti, +havahtui hän ja pääsi sen verran mielialastaan irtaumaan, että kykeni +kirjeen lukemista jatkamaan. + +»Olen siis nyt yksin Birgitta siskosi kanssa», kirjotti isä, »ja +entistä raskaammin painaa edesvastuullinen piispanvirka hartioitani. +Usein olen huoaten valittanut Jumalalle, miksi hän juuri minut, +vähäisimmän ja heikoimman palvelijoistaan, on valinnut tähän raskaaseen +virkaan tänä aikana, jolloin Suomen seurakunnan on ollut purjehdittava +niin monien salakarien läpi. Vaikka Jumala tietää, että vointini olen +tehnyt varjellakseni laumaa susilta, niin pelkkää nurjuutta, epäluuloa +ja vihaa olen osakseni saanut niin ylempäin kuin alempainkin puolelta. +Kuinka hartaasti olenkaan kaivannut uskollista apumiestä raskaassa +työssäni ja siihen olin juuri sinua, rakas poikani, ajatellut ja se oli +äitivainajasikin hartain toivo. Mutta Jumala on nähnyt hyväksi vielä +tämänkin painon päälleni panna, sillä huikentelemisellasi sinä et ole +ainoastaan vanhalta isältä apuasi riistänyt, vaan saattanut hänet +epäluulonalaiseksi vallanpitäjäin silmissä.» + +Hän kuuli selvästi korvissaan isän äänen. Se oli särähtelevä ja +katkera. Sillä äänellä puhui hän aina, kun hän äärimmilleen kiusattuna +ja huomatessaan, ettei rauhaa enää kunniallisilla ehdoilla voinut +säilyttää, nousi vastarintaan. Hän muisti nyt elävästi, kuinka isä +kerran sillä tavoin esiintyen oli hämmästyttänyt itse marski Klaus +Flemingin, joka tuli isän luo ja törkeästi käyttäytyen esitti joitakin +papistoa koskevia mahdottomia vaatimuksia. Ja muistaessaan muutamia +ylimielisiä kohtia omista, isälle lähettämistään kirjeistä, rupesi +häntä hävettämään. Kuin omaa tuomiotaan tarkastellen luki hän edelleen: + +»Rakas poikani, sinä puhut paljon aatelisesta syntyperästäsi ja neuvot +minua asettamaan itseni lähimmäisteni yläpuolelle. En tiedä, ovatko +silmäni jo niin heikontuneet, mutta mitään kerskaamisen syytä minä en +näe siinä, että jotkut esi-isämme ovat ehkä Unkarissa olleet ritareita +ja linnanpäälliköitä, sillä sellaiset käyttävät niin harvoin valtaansa +Jumalan kunniaksi ja lähimäistensä hyväksi, kuten sen hyvin tiedät +Klaus herrasta ja monesta muusta. Ovatko esi-isäni olleet unkarilaisia +ritareita vai kunniallisia Suomen talonpoikia, sen asian minä jätän +sillensä. Yksi minulle vain on tärkeätä: seisoa uskollisesti sillä +sijalla, johon Jumala on minut määrännyt, ja kantaa vähäinen korteni +siihen kekoon, jonka nuo jalot miehet Agricola ja Juusten ovat alulle +panneet. Siinä tarkotuksessa olen nämä kuluneet vuodet kirjottanut +suomenkielistä postillaa, jonka toivon kansalleni olevan vähäiseksi +lohdutukseksi ja valistukseksi.» + +Edelleen kertoi isä hänen orpanansa ja entisen leikkitoverinsa +Laitilan pappilasta, Ericus Gregori'n, valmistuneen papiksi ja +auttelevan häntä vaikeissa virkatehtävissä. Rahaa ei isä sanonut +voivansa lähettää, sillä nykyään oli hän melkein puilla paljailla +saatuaan katolilaisuudesta ja sigismundolaisuudesta aiheettomasti +epäiltynä maksaa vankeuden lisäksi raskaita sakkoja sekä autettuaan +niitä monia suomalaisia perheitä, jotka Kaarlo herttuan verituomioiden +kautta olivat vielä suurempaan hätään joutuneet kuin hän. +Sitäpaitsi oli hänen laajassa hiippakunnassaan monessa paikkaa sekä +sisällisten että ulkonaisten sotien jäleltä suuri köyhyys, ja minkä +piispankymmenyksiä kertyi, oli niitäkin vaikea rauhattoman ajan takia +saada Danzigiin tai Lyypekkiin myytäväksi. Mutta isä toivoi hänen omin +apuinsakin suoriutuvan, muistuttaen kuinka hän itsekin ulkomailla +opiskelemassa ollessaan oli pitkiä matkoja jalkasin kulkenut. + +Isän kirjeessä oli jotakin niin masentavaa ja alas repivää. Hän tunsi +kuin kokoon kutistuvansa ja jähmettyvänsä. Vaistomaisesti ojensi hän +kätensä rukousnauhaa kohti, joka riippui sängyntolpassa, mutta laski +sen kiiruusti entiselle sijalleen, kääntyi siihen selin ja vetäen +peitteen korvilleen koetti kuin joltakin piiloutua. + + * * * * * + +Oli iltapäivä elokuun lopulla. Ilma oli painostava ja lenseä, +taivaanrannalla raskaina roukkioina lepäävissä pilvissä välähteli +pitkiä salamoita ja kuului etäistä ukkosen jyminää. Jesuittaveljen +pukuun puettu Ericus Erici junior taivalsi pölyisin jaloin, kumarana ja +väsyneenä likaista maantietä. Ennen rajuilman tuloa piti hänen ehtiä +Krakovaan, jonka tornit näkyivät jo etäältä. + +Viikko sen jälkeen kuin isän kirje saapui oli hän noussut +sairasvuoteelta. Palaava terveys ja Italian kevät olivat taas nostaneet +hänet entiseen mielialaansa. Isä pitää minua eksyneenä, mutta voikin +olla niin, että isä on eksyksissä ja minä olen löytänyt totuuden, sillä +katolinen kirkkohan on paljon vanhempi ja protestantit ovat luopioita, +oli hän päätellyt. Äiti oli surrut itsensä kuoliaaksi siinä uskossa, +että hänen poikansa on joutunut harhaan, mutta nyt oli äiti Vapahtajan +ja neitsyt Marian luona, tiesi totuuden ja iloitsi pojastaan. Ja kun +hän oli taas Pietarin kirkossa hartaasti rukoillut pyhää neitsyttä, oli +hänelle äkkiä tullut sellainen tunto, että hänen on matkustettava isän +luo ja taivutettava hänet ainoan autuaaksi tekevän kirkon +kuuliaisuuteen. Samalla saa hän äidin haudalla rakoilla hänen +puolestaan ja sitten palaa hän Puolaan tai Roomaan odottamaan, kunnes +tulee tilaisuus koko Suomen käännyttämiseen. Pyhä neitsyt oli kuin +hyväksyen hymyillyt hänelle ja niin hänestä oli yhtäkkiä alkanut +näyttää varsin mahdolliselta kulkea kotimaahan ilman kahtasataa +florinia. Hän oli vihityttänyt itsensä papiksi ja lähtenyt +jesuittaveljen puvussa taivaltamaan Wienin, Krakovan ja Danzigin kautta +kotimaata kohti. Juhannuksen tienoissa oli hän lähtenyt matkaan ja nyt +läheni hän Krakovata. Vaivaloisesti oli matka kesähelteellä käynyt, +mutta ponnistuksissa ja kieltäymyksissä oli hän taas tuntenut +sisällistä kasvamista ja lujittumista. Hän oli vaeltanut tietään +_fronte serena, lingua parca, mente clausa, omnibus fidus, nemini +fidens_ [Selkein otsin, niukoin kielin ja suletuin mielin, kaikille +ollen luotettava, mutta itse ei kehenkään luottaen.], kuten hän oli +ohjeekseen asettanut. Usein hän ollessaan taipaleella nälästä ja +väsymyksestä uupumaisillaan oli hoputtanut itseään sanoilla: _pati +quam plurima, pati, id tantum magnos efficit viros_. [Kärsi, kärsi, +se ainoastaan tekee suuria miehiä.] + +Vasta monien kyselyjen ja etsintöjen jälkeen löysi hän kaupunkiin +tultuaan vihdoinkin Valentinus Tuomaanpojan vaatimattoman asunnon. Hän +ei ollut enää hovissa runoilijana, vaan toimi apulaisopettajana +muutamassa koulussa. Sigismund oli saanut liukaskielisempiä +ylistyspuhujia ja vanhoilla päivillään oli Valentinus saanut +kadehtijain tieltä syrjään vetäytyä. + +Sorolaisen sisään astuessa istui hän pöydän ääressä jonkun kirjan yli +kumartuneena. Nähdessään nuoren ystävänsä kuvastui hänen kasvoillaan +liikutus ja hämmästys, ja hämmästyneeksi tunsi Sorolainenkin itsensä +nähdessään kuinka Valentinus oli sitten viime näkemän vanhentunut ja +käynyt kyyryiseksi. Liikutettuina syleilivät he toisiaan. + +-- Entisen iloisen hovirunoilijan sijasta löydät sinä täällä hylyksi +joutuneen ukon, -- sanoi Valentinus ystäväänsä tarkastellen. Hän kertoi +hovista pois joutumisensa ja jatkoi: + +-- Mutta paljon näytät sinäkin kokeneen. En ollut ensin sinua +tunteakaan tuossa puvussa, kun lisäksi olet vanhentunut ja laihtunut. +Mutta kerrohan matkoistasi ja olostasi Roomassa. + +Kun Sorolainen oli tehnyt selkoa omista vaiheistaan, olivat he pitkään +ääneti ja kuuntelivat kuinka raskaat sadepisarat rummuttelivat ikkunaa. +Vihdoin virkkoi Valentinus ikäänkuin arastellen: + +-- Etkö sinä koskaan ole mielessäsi soimannut minua? + +-- Mistä niin? -- kysyi Sorolainen ihmeissään. + +-- Siitä, että minä silloin yllytin sinua katolilaisuuteen kääntymään +ja Roomaan matkustamaan, vaikka minun olisi vanhempana miehenä tullut +neuvoa sinua kotimaahan palaamaan. Usein olen sinua muistaessani +syyttänyt siitä itseäni. + +-- Kuinka, luuletko sinä ettei Jumala olisi minua sinuttakin johtanut +katolisen kirkon kuuliaisuuteen? -- kiivastui Sorolainen