1 files changed, 1292 insertions, 0 deletions
diff --git a/41449-0.txt b/41449-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..313f52a
--- /dev/null
+++ b/41449-0.txt
@@ -0,0 +1,1292 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 41449 ***
+
+RUNOT
+
+J. Siljo
+
+
+Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo, 1910.
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+ Matkalta 1-3
+ Pa'ossa
+ In memoriam 1-2
+ Kalkki
+ Autio templi
+ Incognito
+ Excelsior
+ Odotus
+ Ja konsa lähden --
+ Elämä
+ Viel' kerran --
+ Valtateillä
+ "Aatteet"
+ Pietarille
+ Syyslaulu
+ Syys-sunnuntai
+ Takaa taivaanrannan
+ Sumussa
+ Marraskuu
+ Yö 1-2
+ Ohi ikkunan
+ Pakkaspäivä
+ Suksiretki
+ Hämynhetki
+ Tanssilaulu
+ Meri
+ Kevättalvella
+ Rukous
+ Ylösnousemus
+ Toukokuussa
+ Kevään lehdoissa
+ Päivänlasku
+ Kulkurin kesälauluja 1-4
+ Auringontytti 1-3
+ Aurinkokylpyä syysmyöhällä 1-2
+
+
+
+
+MATKALTA.
+
+
+1.
+
+Eessä ranta vieras, karu,
+retki takaa merten käy.
+Taakse vaipui kevään taru,
+päivä hämärtäy.
+
+Taakse valtaväylät jäivät,
+suvituulet viileät.
+Saapui syksyn raskaat päivät,
+viimat jäätävät.
+
+Näyt aurinkoiset, ylhät
+matkaan vaati kulkijan;
+uhanneet ei rannat jylhät
+tiellä unelman.
+
+Yö jo yltyy -- syömen saartaa
+pelko; uskon ehkä vie --
+Houkutellen mieleen kaartaa
+tottumusten tie.
+
+Yö jo yltyy -- katse kääntyy
+suuntaan valtaväylien.
+-- Viime vaali tee, tai nääntyy
+usko sydämen!
+
+Polta rantaan varmat laivat,
+unhoon peitä mennehet:
+säästät paluun häpeet, vaivat,
+heikot askelet!
+
+
+2.
+
+Mitä auttaa kirous:
+kaiku kallioihin kuolee
+-- se on siitä lohdutus.
+Elon silmä outo, tyly
+kohtaa katsees vaipuvan.
+Sana auta ei, ei tahto,
+kun jää käsihin vain vahto
+haihduttua unelman.
+
+Tie on eessä ainoa:
+ylle kiron, valituksen
+määrä kirkas aseta!
+Juhlasointuun ilmanäärten
+liitä sävel sydämes!
+Kesken vuorten iki-lunta
+loistaa unten valtakunta
+-- sinne kiinnä katsehes!
+
+
+3.
+
+Se tappio vielä ei murra:
+meni liian heikot haavehes.
+Sitä ei ole oikeus surra,
+sen kautta sa saavutit vapautes.
+
+Sen kautta sa löysit vasta
+oman sielusi, voimasi tunnet nyt.
+Taas taivalta alkamasta
+sua estä ei tappiot kestetyt.
+
+
+
+
+PA'OSSA.
+
+
+On turha pa'on kolkko tie,
+mi pois sun luotas, elo, vie.
+
+Se raskahasti tuta saa
+sun kostoas, ken noudattaa
+
+vain suuntaa omain tähtien,
+sun valtatiesi hyljäten;
+
+ken mielehensä särkyvään
+käy viime lohdun etsimään
+
+tuolt' ihmemaasta unelmain,
+vain hetken unhon tuottavain.
+
+Sun tuomarisi ankarin
+hänt' aina seuraa syytöksin:
+
+hänt' oma sydän tuomitsee,
+yö tuomar'-ilmein uhkailee.
+
+Hänt' aina tyhjyys ympäröi,
+hän turhaan rauhaa ikävöi.
+
+Hän näkee näyt kolkoimmat
+ja kuulee äänet uhkaavat,
+
+ne mieleen oudon pelon soi,
+niit' sana sitoa ei voi.
+
+
+
+
+IN MEMORIAM.
+
+
+1.
+
+Ah turhaan, menneet, nousette
+taas muistoon unhon alta;
+ei uuteen eloon nostaa voi
+teit' enään laulun valta.
+
+Taas yöhönne siis painukaa:
+viel' jälkeen sävel jääpi,
+-- kuin pilviin kohde auringon,
+kun ilta hämärtääpi --,
+
+jää sävel tuskan, taistelun
+ja toivon, kevätmielen,
+ne vielä hetkin hiljaisin
+saa soimaan sydänkielen.
