Add files from ibiblio as of 2025-03-08 19:14:02HEADmain

3 files changed, 16551 insertions, 16941 deletions

diff --git a/40876-0.txt b/40876-0.txt
new file mode 100644
index 0000000..8b065b2
--- /dev/null
+++ b/40876-0.txt
@@ -0,0 +1,16551 @@
+*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 40876 ***
+
+TODELLINEN AATELISMIES
+
+Historiallinen romaani
+
+
+Kirj.
+
+STANLEY WEYMAN
+
+
+Englanninkielestä suomentanut Väinö Jaakkola.
+
+Alkuperäinen nimi: "A Gentleman of France".
+
+
+
+Gummerus, Jyväskiylä, 1919.
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+       I. Hupsujen huvittelua.
+      II. Navarran kuningas.
+     III. Ratsun selässä.
+      IV. Neiti de la Vire.
+       V. Matka Blois'han.
+      VI. Äitini asunto.
+     VII. Simon Fleix.
+    VIII. Tyhjä huone.
+      IX. Talo Arcyn kujan varrella.
+       X. Taistelu porraskäytävässä.
+      XI. Ovella näyttäytyvä mies.
+     XII. Maximillan de Bethune, Rosnyn parooni.
+    XIII. Rosny'ssa.
+     XIV. Markiisi de Rambouillet.
+     XV. Uusi Herodes.
+    XVI. Kuninkaan luona.
+   XVII. Jakobiini-munkki.
+  XVIII. Liigan tarjous.
+    XIX. Mitä ihmiset sanovat sattumaksi.
+     XX. Kuninkaan kasvot.
+    XXI. Kaksi naista.
+   XXII. "Nainen säätää."
+  XXIII. Viimeinen Valois.
+   XXIV. Kuningas vaarassa.
+    XXV. Antautumisehdot.
+   XXVI. Mietteitä.
+  XXVII. Apuun, ystävät!
+ XXVIII. Linna kukkulan laella.
+   XXIX. Nälkä ja ruttotauti.
+    XXX. Tartunta.
+   XXXI. Metsän helmassa.
+  XXXII. Kohtaus majatalossa.
+ XXXIII. Meudonissa.
+  XXXIV. "E1 niin pahaa, josta el jotakin hyvää."
+   XXXV. "Kuningas on kuollut!"
+  XXXVI. "Eläköön kuningas!"
+
+
+
+
+I. Hupsujen huvittelua.
+
+
+Condén prinssin kuolema, joka sattui keväällä 1588, jätti minut
+kokonaan ilman suojelijaa ja saattoi minut niin ahtaisiin
+olosuhteisiin, että mainitun vuoden talvi, joka näki Navarran kuninkaan
+tulevan St. Jean d'Angely'hin joulua viettämään, näki minun onneni
+tähden alimmilleen vaipuneena. En tiennyt silloin -- saatan sen nyt
+tunnustaa ilman häpeää -- mistä olisin saanut kultarahan tai uuden
+huotran, eikä minulla ollut minkäänlaista tointa eikä edes sellaisen
+toivoakaan. Rauha, jonka Ranskan kuningas ja katolinen liiga olivat
+hiljattain Blois'ssa solmineet, saattoi monet hugenotit vakuutetuiksi,
+että heidän lopullinen perikatonsa oli läsnä, mutta se ei voinut
+täyttää heidän tyhjentynyttä rahastoaan eikä auttaa heitä panemaan
+jalkeille lisää sotajoukkoja.
+
+Condén kuoleman jälkeen oli Navarran kuningas hugenottien suosiossa
+ilman kilpailijaa; häntä lähinnä olivat Turennen kreivi ja Chatillon,
+joista edellisen hillitön kunnianhimo alkoi jo tulla näkyviin. Kovaksi
+onneksi olin yhtä tuntematon kaikille kolmelle johtomiehelle, ja kun
+tuo sama joulukuu, joka tapasi minut noin kovassa ahdingossa, näki
+minun vielä täyttävän neljäkymmentä vuotta, mikä minun mielestäni,
+vastoin monien muiden käsitystä, on tärkein päätekohta ihmisen
+elämässä, niin voi helposti uskoa, että tarvitsin kaiken rohkeuden mitä
+uskonto ja soturielämä saattoivat antaa.
+
+Minun oli ollut joku aika takaperin pakko myydä kaikki hevoseni paitsi
+mustaa, tähtiotsaista sardinialaista ratsua. Nyt täytyi minun luopua
+vielä kamaripalvelijastani ja tallimiehestänikin, jotka päästin
+menemään samana päivänä, maksaen heidän palkkansa viimeisillä
+kultaketjun renkailla mitä minulla oli jälellä. Tunsin surua ja
+masennusta jouduttuani näin olemaan ilman noita käskyläisiä, jotka
+kuuluvat jalosyntyisen miehen tarpeisiin, ja täytyessäni itse käydä
+hoitamassa hevostani yön suojassa. Mutta tämä ei ollut vielä pahinta.
+Puvussani, joka pakostakin joutui kärsimään näistä alhaisista
+askareista, alkoi ennen pitkää ilmestyä näkyviä todistuksia
+olosuhteissani tapahtuneesta muutoksesta, niin että sinä päivänä,
+jolloin Navarran kuningas saapui kaupunkiin, en uskaltanut näyttäytyä
+väkijoukolle, joka aina on joutuisa huomaamaan ylempiensä köyhyyden,
+vaan tyydyin pysyttelemään huoneessa ja kuluttamaan kärsivällisyyttäni
+veitsisepän ullakkokamarissa Coutellerie-kadulla, sillä sen vaativampaa
+asuntoa ei minun kannattanut pitää.
+
+Toden totta, tämä maailma on kummallinen! Kummalliselta tuntuu tuo aika
+minusta, ja vielä kummallisemmalta kun vertaan sitä nykyiseen. Muistan,
+että ajatukseni olivat silloin sangen synkät. Katselinpa miten
+katselin, en voinut nähdä muuta, kuin että elämäni kevät oli mennyt.
+Variksenvarpaita alkoi kerääntyä silmänurkkiini, ja viikseni, jotka
+jokaisella kovan onnen päivältä näyttivät pistävän esiin yhä uljaampina
+sitä mukaa kuin kasvoni kävivät kapeammiksi, olivat jo harmahtavat.
+Kyynärpäät olivat rei'illä, taskut tyhjät, ja miekka pilkisti huotran
+ratkeimesta. Kelvottominkaan heittiö, mikä kuleksi Turennen joukkueessa
+rutistunein sulkatöyhdöin ja tahraisin kalvospitsein, ei näyttänyt
+paljon minua huonommalta. Tosin oli minulla vielä Bretagnessa joku
+kallio ja muutamia auranaloja karua peltoa, sukutilani viimeiset
+rippeet; mutta ne pienet rahasummat, joita sitä viljelevät talonpojat
+saattoivat suorittaa, lähetettiin joka vuosi Pariisiin äidilleni, jolla
+ei ollut muuta eläkettä. Ja niihin minä en tahtonut kajota, sillä minä
+olin päättänyt ainakin kuolla kunnianmiehenä, jollen voisikaan elää
+säätyni mukaan.
+
+Vaikka minulla olikin vähän toiveita menestymisestä, kun ei minulla
+ollut ketään kuninkaalle läheistä henkilöä asiaani ajamassa eikä
+ainoatakaan ystävää hovissa, tein kuitenkin kaiken voitavani ainoalla
+tavalla mikä mieleeni johtui. Kirjoitin anomuskirjeen, ja vahtien
+eräänä päivänä herra Forget'ta, Navarran kuninkaan sihteeriä, työnsin
+sen hänen käteensä pyytäen häntä esittämään sen kuninkaalle. Hän otti
+sen ja lupasi täyttää pyyntöni, osottaen senverran ulkonaista
+kohteliaisuutta kuin saatoin odottaa. Mutta se huoleton tapa, jolla hän
+taittoi kokoon ja pisti talteen tuon paperin, josta olin nähnyt niin
+paljon vaivaa, samoin kuin hänen kamaripalvelijansa peitelty virnistys
+hänen juostessaan minun jälkeeni saadakseen tavanomaisen lahjansa -- ja
+juostessaan, kuten vieläkin punastuen muistan, turhaan -- varottivat
+minua toivomasta liikoja.
+
+Tuo varotus jäi minulta kuitenkin seuraamatta niin tyystin, että koko
+seuraavan ja sitäkin seuraavan päivän vietin vuorotellen luottamuksen
+ja toivottomuuden väristyksessä, kylmien ja kuumien puuskien
+säännöllisesti vaihdellessa. Kolmannen päivän aamuna vihdoinkin --
+muistan että se oli kolme päivää ennen joulua -- kuulin astuntaa
+portailta. Kun isäntäni asui puodissaan ja molemmat välikerrokset
+olivat tyhjinä, olin varma siitä, että tulijalla oli asiaa minulle ja
+menin kynnykselle häntä vastaan, ja heti ensimäinen silmäys lähettiin
+vahvisti korkeimmat toiveeni samoinkuin kaiken senkin mitä olin kuullut
+Navarran kuninkaan jalomielisyydestä. Satuin nimittäin tuntemaan
+lähetin kuninkaalliseksi hovipojaksi; hän oli itsetietoinen
+nuorukainen, joka oli päivää tai paria aikaisemmin huutanut kadulla
+jälkeeni: 'Vanhoja vaatteita!' Siitä en nyt kuitenkaan tuntenut häntä
+kohtaan mitään kaunaa, eikä hänkään näyttänyt sitä muistavan, joten
+hänen kohtelias kumarruksensa kirjettä tarjotessaan täytti mieleni mitä
+onnellisimmilla ennakkoaavistuksilla sen sisällöstä.
+
+En tahtonut kuitenkaan joutua alttiiksi mahdolliselle erehdykselle, ja
+senvuoksi kysyin, ennenkuin ojensin käteni, oliko se minulle.
+
+Hän vastasi erittäin kunnioittavasti että se oli herra de Marsac'ille,
+ja minulle jos minä olin mainittu henkilö.
+
+"Tuleeko siihen ehkä antaa vastaus?" kysyin minä, nähdessäni hänen
+viivyttelevän.
+
+"Navarran kuningas", vastasi hän syvään kumartaen, "haluaa luullakseni
+kuulla vastauksenne mieskohtaisesti." Tämän sanottuaan hän pani jälleen
+päähänsä hatun, jonka hän kunnioittavasti oli ottanut pois, kääntyi ja
+poistui portaita alas.
+
+Palaten huoneeseeni ja lukiten oven riensin avaamaan kirjeen, joka oli
+sinetöity suurella sinetillä, ja näytti kaikin puolin hyvin tärkeältä.
+Sen sisällys kävi yli kaikkien odotuksieni. Navarran kuningas pyysi
+minua tulemaan luokseen seuraavana päivänä puolenpäivän aikaan, ja
+kirje päättyi sellaista ystävällisyyttä ja hyväntahtoisuutta
+ilmaiseviin lauseisiin, ettei minulle jäänyt vähintäkään epäilystä
+ruhtinaan tarkoituksista. Luin sen tullen niin liikutetuksi ilosta ja
+kiitollisuudesta, että se olisi paremmin sopinut minua nuoremmalle
+miehelle, ja istuin sitten viettämään lopun päivää koettaessani
+parannella pukuani niin paljon kuin oli mahdollista. Kiitollisin
+sydämin päättelin mielessäni, että olin nyt pelastunut köyhyydestä,
+ainakin sellaisesta köyhyydestä mikä on aatelismiehelle alentavaista,
+ja joskin tulisin esiintymään hovissa ylen halvannäköisessä asussa,
+niin lohdutin itseäni sillä ajatuksella, että päivän, parin perästä
+sekä asuni että onneni olisivat korjautuneet.
+
+Niinpä olikin mieleni uljas, kun seuraavana päivänä vähän ennen
+puoltapäivää jätin asuntoni ja lähdin astumaan linnaa kohti.
+
+Oli kulunut joku aika siitä kuin olin näin julkisesti esiintynyt
+kaduilla, jotka Navarran kuninkaan hovin tulo oli saanut täyteen väkeä,
+enkä voinut olla luulottelematta, että jotkut tyhjäntoimittajat
+silmäilivät minua ohikulkiessani salaa hymyillen. Ja kyllä olinkin
+tarpeeksi ränstyneen näköinen. Mutta kun huomasin, että tuikea katse
+riitti palauttamaan vakavan ilmeen heidän kasvoilleen, kävelin
+itsetietoisena eteenpäin viiksiäni sivellen, kunnes näin tulevan
+vastaani saman hovipojan, joka oli tuonut minulle kirjeen.
+
+Hän pysähtyi eteeni asiallisen näköisenä, kumarsi syvään -- mikä
+näkyi saavan lähelläolijat ällistymään, sillä hän oli niin iloinen
+ja raisu velikulta kuin konsanaan on liehitellyt kuninkaallisia
+kamarineitoja ja pyysi minua rientämään, koska kuningas odotti minua
+yksityiskammiossaan.
+
+"Hän on kysynyt teitä kaksi kertaa", jatkoi hän tärkeänä, hattunsa
+sulan melkein maata hipoessa.
+
+"Kuninkaan kirjeessä kai mainittiin puolenpäivän aika", vastasin minä
+jouduttaen askeleitani. "Jos myöhästyn tällaisessa tapauksessa, niin on
+hänellä todellakin syytä moittia minua."
+
+"No, no", virkkoi hän, huiskauttaen kättään keikarimaisen näköisenä,
+"ei se mitään tee. Tiedättehän, että toinen mies saa varastaa hevosen
+silloin kuin toinen ei saa katsoa sitä edes aidan takaa."
+
+Vaikkakin mies on harmaahiuksinen ja huolien leimaama, saattaa hänessä
+silti piillä nuorteaa tunnetta. Muistan, että kuullessani tuon
+viittauksen kaikkien odotuksieni yli käyvästä suosiosta tunsin veren
+nousevan kasvoilleni ja mieleni täyttyvän hartaalla kiitollisuudella.
+Ihmettelin itsekseni, kuka oli puhunut puolestani, kuka oli tukenut
+anomustani. Ja päättäen lopuksi, että osuuteni Brouagen seikkailussa
+oli tullut kuninkaan korviin, vaikka en voinut käsittää kenen kautta,
+astuin sisään linnanportista ylpeästi pää pystyssä, mikä olosuhteisiin
+katsoen oli ymmärtääkseni varsin luonnollista. Opastani seuraten nousin
+sitten muutamia porrasaskelmia ja saavuin pihaan.
+
+Siellä oli joukko tallimiehiä ja kamaripalvelijoita, joista toiset
+taluttivat hevosia edestakaisin, toiset vaihtoivat kokkapuheita
+ikkunoista kurkottelevien naisten kanssa, ja toiset taas astuskelivat
+sinne ja tänne pitääkseen jalkojaan lämpiminä taikka olivat pallosilla
+seinää vasten isäntiänsä jäljitellen. Sellaiset lurjukset ovat aina
+hävyttömämpiä kuin heidän ylempänsä; mutta minä huomasin että he
+väistyivät tieltäni kunnioittavasti, ja paisuvin rinnoin, vaikka
+samalla hiukan ivallisesti, muistelin portaita kiivetessäni sanoja:
+"Koska kuninkaan kasvot ovat leppyiset...!"
+
+Saavuttuaan portaitten yläpäähän, missä sotilas seisoi vartiona,
+hovipoika avasi odotushuoneen oven ja väistyen sivulle pyysi minua
+astumaan sisään. Minä seurasin kehotusta ja kuulin oven sulkeutuvan
+takanani.
+
+Pysähdyin hetkiseksi arkana ja hämilläni. Minusta näytti kuin olisi
+huoneessa ollut satamäärä ihmisiä ja puolet kaikista, jotka nyt
+kääntyivät minua katsomaan, naisia. Vaikka en ollut aivan vieras
+sellaiselle hovikomeudelle, jollaista Condén prinssi oli pitänyt,
+valtasi minut tämän väenpaljouden täyttämän odotushuoneen nähdessäni
+hämmästys ja kunnioittava nöyryys, jota heti seuraavassa tuokiossa
+häpesin. Tosin tuo silkin kahina ja jalokivien välke kävi yli kaiken
+mitä olin ennen nähnyt, sillä onneni ei ollut koskaan vielä johtanut
+minua kuninkaan hoviin; mutta pikainen harkinta muistutti minulle että
+isäni olivat kunniakkaasti esiintyneet sellaisissa tiloissa, ja tehden
+kumarruksen, joka oli enemmän tuon ajatuksen kuin ränstyneen pukuni
+mukainen, astuin esiin keskelle äkkiä syntynyttä syvää hiljaisuutta.
+
+"Herra de Marsac!" ilmoitti hovipoika äänellä, joka sointui hiukan
+oudolta korvissani, niin oudolta että käännähdin äkkiä katsomaan
+häneen. Hän oli kuitenkin jo ehtinyt poistua, ja kun käännyin takaisin,
+näin kaikkien itseeni tähdättyjen katseitten hymyilevän. Muuan
+lähelläni seisova nuori tyttö nauraa kihersi. Tämä teki oloni
+epämiellyttäväksi, ja neuvottomana katselin ympärilleni löytääkseni
+jonkun, jonka puoleen voisin kääntyä.
+
+Huone oli pitkä ja kapea, kastanjapuulla laudotettu, toisella seinällä
+ikkunarivi ja toisella kaksi tulisijaa, joissa suuret halot parhaallaan
+palaa roihusivat. Tulisijojen välissä oli aseteline. Lähempänä olevan
+lieden ympärillä seisoskeli ryhmä hovipoikia, aivan samaa maata kuin
+se, joka oli tuonut minut tänne. Heidän kanssaan juttelemassa oli yhtä
+monta nuorta naista. Kaksi suurta koiraa makasi tulen loisteessa
+lämmitellen, ja niiden välissä kyyhötti, pää suuremman koiran selkää
+vasten painautuneena, niin eriskummallinen olento, että toisissa
+oloissa olisin epäillyt silmieni pettävän. Sen yllä oli kirjava
+narrinmekko ja lakki ja tiu'ut, mutta tarkempi silmäys näytti minulle
+että sillä oli naisen piirteet. Tuuhea, musta tukka valui valtoimena
+hänen kaulansa ympärille, hänen silmissään paloi raju iloisuus ja hänen
+terävät, kapeat, hivutustautiset kasvonsa tuijottivat minuun koiran
+selästä. Hänen takanaan, kauimmaisen lieden ympärillä, oli enemmän kuin
+parikymmentä hienoa herraa ja naista, joista yksi nyt astui minun
+luokseni. "Arvoisa herra", sanoi hän kohteliaasti -- ja minä kadehdin
+mielessäni hänen sulavaa kumarrustaan -- "te haluaisitte tavata...?"
+
+"Navarran kuningasta", vastasin minä, koettaen puolestani tehdä
+parhaani.
+
+Hän kääntyi takanaan seisovaan ryhmään päin ja sanoi omituisen
+tasaisella, levollisella äänellä: "Hän haluaa tavata Navarran
+kuningasta." Sitten hän juhlallisen äänettömänä kumarsi jälleen minulle
+ja palasi toveriensa luokse.
+
+Samassa tuokiossa, ennenkuin ehdin itselleni selvittää, miten tämä oli
+käsitettävä, astua kepsutti esiin toinen ja kumartaen: "Herra de
+Marsac, arvatenkin?"
+
+"Palvelukseksenne, herra", virkoin minä. Ja hartaassa halussani päästä
+näkemästä kaikkien noiden silmien tuijotusta ja kuulemasta
+nauruntirskuntaa takapuoleltani astuin askeleen eteenpäin ollakseni
+valmis seuraamaan häntä. Mutta hän ei antanut mitään lähtökehotusta.
+Aivan kuin edellinenkin hän vain kääntyi sanomaan takanaan seisoville:
+"Herra de Marsac haluaa tavata Navarran kuningasta." Sen sanottuaan hän
+pyörähti ympäri ja palasi lieden luo.
+
+Minä seisoin tyrmistyneenä, mielestäni alkoi syntyä hämärä epäilys
+asian todellisesta laidasta. Ennenkuin kuitenkaan ennätin toimia sen
+perusteella -- sellaisessa tilanteessa ei ollut suinkaan helppo päättää
+miten oli toimittava -- astui eteeni kolmas yhtä arvokkain askelin.
+"Määräyksen mukaan luultavasti?" hän sanoi, kumartaen syvempään kuin
+edelliset.
+
+"Niin", vastasin terävästi, alkaen kuumeta, "määräyksen mukaan
+puolenpäivän aikaan."
+
+"Herra de Marsac", ilmoitti hän laulavalla äänellä takanaan seisoville,
+"haluaa tavata Navarran kuningasta määräyksen mukaan puolenpäivän
+aikaan." Ja kumartaen uudelleen -- kasvojeni karahtaessa suuttumuksesta
+punaisiksi -- hänkin pyörähti arvokkaana ympäri ja palasi lieden luo.
+
+Näin vielä erään yrittävän lähtemään, mutta hän myöhästyi. Joko minun
+hämminkiä ja suuttumusta ilmaisevat kasvoni olivat heille liikaa, tai
+jollakin heistä el ollut malttia odottaa loppua, ilveilyn keskeytti
+äkkiä hillitön naurunremahdus, johon koko huone yhtyi. Jumala tietää,
+että se koski minuun; minä hätkähdin ja katselin puoleen ja toiseen
+toivoen jostakin löytäväni myötätuntoa ja apua. Mutta minusta tuntui
+että kaikilta tahoilta kajahti vain pilkkaa, että itse seinätkin
+katsoivat minuun joka puolelta julmasti virnistellen. Takanani huusi
+joku: "Vanhoja vaatteita!" ja kun käännyin ympäri, suhahti sama
+pilkkasana toisen lieden luota. Hämminkini lisäsi moninkertaiseksi se,
+että kaikki tapahtui siivossa järjestyksessä, niin että kun kukaan ei
+liikkunut eikä kukaan ääntänyt silloin, kun katsoin heihin, tulin minä
+kaikista silmiinpistävimmäksi, ollen kuin maalitauluna keskellä.
+
+Yhdet kasvot etäisempää liettä ympäröivästä ryhmästä painuivat tuona
+surkeana hetkenä kuvansa mieleeni niin pysyväisesti, etten koskaan enää
+niitä unhottanut. Ne kasvot olivat nuoren tytön, joka seisoi ylpeänä
+seuralaistensa edessä. Ne olivat pienet ja hienopiirteiset ja niistä
+kuvastui tavaton ylpeys ja, sellaisina kuin ne silloin näin,
+halveksiminen -- halveksiminen niin suuri, että hän tuskin alentui
+nauramaan. Ja koko hänen suloinen, hento ja tyttömäinen, mutta sentään
+täysin sopusuhtainen olemuksensa näytti ilmaisevan samaa halveksivan
+huvitettua tunnetta.
+
+Pila, joka minun mielestäni tuntui kylläkin pitkältä, olisi voinut
+kestää kauemminkin, kun ei kenelläkään näyttänyt olevan sääliä minua
+kohtaan, jollen epätoivossani olisi keksinyt huoneen perällä ovea,
+jonka päätin vievän kuninkaan yksityishuoneeseen, koska muutakaan ovea
+ei ollut nähtävissä. Nöyryytykseni ja harmini olivat niin suuret, että
+hetkeäkään empimättä astuin rohkeasti sitä kohti. Heti asettui nauru
+ympärilläni ja puolitusinaa ääniä huusi minua pysähtymään.
+
+"Minä olen tullut tapaamaan kuningasta ja minä tahdon tavata häntä!"
+vastasin minä kääntyen ylpeästi heihin päin, sillä en ollutkaan niin
+helposti säikytettävissä.
+
+"Hän on metsästämässä!" huusivat kaikki yhdestä suusta, viittoen
+kiivaasti minua palaamaan takaisin samaa tietä kuin olin tullutkin.
+
+Mutta kun kuninkaan määräys oli varmana taskussani, katsoin itselläni
+olevan hyvän syyn epäillä tuon ilmoituksen todenperäisyyttä. Ja
+käyttäen hyväkseni heidän hämmästystään -- sillä he eivät olleet
+lainkaan odottaneet minun ryhtyvän noin rohkeaan askeleeseen -- olin
+ovella ennenkuin he olivat ehtineet minua pidättää. Mathurine, narri,
+oli hypähtänyt seisoalleen ja huusi: "Totta tosiaan, hän aikoo ottaa
+taivaanvaltakunnan väkirynnäköllä!" Ja nuo olivat viimeiset sanat mitä
+kuulin, sillä kun nostin säpin -- ovella ei näet ollut vartijaa --
+syntyi takanani olevassa huoneessa yhtäkkiä syvä hiljaisuus.
+
+Työnsin oven varovasti auki ja astuin sisään. Eräässä
+ikkunasyvennyksessä istui kaksi miestä, jotka kääntyivät ja katsoivat
+minuun kiukkuisesti. Muuten oli huone tyhjä. Kuninkaan kävelykengät
+viruivat hänen tuolinsa vieressä, toisella puolella saapaskoukut ja
+pihti. Lieden edessä makaava koira nousi hitaasti ylös ja murisi, ja
+toinen miehistä nousi arkulta, jolla hän oli istunut, tuli minua kohti
+ja kysyi ärtyneen näköisenä, mitä minä sieltä halusin ja kuka oli
+antanut minulla luvan tulla sisään.
+
+Minä aloin selittää hieman arasti -- sillä huoneen hiljaisuus oli
+laimentanut kiihtymykseni -- että halusin tavata kuningasta, kun
+puhuttelijani keskeytti minut lyhyeen, sanoen: "Kuningastako? Ei hän
+ole täällä, hyvä mies, hän on metsästämässä St. Valery'ssä. Eivätkö ne
+sanoneet sitä teille tuolla toisessa huoneessa?"
+
+Luulin tuntevani puhujan, joka ikäänsä nähden -- hän oli jonkunverran
+minua nuorempi -- oli harvinaisen vakavan ja miettiväisen näköinen,
+käytökseltään hyvin vaativainen ja puvultaan hyvin vaatimaton. Ja
+haluten kiertää hänen kysymystään, kysyin vuorostani häneltä, eikö
+minulla ollut kunnia puhutella herra du Plessis Mornayta; sillä hän ei
+ollut kukaan muu kuin tuo viisas ja taitava valtiomies, joka nyt oli
+Henrik Navarralaisen neuvoskunnan tukipylväs.
+
+"Aivan niin", vastasi hän lyhyeen, siirtämättä katsettaan minusta.
+"Minä olen Mornay. Mitä siitä?"
+
+"Minä olen de Marsac", selitin minä. Ja pysähdyin siihen, otaksuen että
+hän kuninkaan luottamusmiehenä tietäisi asiani ilman pitempiä
+selityksiä.
+
+Mutta siinä minä petyin. "No, entä sitten?" virkkoi hän ja odotti
+kärsimättömänä.
+
+Näin kylmä vastaanotto ulkopuolella osakseni tulleen kohtelun jälkeen
+olisi ollut kyllin masentamaan rohkeuteni täydellisesti, jollen olisi
+tuntenut kuninkaan kirjettä taskussani, Luottaen siihen, että pikainen
+silmäyskin tuohon paperiin saisi herra du Mornayn käytöksen muuttumaan
+suosiollisemmaksi, riensin ottamaan sen esiin kuin jonkin taikakalun ja
+ojentamaan sen hänelle.
+
+Hän otti sen, katseli sitä ja avasi sen, mutta pysyi niin kylmän ja
+järkähtämättömän näköisenä, että se masensi toivoani enemmän kuin
+kaikki edelliset seikat yhteensä. "Mikä siinä on vikana?" huusin minä,
+voimatta pysyä ääneti. "Se on kuninkaalta."
+
+"Narrikuninkaalta!" vastasi hän, hymähtäen pilkallisesti.
+
+En oivaltanut heti noitten sanojen merkitystä, vaan mumisin kovasti
+hämmennyksissäni, että kuningas oli kutsunut minua.
+
+"Kuningas ei tiedä tästä mitään", oli hänen kylmä ja kylmästi lausuttu
+vastauksensa. Ja hän työnsi paperin takaisin minulle. "Se on
+pilajuoni", jatkoi hän puhuen samaan jäykkään tapaan, "josta teidän on
+epäilemättä kiittäminen joitakin joutilaita lurjuksia tuolla toisessa
+huoneessa. Te olitte varmaankin lähettänyt anomuskirjeen kuninkaalle?
+Aivan niin. He saivat arvattavasti sen käsiinsä, ja tämä on siitä
+tuloksena. Ne sietäisivät saada ruoskaa."
+
+Ei saattanut enää epäillä, ettei hänen puheensa ollut totta. Yhdessä
+tuokiossa näin toiveitteni häviävän ja suunnitelmieni hajoavan tuuleen.
+Ja tuo isku tyrmistytti minut aluksi niin, etten saanut ääntä
+vastatakseni enkä voimaa poistuakseni. Oma itseni näytti ilmestyvän
+eteeni kuin näyssä, olin näkevinäni omien laihojen, kuihtuneitten
+kasvojeni katsovan vastaani kuin peilistä, silmissä niin syvä
+toivottomuus, että olisin voinut surkutella itseäni.
+
+Järkytykseni oli niin suuri, että du Mornay huomasi sen. Hän katsoi
+minuun entistä tarkemmin, mutisi nimeäni pariin kolmeen kertaan ja
+virkkoi viimein: "De Marsac? Ahaa, nyt muistan! Tehän olitte Brouagen
+seikkailussa, ettekö ollutkin?"
+
+Nyökäytin päätäni myöntämisen merkiksi, ollen kykenemätön saamaan sanaa
+suustani ja niin järkytetty, että jollen olisi nojautunut seinään,
+olisi pääni retkahtanut rintaani vasten. Muisto iästäni, neljästä
+vuosikymmenestäni ja köyhyydestäni painoi raskaana mieltäni, täyttäen
+minut toivottomuudella ja katkeruudella. Olisin voinut itkeä, mutta
+kyynelet eivät tulleet.
+
+Herra du Mornay irrotti katseensa minusta ja teki pari lyhyttä,
+levotonta kierrosta edestakaisin huoneessa. Kun hän jälleen kääntyi
+puhumaan minulle, oli hänen äänensä täynnä kunnioitusta, johon samalla
+sekottui sellaista harmia, jota kelpo mies voi tuntea nähdessään toisen
+niin kovassa pinteessä. "Herra de Marsac", hän sanoi, "minä tunnen
+osanottoa teitä kohtaan. On häpeä, että miehen, joka on kunnialla
+palvellut asiaamme, täytyy joutua niin suureen ahdinkoon. Jos minun
+olisi mahdollista lisätä omaa seuruettani tällä hetkellä, niin pitäisin
+kunniana saada teidät seuraani. Mutta minä olen tiukalla itsekin, ja
+niin me olemme kaikki, eikä Navarran kuningas suinkaan vähimmän. Hän on
+nyt elänyt kuukauden päivät eräässä metsässä, jonka herra de Rosny on
+hakkauttanut. Olen mainitseva teidät hänelle, mutta olisi pikemmin
+julmaa kuin ystävällistä, jollen varottaisi jo etukäteen, ettei siitä
+voi mitään seurata."
+
+Näin sanoen hän ojensi minulle kätensä, ja ilahtuneena yhtä paljon
+tästä kunnioituksen osotuksesta kuin hänen ystävällisistä sanoistaan
+minä karaisin jälleen mieleni. Kouraantuntuvampi lohdutus olisi tosin
+ollut tarpeen, mutta sitä ei nyt ollut saatavissa. Kiitin häntä
+senvuoksi niinkuin taisin, ja nähtyäni, ettei asia ollut autettavissa,
+jätin hyvästi ja vetäydyin hitaasti ja surullisena pois huoneesta.
+
+Mutta voi! Pois päästäkseni minun oli astuttava ulkopuolella odottavien
+eteen, mihin du Mornayn ystävälliset sanat olivat minua huonosti
+varustaneet. Minun oli kärsittävä odotushuoneen kujanjuoksu. Heti kun
+ilmestyin näkyviin, tahi oikeammin heti kun ovi oli sulkeutunut
+takanani, tervehdittiin minua pilkkahuudolla. Yhden huutaessa: "Tietä!
+Tietä miehelle, joka on nähnyt kuninkaan!" tervehti toinen minua täyltä
+kurkkua Guyennen maaherrana, ja kolmas pyysi paikkaa rykmentissäni.
+
+Sydämeni oli miltei haletakseen täynnä noita pilkkapuheita kuullessani.
+Minusta tuntui halpamaiselta, että nuo nuorukaiset, joilla oli kaikki
+taistelunsa vielä edessäpäin, pitivät minua pilansa esineenä yksinomaan
+köyhyyteni perusteella. Mutta tiesin hyvin, että jos olisin pysähtynyt
+heitä nuhtelemaan, olisi asia siitä vain pahentunut, ja lisäksi oli
+mieleni niin kipeä, että tuskin olisin voinut puhuakaan. Koin siis
+kiiruhtaa heidän välitseen niin joutuin kuin saatoin, pää kumarassa,
+häpeän ja masennuksen painamana. Tällä tavoin -- ihmettelen ettei
+heidän joukossaan ollut ketään niin jalomielistä, joka olisi säälinyt
+minua -- olin melkein saapunut ovelle ja aloin jo hengittää, kun
+huomasin edessäni juuri saman nuoren hovinaisen, jota aikaisemmin olen
+kuvannut. Jokin seikka oli sillä hetkellä kääntänyt hänen huomionsa
+pois minusta, eikä hän huomannut minun likeistä naapuruuttani ennenkuin
+hänen toverinsa siitä huomauttivat. Silloin hän käännähti kuni
+yllätettynä, ja nähdessään minut niin likellä itseään, että jalkani oli
+vähällä koskettaa hänen hameensa lievettä, hän astahti nopeasti syrjään
+ja heittäen minuun katseen, joka oli yhtä julma kuin hänen
+liikkeensäkin, vetäisi helmuksensa pois kosketuksestani.
+
+Tuo loukkaus koski minuun, en tiedä miksi, syvemmin kuin joka taholta
+satelevat pilkkasanat, ja äkillisen mielijohteen vaikutuksesta minä
+pysähdyin ja sydämeni katkeruudessa avasin suuni puhumaan. "Neiti",
+sanoin minä, kumartuen syvään -- sillä, kuten sanoin, hän oli pieni ja
+enemmän keijukaisen kuin naisen näköinen, vaikka hänen kasvonsa
+ilmaisivat sekä ylpeyttä että itsepäisyyttä -- "Neiti", sanoin minä
+vakavasti, "vaikka en tämän paremmalta näytä, niin olen taistellut
+Ranskan puolesta! Voitte tulla vielä tietämään -- ja sietämäänkin --
+että maailmassa on kehnompaakin kuin köyhä aatelismies!"
+
+Sanat olivat tuskin päässeet suustani, kun jo kaduin niitä, sillä
+Mathurine, narri, joka seisoi vieressäni, oli kerkeä kääntämään ne
+naurettaviksi. Hän kohotti käsivartensa ylitsemme ikäänkuin
+siunatakseen meitä ja huusi, että kun herra oli saanut niin suuren
+viran, hän halusi nyt morsianta sitä sulostuttamaan. Tämä sai meihin
+kohdistumaan valtavan naurunhohotuksen ja joitakin karkeita
+kokkapuheita, ja nuoren tytön kasvot karahtivat tulipunaisiksi.
+
+Seuraavassa tuokiossa huusi jokin ääni joukosta karkeasti:
+"Koristakaamme hänen hääpukuaan!" ja samassa singahti makealeivos
+vasten kasvojani. Sitten seurasi toinen toistaan, peittäen minut
+jauhoilla ja sokerinmuruilla. Tämä oli viimeinen pisara. Unohtaen
+hetkeksi missä olin, minä käännähdin heihin päin tulipunaisena ja
+raivostuneena, viiksikarvojeni kohotessa vihasta pystyyn. Seuraavassa
+tuokiossa palasi ylivoimaisena tunne voimattomuudestani ja
+herkkätuntoisuuden mielettömyydestä, ja painaen pääni alas minä
+syöksyin ulos huoneesta.
+
+Luulen että nuorimmat heidän joukostaan juoksivat jälessäni, ja että
+huuto! "Vanhoja vaatteita!" seurasi minua aina asuntoni ovelle
+Coutellerie-kadulle. Mutta hetken kurjuus ja harras halu päästä
+huoneeseeni yksinäisyyteen täyttivät mieleni niin, etten kiinnittänyt
+siihen huomiota, enkä ole varma siitä oliko se totta vai kuvittelua.
+
+
+
+
+II. Navarran kuningas.
+
+
+Olen jo viitannut siihen vaaraan, millä Henrik III:n ja pyhän liigan
+välinen liitto meitä uhkasi -- liitto, josta tiedon saavuttua
+kerrottiin Navarran kuninkaan viiksien harmentuneen yhdessä yössä.
+Siitä huolimatta ei hovi ollut milloinkaan näyttänyt iloisemmalta ja
+huolettomammalta kuin nyt puheena olevana aikana. Rahanpuutekin näytti
+hetkeksi jääneen unhotuksiin. Huvitus seurasi toistaan, ja vaikka
+syvemmällä epäilemättä olikin jotain tekeillä -- sillä viisaimmat
+ruhtinaamme vihollisista pelkäsivät häntä erikoisesti silloin, kun hän
+näytti enimmän huvittelemaan kiintyneeltä -- niin syrjästäkatsojasta
+näytti siltä kuin ilot ja nautinnot olisivat vallanneet koko St. Jean
+d'Angely'n laidasta laitaan.
+
+Hovin hälinä ja humu ulottuivat minun ullakkohuoneeseenikin ja
+vaikuttivat sen, että tämä joulu, joka sattui sunnuntaipäiväksi, tuli
+minulle miltei sietämättömäksi koettelemukseksi. Koko pitkän päivän
+kuului kavioitten kapse katukivitystä vastaan, ja korviini kajahteli
+huviratsastajien nauru, saaden kovan tuolin tuntumaan kovemmalta,
+alastomat seinät vielä alastomammilta ja lisäten satakertaiseksi
+yksinäisyyteni kolkkouden. Sillä niinkuin auringonpaiste tekee vieressä
+olevat varjot synkemmiksi eikä mikään äänettömyys ole syvempi kuin se,
+joka seuraa miinan räjähdystä, niin murhe ja köyhyys eivät milloinkaan
+tunnu niin sietämättömiltä kuin siiloin, kun toivo ja rikkaus tulevat
+niitä aivan liki.
+
+Tosin herra d'Amours'in suuri juhlasaarna markkinahallissa joulupäivän
+aamuna virkisti minua, niinkuin se virkisti kaikkia vakavasti
+ajattelevia. Olin siellä läsnä, istuen eräässä rakennuksen hämärässä
+sopessa, ja kuulin sen kuuluisan ennustuksen, joka niin pian oli käyvä
+toteen. "Sire", sanoi saarnamies, kääntyen Navarran kuninkaan puoleen
+ja viitaten, rohkeasti kuten ainakin tuo suuri mies ja jalo kristitty,
+silloin vireellä olevaan yritykseen, jonka tarkotuksena oli riistää
+ruhtinaalta kruununperimisoikeus -- "Sire, minkä Jumala on teille
+syntymässänne antanut, sitä eivät ihmiset voi teiltä riistää. Vähän
+aikaa, vähän kärsivällisyyttä vielä, ja te olette saattava meidät
+saarnaamaan Loiren toisella puolella! Kun te olette Joosuanamme, niin
+me menemme Jordanin yli ja kirkko pystytetään luvattuun maahan."
+
+Nuo urheat sanat olivat omiaan rohkaisemaan hugenotteja siinä vaikeassa
+asemassa, jossa heidän asiansa silloin oli, ja ne ilahuttivatkin
+kaikkia kuulijoita; ei kuitenkaan niitä -- ja niitä ei ollut monta --
+jotka Turennen kreivin kannattajina tunsivat salaista vastenmielisyyttä
+siitä, että Navarran kuningas täten julkisesti tunnustettiin
+hugenottien johtomieheksi. Läsnäolijain mielihyvä tuli ilmi
+lukemattomin tavoin ja niin voimakkaana, että minäkin palasin
+huoneeseeni leppyneenä ja innostuneena ja sain jonkinlaista korvausta
+kovasta onnestani uneksiessani suuren asiamme pikaisesta voitosta.
+
+Mutta kun päivä kului eikä iltakaan tuonut mitään muutosta, vaan näytti
+minulle saman ilottoman näköpiirin, mihin aamulla olin herännyt, niin
+tunnustan ilman häpeätä, että rohkeuteni lannistui uudelleen, varsinkin
+kun näin että päivän tai parin perästä minun olisi pakko myydä
+jälelläoleva hevoseni tai jokin muu yhtä tärkeä osa varustuksistani;
+tuota askelta en voinut ajatella tuntematta synkintä epätoivoa. Tässä
+mielentilassa olin juuri yksinäisen kynttilän valossa laskemassa yhteen
+niitä muutamin lantteja mitä minulla oli jälellä, kun kuulin askelia
+porraskäytävästä. Saatoin erottaa että tulijoita oli kaksi ja koetin
+arvailla keitä ne mahtaisivat olla, kuu ovelle hiljaa koputettiin.
+
+Uutta pilajuonta peläten en heti avannut ovea, varsinkin kun
+koputuksessa tuntui olevan jotakin salakähmäistä ja tarkotusperäistä.
+Tulijat neuvottelivat silloin kuiskaillen keskenään; sitten he
+koputtivat uudestaan. Kysyin kovalla äänellä ketä siellä oli, mutta
+siihen he eivät suvainneet mitään vastata, ja minä taas puolestani
+päätin, etten avaisi, ennenkuin he sen tekisivät. Ovi oli vahva, ja
+minä hymyilin kiukkuisesti ajatellessani, että tällä kertaa he
+saisivatkin vaivat palkastaan.
+
+Hämmästyksekseni he eivät kuitenkaan luopuneet yrityksestään ja menneet
+pois, kuten olin odottanut, vaan koputtivat vähän väliä uudestaan ja
+kuiskailivat välillä ahkerasti. Useamman kerran he kutsuivat minua
+hiljaa nimeltä ja pyysivät avaamaan, mutta kun he itsepintaisesti
+karttoivat sanomasta keitä he olivat, niin minä istuin liikahtamatta.
+Joskus kuulin heidän nauravan, vaikka hillitysti. Ja päättäen siitä,
+että he olivat liikkeellä kujeilutarkotuksessa, olisin saattanut pysyä
+hievahtamatta vaikka puoliyöhön, mihin olikin enää vain kaksi tuntia,
+jollei vieno rapina, kuin hiiren nakertaminen vuorilaudan takana, olisi
+kiinnittänyt huomiotani oveen. Kohottaen kynttilääni ja varjostaen
+silmiäni huomasin jotakin pientä ja kiiltävää pistävän esiin oven alta,
+ja hyppäsin pystyyn ajatellen että he aikoivat murtautua sisään. Mutta
+kun menin kynttilöineni lähemmäksi kynnystä, hämmästyin, sillä en
+löytänytkään mitään uhkaavampaa kuin kaksi kultaliveriä, jotka oli
+työnnetty sisään oven ja lattian välisestä raosta.
+
+Hämmästykseni on helposti käsitettävissä. Seisoin kotvan aikaa
+tuijottaen rahoihin kynttilä kourassani. Tulin ajatelleeksi, että hovin
+nuoret veitikat eivät suinkaan tuhlaisi sellaista summaa pelkkään
+kujeeseen, ja silloin en enää empinyt, vaan laskin kynttilän alas ja
+vedin salvan pois ovelta, aikoen toimittaa asian vieraitteni seisoessa
+ulkopuolella. Se aikomukseni meni kuitenkin tyhjiin, sillä heti kun ovi
+avautui, työntyivät he väkivoimalla sivuitseni, ja tullen huoneeseen
+yhdessä rytäkässä kehottivat minua viittauksilla sulkemaan oven
+jälleen.
+
+Seurasin kehotusta epäluuloisena, kääntämättä silmiäni vieraista. Suuri
+oli senvuoksi hämmästykseni ja hämminkini, kun he suljettuani oven
+heittivät pois vaippansa ensin toinen ja sitten toinen, ja minä näin
+edessäni herra du Mornayn ja Navarran kuninkaan hyvintunnetun muodon.
+
+He näyttivät olevan kovasti huvitettuja, he katsoivat toisiinsa ja
+nauroivat, niin että luulin jo tuokion että jokin satunnainen
+yhdennäköisyys erehdytti minua ja että nämä olivat sittenkin
+kujeilijoita. Niin seisoin kotvan aikaa heihin tuijottaen; ja kuningas
+avasi suunsa ensiksi. "Emme kai ole erehtyneet, du Mornay, vai kuinka?"
+sanoi hän, heittäen nauravan katseen minuun.
+
+"Emme, sire", vastasi du Mornay. "Tämä on herra de Marsac, josta
+mainitsin teille."
+
+Minä kiiruhdin hämmennyksissäni ja ihmeissäni osottamaan kuninkaalle
+tulevaa kunnioitusta tuhansin anteeksipyynnöin. Hän kuitenkin keskeytti
+puheeni lyhyeen, sanoen erinomaisen ystävällisesti: "Bretagnen
+Marsac'ista arvatenkin?"
+
+"Aivan niin, sire."
+
+"Sitten olette kai Bonnen sukua?"
+
+"Olen tuon suvun viimeinen jäsen", vastasin kunnioittavasti.
+
+"Se on näytellyt osansa", virkkoi hän istuutuen samassa tuolilleni
+kodikkaalla sulavuudella, mikä viehätti minua. "Teidän tunnuslauseenne
+on 'Hyvä usko', eikö niin? Ja Marsac on, jollen väärin muista, Vilainen
+varrella, ei kaukana Rennes'istä?"
+
+Vastasin että niin oli, lisäten täydestä sydämestäni, että olin
+pahoillani, kun minun täytyi ottaa vastaan niin suuri valtias niin
+puutteellisessa asunnossa.
+
+"No niin", puuttui du Mornay puheeseen, katsellen huolettomasti
+ympärilleen, "myönnän, että teillä on omituinen maku huonekalujenne
+järjestämisessä, herra de Marsac. Te..."
+
+"Mornay!" huudahti kuningas terävästi.
+
+"Mitä, sire?"
+
+"Hiljaa! Kyynärpäänne on kynttilässä. Varokaa sitä!"
+
+Mutia minä ymmärsin hyvin hänen tarkotuksensa. Jos sydämeni oli ollut
+täysi jo ennenkin, niin nyt se tuli tulvilleen. Köyhyys ei ole niin
+häpeällistä kuin ne pienet petokset, joihin se ihmisiä pakottaa. Kun
+jalosukuisen miehen epäilemätön velvollisuus on peittää alastomuutensa
+syrjäisten katseilta ja varsinkin alemman kansan silmiltä, joka on
+taipuvainen perustamaan arvostelunsa ulkonaisiin seikkoihin, olin minä
+joitakin päiviä takaperin ollut pakotettu, säilyttääkseni
+mahdollisuuden mukaan ulkonaista arvokkuuttani, siirtämään jälelle
+jääneet huonekaluni siihen osaan huonetta, joka näkyi ulkopuolelle oven
+auki ollessa. Täten jäi sisempi osa huonetta tyhjäksi ja paljaaksi.
+Sisälläolija tietysti heti huomasi tuon keinotekoisuuden, ja minun
+täytyy sanoa, että Mornayn sanat saivat veren nousemaan otsalleni.
+
+Hetkeä myöhemmin olin kuitenkin iloinen siitä, että hän oli ne
+lausunut, sillä ilman niitä en olisi koskaan, tai en ainakaan niin
+varhain, tullut tietämään sitä sydämen hyvyyttä ja harvinaista huomion
+nopeutta, joka aina oli ominainen kuninkaalle.
+
+Navarran kuningas oli siihen aikaan kolmenkymmenenviiden vuoden vanha,
+tukka ruskea, kasvot punakat ja viikset ainakin toisella puolella
+harmahtavat. Hänen kasvonpiirteitään, jotka luonto oli valanut
+ankaraan, käskevään kaavaan, lievensi pysyväinen säihke ja henkevyys,
+jollaista en ole koskaan nähnyt kenessäkään muussa, mutta joka hänessä
+tuli vielä erikoisemmin huomattavaksi synkkinä ja vaaranalaisina
+hetkinä. Varhaisimmasta nuoruudestaan saakka vaaroihin tottuneena hän
+nautti niistä kuin juhlahetkistä, tervehtien niitten tuloa hilpeällä
+ilolla, mikä hämmästytti urheitakin miehiä ja sai toiset pitämään häntä
+ihmiskunnan varomattomimpana olentona. Mutta sellainen hän ei ollut,
+päinvastoin. Ei milloinkaan ole Ranskan sotamarsalkka huolellisemmin
+valmistautunut taisteluun -- vaikkakin hän taistelun tuoksinan kerran
+alettua käyttäytyi kuin mikä ratsuväen kapteeni ikään -- eikä itse du
+Mornaykaan istunut neuvospöytään varustettuna täsmällisemmillä
+tiedoilla asioista. Hänen tavaton älynsä ja sävyisä käytöstapansa,
+samalla kun ne kiinnittivät hänen palvelijansa yhä lujemmin häneen,
+tuottivat kerta kerralta pettymyksiä hänen vastustajilleen, jotka
+ajattelivat että niin suuri ulkonainen viehätys voi johtua ainoastaan
+pintapuolisesta luonteesta, ja niinollen vasta liian myöhään
+huomasivat, että tuon miehen äly oli heidät voittanut, miehen jota he
+halveksien nimittivät Béarnin prinssiksi, mutta joka oli sadoin kerroin
+viekkaampi kuin he, ollen mestari sekä miekan että kynän käytössä.
+
+Paljon tästä, minkä nyt koko maailma tietää, tulin minä tuntemaan vasta
+jälestäpäin. Tuolla hetkellä en joutanut ajattelemaan paljon muuta kuin
+kuninkaan ystävällisyyttä, mistä hän antoi vielä uuden osotuksen,
+vaatien minua istumaan vuoteelle keskustellessamme. "Te kummastelette,
+herra de Marsac", sanoi hän. "mikä tuo minut tänne ja minkätähden olen
+tullut teitä tapaamaan sensijaan että olisin kutsunut teidät luokseni?
+Vielä enemmän ehkä kummastelette sitä, että tulen öiseen aikaan ja niin
+salaperäisesti? Selitän sen teille. Mutta ensiksi, jottei tuloni
+täyttäisi teitä turhilla toiveilla, on minun sanottava suoraan, että
+vaikka voinkin auttaa teidät nykyisestä pulastanne, suostuittepa siihen
+ehdotukseen, jonka aion teille tehdä, tai ette, niin en voi ottaa teitä
+palvelukseeni; kaikki paikat ovat siinä todellakin kaksinkerroin
+käytetyt. Du Mornay mainitsi teidät minulle, mutta ollakseni
+oikeudenmukainen toisia kohtaan oli minun vastattava, etten voinut
+tehdä mitään."
+
+Minun täytyy tunnustaa, että tämä omituinen johdanto masensi toivoni,
+joka oli jo kohonnut sangen korkealle. Mutta maltoin kuitenkin mieleni
+niin hyvin kuin taisin ja sopersin vastaukseksi, että se kunnia, jonka
+Navarran kuningas minulle osotti tulemalla luokseni, teki minut kyllin
+onnelliseksi.
+
+"Ei sentään, tuo kunnia minun täytyy riistää teiltä", vastasi hän
+hymyillen, "vaikka näen, että teistä tulisi erinomainen hovimies --
+paljon parempi kuin tämä du Mornay, joka ei eläessään ole saanut
+suustaan noin soreita sanoja. Sillä minun täytyy velvottaa teidät
+pitämään tämä käynti salaisuutena, herra de Marsac. Jos siitä leviäisi
+pienintäkään vihiä, niin teidän palveluskelpoisuutenne minuun nähden
+olisi mennyt, ja mennyt iäksi!"
+
+Niin merkillinen tiedonanto täytti minut ihmettelyllä, jota tuskin
+saatoin peittää. Vain vaivoin löysin sanoja vakuuttaakseni kuninkaalle,
+että hänen määräyksensä tulisi uskollisesti noudatetuksi.
+
+"Siitä olenkin vanna", vastasi hän tavattoman ystävällisesti. "Jollen
+olisi varma siitä, samoinkuin, sen nojalla mitä minulle on kerrottu
+teidän urhoollisuudestanne serkkuni vallottaessa Brouagea, siitäkin,
+että te olette enemmän tekojen kuin sanojen mies, niin en olisi nyt
+täällä tekemässä sitä ehdotusta, jonka nyt saatte kuulla. Se on
+tällainen. En voi antaa teille toivoa julkisesta virasta, mutta voin
+tarjota teille seikkailun -- jos seikkailut ovat teidän makuunne --,
+joka on yhtä vaarallinen ja epäkiitollinen kuin mihin koskaan mikään
+Amadis on ryhtynyt."
+
+"Yhtä epäkiitollinenko, sire?" sopersin minä epäillen olinko kuullut
+oikein, tuo lause tuntui niin omituiselta.
+
+"Yhtä epäkiitollinen", vastasi hän, ja hänen terävä silmänsä näytti
+lukevan ajatuksia. "Näette, että puhun teille suoraan", jatkoi hän
+huolettomasti. "Voin tarjota teille tämän seikkailun -- se on
+valtakunnan hyväksi -- mutta enempää en voi tehdä. Navarran kuningas ei
+saa tulla siinä näkyviin, eikä hän voi suojella teitä. Menestyttepä
+siinä tahi häviätte, niin te seisotte yksin. Ainoa lupaus, minkä annan,
+on se, että jos joskus voin turvallisesti tunnustautua tuon teon
+alkuunpanijaksi, niin ollen palkitseva tekijän."
+
+Hän vaikeni, ja minä tuijotin häneen kotvan aikaa peittelemättömän
+ihmettelyn vallassa. Mitä hän tarkoitti? Olivatko hän ja tuo toinen
+todellisia olentoja, vai uneksinko minä?
+
+"Ymmärrättekö?" kysyi hän vihdoin, vähäinen malttamattomuuden väre
+äänessä.
+
+"Kyllä, sire, luulen ymmärtäväni", sopersin, vaikka toden totta en
+ymmärtänyt vähääkään.
+
+"No, mitä sanotte siihen -- suostutteko vai ette?" virkkoi hän.
+"Suostutteko ryhtymään tuohon seikkailuun, vai tahtoisitteko kuulla
+tarkemmin, ennenkuin voitte tehdä päätöksenne?"
+
+Minä epäröin. Jos olisin ollut kymmenen vuotta nuorempi, olisin
+epäilemättä heti paikalla huudahtanut suostuvani, sillä olin aina ollut
+kärkäs sellaisiin yrityksiin, joista saattoi toivoa kunniaa. Mutta
+vaikka sydämessäni olin altis kuolemaankin kuninkaan puolesta, niin
+hänen alkulauseensa omituisuudessa oli jotakin, joka hillitsi minua, ja
+siksi vastasin mahdollisimman nöyrästi: "Te tulette nyt pitämään minua
+vaivaisena hovimiehenä, sire, mutta hullu on kuitenkin se, joka
+hyppää kuoppaan mittaamatta sen syvyyttä. Tahtoisin mielelläni,
+kunnioittavasti sanoen, kuulla kaikki mitä voitte ilmaista minulle."
+
+"Pelkäänpä", vastasi hän nopeasti, "että jos tahdotte saada enemmän
+valaistusta asiaan, ystäväni, niin on teidän saatava toinen kynttilä."
+
+Säpsähdin, kun hän niin äkkiä muutti puhetapaansa. Mutta huomatessani,
+että kynttilä todellakin oli palanut jalustan tasalle, nousin ylös
+anteeksi pyydellen ja menin noutamaan toista kaapista. Sillä hetkellä
+en huomannut, vaikka kyllä jälestäpäin, että kuningas oli tarkotuksella
+etsinyt tätä tilaisuutta neuvotellakseen seuralaisensa kanssa. Huomasin
+vain palatessani paikalleni vuoteelle, että he istuivat hiukan
+lähempänä toisiaan ja että kuningas silmäili minua hyvin tarkasti
+ennenkuin puhui -- vaikka hän yhä heilutti huolettomasti toista
+jalkaansa ilmassa.
+
+"Puhun teille tietysti", jatkoi hän sitten, "täydellä luottamuksella,
+uskoen että te olette miehenä yhtä kunniallinen kuin urhoollinenkin. Se
+minkä antaisin teille tehtäväksi, on lyhyesti sanottuna naisenryöstö.
+Ei", lisäsi hän kiiruusti, naurava virnistys kasvoillaan, "elkää
+peljätkö! Ei se ole minun lemmittyni, enkä suinkaan turvautuisi tähän
+vakavaan ystävääni, jos tarvitsisin apua senlaatuiseen asiaan.
+Bourbonin Henrik kykenee kyllä, Luoja auttakoon, itse vapauttamaan
+sydänkäpynsä. Tämä on valtioasia ja kokonaan toista maata, vaikka emme
+voi tällä hetkellä ilmaista teille sen tarkoitusta."
+
+Kumarsin äänettömänä, tuntien itseni jonkunverran jäähtyneeksi ja
+neuvottomaksi, ja kukapa ei tuntisi saadessaan sellaisen kehotuksen?
+Olin odottanut seikkailua, jossa tulisin tekemisiin vain miesväen
+kanssa -- salaista rynnäkköä tai muurinräjäyttämistä. Mutta
+muistaessani huoneeni alastomuuden ja kuninkaan minulle osottaman
+kunnian tunsin, ettei minulla ollut varaa valita ja vastasin: "Jos asia
+on sellainen, niin olen kokonaan teidän käytettävissänne."
+
+"Hyvä on", vastasi hän reippaasti, vaikka minusta näytti kuin hän olisi
+katsahtanut du Mornayhin moittivasti, ikäänkuin epäillen hänen
+suosituksensa paikalleen osumista. "Mutta sanotteko saman", jatkoi hän,
+siirtäen silmänsä minuun ja puhuen harvakseen ikäänkuin tahtoen
+koetella minua, "kun ilmotan teille, että ryöstettävä nainen on
+Turennen kreivin holhokki? Turennen kreivi on melkein yhtä mahtava kuin
+minäkin ja haluaisi mielellään olla vielä mahtavampi; hän sanoi minulle
+juuri eilen, ettei hän koskaan matkusta vähemmän kuin viisikymmentä
+miestä seurueessaan, ja hänellä on tuhat pyssymiestä käytettävänään.
+Onko seikkailu teille mieluinen vielä nytkin, kun tiedätte tämän?"
+
+"Se on vielä mieluisempi minulle nyt", vastasin uljaasti.
+
+"Teidän tulee oivaltaa vielä yksi seikka", jatkoi hän. "On tärkeätä
+saada viedyksi pois tämä nainen, joka on nyt sulettuna kreivin
+kartanoon Chizéssä; mutta yhtä tärkeätä on, että kreivin ja minun
+välini pysyy rikkoutumatta. Sentähden täytyy asian toimeenpanijana olla
+riippumaton mies, joka ei ole milloinkaan ollut minun palveluksessani
+eikä minkäänlaisessa yhteydessä kanssani. Jos joudutte kiinni, on
+teidän suoritettava rangaistus turvautumatta minuun."
+
+"Ymmärrän täydellisesti, sire", vastasin minä.
+
+"_Ventre Saint Gris_!" huudahti hän, puhjeten hiljaiseen nauruun.
+"Vannonpa että mies pelkää enemmän naista kuin kreiviä! Sellaisia ei
+liene monta meidän hovissamme."
+
+Du Mornay, joka oli istunut äänettömänä polveaan sivellen, nyrpisti
+huuliaan, vaikka saattoi hyvin nähdä, että hän täydellisesti yhtyi
+kuninkaan hyväksymään mielipiteeseen. Hän tarttui nyt vuorostaan
+puheeseen. "Teidän luvallanne, sire", sanoi hän, "teen selvää tälle
+herralle yksityiskohdista."
+
+"Tehkää se, ystäväni", vastasi kuningas. "Ja tehkää se lyhyeen, sillä
+jos viivymme täällä vielä kovin kauan, aletaan minua kaivata, ja hovi
+tulee yks-kaks löytämään minulle uuden lemmityisen."
+
+Hän puhui leikillä ja nauraen, mutta huomasin du Mornayn hätkähtävän
+noista sanoista, ikäänkuin ne eivät olisi olleet hänelle mieleen. Ja
+jälkeenpäin kuulin, että hovissa oli siihen aikaan todellakin hyvin
+jännittävänä kysymyksenä, kuka tulisi olemaan seuraava suosikki, sillä
+hänen kiintymyksensä kreivitär de la Guicheen oli silminnähtävästi
+höltymässä, ja se mielenkiinto, jota hän sillä hetkellä osotti madame
+de Guerchevilleä kohtaan, oli vielä pelkkää arvailua.
+
+Du Mornay ei kuitenkaan kiinnittänyt näkyvää huomiota kuninkaan
+sanoihin, vaan alkoi antaa minulle ohjeita. "Chizé, jonka nimi on
+teille tunnettu", lausui hän, "on kuuden penikulman päässä täältä.
+Neiti de la Vire on suljettuna luoteiseen huoneeseen toisessa
+kerroksessa, puiston puolella. Enempää en voi teille sanoa, paitsi että
+hänen seuranaisensa on nimeltään Fanchette ja että häneen voi luottaa.
+Talo on hyvin vartioitu, ja te tarvitsette neljä tai viisi miestä.
+Konnia on kyllä palkattavissa yllin kyllin, mutta katsokaa, että saatte
+sellaisia, joita voitte pitää kurissa, ja ettei neidille tapahdu mitään
+loukkaavaa heidän seurassaan. Pitäkää hevoset valmiina, ja heti kun
+olette saanut neidin vapaaksi, ratsastakaa hänen kanssaan pohjoiseen
+niin joutuin kuin hänen voimansa sallivat. Teidän ei missään
+tapauksessa pidä säästää häntä, jos Turenne on kintereillänne. Teidän
+tulee olla Loiren toisella puolella kuusikymmentä tuntia sen jälkeen
+kuin olette lähteneet Chizéstä."
+
+"Loiren toisella puolella!" huudahdin hämmästyksissäni.
+
+"Juuri niin, Loiren toisella puolella", vastasi hän hiukan jyrkästi.
+"Olkaa hyvä ja muistakaa, että teidän tehtävänne on saattaa neiti de la
+Vire mahdollisimman nopeasti Blois'han. Siellä on teidän, herättäen
+niin vähän huomiota kuin mahdollista, kysyttävä parooni de Rosny'tä
+'Vertavuotavassa sydämessä' St. Denys'n kadulla. Hän ottaa pitääkseen
+huolta neidistä tahi ilmoittaa teille, miten teidän on hänen kanssaan
+meneteltävä, ja tehtävänne on silloin suoritettu. Oletteko nyt
+selvillä?"
+
+"Täydellisesti", vastasin minä, puhuen vuorostani hiukan
+kuivakiskoisesti. "Mutta neiti on ymmärtääkseni nuori. Mitäs, jollei
+hän tahdokaan seurata minua, outoa miestä, joka saavun hänen luoksensa
+yöllä ikkunan kautta?"
+
+"Siitä on pidetty huoli", oli vastaus. Hän kääntyi kuninkaan puoleen,
+joka hetkisen etsittyään veti taskustaan pienen esineen. Hän antoi sen
+seuralaiselleen, ja tämä ojensi sen minulle. Otin sen uteliaana. Se oli
+kultarahan puolikas, jonka taitettu sivu oli karhea ja rosoinen.
+"Näyttäkää tämä neidille", jatkoi du Mornay, "niin hän seuraa teitä.
+Hänellä on toinen puolikas."
+
+"Mutta varokaa", lisäsi Henrik painavasti, "mainitsemasta hänellekään
+mitään Navarran kuninkaasta. Huomatkaa tarkoin, herra de Marsac! Jos te
+jossakin tilaisuudessa tulette mainitsemaan minua, saatte te kunnian
+kutsua minua _ystäväksenne_ ja käyttää minusta puhuessanne aina sitä
+nimitystä."
+
+Tämän hän sanoi niin ystävällisen näköisenä, että minä olin aivan
+hurmaantunut ja tunsin itseni todellakin onnelliseksi saadessani
+osakseni sellaisia sanoja valtiaalta, jonka nimi jo silloin oli niin
+kuuluisa. Eikä tyydytykseni suinkaan vähentynyt, kun hänen
+seuralaisensa veti esiin kukkaron, joka sisälsi, kuten hän sanoi,
+kolmesataa kruunua kullassa, ja antoi sen minun haltuuni pyytäen
+suorittamaan siitä matkan kulungit. "Varokaa kuitenkin", lisäsi hän
+vakavasti, "miehiä palkatessanne näyttäytymästä rikkaalta, jottei
+seikkailu näyttäisi jonkun syrjäisen henkilön toimeenpanemalta. Heidät
+on parempi jättää siihen käsitykseen, että teidän oman ulkonaisen
+asemanne toivottomuus on ollut siihen pakottamassa. Turvautukaa
+lupaukseen mieluummin kuin anteliaisuuteen, mikäli se käy päinsä. Ja
+kun annatte, niin olkaa kuin jokainen livre olisi kukkaronne
+viimeinen."
+
+Henrik nyökäytti hyväksyvästi. "Mainio neuvo!" mutisi hän, nousten ylös
+ja vetäen vaippaa hartioilleen. "Samanlainen, joita te, Mornay, aina
+minulle annatte, ja joita minä harvoin seuraan -- valitettavasti! Mutta
+kuitenkin vähäarvoinen verrattuna tähän", Hän otti miekkani pöydällä
+puhuessaan ja punnitsi sitä kädessään. "Kaunis kapine", jatkoi hän,
+kääntyen äkkiä ja katsoen minua tiukasti silmiin. "Sangen kaunis
+kapine. Jos olisin teidän sijassanne, herra de Marsac, niin katsoisin
+että se helposti luistaisi huotrastaan. Niin, enemmänkin, mies,
+käyttäkää sitä!" hän lisäsi, alentaen ääntään ja työntäen leukansa
+esiin, samalla kuin hänen silmänsä, jotka yhä kiinteämmin katsoivat
+minuun, näyttivät tulevan kylmiksi ja koviksi kuin teräs. "Käyttäkää
+sitä viimeiseen asti, sillä jos joudutte Turennen kynsiin, niin Jumala
+auttakoon teitä, minä en voi!"
+
+"Jos joudun kiinni, sire", vastasin vavisten, mutta en pelosta, "niin
+tulkoon kohtaloni minun päälleni."
+
+Tämän sanottuani näin kuninkaan silmien lauhtuvan ja hänen kasvojensa
+ilmeen muuttuvan niin nopeasti, että tuskin tunsin häntä samaksi
+mieheksi. Hän antoi aseen pudota rämähtäen pöydälle. "_Ventre Saint
+Gris_!" huudahti hän, omituinen kaihoava väre äänessään, "Taivaan
+kautta vakuutan, että tahtoisin olla teidän sijassanne. Lyödä kerran
+tai kahdesti välittämättä seurauksista. Lähteä matkaan hyvä hevonen
+allani ja hyvä miekka sivullani ja katsoa mitä onneni toisi muassaan.
+Olla irti kaikista valtiopuuhista ja asiakirjoista, eikä antaa enää
+ainoatakaan julistusta tässä maailmassa, vaan olla kerta kaikkiaan
+Ranskan mies, jolla on kaikki voitettavana eikä menetettävänä mitään,
+paitsi lemmityn rakkaus! Ah, Mornay, eikö olisi suloista jättää kaikki
+tämä kuohu ja humu ja ratsastaa kauas Coarrazen vihreisiin metsiin?"
+
+"Epäilemättä, jos pidätte Coarrazea parempana kuin Louvrea, sire",
+vastasi du Mornay kuivasti, minun seisoessani äänettömänä ja
+ihmettelevänä tuon kummallisen miehen edessä, joka saattoi niin äkkiä
+muuttua vakavasta iloiseksi, puhua yhdellä hetkellä niin järkevästi ja
+heti seuraavalla kuin raju poikanulikka. "Epäilemättä", vastasi hän,
+"Jos niin haluatte, sire, ja jos luulette että Guisen herttua antaisi
+teidän sielläkään elää rauhassa. Olen varma, että Turenne tulee
+iloiseksi kuullessaan päätöksenne. Hänet valitaan epäilemättä kirkkojen
+suojelijaksi. Ei, sire, se olisi häpeä!" jatkoi du Mornay miltei
+ankarana. "Jättäisittekö Ranskan, jota joskus olen kuullut teidän
+sanovan rakastavanne, ajelehtimaan oman onnensa nojaan? Riistäisittekö
+siltä ainoan miehen, joka rakastaa sitä sen itsensä takia?"
+
+"Niinpä niin, mutta se on niin oikullinen kulta, hyvä ystävä", vastasi
+kuningas nauraen, katsoen syrjäsilmällä minuun. "Ei kukaan ole sen
+kainompi tai vaikeammin vallotettava! Ja eikö paavi sitäpaitsi ole
+meidät erottanut?"
+
+"Paavi! Hiiteen paavi!" huudahti du Mornay kiihkeän kärsimättömästi.
+"Mitä hänellä on Ranskan kanssa tekemistä? Hävytön tunkeilija, ja
+italialainen päällepäätteeksi! Tahtoisin että hän ja koko tuo
+joukkokunta upotettaisiin mereen sata syltä syvään. Mutta sitä ennen
+tahtoisin lähettää hänelle raamatunlauseen sulatettavaksi."
+
+"Esimerkiksi?" sanoi kuningas.
+
+"Minkä Jumala on yhteen liittänyt, sitä ei ihmisen pidä erottaman."
+
+"Amen!" lausui Henrik lempeästi. "Ja Ranska on kaunis ja suloinen
+morsian."
+
+Senjälkeen hän vaipui niin syvään äänettömyyteen, niin tummiin
+mietteisiin, kuten minusta näytti, että hän meni pois sanomatta minulle
+edes hyvästiä tai näyttämättä muistavan minun läsnäoloanikaan. Du
+Mornay vaihtoi kanssani muutamia sanoja vakuuttautuakseen siitä, että
+olin ymmärtänyt, mitä minun oli tehtävä, ja lausuttuaan monta
+ystävällistä sanaa, jotka tarkoin kätkin mieleeni ja joita sittemmin
+usein muistelin, riensi portaita alas isäntänsä jälkeen.
+
+On helppo käsittää, kuinka iloiseksi tunsin itseni jäätyäni yksin. Se
+ei ollut kuitenkaan mitään hurjaa riemua, vaan tyyntä iloisuutta, joka
+tosin pani vereni voimakkaammin sykkimään ja saattoi minut jälleen
+katsomaan maailmaa lujin katsein ja selkein mielin, mutta ei suinkaan
+loihtinut eteeni trubaduurin palatseja tai mitään häikäiseviä toiveita.
+Mitä kauemmin ajattelin äskeistä keskustelua, sitä selvemmin oivalsin
+totuuden. Kun kuninkaan läsnäolo ja hänen erinomaisen ystävällisyytensä
+ylleni heittämä lumo alkoi menettää voimaansa, käsitin yhä varmemmin,
+minkätähden hän oli tullut minun luokseni. Se ei merkinnyt sitä, että
+hän olisi tahtonut osottaa erikoista suosiotaan miehelle, jota hän
+tunsi ainoastaan kuulopuheitten perusteella ja nimeltä tuskin
+ollenkaan, vaan sitä, että hän tarvitsi miestä, joka oli köyhä ja
+sentakia väsymätön, keski-ikäinen (mistä seuraa vaiteliaisuus), vähän
+tunnettu -- ja sentakia turvallinen välikappale, ja kaiken lisäksi
+kunnianmies, koska oli kysymyksessä sekä salaisuus että nainen.
+
+Samalla sentään ihmettelinkin. Katsoessani pöydällä olevasta
+rahakukkarosta kädessäni olevaan taitettuun rahaan, en tiennyt kumpaa
+olisin kunnioittanut enempi: sitä luottamustako, jolla edellinen oli
+uskottu haaksirikkoiselle ja rutiköyhälle miehelle, vaiko sen naisen
+rohkeutta, jonka oli seurattava minua jälkimäisen turvin.
+
+
+
+
+III. Ratsun selässä.
+
+
+On luonnollista, että mietiskelin syvästi ja myöhään yöhön minulle
+uskotun tehtävän vaikeuksia. Huomasin, että se jakautui kahleen osaan:
+nainen oli ensiksi vapautettava ja sitten oli hänet saatettava
+turvallisesti Blois'han, jonne oli matkaa kuusikymmentä peninkulmaa.
+Vapauttamisen arvelin voivani suorittaa yksinäni tai ainoastaan yhden
+kumppanin avulla. Mutta katsoen niihin rauhattomiin oloihin, mitkä
+siihen aikaan vallitsivat maassa ja erittäinkin Loiren kahden puolen,
+en juuri voinut keksiä, miten olisin saanut turvatuksi naishenkilön
+matkalla pohjoiseen päin, jollei minulla ollut mukanani vähintään
+viiden miekan voimaa.
+
+Ei näyttänyt suinkaan helpolta saada näitä kokoon muutaman tunnin
+sisään, vaikkakin Navarran hovin läsnäolo oli tuonut St. Jeaniin
+seikkailijoita joukottain. Mutta kuninkaan määräys oli tinkimätön, ja
+sitä oli noudatettava välittämättä pienistä uhrauksista ja
+vaaranalaisuudenkin uhalla. Näin ollen en voinut keksiä sopivampaa
+miestä alottaakseni kuin Fresnoy'n.
+
+Hänen luonteensa oli alhainen, ja hän oli aikaa sitten luopunut
+aateluuden-vaatimuksistaan -- sellaisista kuin hänellä oli ollut;
+luullakseni ne olivat hyvin hämäräperäisellä pohjalla. Mutta sama syy,
+joka oli saattanut minut turvattomaksi -- nimittäin Condén prinssin
+kuolema -- oli paljastanut hänet viimeiseen riekaleeseen saakka; tämä
+seikka saattoi minut ehkä kerkeäksi haluamaan häntä palvelukseeni ja
+näkemään hänen ansiopuolensa. Tunsin hänet jo ennalta rohkeaksi,
+häikäilemättömäksi mieheksi, joka osasi iskeä niin että sattui. Pidin
+häntä myöskin luotettavana niin pitkälle kuin hänen velvollisuutensa
+kävi yhteen hänen etujensa kanssa.
+
+Läksin siis liikkeelle etsimään Fresnoy'ta niin pian kuin päivä oli
+vaiennut ja kun olin ruokkinut ja huoltanut Cidin, mikä aina oli
+päiväni ensimäinen askare. Hyvä onni auttoikin minua tapaamaan hänet
+aamukulaustaan ottamasta "Kolmen kyyhkysen", pienen, lähellä
+pohjoisporttia sijaitsevan ravintolan edustalla. Oli enemmän kuin kaksi
+viikkoa siitä kuin olin nähnyt häntä, ja sillä aikaa oli hänessä
+tapahtunut niin suuri muutos pahempaan päin, että minä, oman
+ränsistyneisyyteni unohtaen, katsoin häneen karsaasti, ikäänkuin
+epäillen, olisiko viisasta palkata palvelukseensa miestä, jossa niin
+selvästi näkyi köyhyyden ja hillittömän elämän jäljet. Hänen suuret
+kasvonsa -- hän oli järeätekoinen mies -- näkyivät hiljattain kärsineen
+kovaa pahoinpitelyä, ne olivat turpuneet ja sinertävät, ja toinen silmä
+oli melkein ummessa. Leuka oli ajelematon, tukka vanukkeinen ja nuttu
+kaulan alta auki ja lisäksi rikkinäinen ja tahrainen. Kylmästä ilmasta
+huolimatta -- sillä aamu oli kolea, vaikka tyven -- oli kapakan
+edustalla puolikymmentä kuorma-ajuria, jotka joivat ja kinastelivat,
+sillä aikaa kuin heidän juhtansa sammuttivat janoaan vesiruuhen
+ääressä. Mutta nuo miehet näyttivät yksimielisesti jättävän hänen
+haltuunsa penkin, jolla hän istui. Enkä sitä juuri ihmetellytkään
+nähdessäni sen ärtyisen ja villin ilmeen, jonka hän heitti minuun
+lähestyessäni häntä. Lukiko hän kasvoistani ensivaikutelman laadun vai
+muustako syystä hän tunsi vastenmielisyyttä seuraani kohtaan, en voinut
+määritellä. Mutta en antanut hänen käytöksensä säikyttää itseäni, vaan
+istuuduin hänen viereensä ja tilasin viiniä.
+
+Hän nyökkäsi äkeästi vastaukseksi tervehdykseeni ja heitti minuun
+syrjäsilmällä puoleksi häpeilevän, puoleksi vihaisen katseen. "El
+teidän tarvitse katsoa minuun niinkuin koiraan", mumisi hän sitten.
+"Ette te näytä kovin hienolta itsekään. Mutta olettepa tainnut tulla
+ylpeäksi, sitten kuin saitte niin suuren viran hovissa!" Ja hän nauraa
+remautti, niin että myönnän olleeni jo kahdella päällä, antaako tuon
+pilkan mennä ilman kouraantuntuvaa vastausta vai ei.
+
+Kuitenkin hillitsin itseni, vaikka poskiani kuumensikin. "Vai olette
+tekin sen kuullut", virkahdin, koettaen puhua välinpitämättömästi.
+
+"No, kuka ei olisi siitä kuullut?" sanoi hän, nauraen suullaan, vaikka
+hänen silmistään oli iloisuus kaukana. "Herra de Marsacin virka. Ha,
+ha! Kuulkaahan..."
+
+"Riittää jo siitä!" huudahdin minä. Ja voin sanoa, että minä
+vääntelehdin istuimellani. "Minusta nähden on tuo sukkeluus jo vanha,
+eikä se huvita minua."
+
+"Mutta se huvittaa minua", vastasi hän irvistäen.
+
+"Antakaa sen kuitenkin olla", sanoin minä; ja luulen että hän luki
+varotuksen silmistäni. "Olen tullut puhumaan teille muusta asiasta."
+
+Hän ei kieltäytynyt kuuntelemasta, mutta heitti säärensä ristiin ja
+alkoi ylös kapakan kilpeen katsellen vihellellä raa'an ja hävyttömän
+näköisenä. Mutia tarkotukseni muistaen maltoin mieleni ja jatkoin:
+"Asia on se, että meillä kummallakaan ei tätä nykyä ole viljalti
+rahoja."
+
+Ennenkuin ehdin sanoa muuta, kääntyi hän rajusti minuun päin ja
+karkeasti kiroten työnsi turvonneet, vihasta punaiset kasvonsa lähelle
+minun kasvojani. "Kuulkaas, herra de Marsac!" huusi hän kiivaasti.
+"Sanon teille kerta kaikkiaan, että se on turhaa vaivaa! Minulla ei ole
+rahaa, enkä voi sitä maksaa. Sanoin kyllä, kun lainasitte minulle pari
+viikkoa sitten, että saisitte sen tällä viikolla. No niin", ja hän
+läimäytti kämmenensä penkkiin, "minulla ei ole, eikä teidän kannata
+ruveta karhuamaankaan minulta. Te ette voi saada sitä, ja sillä hyvä!"
+
+"Hittoa minä siitä!" huudahdin minä.
+
+"Mitä?" huudahti hän, tuskin uskoen korviaan.
+
+"Viis minä siitä!" toistin ylpeästi. "Kuuletteko? Minä en ole tullut
+sitä varten. Olen tullut tarjoamaan teille työtä, ja hyväpalkkaista
+työtä, jos tahdotte ruveta yksiin tuumiin kanssani ja pitää suoraa
+peliä, Fresnoy."
+
+"Suoraa peliä!" huusi hän kiroten.
+
+"No, no", sanoin minä, "olkoon menneet menneitä minun puolestani, jos
+niin haluatte. Seikka on se, että minulla on hankkeissa seikkailu,
+johon tarvitsen apua ja voin siitä maksaa."
+
+Hän katsoi minuun ovelasti, tarkastaen silmillään jokaista rikkeintä ja
+parsittua kohtaa nutuissani, "Kyllähän autan teitä mielellänikin",
+sanoi hän vihdoin. "Mutta haluaisin nähdä ensin rahat."
+
+"Kyllä saattekin", vastasin minä.
+
+"Sitten lähden kyllä mukaanne. Voitte luottaa minuun viimeiseen
+hengenvetooni saakka!" huusi hän nousten pystyyn ja ojentaen minulle
+kätensä karkealla suoruudella, jonka en kuitenkaan antanut pettää
+itseäni luottamaan häneen kovinkaan paljon. "Ja kenen se asia sitten
+on, ja mikä se on?"
+
+"Asia on minun", vastasin kylmästi. "Se on naisen ryöstö."
+
+Hän vihelsi ja tarkasteli minua jälleen, julkea väike silmissään.
+
+"Naisen?" huudahti hän. "Hm! Joltakin nuorelta veijarilta voisi odottaa
+sellaista -- mutta se on teidän asianne. Kuka se on?"
+
+"Se on myöskin minun asiani", vastasin kylmästi; minua inhotti tuon
+miehen helposti ostettava ja alhainen luonne, ja olin täysin
+vakuutettu, ettei minun sopinut luottaa häneen miekkani terää
+pitemmälle. "Kaikki mitä teiltä vaadin, Fresnoy", jatkoin jäykästi,
+"on se, että kymmeneksi päiväksi antaudutte minun käytettäväkseni ja
+käskettäväkseni. Minä hankin teille hevosen ja annan teille -- yritys
+on vaaranalainen, ja minä otan sen lukuun -- kaksi kruunua päivältä ja
+vielä kymmenen lisää, jos onnistumme pääsemään turvalliseen paikkaan."
+
+"Ja se paikka on...?"
+
+"Samantekevä mikä", vastasin minä. "Kysymys on nyt vain, suostutteko?"
+
+Hän katseli äreänä maahan, ja saatoin huomata että häntä kiukutti
+kovasti se, että itsepäisesti pidin asian omana tietonani. "Enkö minä
+saa tietää sen enempää?" kysyi hän, kaivellen maata huotransa kärjellä.
+
+"Ette sen enempää", vastasin minä lujasti. "Olen päättänyt tehdä
+epätoivoisen yrityksen parantaakseni asioitani, ennenkuin ne liukuvat
+niin alas kuin teidän, ja sen enempää en sano kenellekään elävälle
+sielulle. Jos ette halua panna päätänne alttiiksi silmät ummessa, niin
+sanokaa vain, ja minä menen jonkun toisen luokse."
+
+Mutta hänen tilansa, kuten hyvin tiesin, ei ollut sellainen, että hän
+olisi voinut hylätä noin tuottavaa tarjousta, ja niinpä hän viimein
+suostuikin uusilla uskollisuuden vakuutuksilla. Sanoin tarvitsevani
+neljä ratsumiestä saattueeksemme, ja nämät hän tarjoutui hankkimaan,
+sanoen että hän tunsi juuri minulle sopivat miehet. Minä pyysin häntä
+kuitenkin palkkaamaan ainoastaan kaksi, ollen kyllin viisas
+asettaakseni itseni kokonaan hänen käsiinsä. Ja annettuani sitten
+hänelle rahaa, jotta hän voisi hankkia itselleen hevosen -- panin
+ehdoksi että toisilla miehillä tuli olla omat hevosensa -- ja
+määrättyäni paikan, missä kohtaisimme toisemme heti puolenpäivän
+jälkeen, erosin hänestä ja menin pois jotensakin alakuloisena.
+
+Sillä aloin nähdä, ettei kuningas ollut arvioinut liian suureksi aiotun
+yrityksen vaaroja, johon ainoastaan epätoivoisten ja kovaosaisten
+miesten saattoi odottaa ryhtyvän. Oivaltaen tämän, samoinkuin senkin
+siitä selvästi johtuvan seikan, että minulla oli yhtä paljon
+peljättävää oman seurueeni kuin vihollisen puolelta, katsoin varsin
+vähillä toiveilla edessäni olevaa matkaa, jonka jokainen päivä ja
+jokainen tunti sälyttäisi päälleni yhä raskaamman pelon ja
+vastuunalaisuuden taakan.
+
+Oli kuitenkin liian myöhäistä peräytyä, ja siksi jatkoin
+valmistuksiani, joskaan en iloisin, niin kuitenkin päättäväisin mielin.
+Asesepällä, jonka talossa asuin, terotutin miekkani ja laitatin
+pistoolini kuntoon, ja hän toimitti minulle tämän viimeisen palveluksen
+samalla hyväntahtoisuudella, mitä hän kaikessa oli osottanut minua
+kohtaan. Etsin ja palkkasin kaksi vankkaa miestä, joitten
+luotettavaisuudesta en paljon tiennyt, mutta jotka olivat siitä hyviä,
+että heillä oli hevoset. Lisäksi ostin itse kaksi talutettavaa hevosta
+neitiä ja hänen seuranaistaan varten. Kun olin hankkinut vielä muitakin
+välttämättömiä tarpeita, olivat rahavarani täten vähentyneet
+kahteensataan kymmeneen kruunuun. Minulla oli kova aprikoiminen siitä,
+miten säilyttäisin tämän rahasummani niin, että se olisi varmassa
+turvassa ja sentään aina käytettävissäni. Kysyin viimein neuvoa
+ystävältäni asesepältä, joka kehotti minua kätkemään sata kruunua
+hattuuni ja laittoi siihen taitavasti niille sijan. Kun hattu oli
+teräksellä vuorattu, ei siinä ollutkaan suurta vaikeutta. Toisen sadan
+ompelin satulatäytteeseeni ja loput sijotin kukkarooni satunnaisia
+tarpeita varten.
+
+Sataa tihutteli hiljalleen, kun vähän jälkeen puolenpäivän vaelsin
+pohjoisporttia kohti miesteni seuraamana. Kadulla oli niin paljon
+kulkijoita kumpaankin suuntaan, ettei kulkueemme herättänyt mitään
+huomiota, eikä olisi herättänyt, vaikka meitä olisi ollut kaksi kertaa
+niin monta. Kun saavuimme määräpaikalle, joka oli noin neljännestunnin
+matkan päässä portin ulkopuolella, oli Fresnoy jo siellä, pitäen
+sadetta suuren rautatammen katveessa. Hänellä oli mukanaan neljä
+ratsumiestä, ja nähtyään meidän tulevan ratsasti hän meitä vastaan
+huutaen raikkaasti: "Tervetuloa, herra kapteeni!"
+
+"Tervetuloa vain", vastasin minä, pysäyttäen Cidin äkkiä vähän erilleen
+hänestä. "Mutta ketä nuo ovat, Fresnoy?" ja minä viittasin
+ratsastusraipallani hänen neljää toveriaan.
+
+Hän yritti suoriutua asiasta naurulla. "Oh, nuoko?" sanoi hän. "Se on
+pian selitetty. Evankelistat eivät halunneet erota toisistaan, toin
+heidät senvuoksi kaikki -- Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja
+Johanneksen -- ajatellen, ettette te ehkä olisi onnistunut hankkimaan
+miehiänne. Ja voin taata, ettei teillä koskaan ole ollut sen rohkeampia
+poikia jälessänne!"
+
+Todellakin nuo neljä näyttivät olevan paatuneimpia pukareita mitä
+koskaan olin nähnyt edessäni, ja minä käsitin, ettei minun sopinut
+epäröidä. "Kaksi tahi ei yhtään, Fresnoy", sanoin lujasti. "Kaksi
+pyysin teitä hankkimaan, ja kaksi minä otan -- Matteuksen ja Markuksen
+tahi Luukkaan ja Johanneksen, miten vain haluatte."
+
+"On sääli hajottaa kumppanuskuntaa", sanoi hän mulkoillen karsaasti.
+
+"Jos ei muu ole esteenä", tokaisin minä, "niin toinen minun miehistäni
+on nimeltään Johannes. Ja voimmehan ristiä toisen Luukkaaksi, jos asia
+on sillä autettu."
+
+"Nämä miehet ovat olleet Condén prinssin palveluksessa", mumisi hän
+nyrpeästi.
+
+"Condén prinssi otti joskus palvelukseensa omituisia miehiä", vastasin
+minä katsoen häntä suoraan silmiin, "niinkuin meidän kaikkien täytyy
+joskus tehdä. Siitä ei siis sen enempää. Me otamme Matteuksen ja
+Markuksen. Toiset saatte laskea menemään."
+
+Hän näytti horjuvan hetken, ikäänkuin aikoisi olla tottelematta, mutta
+tarkemmin ajateltuaan hän pyysi miehiä palaamaan takaisin. Ja kun olin
+lahjottanut kummallekin hopearahan, menivät he tiehensä hiukan
+kiroiltuaan, mutta sentään jotensakin leppyisinä. Sitten Fresnoy tahtoi
+lähdettäväksi heti matkaan, mutta minä määräsin odottamaan, kunnes nuo
+kaksi olivat poissa näkyvistä, sillä halusin olla varma siitä, etteivät
+ne lähtisi meitä seuraamaan.
+
+Luulen, että istuessamme siinä ratsujemme selässä sateessa -- sillä
+rautatammipensas ei riittänyt suojaamaan meitä kaikkia -- muodostimme
+niin surkean näköisen joukon kuin konsanaan on ollut lähdössä naista
+pelastamaan. Enkä voinut olla tuntematta surua silmätessäni tuota nyt
+komennuksessani olevaa väkeä. Koko joukossa oli tuskin yhtä ehjää
+vaatekappaletta, ja kolmella ritarillani oli vain yksi kannus kullakin.
+Näitten vajavuuksien lisäksi oli meillä kaksi turvonnutta silmää,
+toinen niistä Fresnoyn, ja yksi rikkilyöty nenä. Matteuksen hevosella
+ei ollut häntäjouhia, ja mikä oli vielä huomattavampaa, sen ratsastaja
+oli, kuten nyt huomasin, umpikuuro. Markuksen miekka oli huotraton ja
+suitset tavallista hamppuköyttä. Yhden seikan minä huomasin, josta olin
+hyvilläni. Minun tuomani miehet katsoivat karsaasti Fresnoyn mukana
+tulleisiin, ja nämä vastasivat luimisteluun korkojen kanssa. Tähän
+välien kireyteen ja miekkani mittaan perustuivat nyt kaikki toiveeni
+turvallisuudesta ja muustakin. Sen varaan oli nyt uskallettava ei
+ainoastaan oma henkeni -- mikä tulevaisuudentoiveisiini katsoen ei
+ollut kovinkaan suuriarvoinen -- vaan lisäksi nuoren, avuttoman ja
+toistaiseksi tuntemattoman nuoren naisen elämä ja kunnia.
+
+Eikä siinä kyllin, että nämä miehet olivat painamassa mieltäni, vaan
+minun täytyi vielä lisätä taakkaani koettamalla peittää pelkoani ja
+epäilyksiäni iloisella ulkonäöllä ja käytöksellä. Pidin seuralaisilleni
+lyhyen puheen, ja vastaukseksi vannoi joka mies seisovansa puolellani
+viimeiseen hengenvetoon saakka. Sitten annoin määräyksen ja me lähdimme
+liikkeelle, Fresnoy ja minä edellä, Luukas ja Johannes perässämme
+taluttaen irtonaisia hevosia, ja kaksi muuta jälkijoukkona.
+
+Kun sadetta yhä riitti ja luonto niillä seuduin oli kolkkoa ja
+yksitoikkoista kauniillakin ilmalla, niin tunsin rohkeuteni vähenevän
+mitä pitemmälle päivä kului. Vastuunalaisuuteni alkoi tuntua yhä
+suuremmalta mitä useammin silmäilin seuruettani, ja Fresnoy ahdisti
+minua yhtämittaa kyselemällä suunnitelmiani, niin ettei pahin
+vihollisenikaan olisi voinut toivottaa minulle epämieluisampaa
+matkatoveria.
+
+"Kuulkaas", murahti hän noin neljä penikulmaa kuljettuamme, "te ette
+ole vielä sanonut minulle missä olemme yötä. Te kuljette niin hitaasti,
+että..."
+
+"Minä säästän hevosia", vastasin lyhyeen. "Huomenna on meillä pitkä
+päivä edessä."
+
+"Teidän hevosenne näyttää kyllä kykenevältä kestämään viikonkin
+päivät", virnisteli hän, heittäen ilkeän silmäyksen sardinialaiseen,
+joka tosiaan oli paremmassa kunnossa kuin isäntänsä. "On se ainakin
+kyllin kiiltävä."
+
+"Se on yhtä hyvä kuin miltä se näyttääkin", vastasin minä hiukan
+närkästyneenä hänen sävystään.
+
+"On tässä joukossa parempikin", virkkoi hän.
+
+"Minä en ainakaan sellaista näe", sanoin minä. Olin jo silmäillyt
+joukkueeni ratsuja ja tullut vakuutetuksi, että vaikka ne olivatkin
+rumia ja ruokkoamattomia, olivat ne kuitenkin tehtävänsä tasalla. Mutta
+mitään erikoisia ansioita en ollut niissä huomannut. Katselin nyt niitä
+uudestaan ja tulin samaan johtopäätökseen, nimittäin, että -- ottamatta
+lukuun tiuhtihevosia, jotka olin valinnut verrattain huolellisesti --
+ei yksikään niistä pystynyt kilpailemaan Cidin kanssa nopeudessa eikä
+ulkonäössä. Sen sanoinkin Fresnoylle.
+
+"Haluaisitteko koettaa?" sanoi hän ivallisesti.
+
+Minä nauroin ja sanoin: "Jos luulette, että rupeaisin väsyttämään
+hevosiamme kilpa-ajolla, kun edessämme on sellainen tehtävä, niin
+erehdytte, Fresnoy. En ole enää nulikka."
+
+"Ei tässä kilpa-ajon tarvitse tulla kysymykseenkään", vastasi hän
+levollisemmin. "Teidän ei tarvitse muuta kuin istua tuon Matteuksen
+raudikon selkään, niin tunnette että se on menevä hevonen ja myönnätte
+minun olevan oikeassa."
+
+Katselin kysymyksessä olevaa ruskeaa, laukkipäistä, leveäleukaista
+hevosta ja näin, että vaikkei sillä ollutkaan mitään rotuhevosen
+merkkejä, se oli kuitenkin vahvaluinen, hyvärintainen ja
+voimakaslantioinen elävä. Arvelin, että Fresnoy saattoi mahdollisesti
+olla oikeassa, ja siinä tapauksessa, jos hevonen vain oli hyvätapainen,
+se sopisi ehkä neidille paremmin kuin minun ostamani hevonen. Ja jos
+joukossamme oli nopea hevonen, niin oli se joka tapauksessa hyvä
+tietää, ja niin pyysin Matteusta vaihtamaan hevosia ja kehottaen häntä
+pitämään huolellisesti Cidiä nousin ruskon selkään ja huomasinkin pian,
+että se oli kevytjalkainen ja nopea hevonen ja että se tuntui niin
+hyväluontoiselta kuin arkakin ratsastaja saattoi toivoa.
+
+Kulkumme kävi juuri tasaisen, aution kankaan poikki, missä siellä
+täällä oli joitakin orjanruusupensaita. Tie oli röykkelöinen ja
+kivinen, ja kulkijat olivat pahimpia paikkoja kiertäessään poikenneet
+milloin oikealle milloin vasemmalle, levittäen sen siten enemmän kuin
+kymmenen sylen levyiseksi. Fresnoy ja minä olimme vaihtoa
+toimitettaessa jääneet hiukan jälelle muista ja kuljimme rinnan Cidillä
+ratsastavan Matteuksen kanssa.
+
+"No", sanoi hän, "enkö ollut oikeassa?"
+
+"Kyllä osaksi", vastasin minä. "Hevonen on parempi kuin miltä se
+näyttää."
+
+"Niinkuin monet muutkin -- sekä hevoset että miehet", virkkoi hän
+hiukan kiukunsekaisella äänellä. "Mutta mitäs arvelette? Emmekö laske
+hiukan laukkaa ja saavuta noita toisia?"
+
+Arvellen, että sopi hyvin tehdä niin, suostuin kernaasti, ja niin
+laskimme hevoset laukkaan. Olimme kuitenkin ratsastaneet vain noin
+puolisensataa syltä, enkä ollut ehtinyt päästä vielä kunnolleen
+vauhtiin, kun Fresnoy kiristi hiukan ohjaksia ja kääntyi satulassaan
+katsomaan taakseen. Samassa hän huusi: "Hoi, mitäs tämä on? Eiväthän
+nuo ryökäleet vain ratsasta perässämme?"
+
+Käännähdin äkkiä katsomaan. Samassa silmänräpäyksessä, ilman mitään
+kompastusta tai varotusta, suistui hevonen altani maahan kuin ammuttu,
+lennättäen minut kolmisen syltä eteenpäin päänsä yli, ja niin äkkiä,
+etten ennättänyt kohottaa edes käsivarsiani, vaan löin pääni ja
+hartiani suoraan maahan, mennen tiedottomaksi.
+
+Olen monasti pudonnut hevosen selästä, mutta en kertaakaan noin
+tavattoman odottamatta. Tullessani jälleen tajuihini huomasin nojaavani
+vanhan pensaan runkoon, tuntien kipua ja huimausta. Fresnoy ja Matteus
+tukivat minua kahta puolta ja kysyivät, kuinka minun laitani oli.
+Toiset kolme miestä istuivat hevostensa selässä muutamien askelten
+päässä minusta, ja heidän piirteensä kuvastuivat tummina myrskyistä
+iltataivasta vasten. Olin liian huumautunut aluksi voidakseni nähdä
+enempää, ja tämänkin huomasin pelkästään koneellisesti. Mutta
+vähitellen aivoni selkenivät ja minä tunsin ympärilläni olevat, jotka
+ensin olivat näyttäneet minusta aivan vierailta, ja lopulla muistin,
+mitä minulle oli tapahtunut.
+
+"Onko hevonen loukkautunut?" sopersin niin pian kuin saatoin puhua.
+
+"Ei hiventäkään", vastasi Fresnoy ja nauraa hihitti, jollen aivan
+väärin kuullut. "Pelkään, että teille siinä kävi hullummasti,
+kapteeni."
+
+Puhuessaan hän katsahti hevosten selässä istuviin miehiin, ja minusta
+näytti hämärästi että he hymyilivät. Muuan nauroikin, ja toinen kääntyi
+poispäin ikäänkuin peittääkseen kasvonsa. Minulla oli epämääräinen
+tunne, että tässä oli käsillä jokin kuje, josta minä en tiennyt mitään.
+Mutta olin vielä liian sekaisin saamastani täräyksestä ollakseni
+utelias, ja kiitollisena annoin myöntymykseni, kun eräs miehistä
+tarjoutui noutamaan vähän vettä. Hänen poissa ollessaan seisoivat
+toiset ympärilläni sama huonosti salattu ilkamointi kasvoillaan.
+Fresnoy yksin puhui, laverrellen vilkkaasti tapaturmasta, vakuuttaen
+osanottoaan ja kiroillen tietä, hevosta ja tuulista säätä, kunnes vettä
+saapui. Siemaistuani sitä tunsin itseni paljon virkistyneemmäksi ja
+sain kiivetyksi Cidin satulaan, ja hiljalleen läksimme taas
+taivaltamaan eteenpäin.
+
+"Huono alku", sanoi Fresnoy vihdoin vilkaisten minuun viekkaasti,
+ajaessamme täyttä ravia rinnakkain puolen penikulman päässä Chizéstä,
+pimeän ollessa jo lähellä.
+
+Tällä kertaa tunsin kuitenkin olevani jo entiselläni, lukuunottamatta
+pientä huminaa päässäni, ja sanoinkin sen hänelle hartioitani
+kohauttaen. "Kun loppu on hyvä, niin on kaikki hyvin", lisäsin. "Eipä
+silti, että se oli mikään hauska keikahdus, tai että haluaisin toista
+samanmoista."
+
+"Ei, enpä minäkään luulisi", vastasi hän. Hänen kasvonsa olivat minusta
+poispäin, mutta olin kuulevinani hänen hihittävän.
+
+Jonkinlaisen epämääräisen, vaistomaisen epäluulon ajamana pistin jonkun
+hetken perästä käteni taskuun. Silloin minä ymmärsin. Ymmärsin liiankin
+hyvin. Havaintoni tuottama hämmästys oli niin äkillinen, että
+tahdottomasti iskin kannukseni Cidin kylkiin, jotta se syöksyi
+eteenpäin.
+
+"Mikä on hätänä?" kysyi Fresnoy.
+
+"Hätänäkö?" kertasin minä, kädelläni yhä taskuani haparoiden --
+haparoiden toivottomasti.
+
+"Niin, mikä on?" hän kysyi, hävytön hymy konnamaisilla kasvoillaan.
+
+Katsahdin häneen hehkuvan punaisena. "Oh, ei mikään!" virkahdin.
+"Menkäämme eteenpäin."
+
+Todellisuudessa olin huomannut, että avuttomuuttani hyväkseen käyttäen
+nuo roistot olivat ryövänneet jokaisen lantin kukkarostani sillä aikaa
+kuin makasin tiedottomana! Ja siinä ei ollut vielä kaikki eikä pahin,
+sillä älysin heti, että he tuon tehdessään olivat tehneet vielä jotakin
+muuta, mikä oli tuhat kertaa kohtalokkaampaa ja pelottavampaa --
+nimittäin salaisen ymmärtämyksen liiton, jota juuri erityisesti olin
+tahtonut ehkäistä ja jonka poissaololle olin perustanut laskelmani.
+Niin, älysinpä vielä senkin, että hengissä säilymisestänikin minun oli
+kiittäminen vain ystävääni aseseppää ja omaa varovaisuuttani, sillä nuo
+roistot olisivat epäilemättä armotta surmanneet minut, jos he olisivat
+onnistuneet löytämään pääkassani. Se ei ollut heille onnistunut, ja
+siksi he, vaikkakin olivat vakuutettuja siitä, että minulla oli enemmän
+rahoja, olivat jättäneet tuon konnantyön tekemättä -- muuten olisivat
+nämä muistelmat jääneet kirjottamatta. He olivat hyväntahtoisesti
+sallineet minun jäädä henkiin, kunnes sattuisi edullisempi tilaisuus,
+jolloin he saisivat riistetyksi viimeisenkin kruununi!
+
+Vaikka minulla oli kyllin malttia pidättäytyäkseni soimauksista, joista
+ei voinut odottaa mitään hyötyä, ja uhkauksista, joita minulla el ole
+koskaan ollut tapana lausua, jollei minulla ole ollut myöskin voimaa
+panna niitä täytäntöön, niin ei silti pidä luulla, etten minä siinä
+Fresnoyn rinnalla ratsastaessani ollut täysin tietoinen tilastani
+samoinkuin siitäkin, kuinka noloa osaa näyttelin kaksinaisessa
+asemassani, ollen samalla miesteni johtajana ja heidän narrinaan.
+Ajatellessani, että minun näin vaarallisessa asemassa ollen oli pantava
+alttiiksi toisen turvallisuus omani lisäksi, tunsin niin tuiki
+tarpeelliseksi saada miettiä häiritsemättä joitakin hetkiä, että päätin
+tehdä sen silläkin uhalla että mieheni silläaikaa saisivat tilaisuuden
+punoa uusia konnanjuonia. Kun Chizén linnan tornit melkein heti sen
+jälkeen tulivat näkyviin, sanoin Fresnnylle, että jäisimme yöksi
+kylään, ja pyysin häntä menemään edelleen miesten kanssa ja hankkimaan
+yösijat majatalossa. Epäluulo ja uteliaisuus iskivät heti häneen ja hän
+kieltäytyi itsepäisesti jättämästä minua, ja olisi voinut pysyäkin
+päätöksessään, jollen minä olisi pysäyttänyt hevostani ja antanut hänen
+tietää selvin sanoin, että tässä asiassa minä tahdoin tehdä niinkuin
+itse halusin, tahi muuten olisi välimme lopussa. Tätä jälkimäistä
+vaihtopuolta hän säikähti, niinkuin olin odottanutkin, ja lausuttuaan
+minulle nureat jäähyväiset ratsasti tiehensä joukkoineen. Odotin,
+kunnes he olivat hävinneet näkyvistä, ja kääntäen sitten hevoseni menin
+pienen puron yli, joka oli tien ja linnan metsästyspuiston välillä, ja
+aloin ratsastaa polkua pitkin, joka näytti vievän metsän läpi linnaa
+kohti, tähyellen valppaasti kummallekin puolelleni.
+
+Silloin, ajatusteni kääntyessä tuohon naiseen, joka nyt oli niin
+likellä ja joka, ollen ylhäinen, rikas ja tuntematon, nosti, sikäli
+kuin häntä lähestyin, mieleeni aavistuksia yhä pelottavammista
+vaikeuksista -- silloin tein huomion, joka pani kylmät väreet kulkemaan
+selkäpiitäni pitkin ja yhdessä tuokiossa pyyhkäisi mielestäni pois
+muistonkin vaivaisista kymmenestä kruunustani. Kymmenen kruunua! Voi,
+minä olin kadottanut sen, mikä oli arvokkaampi kuin kaikki kruununi
+yhteensä -- olin kadottanut taitetun rahan, jonka Navarran kuningas oli
+uskonut minulle ja joka oli ainoa tunnusmerkkini, ainoa keino, millä
+saatoin vakuuttaa neiti de la Virelle olevani hänen lähettämänsä. Olin
+pannut sen kukkarooni, ja se oli tietysti, vaikka sen nyt vasta
+huomasin, hävinnyt muitten rahojen mukana.
+
+Pysäytin ratsuni ja istuin jonkun aikaa liikkumattomana, epätoivon
+valtaamana. Tuuli, joka huojutti alastomia oksia pääni päällä ja
+lennätti lakastuneita lehtiä parvittain jalkojeni editse ja kuoli
+viimein kuiskivien sananjalkojen keskelle, ei tavannut luullakseni
+missään kurjempaa olentoa kuin minä olin sillä hetkellä.
+
+
+
+
+IV. Neiti de la Vire.
+
+
+Ensimäinen epätoivoinen ajatukseni tuon menetykseni suuruuden
+huomattuani oli ratsastan roistojen jälkeen ja vaatia heiltä tuota
+tunnusmerkkiä miekan voimalla. Mutta kun olin varma siitä, että he
+pitäisivät yhtä puolla ja kun en voinut tietää kenellä heistä tuo
+haluamani kapine oli, niin tyvenemmin ajateltuani hylkäsin tämän
+aikeeni. Ja kun tässäkään pulassa ei edes mieleeni juolahtanut jättää
+yritystä sikseen, näytti ainoa mahdollinen menettelytapa olevan se,
+että toimisin ikäänkuin minulla vielä olisi tuo rahanpuolikas ja
+koettaisin mitä voisin vaikuttaa rehellisesti selittämällä asian
+sitten, kun aika tulisi.
+
+Jonkun aikaa näitä alakuloisia mietteitä haudottuani päätin seurata
+tätä menettelytapaa. Ja kun arvelin voivani ottaa hiukan selvää
+ympäristöstä niin kauan kuin vielä oli valoisaa, ratsastin hiljakseen
+eteenpäin puitten lomitse, ja vajaan viiden minuutin perästä tuli eräs
+linnan kulma näkyviini. Linna näkyi olevan nykyaikainen rakennus Henrik
+II:n ajoilta, ja se oli rakennettu ajan tapaan enemmän huvitus- kuin
+puolustustarkotuksia silmällä pitäen ja koristettu monilla somilla
+ikkunalaitteilla ja pienoistorneilla. Sellaisena kuin minä sen näin,
+teki se kuitenkin harmaan ja ikävän vaikutuksen, mikä johtui osaksi
+paikan yksinäisyydestä ja myöhäisestä iltahetkestä, osaksi sen
+asukasten vähyydestä, mihin ajatukseen tulin siitä, ettei yhtään
+ihmistä näkynyt penkereellä eikä ikkunoissa. Sadepisaroita tippui
+puista, jotka kahdella puolella olivat niin lähellä taloa, että ne
+miltei pimittivät huonetta, ja kaikki, mitä näin, rohkaisi minua
+toivomaan, että neidin oma halukin lisäisi sanaini tehoa ja tekisi
+hänet taipuvaksi suopeasti kuuntelemaan kertomustani.
+
+Talon ulkonäkö oli todellakin voimakas kehotus minulle jatkamaan
+yritystäni, sillä oli mahdotonta uskoa, että nuori nainen, joka oli
+iloinen ja vilkkaan Turenneen sukulainen ja oli jo saanut maistaa hovin
+hauskuuksia, valitsi omasta tahdostaan talviasunnokseen niin kolkon ja
+yksinäisen paikan.
+
+Käyttäen hyväkseni viimeistä häipyvää valoa ratsastin varovasti talon
+ympäri, ja puitten varjossa pysytellen minun oli helppo löytää talon
+luoteiskulmasta parveke, josta minulle oli mainittu. Se oli
+puoliympyrän muotoinen, kivisellä rintasuojuksella varustettu ja noin
+viidentoista jalan korkeudella alla kulkevasta pengerkäytävästä, jonka
+matala upotettu aita erotti metsästyspuistosta. Kummastuksekseni
+huomasin, että sateesta ja iltailman koleudesta huolimatta parvekkeelle
+antava ikkuna oli auki. Eikä siinä kaikki. Onni oli vihdoinkin minulle
+suosiollinen. Olin tähystellyt ikkunaa tuskin minuutin ajan,
+arvostellen sen korkeutta ja muita yksityiskohtia, kun parvekkeelle
+astui suureksi ilokseni naisolento, pää huolellisesti verhottuna,
+jääden seisomaan ja katsomaan taivaalle. Olin liian kaukana voidakseni
+erottaa hämärässä, oliko se neiti de la Vire vai hänen seuranaisensa.
+Mutta koko olento ilmaisi niin selvää alakuloisuutta ja toivottomuutta,
+että olin varma siitä, että se oli heistä jompikumpi. Päättäen, etten
+jättäisi tilaisuutta käyttämättä, laskeusin kiiruusti alas hevosen
+selästä ja jättäen Cidin irralleen astuin lähemmäksi, kunnes olin vain
+muutamien askelien päässä ikkunasta.
+
+Silloin katselija huomasi minut. Hän säpsähti, mutta ei peräytynyt
+huoneeseen. Kurkistaen yhä alas minuun hän kutsui hiljaa jotakin
+huoneessa olijaa, ja heti ilmestyi parvekkeelle toinen, suurempi ja
+tanakampi olento. Olin jo ottanut hatun päästäni ja pyysin nyt
+matalalla äänellä saada tietää, oliko minulla kunnia puhutella neiti de
+la Vireä. Yhä tihenevässä hämärässä oli mahdoton erottaa
+kasvonpiirteitä.
+
+"Hst!" suhahti tanakampi olento varovasti. "Puhukaa hiljemmin. Kuka te
+olette ja mitä teette täällä?"
+
+"Minut on lähettänyt", vastasin kunnioittavasti, "eräs mainitsemani
+naisen ystävä, jotta toimittaisin hänet turvalliseen paikkaan."
+
+"Hyvä Jumala!" oli kiihkoisa vastaus. "Nytkö? Se on mahdotonta."
+
+"Ei", kuiskasin minä, "ei nyt, vaan yöllä. Kuu nousee kello puoli
+kolme. Hevosteni tarvitsee levätä ja syödä. Kello kolme olen tämän
+ikkunan alla, mukanani pakoon vaadittavat välineet, jos neiti tahtoo
+niitä käyttää."
+
+Tunsin, että he tuijottivat minuun pimeän läpi ikäänkuin tahtoisivat
+lukea sisimpäni. "Nimenne, herra?" kuiskasi viimein lyhyempi naisista
+jännittävän vaitiolon jälkeen,
+
+"Mielestäni ei nimelläni ole tässä paljon merkitystä, neiti", vastasin
+minä, ollen haluton ilmaisemaan hänelle ventovieraisuuttani. "Kun..."
+
+"Nimenne, nimenne!" kertasi hän käskevästi, ja minä kuulin hänen pienen
+kengänkantansa kopauttavan parvekkeen kivilattiaan.
+
+"Gaston de Marsac", vastasin vastahakoisesti.
+
+Molemmat säpsähtivät, äännähtäen hämmästyksestä. "Mahdotonta!" huudahti
+viimeinen puhuja hämmästyksen ja suuttumuksen sekaisella äänellä. "Tämä
+on ilvettä, herra. Tämä..."
+
+Mitä muuta hän vielä aikoi sanoa, jäi minun arvattavakseni, sillä
+samassa hänen seuranaisensa -- minulla ei nyt ollut epäilystäkään,
+kumpi oli neiti ja kumpi Fanchette -- laski äkkiä kätensä emäntänsä
+suulle ja viittasi taaksensa huoneeseen. Hetkinen levotonta
+epäröimistä, ja sitten he molemmat tehden varottavan eleen kääntyivät
+ja hävisivät ikkunasta huoneeseen.
+
+Viivyttelemättä kiiruhdin jälleen puitten suojaan. Ja tullen siihen
+päätökseen, että, vaikkakaan tuo kohtaus ei ollut minusta likimainkaan
+tyydyttävä, en voisi kuitenkaan tällä kertaa enempää toimittaa, vaan
+oleksimiseni linnan lähistöllä saattaisi pikemminkin herättää
+epäluuloa, nousin jälleen ratsaille ja ajoin valtatielle ja sitä myöten
+kylään, missä tapasin mieheni meluavina istumasta majatalossa, joka oli
+ränstynyt hökkeli lasittomine ikkunoineen ja keskellä savilattiaa
+seisovine liesineen, missä roihuvalkea paloi. Ensi toimekseni vein
+Cidin suojaan talon takana olevaan vajaan, huolehtien sen tarpeista
+parhaani mukaan puolialastoman pojan auttamana, joka näytti olevan
+siellä piilossa.
+
+Tämän suoritettuani palasin talon etupuolelle. Olin mielessäni tehnyt
+selväksi, millä tavoin järjestäisin edessäni olevan tehtävän.
+Kulkiessani erään ikkunan ohi, jonka osaksi peitti vanhoista silkeistä
+tehty karkea verho, pysähdyin katsomaan sisään. Fresnoy ja hänen neljä
+roistoaan istuivat puupölkyillä tulen ympärillä pitäen rajua,
+kovaäänistä puhetta ja kohennellen sitä, ikäänkuin sekä tuli että koko
+talo olisivat olleet heidän omansa. Muuan rihkamakauppias istui
+nurkassa tavaramyttynsä päällä silmäillen heitä ilmeisen pelokkaana ja
+epäluuloisena. Toisessa nurkassa oli kaksi lasta mennyt suojaan aasin
+alle, jonka selän kanat olivat valinneet yöpuukseen. Kapakan isäntä,
+iso, roteva mies, istui kiukkuisena ullakolle vievien tikapuitten
+juurella suuri nuija kädessään, ja vaimo-luntus kulki edestakaisin
+illallis-puuhissa, näyttäen pelkäävän yhtä paljon miestään kuin
+vieraitaankin.
+
+Näkemäni sai minut yhä varmemmin vakuutetuksi siitä, että nuo heittiöt
+olivat valmiit mihin konnantyöhön tahansa ja että, jollen heitä
+masentanut, olisin pian kadottanut kaiken valtani heihin nähden.
+Vahvistuen päätöksessäni tempasin meluavasti oven auki ja astuin
+sisään. Fresnoy katsahti silloin ylös ja virnisti, ja muuan miehistä
+nauroi. Toiset tulivat äänettömiksi, mutta ei kukaan liikahtanut eikä
+tervehtinyt minua. Hetkeäkään epäröimättä astuin lähimmän miehen luo ja
+rivakalla potkaisulla lennätin pölkyn pois hänen altaan. "Nouse ylös,
+lurjus, kun minä astun sisään!" huusin samalla päästäen kauan tuntemani
+kiukun purkautumaan. "Ja sinä myös!" ja toisella potkulla lähetin
+hänen vierustoverinsa istuimen samaa tietä, sivaltaen häntä
+ratsastusraipallani pari kertaa hartioille. "Eikö teillä ole ihmisten
+tapoja? Toiselle puolen siitä, ja jättäkää tämä puoli paremmillenne."
+
+Molemmat nousivat ylös äristen ja aseitaan hapuillen ja seisoivat
+tuokion edessäni katsoen vuoroin minuun ja vuoroin syrjäsilmällä
+Fresnoy'han. Mutta kun ei tämä antanut heille mitään merkkiä ja heidän
+toverinsa vain nauroivat, niin heidän rohkeutensa petti, ja he
+luikkivat noloina toiselle puolen tulta ja istuivat siellä vihaisesti
+mulkoillen.
+
+Istahdin heidän johtajansa viereen. "Tämä herra ja minä syömme tässä",
+huusin tikapuitten juurella istuvalle miehelle. "Pyytäkää vaimonne
+kattamaan meille, ja parasta mitä teillä on. Noille heittiöille pankaa
+heidän osansa sellaiseen paikkaan, mistä heidän rasvaisten mekkojensa
+haju ei pääse meidän ja ruokiemme väliin."
+
+Mies astui esiin, silminnähtävästi sangen iloisena, kun huomasi
+jollakin olevan käskijäarvoa, ja alkoi hyvin kohteliaasti laskea viiniä
+ja asettaa pöytää eteemme, Silläaikaa kuin hänen vaimonsa täytti
+lautasemme tulella riippuvasta mustasta padasta. Fresnoyn kasvoilla oli
+omiminen huvitettu hymy, josta ilmeni, että hän ymmärsi tarkotukseni,
+mutta ei ollut riittävän varma asemastaan ja vaikutusvallastaan
+seuralaisiinsa nähden ollakseen piittaamatta minun toimenpiteistäni.
+Annoin hänen kuitenkin pian tietää, ettei hän ollut vielä minusta
+selviytynyt. Määräykseni mukaan asetettiin pöytämme niin etäälle
+miehistä, etteivät he voineet kuulla puhettamme, ja hetken perästä
+kumarruin hänen puoleensa.
+
+"Fresnoy", sanoin minä, "te taidatte olla vaarassa unohtaa erään asian,
+joka teidän olisi hyvä muistaa",
+
+"Minkä?" mutisi hän, viitsien tuskin katsahtaa minuun.
+
+"Sen, että olette tekemisissä Gaston de Marsacin kanssa", vastasin minä
+levollisesti. "Kuten aamulla sanoin, olen päättänyt tehdä vielä viime
+yrityksen parantaakseni asioitani, enkä salli kenenkään --
+ymmärrättekö, Fresnoy, en kenenkään -- kumota aikomuksiani
+rankaisematta."
+
+"Kukas tässä haluaa kumota teidän aikomuksianne?" kysyi hän röyhkeästi.
+
+"Te", vastasin järkähtämättä, leikaten puhuessani viipaleen
+leipäsämpylästä. "Te ryöväsitte minut iltapäivällä; minä annoin sen
+olla. Te yllytitte noita miehiä röyhkeyteen; minä annoin sen olla.
+Mutta minä sanon teille: jos ette tänä yönä tee niinkuin minä vaadin,
+Fresnoy, niin kautta aateliskunniani lävistän teidät miekallani kuin
+pyyn paistinvartaaseen."
+
+"Vai lävistätte? Mutta siinä leikissä onkin mukana kaksi", huusi hän
+nousten äkkiä tuoliltaan, "tai vielä paremmin kuusi! Ettekö luule,
+herra de Marsac, että teidän olisi ollut parempi odottaa..."
+
+"Luulen, että teidän olisi parempi kuulla vielä joku sana", vastasin
+kylmäverisesti pysyen istuallani, "ennenkuin kutsutte avuksenne
+tovereitanne."
+
+"No", sanoi hän yhä seisoen, "mikä se olisi?"
+
+"No niin", vastasin, viitattuani häntä vieläkin turhaan istumaan, "jos
+te mieluummin kuuntelette määräyksiäni seisoaltanne, niin samantekevää
+minulle."
+
+"Määräyksiännekö?" tiuskaisi hän, kiihtyen äkkiä.
+
+"Niin juuri, määräyksiäni!" vastasin minä, nousten yhtä joutuin
+jaloilleni ja nykäisten miekkani etupuolelleni. "Määräyksiäni, hyvä
+herra", toistin kiivaasti, "tai jos väitätte ettei minulla ole
+käskyvaltaa tässä joukkueessa, joka on minun palkkaamani, niin
+ratkaiskaamme se kysymys tässä ja nyt heti, te ja minä, mies miestä
+vastaan."
+
+Riita leimahti ilmi niin äkkiä, vaikka minä olin koko ajan sitä
+valmistanut, ettei kukaan hievahtanut. Vaimo tosin syöksähti lapsiensa
+luokse, mutta muut ällistelivät suu auki. Jos he olisivat liikahtaneet
+tai jos hetkenkään sekamelska olisi kiihottanut hänen vertansa, olisi
+Fresnoy epäilemättä ottanut vastaan haasteeni, sillä hän ei suinkaan
+ollut pelkuri. Mutta kun hän siinä seisoi silmä silmää vasten minun
+kanssani eikä ympäriltä kuulunut hiiskahdustakaan, niin hänen
+rohkeutensa petti. Hän pysähtyi tuijottaen minuun epävarmana, eikä
+puhunut mitään.
+
+"No", sanoin minä, "ettekö arvele, että kun minä kerran maksan, niin on
+minulla oikeus antaa määräyksiä?"
+
+Fresnoy istui jonkun aikaa hyvin äreänä, hypistellen tuoppiaan ja
+muljottaen pöytään. Hän oli kyllin kunniantuntoinen kärsiäkseen
+nöyryytyksestään ja kyllin älykäs oivaltaakseen, että hetkellinen
+epäröinti oli maksanut hänelle toveriensa kannatuksen. Kiiruhdin
+senvuoksi lepyttämään häntä selittämällä hänelle tämänöiset
+suunnitelmani, ja se onnistuikin yli odotusteni. Sillä kun hän kuuli,
+kuka tuo poiskuljetettava nainen oli ja että hän oli tällä
+hetkellä Chizén linnassa, pyyhkäisi hämmästys tyyten pois hänen
+loukkaantumisensa. Hän tuijotti minuun kuin mielipuoleen.
+
+"Herra Jumala!" huudahti hän. "Tiedättekö, mitä aiotte tehdä?"
+
+"Luulenpa tietäväni", vastasin minä.
+
+"Tiedättekö kenen tuo linna on?"
+
+"Turennen kreivin."
+
+"Ja että neiti de la Vire on hänen sukulaisensa?"
+
+"Tiedän", sanoin minä.
+
+"Herra Jumala!" huudahti hän jälleen. Ja hän katsoi minuun suu auki.
+
+"No, mikä on hätänä?" kysyin minä, vaikka minulla oli epämieluinen
+tunne, että kyllä tiesin -- tiesin varsin hyvin.
+
+"Ihminen, hän lyö teidät mäsäksi, niinkuin minä lyön tämän hatun!"
+vastasi hän kovasti kiihdyksissään. "Yhtä helposti. Kenen luulette
+suojelevan teitä häneltä tällaisessa mieskohtaisessa riidassa?
+Navarranko? Ranskanko? Arpinaamanko? Ei yksikään niistä suojele teitä.
+Voisitte pikemminkin varastaa jalokivet kuninkaan kruunusta -- hän on
+heikko; taikka Guisen viimeisen salajuonen -- hän on jalomielinen
+toisinaan; taikka Navarran viimeisen lemmityisen -- hän on lauhkea kuin
+vanha saapas. Teidän olisi parempi olla tekemisissä kaikkien noiden
+kanssa yhdessä, sen sanon, kuin kajota Turennen uuhikaritsoihin,
+jollette halua että luunne murskataan teilauspyörilllä! Jumal'avita, se
+on totta!"
+
+"Kiitän kohteliaimmin neuvostanne", virkoin minä jäykästi, "mutta arpa
+on heitetty. Minä en enää peräydy. Mutta toisekseen, jos te pelkäätte,
+Fresnoy..."
+
+"Minä pelkään, pelkään kovasti", vastasi hän suoraan.
+
+"Teidän nimenne ei tarvitse kuitenkaan joutua asiaan sekotetuksi",
+sanoin minä. "Otan itse vastatakseni kaikesta. Ilmotan nimeni tänne
+majataloon, missä arvatenkin tullaan tekemään tiedusteluja."
+
+"Tosiaan, se on jotakin", vastasi hän miettiväisenä, "No niin, se on
+ruma juttu, mutta minä suostun siihen. Te siis tahdotte, että minä
+tulen kanssanne, vähän yli kahden, eikö niin? Ja että toiset ovat
+satulassa kello kolme? Niinhän se oli?"
+
+Vastasin myöntävästi, hyvilläni siitä, että olin saanut hänet
+mukautumaan näinkin pitkälle. Keskustelimme sitten vielä tarkoin ja
+moneen kertaan suunnitelmamme yksityiskohdista, päättäen ohjata
+pakomatkamme Poitiers'n ja Tours'in kautta. Luonnollisesti en ilmaissut
+hänelle, minkä takia valitsin juuri Blois'n turvapaikaksemme tai mitä
+tarkotuksia minulla siellä oli, vaikka hän uteli sitä useammin kuin
+kerran ja kävi miettiväksi ja hiukan nyreäksikin, kun kartoin sitä
+hänelle selittämästä. Vähän jälkeen kello kahdeksan nousimme ullakolle
+nukkumaan. Miehemme jäivät alas lieden ympärille, kuorsaten niin
+hartaasti, että vanhan huonerähjän seinät miltei tärisivät. Isännän oli
+määrä istua valveilla ja herättää meidät heti kuun noustessa, mutta
+tämän tehtävän olisin yhtä hyvin voinut uskoa itsellenikin, sillä
+jännityksen ja epäilysten vallassa ollen nukuin tuskin ollenkaan ja
+olin aivan hereilläni, kun kuulin isännän askeleet tikapuilla ja
+tiesin, että oli aika nousta ylös.
+
+Siekailematta hyppäsin pystyyn, eikä Fresnoy ollut paljoa hitaampi.
+Emme tuhlanneet aikaa puheisiin, vaan nousimme ratsujemme selkään ja
+läksimme matkaan, taluttaen kumpikin varahevosta rinnallamme, ennenkuin
+kuu oli kunnolla kohonnut puitten latvojen yläpuolelle. Tultuamme
+linnan metsästyspuistoon huomasimme välttämättömäksi jatkaa kulkuamme
+jalan, mutta kun matkaa ei ollut pitkältä, saavuimme ilman vastuksia
+linnan edustalle, jonka yläosa loisti kylmänä ja valkoisena kuutamossa.
+
+Yö oli kaunis ja taivas ihan pilvetön, ja koko seudun täytti niin
+omituinen juhlallisuus, että seisoin tuokion sen valtaamana, tuntien
+voimakkaana mielessäni sen vastuunalaisuuden, jonka nyt aioin ottaa
+päälleni. Tuona lyhyenä hetkenä johtuivat mieleeni kaikki edessäni
+olevat vaarat, niinhyvin itse matkan yleiset vaikeudet kuin Turennen
+kreivin kosto ja omien miesteni hillittömyys, kehottaen minua vielä
+viimeisen kerran peräytymään noin hullunrohkeasta yrityksestä. Tuohon
+vuorokauden aikaan virtaa veri miehen suonissa laimeasti ja hitaasti,
+ja minun vereni oli unettomuuden ja talvisen sään jäähdyttämänä. Minun
+täytyi muistuttaa mieleeni yksinäinen asemani, ahdinkojen ja
+pettymyksien täyttämän entisyyteni, poskiani hivelevät harmaat
+haivenet, miekkani, jota olin kauan käyttänyt kunniakkaasti, joskin
+vähän siitä hyötyen -- näitä kaikkia minun täytyi ajatella saadakseni
+rohkeuteni ja itseluottamukseni jälleen kohoamaan.
+
+Jälestäpäin tulin huomanneeksi, että toverini oli jokseenkin
+samanlaisessa mielentilassa, sillä kun kumarruin työntämään maahan
+kepakoita, jotka olin tuonut mukanani sitoakseni niihin hevoset, laski
+hän kätensä käsivarrelleni. Katsahtaessani häneen nähdäkseni, mitä hän
+tahtoi, hämmästyin hänen kuutamossa kalpeilta näyttävien kasvojensa
+hurjaa ilmettä ja varsinkin hänen silmiään, jotka kiiluivat kuin
+mielipuolella. Hän yritti puhua, mutta näytti kuin se olisi ollut
+hänelle vaikeata, ja minun täytyi kysyä häneltä töykeästi, ennenkuin
+hän sai ääntä suustaan. Ja hän puhui vain pyytääkseen minua
+kummallisella, kiihottuneella tavalla luopumaan yrityksestä ja
+palaamaan takaisin.
+
+"Mitä, nytkö?" sanoin minä hämmästyneenä. "Nytkö, kun jo olemme tässä
+asti?"
+
+"Niin, jättäkää se!" huusi hän, pudistaen minua miltei rajusti
+käsivarresta. "Jättäkää se, hyvä mies! Se päättyy pahasti, sen sanon
+teille! Jumalan nimessä, jättäkää se ja menkää kotiin, ennenkuin siitä
+seuraa pahempaa."
+
+"Mitä hyvänsä siitä seuranneekin", vastasin minä kylmästi, pudistaen
+käteni irti hänen otteestaan ja ihmetellen kovasti tätä äkillistä
+pelkuruuden puuskaa, "mitä hyvänsä siitä seuranneekin, niin minä en
+peräydy. Te, Fresnoy, saatte tehdä niinkuin teitä haluttaa!"
+
+Hän hätkähti ja vetäytyi erilleen minusta; mutta hän ei vastannut eikä
+puhunut enää mitään. Mennessäni noutamaan tikapuita, joitten paikan
+olin iltapäivällä pannut merkille, seurasi hän minua sinne ja takaisin
+parvekkeen alla olevalle käytävälle yhtä umpimielisen äänettömänä. Olin
+useammin kuin kerran tähystänyt innokkaasti neidin huoneen ikkunaan,
+mutta valppauteni ei keksinyt sieltä vähintäkään valoa eikä liikettä.
+Vaikka tämä seikka saattoi merkitä joko sitä, että aikomukseni oli
+tullut ilmi, tai sitä, että neiti de la Vire ei luottanut minuun, en
+siitä masentunut, vaan asetin tikapuut varovaisesti parveketta vasten,
+joka oli synkässä varjossa, ja pysähdyin ainoastaan antaakseni
+Fresnoylle viimeiset ohjeet. Ne sisälsivät vain sen, että hänen oli
+vartioitava tikapuitten juurella ja puolustettava niitä, jos meidät
+yllätettäisiin, jotta pääsisin peräytymään ikkunasta, tapahtuipa
+sisäpuolella mitä tahansa.
+
+Sitten kiipesin varovasti ylös tikapuita ja huotrassa oleva miekka
+vasemmassa kädessäni astuin rintasuojuksen yli. Ottaen askelen
+eteenpäin ja haparoiden kädelläni, tunsin ikkunan lyijypuitteisen
+ruudun ja koputin hiljaa.
+
+Yhtä hiljaa painui ikkunanpuolisko sisään ja minä seurasin sitä.
+Käsivarrelleni laskeutui käsi, jonka saatoin nähdä, mutta en tuntea.
+Kaikki oli pimeätä huoneessa ja edessäni, mutta käsi talutti minua
+kaksi askelta eteenpäin ja sitten äkkiä painaltaen käski minun
+pysähtyä. Kuulin, kuinka jokin verho vedettiin taakseni, ja heti
+senjälkeen poistettiin suojus kaislakynttilän päältä, ja huoneen täytti
+heikko, mutta riittävä valo.
+
+Ymmärsin, että ikkunan eteen vedetty verho oli sulkenut peräytymistieni
+yhtä varmasti kuin jos ovi olisi pantu kiinni takanani. Mutta epäluulo
+väistyi pian sen luonnollisen hämmennyksen tieltä, jota ihminen tuntee
+nähdessään joutuneensa kieroon asemaan, mistä hän ei voi päästä muuten
+kuin kömpelöllä selittelyllä.
+
+Huone, johon olin tullut, oli pitkä, kapea ja matala. Se oli verhottu
+tummalla vaatteella, joka nieli valon, ja päättyi haudanomaisesti
+perällä olevaan vielä mustemmalta näyttävään vuodekomeroon. Seinän
+vieressä oli pari kolme suurta arkkua, joista yhden kannella oli
+aterian jätteitä. Keskilattiaa peitti karkea matto, jolla oli pieni
+pöytä, tuoli, jalkapalli ja pari jakkaraa ynnä joitakin pienempiä
+esineitä hujan-hajan kahden puoleksi täytetyn satulalaukun ympärillä.
+Hoikempi ja lyhyempi niistä kahdesta olennosta, jotka olin nähnyt,
+seisoi pöydän vieressä ratsastusviitta yllään ja naamio kasvoillaan, ja
+se tapa, millä hän äänettömänä tarkasteli minua, samoinkuin hänen
+kylmä, halveksiva ilmeensä, jota ei naamio eikä viittakaan voineet
+salata, masensivat minua vieläkin enemmän kuin tietoni siitä, että olin
+kadottanut sen avaimen, jolla olisin voinut päästä hänen
+luottamukseensa.
+
+Iltapäivällä näkemäni rotevampi olento oli punaposkinen,
+tukevatekoinen, noin kolmissakymmenissä oleva nainen, jolla oli
+pirteät, mustat silmät ja tuikea ryhti, jonka kiivas malttamattomuus ei
+vähääkään lieventynyt, kun hän hetkeä myöhemmin puhui minulle. Kaikki
+kuvitelmani Fanchettesta menivät nurin nähdessäni tämän naisen, joka
+sievistelemättömine puheineen ja tapoineen tuntui pikemmin
+naisvartialta kuin hovikaunottaren kamarineitsyeltä ja näytti sopivan
+paremmin vartioimaan juonikasta neitosta kuin auttamaan häntä
+sellaisella karkuretkellä kuin mikä nyt oli edessämme.
+
+Hän seisoi jonkunverran taempana herratartaan, punakka käsi leväten sen
+tuolin selustalla, mistä neiti nähtävästi oli noussut ylös minun
+saapuessani. Muutamia sekunteja, jotka minusta tuntuivat minuuteilta,
+me tuijotimme toisiimme äänettöminä, neidin vastattua kumarrukseeni
+pienellä päännyökkäyksellä. Sitten, nähdessäni, että he odottivat minun
+puhuvan, minä avasin suuni.
+
+"Neiti de la Vire, luullakseni?" kuiskasin empien.
+
+Hän taivutti jälleen päätään; siinä kaikki.
+
+Koetin puhua itseluottamuksella. "Suonette anteeksi, neiti", lausuin
+minä, "jos esiintymiseni tuntuu äkilliseltä, mutta aika on nyt kaikista
+tärkeintä. Hevoset odottavat sadan askeleen päässä talosta, ja kaikki
+on valmisteltu pakoanne varten. Jos lähdemme heti, on pääsymme
+esteetön. Tunninkin viivytys voi aiheuttaa ilmitulon."
+
+Vastaukseksi hän nauroi naamionsa takaa -- nauroi kylmästi ja
+ivallisesti. "Te olette liian hätäinen, hyvä herra", sanoi hän,
+kirkkaassa äänessään sama sävy kuin naurussaankin, mikä nostatti
+sydämessäni miltei suuttumuksen tunteen. "Minä en tunne teitä; tahi
+oikeammin sanoen, minä en tiedä teistä mitään, mikä oikeuttaisi teidät
+sekaantumaan minun asioihini. Te olette liian nopea otaksumissanne,
+hyvä herra. Te sanotte tulevanne ystävän lähettämänä. Kenen?"
+
+"Erään, josta olen ylpeä saadessani kutsua häntä sillä nimellä",
+vastasin niin maltillisesti kuin saatoin.
+
+"Hänen nimensä!"
+
+Vastasin lujasti, etten voinut sitä ilmaista. Ja niin sanoessani
+katsoin häneen lujasti.
+
+Tämä näytti hetkeksi tyrmistyttävän ja hämmentävän häntä, mutta tuokion
+perästä hän jatkoi: "Mihin aiotte viedä minut?"
+
+"Blois'han, ystäväni ystävän asuntoon."
+
+"Te käytätte vaativaista puhetapaa", vastasi hän hymähtäen. "Näyttää
+siltä kuin olisitte saanut suuria tuttavuuksia viime aikoina! Mutta
+teillä on arvatenkin minulle jokin kirje, ainakin jokin merkki, jokin
+takuu siitä, että te todellakin olette se, mikä väitätte olevanne,
+herra de Marsac?"
+
+"On totta, neiti", sopersin minä, "minun täytyy selittää. Minun täytyy
+sanoa teille..."
+
+"Ei, herra", huudahti hän kiivaasti, "ei ole tarvis mitään sanoa. Jos
+teillä on se, mistä puhuin, niin näyttäkää se! Te tässä hukkaatte
+aikaa. Älkäämme tuhlatko enempää sanoja!"
+
+Minä olin käyttänyt hyvin vähän sanoja, ja Jumala tietää, ettei
+mielentilani sallinutkaan monisanaisia selityksiä. Mutta kun olin
+syyllinen, el minulla ollut muuta vastattavana kuin sanoa nöyrästi
+totuus. "Minulla oli sellainen merkki, josta te mainitsitte", lausuin
+minä, "vielä tänään iltapäivällä, nimittäin kultarahan puolikas, jonka
+ystäväni uskoi minulle. Mutta häpeäkseni on minun sanottava, että se
+varastettiin minulta muutamia tunteja sitten."
+
+"Varastettiin teiltä!" huudahti hän.
+
+"Niin, neiti; ja siitä syystä en voi sitä teille näyttää", vastasin
+minä.
+
+"Ette voi sitä näyttää? Ja te uskallatte tulla luokseni ilman sitä!"
+hän huusi niin kiivaasti, että en voinut olla säpsähtämättä, niin
+valmistunut kuin olinkin soimauksiin. "Te tulette minun luokseni! Te!"
+jatkoi hän. Ja sitten hän syyti päälleni solvauksia, kutsuen minua
+hävyttömäksi tungettelijaksi, ja antaen minulle lukemattomia muita
+nimiä, joita muistellessani vieläkin punastun, ja osottaen kaiken
+kaikkiaan sellaista intohimoisuutta, joka jo olisi hämmästyttänyt
+minua, jos se olisi näyttäytynyt hänen seuranaisessaan, mutta joka
+niin hennossa ja nähtävästi heikossa olennossa ilmeten suorastaan
+typerrytti ja tyrmistytti minut. Niin syyllinen kuin olinkin, en voinut
+käsittää hänen tavatonta katkeruuttaan enkä hänen sanojensa ääretöntä
+halveksivaisuutta, ja minä tuijotin häneen sanattoman ihmetyksen
+vallassa, kunnes hän omasta tahdostaan antoi minulle avaimen, joka teki
+hänen tunteensa minulle ymmärrettäviksi. Uudessa raivonpurkauksessa hän
+repäisi pois naamionsa, ja hämmästyksekseni näin edessäni saman nuoren
+hovinaisen, jonka olin tavannut Navarran kuninkaan odotushuoneessa ja
+jonka onnettomuudekseni olin saattanut Mathurinen pilkanteon esineeksi.
+
+"Kuka on palkannut teidät", jatkoi hän, pieniä nyrkkejään pusertaen ja
+harmin kyyneleet silmissään, "tekemään minut hovin naurunesineeksi? Oli
+jo kyllin siinä, että ajattelin teitä sopivaksi välikappaleeksi niille,
+joilta minulla oli oikeus odottaa apua! Oli jo kyllin siinä, että
+luulin heidän ajattelemattoman valintansa takia olevani pakotettu
+valitsemaan joko inhottavan vankeuden tahi sen naurettavuuden, jolle
+teidän apunne vastaanottaminen panisi minut alttiiksi! Mutta että te
+olisitte uskaltanut omasta alotteestanne seurata minua, te, hovin
+pilkkataulu..."
+
+"Neiti!" huudahdin minä.
+
+"Viheliäinen, reikähihainen seikkailija!" jatkoi hän nauttien
+julmuudestaan. "Se menee yli siedettäväisyyden rajojen! Sitä ei voi
+enää kärsiä! Se..."
+
+"Ei, neiti; teidän täytyy kuunnella minua!" huusin minä niin ankarasti
+että se vihdoinkin pysähdytti hänet. "Olkoon, että olen köyhä, mutta
+olen kuitenkin aatelismies; niin, neiti", jatkoin lujasti, "aatelismies
+ja viimeinen jäsen suvussa, joka on puhutellut teidän sukuanne
+vertaisenaan. Ja minä vaadin, että te kuuntelette minua. Minä vannon,
+että tänne tullessani luulin teidän olevan täysin tuntemattoman
+itselleni! En tiennyt koskaan nähneeni teitä, en tiennyt koskaan ennen
+tavanneeni teitä."
+
+"Minkätähden sitten tulitte?" kysyi hän ilkeästi.
+
+"Tulin niitten henkilöitten tahdosta, joita juuri mainitsitte. He
+antoivat haltuuni merkin, jonka olen kadottanut. Siinä on ainoa
+hairahdukseni, ja sitä pyydän teiltä anteeksi."
+
+"Siihen teillä on syytäkin", vastasi hän katkerasti, mutta sentään
+muuttuneella sävyllä, ellen erehtynyt, "jos kertomuksenne vain on
+totta."
+
+"Niin, siinäpä sen kuulitte!" säesti seuranainen hänen rinnallaan.
+"Tässä on tehty melua tyhjästä. Te sanotte itseänne aatelismieheksi, ja
+teillä on sellainen nuttukin kuin..."
+
+"Hiljaa, Fanchette!" sanoi neiti käskevästi. Ja sitten hän seisoi
+hetkisen äänettömänä, katsoen minuun kiinteästi, huulet kiihtymyksestä
+värisevinä ja hehkuvan punaiset pilkut poskillaan. Hänen puvustaan ja
+muistakin seikoista saattoi selvästi nähdä, että hän oli päättänyt
+paeta, jos olisi saanut nähdä merkin; nähdessäni tämän ja tietäessäni
+kuinka vastahakoinen nuori tyttö on luopumaan päähänpistoistaan,
+saatoin vielä vähän toivoa, ettei hänen epäluottamuksensa ja kieltonsa
+kestäisi. Ja niin lopulta kävikin.
+
+Kun hän avasi suunsa seuraavan kerran, oli hänen sävyssään ainoastaan
+tyyntä halveksimista. "Te puolustatte itseänne taitavasti", sanoi hän,
+rummuttaen sormillaan pöytään ja katsoen minuun kiinteästi. "Mutta
+voitteko sanoa minulle jotain syytä, minkä takia mainitsemanne henkilö
+olisi valinnut sellaisen lähettilään?"
+
+"Voin", vastasin rohkeasti. "Hän teki sen siksi, ettei voitaisi häntä
+epäillä teidän pakonne toimeenpanijaksi."
+
+"Ohoo!" huudahti hän, kipinä äskeistä intohimoa äänessään. "Tulisi siis
+laskettavaksi liikkeelle sellainen puhe, että neiti de la Vire on
+karannut Chizéstä herra de Marsacin kanssa, vai mitä? Kylläpä sen
+saatoin arvatakin!"
+
+"Herra de Marsacin avulla", vastasin minä, oikaisten kylmästi hänen
+sanojaan. "On teidän asianne", jatkoin sitten, "verrata tätä haittaa ja
+tänne jäämisen epämieluisuutta keskenään. Minun on ainoastaan
+pyydettävä teitä tekemään päätöksenne pian. Aika on täperällä, ja minä
+olen viipynyt täällä jo liian kauan."
+
+Sanat olivat tuskin päässeet huuliltani, kun ne saivat vahvistusta
+kaukaisesta äänestä -- kiinnipaiskatun oven synnyttämästä melusta, mikä
+siihen vuorokauden aikaan kajahtavana -- arvioni mukaan oli kello yli
+kolmen -- ei voinut merkitä muuta kuin pahaa. Tätä melua seurasi heti,
+meidän vielä kuunnellessamme kohotetuin sormin, toisia ääniä --
+tukahdutettu huudahdus ja raskaitten askelien töminä etäisessä
+käytävässä. Neiti katsahti minuun ja minä hänen seuranaiseensa. "Ovi!"
+kuiskasin minä. "Onko se lukittu?"
+
+"Lukittu ja teljetty!" vastasi Fanchette. "Ja suuri arkku pantu eteen.
+Tulla kolistakoot vain; ei heistä ole mitään pelkoa vähään aikaan."
+
+"Sitten teillä on vielä aikaa, neiti", kuiskasin minä, peräytyen
+askeleen ja tarttuen ikkunan edessä olevaan verhoon. Ehkä tekeydyin
+kylmäverisemmäksi kuin olin. "Ei ole liian myöhäistä. Jos haluatte
+jäädä, niin sille en voi mitään. En voi sitä auttaa. Jos taas päätätte
+uskoa itsenne minun huomaani, niin vannon aateliskunniani kautta
+tahtovani olla tuon luottamuksen arvoinen -- palvella teitä
+uskollisesti ja suojella teitä viimeiseen asti! Enempää en voi sanoa."
+
+Hän vapisi ja katsoi minusta oveen, jolle joku oli juuri alkanut
+kuuluvasti kolkuttaa. Se näytti vaikuttavan häneen ratkaisevasti.
+Huulet raollaan, katse kiihtyneenä hän kääntyi äkkiä Fanchetteen päin.
+
+"Niin, menkää vain jos haluatte", vastasi nainen äreästi, lukien
+tarkotuksen hänen katseestaan. "Suurempaa roistoa ei voi olla kuin se,
+josta meillä on kokemusta. Mutta kun kerran olemme lähteneet, niin
+taivas meitä auttakoon, sillä jos hän saavuttaa meidät, niin me saamme
+maksaa kalliisti!"
+
+Tyttö ei puhunut itse, mutta sitä ei tarvittukaan. Ovella kasvoi melu
+joka hetki, ja seasta alkoi kuulua äkäisiä kehotuksia Fanchettelle
+aukaisemaan ja uhkauksia ellei hän pian tottelisi. Minä annoin asioille
+äkkiratkaisun sieppaamalla toisen satulalaukuista -- toisen annettiin
+jäädä -- ja sivalsin sivulle ikkunaa peittävän verhon. Samassa
+Fanchette sammutti kynttilän -- viisaasti kyllä -- ja vetäisten auki
+ovi-ikkunan minä astuin parvekkeelle, toisten seuratessa kintereilläni.
+
+Kuu oli noussut korkealle ja valaisi kirkkaasti talon edustalla olevan
+pienen aukeaman, joten saatoin selvästi erottaa tikapuut ja niitten
+ympäristön. Ihmeekseni ei Fresnoy ollutkaan paikallaan, eikä häntä
+näkynyt missään. Mutta kun samassa kuulin vasemmalta puoleltani talon
+taustalta huudon, joka ilmaisi, ettei vaara rajottunut enää yksinomaan
+talon sisäpuolelle, päätin, että hän oli mennyt sinne ehkäisemään
+hyökkäystä. Enempää siekailematta aloin siis laskeutua niin nopeaan
+kuin taisin, miekka toisessa kainalossani ja satulalaukku toisessa.
+
+Olin puolivälissä alas tulemassa ja neiti oli jo astumassa tikapuille
+seuratakseen minua, kun kuulin askeleita alhaalta ja näin Fresnoyn
+tulevan juosten miekka kädessään.
+
+"Joutuin, Fresnoy!" huusin minä. "Hevosten luo, ja irrottakaa ne!
+Joutuin!"
+
+Luistin alas lopun matkaa, otaksuen että hän oli mennyt tekemään mitä
+pyysin. Mutta olin tuskin saanut jalkani maahan, kun kylkeeni sattui
+raju isku, joka sai minut horjahtamaan kolmen askeleen päähän
+tikapuista. Hyökkäys oli niin äkillinen ja odottamaton, että jollen
+olisi nähnyt sivullani Fresnoyn mulkoilevia, vihasta raivostuneita
+kasvoja ja kuullut hänen kiivasta hengitystään hänen koettaessaan
+irrottaa miekkaansa, joka oli tunkeutunut satulalaukkuni lävitse, en
+olisi milloinkaan tullut tietämään, kuka tuon iskun oli antanut tahi
+kuinka täperällä pelastumiseni oli ollut.
+
+Onneksi tajusin tilanteen ajoissa, ennenkuin hän ehti saada irti
+säiläänsä, ja se antoi käteeni tarmoa. En voinut paljastaa miekkaani
+sellaisessa käsikähmässä, vaan päästäen irti satulalaukun, joka oli
+pelastanut henkeni, iskin miekkani kahvalla kaksi kertaa häntä
+kasvoihin niin rajusti, että hän kaatui takaperin ja jäi makaamaan
+ruohikolle, tumma, yhä laajeneva tahra ylöspäin kääntyneissä
+kasvoissaan.
+
+Se oli tuskin tehty, ennenkuin naiset olivat ehtineet tikapuitten
+juurelle ja seisoivat vieressäni. "Joutuin!" huudahdin heille, "tahi he
+ovat kimpussamme!" Tarttuen neidin käteen, juuri kun puolikymmentä
+miestä tuli juosten nurkan takaa, hyppäsin hänen kanssaan alas muurin
+aukosta, ja pakottaen hänet juoksemaan minkä suinkin pääsi, syöksyimme
+sen avonaisen alueen poikki, mikä oli meidän ja metsänrinnan välillä.
+Päästyämme puitten suojaan, mistä meitä ei saattanut nähdä, oli minun
+vielä irrotettava hevoset ja autettava neiti ja seuranainen ratsaille
+kiireimmän kautta.
+
+Mutta seuralaisteni ihailtava kylmäverisyys ja mielenmaltti ynnä
+takaa-ajajiemme vastahakoisuus poistumaan avonaiselta maalta, he kun
+eivät tienneet meidän lukumääräämme, saivat aikaan sen, että kaikki
+tapahtui verrattain tyynesti. Hyppäsin Cidin selkään (minulla on aina
+ollut tapana opettaa hevoseni seisomaan rauhallisesti irrallaan, enkä
+tiedä mikä taito olisikaan hyödyllisempi tiukassa paikassa), ja
+sivaltaen Fresnoyn hiirakkoa kupeille, jotta se syöksähti laukkaan,
+suuntasin kulkumme polulle, jota myöten olin saapunut linnaan
+iltapäivällä. Tiesin, että se oli tasainen ja vapaa haitallisista
+oksista, ja valitsemalla sen arvelin ehkä eksyttäväni takaa ajajat
+jäliltämme joksikin aikaa, saattaen heidät siihen luuloon, että olimme
+lähteneet etelää kohti kylän läpi vievän tien sijasta.
+
+
+
+
+V. Matka Blois'han.
+
+
+Pääsimme tielle ilman esteitä tai vastuksia, ja kirkkaassa kuunvalossa
+oli helppo osata kylään. Ajoimme sen läpi majatalolle, missä olimme
+vähällä törmätä yhteen neljän evankelistan kanssa, jotka seisoivat oven
+edustalla valmiina lähtemään. Joutuisasti ja määräävällä äänellä käskin
+heidän nousta ratsaille, ja arvaamattomaksi ilokseni he tottelivatkin
+napisematta tai mainitsematta sanaakaan Fresnoysta. Seuraavassa
+tuokiossa karautimme pois kyläpahasesta ja olimme Melleen vievällä
+tiellä, Poitiers noin kolmentoista penikulman päässä edessämme. Katsoin
+taakseni ja olin erottavinani liikkuvia valoja linnasta päin; mutta
+päivänkoittoon oli vielä kaksi tuutia, ja kuunvalossa en voinut
+varmasti päättää, olivatko ne todellisia vaiko ainoastaan pelokkaan
+mielikuvitukseni luomia.
+
+Muistan, kuinka kolme vuotta aikaisemmin, kun tapahtui tuo kuuluisa
+paluu Angers'ista -- kun Condén prinssi oli vienyt armeijansa Loiren
+toiselle puolelle ja paluun joen yli käytyä mahdottomaksi oli pakotettu
+lähtemään laivalla Englantiin, jättäen itsekunkin selviytymään omin
+neuvoin -- muistan hyvin, kuinka tuolloin ratsastin yksinäni, pistooli
+kädessäni enemmän kuin kymmenen penikulmaa vihollismaan läpi ohjaksia
+kiristämättä. Mutta huoleni rajottui silloin yksinomaan itseeni ja
+hevoseeni. Vaarat, joille olin alttiina jokaisessa kahlauspaikassa ja
+tienristeyksessä, olivat sellaisia, jotka erottamattomasti kuuluvat
+sotaretkeen ja synnyttävät urheissa sydämissä vain hurjaa mielihyvää,
+jota muuten saa harvoin nauttia. Ja vaikka ratsastinkin silloin
+sotapoluilla, ja milloin en voinut aiheuttaa kauhua muissa, sain pelätä
+itse, niin ei tarkotuksissani kuitenkaan ollut mitään salaista tai
+peiteltävää.
+
+Nyt oli laita aivan toisin. Ensimäisten tuntien aikana Chizéstä
+lähdettyämme tunsin tuskallista kiihotusta, levottomuutta,
+kuumeenomaista maltittomuutta päästä eteenpäin, mikä oli minulle aivan
+uutta. Se painoi rohkeuteni mahdollisimman alas ja saattoi minut
+luulemaan kaikkia tuulentuomia ääniä takaa-ajon ääniksi, muuttaen
+vasaran helähdykset alasinta vastaan miekkojen kalskeeksi ja omien
+miesteni puheet takaa-ajajien huudoiksi. Ei vaikuttanut mitään, vaikka
+neiti ratsasti kuin mies ja hypäten tiellä olevien esteitten yli osotti
+omaavansa rohkeutta ja kestävyyttä enemmän kuin olin voinut
+odottaakaan. Minä en voinut ajatella muuta kuin edessämme olevaa neljää
+pitkää päivää, joista jokaisessa oli kaksikymmentäneljä tuntia ja joka
+tunti täynnä lukemattomia häviön ja perikadon mahdollisuuksia.
+
+Tosiaankin, mitä kauemmin mietin asemaamme -- ja ratsastaessamme
+milloin veden peittämissä notkoissa pärskytellen, milloin
+louhikkoisilla rinteillä kompastellen, minulla oli yllinkyllin aikaa
+miettiä -- sitä suuremmilta näyttivät edessämme olevat vaikeudet.
+Menettäessäni Fresnoyn olin tosin vapautunut yhdestä levottomuuden
+aiheesta, mutta olin samalla jäänyt yhtä hyvää miekkaa vähemmälle, ja
+ennestäänkin oli meillä niitä liian vähän. Loiren ja meidän välillämme
+oleva seutu oli, meidän puolueemme ja liigan rajamaana ollen, joutunut
+niin tiheään sodan hävityksille alttiiksi, että se oli tullut
+ryöväreitten ja kaikkinaisen epäjärjestyksen tyyssijaksi. Talonpojat
+olivat paenneet kaupunkeihin, ja heidän sijalleen oli asettunut
+ryövärijoukkoja ja karkulaisia molemmista sotaakäyvistä puolueista,
+pitäen asuntoa Poitiers'n seutujen raunioituneissa kylissä ja
+ryöstellen kaikkia, jotka vain uskalsivat tiellä liikkua. Näitten
+vaarojemme lisäksi kerrottiin kuninkaallisen armeijan olevan hiljalleen
+tulossa eteläänpäin Nevers'in herttuan johdolla jonkun matkan päässä
+kulkusuuntamme vasemmalla puolella, samalla kun Niort'ia vastaan
+lähetetty hugenottiosasto oli myöskin liikkeellä muutamien penikulmien
+päässä meistä.
+
+Jos mukanani olisi ollut neljä reimaa ja luotettavaa kumppalia, olisin
+voinut katsoa tätäkin tilannetta silmiin hymysuin ja kevein sydämin.
+Mutta tieto siitä, että neljä miestäni saattoivat tehdä kapinan millä
+hetkellä tahansa, tai, mikä vieläkin pahempaa, vapautua minusta ja
+kaikesta kurista yhdellä ainoalla salakavalalla iskulla, samanlaisella
+kuin Fresnoy oli minuun tähdännyt, täytti minut alati läsnäolevalla
+pelolla, joka vaati minulta äärimäisiä tahdonponnistuksia salatakseni
+sitä heiltä, mutta jota turhaan koetin peittää neiti de la Viren
+terävämmältä katseelta.
+
+Vaikuttiko tämä seikka häneen sen, että hän sai minusta huonomman
+käsityksen kuin minkä hetki sitten olin toivonut hänellä minusta
+olevan, vai alkoiko hän, nyt kun se oli liian myöhäistä, katua
+pakoaan ja paheksua minun osuuttani siihen, on vaikea sanoa. Mutta
+päivänkoitteesta lähtien hän alkoi kohdella minua kylmällä epäluulolla,
+mikä oli melkein yhtä epämiellyttävää kuin se halveksiva ylemmyys, joka
+ilmeni hänen sävyssään silloin, kun hän suvaitsi sanoa minulle jotakin,
+mikä kuitenkin harvoin tapahtui.
+
+Hän ei kertaakaan antanut minun unohtaa, että minä olin hänen
+silmissään köyhä seikkailija, jonka hänen ystävänsä olivat palkanneet
+saattamaan hänet turvalliseen paikkaan, mutta jolla ei ollut mitään
+oikeuksia pienimpäänkään tuttavallisuuteen tai tasa-arvoisuuteen. Kun
+pyysin saada korjata hänen satulaansa, käski hän seuranaisensa tulla
+pitämään hänen hameensa liepeitä, jottei käteni edes vahingossa
+koskettaisi sen palletta. Ja kun tahdoin tuoda hänelle viiniä Mellessä,
+mihin pysähdyimme pariksikymmeneksi minuutiksi, kutsui hän Fachettea
+ojentamaan sen hänelle. Hän ratsasti enimmältä osalta naamio
+kasvoillaan ja seuranaisensa rinnalla. Yksi hyvä vaikutus hänen
+ylpeydellään ja pidättyväisyydellään kuitenkin oli: ne synnyttivät
+miehissäni voimakkaan tunteen hänen arvostaan ja tärkeydestään ja siitä
+vaarasta, mikä heitä uhkaisi, jos he rupeaisivat häntä vastustamaan.
+
+Molemmat Fresnoyn pestaamat miehet määräsin ratsastamaan parikymmentä
+askelta edellä. Luukkaan ja Johanneksen sijotin viimeisiksi. Tällä
+tavoin arvelin pysyttäväni heidät hiukan erillään toisistaan. Itse
+puolestani aioin ratsastaa neidin rinnalla, mutta hän antoi minun niin
+selvästi oivaltaa läheisyyteni olevan hänelle epämieluisen, että minä
+jättäydyin jälemmäksi, antaen hänen ratsastaa Fanchetten kanssa ja
+tyytyen jälkimäisten evankelistain seuraan, joita koetin tehdä
+innokkaiksi kannattamaan tarkotuksiani.
+
+Onneksemme eivät pahimmat pelkoni toteutuneet, vaan me tapasimme tien
+miltei autiona -- niinkuin valitettavasti oli suurin osa seutuakin sen
+molemmin puolin -- emmekä kohdanneet muita kuin pieniä matkaseurueita,
+jotka, nähdessään esiratsastajien roistomaisen ulkomuodon, väistyivät
+kauas syrjään tieltämme ja olivat iloisia päästessään meistä pelkällä
+säikähdyksellä. Sivuutimme Lusignanin, karttaen sen katuja, mutta
+kulkien kuitenkin niin läheltä sitä, että saatoin osottaa neidille sen
+kuuluisan linnan paikan, joka tarun, mukaan oli vedenneito Melusinan
+rakentama ja jonka liigan joukot olivat hävittäneet kolmetoista vuotta
+sitten. Hän otti kuitenkin tiedonantoni vastaan niin kylmästi, etten
+halunnut jatkaa sen pitemmälle, vaan kohauttaen olkapäitäni jättäydyin
+jälemmäksi ja ratsastin äänettömänä, kunnes pari tuntia puolenpäivän
+jälkeen Poitiers'n kaupunki tuli näkyviin muuriensa ja torniensa
+ympäröimänä matalalla kummullaan keskellä seutua, joka kesänaikaan oli
+rehevien viinitarhojen peitossa, mutta joka nyt näytti ruskealta,
+alastomalta ja kolkolta.
+
+Fanchette kääntyi ja kysyi minulta lyhyesti, oliko se Poitiers.
+
+Vastasin myöntävästi, mutta lisäsin, että erinäisistä syistä en aikonut
+pysähtyä sinne, vaan olla yötä eräässä kylässä penikulman päässä
+kaupungista, missä oli siedettävä majatalo.
+
+"Tulemme vallan hyvin toimeen täälläkin", vastasi nainen töykeästi. "Ja
+oli miten oli, neiti ei tahdo mennä sen edemmäksi. Hän on väsynyt ja
+hänellä on kylmä, ja lisäksi on hän kastunut. Hän on jo tehnyt
+tarpeeksi pitkän matkan."
+
+"Luulen kuitenkin", vastasin naisen tuttavallisuuden ärsyttämänä, "että
+neiti muuttaa mielensä kuullessaan ne syyt, joitten vuoksi tahdon mennä
+edemmäksi."
+
+"Neiti ei halua niitä kuulla, hyvä herra", vastasi asianomainen itse
+hyvin terävästi.
+
+"Arvelen kuitenkin, että teidän olisi parempi kuulla ne", väitin minä
+kääntyen kunnioittavasti häneen päin. "Nähkääs, neiti..."
+
+"Minä näen ainoastaan yhden asian", huudahti hän, siepaten pois
+naamionsa ja näyttäen kasvonsa, jotka tosin olivat kauniit, mutta sillä
+hetkellä suuttumuksesta ja kärsimättömyydestä punottavat, "ja se on se,
+että tapahtukoon mitä hyvänsä, minä jään yöksi Poitiers'hen."
+
+"Jos tyytyisitte lepäämään tunnin verran?" esitin minä kohteliaasti.
+
+"Minä en tyydy!" vastasi hän pontevasti. "Ja tahdon sanoa teille kerta
+kaikkiaan", jatkoi hän kiivaasti, "että te menette rohkeudessanne liian
+pitkälle. Te olette täällä saattamassa minua ja antamassa määräyksiä
+noille ryysymekoille, joilla olette katsonut soveliaaksi häväistä
+seuraamme, mutta teidän tehtävänne ei ole antaa määräyksiä minulle eikä
+arvostella minun tekojani. Olkaa hyvä ja pysykää täst'edes
+velvollisuuksienne rajoissa."
+
+"Haluni on ainoastaan totella teitä", vastasin minä, tukahuttaen
+mieleni kuohunnan ja puhuen niin tyynesti kuin suinkin saatoin.
+"Mutta koska tärkein velvollisuuteni on pitää huolta teidän
+turvallisuudestanne, olen vakavasti päättänyt, etten jätä huomioon
+ottamatta mitään, mikä voi edistää sitä tarkotusta. Te ette ole
+ajatellut sitä, että jos meitä takaa-ajava joukkue ehtii Poitiers'hen
+tänä iltana, niin meitä tullaan etsimään kaupungista ja me joudumme
+kiinni. Jos taas saadaan kuulla, että olemme sivuuttaneet kaupungin,
+niin ajoa ei ehkä jatketa sen pitemmälle; varmastikaan sitä ei jatketa
+pitemmälle tänä iltana. Siitä syystä emme voi", lisäsin lujasti, "jäädä
+Poitiers'hen yöksi".
+
+"Herra", huudahti hän, katsoen minuun kasvot hämmästyksestä ja
+suuttumuksesta tulipunaisina, "uskallatteko...?"
+
+"Uskallan tehdä velvollisuuteni", vastasin minä kooten rohkeuteni,
+vaikka mieltäni kirvelikin. "Minä olen kyllin vanha mies ollakseni
+teidän isänne, eikä minulla ole paljon menetettävää, muuten en
+olisikaan nyt tässä. En välitä siitä, mitä te ajattelette tai sanotte
+minusta, kun vaan saan tehdyksi sen, minkä olen ottanut tehdäkseni, ja
+saatetuksi teidät turvallisesti ystävienne suojaan. Mutta kylliksi
+siitä, me olemme nyt portilla. Jos sallitte, niin ratsastan rinnallanne
+kulkiessamme katuja pitkin. Siten herätämme vähemmän huomiota."
+
+Odottamatta hänen myöntymystään, mitä hän sangen todennäköisesti tuskin
+olisi antanutkaan, kannustin hevostani eteenpäin ja asetuin hänen
+rinnalleen, viitaten Fanchettea jäämään jälemmäksi. Tämä totteli
+sanattomana harmista, neidin heittäessä minuun murhaavan silmäyksen ja
+katsellessa ympärilleen voimattomassa vihassa, ikäänkuin hänellä olisi
+ollut aikomuksena pyytää ohikulkijoilta apua minua vastaan. Mutta hän
+malttoi sentään mielensä ja tyytyen mumisemaan sanan "hävytön" pani
+naamionsa jälleen kasvoilleen, mitä tehdessään hänen sormensa näyttivät
+vapisevan aikalailla.
+
+Sataa tihuutti hiljakseen ja iltapäivä kallistui lopulleen saapuessamme
+kaupunkiin, mutta huomasin että kaduilla vallitsi siitä huolimatta
+vilkas elämä. Ihmisiä seisoi ryhmissä vakavan näköisinä keskustellen.
+Jostakin kuului kellon kumahtelua, ja tuomiokirkon lähellä seisoi
+melkoinen väkijoukko kuuntelemassa miestä, joka näytti lukevan jotain
+seinään kiinnitettyä ilmotusta tai julistusta. Toisessa paikassa oli
+sotamies, joka oli liigan punaisissa väreissä, mutta tahraisena
+ja täpläisenä kuin juuri matkalta tullut, puhumassa jotakin
+kansanjoukolle, joka kuunteli häntä henkeään pidättäen, näyttäen
+riippuvan silmillään kiinni hänen huulissaan. Läheisessä kulmauksessa
+oli kourallinen pappeja, jotka kuiskailivat keskenään murheellisin
+kasvoin. Useat tuijottivat meihin ohikulkiessamme, ja jotkut olisivat
+puhutelleetkin, mutta minä ratsastin vakaasti eteenpäin antautumatta
+keskusteluihin. Pohjoisportille tullessamme värähdytti minua kuitenkin
+outo pelko, sillä vaikka päivänlaskuun oli vielä runsaasti puoli
+tuntia, oli portinvartija panemassa sitä kiinni. Meidät nähdessään hän
+odotti muristen, kunnes saavuimme paikalle, ja mutisi sitten
+vastaukseksi ihmettelevään huomautukseeni jotakin kummallisista ajoista
+ja itsepäisistä ihmisistä, joille täytyi tehdä mieliksi. En kuitenkaan
+paljoa piitannut siitä, mitä hän sanoi, haluten vain päästä portin ohi
+ja jättää kulustamme niin vähän jälkiä kuin suinkin.
+
+Niin pian kuin olimme kaupungin ulkopuolella, jättäydyin jälelle,
+luovuttaen paikkani Fanchettelle. Kulkea nytkyttelimme vielä yhden
+pitkän ja aution penikulman, äänettöminä, hevoset ja miehet yhtä
+väsyneinä ja alakuloisina, naiset niin nääntyneinä, että jaksoivat
+tuskin pysyä satulassaan. Aloin jo pelätä verottaneeni neidin voimia
+liiaksi, kun vihdoinkin suureksi huojennuksekseni joen ja tien
+risteyksessä tulivat näkyviin, sen majatalon pitkät ja matalat
+rakennukset, johon olin aikonut pysähtyä. Paikka näytti tyhjältä ja
+kolkolta, sillä hämärä oli tihenemässä. Mutta kun peräkkäisessä jonossa
+etenimme pihaan yksi kerrallaan, loisti valovirta vastaamme ovista ja
+ikkunoista ja lukuisat elähyttävät ja virkistävät äänet tervehtivät
+korviamme.
+
+Huomatessani, että neiti oli turtunut ja jäykistynyt pitkästä
+istumisesta, olisin tahtonut auttaa häntä laskeutumaan satulasta. Mutta
+hän hylkäsi tarjoomukseni kiivaasti, ja minun täytyi tyytyä kehottamaan
+isäntää hankkimaan neidille ja hänen seuranaiselleen parhaat saatavissa
+olevat mukavuudet ja toimittamaan heille mahdollisimman rauhallisen
+huoneen. Mies suostui hyvin kohteliaasti ja vakuutti, että kaikki
+tulisi tehdyksi. Mutta huomasin, että hänen silmänsä harhailivat hänen
+puhuessaan ja että hänellä näytti olevan jotakin sydämellään. Kun hän
+palasi toimitettuaan heille, mitä olin määrännyt, sain sen tietää.
+
+"Satuitteko koskaan näkemään häntä?" kysyi hän huokaisten; hänen
+murheellisuuteensa sekottui kuitenkin samalla ilmeistä mielihyvää.
+
+"Näkemään, ketä?" vastasin minä tuijottaen häneen, sillä ei kumpikaan
+meistä ollut maininnut ketään.
+
+"Herttuata."
+
+Tuijotin häneen jälleen ihmetyksen ja epäluulon vaiheilla. "Ei kai
+Nevers'in herttua liene näillä main?" sanoin vitkastellen. "Olen
+kuullut hänen olevan lännessä päin Bretagnen rajoilla."
+
+"Hyvä Jumala!" huudahti isäntä, kohottaen kätensä hämmästyksissään.
+"Ettekö te ole kuullutkaan?"
+
+"En ole kuullut mitään", vastasin kärsimättömästi.
+
+"Ettekö ole kuullut, että kaikkein mahtavin ja ylhäisin herra, Guisen
+herttua on kuollut?"
+
+"Guisen herttuako kuollut? Se ei ole totta!" huudahdin hämmästyen.
+
+Hän nyökäytti kuitenkin päätään moneen kertaan erittäin tärkeän
+näköisenä, näyttäen siltä, kuin olisi hän aikonut kertoa minulle
+joitakin yksityisseikkoja. Mutta muistaessaan, kuten minusta näytti,
+puhuvansa useitten vieraitten kuullen, jotka istuivat takanani suuren
+tulennoksen ääressä sekä silmät että korvat auki, tyytyikin hän
+muuttamaan pyyhinliinan toiselle käsivarrelleen ja lisäämään vain:
+"Niin, kuollut kuin kivi. Uutinen siitä saapui tänne eilen ja nosti
+aika hälinän. Se tapahtui Blois'ssa joulun aatonaattona, jos tiedot
+paikkansa pitävät."
+
+Olin kuin ukkosenlyömä. Tämä oli uutinen, joka saattoi muuttaa Ranskan
+ulkonäköä. "Kuinka se tapahtui?" kysyin minä.
+
+Isäntäni peitti suunsa kädellään ja yskäisi, ja nykäisten minua salaa
+hihasta antoi hiukan häpeilevän näköisenä ymmärtää, ettei hän voinut
+sanoa enempää julkisesti. Olin esittämäisilläni jonkin tekosyyn
+vetäytyäkseni pois hänen kanssaan, kun äreä ääni, joka nähtävästi
+tarkotti minua, sai minut kääntymään äkkiä ympäri. Näin vieressäni
+pitkän, laihakasvoisen jakobiini-pukuisen munkin. Hän oli noussut
+tuoliltaan tulen äärestä ja näytti olevan hillittömän kiihtymyksen
+vallassa.
+
+"Kuka kysyy, kuinka se tapahtui?" huusi hän pyöritellen silmiään, mutta
+kuitenkin, jollen aivan erehtynyt, pitäen silmällä kuulijoitaan. "Onko
+Ranskanmaassa ihmistä, jolle sitä ei vielä ole kerrottu? Onko?"
+
+"Minä takaan ainakin yhdestä", vastasin minä katsellen häntä kaikkea
+muuta kuin suosiollisesti. "Minä en ole kuullut mitään."
+
+"Sitten saatte kuulla! Kuunnelkaa!" huudahti hän, kohottaen oikean
+kätensä ja heiluttaen sitä kuin jotakin läsnäolevaa henkilöä
+tarkottaen. "Kuulkaa syytöstäni, jonka teen Kirkko-Äidin ja pyhimysten
+nimessä ulkokullattujen päämiestä, valapattoa ja salamurhaajaa vastaan,
+joka istuu ylhäisillä istuimilla! Hän on oleva Anatema Maranata, sillä
+hän on vuodattanut pyhän ja puhtaan, taivaan valitun verta! Helvettiin
+hän on menevä, ja pian. Se veri, jonka hän on vuodattanut, vaaditaan
+häneltä takaisin ennenkuin hän on vuotta vanhemmaksi tullut."