ja ponnahti +seisomaan. + +Mutta Valentinus huomasi kuinka väkinäistä hänen kiivautensa oli ja +jatkoi tyynesti: + +-- Ennen kaikkea tuntuu se minusta pahalta kovia kokeneen isäsi takia. +Oletko sitä koskaan ajatellut? + +Se sattui arkaan paikkaan, mutta Sorolainen tahtoi kaikin mokomin +säilyttää sen eheydentunnon, jonka voimalla hän oli Roomasta saakka +tänne vaeltanut ja aikoi eteenkinpäin vaeltaa. Hän sanoi: + +-- Isäni on minut kyllä vielä käsittävä. Minä olen juuri matkalla häntä +käännyttämään, ja sitten alkaa koko Suomen käännytys. Vai oletko +unhottanut mitä me täällä Krakovassa puolikymmentä vuotta sitten +suunnittelimme? + +-- Kyllä ne muistan ... hm! Kyllä me iäkkäät miehet olemme sentään +olleet lapsellisia ... ja vakavan työn sijasta pieksäneet tuulta. Kyllä +ne muistan, ne silloiset, kuinka täällä suunnitelmia tehtiin, +innostuttiin, huudettiin ja huidottiin aivankuin maailman vallotus +olisi ollut kysymyksessä. Ja mitä on saatu aikaan? Ei mitään! Sillä +aikaa kuin me suunnittelimme ja haaveilimme, ovat tapaukset kulkeneet +omia teitään ja kulkeneet päinvastaiseen suuntaan kuin mitä me +uneksimme. Suomea käännyttämään! Etkö sinä sitten tunne viime vuosien +tapauksia, että Sigismundilla ja katolisella kirkolla ei ole enää +mitään tekemistä Suomessa paremmin kuin Ruotsissakaan? + +-- Tiedän kyllä, että verikoira Kaarle on anastanut Ruotsin kruunun, +mutta mikä estää sitä takaisin vallottamasta? + +-- Takaisin vallottamasta, niinpä kyllä, mutta kuka sen vallottaa +takaisin, minäkö vai sinä? + +-- Sigismund, sen oikea omistaja! + +-- Sigismund! -- ja Valentinus naurahti ylenkatseellisesti. Hänen +äänessään oli alunpitäin ollut alakuloisuuden alla katkera sävy, joka +nyt pääsi yhä enemmän voitolle, kun hän jatkoi: + +-- Se tahdoton vetelyskö, naisten ja munkkien hempu? _Rex +crastinus!_ Kolmattakymmentä vuotta on hän nyt jo kantanut Puolan +kruunua eikä sillä ajalla saanut mitään aikaan, ei pienimmässäkään +asiassa toteuttanut sitä mitä häneltä odotettiin. Sillä aikaa kuin +hänen setänsä on yötä päivää toiminut, on hän vain lojunut patjoilla +naistensa seurassa ja kuunnellut imarteluja. Silloin kuin Suomi vielä +kannatti häntä, ei hän sormeaankaan liikauttanut suomalaisten +auttamiseksi. Ja samoin on hän kaikki puoluelaisensa jättänyt +avuttomina vihollisen haltuun. Oletko esimerkiksi kuullut pater +Jussoilan, Johannes Jussoilan kohtalosta? + +Sorolainen pudisti päätään ja Valentinus jatkoi: + +-- No niin, hän joutui Pernussa Kaarlen vangiksi ja vietiin Tukholmaan. +Hän olisi päässyt vapaaksi tuhannen taalerin hinnasta, mutta niin +paljon ei kuningas Sigismund saanut aikuiseksi entisen hovisaarnaajansa +hyväksi. Nyt äskettäin olen kuullut, että pater Jussoila on kuollut +vankeudessa. + +Kun Sorolainen ei puhunut mitään, jatkoi Valentinus melkein ilkeästi: + +-- Entä Petrus Petrosa, oletko hänestä kuullut? No niin, hänet +vangittiin myös ja mestattiin Örebrossa julmalla tavalla. Kerrotaan, +että häneltä kiskottiin sydän rinnasta ja viskattiin suuhun. + +Kasvot tuskallisesti väännyksissä tarkasteli hän minkä vaikutuksen +hänen sanansa tekisivät Sorolaiseen. Tämä seisoi ääneti, allapäin ja +kalpeana. Valentinus puhui edelleen: + +-- Ja samanlainen kohtalo uhkaa jokaista katolilaista ja +sigismundilaista, joka joutuu Kaarlen käden ulottuviin. Mene sitten ja +vallota Suomi takaisin katoliselle kirkolle! Ja mitä varten vallottaa? +Ettäkö laiskat munkit tulisivat vielä aatelisten lisäksi kansan +niskoille ja kirkoissa alettaisiin suomenkielen sijasta latinaa +höpistä? + +-- Mitä, onko se Valentinus Thomae, jonka kanssa minä puhun vai +kerettiläinenkö minun edessäni on? -- keskeytti hänet Sorolainen +kiivaasti. + +-- Elähän kiivastu, -- sanoi Valentinus nyt paljon tyynemmin, -- kyllä +minä katolilainen olen ja sellaisena kai kuolenkin, mutta yhtä ja +toista olen viime aikoina yksinäisyydessäni ajatellut ja monessa +asiassa olen silmäni saanut auki. Ja tunnustan sen suoraan, että olen +monesti katunut lutherilaisuudesta luopumistani, jolla katkaisin paluun +isänmaahani. Sinne minä yhä hartaammin ikävöin, mutta täällä minun +täytyy viimeiset vuoteni elää ja täällä kuolla. Ja miksi hyväksi? +Elämäni on kulunut hukkaan tyhjissä haaveissa ja suuruusunelmissa. +Näkyväistä ei ole muuta kuin joukko runoja ja niistäkin useimmat +vetelän patjakuninkaan ja narrin ylistykseksi. Jos olisin pappina +kotipitäjässäni Karjalohjalla, kuten ensimäinen lapsuusunelmani oli, ja +siellä sinun isäsi tavalla tehnyt hiljaista työtä oman kansani hyväksi, +niin tyytyväisenä voisin nyt katsahtaa menneeseen elämääni. + +Hän puhui harmaalla äänellä, enemmän itsekseen kuin Sorolaiselle, joka +omituista raukeutta tuntien oli uudelleen vaipunut istumaan. + +-- Jos minä aikanani jouduinkin valheellisten unelmain uhriksi, -- +jatkoi Valentinus, -- niin se ei ole niinkään ihmeellistä, sillä +näyttihän silloin nuoren Sigismundin mukana alkavan uusi aika, mutta se +minusta on ihme, että yhä vielä joutuu nuoria suomalaisia samoille +harharetkille, vaikka turha olisi pitänyt jo nähdä turhaksi. Ja mitä +isät saavat aikaan, sitä koettavat pojat alas repiä. Sinä et ole ainoa +suomalaisen piispan poika, joka kulet näillä tein. Tiennetkö että +myöskin entisen Viipurin piispan Paavali Juustenin poika, Kaspar, on +kääntynyt katolilaiseksi? Hän on täällä kuningattaren hovikappalaisena. +Hm! Puuttuisi vain että Agricolankin poika olisi täällä Sigismundin +hovia koristamassa ja Suomen käännyttämistä uneksimassa. Mutta onneksi +hän sentään on kulkenut isänsä teitä ja se minulle antaa hitusen toivoa +siitä, etteivät suomalaiset ole aivan häviöön tuomittu heimokunta, joka +kokonaisuudessaan saisi meidän muutamain tavalla kanteleensa vieraalla +rannalla pajunoksiin ripustaa. Mutta sellaista rautapiiskaa kuin +Ruotsin Kaarle he kyllä monestikin vielä tarvitsevat, ennenkuin oppivat +omin jaloin käymään ja käymään oikeita luonnon luomia teitä. + +-- Ja sinä julkeat puolustaa sitä kerettiläistä verikoiraa! -- huudahti +yhtäkkiä Sorolainen, joka nyt väkirynnäköllä tahtoi päästä ystävänsä +sanain vaikuttamasta masentuneisuudesta sekä kohota yli särkyneen +mielialan. + +-- En häntä puolusta, -- vastasi Valentinus, -- sillä tyly ja julma +mies hän on, mutta sittenkin, en voi olla tuntematta häntä kohtaan +miehenä enemmän kunnioitusta kuin hänen saamatonta veljenpoikaansa +kohtaan. Julma hän on ja Suomelta hän verituomioillaan on lyönyt pään +pois. Kasvaneeko sitten enää uutta tilalle? Mutta jos kasvaakin, ei +sitä Sigismund kasvata... + +-- En olisi uskonut sinusta tuollaista kerettiläistä tulevan, -- koetti +Sorolainen itseään kiihdyttää. + +Valentinus hymähti surullisesti ja sanoi: + +-- Tuskin sinä itsekään uskot noita kerettiläistuomioitasi, tuskin +sittenkään, vaikka minä sanoisin että semmoiset miehet kuin Luther ja +Agricola ovat paljon enemmän kuin kymmenen laiskaa paavia ja yhtä monta +luostarillista irstaita munkkeja. + +Sitä sanoessaan kävi hänen äänensä taas hieman ilkeäksi ja +ärsyttäväksi. + +-- Jumala sinun sielusi valistakoon, onneton! -- lausui Sorolainen +väkinäisen juhlallisesti, nousi ja poistui huoneesta. + +Valentinus Tuomaanpoika painoi päänsä käsiin ja jäi istumaan pimenevään +huoneeseensa, jonka lyijypuitteisia akkunaruutuja sadevesi valeli. + + * * * * * + +Sorolainen tunsi itsessään jotakin katkenneen eikä hän saanut sitä enää +vireeseen. Entiseen intoon ja varmuuteen ei hän enää tuntenut voivansa +kohota. Heti seuraavana aamuna oli hän Krakovasta lähtenyt matkaansa +jatkamaan ja oli nyt puolitaipaleella mainitun kaupungin ja Thornin +välillä. Matka sujui yhä hitaammin. Rahaa hänellä ei ollut enää +ollenkaan ja suurimman osan taivalta oli hän tullutkin toimeen +luostarien ja pappilain vierasvaraisuudella. Nyt hän ei ollut kahteen +päivään syönyt mitään, sillä Krakovasta lähtien oli omituinen arkuus +pidättänyt häntä mihinkään poikkeamasta. Aivan nääntymäisillään +laahusti hän jonkunlaisella tylsällä välinpitämättömyydellä eteenpäin. + +Iltapäivällä alkoi rankasti sataa. Hän oli tuotapikaa