+
+Viel' ehkä virsi laajempi
+saa soinnut unhon yöstä:
+se sato runsain, puhtahin
+ois menneen päivän työstä.
+
+
+2.
+
+Jos kukkaan puhkeaa
+uus elo, kauneus,
+min heikko aavistus
+jo syömess' orastaa,
+
+niin turhat ollehet
+ei uhrit vaikeat,
+ne, joita vaativat
+taa jääneet taipalet;
+
+täys onnen mitta ois,
+ois elo juhlaa vaan,
+mi tuloon kuolonkaan
+viel' loppua ei vois.
+
+
+
+
+KALKKI.
+
+
+Pisar pisaralta
+juo sa karvas kalkki
+tyynnä pohjaan asti.
+Lupaus, min kerran
+annoit itsellesi
+-- oma itses olla --
+täytä ankarasti.
+
+Kalkin katkeruuteen
+älä pienintäkään
+pyydä lievitystä.
+Uusi voima versoo
+joka pisarasta,
+minkä tyynnä juot sa
+kalkin sisällystä.
+
+
+
+
+AUTIO TEMPLI.
+
+
+Toin syömeni templiin kerran
+kuvan nuoren, säihkyvän;
+sitä kaunein uskoin ma palvoin
+kevätaikani herkimmän.
+
+Ilo siit' oli liian pieni,
+-- ma vieläkin pienempään
+siks' ylpeenä tyytyä tahdoin.
+Ja ma kielsin lempeni tään.
+
+Ja ma templin ääneti suljin
+ja harhasin maailmaan.
+Kuvan unhotin, riemusta luovuin,
+-- en rauhaa ma saanut vaan.
+
+Yhä korviini templistä hiipi
+suven kuolevan nyyhkytys.
+-- Kovin paljon se lempeni maksoi,
+kovin paljon se ylpeys.
+
+Nyt autius templissä asuu
+ja raskas hiljaisuus.
+Ovet suljetut kiinni pysyy.
+Ne aukiko lyö suvi uus --?
+
+Suvi vieläkö alttarin ylle
+kuvan uuden, kirkkahan tois --?
+Sävelriemuun autio templi
+jo puhjeta silloin vois.
+
+
+
+
+INCOGNITO.
+
+
+Sinut uneksin onnehen kalleimpaan,
+min ansainnut on sydän puhtahin.
+Ma aatoksissani korotin
+sinut taivaan pyhien kunniaan.
+
+Monet harmaat hetket sä ylensit,
+soit voiman syömen uskohon,
+kun uhkas nääntymys toivoton:
+mua kirkkaudellasi kirkastit.
+
+Niin väikkyös eelläni ainiaan
+ja ohjaa katsehin tenhovin
+mun tieni kautta tuskankin
+yhä ylle itseni, loistoon maan,
+
+mi siintävi takaa unelmain,
+mi aavistukselle avautuu,
+min ihanuutta uneksuu
+sydän alla hetkien ankarain.
+
+
+
+
+EXCELSIOR.
+
+
+Kuin jännitetty jousi on tahtoni mun.
+Sain auringolta käskyn ja määrän
+ma kukkuloille nousta elon kirkastetun
+ja käydä ohi tien monen väärän.
+
+Sen käskynsä ainiaaksi polttanut on
+laintauluun mun tahtoni kerran
+kuin taikakuvin kirkkaus auringon,
+yön voittajan, kuoleman herran.
+
+Sen käskyn myös kuulla moni ystävä sai,
+mut eronneeks' ma heistä näen tieni.
+Moni korpisoihin kohta on sammunut kai,
+monen tyydytti maan ilo pieni.
+
+Nyt äänetön on päivä ja lohduton yö
+ja Tuonen lepo autuus jo oisi,
+mut ylemmäksi kutsuvi auringon työ,
+kuin käskynä se veressäni soisi.
+
+Ma tunnen: mun sitoa ja päästää voi
+vain auringon ylhäinen mahti;
+näyt korkeat se nähdä mun sieluni soi,
+sen antama on syömeni tahti.
+
+Kuin kaikuna valkeuden kentiltä oon
+välin kuullut ma riemun ja soiton.
+Muu houkutus kuin hauta jo vaietkoon,
+olen lapsi sen valkeuden loiton!
+
+Sen luokse tahdon löytää mä suorimman tien,
+kuin maalihinsa kiitävä nuoli.
+Jos väsyn kesken, turhaan ma tuhlannut lien
+kevät-aikani, mi aavikoille kuoli.
+
+
+
+
+ODOTUS.
+
+
+Pitkä vaiva, heikko työ,
+sydän rauhatonna lyö.