+
+"No, no. Kaikki tuo kuuluu kyllä hyvin komealta, hyvä isä", sanoin minä
+tullen kärsimättömäksi, ja samalla hiukan halveksivasti; sillä näin,
+että hän oli yksi noita vaeltavia ja usein puolihulluja munkkeja,
+joista liiga sai tehokkaimmat asiamiehensä.
+
+"Mutta minä hyötyisin enemmän teidän kohteliaista sanoistanne, jos
+tietäisin kuka se on, jota kirouksenne tarkottaa."
+
+"Se on verinen mies!" huusi hän. "Se, jonka kautta viimeinen, mutta ei
+vähin Jumalan pyhimyksistä ja marttyyreista astui kunniaan joulun
+edellisenä perjantaina."
+
+Loukkautuneena tuollaisista häpäisevistä sanoista ja arvellen, että hän
+hurjista puheistaan ja eleistään huolimatta oli vähemmän hullu kuin
+miltä hän näytti, ja ainakin yhtä paljon konna kuin hullu, käskin häntä
+ankarasti lopettamaan kiroilunsa ja ryhtymään kertomukseensa, jos
+hänellä sellaista oli.
+
+Hän mulkoili minuun hetken, ikäänkuin aikoisi sinkauttaa hengenaseensa
+minun päätäni kohti. Mutta kun vastasin hänen mulkoiluunsa
+värähtämättömin silmin -- ja minun neljä lurjustani, jotka olivat yhtä
+malttamattomia kuulemaan uutisia kuin minäkin ja joissa ajeltu päälaki
+tuskin herätti sen enempää kunnioitusta, alkoivat murista -- niin hän
+muuttikin mielensä ja tyyntyen yhtä äkkiä kuin oli leimahtanutkin,
+alkoi viivyttelemättä tyydyttää uteliaisuuttamme.
+
+Huonon palveluksen tekisin kuitenkin itselleni, jos panisin tähän sen
+mielettömän ja usein herjaavan sekamelskan, jolla hän, ylistäen Guiseä
+Jumalan marttyyriksi, kertoi tuon tarinan, joka nyt on kaikille tuttu
+-- tarinan siitä talvisesta aamusta Blois'ssa, jolloin kuninkaan
+lähettiläs tuli varhain koputtamaan herttuan ovelle pyytäen häntä
+joutumaan, sillä kuningas tarvitsi häntä. Nyt on tuo tarina kylläkin
+kulunut. Mutta kuullessani sen ensi kerran Clain'in majatalossa se oli
+kauttaaltaan uusi ja hämmästyttävä.
+
+Ja munkki, joka kertoi tarinan ikäänkuin olisi omin silmin ollut
+näkemässä tapahtumia, ei jättänytkään pois mitään, mikä saattoi
+vaikuttaa hänen kuulijoihinsa. Hän kertoi, kuinka herttualle annettiin
+varotus toisensa perästä ja hän vastasi vielä esihuoneessakin: "Hän ei
+uskalla!" Kuinka hänen verensä, salaperäisesti aavistaen lähenevää
+loppuaan, kylmeni, ja hänen silmänsä, joka oli haavottunut
+Chäteau-Thierry'n luona, alkoi vuotaa vettä, niin että hänen täytyi
+lähettää noutamaan nenäliinaansa, jota hän. ei ollut muistanut ottaa
+mukaansa. Hän kertoi myöskin, kuinka herttua laahasi murhaajiaan pitkin
+huonetta, kuinka hän huusi armoa ja kuinka hän viimein kuoli kuninkaan
+vuoteen viereen, ja kuinka kuningas, joka hänen elävänä ollessaan ei
+milloinkaan uskaltanut häntä vastustaa, tuli ja survaisi herjaten
+jalallaan hänen ruumistaan! Kun hän lopetti, oli lieden ympärillä
+kalpeita kasvoja, kumartuneita otsia ja yhteenpuristettuja huulia. Kun
+hän kirosi Ranskan kuningasta -- kirosi häntä avoimesti Valois'n
+Henrikin nimellä, seikka, jota en olisi koskaan odottanut kuulevani
+Ranskanmaassa -- vaikka ei kukaan sanonut "amen", ja kaikki katsahtivat
+olkapäänsä ylitse ja isäntä livisti pois huoneesta kuin olisi nähnyt
+kummituksen, niin ei kukaan näyttänyt pitävän itseään velvollisena
+vastustamaan häntä.
+
+Minulla puolestani oli mieli täynnä ajatuksia, joita olisi ollut
+vaarallista lausua siinä seurassa niin lähellä Loirea. Heitin
+silmäyksen kuusitoista vuotta taaksepäin. Eikö juuri Henrik Guise ollut
+silloin herjannut Colignyn ruumista? Eikö juuri Henrik Guise ollut
+upottanut Pariisia verivirtoihin, ja eikö juuri Valois'n Henrik ollut
+ratsastanut hänen rinnallaan? Kuukauden 23:s päivä -- päivä, jota ei
+koskaan voida pyyhkiä pois Ranskan aikakirjoista -- oli hankkinut
+hänelle suuruuden maineen. Toinen 23:s päivä näki hänen maksavan sen
+hinnan -- näki kuinka hänen tomunsa heitettiin salaa öiseen aikaan,
+kenenkään tietämättä minne!
+
+Noitten ajatusten liikuttaessa mieltäni ja huomatessani, että munkki
+kiersi ympäri seuruetta keräten rahaa herttualle pidettäviin
+sielumessuihin, mihin tarkotukseen minä en voinut antaa hyvällä
+omallatunnolla enkä myöskään kieltäytyä antamasta herättämättä
+epäluuloja, pujahdin ulos. Ja huomatessani siivonnäköisen miehen
+puhelemassa isännän kanssa pienessä huoneessa keittiön vieressä,
+tilasin pullon parasta viiniä ja tuon esittelyn avulla sain syödä
+illalliseni heidän seurassaan.
+
+Mies oli normannilainen hevoskauppias, joka oli palaamassa kotiinsa
+myytyään laumansa. Hänellä näytti olevan laajat asiat, ja ollen
+luonnoltaan vapaa ja ujostelematon, kuten useat normannilaiset ovat,
+oli hän ensin halukas kohtelemaan minua enemmän tuttavallisesti kuin
+kunnioittavasti, sillä kun hevoseni, josta hän olisi tehnyt kauppaa,
+oli parempaa maata kuin nuttuni, otaksui hän minut joksikin
+isännöitsijäksi tai tilanhoitajaksi. Toimialallansa hän oli kuitenkin
+tullut tekemisiin monenlaisten ihmisten kanssa, joten hän pian huomasi
+erehdyksensä. Ja kun hän tunsi Seinen ja Loiren väliset maakunnat kuin
+viisi sormeaan ja piti alaansa kuuluvana nähdä ennakolta rauhan ja
+sodan mahdollisuudet, sain minä häneltä paljon hyödyllisiä tietoja ja
+miellyinkin häneen muuten koko paljon. Hän uskoi että Guisen murha
+vierottaisi Ranskan kuninkaasta niin, ettei hänen majesteetilleen jäisi
+paljon muuta kuin Loiren varrella olevat kaupungit ja joitakin muita
+paikkoja hänen Blois'ssa olevan hovinsa ulottuvilla.
+
+"Mutta", sanoin minä, "kaikkihan näyttää nyt rauhalliselta. Ainakin
+täällä",
+
+"Se on tyventä myrskyn edellä", vastasi hän. "Tuolla on muuan munkki.
+Oletteko kuullut mitä hän puhuu?"
+
+Nyökkäsin myöntävästi.
+
+"Hän on vain yksi sadoista -- ja tuhansistakin", jatkoi hevoskauppias
+katsoen minuun ja nyökäyttäen merkitsevästi päätään. Hän oli
+ruskeatukkainen ja hänellä oli älykkäät harmaat silmät, niinkuin
+useilla normanneilla. "He saavat kyllä tahtonsa läpi, sen saatte
+nähdä", pitkitti hän. "No, hevosten hinta nousee, niin etteipä minulla
+ole syytä nurista. Mutta jos minä olisin matkalla Blois'han naisväkeä
+tai muuta senkaltaista tavaraa mukanani, niin enpä pysähtyisi tänä
+aikana poimimaan kukkia tienvarrelta. Koettaisin päästä sisäpuolelle
+porttien niin pian kuin suinkin."
+
+Mielestäni oli hänen puheessaan paljon järkeä. Ja kun hän jatkoi,
+väittäen, että kuningas huomaisi joutuneensa kahden tulen väliin --
+Pohjois-Ranskaa hallitseva liiga toisella puolellaan ja Etelä-Ranskaa
+hallitsevat hugenotit toisella -- ja oli pakotettu tekemään ajoissa
+sopimuksen viimeksimainittujen kanssa, oivaltaen, ettei ensinmainittu
+tyytyisi vähempään kuin hänen valtaistuimeltasyöksemiseensä, niin aloin
+olla yhtä mieltä hänen kanssaan siitä, että saisimme ennen pitkää nähdä
+suuria muutoksia ja sangen levottomia aikoja.
+
+"Mutta jos he panevat kuninkaan viralta", sanoin minä, "niin Navarran
+kuningas tulee hänen seuraajakseen. Hän on Ranskan kruununperillinen."
+
+"Pyh!" vastasi kumppanini hieman halveksivasti. "Kyllä liiga sitä
+varoo. Hän menee samaa tietä kuin toinenkin."
+
+"Sittenhän kuninkaat ovat samassa vaarassa, ja te olette oikeassa",
+sanoin minä vakuuttavasti. "Heidän täytyy yhtyä."
+
+"Sen he tekevätkin. Se on vain ajan kysymys", sanoi hän.
+
+Seuraavana aamuna hän tarjoutui liittymään matkueeseemme Blois'han
+asti, hänellä kun oli mukanaan vain yksi mies ja, kuten saatoin
+otaksua, melkoisen suuri rahasumma. Suostuin ilomielin ja hän tekikin
+niin, ja tämä lukumäärämme lisäys vapautti minut heti suurimmasta
+osasta pelkoani. En pitänyt todennäköisenä, että neiti de la Virellä
+olisi mitään sitä vastaan, se kun lisäisi sekä hänen ulkonaista arvoaan
+että turvallisuuttaan. Eikä hän vastustanutkaan. Hän tervehti
+luullakseni mielihyvällä millaista joukonjatkoa hyvänsä, joka vain teki
+sen, ettei hänen tarvinnut ratsastaa minun vanhan nuttuni seurassa.
+
+
+
+
+VI. Äitini asunto.
+
+
+Matkustettuamme Châtelhérault'n ja Toursin kautta saavuimme Blois'n
+lähistölle kolmantena päivänä vähän jälkeen puolenpäivän ilman mitään
+onnettomuuksia tai takaa-ajon merkkejä. Normanni osottautui hauskaksi
+matkatoveriksi, kuten hän jo oli osottanut olevansa järkevä ja
+terävähuomioinen mies, ja hänen läsnäolonsa teki miesteni kurissapidon
+helpoksi. Aloin pitää seikkailua jo itse asiassa loppuunsuoritettuna,
+ja katsoen neiti de la Viren todellisuudessa jo parooni de Rosnyn
+huostaan saatetuksi, uskalsin kääntää ajatukseni omien suunnitelmieni
+kehittämiseen ja sellaisen turvasataman valitsemiseen, missä voisin
+levätä Turennen kreivin kostolta suojattuna.
+
+Toistaiseksi olin säästynyt hänen takaa-ajoltaan ja Guisen kuoleman
+kaikkialla aiheuttaman sekasorron turvin onnistunut tekemään tyhjäksi
+hänen suunnitelmansa ja uhmailemaan hänen valtaansa verrattain
+helposti. Mutta tunsin siksi paljon hänen mahtavuuttaan ja olin
+kuullut siksi monta esimerkkiä hänen tuliluonteisuudestaan ja
+lujatahtoisuudestaan, etten toivonut liikoja lyhytaikaisesta
+säästymisestäni enkä tulevaisuutta ajatellessani tuntenut muuta kuin
+levottomuutta ja huolta.
+
+Seuralaisteni huudahdukset Blois'n ilmestyttyä näköpiiriimme herättivät
+minut näistä mietteistäni. Yhdyin heihin ja tunsin aivan yhtä suurta
+mielenliikutusta kuin hekin katsellessani noita muhkeita torneja, jotka
+olivat nähneet niin monta kuninkaallista juhlaa ja -- surullista kyllä!
+-- yhden kuninkaallisen murhenäytelmän. Mielikuvituksen liekki kietoi
+tuon synkän rakennuksen satojen vakavien ja iloisten muistojen
+köynnöksiin. Mutta vaikka rehevä Loiren tasanko levisi uljaan kaupungin
+juurella hartaan kunnioittavana kuten ennenkin, näytti rikoksen varjo
+kuitenkin synkentävän kaikki ja himmentävän velttona ilmassa riippuvan
+kuninkaallisen lipun loisteenkin.
+
+Olimme kuulleet niin paljon huhuja kaupungissa vallitsevasta
+pelosta ja epäluulosta ja kaikkiin sinne saapuviin kohdistuvasta
+ankarasta tarkastuksesta -- kuningas nimittäin pelkäsi Pariisin
+kapinapäivien uudistumista -- että pysähdyimme pieneen majataloon
+neljännespenikulman päähän kaupungista ja hajotimme siinä seurueemme.
+Erosin normannilaisesta ystävästäni molemminpuolisilla kunnioituksen
+vakuutuksilla, ja omista miehistäni, joille olin maksanut palkan jo
+aamulla lisäten jokaiselle sievoisen lahjan, yhtä vilpittömin
+huojennuksen tuntein. Toivoin -- vaikka kohtalo ei suonut tuon toivon
+toteutuvan -- etteivät nuo lurjukset enää koskaan joutuisi tielleni.
+
+Ei ollut enää täyttä tuntia auringonlaskuun, kun saavuin ratsastaen
+portille muutamia askeleita neidin ja hänen seuranaisensa edellä;
+ikäänkuin olisin todellakin ollut sellainen tilanhoitaja, joksi
+hevoskauppias oli minua luullut. Tapasimme vahtihuoneen sotilasrivin
+reunustamana, joka tähysteli meitä hyvin tarkasti ja jonka ankarat
+muodot ja valmiina olevat aseet osottivat, ettei se ollut siinä vain
+näön vuoksi. Se seikka, että tulimme Tours'ista, mikä kaupunki vielä
+oli kuninkaan käsissä, riitti kuitenkin hälventämään epäluulon, ja niin
+pääsimme esteettömästi porttien sisäpuolelle.
+
+Saavuttuamme kaduille, missä ratsastimme peräkkäisessä rivissä talojen
+välissä, joitten asukkaat näkyivät rientävän ikkunoihin pienimmänkin
+hälinän sattuessa -- niin kauhun täyttämä oli ilma -- tunsin mielessäni
+verratonta huojennusta. Olimme vihdoinkin Blois'ssa. Muutamien
+kymmenien sylien päässä oli "Vertavuotava sydän". Muutamien minuuttien
+perästä saisin loppukuittauksen ja pääsisin pitämään huolta ainoastaan
+itsestäni. Eikä mielihyväni paljonkaan vähentynyt siitä tosiasiasta,
+että minun oli pian erottava neiti de la Virestä. Suoraan sanoen en
+pitänyt hänestä ollenkaan. Minusta näytti, että hovi-ilma oli turmellut
+kaikki miellyttävät luonteenominaisuudet, mitä hänessä mahdollisesti
+oli joskus ollut. Hän käyttäytyi vielä, ja oli käyttäytynyt koko
+ajan, minua kohtaan yhtä kylmän epäluuloisesti kuin matkan alussa; eikä
+hän ollut kertaakaan ilmaissut pienintäkään huolehtimista minun
+puolestani eikä näyttänyt vähääkään ajattelevan, että me hänen
+palveluksessaan ollen olimme vaaroille alttiina. Häikäilemättä oli hän
+alinomaa asettanut omat oikkunsa yhteisen edun ja turvallisuudenkin
+yläpuolelle, samalla kuin hänen omanarvon-tuntonsa oli käynyt niin
+suureksi, ettei hän katsonut olevansa kiitoksen velkaa yhdellekään
+inhimilliselle olennolle. En voinut kieltää, että hän oli kaunis --
+muistelinpa useinkin häntä katsellessani sitä päivää, jolloin olin
+nähnyt hänet Navarran kuninkaan esihuoneessa kaikessa viehätyksensä
+loistossa. Mutta siitä huolimatta tunsin voivani kääntää hänelle
+selkäni -- hänet turvaan saatettuani -- ilman kaipausta, ja olevani
+kiitollinen siitä, ettei hänen polkunsa tulisi koskaan toisten
+kohtaamaan minun polkuani.
+
+Tällaiset ajatukset rinnassani käännyin St. Denys'n kadulle ja näin
+heti edessäni "Vertavuotavan sydämen", joka oli pieni, mutta siistin
+näköinen majatalo lähellä kadun päätä, vastapäätä erästä kirkkoa.
+Karkeatekoinen, harmaapäinen mies, joka seisoi ovella, astui
+pysähdyttyämme esiin ja katsoen uteliaasti neitiin kysyi mitä minä olin
+vailla, lisäten kohteliaasti, että talo oli täynnä ja ettei heillä
+ollut yhtään makuuhuonetta vapaana, viimeaikaiset tapahtumat kun olivat
+vetäneet kaupunkiin suuren väenpaljouden.
+
+"Haluaisin tietää ainoastaan erään osotteen", lausuin kumartuen
+satulassani ja puhuen matalalla äänellä, jotteivät ohikulkijat kuulisi
+sanojani. "Parooni de Rosny on kaiketi Blois'ssa vai kuinka?"
+
+Mies säpsähti kuullessaan tuon hugenotti-johtajan nimen ja katsahti
+hermostuneesti ympärilleen. Mutta nähdessään, ettei ketään ollut aivan
+lähellä meitä, hän vastasi; "Hän on ollut, mutta hän lähti kaupungista
+toista viikkoa sitten. Täällä on tapahtunut merkillisiä asioita, eikä
+herra de Rosnyn mielestä ilmanala täällä ollut hänelle oikein sopiva."
+
+Hän lausui tämän niin merkitsevällä äänenpainolla ja samalla niin
+huolellisesti varoen päästämästä sanojaan syrjäisten kuultaviin, että
+minä, vaikka olinkin kovasti hämmästynyt ja katkerasti pettynyt,
+onnistuin tukahuttamaan tunteeni, niin etten ilmaissut niitä
+huudahduksilla enkä eleilläkään. Tyrmistyneen äänettömyyden perästä
+kysyin, minne parooni de Rosny oli lähtenyt. "Rosny'hin", oli vastaus.
+"Ja missä on Rosny?"
+
+"Chartres'in tuolla puolen, melkein Nantes'issa asti", vastasi mies,
+silittäen hevoseni kaulaa. "Noin kolmekymmentä peninkulmaa täältä."
+
+Käänsin hevoseni ja ilmotin kiireimmältään saamani tiedot neidille,
+joka odotti muutamien askelien päässä. Jos ne olivat vastenmielisiä
+minulle, niin hänelle ne olivat vielä vastenmielisempiä. Hänen
+harmillaan ja suuttumuksellaan ei ollut rajoja. Hetkeen hän ei saanut
+sanaa suustaan, mutta hänen salamoivat silmänsä puhuivat selvemmin kuin
+hänen sanansa, kun hän huusi minulle: "No, hyvä herra, mitä nyt?
+Tällainenko on teidän kauniitten lupaustenne loppu? Missä on teidän
+Rosnynne, jollei kaikki olekin omaa valheellista keksintöänne?"
+
+Tuntien, että hänen suuttumuksensa ei ollut aivan aiheeton, nielin
+harmini, ja kertoen nöyrästi, että Rosny oli maatilallaan kahden
+päivämatkan päässä ja etten minä nähnyt muuta keinoa kuin mennä hänen
+luokseen, kysyin isännältä mistä voisimme saada yösijaa.
+
+"Sitä minä todellakaan en voi sanoa", vastasi hän tähystellen meihin
+uteliaana ja ajatellen varmaankin mielessään, että minä kuluneine
+levättineni ja hienoine hevosineni ja neiti naamioineen ja
+lokapärskeisine ratsastusviittoineen muodostimme omituisen parin. "Ei
+ole yhtään majataloa, joka ei olisi täynnä ullakkokomeroita, vieläpä
+vajojakin myöten; ja mikä on tärkeämpää, ihmiset eivät ole juuri
+kärkkäitä ottamaan vieraita taloonsa. Nämä ovat kummallisia aikoja.
+Puhutaan", jatkoi hän matalammalla äänellä, "että vanha kuningatar on
+linnassa kuolemaisillaan, ja ettei hän enää näe aamua."
+
+Minä nyökkäsin. "Meidän täytyy päästä jonnekin", sanoin.
+
+"Auttaisin teitä kyllä, jos voisin", vastasi hän olkapäitään
+kohauttaen. "Mutta minkä sille tekee! Blois on täynnä harjasta
+kellariin."
+
+Hevonen värisi allani, ja neiti, jonka kärsivällisyys oli lopussa,
+huusi minulle käskevästi, että minun oli tehtävä jotakin. "Me emme voi
+olla yötä kadulla", sanoi hän kiivaasti.
+
+Näin, että hän oli lopen uuvuksissa ja jaksoi tuskin hallita itseään.
+Ilta alkoi hämärtyä ja rupesi satamaan vettä. Katuojan löyhkä ja
+taloista leviävä ummehtunut ilma tuntuivat tukahduttavan meidät.
+Takanamme olevan kirkon kello alkoi soittaa iltarukoukseen. Joitakin
+ihmisiä, joitten huomio oli kiintynyt majatalon edessä seisoviin
+hevosiimme, oli kerääntynyt paikalle ja katseli meitä.
+
+Näin, että jotain oli tehtävä, ja tehtävä pian. Kun en epätoivoissani
+nähnyt mitään muutakaan keinoa, tein esityksen, josta siihen saakka en
+ollut uneksinutkaan. "Neiti", sanoa tokasin, "minun täytyy viedä teidät
+äitini asuntoon."
+
+"Äitinne asuntoonko?" huusi hän suoristaen ryhtinsä. Hänen äänessään
+ilmeni kopeata hämmästystä.
+
+"Niin", vastasin minä terävästi; "kun, kuten sanotte, emme voi olla
+yötä kadulla, ja kun en tiedä minne muuallekaan voisin teidät sijottaa.
+Viimeksi saamistani tiedoista päättäen luulen hänen seuranneen hovin
+mukana tänne. Tiedättekö", jatkoin isännän puoleen kääntyen, "erästä
+rouva de Bonnea, jonka pitäisi olla Blois'ssa?"
+
+"Rouva de Bonne?" mutisi hän miettien. "Olen kuullut tuon nimen
+nykyisin. Odottakaahan vähän." Hän hävisi sisälle ja palasi melkein
+samassa, seurassaan hoikka, kalpeakasvoinen, mustaan, rikkinäiseen
+kauhtanaan puettu nuorukainen. "Kyllä", sanoi hän nyökäten, "eräs sen
+niminen arvoisa rouva kuuluu asuvan tästä seuraavalla kadulla. Tämä
+nuori mies sattuu asumaan samassa talossa ja opastaa teidät sinne, jos
+sitä haluatte."
+
+Minä myönnyin, ja kiittäen häntä tiedonannoistaan käänsin hevoseni ja
+pyysin nuorukaista kulkemaan edellä. Ehdimme kuitenkin tuskin
+kääntyä kulman ympäri ja tulla toiselle hiukan kapeammalle ja
+vähempiliikkeiselle kadulle, kun neiti, joka ratsasti jälessäni,
+pysähtyi ja kutsui minua. Kiristin ohjakset, käännyin ja kysyin mikä
+oli.
+
+"Minä en tule", sanoi hän, ja hänen äänensä värähteli hiukan, mutta
+levottomuudestako vai harmista, sitä en voinut päättää. "En tunne teitä
+ollenkaan, ja minä -- minä vaadin että viette minut herra de Rosnyn
+luokse."
+
+"Jos huudatte tuota nimeä ääneen Blois'n kaduilla", vastasin minä,
+"niin teidät sangen todennäköisesti viedään minne ette lainkaan
+mielellänne menisi! Ja olenhan sanonut teille, että herra de Rosny ei
+ole täällä. Hän on mennyt maatilalleen Nantes'in lähelle."
+
+"Viekää minut sitten sinne!"
+
+"Näin myöhään illalla?" sanoin kuivasti. "Sinne on kahden päivän matka
+täältä."
+
+"Sitten tahdon mennä johonkin majataloon", vastasi hän nyreästi.
+
+"Te olette kuullut, että majataloissa ei ole tilaa", sanoin minä niin
+maltillisesti kuin saatoin. "Ja majatalosta majataloon kulkeminen tähän
+vuorokauden aikaan saattaisi aiheuttaa meille ikävyyksiä. Voin
+vakuuttaa teille olevani yhtä tyrmistynyt kuin tekin herra de Rosnyn
+poissaolosta. Olemme nyt lähellä äitini asuntoa, ja..."
+
+"Minä en tiedä mitään teidän äidistänne!" huudahti hän kiihkeästi,
+korottaen ääntään. "Te olette houkutellut minut tänne valheellisilla
+verukkeilla, enkä minä kärsi sitä kauempaa. Minä tahdon..."
+
+"Mitä te sitten tahdotte tehdä, sitä en voi ymmärtää", vastasin minä
+pulassani, sillä sade ja pimeys sekä tuntemattomat kadut -- joilla
+viivyttelemisemme saattoi millä hetkellä tahansa aikaansaada
+väenkokouksen -- ja tuon itsepintaisen tytön vastahakoisuus
+yhdessä tekivät sen, etten tiennyt minne kääntyä. "Minä puolestani en
+voi keksiä mitään muuta. Ei ole sopivaa minun ruveta puhumaan
+äidistäni", jatkoin sitten, "muuten voisin sanoa, ettei neiti de la
+Virenkään tarvitse hävetä suostuessaan nauttimaan rouva de Bonnen
+vieraanvaraisuutta. Eivätkä äitini olosuhteet", lisäsin ylpeästi, "niin
+vaatimattomat kuin ne ovatkin, kuitenkaan ole niin ahtaat, että hänen
+olisi ollut luovuttava syntyperänsä oikeuttamista eduista."
+
+Viimeisillä sanoillani näytti olevan jotakin vaikutusta seuratoveriini.
+Hän kääntyi ja puhui jotakin seuranaiselleen, joka vastasi matalalla
+äänellä, pudistellen päätään aina väliin ja heittäen minuun vihaisia
+katseita. Jos olisi ollut jokin muu mahdollisuus tiedossa, olisivat he
+epäilemättä vieläkin halveksien hylänneet tarjoukseni; mutta Fanchette
+ei nähtävästi voinut keksiä mitään, ja niin käski neiti äkeän näköisenä
+minua jatkamaan kulkua.
+
+Hintelä, mustakauhtanainen nuorukainen, joka koko keskustelun ajan oli
+pidellyt hevoseni suitsia vuoroin kuunnellen ja vuoroin ällistellen,
+otti tämän määräyksen itselleen ja nyökäyttäen lähti jatkamaan matkaa.
+Ja minä seurasin. Kuljettuaan lähemmäs sata kyynärää hän pysähtyi
+halvannäköisen oven eteen, jonka kahta puolta oli ristikoilla
+varustettuja ikkunoita ja vastapäätä korkea muuri, jonka otaksuin
+jonkun aatelis-asunnon puutarhan taustamuuriksi. Katu oli sillä kohtaa
+valaisematon ja tuskin leveämpi kuin kuja. Eikä talokaan, joka oli
+kapea ja ränstynyt, vaikka korkea, ollut ulkonäöltään, mikäli pimeässä
+saatoin arvostella, omiaan hälventämään neidin epäluuloja. Mutta kun
+tiesin, että arvokkaittenkin henkilöitten on kaupungeissa usein pakko
+asua huonoissa asunnoissa, en huolinut siitä sen enempää, vaan riensin
+auttamaan neitiä alas satulasta niin joutuin kuin mahdollista. Poika
+haparoi seinää ja löysi oven vierestä kaksi rengasta, ja niihin minä
+sidoin hevoset. Käskien hänen mennä edellä ja pyytäen neitiä
+seuraamaan, työnnyin sitten pimeään käytävään ja tulin hapuillen
+portaitten juurelle, jotka olivat aivan pimeät ja haisivat ummehtuneelta
+ja epämiellyttävältä.
+
+"Mikä kerros?" kysyin oppaaltani.
+
+"Neljäs", vastasi hän levollisesti.
+
+"Tulimmainen!" mumisin minä alkaessani nousta ylös kädelläni seinästä
+pidellen. "Mitä tämä oikein merkitsee?"
+
+Olin aivan ymmällä. Tulot Marsacin maista eivät tosin olleet suuret,
+mutta olisi niitten kuitenkin pitänyt riittää hankkimaan äidilleni,
+jonka olin viimeksi nähnyt Pariisissa ennen Nemours'in ediktiä,
+siedettävät mukavuudet -- ainakin sellaiset kohtalaiset mukavuudet,
+että niitä tuskin saattoi odottaa olevan tarjolla tällaisessa talossa
+-- syrjäisessä, rappeutuneessa, valaisemattomassa. Neuvottomuuteni
+lisäksi tuli, ennenkuin olin päässyt portaitten yläpäähän, levottomuus
+-- levottomuus sekä äitini että neidin puolesta. Tunsin, että jotakin
+oli kierossa, ja olisin antanut paljon voidakseni peruuttaa
+viimemainitulle tyrkyttämäni kutsun.
+
+Mitä nuori nainen itse ajatteli, sen saatoin hyvin arvata
+kuunnellessani hänen kiivasta hengitystään vieressäni. Joka askeleella
+odotin hänen kieltäytyvän menemästä edemmäksi. Mutta tehtyään kerran
+päätöksensä seurasi hän minua itsepintaisesti, vaikka portaissa oli
+niin pilkkopimeä, että minä ehdottomasti irrotin tikarini ja
+valmistauduin puolustautumaan siinä tapauksessa, että tämä kaikki
+olisikin meille viritetty ansa.
+
+Saavuimme kuitenkin portaitten yläpäähän ilman onnettomuuksia. Oppaamme
+koputti hiljaa eräälle ovelle ja avasi sen samassa odottamatta
+vastausta. Heikko valo hohti portaitten ylätasanteelle, ja taivuttaen
+päätäni, sillä ovenkamana oli matalalla, astuin huoneeseen.
+
+Kahden askeleen päässä ovelta seisahduin ja katselin ympärilleni
+harmistuneen hämmästyneenä. Kaikkialla, mihin silmäni käänsin, oli
+vastassani äärimäisen köyhyyden alastomuus. Rikkinäinen savilamppu
+savusi ja ratisi tuolilla keskellä lahonnutta lattiaa. Lasittoman
+ikkunan edessä riippui seinään naulattuna vanha musta päällysviitta
+heiluen edestakaisin ilmanvedossa kuin ruumis hirsipuussa. Nurkassa
+seisoi saviruukku, johon katosta vuotava vesi tippui. Liedellä oli
+kourallinen tuhkaa ynnä pieni rautainen keittopata ja toinen tuoli --
+joka viimemainittu heitti pitkän varjon lattian yli. Siinä olivat
+kaikki huonekalut mitä saatoin nähdä, lukuunottamatta sänkyä, joka
+täytti pitkän ja kapean huoneen peräseinän ja oli verhottu uutimilla
+jonkinlaiseksi komeroksi.
+
+Yhdellä silmäyksellä olin nähnyt kaiken tämän, samoinkuin senkin, että
+huone oli tyhjä, ainakin näennäisesti. Katsoin kuitenkin tyrmistyneenä
+yhä uudelleen ja uudelleen. Viimein sain äänen suustani ja kysyin
+meidät tänne opastaneelta nuorukaiselta kiukkuisesti kiroten, mikä
+hänellä oli tarkotuksena.
+
+Hän vetäytyi hätkähtäen avonaisen oven toiselle puolelle, mutta vastasi
+kuitenkin jonkinlaisella yreällä kummastuksella, että minä olin kysynyt
+rouva de Bonnen asuntoa ja että tämä oli se.
+
+"Rouva de Bonnen asunto!" mumisin minä. "Tämäkö rouva de Bonnen
+asunto?"
+
+Hän nyökkäsi.
+
+"Tietysti se on! Ja te tiedätte sen kyllä!" sähisi neiti korvani
+juuressa, ääni kiihtymyksestä käheänä. "Älkää luulko, että voitte
+pettää meitä kauempaa. Me tiedämme kaikki! Tämä", jatkoi hän katsellen
+ympärilleen hehkuvin poskin ja leimuavin silmin, "tämä on äitinne
+asunto, toden totta! Äitinne, joka on seurannut hovia tänne -- jonka
+varat ovat vaatimattomat, mutta ei niin pienet, että hänen olisi ollut
+luovuttava arvonsa oikeuttamista mukavuuksista! Tämäkö on teidän
+äitinne vieraanvaraisuutta? Te olette petturi, ja ilmitullut petturi!
+Lähtekäämme täältä! Antakaa minun mennä, sanon minä!"
+
+Kahdesti olin yrittänyt keskeyttää hänen sanatulvansa, mutta turhaan.
+Vihdoinkin, suuttumuksen vallassa, joka oli sadoinkerroin rajumpi kuin
+hänen -- sillä kuka, joka sanoo itseään mieheksi, tahtoisi kuulla
+itseään nimiteltävän äitinsä läsnäollessa? -- minä siinä onnistuin.
+"Vaiti, neiti!" huusin minä tarttuen hänen ranteeseensa. "Vaiti, sanon
+minä! Äitini on tuolla!"
+
+Ja juosten vuoteen luokse lankesin polvilleni sen viereen. Heikko käsi
+oli vetänyt uutimen puoleksi syrjään, ja aukosta katsoivat äitini
+kuihtuneet kasvot, kuvastaen suurta kauhua.
+
+
+
+
+VII. Simon Fleix.
+
+
+Muutamiksi minuuteiksi unohdin neidin osottaessani äidilleni sitä
+huolenpitoa ja huomaavaisuutta, mitä hänen tilansa ja minun
+velvollisuuteni vaativat. Ja osotin sitä hartaammin, kun huomasin
+tuskaisin sydämin, kuinka ikä ja sairaus olivat muuttaneet häntä sitten
+viime näkemän. Neidin sanojen säikähdyttämänä hän oli pyörtynyt, ja
+kului kotvan aikaa ennenkuin hän virkosi, silloinkin paremmin omituisen
+oppaamme avulla kuin minun ponnistuksistani. Vaikka malttamattomasti
+halusinkin tulla tietämään, miten hän oli joutunut tällaiseen
+puutteeseen ja tällaiseen paikkaan, ei nyt ollut kuitenkaan sopiva aika
+tyydyttää uteliaisuuttani, vaan valmistauduin sensijaan koettamaan
+hälventää sitä tuskallista vaikutusta, minkä neidin sanat olivat häneen
+tehneet.
+
+Ensiksi tajuihinsa tultuaan ei hän niitä muistanut, vaan tyytyväisenä
+nähdessään minut vierellään unohtui hyväilemään minua heikoin käsin ja
+katkonaisin sanoin. Äidinrakkaudessa on sellainen taikavoima, että
+minun läsnäoloni varmaankin muutti hänen ullakkohuoneensa palatsiksi.
+Mutta sitten hänen silmänsä sattuivat neitiin ja hänen seuranaiseensa,
+jotka olivat jääneet seisomaan lieden luo heittäen meihin silloin
+tällöin synkkiä katseita, ja silloin hän muisti, ensin säikähdyksensä
+ja sitten sen syyn, ja ryntäilleen kohoten hän katseli kauhistuneena
+ympärilleen. "Gaston!" huusi hän tarrautuen käteeni luisevilla
+sormillaan. "Mitä minä kuulin? Joku puhui sinusta -- joku nainen. Hän
+sanoi sinua -- vai untako näin -- petturiksi! Sinua!"
+
+"Äiti, äiti", sanoin minä, koettaen puhua huolettomasti, vaikka hänen
+harmaitten, hajallaan ja epäjärjestyksestä olevien hiuksiensa näkeminen
+sai mieleni liikutetuksi, "olisiko se ollut todennäköistä? Olisiko
+kukaan uskaltanut käyttää minusta sellaista sanaa sinun läsnäollessasi?
+Kyllä sinä varmaan olet sen uneksinut!"
+
+Mutta sanat palasivat hänen muistiinsa yhä elävämpinä, hän katsoi
+minuun hyvin huolissaan ja pani käsivartensa kaulalleni, ikäänkuin
+olisi tahtonut suojella minua vähäisillä voimillaan, jotka juuri
+auttoivat häntä hiukan kohoamaan vuoteeltaan. "Mutta joku sanoi niin,
+Gaston", mumisi hän, katse vieraisiin kiinnitettynä. "Minä kuulin sen.
+Mitä se tarkotti?"
+
+"Kuulit varmaankin", vastasin minä koettaen tekeytyä iloiseksi, vaikka
+kyyneleet olivat silmissäni, "tämän neidin toruvan Tours'ista tullutta
+opastamme, joka vaati juomarahaa kolme kertaa tavallisen määrän. Se
+hävytön lurjus ansaitsi kyllä kaikki mitä hänelle sanottiin, sen
+vakuutan."
+
+"Sitäkö se oli?" kuiskasi hän epäillen.
+
+"Varmasti se ei voinut olla muuta, äiti", vastasin minä, ikäänkuin en
+lainkaan epäilisi.
+
+Hän vaipui jälleen vuoteelle helpotuksesta huoahtaen, ja hänen
+kalpeille kasvoilleen tuli hiukan väriä. Mutta hänen silmänsä viipyivät
+vieläkin uteliaina ja levottomina neidissä, joka seisoi äkeänä tuleen
+tuijottaen. Ja tämän nähdessäni tunsin sydämessäni kipeän aavistuksen,
+että olin tehnyt mielettömästi tuodessani tytön tänne. Aavistin, että
+tulisi tehtäväksi lukemattomia kysymyksiä ja syntyisi lukemattomia
+selkkauksia, ja tunsin jo häpeän punan kohoavan poskilleni.
+
+"Kuka on tuo?" kysyi äitini hiljaa. "Minä olen sairas. Hänen täytyy
+suoda minulle anteeksi." Hän viittasi raukealla sormellaan
+seuralaisiini.
+
+Nousin ylös ja pitäen yhä hänen kättään omassani käännyin niin, että
+kasvoni tulivat lieteen päin. "Hän on", vastasin kaavamaisesti,
+"neiti ... mutta sanon sinulle hänen nimensä myöhemmin, ollessamme
+kahdenkesken. Riittää kun sanon, että hän on jalosyntyinen nainen,
+jonka eräs korkea-arvoinen henkilö on uskonut huostaani."
+
+"Korkea-arvoinen henkilö?" toisti äitini vienosti, katsahtaen minuun
+hymyillen mielihyvillään.
+
+"Eräs kaikkein korkeimmista", sanoin minä. "Kun sellainen luottamus on
+minulle suuri kunnia, tunsin, etten voinut täyttää sitä paremmin kuin
+pyytämällä sinun vieraanvaraisuuttasi hänelle, kun meidän on kerran
+viivyttävä yksi yö Blois'ssa."
+
+Puhuessani katsoin uhmaavana neitiin, vaatien häntä vastustamaan
+minua tai keskeyttämään puheeni, jos hän uskaltaisi. Vastauksen
+asemesta hän katsahti minuun kerran pää hiukan taivutettuna pitkien
+silmäripsiensä alta. Sitten hän kääntyi takaisin tuleen päin, ja hänen
+jalkansa polkaisi jälleen kiukkuisesti lattiaa.
+
+"On ikävää, etten voi ottaa häntä vastaan paremmin", vastasi äitini
+heikosti. "Olen kärsinyt vahinkoja viimeaikoina. Olen ... mutta siitä
+tahdon puhua joskus toisella kertaa. Neiti arvattavasti tuntee", jatkoi
+hän arvokkaasti, "sinut ja sinun asemasi etelässä liian hyvin
+ottaakseen pahakseen sitä tilapäistä ahdinkoa, mihin hän näkee minun
+joutuneen."
+
+Huomasin neidin säpsähtävän, ja se peitettyä halveksimista ja
+hämmästynyttä suuttumusta ilmaiseva katse, jonka hän minuun sinkautti,
+sai minut vääntelehtimään. Mutta kun äitini taputti minua hellästi
+kädelle, vastasin maltillisesti: "Neiti ei voi ajatella muuten kuin
+ystävällisesti ja hyväntahtoisesti, siitä olen vakuutettu. Ja asuntoja
+on tänä iltana vaikea hankkia Blois'ssa."
+
+"Mutta kerro minulle itsestäsi, Gaston!" huudahti äitini innokkaasti.
+Ja hänen kätensä levätessä kädelläni ja hänen silmiensä tähystäessä
+kasvoihini ei minulla ollut sydäntä riistäytyä pois, niin pelokkaana
+kuin odotinkin, mitä oli tuleva, ja niin hartaasti kuin halusinkin
+lopettaa tämän kohtauksen. "Kerro minulle itsestäsi. Olet kai vielä ...
+kuninkaan suosiossa -- en tahdo mainita hänen nimeään täällä?"
+
+"Olen, äiti", vastasin, katsoen järkähtämättä neitiin, vaikka poskiani
+poltteli.
+
+"Vai olet vielä -- ja vieläkö hän kysyy sinulta neuvoa asioihinsa?"
+
+"Vielä, äiti."
+
+Hän huokasi onnellisena ja vaipui vielä alemmaksi vuoteessaan. "Ja
+virkasi?" kuiskasi hän mielihyvästä väräjävin äänin. "Ei kai sitä ole
+vaihdettu? On kai sinulla se vielä?"
+
+"On, äiti", vastasin minä hien pusertuessa otsalleni, häpeäni kasvaessa
+niin että tuskin jaksoin sitä kestää.
+
+"Kaksitoistatuhatta livreä vuodessa, eikö niin?"
+
+"Aivan niin, äiti."
+
+"Ja palveluskuntasi? Entä lakeijoja -- kuinka monta nykyään?"
+Vastaustani odottaessaan hän silmäsi ylpeällä katseella ensin molempiin
+tulen ääressä seisoviin äänettömiin olentoihin, sitten köyhyydestä
+kertovaan huoneeseen, ikäänkuin sen alastomuuden näkeminen lisäisi
+hänen iloaan minun rikkaudestani.
+
+Hänellä ei ollut ollenkaan aavistusta hämmingistäni eikä surkeasta
+asemastani, ja hänen viimeiset sanansa olivat vähällä saada kurjuuteni
+maljan vuotamaan ylitse. Tähän saakka oli kaikki mennyt helposti, mutta
+nyt tuntui kuin olisin tukahtunut. Minä änkytin enkä tahtonut saada
+ääniä. Neiti katseli tuleen pää kumarassa. Fanchette tuijotti minuun
+mustat silmänsä pyöreinä kuin suitsirenkaat ja suu puoleksi auki.
+"Niin, äiti", mumisin viimein, "sanoakseni sinulle totuuden, on minun
+nykyään ollut pakko tehdä..."
+
+"Mitä, Gaston?" Äitini kohosi puoleksi istumaan vuoteessaan. Hänen
+äänensä oli muuttunut, ilmaisten pettymystä ja pelokasta odotusta, ja
+hänen sormensa puristivat kättäni tiukemmin.
+
+En voinut vastustaa tuota tuskaista pyyntöä. Viskasin pois viimeisenkin
+häpeän riekaleen. "Jonkun verran supistuksia talouteeni", vastasin,
+katsoen surkean uhmaavana neidin poispäin kääntyneeseen olentoon. Hän
+oli kutsunut minua valehtelijaksi ja petturiksi -- tässä samassa
+huoneessa! Minä olin nyt hänen edessään itse tunnustautunut
+valehtelijaksi ja petturiksi. "Minulla on nyt vain kolme lakeijaa,
+äiti."
+
+"Se on vielä sentään arvokasta", mutisi äitini ajatuksissaan, silmät
+loistavina. "Sinun pukusi, Gaston, on kuitenkin ... silmäni ovat tosin
+heikot, mutta minusta näyttää..."
+
+"No, no, se on vain valepuku", ehätin minä vastaamaan.
+
+"Se minun olisi pitänyt tietää", virkkoi hän vaipuen jälleen pitkälleen
+hymyillen ja tyytyväisenä huoaten. "Mutta kun ensin näin sinut,
+pelkäsin meikein että jotakin oli tapahtunut sinulle. Ja minä olen
+ollut niin huolissani viime aikoina", jatkoi hän, päästäen irti käteni
+ja alkaen hypistellä peitettä, ikäänkuin tuo muisto olisi tehnyt hänet
+levottomaksi. "Täällä kävi joku aika sitten eräs mies -- tämän Simon
+Fleix'n ystäviä -- joka oli ollut etelässä päin Pau'ssa ja Nerac'issa,
+ja hän sanoi, ettei ollut ketään Marsac-nimistä hovissa."
+
+"Hän tunsi arvattavasti vähemmän hovia kuin viinikapakkaa", vastasin
+niinä koettaen hymyillä.
+
+"Juuri niin minäkin sanoin hänelle", virkkoi hän nopeasti ja
+innokkaasti. "Vakuutan sinulle, ettei hän saanut minua lainkaan
+uskomaan."
+
+"Luonnollisesti", sanoin minä. "Niitä on aina olemassa sellaisia
+ihmisiä. Mutta nyt, jos sallit, ryhdyn toimittamaan niitä järjestelyjä,
+mitä neidin täällä-olo tekee tarpeelliseksi."
+
+Pyysin häntä siis lepäämään toipuakseen -- sillä niinkin lyhyt
+keskustelu tulomme aikaansaaman järkytyksen jälkeen oli kovasti
+uuvuttanut hänen voimiaan -- ja vedin nuorukaisen, joka juuri oli
+palannut toimittamasta hevosiamme talliin, hiukan syrjään, ja saatuani
+kysyessäni kuulla, että hän asui pienemmässä huoneessa saman
+porrastasanteen päässä, pyysin hänen luovuttamaan sen neidin ja hänen
+seuranaisensa käytettäväksi. Vaikka hänessä toisinaan ilmeni
+jonkunverran närkkäyttä, näytti hän olevan terävä ja näppärä poika, ja
+hän suostui mielellään myöhäisestä hetkestä huolimatta lähtemään
+kaupungille hankkiakseen vähän ruokavaroja ja hiukan muutakin, mikä oli
+kipeään tarpeeseen niin äidilleni kuin meillekin. Toimitin Fanchetten
+auttamaan häntä toisen huoneen kuntoonpanemisessa ja jäin siten
+joksikin aikaa neidin kanssa kahden. Hän oli ottanut toisen tuoleista
+ja istui tulen ääressä kyyristyneenä, vaippansa huppukaulus syvälle
+pään yli vedettynä, niin että silloinkaan, kun hän katsoi minuun, en
+nähnyt juuri muuta kuin hänen halveksivasta harmista säihkyvät
+silmänsä.
+
+"Siis, herra", alkoi hän, puhuen matalalla äänellä ja kääntyen hieman
+minuun päin, "te harjotatte valehtelemista täälläkin?"
+
+Minulla oli niin voimakas tunne kiellon taikka selittelyn
+hyödyttömyydestä, että kohautin vain hartioitani enkä vastannut mitään
+hänen ivaansa. Vielä kaksi päivää -- vielä kaksi päivää kun menisi,
+niin olisimme Rosny'ssa, tehtäväni olisi suoritettu ja neiti ja minä
+eroaisimme ainiaaksi. Mitäpä olisi silloin väliä sillä, mitä hän
+minusta ajatteli? Mitä väliä sillä oli nytkään?
+
+Ensi kerran yksissäolomme aikana näytti äänettömyyteni saattavan hänet
+hämille ja olevan hänelle epämieluista. "Eikö teillä ole mitään
+sanottavaa puolustukseksenne?" mutisi hän terävästi, rusentaen
+hiilenpalasen jalallaan ja kumartuen tähystämään tuhkaan. "Eikö teillä
+ole vielä jotakin valhetta varastossanne, herra de Marsac? De Marsac!"
+ja hän kertasi aatelisnimeni pilkallisesti naurahtaen, ikäänkuin ei hän
+ollenkaan uskoisi sen aitouteen.
+
+Mutta minä en vastannut mitään -- en kerrassaan mitään; ja me olimme
+molemmat äänettöminä, kunnes Fanchette tuli sanomaan huoneen olevan
+valmiina ja valaisi herrattarelleen tietä ulos. Käskin naisen tulla
+jonkun ajan perästä noutamaan neidille illallista, ja jäätyäni sitten
+yksin äitini kanssa, joka oli vaipunut uneen, hymy ohuilla, riutuneilla
+kasvoillaan, aloin ihmetellä, mikä hänet oli saattanut tällaiseen
+hirveään köyhyyteen.
+
+Pelkäsin kiihottavani hänen mieltään ottamalla sen puheeksi. Mutta
+myöhemmin illalla, kun vuoteen uutimet oli vedetty eteen ja Simon Fleix
+ja minä olimme jääneet kahden, katsellen toisiamme hiiloksen yli kuin
+kaksi erirotuista koiraa -- hiukan vieraina ja epäluuloisina --
+palasivat ajatukseni tuohon kysymykseen. Ja päättäen ensin ottaa vähän
+selkoa toveristani, jolle hänen kalpeat, terävä-ilmeiset kasvonsa ja
+rikkinäinen, musta pukunsa antoivat hiukan erikoisen ominaisleimansa,
+kysyin häneltä, oliko hän tullut Pariisista rouva de Bonnen mukana.
+
+Hän nyökkäsi äänettömänä.
+
+Kysyin häneltä, oliko hän tuntenut hänet kauan.
+
+"Vuoden ajan", hän vastasi. "Minä asuin viidennessä, rouva toisessa
+kerroksessa samassa talossa Pariisissa."
+
+Kumarruin eteenpäin ja nykäisin hänen mustan kauhtanansa lievettä.
+"Mikä tämä on?" sanoin hiukan halveksivasti. "Ethän sinä ole pappi."
+
+"En", vastasi hän, hypistellen itsekin vaatetta ja tuijottaen minuun
+omituisella, hajamielisellä ilmeellä. "Olen Sorbonnen ylioppilas."
+
+Vetäydyin hänestä erilleni mumisten kirouksen, ja katsoen häneen
+epäluuloisin silmin ihmettelin mielessäni, kuinka hän oli tullut tänne,
+ja varsinkin, kuinka hän oli joutunut seuraamaan äitiäni, joka
+lapsuudestaan saakka oli kasvanut protestanttisessa uskossa ja
+tunnustanut sitä salaisesti koko elämänsä ajan. En voinut ajatella,
+kuka olisi entisinä aikoina ollut hänen taloonsa vähemmän tervetullut
+kuin sorbonnelainen, ja aloin aavistaa, että tästä oli etsittävä syy
+hänen surkeaan tilaansa.
+
+"Ettekö pidä Sorbonnesta?" sanoi hän, lukien ajatukseni, jotka kylläkin
+olivat selvästi nähtävissä.
+
+"En enempää kuin pidän pirusta!" tokaisin minä.
+
+Hän kurottautui eteenpäin, ojensi kiihkeästi laihan kätensä ja laski
+sen polvelleni. "Entä jos he kuitenkin ovat oikeassa?" mutisi hän
+käheällä äänellä. "Entä jos he ovat oikeassa, herra de Marsac?"
+
+"Kutka oikeassa?" kysyin töykeästi, vetäytyen jälleen erilleni.
+
+"Sorbonnelaiset", toisti hän, tuijottaen silmiini herkeämättä, kasvot
+kiihtymyksestä punottavina. "Ettekö näe", jatkoi hän, pusertaen
+polveani innoissaan ja työntäen kasvonsa yhä lähemmäksi minua, "että
+yksi asia on kaiken ytimenä? Että kaiken ytimenä on -- pelastusko vai
+kadotus! Ovatko he oikeassa? Oletteko te oikeassa? Te myönnätte yhden
+asian, kiellätte toisen, te valkokauhtanat; ja te teette sen kevyesti,
+mutta oletteko oikeassa? Oletteko oikeassa? Hyvä Jumala!" jatkoi hän,
+vetäytyen äkkiä takaisin ja huitaisten kädellään kärsimättömänä, "minä
+olen lukenut, lukenut, lukenut! Olen kuunnellut saarnoja, väittelyjä,
+kiistakokouksia, enkä tiedä mitään. En tiedä enempää kuin
+alottaessanikaan." Hän ponnahti ylös ja alkoi astella lattialla, ja
+minä tuijotin häneen sääliä tuntien. Eräs hyvin oppinut henkilö sanoi
+minulle kerran, että nämä sekavat ajat kasvattivat neljää lajia
+ihmisiä, jotka olivat suuresti surkuteltavia: kiihkouskoisia kumpaakin
+puoluetta, jotka uskonsa innossa kadottivat näkyvistään kaiken muun;
+ihmisiä, jotka Simon Fleix'n tavoin epätoivoisesti etsivät jotain, mitä
+voisivat uskoa, löytämättä sitä; ja lopuksi pilkkaajia, jotka pitivät
+kaikkea uskontoa ilveilynä.
+
+Äkkiä hän pysähtyi kävelemästä -- panin merkille, ettei hän
+kiihtymyksessäänkään unohtanut äitiäni, vaan astui aina kevyemmin
+lähestyessään vuodekomeroa -- ja avasi jälleen suunsa.
+
+"Oletteko te hugenotti?"
+
+"Olen", vastasin minä.
+
+"Niin hänkin on", virkkoi hän, viitaten vuodetta kohti. "Mutta eikö
+teillä ole mitään epäilyksiä?"
+
+"Ei mitään", sanoin levollisesti.
+
+"Ei hänelläkään", vastasi hän taaskin, seisahtuen eteeni. "Millä tavoin
+tulitte vakaumukseen?"
+
+"Minut kasvatettiin protestanttisuuteen", sanoin minä.
+
+"Ettekö ole koskaan pannut sitä kysymyksenalaiseksi?"
+
+"En koskaan."
+
+"Ettekä ajatellut sitä paljon?"
+
+"En ylen paljoa", vastasin minä.
+
+"Totta totisesti!" huudahti hän matalalla äänellä. "Ja ettekö
+milloinkaan ajattele helvetin tulta -- sitä matoa, joka ei kuole, ja
+sitä tulta, joka ei sammu? Ettekö milloinkaan ajattele sitä, herra de
+Marsac?"
+
+"En, ystäväni, en milloinkaan!" vastasin minä tullen kärsimättömäksi,
+sillä niin myöhäisellä hetkellä ja tuossa hiljaisessa, kolkossa
+huoneessa tuntui tämä keskustelu mielestäni liian synkkäaineiselta.
+"Uskon, mitä olen opetettu uskomaan, ja koetan olla vahingoittamatta
+ketään, paitsi vihollista. Minä ajattelen vähän. Ja jos olisin sinun
+sijassasi, ajattelisin vähemmän. Minä _tekisin_ jotain -- tappelisin,
+huvittelisin, työskentelisin, mutta en ajattelisi. Jätä ajatteleminen
+kirjamiehille."
+
+"Minä olen kirjamies", vastasi hän.
+
+"Mutta kovin viheliäinen, mikäli voin nähdä", sanoin minä hiukan
+halveksivalla äänensävyllä. "Jätä se, hyvä mies. Työskentele! Tappele!
+Tee jotakin!"
+
+"Tapellako?" sanoi hän, ikäänkuin ajatus olisi ollut hänelle ihan uusi.
+"Tapellako? Mutta siinähän minut voitaisiin tappaa; ja sitten helvetin
+tuli, näettehän!"
+
+"Tulimmaista, mies!" huudahdin minä lopullisesti kyllästyneenä tuohon
+mielettömyyteen, joka, totta puhuakseni, lampun himmeästi palaessa ja
+sateen rapistessa katolla pani kylmänväreet karsimaan selkänahkaani.
+"Riittää jo tästä! Pidä epäilysi ja pelkosi omina tietoinasi! Ja vastaa
+minulle", jatkoin ankarasti, "kuinka rouva de Bonne on tullut näin
+köyhäksi? Kuinka hän on joutunut tällaiseen paikkaan?"
+
+Hän istui tuolilleen ja kiihtymys kuoli nopeasti pois hänen
+kasvoiltaan. "Hän antoi pois kaikki rahansa", sanoi hän hitaasti ja
+vastenmielisesti. On ymmärrettävää, että tämä vastaus hämmästytti
+minua. "Antoi pois!" huudahdin minä. "Kenelle? ja milloin?"
+
+Hän liikahti levottomasti tuolillaan ja vältti katsettani, ja hänen
+muuttunut käytöksensä täytti minut epäluuloilla, joita hänen
+luonteestaan juuri-ikään saamani käsitys ei kyennyt kokonaan torjumaan.
+Viimein hän sanoi: "Minulla ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, jos
+sitä tarkotatte; ei mitään. Olen päinvastoin tehnyt kaiken voitavani
+auttaakseni häntä. Seurasin häntä tänne. Vannon, että asia on siten;
+herra de Marsac."
+
+"Sinä et ole vielä sanonut minulle, kenelle hän ne antoi", sanoin minä
+ankarasti.
+
+"Hän antoi ne eräälle papille", mumisi hän.
+
+"Mille papille?"
+
+"Minä en tiedä hänen nimeään. Hän on jakobiini."
+
+"Ja minkä takia?" kysyin minä, tuijottaen epäuskoisena ylioppilaaseen.
+"Minkä takia hän antoi ne hänelle? Kuule! Varo itseäsi, äläkä koeta
+syöttää minulle mitään sorbonnelaisia valheitasi!"
+
+Hän epäröi hetkisen, katsoen minuun arasti, ja näytti sitten päättävän
+sanoa minulle kaikki. "Tuo jakobiini sai selville -- se oli silloin kun
+asuimme Pariisissa, ymmärrättehän, viime kesäkuussa -- että hän oli
+hugenotti. Se oli siihen aikaan kun Foucard'it poltettiin, ja jakobiini
+pelotteli häntä sillä ja sai hänet maksamaan hänelle rahna, jotta hän
+säilyttäisi hänen salaisuutensa, alussa vähän ja sitten yhä enemmän..
+Kun kuningas lähti Blois'han, seurasi hän hänen majesteettiaan, luullen
+olevansa turvassa täällä. Mutta pappi tuli myöskin ja sai rahaa yhä
+enemmän ja enemmän, kunnes jätti hänet tällaiseen tilaan."
+
+"Tällaiseen tilaan!" sanoin minä. Ja minä purin hampaani yhteen.
+
+Simon Fleix nyökkäsi.
+
+Katselin ympärilleni tuossa kurjassa ullakkokamarissa, johon äitini oli
+sortunut, ja kuvittelin niitä kauhun ja jännityksen hetkiä, joita hän
+oli kokenut -- joita hänen oli täytynyt kokea tuon konnan uhkauksen
+riippuessa hänen harmaan päänsä päällä! Ajattelin hänen syntyperäänsä
+ja nöyryytystänsä, heikkoa terveyttään ja kärsivällistä, uupumatonta
+rakkauttaan minua kohtaan; ja juhlallisesti, taivaan edessä vannoin
+sinä yönä rankaisevani tuota miestä. Vihani oli liian suuri voidakseen
+pukeutua sanoihin, ja kyyneliin olin liian vanha. En kysellyt Simon
+Fleix'ltä enempää, paitsi milloin hän arveli papin tulevan uudestaan --
+mitä hän ei voinut sanoa -- ja tokko hän tuntisi hänet -- mihin hän
+vastasi myöntävästi. Vaan vaippaani kääriytyen laskeuduin makaamaan
+lieden luo ja haudoin surullisia mietteitä.
+
+Siis samalla kuin minä olin ollut ahdingossa omalla tahollani, oli
+äitini nähnyt nälkää täällä. Hän oli pettänyt minua ja minä häntä.
+Lamppu lepatti heittäen epämääräisiä varjoja, tuulenhengen
+löyhytellessä omituista ikkunaverhoa edestakaisin. Katosta vuotava vesi
+tippui pisara pisaralta, ja tuon tuostakin ravisteli tuuli ränstynyttä
+rakennusta ikäänkuin tahtoisi repäistä sen kokonaan sijoiltaan ja
+lennättää pois.
+
+
+
+
+VIII. Tyhjä huone.
+
+
+Haluten lähteä matkaan niin varhain kuin mahdollista, jotta ehtisimme
+Rosny'hin toisena iltana, herätin Simon Fleix'n ennen päivän
+valkenemista ja kuultuani häneltä, missä hevoset olivat, menin niitä
+ruokkimaan. Otin tehdäkseni sen itse, jotta samalla saisin tilaisuuden
+etsiä räätälin ja varustaa itselleni pukimet, jotka olisivat paremmin
+säätyni mukaiset kuin ne, mitkä minulla oli jälellä. Huomasin, että
+minulla oli vielä yhdeksänkymmentä kruunua Navarran kuninkaan
+antamista rahoista, ja kahdellatoista hankin mustasta verasta tehdyn,
+ruskeanpunaisilla pilkuilla ja juovilla koristetun nutun, tumman
+levätin, joka oli vuorattu samalla vaatimattomalla värillä, sekä uuden
+hatun ja sulan. Vaatturi olisi mielellään toimittanut minulle myöskin
+uuden huotran, nähdessään että entinen oli kärjestä kulunut. Mutta
+siitä minä kieltäydyin, sillä olin saanut päähäni, että kulkisin
+miekankärki paljaana, kunnes olisin kostanut sille konnalle, joka oli
+täyttänyt äitini vanhuudenpäivät kurjuudella; saatuani Navarran
+kuninkaan tehtävän suoritetuksi olin luvannut ruveta ajamaan tuon
+päätöksen toteuttamista tarmokkaasti ja mitään häikäilemättä.
+
+Vaatteitten valinta ja jotkut muutokset, joita niihin oli tehtävä,
+viivyttivät minua jonkun aikaa, niin että oli myöhäisempi kuin olisin
+halunnut, kun palasin jälleen asuntoani kohti aikomuksessa saada
+seurueeni ratsaille niin joutuin kuin mahdollista. Muistan, että aamu
+oli selkeä ja kylmä; katuojat olivat kuivat ja kadut verrattain
+puhtaat. Siellä täällä pilkotti varhainen auringonsäde esiinpistävien
+räystäitten välistä, luvaten erinomaista matkailmaa. Mutta kasvot,
+joita kävellessäni kohtasin, eivät heijastaneet ympäristön iloisuutta.
+Äkeitä katseita kohtasin kaikkialla, minne vain katsoin, ja kun lähetti
+lähetin perästä karautti ohitseni matkalla linnaan, seisoivat
+kaupunkilaiset ovillaan huolettomina ja toimettomina taikka
+kadunkulmauksiin keräytyneinä puhelivat hiljaa keskenään sen näköisinä
+kuin olisi ollut salahankkeita tekeillä. Leskikuningatar eli vielä,
+mutta Orleans oli noussut kapinaan, samoin Sens ja Mans, Chartres ja
+Melun. Rouenin sanottiin olevan kahden vaiheilla, Lyons oli aseissa,
+kun Pariisi taas oli pannut kuninkaansa pois viralta ja kirosi häntä
+joka päivä sadoilta alttareilta. Sanalla sanoen, se suuri kapina, joka
+seurasi Guisen kuolemaa ja kesti niin monta vuotta, oli jo käynnissä,
+niin että tänä uuden vuoden ensimäisenä päivänä kuninkaan määräykset
+tuskin kantoivat kauemmaksi kuin hänen katseensa, kun hän levottomana
+kurkisti ulos yläpuolellani kohoavista linnan torneista.
+
+Saavuttuani taloon kiipesin kiiruusti ylös pitkää porraskäytävää,
+harmitellen sen pimeyttä ja likaisuutta ja suunnitellen kiivetessäni,
+millä tavoin voisin mukavimmin ja pikimmin muuttaa äitini parempaan
+asuntoon. Viimeisen porrasjakson yläpäähän ehdittyäni näin, että neidin
+ovi käytävän vasemmalla puolen oli auki, ja päättäen siitä että hän oli
+jo ylhäällä ja valmiina matkaan, astuin äitini huoneeseen reippain
+askelin ja kirpeän aamuilman virkistämin mielin.
+
+Mutta kynnyksellä minä pysähdyin, jääden seisomaan äänettömänä ja
+tyrmistyneenä. Ensin luulin, että huone oli tyhjä. Seuraavalla
+katsahduksella huomasin ylioppilaan. Hän oli polvillaan vuoteen
+vieressä komerossa, jonka esirippu oli raastettu osaksi pois. Ikkunan
+edestä oli verho samoin repäisty alas, ja siitä virtaava kylmä
+päivänvalo paljasti räikeästi huoneen ruman alastomuuden, saaden
+sydämeni hyytymään. Lieden luona virui kumollaan oleva tuoli, ja
+orrella sen yläpuolella kyyrötti harmaa kissa, jota en ollut tähän
+saakka huomannut, katsellen minua peitetyllä vihalla. Neitiä ei näkynyt
+enempää kuin Fanchetteakaan, ja Simon Fleix ei kuullut tuloani. Hän
+toimitti vuoteen ääressä jotain, mikä nähtävästi koski äitiäni.
+
+"Mitä tämä on?" huudahdin minä hiljaa, lähestyen varpaillani vuodetta.
+"Missä toiset ovat?"
+
+Ylioppilas katsahti taaksensa ja näki minut. Hänen kasvonsa olivat
+kalpeat ja synkät. Hänen silmänsä hehkuivat, ja kuitenkin niissä oli
+kyyneliä, samoinkuin hänen poskillaankin. Hän ei puhunut, mutta huoneen
+kylmyys, alastomuus ja tyhjyys puhuivat hänen puolestaan, ja mieleni
+musteni.
+
+Tartuin häntä hartioihin. "Etkö voi puhua!" sanoin suutahtaen. "Missä
+he ovat?"
+
+Hän nousi pystyyn ja tuijotti minuun. "He ovat menneet!" sanoi hän
+älyttömästi.
+
+"Menneet?" huudahdin minä. "Mahdotonta! Milloin? Minne?"
+
+"Puoli tuntia sitten. En tiedä minne."
+
+Ymmällä ja ihmeissäni tuijotin häneen kauhistuksen ja suuttumuksen
+vaiheella. "Etkö tiedä?" huusin. "He ovat menneet, ja sinä et tiedä?"
+
+Hän kääntyi äkkiä ja tarttui minua käsivarteen. "En, minä en tiedä,
+minä en tiedä!" huusi hän kokonaan muuttuneella sävyllä, rajun
+kiihtymyksen vallassa. "Ja menköön paholainen heidän kanssaan! Mutta
+sen tiedän, kenen kanssa he menivät, nuo teidän ystävänne, herra de
+Marsac! Tuli muuan narri, hölmö, hieno keikari ja puhui heille hyvää ja
+kaunista ja näytti heille kultaisen merkin, ja silloin -- hui! -- he
+menivät tiehensä ja unohtivat teidät!"
+
+"Mitä!" huudahdin minä, alkaen käsittää ja takertuen kiihkeästi hänen
+puheensa ainoaan johtolankaan. "Kultaisen merkinkö? Heidät on siis
+houkuteltu pois! Ei ole hetkeäkään hukattava. Minun täytyy seurata."
+
+"Ei, sillä siinä ei ole kaikki!" vastasi hän, keskeyttäen minut
+synkästi, samalla kuin hän pusersi käsivarttani yhä tiukemmin ja hänen
+silmänsä säkenöivät. "Te ette ole kuullut kaikkea. Tuo mies, jonka
+kanssa he menivät, kutsui teitä petturiksi ja varkaaksi ja
+kerjäläiseksi, ja teki sen äitinne silmäin edessä -- ja tappoi hänet!
+Tappoi hänet yhtä varmasti kuin jos hän olisi pistänyt miekan häneen!
+Tahdotteko vieläkin jättää hänet ja lähteä heidän jälkeensä?"
+
+Hän puhui selvästi. Ja kuitenkin, Jumala paratkoon, kului joku aika
+ennenkuin ymmärsin hänet -- ennenkuin käsitin hänen sanainsa
+merkityksen tahi kykenin siirtämään ajatukseni poissaolevista edessäni
+vuoteella makaavaan äitiini. Kun se viimeinkin minulle onnistui ja minä
+käännyin häneen päin ja näin hänen liikkumattomat kasvonsa ja ohuen
+tukkansa rentoina karkealla tyynyllä, niin valtasi tuo näky minut
+kokonaan. En muistanutkaan enää toisia -- sillä luulin häntä
+kuolleeksi; ja tuskaisesti parahtaen lankesin polvilleni hänen
+viereensä ja peitin kasvoni. Mitä tuo itsepäinen tyttö oikeastaan
+minulle merkitsi? Mitä merkitsivät kuninkaatkaan ja kuninkaan asiat
+minulle hänen rinnallaan -- ainoan ihmisolennon, joka yhä minua
+rakasti, ainoan olennon, joka oli minun vertani ja heimoani, ainoan
+alati-kärsivällisen, alati-uskollisen sydämen rinnalla, joka monet
+vuodet oli sykkinyt yksinomaan minulle? Hetken verran, muutamien
+tuokioitten ajan olin hänen arvoisensa, sillä minä unohdin kaikki muut.
+
+Simon Fleix herätti minut vihdoin turtumuksestani, selittäen minulle,
+ettei hän ollut kuollut, vaan ainoastaan syvässä tiedottomuuden
+tilassa, jonka hänen saamansa ankara mielenjärkytys oli aiheuttanut.
+Hän oli lähettänyt jonkun naapurin hakemaan lääkäriä, ja tämä astui
+huoneeseen juuri kun minä nousin ylös ja asettuen minun paikalleni
+palautti äitini pian tajuihinsa. Mutta hänen äärimmäinen heikkoutensa
+varotti minua toivomasta enempää kuin väliaikaista toipumista. Enkä
+ollut kauan istunut hänen luonaan, ennenkuin huomasin, että tämä
+viimeinen isku, joka tuli niin monien kauhujen ja aineellisten
+puutteitten lisäksi, oli sattunut hänen elämänsä ytimeen ja että hän
+oli nyt kuolemaisillaan.
+
+Hän makasi jonkun aikaa käsi minun kädessäni ja silmät ummessa, mutta
+puolenpäivän tienoissa, kun ylioppilas oli saanut annetuksi hänelle
+hiukan lihalientä, hän virkistyi, ja tuntien minut makasi enemmän kuin
+tunnin ajan tuijottaen minuun sanomattoman tyytyväisenä ja onnellisena.
+Sen ajan kuluttua, kun luulin ettei hän enää kyennyt puhumaan, hän
+viittasi minua kumartumaan hänen puoleensa ja kuiskasi jotakin, mistä
+ensin en saanut selvää. Mutta sitten käsitin hänen sanoneen: "Onko hän
+mennyt -- se tyttö, jonka toit?"
+
+Hyvin levottomana vastasin myöntävästi, pyytäen ettei hän huolehtisi
+siitä asiasta. Minun ei kuitenkaan olisi tarvinnut peljätä, sillä kun
+hän jälleen avasi suunsa, puhui hän levollisesti ja ikäänkuin
+sellainen, joka näkee jotakin edessään selvästi.
+
+"Kun löydät hänet, Gaston", kuiskasi hän, "niin älä ole hänelle
+vihainen. Se el ollut hänen syynsä. Hän -- tuo mies petti hänet.
+Katso!"
+
+Seurasin suuntaa, mihin hän osotti pikemmin katseellaan kuin kädellään,
+ja näin päänalaisen vieressä kultaketjun. "Jättikö hän tämän?"
+kuiskasin minä, omituisen liikutuksen pusertaessa rintaani. "Hän pani
+sen tähän", kuiskasi äitini. "Ja hän olisi estänyt miestä sanomasta
+mitä hän sanoi" -- väristys puistatti äitini ruumista hänen
+muistellessaan miehen sanoja, vaikka hänen silmänsä katsoivat minuun
+yhä uskoen ja luottaen -- "hän olisi estänyt, mutta hän ei voinut,
+Gaston. Ja sitten mies joudutti häntä lähtemään."
+
+"Näyttikö hän hänelle jonkin merkin, äiti?" En saattanut mitenkään
+pidättää tätä kysymystä, sillä niin paljon näytti siitä riippuvan.
+
+"Näytti, kultapalan", kuiskasi äiti hymyillen heikosti. "Nyt minä
+tahdon nukkua." Ja pitäen yhä kädestäni hän sulki silmänsä.
+
+Ylioppilas palasi pian tuoden joitakin tarvetavaroita, joita olin
+lähettänyt hänet hakemaan, ja me istuimme äitini luona iltaan saakka ja
+myöhään yöhönkin. Huojennuksekseni olin kuullut lääkäriltä, että hän
+oli ollut sairaana jo jonkun aikaa ja että joka tapauksessa loppu olisi
+tullut pian. Hänellä ei ollut tuskia eikä hän tuntenut pelkoa, vaan
+näytti siltä kuin hän olisi kiittänyt Jumalaa ja ollut tyytyväinen,
+kohdatessaan minun katseeni aina kun hän avasi silmänsä tai heräsi
+horrostilastaan. Mitä itseeni tulee, niin muistan, että tuohon
+huoneeseen sisältyi joksikin aikaa koko minun maailmani. Sen
+hiljaisuuteen hukkui kaikki kuohunta, mikä täytti Ranskan kaupungit, ja
+sen ainoa mielenkiinto -- heikon hengityksen edestakaisin huokuminen --
+himmensi kokonaisen elämäniän pyyteet ja toiveet.
+
+Ennenkuin päivä valkeni, hiipi Simon Fleix ulos hoitamaan hevosia.
+Palattuaan tuli hän luokseni ja kuiskasi korvaani, että hänellä oli
+minulle jotain sanottavaa. Ja kun äitini makasi sillä hetkellä
+levollisessa unessa, irroitin käteni, nousin hiljaa ja menin hänen
+kanssaan lieden luo.
+
+Sen sijaan että olisi puhunut, asetti hän nyrkkinsä eteeni ja aukaisi
+yhtäkkiä kouransa. "Tunnetteko tätä?" kysyi hän, katsahtaen minuun
+terävästi.
+
+Otin hänen kädessään olevan esineen, ja katseltuani sitä nyökkäsin. Se
+oli ruusukkeeksi solmittu tummanpunainen samettikaistale, joka oli
+muodostanut, kuten ensi silmäyksellä huomasin, osan neiti de la Viren
+naamion pidikkeestä. "Mistä sinä sen löysit?" sopersin minä, otaksuen
+että hän oli poiminut sen porraskäytävästä. "Katsokaa sitä!" vastasi
+hän kärsimättömästi. "Te ette ole katsonut."
+
+Käänsin sen toisinpäin, ja silloin näin jotakin, mikä ensin oli jäänyt
+minulta huomaamatta -- nimittäin että kaistaleen leveämmässä päässä oli
+omituisia kuvioita, jotka oli hyvin kömpelösti ja säännöttömästi
+ommeltu valkoisella silkkilangalla. Pistot muodostivat kirjaimia ja
+kirjaimet sanoja. Hätkähtäen luin: "Apua!" ja kulmassa näin pienemmillä
+pistoilla nimikirjaimet "C.d.l.V."
+
+Katsoin kiihkeästi ylioppilaaseen, "Mistä löysit tämän?" kysyin.
+
+"Löysin sen kadulta", vastasi hän levollisesti, "noin kolmensadan
+askeleen päässä täältä."
+
+Mietin hetkisen.. "Katuojastako vai seinän vierestäkö?" kysyin sitten.
+
+"Seinän vierestä."
+
+"Jonkin ikkunan altako?"
+
+"Aivan niin", vastasi hän. "Voitte olla levollinen; minä en ole hölmö.
+Panin merkille paikan, herra de Marsac, enkä unohda sitä."
+
+Tämä löytö herätti tunteita, jotka pyrkivät syrjäyttämään mielestäni
+äitini tilan aiheuttaman surun ja levottomuudenkin -- mitkä tunteet
+vielä hetki sitten olivat näyttäneet tekevän mitättömiksi kaikki muut
+huolet. Sillä näin nyt olevani pulassa, jossa minun täytyi kärsiä
+teinpä miten hyvänsä. Toiselta puolen oli minun mahdoton jättää äitini;
+olisin ollut sydämetön julmuri, jos sen olisin tehnyt. Toiselta puolen
+taas en voinut ilman viiltävää tuskaa jäädä liikkumattomaksi ja
+toimettomaksi, kun neiti de la Vire, jota olin vannonut suojelevani ja
+joka nyt kärsi minun huolettomuuteni ja huonon onneni takia, kutsui
+minua apuun. Sillä muuta tuo samettiruusuke ei voinut merkitä, ja
+kenellekään muulle se ei voinut olla tarkotettu kuin minulle, koska ei
+ollut montakaan muuta, joka olisi todennäköisesti voinut sen tuntea, ja
+koska hän piti luonnollisena, että minä koettaisin päästä hänen
+jälilleen.
+
+Enkä voinut antaa tuolle merkille mitään pientä merkitystä. Muistaen
+neidin ylpeän ja pelottoman luonteenlaadun, sekä missä valossa hän aina
+oli minua katsonut, oli minulla syy aavistaa pahinta. Olin varma, ettei
+mikään luuloteltu vaara eikä muu kuin kaikkein viimeinen hätä olisi
+saanut häntä ottamaan näin alentavaa askelta. Ja tämä johtopäätös ynnä
+lisäksi pelko siitä, että hän oli joutunut Fresnoyn käsiin, jota luulin
+siksi henkilöksi, joka oli ryövännyt minulta kultarahan puolikkaan,
+täyttivät minut hirveällä epätietoisuudella siltä, millä suunnalla
+velvollisuuteni tällä hetkellä oli. Kunniantuntoni veti minua kahdelle
+taholle, vaatien minua sekä lähtemään että jäämään, ja kun käteni meni
+miekankahvaan ja jalkani pakottivat minua lähtemään, etsivät silmäni
+äitiäni ja korvani kuuntelivat hänen vienoa hengitystään.
+
+Neuvottomana ja hämmentyneenä katsoin ylioppilaaseen, ja hän katsoi
+minuun. "Sinähän näit miehen, joka vei hänet", mutisin minä. Siihen
+saakka, ollen yksinomaan huolissani äitini kohtalosta, olin tehnyt vain
+joitakin kysymyksiä ja sivuuttanut asian ikäänkuin se liikuttaisi minua
+vähän ja kuuluisi minulle vielä vähemmän. "Minkä näköinen hän oli?
+Oliko hän iso, turpea mies, pää siteessä, tai ehkä haava kasvoissaan?"
+
+"Sekö herra, joka meni neidin kanssa?" kysyi hän.
+
+"Niin, niin, vaikkapa herra, jos niin haluat!"
+
+"Ei ollenkaan", vastasi ylioppilas. "Hän oli pitkä, nuori, hieno mies,
+komeasti puettu, ja hänellä oli tumma tukka ja komeat kasvot. Kuulin
+hänen sanovan neidille, että hän tuli erään neidin ystävän lähettämänä,
+joka oli liian korkea-arvoinen mainittavaksi julkisesti, varsinkaan
+Blois'ssa. Hän lisäsi tuovansa häneltä tunnusmerkin; ja kun neiti
+mainitsi teistä -- hän oli juuri tullut rouvan huoneeseen seuranaisensa
+kanssa, kun tuo mies ilmestyi..."
+
+"Hän oli tietysti pitänyt silmällä, milloin minä menin ulos."
+
+"Aivan niin. No niin, kun neiti mainitsi teistä, vannoi mies, että te
+olitte seikkailija ja rutiköyhä petkuttaja ja vaikka mikä, ja kehotti
+neitiä sanomaan, pitikö hän todennäköisenä että hänen ystävänsä olisi
+uskonut sellaisen tehtävän sellaiselle miehelle."
+
+"Ja silloinko neiti lähti hänen kanssaan?"
+
+Ylioppilas nyökkäsi.
+
+"Mielelläänkö? Vapaasta tahdostaanko?"
+
+"Kyllä", vastasi hän. "Siltä minusta näytti. Hän koetti estää miestä
+puhumasta teidän äitinne kuullen, mutta siinä oli kaikki."
+
+Hetken mielijohteen ajamana otin askeleen ovea kohti; muistin kuitenkin
+asemani ja käännyin takaisin voihkaisten. Melkein poissa suunniltani ja
+tuntien tarvetta purkaa jollain tavoin tunteitani, tartuin poikaa
+hartioihin ja pudistelin häntä edestakaisin.
+
+"Sano minulle, mies, mitä minun on tehtävä!" mutisin hampaitteni
+välistä. "Puhu! Ajattele! Keksi jotakin!"
+
+Mutta hän pudisti päätänsä.
+
+Päästin hänet irti mumisten kirouksen ja istuin tuolille vuoteen
+viereen, laskien pääni käsieni väliin. Juuri sillä hetkellä saapui
+kumminkin huojennus -- saapui odottamattomalta taholta. Ovi avautui ja
+lääkäri astui sisään. Hän oli taitava ammatissaan, ja vaikka häntä
+paljon käytettiin hovipiireissä, oli hän siitä huolimatta hugenotti --
+ja juuri tämä seikka oli rohkaissut Simon Fleix'tä pyytämään hänen
+apuaan "Vertavuotavan sydämen" isännän kautta, mikä majatalo oli
+Blois'n hugenottien salainen yhtymäpaikka. Toimitettuaan tutkimuksensa
+aikoi hän poistua, sillä hän oli vakava ja hiljainen mies ja hänellä
+oli paljon työtä, mutta minä pysäytin hänet ovella.
+
+"Kuinka hänen laitansa on, herra tohtori?" sanoin matalalla äänellä,
+pidellen kädelläni hänen päällysviitastaan.
+
+"Hän on voimistunut ja voi elää pari kolme päivää", vastasi hän
+levollisesti. "Ehkä neljäkin, ja niin monta kuin Jumala tahtoo."
+
+Painaen kaksi kruunua hänen käteensä pyysin häntä käymään joka päivä,
+minkä hän lupasikin tehdä. Sitten hän poistui. Äitini uinui yhä
+rauhallisesti, ja minä käännyin Simon Fleix'n puoleen; epäilyni olivat
+hälvenneet ja päätökseni oli tehty.
+
+"Kuule", sanoin minä, "ja vastaa minulle lyhyeen. Me emme voi poistua
+yhtaikaa, se on selvä. Kuitenkin täytyy minun mennä heti paikalla sille
+paikalle, mistä sinä löysit tuon samettinauhan. Kuvaa se paikka minulle
+tarkasti, niin että voin löytää sen, äläkä tee erehdyksiä."
+
+Hän nyökkäsi ja vastasi hetkisen mietittyään:
+
+"Tiedättehän St. Denis'n kadun? No, menkää sitä alaspäin, jättäen
+'Vertavuotavan sydämen' vasemmalle puolellenne. Kääntykää toisesta
+kulmauksesta samalla puolella sivuutettuanne majatalon. Kolmas talo
+kulmasta lukien, jälleen vasemmalla, on Pyhän ristin sairaalaan
+johtavan porttiaukon yläpuolella. Portin yläpuolella on kaksi ikkunaa
+alemmassa kerroksessa, ja niitten yläpuolella vielä kaksi. Nauha oli
+ensimäisen ikkunan alla, jonka kohdalle saavutte. Oletteko ymmärtänyt?"
+
+"Täydellisesti", sanoin minä. "On hyvä joskus olla kirjamieskin,
+Simon."
+
+Hän katsoi minuun miettiväisenä, mutta ei virkkanut mitään, ja minä
+puuhasin miekankahvani lujittamisessa ja viittani sovittamisessa
+kasvojeni alaosan eteen. Saatuani nämä tyydyttävästi järjestetyiksi
+otin esiin rahani ja laskin kolmenkymmenenviiden kruunun suuruisen
+summan, jonka annoin hänelle, terottaen hänen mieleensä että hänen oli
+välttämättä pysyttävä äitini luona, jollen sattuisi palaamaan. Sillä
+vaikka aioin lähteä ainoastaan tiedusteluretkelle, ottamaan, jos
+mahdollista, selkoa siitä, oliko neiti vielä Blois'ssa, niin
+tulevaisuus oli kuitenkin epävarma, ja vaikka viholliseni olivat
+minulle tuntemattomia, tunsivat he minut.
+
+Terotettuani hänelle tätä velvollisuutta otin äänettömät jäähyväiset
+äidiltäni ja jättäen huoneen poistuin hitaasti alas portaita, äitini
+riutuneitten, kalpeitten kasvojen kuvan seuratessa mukanani ja
+antaessa, kuten minusta tuntui, pyhityksen aikomukselleni.
+
+Kellot löivät yhtätoista, kun astuin ulos ovesta ja seisoin hetkisen
+kujalla katsellen kummallekin suunnalle, näkyisikö mitään vakoilun
+merkkejä. Mitään ei kuitenkaan ollut nähtävissä. Kuja oli autio. Ja
+ollen varma siitä, että olisi turhaa yrittää eksyttää vastustajiani,
+jotka arvattavasti tunsivat Blois'n paremmin kuin minä, en sitä
+koettanutkaan, vaan ohjasin tieten tahtoen kulkuni "Vertavuotavaa
+sydäntä" kohti St. Denis'n kadulle. Kaduilla oli sama synkän odotuksen
+leima, jonka olin huomannut edellisenä päivänä. Samat ryhmät
+seisoskelivat kadunkulmissa, samat epäluuloiset katseet kohtasivat
+minua niinkuin kaikkia muitakin muukalaisia, jotka näyttäytyivät
+ulkona; yhtä välinpitämättömän toimettomilta näyttivät kaupunkilaiset,
+yhtä levottoman kiireellisiltä tulevat ja lähtevät sanansaattajat.
+Näin, että täälläkin, ihan palatsin muurien juurella, lain ja
+järjestyksen siteet olivat jännitetyt miltei katkeamaisilleen, ja
+ajattelin, että jos milloinkaan oli Ranskassa ollut aikaa, jolloin
+oikeus merkitsi vähän ja vahva käsi paljon, niin sellainen aika oli
+nyt. Sellainen asiain tila olikin edullinen käsissä olevalle
+tuumalleni, ja välittämättä epäluuloisista katseista astelin
+päättäväisenä tietäni.
+
+Löysin helposti sen porttikäytävän, josta Simon oli puhunut, ynnä
+ikkunan, jonka alta hän oli löytänyt samettisolmukkeen, Koska
+melkein vastapäätä avautui kapea kujanne, käytin sitä hyväkseni
+tarkastellakseni taloa mielin määrin, ja huomasin heti, että alempi
+ikkuna oli suojattu vain lujilla luukuilla, jotka nyt olivat auki,
+mutta ylemmän kerroksen ikkuna oli varustettu vahvalla rautaristikolla.
+Luonnollisesti keskitin huomioni jälkimäiseen. Talo oli vanha
+kivirakennus ja päältä katsoen jotensakin kunnioitettavan näköinen,
+enkä voinut huomata siinä mitään, mikä olisi herättänyt epäluuloani,
+jos nauha olisi löytynyt muualta. Sen seinässä oli erään uskonnollisen
+veljeskunnan vaakuna, ja portti oli arvattavasti aikoinaan ollut sen
+sairaalan pääsisäänkäytävänä, joka vieläkin oli sen takana, mutta nyt
+oli portin päällinen talo nähtävästi joittenkin säätyläisihmisten
+asuntona. Olivatko molemmat kerrokset samoilla vai eri asukkailla, sitä
+en voinut ratkaista.
+
+Katseltuani sitä jonkun aikaa näkemättä kenenkään menevän sisään tai
+tulevan ulos ja keksimättä mitään, mikä jollain tavoin olisi opastanut
+minua, päätin uskaltautua talon sisäpuolelle, kun katu oli rauhallinen
+eikä talossa näkynyt mitään merkkejä, jotka olisivat osottaneet sen
+olevan vahvasti vartioidun. Sisäänkäytävä oli porttiholvin alla
+oikealla puolella olevasta ovesta. Näkemästäni tein sen johtopäätöksen,
+että portinvartia oli poissa, arvatenkin juoruilemassa kaupungilla
+valtiollisista asioista.
+
+Johtopäätökseni näyttäytyikin oikeaksi, sillä kun olin onnellisesti
+päässyt kadun poikki ja pujahdin sisään puoliavoimesta ovesta, löysin
+ainoastaan hänen sauvansa ja hiilipannunsa häntä edustamassa. Yksi
+silmäys riitti vakuuttamaan minulle tämän, ja heti käännyin empimättä
+nousemaan ylös portaita, sillä oivalsin, että jos tahdoin saada jotakin
+aikaan yksinäni, niin oli minun turvattava enemmän rohkeuteen ja
+yllätykseen kuin varovaisuuteen ja harkintaan.
+
+Portaisiin tuli vain niukasti valoa pihan puolella olevista
+tähystysaukoista, mutta ne olivat siistit ja hyvässä kunnossa. Koko
+talossa vallitsi hiljaisuus, jota rikkoi vain minun askelteni ääni, ja
+kaikki näytti niin siistiltä ja säännölliseltä, että kuta ylemmäs
+nousin, sitä alemmas painui menestyksen-toivoni. Päättävästi jatkoin
+kuitenkin kulkuani, kunnes saavuin toiseen kerrokseen ja seisoin
+suletun oven edessä. Nyt oli hetki, jolloin kaikki tulisi ratkaistuksi.
+Kuuntelin joitakin silmänräpäyksiä, mutta kun ei mitään kuulunut,
+kohotin varovaisesti salpaa. Vastoin odotustani ovi avautui, ja minä
+astuin sisään. Korkeaselustainen penkki oli sisäpuolella, estäen minua
+näkemästä vapaasti huoneeseen, joka näytti olevan avara ja runsaasti ja
+komeasti sisustettu, vaikka hiukan matala ja verrattain hämärästi
+valaistu, sillä sen kaksi ikkunaa olivat leveyttään matalampia. Lämmin
+takkatulen hohde valaisi kattoa, ja juuri kun suljin hiljaa oven,
+murtui jokin palanut halko liedellä niin että säkenet ratisivat, mikä
+ääni toi kodikasta eloa loisteliaaseen hiljaisuuteen. Heti sen jälkeen
+kysyi matala soinnukas ääni: "Alfons, sinäkö se olet?"
+
+Astuin selustapenkin ympäri, ja näin edessäni kauniin naisen
+kyynärpäänsä nojassa sohvalla. Kuullessaan oven avautuvan hän oli
+kohonnut ryntäilleen. Kun hän nyt näki vieraan ihmisen edessään,
+hypähti hän heikosti huudahtaen pystyyn ja tuijotti minuun hämmästystä
+ja suuttumusta kuvastavin kasvoin. Hän oli keskikokoinen, piirteet
+säännölliset, vaikka hiukan lapsimaiset, kasvot erittäin kauniit.
+Tuuhea, kullankeltainen tukka riippui epäjärjestyksessä hänen kaulansa
+ympärillä, sopien hyvin hänen silmiensä syvään sineen, missä minusta
+näytti piilevän enemmän henkeä ja tulta kuin hänen yleiset
+kasvonpiirteensä panivat otaksumaan.
+
+Hetken äänettömyyden jälkeen, minkä kestäessä hän mittaili minua
+kiireestä kantapäähän hyvin ylpeästi -- ja minä katselin häntä
+uteliaana ja ihmetellen -- hän lausui: "Hyvä herra, voisinko saada
+tietää, mikä aiheuttaa tämän -- vierailun?"
+
+Olin sillä hetkellä niin hämmästyksissäni naisen ilmestymisestä ja
+hänen tavattomasta kauneudestaan, samoinkuin siitäkin, etten nähnyt
+täällä merkkiäkään etsimistäni henkilöistä, että en saanut kootuksi
+ajatuksiani vastaukseen, vaan seisoin ymmällä tuijottaen häneen.
+Huoneeseen astuessani olin odottanut näkeväni vallan toista!
+
+"No, herra?" sanoi hän jälleen puhuen terävästi ja kopauttaen jalallaan
+lattiaan.
+
+"Tämän vierailunko?" sopersin minä.
+
+"Kutsukaa sitä vaikka tunkeilevaisuudeksi, jos niin haluatte!" huusi
+hän kopeasti. "Mutta selittäkää syynne taikka menkää matkaanne."
+
+"Pyydän lupaa saada tehdä molemmat", vastasin minä,
+tahdonponnistuksella kooten ajatukseni. "Nousin ylös näitä portaita ja
+avasin ovenne erehdyksessä -- yksinkertaisesti sanoen -- toivoen
+tapaavani täällä erään ystäväni. Huomaan erehtyneeni, eikä minulla ole
+muuta tehtävää kuin poistua, pyytäen samalla nöyrimmästi anteeksi." Ja
+puhuessani kumarsin syvään ja valmistauduin lähtemään.
+
+"Odottakaa vähän!" sanoi hän nopeasti ja muuttuneella äänellä. "Te
+olette ehkä herra de Bruhlin -- mieheni -- ystävä. Siinä tapauksessa,
+jos haluatte jättää hänelle jonkun sanoman, toimitan sen mielelläni
+hänelle."
+
+Hän näytti niin viehättävältä, että huolimatta tunteitteni sekasorrosta
+en voinut muuta kuin katsella häntä ihaillen. "Valitettavasti en voi
+esittää sitäkään puolustuksekseni", vastasin minä. "Ikävä kyllä ei
+minulla ole kunniaa tuntea häntä."
+
+Hän katseli minua hiukan hämmästyneenä. "Mutta kuitenkin", vastasi hän,
+hymyillen kainosti ja leikkien pukuaan kiinnittävällä kultasoljella,
+"teillä on täytynyt olla jokin syy, jokin aihe, jonka nojalla luulitte
+löytävänne ystävänne."
+
+"Kyllä, rouva", vastasin minä, "mutta minä erehdyin."
+
+Näin hänen punastuvan äkkiä. Hymyillen ja räpyttäen ujosti silmiään hän
+sanoi: "Onko ehkä mahdollista, että -- tarkotan, että oletteko ehkä
+tullut tänne jostakin syystä, joka on yhteydessä -- esimerkiksi jonkun
+samettinauhan kanssa?"
+
+Minä hätkähdin ja astuin tahtomattani askeleen häntä kohti.
+"Samettinauhan!" huudahdin liikutettuna. "Hyvä Jumala! Sittenhän en
+olekaan erehtynyt! Olen tullut oikeaan taloon, ja te -- te tiedätte
+tästä jotakin! Arvoisa rouva, sanokaa minulle mitä tuo samettinauha
+merkitsee, minä rukoilen teitä!"
+
+Kiihtymykseni näytti tekevän hänet levottomaksi; hän peräytyi pari
+askelta, katsoen minuun ylväästi, mutta samalla ikäänkuin hiukan
+häpeillen. "Uskokaa minua, se ei merkitse mitään", sanoi hän kiireesti.
+"Pyydän teitä ymmärtämään sen. Se oli tyhmää pilaa."
+
+"Pilaa?" sanoin minä. "Se on pudotettu tästä ikkunasta."
+
+"Se oli pilaa", toisti hän itsepintaisesti. Mutta saatoin nähdä, että
+hän kaikesta ylpeydestään huolimatta oli levoton. Hänen kasvonsa olivat
+hämmentyneet ja kyyneliä oli hänen silmissään, Ja tämä saattoi minut
+näissä olosuhteissa vain kahta itsepäisemmäksi.
+
+"Minulla on tuo nauha mukanani", sanoin minä. "Teidän täytyy kertoa
+minulle siitä enemmän."
+
+Hän katsoi minuun osottaen ankarampaa suuttumusta kuin hän tähän saakka
+oli ilmaissut. "Luulen, ettette te tiedä, kenelle puhutte", sanoi hän
+hengittäen kiivaasti. "Poistukaa täältä, ja heti! Olen sanonut teille,
+että se oli pilaa. Jos te olette kunnianmies, niin te uskotte minua ja
+lähdette pois." Ja hän osotti ovea.
+
+Mutta minä pysyin paikallani, sillä olin järkähtämättä päättänyt tunkea
+salaisuuden perille. "Olen kunnianmies, arvoisa rouva", sanoin minä,
+"mutta kuitenkin täytyy minun saada tietää enemmän. Ennenkuin saan
+kuulla enemmän, en voi lähteä."
+
+"Oh, tämä on sietämätöntä!" huusi hän katsellen ympärilleen ikäänkuin
+etsien pakotietä; mutta minä olin hänen ja ainoan oven välissä. "Tämä
+on sietämätöntä! Tuo samettinauha ei ollut lainkaan tarkotettu teille.
+Ja, mikä merkitsee enemmän, jos de Bruhl tulee ja löytää teidät täältä,
+niin tulette sitä katkerasti katumaan."
+
+Näin että hän oli ainakin yhtä levoton itsensä takia kuin minun
+puolestani, ja asianhaaroihin katsoen ajattelin olevani oikeutettu
+käyttämään hyväkseni hänen pelkoaan. Asetin tarkotuksella hattuni
+vieressäni olevalle pöydälle ja lausuin, katsoen häneen kiinteästi:
+"Minä menen, arvoisa rouva, kun saan kuulla kaikki mitä te tiedätte
+tästä nauhasta, joka on kädessäni, mutta en ennen. Jollette te suostu
+sitä ilmaisemaan, täytyy minun odottaa herra de Bruhlia ja kysyä
+häneltä."
+
+"Hävytön!" huudahti hän, katsoen minuun kuin olisi hän raivossaan ja
+pelossaan ollut valmis tappamaan minut; hän oli nähtävästi intohimoinen
+nainen. Mutta minä seisoin liikahtamatta, ja hetken perästä hän puhui.
+"Mitä tahdotte tietää?" sanoi hän, katsoen minuun synkästi.
+
+"Millä tavalla tämä nauha tuli kadulle teidän ikkunanne alle? Sen
+tahdon tietää ensinnä."
+
+"Minä pudotin sen", vastasi hän äreästi.
+
+"Minkätähden?" kysyin minä.
+
+"Koska..." Ja sitten hän pysähtyi ja katsoi minuun, ja sitten taas
+katsoi alas, posket tulipunaisina. "Koska, jos teidän täytyy saada se
+tietää... Minä olen ollut naimisissa vain kaksi kuukautta, ja minä
+ajattelin että mieheni löytäisi sen ja toisi minulla. Se oli hupsu
+päähänpisto."
+
+"Mutta mistä saitte sen?" kysyin minä ja tuijotin häneen yhä
+kummastuneempana ja neuvottomampana. Sillä minusta näytti että mitä
+useampia kysymyksiä tein, sitä kauemmaksi eksyin tarkotuksestani.
+
+"Minä löysin sen Arcyn kujalta", vastasi hän, polkien ärtyneenä
+jalkaansa. "Sain tyhmän ajatuksen tehdä niinkuin tein. Ja nyt, vieläkö
+teillä on useampia kysymyksiä?"
+
+"Ainoastaan yksi", vastasin minä, nähden nyt kaikki selvästi.
+"Tahdotteko suosiollisesti selittää minulle tarkasti, miltä kohdalta
+löysitte sen?"
+
+"Johan minä sanoin. Arcyn kujalta, kymmenen askeleen päässä
+Valois-kadulta. No, joko nyt menette?"
+
+"Yksi sana, arvoisa rouva. Oliko..."
+
+Mutta hän huusi: "Menkää, menkää!" niin kiivaasti, että yritettyäni
+vielä kerran kiittää häntä, katsoin paremmaksi noudattaa hänen
+käskyään. Olin saanut kuulla kaikki mitä hän tiesi; olin ratkaissut
+arvotuksen. Mutta ratkaistuani sen en ollut sen likempänä päämäärääni,
+olin yhtä kaukana neidistä. Äänettömänä kumartaen suljin oven ja aloin
+laskeutua alas portaita, mieli täynnä huolekkaita epäilyjä ja
+laskelmia. Samettinauha oli ainoa johtolanka mitä minulla oli, mutta
+oliko oikein antaa sille mitään merkitystä? Tiesin nyt, että olipa se
+alkujaan ollut missä tahansa, se oli siirretty kerran toiseen paikkaan.
+Ja jos kerran, niin miksi ei kahdesti? Miksi ei kolmasti?
+
+
+
+
+IX. Talo Arcyn kujan varrella.
+
+
+En ollut laskeutunut puoltakaankymmentä askelta, kun kuulin jonkun
+tulevan porraskäytävään kadulta ja alkavan nousta ylös. Heti johtui
+mieleeni, että tämä mahtoi olla herra de Bruhl, ja huomasin, etten
+ollut lähtenyt nuoren rouvan asunnosta sekuntiakaan liian aikaisin.
+Minulla oli siksi vaikea tehtävä käsissä, etten millään muotoa tahtonut
+joutua vielä lisäksi riitaan tuntemattoman henkilön kanssa, ja siksi
+joudutinkin askeleitani, toivoen kohtaavani hänet niin lähellä
+portaitten alapäätä, että hän jäisi epätietoiseksi, olinko käynyt talon
+ylemmässä vai alemmassa kerroksessa. Mutta porraskäytävä oli pimeä, ja
+hän, jolle ne olivat tutut, saattoi liikkua nopeammin kuin minä, Hän
+harppasi kaksi askelta kerrallaan ja ilmestyen äkkiä käänteeseen
+yllätti minut ennenkuin minä olin selviytynyt ylimmästä porrasjaksosta.
+
+Nähdessään minut hän pysähtyi äkkiä ja tuijotti minuun; hän ajatteli
+luultavasti ensiksi, että hänen pitäisi tuntea minut. Kun hän ei
+tuntenut, astui hän askelen taaksepäin. "Oletteko ollut -- onko teillä
+jotain asiaa minulle?" sanoi hän.
+
+"Ei", sanoin minä, "ei ole."
+
+Hän rypisti kulmiaan. "Minä olen de Bruhl", hän sanoi.
+
+"Niinkö?" mutisin minä, osaamatta muutakaan sanoa.
+
+"Oletteko ollut...?"
+
+"Teidän asuntonne portaissako? Kyllä, erehdyksessä", vastasin
+umpimähkään.
+
+Hän murahti hiukan tämän kuullessaan ja astui sivulle, epäluuloisena ja
+tyytymättömänä, mutta tietämättä oikein mitä tehdä. Minä kohtasin,
+tyvenesti hänen äkeän katseensa ja menin hänen ohitseen, mutta alas
+laskeutuessani huomasin kuitenkin, että hän oli kääntynyt ja katsoi
+jälkeeni. Hän oli iso, komea mies, tummaverinen ja hiukan
+punakkakasvoinen, puettu täydellisimpään myrtinviheriään,
+mustajuovaiseen hovipukuun. Käsivarrella oli hänellä samanvärinen
+levätti. Kadulle saavuttuani katsahdin taakseni nähdäkseni, seurasiko
+hän minua, mutta sen enempää en häntä ajatellut. Kuitenkin kohtasimme
+me vielä toisemme, ja monta kertaa. Niin, jos silloin olisin tietänyt,
+mitä sittemmin tulin tietämään, olisin palannut takaisin ja... Mutta
+siitä myöhemmin.
+
+Valois-katu, jolle muuan varovasti puodistaan kurkisteleva kauppias
+ohjasi minut, oli kaupungin pääkatuja, kapea, likainen ja ylhäältä
+esiinpistävien katonräystäitten ja ammattikilpien pimittämä, mutta
+täynnä hälinää ja liikettä. Sen toinen pää avautui tuomiokirkon
+esipihalle; toinen, hiljaisempi pää näkyi johtavan kaupungin läntiselle
+portille. Tuntien että oli tärkeätä välttää herättämästä huomiota
+etsimäni talon lähistöllä, kuljin tuomiokirkon edustalla olevalle
+aukealle paikalle ja kysyen parilta mieheltä, jotka seisoivat siinä
+puhelemassa, sain tietää että Arcyn kuja oli kolmas kuja Valois kadun
+oikealla puolella jonkun matkan päässä siitä. Tämän tiedon saatuani
+läksin heidän luotaan ja kuljin katua pitkin pää kumarassa ja levätti
+vedettynä kasvojeni alaosan eteen ikäänkuin kolean itätuulen suojaksi,
+kunnes saavuin kujan suulle. Silmiäni nostamatta käännyin rohkeasti
+kujalle.
+
+Kuljettuani kymmenen askelta kulmasta eteenpäin pysähdyin ja aloin
+ympärilleni katsellen tutustua ympäristöön niin joutuin kuin taisin.
+Kuja. joka näytti hyvin vähäliikkeiseltä, oli kahdeksan tai yhdeksän
+jalkaa leveä, kiveämätön ja täynnä uomia. Toisella puolella sitä kohosi
+korkea, umpinainen puutarhamuuri ja toisella vielä korkeampi talon
+seinä; kummassakaan ei ollut ainoatakaan ikkunaa, mikä seikka täytti
+minut hämmästyksellä, sillä se teki tyhjäksi kaikki laskelmani. Turhaan
+mittasin katseellani kulkemiani kymmentä askelta; turhaan katselin ylös
+ja oikealle ja vasemmalle. Olin kerrassaan ymmällä. Ei ainoatakaan
+ikkunaa avautunut kujalle sillä kohdalla, ei edes koko kujan varrella.
+Sillä sen molemmin puolin oli, niin pitkälle kuin saatoin nähdä,
+umpinaisia, ikäänkuin puutarhain muureja.
+
+Oivaltaen masentunein mielin mitä tämä merkitsi, näin yhdessä
+tuokiossa, että kaikki Simon Fleix'n löydölle perustamani toiveet
+olivat turhia. Neiti oli epäilemättä pudottanut samettinauhan, mutta ei
+mistään ikkunasta. Se oli vieläkin johtolanka, mutta niin ohut ja
+epämääräinen, että se itse asiassa oli mitätön, todistaen ainoastaan,
+että neiti oli ahdingossa ja tarvitsi apua, mahdollisesti myöskin, että
+hän oli kulkenut tämän kujan kautta matkalla yhdestä säilytyspaikasta
+toiseen.
+
+Kokonaan tyrmistyneenä ja lannistuneena nojasin jonkun aikaa seinään,
+moittien sitä kovaa onnea, joka näytti seuraavan minua tässä niinkuin
+monessa edellisessäkin seikkailussa. Eikä jäänyt kuulumatta matala
+omantunnon äänikään, joka väitti, että tällaiset epäonnistumiset
+johtuivat taitamattomuudesta pikemmin kuin kovasta onnesta. Päättelin,
+että jollen olisi antanut ryövätä itseltäni tunnusmerkkiä, olisi neiti
+luottanut minuun; jollen olisi tuonut häntä sellaiseen kurjaan asuntoon
+kuin äidilläni oli, ei hän olisi antanut tuntemattoman henkilön
+houkutella itseään mukaansa; ja lopuksi, jos olisin itse pysynyt hänen
+luonaan ja lähettänyt Simonin hoitamaan hevosia sijastani, niin ei
+kukaan vieras olisi päässyt hänen puheilleenkaan.
+
+Mutta ei ole milloinkaan ollut tapanani ottaa häviötä vastaan
+tarjouksella, ja vaikka tunsinkin nämä itsesoimaukset hyvin
+ansaituiksi, sain itseni kuitenkin pian vakuutetuksi siitä, että se
+omituinen ja erikoinen sallimus, joka johti samettinauhan käsiini,
+kehotuksena rohkaisemaan mieleni. Jollei rouva de Bruhl olisi ottanut
+sitä, olisi se jäänyt virumaan tuolle syrjäpolulle, jota en minä eikä
+Simon Fleix'kään olisi luultavasti tullut kulkemaan. Ja jollei rouva
+olisi vuorostaan sitä pudottanut, olisimme saaneet turhaan etsiä
+pienintäkin johtolankaa neiti de la Viren kohtalon tai aseman
+selvillesaamiseksi.
+
+Uudelleen reipastuneena tästä ajatuksesta päätin kävellä kujan päähän,
+ja teinkin sen heti, katsellen valppaasti ympärilleni käydessäni, mutta
+kohtaamatta ketään. Puitten paljaat yläoksat pistivät siellä täällä
+esiin muurien yli, joissa aina jonkun matkan päässä oli matala, vahva
+ovi. Näitä ovia tutkin huolellisesti, keksimättä kuitenkaan mitään.
+Kaikki olivat lujasti kiinni, ja useimmat näyttivät siltä kuin niitä
+olisi harvoin avattu. Saavuttuani vihdoin ilman tuloksin kaupungin
+ulkomuurin sisäreunaan, käännyin ja palasin äreänä takaisin samoja
+jälkiä, hidastaen askeleitani sitä mukaa kuin lähenin Valois-katua.
+Tällä kertaa, ollen hiukan etäämpänä kadusta, huomasin jotakin.
+
+Kujalle päin oleva seinä kulmatalossa, jonka julkisivu oli Valois-kadun
+puolella, oli, kuten olen sanonut, umpinainen ja ikkunaton. Mutta tältä
+paikalta saatoin nähdä talon takasivun yläosan -- nimittäin sen osan,
+mikä näkyi seinään yhtyvän puutarhamuurin yli -- ja siinä oli joitakin
+ikkunoita. Kaksi ikkunaa kokonaan ja kolmannesta osa olivat katseeni
+ylettyvillä, ja yhtäkkiä huomasin eräässä niistä jotakin, mikä sai
+sydämeni sykähtämään toivosta ja odotuksesta. Kysymyksessäoleva ikkuna
+oli tukevasti raudotettu, ja se mitä näin, oli solmittu erääseen
+ristikon tankoon. Se oli pieni nauharuusuke, jostakin valkoisesta
+vaatteesta, arvattavasti liinakankaasta solmittu ja pisti varsin vähän
+silmään. Mutta sen silmukat olivat, mikäli niin kaukaa saatoin erottaa,
+juuri samannäköiset kuin taskussani olevassa samettiruusukkeessa.
+
+Johtopäätös oli ilmeinen, samalla kuin se herätti minussa vilkasta
+ihailua neidin älyä ja neuvokkuutta kohtaan. Hän oli sulettuna tuohon
+huoneeseen; oli melkein eittämätöntä, että hän oli tuon ristikon
+takana. Jos sieltä pudotettaisiin vaatekaistale, niin se suotuisalla
+tuulella liitäisi kujalle -- ei kymmenen, vaan kahdenkymmenen askeleen
+päähän kadulla. Minun olisi pitänyt ennakolta otaksua mahdolliseksi
+tuon vertainen epätarkkuus naisen etäisyys-arvioinnissa.
+
+On helppo kuvitella, kuinka innokkaasti nyt tarkastelin taloa ja kuinka
+tarkasti etsin siitä heikkoa kohtaa. Mutta mitä kauemmin katselin, sitä
+lohduttomampiin tuloksiin tulin tutkimuksissani. Näin edessäni synkän
+kivilinnan, neliskulmaisen, vanhaan italialaiseen tapaan rakennetun,
+jonka katonreunus oli hammastettu ja seinissä kunkin kerroksen
+yläpuolella kapeat juoksulistat, jotka samalla vähensivät sileitten
+seinapintain yksitoikkoisuutta ja lisäsivät yläosan synkkää raskautta.
+Ikkunoita oli vähän ja ne olivat pieniä, ja talo näytti kostealta ja
+homehtuneelta, jäkälätupsuja kasvoi tiilien lomissa ja juoksulistat
+olivat sammaloituneet. Kujalta puutarhaan johtava matala ovi kiinnitti
+luonnollisesti huomiotani; mutta se näkyi olevan tavattoman vahva ja
+teljetty sekä ylhäältä että alhaalta.
+
+Tultuani vakuutetuksi siitä, ettei siltä puolen ollut yrittämistä, ja
+ollen haluton viipymään lähistöllä kauempaa, jotta en herättäisi
+huomiota, palasin kadulle ja kävelin kahdesti talon etusivun ohitse,
+koettaen nähdä siitä niin paljon kuin suinkin pysyttelemällä
+ulkonaisesti mahdollisimman välinpitämättömän näköisenä. Julkisivu oli
+hiukan taempana kadunreunasta, ja sen rinnalla oli toisella puolella
+tallirakennuksia. Ainoastaan yhdestä piipusta nousi savua, ja siitäkin
+vähän. Kolme porrasaskelta johti mahtavalle kaksoisovelle, joka oli
+puoleksi auki, näyttäen vilauksen tilavasta eteishallista ja
+valtaportaista. Kaksi palvelijan näköistä miestä seisoskeli portailla
+syöden pähkinöitä ja kujeillen keskenään, ja oven yllä oli kolme
+värillistä vaakunakilpeä. Toisen kerran ohikulkiessani näin
+tyydytyksellä, että keskimäinen vaakuna oli Turennen -- mikä saattoi
+minut täydelleen vakuutetuksi, ettei samettisolmuke ollut valehdellut;
+niin että ilman muuta sillä kertaa käännyin kotiinpäin sommitellen
+suunnitelmia kävellessäni.
+
+Tapasin kaikki sellaisena kuin se oli ollut lähtiessäni. Äitini makasi
+yhä puoleksi tiedottomassa tilassa, joten minulta säästyi poissaoloni
+anteeksipyytämisen ja aikomusteni selittämisen vaivat. Ilmotin
+suunnitelmani Simon Fleix'lle, joka sanoi helposti voitavan saada
+luotettava henkilö hoitamaan äitiäni. Mutta ensi aluksi hän ei tahtonut
+suostua pitemmälle asiaan. Hän kuunteli suunnitelmaani suu auki ja
+kiiluvin silmin, kunnes aloin selittää hänen osaansa siinä. Silloin hän
+alkoi kovasti vapista.
+
+"Te tahdotte minua tappelemaan", huusi hän soimaten ja väristen koko
+ruumiiltaan kuin halvaantunut. "Te sanoitte siten toissa iltana. Te
+tahdotte että minut tapettaisiin. Sitä te tahdotte."
+
+"Hupsutusta!" vastasin minä tuimasti. "Minähän tahdon sinua pitämään
+hevosia!"
+
+Hän katsoi minuun hurjasti, vihainen ilme kasvoissaan, mutta kuitenkin
+samalla kuin lumottuna.
+
+"Te tahdotte sotkea minutkin tappeluun!" intti hän. "Te tahdotte!"
+
+"Enkä tahdo", sanoin minä.
+
+"Tahdotte! Tahdotte! Ja kyllä minä tiedän miten siinä käy. Minä olen
+lukumies, enkä ole oppinut tappelemaan. Te tahdotte, että minä
+kuolisin!" huusi hän kiihtyneenä.
+
+"Minä en tahdo sinua tappelemaan", vastasin hiukan halveksivasti.
+"Tahtoisin mieluummin, että pysyisit erilläsi sellaisesta äitini takia.
+Tahdon vain, että seisot kujalla ja pitelet hevosia. Siinä sinä et ole
+paljon suuremmassa vaarassa kuin täällä lieden luona istuessasikaan."
+
+Vihdoin sain hänet taivutetuksi tekemään niinkuin halusin, vaikka hän
+vieläkin, ajatellessaan mikä hänellä oli edessään, alkoi väristä ja
+monta kertaa tuon iltapäivän kuluessa hypähti ylös ja käveli
+edestakaisin lieden ja ikkunan väliä, kasvot kiihtyneinä ja kädet
+nyrkissä kuin kuumeisella. Ensin otaksuin tämän johtuvan pelkästä
+pelkuruudesta ja arvelin sen merkitsevän huonoa yritykselleni; mutta
+huomatessani sitten, ettei hän ollenkaan yrittänyt peräytyä, ja että
+vaikka hiki oli hänen otsallaan, hän ryhtyi kuitenkin sellaisiin
+valmisteluihin kuin asia vaati -- ja muistaessani myös, kuinka kauan ja
+hellästi hän oli palvellut äitiäni ilman minkäänlaista palkkaa tai
+korvausta, aloin oivaltaa, että tässä oli jotakin tavatonta, että tässä
+oli kummallinen ja tavallisuudesta poikkeava nuori mies, josta oli
+mahdoton ennakolta varmuudella tietää, mitä hän tekisi, jos hän
+joutuisi koetteelle.
+
+Itse puolestani vietin iltapäivän melkein tylsässä tunteettomuudessa.
+Pidin velvollisuutenani tehdä tämän yrityksen neidin pelastamiseksi, ja
+tehdä sen heti, koska oli mahdoton tietää, mitä vahinkoa viivyttelystä
+saattoi seurata, jos hän oli Fresnoyn tapaisen miehen käsissä;
+kuitenkin oli minulla niin vähän toivoa menestyksestä, että pidin
+yritystä epätoivoisena. Mutta äitini kadottamisen varmuus, ulkonaisen
+asemani tukaluus ja alati läsnäoleva kovanonnen tunne tekivät minut
+välinpitämättömäksi vaaroille. Ja vielä matkatessamme Simonille tuttuja
+syrjäteitä Arcyn kujan kauimmaiseen päähän, punertavan ja kylmän
+ilta-auringon paistaessa kasvoihimme ja hetkeksi kullatessa
+yläpuolellamme olevat tummat räystäät ja harmaat linnantornit, olin
+yhtä apealla mielellä. Miten kävisikin, ei maailmassa ollut kuin yksi
+olento, jota minä kaipaisin ja joka kaipaisi minua; ja hänkin häilyi
+ikuisuuden partaalla.
+
+Näin ollen saatoin antaa Simon Fleix'lle viimeiset ohjeet yhtä
+kylmäverisenä kuin konsanaan. Sijotin hänet kolmen hevosen kanssa
+lähelle kujan päätä -- mikä näytti yhtä hiljaiselta ja vähäliikkeiseltä
+kuin aamullakin -- noin sadan askeleen päähän tai hiukan kauemmaksi
+talosta.
+
+"Käännä niitten päät ulkomuuriin päin", sanoin minä, kääntäen ne
+samalla itse ympäri. "Siten ne ovat valmiit lähtemään. Ne ovat kyllä
+kaikki tarpeeksi siivoja. Cidin voit jättää irralleen. Ja kuule nyt
+mitä sanon, Simon", jatkoin sitten. "Odota tässä kunnes näet minun
+palaavan, tai kunnes huomaat, että aiotaan hyökätä kimppuusi.
+Edellisessä tapauksessa sinä odotat tietysti minua, jälkimäisessä
+tapauksessa pakene miten parhaaksi näet. Lopuksi, jollei kumpaakaan
+tapahdu ennen puolta kuutta -- tuon luostarin kellon kuulet lyövän
+puolet tunnit -- niin lähde matkaasi ja ota hevoset mukaasi; ne ovat
+silloin sinun. Ja vielä yksi sana", lisäsin kiireisesti. "Jos voit
+paetessasi viedä vain yhden hevosen, niin ota Cid. Se on enemmän
+arvoinen kuin useimmat miehet, eikä jätä sinua avuttomaksi pinteeseen
+joutuessasi."
+
+Pois kääntyessäni katsahdin häneen vielä nähdäkseni, oliko hän
+ymmärtänyt. Tuo katse saattoi minut tahtomattanikin epäröimään
+lähtiessäni. Pojan kasvot olivat punottavat, hän hengitti kiivaasti ja
+silmät olivat pullistumaisillaan ulos päästä. Hän istui hevosensa
+selässä joka jäsen vapisten ja oli kaikin puolin kuin halvauskohtauksen
+saanut. Odotin että hän huutaisi minua takaisin. Mutta sitä hän ei
+tehnyt, ja arvellen, että minun oli luotettava häneen tai jätettävä
+yritys sikseen, astelin ylös kujaa miekka kainalossani ja levätti
+löysänä hartioillani. Vastaani tuli mies ajaen risukimpuilla lastattua
+aasia. Ketään muuta en nähnyt. Muurien välissä oli jo hämärää, vaikka
+avoimilla paikoilla oli vielä valoisaa. Mutta se oli minulle eduksi, ja
+minä valitin vain sitä, että kaupungin portit suljettiin vähän jälkeen
+puolikuuden, joten en voinut siirtää yritystäni vielä myöhempään
+hetkeen.
+
+Pysähtyen tuokioksi talon varjoon painoin mieleeni tarkoin sen ikkunan
+aseman, jossa nauhasolmu oli. Sitten astuin nopeasti kadulle, joka oli
+vielä täynnä liikettä, ja tuntien itseni suojatuksi ilmitulolta tässä
+tungoksessa pysähdyin pariksi sekunniksi talon eteen ja katselin sitä.
+Ovi oli sulettu. Tämä seikka oli minulle pettymys, sillä olin odottanut
+tapaavani sen vielä avoimena.
+
+Tunsin kuitenkin, etten voinut jäädä odottamaan, vaikka aika voisikin
+tarjota parempia tilaisuuksia, ja se kannusti minua eteenpäin. Mitä
+voin tehdä, se oli tehtävä nyt heti. Kun tämä oli selvänä mielessäni,
+en nähnyt muuta keinoa kuin kolkuttaa ovelle ja päästä sisään
+viekkaudella, jos mahdollista, ja jollei se käynyt päinsä, niin
+väkivallalla. Astuin siis rohkeasti katuojan poikki ja lähestyin
+sisäänkäytävää.
+
+Mutta kun olin kahden askeleen päässä portaista, tempasi joku äkkiä
+oven auki ja astui ulos. Mies ei huomannut minua, ja minä astuin
+nopeasti syrjään, toivoen onnellisen sattuman tulleen avukseni viime
+hetkellä. Kaksi miestä, jotka nähtävästi olivat saattaneet ensimäistä
+henkilöä alas portaita, seisoi kunnioittavasti hänen takanaan kynttilät
+käsissään. Hän pysähtyi hetkiseksi portaille kiinnittääkseen
+levättiänsä, ja suuresti hämmästyen tunsin hänet aamulliseksi
+vastaantulijakseni, herra de Bruhliksi.
+
+Ehdin tuskin tulla siitä vakuutetuksi, ennenkuin hän astui alas
+portailta keppiään heiluttaen, sivuutti huolettomana minut ja poistui.
+Ovella seisovat miehet katsoivat hetkisen hänen jälkeensä suojaten
+kynttilöitään tuulelta, ja toinen nauroi raa'asti jollekin mitä toinen
+sanoi. Sitten he heittivät oven kiinni ja menivät, kuten valon
+suunnasta saatoin huomata, eteishallin vasemmalla puolella olevaan
+huoneeseen.
+
+Nyt oli minun aikani. En olisi voinut toivoa, rukoilla enkä odottaa
+tämän parempaa onnea. Ovi oli kiinni paiskattaessa ponnahtanut hiukan
+takaisin ja oli noin tuuman verran raollaan. Hetkeäkään arvelematta
+työnsin sen hiljaa auki, pujahdin eteishalliin ja suljin sen jälkeeni.
+
+Vasemmalla olevan huoneen ovi oli sepi-selällään, ja sieltä heijastuva
+valo -- muuten oli halli pimeä -- sekä näkemieni miesten äänet
+varottivat minua menettelemästä varomattomasti. Seisoin ympärilleni
+katsellen, uskaltaen tuskin hengittää. Lattialla ei ollut mattoja eikä
+liedessä tulta. Halli tuntui kylmältä, kostealta ja asumattomalta.
+Valtaportaat kohosivat edessäni, haarautuen ja muodostaen siten kuin
+lehterin hallin ympärille. Katsoin ylös ja korkealla toisen kerroksen
+hämäryydessä huomasin heikkoa valoa -- ehkä kynttilän heijastusta.
+
+Vasemmalla olevasta huoneesta kuuluva liikehtiminen huomautti minulle,
+ettei minulla ollut aikaa hukattavana, jos aioin toimia. Milloin
+tahansa saattoi toinen miehistä tulla ulos ja nähdä minut. Suurimmalla
+varovaisuudella alotin matkani. Hallin kivilattian yli pääsin hiipimään
+kylläkin helposti ja äänettömästi, mutta portaille saapuessani huomasin
+todellisen vaikeuden alkavan. Ne olivat puusta ja natisivat ja
+parahtelivat allani niin äänekkäästi, että joka askeleella pelkäsin
+miesten tulevan hälytetyiksi. Onneksi meni kaikki hyvin, kunnes olin
+sivuuttanut ensimäisen käänteen -- valitsin tietysti portaiden
+vasemmanpuoleisen haaran -- mutta silloin rasahti lankku allani
+sellaisella paukauksella, että sen kajahdus autiossa hallissa kuului
+kiihottuneisiin korviini pistoolinlaukaukselta. Olin kahden vaiheilla,
+olisiko minun muutettava etenemistapani paikalla äkkihyökkäykseksi,
+mutta onneksi seisoin hiljaa. Toinen miehistä tuli ulos ja kuunteli, ja
+kuulin toisen kiroten kysyvän, mikä se oli. Minä nojasin seinään ja
+pidätin hengitystäni.
+
+"Tyttö siellä vain taas oikuttelee!" vastasi ulos tullut mies, käyttäen
+hänestä nimitystä, jota en tahdo tässä mainita, mutta jonka panin hänen
+tilillensä pian tapahtuvan kohtaamisemme varalle. "Nyt hän on hiljaa.
+Takokoon ja jyskyttäköön hän minkä jaksaa, mutta..."
+
+Lopusta en saanut selvää, sillä hän meni sisään ovesta ja asettui
+paikalleen tulen ääreen. Mutta yhdellä tavalla oli hänen sanoistaan
+minulle etua. Päätin nimittäin, ettei minun tarvinnut olla nyt niin
+varovainen, koska he lukivat kuulemansa äänet samasta aiheesta
+johtuviksi: ja riensin sentakia nopeammin eteenpäin. Olin juuri
+saapunut toisen kerroksen porrassiltamalle, kun alhaalta tuleva melu
+saattoi minut hetkeksi pysähtymään. Kuulin katuoven avautuvan ja
+raskaitten askelten kajahtelevan hallin lattialla. Kurkistin varovasti
+rintasuojuksen yli ja näin kaksi miestä menevän vasemmalla olevaan
+huoneeseen. Toinen heistä puhui sisään astuessaan, toruen luullakseni
+toisia miehiä siitä, että he olivat jättäneet oven salpaamatta. Ja
+ääni, vaikka sanoja en erottanutkaan, kosketti portaita ylös
+kajahtaessaan tuttua kieltä muistissani. Se oli Fresnoyn ääni!
+
+
+
+
+X. Taistelu porraskäytävässä.
+
+
+Tämän äänen tuottama varmuus siitä, että olin oikeassa talossa ja että
+siellä oli myöskin se konna, joka oli syynä kaikkiin vastoinkäymisiini
+-- sillä keneltä muulta kuin Fresnoylta oli voitu saada se taitettu
+raha, joka oli erehdyttänyt neidin -- teki minuun omituisen
+vaikutuksen. Tunsin, kuinka jokainen lihas ruumiissani tuli sinä
+hetkenä kovaksi kuin teräs, silmäni terävämmiksi, korvani herkemmiksi
+-- kaikki aistini valppaammiksi ja vilkkaammiksi. Hiivin kuin kissa
+rintasuojuksen luota, jonka yli olin kurkistanut, ja aloin hetkeäkään
+viivyttelemättä etsiä neidin huonetta, ajatellen, että vaikka
+vartioväki lukumäärältään nyt nousikin neljään, ei minulla ollut syytä
+toivottomuuteen. Jos voisin vapauttaa vangit ilman melua -- mikä olisi
+helppoa, jos avain olisi ovessa -- saatoin toivoa voivamme päästä
+hallin läpi jollakin keinolla, vaikka väkirynnäkölläkin. Ja kun
+kirkonkello samassa löi viittä, muistuttaen, että meillä oli vain puoli
+tuntia aikaa, jonka kuluessa kaikki oli suoritettava ja ehdittävä
+hevosten luo, olin valmis antautumaan vaaranalaiseenkin uhkayritykseen.
+
+Valo, jonka olin nähnyt alhaalta, tuli tasapohjaisesta lyhdystä, joka
+riippui juuri porrasten yläpään edessä talon takaosaan johtavan
+käytävän suulla. Käytäviä oli kaksi, mutta toinen oli valaisematon.
+Otaksuen, että de Bruhlilla oli ollut asiaa neidille, arvasin että valo
+oli asetettu siihen hänen mukavuudekseen. Tämän seikan ynnä ikkunan
+aseman oppaakseni ottaen kiinnitin huomioni erääseen oveen, joka oli
+tämän käytävän oikealla puolella ja tuskin neljä askelta porrasten
+yläpäästä. Ennenkuin kuitenkaan ryhdyin antamaan merkkiä läsnäolostani,
+polvistuin alas ja näin että huoneessa oli valoa sekä että avain ei
+ollut lukossa.
+
+Siitä selville päästyäni raaputin ovea kynsilläni, ensin hiljaa, sitten
+kovennuin, ja kuulin pian että joku huoneessa nousi seisomaan. Ollen
+varma, että tuo henkilö, kuka se sitten lienee ollutkin, oli huomannut
+raaputuksen ja noussut kuuntelemaan, vein huuleni avaimen reiälle ja
+kuiskasin neidin nimen.
+
+Kuulin nopeitten askelien tulevan lattian poikki, ja sitten kuiskailua
+ihan oven takaa. Luulin erottavani kaksi ääntä. Mutta minä olin
+malttamaton, ja kun en saanut vastausta, kuiskasin samoin kuin äsken:
+"Neiti de la Vire, oletteko siellä?"
+
+Ei vieläkään vastausta. Kuiskailukin oli lakannut ja kaikki oli hiljaa
+-- niin huoneessa kuin koko äänettömässä talossakin. Koetin uudestaan.
+"Täällä olen minä, Gaston de Marsac", sanoin minä. "Kuuletteko? Olen
+tullut teitä vapauttamaan." Puhuin niin kovaa kuin uskalsin, mutta enin
+osa äänestä tuntui kääntyvän takaisin ja kulkevan epäilyttävänä
+muminana alas portaita.
+
+Tällä kertaa kuitenkin palkitsi vaivani hämmästyksen huudahdus, ja
+ääni, jonka heti tunsin neidin ääneksi, vastasi hillitysti:
+
+"Mitä se on? Kuka siellä on?"
+
+"Gaston de Marsac", vastasin minä. "Tarvitsetteko apuani?"
+
+Hänen vastauksensa lyhyys, sitä seurannut ilon nyyhkytys, jonka erotin
+ovenkin läpi, hänen seuralaisensa hurja kiitoshuudahdus, -- kaikki nämä
+vakuuttivat minulle heti, että olin tervetullut -- tervetulleempi kuin
+konsanaan ennen -- ja tämä vakuutus terästi voimani käymään
+lannistumatta eteenpäin, mitä hyvänsä tapahtuisikin.
+
+"Voitteko avata ovea?" kuiskasin minä. Olin koko ajan polvillani,
+huomioni kiintyneenä tarkkaamaan samalla huoneen sisäpuolelta erottuvia
+kuiskauksia ja alhaalta hallista silloin tällöin kuuluvia hajanaisia
+ääniä. "Onko teillä avain?"
+
+"Ei! meidät on lukittu sisään", vastasi neiti.
+
+Sitä olin odottanutkin. "Jos ovi on teljetty sisäpuolelta", kuiskasin
+taas, "niin olkaa hyvä ja poistakaa salvat."
+
+He vastasivat, ettei se ollut salvattu. Pyysin heitä silloin astumaan
+kauemmaksi oven luota, nousin jaloilleni ja asetin hartiani ovea
+vastaan. Toivoin voivani murtaa oven yhdellä ainoalla rysäyksellä, mikä
+yksi ääni sinänsä ei ehkä hälyttäisi alhaalla olevia miehiä. Mutta
+painoni ei saanut lukkoa heltiämään, ja kun vastapäätä oleva seinä oli
+liian kaukana voidakseni saada siitä tukea jalalleni, luovuin
+yrityksestä. Ovi oli siksi tiiviisti pihtipielissään, että näin yhtä
+turhaksi yrittää avata sitä vääntämälläkään. Ja hetken aikaa seisoin
+neuvottomana tuijottaen lujiin ovilankkuihin, jotka uhkasivat
+lopultakin tehdä tyhjäksi aikeeni.
+
+Asema oli todellakin hyvin vaikea, enkä nytkään voi ajatella siihen
+muuta taikka parempaa neuvoa kuin se, johon silloin turvauduin. Ylös
+tullessani olin huomannut seinän vieressä lähellä portaitten yläpäätä
+puisen jakkaran. Pujahdin noutamaan sen, ja asettaen sen vastapäistä
+seinää vasten koetin saada riittävää tukea jaloilleni. Lukko kesti
+vieläkin. Mutta kun heittäydyin koko painollani ovea vastaan, murtui se
+ovilauta, johon nojasin, ja rysähti sisään synnyttäen kovan äänen, joka
+kajahti kautta koko tyhjän talon ja olisi melkein voinut kuulua
+kadullekin.
+
+Ainakin se saapui alhaalla istuvien miesten korviin, sillä minä
+kuulin heidän tulla rymistävän ulos ja seisahtuvan halliin, vuoroin
+kovalla äänellä puhellen, vuoroin kuunnellen. Seurasi minuutti
+henkeäpidättävää hiljaisuutta -- se tuntui pitkältä minuutilta. Sitten
+he helpotuksekseni tömistelivät takaisin huoneeseensa, ja minä olin
+vapaa jatkamaan tehtävääni. Toinen, hiukan alemmaksi suunnattu sysäys
+riitti toivoakseni täydentämään työn. Mutta tehdäkseni tämän
+mahdollisimman varmaksi laskeuduin polvilleni ja asetin jakkaran
+tanakasti seinää vasten. Kun nousin ylös saatuani sen paikalleen, niin
+nousi samalla jotain muutakin, ilman edelläkäyvää ääntä tai varotusta,
+täydellisenä yllätyksenä minulle -- portaitten päästä kohosi näkyviin
+miehen pää. Meidän katseemme kohtasivat toisensa, ja minä tiesin nyt
+tulleeni ilmi.
+
+Hän kääntyi ja juoksi takaisin portaita alas säikähtynein kasvoin,
+kiitäen niin nopeasti, etten olisi voinut saavuttaa häntä jos olisin
+tahtonutkin ja jos olisin älynnyt yrittää. Hiljaisuudesta ei nyt enää
+tarvinnut piitata. Muutaman sekunnin perästä olisi miehet hälytetty
+paikalle. Minulla ei ollut paljon aikaa ajatella. Asettuen ovea vasten
+otin vauhtia ja työnsin koko voimallani. Mutta joko olin kiireissäni
+huomaamaton taikka oli siinä jokin muu syy, lukko ei vain antanut
+perään. Sen sijaan luiskahti jakkara, ja minä lensin pitkälleni
+lattialle juuri samalla hetkellä kun hälytystieto saapui alhaalla
+oleville miehille.
+
+Muistan, kuinka onnettoman kaatumiseni synnyttämä romahdus tuntui
+päästävän valloilleen kaikki talon kahlehditut äänet. Huoneesta kuuluva
+heikko kirkaisu oli vain alkusoitto, joka hukkui seuraavassa tuokiossa
+hämmästyksen mylvinään, aseitten kalinaan, kirouksiin, huutoihin ja
+karjuntaan, jotka alhaalta vyöryen kaikuivat kumeina korvissani, kun
+säikähtyneet miehet syöksähtivät aseittensa luo ja alkoivat rientää
+kivilattian poikki ja ylös portaita. Yhteen epätoivoiseen yritykseen
+oli minulla vielä aikaa. Ponnahtaen ylös tartuin jakkaraan kahdesta
+jalasta ja iskin sillä kahdesti ovea, jotta ennen murtamani lauta
+painui kokonaan sisään. Mutta siinä olikin kaikki. Lukko piti, ja
+kolmanteen iskuun ei minulla ollut enää aikaa. Miehet olivat jo
+puolitiessä portaita. Viskasin pois hyödyttömän jakkaran ja sieppasin
+miekkani, joka paljastettuna oli vieressäni. Siihen saakka oli asiain
+kulku ollut meille vastainen, mutta nyt oli tullut aika vaihtaa aseita,
+eikä loppu ollut vielä käsissä. Syöksähdin portaitten yläpäähän ja
+seisoin siinä käsi sivullani ja miekkani kärki lattiaan koskettaen,
+valmiina puolustautumaan,
+
+Kuten on helppo arvatakin, en ollut ollut talossa koko tätä aikaa
+suunnittelematta, mitä olisi tehtävä, jos minut yllätettäisiin, ja
+missä paikassa minun olisi edullisinta puolustautua. Käytävän suulla
+riippuvan lyhdyn leveä tasapohja heitti syvän varjon juuri
+alapuolellensa, samalla kuin edessä oleville portaille lankesi kirkas
+valo. Varjossa seisoen yletyin miekkani kärjellä portaitten ylimäiselle
+astuimelle ja saatoin heiluttaa sitä vapaasti tarvitsematta pelätä
+suojakaidetta. Ja siihen asetuin seisomaan jonkinlaista hurjaa
+tyydytystä tuntien, kun Fresnoy kolmen toverinsa seuraamana harppasi
+ylös viimeistä porrasjaksoa.
+
+Heitä oli neljä yhtä vastaan, mutta minua nauratti nähdessäni kuinka he
+seisahtuivat porrasjakson puoliväliin, eivät jyrkästi, vaan arasti ja
+vitkastellen, ja katselivat minua arvioiden porrasaskeleita ja sitä
+etua, minkä heidän silmiinsä hohtava valo antoi minulle. Fresnoyn rumia
+kasvoja rumensi vielä suuri laastarikaistale sillä paikalla, mihin
+miekkani kahva oli häntä iskenyt viimeisessä ottelussamme Chizéssä; ja
+tämä ynnä hänen kiukkunsa antoivat hänen kasvoilleen erinomaisen häijyn
+ilmeen. Lähinnä häntä seurasi kuuro Matteus, jonka hurja tylsyys oli
+matkallamme useammin kuin kerran ärsyttänyt minut suuttumaan;
+viimeisinä tulivat molemmat oudot miehet, jotka olin nähnyt hallissa.
+Nämä jälkimäiset näyttivät olevan enimmän halukkaita käymään kimppuuni,
+ja jollei Fresnoy olisi kädellään sulkenut tietä, olisimme me ryhtyneet
+miekkasille ilman esipuheita.
+
+"Seis, sinä siinä!" huusi hän kiroten, sysätessään toisen heistä
+takaisin. Ja sitten hän puhutteli minua, sanoen: "Vai niin,
+ystäväiseni! Tekös siinä olette, vai mitä?"
+
+Katsoin häneen äänettömänä rajattoman halveksivasti, kunnioittamatta
+häntä edes sen vertaa, että olisin miekkaani kohottanut, vaikka
+tähtäsin häneen valppaasti.
+
+"Mitä tekemistä teillä on täällä?" jatkoi hän, koettaen puhua
+röyhkeästi.
+
+En vieläkään vastannut hänelle enkä liikahtanut, vaan katsoin häneen
+rävähtämättä. Tämä alkoi häntä kiukustuttaa, sillä parhaimmissakin
+tiloissa hän oli ärtyisä ja kärsimätön luonteeltaan. Luullakseni oli
+hänellä sitäpaitsi jälellä sen verran kunniantuntoa, että hän kykeni
+ymmärtämään halveksumiseni ja loukkautumaan siitä. Hän astui askeleen
+ylöspäin, kasvot synkkinä vimmasta.
+
+"Te pellonpelättimen kerjäläis-sikiö!" ärjäisi hän äkkiä, lisäten
+joukon karkeita kirouksia. "Ettekö tahdo puhua, vai aiotteko odottaa,
+kunnes seivästämme teidät paikallenne? Jos me kerran alamme,
+kääpiökukko, niin emme pysähdy ennenkuin olemme tehneet selvää jälkeä
+teistä! Jos teillä on jotakin sanottavaa, niin sanokaa ja..." Lopun
+hänen sanoistaan jätän pois, sillä ne menivät säädyttömyydessä yli
+rajojen.
+
+Mutta vieläkään en liikahtanut enkä puhunut, vaan katsoin häneen
+värähtämättä, vaikka minua suretti ajatellessani, että naiset kuulivat.
+Fresnoy teki viimeisen yrityksen. "Kuulkaahan, vanha veikko", sanoi hän
+niellen jälleen kiukkunsa, tai ollen niin tekevinään, ja puhuen
+karkealla hyväntahtoisuudella, jonka tiesin petolliseksi, "jos rupeamme
+miekkasille, niin me emme teitä säästä. Mutta yhden tilaisuuden te
+saatte entisten Condé'n aikojen kunniaksi. Poistukaa! Käyttäkää
+tilaisuutta ja poistukaa! Me annamme teidän mennä, ja olkoon tuo
+särjetty ovi ainoa merkki tästä seikkailusta. Tämä on enemmän", lisäsi
+hän kiroten, "kuin mitä tekisin kenellekään muulle paitsi teille, herra
+de Marsac."
+
+Äkillinen liikahdus ja matala huudahdus takanani osottivat että hänen
+sanansa olivat kuuluneet sinne; ja sitä seurasi heti ikäänkuin puun
+repimisestä syntyneitä ääniä, joihin sekaantui jonkun ankarasti
+ponnistelevan ihmisen kiivas hengitys, mistä päätin, että naiset
+raastoivat ovea -- arvattavasti koettaen suurentaa aukkoa. En
+uskaltanut katsoa taakseni nähdäkseni miten se heille onnistui, enkä
+myöskään vastannut Fresnoylle muuten kuin samalla äänettömällä
+halveksumisella, vaan seisoin hievahtamatta katsellen edessäni olevia
+miehiä valppain silmin kuin otteluun ryhtyvä miekkailija.
+
+Olin oikeassa siten tehdessäni, sillä ilman merkinantoa tai varotusta
+portailla oleva ryhmä liikehti hetkisen ikäänkuin peräytyen ja
+syöksähti samassa minua kohti. Onneksi ei vastaani sopinut yhtaikaa
+useampia kuin kaksi, ja huomasin ettei Fresnoy ollut kumpikaan niistä,
+jotka juoksivat ylös portaita. Toinen oudoista miehistä tunkeutui
+etunenään ja kävi rivakasti minua ahdistamaan, Matteuksen seisoessa
+näennäisesti hänen varamiehenään, vaikka hän itse asiassa vartoi
+tilaisuutta hyökätäkseen esiin ja keihästääkseen minut käsikähmässä,
+mikä temppu ei hetkeksikään jäänyt minulta huomaamatta.
+
+Tämä ensimmäinen ottelu kesti ainoastaan puoli minuuttia. Hurja,
+riemukas ilo kävi läpi koko olemukseni, kun teräs kalskui terästä
+vastaan, ja minä huomasin etten ollut erehtynyt käteni enkä asemani
+voimakkuudesta. Miehet olivat minun vallassani. He olivat portailla
+toinen toisensa tiellä, heidän täytyi taistella yhdellä paikalla, he
+eivät kyenneet liikkumaan eteen eikä taakse, eivät voineet hyökätä
+vapaasti eivätkä peräytyä vaarattomasti. Matteusta pelkäsin enemmän
+kuin varsinaista vastustajaani, ja senpä takia, ottaen tilaisuudesta
+vaarin, tein voimakkaalla väistöllä viimemainitun aseettomaksi, ja
+sivaltaen Matteuksen miekan syrjään samalla liikkeellä, löin häntä
+otsaan; astuen sitten askeleen taaksepäin annoin ensimäiselle
+vastustajalleni kärkipiston. Hän lysähti maahan yhteen kasaan melkein
+hengettömänä, Matteus pudotti miekkansa maahan ja horjui takaperin
+alaspäin, vaipuen Fresnoyn syliin.
+
+"Hyvä usko! Ranska ja Hyvä usko!" Minusta tuntui, etten ollut puhunut,
+että olin kalskutellut terästä kiukkuisimmassa äänettömyydessä;
+kuitenkin raikui ja kajahteli huuto vielä katossa, kun annoin säiläni
+painua ja katsoin julmasti alempana oleviin miehiin. Fresnoyn kasvot
+olivat vääristyneet raivosta ja harmista. Heitä oli nyt vain kaksi
+minua vastassa, sillä vaikka Matteuksen haava oli lievä, ei hän kyennyt
+mihinkään, kun siitä vuotava veri sokaisi hänen silmänsä. "Ranska ja
+Hyvä usko!"
+
+"Hyvä usko ja hyvä miekka!" huusi ääni takanani. Ja katsahtaen nopeasti
+taakseni näin neidin pistäneen kasvonsa ovessa olevasta aukosta. Hänen
+silmänsä säkenöivät, hänen huulensa olivat punottavammat kuin
+tavallisesti, ja hänen tukkansa, joka oli irtautunut hänen
+ponnistellessaan, levisi tuuheina aaltoina hänen vaaleiden poskiensa
+ympärille, tehden hänet sotavelhon näköiseksi, jollaisista kerrotaan
+kotiseudullani Bretagnessa. "Hyvä miekka!" huusi hän jälleen ja taputti
+käsiään.
+
+"Mutta parempi kenttä!" vastasin minä iloisesti. Kuten useimmat
+koti-maakuntani miehet olen mieleltäni enimmäkseen synkkä ja vakava,
+mutta minulla on tapana tulla sukkelaksi sellaisina hetkinä kuin tämä.
+"No, Fresnoy", sanoin minä, "odotan että suvaitsisitte astua esiin.
+Täytyykö minun ottaa levätti hartioilleni pysyäkseni lämpimänä?"
+
+Hän kirosi vastaukseksi ja katsoi minuun kahden vaiheilla. "Jos te
+tulette alas", sanoi hän.
+
+"Lähetä kumppanisi pois, niin tulen", vastasin rohkeasti.
+"Porrastasanteella on tarpeeksi tilaa ja kohtalaisesti valoa. Mutta
+minun täytyy joutua. Neidin ja minun on mentävä muualle, ja aika on jo
+myöhäinen."
+
+Mutta hän epäröi vielä. Hän katsoi jalkaansa juuressa makaavaa miestä
+-- joka minuutti sitten oli oikaissut jäsenensä ja rauhallisesti
+heittänyt henkensä -- ja seisoi epävarmana, surkuteltavampana
+pelkuruuden ja häijyyden esikuvana, mitä milloinkaan olen nähnyt --
+vaikka hän tavallisesti oli urhea mies. Kutsuin häntä jänishousuksi ja
+Arkalan mieheksi ja arvelin jo mielessäni, eikö minun ehkä sittenkin
+olisi mentävä häntä vastaan, sillä aikamme oli täperällä ja Simon
+poistuisi pian odotuspaikalta, kun takaani kuuluva huuto sai minut
+kääntymään ja minä näin, että neiti ei ollut enää katsomassa oven
+reiästä.
+
+Tulin levottomaksi hänen takiaan, arvellen että huoneessa saattoi olla
+useampia ovia ja miehillä ehkä useampia tovereita talossa, ja hypähdin
+ovelle katsomaan. Mutta en ehtinyt kuin kerran vilkaista huoneeseen
+ja nähdä, että naiset olivat siellä vielä, ennenkuin Fresnoy
+poiskääntymistäni hyväkseen käyttäen syöksähti ylös portaita toverinsa
+kintereillään ja onnistui sulkemaan minut kapeaan käytävään, jossa
+seisoin.
+
+Enkä ehtinyt kuin nipin-napin kääntyä ja asettua varoasentoon,
+ennenkuin hän hyökkäsi. Eikä siinä ollut kaikki. Aseman edullisuus ei
+ollut enää puolellani. Taistelin nyt kapeassa käytävässä lähellä oven
+aukkoa, mistä valo lankesi sivuttain silmiini hämmentäen ja sekottaen
+minulta vastustajani liikkeet. Fresnoy huomasi pian, mikä apu hänelle
+oli tästä, ja ahdisti minua rajusti; noin minuutin ajan taistelimme
+siten ahtaalla alalla, hyökäten ja väistäen, eikä kummallakaan ollut
+tilaa iskeä eikä aikaa kiroukseen eikä siunaukseen.
+
+Tässä taidossa olimme niin tasaväkiset, että jonkun aikaa oli vaikea
+tietää minne päin voitto kallistui. Pian tuli kuitenkin muutos.
+Vastustajani hillitön elämäntapa sopi huonosti pitkälliseen otteluun,
+ja kun hän väsyi ja hengästyi ja alkoi peräytyä, huomasin, että minun
+oli vain uuvuttaminen hänet saadakseni hänet armoilleni. Hän tunsi
+tämän itsekin, ja tuossa heikossa valossakin nain suurten
+hikikarpaloitten pusertuvan hänen otsalleen ja kauhun ilmestyvän hänen
+katseeseensa. Pidin häntä jo menneenä miehenä ja voittoani varmana, kun
+jotakin välähti hänen miekkansa takana ja hänen toverinsa tikari
+suhahti hänen olkapäänsä sivuitse ja iski minua suoraan leukaan,
+saattaen minut horjahtamaan ja syöksähtämään takaperin säikähtyneenä ja
+tyrmistyneenä, epätietoisena, mitä minulle oikein oli tapahtunut.
+
+Jos se olisi sattunut tuumaa alemmaksi, olisi sen tehtävä ollut
+täytetty ja minun tehtäviini lopussa. Nytkin se sai aikaan sen, että
+taaksepäin horjahtaessani käteni kohosi ylös tehden kylkeni hetkeksi
+suojattomaksi, ja Fresnoy ei vitkastellut käyttämästä tilaisuutta
+hyväkseen. Hän syöksähti eteenpäin, teki rajun hyökkäyksen ja olisi
+lopettanut asian lyhyeen lävistämällä minut siihen paikkaan, jollei
+hänen jalkansa olisi hänen syöksähtäessään takertunut jakkaraan, joka
+yhä virui seinän vieressä. Hän kompastui, hänen miekkansa kärki välähti
+ihan lanteeni vieritse, hän itse kaatui pitkin pituuttaan lattialle ja
+hänen teränsä meni poikki kahvan juuresta.
+
+Hänen ainoa jälelläoleva varamiehensä seisoi silmänräpäyksen ajan
+katsoen häneen, ja siinä kaikki. Sitten hän syöksyi pakoon, ja minä
+ajoin häntä takaa portaitten yläpäähän asti; siinä minä jätin hänet,
+sillä se nopeus ja notkeus, mitä hän osotti kiitäessään alas yhden
+porrasjakson toisensa perästä, vakuuttivat minulle, ettei minulla ollut
+mitään pelättävää hänestä. Fresnoy makasi nähtävästi pökerryksissä,
+ollen kokonaan minun armoillani. Seisoin hetken häneen katsoen, ollen
+kahden vaiheilla, lävistääkö hänet vai ei. Mutta muisto entisistä
+päivistä, jolloin hän oli näytellyt osaansa kunniakkaammalla tavalla ja
+käyttäytynyt kuin kunnon toveri, pidätti kättäni. Ja sinkauttaen
+hänelle kirouksen, käännyin levottomana ovea kohti, joka oli koko tämän
+verenvuodatuksen ja mellakan keskus. Valo hohti yhä murretun ovilaudan
+aukosta, mutta muutamiin minuutteihin -- sen jälkeen kuin Fresnoy oli
+hyökännyt ylös portaita -- en ollut kuullut sieltä mitään ääntä.
+Jatkuvan hiljaisuuden herättämin pelokkain aavistuksin kurkistin
+aukosta ja näin mikä siihen oli syynä. Huone oli tyhjä!
+
+Sellainen pettymys juuri voiton hetkellä oli vaikea kestää. Juuri kun
+olin luullut kaiken saavuttaneeni, näinkin tulleeni jälleen
+yllätetyksi, voitetuksi, ehkä nenästä vedetyksi. Raivokkaana sieppasin
+vierestäni jakkaran, ja iskien sillä kaksi kertaa oveen sain vihdoinkin
+lukon heltiämään. Ovi lennähti auki ja minä syöksyin huoneeseen.
+Heitin pikaisen katseen ympärilleni ja näin että se oli likainen,
+matalakattoinen ja kalustamaton, pelkkä vankila. Sitten astuin nopeasti
+lattian poikki huoneen perällä olevalle ovelle, jonka heti alussa olin
+huomannut. Lepattava ja valuva kynttilä seisoi jakkaralla, ja
+ohimennessäni otin sen käteeni.
+
+Ovi antoi työntäessäni perään, mikä hiukan kummastutti minua.
+Levottoman kiireisenä -- sillä saattoihan naisille tapahtua vaikka
+mitä, sillä aikaa kuin minä hapuilin ovissa ja harhailin käytävissä --
+lennätin sen auki ja astuin ulos; minä huomasin edessäni alaspäin
+johtavat kapeat portaat, jotka arvattavasti veivät palvelijain
+huoneustoon. Tämän huomatessani, ja kun ei mitään estettä ollut
+näkyvissä, alkoi rohkeuteni elpyä; arvelin, että neiti ehkä oli päässyt
+pakenemaan talosta tätä tietä. Vaikka nyt oli jo liian myöhäistä lähteä
+kaupungista, voisin vielä saavuttaa hänet ja kaikki ehkä päättyisi
+hyvin. Riensin siis alas portaita, varjostaen kynttilän liekkiä
+vastaani puhaltavalta kylmältä ilmanvedolta, kunnes vihdoinkin alas
+saavuttuani huomasin äkkiä edessäni avonaisen oven ja vanhan, laihan,
+kurttuisen eukon.
+
+Minut nähdessään eukko kirkaisi ja kyyristyi lattialle; ja epäilemättä
+minä näytinkin kaamealta ja hurjalta paljastettuine miekkoineni,
+vertatippuvine leukoineni ja verentahraamine nuttuineni. Mutta ei ollut
+aikaa tunteellisuuksiin -- minulla oli maltiton kiihko päästä eteenpäin
+-- ja minä kysyin häneltä ankarasti, missä he olivat. Hän näytti
+kadottaneen puhekykynsä -- ehkä pelosta -- ja vastauksen asemesta
+ainoastaan tuijotti minuun älyttömästi. Mutta kun käsittelin asettani
+hiukan kiukkuisena, tuli hän senverran järkiinsä, että päästi kaksi
+kovaa parahdusta peräkkäin ja viittasi vieressäni olevaa ovea. Epäilin
+häntä, mutta ajattelin kuitenkin, että hän säikähdyksissään varmaankin
+puhui totta, varsinkin kun muuta ovea ei ollut näkyvissä. Joka
+tapauksessa oli minun uskaltauduttava tuosta ovesta, ja niin asetin
+kynttiläni porrasaskelmalle eukon viereen ja menin ulos.
+
+Jonkun aikaa oli pimeys niin läpitunkematon, että tunnustelin tietäni
+miekka ojolla, tietämättä vähääkään, missä olin tai mihin astuisin
+jalkani ensi askeleella. Jos joku sattui olemaan minua väijymässä, olin
+täydellisesti hänen vallassaan; ja minua värisytti, kun kylmä, kostea
+tuuli lehahti kasvoilleni ja leyhytti tukkaani. Mutta muutamia
+askeleita otettuani silmäni vähitellen tottuivat pimeyteen, ja minä
+erotin alastomia puitten oksia taivasta vasten ja arvasin olevani
+puutarhassa. Vasemman käteni koskettaessa pensaasen varmistuin tässä
+uskossani, ja pian sen jälkeen huomasin maassa edessäni jotain polun
+tapaista. Seuraten sitä nopeasti -- niin nopeasti kuin uskalsin --
+tulin johonkin rakennuksen kulmaukseen, kuten minusta näytti, kiersin
+sen umpimähkään ja pysähdyin äkkiä, tuijottaen kiinteään, sysimustaan
+pimeyteen, joka esiripun tavoin sulki tieni, yhtyen yläpuolellani
+tummiin puitten hahmoihin. Mutta lyhyen epäröimisen jälkeen huomasin
+tämänkin seinäksi tai muuriksi. Lähestyen sitä kurotetuin kasin tunsin
+siinä puisen oven, ja hapuiltuani sitä tapasin nuoransilmukan. Vedin
+siitä, ovi aukeni ja minä astuin ulos.
+
+Huomasin olevani kapealla, pimeällä kujalla, ja katsellen ylös ja alas
+näin, kuten jo edeltäpäin olisin voinut arvata, että se oli Arcyn kuja.
+Mutta neiti? Ja Fanchette? Ja Simon? Missä he olivat? Ei ketään
+näkynyt. Epäilysten valtaamana korotin ääneni ja kutsuin heitä
+vuorotellen, ensin neitiä, sitten Simon Fleix'tä. Turhaan; en saanut
+mitään vastausta. Astuen hiukan taammaksi näin valoja liikkuvan
+ylhäällä talossa, josta olin tullut, ja mieleni täytti epäilys, että
+vihamieheni sittenkin olivat nolanneet minut. Jollakin tavoin olivat he
+houkutelleet neidin talon toiseen osaan, ja sitten oli tuo vanha eukko
+johtanut minut harhaan!
+
+Käännyin raivoisana ovelle, jonka olin jättänyt raolleen, päättäen
+palata samaa tietä kuin olin tullutkin ja ottaa selvän asiasta.
+Hämmästyksekseni -- sillä en ollut poistunut ovesta kuutta askelta
+kauemmaksi enkä kuullut minkäänlaista ääntä -- huomasin, että se oli
+sulettu, eikä ainoastaan sulettu, vaan teljettykin -- teljetty sekä
+ylhäältä että alhaalta, kuten koettaessani huomasin.
+
+Aloin silloin potkia sitä hurjasti, epätoivoisesti, osaksi raivon ja
+vihan puuskassa, osaksi toivoen voivani säikyttää vanhan eukon, jos hän
+oli sen sulkenut, avaamaan sen jälleen. Tietysti turhaan; ja pian sen
+oivalsinkin ja luovuin siitä, ja hätäännyksen ja kiihkon vallassa aloin
+juosta sille paikalle, mihin olin jättänyt Simon Fleix'n ynnä hevoset.
+Arvioni mukaan oli kello jo kuusi; mutta sittenkin kyti mielessäni
+heikko toivo, että mahdollisesti löytäisin hänet sieltä neidin ja
+seuranaisen kanssa. Saavuin kujan päähän, juoksin ihan ulkomuurin
+juurelle, katselin oikealle ja vasemmalle. Turhaan. Paikka oli pimeä,
+äänetön, autio.
+
+Huusin: "Simon! Simon! Simon Fleix!" mutta ainoana vastauksenani oli
+tuulen suhina räystäissä ja pitkäveteinen kumahtelu, kun luostarin
+tornikello löi kuusi.
+
+
+
+
+XI. Ovella näyttäytyvä mies.
+
+
+On asioita, jotka itsessään eivät ole häpeällisiä, mutta joita hävettää
+muistella, ja sellaisia ovat mielestäni minun hätääntymiseni ja
+hämminkini tuona iltana, tulokseton, toivoton, umpimähkäinen
+etsintäni, johon tunteitteni kiihko minut ajoi, ja se itsepintainen
+hellittämättömyys, millä syöksyin mielettömänä paikasta toiseen kauan
+senkin jälkeen kun selvä järki olisi vaatinut minua luopumaan. Kun nyt
+jälestäpäin sitä muistelen, tuntuu minusta ettei koko Blois'ssa ollut
+yhtään katua tai käytävää, kujaa tai pihaa, jota en mielettömässä
+harhailussani olisi samonnut yhä uudelleen ja uudelleen, ei ainoatakaan
+ulkona laahustavaa kerjäläistä, jota en olisi ajanut takaa ja
+ahdistanut kysymyksilläni, eikä ainoatakaan porttikäytävässä tai
+porrasholvissa nukkuvaa viheliäistä naista, jota en olisi nähnyt ja
+käynyt tarkastamassa. Palasin äitini asuntoon yhä uudelleen ja
+uudelleen, ja aina turhaan. Syöksyin talliin ja syöksyin sieltä
+takaisin, taikka seisoin ja kuuntelin pimeissä, tyhjissä parsissa,
+ihmetellen mielessäni mitä oli tapahtunut ja kiduttaen itseäni
+kaikilla mahdollisilla otaksumisilla. Ja kaikkialla, ei ainoastaan
+pohjoisportilla, missä kyselin vartioilta ja sain tietää ettei mitään
+etsimäni seurueen tapaista matkuetta ollut siitä kulkenut, vaan
+tuomiokirkon esipihallakin, minne oli asetettu vartio, ja kaduilla,
+missä tunkeuduin milloin mihinkin ihmisryhmään kysellen ja
+tiedustellen, olin vaarassa joutua epäluulon alaisena pidätetyksi,
+tullen kärsimään kaikki mitä siitä saattoi seurata.
+
+Oli todellakin kummallista, ettei minua pidätetty. Leuassani olevasta
+haavasta juoksi vieläkin verta tuon tuostakin, tahraten nuttuni, ja kun
+olin ilman levättiäni, joka oli jäänyt Valois-kadun varrella olevaan
+taloon, en voinut millään peittää siivotonta asuani. Olin hillittömän,
+tuskaisen levottomuuden vallassa. Yksinäiset kulkijat, jotka tulivat
+vastaani soihdun hohteessa tai näkivät minun rientävän katujen
+risteyksissä palavien suurten nuotioitten sivuitse, katsoivat minuun
+vihaisesti ja väistyivät minusta kadun puolelle, kun taas jonkinlaista
+virka-arvoa omaavat henkilöt huusivat minua pysähtymään ja vastaamaan
+heidän kysymyksiinsä. Juoksin jokaisen luota yhtä hurjana ja
+kiihtyneenä, välittämättä mistään kuumeisessa levottomuudessani, joka
+ajoi minua eteenpäin ja johti minut lukemattomiin ajattelemattomuuksiin,
+jollaisiin minun ikäiseni miehen ei olisi luullut selväjärkisenä
+antautuvan. Suuri osa tätä tunnetta aiheutui epäilemättä siitä
+vaikutuksesta, minkä neiti ja hänen tuliset sanansa olivat tehneet
+minuun; mutta suurimmalta osalta luulen siihen olleen syynä sen
+suuttumuksen ja harmin, joka syntyi siitä, että menestyksen pikari noin
+oli isketty käsistäni maahan, juuri kun olin sitä huulilleni
+kohottamassa.
+
+Neljä tuntia samoilin katuja pitkin, milloin joku tarkotus innokkaana
+mielessäni, milloin sokeasti etsiskellen. Kello oli kymmenen, kun
+vihdoin luovuin etsinnästä ja nääntyneenä sekä ruumiiltani että
+mielelläni nousin ylös äitini asunnon portaita ja astuin huoneeseen.
+Vanha vaimo istui tulen ääressä, hyristen hiljaa itsekseen ja
+hämmentäen jotakin keitosta mustassa padassa. Äitini makasi samassa
+raskaassa, syvässä unessa kuin lähtiessäni. Istahdin vastapäätä
+hoitajaa (jolta pääsi huudahdus minun ilmestyessäni hänen eteensä) ja
+pyysin häneltä raukeasti jotain syötävää. Kun olin syönyt -- minkä
+suoritin jonkunlaisessa tylsyyden tilassa, joka johtui osaksi
+ponnistusteni tuottamasta uupumuksesta, osaksi ympärilläni
+vallitsevasta hiljaisuudesta -- pyysin vaimoa kutsumaan minua, jos
+jotakin muutosta tapahtuisi, ja menin sitten raskain askelin entiseen
+Simonin huoneeseen, laskeuduin hänen makuulavalleen ja vaivuin sikeään,
+raskaaseen uneen.
+
+Seuraavan päivän ja yön vietin äitini vuoteen vieressä, katsellen
+elonliekin nopeata heikkonemista ja miettien vakavan murheellisena
+hänen menneisyyttään ja omaa tulevaisuuttani. Minulle oli
+äärettömän tuskallista nähdä hänen kuolevan tällä tavoin, kurjassa
+ullakkohuoneessa ilman oikeata hoitoa ja tarpeellisia mukavuuksia, --
+nähdä ennen niin kirkkaan ja onnekkaan olemassaolon päättyvän
+puutteessa ja synkkyydessä, jollaista äitini rakkaus ja toivo ja
+uhrautuvaisuus eivät suinkaan olleet ansainneet. Hänen tilansa
+murehdutti minua itsetähtenikin, kun en ollut solminut sellaisia
+perhesuhteita, jollaisia minun ikäiseni miehet tavallisesti ovat
+muodostaneet ja jotka ovat heille lohtuna tällaisissa tiloissa; sillä
+olin huomannut luonnon järjestyksen olevan sellaisen, että ihmiset
+katsovat eteenpäin mieluummin kuin taaksepäin ja tulevaisuutta varten
+solmitut liitot suovat heille täyden korvauksen niistä rakkaista
+rannoista, joista heidän on erottava. Olin yksinäni, köyhyyteen
+sortuneena ja jo keski-ikään ehtineenä, enkä nähnyt edessäni mitään
+muuta kuin vaaroja ja koettelemuksia, joita lievittämässä ei ollut
+toivon eikä lemmen hohdetta. Tämä viimeinen seikkailunikin oli kaikista
+ponnistuksistani huolimatta upottanut minut yhä syvemmälle liejuun,
+lisäämällä vihamiesteni lukua ja vierottamalla minut eräistä, joitten
+puoleen olisin voinut kääntyä pahimmassa ahdingossa. Toisellakin
+tavalla oli se lisännyt vaikeuksiani, eikä suinkaan vähäisesti; sillä
+hetkinä, jolloin vähimmin sitä halusin, loi mielikuvitukseni eteeni
+kuvan neidistä yksinään ja suojatonna kadulla harhailevana tahi minua
+turhaan avukseen kutsuvana, ja tämä kuva pyrki usein himmentämään
+äitini kärsivälliset kasvotkin silmistäni.
+
+Istuin äitini luona toisen päivän iltana vähän jälkeen auringonlaskun,
+hoitaja vaimon ollessa ulkona jollakin asialla, kun huomasin että
+lamppu, joka oli äsken sytytetty ja seisoi jakkaralla keskellä
+huonetta, paloi himmeästi ja tarvitsi niistämistä. Menin hiljaa sen
+luokse, ja ollessani kumarruksissa koettaen kirkastaa liekkiä, kuulin
+portailta hitaita, raskaita askelia. Talossa vallitsi äänettömyys, ja
+huomioni kiintyi tarkkaavana ylöspäin kohoaviin askeliin. Suoristauduin
+ja seisoin kuunnellen, toivoen tulijan olevan tohtorin, joka ei ollut
+käynyt sinä päivänä.
+
+Askeleet sivuuttivat alemman porrastasanteen, mutta seuraavan
+porrasjakson ensi pykälällä tulija kompastui ja sai aikaan melkoista
+melua. Samalla hetkellä, tai ehkä vähän myöhemmin, askelten noustessa
+yhä ylemmäksi, kuulin äkkiä kahinaa takaani, ja käännähtäen nopeasti
+ympäri näin äitini istuvassa asennossa vuoteellaan. Hänen silmänsä
+olivat auki ja hän näytti olevan täydessä tajussaan, mitä ei ollut
+tapahtunut useampaan päivään, niin, ei kertaakaan viimeksi kertomani
+keskustelun jälkeen. Mutta samalla kun hänen kasvoillaan oli järjen
+valo, olivat ne hätääntyneet ja kalpeat ja kuvastivat niin hirveätä
+kauhua, että luulin hänen tekevän kuolemaa ja syöksyin hänen luokseen,
+kykenemättä muulla tavalla selittämään hänen tuijottavan katseensa
+hätääntynyttä ilmettä.
+
+"Äiti", sanoin minä, kiertäen käsivarteni hänen ympärilleen ja puhuen
+niin rohkaisevalla äänellä kuin taisin, "ole levollinen. Minä olen
+täällä. Poikasi."
+
+"Vaiti!" kuiskasi hän vastaukseksi, pannen heikon kätensä ranteelleni
+ja tuijottaen yhä, ei minuun, vaan oveen. "Kuuntele, Gaston! Etkö
+kuule? Siellä se tulee taaskin. Taaskin!"
+
+Arvelin tuokion, että hän houraili, ja minua puistatti, sillä sellaisen
+kuuleminen ei minusta ollut suinkaan miellyttävää. Sitten näin, että
+hän kuunteli jännittyneenä samaa, joka minunkin huomiotani oli
+kiinnittänyt. Askeleet olivat silloin saapuneet portaitten yläpäähän.
+Tulija, kuka se sitten lie ollutkin, seisahtui siihen hetkeksi, koska
+oli pimeä ja hän ehkä ei oikein tiennyt millä suunnalla ovi oli. Mutta
+pian kuulin hänen jälleen etenevän, ja äitini, jota minä yhä pitelin
+sylissäni, vavahti joka askeleella, minkä hän otti, ikäänkuin hänen
+painonsa olisi tärähyttänyt taloa. Hän koputti ovelle.
+
+Kuunnellessani ja ihmetellessäni johtui mieleeni useampikin henkilö,
+joksi tulijan olisi voinut otaksua: tohtori, Simon Fleix, rouva de
+Bruhl, vieläpä Fresnoykin. Mutta kun koputus kuului ja minä tunsin
+äitini värisevän sylissäni, valkeni asia minulle samassa, enkä minä
+aprikoinut enempää. Tiesin yhtä varmasti kuin jos äitini olisi puhunut
+ja sanonut sen minulle. Saattoi olla olemassa vain yksi ihminen, jonka
+läsnäolo kykeni herättämään hänessä sellaista kauhua, jonka pelkkä
+askelen äänikin kykeni tunkemaan tiedottomuuden verhon läpi ja
+raastamaan hänet takaisin tajuntaan ja pelkoon! Ja se oli se mies, joka
+oli tehnyt hänestä keppikerjäläisen, joka oli niin kauan käyttänyt
+hyödykseen hänen pelkoaan.
+
+Liikahdin vähän, aikoen mennä hiljaa lattian poikki, jotta hän
+avattuaan oven tulisi kanssani silmä silmää vasten. Mutta äitini
+huomasi liikahduksen, ja voimalla, jonka rakkaus hänelle antoi, tarttui
+hän ranteeseeni niin kiihkeästi, ettei minulla ollut sydäntä riistäytyä
+hänestä irti, tietäessäni kuinka heikko oli se side, joka häntä enää
+kiinnitti elämään, ja kuinka lähellä haudan parrasta hän hoippui.
+Pakotin itseni pysymään hiljaa, vaikka jokainen lihakseni jännittyi
+kuin viritetty jousi ja hurja raivon tunne kuristi kurkkuani
+odottaessani miestä astuvaksi huoneeseen.
+
+Palanut puu romahti kasaan liedellä, hätkähdyttäen huoneen syvää
+äänettömyyttä. Mies koputti uudelleen, ja kun ei saanut mitään
+vastausta, sillä ei kumpikaan meistä puhunut, työnsi oven hiljaa auki,
+lausuen ennenkuin tuli näkyviin: "Jumalan siunaus kanssanne!" niin
+matalalla ja pehmeällä äänellä että sen sointu värisytti minua.
+Seuraavassa silmänräpäyksessä hän astui sisään ja näki minut ja
+säpsähtäen pysähtyi tuijottamaan, pää hiukan eteenpäin kurotettuna,
+hartiat kumarassa, käsi yhä oven salvassa, hämmästyksen ja suuttumuksen
+vuorotellessa hänen laihoilla kasvoillaan. Hän oli odottanut tapaavansa
+heikon, suojattoman naisen, jota hän saattoi kiduttaa ja ryöstää mielin
+määrin; sen sijaan hän näkikin edessään voimakkaan, asestetun miehen,
+jonka oikeutettu vihastus oli niin ilmeinen, että hän olisi ollut
+sokea, jollei hän olisi lukenut sitä kasvoiltani.
+
+Mutta mikä oli merkillisintä kaikesta, me olimme tavanneet toisemme
+ennenkin! Tunsin hänet heti -- ja hän tunsi minut. Hän oli sama
+jakobiini munkki, jonka olin nähnyt Clainen majatalossa ja joka oli
+kertonut minulle uutisen Guisen kuolemasta! Huudahdin hämmästyksestä
+huomatessani tämän, ja äitini tuntui äkkiä vapautuvan siitä kauhun
+lumouksesta, joka oli antanut hänelle yliluonnolliset voimat, ja vaipui
+takaisin vuoteelle. Hänen otteensa ranteestani höltyi ja hänen
+hengityksensä kulki korahdellen, niin että irrotin katseeni munkista ja
+kumarruin hänen ylitseen levottomana ja huolestuneena. Katseemme
+kohtasivat toisensa. Hän koetti puhua ja sai viimein änkyttäen
+kuiskatuksi: "Ei nyt, Gaston! Anna hänen ... anna hänen..."