läpimärkä, vilu +alkoi puistattaa ja päätä pyörrytti. Jalat tahtoivat väkisinkin +kieltäytyä tottelemasta. Eräälle kummulle päästyään näki hän virstan +päässä edessään pienen kaupungin tai kylän, jonka laidassa näytti +olevan jonkunlainen luostari. Mutta hän tunsi, ettei hän jaksa sinne +saakka kävellä. Välinpitämättömästi istui hän kivelle tien viereen, +antoi sateen vapaasti valella itseään ja tunsi kuinka hänessä taas +syttyi kuume. Hän ei ajatellut mitään, tirkisteli vain ruohonkortta +jaloissaan. + +Alkoi jo ilta pimetä ja pilvet valuivat yhä vettä. Sorolainen havahtui +siitä, että kaksi ratsastajaa pysähtyi hänen eteensä. Hetkisen heitä +tirkisteltyään tajusi hän hämärästi, että toinen ratsastajista oli +pappispukuinen, nuorenpuoleinen mies. Se tervehti häntä latinaksi ja +kysyi osaaottavasti, oliko hän sairas. Sitten käski hän seuralaisensa, +joka puvustaan päättäen oli palvelija, astua alas satulasta, kehottaen +Sorolaista nousemaan hänen tilalleen, ajaakseen sitten yhdessä +luostariin. Vaikka palvelija auttoi, oli hänen kuitenkin mahdoton +päästä satulaan. Silloin laskeutui pappi maahan ja yhdessä palvelijan +kanssa ohjasivat he käsipuolesta sairasta, taluttaen hevosiaan perässä. +Tahdottomana seurasi Sorolainen mukana ja tunsi rinnassaan jonkunlaista +hämärää turvallisuudentunnetta. + +Pilkkoisen pimeässä saapuivat he luostariin, jossa dominikaaniveljet +alkoivat sairasta jesuittaa hoivata ja johon myöskin pappi +seuralaisineen yöpyi. Tilan puutteessa valmistettiin papille ja +Sorolaiselle, joka raukealla äänellä oli avuliasten munkkien +kysymyksiin vain lyhyesti vastannut olevansa matkalla Roomasta +Danzigiin, makuusijat luostarin refektoorioon. Kun priiori viipyi vielä +huoneessa jutellen papin kanssa, hämmästytti Sorolainen häntä äkkiä +pyytämällä päästä kirkkoon rukoilemaan. Kun hän sillä hetkellä näytti +virkeämmältä, ei priiori hetken epäröityään tahtonut kieltää +jesuittaveljeä hartauttaan harjottamasta. Hän opasti hänet luostarin +kirkkoon ja sytytti kynttilän neitsyt Marian kuvan eteen. Kehotettuaan +vierasta, ettei hän liian pitkällä hartaudenharjotuksella jäähdyttäisi +itseään koleassa kirkossa, poistui priiori jättäen hänet yksin. + +Sorolainen vaipui polvilleen suojelijattarensa eteen. Hän oli siinä +asemassa kauan, tuiotti vuoroin mitään puhumatta ja ajattelematta +suoraan eteensä, vuoroin taas rukoili kiihkeästi ja sormieli +hermostuneesti rukousnauhan helmiä. Hän ei päässyt siihen +haltioituneeseen mielialaan kuin ennen, pyhä neitsyt ei esiintynyt +selkeänä hänen sisälliselle katseelleen ja hänen näkemystään sumensivat +kaikenlaiset kuumeiset kuvat. + +Hänen päätään pyörrytti ja tyydytystä saamatta nousi hän seisoalleen. +Nyt katsahti hän vasta arasti neitsyt Marian kasvoihin. Se oli Lucas +Cranachin maalaus, joka Saksasta oli aikoinaan kulkeutunut tänne +puolalaiseen luostariin. Sillä oli hieman vinot, kylmästi siirottavat +silmät ja Sorolaisesta näytti se katselevan häntä ivallisesti. + +-- Portto! -- kiljaisi hän yhtäkkiä vimmastuneena ja ojensi molemmat +nyrkkinsä kuvaa kohti. Mutta samalla musteni kaikki hänen silmissään ja +hän kaatui lattialle. Tajuihinsa tuli hän vasta siitä, että hänen +huonetoverinsa, pappi, auttoi häntä seisoalleen. Auttajaansa nojaten +kulki hän sitten takaisin refektoorioon. Raskaasti vaipui hän +vuoteeseen ja kuin tahtomattaan huokasi hän puoliääneen: + +-- Äiti, äiti! + +Kuullessaan nuo suomeksi lausutut sanat säpsähti pappi ja kysyi +hätäisesti myöskin suomeksi: + +-- Mitä, oletko sinä suomalainen? Kuka sitten ja mistä? + +Sorolainen havahti, horroksistaan ja karkaisi vimmastuneena ylös +vuoteesta. + +-- Mitä, oletko sinäkin suomalainen? -- huusi hän astuen papin eteen, +joka kauhistuneena peräysi hänen edellään huoneen nurkkaan. + +-- Mitä, oletko sinäkin suomalaisen piispan poika? -- huusi Sorolainen +nyrkkiin puserretut kädet kohotettuina. + +-- Miksi raivoat, veli? -- änkytti pappi kalpeana, -- minähän olen +hänen majesteettinsa kuningas Sigismundin hovisaarnaaja, Josephus +Jussoila, Johannes Jussoilan nuorin veli. + +-- Hovisaarnaaja! -- yltyi Sorolainen, -- hovisaarnaajina ja +tuulenpieksäjinä teitä, kirottuja suomalaisia, on joka paikassa, mutta +ei koskaan siellä, missä teitä tarvittaisiin. Siellä kotona lyö pyöveli +kansalta pään poikki, mutta te olette patjakuninkaan ja narrin +hovisaarnaajina. Miksette pysy kotona ja tee kuningaskuntia? Mutta +siihenpä te hovisaarnaajat ette pysty, siksi teille on Jumala antanut +Ruotsin Kaarlen rautapiiskaksi... + +Hänen äänensä tukehtui, hän horjahti ja oli kaatumaisillaan. Pater +Jussoila otti häntä käsipuolesta ja talutti uudelleen vuoteeseen. Hän +riisui hänet hellävaroin ja laittoi peittoon. + +Yhtäkkiä alkoi Sorolainen rajusti nyyhkyttää, tarttui Jussoilan käteen +ja kysyi eikö tämä tahtoisi ripittää häntä. Jussoila myöntyi siihen, +mutta hetken kuluttua ja hiukan tyynnyttyään sanoi Sorolainen: + +-- Ei, lukekaa minulle vain isämeitä. + +Jussoila alkoi lukea, mutta sairas keskeytti hänet kiivaasti: + +-- Ei latinaksi, lukekaa se suomeksi! + +Hiukan empien ryhtyi Jussoila noudattamaan sairaan tahtoa. Sorolainen +ummisti silmänsä ja silloin hänestä alkoi yhtäkkiä tuntua, että hän on +pikku poikanen ja vuoteen yli kumartuneena lukee äiti hänelle +ehtoorukousta. Hän näki äidin elävänä edessään ja äiti hymyili hänelle. +Silloin alkoi hänkin hymyillä, ja kun Jussoila kuului sanovan amen, +kuiskasi hän: vielä kerran! ja näki yhä edelleen äidin vuoteensa yli +kumartuneena. + +Kun pater Jussoila pääsi toistamiseen ameneen, näytti sairas +nukahtaneen. Hän korjasi peitettä ja laittausi itsekin levolle. + + * * * * * + +Aamulla Jussoilan noustessa makasi suomalainen jesuittaveli samassa +asennossa ja sama lapsenomainen hymy huulilla. Mutta hänen piirteissään +oli jotakin jähmettynyttä ja kun Jussoila tarttui hänen käteensä, oli +se kylmä ja kankea. + +Saman päivän iltana kätkettiin tuntematon jesuittaveli luostarin +hautausmaahan ja kohta sen jälkeen nousi pater Jussoila hevosen selkään +ja lähti allapäin ratsastamaan Thornia kohti, jonne hän oli matkalla. + + + + +TILIPÄIVÄN ILTANA. + + +Oli lauantaipäivä marraskuun keskivaiheilla 1599. Maa oli roudassa ja +aamulla oli Aurajoki ollut ohuessa jäänriitteessä. Harmaana rykelmänä +lepäsivät matalat talot karjapihoineen kapean ja mutkittelevan +Luostariyläkadun varrella. Suorina patsaina kohosi savu valkeista +torneista ja leveni liikkumattomaksi harsoksi teräksen harmaalle +taivaalle. Joka talossa näkyi ulkohuoneiden seinustoilla kuivamaan +levitettyjä lehmän vuotia ja lampaannahkoja, osottaen että äskettäin +oli pantu toimeen syysteurastukset. Navettain takana Vartiavuoren +rinteellä rähisi jätteiden kimpussa joukko koiria, harakoita ja närhiä. + +Siinä missä Yläkatu kääntyi ylös Lyypekinmäelle, oli oikealla +kädellä entisen Olavin luostarin alue. Sen jälkeen kun luostari +kuutisenkymmentä vuotta sitten oli palanut ja Kustaa kuningas sen +muureista kuletuttanut kiviä ja tiiliä Kastelholman vahvistukseksi, oli +siitä nyt enää jälellä vain säännöttömiä raunioita ja jokunen tyhjänä +ammottava ikkuna-aukko. Luostarin portin kohdalta lähti kapea polku +nousemaan ylös Vartiavuoren läntiselle nokalle, jota ammoisista ajoista +oli nimitetty Helvetiksi. Siellä piti Pitkä Sipi krouvia. + +Hänen luonaan oli kodikasta ja lämmintä. Tuvan lattialle oli sirotettu +tuoksuvia katajanhavuja ja leveäsuisessa uunissa räiskyi tuli. Akkunan +edessä lähellä tiskiä istuivat myllyä pelaten seppä Markus Hollo sekä +haavuri ja parranajaja Kasper Piikki. Sipi oli rynkämöisillään tiskin +nojalla ja seurasi heidän peliään. Kaikki kolme tähystivät äänettöminä +myllylautaan, johon oli puukolla leikattu neliöt ja poikkiviivat. +»Eipä seppä älyä siirtää», ajatteli Sipi jännittyneenä ja koetti +silmäniskulla antaa merkkejä. Mutta samalla teki Hollo siirron, sai +kolme riviin ja sanoi: + +-- Aina sitä seppä saa myllyn lukkoon. + +He tyhjensivät oluttuoppinsa ja Piikki, joka oli kolmannen kerran +peräseltään joutunut tappiolle, tilasi hiukan