+
+Milloin hetki jumalainen
+saavut, kirkas, laulavainen
+
+syntylaulut elon uuden,
+pyhän, ylhän ikuisuuden?
+
+Syvyydestä sydämeni
+nouse soiden, kukkien,
+
+luo kuin kevät talven alta
+sieluun uuden valon valta!
+
+
+
+
+JA KONSA LÄHDEN --
+
+
+Ja konsa lähden kerran
+ma täältä ijäks pois
+ja luokse elon Herran
+jos tieni käyvä ois,
+niin Hänen kuulla selon
+ma tehdä tahtoisin,
+mit' nähnyt mailla elon
+oon kipein sydämin:
+
+"Sun luomakuntas siellä
+se harhaa yössä vaan.
+Ei moni ilomiellä
+voi nostaa katsettaan
+Sun luomaas ihanuuteen,
+ei moni luottaa voi
+Sun armos avaruuteen
+-- se harvoin avun toi.
+
+Miks kaipuun annoit heille,
+kun voimaa suonut et?
+Ken lankee, tuskan teille
+miks hänet tuomitset?
+Sull' eikö ilo oisi
+jos valoon, onnehen
+Sun kauttas nousta voisi
+yön lapsi jokainen?"
+
+
+
+
+ELÄMÄ.
+
+
+Hetken leikki haaveen leluin,
+kirjokuvin, kuherteluin
+alla suven taivahan.
+Riemun remu -- tuskan huuma,
+hädän parku raskas, kuuma
+yössä syksyn surmaavan.
+
+Melu, touhu ilmein tärkein.
+-- Tulee kuolo kaikki särkein.
+
+
+
+
+VIEL' KERRAN --
+
+
+Viel' kerran ehkä hetki se keskiyön
+sun yllättävä on, joka riistävi
+pois naamion, min taakse kätkit
+    itsesi oman katsees eestä.
+
+Jos silloin sielus vieraana itselles
+ja outona sa tapaat, ja tyhjyyden,
+mi hätäs äänehen ei vastaa,
+    löydät sa sijalla sydämesi;
+
+jos rakkain ystäväs, johon luottaen
+ties liitit ilopäivinä kevähän,
+vain sanan köyhän lohdun tarjoo,
+    -- hetken sen luuletko kestäväsi?
+
+
+
+
+VALTATEILLÄ.
+
+
+Liian helppo taisto,
+voitto liian halpa.
+Työttä ruostumahan jää
+tahdon kirkas kalpa.
+
+Väärän suunnan ottaa
+syytöksien nuoli,
+omaan poveen painu ei,
+-- lähint' ei koske huoli.
+
+Vaara valtateillä
+ompi ystävästä:
+silmäs lumoin sokasee
+itseäs näkemästä.
+
+
+
+
+"AATTEET."
+
+
+"Aatteet jalot, ylevät"
+monta julistajaa moukkaa
+hellin käsin hoivaa, kantaa
+pyhäin juhlapöytähän,
+hurskaan sielunrauhan antaa.
+Ei ne jalkaa kiveen loukkaa
+tiellä karun elämän,
+joita siivet kerkeät
+ylle synninalhon kurjan
+nostaa tieltä katseen nurjan
+kärsiväisen syntisen.
+Aate-kaavaan kahliten
+syömen herkän vaatimukset
+eessä elon kurjuuden
+kiinni lyö ne tunnon ukset,
+ettei horjua vaan voi
+ryhti varma, jonka soi
+usko, luoma isien.
+Estyy katse tutkivainen
+omaan sieluun painumasta:
+siinä palkka parhaanlainen
+unen rakkaan antavasta
+hartaast' aate-kieunnasta.
+
+
+
+
+PIETARILLE.
+
+
+Seuraten käskyä Mestarin
+heitä verkkosi syvemmälle.
+Saalis vartovi viljavin
+kätköissä ihmissydämen,
+sielulle nälkää kärsivälle
+kalliin ravinnon tarjoten.
+
+Kätköistä syömen jos kohoaa
+hirviö moni, min päivänvaloon
+ennen sa kartoit kohottaa,
+kuitenkin, itseäs alentain,
+työhön ryhdy, mi voittoon jaloon
+johtaa mielen nöyrtyvän vain.
+
+Ihme ehkä täyttyä voi;
+laske siis pohjamutiin asti
+verkkosi, ennen mi tuskin toi
+palkan vaivasi vertaisen.
+Saada voisit sa runsahasti
+saalihin kymmenkertaisen.
+
+
+
+
+SYYSLAULU.
+
+
+Se taikasormus suo,
+ma jolla itseni
+nyt hetkeks peittää voin
+eest' oman katsehen',
+ja vartijani tuo,
+-- syysraskas aatoksen' --
+mi tylyin tuomioin
+ain' riemun riistäen
+mua seuraa varjonain
+-- pois kuolkoon muistostain.