+
+Hänen huulensa liikkuivat lausuakseen sanan "mennä", mutta hän ei
+saanut ääntä. Ymmärsin kuitenkin hänen tarkotuksensa ja voimattomassa
+vihassa huiskautin kädelläni munkille, jotta hän poistuisi. Kun
+katsahdin ylös, oli hän jo seurannut kehotustani. Hän oli käyttänyt
+ensimäistä tilaisuutta paetakseen ulottuviltani. Ovi oli sulettu,
+lamppu paloi tasaisesti, me olimme yksin.
+
+Annoin äidilleni vähän armagnac-viiniä, jota oli vuoteen vieressä
+sellaisen tapauksen varalta, ja hän virkosikin pian ja avasi silmänsä.
+Mutta huomasin hänessä suuren muutoksen. Kauhun ilme oli kokonaan
+hävinnyt hänen kasvoiltaan, niissä kuvastui nyt ainoastaan surua ja
+samalla tyydytystä. Hän laski kätensä minun käteeni ja katsoi minuun,
+ollen nähtävästi liian heikko puhuakseen. Mutta hetken perästä, kun
+väkevä juoma oli tehnyt tehtävänsä, hän viittasi minua kallistamaan
+korvani lähelle hänen suutaan.
+
+"Oletko varma, Gaston", kuiskasi hän, "että Navarran kuningas -- pitää
+sinut yhä -- palveluksessaan?"
+
+Hänen rukoilevat silmänsä katsoivat niin läheltä minun silmiini, etten
+tuntenut lainkaan sellaisia epäilyksiä, joita joku toinen olisi voinut
+tuntea nähdessään hänet niin lähellä kuolemaa, vaan vastasin lujasti ja
+iloisesti: "Olen varma siitä, äiti. Ei ole koko Europassa ainoatakaan
+valtiasta, joka olisi niin uskollinen ja hyvä palvelijoilleen."
+
+Hän huokasi sanomattoman tyytyväisenä ja siunasi minua heikosti
+kuiskaten. "Ja jos elät", jatkoi hän sitten, "niin rakennat uudelleen
+vanhan linnan. Sen seinät ovat vielä ehyet. Ja hallin tammisisustus jäi
+palamatta. Gil'illä on arkku liinavaatteita ja lipas, jossa on isäsi
+kultanauhukset -- mutta se onkin pantattu", lisäsi hän uneksivana.
+"Minä unohdin."
+
+"Äiti", vastasin juhlallisesti, "minä olen sen tekevä -- olen tekevä
+niinkuin haluat, mikäli se on minun vallassani."
+
+Hän makasi sitten jonkun ajan mutisten rukouksia, nojaten päätään
+olkapäähäni. Odotin malttamattomana hoitajaa palaavaksi, jotta voisin
+lähettää hänet hakemaan lääkäriä; ei sillä, että olisin toivonut hänen
+saavan mitään aikaan, vaan omaksi huojennuksekseni ja voidakseni
+jälkeenpäin ajatella, ettei äitini jäänyt kuollessaan ilman
+asianmukaista hoitoa. Mutta talo pysyi äänettömänä, ollen täynnä
+mieleen vaikuttavaa juhlallisuutta, joka rauhoittaa sydäntä sellaisella
+hetkellä, enkä voinut täyttää tuota toivettani. Noin kello kuuden
+aikaan äitini avasi jälleen silmänsä.
+
+"Tämä ei ole Marsac", kuiskasi hän katkonaisesti, katseensa
+harhaillessa katosta vuoteen jalkapäätä vastassa olevaan seinään. "Ei,
+äiti", vastasin minä kumartuen hänen ylitseen, "sinä olet Blois'ssa.
+Mutta minä olen täällä -- Gaston, sinun poikasi."
+
+Hän katsoi minuun, ja hänen riutuneille kasvoilleen hiipi heikko
+mielihyvän hymy. "Kaksitoistatuhatta livreä vuodessa", kuiskasi hän
+pikemmin itsekseen kuin minulle, "ja talous tosin hiukan supistettu,
+mutta sentään arvokas, sangen arvokas." Hetkisen näytti siltä kuin
+olisi hän jo kuollut syliini, mutta hän avasi jälleen äkkiä silmänsä ja
+katsoi minuun. "Gastonko?" sanoi hän jyrkästi, vieraalla sävyllä. "Kuka
+mainitsi Gastonia? Hän on kuninkaan mukana -- minä olen siunannut
+hänet, ja hän tulee kauan elämään maan päällä!" Sitten hän vielä
+viimeisellä voimainponnistuksella kohosi pystyyn käsivarsieni tukemana
+ja huusi kovalla äänellä: "Tietä! Tietä pojalleni, Marsacin herralle!"
+
+Nämä olivat hänen viimeiset sanansa. Kun hetkeä myöhemmin laskin hänet
+jälleen vuoteelle, hän oli kuollut, ja minä olin yksin.
+
+Äitini oli kuollessaan seitsemänkymmenen vuoden iässä; hän oli elänyt
+kahdeksantoista vuotta isäni jälkeen. Hänen oma nimensä oli Marie de
+Loche de Loheac, ja hän polveutui isoäitinsä kautta Rohan'in
+herttuallisesta suvusta, minkä sukulaisuuden Rohanin herttua Henrik
+myöhemmin, suuresti muuttuneissa olosuhteissa, alentui tunnustamaan,
+kunnioittaen minua ystävyydellään monissa tilaisuuksissa. Äitini
+kuolema, josta tässä olen kertonut, tapahtui tammikuun neljäntenä
+päivänä, ja seuraavana päivänä vähän jälkeen puolenpäivän kuoli Ranskan
+leskikuningatar, Katariina di Medici.
+
+Kuten kaikissa muissakin kaupungeissa, itse Pariisissakin, oli
+hugenoteilla Blois'ssa siihen aikaan elinvoimainen järjestö, ja
+ennenmainitsemani lääkärin avulla, joka osotti minulle suurta
+huomaavaisuutta murheessani ja pani liikkeelle minun hyväkseni kaiken
+vaikutusvaltansa, joka hänellä kunnioitettavana ja ammatissaan
+taitavana miehenä oli, kykenin hautauttamaan äitini yksityiseen
+hautausmaahan noin peninkulman päähän kaupungista lähelle Chavernyn
+kylää. Hänen kuollessaan oli minulla rahaa vain kolmekymmentä kruunua,
+sillä Simon Fleix, jonka kohtalosta en ollut saanut mitään tietoa, oli
+kadotessaan vienyt sekä hevoset että kolmekymmentäviisi kruunua, mitkä
+olivat hänen hallussaan. Mutta kaikki varat mitä minulla oli,
+lukuunottamatta runsasta lahjaa hoitajalle ja ulkoasuni parantamiseen
+käyttämääni vähäistä erää, kulutin hautaustoimitukseen, sillä halusin
+ettei mitään halventavaa jäisi tahraamaan äitini syntyperää ja omaa
+rakkauttani häntä kohtaan. Näinollen, vaikka olikin välttämätöntä
+toimittaa hautausmenot salaisesti ja surusaattoon ei ottanut osaa monta
+henkeä, ei luullakseni kuitenkaan puuttunut mitään siitä arvokkuudesta,
+mistä äitini piti ja mikä oli hänestä, kuten usein olin kuullut hänen
+sanovan, mieluisempaa kuin se kaikkien nähtäväksi asetettu ulkonainen
+komeus, joka on yhtähyvin ylimyksen kuin vuokraviljelijän saatavissa.
+
+Aina siksi kunnes hänet oli laskettu hiljaiseen leposijaansa, olin
+alituisessa pelossa, että asiain rauhallista kulkua keskeyttämään
+ilmestyisi joko Bruhl, jonka yhteyttä Fresnoyn kanssa ja osallisuutta
+neiti de la Viren poiskulettamiseen en epäillytkään, tahi sitten
+jakobiinimunkki. Mutta kumpaakaan ei kuulunut. Ja kun ei mitään neiti
+de la Viren kohtaloa valaisevaa ilmestynyt, näin velvollisuuteni
+selvänä edessäni. Möin äitini asunnosta huonekalut ja kaiken mitä
+saatoin myödä, ja sain sillä tavalla tarpeeksi rahaa ostaakseni uuden
+levätin, jota ilman en voinut matkustaa talvisessa säässä, sekä
+vuokratakseni hevosen. Vaikka elukka ei ollut kehuttava, vaati
+vuokraaja kuitenkin vakuuksia, ja sellaisia ei minulla ollut. Vasta
+viime hetkessä muistin neidin jättämän kultaketjun kappaleen, jonka,
+samoinkuin äitini sormuksen, olin erottanut myynnistä itselleni. Tämä
+minun nyt täytyi jättää hänelle pantiksi. Hankittuani näin, vaikka
+hiukan vaivalloisilla ja jotensakin nöyryyttävillä keinoilla,
+tarpeelliset matkustusvälineet, en lykännyt lähtöäni tunniksikaan.
+Tammikuun kahdeksantena päivänä aloin taivaltaa Rosny'hin viemään
+tietoa epäonnistumisestani ja neidin asemasta sinne, minne viikkoa
+aikaisemmin olin aikonut saattaa hänet itsensä.
+
+
+
+
+XII. Maximillan de Bethune, Rosnyn parooni.
+
+
+Arvelin tekeväni matkan Rosny'hin kahdessa päivässä. Mutta teitten
+huonous ja ratsuni kehno tila viivyttivät minua niin paljon, että ehdin
+toiseksi yöksi vasta Dreux'hön, ja saadessani kuulla teitten olevan
+vielä kurjempia siitä eteenpäin, aloin ajatella, että saisin kiittää
+onneani jos ehtisin Rosny'hin seuraavana päivänä puolenpäivän aikaan.
+Asukkaat tuntuivat näillä seuduilla olevan innokkaita liigan
+puoluelaisia, sitä innokkaampia mitä lähemmäksi Seineä saavuin.
+Kaikkialla kuulin vain soimattavan Ranskan kuningasta ja ylisteltävän
+Guisejä, ja minun täytyi hillitä kieltäni ja käyttäytyä varoen,
+välttääkseni häiriöitä ja kyselyitä.
+
+Lähestyessäni Rosnyta kolmannen päivän aamupuolella, ratsastaen
+rämeisen metsäseudun läpi, missä vilisi kaikennäköisiä riistaeläimiä,
+aloin kuvitella mielessäni sen vastaanoton laatua, joka matkani perillä
+tulisi osakseni ja jonka otaksuin kaikkea muuta kuin suosiolliseksi.
+Parooni de Rosnyn urhous ja tarmokkuus ja hänen yleisesti tunnettu
+tuttavallinen suhteensa Navarran kuninkaaseen antoivat minulle vähän
+syytä toivoa että hän kuuntelisi suvaitsevaisesti sellaista kertomusta
+kuin minulla oli esitettävänä. Mitä enemmän kertomukseni esittämisen
+hetki läheni, sitä epätodennäköisemmiltä tuntuivat siinä eräät kohdat
+ja sitä räikeämmältä oma huolettomuuteni, kun olin hukannut
+tunnusmerkin ja päästänyt neidin silmistäni sellaisessa paikassa kuin
+Blois'ssa. Tämän kaiken näin nyt niin selvästi, etten luule juuri
+milloinkaan ajatelleeni mitään suuremmalla pelolla kuin tätä
+selvitystä, tuntien samalla velvollisuudekseni olla lykkäämättä sitä
+hetkeäkään tuonnemmaksi. Muistan, että aamu oli lämmin, pilvinen, mutta
+sentään valoisa; ilma oli miltei kyllästetty kosteudella ja hyvin
+kirkas; jonkun matkan päässä kohosi utukehä, täyttäen sinertävällä
+auterella etäisemmät metsän aukeamat. Tie oli upottava ja epätasainen,
+ja kun minun täytyi useinkin kaartaa syrjään välttääkseni pahimpia
+paikkoja, aloin jonkun ajan perästä pelätä eksyneeni väärälle polulle.
+Kuljin jonkun matkaa epätietoisena olisiko minun pidettävä sama suunta
+vai käännyttävä takaisin, kun ilokseni näin edessäni useitten
+metsäpolkujen yhtymäkohdassa pienen talon. Oven päällä riippuvasta
+töyhdöstä ja oven vieressä seisovasta vesialtaasta päätin sen
+majataloksi, ja arvellen tarpeelliseksi syöttää hevostani
+ennenkuin pitkitin taivaltani, ratsastin ovelle ja koputin sitä
+ratsastusraipallani. Talo oli niin syrjäisellä paikalla että minua
+kummastutti, kun kolme tai neljä päätä heti pisti näkyviin eräästä
+ikkunasta. Ajattelin jo että olisi ehkä ollut parempi mennä ohi, mutta
+kun isäntä tuli ulos hyvin kohteliaana ja näytti tietä talon sivulla
+olevaan hevossuojaan, arvelin ettei minulla ollut paljon menetettävänä
+ja seurasin häntä. Suojassa oli, kuten olin odottanutkin, neljä hevosta
+kiinni sidottuna, suitset kaulalla riippuen ja satulavyöt avattuna. Ja
+kummastustani lisäsi vielä kuudes ratsastaja, joka minun sitoessani
+hevostani kiinni saapui talolle ja nähdessään meidät vajassa ratsasti
+luoksemme ja tervehti minua laskeutuessaan hevosen selästä.
+
+Hän oli kookas, roteva mies parhaassa iässään, yllään yksinkertainen,
+miltei halpa-arvoinen tummanharmaa nahkapuku eikä muuta asetta kuin
+metsästyspuukko, joka riippui tupessa hänen vyöllään. Hän ratsasti
+voimakkaalla hopeakimolla ja hänen korkeavartiset, parkitsemattomat
+saappaansa olivat suuta myöten loan tahraamat, kuin olisi hän tullut
+kaikkein pahimpia teitä.
+
+Hän katsahti vilkkaasti isäntään taluttaessaan hevostaan suojaan; ja
+hänen ahavoituneista kasvoistaan ja vilkkaista silmistään minä päätin,
+että hän oli liikkunut paljon ulkona niin sateessa kuin paisteessakin.
+
+Hän katseli minua hiukan uteliaana sekottaessani apetta hevoselleni, ja
+kun menin sisään ja istahdin ensimäiseen huoneeseen, mihin tulin,
+syödäkseni vähän leipää ja juustoa, jota minulla oli laukussani, tuli
+hänkin sinne melkein heti. Vaatimaton evääni ei nähtävästi häntä
+miellyttänyt, koska hän, katseltuaan minua jonkun aikaa äänettömänä
+ratsupiiskallaan saapastaan vitsoen, kutsui isäntää ja kysyi häneltä
+käskevällä äänellä, mitä tuoretta lihaa hänellä oli, ja varsinkin oliko
+hänellä hiilipaistia tai lintua.
+
+Mies vastasi ettei ollut mitään. Hänen kunnianarvoisuutensa voisi saada
+Lisieux'n juustoa, lisäsi hän, tahi haudottua virnaa.
+
+"Hänen kunnianarvoisuutensa ei halua juustoa eikä virnakeittoa",
+vastasi vieras harmistuneena. "Mutta mikäs haju minun nenääni tulee?"
+jatkoi hän alkaen nuuskia innokkaasti. "Niin totta kuin elän, se on
+keiton hajua."
+
+"Se on pässinreisi, joka on kiehumassa neljää lakiherraa varten, ynnä
+pari palaa hiilipaistia lisäksi", selitti isäntä, pyytäen samalla
+nöyrästi anteeksi omasta puolestaan, sillä nämä herrat olivat
+ehdottomasti pidättäneet nämä omaksi syötäväkseen.
+
+"Mitä? Kokonainen reisi! Ynnä pari palaa hiilipaistia lisäksi!"
+huudahti vieras huuliaan maiskutellen. "Keitä ne ovat?"
+
+"Kaksi lakimiestä kirjureineen Pariisin parlamentista. He ovat olleet
+tarkastamassa jotakin rajaa täällä lähistöllä ja lähtevät paluumatkalle
+iltapäivällä", vastasi isäntä.
+
+"Se ei kuitenkaan oikeuta heitä aiheuttamaan nälänhätää!" huudahti
+vieras pontevasti. "Menkää heidän luokseen ja sanokaa, että eräs herra,
+joka on tullut kaukaa ja paastonnut seitsemästä asti aamulla, pyytää
+lupaa istua heidän pöytäänsä. Kokonainen reisi ja kaksi hiilipaistia
+neljälle miehelle!" jatkoi hän syvällä innolla. "Se on sietämätöntä! Ja
+lakiherroille! Sen mukaanhan pitäisi Ranskan kuninkaan syödä kokonainen
+pässi, tulematta siitäkään vielä kylläiseksi! Ettekö tekin ole samaa
+mieltä?" kysyi hän, kääntyen äkkiä minun puoleeni.
+
+Hän oli niin hullunkurisesti ja samalla vilpittömästi kuohuksissaan ja
+katsoi niin tiukasti minuun puhuessaan, että minä riensin ilmottamaan
+olevani täydellisesti samaa mieltä.
+
+"Ja kuitenkin syötte juustoa!" vastasi hän ärtyneesti. Näin, että hän
+vaatimattomasta puvustaan huolimatta oli herrasmies, ja senvuoksi
+maltoin mieleni loukkautumasta ja selitin hänelle suoraan, että
+kukkaroni oli kevyt ja minun oli matkustettava niinkuin taisin eikä
+niinkuin tahdoin.
+
+"Onko niin?" vastasi hän pikaisesti. "Jos olisin tiennyt sen, olisin
+tehnyt teille seuraa juuston syönnissä! Minusta on sittenkin
+mieluisempaa paastota kunnianmiehen kanssa kuin mässätä moukan kanssa.
+Mutta se on myöhäistä. Kun näin teidän sekottavan apetta hevosellenne,
+luulin että teillä oli täydet taskut."
+
+"Elukka on väsynyt ja se on tehnyt parhaansa", vastasin minä. Hän
+katsoi minuun omituisesti, ikäänkuin olisi mielinyt sanoa enemmän.
+Mutta kun isäntä samassa palasi, kääntyikin hän hänen puoleensa.
+
+"No", sanoi hän reippaasti. "Onko kaikki selvää?"
+
+"Olen pahoillani, teidän kunnianarvoisuutenne", vastasi mies
+vastahakoisesti ja hyvin nolon näköisenä, "mutta herrat eivät sano
+voivansa ottaa vastaan tarjoustanne."
+
+"Helkkari!" huusi toverini leveästi. "Vai niin, vai sanovat he niin?"
+
+"He sanovat ettei heillä ole enempää kuin mitä he tarvitsevat itselleen
+ja pienelle koiralle, joka heillä on mukana", jatkoi isäntä
+pelokkaasti.
+
+Samassa kuului toisesta huoneesta naurun remahdus, joka osotti että
+herrat pitivät hauskaa toverini pyynnöllä. Minä näin hänen poskiensa
+punastuvan ja odotin että hänen suuttumuksensa kuohahtaisi rajuna ilmi.
+Mutta sensijaan hän seisoi hetkisen mietteissään keskellä lattiaa ja
+sitten, majatalon isännälle suureksi huojennukseksi, veti tuolin minun
+luokseni ja käski hänen tuomaan pullon parasta viiniä. Hän pyysi
+miellyttävästi lupaa syödä hiukan juustostani, jonka hän sanoi
+näyttävän paremmalta kuin lisieuxiläisen, täytti lasini viinillä ja
+alkoi aterioida niin iloisena kuin ei olisi koskaan kuullutkaan
+viereisessä huoneessa olevasta seurueesta. Muistan, että olin koko
+lailla hämmästynyt, sillä olin saanut hänestä sen käsityksen, että hän
+oli kiivasluontoinen mies, joka ei pystyisi vaieten nielemään
+loukkausta. En kuitenkaan sanonut mitään, ja me keskustelimme
+rauhallisesti kuten ainakin. Huomasin sentään, että hän pysähtyi
+puhumasta useammin kuin kerran, ikäänkuin kuunnellakseen. Mutta
+oivaltaen että hänen huomiotaan kiinnitti vain viereisessä huoneessa
+oleva seurue, joka hetki hetkeltä kävi yhä meluavammaksi, olin vaiti,
+ja kummastuin senvuoksi kovasti, kun hän ihan odottamatta hypähti ylös,
+meni avonaisen ikkunan luo ja kurottautui katsomaan ulos, varjostaen
+silmiään kädellään.
+
+"Mikä on?" sanoin minä, valmiina seuraamaan häntä.
+
+Hän nauraa kuhersi hiljaa vastaukseksi. "Saatte nähdä", lisäsi hän
+sitten.
+
+Nousin ylös, ja mennen ikkunan luo katsoin ulos hänen olkansa ylitse.
+Majataloa läheni kolme miestä ratsain. Ensimäinen heistä oli suuri,
+vankkatekoinen, tummaverinen mies, mustissa silmissä peloton katse, ja
+hänellä oli päässään sulkalakki, satulakotelossaan pistoolit ja sivulla
+lyhyt miekka. Toiset kaksi, rotevia miehiä hekin, olivat ulkonäöltään
+palvelijoita, yllä viheriät nutut ja nahkahousut. Kaikilla oli hyvät
+hevoset, ja heidän jälessään tuli jalkamies taluttaen kahta koiraa
+kytkyessä. Meidät nähdessään he kiirehtivät hevosiaan, ja johtaja
+heilutti lakkiaan.
+
+"Hoi, seis!" huusi toverini voimakkaalla äänellä, kun he olivat
+kivenheiton päässä meistä. "Maignan!"
+
+"Mitä, herra?" vastasi sulkalakkinen, pysäyttäen heti ratsunsa.
+
+"Tuolla vajassa on kuusi hevosta", huusi vieras käskevällä äänellä.
+"Laske ulos neljä vasemmanpuoleista, kun menet sisään. Läimäytä
+piiskalla jokaista, niin että ne löytävät tiensä pois täältä!"
+
+Mies käänsi hevosensa ennenkuin sanat olivat kunnolleen lausutut,
+ja huutaen että "se oli tehty", viskasi ohjakset toiselle
+mukanaratsastavista ja katosi vajaan, ikäänkuin saamansa määräys olisi
+ollut jokapäiväisin asia maailmassa.
+
+Mutta viereisessä huoneessa oleva seurue, joka kuuli joka sanan, nousi
+heti hälinään. He kohottivat vastalauseitten huudon, ja eräs heistä
+hyppäsi ulos ikkunasta ja kysyi hyvin äkäisen näköisenä mitä lempoa me
+tarkotimme. Toiset kurottivat ulos viininjuonnista turvonneita ja
+punottavia kasvojaan ja vahvasti kiroillen säestivät hänen kysymystään.
+Minulla ei ollut halua sekaantua seikkailuun, valmistauduin vain
+näkemään hauskaa.
+
+Seuralaiseni, jonka tyyneys hämmästytti minua, ei näyttänyt välittävän
+heidän huudoistaan enempää kuin minäkään. Hän ei ollut vähään aikaan
+huomaavinaankaan kiukustunutta lakimiestä eikä näyttänyt kuulevan
+toisten syytämiä uhkauksia ja solvauksia, vaan katseli rauhallisena
+näköalaa. Kun ikkunasta hypännyt mies, joka tuntui olevan toimekkain
+seurueestaan, näki ettei mikään voinut häntä liikuttaa, jätti hän
+meidät viimein ja juoksi talliin päin. Mutta kun molemmat palvelijat
+irvistäen alkoivat häntä lähestyä, ikäänkuin aikoen ratsastaa hänet
+kumoon, katsoi hän paremmaksi palata, ja raivosta kalpeana hän sitten
+katseli, kun viimeinenkin neljästä hevosesta tömisti ulos ja
+katsahdettuaan kummissaan ympärilleen ravasi metsään.
+
+Tämän nähdessään mies tuli yhä kiukkuisemmaksi, kuten olen huomannut
+pelästyneiden ihmisten tekevän, ja silloin vieras vihdoinkin alentui
+huomaamaan hänet. "Hyvä herra", sanoi hän tyynesti, katsoen häneen
+ikkunasta ikäänkuin ei olisi ennen häntä huomannut, "te ikävystytätte
+minua. Mikä on hätänä?"
+
+Mies vastasi röyhkeästi ja kysyi mikä piru meillä oli tarkotuksena
+ajaessamme ulos hänen hevosensa.
+
+"Tahdoimme antaa teille ja seurassanne oleville herroille hiukan
+liikuntoa", vastasi toverini karhean leikillisesti ja ankaralla
+äänellä, mikä kuulosti oudolta niin nuorelle henkilölle, -- "sillä
+mikään ei ole vankan aterian jälkeen sen terveellisempää. Ja lisäksi
+opetuksen hyvissä tavoissa. Maignan", jatkoi hän korottaen ääntään,
+"jos tällä henkilöllä on vielä jotain sanomista, niin vastaa hänelle.
+Hän on lähempänä sinun arvoastettasi kuin minun."
+
+Ja jättäen miehen luikkimaan tiehensä kuin pieksetyn koiran -- sillä
+halpamaiset henkilöt ovat aina ensimäiset matelemaan -- kääntyi
+toverini pois ikkunasta. Kohdatessaan minun katseeni mennessään
+takaisin tuolilleen, nauroi hän. "No", sanoi hän, "mitäs arvelette?"
+
+"Että aasi leijonan nahassa menettelee kyllä niin kauan, kunnes se
+kohtaa leijonan", vastasin minä.
+
+Hän nauroi jälleen, näyttäen olevan mielissään, kuten hän epäilemättä
+olikin. "Pyh", sanoi hän. "Se oli somaa ajankuluksi, ja arvelen että
+minun ja noitten herrasmiesten välit ovat nyt selvät. Mutta minun on
+jatkettava matkaa. Ehkä teidän matkanne käy samaan suuntaan?" Ja hän
+katsoi minuun kysyvästi.
+
+Minä vastasin varovasti, että olin menossa Rosnyn kaupunkiin.
+
+"Oletteko ehkä Pariisista?" jatkoi hän, yhä katsoen minuun.
+
+"En", vastasin minä.
+
+"Tulen etelästä." "Blois'sta ehkä?" Minä nyökkäsin.
+
+"Vai niin!" sanoi hän, tekemättä mitään huomautusta, mikä hieman
+kummastutti minua, sillä kaikki ihmiset siihen aikaan olivat kärkkäitä
+uutisille ja pitivät Blois'ta niitten lähtöpaikkana. "Minäkin ratsastan
+Rosny'hin päin. Lähtekäämme."
+
+Mutta minä huomasin, että kun nousimme hevosen selkään, Maignaniksi
+kutsutun miehen hyvin kunnioittavasti pidellessä hänen jalustintaan,
+kääntyi hän katsomaan minuun useammin kuin kerran, silmissään ilme jota
+en voinut selittää; ja kun olin vihollisseudussa, jossa uteliaisuuden
+herättäminen oli kaikkea muuta kuin suotava seikka, aloin tuntea hiukan
+levottomuutta. Mutta kun hän samassa purskahti ääneen nauramaan,
+näyttäen muistelevan äskeistä huvitteluaan majatalossa, en ajatellut
+sitä sen enempää, sillä hän tuntui olevan erinomainen toveri ja
+hämmästyttävän tietorikas mies.
+
+Siitä huolimatta alkoi mieleni painua apeaksi, kun lähestyimme
+Rosny'ta. Ja kun sellaisissa tiloissa ei mikään ole kärsivällisyyttä
+kysyvämpää kuin sellaisen toverin hyväätarkottava leikinlasku, joka ei
+tiedä huolistamme, tunsin pikemmin huojennusta kuin kaipausta, kun hän
+pysäytti hevosensa eräässä tienristeyksessä jonkun matkan päässä
+kaupungista ja ilmottaen tiensä siinä eroavan otti kohteliaat
+jäähyväiset minulta ja ratsasti tiehensä palvelijoineen.
+
+Eräässä majatalossa kaupungin ulkoreunassa laskeuduin ratsailta, ja
+pysähtyen ainoastaan siistimään pukuani ja juomaan lasin viiniä, kysyin
+tietä linnaan, jonka kuulin olevan vain viiden minuutin matkan päässä
+siitä. Menin sinne jalan pitkin puistokujaa, joka johti portille, minkä
+edessä oli nostosilta. Silta oli alhaalla, mutta portti oli kiinni, ja
+kaikki sota-aikana linnotuksessa vallitsevat muodollisuudet otettiin
+huomioon minua sisään laskettaessa, vaikka varusväkenä näytti olevan
+ainoastaan pari kolme palvelijaa ja yhtä monta metsänvartiaa.
+Ilmotettuani nimeni oli minulla kyllin aikaa huomatakseni että rakennus
+oli vanha ja osaksi raunioitunut, mutta hyvin vahva, paikoittain
+murattiköynnösten peitossa ja joka puolelta metsän ympäröimä. Vakavan
+näköinen hovipoika tuli luokseni ja johti minut kapeita portaita
+vastaanottohuoneeseen, jota valaisi kaksi ikkunaa, joista toinen oli
+pihaan ja toinen kaupunkiin päin. Täällä oli minua odottamassa kookas
+mies, joka sisään astuessani nousi ylös ja tuli minua vastaan.
+Kuvailkaa hämmästystäni, kun tunsin hänet äskeiseksi tuttavakseni!
+"Oletteko parooni de Rosny?" huudahdin minä jääden seisomaan ja katsoen
+häneen hämmentyneenä.
+
+"Juuri se olen", vastasi hän hymyillen levollisesti. "Te tulette
+varmaankin Navarran kuninkaan luota ja teillä on asiaa minulle. Te
+voitte puhua vapaasti. Kuninkaalla ei ole mitään salaisuuksia minuun
+nähden."
+
+Hänen olentonsa vakavuudessa, kun hän odotti minun puhuvan, oli
+jotakin, mikä vaikutti minuun voimakkaasti, huolimatta siitä että hän
+oli kymmenen vuotta minua nuorempi ja että olin nähnyt hänet vähän
+aikaa sitten keveämmällä tuulella. Tunsin, että hän oli ansainnut
+maineensa -- että edessäni oli suuri mies; ja ajatellen toivottomana
+hänelle esitettävänäni olevan kertomuksen riittämättömyyttä, seisahduin
+miettimään millä sanoilla minun olisi alettava. Hän lopetti mietteeni
+kuitenkin lyhyeen. "No", sanoi hän malttamattomana, "minähän kehotin
+teitä puhumaan vapaasti. Teidän olisi pitänyt olla täällä jo neljä
+päivää sitten, ymmärtääkseni. Nyt te olette täällä, mutta missä on
+nainen?"
+
+"Neiti de la Virekö?" sopersin minä, enemmän aikaa voittaakseni kuin
+muussa tarkotuksessa.
+
+"No, kas nyt!" virkkoi hän rypistäen otsaansa. "Kenestä muusta naisesta
+tässä voi olla kysymys? Puhukaa vain suoraan. Minne olette hänet
+jättänyt? Tämä asia ei kaipaa mitään hienosteluja", jatkoi hän, ja
+hänen käytöksensä jyrkkyys hämmästytti minua epämiellyttävällä tavalla,
+"teidän ei ole tarvis kierrellä kautta rantain. Kuningas uskoi
+haltuunne naisen, jolla, voin sen nyt empimättä sanoa teille, oli
+tiedossaan eräitä valtiosalaisuuksia. Tiedetään että hän pääsi
+turvallisesti Chizéstä ja saapui turvallisesti Blois'han. Missä hän
+on?"
+
+"Taivas suokoon että sen tietäisin!" huudahdin minä epätoivoissani,
+tuntien hänen käytöstapansa tekevän asemani vielä moninkerroin
+tuskallisemmaksi.
+
+"Mitä te tarkotatte?" huusi hän korottaen ääntään. "Ettekö te tiedä
+missä hän on? Te laskette leikkiä, herra de Marsac."
+
+"Se olisi surkeata leikkiä", vastasin minä tuskallisesti hymyillen. Ja
+sitten aloin epätoivon rohkeudella ja avomielisyydellä esittää hänelle
+sitä kertomusta, jonka olen tässä pannut muistiin, kertoen hänelle mitä
+vaikeuksia minulla oli seurueen pestauksessa, kuinka minulta ryövättiin
+kultainen tunnusmerkki, kuinka neiti houkuteltiin ansaan, kuinka minä
+onnellisen sattuman avulla löysin hänet jälleen ja kuinka aikeeni
+kuitenkin lopulta menivät mitättömiin. Hän kuunteli, mutta ilman
+myötätunnon merkkiäkään -- pikemmin kärsimättömänä ja lopulta
+pilkallisen epäuskoisena. Kun olin lopettanut, kysyi hän töykeästi mikä
+minä olin miehiäni.
+
+Ymmärtämättä oikein mitä hän tarkotti, toistin hänelle nimeni.
+
+Hän vastasi jyrkästi ja siekailematta, että se oli mahdotonta. "Minä en
+usko sitä!" toisti hän synkin katsein. "Te ette ole se mies. Teillä ei
+ole mukananne naista eikä tunnusmerkkiä eikä mitään muutakaan, mikä
+vakuuttaisi minulle kertomuksenne todenperäisyyttä. Ei, herra, älkää
+mulkoilko minuun", jatkoi hän tuikeasti. "Minä puhun Navarran kuninkaan
+nimessä, jolle tämä asia on erinomaisen tärkeä. En voi uskoa, että hän
+olisi valinnut miestä, joka menettelee sillä tavoin. Esimerkiksi tuo
+talo Blois'ssa, josta juttelette, ja huone, jossa on kaksi ovea? Mitä
+te teitte silläaikaa kun neiti vietiin pois?"
+
+"Minä ottelin taloa vartioivien miesten kanssa", vastasin minä,
+koettaen niellä harmiani, joka oli minut tukahduttaa. "Minä tein minkä
+voin. Jos ovi olisi antanut perään, olisi kaikki ollut hyvin."
+
+Hän katsoi minuun synkästi. "Onhan siitä helppo puhua!" sanoi hän
+virnistäen. Sitten hän käänsi katseensa maahan ja näytti vaipuvan
+äreään harkintaan, ja minä seisoin silläaikaa hänen edessään
+hämmennyksissäni tästä uudesta asiain käänteestä, raivoissani,
+tietämättä kuitenkaan miten purkaa raivoani, sydänjuuria myöten
+loukkautuneena hänen soimauksistaan, näkemättä kuitenkaan hyvityksen
+toivoa tai mahdollisuutta.
+
+"No niin!" sanoi hän tylysti parin kolmen minuutin perästä, minkä
+ajan hän oli seisonut synkissä mietteissä ja minä polttavassa
+nöyryytyksessä. "Onko täällä ketään, joka voisi todistaa teidät siksi,
+mikä väitätte olevanne, tai muulla tavoin varmentaa kertomustanne? Niin
+kauan kuin en tiedä miten asiat ovat, en voi tehdä mitään."
+
+Pudistin päätäni synkän häpeän vallassa. Olisinhan voinut panna
+vastalauseeni hänen tunteettomuuttaan ja omaksumaansa käsitystä
+vastaan, mutta mitäpä se olisi merkinnyt, niin kauan kuin hän vetosi
+kaikessa esimieheensä?
+
+"Odottakaas!" sanoi hän sitten äkkiä, tehden eleen kuin olisi muistanut
+jotakin. "Olin vähällä unohtaa. Täällä on joitakin, jotka ovat
+äskettäin olleet Navarran kuninkaan hovissa St. Jean d'Angely'ssä. Jos
+te yhä väitätte olevanne se herra de Marsac, jolle tämä tehtävä on
+uskottu, niin ei teillä arvattavasti ole mitään sitä vastaan, että vien
+teidät heidän nähtävilleen?"
+
+Tunsin joutuneeni mitä julmimpaan pulaan. Jos kieltäytyisin alistumasta
+tähän koetukseen, tunnustaisin samalla itseni petturiksi. Jos
+suostuisin astumaan noitten vieraitten eteen, olisi luultavaa etteivät
+he minua tuntisi ja mahdollista että he ilmaisisivat kieltonsa
+sanoilla, jotka olisivat omiaan tekemään asemani yhä pahemmaksi, mikäli
+se vielä saattoi paheta. Olin kahden vaiheilla. Mutta parooni de Rosny
+seisoi järkähtämättömänä edessäni odottaen vastausta, ja viimein minä
+suostuin.
+
+"Hyvä!" sanoi hän lyhyeen. "Tätä tietä, olkaa hyvä. He ovat täällä.
+Salpa on hiukan mutkikas. Ei, herra, tämä on minun taloni."
+
+Totellen hänen kätensä jäykkää viittausta menin hänen ohitseen
+viereiseen huoneeseen, tuntien tästä vieraille tulevasta etusijasta
+suurempaa nöyryytystä kuin voin sanoa. Hetkeen en voinut nähdä
+huoneessa ketään. Päivä oli hämärtymässä, huone, johon tulin, oli pitkä
+ja kapea ja ainoastaan takkatulen valaisema.
+
+Sen lisäksi olin itse ehkä melkoisesti hämmennyksissäni. Luulin että
+opastajani oli erehtynyt taikka että hänen vieraansa olivat lähteneet,
+ja käännyin häneen päin pyytääkseni selitystä. Hän viittasi kuitenkin
+vain eteenpäin, ja minä seurasin viittausta. Silloin nousi suuren uunin
+varjosta äkkiä nuori, kaunis nainen, ikäänkuin säikähtyneenä, ja seisoi
+minuun katsoen, palavien puitten hehkun valaistessa hänen kasvojensa
+toista puolta ja tehden hänen hiuksensa kullanhohtaviksi.
+
+"No!" sanoi de Rosny äänellä, mikä sointui hiukan omituiselta
+korvissani. "Ette taida tuntea tätä naista?"
+
+Näin, että nainen oli minulle vallan tuntematon, ja kumarsin hänelle
+mitään virkkamatta. Nainen vastasi tervehdykseeni vuorostaan
+juhlallisesti ja äänettömänä.
+
+"Eikö täällä ole ketään muuta, joka tuntisi teidät?" jatkoi herra de
+Rosny miltei vallattomalla äänellä, vielä selvemmin muuttuneella kuin
+äsken. "Jollei, niin pelkään... Mutta katsokaahan ensin ympärillenne,
+katsokaa ympärillenne, hyvä herra; en tahtoisi tuomita ketään liian
+pikaisesti."
+
+Viimeisiä sanoja lausuessaan hän laski kätensä olkapäälleni niin
+tuttavallisesti ja edellisestä käytöksestään niin kokonaan poikkeavalla
+tavalla, että epäilin joko kuulevani tai tuntevani väärin. Katsoin
+kuitenkin koneellisesti naiseen ja nähdessäni että hänen silmänsä
+loistivat tulen hohteessa ja että hän katseli minuun sangen
+ystävällisesti, ihmettelin yhä enemmän, joutuen melkein pois
+suunniltani neuvottomuudesta. Eikä se vähentynyt, vaan päinvastoin
+lisääntyi moninkertaiseksi, kun kääntyessäni de Rosnyn käden
+painallusta seuraten näin vieressäni ikäänkuin maasta nousseena toisen
+naisen -- joka ei ollut kukaan muu kuin neiti de la Vire ilmielävänä!
+Hän oli juuri astunut esiin suuren uunin varjosta, mikä oli häntä
+siihen saakka estänyt näkymästä, ja seisoi edessäni somasti niiaten,
+samanlainen ilme kasvoissaan ja silmissään kuin toisellakin naisella.
+
+"Neiti!" mutisin minä, kykenemättä irrottamaan silmiäni hänestä.
+
+"Niin juuri, hyvä herra, neiti", vastasi hän niiaten vielä syvempään,
+muistuttaen pikemmin lasta kuin naista.
+
+"Täällä?" änkytin minä suu auki ja silmät pystyssä.
+
+"Täällä -- kiitos erään kelpo miehen urhoollisuuden", vastasi hän,
+puhuen niin matalalla äänellä että tuskin erotin hänen sanojaan. Sitten
+hän painoi katseensa maahan ja astui takaisin varjoon, ikäänkuin olisi
+hän joko sanonut jo liian paljon tahi pelännyt menettävänsä
+itsehillintänsä jos sanoisi enemmän. Hän oli niin loistavasti puettu,
+hän näytti tulenvalossa pienine, hentoine olentoineen enemmän
+keijukaiselta kuin ihmiseltä, ja hän näytti minun silmissäni varsinkin
+lempeitten kasvonpiirteittensä puolesta niin erilaiselta olennolta kuin
+se neiti de la Vire, jonka olin tuntenut ja nähnyt ratsastavan
+rapakoissa ja nojaavan satulaan uuvuksissaan, että epäilin vieläkin,
+olinko nähnyt oikein, ja olin yhtä ymmällä kuin ennenkin.
+
+Herra de Rosny itse riensi vapauttamaan minua hämmingistäni. Hän
+syleili minua mitä ystävällisimmin, vieläpä useampaan kertaan, pyyteen
+anteeksi minua kohtaan harjottamaansa petosta, johon oli ollut aiheena
+osaksi omituinen tutustumisemme majatalossa, osaksi hänen halunsa vielä
+kohottaa sitä iloista yllätystä, joka hänellä oli minun varalleni.
+"Tulkaahan tänne", sanoi hän sitten, vetäen minut ikkunan luo, "tahdon
+näyttää teille useampiakin vanhoja ystäviänne."
+
+Katsoin ulos ja näin pihalla alapuolellani kolme hevostani rivissä ja
+Cidin selässä Simon Fleix'n, joka minut nähdessään huiskutti
+riemukkaana lakkiaan tervehdykseksi. Tallirenki oli pitämässä jokaista
+hevosta, ja kummallakin puolella oli mies soihtu kädessä. Toverini
+nauroi iloisesti. "Sen on Maignan järjestänyt", sanoi hän. "Hänellä on
+hieno maku tällaisissa asioissa."
+
+Tervehdittyäni Simon Fleix'tä moneen kertaan, käännyin takaisin
+huoneeseen ja sydän tulvillaan kiitollisuutta ja ihmettelyä pyysin
+herra de Rosnyta selittämään minulle neidin paon yksityiskohtia myöten.
+
+"Se oli yksinkertaisin asia maailmassa", sanoi hän, ottaen minua
+kädestä ja taluttaen minut jälleen lieden luo. "Silläaikaa kun te
+ottelitte noitten konnien kanssa, tuli vanha vaimo, joka määräaikoina
+toi neidille ruokaa, levottomaksi hälinästä ja lähti huoneeseen
+katsomaan mikä siellä oli. Kun neiti oli kykenemätön auttamaan teitä ja
+epävarma menestyksestänne, katsoi hän tilaisuuden liian hyväksi
+päästääkseen sen hukkaan. Hän pakotti eukon näyttämään hänelle ja
+seuranaiselle tien ulos puutarhan kautta. Tämän tehtyään he juoksivat
+alas kujaa ja tulivat suoraan hevosia pitelevän pojan luo, joka tunsi
+heidät ja auttoi heidät ratsaille. He odottivat jonkun aikaa teitä ja
+ratsastivat sitten pois."
+
+"Mutta minä kyselin portilla", sanoin minä.
+
+"Millä portilla?" kysyi de Rosny hymyillen.
+
+"Tietysti pohjoisportilla", vastasin minä.
+
+"Aivan niin", virkkoi hän nyökäten. "Mutta he menivät ulos
+länsiportista ja tekivät kaarroksen. Se on omituinen poika, tuo teidän
+apulaisenne. Hänellä on pää oikealla kohdallaan. No niin, kahden
+peninkulman päässä kaupungista he pysähtyivät, neuvottomina miten
+heidän oli meneteltävä. Mutta hyväksi onneksi sattui majatalossa
+olemaan eräs minulle tuttu hevoskauppias. Hän tunsi neiti de la Viren
+ja kuultuaan minne hän oli matkalla toi hänet tänne sen pitemmittä
+vastuksitta."
+
+"Oliko hän normanni?" kysyin minä.
+
+Herra de Rosny nyökkäsi, hymyillen minulle viekkaasti. "Oli", sanoi
+hän. "Hän kertoi minulle paljon teistä. Ja nyt, sallikaa minun esittää
+teidät vaimolleni."
+
+Hän talutti minut naisen luo, joka oli noussut seisomaan sisään
+astuessani ja joka nyt lausui minut tervetulleeksi yhtä ystävällisesti
+kuin hän äsken oli katsellut minuun. Minä katsoin häneen uteliaana,
+sillä olin kuullut paljon hänen kauneudestaan ynnä siitä omituisesta
+tavasta, millä herra de Rosny, ollessaan rakastunut kahteen nuoreen
+naiseen ja tavattuaan sattumalta molemmat majatalossa, missä he asuivat
+eri huoneissa, oli ratkaissut kumpaa hänen oli mentävä tervehtimään ja
+pyytämään vaimokseen. Herra de Rosny näytti lukevan ajatukseni, sillä
+kun kumarsin rouvalle kiittäen häntä siitä kohteliaisuudesta mitä hän
+oli minulle osottanut ja mikä ainiaaksi velvotti minut häntä
+palvelemaan, nipisti hän tätä iloisesti korvasta ja sanoi: "Jos
+haluatte hyvän vaimon, herra de Marsac, niin muistakaa kääntyä
+oikealle."
+
+Hän puhui leikillä ja ainoastaan omaa kohtaansa ajatellen. Mutta minä
+katsahdin vaistomaisesti hänen mainitsemaansa suuntaan ja näin neidin
+seisovan askeleen tai parin päässä oikealla suuren uunin varjossa. Hän
+punastui ja rypisti kulmiaan, enkä osaa sanoa kumpaa hän teki enemmän;
+mutta sen vain näin varmasti, että hän vastasi katseeseeni jyrkästi
+paheksuvalla silmäyksellä ja kääntäen minulle selkänsä poistui nopeasti
+huoneesta, eikä hänen käytöksessään ollut jälkeäkään siitä hellyydestä
+ja kiitollisuudesta, jonka vähää ennen olin pannut merkille.
+
+
+
+
+XIII. Rosny'ssa.
+
+
+Seuraava päivä toi vielä uusia todistuksia siitä ystävyydestä, jolla
+parooni de Rosny minua kohteli. Herätessäni varhain aamulla löysin
+tuolilta vaatteitteni vierestä kultakukkaron, joka sisälsi sata
+kruunua; ja palveluspoika, joka samassa astui sisään, kysyi,
+tarvitsinko minä mitään. Minun oli ensi alussa vaikea tuntea häntä
+Simon Fleix'ksi, niin siististi oli poika nyt puettu Maignanin pukua
+muistuttavaan asuun. Katsoin ylioppilaaseen useammin kuin kerran,
+ennenkuin mainitsin häntä nimeltä. Ja minua hämmästytti se omituinen
+muutos, jonka huomasin hänessä tapahtuneen -- yhtä paljon kuin kaikki
+muukin mitä taloon saavuttuani oli tapahtunut. Minä hieroin silmiäni ja
+kysyin häneltä mitä hän oli tehnyt mustalle kauhtanalleen.
+
+"Olen polttanut sen", vastasi hän lyhyesti.
+
+Huomasin että hän oli polttanut paljon muutakin, vertauskuvallisesti
+puhuen, paitsi kauhtanaansa. Hän oli vähemmän kalpea, vähemmän hontelo,
+vähemmän untelo kuin ennen, ja kävelikin reippaammin. Hänessä ei ollut
+enää sitä sekapäisen välinpitämättömyyden leimaa, mikä ennen oli
+ollut silmäänpistävänä piirteenä, vaan hän oli pirteä, vakava ja
+pystypäisempi. Silmissä vain oli sama outo välke, joka todisti että
+hänen sisällään asui entinen arkahermoinen, kiihkeä sielu.
+
+"Mihin aiot sitten ryhtyä, Simon?" kysyin minä uteliaana tarkastellen
+näitä muutoksia.
+
+"Olen sotilas herra de Marsacin palveluksessa", vastasi hän.
+
+Minä nauroin. "Olet valinnut laihan palveluksen, pelkään", sanoin minä
+alkaen nousta ylös. "Ja lisäksi sellaisen, jossa sinut voidaan tappaa.
+En luullut sellaisen olevan sinun mieleesi", jatkoin vielä nähdäkseni
+mitä hän sanoisi. Mutta hän ei vastannut mitään, ja minä katsoin häneen
+ihmeissäni. "Oletko siis vihdoinkin päässyt selvyyteen?" kysyin minä.
+
+"Olen", vastasi hän.
+
+"Ja ratkaissut kaikki epäilysi?"
+
+"Minulla ei ole epäilyksiä."
+
+"Oletko siis hugenotti?"
+
+"Se on ainoa tosi ja puhdas uskonto", vastasi hän vakavasti. Ja
+ilmeisellä vilpittömyydellä ja hartaudella hän toisti Bezan
+uskontunnustuksen.
+
+Tämä täytti minut syvimmällä ihmetyksellä, mutta en puhunut mitään
+sillä erää, vaikka minulla oli omat epäilyni. Odotin kunnes tulin
+kahdenkesken parooni de Rosnyn kanssa ja otin sitten asian puheeksi,
+ilmaisten ihmetykseni noin äkillisestä kääntymyksestä ja varsinkin
+siitä varmuudesta ja tyyneydestä, jolla tuo nuorukainen ilmotti
+vakaumuksensa ja jollaista en hänen kaltaisestaan luonteesta olisi
+mitenkään voinut odottaa. Nähdessäni parooni de Rosnyn hymyilevän
+vastaamatta mitään, selitin ajatustani tarkemmin.
+
+"Minua ihmetyttää", sanoin minä, "koska olen aina kuullut väitettävän,
+että kun kirjamiehet eksyvät teologian sokkeloihin, löytävät he harvoin
+lujaa perustusta itselleen, ja ettei edes yksi sadasta palaa vanhaan
+uskoonsa tahi löydä armoa omaksuakseen uuden. Puhun tietysti ainoastaan
+sellaisista, jollaisena pidän tätä poikaa -- innokkaista, herkistä
+sieluista, jotka ahmivat paljon oppia, mutta joilla ei ole
+arvostelukykyä tuon oppinsa sulattamiseen."
+
+"Sellaisiin nähden luulen minäkin tuon väitteen pitävän paikkansa",
+vastasi de Rosny yhä hymyillen. "Mutta heissäkin voi pieni, sopivalla
+hetkellä tullut vaikutus saada paljon aikaan."
+
+"Myönnän sen", sanoin minä. "Mutta äitini, josta olen teille kertonut,
+oli paljon tämän nuorukaisen kanssa. Pojan uskollisuus häntä kohtaan
+oli yläpuolella kaiken kiitoksen. Ja kuitenkaan ei äitini uskolla,
+vaikka se oli kalliolle perustettu, ollut häneen mitään vaikutusta."
+
+Herra de Rosny pudisti päätään, yhä hymyillen. "Eivät ne ole äidit,
+jotka saavat meitä kääntymään", sanoi hän.
+
+"Mitä!" huudahdin minä avautuvin silmin. "Tarkotatteko -- tarkotatteko
+että tämä on neidin työtä?"
+
+"Niin luulen", vastasi hän nyökäten. "Luulen että neiti loihti hänet
+matkan varrella. Blois'sta lähtiessään oli poika, jos teidän
+puheeseenne saa luottaa, ilman uskoa maailmaan. Hän saapui minun
+luokseni kaksi päivää myöhemmin vahvimpana hugenottina. Arvotuksen
+selitys ei ole ylen vaikea."
+
+"Sellaiset kääntymykset ovat harvoin kestäviä", sanoin minä.
+
+Hän katsahti minuun omituisesti; sitten, hymyn yhä karehtiessa hänen
+huulillaan, hän vastasi: "So, so! Miksi sellainen totisuus? Itse
+Theodore Beza ei olisi voinut näyttää ankarammalta. Pojalla on tosi
+mielessä, eikähän siinä ole mitään pahaa."
+
+Ja taivas tietää ettei minun tehnyt mieli epäillä pahaa eikä katsoa
+asioita mustimmalta puolelta juuri silloin. Onhan helppo käsittää
+kuinka suloiselta minusta tuntui olla yhdenarvoisena ja kunnioitettuna
+vieraana miehen luona, joka jo silloin oli kuuluisa ja jonka maine
+nyttemmin on kasvanut niin suureksi että se jättää varjoon kaikki
+paitsi valtiastaan, -- kuinka miellyttävää oli nauttia kodin
+herttaisuudesta ja mukavuudesta, mistä olin niin kauan ollut
+vierotettuna, kertoa ystävälliselle talon rouvalle äitini tarinaa ja
+saada lohdutusta hänen myötätunnostaan, sanalla sanoen, tuntea itsensä
+jälleen mieheksi, jolla on tunnustettu paikkansa maailmassa. Päivämme
+kuluivat metsästelyssä tai muunlaisessa retkeilyssä, iltapuhteet
+pitkissä keskusteluissa, jotka saivat minut yhä enemmän kunnioittamaan
+isäntäni kykyä ja tarmoa.
+
+Hänellä tuntui olevan loppumattomat tiedot Ranskan maasta ja
+lukemattomia suunnitelmia sen kehittämiseksi, jotka jo silloin
+täyttivät hänen mielensä ja jotka sittemmin ovat muuttaneet korpia
+hedelmällisiksi vainioiksi ja siivottomia talorykelmiä komeiksi
+kaupungeiksi. Vaikka hän oli vakava ja täsmällinen, saattoi hän
+sentään olla kevyt ja iloinenkin; ja vaikka hän oli valtiomiehistä
+terävä-älyisin, oli hän samalla soturi ja rakasti eristettyä
+olinpaikkaansa vain enemmän siksi että se oli alttiina vaaroille,
+läheiset kaupungit kun olivat liigan kannattajia ja hän saattoi
+ainoastaan yleisen sekasorron turvin nukkua rauhallisena omassa
+talossaan.
+
+Yksi seikka teki viihtymykseni kuitenkin vajavaiseksi, ja se oli neiti
+de la Viren suhtautuminen minuun. Hänen kiitollisuudestaan asiain
+tuoreimpana ollessa ei minulla ollut epäilystäkään, sillä puhumattakaan
+siitä että hän tulo-iltanani oli ilmaissut sen sanoillakin sangen
+sievästi, vaikkakin pidätetysti, oli herra de Rosnyn lämmin
+ystävällisyys pettämättömänä merkkinä siitä, että neiti oli antanut
+hänelle liiotellun käsityksen ansioistani ja kunnostautumisestani. Ja
+enempää en pyytänytkään. Ikäni ja huono menestymiseni maailmassa
+asettivat minut siksi epäedulliseen asemaan, ettei edes päähäni
+pälkähtänyt toivoa välillemme mitään ystävyyttä tai tuttavallisuutta,
+enkä edes jokapäiväisessä seurustelussamme pyrkinyt siihen
+tasa-arvoisuuteen, mihin syntyperäni itsessään olisi minut oikeuttanut.
+Tietäen, että en voinut hänen silmissään näyttää muulta kuin vanhalta,
+köyhältä ja huonostipuetulta, ja tyytyen siihen että miehuuteni ja
+kunniallisuuteni saivat tunnustuksen, varoin vetoamasta liiaksi
+hänen kiitollisuuteensa, ja samalla kun olin kernas sellaiseen
+kohteliaisuuteen, mikä ei voinut olla hänestä kiusallista, vältin yhtä
+huolellisesti kaikkea minkä saattaisi selittää lähempään tuttavuuteen
+pyrkimiseksi ja seuraan tunkeilevaisuudeksi. Keskustelin hänen kanssaan
+sovinnaisesti ja ainoastaan sovinnaisista aiheista, nimittäin
+sellaisista, jotka olivat yhteisiä koko seurueellemme, ja muistutin
+itselleni tuhkatiheään, että vaikka olimme samassa talossa ja istuimme
+samassa pöydässä, niin oli hän kuitenkin sama neiti de la Vire, joka
+oli käyttäytynyt niin kopeasti Navarran kuninkaan esihuoneessa. En
+tehnyt tätä missään loukatun ylpeyden tunnossa, sillä sitä minulla ei
+enää ollut häntä kohtaan enempää kuin jotain pientä lintua kohtaan,
+vaan tein sen siksi, etten uudessa onnessani unohtaisi, missä valossa
+tuollaisen nuoren, hemmotellun kauniin naisen pakostakin oli minut
+näkeminen.
+
+Pysyttäytyessäni tässä vaatimattomassa asemassa koski minuun sitä
+kipeämmin, kun huomasin hänen kiitollisuutensa ajan mittaan hälvenevän.
+Parina ensi päivänä hän oli hyvin hiljainen, puhui minulle harvoin eikä
+katsonut minuun usein, mutta sitten hänen käytökseensä tuli huomattava
+määrä entistä halveksumista. Siitä en paljoakaan välittänyt. Mutta hän
+meni vielä pitemmälle, alkaen kaivaa esiin seikkoja, jotka olivat
+tapahtuneet St. Jean d'Angelyssa ja joissa minä olin ollut osallisena.
+Lakkaamatta hän muistutti minun köyhyyttäni siellä oloni aikana, kuinka
+omituisen näköinen minä olin ollut ja mitä kaikkia pilapuheita hänen
+toverinsa olivat minusta lasketelleet. Tämä näytti suorastaan tuottavan
+hänelle hurjaa nautintoa, ja hän teki toisinaan minusta niin purevaa
+pilkkaa, että se hävetti ja viilsi minua ja sai punan nousemaan rouva
+de Rosnyn poskille.
+
+Sitä aikaa taas, minkä me olimme yhdessä viettäneet, hän vain harvoin
+kosketti puheissaan. Mutta eräänä iltapäivänä viikon verran Rosny'hin
+tuloni jälkeen tapasin hänet yksinään istumassa vastaanottohuoneessa.
+En ollut tiennyt hänen olevan siellä ja aioin senvuoksi poistua samaa
+tietä, kumartaen ja mumisten jonkun anteeksipyynnön. Mutta hän pysäytti
+minut vihaisella eleellä. "En minä pure", sanoi hän nousten seisomaan
+ja katsoen silmiini poskillaan punaiset täplät. "Mitävarten katsotte
+minuun tuolla tavalla? Tietäkää, herra de Marsac, että minä en voi
+sietää teitä." Ja hän polkaisi jalkaa.
+
+"Mutta, neiti", sopersin minä nöyrästi, ihmetellen mitä kummaa hän
+mahtoi tarkottaa, "mitä minä sitten olen tehnyt?"
+
+"Tehnyt?" matki hän harmistuneena. "Tehnyt? Se ei johdu siitä mitä te
+olette tehnyt, vaan siitä millainen te olette. Minä en voi sietää
+teitä. Miksi te olette niin nahjusmainen? Miksi te olette niin tylsä?
+Miksi te kulette ympäri nuttu nurin ja tukka sileänä? Miksi
+puhuttelette Maignania ikäänkuin hän olisi teidän vertaisenne? Miksi
+olette aina niin juhlallisen ja säädyllisen näköinen kuin koko maailma
+olisi saarna? Miksi? Miksi? Miksi, sanon minä?"
+
+Hän pysähtyi pelkästä hengästyksestä, ja minä olin niin hämmästynyt
+kuin ikinä saatoin olla. Lisäksi hän oli raivossaan ja kiihtymyksessään
+niin kaunis, etten voinut muuta kuin tuijottaa häneen ja mykistyneenä
+ihmetellä mitä tämä kaikki merkitsi.
+
+"No!" huusi hän kärsimättömänä, siedettyään tätä niin kauan kuin
+taisi. "Eikö teillä ole sanottavana sanaakaan puolustukseksenne? Eikö
+teillä ole kieltä? Eikö teillä ole ollenkaan omaa tahtoa, herra de
+Marsac?"
+
+"Mutta, neiti", alotin minä, yrittäen selittää.
+
+"Vaiti!" huudahti hän, tukkien suuni ennenkuin olin ehtinyt sen
+pitemmälle, niinkuin naisten tapa on. Ja sitten hän lisäsi muuttuneella
+sävyllä ja lyhyesti: "Teillä on minun samettisolmukkeeni. Antakaa se
+minulle."
+
+"Se on huoneessani", vastasin minä, perin kummissani tästä äkillisestä
+puheenkäänteestä ja yhtä äkillisestä pyynnöstä.
+
+"Noutakaa se sitten, olkaa hyvä", sanoi hän, ja hänen silmänsä
+leimahtivat jälleen. "Noutakaa se. Noutakaa, sanon minä! Se on
+suorittanut tehtävänsä ja minä tahdon sen itselleni. Kuka tietää,
+vaikka te jonakin päivänä näyttelisitte sitä lemmensolmuna?"
+
+"Neiti!" huudahdin minä kiivaasti. Ja luulen että olin sillä hetkellä
+yhtä suuttunut kuin hänkin.
+
+"Joka tapauksessa minä tahdon sen itselleni", vastasi hän
+itsepintaisesti, painaen katseensa alas.
+
+Olin niin raivoissani että menin sanaakaan puhumatta noutamaan sitä, ja
+tuoden sen hänelle, hänen seisoessaan yhä samassa paikassa, panin sen
+hänen käteensä. Luulen, että kun hän näki sen, johtui hänen
+vihastuneeseen mieleensä muisto siitä päivästä, jolloin hän oli
+ommellut siihen tuon avunhuudon, sillä hän muuttui koko olennoltaan
+ottaessaan sen vastaan. Hän vapisi ja piteli sitä hetken käsissään
+ikäänkuin tietämättä mitä tehdä sillä. Hän ajatteli epäilemättä Valois
+kadun varrella olevaa taloa Blois'ssa ja vaaraa mikä häntä siellä oli
+uhannut; ja kun minä varsin mielelläni soin että hän ajattelisi ja
+tuntisi kuinka pahasti hän oli menetellyt, seisoin hänen edessään
+säästämättä häntä vähääkään katseiltani.
+
+"Sitä kultaketjua, jonka jätitte äitini päänalaisen viereen", sanoin
+minä kylmästi, nähdessäni että hän yhä vaikeni, "en voi palauttaa
+teille juuri nyt, sillä minä olen pantannut sen. Mutta teen sen niin
+pian kuin voin."
+
+"Oletteko pantannut sen?" mutisi hän poiskäännetyin katsein.
+
+"Olen, hankkiakseni hevosen, millä pääsin tänne", vastasin kuivasti.
+"Joka tapauksessa toimitan sen takaisin. Ja sitten tahtoisin vuorostani
+pyytää teiltä jotakin."
+
+"Mitä?" kuiskasi hän, koettaen tahdonponnistuksella saada takaisin
+äskeisen ryhtinsä ja katsoen minuun silmillä, joissa välkähti hiukan
+entistä ylpeyttä ja halveksimista.
+
+"Sitä taitettua rahaa, joka teillä on", sanoin minä. "Tunnusmerkkiä.
+Sillä ei ole teille mitään merkitystä, koska toinen puolikas on
+vihamiestenne hallussa. Minulle siitä voisi olla hyötyä."
+
+"Millä tavalla?" kysyi hän lyhyesti.
+
+"Koska saattaisin jonakin päivänä löytää sen vastapuolen."
+
+"Entä sitten?" huusi hän. Hän katsoi minuun huulet puoliavoimina,
+salamoivin silmin. "Mitä sitten, jos löydätte sen vastapuolen?"
+
+Minä kohautin olkapäitäni.
+
+"Uh!" huudahti hän, puiden pientä nyrkkiään ja polkien jalkaansa
+minulle käsittämättömän kiihkon puuskassa. "Tuo on juuri teidän
+kaltaistanne! Se on herra de Marsacia alusta loppuun. Te ette puhu
+mitään ja ihmiset eivät ajattele teistä mitään. Te kuljette hattu
+kourassa ja he tallaavat teitä. He puhuvat ja te olette vaiti! Jos minä
+voisin käytellä miekkaa niinkuin te voitte, niin en vaikenisi kenenkään
+edessä enkä antaisi kenenkään paitsi Ranskan kuninkaan pöyhkeillä
+kukkona minun läsnäollessani! Mutta te! Menkää ja jättäkää minut. Tässä
+on rahanne. Ottakaa se ja menkää. Ja lähettäkää tänne se poikanne
+pitämään minua hereillä. Hänellä on ainakin älyä, hän on nuori, hän on
+ihminen, hänellä on sielu, hän voi tuntea -- kun hän vain olisi jotain
+muuta kuin kirjatoukka."
+
+Hän viittoi minua menemään sellaisessa intohimon kiihkossa että se
+olisi huvittanut minua jos joku toinen olisi sen tehnyt, mutta hänen
+menettelykseen siinä oli niin voimakas kiittämättömyyden tuntu että se
+kirveli mieltäni aika lailla. Tein kuitenkin niinkuin hän käski ja
+lähetin Simonin hänen luokseen, vaikka se ei suinkaan ollut minusta
+mieluista, varsinkaan sitten kun näin kuinka pojan kasvot kirkastuivat
+neitiä mainitessani. Mutta neiti ei ollut nähtävästi vielä ehtinyt
+tyyntyä Simonin saapuessa hänen luokseen, sillä hänen ei käynyt sen
+paremmin kuin minunkaan; marjakuusikäytävästä, minne olin mennyt
+käyskentelemään, näin hänen pian palaavan takaisin nolona kuin
+piiskattu koira.
+
+Mutta kuitenkin otti neiti tämän jälkeen tavakseen puhella Simonin
+kanssa yhä enemmän ja enemmän, ja kun herra ja rouva de Rosny olivat
+hyvin paljon kiinni yhteisissä asioissaan, ei ollut ketään joka olisi
+asettunut ehkäisemään hänen päähänpistoaan tai puhunut hänelle neuvon
+sanaa. Neidin ylpeyden tunsin siksi hyvin, että hänen puolestaan en
+pelännyt, mutta minusta oli ikävää että pojan pää pantiin pyörälle.
+Montakin kertaa olin aikeissa puhua neidille pojan takia; mutta
+ensiksikään se ei ollut minun asiani ja toiseksi huomasin pian että hän
+näki kyllä minun paheksumiseni, mutta ei välittänyt siitä rahtuakaan.
+Kun eräänä aamuna hänen ollessaan paremmalla tuulella uskalsin viitata,
+että hän kohteli alempiarvoisiaan liian epäinhimillisesti, osottaen
+epäystävällisyyttä mikä oli jalosyntyiselle yhtä sopimatonta kuin
+tuttavallisuus, kysyi hän minulta pilkallisesti, eikö hän minun
+mielestäni kohdellut Simon Fleix'tä kyllin hyvin. Mihin minulla ei
+ollut mitään vastattavaa.
+
+Minun sopisi tässä mainita siitä salaisesta tiedonantojärjestelmästä,
+jonka avulla parooni de Rosny tähänkin kaukaiseen paikkaan sai uutisia
+kaikesta mitä tapahtui Ranskassa. Mutta siitähän on paljon puhuttu. Se
+ei tapahtunut yhtämittaa tulevien ja menevien lähettien avulla, jotka
+pian olisivat herättäneet huomiota läheisessä kaupungissa, enkä
+minäkään voinut varmuudella sanoa mitä teitä myöten uutiset saapuivat.
+Mutta niitä saapui, ja kaikkina aikoina päivästä. Sillä tavoin saimme
+tiedon La Ganachea uhkaavasta vaarasta ja siitä yrityksestä, jota
+Navarran kuningas suunnitteli sen auttamiseksi. Herra de Rosny ei
+ainoastaan ilmoittanut minulle avomielisesti näitä asioita, vaan sai
+minut kiintymään itseensä muillakin luottamuksen osotuksilla, jotka
+olisivat hivelleet huomattavammassakin asemassa olevan miehen
+itsetuntoa.
+
+Kuten sanoin, ei linnassa yleensä näkynyt tulevia ja meneviä lähettejä.
+Mutta eräänä iltana, palatessani metsältä erään metsänvartian kanssa,
+joka oli pyytänyt minua avuksi haavotetun naarashirven ajoon, huomasin
+hämmästyksekseni vieraan hevosen, jolla silminnähtävästi oli
+ratsastettu pitkästi ja kovasti, seisovan höyryävänä pihassa.
+Kysyessäni kenen se oli, sain kuulla tallirengeiltä että joku mies,
+jonka he luulivat tulleen Blois'sta, oli juuri saapunut ja parhaallaan
+paroonin puheilla, Noin kokonaan tavallisuudesta poikkeava tapaus
+herätti tietysti ihmetystäni; mutta tahtomatta millään tavoin näyttää
+uteliaalta -- sillä uteliaisuus on vika, joka, jos sitä suvaitaan,
+saattaa helposti kehittyä mitä inhottavimmaksi paheeksi -- olin
+menemättä sisään ja lähdin, sensijaan kävelemään marjakuusikujaan. Olin
+kuitenkin tuskin ehtinyt saada ratsastuksessa jäähtyneet vereni hiukan
+lämpenemään, kun hovipoika tuli hakemaan minua isäntänsä luokse.
+
+Tapasin herra de Rosnyn astelemasta edestakaisin huoneessaan,
+olennossaan sellainen hämmennys ja kasvot niin suurta huolta ja
+murhetta kuvastavina, että minä säpsähdin nähdessäni hänet, eikä minun
+tarvinnut katsoa rouva de Rosny'hin, joka istui tuolilla hiljaa itkien,
+oivaltaakseni että jotakin kauheata oli tapahtunut. Ilta oli
+pimenemässä ja huoneeseen oli tuotu lamppu. Herra de Rosny viittasi
+äkkiä pieneen paperipalaan, joka oli pöydällä sen vieressä, ja seuraten
+viittausta otin sen käteeni ja luin. Se sisälsi vain muutamia sanoja,
+kuuluen seuraavasti:
+
+"Hän on sairaana ja kuoleman kielissä kaksikymmentä peninkulmaa La
+Ganachesta etelään. Tulkaa kaikella muotoa. P.M."
+
+"Kuka?" sanoin minä typerästi, sillä aloin jo käsittää itsekin. "Kuka
+on sairaana ja kuoleman kielissä?"
+
+Herra de Rosny kääntyi minuun päin, ja minä näin että kyyneleet
+vierivät pitkin hänen poskiaan. "Minulle on olemassa vain yksi hän",
+huusi hän. "Jumala säästäköön tuota yhtä! Jumala säästäköön hänet
+Ranskalle, joka tarvitsee häntä. Kirkolle, joka on kokonaan hänen
+varassaan, ja minulle, joka rakastan häntä! Jumala, älä salli hänen
+kaatua hedelmänkypsymisen hetkellä! Oi Herra, älä salli hänen kaatua!"
+Ja hän vaipui tuolille ja jäi siihen kasvot käsissään ja voimakkaat
+hartiat murheen murtamina.
+
+"Herra de Rosny", sanoin minä hetken perästä, "sallikaa minun
+muistuttaa, että niin kauan kuin on elämää, on toivoakin."
+
+"Toivoako?"
+
+"Niin, herra de Rosny, toivoa", vastasin minä iloisempana. "Hänellä on
+tehtävä täytettävänä. Hän on kutsuttu ja valittu; hän on kansansa
+Joosua, kuten herra d'Amours hänestä oikein sanoi. Te saatte vielä
+nähdä hänet ja hän syleilee teitä, kuten jo on tapahtunut niin monta
+kertaa. Muistakaa, että Navarran kuningas on vahva, karaistunut ja
+nuori ja epäilemättä hyvissä käsissä."
+
+"Mornayn käsissä", huudahti de Rosny, katsahtaen halveksivasti ylös.
+
+Siitä hetkestä lähtien hän kuitenkin reipastui; luulen, että häntä
+kannusti ajatus siitä, että kuninkaan toipuminen riippui lähinnä
+Jumalaa herra du Mornaysta, jota hän oli aina taipuvainen pitämään
+kilpailijanaan. Hän alkoi tehdä viipymättä valmistuksia Rosnysta lähtöä
+varten ja pyysi minua tekemään samoin, sanoen jotensakin lyhyeen ja
+ilman selityksiä tarvitsevansa minua. Mieleeni johtui voimakkaana
+ajatus vaarasta, jolle joutuisin alttiiksi palaamalla näin pian
+etelään, missä kreivi de Turennen kosto kaikessa ankaruudessaan oli
+minua odottamassa, ja minä uskalsin, vaikka hieman häveten, mainita
+siitä. Mutta tuijotettuaan minuun hetken silminnähtävällä epäilyksellä
+kuittasi herra de Rosny vastaväitteeni muutamalla hänelle harvinaisen
+ärtyisellä sanalla ja jatkoi sitten valmistustensa jouduttamista niin
+toimekkaana kuin ei matkaan sisältyisikään ero yhtä rakastavasta kuin
+rakastetustakin vaimosta.
+
+Kun omat valmistukseni eivät vaatineet monta hetkeä, oli minulla hyvä
+tilaisuus lähtöhetken tullen panna merkille sekä se uljuus, millä rouva
+de Rosny kantoi surunsa "Ranskan tähden", että se harvinainen hellyys,
+jota neiti de la Vire, kohoten kerran yläpuolelle itseään, hänelle
+osotti. Minä tunnuin olevan -- onnellisesti kylläkin yhdessä suhteessa,
+vaikka tunteeseen liittyi samalla kirvelevää tuskaakin -- heidän
+perhesuhteidensa ulkopuolella. Tein senvuoksi jäähyväiseni niin
+lyhyiksi ja muodollisiksi kuin suinkin, jotta en riistäisi alaa
+toisilta ja pyhemmiltä jäähyväisiltä. Mutta silloin sain juuri viime
+hetkellä nähdä, että jotain oli varattu minullekin. Kun ratsastin
+porttiholvin alle hiukan edellä toisista, hämmästyin huomatessani
+jonkin pienen, kevyen esineen putoavan eteeni satulankaarelle. Otin sen
+kiinni ennenkuin se ennätti solahtaa maahan, ja ihmetyksenä oli rajaton
+nähdessäni kädessäni pienen samettisolmukkeen.
+
+Katsahdin paikalla vastaanottohuoneen ikkunaan, joka, kuten olen
+sanonut, oli porttikäytävän päällä, ja silloin kohtasin neidin katseen
+yhdeksi sekunniksi, mutta ainoastaan sekunniksi. Seuraavassa tuokiossa
+hän oli hävinnyt. Herra de Rosny ratsasti holvin alitse minun jälestäni
+palvelijainsa seuraamana. Ja me olimme matkalla.
+
+
+
+
+XIV. Markiisi de Rambouillet.
+
+
+Jonkun aikaa ratsastimme alakuloisina ja äänettöminä. Viimeksi
+kertomani tapaus -- jonka näytti saattavan selittää useammalla kuin
+yhdellä tavalla -- saattoi mieleni levottomaan hämminkiin. Kotvan aikaa
+askartelivat ajatukseni yksinomaan siinä, kunnes satuin sitten näkemään
+omat kasvoni ikäänkuin peilistä. Huomasin näet sattumalta taakseni
+katsahtaessani Simon Fleix'n ratsastavan jälessäni hienosta
+sulkahatustaan ja uudesta miekastaan huolimatta niin hyljätyn ja
+surkean näköisenä että se heti pisti silmään. Se johti mieleeni
+ajatuksen, että isännällä ja palvelijalla oli sama asia mielessään --
+niin, vieläpä mahdollisesti oli hänellä povellaan samanlainen merkki
+kuin se mikä lämmitti minun rintaani --, ja silloin ravistin itseni
+vapaaksi kuin jostakin ala-arvoisesta unesta ja painaen kannukset Cidin
+kylkiin kiirehdin eteenpäin Rosnyn rinnalle; joka, verrattain apeana
+hänkin, ratsasti vakavasti eteenpäin silmiin saakka viittaansa
+kietoutuneena.
+
+Uutinen Navarran kuninkaan sairaudesta oli nähtävästi ukkosen vaajana
+iskenyt keskelle hänen rohkeita ja valoisia suunnitelmiaan. Hän näki
+olevansa vaarassa kadottaa samalla sekä rakastamansa valtiaan että sen
+loistavan tulevaisuuden, jota hän odotti. Ja keskellä uhkaavaa
+toiveittensa murskautumista ja suunnitelmainsa hävitystä hänellä oli
+tuskin aikaa kaivata Rosny'hin jättämäänsä vaimoa taikka sitä
+rauhallista elämää, mistä hänet näin äkkiä temmattiin. Hänen sydämensä
+oli etelässä La Ganachen luona Henrikin vuoteen ääressä. Hänen
+pääajatuksensa oli päästä sinne nopeaan, maksoi mitä maksoi. Navarran
+kuninkaan henkilääkärin nimi oli yhtämittaa hänen huulillaan. "Dortoman
+on hyvä mies. Jos kukaan voi pelastaa hänet, niin Dortoman sen tekee."
+Tämä oli alituinen ponsi hänen puheissaan. Ja milloin vain hän kohtasi
+jonkun, jonka vähänkin saattoi otaksua tietävän uutisia, vaati hän
+minun pysähtymään ja kyselemään, päästämättä kulkijaa millään muotoa
+tiehensä ennenkuin tämä oli ilmottanut meille Blois'n viimeisimmät
+kulkupuheet -- sillä Blois oli se kanava, jonka kautta kaikki etelästä
+tulevat uutiset saapuivat meille.
+
+Eräs tapaus, joka sattui majatalossa samana iltana, ilahutti häntä
+jonkun verran; olen useinkin huomannut, että voimakkaat luonteet ovat
+taipuvaisia luottamaan enteisiin epävarmoina aikoina. Ulkonäöltään
+omituinen, kummallisesti puettu vanhanpuoleinen mies istui pöydän
+ääressä meidän saapuessamme. Vaikka minä astuin sisään ensimäisenä,
+sillä minun oli määräyksen mukaan esiinnyttävä matkueen johtajana,
+antoi hän minun mennä ohitseen mitään huomauttamatta, mutta nousi
+ylös ja tervehti juhlallisesti herra de Rosnyta, joka tuli minun
+jälessäni ja oli paljon vaatimattomammin puettu. Rosny vastasi hänen
+tervehdykseensä aikoen mennä hänen ohitseen, mutta tuntematon asettui
+eteen vielä syvempään kumartaen ja kehotti häntä ottamaan hänen
+paikkansa, joka oli lähellä tulta ja suojassa vedolta, hankkiutuen
+samalla siirtymään itse toiseen paikkaan.
+
+"Ei", sanoi toverini kummissaan sellaisesta ylenmääräisestä
+kohteliaisuudesta, "en ymmärrä minkä takia minun tulisi ottaa
+paikkanne."
+
+"Ei ainoastaan minun paikkaani", vastasi vanhus, katsoen häneen
+omituisella tavalla ja puhuen painokkaalla äänellä, mikä kiinnitti
+huomiotamme, "vaan monien muittenkin, jotka ennen pitkää -- sen voin
+teille vakuuttaa -- tulevat luovuttamaan ne teille joko myöten tai
+vasten tahtoaan."
+
+Herra de Rosny kohautti olkapäitään ja astui edelleen, ollen
+otaksuvinaan että vanhus houraili. Mutta salassa hän ajatteli paljon
+hänen sanojaan, varsinkin sitten kun sai kuulla että hän oli
+pariisilainen tähdistälukija, jonka kerrottiin olleen Nostradamuksen
+oppilaana. Ja joko hän sitten sai tästä uutta toivoa tai kääntyi hänen
+huomionsa muuten Blois'ta lähestyessämme enemmän käsilläoleviin
+asioihin, joka tapauksessa tuli hän iloisemmaksi ja alkoi jälleen
+puhella tulevaisuudesta ikäänkuin ollen varma valtiaansa
+parantumisesta.
+
+"Oletteko koskaan ollut kuninkaan hovissa?" sanoi hän äkkiä, nähtävästi
+jotakin oman mielensä ajatusjuoksua seuraten. "Blois'ssa nimittäin."
+
+"En. Enkä ole erittäin harras sinne pyrkimäänkään", vastasin minä.
+"Totta puhuakseni, herra parooni", jatkoin hieman lämmeten, "mitä
+pikemmin pääsemme Blois'n ohi, sitä mieluisampi minulle. Arvelen, että
+siellä olo on meille hiukan vaarallista, ja sitäpaitsi minä en pidä
+teurastamoista. Luulen, etten voisi nähdä kuningasta ajattelematta
+Pärttylin yötä enkä hänen huonettaan ajattelematta Guiseä."
+
+"No, no!" sanoi hän. "Kyllä kai tekin joskus olette tappanut miehen."
+
+"Montakin", vastasin minä.
+
+"Vaivaavatko ne mieltänne?"
+
+"Eivät, mutta ne saivat surmansa rehellisessä taistelussa", vastasin
+minä. "Siinä on ero."
+
+"Teille", sanoi hän kuivasti. "Mutta te ette olekaan Ranskan kuningas,
+jos joskus sattuisitte hänet kohtaamaan", jatkoi hän näpsäyttäen
+hevosensa korvia, hieno hymy huulillaan, "niin annan teille pienen
+vihjauksen. Puhukaa hänelle Jarnac'in ja Moncontour'in taisteluista ja
+ylistäkää Condénne isää! Kun Condé hävisi taistelussa ja hän voitti
+siinä, koituu ylistyksenne hänen kunniakseen. Mitä toivottomammin mies
+on valtansa menettänyt, sitä halukkaammin hän sitä muistelee ja sitä
+arvokkaampina hän pitää voittojaan, joita hän ei enää voi saavuttaa."
+
+"Hyh!" mutisin minä.
+
+"Molemmista hovissa kilvottelevista puolueista luottakaa d'Aumont'iin
+ja Biron'iin ja ranskalaiseen ryhmäkuntaan", jatkoi Rosny rauhallisesti
+välittämättä huonosta tuulestani. "He ovat ainakin uskollisia
+Ranskalle. Mutta kenen vain näette pitävän yhtä molempien Retz'ien
+kanssa -- Espanjan kuninkaan shakaaleiksi ihmiset heitä sanovat -- niin
+karttakaa häntä espanjalaisena ja kavaltajana."
+
+"Mutta Retzihän ovat italialaisia", huomautin minä ärtyisesti.
+
+"Samantekevä", vastasi hän lyhyesti. "He huutavat: 'Eläköön kuningas!'
+mutta salassa he kannattavat liigaa tai Espanjaa tai mikä vain enimmän
+voi vahingoittaa meitä, jotka olemme parempia ranskalaisia kuin he ja
+joitten johtaja tulee kerran, jos Jumala sallii hänen elää, olemaan
+Ranskan kuninkaana."
+
+"No niin, mitä vähemmän tulen tekemisiin heidän kanssaan, niin yksien
+kuin toistenkin, muuten kuin miekkojen välityksellä, sitä mieluisempi
+minulle", virkoin minä.
+
+Tämän kuullessaan hän katsoi minuun omituisesti hymyillen, kuten hänen
+tapansa oli silloin kun hänellä oli mielessään enemmän kuin näkyi
+ulospäin. Tämä seikka ynnä jokin erikoinen sävy hänen keskustelussaan,
+samoin kuin ehkä omat epäilyni tulevaisuudestani ja hänen
+aikomuksistaan minuun nähden, herättivät minussa epämieluisan tunteen,
+joka pysyi koko päivän eikä eronnut minusta ennenkuin välittömämpi
+vaara ilmestyi meitä uhkaamaan.
+
+Se tapahtui seuraavasti. Olimme saapuneet Blois'n ulkolaiteille ja
+lähestyimme juuri porttia toivoen pääsevämme kaupunkiin huomiota
+herättämättä, kun kaksi kulkijaa ratsasti hiljaa esiin kujan suusta,
+jonka sivu olimme juuri menemässä. He katselivat meitä tutkivasti
+pysäyttäessään hevosensa päästääkseen meidät ohitse, ja herra de Rosny,
+jonka hevosen pää oli minun jalustimeni kohdalla, kuiskasi minulle että
+lisäisin vauhtia. Ennenkuin kuitenkaan ehdin sitä tehdä, karauttivat
+tuntemattomat ohitsemme ja päästyään sivuitsemme kääntyivät satulassaan
+katsoen meitä kasvoihin. Samassa huusi toinen heistä: "Se on hän!" ja
+molemmat ajoivat hevosensa tielle poikittain ja odottivat
+lähestymistämme.
+
+Ymmärsin että jos herra de Rosny joutuisi ilmi, olisi hän onnellinen
+päästessään asiasta vankeudella, sillä kuningas oli liian arka
+katolilaisen-maineestaan uskaltaakseen suojella hugenottia, olipa tämä
+kuinka kuuluisa hyvänsä, ja käsitin että tilanne oli epätoivoinen.
+Sillä vaikkakin meitä oli viisi kahta vastaan, saattoi kaupungin
+läheisyys -- portti oli tuskin nuolenkantaman päässä -- pakenemisen tai
+vastarinnan yhtä toivottomiksi. En voinut keksiä muuta keinoa kuin
+katsoa rohkeasti asiaa silmiin; samoin teki herra de Rosny, ja niin
+lähestyimme tuntemattomia mahdollisimman viattoman näköisinä.
+
+"Seis!" huusi toinen heistä tiukasti. "Suvaitkaa minun sanoa teille,
+hyvä herra, että olette tunnettu."
+
+"No entä sitten?" vastasin minä kärsimättömänä, hoputtaen hevostani
+vain eteenpäin. "Oletteko maantierosvoja, kun sulette matkustavilta
+tien?"
+
+Vastassamme oleva puhuja katsoi minuun terävästi, mutta vastasi
+samassa: "Ei mitään saivartelua, hyvä herra! Kuka te olette, sitä en
+tiedä. Mutta jälessänne ratsastava mies on herra de Rosny. Hänet minä
+tunnen ja varotan häntä pysähtymään."
+
+Arvelin että peli oli menetetty, mutta hämmästyksekseni vastasi
+seuralaiseni heti ja miltei samoilla sanoilla kuin minä äsken: "No, ja
+mitä sitten?"
+
+"Mitäkö sitten?" huudahti tuntematon, kannustaen hevostaan niin että se
+sulki tien. "Ka, sitä vain, että te olette varmaankin hullu kun
+uskallatte näyttäytyä tällä puolen Loirea."
+
+"Siitä on pitkä aika kun olen nähnyt toista puolta", oli toverini
+järkähtämätön vastaus.
+
+"Te olette herra de Rosny? Ettekö kiellä sitä?" huusi mies
+hämmästyneenä.
+
+"En suinkaan sitä kiellä", tokaisi parooni de Rosny. "Ja onpa ollut
+aika", jatkoi hän kiihtyen äkkiä, "jolloin harva mies hänen
+majesteettinsa hovissa olisi uskaltanut soittaa suutaan Solomon de
+Bethunen edessä, vielä vähemmän pysäyttää häntä keskellä maantietä
+vähän matkan päässä palatsista. Mutta ajat näyttävät muuttuneen, koska
+jokainen vastaantulija katsoo olevansa oikeutettu pöyhkeilemään
+uskollisten miesten edessä, jotka rientävät hänen majesteettinsa luokse
+silloin kun hän on ahdingossa."
+
+"Mitä! Oletteko Solomon de Bethune?" huusi mies epäuskoisena.
+Epäuskoisena, mutta kuitenkin hän menetti itsetietoisuutensa ja hänen
+äänessään kuvastui mielipahaa ja pettymystä.
+
+"Kuka muu sitten?" vastasi de Rosny ylväästi. "Se olen, ja mikäli minä
+tiedän, on minulla yhtä suuri oikeus olla Loiren tällä puolen kuin
+kenellä muulla hyvänsä",
+
+"Pyydän tuhannesti anteeksi."
+
+"Jollette usko..."
+
+"Ei, herra de Rosny, minä uskon täydellisesti."
+
+Tuntematon toisti tämän hyvin masentuneen näköisenä, lisäten vielä:
+"Pyydän tuhannesti anteeksi", ja alkaen selitellä puolustelevasti,
+ottaen kunnioittavana hatun päästään: "Luulin teitä, jos sallitte minun
+sanoa, hugenottiveljeksenne, herra Maximilianiksi. Huhuillaan hänen
+olevan Rosnyssa."
+
+"Voin vakuuttaa teille ettei siinä ole perää", vastasi herra de Rosny
+ponnekkaasti, "sillä tulen juuri itse sieltä ja voin vastata siitä,
+ettei hän ole ainakaan kymmentä peninkulmaa likempänä Rosnyta. Ja nyt,
+hyvä herra, koska haluamme päästä kaupunkiin ennenkuin portit suletaan,
+sallinette minun sanoa hyvästi." Näin sanoen hän kumarsi ja minä
+kumarsin ja he kumarsivat, ja me erosimme. He väistyivät syrjään
+tieltämme, ja herra de Rosny ratsasti eteenpäin mahtavan näköisenä.
+Niin tulimme portille ja pääsimme sen läpi ilman hankaluuksia.
+
+Ensimäinen katu, jolle saavuimme, oli leveä, ja toverini käytti sitä
+hyväkseen ratsastaen rinnalleni. "Tällaiset seikkailut ovat pikku
+valtiaallemme erityisesti mieleen", puheli hän hiljaa. "Mutta minulle
+se nosti hien otsalle. Olen tehnyt tämän tempun ennenkin useammin kuin
+kerran, sillä veljeni ja minä olemme yhdennäköiset kuin kaksi marjaa.
+Ja kuitenkin olisi meidän käynyt huonosti, jos tuo hupsu olisi ollut
+hänen ystäviään."
+
+"Kun loppu on hyvä, on kalkki hyvin", vastasin minä matalalla äänellä,
+pitäen hetkeä sopimattomana onnitteluihin. Tämäkin huomautus sattui
+huonoon kohtaan, sillä herra de Rosny ei ollut vielä ehtinyt asettua
+entiselle paikalleen minun jälessäni, kun Maignan huusi meille sanoen
+että meitä seurattiin.
+
+Katsoin taakseni, mutta en voinut nähdä muuta kuin hämärää ja sadetta
+ja esiinpistäviä räystäitä ja joitakin oviaukoissa kuurottavia ihmisiä.
+Palvelijat väittivät kuitenkin yhä että joku seurasi jälessämme, ja me
+pidimme kulkuamme pysäyttämättä pienen sotaneuvottelun. Jos meidät oli
+saatu ilmi, niin olimme loukussa ilman pakoonpääsyn toivoa, ja olin
+varma että parooni de Rosny sillä hetkellä katui, että oli valinnut
+Blois'n kautta vievän tien -- että oli tunkeutunut tuoreimpien uutisten
+halussaan avonaiseen ansaan. Kuninkaallinen linna katsoi meihin
+mahtavana, tummana ja synkkänä sen kadun päästä jolla olimme, ja siitä
+kuinka hyydyttävän vaikutuksen tuo näky teki itseeni, saatoin kuvitella
+kuinka paljon kammottavammalta sen täytyi näyttää hänestä, joka oli
+valtiaansa valittu neuvonantaja ja kaiken tuon linnan edustaman
+järkähtämätön vastustaja.
+
+Neuvottelustamme ei ollut mitään tuloksia, sillä emme keksineet
+parempaa menettelytapaa kuin mennä, niinkuin olimme aikoneetkin, siihen
+asuntoon, jota seuralaiseni täällä ollessaan tavallisesti käytti. Sen
+teimmekin, katsoen tuon tuostakin taaksemme ja vakuutellen toisillemme
+että Maignan oli varmaan erehtynyt. Mutta niin pian kuin olimme
+laskeutuneet ratsailta ja menneet sisään, näytti hän meille ikkunasta
+lähistöllä seisoskelevan miehen. Tämä levottomuuttamme vahvistava
+seikka sai meidät jälleen pohtimaan turvakeinoja, ja silläaikaa kun
+Maignan piti vartiota ikkunan ääressä valaisematta jätetyssä huoneessa,
+esitin minä Rosnylle että hän antaisi minun koettaa esiintyä hänen
+persoonanaan, vaikka olinkin kymmenen vuotta vanhempi.
+
+"Ei!" sanoi hän rummuttaen sormillaan pöytään. "Täällä on liian monia
+jotka tuntevat minut, se ei käy päinsä. Kiitän kuitenkin
+tarjouksestanne."
+
+"Ettekö voisi päästä pakoon jalan? Tahi kiivetä jostakin muurin yli tai
+pujahtaa portista varhain aamulla?" esitin minä.
+
+"'Vertavuotavassa sydämessä' voimme tiedustella", vastasi hän. "Mutta
+minä epäilen sitä. Olin hullu kun pistin pääni Mendozan silmukkaan, se
+on varma se. Mutta tässä tulee Maignan. No, mitä kuuluu?" kysyi hän
+innokkaasti.
+
+"Tähystelijä on mennyt pois", vastasi tallimestari.
+
+"Eikä ole jättänyt ketään sijaansa?"
+
+"Ei ketään, mikäli minä voin nähdä."
+
+Menimme molemmin viereiseen huoneeseen ja katsoimme ikkunasta. Miestä
+ei tosiaankaan ollut enää siinä missä hänet olimme nähneet äsken. Mutta
+sade jatkui rankkana, räystäistä tippui vettä, katu oli kuin pimeä
+holvi, jossa vain siellä täällä pilkotti valonsäde, ja mies saattoi
+olla piilossa jossakin muualla. Mutta kun kysyimme Maignanilta, arveli
+hän miehen menneen pois jossakin erityisessä tarkotuksessa.
+
+"Jonka voi selittää monellakin tavalla", huomautin minä.
+
+"Mutta mehän paastoomme", vastasi herra de Rosny. "Nälkäinen mies on
+huono tappelija. Istukaamme pöytään ja syökäämme. Ei kannata hypätä
+umpimähkään eikä mennä vastuksia vastaan puolitiehen."
+
+Istuimme siis syömään, ja Simon Fleix palveli meitä kalpein kasvoin,
+mutta emme olleet vielä lopettaneet ateriaamme, kun Maignan tuli
+jälleen pimeästä huoneesta. "Kolme miestä on tullut näkyviin", ilmotti
+hän tyynesti. "Kaksi on pysähtynyt parinkymmenen askeleen päähän.
+Kolmas on tullut ovelle."
+
+Hänen puhuessaan kuulimme varovaista kolkutusta alhaalta. Maignan aikoi
+mennä vastaan, mutta hänen isäntänsä käski hänen jäädä paikalleen.
+"Anna talon emännän mennä", sanoi hän.
+
+Olen jälkeenpäin usein muistellut herra de Rosnyn kylmäverisyyttä tässä
+tilaisuudessa. Hän oli pannut pistoolinsa tuolille viereensä ja
+heittänyt levättinsä niitten ylitse, ja nyt, odottaessamme henkeä
+pidättäen ja korvia heristäen, näin hänen ojentavan suuren
+leipäkannikan ja lihaviipaleen tallimestarilleen, joka hänen tuolinsa
+takana seisoen alkoi syödä sitä yhtä levollisesti. Simon Fleix taas
+seisoi tuijottaen ovea kohti vapisevana ja koko olentonsa niin
+kiihtyneenä, että varovaisuuden vuoksi kehotin häntä matalalla äänellä
+olemaan tekemättä mitään ilman määräystä. Samalla johtui mieleeni
+sammuttaa neljästä sytytetystä kynttilästä kaksi, ja juuri kun herra de
+Rosny nyökkäsi hyväksymisensä tälle toimenpiteelleni, lakkasi alhaalta
+kuulunut mumiseva keskustelu ja miehen askelia alkoi kuulua portailta.
+
+Sitä seurasi välittömästi koputus huoneemme ovelle. Seuralaiseni
+katsetta totellen huusin: "Sisään!"
+
+Huoneeseen astui nopeasti solakka, keskikokoinen mies, saappaat jalassa
+ja levättiin kietoutuneena, kasvot melkein kokonaan levätin laskoksen
+peitossa. Sulkien oven jälkeensä hän astui pöytää kohti ja sanoi:
+"Kumpi on herra de Rosny?"
+
+Rosny oli huolellisesti kääntänyt kasvonsa poispäin valosta, mutta
+kuullessaan tulijan äänen hypähti hän ylös huudahtaen keventyneenä.
+
+Hän yritti puhua, mutta toinen kohotti käskevästi kätensä, jatkaen:
+"Pyydän olemaan mainitsematta nimiä. Teidän nimenne täällä luullakseni
+tunnetaan. Minun nimeäni ei, enkä haluakaan että sitä tiedettäisiin.
+Haluan puhua teidän kanssanne, siinä kaikki."
+
+"Se tuottaa minulle suuren kunnian", vastasi herra de Rosny, katsoen
+häneen innokkaasti. "Mutta kuka on sanonut teille, että olen täällä?"
+
+"Näin teidän ratsastavan kadulla lyhdyn sivuitse", vastasi vieras.
+"Tunsin ensin hevosenne ja sitten teidät ja pyysin tallimiestäni
+seuraamaan teitä. Uskokaa minua", lisäsi hän tehden eleen kädellään,
+"teillä ei ole mitään peljättävää minun puoleltani."
+
+"Otan vastaan tuon vakuutuksen samassa mielessä kuin se annetaan",
+vastasi seuralaiseni sirosti kumartaen, "ja pidän itseni onnellisena
+saadessani olla tekemisissä" -- tässä hän oli hetken vaiti ja jatkoi
+sitten: -- "ranskalaisen ja kunnianmiehen kanssa."
+
+Vieras kohautti olkapäitään. "Pyydän siis anteeksi, jos tunnun
+töykeältä", virkkoi hän. "Aikani on rajotettu. Haluan saada sen
+mahdollisimman tarkoin käytetyksi. Tahdotteko täyttää pyyntöni?"
+
+Minä olin aikeissa vetäytyä pois, mutta Rosny käski Maignanin sytyttää
+kynttilät viereisessä huoneessa ja pyytäen minulta kohteliaasti
+anteeksi siirtyi vieraansa kanssa sinne, jättäen minut mielessäni
+ihmettelemään, kuka tämä vieras mahtoi olla ja mitä hänen käyntinsä
+merkitsi. Toisinaan olin taipuvainen otaksumaan vieraan herra de Rosnyn
+veljeksi, toisinaan taas Englannin lähettilääksi; toisinaan johtui
+mieleeni hurja ajatus, että hän voisi olla herra de Bruhl. Noin
+neljännestunnin olivat molemmat sulkeutuneina huoneeseen, sitten he
+tulivat ulos. Vieras kulki edellä, ja astuessaan huoneen poikki
+tervehti minua kohteliaasti. Ovella hän kääntyi ja virkkoi: "Siis kello
+yhdeksän?"
+
+"Kello yhdeksän", vastasi herra de Rosny, pitäen ovea auki. "Suonette
+anteeksi, herra markiisi, etten tule alas?"
+
+"Kyllä, menkää vain takaisin, ystäväni", vastasi vieras. Ja Maignanin
+valaistessa hänelle tietä hän astui alas portaita ja minä kuulin hänen
+menevän ulos.
+
+Herra de Rosny kääntyi minuun päin silmät ilosta säihkyvinä ja
+elostunein ilmein. "Navarran kuningas voi paremmin", sanoi hän.
+"Sanotaan ettei vaaraa enää ole. Mitä arvelette siitä, ystäväni?"
+
+"Se on paras uutinen mitä olen kuullut moneen aikaan", vastasin minä.
+Ja riensin lisäämään että Ranskalla ja uskollamme oli syytä kiittää
+Jumalaa hänen armostaan.
+
+"Aamen siihen", vastasi suojelijani hartaasti. "Mutta siinä ei ole
+kaikki -- siinä ei ole kaikki." Ja hän alkoi kävellä edestakaisin
+huoneessa hyräillen 118:tta virttä:
+
+    "Nyt onnen päivän tuta saamme,
+    min Luoja laatei armossaan;
+    siks intomielin iloitkaamme
+    ja nauttikaamme lahjoistaan."
+
+Hän jatkoi kävelyään edestakaisin lattialla niin kauan ja niin
+riemuisen näköisenä, että minä vihdoin uskalsin muistuttaa häntä
+läsnäolostani, jonka hän nähtävästi oli unohtanut. "Ahaa, aivan
+oikein!" sanoi hän pysähtyen eteeni ja katsoen minuun erinomaisen
+hyväntahtoisesti. "Mitäs kello nyt on? Seitsemän. No niin, kello
+yhdeksään asti pyydän teitä malttamaan mielenne. Toisin sanoin, siihen
+saakka täytyy minun noudattaa ehdotonta vaitioloa. Mutta minulla on
+vielä nälkä. Istukaamme jatkamaan; toivon että tällä kertaa saamme
+syödä häiritsemättä. Simon, toimita uusi pullo pöytään. Haa! Eläköön
+kuningas!" Ja jälleen hän alkoi hyräillä samaa virttä:
+
+    "Sua rukoelen, taivaan Luoja:
+    armossa suojaa kuninkaas!
+    Sua rukoelen, turvan tuoja:
+    turvaa ja suojaa ruhtinaas!"
+
+Ja hänen silmissään oli hohde ja koko olennossaan iloinen ilmeikkyys,
+mikä tuossa tavallisesti niin tyvenessä ja hillityssä miehessä tuntui
+kaksinkerroin vaikuttavalta. Näin, että oli tapahtunut jotakin
+erikoisen ilahuttavaa, ja uskoen hänen ilmotustaan, ettei ollut
+kyseessä ainoastaan La Ganachesta saapuneet hyvät uutiset, odotin
+suurella mielenkiinnolla ja malttamattomuudella mainittua hetkeä, mikä
+tuskin oli lyönyt, kun äskeinen vieraamme taas saapui yhtä salaperäisen
+näköisenä ja yhtä epäluuloisen varovaisena.
+
+Herra de Rosny, joka oli noussut ylös kuullessaan hänen askeleensa ja
+tarttunut levättiinsä, pysähtyi saatuaan sen puoleksi ylleen,
+huudahtaen levottomana: "Kaikki hyvin, vai kuinka?"
+
+"Täydelleen", vastasi vieras nyökäten.
+
+"Ja ystäväni?"
+
+"Kyllä, sillä ehdolla että te vastaatte hänen vaiteliaisuudestaan ja
+uskollisuudestaan." Ja vieras katsahti tahdottomasti minuun, joka
+seisoin epätietoisena, pysyäkö paikallani vai poistuako.
+
+"Hyvä", huudahti de Rosny. Sitten hän kääntyi minun puoleeni samalla
+arvokkaan ja ystävällisen näköisenä ja jatkoi: "Tässä hän on. Herra de
+Marsac, minulle on sallittu kunnia esittää teidät markiisi de
+Rambouillet'lle, toivoen että osotatte ansaitsevanne hänen suosionsa ja
+suojeluksensa, sillä hän on totinen ranskalainen ja isänmaanystävä,
+jota minä kunnioitan."
+
+Herra de Rambouillet tervehti minua kohteliaasti. "Bretagnelaista sukua
+varmaankin?" virkkoi hän.
+
+Minä myönsin, ja hän vastasi jollakin kohteliaalla lauseella. Mutta
+jälkeenpäin hän katseli minua vielä äänettömänä niin terävästi ja
+uteliaasti, että se herätti minussa salaista ihmetystä. Vihdoinkin, kun
+de Rosnyn malttamattomuus oli kohonnut korkeimmilleen, näytti markiisi
+olevan pakotettu lisäämään jotakin. "Olette kai ymmärtänyt minut
+täydelleen, herra de Rosny?" sanoi hän. "Tahtomatta sanoa mitään
+alentavaa herra de Marsacista, joka epäilemättä on kunnianmies" -- ja
+hän kumarsi minulle hyvin syvään -- "on tämä arkaluontoinen asia,
+ettekä te tietysti tee siihen osalliseksi ketään, johon ette voi
+luottaa yhtä varmasti kuin itseenne."
+
+"Ihan niin", vastasi herra de Rosny puhuen kuivasti mutta kuitenkin
+yhtä ylhäisen arvokkaasti kuin hänen seuralaisensakin. "Olen valmis
+uskomaan tälle herralle en ainoastaan henkeäni vaan myöskin kunniani."
+
+"Sitten ei ole enää muuta sanottavaa", virkkoi markiisi kumartaen
+minulle jälleen. "Minusta on mieluista että olen saanut antaa aiheen
+teille niin mairittelevaan selitykseen."
+
+Vastasin hänen kumarrukseensa äänettömänä, ja seuraten herra de Rosnyn
+puoliääneen lausumaa kehotusta puin ylleni levättini ja miekkani. Herra
+de Rosny otti pistoolinsa.
+
+"Noita te ette tule tarvitsemaan", sanoi markiisi ylpeällä
+silmänluonnilla.
+
+"Ei siellä, minne aiomme mennä", vastasi toverini asetellen niitä
+levollisesti ylleen. "Mutta kadut ovat pimeät eivätkä ylen
+turvalliset."
+
+Herra de Rambouillet nauroi. "Se teissä hugenoteissa juuri on pahinta",
+sanoi hän, "ettette te koskaan tiedä milloin olisi luovuttava
+epäluuloista."
+
+Joukko vastaväitteitä syöksähti kieleni kärjelle. Muistin
+Pärttylin-yön, Antverpenin ranskalais-raivon ja puolikymmentä muuta
+seikkaa, jotka vieläkin saavat vereni kiehumaan. Mutta herra de Rosnyn
+vastaus oli sattuvin kaikista. "Pelkään, että se on totta", sanoi hän
+tyynesti. "Te katolilaiset taasen -- viitatakseni esimerkiksi
+edesmenneeseen Guisen herttuaan -- olette nähdäkseni taipuvaisia
+erehtymään päinvastaiseen suuntaan ja menemään luottamuksessa joskus
+liian pitkälle."
+
+Vastaamatta mitään tähän kärkevään viittaukseen astui markiisi edellä
+ulos ja me seurasimme häntä. Ulko-ovella liittyi mukaamme pari
+asestettua palvelijaa, asettuen kulkemaan jälessämme. Olimme kaikki
+jalan. Yö oli pimeä, eikä ulkona näyttänyt suinkaan ilahuttavalta.
+Kadut olivat märät ja likaiset, ja huolimatta varovaisuudestamme sattui
+jalkamme yhtämittaa rapakkoihin tai näkymättömiin esteisiin. Kuljimme
+tuomiokirkon esipihan poikki, minkä tunsin, ja painuimme sitten
+äänettöminä lähellä jokea kulkevalle kadulle, joka oli niin kapea että
+iäkkäät talot melkein kokonaan estivät taivaan näkymästä. Ympäristön
+synkkyys samoinkuin tietämättömyyteni asiasta, jolla olimme, täyttivät
+minut levottomilla aavistuksilla. Mutta kun seuralaiseni kulkivat ihan
+äänettöminä ja ottivat huomioon kaikki varokeinot välttääkseen
+tunnetuksi tulemista, ei minulla ollut valittavana muuta neuvoa kuin
+tehdä samalla tavalla.
+
+Ajatella saatoin, mutta ei sen enempää. Tunsin olevani vastustamattoman
+virran viemänä, mutta minne ja missä tarkotuksessa, sitä en voinut
+sanoa. Se oli minun iälleni jonkun verran omituinen tunne, jonka
+aiheuttajia olivat yö ja synkkä sää. Kahdesti astuimme syrjään
+päästääksemme joitakin meluavia yökulkijoita ohitsemme, ja se
+erinomainen huolellisuus, jota herra de Rambouillet niissä
+tilaisuuksissa noudatti välttääkseen tunnetuksi tulemista, ei ollut
+omiaan rauhottamaan minua tahi antamaan minulle iloisempia ajatuksia
+siitä tuntemattomasta asiasta, jota varten olin liikkeellä.
+
+Saavuimme viimein avonaiselle paikalle ja johtajamme kehotti meitä
+matalalla äänellä olemaan varovaisia ja seuraamaan aivan hänen
+kintereillään. Teimme siten ja kuljimme sillä tavoin peräkkäisessä
+rivissä kapean lankun tai puisen sillan yli; mutta oliko alla vettä vai
+ainoastaan kuiva kuoppa, sitä en voinut erottaa. Mieleni täytti sillä
+hetkellä se juuri tekemäni havainto, että edessämme oleva suuri, synkkä
+rakennus, jossa siellä täällä hyvin korkealla tuikki joku yksinäinen
+valo, oli Blois'n kuninkaallinen linna.
+
+
+
+
+XV. Uusi Herodes.
+
+
+Kaikki se inho ja vastenmielisyys, mitä aikaisemmin olin tuntenut
+Blois'n kuninkaallista hovia kohtaan, palasi uudella voimalla mieleeni
+yön pimeydessä ja synkkyydessä. Ja vaikka en käsittänytkään
+todennäköiseksi että meidät ratsastussaappaissamme ja matka-asussamme
+vietäisiin kuninkaan ympärillä olevaan piiriin, oli kuitenkin hartain
+haluni päästä läpi seikkailustamme ja pois noista huonoenteisistä
+rajoista, joitten sisäpuolelle nyt olin tullut. Pimeys esti minua
+näkemästä seuralaisteni kasvoja, mutta kun herra de Rosny, jonka en
+luullut itsensäkään olevan aivan vapaan ajan ja paikan vaikutuksesta,
+nykäisi hihaani kehottaakseen minua valppauteen, huomasin että
+palvelijat olivat lakanneet meitä seuraamasta ja että me aloimme
+kolmisin nousta ylös kallioon hakattuja karkeatekoisia portaita. Vaikka
+pimeys rajotti näköalani niin takana kuin edessänikin muutamiin
+tuikkiviin valoihin, pääsin kuitenkin selville, että olimme nousemassa
+vallihaudan ja linnan sivumuurin välistä rinnettä, enkä senvuoksi
+hämmästynyt kun markiisi kuiskaten käski meitä pysähtymään ja koputti
+hiljaa puiselle ovelle.
+
+De Rosnyn ei olisi tarvinnut koskettaa hihaani, sillä tällä kertaa minä
+olin täysin ja tuskallisen tarkasti tietoinen asemamme vaarallisuudesta
+ja kavahdin ryhtymästä mihinkään varomattomuuteen. Toivoin ettei hän
+vain olisi jo antautunut sellaiseen! Hän oli kyllä -- se välähti
+mieleeni odottaessamme -- pitänyt huolta turvallisuudestaan. Mutta
+kuinka usein, ajattelin, olivatkaan nuo, joitten luokse hän nyt oli
+menossa, tehneet tyhjäksi kaikki varovaisuustoimenpiteet! Guise oli
+luullut olevansa turvassa juuri tässä samassa rakennuksessa, johon me
+nyt olimme astumaisillamme. Coligny oli saanut mitä varmimman
+turvakirjan samoilta henkilöiltä, joitten puheille me nähtävästi olimme
+nyt menossa. Loppu oli kummassakin tapauksessa ollut sama: toisen
+luottamus oli osottautunut yhtä mitättömäksi kuin toisen viisaus. Kuka
+takaisi vaikka Ranskan kuningas aikoisi lepyttää Guisen murhasta
+loukkautuneet katoliset alamaisensa murhauttamalla toisen miehen, joka
+oli yhtä haitallinen heidän tarkotuksilleen kuin suuriarvoinen heidän
+pääviholliselleen etelässä? Rosny oli kyllä terävä-älyinen, mutta
+huolestuneena muistin samalla että hän oli myöskin nuori,
+kunnianhimoinen ja rohkea.
+
+Oven avautuminen sai nämä mietteet keskeytymään, vaikka ei loppumaan.
+Oviaukosta hohti himmeä valo, niin heikosti ettei se valaissut juuri
+muuta kuin jalkojemme juuressa olevat porrasaskeleet. Markiisi astui
+heti sisään, de Rosny seurasi häntä ja minä tulin viimeisenä; oven
+takana seisova mies sulki sen jälleen. Olimme ahtaalla alalla
+hyvin kapeitten porrasten juurella, ja ovenvartia -- jäykkä,
+harmaa-univormuinen keihäsmies, pieni lyhty heiluen pertuskan
+poikkikappaleessa -- viittasi meitä nousemaan ylös. Sanoin
+hänelle jotakin, mutta hän vain tuijotti vastaan, ja Rambouillet,
+katsahtaessaan taakseen ja nähdessään yritykseni, sanoi minulle että se
+oli hyödytöntä, sillä mies oli sveitsiläinen eikä osannut ranskaa.
+
+Tämä seikka ei minua suinkaan rauhottanut, enempää kuin kapean käytävän
+kosteat seinätkään, joihin ylöspäin hamuillessani kädelläni kosketin,
+tai lepakkojen haju, joka tunki sieramiini ilmottaen että portaat
+olivat vähän käytetyt ja sijaitsivat sellaisessa linnan osassa, joka
+sopi pimeille ja salaisille töille.
+
+Kompastelimme pimeässä ylös portaita, sivuuttaen oven ja vielä
+toisenkin, ennenkuin herra de Rambouillet kuiskaten kehotti meitä
+pysähtymään ja koputti hiljaa kolmannelle ovelle. Salaperäisyys,
+pimeys, ja ennen kaikkea vastaanottoamme varten tehdyt omituiset
+valmistelut täyttivät minut mitä hurjimmilla otaksumilla. Mutta kun ovi
+avautui ja me astuimme yksi kerrallaan alastomaan, kalustamattomaan,
+vetoiseen, nähtävästi ihan katon rajassa olevaan käytäväntapaiseen
+huoneeseen, ei todellisuus vastannut yhtäkään olettamustani. Se oli
+pelkkä ullakkohuone, siinä ei ollut tulisijaa eikä ainoatakaan tuolia.
+Yhdessä seinässä oli kolme ikkunaa, joista yksi oli varustettu lasilla,
+mutta toiset öljytyllä paperilla; toisissa seinissä paistoivat paijaat
+muurikivet ilman mitään peitettä tai koristeita. Oven vieressä, josta
+olimme astuneet sisään, seisoi liikkumaton olento samanlaisessa
+harmaassa univormussa kuin olin nähnyt alhaalla, lyhty maassa
+jalkojensa juuressa. Samalla tavalla vartioitu oli toinen ovi toisessa
+päässä huonetta, joka oli ainakin kaksikymmentä askelta pitkä. Pari
+lyhtyä seisoi keskellä lattiaa ja siinä olikin kaikki mitä oli
+näkyvissä.
+
+Sisään astuttuamme herra de Rambouillet sormi huulillaan pysäytti
+meidät ja me seisoimme kolmimiehisenä ryhmänä lähellä vahtisotilasta,
+tyhjä huone edessämme. Minä katsoin herra de Rosny'hin, mutta
+hän katsoi Rambouillet'hen. Markiisi seisoi selkä minuun päin,
+vahti tuijotti tyhjyyteen, ja kun en niinmuodoin voinut saada
+mitään valaistusta toisten läsnäolevien katseista, turvauduin
+käyttämään kuuloani. Sade rapisi ulkona ja valittava tuuli äänteli
+ikkunanpielissä. Mutta minusta tuntui kuin noihin ääniin -- joitten
+voimakkuutta, kuten aina tällaisissa tapauksissa, lisäsivät outo
+ympäristö ja oma äänettömyytemme -- olisi sekottunut etäinen ihmisten
+äänten ja soiton ja naurun humina. Ja se toi, en tiedä minkä vuoksi,
+jälleen mieleeni Guisen herttuan.
+
+Kertomus hänen kuolemastaan, sellaisena kuin olin sen kuullut tuolta
+kirotulta munkilta Clainen majatalossa, kohosi esiin kaikessa
+tuoreudessaan, kaikkine yksityiskohtineen. Minä säpsähdin, kun herra de
+Rambouillet rykäisi. Minua puistatti, kun de Rosny muutti jalkaansa.
+Hiljaisuus kävi painostavaksi. Ainoastaan jäykät, harmaapukuiset
+sotamiehet näyttivät järkähtämättömiltä, välinpitämättömiltä, niin että
+muistan ihmetelleeni, oliko ehkä heidän velvollisuutensa pitää yöllä
+vahtia tässä autiossa ullakkohuoneessa, jonka lattialla virui
+muurilaastin muruja ja tiilenpätkiä.
+
+Kun tälle vihdoinkin tuli keskeytys, tuli se äkkiä. Huoneen perällä
+seisova vahti hätkähti ja astui askeleen taaksepäin. Samassa aukeni ovi
+hänen takanaan, ja sisään astui mies, Suljettuaan jälleen kiireesti
+oven astui hän keskemmäksi huonetta, olennossaan ylhäinen arvokkuus,
+jota hänen outo ulkonäkönsä ja pukunsakaan eivät kokonaan voineet
+hävittää.
+
+Hänellä oli hyvä vartalo ja ryhti, iältään hän näytti noin
+nelikymmenvuotiaalta, puettu hän oli sinipunervaan, mustalla
+koristettuun samettiin viimeisen muodin mukaan. Hänellä oli miekka,
+mutta ei röyhelökaulusta, ja hänen ranteestaan riippui nauhassa pieni
+norsunluinen malja ja pallo -- omituinen leikkikalu, joka oli hyvin
+suosittu joutilaitten ihmisten keskuudessa. Hän oli laiha ja hieman
+hintelä, mutta muuten en huomannut hänessä mitään erikoista. Vasta
+sitten kun satuin katsomaan hänen kasvoihinsa ja näin että ne olivat
+punavärillä maalatut kuin naisella sekä että hänellä oli päässä pieni
+turbaani, valtasi minut melkein käsittämätön vastenmielisyyden tunne ja
+minä sanoin itsekseni: "Tällaista maata ne ovat kuninkaitten suosikit!"
+
+Mutta hämmästyksekseni astui herra de Rambouillet häntä vastaan
+äärimmäisen kunniottavasti, viistäen hatullaan likaista lattiaa ja
+kumartaen maahan saakka. Äskentullut vastasi hänen tervehdykseensä
+huolettoman ystävällisesti. Huomauttaen hyväntahtoisesti: "Olette
+tainnut tuoda ystävän, vai mitä?" hän katsoi meihin päin hymyillen.
+
+"Olen, sire, hän on täällä", vastasi markiisi ja astui hiukan syrjään.
+Ja tuosta sanasta ymmärsin ettei edessäni ollut mikään suosikki, vaan
+itse kuningas: Henrik kolmas, viimeinen hallitsija suurta Valois'n
+sukua, joka oli hallinnut Ranskaa Jumalan armosta puoli kolmatta
+vuosisataa! Tuijotin häneen tuijottamistani, tuskin uskoen silmiäni.
+Ensi kertaa eläessäni olin Ranskan kuninkaan edessä!
+
+Sillävälin oli parooni de Rosny, jolle hän luonnollisesti ei ollut
+mikään ihme, lähestynyt kuningasta ja laskeutunut toiselle polvelleen.
+Kuningas kehotti häntä suosiollisesti nousemaan ylös, tehden eleen,
+joka, kun ei ottanut huomioon hänen naismaisia kasvojaan ja typerää
+turbaaniaan, näytti kuninkaalliselta ja arvokkaalta. "Tämä on hyvin
+tehty teidän puoleltanne, Rosny", lausui hän. "Mutta muuta en teiltä
+odottanutkaan."
+
+"Sire", vastasi seuralaiseni, "teidän majesteetillanne ei ole
+hartaampaa palvelijaa kuin minä, paitsi ehkä kuningasta, minun
+herraani."
+
+"Uskoni kautta", vastasi Henrik ponnekkaasti, "-- ja jollen minä ole
+hyvä kirkonmies, sanokoot pariisilais-lurjukset mitä tahansa, niin en
+ole mitään -- uskoni kautta, minä luulen että minä uskon teitä!"
+
+"Jos teidän majesteettinne uskoisi minua siinä ja jossakin muussakin",
+vastasi de Rosny, "niin se olisi hyvin hyvä Ranskalle." Vaikka hän
+puhui kunnioittavasti, pani hän sanoihinsa niin paljon painoa ja
+itsenäisyyttä, että minä ajattelin vanhaa sananlaskua: "Hyvällä
+isännällä on peloton palvelija."
+
+"No, sitäpä olemme nyt tässä näkemässä", vastasi kuningas. "Mutta yksi
+sanoo minulle yhtä", jatkoi hän ärtyneesti, "ja toinen toista, ja mitä
+minun on silloin uskominen?"
+
+"Minä en tiedä mitään muista, sire", vastasi Rosny yhtä rohkeasti kuin
+äskenkin. "Mutta minun herrani voi hyvällä syyllä vaatia uskoa
+sanoilleen. Ranskan kuningaskunnan asiat ovat hänelle niin läheiset,
+että ainoastaan teidän majesteetillenne ne ovat läheisemmät. Hän on
+myöskin kuningas ja teidän heimolaisenne, ja hänestä on kiusallista
+nähdä kapinoitsijain uhmailevan teitä, kuten viime aikoina on
+tapahtunut."
+
+"Kyllä, mutta entä niiden päämies?" huudahti Henrik äkillisessä
+kiihtymyksen puuskassa, polkien rajusti jalkaansa. "Hän ei häiritse
+minua enää. Onko veljeni kuullut siitä? Sanokaa, onko hän saanut siitä
+tiedon?"
+
+"Hän on kuullut sen, sire."
+
+"Ja hyväksyikö hän? Kai hän hyväksyi sen?"
+
+"Epäilemättä oli mies kavaltaja", vastasi de Rosny taitavasti. "Hän oli
+rikoksillaan pannut elämänsä pantiksi. Kenellä voi olla siitä
+epäilystä?"
+
+"Ja hän on maksanut tuon pantin", virkkoi kuningas painaen katseensa
+maahan ja vaipuen synkkyyteen yhtä äkkiä kuin hän oli kiihtynyt. Hänen
+huulensa liikkuivat. Hän mumisi jotakin, mistä ei saanut selvää, ja
+alkoi hajamielisesti leikkiä maljallaan ja pallollaan, ajatukset
+nähtävästi synkissä muistelmissa. "Guise, Guise", mumisi hän viimein,
+kasvoillaan irvistys ja äänessään vihan väre, joka puhui pitkään
+muistuvista nöyryytyksistä. "No niin, hitto häneen, hän on kuollut nyt.
+Hän on kuollut. Mutta kuolleenakin hän vielä vaivaa meitä. Eikös se
+värsy sinnepäin ollut, isä? Haa?" säpsähti hän, "minä olin unohtaa.
+Mutta pahimman vääryyden on hän tehnyt minulle sillä", jatkoi hän
+nostaen katseensa ja kiihtyen jälleen, "että hän on erottanut minut
+Äiti Kirkon yhteydestä. Tuskin yksikään pappi enää tulee minun
+lähelleni, ja nyt he tahtovat panna minut pannaan. Ja kuitenkaan, niin
+totta kuin toivon sieluni pelastusta, ei Kirkolla ole uskollisempaa
+poikaa kuin minä."
+
+Luulen että hän oli vähällä, unohtaen asiansa ja herra de Rosnyn
+läsnäolon, antautua vuodattamaan raukkamaisia kyyneliä, vaan silloin
+antoi herra de Rambouillet, ikäänkuin sattumalta, huotransa kärjen
+kolahtaa lattiaan. Kuningas säpsähti ja sivellen otsaansa pari kertaa
+kädellään näytti karkaisevan mielensä. "No niin", sanoi hän,
+"epäilemättä löydämme jonkun keinon, jolla selviydymme vaikeuksistamme."
+
+"Jos teidän majesteettinne", vastasi Rosny kunnioittavasti, "tahtoisi
+ottaa vastaan minun herrani tarjoman avun, niin uskallan luulla että ne
+häviäisivät pikimmin."
+
+"Niinkö arvelette?" virkkoi Henrik. "No niin, sallikaa minun nojata
+olkapäähänne. Kävelkäämme vähän." Ja viitaten Rambouillet'ta jättämään
+hänet alkoi hän kävellä edestakaisin Rosnyn kanssa, puhellen
+tuttavallisesti hänen kanssaan puoliääneen. Minä kuulin ainoastaan
+sellaisia katkelmia heidän keskustelustaan, joita he sattuivat
+lausumaan tullessaan kääntymään minun puoleiseen päähän huonetta. Niitä
+yhteen laitellen saatoin kuitenkin ymmärtää keskustelusta jonkunverran.
+Erään kerran kuulin kuninkaan sanovan: "Mutta sitten Turenne
+tarjoutuu..." Seuraavalla kerralla: "Luottaako häneen? No, enpä tiedä
+miksi en luottaisi. Hän lupaa..." Sitten: "Tasavaltako, Rosny? Sekö
+hänellä mielessä? Pyh! Hän ei uskalla, hän ei mitenkään voisi. Ranska
+on kuningaskunta Jumalan säännöstä, niinkuin sen kuninkuus Jumalan
+säännöstä on minun suvullani."
+
+Näistä ja muista irrallisista sanoista, jotka sittemmin olen unohtanut,
+sain selville että parooni de Rosny koetti taivuttaa kuningasta
+ottamaan vastaan apua Navarran kuninkaalta ja varottaa häntä Turennen
+kreivin salakavalista tarjouksista. Mutta tasavallan mainitseminen
+tuntui kuitenkin kiihottavan hänen majesteettinsa vihastuksen
+pikemminkin Rosnyta vastaan siitä että tämä uskalsi sellaisesta puhua,
+kuin Turennea vastaan, josta hän ei tahtonut sellaista uskoa. Hän
+pysähtyi lähelle kävelyreittinsä minun puoleista päätekohtaa.
+
+"Todistakaa se!" sanoi hän kiivaasti. "Mutta voitteko todistaa sen?
+Voitteko todistaa sen? Tietäkää, etten luota pelkkään kuulopuheeseen.
+Täällä on meillä Turennen asiamies -- ette varmaankaan tiennyt, että
+hänellä on täällä asiamies?"
+
+"Tarkotatte herra de Bruhlia, sire", vastasi Rosny empimättä. "Minä
+tunnen hänet, sire."
+
+"Te olette hitonmoinen mies", virkkoi Henrik katsoen häneen uteliaasti.
+"Te näytätte tietävän melkein kaikki asiat. Mutta tietäkää, ystäväni,
+hän puhuu minulle suoraan ja selvästi, enkä usko sellaista pelkän
+kuulopuheen nojalla teidän herrannekaan sanomana. Vaikka", lisäsi hän
+oltuaan vaiti hetkisen, "vaikka minä rakastankin häntä."
+
+"Niinkuin hänkin teidän majesteettianne. Hän haluaa ainoastaan todistaa
+sen."
+
+"Niin, tiedän, tiedän", vastasi kuningas ärtyneesti. "Kyllä sen uskon.
+Uskon että hän toivoo minun hyvääni. Mutta kansani tulee nostamaan
+perhananmoisen huudon. Ja Turennekin antaa kauniita lupauksia. Ja
+minusta tuntuu melkein", jatkoi hän sormiellen maljaansa ja palloansa,
+"että minun olisi ehkä sopivampi tehdä sopimus hänen kanssaan,
+nähkääs."
+
+Näin herra de Rosnyn vetävän syvään henkeään. "Uskallanko puhua teille
+suoraan, sire?" sanoi hän vähemmän kunnioittavasti ja ponnekkaammin
+kuin hän tähän asti oli puhunut. "Niinkuin puhuisin omalle herralleni?"
+
+"Kyllä, sanokaa mitä haluatte", vastasi Henrik. Mutta hän puhui
+ynseästi ja minusta näytti että hän katsahti vähemmän suopeasti
+seuralaiseensa.
+
+"Sitten rohkenen lausua sen mitä on teidän majesteettinne mielessä",
+vastasi suojelijani lujasti. "Te pelkäätte, sire, että jos ottaisitte
+vastaan herrani tarjouksen ja saisitte voiton vihollisistanne, niin
+teidän olisi sitten vaikea päästä hänestä eroon."
+
+Henrik näytti tuntevan helpotusta. "Pidättekö tuollaista
+valtioviisautena?" sanoi hän hymyillen. "No niin, entäpä jos niin
+olisikin? Mitäpä siihen sanoisitte? Olen muistaakseni kuullut jutun
+hevosesta, joka tahtoi metsästää hirveä ja asetti siinä tarkoituksessa
+miehen selkäänsä."
+
+"Tahdon sanoa teille ensinnäkin", vastasi Rosny hyvin vakavasti, "että
+Navarran kuningasta kannattaa vain kolmas osa valtakuntaa ja hän on
+voimakas ainoastaan toimiessaan teidän kanssanne yhdessä. Toiseksi,
+sire, on hänen etujensa mukaista kannattaa kuningasvaltaa, jonka perijä
+hän on. Ja kolmanneksi teidän majesteettinne kunnialle sopii paremmin
+ottaa vastaan apua läheiseltä sukulaiselta kuin tavalliselta
+alamaiselta ja lisäksi sellaiselta, väitän sitä vieläkin, jolla ei ole
+mitään hyviä tarkotuksia mielessä."
+
+"Todistus?" sanoi Henrik tiukasti. "Antakaa minulle todistus!"
+
+"Voin antaa sen teille viikon kuluessa tästä päivästä."
+
+"Mutta muistakaa ettei se saa olla mitään tyhjää puhetta", jatkoi
+kuningas epäluuloisesti.
+
+"Te saatte kuulla Turennen aikomukset sellaiselta henkilöltä, joka on
+kuullut ne hänen omasta suustaan."
+
+Kuningas näytti hämmästyneeltä, mutta hetken vaitiolon perästä hän
+kääntyi ja alkoi jälleen kävellä. "Hyvä", sanoi hän, "jos teette sen,
+niin minä puolestani..."
+
+Loppua en kuullut, sillä molemmat keskustelijat seisahtuivat
+saavuttuaan huoneen toiseen päähän, tuottaen pettymyksen niin minun
+kuin Rambouillet'nkin uteliaisuudelle. Markiisi alkoi jo osottaa
+kärsimättömyyttään, ja kun juuri yläpuolellamme oleva suuri kello
+samassa löi puoli-yksitoista, hän liikahti ja näytti aikovan lähestyä
+kuningasta. Hän hillitsi kuitenkin mielensä, mutta liikahteli yhä
+levottomasti seisoessaan ja jonkun ajan perästä kuiskasi minulle
+malttamattomuudessaan, että kuningasta alettaisiin kaivata.
+
+Tähän saakka olin ollut mykkänä ja toimettomana katselijana tässä
+kohtauksessa, joka mitä voimakkaimmin kiinnitti mieltäni ja kiihotti
+uteliaisuuttani. Yllätys oli seurannut yllätystä, niin että olin
+alkanut epäillä olinko edes oma itseni; niin vähän olin odottanut
+joutuvani "kaikkein kristillisimmän kuninkaan" eteen -- ja lisäksi niin
+omituisissa olosuhteissa kuin suinkin kuvitella saattoi -- ja sitten
+valtuutettuna todistajana neuvottelussa, josta riippui koko satoja
+penikulmia joka suunnalle ympärillemme ulottuvan suuren Ranskanmaan
+tulevaisuus. Saatoin tuskin uskoa että olin sama Gaston de Marsac, joka
+ränstyneenä ja köyhtyneenä oli hiiviskellyt St. Jean d'Angelyssa.
+Maistoin salatun mahtavuuden ensimäistä makeutta, minkä vallan sanotaan
+olevan kaikista suloisinta ja kauimmin säilyvää. Ja kuullessani yhä
+silloin tällöin kaukaista, epäselvää puheen ja naurun huminaa aloin
+ymmärtää minkätähden oli noudatettu sellaista varovaisuutta meitä
+linnaan saatettaessa ja käsittää herra de Rosnyn iloisuutta, kun lupaus
+tästä vastaanotosta sai hänet toivomaan voivansa saada niin paljon
+aikaan herransa ynnä Ranskan hyväksi.
+
+Nyt oli minun jouduttava itse pyörteeseen. Olin vielä mielessäni
+käymässä läpi kaikkia sen seikkailun eri asteita, joka oli tuonut minut
+nyt tänne saakka, kun minut äkkiä herätti de Rosny, joka korotetulla
+äänellä kutsui minua nimeltä. Älyten hiukan myöhään, että hän viittasi
+minua lähestymään, astuin esiin hämmentyneenä ja kiireisesti,
+polvistuin kuninkaan eteen niinkuin olin nähnyt hänen tekevän ja nousin
+sitten ylös kuullakseni hänen majesteettinsa määräyksiä; vaikka
+ajatukseni eivät suinkaan olleet kaikkein valmiimmat niitä
+vastaanottamaan, sillä enhän ollut vähääkään osannut odottaa että minua
+kutsuttaisiin hänen puheilleen. Eikä ollut käyttäytymisenikään
+sellainen kuin olisin halunnut sen olevan.
+
+"Herra de Rosny sanoo minulle että te haluaisitte jotain virkaa
+hovissa", sanoi kuningas nopeasti.
+
+"Minäkö, sire?" sopersin minä, tuskin kyeten uskomaan korviani. Olin
+niin ällistynyt etten voinut sanoa enempää, vaan pysähdyin siihen suu
+auki.
+
+"Ei ole monta asiaa mitä voisin kieltää herra de Rosnylta", jatkoi
+Henrik puhuen hyvin nopeasti, "ja olen kuullut että te olette arvokasta
+sukua sekä synnyltänne että kyvyltänne. Häntä kohtaan tuntemani
+ystävyyden takia tahdon siis myöntää teille oikeuden palkata
+kaksikymmentä miestä minun palvelukseeni. Rambouillet", jatkoi hän
+korottaen hiukan ääntään, "saatte esittää minulle tämän herran
+julkisesti huomenna, jotta voin panna täytäntöön aikomukseni häneen
+nähden. Voitte mennä nyt. Ei mitään kiittämistä. Ja, herra de Rosny",
+lisäsi hän kääntyen seuralaiseni puoleen ja puhuen painokkaasti,
+"varokaa huolellisesti minun tähteni, ettei teitä tunneta kun menette
+täältä. Rambouillet'n täytyy keksiä jokin neuvo, jotta voitte poistua
+turvallisesti. Minua surettaisi jos teille tapahtuisi jotakin, sillä
+minä en voisi suojella teitä. Vakuutan teille, että jos Mendoza taikka
+Retz löytäisivät teidät Blois'sta, en voisi pelastaa teitä heiltä
+muuten kuin siinä tapauksessa että luopuisitte uskostanne."
+
+"En tahdo tuottaa ikävyyksiä teidän majesteetillenne enkä myöskään
+rikkoa omaatuntoani vastaan, jos vain oma älyni voi olla minulle
+avuksi", vastasi Rosny syvään kumartaen.
+
+"No niin, pyhimykset varjelkoot teitä", vastasi kuningas hartaasti,
+käyden ovea kohti, josta hän oli tullut, "sillä sekä teidän herranne
+että minä tarvitsemme teitä. Rambouillet, pitäkää huolta hänestä, jos
+vain minua rakastatte. Ja tulkaa varhain aamulla huoneeseeni kertomaan
+minulle miten hänen kanssaan on käynyt." Seisoimme kaikki kumartaen
+hänen poistuessaan ja käännyimme lähteäksemme vasta sitten kun ovi oli
+sulkeutunut hänen jälkeensä. Vaikka tunsinkin harmia ja suuttumusta
+siitä että toiset ylläkerrotulla tavalla olivat ottaneet määräysvallan
+ylitseni ja työntäneet minut tahtoani kysymättä palvelukseen, jota en
+halunnut enkä toivonut, sain kuitenkin mieleni sillä hetkellä
+hillityksi ja antaen seuralaisteni mennä edelläni seurasin heitä
+äänettömänä, kuunnellen nyrpeänä heidän ilakoimistaan. Markiisi näytti
+tuskin olevan vähemmän hyvillään kuin Rosnykaan, ja kun viimemainittu
+osotti kovasti haluavansa poistaa kaiken kateuden, mitä markiisi ehkä
+saattoi tuntea, ja jalomielisesti lukevansa tämän ansioksi suuren osan
+voittamastaan luottamuksesta, jäin minä niin ollen ainoaksi henkilöksi
+joka oli tyytymätön illan tapahtumiin. Palasimme linnasta samoja
+varovaisuusmenettelyjä noudattaen kuin tullessammekin, ja eroten herra
+de Rambouillet'sta asuntomme ovelia -- hänen vakuutettuaan monella
+tavoin kunnioitustaan ja Rosnyn toistettua kiitollisuuttaan -- nousimme
+toiseen kerrokseen peräkkäin ja äänettömyyden vallitessa, mitä
+äänettömyyttä minä olin päättänyt olla ensimäisenä rikkomatta.
+
+Luultavasti herra de Rosny arvasi ajatukseni, sillä hän lähetti pois
+Maignanin ja Simonin, jotka olivat meitä odottamassa, ja alkoi puhua
+minulle ilman alkulauseita. "Kuulkaa, ystäväni", sanoi hän laskien
+kätensä olkapäälleni ja katsoen minua silmiin tavalla joka melkein teki
+minut heti aseettomaksi, "älkäämme ymmärtäkö väärin toisiamme. Te
+arvelette että teillä on syytä olla suutuksissanne minulle. Minä en voi
+sietää sitä, sillä Navarran kuningas ei milloinkaan ole ollut enemmän
+palveluksenne tarpeessa kuin nyt."
+
+"Te olette tehnyt minulle halpamaisen kepposen", vastasin minä,
+arvellen että hän aikoi pettää minua kauniilla sanoilla.
+
+"No, no!" virkkoi hän. "Te ette ymmärrä."
+
+"Ymmärrän hyvin kyllä", vastasin katkerasti, "että saatuani
+suoritetuksi Navarran kuninkaan antaman työn hän haluaa nyt päästä
+erilleen minusta."
+
+"Enkö ole sanonut teille", vastasi de Rosny, osottaen nyt vasta hiukan
+ärtymystä, "että hän on nyt teidän palvelustenne tarpeessa enemmän kuin
+koskaan ennen? Olkaahan toki järkevä, taikka paremminkin, kuulkaa mitä
+sanon." Ja hän kääntyi pois minusta, alkaen kävellä edestakaisin
+lattialla kädet selän takana, ja jatkoi: "Ranskan kuningas -- se minun
+täytyy tehdä teille niin selväksi kuin mahdollista -- ei voi pitää
+puoliaan liigaa vastaan ilman apua, ja hänen on pakko, tahtoipa tahi
+ei, ottaa sitä vastaan hugenoteilta, joita hän niin kauan on sortanut.
+Navarran kuningas, heidän yleisesti tunnettu johtajansa, on tarjonnut
+tuota apua; samoin on tehnyt, herralleni kiusaksi ja ehkäistäkseen
+Ranskalle niin onnekasta yhtymistä, Turennen kreivikin, joka tahtoisi
+mielellään korottaa johtamansa puolueen valta-asemaan ja tietää hyvin
+kuinka hän voi käyttää maan hajanaisia oloja omaksi hyödykseen. Onko
+tämä nyt teille selvänä?"
+
+Minä myönsin. Asia alkoi kiinnittää mieltäni vasten tahtoanikin.
+
+"No hyvä", jatkoi hän. "Tänä iltana -- ei mikään ole koskaan sattunut
+onnellisemmin kuin Rambouillet'n ja minun kohtaus -- hän on kelpo mies!
+-- olen saanut kuninkaan suostumaan siihen, että jos hänelle esitetään
+todistus Turennen aikomusten itsekkäästä laadusta, niin ei hän enää
+epäröi. Tuo todistus on olemassa. Kaksi viikkoa sitten se oli täällä;
+mutta se ei ole täällä nyt."
+
+"Sepä on kova onni!" huudahdin minä. Hänen kertomuksensa kiinnitti
+mieltäni ja hänen minulle osottamansa luottamus mairitteli minua niin,
+että paha tuuleni hävisi. Menin uunin luokse, ja seisoin nojaten
+olkapäätäni sen reunustaan, sillä aikaa kun hän minun ja valon välillä
+edestakaisin kävellen jatkoi puhettaan.
+
+"Muutama sana tuosta todistuksesta", sanoi hän. "Se joutui Navarran
+kuninkaan käsiin ennenkuin sen täysi arvo oli meille tunnettu, sillä se
+arvo tuli sille vasta Guisen herttuan kuoleman kautta. Kuukausi sitten
+se -- nimittäin tuo todistuskappale -- oli Chizéssä. Noin kaksi viikkoa
+sitten se oli täällä Blois'ssa. Nyt, herra de Marsac", jatkoi hän,
+jääden yhtäkkiä katsomaan silmiini tullessaan minua vastapäätä, "se on
+talossani Rosnyssa."
+
+Minä hätkähdin. "Tarkotatteko neiti de la Vireä?" huudahdin.
+
+"Tarkotan neiti de la Vireä", vastasi hän, "joka noin kuukausi tai pari
+takaperin joutui sattumalta kuulemaan Turennen kreivin suunnitelmat ja
+etsi sitä varten pääsyä Navarran kuninkaan puheille. Ennenkuin
+viimemainittu kuitenkaan sai tilaisuutta yksityiseen keskusteluun, sai
+Turenne vihiä neiti de la Viren vaarallisista tiedoista ja kiidätti
+hänet Chizéhen. Lopun te, herra de Marsac, tiedätte, jos kukaan."
+
+"Mutta mitä te aiotte tehdä?" kysyin minä. "Hän on Rosnyssa."
+
+"Maignan, johon luotan ehdottomasti, niin pitkälle kuin hänen järkensä
+ulottuu, lähtee huomenna häntä noutamaan. Samaan aikaan lähden minä
+eteläänpäin. Te, herra de Marsac, jäätte tänne minun asiamiehekseni,
+valvoaksenne minun etujani, ottaaksenne vastaan neiti de la Viren hänen
+saapuessaan, hankkiaksenne hänelle salaisen keskustelun kuninkaan
+kanssa ja pitääksenne huolta hänen turvallisuudestaan niin kauan kuin
+hän on täällä. Ymmärrättekö?"
+
+Ymmärsinkö? En voinut löytää sanoja häntä kiittääkseni. Omantuntoni
+soimaukset, kiitollisuuteni, tunteeni hänelle tekemästäni vääryydestä
+ja hänen minulle osottamastaan kunniasta olivat niin valtavat, että
+seisoin mykkänä hänen edessään kuten olin seisonut kuninkaan edessä.
+
+"Suostutteko siis?" sanoi hän hymyillen. "Ettekö pidä seikkailua liian
+halpa-arvoisena, ystäväni?"
+
+"Ansaitsen teidän luottamustanne niin vähän", vastasin minä kokonaan
+voitettuna, "että pyydän teitä puhumaan silläaikaa kun minä kuuntelen.
+Seuraamalla tarkalleen määräyksiänne toivon voivani näyttäytyä minulle
+osottamanne luottamuksen arvoiseksi. Ja ainoastaan siten."
+
+Hän syleili minua moneen kertaan, osottaen sellaista ystävällisyyttä
+että se liikutti minua melkein kyyneliin. "Te olette mies minun mieleni
+mukaan", sanoi hän, "ja jos Jumala suo, tahdon auttaa teitä
+menestymään. Kuulkaa nyt, ystäväni. Huomenna tullessanne hoviin outona
+miehenä, jonka Rambouillet esittää, vedätte te puoleenne kaikkien
+katseet. Käyttäytykää kelpo tavalla. Osottakaa huomaavaisuutta
+naisille, mutta älkää kiintykö keneenkään erityisesti. Pysykää
+erillänne Retzistä ja espanjalaisesta puolueesta, mutta varsinkin
+varokaa Bruhlia. Hän yksin tuntee salaisuutenne ja voi epäillä
+aikomuksianne. Neidin pitäisi olla täällä ennen kuin viikko on kulunut.
+Niin kauan kuin hän on seurassanne ja ennenkuin hän on saanut tavata
+kuningasta, älkää luottako keneenkään, epäilkää jokaista, peljätkää
+kaikkea. Pitäkää voittoa varmana vasta silloin kun kuningas sanoo:
+'Olen tyytyväinen.'"
+
+Vielä paljon muutakin hän sanoi, mikä oli asialle hyödyksi, mutta minkä
+olen unohtanut. Lopuksi hän teki minulle kunnian tarjoamalla minulle
+makuupaikan vieressään, jotta voisimme puhella vapaasti ja että jos
+hänelle johtuisi yön kuluessa jotakin mieleen, hän voisi ilmottaa siitä
+minulle.
+
+"Mutta eikö Bruhl tule antamaan minua ilmi hugenottina?" kysyin
+häneltä.
+
+"Hän ei uskalla tehdä sitä", vastasi de Rosny, "ensiksikin siksi että
+hän on itse hugenotti ja herransa edustaja, ja toiseksi senvuoksi ettei
+se olisi kuninkaalle mieleen. Ei, mutta kaikkea pahaa mitä ihminen vain
+salaa voi toiselle tehdä, on teidän hänen puoleltaan pelättävä. Kun
+Maignan palaa neidin kanssa, jättää hän teille kaksi miestä; siihen
+asti minä lainaisin pari roimaa miestä Rambouillet'lta. Älkää menkö
+ulos yksinänne pimeän tultua ja varokaa väijymäpaikkoja, varsinkin omaa
+sisäänkäytäväänne."
+
+Vähän myöhemmin, kun luulin hänen jo olevan unessa, kuulin hänen hiljaa
+nauraa hihittävän; nousin ryntäilleni kysyen mikä häntä huvitti. "Oh,
+se on tuo teidän tehtävänne", vastasi hän yhä nauraen. "Erästä osaa
+siinä minä en suinkaan teiltä kadehdi, ystäväiseni."
+
+"Ja mikä se on?" virkoin minä epäluuloisena.
+
+"Neiti", vastasi hän, vaivoin saaden tukahdutetuksi naurun puuskan. Ja
+senjälkeen ei hän sanonut enää sanaakaan, ei hyvää eikä pahaa eikä
+siltä väliltä, vaikka tunsin vuoteen tutisevan useammin kuin kerran ja
+tiesin että hän piti yhä hauskaa itsekseen.
+
+
+
+
+XVI. Kuninkaan luona.
+
+
+Parooni de Rosny oli jo noussut viereltäni ja lähtenyt matkaan, kun
+minä aamulla avasin silmäni ja heräsin muistamaan tehtävää, joka niin
+merkillisellä tavalla oli pantu suoritettavakseni ja joka saattoi, sen
+mukaan millaisiksi tapahtumat parin lähinnäseuraavan viikon aikana
+muodostuisivat, kohottaa minut korkeaan asemaan taikka tuottaa jyrkän
+lopun menestykselleni. Hän ei ollut lähtenyt jättämättä jälkeensä
+muistoa, sillä päänalaiseni vierestä löysin soman hopeaisen pistoolin,
+johon oli kaiverrettu kirjain "R." ynnä aateliskruunu. Ja olin tuskin
+ehtinyt huomata tämän ystävyyden-merkin, kun Simon Fleix astui
+huoneeseen ilmottaen että de Rosny oli jättänyt hänelle kaksisataa
+kruunua minua varten.
+
+"Eikö hän jättänyt mitään sanaa?" kysyin pojalta.
+
+"Ei muuta kuin että hän oli ottanut teiltä vastineeksi muistoesineen",
+vastasi Simon avaten ikkunan puhuessaan.
+
+Aloin hiukan ihmeissäni etsiä, mutta en huomannut mitään puuttuvan,
+ennenkuin rupesin panemaan päälleni nuttuani, jolloin huomasin että
+nauhasolmuke, jonka neiti de la Vire oli Rosnysta lähtiessäni minulle
+heittänyt, oli hävinnyt rintamuksen sisäpuolelta, jonne sen olin
+varmuudeksi kiinnittänyt pitkällä okapensaan piikillä. Se seikka, että
+de Rosny oli sen ottanut, oli minulle epämieluisa useammastakin syystä.
+Ensinnäkin, joko sitten neidin tarkotuksena oli ollut vain kiusata
+minua (mikä oli luultavinta) tahi ei, en olisi halunnut sitä kadottaa,
+koska naissuosion aika oli minun osaltani ollut ja mennyt; toiseksi oli
+minulla epäluuloja siitä, mitä hän oli tarkottanut lainatessaan tuon
+pienen muiston, ja minä kidutin itseäni ajattelemalla niitä eri
+selityksiä mitä hän saattoi siihen liittää ja sitä alentavaa käsitystä
+minun luotettavaisuudestani, mihin se saattoi hänet johtaa. Soimasin
+itseäni kovasti huolettomuudesta, kun olin jättänyt sen sellaiseen
+paikkaan missä syrjäisen katse saattoi siihen sattua, ja vielä enemmän
+sen jälkeen kun tarkempaan kyselemällä sain Simonilta kuulla, että de
+Rosny oli lisännyt noustessaan hevosen selkään: "Sano isännällesi, että
+kun tallettaa varmasti niin löytää varmasti, ja että huolimaton
+rakastaja tekee kevytmielisen vaimon."
+
+Tunsin poskieni palavan tavalla, joka oli huonosti sopusoinnussa ikäni
+kanssa, kun Simon hiukan ilkamoivalla sävyllä kertoi tämän, ja minä
+vannoin paikalla mielessäni, etten koskaan enää antautuisi tekemisiin
+tuollaisten turhuuksien kanssa; minkä valan pidinkin aina siihen asti
+kunnes jouduin sen rikkomisen kiusaukseen. Toistaiseksi oli minun
+otettava asiat vastaan parhaalta kannalta, ja senvuoksi reipastutin
+mieleni, ja käskin Simoniakin, jonka paroonin lähtö näytti tehneen
+alakuloiseksi, reipastumaan, aloin varustella itseäni esiintyäkseni
+hovissa ulkonaisesti arvoni mukaisessa asussa: hankin mustasta
+sametista tehdyn puvun ynnä siihen mukautuvan hatun sulkineen sekä
+jalokivikoristeisen soljen sulan pidikkeeksi, ja lisäksi kyynärän tai
+pari pitsiä ja kaksi hienoa liinavaatekertaa.
+
+Simon oli hioutunut Rosnyssa olonsa aikana, kadottaen koko paljon
+entistä kesyttömyyttään, joten hän de Rosnyn antamassa puvussaan teki
+sangen siistin vaikutuksen; lisäksi taisi hän olla koko Blois'n
+tallimestareista ainoa, joka oli kirjotustaitoinen. Tallimieheksi
+pestasin de Rambouillet'n tallimestarin suosittaman miehen, ja ilmotin
+myöskin tarvitsevani pari miespalvelijaa. Ja kun olin ollut tunnin ajan
+parturin käsiteltävänä ja hankkinut uudet koristeet Cidille, niin
+esiinnyinkin jo ulkoasultani aika komeana, antaen syrjäiselle sen
+käsityksen että minulla oli kymmenen tai kahdentoista tuhannen tulot
+vuodessa.
+
+Tällä tavalla kulutin sataviisitoista kruunua. Arvellen että
+tämä oli jotensakin suuri summa ja että minulla täytyi olla
+jonkunverran käyttörahojakin, olin iloinen saadessani kuulla että
+täyteen ahtautuneessa kaupungissa korkea-arvoisetkin miehet usein
+asuivat vaatimattomissa asunnoissa. Päätin senvuoksi yhdistää
+säästäväisyys-näkökannan erääseen mielessäni hautomaani suunnitelmaan
+ottamalla asunnokseni ne huoneet, missä äitini oli kuollut, ynnä
+lisäksi yhden huoneen niitten alapuolelta. Niin teinkin, ja vuokrasin
+sen verran huonekaluja kuin tarvitsin, mikä ei ollutkaan paljon. Simon
+Fleix'lle, jonka apu näissä asioissa oli arvaamattoman tärkeä, ilmotin
+suuren osan herra de Rosnyn neuvoista, kehottaen häntä noudattamaan
+niitä omassa asemassaan parhaansa mukaan ja kannustaen häntä
+työskentelemään minun menestyksekseni lupaamalla auttaa häntä vakavaan
+ja hyvään asemaan heti kun itse olisin sellaiseen päässyt.
+Toivoin todellakin voivani saada paljonkin etua siitä hänen
+sukkelaälyisyydestään, joka oli herättänyt de Rosnynkin huomiota,
+vaikka otin kyllä samalla lukuun senkin, että poika oli omituinen ja
+oikullinen, vuoroin alakuloisuuteen, vuoroin kiihkoon taipuvainen ja
+kummassakin mielentilassa yhtä epävarma.
+
+Markiisi de Rambouillet ei voinut saapua aamuvastaanottoon ja hän oli
+senvuoksi käskenyt minun tulla luokseen kuuden aikaan illalla. Simon
+Fleix'n saattamana tulinkin määrättynä hetkenä hänen asunnolleen.
+Tapasin hänet noin puolentusinan herrasmiehen ympäröimänä, joitten oli
+tapana seurata häntä kaikissa julkisissa tilaisuuksissa; ja näitten
+hoviherrain uteliaat ja epäluuloiset silmäykset heidän minua
+tervehtiessään -- samanlaisilla silmäyksillä olen nähnyt koirien
+ottavan vastaan heidän koppiinsa tuodun uuden tulokkaan -- antoivat
+minun pian tietää, että toinen asia oli päästä hoviin ja toinen saada
+siellä hyvä vastaanotto.
+
+Herra de Rambouillet ei tehnyt mitään hälventääkseen tätä vaikutusta,
+ja se minua hieman ihmetytti. Hän oli kaikissa tavallisissa tiloissa
+jäykkä ja kopea käytökseltään eikä lainkaan mielellään suvainnut,
+joskaan ei voinut ehkäistä, että kolmas tekijä tunkeutui asiaan, joka
+lupasi määrätöntä luottamusta, ja niin ollen otti hän minut vastaan
+niin kylmästi ja pidättyvästi että se sillä hetkellä masensi rohkeuteni
+ja heitti minut kokonaan itseni varaan.
+
+Linnaan taivaltaessamme, minkä matkan suoritimme jalan, kuuden soihtuja
+kantavan asestetun palvelijan saattamana, oli minulla kuitenkin aikaa
+muistella de Rosnyn neuvoa ja johdattaa mieleeni tuon suuren miehen
+minulle osottamaa läheistä luottamusta; ja nämä ajatukset rohkaisivat
+mieltäni siinä määrin, että linnanpihan poikki mennessämme astuin,
+välittämättä toisten mutinasta, herra de Rambouillet'n rinnalle,
+arvellen että kun itse kuninkaan määräys oli kiinnittänyt minut häneen,
+oli tämä minun oikea paikkani. Minulla ei kuitenkaan ollut mitään halua
+riitaantua ja olin senvuoksi jonkun aikaa itsepäisesti piittaamatta
+niistä hienoista töytäyksistä ja mutisemalla lausutuista sanoista joita
+ympärilläni vaihdettiin, vieläpä niistä yrityksistä, joita portaita
+noustessamme tehtiin tarkotuksessa työntää minut pois asemastani. Mutta
+kun muuan nuori herrasmies, joka näissä yrityksissä osotti suurta
+intoa, taaskin ikäänkuin kompastuen tyrkkäsi minua, katsoin minä
+tarpeelliseksi luoda silmäni häneen.
+
+"Hyvä herra", sanoi hän ohuella, sipittävällä äänellä, "te astuitte
+varpaalleni."
+
+Vaikka en ollutkaan astunut, pyysin hyvin kohteliaasti häneltä
+anteeksi. Mutta kun ei hän vastannut tähän kohteliaisuuteeni muuten
+kuin yrittämällä saada polvensa minun polveni eteen -- nousimme
+portaita hyvin hitaasti, sillä niihin oli ahtautunut joukko
+palvelijoita, jotka seisoivat kahden puolen -- niin astuin hänen
+varpaalleen niin lujasti ja äkkiä että se sai hänet huudahtamaan.
+
+"Mikä on?" kysyi Rambouillet katsoen kiireesti taakseen.
+
+"Ei mitään, herra markiisi", vastasin minä pyrkien pysähtymättä
+edelleen.
+
+"Herra", virkkoi nuori ystäväni jälleen samalla sipittävällä äänellä,
+"te astuitte varpaalleni."
+
+"Taisinpa astua", vastasin minä.
+
+"Te ette ole vielä pyytänyt anteeksi", kuiskasi hän hienosti korvaani.
+
+"Ei, siinä olette väärässä", tokaisin minä, "sillä minulla on aina
+tapana pyytää anteeksi ensin ja astua vasta sitten."
+
+Hän hymyili kuin hauskalle pilapuheelle; ja minun on sanominen että
+hänen käytöksensä oli niin ihailtava, että jos hän olisi ollut poikani,
+olisin voinut häntä syleillä. "Hyvä!" vastasi hän. "Epäilemättä on
+miekkanne yhtä terävä kuin älynne. Näen", jatkoi hän katsahtaen
+viattomasti vanhaan huotraani -- hän oli itse oikea helmi hovimieheksi,
+solakka, puna-valko-kasvoinen nuorukainen, tumma viiva viiksien sijalla
+ja helmihely korvassaan -- "että se haluaa päästä ulos. Ehkä
+pistäydytte tennispihalle huomenna?"
+
+"Mielihyvällä", vastasin minä, "jos teillä on isä tai jos vanhempi
+veljenne on täysikasvuinen."
+
+Minkä vastauksen hän olisi antanut tähän pilkkaan, jäi minulta
+tietämättä, sillä saavuimme samassa esihuoneen ovelle, ja kun tämä oli
+kapea ja sveitsiläisen henkivartion harmaaseen univormuun puettu vahti
+pakotti kaikki astumaan sisään yksitellen, täytyi nuoren ystäväni
+jättäytyä jälelle ja päästää minut astumaan ovesta yksinäni ja
+ihailemaan vapaasti edessäni avautuvaa samalla loistavaa ja synkkää
+näkyä.
+
+Hovissa oli suru leskikuningattaren kuoleman johdosta ja senvuoksi oli
+läsnäolevien puvuissa vallitsevana värinä musta, jota vasten
+kuvastuivat hyvin hienosti arvokkaimpien henkilöitten kimaltelevat
+jalokivet ja hohtokivin koristetut miekankahvat. Huone oli avara ja
+korkea, seinät olivat verhotut kuvakudoksilla ja kynttilät paloivat
+seiniin kiinnitetyissä hopeisissa kynttiläjaloissa. Juuri sisään
+astuessamme täytti huoneen kimakalla kirkunallaan papukaija, jota
+kauempana lieden ympärillä seisova ryhmä ärsytti. Heidän lähellään
+olevan pöydän ääressä oli korttipeli käynnissä, ja toisen pöydän
+ääressä pelattiin primeroa. Nurkassa oli kolme tai neljä naista
+piirissä punakasvoisen, alhaisarvoiselta näyttävän miehen ympärillä,
+joka leikki panttileikkiä erään joukossa olevan naisen kanssa. Keskellä
+huonetta taas näytti olevan valtiaana keskikokoinen mies, joka istui
+pöydän ääressä ja omituisesti punottavin ja kiihtynein kasvoin sätti
+jotakin ankarasti, höystäen puhettaan kaikenlaisilla merkillisillä ja
+vahvoilla kirouksilla. Pari kolme miestä, jotka näyttivät olevan hänen
+seuralaisiaan, seisoi hänen vieressään kuunnellen puoleksi nöyrinä,
+puoleksi hämillään, silläaikaa kun lähempänä olevan lieden luona, mutta
+jonkun matkan päässä hänestä, seisoskeli hyvin rikkaasti puettu,
+Pyhänhengen ritarikunnan ristiä rinnassaan kantava mies, joka näytti
+olevan hänen solvaustensa esineenä, mutta tekeytyi välinpitämättömäksi,
+pitäen yllä keskustelua jonkun seuralaisen kanssa. Kuulin jonkun
+syrjässä seisojan kuiskaavan että Crillon oli juonut ja ymmärsin siitä
+suuresti hämmästyen että pöydän luona intoilija oli tuo kuuluisa
+soturi. Ja olin yhä kummissani häntä katselemassa -- sillä olin koko
+ikäni tottunut pitämään urhoutta ja vaatimattomuutta yhteenkuuluvina
+käsitteinä -- kun kuninkaan huoneen ovi äkkiä avautui, saaden aikaan
+yleisen liikehtimisen sitä kohti. Crillon, välittämättä mistään
+arvojärjestyksestä, hypähti ylös pöytänsä äärestä ja riensi ensimäisenä
+ovelle. Parooni de Biron sitävastoin -- sillä lieden luona seisonut
+mies ei ollut kukaan muu -- odotti, näennäisesti huomaamatta häneen
+kohdistuvaa loukkausta, kunnes markiisi de Rambouillet ehti hänen
+luokseen; ja sitten hän astui eteenpäin hänen kanssaan. Minä pysyttelin
+lähellä suojelijaani ja astuin huoneeseen aivan hänen jälessään.
+
+Crillon oli jo kuninkaan kimpussa ja oli sisään astuessamme
+kertomassa huoliaan äänellä, joka ei ollut paljoa hillitympi kuin
+esihuoneessakaan. De Biron tämän nähdessään erosi markiisista ja astuen
+syrjään äskeisen toverinsa kanssa istui seinän vieressä olevalle
+arkulle, silläaikaa kun Rambouillet minun ja kolmen tai neljän omaan
+seurueeseensa kuuluvan herran seuraamana lähestyi kuningasta, joka
+seisoi likellä vuodekomeroa. Hänet nähdessään kuningas, arvatenkin
+kiitollisena tästä tekosyystä, viittasi Crillonin pois. "No, no! Te
+kerroitte minulle kaiken jo aamulla", sanoi hän hyvänlaatuisesti. "Ja
+tässä on Rambouillet, jolla on toivoakseni jotain uutta kerrottavana.
+Antakaa hänen puhua minulle. Peijakas! Älkää katsoko minuun kuin
+aikoisitte lävistää minut miekallanne. Menkää riitelemään jonkun
+itsenne kokoisen kanssa."
+
+Crillon tämän kuullessaan vetäytyi muristen pois, ja Henrik, joka oli
+juuri noussut pelaamasta primeroa Nevers'in herttuan kanssa, nyökkäsi
+Rambouillet'lle. "No, ystäväni, onko mitään uutta?" huudahti hän. Hänen
+käytöksensä oli huolettomampi ja ilmeensä iloisempi kuin viimeksi
+tavatessamme; mutta kuitenkin väijyi varovaisuus ja epäluulo hänen
+ärtyisän suunsa ympärillä ja synkkäkatseisten silmiensä alla olevissa
+uurteissa. "Uusi pila, uudet kasvot, vai uusi leikki -- mikä näistä on
+teidän tuliaisenne?"
+
+"Eräässä merkityksessä uudet kasvot, sire", vastasi markiisi kumartaen
+ja astuen hieman sivulle antaakseen minulle sijaa.
+
+"No, eipä minulla ole paljon sanomista somista eväistä", virkkoi
+kuningas sukkelasti. Ja yleisen naurunkihityksen vallitessa hän ojensi
+kätensä. "Mutta voinpa sentään vannoa", jatkoi hän minun noustessani
+polveltani, "että te olette jotakin vailla, ystäväni?"
+
+"Ei, sire", vastasin minä nostaen pääni uljaasti pystyyn -- sillä
+Crillonin käyttäytymisestä olin saanut uuden opetuksen -- "olen
+luvallanne sanoen paremmassa asemassa. Sillä teidän majesteettinne on
+varustanut minut uudella pilalla, ja uusia kasvoja näen paljon
+ympärilläni. Tarvitsen ainoastaan uutta leikkiä. Jos teidän
+majesteettinne suvaitsisi suosiollisesti myöntää minulle..."
+
+"Kas niin! Enkös sitä sanonut?" huusi kuningas kohottaen kättään ja
+nauraen. "Hän haluaa jotakin. Mutta hän ei tunnu ansiottomalta. Mitä
+hän pyytää, Rambouillet?"
+
+"Pientä komennuskuntaa", vastasi herra de Rambouillet näytellen
+sujuvasti osaansa. "Ja teidän majesteettinne tekisi minulle ilon, jos
+voisitte suostua herra de Marsacin anomukseen. Voin vastata siitä että
+hän on mies jolla on kokemusta."
+
+"Kuinka? Pientä komennuskuntaa?" huudahti Henrik, istahtaen äkkiä
+näennäisesti pahantuulisena. "Sellaista ne kaikki tahtovat -- silloin
+kun eivät tahdo suurta. Mutta luulen", jatkoi hän, ottaen vieressään
+olevan makeisrasian ja avaten sen, "että jollette saa mitä pyydätte
+hänelle, niin kuljette nurpalla nenin niinkuin muutkin."
+
+"Teidän majesteetillanne ei ole koskaan ollut valittamisen syytä
+minusta", lausui markiisi unohtaen osansa tai ollen liian ylpeä sitä
+näyttelemään.
+
+"No, no, no, no! Ottakaa se, älkääkä vaivatko minua enempää", vastasi
+kuningas. "Riittääkö hänelle kaksikymmentä miestä? No hyvä. Kas niin,
+herra de Marsac", jatkoi hän nyökäten minulle ja haukotellen,
+"teidän anomukseenne on suostuttu. Tuolla on joukko muita somia eväitä.
+Menkää heidän luokseen. Ja nyt, Rambouillet", jatkoi hän tullen
+paremmalle tuulelle kääntyessään tärkeämpiin asioihin, "tässä
+on muuan uusi makeislaji, jota Zamet on minulle lähettänyt. Olen
+tehnyt Zizin kipeäksi niillä. Tahdotteko maistaa? Ne ovat valkeilla
+silkkiäismarjoilla maustettuja." Saatuani täten luvan poistua siirryin
+syrjään ja seisoin jonkun hetken epätietoisena minne kääntyä, kun ei
+minulla ollut siellä ystäviä eikä tuttavia. Hänen majesteettinsa oli
+tosin kehottanut minua menemään joittenkin somien eväitten luo
+tarkottaen nähtävästi viittä naista, jotka istuivat toisessa päässä
+huonetta, huvinaan sama määrä herroja; mutta tuon seurueen kiinteys,
+naisten kauneus ja heidän iloiset naurun helähdyksensä, jotka kertoivat
+tavallista suuremmasta älystä ja eloisuudesta, tyrehdyttivät
+päättäväisyyden, joka siihen saakka oli kunnialla pitänyt minua yllä.
+Tunsin, että hyökkäys tuollaista rintamaa vasten, vaikkakin kuninkaan
+suosiollisella luvalla, kävisi yli Crilloninkin rohkeuden, ja senvuoksi
+katselin ympärilleni nähdäkseni enkö voisi huvittaa itseäni jollakin
+vaatimattomammalla tavalla.
+
+Ainesta ei kyllä puuttunut. Crillon kulki yhä harmiaan purkaen
+edestakaisin sen arkun edessä, jolla de Biron istui; mutta
+viimemainittu nukkui, tai ainakin näytti nukkuvan. "Crillon raivoaa
+nykyään ihan yhtämittaa", kuiskasi joku hovimies vieressäni.
+
+"Niin", vastasi hänen toverinsa kohauttaen olkapäitään; "on vahinko
+ettei ole ketään joka kesyttäisi hänet. Mutta hänellä on niin kirotun
+pitkälle ulottuva terä!"
+
+"Se ei kuitenkaan vaikuta niin paljon kuin hurjuus", virkkoi ensimäinen
+puhuja hillityllä äänellä. "Hän huitoo kuin riivattu; miekkailemalla ei
+hänen kanssaan mihinkään pääse."
+
+Toinen nyökkäsi. Seisoessani siinä yksin keskellä lattiaa välähti
+hetkeksi mieleeni hurja ajatus voittaa mainetta kesyttämällä Crillon;
+mutta se oli tuskin muuta kuin välähtänyt aivojeni läpi, kun tunsin
+kyynärpäähäni kosketettavan ja käännyttyäni näin vieressäni saman
+nuoren miehen, jonka kanssa olin ollut tekemisissä portaita
+noustessani.
+
+"Hyvä herra", sipitti hän samalla ohuella äänellä, "luulen että
+astuitte varpaalleni äskettäin?"
+
+Minä tuijotin häneen, ihmetellen mitä hän tarkotti tällä typerällä
+kertaamisella. "No niin", vastasin kuivasti, "ja entä jos astuinkin?"
+
+"Ehkä", sanoi hän sivellen leukaansa jalokivin koristetuilla
+sormillaan, "ehkä sallitte minun, siksi kunnes huomenna kohtaamme
+toisemme, katsoa sitä jonkinlaiseksi esittelyksi?"
+
+"Jos sitä haluatte", vastasin minä kumartaen jäykästi ja ihmetellen
+mihin hän tähtäsi.
+
+"Kiitän", vastasi hän. "Minä haluan sitä tällä kertaa; sillä täällä on
+eräs nainen, joka tahtoisi puhutella teitä. Minä otin viedäkseni
+perille hänen toivomuksensa. Tahdotteko seurata minua?"
+
+Hän kumarsi ja kääntyi raukealla tavallaan. Minä käännyin myös ja näin
+salaisella pelolla että nuo yllämainitut viisi naista katsoivat kaikki
+minuun, ikäänkuin odottaen minun lähestymistäni; ja heidän katseissaan
+oli kujehtiva ilme, joka liiankin selvästi kertoi jostakin tekeillä
+olevasta pilasta tai aiotusta minuun kohdistuvasta kujeesta. Minulla ei
+kuitenkaan ollut valittavana muuta kuin totella, ja seuraten noutajaani
+niin arvokkaana kuin saatoin saavuin naisten luo ja seisahduin heidän
+eteensä kumartaen lähinnä istuvalle, joka näytti olevan näitten
+sulottarien johtaja.
+
+"Ei, herra", vastasi tämä silmäillen minua uteliaasti, mutta samalla
+iloisin kasvoin, "minä en tarvitse teitä; minä en kurkota niin
+korkealle!"
+
+Käännyin hämilläni seuraavan puoleen ja hämmästyin nähdessäni sen
+nuoren naisen, jonka asuntoon olin tunkeutunut etsiessäni neiti de la
+Vireä, saman, joka oli löytänyt samettisolmukkeen ja pudottanut sen
+kuin kaitselmuksen tahdosta sille paikalle mistä Simon Fleix löysi sen.
+Hän katsoi minuun punastuen ja nauraen, ja kun noutajanani toiminut
+nuori mies oli esittänyt minut nimeltäni, kysyi hän minulta toisten
+kuunnellessa, olinko löytänyt valtiattareni.
+
+Ennenkuin ehdin vastata, huudahti nainen, jonka puoleen ensin olin
+kääntynyt: "Seis, herra! Mikä tämä on? Onko tämä satu vai pila vai peli
+vai leikki?"
+
+"Seikkailu, arvoisa rouva", vastasin minä syvään kumartaen.
+
+"Lemmenseikkailu varmaankin", huudahti hän. "Hyi, rouva de Bruhl,
+tuskin puolta vuotta ollut naimisissa!"
+
+Rouva de Bruhl väitti nauraen ettei hänellä ollut sen kanssa tekemistä'
+vähääkään. "Korkeintaan", sanoi hän, "olen ollut lemmenlappujen
+kulettajana! Mutta voin vakuuttaa teille, herttuatar, että jos tämä
+herra tahtoisi, niin voisi hän kertoa meille hyvin soman jutun."
+
+Tämän kuultuaan herttuatar ja kaikki muutkin naiset taputtivat käsiään
+ja huusivat että juttu on kerrottava. Minä olin näinmuodoin mitä
+julmimmassa pulmassa, jossa älylläni oli mahdollisimman vähän apua
+niistä loistavista silmistä ja kujehtivista katseista, jotka minua
+ympäröivät. Ja kun hälinä päällepäätteeksi veti joukkoon vielä lisää
+kuulijoita, näin asemani, silläaikaa kun koetin keksiä pelastumisen
+keinoa, tulevan joka hetki yhä pahemmaksi, niin että aloin peljätä että
+minun, huonolla mielikuvituksella varustettu kun olin, täytyisi
+pakostakin kertoa totuus. Paljas ajatuskin tästä synnytti minussa
+kylmän hikoilun; pelkäsin päästäväni ilmi jotakin tärkeätä ja
+osottautuvani arvottomaksi sille luottamukselle, jonka de Rosny oli
+minuun asettanut.
+
+Koetettuani turhaan keksiä keinoa selviytyäkseni pulmasta kumarruin
+juuri rouva de Bruhlin puoleen pyytäen häntä auttamaan minua, kun
+ympärilläni vallitsevasta naurun ja leikinlaskun hälinästä -- jotkut
+hoviherrat olivat jo toistensa käsiin tarttuen muodostaneet ympärilleni
+piirin ja vannoneet etten minä pääsisi lähtemään ennenkuin olin
+tyydyttänyt naisten toivomuksen -- erottui korvaani ääni, joka tuntui
+tutulta. Käännyin katsomaan, kuka tuo puhuja oli, ja mies, jonka
+kohtasin, ei ollut kukaan muu kuin itse herra de Bruhl, joka punottavin
+ja harmistunein kasvoin kuunteli selitystä, jota joku hänen ystävänsä
+huusi hänen korvaansa. Seisoessani siinä nojaten polvellani rouva de
+Bruhlin tuoliin ja muistaen varsin hyvin kohtauksen porraskäytävässä,
+käsitin samassa tuokiossa että mies oli mustasukkainen; mutta oliko
+hänellä tietoa nimestäni tai jotain muuta johtolankaa, jonka
+perusteella hän olisi voinut tuntea minut siksi henkilöksi, joka oli
+riistänyt neiti de la Viren hänen käsistään, sitä en voinut sanoa.