viivytellen uudet tuopit. + +-- Annahan vielä sitä viinaa, -- kuului nyt ovensuusta, jossa istui +yksinään synkän näköinen, luiseva ja kumaraharteinen mies. + +-- Kolmasko tuopillinen? -- kysyi Sipi vastahakoisesti. + +-- Olipa vaikka kuudes, kyllä minä rahan maksan siinä kun muutkin. +Tuossa on, jollei muuten uskota. + +Hän pani hopearahan pöydälle ja Sipi täytti hänen tuoppinsa. +Kulautettuaan sen puolilleen sanoi mies: + +-- Kyllä sitä ryypyn tarvitsee, kun on toistakymmentä kaulaa yhtenä +päivänä katkaissut. Vai mitä sinä sanot, haavuri, joka liikut vähän +samanlaisissa toimissa kuin minäkin? + +-- Pthyi! -- sylkäisi Piikki ja alkoi järjestää puisia kolmikoitaan +uuteen peliin. + +Mies ovensuussa rupesi nauramaan. + +-- Piruako se siinä nyt itsekseen honottaa? -- sanoi Hollo vihaisesti +ja mies alkoi ikäänkuin itsekseen tuumailla: + +-- He, he, näytti niin hiivatin hassulta, kun Reko [Turun kirkkoherra +Gregorius Teitti] talutti Kuitian nuorta herraa mestauspölkylle. Reko +itki ja hoiperteli ja Juhana herra lohdutteli häntä, niin että minä +luulin, että jokohan tässä pitää Rekonkin päätä tasata, he, he. + +Miehet tähystivät taas kolmisin myllylautaan, tekivät ääneti siirtojaan +eivätkä olleet kuulevinaan mitä mies ovensuussa lörpötteli. Mutta +aivankuin kiusalla jaamaili tämä: + +-- Kyllä oli torilla väkeä tänä päivänä, oli peijakas vie. Oli niitä +katoillekin asti ja Hakolan ja Prinkkalan akkunat naamoja täynnä. Mutta +kelmeni siinä monen aatelishempukan nenänpää, kun minä marski vainajan +pojalta pään litkautin, he, he... + +Hän kulautti viinaa, muikisti suutaan ja jatkoi: + +-- Mutta silloinkos hyökkää rivistä se marskivainajan äpärä ja tahtoo +muka päästä heti veljensä jälestä taivaaseen, he, he. Minä tyrkkään +hänet pois lavalta ja sanon, että maltahan nyt, kakara, kyllä se +vuorosi sinullekin tulee, jahka tässä ensin Peipotin herraa tasailen. +Ja kun se sitten viidentenä pääsee leikkiin ja nousee lavalle, niin +alapas ensinnä huutaa ja purkaa sisuasi herttuan päälle, he, he. Mutta +silloinpa alkoivat nihdit ympärillä huutaa ja aseitaan rämistää, niin +ettei sitä saarnaa monikaan kuullut, ja minä töykkäsin häntä kylkeen, +että joudupas siitä, velimies siellä taivaanportilla odottaa. + +-- Pthyi, paholaista! -- sylkäisi taas Piikki, teki väärän siirron ja +joutui tappiolle. + +-- He, he, hee! -- nauroi kaupungin pyöveli, tyhjensi viinatuopin ja +lähti hoipertelemaan ulos. + +-- Lähtipäs pakana viimeinkin, -- sanoi Hollo ja työnsi myllylaudan +syrjään. -- On se silläkin miehellä ammatti. + +-- Eiköhän sillä ruton haaskalla vain ollut kädetkin vielä verissä? -- +huomautti Piikki, samalla kuin Sipi nosti tinatuopin ovipöydältä +nurkkakaapin alimmalle hyllylle. + +-- Sillä iletyksellä täytyy olla oma vakituinen tuoppinsa, -- huomautti +hän ikäänkuin anteeksi pyytäen sitä, että hän kunniallisessa +krouvissaan suvaitsi mokomata vierasta. + +-- Tuollapa taitaa tulla itse Jaakko herra, -- sanoi nyt Hollo, joka +oli katsellut ikkunasta alas polulle. + +-- Sekterikö? Niinpä tosiaan onkin, -- myönsi Piikki silmättyään hänkin +ulos. + +-- Häntä ei ole täällä näkynytkään ainakaan viikkoon, -- sanoi Sipi +pesää kohentaessaan. -- Hän on minulle koko lailla velassa, mutta +ryypyn hän tänäpänä sietää saada vaikka ilmaiseksi, sillä yhtä ja +toista sillä koiranleualla on kerrottavana tämän viikon tapauksista. + +Hetkisen mentyä astui sisään vilkasliikkeinen, ukkoiässä oleva mies, +jonka kookas nenä ulkoni harmaan parran keskeltä punervana ja +rypyläisenä. Verestävissä silmissä oli terävä ja samalla veitikkamainen +ilme. Puvussa ja koko miehen olemuksessa oli hiukan aatelismiestä, +oppinutta, porvaria ja renttua. + +-- Herttuan rauha, ystävät ja naapurit! -- tervehti hän huoneeseen +tultuaan, aivasti sitten kirkkaasti pari kertaa ja meni pesän eteen +käsiään hieromaan. + +Hän oli kaupunginkirjuri eli sekteri, kuten Pitkä Sipi häntä nimitti, +paljon nähnyt ja monia kokenut Jaakko Teitti. Nuoruudessaan oli hän +piispa Skytten kustannuksella opiskellut lainoppia Rostockissa ja +Wittenbergissä, ollut sen jälkeen Kustaa kuninkaan palveluksessa ja +ympäri Suomea matkustellen penkonut aatelisten vanhoja vääryyksiä ja +kiskomisia, mitkä hän oli saattanut kuninkaan tietoon paksussa +asiakirjapinkassa. Sen jälkeen oli hän Yrjö Pietarinpojan hyvänä +ystävänä ja puoluelaisena istunut Erik kuninkaan kuuluisassa +lautakunnassa, mutta kääntänyt Erikin kukistuessa nopeasti turkkinsa +nurinpäin ja esiintynyt entisen ystävänsä kiivaimpina syyttäjinä. Siten +oli hän vähitellen päässyt Juhanan suosioon ja ollut muun muassa +kuninkaan asiamiehenä saattamassa Kaarina Maununtytärtä Liuksialaan. +Moninaisia vaiheita ja onnenkeikauksia koettuaan oli hän nyt vanhoilla +päivillään elellyt Turussa kaupunginkirjurin toimessa, ollen laajoine +lainopillisine tietoineen ja terävine kielineen pormestarin ja +raatimiesten alituisena loukkauskivenä. + +Sipin vaimo tuli keittiöstä ja toi tiskille laajan puulautasen, jossa +oli muutamia vasta uunista otettuja rasvamakkaroita. + +-- Mikä suloinen tuoksu! -- huudahti Teitti sieramiaan levittäen ja +pöytää läheten. -- Mutta kulaus viinaa alle ja nautinto on +kaksinkertainen! + +Sipi kaatoi nauraen viinaa, jokainen otti siemauksen ja kävi ahnaasti +makkaroihin käsiksi. + +-- Enpä mokomata muista saaneeni sittenkuin poikasena kotona +Pernajassa, -- sanoi Teitti, jolla yks-kaks oli hyppysissään vain tyhjä +makkaratikku. -- Kyllä sinun muijasi, Sipi, osaa makkaroita paistaa, +osaa totisesti. + +Sipi ymmärsi yskän ja haki sekterille toisen makkaran. + +-- Vietetäänpäs nyt sitten teurastajaisia, -- sanoi tämä käännellen +mielihyvin rasvasta kihoilevaa lämmintä makkaraa. -- On sitä näinä +päivinä verta laskettukin. Tuolla tuli polulla vastaani oikein se +pääteurastaja. Taisi käydä täällä ryypyillä? + +-- Niin kävi. Mutta mitäs sekteri luulee, jokohan tässä nyt viimeinkin +asettuu rauha maahan? + +-- Mikäpäs on asettuessa, -- vastasi puhuteltu suu täynnä makkaraa. -- +Talonpojat ovat tyytyväisiä ja viskelivät lakki reuhkojaan ilmaan, kun +saivat vilahdukselta nähdä herttuan viiksenpäitäkään. Ja nuo taas, +joiden päät keikkuvat virpien nenässä Korpolaisvuorella ja raastuvan +katolla, tuskin enää kenenkään rauhaa häirinnevät. Marskivainajan perut +on selvitetty ja herttua on herrana valtakunnassa. + +-- Kai hänestä nyt tulee kuningas? -- arveli Hollo kaivellen +makkaratikulla hampaitaan. + +-- Se on selvää, -- vastasi Teitti. -- Ja, uskokaa jos tahdotte, minä +sanoin jo kolmekymmentä vuotta sitten, kun näin hänet ensi kerran +vanhempain veljiensä seurassa Tukholmassa, että tuosta se tulee oikea +isänsä seuraaja. + +-- Mistä te sen näitte? -- kysyi Piikki yksinkertaisesti. + +-- Mistä? Kaikesta minä sen näin! Koko miehen olemus oli kuin: huuti, +rakkarit, järjestys maassa olla pitää! Sen silmiä esimerkiksi! Luulenpa +että teillä rupeaisi housut lyömään viittätoista, jos joutuisitte +silmäkkäin sen miehen kanssa, ja varsinkin jos omallatunnollanne olisi +jotakin liiempaa törkyä. Polvilleen valahtivat Suomen herratkin toissa +päivänä linnan edustalla, kun tuomiota luettaessa herttua viikset +vihasta tärähdellen astui heidän eteensä vartijajoukon keskelle. +Polvilleen putosi Vuolteen herrakin, putosi niin että paksu niskansa +tärähti, vaikka hän kerran oli vannonut sylkevänsä herttuata vasten +silmiä, kun joutuu vastakkain hänen kanssaan. + +-- Hm, sääliksi käy melkein herra polosia, sillä eiväthän he muuta +tehneet kuin tottelivat Sigismundia, jolle olivat uskollisuutta +vannoneet, -- sanoi Sipi. + +-- Mhyy, -- äänsi Teitti ja siemasi olutta. -- Se on sen alamaisen +uskollisuudenkin enimmiten niin ja näin. Olivat Sigismundille +uskollisia niin kauan kuin se näytti olevan edullisempaa, mutta kun +hätä tuli ja nahkaa alkoi kärvellä, niin silloin: palttua +uskollisuudelle ja polvilleen herttuan eteen! Suotta puhua kauniita +sanoja uskollisuudesta ja ritarin velvollisuuksista, sillä monet +samoista miehistä olivat aikanaan vannoneet uskollisuudenvalan myöskin +Erik