+
+Nyt tahtiin aaltojen
+lyö sydän huoleton!
+Jo lentoon vapaasen
+keveenä nouskohon
+miel' alta varjojen!
+Ei ijäks vangita
+voi syksy sielua;
+viel' ilo kukkaan saa,
+jos saartaa syksykin,
+ja voimin nuortuvin
+käy kulku talven taa.
+
+
+
+
+SYYS-SUNNUNTAI.
+
+
+Niin outo paino mieltä ahdistaa,
+se elon autiutta kammoaa.
+
+Jo aurinkokin painuu laskuun päin,
+pois poistuu elo, nuoruus kiirehtäin.
+
+Kuin takaa valtamerien aavojen
+soi sieluun viestit ilojuhlien.
+
+On juhliin kokoontuneet jumalat
+ja autuaitten saarten asujat:
+
+Siell' soitto kaikuu, tanssi harras käy
+ja uhrisauhu taivoon ylentäy.
+
+Siell' eessä ylhän marmor'-alttarin
+soi juhlivaisten kiitos korkehin.
+
+Sä myös siell' oot, niin sydän aavistaa,
+sä, jonka luo ain' aatos palajaa,
+
+sä tuntematon, tuttu unen vain,
+sä tähtikajastus mun polullain.
+
+    *     *     *
+
+Mut' aurinko jo vaipui vetten taa.
+Niin lohduttoman nä'ön elo saa.
+
+
+
+
+TAKAA TAIVAANRANNAN.
+
+
+Takaa taivaanrannan
+saapuvan näen sun,
+tuoden lohdun mannan,
+kauvan jo kaivatun.
+
+Ylitse meren harmaan
+tanssivi askeles,
+kasvosi nään jo armaan,
+kirkkaan katsehes.
+
+Käsin jo viilein kosket
+otsahan kuumeiseen,
+tyyntyy hehkuvat posket,
+rauha jo käy sydämeen.
+
+Äänen räikeän kuulen
+ulkoa kaikuvan.
+Sointu lempeän huulen
+häipyvi ilmahan.
+
+Toteen unelma vaihtui,
+-- päivä harmaa on.
+Näky mereen haihtui
+teitä auringon.
+
+
+
+
+SUMUSSA.
+
+
+Turhaan silmä tuijottaa
+illan sankkaan sumumereen,
+lämpöä ei sieltä saa
+vilunvärisevään vereen.
+
+Kirkonkellot kutsuen
+kaikuu sumun raskaan takaa.
+-- Vieras sointu kellojen,
+sielt' ei lähde lohtu vakaa.
+
+Käännä katse väsynyt
+oman rintas maailmahan;
+soinnut sinne kätketyt
+laulaa mieles unholahan.
+
+
+
+
+MARRASKUU.
+
+
+Taas taivaanranta viluisna rusottaa
+ja hämy harmaa vesille leviää
+ja saaret loitot sumuun peittyy,
+    onnelat kevät-unelmaini.
+
+Kuin varjot hiljaa hiipivät ihmiset,
+-- ne paljon näyttää hetkessä kuihtuneen.
+Kuin paljaat, luiset käsivarret
+    tuulessa vääntyvät puitten oksat.
+
+Kay ilme kova kasvoille Elämän
+ja rypyt syvät otsahan uurtuvat
+se uniin ilottomiin vaipuu.
+    Sammuvi auringon viime rusko.
+
+Ja väre kylmä sydäntä kouristaa,
+kuin eessä oisi päivät jo tuomion
+ja muodot uudet elo saisi,
+    muodot varjojen valtakunnan.
+
+
+
+
+YÖ.
+
+
+1.
+
+On laannut elon humu, lyö
+jo kello keskiöinen.
+Niin uhkaavaisna katsoo yö
+ja taivas tähtivöinen.
+
+Kuin uhkahuuto etäinen
+soi ääni hiljaisuuden,
+niin salaisesti saapuen
+rajoilta avaruuden.
+
+Se tuomarko jo saapunee
+näin tavoin varkaan, salaa,
+mi sammumahan tuomitsee
+sen liekin, joka palaa
+
+tääll' alla öisten varjojen
+ja luona kuolon-nielun,
+min hehku hiljaa tuhoten
+luo tuhkaks' ihmissielun --?
+
+Niin uhkaavaisna katsoo yö
+ja taivas tähtivöinen,
+ja pelokkaana sydän lyö,
+min kietoi kauhu öinen.
+
+
+2.
+
+Tuuli ulvoo ikkunassa,
+sanat yöstä saattamassa.
+
+"Moni kurja vaivaan hukkuu.