+Olipa miten oli, hänen läsnäolonsa johti ajatukseni uuteen uomaan.
+Mielessäni alkoi muodostua päätös rangaista häntä, ja pian oli minulla
+suunnitelma selvillä. Tahdoin kuitenkin antaa hänelle vielä
+armahdusmahdollisuuden ja kumarruin senvuoksi kerran vielä rouva de
+Bruhlin korvaa kohti pyytäen häntä säästämään minua tuosta
+kiusallisesta kertomuksesta. Mutta kun hän osottautui armottomaksi,
+kuten olin odottanutkin, ja muukin seurue alkoi vaatia yhä
+itsepintaisemmin, karkaisin luontoni pannakseni täytäntöön mieleeni
+juolahtaneen hiukan omituisen ajatuksen.
+
+Viittasin eleellä olevani valmis tottelemaan, herttuatar huusi vaatien
+minulle sananvuoroa, ja siten aikaansaatu äkillinen hiljaisuus veti
+kuninkaankin kuulijakuntani joukkoon. "Mikä on kysymyksessä?" kysyi hän
+lähestyen toimekkaana sylikoira sylissään. "Uusi juoruko?"
+
+"Ei, sire, vaan uusi sadunkertoja", vastasi herttuatar nokkelasti. "Jos
+teidän majesteettinne haluaa istua, niin saamme kuulla häntä sitä
+pikemmin."
+
+Hänen majesteettinsa nipisti häntä korvasta ja istui erään hovipojan
+tarjoamaan tuoliin. "Mitä? Rambouillet'n harmaahapsiko taaskin?" sanoi
+hän hiukan hämmästyen. "No, antakaa tulla, mies. Mutta kuka on saanut
+teidät harjottamaan Rabelais'n virkaa?"
+
+Joka taholta huudettiin: "Rouva de Bruhl!" ja tuo mainittu nainen
+pudisteli kaunista tukkaansa ja huusi että joku toisi hänelle naamion.
+
+"Ahaa, minä näen!" virkkoi kuningas kuivasti, katsoen merkitsevästi
+herra de Bruhliin, joka oli synkkä kuin ukkospilvi. "Mutta alkakaahan."
+
+Kuninkaan tulon aiheuttama pieni lykkäys oli antanut minulle
+tilaisuuden koota ajatuksiani, ja välittämättä julkeista
+huomautuksista, joilla esitystäni alussa usein keskeytettiin, aloin
+kertoa seuraavaan tapaan: "Minä en ole mikään Rabelais, sire", lausuin
+minä, "mutta kummallisia seikkoja voi sattua sellaisellekin josta sitä
+vähimmin odottaisi. Oli kerran eräs paimen, kutsunpa häntä vaikka
+Dromioksi, joka sattui saapumaan erääseen kaupunkiin, mikä ei ole
+varsin kaukana Blois'sta, seurassaan hyvin kaunis impi, jonka hänen
+vanhempansa olivat uskoneet hänen huomaansa. Mutta Dromio oli tuskin
+ehtinyt saattaa immen asuntoonsa, kun eräs nuori ritari, joka oli
+nähnyt neidon ja hurmautunut hänen kauneudestaan, houkutteli hänet ulos
+petollisella juonella ja vei hänet pois väkivallalla. Kun Dromio
+palattuaan näki herrattarensa kadonneen, joutui hän suuren surun
+valtaan. Hän juoksi ympäri kaupunkia etsien häntä kaikkialta ja
+täyttäen joka paikan valituksillaan. Mutta hän ei löytänyt jälkeäkään,
+kunnes hän sattumalta saapui muutamalle kadulle, mistä hän miltei
+uskomattomalla tavalla sai johtolangan immen luokse keksimällä maassa
+pienen samettisolmukkeen, johon oli sirosti kirjailtu Phyllidan nimi
+ynnä sana: Apua!"
+
+"Peijakas!" huusi kuningas yleisen hämmästyksen mutinan säestämänä. "Se
+oli hyvin keksitty! Edelleen. Jos jatkatte samaan tapaan, niin teemme
+kahdestakymmenestä miehestänne kaksikymmentäviisi."
+
+"Nähdessään tämän mitättömän esineen", jatkoin minä, "tunsi Dromio
+monenlaisia tunteita, sillä samalla kun tuo nauha oli johtolankana
+hänen herrattarensa kohtalon selvillesaamiseksi, oli hänen sitä ennen
+meneteltävä sen kanssa siten, että hän saisi tietää mikä oli se paikka
+johon neito oli kuletettu. Hänen mieleensä johtui viimein alottaa
+etsintänsä siitä talosta, jonka edustalla nauhasolmuke oli virunut. Hän
+nousi niinmuodoin toiseen kerrokseen, löytäen siellä leposohvalla
+makaavan kauniin naisen, joka säikähtyneenä hypähti pystyyn hänen
+ilmestyessään. Hän kiiruhti rauhottamaan häntä ja selittämään tulonsa
+syyn, ja keskustelun jälkeen, minkä toistamisella en tahdo vaivata
+teidän majesteettianne, vaikka se oli kylläkin huvittava, sai hän
+tietää että nainen oli löytänyt nauhan eräässä toisessa paikassa
+kaupunkia ja oli itse pudottanut sen vuorostaan oman talonsa
+edustalle."
+
+"Mitävarten?" kysyi kuningas keskeyttäen.
+
+"Paimen oli liian kiintynyt omiin huoliinsa pitääkseen sitä mielessään,
+vaikka hän olisi saanut kuullakin sen", vastasin minä.
+
+"Mutta tämä hienotunteisuus ei pelastanut häntä väärinkäsityksiltä,
+sillä kun hän oli poistumassa naisen asunnosta, kohtasi hän portaissa
+hänen aviomiehensä."
+
+"Hyvä", huudahti kuningas hykertäen käsiään iloissaan. "Aviomies!" Ja
+tämän leikillisen huomautuksen ja sitä seuranneen naurun varjossa jäi
+herra de Bruhlin hämmästynyt säpsähdys huomaamatta muilta paitsi
+minulta.
+
+"Kun aviomies", jatkoin minä, "näki tuntemattoman miehen laskeutuvan
+hänen portaitaan, yritti hän pysäyttää häntä ja kysyä millä asialla hän
+siellä oli. Mutta Dromio, jonka mieli oli Phyllidassa, ei tahtonut
+pysähtyä, vaan vastasi kierrellen hänen kysymyksiinsä ja riensi
+siihen paikkaan kaupunkia mistä nainen oli sanonut löytäneensä
+samettiruusukkeen. Siellä, erään puutarhamuurien välissä kulkevan kujan
+kulmassa, hän tapasi suuren, ristikoilla varustetun, jylhän talon, joka
+näytti hyvin soveliaalta naisenryöstäjän käytettäväksi. Ja lisäksi, kun
+hän silmäili sitä joka puolelta, hän huomasi erään ylikerran ikkunan
+ristikkoihin sidottuna valkoisen solmukkeen, joka oli tarkalleen
+samannäköinen kuin se mikä hänellä oli povellaan. Siten hän sai tietää
+että impi oli vankina siinä huoneessa!"
+
+"Minä teen niistä kaksikymmentäviisi, niin totta kuin olen hyvä
+kirkonmies!" huudahti hänen majesteettinsa pudottaen pitelemänsä
+sylikoiran herttuattaren helmaan ja ottaen esille makeisrasiansa.
+"Rambouillet", lisäsi hän raukeasti, "teidän ystävänne on todellinen
+aarre!"
+
+Minä kumarsin kiitokseksi, astuen sitä tehdessäni askeleen sivulle
+voidakseni nähdä rouva Bruhlin kasvot yhtä hyvin kuin hänen
+miehensäkin. Tähän saakka oli rouva, mielissään siitä että hänellä oli
+osa niin somassa romaanissa ja samalla halukkaana, jollen erehtynyt,
+aiheuttamaan puolisossaan hiukan lievää mustasukkaisuutta, kuunnellut
+kertomustani jonkinlaisella viekkaalla tekokainoudella. Mutta minä
+käsitin ettei sitä voinut kestää kauan ja tunsin jonkinlaista
+katumuksen tunnetta, kun lähestyi hetki jolloin isku oli annettava.
+Mutta minulla ei ollut enää valinnan varaa. "Paras on vielä tulossa,
+sire", jatkoin minä, "kuten toivon teidän heti kohta myöntävän. Vaikka
+Dromio olikin löytänyt herrattarensa, oli hän kuitenkin yhä epätoivon
+syvyyksissä. Hän kiersi kerran toisensa perästä ympäri taloa etsien
+sisäänpääsyä, mutta löytämättä sitä, kunnes vihdoin auringonlaskun
+lähestyessä ja pimeyden lisätessä kaksinkertaiseksi hänen pelkonsa
+immen tähden sallimus armahti häntä. Seisoessaan talon edustalla näki
+hän ryöstäjän tulevan siitä ulos kahden palvelijan valaistessa hänelle
+tietä. Kuvitelkaa hänen hämmästystänsä, sire", jatkoin minä katsellen
+ympärilleni ja puhuen hitaasti antaakseni sanoilleni sitä suuremman
+vaikutuksen, "kun hän tunsi miehen juuri sen nuoren rouvan puolisoksi,
+joka löytämällä samettisolmukkeen ja pudottamalla sen jälleen oli niin
+suuressa määrässä ollut avullisena hänen etsintänsä onnistumisessa!"
+
+"Haa, niitä aviomiehiä!" huusi kuningas, Ja läjäyttäen kämmenellään
+polveensa ihastuksissaan omasta tarkkanäköisyydestään hän nauroi niin
+että hän kieritteli tuolillaan. "Niitä aviomiehiä! Enkös sitä sanonut?"
+
+Koko hovi yhtyi samaan ihastuksen nauruun käsiään taputtaen, niin että
+tuskin muut kuin lähinnäseisovat huomasivat rouva de Bruhlin pidätettyä
+huudahdusta ja vielä harvemmat käsittivät minkätähden hän nousi äkkiä
+seisomaan ja tuijotti mieheensä hehkuvin poskin ja nyrkkiin pusertunein
+käsin. Hän ei piitannut mitään minusta eikä ympärillään olevasta
+nauravasta joukosta, vaan katsoi vain mieheensä pannen koko sielunsa
+katseeseensa. Mutta de Bruhl, joka oli päästänyt käheän kirouksen, ei
+näyttänyt joutavan ajattelemaan ketään muuta kuin minua. Tämä kertomus,
+joka näin pilailevalla tavalla antoi hänen tietää kuinka hänen oma
+vaimonsa oli tehnyt tyhjäksi hänen aikeensa, kuinka pieni seikka oli
+hänet silloin nolannut ja kuinka sokeasti hän oli itse auttanut
+sallimusta, ja joka ennen kaikkea kohdisti häneen vaimonsa vihan ja
+hovin pilkan ja naurun -- sillä eihän hän voinut olla varma siitä
+ettenkö minä seuraavassa tuokiossa paljastaisi hänen nimeänsä -- se
+vaikutti häneen niin valtavasti että minä sillä hetkellä arvelin hänen
+voivan paikalla hyökätä kimppuuni.
+
+Ja hänen raivonsa toi ilmi sen mitä minä en aikonut ilmaista. Sillä
+kuningas huomasi hänen kasvonsa, ja muistaen että rouva de Bruhl oli
+houkutellut esiin tämän kertomuksen, huusi hän äkkiä: "Hohoo!" ja
+osotti häneen julmasti sormellaan. Sen jälkeen ei minun enää ollut
+tarvis puhua, sillä sana lensi silmästä silmään ja jokaisen silmät
+kiintyivät Bruhliin, joka turhaan koetti tehdä kasvojaan levollisiksi.
+Rouva de Bruhl, joka oli häntä etevämpi itsehillinnässä -- missä naiset
+tavallisesti aina ovat miehiä etevämmät -- malttoi ensimäisenä mielensä
+ja istuen jälleen yhtä nopeasti kuin oli noussutkin katsoi sekä
+mieheensä että kilpailijoihinsa heikosti hymyillen.
+
+Hetken aikaa pitivät uteliaisuus ja jännitys kaikkia sanattomina,
+silmät vain puhuivat. Sitten naurahti kuningas ilkeästi. "No, herra de
+Bruhl", huusi hän, "ehkä te tahdotte lopettaa meille tämän
+kertomuksen?" Ja hän heittäytyi taaksepäin tuolissaan, huulillaan
+virnistys.
+
+"Tai minkätähden ei rouva de Bruhl?" virkkoi herttuatar pää kallellaan
+ja silmät vilkkuen viuhkan ylitse. "Olen varma että hän voisi kertoa
+sen aivan yhtä hyvin."
+
+Mutta rouva de Bruhl pudisti vain päätään, hymyillen yhä väkinäistä
+hymyään. Mitä taas Bruhliin tulee, joka mulkoili kasvoista kasvoihin
+ikäänkuin ryntäykseen valmis härkä, niin en ole milloinkaan nähnyt
+miestä sen tyrmistyneempänä enkä täydellisemmin hämmentyneenä. Hänen
+sekaannuksensa, hänen jouduttuaan kaikkien läsnäolevien naurun
+esineeksi, oli niin suuri että kuninkaan läsnäolo vain vaivoin sai
+hänet pidätetyksi väkivaltaisuuksista; ja kun hänen katseensa, joka
+kuninkaan lausuessa sanansa oli irrottunut minusta, jälleen kohtasi
+minut, unohti hän itsensä siihen määrään että kohotti raivokkaana
+kätensä ja päästi samalla hurjan kirouksen.
+
+Kuningas huudahti suuttuneena: "Varokaa itseänne, herra!" Mutta Bruhl
+piittasi tästä vain sen verran että sysäsi syrjään ympärillään seisojat
+ja työntyi kiireesti ulos piiristä.
+
+"Herra hallitkoon!" huusi kuningas kun hän oli poistunut. "Onpa tämä
+hienoa käytöstä! Tekisipä mieleni lähettää joku hänen jälkeensä ja
+panettaa hänet sellaiseen paikkaan missä hänen kuuma verensä hiukan
+jäähtyisi. Taikka..."
+
+Hän pysähtyi äkkiä, jääden katsomaan minuun. Bruhlin ja minun
+keskinäiset suhteet Rosnyn ja Turennen asiamiehinä johtuivat
+luullakseni ensi kerran hänen mieleensä ja antoivat ehkä aihetta
+ajatukseen että minä olin virittänyt hänelle ansan, ja hän oli
+siihen tarttunut. Olipa miten oli, kuninkaan kasvot synkkenivät
+synkkenemistään, ja vihdoin hän mumisi muuttuneella äänellä: "Kylläpä
+olette valmistanut meille kauniin kalakeiton, herra de Marsac!"
+
+Hänen mielialansa äkillinen muutos tuli yllätyksenä hänen
+hovilaisilleenkin. Juuri-ikään leveästi hymyilevät kasvot kävivät äkkiä
+jälleen pitkiksi. Vähäpätöisemmät henkilöt katselivat levottomina
+toinen toiseensa ja kuin yhdestä sopimuksesta loivat minuun äkäisiä
+silmäyksiä. "Ehkä teidän majesteettinne suvaitsee kuulla kertomuksen
+lopun toisella kertaa?" ehdotin minä nöyrästi, alkaen toivoa koko
+sydämestäni etten olisi sanonut sanaakaan.
+
+"Vait!" vastasi hän nousten ylös, kasvot yhä kuvastaen hänen
+häiriintynyttä mielialaansa. "No niin, olkoon. Tällä kertaa voitte
+mennä. Herttuatar, antakaa minulle Zizi ja tulkaa minun huoneeseeni.
+Minun pitää näyttää teille koiranpentuni. Retz, ystäväni, tulkaa tekin.
+Herrojen ei tarvitse odottaa. Tulen luultavasti viipymään myöhään."
+
+Ja hän kääntyi jyrkästi ja jätti piirin.
+
+
+
+
+XVII. Jakobiini-munkki.
+
+
+Jos olisin tarvinnut muistutusta hovisuosion häilyväisyydestä, taikka
+esimerkkiä, josta olisin voinut oppia vaatimattomuuden läksyn,
+ollakseni siten vähemmin vaarassa luottaa liiaksi uuteen ja epävarmaan
+onneeni, niin sellaisen tarjosi minulle tämä tapaus ynnä minua
+ympäröivän seurueen käyttäytyminen. Kun piiri hajosi, huomasin olevani
+yleisen huomion keskipisteenä, mutta tuo huomio oli niin epäilyttävää
+laatua -- henkilöt, jotka olisivat olleet ensimäisiä lausumaan minulle
+kohteliaisuuksia, jos kuningas olisi poistunut aikaisemmin, seisoivat
+nyt kaikkein kauimpana -- että tunsin itseni pikemmin loukkaantuneeksi
+kuin imarrelluksi. Pari varovaisinta luonnetta tosin lähestyi minua,
+mutta he tekivät sen kuin varustautuakseen hyvin kaukana olevan vaaran
+varalta, ja heidän ontot lauseensa auttoivat vain heitä painumaan
+muistooni minulle erittäin vastenmieliseen luokkaan kuuluvina
+henkilöinä -- sellaisten luokkaan nimittäin, jotka juoksisivat samalla
+kertaa sekä koirain että jäniksen kanssa.
+
+Ilokseni huomasin että yhteen henkilöön, ja juuri siihen jonka mieliala
+minua kohtaan oli kuninkaan jälkeen kaikkein tärkein, tämä kohtaus oli
+tehnyt erilaisen vaikutuksen. Astuessani ovea kohti tunsin käsivarteeni
+kosketettavan, ja kääntyessäni näin vieressäni herra de Rambouillet'n,
+joka katsoi minuun puoleksi kunnioittavana, puoleksi huvitettuna,
+toisin sanoin kokonaan erilaisella katseella kuin mitä hänen puoleltaan
+aikaisemmin oli tullut osakseni. Minun täytyi otaksua että hän oli
+liian suuri mies tai liian varma kuninkaansa suosiosta välittääkseen
+niistä pikkumaisista vaikuttimista, jotka hovissa yleensä olivat
+määräävinä, sillä hän laski kätensä tuttavallisesti olalleni ja käveli
+rinnallani.
+
+"No, ystäväni", virkkoi hän, "te olette kunnostautunut oivallisesti! En
+muista että kukaan kaunis nainenkaan olisi saanut enemmän hämminkiä
+aikaan yhtenä ainoana iltana. Mutta jos olette viisas, niin ette mene
+yksin kotiin tänä iltana."
+
+"Minulla on miekkani, herra markiisi", vastasin minä hieman ylpeästi.
+
+"Mikä ei suurestikaan estä iskemästä puukkoa selkäänne!" vastasi hän
+kuivasti. "Onko teillä saattuetta?"
+
+"Tallimestarini Simon Fleix odottaa minua portailla."
+
+"Hyvä, mutta se ei riitä", vastasi hän samalla kun saavuimme portaitten
+yläpäähän. "Teidän olisi paras seurata nyt minua kotiini, niin pari
+kolme minun miehistäni saattaa teidät sitten asuntoonne. Tiedättekö,
+ystäväni", jatkoi hän katsoen minuun tiukasti "että te olette joko
+hyvin viisas tai perin mieletön mies?"
+
+Vastaukseni oli vaatimaton. "Pelkään yhdeltä puolen ja toivon toiselta
+puolen, etten ole kumpaakaan."
+
+"No, joka tapauksessa olette tehnyt sangen taitavan teon, joko sitten
+hyväksi tai pahaksi", vastasi hän. "Te olette antanut vihollisenne
+tietää mitä hänellä on odotettavissa, ja minä varotan teitä, ettei hän
+ole sitä laatua että häntä sopisi halveksia. Mutta onko teidän
+avonainen sodanjulistuksenne hyvin viisas vai hyvin mieletön teko, sen
+ratkaisevat tulevat tapahtumat."
+
+"Viikon perästä se nähdään", vastasin minä.
+
+Hän kääntyi katsomaan minuun. "Te otatte asian tyvenesti", virkkoi hän.
+
+"Olen kulkenut maailmanrantaa neljäkymmentä vuotta, herra markiisi",
+vastasin minä.
+
+Hän mutisi jotain sinnepäin, että Rosnylla oli tarkka silmä, ja
+pysähtyi sitten asettamaan viittaansa. Olimme silloin jo kadulla.
+Pakottaen minut kulkemaan käsitysten kanssaan hän kehotti toisia
+herroja paljastamaan miekkansa, ja kun keihäillä ja soihduilla
+varustetut palvelijat olivat myöskin asestettuja ja heitä oli luvultaan
+kymmenkunta tai ylikin, muodostimme me sangen uhkaavan näköisen
+saattueen ja aiheutimme katuja pitkin samotessamme enemmän pelkoa kuin
+mitä meillä itsellämme oli syytä tuntea. Ei sillä että tuo levottomuus
+olisi ollut yksin meidän aiheuttamamme, sillä hovissa oli sinä iltana
+ollut paljon väkeä, ja kun piiri, kuten olen kertonut, hajaantui paljon
+äkillisemmin kuin tavallisesti, oli linnan ympäristö vilkkaassa
+kuohunnassa ja sieltä johtavat kadut täynnä useitten meidänkaltaisten
+seurueitten soihtuja ja nauravaa puhelua.
+
+Markiisin asunnon ovella valmistauduin kiitellen jättämään hyvästi,
+mutta hän vaati minua käymään sisään ja istumaan hänen seurassaan
+kevyelle aterialle, jollainen hänellä oli tapana nauttia ennen levolle
+menoa. Kaksi hänen seurassaan ollutta herraa oli seurassamme, ja erään
+hänen luottamustaan nauttivan kamaripalvelijan pitäessä huolta
+tarjoilusta pidimme hyvin hauskaa äskeisen kohtauksen johdosta. Sain
+kuulla ettei herra de Bruhl ollut suinkaan suosittu hovissa, mutta kun
+tiedettiin hänellä olevan jonkinlaista vaikutusvaltaa kuninkaaseen ja
+kun hän sitäpaitsi oli häikäilemättömän ja taitavan miekkamiehen
+maineessa, oli hän jo pitemmän aikaa näytellyt suurta osaa ja voittanut
+itselleen, varsinkin Guisen kuoleman jälkeen, melkoisen joukon
+kannattajia.
+
+"On totisesti totta", huomautti toinen markiisin seuralaisista, viinin
+vaikutuksesta hiukan kuumenneena, "ettei tällä hetkellä ole mitään,
+mitä rohkea ja häikäilemätön mies ei voisi saada aikaan Ranskassa!"
+
+"Taikka rohkea kristillinen kunnianmies Ranskan hyväksi!" vastasi de
+Rambouillet hieman terävästi. "Mutta muistaessani", jatkoi hän kääntyen
+äkkiä palvelijan puoleen, "missä on herra François?"
+
+Palvelija vastasi ettei hän ollut palannut linnasta meidän seurassamme.
+Markiisi ilmaisi levottomuutensa tämän johdosta, ja minä sain selville
+ensiksikin, että kaivattu henkilö oli hänen läheinen sukulaisensa, ja
+toiseksi, että hän oli juuri tuo nuori keikari joka oli ollut niin
+kärkäs riitelemään kanssani aikaisemmin sinä iltana. Päättäen jättää
+välisemme asian Rambouillet'n ratkaistavaksi siinä tapauksessa että se
+kävisi kireälle, jätin hyvästi, ja kahden palvelijan seuraamana, jotka
+hän ystävällisesti luovutti minun käytettäväkseni sillä kertaa, lähdin
+asuntoani kohti vähää ennen puoliyötä.
+
+Kuu oli noussut silläaikaa kun olimme illallisella, ja sen valo, joka
+kirkasti talojen päädyt toisella puolen katua, heijasti sen verran
+hohdetta alaskin asti, että sen turvin saatoimme välttää astumasta
+katuojaan. Tämän huomattuani käskin miesten sammuttaa soihtumme. Oli
+tullut pakkanen ja tuima viima puhalsi, joten astelimme kaikin halusta
+eteenpäin ripeässä tahdissa, ja kun kadut siihen vuorokauden aikaan
+olivat aivan autiot taikka liikkui niillä ainoastaan sellaisia joilla
+oli syytä pelätä poliisipäällikköä, emme kohdanneet ketään emmekä
+nähneet mitään valojakaan. Johduin ajattelemaan sitä iltaa, jolloin
+olin harhaillut ympäri Blois'ta neiti de la Vireä etsien, ynnä sen ajan
+ja nykyhetken eroavaisuutta. Palasinpa muistelmissani siinä
+kävellessämme vielä siihenkin iltaan, jolloin olimme saapuneet äitini
+asuntoon, ja siitä kumpusi mieleeni kuin lähteestä sellaisia helliä ja
+suloisia ajatuksia, joita tuon jalon naisen ehtymätön rakkaus vaati.
+Nämä valtasivat sillä hetkellä sijan niiltä levottomilta laskelmilta ja
+vakavilta aikomuksilta, jotka viime aikoina olivat mieltäni vallinneet,
+kunnes eräs silmieni eteen ilmestyvä näky äkkiä ja väkivaltaisesti
+palautti ajatukseni nykyhetkeen.
+
+Eräästä kujasta parinkymmenen askeleen päässä edessämme ilmestyi äkkiä
+yksi kerrallaan kolme miestä, jotka, pysähdyttyään silmänräpäykseksi
+katsomaan taakseen sinne mistä olivat tulleet, riensivät peräkkäin
+pitkin katua, häviten, mikäli pimeässä saatoin arvostella, toisen
+kadunkulman taakse. Heidän ulkonäkönsä ei ollut minusta lainkaan
+miellyttävä, ja kun huudahdus ja aseitten kalske kajahti seuraavassa
+tuokiossa siltä suunnalta mihin he olivat menneet, huusin reippaasti
+Simon Fleix'tä seuraamaan ja aloin juosta kohti, tehden roistojen
+liikkeistä sen johtopäätöksen, etteivät he olleet millään hyvällä
+asialla, vaan että joku kunniallinen henkilö oli ehkä joutunut
+äkillisen päällekarkauksen uhriksi.
+
+Saavuttuani sen kujan suuhun, johon he olivat hävinneet, seisahduin
+kuitenkin hetkiseksi kahden vaiheilla; minua ei arveluttanut niin
+paljon pimeys, joka kyllä oli sankka, räystäät kun miltei koskettivat
+toisiinsa yläpuolellani, kuin se ajatus että minun olisi miltei
+mahdoton erottaa hyökkääjiä puolustautuvista. Mutta kun Simon ynnä
+toiset miehet saavuttivat minut ja kiivaan kahakan äänet yhä jatkuivat,
+päätin uskaltaa ja työnnyin kujaan, levättini lieve eteenpäin kurotetun
+vasemman käsivarteni yli heitettynä ja miekkaa pitelevä oikea käsi
+taaksepäin ojennettuna. Huusin juostessani, arvellen että roistot ehkä
+äänen kuullessaan luopuisivat yrityksestään. Näin tapahtuikin, sillä
+kun saavuin tapahtumapaikalle -- mikä oli kujan toisessa päässä --
+livisti kaksi miestä tiehensä, kahden jäädessä paikalle, joista toinen
+makasi pitkällään katuojassa ja toinen nousi hiljalleen ylös
+polviltaan.
+
+"Tulitte juuri oikeaan aikaan, arvoisa herra", virkkoi viimemainittu
+hengittäen kiivaasti mutta puhuen selvyydellä ja täsmällisyydellä mikä
+tuntui tutunomaiselta. "Olen teille kiitollinen, hyvä herra, kuka
+lienettekin. Nuo konnat saivat minut jo maahan, ja muutamissa
+minuuteissa he olisivat tehneet äitini lapsettomaksi. Mutta asiasta
+toiseen, eikö teillä ole valoa?" jatkoi hän, puhuen sipittävällä
+tavalla kuin nainen.
+
+Toinen Rambouillet'n miehistä, joka tällä aikaa oli saapunut paikalle,
+huudahti että se oli herra François.
+
+"Aivan niin, pölkkypää!" vastasi nuori herra täysin kylmäverisesti.
+"Mutta minä kysyin valoa enkä nimeäni."
+
+"Toivon ettette ole haavottunut?" lausuin minä pistäen miekan huotraan.
+
+"Ainoastaan naarmu", vastasi hän ilmaisematta vähääkään hämmästystä
+saadessaan tietää kuka niin sopivaan aikaan tullut auttaja oli, sillä
+hän oli epäilemättä tuntenut ääneni, koska hän jatkoi kumartaen:
+"Mitätön hinta siitä tiedosta, että herra de Marsac on yhtä ripeä
+kentällä kuin porraskäytävässä."
+
+Kumarsin kiitokseksi kohteliaisuudesta.
+
+"Onko tämä mies pahastikin haavottunut?" kysyin minä.
+
+"Luulenpa säästäneeni poliisipäälliköltä kaiken vaivan", vastasi herra
+François. "Eikö hän ole kuollut Gil?"
+
+Mies-raiska vastasi itse, huutaen surkeasti tukahtuvalla äänellä että
+noudettaisiin pappi ripittämään häntä. Samalla palasi Simon
+soihtuinemme, jonka hän oli käynyt sytyttämässä lähimmässä kadun
+risteyksessä, missä oli nuotio, ja sen valossa näimme että mies sylki
+verta ja voisi elää ehkä puoli tuntia.
+
+"Hitto vie! Tuo siitä seuraa kun pistää liian ylös!" mutisi herra
+François valitellen. "Olisinpa iskenyt tuumankaan alemmaksi niin kaikki
+tämä vaiva olisi säästynyt! Jonkun kai täytyy lähteä noutamaan pappi.
+Gil", jatkoi hän, "juokse St. Denys-kadun sakaristoon ja tuo joku isä.
+Tai -- maltahan! Auta nostamaan häntä tuonne seinän suojaan. Tuuli
+viiltää tässä kuin veitsi."
+
+Kun katu oli mäen rinteessä, oli meitä lähimpänä olevan talon alempi
+osa muutamia jalkoja maanpinnan yläpuolella puisten paalujen varassa,
+ja sen alle jäänyttä tilaa, joka oli umpinainen takaa ja sivuilta,
+käytettiin vaunuvajana. Palvelijat kantoivat kuolevan miehen tähän
+puutteelliseen suojaan ja minä seurasin heitä, sillä en halunnut jättää
+nuorta herraa yksin. Tahtomatta kuitenkaan näyttää siltä kuin haluaisin
+sekaantua asiaan, kävelin vajan etäisempään päähän ja istuin kärryjen
+aisalle, mistä toimettomana katselin edessäni kuvastuvaa omituista
+näkyä, kun soihdun hohde valaisi milloin minkin kasvot, kohdistuen
+väliin herra François'n timanttikoristeisiin sormiin hänen sivellessään
+pieniä viiksiään, väliin taas hänen jalkojensa juuressa makaavan miehen
+vääntyneisiin piirteisiin.
+
+Odottamatta, ja ennenkuin Gil oli lähtenyt asialleen, huomasin heidän
+joukossaan papin. En ollut nähnyt hänen saapuvan enkä voinut aavistaa
+mistä hän tuli. Ensi vaikutelmani oli vain se, että siinä oli pappi ja
+että hän katsoi minuun -- ei hänen apuaan tarvitsevaan, maassa
+makaavaan mieheen eikä hänen ympärillään seisoviin, vaan minuun, joka
+istuin syrjässä varjossa valopiirin ulkopuolella!
+
+Se oli kummallista, mutta seuraava silmäys selitti sen, sillä silloin
+näin että hän oli sama jakobiinimunkki, joka oli käynyt äitini
+asunnossa hänen kuolinhetkellään. Ja hämmästyneenä yhtä paljon tästä
+oudosta kohtaamisesta kuin tuon miehen rohkeudesta hypähdin pystyyn ja
+harppasin eteenpäin, unohtaen oikeutetun vihan valtaamana, mitä
+toimitusta varten hän oli tullut, -- ja sitä suuremmalla syyllä, kun
+hänen yhäti minuun päin käännetyt kasvonsa näyttivät ilmaisevan ilkeätä
+vahingoniloa. Mutta juuri kun astuin häntä kohden kiivas huudahdus
+huulillani, hän loi äkkiä silmänsä alas ja polvistui. Samassa huusi
+herra François: "Hst!" ja miehet kääntyivät katsomaan minuun
+loukkautuneen näköisinä. Minä peräydyin. Mutta minulla oli varma
+tunne siitä, että tuossa kuolevan miehen vieressä polvillaan
+kuiskaillessaankin tuo konna ajatteli minua, riemuiten samalla minun
+voimattomuudestani ja sen hänelle suomasta mahdollisuudesta kiduttaa
+minua ilman pelkoa.
+
+Päätin kuitenkin mielessäni, että kun kaikki olisi ohi, niin en laskisi
+häntä käsistäni, tuli mitä tuli. Ja kun mies joitakin minuutteja
+myöhemmin heitti henkensä, astuin minä päättäväisesti vajan avonaiselle
+sivulle, arvellen että hän koettaisi luultavasti livahtaa pois yhtä
+salaperäisesti kuin oli saapunutkin. Hän jäi kuitenkin puhelemaan
+hetkeksi herra François'n kanssa ja astui sitten tämän seuraamana
+rohkeasti minua kohti, suu hiukan hymyssä.
+
+"Isä Antoine", lausui herra d'Agen kohteliaasti, "sanoo tuntevansa
+teidät, herra de Marsac, ja haluavansa puhua kanssanne, vaikka
+tilaisuus onkin huonosti sopiva."
+
+"Samoin minä hänen kanssaan", vastasin minä väristen raivosta ja vain
+vaivoin saaden itseni pidätetyksi iskemästä nyrkkiäni papin kelmeään,
+myhäilevään naamaan. "Olen odottanut kauan tätä hetkeä", jatkoin minä
+katsellen häntä tiukasti, herra François'n vetäytyessä kuulomatkan
+ulkopuolelle, "ja jos te olisitte koettanut väistää minua, niin olisin
+kiskonut teidät takaisin, vaikka koko teidän henkiheimonne olisi ollut
+teitä suojelemassa."
+
+Hänen läsnäolonsa saattoi minut sellaiseen vimmaan että tuskin tiesin
+mitä sanoin. Hengitykseni kulki kiivaasti, veri tunkeutui päähäni
+ja töin-tuskin jaksoin hillitä itseni kun hän vastasi hyvin
+teeskennellyllä hurskaudella: "Millainen äiti, sellainen poika, näyttää
+minusta. Hugenotteja molemmat."
+
+Raivo tukahdutti minua. "Mitä!" sanoin minä. "Te uskallatte uhkailla
+minua niinkuin uhkailitte äitiäni? Hupsu! Tietäkää että juuri tänä
+päivänä, saadakseni ilmi ja rangaistakseni teidät, otin asuntoni niihin
+huoneisiin missä äitini kuoli."
+
+"Minä tiedän sen", vastasi hän levollisesti. Ja sitten hän yhdessä
+silmänräpäyksessä ikäänkuin taikavoimalla muutti koko olentonsa,
+kohottaen päänsä ja katsoen minua silmiin. "Sen ja siksi paljon
+muutakin minä tiedän", jatkoi hän, vastaten uhkaavaan katseeseeni yhtä
+uhkaavalla silmänluonnilla, "että jos tahdotte kuunnella minua
+levollisesti hetkisen, niin voin tehdä teidät vakuutetuksi siitä että
+hulluus ei ole minun puolellani."
+
+Kummissani hänen uudesta käytöstavastaan, missä ei ollut jälkeäkään
+siitä mielipuolisuudesta, mikä oli ollut niin selvästi huomattavissa
+ensimäisessä kohtauksessamme, vaan sensijaan omituinen käskevä
+ylemmyyden sävy, jollaista en hänen yhteydessään ollut koskaan
+kuvitellut, nyökkäsin häntä jatkamaan.
+
+"Ajattelette varmaan että olen teidän vallassanne?" virkkoi hän
+hymyillen.
+
+"Ajattelen", vastasin minä terävästi, "että jos pääsette käsistäni nyt,
+niin on teillä tästälähtien kintereillänne vihollinen, pahempi vielä
+kuin omat syntinne."
+
+"Aivan niin", vastasi hän nyökäten. "No, minäpä näytän teille että
+asianlaita on juuri päinvastoin ja että te olette minun vallassani niin
+täydelleen, joko säästettäväksi tai muserrettavaksi, kuin oljenkorsi.
+Ensinnäkin olette Blois'ssa, te, hugenotti!"
+
+"Pyh!" huudahdin minä halveksivasti, teeskennellen itsevarmuutta, mistä
+todellisuudessa olin kaukana. "Joku aika sitten se olisi voinut teitä
+auttaa. Mutta me olemme Blois'ssa, emme Pariisissa. Ei ole pitkä matka
+Loireen, ja te olette nyt tekemisissä miehen ettekä naisen kanssa.
+Teillä on syy vapista, ei minulla."
+
+"Te näytätte luulevan olevanne suojassa Loiren tälläkin puolen",
+vastasi hän pahansuovasti hymyillen. "Mutta ei tarvita kuin yksi ainoa
+sana paavin lähettiläälle tai Neversin herttualle, niin tulette
+näkemään vankityrmän sisäpuolen, ellei pahempaa. Sillä kuningas..."
+
+"Kuningas tai kuninkaan varjo!" vastasin minä keskeyttäen hänet
+varmempana kuin itse asiassa olin, sillä muistin liiankin hyvin
+Henrikin huomautuksen, ettei Rosnyn pitäisi odottaa suojelusta häneltä.
+"En pelkää teitä rahtuakaan! Ja siitäpä johtuu jotakin mieleeni. Olen
+kuullut teidän yllyttävän valtiopetokseen, suorimpaan; mustimpaan
+valtiopetokseen mikä konsaan on vetänyt miehen nuorassa riippumaan, ja
+minä annan teidät ilmi. Taivasten kautta, sen teenkin!" huusin minä
+raivostuen yhä enemmän nähdessäni yhä selvemmin ja selvemmin kuinka
+vaarallinen yliote hänellä oli minuun nähden. "Te olette uhannut minua!
+Mutta jos minä sanon sanan, niin te roikutte hirressä!"
+
+"Hss!" vastasi hän viitaten kädenliikkeellä herra François'han päin.
+"Itsenne vuoksi, ei minun takiani. Tuo kuuluu kyllä puhuttuna komealta,
+mutta te ette ole vielä kuullut kaikkea mitä minä tiedän. Tahdotteko
+kuulla miten olette viettänyt viime kuukauden? Kaksi päivää joulun
+jälkeen te lähditte Chizé'stä erään nuoren naisen kanssa -- voin sanoa
+hänen nimensäkin, jos haluatte. Neljä päivää myöhemmin saavuitte
+Blois'han ja veitte hänet äitinne asuntoon. Seuraavana aamuna hän
+poistui luotanne herra de Bruhlin seurassa. Kaksi päivää sen jälkeen te
+löysitte hänet eräästä talosta Arcyn kujan varrella ja vapautitte
+hänet, mutta kadotitte hänet juuri voiton hetkellä. Sitten te jäitte
+Blois'han äitinne kuolemaan saakka, lähtien pari päivää myöhemmin herra
+de Rosnyn maatilalle Mantes'in lähelle, missä neiti vieläkin on. Eilen
+te saavuitte Blois'han de Rosnyn kanssa; te menitte hänen asuntoonsa;
+te...
+
+"Jatkakaa", mutisin minä kumartuen eteenpäin. Levättini suojassa vedin
+tikarini puoleksi ulos tupestaan. "Jatkakaa, olkaa hyvä", toistin
+kuivin huulin.
+
+"Olitte yötä siellä", jatkoi hän seisten paikallaan, mutta vavahtaen
+hiukan, joko sitten kylmän takia tai siksi että hän huomasi liikkeeni
+ja luki aikomukseni silmistäni. "Tänä aamuna te jäitte tänne liittyen
+herra de Rambouillet'n seurueeseen."
+
+Sillä kertaa hengähdin helpotuksesta huomatessani että vaikka hän tiesi
+paljon, niin yksi seikka, ja juuri se mihin de Rosnyn tarkotukset
+keskittyivät, oli hänelle tuntematon. Salainen kohtaus kuninkaan
+kanssa, mikä saattoi huonoon valoon niin itse Henrikin kuin markiisi de
+Rambouillet'n, oli nähtävästi jäänyt huomaamatta ja aavistamatta.
+Sanomattomasta mielenkevennyksestä huoahtaen painoin jälleen tuppeen
+tikarini, jota olin varmasti valmistautunut käyttämään jos hän olisi
+tiennyt kaikki, ja kiedoin levätin ympärilleni kohauttaen hartioitani
+teeskennellyn välinpitämättömästi. Ajatus siitä mitä hän tiesi sai
+minut hikoilemaan, mutta kun kohtauksemme kuninkaan kanssa oli jäänyt
+häneltä tietämättä, saatoin jälleen hengittää.
+
+"No niin", sanoin lyhyeen, "olen kuunnellut. Ja mikä sitten on nyt
+tämän kaiken tarkotus?"
+
+"Tarkotusko?" vastasi hän kiiluvin silmin. "Tarkotus on näyttää että te
+olette minun vallassani. Te olette herra de Rosnyn asiamies. Minä olen
+katolisen liigan asiamies, vaikkakin vaatimaton. Teidän toimenne minä
+tiedän, kaikki. Mitä tiedätte te minun toimistani?"
+
+"Tieto ei merkitse kaikkea, herra pappi", vastasin äreästi.
+
+"Se merkitsee enemmän kuin ennen", virkkoi hän hymyillen ohuthuulista
+hymyään, "ja se tulee merkitsemään enemmän kuin nyt. Ja minä tiedän
+paljon -- teistä, herra de Marsac."
+
+"Tiedätte liiankin paljon!" vastasin minä, tuntien hänen peitettyjen
+uhkaustensa kiertyvän yhä tiukemmin ympärilleni kuin suuren käärmeen
+kierteet. "Mutta minusta näyttää että te olette varomaton. Voitteko
+sanoa mikä estää minua lävistämästä teitä tähän paikkaan ja
+vapautumasta yhdellä iskulla niin paljosta tiedosta?"
+
+"Kolmen miehen läsnäolo", vastasi hän kevyesti huitaisten kädellään
+herra François'han ja palvelijoihin päin, "joista jokainen olisi valmis
+antamaan teidät oikeuden käsiin. Te unohdatte että olette Loiren
+pohjoispuolella ja että pappeja ei täällä teurasteta rankaisematta
+niinkuin teidän lakipatossa etelän-puolessanne. Mutta riittäköön nyt.
+Yö on kylmä, ja herra d'Agen käy pian epäluuloiseksi yhtä hyvin kuin
+kärsimättömäksikin. Olemme puhuneet ehkä jo liian kauan. Sallikaa
+minun" -- hän kumarsi ja peräytyi askeleen -- "jatkaa tätä keskustelua
+huomenna."
+
+Huolimatta hänen säyseydestään ja siitä ontosta kohteliaisuudesta
+millä hän täten koetti lopettaa kohtauksen, ymmärsin minä hänen
+voitonriemuisesta katseestaan, kun soihdun hohde lankesi hänen
+kasvoilleen vinosti sivulta, samoinkuin hänen äänensä varmasta sävystä,
+että hän tunsi valtansa. Hän näytti kuin kokonaan toiseksi
+muuttuneelta: hän ei ollut enää rauhallinen, hiiviskelevä
+mustakauhtana, joka saalistaa naisen pelolla, vaan rohkea ja
+viekas, taitava ja häikäilemätön juontenpunoja, jolla on salaisia
+tietoja ja salaisia apulähteitä; todellinen pahansuovan järjen
+ruumiillistuma. Tietäen kaikki mitä tiesin, ja varsinkin edessäni
+olevan vastuunalaisuuden ja haltuuni uskotut usean henkilön edut,
+vaivuin hetkeksi epätoivoon, tunnustaen voimattomuuteni hänen
+rinnallaan. Unhotin sen oikeutetun koston, minkä olin hänelle velkaa;
+avuttomana valitin sitä kovaa-onnea, joka oli johdattanut hänet minun
+tielleni. Näin olevani pauloissa ja kahlehdittuna ilman pelastumisen
+toivoa ja ainoastaan kovalla tahdonponnistuksella sain ehkäistyksi
+epätoivoni tulemasta ilmi.
+
+"Huomennako?" änkytin käheästi. "Mihin aikaan?"
+
+Hän pudisti päätään viekkaasti hymyillen. "Tuhannen kiitosta, mutta
+siitä seikasta pidän itse huoleni" vastasi hän. "Näkemiin!" Ja
+mumistuaan jonkun jäähyväis-sanan François d'Agenille hän siunasi
+molempia palvelijoita ja hävisi yön pimeyteen.
+
+
+
+
+XVIII. Liigan tarjous.
+
+
+Hänen askeltensa äänen häivyttyä kuulumattomiin heräsin kuin pahasta
+unesta, ja huomatessani herra François'n ja palvelijoitten läsnäolon
+tulin koneellisesti ajatelleeksi että minun oli ensinmainitulle
+annettava jokin selitys, minkävuoksi näin epäkohteliaasti olin
+seisottanut häntä kylmässä. Aloin esittää sitä, mutta mieleni tuska ja
+sekaannus oli niin suuri että puheeni katkesi keskellä lausetta ja minä
+jäin tuijottamaan häneen niin selvää huolta kuvastavin kasvoin, että
+hän myötätuntoisesti kysyi vaivasiko minua mikään.
+
+"Ei", vastasin minä kääntyen kärsimättömänä poispäin; "ei mikään.
+Taikka sanokaa minulle", jatkoin minä muuttaen äkkiä mieleni, "kuka on
+tuo joka juuri lähti luotamme?"
+
+"Isä Antoineako tarkotatte?"
+
+"Niin, isä Antoine tai isä Juudas, miten vain haluatte", lausuin
+katkerasti.
+
+"Siinä tapauksessa, jos kerran annatte minun valita", vastasi herra
+François vakavan kohteliaasti, "kutsuisin häntä kernaammin jollakin
+miellyttävämmällä nimellä, Jaakopiksi tai Johannekseksi esimerkiksi.
+Sillä tässä kaupungissa ei puhuta paljon sellaista mikä ei tulisi hänen
+korviinsa. Jos seinillä on korvat, niin ovat Blois'n seinät hänen
+palkkaamiaan. Mutta minä luulin teidän tuntevan hänet", jatkoi hän.
+"Hän on kardinaali Retzin kirjuri, uskottu, kotipappi, miten vain
+haluatte, ja yksi niitä, joita -- voin sen teille kuiskata -- suuremmat
+miehet koettavat houkutella puoleensa ja mahtavammat käyttävät
+tukenaan. Jos joutuisin valitsemaan, niin riitaantuisin mieluummin
+Crillonin kuin hänen kanssaan."
+
+"Olen teille kiitollinen", mutisin minä, johon hänen käytöksensä
+vaikutti yhtä hillitsevästi kuin hänen sanansa.
+
+"Ei suinkaan", vastasi hän kevyemmässä äänilajissa. "Kaikki tiedot,
+mitä voin antaa, ovat käytettävissänne."
+
+Oivalsin kuitenkin kuinka varomatonta olisi uskaltautua pitemmälle ja
+kiiruhdin senvuoksi jättämään hyvästi, taivuttaen hänet sallimaan
+toisen herra de Rambouillet'n palvelijoista saattaa häntä kotiin. Hän
+sanoi tulevansa aamulla minua tapaamaan, ja pakottautuen vastaamaan
+hänelle asiaankuuluvalla tavalla näin hänen erkanevan yhtäälle ja
+lähdin itse Simon Fleix'n seuraamana toisaalle. Jalkani olivat
+jääkylmät pitkästä seisomisesta -- tuskinpa jälkeemme jäänyt ruumiskaan
+lienee ollut kylmempi -- mutta pääni kiehui kuumana epäilyksistä ja
+aavistuksista. Kuu oli laskenut ja kadut olivat pimeinä. Soihtumme oli
+palanut loppuun eikä meillä ollut ollenkaan valoa. Mutta missä
+seuralaiseni näkivät vain pimeyttä ja tyhjyyttä, näin minä häijyn hymyn
+ja uhkausta ja voitonriemua kuvastavat laihat kasvot.
+
+Sillä mitä lähemmin tarkastelin asemaani, sitä vakavammalta se näytti.
+Jouduttuani taistelutantereelle yksin Bruhlia vastaan keskellä vierasta
+ympäristöä ja hovijuonien ilmapiiriä olin jo ajatellut tehtäväni kyllin
+vaikeaksi ja asemani epäedullisuuden kyllin arveluttavaksi ennen tätä
+kohtaustakin. Tietäen luonteenominaisuuksiini kuuluviksi jonkinlaisen
+suorasukaisuuden ja vastenmielisyyden viekasteluja kohtaan ja ollen
+aineellisessa suhteessa Bruhliin verraten niin huonosti varustettu
+ettei de Rosnyn anteliaisuuskaan ollut paljon erotusta tasottanut, olin
+ottanut vastaan minulle tarjotun paikan pikemmin auliina kuin
+toivehikkaana, tosin iloisena siitä että se tarjosi runsaan palkinnon
+mahdollisuuden, mutta ilman varmaa luottamusta menestykseen.
+Vastustajani kiivaaseen ja itsepäiseen luonnonlaatuun katsoen en
+kuitenkaan ollut nähnyt mitään syytä toivottomuuteen, enkä myöskään
+mitään minkävuoksi en voisi järjestää turvallisesti salaista kohtausta
+kuninkaan ja neiti de la Viren välillä ja panna täytäntöön
+yksinkertaista ja kehenkään aavistamatonta juonta, jonka toteuttaminen
+vaati enemmän rohkeutta ja varovaisuutta kuin taitoa tai kokemusta.
+
+Mutta nyt sainkin huomata ettei Bruhl ollut ainoa eikä edes
+vaarallisinkaan vastustajani. Taistelukentällä oli -- tai oikeammin
+sanoen kentän ulkopuolella odotti -- toinen, valmiina sieppaamaan
+palkinnon sitten, kun me olisimme tehneet toisemme kykenemättömiksi.
+Olin kuvitellut olevani kilpailemassa Bruhlin kanssa kuninkaan
+suosiosta, missä kilpailussa kumpikaan ei voinut paljastaa toistaan
+eikä viime tingassakaan vedota hänen majesteettinsa ja meidän yhteisiin
+vihollisiin, mutta nyt heräsinkin aivan toisenlaiseen todellisuuteen,
+tullen näkemään että nuo viholliset olivatkin tilanteen valtiaina,
+tunsivat suunnitelmiemme sisällön ja suvaitsivat niitä ainoastaan niin
+kauan kun niistä ei näyttänyt koituvan heille itselleen vakavaa uhkaa.
+
+Masentavampaa tai kauhuntäyteisempää havaintoa ei voi kuvitella. Hiki
+kihosi otsalleni kun muistin sitä varotusta, minkä parooni de Rosny oli
+minulle antanut kardinaali Retzin suhteen, ja niitä monia eri seikkoja
+jotka olivat isä Antoinen tiedossa. Hän tiesi yhtä poikkeusta
+lukuunottamatta kaikki viime kuun tapahtumat ja saattoi sanoa -- sen
+uskoin varmasti -- kuinka monta kruunua minulla oli kukkarossani. Kun
+myönsin tämän ynnä sen, että hänellä täytyi olla joitakin salaisia
+tiedonlähteitä, niin kuinka saatoin toivoa voivani vastedes pitää
+toimiani häneltä salassa? Neidin saapuminen olisi hänellä tietona
+ennenkuin hän olisi kunnolla kaupungin porttien sisäpuolella; ei ollut
+myöskään todennäköistä, eipä edes mahdollistakaan, että minä voisin
+toistamiseen päästä kuninkaan puheille kenenkään tietämättä tai
+aavistamatta. Sanalla sanoen, minä olin samoinkuin Bruhlkin, pelkkä
+nukke tämän miehen käsissä, minun ulos- ja sisällekäymisiäni pidettiin
+silmällä ja llmotettiin hänelle, ja hänen armonsa oli ainoana aitana
+mikä esti minua syöksymästä turmioon. Minä hetkenä tahansa saatettiin
+minut vangita hugenottina, tehdä tyhjäksi suunnitelma jossa minä olin
+osallisena ja asettaa neiti de la Vire alttiiksi Bruhlin väkivallalle
+tai liigan juonille, jotka olivat yhtä vaaralliset.
+
+Näissä olosuhteissa luulin nukkumisen mahdottomaksi; mutta tottumus ja
+väsymys ovat voimakkaita houkuttelijoita, ja asuntooni saavuttuani
+nukuin kauan ja makeasti, niinkuin sopii miehen, joka on katsonut
+vaaraa silmiin useammin kuin kerran. Ja aamun valkeus toi lisää sekä
+rohkeutta että toivoa. Muistin kuinka St. Jean d'Angelyssä olin ollut
+kurjassa tilassa, ystävittä ja rahoitta, pakotettuna pitämään seuraa
+sellaisten miesten kuin Fresnoyn kanssa. Ja vakuuttaen itselleni että
+ne kultarahat, joita de Rosny niin anteliaasti oli minulle tuhlannut,
+eivät olleet tyhjän vuoksi, enempää kuin se vielä kallisarvoisempi
+ystävyyskään, jolla hän oli minua kunnioittanut, oli lahja joka ei
+vaatinut vastinetta, nousin ylös reippain mielin ja katsein, saattaen
+peräti ällistymään Simonin, joka illalla oli nähnyt minun laskeutuvan
+levolle todellisena epätoivon kuvana.
+
+"Te olette nähnyt hyviä unia", sanoi hän silmäillen minua kateellisesti
+ja levottoman näköisenä.
+
+"Eilen illalla näin hyvin pahan", vastasin kevyesti, ihmetellen hieman
+minkätähden hän katsoi minuun tuolla tavalla ja minkätähden minun
+toivoni ja rohkeuteni palaaminen ei näyttänyt olevan hänelle mieleen.
+Olisin voinut ehkä seurata tätä ajatuksenjuoksua pitemmälle hyvillä
+tuloksilla, minulla kun oli hallussani selittävä avain hänen
+mielentilaansa, mutta samassa kutsui ovelta kuuluva kolkutus Simonin
+pois, ja hetken perästä hän toi sisään herra d'Agenin, joka,
+lausuttuaan kaikkein kohteliaimmat tervehdykset, ei ollut sanonut
+viittäkymmentä sanaakaan ennenkuin hän otti jälleen puheeksi varpaansa
+-- ei kuitenkaan enää vihamielisessä hengessä, vaan sinä onnellisena
+välikappaleena, joka oli saattanut hänet tuntemaan suojelijansa arvon
+puhtaassa kullassa -- kuten hän suvaitsi lausua.
+
+Olin erittäin mielissäni tavatessani hänet tällaisessa mielentilassa ja
+sanoin hänelle nuoraan, että se ystävyys, millä hänen sukulaisensa
+herra de Rambouillet kunnioitti minua, estäisi minua suomasta hänelle
+hyvitystä muuten, kuin äärimmäisessä tapauksessa. Hän vastasi että se
+palvelus, minkä olin hänelle tehnyt, saattoi tuon seikan mitättömäksi,
+jollen minä itse puolestani tuntenut tulleeni loukatuksi; mihin
+huomautukseen minä riensin vastaamaan kieltävästi.
+
+Lausuimme toisillemme kohteliaisuuksia tähän tapaan, ja minä katselin
+häntä sillä mielenkiinnolla mitä keski-ikäiset tuntevat nuoria ja
+uljaita henkilöitä kohtaan, joissa he näkevät oman nuoruutensa ja omien
+nuoruudentoiveittensa kuvastuvan. Silloin avautui ovi jälleen ja hetken
+perästä ilmestyi kynnykselle -- herättäen luullakseni yhtä suurta
+vastenmielisyyttä herra François'ssa kuin minussakin -- isä Antoinen
+hahmo.
+
+Luulen että harvoin on kaksi erilaisempaa miestä seisonut samassa
+huoneessa, harvoin esiintynyt ihmissilmälle suurempaa vastakohtaa kuin
+se mikä tällä kertaa avautui minun silmilleni. Toisella puolen iloinen
+nuori keikari lyhyine levätteineen, hienoine hopeakoristeisine mustine
+samettipukuineen, hentoine jäsenineen, jalokiviä välkkyvine
+miekankahvoineen ja siselöityine makeisrasioineen; toisella taas pitkä,
+kuuruselkäinen, laihaleukainen ja kiiluvasilmäinen munkki, jonka kaapu
+riippui hänen ympärillään kömpelöissä, mauttomissa laskoksissa. Ja
+herra François'n ensimäinen tunne hänet nähdessään oli epäilemättä
+vastenmielisyys. Siitä huolimatta hän kuitenkin tervehti tulokasta
+sanoin, joissa ilmeni salaista kammonsekaista kunnioitusta, ja osotti
+muullakin tavoin niin selvää miellyttämisen halua että tunsin pappiin
+kohdistuvan pelkoni palaavan entisellä voimallaan. Päättelin mielessäni
+että niitten ominaisuuksien, jotka tuollaisessa puvussa asuvina voivat
+voittaa François d'Agenin kunnioituksen -- hän kun oli loistava tähti
+nuorempien hovimiesten joukossa ja kuului siihen luokkaan joka on hyvin
+taipuvainen halveksimaan isiensä hienostuksen puutetta -- täytyi olla
+sekä suuria että pelottavia; ja näin ajatellen otin munkin vastaan
+pidättyvällä kohteliaisuudella, jota yhteen aikaan en suinkaan olisi
+luullut tulevani hänelle osottamaan. Panin siksi kertaa syrjään häntä
+kohtaan kantamani yksityistä laatua olevan kaunan, mihin minulla oli
+niin suuri oikeus, ja pidin mielessäni vain sitä kuormaa minkä
+taisteluni häntä vastaan oli laskenut harteilleni.
+
+Ilman vaikeutta saatoin päättää että hänen tulonsa tällä hetkellä,
+herra François'n ollessa luonani, johtui viekkaasta oman turvallisuuden
+silmälläpidosta, enkä sentakia hämmästynyt kun herra d'Agenin
+valmistuessa lähtemään isä Antoine pyysi häntä odottamaan alhaalla
+sanoen itsellään olevan jotakin tärkeätä ilmotettavana. Hän esitti
+pyyntönsä nöyryyttä lähentelevällä kohteliaisuudella, mutta saatoin
+selvästi nähdä että herra d'Agen siihen suostuessaan taipui tahtoon
+joka oli väkevämpi kuin hänen omansa ja että jos hän olisi uskaltanut
+seurata omaa haluaan, hän olisi antanut aivan toisenlaisen vastauksen.
+Mutta nyt hän poistui -- nimellisesti muka antaakseen jonkin määräyksen
+lakeijalleen -- hilliten kärsimättömyyttään, ja syytä siihen ei ollut
+vaikea käsittää.
+
+Jäätyään kahdenkesken minun kanssani ja saatuaan varmuuden siitä ettei
+meillä ollut kuuntelijoita, kävi munkki heti asiaansa käsiksi.
+
+"Oletteko miettinyt sitä mitä sanoin teille eilen illalla?" kysyi hän
+äkkiä, jättäen kokonaan syrjään sen herttaisen esiintymistavan jota hän
+oli noudattanut herra François'n läsnäollessa. Vastasin kylmästi että
+olin miettinyt.
+
+"Ja ymmärrättekö aseman?" jatkoi hän nopeasti, katsoen minuun kulmainsa
+alta seisoessaan edessäni nyrkkiin puristettu käsi pöydällä. "Vai
+pitääkö minun kertoa teille enemmän? Pitääkö minun kertoa kuinka köyhä
+ja halveksittu te olitte muutamia viikkoja sitten, herra de Marsac --
+te, joka nyt käytte sametissa ja kolme miestä jälessänne? Vai kerronko
+kenen kullat ne ovat tuoneet teidät tänne ja saaneet tämän aikaan?
+Vait! Älkäämme leikitelkö! Te olette täällä Navarran kuninkaan
+salaisena asiamiehenä. Minun asiani on ottaa selvä teidän
+suunnitelmistanne ja hänen tarkotuksistaan, ja sen aion tehdäkin."
+
+"Entä sitten?" sanoin minä.
+
+"Olen päättänyt ostaa ne", vastasi hän, ja tätä sanoessaan kiiluivat
+hänen silmänsä niin ahnaasti että minä asetuin yhä enemmän varuilleni.
+
+"Kenelle?" kysyin minä. Tultuani vakuutetuksi siitä että minun oli
+käytettävä samoja aseita kuin vastustajani, arvelin että suuttumuksen
+osottaminen, mikä kyllä olisi sopinut nuorelle, maailmaa kokemattomalle
+miehelle, ei olisi auttanut minua hitustakaan. "Kenelle?" toistin vielä
+nähdessäni hänen empivän.
+
+"Se on minun asiani", vastasi hän hitaasti.
+
+"Te tahdotte tietää liian paljon ja ilmaista liian vähän", virkoin minä
+haukotellen.
+
+"Ja te leikitte minun kanssani", huudahti hän luoden minuun äkkiä niin
+lävistävän ja synkän katseen että vaivoin sain hillityksi puistatuksen.
+"Sitä pahempi itsellenne, sitä pahempi itsellenne!" jatkoi hän
+kiivaasti. "Olen tullut tänne ostaakseni ne tiedot mitkä teillä on
+hallussanne, mutta jollette tahdo niitä myödä, niin on jälellä vielä
+toinen keino. Yhden tunnin kuluessa voin tehdä tyhjäksi suunnitelmanne
+ja lähettää teidät tyrmään! Te olette kuin vetämättömän nuotan
+perukassa oleva kala. Se syöksähtelee sinne ja tänne ja kohtaa silmukat
+joka puolella, mutta ei älyä asemaansa ennenkuin nuotta on vedetty --
+ja silloin se on myöhäistä. Sellainen te olette", lisäsi hän kohoten
+tuohon haltioituneeseen mielentilaan mikä hänelle joskus oli ominaista
+ja mikä saattoi minut epäilemään, oliko hän kokonaan konna vaiko osaksi
+intoilija, "ja sellaisia ovat kaikki jotka asettuvat pyhää Pietaria ja
+hänen Kirkkoaan vastaan!"
+
+"Olen kuullut teidän käyttävän hyvin samanlaisia sanoja Ranskan
+kuninkaasta", sanoin minä pilkallisesti.
+
+"Luotatteko te häneen?" vastasi hän kiiluvin silmin. "Te olette
+ollut hänen linnassaan ja nähnyt hänen liehittelyänsä ja lukenut
+hänen neljäkymmentäviisi hoviherraansa ja hänen harmaatakkiset
+sveitsiläisensä? Minä sanon teille että tuo loisto, jonka näitte, oli
+unta ja katoaa kuin uni. Tuon miehen voima ja kunnia otetaan häneltä
+pois, ja pian. Eikö teillä ole kylliksi silmiä nähdäksenne että hän on
+tämän kysymyksen ulkopuolella? Ranskassa ei ole kuin kaksi mahtia --
+pyhä liitto, jolla vielä on ylivalta, ja nuo kirotut hugenotit; ja
+niitten välillä on taistelu."
+
+"Nyt te kerrotte minulle enemmän", virkoin minä.
+
+Hän sai levollisuutensa takaisin silmänräpäyksessä ja katsoi minuun
+häijyllä vihalla jota on vaikea kuvata.
+
+"No, no", sanoi hän näyttäen keltaiset hampaansa, "kuolleet eivät
+kieli. Ja Valois'n Henrikille on munkki niin rakas että teidän olisi
+parempi syyttää hänen rakastajatartaan. Mutta mitä teihin tulee, niin
+ei minun tarvitse muuta kuin huutaa: 'Haa, hugenotti ja vakoilija!' ja
+vaikka hän rakastaisi teitä enemmän kuin hän rakasti Quélusta ja
+Maugironia, niin ei hän uskaltaisi ojentaa sormeansakaan pelastaakseen
+teidät!"
+
+Minä tiesin että hän puhui totta ja saatoin vain vaivoin säilyttää sen
+välinpitämättömän ulkonäön, minkä olin keskustelun alkaessa ottanut
+päälleni.
+
+"Mutta entä jos poistun Blois'sta?" virkoin koetteeksi, ainoastaan
+nähdäkseni mitä hän siihen sanoisi.
+
+Hän nauroi. "Sitä ette voi tehdä", vastasi hän. "Verkko on
+ympärillänne, herra de Marsac, ja joka portilla on sellaisia jotka
+tuntevat teidät ja joilla on ohjeensa. Minä voin tuhota teidät, mutta
+minä tahdon saada teidän hallussanne olevat tiedot, ja siksi tahdon
+maksaa niistä teille viisisataa kruunua ja päästää teidät menemään."
+
+"Joutuakseni Navarran kuninkaan käsiin?"
+
+"Hän ei tule tunnustamaan teitä missään tapauksessa", vastasi hän
+innokkaasti. "Hänellä oli se seikka mielessään, ystäväni, kun hän
+valitsi niin tuntemattoman asiamiehen. Hän ei tule tunnustamaan teitä
+miehekseen. Ah, hyvä Jumala, jos olisin ollut tuntiakaan vikkelämpi,
+olisin siepannut Rosnyn -- itse Rosnyn!"
+
+"Yksi seikka puuttuu vielä", lisäsin minä. "Kuinka voin olla varma
+siitä, että kun olen kertonut teille mitä tiedän, te todellakin
+maksatte rahat ja laskette minut menemään?"
+
+"Minä vannon sen!" vastasi hän vakavasti, ollen siinä luulossa että
+minä aloin taipua. "Valalla vannon sen!"
+
+"Valalla! Yhtä mielelläni ottaisin kengänrihmanne!" huudahdin minä,
+purkaen tuohon lauseeseen suuttumukseni jota en voinut kokonaan
+pidättää. "Kirkonmiehen vala maksaa kynttilän -- vai onko se
+puolitoista?" jatkoin ivallisesti. "Minun täytyy saada koko joukon
+varmempi vakuus kuin se, isä hyvä."
+
+"No mikä sitten?" kysyi hän, katsoen minuun äkäisesti.
+
+Nähdessäni tässä aukenevan tilaisuuden ruoskin aivojani keksimään
+jonkun ehdon, joka täytäntöön pantuna kääntäisi asiat häntä vastaan ja
+asettaisi hänet minun valtaani. Mutta hänen asemansa oli niin vahva tai
+minun älyni niin heikko, ettei mitään johtunut mieleeni sillä hetkellä,
+ja minä istuin tuijottaen häneen, ajatusteni vähitellen siirtyessä
+pelastumisen mahdollisuudesta hetken välittömään vaaraan, mikä uhkasi
+paitsi minua myöskin Simon Fleix'tä ja jossakin määrin epäilemättä
+herra de Rambouillet'ta. Neljän tai viiden päivän perästä saapuisi
+lisäksi neiti de la Vire, Arvelin mielessäni, enkö voisi lähettää
+hänelle jotakin varotusta; mutta toisekseen taas epäilin olisiko
+viisasta mennä muuttelemaan de Rosnyn suunnitelmia, varsinkin kun
+Maignan, joka oli mennyt noutamaan neitiä, oli luonteenlaatunsa nojalla
+taipuvainen välittämään viisi muitten kuin isäntänsä määräyksistä.
+
+"No!" virkahti munkki kutsuen kärsimättömästi ajatukseni asiaan.
+"Millaisen vakuuden tahdotte?"
+
+"En ole oikein selvillä siitä tällä hetkellä", vastasin viivästellen.
+"Olen vaikeassa asemassa. Minun täytyy saada aikaa miettiä."
+
+"Ja päästä irti minusta, jos suinkin mahdollista", lisäsi hän
+ivallisesti. "Ymmärrän vallan hyvin. Mutta minä varotan teitä, että
+teitä vartioidaan, ja minne hyvänsä menette ja mitä hyvänsä teette,
+niin minun silmäni seuraavat toimianne."
+
+"Minäkin ymmärrän kyllä", virkoin minä kylmästi.
+
+Hän seisoi vähän aikaa epätietoisena, katsellen minua puoleksi
+epäluuloisesti, puoleksi pahansuovasti; häntä vaivasi toisaalta pelko
+saaliin menettämisestä jos hän suostuisi lykkäykseen, toisaalta pelko
+yhtä perinpohjaisesta epäonnistumisesta jos hän jännittäisi kaikki
+voimansa eikä onnistuisi minua horjuttamaan. Minäkin katselin häntä, ja
+ottaen hänen ilmaisemansa mielenkiihkon ja jännityksen mittapuuksi
+arvostellessani sen panoksen suuruutta ja merkitystä jonka hän tahtoi
+voittaa, en saanut tuosta näystä paljonkaan kevennystä. Useamman kerran
+oli mieleeni johtunut ja nytkin johtui ajatus vapautua hänestä yhdellä
+miekaniskulla. Mutta luonteelleni oli vastenmielistä iskeä aseetonta
+miestä, olipa tämä kuinka paatunut ja konnamainen tahansa, ja kun vielä
+uskoin ettei hän ollut antautunut minun valtaani ryhtymättä mitä
+tehokkaimpiin varokeinoihin, pidätyin noudattamasta tuota ajatusta. Kun
+hän vihdoin vastahakoisesti ja monin hämärin uhkauksin suostui
+odottamaan vastaustani kolme päivää -- mutta ei tuntiakaan kauempaa --
+tyydyin siihen, sillä muuta vaihtoehtoa en nähnyt, ja näillä ehdoilla
+me hiukan väiteltyämme erosimme, ja minä kuulin hänen salakähmäisten
+askeltensa matavan alas portaita.
+
+
+
+
+XIX. Mitä ihmiset sanovat sattumaksi.
+
+
+Jos tahtoisin, kertoa muuta kuin totuuden tai haluaisin kaunistaa
+seikkailujani, voisin epäilemättä helposti jonkun pienen, keksityn
+juonen avulla saada asiat näyttämään siltä kuin olisin pelastunut isä
+Antoinen pauloista omalla neuvokkaisuudellani; voisin toisin sanoen
+kertoa sommitelman nerokkaita juonia ja vastajuonia, jollaisia
+näytelmäinsepittäjillä on tapana punoa. Mutta kun ei minulla ole mitään
+itseni suurentamisen halua -- ja asiain nykyisellä kannalla ollen
+tuskin syytäkään -- on minun tunnustettava että asianlaita oli aivan
+päinvastoin, ja että silläaikaa kun minä en tehnyt kerrassaan mitään
+vapautuakseni, säilytti vastustajani otteensa loppuun asti ja olisi
+varmasti tuottanut minulle turmion, jollei omituinen sattuma olisi
+tullut väliin. Miten ja miltä taholta apu tuli, sitä en usko
+nerokkaimmankaan henkilön, joka on seurannut muistelmiani tähän saakka,
+voivan arvata. Eikä tämä johdu niin paljon mistään älykkäästä juonesta
+kuin siitä että siinä kerrankin ilmeni selvästi Kaitselmuksen johtava
+käsi.
+
+Ne kolme päivää armonaikaa, mitkä pappi oli minulle myöntänyt, kulutin
+kiihkeässä mutta hyödyttömässä pelastuskeinon etsinnässä, sillä kaikki
+tuumani olivat kuolleenasyntyneitä; ja melkoisena lisätekijänä
+kurjuudessani oli juuri se, etten voinut nähdä parempaa neuvoa kuin yhä
+vain istua ja ajatella, ikäänkuin tuomittuna ikuiseen toimettomuuteen.
+Herra de Rambouillet oli jyrkkä katolilainen, vaikka muuten kyllä
+kaikin puolin kunnioitettava isänmaanystävä, niin että häneen ei ollut
+turvautumista; ja papin vaikutusvallan herra d'Ageniin olin omin silmin
+nähnyt. Samankaltaisista syistä hylkäsin myöskin ajatuksen kuninkaaseen
+vetoamisesta. Ja kun muita henkilöitä ei enää ollutkaan, joilta olisin
+voinut jotain vaatia, näin olevani pakotettu turvautumaan omaan apuuni,
+mikä käsitti ainoastaan miekkani ja Simon Fleix'n -- sillä älyni jätti
+minut tässä pälkäässä aivan avuttomaksi.
+
+Ollen vakuutettu siitä, että minun oli murtauduttava pois Blois'sta,
+jos mieli pelastaa ei ainoastaan itseni vaan muitakin, jotka huostaani
+uskottuina olivat vielä kallisarvoisempia, ei ollut mielestäni arvoa
+alentavaa turvautua Simonin apuun, ja siksi ilmaisin hänelle eloisin
+kuvauksin meitä uhkaavan vaaran ja vedoten kaikkiin syihin, joilla
+luulin olevan vaikutusta häneen nähden, kehotin häntä keksimään jonkun
+pelastuksen keinon.
+
+"Nyt, ystäväni, on aika osottaa mihin älysi kelpaa", sanoin hänelle,
+"ja näyttää että de Rosny oli oikeassa sanoessaan sinua tavallista
+sukkelajärkisemmäksi mieheksi. Jos järkesi koskaan voi pelastaa pääsi,
+niin nyt on aika! Sillä sanon sinulle suoraan, että jollet voi keksiä
+juonta millä pääsemme erillemme tuosta konnasta ennen huomispäivää,
+niin minä olen hukassa. Voit itse arvostella kuinka paljon sinulla on
+mahdollisuutta säilyä vapaana."
+
+Pysähdyin tähän, odottaen että hän esittäisi jotakin. Mutta
+pettymyksekseni hän pysyi äänettömänä, nojaten päätään käteensä ja
+ynseä katse tähdättynä itsepintaisesti pöytään, niin että aloin arvella
+osottaneeni häntä kohtaan liikaa alentuvaisuutta käskemällä häntä
+istumaan ja katsoin tarpeelliseksi huomauttaa hänelle että hän oli
+minun palveluksessani ja että hänen oli tehtävä mitä minä käskin.
+
+"No niin", sanoi hän nyrpeästi, nostamatta katsettaan, "olen valmis
+siihen. Mutta minä en pidä papeista, ja tästä kaikkein vähimmän. Minä
+tunnen hänet enkä tahdo olla hänen kanssaan missään tekemisissä!"
+
+"Et tahdo olla hänen kanssaan tekemisissä!" huudahdin minä miltei
+poissa suunniltani hämmästyksestä.
+
+"Niin, en tahdo", vastasi hän pysyen samassa huolettomassa asennossaan.
+"Minä tunnen hänet ja pelkään häntä. Minusta ei ole hänen
+vastustajakseen."
+
+"Sitten de Rosny oli väärässä, vai kuinka?" sanoin minä päästäen
+harmini valloilleen.
+
+"Jos niin haluatte", vastasi hän nenäkkäästi.
+
+Tämä oli minulle liikaa. Ratsastusraippani oli lähellä ja minä
+sieppasin sen käteeni. Ennenkuin hän oli älynnyt aikomustani, olin
+hänen kimpussaan ja annoin hänelle niin terveellisen kylvyn että se
+pian sai hänet järkiinsä. Kun hän pyysi armoa -- mitä kuitenkin sain
+odottaa kelpo tovin, sillä hänessä oli yhä jälellä tuo äkäinen piru,
+joka Rosnysta lähtiessämme oli häneen istunut -- kysyin häneltä jälleen
+eikö de Rosny ollut oikeassa. Kun hän vihdoin myönsi sen, niin sitten
+vasta panin raipan pois ja päästin hänet irti, mutta en silti jättänyt
+häntä nuhtelematta ansionsa mukaan.
+
+"Luulitko sinä", sanoin minä, "että minä suostuin menemään perikatoon
+vain siksi ettet sinä halunnut käyttää laiskoja aivojasi? Että minä
+suostuin istumaan hiljaa ja antamaan sinun murjottaa, silläaikaa kuin
+neiti kulkee sokeana suoraan vaaraa kohti? Ei suinkaan, ystäväni!"
+
+"Neitikö!" huudahti hän luoden silmänsä minuun äkkiä muuttunein ilmein
+ja lakaten hieromasta itseään ja mulkoilemasta, niinkuin hän siihen
+asti oli tehnyt "Mutta hänhän ei ole täällä eikä ole missään vaarassa",
+
+"Hän saapuu tänne huomenna tai ylihuomenna", sanoin minä.
+
+"Te ette ole sanonut minulle sitä!" vastasi hän välkehtivin silmin.
+"Tietääkö isä Antoine sen?"
+
+"Hän saa sen tietää heti kun neiti tulee kaupunginportista sisään",
+vastasin minä.
+
+Huomatessani minkä muutoksen neidin mainitseminen asian yhteydessä sai
+hänessä aikaan, tunsin jotain nöyryytyksen tapaista. Mutta niissä
+olosuhteissa ei minulla ollut varaa valita; minun tuli käyttää niitä
+välikappaleita, jotka olivat käsillä, eikä valita ja käännellä niitä
+liian arvostelevasti, kun neidin turvallisuus oli kysymyksessä.
+Muutaman minuutin perästä olivat asemamme kääntyneet päinvastaisiksi.
+Poika oli tullut yhtä kiihkeäksi ja innokkaaksi kuin minä kylmäksi ja
+arvostelevaksi. Hänen asettuessaan seisomaan eteeni huomasin hänen
+kasvoissaan omituisen yhtäläisyyden papin kasvojen kanssa, enkä minä
+hämmästynyt kun hän teki juuri sellaisen ehdotuksen, jollaista olisin
+voinut odottaa itse isä Antoinelta.
+
+"Siihen ei ole muuta kuin yksi keino", mumisi hän vapisten
+kauttaaltaan. "Hänet on saatava pois tieltä!"
+
+"Helppo sanoa!" sanoin minä halveksivasti. "Jos hän olisi soturi, voisi
+se käydä päinsä. Mutta hän on pappi, poikaseni, eikä hän tappele."
+
+"Tappele! Kuka sitten tahtoo häntä tappelemaan?" vastasi poika kasvot
+synkkinä, levottomasti liikutellen käsiään. "Se on tehtävissä
+mukavammallakin tavalla. Tikari selkään, niin lakkaa hän olemasta
+vastuksinamme."
+
+"Kuka sen iskee?" kysyin kuivasti.
+
+Simon värisi ja empi, mutta sitten hän syvään henkäisten sanoi: "Minä
+teen sen."
+
+"Se ei ehkä olisi vaikeaa", mutisin minä tarkastellen esitystä
+ajatuksissani.
+
+"Se olisi helppoa", vastasi hän hilliten ääntään. Hänen silmänsä
+loistivat, huulet olivat verettömät ja pitkä musta tukka riippui
+kosteana hänen otsallaan.
+
+Minä harkitsin asiaa. Ja mitä enemmän mietin, sitä luontevammalta
+esitys tuntui. Yhden ainoan sanan lausumalla saisin raivatuksi tieltäni
+miehen, jonka olemassaolo uhkasi minun olemassaoloani, joka ei halunnut
+käydä minua vastaan rehellisesti, vaan salaisine ja vilpillisine
+toimintatapoineen ei ansainnutkaan minun puoleltani parempaa kohtelua
+kuin mikä tulee ilmisaadun vakoojan osaksi. Hänen konnamaisuutensa
+uhriksi oli joutunut jo oma äitini, ja hän olisi halukkaasti tuhonnut
+ystäväni!
+
+Ja epäilemättä on sellaisia, jotka moittivat, ja vielä useampia jotka
+nauravat minua, kun tuollaisella hetkellä otin lukuun hienotunteisuuden
+arveluja. Mutta minulla on koko elinaikani ollut vastenmielinen
+ennakkotunne tuota salakähmäistä väkivallan muotoa kohtaan, joka,
+mikäli olen kuullut vanhojen ihmisten kertovan, on vasta nykyisinä
+aikoina tullut muotiin maassamme ja joka varmasti näyttää olevan vieras
+ranskalaiselle luonteenlaadulle. Tahtomatta tuomita toisia liian
+ankarasti tai sanoa ettei tikari ole koskaan anteeksiannettava -- sillä
+silloin voisivat jotkin naisia ja avuttomia henkilöitä kohtaan tehdyt
+vääryydet jäädä rankaisematta -- vastustan itse puolestani sen
+käyttämistä pitäen sitä soturiarvoa alentavana. Ja lisäksi oli se juuri
+siihen aikaan, josta kirjotan, tullut vihollistemme puolella niin
+suuressa määrin käytetyksi taistelukeinoksi, että sekin oli omiaan
+kiinnittämään tätä tunnetta mieleeni erikoisen lujaan. Ja jollei se
+uhka, joka sillä hetkellä riippui ylläni -- eikä yksin minun ylläni --
+olisi ollut niin musertavan ylivoimainen, niin luulenpa etten olisi
+hetkeksikään kallistanut korvaani Simonin ehdotukselle.
+
+Mutta näinkin ollen annoin hänelle vastauksen, joka ei jättänyt häntä
+epätietoiseksi tunteistani. "Simon, ystäväni", sanoin minä -- ja
+muistan, että olin hiukan liikutettu -- "sinulla on vielä jotain
+opittavaa sekä soturina että hugenottina. Ei kumpikaan niistä iske
+koskaan takaapäin."
+
+"Mutta jollei hän tahdo tapella?" vastasi poika uppiniskaisesti.
+
+"Mitä sitten?"
+
+Että vastustajamme tämän kautta joutui meihin nähden epäoikeutetun
+edulliseen asemaan, oli siksi selvää etten voinut tuohon kysymykseen
+vastata. En senvuoksi siihen takertunut, vaan toistaen äskeisen ponteni
+kehotin Simonia keksimään toisen keinon.
+
+Hän antoi perään vastahakoisesti ja seisottuaan jonkun hetken
+ajatuksiinsa vaipuneena meni ulos katsoakseen vartioitiinko taloa.
+
+Kun hän palasi, oli hänen kasvoillaan niin uusi ilme että minä oivalsin
+heti että jotakin oli tapahtunut, Hän ei kuitenkaan katsonut minua
+silmiin eikä selittänyt mitään, vaan näytti aikovan mennä jälleen
+ulos, liikehtien jotensakin hämmentyneen näköisenä. Ennenkuin hän
+lopullisesti poistui, näytti hän vielä kerran muuttavan mieltään, sillä
+hän kääntyi äkkiä tulemaan sinnepäin, missä minä seisoin ällistyneenä
+häntä katsellen, pysähtyi eteeni ja ojentaen äkkiä kätensä pisti
+jotakin minun kouraani.
+
+"Mitä on tapahtunut, hyvä mies?" sanoin minä koneenomaisesti.
+
+"Katsokaa!" vastasi hän lyhyeen, avaten suunsa ensi kerran. "Teidän
+pitäisi tietää. Miksi kysytte minulta? Mitä minulla on sen kanssa
+tekemistä?"
+
+Silloin katsoin ja näin että hän oli antanut minulle samettiruusukkeen,
+juuri samanmuotoisen, samankokoisen ja samanlaisesta vaatteesta tehdyn
+kuin se hyvinmuistettu ruusuke joka niin menestyksellisesti oli
+avustanut minua neiti de la Vireä etsiessäni. Ainoastaan väriltään tämä
+hiukan erosi siitä, mutta ei mitenkään muuten, sillä se oli solmittu
+samalla tavalla ja toisessa nipukassa oli kirjaimet "C.d.l.V." ja
+toisessa sana: "Apua!" Tuijotin siihen tyrmistyneenä. "Mutta Simon",
+sanoin minä, "mitä tämä merkitsee? Mistä sait tämän?"
+
+"Mistä minun olisi pitänyt se saada?" vastasi hän kateellisesti. Mutta
+sitten hän näytti malttavan mielensä ja muutti puheensävyä. "Eräs
+nainen antoi sen minulle kadulla", sanoi hän.
+
+Kysyin, mikä nainen.
+
+"Mistä minä tietäisin?" vastasi hän silmät vihasta kiiluvina. "Nainen
+oli naamioitu."
+
+"Oliko se Fanchette?" kysyin minä tiukasti.
+
+"Saattoi ehkä olla. En tiedä", vastasi hän.
+
+Otaksuin ensin että neiti oli saattueineen saapunut kaupungin
+ulkolaiteille ja että Maignan hyvän maineensa mukaisesti oli
+varovaisuuden vuoksi lähettänyt tiedustelijan hankkimaan minulta tietoa
+oliko tie selvä, ennenkuin hän astui kaupunkiin. Tätä otaksumaa osaksi
+vahvisti, osaksi horjutti mukana seurannut sanoma, jonka Simon nyt
+vihdoin ilmotti, sillä hänestä oli jokainen tiedon pisara puserrettava
+esiin kuin veri kivestä.
+
+"Teidän on mentävä tapaamaan lähettäjää puolituntia auringonlaskun
+jälkeen huomenillalla", sanoi hän, "tuomiokirkon esipihalle kirkon
+koillisen kulman luokse."
+
+"Huomenillallako?"
+
+"Niin, milloin sitten?" vastasi poika epäkohteliaasti. "Minä sanoin
+huomenillalla."
+
+Tämä tuntui minusta omituiselta. Saatoin ymmärtää miksi Maignan halusi
+pitää saatettavansa ulkopuolella muurien kunnes hän olisi saanut
+minulta tiedon, mutta sitä en käsittänyt miksi hän määräisi
+kohtauksen niin kauas eteenpäin. Sanoma tuntui lisäksi tarpeettoman
+vähänsanovalta, ja minä aloin ajatella että Simon vieläkin pidätti
+jotakin.
+
+"Oliko siinä kaikki?" kysyin häneltä.
+
+"Oli, kaikki", vastasi hän, "paitsi..."
+
+"Paitsi mitä?" tiukkasin minä.
+
+"Paitsi että nainen näytti minulle sen kultaisen tunnusmerkin, jota
+neiti de la Virellä oli tapana pitää", vastasi hän vastahakoisesti, "ja
+sanoi että jos te haluaisitte muuta varmuutta, niin se saisi teidät
+vakuutetuksi."
+
+"Näitkö tuon rahan?" huudahdin minä kiihkeästi.
+
+"Näin kyllä", vastasi hän.
+
+"Sitten, Herra varjelkoon", huudahdin minä, "joko petät sinä nyt minua
+tai tuo nainen petti sinua. Sillä neiti de la Virellä ei ole tuota
+merkkiä! Se on minulla; täällä, minun hallussani! No, sanotko vieläkin
+että näit sen?"
+
+"Minä näin aivan sennäköisen", vastasi hän vavisten, hiki otsallaan.
+"Sen voin vaikka vannoa. Ja nainen sanoi minulle sen mitä minä olen
+sanonut teille. Eikä enempää."
+
+"Silloin on selvää", vastasin minä, "että neidillä ei ole tämän kanssa
+mitään tekemistä ja että hän on luultavasti penikulmien päässä täältä.
+Tämä on Bruhlin juonia. Fresnoy on antanut hänelle merkin, jonka hän
+varasti minulta. Ja jutun samettiruusukkeesta kerroin hänelle itse.
+Tämä on ansa. Ja jos minä olisin tarttunut siihen ja mennyt
+tuomiokirkon esipihalle huomenillalla, niin en koskaan enää olisi
+mennyt mihinkään muuhun kohtaukseen, poikaseni."
+
+Simon näytti miettiväiseltä. Sitten hän sanoi masentuneen näköisenä:
+"Teidän oli mentävä yksin, niin sanoi nainen."
+
+Vaikka hyvin tiesin minkätähden hän oli jättänyt sanomatta tämän
+seikan, en ruvennut häntä nuhtelemaan. "Minkänäköinen nainen oli?"
+kysyin sitten.
+
+"Hän muistutti olennoltaan hyvin paljon Fanchettea", vastasi hän. Sen
+pitemmälle hän ei voinut mennä. Sen ajatuksen sokaisemana, että nainen
+oli neidin seuranainen eikä kukaan muu, ei hän ollut paljon huolinut
+häntä tarkastaa eikä voinut varmasti sanoa edes sitäkään, ettei hän
+ollut naiseksi pukeutunut mies.
+
+Harkitsin asiaa joka puolelta ja keskustelin siitä Simonin kanssa,
+aikoen arvelematta rangaista Bruhlia, jos vain löytäisin keinon, millä
+kääntäisin hänen petollisen juonensa häntä itseään vastaan. Mutta kun
+ei minulla ollut mitään suoranaista tietoa hänen tuumistaan, ehkäisi se
+toimintamahdollisuuttani, varsinkin kun en tuntenut mitään varmuutta
+siitä että minä kysymyksessäolevassa tilaisuudessa olisin täysin
+tekojeni herra.
+
+Omituista kyllä, tämä askel Bruhlin puolelta, joka kuninkaan edessä
+sattuneen kohtauksen jälkeen oli pysytellyt tarkoin syrjässä, ei
+suinkaan lisännyt levottomuuttani, vaan antoi päinvastoin kiihoketta
+mielelleni, jonka jakobiinimunkin kylmä ja hellittämätön puserrus oli
+saanut alakuloiseen vireeseen. Tässä oli jotakin, jota saatoin
+ymmärtää, vastustaa ja varoa. Tunne siitä että olin jälleen tekemisissä
+miehen kanssa, jolla oli samat tarkotukset ja halut kuin minullakin,
+sai minut pian kykeneväksi käyttämään kaikkia kykyjäni, niinkuin olen
+kuullut pahan voimia vastaan taistelevan miekkamiehen saavan takaisin
+tarmonsa huomatessaan ottelevansakin kuolevaisen vihamiehen kanssa.
+Vaikka tiesinkin että armonajan hetket pikaisesti lähenivät loppuaan ja
+että pappi huomisaamuna tulisi vaatimaan vastausta, tunsin sinä iltana
+käsittämätöntä kevennystä ja iloisuutta. Menin levolle luottavaisena ja
+nukuin rauhallisesti, osaksi ehkä sen vakaumuksen rohkaisemana että
+siinä huoneessa, missä äitini oli kuollut, ei hänen vainoojallaan ollut
+voimaa minua vahingoittaa.
+
+Mutta tämä havainto Bruhlin liikkeelläolosta ja senkautta uudelta
+taholta uhkaavasta vaarasta teki aivan toisenlaisen vaikutuksen Simon
+Fleix'hin. Hän joutui äärimäisen kiihtymyksen tilaan ja vietti illan ja
+suuren osan yötäkin kävellen rauhattomana edestakaisin huoneessa,
+taistellen ahdistavaa pelkoa ja tuskaa vastaan, milloin puhellen
+kiivaasti itsekseen, milloin pureksien kynsiään kärsimättömyytensä
+vaivassa. Turhaan minä kehotin häntä odottamaan vaaraa levollisesti
+menemättä puolitiehen sitä vastaan, tai käskin häntä, viitaten hänen
+makuulavaansa, joka oli vuoteeni jalkopäässä, antamaan asian levätä
+ainakin huomiseen, jollei hän voinut keksiä pelastuskeinoa. Hänellä ei
+ollut voimaa totella, vaan hän kulki yhä hermostuneena edestakaisin
+luonteelleen ominaisten vilkkaitten ennakkokuvitelmien vallassa ja ehti
+tuskin laskeutua pitkälleen, kun jo hyppäsi ylös jälleen. Muistaen
+kuitenkin kuinka kelpo tavalla hän oli kunnostautunut sinä iltana,
+jolloin neiti pakeni Blois'sta, en tahtonut kutsua häntä pelkuriksi,
+vaan tyydyin ajattelemaan vain mielessäni ettei mikään sovi
+soturimiehelle huonommin kuin liika oppi -- paitsi ehkä vilkas
+mielikuvitus.
+
+Otaksuin mahdolliseksi että neiti saapuisi seuraavana päivänä ennenkuin
+isä Antoine tulisi saamaan vastaustaan. Siinä tapauksessa toivoin
+saavani tukea Maignanin kokemuksesta. Mutta seuruetta ei kuulunut.
+Minun oli turvauduttava itseeni ja omiin apuneuvoihini, ja niin ollen
+päätin kieltäytyä papin tarjouksesta mutta jättää kaikki muut seikat
+asianhaaroista riippuviksi.
+
+Puolenpäivän tienoissa hän saapui, seuranaan, kuten hänen tapansa oli,
+pari ystävää, jotka hän jätti ulkopuolelle. Hän oli näöltään kalpeampi
+ja varovaisempi kuin ennen, hänen kätensä näyttivät ohkaisemmilta ja
+poskensa läpikuultavammilta. Näistä heikkouden merkeistä en kuitenkaan
+voinut johtaa mitään hyvää ennettä, sillä hänen katseensa loistavuus ja
+käytöksensä tavaton itsetietoisuus ilmaisivat selvästi että hän tunsi
+olevansa varma vallastaan. Hän astui huoneeseen luottavan näköisenä ja
+puhutteli minua isälliseen tapaan, mikä ei jättänyt minua vähääkään
+epätietoiseksi hänen aikomuksistaan; se suoruus, millä hän nyt paljasti
+suunnitelmiaan, oli selvänä todistuksena siitä että hän piti minua jo
+varmana välikappaleenaan.
+
+Minä en riistänyt häneltä heti tätä harhaluuloa, vaan sallin hänen
+jatkaa ja ottaa vielä esille ne viisisataa kruunuakin, jotka hän oli
+minulle luvannut ja joitten näkemisen hän arvattavasti uskoi
+lopullisesti sitovan asian.
+
+Tämän nähdessään hän tuli vieläkin avomielisemmäksi ja puhui niin
+laveasti että minä en saattanut olla häneltä kysymättä tahtoisiko hän
+vastata erääseen kysymykseen.
+
+"Luonnollisesti, herra de Marsac", vastasi hän kevyesti. "Kysykää
+vain."
+
+"Te puhutte suurista suunnitelmista, joita teillä on käsillä", sanoin
+minä. "Te puhutte Ranskasta ja Espanjasta ja Navarrasta ja kuninkaista
+ja liigoista ja kardinaaleista! Te puhutte salaisista nyöreistä ja
+uskottelette minulle että jos suostun teidän toivomuksiinne niin tulen
+saamaan teistä yhtä voimakkaan suojelijan kuin herra de Rosny on. Mutta
+-- silmänräpäys vielä, jos suvaitsette", jatkoin kiireesti nähdessäni
+hänen olevan aikeissa keskeyttää puheeni samanlaisilla innokkailla
+vakuutuksilla kuin olin jo kuullut. "Vastatkaa minulle tähän: kun
+teillä on niin monta rautaa tulessa, niin minkätähden ryhdyitte
+tekemisiin vanhan naisen kanssa -- muutamien vaivaisten kruunujen
+takia?"
+
+"Tahdon sanoa teille senkin", vastasi hän äänensävyni nostaessa punan
+hänen kasvoilleen. "Oletteko koskaan kuullut puhuttavan elefantista?
+Vai olette. No, sillä on, kuten tiedätte, kärsä, jolla se voi joko
+kiskaista tammen juurineen tai nostaa maasta pienimmänkin esineen. Niin
+voin tehdä minäkin. Mutta sitten te kysytte", jatkoi hän ilettävästi
+virnistäen, "minkätähden tarvitsin muutamia vaivaisia kruunuja. Siinä
+oli kyllin että tarvitsin. Maailmassa on kaksi asiaa, joilla on jotain
+merkitystä, herra de Marsac, ja ainoastaan kaksi: äly ja raha. Älyä
+minulla on ja oli; rahaa tarvitsin -- ja siksi otin sitä."
+
+"Rahaa ja älyä?" kertasin minä katsoen häneen miettiväisenä.
+
+"Niin", vastasi hän, ja hänen silmänsä alkoivat säihkyä ja ohuet
+sieramensa laajeta. "Kun vain minulla on näitä molempia, niin voin
+hallita Ranskaa!"
+
+"Tekö hallita Ranskaa!" huudahdin minä hämmästyen suunnattomasti hänen
+uskaliaisuuttaan. "Tekö?"
+
+"Minä juuri", vastasi hän kammottavan kylmäverisesti. "Minä -- pappi,
+munkki, kirkonmies, oppinut. Te näytätte kummastelevan, mutta
+huomatkaa, hyvä herra, että maailma on muuttumassa. Meidän aikamme on
+tulossa ja teidän aikanne on häviämässä. Mikä kahlitsee herramme ja
+kuninkaamme sulkien hänet Blois'han, silläaikaa kun kapinalliset
+rehentelevät ympäri Ranskaa? Miesten puuteko? Ei, vaan rahan puute;
+Kuka voi hankkia hänelle rahaa -- tekö, soturi, vai minä, pappi? Tuhat
+kertaa, minä! Sentähden on minun aikani tulossa, ja ennenkuin kuolette,
+saatte nähdä papin hallitsevan Ranskaa."
+
+"Herra varjelkoon ettette vain te olisi se pappi!" virkahdin minä
+pilkallisesti.
+
+"Niinkuin suvaitsette", vastasi hän kohauttaen olkapäitään ja otti
+samassa kasvoilleen nöyryyden naamarin, mikä sopi yhtä huonosti hänen
+hirmuiseen itsekylläisyyteensä kuin konsanaan nunnanhuntu sotamiehelle.
+"Kuitenkin voi sattua niinkin että se olen minä, pyhän oikeauskoisen
+kirkon suosiosta, jonka nöyrä palvelija olen."
+
+Tämän kuullessani hypähdin ylös synkästi kiroten, sillä luontoni ei
+enää sietänyt noita kummallisia muodonvaihdoksia, joita tuo mies näkyi
+rakastavan ja joista tämä viimeinen oli kaikista inhottavin. "Te
+konna!" huusin minä viiksiäni punoen, niinkuin minun tapani on silloin
+kun raivostun. "Ja siksi te tahtoisitte tehdä minut suuruutenne
+porraskiveksi. Te tahtoisitte lahjoa minut -- soturin ja aatelismiehen.
+Menkää, ennenkuin teen teille pahempaa. Siinä on kaikki mitä minulla on
+teille sanomista. Menkää! Olette saanut vastauksenne. Minä en ilmaise
+teille mitään, en i:tä enkä i:n pilkkuakaan. Pois huoneestani!"
+
+Hän astahti askeleen takaperin kummastuksissaan ja seisoi pöytää vasten
+pureksien kynsiään ja mulkoillen minuun, ja hänen pirullisilla
+kasvoillaan kiistelivät pelko ja pettymys. "Te olette siis pettänyt
+minua", sanoi hän vihdoin hitaasti.
+
+"Olen antanut teidän pettää itse itsenne", vastasin minä katsoen häneen
+halveksivasti ja tuntematta lainkaan sitä pelkoa jota hän tuokioksi oli
+minussa herättänyt. "Menkää ja tehkää pahimpanne."
+
+"Te tiedätte mitä tekonne merkitsee", sanoi hän. "Minä voin toimittaa
+teidät hirsipuuhun -- tai pahempaankin."
+
+"Menkää!" huusin minä.
+
+"Oletteko ajatellut ystäviänne?" jatkoi hän pilkaten.
+
+"Menkää!" sanoin minä.
+
+"Esimerkiksi neiti de la Vireä, jos hän jotenkuten sattuisi joutumaan
+käsiini? Hänen osakseen ei tule hirsipuu. Muistatte kai Foucaud't jotka
+poltettiin?" ja hän nauroi.
+
+Tuo kamala uhkaus, jota tiesin hänen käyttäneen äitiänikin kohtaan,
+vaikutti minuun niin että syöksähdin eteenpäin voimatta kauemmin
+hillitä itseäni. Seuraavassa tuokiossa olisin varmaankin ottanut häntä
+kurkusta ja kuristanut hengen pois hänen kurjasta raadostaan, jollei
+sallimus hyvyydessään olisi tullut minua pelastamaan. Ovi, jolle hän jo
+kauhuissaan oli asettanut kätensä, avautui äkkiä. Sisään astui Simon,
+joka suljettuaan oven jälkeensä jäi seisomaan katsoen vuoroin
+kumpaankin hermostuneessa epätietoisuudessa; hänen mielessään taisteli
+hänen Sorbonnen ajoilta perimänsä kunnioitus pappisarvoa kohtaan ynnä
+raivo, jonka epätoivo pusertaa esiin heikoimmastakin.
+
+Samalla kun hänen läsnäolonsa ehkäisi minun aikomukseni, näytti se
+antavan isä Antoinelle rohkeutta, sillä pappi ei paennut, vaan kääntyi
+vielä kerran minun puoleeni kasvot vihan ja pettymyksen synkentäminä.
+"Hyvä", lausui hän käheästi. "Tuhotkaa itsenne jos niin haluatte! Minä
+neuvon teitä telkeämään ovenne, sillä tunnin päästä tulevat vartiat
+viemään teitä tutkittavaksi."
+
+Simon huudahti kuullessaan tämän uhkauksen, niin että minä käännyin
+katsomaan poikaan. Hänen polvensa tutisivat ja hänen hiuksensa
+seisoivat pystyssä.
+
+Pappi näki hänen kauhunsa ja sen suoman edullisen tilaisuuden. "Niin,
+tunnin kuluttua", jatkoi hän hitaasti tähdäten häneen julman katseensa.
+"Tunnin kuluttua, poikani! Te mahtanette rakastaa tuskia, kun ajatte
+niitä takaa, ja lienette kyllästynyt elämään, kun haluatte viskata sen
+pois. Taikka odottakaas", lisäsi hän äkkiä, katseltuaan hetken aikaa
+Simonin tuskia ja arvattavasti saaden siitä vielä viimeisen
+toivonsäteen. "Minä tahdon olla armollinen. Annan teille vielä yhden
+mahdollisuuden."
+
+"Ja itsellennekö myös?" virkoin minä hymähtäen pilkallisesti.
+
+"Vaikkapa niinkin", vastasi hän kääntymättä poispäin vapisevasta
+pojasta, jonka hän katseellaan näytti lumoavan. "Annan teille aikaa
+harkita asiaa aina puoleen tuntiin auringonlaskun jälkeen tänä iltana.
+Jos päätätte suostua ehtoihini, niin tulkaa tapaamaan minua silloin.
+Lähden tänä iltana matkalle Pariisiin ja tahdon antaa teille
+mahdollisuuden aina viimeiseen hetkeen saakka. Mutta", jatkoi hän
+julmasti, "jollette tule minua kohtaamaan tai kohtaatte minut yhtä
+itsepintaisena -- niin tehköön Jumala minulle sen ja vielä enemmän, jos
+näette auringon nousevan kolmasti."
+
+Jokin mielijohde, en tiedä mikä, sillä minä en hetkeäkään ajatellut
+suostua hänen ehtoihinsa tai mennä häntä kohtaamaan, sai minut
+kysäisemään: "Missä?"
+
+"Tuomiokirkon esipihalla", vastasi hän hetkisen mietittyään.
+"Koilliskulman luona, puoli tuntia auringonlaskun jälkeen. Se on
+rauhallinen paikka."
+
+Simonilta pääsi tukahdutettu huudahdus. Ja sitten oli huoneessa hetken
+aikaa äänetöntä, minkä kuluessa Simon hengitti kiivaasti ja
+epätasaisesti ja minä seisoin paikalleni naulattuna, katsoen pappiin
+niin pitkään ja omituisesti että isä Antoine laski kätensä jälleen
+ovensalvalle ja vilkaisi levottomasti taakseen. Eikä hän rauhottunut
+ennenkuin oli saanut selville, kuten hän kuvitteli, omituisen katseeni
+syyn.
+
+"Haa!" virkkoi hän, ohuitten huulten vetäytyessä itserakkaaseen hymyyn
+hänen omasta terävänäköisyydestään. "Minä ymmärrän. Te aiotte tappaa
+minut illalla? Sallikaa minun sanoa teille, että tämä talo on
+vartioitu. Jos teillä lähtiessänne täältä minua kohtaamaan on yksikään
+seuralainen mukananne -- jollei se ole herra d'Agen, johon voin luottaa
+-- niin minä saan varotuksen ja poistun ennenkuin saavutte
+kohtauspaikalle. Ja poistun, muistakaa se", lisäsi hän julmasti
+hymyillen, "kirjottamaan teidän kuolemantuomiotanne."
+
+Sen sanottuaan hän meni ulos sulkien oven jälkeensä, ja me kuulimme
+hänen askeltensa laskeutuvan pehmeästi alas portaita. Minä tuijotin
+Simoniin ja hän minuun tuntien niin suurta hämmästystä ja kammoa kuin
+niin merkillinen yhteensattumus luonnollisesti herättää.
+
+Sillä niinkuin ihmeen kautta oli pappi maininnut saman paikan ja ajan
+kuin samettisolmukkeen lähettäjä!
+
+"Hän menee", sanoi Simon kasvot punottavina ja värisevin äänin, "ja he
+menevät."
+
+"Ja pimeässä he eivät tunne häntä", mumisin minä. "Hän on jokseenkin
+minun pituiseni. He luulevat häntä minuksi!"
+
+"Ja tappavat hänet!" huusi Simon hysteerisesti. "He tappavat hänet! Hän
+menee surman suuhun, herra. Se on Jumalan sormi."
+
+
+
+
+XX. Kuninkaan kasvot.
+
+
+Näytti niin tarpeelliselta saada rikos todistetuksi Bruhlin
+toimeenpanemaksi, jos pappi todellakin saisi surmansa minulle
+viritetyssä ansassa, että olin vähällä joutua alttiiksi erehdykselle,
+jonka kaltaisiin toiminnan-miehet ovat hyvin taipuvaisia. Sillä ensi
+ajatukseni oli seurata pappia tuomiokirkon esipihalle tarpeeksi lyhyen
+matkan päässä saadakseni, jos mahdollista, murhaajat ilmi itse teossa,
+ja varustettuna riittävillä apuvoimilla ottaakseni heidät kiinni. Ansio
+tämän menettelytavan hylkäämisestä tulee Simonille, joka osotti minulle
+sen vaarat niin vakuuttavalla tavalla että minä suuremmitta
+vastusteluitta näin viisaaksi luopua siitä.
+
+Sensijaan seurasin hänen antamaansa neuvoa ja lähetin hänet herra
+d'Agenin asunnolle pyytämään tätä nuorta herraa tulemaan minun luokseni
+ennen iltaa. Etsittyään herra d'Agenia turhaan hänen asunnostaan
+ja muistakin paikoista löysi Simon hänet kuninkaallisen linnan
+tennis-pihalta ja esittäen ovelan tekosyyn toi hänet luokseni tuntia
+ennen määräaikaa.
+
+Vieraani luonnollisesti ihmetteli huomatessaan ettei minulla ollut
+mitään erityistä hänelle sanottavana. En uskaltanut kertoa hänelle sitä
+mikä oli ajatuksissani, ja muuta keksimään ei minulla ollut
+mielikuvitusta. Mutta iloisuutensa ja noitten pienten sievistelyjen
+lisäksi, joihin hän pani tavatonta huolta haluten nähtävästi niillä
+peittää luonteensa todellista kulta-arvoa -- luonteen, jolta ei
+puuttunut uljuutta eikä selkärankaa -- oli hän vielä erittäin
+hyvänlaatuinen. Tullen vihdoin siihen uskoon että olin lähettänyt
+hakemaan häntä vain pelkästä päähänpälähdyksestä, käytti hän kaiken
+taitonsa huvittaakseen minua ja haukkuakseen Bruhlia -- mikä olikin
+hänelle hyvin mieluisaa ajankulua. Ja tällä tapaa hän pitkitti
+käyntinsä kahdeksi tunniksi.
+
+Minun ei tarvinnut kauan odottaa ennenkuin sain todistuksen tämän
+Simonin esittämän varokeinon viisaudesta. Arvelimme olevan varovaisinta
+pysytellä huoneella vieraamme lähdettyä, ja niin vietimme yön tulematta
+tietämään oliko tapahtunut mitään vai ei. Mutta noin kello seitsemän
+tienoissa seuraavana aamuna eräs markiisin palvelijoista saapui
+luoksemme herra d'Agenin lähettämänä tuoden uutisen -- mikä ei ollut
+enää uutinen sitten kun olimme kuulleet hänen kiireiset askeleensa
+portailta -- että edellisenä iltana oli hyökätty isä Antoinen kimppuun
+ja surmattu hänet!
+
+Minä otin vastaan tämän sanoman toivoni toteutumisesta vakavalla
+kiitollisuudella, Simon taas niin liikutettuna että kun sanan tuoja oli
+mennyt, hän istui tuolille ja alkoi nyyhkyttää ja väristä ikäänkuin hän
+verivihollisen sijasta olisi kadottanut äitinsä. Käytin tätä
+tilaisuutta pitääkseni hänelle saarnan epärehellisten toimintakeinojen
+seurauksista; enkä voinut itsekään väristyksettä muistella tuon miehen
+viimeksi minulle lausumia sanoja taikka niitä laittomia ja rikollisia
+aikomuksia, joita hän nautinnolla oli hautonut vielä seisoessaan ihan
+sen kuilun partaalla, joka oli nielevä sekä hänet että hänen
+suunnitelmansa ikuiseen pimeyteen.
+
+Ylimpänä tunteena mielessäni oli luonnollisesti kevennys. Olinhan taas
+vapaa. Kaiken todennäköisyyden mukaan oli pappi pitänyt tietonsa
+ominaan, joten hänen kätyrinsä ilman häntä olisivat voimattomia. Simon
+oli tosin kuullut, että kaupungissa vallitsi suuri kiihtymys tapahtuman
+johdosta ja että monet sysäsivät syyn hugenottien niskoille. Mutta me
+emme antaneet tämän seikan vähentää tyytyväisyyttämme, eikä minulla
+ollut mitään aavisteluja ennenkuin korviimme saapui toisten kiireisten
+askelten ääni portailtamme.
+
+Tunsin ne heti herra d'Agenin askeliksi, ja jokin tuhoa ennustava
+sointi niitten kajahtelussa sai minut nousemaan jaloilleni ennenkuin
+hän avasi ovenkaan. Niin paljonpuhuva kuin olikin hänen ensimäinen
+kiireinen silmäyksensä ympäri huoneen, sai hän minut nähdessään
+takaisin tavallisen tyyneytensä. Hän tervehti minua ja puhui
+levollisesti, vaikka nopeasti. Mutta hän oli hengästynyt, ja minä
+huomasin paikalla ettei hän sipittänyt puhuessaan.
+
+"Olen iloinen tavatessani teidät", virkkoi hän sulkien huolellisesti
+oven jälkeensä, "sillä minä tuon huonoja uutisia, eikä ole varaa hukata
+silmänräpäystäkään. Kuningas on allekirjottanut määräyksen teidän
+viipymättömästä vangitsemisestanne, herra de Marsac, ja jos kerran
+joudutte linnaan, niin on vaikea sanoa mitä ei saattaisi tapahtua."
+
+"Minun vangitsemisestani?" huudahdin minä. Lienee anteeksiannettavaa,
+jos tämä uutinen tapasi minut valmistumattomana.
+
+"Niin", vastasi hän nopeasti. "Kuningas on allekirjottanut sen
+marsalkka Retzin pyynnöstä."
+
+"Mutta mistä syystä?" huusin minä tyrmistyneenä.
+
+"Isä Antoinen murhasta. Suokaa minulle anteeksi", jatkoi hän
+painavasti, "mutta nyt ei ole aikaa sanoihin. Linnavouti on juuri tällä
+hetkellä tulossa teitä vangitsemaan. Teidän ainoa toivonne on koettaa
+välttää häntä ja päästä kuninkaan puheille. Olen taivuttanut setäni
+menemään teidän kanssanne ja hän odottaa asunnossaan. Ei kuitenkaan ole
+hukattava silmänräpäystäkään, jos tahdotte päästä kuninkaan eteen
+ennenkuin teidät vangitaan."
+
+"Mutta minä olen syytön!" huusin minä.
+
+"Minä tiedän sen", vastasi herra d'Agen, "ja voin todistaa sen. Mutta
+jollette pääse kuninkaan puheille, ei syyttömyytenne auta teitä
+ollenkaan. Teillä on mahtavia vihamiehiä. Tulkaa, älkääkä siekailko
+enempää, herra de Marsac, minä pyydän teitä", lisäsi hän.
+
+Hänen käytöksensä vakuutti minulle selvemminkin kuin hänen sanansa että
+asiat olivat täperällä, ja lykäten toiseen kertaan järkeilyt kiitin
+häntä kiireisesti hänen ystävällisestä avustaan. Sieppasin miekkani,
+joka virui tuolilla, ja vyötin sen vyölleni; Simonin sormet vapisivat
+niin ettei hänestä ollut mitään apua. Tämän tehtyäni nyökkäsin herra
+d'Agenia menemään edellä ja seurasin häntä, Simonin liittyessä
+matkaamme omasta alotteestaan. Silloin oli noin kello yhdentoista aika
+aamupäivällä.
+
+Seuralaiseni juoksi alas portaita ilman muodollisuuksia ja niin
+nopeasti että minä sain panna kaikkeni pysyäkseni hänen kintereillään.
+Ulko-ovella hän viittasi minua pysähtymään ja mennen itse kadulle
+silmäsi levottomana St. Denys-kadulle päin. Onneksi oli väylä vielä
+selvä, ja hän antoi minulle merkin seurata. Minä tottelin, ja alkaen
+kävellä vastakkaiseen suuntaan niin joutuin kuin taisimme olimme pian
+jättäneet kadunkulman itsemme ja talon välille.
+
+Jos luulimme nyt pääsevämme menemään huomaamatta, niin saimme hyvinkin
+pian huomata pettyneemme. Talo oli, kuten olen maininnut, hiljaisella
+syrjäkadulla, jota etäämpänä rajotti aina jonkun matkan päässä
+tukipylväillä varustettu puutarhamuuri. Olimme tuskin kulkeneet
+toistakymmentä askelta oveltani, kun erään tukipylvään suojasta
+pujahti mies, joka pikaisesti katsahdettuaan meihin alkoi juosta St.
+Denys-katua kohti.
+
+Herra d'Agen katsoi taakseen ja nyökkäsi. "Siinä menee sanansaattaja",
+virkkoi hän. "He yrittävät katkaista meiltä tien, mutta luulenpa että
+meillä on heistä riittävästi etumatkaa."
+
+Minä en vastannut mitään, sillä tunsin antautuneeni kokonaan hänen
+käsiinsä. Mutta kun kuljimme pitkin Valois-katua, jonka eräässä osassa
+siihen aikaan päivästä pidettiin markkinoita, mitkä saivat sinne
+kerääntymään melkoisen paljouden talonpoikia ja muuta kansaa, luulin
+huomaavani tavattoman touhun ja kiihtymyksen merkkejä. Ei tuntunut
+uskottavalta että jonkun papin murha vaikuttaisi niin moniin ihmisiin
+ja niin suuressa määrässä, ja minä kysyin herra d'Agenilta mitä hän
+arveli.
+
+"Huhutaan", vastasi hän hiljentämättä vauhtiaan, "että kuningas aikoo
+muuttaa viipymättä eteläänpäin, Tours'in kaupunkiin."
+
+Mutisin ilmi hämmästykseni ja tyytyväisyyteni. "Hän aikoo siis sopia
+hugenottien kanssa?" kysyin.
+
+"Siltä näyttää", vastasi d'Agen. "Retzin puolue on siitä syystä
+kiukkuisella tuulella ja koettaa purkaa sitä teihin, jos se heille
+suinkin onnistuu. Varokaa!" lisäsi hän äkkiä. "Tuolla on pari heidän
+miestään!"
+
+Puhuessamme pujottelehdimme ulos väentungoksesta ja minä näin muutamia
+askeleita edellämme meitä vastaan tulemassa pari hovin herroja yhtä
+monen palvelijan saattamina. Hekin huomasivat samassa meidät ja
+lähtivät tulemaan poikki kadun, mikä sillä kohtaa oli kohtalaisen
+leveä, aikoen ilmeisesti pysäyttää meidät. Me poikkesimme kuitenkin
+yhtäaikaa menemään heidän puolelleen, joten tulimme vastatusten heidän
+kanssaan keskitiellä.
+
+"Herra d'Agen", huudahti etumainen puhuen kopealla äänellä ja heittäen
+vihaisen syrjäsilmäyksen minuun, "minusta on ikävää nähdä teitä
+sellaisessa seurassa! Te ette arvattavasti tiedä eräästä määräyksestä,
+joka juuri on annettu linnanvoudille ja joka kohdistuu tähän herraan."
+
+"Ja jos niin onkin, niin mitä sitten?" sipitti toverini silkkisimmällä
+äänellään.
+
+"Mitäkö sitten?" huusi toinen rypistäen kulmiaan ja astahtaen hiukan
+eteenpäin.
+
+"Aivan niin", toisti d'Agen asettaen kätensä miekankahvaan ja
+peräytymättä tuumaakaan. "Minä en tiennyt että hänen majesteettinsa on
+nimittänyt teidät linnanvoudiksi, herra Villequier, tai että teillä on
+valtuutus, joka oikeuttaa teidät pysähdyttämään aatelismiehiä
+julkisilla kaduilla."
+
+Herra Villequier punastui suuttumuksesta. "Te olette nuori, herra
+d'Agen", sanoi hän, ja hänen äänensä värisi, "muuten saattaisin teidät
+maksamaan tämän kalliisti!"
+
+"Tämä ystäväni ei ole nuori", vastasi d'Agen kumartaen. "Hän on
+jalosukuinen synnyltään, herra Villequier, ja hänet luetaan, kuten
+juuri eilen kuulin, Ranskan parhaimpien miekkamiesten joukkoon, eikä
+hän ole mikään gaskonjalainen. Jos olette halukas pidättämään hänet,
+niin tehkää se, olkaa hyvä. Ja minulla on kunnia ottaa osalleni teidän
+poikanne."
+
+Meillä oli tällöin kaikilla käsi miekankahvassa, joten ei olisi
+vaadittu kuin ensimäinen isku, jotta olisi syntynyt tuollainen
+katukahakka, jollaiset siihen aikaan olivat tavallisempia kuin nyt.
+Joukko markkinakansaa oli äänekkään sananvaihtomme vetämänä keräytynyt
+ympärille ja odotti innokkaana mitä tulisi tapahtumaan. Mutta
+Villequier, kuten toverini ehkä tiesi, oli gaskonjalainen yhtä paljon
+mieleltään kuin syntyperältäänkin, ja kun hän näki meidän päättäväiset
+muotomme, malttoi hän mielensä. Kohauttaen olkapäitään teeskennellyn
+halveksivasti, mikä ei vaikuttanut keneenkään, hän viittasi
+palvelijoitaan jatkamaan matkaa ja astui itse sivulle.
+
+"Kiitän teitä kohteliaasta tarjouksestanne", sanoi hän ilkeämielisesti
+hymyillen. "Tulen pitämään sen muistissani. Mutta, kuten sanotte, minä
+en ole linnavouti."
+
+Välittämättä paljonkaan hänen sanoistaan me kumarsimme, menimme hänen
+ohitseen ja riensimme eteenpäin. Mutta vaaraa ei ollut vältetty.
+Ensiksikin oli tämä kohtaus maksanut meille muutamia kalliita
+minuutteja, ja lisäksi lähti gaskonjalainen seuraamaan meitä annettuaan
+meidän päästä jonkun matkaa edelle. Hänen palvelijansa olivat, niin
+otaksuimme, ohikulkiessaan virkkaneet että toinen meistä oli isä
+Antoinen murhaaja, ja tuo huhu levisi väkijoukkoon kulovalkean lailla.
+Eikä kulunut monta hetkeä ennenkuin näimme että jälissämme seurasi
+parvi roskajoukkoa, joka teki Simon Fleix'n kovasti levottomaksi.
+Huolimatta siitä halveksimisesta, mitä ihailtavalla tavalla käyttäytyvä
+herra d'Agen heitä kohtaan osotti, olisi meille ehkä käynyt
+tarpeelliseksi kääntyä ympäri ja opettaa heitä, jollemme juuri viime
+tingassa olisi ehtineet herra de Rambouillet'n asunnolle, jonka ovella
+tapasimme puolitusinaa asestettuja palvelijoita, joitten näkeminen sai
+ahdistelijamme peräytymään osottaen heidän luokkaansa kuuluville
+ominaista pelkuruutta.
+
+Jos olin viime aikoina ollut taipuvainen pitämään markiisi de
+Rambouillet'ta horjuvana luonteena, niin tällä kertaa ei minulla ollut
+mitään syytä moitteeseen, olkoonpa hänen omaksumansa kanta johtunut
+herra d'Agenin esityksistä tai siitä ajatuksesta että ilman minua hänen
+sydämellään olevat suunnitelmat raukeisivat tyhjiin. Tapasin hänet
+sisällä odottamassa kolme herraa seurassaan, kaikki levätit harteilla
+ja valmiina matkaan; ja hänen otsallaan asuva lujan päättäväinen ilme
+osotti, ettei hänen edessään oleva pulma ollut tavallista laatua. Ei
+hetkeäkään hukattu, ei edes selityksiin. Viitaten minut takaisin ovelle
+ja vaihtaen joitakin lauseita sisarenpoikansa kanssa hän antoi
+lähtömääräyksen ja me menimme ulos talosta yhdessä joukossa.
+Epäilemättä vaikutti häneen jossakin määrin se seikka että minua
+tuhoamaan pyrkivät henkilöt olivat hänen poliittisia vihamiehiään;
+sillä minä näin hänen piirteittensä jäykkenevän, kun hänen katseensa
+sattui herra de Villequier'hen, joka ulos astuessamme kulki verkalleen
+talon ohi. Gaskonjalaisessa ei kuitenkaan ollut miestä ryhtymään
+millekään niin suuren seurueen kanssa ja hän vetääntyi syrjään;
+vaihdettuaan kylmän tervehdyksen hänen kanssaan suuntasi Rambouillet
+kulkumme linnaa kohti ripein askelin. Hänen sisarenpoikansa ja minä
+kävelimme hänen kummallakin puolellaan, ja toiset, luvultaan kymmenen
+tai yksitoista, seurasivat kintereillämme tiheänä ryhmänä; saattueemme
+osotti siten niin varmaa ja päättäväistä käytöstä että roskajoukko,
+joka oli jäänyt seisoskelemaan talon ulkopuolelle, hajosi kaikille
+suunnille. Muutamat tiellemme sattuneet rauhalliset ihmisetkin
+pujahtivat varovaisuuden vuoksi porttisyvennyksiin tai astuivat syrjään
+jättäen kadun koko leveydeltään meidän käytettäväksemme.
+
+Panin merkille -- ja luulen sen lisänneen levottomuuttani -- että
+johtajamme oli pukeutunut tavallista huolellisemmin ja loisteliaammin,
+mutta, päinvastoin kuin seuralaisensa, ei ollut ottanut mitään aseita.
+Rientäessämme eteenpäin käytti hän aikaa hyväkseen antaakseen minulle
+joitakin neuvon sanoja. "Herra de Marsac", sanoi hän katsahtaen minuun
+äkkiä, "sisarenpoikani on antanut minun ymmärtää että te jättäydytte
+kokonaan minun käsiini."
+
+Minä vastasin etten pyytänyt sen parempaa onnea ja että, kävipä miten
+hyvänsä, minä kiitin häntä sydämeni pohjasta.
+
+"Suvaitkaa sitten olla vaiti kunnes pyydän teitä puhumaan", vastasi hän
+tuikeasti -- sillä hän oli niitä luonteita jotka äkillinen jännitys
+tekee karvaiksi ja tuimiksi. "Ja, mikä tärkeintä, ei mitään
+väkivaltaisuuksia ilman minun määräystäni. Meidän on taisteltava
+taistelu ja ankara, mutta voitto on saavutettava päällämme. Jos suinkin
+voimme, niin estämme linnanvoudin pääsemästä teihin kajoamaan."
+
+Ja jollei se onnistuisi? Minä muistin isä Antoinen käyttämät uhkaukset
+ja silloin katosivat silmistäni katu ja sen valoisa kirkkaus ja vilkas
+hyörinä. En tuntenut enää tuulen terveellistä raikkautta. Tunsin
+sensijaan ummehtuneen ilman ja näin ympärilläni ahtaan kopin ja
+naamioituja olentoja ja muita silmäänpistävämpänä mustan miehen
+nahkaesiliina vyöllä kumartuneena hiilivalkean yli, josta leiskui
+kelmeitä liekkejä. Ja minä olin sidottu. Tunsin täydellistä
+avuttomuutta, mikä on uljuuden viimeinen koetuskivi. Mies läheni ja
+sitten -- sitten, Jumalan kiitos, näky hävisi. Herra d'Agenin huudahdus
+toi minut takaisin todellisuuteen ja siihen siunattuun tietoon ettei
+taistelu vielä ollut päättynyt.
+
+Huomasin olevamme parinkymmenen askeleen päässä palatsin portilta,
+mutta yhtä lähellä oli toinenkin seurue, joka oli juuri pistäytynyt
+esiin eräältä syrjäkadulta ja riensi nyt kilvan meidän kanssamme
+silminnähtävästi aikoen ehtiä edellemme. Kilpakäynti päättyi siten että
+molemmat seurueet saapuivat yhtäaikaa sisäänkäytävälle, mikä aiheutti
+hieman tyrkkimisiä palvelijain kesken. Tämä olisi johtanut varmaan
+tappeluunkin, jollei de Rambouillet olisi antanut niin ankaroita
+määräyksiä seurueelleen. Huomasin samassa edessäni rivin mulkoilevia
+kasvoja, kymmenkunta uhkaavaa kättä ojentui minua kohti ja yhtä monta
+ääntä, joitten joukossa tunsin Fresnoyn, huusi meluten: "Tuossa hän on!
+Tuossa hän on!"
+
+Siististi puettu vanhanpuoleinen mies astui esiin paperi kädessään ja
+puolentusinan pertuskamiehensä avustamana hän olisi heti minut
+pidättänyt, jollei herra de Rambouillet olisi tullut väliin käyttäytyen
+huolettomalla ylemmyydellä, mikä sopi hänelle sitä paremmin kun hänellä
+ei ollut muuta asetta kuin ratsastusraippa kädessään. "No, no! Mitäs
+tämä on?" sanoi hän kevyesti. "Minä en ole tottunut siihen että minun
+väelleni tehdään mitään ilman minun lupaani, herra linnavouti. Kai te
+tunnette minut?"
+
+"Vallan hyvin, herra markiisi", vastasi mies jäykän kunnioittavasti;
+"mutta tämä tapahtuu kuninkaan nimenomaisesta määräyksestä."
+
+"Hyvä", vastasi suojelijani silmäillen tyvenesti linnanvoudin takana
+näkyviä kasvoja, ikäänkuin tekisi niistä luetteloa, mikä sai jotkut
+herroista osottamaan levottomuuden oireita. "Se nähdään pian, sillä
+aiomme juuri pyrkiä hänen majesteettinsa puheille."
+
+"Ei tämä herra", vastasi linnavouti lujasti, kohottaen jälleen kätensä.
+"Minä en voi päästää häntä menemään."
+
+"Kyllä, myöskin tämä herra, teidän luvallanne", vastasi markiisi
+työntäen kevyesti käden syrjään ratsastusraipallaan.
+
+"Herra markiisi", virkkoi toinen peräytyen askeleen ja puhuen hiukan
+kiivaasti, "tämä ei ole mitään leikkiä, luvallanne sanoen. Minulla on
+kuninkaan oma määräys ja sitä ei ole lupa vastustaa."
+
+Ylimys naputti hopeista makeisrasiaansa ja hymyili. "Minä tahdon olla
+viimeinen sitä vastustamaan -- jos teillä on se", virkkoi hän
+raukeasti.
+
+"Voitte lukea sen itse", vastasi linnavouti, jonka kärsivällisyys oli
+lopussa.
+
+Herra de Rambouillet otti pergamenttiliuskan sormenpäillään, silmäili
+sitä ja antoi sen takaisin. "Niinkuin arvasinkin", lausui hän,
+"ilmeisesti väärennetty."
+
+"Väärennetty!" huusi virkamies suuttumuksesta tulipunaisena. "Ja minä
+sain sen kuninkaan oman kirjurin kädestä!" Hänen takanaan syntyi
+tällöin sorinaa; mikä mutisi: "Häpeämätöntä", mikä mitäkin -- ja kaikki
+niin uhkaavan näköisinä että markiisin seurueen herrat ryhmittyivät
+hänen taakseen ja d'Agen naurahti hurjasti.
+
+Mutta markiisi de Rambouillet pysyi järkähtämättömänä. "Saittepa sen
+keneltä hyvänsä", vastasi hän. "Se on väärennetty ja minä vastustan sen
+täytäntöönpanemista. Jos suvaitsette odottaa minua täällä, niin lupaan
+kunniasanallani luovuttaa tämän herran haltuunne tunnin kuluessa, jos
+määräys osottautuu päteväksi. Jollette tahdo odottaa, käsken
+palvelijaini raivata tien, ja jos ikävyyksiä seuraa niin vastuu on
+teidän."
+
+Hän puhui niin päättäväisesti ettei ollut vaikea nähdä kysymyksessä
+olevan enemmän kuin yksityisen miehen vangitseminen. Niin olikin.
+Todellinen kiista oli siitä, luisuiko kuningas, jonka epävakavuuden
+kanssa oli vaikea osata menetellä, takaisin entisten neuvonantajainsa
+käsiin vai ei. Minun vangitsemiseni oli pelisiirto, jonka tarkotuksena
+oli olla vastaiskuna sille voitolle jonka Rambouillet oli saavuttanut
+saadessaan kuninkaan taivutetuksi muuttamaan Toursiin, joka oli
+hugenottien naapuruudessa ja josta käsin yhtyminen näihin olisi
+helppoa.
+
+Linnavouti saattoi epäilemättä arvata tällaisten asiain olevan
+kysymyksessä. Hän tiesi että hänen käsissään olevan määräyksen pätevyys
+riippui siitä, kumpi puolue pääsi toisesta voitolle, ja nähdessään
+herra de Rambouillet'n päättäväisen esiintymisen hän antoi perään.
+Tullen useammin kuin kerran keskeytetyksi seurueensa puolelta, jonka
+joukossa oli joitakin Bruhlin miehiä, hän mutisi vastahakoisesti
+suostuvansa ehdotukseemme, minkä jälkeen markiisi hetkeäkään
+vitkastelematta tarttui käsivarteeni ja riennätti minut pihan poikki.
+
+Niin pitkälle oli kaikki käynyt hyvin. Mieleni alkoi rohkaistua. Mutta
+mitä markiisiin tuli, purkautui hänen levottomuutensa, jonka hän
+linnavoudin edessä oli salannut, portaita ylös noustessamme äkäiseen
+muminaan, josta sain selville sen verran että pääottelu oli vielä
+tulossa. En senvuoksi hämmästynyt, kun eräs ovenvartia esihuoneeseen
+saapuessamme nousi ylös ja astuen lattian poikki asettui meidän ja
+kuninkaan huoneen oven väliin, ilmottaen markiisille syvään kumartaen
+ettei hänen majesteettinsa voinut ottaa vastaan.
+
+"Hän ottaa kyllä vastaan minut", huusi markiisi luoden kopean katseensa
+virnisteleviin hovipoikiin ja hoviherroihin, jotka hänen silmäyksensä
+edessä tulivat heti vakaviksi.
+
+"Minulla on nimenomainen määräys olla päästämättä ketään sisään",
+vastasi mies.
+
+"No, no! Se määräys ei koske minua", sanoi seuralaiseni säikähtymättä.
+"Minä tiedän mitä toimia kuninkaalla on ja olen tullut häntä
+auttaakseni." Ja kohottaen kätensä hän sysäsi säikähtyneen vartian
+syrjään ja avasi päättävästi kuninkaan huoneen oven.
+
+Kuningas istui useitten henkilöitten ympäröimänä panemassa juuri
+ratsastussaappaita jalkaansa. Kuullessaan tulomme hän käänsi päätään
+hämmästyneen näköisenä ja pudotti hämmennyksissään toisen käsissään
+olevista norsunluukalikoista; hänen ilmeensä, samoinkuin hänen
+ympärillään seisovienkin, johti vastustamattomasti mieleeni
+luvattomasta teosta tavatun koulupoikalauman.
+
+Hän sai kuitenkin takaisin mielenmalttinsa melkein samassa ja kääntyen
+selin meihin jatkoi puheluaan ympärillä seisovien kanssa sellaisista
+mitättömistä seikoista mitkä tavallisesti hänen mieltään kiinnittivät.
+Hän pitkitti keskustelua hyvin vapaassa äänilajissa, ollen tahallaan
+välittämättä meidän läsnäolostamme; mutta oli ilmeistä että hän kyllä
+muisti sen ja että se kylmä ja ankara katse, jonka markiisi häneen
+suuntasi, synnytti hänessä epämieluisaa levottomuutta.
+
+Vaikka markiisi ei näyttänyt lainkaan säikähtyvän tästä
+välinpitämättömästä vastaanotosta, niin minä puolestani tunsin
+luottamukseni häviävän. Niin, olinpa vähällä katua että olin
+ryhtynytkään näin hyödyttömään yritykseen. Portilla odottava
+vangitsemismääräys tuntui vähemmän pelottavalta kuin hänen
+majesteettinsa kasvava epäsuosio, jonka näin tulevan osakseni
+pysyessäni siinä missä olin. En tarvinnut kuninkaan vieressä
+hymyilevänä seisovan marsalkka Retzin julkeata katsetta enkä huoneen
+perällä olevain parin hovipojan naurua, tunteakseni toivon
+rippeittenkin häviävän; ja jotkut seikat taas, joitten olisi luullut
+rohkaisevan minua -- joittenkin kuninkaan ympärillä olevien levottomuus
+ja marsalkka Retzinkin käytöksen alla piilevä huolestuneisuus -- jäivät
+minulta kokonaan huomaamatta.
+
+Selvästi näin vain sen, että kuninkaan hämminki oli nopeasti
+muuttumassa suuttumukseksi. Hänen poskiaan peittävä maali esti mitään
+värinmuutoksia näkymästä, mutta hänen rypistetyt kulmansa ja se
+hermostunut tapa, millä hän vuoroin otti pois ja pani päähänsä
+jalokivillä koristettua hattuaan ilmaisivat hänen mielentilansa.
+Viimein hän viittasi erästä herraa seuraamaan ja meni ikkunan luokse,
+mistä herra jonkun hetken perästä tuli meidän luoksemme.
+
+"Herra de Rambouillet", lausui hän kylmällä ja virallisella
+äänenpainolla, "hänen majesteetilleen on tämän herran läsnäolo
+vastenmielinen ja hän vaatii häntä heti poistumaan."
+
+"Hänen majesteettinsa sana on laki", vastasi suojelijani syvään
+kumartaen ja puhuen selvällä äänellä joka kuului ympäri huoneen, "mutta
+se asia, jonka takia tämä herra on täällä, on erinomaisen tärkeä ja
+koskee hänen majesteettinsa persoonaa."
+
+Herra de Retz nauroi ivallisesti. Toiset hovimiehet näyttivät
+vakavilta. Kuningas kohautti ärtyneen näköisenä olkapäitään, mutta
+hetken empimisen perästä, minkä aikana hän katsoi ensin Retziin ja
+sitten Rambouillet'hen, hän viittasi markiisia tulemaan luoksensa.
+
+"Mitävarten olette tuonut hänet tänne?" mutisi hän tuikeasti katsahtaen
+karsaasti minuun. "Hänen kanssaan olisi ollut meneteltävä minun
+määräykseni mukaan."
+
+"Hänellä on tiedonantoja teidän majesteetillenne yksityisesti", vastasi
+Rambouillet. Ja hän katsoi kuninkaaseen niin merkitsevästi että luulen
+tämän yhtäkkiä muistaneen Rosnyn kanssa tekemänsä sopimuksen ja minun
+osani siinä, sillä hän hätkähti kuin äkkiä unesta herätetty.
+"Estääkseen näitä tiedonantoja saapumasta teidän korviinne, sire",
+jatkoi suojelijani, "ovat hänen vihamiehensä käyttäneet väärin teidän
+majesteettinne hyvintunnettua oikeudentuntoa."
+
+"Oh, pysähtykää, pysähtykää toki!" huusi kuningas nykäisten esiin
+lyhyttä levättiään, joka ulottui ainoastaan hänen vyötäisiinsä. "Tuo
+mieshän on tappanut papin! Hän on tappanut papin, kuuletteko!" toisti
+hän vakaumuksella, ikäänkuin olisi nyt saanut kiinni oikeasta
+todistuskappaleesta.
+
+"Se ei ole totta, suokoon teidän majesteettinne anteeksi", vastasi
+Rambouillet järkähtämättömän levollisesti.
+
+"Ohoh! Ovathan todistukset selvät", virkkoi kuningas äreästi.
+
+"Mitä siihen tulee, sire", vastasi seuralaiseni, "jos syytös tarkottaa
+isä Antoinen murhaa, niin uskallan sanoa että siihen ei ole mitään
+todistusta."
+
+"Siinä te erehdytte!" vasaasi kuningas. "Kuulin sen omin korvin tänä
+aamuna."
+
+"Suvaitsisitteko, sire, kertoa millainen se oli?" tiukkasi herra de
+Rambouillet.
+
+Mutta silloin katsoi marsalkka Retz tarpeelliseksi sekaantua
+keskusteluun. "Pitääkö meidän muuttaa hänen majesteettinsa huone
+oikeussaliksi?" virkkoi hän pehmeästi. Siihen saakka hän oli pysynyt
+vaiti, luottaen luultavasti siihen vaikutukseen minkä hän jo oli tehnyt
+kuninkaaseen.
+
+Herra de Rambouillet ei piitannut hänestä mitään.
+
+"Mutta Bruhl", sanoi kuningas, "katsokaas, Bruhl sanoo..."
+
+"Bruhl!" keskeytti toverini niin halveksivasti että kuningas säpsähti.
+"Eihän toki teidän majesteettinne liene pannut arvoa sille mitä hän
+sanoo tästä herrasta?"
+
+Saatuaan täten toistamiseen huomautuksen minun huostaani uskotuista
+asioista ja siitä kuinka edullista minun syrjäytymiseni olisi
+Bruhlille, näytti kuningas ensin hämmentyneeltä ja sitten vihaiselta.
+Hän purki kiintymyksensä pariin kiroukseen, lisäten lapsellisesti että
+me olimme kaikki pelkkää petturisakkia ja ettei hänellä ollut ketään
+johon hän voisi luottaa. Mutta toverini oli vihdoinkin koskettanut
+oikeata kieltä, sillä kun kuningas vähän rauhottui, huitaisi hän
+syrjään marsalkka Retzin vastalauseet ja käski nyrpeästi Rambouillet'n
+sanoa sanottavansa.
+
+"Munkki surmattiin auringonlaskun tienoissa, sire", vastasi
+Rambouillet. "Nyt voi sisarenpoikani, herra d'Agen, joka on tuolla
+esihuoneessa, kertoa teidän majesteetillenne että hän oli silloin tämän
+herran kanssa hänen asunnossaan, saapuen sinne noin tuntia ennen
+auringon laskua eilen illalla ja poistuen sieltä vasta tunti sen
+jälkeen. Tietysti herra de Marsac voi silloin tuskin olla murhaaja, ja
+herra marsalkan täytyy kääntyä toiselle taholle jos hän haluaa kostoa."
+
+"Oikeutta, hyvä herra, ei kostoa", virkkoi marsalkka Retz synkin
+katsein. Hänen teräväpiirteiset italialais-kasvonsa kätkivät hyvin
+hänen levottomuutensa, mutta hänen ruskealla poskellaan kiihkeästi
+tykyttävä pieni valtimo ilmaisi salaisuuden niille jotka hänet
+tunsivat. Hänellä oli näyteltävänä vaikeampi osa kuin hänen
+vastustajallaan, sillä Rambouillet'n kätten ollessa puhtaat tunsi Retz
+itsensä petturiksi, joka minä hetkenä hyvänsä saattoi tulla ilmi ja
+saada rangaistuksensa.
+
+"Kutsuttakoon herra d'Agen sisään", sanoi Henrik lyhyesti.
+
+"Ja jos teidän majesteettinne suvaitsee, niin myöskin herra Bruhl",
+lisäsi Retz. "Nimittäin jos te, sire, todellakin aiotte ottaa uudelleen
+käsiteltäväksi asian, jota pidin jo ratkaistuna."
+
+Kuningas nyökkäsi vastahakoisesti, pahantuulen poimut kasvoillaan.
+Epävarman katseensa, joka harvoin kohtasi hänen puhuttelemansa henkilön
+katsetta, hän piti lattiaan tähdättynä, ja tämä teki vielä
+silmäänpistävämmäksi sen etukumaran ryhdin, joka oli hänelle ominainen.
+Huoneessa oli seitsemän tai kahdeksan erinomaisen pientä koiraa, ja
+odottaessaan kutsumiaan henkilöitä hän potki milloin yhtä milloin
+toista niistä vasuista joissa koirat olivat, ikäänkuin hän siten olisi
+keventänyt pahaatuultaan.
+
+Todistajat saapuivat muutamien muitten henkilöitten seuraamina, niiden
+joukossa Neversin ja Mercoeurin herttuat, joitten tuli lähteä
+ratsastamaan kuninkaan kanssa, ynnä herra de Crillon, joten huone tuli
+jokseenkin täyteen. Molemmat herttuat kumarsivat virallisesti
+markiisille astuessaan hänen ohitseen, mutta ryhtyivät hiljaisella
+äänellä keskustelemaan Retzin kanssa, joka näytti koettavan saada heitä
+ajamaan hänen puoltaan asiassa. He näyttivät kuitenkin kieltäytyvän,
+kohauttaen lyhyitä levättejään ikäänkuin asia olisi liian vähäpätöinen.
+Crillon taas huusi kovalla äänellä ja kiroten tahtovansa tietää mikä
+oli kysymyksessä, ja kun se oli hänelle ilmotettu, kysyi nostettiinko
+kaikki tämä hälinä yhden kaljupään munkin takia.
+
+Henrik, jonka suopeus kaapua kohtaan oli hyvin tunnettu, heitti häneen
+vihaisen katseen, mutta tyytyi sanomaan tiukasti herra d'Agenille: "No,
+hyvä herra, mitä te tiedätte tästä asiasta?"
+
+"Odottakaa hetkinen, sire", huusi Rambouillet ennenkuin François ehti
+vastata. "Suokaa anteeksi, teidän majesteettinne, mutta te olette
+kuullut herra de Bruhlin kertomuksen. Uskallanko pyytää teiltä, sire,
+sitä suosionosotusta, että myöskin minun sallitaan se kuulla?"
+
+"Mitä?" huudahti marsalkka Retz kiukkuisesti. "Mekö tässä siis olemme
+tuomareita eikä hänen majesteettinsa? Lempo soikoon!" jatkoi hän
+kiivaasti, "mitä helkkarissa meillä on sen kanssa tekemistä? Taivaan
+nimessä, minä panen vastalauseeni..."
+
+"Niin, hyvä herra, ja mitä vastaan panette vastalauseenne?" tikaisi
+puolustajani kääntyen häneen päin tuikean halveksivana.
+
+"Hiljaa!" huusi kuningas, joka oli kuunnellut melkein poissa
+suunniltaan. "Hiljaa! Herran tähden, arvoisat herrat", jatkoi hän
+silmäillen ympärillään olevaa piiriä kuninkaallista suuttumusta
+ilmaisevin katsein, mikä todella ei tuottanut häpeää hänen kruunulleen,
+"tehän unohdatte missä olette. Minä en tahdo tuollaista riitelemistä
+minun huoneessani tai muuallakaan. Kadotin Quélus'n ja Maugironin sillä
+tavalla, siinä on häviötä kylliksi, ja minä en tahdo sitä, sanon minä!
+Herra de Bruhl", lisäsi hän seisoen suorassa ja näyttäen sinä hetkenä
+kaikkine maalineen ja korurihkamineenkin kuninkaalta, "herra de Bruhl,
+toistakaa kertomuksenne."
+
+On helppo kuvitella millaisin tuntein minä kuuntelin tuota sanakiistaa.
+Mieltäni raateli vuoroin toivo ja pelko sitä mukaa mikä puoli
+milloinkin näytti pääsevän voitonpuolelle, ja nähtyäni yhtenä hetkenä
+edessäni vankityrmän kolkkouden, tunsin seuraavassa tuokiossa vapauden
+ilman tuulahdusta, mikä ei milloinkaan ennen ollut tuntunut niin
+suloiselta. Niin voimakkaat kuin nämä tunteet olivatkin, pääsi niistä
+voitolle uteliaisuus silloin kuin kuulin Bruhlia kutsuttavan ja näin
+hänen astuvan esiin kuninkaan käskiessä. Tietäen että tämä mies oli
+itse syyllinen, ihmettelin millaisin kasvoin hän astuisi kaikkien
+noitten katseitten eteen ja mistä häpeämättömyyden syvyydestä hän saisi
+rohkeutta tällaiseen esiintymiseen.
+
+Minun ei olisi kuitenkaan tarvinnut olla huolissani, sillä hän oli
+täysin tilaisuuden tasalla. Hänen verevät kasvonsa ja läpitunkevat
+mustat silmänsä kohtasivat niin ystäväin kuin vihamiestenkin katseita
+rävähtämättä. Hän oli puettu hyvin ja hienosti, sysimusta tukkansa oli
+muodinmukaisesti käherretty ja hän näytti samalla kertaa huolettomalta,
+kauniilta ja järkähtämättömältä. Joskin hänen tukevampi muotonsa
+vaikutti hiukan karkeahkolta, kun hän seisoi siinä herra d'Agenin
+rinnalla, joka oli täydellisen hovimiehen perikuva pilkusta pilkkuun,
+niin se meni rehellisyyden vaakamaljaan, sillä ihmiset ovat yleensä
+taipuvaisia yhdistämään toisiinsa totuuden ja voiman.
+
+"Minä en tiedä enempää kuin tämän, sire", lausui hän levollisesti.
+"Satuin kulkemaan tuomiokirkon esipihan poikki murhan tapahtuessa ja
+kuulin isä Antoinen huutavan. Hän huusi, ainoastaan kolme sanaa,
+kuoleman hädässä olevan ihmisen äänellä. Sanat olivat" -- ja tässä
+puhuja katsahti minuun,-- "Haa! Marsac! Apua!"
+
+"Todellakin!"' virkkoi herra de Rambouillet katsahdettuaan lupaa
+pyytäen kuninkaaseen. "Ja oliko siinä kaikki? Ettekö nähnyt mitään?"
+
+Bruhl pudisti päätään. "Oli liian pimeä", sanoi hän.
+
+"Ettekä kuullut mitään muuta?"
+
+"En."
+
+"Onko minun siis ymmärrettävä", jatkoi markiisi hitaasti, "että herra
+de Marsac vangitaan sentakia että pappi -- Herra olkoon hänen
+sielullensa armollinen! -- huusi häntä apuun?"
+
+"Apuun?" huudahti Retz rajusti.
+
+"Apuun?" sanoi kuningas hämmästyneenä. Ja mitä hullunkurisin muutos
+tapahtui kaikkien kasvoilla. Kuningas oli ymmällä, Neversin herttua
+hymyili, Mercoeurin herttua nauroi ääneen. Crillon huusi meluavasti:
+"Sukkela keksintö!" ja enemmistö, joka ei halunnut muuta kuin arvata
+voittavan puolueen, virnisteli leveästi tahtomattaankin.
+
+Mutta se mikä kaikista muista tuntui sukkelalta sutkaukselta, teki
+aivan toisenlaisen vaikutuksen marsalkka Retziin ja Bruhliin. Edellinen
+tuli harmista keltaiseksi ja oli vähällä tukehtua, jälkimäinen näytti
+niin tyrmistyneeltä ja säikähtyneeltä kuin olisi hänen syyllisyytensä
+tullut sinä hetkenä ilmi. Saatuaan munkin äänensävystä -- mikä
+varmaankin oli kaikunut hänen korvissaan ukkosen jyrinänä -- sen
+vakuutuksen, että nimeni lausuminen oli sellaisen henkilön syytöshuuto,
+joka luuli minua murhaajakseen, oli hän päättänyt kertoa paljaan
+totuuden, ajattelematta että nuo hänelle niin selvät sanat voisivat
+toistettuina saada toisenlaisen merkityksen.
+
+"Sanat tuntuvat todellakin kaksimielisiltä", mutisi Henrik.
+
+"Mutta Marsac hänet tappoi", huusi Retz raivoissaan.
+
+"Siitä juuri odotamme jotakin todistusta", vastasi puolustajani
+säveästi.
+
+Marsalkka katsoi avuttomana Neversiin ja Mercoeuriin, jotka
+tavallisesti pitivät hänen puoltansa; mutta tätä tilaisuutta varten ei
+näitä herroja ollut nähtävästi valmistettu. He vain pudistivat päätään
+ja hymyilivät. Syntyi hetken äänettömyys, jonka kestäessä kaikki
+katsoivat uteliaina Bruhliin, joka ei voinut salata pettymystään.
+Silloin astui esiin herra d'Agen.
+
+"Jos teidän majesteettinne sallii", sanoi hän häijyn hymyn häivähtäessä
+hänen kauniilla kasvoillaan -- olin usein pannut merkille hänen
+erinomaisen vastenmielisyytensä Bruhlia kohtaan, ymmärtämättä mistä se
+johtui -- "niin luulen voivani esittää painavamman todistuksen kuin se
+minkä herra de Bruhl niin suurella vilpittömyydellä on tyytynyt tuomaan
+esiin." Sitten hän jatkoi, todentaen että hänellä oli ollut kunnia olla
+minun seurassani murhan tapahtuessa, ja hän lisäsi sitäpaitsi niin
+monta yksityiskohtaa että syyttömyyteni tuli tyydyttävästi todistetuksi
+jokaiselle selväjärkiselle ihmiselle.
+
+Kuningas nyökkäsi. "Se ratkaisee asian", lausui hän helpotuksesta
+huoahtaen. "Kai tekin olette sitä mieltä, Mercoeur, vai kuinka? No
+niin. Villequier, pitäkää huoli että herra de Marsacia koskeva määräys
+peruutetaan."
+
+Marsalkka Retz ei voinut hillitä kiukkuaan kuullessaan tämän
+määräyksen. "Tätä mukaa", huusi hän rajusti, "ei meille jää kohta
+montakaan pappia! Me olemme saaneet huonon maineen Blois'ssa nytkin
+jo!"
+
+Hetken ajan pidätti jokainen läsnäoleva henkeään, kun kuninkaan silmät
+leimahtivat tästä rohkeasta viittauksesta herttua Guisen ja hänen
+veljensä kardinaalin murhaan. Mutta onnettomuudekseen osui Henrik
+olemaan anteeksiantavainen aina väärässä paikassa ja ankara silloin
+kuin ankaruus oli joko epäoikeutettua tai epäviisasta. Hän malttoi
+mielensä tahdonponnistuksella ja kosti ainoastaan jättämällä kutsumatta
+vapisevana seisovan marsalkan ratsastusretkelleen.
+
+Seurue hajaantui hiukan kiihtyneessä tilassa. Minä seisoin toisella
+puolella herra d'Agenin kanssa, kun kuningas lähimpine seurueineen
+poistui huoneesta, ja niin hämilläni kuin olinkin ottaessani vastaan
+kohteliaita onnitteluja useilta, jotka yhtä hyväntahtoisina olisivat
+nähneet minut hirtettävän, ei minulta kuitenkaan jäänyt huomaamatta
+että jotain oli tekeillä Bruhlin ja Retzin kesken, jotka seisoivat
+erillään keskustellen matalalla äänellä. Siksipä minua ei
+kummastuttanut kun Bruhl raivautui esihuoneen täyttävän tungoksen läpi
+minua kohti ja syvään kumartaen pyysi saada puhua jonkun sanan
+kanssani.
+
+"Kernaasti", sanoin minä katsoen häneen tutkivasti, sillä minä tiesin
+hänen olevan sekä kavalan että riidanhaluisen. "Puhukaa vain."
+
+"Te olette tehnyt tuumani tyhjäksi kerta toisensa jälkeen", lausui hän
+äänellä joka värisi hiukan, samoinkuin hänen sormensakin, joilla hän
+siveli vahattuja viiksiään, "Meidän välillämme ei tarvita sanoja. Minä
+tulen huomenna puolenpäivän aikaan yhden kumppanin kanssa Chavernyn
+sillalle, joka on penikulman päässä täältä. Se on asumatonta seutua.
+Ehkä teitäkin huvittaa ratsastaa sen kautta jonkun ystävänne kanssa?"
+
+"Siitä voitte olla varma", vastasin minä kumartaen syvään ja tuntien
+kiitollisuutta siitä että asia lopultakin tuli rehellisesti ja
+avoimesti ratkaistavaksi. "Olen saapuva sinne -- ja omassa
+persoonassani. Sillä eilis-iltainen sijaiseni", lisäsin, katsoen häntä
+kiinteästi kasvoihin, "tuntuu olleen hiukan kovaonninen."
+
+
+
+
+XXI. Kaksi naista.
+
+
+Kohteliaisuuden vuoksi ja osottaakseni kiitollisuuttani saatoin herra
+de Rambouillet'ta hänen asuntoonsa ja näin että hän oli yhtä
+tyytyväinen itseensä ja siis minuunkin, kuin minä olin häneen. Sillä
+kertaa minä tosiaan melkein rakastin häntä, ja varmasti hän olikin
+mies, jolla oli ylevä ja isänmaallinen mieli ynnä taito ja käytös
+samanveroiset. Mutta häneltä puuttui se luonteen miellyttävyys ja
+myötätunnon herättämisen voima, joka antoi de Rosnyn ja Navarran
+kuninkaan kaltaisille miehille heidän erikoisen viehätyksensä; vaikka
+sen jälkeen mitä edellisessä luvussa olen hänestä kertonut, ei minun
+kieleni sovi puhua hänestä pahaa. Ja joka tapauksessa hän oli hyvä
+mies.
+
+Kun vihdoinkin saavuin asuntooni, odotti minua siellä yllätys
+kirjelipun muodossa, joka oli juuri saapunut eikä kukaan tiennyt miten.
+Joskin sen tulotapa oli salaperäinen, oli sen sisältö kuitenkin lyhyt
+ja riittävän selvä, sillä se kuului näin: "_Arvoisa herra! Jos tulette
+tapaamaan minua kolme tuntia puolenpäivän jälkeen Pienten Sisarten
+talon edustalla olevaan puistoon, niin teette palveluksen sekä
+itsellenne että allekirjoittaneelle. Marie de Bruhl_."
+
+Siinä oli kaikki mitä tuo naisen käsialalla kirjotettu lippu sisälsi,
+mutta silti oli siinä kylliksi saattamaan minut ymmälle. Simon, joka
+oli ilmaissut mitä vilpittömintä iloa pelastumiseni johdosta, olisi
+tahtonut minua menettelemään sen suhteen samalla tavalla kuin
+tuomiokirkon esipihalle kutsuvaan sanomaan nähden, nimittäin jättämään
+sen kokonaan huomioonottamatta. Mutta minä olin eri mieltä, ja
+varsinkin kolmesta syystä: ensiksikin oli kutsu suora ja avonainen,
+lisäksi oli aika varhainen ja paikka liian julkinen sopiakseen
+väkivallan näyttämöksi, vaikkakin hyvin sovelias sellaiseen kohtaukseen
+mihin ei ollut tarkotus kutsua koko maailmaa. Päälle päätteeksi oli
+puisto vain noin nuolenkantaman päässä asunnostani, vaikkakin toisella
+puolen St. Denys-katua.
+
+Sitäpaitsi saatoin ymmärtää montakin syytä, jotka voivat vaatia rouva
+de Bruhlia tapaamaan minua, ja jotkut niistä koskivat minua sangen
+läheltä. Senvuoksi olin välittämättä Simonin varotuksista ja läksin
+määräaikana paikalle, joka oli pieni, siisti alue vähän syrjässä St.
+Denys-kadulta, mistä kapea käytävä johti sinne. Se oli miellyttävä,
+mietiskelyyn sopiva paikka, jonka yhdellä puolella vain kohosi Pienten
+Sisarten talo, missä, kuten jälkeenpäin arvasin, rouva de Bruhl varmaan
+oli minua odottanut, sillä puisto oli siihen tullessani tyhjä ja
+kuitenkin hän hetken perästä seisoi vieressäni, vaikka kadulta ei
+ketään sinne tullut. Hänellä oli naamio kasvoillaan ja pitkä viitta
+yllään. Tuo kaunis tukka ja suloiset kasvot, jotka ensi kohtauksessamme
+olivat herättäneet minussa niin suurta ihailua, olivat nyt piilossa,
+mutta hänen vartalostaan ja ryhdistään näin kuitenkin siksi paljon että
+tunsin hänet varmasti rouva de Bruhliksi.
+
+Hän puhkesi puhumaan katkeroituneella äänellä, mikä ei ollutkaan
+minulle aivan aavistamatonta.
+
+"No, hyvä herra", huudahti hän harmista väräjävällä äänellä, "oletteko
+nyt tyytyväinen työhönne?"
+
+Olin odottanut tätä ja siksi oli minulla vastaus valmiina, "En voi
+käsittää, arvoisa rouva", sanoin minä, "että minulla olisi syytä
+soimata itseäni. Mutta olkoon se asia kuinka hyvänsä, niin uskon
+kuitenkin että te olette kutsunut minua jossakin paremmassa
+tarkotuksessa kuin moittiaksenne minua toisen virheestä, vaikkakin se
+tuli päivänvaloon minun sanaini kautta."
+
+"Minkätähden häväisitte minua julkisesti?" vastasi hän vieden
+nenäliinan huulilleen ja vetäisten sen jälleen takaisin kiivaalla
+eleellä.
+
+"Arvoisa rouva", sanoin minä maltillisesti: -- tunsin syvää sääliä
+häntä kohtaan, "ajatelkaa hiukan kuinka suuren vääryyden puolisonne
+minulle teki ja kuinka pientä ja mitätöntä sen rinnalla oli se mitä
+minä tein hänelle vuorostani."
+
+"Hänelle!" huudahti hän niin rajusti että minä säpsähdin. "Minulle te
+sen teitte -- minulle! Mitä minä olin tehnyt, että teidän piti tuolla
+tavoin saattaa minut alttiiksi niitten naurulle, jotka eivät tunne
+sääliä, ja yhtä armottoman ihmisen vihalle? Mitä olin tehnyt, hyvä
+herra!"
+
+Minä pudistin päätäni surullisena. "Siinä suhteessa myönnän olevani
+teille hyvityksen velassa", vastasin minä, "ja minä tahdon sitä antaa
+teille, jos se suinkin on minun vallassani. Niin, tahdonpa sanoa
+enemmänkin", jatkoin minä, sillä hänen äänensä väre oli koskenut
+sydämeeni. "Yhdessä kohdassa väärensin asiaa saattaen teidän miehenne
+huonompaan valoon. Uskon rehellisesti ettei hän ryöstänyt minun
+huostassani olevaa naista rakkaudesta häntä kohtaan, vaan
+valtiollisista syistä ja toisen henkilön välikappaleena."
+
+Hänen silmänsä suurenivat. "Mitä?" huusi hän. "Sanokaa se vielä kerta!"
+
+Tehtyäni niin kuin hän tahtoi tempaisi hän pois naamionsa ja tuijotti
+kasvoihini jännittynein katsein ja huulet raollaan. Silloin näin kuinka
+hän oli muuttunut näinä muutamina päivinä -- kuinka kalpeat ja
+riutuneet olivat hänen poskensa ja kuinka tummat renkaat ympäröivät
+hänen silmiään. "Voitteko vannoa sen?" sanoi hän vihdoin puhuen
+tavattoman kiihkeästi ja laskien kiihtymyksestä vapisevan kätensä
+käsivarrelleni. "Voitteko vannoa sen?"
+
+"Se on totta", vastasin minä vakavasti. Olisin voinut lisätä että tuon
+tapahtuman jälkeen hänen miehensä oli kohdellut neitiä tavalla mikä
+saattoi hänet pelkäämään pahinta. Mutta jätin sen sanomatta, tuntien
+ettei velvollisuuteeni kuulunut mennä kajoamaan puolisoitten välisiin
+suhteisiin.
+
+Hän risti kätensä ja katsoi jonkun aikaa hartaasti ylöspäin, ikäänkuin
+kiittäen taivasta, samalla kuin se terveyden ja hempeyden väri, jota
+niin kovin olin ihaillut, palasi ja kirkasti hänen kasvojaan
+ihmeellisesti. Hän näytti todellakin sillä hetkellä kokonaan toiseksi
+muuttuneelta. Hänen sinisilmänsä täyttyivät kyynelillä, hänen huulensa
+liikkuivat; enkä ole milloinkaan nähnyt mitään, mikä siinä määrässä
+olisi muistuttanut katolilaisten palvomaa Neitsyt Mariaa, kuin rouva de
+Bruhl silloin.
+
+Mutta muutos oli yhtä ohimenevä kuin ihanakin. Yhdessä tuokiossa hän
+näytti lysähtävän kokoon. Hän peitti kasvonsa käsillään ja voihkaisi,
+ja minä näin kyynelten, joita hän turhaan koetti pidättää, tippuvan
+hänen sormiensa lomitse. "Liian myöhäistä!" mutisi hän niin
+tuskallisella äänellä että se viilsi sydäntäni. "Voi, te ryöstitte
+minulta miehen ja annoitte minulle takaisin toisen. Minä tunnen hänet
+nyt sellaisena kuin hän on. Jollei hän rakastanut häntä silloin, niin
+rakastaa hän nyt. Se on liian myöhäistä!"
+
+Hän näytti niin voipuneelta että minä autoin hänet muutamien askelien
+päähän muurin vieressä olevalle penkille; ja minun täytyy myöntää että
+minun oli hyvin vaikea pysyä sen kunnioittavan huomaavaisuuden
+rajoissa, mitä hänen tilansa ja minun velvollisuuteni vaativat. Puhua
+lohduttavasti hänen puolisonsa käytöksestä oli mahdotonta, ja
+kunniantuntoni, vaikkakin se oli kovalla koetuksella, ei sallinut minun
+koettaa lohduttaa häntä jättämällä puolison kokonaan syrjään.
+
+Vihdoin hän toipui ja pannen naamion jälleen kasvoilleen virkkoi
+hätäisesti että hänellä oli vielä jotakin sanottavaa minulle. "Te
+olette kohdellut minua kunnianmiehen tavoin", jatkoi hän, "ja vaikka
+minulla ei olisi syytä muuhun kuin vihaan teitä kohtaan, niin sanon
+vuorostani: olkaa varuillanne! Te pelastuitte eilen illalla -- minä
+tiedän kaikki, sillä se samettiruusuke, jota hän käytti syöttinä, oli
+minun tekemäni -- minä olin aikonut käyttää sitä saadakseni toimeen
+tämän kohtauksen. Mutta hänen keinonsa eivät ole vielä lopussa. Olkaa
+sentähden varuillanne."
+
+Mieleeni johtui huomispäiväksi Bruhlin kanssa tekemäni sopimus,
+mutta tyydyin vain kiittämään häntä, sanoen kumartuessani hänen
+kätensä ylitse, jonka hän ojensi minulle jäähyväisiksi: "Kiitän
+teitä, arvoisa rouva. Kiitän teitä sekä varotuksestanne että
+anteeksiantavaisuudestanne."
+
+Taivuttaen kylmästi päätään hän veti kätensä pois. Samassa tuokiossa
+näin, kohottaessani jälleen katseeni, jotakin mikä hetkeksi naulitsi
+minut paikalleni. St. Denys-kadulle johtavan käytävän suulla seisoi
+kaksi ihmistä meitä katsellen. Toinen oli Simon Fleix ja toinen,
+naamioitu nainen, hiukan keskikokoa pienempi ja ratsastuspukuun puettu,
+oli neiti de la Vire!
+
+Minä tunsin hänet paikalla. Mutta sitä kevennystä, jota tunsin
+nähdessäni hänen saapuneen turvallisesti Blois'han, himmensi
+paheksuminen siitä että Simon oli kyllin varomaton näytelläkseen häntä
+tarpeettomasti kaupungin kaduilla. Tunsin jonkun verran hämmennystä
+omastakin puolestani, sillä enhän voinut sanoa kuinka kauan hän ja
+hänen saattajansa olivat olleet minua katselemassa. Ja nämä tunteet
+lisääntyivät vielä, kun käännyttyäni kumartamaan lopulliset jäähyväiset
+rouva de Bruhlille katsahdin jälleen käytävään päin ja näin että neiti
+ja hänen saattajansa olivat poistuneet. Niin malttamaton kuin olinkin,
+en tahtonut aiheuttaa sellaista käsitystä että olisin jättänyt rouvan
+töykeästi tai tunteettomasti hänen osotettuaan minulle sellaista
+huomaavaisuutta omassa surussaan, ja siksi odotinkin paljastetuin päin
+kunnes hän oli hävinnyt "Pienten Sisarten" luostarin sisäpuolelle.
+Sitten lähdin innokkaana rientämään asuntoani kohti, arvellen voivani
+vielä saavuttaa neidin ennenkuin hän ehtisi sisälle. Minun oli
+kuitenkin kohdattava vielä yksi vaikkakin hyvin laatuisa viivyke.
+Astuessani St. Denys-kadulta omalle hiljaiselle kadulleni kuulin
+nimeäni huudettavan ja katsahtaessani taakseni näin herra de
+Rambouillet'n tallimestarin, joka nautti herransa puolelta suurta
+luottamusta, juoksevan jälessäni. Hän toi isännältään sanaa, jolle hän
+pyysi minun antamaan mitä suurimman painon.
+
+"Markiisi ei tahtonut lähettää sitä kirjotettuna", jatkoi hän
+vetäen minut sivulle muutamaan nurkkaan, missä olimme tarpeeksi
+huomaamattomina, "vaan hän antoi minun opetella sen ulkoa. 'Sano herra
+de Marsacille', sanoi hän, 'että se, mitä varten hänet jätettiin
+Blois'han, on tehtävä pian tai sitten ei ollenkaan. Jotakin on tekeillä
+toisessa leirissä, en tiedä varmaan mitä. Mutta nyt on aika lyödä
+naulan päähän. Minä tunnen hänen intonsa ja luotan häneen.'"
+
+Tuntia aikaisemmin olisin kuunnellut tätä viestiä vakavin epäilyksin ja
+pahoin aavistuksin. Nyt, kun tiesin neidin saapuneen, lähetin
+Rambouillet'lle vastaviestin samassa äänilajissa, ja eroten
+kohteliaasti Bertramista, jota pidin hyvin kunnioitusta ansaitsevana
+miehenä, kiiruhdin asuntooni tuntien riemua ajatellessani että hetki ja
+henkilö olivat vihdoinkin tulleet ja että ennen seuraavan päivän
+koittoa saatoin toivoa, jos kaikki hyvin kävi, voivani suorittaa Rosnyn
+minulle uskoman tehtävän itselleni kunniaksi ja toisille hyödyksi.
+
+En voi kieltää että tähän tunteeseen sekottui joku määrä jännitystä,
+minkä aiheutti ajatus neidin pikaisesta jälleennäkemisestä. Noustessani
+ylös portaita koetin loihtia eteeni hänen kasvojensa ilmeen juuri
+sellaisena, kuin olin ne viimeksi nähnyt hänen kurottuessaan ikkunasta
+Rosnyssa, siinä tarkotuksessa että saisin siitä jotain johtonuoraa
+tulevaan käyttäytymiseeni ja joutuisin vähemmän alttiiksi tarttumaan
+nuoren tytön keimailun pauloihin. Mutta en päässyt nyt enempää kuin
+silloinkaan minkäänlaiseen tyydyttävään tai varmaan johtopäätökseen,
+vaan tunsin ainoastaan uudelleen hänen siinä tilaisuudessa minulle
+lahjottamansa samettisolmukkeen kadottamisen aiheuttamaa surua.
+
+Koputin hänelle varaamieni huoneitten ovelle, jotka olivat kerrosta
+alempana kuin omani, mutta en saanut vastausta. Otaksuen että Simon oli
+vienyt hänet yläkertaan nousin kiiruusti sinne, epäilemättä lainkaan
+etten tapaisi häntä siellä. Mutta kuvitelkaa hämmästystäni ja
+pettymystäni, kun huomasin tämänkin huoneen tyhjäksi, lukuunottamatta
+Rambouillet'n minulle lainaamaa lakeijaa!
+
+"Missä he ovat?" kysyin mieheltä puhuen terävästi ja seisoen käsi
+ovenkahvassa,
+
+"Nainen ja hänen seuranaisensako?" kysyi hän astuen esiin.
+
+"Niin, niin!" huusin kärsimättömästi, äkillisen pelon väräyttäessä
+sydäntäni.
+
+"Hän meni ulos heti saavuttuaan Simon Fleix'n kanssa eikä ole vielä
+tullut takaisin", vastasi hän.
+
+Sanat olivat tuskin päässeet hänen suustaan, kun kuulin useampia
+henkilöitä tulevan alhaalla olevaan käytävään ja alkavan nousta
+portaita ylös. Otaksuin varmasti että neiti ja poika olivat tulleet
+toista tietä ja viipyneet jollakin tavoin, ja helpotuksesta huoahtaen
+käännyin ottaakseni heidät vastaan, Mutta kun henkilöt, joitten
+askeleet olin kuullut, tulivat esiin, näinkin vain Rosnyn
+tallimestarin, yhtä varmana, tukevana ja pirteäkatseisena kuin ainakin,
+ynnä kaksi asestettua palvelijaa.
+
+
+
+
+XXII. "Nainen säätää."
+
+
+Heti kun tallimestari astui jalkansa ylimmälle pykälälle, menin häntä
+vastaan. "Missä on herrattarenne, mies?" sanoin minä. "Missä on neiti
+de la Vire? Sanokaa joutuin mitä olette hänelle tehnyt!"
+
+Hänen naamansa piteni sanomattomasti. "Missäkö hän on?" vastasi hän,
+häilyen hämmästyksen ja levottomuuden vaiheilla äkillisen hyökkäykseni
+johdosta. "Täällä hänen pitäisi olla. Jätin hänet tänne ei täyttä
+tuntiakaan sitten. Hyvänen aika! Eikö hän sitten ole täällä nyt?"
+
+Hänen levottomuutensa sai minun levottomuuteni kasvamaan
+kymmenkertaiseksi. "Ei!" huusin minä. "Hän ei ole! Hän on nyt poissa!
+Ja te -- minkä lemmon takia teidän tarvitsi jättää hänet tänne yksinään
+ja suojattomana? Sanokaa minulle se!"
+
+Hän nojasi suojakaiteeseen koettamattakaan puolustaa itseään ja oli
+äkillisen kauhunsa vallassa aivan toisennäköinen kuin se pirteä ja
+uljas mies, joka oli noussut ylös portaita kaksi minuuttia aikaisemmin.
+"Minä olin hullu", voihki hän. "Näin teidän Simoninne olevan täällä; ja
+Fanchette, joka on kyllä miehen veroinen hänkin, oli myöskin
+herrattarensa kanssa. Ja minä menin toimittamaan hevosia talliin. En
+aavistanut mitään pahaa. Ja nyt -- herra Jumala!" lisäsi hän oikaisten
+itsensä suoraksi kasvonpiirteittensä käydessä jäykiksi ja synkiksi --
+"minä olen mennyt mies! Herrani ei ikinä anna minulle anteeksi!"
+
+"Tulitteko suoraan tänne?" sanoin minä, muistaen että kun kaikki lukuun
+otettiin, ei hänen vikansa ollut suurempi kuin minun eräässä
+aikaisemmassa tilaisuudessa.
+
+"Me menimme ensin herra de Rosnyn asunnolle", vastasi hän, "missä
+saimme teidän sananne, jonka mukaan meidän oli tultava tänne. Ja me
+tulimme heti laskeutumatta edes satulastakaan."
+
+"Neiti on ehkä mennyt takaisin ja on siellä", sanoin minä.
+
+"Se on mahdollista. Jääkää tänne ja pitäkää tarkkaa vaaria, niin minä
+menen katsomaan. Toinen miehistänne tulkoon mukaani."
+
+Hän lausahti myöntävästi, ollen mies joka oli yhtä kernas ottamaan
+vastaan kuin antamaankin määräyksiä, ja tällä kertaa kiitollinen
+jokaisesta esityksestä mikä tarjosi toivoa neidin turvallisuudesta.