kuninkaalle, mutta yks-kaks kiepahtivat he kapinan puhjetessa +herttuain puolelle. + +-- Mutta Erikhän oli mielipuoli, näin sen selvästi itsekin, kun häntä +poikasena ollessani tänne Turkuun toivat, -- huomautti Sipi. + +-- Se on sen mielipuolisuudenkin laita miten sen ottaa, -- vastasi +Teitti. -- Joka tapauksessa hän oli lahjakkaampi hallitsija kuin tuo +typerä ja vetelä Sigismund, jolta tässä pelissä olisikin oikeastaan +pitänyt kaula katkaista. En minä silti sano, etteikö ollut paikallaan +erottaa Eerik kuningaskin, kun hän kerta hulluttelemaan rupesi, mutta +miksei nyt ole mitattu samalla mitalla sille puolalaisnahjukselle, kun +on kerta yllinkyllin nähty, ettei hänessä ole miestä valtakunnasta +huolta pitämään? + +-- Mutta eikös täällä ole meikäläisten herrojen ollut vapaampi mekastaa +kuin jos Kaarle herttua olisi herruutta pitänyt? -- huomautti Hollo. + +-- Niin, siinäpä se puntti onkin! -- sanoi Teitti sormiaan näpsäyttäen. +-- Onhan täällä kohta kymmenisen vuotta eletty kuin omassa +valtakunnassa. Mutta jos marski ajatteli joskus Suomen kuninkaaksi +itsensä kruunauttaa, niin kyllä totisesti hänen olisi pitänyt +viisaammin menetellä. Tilaisuus oli mitä paras, mutta siihen oli +Kuitian nokinenä liian tyhmä. + +-- Oliko marski sekterin mielestä tyhmä? -- kysyi Sipi. + +-- Tyhmä kuin saapas! -- vahvisti Teitti. + +-- Ei muuta kuin raaka sisu ja jäykkä niska koko miehellä. Vaikka sen +jäykkyyden ja vääjäämättömyydenkin saattoi olla niin ja näin kun oikein +kovalle otti. Nähtiinpä se esimerkiksi Upsalassa Sigismundin +kruunauksen aikana. Kun joutui silmäkkäin herttuan kanssa ja herttua +uhkasi jättää hänet säätyjen tuomittavaksi, niin nöyrtyipäs mies, +lasketti minävaivaista niinkuin kuka muu syntinen hyvänsä. Parjanneensa +ja panetelleensa tunnusti herttuata kuninkaan tykönä, rukoili anteeksi +ja parannusta lupasi. + +-- Ähää, no saikos anteeksi? + +-- Sai sillä kertaa ja kun erilleen pääsi, niin alotti saman +pelin uudelleen. Mutta täytähän, Sipi, tuo tuoppi ja tee niitä +harakanvarpaitasi sinne minun syntirekisteriini. Rahaa minulla ei ole +tällä kertaa, mutta katsotaanhan sitten siinä joulun korvilla. + +Saatuaan täyden tuopin eteensä jatkoi hän: + +-- Ja mitä siihen marskin viisauteen tulee, niin ... missä se on +näkynyt? Sanokaapas. + +Kun miehet eivät löytäneet vastausta, käänsi Hollo toisaalle ja vastasi +kysymyksellä: + +-- Kuinkahan tämä rymäkkä olisi mahtanutkaan päättyä, jos marski +vainaja olisi ollut vielä elossa? + +-- Kuinkako? Juuri siten kuin se nyt päättyi ja se vain eroa, että +marskin pää keikkuisi nyt ylimpänä tuolla raastuvan katolla. + +-- Äläst, niinkö uskotte? + +-- Se on selvää. Ja siinäpä se juuri olisi nähty, että marskilta +puuttui viisautta. Ajatellaanpa nyt vain, että marski olisi vielä +elänyt, kun herttua sotajoukkoineen tänne tuli. Talonpojat olisivat +uudestaan tarttuneet nuijiinsa ja herttuan lähettilästen johdolla +kerääntyneet ympäri maan Turkuun ja marski olisi yks-kaks ollut kahden +tulen välissä. Jos hän olisikin linnan puolustusväen kyennyt pitämään +paremmassa kurissa kuin toiset herrat, niin olisipa vihollinenkin +silloin ollut vahvempi ja leikki olisi saanut aivan samanlaisen lopun +kuin nytkin. + +-- Olisivatkohan talonpojat enää toista kertaa uskaltaneet nuijiaan +nostaa? Eivätpähän nytkään herttuan tullessa liikahtaneetkaan, -- +arveli Sipi. + +-- Olisivat varmasti lähteneet liikkeelle, siksi leppymätön viha heissä +oli Noki-Klauta kohtaan. Mutta mitäs nyt, Stålarmhan oli mies kokonaan +toista maata, hänhän lepytteli ja suostutteli talonpoikia kuin ainakin +viisas mies. Mitäs ne häntä vastaan olisivat lähteneet? Niin, +Stålarmilla oli kykyä ja viisautta, mutta niitä marski vainajan peruja +ei olisi seitsemänkään viisasta kunnialla selvittänyt. + +Kun ei kukaan väittänyt vastaan, jatkoi hän: + +-- Jos hän viisas olisi ollut, marski vainaja, ja jos hän kerta aikoi +täällä omintakeista valtaa pitää, niin kokonaan toisella tavalla hänen +olisi pitänyt menetellä. Vai onko se viisasta, jos minun pitäisi +hevosella ratsastaa täältä esimerkiksi Viipuriin ja minä aina +levähdyspaikoissa sieppaisin ruuan hevosen edestä sekä muutoin sitä +hosuisin ja rääkkäisin? Mutta marskivainajahan teki juuri niin, nylki, +ketti ja rääkkäsi talonpoikaista kansaa kuin pahin vihollinen ja siten +itse hävitti parhaan selkänojansa. Oliko se viisasta, häh? Viisas mies +olisi sovitellut ja tuumitellut, että koetetaan nyt miehissä pahimman +ajan yli kantaa nämä rasitukset, jotka meillä on huovien ja nihtien +ylläpidosta, ja koetetaan olla yksimielisiä ja muuten hiljakseen, niin +me saamme hoitaa täällä itse omat asiamme ja annamme palttua +ruotsalaiselle. Mutta ei, siihen ei marskilla ollut älliä. Onko nyt +surkeampaa peliä, että silloin kun herrat puuhaavat omaa valtaa, +peittoavat he talonpoikia niin että ne karkaavat hätäänsä valittamaan +juuri sille, jota vastaan herrat varustelevat. Jos mitä rakentaa, niin +kyllä pohja pitää ensinnä pitäväksi ja lujaksi laittaa, muuten menee +kaikki myttyyn. Näkeepä sen herttuasta. Hän pitää talonpoikaa hyvänä ja +siksi hänen valtansa lepää lujalla pohjalla ja siksi hänestä tulee +kuningas, vaikka seitsemän marskia ja Sigismundia olisi vastaan +hosumassa. Jos marskikin olisi siitä laidasta alkanut, niin sitten en +sano, kuinka taistelu olisi päättynyt. + +Tuvassa alkoi olla jo pimeä. Sipi nouti keittiöstä tikulla valkean ja +sytytti tiskillä sorvatussa puujalassa olevan talikynttilän. + +-- Mutta kova sotakarhu se marski vainaja sentään oli, ja kyllä siinä +olisi tainnut herttualle olla kerraksi nujertamista, -- väitti Hollo. + +-- Kova, kovapa hyvinkin ja karhupa hyvinkin, mutta mitä kovuudesta +ilman viisautta. Vai missä marski on näyttänyt sotapäällikön viisautta? +Siinäkö, ettei pitänyt sotamiehiään kurissa, vaan antoi heidän ryöstää +ja peuhata minkä ikinä ilkesivät ja kun heitä nyt herttuan tultua +tositoimessa tarvittiin, niin niskottelivat ja karkailivat linnasta +kuin rotat tyhjästä hinkalosta. Se on sotamiehen niinkuin lapsenkin, se +tarvitsee kuria jos sen mieli johonkin kelvata. Entäs näyttikö marski +sotapäällikön viisauttaan seitsemän vuotta sitten Venäjän retkellä? +Suurella sotajoukolla pääsee hän ihan Novgorodin eteen, mutta sen +sijaan että olisi vallottanut sen ja siten pitkäksi aikaa nujertanut +ryssältä niskat, poltti ja ryösteli hän ympäristöllä talonpoikain +hökkeleitä ja Iivanan suolakeittämöitä. Vihollinen luonnollisesti +varustautuu kostoretkelle, mutta tämä ei sitä ajattele, vaan kotiin +palattuaan hajottaa päätä pahkaa sotaväen linnaleiriin. Ota sitten ja +kokoa ne käden käänteessä ympäri maata, kun vihollinen tulee ja riehuu +kuin paholainen Viipurin ympärillä. Niin, entä merisodassa Erikin +aikana? Hän ei saanut miehistöään tottelemaan ja sai Ölannin luona +selkäänsä. Silloin pantiin Joensuun herra, Klaus Horn, hänen sijalleen +ja hän ajoi samalla laivastolla tanskalaiset kolmessa päivässä +Juutinraumaan. Sitten kyllä kelpasi Flemingin taas ottaa amiraaliohjat +käsiinsä. E-hei, elkää luulkokaan, että hän viisauden ja ansioiden +perusteella sellaiseen mahtiin kohosi, vaan siksi että hän osasi pelata +sellaisten vätysten kuin Juhanan ja Sigismundin kanssa. Kun hän kirosi, +puhui törkeyksiä ja pyyhki nenäänsä takinhihaan, pitivät he häntä +suorana ja rehtinä miehenä, johon muka saattoi paremmin luottaa kuin +muihin. Mutta sanokaapas, missä ne hänen työnsä tulokset näkyvät? + +-- Ei missään! -- puhui Teitti edelleen, kun toiset pysyivät ääneti. -- +Tuskin kolmea vuotta on hänen kuolemastaan kulunut, kun jo kaikki hänen +yrityksensä ja ponnistuksensa ovat -- fiuu! aivankuin tuuli olisi ne +tiehensä pyyhkäissyt! Taikka ei, näkyy hän sentään vielä jotakin +hedelmiä hänen kylvöistään. Nimittäin päät siellä raastuvan katolla, +samoinkuin Helsingissä ja Viipurissakin sekä hautakummut, raiskatut +naiset ja poltettujen talojen rauniot ympäri maata. + +-- Pitääkö sekteri sitä marskivainajan syynä, että herrain päät ovat +joutuneet raastuvan katolle? -- kysyi Piikki. + +-- Kenenkäs