+-- Ken nyt rauhan unta nukkuu!
+
+Liika monen tuskan-taakka.
+Kuka auttaa aamuun saakka?
+
+Kuka syönten polton lientää?"
+Eespäin murheviesti rientää.
+
+Ulvo, tuuli, talviyössä,
+tyly rauha rikki lyö sä!
+
+
+
+
+OHI IKKUNAN.
+
+
+Ohi ikkunan lumia lentää,
+ne tuuli kauvas vie.
+Ohi ikkunan ihmiset entää,
+ei jälkeä säilytä tie.
+
+Lumet, ihmiset illan helmaan
+pian silmistä häipyy pois.
+
+Elon kummaan kuvitelmaan
+syvin onniko kätketty ois --?
+
+
+
+
+PAKKASPÄIVÄ.
+
+
+Kaukaa, päältä harmaan pilven
+katsovi aurinko pakkaspäivän
+kelmeä, kuumeinen,
+näkevi keskeltä nietosten,
+takaa hienon sumuhäivän
+vastaansa apua pyytävien
+käsiä kohoovan,
+kuulevi kuolonhädän soivan
+keskeltä jäisen maailman.
+
+Aurinko pilveen laskeutuu.
+Saapuvi äänetön talvi-ilta.
+Kohta ei enään valitus
+nouse kuolon-tanterilta.
+
+
+
+
+SUKSIRETKI.
+
+
+Taas sairas jännitys laukeaa,
+sydän muista ei vaivaansa tuimaa,
+mi tullessa kaikkosi kauvas pois,
+kai peljäten vauhtia huimaa.
+
+Sydän tuntee voimansa nuortuvan taas,
+veri virkeenä suonissa luistaa.
+Menon innosta suksikin vapisee,
+nyt tarvis ei kiihkoa suistaa.
+
+Talot viimeiset ohi jo vilahti,
+tiet loittoni polkemat joukkoin.
+Elon äänet ei enään saavuta
+mua kätkössä metsänloukkoin.
+
+Elo toinen ehjempi, puhtaampi
+tääll' ulkopuolella ajan,
+monin rikkain muodoin ulottuu
+taa ijäisyyden rajan.
+
+Tähän eloon lienen kuulunut
+minä myöskin kerran, luulen;
+sen helmaan vielä mä palajan,
+kun juhlakutsut sen kuulen,
+
+kun kiertokulku se päättyvi,
+min kautta kirkastuva
+ois ijäisyys mun rinnassain,
+ain' kodistaan uneksuva.
+
+Pyhän liittoni nyt ma uudistan
+ja sen pitää tahdon aina:
+sun ääntäsi, luonto, ei syömessäin
+elon humu unhoon paina;
+
+se rauhaa tuoden, tuomiten
+ja neuvoen soikoon siellä;
+sen käskyä aina noudattaa
+ma tahdon lapsen miellä.
+
+
+
+
+HÄMYNHETKI.
+
+
+Nyt silmä sielun selkenee
+näin hämyn saapuen,
+sen katse kauvas harhailee
+luot' omain vaivojen;
+se kammioihin vieraihin
+tiet etsii salaiset,
+luo niiden, joita raskaimmin
+nyt painaa murehet.
+
+Se hädänhetken hiljaisen
+taas näkee hiipivän
+luo uneksijain tuhanten
+joit' kammo elämän
+pois ajaa iloin ääreltä,
+suur' luku niiden on;
+ken taistoon uupuu, nimettä
+hän vaipuu kuolohon.
+
+Tään hetken raskas hiljaisuus
+ei rauhaa heille tuo,
+ei tyynny syömen palavuus,
+ei toivo voimaa suo.
+Pois on jo päivä ehtinyt,
+ei tähdet vielä näy,
+työt päivän viel' ei päätetyt,
+mut mieli raukeeks käy.
+
+Ei viihdy viime kyyneliin
+suur' kaipuu, ahdistus,
+ja rukouksiin salaisiin
+ei saavu vastaus.
+Kuin ajatus jo laannut ois,
+niin silmä tuijottaa;
+se eikö sammua jo vois,
+kuin rusko raukeaa --?
+
+Mut ääni syömen unelmain
+viel' vaatii kestämään.
+Lie tulos taistoin vaikeain
+ees rauha hetkenkään;
+kai illan tähdet viileät
+viel' kerran nousevat,
+taas hetkeks pelot häipyvät
+ja toivot rakkahat.
+
+
+
+
+TANSSILAULU.
+
+
+Käy kulku kuin tanssi, kuin karkelo vain
+yli talven kenttien valkeain.
+Pyrytuulen kanssa karkelohon
+yks ihmislapsista liittynyt on.