+Hänen valitsemansa palvelijan seuraamana juoksin alas portaita ja olin
+samassa tuokiossa rientämässä St. Denys-katua pitkin. Päivä alkoi
+hämärtää. Kapeilla kaduilla ja kujilla oli jo melkein pimeä, mutta
+kaupungin asukkaissa, joita oli suuri joukko maleksimassa ulkona tai
+haastelemassa talojen ovilla, saatoin huomata saman jännityksen ilmeen
+kuin aamullakin. Niin kuumeisen levottomuuden vallassa kuin olinkin, ei
+minulta jäänyt huomaamatta kaikkien kasvoilla asuva huolestunut
+vakavuus, mutta kun otaksuin sen johtuvan kuninkaan lähestyvästä
+poismuuttamisesta ja lisäksi olin huolella siitä etteivät ne, joita
+etsimme, huomaamattani menisi ohitsemme väen vilskeessä, niin en sitä
+paljon ajatellut. Viiden minuutin perästä olimme de Rosnyn asunnolla.
+Koputin ovelle malttamattomana ja tuntematta paljonkaan menestyksen
+toivoa. Mutta kuinka hämmästyinkään, kun ovi melkein samassa aukeni ja
+minä näin edessäni Simon Fleix'n!
+
+Huomatessaan kuka tulija oli hän horjahti taaksepäin kauhistunein
+kasvoin ja peräytyi seinään asti käsi kohotettuna.
+
+"Sinä heittiö!" huudahdin minä voiden vaivoin hillitä itseäni. "Sano
+minulle heti paikalla missä neiti de la Vire on! Taikka, taivaan
+nimessä, minä unohdan mitä äitini oli sinulle velkaa ja hävitän sinut!"
+
+Tuokion hän tuijotti minuun pahasisuisesti irvillä ikenin, ikäänkuin
+aikoisi kieltäytyä -- ja tehdä vielä enemmänkin. Sitten hän malttoi
+mielensä ja kohottaen kättään viittasi ynseästi ylöspäin. "Mene
+edelläni ja koputa ovelle", sanoin minä, taputtaen tarkottavasti
+tikarini kahvaa.
+
+Esiintymistapani pelottamana hän totteli ja johti meidät siihen
+huoneeseen, missä herra de Rambouillet oli yllättänyt meidät eräässä
+aikaisemmassa tilaisuudessa. Ovella hän pysähtyi ja koputti hiljaa,
+jolloin terävä ääni sisäpuolelta käski meidän astua sisään. Minä
+kohotin salvan ja noudatin kehotusta, sulkien oven jälkeeni.
+
+Neiti istui, ratsastuspuku vielä yllään, tuolilla lieden edessä, missä
+vasta sytytetty valkea ratisi ja savusi. Hän istui selin minuun eikä
+kääntynyt sisäänastuessani, vaan leikki yhä välinpitämättömän näköisenä
+helmassaan viruvan naamion nauhoilla. Fanchette seisoi hänen takanaan
+suorana kuin tukki, kyynärpäät pontevasti sivuilla ja kädet ristissä,
+sellaisessa asennossa että saatoin arvata hänen juuri lausuneen ankaran
+tyytymättömyytensä herrattarensa viimeisen oikun johdosta ja
+erittäinkin siitä varomattomuudesta millä neiti liikkui julkisesti
+ulkosalla niin pätemättömän vartian kuin Simonin kanssa sellaisessa
+paikassa missä hän jo oli saanut niin paljon kärsiä. Tätä havaintoani
+vahvisti se, että naisen ankara ilme kirkastui kun hän näki minut,
+vaikkakin se ynseä päännyökkäys, minkä hän soi minulle tervehdykseksi,
+ei suinkaan näyttänyt osottavan suosiota tai hyväntahtoisuutta. Hän
+kosketti kuitenkin herratartaan olkapäähän ja sanoi: "Herra de Marsac
+on täällä."
+
+Neiti käänsi päätään ja katsoi minuun välinpitämättömästi, siirtämättä
+tuoliaan tai liikuttamatta jalkaansa, jota hän lämmitteli. "Hyvää
+iltaa", virkkoi hän.
+
+Tervehdys tuntui niin lyhyeltä ja jokapäiväiseltä, jättäen
+huomioonottamatta niin hyvin sen tuskan ja levottomuuden, minkä hän
+juuri oli minulle tuottanut, kuin sen tärkeän päämäärän jonka takia
+olimme täällä -- puhumattakaan omituisesta eroamisestamme, jonka hän
+varmaan muisti yhtä hyvin kuin minäkin -- että edeltäpäin valmistamani
+sanat kuolivat huulilleni ja minä tuijotin häneen vilpittömän
+hämmentyneenä. Hänen pienet kasvonsa olivat, huulia lukuunottamatta,
+kokonaan kalpeat. Otsa oli synkkä, katse oli tyly samalla kuin
+väsynyt. Eivätkä ainoastaan sanat jääneet minulta sanomatta, vaan
+suuttumuksenikin hävisi; noustuani portaita ylös valmiina torumaan,
+tunsin yhtäkkiä -- huolimatta uudesta levätistäni ja huotrastani,
+virastani ja hovimaineestani -- samaa vanhuuden, ränstyneisyyden ja
+köyhyyden tunnetta, jota hänen läsnäolonsa oli vaikuttanut minussa
+alunpitäen. Mutisin: "Hyvää iltaa, neiti", ja sen enempää en saanut
+sanotuksi -- minä, joka olin säikäyttänyt vahvan Maignanin
+pahanpäiväiseksi juuri vähäistä ennen!
+
+Hän nähtävästi huomasi minkä vaikutuksen hän minuun teki, sillä hän
+pitkitti vielä jonkun aikaa hämillesaattavaa äänettömyyttään. Viimein
+hän virkkoi jäykästi: "Ehkä herra de Marsac haluaa istua, Fanchette.
+Vie hänelle tuoli. Pelkään kuitenkin että hänen hovissa saavuttamansa
+menestyksen jälkeen vastaanottomme tuntuu hänestä hieman kylmältä.
+Mutta mehän olemme vain maalaisia", lisäsi hän heittäen syrjäkatseen
+minuun, harmin välähdys silmissään.
+
+Minä kiitin häntä kurkku karheana, sanoen etten voinut istua, koska
+minulla ei ollut aikaa viipyä. "Simon Fleix", jatkoin sitten, saaden
+vaivoin ääneni kulkemaan, "näyttää tuottaneen teille turhaa vaivaa
+saattamalla teidät tänne, sen sijaan että olisi ilmottanut minun
+valmistaneen huoneen teitä varten omassa asunnossani."
+
+"Ei se ollut Simon Fleix'n syy", vastasi hän lyhyesti. "Minä pidän
+enemmän näistä huoneista. Ne ovat mukavammat."
+
+"Ne ovat ehkä mukavammat", pitkitin minä nöyrästi, "mutta minun on
+ajateltava turvallisuutta, niinkuin tiedätte, arvoisa neiti. Minun
+talossani on pätevä vartio, ja siellä voin vastata siitä ettei teille
+tapahdu mitään vahinkoa."
+
+"Voitte lähettää varttanne tänne", sanoi hän kuninkaallisin ilmein.
+
+"Mutta, neiti..."
+
+"Eikö se riitä, kun minä olen sanonut pitäväni enemmän näistä
+huoneista?" vastasi hän terävästi antaen naamion pudota helmaansa ja
+kääntyen katsomaan minuun peittelemättömällä vastenmielisyydellä.
+"Oletteko kuuro, hyvä herra? Sallikaa minun sanoa etten minä ole
+väittelytuulella. Minä olen väsynyt ratsastamisesta. Minä pidän enemmän
+näistä huoneista ja sillä hyvä!"
+
+Hän lausui nämä sanat mitä jyrkimmän päättäväisellä äänellä, mutta sen
+rinnalla saattoi hänen teennäisen välinpitämättömyytensä verhon alta
+huomata, että hän tunsi häijyä nautintoa voidessaan täten tehdä
+tyhjäksi toivomukseni. Tunsin että tässä oli kysymyksessä kosto,
+vieläpä mahdollisimman ärsyttävällä tavalla tarjottuna. Mutta samalla
+kun tuo lapsellinen ja pahankurinen uppiniskaisuus nostatti
+suuttumustani, karkotti se hänen läsnäolonsa aiheuttaman omituisen
+ujouden ja muistutti minulle velvollisuuksiani.
+
+"Neiti", lausuin minä lujasti katsoen häneen vakavin kasvoin, "suokaa
+anteeksi jos puhun suoraan. Nyt ei ole aika lapsetella. Ne miehet,
+joitten käsistä kerran pelastuitte, ovat yhtä kiihkeitä nytkin ja vielä
+epätoivoisemman rohkeita. Heillä arvattavasti on tällä hetkellä jo
+tieto teidän tulostanne. Tehkää siis niinkuin pyydän, kehotan ja
+rukoilen teitä tekemään. Muuten voi käydä niin, että minulta tällä
+kertaa puuttuu voimaa pelastaa teitä, vaikka tahtoa ei koskaan tule
+puuttumaan."
+
+Välittämättä vähääkään siitä mitä puhuin, hän katsoi minua silmiin --
+sillä olin nyt siirtynyt hänen viereensä -- pahanjuonisesti hymyillen.
+"Te olette todellakin suuresti kehittynyt käytöstavoiltanne sitten
+viime näkemän", virkkoi hän.
+
+"Mitä te tarkotatte?" kysyin minä hämmästyneenä.
+
+"Sitä mitä sanonkin", vastasi hän nenäkkäästi. "Mutta olihan se
+odotettavissakin."
+
+"Onneton ihminen!" huusin minä tuon ajattoman pilkanteon miltei
+sietämättömiin ärsyttämänä. "Ettekö tahdo ajatella vakavasti ennenkuin
+olette tuhonnut meidät ja itsenne? Minä sanon, ettei tämä talo ole
+teille turvallinen! Se ei ole turvallinen minullekaan! Minä en voi
+tuoda tänne miehiäni, sillä täällä ei ole niille tilaa. Jos teillä on
+hiukkasenkaan järkevyyttä, kiitollisuutta, niin..."
+
+"Kiitollisuutta!" huudahti hän, huiskutellen naamiota verkalleen
+edestakaisin nauhasta ja katsoen minuun ikäänkuin minun kiihtymykseni
+huvittaisi häntä. "Kiitollisuutta -- se on hyvin kaunis sana ja
+merkitsee paljon; mutta se on niitä varten, jotka palvelevat meitä
+uskollisesti, herra de Marsac, eikä muita varten. Minulle on kerrottu
+että te saatte niin paljon suosionosotuksia ja menestytte niin hyvin
+hovissa, etten minä ole oikeutettukaan vaatimaan itselleni
+jakamattomina teidän palveluksianne."
+
+"Mutta, neiti..." sanoin minä matalalla äänellä. Ja siihen pysähdyin.
+En uskaltanut jatkaa.
+
+"No niin", vastasi hän katsahtaen minuun hetken äänettömyyden jälkeen
+ja lakaten yhtäkkiä leikkimästä naamiollaan, "mitä tahdotte sanoa?"
+
+"Te puhutte suosionosotuksista", jatkoin minä vaivalloisesti. "En ole
+saanut sellaisia naisen kädestä kuin yhden ainoan kerran. Sen sain
+Rosnyssa ja teidän kädestänne."
+
+"Minunko kädestäni?" vastasi hän hämmästyneen näköisenä.
+
+"Niin juuri, neiti."
+
+"Teille on sattunut jokin kummallinen erehdys", vastasi hän
+kohentautuen ja katsoen minuun välinpitämättömästi. "En ole koskaan
+antanut teille suosionosotusta."
+
+Minä kumarsin syvään. "Jos sanotte ettette ole antanut, niin se
+riittää", vastasin.
+
+"Ei, mutta älkää antako minun tehdä teille vääryyttä, herra de Marsac",
+puhkesi hän puhumaan hiukan nopeammin ja muuttuneella äänellä. "Jos
+näytätte minulle sen suosionmerkin, jonka olen teille antanut, niin
+tulen luonnollisesti vakuutetuksi. Joka näkee, se uskoo, tiedättehän
+sen", lisäsi hän hermostuneesti naurahtaen, ja tehden eräänlaisen
+kainoutta muistuttavan eleen.
+
+Jollen ollut sitä ennen tarpeeksi pahotellut huolettomuuttani ja
+samettisolmukkeen menettämistä, niin tein sen nyt. Katsoin häneen
+äänettömänä ja näin hänen kasvojensa, joilla juuri-ikään oli näkynyt
+tunteellisuuden ja miltei katumuksen oireita, käyvän vähitellen jälleen
+tylyiksi.
+
+"No?" virkkoi hän kärsimättömästi. "Todistus on helppo."
+
+"Joku otti sen minulta; luullakseni herra de Rosny", vastasin minä
+vaivalloisesti, ihmetellen mikä kova onni oli johtanut hänet ottamaan
+esille tämän kysymyksen ja pitämään siitä kiinni niin tiukasti.
+
+"Joku otti sen teiltä!" huudahti hän nousten äkkiä seisomaan leimuavin
+silmin ja rutistaen pienellä kädellään naamion käyttökelvottomaksi.
+"Joku otti sen teiltä!" toisti hän, äänensä ja koko olentonsa
+vavistessa suuttumuksesta ja halveksimisesta. "Kiitoksia paljon sitten,
+oma selitykseni on minusta parempi. Teidän esittämänne on mahdoton.
+Sillä sallikaa minun sanoa teille, että kun neiti de la Vire antaa
+suosionosotuksen, niin antaa hän sen miehelle jolla on voimaa ja älyä
+-- ja uskollisuutta säilyttämään sen, vaikkapa herra de Rosnyltakin!"
+
+Hänen halveksimisensa viilsi minua, mutta ei suututtanut. Tunsin
+jossakin määrin ansainneeni sen ja olin raivoissani pikemmin itselleni
+kuin hänelle, Mutta ollen kaiken aikaa tietoinen siitä että hänen
+turvaamisensa oli nyt tärkeämpi kuin kaikki muut seikat, alistin
+tunteeni hetken vaatimusten alle ja vetosin todistuskappaleeseen, jonka
+luulin painavan sittenkin kun omat kehotukseni olivat osottautuneet
+voimattomiksi.
+
+"Ottamatta lukuun minua itseäni", sanoin minä, puhuen virallisemmin
+kuin siihen saakka, "on olemassa vielä yksi vaikutin, jonka pitäisi
+olla teille tärkeä. Kuningas..."
+
+"Kuningas!" huusi hän keskeyttäen minut kiivaasti, kiihtymyksestä
+hehkuvin kasvoin ja koko olemuksensa ilmaistessa uppiniskaista
+itsepäisyyttä. "Minä en tahdo tavata kuningasta!"
+
+"Ette tahdo tavata kuningasta!" toistin minä ällistyneenä.
+
+"En, minä en tahdo!" vastasi hän suuttumuksen, halveksimisen ja raivon
+puuskassa. "Kuulettehan, minä en tahdo! Minä olen ollut leikkikaluna ja
+välikappaleena jo kylliksi kauan", jatkoi hän, "enkä halua palvella
+enää toisten tarkotusperiä. Olen tehnyt päätökseni. Älkää puhuko
+minulle, siitä ei ole mitään hyötyä. Toivoisin sydämestäni", lisäsi hän
+katkerasti, "että olisin pysynyt Chizéssa enkä milloinkaan nähnyt tätä
+paikkaa!"
+
+"Mutta, neiti", sanoin minä, "te ette ole ajatellut..."
+
+"Ajatellut!" huudahti hän pusertaen pienet valkoiset hampaansa yhteen
+niin sisukkaasti että olin vähällä peräytyä taaksepäin. "Minä olen
+ajatellut ihan tarpeeksi. Olen kyllästynyt ajattelemiseen. Nyt tahdon
+toimia. En tahdo olla enää nukkena. Voitte viedä minut väkisin linnaan,
+jos tahdotte, mutta puhumaan ette minua saa."
+
+Tuijotin häneen äärimäisen hämmästyneenä, kykenemättä ensi alussa
+uskomaan että nainen, joka oli kestänyt niin paljon, ollut niin monen
+vaaran alaisena, ratsastanut niin monta penikulmaa määrätyn tarkotuksen
+vuoksi, kieltäytyisikin panemasta täytäntöön suunnitelmaansa sitten kun
+kaikki oli tehty ja hetki käsissä. Niin, ensi alussa en voinut sitä
+uskoa ja aloin senvuoksi esittää kaikkia mahdollisia syitä ja
+kehotuksia, arvellen että hän kaipaisi vain pyyntöjä ja maanitteluja.
+
+Mutta pian huomasin että rukoukset ja uhkauksetkin osottautuivat yhtä
+tehottomiksi, ja niitä pitemmälle en tahtonut mennä. Tiedän että jotkut
+ovat minua moittineet ja toiset nauraneet, kun en vienyt asiaa sen
+pitemmälle, mutta ne jotka ovat olleet silmä silmää vasten henkevän
+naisen kanssa -- naisen, jonka hentous ja heikkous juuri ovat hänen
+vahvimpana voimanaan -- ne ymmärtävät paremmin, mitkä vaikeudet olivat
+minua vastassa ja miten minun lopultakin täytyi tulla vakuutetuksi. En
+ollut milloinkaan tavannut tämän kaltaista itsepintaisuutta. Niinkuin
+neiti sanoi kerran toisensa jälkeen, saatoin viedä hänet väkisin
+hoviin, mutta puhumaan en voinut häntä pakottaa.
+
+Koetettuani kaikkia houkutuskeinoja ja kykenemättä kuitenkaan
+horjuttamaan hänen päätöstään -- Fanchetten katsoessa päältä
+värähtämättömin kasvoin, tekemättä mitään auttaakseen tai
+vastustaakseen minua -- kadotin masennuksissani sen velvollisuuden
+tunnonkin, joka tähän saakka oli minua elähyttänyt, ja vaikka
+suhteeni neitiin olisi pitänyt saattaa minut huolehtimaan hänen
+turvallisuudestaan hänen itsensä uhallakin, lähdin vihdoin harmin
+vallassa hänen luotaan ja menin ulos virkkamatta enää sanaakaan hänen
+poissiirtämisestään -- mikä seikka vielä oli minun vallassani. Luulen
+että jonkun hetken harkinta olisi saanut minut malttamaan mieleni ja
+muistamaan velvollisuuteni; mutta siihen ei minulle suotu tilaisuutta,
+sillä olin tuskin ehtinyt portaitten yläpäähän, kun Fanchette tuli
+jälkeeni ja kehotti minua kuiskaten pysähtymään.
+
+Hänellä oli kynttilä kädessään, ja sen hän kohotti kasvojeni tasalle,
+hymyillen niissä kuvastuvalle hämmingille. "Sanotteko. ettei tämä talo
+ole turvallinen?" kysyi hän äkkiä, alentaen kynttilän puhuessaan.
+
+"Eikö teillä ole entistä kokemusta Blois'n taloista?" vastasin minä
+yhtä suorasukaisesti. "Teidän pitäisi tietää yhtä hyvin kuin minäkin."
+
+"Sitten hänet täytyy saada lähtemään täältä", vastasi hän nyökäten
+ovelasti. "Minä voin taivuttaa hänet. Lähettäkää hakemaan väkeänne ja
+olkaa täällä puolen tunnin perästä. Niin pitkän ajan saattaa hänen
+mairittelemisensa vetää. Mutta kyllä minä teen sen."
+
+"Kuulkaa sitten", sanoin innokkaasti, käyttäen tilaisuutta hyväkseni ja
+vetäen hänet ulommaksi ovelta. "Jos voitte taivuttaa hänet siihen, niin
+voitte taivuttaa hänet kaikkeen mitä toivon. Kuulkaahan, ystäväni",
+jatkoin alentaen yhä ääntäni. "Jos hän tahtoo puhua kuninkaan kanssa
+kymmenenkään minuuttia ja kertoa hänelle mitä hän tietää, niin annan
+teille..."
+
+"Mitä?" kysyi nainen äkkiä ja jyrkästi, nykäisten samalla irti hihansa,
+josta olin pidellyt kiinni.
+
+"Viisikymmentä kruunua", vastasin minä, mainiten epätoivoissani summan
+joka hänen asemassaan olevalle henkilölle oli kokonainen omaisuus.
+"Viisikymmentä kruunua käteen, heti kun tuo kohtaus on suoritettu."
+
+"Ja te tahtoisitte että möisin hänet tuosta summasta!" huusi nainen
+niin kiihkeästi että minä tyrmistyin. "Hävetkää, hävetkää, mies! Te
+houkuttelette hänet jättämään kotinsa ja ystävänsä ja seudun jossa hän
+oli tunnettu, ja nyt te tahdotte minua myömään hänet! Hävetkää! Ja
+menkää matkaanne!" lisäsi hän halveksivasti. "Menkää heti paikalla ja
+tuokaa väkenne. Kuninkaasta te puhutte -- kuninkaasta! Minä sanon
+teille että en soisi hänen pikkusormeaankaan särkevän, vaikka kaikki
+teidän kuninkaanne polvillaan sitä rukoilisivat!"
+
+Sen sanottuaan hän pyörähti takaisin sisään ja minä poistuin
+masentuneena, ihmetellen syvästi sitä uskollisuutta, minkä Kaitselmus
+arvatenkin jalosyntyisten eduksi ja mahdollisesti kaikkienkin hyväksi
+on istuttanut halpoihin. Tavattuani Simonin odottamassa alhaalla
+portaissa, käskin hänen äkäisesti mennä Maignanin luo ja pyytää häntä
+tulemaan minun luokseni miehineen. Silläaikaa vartioitsin taloa itse
+heidän tuloonsa asti, ja kun sitten menin ylös, näin että Fanchette oli
+pitänyt minkä oli luvannut. Yrmeän näköisenä ja punainen täplä
+kummallakin poskellaan suostui neiti lähtemään alas, ja sitten saatoin
+hänet turvallisesti minun asuntooni, pari Maignanin hankkimaa soihtua
+edellämme kulkien. Johdin hänet oman asuntoni alla oleviin huoneisiin,
+jotka olin varustanut häntä varten.
+
+Ovella hän kääntyi ja kumarsi minulle liekehtivin kasvoin.
+
+"Tähän saakka olette saanut tahtonne läpi", lausui hän hengittäen
+kiivaasti. "Mutta älkää luulotelkokaan saavanne sitä pitemmälle --
+lahjomallakaan!"
+
+
+
+
+XXIII. Viimeinen Valois.
+
+
+Seisoin hetken aikaa portailla miettien mitä minun olisi tehtävä tässä
+odottamattomassa asiaintilassa, joka markiisin äsken saapuneen viestin
+johdosta vaati vielä niin kiireellistä toimintaa. Jollei tuota viestiä
+olisi ollut, niin olisin voinut odottaa seuraavaan aamuun ja uskoa
+melkoisen varmasti tapaavani neidin silloin järkevämmällä tuulella.
+Mutta niinkuin asiat nyt olivat, en uskaltanut odottaa. En uskaltanut
+antautua siihen vaaraan mikä viivytyksestä voisi koitua, ja tulin
+senvuoksi pian siihen johtopäätökseen, että ainoa sillä hetkellä
+tarjoutuva neuvo oli mennä heti Rambouillet'n luokse ja kertoa hänelle
+suoraan miten asiat olivat.
+
+Maignan oli asettanut yhden miehistään avonaiselle ulko-ovelle ja itse
+asettunut portaitten yläpäähän, mistä hän saattoi nähdä sisääntulijan
+tulematta itse huomatuksi. Tyytyväisenä tähän järjestelyyn jätin
+Rambouillet'n miehen hänen väkensä vahvikkeeksi ja otin mukaani Simon
+Fleix'n, jonka käyttäytymisestä neitiin nähden minulla oli mitä
+vakavimpia epäilyksiä.
+
+Kadulle tullessani huomasin että yö oli kylmä; taivas, missä sitä näkyi
+räystäitten välistä, oli täynnä kirkkaita tähtiä. Pureva viima puhalsi,
+pakottaen meidät kietomaan levätit ympärillemme ja rientämään eteenpäin
+ripeätä vauhtia, mikä hyvin sopi yhteen kiihtyneen mieleni kanssa.
+Ollen vakuutettu siitä että tehtäväni olisi ollut suoritettu tunnin
+kuluessa, jos neiti olisi ollut taipuvaisempi, en voinut mitenkään
+pysyä kärsivällisenä sellaista kohtaan, joka turhanpäiväistä oikkuaan
+tyydyttääkseen leikitteli kokonaista kuningaskuntaa koskevilla
+salaisuuksilla kuin olisivat ne olleet pelimarkkoja, ja ohimenevän
+pahantuulen puuskassa pani alttiiksi monen viikon vaivojen tulokset.
+Mutta vaikka tunsinkin kärsimättömyyttä neitiä kohtaan, oli tuo tunne
+kuitenkin niin heikkoa verrattuna tilaisuuden tärkeään merkitykseen,
+että levottomana ihmettelin omaa levollisuuttani ja tunsin enemmän
+suuttumusta itseäni kohtaan siitä etten ollut todenteolla suutuksissani
+hänelle, kuin halua kohdistaa moitteita siihen joka ne varsinaisesti
+ansaitsi. Turhaan sanoin itselleni halveksivasti että hän oli nainen ja
+että naisten oikut olivat käsittämättömiä. Tunsin sittenkin että
+anteeksiantavaisuuteni todellinen syy ja vaikutin oli siinä luulossa,
+minkä hän viittauksella Rosnysta lähtiessäni sattuneeseen tapahtumaan
+oli tehnyt melkein varmuudeksi, nimittäin että hänen äkillisen
+pahantuulensa syynä olin minä itse.
+
+Olisin voinut seurata tätä ajatusjuoksua pitemmällekin ja sangen
+mieluisin tuloksin. Mutta saapuessani Rambouillet'n asunnolle keskeytyi
+se äkkiä sen omituisen hiljaisuuden vaikutuksesta mikä vallitsi tässä
+tavallisesti niin vilkkaassa talossa. Ovet olivat suletut, ikkunoista
+ei näkynyt valoa ja eteishalli kajahti kolkuttaessani tyhjältä ja
+autiolta. Eikä minua vastaanottamaan rientänyt lakeijaa; hiljaisuuden
+rikkoi ainoastaan vanhan ovenvartian löntystävät askeleet, kun hän
+lyhtyä kädessään kantaen tuli avaamaan. Levottomana ihmetellen odotin
+mitä tämä kaikki merkitsisi; ja kun mies vihdoinkin avasi ja
+tuntiessaan minut pyysi anteeksi jos oli antanut minun odottaa, kysyin
+maltittomasti mistä tämä johtui.
+
+"Ja missä markiisi on?" lisäsin heti perään, astuen sisäpuolelle
+päästäkseni suojaan tuulelta ja irrottaen levättini.
+
+"Ettekö ole kuullut?" kysyi mies valaisten lyhdyllään kasvojani. Hän
+oli vanha, kuihtunut ja laiha ukko-rahjus. "Siitä taitaa syntyä
+romahdus tällä kertaa, pelkään mä."
+
+"Romahdus?" tiuskasin minä. "Puhukaa selvästi! Mitä on tapahtunut? Minä
+vihaan salamyhkäilyjä."
+
+"Ettekö ole kuullut uutista, että Mercoeurin herttua ja Retzin
+marsalkka ovat lähteneet Blois'sta tänään iltapäivällä kaikkine
+väkineen?"
+
+"Eihän?" vastasin minä hiukan säpsähtäen. "Minne he ovat lähteneet?"
+
+"Pariisiin, kuulemma -- yhtyäkseen liigalaisiin."
+
+"Mutta tarkotatteko että he ovat luopuneet kuninkaasta?" kysyin minä.
+
+"Niinpä maarin!" vastasi hän.
+
+"Eihän toki ainakaan Mercoeurin herttua?" huudahdin minä. "Onhan hän
+kuninkaan lanko. Onhan hänen kiittäminen häntä kaikesta."
+
+"Mennyt hän vain on", vastasi vanhus varmasti. "Tieto siitä tuotiin
+markiisille noin neljän tienoissa tai vähän myöhemmin. Hän kutsui
+väkensä kokoon ja lähti heidän jälkeensä koettaakseen taivuttaa heitä
+palaamaan. Niin ainakin sanotaan."
+
+Niin nopeaan kuin saatoin kävin mielessäni tarkastellen läpi tilanteen.
+Jos nämä merkilliset uutiset olivat tosiperäisiä, jos miehet sellaiset
+kuin Mercoeur, jolla oli kaikki syy seisoa kuninkaan puolella, ja
+myöskin sellaiset kuin Retz, jonka uskollisuus oli kauan ollut
+epäilyksen alaisena, luopuivat hovista, niin vaaran täytyi todellakin
+olla lähellä. Kuningas tunsi varmaan kruununsa jo horjuvan ja tarttuisi
+innokkaasti mihin keinoon hyvänsä, joka tarjoutui sitä kannattamaan.
+Asiain niin ollen oli minun ehdottomin velvollisuuteni päästä hänen
+puheilleen, maksoi mitä maksoi, jotta ei Bruhl vaan minä, ei
+Turennen kreivi vaan Navarran kuningas tulisi hyötymään hänen
+itsesäilytysvaistonsa ensimäisestä mielijohteesta.
+
+Käskien ovenvartijaa sulkemaan oven riensin linnaan, ja pian sain
+vahvistusta päätökselleni enemmän kuin riittävästi. Sillä
+hämmästyksekseni tapasin hovin hyvin samankaltaisessa tilassa kuin
+herra de Rambouillet'n talonkin. Portilla oli tosin kahdenkertaiset
+vartiat, jotka silmäilivät minua tarkasti ennenkuin laskivat sisään,
+mutta piha, jonka tähän aikaan päivästä olisi pitänyt olla kirkkaasti
+valaistu ja täynnä lakeijoja ja tallimiehiä, oli pimeänä erämaana,
+missä muutamia soihtuja murheellisesti lepatti. Sisään astuessani
+huomasin asiain olevan sielläkin samassa tilassa: halli oli huonosti
+valaistu ja autio, porraskäytävässä vain muutamia kuiskailevia ryhmiä,
+jotka tarkastelivat minua ohikulkiessani, esihuoneet miltei tyhjinä tai
+harmaapukuisten sveitsiläisten henkivartiain vallassa. Missä olin
+odottanut tapaavani hovimiehiä kokoontuneina kohtaamaan valtiastaan ja
+vakuuttamaan hänelle uskollisuuttaan, siellä tapasin ainoastaan synkkiä
+kasvoja, epäluuloisia katseita ja pahaenteisesti sulettuja suita.
+Kaikkien yllä lepäsi aavisteleva, pidättynyt ilme. Askeleen ääni
+kumahti ontosti. Pitkät käytävät, missä vielä äsken oli kajahdellut
+nauru ja arpanoppien rapina, näyttivät jo vaipuneen siihen
+äänettömyyteen ja autiuteen, joka odotti niitä hovin lähdettyä. Missä
+joku puhui, siinä kuulin mainittavan Guisen nimeä, ja olisin voinut
+kuvitella hänen mahtavan varjonsa lepäävän paikan yllä kiroten sitä.
+
+Vastaanottohuoneessa eivät asiat olleet paljonkaan paremmalla kannalla.
+Hänen majesteettinsa ei ollut läsnä, ei myöskään ketään hovinaisista;
+ainoastaan muutamia herroja, joitten joukossa tunsin Revol'in, joka oli
+kuninkaan sihteereitä, seisoi lähellä alkoovia. Minun saapuessani he
+katsahtivat ylös ikäänkuin odottaen uutisia, ja sitten, nähtyään kuka
+tulija oli, käänsivät katseensa kärsimättöminä jälleen toisaalle.
+Neversin herttua käveli synkkänä edestakaisin erään ikkunan edessä
+kädet selän takana, silläaikaa kun Biron ja Crillon yhteisen vaaran
+sovittamina puhelivat ääneen lieden luona. Minä epäröin hetken,
+tietämättä oikein miten menetellä, sillä olin ollut hovissa niin vähän
+aikaa etten ollut siellä vielä niinkuin kotonani. Mutta tehden viimein
+päätökseni astuin rohkeasti Crillonin luo ja pyysin että hän
+suosiollisesti auttaisi minua pääsemään viipymättä kuninkaan puheille.
+
+"Kuninkaan puheille? Tarkotatteko että haluatte yksityistä
+vastaanottoa?" sanoi hän kohottaen kulmiaan ja katsahtaen omituisesti
+Bironiin.
+
+"Se on pyyntöni, herra de Crillon", vastasin lujasti, vaikka rohkeuteni
+aleni. "Olen tullut herra de Rambouillet'n asialla ja minun tarvitsee
+saada tavata kuningasta ihan heti."
+
+"No, se on suoraa puhetta", vastasi hän taputtaen minua olalle. "Ja
+teidän pitää tapaaman häntä. Tullessanne Crillonin luo olette tullut
+oikean miehen luo. Revol", jatkoi hän kääntyen sihteeriin päin, "tällä
+herralla on viesti herra de Rambouillet'lta kuninkaalle. Saattakaa
+hänet viipymättä yksityishuoneeseen, ystäväni, ja ilmottakaa hänet.
+Minä vastaan hänestä."
+
+Mutta sihteeri kohautti olkapäitään aina korviin asti. "Se on
+mahdotonta, herra de Crillon", lausui hän vakavasti. "Aivan mahdotonta
+tällä kertaa."
+
+"Mahdotonta! Mitä vielä! Minä en tunne sitä sanaa", tokaisi Crillon.
+"Saattakaa hänet vain heti sisään ja syyttäkää minua jos pahaa seuraa.
+Kuuletteko?"
+
+"Mutta hänen majesteettinsa..."
+
+"No mitä?"
+
+"On hartaudenharjotuksissaan", sanoi sihteeri kankeasti.
+
+"Hiiteen hänen majesteettinsa hartaudenharjotukset!" vastasi Crillon
+niin kovaa että se aiheutti yleisen naurunhihityksen. "Kuuletteko?"
+jatkoi hän, kasvojensa käydessä yhä punakammiksi ja äänensä
+kimakammaksi, "vai täytyykö minun vetää teitä korvista? Saattakaa tämä
+herra yksityishuoneeseen, sanon minä, ja jos hänen majesteettinsa
+vihastuu niin sanokaa että se tapahtui minun määräyksestäni. Minähän
+sanon teille, että hän tulee Rambouillet'n luota."
+
+En tiedä uhkausko vai Rambouillet'n nimen mainitseminen vaikutti
+kirjuriin, mutta joka tapauksessa hän hetken emmittyään suostui.
+
+Hän nyökkäsi yrmeästi minua seuraamaan häntä ja lähti kävelemään
+yksityishuoneen ovea peittävää verhoa kohti. Minä seurasin häntä
+virkettyäni jonkun kiitoksen sanan Crillonille. Olin jo ihan oven luona
+kun kuulin takaapäin ääniä jotka ilmaisivat uuden tulokkaan saapuneen
+huoneeseen. Minä ennätin juuri kääntyä ja nähdä että tulija oli Bruhl
+ja huomata sen harmistuneen ja hämmästyneen katseen, jonka hän loi
+minuun, ja sitten Revol oviverhoa kohottaen viittasi minua astumaan
+sisään.
+
+Odotin tulevani heti kuninkaan eteen ja valmistuin kunnioittavasti
+tervehtimään. Mutta sensijaan huomasinkin olevani pienessä huoneessa
+tai pikemmin käytävässä, jossa oli verhot molemmissa päissä sekä kaksi
+vartiaa, jotka sisään astuessani nousivat ylös ja katsoivat minuun
+epäilevästi. Tämä punalasisen lampun heikosti valaisema vartiohuone
+tuntui minusta oviuutimistaan ja samettipenkeistään ja paksuista
+seinäverhoistaan huolimatta mahdollisimman synkältä ja mahdollisimman
+pahaenteiseltä. Mutta minulla ei ollut aikaa pitkiin huomioihin, sillä
+Revol riensi joutuin ohitseni ja kohottaen toisessa päässä olevaa
+oviverhoa antoi minulle sormi suullaan merkin astua sisään.
+
+Minä noudatin kehotusta yhtä äänettömänä. Raskas hajuvesien tuoksu
+lemahti vastaani, kun kohotin toisen esiripun ja pysähdyin askeleen
+päähän sisäpuolelle, osaksi kunnioituksesta -- sillä kuninkaat pitävät
+alamaisistaan eniten matkan päästä -- ja osaksi hämmästyksestä, sillä
+huone, taikka pikemmin se osa siitä missä minä seisoin, oli pimeä;
+ainoastaan huoneen peräosaa valaisi kylmä, kelmeä kuunvalo, joka
+korkeasta, suorasta ikkunasta sisään paistaen loi lattialle hopeisen
+juovan. Ensi hetkessä luulin olevani yksin; sitten huomasin ikkunaan
+nojaamassa, käsi kumpaakin pieltä vasten, kookkaan olennon, jolla oli
+jotakin omituista pään seuduilla. Tuon omituisuuden älysin pian
+turbaaniksi, jollaisen päähineen olin kerran ennen nähnyt hänen
+majesteetillaan. Kuningas -- sillä hän se oli -- puheli itsekseen. Hän
+ei ollut kuullut minun tuloani, ja kun hän seisoi selin minuun, ei hän
+huomannut läsnäoloani.
+
+Minä pysähdyin epäröiden, peläten astua eteenpäin ja haluten peräytyä,
+mutta epävarmana siitä voisinko enää liikkua huomiota herättämättä.
+Seisoessani siinä kahden vaiheilla korotti kuningas ääntään, ja
+korviini sattuvat sanat naulitsivat huomioni itseensä, niin omituisilta
+ja aaveenomaisilta ne kuulostivat, samoinkuin äänikin millä ne
+lausuttiin. "Sanotaan että kolmetoista on onneton luku", mumisi hän.
+"Kolmastoista Valois ja viimeinen!" Hän pysähtyi nauraakseen pahaa,
+ilotonta naurua. "Niin, -- kolmastoista! Ja siitä on kolmetoista vuotta
+kun minä saavuin Pariisiin kruunattuna kuninkaana! Siellä oli Quélus ja
+Maugiron ja St. Mégrin ja minä -- ja _hän_. Ah, niitä päiviä, niitä
+öitä! Möisin sieluni saadakseni elää ne uudelleen; jollen olisi myönyt
+sitä jo ammoin eläessäni ne yhteen kertaan! Me olimme nuoria silloin,
+ja rikkaita, ja minä olin kuningas; ja Quélus oli Apollo! Hän huusi
+kuollessaan minua pelastamaan hänet. Ja Maugiron kuoli herjaten Jumalaa
+ja pyhimyksiä. Ja St. Mégrinillä oli kolmekymmentäneljä haavaa. Ja
+_hän_ -- hänkin on kuollut, kirottu olkoon hän! He ovat kaikki
+kuolleet, kaikki kuolleet, ja kaikki on mennyttä! Hyvä Jumala! Kaikki
+on mennyttä, kaikki on mennyttä, kaikki on mennyttä!"
+
+Hän toisti noita viimeisiä sanoja enemmän kuin kymmenen kertaa,
+huojutellen itseään edestakaisin ikkunanpielen nojassa. Minä värisin
+kuunnellessani, osaksi itseni takia ilmitulemisen pelosta ja osaksi
+siitä epätoivon ja tunnonvaivojen -- ei, ei tunnonvaivojen, vaan
+kaipauksen kaameudesta, joka ilmeni hänen yksitoikkoisessa äänessään.
+Minä arvasin että jokin mielijohde oli saanut hänet vetämään verhot
+syrjään ikkunan edestä ja varjostamaan lampun, ja kun hän sitten
+katseli kuun valaisemaa seutua, niin vaikutti hänen mieleensä
+vastakohtaisuus sen ja tuon turmeltuneen, kuuman, juonilla ja paheilla
+kyllästetyn ilmapiirin välillä, jossa hän oli tuhlannut voimansa. Hän
+jatkoi vielä yksinpuheluaan.
+
+"Ranska! Tuossa se lepää! Ja mitä he tulevat sille tekemään?
+Leikkelevätkö he sen kappaleiksi, kuten se oli ennen Ludvig XI:tä?
+Tuleeko Mercoeur -- kirous hänelle! -- olemaan kaikkein kristillisin
+Bretagnen herttua? Ja Mayenne Jumalan armosta Pariisin ja Ylisen Seinen
+ruhtinas? Vai tuleeko piskuinen Béarnin prinssi kukistamaan heidät ja
+kohoamaan Henrik IV:ksi, Ranskan ja Navarran kuninkaaksi, kirkkojen
+suojelijaksi? Kirous hänellekin! Hän on kolmenkymmenenkuuden-vuotias.
+Minun ikäiseni. Mutta hän on nuori ja voimakas ja hänellä on kaikki
+edessään. Kun taas minä -- minä -- oh, Jumala, armahda minua! Armahda
+minua, taivaallinen Jumala!"
+
+Näitä viimeisiä sanoja lausuessaan hän lankesi polvilleen ikkunan
+edessä olevalle astuimelle ja ratkesi niin miehuuttomaan kyynelten ja
+nyyhkytysten tulvaan etten ollut osannut sellaista kuvitellakaan,
+kaikkein vähimmän Ranskan kuninkaasta. Tietämättä oikein pitikö tätä
+enemmän hävetä vai kauhistua, käännyin ympäri kaiken uhallakin ja
+kohottaen varovasti oviverhoa pujahdin ulos mahdollisimman
+äänettömästi; hyvä onni auttoikin minua pääsemään huomaamatta.
+Molempien verhojen välillä oli tilaa juuri sen verran että minä siihen
+mahduin, ja siinä seisoin hetken aikaa ajatuksiani kooten. Sitten,
+kolauttaen huotraani seinää vasten ikäänkuin vahingossa ja samalla
+ääneen rykäisten, sysäsin oviverhon sivulle hiukan kiivaasti ja astuin
+jälleen sisään, arvellen tällä tavoin antaneeni hänelle kylliksi
+varotusta.
+
+Mutta minä en ollut ottanut lukuun huoneessa vallitsevaa pimeyttä enkä
+hänen kiihtynyttä mielentilaansa. Hän kuuli tosin tuloni, mutta
+voimatta nähdä muuta kuin kookkaan, epäselvän olennon lähestyvän häntä,
+hän pelästyi ja hoipertuen taaksepäin kuun valaisemaa ikkunaa vasten
+ojensi torjuvasti kätensä, läähättäen pari sanaa, jotka kuulostivat
+korviini kuin: "Haa! Guise!"
+
+Seuraavassa tuokiossa, huomatessaan että minä lankesin polvilleni
+siihen missä seisoin enkä tullut lähemmäksi, hän tointui kauhustaan.
+Ponnistaen itseään, minkä huomasin hänen katkonaisesta hengityksestään,
+hän kysyi epävarmalla äänellä kuka minä olin.
+
+"Eräs teidän majesteettinne uskollisimpia palvelijoita", vastasin minä
+jääden polvilleni ja ollen olevinani kuin en olisi nähnyt mitään.
+
+Pitäen kasvonsa minuun päin kääntyneinä hän siirtyi sivuttain lampun
+luokse ja koetti ottaa pois varjostinta. Mutta hänen sormensa vapisivat
+niin kovasti ettei hän tahtonut saada sitä tehdyksi. Kun se
+vihdoin hänelle onnistui ja lampun iloiset säteet pääsivät vapaasti
+leviämään täyttäen äkkiä huoneen hohteellaan, paljastuikin minun
+ihmettelevälle silmälleni pimeyden ja kuun kelmeän paisteen sijaan
+loisteliaan ylellisesti sisustettu huone, jossa näkyi punaisia
+kankaita, jalokivikoristeisia pikkuesineitä ja kullattuja aseita yhteen
+sullottuina huolettomassa epäjärjestyksessä. Erääseen nurkkaan kytketty
+apina alkoi minut nähdessään mongerrella ja määkättää. Puutelineelle
+levitetty omituisen mallinen levätti sai minut ensin luulemaan että
+huoneessa oli kolmaskin henkilö. Ja pöytä, jolle oli kasattu nukkeja ja
+puuteriviuhkoja, koiran kaulahihnoja ja makeisia, naamio, naisen
+tohveli, pari pistoolia, joitakin lääkepulloja, ruoska ja muuta
+senkaltaista rojua tavaton määrä, teki minun silmissäni yhtä
+alakuloisen vaikutuksen kuin kuningas itsekin, jonka epäjärjestyksessä
+olevan ulkoasun lampunvalo säälittä paljasti. Hänen turbaaninsa oli
+vinossa ja päästi näkyviin hänen päälakensa ennenaikaisen kaljuuden.
+Poskimaali oli murtunut ja tahriintunut ja värjännyt hänen
+hansikkaansa. Hän näytti viisikymmen-vuotiaalta; ja kiihdyksissään oli
+hän nykäissyt miekan etupuolelleen, mistä hän ei saanut työnnetyksi
+sitä takaisin.
+
+"Kuka on lähettänyt teidät tänne?" kysyi hän tultuaan siksi paljon
+järkiinsä että tunsi minut.
+
+"Olen täällä asettuakseni teidän majesteettinne palvelukseen", vastasin
+vältellen.
+
+"Sellainen uskollisuus on harvinaista", vastasi hän katkerasti
+hymähtäen. "Mutta nouskaa ylös. Minun kai täytyy olla kiitollinen pikku
+armoista ja kadotettuani Mercoeurin tulla iloiseksi saadessani sijalle
+Marsacin."
+
+"Teidän luvallanne sanoen", lausuin minä rohkeasti, "ei vaihdos aiheuta
+niinkään suurta tappiota. Teidän majesteettinne voi tehdä uuden
+herttuan milloin vain haluaa. Mutta rehellisiä miehiä ei saada niin
+helposti."
+
+"Kas, kas!" vastasi hän katsoen minuun raju välkähdys silmissään.
+"Muistutuksenne tulee hyvään aikaan. Vielä on minulla valta päättää ja
+purkaa! Vielä olen minä Ranskan kuningas! Eikö niin ole, vai mitä?"
+
+"Herra varjelkoon toisin olemasta!" vastasin vakavasti. "Olen täällä
+tarjoamassa teidän majesteetillenne eräitä keinoja, joitten avulla
+voitte antaa suurempaa pontta toivomuksillenne. Navarran kuningas
+pyytää ainoastaan..."
+
+"Vaiti, vaiti!" huudahti hän kärsimättömästi ja hiukan
+vastenmielisesti, "Minä tiedän hänen halunsa paremmin kuin te. Mutta
+katsokaas", jatkoi hän rikkiviisaasti, unhottaen minun alemmuuteni yhtä
+nopeaan kuin oli sen muistanutkin, "Turenne antaa myös kauniita
+lupauksia. Ja Turenne -- on kyllä totta että hänellä voi olla omat
+tarkotuksensa. Mutta jos luotan Navarran Henrikkiin ja hän näyttäytyy
+petolliseksi..."
+
+Hän ei lopettanut lausettaan, vaan asteli pari kertaa edestakaisin
+lattian poikki, etsien luonnostaan kiertoteihin taipuvassa mielessään
+keinoa, millä hän voisi saada nuo kaksi puoluetta tuhoamaan toinen
+toisensa. Nähtävästi hän ei kuitenkaan onnistunut sellaista löytämään,
+taikka sitten johtui hänen mieleensä, kuinka huonolla onnella hän oli
+kannattanut liigaa hugenotteja vastaan. Sillä hetken perästä hän
+seisahtui huoaten ja ryhtyi jatkamaan keskustelua.
+
+"Jos olisin varma siitä että Turenne valehtelee", mutisi hän, "niin
+sitten kyllä... Mutta Rosny lupasi siitä todistuksen, eikä hän ole sitä
+lähettänyt."
+
+"Todistus on saatavilla, sire", vastasin minä, ja sydämeni alkoi
+tykyttää. "Teidän majesteettinne muistaa että herra de Rosny kunnioitti
+minua jättämällä minun tehtäväkseni esittää sen teille."
+
+"Aivan oikein", vastasi hän ikäänkuin unesta heräten ja puhuen
+innokkaasti. "Tämänpäiväiset seikat ovat ajaneet kaiken pois päästäni.
+Missä on todistajanne? Jos saatte minut vakuutetuksi, niin ryhdymme
+ripeään toimintaan. Annamme heidän kokea Jarnacin ja Montcontourin
+toisen kerran. Onko hän täällä ulkopuolella?"
+
+"Se on nainen, sire", vastasin minä hiukan tyrmistyneenä tuosta
+äkillisestä ja kuumeenomaisesta innosta.
+
+"Nainenko? Onko hän täällä?"
+
+"Ei, sire", vastasin minä, ihmetellen mitä hän sanoisi seuraavaan
+ilmotukseeni. "Hän on Blois'ssa, hän on saapunut, mutta seikka on
+sellainen -- pyydän nöyrimmästi teidän majesteetiltanne anteeksi --
+että hän kieltäytyy tulemasta tänne tai puhumasta mitään. Minun ei ole
+hyvä tuoda häntä tänne väkisinkään, ja olen saapunut teidän luoksenne,
+sire, voidakseni toimia asiassa teidän määräystenne mukaan."
+
+Hän tuijotti minuun rajattoman hämmästyneenä. "Onko hän nuori?" kysyi
+hän pitkän vaitiolon jälkeen.
+
+"On, sire", vastasin minä. "Hän on Navarran prinsessan hovineiti ja
+samalla Turennen kreivin holhokki."
+
+"No hitto! Silloin tuo pikku kapinoitsija on kuulemisen arvoinen!"
+vastasi hän. "Vai Turennen holhokki? Ha ha ha! Ja nyt hän ei tahdo
+puhua? Minun navarralainen serkkuni tietäisi nyt miten hänet olisi
+saatettava järkiinsä, mutta minä olen karttanut noita turhuuksia.
+Voisinhan lähettää noutamaan häntä, se on totta; mutta pienikin seikka
+saattaisi tänä iltana aiheuttaa katutaistelun."
+
+"Ja sitäpaitsi, sire", uskalsin minä lisätä, "täällä on Turennen väkeä,
+jotka ovat kerran varastaneet hänet pois, ja he tuntevat hänet. Jos
+hänet tuotaisiin teidän majesteettinne luokse vähänkään julkisuuteen
+vivahtavalla tavalla, niin he saisivat siitä tiedon ja ymmärtäisivät
+pelin olevan hukassa."
+
+"Mikä ei olisi minulle soveliasta", täydensi hän nyökäten ja katsellen
+minuun synkkänä. "He ehtisivät tehdä tyhjäksi Jarnacimme; ja niin kauan
+kuin emme ole järjestäneet asioita jommankumman kanssa, ei persoonamme
+ole liian hyvässä turvassa. Teidän on mentävä hakemaan hänet. Hän on
+teidän asunnossanne. Hänet on tuotava tänne, sanon minä."
+
+"Olen tekevä niinkuin käskette, sire", vastasin minä. "Mutta minä
+pelkään pahoin ettei hän suostu tulemaan."
+
+Tämän kuullessaan tuli kuningas kärsimättömäksi. "No miksi lemmon
+nimessä te sitten olette vaivannut minua tuolla asialla?" huusi hän
+rajusti. "Jumala tietää -- minä en tiedä -- minkä takia Rosny valitsi
+tuollaisen miehen ja tuollaisen naisen. Hänen olisi pitänyt nähdä
+teidän levätistänne, joka on kokonaista kuusi kuukautta jälessä
+muodista, ettei teissä ollut miestä ohjaamaan naista! Onko koskaan
+maailmassa kuultu tuollaista kirottua hulluutta? Mutta se on Navarran
+häviö eikä minun. Se on hänen häviönsä. Ja suokoon taivas että se olisi
+teidänkin!" lisäsi hän rajusti.
+
+Hänen sanoissaan oli siksi paljon perää että minä taivuin myrskyn alle
+ja otin nöyrästi vastaan moitteet, jotka olivat yhtä luonnollisia hänen
+puoleltaan kuin ansaitsemattomia minun puoleltani. En todellakaan
+voinut kummastella hänen majesteettinsa suuttumusta; en olisi
+kummastellut sitä suuremmassakaan miehessä. Tiesin hyvin että jollei
+olisi ollut eräitä syitä, joita en halunnut ajatella, niin olisin
+itsekin ottanut siihen osaa täysin sydämin ja lausunut yhtä ankaria
+sanoja tuosta oikusta, joka murskasi toivoja ja kohtaloita pelkän
+päähänpiston takia.
+
+Kuningas lateli vielä jonkun aikaa minulle kaikkia tylyyksiä mitä hän
+saattoi keksiä. Vihdoin hän kärsivällisyyteni kyllästyttämällä pysähtyi
+ja huusi kiukkuisesti: "No, eikö teillä ole mitään sanottavaa omasta
+puolestanne? Ettekö voi esittää jotain?"
+
+"En uskalla mainita teidän majesteetillenne sitä, mikä minun nähdäkseni
+olisi ainoa keino", sanoin minä nöyrästi.
+
+"Te tarkotatte että minun olisi mentävä tuon naikkosen luo!" vastasi
+hän -- sillä häneltä ei puuttunut sukkelaa huomiokykyä. "'_Se no va el
+otero a Mahoma, vaya Mahoma al otero_', kuten Mendoza sanoo. Onpas se
+sisukas heiskale, ei muuta kuin pakottaa minut menemään luokseen! Jos
+vaimoni arvaisi -- mutta olkoon, minä menen. Autuuteni kautta, minä
+menen!" lisäsi hän rajusti. "Minä tahdon vielä elää tuhotakseni Retzin!
+Missä on asuntonne?"
+
+Minä sanoin sen hänelle, ihmetellen mielessäni tätä vanhan
+päättäväisyyden leimahdusta, päättäväisyyden, joka kaksikymmentä vuotta
+takaperin oli hankkinut hänelle maineen, jota hänen myöhempi elämänsä
+ei lainkaan pitänyt yllä.
+
+"Tiedättekö", kysyi hän, puhuen yhä yhtä tarmokkaasti ja selvästi,
+"missä on se ovi josta de Rosny tuli minun puheilleni? Voitteko löytää
+sen pimeässä?"
+
+"Kyllä, sire", vastasin minä sydämeni valtavasti tykyttäessä.
+
+"Tulkaa sitten odottamaan sen edustalle kaksi tuntia ennen puoltayötä",
+lausui hän. "Tulkaa hyvin varustettuna, mutta yksin. Minä tiedän kyllä
+miten saan tytön puhumaan. Voinhan luottaa teihin, vai kuinka?" lisäsi
+hän äkkiä astahtaen lähemmäksi minua ja katsoen tiukasti silmiini.
+
+"Tahdon vastata teidän majesteetistanne omalla hengelläni", vastasin
+minä laskeutuen toiselle polvelleni.
+
+"Minä uskon teitä", vastasi hän vakavasti antaen minulle kätensä
+suudeltavaksi ja kääntyen sitten pois. "Olkoon niin. Jättäkää nyt
+minut. Olette ollut täällä jo liiankin kauan. Eikä sanaakaan
+kenellekään, jos henkenne on teille kallis."
+
+Annoin tähän asian mukaisen vastauksen ja käännyin lähteäkseni; mutta
+käteni ollessa jo oviverholla hän kutsui minut takaisin. "Hankkikaa
+taivaan nimessä uusi levätti", sanoi hän ärtyisästi silmäillen minua
+päästä jalkoihin naama rypyssä. "Hankkikaa uusi levätti ensi työksenne
+huomisaamuna. Sivulta se näyttää vielä pahemmalta kuin edestä.
+Tuollainenhan voi tuottaa perikadon sukkelapäisimmällekin
+hovimiehelle!"
+
+
+
+
+XXIV. Kuningas vaarassa.
+
+
+Ylpeä riemastus, jota tunsin kuullessani kuninkaan ilmottavan
+päätöksensä, väheni pian ajatellessani asemaa tyvenemmin. Erittäin
+alhaalla oli se varsinkin tuntia myöhemmin, odottaessani linnan
+pienellä pohjoisportilla. Kuuristuneena porttikaaren alle ollakseni
+suojassa tuulelta arvailin mielessäni, riittäisikö kuninkaalla tarmoa
+päätöksensä toteuttamiseen, vai lähettäisikö hän ehkä tuon turmiollisen
+horjuvaisuutensa puuskassa, jolla hän kerran toisensa jälkeen oli
+särkenyt omat suunnitelmansa, sijaisikseen tähän kohtaukseen sellaiset
+miehet, jotka tekisivät lopullisen tilin kanssani. Mitä kauemmin
+ajattelin hänen luonnettaan, sitä epäilevämmäksi tulin. Paikan
+yksinäisyys ja pimeys, linnan tämänpuoleisen sivustan musta jylhyys,
+josta ei valon tuikettakaan pilkottanut, ja kaupungin yllä lepäävä
+tavattoman synkkä äänettömyys, kaikki tämä lisäsi levottomuuttani.
+Tunsin samalla sekä kammoa että kevennystä, kun vihdoinkin kuulin
+askelia kivisiltä portailta ja siirtyessäni hiukan sivulle näin
+valojuovan ilmestyvän oven alapuolelle.
+
+Kun ovi oli puoleksi avautunut, kuulin nimeäni lausuttavan. Astuin
+varovasti esiin ja näyttäydyin. Seurasi lyhyt keskustelu kahden tai
+kolmen sisäpuolella olevan henkilön välillä, ja lopuksi astui
+päättäväisesti ulos naamioitu olento, jonka helposti tunsin
+kuninkaaksi.
+
+"Onko teillä aseita?" kysyi hän pysähtyen hetkiseksi eteeni.
+
+Työnsin sivulle levättini ja näytin hänelle oven aukosta virtaavassa
+valossa, että minulla oli sekä pistoolit että miekka.
+
+"Hyvä!" vastasi hän lyhyesti. "Lähtekäämme siis. Kävelkää te minun
+vasemmalla puolellani, ystäväni. Yöhän on pimeä, eikö niin?"
+
+"Hyvin pimeä, sire", sanoin minä.
+
+Hän ei vastannut tähän mitään ja me lähdimme matkaan, kulkien
+varovaisesti kunnes olimme päässeet kapean sillan yli ja edeten sitten
+vapaammin ja ripeämpää vauhtia. Hoviseurue oli sinä iltana ollut
+harvalukuinen, ja kylmä tuuli puhalsi kapeimmillakin kaduilla ajaen
+maleksijat huoneelle, joten ei ollut todennäköistä että tapaisimme
+ketään haitallisia vastaantulijoita, paitsi ammattirosvoja, ja niitten
+varalta olin valmistautunut. Kuningas ei näyttänyt haluavan puhella, ja
+kun minäkin olin vaiti kunnioituksesta, oli minulla aikaa laskea
+menestymisen mahdollisuuksia ja arvioida onnistuisiko kuninkaalle se
+mikä ei ollut onnistunut minulle.
+
+Nämä laskelmat, jotka eivät estäneet minua noudattamasta mitä suurinta
+valppautta aina kun käännyimme kadunkulmissa tai sivuutimme jonkun
+kujan suun, keskeytyivät saapuessamme turvallisesti asunnolleni.
+Pyytäen lyhyesti kuninkaalta anteeksi porraskäytävän vaatimattomuutta
+ja pimeyttä riensin hänen luvallaan hänen edelleen ja nousin nopeasti
+portaita kunnes kohtasin Maignanin. Kuiskasin hänelle että kaikki oli
+hyvin enkä joutanut odottamaan hänen vastaustansa, vaan käskien hänen
+pysyä vahdissa osotin kuninkaalle tietä niin kunnioittavasti kuin
+mahdollista oli, kunnes saavuimme neidin asunnon ovelle, minkä asunnon
+muodosti kaksi huonetta, ulompi ja sisempi, niinkuin toisessa paikassa
+jo olen maininnut. Oven avasi Simon Fleix, ja hänet minä lähetin heti
+ulos. Sitten, astuen sivulle ja paljastaen pääni, pyysin kuningasta
+astumaan sisään.
+
+Hän noudatti kehotustani naamio yhä kasvoillaan ja hattu päässään, ja
+minä seurasin häntä salvaten oven. Katosta riippuva lamppu valaisi
+vaillinaisesti huonetta, joka oli pienempi mutta hauskemman näköinen
+kuin yläpuolella oleva minun huoneeni. Huomasin että Fanchette, jonka
+karkeat kasvot näyttivät vieläkin äkäisemmiltä kuin tavallisesti, istui
+tuolilla, jonka hän oli omituisesti asettanut vasten sisemmän huoneen
+ovea; mutta en ajatellut sitä sen enempää sillä hetkellä, sillä
+huomioni kiintyi pian neitiin, joka istui kumarassa lieden ääressä
+väljään päällysviittaan kietoutuneena, ikäänkuin hänellä olisi ollut
+kylmä. Hän oli selin meihin eikä vielä huomannut, tai ei ollut
+huomaavinaan meidän läsnäoloamme. Mutisten jonkun sanan osotin häntä
+kuninkaalle ja sitten lähestyimme häntä molemmat.
+
+"Neiti", sanoin minä matalalla äänellä, "neiti de la Vire! Minulla on
+kunnia..."
+
+Neiti ei kääntynyt, ja minä pysähdyin. Selvästi hän kuuli puheeni,
+vaikka hän ei osottanut niin tekevänsä muuten kuin vetämällä viitan
+tiukemmin ympärilleen, kunnioitukseni kuningasta kohtaan antaessa
+minulle päättäväisyyttä kosketin häntä kevyesti olkapäähän. "Neiti",
+sanoin kärsimättömästi, "te ette huomaa sitä, mutta..."
+
+Hän nykäisi itsensä erilleen kädestäni niin jyrkällä liikkeellä että
+minä katkaisin lauseeni ja tuijotin hölmistyneenä häneen. Kuningas
+hymyili, ja nyökäten minua astumaan syrjään tarttui itse asiaan.
+"Neiti", lausui hän arvokkaasti, "minä en ole tottunut..."
+
+Hänen äänensä vaikutti kuin taikavoima. Ennenkuin hän ehti lausua sen
+enempää, hypähti neiti ylös kuin iskun saaneena ja kääntyi meihin päin
+hämmästyksen huudahdus huulillaan. Yhtäaikaa huudahdimme mekin
+molemmat, sillä se ei ollutkaan neiti. Nainen, joka seisoi edessämme
+käsi naamiollaan ja silmät loistaen sen aukoista, oli kookkaampi ja
+täyteläisempi olennoltaan. Me tuijotimme häneen sanattomina. Sitten
+huomasimme hänen päähineensä alta esiinvalahtaneen kullankellertävän
+kiharan, ja se selitti arvotuksen. "Rouva de Bruhl!" huudahti kuningas.
+
+"Rouva de Bruhl!" toistin minä kuin kaiku, vielä hämmästyneempänä kuin
+kuningas.
+
+Nähdessään että hänet tunnettiin, alkoi rouva de Bruhl vapisevin sormin
+irrottaa naamionsa nauhoja; mutta kuningas, joka siihen saakka oli
+osottanut enemmän luottavaisuutta kuin olin osannut odottaakaan, tuli
+levottomaksi hänet nähdessään, ikäänkuin olisi kohdannut jonkun
+odottamattoman seikan, josta minä en ollut häntä varottanut.
+
+"Mitä tämä merkitsee?" sanoi hän ankarasti, astuen askeleen taaksepäin
+ja tähdäten minuun harmin ja epäluulon sekaisen katseen. "Onko tämä
+joku teidän somia puuhianne? Olenko tullut kutsumattomana vieraana
+lemmenkohtaukseen, vai onko tämä ansa, jonka takana on herra de Bruhl?
+Vastatkaa, mies!" jatkoi hän kiihtyen nopeasti. "Kummalla tavalla minun
+on asia käsitettävä?"
+
+"Ei kummallakaan, sire", vastasin minä niin arvokkaasti kuin saatoin
+rouva de Bruhlin läsnäolon aiheuttamalta hämmästykseltä ja
+neuvottomuudelta. "Teidän majesteettinne edellinen epäluulo on yhtä
+väärä rouva de Bruhliin nähden kuin jälkimäinen on loukkaava minuun
+nähden. Minä käsitän tätä yhtä vähän kuin tekin, sire, ja rouvan
+täälläolo on minulle yhtä odottamatonta."
+
+"Minä en ole tullut, sire", lausui rouva de Bruhl ylpeästi kääntyen
+kuninkaaseen päin ja välittämättä minusta, "rakkaudesta herra de
+Marsaciin, vaan niinkuin saattaa tulla kuka hyvänsä jolla on tuotavana
+hänelle sana. Ettekä te, sire", lisäsi hän sukkelasti, "voi olla minut
+täällä tavatessanne puoleksikaan niin hämmästynyt kuin minä olen
+nähdessäni täällä teidän majesteettinne."
+
+"Sen voin uskoa", vastasi kuningas kuivasti. "Olisin halunnut ettette
+olisi nähnyt minua."
+
+"Ranskan kuningasta nähdään ainoastaan silloin kun hän niin haluaa",
+vastasi rouva de Bruhl niiaten maahan asti.
+
+"Hyvä", vastasi kuningas. "Tapahtukoon niin, ja Ranskan kuningas on
+oleva teille kiitollinen. Mutta se sikseen", jatkoi hän kääntyen minun
+puoleeni; "kun tämä ei ole se nainen jota tulin tapaamaan, herra de
+Marsac, niin missä hän on?"
+
+"Sisemmässä huoneessa arvatenkin", sanoin minä lähestyen Fanchettea
+aavistelevammalla sydämellä kuin käytöksestäni olisi voinut luulla.
+"Herrattarenne on varmaankin täällä, vai kuinka?" virkoin tiukasti
+seuranaiselle.
+
+"On kyllä, eikä hän tule ulos", vastasi hän pysyen itsepintaisesti
+paikallaan.
+
+"Joutavia!" sanoin minä. "Sanokaa hänelle..."
+
+"Te voitte sanoa hänelle mitä haluatte", vastasi hän vääjäämättä
+tuumaakaan. "Kyllä hän kuulee."
+
+"Mutta ihminen!" huusin minä kärsimättömästi. "Te ette ymmärrä. Minun
+_täytyy_ saada puhua hänen kanssaan. Minun täytyy saada puhua hänen
+kanssaan heti paikalla! Asia on mitä tärkein."
+
+"Niinkuin haluatte", lausui hän ynseästi liikahtamatta vieläkään.
+"Olenhan sanonut teille että voitte puhua."
+
+Lienenkö koskaan elämässäni tuntenut oloani nurinkurisemmaksi kuin
+tällöin; naurettavammassa asemassa ei kukaan ole varmasti koskaan
+ollut. Lukemattomia esteitä voitettuani ja yhtä monista vaaroista
+selviydyttyäni olin tuonut kuninkaan tänne -- ja nyt raukesi tuumani ja
+minä jouduin häviölle pelkän seuranaisen takia! Seisoin neuvottomana,
+tolkuttomana ja hämmentyneenä, silläaikaa kun kuningas odotti puoleksi
+harmissaan ja puoleksi huvitettuna ja rouva de Bruhl seisoi paikallaan
+oven luona, minne hän oli siirtynyt.
+
+Pulastani vapautti minut vihdoin uteliaisuus, joka ehkä viisaan
+sallimuksen tahdosta kuuluu naisen luonteeseen ja joka johti neidin
+sekaantumaan itse asiaan. Vartioidessaan valppaasti sisäpuolella hän
+oli kuullut osan välillämme tapahtuneesta sananvaihdosta ja tullut
+uteliaaksi huomatessaan oudon miehen äänen ja sen kunnioituksen jota
+hän saattoi havaita minun osottavan vierasta kohtaan. Hän huusi siis
+nyt ääneen, kysyen kuka siellä oli. Fanchette näytti käsittävän tämän
+määräykseksi ja nousi ylös siirtäen tuolinsa syrjään ja virkkoi äreästi
+osottamatta vähääkään enempää kunnioitusta: "Kas niin, enkös sanonut
+että hän kyllä kuulisi."
+
+"Kuka siellä on?" kysyi neiti jälleen korottaen ääntään.
+
+Olin vastaamaisillani, kun kuningas viittasi minua siirtymään sivulle
+ja astuen itse esiin koputti vienosti ovelle. "Avatkaa, minä pyydän",
+lausui hän kohteliaasti.
+
+"Kuka siellä on?" huusi neiti jälleen vapisevalla äänellä.
+
+"Se olen minä, kuningas", vastasi Henrik vienosti, mutta sellaisella
+majesteettiuden sävyllä mikä ei johdu miehestä vaan syntyperästä,
+näyttäen olevan tuloksena vuosisatojen käskijä-tottumuksesta.
+
+Neiti de la Vire huudahti, ja hitaasti sekä ilmeisen vastahakoisesti
+väänsi avainta lukossa. Se rasahti ja ovi avautui. Näin vilaukselta
+hänen kalpeat kasvonsa ja kirkkaat silmänsä, sitten astui kuningas
+huoneeseen ottaen hatun päästään ja sulkien oven jälleen, ja minä
+siirryin huoneen toiseen päähän missä rouva de Bruhl yhä seisoi oven
+luona.
+
+Muistan epäilleeni, enkä varsin aiheettakaan, että hän oli saapunut
+asuntooni miehensä vakoojana, mutta hänen ensimäiset sanansa häntä
+lähestyessäni poistivat tuon luulon. "Pian", virkkoi hän käskevällä
+eleellä. "Kuulkaa minua ja laskekaa minut menemään! Olen odottanut
+teitä kyllin kauan ja kärsinyt teidän kauttanne kyllin paljon. Mitä
+tulee naiseen tuolla toisessa huoneessa, niin hän on hullu ja hänen
+palvelijansa samoin! No niin, kuulkaa mitä sanon. Te puhuitte minulle
+rehellisesti päivällä ja minä olen tullut maksamaan sen teille. Tehän
+olette sopinut mieheni kanssa kohtauksen huomenna Chavernyssa. Ettekö
+ole?"
+
+Minä vastasin myöntävästi.
+
+"Teidän on mentävä sinne yhden ystävänne seuraamana", jatkoi hän,
+repien kiihtymyksessään riekaleiksi hansikkaan, jonka hän oli ottanut
+kädestään. "Hänen on tavattava teitä samoin yhden kumppanin kanssa,
+eikö niin?"
+
+"Niin", myönsin minä vastahakoisesti, "Chavernyn sillalla."
+
+"Älkää sitten menkö", lausui hän painokkaasti. "On häpeä minulle
+kavaltaa oma puolisoni, mutta pahempi vielä olisi lähettää viaton
+ihminen kuolemaan. Hän tulee tapaamaan teitä ainoastaan yhden kumppanin
+seuraamana haasteen mukaan, mutta sillan alla on joitakin, jotka
+tulevat tekemään varmaa työtä. No niin, nyt olen kavaltanut hänet!"
+jatkoi hän katkerasti. "Se on tehty. Laskekaa minut menemään!"
+
+"Ei, mutta arvoisa rouva", sanoin minä, tuntien enemmän osanottoa häntä
+kohtaan, jolle aina ensimäisestä kohtaamisestamme saakka en ollut
+tuonut muuta kuin onnettomuutta, kuin hämmästystä hänen miehensä uuden
+kavaluuden johdosta, "eikö teidän ole hiukan vaarallista palata hänen
+luokseen? Eikö ole mitään millä voisin auttaa teitä -- tehdä jotain
+suojelukseksenne?"
+
+"Ei mitään", vastasi hän miltei tylysti, "paitsi jouduttaa minun
+lähtöäni."
+
+"Mutta ette suinkaan aio kulkea yksin kaduilla?"
+
+Hän naurahti niin katkerasti että sydäntäni viilsi hänen puolestaan.
+"Onnettomat ovat aina turvassa", sanoi hän.
+
+Muistaessani kuinka vähän aikaa oli siitä kun olin kohdannut hänet
+aviollisen rakkauden ensimäisessä onnessa, tunsin häntä kohtaan mitä
+syvintä sääliä. Mutta se vastuunalaisuus, jonka hänen majesteettinsa
+läsnäolo ja huolenpito neidin turvallisuudesta laskivat päälleni,
+estivät minua osottamasta kiitollisuuttani niinkuin olisin tahtonut.
+Ilomielin olisin saattanut hänet kotiinsa -- joskaan en voinut tehdä
+tuota kotia enää siksi mikä se oli ollut enkä korottaa hänen puolisoaan
+sille huipulle jolta olin syössyt hänet alas -- mutta en uskaltanut
+sitä tehdä. Minun oli pakko tyytyä vähempään ja aioin juuri tarjota
+jonkun miehistäni häntä saattamaan, kun ulko-ovelta kuuluva hätäinen
+koputus pysäytti sanat huulilleni.
+
+Viittasin häntä olemaan hiljaa ja kuuntelin. Koputus toistui tullen
+kerta kerralta hätäisemmäksi. Oven yläosassa oli lujasti raudotettu
+ristikkoluukku ja olin juuri ryhtymässä sitä avaamaan nähdäkseni mikä
+oli hätänä, kun Simonin ääni kuului ulkopuolelta pyytäen minua avaamaan
+joutuin oven. Epäillen pojan varovaisuutta, mutta peläten sentään
+kieltäytyäkään, jotten menettäisi jotakin varotusta mikä hänellä
+mahdollisesti oli annettavana, seisahduin hetkiseksi ja irrotin sitten
+salvat. Samassa kun ovi antoi perään, syöksyi hän suinpäin sisään
+huutaen minua salpaamaan sen heti jälleen. Oven aukeamasta näin
+vilahdukselta palavia soihtuja ja niitten valossa puolitusinaa
+punakoita naamoja kohoamassa porrastasanteen reunan yläpuolelle.
+Miehet, joille nuo kasvot kuuluivat, korottivat minut nähdessään
+riemuhuudon ja harpaten yli viimeisen pykälän syöksähtivät ovelle.
+Mutta turhaan. Me olimme juuri ehtineet sulkea sen ja pudottaa eteen
+molemmat paksut teljet. Yhdessä hetkessä, yhdessä silmänräpäyksessä
+vaihtuivat hurjat huudot synkäksi murinaksi, ja ollen siksi hetkeksi
+turvassa oli meillä aikaa katsoa toistemme kasvoihin ja nähdä niissä
+kuvastuvat erilaiset säikähdyksen ilmeet. Rouva de Bruhl oli
+kalmankalpea; Simonin silmät näyttivät pullistuvan ulos päästä ja
+kaikki hänen jäsenensä vapisivat kauhusta.
+
+Kysyessäni mitä tämä merkitsi ei hän ensin saanut sanaa suustaan. Mutta
+sellainen ei nyt kelvannut, ja minä olin juuri tarttumassa häntä
+kaulukseen pakottaakseni hänet vastaamaan, kun sisemmän huoneen ovi
+aukeni ja kuningas astui esiin kasvot niin iloisen näköisinä että
+saattoi havaita hänen olevan sekä tyytyväinen neidin kertomukseen että
+tietämätön siitä mitä täällä oli tekeillä. Sanalla sanoen hän ei ollut
+oivaltanut vielä mitään levottomuuden aihetta. Mutta nähdessään Simonin
+minun käsissäni ja rouva de Bruhlin kuolemankalpean muodon nojaamassa
+seinää vasten oven luona, hän seisahtui ja hämmästyksestä huudahtaen
+kysyi mikä oli hätänä.
+
+"Pelkään että olemme piiritetyt, sire", vastasin minä epätoivoissani,
+tuntien levottomuuteni kasvavan satakertaiseksi hänet nähdessäni --
+"mutta kutka meitä piirittävät, sitä en voi sanoa. Tämä poika sen
+kuitenkin tietää", jatkoin minä pudistaen Simonia kiukkuisesti, "ja
+hänen täytyy puhua. No, vapisija", sanoin hänelle, kerro tietosi."
+
+"Linnavouti!" änkytti hän kauhistuen uudelleen kuninkaan läsnäolosta;
+Henrik oli nimittäin ottanut pois naamionsa. "Olin noussut muutamia
+askelia ylemmäksi ollakseni suojassa kylmältä, kun kuulin heidän
+tulevan sisään. Niitä on ainakin parikymmentä miestä."
+
+Minä kirosin vahvasti, kysyen häneltä minkätähden hän ei ollut mennyt
+ylös ja varottanut Maignania, joka oli nyt miehineen meistä erotettuna
+ylhäällä olevissa huoneissa. "Sinä hullu", jatkoin minä melkein poissa
+suunniltani raivosta, "jollet olisi tullut tälle ovelle, olisivat he
+menneet minun huoneisiini ja miehittäneet ne! Ja mitä sinä hupsit
+linnanvoudista?"
+
+"Hän on siellä", vastasi Simon kuuristuen kauemmaksi minusta kasvot
+värähdellen.
+
+Arvelin hänen valehtelevan ja vain kuvittelevan noin peloissaan. Mutta
+sisällepyrkijät alkoivat silloin lyödä ovea käskien meitä aukaisemaan
+ja käyttäen sellaisia uhkausten purkauksia että ne tunkivat paksun
+tammenkin läpi, karkottaen veret naisten poskilta ja muuttaen kuninkaan
+käytöksen tavalla joka ei jäänyt minulta huomaamatta. Huutojen seasta
+saatoin selvästi erottaa sanat: "Kuninkaan nimessä!" jotka vahvistivat
+Simonin väitettä.
+
+Sillä hetkellä tunsin noista sanoista kevennystä, sillä jos olimme
+tekemisissä vain lain kanssa, niin olihan meidän puolellamme sellainen
+joka oli lain yläpuolella. Ja nopeasti päätin mielessäni mitä oli
+tehtävä. "Luulen että poika puhuu totta, sire", lausuin tyynesti.
+"Siellä on ainoastaan teidän majesteettinne linnavouti. Pahin seikka
+mitä on syytä pelätä on se, että hän voi tulla tietämään teidän
+täälläolonne ennenkuin tahtoisitte sen tulevan tunnetuksi. Ei pitäisi
+kuitenkaan olla kovin vaikeata saada häntä vaikenemaan, ja jos te
+suvaitsette panna naamion kasvoillenne, niin minä avaan ristikkoluukun
+ja puhun hänen kanssaan."
+
+Kuningas, joka oli seisahtunut keskelle huonetta ja näytti tyrmistyneen
+tästä äkillisestä hälinästä, ilmotti lyhyesti suostumuksensa. Minä
+aloin niinmuodoin avata luukkua, mutta silloin rouva de Bruhl tarttui
+käsivarteeni ja työnsi minut pois sen äärestä.
+
+"Mitä te aiotte tehdä?" huusi hän kauhistunein kasvoin. "Ettekö kuule?
+Hän on siellä."
+
+"Kuka on siellä?" kysyin minä hämmästyen enemmän hänen käytöstään kuin
+sanojaan.
+
+"Kuka?" vastasi hän. "Kuka siellä voisi olla? Minun mieheni! Minä
+kuulen hänen äänensä, sanon minä! Hän on seurannut jälkiäni tänne! Hän
+on löytänyt minut ja hän tappaa minut!"
+
+"Jumala varjelkoon!" sanoin minä, epäillen oliko hän todellakin kuullut
+miehensä äänen. Varmuuden vuoksi kysyin Simonilta oliko hän nähnyt
+häntä, ja masennuksekseni kuulin häneltäkin että Bruhl oli joukossa.
+Nyt vasta käsitin täydelleen millainen vaara meitä uhkasi. Nyt vasta,
+nähdessäni ympärilläni huonostivalaistussa huoneessa naisten
+kauhistuneet kasvot ja kuninkaan vaivoinpidätettyä hermostumista
+ilmaisevan naamioidun hahmon, oivalsin kuinka toivottomasti me
+olimme kiedotut ansaan. Onni oli suosinut Bruhlia niin hyvin että hän,
+tiesipä hän sitä taikka ei, oli saanut loukkuunsa meidät kaikki -- sekä
+kuninkaan, jonka hän halusi saattaa huonoon valoon, että vaimonsa, jota
+hän vihasi, ynnä neidin, joka kerran oli päässyt hänen käsistään, ja
+minut, joka olin kahdesti tehnyt tyhjäksi hänen tuumansa. Ei ollut
+ihmeellistä siis että luottamukseni lannistui katsellessani vuoroin
+kutakin ja kuunnellessani oven kammottavaa rusketta, kun vahvat laudat
+parahtelivat niihin jysähtelevistä iskuista. Sillä ensimäinen
+velvollisuuteni, tärkeämpi kaikkia muita, oli kuninkaan turvaaminen --
+hänen pelastamisensa tästä seikkailusta ilman vahingollisia seurauksia.
+Kuinka saatoin silloin vastata neidistä, kuinka suojella rouva de
+Bruhlia? Kuinka, sanalla sanoen, saatoin täyttää kaikki nuo
+velvotukset, joista kunniani oli riippuvainen?
+
+Linnavoutia muistaessani mieleni kuitenkin hetkeksi jälleen rohkaistui.
+Muistin että niin kauan kuin oli selvittämättä syy hänen täälläoloonsa
+Bruhlin seurassa, ei tarvinnut heittäytyä toivottomuuteen, ja kääntyen
+reippaasti kuninkaan puoleen pyysin häntä suosiollisesti seisomaan
+naisten kanssa eräässä nurkassa mihin ovelta ei voinut nähdä. Hän
+noudatti pyyntöäni koneellisesti ja tavalla joka ei minua miellyttänyt;
+mutta kun ei ollut aikaa pikkuseikkojen punnitsemiseen, käännyin
+ristikkoon päin ja avasin sen muitta mutkitta.
+
+Kasvojeni ilmestyessä luukulle remahti ulkopuolelta hurja mielihyvän
+huuto, mikä yhtä nopeasti vaimeni hiljaisuudeksi. Sitä seurasi hetkinen
+tungeksivaa liikehtimistä odottavassa ryhmässä, ja linnavouti
+työntäytyi esiin. "Kuninkaan nimessä!" puuskutti hän.
+
+"Mikä on kysymyksessä?" vastasin minä katsellen enemmän hänen takanaan
+mulkoilevia punottavia, kiihtyneitä naamoja kuin häntä itseään. Jotkut
+joukosta pitelivät kahta soihtua, jotka heittivät punertavan
+heijastuksen pertuskain piikkeihin ja leimahtaen silloin tällöin
+suurempaan liekkiin täyttivät koko ympäristön lepattavalla, savuavalla
+valolla. "Mitä olette vailla?" jatkoin minä. "Minkätähden tulette
+häiritsemään asuntoani tähän aikaan illasta?"
+
+"Minulla on määräys vangita teidät", vastasi hän töykeästi. "Vastarinta
+on turhaa. Jollette antaudu hyvällä, lähetän noutamaan muuripässin ja
+murran ovenne."
+
+"Missä on määräyksenne?" sanoin minä tiukasti, "Se, joka teillä oli
+tänä aamuna, peruutettiin itse kuninkaan käskystä."
+
+"Ainoastaan lykättiin toistaiseksi", vastasi hän. "Ainoastaan
+lykättiin. Se annettiin minulle jälleen tänä iltana, paikalla
+toimeenpantavaksi. Ja sen johdosta olen nyt täällä ja vaadin teitä
+antautumaan."
+
+"Kuka antoi sen?" kysyin minä.
+
+"Herra de Villequier", vastasi hän riuskasti. "Ja tässä se on. Kuulkaa,
+hyvä herra", jatkoi hän, "te vain pahennatte asiaa. Avatkaa ovi."
+
+"Ennenkuin avaan", virkoin minä kuivasti, "tahtoisin mielelläni tietää
+mitä osaa ystäväni, herra de Bruhl, jonka näen tuolla portailla, aikoo
+näytellä tässä näytelmässä. Ja tuolla on vanha veikkoni Fresnoy",
+lisäsin sitten. "Ja pari muutakin tuttua naamaa näen joukossa.
+Ennenkuin antaudun, täytyy minun muun muassa saada tietää mitä asiaa
+herra de Bruhlilla on täällä."
+
+"Jokaisen kunniallisen miehen asia on avustaa kuninkaan määräysten
+täytäntöönpanemista", vastasi linnavouti vältellen. "Teidän asianne on
+antautua ja minun asiani sijottaa teidät linnaan. Mutta mellakoiminen
+on minusta vastenmielistä. Jos haluatte, niin annan teille
+harkitsemisaikaa siksi kunnes tämä soihtu on palanut loppuun. Jollette
+sen ajan kukittua antaudu, niin murran oven."
+
+"Annatteko soihdun palaa rehellisesti?" kysyin minä katsastettuani sen
+tilaa.
+
+Hän vastasi myöntävästi; ja kiittäen häntä jäykästi tästä
+myönnytyksestä suljin luukun.
+
+
+
+
+XXV. Antautumisehdot.
+
+
+Käteni oli vielä luukulla, kun kosketus olkapäähäni sai minut
+kääntymään ympäri ja ilmotti minulle samassa uuden vaaran uhkaavan,
+vaaran josta äärimmäisen päättäväisyyden avullakaan tuskin saatoin
+toivoa selviytyväni. Kuningas oli vieressäni. Hän oli ottanut pois
+naamionsa, ja yksi ainoa silmäys hänen kasvoihinsa riitti tekemään
+minulle selväksi että oli tapahtunut se mitä jo vähin olin ehtinyt
+peljätä. Hänen silmissään oli äärimäisen kiihtymyksen kiilto.
+Hänen tummina punottavat, hiestä kosteat kasvonsa ilmaisivat
+ylivoimaista mielenliikutusta, samalla kuin hänen hampaansa, tiukasti
+yhteenpuserrettuina hänen koettaessaan hillitä häntä valtaavaa
+vavistuksen puuskaa, paistoivat hänen huuliensa välistä kuin ruumiin
+hampaat. Häntä uhkaavan vaaran uutuus, hänen seurueensa ja kaikkien
+häntä tavallisesti ympäröivien kasvojen, koko hänen alinomaisen
+ympäristönsä poissaolo, hetken myöhäisyys, talon halpa-asuisuus ja
+hänen yksinäisyytensä keskellä tuntemattomia ihmisiä, kaikki tämä oli
+ollut liikaa hänen hermoilleen, joita hänen elämäntapansa jo kauan oli
+heikontanut, ja hänen urheudelleen, joka tosin oli kunniakseen
+esiintynyt taistelukentällä, mutta ei kestänyt äkillisen vaaran
+jännitystä. Vaikka hän yhä ponnisteli säilyttääkseen arvokkuutensa,
+näki minun katseeni huolestuttavan selvästi, että hän oli
+kadottamaisillaan, jollei jo ollut kadottanutkin, kaiken
+itsehillintänsä.
+
+"Avatkaa!" mumisi hän hampaittensa välistä viitaten kärsimättömästi
+luukkuun kädellään, jolla hän juuri oli koskettanut olkapäätäni.
+"Avatkaa, sanon minä!"
+
+Minä tuijotin häneen tyrmistyneenä. "Mutta", uskalsin minä änkyttää,
+"Teidän majesteettinne unohtaa etten ole vielä..."
+
+"Avatkaa, sanon minä!" toisti hän kiihkeästi. "Kuulitteko? Minä tahdon
+että tämä ovi avataan!" Hänen laiha kätensä vapisi kuin halvautuneella,
+niin että sen jalokivet tuikkivat valossa ja rapisivat hänen
+puhuessaan.
+
+Minä katsoin avuttomana hänestä naisiin ja jälleen takaisin, oivaltaen
+yhdessä väläyksessä kaikki vaarat, mitkä hänen täälläolonsa ilmi
+tulemisesta saattoivat seurata -- vaarat, joita siihen asti en ollut
+mielessäni kuvitellut, mutta jotka nyt yhdessä silmänräpäyksessä
+näyttivät astuvan silmieni eteen mahdollisimman selvinä. Samalla kertaa
+käsitin jotakin, mikä mielestäni näytti pelastumisen mahdollisuudelta,
+ja näitten molempien seikkojen antaessa minulle rohkeutta pidin käteni
+salvalla ja koetin puhua hänelle.
+
+"Ei, mutta, sire", sanoin hätäisesti, vaikka samalla niin
+kunnioittavasti kuin taisin, "minä pyydän ensin saada kertoa mitä olen
+nähnyt. Herra de Bruhl on tuolla ulkopuolella, ja minä laskin kuusi
+miestä, joitten luulen kuuluvan hänen seurueeseensa. Ne ovat roistoja,
+jotka ovat valmiit mihin rikoksiin tahansa, ja minä rukoilen teidän
+majesteettianne alistumaan mieluummin lyhytaikaiseen vankeuteen..."
+
+Tuon viimeisen sanan lausuttuani jäin äkkiä mykäksi, kuninkaan
+kasvoissa leimahtaneen hurjan kiihtymyksen hämmentämänä. Huonosti
+valittu sanani oli sytyttävän kipinän tavoin nostattanut hänen
+vimmansa. Satojen petoksien epäluuloiseksi kasvattamana hän unohti
+ulkopuolella uhkaavat vaarat sen ainoan ajatuksen valtaamana, että minä
+tahdoin sulkea hänet vankeuteen ja ainoastaan siinä tarkotuksessa olin
+tuonut hänet tänne. Hän tuijotteli ympärilleen silmät pyörien raivosta
+ja pelosta, ja hänen vapisevat huulensa pikemmin läähättivät kuin
+lausuivat sanat, "vankeuteen?"
+
+Onnettomuudeksi sattui samassa eräs mitätön seikka, joka lisäsi hänen
+hämminkiään muuttaen sen täydelliseksi mielettömyydeksi. Joku ulkona
+olijoista rysäytti ruumiinsa painolla ovea, rouva de Bruhl päästi
+tukahdutetun kirkaisun, ja tämä vei viimeisetkin rippeet kuninkaan
+mielenmaltista. Polkien jalkaansa hän huusi minua hillittömässä
+vimmassa avaamaan oven -- jonka luota minä vieläkään en ollut
+siirtynyt.
+
+Mutta, joko sitten tein oikein tai väärin, minä olin päättänyt yhä olla
+avaamatta sitä, ja minä kohotin käteni aikoen vielä kerran koettaa
+saada häntä taipumaan. Hän käsitti eleeni väärin, peräytyi askeleen, ja
+vetäen uskomattoman nopeasti esiin miekkansa ojensi sen rintaani kohti,
+käsivarsi jännitettynä pistoon.
+
+Uskoni on aina ollut se, ettei hän olisi antanut iskua, vaan että
+pelkkä miekankahvan kosketus olisi saanut hänet malttamaan mielensä,
+herättäen sen urhoollisuuden mikä epäilemättä kuului hänen
+luonteeseensa aina viime hetkeen asti. Mutta hän ei saanut siihen
+tilaisuutta, sillä kun miekanterä vielä värisi ja minä seisoin
+liikkumattomana säilyttäen vaivoin mielenmalttini, polvi puoleksi
+notkistettuna ja katse tähdättynä kuninkaan silmiin, syöksähti neiti de
+la Vire hänen taaksensa ja äänekkäästi kirkaisten tarttui hänen
+kyynärpäähänsä. Säikähtyneenä, tietämättä kuka häneen oli tarttunut,
+kuningas huitaisi miekallaan rajusti ylöspäin, osuen lamppuun, joka
+särkyen romahti lattiaan ja jätti huoneen pimeäksi. Naisten kirkuminen
+ynnä tieto siitä, että keskellämme riehui mielipuoli, täyttivät
+pimeyden tuhansilla kauhuilla.
+
+Tuntien pelkoa neidin puolesta ennen kaikkea muuta, riensin lieden
+luokse niin pian kuin olin päässyt järjilleni, ja välittämättä
+kuninkaan miekasta, jonka epämääräisesti tajusin huiskahtelevan
+pimeässä, etsin ja löysin puoleksipalaneen puunkappaleen ja puhalsin
+sen liekkiin. Ollen yhä selin huoneeseen sytytin sillä vahakynttilän,
+jonka olin huomannut lieden luona. Sitten, ja vasta sitten, käännyin
+katsomaan takanani vallitsevaa asiaintilaa.
+
+Neiti de la Vire seisoi nurkassa puoleksi hurjana, puoleksi
+kauhistuneena ja kokonaan punastuneena. Hänen kätensä oli kääritty
+liinaan, jossa näkyi jo veritahra, ja siitä ymmärsin että kuningas oli
+mielettömyydenpuuskassaan haavottanut häntä lievästi. Fanchette seisoi
+herrattarensa edessä hiukset pystyssä kuin villikissan selkäkarvat,
+kädet puuskassa, karheilla kasvoillaan ja vantterassa olennossaan
+hurjan raivoisa ja uhkaava ilme. Rouva de Bruhl ja Simon kyyröttivät
+seinää vasten lähellä heitä, ja nojatuolissa istui, nähtävästi
+juuri-ikään siihen heittäytyneenä, kuningas, kokoonlyyhistyneenä ja
+tarmottomana; miekan kärki viisti maata hänen vieressään, hänen
+hermottoman kätensä tuskin jaksaessa pitää kiinni sen kahvasta.
+
+Silmänräpäyksessä olin selvillä siitä mitä oli tehtävä, ja mennen hänen
+luoksensa äänettömänä laskin pistoolini, miekkani ja tikarini tuolille
+hänen viereensä. Sitten polvistuin.
+
+"Sire", sanoin minä, "ovi on tuolla. Teidän majesteettinne voi avata
+sen milloin haluaa. Tässä, sire, ovat minun aseeni. Olen teidän
+vankinne, linnavouti on ulkopuolella, ja te voitte yhdellä sanalla
+luovuttaa minut hänelle. Sitä ainoastaan pyydän teiltä, sire", jatkoin
+vakavasti, "että teidän majesteettinne pitäisi harhakuvitteluna sitä
+ajatusta, että minä hetkeäkään olisin aikonut osottaa epäkunnioitusta
+tai käyttää väkivaltaa teidän persoonaanne kohtaan."
+
+Hän katsahti minuun tylsästi kasvot kalpeina, silmät elottomina.
+"Hitto!" mumisi hän. "Miksi te sitten kohotitte kätenne?"
+
+"Ainoastaan rukoillakseni teidän majesteettianne odottamaan hetkisen",
+vastasin minä katsellen kuinka älyn ilme vähitellen palasi hänen
+kasvoillensa. "Jos suvaitsette kuunnella, niin voin selittää sen
+muutamin sanoin, sire. Herra de Bruhlin miehiä on kuusi tai seitsemän,
+linnavoudilla on kahdeksan tai yhdeksän; mutta ensinmainitut ovat
+rajumpia miekankäyttäjiä, ja jos herra de Bruhl tapaa teidän
+majesteettinne minun asunnostani ja ymmärtää sen johdosta joutuneensa
+häviölle, niin kykenee hän mihin epätoivon tekoon hyvänsä. Teidän
+persoonanne voisi tuskin kulkea turvallisesti kadulla hänen seurassaan.
+Ja on vielä toinenkin arveluttava seikka", jatkoin sitten, huomaten
+ilostuneena että kuningas kuunteli ja toipui vähitellen ennalleen.
+"Nimittäin se salaperäisyys, jossa halusitte pitää tämän asian kunnes
+se olisi edistynyt hyvälle tolalle. Herra de Rosny terotti tätä seikkaa
+mieleeni mitä jyrkimmin, peläten että Blois'ssa nousisi katumellakoita
+jos teidän majesteettinne suunnitelmat tulisivat tunnetuiksi."
+
+"Te puhutte seivästi", vastasi kuningas jo tarmokkaampana, vaikka hän
+karttoi katsomasta naisiin. "Bruhl kyliä sangen luultavasti panisi
+sellaisen toimeen. Mutta kuinka voin päästä ulos, hyvä herra?" jatkoi
+hän äreästi. "Enhän voi jäädä tänne. Minua aletaan kaivata! Minä en ole
+mikään rajakapteeni, jota ei etsitä eikä kysytä!"
+
+"Luottaisiko teidän majesteettinne minuun?" lausuin minä hitaasti ja
+epäröiden.
+
+"Luottaisinko teihin!" tiuskasi hän ärtyisästi, pitäen ylhäällä kättään
+ja katsellen tarkasti kynsiään, joitten siromuotoisuudesta ja
+valkoisuudesta hän oli ylpeämpi kuin konsanaan kukaan nainen. "Enkö ole
+luottanut teihin? Jollen olisi luottanut teihin, olisinko silloin
+täällä? Jollette olisi hugenotti -- antakoon Herra minulle anteeksi
+että sen sanon! -- niin olisin lähettänyt teidät helvettiin ennenkuin
+olisin tullut tänne teidän kanssanne!"
+
+Tunnustan kuunnelleeni tätä uskonnolleni annettua tunnustusta
+ylpeydellä, joka saattoi minut hetkeksi unohtamaan välittömän
+ympäristöni -- meitä uhkaavan vaaran, yksinäisen kynttilän himmeästi
+valaiseman huoneen, taustalla näkyvät säikähtyneet kasvot ja
+kuninkaankin kokoonlyyhistyneen olennon, jossa masennus ja ylpeys
+taistelivat keskenään. Mutta ainoastaan hetkeksi; sitten kiiruhdin
+vastaamaan, sanoen etten epäillyt voivani vieläkin selvittää hänen
+majesteettinsa tästä seikkailusta ilmitulematta.
+
+"Taivaan nimessä, tehkää se sitten!" vastasi hän tuimasti. "Tehkää mitä
+haluatte, kunhan vain toimitatte minut takaisin linnaan. Ja lupaan
+ettei mikään hugenotti tule toista kertaa houkuttelemaan minua sieltä
+ulos. Olen liian vanha tällaisiin seikkailuihin!"
+
+Uusi hyökkäys ovea vastaan hänen tätä sanoessaan sai minut kiireimmän
+kautta selittämään hänelle suunnitelmani, jonka hän mielisuosiolla
+hyväksyikin, soimattuaan minua vielä kerran siitä että olin saattanut
+hänet tällaiseen pulmaan. Peläten oven antavan perään ennen aikaansa,
+huolimatta puomeista joilla olin sen varustanut, ja saaden kannustusta
+rouva de Bruhlin kasvoista, jotka ilmaisivat mitä suurinta kauhua, otin
+kynttilän ja johdin hänen majesteettinsa sisähuoneeseen, missä asetin
+pistoolini hänen viereensä, mutta miekkani ja tikarini pidätin
+hiljaisuudessa itselleni. Sitten palasin naisten luo ja viittauksilla
+kehottaen heitä astumaan sisään pidin ovea auki heille.
+
+Neiti, jonka sidottua kättä en voinut katsella liikutuksetta, vaikkakin
+kuninkaan läsnäolo ja sen vaatima kunnioitus estivät minua virkkamasta
+mitään, astui heti esiin ja läheni vieressäni olevalle oviaukolle
+saakka. Siinä hän kuitenkin katsahti taaksensa, ja nähdessään rouva de
+Bruhlin seuraavan häntä, pysähtyi hän äkkiä ja mutisi luoden minuun
+ylpeän katseen: "Entä tämä rouva? Suljetaanko minut samaan huoneeseen
+hänen kanssaan?"
+
+"Neiti", vastasin minä nopeasti samassa matalassa äänilajissa kuin
+hänkin oli puhunut, "olenko koskaan pyytänyt teiltä mitään alentavaa?"
+
+Hän näytti kevyellä päänliikkeellä vastaavan kieltävästi.
+
+"En pyydä sellaista nytkään", vastasin minä vakavasti. "Minä uskon
+huolenpitoonne naisen, joka on antautunut suureen vaaraan meidän
+tähtemme; lopun jätän teille."
+
+Hän katsoi minua hetkisen hyvin tiukasti silmiin ja meni sitten mitään
+vastaamatta toiseen huoneeseen, rouvan ja Fanchetten seuratessa häntä.
+Minä suljin oven ja käännyin Simoniin päin, joka minun käskystäni oli
+puhaltanut hiilloksen tuleen, niin että se osittain valaisi huoneen,
+missä ei enää ollut muita kuin hän ja minä. Poika näytti pelkäävän
+katsettani ja osotti suurempaa levottomuutta kuin viime aikoina olin
+hänessä huomannut, mikä johtui joko äskeisestä kohtauksesta huoneessa
+tai oveen kohdistetusta rynnäköstä, joka hetki hetkeltä kävi yhä
+raivokkaammaksi. En kuitenkaan epäillyt hänen uskollisuuttaan taikka
+kiintymystään neitiin, ja määräykset, joita minun oli hänelle
+annettava, olivat kylläkin yksinkertaiset.
+
+"Sinun on tehtävä niinkuin minä nyt sanon", lausuin minä käsi jo
+valmiina oven salvalla. "Heti kun olen päässyt ulkopuolelle, suljet
+oven. Äläkä sitten avaa kenellekään muulle kuin Maignanille. Kun hän
+pyytää, päästä hänet varovasti sisään ja pyydä häntä, niin totta kuin
+hän rakastaa herra de Rosnyta, ottamaan miehensä niin pian kuin väylä
+on selvä ja saattamaan kuninkaan linnaansa. Kehota häntä olemaan
+urhoollinen ja varovainen, sillä hän on hengellään vastaava kuninkaan
+hengestä."
+
+Toistin tämän kahteen kertaan ja riensin sitten avaamaan luukun,
+peljäten että linnavouti pysyisi sanassaan ja tekisi väkirynnäkön ovea
+vastaan. Kymmenkunta kiukkuista ääntä tervehti ilmestymistäni niin
+kiihkeästi ja malttamattomasti, että kului joku aika ennenkuin sain
+sananvuoroa; he lausuivat minulle uhkauksia, jollen avaisi heti
+paikalla, ja vaativat että tekisin sen pitemmittä puheitta. Heidän
+johtajansa sai heidät vihdoin rauhottumaan, mutta oli selvää että
+hänenkin kärsivällisyytensä oli kulunut loppuun. "Antaudutteko vai
+ette?" sanoi hän. "Minä en aio jäädä pois sängystäni koko yöksi teidän
+tähtenne!"
+
+"Minä varotan teitä", vastasin minä, "sillä kuningas on peruuttanut
+teillä olevan määräyksen!"
+
+"Se ei ole minun asiani", lausui hän järkähtämättä.
+
+"Ei kylläkään, mutta se tulee olemaan huomisaamuna, kun kuningas
+lähettää hakemaan teitä", vastasin minä, ja tämä näytti hiukan
+vaikuttavan häneen. "Suostun kuitenkin antautumaan teille kahdella
+ehdolla", jatkoin minä tarkastaen tiukasti hänen seuralaistensa
+karheita kasvoja. "Ensiksi, että annatte minun pitää aseeni kunnes
+saavumme vankilaan, ja minä lupaan kunniasanallani seurata teitä
+siivosti. Se on numero yksi."
+
+"Hyvä", virkkoi linnavouti kohteliaammalla äänellä, "minulla ei ole
+mitään sitä vastaan."
+
+"Toiseksi, ettette te salli miestenne murtautua asuntooni. Minä tulen
+ulos siivosti ja sillä hyvä. Teidän määräykseenne ei sisälly
+tavaroitteni ryöstäminen."
+
+"Kaikkea vielä!" vastasi hän. "Minä haluan että te tulette ulos. En
+halua mennä itse sisälle."
+
+"Käskekää sitten miestenne peräytyä portaille", sanoin minä. "Ja jos te
+menettelette kunniallisesti minun kanssani, niin minä tahdon puolustaa
+teitä huomenna. Sillä määräyksenne tulee varmasti tuottamaan teille
+ikävyyksiä. Herra de Retz, joka hankki sen aamulla, on poissa, kuten
+tiedätte. Herra de Villequier voi mennä huomenna. Mutta markiisi de
+Rambouillet on kyllä täällä, siitä voitte olla varma!"
+
+Huomautus oli paikallaan ja hyvin osattu. Se sai miehen säikähtämään
+niinkuin olin toivonut sen tekevänkin. Enemmittä vastalauseitta hän
+käski miestensä peräytyä ja vartioida portaita. Minä puolestani aloin
+irrottaa oven kiinnipitimiä.
+
+Niin helposti ei juttu kuitenkaan päättynyt, siliä Bruhlin roistot,
+seuraten arvattavasti ylemmällä porrasjaksolla Fresnoyn seurassa
+seisovan johtajansa antamaa merkkiä, kieltäytyivät peräytymästä ja
+tuuppivat linnavoudin miehiäkin, kun nämä olisivat tahtoneet totella
+määräystä. Virkamies, joka viivytyksestä oli jo tullut kärsimättömäksi,
+vastasi alkaen huitoa ympärilleen sauvallaan, ja yks-kaks näytti siinä
+syntyvän soma kahakka, jonka loppua oli mahdoton arvata edeltäpäin.
+
+Mutta oivaltaen, että jos Bruhlin miehet pääsisivät voitolle
+vastustajistaan, tulisi meidän asemamme pikemmin pahemmaksi kuin
+paremmaksi, en jäänyt toimettomana katsomaan paikaltani jutun päätöstä,
+niinkuin ensimäinen mielijohteeni yllytti minua tekemään. Sensijaan
+käytin tilaisuutta pujahtaakseni ulos, silläaikaa kun Simon salpasi
+oven jälkeeni. Linnavouti oli sillä hetkellä sanarikkaassa kinastelussa
+Fresnoyn kanssa, jonka roistomaiset, intohimosta punottavat, Chizéssä
+antamastani iskusta jääneen suuren arven rumentamat kasvot näyttivät
+sanomattoman inhottavilta ainoan jälelläolevan soihdun hohteessa.
+Yhdessä suhteessa oli tuo konna hyötynyt nykyisessä palveluksessaan,
+sillä hän oli puettu räikeän loisteliaaseen asuun. Mutta pukujen
+suhteen olen aina pannut merkille sen, että samalla kuin rappeutunut
+ulkoasu ei voi kokonaan estää kunnianmiehen luonteenjaloutta tulemasta
+näkyviin, ei täydellisin muodinmukaisuuskaan kykene antamaan konnalle
+kunnianmiehen ulkonäköä.
+
+Nähdessään minut yhtäkkiä linnavoudin vieressä peräytyi hän taaksepäin
+niin hullunkurisesti muuttunein kasvonilmein, että linnavoutikin
+säpsähti ja sai malttinsa takaisin vasta sitten kun minä tervehdin
+häntä kohteliaasti ja selitin olevani hänen vankinsa. Lisäsin vielä
+varotuksen, että hän pitäisi silmällä jälelläolevaa soihtua, sillä jos
+se sammuisi, niin voisimme kumpikin saada hämmingissä tikarin
+kurkkuumme.
+
+Hän otti viittauksen huomioon viivyttelemättä ja kutsuen
+soihdunkantajan viereensä valmistautui laskeutumaan alas, käskien
+Fresnoyta ja hänen miehiään, jotka seisoivat yhtenä ryhmänä portaitten
+yläpäässä, tekemään meille tietä muitta mutkitta. He näyttivät
+kuitenkin hyvin halukkailta estämään meiltä pääsyn, ja vastaten hänen
+tuimiin sanoihinsa karkeilla kokkapuheilla osottivat niin vihamielistä
+käytöstä että linnavouti, häilyen kahden vaiheilla omanarvon-tuntonsa
+ja Bruhliin kohdistuvan kunnioituksen välillä, ei tuokioon tuntunut
+älyävän mitä tehdä ja näytti pikemmin ilahtuvan kuin närkästyvän, kun
+minä pyysin lupaa sanoa muutaman sanan herra de Bruhlille.
+
+"Jos voitte saada hänen miehensä järkiinsä", vastasi hän äreästi, "niin
+puhukaa hänelle niin paljon kuin mielenne tekee!"
+
+Astuen ylemmän porrasjakson juurelle, missä Bruhl yhä seisoi, tervehdin
+häntä kaavamaisesti. Hän vastasi tervehdykseeni ainoastaan äkäisellä,
+valppaalla katseella, ja kietoen levättinsä tiukemmin ympärilleen oli
+silmäilevinään minuun halveksivasti, mikä ei kuitenkaan voinut peittää
+näkymättömiin hänen tuntemaansa voitoniloa ja kostontoivoa. Minä olin
+erittäin halukas tietämään, oliko hän seurannut vaimonsa jälkiä tänne
+saakka vai oliko hän saapunut tänne vain ylimalkaisien minuun
+kohdistuvien tarkotusperiensä johdosta, ja siinä mielessä kysyin niin
+ivallisesti kuin taisin, mikä oli aiheuttanut hänen täälläolonsa.
+"pelkään etten voi jäädä osottamaan teille vieraanvaraisuutta", jatkoin
+sitten; "mutta siitä saatte kiittää ainoastaan ystäväänne
+Villequier'tä!"
+
+"Olen teille suuresti kiitollinen", vastasi hän pirullisesti hymyillen,
+"mutta älkää siitä mitään välittäkö. Kun olette mennyt, aion ryhtyä
+omin neuvoini mihin minua vain haluttaa."
+
+"Aiotteko?" vastasin minä levollisesti -- ei sillä ettei noitten
+sanojen alla piilevä uhkaus ja konnamainen viittaus olisi minuun
+vaikuttanut, vaan siitä syystä että juuri sellaista odotettuani minulla
+oli vastauskin valmiina. "Sen saamme nähdä." Ja sen sanottuani vein
+sormet huulilleni, vihelsin kimakasti ja huusin kaikuvalla äänellä:
+"Maignan! Maignan!"
+
+Minun ei tarvinnut huutaa nimeä kolmatta kertaa, sillä linnavouti ei
+ehtinyt muuta kuin säpsähtää tästä odottamattomasta toimenpiteestä, kun
+yläpuolellamme oleva porrastasanne kajahti jykevistä askelista ja mies,
+jota olin kutsunut, laskeutui nopeasti alas portaita ilmestyen yhtäkkiä
+kädenkantaman päähän Bruhlista, joka kiroten käännähti ympäri ja hänet
+nähdessään peräytyi tahdottomasti taaksepäin. Maignanin peloton ja
+itseensäluottava käytös oli tavallisestikin omiaan vaikuttamaan
+vastustajaan, mutta tässä tilaisuudessa oli siinä vielä tavallista
+silmäänpistävämpi häikäilemättömyyden piirre, joka ei ollut tekemättä
+vaikutustaan katsojiin. Kun hän seisoi siinä hymyillen synkästi Bruhlin
+pään ylitse, samalla kuin hänen kätensä leikitteli huolettomasti
+tikarilla ja soihtu heitti punertavan hohteen hänen tukevalle
+muodolleen, oli hän selvästi niin pelottava vastustaja, että vaikka
+olisin hakenut läpi koko kaupungin, en olisi löytänyt hänen vertaistaan
+mitä tulee voimaan ja kylmäverisyyteen. Hän antoi mustien silmiensä
+siirtyä toisesta toiseen, mutta ei osottanut mitään huomiota muille
+kuin minulle, tervehtien minua ylellisen kohteliaasti ja samalla
+kerskuvan rohkeasti, mikä oli hyvin paikallaan tässä tilaisuudessa.
+
+Minä tiesin minkälaista käytöstapaa parooni de Rosny noudatti häneen
+nähden ja seurasin hänen malliaan mikäli osasin. "Maignan", lausuin
+lyhyesti, "olen ottanut ensi yöksi asunnon muualla. Kun olen mennyt,
+kutsutte miehenne ja vartioitte tätä ovea. Jos joku yrittää tunkeutua
+sisään, teette velvollisuutenne."
+
+"Voitte pitää sen tehtynä", vastasi hän.
+
+"Siinäkin tapauksessa että pyrkijä olisi herra de Bruhl, joka seisoo
+tässä", jatkoin vielä.
+
+"Ymmärrän."
+
+"Te pidätte vartiota", jatkoin edelleen, "aina huomisaamuun saakka, jos
+herra de Bruhl pysyy täällä. Mutta niin pian kuin hän lähtee, saatte
+määräykset sisällä olevilta henkilöiltä ja noudatatte niitä
+ehdottomasti."
+
+"Teidän ylhäisyytenne voi olla levollinen", vastasi hän tikariaan
+käsitellen.
+
+Nyökättyäni hänelle hyvästiksi käännyin hymysuin Bruhlin puoleen ja
+näin että tämän odottamattoman esteen aiheuttama kiukku ja häneen
+kohdistetun loukkauksen synnyttämä suuttumus tekivät hänen häviönsä
+niin täydelliseksi kuin saatoin toivoa. Mitä Fresnoy'han tulee, ei
+hänellä enää näyttänyt olevan halua yrittää estämään poispääsyämme, jos
+hän oli sitä vakavasti aikonutkaan. Hänen herraansa en kuitenkaan
+päästänyt antamatta hänelle vielä yhtä pistoa. "Koska tämä nyt on
+selvillä", sanoin leikkisästi, "niin voin toivottaa teille hyvää yötä.
+Saan arvattavasti kunnian kohdata teitä huomenna Chavernyssa. Mutta
+ensin annamme Maignanin silmätä sillan alle!"
+
+
+
+
+XXVI. Mietteitä.
+
+
+Joko Bruhlia kohtaan osottamani kunnioituksen puute taikka Villequier'n
+mahdollisesta katoamisesta lausumani sanat olivat tehneet linnavoudin
+mieleen niin ihailtavan vaikutuksen, että siitä hetkestä alkaen kun
+poistuimme asunnostani hän kohteli minua erinomaisen kohteliaasti,
+sallien minun pitää miekkanikin ja toimittaen minulle yösijan omissa
+huoneissaan vankilarakennuksessa.
+
+Vaikka olikin myöhäinen, en voinut antaa niin suuren kohteliaisuuden
+mennä ohi ilman kiitollisuudenosotusta. Pyysin senvuoksi saada jakaa
+pienen lahjan hänen seuralaisilleen, ja sitten pyysin häntä itseään
+tekemään minulle kunnian juomalla kanssani pullon viiniä. Kun tämä oli
+hankittu, istuimme sen ääressä tunnin verran ja menimme lopuksi
+makuusijoillemme täysin tyytyväisinä toinen toiseemme.
+
+Mutta päivän tapahtumat ja varsinkin yksi seikka, jossa en ole
+pitemmältä viipynyt, osottautuivat kykenevänsä estämään nukkumiseni
+yhtä tehokkaasti kuin jos minut olisi suljettu linnan kosteimpaan
+maanalaiseen komeroon. Niin paljon tapahtumia oli ahtautunut niin
+lyhyen aikamäärän sisään, että näytti siltä kuin ei minulla siihen
+saakka olisi ollut lainkaan tilaisuutta arvioida mihin minua
+kiidätettiin tai mikä onni minua odotti kaiken tämän hälinän lopussa.
+Siitä asti kun herra d'Agen aamulla ensiksi ilmestyi luokseni tuoden
+sen hämmästyttävän uutisen että linnavouti oli minua etsimässä, aina
+lopulliseen antautumiseeni saakka oli tapausten sarja juossut niin
+nopeasti, että minulla kussakin sen eri kohdassa oli tuskin ollut aikaa
+arvioida asemaani taikka viimeisen vastuksen tai voiton täyttä
+merkitystä. Nyt, kun minulla oli aikaa, elin kuluneen päivän uudelleen
+ja johdattaen mieleeni sen vaarat ja pettymykset tunsin kiitollisuutta
+siitä että kaikki oli päättynyt niin kauniisti.
+
+Luotin täydellisesti Maignaniin enkä epäillytkään ettei Bruhl pian
+väsyisi, jollei jo ollut väsynyt hyödyttömään piiritykseen. Tunnin
+kuluessa viimeistäänkin -- eikä ollut vielä puoliyökään -- olisi
+kuningas vapaa lähtemään kotiin, ja siihen päättyi parooni de Rosnyn
+minulle uskoma tehtävä mikäli se häntä koski. Hänen majesteettinsa
+päätöksen saattaminen Navarran kuninkaan tietoon uskottaisiin
+varmaankin markiisi de Rambouillet'lle tai jollekin muulle asemaltaan
+ja vaikutukseltaan samanveroiselle henkilölle, ja samoihin käsiin
+joutuisi kunnia ja vastuu sen sopimuksen päättämisestä, joka, kuten
+kaikki tiedämme, lyhyen väliajan ja vähäisen verenvuodatuksen ynnä
+paljonmerkitsevän sallimuksen iskun jälkeen tuotti Ranskalle pysyvän
+rauhan. Mutta pysyväksi ylpeyden aiheeksi minulle jäisi kuitenkin se,
+että minä, jonka elämänura vielä äsken oli näyttänyt päättyvän
+haaksirikkoon, olin ollut välineenä hankkimassa tätä niin suurta onnea
+maalleni ja uskonnolleni.
+
+Mutta muistaessani Navarran kuninkaan varotuksen, ettei minun olisi
+odotettava häneltä korvausta, olin hyvin epätietoinen siitä, mille
+suunnalle urani oli tämän jälkeen aukeava; ensi sijassa luotin siihen
+de Rosnyn antamaan lupaukseen, että hän ottaisi minun menestymiseni
+omaksi huolekseen. Olin kyllästynyt Blois'n hoviin ja sen juonien ja
+petollisuuden täyttämään ilmapiiriin, josta nyt toivoin päässeeni
+erilleni, mutta ratkaisematta jäi kysymys siitä, kuinka voin palata
+Loiren toiselle puolelle, jossa Turennen kreivin viha minua uhkasi.
+Olisin vaivannut itseäni paljon enemmänkin tätä seikkaa ajattelemalla,
+jollen olisi löytänyt toista sen kanssa läheisessä yhteydessä olevaa
+mutta paljon puoleensatempaavampaa ajatuksen aihetta neiti de la Viren
+oikullisesta käytöksestä.
+
+Tuohon käytökseen luulin nyt löytäneeni selityksen. Sekä hämmästyen
+että hyvilleni tullen huomasin, että siitä voi tehdä ainoastaan yhden
+johtopäätöksen -- johtopäätöksen, joka voimakkaana oli välähtänyt
+mieleeni nähdessäni hänen kasvonsa, kun hän syöksähti kuninkaan ja
+minun väliin.
+
+Seuraten tapahtumia taaksepäin aina ensimäiseen kohtaukseemme St. Jean
+d'Angely'ssa Navarran kuninkaan odotushuoneessa, muistin sen
+pilapuheen, jonka hupsu Mathurine oli lausunut meidän molempien
+kustannuksella. Se oli arvattavasti jäänyt neidin mieleen ja kiihottaen
+hänessä katkeruutta minua kohtaan saattanut hänet kohtelemaan minua
+alentavasti, kun vastoin kaikkea todennäköisyyttä jälleen kohtasimme
+toisemme ja hän huomasi tulleensa jätetyksi tavallaan minun käsiini. Se
+oli ollut syynä hänen tuimiin sanoihinsa ja vielä tuimempiin
+katseisiinsa matkallamme pohjoiseen sekä yhdessä hänen luonteensa
+syntyperäisen ylpeyden kanssa aiheuttanut sen alentavan mielipiteen,
+minkä olin hänestä muodostanut verratessani häntä kunnianarvoisaan
+äitiini.
+
+Mutta samalla aloin ajatella, että tuo pila oli mahdollisesti
+vaikuttanut toiseenkin suuntaan, nimittäin pitämällä hänen mieltään
+kiinnitettynä minuun ja synnyttämällä hänessä -- varsinkin Chizé'hen
+ilmestymiseni jälkeen sen ajatuksen, että meidän kohtalomme olivat
+jollakin tavoin yhdistetyt. Näin olettaen ei ollut vaikea ymmärtää
+hänen käytöstään Rosnyssa, kun hän, tultuaan tietämään etten ollut
+petturi ja katuen aikaisempaa kohtelutapaansa, kuitenkin kavahti niitä
+tunteita, joita hän alkoi huomata omassa rinnassaan. Siitä lähtien ja
+tätä johtolankaa seuraten ei minun ollut lainkaan vaikeata selvittää
+hänen vaikuttimiaan, otaksuen nimittäin että tuo aavistus, joka täytti
+mieleni ihmetyksellä ja ihastuksella, kävi yhteen todellisuuden kanssa.
+
+Ollen keski-ikäinen ja harmaantunut ja elämäni parhaan ajan ohitse
+ehtinyt, en ollut koskaan ennen uskaltanut ajatella hänestä tähän
+tapaan. Köyhänä ja verrattain vähäpätöisenä miehenä en ollut koskaan
+uskaltanut korottaa katsettani niihin suuriin rikkauksiin, joita
+hänellä kerrottiin olevan. Nytkin jäin häikäistyksi ja hämilleni, kun
+nuo suuret mahdollisuudet niin äkkiä paljastuivat. Tunsin miltei
+huimausta muistellessani häntä sellaisena kuin olin hänet viimeksi
+nähnyt, käsi haavotettuna minun puolustuksessani, ja toisaalta taas
+miltei tuskallisen voimakasta liikutusta kuvitellessani palanneeni
+takaisin nuoruuteen, jolle jo olin jättänyt hyvästit, ja niihin
+ruusuisiin toiveihin ja suunnitelmiin, jotka useimmille miehille
+ilmestyvät ainoastaan kerran, ja senkin nuoruusvuosina. Siihen saakka
+olin katsonut noita asioita vain toisten osuudeksi.
+
+Aamunkoitto tapasi minut vielä huvittelemassa itseäni näillä suloisilla
+mietteillä, eikä ihmekään, sillä olihan näillä minulle kaikki uutuuden
+viehätys. Aurinko sattui sinä aamuna nousemaan selkeälle taivaalle ja
+vuodenaikaan nähden harvinaisen kirkkaana, ja minulta puuttuu sanoja
+muistellessani sitä ja koettaessani kuvata kuinka tuo yksinkertainen
+tosiseikka lisäsi iloni kerrassaan hurmaavaksi! Minä paistatin itseäni
+ristikkoikkunasta tulvivissa säteissä, ja nauttien aamuista raikkautta
+kiihkein ja kyltymättömin haluin, sain täysin tuntea sitä hyvyyden
+kaipuuta, jonka sallimus sellaisina hetkinä suo meissä herätä silloin
+kuin olemme nuoria, mutta harvoin, jos aika ja soturielämä ovat
+tylsyttäneet herkemmät tunteet.
+
+En ollut vielä ehtinyt siihen kohtaan, jossa vaikeudet ovat
+arvioitavat, ja pääasiallisin varjo säihkyvässä ilossani oli surku
+siitä, ettei äitini enää ollut elossa kokemassa tämän hetken iloa ja
+saamassa osaansa siitä onnesta, jota hän oli niin usein ja hartaasti
+mielessään kuvitellut. Näinkin ollen tunsin sentään vetoa hänen
+puoleensa. Muistelin mitä hellimmin tuntein ja vapaammin mielin kuin
+ennen hänen viimeisiä päiviään ja sanojaan ja erittäinkin mitä hän oli
+lausunut neidin puolesta. Ja lupasin juhlallisesti, jos suinkin
+mahdollista, käydä hänen haudallaan ennenkuin poistuin seudulta,
+omistaakseni joitakin hetkiä sen hellän suhteen ajattelemiseen, joka
+oli pyhittänyt kaikki naiset silmissäni.
+
+Nämät mietteet keskeytti seikka, joka lopulta osottautui aika
+hupaiseksi, vaikka se alussa tuntui kaikkea muuta kuin rauhottavalta.
+Kolkkoa kahleitten kalinaa kuului alakerran käytävässä ja huoneeseeni
+johtavilta portailta, jotka olivat, kuten koko rakennus, kivillä
+lasketut. Malttamattomana ja hiukan levottomanakin odotin mitä siitä
+tulisi, ja on helppo kuvitella hämmästystäni, kun oven avauduttua astui
+sisään mies, jonka paikalla tunsin kuuroksi Matteukseksi -- samaksi
+roistoksi, jonka viimeksi olin nähnyt Fresnoyn seurassa Valois-kadun
+varrella olevassa talossa. Hämmästyneenä hänen tulostaan hyppäsin
+jaloilleni peläten petosta ja aavistaen että linnavouti oli
+halpamaisesti luovuttanut minut Bruhlin haltuun. Mutta kun lähempi
+silmäys osotti miehen olevan raudoissa -- mistä kuulemani kalinakin oli
+johtunut -- niin istuuduin jälleen nähdäkseni mitä tapahtuisi.
+
+Kävi ilmi että hän ainoastaan toi minulle aamiaiseni ja oli itsekin
+vanki, ja vähemmin onnellisissa olosuhteissa kuin minä; mutta kun hän
+ei ollut minua tuntevinaan, vaan asetti tuomisensa eteeni
+itsepintaisesti vaieten, eikä minulla ollut voimaa saada häntä
+kuulemaan, niin en päässyt tietämään kuinka hän oli joutunut
+vankeuteen. Mutta pian sen jälkien tuli linnavouti minua tervehtimään
+ja osotukseksi siitä, että edellisen illan hyvä toveruussuhde vielä
+säilyi, toi minulle kukkarollisen tupakkaa, minkä otin vastaan enemmän
+kohteliaisuuden vuoksi kuin siinä mielessä että siitä jotain hyötyisin.
+Ja häneltä sain kuulla kuinka tuo lurjus oli joutunut hänen huostaansa.
+
+Tuli selville, että Fresnoy, pitäen haavotettua miestä liian
+vastuksellisena taakkana, oli kahakkayönä jättänyt hänet erään samassa
+kaupunginosassa olevan sairaalan ovelle. Veljet olivat avanneet oven,
+mutta ennenkuin he ottivat hänet sisään, tekivät he muutamia
+kysymyksiä. Matteukselle oli opetettu oikeat vastaukset näihin
+kysymyksiin, jotka tavallisesti tehtiin totutun kaavan mukaan; mutta
+pahaksi onneksi hänelle teki esimies kysymyksensä joko sattumalta tahi
+erehdyksestä väärässä järjestyksessä.
+
+"Ethän ole hugenotti, poikani?" sanoi hän.
+
+"Olen, Jumalan nimessä!" vastasi Matteus yksinkertaisesti, luullen
+kysyttävän oliko hän katolilainen.
+
+"Mitä?" huudahti hämmästynyt priori, tehden epäilevänä ristinmerkin.
+"Etkö ole kirkon uskollinen poika?"
+
+"En suinkaan!" vakuutti kuuro ystävämme, luullen että kaikki meni
+hyvin.
+
+"Siis kerettiläinen!" huusi munkki.
+
+"Aamen siihen!" vastasi Matteus viattomana, uskoen vähääkään
+epäilemättä että häneltä kysyttiin kolmatta asiaa, joka tavallisesti
+oli se, tarvitsiko hän apua.
+
+Tästä syntyi tietenkin aika hälinä, ja Matteus, joka turhaan selitti
+olevansa kuuro, kiidätettiin linnavoudin haltuun. Kysymykseeni, kuinka
+hän keskusteli Matteuksen kanssa, vastasi hän ettei hän osannut, mutta
+että hänen pieni ristilapsensa, ainoastaan kahdeksan vuoden vanha
+tyttönen, oli merkillisellä tavalla mielistynyt tuohon konnaan eikä
+ollut milloinkaan onnellisempi kuin puhellessaan hänen kanssaan
+merkkien avulla, joita oli keksinyt suuren joukon. Tämä tuntui minusta
+sillä kertaa omituiselta, mutta ennen aamun loppua oli minulla
+todistuksia siitä että se oli hyvinkin totta ja että nuo kaksi olivat
+harvoin erossa, hennon lapsosen hallitessa tuota synkkää julmuria
+rajattomalla yksinvallalla.
+
+Kun linnavouti oli mennyt, kuulin jälleen Matteuksen kahleitten
+kalinan. Tällä kertaa hän tuli noutamaan pois ruoka-astioita ja saattoi
+minut hämmästymään puhumalla minulle. Yhtä yrmeän näköisenä kuin
+ennenkin ja tuskin katsahtaen minuun hän virkkoi äkkiä: "Tekö menette
+jälleen pois?"
+
+Nyökkäsin myöntävästi.
+
+"Muistatteko laukkipää-raudikkoa, joka kompastui teidän allanne?"
+mutisi hän, katse itsepintaisesti lattiaan tähdättynä.
+
+Minä nyökkäsin jälleen.
+
+"Minä tahtoisin myödä sen hevosen", sanoi hän. "Ei ole toista sen
+vertaista koko Blois'ssa, eikä Pariisissakaan! Jos kosketatte sitä
+piiskalla lautaselle, niin se suistuu maahan kuin ammuttu. Muuten voi
+vaikka lapsi sillä ratsastaa. Se on eräässä tallissa, kolmannessa
+talossa 'Kolmesta kyyhkysestä', Amancyn poikkikadulla. Fresnoy ei tiedä
+missä se on. Hän lähetti eilen sitä kysymään, mutta en ilmottanut
+hänelle."
+
+Jokin inhimillisen tunteen kipinä, joka ilmestyi hänen synkkään,
+raakaan katsantoonsa, kun hän puhui hevosesta, saattoi minut haluamaan
+lähempiä tietoja. Onneksi ilmestyi ovelle juuri silloin pikku tyttönen
+etsimään leikkitoveriaan, ja hänen kauttaan sain kuulla, että miehen
+vaikuttimena hänen halutessaan myödä hevosensa oli pelko siitä, että
+kauppias, jonka hallussa se oli, saattaisi myödä sen itse saadakseen
+korvauksen sen ylläpidosta, ja hän, Matteus, menettäisi sen ilman
+korvausta.
+
+En sittenkään vielä ymmärtänyt minkätakia hän kääntyi minun puoleeni,
+ja tulin sangen hyvilleni, kun sain tietää miten asia oli. Niin
+alhainen kuin tuo konna luonteeltaan olikin, oli hän hellästi kiintynyt
+tähän raudikkoon, joka oli ollut hänen ainoa omaisuutensa kuuden vuoden
+aikana. Tätä muistaen hän oli tullut siihen ajatukseen, että minä
+kohtelisin sitä hyvin enkä petkuttaisi häneltä hintaa siksi että hän
+oli vankeudessa ja avutonna.
+
+Lopulta suostuin ostamaan hevosen kymmenestä kruunusta, maksaen myöskin
+sen mitä hoidosta oli menevä. Olin aikeissa tehdä jotain myöskin miehen
+hyväksi -- osaksi sen ajatuksen kehottamana, että hänessä oli jotain
+hyvääkin, ja osaksi sen luottamuksen takia, jota hän oli minulle
+osottanut ja joka tuntui ansaitsevan jotain vastinetta. Mutta alhaalta
+kuuluva hälinä johti huomioni toisaalle. Kuulin mainittavan nimeäni ja
+unhotin asian sillä kertaa.
+
+
+
+
+XXVII. Apuun, ystävät!
+
+
+Halusin malttamattomana tietää keitä tulijat olivat ja mitä asiaa
+heillä oli minulle, ja ollen vielä tuollaisessa haltioitumisen tilassa,
+jossa tuntuu kuulevan ja näkevän enemmän kuin muulloin, olin
+huomaavinani lähestyvissä askelissa omituista empimistä ja eloisuuden
+puutetta, mikä nopeasti vaikutti mieleeni. Epämääräinen kammo valtasi
+minut seisoessani siinä kuuntelemassa. Ennenkuin ovi avautui, olin
+ehtinyt ajatella jo kymmeniäkin onnettomuuksia. Ihmettelin, minkätähden
+en ollut jo aikaisemmin tiedustellut kuninkaan turvallisuutta, ja
+tunsin sanalla sanoen yhtäkkiä tuollaista täydellistä masentumista joka
+liiankin usein seuraa ylenmääräistä ilon tulvaa.
+
+Olin niinollen valmistunut näkemään synkkiä kasvoja, mutta en niitä
+henkilöitä, joitten nuo kasvot olivat, enkä sitä omituista käytöstä,
+jota he sisään astuessaan osottivat. Tulijat olivat François d'Agen ja
+Simon Fleix. Ja sitä myöten oli kaikki hyvin. Mutta sensijaan että
+ensinmainittu olisi astunut esiin tervehtiäkseen minua sillä
+erinomaisella kohteliaisuudella, joka aina oli hänelle ominainen ja
+jonka olin luullut kestävän kaikissa yllätyksissä ja vaaroissakin,
+kohtasi hän minua silmät alasluotuina ja kasvot niin synkkinä että
+pelkoni siitä lisääntyi moninkertaiseksi, koska se johti mieleeni
+kaikki ne epämääräiset ja hirvittävät tuskat, joitten markiisi de
+Rambouillet oli maininnut minua odottavan vankilassa. Pidin täysin
+todennäköisenä, että heidän perässään astuisi sisään vanginvartia
+käsi- ja jalkarautoja kantaen, ja tervehtiessäni herra François'ta
+kasvonilmein, joka tahtomattanikin muodostui hänen ilmeensä mukaiseksi,
+oli minulla tuskin riittävästi malttia kehottaakseni häntä käyttämään
+hyväkseen huoneeni puutteellisia mukavuuksia.
+
+Hän kiitti, mutta teki sen niin synkästi ja väkinäisesti että
+malttamattomuuteni vain kasvoi joka tavulta minkä hän sai lausutuksi.
+Simon Fleix oli hiipinyt ikkunan luo ja seisoi selin meihin. Ei
+kummallakaan näyttänyt olevan mitään sanomista. Mutta tätä jännityksen
+tilaa saatoin minä kaikkein vähimmän sietää, ja tullen kärsimättömäksi
+tuosta väkinäisyydessä, joka ystäväni käytöksestä oli nopeasti
+tarttumassa minuunkin, kysyin häneltä äkkiä ja jyrkästi, oliko hänen
+setänsä palannut.
+
+"Hän palasi puolenyön aikaan", vastasi hän, piirrellen kuvioita
+lattiaan ratsastuspiiskansa kärjellä.
+
+Tämän kuullessani hämmästyin hieman, koska d'Agen oli vieläkin puettu
+ja varustettu kuin matkaa varten, kokonaan ilman niitä somistuksia,
+jotka tavallisesti pistivät silmään hänen ulkoasussaan. Mutta kun ei
+hän omasta halustaan jatkanut tiedonantoja sen pitemmälle eikä edes
+huomauttanut paikasta, missä hän minut tapasi, tahi kysellyt
+seikkailuista, jotka minut sinne olivat saattaneet, jätin sen sikseen
+ja kysyin oliko hänen seurueensa saavuttanut karkureita.
+
+"Kyllä", vastasi hän, "mutta ilman tuloksia."
+
+"Entä kuningas?"
+
+"Herra de Rambouillet on nyt hänen luonaan", vastasi hän, yhä
+piirustellen.
+
+Tämä vastaus päästi minut pahimmasta huolestani, mutta puhujan käytös
+oli niin hajamielinen ja niin vastakkainen hänen tavalliselle
+harkitulle huolettomuudelleen, että levottomuuteni vain kasvoi.
+Vilkaisin Simon Fleix'hin, mutta hän piti kasvonsa poispäin
+käännettyinä, joten en siitäkään saanut valaistusta, vaikkakin huomasin
+että hänkin oli matka-asussa ja aseilla varustettuna. Kuuntelin, mutta
+en voinut erottaa mitään ääniä, jotka olisivat ilmottaneet linnavoudin
+olevan tulossa. Sitten yhtäkkiä muistin neiti de la Viren. Voisiko olla
+mahdollista että Maignan ei olisi pystynyt täyttämään tehtäväänsä?
+
+Hypähdin kiivaasti tuoliltani sen liikutuksen vaikutuksesta, minkä tämä
+ajatus luonnollisesti synnytti, ja tartuin d'Agenia käsivarteen. "Mitä
+on tapahtunut?" huudahdin. "Bruhlko? Murtautuiko hän asuntooni viime
+yötä? Mitä!" jatkoin minä, horjahtaen taaksepäin lukiessani
+vahvistuksen aavistukselleni hänen kasvoistaan. "Murtautuiko hän?"
+
+Herra d'Agen, joka myöskin oli noussut, puristi kättäni
+kouristuksentapaisella voimalla. Tuijottaen kasvoihini piti hän minua
+täten hetken otteessaan, omituinen sekotus hurjuutta ja liikutusta
+käytöksessään. "Kyllä, valitettavasti", vastasi hän, "hän teki sen ja
+vei mukanaan ne jotka hän sieltä löysi! Ne jotka hän sieltä löysi,
+ymmärrättehän! Mutta herra de Rambouillet on matkalla tänne, ja
+muutamien minuuttien perästä olette vapaa. Lähdemme yhdessä ajamaan
+takaa. Jos saavutamme heidät, niin hyvä. Jollei, niin sitten on aikaa
+puhua."
+
+Hän keskeytti, ja minä seisoin tuijottaen häneen iskun typerryttämänä,
+mutta säilyttäen kauhussani ja hämmästyksessänikin sen verran
+ajatuskykyäni, että ihmettelin sitä synkkyyttä, joka pimensi hänen
+kasvojaan, ja intohimoa, joka värisi hänen sanoissaan. Mitä oli asialla
+hänen kanssaan tekemistä? "Mutta Bruhl", virkoin minä viimein
+ponnistautuen maltilliseksi, "kuinka hän pääsi huoneeseen? Minähän
+jätin sinne vartiat."
+
+"Viekkaudella, silläaikaa kun Maignan ja hänen miehensä olivat poissa",
+oli vastaus. "Ainoastaan tämä teidän poikanne oli siellä. Bruhlin
+miehet voittivat hänet ylivoimalla."
+
+"Mitä tietä Bruhl on mennyt?" mutisin minä kurkku kuivana, sydän
+rajusti tykyttäen.
+
+Hän pudisti päätään. "Muuta emme tiedä kuin että hän meni ulos
+eteläportin kautta yhdentoista ratsumiehen, kahden naisen ja kuuden
+varahevosen kanssa tänä aamuna päivän koittaessa", vastasi hän.
+"Maignan tuli setäni luo tuoden tämän uutisen, ja herra de Rambouillet
+lähti heti, niin varhainen kuin olikin, kuninkaan luokse hankkimaan
+teille vapautusmääräystä. Hänen pitäisi olla jo täällä."
+
+Minä katsoin raudotettuun ikkunaan, kaamea pelko sydämessäni, ja siitä
+Simon Fleix'hin, joka seisoi sen vieressä äärimmäisen masentuneen
+näköisenä. Menin hänen luokseen. "Sinä koira!" lausuin matalalla
+äänellä. "Kuinka se tapahtui?"
+
+Kummastuksekseni hän lankesi yhtäkkiä polvilleen ja kohotti kätensä
+ikäänkuin varjellakseen itseään lyönniltä. "He matkivat Maignanin
+ääntä", änkytti hän käheästi, "ja me avasimme."
+
+"Ja sinä uskallat tulla tänne kertomaan sitä minulle!" huusin minä
+jaksaen tuskin pysyä raivostumatta. "Sinä, jonka huostaan uskoin hänet!
+Sinä, jonka luulin palvovan häntä! Sinä olet tuhonnut hänet, ihminen!"
+
+Hän nousi pystyyn yhtä äkkiä kuin oli lyyhistynyt maahankin. Hänen
+laihoissa, hermostuneissa kasvoissaan tapahtui hämmästyttävä muutos; ne
+tulivat äkkiä koviksi ja jäykiksi, ja hänen silmänsä alkoivat kiilua
+kiihtymyksestä. "Minäkö -- olenko minä tuhonnut hänet? Niin, taivas
+nähköön, minä _olen_ sen tehnyt!" huusi hän vasten kasvojani,
+säikkymättä tai karttamatta enää katsettani. "Voitte tappaa minut, jos
+tahdotte. Te ette tiedä kaikkea. Minä se varastin nutustanne
+samettisolmun, jonka hän teille antoi, ja sanoin sitten että de Rosny
+oli sen ottanut! Minä sanoin hänelle että te olitte antanut sen pois!
+Minä toin hänet Pienten Sisarten talon luokse, jotta hän näkisi teidät
+rouva de Bruhlin seurassa! Minä tein tämän kaiken ja tuhosin hänet! Nyt
+te tiedätte! Tehkää minulle mitä haluatte!"
+
+Hän levitti käsivartensa kuin ottaakseen vastaan iskun, sill'aikaa kuin
+minä seisoin hänen edessään määrättömästi hämmästyneenä niin
+odottamattomasta paljastuksesta, täynnä oikeutettua vihaa ja
+suuttumusta ja kuitenkin epävarmana siitä mitä minun oli tehtävä.
+"Päästitkö myöskin Bruhlin sisään tahallasi?"
+
+"Minäkö?" huudahti hän, hurja välkähdys silmissään. "Ennemmin olisin
+kuollut!"
+
+En tiedä miltä kannalta olisin ottanut tuon tunnustuksen, sillä samassa
+kuului ulkoa hevosten kavioitten töminää, ja ennenkuin ehdin vastata
+hänelle, kuulin herra de Rambouillet'n puhuvan kopealla äänellä
+alakerran ovella. Linnavouti oli hänen kanssaan, mutta hänen matalampi
+äänensä hukkui valjaitten helinään ja malttamattomien kavioitten
+töminään. Katsoin huoneeni raollaan olevaa ovea kohti, ja pian astuivat
+molemmat miehet sisään, markiisi halveksivan välinpitämättömän
+näköisenä kuunnellen niitä selityksiä ja anteeksipyyntöjä, joita toinen
+hänen rinnallaan kulkien monisanaisesti esitti. Herra de Rambouillet'n
+kasvoilla ei kuvastunut lainkaan sitä murhetta ja toivottomuutta, jota
+d'Agenin kasvot ilmaisivat niin silmäänpistävässä määrässä. Hän näytti
+päinvastoin olevan pelkkää iloisuutta ja hyväntuulisuutta, ja
+astuessaan esiin ja nähdessään minut hän syleili minua erinomaisen
+ystävällisesti ja suopeasti.
+
+"Ahaa, ystäväni", sanoi hän iloisesti, "tapaan siis teidät sittenkin
+täältä! Mutta älkää huolehtiko. Tulen juuri kuninkaan luota tuoden
+teidän vapauttamismääräyksenne. Hänen majesteettinsa on kertonut
+minulle kaikki, tehden minut senkautta teidän pysyväksi ystäväksenne ja
+velalliseksenne. Mitä tulee tähän herraan", jatkoi hän kääntyen
+kylmästi hymyillen linnavoudin puoleen, joka näytti vapisevan
+vaatteissaan, "voi hänkin odottaa pikaista määräystä. Herra de
+Villequier on viisaasti kyllä lähtenyt metsästämään eikä tule takaisin
+ennenkuin päivän tai parin perästä."
+
+Niin kovasti kuin jännitys ja huoli minua kiduttivatkin, en voinut heti
+ahdistaa häntä anomuksilla. Minun oli ensin kiitettävä häntä hänen
+ripeästä toiminnastaan minun hyväkseni, ja sen tein niin lämpimin
+sanoin kuin taisin. Ja oikeudenmukaisuus pakotti minut myöskin
+suosittamaan hänelle linnavoutia esittämällä tuon virkamiehen käytöstä
+minua kohtaan ja ylistäen hänen kykyään. Tämä kaikki oli minun tehtävä,
+vaikka sydäntäni kirveli huoli ja pelko ja pettymys, ja jokainen hetki
+tuntui iankaikkisuudelta.
+
+"Hyvä, hyvä", sanoi markiisi ylhäisen hyväntahtoisesti, "panemme sitten
+syyn Villequier'n niskoille. Hän on kuitenkin vanha kettu, ja lyönpä
+melkein vetoa että hän pääsee tästä vahingoittumatta. Hän on tehnyt
+tällaisia kepposia ennenkin. Mutta enhän ole vielä suorittanut asiaani
+loppuun", jatkoi hän iloisesti. "Hänen majesteettinsa lähettää teille
+tämän, ja hän käski minun sanoa että hän on ladannut sen teitä varten."
+
+Puhuessaan hän veti viittansa alta pistoolin, jonka olin jättänyt
+kuninkaalle ja joka sattui olemaan sama jonka de Rosny oli minulle
+antanut. Otin sen vastaan, kummastellen malttamattomasti minkä vuoksi
+hän käsitteli sitä niin varovaisesti; mutta pian ymmärsin syyn, sillä
+huomasin että se oli ladattu suuta myöten kultarahoilla, joista pari
+putosi vierien lattialle. Hyvin liikutettuna tästä kouraantuntuvasta
+kiitollisuuden osotuksesta kuninkaan puolelta aioin kuitenkin pistää
+rahat kiireissäni taskuun, mutta markiisi, haluten tyydyttää oman pikku
+uteliaisuutensa, kehotti minua laskemaan ne ja sai summan nousemaan
+vähän yli kahdentuhannen livren, lukuunottamatta kallisarvoisilla
+kivillä varustettua sormusta, jonka löysin niiden joukosta. Tämä kaunis
+lahja käänsi ajatukseni pois Simon Fleix'stä, mutta en voinut karkottaa
+sitä huolta, jota tunsin neidin puolesta. Hänen asemansa muistaminen
+kidutti minua niin, että herra ne Rambouillet'kin alkoi oivaltaa
+mielentilaani ja riensi vakuuttamaan minulle, että ennen hoviin
+lähtöään hän oli jo antanut määräyksiä minun avustamisekseni.
+
+"Te kaiketi haluatte seurata tuota neitiä?" sanoi hän. "Mitä tulee
+kuninkaaseen, joka on tavattomasti kiihdyksissään tuosta häpeätyöstä,
+ja tähän François'han, joka näytti joutuvan ihan suunniltaan
+kuullessaan uutisen, ei minulla ole asemasta mitään oikein selvää
+käsitystä."
+
+"Hänet uskoi minun huostaani eräs henkilö, jonka te hyvin tunnette",
+vastasin vaivalloisesti. "Kunniani liittyy sekä häneen että tuohon
+nuoreen naiseen. Vaikka minun olisi lähdettävä jalan käyden ja
+yksinäni, niin minun täytyy lähteä. Jollen voi pelastaa häntä, voin
+ainakin rangaista niitä konnia, jotka ovat häntä loukanneet."
+
+"Mutta tuon miehen vaimo on heidän mukanaan", sanoi hän hiukan
+kummastellen.
+
+"Se ei vaikuta mitään", vastasin minä.
+
+Hän näki sen voimakkaan liikutuksen, joka myllersi mieltäni ja jolta
+tuskin saatoin kärsivällisesti vastata hänen kysymyksiinsä, ja hän
+katseli minuun uteliaasti, mutta ei epäystävällisesti. "Mitä pikemmin
+siis olette matkassa, sitä parempi", virkkoi hän nyökäten. "Sen verran
+sain selville. Maignan saapuu miehineen eteläportille tuntia ennen
+puoltapäivää. François'lla on kaksi palvelijaa ja hän on ihan vimmassa
+lähtemään. Te itse ja tuo poika lukuunotettuina tulee teitä kaikkiaan
+yhdeksän miestä. Minä lainaan lisäksi kaksi. Enempää en uskalla antaa,
+sillä katumellakoita voi nyt syntyä minä silmänräpäyksenä tahansa. Te
+lähdette siis matkaan yhdentoista miehen joukkona ja pitäisi teidän
+saavuttaa heidät jo ensi yön aikana, jos hevosenne vaan ovat kunnossa."
+
+Kiitin häntä lämpimästi, ottamatta huomioon hänen ystävällistä
+vakuutustaan, että minun toimintani edellisenä päivänä oli saattanut
+hänet pysyvään kiitollisuuden velkaan minulle. Menimme yhdessä alas, ja
+hän luovutti minulle paikalla kaksi seurassaan olevista miehistä,
+käskien heitä vaihtamaan itselleen levänneet hevoset ja kohtaamaan
+minua eteläportilla. Hän lähetti myös miehen talliini noutamaan Cidiä
+-- Simon Fleix oli hämmingissä kadonnut -- ja olin juuri kysymässä
+tarvitsinko mitään muuta, kun eräs nainen pujahti ratsastaja-ryhmän
+läpi, joka ympäröi meitä seisoessamme talon portilla, ja syöksähtäen
+eteeni tarttui minua käsivarteen. Se oli Fanchette. Hänen karheat
+piirteensä olivat murheesta muuttuneet ja hänen poskensa olivat
+täplillä ankarasta itkemisestä, jolla senkaltaiset ihmiset purkavat
+suruaan. Hänen hiuksensa riippuivat epäjärjestyksessä pitkin kaulaa.
+Hänen pukunsa oli revitty ja tahrittu, ja toisen silmän päällä oli
+suuri mustelma. Hän näytti olevan poissa suunniltaan epätoivosta ja
+kurjuudesta.
+
+Hän tarttui levättiini ja pudisti minua niin että horjahdin.
+"Viimeinkin olen teidät löytänyt!" huusi hän iloissaan. "Otattehan minut
+mukaanne! Otattehan minut hänen luokseen!"
+
+Vaikka hänen sanansa pyrkivät minua horjuttamaan ja sydämeni tunsi
+sääliä häntä kohtaan, pakottauduin kuitenkin vastaamaan hänelle asian
+järjellisen puolen mukaan. "Se on mahdotonta", lausuin ankarasti. "Tämä
+on miesten tehtävä. Meidän on ratsastettava yötä päivää, hyvä nainen."
+
+"Mutta minäkin tahdon ratsastaa yötä päivää!" vastasi hän kiihkeästi
+kiskaisten hiukset silmiltään ja katsellen hurjasti vuoroin minuun ja
+herra de Rambouillet'hen. "Mitä en tekisi hänen tähtensä? Minä olen
+yhtä vahva kuin mies, ja vahvempikin. Ottakaa minut, sanon minä, ja kun
+tapaan tuon roiston, niin revin hänet palasiksi!"
+
+Minua värisytti kuunnellessani häntä. Mutta arvellen että hän maalla
+kasvaneena todellakin oli niin vahva kuin hän vakuutti ja että
+meille sangen todennäköisesti voisi koitua jotain etua hänen
+järkähtämättömästä uskollisuudestaan herratartaan kohtaan ja hartaasta
+kiintymyksestään häneen, suostuin lopulta, vaikkakin vastenmielisesti.
+Lähetin yhden Rambouillet'n miehistä siihen talliin missä kuuron miehen
+raudikko oli, pyytäen häntä maksamaan kaiken mitä kauppias oli siitä
+saapa ja tuomaan hevosen eteläportille; aikomukseni oli panna joku
+omista miehistäni ratsastamaan sillä ja antaa Fanchettelle vähemmän
+oikullinen ratsu.
+
+Näissä ja muissa toimekkaissa valmisteluissa, jotka minunkaan
+iässäni ja huolekkaassa asemassani olevalle eivät ole ilman
+viehätystä, estyivät ajatukseni askartelemasta tulevaisuudessa.
+Olin hyvilläni herra François'n avustuksesta, seuraamatta liian
+pitkälle niitä ajatuksia, joita hänen kerkeytensä aiheutti, ja tyydyin
+myöskin käyttämään hyödykseni Simonia, vaatimatta häntä tilille
+petollisuudestaan. Vilkas elämä kaduilla, jotka varmentunut tieto
+kuninkaan pikaisesta poismuuttamisesta oli täyttänyt mumisevilla
+kansan-joukoilla, auttoi sekin pitämään pahoja aavistuksiani etäällä,
+samalla kuin se vastakohta, jonka nykyiset olosuhteeni, ratsastaessani
+siinä heidän keskitseen hyvässä asemassa ja arvokkaan seurueen
+saattamana, markiisi rinnallani, muodostivat verrattuina siihen
+vaatimattomuuteen, joka minua ympäröi ensi kertaa Blois'han
+saapuessani, ei voinut olla herättämättä minussa toivoa että pääsisin
+voittajana tästäkin vaarasta ja löytäisin lopulta neidin turvallisena
+ja vahingoittumattomana. Otin jäähyväiset herra de Rambouillet'lta
+molemminpuolisin kunnioituksen vakuutuksin, ja muutamia minuutteja
+ennen yhtätoista saavuin kohtauspaikalle eteläportin ulkopuolelle.
+
+Herra d'Agen ja Maignan tulivat minua vastaan, ensinmainittu yhä niin
+synkkänä ja murheisena ulkomuodoltaan, että ihmettelin hänet nähdessäni
+ja saatoin tuskin uskoa hänen olevan saman iloisen keikarin, jonka
+sirosti teeskennelty ulkoasu ja käytös olivat useammin kuin kerran
+saaneet minut hymyilemään. Hän tervehti minua äänettömänä; Maignan teki
+samoin nöyrin ilmein, mikä huonosti salasi ne rajut tunteet, jotka
+tappio oli hänessä sytyttänyt. Lukiessani väkeni huomasin että meitä
+oli vain kymmenen, mutta Maignan selitti lähettäneensä yhden
+ratsastajan edeltäpäin, jotta hän toimittaisi kyselyjä ja jättäisi
+meille viestejä sopiviin paikkoihin, ja me niin muodoin voisimme
+seurata takaa-ajettaviemme jälkiä niin vähillä pysähdyksillä kuin
+mahdollista. Kehuen kovasti Maignania tästä viisaasta toimenpiteestä
+annoin lähtömääräyksen, ja mennen joen yli St. Gervais'n siltaa myöten
+aloimme ratsastaa Sellesiä kohti nopeaa ravia.
+
+Sää oli paljon muuttunut viimeisen vuorokauden aikana. Aurinko paistoi
+kirkkaana, lännestä puhalsi lämmin tuuli, ja luonnossa näkyi jo
+merkkejä siitä varhaisesta keväästä, josta tuo vuosi tuli
+muistettavaksi. Joskin, lähdön ensi humun mentyä ohitse, minulla oli
+nyt aikaa tuntea sitä jäytävää levottomuutta ja niitä kirveleviä
+tuskia, joita mielikuvitukseni minussa synnytti kiitäessään kauaksi
+edellemme takaa-ajamiemme henkilöitten seuraan ja jakaessaan heidän
+vaivansa ja vaaransa, niin oli minulla kuitenkin vielä avoinna kaksi
+lohdutuksen lähdettä. Ei kukaan, joka joskus on sotapalvelusta
+suorittanut, voi katsella pientä, hyvin varustettua ratsastajaparvea
+tuntematta iloa. Silmäilin vierelläni liikkuvia tanakoita muotoja ja
+jäykkiä kasvoja ja vertaillessani heidän siistiä asuaan ja ehyitä
+varustuksiaan niitten miesten repaleiseen likaisuuteen, jotka olivat
+matkanneet kanssani pohjoiseen päin, kiitin Jumalaa ja lakkasin
+ihmettelemästä sitä harmia, jota Matteus tovereineen oli herättänyt
+neidin mielessä. Toista mielihyväni syytä säännöllinen kavioitten kopse
+ja valjaitten helinä jatkuvasti lisäsivät. Jokainen askel vei meitä
+kauemmaksi Blois'sta -- kauemmaksi ahtaasta kaupungista ja haisevista
+kaduista ja hovista, joka, vaikkakaan ei enää tuntunut minusta suuren
+verityön saastuttamalta teurastushuoneelta -- kokemus oli hävittänyt
+tuon vaikutelman -- säilytti kuitenkin silmissäni äärettömän halpamaisen
+ja kurjan leiman. Minä vihasin ja inhosin sen juonia ja kateutta,
+hulluutta, joka huvittelihe kuninkaan kammiossa silläaikaa kun
+kapinoitsijat rehentelivät maassa, ja pikkumaisuutta, joka ei tuntenut
+muuta viisautta kuin puolueitten pitämisen tasapainossa keskenään.
+Kiitin Jumalaa siitä, että tehtäväni siellä oli tehty, ja olisin
+katsonut tervetulleeksi minkä hyvänsä muunkin tilaisuuden, joka olisi
+pakottanut minut kääntämään sille selkäni ja lähettänyt minut
+avarammille alueille kulkemaan yli puhtaitten nummien, läpi metsien,
+laajan, pilvilentoisen taivaan alla.
+
+Mutta tuollaiset lohdutuksen lähteet juoksivat pian kuiviin. François
+d'Agenin synkkä vimma ja Maignanin silmien hurja kiilto olisivat
+muistuttaneet minua, jos olisin ollut vaarassa unohtaa asian, jolla
+olimme, ja sen välttämättömimmän välttämättömyyden, joka vaati meitä
+olemaan hukkaamatta ainoatakaan hetkeä mikä oli käytettävissä. Niillä,
+joita ajoimme takaa, oli viiden tunnin etumatka. Ajatus siitä, mitä oli
+saattanut tapahtua näiden viiden tunnin aikana noille kahdelle
+avuttomalle naiselle, joita olin vannonut suojelevani, syöpyi
+polttavana mieleeni, niin että tarvitsin alituista itsehillintää
+pidättyäkseni kannustamasta hevostani ja laskettamasta rajuinta vauhtia
+eteenpäin. Hevoset tuntuivat matelevan. Satuloissaan huolettomina ylös
+ja alas keinahtelevat miehet raivostuttivat minua. Vaikka en voinut
+toivoa pääseväni saaliimme jäljille moniin tunteihin, ehkei
+päiviinkään, tähystelin kuitenkin lakkaamatta pitkin aavoja, tasaisia
+nummia, tutkin jokaisen vetisen notkon ennenkuin siihen laskeuduimme ja
+odotin tykyttävin sydämin hetkeä, jolloin seuraava harjanteen-tapainen
+avaisi näkyviimme uuden metsä- ja tasankojakson. Edellisen yön viehkeät
+näyt ja varsinkin päivänkoitteen suloiset mielikuvat johtuivat jälleen
+mieleeni kuten epätoivoisen hukkuvan mieleen sanotaan johtuvan hänen
+elämänaikaisien tekojensa. Pian en voinut ajatella muuta kuin Bruhlia
+ja kostoa. Ei edes se hullunkurinen huolellisuus, millä Simon varoi
+joutumasta Fanchetten läheisyyteen, ratsastaen jonnekin niin kauas kuin
+saattoi vihaisen naisen kielen ja käden ulottuvilta -- mikä synnytti
+paljon naurua miesten puolelta ja tuli koko seurueen huvinaiheeksi --
+saanut houkutelluksi suutani hymyyn.
+
+Kello yhden aikaan iltapäivällä sivuutimme Contresin, joka on neljän
+penikulman päässä Blois'sta, ja kolme tuntia myöhemmin menimme
+Cher-joen yli Sellesin luona, missä pysähdyimme hetkeksi syöttämään
+hevosiamme. Siellä saimme tietoja edellämme olevasta matkueesta, ja sen
+jälkeen ei meillä ollut paljonkaan epäilystä siitä että Bruhl pyrki
+Limousiniin, seutuun, missä hän voisi viipyä turvallisesti Turennen
+suojeluksen alaisena ja vaaratta uhmailla sekä Ranskan että Navarran
+kuningasta. Oli selvää että kiirehtimisen välttämättömyys kävi yhä
+pakottavammaksi; mutta tiet niillä seuduin ynnä eteenpäin aina
+Valancy'hin saakka olivat hankalia ja kuoppaisia, ja kun kolme tuntia
+päivänlaskun jälkeen saavuimme Levroux'hun tuiki uupunein hevosin, niin
+olimme tehneet kaiken voitavamme. Se todennäköinen otaksuma, että Bruhl
+oli yöpynyt Châteauroux'hun viisi penikulmaa eteen-päin, -- sillä en
+voinut uskoa että hän niissä olosuhteissa olisi säästänyt naisia --
+olisi pakottanut minut ponnistamaan yhä eteenpäin, jos se olisi ollut
+mahdollista; mutta pimeys ja tarpeeksi uskaliaan oppaan puute estivät
+minut tuosta toivottomasta yrityksestä, ja me jäimme yöksi siihen missä
+olimme.
+
+Siellä kuulimme ensi kerran rutosta, jonka sanottiin raivoavan
+Châteauroux'ssa ja koko siitä etelään olevassa seudussa. Majatalon
+isäntä olisi kestinnyt meitä monillakin kertomuksilla siitä ja
+varsinkin siitä nopeudesta millä ihmiset ja vieläpä karjakin sortuivat
+sen hyökkäyksiin. Mutta meillä oli muuta ajateltavaa, ja levottomuuden
+ja väsymyksen painostamina olimme suorastaan unohtaneet asian
+noustessamme ylös seuraavana aamuna.
+
+Lähdimme matkaan kohta päivänkoiton jälkeen ja noin kolme penikulmaa
+etenimme siedettävällä nopeudella. Mutta sitten, ilmottamatta mitään
+syytä, oppaamme karkasi meiltä kulkiessamme erään metsän läpi,
+näyttämättä sen koommin itseään. Me eksyimme tieltä ja meidän täytyi
+palata omia jälkiämme. Jouduimme rämeikköön ja selvisimme siitä vain
+suurilla vaikeuksilla. Mies, joka ratsasti Matteukselta ostamallani
+raudikolla, unohti salaisuuden, jonka olin hänelle ilmottanut, ja sai
+pahan kaateen. Lyhyesti sanoen, kaikkien näitten vastoinkäymisten
+jälkeen oli jo keskipäivä lähellä ja kärsivällisyytemme loppuminen
+vielä lähempänä, kun vihdoinkin saimme Châteauroux'n näkyviimme.
+
+Ennen kaupunkiin saapumistamme oli meillä vielä seikkailu sillä
+eräässä tienkäänteessä avautui eteemme näky, yhtä hämmästyttävä kuin
+ensi alussa selittämätönkin. Etelään ja länteen suuntautuvassa
+puksipuutiheikössä vähän matkaa kaupungista pohjoiseen tapasimme äkkiä
+alkeellisesti kyhätyn leirin, mihin kuului kymmenkunta majaa ja kojua,
+jotka olivat syrjässä tiestä ja rakennetut mikä kömpelösti
+kokoonliitetyistä havupuitten oksista, mikä paalujen yli pingotetusta
+säkkikankaasta. Joukko siistinnäköisiä miehiä ja naisia loikoili
+lyhyessä ruohikossa kojujen edessä huolettomina paistattaen päivää,
+taikka liikehtien hiljalleen keittäen ja tulta sytytellen, silläaikaa
+kuin parikymmentä lasta kirmaili edes takaisin äänekkäästi huutaen ja
+nauraen. Meidän seurueemme ilmestyminen näyttämölle sai paikalla aikaan
+pakokauhun. Naiset ja lapset juoksivat kirkuen metsään, mistä
+katkeavien oksien ratina kuului yhä kauempaa heidän paetessaan
+syvemmälle piiloon, kun taas miehet, surkea, kelmeäkasvoinen joukko,
+keräytyivät yhteen ja näyttäen hekin olevan puolittain halukkaat
+pakenemaan silmäilivät meitä pelokkain ja epäluuloisin katsein.
+
+Nähdessäni etteivät heidän näkönsä ja pukunsa olleet maankiertäjien,
+kuin myöskin että kojut ilmaisivat rakentajillaan olleen vain vähän
+taitoa tai kokemusta, käskin seuralaisiani pysähtymään ja etenin
+yksinäni.
+
+"Mitä tämä oikein merkitsee, miehet?" lausuin minä ensimäiselle
+ryhmälle, jonka luokse saavuin. "Te näytätte lähteneen kesämajalle
+ennen aikojaan. Mistä te olette?"
+
+"Châteauroux'sta", vastasi etumainen yrmeästi. Hänen pukunsa, kun sitä
+nyt lähempää katselin, näytti kuuluvan arvokkaalle kaupunkilaiselle.
+
+"Minkätähden?" kysyin minä. "Eikö teillä ole koteja?"
+
+"On, kyllä meillä kodit on", vastasi hän yhtä lyhyeen.
+
+"Minkätähden sitten Herran nimessä olette täällä?" tiukkasin minä,
+katsellen joukkueen synkkiä muotoja ja alakuloisia kasvoja. "Onko
+teidät karkotettu?"
+
+"On, rutto on karkottanut!" vastasi mies katkerasti. "Onko leillä
+tarkotus sanoa ettette ole siitä kuullut? Châteauroux'ssa on joka
+kolmas ihminen kuollut. Seuratkaa minun neuvoani, herra -- teillä on
+kelpo seurue -- kääntykää ympäri ja palatkaa kotiinne."
+
+"Ovatko asiat niin pahasti?" huudahdin minä. Olin unohtanut majatalon
+isännän juttelut, ja selitys vaikutti minuun yllätyksen voimalla.
+
+"Niin ovat! Näettekö tuota sinistä usvaa?" jatkoi hän viitaten
+äkillisellä eleellä edessämme olevaa alankoa kohti, jonka yllä lepäsi
+liikkumattomana keveä verho kesäistä auerta. "Näettekö sitä? No niin,
+sen alla on kuolema! Châteauroux'sta löydätte kyllä ruokaa ja talleja
+hevosillenne ja ihmisiä, jotka ottavat rahaa; sillä siellä on vielä
+ihmisiä. Mutta jos menette Indren yli, niin saatte nähdä näkyjä, jotka
+ovat kamalampia kuin viikon vanhalla taistelukentällä! Ette löydä
+elävää sielun, ei taloista, talleista eikä kirkoista, mutta ruumiita
+viljalti. Kirous on maassa! Vääräuskoisuuden kiroukseksi väittävät sitä
+jotkut. Puolet ovat kuolleet ja puolet paenneet metsiin! Ja jollette
+kuole ruttoon, niin kuolette nälkään."
+
+"Jumala varjelkoon!" mumisin minä, ajatellen kauhulla edellämme
+olijoita. Tämä johti minut kysymään häneltä, oliko siitä kulkenut ohi
+meidän seurueemme kokoista matkuetta, jossa oli mukana kaksi naista.
+Hän vastasi sellaisen kulkeneen siitä edellisenä iltana auringonlaskun
+jälkeen, mutta heidän hevosensa olivat kompastelleet väsymyksestä ja
+miehet kiroilleet pelkästä nääntymyksestä. Hän luuli etteivät he olleet
+menneet kaupunkiin, vaan kyhänneet jonkun matkaa sen toiselle puolelle
+hätätilaisen leirin, jonka he taas olivat jättäneet lähtien
+ratsastamaan etelää kohti kaksi tai kolme tuntia ennen meidän
+saapumistamme.
+
+"Sitten kai saavuttanemme heidät tänään?" sanoin minä.
+
+"Luvallanne sanoen", vastasi hän vakavan merkitsevästi, "luulen teidän
+pikemmin tulevan heitä vastaan."
+
+Kohauttaen olkapäitäni kiitin häntä lyhyesti ja poistuin; mielessäni
+oli jo selvänä, kuinka tärkeää oli estää miehiäni kuulemasta mitä minä
+olin kuullut, jottei kauhu, joka oli vallannut nuo kaupunkilaiset,
+tarttuisi heininkin. Tämä ajatus tuli kuitenkin liian myöhään, sillä
+käännettyäni ratsuni huomasin yhden lähimpänä seisoneista, pitkän,
+vakavanaamaisen miehen, löytäneen jo tiensä Maignanin hevosen viereen,
+missä hän oli niin laveasti ja eloisasti kuvailemassa etelässä päin
+meitä odottavaa vihollista, että puolen miehistöni naamat olivat yhtä
+pitkinä kuin kertojankin, eikä minulla ollut muuta neuvoa kuin
+keskeyttää hänen kaunopuheisuutensa sivauttamalla häntä ratsupiiskalla
+hartioille. Täten pysäytettyäni hänen juttunsa ja ösotettuani hänet
+takaisin toveriensa joukkoon, annoin lähtökäskyn. Miehet tottelivat
+koneellisesti, hevoset kannustettiin lyhyeen laukkaan, ja siltä
+kerralta oli vaara ohi.
+
+Mutta minä tiesin että se tulisi palaamaan uudelleen vielä monta
+kertaa. Silmäillen salavihkaa ympärilläni olevien kasvoja ja kuunnellen
+heidän kuiskailevaa keskusteluaan näin kauhun leviävän toisesta
+toiseen. Äänet, jotka aikaisemmin samana päivänä olivat raiutelleet
+lauluja ja kokkapuheita, vaikenivat. Maignanin joukkoon kuuluvat
+vahvat, häikäilemättömät miehet, joilla oli kirosana valmiina tuli mitä
+tuli ja joille syvinkin kaalamo näytti olevan lasten leikkiä,
+ratsastivat pää riipuksissa ja kulmat rypyssä, tahi silmäillen
+huonostipeitetyllä levottomuudella edessämme olevaa omituista usvaa,
+jonka läpi kaupungin katot ja siellä täällä matala kukkula tai
+poppelirivi kohosivat selvemmin näkyviin. Itse Maignankin, uljaista
+uljain, näytti vakavalta ja oli kadottanut kerskuvan ulkonäkönsä.
+Ainoastaan kolme henkilöä oli kokonaan säilyttänyt kylmäverisyytensä.
+Näistä ratsasti d'Agen ikäänkuin ei olisi kuullut mitään, ja Simon
+Fleix ikäänkuin ei pelkäisi mitään; Fanchette taas tuijotti innokkaasti
+eteenpäin eikä selvästikään nähnyt sumussa muuta kuin yhden asian,
+nimittäin valtiattarensa kasvot.
+
+Tapasimme kaupungin portit avoimina, ja tämä seikka, joka tuli olemaan
+merkillisempien näkyjen airuena, kauhistutti miesteni sydämiä enemmän
+kuin kaikkein vihamielisin vastaanotto. Sisään ratsastaessamme herätti
+hevostemme kavioitten äänekäs töminä kivitystä vastaan moninkertaisen
+kaiun tyhjissä taloissa kahden puolen katua. Pääkatu, jonka kirkkaana
+valuva auringonpaiste saattoi näyttämään vieläkin autiommalta, levisi
+edessämme paljaana ja tyhjänä, taikka näkyi siliä ainoastaan jokin
+luikkiva koira ja rosvoileva hylkiö, jotka tavattomien äänien
+säikyttäminä pakenivat taikka; seisoivat välinpitämättömästi silmäillen
+meitä ohikulkiessamme. Kirkonkello kumahteli; etäältä kuului naisten
+vaikeroimista. Äänettömät kadut, joka toiselle ovelle piirretty musta
+risti, säikähtyneet kasvot, jotka kerran tai kahdesti kurkistivat
+yläikkunoista, kaikki tämä tartutti miehiini niin syvän ja
+hillitsemättömän kauhun että lopulta kaikki järjestys unohtui; toinen
+tunki hevostaan toisen edelle kapeissa paikoissa, jokaisen pyrkiessä
+ensimäiseksi. Yksi ensin ja sitten toinen alkoi ajaa ravia. Ravi
+muuttui sekasortoiseksi laukaksi. Majatalon portti oli auki, näyttipä
+kuin kutsuvan meitä sisälle; mutta ei kukaan kääntynyt taikka
+pysähtynyt. Yhden ainoan vaikuttimen ajamina syöksyimme henki kurkussa
+yhä eteenpäin pyrkien aukealle maalle, ja me, jotka olimme saapuneet
+kaupunkiin kammonsekaisen äänettömyyden valtaamina, kiisimme ulos yli
+sillan kuin olisi vihollinen ollut kintereillämme.
+
+Sitä, että itsekin otin osaa tähän pakoon, en ollenkaan häpeä nytkään,
+sillä mieheni olivat silloin kerrassaan mahdottomat hallita, niinkuin
+parhaiten harjotetut sotajoukotkin ovat, kun sellainen kauhu on heihin
+tarttunut; enkä muuten olisi aikaansaanut mitään hyvää jäämällä
+kaupunkiin, missä tartunnan vaara oli arvattavasti suurempi ja
+majatalon ruokakammio yhtä tyhjä kuin kallion kuve. Ei ole monta
+kaupunkia, missä ei porttien ulkopuolella olisi ravintolaa matkustajain
+mukavuudeksi ynnä sellaisia varten, jotka tahtovat päästä kaupungissa
+säädetyistä maksuista, eikä Châteauroux'kaan näkynyt tekevän poikkeusta
+tästä säännöstä. Muutamien minuuttien matkan päässä kaupungista
+pysähdyimme leirin edustalle, joka oli pystytetty tien vieressä olevan
+talon ympärille. Remuaviin ääniin sekautuva soiton hälinä ilmotti
+meille, että hurjempi osa kaupungin väestöä oli keräytynyt tänne ja,
+niinkuin olen nähnyt tapahtuvan piiritetyissä paikoissa, koetti
+hukuttaa mässäykseen ja huikenteluun muiston ulkona päivänpaisteessa
+liikkuvasta vihollisesta. Samalla kuin meidän äkillinen ilmestymisemme
+sai aikaan keskeytyksen tuossa iloisuuden matkimisessa, houkutteli se
+esille parikymmentä miestä ja naista juopumisen kaikilla asteilla,
+hiukset hajallaan, joista muutamat nikotellen ja rennoin elein huusivat
+meitä liittymään joukkoonsa, sill'aikaa kuin toiset kiroilivat sitä
+että olimme temmanneet heidät takaisin nykyhetkeen, jota he, samoin
+kuin tulevaisuuttakin, juuri koettivat unohtaa.