sitten? Herttua ne kyllä poikki lyötti, mutta marski siitä +syyn kantaa. E-hei, kyllä minä asiat tiedän ja tiedän, että moni niistä +älysi, mihin tässä ollaan menossa ja olisi mielellään mennyt Hornien +tavalla herttuan puolelle, mutta eivät uskaltaneet siltä peikolta. Ja +nyt sitä oli myöhäistä tehdä, vaan oli parasta puhua uskollisuudesta +Sigismundia kohtaan. Vaikka omaa soppaansa he ovat kaikki tyyni saaneet +syödä, sillä kyllä he eivät olleet paljon marskia huonommat rahvaan +sortamisessa. Kyllä minä niiden vehkeet tunnen jo Kustaa kuninkaan +ajoilta. Ei puhdasta omaatuntoa muilla kuin Horneilla. Ja aivan yhtä +typeriä vastustustuumissaan kuin marskikin. Jos talonpoikain kapina +olikin kukistettava, niin eihän silti olisi tarvinnut sellaisia +teurastajaisia toimeenpanna kuin Nyystölässä ja Suursavon pappilassa. +Kun talonpojat kerran nöyrtyivät ja aseensa pois laskivat, niin olisi +sanonut, että no, menkää nyt kotiinne ja muistakaa vasta pysyä +alallanne, sillä yhtä kansaahan tässä ollaan. Mutta ei, kun käydään +vain aseettoman joukon kimppuun kuin korpit ja murhataan satalukuisesta +laumasta joka sorkka. Kun raajat sillä tavalla ensin lamaan lyödään, +niin ota sitten ja taistele vierasta valtaa vastaan. Mutta siellä on +Iivari Tavastinkin, Nyystölän pyövelin, pää Viipurin raastuvan +harjalla. Stålarm vain oli toista maata ja hänpä nähtävästi saakin +päänsä pitää. + +-- Mutta nuori Juhana Fleming, hänellähän tässä kaikessa ei ollut osaa +eikä arpaa ja kuitenkin menetti hänkin päänsä, -- huomautti Sipi. + +-- Niin menetti ja syytönhän hän oli, vasta Puolasta tänne tullut. +Nuori ja lempeäluonteinen mies, kokonaan toista maata kuin isänsä, ja +sittekin: pää poikki vain! Niin se on, että isäin pahat teot lankeavat +lasten päälle kolmanteen ja neljänteen polveen. Jos tämä viimeinen vesa +olikin viaton kuin karitsa, niin kyllä isällä ja isänisällä oli sen +sijaan rekisteri harakanvarpaita täynnä. Kyllä minä Kustaa kuninkaan +aikana tulin tietämään sen suvun asiat. Viis kuus miestä löi Eerikki +herra, Juhanan isoisä, aikanaan omin käsin kuoliaaksi ja niitä, joita +hän muuten rääkkäsi, pieksi ja Kuitian vankikellareissa piinasi, on +kokonainen legio. Ja kun talonpojat uskalsivat mennä kuninkaalle +valittamaan, saivat he tuhatta pahempaa kärsiä. Välistä piileskelivät +koko kyläkuntain väet talvipakkasella metsissä Flemingin väeltä paossa. +Entä miten hän maita ja taloja allensa löi? Talonpojilta riisti hän +niitä joko rangaistukseksi olemattomasta rikoksesta tai osti +pilkkahinnalla, kun ensin oli tehnyt heidän elämänsä mahdottomaksi. Ja +kun joku alempiarvoinen aatelistyttö joutui orvoksi, niin heti oli +Eerikki herra tuppautumassa holhoojaksi. Sitten toimitti hän tytön +naimisiin jonkun palvelijansa tai alustalaisensa kanssa ja kun +perinnöstä tuli kysymys, löi hän lakikirjan auki ja luki +kuninkaankaaresta, että jos vapaasukuinen neito menee naimisiin +talonpoikaisen miehen kanssa, niin menettäköön hän rälssinsä. Tytön +perintötilan otti hän itse haltuunsa ja maksoi, jos sattui hyvällä +tuulella olemaan, taalerin pari korvaukseksi. Entä Knaapevainajan +juttu. Muistatte kai Knaapen Jönssin, joka oli porvarina täällä +Turussa? No niin, hän sai periä tädiltään, joka meni nunnaksi +Naantaliin, muutaman talon Halikossa. Mutta Eerikki herrapa riistikin +sen itselleen. Kun Jönssi vaati omaansa takaisin, pieksätti Fleming +hänet raajarikoksi. Eikä siinä vielä kaikki, vaan kun Jönssi nosti +siitä käräjäjutun, niin toi Hebla-rouva, sillä Eerikki itse oli jo +sillä välin kuollut, oikeuden eteen joukon palvelijoitaan väärällä +valalla todistamaan, että Jönssin syytös oli perätön. Niin, ja +pakottipa vielä uhkauksilla Paimion papinkin antamaan samanlaisen +väärän todistuksen. Pappi itse tunnusti sen minulle, kun minä kuninkaan +käskystä kiertelin niiden vanhoja syntejä penkomassa. Niin että kyllä +Kuitian Flemingeillä oli vääryyksiä yhden suvun osalle ja siksi minä en +ihmettelekään, jos se haara tähän nuorimpaan vesaansa sammuikin. + +Hän alkoi vihellellä ja pyöritti kädessään tyhjää oluttuoppia. Kun Sipi +ei ollut huomaavinaan hänen tarkotustaan, sanoi hän: + +-- Täytäpäs tuo tuoppi, niin saat kuulla vielä yhden asian. + +Hiukan vastahakoisesti täytti Sipi hänen toivomuksensa, sillä muori oli +vasta pistänyt päänsä ovenraosta ja kiirehtinyt häntä saunaan. Saatuaan +tuopin eteensä istui Teitti ääneti kynttilään tuiottaen ja naputti +sormellaan pöytää. + +-- No minkä asian? -- kiirehti Sipi. + +-- Niin, sitä vain, että jos katsotaan talonpoikiakin, niin eivät +hekään mitään karitsoita ole. Hyi olkoon sitä heidän Nokian +retkeäänkin! Ryöstetään ja reuhataan kuin mitkähän ukulit ja +juopotellaan joka herraskartanon oluilla. Ja kun marski Nokialla +syöttää heille muutamia lupauksia, niin kohta ollaan valmiit hieromaan +kauppaa omien päälliköidensä päistä! Entä mitä minulle keväällä jutteli +Pekka Juusten, joka oli mukana Savon kapinaa kukistamassa? Olavinlinnan +ympäristöllä asuvat talonpojat mielivät liittyä muihin Savon +kapinallisiin, mutta eivät ehtineet, kun sotaväki tuli väliin. Silloin +he lähtivät yhdessä sotaväen kanssa kapinaa kukistamaan ja ryöstivät +toisia talonpoikia paljon pahemmin kuin yksikään huoveista. Ihan +nahatkin lehmien selästä kertoi Juusten heidän riistäneen ja monesti +oli sotamiesten täytynyt mennä väliin heitä hillitsemään. Niin että se +se on sitä oikeata suomalaista peliä! + +Hän joi tuoppinsa tyhjäksi, nousi ja hoippui ovea kohti. + +-- Äh-häh, kylläpä tässä alkaakin olla jo kypsä saunaan menemään, -- +puheli hän nikotellen, -- saunaan ja sitten huomenna kirkkoon kuulemaan +kun veljenpoika rauhanevankeliumia julistaa, ja sitäpä tässä vähitellen +jo tarvitaankin. + +-- Onko Reko maisteri sekterin veljenpoika? -- kysyi Hollo, joka +samoinkuin Piikkikin teki lähtöä. + +-- O-on, veljenpoika on. Ja pappiahan se Skytte-vainaja minustakin +tarkotti, vaikka minua miellyttivätkin enemmän nämä maalliset toimet. +No, samapa tuo kohta on, oli tässä pappi tai lukkari, sillä ei näillä +minun raajoillani enää pitkälle potkita. Kiitos vain makkaroista ja +muusta kestityksestä ja rauhallista sunnuntaita, Sipi! + +Hän huojui ulos. Hollo ja Piikki taluttivat häntä polkua alas +Yläkadulle, josta edellinen poikkesi Kyrön talon nurkitse omaan +pihaansa. Piikki ja Teitti jatkoivat matkaansa katua pitkin. Heidän +askeleensa kumahtelivat jäätyneellä kamaralla ja kuutamossa +heilahtelivat heidän varjonsa kadunreunasta toiseen. Siellä ja täällä +kuului navetoista illastavien lehmäin ynähtelyä, rousketta ja ovien +narinaa. Jossakin pihalla haukahteli koira ja siihen vastasi pitkällä +ulvonnalla toinen Mätäjärven puolelta. Raikkaassa ilmassa tuntui +navetan ja saunan hajua. + +He tulivat torille. Täysikuu helotti etelästä ja raatihuoneen varjo +lankesi pitkin tyhjää toria. + +-- Siinä se tilinteko tänään päätettiin, -- sanoi Teitti viitaten +pimennossa raastuvan edessä olevaa mestauslavaa kohti. + +Tultuaan keskelle toria pysähtyivät he ja loivat silmänsä raatihuoneen +katolle. Kirkkaassa kuunvalossa näkyi harjalla rautaporien nenässä +rivissä viisitoista kelmeätä päätä, joiden pitkähköt varjot näkyivät +selvästi kuuraisella torilla. + +-- Kyllä nyt akoilla syntyy taas kummitusjuttuja, -- sanoi Teitti. -- +Viipurin raastuvan katollakin kuuluvat päät muutamana sydänyönä +veisanneen erästä Daavidin psalmia. Mutta sääli äijä poloisia! Tuo +tuossa oikealla on Fincke ja sen rinnalla on Vuolteen herra ja sitten +Nuhialan herra. Suomen eturivin miehiä ne ovat olleet, ja usko minua, +välskäri, ei se ole hyväksi kansalle, että sen ensimäisten miesten päät +heitetään noin taivaan linnuille. Kyllä täällä tästä puolin alkaa +paljon ruotsalaisempi komento, sen saat nähdä. Mutta se on juuri +suomalaista, että kieputaan toinen toisensa tukassa, kunnes vieras +tulee ja lyö niskaan, että istuuko pää lujassa. + +Torilla erosivat Piikki ja Teitti. Edellinen meni kotiinsa Jokikadulle +ja jälkimäinen lähti Kirkkokatua pitkin Napaturun puolelle, jossa hän +piti asuntoa. Hyvän aikaa kuuluivat