+
+Valot taivahan kaikki on sammuneet,
+ois pitkiksi käyneet jo taipaleet:
+tuli leikkivä tuuli ja hyppyhyn vei,
+mihin tie, sitä muista nyt kulkija ei.
+
+Elon kauhutko eessä tai kuoloko lie:
+näin käydä on helppo se tuskan tie.
+Surun huomispäivä tuo tullessaan,
+yö täysi on karkelon hulmetta vaan.
+
+Mikä autuus itsensä unhottaa!
+Ei eloa pelkää, ei kuolemaa.
+Elo on kuin tanssi, kuin karkelo vain
+yli kenttien pehmoisten, valkeain.
+
+
+
+
+MERI.
+
+
+On moni tuuli liikkunut meren yli,
+se vuoroin riemua, murhetta soinut on.
+Mut alla pintavetten ja aallokon
+yhä ääneti uinuu meren salaisin syli.
+
+Sen ääntä ei herättää ole koskaan voinut
+pian vaihtuva tuuli riemuine, murheineen;
+sitä hetkeä, jolloin lepohon rauhaiseen
+jo tuulet tyyntyvät, se on unelmoinut.
+
+Se silloin kirkkaana liittävä tähtein soittoon
+on sävelensä ainoan, ikuisen,
+ja yli riemun ja murheen mennehen
+se selkeenä katsoo iki-elon koittoon.
+
+
+
+
+KEVÄTTALVELLA.
+
+
+Kultasade auringon
+hiipii läpi pensaston.
+
+Jäässä oksat: riippuvat
+kohta niissä pisarat.
+
+Pisaroiksi suli jää,
+kirkkaammin nyt kimmeltää.
+
+Vangittuina piilivät
+jäässä värit heleät.
+
+Uuteen eloon heräten
+eessä säteen lämpöisen
+
+viileämmin, puhtaammin
+nyt ne loistaa silmihin.
+
+
+
+
+RUKOUS.
+
+
+Isä luonnon, Aurinko taivaan,
+ma eessäsi polvistun:
+jo katso lapsesi vaivaan,
+suo lohtuas saada mun!
+
+Minä nään, miten puhkee kukkaan
+suvi, tahtoas noudattain.
+-- Mun rinnassa herääkö hukkaan
+elonkaipuu, min Sulta ma sain --?
+
+Sua kiittäen laulavan kuulen
+meren aaltojen, lintusten,
+soi hiljaa leyhkeessä tuulen
+ilo nuorten kukkien.
+
+Minä pyydän: jo pois ota multa,
+Isä, syömeni raskaus,
+pisar riemua suo, elon tulta
+ja huomenen unhotus!
+
+Sydän autio lemmellä täytä,
+sen juopua onnesta suo,
+tie yksin-jääneelle näytä,
+mi vie elon juhlivan luo!
+
+
+
+
+YLÖSNOUSEMUS.
+
+
+Nyt, sydän, laatkoon kaiho ja valitus,
+kun kuolleet luutkin kedoilla riemuun herää!
+Sa nääthän, kuinka ijäinen rakkaus
+taas luomistyöhön voimiansa jo kerää.
+
+Sa tunnet, kuinka siunaten lankeaa
+sun päälles taivaan rakkaus, suven valo.
+Se riemuin juo, kuin satehen kuiva maa,
+ja eloon luo sen voimalla kylvö jalo!
+
+Nyt, sydän, rauhaa kaivata turha on,
+kun elon juhlaan kohta jo käydä saat sa,
+kun näet ihmein kukkivan aavikon
+ja luonnon kanssa taivahan armon ja'at sa!
+
+
+
+
+TOUKOKUUSSA.
+
+
+Ilontäytenä saat, sydän, laulaa taas
+kera aaltojen välkkyväin!
+Suvi juhlivi seppelpäin
+nyt voittoa auringon, kuninkaas.
+
+Elo uutena noussut on haudastaan,
+mies uusi on Latsarus,
+jonk' yllätti uupumus,
+kun liian heikko ol' uskossaan.
+
+Sinitaivaan äärihin kantautuu
+meren soitanto riemuinen;
+sen yhtyvi virtehen
+kevättuulessa keinuva rannan puu.
+
+Yön, talven vankina kyllin oot,
+sydän, nääntyen epäillyt,
+Olet vapaa, voimakas nyt,
+siks' unhoon tappios vaipukoot!
+
+Siks' uuden laulun jo kaikua suo,
+kun nuori sun lyöntisi on,
+kun näät, miten auringon
+isän-rakkaus etees Eedenin luo!
+
+
+
+
+KEVÄÄN LEHDOISSA.
+
+
+Kevätaamuna harhaan
+läpi lehtojen nuorten.