+
+Minä kirosin heitä vuorostani pelkureiksi heittiöiksi, ja uhaten
+ratsastaa kumoon ne, jotka estäisivät meitä, komensin mieheni
+eteenpäin. Päästyäni heistä jonkun matkan päähän pysähdyin vihdoin
+erääseen paikkaan, missä viimekesäisen lehvistönsä säilyttänyt
+tammimetsikkö tarjosi suojaa. Peläten että jotkut miehistäni
+kulkeutuisivat ravintolaan ja toiset tyyten karkaisivat, jos itse
+jättäisin heidät, pyysin d'Agenia palaamaan sinne Maignanin ja Simonin
+kanssa ja tuomaan hevosten rehua ynnä ruokaa niin paljon kuin
+tarvitsimme. Sen hän tekikin erinomaisella menestyksellä, tosin vasta
+kiivaan kahakan jälkeen, missä Maignan osottautui sadan miehen
+veroiseksi. Juotimme hevosemme läheisestä purosta, ja käytettyämme
+kaksi tuntia lepoon ja virkistykseen -- mistä ajasta herra d'Agen ja
+minä käyskentelimme suurimman osan edestakaisin, kumpikin omiin
+ajatuksiinsa vaipuneena -- lähdimme jälleen matkaan reipastunein
+mielin.
+
+Mutta kauhusta ei ole helppo irtautua, eikä mitään pelkoa ole niin
+vaikea vastustaa ja kukistaa kuin näkymättömän vihollisen synnyttämää.
+Kammo, jonka ruoka ja juoma olivat hetkeksi syrjäyttäneet, palasi kohta
+moninkertaisella voimalla. Miehet katselivat levottomina vuoroin
+toisiinsa, vuoroin usvaan, joka verhosi kaikki etäiset esineet. He
+puhuivat mumisten kuumuudesta, joka oli äkillinen, omituinen ja
+luonnoton vuodenaikaan katsoen. Pian saivat he muutakin puhumista.
+Kohtasimme miehen, joka juoksi rinnallamme ja kerjäsi, huutaen
+kamalalla äänellä että hänen vaimonsa ja neljä lastansa makasivat
+hautaamattomina talossa. Vähän kauempana erään lähteen luona makasi
+naisen ruumis lapsi rinnoillaan myrkyttäen veden; hän oli ryöminyt sen
+luokse janoaan sammuttamaan ja kuollut siihen. Viimeksi tapasimme
+eräässä pyökkimetsässä lähellä Lotieria säätyläisnaisen, joka piti
+asuntoa vaunuissaan, pari kauhun valtaamaa naista ainoana seurueenaan.
+Hän kertoi minulle, että hänen miehensä oli Pariisissa ja että puolet
+hänen palvelijoistaan olivat kuolleet, puolet karanneet. Hän oli
+kuitenkin säilyttänyt huomattavassa määrässä sekä rohkeutta että
+kohteliasta käytöstapaa, ja hyväksyen lujamielisesti ne syyt, joita
+esitin hänelle pyytäessäni anteeksi sitä että olin pakotettu jättämään
+hänet sellaiseen tilaan, antoi minulle selvät tiedot Bruhlista ja hänen
+seurueestaan, jotka olivat sivuuttaneet hänet joitakin tunteja
+aikaisemmin. Vielä tänä päivänä on mielessäni kuva tuosta naisesta,
+joka jäi katselemaan jälkeemme sivistyneen ihmisen arvokkuudella meidän
+ratsastaessamme pois hänen seuranaistensa vaikeroimisten saattamina. Se
+täyttää mieleni sekä ihailulla että surumielisyydellä; sillä
+jälkeenpäin kuulin, että hän oli sairastunut ruttoon juuri siinä
+pyökkimetsikössä, mihin hänet jätimme, ja kuollut yhtenä yönä molempine
+palvelijoineen.
+
+Häneltä saamamme tiedot innostivat meitä kiiruhtamaan eteenpäin
+säästämättä kannuksia enempää kuin ratsujemme kylkiäkään, siinä
+toivossa että saavuttaisimme Bruhlin ennenkuin yön tulo saattaisi hänen
+vankinsa alttiiksi uusille koettelemuksille ja vaaroille. Mutta sen
+kauhun määrä, jonka mainitsemani kaameat näyt ja äänet ynnä sadat
+samankaltaiset olivat nostattaneet seuralaisteni mielissä, teki paljon
+vastusta ponnistuksilleni. Joksikin aikaa he tosin, hetkellisen
+kiihtymyksen vaikutuksesta, kannustivat hevosensa laukkaan, ikäänkuin
+olisivat olleet valmiit kaikkein pahimpaankin; mutta pian he
+hiljensivät vauhtia kaikista ponnistuksistani huolimatta, ja
+viivästellen aina yhä enemmän näyttivät kadottaneen kaiken rohkeutensa
+ja tarmonsa. Joka taholla silmiämme kohtaava autius, yhtä paljon kuin
+kaikkialla vallitseva kuolemanhiljaisuuskin -- meistä tuntui kuin
+linnutkin olisivat olleet vaiti -- saattoivat kylmät väreet käymään
+huolettomimmankin sydämessä. Maignanin kasvoilta oli kadonnut väri ja
+äänestä sointu. Toiset taasen hätkähtivät jos jokin hihna heitä
+sipaisi; he katsoivat kerran eteenpäin ja kahdesti taakse ja
+pysyttäytyivät valmiina laskettamaan pakoon vähimmästäkin hälytyksestä.
+
+Ottaen huomioon nämä seikat ja epäillen voisinko luottaa
+Maignaniinkaan, katsoin varovaiseksi muuttaa paikkaa ja jättäydyin
+jälimmäiseksi, ratsastaen siellä synkin kasvoin ja pistooli valmiina
+käsillä. Suurena lisätekijänä huolissani oli se, että herra d'Agen ei
+näyttänyt tietävän mistään muista levottomuuden syistä kuin niistä
+jotka olivat edessämme; ratsastaen eteenpäin samassa synkässä
+äänettömyydessä, mihin oli vaipunut heti lähdettyämme, hän ei kysynyt
+minun mielipidettäni eikä ilmottanut omaansa, vaan oli sen näköinen
+kuin olisi hänessä tapahtunut niin täydellinen ja salaperäinen muutos,
+etten minä voinut käsittää kuin yhden syyn, jolla olisi ollut voima
+sellaista aikaansaada. Hänen seuransa tuntui olevan minulle pikemmin
+koettelemukseksi kuin avuksi, ja kun loin mielessäni silmäyksen lyhyen
+ystävyytemme kulkuun, mikä ystävyys vielä pari päivää takaperin oli
+ollut minulle niin suurena mielihyvän aiheena -- niinkuin nuoren miehen
+ystävyys tavallisesti on jo vanhuuteen kallistuvalle -- niin vaivasin
+kovasti mieltäni ihmettelemällä, olisiko meidän kesken mahdollisesti
+kysymys kilpailusta.
+
+Päivän laskiessa, mikä seikka oli tervetullut joukolleni, se kun
+hävitti tuon usvan, jota he katselivat taikauskoisella kammolla, olimme
+yhä tarpomassa matalien harjujen ja laaksojen täyttämää seutua, joka,
+niin harjut kuin laaksotkin, oli tammimetsien peittämää. Illan
+viimeinen valkeus kuoli pois, ja sen mukana viimeinen toivoni Bruhlin
+yllättämisestä ennen yötä. Pimeys lankesi yllemme, kun suuntasimme
+kulkuamme verkalleen alas jyrkkää kukkulan rinnettä, missä polku oli
+niin kapea ja vaivalloinen että vain yksi kerrallaan saattoi siitä
+laskeutua. Virta, joka saattoi sen synnyttämästä äänestä päättäen olla
+verrattain suurikin, kohisi alapuolellamme olevassa rotkossa, ja hetken
+perästä näimme yksinäisen valon pilkottavaa eräästä paikasta, missä
+otaksuimme olevan kahlaamon. Oli mahdoton jatkaa matkaa edemmäksi,
+sillä seutu kävi yhä jyrkänteisemmäksi, ja tämän oivallettuamme käskin
+Maignanin laskeutua hevosen selästä ja jättäen meidät siihen missä
+olimme mennä hakemaan opasta talosta, josta valo näkyi.
+
+Hän teki niinkuin käskin, ja hävittyään pimeyteen, mikä tässä kukkulain
+välisessä onkalossa oli sysimusta, palasi hetken perästä tuoden
+mukanaan jonkun miehen ynnä lyhdyn. Olin aikeissa käskeä miestä
+opastamaan meidät kaalamolle tai jollekin tasaiselle maalle, minne
+voisimme panna hevoset liekaan, kun Maignan iloisesti huusi että
+hänellä oli uutisia. Kysyin, mitä ne olivat.
+
+"Annahan kuulua, moukka!" lausui hän kohottaen lyhtyä niin että valo
+lankesi miehen kuihtuneille kasvoille ja takkuiselle tukalle. "Kerro
+hänen ylhäisyydelleen mitä olet kertonut minulle, taikka nyljen sinut
+elävältä, kääpiö!"
+
+"Teidän toinen matkueenne saapui kaalamolle tuntia ennen
+auringonlaskua", vastasi talonpoika tuijottaen meihin tylsästi. "Minä
+näin heidän tulevan ja menin piiloon. He riitelivät kaalamolla. Toiset
+tahtoivat mennä yli ja toiset ei."
+
+"Oliko heillä naisia mukanaan?" kysyi herra d'Agen äkkiä.
+
+"Oli, kaksi, teidän ylhäisyytenne", vastasi mies, "ja ne ratsastivat
+niinkuin miehet. Lopulta he eivät menneet yli ruton pelosta, vaan
+kääntyivät ylösvirtaan ja ratsastivat länteenpäin St. Gaultieria
+kohti."
+
+"St. Gaultieria!" huudahdin minä. "Missä se on? Ja mistä muualta sinne
+menee tie?"
+
+Mutta talonpojan tiedot rajottuivat hänen omaan naapuristoonsa. Hän ei
+tuntenut maailmaa St. Gaultieria kauemmaksi eikä voinut vastata
+kysymykseeni. Olin pyytämäisilläni häntä näyttämään tietä virran
+rantaan, kun Maignan huusi että hän tiesi enemmänkin.
+
+"Mitä?" kysyin minä.
+
+"Hitto soikoon! Hän kuuli heidän sanovan, missä he aikovat viettää
+yönsä!"
+
+"Ahaa!" huusin minä. "Missä?"
+
+"Vanhassa raunioituneessa linnassa kahden penikulman päässä täältä,
+tämän paikan ja St. Gaultierin välillä", vastasi tallimestari, unohtaen
+voitonriemussaan sekä ruton että kauhun. "Mitäs sanotte siihen, teidän
+ylhäisyytenne? Eikö ole niin, junkkari, vai kuinka?" jatkoi hän
+talonpoikaan päin kääntyen, "Puhu, moukka, tahi käristän sinut
+hiljaisella tulella!"
+
+Mutta minä en pysähtynyt odottamaan vastausta. Hyppäsin maahan, otin
+Cidin suitset käsivarrelleni ja huusin miehelle malttamattomana, että
+hän opastaisi meidät laaksoon.
+
+
+
+
+XXVIII. Linna kukkulan laella.
+
+
+Varmuus siitä, että Bruhl ja hänen vankinsa eivät olleet kaukana ja
+että me todennäköisesti saatoimme päästä heihin käsiksi tunnin
+kuluessa, karkotti arimpienkin miestemme mielestä tuon sairaalloisen
+pelon, joka heitä siihen saakka oli ahdistanut. Kiirehtien kavutessamme
+alaspäin virran rantaa kohti nuo tuntikausia synkän hiljaisina
+ratsastaneet miehet löysivät jälleen äänensä, ja kiroiltuaan hevostensa
+harha-askelia reipastuivat pian huutelemaan ja laulelemaan niinkuin
+heidän kaltaistensa tapa on. Samalla kuin tämä muutos päästi minut
+suuresta pelosta, antoi se minulle aikaa harkita asemaamme ja arvioida
+selvemmin kuin tähän saakka olin voinut, oliko edullisempaa kiirehtiä
+hyökkäystä vai lykätä se tuonnemmaksi. Meitä oli yksitoista; vihollisia
+todennäköisen luuloni mukaan kaksitoista. Tästä vähäpätöisestä
+vahvemmuudesta en olisi paljonkaan piitannut päiväsaikaan; tuskinpa
+olisin myöntänyt sellaista olevankaan, sillä Maignanin saattoi laskea
+kahdeksikin. Mutta yöllisen hyökkäyksen tulosta on vaikeampi ennakolta
+määritellä, ja minun oli myös otettava lukuun ne vaarat, mille molemmat
+naiset joutuisivat alttiiksi pimeyden ja hämmingin vallitessa, siinä
+tapauksessa että taistelun tulos jäisi joksikin aikaa epämääräiseksi.
+
+Nämä arvelut, ja erittäinkin viimeksimainittu, vaikuttivat minuun niin
+painavasti, että ennenkuin saavuimme rotkon pohjalle, olin päättänyt
+lykätä hyökkäyksen aamuun. Ne vastaukset, joita sain kaalamon viereisen
+talon asukkaalta muutamiin kysymyksiin, joita tein hänelle heti kun
+olimme saapuneet tasaiselle maalle, vahvistivat vain tätä päätöstäni.
+Tie, jota myöten Bruhl oli kulkenut, seurasi jonkun matkaa joen
+parrasta pitkin uoman pohjaa, ja ollen hankala päivälläkin, pidettiin
+sitä mahdottomana hevoskululle öiseen aikaan. Linna, josta hän oli
+maininnut, oli kahden penikulman päässä ja louhikkoisen metsätaipaleen
+takana. Ja jollei olisi ollut mitään muuta syytä pysähtymiseen, niin
+epäilin lopuksi, olisinko edes voinut marssittaa uupuneita miehiäni
+sinne saakka ennen aamunkoittoa.
+
+Mutta kun ilmotin tämän päätökseni ja tiedustelin talonpojalta, mitä
+hänellä olisi tarjottavana meidän tarpeisiimme, ilmestyikin vastuksia.
+Fanchette, neidin seuranainen, astui äkkiä eteeni kasvot suuttumuksesta
+tulipunaisina. Tunkeutuen lyhdyn heittämään valopiiriin hän alkoi
+vastustaa minua kiihkolla ja rajuudella, mikä ilmaisi enemmän hänen
+kiintymystään valtiattareensa kuin kunnioitusta minua kohtaan. Hänen
+hurjat eleensä ja uhkaukset, joita hän lausui vedoten milloin minuun,
+milloin ympärillämme piirissä seisoviin miehiin, synnyttivät minussa
+masennusta yhtä paljon kuin hämmästystä.
+
+"Kuinka?" huusi hän rajusti. "Te sanotte itseänne kunnianmieheksi ja
+jäätte makaamaan tänne ja annatte emäntäni joutua murhattavaksi tai
+vielä pahempaankin, kahden penikulman päässä itsestänne! Kahden
+penikulman! Viis minä teidän kahdesta penikulmastanne! Kävelisin ne
+vaikka avojaloin, jos sillä saisin teidät häpeämään. Ja te, te sanotte
+itseänne miehiksi ja siedätte sitä! Jumalan totuus on, että te olette
+pelkureita ja vetelyksiä kaikki tyyni. Jos minulla olisi yhtä monta
+naista, niin..."
+
+"Hiljaa, ihminen!" sanoi Maignan syvällä äänellään. "Saitte pitää
+päänne ja tulla mukaamme, ja teidän on toteltava käskyjä niinkuin
+toistenkin! Laittautukaa tiehenne ja hankkikaa meille syötävää,
+ennenkuin teille käy pahemmin!"
+
+"Vai niin, vai hankkikaa syötävää!" huudahti Fanchette. "Hankkikaa
+syötävää, todellakin! Muuta te ette ajattelekaan kuin saada maata
+lämpimässä ja syödä itsenne täyteen! Tuollaisia raukkamaisia,
+juopottelevia, laiskottelevia viinaratteja te olette! Niin olette!"
+huusi hän, äänensä kohotessa miltei kirkunaksi. "Vieköön teidät rutto!"
+
+"Vaiti!" karjaisi Maignan hurjasti. "Muuten saatte varoa itseänne!
+Yhdestä kuparilantista voisin lähettää teidät jäähdyttämään jalkojanne
+tuonne virtaan -- tuosta viimeisestä sanastanne! Tiehenne, kuuletteko",
+jatkoi hän tarttuen häntä olkapäähän ja sysäten häntä taloa kohti,
+"tahi teille saattaa tapahtua pahempaa. Meidän kanssamme ei ole
+leikittelemistä, sen tulette näkemään, jollette nyt tuki suutanne!"
+
+Kuulin Fanchetten etenevän vaikeroiden pimeyteen. Ja taivas tietää että
+tunsin tuskaa mielessäni, pakotteessani itseni pysymään toimettomana
+nähdessäni tätä hellää kiintymystä, joka näytti niin paljon suuremmalta
+kuin minun oma tunteeni. Miehet lähtivät yksi toisensa jälkeen
+ruokkimaan hevosiaan ja katsomaan makuusijoja yöksi, ja kohta jäimme
+herra d'Agen ja minä kahden seisomaan lyhdyn viereen, jonka mies oli
+ripustanut pensaaseen ovensa edustalle. Virran kohina äyräittensä
+välissä parinkymmenen askeleen päässä meistä ja musta pimeys, joka
+peitti kaikki tyyni sen pienen valopiirin ulkopuolella, missä
+seisoimme, tuntuivat eristävän meidät koko muusta maailmasta.
+
+Minä katselin nuorta herra d'Agenia, joka ei ollut kertaakaan
+sipittänyt sinä päivänä, ja saatoin hänen ilmeestään selvästi lukea
+että hän ei hyväksynyt varovaisuuttani. Vaikka hän karttoi katsomasta
+minua silmiin, seisoi hän käsivarret ristissä ja pää taaksepäin
+heitettynä, koettamattakaan peittää sitä halveksimista ja
+pahantuulisuutta, jota hänen kasvonsa ilmaisivat. Fanchetten iva oli
+loukannut minua ja kukaties horjuttanut mielipidettäni; herra d'Agenin
+äänettömyys alkoi ärsyttää minua ja ajattelemattomasti kyllä annoin
+minä tunteitteni purkautua ilmi.
+
+"Te ette näytä hyväksyvän päätöstäni, herra d'Agen?" virkoin minä.
+
+"Teillä on valta määrätä", vastasi hän ylpeästi. On mitättömiä
+totuuksia, jotka saattavat loukata syvemmin kuin suorat soimaukset.
+Minun olisi tullut muistaa se jännitys ja levottomuus, joka häntä
+kalvoi ja joka oli muuttanut häntä niin että tuskin saatoin enää tuntea
+häntä siksi huolettomaksi keikariksi, jonka varpaalle olin astunut.
+Minun olisi tullut pitää mielessäni, että hän oli nuori ja minä vanha,
+ja että minun olisi ollut osotettava kärsivällisyyttä. Mutta minunkin
+puolellani oli levottomuutta ja samalla vastuunalaisuutta, ja ennen
+kaikkea kirvelevä katkeruus, jota en tahtoisi juuri nimittää
+mustasukkaisuudeksi, vaikka se olikin niin lähellä tätä tunnetta kuin
+ikämme ja henkilökohtaisten etujemme erotus salli -- erotus, jossa
+ylijäämä oli kokonaan hänen puolellaan. Tämä oli epäilemättä se
+vaikutin, joka pani minut pitkittämään väittelyä.
+
+"Tekö tahtoisitte mennä eteenpäin?" tiukkasin minä.
+
+"Eihän maksa vaivaa sanoa mitä minä tahtoisin", vastasi hän harmin sävy
+äänessään.
+
+"Minä kysyin vain mielipidettänne", virkoin minä jäykästi.
+
+"Mitä varten?" vastasi hän sivellen ylpeästi pieniä viiksiään. "Me
+katsomme asiaa vastakkaisilta kannoilta. Te suoritatte vain
+tehtäväänne, jonka näyttää muodostavan noitten naisten vapauttaminen,
+naisten, jotka -- uskaltaisinko sanoa? -- onnettomuudekseen ovat
+uskoutuneet teidän huomaanne. Minulla taas, herra de Marsac, on
+syvemmät vaikuttimet. Syvemmät vaikuttimet", kertasi hän voimattomasti.
+"Minä, sanalla sanoen, olen valmis tekemään sen mistä toiset vain
+puhuvat -- ja jollen voi seurata muuten, niin seuraisin vaikka jalan!"
+
+"Ketä?" kysäisin minä, tuntien pistoa tästä omien sanojeni
+toistamisesta.
+
+Hän naurahti katkerasti. "Mitäpä hyödyttää selittelyt tai kinastelut?"
+vastasi hän töykeästi, "Herra tietköön, jos minun kannattaisi riidellä
+kanssanne, niin olisin tehnyt sen jo kaksi vuorokautta sitten. Mutta
+minä tarvitsen apuanne; ja sen tarpeessa olen valmis siihenkin, mikä
+teidän tyynille tunteillenne ja kylmälle harkinnallenne varmaankin
+näyttää sekä hyödyttömältä että uskomattomalta -- nimittäin maksamaan
+siitä täyden hinnan."
+
+"Maksamaan täyden hinnan!" mutisin minä käsittämättä mitään -- paitsi
+sitä etten mitään käsittänyt.
+
+"Niin, täyden hinnan!" toisti hän. Ja puhuessaan hän katsoi minuun niin
+hurjan raivokkaasti että minä peräydyin askeleen. Tämä näytti saavan
+hänet malttamaan mielensä jossain määrin, sillä hän kääntyi kiireesti
+poispäin minusta ja antamatta minulle aikaa vastata poistui luotani
+kadoten pimeyteen.
+
+Jäin seisomaan kokonaan tyrmistyneenä. Yhä uudelleen kertasin itsekseni
+hänen sanojaan "täydestä hinnasta", mutta aina vain jäivät sekä ne että
+hänen kiihkeytensä minulle selittämättömiksi. En lopultakaan voinut
+päästä muuhun johtopäätökseen kuin että hän halusi loukata minua, ja
+tietäessään köyhyyteni sekä epävarman suhteeni neitiin, valitsi sanansa
+sen mukaan. Tämä tuntui minusta arvottomalta sellaiselle, josta minulla
+ennen oli ollut hyvät ajatukset, mutta kun tyvenemmin ajatellessani
+olin näkevinäni hänen solvausryöpyssään jotain nuorekasta pöyhkeilyä,
+niin hymyilin surumielisesti päättäen olla ajattelematta asiaa sen
+enempi ja seurata lujasti sitä menettelytapaa mikä minusta näytti
+oikealta.
+
+Päästyäni tästä selville olin juuri astumaisillani taloon, kun Maignan
+pysäytti minut, kertoen että rutto oli surmannut siitä viisi asukasta,
+jättäen ainoastaan miehen, jonka olimme nähneet ja joka myöskin oli
+ollut sairaana, mutta parantunut. Nämä kaameat tiedot olivat
+pelottaneet miehiäni siinä määrin että he olivat menneet niin kauas
+talosta kuin tasaista maaperää riitti ja sytyttäneet sinne nuotion,
+jonka ympärillä he aikoivat viettää yön. Fanchette oli sijottunut
+tallirakennukseen, ja Maignan ilmotti pidättäneensä heiniä täynnä
+olevan ladon herra d'Agenia ja minua varten. Hyväksyin tämän
+järjestelyn, ja syötyäni hätäisesti lientä ja karkeaa leipää, joka oli
+kaikki mitä voimme saada illalliseksi, käskin talonpojan herättää
+meidät kaksi tuntia ennen auringonnousua, minkä jälkeen, ollen liian
+väsynyt valvomaan ja miettimään, vaivuin uneen ja nukuin sikeästi
+aamuun saakka.
+
+Ensimäinen tehtäväni ylös noustuani oli huolehtia siitä, että mieheni
+ennen ratsaille nousemista söivät aterian, siliä on vaikeata työtä
+tapella tyhjin vatsoin. Toimitin myöskin kiertotarkastuksen nähdäkseni
+että kaikilla oli aseensa ja että pistoolit, niillä joilla niitä oli,
+olivat valmiiksi ladatut. Herra François ei näyttäytynyt ennenkuin tämä
+toimitus oli suoritettu, ja kun hän sitten tuli, oli hän hyvin kalpea
+kasvoiltaan ja synkkä muodoltaan. En välittänyt hänestä sentään mitään,
+ja päivänvalon ensi juovan ilmestyessä lähdimme peräkkäisessä jonossa
+hitaasti taivaltamaan jokilaaksoa ylöspäin, Maignanin huostaan uskomani
+talonpoika edellä oppaana kulkien ja herra d'Agen ja minä viimeisinä
+ratsastaen. Kun aurinko nousi alkaen lämmittää vilun värisyttämiä
+ruumiitamme, olimme päässeet hankalimman maaperän ohi ja saatoimme
+edetä siedettävän joutuisasti tiheän tammimetsän läpi vievää tietä.
+
+Olimme tosin jo nousseet ylös laaksosta, mutta tiheässä seisovat rungot
+ja niitä ympäröivä pensaskasvillisuus estivät meitä näkemästä mihinkään
+suuntaan. Virstan verran tai pitemmältikin ratsastimme umpimähkään
+eteenpäin, kunnes vihdoin yhtäkkiä huomasimme olevamme ylänteen
+reunalla, joka aleni laaksoon, minkä lähempi pää oli metsikön peittämä,
+mutta etäisempi osa leveni vihreiksi, loivasti viettäviksi kentiksi.
+Kenttien keskeltä kohosi kukkula tahi vuori, päättyen ylhäällä
+harmaakivisiin muureihin, joita etäältä tuskin saattoi erottaa alla
+olevasta luonnonkalliosta.
+
+"Katsokaa!" huudahti oppaamme. "Tuolla on linna!"
+
+Käskettyäni miesteni laskeutua kiireesti hevosten selästä, jotteivät
+viholliset ehtisi meitä huomata, aloin tarkastaa asemaa. Ensimäinen
+tunteeni sitä tehdessäni oli kiitollisuus siitä, etten ollut ryhtynyt
+yölliseen hyökkäykseen, minkä ehdottomasti olisi täytynyt epäonnistua,
+tuottaen mahdollisesti häviön meille ja joka tapauksessa antaen
+viholliselle tiedon läsnäolostamme. Linna, jonka saatoimme nähdä
+jotensakin hyvin, oli pitkä ja kapea, käsittäen kaksi muureilla
+toisiinsa yhdistettyä tornia. Torneista meitä lähempänä oleva, jonka
+läpi kulki sisäänkäytävä, oli katoton ja näytti kaikin puolin olevan
+enemmän rappiolla kuin taempi torni, jonka molemmat kerrokset olivat
+nähtävästi aivan ehyet. Tästä rappeutuneisuudesta huolimatta oli paikka
+niin vahva, että mieleni painui yhä alemmaksi mitä kauemmin sitä
+katselin, ja Maignanin kasvoista näin että hänenkin monipuolinen
+kokemuksensa osottautui neuvottomaksi. Mitä taas herra d'Ageniin tulee,
+niin saatoin häneen päin kääntyessäni selvästi nähdä, ettei hän tähän
+hetkeen saakka ollut oivaltanut mitä meillä oli odotettavissa, vaan oli
+katsellut koko takaa-ajoamme metsästysretken valossa ja odottanut sen
+päättyvänkin yhtä huokeasti. Hänen tyrmistynyt ilmeensä, kun hän seisoi
+tukevia, harmaita muureja silmäillen, oli siitä kyllin selvänä
+todistuksena.
+
+"Hitto soikoon", mutisi Maignan. "Jos minulla olisi kymmenen miestä,
+niin pitäisin tuolla puoleni sataakin vastaan!"
+
+"No, no, on Roomaan useampikin kuin yksi tie!" vastasin minä
+tietävästi, vaikka todenteolla en ollut likikään niin luottavainen kuin
+miltä tahdoin näyttää. "Laskeutukaammepa alemmaksi ja katselkaamme tätä
+pähkinää hieman lähempää."
+
+Aloimme hiljalleen hilautua alaspäin, ja kun polku johti meidät
+joksikin aikaa pois linnan näkyvistä, ei meidän tarvinnut olla kovin
+varovaisiakaan. Olimme jo ilman mitään merkillisempää saapuneet melkein
+metsän ulkoreunaan, jonka kappale aukeaa maata erotti linnasta, kun
+erään pienen metsäaukeaman laidassa yhtäkkiä kohtasimme vanhan eukon,
+joka siteli risukimppuja niin innokkaasti ettei huomannut meitä
+ennenkuin Maignanin käsi laskeutui hänen olkapäälleen. Hän kirkaisi ja
+syöksähtäen erilleen Maignanista hänen ikäiselleen ihmeteltävällä
+ketteryydellä, juoksi kiireen vilkkaa vanhan ukon viereen, joka makasi
+puun juurella puolen nuolenkantaman päässä ja jota emme ennen olleet
+huomanneet. Hän sieppasi kirveen ja asettui puolustusasentoon ukon
+eteen liikehtien ja ilmehtien tavalla, joka näytti yhtä liikuttavalta
+joillekin meistä kuin hullunkuriselta toisille, jotka huusivat
+Maignanille että hän vihdoinkin oli kohdannut veroisensa ynnä muita
+senlaatuisia leirielämälle ominaisia pilapuheita.
+
+Minä huusin Maignanille että hän jättäisi eukon rauhaan, ja menin itse
+ukon luo, joka makasi lehvistä kyhätyllä vuoteella ja näytti
+kykenemättömältä nousemaan ylös. Rukoillen minua tuskaisin ilmein,
+etten tekisi pahaa hänen vaimolleen, pyysi hän tätä kerta toisensa
+jälkeen panemaan pois kirveen, mutta eukko ei suostunut siihen
+ennenkuin olin vakuuttanut hänelle ettei meillä ollut pahoja aikomuksia
+heihin nähden ja etteivät mieheni tulisi vahingoittamaan kumpaakaan
+heistä.
+
+"Tahdomme teiltä ainoastaan muutamia tietoja", sanoin minä puhuen
+hitaasti siltä varalta että minun kieleni olisi heille yhtä vaikeasti
+tajuttavaa kuin heidän murteensa minulle. "Tuolla linnassahan on
+kymmenkunta ratsumiestä, eikö niin?"
+
+Mies vaiensi vaimonsa, joka yhä soitti suutaan ja mulkoili meihin, ja
+vastasi kiihkeästi että niin oli, lisäten väräjävän kirouksen kanssa,
+että nuo ryövärit olivat pieksäneet häntä, ryöstäneet hänen vähät
+ruokavaransa, ja kun hän oli tahtonut panna vastaan, heittäneet hänet
+ulos taittaen hänen säärensä.
+
+"Kuinka sitten pääsitte tänne?" kysyin minä.
+
+"Eukko kantoi minut selässään", vastasi hän heikosti.
+
+Epäilemättä oli minunkin joukkueessani miehiä, jotka olisivat tehneet
+kaiken sen minkä nuo toisetkin, mutta kuullessaan tämä yksinkertaisen
+kertomuksen, polkivat he jalkaa ja kiroilivat suuttumuksesta; ottipa
+eräs, raain joukosta, vähän karkeaa leipää laukustaan ja antoi sen
+vaimolle, jonka hän toisenlaisissa olosuhteissa olisi häikäilemättä
+voinut ryöstää putipuhtaaksi. Maignan, joka tunsi kaikki sodassa
+tarvittavat taidot, tutki ukon jalkaa ja laittoi siihen jonkinlaisen
+lastotuksen silläaikaa kuin minä tein kyselyjäni vaimolta.
+
+"Ovatko he vielä siellä?" kysyin minä. "Näin heidän hevosensa lieassa
+muurien alapuolella."
+
+"Ovat, Jumala heille kostakoon!" vastasi hän väristen.
+
+"Kertokaa minulle millainen linna on, hyvä vaimo", sanoin minä.
+"Montako tietä sinne on?"
+
+"Ainoastaan yksi."
+
+"Tännimmäisen tornin kauttako?"
+
+"Niin", vastasi hän, ja huomatessani että hän ymmärsi minua eikä ollut
+niin hidas järjeltään kuin hänen kurja ulkonäkönsä oli saattanut minut
+odottamaan, tein hänelle joukon kysymyksiä joita kävisi pitkäveteiseksi
+tässä kerrata. Niin paljon sain tietää, että oli mahdotonta päästä
+linnaan tai sieltä pois muuten kuin lähemmän tornin kautta, että
+heikko, tilapäinen portti sulki sisäänkäytävän, ja että tuosta
+tornista, joka oli vain neljän seinän ympäröimä kehys, johti kapea,
+suorakamanainen, oveton aukko pihaan, jonka takana kohosi
+kaksikerroksinen asuttava torni.
+
+"Tiedättekö, aikovatko he jäädä sinne?" kysyin minä.
+
+"Kyllä kai; he käskivät minun tuoda risukimppuja valkeaansa tänä
+aamuna, niin saisin takaisin kourallisen omin jauhojani", vastasi hän
+katkerasti ja kuohahti sitten voimattomaan raivoon, pudistellen
+nyrkkejään linnaan päin ja kirkuen raivokkaita kirouksia vapisevalla ja
+särähtelevällä äänellään.
+
+Silläaikaa minä mietin mitä hän oli sanonut, tuntien sangen vähän
+mielihyvää ajatellessani kapeaa, suorakamanaista oviaukkoa, jonka läpi
+meidän oli päästävä ennenkuin voimme mitään saada aikaan. Porttikin
+huolestutti minua. Se ei tosin kukaties ollut vahva, mutta meillä ei
+ollut ruutia eikä tykkejä eikä mitään piiritysvehkeitä, eikähän kivisiä
+muuleja voinut repiä rikki paljain käsin. Valtaamalla hevoset saatoimme
+kyllä katkaista Bruhlin peräytymisen, mutta sittenkin hän saattoi
+päästä pakoon yöllä, ja joka tapauksessa pahentaisivat ponnistuksemme
+naisten kohtaloa yllyttämällä hänen raivoaan. Jokin muu toimintatapa
+oli keksittävä.
+
+Aurinko oli tähän aikaan jo korkealla. Metsän reuna oli tuskin sadan
+askeleen päässä meistä. Etenemällä joitakin syltiä puitten lomitse
+saatoin nähdä hevoset rauhallisina syömässä päivänpaisteisella
+rinteellä, vieläpä erottaa silmilläni puoleksi ruohottuneen tienkin,
+joka mutkitellen kulki kukkulan sivua ylös suljetulle portille. Ei
+ketään ollut näkyvissä -- he arvatenkin nukkuivat pois matkan väsymystä
+-- eikä linnan katseleminen antanut mitään neuvoa. Mutta kun käännyin
+neuvotellakseni Maignanin kanssa, sattui katseeni risukimppuihin, ja
+samassa välähti mieleeni että tässä tarjoutui tilaisuus käyttää
+sotajuonta, joka oli ikivanha ja sentään aina tuore ja onnistuikin
+sangen usein.
+
+Ei ollut aikaa turhaan kursailuun. Mieheni alkoivat siirrehtiä
+eteenpäin uteliaisuudesta, ja millä hetkellä tahansa saattoi joku
+hevosistamme vainuta vihollisen hevoset ja hirnumalla antaa
+hälytysmerkin. Kutsuttuani kiireesti luokseni herra d'Agenin ja
+Maignanin esitin heille suunnitelmani, ja tyytyväisyydekseni sai se
+heidän hyväksymisensä; se seikka, että olin varannut ensinmainitulle
+erikoisen osan sen toimeenpanossa, auttoi sulattamaan sitä jäykkyyttä,
+joka oli seurannut edellisen illan mielenpurkausta. Jonkun aikaa
+väiteltyämme sai Maignan minut uskomaan ettei vanhalla eukolla ollut
+kyllin kylmäverisyyttä näyttelemään sitä osaa, jonka olin hänelle
+aikonut, ja mainitsi Fanchetten, joka neuvotteluun osaaottamaan
+kutsuttuna ei osottanutkaan vääräksi sitä ajatusta, minkä olimme
+saaneet hänen rohkeudestaan. Muutamissa tuokioissa olivat
+valmistuksemme suoritetut: minä olin pukenut päälleni vanhan
+hiilenpolttajan ulommaiset ryysyt, Fanchette oli verhoutunut eukon
+pukimiin, kun taas herra d'Agen, joka oli jonkun aikaa epätietoinen ja
+näytti pitävän tätä osaa suunnitelmasta kaikkein vastenmielisimpänä,
+veti lopulta ylleen oppaanamme olleen miehen mekon ja housut.
+
+Kun kaikki oli valmiina, annoin miehistöni Maignanin johdettavaksi,
+ottaen häneltä lupauksen, että hän, siinä tapauksessa että meille
+jotain tapahtuisi, jatkaisi herpaantumatta kaikin voimin ponnistuksia
+neidin vapauttamiseksi eikä missään tapauksessa hylkäisi häntä.
+Saatuani häneltä tämän lupauksen ja ollen vakuutettu siitä että hän sen
+pitäisi, otimme kukin suuren risukimpun, joka pään ja hartioitten
+päällä kannettuna oivallisesti kätki kasvonpiirteemme, ja tällaisissa
+valepuvuissa astuimme urheasti esiin puitten suojasta. Fanchette ja
+minä kuljimme edellä, horjahdellen sangen luonnollisella tavalla
+taakkojemme painon alla, herra d'Agenin seuratessa satasen kyynärää
+jälempänä. Olin antanut Maignanille määräyksen karata porttia kohti
+heti kun hän näki viimemainitun alkavan juosta. Laakson täydellinen
+hiljaisuus, ilman selkeys ja minkään elonmerkin häiritsemätön
+liikkumattomuus edessämme kohoavassa linnassa -- joka olisi voinut olla
+vaikka Prinsessa Ruususen linna, niin sadunomaiselta se näytti taivasta
+vasten -- sekä lisäksi omien mieltemme jännitys ja kiihotus, jotka
+näitten erikoisten asianhaarojen vaikutuksesta tuntuivat kasvavan
+moninkertaisiksi, saattoivat tätä seuraavat hetket omituisimmiksi mitä
+olen kokenut. Kello läheni kymmentä, ja paahtava auringonpaiste, joka
+tulvehti ylitsemme, teki vaivalloisten taakkojemme lisänä nousun
+äärimmäisen rasittavaksi. Tuore, lyhyt ruoho, joka juuri oli päässyt
+kasvun alkuun, oli livettävää ja vaarallista. Me emme uskaltaneet
+kiirehtiä, sillä emmehän tienneet kenen silmät saattoivat olla meitä
+katselemassa, emmekä liioin uskaltaneet -- puoli matkaa kuljettuamme --
+laskea risukimppujamme maahan, sillä silloin olisimme ehkä liiaksi
+paljastaneet kasvonpiirteitämme.
+
+Kun olimme päässeet noin sadan askeleen päähän portista, joka yhä pysyi
+itsepintaisesti suljettuna, seisahduimme hengähtämään, ja risukimppua
+pääni päällä pidellen käännyin ympäri nähdäkseni oliko kaikki oikein
+takanamme. Huomasin, että herra d'Agen, pysyäkseen uskollisesti
+määrätyn välimatkan päässä, oli valinnut saman hetken levätäkseen ja
+istui hyvin luonnollisessa asennossa risukimpullaan, pyyhkien kasvojaan
+mekkonsa liepeellä. Tähystelin ruskeaan lehdettömään metsään, minne
+olin jättänyt Maignanin miehinemme, mutta en voinut keksiä välkettä
+puitten välistä enkä mitään muutakaan mikä olisi voinut antaa meidät
+ilmi. Tultuani tyydytetyksi siinä suhteessa lausuin puoliääneen
+joitakin rohkaisusanoja Fanchettelle, jonka kasvoilla hiki juoksi
+virtanaan; ja yhdessä käännyimme sitten jälleen jatkamaan tehtäväämme.
+Väsymys -- sillä emme olleet kumpikaan tottuneet kantamaan kuormia
+päämme päällä -- auttoi meitä jäljittelemään vanhuuden raihnautta
+miltei täysin luonnonmukaisesti.
+
+Sama hiljaisuus vallitsi lähemmäksikin saapuessamme, synnyttäen
+mielessäni monenkinlaisia epäilyksiä ja aavisteluja. Lampaan määkinäkin
+olisi ollut tervetullut tuossa äänettömyydessä, joka tuntui pahaa
+ennustavalta. Mutta ei kuulunut lampaan määkinää, ei mikään merkki
+tervehtinyt meitä. Vinossa retkottava, halkeamia täynnä oleva portti
+pysyi sulettuna. Askel askeleelta taapersimme sitä kohti ja viimein
+pääsimmekin sen eteen. Peläten puhua, jottei murteeni ilmaisisi minua,
+tömistin sitä pääni päällä olevalla risukimpulla ja odotin, epäillen
+mielessäni, oliko ehkä koko sotajuonemme huomattu jo ihan alusta, missä
+tapauksessa pistoolinlaukaus saattaisi tulla vastaukseksi.
+
+Ei mitään sen kaltaista kuitenkaan tapahtunut. Risukimpun tömistys
+kajahti ontosti läpi rakennuksen ja vaimeni jälleen, ja entinen
+hiljaisuus vallitsi taas. Kolkutimme uudelleen, mutta vasta täydelleen
+kahden minuutin kuluttua kuulimme epäselvää ääntä, ikäänkuin unesta
+herätetyn miehen mutinaa, ja raskaita hitaita askelia alkoi lähestyä.
+Portin luo tultuaan mies varmaankin tarkasteli meitä tähystysaukosta,
+sillä hän seisahtui siinä hetkeksi, ja mieleni yritti masentumaan.
+Mutta hän ei kai nähnyt mitään epäilyttävää, koska hän seuraavassa
+tuokiossa kohotti salvan pois äreästi kiroten ja työntäen portin auki
+käski meitä astumaan sisään ja tekemään sen vikkelästi.
+
+Minä köntystin eteenpäin, tullen viileään, tummaan varjoon, ja
+Fanchette seurasi minua silläaikaa kuin mies haukotellen astui ulos ja
+seisoi porttiaukossa venytellen itseään päivänpaisteessa. Kostealta ja
+epäterveelliseltä haiseva katoton torni oli tyhjä, lukuunottamatta
+soraa ja kivikasoja, mutta, katsahtaessani sisemmästä ovesta näin
+pihalla savuavan nuotion ja puolikymmentä miestä juuri nukkumasta
+kohoilemassa. Seisoin sekunnin verran risukimppua kannatellen,
+ikäänkuin epätietoisena minne sen laskisin; sitten, vakuuttauttuen
+pikaisella silmäyksellä siitä että mies, joka oli laskenut meidät
+sisään, seisoi selin meihin, pudotin kimppuni sisemmän oven eteen
+poikittain. Fanchette teki niinkuin hänelle oli neuvottu ja pudotti
+omansa sen päälle; samassa syöksähdin minä ulko-ovelle ja yllättäen
+siinä seisovan miehen iskin häntä tuimasti hartiain väliin, jotta hän
+lensi suin päin rinnettä alas.
+
+Takaani kuului huuto ja hämmästynyt kirous, jotka ilmottivat minulle
+että teko oli huomattu ja että vaikein oli nyt käsissä. Tuokiossa olin
+jälleen risukimppujen luona ja vetäen pistoolin mekkoni alta ehdin
+parahiksi ottamaan vastaan lähimmän miehen, joka, oivallettuaan mikä
+oli kysymyksessä, hyppäsi ylös ja hyökkäsi minua kohti paljastetuin
+miekoin. Ammuin häntä rintaan juuri kun hän sysäsi syrjään risukimput
+-- jotka miehen vyötäreitten tasalle ulottuvina olivat melkoisena
+esteenä -- ja hän suistui suulleen jalkojeni juureen.
+
+Tämä pysähdytti hänen toverinsa, jotka peräytyivät. Mutta pahaksi
+onneksi täytyi minun kumartua saadakseni miekkani, joka oli piilotettu
+tuomaani risukimppuun. Etumaisin lurjuksista käytti tätä hyväkseen,
+hyökäten kimppuuni pitkä puukko pystyssä. Isketyksi ei hän saanut --
+sillä minä tartuin häntä ranteeseen -- mutta hänen onnistui kaataa
+minut kumoon. Luulin olevani mennyttä miestä. Odotin toisten parvena
+rientävän kimppuumme. Ja niin olisi epäilemättä käynytkin, jollei
+Fanchette ihmeteltävän urhoollisesti olisi iskenyt ensimäisenä tulevaa
+vahvalla kepakolla, jonka oli siepannut maasta. Mies tuupertui
+risukimpuille, ja tämä viivytti toisia. Viivyke oli riittävä. Herra
+d'Agen ehti silläaikaa ylös. Syöksyen sisään portista hän ampui maahan
+ensimäisen, jonka hän näki edessään, ja sitten hän miekka kädessä
+ryntäsi ovelle tavattomalla raivolla ja hänelle ominaisella
+urhoollisuudella, puhdistaen sen yhdessä kädenkäänteessä. Kun mies,
+jonka kanssa kamppailin maassa, näki mitä oli tapahtunut, väänsi hän
+itsensä irti epätoivon voimalla ja syöksyen ulos portista oli vähällä
+joutua seuralaisteni hevosten jalkoihin, kun he laskettivat laukassa
+ylös rinnettä portille ja hyppäsivät alas ratsailta huudellen ja
+hälisten.
+
+Tuokiossa syöksyivät he sikin sokin meidän joukkoomme, ja niin pian
+kuin sain miekkani käsiini, hyökkäsin huutaen heidän edellään pihalle,
+toivoen ehtivämme toiseen torniin yhdessä vihollisen kanssa. Mutta nämä
+olivatkin pitäneet varansa ajoissa ja joka-ainoa. Piha oli tyhjä
+Ehdimme juuri nähdä, kuinka viimeinen heistä kiisi ylös ulkopuolella
+olevia portaita, jotka veivät ensi kerrokseen, ja hävisi, sulkien
+jykevän oven jälkeensä. Hyökkäsin portaitten juurelle ja olisin
+kiivennyt ylöskin, siinä toivottomassa toivossa että tapaisin oven
+telkeämättömänä, mutta eräästä tähystysaukosta ammuttu laukaus, joka
+vingahti korvani ohi, ja toinen, joka kaatoi yhden miehistäni, saivat
+minut pysähtymään. Oivaltaen että kaikki edut olivat Bruhlin puolella,
+hän kun saattoi ampua maahan meidät kaikki kätköstään, huusin
+miehilleni peräytymiskäskyn. Tulokseksi tästä kahakasta jäi se, että me
+olimme porttitornin herroina, kun vihollistemme hallussa taas oli
+sisempi ja vahvempi torni, niiden välisen kapean pihan ollessa
+puolueettomana alueena, jolle kummankin puolueen oli yhtä vaarallista
+edetä.
+
+Kaksi heidän miehistään oli paennut ulkopuolelle, kadoten jäljettömiin,
+ja kaksi makasi kuolleena, kun meidän puolellamme tappiot sensijaan
+rajottuivat yhteen mieheen, joka oli ammuttu, ynnä Fanchetteen, joka
+oli kahakassa saanut iskun päähänsä ja jonka peräydyttyämme tapasimme
+puolipyörtyneenä makaamasta seinää vasten.
+
+Minua hämmästytti kovasti, kun tulin sitä ajatelleeksi, etten ollut
+lainkaan nähnyt Bruhlia, vaikka kahakka oli kestänyt ainakin kaksi tai
+kolme minuuttia ensimäisestä hälyytyshuudosta lukien ja ollut hyvinkin
+meluisa. Fresnoytakin muistin nyt nähneeni ainoastaan vilaukselta. Nämä
+kaksi seikkaa tuntuivat minusta niin omituisilta että aloin aavistaa
+pahinta, vaikka tuskin tiesin miksi, kun luottamukseni ihmeellisesti
+elpyi ja pelkoni hupeni eräästä seikasta, jonka Maignan ensimäiseksi
+huomasi ja osotti minulle. Tämä seikka oli valkean liinan ilmestyminen
+erääseen yläkerran ikkunaan, missä sitä useampia kertoja liehutettiin
+meihin päin. Ikkuna ei ollut, paljon nuoliaukkoa parempi, ja niin kapea
+ja korkea että oli mahdoton erottaa kuka merkinantaja oli; mutta
+kokemukseni neiti de la Viren mielenmaltista ja neuvokkuudesta ei
+jättänyt minulle mitään epäilystä siinä suhteessa. Enentynein toivein
+ja keventynein mielin kannustin itseäni ottamaan huomioon kaikki
+varovaisuustoimenpiteet, ja ensi työksi käskin Maignanin valita kaksi
+miestä ja ratsastaa kukkulan ympäri päästäkseni varmuuteen siitä ettei
+viholliselle ollut mitään peräytymistietä avoinna.
+
+
+
+
+XXIX, Nälkä ja ruttotauti.
+
+
+Silläaikaa kun Maignan oli tällä asialla, lähetin kaksi miestä ottamaan
+kiinni hevosiamme, jotka juoksivat irrallaan laaksossa, sekä siirtämään
+Bruhlin seurueen hevoset turvallisen välimatkan päähän linnasta. Annoin
+myöskin tukkia umpeen pihaan johtavan oven alaosan ja määräsin neljä
+miestä asestettuina vartioimaan sitä, jottei meitä yllätettäisi -- mitä
+mahdollisuutta en kuitenkaan paljon pelännyt, kun vihollisellamme oli
+enää vain kahdeksan miestä ja ainoana ulospääsytienä heillä, samoinkuin
+sisäänpääsytienä meillä, oli tämä oviaukko. Olin vielä näissä puuhissa,
+kun herra d'Agen lähestyi minua ja minä aloin kehua hänen
+urhoollisuuttaan, erityisesti kiittäen siitä palveluksesta, jonka hän
+oli tehnyt minulle mieskohtaisesti. Ottelun kuumuus oli sulattanut
+nuoren miehen jäykkyyden ja kohottanut ylpeyden punan hänen
+kasvoilleen; mutta minua kuunnellessaan hän vähitellen jäähtyi jälleen,
+ja kun olin lopettanut, katseli hän minua entisellä kylmällä
+vihamielisyydellä.
+
+"Olen teille hyvin kiitollinen", vastasi hän kumartaen. "Mutta saanko
+luvan kysyä, mitä aiotte tehdä nyt, herra de Marsac?"
+
+"Meillä ei ole valinnan varaa", vastasin minä. "Meidän täytyy pakottaa
+heidät antautumaan nälällä."
+
+"Entä naiset?" lausui hän, säpsähtäen hieman. "Kuinka heidän käy?"
+
+"He tulevat varmaankin kärsimään vähemmän kuin miehet", vastasin minä.
+"Uskokaa minua, miehet eivät siedä kauankaan nähdä nälkää."
+
+Hän näytti kummastuneelta, mutta minä selitin että me emme
+vähälukuisella joukollamme voineet toivoa vallottavamme tornia
+rynnäköllä, vaan että meidän oli pidettävä itseämme onnellisina, kun
+olimme saaneet vihollisemme suletuksi paikkaan, mistä hän ei voinut
+päästä pakoon, vaan täytyi hänen joka tapauksessa lopuksi antautua.
+
+"Kyllä niin, mutta mistä saatte varmuuden, etteivät naiset silläaikaa
+joudu kärsimään väkivaltaa?" kysyi hän, näyttäen kaikkea muuta kuin
+rauhottuneelta.
+
+"Kun Maignan tulee takaisin, niin pidän huolen siitä", vastasin minä
+sangen luottavaisesti.
+
+Maignan ilmestyikin hetken kuluttua tuoden vakuutuksen, että poispääsy
+tornin toiselta puolelta oli mahdoton. Käskin hänen siitä huolimatta
+pitää ratsumiehen liikkumassa kukkulan ympärillä, jotta saisimme tiedon
+mahdollisesta yrityksestäkin. Olin tuskin antanut tämän määräyksen, kun
+yksi ovelle jättämistäni vartioista tuli sanomaan että Fresnoy halusi
+puhua minun kanssani herra de Bruhlin puolesta.
+
+"Missä hän on?" kysyin minä.
+
+"Sisemmällä ovella, rauhanlippu kädessään", kuului vastaus.
+
+"Sano sitten hänelle", lausuin minä liikahtamattakaan lähteäkseni,
+"että minä en tahdo ryhtyä keskusteluun kenenkään muun kuin hänen
+johtajansa, herra de Bruhlin kanssa. Ja lisää vielä", jatkoin minä, "ja
+sano se kovalla äänellä: että jos niitä naisia, jotka ovat hänen
+hallussaan, vahingoitetaan hiuskarvankaan verran, niin tulen hirttämään
+joka miehen näitten muurien sisäpuolella, herra de Bruhlista nuorimpaan
+käskyläiseen asti." Ja tämän lupaukseni vahvistin juhlallisella
+valalla.
+
+Mies nyökkäsi ja meni toimittamaan asiaansa, minun, herra d'Agenin ja
+Maignanin jäädessä seisomaan portin ulkopuolelle, katsellen joutilaina
+yli laakson ja tummien metsien, joitten läpi olimme ratsastaneet
+varhain aamulla. Minä silmäilin etupäässä metsiä, Maignan taas näkyi
+katselevan laaksoon. Kullakin meistä lienee ollut omat ajatuksensa.
+Ainakin minulla oli, ja onnistuneen hyökkäyksemme ynnä Bruhlin
+saarrokseen sulkemisen aiheuttamassa tyytyväisyydessäni en kotvaan
+huomannut sitä totisuutta, joka vähitellen levisi tallimestarin
+kasvoille. Kun sen havaitsin, tulin levottomaksi ja kysyin häneltä
+terävästi, mikä oli asia.
+
+"Tuo ei miellytä minua, teidän ylhäisyytenne", vastasi hän viitaten
+laaksoon päin.
+
+Katsoin sinne levottomana, mutta vaikka kuinka olisin tähystänyt, en
+nähnyt mitään.
+
+"Mikä?" virkoin minä ihmeissäni.
+
+"Tuo sinertävä usva", mutisi hän, väristyksen puistattaessa hänen
+ruumistaan. "Olen katsellut sitä jo puoli tuntia, teidän ylhäisyytenne.
+Se kohoaa nopeasti."
+
+Minä huudahdin että hän oli arka hupsu, ja herra d'Agen kirosi
+kärsimättömänä; mutta yhtäkaikki, ja huolimatta halveksimisesta, jota
+olin osottavinani, tunsin äkkiä kylmän väreen sydämessäni, kun huomasin
+alhaalla laaksossa saman sinisen autereen, joka oli seurannut meitä
+edellisen päivän matkalla ja jättänyt meidät vasta yön tullessa. Vasten
+tahtoammekin jäimme molemmat katselemaan sitä, kun se kohosi hitaasti
+kohoamistaan, kietoen ensin alemmat metsänliepeet ja leviten sitten
+laajalle päivänpaisteeseen. On vaikea nähdä rohkean miehen kauhua
+tuntematta itse samanlaista vaikutusta, ja minä myönnän että minua
+värisytti. Näennäisen menestyksemme hetkellä oli tässä jotakin, jota en
+ollut ottanut lukuun, jotakin, jolta en voinut suojella itseäni enkä
+toisia!
+
+"Katsokaa!" kuiskasi Maignan käheästi, osottaen jälleen sormellaan. "Se
+on kuoleman enkeli, teidän ylhäisyytenne! Missä se surmaa yhden tai
+kaksi kerrallaan, on se näkymätön. Mutta kun se kaataa sadoin ja
+tuhansin, näkevät ihmiset hänen siipeinsä varjon!"
+
+"Vaiti, mieletön!" tiuskasin minä suuttumuksella, joka oli salaisesti
+suhteessa hänen kaameitten sanojensa tekemään vaikutukseen. "Te olette
+ollut taisteluissa! Oletteko koskaan nähnyt sitä siellä? Taikka
+hävitysretkillä? Jättäkää nuo hullutukset", jatkoin. "Ja menkää
+ottamaan selvää minkä verran ruokaa meillä on mukanamme. Saattaa käydä
+tarpeelliseksi lähettää sitä noutamaan."
+
+Katselin häntä, kun hän vastahakoisesti poistui, ja tietäen miehen
+uljaan luonteen ja hänen uskollisuutensa isännälleen en ollenkaan
+pelännyt että hän luopuisi meistä; mutta joukossamme oli muita meille
+melkein yhtä välttämättömiä, joihin en voinut luottaa yhtä
+ehdottomasti. Ja näihinkin oli jo säikähdys tarttunut. Kääntyessäni
+ympäri näin kalpeakasvoisia miehiä seisovan takanani ryhmissä kaksin ja
+kolmin, ja he viittoilivat ja mutisivat ja kertoivat toinen toiselleen
+mitä Maignan oli sanonut meille, ja katselivat sinne minne mekin olimme
+katselleet. Kun yksi puhui ja toinen kuunteli, näin entisen kauhun
+heräävän heidän silmissään. Miehet, jotka tunti pari sitten olivat
+rynnänneet pihan poikki laukausten paukkuessa häikäilemättömän
+rohkeasti ja uhmanneet ilmeistä kuolemaa vähääkään epäröimättä, kävivät
+kalpeiksi, ja luoden pelokkaita katseita milloin sille milloin tälle
+puolen laaksoa, näyttivät takaa-ajettujen eläinten tavoin etsivän
+paikkaa minne paeta. Pelko, kerran herätettynä, täytti koko ilman.
+Miehet puhuivat kuiskaillen luonnottomasta helteestä ja pilvettömälle
+taivaalle tuijotellen pakenivat päivänpaisteesta varjoon, taikka
+katsellen yli metsäisien maisemien toivottivat olevansa katon alla ja
+kaukana tästä korkealla olevasta kotkanpesästä, joka heidän
+sairaaloisissa silmissään näytti kaikkien kuolon vasamien
+maalitaululta.
+
+En tarvinnut pitkää aikaa älytäkseni sitä vaaraa, millä tämä nopeasti
+leviävä pelko ja kauhu uhkasi suunnitelmiani. Koetin pitää miehiä
+toimessa ja kiinnittää heidän ajatuksiaan niin paljon kuin mahdollista
+vihollisiimme ja heidän puuhiinsa; mutta pian huomasin että siinäkin
+piili vaara, sillä jonkun ajan kuluttua tuli Maignan luokseni totisin
+kasvoin, kertoen että eräs Bruhlin miehistä oli uskaltautunut ulos ja
+puheli meidän puolellamme pihaa olevan vartion kanssa. Läksin heti
+sinne ja lopetin jutun lyhyeen, uhaten ampua miehen, jollei hän ollut
+katon alla ennenkuin ehdin laskea kymmeneen. Mutta säikähtyneet, synkät
+kasvot, jotka hän jätti jälkeensä, ilmottivat minulle että turmio oli
+jo tehty, enkä voinut keksiä sille parempaa keinoa kuin antaa
+vihjauksen herra d'Agenille ja sijottaa hänet ulkoportille pistoolit
+valmiina.
+
+Kysymys ruokavaroista uhkasi myöskin käydä vakavaksi; en uskaltanut
+poistua lähteäkseni itse niitä hankkimaan enkä luottanut keneenkään
+miehistäni niin paljon että olisin voinut lähettää jonkun heistä tuolle
+asialle. Piirittäjät alkoivat todenteolla olla pian itse piiritettyjä.
+Kaikki ajatukset vain kohoavassa usvassa ja omassa kauhussaan, he
+unhottivat kaiken muun. Valppaus ja varovaisuus olivat tipotiessään.
+Laakson äänettömyys ja autius ja kaukaiset metsät, jotka ympäröivät
+meitä väräjävinä siintäen helteisessä ilmassa, kaikki tämä lisäsi
+kammoa. Kaikista ponnistuksistani ja uhkauksistani huolimatta miehet
+vähitellen poistuivat paikoiltaan ja kokoontuen pieniin ryhmiin portin
+luokse kiihottivat kauhunsa sellaiseen asteeseen että pari tuntia
+puolenpäivän jälkeen he olivat valmiit mihin mielettömyyteen tahansa;
+ja jos joku olisi huutanut: "rutto!" olisivat he rynnänneet hevostensa
+luo ja hajaantuneet joka suunnalle.
+
+Oli selvää, että tehokasta toimintaa kysyttäessä saatoin luottaa
+ainoastaan itseeni sekä kolmeen muuhun, joista -- sanottakoon se hänen
+kunniakseen -- Simon Fleix oli yksi. Tämän nähdessäni tunsin tavatonta
+kevennystä, kun jonkun ajan perästä kuulin että Fresnoy pyysi jälleen
+saada puhua kanssani. En ollut enää niin turhantarkka muodollisuuksiin
+nähden, kuten on käsitettävääkin, vaan hetkeäkään viipymättä, jottei
+hän ennättäisi huomata miehissäni vallitsevaa herpaantumista, riensin
+kohtaamaan häntä pihaan johtavalle ovelle, missä Maignan oli hänet
+pidättänyt.
+
+Olisin kuitenkin voinut säästää vaivojani. Tuskin ehdin tervehtiä häntä
+ja vaihtaa pari alkusanaa, ennenkuin näin että hän oli vielä suuremman
+kauhun vallassa kuin minun seurueeni. Hänen karkeat kasvonsa, jotka
+eivät olleet koskaan olleet puoleensavetävät, olivat monenkarvaiset ja
+hiestä kosteat; hänen verestävissä silmissään, kun hän loi katseensa
+minuun, oli samanlainen hurja ja kauhistunut ilme kuin satimeen
+joutuneella eläimellä. Vaikka hänen ensi sanansa oli kirous, jolla hän
+koetti elvyttää rohkeuttaan, oli kerskurin pöyhkeys mennyttä. Hän puhui
+matalalla äänellä ja hänen kätensä vapisivat, ja minä näin ettei hän
+olisi paljoa tarvinnut syöksähtääkseen ohitseni ja antautuakseen
+suoraan pakoon.
+
+Hänen ensi sanoistaan, joita hän, kuten mainitsin, säesti kirouksella,
+huomasin että hän käsitti tilansa. "Herra de Marsac", lausui hän
+vikisten kuin koira, "te tiedätte että minä olen rohkea mies."
+
+En tarvinnut tämän enempää tullakseni vakuutetuksi siitä että hänellä
+oli jokin konnamaisuus mielessä, ja senvuoksi valitsin vastauksen
+huolellisesti. "Kyllä olen joskus huomannut teidät aika sisukkaaksi",
+vastasin kuivasti. "Ja toisinaan taas olen huomannut ettette ole
+kovinkaan sisukas, herra Fresnoy."
+
+"Ainoastaan milloin te olette ollut kysymyksessä", mutisi hän uudelleen
+kiroten. "Mutta ihminen, joka on lihaa ja verta, ei voi kestää
+tällaista. Ette tekään voisi. Hänen ja noitten toisten välillä minä
+olen ihan hukassa. Antakaa minulle hyvät ehdot -- hyvät ehdot,
+ymmärrättehän?" kuiskasi hän kiihkeästi vieläkin alentaen ääntään, --
+"niin saatte kaikki mitä tahdotte."
+
+"Saatte henkenne sekä vapauden mennä minne haluatte", vastasin
+kylmästi. "Molemmat naiset ovat ensin luovutettavat minulle
+vahingoittumattomina. Nämä ovat ehtoni."
+
+"Entä minulle?" virkahti hän levottomana.
+
+"Teillekö? Samat kuin muillekin", vastasin tuikeasti. "Taikka voin
+kyllä tehdä poikkeuksen vanhan tuttavuuden takia, herra Fresnoy; jos
+naisilla on jotain valittamista, niin hirtän teidät ensiksi."
+
+Hän yritti röyhkeillä ja vaatia jotain rahasummaa tai ainakin hevostaan
+takaisin. Mutta minä olin mielessäni päättänyt lahjottaa omille
+seuralaisilleni hevosen mieheen, ja sitäpaitsi älysin hyvin, että tämä
+oli hänen puoleltaan vain jälkiajatus ja että hän oli täysin halukas
+suostumaan. Pysyin senvuoksi järkähtämättömänä. Tulos osotti
+jäykkyyteni oikeutetuksi, sillä hetken perästä hän suostui antautumaan
+noilla ehdoilla.
+
+"Entä herra de Bruhl?" kysäisin minä, haluten selvää tietoa, oliko hän
+valtuutettu tekemään sopimusta kaikkien puolesta. "Mitä hän sanoo?"
+
+Hän katsahti minuun levottomasti. "Tulkaa katsomaan! sanoi hän kolkosti
+virnistäen.
+
+"Ei, ei, ystäväni", vastasin minä pudistaen päätäni varovasti. "Se ei
+olisi sääntöjen mukaista. Te olette antautuva puoli, ja teidän on
+osotettava luottamusta meille. Tuokaa naiset ulos, jotta voin puhua
+heidän kanssaan, niin sitten poistan mieheni."
+
+"Taivas ja helvetti!" huusi hän käheästi, sellainen pelko ja raivo
+kasvoillaan, että minä peräydyin. "Sitäpä minä juuri en voi tehdä."
+
+"Ettekö voi?" sanoin minä äkillisen kammon värisyttämänä. "Minkätähden
+ette? Minkätähden?" Ja hetken kiihtymyksessä, sen ajatuksen yllättämänä
+että naisille olisi voinut tapahtua pahinta, työnsin häntä takaperin
+niin rajusti että hän tarttui miekkansa kahvaan.
+
+"Lempoako te!" änkytti hän. "Heittäkää irti! Ei se sitä ole,
+kuuletteko! Neiti on terve ja hyvässä turvassa, ja rouva olisi terve
+myös, jos hän olisi pysynyt järjillään. Jollei hän ole, niin se ei ole
+meidän syymme. Mutta minulla ei ole huoneitten avaimia. Ne ovat Bruhlin
+taskussa, kuuletteko!"
+
+"Vai niin!" vastasin kuivasti. "Entä Bruhl?"
+
+"Vaiti!" vastasi Fresnoy pyyhkien hikeä otsaltaan ja tuoden
+harmaankalpeat, ilettävät kasvonsa liki minua. "Hänessä on rutto!"
+
+Minä tuijotin häneen tuokion äänettömänä. Hän puhkesi jälleen
+puhumaan. "Vaiti!" mutisi hän toistamiseen, laskien vapisevan kätensä
+käsivarrelleni. "Jos miehet saisivat sen tietää -- ja he alkavat sitä
+jo epäillä, kun ei hän näyttäydy -- niin he nousisivat meitä vastaan.
+Ei pirukaan voisi silloin pidättää heitä täällä. Hänen ja heidän
+välissään olen minä kuin miekanterällä. Rouva on hänen kanssaan, ja ovi
+on lukossa. Neiti on eräässä huoneessa yläkerrassa, ja ovi on lukossa.
+Ja avaimet ovat Bruhlilla. Mitä minä voin tehdä? Mitä, sanokaa?" huusi
+hän ääni käheänä kauhusta.
+
+"Noutakaa avaimet", sanoin minä vaistomaisesti.
+
+"Mitä? Häneltäkö?" mutisi hän, voimatta pidättää puistatusta, joka
+värisytti hänen turvonneita poskiaan. "Jumala varjelkoon minua
+menemästä hänen luokseen! Se vie vankat miehet poikkeuksetta. Minä
+saisin kuoleman yhdessä vuorokaudessa! Totisesti, niin saisin!" jatkoi
+hän surkeasti. "Mutta te ette ole niin vankka, herra de Marsac. Jos te
+tulette mukaani, niin minä poistan miehet siltä puolelta ja te voitte
+mennä sisään ja ottaa häneltä avaimet."
+
+Hänen kauhunsa, joka ei voinut olla teeskenneltyä ja joka vakuutti
+minulle ilman epäilyksen sijaa, että hän oli tosissaan, oli niin
+valtava että se ei voinut olla tarttumatta minuunkin. Tunsin, että
+kasvoni hänen kasvoihinsa katsoessani saivat saman kalman karvan. Minä
+vapisin kuten hänkin ja tunsin pahoinvointia. Sillä jos on olemassa
+sanaa, joka kalventaa soturin poskia ja kouristaa hänen sydäntään
+enemmän kuin mikään muu, niin se on sen taudin nimi, joka vaeltaa
+helteisellä keskipäivällä, tarttuen voimakkaimpaan, kun hän ratsastaa
+ylpeydessään, ja muuttaen hänet muutamissa tunneissa mätäneväksi
+möhkäleeksi. Vankimmat ja häikäilemättömimmätkin sitä pelkäävät, enkä
+voinut minäkään, enempää kuin muutkaan, kerskua olevani siitä
+välinpitämätön taikka ajatella sen läsnäoloa ilman kammoa. Mutta se
+itsensäkunnioitus, joka jalosyntyiselle miehelle on ominaista, pelastaa
+hänet siitä mielettömästä pelosta, joka valtaa rahvaan, ja niin sain
+minäkin pian mielenmalttini takaisin ja valmistauduin tekemään mitä
+minun oli tehtävä.
+
+"Odottakaa vähän", virkoin synkästi, "niin tulen mukaanne."
+
+Hän teki niinkuin pyysin, vaikkakin ilmeisen malttamattomana, ja minä
+kutsutin silläaikaa herra d'Agenin ja ilmotin hänelle mitä aioin tehdä.
+En katsonut tarpeelliseksi kajota yksityiskohtiin taikka mainita
+Bruhlin tilastakaan, koska jotkut miehistäni olivat niin lähellä että
+saattoivat kuulla. Huomasin että nuori mies otti ohjeeni vastaan synkän
+ja tyytymättömän näköisenä. Mutta olin jo ehtinyt niin tottua hänen
+huonotuulisuuteensa ja nähnyt niin kovin erehtyneeni hänen
+luonteeseensa nähden, että tuskin viitsin asiaa sen enempi ajatella.
+Astuin pihan poikki Fresnoyn seurassa ja pian olin noussut ulkoportaat
+ja astunut sisään jykevästä oviaukosta.
+
+Niin pian kuin olin päässyt sisään, oli minun Fresnoyn kunniaksi
+myöntäminen ettei hän ollut tullut minun luokseni ennenkuin suoranaisen
+pakon ajamana. Oven sisäpuolella vartioina olevat kolme miestä laskivat
+aseensa alas heti kun näkivät minut, ja neljäs, joka oli sijotettu
+läheisen ikkunan viereen, tervehti minua huudahtaen helpotuksesta.
+Siitä silmänräpäyksestä alkaen, jolloin astuin kynnyksen yli, oli
+puolustus itse asiassa päättynyt. Jos olisin halunnut ja jos
+kunniantuntoni olisi antanut myöten, olisin voinut kutsua mieheni ja
+vallata sisäänkäytävän. Sitä en kuitenkaan tehnyt, vaan etenin
+pysähtymättä kolkkojen kiviportaitten juurelle, jotka näkyivät
+kiemurtelevan ylöspäin karkealiitteisten seinien välissä. Siinä Fresnoy
+astui sivulle ja pysähtyi. Hän viittasi ylöspäin kasvot kalpeina ja
+mutisi: "Vasemmanpuoleinen ovi." Jättäen hänet siihen katsomaan
+jälkeeni nousin ylös portaita seuraavalle tasanteelle asti, missä
+kapean nuoliaukon heittämässä himmeässä valossa löysin Fresnoyn
+mainitseman oven ja koetin sitä kädelläni. Se oli lukittu, mutta minä
+kuulin jonkun voihkaisevan huoneessa ja askelten lähestyvän lattian
+poikki, ikäänkuin joku olisi tullut ovelle ja kuunnellut. Minä koputin,
+kuullen äänettömyydessä oman sydämeni lyönnit.
+
+Vihdoin huudahti ääni, joka tuntui minusta aivan vieraalta: "Kuka
+siellä on?"
+
+"Ystävä", mutisin minä, koettaen vaimentaa ääntäni niin etteivät
+alhaalla olijat kuulisi sanojani.
+
+"Ystäväkö!" kuului katkera vastaus. "Menkää pois! Olette erehtynyt!
+Meillä ei ole ystäviä."
+
+"Täällä olen minä, de Marsac", vastasin minä, koputtaen vaativaisemmin.
+"Tahtoisin tavata herra de Bruhlia. Minun täytyy tavata häntä."
+
+Sisälläolija päästi matalan huudahduksen ja tuntui vieläkin epäröivän.
+Mutta kun olin toistanut pyyntöni, kuulin ruosteisen salvan vedettävän
+syrjään, ovi avautui muutamia tuumia, ja aukeamasta näkyi rouva de
+Bruhlin kasvot. "Mitä tahdotte?" kuiskasi hän tuskastuneesti.
+
+Vaikkakin olin valmistunut näkemään häntä, hämmästytti minua hänen
+ulkonäössään tapahtunut muutos, jota vaillinainen valaistuskaan ei
+kyennyt peittämään. Hänen siniset silmänsä olivat suurenneet ja käyneet
+kalseammiksi ja niitten alla oli tummat juovat. Ennen niin kukoistavat
+kasvot olivat harmaat ja riutuneet; hiukset olivat kadottaneet
+kultahohteensa. "Mitä tahdotte?" toisti hän, silmäillen minua
+vihaisesti.
+
+"Tahdon tavata häntä", vastasin minä.
+
+"Tiedättekö?" mutisi hän. "Tiedättekö että hän on..."
+
+Minä nyökkäsin.
+
+"Ja tahdotteko sittenkin tulla sisään? Hyvä Jumala! Vannokaa ettette
+tee hänelle pahaa!"
+
+"Taivas varjelkoon!" sanoin minä, ja silloin hän avasi oven päästäen
+minut sisään. Mutta en ollut vielä keskilattiallakaan, ennenkuin hän
+oli kiiruhtanut ohitseni ja oli jälleen minun ja viheliäisen,
+hätätilaisen vuoteen välillä. Ja kun seisoin ja katsoin häntä, joka
+vaikeroi ja vääntelehti vuoteella tajuttomana tuskissaan,
+sinisenkelmein kasvoin ja vääristynein piirtein, jotka huoneen
+kylmänharmaa valaistus saattoi kaksinverroin kammottaviksi, kumartui
+nuori vaimo hänen ylitsensä ja suojeli häntä minulta, niin että
+katsellessani vuoroin kumpaakin ja muistaessani millätavoin tuo mies
+oli vaimoaan kohdellut ja minkävuoksi hän oli saapunut tähän paikkaan,
+tunsin miehuuttomien kyynelten nousevan silmiini. Huone oli vieläkin
+vankikoppi, missä muurisaven murska peitti lattiaa ja pienet aukot
+olivat ikkunoina, mutta vankia pidättivät nyt toisenlaiset kahleet kuin
+väkivallan pakko. Kun hän olisi päässyt vapaasti lähtemään, niin hänen
+puolisonrakkautensa miestä kohtaan, joka oli tehnyt kaikkensa
+tappaakseen sen, kahlehti hänet hänen sivulleen siteillä, joita eivät
+kärsityt vääryydet eikä nykyhetken vaara kyenneet katkaisemaan.
+
+Näin omituista näkyä katsellessani en voinut olla tuntematta samalla
+sekä ihailua että sääliä enkä unhottamatta hetkeksi vaaraa, joka tänne
+tullessani oli näyttänyt minusta niin suurelta. Olin tullut kokonaan
+omissa tarkotuksissani ajattelematta ryhtyä mitenkään auttamaan häntä,
+joka makasi siinä tuskissaan. Mutta niin suuri on jalon esimerkin
+voima, että, ennenkuin tiesinkään, huomasin olevani miettimässä miten
+voisin auttaa tätä miestä ja millä tavoin voisin helpottaa rouva de
+Bruhlia niitten palvelusten suorittamisessa, joita hänen miehensä oli
+yhtä vähän oikeutettu odottamaan häneltä kuin minultakin. Tiesin, että
+pelkkä ruton mainitseminenkin olisi saattanut kaikki, tai melkein
+kaikki hylkäämään hänet tänne autioon erämaahan; tästä johtui mieleeni
+että minun olisi ensin siirrettävä neiti de la Vire kauemmaksi ja
+sitten mietittävä miten voisin olla täällä avuksi.
+
+Olin juuri esittämäisilläni hänelle asian, jonka vuoksi olin tullut,
+kun sairaalle tuli tavallista rajumpi taudinkohtaus, joka ehkä aiheutui
+minun läsnäolostani -- vaikka hän näyttikin olevan tiedotonna -- ja
+joka kysyi äärimmäisiä ponnistuksia hänen vaimoltaan. En voinut seisoa
+toimettomana katsoen, kuinka hän turhaan jännitti voimiaan, ja melkein
+ennenkuin tiesinkään mitä tein, olin tarttunut heittelehtivään
+potilaaseen ja lyhyen kamppailun jälkeen painoin hänet uupuneena
+takaisin vuoteelle.
+
+Rouva de Bruhl katsoi minuun niin omituisesti että ikkunarei'istä
+tunkeutuvassa puolihämärässä koetin turhaan lukea hänen ajatuksiaan.
+"Miksi te tulitte?" huusi hän vihdoin, hengittäen kiivaasti. "Miksi
+juuri te? Hän ei ollut teidän ystäviänne, taivas sen tietää!"
+
+"Ei, rouva, enkä minäkään hänen", vastasin katkerasti äkillisen
+vastenmielisyyden valtaamana.
+
+"Miksi sitten olette täällä?" kysyi hän.
+
+"En voinut lähettää ketään miehistäni", vastasin minä. "Ja minä
+tarvitsen yläkerrassa olevan huoneen avaimen."
+
+Yläkerrassa olevaa huonetta mainitessani hän astahti takaperin
+ikäänkuin iskun saaneena ja katsoi yhtä omituisesti Bruhliin kuin oli
+äsken katsonut minuun. Viittaus neiti de la Vireen muistutti
+epäilemättä hänen mieleensä Bruhlin hurjan intohimon tuota tyttöä
+kohtaan, minkä hän oli sillä kertaa unohtanut. Hän ei kuitenkaan
+puhunut mitään, vaikka hänen kasvonsa kävivät hyvin kalpeiksi.
+Äänettömänä hän kumartui vuoteen yli ja etsittyään miehensä vaatteista
+suoristautui hetken perästä ja ojensi avainta minulle. "Ottakaa ja
+päästäkää hänet ulos", lausui hän väkinäisesti hymyillen. "Viekää se
+itse ylös ja päästäkää hänet. Te olette tehnyt hänen tähtensä niin
+paljon, että on aivan oikein että teette senkin."
+
+Otin avaimen, kiittäen häntä pikemmin hätäisesti kuin ajatuksella, ja
+käännyin ovea kohti aikoen mennä suoraan yläkertaan vapauttamaan neiti
+de la Vireä. Käteni tarttui jo oveen, jonka rouva de Bruhl
+kiihtymyksessään näkyi jättäneen raolleen minun tullessani, kun kuulin
+hänen askeleensa takaani. Samassa hän kosketti minua olkapäähän.
+"Mieletön!" huudahti hän salamoivin silmin, "tahdotteko tappaa hänet?
+Menisittekö suoraan täältä hänen luokseen ja veisitte ruton häneen?
+Jumala minua armahtakoon, aikomukseni oli kyllä lähettää teidät. Ja
+miehet ovat sellaisia lankanukkeja, että te olisitte mennyt!"
+
+Minä vapisin, kauhistuen yhtä paljon omaa typeryyttäni kuin hänen
+juonensa kavaluutta. Sillä hän oli oikeassa: seuraavassa tuokiossa
+olisin mennyt, ja tajuaminen ynnä katumus olisivat tulleet
+liian myöhään. Minua halutti samalla sekä nuhdella häntä hänen
+jumalattomuudestaan että kiittää oikeaan aikaan tulleesta katumuksesta,
+enkä kyennyt löytämään sanoja, vaan käännyin vaieten pois ja menin ulos
+syvästi liikutettuna.
+
+
+
+
+XXX. Tartunta.
+
+
+Oven ulkopuolella hämärässä käytävässä tapasin herra d'Agenin. Jos tämä
+olisi tapahtunut milloin hyvänsä muulloin, olisin paikalla kysynyt
+häneltä, minkätähden hän oli poistunut paikalta, jonka olin hänelle
+määrännyt. Mutta nyt olin poissa tasapainostani, eikä hänen näkemisensä
+herättänyt mielessäni muuta ajatusta kuin että tässä juuri oli henkilö,
+joka voi parhaiten täyttää toivomukseni. Kurotetuin käsivarsin ojensin
+hänelle avaimen ja pyysin häntä vapauttamaan neiti de la Viren, joka
+oli yläpuolella olevassa huoneessa, ja saattamaan hänet ulos linnasta.
+"Älkää antako hänen viipyä täällä", jatkoin painokkaasti. "Viekää hänet
+siihen paikkaan, missä tapasimme sydenpolttajat. Teidän ei tarvitse
+pelätä vastarintaa."
+
+"Entä Bruhl?" kysyi hän ottaessaan koneenomaisesti avaimen minulta.
+
+"Hän ei tule kysymykseen", vastasin minä matalalla äänellä. "Häneen
+nähden on tehtävämme päättynyt. Hänessä on rutto."
+
+Hän huudahti kiivaasti. "Entä rouva de Bruhl?" mutisi hän.
+
+"Hän on miehensä luona", sanoin minä.
+
+Hän huudahti äkkiä tämän kuullessaan ja vetäisi kiivaasti henkeänsä,
+kuten olen nähnyt ihmisten tekevän kovassa tuskassa. Ja jollen olisi
+peräytynyt, olisi hän tarttunut hihaani. "Miehensäkö luona?" änkytti
+hän. "Kuinka niin?"
+
+"No missä hänen sitten pitäisi olla?" vastasin minä, unhottaen että
+nähdessäni heidät molemmat yhdessä olin itsekin hämmästynyt samalla
+kuin olin tullut liikutetuksi. "Tai kenen muun pitäisi olla Bruhlin
+luona? Onhan hän hänen miehensä."
+
+Herra d'Agen tuijotti minuun hetken aikaa ja kääntyi sitten hitaasti,
+alkaen nousta yläkertaan. Katsoessani hänen jälkeensä alkoi hänen
+käytöksensä vähitellen selvetä minulle. Voisiko olla niin, ettei häntä
+vetänytkään puoleensa neiti de la Vire, vaan rouva de Bruhl?
+
+Kun tämä ajatus oli välähtänyt mieleeni, ymmärsin kaikki. Tuokiossa
+älysin, mihin johtopäätökseen hän oli tullut kuultuaan rouva de Bruhlin
+olleen minun huoneessani. Minun huoneessani yöllä! Siitä hetkestä oli
+muutos alkuisin; huolettomasta, iloisesta keikarista hän oli yhtäkkiä
+tullut äreäksi ja jöröksi murjottajaksi, joka oli yhtä vaikea ohjata
+kuin kesyttämätön varsa. Ihka selvästi näin nyt tuon muutoksen
+merkityksen, ymmärtäen minkätakia hän oli karttanut minua ja
+minkätähden kaikki kanssakäyminen välillämme oli ollut niin vaikeata ja
+väkinäistä.
+
+Minua nauratti ajatellessani kuinka hän oli pettänyt itseään ja kuinka
+vähällä minäkin olin ollut pettää itseni. Enkä tiedä mitä muuta vielä
+olisin ajatellut, sillä mietteeni katkaisi tähän alhaalta kuuluva kova
+huuto, joka alkoi parilla lyhyellä hämmästyksen ja varotuksen
+huudahduksella ja kiihtyi nopeasti suuttumuksen ja säikähdyksen
+karjunnaksi.
+
+Ollen erottavinani Maignanin äänen juoksin alas portaita, etsien
+tähystysaukkoa, josta voisin nähdä mitä oli tekeillä; mutta kun en
+löytänyt sellaista ja levottomuuteni tuli yhä suuremmaksi, laskeuduin
+pihalle, jonka yllätyksekseni tapasin yhtä tyhjänä ja äänettömänä kuin
+vanha taistelukenttä. Ei vihollisen enempää kuin meidänkään puolelta
+ollut ainoatakaan miestä näkyvissä. Säikähtyen yhä enemmän juoksin
+pihan poikki ja kiisin läpi ulommaisen tornin, tavaten senkin ja samoin
+portin kokonaan vartioimattomana. Ja vasta kun olin, päässyt ulos
+portista ja seisoin rinteen partaalla, jota ylös olimme niin suurella
+vaivalla kiivenneet, sain tietää mikä oli hätänä.
+
+Kaukana alhaalla kiisi jono miehiä hyppien ja juosten täyttä karkua
+kukkulan rinnettä alas hevosia kohti. Toiset huutelivat, toiset
+juoksivat äänettöminä kyynärpäät kylkiä vasten ja huotrat pohkeita
+pieksäen. Hevoset seisoivat liekaan sidottuina piirissä lähellä
+metsänlaitaa ja olivat jonkun huolimattomuuden takia jääneet ilman
+vartiaa. Juoksijoista etumaisen tunsin Fresnoyksi, mutta useat hänen
+miehistään olivat melkein hänen kintereillään, ja sitten jonkun matkan
+päässä tuli Maignan säiläänsä heiluttaen ja karjuen joka harppauksella
+raivokkaita uhkauksia. Älysin heti että Fresnoy ja hänen kumppaninsa
+olivat käyttäneet poissaoloani hyväkseen ja livahtaneet Maignanin
+käsistä, eikä minulla ollut muuta neuvoa kuin jäädä katsomaan ottelun
+tulosta.
+
+Se ei kauan viipynytkään. Maignanin uhkaukset, jotka minusta tuntuivat
+pelkältä hengityksen väsyttämiseltä, eivät olleet tekemättä
+vaikutustaan pakenijoihin. Ei mikään vaikuta niin tuhoisasti
+luonteeseen kuin pako. Soturit, jotka ovat kestäneet hyökkäyksen
+toisensa jälkeen niin kauan kuin voitto oli mahdollinen, pakenevat kuin
+lampaat ja sallivat teurastaa itsensä kuin lampaat, kun kerran ovat
+kääntäneet selkänsä. Monet Fresnoyn miehistä olivat rohkeita poikia,
+mutta lähdettyään kerran käpälämäkeen ei heillä ollut rohkeutta ruveta
+tappelemaan. Heidän pelkonsa sai aikaan sen, että Maignan tuntui olevan
+lähellä, kun hevoset taas näyttivät olevan kaukana; ja yksi toisensa
+jälkeen he kääntyivät syrjään ja pyyhälsivät kuin jänikset metsää
+kohti. Ainoastaan Fresnoy, joka oli pitänyt huolta siitä että oli
+kaikkein etumaisena, jatkoi samaan suuntaan ja saavuttuaan hevosten luo
+sivalsi lähimmältä liekaköyden poikki ja hyppäsi sukkelasti sen
+selkään. Päästyään siinä vakavaan asemaan hän koetti säikäyttää toisia
+repimään itsensä irti: mutta kun se ei ensi yrityksellä onnistunut ja
+hän näki Maignanin tulevan yhä lähemmäksi kostoa puuskuen, kannusti hän
+hevostaan, vaaleata raudikkoa, ja kiisi nauraen pois pitkin
+metsänlaitaa.
+
+Täysin tyytyväisenä tulokseen -- sillä huolettomuutemme olisi voinut
+käydä meille hyvinkin kalliiksi -- aioin kääntyä pois, kun näin että
+Maignan oli noussut hevosen selkään ja valmistui takaa-ajoon. Niin jäin
+odottamaan loppua, ja korkealta näköpaikaltani oli minulla mainio
+tilaisuus seurata alkanutta kilpa-ajoa. Molemmat miehet olivat
+raskaita, ja aluksi ei Maignan saavuttanut ollenkaan. Mutta
+kun he olivat päässeet pari sataa kyynärää, joutui Fresnoy
+huomaamattomuudessaan kovaksi onnekseen hankalalle maaperälle, ja kun
+hänen takaa-ajajansa, jolla oli aikaa kiertää se kohta, pääsi senkautta
+puolensadan askeleen päähän hänestä, alkoi ajo käydä niin jännittäväksi
+kuin suinkin saatoin toivoa. Hitaasti mutta varmasti Maignan, joka oli
+valinnut Cidin, lyhensi heidän välimatkansa pariinkymmeneen askeleeseen
+-- viiteentoista -- kymmeneen. Silloin Fresnoy levottomaksi tullen
+alkoi katsahdella taakseen ja ratsastaa tosissaan. Hänellä ei ollut
+piiskaa, ja minä näin hänen kohottavan huotrassa olevan miekkansa ja
+sivaltavan hevostaan pitkin kylkeä. Se syöksähti eteenpäin ja näytti
+muutamia laukkoja siltä kuin pääsisi se voitolle. Hän uudisti lyöntinsä
+jälleen -- mutta tällä kertaa erilaisella tuloksella. Hänen kätensä
+vielä ollessa ilmassa hänen hevosensa kompastui, kuten minusta näytti,
+teki epätoivoisen yrityksen päästä tasapainoonsa, suistui maahan
+päistikkaa ja kieri useita kertoja ympäri.
+
+Jokin seikka tuossa kaateessa, joka johti mieleeni Chizén matkalla
+minulle sattuneen onnettomuuden, saattoi minut tarkastamaan lähemmin
+hevosta, kun se vapisevana nousi jaloilleen ja seisoi pää riipuksissa.
+Eikä turhaankaan, sillä tarkasti silmäillessäni saatoin niinkin pitkän
+matkan päähän tuntea sen Matteuksen raudikoksi -- temppuniekaksi.
+Varjostaen silmiäni ja tähystäen tapahtumapaikalle entistä suuremmalla
+mielenkiinnolla näin Maignanin, joka oli laskeutunut alas ratsailta,
+kumartuvan jonkin maassa makaavan esineen yli ja taas hetken perästä
+nousevan pystyyn.
+
+Mutta Fresnoy ei noussut. Ja arvaten mitä oli tapahtunut, tunsin kammoa
+muistaessani kuinka hän oli käyttänyt juuri samaa hevosta minua
+huumatakseen, kuinka sydämettömästi hän oli heittänyt oman onnensa
+nojaan Matteuksen, sen omistajan, ja kuinka ihmeellisten tapahtumain
+avulla -- joita ihmiset kutsuvat sattumiksi -- sallimus oli tuonut sen
+tälle paikalle ja johtanut hänet valitsemaan juuri sen parinkymmenen
+muun saatavissa olevan joukosta!
+
+En ollut erehtynyt. Mies oli taittanut niskansa. Hän oli ihan kuollut.
+Maignan antoi siitä tiedon lähinnäolevalle, tämä taas toiselle, ja niin
+se saapui minulle saakka kukkulalle. Se ei ollut herättämättä
+mielessäni monenlaisia muistoja, sekä vakavia että virkistäviä.
+Muistelin St. Jean d'Angelyta, Chizétä, Arcyn kujan varrella olevaa
+taloa; mutta kesken näitä mietteitäni kuulin ääniä ja kääntyessäni
+ympäri näin takanani neiti de la Viren herra d'Agenin seuraamana.
+
+Neidin käsi oli yhä siteessä, ja hänen pukunsa, jota hän ei ollut
+muuttanut sitten Blois'sta lähdettyään, oli repeillyt ja mudan tahrima.
+Hänen tukkansa oli epäjärjestyksessä ja hän käveli onnahtaen. Väsymys
+ja huolet olivat riistäneet värin hänen poskiltaan. Sanalla sanoen, hän
+näytti niin riutuneelta ja surkealta että tuokion verran jo pelkäsin
+hänen saaneen ruton.
+
+Mutta niin pian kuin hän huomasi minut, tulvahti heleä väriaalto hänen
+poskilleen, vieläpä otsalleen ja kaulaankin. Hiusten rajasta kaulukseen
+asti hän oli hehkuvan punainen. Parin silmänräpäyksen verran hän seisoi
+tuijottaen minuun, ja sitten, minun tervehtiessäni häntä, hän riennähti
+eteenpäin. Ja jollen olisi perääntynyt, olisi hän tarttunut käsiini.
+
+Sydämeni tuli tulvilleen iloa nähdessäni tämän, ja siinä varmuudessa,
+jonka hänen punastumisensa minulle antoi, oli minulla kova halu
+antautua nauttimaan onnestani. Kaiken mustasukkaisuuden herra d'Agenia
+kohtaan olin unohtanut. Pidin kuitenkin parhaana olla saattamatta häntä
+levottomaksi kertomalla mitä tiesin Bruhlista. "Neiti", lausuin minä
+vakavasti, kumartaen mutta samalla etääntyen hänestä, "minä kiitän
+Jumalaa pelastumisestanne. Yksi vihollisistanne makaa avuttomana tässä
+ja toinen on kuolleena tuolla."
+
+"En ajattele nyt vihollisiani", vastasi hän nopeasti, "vaan Jumalaa,
+josta te oikein kyllä minulle muistutatte, ja sitten ystäviäni."
+
+"Kuitenkin", vastasin yhtä nopeasti, "pyydän, ettette pysähtyisi nyt
+heitä kiittämään, vaan menisitte alas metsään herra d'Agenin kanssa,
+joka on tekevä kaiken mikä on mahdollista, saattaakseen olonne
+miellyttäväksi."
+
+"Entä te, herra?" sanoi hän, suloisesti hämillään.
+
+"Minun täytyy jäädä tänne hetkiseksi", vastasin minä.
+
+"Minkätähden?" kysyi hän rypistäen hiukan otsaansa.
+
+En tiennyt kuinka sanoisin hänelle syyni, ja aloin kömpelösti. "Jonkun
+täytyy jäädä rouva de Bruhlin luokse", lausuin ajattelemattomasti.
+
+"Rouva de Bruhlin!" huudahti hän. "Tarvitseeko hän apua? Minä jään."
+
+"Jumala varjelkoon!" huudahdin minä.
+
+En tiedä miten hän ymmärsi nämä sanat, mutta hänen kasvonsa, oltuaan
+täynnä lempeyttä tähän asti, muuttuivat koviksi. Hän astahti nopeasti
+minua kohti, mutta muistaen vaaran, jota kuletin muassani, minä
+siirryin jälleen kauemmaksi. "Ei lähemmäksi, neiti, minä pyydän",
+sopersin minä.
+
+Hän näytti kummastuneelta ja lopuksi suuttuneelta, ja hän kääntyi pois
+ivallisesti kumartaen. "Olkoon sitten niin, koska niin haluatte",
+lausui hän ylpeästi. "Herra d'Agen, jollette tekin pelkää minua, niin
+tahdotteko saattaa minut alas?"
+
+Jäin seisomaan paikalleni katsoen heitä, kun he laskeutuivat kukkulan
+rinnettä alas, ja lohduttaen itseäni ajattelemalla että huomenna tai
+sitä seuraavana päivänä tai ainakin muutamien päivien perästä kaikki
+olisi hyvin. Tarkastellessani rinteellä etääntyvää nuorta naista olin
+huomaavinani hänen liikkuvan vähemmin reippaasti sitä mukaa kuin
+välimatkamme piteni, ja tämä havainto tuotti minulle mielihyvää.
+Muutamia päiviä, muutamia tunteja, ajattelin, niin kaikki olisi hyvin.
+Läntisellä taivaalla loimottava auringonlasku oli vain heikko heijastus
+siitä hehkusta, joka muutamiksi hetkiksi täytti mieleni, joka
+jo ammoin oli tottunut lämmöttömiin tulevaisuus-mietteisiin ja
+välinpitämättömyyden kylmyyteen.
+
+Nämä mieluisat kuvitelmat keskeytti Maignan, joka huohottaen nousi
+kukkulan rinnettä ja ilmotti häpeillen että hevosten luku oli täysi,
+mutta että neljä omaa miestämme oli kadoksissa; nämä olivat arvatenkin
+karanneet pois pakenijain mukana. Karkurit olivat herra d'Agenin kaksi
+lakeijaa sekä herra de Rambouillet'n lainaamat miehet. Simon Fleix'tä
+lukuunottamatta oli siis jälellä vain kolme Rosnysta tullutta Maignanin
+miestä, mutta asiaimme nykyinen tila oli sellainen ettei meidän
+tarvinnut tuosta suuria huolehtia. Ilmotin tallimestarille -- joka
+silminnähtävästi kalpeni uutisestani -- että herra de Bruhl sairasti
+ruttoa ja nähtävästi tulisi siihen kuolemaan, ja minä pyysin häntä
+laittamaan leirin alhaalla olevaan metsään ja hankkimalla ruokaa
+talosta, missä olimme olleet edellisen yön, tekemään neidin olon niin
+suotuisaksi kuin olosuhteet sallivat.
+
+Hän kuunteli hämmästyneenä, ja kun olin päässyt loppuun, kysyi hän
+huolekkaasti mitä minä itse aioin tehdä.
+
+"Jonkun on jäätävä rouva de Bruhlin luokse", vastasin minä. "Olen jo
+käynyt sairaan vuoteen vieressä noutamassa neidin huoneen avaimen, ja
+suurempaa vaaraa ei siitä minulle enää ole. Ainoastaan sitä pyydän,
+että jäisitte lähiseudulle ja toimittaisitte meille mitä mahdollisesti
+tulemme tarvitsemaan."
+
+Hän katsoi minuun liikutuksella, mikä, ollen ankarasti ristiriidassa
+hänen pelkonsa kanssa, koski minuun melkoisesti. "Mutta, tulimmainen",
+virkkoi hän, "te saatte ruton ja kuolette."
+
+"Jos se on Jumalan tahto", vastasin minä kylläkin synkkänä, sillä
+tavallisissa oloissa niin pelottoman miehen kalpeneminen vaikutti
+mieleeni pakostakin masentavasti. "Mutta jollei, niin säästyn. Olipa
+kuinka hyvänsä", jatkoin sitten, "niin olen teille velkaa
+palvelustodistuksen. Simon Fleix'llä on mustetolppo ynnä paperia.
+Käskekää hänen tuoda ne tähän kivelle ja jättämään ne siihen, niin
+kirjotan että Maignan, parooni de Rosnyn tallimestari, palveli minua
+loppuun asti urhoollisena soturina ja kelpo ystävänä. Mitä, ystäväni?"
+jatkoin minä, sillä näin että tämä onnellisen mielijohteen aiheuttama
+esitykseni vaikutti häneen valtavasti. "Minkätähden ei? Sehän on totta,
+ja se on teille vapauttavana selvityksenä paroonin edessä. Tehkää kuin
+käskin, ja menkää. Ilmottakaa asia herra d'Agenille ja olkaa hänelle
+yhtä uskollinen kuin olette ollut minulle."
+
+Hän päästi pari kolme voimakasta kirousta, kuten hänen kaltaisillaan
+miehillä on tapana tehdä peittääkseen ylenmääräistä liikutustaan, ja
+esitettyään vielä jonkun kehotuksen poistui täyttämään määräyksiäni,
+jättäen minut seisomaan kummun laelle erikoisen laatuiseen
+yksinäisyyteen ja katsomaan kuinka hevoset ja miehet poistuivat
+metsään, kunnes koko laakso näytti jäävän minun ja äänettömyyden ja
+illan harmauden haltuun. Hetken ajan seisoin mietteissäni. Sitten
+muistutin itselleni mieltäni rohkaistakseni, että olin ollut paljon
+yksinäisempi kuljeskellessani St. Jeanin katuja ventovieraana ja
+nukkavieruna, käännyin ympäri, ja läimäytellen huotraani saappaitani
+vasten seurakseni astuin pimeän, äänettömän pihan poikki ja nousin niin
+reippaasti kuin taisin rouva de Bruhlin huoneeseen.
+
+Kävisi pitkäveteiseksi kertoa yksityiskohdittain kaikkia seuraavien
+viiden päivän tapahtumia, sillä vaikkakin ne palvelukset, joita terve
+voi tehdä sairaalle, mielestäni ansaitsevat jokaisen huomiota,
+joka aikoo tutustua soturin uraan, niin tuntuvat ne kuitenkin
+kunniakkaammilta niitä tehdessä kuin niistä kertoessa. Yksi huomattava
+tapahtuma niiltä päiviltä tuotti minulle kuitenkin silloin, kuten vielä
+nytkin, mitä vilpittömintä iloa, ja se oli Simon Fleix'n osottama
+odottamaton, harras uskollisuus. Saavuttuaan luokseni hän kieltäytyi
+poistumasta ja osotti näissä vaikeissa olosuhteissa omaavansa niin
+jaloja sydämen ominaisuuksia, että mielelläni annoin hänelle anteeksi
+sen vilpin, mitä hän aikaisemmin oli harjottanut minua kohtaan. Ne
+yrmeän äänettömyyden puuskat, joita hänellä silloin tällöin vielä oli,
+samoinkuin aika-ajoin esiintyvä tuittupäisyys, tuntuivat osottavan,
+ettei hän ollut aivan kokonaan voittanut epätervettä haavettaan, mutta
+yksistään se tosiseikka, että hän oli tullut luokseni niin
+vaaranalaisissa olosuhteissa ja vapaaehtoisesti poistunut neidin
+läheisyydestä, antoivat minulle hyvää toivoa tulevaisuuteen nähden.
+
+Herra de Bruhl kuoli varhain seuraavana aamuna, ja Simon ja minä
+hautasimme hänet puolenpäivän aikaan. Hänessä oli kyllä urhoollisuutta
+ja kykyä, vain periaatteita häneltä puuttui. Huolimatta rouva de
+Bruhlin murheesta, joka oli yhtä suuri kuin jos hän olisi kadottanut
+maailman parhaimman puolison, muutimme ennen iltaa erityiseen leiriin
+metsään, jättäen sanomatonta helpotusta tuntien nuo kukkulalla olevat
+harmaat rauniot, missä -- kuten minusta tuntui -- olimme eläneet
+kokonaisen ikäkauden. Uudessa leirissämme vietimme sitten neljä päivää,
+ja kun riistaa oli runsaasti ja ilma oli lämmin, ei meiltä puuttunut
+mitään, paitsi ystäviemme seuraa. Viidennen päivän aamuna kohtasimme
+seurueemme muut jäsenet sopimuksen mukaan pohjoiseen johtavalla tiellä
+ja lähdimme paluumatkalle.
+
+Olimme iloiset, kun olimme päässeet saamasta tartuntaa, mutta tahdoimme
+kuitenkin vielä jonkun aikaa noudattaa toisiin nähden sellaista
+varovaisuutta kuin näytti tarpeelliselta, ratsastaen jälempänä ja
+ryhtymättä keskusteluun heidän kanssaan, vaikka he merkeillä osottivat
+olevansa iloiset nähdessään meidät. Siitä kuinka usein neiti käänsi
+päätään katsoakseen taakseen, päätin ettei hän kantanut kaunaa
+omituisesta käytöksestäni, jonka syyn toiset arvatenkin olivat hänelle
+selittäneet. Näinollen ratsastin eteenpäin erittäin kevein mielin,
+tyytyväisenä nykyhetkeen ja täynnä luottamusta tulevaisuuteen, vuoroin
+suunnitellen mitä tulisin tekemään ja vuoroin muistellen jo
+suoritettuja tekojani.
+
+Päivän kirkkaus ja lämpö sekä paikoitellen jo lehteen puhkeavien
+metsien kauneus edistivät myöskin suuresti tällaisen mielentilan
+syntymistä. Inhottava usva, joka niin kovin oli meitä painostanut, oli
+hävinnyt, joten maisemat pääsivät näkymään kaikessa varhaisen kevään
+kirkkaudessaan. Hyvien enteiden ilahuttamina edellämme ratsastavat
+miehet nauroivat ja juttelivat ratsastaessaan tai koettelivat
+hevostensa kuntoa, milloin vain sattui aukeampaa maata. Heidän
+leikinlaskunsa ja naurunsa tuntuivat miellyttäviltä meidän
+jälessätulevien korvissa ja lämmittivät rouva de Bruhlinkin
+murheelliset kasvot jonkinlaiseen onnen kajastukseen.
+
+Ratsastin näin eteenpäin tyytyväisin mielin, kunnes väsymyksen tunne,
+jota kulkemamme matkan pituus ei tuntunut oikeuttavan, sai minut
+kannustamaan Cidiä vilkkaampaan vauhtiin. Tunne jatkui kuitenkin tullen
+yhä painostavammaksi, niin että aloin arvella syöneeni ehkä liikaa
+viime aterialla. Sitten tämä seikka poistui mielestäni joksikin aikaa,
+kun erään jyrkän mäen laskeutuminen kiinnitti puoleensa kaiken
+huomioni.
+
+Mutta joitakin minuutteja myöhemmin, sattumalta kääntyessäni satulassa,
+tunsin äkkiä omituista pyörrytystä, niin voimakasta että minun oli
+pakko tarttua kaksin käsin satulaan ja pitää siitä kiinni, puitten ja
+kukkuloitten näyttäessä tanssivan ympärilläni. Sitä seurasi pistävä
+kipu kyljessä, melkein ennen kuin olin ehtinyt saada takaisin
+ajatuskykyni, ja tämä kasvoi niin nopeasti ja oli heti alussa niin
+selvä, että kamalien aavistusten noustessa mieleeni työnsin käteni
+vaatteitteni alle ja tunsin kyljessäni tuon paiseen, joka on varmin ja
+vaarallisin ruton oire.
+
+En tahdo koettaa kuvata tässä tuon hetken kauhua -- hetken, jolloin
+näin kaiken sen, minkä omistaminen äsken oli täyttänyt mieleni ilolla,
+pakenevan toivottomasti luotani, jättäen minut synkkään pimeyteen.
+Riittäköön kun sanon, että maailma kadotti yhdessä tuokiossa
+iloisuutensa ja päivänpaiste lämpönsä. Ympärilläni säteilevä vehreys ja
+kauneus, joka muutamaa hetkeä aikaisemmin oli täyttänyt mieleni
+ihastuksella, tuntui yhtäkkiä olevan vain minuun kohdistuvaa kamalaa ja
+julmaa pilaa, ja minä itse kenenkään huomaamatta ja välittämättä
+häviämään tuomittu hiukkanen. Niin, hiukkanen, tomun haiven; tuon
+tunteen katkeruus on elävänä muistossani. Mutta ei kestänyt kauankaan,
+ennenkuin karkaisin mieleni -- olinhan soturi -- ja säilyttäen malttini
+päätin mitä minun oli tehtävä.
+
+
+
+
+XXXI. Metsän helmassa.
+
+
+Ensi säikähdyksen hälvettyä kohdistuivat ajatukseni yksinomaan
+sellaisen tekosyyn keksimiseen, jonka nojalla voisin erota
+seuralaisistani saattamatta heidän turvallisuuttaan vaaraan ja
+herättämättä heissä levottomuutta. Tämä ajatus vastasi arvattavasti
+sitä eläimissä ilmenevää vaistoa, joka saa ne vetäytymään
+yksinäisyyteen tultuaan haavotetuksi tai sairaaksi; ja minussa saattoi
+tuo ajatus muodostua erikoisen vaativaksi, kun kipuni esiintyi pikemmin
+puuskittain kuin yhtämittaisena, suoden minulle rauhallisia väliaikoja,
+jolloin kykenin ajattelemaan selvästi ja johdonmukaisesti, jopa
+istumaan vakavasti satulassakin.
+
+Eräänä tällaisena väliaikana koetin miettiä minne voisin mennä
+tuottamatta vaaraa toisille, ja mieleeni johtui heti viimeksi
+sivuuttamamme paikka, joka sattui olemaan juuri se joen äyräällä oleva
+talo, missä olimme kuulleet Bruhlin tieltä poikkeamisesta. Miehessä,
+joka siinä yksinään asui, oli ollut rutto, ja sen vuoksi hän ei sitä
+pelännyt. Paikka itse oli yksinäinen, ja hiljalleen ratsastaen
+voin saapua sinne puolessa tunnissa. Heti paikalla ja enempää
+viivyttelemättä päätin suunnata kulkuni sinne. Palaisin takaisin ja
+jättäytyen tuon miehen hyväntahtoisuuden huomaan kieltäisin häntä
+ilmaisemasta minua muille, varsinkaan ystävilleni, jos he tulisivat
+minua hakemaan.
+
+Oivaltaen ettei minulla ollut aikaa hukattavana, jos mieli panna
+aikomukseni täytäntöön ennenkuin tuskat palaisivat ja tyrehdyttäisivät
+rohkeuteni, kiristin heti ohjakset ja änkytin jonkun tekosyyn rouva de
+Bruhlille -- jos oikein muistan, sanoin pudottaneeni käsineeni.
+Pelkäsin kovin hänen huomaavan jotain omituisuutta käytöksessäni, mutta
+olipa esittämäni syy mikä hyvänsä, otti hän sen täydestä; luulen että
+se aiheutui etupäässä murheesta, jonka vallassa hän oli. Hän antoi
+minun mennä, ja ennenkuin kukaan muu ehti huomata tai kaivata minua,
+olin jo kappaleen matkan päässä paluutiellä ja tienkäänteen suojassa
+poissa heidän näköpiiristään.
+
+Pakoni synnyttämä kiihotus kannusti minua jonkun aikaa, ja sitten uusi
+kipujen puuska riisti minulta ajatuskyvyn joiksikin tuokioiksi. Mutta
+kun se oli mennyt ohi ja minä, vaikkakin heikkona ja menehtyneenä,
+kykenin jälleen selvästi ajattelemaan, valtasi mieleni mitä kurjin
+masentuminen ja alakuloisuus, joka seurasi minua kaiken matkaa,
+täyttäen metsäisen ympäristöni (mikä toisten silmissä varmaan oli
+kylläkin kaunis) epätoivon pimeydellä. Kaikkialla näin vain kuolemaa ja
+häviötä. Ei ollut kaikki siinä, että tartuntani ensimäisen havainnon
+kauhu palasi jälleen kaikessa voimassaan miltei herpauttaen minut; eikä
+siinäkään, että kaipaukset ja muistot, menneisyyden kuvat ja
+tulevaisuuden suunnitelmat joukoittain tunkeutuivat mieleeni, niin että
+olisin voinut itkeä ajatellessani kaiken päättyvän tähän. Vaan
+heikkoudessani olin näkevinäni neidin kasvojen häämöttävän metsän
+varjoisimmista tummennoista, houkutellen ja yllyttäen minua palaamaan
+-- vaikkapa vain sanoakseni että rakastin häntä -- ja kiusaus oli niin
+voimakas että se kävi melkein yli vastustuskykyni. Kaikki, mikä minussa
+oli arvotonta, nousi taisteluun, itsekkyyteni vaati saada tietää,
+minkätähden minun oli kuoltava ojaan, toisten ratsastaessa
+päiväpaisteessa -- minkätähden minun oli mentävä hautaan, kun toiset
+elivät ja iloitsivat!
+
+Ja niin ankara oli kiusaukseni, että olisin varmaankin taipunut siihen,
+jos matka olisi ollut pitempi tai ratsuni raskaskulkuisempi ja
+hitaampi. Mutta keskellä kurjuuttani, jota ruumiilliset tuskat alkoivat
+lisätä siinä määrin että tuskin kykenin näkemään ja minun täytyi
+ratsastaa molemmin käsin satulasta pidellen, saavuin virran rannalla
+olevalle talolle. Hevoseni seisahtui omasta tahdostaan. Ennen
+tapaamamme mies tuli ulos. Minulla oli juuri sen verran voimia jälellä,
+että kykenin sanomaan hänelle kuinka laitani oli ja mitä olin vailla;
+sitten tuli uusi tuskankohtaus pyörrytyksen seuraamana, ja tajuttomaksi
+mennen vaivuin maahan.
+
+Minulla on vain hämärä käsitys siitä mitä senjälkeen tapahtui, kunnes
+huomasin olevani huoneessa miehen käsivarteen tarrautuneena. Hän osotti
+minulle eräässä huoneen nurkassa olevaa komerovuodetta, mikä ainakin
+minun sairaissa silmissäni näytti hirveän pimeältä ja synkältä, ja
+olisi pannut minut sinne makaamaan. Mutta jokin sisäinen vaisto sai
+minut kammoamaan tuota vuodetta, ja huolimatta hänen pakotuksestaan
+riistäydyin irti ja heittäydyin eräässä toisessa nurkassa näkemälleni
+olkikasalle.
+
+"Eikö vuode ole teille kyllin hyvä?" murisi hän.
+
+Koetin sanoa hänelle ettei se ollut syynä.
+
+"Kyllä sen pitäisi kelvata kuolinvuoteeksi", jatkoi hän tunteettomasti.
+"Viisi henkeä on kuollut sille vuoteelle, tietäkää se! Ensin vaimoni ja
+sitten poikani ja sitten tyttäreni, ja sitten taas poikani ja sitten
+taas tyttäreni. Viisi kaikkiaan! Ja juuri tuolle vuoteelle!"
+
+Puuhaillen jotain mustan padan kanssa hämärässä uuninnurkassa hän
+jatkoi mutinaansa heittäen aina väliin karsaan silmäyksen minuun; mutta
+jonkun hetken perästä minä menin tuskasta tajuttomaksi.
+
+Kun jälleen aukaisin silmäni, oli huone pimeämpi. Mies istui vielä
+siinä missä viimeksi olin hänet nähnyt, mutta jokin ääni, mahdollisesti
+sama joka oli minut herättänyt, sai hänet juuri minun sinne päin
+katsahtaessani menemään lasittoman ikkunan luo. Ääni, jonka sointu
+tuntui minusta tutulta, kysyi ulkopuolelta oliko hän nähnyt minua; ja
+hetken jännitys valtasi minut niin että kohosin ryntäilleni kuullakseni
+vastauksen. Mutta mies oli luja. Minä kuulin hänen sanovan ettei hän
+tiennyt minusta mitään, ja pian vakuutti poistuvien kavioiden kopse ja
+etäisyyteen häipyvät ihmisäänet, että olin jäänyt yksin.
+
+Mutta silloin, juuri sinä hetkenä, heräsi mielessäni epäluulo tuota
+miestä kohtaan, jonka huomaan olin jättänyt itseni. Niin ruttosairas ja
+toivoton kuin olinkin, hyydytti se veren sydämessäni, pysäyttäen
+silmänräpäyksessä heikkouden kyyneleet, jotka olivat juuri
+herahtamaisillaan, ja tyrehdyttäen pyörrytyksenkin, joka pakotti minut
+tarrautumaan vuoteellani oleviin olkiin. Syntyikö tuo ajatus
+sairaaloisesta oman mitättömyyden tunteesta vai perustuiko se miehen
+luihuun ulkonäköön ja niihin salavihkaisiin katseisiin, joita hän loi
+minuun, sitä en voi sanoa enempää kuin voin ratkaista sitäkään, oliko
+siihen todella syytä vai oliko se vain oman mielikuvitukseni tuote.
+Mahdollista on, että huoneen synkkyys ja miehen tyly puhe saattoivat
+minut epäluuloisuuteen taipuvaksi; mahdollista on myöskin, että hänen
+salaiset ajatuksensa heijastivat syyllisyyden ilmeen hänen kasvoilleen.
+Jälkeenpäin ilmeni, että hän oli maatessani riistänyt minulta kaikki
+millä oli jotain arvoa; mutta voihan olla että hän teki sen siinä
+uskossa että minä kuolisin.
+
+Mihinkään varmuuteen en tästä tullut, sillä pelkoni hävisi melkein
+samassa kun se oli syntynytkin. Mies oli tuskin ehtinyt jälleen
+istuutua, kun ulkoa kuuluva uusi hälyytys sai hänet ponnahtamaan
+jaloilleen. Mulkoillen silmillään ja äkeästi mumisten hän kiiruhti
+ikkunan luo. Mutta, ennenkuin hän sinne ehti, sysättiin ovi rajusti
+auki ja Simon Fleix seisoi kynnyksellä.
+
+Hänen mukanaan tuli sisään niin siunattu valon ja elämän tulvahdus että
+se silmänräpäyksessä karkotti huoneen kaameuden ja riisti minulta
+samalla kertaa sekä pelon että miehuuden. Sillä nähdessäni nuo tutut
+kasvot, joitten luota hiljan olin paennut, puhkesin vasten tahtoanikin
+kyyneliin, ja ojentaen käsiäni häntä kohti hätääntyneen lapsen tavoin
+kutsuin häntä nimeltä. Luulen että ruton leima oli tällöin niin
+selvästi kasvoillani että kuka hyvänsä saattoi sen nähdä, sillä hän
+seisoi tyrmistyneenä minuun tuijottaen; mutta hänen siinä vielä
+seisoessaan työnnettiin hänet syrjään ja hennompi, pienempi olento,
+huppupäähineen ympäröimin kalpein kasvoin, ilmestyi hetkeksi minun ja
+päiväpaisteen väliin. Se oli neiti!
+
+Tämä sai minut, Jumalan kiitos, järkiini, tai muuten olisin saanut
+ikuisen häpeän. Huusin heille niin kovaa kuin heikkoudeltani saatoin,
+että he veisivät neidin pois, ja voihkien kerran toisensa jälkeen että
+minussa oli rutto ja että hän kuolisi, käskin miestä sulkemaan oven. Ja
+pelkoni hänen puolestaan antoi minulle voimiani takaisin niin paljon
+että kohosin jaloilleni, niin puolipukeissa kuin olinkin, ja olisin
+paennut johonkin soppeen häntä välttääkseni, yhä huudellen että he
+veisivät hänet pois -- jollei uusi tuskankouristus olisi iskenyt
+minuun, niin että kaaduin sokeana ja avuttomana siihen paikkaan.
+
+Vähään aikaan sen jälkeen en tiennyt mitään, kunnes joku toi vettä
+huulilleni ja minä join ahnaasti, minkä jälkeen pian huomasin oviaukon
+olevan täynnä ihmisiä, jotka tuijottivat minuun siinä maatessani. Mutta
+neitiä en nähnyt, ja minulla oli sen verran tajua että käsitin sen ja
+olin kiitollinen siitä ettei hän enää ollut heidän joukossaan. Olisin
+kovasti halunnut käskeä Maignaniakin poistumaan, sillä näin hänen
+kasvoistaan että hän oli säikähtynyt. Mutta en jaksanut saada ääntä
+siihen, ja kun käänsin päätäni nähdäkseni kuka minua piteli -- ah voi!
+vieläkin koen sen joskus unissani -- niin neidin hiukset sivelivät
+otsaani, ja käsi, joka minua hoivasi, oli hänen kätensä; ja kyyneleet,
+joita hän ei yrittänytkään peittää tai pyyhkiä pois, putoilivat
+kuumalle poskelleni. Olisin sittenkin työntänyt hänet pois, mutta
+tuskat palasivat taas, ja nyyhkytyksen tukahduttaessa ääneni minä
+kadotin tajuntani.
+
+Minulle on sanottu että minä enemmän kuin kuukauden ajan häilyin elämän
+ja kuoleman välillä, milloin kuumeen poltteissa, milloin vilun
+puistatuksissa, ja että jollen olisi saanut sellaista hoitoa kuin sain,
+alati altista ja väsymätöntä, niin olisin kuollut montakin kertaa,
+niinkuin satoja kuoli ympärilläni viikko viikolta sinä vuonna. Heti
+ensiksi he muuttivat minut pois talosta (missä varmaankin pian olisin
+sortunut kuolemaan -- niin ruton myrkyttämä se oli kauttaaltaan) ja
+asettivat minut puitten oksista kyhätyn katoksen alle metsään,
+ripustaen suuren joukon viittoja ja hevosloimia suojaksi tuulen
+puolelle. Täällä olin tosin alttiina kylmälle ja ilmanvedolle ja
+yökasteelle, mutta toisaalta taas pääsi taivaan puhdas ilma
+haihduttamaan myrkkynesteitä ja ajamaan kuumetta pois aivoistani.
+
+Tästä johtui, että kun ensimäiset heikot tajunnan pilkkeet jälleen
+heräsivät minussa, hiipivät ne päivänvalon kanssa vihreitten lehtien,
+riippuvien oksien ja keväisen metsän tuoreuden ja vihannuuden lomitse.
+Vetisiä silmiäni kohtaava auringonpaiste oli vaimentunut kulkiessaan
+tuuheitten puitten lävitse, jotka kasvoivat ja laajenivat niitä
+katsellessani, kunnes jokaisesta niistä tuli vihanta, monimuotoisen
+elämän täyttämä maailma. Kun väsyin siihen, oli minulla vielä
+katseltavana pitkiä, varjokkaita, kukkamattoisia kujanteita taikka
+pieni, metsäruusupensaista punaisena hehkuva tiheikkö sillä puolen
+missä maa aleni. Niin, ja siitä johtui, että ensimäiset äänet, mitkä
+kuulin, sittenkun kuume vihdoinkin oli minut jättänyt, olivat
+kumppaneitaan kutsuvien lintujen viserrykset.
+
+Neiti de la Vire ja rouva de Bruhl ynnä Fanchette ja Simon Fleix
+asuivat koko tämän ajan sellaisessa suojassa jollaisen saattoi
+pystyttää minun makuupaikalleni; herra François ja ne kolme vankkaa
+miestä, jotka Maignan oli jättänyt suojaksemme, oleskelivat omassa
+majassaan äänen kuulumilla. Viikon ajan valvottuaan sairauteni kulkua
+oli Maignanin itsensä ollut pakko palata isäntänsä luo, eikä mitään
+ollut senjälkeen hänestä kuulunut. Kiitos ajoissa tapahtuneen metsään
+muuttamisen, ei kukaan muu seurueesta sairastunut, ja niihin aikoihin
+kun minä kykenin seisomaan jaloillani ja puhelemaan, oli taudin
+raivoaminen niin paljon laimentunut, että pelko oli hävinnyt.
+
+Olisi sanojen tuhlausta koettaa kuvata kuinka toipumisaikanani metsässä
+viettämämme elämän rauha ja tyyneys vaikuttivat sydämeeni, joka, paitsi
+äitini vuoteen vieressä, ei ollut paljonkaan tuntenut sellaista iloa.
+Herätä aamuisin sulosäveliin ja tuoksuihin, syödä elpyvin ruokahaluin
+ja tuntea voimien hiljalleen kasvavan, maata kaiken päivää varjossa tai
+päiväpaisteessa miten vain itse halusi, kuunnellen naisten ääniä ja
+helisevää naurua, ilman huolta tai tietoa maailmasta, niin että
+olisimme hyvin voineet uskoa olevamme toisella taivaankappaleella --
+kaikessa tässä olisi voinut olla kyllin onnea ilman sitäkin, mikä
+lisäsi jokaiseen erityiseen seikkaan vielä suloisemman, syvemmän ja
+pysyvämmän ilon. Mistä kohta tarkemmin.
+
+En ollut kauankaan tehnyt havannoita, ennenkuin näin että herra
+François ja rouva de Bruhl olivat tulleet keskinäiseen ymmärtämykseen,
+ainakin sellaiseen, joka salli herra d'Agenin kaikin tavoin huolehtia
+rouvan mukavuudesta ja viihtymyksestä, velvottamatta häntä enempää kuin
+mikä oli soveliasta silloisissa olosuhteissa. Luonnollisesti neiti de
+la Vire tuli täten jäämään usein minun seuraani -- seikka joka olisi
+varmaankin kypsyttänyt intohimoksi lämpimät tunteeni häntä kohtaan,
+jollei kiitollisuus ja läheisempi tutustuminen hänen ansioihinsa jo
+sitä ennen olisi kohottanut kunnioitustani hehkuvimmaksi jumaloimiseksi
+mitä nuorinkaan rakastaja koskaan on tuntenut rakastettuaan kohtaan.
+
+Mutta mikäli minä voimistuin, yhtärintaa rakkauteni kanssa, ja neiti de
+la Viren läsnäolo tuli yhä välttämättömämmäksi onnelleni -- niin että
+jos hän oli poissa tunninkaan ajan, tulin jo synkälle tuulelle --
+sikäli hän alkoi vetäytyä erilleen minusta ja poistuen yhä useammin
+pitkille kävelyille metsään saattoi minut ennen pitkää niin surkeaan
+mielentilaan, että se olisi voinut päättää sen työn, minkä kuume oli
+jättänyt kesken.
+
+Jos tämä olisi tapahtunut ihmisten ilmoilla, olisin hyvin
+todennäköisesti kärsinyt äänettömänä. Mutta täällä metsän helmassa
+nauttiessamme yhdessä Jumalan ilmasta ja luonnosta, tunnuimme olevan
+lähempänä tasa-arvoisuutta. Hän oli tuskin paremmin puettu kuin
+kenttäkauppiaan vaimo, ja muisto hänen rikkaudestaan ja asemastaan,
+joskin se yöllä usein vaivasi minua, kadotti paljon kärkeään nähdessäni
+edessäni hänen nuoruutensa ja sen miellyttävän ja kärsivällisen
+lempeyden, jonka metsäelämä ja sairaanhoitajan velvollisuudet olivat
+hänessä kasvattaneet.
+
+Niinpä tapahtui, että eräänä päivänä, kun hän oli ollut poissa
+tavallista kauemmin, minä tein rohkean päätöksen ja menin virralle
+asti, joka juoksi alangon halki metsäruusupensaitten luona. Jäin
+odottamaan häntä rannalle erääseen paikkaan, missä oli vedessä kolme
+porraskiveä, otettuani ensin pois nuo porraskivet, jotta hänen täytyisi
+pysähtyä ja avuttomaksi jouduttuaan tulisi iloiseksi minut nähdessään.
+
+Pian hän tulikin käyden nuoren metsän läpi johtavaa lehtikujannetta,
+silmät maahan luotuina ja olennossaan lempeätä miettiväisyyttä, jonka
+näkeminen teki minulle hyvää. Käännyin selin virtaan ennenkuin hän näki
+minut ja olin katselevinani toiselle suunnalle. Epäilemättä hän huomasi
+minut pian, jo ennenkuin hän tuli aivan lähellekään, mutta ei ilmaissut
+sitä ennenkuin tuli rannalle ja huomasi porraskivien hävinneen.
+
+Silloin, joko hän sitten epäili minua tai ei, hän huusi minulle, eikä
+ainoastaan kerran vaan useampia kertoja. Sillä minä en tahtonut kääntyä
+heti, osittain halusta kiusata häntä kuten rakastavien tapa on,
+osittain siksi että minusta oli suloista kuulla hänen lausuvan nimeäni.
+
+Kun sitten käännyin ja näin hänen seisovan rannalla, toinen pikku jalka
+veden kanssa leikitellen, huudahdin teeskennellyn toimekkaana ja
+riensin kiireesti häntä kohti, piittaamatta hänen torumisistaan tai
+närkästyneen kopeasta puheensävystään.
+
+"Porraskivet ovat kaikki teidän puolellanne", sanoi hän käskevästi.
+"Kuka on ne siirtänyt?"
+
+Katselin ympärilleni vastaamatta, ollen vihdoin löytävinäni kivet, ja
+hän katseli minua sillä aikaa koputellen jalkaansa maahan. Välittämättä
+hänen malttamattomuudestaan pidin huolen siitä, että toin häntä lähinnä
+olevan kiven viimeksi, jottei hän vain pääsisi tulemaan yli ilman minun
+apuani. Mutta sittenkin hän astui yli niin kevyesti ja nopeasti että
+hänen kätensä tuntui viipyvän kädessäni tuskin silmänräpäyksen. Hänen
+yli päästyään pidätin hänen kättään kuitenkin vielä omassani, eikä hän
+estellyt, vaikkakin hänen poskensa, joilla ennestään jo oli heleä väri,
+kävivät tulipunaisiksi ja hänen katseensa painui alas. Niin seisoi hän
+vieressäni, hento kätensä minun kädessäni, alaspainunein päin.
+
+"Neiti", lausuin vakavasti, kutsuen kaiken päättäväisyyteni avukseni,
+"voitteko arvata mitä tämä virta porraskivineen minulle muistuttaa?"
+
+Hän pudisti päätään, mutta ei vastannut.
+
+"Se muistuttaa sitä virtaa, joka on vierinyt meidän välillämme aina
+siitä päivästä, jolloin ensi kerran näin teidät St. Jeanissa", sanoin
+matalalla äänellä. "Se on virrannut välillämme ja virtaa vieläkin,
+erottaen meidät."
+
+"Mikä virta?" kuiskasi hän silmät alasluotuina ja leikkien jalallaan
+sammalessa. "Te puhutte arvotuksilla."
+
+"Te ymmärrätte tämän arvotuksen liiankin hyvin, neiti", vastasin minä.
+"Ettekö te ole nuori ja iloinen ja kaunis, kun minä sitävastoin olen
+vanha, tai melkein vanha, ja juro ja totinen? Te olette rikas ja hovin
+suosima, minä taas onnen armoilla oleva soturi, jolla ei ole ollut
+liiaksi menestystä. Mitä ajattelitte minusta kun ensi kerran näitte
+minut St. Jeanissa? Ja mitä silloin kun tulin Rosny'hin? Tämä", jatkoin
+minä kiihkeästi, "on se virta, joka on välillämme meitä erottamassa, ja
+minä tiedän vain yhden porraskiven, joka voi sen sillottaa."
+
+Hän katsoi syrjään, hypistellen poimimaansa metsäruusun kukkaa. Eikä
+hänen poskiensa puna jäänyt jälkeen kukan punasta.
+
+"Se porraskivi", lausuin minä odotettuani turhaan jotain merkkiä tai
+sanaa hänen puoleltaan, "on rakkaus. Monta viikkoa sitten, neiti, kun
+ei minulla ollut paljonkaan syytä pitää teistä, rakastin teitä;
+rakastin teitä vasten tahtoanikin, ajattelematta tai toivomatta
+vastarakkautta. Olisin ollut mieletön, jos olisin puhunut teille
+silloin. Enemmänkin kuin mieletön. Mutta nyt, nyt, kun olen teille
+velkaa elämäni, nyt, kun kuumeen kourissa olen juonut teidän kädestänne
+ja herätessäni varhain tai myöhään olen tavannut teidät vuoteeni
+vierestä -- nyt, kun nähdessäni teidän liikkuvan keskellä kauhuja ja
+koettelemuksia olen oppinut kunnioittamaan teitä naisena, joka on yhtä
+lempeä ja jalo kuin oma äitini -- nyt, kun rakastan teitä niin, että
+luonanne oleminen on ilo ja luotanne pois joutuminen on murhe, onko
+liian uskaliasta minun puoleltani ajatella, että virta voisi saada
+sillan?"
+
+Minä pysähdyin hengästyneenä, ja näin että hän vapisi. Mutta pian hän
+puhkesi puhumaan. "Te puhutte yhdestä porraskivestä?" sanoi hän hiljaa.
+
+"Niin", vastasin minä käheästi, koettaen turhaan katsoa häntä
+kasvoihin, jotka hän piti minusta poispäin käännettyinä.
+
+"Niitä pitäisi olla kaksi", sanoi hän miltei kuiskaten. "Teidän
+rakkautenne ja -- ja minun rakkauteni. Te olette puhunut paljon
+toisesta, mutta ette mitään toisesta. Siinä olette väärässä, sillä minä
+olen vieläkin ylpeä. Enkä minä suostu tulemaan tuon virran yli, josta
+puhutte, pelkästään teidän rakkautenne vuoksi!"
+
+"Ah!" huudahdin minä viiltävässä tuskassa.
+
+"Mutta", jatkoi hän luoden silmänsä äkkiä minuun katseella, joka kertoi
+minulle kaikki, "koska rakastan teitä, tahdon astua tuon virran yli --
+astua sen yli ainaiseksi ja elää sen toisella puolen koko elämäni --
+jos minun on suotu elää se teidän kanssanne."
+
+Lankesin polvilleni ja suutelin hänen kättänsä kerran toisensa jälkeen
+ilon ja kiitollisuuden hurmauksessa. Mutta hetken perästä hän veti
+kätensä pois. "Jos tahdotte", lausui hän, "saatte suudella minua
+suulle. Jollette tahdo, niin ei kukaan tule sitä milloinkaan tekemään."
+
+Sen jälkeen, niinkuin voi arvatakin, kävelimme joka päivä metsässä,
+retkeillen yhä kauemmaksi sen mukaan kuin voimani palasivat ja lähempi
+ympäristö tuli kovin tutuksi. Jokainen päivämme aamunkoitosta alkaen,
+jolloin toin lemmitylleni kukkakimpun, aina myöhäiseen iltaan, jolloin
+Fanchette riisti hänet luotani, oli yhtä pitkää ilon ja onnen karkeloa,
+kukkuroillaan kaikkea kaunista -- rakkautta ja päivänpaistetta ja
+kimmeltäviä virtoja ja vihantia rantamia, joilla istuimme yhdessä
+tuoksuvien lehmusten alla, kertoillen toisillemme kaikkea mitä
+milloinkin olimme ajatelleet ja erittäinkin kaikkea mitä milloinkin
+olimme ajatelleet toinen toisestamme. Joskus, iltojen himmentyessä,
+puhuimme äidistäni; ja kerran -- mutta se tapahtui päivänpaisteessa,
+kun mehiläiset surisivat ja veri oli alkanut voimakkaana virtailta
+suonissani -- puhuin suuresta ja kaukaisesta sukulaisestani, Rohanin
+herttuasta. Mutta neiti de la Vire ei tahtonut kuulla hänestä, vaan
+kuiski korvaani yhä uudestaan: "Olen tullut yli, rakkaani, olen tullut
+yli."
+
+Toden totta tuon tiimalasin hiekka oli kultaa. Mutta aikanaan sekin
+juoksi loppuun. Ensiksikin herra François läksi luotamme palaten
+maailmaan, nuoruutensa levottomuuden kannustamana ja vakuutettuna siitä
+että rouva de Bruhl ei toistaiseksi myöntyisi tulemaan sen pitemmälle.
+Sitten saapui tieto suurista tapahtumista, jotka eivät voineet olla
+meihin koskematta. Ranskan ja Navarran kuninkaat olivat kohdanneet
+toisensa Toursissa ja syleiltyään toisiaan suunnattomaan kansanjoukon
+nähden tuottaneet liigalaisille verisen häviön St. Symphorienin
+etukaupungissa. Pian tämän jälkeen seurasivat viestit heidän
+marssistaan pohjoiseen viidenkymmenentuhannen miehen suuruisen,
+molempiin uskontokuntiin kuuluvan armeijan kanssa, tarkotuksella
+rangaista Pariisia, kuten huhut väittivät.
+
+Minä aloin -- häpeä sanoa -- yhä enemmän ajatella näitä asioita, kunnes
+neiti oireet oivallettuaan eräänä päivänä sanoi että meidän oli
+lähdettävä. "Vaikka emme koskaan enää", lisäsi hän huokaisten, "tule
+olemaan näin onnellisia."
+
+"Miksi sitten menisimme?" kysyin minä järjettömästi.
+
+"Siksi että te olette mies", vastasi hän viisaasti hymyillen, "kuten
+tahdon teidän olevankin, ja tarvitsette muutakin kuin rakkautta.
+Huomenna me lähdemme."
+
+"Minne?" virkahdin minä hämmästyksissäni.
+
+"Leiriin Pariisin edustalle", vastasi hän, "Palaamme takaisin
+päivänvaloon -- emmehän ole tehneet mitään mitä tarvitsisi hävetä -- ja
+antaudumme Navarran kuninkaan oikeudentunnon turviin. Te jätätte minut
+Catherine-rouvan seuraan, joka varmaan ei kieltäydy minua suojelemasta,
+ja niin ei teidän, rakkaani, tarvitse huolehtia muusta kuin itsestänne.
+Mitä", jatkoi hän, laskien pienen kätensä minun käteeni ja katsoen
+minua silmiin, "ettehän vain pelkää?"
+
+"Pelkään enemmän kuin koskaan on ollut tapani peljätä", sanoin
+vavisten.
+
+"Sitä minä tahdonkin", kuiskasi hän kätkien kasvonsa olkaani vasten.
+"Mutta kuitenkin meidän on lähdettävä."
+
+Ja me lähdimme. Tällainen paluu Turennen kreivin eteen, joka
+epäilemättä oli Navarran kuninkaan seurueessa, oli niin uskallettu,
+että se melkein salpasi hengitykseni. Oivalsin kuitenkin, että sillä
+oli yksi etu, jota mikään muu menettelytapa ei voinut tarjota,
+nimittäin se, että se saattoi meidät oikeaan maailman silmissä ja teki
+minulle mahdolliseksi esiintyä suorasti ilkeämielisiä kohtaan. Jonkun
+verran aprikoituani annoin suostumukseni, pannen ehdoksi vain sen, että
+ratsastaisimme naamioituina aina siksi kunnes saapuisimme perille ja
+koettaisimme mikäli mahdollista välttää yhteensattumuksia matkalla.
+
+
+
+
+XXXII. Kohtaus majatalossa.
+
+
+Seuraavana päivänä siis lähdimme matkaan. Mutta uutinen molempien
+kuninkaitten menestyksestä ja varsinkin sen monen mielessä synnyttämä
+varmuus siitä ettei mikään muu kuin ihme voinut enää pelastaa Pariisia,
+oli saanut niin paljon väkeä liikkeelle, että majatalot olivat
+tungokseen asti täynnä ja me jouduimme usein pakostakin sellaisiin
+tilanteihin, jotka tekivät tuntemattomana pysyttelemisemme vaikeammaksi
+ja vaarallisemmaksi kuin olin odottanut. Toisinaan ei suojaa ollut
+saatavissa millään ehdoilla, ja silloin meidän oli pakko viettää yömme
+taivasalla tai jossakin katoksessa missä se vain kävi päinsä. Lisäksi
+olivat sotajoukot läpikulkiessaan lakaisseet seudun niin paljaaksi
+ruuasta ja eläinten rehusta, että nämä olivat nousseet kerrassaan
+hämmästyttäviin hintoihin; ja useammin kuin kerran saavuimme pitkän
+päivän ratsastettuamme määräpaikkaamme saamatta ansaitsemaamme ja
+tarvitsemaamme runsasta ateriaa.
+
+Olosuhteiden ollessa tällaiset ei iloni ollut paljon vailla
+hurmauksesta nähdessäni sen merkillisen muutoksen, joka oli tapahtunut
+valtiattaressani. Hän sieti kaikki napisematta, otsaansa rypistämättä
+ja lausumatta edes yhtä ainoata valituksen sanaa, ja käyttäytyi
+lukemattomissa tilaisuuksissa tavalla, joka saattoi minut uskomaan
+hänen puhuvan totta -- joskin sitä oli vaikea käsittää -- kun hän
+sanoi, ettei hänellä ollut kuin yksi huoli maailmassa, nimittäin ajatus
+meidän lähestyvästä erostamme.
+
+Minä puolestani -- huolimatta joistakin synkistä hetkistä, kun
+tulevaisuuden pelko ahdisti mieltäni -- olin kuin paratiisissa
+ratsastaessani valtiattareni rinnalla. Hänen läsnäolonsa antoi
+ihanuuden aamun ensi raikkaudelle, jolloin koko päivän matka oli
+edessämme, samoin kuin pimenevän illan viileydellekin, jolloin
+ratsastimme käsi kädessä. Enkä voinut ilman tahdonponnistusta uskoa
+olevani sama Gaston de Marsac, jota hän kerran oli pilkannut ja
+halveksinut. Jumala tietää, että olin kiitollinen hänen rakkaudestaan.
+Harmaantuvia hiuksiani muistaen kysyin häneltä tuhatkin kertaa, eikö
+hän katunut; ja tuhat kertaa hän vastasi "ei", niin onnekas katse
+silmissään, etten voinut muuta kuin kiittää Jumalaa ja uskoa häntä.
+
+Otimme säännöksi pitää naamiot kasvoillamme milloin vain esiinnyimme
+julkisesti, huolimatta tuon tavan käytännöllisistä epämukavuuksista; ja
+tätä sääntöä noudatimme sitä uskollisemmin mitä lähemmäksi Pariisia
+tulimme. Se herätti jonkun verran arveluja ja vielä enemmän
+uteliaisuutta, mutta ei aiheuttanut mitään vakavia häiriöitä ennenkuin
+saavuimme Etampesiin, kahdentoista penikulman päähän kaupungista, missä
+tapasimme suurimman majatalon niin täynnä hälinää ja tungosta ja
+yhtämittaa tulevien ja lähtevien hovilaisten aiheuttamaa levottomuutta,
+ettei tarvinnut suurtakaan kokemusta voidakseen päättää armeijan olevan
+läheisyydessä. Suuren pihan täytti sekava joukko miehiä ja hevosia,
+joitten välitse vain vaivoin pääsimme eteenpäin. Talon ikkunat olivat
+kaikki auki, ja niistä näkyi pöytien ympärillä istuvia miehiä, jotka
+söivät ja joivat kiireisesti, kuten matkustavien tapa on. Porttiholvia
+ja talon portaita reunustivat sotilaat ja palvelijat ja röyhkeät
+kuljeksijat, jotka tarkastelivat katseillaan kaikkia tulijoita ja
+menijöitä, saatellen heitä usein rivoilla kompalauseilla ja
+haukkumanimillä. Kaiken yli kaikui lauluja ja kirouksia, kinastelua ja
+naurua, hevosten hirnuntaa ja kerjäläisten ilohuutoja, joita he
+päästivät jokaisen uuden seurueen saapuessa, ja tämä kaikki lisäsi sitä
+vastenmielisyyttä, jota tunsin auttaessani rouva de Bruhlia ja neiti de
+la Vireä alas hevosen selästä.
+
+Simon ei ollut luotu tällaisia tiloja varten, mutta Maignanin minulle
+jättämien kolmen miehen tuima näkö vaati kunnioitusta, ja kaksi heistä
+mukanani sain tehdyksi tietä jotta naiset pääsivät sisälle. Isäntä,
+jonka löysimme sisäpuolelta erääseen nurkkaan sortuneena, kokonaan
+avuttomana hänen talonsa vallanneen vierasten paljouden takia, vakuutti
+minulle ettei hänellä ollut pienintäkään komeroa jonka hän voisi jättää
+minun käytettäväkseni; mutta pian onnistui minun löytää ylhäältä katon
+rajasta pieni huone, jonka sain ostetuksi neljältä mieheltä, joitten
+hallussa se oli. Koska oli mahdotonta saada sinne ylös mitään syötävää,
+jätin miehen vahtiin ja laskeuduin itse naisten kanssa ruokasaliin,
+joka oli suuri, pitkillä pöydillä varustettu huone, täynnä
+kursailematonta, meluisaa väkeä. Huomautusten sadellessa joka puolelta
+astuimme sisään ja löysimme suurella vaivalla kolme tuolia huoneen
+perinurkassa.
+
+Silmäilin huoneessa olevaa seuruetta ja näin sen joukossa, paitsi
+kymmenkuntaa meidän kaltaistamme matkustavaa joukkuetta, edustajia
+kaikista niistä ihmisluokista, joita tapaa armeijan kintereillä. Siellä
+oli muutamia upseereja ja useita hevoskauppiaita, puolikymmentä
+rehunvälittäjää ja joitakin pappeja, lisäksi kirjava sekotus
+seikkailijoita, maantieritareja ja joukottomia pikkupäälliköitä, ja
+siellä täällä kaksi tai kolme henkilöä, joitten puku ja naapuriensa
+heille osottama kunnioitus näyttivät merkitsevän korkeampaa arvoa.
+Viimemainituista pisti erityisesti silmään nelimiehinen seurue,
+joka istui pienen pöydän ympärillä lähellä ovea. Asettamalla
+korkeaselustainen penkki heidän ja muun huoneen välille oli koetettu
+sovittaa niin, että he saisivat olla häiritsemättä, ja heidän
+seuralaisensa, joita näytti olevan suuri joukko, tekivät voitavansa
+saman tarkotusperän saavuttamiseksi seisomalla toiselle sivulle
+jääneessä aukossa. Yksi noista neljästä, komeasti puettu ja
+komearyhtinen mies, joka istui kunniapaikalla, oli naamioitu niinkuin
+mekin. Hänen oikealla kädellään istuvaa en voinut nähdä. Toiset, jotka
+saatoin nähdä, olivat minulle vieraita.
+
+Kului joku aika ennenkuin palvelijamme saivat hankituksi meille ruokaa,
+ja silläaikaa olimme me alttiina ympärilläolevien lukuisille
+huomautuksille, mikä ei lainkaan ollut minun mieleeni. Huoneessa ei
+ollut kaikkiaan kuin muutama harva nainen, ja tämä seikka ynnä
+naamiomme saattoivat seuralaiseni epämiellyttävän huomion esineiksi.
+Muistaen kuitenkin, kuinka tärkeätä oli välttää riitaa, mikä saattaisi
+meitä pidättää ja varmasti kääntäisi meihin yhä enemmän huomiota,
+pysyin tyynenä; ja pian siirtyikin seurueen huomio meistä pois, kun
+sisään astui kookas, tummaverinen mies, jolla oli omituinen kerskuva
+käytös, ikäänkuin hän olisi syystä tai toisesta erikoisessa maineessa.
+
+Tulija muistutti olennoltaan suuresti Maignania. Hänellä oli
+rintahaarniska viheriän nutun yllä, oranssinvärinen sulka lakissaan ja
+oranssijuovainen levätti hartioillaan. Sisään tullessaan hän seisoi
+hetkisen ovella, antaen mustien silmiensä kiertää ympäri huonetta ja
+puhuen samalla röyhkeän kovaäänisesti tovereilleen. Miehen näössä
+ilmeni sivistyksen puutetta ja hänen katseessaan oli röyhkeää uhkaa,
+mikä heti synnytti väkinäisen äänettömyyden siellä minne se oli
+tähdättynä. Kun hän astui keskemmälle huonetta, näin, että hänellä oli
+vyöllään hyvin pitkä miekka, jonka kärki viisti lattiaa puoli kyynärää
+hänen jälessään.
+
+Ensimäiseksi huomionsa esineeksi hän valitsi mainitsemani nelimiehisen
+seurueen, mennen sen luo ja lausuen jotakin ärsyttävän näköisenä,
+kääntyen etupäässä naamioituun mieheen päin. Viimemainittu kohotti
+kopeasti päätään huomatessaan vieraan puhuttelevan häntä, mutta ei
+suvainnut vastata. Joku muu teki sen kuitenkin, sillä selustapenkin
+takaa kuului äkkiä vihaista ärinää, joka muistutti raivostuneen härän
+mylvinää. Sanat hukkuivat ärjyntään, näkymättömän puhujan suuttumuksen
+ollessa nähtävästi niin hillitön, ettei hän kyennyt muodostamaan
+sanoja, mutta puhetapa ja ääni, jotka jollakin tavoin tuntuivat minusta
+tutuilta, näkyivät riittävän pöyhkeilijälle, joka, peittäen
+nolautumistaan syvällä kumarruksella, peräytyi nopeasti mumisten
+jotakin arvattavasti anteeksipyytäen. Asettaen hattunsa päähän
+entistä ylpeämmin tätä tappiotaan korvatakseen hän sitten jatkoi
+tarkastuskulkuaan huoneessa, mulkoillen käydessään kummallekin puolelle
+haluten ilmeisesti rakentaa riitaa jonkun vähemmän pelottavan
+vastustajan kanssa.
+
+Kovan onnen ohjaamana sattui hänen katseensa, kun hän kääntyi takaisin,
+meidän naamioihimme. Hän virkkoi jotakin seuralaisilleen, ja
+arvattavasti rohkaistuneena istumapaikkamme vaatimattomuudesta, mikä
+sai hänet pitämään meitä vähäpätöisinä henkilöinä, hän tuli ja pysähtyi
+eteemme.
+
+"Ohoh! Onpa täällä useampiakin herttuoita!" huusi hän pilkaten.
+"Kuulkaas, hyvä herra", jatkoi hän minulle puhuen, "ettekö tahtoisi
+riisua naamionne ja juoda lasin kanssani?"
+
+Kiitin häntä kohteliaasti, mutta kieltäydyin.
+
+Hänen hävyttömät silmänsä tarkastelivat puhuessani neidin vaaleata
+tukkaa ja kaunista muotoa, jota naamio ei voinut peittää. "Ehkä
+naisilla on enemmän makua", lausui hän töykeästi. "Eivätkö he
+suvaitsisi antaa meille kunnian nähdä heidän kauniita kasvojaan?"
+
+Tietäen kuinka tärkeätä oli säilyttää malttini, hillitsin suuttumukseni
+ja vastasin yhäkin kohteliaasti, että he olivat kovasti väsyneet ja
+aikoivat kohta lähteä pois.
+
+"Helkkari!" huusi hän. "Sitä ei voi sietää. Jos meidän on menetettävä
+heidät niin pian, sitä suuremmalla syyllä pitäisi meidän saada ihailla
+heidän kauniita silmiään silloin kun voimme. Lyhyt elämä, mutta
+iloinen. Tämä ei ole mikään luostari, ja voinpa vannoa etteivät kauniit
+ystävättärenne myöskään ole mitään nunnia."
+
+Vaikka minua halutti kurittaa häntä tuosta solvauksesta, tekeydyin
+kuuroksi ja jatkoin aterioimistani ikäänkuin en olisi kuullut hänen
+sanojaan, ja kun pöytä oli välillämme, esti se häntä käymästä sanoja
+pitemmälle. Kun hän oli lausunut vielä pari samanlaatuista raakaa
+pilapuhetta, jotka koskivat meihin vähemmän siksi että olimme
+naamioidut eikä kasvonilmeitämme voitu nähdä, alkoi ympärillämme oleva
+joukko, nähdessään minun ottavan asian levollisesti, osottaa hänelle
+äänekkäästi hyväksymistään, vaikkakin, kuten minusta näytti, enemmän
+pelosta kuin suosiosta. Tämä mielipiteeni sai pian vahvistusta
+kuullessani Simonilta -- joka ruokavatia tarjotessaan kuiskutti sen
+korvaani -- että mies oli kuninkaan palveluksessa oleva italialainen
+kapteeni, kuuluisa miekkailutaidostaan ja niistä monista
+kaksintaisteluistaan, joissa hän oli sitä osottanut.
+
+Neiti ei tätä tiennyt, mutta kesti hänen loukkauksensa siitä huolimatta
+kärsivällisyydellä, joka hämmästytti minua; rouva de Bruhl puolestaan
+oli kuin ei hän olisi niitä kuullutkaan. Olin kuitenkin iloinen, kun
+mies poistui ja jätti meidät rauhaan. Käytin hyväkseni hänen
+poissaoloaan saattaakseni naiset pois ruokasalista yläkerrassa olevaan
+huoneeseensa, katsoen että ovi tuli lukituksi ja teljetyksi. Sen
+tehtyäni hengitin vapaammin, ja tuntien kiitollisuutta siitä että olin
+jaksanut malttaa mieleni otaksuin välikohtauksen olevan ohi.
+
+Mutta siinä minä erehdyin, kuten sain nähdä palatessani
+ruokailuhuoneeseen aikomuksessa mennä sen läpi tallin puolelle. Olin
+tuskin astunut pari askelta lattian poikki, kun huomasin italialaisen
+tielläni, ja minä saatoin lukea hänen silmistään samoinkuin hänen
+seuralaistensa kasvoista, että kohtaus oli edeltäpäin harkittu. Miehen
+kasvot punottivat viinin vaikutuksesta; ylpeänä monista voitoistaan hän
+silmäili minua pöyhkeällä halveksimisella, minkä kärsivällisyyteni ehkä
+jossain määrin oli tehnyt oikeutetuksikin.
+
+"Ahaa, hyvä sattuma!" lausui hän kumartaen liiotellun syvään, niin että
+hattu viisti lattiaa. "Nyt teidän korkea-arvoisuutenne ehkä alentuu
+riisumaan naamionsa? Pöytä ei ole enää välillämme eivätkä kauniit
+ystävättärenne ole täällä suojelemassa kultastaan!"
+
+"Jos kieltäydyn vieläkin", vastasin minä kohteliaasti, horjuen
+suuttumuksen ja varovaisuuden välillä ja toivoen vielä voivani välttää
+riitaa, josta saattaisi koitua turmiota meille kaikille, "niin pyydän
+teitä olemaan vakuutettu siitä, että teen sen yksityisistä
+vaikuttimista enkä tarkotuksessa loukata teitä."
+
+"Ei, enpä tosiaankaan luule, että haluaisitte loukata minua", vastasi
+hän pilkallisesti nauraen -- ja kymmenkunta ääntä säesti kompaa. "Mitä
+tulee yksityisiin vaikuttimiinne, niin vieköön ne hitto! Onko se kyllin
+selvästi sanottu, hyvä herra?"
+
+"Se on kyllin selvää todistamaan minulle että te olette sivistymätön
+mies!" vastasin minä suuttumukseni päästessä valloilleen. "Päästäkää
+minut menemään!"
+
+"Naamio pois!" tiuskaisi hän siirtyen yhä tielleni, "tai kutsunko
+tallimiehet tekemään sen teidän puolestanne?"
+
+Oivaltaen viimeinkin että väistämis-yritykseni vain yllyttivät hänen
+turhamaisuuttaan ja kiihottivat häntä uusiin yltiöpäisyyksiin, ja että
+huoneen täyttävä narrimainen joukko, joka oli muodostanut piirin
+ympärillemme, valmistautui näkemään hauskaa, en halunnut kauemmin antaa
+heidän odottaa turhaan; en olisi voinutkaan tehdä sitä kunnialla.
+Katselin senvuoksi ympärilleni löytääkseni jonkun, jota voisin pyytää
+apumiehekseni, mutta en nähnyt ketään, joka olisi ollut minulle
+vähintäkään tunnettu. Huone oli reunustettu pöydästä kattoon
+pilkallisilla kasvoilla ja ivallisilla silmillä, jotka kaikki olivat
+käännetyt minuun päin.
+
+Vastustajani näki katseeni ja käsitti sen väärin, ollen, kuten arvelen,
+hyvin tottunut yksipuoliseen otteluun. Hän nauroi halveksivasti. "Ei,
+ystäväni, ette pääse livistämään", sanoi hän. "Näyttäkää minulle soreat
+kasvonne, tai tapelkaa."
+
+"Olkoon niin", sanoin levollisesti. "Jos ei minulla ole muuta
+valittavana, niin tappelen."
+
+"Naamio päälläkö?" huudahti hän epäuskoisena.
+
+"Niin", sanoin minä jäykästi, tuntien jokaisen hermoni väräjävän kauan
+pidätetystä raivosta. "Tappelen siinä asussa kuin olen. Pois
+haarniskanne, jos olette mies. Ja minä pitelen teitä niin, että jos
+näette huomispäivän auringon, niin tarvitsette naamion koko
+loppujaksenne!"
+
+"Ohoo!" vastasi hän mulkoillen minuun hämmästyneenä. "Nytpä on toinen
+ääni kellossa. Mutta kyllä teen siitä lopun. Näiden pöytien välillä on
+tarpeeksi tilaa, jos voitte käyttää asettanne, ja paljon enemmän kuin
+huomenna tarvitsette."
+
+"Huomennapahan nähdään", vastasin minä.
+
+Muitta mutkitta hän irrotti rintakilpensä soljet ja heittäen sen yltään
+astui askelen taaksepäin. Se osa katselijoista, joka oli hänen
+mainitsemallaan neljän pöydän välisellä alueella -- mikä ei suinkaan
+ollut tarkotukseen sopimaton, vaikkakin hieman rajotettu -- riensi
+poistumaan siitä ja asettumaan läheisille hyville näköpaikoille.
+Miehen maine oli niin suuri, että joka puolelta kuulin vain
+vcdonlyöntitarjouksia minun häviöstäni monella yhtä vastaan; mutta tämä
+seikka, joka olisi voinut hämmentää nuorempaa miestä ja herpauttaa
+hänen käsivarttaan, aiheutti minussa vain sen, että valmistuin
+käyttämään mahdollisimman tarkoin hyväkseni sellaiset tilaisuudet,
+joita miehen suuriluuloisuus ja voitonvarmuus varmasti tulisivat
+tarjoamaan.
+
+Uutinen ottelusta oli kiertänyt läpi koko talon ja tuossa tuokiossa
+kerännyt huoneeseen niin paljon väkeä kuin suinkin mahtui, siinä
+määrässä että se varjosti päivänvalonkin, mikä muutenkin jo oli
+himmenemässä. Viime hetkellä, kun ottelu oli juuri alkamaisillaan,
+syntyi väkijoukossa liikehtimistä, päättyen siihen että etualalle
+tunkeutui kolme tai neljä henkilöä, joille heidän korkea arvonsa tai
+seuralaistensa avustus hankki tämän etuoikeuden. Otaksuin heidät siksi
+nelimiehiseksi seurueeksi, josta olen maininnut, mutta sillä hetkellä
+en voinut olla siitä varma.
+
+Niinä muutamina odotuksen silmänräpäyksinä, jotka tästä aiheutuivat,
+tarkastelin minä suhteellisia asemiamme siinä lujassa aikomuksessa että
+jos suinkin voisin, niin tappaisin tuon miehen, jonka kiiluvat silmät
+ja hurja hymy täyttivät minut inholla, joka lähenteli vihaa. Ikkunarivi
+oli minusta oikealle ja hänestä vasemmalle. Iltavalo lankesi
+sivultapäin, valaisten minun vasemmalla puolellani olevan kasvorivin,
+mutta jättäen oikealla puolella olevat varjoon. Mieleeni johtui
+paikalla, että naamioni oli minulle suoranaiseksi eduksi, se kun
+suojasi silmiäni sivuvalolta ja teki minulle niinmuodoin mahdolliseksi
+tarkata hänen silmiään ja miekkaansa suuremmalla terävyydellä.
+
+"Teistä tulee kahdeskymmeneskolmas mies, jonka minä olen tappanut!"
+huusi vastustajani kerskaten, kun ristimme miekkamme ja seisoimme
+hetkisen varoasennossa.
+
+"Olkaa varuillanne!" vastasin minä. "Teillä on kaksikymmentäkolme
+vastassanne!"
+
+Nopea hyökkäys oli hänen ainoa vastauksensa. Minä väistin sen ja tein
+vastahyökkäyksen, ja ottelu alkoi. Emme kuitenkaan olleet vaihtaneet
+enempää kuin puolikymmentä iskua, ennenkuin huomasin tarvitsevani
+kaikki ne edut, mitkä naamioni ja suurempi varovaisuuteni antoivat
+minulle. Olin kohdannut vertaiseni, ja ehkäpä hiukan enemmänkin --
+mutta toistaiseksi oli sitä mahdoton ratkaista. Hänellä oli pitempi
+ase, minulla pitempi käsi. Hän käytti etupäässä kärkeä, uuteen
+italialaiseen tapaan, ja minä taas terää. Hän oli hiukan viinin
+kiihottama, kun taas minun käsivarteni oli tuskin saanut täysin
+takaisin voimaansa, jonka sairaus oli minulta riistänyt. Toisaalta hän
+taas kannattajiensa huutojen yllyttämänä hyökkäili jotensakin rajusti,
+silläaikaa kun minä pidin itseäni valmiina ja pysyen lujassa
+varoasennossa odotin tarkkaavasti jotakin varomattomuutta tai
+hairahdusta hänen puoleltaan.
+
+Ympärillä oleva joukko, joka oli tervehtinyt ensimäisiä iskujamme
+äänekkäillä pilkka- ja riemuhuudoilla, herkesi jonkun ajan kuluttua
+hiljaiseksi, hämmästyneenä ja tyrmistyneenä, kun ei heidän sankarinsa
+onnistunutkaan keihästää minua ensi hyökkäyksellä. Vastahakoinen
+otteluun suostumiseni oli saanut heidät odottamaan lyhyttä taistelua ja
+helppoa voittoa.
+
+Huomatessaan asian olevankin päinvastoin he alkoivat tarkata jokaista
+iskua henkeään pidätellen, tai mumisten jonkun voimasanan puhkesivat
+lyhyihin huudahduksiin, kun jokin tavallista rajumpi isku sai säilämme
+säkenöimään ja pani kattohirret kaikumaan teräksen tuimasta kalskeesta
+terästä vastaan.
+
+Katselijain ihmettely oli kuitenkin pieni asia verrattuna vastustajani
+hämmästykseen. Kärsimättömyys, inho, raivo ja epäilys kuvastuivat
+nopeasti vuorotellen hänen punottavissa piirteissään. Nähdessään
+olevansa tekemisissä miekkamiehen kanssa hän pani käytäntöön kaiken
+voimansa. Kiukku silmissään hän iski iskemistään, koetti yhtä
+hyökkäystapaa toisensa jälkeen, mutta huomasi minun olevan jokaisen
+tasalla, ja ehkä ei ainoastaan tasallakaan. Ja sitten viimein tapahtui
+muutos. Hiki kihosi hänen otsalleen, äänettömyys sai hänet menettämään
+malttinsa; hän tunsi voimainsa uupuvan kovassa ponnistuksessa, ja
+äkkiä, niin minusta näytti, syöksähti hänen mieleensä häviön ja
+kuoleman mahdollisuuden ennen tuntematon ajatus. Kuulin hänen
+oihkaisevan, ja tuokion verran hän taisteli vimmatusti. Sitten hän
+jälleen malttoi mielensä. Mutta nyt saatoin lukea kauhun hänen
+silmistään ja tiesin että vastasuorituksen hetki oli käsissä. Pöytä
+selkänsä takana ja minun miekkani kärki rintaansa uhkaamassa hän
+vihdoinkin tunsi samaa mitä nuo kaksikymmentäkaksi olivat tunteneet!
+
+Hän olisi mielellään pysähtynyt hengähtämään, mutta minä en sitä
+suonut, vaikka omatkin iskuni kävivät heikommiksi ja puolustukseni
+laimeammaksi, sillä minä tiesin, että jos antaisin hänelle aikaa
+tointumiseen, niin hän ehtisi muistaa uusia temppuja ja voisi lopulta
+sittenkin keinotella itsensä voitolle. Nyt sitävastoin minun musta,
+muuttumaton naamioni, joka alati oli häntä vastassa, joka kätki kaikki
+mielenliikkeet ja verhosipa itse väsymyksenkin, aiheutti hänessä
+kauhua, ollen täynnä kylmää, tunnotonta uhkaa. Hän ei voinut nähdä,
+millaisessa mielentilassa olin, mitä ajattelin tai miten voimieni
+laita oli. Taikauskoinen kammo oli vallannut hänet, ja uhkasi häntä
+tuholla. Tietämättä kuka minä olin tai mistä tulin, hän pelkäsi ja
+epäili, taistellen kaameita ajatuksia vastaan, joita hämärtyvä valo
+vielä vahvisti. Hänen kasvoilleen ilmestyi täpliä, hengitys kävi
+huohottavaksi ja silmät alkoivat pullistua. Kerran tai pari hän
+irtautti ne sekunnin murto-osaksi minun silmistäni heittääkseen
+epätoivoisen vilauksen molemmilla puolillamme seisoviin
+katselija-riveihin. Mutta hän ei löytänyt niistä vähääkään sääliä.
+
+Vihdoin tuli loppu -- äkimpää kuin olin odottanut, mutta luulen että
+jännitys herpautti hänet. Hänen otteensa miekankahvasta höltyi, ja
+muuan väistö, jonka suoritin hiukan tuimemmin kuin tavallisesti,
+singahdutti hänen aseensa katsojien parveen, yhtä suureksi
+hämmästykseksi minulle kuin heillekin. Kirousten ja huudahdusten ryöppy
+tervehti tätä tapahtumaa, ja tuokion ajan seisoin yllättyneenä
+tähystäen valppaasti vastustajaani. Hän kavahti taaksepäin; sitten
+näytti silmänräpäyksen verran siltä kuin hän aikoisi hyökätä kimppuuni
+tikari kädessä. Mutta nähdessään miekankärkeni valmiina pistoon hän
+peräytyi toistamiseen, kasvot vääntyneinä raivosta ja pelosta.
+
+"Menkää!" sanoin jyrkästi. "Tiehenne! Miekkanne perään! Mutta säästäkää
+ensi miestä, jonka voitatte."
+
+Hän tuijotti minuun, sormiellen tikariansa ikäänkuin ei olisi
+ymmärtänyt tarkotustani tai niinkuin tällaisen häviön tuottaman häpeän
+katkeruudessa elämäkin olisi ollut hänelle vastenmielinen. Olin
+aikeissa toistaa sanani, kun raskas käsi laskeutui olkapäälleni.
+
+"Hullu!" mumisi karkea, ärisevä ääni korvaani. "Tahdotteko että hän
+tekee teille saman minkä Achon teki Matasille? Näin hänen kanssaan on
+meneteltävä!"
+
+Ja ennenkuin tiesin kuka puhui tai mitä seuraisi, hyppäsi mies
+vierestäni pöydän yli. Tarttuen italialaista niskasta ja vyötäisistä
+hän heitti hänet sanan mukaan -- piittaamatta rahtuakaan hänen
+tikaristaan -- keskelle ihmisjoukkoa. "Kas niin!" huusi tulokas sitten,
+oikoillen käsivarsiaan ikäänkuin ponnistus olisi tuottanut hänelle
+huojennusta. "Se hänestä! Ja hengähtäkää te vähän. Hengähtäkää, hyvä
+ystävä", jatkoi hän kerskailevan jalomielisen näköisenä. "Kun olette
+levännyt ja valmis, niin ottelemme te ja minä. Hitto soikoon, on
+sentään jotakin kun saa nähdä miehen! Ja sieluni autuuden kautta, te
+olette mies!"
+
+"Mutta, arvoisa herra", sanoin minä tuijottaen häneen perin
+ällistyneenä, "emmehän me ole riidassa.
+
+"Riidassako?" huusi hän kovalla, kaikuvalla äänellään. "Taivas
+varjelkoon! Minkäpäs tähden olisimme? Minä pidän miehistä, ja kun
+tapaan sellaisen, niin sanon hänelle: 'Minä olen Crillon! Tapelkaa
+kanssani!' Mutta minä näen, ettette ole vielä levännyt. Malttakaamme!
+Eihän ole kiirettä. Berthon de Crillon on ylpeä saadessaan odottaa
+siksi kun teille sopii. Siihen asti, arvoisat herrat", jatkoi hän,
+kääntyen mahtavan näköisenä katselijain puoleen, jotka seurasivat tätä
+odottamatonta asiain käännettä rajattoman hämmästyneinä, "tehkäämme
+mitä voimme. Yhtykää sanaani ja huutakaa kaikki: 'Eläköön kuningas, ja
+eläköön Tuntematon!'"
+
+Ikäänkuin unesta herätettyinä -- niin suuri oli heidän ihmetyksensä --
+huoneessaolijat seurasivat kehotusta ja tekivät sen sydämensä pohjasta.
+Kun melu oli vaiennut, huusi joku vuorostaan: "Eläköön Crillon!" ja
+siihen yhdyttiin niin innokkaasti että se sai kyyneleet nousemaan tuon
+merkillisen miehen silmiin, jossa kerskurimaisuus oli niin omituisesti
+yhtyneenä lujimpaan ja säikkymättömimpään urhoollisuuteen. Hän
+kumarteli kumartelemistaan kääntyen kaikille tahoille pöytien välisellä
+kapealla alalla, kasvojensa loistaessa mielihyvästä ja innostuksesta.
+Minä katselin häntä silläaikaa neuvottomana. Minä käsitin että
+selustapenkin takaa kuulemani ääni oli ollut hänen; mutta minulla ei
+ollut ollenkaan halua taistella hänen kanssaan, eikä myöskään niin
+paljon voimia jälellä sairauteni jälkeen, että olisin kyennyt
+levollisin mielin käymään uuteen otteluun. Kun hän siis kääntyi jälleen
+minun puoleeni ja kysyi: "No, herra, oletteko valmis?" niin en voinut
+keksiä parempaa vastausta kuin äskeiseni: "Mutta, arvoisa herra, enhän
+minä ole riidassa kanssanne."
+
+"Mitä tyhjiä", vastasi hän ärtyisästi; "jos siinä on kaikki, niin
+alkakaamme."
+
+"Siinä ei olekaan kaikki", sanoin minä, pistäen päättäväisesti miekkani
+huotraan. "Seikka ei ole ainoastaan se, ettei minulla ole riitaa herra
+de Crillonin kanssa, vaan minulla oli kunnia viimeksi häntä tavatessani
+vastaanottaa häneltä huomattava palvelus."
+
+"Nytpä on siis aika tehdä vastapalvelus", vastasi hän reippaasti,
+ikäänkuin tämä olisi tehnyt asian selväksi.
+
+En voinut pidättyä nauramasta. "Kyllä niin, mutta minulla on vieläkin
+yksi este", sanoin minä. "Olen juuri-ikään toipunut sairaudesta ja olen
+heikko. Siitäkin huolimatta olisin haluton kieltäytymään ottelusta
+joittenkin kanssa, mutta parempikin mies kuin minä saattaa väistyä
+herra Crillonin tieltä saamatta siitä häpeää."
+
+"No, jos otatte asian siltä kannalta, niin olkoon", vastasi hän
+pettyneen näköisenä. "Ja tosiaan, onhan päivänvalokin jo miltei
+hävinnyt. Se on kuitenkin lohdutus. Mutta ette kai kieltäytyne juomasta
+kanssani viinimaljaa? Muistan kyllä äänenne, vaikka en voikaan sanoa
+kuka olette tai minkä palveluksen olen teille tehnyt. Mutta voitte
+kuitenkin luottaa minuun vastaisuudessakin. Minä pidän miehestä, joka
+on urhoollinen samalla kuin vaatimatonkin, enkä tiedä parempaa ystävää
+kuin kelpo miekkamiehen."
+
+Olin juuri vastaamassa hänelle sopivin sanoin -- silläaikaa kun
+huikenteleva väkijoukko, joka muutamia minuutteja aikaisemmin oli ollut
+valmis silpomaan minut, katseli meitä matkan päästä kunnioittavan
+suosiollisena -- kun sama naamioitu herrasmies, joka äsken oli ollut
+hänen seurassaan, astui lähemmäksi ja tervehti minua hyvin arvokkaasti.
+
+"Onnittelen teitä, herra", lausui hän ylhäisen miehen
+alentuvaisuudella. "Te käyttelette miekkaa niinkuin ainoastaan harvat
+ja miekkailette yhtä hyvin päällänne kuin käsillänne. Jos tarvitsette
+ystävää tai tointa, niin teette minulle kunnian pitämällä mielessänne
+että olette tunnettu Turennen kreiville."
+
+Kumarsin syvään salatakseni tuon nimen mainitsemisen aiheuttaman
+hämmästykseni. Vaikka olisin kuinka koettanut, ja vaikka minulla olisi
+ollut käytettävissäni taitavimman näytelmäsepon kekseliäisyys, en olisi
+voinut kuvitella mitään ihmeellisemmän omituista kuin tämä kohtaus enkä
+mitään mielenkiintoisemman huvittavaa kuin se tosiasia, että minä
+naamioituna puhelin samoin naamioidun Turennen kreivin kanssa, saaden
+soimausten ja kostonuhkausten sijasta kuulla mitä kohteliaimman
+suojeluksen tarjouksen. Tietämättä oikein oliko minun naurettava vai
+vavistava, tai kumpaa minun tuli mieluummin ajatella, tämän kohtauksen
+huvittavuuttako vai sitä vaaraa, josta niin täperästi olimme
+pelastuneet, sain tahdonponnistuksella vastatuksi hänelle, pyytäen
+häntä suosiollisesti suomaan anteeksi, jos vieläkin säilytin
+tuntemattomuuteni. Vielä puhuessani syöksähti mieleeni uusi pelon aihe,
+nimittäin se, että Crillon saattaisi tuntea minut äänestäni ja
+varrestani ja huutaisi julki nimeni, saaden silmänräpäyksessä
+räjähtämään sen ruutipanoksen, jonka päällä seisoimme.
+
+Tämä lisäsi moninkertaiseksi malttamattoman haluni päästä poistumaan
+paikalta. Mutta kreivillä oli vielä jotakin sanottavaa, enkä voinut
+poistua osottamatta töykeää käytöstä.
+
+"Olette varmaan matkalla pohjoiseen, kuten kaikki muutkin?" virkkoi hän
+tähystäen minuun uteliaasti. "Saanko kysyä, aiotteko Meudoniin, jossa
+Navarran kuningas on, vai St. Cloud'n hoviin?"
+
+Levottomana liikehtien hänen terävän katseensa alla, mutisin aikovani
+Meudoniin.
+
+"Siinä tapauksessa, jos haluatte matkustaa suuremmassa seurassa",
+lisäsi hän kumartaen huolettoman kohteliaasti, "olen teidän
+käytettävissänne. Minäkin aion Meudoniin ja lähden täältä kolme tuntia
+ennen puoltapäivää."
+
+Onneksi katsoi hän suostumukseni hänen armolliseen kutsuunsa
+luonnolliseksi asiaksi ja kääntyi pois ennenkuin olin kunnolleen
+ehtinyt häntä kiittämään. Crillonista minun oli vaikeampi päästä eroon.