autiolla Kirkkokadulla hänen +horjahtelevat askeleensa, mörähtelevä yksinpuhelunsa ja nikottelunsa. + + + + +VIIMEINEN SIDE. + + +Oli niin kuulas, tyyni ja leppeä päivä ikäänkuin luonto olisi, +tuntiessaan synkän lokakuun olevan kynnyksellä, valmistanut pois +hankkiutuvalle kesälle pienen jäähyväisjuhlallisuuden. Taivas oli aivan +pilvetön ja Kirkkojärven pinta niin selkeän tyyni, että pienet +lehtosaaret näyttivät kuin ilmassa keinuvan. Kun tuolla ja täällä +irtausi koivusta tuskin kellastunut lehti, liipotteli se maahan niin +hitaasti ja varovasti kuin olisi se pelännyt häiritä juhlahiljaisuutta. +Mitään arkielämän ääniä ei kuulunut ja järvenpintaa pitkin olisi +tarvinnut vain kirkonkellojen hyminän vieriä, niin sunnuntaituntu olisi +ollut täydellinen. + +Mutta mikään pyhäpäivä ei nyt kuitenkaan ollut. Vielä äsken oli +rannassa kartanon alla kaikunut pesukurikkain pauke ja pelloilta +kuulunut kyntäjäin huuto. Vaan sitten oli pihasta tullut rantaan +valkohiuksinen kumara mummo ja puhunut jotakin pesijöille ja nämä +olivat vääntäneet helmansa kuiviksi sekä nousseet peräkkäin pihaan. Ja +kyntäjät olivat hekin päästäneet hevosensa valjaista ja yhdessä +elonkokoojain ja nauriinnostajain kanssa vaeltaneet totisina ylös +kartanoon. Siellä he nyt istuskelivat, Liuksialan lukuisa työväestö, +ryhmissä pihapihlajain alla sekä renki- ja piikatupien portailla. + +Oli syyskuun 13 päivä 1612 ja vanha Malina muori oli itkun +hiukaisemalla äänellä saattanut sanan ulos, että kuningatar lähenee +loppuaan ja tahtoo sanoa jäähyväiset uskollisille alustalaisilleen. +Kaikkien katseet olivat suunnattuina niitä kahta parin vaaksan +korkuista ja pienillä värillisillä ruuduilla varustettua päärakennuksen +akkunaa kohti, joiden takana heidän kaikkien äidillinen hyväntekijä, +Kaarina kuningatar, kävi viimeistä taisteluaan. Toinen ikkuna oli auki +ja siihen ilmestyi Malina muorin pää. Hän silmäili väkijoukkoa ja +viittasi voudin luokseen. Tälle hän kuiskaten ilmotti että kuningatar +on taas tiedotonna kuumehoureessa ja että hän äsken tajulla ollessaan +tiedusteli eikö isä Johannesta ole vielä kuulunut. Olisi nyt joku +ratsupalvelijoista lähetettävä vastaan kiirehtimään häntä, sillä ei +tiedä, kuinka lähellä loppu on. + +Asiansa toimitettuaan palasi Malina vanhus hiljaa hiipien emäntänsä +vuoteen luo. Se oli laaja, katoksella ja kirjailluilla uutimilla +varustettu sänky, joka matalan huoneen sivuseinälle muodosti kuin +erikoisen pienemmän kammion. Etupuolen uutimet oli työnnetty syrjään ja +siellä lepäsi valkeiden lakanain välissä ummistetuin silmin ja lyhyeen +hengittäen kuudenkymmenenkolmen vuotias Kaarina rouva, joka +seitsentoistavuotiaana oli kolme kuukautta kruunua kantanut ja +lunnaiksi siitä saanut yli neljäkymmentä vuotta täällä Suomen saloilla +särkynyttä perheonneaan itkeä. Syvälle tyynyyn vaipuneena lepäsi hänen +pieni, soreamuotoinen päänsä ja harmaan sileiksi olivat tasaantuneet +hänen muinoin keltaiset kutrinsa, joita Erik kuningas oli niin usein +hyväellen silitellyt, kun he illan hämyssä kaksin istuivat +ikkunakomerossa ja linnan saleissa hymisivät soitonsävelet ja Mälarin +luodoilla paloivat kokkovalkeat. Sinisen suoniverkon risteilemät +silmäluomet värähtelivät ja peitteellä oleva tavattoman pieni, +kuihtunut ja melkein läpikuultava käsi nyppi hermostuneesti lakanan +reunaa. Hiljaa päätään nyökytellen istui rahilla vuoteen vieressä +Malina, joka aikoinaan oli Ruotsista seurannut kymmentä vuotta +nuorempaa emäntäänsä tänne vesien ja salojen taakse. Kuten emäntänsäkin +oli hän jo melkein unhottanut syntymämaansa ja äidinkielensä sekä +juurtunut tänne hiljaisten hämäläisten pariin. Kruunustaan, miehestään +ja pojastaan erotetun kuningattaren surut olivat olleet hänenkin +surujaan, mutta illan varjot olivat pidentymistään pidentyneet ja +melkein huomaamatta olivat neljäkymmentä harmaata vuotta liukuneet ohi. +Iäisyys avasi jo esirippunsa hänen emännälleen ja pian oli hänkin +seuraava perässä. + +Kuume tuntui olevan taas laskemassa ja sairas näytti tyynemmältä, mutta +makasi edelleenkin silmät ummessa. Aivankuin kuolevan lyhyttä +hengitystä noudattaen jakoi vastapäisellä seinällä oleva vaakakello +aikaa nopein kilkahduksin. Se oli Henrik Tott vainajan lahja anopilleen +ja sen ainoa, lyhyin hypähdyksin etenevä viisari osotti kolmea. Painona +oleva, hiekalla täytetty nahkasydän, jonka pinnalle Sigrid oli ommellut +äitinsä puolikuuta esittävän vaakunan, oli enää vaaksan päässä +lattiasta. Aurinko oli sivuuttanut jo rakennuksen eteläpäädyn ja sen +säteet ojentuivat vinosti huoneeseen ja värillisten ruutujen läpi +kulkien muodostivat kellon alle lattialle kauniin mosaikkikuvion, joka +siirtyi kuningattaren vuodetta kohti, sikäli kuin kellonpaino läheni +lattiaa. + +Malina pisti taas päänsä ikkunasta ja kysyi voudilta, joka nyt oli +asettunut päärakennuksen portaille, eikö kirkkoherraa vielä näkynyt +tulevaksi. Vouti lähti solalle tähystelemään, mutta Malina palasi +entiselle paikalleen. Hän puhutteli hiljaa sairasta tarjotakseen +hänelle virvottavaa juomaa, mutta ei saanut mitään vastausta. Hän näki +kuumeen taas olevan yltymässä. Kuningattaren kasvot värähtelivät +tuskallisesti, mutta sitten ne äkkiä tyyntyivät ja sairas alkoi +hymyillä. Silmät olivat yhä kiinni ja Malina vanhus näki ikäänkuin +kuningattaren omilla silmillä mitä tämä itsekin näki ja kuin +heiastuksena hänenkin ryppyiset kasvonsa milloin tuskasta värähtelivät, +milloin vienosti hymyilivät. + +Kuumeisina kuvasarjoina kulki sairaan sisäisen silmän ohi kohtauksia +hänen kirjavasta elämästään, joka nyt viime hetkinä oli kuin uudesta +elettävä. Ohdakkeinen oli taival ollut ja kosteikkoja ani vähän. Yksi +oli ollut erikoisen ihana ja ehyt onnenhetki, jonka hän pitkien ja +yksinäisten talvi-iltojen hämyssä Liuksialan tuvassa tai kesäisin +Kirkkojärvellä soudellessa oli yhä uudelleen mielessään elänyt ja joka +nytkin kuumehoureessa sai hymyn hänen kuihtuneille kasvoilleen. + +Hänen päähänsä ei oltu vielä laskettu onnetonta kruunua ja hän, vasta +seitsentoistavuotias, eli sala-avioliitossa Erikin kanssa. Oli kesäinen +ilta ja lähdettiin Mälarille soutelemaan. Erik oli viimeiset päivät +ollut tavattoman lempeä, hyvä ja oikeamielinen sekä hoitanut +miehuudella hallitustoimia. Hän, »pikku Kaarina», oli saanut hänet +pidätetyksi eräästä teosta, jolla olisi voinut olla sangen turmiolliset +seuraukset, ja nyt tahtoi Erik palkita sen lemmitylleen. Kun +kuninkaallinen venhe, jossa oli vain Erik ja hän, sylissään vuoden +vanha Sigrid, sekä kaksi soutajaa, työnnettiin illan hämyssä +peilityynelle järvelle, syttyi luodoissa ja etäisillä rannoilla +kokkotulia kuin itsestään ja vedenpintaa kiirivät soitonsävelet, joita +lehtoihin kätketyt soittajat esiin loihtivat. »Tämä kaikki on sinua +varten, Kaarinaiseni», sanoi Erik, otti käteensä luutun ja alkoi sitä +nappaillen laulaa. Kuningas oli koko iltapäivän ollut huoneeseensa +sulkeutuneena ja siellä oli hän kirjottanut ja säveltänyt Kaarinalle +runon, jonka hän nyt lauloi. Tuo ilta oli kaikkine pikkupiirteineen +painunut lähtemättömästi hänen mieleensä ja milloin hän vain oli +ummistanut silmänsä elääkseen sen uudelleen, oli se harmaiden vuosien +takaa kohonnut hänen eteensä kuin ihana kangastus. Hän näki niin +elävästi Erikin kosteat silmät ja kuuli hänen värähtelevän syvän +äänensä kun hän luutun kieliä nappaillen lauloi: + + »Rikasten oven luo kun kuljen, + useinkin näen sen lukitun; + mun tyttön' oveaan ei sulje: + min' olen hänen ja hän on mun. + Jokainen mieltään noutakaan, + minä paimenuistani lemmin vaan. + + Ei kultaa, aarteit' ole hällä, + mut niitäkö ma pyytäisin! + Hän sydämellään lämpimällä + on kallihimpi kultaakin. + Jokainen mieltään noutakaan, + minä paimenuistani lemmin vaan.» + +Mutta kangastus särkyi ja sairaan kasvoilta hävisi kuumeenomainen +hymynhohde. Kuvat vaihtuivat ja syvä epätoivo ja kauhu kasvoillaan +juoksi hän nyt läpimärkänä ja rikkirevityin helmoin Odensalan metsissä. +Kamalat Sture-murhat olivat kuninkaan saaneet mielipuoleksi ja hän oli +jo