+Ilo, autuus asuu
+taas rinteillä vuorten
+ja helmassa laakson.
+Kukat toisillensa
+ne lempeinä kuiskii,
+sydänaartehensa
+nyt lintuset suovat
+iloks' armastensa.
+Taas koivujen lehdet
+niin nuorina väikkyy,
+väre lemmen jo niiden
+suonissa läikkyy.
+-- Sydän rauhatonna
+ma yksin harhaan.
+Vie turha kaiho
+kevätaikani parhaan.
+Pois itseni antaa
+oli mulla kaipuu;
+kuin meren helmaan
+puron aaltonen vaipuu,
+niin sulaa tahtoi
+sydän rakkauteensa,
+eik' enään muistaa
+miten kaipaukseensa
+monet tuhlasi vuodet.
+-- Kuva kaivatun taaskin
+kevättuoreena häilyy
+kuin virvojen leikki.
+Se lähteissä päilyy,
+taa koivujen lehväin
+se ääneti lymyy,
+valonläikkeestä päivän
+se vastaani hymyy,
+sen karkelo-kutsun
+ja laulun kuulen
+ma kuiskeessa koivun
+ja hulmeessa tuulen.
+-- Näin eespäin käypi
+yhä määrätön retki.
+Pian rientänyt taaskin
+on pois keväthetki.
+
+
+
+
+PÄIVÄNLASKU.
+
+
+Purppurahehkussa taivas loistaa
+iltana toukokuun.
+Järvi pintaansa ruskon toistaa,
+hiljaa vaipuen uinailuun.
+Aaltojen leikki jo loppua saa,
+rantahan tuulikin raukeaa.
+
+Laskeva päivä, sa aamun uuden
+vieläkö maille tuot,
+vaiko helmahan ikuisuuden
+luonnon jo nuorena vaipua suot?
+Kaunein kuolo sen eikö ois,
+purppura-uniin kun nukkuis pois --?
+
+
+
+
+KULKURIN KESÄLAULUJA.
+
+
+1.
+
+Rauhallisna maa-emo hengittää,
+kastehelmet vielä sen kutreissa välkkyy,
+päivänvaloon kukkaset heräjää,
+lehdikoissa lintujen riemu helkkyy.
+Murhein ei, kuin ihmisen lapsi vaan,
+uuden päivän koittohon luonto herää;
+parmahilla maa-emon voimakkaan
+luottavaisna tekevi vilja terää.
+
+Rauhas suo ja voimasi loputon,
+Emo suuri, kaikille lapsillesi;
+yksin harhaten ken uupunut on,
+hänet johda luo elon-lähtehesi!
+Murhe päivän mennehen, tulevan
+muuta luomisriemuksi kirkkahaksi,
+aatos kolkko syksyn ja kuoleman
+elon onnen tunnoksi valkeaksi!
+
+
+2.
+
+Kukkastuoksu, linnunlaulu, sini taivahan,
+aamunkaste hopeainen nurmen kukkivan,
+hymy neitoshuulten,
+säihke silmäin lempeäin,
+riemu aaltoin leikkiväin
+soittaessa tuulten:
+-- taivas suopi lohtuaan
+kulkijalle korpimaan,
+toivon jättämälle.
+Valonsäde pienoisin
+saapi arvon kallihin,
+kun se unhotusta tuo,
+sovituksen-toivon suo
+yöhön nääntyvälle.
+Kukkastuoksu, linnunlaulu, hymy neitosen
+-- armolahjat taivahiset lohduks' sydämen
+ken vaan talven yli jaksoi
+syömen kaipuun säilyttäin,
+sille murheen, vaivan maksoi
+suvi armorikas näin.
+
+
+3.
+
+Perinnökseni vaikka ma murheen ja vaivan
+ja puuttehen sainkin vainen,
+isä mulla on kuitenkin armias aivan,
+isä taivahainen.
+Taas pitoja pitää hän lapsellensa,
+mi talven maasta kotihin palaa,
+ja ehtymättömän rakkautensa
+hänen ylitsensä hän siunaten valaa.
+
+Ilomielin nyt käyn Isän armopöytään
+ja murhetta muista en lainkaan.
+Ja joskin ma köyhäksi syksyllä löytään,
+miten paljon sainkaan
+ma taattoni voimaa, sen tunnen silloin
+ja unhotan synkeän kurjuuteni,
+ja muistelen, kuin suvi-aamuin, -illoin
+elononnesta riemuiten löi sydämeni.
+
+Olen nyt kuin ruhtinas merten, maitten
+ja valmis taistoon ja voittoon,
+ja vertainen oon minä maan kuninkaitten.