+Hän näkyi kovasti mielistyneen minuun ja oli samalla, luulen, hieman
+utelias tietämään kuka minä olin. Mutta suoriuduin siitäkin viimein, ja
+kieltäytyen niistä auliista tarjouksista, joita joka taholta minulle
+esitettiin, pujahdin talliin, etsin sieltä Cidin parren, ja laskeutuen
+maata oljille sen viereen aloin kerrata ajatuksissani jo tapahtuneita
+asioita ja suunnitella tulevaisuutta. Pimeyden peitossa uni pian
+valtasi minut; viimeiset valveilla-oloni ajatukset kohdistuivat
+onnellisen pelastumiseni aiheuttamaan kiitollisuuteen sekä vakavaan
+aikomukseen ehtiä Meudoniin ennen Turennen kreiviä, jotta voisin
+selvittää tilini hänen poissaollessaan. Tämä näytti minusta ainoalta
+mahdollisuudelta suoriutua niistä vaaroista, joille olin antautunut
+alttiiksi.
+
+
+
+
+XXXIII. Meudonissa.
+
+
+Lähdettyämme Etampesista niin varhain, että majatalo, jossa
+hälisevää elämää oli jatkunut pitkälle yli puoliyön, oli portista
+ulos ratsastaessamme vielä syvässä unessa, saavuimme Meudoniin
+seuraavana päivänä puolenpäivän aikaan. Kävisi pitkäksi kuvailla
+yksityiskohdittain, mitä ajatuksia valtiattareni ja minun mielessä
+liikkui tämän matkan kestäessä -- mikä kenties saattoi olla viimeinen
+yhteinen matkamme --, tai mitä vakuuttelimme toisillemme, tai kuinka
+usein kaduimme malttamattomuuttamme, joka oli saanut meidät panemaan
+kaikki alttiiksi. Rouva de Bruhl osotti ystävällistä hienotunteisuutta,
+pysytellen erillään meistä ja ratsastaen suurimman osan matkaa
+Fanchetten seurassa; tästä huomaavaisuudesta ei meille kuitenkaan ollut
+paljonkaan hyötyä, sillä, suoraan sanoen, tuo ero, jota pelkäsimme,
+tuntui jo luovan synkän varjon sydämiimme. Me emme virkkaneet monta
+sanaa, vaikka ne harvat, joita lausuttiin, sisälsivät paljon, vaan
+ratsastimme käsi kädessä, täysin sydämin ja vain harvoin irrottaen
+katseemme toisistamme, odottaen Meudonia ja sen vaaroja synkin
+aavistuksin, joita lempemme ja minun uhanalainen asemani loivat
+mieliimme.
+
+Jo kauan ennen kuin saavuimme kaupunkiin tai saatoimme nähdä siitä
+muuta kuin linnan, jonka yläpuolella Ranskan liljat ja bourbonien suuri
+valkoinen lippu yhdessä liehuivat, huomasimme olevamme siinä
+pyörteessä, joka aina ympäröi toimivaa armeijaa. Ihmisryhmiä seisoi
+joka tienhaarassa, sillat olivat täynnä kuormavaunuja ja vetojuhtia;
+joka hetki laski joku ratsumies ohitsemme täyttä laukkaa, tai
+kekkaloitsi pitkin tietä hoilaten ja laulaen joukko roistomaisen
+näköisiä ryysysankareita, jotka olivat sotureita ainoastaan nimeltä.
+Siellä täällä riippui, varotukseksi viimemainitun laisille, miehen
+ruumis karkeatekoisessa hirsipuussa, jonka alitse metsästämästä
+palaavat pyssymiehet ja huviratsastukselta tulevat naiset nauraen ja
+ilakoiden kulkivat kulkuaan.
+
+Kaupunkiin suuntautuvan suuren ihmispaljouden mukana pääsimme kulkemaan
+huomaamattomina. Vähän matkan päässä muurista pysähdyimme kysymään,
+missä Navarran prinsessan asunto oli. Saatuani kuulla, että hän asui
+eräässä talossa kaupungilla, hänen veljensä pitäessä asuntoa linnassa
+ja Ranskan kuninkaan oleskellessa St. Cloud'ssa, pysäytin seurueeni
+eräällä syrjätiellä satakunta askelta kauempana ja hypäten alas Cidin
+selästä lähestyin valtiattareni satulan eteen.
+
+"Neiti de la Vire", lausuin juhlallisesti ja niin kovaa että kaikki
+mieheni saattoivat kuulla, "aika on tullut. En uskalla tulla enää
+kanssanne kauemmaksi. Pyydän senvuoksi todistamaan, että niinkuin vein
+teidät, olen tuonut teidät myöskin takaisin, kummankin tapahtuessa
+vapaaehtoisella suostumuksellanne. Pyydän että antaisitte minulle
+tällaisen erotodistuksen, sillä siitä voi olla minulle hyötyä."
+
+Hän taivutti päätään ja laski kasineettömän kätensä minun kädelleni,
+joka lepäsi hänen satulannupillaan. "Hyvä herra", vastasi hän
+murtuneella äänellä, "en tahdo antaa teille tällaista erotodistusta,
+enkä minkäänlaista erotodistusta niin kauan kuin elän."
+
+Näin sanoen hän otti naamionsa pois kaikkien nähden, ja minä näin
+kyynelten virtaavan hänen kalpeita poskiaan pitkin. "Jumala suojelkoon
+teitä, herra de Marsac", jatkoi hän kumartaen niin syvään että hänen
+kasvonsa melkein koskivat minun kasvoihini, "ja sallikoon teidän
+saavuttaa sen mitä toivotte. Jollei niin tapahdu, ja jos joudutte
+maksamaan liian kalliin hinnan siitä mitä olette tehnyt minun
+hyväkseni, niin tahdon elää impenä kaiken ikäni. Ja jollen sitä tee,
+niin nämä miehet häväiskööt minut!"
+
+Sydämeni kyllyydeltä en löytänyt sanoja, vaan tartuin hansikkaaseen,
+jota hän tarjosi minulle, ja polvistuen suutelin hänen kättään. Sitten
+viittasin -- sillä puhua en voinut -- rouva de Bruhlia jatkamaan
+matkaa, ja Simon Fleix'n ja Maignanin miesten saattamina he poistuivat
+tiehensä. Neidin kalpeat kasvot katsoivat jälkeensä minuun, kunnes
+tienkäänne kätki heidät enkä minä heitä enää nähnyt.
+
+Kun kaikki olivat menneet, käännyin ympäri ja astuen raskaasti sinne
+missä sardinialaiseni seisoi pää riipuksissa, kiipesin satulaan ja
+ratsastin käymäjalkaa linnaa kohti. Matka oli lyhyt ja helppokulkuinen,
+sillä jo ensimäisessä käänteessä ilmestyi eteeni avonainen portti
+vilkkaine liikenteineen. Suuri joukko kansaa kulki sekä ulos että
+sisään, silläaikaa kun toisia lepäsi muurin varjossa ja kymmenkunta
+tallimiestä talutteli ratsuhevosia edestakaisin. Päivänpaiste virtasi
+kuumana tielle ja pihamaalle ja heijastellen vartiasoturien
+haarniskoista häikäisi silmiä sädehtivällä kirkkaudellaan. Minä lähenin
+yksinäni, tuijottaen kaikkea tätä tylsällä välinpitämättömyydellä, joka
+siksi kertaa verhosi sydämessäni vallitsevan jännityksen, kun muuan
+kadulla kävelevä mies riensi kiiruusti eteeni ja katsoi minua
+kasvoihin.
+
+Minä katsoin vuorostani häntä, ja nähdessäni että hän oli minulle outo,
+aioin mennä ohi pysähtymättä. Mutta hän pyörähti rinnalleni ja mainitsi
+matalalla äänellä nimeäni.
+
+Seisautin Cidin ja loin katseeni häneen. "Kyllä olen de Marsac",
+virkoin koneellisesti. "Mutta en tunne teitä."
+
+"Siitä huolimatta olen tähystellyt jo kolme päivää teitä odottaen",
+vastasi hän. "Parooni de Rosny on saanut viestinne. Tämä on teille."
+
+Hän ojensi minulle paperiliuskan. "Keneltä?" kysyin minä.
+
+"Maignanilta", vastasi hän lyhyesti. Sen sanottuaan ja katsahdettuaan
+varovaisesti ympärilleen hän lähti luotani kulkien samaa tietä kuin oli
+tullutkin.
+
+Revin auki kirjelipun, ja kun tiesin ettei Maignan osannut kirjottaa,
+en kummastellut nähdessäni siitä puuttuvan allekirjotusta. Sisällön
+lyhyys ei jäänyt jälkeen tuojan niukkasanaisuudesta. Se kuului näin:
+"Palatkaa taivaan tähden takaisin ja odottakaa. Vihamiehenne on täällä,
+ja ne, jotka suovat teille hyvää, ovat voimattomia."
+
+Noin selväsanaisen ja sellaisissa olosuhteissa annetun varotuksen
+olisi odottanut saavan minut pysähtymään heti paikalla. Mutta minä
+luin viestin samalla tylsällä välinpitämättömyydellä, samalla
+itsepintaisella päättäväisyydellä, minkä portin seutuvilla hyörivän
+väenpaljouden näkeminen oli minussa synnyttänyt. En ollut tullut niin
+pitkälle enkä jouduttautunut tuntia edelle Turennen kreivistä
+luopuakseni aikomuksestani viime hetkellä, enkä antanut sellaisia
+vakuutuksia toiselle osottautuakseni uskottomaksi itselleni. Etäinen
+muskettien räiskekin, joka ilmotti että etujoukkokahakka oli käynnissä
+linnan toisella puolella, tuntui minusta kehottavan eteenpäin,
+sillä nyt jos koskaan saatoin miekallani ansaita suojeluksen ja
+anteeksiannon. Ainoastaan parooni de Rosnyn takia, jolta saamani viesti
+arvatenkin oli tullut, päätin menetellä varovaisesti, vetoamatta
+millään tavoin julkisesti häneen tai mainitsematta hänen nimeään muille
+yksityisestikään.
+
+Cid oli tällöin tuonut minut jo keskelle portin ympärillä tungeksivaa
+väkijoukkoa, joka, kummissaan siitä, että minun näköiseni tuntematon
+henkilö saapui ilman seuruetta, silmäili minua puolittain kohteliaasti,
+puolittain julkeasti. Joukosta tunsin useamman kuin yhden, jonka olin
+nähnyt St. Jean d'Angelyn hovissa puoli vuotta aikaisemmin, mutta niin
+suuri on komeiden pukimien ja varustusten harhauttava vaikutus, ettei
+kukaan heistä tuntenut minua. Viittasin lähinnäolevalle ja kysyin
+häneltä, oliko Navarran kuningas linnassa.
+
+"Hän on mennyt St. Cloudiin tapaamaan Ranskan kuningasta", vastasi mies,
+hiukan kummastellen sitä, että kukaan saattoi olla tietämätön niin
+tärkeästä asiasta. "Hänen odotetaan palaavan tunnin kuluttua."
+
+Kiitin häntä, ja laskien että minulla vielä oli runsaastikin aikaa
+ennen Turennen kreivin saapumista, laskeusin alas satulasta ja ottaen
+ohjat käsivarrelleni aloin käyskennellä edestakaisin muurin varjossa.
+Silläaikaa odottelevien ihmisten luku kasvoi sitä mukaa kuin minuutit
+kuluivat. Korkeampiarvoiset henkilöt ratsastivat sisään portista ja
+jättäen hevosensa palvelijainsa huostaan menivät linnaan. Upseereita
+loistavin haarniskoin tai tomun peittämin saappain ja huotrin ratsastaa
+tömisti portin kautta. Kirjeitä tuova lähetti saapui täyttä laukkaa, ja
+hänet piiritti heti tungeksiva uteliaitten joukko, joka ei jättänyt
+häntä ennenkuin seuraavien tulijoiden ilmestyessä; ne olivat joukko
+porvareita, joitten alaspainuneet päät ja huolestuneet katseet
+näyttivät osottavan, etteivät he suinkaan olleet millään hauskalla tai
+helpolla asialla.
+
+Katsellessani kuinka useat näistä menivät sisään ja katosivat
+näkyvistä, ainoastaan halvempien jäädessä paisuttamaan portilla
+tungeksivaa joukkoa, aloin tuntea sellaista epämukavuutta ja
+levottomuutta, joka on ominaista henkilölle, joka huomaa olevansa
+nurinkurisessa asemassa. Oivalsin selvästi vahingoittavani asiaani
+ilmestymällä kuninkaan eteen yhteisen lauman keskellä, mutta minulla ei
+ollut kuitenkaan valittavana muuta menettelytapaa kuin tämä, sillä
+sisälle linnaan en uskaltanut astua, peläten että minun silloin pitäisi
+ilmottaa nimeni, missä tapauksessa en ehkä pääsisi lainkaan Navarran
+kuninkaan puheille.
+
+Näinkin ollen oli suunnitelmani vähällä mennä myttyyn, sillä pian
+ratsasti portille mies, joka oli minulle tuttu ja joka vuorostaan tunsi
+minut. Mies heitti ohjaksensa tallimiehelle ja laskeusi ratsailta
+tavattoman vakavan näköisenä. Se oli herra Forget, kuninkaan sihteeri,
+sama henkilö jolle aikaisemmin eräässä tilaisuudessa olin jättänyt
+erään anomuksen. Hän loi silmänsä minuun syvästi hämmästyneenä ja
+tervehtien jäykästi matkan päästä näytti olevan kahden vaiheilla,
+mennäkö ohi vai puhutellako minua. Hän teki nopeasti päätöksensä ja
+lähestyi minua, tervehtien erittäin kuivan ja ankaran näköisenä.
+
+"Luulen, että te olette herra de Marsac?" lausui hän matalalla äänellä,
+muttei epäkohteliaasti.
+
+Vastasin myöntävästi.
+
+"Ja tämä on varmaan teidän hevosenne?" jatkoi hän kohottaen
+ratsastusraippaansa ja viitaten Cidiin, jonka olin sitonut muurissa
+olevaan koukkuun.
+
+Vastasin jälleen myöntävästi.
+
+"Kuulkaa sitten neuvon sana", lausui hän, tiukentaen kasvojensa ilmeen
+ja puhuen kuivahkoon sävyyn. "Nouskaa sen selkään silmänräpäystäkään
+vitkastelematta ja laittakaa itsenne Meudonista niin monen penikulman
+päähän kuin hevonen ja mies voivat."
+
+"Olen kiitollinen teille", virkoin minä, vaikka hänen sanansa
+hätkähdyttivät minua. "Ja entä jos en noudata neuvoanne?"
+
+Hän kohautti olkapäitään. "Siinä tapauksessa luottakaa itseenne!"
+tokaisi hän. "Mutta silloin luotatte turhaan!"
+
+Hän käännähti puhuessaan ympäri ja oli hetken perästä poissa. Minä näin
+hänen astuvan linnaan, ja mieleeni nousevassa epävarmuudessa siitä,
+etteikö hän ollutkin -- puhdistettuaan omantuntonsa antamalla minulle
+varotuksen -- mennyt antamaan määräystä minun viipymättömästä
+vangitsemisestani, tunsin oloni yhtä epämieluisaksi ja arvattavasti
+näytinkin yhtä levottomalta kuin lähelläni vapisevina seisovat
+porvarit. Ajatellen että hän epäilemättä tunsi isäntänsä mielen,
+muistin tuskallisen selvästi kuinka Navarran kuningas oli moneen
+kertaan varottanut, ettei minun ollut odotettava häneltä palkkaa taikka
+turvaa. Käsitin olevani täällä vastoin hänen nimenomaista käskyään,
+vetoamassa juuri niihin palveluksiin, joita tunnustamasta hän oli
+ilmottanut kieltäytyvänsä. Muistin Rosnynkin aina olleen samalla
+kannalla. Kaiken kaikkiaan aloin nähdä, että neiti ja minä olimme
+yhdessä päättäneet ottaa askeleen, jota en milloinkaan olisi rohjennut
+tehdä omasta alotteestani.
+
+Olin tuskin päässyt tähän johtopäätökseen, kun kavioitten töminä ja
+porttia ympäröivän väkijoukon äkillinen kokoonkiiruhtaminen ilmaisivat
+Navarran kuninkaan olevan tulossa. Kouristuvin sydämin siirryin
+lähemmäksi, tuntien että ratkaisun hetki oli käsissä; ja tuokion
+kuluttua hän tulikin näkyviin, ratsastaen vanhanpuoleisen, puvultaan ja
+asultaan vaatimattoman miehen rinnalla, jonka kanssa hän oli vakavassa
+keskustelussa. Heti hänen jälessään seurasi jono ylhäisiä henkilöitä ja
+aatelismiehiä, joitten soturimainen ulkonäkö ja varustukset korvasivat
+sen koristekiillon ja loisteliaisuuden puutetta, johon olin Blois'ssa
+ollessani tottunut. Henrik itse oli puettu valkoiseen samettipukuun,
+joka paikoin oli kulunut ja likaantunut haarniskan kantamisesta; mutta
+hänen eloisa katseensa ja kiihkeä, miltei raju kasvonjenilmeensä
+vetivät ehdottomasti puoleensa ja kiinnittivät vähänkin tarkkaavan
+katsojan huomion. Lähetessään hän lakkaamatta katsahteli kahta puolta
+niin ylevän ja hyväntahtoisen näköisenä, ettei kukaan häntä
+katsellessaan voinut olla huomaamatta, että tässä oli ihmisten johtaja
+ja hallitsija, lauhkea voitossa ja voittamaton häviössä.
+
+Hänen lähestyessään kohotti kansanjoukko huudon: "Eläköön Navarra!" ja
+hän kumarsi välkähtävin silmin. Mutta kun jotkut portin luona huusivat:
+"Eläkööt kuninkaat!" kohotti hän kätensä vaatien hiljaisuutta ja lausui
+kovalla, selvällä äänellä: "Ei niin, ystävät. Ranskassa on ainoastaan
+yksi kuningas. Sanokaamme sensijaan: 'Eläköön kuningas!'"
+
+Pienen porvariryhmän puhemies -- kuulin, että he olivat Arcueil'istä ja
+olivat tulleet valittamaan heidän luokseen majotetun sotaväen
+ylenmääräistä paljoutta -- käytti pysähdystä hyväkseen ja lähestyi
+kuningasta. Henrik otti vanhuksen vastaan suopein katsein ja kumartui
+satulastaan kuuntelemaan mitä hänellä oli sanottavana. Heidän
+puhuessaan minä työntäydyin esille, ja asiani aiheuttama mielenliikutus
+kasvoi vielä, kun tunsin Navarran kuninkaan rinnalla ratsastavan miehen
+herra de la Noüe'ksi. Ei kukaan nimensä arvoinen hugenotti voinut
+katsella tuota iäkästä urhoa, joka oli tehnyt asiamme puolesta enemmän
+kuin kukaan muu, tuntematta itseensä siirtyvän osan hänen vakavaa
+intomieltään; ja samalla kuin tämä näky sai minut häpeämään, että
+hetkistä aikaisemmin olin ollut taipuvainen pitämään tärkeämpänä omaa
+turvallisuuttani kuin sitä apua, minkä olin velkaa synnyinmaalleni,
+antoi se minulle rohkeutta astua kuninkaan ohjasten viereen, niin että
+saatoin kuulla hänen viimeiset sanansa Arcueilin miehille.
+
+"Kärsivällisyyttä, ystäväni", lausui hän lempeästi. "Taakka on raskas,
+mutta matkakaan ei ole pitkä. Seine on hallussamme, rengas on
+umpinainen. Viikon kuluessa on Pariisin antautuminen. Serkkuni kuningas
+astuu sisään, ja silloin pääsette meistä. Ranskan tähden yksi viikko,
+ystäväni."
+
+Miehet siirtyivät pois syvään kumarrellen, hänen hyvänsuopeutensa
+tenhoamina, ja kun Henrik nosti silmänsä, näki hän minut edessään. Heti
+kohta hänen kasvonsa pitenivät. Hänen kulmansa vetäytyivät äkkiä
+ryppyihin hämmästyksestä ja mieliharmista salamoivien silmien ylle,
+muuttaen silmänräpäyksessä koko hänen hahmonsa, joka kävi tummaksi ja
+synkäksi kuin yö. Hänen ensi ajatuksensa oli mennä ohitseni. Mutta
+nähdessään etten minä väistynyt, hän empi, niin harmistuneena ja
+tuskastuneena minun äkillisestä ilmestymisestäni, ettei tiennyt mitä
+tehdä tai miten menetellä kanssani. Minä käytin hyväkseni tilaisuutta
+ja notkistaen polveni niin alamaisella kunnioituksella kuin konsanaan
+olin osottanut Ranskan kuninkaalle, pyysin saada sulkeutua hänen
+huomioonsa ja anoa hänen suojelustaan ja suosiotaan.
+
+"Ei nyt ole aika häiritä minua", vastasi hän, luoden minuun vihastuneen
+syrjäsilmäyksen. "Minä en tunne teitä. Te olette tuntematon minulle.
+Teidän on mentävä herra de Rosnyn luo."
+
+"Se olisi hyödytöntä, sire", vastasin minä epätoivoisen itsepintaisena.
+
+"Siinä tapauksessa en voi tehdä mitään hyväksenne", tiuskaisi hän
+äreästi. "Siirtykää sivulle."
+
+Mutta minä olin epätoivoinen. Tiesin että olin pannut kaikki tämän
+kohtauksen varaan ja että minun täytyi päästä varmalle pohjalle ennen
+Turennen kreivin tuloa -- muuten jäisin turvattomana alttiiksi hänen
+kostolleen. Välittämättä siitä, keitä oli kuulemassa, minä huudahdin,
+että olin de Marsac ja että olin tullut asettuakseni vastaamaan
+kaikesta siitä mistä vihamieheni saattoivat minua syyttää.
+
+"_Ventre Saint Gris_!" huudahti Henrik, hätkähtäen satulassaan hyvin
+teeskennellystä hämmästyksestä. "Oletteko te se mies?"
+
+"Olen, sire", vastasin minä.
+
+"Sitten te varmasti olette hullu!" jatkoi hän katsahtaen takanaan
+oleviin. "Täysi hullu, kun näytätte naamaanne täällä! _Ventre Saint
+Gris_! Onko meidän otettava suojaamme kaikki häväisijät ja ryövääjät
+koko maasta?"
+
+"Minä en ole niistä kumpaakaan!" vastasin minä siirtäen harmistuneen
+katseeni hänestä hänen takanaan ällistelevään seurueeseen.
+
+"Siitä saatte sopia Turennen kreivin kanssa!" tiuskaisi hän, katsellen
+minua tuimasti synkin ja rajuin kasvoin. "Nyt tunnen teidät hyvin.
+Teitä on syytetty siitä, että te olette ryöstänyt erään naisen hänen
+linnastaan Chizéstä joku aika takaperin."
+
+"Tuo nainen, sire, on nyt Navarran prinsessan huostassa."
+
+"Onko hän?" huudahti hän kerrassaan tyrmistyneenä.
+
+"Ja jos hänellä on jotain valittamista minusta", jatkoin ylpeästi,
+"niin tahdon alistua siihen rangaistukseen minkä te määräätte tai
+Turennen kreivi vaatii. Mutta jollei hänellä ole mitään syytöstä minua
+vastaan, ja jos hän vannoo että hän on seurannut minua omasta
+tahdostaan ja suostumuksestaan, ja ettei hän ole kärsinyt mitään
+loukkausta tai vääryyttä minun käsissäni, siinä tapauksessa, sire,
+vaadin, että tämä jää minun ja Turennen kreivin väliseksi yksityiseksi
+asiaksi."
+
+"Niinkin ollen on teillä mielestäni aivan tarpeeksi tekemistä", vastasi
+hän synkkänä. Samalla hän kädenliikkeellä pysäytti jotkut, jotka
+suuttuneina yrittivät syöksähtää minua kohti, ja loi silmänsä minuun
+muuttunein ilmein. "Tarkotatteko väittää, että nainen meni mukaanne
+omasta tahdostaan?" kysyi hän.
+
+"Sekä meni että palasi, sire", vastasin minä.
+
+"Merkillistä!" huudahti hän. "Oletteko mennyt naimisiin hänen
+kanssaan?"
+
+"En, sire", vastasin minä, "mutta minä pyydän että minun sallittaisiin
+se tehdä."
+
+"Taivas hallitkoon! Hänhän on Turennen kreivin holhokki", virkkoi hän,
+miltei typertyneenä uhkarohkeudestani.
+
+"Hänen suostumuksensa uskallan toivoa saavani, sire", lausuin
+levollisesti.
+
+"_Saint Gris_! Mies on hullu!" huusi hän kääntäen hevosensa ympäri ja
+katsoen seurueeseensa rajattoman ihmetyksen elein. "Tämä on merkillisin
+juttu mitä koskaan olen kuullut."
+
+"Mutta antaa kunniakkaamman käsityksen kysymyksessä olevasta herrasta
+kuin naisesta!" lausui muuan myhäillen ja hymähtäen.
+
+"Se on valhe!" huusin minä ponnahtaen eteenpäin rohkeudella, joka
+hämmästytti minua itseänikin. "Hän on yhtä puhdas kuin teidän
+ylhäisyytenne sisar! Sen vannon. Tuo mies puhuu vaihetta, ja siitä
+väitteestä en peräydy."
+
+"Herra!" huusi Navarran kuningas kääntyen puoleeni ankarana. "Te
+unhotatte itsenne minun läsnäollessani! Vaiti, ja varokaa toiste
+millaista kieltä käytätte ylempiänne kohtaan. Minä sanon teille, että
+teillä on jo kyllin rettelöitä ilmankin."
+
+"Kuitenkin tuo mies valehtelee!" vastasin minä itsepintaisena, muistaen
+Crillonia ja hänen käyttäytymistapaansa. "Ja jos hän haluaa tehdä
+minulle kunnian astumalla kanssani sivulle, niin teen hänet siitä
+vakuutetuksi!"
+
+"_Ventre Saint Gris_!" vastasi Henrik otsa rypyssä ja venyttäen tuon
+lempi-voimasanansa jokaista tavua. "Ettekö voi olla vaiti ja antaa
+minun ajatella? Vai täytyykö minun määrätä teidät heti vangittavaksi?"
+
+"Vähintäänkin se", puuttui makea ääni puheeseen, samalla kun eräs mies
+työntäytyi esiin joukosta ja asettuen etuisalle paikalle kuninkaan
+viereen sinkautti minuun äärimmäisen pahansuovan katseen. "Herrani
+Turennen kreivi odottaa ainakin sen verran teidän ylhäisyydeltänne",
+jatkoi hän lämpimästi. "Pyydän teitä antamaan määräyksen heti paikalla
+ja pidättämään tämän henkilön vastaamaan rikoksistaan. Kreivi de
+Turenne palaa tänään. Hänen pitäisi jo olla täällä. Sanon vieläkin,
+sire, että hän odottaa ainakin sen verran."
+
+Kuningas tuijotti minuun synkin silmin viiksiään pureskellen. Joku
+joukosta oli viittauksilla käskenyt yhteisen kansan siirtyä kuulomatkan
+ulkopuolelle; samaan aikaan oli seurue uteliaisuudesta lähestynyt ja
+muodostanut puolipiirin, jonka keskellä minä seisoin kuningasta
+vastapäätä ja hänen sivullaan toisella puolen Noüe ja toisella äskeinen
+puhuja. Neuvottomuus ja suuttumus kiistelivät ylivallasta hänen
+kasvoillaan, kun hän katseli alaspäin minuun hampaittensa kuultaessa
+parran takaa. Vaikka hän vieläkin oli syvästi harmistunut minun
+esiintymisestäni, jonka hän ensin oli luullut olevan alkusoittona
+paljastuksiin, jotka johtaisivat Turennen eroamiseen hetkellä jolloin
+yhteistoiminnasta riippui kaikki kaikessa, oli hän nyt lakannut
+pelkäämästä omasta puolestaan ja näki ehkä minun omaksumassani
+menettelytavassa jotain, mikä miellytti hänen luonnettaan ja herätti
+hänessä myötätuntoa.
+
+"Jos tyttö todellakin on tullut takaisin, herra d'Aremburg", virkkoi
+hän viimein, "niin en näe mitään syytä, minkä vuoksi minun tarvitsisi
+puuttua asiaan. Tällä hetkellä ainakaan."
+
+"Luulen, sire, että kreivi de Turenne näkisi siinä syytä", vastasi mies
+kuivasti.
+
+Kuningas punastui. "Herra de Turenne..." alotti hän.
+
+"On tehnyt monta uhrausta teidän pyynnöstänne, sire", lausui toinen
+merkitsevästi. "Ja haudannut vääryyksiä, tai luuloteltuja vääryyksiä,
+jotka ovat yhteydessä juuri tämän asian kanssa. Tämä mies on
+harjottanut häntä kohtaan mitä törkeintä oikeudenloukkausta, ja herra
+kreivin nimessä minä pyydän, niin, minä vaadin, että hänet on heti
+vangittava ja pidätettävä vastaamaan siitä."
+
+"Olen valmis vastaamaan siitä nyt heti!" sanoin minä pontevasti,
+tähystellen kasvoista kasvoihin myötätuntoa etsien, mutta löytämättä
+sitä mistään, lukuunottamatta herra de la Noüeta, joka näytti
+katselevan minua vakavan hyväksyvästi, "Joko Turennen kreiville tai
+sille henkilölle, jonka hän määrää edustajakseen."
+
+"Riittää!" huusi Henrik, kohottaen kätensä ja puhuen tuolla käskevällä
+ylemmyydellä, jonka hän niin hyvin osasi panna esiintymiseensä. "Mitä
+teihin tulee, herra d'Aremburg, niin kiitän teitä. Turenne on
+onnellinen omistaessaan sellaisen ystävän. Mutta tämä herra tuli
+luokseni omasta vapaasta tahdostaan, enkä katso soveltuvan kunniani
+vaatimuksiin pidättää häntä ilman varotusta. Annan hänelle tunnin aikaa
+poistua läheisyydestäni. Jos hänet tavataan tämän ajan kuluttua",
+jatkoi hän juhlallisesti, "niin vastatkoon itse kohtalostaan. Herrat,
+olemme jo viipyneet liian kauan. Käykäämme eteenpäin."
+
+Katsoin häneen hänen tätä lausuessaan, koettaen löytää sanoja millä
+vielä viimeisen kerran vetoaisin häneen. Mutta en niitä löytänyt; ja
+kun hän pyysi minua astumaan syrjään, tottelin koneellisesti, jääden
+seisomaan paljastetuin päin auringonpaisteeseen joukkueen ratsastaessa
+ohitse. Jotkut katsoivat taaksensa uteliaasti kuten mieheen, josta
+olivat kuulleet jotain kerrottavan, toiset taasen iva huulillaan ja
+muutamat synkin, uhkaavin silmäyksin. Kun kaikki olivat menneet ja
+heitä seuraavat palvelijatkin kadonneet näkyvistä ja minä jäin ammolla
+suin heidän jälkeensä katsellen rahvaan uteliaitten silmäysten
+esineeksi, käännyin ympäri ja mennen hevoseni luo irrotin sen, katkeran
+pettymyksen tunne sydämessäni.
+
+Suunnitelma, jonka neiti oli esittänyt ja minä hyväksynyt St.
+Gaultierin luona olevassa metsässä -- kun meistä tuntui että meidän
+pitkän poissaolomme ja huhuna tietoomme tulleitten suurten tapahtumien
+oli täytynyt muuttaa maailma ja aukaista meille paluutie -- tuo
+suunnitelma oli rauennut täydellisesti tyhjiin. Kaikki oli niinkuin
+ennenkin; mahtavat olivat yhä mahtavia ja ystävyys pelon kahlehtimana.
+Oli selvää, että olisimme tehneet viisaammin, jos olisimme noudattaneet
+nöyrempää menettelytapaa ja totellen saamiamme varotuksia odottaneet
+Navarran kuninkaan sopivaksi katsomaa hetkeä tahi Rosnyn viipyvää
+huomiota. Silloin en olisi ollut, niinkuin nyt, välittömässä vaarassa,
+eikä minun olisi myöskään tarvinnut tuntea eron tuskallisuutta, eron,
+joka silminnähtävästi uhkasi tulla pysyväksi. Neiti oli turvassa, ja
+siinä oli kyllä jo paljon, mutta minun täytyi pitkän palvelusajan ja
+lyhyen onnen jälkeen käydä yksikseni, ainoastaan muistot
+viihdykkeenäni.
+
+Tästä arvottomasta hervottomuudesta -- joka oli yhtä itsekäs kuin
+hyödytönkin -- herätti minut Simon Fleix'n ääni, saaden ajatukseni
+liikkeelle ja muistuttaen minulle, että kallis aika kului hukkaan
+seisoessani toimettomana. Päästäkseni luokseni hän oli tunkeutunut
+uteliaan rahvaan keskitse ja hänen kasvonsa punottivat. Hän nykäisi
+minua hihasta, luoden ympärillä oleviin palvelijoihin vihan ja pelon
+sekaisia silmäyksiä.
+
+"Mokomatkin, pitävätkö he teitä nuorallatanssijana?" mutisi hän
+korvaani. "Nouskaa hevosen selkään ja tulkaa. Ei ole varaa hukata
+silmänräpäystäkään."
+
+"Jätitkö hänet rouva Catherinen luokse?" kysyin minä.
+
+"Tietysti", vastasi hän kärsimättömänä. "Älkää huolehtiko hänestä.
+Pelastakaa itsenne, herra de Marsac. Siitä on nyt tällä hetkellä
+kysymys."
+
+Koneenomaisesti nousin ratsaille ja tunsin rohkeuteni palaavan kun
+hevonen lähti liikkeelle allani. Lasketin joukon läpi ja pitemmälti
+ajattelematta ohjasin samalle tielle, jota olimme tulleetkin. Mutta
+noin sata kyynärää ratsastettuamme pysäytin hevoseni. "Tunnin etumatka
+on lyhyt", virkoin minä. "Minne menemme?"
+
+"St. Cloudiin", vastasi hän varmasti. "Ranskan kuninkaan suojelus voinee
+auttaa päiväksi tai pariksi. Mitä sitten tulee, niin on vielä jälellä
+Liiga, jollei Pariisi ole antautunut."
+
+Ymmärtäen ettei muuta neuvoa ollut, suostuin, ja niin läksimme
+jatkamaan matkaa. Matkan Meudonista St. Cloudiin olisimme voineet
+ratsastaa vajaassa tunnissa, mutta suora tie kulkee Teininiityn,
+Meudonin pohjoispuolella olevan laajan tasangon poikki. Tämä oli
+alttiina vihollisen tulelle ja siinä sattui lisäksi yhtämittaa pitkin
+päivää kahakoita molempiin leireihin kuuluvien ratsujoukkojen välillä,
+joten oli mahdoton kulkea sen poikki ilman riittävää apujoukkoa. Meidän
+oli pakko tehdä kierros, minkä vuoksi kesti kauemmin ennenkuin ehdimme
+määräpaikkaamme, mutta pääsimme kuitenkin perille ilman vastuksia
+tuohon pieneen kaupunkiin, jonka jo kaukaa huomasimme olevan tulvillaan
+hyörinää ja hälinää, mikä asianmukaisesti kuuluu hovin ja leirin
+ympäristöön.
+
+Se oli todellakin täpösen täynnä, sillä Pariisin antautumista
+odotettiin joka hetki ja St. Cloud oli muodostunut yleiseksi
+kohtauspaikaksi, jonne kokoontuivat niin hyvin ne harvat, joilla jo
+kauan oli ollut varma toimintasuunta, kuin ne monet, jotka odottavat
+mille puolen onni kääntyy, Kadut olivat kaikkialla tungokseen saakka
+täynnä, loistellen kirkkaita värejä, terästä ja samettia, muotipukuja
+ja soturintöyhtöjä. Lippuja liehui pitkissä riveissä, peittäen
+näkyvistä räystäät ja ehkäisten auringonsäteitä, ja kaiken yllä
+kumisivat viiden kuuden kirkon kellot hilpeänä vastauksena etäältä
+kuuluvaan tykkien jymähtelyyn. Jokaisesta lipusta ja kunniakaaresta ja
+viiristä luin tunnuslauseen: "Eläköön kuningas!" Me tiedämme nyt, ja
+Jumala tiesi silloin, millainen tuomion iva noissa sanoissa piili!
+
+
+
+
+XXXIV. "E1 niin pahaa, josta el jotakin hyvää."
+
+
+Hitaasti ja yhtämittaa tyrkkien olimme päässeet etenemään pääkadulle
+asti, tungoksen yhä suuretessa mitä pitemmälle tulimme, kun
+kääntyessäni erään kulman ympäri kuulin nimeäni huudettavan ja ylös
+katsahdettuani näin muutamassa ikkunassa ne kasvot, joita juuri olin
+etsimässä. Puolen minuutin kuluttua oli herra d'Agen vieressäni, ja
+silloin, kuten olin odottanutkin, ei minun auttanut muu kuin laskeutua
+satulasta siinä tuokiossa ja ottaa asuntoni hänen luonaan. Hän ei
+ollenkaan salannut iloaan ja hämmästystään minun tulostani, vaan
+viivähdettyään ainoastaan sanoakseen Simonille missä talli oli, kiskoi
+minut ihmistungoksen läpi ja veti ylös asuntonsa portaita innolla ja
+sydämellisyydellä, joka sai kyynelet silmiini ja antoi ylhäällä
+tapaamalleni seurueelle enemmän kuin riittävän käsityksen arvostani ja
+merkityksestäni.
+
+Nähdessäni hänet jälleen loistavimmalla tuulellaan ja vapaasti
+käyttelemässä kaikkia noita pieniä taitotemppuja ja sievistelyjä,
+joilla hän salasi luonteensa todellisen arvon, pidin suurena kunniana
+sitä, että hän jätti ne tällä kertaa syrjään, johdattaen minut
+kunniapaikalle ja tutustuttaen minut seuralaisilleen poikamaisella
+suorasukaisuudella ja ainoastaan minun mukavuuttani silmälläpitäen,
+mikä oli tavattomasti minulle mieleen. Hän käski isäntänsä hetkeäkään
+viipymättä tuoda viiniä ja ruokaa ynnä kaikkea mikä voi olla
+virkistykseksi matkustavalle, ja hyppäsi itse ylös ja istui jälleen
+alas kymmeniä kertoja minuutissa, käskien palvelijoitaan milloin
+millekin asialle tai toruen heitä, kun jättivät tuomatta minulle
+kaikenmoista, mitä en lainkaan tarvinnut. Kiiruhdin esittämään
+seurueelle anteeksipyyntöni siitä että olin tullut keskeyttämään heidän
+keskusteluaan, ja he olivat kyllin ystävällisiä vakuuttaakseen, ettei
+se suinkaan heitä häirinnyt. Samalla he kuitenkin, nähdessään herra
+d'Agenin kiihkeistä kasvoista ja loistavista silmistä hänen haluavan
+olla kahden kanssani, ottivat jäähyväiset ja jättivät meidät pian
+kahdenkesken.
+
+"No niin", sanoi hän tultuaan takaisin ovelta heitä saattamasta, "mitä
+teillä nyt on minulle kerrottavana, ystäväni? Eikö hän ole mukananne?"
+
+"Hän on neiti de la Viren kanssa Meudonissa", vastasin minä hymyillen.
+"Ja mitä muuhun tulee, niin hän voi hyvin ja on reippaammalla
+mielellä."
+
+"Eikö hän lähettänyt minulle jotain sanaa?" kysyi hän.
+
+Pudistin päätäni. "Hän ei tiennyt, että tulisin tapaamaan teitä",
+vastasin.
+
+"Mutta kai hän ... lienee puhunut minusta hiljan?" jatkoi hän hiukan
+pettyneen näköisenä.
+
+"En luule hänen maininneen nimeänne pariin viikkoon", vastasin nauraen.
+"Siitä saitte! Mutta, hyvä ystävä", jatkoin puheensävyäni muuttaen ja
+laskien käteni hänen olallensa tavalla, joka rauhotti häntä ainakin
+yhtä paljon kuin sanani, "oletteko niin äkkinäinen rakastaja, ettette
+tiedä naisen puhuvan vähimmän siitä mitä hän ajattelee enimmän? Pää
+pystyyn vain! Jollen kokonaan erehdy, ei teillä ole paljonkaan pelon
+aihetta tulevaisuuteen nähden. Olkaa vain kärsivällinen."
+
+"Niinkö arvelette?" virkkoi hän kiitollisena.
+
+Vakuutin ettei minulla ollut siitä epäilystäkään; silloin hän vaipui
+haaveksimaan ja minä häntä katselemaan. Voi ihmisluonteen
+pikkumaisuutta! Hän oli ottanut minut vastaan avosylin, kuitenkin,
+kun näin millainen onnellisuus kuvastui hänen kauniilla kasvoillaan,
+annoin mielessäni sijaa halpamaisimmalle tunteelle mitä ihmisen
+rinnassa voi asua. Minä katselin häntä kadehtivin silmin, katkerana
+vertaillen omaa osaani siihen, minkä kohtalo oli varannut hänelle.
+Hänellä oli rikkautta, ulkonaista kauneutta, menestystä, korkeita
+sukulaisuussuhteita ja suuria toiveita; minä taas olin välittömän
+vaaran kynsissä, tulevaisuuteni oli pimeä ja kaikki eteeni aukenevat
+tiet niin uhanalaisia, etten tiennyt minkä valitsisin. Hän oli nuori,
+minä ikäni kukoistuksen sivuuttanut; hän oli suosiossa, minä turvaton
+pakolainen.
+
+Nämä mietteet hän katkaisi tavalla, joka sai minut punastumaan
+nyrpeyttäni. Heräten äkkiä suloisista unelmistaan hän alkoi tiedustella
+minusta itsestäni ja oloistani, kysyen innokkaasti, kuinka olin
+joutunut St. Cloudiin, ja kuunnellen kertomustani seikkailuistani
+jalolla myötätunnolla, joka teki hänet minulle vielä entistäänkin
+rakkaammaksi. Kun olin päässyt loppuun -- silloin oli jo Simonkin
+liittynyt seuraamme, seisoen oven suussa -- lausui hän, että minun
+täytyi päästä kuninkaan puheille.
+
+"Mitään muuta neuvoa ei ole", sanoi hän.
+
+"Häntä tavatakseni olen tullutkin", vastasin minä.
+
+"Totta totisesti!" jatkoi hän, nousten istuimeltaan ja katsellen minua
+huolestunein kasvoin. "Kukaan muu ei voi teitä auttaa."
+
+Minä nyökkäsin.
+
+"Turennellä on täällä neljätuhatta miestä. Ette kai voi mitään niin
+paljoa vastaan?"
+
+"En mitään", sanoin minä. "Kysymys on siitä tahtooko kuningas ottaa
+minua suojellakseen?"
+
+"Jollei hän tahdo, niin sitten ei kukaan", vastasi herra d'Agen
+lämpimästi, "Tänä iltana ette ehkä voi häntä tavata; hänellä on
+neuvoston kokous. Huomisaamuna ehkä voitte. Teidän on oltava yötä
+täällä; minä panen mieheni vartioimaan, niin luulen teidän olevan
+turvassa. Lähden heti tiedustamaan voiko setäni auttaa teitä. Ettekö
+tiedä ketään muuta, joka voisi puhua puolestanne?"
+
+Minä mietin, ja olin jo vastaamaisillani kieltävästi, kun Simon, joka
+oli kuunnellut säikähtynein kasvoin, mainitsi Crillonin.
+
+"Todellakin, jos hän vain suostuu", huudahti d'Agen katsahtaen
+hyväksyvästi poikaan. "Hänellä on vaikutusvaltaa kuninkaaseen."
+
+"Luulen, että hän suostuu", arvelin minä. "Minulla oli omituinen
+kohtaus hänen kanssaan eilen illalla." Ja sitten kerroin d'Agenille
+majatalossa tapahtuneesta kaksintaistelusta.
+
+"Hyvä!" lausui hän säihkyvin silmin. "Olisin mielelläni ollut sitä
+näkemässä. Joka tapauksessa koetan esittää asiaa hänelle. Crillon ei
+pelkää ketään, ei edes kuningasta."
+
+Niin oli asia päätetty. Se ilta ja yö oli minun pysyteltävä ystäväni
+asunnossa, näyttämättä edes nenääni ikkunassa.
+
+Kun hän oli mennyt ja minä olin yksinäni huoneessa, niin myönnän,
+että minä tunsin mieleni sangen masentuneeksi. Herra d'Agenin
+matkavarustukset olivat asetellut ympäri huonetta, mutta eivät kyenneet
+antamaan muuta kuin epäjärjestyksen leiman sen avaralle alastomuudelle.
+Alkoi himmetä, päivänpaiste oli hävinnyt. Ulkona tuntui kellojen
+soitto, etäinen tykkien jyminä ja tungoksen täyttämiltä kaduilta
+kuuluva hälinä ja kohina tuntuivat kertovan iloisesta elämästä ja
+vapaudesta, toivoista ja pyrkimyksistä, joista kaikista minä olin
+suljettu pois.
+
+Muun askartelun puutteessa katselin kadulle, ja pysytellen varovaisen
+etäällä ikkunasta näin ratsastajaparvia iloisina kulkevan tungoksen
+läpi mikä minnekin, kiiltävin haarniskoin ja äänekkäästi puhellen.
+Munkkeja ja aatelisnaisia, joku kardinaali ja lähettiläs kulkivat
+silmieni editse -- ja lisäksi loppumaton saattue porvareita ja
+kerjäläisiä, sotilaita ja hovimiehiä, gaskonjalaisia, normanneja ja
+pikardialaisia. En milloinkaan ollut nähnyt tuollaista näkyä enkä niin
+paljon kansaa yhteen paikkaan keräytyneenä. Näytti siltä kuin puoli
+Pariisia olisi tullut osottamaan alistumistaan, niin että samalla kun
+rintani kohoili omaa vankeustilaani huokaillen, tuo näky vähitellen
+haihdutti mielestäni omakohtaiset huoleni, kehottaen minua etsimään
+niille korvausta yhteisen asian pikaisesta ja loistavasta voitosta.
+
+Illan pimeneminenkään ei saanut juhlahumua loppumaan; se jatkui
+soihtujen ja lyhtyjen loisteessa, muuttaen yön päiväksi. Joka taholta
+kuului ilakoivia tai kinastelevia ääniä. Väkijoukko kuljeskeli kaduilla
+myöhäiseen yöhön, huudellen: "Eläköön kuningas!" ja "Eläköön Navarra!"
+ja silloin tällöin sai jonkun seurueineen liikkeellä olevan korkean
+ylimyksen ilmestyminen innostuksen purkautumaan myrskyäviin huutoihin.
+Ei mikään tuntunut sen varmemmalta, välttämättömämmältä ja
+peruuttamattomammalta, kuin että joku lähinnätulevan vuorokauden
+tunneista saisi nähdä Pariisin kukistumisen.
+
+Ja kumminkaan ei Pariisi kukistunut.
+
+Kun herra d'Agen vähää ennen puoltayötä palasi, tapasi hän minut vielä
+ikkunan ääressä istumassa pimeässä huoneessa. Kuulin hänen jyrkästi
+käskevän tuoda kynttilöitä, ja oivaltaen hänen äänensävystään että
+jotakin oli hullusti, nousin ja menin häntä vastaan. Hän seisoi hetken
+aikaa hiljaa, pieniä viiksiään punoen, ja puhkesi sitten intohimoiseen
+sanaryöppyyn, josta pian ymmärsin niin paljon, että herra de
+Rambouillet kieltäytyi minua auttamasta.
+
+"No niin", virkoin minä, tuntien osanottoa nuoren miehen
+huolestuneisuutta ja neuvottomuutta kohtaan, "ehkä hän on oikeassa.
+
+"Hän antaa tämän vastauksen katsoen siihen, että te tulitte tänä
+iltana", vastasi ystäväni, posket häpeästä punottavina, "ja sanoo että
+jos hän ryhtyisi teitä tukemaan tämän jälkeen, johtaisi se vain varmaan
+nöyryytykseen. Minä en päästänyt häntä helpolla, sen vakuutan", jatkoi
+d'Agen, "mutta se ei auttanut mitään. Hän sanoi olevansa suosiollinen
+teitä kohtaan ja haluavansa auttaa teitä panemalla jotain alttiiksikin,
+mutta jos hän tekisi sen näissä olosuhteissa, vahingoittaisi hän sillä
+vain itseänsä."
+
+"Vielä on jälellä Crillon", sanoin minä niin iloisesti kuin saatoin.
+"Suokoon taivas, että hän olisi siellä varhain! Sanoiko herra de
+Rambouillet mitään muuta?"
+
+"Ainoastaan sen, että ainoa pelastumisen mahdollisuus teille olisi
+paeta niin pian ja salaisesti kuin mahdollista."
+
+"Hän piti siis asemaani toivottomana?"
+
+Ystäväni nyökkäsi, ja ollen yhtä huolissaan minun tähteni kuin
+häpeissään omasta puolestaan, osotti niin syvää myötätuntoa, etten
+voinut tehdä muuta kuin lohduttaa häntä, mikä onnistui vasta sitten kun
+käänsin puheen rouva de Bruhliin. Vietimme lyhyen yön yhdessä, samassa
+huoneessa ja samassa vuoteessa, käyttäen enemmän aikaa puhelemiseen
+kuin nukkumiseen -- puhellen rouva de Bruhlista ja neiti de la Virestä,
+kukkulan laella olevasta linnasta ja metsäleiristä, sanalla sanoen
+kaikista entisistä, mutta sangen vähän tulevaisuudesta. Kohta
+aamunkoiton jälkeen Simon, joka oli nukkunut makuulavalla kynnyksen
+edessä, herätti minut katkonaisesta unesta, johon juuri olin vaipunut,
+ja muutamia minuutteja myöhemmin seisoin puettuna ja aseissa, valmiina
+koettamaan viimeistä mahdollisuutta mikä minulla oli jälellä.
+
+Herra d'Agen oli pukeutunut yhtä rintaa kanssani, enkä minä ollut
+puhunut mitään. Mutta kun hän otti hattunsa, osottaen selvästi että hän
+aikoi lähteä mukaani, panin minä vastaan. "Ei", sanoin minä, "te ette
+voi paljon hyödyttää minua, mutta sensijaan voitte aiheuttaa itsellenne
+paljon harmia."
+
+"Te ette saa mennä ilman yhtään ystävää", sanoi hän kiivaasti.
+
+"No, no!" virkoin minä. "Onhan minulla Simon."
+
+Mutta kun käännyin puhuttelemaan Simonia, olikin hän mennyt. Harvat
+miehet ovat urhoollisimmillaan aamun ensi hetkillä, eikä minua
+senvuoksi hämmästyttänyt että pojan rohkeus oli pettänyt. Tuo
+uskottomuus kuitenkin vain vahvisti päätöstäni, etten vahingoittaisi
+herra d'Agenia, vaikkakin kului kotvan aikaa ennenkuin sain hänet
+vakuutetuksi siitä että olin tosissani ja että tahdoin mennä ulos
+yksinäni tahi muuten en ollenkaan. Hänen täytyi lopulta tyytyä
+lainaamaan minulle rintahaarniskansa, jonka ilomielin puin ylleni,
+otaksuen hyvinkin todennäköiseksi, että kimppuuni voitaisiin käydä
+ennenkuin ehdin linnaan. Sitten, kellon ollessa noin seitsemän, erosin
+hänestä monin syleilyin ja ystävällisin sanoin ja menin kadulle miekka
+levättäni alla.
+
+Illan juhlimisesta uneliaana kaupunki lepäsi hiljaisena ja
+rauhallisena. Aamu oli pilvinen ja lämmin. Liput, jotka eilen olivat
+tarjonneet niin iloisen näyn, riippuivat rentoina tankojaan pitkin tai
+heilahtelivat veltosti ja jäivät sitten taas liikkumattomiksi. Kuljin
+verkalleen niiden alitse tähystellen tarkasti kaikille tahoille; mutta
+kaduilla ei ollut montakaan ihmistä liikkeellä, ja minä saavuin linnaan
+ilman vastuksia. Siellä oli jo hiukan elämää: upseereja, jotka kulkivat
+ulos ja sisään, hovilaisia, joitten virkansa vuoksi täytyi olla läsnä,
+ja kerjäläisiä, jotka seuraa etsien olivat yön aikana kerääntyneet
+tänne. Näitten keskellä tunsin äkkiä suureksi kummastuksekseni Simon
+Fleix'n taluttamassa hevostani edestakaisin. Minut nähdessään hän antoi
+sen erään pojan huostaan ja tuli puhuttelemaan minua punottavin
+kasvoin, mutisten että neljästä jalasta oli enemmän turvaa kuin
+kahdesta. En puhunut hänelle paljoa, sillä sydämeni oli täysi ja
+ajatuksiani askarrutti vastaanottohuone ja se mitä siellä sanoisin;
+nyökkäsin hänelle vain ystävällisesti, ja hän astui taakseni, kun
+vartijat pysähdyttivät minut. Vastasin heille hakevani herra de
+Crillonia, ja päästen siten menemään lähdin seuraamaan erästä
+kolmimiehistä joukkuetta, joka näytti olevan samalla asialla kuin
+minäkin.
+
+Yksi näistä oli jakobiinimunkki, jonka musta ja valkea puku muistutti
+minulle isä Antoinea ja sai kylmät väreet käymään sydämessäni. Toisen,
+jonka katsetta kartoin, tunsin herra de la Guesleksi, kuninkaan
+asianajajaksi. Kolmas oli minulle tuntematon. Päästyään de la Gueslen
+mukana-olon nojalla pysähdyttämättä sivuuttamaan päävartiat, seurue
+jatkoi kulkuaan pitkän käytäväsokkelon läpi puhellen keskenään
+matalalla äänellä, ja pysytellen heidän kintereillään kasvot taitavasti
+peitettyinä pääsin minä tällä tavoin aina odotushuoneeseen asti, jonka
+tapasin melkein tyhjänä. Täällä kysyin ovenvartialta Crillonia, saaden
+kauhistuksekseni kuulla ettei hän ollut saapuvilla.
+
+Tämä isku, joka vähällä oli tyrmistyttää minut, avasi silmäni näkemään
+asemani täperyyden; ainoastaan hetken varhaisuus ja läsnäolevien
+harvalukuisuus turvasivat sen toistaiseksi. Millä hetkellä hyvänsä
+saatettiin tuntea minut ja ruveta kyselemään taikka tiedustaa nimeäni,
+samalla kuin kuninkaan yksityishuoneen vartioidut ovet estivät minua
+pääsemästä hänen puheilleen yhtä hyvin kuin jos olisin ollut Pariisissa
+taikka sadan penikulman päässä. Koettaen parhaani mukaan salata sitä
+masennusta ja levottomuutta, joka tämän asianlaidan minulle selvitessä
+valtasi mieleni, menin ikkunan luokse, ja kätkeäkseni kasvoni muilta
+sekä saadakseni samalla aikaa koota ajatuksiani, olin katselevinani
+siitä ulos.
+
+Minulta ei kuitenkaan jäänyt huomaamatta mitään siitä, mitä huoneessa
+tapahtui. Panin merkille kaikki seikat ja henkilöt, vaikkakin
+kaikki ajatukseni kohdistuivat siihen, kuinka päästä kuninkaan
+puheille. Parranajaja tuli huoneesta hopeamaljaa kantaen, seisoi
+hetkisen ja sitten meni jälleen sisään äärettömän tärkeän näköisenä.
+Vartiat haukottelivat, ja muuan upseeri astui sisään, katseli
+ympärilleen ja palasi takaisin. Herra la Guesle, joka oli mennyt
+vastaanottohuoneeseen, tuli jälleen ulos ja seisoi lähellä minua
+puhellen jakobiinimunkin kanssa, jonka kalpeat, hermostuneet ja
+äkilliset liikkeet muistuttivat jonkunverran Simon Fleix'tä. Munkilla
+oli kädessään jokin kirje tai anomus, jota hän näytti opettelevan
+ulkoa, sillä hänen huulensa liikkuivat yhtämittaa. Ikkunasta
+lankeavassa valossa näin, että hänen kasvonsa olivat kostean kelmeät ja
+piirteet vääntyneet. Mutta otaksuen, että hän, monien kaltaistensa
+tavoin, vietti epäterveellistä elämää, en ajatellut siitä sen enempää,
+vaikka hän tuntuikin minusta vastenmieliseltä ja minä olisin siirtynyt
+muualle, jollei paikkani hänen läheisyydessään olisi ollut niin
+sovelias.
+
+Hetken perästä, minun siinä päätäni vaivatessa, tuli joku ulos ja sanoi
+jotakin la Queslelle, joka puolestaan kutsui munkkia ja lähti kiireesti
+ovea kohti. Jakobiini seurasi. Kolmas henkilö, joka oli tullut heidän
+muassaan, oli juuri kiinnittänyt huomionsa muualle eikä huomannut,
+vaikka la Guesle kutsui häntä. Silmänräpäyksessä olin selvillä
+tilanteesta. Kooten kaiken rohkeuteni astuin lattian poikki munkin
+jälessä, joka kuullessaan askeleeni tai tuntiessaan kaapunsa
+koskettavan minuun säpsähti ja katsahti epäluuloisesti taakseen,
+kasvoillaan niin kolkko ja synkkä ilme, että minä olin vähällä kavahtaa
+taaksepäin, luullen tuokion ajan näkeväni edessäni isä Antoinen haamun.
+Mutta kun mies ei virkkanut mitään ja käänsi kohta katseensa pois,
+karaisin mieleni ja astelin edelleen hänen jälessään. Sivuutin
+ovenvartian, ja kuin taikavoiman avulla olin kuninkaan huoneessa, mikä
+hetkeä aikaisemmin oli tuntunut yhtä saavuttamattomalta kuin sinne
+pääsy oli välttämätön turvallisuudelleni.
+
+Eikä tämä menestys ollut ainoa seikka, mikä sai sydämeni sykkimään
+toivorikkaammin. Kuningas oli sisäänastuessani juuri puhumassa, ja
+hänen äänensä iloinen sävy tuntui lupaavan suosiollista vastaanottoa.
+Hänen majesteettinsa istui puoleksi puettuna tuolilla huoneen perällä,
+ympärillään viisi tai kuusi aatelisherraa, yhtä monen odottaessa
+ovensuussa, joitten viimeksimainittujen joukkoon minäkin riensin
+yhtymään.
+
+La Guesle näytti aikovan mennä eteenpäin, mutta nähdessään ettei
+kuningas ollut häntä huomannut, jäikin paikalleen. Samassa kuningas
+kuitenkin näki hänet ja kutsui häntä. "Ahaa, Guesle!" virkkoi hän
+hyväntuulisesti. "Vai te siinä olette? Onko ystävänne mukana?"
+
+Asianajaja astui esiin munkki rinnallaan, ja minulla oli tilaisuus
+panna merkille se edullinen muutos, joka oli tapahtunut kuninkaassa,
+sillä hän puhui ponnekkaammin ja näytti olevan paremmassa terveydessä
+kuin ennen. Hänen kasvonsa eivät näyttäneet varsin niin kalmanomaisilta
+maalin alta eikä hänen ruumiinsa varsin niin laihtuneelta. Mutta
+enemmän kuin mikään muu hämmästytti minua hänen mielialassaan
+tapahtunut muutos. Hänen silmänsä säkenöivät tuon-tuostakin ja hän
+nauroi alinomaa, niin että saatoin tuskin uskoa häntä samaksi mieheksi,
+jonka olin nähnyt epätoivon musertamana ja tunnonvaivojen kiduttamana.
+
+Kääntäen huomionsa pois la Gueslestä hän alkoi vaihtaa sanoja häntä
+lähinnä seisovan aatelismiehen kanssa, katsellen häneen veitikkamaisin
+silmin ja lyöden vetoa Pariisin antautumisesta.
+
+"Turkanen!" kuulin hänen iloisesti huudahtavan. "Antaisinpa tuhat
+puntaa, jos saisin nähdä madame Montpensier'n tänä aamuna! Hän saa nyt
+pitää kolmannen kruununsa itse. Tai, hitto! -- meidän pitäisi panna
+hänet luostariin. Se olisi mainio kosto!"
+
+"Huntu tonsuurin sijasta", lausui puhuteltu myhäillen.
+
+"Niin. Miksei? Olisihan hänkin tehnyt munkin minusta", vastasi
+kuningas sukkelasti. "Kyllä hän varmaan on valmis hirttämään itsensä
+sukkanauhaansa tänä aamuna, jollei hän jo ole kuollut kiukusta. Taikka,
+maltas, minä unhotin hänen kultaiset saksensa. Antakaamme hänen avata
+niillä valtimonsa. No niin, la Guesle, mitäs ystävänne haluaa?"
+
+En kuullut vastausta, mutta se oli nähtävästi tyydyttävä, sillä hetken
+perästä kaikki paitsi jakobiinimunkki astuivat syrjään, jättäen hänet
+seisomaan kuninkaan eteen, joka ojentaen kätensä otti häneltä kirjeen.
+Silminnähtävästi vapisten munkki näytti tuskin jaksavan kestää hänen
+osakseen tullutta kunniaa, ja tämän nähdessään kuningas lausui kaikkien
+kuultavalla äänellä: "Nostakaa päänne vain. Te olette tervetullut. Minä
+rakastan munkinpäähinettä niinkuin jotkut rakastavat naisenmyssyä. No
+niin -- mutta mitäs tämä on?"
+
+Hän luki osan kirjeestä ja nousi seisoalleen. Samalla munkki kumartui
+eteenpäin ikäänkuin ottaakseen paperin takaisin, ja sitten, niin
+nopeasti, niin äkkiä, niin odottamattomalla liikkeellä ettei kukaan
+ehtinyt liikahtaakaan ennenkuin kaikki oli tapahtunut, iski kuningasta
+veitsellä ruumiiseen! Kun terä välähti ja katosi ja kuningas syvään
+huokaisten vaipui takaisin tuolille, silloin, ja vasta silloin, tiesin
+kadottaneeni sallimuksen tarjoaman tilaisuuden anteeksiannon ja
+suojeluksen ansaitsemiseen. Sillä jos olisin tarkannut jakobiinia
+astuessamme yhdessä ovesta sisään ja lukenut hänen ilkeät kasvonsa
+oikein, niin yksi sana, yksi ainoa sana olisi saanut puolestani aikaan
+enemmän kuin kymmenen Crillonin puoltolauseet!
+
+Liian myöhään syöksähti kymmenkunta miestä auttamaan kuningasta; mutta
+ennenkuin he ehtivät hänen luokseen, oli hän itse vetänyt veitsen
+haavasta ja iskenyt sillä murhaajaa päähän. Silläaikaa kun toiset
+tuskasta huudahdellen riensivät tukemaan kuningasta, jonka ruumiista
+veri jo virtana vuoti, tarttuivat toiset katalaan munkkiin ja iskivät
+hänet maahan. Kun he kerääntyivät hänen ympärilleen, näin hänen
+hetkiseksi kohoavan polvilleen ja katsovan ylöspäin; veri, joka valui
+pitkin hänen kasvojaan, samoinkuin hänen piirteensä, jotka kuvastivat
+sekaisin voitoniloa ja kauhua, saivat tuon näyn painumaan ainaiseksi
+muistiini. Seuraavassa silmänräpäyksessä upposi kolme miekanterää hänen
+rintaansa, ja hänen vääntelehtivä ruumiinsa temmattiin kirousten
+sadellessa lattialta ja työnnettiin pää edellä ikkunasta läpi ja
+viskattiin ulos pihalla seisovien tallimiesten ja keittiöpiikain
+pilkattavaksi ja häväistäväksi.
+
+Seurasi sanoin kuvaamaton sekasorto, toisten huutaessa että kuningas
+oli kuollut, kun toiset taasen kutsuivat lääkäriä ja muutamat nimeltä
+mainiten Dortomania. Odotin että ovet suljettaisiin ja kaikki
+sisälläolijat estettäisiin poistumassa, niin että miehen rikostoverit,
+jos hänellä sellaisia oli, saataisiin kiinni, Mutta ei ollut ketään,
+joka olisi antanut tuon määräyksen. Sensijaan tunkeutui sisään monta,
+joilla ei ollut pääsyoikeutta eikä edes mitään asiaakaan, ja heidän
+huutonsa ja tungeksimisensa saattoivat sekamelskan ja hälinän sata
+kertaa pahemmaksi. Seisoessani keskellä tätä tuoksinaa hämmästyneenä ja
+tyrmistyneenä, omat vaarani ja huoleni unohtaneena, tunsin äkkiä
+hihaani rajusti nykäistävän ja katsahtaessani ympärilleni näin Simonin
+vieressäni. Pojan kasvot olivat tulipunaiset ja hänen silmänsä
+näyttivät pullistuvan ulos päästä.
+
+"Tulkaa!" mutisi hän tarttuen käsivarteeni. "Tulkaa!" Ja muitta
+mutkitta tai selityksittä hän veti minua ovea kohti, kasvoillaan ja
+käytöksessään sellainen kiihtymys ja malttamattomuus kuin olisi hän
+itse ollut murhaaja. "Tulkaa, ei ole silmänräpäystäkään hukattavana",
+läähätti hän jatkaen ponnisteluaan vähääkään hellittämättä.
+
+"Minne?" kysyin minä ihmeissäni, salliessani vastahakoisesti hänen
+hinata itseäni pitkin käytävää ja portailla ällistelevän väkijoukon
+läpi. "Minne, hyvä mies?"
+
+"Ratsaille!" sähähti hän vastaukseksi korvaani. "Ratsastakaa henkenne
+edestä Navarran kuninkaan luo -- jollei hän jo ole Ranskan kuningas!
+Ratsastakaa niinkuin kuolema olisi kintereillänne ja ilmottakaa hänelle
+uutinen ja käskekää hänen olla varuillaan omasta puolestaan! Jos
+ehditte ensimäisenä, niin, auttakoon meitä taivas, Turenne saa huoleti
+koettaa pahimpansa!"
+
+Tunsin joka hermon ruumiissani väräjävän, kun hänen tarkotuksensa
+selvisi minulle. Sanaakaan sanomatta irtauduin hänen käsipuolestaan ja
+viskauduin ihmistungokseen, joka täytti alemman käytävän ahdinkoon
+saakka. Taistellessani hurjasti läpi päästäkseni Simon auttoi minua
+huutamalla: "Tohtoria! Tohtoria! Väistykää!" ja tämä sai monen
+siirtymään tieltäni siinä luulossa että minä olin valtuutettu
+sanansaattaja. Vihdoinkin sain tunkeutuneeksi joukon läpi ja pääsin
+pihalle, missä huomasin olevani ensimäinen linnasta ulos tullut
+henkilö. Kymmenkunta ihmistä riensi minua kohti säikähtynein silmin ja
+kysymyksiä huulillaan, mutta minä juoksin heidän ohitseen ja siepaten
+Cidin ohjakset, joka onneksi oli ihan lähellä, hyppäsin satulaan.
+
+Kääntäessäni hevosen porttia kohti kuulin Simonin huutavan jälkeeni:
+"Teininiitylle! Menkää sen kautta!" ja sitten en kuullut enää mitään.
+Olin ulkona pihasta ja laskin laukkaa lakittomin päin katua alas;
+naiset sieppoivat lapsiaan tieltä ja juoksivat syrjään, miehet tulivat
+säikähtyneinä talojensa oville huutaen että liigalaiset ovat
+kimpussamme? Kun kelpo ratsuni viskasi päänsä ylös ja kiisi eteenpäin,
+sinkautellen soraa korkealle taakseen kavioillaan, jotka luiskahtelivat
+ja tömähtelivät kivitystä vastaan, kun tuuli alkoi vinkua ympärilläni
+ja minä tartuin ohjiin lyhyemmältä, silloin tunsin sydämeni
+hypähtelevän riemastuksesta. Tunsin samanlaista ihanaa vapautusta ja
+kevennystä kuin vanki, joka kauan kahlehdittuna tyrmässä viruttuaan
+jälleen pääsee hengittämään vapaata taivaan ilmaa. Tömistimme alas yhtä
+katua ja sitten kapeata kujaa pitkin, kunnes muuan rikottu,
+risukimpulla tukittu portti -- joitten yli Cid kompastellen rynnisti --
+toi meidät yhdellä harppauksella Teininiitylle, juuri kun myöhästynyt
+aurinko puhkesi paistamaan pilvien takaa heittäen valotulvan matalalle,
+avaralle tasangolle. Puoli penikulmaa edessäpäin kohoutuivat näkyviin
+Meudonin tornit kukkulan laella. Etäällä vasemmalla puolellamme olivat
+Pariisin muurit ja lähempänä samalla puolella kymmenkunta linnaketta ja
+patteria, siellä ja täällä samalla suunnalla näkyvien keihäskimppujen
+tai tiheitten jalkaväkijoukkojen ilmaistessa vihollisen läsnäoloa. En
+piitannut kuitenkaan mitään näistä enkä mistään muustakaan paitsi
+Meudonin torneista; suoraan niitä kohti suuntasin ratsuni pään,
+kiihottaen sen vauhdin äärimmilleen. Nopeaan lähestyivät ojat ja
+syvänteet näkyviin edestäpäin ja vilahtivat pois alitsemme. Kuopissa
+makaavat miehet kohosivat ylös ja tähtäsivät meihin taikka juoksivat
+karjuen katkaisemaan tietämme. Issyn luona olevasta linnakkeesta
+ammuttu kanuunanlaukaus repäisi ylös maata toisella puolellamme;
+joukko peitsimiehiä syöksähti esiin samalla suunnalla olevista
+maavarustuksista ja ratsasti joitakin satoja syltiä kilpaa kanssamme,
+hurjasti karjuen ja uhkaillen. Mutta kaikki nuo yritykset olivat
+turhia. Äkillisen vauhdin kiihotuksen yllyttämänä ja tuntiessaan
+olevansa vapaa tekemään parhaansa -- mikä tapahtui ylen harvoin -- Cid
+pudisti vaahdon kuolaimistaan ja levittäen veripunaiset sieraimensa
+tuulta kohti kyyristyi yhä matalammaksi ja matalammaksi, kunnes sen
+pitkä kaula eteenpäin kurottuneena näytti, ruohokentän vilistessä ohi,
+pysähtymättä maaliansa kohti kiitävän nuolen kärjeltä.
+
+Totta totisesti, kun ilma humisi korvissani ja aurinko paistoi
+kasvoihini, minä huusin ääneen kuin poika, ja vaikka istuin hiljaa
+uskaltamatta liikuttaa kättä taikka jalkaa, jotten rikkoisi kunnon
+sardinialaiseni menoa, rukoilin kiihkeästi, että tuo hevonen, jota olin
+hoitanut omin käsin ja ruokkinut viimeisellä kolikollani, kestäisi
+horjumatta loppuun asti. Sillä minusta tuntui että kokonaisen
+kansakunnan kohtalo ratsasti satulassani; ja mielessä Simonin sanat:
+"Käskekää hänen olla varuillaan", samoinkuin se itsellenikin
+päivänselvä asia, etteivät liigalaiset olisi niin hupsuja, että
+tuhoisivat yhden vihollisen korottaakseen samalle sijalle toisen, ei
+minusta tuntunut mikään sen mahdollisemmalta, kuin että minä huimasta
+ratsastamisestani huolimatta saapuisin liian myöhään ja tapaisin
+Navarran kuninkaan saman kohtalon uhrina kuin Ranskan kuningaskin oli.
+
+Tässä innokkaassa riennossani olin tehnyt matkaa niin nopeasti kuin
+sitä vain harvoin tehdään, ja ohimoitani piiskaavan viiman
+vaikutuksesta olin jo tulemassa hiukkasen levollisemmaksi ja
+toivehikkaammaksi, kun yhtäkkiä näin suoraan edessäni juuri minun ja
+Meudonin välissä kourallisen miehiä parhaallaan kahakoimassa. Joukossa
+oli punaisia ja valkoisia mekkoja -- liigalaisia ja hugenotteja -- ja
+punamekot näyttivät olevan alakynnessä. Vielä katsellessani he
+kuitenkin pääsivät erkanemaan vastustajistaan järjestyksessä, mutta
+onnettomuudeksi peräytyen sellaiseen suuntaan ja sellaisella
+nopeudella, että minun täytyi ilmeisesti pakostakin joutua heidän
+kanssaan vastakkain, joko sitten koetin välttää tuota kohtausta tahi
+en. Ehdin hädintuskin saada käsityksen vaarasta ja sen läheisyydestä
+sekä erottaa molempien joukkojen tuolla puolen parinkymmenen viirin
+elostuttaman hugenottien pääkaartin, kun liigalaiset olivat kimpussani.
+
+Arvelen heidän tietäneen, ettei kukaan, joka sellaisella vauhdilla
+pyrki Meudoniin, voinut olla heidän ystäviään, sillä he syöksyivät
+minua kohti kuusi miestä rinnan voitonriemusta huutaen, ja ennenkuin
+ehdin laskea kahteenkymmeneen, kohtasimme toisemme. Cid oli yhä
+kiivaassa vauhdissa, eikä ollut johtunut mieleeni pysäyttää sitä, niin
+ettei minulla ollut aikaa käyttää pistoolejani. Miekkani olin
+kiskaissut ulos, mutta kun aurinko häikäisi silmiäni ja miehillä
+oli haarniskat yllä, en saanut paljoakaan aikaan vaikkakin
+yhteentörmättyämme jakelin hurjia iskuja, raivoissani tästä äkillisestä
+vastuksesta, joka ilmestyi toiveitteni tielle juuri kun kaikki näytti
+olevan selvänä. Cid piti uljaasti puoliaan -- kuulin hugenottien
+hurraavan kaukana -- ja minä iskin syrjään erään miekankärjen, joka
+uhkasi kurkkuani. Mutta aurinko kilotti silmiini ja jokin löi minua
+päähän. Samassa sain rintaani ankaran iskun, joka suorastaan heitti
+minut satulasta. Huitoen hurjasti ilmaa putosin alas huumaantuneena ja
+puolipyörryksissä, ja viimeisenä ajatuksenani maahan jysähtäessäni
+muistin neitiä ynnä pientä puroa porraskivineen.
+
+
+
+
+XXXV. "Kuningas on kuollut!"
+
+
+Herra d'Agenin haarniskaa sain kiittää henkeni säilymisestä, sillä se
+torjui saamani miekaniskun, niin että ainoa vahinko, minkä sain, oli
+hengitykseni salpautuminen joksikin aikaa, huimaus päässä ja
+jonkinlainen pyörtymiskohtaus. Näistä toivuttuani huomasin olevani
+selälläni maassa, miehen polvi rinnallani ja kymmenkunta ratsumiestä
+ympärilläni. Taivas pyöri sekavana silmissäni ja miehet näyttivät
+jättiläismäisiltä, mutta senverran kykenin kuitenkin ajattelemaan, että
+käsitin mitä oli tapahtunut ja että asiat olisivat voineet olla
+pahemminkin.
+
+Alistuen vangiksijoutumisen ajatukseen valmistauduin pyytämään heitä
+säästämään henkeäni, otaksuen varmasti heidän siihen myöntyvän, koska
+olin joutunut heidän käsiinsä avonaisessa taistelussa, rehellisesti ja
+selvällä päivällä. Mutta kun mies, jonka polvi jo teki oloni aika
+tukalaksi, näki että minä olin aikeissa puhua, pusersi hän minua äkkiä
+niin rajusti, samalla käskien minua kiukkuisella kuiskauksella olemaan
+hiljaa, että katsoin viisaammaksi totella häntä.
+
+Makasin siis hiljaa, ja aivojeni ollessa vielä sekavina kuulin
+ikäänkuin unessa jonkun sanovan: "Kuollut! Niinkö todella? Ja minä jo
+toivoin tulleemme ajoissa. No niin, paremmankin kohtalon hän olisi
+ansainnut. Kuka hän on, Rosny?"
+
+"Tunnetteko häntä, Maignan?" kysyi ääni, joka kuulosti omituisen
+tutulta.
+
+Mies, jonka polvi oli rinnallani, vastasi: "En, herra. Hän on minulle
+aivan outo. Hän näyttää normannilta."
+
+"Saattaa kyllä ollakin!" virkkoi kimakkasointuisempi ääni, jota en
+ollut ennen kuullut. "Sillä hänellä oli hyvä hevonen. Jos minä saisin
+sata sellaista ja sata miestä, jotka ratsastaisivat yhtä huimasti, niin
+en kadehtisi itse Ranskan kuningastakaan."
+
+"Puhumattakaan hänen navarralaisesta serkku-parastaan", lisäsi
+ensimäinen puhuja nauraen, "jolla ei ole ehyttä paitaa selässään eikä
+nuttua, joka olisi suunnilleenkaan uusi. Niin, Turenne, myöntäkää vain,
+ettette sittenkään ole niinkään huonolla puolella!"
+
+Näitä sanoja lausuttaessa ajatuskykyäni verhonnut pilvi väistyi
+yhtäkkiä syrjään. Näin, että miehillä, joitten käsiin olin joutunut,
+oli valkoiset nauhat ja heidän johtajallaan valkoinen sulkatöyhtö, ja
+käsitin ilman muuta, että Navarran kuningas oli tullut avukseni ja
+ajanut pakoon liigalaiset, jotka olivat työntäneet minut alas
+satulasta. Muisto kaikesta siitä, mitä oli tapahtunut tätä ennen, ja
+varsinkin tapahtumasta, jonka silminnäkijänä olin ollut kuninkaan
+vastaanottohuoneessa, syöksähti mieleeni niin valtavan voimakkaana,
+että jouduin raivoisan kärsimättömyyden valtaan ajatellessani
+hukkaamaani aikaa, ja nousten äkkiä ylös työnsin Maignanin pois rajulla
+ponnistuksella, huutaen että olin hengissä ja että minulla oli uutisia.
+
+Maignan teki parhaansa pidättääkseen minua, sähisten että olin hullu ja
+pusertaen minut miltei hengettömäksi. Mutta turhaan, sillä Navarran
+kuningas oli ratsastanut lähemmäksi ja näki minun ponnistukseni. "Hoi!
+Onpas se merkillinen kuollut!" huusi hän tullen väliin. "Mitä tämä
+merkitsee? Antakaa hänen olla! Kuuletteko? Antakaa hänen olla!"
+
+Tallimestari totteli ja siirtyi yrmeänä syrjään, silläaikaa kun minä
+hoipertelin jaloilleni ja katselin ympärilleni vieläkin hämärtävin ja
+vetisin silmin. Heti kohta minut tunnettiin ja lukemattomia
+hämmästyksen huudahduksia kuului ympärilläni. Kuullessani nimeäni
+mainittavan joka taholla eri äänillä panin merkille, että ainoastaan
+parooni de Rosny, johon silmäni ensin sattuivat, seisoi äänetönnä,
+katsellen minua hämmästystä ja mielipahaa kuvastavin kasvoin.
+
+"Kautta taivaan, minulla ei ollut tästä mitään tietoa!" kuulin Navarran
+kuninkaan selittävän, Turennen kreiviin päin kääntyneenä. "Mies ei
+suinkaan ole täällä minun suostumuksellani. Kysykää häneltä itse, jos
+tahdotte. Taikka minä kysyn. Puhukaa, hyvä herra", jatkoi hän kääntyen
+minuun päin ankarin ja uhkaavin kasvoin. "Te kuulitte eilen, mitä
+lupasin teille? Minkätähden, Jumalan nimessä, olette siitä huolimatta
+nyt täällä?"
+
+Minä yritin vastata, mutta Maignan oli pidellyt minua niin, etten
+saanut kylliksi henkeä sisääni, vaan seisoin läähättäen.
+
+"Teidän korkeutenne lempeys tässä asiassa", lausui Turenne ivallisesti
+hymyillen, "on ollut niin suuri, että hän on luottanut sen
+jatkuvaisuuteen. Ja epäilemättä hän luuli tapaavansa teidät yksin.
+Pelkään, että olen tiellä."
+
+Tunsin hänet ryhdistään ja ylhäisestä esiintymistavastaan, joka
+jossakin muussa seurassa olisi ollut merkkinä hänen valtias-asemastaan,
+ja unohtaen sen malttamattomuuden, joka vielä hetki sitten oli minua
+ahdistanut -- pääni oli ehkä vieläkin vähän sekaisin -- vastasin
+hänelle. "Ja kuitenkin olen kerran saanut lupauksen teidän
+ylhäisyytenne suojeluksesta", lausuin minä, saaden hengästykseltäni
+vihdoin puhutuksi.
+
+"Minunko suojeluksestani?" huudahti hän, silmiensä vihaisesti
+välähtäessä.
+
+"Juuri niin", vastasin minä; "Etampesin majatalossa, silloin kun herra
+Crillon tahtoi tapella kanssani."
+
+Hän hämmästyi silminnähtävästi. "Oletteko te se mies?" huusi hän.
+
+"Olen. Mutta minä en ole täällä jutellakseni itsestäni", vastasin
+minä, Ja sen sanottuani -- laiminlyödyn asiani muistuessa jälleen
+mieleeni -- astua hoipersin Navarran kuninkaan viereen ja tartuin
+polvilleni langeten hänen jalustimeensa. "Sire, minä tuon teille
+uutisia! Suuria uutisia! Kauheita uutisia!" huusin, pidellen
+suonenvedontapaisesti jalustimesta. "Muuan katala munkki pisti vasta
+neljännestunti sitten hänen majesteettiansa tikarilla ruumiiseen hänen
+vastaanottohuoneessaan. Ja hän on kuolemaisillaan, tai kukaties jo
+kuollut."
+
+"Kuollut! Kuningasko?" huusi Turenne kiroten. "Mahdotonta!"
+
+Sekavasti kuulin toisten huudahtelevan minkä mitäkin, sen mukaan kuin
+hämmästys ja säikähdys tai suuttumus tai epäuskoisuus heidän mieliään
+liikuttivat. Mutta minä en vastannut heille, sillä koko huomioni
+kahlehti ja lumosi se ihmeellinen muutos, jonka näin Henrikin kasvoilla
+tapahtuvan. Hänen silmänsä alkoivat yhtäkkiä verestää ja näyttivät
+vetäytyvän raskaitten silmäkulmien alle, posket muuttuivat väriltään
+tiilenpunaisiksi, puoliavointen huulten välistä kuulsivat hänen
+hampaansa parran takaa, samalla kun hänen kookas nenänsä, joka näytti
+kaartavan kaartamistaan, kunnes se miltei kosketti hänen leukansa,
+antoi hänen liikkuvailmeisille kasvoilleen yhtä eriskummallisen kuin
+kammottavan ulkonäön. Muuten hän ei kotvaan virkkanut sanaakaan, vaikka
+näin hänen kätensä puristavan ratsupiiskaa suonenvedontapaisella
+otteella, ikäänkuin hän olisi ajatellut: "Se on minun! Minun!
+Riistäköön sen minulta joka uskaltaa!"
+
+"Pitäkää mielessänne, mies", lausui hän viimein kiinnittäen
+läpitunkevan katseensa minuun ja puhuen karhealla, matalalla äänellä,
+joka muistutti suuren koiran murinaa, "ettei nyt ole leikin aika.
+Ettekä te saa nahkaanne pelastetuksi juonen avulla. Sanokaa minulle,
+niin totta kuin elätte, onko tämä juoni?"
+
+"Taivas varjelkoon, sire!" vastasin minä kiihkeästi. "Minä olin
+huoneessa ja näin sen omin silmin. Nousin paikalla satulaan ja
+ratsastin tänne lyhintä tietä varottaakseni teidän korkeuttanne
+olemaan varuillaan. Munkkeja on paljon, eikä Pyhä Liitto halua pysähtyä
+puolitiehen."
+
+Näin että hän uskoi minua, sillä hänen kasvojensa jännitys
+laukesi. Hänen hengityksensä näytti jälleen kulkevan tasaisesti, ja
+kymmenesosa-sekunnin verran hänen katseensa etsi Rosnyn katsetta.
+Sitten hän loi silmänsä jälleen minuun. "Kiitän teitä, herra", lausui
+hän kumartaen vakavasti ja kohteliaasti, "huolenpidostanne minua
+kohtaan -- en uutisistanne, sillä ne ovat kovin surullisia. Jumala
+suokoon, että serkkuni kuningas olisi ainoastaan haavottunut. Sanokaa
+meille nyt tarkoin -- sillä nämä herrat haluavat tietää yhtä
+maltittomasti kuin minäkin -- oliko lääkäri ollut hänen luonaan?"
+
+Vastasin kieltävästi, mutta lisäsin että haava oli nivusissa ja vuoti
+kovasti verta.
+
+"Te sanoitte muutama minuutti takaperin: 'Kuolemaisillaan tai jo
+kuollut!'" pitkitti kuningas. "Minkätähden?"
+
+"Hänen majesteettinsa kasvot olivat rauenneet", sopersin minä.
+
+Hän nyökkäsi. "Te olette ehkä erehtynyt", sanoi hän. "Toivon että
+olette. Mutta tuolla tulee Mornay. Hän tietää ehkä enemmän."
+
+Silloin kaikki jättivät minut, itse Turennekin -- niin malttamattomasti
+halusivat kaikki kuulla asian todellista laitaa. Maignan yksin jäi
+viereeni, ollen asettavinaan jalustinhihnaa, ja kehotti minua
+hillityllä äänellä pakenemaan. "Ottakaa tämä hevonen, herra de Marsac,
+jos tahdotte", yllytti hän, "ja ratsastakaa takaisin samaa tietä kuin
+tulittekin. Te olette suorittanut asian, jota varten tulitte. Rientäkää
+takaisin ja kiittäkää kun pääsette."
+
+"Vait!" sanoin minä. "Ei ole vaaraa."
+
+"Sen saatte nähdä, jos jäätte tänne", vastasi hän synkästi. "Tehkää nyt
+niinkuin neuvon ja ottakaa tämä hevonen", pitkitti hän, "ja ratsastakaa
+tiehenne! Uskokaa minua, se on teille parasta."
+
+Minä nauroin vain vasten hänen totista ja huolestunutta naamaansa.
+"Kyllä näen, että olette saanut parooni de Rosnylta määräyksen pysyttää
+minut erilläni", sanoin hänelle. "Mutta minä en mene, ystäväni. Hänen
+täytyy koettaa päästä pulastaan jollakin toisella keinolla, sillä tänne
+minä jään."
+
+"No, tulkoon sitten verenne teidän päällenne", vastasi Maignan, hypäten
+satulaan kasvot synkkinä. "Minä olen tehnyt parhaani pelastaakseni
+teidät."
+
+"Sekä isäntänne!" vastasin minä nauraen.
+
+Sillä pakenemista minä kaikkein vähimmin ajattelin. Olin tehnyt tämän
+ratsastusmatkan siinä selvässä tiedossa, ettei mikään ollut minulle
+tällä hetkellä niin tarpeen kuin saada jalansijaa hovissa. Sallimuksen
+erikoisen suosion avulla olin sen nyt saavuttanut, enkä minä ollut
+niitä miehiä, että olisin luopunut siitä sen takia, että se oli täperä
+ja uhanalainen. Jotain oli jo sekin, että olin puhunut suuren kreivin
+kanssa silmä silmää vasten tulematta turmioon, että olin pelottomalla
+katseella vastannut hänen katseeseensa enkä ollut siitä kuollut, ja
+että olin pannut käytäntöön Crillonista ottamani opin saamatta siitä
+mitään vahinkoa.
+
+Eikä siinä ollut kaikki. En ollut pahimpinakaan aikoina soimannut
+Navarran kuningasta siitä ettei hän tunnustanut palveluksiani.
+Mieletöntähän olisi ollut niin tehdäkin, koska se kerran sisältyi
+kauppaan. En myöskään ollut milloinkaan epäillyt hänen suopeuttaan
+minua kohtaan, taikka ettei hän olisi valmis palkitsemaan minua, jos
+tilaisuus ilmestyisi. Nyt saatoin ylpeillä siitä, että olin antanut
+hänelle sen mitä hän tarvitsi ja mitä hänellä tähän saakka ei ollut
+ollut -- nimittäin muodollisen syyn asettua minua puoltamaan.
+
+Olinko näissä päätelmissäni oikeassa vai väärässä, sen olin pian
+näkevä, sillä tällä hetkellä Henrikin ratsastusseurue, joka oli
+jättänyt minut sata askelta jälkeensä, pysähtyi, ja samalla kun jotkut
+joukosta viittoivat minua tulemaan, kannusti muuan hevosensa takaisin
+kutsuen minua kuninkaan luokse. Riensin noudattamaan määräystä niin
+nopeaan kuin saatoin, mutta lähestyessäni joukkoa näin, että vaikkakin
+kaikki näyttivät odottavan minun saapumistani, ei Navarran kuningas
+enempää kuin Turennen kreivikään ajatelleet etusijassa minua. Kaikkien
+kasvoilla, Henrikistä alkaen hänen vähäpätöisimpään hovimieheensä asti,
+kuvastui tärkeä vakavuus, jonka ilman vaikeutta voin käsittää
+johtuvaksi siitä kaikkien mielissä asuvasta ja kaiken muun
+mielenkiinnon syrjäyttävästä epätietoisuudesta, oliko Ranskan kuningas
+kuollut vai kuolemaisillaan vai ainoastaan haavotettu.
+
+"Joutuin!" virkkoi Henrik kärsimättömänä niin pian kun olin tullut
+kuulomatkan päähän. "Älkää pidättäkö minua asioillanne kauempaa kuin on
+välttämätöntä. Kreivi de Turenne vaatii minua panemaan toimeen eilen
+antamani määräyksen. Mutta koska olette antautunut vaaraan minun
+tähteni, tunnen olevani velvollinen jotenkin hyvittämään sen teille.
+Olkaa siis hyvä ja menkää heti herra la Varennen asuntoon ja luvatkaa
+kunniasanallanne olla liikkumatta sieltä mihinkään siksi kunnes asianne
+on ratkaistu."
+
+Käsittäen, että tästä lykkäyksestä, joka samalla takasi hetkellisen
+turvallisuuteni ja lupasi hyvää vastaisuuteen nähden, saisin kiittää
+sitä suurta tapahtumaa, joka itse Turennenkin mielessä jätti varjoon
+kaikki muut, kumarsin äänettömänä. Henrik ei kuitenkaan tyytynyt tähän.
+
+"No, herra", sanoi hän tiukasti, "suostutteko siihen?"
+
+Vastasin nöyrästi kiittäväni häntä hänen lempeydestään.
+
+"Kiitokset ovat tässä aivan tarpeettomia", vastasi hän kylmästi. "Se,
+mitä olen tehnyt, ei ole missään yhteydessä Turennen kreivin syytöksen
+kanssa. Hänen on saatava oikeus."
+
+Kumarsin jälleen, ja tuokion perästä oli joukkue lähtenyt laukkaa ajaen
+Meudonia kohti, mistä, kuten myöhemmin kuulin, Navarran kuningas
+viidenkolmatta valitun ratsumiehen saattamana ratsasti täyttä vauhtia
+St. Cloudiin asettuakseen hänen majesteettinsa vuoteen ääreen. Eräs
+tallimies oli ottanut kiinni Cidin, joka oli karannut kaupunkiin
+saamatta muuta vammaa kuin pienen haavan lapaansa, ja tuli vähän ajan
+päästä minua vastaan sitä taluttaen, ja siten saatoin saapua edes
+jonkunlaisella arvokkuudella Varennen asunnolle, joka oli pieni talo
+kukkulan juurella lähellä linnan porttia.
+
+En joutunut siellä kärsimään suurempaa vapauden rajotusta kuin mihin
+kunniasanani minut velvotti, ja kun huoneessa oli vielä se mukavuus,
+että sen akkuna oli valtakadun puolella, oli minulla tilaisuus seurata
+ja ottaa osaa pitkin päivää niihin moniin hälytyksiin ja yllätyksiin,
+joista tuo päivä oli merkillinen. Sen suusta suuhun kiitävät
+monenmoiset huhut samoinkuin se kiihkeä jännitys, joka valtasi kaikki
+mielet, ovat niin tuoreessa muistossa, etten huoli niissä viipyä,
+vaikkakin ne sillä kertaa auttoivat ajatuksiani pysymään poissa omista
+huolistani. Riittäköön kun sanon, että jonakin hetkenä kuulimme että
+hänen majesteettinsa oli kuollut, toisena taas että haava ei ollut
+muuta kuin ihonaarmu, ja vielä, että saatoimme odottaa hänen saapuvan
+Meudoniin ennen auringonlaskua. Huhu, että Montpensier'n herttuatar oli
+ottanut myrkkyä, oli tuskin ehtinyt saada herkät uskojansa, kun
+Pariisin tykit ampuivat riemulaukauksia kuninkaan kuoleman johdosta.
+
+Kadut olivat niin täpötäynnä ihmisiä, jotka kertoivat ja kuuntelivat
+näitä huhuja, että minusta tuntui ikkunassa seisoessani kuin olisin
+katsellut markkinoita. Eikä minun tarvinnut hakea kaikkea ajankuluani
+seinien ulkopuolelta, sillä joukko hoviin kuuluvia herrasmiehiä, jotka
+olivat kuulleet minun olleen sinä aamuna St. Cloudissa ja vielä
+itse tapahtumahuoneessa -- seikka, mikä teki minut sillä hetkellä
+maailman halutuimmaksi seuratoveriksi -- muistivat yhtäkkiä
+olevansa hiukan tuttuja kanssani ja tekivät minulle kunnian tulemalla
+minua tervehtimään ja istumalla suuren osan päivästä luonani.
+Ja minä myönnän, että sain tästä seikasta yhtä paljon toivoa kuin
+huviakin, sillä tiesinhän, että hovimiehet ovat maailman parhaita
+sään-ennustajia, jotka eivät kammoksu mitään niin paljon kuin
+seurustelua sellaisten kanssa, joille aurinko ei paista.
+
+Vihdoinkin, iltapuolen keskipalkoilla, Navarran kuningas palasi tuoden
+tietoja, jotka, hälventäen toisten pelon ja kukistaen toisten toiveet,
+tekivät lopun tästä epävarmuudesta vakuuttamalla monien hämmästykseksi,
+ettei hänen majesteettinsa henki ollut vaarassa. Vaihtelevin tuntein
+kuulimme, että ensimäiset johtopäätökset, joihin en ollut tullut yksin
+minä, vaan kokeneet lääkäritkin, olivat myöhemmin ilmenneitten
+asianhaarojen perustalla osottautuneet vääriksi, ja että, sanalla
+sanoen, Pariisilla oli yhtä suuri syy pelkoon ja uskollisilla
+alamaisilla yhtä paljon aihetta toivoon kuin ennen tuota uhkarohkeata
+yritystä.
+
+Olin hädintuskin ehtinyt sulattaa tämän hämmästyttävän tiedon, joka,
+sen tunnustan, oli minulle vähemmän tervetullut kuin sen olisi pitänyt
+olla, kun herra d'Agen saapui luokseni ja suuntasi ajatukseni joksikin
+aikaa toisaalle. Heti kun hän oli saanut kuulla missä olin ja mihin
+merkillisiin seikkailuihin olin joutunut, oli hän lähtenyt ratsastamaan
+Meudoniin, pysähtyen ainoastaan kerran, juuri vähää ennen kuin saapui
+minun luokseni, käydäkseen tervehtimässä rouva de Bruhlia. Kysyin
+häneltä, kuinka tämä oli ottanut hänet vastaan.
+
+"Niinkuin hänestä voi arvatakin", vastasi hän punastuen.
+"Ystävällisemmin kuin minulla oli oikeutta odottaa, joskaan ei niin
+lämpimästi kuin olin uskaltanut toivoa."
+
+"Se tulee kyllä aikaa myöten", sanoin minä nauraen. "Entä neiti de la
+Vire?"
+
+"En tavannut häntä", vastasi hän, "mutta kuulin että hän voi hyvin. Ja
+on tuhat kertaa tulisemmin rakastunut", jatkoi hän silmäillen minua
+veitikkamaisesti, "kuin viimeksi häntä nähdessäni."
+
+Nyt oli minun vuoroni punastua, ja sen teinkin, tuntien täysin määrin
+sitä mielihyvää, jota tuon kaltainen vakuutus oli tarkotettukin
+tuottamaan. Kuvitellessani neiti de la Vireä sellaisena kuin olin hänet
+viimeksi nähnyt, satulastaan puoleeni kallistuneena, rakkaus niin
+selvästi kasvoilleen kirjotettuna, että kuka hyvänsä saattoi sen lukea,
+vaivuin niin suloiseen haaveiluun, että kun herra la Varenne hetken
+perästä astui huoneeseen, ei sanaakaan enempää ollut lausuttu
+kummaltakaan puolen.
+
+Hänen katseensa ja äänensä olivat niin jyrkät kuin miksi hän lempeältä
+ja hyvänlaatuiselta luonnoltaan saattoi ne tehdä. "Herra de Marsac",
+hän lausui, "minusta on ikävä tehdä oloanne rajotetummaksi, mutta olen
+saanut määräyksen kieltää teitä tapaamasta ystäviänne. Ja minun täytyy
+pyytää tätä herraa poistumaan."
+
+"Mutta ystäväni ovat kulkeneet täällä kaiken päivää", sanoin
+kummastuneena. "Onko tämä uusi määräys?"
+
+"Kirjallinen määräys, joka saapui minulle vasta kaksi minuuttia
+sitten", vastasi hän suoraan. "Olen myöskin saanut määräyksen siirtää
+teidät pihanpuolella taloa olevaan huoneeseen, niin ettette voi nähdä
+kadulle."
+
+"Mutta minulta otettiin kunniasana", huudahdin minä luonnollisen
+harmintunteen valtaamana.
+
+Hän kohautti olkapäitään. "Ikäväkseni täytyy minun sanoa, ettei minulla
+ole sen kanssa mitään tekemistä", vastasi hän. "Voin ainoastaan
+noudattaa määräyksiä. Minun täytyy niinollen pyytää tätä herraa
+poistumaan."
+
+Herra d'Agenilla ei tietysti ollut muuta valittavana kuin jättää minut,
+minkä hän teki, kuten saatoin nähdä huolimatta hänen iloisista ja
+luottavaisista jäähyväislauseistaan, koko lailla epäluuloisena ja
+pahaa-aavistavana. Kun hän oli mennyt, ryhtyi la Varenne viipymättä
+panemaan täytäntöön määräystensä toista osaa. Niin huomasin hetken
+perästä olevani pienessä ja pimeässä huoneessa, jonka ikkunan edessä
+oli kolmen askeleen päässä sen kallion sileä kylki, jolla linna seisoi.
+Tämä muutos valoisan ikkunan äärestä, josta saatoin katsella kaupungin
+elämää kaikessa sen moninaisuudessa ja seurata joukkojen mielialan
+pienimpiäkin ailahduksia, ahtaaseen kammioon, jonne ei mikään ääni
+päässyt tunkeutumaan ja missä keskipäivän ja illan erokin oli vain
+heikosti huomattavissa, ei voinut olla vaikuttamatta painostavasti
+mielialaani, varsinkin kun uskoin sen merkitsevän yhtä vakavaa muutosta
+onneni suunnassa. Otaksuen että minun nyt täytyi esiintyä Navarran
+kuninkaan silmissä valheellisten uutisten tuojana, asetin määrityksen
+vankeuteni tiukentamisesta yhteyteen hänen St, Cloudista paluunsa
+kanssa; ja oivaltaen että Turennen kreivillä oli jälleen vapaus
+omistautua minun asioilleni, aloin katsella eteeni aavistuksin, jotka
+olivat sitä kiusallisempia, kun antamani kunniasana teki mahdottomaksi
+kaikki karkaus-yrityksetkin.
+
+Uni ja tottumus auttoivat minua kuitenkin viettämään yön rauhallisesti.
+Aamulla ani varhain kova tykkien pauke, joka kuului minunkin kammiooni,
+saattoi minut otaksumaan että Pariisi oli antautunut; mutta palvelija,
+joka toi minulle aamiaista, kieltäytyi töykeästi antamasta minulle
+mitään tietoja. Koko päivän vietin sitten yksinäni, ajatukset vuoroin
+rakastetussani, vuoroin omassa tulevaisuudessani, joka alkoi tuntua yhä
+synkemmältä mitä useampi tunti kului. Ei kukaan tullut minua tapaamaan,
+ei askeltakaan kajahtanut hiljaisessa talossa; ja yhteen aikaan luulin
+jo vartiaini unohtaneen senkin, että tarvitsin ruokaa. Tämä
+laiminlyönti tosin korjattiin illan tullen, mutta herra la Varennea ei
+sittenkään näkynyt, palvelija tuntui olevan mykkä eikä mitään ääniä
+kuulunut koko talosta.
+
+Oli kulunut noin tunti siitä kun olin lopettanut ateriani, ja huone
+alkoi jo käydä pimeäksi, kun hiljaisuus vihdoinkin keskeytyi nopeitten
+askelien kajahtaessa ulko-ovelta. Ne pysähtyivät ikäänkuin empien
+porrasten juurella, mutta seuraavassa tuokiossa ne lähenivät jälleen ja
+pysähtyivät huoneeni ovelle. Nousin istuimeltani kuullessani avainta
+kierrettävän lukossa, ja on helppo kuvailla hämmästystäni, kun näin
+itse Turennen kreivin astuvan sisään ja sulkevan oven jälkeensä.
+
+Hän tervehti minua ylpeästi astuessaan pöydän luokse, kohottaen
+hattuaan hetkiseksi ja pannen sen sitten jälleen päähänsä. Sen tehtyään
+hän jäi katsomaan minuun ja minä häneen, äänettömyydessä, joka minun
+puoleltani oli pelkkä hämmästyksen tulos, mutta hänen puoleltaan
+aiheutui halveksumisesta ja jonkinlaisesta ihmettelystä. Iltavalo, joka
+oli tuntuvasti hämärtymässä, antoi hänen kasvoilleen kaamean vaaleuden,
+saaden ne erottumaan takana olevasta varjosta tavalla, joka ei jättänyt
+tekemättä vaikutustaan minuun.
+
+"Niin", lausui hän vihdoin, puhuen hitaasti ja kuvaamattoman
+hävyttömästi, "olen tullut tänne saadakseni katsoa teitä!"
+
+Tunsin suuttumuksen kohoavan sisässäni ja vastasin hänen katseeseensa
+yhtä tiukalla katseella. "Niinkuin tahdotte", lausuin olkapäitäni
+kohauttaen.
+
+"Ja ratkaistakseni erään kysymyksen", jatkoi hän samalla äänellä.
+"Nähdäkseni, onko se mies, joka oli kyllin mieletön loukkaamaan ja
+halveksimaan _minua_, sellainen vanha, pennitön hölmö, jollaiseksi
+jotkut häntä kutsuivat, vai uhkarohkea yltiöpää, joksi toiset häntä
+kuvasivat."
+
+"Oletteko nyt päässyt selville?" virkoin minä.
+
+Hän silmäili minua hetkisen tiukasti; sitten hän äkkiä kiivastuen
+huusi: "Hitto soikoon, jos olen! En edes tiedä, olenko tekemisissä
+erittäin ovelan vai erittäin typerän, hullun vai konnan kanssa!"
+
+"Voitte sanoa mitä haluatte vangille", vastasin minä kylmästi.
+
+"Turenne tekee sen yleensä kenelle haluaa!" vastasi hän. Seuraavassa
+tuokiossa hän sai minut säpsähtämään sanomalla, vetäen esiin
+makeisrasian ja avaten sen: "Tulen juuri sen pienen hupakon luota,
+jonka olette lumonnut. Jos hän olisi minun vallassani, niin olisin
+piiskannut hänet ja pannut vedelle ja leivälle kunnes hän tulisi
+järkiinsä. Mutta kun ei hän ole, täytyy minun käyttää toista keinoa.
+Saanko kysyä", jatkoi hän ivallisella äänellään, "onko teillä
+minkäänlaista käsitystä, miten teidän tulee käymään, herra de Marsac?"
+
+Sydämeni sanomattomasti keventyneenä siitä mitä hän sanoi neidistä,
+vastasin että minulla oli mitä täydellisin luottamus Navarran kuninkaan
+oikeudenmukaisuuteen.
+
+Hän kertasi tuon nimen tavalla, jonka merkitystä en ymmärtänyt.
+
+"Niin, Navarran kuninkaan", vastasin minä lujasti.
+
+"No niin, uskallanpa sanoa että teillä on hyvä syy tehdä niin", lausui
+hän pilkallisesti hymyillen. "Jollen erehdy, tiesi hän tästä asiasta
+hiukan enemmän kuin mitä hän myöntää."
+
+"Todellako? Navarran kuningasko?" sanoin minä tuijottaen tyhmästi
+häneen.
+
+"Niin, todella, todella, Navarran kuningas!" tikasi hän vastaan matkien
+minua, ollen lähempänä kiukkua kuin mitä siihen saakka olin hänestä
+huomannut. "Mutta jättäkää hänet hetkeksi syrjään, junkkari", jatkoi
+hän, "ja kuunnelkaa minua. Taikka katsokaa ensin tätä. Joka näkee, se
+uskoo."
+
+Puhuessaan hän veti esiin paperin, jonka hän jonkinlaisella äkäisellä
+ylenkatseella työnsi kouraani. Pidättäen hämmästykseni vein sen ikkunan
+luokse ja vaivaloisesti lukien sain selville, että se oli
+asianmukaiseen muotoon laadittu kuninkaallinen käskykirje, jolla
+määrättiin joku tuntematon henkilö -- nimen paikka oli nimittäin
+jätetty tyhjäksi -- Armagnac'in maaherraksi kahdentoistatuhannen livren
+vuosipalkalla!
+
+"No niin?" virkahti hän maltittomasti.
+
+"Niin?" vastasin minä koneellisesti, sillä aivojani huimasi; tuollainen
+paperi tuollaisella tavalla esitettynä herätti eriskummallisia
+ajatuksia mielessäni.
+
+"Voitteko saada selvää siitä?" kysyi hän.
+
+"Kyllä", vastasin minä, sanoen itsekseni että hän varmaan tahtoi tehdä
+minulle jonkun kepposen.
+
+"No hyvä", jatkoi hän, "kuulkaa sitten. Minä aion kohdella teitä
+lievästi, tehdä teille tarjouksen, herra de Marsac. Hankin teille
+vapautenne takaisin ja täytän tuon tyhjän paikan, jonka tässä näette,
+teidän nimellänne -- yhdellä ehdolla."
+
+Tuijotin häneen niin hämmästyneenä kuin oli luonnollista tuollaisen
+ehdotuksen kuullessani. "Siis tahdotte antaa tuon viran minulle?"
+sopersin epäuskoisena.
+
+"Koska kuningas on jättänyt sen minun valtaani, niin tahdon sen tehdä",
+vastasi hän. "Mutta sallikaa minun ensin huomauttaa", jatkoi hän
+ylpeästi, "että asialla on toinenkin puoli. On kyllä totta, että minä
+tarjoan teille, herra de Marsac, sellaisen viran, jonka pitäisi
+tyydyttää kunnianhimoisimmatkin toiveenne. Mutta toiselta puolen on
+teidän pidettävä mielessä, että minulla on yhtä suuri valta kostaa nyt
+kuin eilenkin, ja että jos suostun ostamaan teidät, niin johtuu se
+siitä, että erityiset syyt kehottavat tuohon menettelyyn, eikä suinkaan
+siitä, että se olisi ainoa vallassani oleva keino."
+
+Minä kumarsin. "Ja mikä on tuo ehto, herra kreivi?" kysyin käheästi,
+alkaen ymmärtää hänen tarkotustaan.
+
+"Se, että luovutte vaatimasta tai pyytämästä holhokkini kättä", vastasi
+hän kevyesti. "Siinä on kaikki. Se on yksinkertainen ja huokea ehto."
+
+Katsoin häneen uudelleen hämmästyneenä, ihmeissäni, ällistyksissäni,
+lukemattomien kysymysten risteillessä mielessäni. Minkätähden hän
+hieroi kauppaa, kun hänellä oli valta käskeä? Minkätähden hän alentui
+sovintoon, kun kerran olin hänen armoillaan? Minkätähden hän otti
+vakavan keskustelun alaiseksi toiveeni, joitten täytyi hänestä tuntua
+äärimmäiseltä röyhkeydeltä? Minkätähden? En kyennyt sitä selvittämään
+itselleni, vaan seisoin tuijottaen häneen äänettömänä; ällistykseni oli
+yhtä suuri kuin jos hän olisi tarjonnut minulle Ranskan kruunua;
+ihmetykselläni ja epäilyksilläni ei ollut määrää.
+
+"No", lausui hän viimein, käsittäen väärin kasvoillani kuvastuvan
+mielenliikutuksen. Te suostutte kai?"
+
+"En ikinä!" vastasin lujasti.
+
+Hän säpsähti. "Luulen etten kuullut oikein", sanoi hän, puhuen hitaasti
+ja miltei kohteliaasti. "Minä tarjoan teille suuren viran ynnä
+suojelukseni, herra de Marsac. Onko minun ymmärrettävä, että pidätte
+parempana vankeutta ja vihollisuuttani?"
+
+"On, jos ehdot ovat sellaiset", vastasin minä.
+
+"Ajatelkaa, ajatelkaa!" lausui hän jyrkästi.
+
+"Olen ajatellut", vastasin minä.
+
+"Kyllä, mutta oletteko myös ajatellut millainen on asemanne?" sanoi
+hän. "Oletteko ajatellut, kuinka monta estettä on teidän ja tuon pienen
+hupsun välillä? Kuinka monen henkilön vastustus teidän on voitettava,
+kuinka monta ystävää hankittava? Oletteko ajatellut, mitä merkitsee
+asettua taistelemaan minua vastaan tässä asiassa, tai kummalle meistä
+todennäköisesti voitto lopulta lankeaa?"
+
+"Olen ajatellut", toistin minä.
+
+Mutta ääneni vapisi. Huuleni olivat kuivat. Huone oli käynyt pimeäksi.
+Ulkopuolella oleva kallio, joka esti valoa pääsemästä kammiooni, sai
+sen näyttämään jo vankityrmältä. Vaikka en uneksinutkaan suostumisesta,
+vaikka tunsinkin että hän tässä keskustelussa oli alentunut
+vertaisekseni ja minä olin päässyt hänestä voitolle, niin tunsin
+kuitenkin mieleni lannistuvan. Sillä minä muistin kuinka vankiholvissa
+viruvan miehen elämä hitaasti mataa eteenpäin alituisessa unohduksessa,
+kuinka vaivalloisesti siellä kuluvat päivät, jotka vapaille miehille
+ovat kirkkaita ja täynnä toiveita ja pyrkimyksiä. Väläyksessä selkeni
+minulle, millaiselta tuntuisi jäädä tänne tai johonkin samankaltaiseen
+paikkaan, saamatta koskaan enää nousta hevosen selkään tai hengittää
+vapaata taivaan ilmaa, kuulematta koskaan enää miekan kalinaa
+jalustinta vastaan tai herra d'Agenin sointuvaa ääntä, kun hän kutsuu
+ystäväänsä!
+
+Odotin Turennen lähtevän pois saatuaan vastaukseni tai sitten joutuvan
+sellaiseen raivoon, jollaista vastarinta on omiaan synnyttämään niissä,
+jotka harvoin sitä kohtaavat. Ihmeekseni hän kuitenkin hillitsi
+itsensä. "Niin", sanoi hän, niin maltillisesti että se kerrassaan
+kummastutti minua, varsinkin kun hänen äänensä selvästi ilmaisi
+harmistumista, "minä tiedän mihin te luotatte. Te arvelette että
+Navarran kuningas on teitä suojeleva. Mutta minä vakuutan Turennen
+kunnian nimessä, ettei hän tee sitä, ettei Navarran kuningas tee mitään
+teitä pelastaakseen. Mitenkäs nyt vastaatte?"
+
+"Samoinkuin ennenkin", virkoin itsepintaisesti.
+
+Hän otti paperin pöydältä synkästi naurahtaen. "Sitä pahempi itsellenne
+siis!" sanoi hän kohauttaen olkapäitään. "Sitä pahempi itsellenne!
+Pidin teitä lurjuksena; näyttekin olevan hullu!"
+
+
+
+
+XXXVI. "Eläköön kuningas!"
+
+
+Nämä sanat olivat hänen jäähyväisensä. Mutta hänen lähtönsä, jota
+muutamia hetkiä aikaisemmin olisin tervehtinyt ilolla, koska se päästi
+minut hämmingistä ja nöyryytyksestä, jätti minut välinpitämättömäksi.
+Hänen juhlallisesti vahvistamansa vakuutus, ettei minulla ollut
+odotettavissa minkäänlaista apua Navarran kuninkaalta, oli masentanut
+minut, murskaten toiveeni ja luottavan mielialani niin perinpohjin,
+että seisoin kuin kiinninaulittuna paikalleni vielä kauan sen jälkeen,
+kun hänen askeltensa kaiku oli lakannut kuulumasta käytävästä. Jos oli
+totta, mitä hän oli sanonut, niin en voinut nähdä valonpilkettäkään
+siinä pimeydessä, joka varjosi tulevaisuuteni samoin kuin kammion,
+jossa seisoin. Tunsin hänen majesteettinsa heikkouden ja horjuvaisuuden
+liian hyvin asettaakseni mitään luottamusta häneen; jos vielä Navarran
+kuningaskin minut hylkäsi, olin todellakin ilman toivoa ja ilman
+auttajaa.
+
+Olin seisonut jonkun aikaa aprikoiden tätä tuskallista kysymystä,
+jota, tuntien Turennen ankaruuden yksityistä kunniaansa koskevissa
+asioissa, en voinut kevyesti sivuuttaa, kun kuulin uusia askeleita
+porraskäytävästä ja herra la Varenne aukaisi oven. Nähdessään minun
+olevan pimeässä sopersi hän anteeksipyyntönsä palvelijain
+leväperäisyydestä.
+
+"Olemme olleet sellaisessa tuoksinassa koko päivän, että teidät on
+unohdettu", jatkoi hän. "Mutta nyt ei teillä tule olemaan mitään
+valittamisen syytä. Minä olen saanut määräyksen tuoda teidät hänen
+majesteettinsa luokse viipymättä."
+
+"St. Cloudiinko!" huudahdin minä kovasti kummissani.
+
+"Ei, Ranskan kuningas on täällä", vastasi hän.
+
+"Meudonissako?"
+
+"Aivan niin. Minkätähden ei?"
+
+Lausuin ihmettelyni hänen majesteettinsa pikaisesta parantumisesta.
+
+"Kaikkia vielä!" vastasi hän kursailematta. "Hän voi yhtä hyvin kuin
+ainakin. Minä jätän teille kynttiläni. Olkaa hyvä ja tulkaa alas heti
+kun olette valmis, sillä ei ole hyvä antaa kuninkaiden odottaa. Oh!
+Olinpa unhottaa yhden asian", jatkoi hän kääntyen takaisin ollessaan jo
+ovella. "Määräykseni on pitää huoli siitä ettette saa puhella kenenkään
+kanssa ennenkuin olette tavannut kuningasta, herra de Marsac. Pyydän
+teitä hyväntahtoisesti muistamaan tämän, jos meidän täytyy odottaa
+esihuoneessa."
+
+"Siirretäänkö minut toiseen -- oleskelupaikkaan?" kysyin minä, mieli
+täynnä aavistuksia.
+
+Hän kohautti olkapäitään. "Mahdollista kyllä", vastasi hän. "En tiedä."
+
+Minä en tietysti voinut muuta kuin mutista olevani kuninkaan
+käytettävissä; minkä jälkeen la Varenne poistui, jättäen minut
+suhtautumaan asiaan miten parhaiten taisin. Odotin luonnollisesti
+kaikkea muuta kuin hyvää vastaanotosta, johon liittyi tuollainen ehto;
+ja tämä oli omiaan tekemään yhä mustemmaksi mieleni, joka jo
+ennestäänkin yksinäisyydessä viettämäni pitkän päivän vaikutuksesta oli
+sangen alakuloinen. En kuitenkaan kammonut mitään niin paljon kuin
+pitkittyvää epävarmuutta, ja siksi riensin kiireesti siistimään pukuani
+mikäli voin, ja laskeusin sitten alas portaita, joitten juurella
+vartiani oli odottamassa minua parin palvelijan kanssa, joista toinen
+kantoi soihtua.
+
+Menimme ulos rinnatusten, ja kun matkaa oli ainoastaan satakunta
+kyynärää, astuimme jo melkein samassa linnanportista sisään. Panin
+merkille, että portti oli hyvin vahvasti vartioitu, mutta lyhyt
+ajatteleminen riitti muistuttamaan minulle, ettei se ollut suinkaan
+kummeksittavaa sen jälkeen mitä oli tapahtunut St. Cloudissa. Pihan
+poikki kävellessämme huomautin Varennelle, että otaksuin Pariisin
+antautuneen; mutta hän kielsi sen niin lyhyeen ja jyrkästi, että jätin
+sikseen muut kyselemiset. Ja sitäpaitsi, linna kun oli pieni, saavuimme
+melkein samassa pitkään, kapeaan käytävään, joka näkyi tekevän
+esihuoneen virkaa.
+
+Se oli kirkkaasti valaistu sekä päästä päähän, ja melkeinpä seinästä
+seinään, täynnä hovimiehiä, joitten äänettömyys samoin kuin heidän
+odottavat ja levottomat katseensa herättivät minussa kummastusta.
+Siellä täällä kaksi tai kolme, jotka olivat saaneet haltuunsa
+ikkunasyvennyksen, puhelivat keskenään matalalla äänellä, taikka pari
+muuta, jotka pitivät itseään riittävän arvokkaina käyskentelemään
+odottavien rivien välissä kapeassa käytävässä, keskusteli kuiskaillen
+kävellessään. Mutta nämäkin olivat herkkiä säpsähtämään vähimmästäkin
+hälytyksestä ja vilhuivat lakkaamatta sivuilleen, silläaikaa kuin muu
+seurue seisoi jännittyneessä odotuksessa, säpsähtäen ja kääntäen
+innokkaasti päänsä aina kun ovi avautui tai uusi tulija ilmotettiin.
+Huoneessa vallitseva outo äänettömyys muistutti kaikkein enimmän
+Blois'n hovia sinä iltana, jolloin Mercoeurin herttua oli karannut,
+mutta tuo hiljaisuus oli ammottanut tyhjissä saleissa, kun tämä taas
+antoi omituisen leimansa täyteen ahdetulle huoneelle.
+
+Herra la Varenne, jonka oven luona olijat ottivat vastaan äänettömällä
+kohteliaisuudella, veti minut erääseen ikkunakomeroon, mistä minulla
+oli tilaisuus tehdä se havainto, että läsnäolevat hugenotit
+lukumäärältään miltei voittivat kuninkaan varsinaisen seurueen. Niitten
+joukossa, jotka kävelivät edestakaisin, huomasin kuitenkin markiisi de
+Rambouillet'n, jota toisissa olosuhteissa olisin rientänyt kunnioittaen
+tervehtimään, ynnä marsalkka d'Aumontin, Sancyn ja Humièresin. Olin
+tuskin ehtinyt huomata nämät, kun vastaanottohuoneen ovi avautui ja
+lisäsi heidän joukkoonsa marsalkka Bironin, joka tuli ulos nojaten
+Crillonin käsivarteen. Näitten vanhojen riitakumppanien näkeminen
+yhdessä riitti jo sinänsä ilmottamaan minulle, että jokin vakava
+käännekohta oli käsissä, varsinkin kun heidän kulkuaan joukon läpi
+lukemattomat silmät seurasivat uteliain ja tarkkaavin katsein.
+
+He katosivat viimein ulko-ovesta, ja läsnäolijat kääntyivät kuin
+yhteisestä sopimuksesta katsomaan, kuka seuraava tulija olisi. Mutta
+lähes puoli tuntia kului, ennenkuin sisähuoneen ovi, jota kaikki niin
+hartaasti tähystivät, jälleen aukeni. Tällä kertaa siitä ilmestyi
+äskeinen vieraani, Turennen kreivi, joka tuli hymyillen ja nojaten,
+suureksi hämmästyksekseni, parooni de Rosnyn käsivarteen.
+
+Kun nuo molemmat kävelivät pitkin huonetta kaikkien läsnäolijain
+katseitten saattamina, siellä täällä tervehtien jotain liehittelevää
+ystävää, tunsin rohkeuteni lannistuvan yhtä paljon Turennen hyvästä
+tuulesta kuin siitä seurasta, missä hänet näin. Joskin tiesin, että
+mikäli hän oli hyvillään, sikäli oli minulla syy odottaa epämieluisia
+tapahtumia, niin ei minulta vielä kuitenkaan olisi kaikki toivo ollut
+hukassa, jos Rosny olisi jäänyt turvakseni. Mutta hänet menetettyäni --
+ja niinkuin nyt hänet näin, en voinut epäilläkään, etten ollut häntä
+menettänyt -- ja katsoen Navarran kuninkaan myöskin jo menneeksi tunsin
+niin syvää rohkeuden vaipumista, etten koskaan ennen ollut sellaista
+kokenut. Häveten sanoin itsekseni, etten minä ollut luotu hoveja enkä
+tällaisia näkyjä varten; ja muistaessani uudella ja katkeralla
+mielikarvaudella sitä surkeata osaa, jota olin esittänyt Navarran
+kuninkaan esihuoneessa St. Jeanissa, tulvahti mieleeni niin syvä säälin
+tunne rakastettuani kohtaan, että on mahdotonta ajatella suurempaa
+hellyyttä kuin mikä mieleni nyt täytti häntä ajatellessani. Olin
+voittanut hänet väärällä lipulla, olin hänelle arvoton. Tunsin, että
+pelkän läsnäoloni hänen seurassaan tällaisessa paikassa ja näitten
+ihmisten keskellä täytyi tuottaa hänelle häpeää ja nöyryytystä.
+
+Poskeni olivat tulessa, ja siksi tunsin suurta huojennusta, kun ei
+kumpikaan heistä käytävän toiseen päähän kulkiessaan katsonut minuun
+päin eikä näyttänyt huomaavan minun läheisyyttäni. Ovella he seisoivat
+hetkisen vakavasti puhellen; näytti siltä kuin de Rosny olisi halunnut
+saattaa kreiviä vielä kauemmaksi. Tämä ei kuitenkaan näyttänyt sitä
+sallivan, vaan sanoi siinä hyvästi, niin monin kohteliain elein että
+viimeinenkin Rosny'hin perustuva toiveeni hupeni.
+
+Siitä huolimatta ei parooni de Rosny ollut kuitenkaan niin kokonaan
+muuttunut, etten voinut nähdä hymyn väreilevän tuokion verran hänen
+piirteillään, kun hovimiesten kumartelevat rivit avautuivat hänen
+edessään. Samassa hänen silmänsä sattuivat minuun, ja kasvonilmeensä
+juuri ollenkaan muuttumatta hän pysähtyi kohdalleni.
+
+"Herra de Marsac varmaan odottaa pääsyä kuninkaan puheille?" kysyi hän
+Varennen puoleen kääntyen.
+
+Seuralaiseni oli vaiti, minä kumarsin.
+
+"Viiden minuutin perästä", virkkoi de Rosny tyvenesti, kasvoillaan
+välinpitämätön ilme, joka sai minut epäilemään, eikö kaikki, mitä
+muistin tästä miehestä, ollutkin vain unta. "Ah, herra de Paul, mitä
+voin tehdä puolestanne?" jatkoi hän ja taivutti päätään kuunnellakseen
+pyyntöä, jonka minua lähinnä seisova herrasmies sopotti hänen
+korvaansa. "Tahdon koettaa", kuulin hänen vastaavan. "Joka tapauksessa
+saatte tietää huomenna."
+
+"Mutta lupaatteko olla ystäväni?" pitkitti de Paul, pidättäen häntä
+hihasta.
+
+"Ainoastaan yhden asetan teistä edelle", vastasi hän. Naapurini näytti
+lysähtävän kokoon pettymyksestä. "Kuka se on?" kuiskasi hän surkeana.
+
+"Kuningas ja hänen palveluksensa, ystäväni", vastasi de Rosny kuivasti.
+Ja sen sanottuaan hän käveli pois. Mutta ainakin puolikymmentä kertaa
+näin saman kohtauksen uudistuvan, ennenkuin hän saapui huoneen
+peräovelle.
+
+Katselin kaikkea tätä äärimmäisen hämmästyneenä, kykenemättä arvaamaan
+tai oivaltamaan, mikä tapahtuma oli voinut saattaa de Rosnyn näin
+tärkeäksi henkilöksi. Sillä minulta ei voinut jäädä huomaamatta, että
+ne muutamat sanat, jotka hän oli pysähtynyt lausumaan minulle, olivat
+tehneet minut mielenkiintoiseksi kaikkien lähellä seisovien silmissä.
+He antoivat minulle enemmän tilaa liikkua ja hengittää, ja luoden
+minuun syrjäsilmäyksiä kuiskailivat toisilleen nimeäni. Mutta ollen
+epätietoinen siitä, mitä tämä ennusti, en saanut siitä paljonkaan
+kevennystä; ja ennenkuin olin ennättänyt punnita sitä kaikinpuolin,
+aukeni perällä oleva ovi uudelleen. Hovipojat ja hoviherrat, jotka
+seisoivat lähellä sitä, riensivät järjestymään riveihin molemmin
+puolin. Valkoista virkasauvaa kantava ovenvartia astui nopeasti pitkin
+huonetta, siellä täällä pyytäen hovimiehiä siirtymään taemmaksi, missä
+käytävä oli ahdas. Sitten huusi kaikuva ääni ulkopuolella: "Kuningas,
+herrat! Kuningas!" ja joka toinen joukostamme kohosi varpailleen
+nähdäkseen hänen astuvan sisään.
+
+Mutta sisään astui ainoastaan Navarran Henrik, yllään purppuranpunainen
+viitta ja hattu.
+
+Käännyin la Varenneen päin ja pää täynnä sekavia ajatuksia mutisin
+malttamattomasti: "Mutta kuningas! Missä kuningas on?"
+
+Hän virnisti minulle käsi suun edessä. "Hst!" kuiskasi hän. "Me olemme
+kujeilleet kanssanne! Hänen edellinen majesteettinsa kuoli tänään
+aamunkoitteessa. Tämä on nyt kuningas!"
+
+"Tämäkö! Navarran kuningas?" huudahdin minä niin kuuluvasti että
+muutamat ympärilläni huusivat: "Hiljaa!"
+
+"Ei kuin Ranskan kuningas, hölmö!" vastasi hän. "Teidän miekkanne on
+varmaan terävämpi kuin järkenne, tai muuten on minulle kerrottu
+valheita!"
+
+En kiinnittänyt huomiota hänen pilkkaansa, sillä sydämeni sykki niin
+kiivaasti ja tuskallisesti, että hädin tuskin jaksoin pysyä
+ulkonaisesti tyynenä. Silmissäni oli kuin sumua, ja kynttilöistä
+huolimatta näytti koko huone hämärtyvän. Turhaan koetin ajatella, mitä
+tämä merkitsi -- minulle. En saanut kahta ajatusta liitetyksi
+toisiinsa, ja ollessani vielä aprikoimassa, millaista vastaanottoa
+saatoin odottaa ja kutka tässä uudessa asiain tilassa olivat ystäviäni,
+pysähtyi kuningas eteeni.
+
+"Ahaa, herra de Marsac!" huusi hän iloisesti, viitaten edessäni
+seisovia tekemään tilaa. "Tehän se ratsastitte niin nopeasti
+varottamaan minua tässä eräänä aamuna. Olen puhunut teistä Turennen
+kreivin kanssa, ja hän on suostuvainen jättämään silleen teitä vastaan
+tekemänsä syytöksen. Mitä muuhun tulee, niin menkää minun huoneeseeni,
+ystäväni. Menkää! Rosny tietää mikä on tahtoni teidän suhteenne."
+
+Minulla oli kylliksi järkeä polvistuakseni ja suudellakseni hänen
+kättään, mutta se tapahtui äänettömyydessä, jonka hän tiesi tulkita
+oikein. Hän oli jo siirtynyt edelleen ja oli puhumassa toiselle,
+ennenkuin kykenin jälleen käyttämään puhelahjaani tai järkeäni, jonka
+hänen armolliset sanansa olivat panneet sekaisin. Kun pääsin niin
+pitkälle ja nousin jälleen jaloilleni, huomasin olevani sellaisen
+huomion keskipisteenä ja niin monien onnittelujen esineenä, että olin
+iloinen saadessani noudattaa la Varennen antamaa vihjausta ja kiiruhtaa
+kuninkaan yksityishuoneeseen.
+
+Vaikkakin minulla nyt oli vihiä siitä, mitä minulla oli odotettavissa,
+kohtasi minua siellä vastaanotto, jonka ystävällisyys oli hellyttää
+minut pois suunniltani. Huoneessa oli ainoastaan parooni de Rosny, ja
+hän otti minua molemmista käsistä tavalla, joka sanoittakin kertoi
+minulle että entinen Rosny oli tullut takaisin ja että se harmi, jonka
+hiljan olin hänelle aiheuttanut, oli enemmän kuin anteeksi-annettu. Kun
+yritin kiittää häntä siitä, että hän oli käyttänyt vaikutusvaltaansa
+kuninkaaseen minun hyväkseni, kuten arvasin hänen tehneen, ei hän
+tahtonut kuulla siitä puhuttavankaan, vaan muistutti minulle hymyillen
+syöneensä minun juustoani silloin kun oli valittavana se tahi
+lisieuxiläinen.
+
+"Ja sitäpaitsi, ystäväni", jatkoi hän vilkuttaen silmiään, "te olette
+tehnyt minut viisisataa kruunua rikkaammaksi."
+
+"Kuinka niin?" kysyin minä yhä enemmän kummastuneena.
+
+"Löin niin suuren summan vetoa Turennen kanssa siitä, ettei hän saisi
+teitä lahjotuksi", vastasi hän hymyillen. "Ja kas tässä", jatkoi hän,
+valiten pöydällä olevien asiakirjojen joukosta saman paperin jonka olin
+nähnyt Turennen kreivillä, "tässä on lahjus. Ottakaa se, se on teidän.
+Olen antanut tänään jo parikymmentä, mutta en ainoatakaan näin suurella
+mielihyvällä. Sallikaa minun ensimäisenä onnitella Armagnacin
+maaherraa!"
+
+En voinut kotvaan uskoa hänen tarkottavan totta, mikä seikka, kuten
+muistan, huvitti häntä erinomaisesti. Kun minut viimein saatiin
+käsittämään, että kuningas oli tarkottanut tätä alunpitäen ja oli vain
+lainannut käskykirjeen Turennelle, jotta tämä saisi koetella minua,
+silloin oli iloni ja mielihyväni niin suuri etten voinut sitä silloin
+ilmaista enempää kuin nyt voin sitä kuvata. Sanalla sanoen se oli
+rajaton. Seisoin Rosnyn edessä sanattomana ja hämmentyneenä, kauan
+unhossa olleitten kyynelien kummutessa silmiini ja ainoastaan yksi
+kaipaus sydämessäni -- se nimittäin, ettei rakastettu äitini ollut
+elänyt kyllin vanhaksi nähdäkseen noitten suloisten kuvitelmien, joilla
+niin usein olin häntä huvittanut, muodostuvan kouraantuntuvaksi
+todellisuudeksi. En huomannut silloin, vaan vasta jälkeenpäin, että
+virkani vuosipalkka teki juuri saman summan, joka minun oli ollut
+tapana mainita hänelle; ja sain kuulla, että Rosny itse oli sen
+määrännyt neiti de la Viren antamien tietojen mukaan.
+
+Kun riemastukseni vähän tasottui ja minä sain äänen suustani
+kiittääkseni hyväntekijääni, oli hänellä vielä yksi vastaus. "Älkää
+pettäkö itseänne, ystäväni", lausui hän vakavasti, "älkää ajatelko,
+että tämä on vain vaivattomasti tuleva palkkio. Herrani on Ranskan
+kuningas, mutta hän on kuningas, jolla ei ole valtakuntaa, ja
+sotapäällikkö, jolla ei ole rahaa. Tänään hän on oikeuksiinsa
+päästäkseen luopunut puolesta vallastaan. Ennenkuin hän voittaa kaikki
+takaisin, pitää meidän taistella, -- taistelin, ystäväni. Ja siinä
+tarkotuksessa olen ostanut teidän miekkanne."
+
+Minä sanoin hänelle, että vaikkei ainoakaan muu miekka jättäisi
+huotraansa kuninkaan puolesta taistellakseen, niin minun säiläni sen
+tekisi.
+
+"Minä uskon teitä", vastasi hän ystävällisesti, laskien kätensä
+olalleni. "En siksi että te niin sanotte -- totta tosiaan, lupauksia
+olen saanut kyllin kuulla tänä päivänä -- vaan siksi että olen
+koetellut teitä. Ja nyt", jatkoi hän, muuttaen puheensävyään ja katsoen
+minuun omituisesti hymyillen, "nyt olette varmaan täysin tyytyväinen?
+Ei kai liene enää mitään muuta, mitä toivoisitte, ystäväni?"
+
+Käänsin katseeni syrjään syyllisen tavoin, uskaltamatta kaiken
+tämän hyvyyden lisäksi tuoda esiin vielä uutta anomusta. Hänen
+majesteetillaan saattoi sitäpaitsi olla eri katsantokanta, tai saattoi
+Turenne olla siihen kysymykseen nähden taipumaton. Sanalla sanoen,
+kaikessa mitä oli tapahtunut tai mistä Rosny oli maininnut, ei ollut
+mitään, mikä olisi ilmaissut minulle, tulisiko sydämeni toive
+täytetyksi vai ei.
+
+Mutta minun olisi pitänyt tuntea tuo suuri mies paremmin, kuin otaksua
+että hän antaisi lupauksen, mutta jättäisi sen täyttämättä, taikka
+haavottaisi ystäväänsä silloin kun hänellä ei ollut voidetta haavaan.
+Nautittuaan hetkisen hämmingistäni hän purskahti suureen nauruun ja
+ottaen minua tuttavallisesti hartioista käänsi minut ovea kohti. "Kas
+niin, menkää!" virkkoi hän. "Menkää ylös käytävää. Löydätte siellä oven
+oikealla kädellä ja toisen vasemmalla. Kyllä tiedätte kumpi on
+avattava."
+
+Kieltäen minua lausumasta tavuakaan hän työnsi minut ulos.
+Käytävässä olisin mielelläni pysähtynyt kokoamaan ajatuksiani, mutta
+säikähdyksekseni kuulin ääniä, jotka ilmaisivat kuninkaan palaavan sitä
+tietä. Peläten joutua hänen eteensä niin hämmentyneessä mielentilassa
+riensin käytävän toiseen päähän, missä huomasin, niinkuin minulle oli
+sanottukin, kaksi ovea.
+
+Molemmat olivat suletut, eikä kummassakaan ollut mitään, mikä olisi
+opastanut valintaani. Mutta Rosny oli oikeassa otaksuessaan, etten
+ollut unohtanut neuvoa, jonka hän oli antanut minulle silloin kun hän
+omassa talossaan oli valmistanut niin hienon yllätyksen: "Jos haluatte
+hyvän vaimon, niin kääntykää oikealle!" Muistin nämä sanat, ja
+hetkeäkään empimättä -- sillä kuningas seurueineen oli jo astumassa
+käytävään -- minä koputin rohkeasti, ja malttaen tuskin odottaa
+vastausta astuin sisään.
+
+Fanchette oli ovella, mutta astui sivulle äreä hymy huulillaan, jonka
+saatoin tulkita tervetuloksi tai kuinka vain tahdoin. Neiti, joka oli
+istunut pöydän toisella puolen, nousi pystyyn sisään astuessani, ja me
+seisoimme katsellen toisiamme. Arvattavasti hän odotti että minä
+puhuisin ensin, ja minä taas olin niin hämmästynyt siitä muutoksesta,
+jonka hänen yllään oleva hovipuku ja se arvokas tapa, millä hän sitä
+kantoi, olivat hänessä aikaansaaneet, että kykenin ainoastaan
+ällistyneenä tuijottamaan. Kaiken sen jälkeen, mitä oli tapahtunut,
+rupesi minua nyt pelottamaan. Tämä ei ollut sama tyttö, jota olin
+kosinut St. Gaultierin metsässä, ei myöskään se kalpeakasvoinen nuori
+nainen, jonka olin nostanut satulaan parikymmentä kertaa matkallamme
+Pariisia kohti. Arvottomuuden tunne, jota olin kokenut muutamia
+minuutteja aikaisemmin keskellä esihuoneen väenpaljoutta, palasi
+kaikessa voimassaan nähdessäni hänen suloutensa ja kauneutensa, ja minä
+seisoin jälleen mykkänä hänen edessään, niinkuin olin seisonut kerran
+Blois'ssa ollessamme. Koko välillä ollut aika, kaikki mitä sen jälkeen
+oli välillämme tapahtunut, oli unohduksissa.
+
+Hän puolestaan katseli minua kummastellen äänettömyyttäni. Hänen
+kasvonsa, jotka sisään astuessani olivat karahtaneet hehkuvan
+punaisiksi, kalpenivat uudelleen. Hänen silmänsä suureniva
+levottomuudesta; hän alkoi polkea jalkaansa lattiaan tavalla jonka
+hyvin tunsin. "Onko jotain huonosti?" mutisi hän viimein.
+
+"Päinvastoin, neiti", vastasin minä käheästi, katsellen joka suunnalle
+ja turvautuen ensimäiseen asiaan, mikä johtui mieleeni, "tulen juuri de
+Rosnyn luota."
+
+"Ja hän?"
+
+"Hän on tehnyt minut Armagnacin maaherraksi."
+
+Hän niiasi minulle ihmeen viehkeästi. "Minua ilahuttaa saadessani
+onnitella teitä", lausui hän naurun ja itkun välisellä äänellä. "Se ei
+ole enemmän kuin minkä olette ansainnut."
+
+Koetin kiittää häntä tilaisuuteen sopivalla tavalla, tuntien asemani
+samalla nurinkurisemmaksi kuin koskaan eläessäni olin tuntenut; sillä
+tiesinhän, ettei tämä ollut lainkaan sitä, mitä minä olin tullut
+sanomaan ja hän kuulemaan. Kuitenkaan en voinut saada rohkeutta enkä
+löytää sanoja käydäkseni pitemmälle, ja niin seisoin pöydän vieressä
+surkean hämmentyneenä.
+
+"Siinäkö on kaikki?" virkkoi hän viimein kadottaen kärsivällisyytensä.
+
+Varmasti oli se tehtävä nyt, tai sitten ei koskaan; ja minä tiesin sen.
+Tein ponnistuksen. "Ei, neiti", lausuin matalalla äänellä. "Kaukana
+siitä. Mutta minä en näe täällä sitä naista, jolle tulin puhumaan ja
+jonka olen nähnyt satoja kertoja aivan toisenlaisessa asussa kuin te
+nyt olette, märkänä ja väsyksissä ja vanukkeisin hiuksin, vaarassa ja
+pakomatkalla. Häntä olen palvellut ja rakastanut, ja hänelle olen
+elänyt. Minulla ei ole ollut moneen kuukauteen yhtään ajatusta, joka ei
+olisi ollut hänen, eikä yhtään huolta, joka ei olisi kohdistunut
+häneen. Minä olen hänen, ja kaikki mitä kuninkaan jalomielisyys on
+minulle lahjottanut, on hänen, ja minä olen tullut asettaakseni nämä
+hänen jalkojensa juureen. Mutta minä en näe häntä täällä."
+
+"Ettekö?" vastasi hän kuiskaten, kasvot poispäin käännettyinä.
+
+"En, neiti."
+
+Äkkiä kirkastuen ja vilkastuen, niin että sydämeni alkoi tykyttää, hän
+kääntyi ja katsoi minuun. "Todellakin!" lausui hän. "Sepä on ikävää. On
+sääli, että rakkautenne piti joutua toisaalle, herra de Marsac -- kun
+kuninkaan tahto on, että te menisitte naimisiin minun kanssani."
+
+"Ah, neiti!" huusin minä polvistuen hänen eteensä -- sillä hän oli
+kiertänyt pöydän ja seisoi vieressäni. "Mutta entä te itse?"
+
+"Se on minunkin tahtoni", vastasi hän, hymyillen kyyneltensä läpi.
+
+Seuraavana päivänä neiti de la Vire tuli vaimokseni. Kuninkaan
+peräytyminen Pariisin luota, mikä kävi välttämättömäksi sentakia, että
+monet hugenoteille vihamieliset henkilöt luopuivat hänestä, pakotti
+toimittamaan vihkimisen viipymättä, jos kerran halusimme että herra
+d'Amours sen suorittaisi. Tästä kiireellisyydestä huolimatta saatoin
+herra d'Agenin ystävällisyyden auttamana esiintyä sekä palvelijain että
+varusteiden puolesta niin arvokkaasti, että se vastasi paremmin
+tulevaista asemaani kuin entisiä vastoinkäymisiäni. Hänen
+majesteettinsa, joka ei tahtonut tehdä mitään mikä voisi loukata
+Turennea, ei tosin kunnioittanut meitä läsnäolollaan; mutta rouva
+Catherine oli saapuvilla hänen puolestaan, ja hän itse antoi minulle
+morsiameni. Sully ja Crillon, markiisi de Rambouillet ynnä hänen
+veljenpoikansa, sekä kaukainen sukulaiseni Rohanin herttua, joka sinä
+päivänä ensi kerran omisti minut heimolaisekseen, olivat niiden
+joukossa, jotka ansaitsivat kiitollisuuteni tulemalla saapuville tähän
+tilaisuuteen.
+
+François d'Agenin naimisiin-meno vanhan kilpailijani ja vastustajani
+lesken kanssa tapahtui vasta toista vuotta myöhemmin, -- viivytys, joka
+ei ollut lainkaan niin epämieluisa minulle kuin sulhaselle, katsoen
+siihen että rouva de Bruhlille jäi siten tilaisuus pitää seuraa
+vaimolleni, silläaikaa kun minä olin poissa Arquesin ja Ivryn
+sotaretkillä. Viimeksi mainitussa taistelussa, joka lisäsi suuresti de
+Rosnyn mainetta, hän kun valtasi omin käsin vihollisen lipun, minä
+kovaksi onnekseni tulin haavotetuksi toisessa kuninkaan johtamista
+hyökkäyksistä; ja kun maassa maatessani kaksi jalkasoturia kävi
+kimppuuni, olisin varmasti saanut surmani, jollei Simon Fleix olisi
+syöksynyt minua auttamaan vanhan sotakarhun urhoollisuudella. Hänen
+tekonsa sattui näkemään kuningas, joka pyysi hänet minulta ja
+kiinnittäen hänet palvelukseensa kirjurina auttoi häntä alkuun
+menestyksen tiellä niin tehokkaasti, että hän on sittemmin kohonnut yli
+kaikkien toiveiden ja odotusten.
+
+Keino, jolla Henrik-kuningas joksikin ajaksi voitti Turennen
+kannatuksen (ja samalla hankki myös hänen suostumuksensa
+avioliittooni), on nykyään liian hyvin tunnettu vaatiakseen selitystä.
+Mutta vasta sitten kun kreivi noin vuotta myöhemmin meni naimisiin
+neiti de la Marckin kanssa, joka toi hänelle Bouillonin herttuakunnan,
+sain minä täydellisen käsityksen asiasta, ja samalla kuninkaan, minun
+herrani, erinomaisesta hyvyydestä, joka sai tuon suuren hallitsijan
+laajojen tehtäviensä ohessa muistamaan halvimpien palvelijainsakin
+etuja.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of Project Gutenberg's Todellinen aatelismies, by Stanley Weyman
+
+*** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 40876 ***
diff --git a/40876-8.txt b/40876-8.txt
deleted file mode 100644
index 166b9ec..0000000
--- a/40876-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,16941 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Todellinen aatelismies, by Stanley Weyman
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-
-Title: Todellinen aatelismies
-       Historiallinen romaani
-
-Author: Stanley Weyman
-
-Translator: Väinö Jaakkola
-
-Release Date: September 27, 2012 [EBook #40876]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TODELLINEN AATELISMIES ***
-
-
-
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-
-TODELLINEN AATELISMIES
-
-Historiallinen romaani
-
-
-Kirj.
-
-STANLEY WEYMAN
-
-
-Englanninkielestä suomentanut Väinö Jaakkola.
-
-Alkuperäinen nimi: "A Gentleman of France".
-
-
-
-Gummerus, Jyväskiylä, 1919.
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-       I. Hupsujen huvittelua.
-      II. Navarran kuningas.
-     III. Ratsun selässä.
-      IV. Neiti de la Vire.
-       V. Matka Blois'han.
-      VI. Äitini asunto.
-     VII. Simon Fleix.
-    VIII. Tyhjä huone.
-      IX. Talo Arcyn kujan varrella.
-       X. Taistelu porraskäytävässä.
-      XI. Ovella näyttäytyvä mies.
-     XII. Maximillan de Bethune, Rosnyn parooni.
-    XIII. Rosny'ssa.
-     XIV. Markiisi de Rambouillet.
-     XV. Uusi Herodes.
-    XVI. Kuninkaan luona.
-   XVII. Jakobiini-munkki.
-  XVIII. Liigan tarjous.
-    XIX. Mitä ihmiset sanovat sattumaksi.
-     XX. Kuninkaan kasvot.
-    XXI. Kaksi naista.
-   XXII. "Nainen säätää."
-  XXIII. Viimeinen Valois.
-   XXIV. Kuningas vaarassa.
-    XXV. Antautumisehdot.
-   XXVI. Mietteitä.
-  XXVII. Apuun, ystävät!
- XXVIII. Linna kukkulan laella.
-   XXIX. Nälkä ja ruttotauti.
-    XXX. Tartunta.
-   XXXI. Metsän helmassa.
-  XXXII. Kohtaus majatalossa.
- XXXIII. Meudonissa.
-  XXXIV. "E1 niin pahaa, josta el jotakin hyvää."
-   XXXV. "Kuningas on kuollut!"
-  XXXVI. "Eläköön kuningas!"
-
-
-
-
-I. Hupsujen huvittelua.
-
-
-Condén prinssin kuolema, joka sattui keväällä 1588, jätti minut
-kokonaan ilman suojelijaa ja saattoi minut niin ahtaisiin
-olosuhteisiin, että mainitun vuoden talvi, joka näki Navarran kuninkaan
-tulevan St. Jean d'Angely'hin joulua viettämään, näki minun onneni
-tähden alimmilleen vaipuneena. En tiennyt silloin -- saatan sen nyt
-tunnustaa ilman häpeää -- mistä olisin saanut kultarahan tai uuden
-huotran, eikä minulla ollut minkäänlaista tointa eikä edes sellaisen
-toivoakaan. Rauha, jonka Ranskan kuningas ja katolinen liiga olivat
-hiljattain Blois'ssa solmineet, saattoi monet hugenotit vakuutetuiksi,
-että heidän lopullinen perikatonsa oli läsnä, mutta se ei voinut
-täyttää heidän tyhjentynyttä rahastoaan eikä auttaa heitä panemaan
-jalkeille lisää sotajoukkoja.
-
-Condén kuoleman jälkeen oli Navarran kuningas hugenottien suosiossa
-ilman kilpailijaa; häntä lähinnä olivat Turennen kreivi ja Chatillon,
-joista edellisen hillitön kunnianhimo alkoi jo tulla näkyviin. Kovaksi
-onneksi olin yhtä tuntematon kaikille kolmelle johtomiehelle, ja kun
-tuo sama joulukuu, joka tapasi minut noin kovassa ahdingossa, näki
-minun vielä täyttävän neljäkymmentä vuotta, mikä minun mielestäni,
-vastoin monien muiden käsitystä, on tärkein päätekohta ihmisen
-elämässä, niin voi helposti uskoa, että tarvitsin kaiken rohkeuden mitä
-uskonto ja soturielämä saattoivat antaa.
-
-Minun oli ollut joku aika takaperin pakko myydä kaikki hevoseni paitsi
-mustaa, tähtiotsaista sardinialaista ratsua. Nyt täytyi minun luopua
-vielä kamaripalvelijastani ja tallimiehestänikin, jotka päästin
-menemään samana päivänä, maksaen heidän palkkansa viimeisillä
-kultaketjun renkailla mitä minulla oli jälellä. Tunsin surua ja
-masennusta jouduttuani näin olemaan ilman noita käskyläisiä, jotka
-kuuluvat jalosyntyisen miehen tarpeisiin, ja täytyessäni itse käydä
-hoitamassa hevostani yön suojassa. Mutta tämä ei ollut vielä pahinta.
-Puvussani, joka pakostakin joutui kärsimään näistä alhaisista
-askareista, alkoi ennen pitkää ilmestyä näkyviä todistuksia
-olosuhteissani tapahtuneesta muutoksesta, niin että sinä päivänä,
-jolloin Navarran kuningas saapui kaupunkiin, en uskaltanut näyttäytyä
-väkijoukolle, joka aina on joutuisa huomaamaan ylempiensä köyhyyden,
-vaan tyydyin pysyttelemään huoneessa ja kuluttamaan kärsivällisyyttäni
-veitsisepän ullakkokamarissa Coutellerie-kadulla, sillä sen vaativampaa
-asuntoa ei minun kannattanut pitää.
-
-Toden totta, tämä maailma on kummallinen! Kummalliselta tuntuu tuo aika
-minusta, ja vielä kummallisemmalta kun vertaan sitä nykyiseen. Muistan,
-että ajatukseni olivat silloin sangen synkät. Katselinpa miten
-katselin, en voinut nähdä muuta, kuin että elämäni kevät oli mennyt.
-Variksenvarpaita alkoi kerääntyä silmänurkkiini, ja viikseni, jotka
-jokaisella kovan onnen päivältä näyttivät pistävän esiin yhä uljaampina
-sitä mukaa kuin kasvoni kävivät kapeammiksi, olivat jo harmahtavat.
-Kyynärpäät olivat rei'illä, taskut tyhjät, ja miekka pilkisti huotran
-ratkeimesta. Kelvottominkaan heittiö, mikä kuleksi Turennen joukkueessa
-rutistunein sulkatöyhdöin ja tahraisin kalvospitsein, ei näyttänyt
-paljon minua huonommalta. Tosin oli minulla vielä Bretagnessa joku
-kallio ja muutamia auranaloja karua peltoa, sukutilani viimeiset
-rippeet; mutta ne pienet rahasummat, joita sitä viljelevät talonpojat
-saattoivat suorittaa, lähetettiin joka vuosi Pariisiin äidilleni, jolla
-ei ollut muuta eläkettä. Ja niihin minä en tahtonut kajota, sillä minä
-olin päättänyt ainakin kuolla kunnianmiehenä, jollen voisikaan elää
-säätyni mukaan.
-
-Vaikka minulla olikin vähän toiveita menestymisestä, kun ei minulla
-ollut ketään kuninkaalle läheistä henkilöä asiaani ajamassa eikä
-ainoatakaan ystävää hovissa, tein kuitenkin kaiken voitavani ainoalla
-tavalla mikä mieleeni johtui. Kirjoitin anomuskirjeen, ja vahtien
-eräänä päivänä herra Forget'ta, Navarran kuninkaan sihteeriä, työnsin
-sen hänen käteensä pyytäen häntä esittämään sen kuninkaalle. Hän otti
-sen ja lupasi täyttää pyyntöni, osottaen senverran ulkonaista
-kohteliaisuutta kuin saatoin odottaa. Mutta se huoleton tapa, jolla hän
-taittoi kokoon ja pisti talteen tuon paperin, josta olin nähnyt niin
-paljon vaivaa, samoin kuin hänen kamaripalvelijansa peitelty virnistys
-hänen juostessaan minun jälkeeni saadakseen tavanomaisen lahjansa -- ja
-juostessaan, kuten vieläkin punastuen muistan, turhaan -- varottivat
-minua toivomasta liikoja.
-
-Tuo varotus jäi minulta kuitenkin seuraamatta niin tyystin, että koko
-seuraavan ja sitäkin seuraavan päivän vietin vuorotellen luottamuksen
-ja toivottomuuden väristyksessä, kylmien ja kuumien puuskien
-säännöllisesti vaihdellessa. Kolmannen päivän aamuna vihdoinkin --
-muistan että se oli kolme päivää ennen joulua -- kuulin astuntaa
-portailta. Kun isäntäni asui puodissaan ja molemmat välikerrokset
-olivat tyhjinä, olin varma siitä, että tulijalla oli asiaa minulle ja
-menin kynnykselle häntä vastaan, ja heti ensimäinen silmäys lähettiin
-vahvisti korkeimmat toiveeni samoinkuin kaiken senkin mitä olin kuullut
-Navarran kuninkaan jalomielisyydestä. Satuin nimittäin tuntemaan
-lähetin kuninkaalliseksi hovipojaksi; hän oli itsetietoinen
-nuorukainen, joka oli päivää tai paria aikaisemmin huutanut kadulla
-jälkeeni: 'Vanhoja vaatteita!' Siitä en nyt kuitenkaan tuntenut häntä
-kohtaan mitään kaunaa, eikä hänkään näyttänyt sitä muistavan, joten
-hänen kohtelias kumarruksensa kirjettä tarjotessaan täytti mieleni mitä
-onnellisimmilla ennakkoaavistuksilla sen sisällöstä.
-
-En tahtonut kuitenkaan joutua alttiiksi mahdolliselle erehdykselle, ja
-senvuoksi kysyin, ennenkuin ojensin käteni, oliko se minulle.
-
-Hän vastasi erittäin kunnioittavasti että se oli herra de Marsac'ille,
-ja minulle jos minä olin mainittu henkilö.
-
-"Tuleeko siihen ehkä antaa vastaus?" kysyin minä, nähdessäni hänen
-viivyttelevän.
-
-"Navarran kuningas", vastasi hän syvään kumartaen, "haluaa luullakseni
-kuulla vastauksenne mieskohtaisesti." Tämän sanottuaan hän pani jälleen
-päähänsä hatun, jonka hän kunnioittavasti oli ottanut pois, kääntyi ja
-poistui portaita alas.
-
-Palaten huoneeseeni ja lukiten oven riensin avaamaan kirjeen, joka oli
-sinetöity suurella sinetillä, ja näytti kaikin puolin hyvin tärkeältä.
-Sen sisällys kävi yli kaikkien odotuksieni. Navarran kuningas pyysi
-minua tulemaan luokseen seuraavana päivänä puolenpäivän aikaan, ja
-kirje päättyi sellaista ystävällisyyttä ja hyväntahtoisuutta
-ilmaiseviin lauseisiin, ettei minulle jäänyt vähintäkään epäilystä
-ruhtinaan tarkoituksista. Luin sen tullen niin liikutetuksi ilosta ja
-kiitollisuudesta, että se olisi paremmin sopinut minua nuoremmalle
-miehelle, ja istuin sitten viettämään lopun päivää koettaessani
-parannella pukuani niin paljon kuin oli mahdollista. Kiitollisin
-sydämin päättelin mielessäni, että olin nyt pelastunut köyhyydestä,
-ainakin sellaisesta köyhyydestä mikä on aatelismiehelle alentavaista,
-ja joskin tulisin esiintymään hovissa ylen halvannäköisessä asussa,
-niin lohdutin itseäni sillä ajatuksella, että päivän, parin perästä
-sekä asuni että onneni olisivat korjautuneet.
-
-Niinpä olikin mieleni uljas, kun seuraavana päivänä vähän ennen
-puoltapäivää jätin asuntoni ja lähdin astumaan linnaa kohti.
-
-Oli kulunut joku aika siitä kuin olin näin julkisesti esiintynyt
-kaduilla, jotka Navarran kuninkaan hovin tulo oli saanut täyteen väkeä,
-enkä voinut olla luulottelematta, että jotkut tyhjäntoimittajat
-silmäilivät minua ohikulkiessani salaa hymyillen. Ja kyllä olinkin
-tarpeeksi ränstyneen näköinen. Mutta kun huomasin, että tuikea katse
-riitti palauttamaan vakavan ilmeen heidän kasvoilleen, kävelin
-itsetietoisena eteenpäin viiksiäni sivellen, kunnes näin tulevan
-vastaani saman hovipojan, joka oli tuonut minulle kirjeen.
-
-Hän pysähtyi eteeni asiallisen näköisenä, kumarsi syvään -- mikä
-näkyi saavan lähelläolijat ällistymään, sillä hän oli niin iloinen
-ja raisu velikulta kuin konsanaan on liehitellyt kuninkaallisia
-kamarineitoja ja pyysi minua rientämään, koska kuningas odotti minua
-yksityiskammiossaan.
-
-"Hän on kysynyt teitä kaksi kertaa", jatkoi hän tärkeänä, hattunsa
-sulan melkein maata hipoessa.
-
-"Kuninkaan kirjeessä kai mainittiin puolenpäivän aika", vastasin minä
-jouduttaen askeleitani. "Jos myöhästyn tällaisessa tapauksessa, niin on
-hänellä todellakin syytä moittia minua."
-
-"No, no", virkkoi hän, huiskauttaen kättään keikarimaisen näköisenä,
-"ei se mitään tee. Tiedättehän, että toinen mies saa varastaa hevosen
-silloin kuin toinen ei saa katsoa sitä edes aidan takaa."
-
-Vaikkakin mies on harmaahiuksinen ja huolien leimaama, saattaa hänessä
-silti piillä nuorteaa tunnetta. Muistan, että kuullessani tuon
-viittauksen kaikkien odotuksieni yli käyvästä suosiosta tunsin veren
-nousevan kasvoilleni ja mieleni täyttyvän hartaalla kiitollisuudella.
-Ihmettelin itsekseni, kuka oli puhunut puolestani, kuka oli tukenut
-anomustani. Ja päättäen lopuksi, että osuuteni Brouagen seikkailussa
-oli tullut kuninkaan korviin, vaikka en voinut käsittää kenen kautta,
-astuin sisään linnanportista ylpeästi pää pystyssä, mikä olosuhteisiin
-katsoen oli ymmärtääkseni varsin luonnollista. Opastani seuraten nousin
-sitten muutamia porrasaskelmia ja saavuin pihaan.
-
-Siellä oli joukko tallimiehiä ja kamaripalvelijoita, joista toiset
-taluttivat hevosia edestakaisin, toiset vaihtoivat kokkapuheita
-ikkunoista kurkottelevien naisten kanssa, ja toiset taas astuskelivat
-sinne ja tänne pitääkseen jalkojaan lämpiminä taikka olivat pallosilla
-seinää vasten isäntiänsä jäljitellen. Sellaiset lurjukset ovat aina
-hävyttömämpiä kuin heidän ylempänsä; mutta minä huomasin että he
-väistyivät tieltäni kunnioittavasti, ja paisuvin rinnoin, vaikka
-samalla hiukan ivallisesti, muistelin portaita kiivetessäni sanoja:
-"Koska kuninkaan kasvot ovat leppyiset...!"
-
-Saavuttuaan portaitten yläpäähän, missä sotilas seisoi vartiona,
-hovipoika avasi odotushuoneen oven ja väistyen sivulle pyysi minua
-astumaan sisään. Minä seurasin kehotusta ja kuulin oven sulkeutuvan
-takanani.
-
-Pysähdyin hetkiseksi arkana ja hämilläni. Minusta näytti kuin olisi
-huoneessa ollut satamäärä ihmisiä ja puolet kaikista, jotka nyt
-kääntyivät minua katsomaan, naisia. Vaikka en ollut aivan vieras
-sellaiselle hovikomeudelle, jollaista Condén prinssi oli pitänyt,
-valtasi minut tämän väenpaljouden täyttämän odotushuoneen nähdessäni
-hämmästys ja kunnioittava nöyryys, jota heti seuraavassa tuokiossa
-häpesin. Tosin tuo silkin kahina ja jalokivien välke kävi yli kaiken
-mitä olin ennen nähnyt, sillä onneni ei ollut koskaan vielä johtanut
-minua kuninkaan hoviin; mutta pikainen harkinta muistutti minulle että
-isäni olivat kunniakkaasti esiintyneet sellaisissa tiloissa, ja tehden
-kumarruksen, joka oli enemmän tuon ajatuksen kuin ränstyneen pukuni
-mukainen, astuin esiin keskelle äkkiä syntynyttä syvää hiljaisuutta.
-
-"Herra de Marsac!" ilmoitti hovipoika äänellä, joka sointui hiukan
-oudolta korvissani, niin oudolta että käännähdin äkkiä katsomaan
-häneen. Hän oli kuitenkin jo ehtinyt poistua, ja kun käännyin takaisin,
-näin kaikkien itseeni tähdättyjen katseitten hymyilevän. Muuan
-lähelläni seisova nuori tyttö nauraa kihersi. Tämä teki oloni
-epämiellyttäväksi, ja neuvottomana katselin ympärilleni löytääkseni
-jonkun, jonka puoleen voisin kääntyä.
-
-Huone oli pitkä ja kapea, kastanjapuulla laudotettu, toisella seinällä
-ikkunarivi ja toisella kaksi tulisijaa, joissa suuret halot parhaallaan
-palaa roihusivat. Tulisijojen välissä oli aseteline. Lähempänä olevan
-lieden ympärillä seisoskeli ryhmä hovipoikia, aivan samaa maata kuin
-se, joka oli tuonut minut tänne. Heidän kanssaan juttelemassa oli yhtä
-monta nuorta naista. Kaksi suurta koiraa makasi tulen loisteessa
-lämmitellen, ja niiden välissä kyyhötti, pää suuremman koiran selkää
-vasten painautuneena, niin eriskummallinen olento, että toisissa
-oloissa olisin epäillyt silmieni pettävän. Sen yllä oli kirjava
-narrinmekko ja lakki ja tiu'ut, mutta tarkempi silmäys näytti minulle
-että sillä oli naisen piirteet. Tuuhea, musta tukka valui valtoimena
-hänen kaulansa ympärille, hänen silmissään paloi raju iloisuus ja hänen
-terävät, kapeat, hivutustautiset kasvonsa tuijottivat minuun koiran
-selästä. Hänen takanaan, kauimmaisen lieden ympärillä, oli enemmän kuin
-parikymmentä hienoa herraa ja naista, joista yksi nyt astui minun
-luokseni. "Arvoisa herra", sanoi hän kohteliaasti -- ja minä kadehdin
-mielessäni hänen sulavaa kumarrustaan -- "te haluaisitte tavata...?"
-
-"Navarran kuningasta", vastasin minä, koettaen puolestani tehdä
-parhaani.
-
-Hän kääntyi takanaan seisovaan ryhmään päin ja sanoi omituisen
-tasaisella, levollisella äänellä: "Hän haluaa tavata Navarran
-kuningasta." Sitten hän juhlallisen äänettömänä kumarsi jälleen minulle
-ja palasi toveriensa luokse.
-
-Samassa tuokiossa, ennenkuin ehdin itselleni selvittää, miten tämä oli
-käsitettävä, astua kepsutti esiin toinen ja kumartaen: "Herra de
-Marsac, arvatenkin?"
-
-"Palvelukseksenne, herra", virkoin minä. Ja hartaassa halussani päästä
-näkemästä kaikkien noiden silmien tuijotusta ja kuulemasta
-nauruntirskuntaa takapuoleltani astuin askeleen eteenpäin ollakseni
-valmis seuraamaan häntä. Mutta hän ei antanut mitään lähtökehotusta.
-Aivan kuin edellinenkin hän vain kääntyi sanomaan takanaan seisoville:
-"Herra de Marsac haluaa tavata Navarran kuningasta." Sen sanottuaan hän
-pyörähti ympäri ja palasi lieden luo.
-
-Minä seisoin tyrmistyneenä, mielestäni alkoi syntyä hämärä epäilys
-asian todellisesta laidasta. Ennenkuin kuitenkaan ennätin toimia sen
-perusteella -- sellaisessa tilanteessa ei ollut suinkaan helppo päättää
-miten oli toimittava -- astui eteeni kolmas yhtä arvokkain askelin.
-"Määräyksen mukaan luultavasti?" hän sanoi, kumartaen syvempään kuin
-edelliset.
-
-"Niin", vastasin terävästi, alkaen kuumeta, "määräyksen mukaan
-puolenpäivän aikaan."
-
-"Herra de Marsac", ilmoitti hän laulavalla äänellä takanaan seisoville,
-"haluaa tavata Navarran kuningasta määräyksen mukaan puolenpäivän
-aikaan." Ja kumartaen uudelleen -- kasvojeni karahtaessa suuttumuksesta
-punaisiksi -- hänkin pyörähti arvokkaana ympäri ja palasi lieden luo.
-
-Näin vielä erään yrittävän lähtemään, mutta hän myöhästyi. Joko minun
-hämminkiä ja suuttumusta ilmaisevat kasvoni olivat heille liikaa, tai
-jollakin heistä el ollut malttia odottaa loppua, ilveilyn keskeytti
-äkkiä hillitön naurunremahdus, johon koko huone yhtyi. Jumala tietää,
-että se koski minuun; minä hätkähdin ja katselin puoleen ja toiseen
-toivoen jostakin löytäväni myötätuntoa ja apua. Mutta minusta tuntui
-että kaikilta tahoilta kajahti vain pilkkaa, että itse seinätkin
-katsoivat minuun joka puolelta julmasti virnistellen. Takanani huusi
-joku: "Vanhoja vaatteita!" ja kun käännyin ympäri, suhahti sama
-pilkkasana toisen lieden luota. Hämminkini lisäsi moninkertaiseksi se,
-että kaikki tapahtui siivossa järjestyksessä, niin että kun kukaan ei
-liikkunut eikä kukaan ääntänyt silloin, kun katsoin heihin, tulin minä
-kaikista silmiinpistävimmäksi, ollen kuin maalitauluna keskellä.
-
-Yhdet kasvot etäisempää liettä ympäröivästä ryhmästä painuivat tuona
-surkeana hetkenä kuvansa mieleeni niin pysyväisesti, etten koskaan enää
-niitä unhottanut. Ne kasvot olivat nuoren tytön, joka seisoi ylpeänä
-seuralaistensa edessä. Ne olivat pienet ja hienopiirteiset ja niistä
-kuvastui tavaton ylpeys ja, sellaisina kuin ne silloin näin,
-halveksiminen -- halveksiminen niin suuri, että hän tuskin alentui
-nauramaan. Ja koko hänen suloinen, hento ja tyttömäinen, mutta sentään
-täysin sopusuhtainen olemuksensa näytti ilmaisevan samaa halveksivan
-huvitettua tunnetta.
-
-Pila, joka minun mielestäni tuntui kylläkin pitkältä, olisi voinut
-kestää kauemminkin, kun ei kenelläkään näyttänyt olevan sääliä minua
-kohtaan, jollen epätoivossani olisi keksinyt huoneen perällä ovea,
-jonka päätin vievän kuninkaan yksityishuoneeseen, koska muutakaan ovea
-ei ollut nähtävissä. Nöyryytykseni ja harmini olivat niin suuret, että
-hetkeäkään empimättä astuin rohkeasti sitä kohti. Heti asettui nauru
-ympärilläni ja puolitusinaa ääniä huusi minua pysähtymään.
-
-"Minä olen tullut tapaamaan kuningasta ja minä tahdon tavata häntä!"
-vastasin minä kääntyen ylpeästi heihin päin, sillä en ollutkaan niin
-helposti säikytettävissä.
-
-"Hän on metsästämässä!" huusivat kaikki yhdestä suusta, viittoen
-kiivaasti minua palaamaan takaisin samaa tietä kuin olin tullutkin.
-
-Mutta kun kuninkaan määräys oli varmana taskussani, katsoin itselläni
-olevan hyvän syyn epäillä tuon ilmoituksen todenperäisyyttä. Ja
-käyttäen hyväkseni heidän hämmästystään -- sillä he eivät olleet
-lainkaan odottaneet minun ryhtyvän noin rohkeaan askeleeseen -- olin
-ovella ennenkuin he olivat ehtineet minua pidättää. Mathurine, narri,
-oli hypähtänyt seisoalleen ja huusi: "Totta tosiaan, hän aikoo ottaa
-taivaanvaltakunnan väkirynnäköllä!" Ja nuo olivat viimeiset sanat mitä
-kuulin, sillä kun nostin säpin -- ovella ei näet ollut vartijaa --
-syntyi takanani olevassa huoneessa yhtäkkiä syvä hiljaisuus.
-
-Työnsin oven varovasti auki ja astuin sisään. Eräässä
-ikkunasyvennyksessä istui kaksi miestä, jotka kääntyivät ja katsoivat
-minuun kiukkuisesti. Muuten oli huone tyhjä. Kuninkaan kävelykengät
-viruivat hänen tuolinsa vieressä, toisella puolella saapaskoukut ja
-pihti. Lieden edessä makaava koira nousi hitaasti ylös ja murisi, ja
-toinen miehistä nousi arkulta, jolla hän oli istunut, tuli minua kohti
-ja kysyi ärtyneen näköisenä, mitä minä sieltä halusin ja kuka oli
-antanut minulla luvan tulla sisään.
-
-Minä aloin selittää hieman arasti -- sillä huoneen hiljaisuus oli
-laimentanut kiihtymykseni -- että halusin tavata kuningasta, kun
-puhuttelijani keskeytti minut lyhyeen, sanoen: "Kuningastako? Ei hän
-ole täällä, hyvä mies, hän on metsästämässä St. Valery'ssä. Eivätkö ne
-sanoneet sitä teille tuolla toisessa huoneessa?"
-
-Luulin tuntevani puhujan, joka ikäänsä nähden -- hän oli jonkunverran
-minua nuorempi -- oli harvinaisen vakavan ja miettiväisen näköinen,
-käytökseltään hyvin vaativainen ja puvultaan hyvin vaatimaton. Ja
-haluten kiertää hänen kysymystään, kysyin vuorostani häneltä, eikö
-minulla ollut kunnia puhutella herra du Plessis Mornayta; sillä hän ei
-ollut kukaan muu kuin tuo viisas ja taitava valtiomies, joka nyt oli
-Henrik Navarralaisen neuvoskunnan tukipylväs.
-
-"Aivan niin", vastasi hän lyhyeen, siirtämättä katsettaan minusta.
-"Minä olen Mornay. Mitä siitä?"
-
-"Minä olen de Marsac", selitin minä. Ja pysähdyin siihen, otaksuen että
-hän kuninkaan luottamusmiehenä tietäisi asiani ilman pitempiä
-selityksiä.
-
-Mutta siinä minä petyin. "No, entä sitten?" virkkoi hän ja odotti
-kärsimättömänä.
-
-Näin kylmä vastaanotto ulkopuolella osakseni tulleen kohtelun jälkeen
-olisi ollut kyllin masentamaan rohkeuteni täydellisesti, jollen olisi
-tuntenut kuninkaan kirjettä taskussani, Luottaen siihen, että pikainen
-silmäyskin tuohon paperiin saisi herra du Mornayn käytöksen muuttumaan
-suosiollisemmaksi, riensin ottamaan sen esiin kuin jonkin taikakalun ja
-ojentamaan sen hänelle.
-
-Hän otti sen, katseli sitä ja avasi sen, mutta pysyi niin kylmän ja
-järkähtämättömän näköisenä, että se masensi toivoani enemmän kuin
-kaikki edelliset seikat yhteensä. "Mikä siinä on vikana?" huusin minä,
-voimatta pysyä ääneti. "Se on kuninkaalta."
-
-"Narrikuninkaalta!" vastasi hän, hymähtäen pilkallisesti.
-
-En oivaltanut heti noitten sanojen merkitystä, vaan mumisin kovasti
-hämmennyksissäni, että kuningas oli kutsunut minua.
-
-"Kuningas ei tiedä tästä mitään", oli hänen kylmä ja kylmästi lausuttu
-vastauksensa. Ja hän työnsi paperin takaisin minulle. "Se on
-pilajuoni", jatkoi hän puhuen samaan jäykkään tapaan, "josta teidän on
-epäilemättä kiittäminen joitakin joutilaita lurjuksia tuolla toisessa
-huoneessa. Te olitte varmaankin lähettänyt anomuskirjeen kuninkaalle?
-Aivan niin. He saivat arvattavasti sen käsiinsä, ja tämä on siitä
-tuloksena. Ne sietäisivät saada ruoskaa."
-
-Ei saattanut enää epäillä, ettei hänen puheensa ollut totta. Yhdessä
-tuokiossa näin toiveitteni häviävän ja suunnitelmieni hajoavan tuuleen.
-Ja tuo isku tyrmistytti minut aluksi niin, etten saanut ääntä
-vastatakseni enkä voimaa poistuakseni. Oma itseni näytti ilmestyvän
-eteeni kuin näyssä, olin näkevinäni omien laihojen, kuihtuneitten
-kasvojeni katsovan vastaani kuin peilistä, silmissä niin syvä
-toivottomuus, että olisin voinut surkutella itseäni.