kolme päivää ollut teillä tietämättömillä. Ja kun hän, Kaarina, +seuralaisineen hänet vihdoin löysi kurjissa talonpoikaisrepaleissa puun +juurelle kyyristyneenä, tahtoi kuningas kauhusta tuiottavin silmin +paeta heitä kaikkia, huudellen epätoivoisella äänellä hyvää enkeliään +Kaarinaa, jota hän ei tuntenut. + +Mutta tuo Erikin särkynyt ääni toi yhtäkkiä näkyviin toisen kuvan. +»Kaarina, Kaarina», kuuli hän Erikin epätoivoisen ja särkyneen äänen, +»Kaarina, kuuletko sinä ääntäni, suutele Kustaata minun puolestani!» +Niin oli Erik huudellut Vesteråsin linnan ahtaassa vankikomerossa sen +jälkeen kun heidät oli vankeutensa viidentenä vuotena toisistaan +erotettu. Poloinen Erik, jolle oli uskoteltu, että Kaarina lasten +kanssa asuu samassa linnassa, vaikka hän onnensa haaksirikossa oli jo +silloin ajautunut Suomen rannoille ja vuodatti kyyneleitään samassa +Turunlinnan huoneessa, missä Erik sitä ennen oli vuoden päivät synkkänä +astellut. Vasta paljon myöhemmin oli hänelle noista Erikin huudoista +kerrottu, mutta silti oli hän usein elävästi kuullut ne milloin +levottomassa unessa, milloin myrskyn ulvonnassa syysiltoina ja samalla +hän aina oli nähnyt Erikin epätoivoisen katseen sellaisena kuin siellä +Odensalan metsässä. + +»Kaarina, suutele Kustaata minun puolestani!» Niin, se viskasi näkyviin +kuvan hetkestä, jolloin elämän okaat olivat hänen sydämeensä kaikista +syvimmälle tunkeneet. Tuskin oli hän lapsineen päässyt asettumaan Turun +linnaan, kun sinne saapuivat kruununriistäjän Juhana kuninkaan +asiamiehet ottamaan häneltä pois seitsenvuotiasta poikaansa, +kruununprinssiksi syntynyttä Kustaata. Mielipuolisuutta lähenevällä +epätoivolla oli hän puristanut syliinsä vapisevan pojan, kun kuninkaan +kätyrit aikansa houkuteltuaan olivat alkaneet käydä julkeiksi. Kustaa +itki ja huusi ja pusertui suonenvetoisesti hänen kaulaansa ja kun hän +tainnuksistaan heräsi, oli Kustaa poissa ja hänen kasvojaan silitteli +orvoksi jäänyt Sigrid, joka itkien vakuutteli, ettei hän ikinä äidistä +luovu. + +Malina oli ollut kohtauksessa saapuvilla ja monena pitkänä iltana oli +hän yhdessä emäntänsä kanssa, kun puhuttiin maailmalla harhailevasta ja +vallanhimoisten setiensä vainoomasta Kustaa prinssistä, kokenut +uudelleen saman sydäntä kiertävän tuskan. Sairaan vääntyneistä +kasvoista ja kiihkeästä hengityksestä käsitti hän, että kuningattaren +mielessä kuvitteli taas tuo hetki. Se pisti niin kummasti vielä +vuosikymmenten takaa hänenkin sydämeensä ja hiljaa nyyhkyttäen kätki +hän kasvonsa liinaan. + +Pihalta kuului kavion kopsetta ja avonaiseen akkunaan ilmestyi voudin +pää. Mutta kun Malina ei huomannut häntä eikä kuullut hänen +kuiskaustaan, poistui hän ja kohta sen jälkeen aukeni arkihuoneesta +kuningattaren makuukammioon johtava ovi ja sisälle astui Kangasalan +iäkäs kirkkoherra, Johannes Henrici Agricola. Hän oli vasta vuoden +paikkeille ollut Kangasalla, mutta heti alunpitäin oli hänestä tullut +Kaarina rouvan isällinen lohduttaja ja ahkera vieras Liuksialassa. Nyt +kuningattaren sairauden aikana oli hän yhtä mittaa oleskellut +Liuksialassa, kunnes pari päivää sitten, kun sairas oli näyttänyt +rupeavan toipumaan, oli lähtenyt kirkolle virkatoimiinsa. Mutta aamulla +oli kuningatar sanonut Malinalle, ettei hän enää iltaa näe, ja silloin +oli mies ratsain lähetetty hakemaan »isä Johannesta», kuten Kaarina +rouva häntä nimitti vanhan katolilaisen tavan mukaan. Ratsurenki ei +ollut kuitenkaan tavannut kirkkoherraa kotona, sillä tämä oli lähtenyt +käymään Anna rouvan luona Vääksyssä. Sinne oli juuri monien vaiheiden +kautta saapunut kirjeitä Novgorodista Anna rouvan mieheltä Hannu +Boijelta ja sisarenpojalta Jaakko de la Gardielta, joka suomalaisella +sotajoukollaan oli jo vuoden päivät pitänyt Venäjää valtansa alla. +Kirjeissä oli ollut uutisia Liuksialan Kaarina rouvallekin ja +kirkkoherra oli ollut juuri lähdössä saattamaan niitä asianomaiselle, +kun hakemaan lähetetty palvelija saapui häntä kiirehtimään. + +Kirkkoherra läheni hiljaa sairasvuodetta ja laski hellävaroen kätensä +sairaan otsalle, jolle tuskalliset entisyyden kuvat olivat pusertaneet +hikihelmiä. Vähitellen tyyntyivät kuningattaren kasvot ja hetken +kuluttua avasi hän silmänsä. Hän katsoi kirkkoherraa kuin unesta +heräävä, joka tarvitsee vähän aikaa tajutakseen ympäristöään. Mutta +kuumeen ilme hänen katseestaan häipyi ja tunnettuaan isällisen +ystävänsä sanoi hän raukealla äänellä: + +-- Lintu poloinen räpyttää siipiään ja on valmis lentoon, mutta yksi +side sitä vielä pidättää. Te tiedätte, rakas isä, Kustaa, minun +poikani, minun poikani! + +Harmaapäinen kirkkoherra kumartui liikutettuna hänen puoleensa ja +sanoi: + +-- Herramme on nyt katkaissut senkin siteen ja päästää linnun +vapauteensa. + +Sairas katsoi häneen kysyvällä ihmettelyllä ja kirkkoherra jatkoi: + +-- Vääksyn Anna rouva on saanut Venäjältä kirjeitä ja Jaakko herra +ilmottaa, että prinssi Kustaa on jo viisi vuotta sitten kuollut. Jaakko +herra on nähnyt hänen hautansakin koivistossa Kashinin kaupungin luona. + +-- Jumalan kiitos, nyt minä ilolla erkanen täältä, -- kuiskasi +kuningatar ja ummisti silmänsä. + +Hetken kuluttua avasi hän ne uudelleen ja halusi päästä istuvaan +asentoon, voidakseen nähdä vielä päivänpaisteiselle pihalle. Malina +auttoi häntä varovasti istualleen ja työnsi tyynyjä hänen tuekseen. + +-- Viisi vuotta sitten, sanoitte te? -- kääntyi hän kirkkoherran +puoleen ja jatkoi, kun tämä oli päätään nyökäyttäen myöntänyt: + +-- Sehän ilmotettiin minulle jo silloin ... Kustaa itse ilmotti, vaikka +minä en ole tohtinut siihen luottaa. + +Kun kirkkoherra katsoi häneen kysyvästi, kertoi Kaarina hiljaisella ja +katkonaisella äänellä, kuinka hän talvella viisi vuotta sitten istui +yksinään arkihuoneessa ja hämärän tullen työnsi rukin syrjään ja +kuunnellen lumen suihketta akkunaruutuihin antoi ajatustensa kuten +tavallista liitää maailmalle poikaansa etsimään. Silloin vaipui hän +jonkunlaiseen unenhorrokseen ja vavahti siitä, että hänen kasvojaan +sivusi kylmä ilmanhenki. Hämärästä ilmestyi hänen eteensä Kustaa +sellaisena kuin hän oli kerran hänet Tallinnassa tavatessaan nähnyt, +laihana ja kuluneeseen mekkoon puettuna. Kun hän ojensi kätensä +syleilläkseen poikaansa, väistyi tämä kiiruusti ja häneen katsomatta +sekä häipyi näkymättömiin. Silloin oli hänen mieleensä tullut, että +Kustaa on nyt jättänyt tämän elämän. + +Kun oli hetkinen oltu ääneti, ilmotti kuningatar haluavansa tulla +herranehtoollisesta osalliseksi. Ja kun kirkkoherra oli asettanut +kalkin hänen huulilleen ja tuli ehtoollisasetuksen loppusanoihin: +»-- -- kätkeköön sinun sielusi ijankaikkiseen elämään», värähti hänen +äänensä ja hänet valtasi ihana liikutus, sillä koskaan ei hän ollut +ennen seisonut kuolevan äärellä, joka olisi ollut kypsyneempi +iankaikkiseen elämään. Liuksialan Kaarina kuningattaren maallinen +majakin oli kuin pitkien kärsimysten sielulliseksi hiuentama ja +kirkastama. + +Kun pyhä toimitus oli päättynyt, laski Malina emäntänsä jälleen +pitkälleen. Silmät puoliummessa näytti hän katselevan kuin johonkin +etäisyyteen. Kirkkoherra ja Malina istuivat ääneti. Kellonpaino oli +koskettamaisillaan lattiaan ja mosaikkikuvio kiipesi sängynreunaa ylös. +Hetkisen kuluttua siirtyi se kuningattaren kasvoille, jotka nyt olivat +kuin glorian ympäröiminä. Liikutuksensa unhottaen katsoivat kirkkoherra +ja Malina kaunista näkyä. + +Mutta kellon paino oli ehtinyt lattiaan ja se pysähtyi yhtäkkiä. +Viisari osotti viittä. Malina muori havahtui, nousi seisomaan ja +lähestyi vuodetta. Kuningattaren huulilla oli tyyni hymy, silmät +katsoivat yhä etäisyyteen ja kun Malina laski kätensä hiljaa hänen +otsalleen, oli se kylmä. + +-- Erinnyt! -- kuiskasi hän hiljaiseen itkuun hyrähtäen ja sulki +emäntänsä silmät. Kirkkoherra kumarsi päänsä alas ja rukoili hiljaa. Ja +hetken kuluttua levisi ulkona ääneti odottaviin väkijoukkoihin kuin +tuntumattoman tuulenhengen levittämä tieto: + +-- Kuningatar on kuollut. + +*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 41494 *** |