+Nyt ilmojen soittoon
+sävel liittyvi syömeni huoleton, vapaa
+ja rintani täyttyvi kiitoksesta:
+joka hetkihän uusia viestejä tapaa
+mun sieluni taivahan rakkaudesta.
+
+
+4.
+
+Kieltää, ihminen, kyllin sait
+itseäs korven teillä,
+onnen kielsivät korven lait,
+murheen kyyneleillä
+leipääs kostutit katkeraa,
+tomuun, voimaton vaivuit,
+kättä suutelit sortavaa,
+nöyrtyen alla sen taivuit.
+
+Poissa, poissa nyt ompi syy
+kalpean kieltäymyksen!
+Ilman hinnatta nyt elo myy
+runsahan tyydytyksen
+janoon, nälkähän sydämes.
+Ihminen, aikas on tullut!
+Käytä nyt elon-oikeutes,
+-- luopuvat siitä vain hullut!
+
+Hyvyys kaikki, min eessäs näät,
+vain sua varten luotiin,
+sulle kypsyvät tähkäpäät,
+sulle myös sydän suotiin,
+jolta et riemua kieltää saa
+paastoten, korpeen käyden,
+onnestansa kun tarjoo maa
+sulle myös osas täyden.
+
+Nöyrtyä vieläkin kyllin saat,
+ihminen, maahan saakka;
+kun taas saapuvat korven maat,
+täysi on murhees taakka.
+Tänään aika on nautinnon,
+onnen-kylvö jo niitä,
+tänään taivasta, huoleton,
+elonlahjasta kiitä!
+
+
+
+
+AURINGONTYTTI.
+
+
+1.
+
+Kisamielin sä kuljet
+yli tieni tumman,
+sen yöltä sä suljet,
+kun katsees luot,
+kun hymys kumman
+mun nähdä suot.
+
+Sa aamunraikas
+suven kirkkahan tytti,
+sait lempeän taikas
+valolt' auringon,
+sun kerran mi sytti
+maan elohon.
+
+Sun hartioillas
+sädevaipan nään mä
+ja ohimoillas
+ilon seppeleen.
+Sua katsoen jään mä
+suven lumoukseen.
+
+
+2.
+
+Opin uuden luin sinun katseestasi
+"Soi Herra nuoruuden meille,
+siks että se ruusuja rakkauden
+lois aution korven teille;
+
+soi lempeen alttihin sydämen
+ja kaihot kirkkahat, nuoret,
+siks että ne siirtäis leikkien vain
+ilon tieltä murheen vuoret!"
+
+Todisteita en pyydä, ma uskon vain,
+"credo", lausun ma nöyrimmästi
+ja synniksi murheeni tunnustan,
+min poistat sa lempeästi.
+
+
+3.
+
+Se uni ankea totta lie:
+ijäks' luotasi mun elo kohta vie.
+
+Pian riutuva muisto vain mulle jää
+ja köyhänä syys minut yllättää.
+
+Pian aamu on kolkko ja lohduton
+ja voimaton rakkaus auringon.
+
+Kun silloin hetkellä aamunkoin
+sa heräät taas suvimuisteloin,
+
+sa käänny puolehen taivaisten
+ja rauhaa pyydä mun sielullen,
+
+sitä rauhaa, mi kalvavan murheenkin
+yli lankee sätehin siunaavin.
+
+
+
+
+AURINKOKYLPYÄ SYYSMYÖHÄLLÄ.
+
+
+1.
+
+Suvi vielä tenhonsa suo,
+viel' aurinko lempensä hehkuvan antaa,
+ja aaltoin välkkyvä vuo
+lyö riemuiten vasten kalliorantaa.
+
+Sävel vielä kiehtova soi
+meren kuultavan kirkkaista syvyyksistä;
+ne keinuen unelmoi
+suviriemuista ohitse mennehistä.
+
+Ne juhlien vastaan käy
+yön talvisen mykkää hiljaisuutta;
+povi sointuun ylentäy,
+kuin aavistain kevätonnea uutta.
+
+Ne tuloon uutehen,
+ain' uudistuvaan suven, auringon luottaa;
+Niiss' uskon herätti sen
+syvä hartaus, min elon kauneus tuottaa.
+
+Ah lainehet, sydämeen'
+suvi-uskonne sointuva, kaunis luokaa,
+ja riemunne säveleen
+mun verteni raskaiden yhtyä suokaa!
+
+
+2.
+
+Aurinko, taattoni armahin,
+kiitos uudesta nousennasta!
+Kyllin yössä jo murehdin,
+paahda, päivä, nyt riemun lasta!
+
+Vielä viimeinen siunaus,
+sitten, taattoni: hyvää yötä!
+Kylmä ei talvinen taivallus,
+siunaukses kun seuraa myötä.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Runoja, by Juhani Siljo
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 41449 ***