-
-Järkytykseni oli niin suuri, että du Mornay huomasi sen. Hän katsoi
-minuun entistä tarkemmin, mutisi nimeäni pariin kolmeen kertaan ja
-virkkoi viimein: "De Marsac? Ahaa, nyt muistan! Tehän olitte Brouagen
-seikkailussa, ettekö ollutkin?"
-
-Nyökäytin päätäni myöntämisen merkiksi, ollen kykenemätön saamaan sanaa
-suustani ja niin järkytetty, että jollen olisi nojautunut seinään,
-olisi pääni retkahtanut rintaani vasten. Muisto iästäni, neljästä
-vuosikymmenestäni ja köyhyydestäni painoi raskaana mieltäni, täyttäen
-minut toivottomuudella ja katkeruudella. Olisin voinut itkeä, mutta
-kyynelet eivät tulleet.
-
-Herra du Mornay irrotti katseensa minusta ja teki pari lyhyttä,
-levotonta kierrosta edestakaisin huoneessa. Kun hän jälleen kääntyi
-puhumaan minulle, oli hänen äänensä täynnä kunnioitusta, johon samalla
-sekottui sellaista harmia, jota kelpo mies voi tuntea nähdessään toisen
-niin kovassa pinteessä. "Herra de Marsac", hän sanoi, "minä tunnen
-osanottoa teitä kohtaan. On häpeä, että miehen, joka on kunnialla
-palvellut asiaamme, täytyy joutua niin suureen ahdinkoon. Jos minun
-olisi mahdollista lisätä omaa seuruettani tällä hetkellä, niin pitäisin
-kunniana saada teidät seuraani. Mutta minä olen tiukalla itsekin, ja
-niin me olemme kaikki, eikä Navarran kuningas suinkaan vähimmän. Hän on
-nyt elänyt kuukauden päivät eräässä metsässä, jonka herra de Rosny on
-hakkauttanut. Olen mainitseva teidät hänelle, mutta olisi pikemmin
-julmaa kuin ystävällistä, jollen varottaisi jo etukäteen, ettei siitä
-voi mitään seurata."
-
-Näin sanoen hän ojensi minulle kätensä, ja ilahtuneena yhtä paljon
-tästä kunnioituksen osotuksesta kuin hänen ystävällisistä sanoistaan
-minä karaisin jälleen mieleni. Kouraantuntuvampi lohdutus olisi tosin
-ollut tarpeen, mutta sitä ei nyt ollut saatavissa. Kiitin häntä
-senvuoksi niinkuin taisin, ja nähtyäni, ettei asia ollut autettavissa,
-jätin hyvästi ja vetäydyin hitaasti ja surullisena pois huoneesta.
-
-Mutta voi! Pois päästäkseni minun oli astuttava ulkopuolella odottavien
-eteen, mihin du Mornayn ystävälliset sanat olivat minua huonosti
-varustaneet. Minun oli kärsittävä odotushuoneen kujanjuoksu. Heti kun
-ilmestyin näkyviin, tahi oikeammin heti kun ovi oli sulkeutunut
-takanani, tervehdittiin minua pilkkahuudolla. Yhden huutaessa: "Tietä!
-Tietä miehelle, joka on nähnyt kuninkaan!" tervehti toinen minua täyltä
-kurkkua Guyennen maaherrana, ja kolmas pyysi paikkaa rykmentissäni.
-
-Sydämeni oli miltei haletakseen täynnä noita pilkkapuheita kuullessani.
-Minusta tuntui halpamaiselta, että nuo nuorukaiset, joilla oli kaikki
-taistelunsa vielä edessäpäin, pitivät minua pilansa esineenä yksinomaan
-köyhyyteni perusteella. Mutta tiesin hyvin, että jos olisin pysähtynyt
-heitä nuhtelemaan, olisi asia siitä vain pahentunut, ja lisäksi oli
-mieleni niin kipeä, että tuskin olisin voinut puhuakaan. Koin siis
-kiiruhtaa heidän välitseen niin joutuin kuin saatoin, pää kumarassa,
-häpeän ja masennuksen painamana. Tällä tavoin -- ihmettelen ettei
-heidän joukossaan ollut ketään niin jalomielistä, joka olisi säälinyt
-minua -- olin melkein saapunut ovelle ja aloin jo hengittää, kun
-huomasin edessäni juuri saman nuoren hovinaisen, jota aikaisemmin olen
-kuvannut. Jokin seikka oli sillä hetkellä kääntänyt hänen huomionsa
-pois minusta, eikä hän huomannut minun likeistä naapuruuttani ennenkuin
-hänen toverinsa siitä huomauttivat. Silloin hän käännähti kuni
-yllätettynä, ja nähdessään minut niin likellä itseään, että jalkani oli
-vähällä koskettaa hänen hameensa lievettä, hän astahti nopeasti syrjään
-ja heittäen minuun katseen, joka oli yhtä julma kuin hänen
-liikkeensäkin, vetäisi helmuksensa pois kosketuksestani.
-
-Tuo loukkaus koski minuun, en tiedä miksi, syvemmin kuin joka taholta
-satelevat pilkkasanat, ja äkillisen mielijohteen vaikutuksesta minä
-pysähdyin ja sydämeni katkeruudessa avasin suuni puhumaan. "Neiti",
-sanoin minä, kumartuen syvään -- sillä, kuten sanoin, hän oli pieni ja
-enemmän keijukaisen kuin naisen näköinen, vaikka hänen kasvonsa
-ilmaisivat sekä ylpeyttä että itsepäisyyttä -- "Neiti", sanoin minä
-vakavasti, "vaikka en tämän paremmalta näytä, niin olen taistellut
-Ranskan puolesta! Voitte tulla vielä tietämään -- ja sietämäänkin --
-että maailmassa on kehnompaakin kuin köyhä aatelismies!"
-
-Sanat olivat tuskin päässeet suustani, kun jo kaduin niitä, sillä
-Mathurine, narri, joka seisoi vieressäni, oli kerkeä kääntämään ne
-naurettaviksi. Hän kohotti käsivartensa ylitsemme ikäänkuin
-siunatakseen meitä ja huusi, että kun herra oli saanut niin suuren
-viran, hän halusi nyt morsianta sitä sulostuttamaan. Tämä sai meihin
-kohdistumaan valtavan naurunhohotuksen ja joitakin karkeita
-kokkapuheita, ja nuoren tytön kasvot karahtivat tulipunaisiksi.
-
-Seuraavassa tuokiossa huusi jokin ääni joukosta karkeasti:
-"Koristakaamme hänen hääpukuaan!" ja samassa singahti makealeivos
-vasten kasvojani. Sitten seurasi toinen toistaan, peittäen minut
-jauhoilla ja sokerinmuruilla. Tämä oli viimeinen pisara. Unohtaen
-hetkeksi missä olin, minä käännähdin heihin päin tulipunaisena ja
-raivostuneena, viiksikarvojeni kohotessa vihasta pystyyn. Seuraavassa
-tuokiossa palasi ylivoimaisena tunne voimattomuudestani ja
-herkkätuntoisuuden mielettömyydestä, ja painaen pääni alas minä
-syöksyin ulos huoneesta.
-
-Luulen että nuorimmat heidän joukostaan juoksivat jälessäni, ja että
-huuto! "Vanhoja vaatteita!" seurasi minua aina asuntoni ovelle
-Coutellerie-kadulle. Mutta hetken kurjuus ja harras halu päästä
-huoneeseeni yksinäisyyteen täyttivät mieleni niin, etten kiinnittänyt
-siihen huomiota, enkä ole varma siitä oliko se totta vai kuvittelua.
-
-
-
-
-II. Navarran kuningas.
-
-
-Olen jo viitannut siihen vaaraan, millä Henrik III:n ja pyhän liigan
-välinen liitto meitä uhkasi -- liitto, josta tiedon saavuttua
-kerrottiin Navarran kuninkaan viiksien harmentuneen yhdessä yössä.
-Siitä huolimatta ei hovi ollut milloinkaan näyttänyt iloisemmalta ja
-huolettomammalta kuin nyt puheena olevana aikana. Rahanpuutekin näytti
-hetkeksi jääneen unhotuksiin. Huvitus seurasi toistaan, ja vaikka
-syvemmällä epäilemättä olikin jotain tekeillä -- sillä viisaimmat
-ruhtinaamme vihollisista pelkäsivät häntä erikoisesti silloin, kun hän
-näytti enimmän huvittelemaan kiintyneeltä -- niin syrjästäkatsojasta
-näytti siltä kuin ilot ja nautinnot olisivat vallanneet koko St. Jean
-d'Angely'n laidasta laitaan.
-
-Hovin hälinä ja humu ulottuivat minun ullakkohuoneeseenikin ja
-vaikuttivat sen, että tämä joulu, joka sattui sunnuntaipäiväksi, tuli
-minulle miltei sietämättömäksi koettelemukseksi. Koko pitkän päivän
-kuului kavioitten kapse katukivitystä vastaan, ja korviini kajahteli
-huviratsastajien nauru, saaden kovan tuolin tuntumaan kovemmalta,
-alastomat seinät vielä alastomammilta ja lisäten satakertaiseksi
-yksinäisyyteni kolkkouden. Sillä niinkuin auringonpaiste tekee vieressä
-olevat varjot synkemmiksi eikä mikään äänettömyys ole syvempi kuin se,
-joka seuraa miinan räjähdystä, niin murhe ja köyhyys eivät milloinkaan
-tunnu niin sietämättömiltä kuin siiloin, kun toivo ja rikkaus tulevat
-niitä aivan liki.
-
-Tosin herra d'Amours'in suuri juhlasaarna markkinahallissa joulupäivän
-aamuna virkisti minua, niinkuin se virkisti kaikkia vakavasti
-ajattelevia. Olin siellä läsnä, istuen eräässä rakennuksen hämärässä
-sopessa, ja kuulin sen kuuluisan ennustuksen, joka niin pian oli käyvä
-toteen. "Sire", sanoi saarnamies, kääntyen Navarran kuninkaan puoleen
-ja viitaten, rohkeasti kuten ainakin tuo suuri mies ja jalo kristitty,
-silloin vireellä olevaan yritykseen, jonka tarkotuksena oli riistää
-ruhtinaalta kruununperimisoikeus -- "Sire, minkä Jumala on teille
-syntymässänne antanut, sitä eivät ihmiset voi teiltä riistää. Vähän
-aikaa, vähän kärsivällisyyttä vielä, ja te olette saattava meidät
-saarnaamaan Loiren toisella puolella! Kun te olette Joosuanamme, niin
-me menemme Jordanin yli ja kirkko pystytetään luvattuun maahan."
-
-Nuo urheat sanat olivat omiaan rohkaisemaan hugenotteja siinä vaikeassa
-asemassa, jossa heidän asiansa silloin oli, ja ne ilahuttivatkin
-kaikkia kuulijoita; ei kuitenkaan niitä -- ja niitä ei ollut monta --
-jotka Turennen kreivin kannattajina tunsivat salaista vastenmielisyyttä
-siitä, että Navarran kuningas täten julkisesti tunnustettiin
-hugenottien johtomieheksi. Läsnäolijain mielihyvä tuli ilmi
-lukemattomin tavoin ja niin voimakkaana, että minäkin palasin
-huoneeseeni leppyneenä ja innostuneena ja sain jonkinlaista korvausta
-kovasta onnestani uneksiessani suuren asiamme pikaisesta voitosta.
-
-Mutta kun päivä kului eikä iltakaan tuonut mitään muutosta, vaan näytti
-minulle saman ilottoman näköpiirin, mihin aamulla olin herännyt, niin
-tunnustan ilman häpeätä, että rohkeuteni lannistui uudelleen, varsinkin
-kun näin että päivän tai parin perästä minun olisi pakko myydä
-jälelläoleva hevoseni tai jokin muu yhtä tärkeä osa varustuksistani;
-tuota askelta en voinut ajatella tuntematta synkintä epätoivoa. Tässä
-mielentilassa olin juuri yksinäisen kynttilän valossa laskemassa yhteen
-niitä muutamin lantteja mitä minulla oli jälellä, kun kuulin askelia
-porraskäytävästä. Saatoin erottaa että tulijoita oli kaksi ja koetin
-arvailla keitä ne mahtaisivat olla, kuu ovelle hiljaa koputettiin.
-
-Uutta pilajuonta peläten en heti avannut ovea, varsinkin kun
-koputuksessa tuntui olevan jotakin salakähmäistä ja tarkotusperäistä.
-Tulijat neuvottelivat silloin kuiskaillen keskenään; sitten he
-koputtivat uudestaan. Kysyin kovalla äänellä ketä siellä oli, mutta
-siihen he eivät suvainneet mitään vastata, ja minä taas puolestani
-päätin, etten avaisi, ennenkuin he sen tekisivät. Ovi oli vahva, ja
-minä hymyilin kiukkuisesti ajatellessani, että tällä kertaa he
-saisivatkin vaivat palkastaan.
-
-Hämmästyksekseni he eivät kuitenkaan luopuneet yrityksestään ja menneet
-pois, kuten olin odottanut, vaan koputtivat vähän väliä uudestaan ja
-kuiskailivat välillä ahkerasti. Useamman kerran he kutsuivat minua
-hiljaa nimeltä ja pyysivät avaamaan, mutta kun he itsepintaisesti
-karttoivat sanomasta keitä he olivat, niin minä istuin liikahtamatta.
-Joskus kuulin heidän nauravan, vaikka hillitysti. Ja päättäen siitä,
-että he olivat liikkeellä kujeilutarkotuksessa, olisin saattanut pysyä
-hievahtamatta vaikka puoliyöhön, mihin olikin enää vain kaksi tuntia,
-jollei vieno rapina, kuin hiiren nakertaminen vuorilaudan takana, olisi
-kiinnittänyt huomiotani oveen. Kohottaen kynttilääni ja varjostaen
-silmiäni huomasin jotakin pientä ja kiiltävää pistävän esiin oven alta,
-ja hyppäsin pystyyn ajatellen että he aikoivat murtautua sisään. Mutta
-kun menin kynttilöineni lähemmäksi kynnystä, hämmästyin, sillä en
-löytänytkään mitään uhkaavampaa kuin kaksi kultaliveriä, jotka oli
-työnnetty sisään oven ja lattian välisestä raosta.
-
-Hämmästykseni on helposti käsitettävissä. Seisoin kotvan aikaa
-tuijottaen rahoihin kynttilä kourassani. Tulin ajatelleeksi, että hovin
-nuoret veitikat eivät suinkaan tuhlaisi sellaista summaa pelkkään
-kujeeseen, ja silloin en enää empinyt, vaan laskin kynttilän alas ja
-vedin salvan pois ovelta, aikoen toimittaa asian vieraitteni seisoessa
-ulkopuolella. Se aikomukseni meni kuitenkin tyhjiin, sillä heti kun ovi
-avautui, työntyivät he väkivoimalla sivuitseni, ja tullen huoneeseen
-yhdessä rytäkässä kehottivat minua viittauksilla sulkemaan oven
-jälleen.
-
-Seurasin kehotusta epäluuloisena, kääntämättä silmiäni vieraista. Suuri
-oli senvuoksi hämmästykseni ja hämminkini, kun he suljettuani oven
-heittivät pois vaippansa ensin toinen ja sitten toinen, ja minä näin
-edessäni herra du Mornayn ja Navarran kuninkaan hyvintunnetun muodon.
-
-He näyttivät olevan kovasti huvitettuja, he katsoivat toisiinsa ja
-nauroivat, niin että luulin jo tuokion että jokin satunnainen
-yhdennäköisyys erehdytti minua ja että nämä olivat sittenkin
-kujeilijoita. Niin seisoin kotvan aikaa heihin tuijottaen; ja kuningas
-avasi suunsa ensiksi. "Emme kai ole erehtyneet, du Mornay, vai kuinka?"
-sanoi hän, heittäen nauravan katseen minuun.
-
-"Emme, sire", vastasi du Mornay. "Tämä on herra de Marsac, josta
-mainitsin teille."
-
-Minä kiiruhdin hämmennyksissäni ja ihmeissäni osottamaan kuninkaalle
-tulevaa kunnioitusta tuhansin anteeksipyynnöin. Hän kuitenkin keskeytti
-puheeni lyhyeen, sanoen erinomaisen ystävällisesti: "Bretagnen
-Marsac'ista arvatenkin?"
-
-"Aivan niin, sire."
-
-"Sitten olette kai Bonnen sukua?"
-
-"Olen tuon suvun viimeinen jäsen", vastasin kunnioittavasti.
-
-"Se on näytellyt osansa", virkkoi hän istuutuen samassa tuolilleni
-kodikkaalla sulavuudella, mikä viehätti minua. "Teidän tunnuslauseenne
-on 'Hyvä usko', eikö niin? Ja Marsac on, jollen väärin muista, Vilainen
-varrella, ei kaukana Rennes'istä?"
-
-Vastasin että niin oli, lisäten täydestä sydämestäni, että olin
-pahoillani, kun minun täytyi ottaa vastaan niin suuri valtias niin
-puutteellisessa asunnossa.
-
-"No niin", puuttui du Mornay puheeseen, katsellen huolettomasti
-ympärilleen, "myönnän, että teillä on omituinen maku huonekalujenne
-järjestämisessä, herra de Marsac. Te..."
-
-"Mornay!" huudahti kuningas terävästi.
-
-"Mitä, sire?"
-
-"Hiljaa! Kyynärpäänne on kynttilässä. Varokaa sitä!"
-
-Mutia minä ymmärsin hyvin hänen tarkotuksensa. Jos sydämeni oli ollut
-täysi jo ennenkin, niin nyt se tuli tulvilleen. Köyhyys ei ole niin
-häpeällistä kuin ne pienet petokset, joihin se ihmisiä pakottaa. Kun
-jalosukuisen miehen epäilemätön velvollisuus on peittää alastomuutensa
-syrjäisten katseilta ja varsinkin alemman kansan silmiltä, joka on
-taipuvainen perustamaan arvostelunsa ulkonaisiin seikkoihin, olin minä
-joitakin päiviä takaperin ollut pakotettu, säilyttääkseni
-mahdollisuuden mukaan ulkonaista arvokkuuttani, siirtämään jälelle
-jääneet huonekaluni siihen osaan huonetta, joka näkyi ulkopuolelle oven
-auki ollessa. Täten jäi sisempi osa huonetta tyhjäksi ja paljaaksi.
-Sisälläolija tietysti heti huomasi tuon keinotekoisuuden, ja minun
-täytyy sanoa, että Mornayn sanat saivat veren nousemaan otsalleni.
-
-Hetkeä myöhemmin olin kuitenkin iloinen siitä, että hän oli ne
-lausunut, sillä ilman niitä en olisi koskaan, tai en ainakaan niin
-varhain, tullut tietämään sitä sydämen hyvyyttä ja harvinaista huomion
-nopeutta, joka aina oli ominainen kuninkaalle.
-
-Navarran kuningas oli siihen aikaan kolmenkymmenenviiden vuoden vanha,
-tukka ruskea, kasvot punakat ja viikset ainakin toisella puolella
-harmahtavat. Hänen kasvonpiirteitään, jotka luonto oli valanut
-ankaraan, käskevään kaavaan, lievensi pysyväinen säihke ja henkevyys,
-jollaista en ole koskaan nähnyt kenessäkään muussa, mutta joka hänessä
-tuli vielä erikoisemmin huomattavaksi synkkinä ja vaaranalaisina
-hetkinä. Varhaisimmasta nuoruudestaan saakka vaaroihin tottuneena hän
-nautti niistä kuin juhlahetkistä, tervehtien niitten tuloa hilpeällä
-ilolla, mikä hämmästytti urheitakin miehiä ja sai toiset pitämään häntä
-ihmiskunnan varomattomimpana olentona. Mutta sellainen hän ei ollut,
-päinvastoin. Ei milloinkaan ole Ranskan sotamarsalkka huolellisemmin
-valmistautunut taisteluun -- vaikkakin hän taistelun tuoksinan kerran
-alettua käyttäytyi kuin mikä ratsuväen kapteeni ikään -- eikä itse du
-Mornaykaan istunut neuvospöytään varustettuna täsmällisemmillä
-tiedoilla asioista. Hänen tavaton älynsä ja sävyisä käytöstapansa,
-samalla kun ne kiinnittivät hänen palvelijansa yhä lujemmin häneen,
-tuottivat kerta kerralta pettymyksiä hänen vastustajilleen, jotka
-ajattelivat että niin suuri ulkonainen viehätys voi johtua ainoastaan
-pintapuolisesta luonteesta, ja niinollen vasta liian myöhään
-huomasivat, että tuon miehen äly oli heidät voittanut, miehen jota he
-halveksien nimittivät Béarnin prinssiksi, mutta joka oli sadoin kerroin
-viekkaampi kuin he, ollen mestari sekä miekan että kynän käytössä.
-
-Paljon tästä, minkä nyt koko maailma tietää, tulin minä tuntemaan vasta
-jälestäpäin. Tuolla hetkellä en joutanut ajattelemaan paljon muuta kuin
-kuninkaan ystävällisyyttä, mistä hän antoi vielä uuden osotuksen,
-vaatien minua istumaan vuoteelle keskustellessamme. "Te kummastelette,
-herra de Marsac", sanoi hän. "mikä tuo minut tänne ja minkätähden olen
-tullut teitä tapaamaan sensijaan että olisin kutsunut teidät luokseni?
-Vielä enemmän ehkä kummastelette sitä, että tulen öiseen aikaan ja niin
-salaperäisesti? Selitän sen teille. Mutta ensiksi, jottei tuloni
-täyttäisi teitä turhilla toiveilla, on minun sanottava suoraan, että
-vaikka voinkin auttaa teidät nykyisestä pulastanne, suostuittepa siihen
-ehdotukseen, jonka aion teille tehdä, tai ette, niin en voi ottaa teitä
-palvelukseeni; kaikki paikat ovat siinä todellakin kaksinkerroin
-käytetyt. Du Mornay mainitsi teidät minulle, mutta ollakseni
-oikeudenmukainen toisia kohtaan oli minun vastattava, etten voinut
-tehdä mitään."
-
-Minun täytyy tunnustaa, että tämä omituinen johdanto masensi toivoni,
-joka oli jo kohonnut sangen korkealle. Mutta maltoin kuitenkin mieleni
-niin hyvin kuin taisin ja sopersin vastaukseksi, että se kunnia, jonka
-Navarran kuningas minulle osotti tulemalla luokseni, teki minut kyllin
-onnelliseksi.
-
-"Ei sentään, tuo kunnia minun täytyy riistää teiltä", vastasi hän
-hymyillen, "vaikka näen, että teistä tulisi erinomainen hovimies --
-paljon parempi kuin tämä du Mornay, joka ei eläessään ole saanut
-suustaan noin soreita sanoja. Sillä minun täytyy velvottaa teidät
-pitämään tämä käynti salaisuutena, herra de Marsac. Jos siitä leviäisi
-pienintäkään vihiä, niin teidän palveluskelpoisuutenne minuun nähden
-olisi mennyt, ja mennyt iäksi!"
-
-Niin merkillinen tiedonanto täytti minut ihmettelyllä, jota tuskin
-saatoin peittää. Vain vaivoin löysin sanoja vakuuttaakseni kuninkaalle,
-että hänen määräyksensä tulisi uskollisesti noudatetuksi.
-
-"Siitä olenkin vanna", vastasi hän tavattoman ystävällisesti. "Jollen
-olisi varma siitä, samoinkuin, sen nojalla mitä minulle on kerrottu
-teidän urhoollisuudestanne serkkuni vallottaessa Brouagea, siitäkin,
-että te olette enemmän tekojen kuin sanojen mies, niin en olisi nyt
-täällä tekemässä sitä ehdotusta, jonka nyt saatte kuulla. Se on
-tällainen. En voi antaa teille toivoa julkisesta virasta, mutta voin
-tarjota teille seikkailun -- jos seikkailut ovat teidän makuunne --,
-joka on yhtä vaarallinen ja epäkiitollinen kuin mihin koskaan mikään
-Amadis on ryhtynyt."
-
-"Yhtä epäkiitollinenko, sire?" sopersin minä epäillen olinko kuullut
-oikein, tuo lause tuntui niin omituiselta.
-
-"Yhtä epäkiitollinen", vastasi hän, ja hänen terävä silmänsä näytti
-lukevan ajatuksia. "Näette, että puhun teille suoraan", jatkoi hän
-huolettomasti. "Voin tarjota teille tämän seikkailun -- se on
-valtakunnan hyväksi -- mutta enempää en voi tehdä. Navarran kuningas ei
-saa tulla siinä näkyviin, eikä hän voi suojella teitä. Menestyttepä
-siinä tahi häviätte, niin te seisotte yksin. Ainoa lupaus, minkä annan,
-on se, että jos joskus voin turvallisesti tunnustautua tuon teon
-alkuunpanijaksi, niin ollen palkitseva tekijän."
-
-Hän vaikeni, ja minä tuijotin häneen kotvan aikaa peittelemättömän
-ihmettelyn vallassa. Mitä hän tarkoitti? Olivatko hän ja tuo toinen
-todellisia olentoja, vai uneksinko minä?
-
-"Ymmärrättekö?" kysyi hän vihdoin, vähäinen malttamattomuuden väre
-äänessä.
-
-"Kyllä, sire, luulen ymmärtäväni", sopersin, vaikka toden totta en
-ymmärtänyt vähääkään.
-
-"No, mitä sanotte siihen -- suostutteko vai ette?" virkkoi hän.
-"Suostutteko ryhtymään tuohon seikkailuun, vai tahtoisitteko kuulla
-tarkemmin, ennenkuin voitte tehdä päätöksenne?"
-
-Minä epäröin. Jos olisin ollut kymmenen vuotta nuorempi, olisin
-epäilemättä heti paikalla huudahtanut suostuvani, sillä olin aina ollut
-kärkäs sellaisiin yrityksiin, joista saattoi toivoa kunniaa. Mutta
-vaikka sydämessäni olin altis kuolemaankin kuninkaan puolesta, niin
-hänen alkulauseensa omituisuudessa oli jotakin, joka hillitsi minua, ja
-siksi vastasin mahdollisimman nöyrästi: "Te tulette nyt pitämään minua
-vaivaisena hovimiehenä, sire, mutta hullu on kuitenkin se, joka
-hyppää kuoppaan mittaamatta sen syvyyttä. Tahtoisin mielelläni,
-kunnioittavasti sanoen, kuulla kaikki mitä voitte ilmaista minulle."
-
-"Pelkäänpä", vastasi hän nopeasti, "että jos tahdotte saada enemmän
-valaistusta asiaan, ystäväni, niin on teidän saatava toinen kynttilä."
-
-Säpsähdin, kun hän niin äkkiä muutti puhetapaansa. Mutta huomatessani,
-että kynttilä todellakin oli palanut jalustan tasalle, nousin ylös
-anteeksi pyydellen ja menin noutamaan toista kaapista. Sillä hetkellä
-en huomannut, vaikka kyllä jälestäpäin, että kuningas oli tarkotuksella
-etsinyt tätä tilaisuutta neuvotellakseen seuralaisensa kanssa. Huomasin
-vain palatessani paikalleni vuoteelle, että he istuivat hiukan
-lähempänä toisiaan ja että kuningas silmäili minua hyvin tarkasti
-ennenkuin puhui -- vaikka hän yhä heilutti huolettomasti toista
-jalkaansa ilmassa.
-
-"Puhun teille tietysti", jatkoi hän sitten, "täydellä luottamuksella,
-uskoen että te olette miehenä yhtä kunniallinen kuin urhoollinenkin. Se
-minkä antaisin teille tehtäväksi, on lyhyesti sanottuna naisenryöstö.
-Ei", lisäsi hän kiiruusti, naurava virnistys kasvoillaan, "elkää
-peljätkö! Ei se ole minun lemmittyni, enkä suinkaan turvautuisi tähän
-vakavaan ystävääni, jos tarvitsisin apua senlaatuiseen asiaan.
-Bourbonin Henrik kykenee kyllä, Luoja auttakoon, itse vapauttamaan
-sydänkäpynsä. Tämä on valtioasia ja kokonaan toista maata, vaikka emme
-voi tällä hetkellä ilmaista teille sen tarkoitusta."
-
-Kumarsin äänettömänä, tuntien itseni jonkunverran jäähtyneeksi ja
-neuvottomaksi, ja kukapa ei tuntisi saadessaan sellaisen kehotuksen?
-Olin odottanut seikkailua, jossa tulisin tekemisiin vain miesväen
-kanssa -- salaista rynnäkköä tai muurinräjäyttämistä. Mutta
-muistaessani huoneeni alastomuuden ja kuninkaan minulle osottaman
-kunnian tunsin, ettei minulla ollut varaa valita ja vastasin: "Jos asia
-on sellainen, niin olen kokonaan teidän käytettävissänne."
-
-"Hyvä on", vastasi hän reippaasti, vaikka minusta näytti kuin hän olisi
-katsahtanut du Mornayhin moittivasti, ikäänkuin epäillen hänen
-suosituksensa paikalleen osumista. "Mutta sanotteko saman", jatkoi hän,
-siirtäen silmänsä minuun ja puhuen harvakseen ikäänkuin tahtoen
-koetella minua, "kun ilmotan teille, että ryöstettävä nainen on
-Turennen kreivin holhokki? Turennen kreivi on melkein yhtä mahtava kuin
-minäkin ja haluaisi mielellään olla vielä mahtavampi; hän sanoi minulle
-juuri eilen, ettei hän koskaan matkusta vähemmän kuin viisikymmentä
-miestä seurueessaan, ja hänellä on tuhat pyssymiestä käytettävänään.
-Onko seikkailu teille mieluinen vielä nytkin, kun tiedätte tämän?"
-
-"Se on vielä mieluisempi minulle nyt", vastasin uljaasti.
-
-"Teidän tulee oivaltaa vielä yksi seikka", jatkoi hän. "On tärkeätä
-saada viedyksi pois tämä nainen, joka on nyt sulettuna kreivin
-kartanoon Chizéssä; mutta yhtä tärkeätä on, että kreivin ja minun
-välini pysyy rikkoutumatta. Sentähden täytyy asian toimeenpanijana olla
-riippumaton mies, joka ei ole milloinkaan ollut minun palveluksessani
-eikä minkäänlaisessa yhteydessä kanssani. Jos joudutte kiinni, on
-teidän suoritettava rangaistus turvautumatta minuun."
-
-"Ymmärrän täydellisesti, sire", vastasin minä.
-
-"_Ventre Saint Gris_!" huudahti hän, puhjeten hiljaiseen nauruun.
-"Vannonpa että mies pelkää enemmän naista kuin kreiviä! Sellaisia ei
-liene monta meidän hovissamme."
-
-Du Mornay, joka oli istunut äänettömänä polveaan sivellen, nyrpisti
-huuliaan, vaikka saattoi hyvin nähdä, että hän täydellisesti yhtyi
-kuninkaan hyväksymään mielipiteeseen. Hän tarttui nyt vuorostaan
-puheeseen. "Teidän luvallanne, sire", sanoi hän, "teen selvää tälle
-herralle yksityiskohdista."
-
-"Tehkää se, ystäväni", vastasi kuningas. "Ja tehkää se lyhyeen, sillä
-jos viivymme täällä vielä kovin kauan, aletaan minua kaivata, ja hovi
-tulee yks-kaks löytämään minulle uuden lemmityisen."
-
-Hän puhui leikillä ja nauraen, mutta huomasin du Mornayn hätkähtävän
-noista sanoista, ikäänkuin ne eivät olisi olleet hänelle mieleen. Ja
-jälkeenpäin kuulin, että hovissa oli siihen aikaan todellakin hyvin
-jännittävänä kysymyksenä, kuka tulisi olemaan seuraava suosikki, sillä
-hänen kiintymyksensä kreivitär de la Guicheen oli silminnähtävästi
-höltymässä, ja se mielenkiinto, jota hän sillä hetkellä osotti madame
-de Guerchevilleä kohtaan, oli vielä pelkkää arvailua.
-
-Du Mornay ei kuitenkaan kiinnittänyt näkyvää huomiota kuninkaan
-sanoihin, vaan alkoi antaa minulle ohjeita. "Chizé, jonka nimi on
-teille tunnettu", lausui hän, "on kuuden penikulman päässä täältä.
-Neiti de la Vire on suljettuna luoteiseen huoneeseen toisessa
-kerroksessa, puiston puolella. Enempää en voi teille sanoa, paitsi että
-hänen seuranaisensa on nimeltään Fanchette ja että häneen voi luottaa.
-Talo on hyvin vartioitu, ja te tarvitsette neljä tai viisi miestä.
-Konnia on kyllä palkattavissa yllin kyllin, mutta katsokaa, että saatte
-sellaisia, joita voitte pitää kurissa, ja ettei neidille tapahdu mitään
-loukkaavaa heidän seurassaan. Pitäkää hevoset valmiina, ja heti kun
-olette saanut neidin vapaaksi, ratsastakaa hänen kanssaan pohjoiseen
-niin joutuin kuin hänen voimansa sallivat. Teidän ei missään
-tapauksessa pidä säästää häntä, jos Turenne on kintereillänne. Teidän
-tulee olla Loiren toisella puolella kuusikymmentä tuntia sen jälkeen
-kuin olette lähteneet Chizéstä."
-
-"Loiren toisella puolella!" huudahdin hämmästyksissäni.
-
-"Juuri niin, Loiren toisella puolella", vastasi hän hiukan jyrkästi.
-"Olkaa hyvä ja muistakaa, että teidän tehtävänne on saattaa neiti de la
-Vire mahdollisimman nopeasti Blois'han. Siellä on teidän, herättäen
-niin vähän huomiota kuin mahdollista, kysyttävä parooni de Rosny'tä
-'Vertavuotavassa sydämessä' St. Denys'n kadulla. Hän ottaa pitääkseen
-huolta neidistä tahi ilmoittaa teille, miten teidän on hänen kanssaan
-meneteltävä, ja tehtävänne on silloin suoritettu. Oletteko nyt
-selvillä?"
-
-"Täydellisesti", vastasin minä, puhuen vuorostani hiukan
-kuivakiskoisesti. "Mutta neiti on ymmärtääkseni nuori. Mitäs, jollei
-hän tahdokaan seurata minua, outoa miestä, joka saavun hänen luoksensa
-yöllä ikkunan kautta?"
-
-"Siitä on pidetty huoli", oli vastaus. Hän kääntyi kuninkaan puoleen,
-joka hetkisen etsittyään veti taskustaan pienen esineen. Hän antoi sen
-seuralaiselleen, ja tämä ojensi sen minulle. Otin sen uteliaana. Se oli
-kultarahan puolikas, jonka taitettu sivu oli karhea ja rosoinen.
-"Näyttäkää tämä neidille", jatkoi du Mornay, "niin hän seuraa teitä.
-Hänellä on toinen puolikas."
-
-"Mutta varokaa", lisäsi Henrik painavasti, "mainitsemasta hänellekään
-mitään Navarran kuninkaasta. Huomatkaa tarkoin, herra de Marsac! Jos te
-jossakin tilaisuudessa tulette mainitsemaan minua, saatte te kunnian
-kutsua minua _ystäväksenne_ ja käyttää minusta puhuessanne aina sitä
-nimitystä."
-
-Tämän hän sanoi niin ystävällisen näköisenä, että minä olin aivan
-hurmaantunut ja tunsin itseni todellakin onnelliseksi saadessani
-osakseni sellaisia sanoja valtiaalta, jonka nimi jo silloin oli niin
-kuuluisa. Eikä tyydytykseni suinkaan vähentynyt, kun hänen
-seuralaisensa veti esiin kukkaron, joka sisälsi, kuten hän sanoi,
-kolmesataa kruunua kullassa, ja antoi sen minun haltuuni pyytäen
-suorittamaan siitä matkan kulungit. "Varokaa kuitenkin", lisäsi hän
-vakavasti, "miehiä palkatessanne näyttäytymästä rikkaalta, jottei
-seikkailu näyttäisi jonkun syrjäisen henkilön toimeenpanemalta. Heidät
-on parempi jättää siihen käsitykseen, että teidän oman ulkonaisen
-asemanne toivottomuus on ollut siihen pakottamassa. Turvautukaa
-lupaukseen mieluummin kuin anteliaisuuteen, mikäli se käy päinsä. Ja
-kun annatte, niin olkaa kuin jokainen livre olisi kukkaronne
-viimeinen."
-
-Henrik nyökäytti hyväksyvästi. "Mainio neuvo!" mutisi hän, nousten ylös
-ja vetäen vaippaa hartioilleen. "Samanlainen, joita te, Mornay, aina
-minulle annatte, ja joita minä harvoin seuraan -- valitettavasti! Mutta
-kuitenkin vähäarvoinen verrattuna tähän", Hän otti miekkani pöydällä
-puhuessaan ja punnitsi sitä kädessään. "Kaunis kapine", jatkoi hän,
-kääntyen äkkiä ja katsoen minua tiukasti silmiin. "Sangen kaunis
-kapine. Jos olisin teidän sijassanne, herra de Marsac, niin katsoisin
-että se helposti luistaisi huotrastaan. Niin, enemmänkin, mies,
-käyttäkää sitä!" hän lisäsi, alentaen ääntään ja työntäen leukansa
-esiin, samalla kuin hänen silmänsä, jotka yhä kiinteämmin katsoivat
-minuun, näyttivät tulevan kylmiksi ja koviksi kuin teräs. "Käyttäkää
-sitä viimeiseen asti, sillä jos joudutte Turennen kynsiin, niin Jumala
-auttakoon teitä, minä en voi!"
-
-"Jos joudun kiinni, sire", vastasin vavisten, mutta en pelosta, "niin
-tulkoon kohtaloni minun päälleni."
-
-Tämän sanottuani näin kuninkaan silmien lauhtuvan ja hänen kasvojensa
-ilmeen muuttuvan niin nopeasti, että tuskin tunsin häntä samaksi
-mieheksi. Hän antoi aseen pudota rämähtäen pöydälle. "_Ventre Saint
-Gris_!" huudahti hän, omituinen kaihoava väre äänessään, "Taivaan
-kautta vakuutan, että tahtoisin olla teidän sijassanne. Lyödä kerran
-tai kahdesti välittämättä seurauksista. Lähteä matkaan hyvä hevonen
-allani ja hyvä miekka sivullani ja katsoa mitä onneni toisi muassaan.
-Olla irti kaikista valtiopuuhista ja asiakirjoista, eikä antaa enää
-ainoatakaan julistusta tässä maailmassa, vaan olla kerta kaikkiaan
-Ranskan mies, jolla on kaikki voitettavana eikä menetettävänä mitään,
-paitsi lemmityn rakkaus! Ah, Mornay, eikö olisi suloista jättää kaikki
-tämä kuohu ja humu ja ratsastaa kauas Coarrazen vihreisiin metsiin?"
-
-"Epäilemättä, jos pidätte Coarrazea parempana kuin Louvrea, sire",
-vastasi du Mornay kuivasti, minun seisoessani äänettömänä ja
-ihmettelevänä tuon kummallisen miehen edessä, joka saattoi niin äkkiä
-muuttua vakavasta iloiseksi, puhua yhdellä hetkellä niin järkevästi ja
-heti seuraavalla kuin raju poikanulikka. "Epäilemättä", vastasi hän,
-"Jos niin haluatte, sire, ja jos luulette että Guisen herttua antaisi
-teidän sielläkään elää rauhassa. Olen varma, että Turenne tulee
-iloiseksi kuullessaan päätöksenne. Hänet valitaan epäilemättä kirkkojen
-suojelijaksi. Ei, sire, se olisi häpeä!" jatkoi du Mornay miltei
-ankarana. "Jättäisittekö Ranskan, jota joskus olen kuullut teidän
-sanovan rakastavanne, ajelehtimaan oman onnensa nojaan? Riistäisittekö
-siltä ainoan miehen, joka rakastaa sitä sen itsensä takia?"
-
-"Niinpä niin, mutta se on niin oikullinen kulta, hyvä ystävä", vastasi
-kuningas nauraen, katsoen syrjäsilmällä minuun. "Ei kukaan ole sen
-kainompi tai vaikeammin vallotettava! Ja eikö paavi sitäpaitsi ole
-meidät erottanut?"
-
-"Paavi! Hiiteen paavi!" huudahti du Mornay kiihkeän kärsimättömästi.
-"Mitä hänellä on Ranskan kanssa tekemistä? Hävytön tunkeilija, ja
-italialainen päällepäätteeksi! Tahtoisin että hän ja koko tuo
-joukkokunta upotettaisiin mereen sata syltä syvään. Mutta sitä ennen
-tahtoisin lähettää hänelle raamatunlauseen sulatettavaksi."
-
-"Esimerkiksi?" sanoi kuningas.
-
-"Minkä Jumala on yhteen liittänyt, sitä ei ihmisen pidä erottaman."
-
-"Amen!" lausui Henrik lempeästi. "Ja Ranska on kaunis ja suloinen
-morsian."
-
-Senjälkeen hän vaipui niin syvään äänettömyyteen, niin tummiin
-mietteisiin, kuten minusta näytti, että hän meni pois sanomatta minulle
-edes hyvästiä tai näyttämättä muistavan minun läsnäoloanikaan. Du
-Mornay vaihtoi kanssani muutamia sanoja vakuuttautuakseen siitä, että
-olin ymmärtänyt, mitä minun oli tehtävä, ja lausuttuaan monta
-ystävällistä sanaa, jotka tarkoin kätkin mieleeni ja joita sittemmin
-usein muistelin, riensi portaita alas isäntänsä jälkeen.
-
-On helppo käsittää, kuinka iloiseksi tunsin itseni jäätyäni yksin. Se
-ei ollut kuitenkaan mitään hurjaa riemua, vaan tyyntä iloisuutta, joka
-tosin pani vereni voimakkaammin sykkimään ja saattoi minut jälleen
-katsomaan maailmaa lujin katsein ja selkein mielin, mutta ei suinkaan
-loihtinut eteeni trubaduurin palatseja tai mitään häikäiseviä toiveita.
-Mitä kauemmin ajattelin äskeistä keskustelua, sitä selvemmin oivalsin
-totuuden. Kun kuninkaan läsnäolo ja hänen erinomaisen ystävällisyytensä
-ylleni heittämä lumo alkoi menettää voimaansa, käsitin yhä varmemmin,
-minkätähden hän oli tullut minun luokseni. Se ei merkinnyt sitä, että
-hän olisi tahtonut osottaa erikoista suosiotaan miehelle, jota hän
-tunsi ainoastaan kuulopuheitten perusteella ja nimeltä tuskin
-ollenkaan, vaan sitä, että hän tarvitsi miestä, joka oli köyhä ja
-sentakia väsymätön, keski-ikäinen (mistä seuraa vaiteliaisuus), vähän
-tunnettu -- ja sentakia turvallinen välikappale, ja kaiken lisäksi
-kunnianmies, koska oli kysymyksessä sekä salaisuus että nainen.
-
-Samalla sentään ihmettelinkin. Katsoessani pöydällä olevasta
-rahakukkarosta kädessäni olevaan taitettuun rahaan, en tiennyt kumpaa
-olisin kunnioittanut enempi: sitä luottamustako, jolla edellinen oli
-uskottu haaksirikkoiselle ja rutiköyhälle miehelle, vaiko sen naisen
-rohkeutta, jonka oli seurattava minua jälkimäisen turvin.
-
-
-
-
-III. Ratsun selässä.
-
-
-On luonnollista, että mietiskelin syvästi ja myöhään yöhön minulle
-uskotun tehtävän vaikeuksia. Huomasin, että se jakautui kahleen osaan:
-nainen oli ensiksi vapautettava ja sitten oli hänet saatettava
-turvallisesti Blois'han, jonne oli matkaa kuusikymmentä peninkulmaa.
-Vapauttamisen arvelin voivani suorittaa yksinäni tai ainoastaan yhden
-kumppanin avulla. Mutta katsoen niihin rauhattomiin oloihin, mitkä
-siihen aikaan vallitsivat maassa ja erittäinkin Loiren kahden puolen,
-en juuri voinut keksiä, miten olisin saanut turvatuksi naishenkilön
-matkalla pohjoiseen päin, jollei minulla ollut mukanani vähintään
-viiden miekan voimaa.
-
-Ei näyttänyt suinkaan helpolta saada näitä kokoon muutaman tunnin
-sisään, vaikkakin Navarran hovin läsnäolo oli tuonut St. Jeaniin
-seikkailijoita joukottain. Mutta kuninkaan määräys oli tinkimätön, ja
-sitä oli noudatettava välittämättä pienistä uhrauksista ja
-vaaranalaisuudenkin uhalla. Näin ollen en voinut keksiä sopivampaa
-miestä alottaakseni kuin Fresnoy'n.
-
-Hänen luonteensa oli alhainen, ja hän oli aikaa sitten luopunut
-aateluuden-vaatimuksistaan -- sellaisista kuin hänellä oli ollut;
-luullakseni ne olivat hyvin hämäräperäisellä pohjalla. Mutta sama syy,
-joka oli saattanut minut turvattomaksi -- nimittäin Condén prinssin
-kuolema -- oli paljastanut hänet viimeiseen riekaleeseen saakka; tämä
-seikka saattoi minut ehkä kerkeäksi haluamaan häntä palvelukseeni ja
-näkemään hänen ansiopuolensa. Tunsin hänet jo ennalta rohkeaksi,
-häikäilemättömäksi mieheksi, joka osasi iskeä niin että sattui. Pidin
-häntä myöskin luotettavana niin pitkälle kuin hänen velvollisuutensa
-kävi yhteen hänen etujensa kanssa.
-
-Läksin siis liikkeelle etsimään Fresnoy'ta niin pian kuin päivä oli
-vaiennut ja kun olin ruokkinut ja huoltanut Cidin, mikä aina oli
-päiväni ensimäinen askare. Hyvä onni auttoikin minua tapaamaan hänet
-aamukulaustaan ottamasta "Kolmen kyyhkysen", pienen, lähellä
-pohjoisporttia sijaitsevan ravintolan edustalla. Oli enemmän kuin kaksi
-viikkoa siitä kuin olin nähnyt häntä, ja sillä aikaa oli hänessä
-tapahtunut niin suuri muutos pahempaan päin, että minä, oman
-ränsistyneisyyteni unohtaen, katsoin häneen karsaasti, ikäänkuin
-epäillen, olisiko viisasta palkata palvelukseensa miestä, jossa niin
-selvästi näkyi köyhyyden ja hillittömän elämän jäljet. Hänen suuret
-kasvonsa -- hän oli järeätekoinen mies -- näkyivät hiljattain kärsineen
-kovaa pahoinpitelyä, ne olivat turpuneet ja sinertävät, ja toinen silmä
-oli melkein ummessa. Leuka oli ajelematon, tukka vanukkeinen ja nuttu
-kaulan alta auki ja lisäksi rikkinäinen ja tahrainen. Kylmästä ilmasta
-huolimatta -- sillä aamu oli kolea, vaikka tyven -- oli kapakan
-edustalla puolikymmentä kuorma-ajuria, jotka joivat ja kinastelivat,
-sillä aikaa kuin heidän juhtansa sammuttivat janoaan vesiruuhen
-ääressä. Mutta nuo miehet näyttivät yksimielisesti jättävän hänen
-haltuunsa penkin, jolla hän istui. Enkä sitä juuri ihmetellytkään
-nähdessäni sen ärtyisen ja villin ilmeen, jonka hän heitti minuun
-lähestyessäni häntä. Lukiko hän kasvoistani ensivaikutelman laadun vai
-muustako syystä hän tunsi vastenmielisyyttä seuraani kohtaan, en voinut
-määritellä. Mutta en antanut hänen käytöksensä säikyttää itseäni, vaan
-istuuduin hänen viereensä ja tilasin viiniä.
-
-Hän nyökkäsi äkeästi vastaukseksi tervehdykseeni ja heitti minuun
-syrjäsilmällä puoleksi häpeilevän, puoleksi vihaisen katseen. "El
-teidän tarvitse katsoa minuun niinkuin koiraan", mumisi hän sitten.
-"Ette te näytä kovin hienolta itsekään. Mutta olettepa tainnut tulla
-ylpeäksi, sitten kuin saitte niin suuren viran hovissa!" Ja hän nauraa
-remautti, niin että myönnän olleeni jo kahdella päällä, antaako tuon
-pilkan mennä ilman kouraantuntuvaa vastausta vai ei.
-
-Kuitenkin hillitsin itseni, vaikka poskiani kuumensikin. "Vai olette
-tekin sen kuullut", virkahdin, koettaen puhua välinpitämättömästi.
-
-"No, kuka ei olisi siitä kuullut?" sanoi hän, nauraen suullaan, vaikka
-hänen silmistään oli iloisuus kaukana. "Herra de Marsacin virka. Ha,
-ha! Kuulkaahan..."
-
-"Riittää jo siitä!" huudahdin minä. Ja voin sanoa, että minä
-vääntelehdin istuimellani. "Minusta nähden on tuo sukkeluus jo vanha,
-eikä se huvita minua."
-
-"Mutta se huvittaa minua", vastasi hän irvistäen.
-
-"Antakaa sen kuitenkin olla", sanoin minä; ja luulen että hän luki
-varotuksen silmistäni. "Olen tullut puhumaan teille muusta asiasta."
-
-Hän ei kieltäytynyt kuuntelemasta, mutta heitti säärensä ristiin ja
-alkoi ylös kapakan kilpeen katsellen vihellellä raa'an ja hävyttömän
-näköisenä. Mutia tarkotukseni muistaen maltoin mieleni ja jatkoin:
-"Asia on se, että meillä kummallakaan ei tätä nykyä ole viljalti
-rahoja."
-
-Ennenkuin ehdin sanoa muuta, kääntyi hän rajusti minuun päin ja
-karkeasti kiroten työnsi turvonneet, vihasta punaiset kasvonsa lähelle
-minun kasvojani. "Kuulkaas, herra de Marsac!" huusi hän kiivaasti.
-"Sanon teille kerta kaikkiaan, että se on turhaa vaivaa! Minulla ei ole
-rahaa, enkä voi sitä maksaa. Sanoin kyllä, kun lainasitte minulle pari
-viikkoa sitten, että saisitte sen tällä viikolla. No niin", ja hän
-läimäytti kämmenensä penkkiin, "minulla ei ole, eikä teidän kannata
-ruveta karhuamaankaan minulta. Te ette voi saada sitä, ja sillä hyvä!"
-
-"Hittoa minä siitä!" huudahdin minä.
-
-"Mitä?" huudahti hän, tuskin uskoen korviaan.
-
-"Viis minä siitä!" toistin ylpeästi. "Kuuletteko? Minä en ole tullut
-sitä varten. Olen tullut tarjoamaan teille työtä, ja hyväpalkkaista
-työtä, jos tahdotte ruveta yksiin tuumiin kanssani ja pitää suoraa
-peliä, Fresnoy."
-
-"Suoraa peliä!" huusi hän kiroten.
-
-"No, no", sanoin minä, "olkoon menneet menneitä minun puolestani, jos
-niin haluatte. Seikka on se, että minulla on hankkeissa seikkailu,
-johon tarvitsen apua ja voin siitä maksaa."
-
-Hän katsoi minuun ovelasti, tarkastaen silmillään jokaista rikkeintä ja
-parsittua kohtaa nutuissani, "Kyllähän autan teitä mielellänikin",
-sanoi hän vihdoin. "Mutta haluaisin nähdä ensin rahat."
-
-"Kyllä saattekin", vastasin minä.
-
-"Sitten lähden kyllä mukaanne. Voitte luottaa minuun viimeiseen
-hengenvetooni saakka!" huusi hän nousten pystyyn ja ojentaen minulle
-kätensä karkealla suoruudella, jonka en kuitenkaan antanut pettää
-itseäni luottamaan häneen kovinkaan paljon. "Ja kenen se asia sitten
-on, ja mikä se on?"
-
-"Asia on minun", vastasin kylmästi. "Se on naisen ryöstö."
-
-Hän vihelsi ja tarkasteli minua jälleen, julkea väike silmissään.
-
-"Naisen?" huudahti hän. "Hm! Joltakin nuorelta veijarilta voisi odottaa
-sellaista -- mutta se on teidän asianne. Kuka se on?"
-
-"Se on myöskin minun asiani", vastasin kylmästi; minua inhotti tuon
-miehen helposti ostettava ja alhainen luonne, ja olin täysin
-vakuutettu, ettei minun sopinut luottaa häneen miekkani terää
-pitemmälle. "Kaikki mitä teiltä vaadin, Fresnoy", jatkoin jäykästi,
-"on se, että kymmeneksi päiväksi antaudutte minun käytettäväkseni ja
-käskettäväkseni. Minä hankin teille hevosen ja annan teille -- yritys
-on vaaranalainen, ja minä otan sen lukuun -- kaksi kruunua päivältä ja
-vielä kymmenen lisää, jos onnistumme pääsemään turvalliseen paikkaan."
-
-"Ja se paikka on...?"
-
-"Samantekevä mikä", vastasin minä. "Kysymys on nyt vain, suostutteko?"
-
-Hän katseli äreänä maahan, ja saatoin huomata että häntä kiukutti
-kovasti se, että itsepäisesti pidin asian omana tietonani. "Enkö minä
-saa tietää sen enempää?" kysyi hän, kaivellen maata huotransa kärjellä.
-
-"Ette sen enempää", vastasin minä lujasti. "Olen päättänyt tehdä
-epätoivoisen yrityksen parantaakseni asioitani, ennenkuin ne liukuvat
-niin alas kuin teidän, ja sen enempää en sano kenellekään elävälle
-sielulle. Jos ette halua panna päätänne alttiiksi silmät ummessa, niin
-sanokaa vain, ja minä menen jonkun toisen luokse."
-
-Mutta hänen tilansa, kuten hyvin tiesin, ei ollut sellainen, että hän
-olisi voinut hylätä noin tuottavaa tarjousta, ja niinpä hän viimein
-suostuikin uusilla uskollisuuden vakuutuksilla. Sanoin tarvitsevani
-neljä ratsumiestä saattueeksemme, ja nämät hän tarjoutui hankkimaan,
-sanoen että hän tunsi juuri minulle sopivat miehet. Minä pyysin häntä
-kuitenkin palkkaamaan ainoastaan kaksi, ollen kyllin viisas
-asettaakseni itseni kokonaan hänen käsiinsä. Ja annettuani sitten
-hänelle rahaa, jotta hän voisi hankkia itselleen hevosen -- panin
-ehdoksi että toisilla miehillä tuli olla omat hevosensa -- ja
-määrättyäni paikan, missä kohtaisimme toisemme heti puolenpäivän
-jälkeen, erosin hänestä ja menin pois jotensakin alakuloisena.
-
-Sillä aloin nähdä, ettei kuningas ollut arvioinut liian suureksi aiotun
-yrityksen vaaroja, johon ainoastaan epätoivoisten ja kovaosaisten
-miesten saattoi odottaa ryhtyvän. Oivaltaen tämän, samoinkuin senkin
-siitä selvästi johtuvan seikan, että minulla oli yhtä paljon
-peljättävää oman seurueeni kuin vihollisen puolelta, katsoin varsin
-vähillä toiveilla edessäni olevaa matkaa, jonka jokainen päivä ja
-jokainen tunti sälyttäisi päälleni yhä raskaamman pelon ja
-vastuunalaisuuden taakan.
-
-Oli kuitenkin liian myöhäistä peräytyä, ja siksi jatkoin
-valmistuksiani, joskaan en iloisin, niin kuitenkin päättäväisin mielin.
-Asesepällä, jonka talossa asuin, terotutin miekkani ja laitatin
-pistoolini kuntoon, ja hän toimitti minulle tämän viimeisen palveluksen
-samalla hyväntahtoisuudella, mitä hän kaikessa oli osottanut minua
-kohtaan. Etsin ja palkkasin kaksi vankkaa miestä, joitten
-luotettavaisuudesta en paljon tiennyt, mutta jotka olivat siitä hyviä,
-että heillä oli hevoset. Lisäksi ostin itse kaksi talutettavaa hevosta
-neitiä ja hänen seuranaistaan varten. Kun olin hankkinut vielä muitakin
-välttämättömiä tarpeita, olivat rahavarani täten vähentyneet
-kahteensataan kymmeneen kruunuun. Minulla oli kova aprikoiminen siitä,
-miten säilyttäisin tämän rahasummani niin, että se olisi varmassa
-turvassa ja sentään aina käytettävissäni. Kysyin viimein neuvoa
-ystävältäni asesepältä, joka kehotti minua kätkemään sata kruunua
-hattuuni ja laittoi siihen taitavasti niille sijan. Kun hattu oli
-teräksellä vuorattu, ei siinä ollutkaan suurta vaikeutta. Toisen sadan
-ompelin satulatäytteeseeni ja loput sijotin kukkarooni satunnaisia
-tarpeita varten.
-
-Sataa tihutteli hiljalleen, kun vähän jälkeen puolenpäivän vaelsin
-pohjoisporttia kohti miesteni seuraamana. Kadulla oli niin paljon
-kulkijoita kumpaankin suuntaan, ettei kulkueemme herättänyt mitään
-huomiota, eikä olisi herättänyt, vaikka meitä olisi ollut kaksi kertaa
-niin monta. Kun saavuimme määräpaikalle, joka oli noin neljännestunnin
-matkan päässä portin ulkopuolella, oli Fresnoy jo siellä, pitäen
-sadetta suuren rautatammen katveessa. Hänellä oli mukanaan neljä
-ratsumiestä, ja nähtyään meidän tulevan ratsasti hän meitä vastaan
-huutaen raikkaasti: "Tervetuloa, herra kapteeni!"
-
-"Tervetuloa vain", vastasin minä, pysäyttäen Cidin äkkiä vähän erilleen
-hänestä. "Mutta ketä nuo ovat, Fresnoy?" ja minä viittasin
-ratsastusraipallani hänen neljää toveriaan.
-
-Hän yritti suoriutua asiasta naurulla. "Oh, nuoko?" sanoi hän. "Se on
-pian selitetty. Evankelistat eivät halunneet erota toisistaan, toin
-heidät senvuoksi kaikki -- Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja
-Johanneksen -- ajatellen, ettette te ehkä olisi onnistunut hankkimaan
-miehiänne. Ja voin taata, ettei teillä koskaan ole ollut sen rohkeampia
-poikia jälessänne!"
-
-Todellakin nuo neljä näyttivät olevan paatuneimpia pukareita mitä
-koskaan olin nähnyt edessäni, ja minä käsitin, ettei minun sopinut
-epäröidä. "Kaksi tahi ei yhtään, Fresnoy", sanoin lujasti. "Kaksi
-pyysin teitä hankkimaan, ja kaksi minä otan -- Matteuksen ja Markuksen
-tahi Luukkaan ja Johanneksen, miten vain haluatte."
-
-"On sääli hajottaa kumppanuskuntaa", sanoi hän mulkoillen karsaasti.
-
-"Jos ei muu ole esteenä", tokaisin minä, "niin toinen minun miehistäni
-on nimeltään Johannes. Ja voimmehan ristiä toisen Luukkaaksi, jos asia
-on sillä autettu."
-
-"Nämä miehet ovat olleet Condén prinssin palveluksessa", mumisi hän
-nyrpeästi.
-
-"Condén prinssi otti joskus palvelukseensa omituisia miehiä", vastasin
-minä katsoen häntä suoraan silmiin, "niinkuin meidän kaikkien täytyy
-joskus tehdä. Siitä ei siis sen enempää. Me otamme Matteuksen ja
-Markuksen. Toiset saatte laskea menemään."
-
-Hän näytti horjuvan hetken, ikäänkuin aikoisi olla tottelematta, mutta
-tarkemmin ajateltuaan hän pyysi miehiä palaamaan takaisin. Ja kun olin
-lahjottanut kummallekin hopearahan, menivät he tiehensä hiukan
-kiroiltuaan, mutta sentään jotensakin leppyisinä. Sitten Fresnoy tahtoi
-lähdettäväksi heti matkaan, mutta minä määräsin odottamaan, kunnes nuo
-kaksi olivat poissa näkyvistä, sillä halusin olla varma siitä, etteivät
-ne lähtisi meitä seuraamaan.
-
-Luulen, että istuessamme siinä ratsujemme selässä sateessa -- sillä
-rautatammipensas ei riittänyt suojaamaan meitä kaikkia -- muodostimme
-niin surkean näköisen joukon kuin konsanaan on ollut lähdössä naista
-pelastamaan. Enkä voinut olla tuntematta surua silmätessäni tuota nyt
-komennuksessani olevaa väkeä. Koko joukossa oli tuskin yhtä ehjää
-vaatekappaletta, ja kolmella ritarillani oli vain yksi kannus kullakin.
-Näitten vajavuuksien lisäksi oli meillä kaksi turvonnutta silmää,
-toinen niistä Fresnoyn, ja yksi rikkilyöty nenä. Matteuksen hevosella
-ei ollut häntäjouhia, ja mikä oli vielä huomattavampaa, sen ratsastaja
-oli, kuten nyt huomasin, umpikuuro. Markuksen miekka oli huotraton ja
-suitset tavallista hamppuköyttä. Yhden seikan minä huomasin, josta olin
-hyvilläni. Minun tuomani miehet katsoivat karsaasti Fresnoyn mukana
-tulleisiin, ja nämä vastasivat luimisteluun korkojen kanssa. Tähän
-välien kireyteen ja miekkani mittaan perustuivat nyt kaikki toiveeni
-turvallisuudesta ja muustakin. Sen varaan oli nyt uskallettava ei
-ainoastaan oma henkeni -- mikä tulevaisuudentoiveisiini katsoen ei
-ollut kovinkaan suuriarvoinen -- vaan lisäksi nuoren, avuttoman ja
-toistaiseksi tuntemattoman nuoren naisen elämä ja kunnia.
-
-Eikä siinä kyllin, että nämä miehet olivat painamassa mieltäni, vaan
-minun täytyi vielä lisätä taakkaani koettamalla peittää pelkoani ja
-epäilyksiäni iloisella ulkonäöllä ja käytöksellä. Pidin seuralaisilleni
-lyhyen puheen, ja vastaukseksi vannoi joka mies seisovansa puolellani
-viimeiseen hengenvetoon saakka. Sitten annoin määräyksen ja me lähdimme
-liikkeelle, Fresnoy ja minä edellä, Luukas ja Johannes perässämme
-taluttaen irtonaisia hevosia, ja kaksi muuta jälkijoukkona.
-
-Kun sadetta yhä riitti ja luonto niillä seuduin oli kolkkoa ja
-yksitoikkoista kauniillakin ilmalla, niin tunsin rohkeuteni vähenevän
-mitä pitemmälle päivä kului. Vastuunalaisuuteni alkoi tuntua yhä
-suuremmalta mitä useammin silmäilin seuruettani, ja Fresnoy ahdisti
-minua yhtämittaa kyselemällä suunnitelmiani, niin ettei pahin
-vihollisenikaan olisi voinut toivottaa minulle epämieluisampaa
-matkatoveria.
-
-"Kuulkaas", murahti hän noin neljä penikulmaa kuljettuamme, "te ette
-ole vielä sanonut minulle missä olemme yötä. Te kuljette niin hitaasti,
-että..."
-
-"Minä säästän hevosia", vastasin lyhyeen. "Huomenna on meillä pitkä
-päivä edessä."
-
-"Teidän hevosenne näyttää kyllä kykenevältä kestämään viikonkin
-päivät", virnisteli hän, heittäen ilkeän silmäyksen sardinialaiseen,
-joka tosiaan oli paremmassa kunnossa kuin isäntänsä. "On se ainakin
-kyllin kiiltävä."
-
-"Se on yhtä hyvä kuin miltä se näyttääkin", vastasin minä hiukan
-närkästyneenä hänen sävystään.
-
-"On tässä joukossa parempikin", virkkoi hän.
-
-"Minä en ainakaan sellaista näe", sanoin minä. Olin jo silmäillyt
-joukkueeni ratsuja ja tullut vakuutetuksi, että vaikka ne olivatkin
-rumia ja ruokkoamattomia, olivat ne kuitenkin tehtävänsä tasalla. Mutta
-mitään erikoisia ansioita en ollut niissä huomannut. Katselin nyt niitä
-uudestaan ja tulin samaan johtopäätökseen, nimittäin, että -- ottamatta
-lukuun tiuhtihevosia, jotka olin valinnut verrattain huolellisesti --
-ei yksikään niistä pystynyt kilpailemaan Cidin kanssa nopeudessa eikä
-ulkonäössä. Sen sanoinkin Fresnoylle.
-
-"Haluaisitteko koettaa?" sanoi hän ivallisesti.
-
-Minä nauroin ja sanoin: "Jos luulette, että rupeaisin väsyttämään
-hevosiamme kilpa-ajolla, kun edessämme on sellainen tehtävä, niin
-erehdytte, Fresnoy. En ole enää nulikka."
-
-"Ei tässä kilpa-ajon tarvitse tulla kysymykseenkään", vastasi hän
-levollisemmin. "Teidän ei tarvitse muuta kuin istua tuon Matteuksen
-raudikon selkään, niin tunnette että se on menevä hevonen ja myönnätte
-minun olevan oikeassa."
-
-Katselin kysymyksessä olevaa ruskeaa, laukkipäistä, leveäleukaista
-hevosta ja näin, että vaikkei sillä ollutkaan mitään rotuhevosen
-merkkejä, se oli kuitenkin vahvaluinen, hyvärintainen ja
-voimakaslantioinen elävä. Arvelin, että Fresnoy saattoi mahdollisesti
-olla oikeassa, ja siinä tapauksessa, jos hevonen vain oli hyvätapainen,
-se sopisi ehkä neidille paremmin kuin minun ostamani hevonen. Ja jos
-joukossamme oli nopea hevonen, niin oli se joka tapauksessa hyvä
-tietää, ja niin pyysin Matteusta vaihtamaan hevosia ja kehottaen häntä
-pitämään huolellisesti Cidiä nousin ruskon selkään ja huomasinkin pian,
-että se oli kevytjalkainen ja nopea hevonen ja että se tuntui niin
-hyväluontoiselta kuin arkakin ratsastaja saattoi toivoa.
-
-Kulkumme kävi juuri tasaisen, aution kankaan poikki, missä siellä
-täällä oli joitakin orjanruusupensaita. Tie oli röykkelöinen ja
-kivinen, ja kulkijat olivat pahimpia paikkoja kiertäessään poikenneet
-milloin oikealle milloin vasemmalle, levittäen sen siten enemmän kuin
-kymmenen sylen levyiseksi. Fresnoy ja minä olimme vaihtoa
-toimitettaessa jääneet hiukan jälelle muista ja kuljimme rinnan Cidillä
-ratsastavan Matteuksen kanssa.
-
-"No", sanoi hän, "enkö ollut oikeassa?"
-
-"Kyllä osaksi", vastasin minä. "Hevonen on parempi kuin miltä se
-näyttää."
-
-"Niinkuin monet muutkin -- sekä hevoset että miehet", virkkoi hän
-hiukan kiukunsekaisella äänellä. "Mutta mitäs arvelette? Emmekö laske
-hiukan laukkaa ja saavuta noita toisia?"
-
-Arvellen, että sopi hyvin tehdä niin, suostuin kernaasti, ja niin
-laskimme hevoset laukkaan. Olimme kuitenkin ratsastaneet vain noin
-puolisensataa syltä, enkä ollut ehtinyt päästä vielä kunnolleen
-vauhtiin, kun Fresnoy kiristi hiukan ohjaksia ja kääntyi satulassaan
-katsomaan taakseen. Samassa hän huusi: "Hoi, mitäs tämä on? Eiväthän
-nuo ryökäleet vain ratsasta perässämme?"
-
-Käännähdin äkkiä katsomaan. Samassa silmänräpäyksessä, ilman mitään
-kompastusta tai varotusta, suistui hevonen altani maahan kuin ammuttu,
-lennättäen minut kolmisen syltä eteenpäin päänsä yli, ja niin äkkiä,
-etten ennättänyt kohottaa edes käsivarsiani, vaan löin pääni ja
-hartiani suoraan maahan, mennen tiedottomaksi.
-
-Olen monasti pudonnut hevosen selästä, mutta en kertaakaan noin
-tavattoman odottamatta. Tullessani jälleen tajuihini huomasin nojaavani
-vanhan pensaan runkoon, tuntien kipua ja huimausta. Fresnoy ja Matteus
-tukivat minua kahta puolta ja kysyivät, kuinka minun laitani oli.
-Toiset kolme miestä istuivat hevostensa selässä muutamien askelten
-päässä minusta, ja heidän piirteensä kuvastuivat tummina myrskyistä
-iltataivasta vasten. Olin liian huumautunut aluksi voidakseni nähdä
-enempää, ja tämänkin huomasin pelkästään koneellisesti. Mutta
-vähitellen aivoni selkenivät ja minä tunsin ympärilläni olevat, jotka
-ensin olivat näyttäneet minusta aivan vierailta, ja lopulla muistin,
-mitä minulle oli tapahtunut.
-
-"Onko hevonen loukkautunut?" sopersin niin pian kuin saatoin puhua.
-
-"Ei hiventäkään", vastasi Fresnoy ja nauraa hihitti, jollen aivan
-väärin kuullut. "Pelkään, että teille siinä kävi hullummasti,
-kapteeni."
-
-Puhuessaan hän katsahti hevosten selässä istuviin miehiin, ja minusta
-näytti hämärästi että he hymyilivät. Muuan nauroikin, ja toinen kääntyi
-poispäin ikäänkuin peittääkseen kasvonsa. Minulla oli epämääräinen
-tunne, että tässä oli käsillä jokin kuje, josta minä en tiennyt mitään.
-Mutta olin vielä liian sekaisin saamastani täräyksestä ollakseni
-utelias, ja kiitollisena annoin myöntymykseni, kun eräs miehistä
-tarjoutui noutamaan vähän vettä. Hänen poissa ollessaan seisoivat
-toiset ympärilläni sama huonosti salattu ilkamointi kasvoillaan.
-Fresnoy yksin puhui, laverrellen vilkkaasti tapaturmasta, vakuuttaen
-osanottoaan ja kiroillen tietä, hevosta ja tuulista säätä, kunnes vettä
-saapui. Siemaistuani sitä tunsin itseni paljon virkistyneemmäksi ja
-sain kiivetyksi Cidin satulaan, ja hiljalleen läksimme taas
-taivaltamaan eteenpäin.
-
-"Huono alku", sanoi Fresnoy vihdoin vilkaisten minuun viekkaasti,
-ajaessamme täyttä ravia rinnakkain puolen penikulman päässä Chizéstä,
-pimeän ollessa jo lähellä.
-
-Tällä kertaa tunsin kuitenkin olevani jo entiselläni, lukuunottamatta
-pientä huminaa päässäni, ja sanoinkin sen hänelle hartioitani
-kohauttaen. "Kun loppu on hyvä, niin on kaikki hyvin", lisäsin. "Eipä
-silti, että se oli mikään hauska keikahdus, tai että haluaisin toista
-samanmoista."
-
-"Ei, enpä minäkään luulisi", vastasi hän. Hänen kasvonsa olivat minusta
-poispäin, mutta olin kuulevinani hänen hihittävän.
-
-Jonkinlaisen epämääräisen, vaistomaisen epäluulon ajamana pistin jonkun
-hetken perästä käteni taskuun. Silloin minä ymmärsin. Ymmärsin liiankin
-hyvin. Havaintoni tuottama hämmästys oli niin äkillinen, että
-tahdottomasti iskin kannukseni Cidin kylkiin, jotta se syöksyi
-eteenpäin.
-
-"Mikä on hätänä?" kysyi Fresnoy.
-
-"Hätänäkö?" kertasin minä, kädelläni yhä taskuani haparoiden --
-haparoiden toivottomasti.
-
-"Niin, mikä on?" hän kysyi, hävytön hymy konnamaisilla kasvoillaan.
-
-Katsahdin häneen hehkuvan punaisena. "Oh, ei mikään!" virkahdin.
-"Menkäämme eteenpäin."
-
-Todellisuudessa olin huomannut, että avuttomuuttani hyväkseen käyttäen
-nuo roistot olivat ryövänneet jokaisen lantin kukkarostani sillä aikaa
-kuin makasin tiedottomana! Ja siinä ei ollut vielä kaikki eikä pahin,
-sillä älysin heti, että he tuon tehdessään olivat tehneet vielä jotakin
-muuta, mikä oli tuhat kertaa kohtalokkaampaa ja pelottavampaa --
-nimittäin salaisen ymmärtämyksen liiton, jota juuri erityisesti olin
-tahtonut ehkäistä ja jonka poissaololle olin perustanut laskelmani.
-Niin, älysinpä vielä senkin, että hengissä säilymisestänikin minun oli
-kiittäminen vain ystävääni aseseppää ja omaa varovaisuuttani, sillä nuo
-roistot olisivat epäilemättä armotta surmanneet minut, jos he olisivat
-onnistuneet löytämään pääkassani. Se ei ollut heille onnistunut, ja
-siksi he, vaikkakin olivat vakuutettuja siitä, että minulla oli enemmän
-rahoja, olivat jättäneet tuon konnantyön tekemättä -- muuten olisivat
-nämä muistelmat jääneet kirjottamatta. He olivat hyväntahtoisesti
-sallineet minun jäädä henkiin, kunnes sattuisi edullisempi tilaisuus,
-jolloin he saisivat riistetyksi viimeisenkin kruununi!
-
-Vaikka minulla oli kyllin malttia pidättäytyäkseni soimauksista, joista
-ei voinut odottaa mitään hyötyä, ja uhkauksista, joita minulla el ole
-koskaan ollut tapana lausua, jollei minulla ole ollut myöskin voimaa
-panna niitä täytäntöön, niin ei silti pidä luulla, etten minä siinä
-Fresnoyn rinnalla ratsastaessani ollut täysin tietoinen tilastani
-samoinkuin siitäkin, kuinka noloa osaa näyttelin kaksinaisessa
-asemassani, ollen samalla miesteni johtajana ja heidän narrinaan.
-Ajatellessani, että minun näin vaarallisessa asemassa ollen oli pantava
-alttiiksi toisen turvallisuus omani lisäksi, tunsin niin tuiki
-tarpeelliseksi saada miettiä häiritsemättä joitakin hetkiä, että päätin
-tehdä sen silläkin uhalla että mieheni silläaikaa saisivat tilaisuuden
-punoa uusia konnanjuonia. Kun Chizén linnan tornit melkein heti sen
-jälkeen tulivat näkyviin, sanoin Fresnnylle, että jäisimme yöksi
-kylään, ja pyysin häntä menemään edelleen miesten kanssa ja hankkimaan
-yösijat majatalossa. Epäluulo ja uteliaisuus iskivät heti häneen ja hän
-kieltäytyi itsepäisesti jättämästä minua, ja olisi voinut pysyäkin
-päätöksessään, jollen minä olisi pysäyttänyt hevostani ja antanut hänen
-tietää selvin sanoin, että tässä asiassa minä tahdoin tehdä niinkuin
-itse halusin, tahi muuten olisi välimme lopussa. Tätä jälkimäistä
-vaihtopuolta hän säikähti, niinkuin olin odottanutkin, ja lausuttuaan
-minulle nureat jäähyväiset ratsasti tiehensä joukkoineen. Odotin,
-kunnes he olivat hävinneet näkyvistä, ja kääntäen sitten hevoseni menin
-pienen puron yli, joka oli tien ja linnan metsästyspuiston välillä, ja
-aloin ratsastaa polkua pitkin, joka näytti vievän metsän läpi linnaa
-kohti, tähyellen valppaasti kummallekin puolelleni.
-
-Silloin, ajatusteni kääntyessä tuohon naiseen, joka nyt oli niin
-likellä ja joka, ollen ylhäinen, rikas ja tuntematon, nosti, sikäli
-kuin häntä lähestyin, mieleeni aavistuksia yhä pelottavammista
-vaikeuksista -- silloin tein huomion, joka pani kylmät väreet kulkemaan
-selkäpiitäni pitkin ja yhdessä tuokiossa pyyhkäisi mielestäni pois
-muistonkin vaivaisista kymmenestä kruunustani. Kymmenen kruunua! Voi,
-minä olin kadottanut sen, mikä oli arvokkaampi kuin kaikki kruununi
-yhteensä -- olin kadottanut taitetun rahan, jonka Navarran kuningas oli
-uskonut minulle ja joka oli ainoa tunnusmerkkini, ainoa keino, millä
-saatoin vakuuttaa neiti de la Virelle olevani hänen lähettämänsä. Olin
-pannut sen kukkarooni, ja se oli tietysti, vaikka sen nyt vasta
-huomasin, hävinnyt muitten rahojen mukana.
-
-Pysäytin ratsuni ja istuin jonkun aikaa liikkumattomana, epätoivon
-valtaamana. Tuuli, joka huojutti alastomia oksia pääni päällä ja
-lennätti lakastuneita lehtiä parvittain jalkojeni editse ja kuoli
-viimein kuiskivien sananjalkojen keskelle, ei tavannut luullakseni
-missään kurjempaa olentoa kuin minä olin sillä hetkellä.
-
-
-
-
-IV. Neiti de la Vire.
-
-
-Ensimäinen epätoivoinen ajatukseni tuon menetykseni suuruuden
-huomattuani oli ratsastan roistojen jälkeen ja vaatia heiltä tuota
-tunnusmerkkiä miekan voimalla. Mutta kun olin varma siitä, että he
-pitäisivät yhtä puolla ja kun en voinut tietää kenellä heistä tuo
-haluamani kapine oli, niin tyvenemmin ajateltuani hylkäsin tämän
-aikeeni. Ja kun tässäkään pulassa ei edes mieleeni juolahtanut jättää
-yritystä sikseen, näytti ainoa mahdollinen menettelytapa olevan se,
-että toimisin ikäänkuin minulla vielä olisi tuo rahanpuolikas ja
-koettaisin mitä voisin vaikuttaa rehellisesti selittämällä asian
-sitten, kun aika tulisi.
-
-Jonkun aikaa näitä alakuloisia mietteitä haudottuani päätin seurata
-tätä menettelytapaa. Ja kun arvelin voivani ottaa hiukan selvää
-ympäristöstä niin kauan kuin vielä oli valoisaa, ratsastin hiljakseen
-eteenpäin puitten lomitse, ja vajaan viiden minuutin perästä tuli eräs
-linnan kulma näkyviini. Linna näkyi olevan nykyaikainen rakennus Henrik
-II:n ajoilta, ja se oli rakennettu ajan tapaan enemmän huvitus- kuin
-puolustustarkotuksia silmällä pitäen ja koristettu monilla somilla
-ikkunalaitteilla ja pienoistorneilla. Sellaisena kuin minä sen näin,
-teki se kuitenkin harmaan ja ikävän vaikutuksen, mikä johtui osaksi
-paikan yksinäisyydestä ja myöhäisestä iltahetkestä, osaksi sen
-asukasten vähyydestä, mihin ajatukseen tulin siitä, ettei yhtään
-ihmistä näkynyt penkereellä eikä ikkunoissa. Sadepisaroita tippui
-puista, jotka kahdella puolella olivat niin lähellä taloa, että ne
-miltei pimittivät huonetta, ja kaikki, mitä näin, rohkaisi minua
-toivomaan, että neidin oma halukin lisäisi sanaini tehoa ja tekisi
-hänet taipuvaksi suopeasti kuuntelemaan kertomustani.
-
-Talon ulkonäkö oli todellakin voimakas kehotus minulle jatkamaan
-yritystäni, sillä oli mahdotonta uskoa, että nuori nainen, joka oli
-iloinen ja vilkkaan Turenneen sukulainen ja oli jo saanut maistaa hovin
-hauskuuksia, valitsi omasta tahdostaan talviasunnokseen niin kolkon ja
-yksinäisen paikan.
-
-Käyttäen hyväkseni viimeistä häipyvää valoa ratsastin varovasti talon
-ympäri, ja puitten varjossa pysytellen minun oli helppo löytää talon
-luoteiskulmasta parveke, josta minulle oli mainittu. Se oli
-puoliympyrän muotoinen, kivisellä rintasuojuksella varustettu ja noin
-viidentoista jalan korkeudella alla kulkevasta pengerkäytävästä, jonka
-matala upotettu aita erotti metsästyspuistosta. Kummastuksekseni
-huomasin, että sateesta ja iltailman koleudesta huolimatta parvekkeelle
-antava ikkuna oli auki. Eikä siinä kaikki. Onni oli vihdoinkin minulle
-suosiollinen. Olin tähystellyt ikkunaa tuskin minuutin ajan,
-arvostellen sen korkeutta ja muita yksityiskohtia, kun parvekkeelle
-astui suureksi ilokseni naisolento, pää huolellisesti verhottuna,
-jääden seisomaan ja katsomaan taivaalle. Olin liian kaukana voidakseni
-erottaa hämärässä, oliko se neiti de la Vire vai hänen seuranaisensa.
-Mutta koko olento ilmaisi niin selvää alakuloisuutta ja toivottomuutta,
-että olin varma siitä, että se oli heistä jompikumpi. Päättäen, etten
-jättäisi tilaisuutta käyttämättä, laskeusin kiiruusti alas hevosen
-selästä ja jättäen Cidin irralleen astuin lähemmäksi, kunnes olin vain
-muutamien askelien päässä ikkunasta.
-
-Silloin katselija huomasi minut. Hän säpsähti, mutta ei peräytynyt
-huoneeseen. Kurkistaen yhä alas minuun hän kutsui hiljaa jotakin
-huoneessa olijaa, ja heti ilmestyi parvekkeelle toinen, suurempi ja
-tanakampi olento. Olin jo ottanut hatun päästäni ja pyysin nyt
-matalalla äänellä saada tietää, oliko minulla kunnia puhutella neiti de
-la Vireä. Yhä tihenevässä hämärässä oli mahdoton erottaa
-kasvonpiirteitä.
-
-"Hst!" suhahti tanakampi olento varovasti. "Puhukaa hiljemmin. Kuka te
-olette ja mitä teette täällä?"
-
-"Minut on lähettänyt", vastasin kunnioittavasti, "eräs mainitsemani
-naisen ystävä, jotta toimittaisin hänet turvalliseen paikkaan."
-
-"Hyvä Jumala!" oli kiihkoisa vastaus. "Nytkö? Se on mahdotonta."
-
-"Ei", kuiskasin minä, "ei nyt, vaan yöllä. Kuu nousee kello puoli
-kolme. Hevosteni tarvitsee levätä ja syödä. Kello kolme olen tämän
-ikkunan alla, mukanani pakoon vaadittavat välineet, jos neiti tahtoo
-niitä käyttää."
-
-Tunsin, että he tuijottivat minuun pimeän läpi ikäänkuin tahtoisivat
-lukea sisimpäni. "Nimenne, herra?" kuiskasi viimein lyhyempi naisista
-jännittävän vaitiolon jälkeen,
-
-"Mielestäni ei nimelläni ole tässä paljon merkitystä, neiti", vastasin
-minä, ollen haluton ilmaisemaan hänelle ventovieraisuuttani. "Kun..."
-
-"Nimenne, nimenne!" kertasi hän käskevästi, ja minä kuulin hänen pienen
-kengänkantansa kopauttavan parvekkeen kivilattiaan.
-
-"Gaston de Marsac", vastasin vastahakoisesti.
-
-Molemmat säpsähtivät, äännähtäen hämmästyksestä. "Mahdotonta!" huudahti
-viimeinen puhuja hämmästyksen ja suuttumuksen sekaisella äänellä. "Tämä
-on ilvettä, herra. Tämä..."
-
-Mitä muuta hän vielä aikoi sanoa, jäi minun arvattavakseni, sillä
-samassa hänen seuranaisensa -- minulla ei nyt ollut epäilystäkään,
-kumpi oli neiti ja kumpi Fanchette -- laski äkkiä kätensä emäntänsä
-suulle ja viittasi taaksensa huoneeseen. Hetkinen levotonta
-epäröimistä, ja sitten he molemmat tehden varottavan eleen kääntyivät
-ja hävisivät ikkunasta huoneeseen.
-
-Viivyttelemättä kiiruhdin jälleen puitten suojaan. Ja tullen siihen
-päätökseen, että, vaikkakaan tuo kohtaus ei ollut minusta likimainkaan
-tyydyttävä, en voisi kuitenkaan tällä kertaa enempää toimittaa, vaan
-oleksimiseni linnan lähistöllä saattaisi pikemminkin herättää
-epäluuloa, nousin jälleen ratsaille ja ajoin valtatielle ja sitä myöten
-kylään, missä tapasin mieheni meluavina istumasta majatalossa, joka oli
-ränstynyt hökkeli lasittomine ikkunoineen ja keskellä savilattiaa
-seisovine liesineen, missä roihuvalkea paloi. Ensi toimekseni vein
-Cidin suojaan talon takana olevaan vajaan, huolehtien sen tarpeista
-parhaani mukaan puolialastoman pojan auttamana, joka näytti olevan
-siellä piilossa.
-
-Tämän suoritettuani palasin talon etupuolelle. Olin mielessäni tehnyt
-selväksi, millä tavoin järjestäisin edessäni olevan tehtävän.
-Kulkiessani erään ikkunan ohi, jonka osaksi peitti vanhoista silkeistä
-tehty karkea verho, pysähdyin katsomaan sisään. Fresnoy ja hänen neljä
-roistoaan istuivat puupölkyillä tulen ympärillä pitäen rajua,
-kovaäänistä puhetta ja kohennellen sitä, ikäänkuin sekä tuli että koko
-talo olisivat olleet heidän omansa. Muuan rihkamakauppias istui
-nurkassa tavaramyttynsä päällä silmäillen heitä ilmeisen pelokkaana ja
-epäluuloisena. Toisessa nurkassa oli kaksi lasta mennyt suojaan aasin
-alle, jonka selän kanat olivat valinneet yöpuukseen. Kapakan isäntä,
-iso, roteva mies, istui kiukkuisena ullakolle vievien tikapuitten
-juurella suuri nuija kädessään, ja vaimo-luntus kulki edestakaisin
-illallis-puuhissa, näyttäen pelkäävän yhtä paljon miestään kuin
-vieraitaankin.
-
-Näkemäni sai minut yhä varmemmin vakuutetuksi siitä, että nuo heittiöt
-olivat valmiit mihin konnantyöhön tahansa ja että, jollen heitä
-masentanut, olisin pian kadottanut kaiken valtani heihin nähden.
-Vahvistuen päätöksessäni tempasin meluavasti oven auki ja astuin
-sisään. Fresnoy katsahti silloin ylös ja virnisti, ja muuan miehistä
-nauroi. Toiset tulivat äänettömiksi, mutta ei kukaan liikahtanut eikä
-tervehtinyt minua. Hetkeäkään epäröimättä astuin lähimmän miehen luo ja
-rivakalla potkaisulla lennätin pölkyn pois hänen altaan. "Nouse ylös,
-lurjus, kun minä astun sisään!" huusin samalla päästäen kauan tuntemani
-kiukun purkautumaan. "Ja sinä myös!" ja toisella potkulla lähetin
-hänen vierustoverinsa istuimen samaa tietä, sivaltaen häntä
-ratsastusraipallani pari kertaa hartioille. "Eikö teillä ole ihmisten
-tapoja? Toiselle puolen siitä, ja jättäkää tämä puoli paremmillenne."
-
-Molemmat nousivat ylös äristen ja aseitaan hapuillen ja seisoivat
-tuokion edessäni katsoen vuoroin minuun ja vuoroin syrjäsilmällä
-Fresnoy'han. Mutta kun ei tämä antanut heille mitään merkkiä ja heidän
-toverinsa vain nauroivat, niin heidän rohkeutensa petti, ja he
-luikkivat noloina toiselle puolen tulta ja istuivat siellä vihaisesti
-mulkoillen.
-
-Istahdin heidän johtajansa viereen. "Tämä herra ja minä syömme tässä",
-huusin tikapuitten juurella istuvalle miehelle. "Pyytäkää vaimonne
-kattamaan meille, ja parasta mitä teillä on. Noille heittiöille pankaa
-heidän osansa sellaiseen paikkaan, mistä heidän rasvaisten mekkojensa
-haju ei pääse meidän ja ruokiemme väliin."
-
-Mies astui esiin, silminnähtävästi sangen iloisena, kun huomasi
-jollakin olevan käskijäarvoa, ja alkoi hyvin kohteliaasti laskea viiniä
-ja asettaa pöytää eteemme, Silläaikaa kuin hänen vaimonsa täytti
-lautasemme tulella riippuvasta mustasta padasta. Fresnoyn kasvoilla oli
-omiminen huvitettu hymy, josta ilmeni, että hän ymmärsi tarkotukseni,
-mutta ei ollut riittävän varma asemastaan ja vaikutusvallastaan
-seuralaisiinsa nähden ollakseen piittaamatta minun toimenpiteistäni.
-Annoin hänen kuitenkin pian tietää, ettei hän ollut vielä minusta
-selviytynyt. Määräykseni mukaan asetettiin pöytämme niin etäälle
-miehistä, etteivät he voineet kuulla puhettamme, ja hetken perästä
-kumarruin hänen puoleensa.
-
-"Fresnoy", sanoin minä, "te taidatte olla vaarassa unohtaa erään asian,
-joka teidän olisi hyvä muistaa",
-
-"Minkä?" mutisi hän, viitsien tuskin katsahtaa minuun.
-
-"Sen, että olette tekemisissä Gaston de Marsacin kanssa", vastasin minä
-levollisesti. "Kuten aamulla sanoin, olen päättänyt tehdä vielä viime
-yrityksen parantaakseni asioitani, enkä salli kenenkään --
-ymmärrättekö, Fresnoy, en kenenkään -- kumota aikomuksiani
-rankaisematta."
-
-"Kukas tässä haluaa kumota teidän aikomuksianne?" kysyi hän röyhkeästi.
-
-"Te", vastasin järkähtämättä, leikaten puhuessani viipaleen
-leipäsämpylästä. "Te ryöväsitte minut iltapäivällä; minä annoin sen
-olla. Te yllytitte noita miehiä röyhkeyteen; minä annoin sen olla.
-Mutta minä sanon teille: jos ette tänä yönä tee niinkuin minä vaadin,
-Fresnoy, niin kautta aateliskunniani lävistän teidät miekallani kuin
-pyyn paistinvartaaseen."
-
-"Vai lävistätte? Mutta siinä leikissä onkin mukana kaksi", huusi hän
-nousten äkkiä tuoliltaan, "tai vielä paremmin kuusi! Ettekö luule,
-herra de Marsac, että teidän olisi ollut parempi odottaa..."
-
-"Luulen, että teidän olisi parempi kuulla vielä joku sana", vastasin
-kylmäverisesti pysyen istuallani, "ennenkuin kutsutte avuksenne
-tovereitanne."
-
-"No", sanoi hän yhä seisoen, "mikä se olisi?"
-
-"No niin", vastasin, viitattuani häntä vieläkin turhaan istumaan, "jos
-te mieluummin kuuntelette määräyksiäni seisoaltanne, niin samantekevää
-minulle."
-
-"Määräyksiännekö?" tiuskaisi hän, kiihtyen äkkiä.
-
-"Niin juuri, määräyksiäni!" vastasin minä, nousten yhtä joutuin
-jaloilleni ja nykäisten miekkani etupuolelleni. "Määräyksiäni, hyvä
-herra", toistin kiivaasti, "tai jos väitätte ettei minulla ole
-käskyvaltaa tässä joukkueessa, joka on minun palkkaamani, niin
-ratkaiskaamme se kysymys tässä ja nyt heti, te ja minä, mies miestä
-vastaan."
-
-Riita leimahti ilmi niin äkkiä, vaikka minä olin koko ajan sitä
-valmistanut, ettei kukaan hievahtanut. Vaimo tosin syöksähti lapsiensa
-luokse, mutta muut ällistelivät suu auki. Jos he olisivat liikahtaneet
-tai jos hetkenkään sekamelska olisi kiihottanut hänen vertansa, olisi
-Fresnoy epäilemättä ottanut vastaan haasteeni, sillä hän ei suinkaan
-ollut pelkuri. Mutta kun hän siinä seisoi silmä silmää vasten minun
-kanssani eikä ympäriltä kuulunut hiiskahdustakaan, niin hänen
-rohkeutensa petti. Hän pysähtyi tuijottaen minuun epävarmana, eikä
-puhunut mitään.
-
-"No", sanoin minä, "ettekö arvele, että kun minä kerran maksan, niin on
-minulla oikeus antaa määräyksiä?"
-
-Fresnoy istui jonkun aikaa hyvin äreänä, hypistellen tuoppiaan ja
-muljottaen pöytään. Hän oli kyllin kunniantuntoinen kärsiäkseen
-nöyryytyksestään ja kyllin älykäs oivaltaakseen, että hetkellinen
-epäröinti oli maksanut hänelle toveriensa kannatuksen. Kiiruhdin
-senvuoksi lepyttämään häntä selittämällä hänelle tämänöiset
-suunnitelmani, ja se onnistuikin yli odotusteni. Sillä kun hän kuuli,
-kuka tuo poiskuljetettava nainen oli ja että hän oli tällä
-hetkellä Chizén linnassa, pyyhkäisi hämmästys tyyten pois hänen
-loukkaantumisensa. Hän tuijotti minuun kuin mielipuoleen.
-
-"Herra Jumala!" huudahti hän. "Tiedättekö, mitä aiotte tehdä?"
-
-"Luulenpa tietäväni", vastasin minä.
-
-"Tiedättekö kenen tuo linna on?"
-
-"Turennen kreivin."
-
-"Ja että neiti de la Vire on hänen sukulaisensa?"
-
-"Tiedän", sanoin minä.
-
-"Herra Jumala!" huudahti hän jälleen. Ja hän katsoi minuun suu auki.
-
-"No, mikä on hätänä?" kysyin minä, vaikka minulla oli epämieluinen
-tunne, että kyllä tiesin -- tiesin varsin hyvin.
-
-"Ihminen, hän lyö teidät mäsäksi, niinkuin minä lyön tämän hatun!"
-vastasi hän kovasti kiihdyksissään. "Yhtä helposti. Kenen luulette
-suojelevan teitä häneltä tällaisessa mieskohtaisessa riidassa?
-Navarranko? Ranskanko? Arpinaamanko? Ei yksikään niistä suojele teitä.
-Voisitte pikemminkin varastaa jalokivet kuninkaan kruunusta -- hän on
-heikko; taikka Guisen viimeisen salajuonen -- hän on jalomielinen
-toisinaan; taikka Navarran viimeisen lemmityisen -- hän on lauhkea kuin
-vanha saapas. Teidän olisi parempi olla tekemisissä kaikkien noiden
-kanssa yhdessä, sen sanon, kuin kajota Turennen uuhikaritsoihin,
-jollette halua että luunne murskataan teilauspyörilllä! Jumal'avita, se
-on totta!"
-
-"Kiitän kohteliaimmin neuvostanne", virkoin minä jäykästi, "mutta arpa
-on heitetty. Minä en enää peräydy. Mutta toisekseen, jos te pelkäätte,
-Fresnoy..."
-
-"Minä pelkään, pelkään kovasti", vastasi hän suoraan.
-
-"Teidän nimenne ei tarvitse kuitenkaan joutua asiaan sekotetuksi",
-sanoin minä. "Otan itse vastatakseni kaikesta. Ilmotan nimeni tänne
-majataloon, missä arvatenkin tullaan tekemään tiedusteluja."
-
-"Tosiaan, se on jotakin", vastasi hän miettiväisenä, "No niin, se on
-ruma juttu, mutta minä suostun siihen. Te siis tahdotte, että minä
-tulen kanssanne, vähän yli kahden, eikö niin? Ja että toiset ovat
-satulassa kello kolme? Niinhän se oli?"
-
-Vastasin myöntävästi, hyvilläni siitä, että olin saanut hänet
-mukautumaan näinkin pitkälle. Keskustelimme sitten vielä tarkoin ja
-moneen kertaan suunnitelmamme yksityiskohdista, päättäen ohjata
-pakomatkamme Poitiers'n ja Tours'in kautta. Luonnollisesti en ilmaissut
-hänelle, minkä takia valitsin juuri Blois'n turvapaikaksemme tai mitä
-tarkotuksia minulla siellä oli, vaikka hän uteli sitä useammin kuin
-kerran ja kävi miettiväksi ja hiukan nyreäksikin, kun kartoin sitä
-hänelle selittämästä. Vähän jälkeen kello kahdeksan nousimme ullakolle
-nukkumaan. Miehemme jäivät alas lieden ympärille, kuorsaten niin
-hartaasti, että vanhan huonerähjän seinät miltei tärisivät. Isännän oli
-määrä istua valveilla ja herättää meidät heti kuun noustessa, mutta
-tämän tehtävän olisin yhtä hyvin voinut uskoa itsellenikin, sillä
-jännityksen ja epäilysten vallassa ollen nukuin tuskin ollenkaan ja
-olin aivan hereilläni, kun kuulin isännän askeleet tikapuilla ja
-tiesin, että oli aika nousta ylös.
-
-Siekailematta hyppäsin pystyyn, eikä Fresnoy ollut paljoa hitaampi.
-Emme tuhlanneet aikaa puheisiin, vaan nousimme ratsujemme selkään ja
-läksimme matkaan, taluttaen kumpikin varahevosta rinnallamme, ennenkuin
-kuu oli kunnolla kohonnut puitten latvojen yläpuolelle. Tultuamme
-linnan metsästyspuistoon huomasimme välttämättömäksi jatkaa kulkuamme
-jalan, mutta kun matkaa ei ollut pitkältä, saavuimme ilman vastuksia
-linnan edustalle, jonka yläosa loisti kylmänä ja valkoisena kuutamossa.
-
-Yö oli kaunis ja taivas ihan pilvetön, ja koko seudun täytti niin
-omituinen juhlallisuus, että seisoin tuokion sen valtaamana, tuntien
-voimakkaana mielessäni sen vastuunalaisuuden, jonka nyt aioin ottaa
-päälleni. Tuona lyhyenä hetkenä johtuivat mieleeni kaikki edessäni
-olevat vaarat, niinhyvin itse matkan yleiset vaikeudet kuin Turennen
-kreivin kosto ja omien miesteni hillittömyys, kehottaen minua vielä
-viimeisen kerran peräytymään noin hullunrohkeasta yrityksestä. Tuohon
-vuorokauden aikaan virtaa veri miehen suonissa laimeasti ja hitaasti,
-ja minun vereni oli unettomuuden ja talvisen sään jäähdyttämänä. Minun
-täytyi muistuttaa mieleeni yksinäinen asemani, ahdinkojen ja
-pettymyksien täyttämän entisyyteni, poskiani hivelevät harmaat
-haivenet, miekkani, jota olin kauan käyttänyt kunniakkaasti, joskin
-vähän siitä hyötyen -- näitä kaikkia minun täytyi ajatella saadakseni
-rohkeuteni ja itseluottamukseni jälleen kohoamaan.
-
-Jälestäpäin tulin huomanneeksi, että toverini oli jokseenkin
-samanlaisessa mielentilassa, sillä kun kumarruin työntämään maahan
-kepakoita, jotka olin tuonut mukanani sitoakseni niihin hevoset, laski
-hän kätensä käsivarrelleni. Katsahtaessani häneen nähdäkseni, mitä hän
-tahtoi, hämmästyin hänen kuutamossa kalpeilta näyttävien kasvojensa
-hurjaa ilmettä ja varsinkin hänen silmiään, jotka kiiluivat kuin
-mielipuolella. Hän yritti puhua, mutta näytti kuin se olisi ollut
-hänelle vaikeata, ja minun täytyi kysyä häneltä töykeästi, ennenkuin
-hän sai ääntä suustaan. Ja hän puhui vain pyytääkseen minua
-kummallisella, kiihottuneella tavalla luopumaan yrityksestä ja
-palaamaan takaisin.
-
-"Mitä, nytkö?" sanoin minä hämmästyneenä. "Nytkö, kun jo olemme tässä
-asti?"
-
-"Niin, jättäkää se!" huusi hän, pudistaen minua miltei rajusti
-käsivarresta. "Jättäkää se, hyvä mies! Se päättyy pahasti, sen sanon
-teille! Jumalan nimessä, jättäkää se ja menkää kotiin, ennenkuin siitä
-seuraa pahempaa."
-
-"Mitä hyvänsä siitä seuranneekin", vastasin minä kylmästi, pudistaen
-käteni irti hänen otteestaan ja ihmetellen kovasti tätä äkillistä
-pelkuruuden puuskaa, "mitä hyvänsä siitä seuranneekin, niin minä en
-peräydy. Te, Fresnoy, saatte tehdä niinkuin teitä haluttaa!"
-
-Hän hätkähti ja vetäytyi erilleen minusta; mutta hän ei vastannut eikä
-puhunut enää mitään. Mennessäni noutamaan tikapuita, joitten paikan
-olin iltapäivällä pannut merkille, seurasi hän minua sinne ja takaisin
-parvekkeen alla olevalle käytävälle yhtä umpimielisen äänettömänä. Olin
-useammin kuin kerran tähystänyt innokkaasti neidin huoneen ikkunaan,
-mutta valppauteni ei keksinyt sieltä vähintäkään valoa eikä liikettä.
-Vaikka tämä seikka saattoi merkitä joko sitä, että aikomukseni oli
-tullut ilmi, tai sitä, että neiti de la Vire ei luottanut minuun, en
-siitä masentunut, vaan asetin tikapuut varovaisesti parveketta vasten,
-joka oli synkässä varjossa, ja pysähdyin ainoastaan antaakseni
-Fresnoylle viimeiset ohjeet. Ne sisälsivät vain sen, että hänen oli
-vartioitava tikapuitten juurella ja puolustettava niitä, jos meidät
-yllätettäisiin, jotta pääsisin peräytymään ikkunasta, tapahtuipa
-sisäpuolella mitä tahansa.
-
-Sitten kiipesin varovasti ylös tikapuita ja huotrassa oleva miekka
-vasemmassa kädessäni astuin rintasuojuksen yli. Ottaen askelen
-eteenpäin ja haparoiden kädelläni, tunsin ikkunan lyijypuitteisen
-ruudun ja koputin hiljaa.
-
-Yhtä hiljaa painui ikkunanpuolisko sisään ja minä seurasin sitä.
-Käsivarrelleni laskeutui käsi, jonka saatoin nähdä, mutta en tuntea.
-Kaikki oli pimeätä huoneessa ja edessäni, mutta käsi talutti minua
-kaksi askelta eteenpäin ja sitten äkkiä painaltaen käski minun
-pysähtyä. Kuulin, kuinka jokin verho vedettiin taakseni, ja heti
-senjälkeen poistettiin suojus kaislakynttilän päältä, ja huoneen täytti
-heikko, mutta riittävä valo.
-
-Ymmärsin, että ikkunan eteen vedetty verho oli sulkenut peräytymistieni
-yhtä varmasti kuin jos ovi olisi pantu kiinni takanani. Mutta epäluulo
-väistyi pian sen luonnollisen hämmennyksen tieltä, jota ihminen tuntee
-nähdessään joutuneensa kieroon asemaan, mistä hän ei voi päästä muuten
-kuin kömpelöllä selittelyllä.
-
-Huone, johon olin tullut, oli pitkä, kapea ja matala. Se oli verhottu
-tummalla vaatteella, joka nieli valon, ja päättyi haudanomaisesti
-perällä olevaan vielä mustemmalta näyttävään vuodekomeroon. Seinän
-vieressä oli pari kolme suurta arkkua, joista yhden kannella oli
-aterian jätteitä. Keskilattiaa peitti karkea matto, jolla oli pieni
-pöytä, tuoli, jalkapalli ja pari jakkaraa ynnä joitakin pienempiä
-esineitä hujan-hajan kahden puoleksi täytetyn satulalaukun ympärillä.
-Hoikempi ja lyhyempi niistä kahdesta olennosta, jotka olin nähnyt,
-seisoi pöydän vieressä ratsastusviitta yllään ja naamio kasvoillaan, ja
-se tapa, millä hän äänettömänä tarkasteli minua, samoinkuin hänen
-kylmä, halveksiva ilmeensä, jota ei naamio eikä viittakaan voineet
-salata, masensivat minua vieläkin enemmän kuin tietoni siitä, että olin
-kadottanut sen avaimen, jolla olisin voinut päästä hänen
-luottamukseensa.
-
-Iltapäivällä näkemäni rotevampi olento oli punaposkinen,
-tukevatekoinen, noin kolmissakymmenissä oleva nainen, jolla oli
-pirteät, mustat silmät ja tuikea ryhti, jonka kiivas malttamattomuus ei
-vähääkään lieventynyt, kun hän hetkeä myöhemmin puhui minulle. Kaikki
-kuvitelmani Fanchettesta menivät nurin nähdessäni tämän naisen, joka
-sievistelemättömine puheineen ja tapoineen tuntui pikemmin
-naisvartialta kuin hovikaunottaren kamarineitsyeltä ja näytti sopivan
-paremmin vartioimaan juonikasta neitosta kuin auttamaan häntä
-sellaisella karkuretkellä kuin mikä nyt oli edessämme.
-
-Hän seisoi jonkunverran taempana herratartaan, punakka käsi leväten sen
-tuolin selustalla, mistä neiti nähtävästi oli noussut ylös minun
-saapuessani. Muutamia sekunteja, jotka minusta tuntuivat minuuteilta,
-me tuijotimme toisiimme äänettöminä, neidin vastattua kumarrukseeni
-pienellä päännyökkäyksellä. Sitten, nähdessäni, että he odottivat minun
-puhuvan, minä avasin suuni.
-
-"Neiti de la Vire, luullakseni?" kuiskasin empien.
-
-Hän taivutti jälleen päätään; siinä kaikki.
-
-Koetin puhua itseluottamuksella. "Suonette anteeksi, neiti", lausuin
-minä, "jos esiintymiseni tuntuu äkilliseltä, mutta aika on nyt kaikista
-tärkeintä. Hevoset odottavat sadan askeleen päässä talosta, ja kaikki
-on valmisteltu pakoanne varten. Jos lähdemme heti, on pääsymme
-esteetön. Tunninkin viivytys voi aiheuttaa ilmitulon."
-
-Vastaukseksi hän nauroi naamionsa takaa -- nauroi kylmästi ja
-ivallisesti. "Te olette liian hätäinen, hyvä herra", sanoi hän,
-kirkkaassa äänessään sama sävy kuin naurussaankin, mikä nostatti
-sydämessäni miltei suuttumuksen tunteen. "Minä en tunne teitä; tahi
-oikeammin sanoen, minä en tiedä teistä mitään, mikä oikeuttaisi teidät
-sekaantumaan minun asioihini. Te olette liian nopea otaksumissanne,
-hyvä herra. Te sanotte tulevanne ystävän lähettämänä. Kenen?"
-
-"Erään, josta olen ylpeä saadessani kutsua häntä sillä nimellä",
-vastasin niin maltillisesti kuin saatoin.
-
-"Hänen nimensä!"
-
-Vastasin lujasti, etten voinut sitä ilmaista. Ja niin sanoessani
-katsoin häneen lujasti.
-
-Tämä näytti hetkeksi tyrmistyttävän ja hämmentävän häntä, mutta tuokion
-perästä hän jatkoi: "Mihin aiotte viedä minut?"
-
-"Blois'han, ystäväni ystävän asuntoon."
-
-"Te käytätte vaativaista puhetapaa", vastasi hän hymähtäen. "Näyttää
-siltä kuin olisitte saanut suuria tuttavuuksia viime aikoina! Mutta
-teillä on arvatenkin minulle jokin kirje, ainakin jokin merkki, jokin
-takuu siitä, että te todellakin olette se, mikä väitätte olevanne,
-herra de Marsac?"
-
-"On totta, neiti", sopersin minä, "minun täytyy selittää. Minun täytyy
-sanoa teille..."
-
-"Ei, herra", huudahti hän kiivaasti, "ei ole tarvis mitään sanoa. Jos
-teillä on se, mistä puhuin, niin näyttäkää se! Te tässä hukkaatte
-aikaa. Älkäämme tuhlatko enempää sanoja!"
-
-Minä olin käyttänyt hyvin vähän sanoja, ja Jumala tietää, ettei
-mielentilani sallinutkaan monisanaisia selityksiä. Mutta kun olin
-syyllinen, el minulla ollut muuta vastattavana kuin sanoa nöyrästi
-totuus. "Minulla oli sellainen merkki, josta te mainitsitte", lausuin
-minä, "vielä tänään iltapäivällä, nimittäin kultarahan puolikas, jonka
-ystäväni uskoi minulle. Mutta häpeäkseni on minun sanottava, että se
-varastettiin minulta muutamia tunteja sitten."
-
-"Varastettiin teiltä!" huudahti hän.
-
-"Niin, neiti; ja siitä syystä en voi sitä teille näyttää", vastasin
-minä.
-
-"Ette voi sitä näyttää? Ja te uskallatte tulla luokseni ilman sitä!"
-hän huusi niin kiivaasti, että en voinut olla säpsähtämättä, niin
-valmistunut kuin olinkin soimauksiin. "Te tulette minun luokseni! Te!"
-jatkoi hän. Ja sitten hän syyti päälleni solvauksia, kutsuen minua
-hävyttömäksi tungettelijaksi, ja antaen minulle lukemattomia muita
-nimiä, joita muistellessani vieläkin punastun, ja osottaen kaiken
-kaikkiaan sellaista intohimoisuutta, joka jo olisi hämmästyttänyt
-minua, jos se olisi näyttäytynyt hänen seuranaisessaan, mutta joka
-niin hennossa ja nähtävästi heikossa olennossa ilmeten suorastaan
-typerrytti ja tyrmistytti minut. Niin syyllinen kuin olinkin, en voinut
-käsittää hänen tavatonta katkeruuttaan enkä hänen sanojensa ääretöntä
-halveksivaisuutta, ja minä tuijotin häneen sanattoman ihmetyksen
-vallassa, kunnes hän omasta tahdostaan antoi minulle avaimen, joka teki
-hänen tunteensa minulle ymmärrettäviksi. Uudessa raivonpurkauksessa hän
-repäisi pois naamionsa, ja hämmästyksekseni näin edessäni saman nuoren
-hovinaisen, jonka olin tavannut Navarran kuninkaan odotushuoneessa ja
-jonka onnettomuudekseni olin saattanut Mathurinen pilkanteon esineeksi.
-
-"Kuka on palkannut teidät", jatkoi hän, pieniä nyrkkejään pusertaen ja
-harmin kyyneleet silmissään, "tekemään minut hovin naurunesineeksi? Oli
-jo kyllin siinä, että ajattelin teitä sopivaksi välikappaleeksi niille,
-joilta minulla oli oikeus odottaa apua! Oli jo kyllin siinä, että
-luulin heidän ajattelemattoman valintansa takia olevani pakotettu
-valitsemaan joko inhottavan vankeuden tahi sen naurettavuuden, jolle
-teidän apunne vastaanottaminen panisi minut alttiiksi! Mutta että te
-olisitte uskaltanut omasta alotteestanne seurata minua, te, hovin
-pilkkataulu..."
-
-"Neiti!" huudahdin minä.
-
-"Viheliäinen, reikähihainen seikkailija!" jatkoi hän nauttien
-julmuudestaan. "Se menee yli siedettäväisyyden rajojen! Sitä ei voi
-enää kärsiä! Se..."
-
-"Ei, neiti; teidän täytyy kuunnella minua!" huusin minä niin ankarasti
-että se vihdoinkin pysähdytti hänet. "Olkoon, että olen köyhä, mutta
-olen kuitenkin aatelismies; niin, neiti", jatkoin lujasti, "aatelismies
-ja viimeinen jäsen suvussa, joka on puhutellut teidän sukuanne
-vertaisenaan. Ja minä vaadin, että te kuuntelette minua. Minä vannon,
-että tänne tullessani luulin teidän olevan täysin tuntemattoman
-itselleni! En tiennyt koskaan nähneeni teitä, en tiennyt koskaan ennen
-tavanneeni teitä."
-
-"Minkätähden sitten tulitte?" kysyi hän ilkeästi.
-
-"Tulin niitten henkilöitten tahdosta, joita juuri mainitsitte. He
-antoivat haltuuni merkin, jonka olen kadottanut. Siinä on ainoa
-hairahdukseni, ja sitä pyydän teiltä anteeksi."
-
-"Siihen teillä on syytäkin", vastasi hän katkerasti, mutta sentään
-muuttuneella sävyllä, ellen erehtynyt, "jos kertomuksenne vain on
-totta."
-
-"Niin, siinäpä sen kuulitte!" säesti seuranainen hänen rinnallaan.
-"Tässä on tehty melua tyhjästä. Te sanotte itseänne aatelismieheksi, ja
-teillä on sellainen nuttukin kuin..."
-
-"Hiljaa, Fanchette!" sanoi neiti käskevästi. Ja sitten hän seisoi
-hetkisen äänettömänä, katsoen minuun kiinteästi, huulet kiihtymyksestä
-värisevinä ja hehkuvan punaiset pilkut poskillaan. Hänen puvustaan ja
-muistakin seikoista saattoi selvästi nähdä, että hän oli päättänyt
-paeta, jos olisi saanut nähdä merkin; nähdessäni tämän ja tietäessäni
-kuinka vastahakoinen nuori tyttö on luopumaan päähänpistoistaan,
-saatoin vielä vähän toivoa, ettei hänen epäluottamuksensa ja kieltonsa
-kestäisi. Ja niin lopulta kävikin.
-
-Kun hän avasi suunsa seuraavan kerran, oli hänen sävyssään ainoastaan
-tyyntä halveksimista. "Te puolustatte itseänne taitavasti", sanoi hän,
-rummuttaen sormillaan pöytään ja katsoen minuun kiinteästi. "Mutta
-voitteko sanoa minulle jotain syytä, minkä takia mainitsemanne henkilö
-olisi valinnut sellaisen lähettilään?"
-
-"Voin", vastasin rohkeasti. "Hän teki sen siksi, ettei voitaisi häntä
-epäillä teidän pakonne toimeenpanijaksi."
-
-"Ohoo!" huudahti hän, kipinä äskeistä intohimoa äänessään. "Tulisi siis
-laskettavaksi liikkeelle sellainen puhe, että neiti de la Vire on
-karannut Chizéstä herra de Marsacin kanssa, vai mitä? Kylläpä sen
-saatoin arvatakin!"
-
-"Herra de Marsacin avulla", vastasin minä, oikaisten kylmästi hänen
-sanojaan. "On teidän asianne", jatkoin sitten, "verrata tätä haittaa ja
-tänne jäämisen epämieluisuutta keskenään. Minun on ainoastaan
-pyydettävä teitä tekemään päätöksenne pian. Aika on täperällä, ja minä
-olen viipynyt täällä jo liian kauan."
-
-Sanat olivat tuskin päässeet huuliltani, kun ne saivat vahvistusta
-kaukaisesta äänestä -- kiinnipaiskatun oven synnyttämästä melusta, mikä
-siihen vuorokauden aikaan kajahtavana -- arvioni mukaan oli kello yli
-kolmen -- ei voinut merkitä muuta kuin pahaa. Tätä melua seurasi heti,
-meidän vielä kuunnellessamme kohotetuin sormin, toisia ääniä --
-tukahdutettu huudahdus ja raskaitten askelien töminä etäisessä
-käytävässä. Neiti katsahti minuun ja minä hänen seuranaiseensa. "Ovi!"
-kuiskasin minä. "Onko se lukittu?"
-
-"Lukittu ja teljetty!" vastasi Fanchette. "Ja suuri arkku pantu eteen.
-Tulla kolistakoot vain; ei heistä ole mitään pelkoa vähään aikaan."
-
-"Sitten teillä on vielä aikaa, neiti", kuiskasin minä, peräytyen
-askeleen ja tarttuen ikkunan edessä olevaan verhoon. Ehkä tekeydyin
-kylmäverisemmäksi kuin olin. "Ei ole liian myöhäistä. Jos haluatte
-jäädä, niin sille en voi mitään. En voi sitä auttaa. Jos taas päätätte
-uskoa itsenne minun huomaani, niin vannon aateliskunniani kautta
-tahtovani olla tuon luottamuksen arvoinen -- palvella teitä
-uskollisesti ja suojella teitä viimeiseen asti! Enempää en voi sanoa."
-
-Hän vapisi ja katsoi minusta oveen, jolle joku oli juuri alkanut
-kuuluvasti kolkuttaa. Se näytti vaikuttavan häneen ratkaisevasti.
-Huulet raollaan, katse kiihtyneenä hän kääntyi äkkiä Fanchetteen päin.
-
-"Niin, menkää vain jos haluatte", vastasi nainen äreästi, lukien
-tarkotuksen hänen katseestaan. "Suurempaa roistoa ei voi olla kuin se,
-josta meillä on kokemusta. Mutta kun kerran olemme lähteneet, niin
-taivas meitä auttakoon, sillä jos hän saavuttaa meidät, niin me saamme
-maksaa kalliisti!"
-
-Tyttö ei puhunut itse, mutta sitä ei tarvittukaan. Ovella kasvoi melu
-joka hetki, ja seasta alkoi kuulua äkäisiä kehotuksia Fanchettelle
-aukaisemaan ja uhkauksia ellei hän pian tottelisi. Minä annoin asioille
-äkkiratkaisun sieppaamalla toisen satulalaukuista -- toisen annettiin
-jäädä -- ja sivalsin sivulle ikkunaa peittävän verhon. Samassa
-Fanchette sammutti kynttilän -- viisaasti kyllä -- ja vetäisten auki
-ovi-ikkunan minä astuin parvekkeelle, toisten seuratessa kintereilläni.
-
-Kuu oli noussut korkealle ja valaisi kirkkaasti talon edustalla olevan
-pienen aukeaman, joten saatoin selvästi erottaa tikapuut ja niitten
-ympäristön. Ihmeekseni ei Fresnoy ollutkaan paikallaan, eikä häntä
-näkynyt missään. Mutta kun samassa kuulin vasemmalta puoleltani talon
-taustalta huudon, joka ilmaisi, ettei vaara rajottunut enää yksinomaan
-talon sisäpuolelle, päätin, että hän oli mennyt sinne ehkäisemään
-hyökkäystä. Enempää siekailematta aloin siis laskeutua niin nopeaan
-kuin taisin, miekka toisessa kainalossani ja satulalaukku toisessa.
-
-Olin puolivälissä alas tulemassa ja neiti oli jo astumassa tikapuille
-seuratakseen minua, kun kuulin askeleita alhaalta ja näin Fresnoyn
-tulevan juosten miekka kädessään.
-
-"Joutuin, Fresnoy!" huusin minä. "Hevosten luo, ja irrottakaa ne!
-Joutuin!"
-
-Luistin alas lopun matkaa, otaksuen että hän oli mennyt tekemään mitä
-pyysin. Mutta olin tuskin saanut jalkani maahan, kun kylkeeni sattui
-raju isku, joka sai minut horjahtamaan kolmen askeleen päähän
-tikapuista. Hyökkäys oli niin äkillinen ja odottamaton, että jollen
-olisi nähnyt sivullani Fresnoyn mulkoilevia, vihasta raivostuneita
-kasvoja ja kuullut hänen kiivasta hengitystään hänen koettaessaan
-irrottaa miekkaansa, joka oli tunkeutunut satulalaukkuni lävitse, en
-olisi milloinkaan tullut tietämään, kuka tuon iskun oli antanut tahi
-kuinka täperällä pelastumiseni oli ollut.
-
-Onneksi tajusin tilanteen ajoissa, ennenkuin hän ehti saada irti
-säiläänsä, ja se antoi käteeni tarmoa. En voinut paljastaa miekkaani
-sellaisessa käsikähmässä, vaan päästäen irti satulalaukun, joka oli
-pelastanut henkeni, iskin miekkani kahvalla kaksi kertaa häntä
-kasvoihin niin rajusti, että hän kaatui takaperin ja jäi makaamaan
-ruohikolle, tumma, yhä laajeneva tahra ylöspäin kääntyneissä
-kasvoissaan.
-
-Se oli tuskin tehty, ennenkuin naiset olivat ehtineet tikapuitten
-juurelle ja seisoivat vieressäni. "Joutuin!" huudahdin heille, "tahi he
-ovat kimpussamme!" Tarttuen neidin käteen, juuri kun puolikymmentä
-miestä tuli juosten nurkan takaa, hyppäsin hänen kanssaan alas muurin
-aukosta, ja pakottaen hänet juoksemaan minkä suinkin pääsi, syöksyimme
-sen avonaisen alueen poikki, mikä oli meidän ja metsänrinnan välillä.
-Päästyämme puitten suojaan, mistä meitä ei saattanut nähdä, oli minun
-vielä irrotettava hevoset ja autettava neiti ja seuranainen ratsaille
-kiireimmän kautta.
-
-Mutta seuralaisteni ihailtava kylmäverisyys ja mielenmaltti ynnä
-takaa-ajajiemme vastahakoisuus poistumaan avonaiselta maalta, he kun
-eivät tienneet meidän lukumääräämme, saivat aikaan sen, että kaikki
-tapahtui verrattain tyynesti. Hyppäsin Cidin selkään (minulla on aina
-ollut tapana opettaa hevoseni seisomaan rauhallisesti irrallaan, enkä
-tiedä mikä taito olisikaan hyödyllisempi tiukassa paikassa), ja
-sivaltaen Fresnoyn hiirakkoa kupeille, jotta se syöksähti laukkaan,
-suuntasin kulkumme polulle, jota myöten olin saapunut linnaan
-iltapäivällä. Tiesin, että se oli tasainen ja vapaa haitallisista
-oksista, ja valitsemalla sen arvelin ehkä eksyttäväni takaa ajajat
-jäliltämme joksikin aikaa, saattaen heidät siihen luuloon, että olimme
-lähteneet etelää kohti kylän läpi vievän tien sijasta.
-
-
-
-
-V. Matka Blois'han.
-
-
-Pääsimme tielle ilman esteitä tai vastuksia, ja kirkkaassa kuunvalossa
-oli helppo osata kylään. Ajoimme sen läpi majatalolle, missä olimme
-vähällä törmätä yhteen neljän evankelistan kanssa, jotka seisoivat oven
-edustalla valmiina lähtemään. Joutuisasti ja määräävällä äänellä käskin
-heidän nousta ratsaille, ja arvaamattomaksi ilokseni he tottelivatkin
-napisematta tai mainitsematta sanaakaan Fresnoysta. Seuraavassa
-tuokiossa karautimme pois kyläpahasesta ja olimme Melleen vievällä
-tiellä, Poitiers noin kolmentoista penikulman päässä edessämme. Katsoin
-taakseni ja olin erottavinani liikkuvia valoja linnasta päin; mutta
-päivänkoittoon oli vielä kaksi tuutia, ja kuunvalossa en voinut
-varmasti päättää, olivatko ne todellisia vaiko ainoastaan pelokkaan
-mielikuvitukseni luomia.
-
-Muistan, kuinka kolme vuotta aikaisemmin, kun tapahtui tuo kuuluisa
-paluu Angers'ista -- kun Condén prinssi oli vienyt armeijansa Loiren
-toiselle puolelle ja paluun joen yli käytyä mahdottomaksi oli pakotettu
-lähtemään laivalla Englantiin, jättäen itsekunkin selviytymään omin
-neuvoin -- muistan hyvin, kuinka tuolloin ratsastin yksinäni, pistooli
-kädessäni enemmän kuin kymmenen penikulmaa vihollismaan läpi ohjaksia
-kiristämättä. Mutta huoleni rajottui silloin yksinomaan itseeni ja
-hevoseeni. Vaarat, joille olin alttiina jokaisessa kahlauspaikassa ja
-tienristeyksessä, olivat sellaisia, jotka erottamattomasti kuuluvat
-sotaretkeen ja synnyttävät urheissa sydämissä vain hurjaa mielihyvää,
-jota muuten saa harvoin nauttia. Ja vaikka ratsastinkin silloin
-sotapoluilla, ja milloin en voinut aiheuttaa kauhua muissa, sain pelätä
-itse, niin ei tarkotuksissani kuitenkaan ollut mitään salaista tai
-peiteltävää.
-
-Nyt oli laita aivan toisin. Ensimäisten tuntien aikana Chizéstä
-lähdettyämme tunsin tuskallista kiihotusta, levottomuutta,
-kuumeenomaista maltittomuutta päästä eteenpäin, mikä oli minulle aivan
-uutta. Se painoi rohkeuteni mahdollisimman alas ja saattoi minut
-luulemaan kaikkia tuulentuomia ääniä takaa-ajon ääniksi, muuttaen
-vasaran helähdykset alasinta vastaan miekkojen kalskeeksi ja omien
-miesteni puheet takaa-ajajien huudoiksi. Ei vaikuttanut mitään, vaikka
-neiti ratsasti kuin mies ja hypäten tiellä olevien esteitten yli osotti
-omaavansa rohkeutta ja kestävyyttä enemmän kuin olin voinut
-odottaakaan. Minä en voinut ajatella muuta kuin edessämme olevaa neljää
-pitkää päivää, joista jokaisessa oli kaksikymmentäneljä tuntia ja joka
-tunti täynnä lukemattomia häviön ja perikadon mahdollisuuksia.
-
-Tosiaankin, mitä kauemmin mietin asemaamme -- ja ratsastaessamme
-milloin veden peittämissä notkoissa pärskytellen, milloin
-louhikkoisilla rinteillä kompastellen, minulla oli yllinkyllin aikaa
-miettiä -- sitä suuremmilta näyttivät edessämme olevat vaikeudet.
-Menettäessäni Fresnoyn olin tosin vapautunut yhdestä levottomuuden
-aiheesta, mutta olin samalla jäänyt yhtä hyvää miekkaa vähemmälle, ja
-ennestäänkin oli meillä niitä liian vähän. Loiren ja meidän välillämme
-oleva seutu oli, meidän puolueemme ja liigan rajamaana ollen, joutunut
-niin tiheään sodan hävityksille alttiiksi, että se oli tullut
-ryöväreitten ja kaikkinaisen epäjärjestyksen tyyssijaksi. Talonpojat
-olivat paenneet kaupunkeihin, ja heidän sijalleen oli asettunut
-ryövärijoukkoja ja karkulaisia molemmista sotaakäyvistä puolueista,
-pitäen asuntoa Poitiers'n seutujen raunioituneissa kylissä ja
-ryöstellen kaikkia, jotka vain uskalsivat tiellä liikkua. Näitten
-vaarojemme lisäksi kerrottiin kuninkaallisen armeijan olevan hiljalleen
-tulossa eteläänpäin Nevers'in herttuan johdolla jonkun matkan päässä
-kulkusuuntamme vasemmalla puolella, samalla kun Niort'ia vastaan
-lähetetty hugenottiosasto oli myöskin liikkeellä muutamien penikulmien
-päässä meistä.
-
-Jos mukanani olisi ollut neljä reimaa ja luotettavaa kumppalia, olisin
-voinut katsoa tätäkin tilannetta silmiin hymysuin ja kevein sydämin.
-Mutta tieto siitä, että neljä miestäni saattoivat tehdä kapinan millä
-hetkellä tahansa, tai, mikä vieläkin pahempaa, vapautua minusta ja
-kaikesta kurista yhdellä ainoalla salakavalalla iskulla, samanlaisella
-kuin Fresnoy oli minuun tähdännyt, täytti minut alati läsnäolevalla
-pelolla, joka vaati minulta äärimäisiä tahdonponnistuksia salatakseni
-sitä heiltä, mutta jota turhaan koetin peittää neiti de la Viren
-terävämmältä katseelta.
-
-Vaikuttiko tämä seikka häneen sen, että hän sai minusta huonomman
-käsityksen kuin minkä hetki sitten olin toivonut hänellä minusta
-olevan, vai alkoiko hän, nyt kun se oli liian myöhäistä, katua
-pakoaan ja paheksua minun osuuttani siihen, on vaikea sanoa. Mutta
-päivänkoitteesta lähtien hän alkoi kohdella minua kylmällä epäluulolla,
-mikä oli melkein yhtä epämiellyttävää kuin se halveksiva ylemmyys, joka
-ilmeni hänen sävyssään silloin, kun hän suvaitsi sanoa minulle jotakin,
-mikä kuitenkin harvoin tapahtui.
-
-Hän ei kertaakaan antanut minun unohtaa, että minä olin hänen
-silmissään köyhä seikkailija, jonka hänen ystävänsä olivat palkanneet
-saattamaan hänet turvalliseen paikkaan, mutta jolla ei ollut mitään
-oikeuksia pienimpäänkään tuttavallisuuteen tai tasa-arvoisuuteen. Kun
-pyysin saada korjata hänen satulaansa, käski hän seuranaisensa tulla
-pitämään hänen hameensa liepeitä, jottei käteni edes vahingossa
-koskettaisi sen palletta. Ja kun tahdoin tuoda hänelle viiniä Mellessä,
-mihin pysähdyimme pariksikymmeneksi minuutiksi, kutsui hän Fachettea
-ojentamaan sen hänelle. Hän ratsasti enimmältä osalta naamio
-kasvoillaan ja seuranaisensa rinnalla. Yksi hyvä vaikutus hänen
-ylpeydellään ja pidättyväisyydellään kuitenkin oli: ne synnyttivät
-miehissäni voimakkaan tunteen hänen arvostaan ja tärkeydestään ja siitä
-vaarasta, mikä heitä uhkaisi, jos he rupeaisivat häntä vastustamaan.
-
-Molemmat Fresnoyn pestaamat miehet määräsin ratsastamaan parikymmentä
-askelta edellä. Luukkaan ja Johanneksen sijotin viimeisiksi. Tällä
-tavoin arvelin pysyttäväni heidät hiukan erillään toisistaan. Itse
-puolestani aioin ratsastaa neidin rinnalla, mutta hän antoi minun niin
-selvästi oivaltaa läheisyyteni olevan hänelle epämieluisen, että minä
-jättäydyin jälemmäksi, antaen hänen ratsastaa Fanchetten kanssa ja
-tyytyen jälkimäisten evankelistain seuraan, joita koetin tehdä
-innokkaiksi kannattamaan tarkotuksiani.
-
-Onneksemme eivät pahimmat pelkoni toteutuneet, vaan me tapasimme tien
-miltei autiona -- niinkuin valitettavasti oli suurin osa seutuakin sen
-molemmin puolin -- emmekä kohdanneet muita kuin pieniä matkaseurueita,
-jotka, nähdessään esiratsastajien roistomaisen ulkomuodon, väistyivät
-kauas syrjään tieltämme ja olivat iloisia päästessään meistä pelkällä
-säikähdyksellä. Sivuutimme Lusignanin, karttaen sen katuja, mutta
-kulkien kuitenkin niin läheltä sitä, että saatoin osottaa neidille sen
-kuuluisan linnan paikan, joka tarun, mukaan oli vedenneito Melusinan
-rakentama ja jonka liigan joukot olivat hävittäneet kolmetoista vuotta
-sitten. Hän otti kuitenkin tiedonantoni vastaan niin kylmästi, etten
-halunnut jatkaa sen pitemmälle, vaan kohauttaen olkapäitäni jättäydyin
-jälemmäksi ja ratsastin äänettömänä, kunnes pari tuntia puolenpäivän
-jälkeen Poitiers'n kaupunki tuli näkyviin muuriensa ja torniensa
-ympäröimänä matalalla kummullaan keskellä seutua, joka kesänaikaan oli
-rehevien viinitarhojen peitossa, mutta joka nyt näytti ruskealta,
-alastomalta ja kolkolta.
-
-Fanchette kääntyi ja kysyi minulta lyhyesti, oliko se Poitiers.
-
-Vastasin myöntävästi, mutta lisäsin, että erinäisistä syistä en aikonut
-pysähtyä sinne, vaan olla yötä eräässä kylässä penikulman päässä
-kaupungista, missä oli siedettävä majatalo.
-
-"Tulemme vallan hyvin toimeen täälläkin", vastasi nainen töykeästi. "Ja
-oli miten oli, neiti ei tahdo mennä sen edemmäksi. Hän on väsynyt ja
-hänellä on kylmä, ja lisäksi on hän kastunut. Hän on jo tehnyt
-tarpeeksi pitkän matkan."
-
-"Luulen kuitenkin", vastasin naisen tuttavallisuuden ärsyttämänä, "että
-neiti muuttaa mielensä kuullessaan ne syyt, joitten vuoksi tahdon mennä
-edemmäksi."
-
-"Neiti ei halua niitä kuulla, hyvä herra", vastasi asianomainen itse
-hyvin terävästi.
-
-"Arvelen kuitenkin, että teidän olisi parempi kuulla ne", väitin minä
-kääntyen kunnioittavasti häneen päin. "Nähkääs, neiti..."
-
-"Minä näen ainoastaan yhden asian", huudahti hän, siepaten pois
-naamionsa ja näyttäen kasvonsa, jotka tosin olivat kauniit, mutta sillä
-hetkellä suuttumuksesta ja kärsimättömyydestä punottavat, "ja se on se,
-että tapahtukoon mitä hyvänsä, minä jään yöksi Poitiers'hen."
-
-"Jos tyytyisitte lepäämään tunnin verran?" esitin minä kohteliaasti.
-
-"Minä en tyydy!" vastasi hän pontevasti. "Ja tahdon sanoa teille kerta
-kaikkiaan", jatkoi hän kiivaasti, "että te menette rohkeudessanne liian
-pitkälle. Te olette täällä saattamassa minua ja antamassa määräyksiä
-noille ryysymekoille, joilla olette katsonut soveliaaksi häväistä
-seuraamme, mutta teidän tehtävänne ei ole antaa määräyksiä minulle eikä
-arvostella minun tekojani. Olkaa hyvä ja pysykää täst'edes
-velvollisuuksienne rajoissa."
-
-"Haluni on ainoastaan totella teitä", vastasin minä, tukahuttaen
-mieleni kuohunnan ja puhuen niin tyynesti kuin suinkin saatoin.
-"Mutta koska tärkein velvollisuuteni on pitää huolta teidän
-turvallisuudestanne, olen vakavasti päättänyt, etten jätä huomioon
-ottamatta mitään, mikä voi edistää sitä tarkotusta. Te ette ole
-ajatellut sitä, että jos meitä takaa-ajava joukkue ehtii Poitiers'hen
-tänä iltana, niin meitä tullaan etsimään kaupungista ja me joudumme
-kiinni. Jos taas saadaan kuulla, että olemme sivuuttaneet kaupungin,
-niin ajoa ei ehkä jatketa sen pitemmälle; varmastikaan sitä ei jatketa
-pitemmälle tänä iltana. Siitä syystä emme voi", lisäsin lujasti, "jäädä
-Poitiers'hen yöksi".
-
-"Herra", huudahti hän, katsoen minuun kasvot hämmästyksestä ja
-suuttumuksesta tulipunaisina, "uskallatteko...?"
-
-"Uskallan tehdä velvollisuuteni", vastasin minä kooten rohkeuteni,
-vaikka mieltäni kirvelikin. "Minä olen kyllin vanha mies ollakseni
-teidän isänne, eikä minulla ole paljon menetettävää, muuten en
-olisikaan nyt tässä. En välitä siitä, mitä te ajattelette tai sanotte
-minusta, kun vaan saan tehdyksi sen, minkä olen ottanut tehdäkseni, ja
-saatetuksi teidät turvallisesti ystävienne suojaan. Mutta kylliksi
-siitä, me olemme nyt portilla. Jos sallitte, niin ratsastan rinnallanne
-kulkiessamme katuja pitkin. Siten herätämme vähemmän huomiota."
-
-Odottamatta hänen myöntymystään, mitä hän sangen todennäköisesti tuskin
-olisi antanutkaan, kannustin hevostani eteenpäin ja asetuin hänen
-rinnalleen, viitaten Fanchettea jäämään jälemmäksi. Tämä totteli
-sanattomana harmista, neidin heittäessä minuun murhaavan silmäyksen ja
-katsellessa ympärilleen voimattomassa vihassa, ikäänkuin hänellä olisi
-ollut aikomuksena pyytää ohikulkijoilta apua minua vastaan. Mutta hän
-malttoi sentään mielensä ja tyytyen mumisemaan sanan "hävytön" pani
-naamionsa jälleen kasvoilleen, mitä tehdessään hänen sormensa näyttivät
-vapisevan aikalailla.
-
-Sataa tihuutti hiljakseen ja iltapäivä kallistui lopulleen saapuessamme
-kaupunkiin, mutta huomasin että kaduilla vallitsi siitä huolimatta
-vilkas elämä. Ihmisiä seisoi ryhmissä vakavan näköisinä keskustellen.
-Jostakin kuului kellon kumahtelua, ja tuomiokirkon lähellä seisoi
-melkoinen väkijoukko kuuntelemassa miestä, joka näytti lukevan jotain
-seinään kiinnitettyä ilmotusta tai julistusta. Toisessa paikassa oli
-sotamies, joka oli liigan punaisissa väreissä, mutta tahraisena
-ja täpläisenä kuin juuri matkalta tullut, puhumassa jotakin
-kansanjoukolle, joka kuunteli häntä henkeään pidättäen, näyttäen
-riippuvan silmillään kiinni hänen huulissaan. Läheisessä kulmauksessa
-oli kourallinen pappeja, jotka kuiskailivat keskenään murheellisin
-kasvoin. Useat tuijottivat meihin ohikulkiessamme, ja jotkut olisivat
-puhutelleetkin, mutta minä ratsastin vakaasti eteenpäin antautumatta
-keskusteluihin. Pohjoisportille tullessamme värähdytti minua kuitenkin
-outo pelko, sillä vaikka päivänlaskuun oli vielä runsaasti puoli
-tuntia, oli portinvartija panemassa sitä kiinni. Meidät nähdessään hän
-odotti muristen, kunnes saavuimme paikalle, ja mutisi sitten
-vastaukseksi ihmettelevään huomautukseeni jotakin kummallisista ajoista
-ja itsepäisistä ihmisistä, joille täytyi tehdä mieliksi. En kuitenkaan
-paljoa piitannut siitä, mitä hän sanoi, haluten vain päästä portin ohi
-ja jättää kulustamme niin vähän jälkiä kuin suinkin.
-
-Niin pian kuin olimme kaupungin ulkopuolella, jättäydyin jälelle,
-luovuttaen paikkani Fanchettelle. Kulkea nytkyttelimme vielä yhden
-pitkän ja aution penikulman, äänettöminä, hevoset ja miehet yhtä
-väsyneinä ja alakuloisina, naiset niin nääntyneinä, että jaksoivat
-tuskin pysyä satulassaan. Aloin jo pelätä verottaneeni neidin voimia
-liiaksi, kun vihdoinkin suureksi huojennuksekseni joen ja tien
-risteyksessä tulivat näkyviin, sen majatalon pitkät ja matalat
-rakennukset, johon olin aikonut pysähtyä. Paikka näytti tyhjältä ja
-kolkolta, sillä hämärä oli tihenemässä. Mutta kun peräkkäisessä jonossa
-etenimme pihaan yksi kerrallaan, loisti valovirta vastaamme ovista ja
-ikkunoista ja lukuisat elähyttävät ja virkistävät äänet tervehtivät
-korviamme.
-
-Huomatessani, että neiti oli turtunut ja jäykistynyt pitkästä
-istumisesta, olisin tahtonut auttaa häntä laskeutumaan satulasta. Mutta
-hän hylkäsi tarjoomukseni kiivaasti, ja minun täytyi tyytyä kehottamaan
-isäntää hankkimaan neidille ja hänen seuranaiselleen parhaat saatavissa
-olevat mukavuudet ja toimittamaan heille mahdollisimman rauhallisen
-huoneen. Mies suostui hyvin kohteliaasti ja vakuutti, että kaikki
-tulisi tehdyksi. Mutta huomasin, että hänen silmänsä harhailivat hänen
-puhuessaan ja että hänellä näytti olevan jotakin sydämellään. Kun hän
-palasi toimitettuaan heille, mitä olin määrännyt, sain sen tietää.
-
-"Satuitteko koskaan näkemään häntä?" kysyi hän huokaisten; hänen
-murheellisuuteensa sekottui kuitenkin samalla ilmeistä mielihyvää.
-
-"Näkemään, ketä?" vastasin minä tuijottaen häneen, sillä ei kumpikaan
-meistä ollut maininnut ketään.
-
-"Herttuata."
-
-Tuijotin häneen jälleen ihmetyksen ja epäluulon vaiheilla. "Ei kai
-Nevers'in herttua liene näillä main?" sanoin vitkastellen. "Olen
-kuullut hänen olevan lännessä päin Bretagnen rajoilla."
-
-"Hyvä Jumala!" huudahti isäntä, kohottaen kätensä hämmästyksissään.
-"Ettekö te ole kuullutkaan?"
-
-"En ole kuullut mitään", vastasin kärsimättömästi.
-
-"Ettekö ole kuullut, että kaikkein mahtavin ja ylhäisin herra, Guisen
-herttua on kuollut?"
-
-"Guisen herttuako kuollut? Se ei ole totta!" huudahdin hämmästyen.
-
-Hän nyökäytti kuitenkin päätään moneen kertaan erittäin tärkeän
-näköisenä, näyttäen siltä, kuin olisi hän aikonut kertoa minulle
-joitakin yksityisseikkoja. Mutta muistaessaan, kuten minusta näytti,
-puhuvansa useitten vieraitten kuullen, jotka istuivat takanani suuren
-tulennoksen ääressä sekä silmät että korvat auki, tyytyikin hän
-muuttamaan pyyhinliinan toiselle käsivarrelleen ja lisäämään vain:
-"Niin, kuollut kuin kivi. Uutinen siitä saapui tänne eilen ja nosti
-aika hälinän. Se tapahtui Blois'ssa joulun aatonaattona, jos tiedot
-paikkansa pitävät."
-
-Olin kuin ukkosenlyömä. Tämä oli uutinen, joka saattoi muuttaa Ranskan
-ulkonäköä. "Kuinka se tapahtui?" kysyin minä.
-
-Isäntäni peitti suunsa kädellään ja yskäisi, ja nykäisten minua salaa
-hihasta antoi hiukan häpeilevän näköisenä ymmärtää, ettei hän voinut
-sanoa enempää julkisesti. Olin esittämäisilläni jonkin tekosyyn
-vetäytyäkseni pois hänen kanssaan, kun äreä ääni, joka nähtävästi
-tarkotti minua, sai minut kääntymään äkkiä ympäri. Näin vieressäni
-pitkän, laihakasvoisen jakobiini-pukuisen munkin. Hän oli noussut
-tuoliltaan tulen äärestä ja näytti olevan hillittömän kiihtymyksen
-vallassa.
-
-"Kuka kysyy, kuinka se tapahtui?" huusi hän pyöritellen silmiään, mutta
-kuitenkin, jollen aivan erehtynyt, pitäen silmällä kuulijoitaan. "Onko
-Ranskanmaassa ihmistä, jolle sitä ei vielä ole kerrottu? Onko?"
-
-"Minä takaan ainakin yhdestä", vastasin minä katsellen häntä kaikkea
-muuta kuin suosiollisesti. "Minä en ole kuullut mitään."
-
-"Sitten saatte kuulla! Kuunnelkaa!" huudahti hän, kohottaen oikean
-kätensä ja heiluttaen sitä kuin jotakin läsnäolevaa henkilöä
-tarkottaen. "Kuulkaa syytöstäni, jonka teen Kirkko-Äidin ja pyhimysten
-nimessä ulkokullattujen päämiestä, valapattoa ja salamurhaajaa vastaan,
-joka istuu ylhäisillä istuimilla! Hän on oleva Anatema Maranata, sillä
-hän on vuodattanut pyhän ja puhtaan, taivaan valitun verta! Helvettiin
-hän on menevä, ja pian. Se veri, jonka hän on vuodattanut, vaaditaan
-häneltä takaisin ennenkuin hän on vuotta vanhemmaksi tullut."
-
-"No, no. Kaikki tuo kuuluu kyllä hyvin komealta, hyvä isä", sanoin minä
-tullen kärsimättömäksi, ja samalla hiukan halveksivasti; sillä näin,
-että hän oli yksi noita vaeltavia ja usein puolihulluja munkkeja,
-joista liiga sai tehokkaimmat asiamiehensä.
-
-"Mutta minä hyötyisin enemmän teidän kohteliaista sanoistanne, jos
-tietäisin kuka se on, jota kirouksenne tarkottaa."
-
-"Se on verinen mies!" huusi hän. "Se, jonka kautta viimeinen, mutta ei
-vähin Jumalan pyhimyksistä ja marttyyreista astui kunniaan joulun
-edellisenä perjantaina."
-
-Loukkautuneena tuollaisista häpäisevistä sanoista ja arvellen, että hän
-hurjista puheistaan ja eleistään huolimatta oli vähemmän hullu kuin
-miltä hän näytti, ja ainakin yhtä paljon konna kuin hullu, käskin häntä
-ankarasti lopettamaan kiroilunsa ja ryhtymään kertomukseensa, jos
-hänellä sellaista oli.
-
-Hän mulkoili minuun hetken, ikäänkuin aikoisi sinkauttaa hengenaseensa
-minun päätäni kohti. Mutta kun vastasin hänen mulkoiluunsa
-värähtämättömin silmin -- ja minun neljä lurjustani, jotka olivat yhtä
-malttamattomia kuulemaan uutisia kuin minäkin ja joissa ajeltu päälaki
-tuskin herätti sen enempää kunnioitusta, alkoivat murista -- niin hän
-muuttikin mielensä ja tyyntyen yhtä äkkiä kuin oli leimahtanutkin,
-alkoi viivyttelemättä tyydyttää uteliaisuuttamme.
-
-Huonon palveluksen tekisin kuitenkin itselleni, jos panisin tähän sen
-mielettömän ja usein herjaavan sekamelskan, jolla hän, ylistäen Guiseä
-Jumalan marttyyriksi, kertoi tuon tarinan, joka nyt on kaikille tuttu
--- tarinan siitä talvisesta aamusta Blois'ssa, jolloin kuninkaan
-lähettiläs tuli varhain koputtamaan herttuan ovelle pyytäen häntä
-joutumaan, sillä kuningas tarvitsi häntä. Nyt on tuo tarina kylläkin
-kulunut. Mutta kuullessani sen ensi kerran Clain'in majatalossa se oli
-kauttaaltaan uusi ja hämmästyttävä.
-
-Ja munkki, joka kertoi tarinan ikäänkuin olisi omin silmin ollut
-näkemässä tapahtumia, ei jättänytkään pois mitään, mikä saattoi
-vaikuttaa hänen kuulijoihinsa. Hän kertoi, kuinka herttualle annettiin
-varotus toisensa perästä ja hän vastasi vielä esihuoneessakin: "Hän ei
-uskalla!" Kuinka hänen verensä, salaperäisesti aavistaen lähenevää
-loppuaan, kylmeni, ja hänen silmänsä, joka oli haavottunut
-Chäteau-Thierry'n luona, alkoi vuotaa vettä, niin että hänen täytyi
-lähettää noutamaan nenäliinaansa, jota hän. ei ollut muistanut ottaa
-mukaansa. Hän kertoi myöskin, kuinka herttua laahasi murhaajiaan pitkin
-huonetta, kuinka hän huusi armoa ja kuinka hän viimein kuoli kuninkaan
-vuoteen viereen, ja kuinka kuningas, joka hänen elävänä ollessaan ei
-milloinkaan uskaltanut häntä vastustaa, tuli ja survaisi herjaten
-jalallaan hänen ruumistaan! Kun hän lopetti, oli lieden ympärillä
-kalpeita kasvoja, kumartuneita otsia ja yhteenpuristettuja huulia. Kun
-hän kirosi Ranskan kuningasta -- kirosi häntä avoimesti Valois'n
-Henrikin nimellä, seikka, jota en olisi koskaan odottanut kuulevani
-Ranskanmaassa -- vaikka ei kukaan sanonut "amen", ja kaikki katsahtivat
-olkapäänsä ylitse ja isäntä livisti pois huoneesta kuin olisi nähnyt
-kummituksen, niin ei kukaan näyttänyt pitävän itseään velvollisena
-vastustamaan häntä.
-
-Minulla puolestani oli mieli täynnä ajatuksia, joita olisi ollut
-vaarallista lausua siinä seurassa niin lähellä Loirea. Heitin
-silmäyksen kuusitoista vuotta taaksepäin. Eikö juuri Henrik Guise ollut
-silloin herjannut Colignyn ruumista? Eikö juuri Henrik Guise ollut
-upottanut Pariisia verivirtoihin, ja eikö juuri Valois'n Henrik ollut
-ratsastanut hänen rinnallaan? Kuukauden 23:s päivä -- päivä, jota ei
-koskaan voida pyyhkiä pois Ranskan aikakirjoista -- oli hankkinut
-hänelle suuruuden maineen. Toinen 23:s päivä näki hänen maksavan sen
-hinnan -- näki kuinka hänen tomunsa heitettiin salaa öiseen aikaan,
-kenenkään tietämättä minne!
-
-Noitten ajatusten liikuttaessa mieltäni ja huomatessani, että munkki
-kiersi ympäri seuruetta keräten rahaa herttualle pidettäviin
-sielumessuihin, mihin tarkotukseen minä en voinut antaa hyvällä
-omallatunnolla enkä myöskään kieltäytyä antamasta herättämättä
-epäluuloja, pujahdin ulos. Ja huomatessani siivonnäköisen miehen
-puhelemassa isännän kanssa pienessä huoneessa keittiön vieressä,
-tilasin pullon parasta viiniä ja tuon esittelyn avulla sain syödä
-illalliseni heidän seurassaan.
-
-Mies oli normannilainen hevoskauppias, joka oli palaamassa kotiinsa
-myytyään laumansa. Hänellä näytti olevan laajat asiat, ja ollen
-luonnoltaan vapaa ja ujostelematon, kuten useat normannilaiset ovat,
-oli hän ensin halukas kohtelemaan minua enemmän tuttavallisesti kuin
-kunnioittavasti, sillä kun hevoseni, josta hän olisi tehnyt kauppaa,
-oli parempaa maata kuin nuttuni, otaksui hän minut joksikin
-isännöitsijäksi tai tilanhoitajaksi. Toimialallansa hän oli kuitenkin
-tullut tekemisiin monenlaisten ihmisten kanssa, joten hän pian huomasi
-erehdyksensä. Ja kun hän tunsi Seinen ja Loiren väliset maakunnat kuin
-viisi sormeaan ja piti alaansa kuuluvana nähdä ennakolta rauhan ja
-sodan mahdollisuudet, sain minä häneltä paljon hyödyllisiä tietoja ja
-miellyinkin häneen muuten koko paljon. Hän uskoi että Guisen murha
-vierottaisi Ranskan kuninkaasta niin, ettei hänen majesteetilleen jäisi
-paljon muuta kuin Loiren varrella olevat kaupungit ja joitakin muita
-paikkoja hänen Blois'ssa olevan hovinsa ulottuvilla.
-
-"Mutta", sanoin minä, "kaikkihan näyttää nyt rauhalliselta. Ainakin
-täällä",
-
-"Se on tyventä myrskyn edellä", vastasi hän. "Tuolla on muuan munkki.
-Oletteko kuullut mitä hän puhuu?"
-
-Nyökkäsin myöntävästi.
-
-"Hän on vain yksi sadoista -- ja tuhansistakin", jatkoi hevoskauppias
-katsoen minuun ja nyökäyttäen merkitsevästi päätään. Hän oli
-ruskeatukkainen ja hänellä oli älykkäät harmaat silmät, niinkuin
-useilla normanneilla. "He saavat kyllä tahtonsa läpi, sen saatte
-nähdä", pitkitti hän. "No, hevosten hinta nousee, niin etteipä minulla
-ole syytä nurista. Mutta jos minä olisin matkalla Blois'han naisväkeä
-tai muuta senkaltaista tavaraa mukanani, niin enpä pysähtyisi tänä
-aikana poimimaan kukkia tienvarrelta. Koettaisin päästä sisäpuolelle
-porttien niin pian kuin suinkin."
-
-Mielestäni oli hänen puheessaan paljon järkeä. Ja kun hän jatkoi,
-väittäen, että kuningas huomaisi joutuneensa kahden tulen väliin --
-Pohjois-Ranskaa hallitseva liiga toisella puolellaan ja Etelä-Ranskaa
-hallitsevat hugenotit toisella -- ja oli pakotettu tekemään ajoissa
-sopimuksen viimeksimainittujen kanssa, oivaltaen, ettei ensinmainittu
-tyytyisi vähempään kuin hänen valtaistuimeltasyöksemiseensä, niin aloin
-olla yhtä mieltä hänen kanssaan siitä, että saisimme ennen pitkää nähdä
-suuria muutoksia ja sangen levottomia aikoja.
-
-"Mutta jos he panevat kuninkaan viralta", sanoin minä, "niin Navarran
-kuningas tulee hänen seuraajakseen. Hän on Ranskan kruununperillinen."
-
-"Pyh!" vastasi kumppanini hieman halveksivasti. "Kyllä liiga sitä
-varoo. Hän menee samaa tietä kuin toinenkin."
-
-"Sittenhän kuninkaat ovat samassa vaarassa, ja te olette oikeassa",
-sanoin minä vakuuttavasti. "Heidän täytyy yhtyä."
-
-"Sen he tekevätkin. Se on vain ajan kysymys", sanoi hän.
-
-Seuraavana aamuna hän tarjoutui liittymään matkueeseemme Blois'han
-asti, hänellä kun oli mukanaan vain yksi mies ja, kuten saatoin
-otaksua, melkoisen suuri rahasumma. Suostuin ilomielin ja hän tekikin
-niin, ja tämä lukumäärämme lisäys vapautti minut heti suurimmasta
-osasta pelkoani. En pitänyt todennäköisenä, että neiti de la Virellä
-olisi mitään sitä vastaan, se kun lisäisi sekä hänen ulkonaista arvoaan
-että turvallisuuttaan. Eikä hän vastustanutkaan. Hän tervehti
-luullakseni mielihyvällä millaista joukonjatkoa hyvänsä, joka vain teki
-sen, ettei hänen tarvinnut ratsastaa minun vanhan nuttuni seurassa.
-
-
-
-
-VI. Äitini asunto.
-
-
-Matkustettuamme Châtelhérault'n ja Toursin kautta saavuimme Blois'n
-lähistölle kolmantena päivänä vähän jälkeen puolenpäivän ilman mitään
-onnettomuuksia tai takaa-ajon merkkejä. Normanni osottautui hauskaksi
-matkatoveriksi, kuten hän jo oli osottanut olevansa järkevä ja
-terävähuomioinen mies, ja hänen läsnäolonsa teki miesteni kurissapidon
-helpoksi. Aloin pitää seikkailua jo itse asiassa loppuunsuoritettuna,
-ja katsoen neiti de la Viren todellisuudessa jo parooni de Rosnyn
-huostaan saatetuksi, uskalsin kääntää ajatukseni omien suunnitelmieni
-kehittämiseen ja sellaisen turvasataman valitsemiseen, missä voisin
-levätä Turennen kreivin kostolta suojattuna.
-
-Toistaiseksi olin säästynyt hänen takaa-ajoltaan ja Guisen kuoleman
-kaikkialla aiheuttaman sekasorron turvin onnistunut tekemään tyhjäksi
-hänen suunnitelmansa ja uhmailemaan hänen valtaansa verrattain
-helposti. Mutta tunsin siksi paljon hänen mahtavuuttaan ja olin
-kuullut siksi monta esimerkkiä hänen tuliluonteisuudestaan ja
-lujatahtoisuudestaan, etten toivonut liikoja lyhytaikaisesta
-säästymisestäni enkä tulevaisuutta ajatellessani tuntenut muuta kuin
-levottomuutta ja huolta.
-
-Seuralaisteni huudahdukset Blois'n ilmestyttyä näköpiiriimme herättivät
-minut näistä mietteistäni. Yhdyin heihin ja tunsin aivan yhtä suurta
-mielenliikutusta kuin hekin katsellessani noita muhkeita torneja, jotka
-olivat nähneet niin monta kuninkaallista juhlaa ja -- surullista kyllä!
--- yhden kuninkaallisen murhenäytelmän. Mielikuvituksen liekki kietoi
-tuon synkän rakennuksen satojen vakavien ja iloisten muistojen
-köynnöksiin. Mutta vaikka rehevä Loiren tasanko levisi uljaan kaupungin
-juurella hartaan kunnioittavana kuten ennenkin, näytti rikoksen varjo
-kuitenkin synkentävän kaikki ja himmentävän velttona ilmassa riippuvan
-kuninkaallisen lipun loisteenkin.
-
-Olimme kuulleet niin paljon huhuja kaupungissa vallitsevasta
-pelosta ja epäluulosta ja kaikkiin sinne saapuviin kohdistuvasta
-ankarasta tarkastuksesta -- kuningas nimittäin pelkäsi Pariisin
-kapinapäivien uudistumista -- että pysähdyimme pieneen majataloon
-neljännespenikulman päähän kaupungista ja hajotimme siinä seurueemme.
-Erosin normannilaisesta ystävästäni molemminpuolisilla kunnioituksen
-vakuutuksilla, ja omista miehistäni, joille olin maksanut palkan jo
-aamulla lisäten jokaiselle sievoisen lahjan, yhtä vilpittömin
-huojennuksen tuntein. Toivoin -- vaikka kohtalo ei suonut tuon toivon
-toteutuvan -- etteivät nuo lurjukset enää koskaan joutuisi tielleni.
-
-Ei ollut enää täyttä tuntia auringonlaskuun, kun saavuin ratsastaen
-portille muutamia askeleita neidin ja hänen seuranaisensa edellä;
-ikäänkuin olisin todellakin ollut sellainen tilanhoitaja, joksi
-hevoskauppias oli minua luullut. Tapasimme vahtihuoneen sotilasrivin
-reunustamana, joka tähysteli meitä hyvin tarkasti ja jonka ankarat
-muodot ja valmiina olevat aseet osottivat, ettei se ollut siinä vain
-näön vuoksi. Se seikka, että tulimme Tours'ista, mikä kaupunki vielä
-oli kuninkaan käsissä, riitti kuitenkin hälventämään epäluulon, ja niin
-pääsimme esteettömästi porttien sisäpuolelle.
-
-Saavuttuamme kaduille, missä ratsastimme peräkkäisessä rivissä talojen
-välissä, joitten asukkaat näkyivät rientävän ikkunoihin pienimmänkin
-hälinän sattuessa -- niin kauhun täyttämä oli ilma -- tunsin mielessäni
-verratonta huojennusta. Olimme vihdoinkin Blois'ssa. Muutamien
-kymmenien sylien päässä oli "Vertavuotava sydän". Muutamien minuuttien
-perästä saisin loppukuittauksen ja pääsisin pitämään huolta ainoastaan
-itsestäni. Eikä mielihyväni paljonkaan vähentynyt siitä tosiasiasta,
-että minun oli pian erottava neiti de la Virestä. Suoraan sanoen en
-pitänyt hänestä ollenkaan. Minusta näytti, että hovi-ilma oli turmellut
-kaikki miellyttävät luonteenominaisuudet, mitä hänessä mahdollisesti
-oli joskus ollut. Hän käyttäytyi vielä, ja oli käyttäytynyt koko
-ajan, minua kohtaan yhtä kylmän epäluuloisesti kuin matkan alussa; eikä
-hän ollut kertaakaan ilmaissut pienintäkään huolehtimista minun
-puolestani eikä näyttänyt vähääkään ajattelevan, että me hänen
-palveluksessaan ollen olimme vaaroille alttiina. Häikäilemättä oli hän
-alinomaa asettanut omat oikkunsa yhteisen edun ja turvallisuudenkin
-yläpuolelle, samalla kuin hänen omanarvon-tuntonsa oli käynyt niin
-suureksi, ettei hän katsonut olevansa kiitoksen velkaa yhdellekään
-inhimilliselle olennolle. En voinut kieltää, että hän oli kaunis --
-muistelinpa useinkin häntä katsellessani sitä päivää, jolloin olin
-nähnyt hänet Navarran kuninkaan esihuoneessa kaikessa viehätyksensä
-loistossa. Mutta siitä huolimatta tunsin voivani kääntää hänelle
-selkäni -- hänet turvaan saatettuani -- ilman kaipausta, ja olevani
-kiitollinen siitä, ettei hänen polkunsa tulisi koskaan toisten
-kohtaamaan minun polkuani.
-
-Tällaiset ajatukset rinnassani käännyin St. Denys'n kadulle ja näin
-heti edessäni "Vertavuotavan sydämen", joka oli pieni, mutta siistin
-näköinen majatalo lähellä kadun päätä, vastapäätä erästä kirkkoa.
-Karkeatekoinen, harmaapäinen mies, joka seisoi ovella, astui
-pysähdyttyämme esiin ja katsoen uteliaasti neitiin kysyi mitä minä olin
-vailla, lisäten kohteliaasti, että talo oli täynnä ja ettei heillä
-ollut yhtään makuuhuonetta vapaana, viimeaikaiset tapahtumat kun olivat
-vetäneet kaupunkiin suuren väenpaljouden.
-
-"Haluaisin tietää ainoastaan erään osotteen", lausuin kumartuen
-satulassani ja puhuen matalalla äänellä, jotteivät ohikulkijat kuulisi
-sanojani. "Parooni de Rosny on kaiketi Blois'ssa vai kuinka?"
-
-Mies säpsähti kuullessaan tuon hugenotti-johtajan nimen ja katsahti
-hermostuneesti ympärilleen. Mutta nähdessään, ettei ketään ollut aivan
-lähellä meitä, hän vastasi; "Hän on ollut, mutta hän lähti kaupungista
-toista viikkoa sitten. Täällä on tapahtunut merkillisiä asioita, eikä
-herra de Rosnyn mielestä ilmanala täällä ollut hänelle oikein sopiva."
-
-Hän lausui tämän niin merkitsevällä äänenpainolla ja samalla niin
-huolellisesti varoen päästämästä sanojaan syrjäisten kuultaviin, että
-minä, vaikka olinkin kovasti hämmästynyt ja katkerasti pettynyt,
-onnistuin tukahuttamaan tunteeni, niin etten ilmaissut niitä
-huudahduksilla enkä eleilläkään. Tyrmistyneen äänettömyyden perästä
-kysyin, minne parooni de Rosny oli lähtenyt. "Rosny'hin", oli vastaus.
-"Ja missä on Rosny?"
-
-"Chartres'in tuolla puolen, melkein Nantes'issa asti", vastasi mies,
-silittäen hevoseni kaulaa. "Noin kolmekymmentä peninkulmaa täältä."
-
-Käänsin hevoseni ja ilmotin kiireimmältään saamani tiedot neidille,
-joka odotti muutamien askelien päässä. Jos ne olivat vastenmielisiä
-minulle, niin hänelle ne olivat vielä vastenmielisempiä. Hänen
-harmillaan ja suuttumuksellaan ei ollut rajoja. Hetkeen hän ei saanut
-sanaa suustaan, mutta hänen salamoivat silmänsä puhuivat selvemmin kuin
-hänen sanansa, kun hän huusi minulle: "No, hyvä herra, mitä nyt?
-Tällainenko on teidän kauniitten lupaustenne loppu? Missä on teidän
-Rosnynne, jollei kaikki olekin omaa valheellista keksintöänne?"
-
-Tuntien, että hänen suuttumuksensa ei ollut aivan aiheeton, nielin
-harmini, ja kertoen nöyrästi, että Rosny oli maatilallaan kahden
-päivämatkan päässä ja etten minä nähnyt muuta keinoa kuin mennä hänen
-luokseen, kysyin isännältä mistä voisimme saada yösijaa.
-
-"Sitä minä todellakaan en voi sanoa", vastasi hän tähystellen meihin
-uteliaana ja ajatellen varmaankin mielessään, että minä kuluneine
-levättineni ja hienoine hevosineni ja neiti naamioineen ja
-lokapärskeisine ratsastusviittoineen muodostimme omituisen parin. "Ei
-ole yhtään majataloa, joka ei olisi täynnä ullakkokomeroita, vieläpä
-vajojakin myöten; ja mikä on tärkeämpää, ihmiset eivät ole juuri
-kärkkäitä ottamaan vieraita taloonsa. Nämä ovat kummallisia aikoja.
-Puhutaan", jatkoi hän matalammalla äänellä, "että vanha kuningatar on
-linnassa kuolemaisillaan, ja ettei hän enää näe aamua."
-
-Minä nyökkäsin. "Meidän täytyy päästä jonnekin", sanoin.
-
-"Auttaisin teitä kyllä, jos voisin", vastasi hän olkapäitään
-kohauttaen. "Mutta minkä sille tekee! Blois on täynnä harjasta
-kellariin."
-
-Hevonen värisi allani, ja neiti, jonka kärsivällisyys oli lopussa,
-huusi minulle käskevästi, että minun oli tehtävä jotakin. "Me emme voi
-olla yötä kadulla", sanoi hän kiivaasti.
-
-Näin, että hän oli lopen uuvuksissa ja jaksoi tuskin hallita itseään.
-Ilta alkoi hämärtyä ja rupesi satamaan vettä. Katuojan löyhkä ja
-taloista leviävä ummehtunut ilma tuntuivat tukahduttavan meidät.
-Takanamme olevan kirkon kello alkoi soittaa iltarukoukseen. Joitakin
-ihmisiä, joitten huomio oli kiintynyt majatalon edessä seisoviin
-hevosiimme, oli kerääntynyt paikalle ja katseli meitä.
-
-Näin, että jotain oli tehtävä, ja tehtävä pian. Kun en epätoivoissani
-nähnyt mitään muutakaan keinoa, tein esityksen, josta siihen saakka en
-ollut uneksinutkaan. "Neiti", sanoa tokasin, "minun täytyy viedä teidät
-äitini asuntoon."
-
-"Äitinne asuntoonko?" huusi hän suoristaen ryhtinsä. Hänen äänessään
-ilmeni kopeata hämmästystä.
-
-"Niin", vastasin minä terävästi; "kun, kuten sanotte, emme voi olla
-yötä kadulla, ja kun en tiedä minne muuallekaan voisin teidät sijottaa.
-Viimeksi saamistani tiedoista päättäen luulen hänen seuranneen hovin
-mukana tänne. Tiedättekö", jatkoin isännän puoleen kääntyen, "erästä
-rouva de Bonnea, jonka pitäisi olla Blois'ssa?"
-
-"Rouva de Bonne?" mutisi hän miettien. "Olen kuullut tuon nimen
-nykyisin. Odottakaahan vähän." Hän hävisi sisälle ja palasi melkein
-samassa, seurassaan hoikka, kalpeakasvoinen, mustaan, rikkinäiseen
-kauhtanaan puettu nuorukainen. "Kyllä", sanoi hän nyökäten, "eräs sen
-niminen arvoisa rouva kuuluu asuvan tästä seuraavalla kadulla. Tämä
-nuori mies sattuu asumaan samassa talossa ja opastaa teidät sinne, jos
-sitä haluatte."
-
-Minä myönnyin, ja kiittäen häntä tiedonannoistaan käänsin hevoseni ja
-pyysin nuorukaista kulkemaan edellä. Ehdimme kuitenkin tuskin
-kääntyä kulman ympäri ja tulla toiselle hiukan kapeammalle ja
-vähempiliikkeiselle kadulle, kun neiti, joka ratsasti jälessäni,
-pysähtyi ja kutsui minua. Kiristin ohjakset, käännyin ja kysyin mikä
-oli.
-
-"Minä en tule", sanoi hän, ja hänen äänensä värähteli hiukan, mutta
-levottomuudestako vai harmista, sitä en voinut päättää. "En tunne teitä
-ollenkaan, ja minä -- minä vaadin että viette minut herra de Rosnyn
-luokse."
-
-"Jos huudatte tuota nimeä ääneen Blois'n kaduilla", vastasin minä,
-"niin teidät sangen todennäköisesti viedään minne ette lainkaan
-mielellänne menisi! Ja olenhan sanonut teille, että herra de Rosny ei
-ole täällä. Hän on mennyt maatilalleen Nantes'in lähelle."
-
-"Viekää minut sitten sinne!"
-
-"Näin myöhään illalla?" sanoin kuivasti. "Sinne on kahden päivän matka
-täältä."
-
-"Sitten tahdon mennä johonkin majataloon", vastasi hän nyreästi.
-
-"Te olette kuullut, että majataloissa ei ole tilaa", sanoin minä niin
-maltillisesti kuin saatoin. "Ja majatalosta majataloon kulkeminen tähän
-vuorokauden aikaan saattaisi aiheuttaa meille ikävyyksiä. Voin
-vakuuttaa teille olevani yhtä tyrmistynyt kuin tekin herra de Rosnyn
-poissaolosta. Olemme nyt lähellä äitini asuntoa, ja..."
-
-"Minä en tiedä mitään teidän äidistänne!" huudahti hän kiihkeästi,
-korottaen ääntään. "Te olette houkutellut minut tänne valheellisilla
-verukkeilla, enkä minä kärsi sitä kauempaa. Minä tahdon..."
-
-"Mitä te sitten tahdotte tehdä, sitä en voi ymmärtää", vastasin minä
-pulassani, sillä sade ja pimeys sekä tuntemattomat kadut -- joilla
-viivyttelemisemme saattoi millä hetkellä tahansa aikaansaada
-väenkokouksen -- ja tuon itsepintaisen tytön vastahakoisuus
-yhdessä tekivät sen, etten tiennyt minne kääntyä. "Minä puolestani en
-voi keksiä mitään muuta. Ei ole sopivaa minun ruveta puhumaan
-äidistäni", jatkoin sitten, "muuten voisin sanoa, ettei neiti de la
-Virenkään tarvitse hävetä suostuessaan nauttimaan rouva de Bonnen
-vieraanvaraisuutta. Eivätkä äitini olosuhteet", lisäsin ylpeästi, "niin
-vaatimattomat kuin ne ovatkin, kuitenkaan ole niin ahtaat, että hänen
-olisi ollut luovuttava syntyperänsä oikeuttamista eduista."
-
-Viimeisillä sanoillani näytti olevan jotakin vaikutusta seuratoveriini.
-Hän kääntyi ja puhui jotakin seuranaiselleen, joka vastasi matalalla
-äänellä, pudistellen päätään aina väliin ja heittäen minuun vihaisia
-katseita. Jos olisi ollut jokin muu mahdollisuus tiedossa, olisivat he
-epäilemättä vieläkin halveksien hylänneet tarjoukseni; mutta Fanchette
-ei nähtävästi voinut keksiä mitään, ja niin käski neiti äkeän näköisenä
-minua jatkamaan kulkua.
-
-Hintelä, mustakauhtanainen nuorukainen, joka koko keskustelun ajan oli
-pidellyt hevoseni suitsia vuoroin kuunnellen ja vuoroin ällistellen,
-otti tämän määräyksen itselleen ja nyökäyttäen lähti jatkamaan matkaa.
-Ja minä seurasin. Kuljettuaan lähemmäs sata kyynärää hän pysähtyi
-halvannäköisen oven eteen, jonka kahta puolta oli ristikoilla
-varustettuja ikkunoita ja vastapäätä korkea muuri, jonka otaksuin
-jonkun aatelis-asunnon puutarhan taustamuuriksi. Katu oli sillä kohtaa
-valaisematon ja tuskin leveämpi kuin kuja. Eikä talokaan, joka oli
-kapea ja ränstynyt, vaikka korkea, ollut ulkonäöltään, mikäli pimeässä
-saatoin arvostella, omiaan hälventämään neidin epäluuloja. Mutta kun
-tiesin, että arvokkaittenkin henkilöitten on kaupungeissa usein pakko
-asua huonoissa asunnoissa, en huolinut siitä sen enempää, vaan riensin
-auttamaan neitiä alas satulasta niin joutuin kuin mahdollista. Poika
-haparoi seinää ja löysi oven vierestä kaksi rengasta, ja niihin minä
-sidoin hevoset. Käskien hänen mennä edellä ja pyytäen neitiä
-seuraamaan, työnnyin sitten pimeään käytävään ja tulin hapuillen
-portaitten juurelle, jotka olivat aivan pimeät ja haisivat ummehtuneelta
-ja epämiellyttävältä.
-
-"Mikä kerros?" kysyin oppaaltani.
-
-"Neljäs", vastasi hän levollisesti.
-
-"Tulimmainen!" mumisin minä alkaessani nousta ylös kädelläni seinästä
-pidellen. "Mitä tämä oikein merkitsee?"
-
-Olin aivan ymmällä. Tulot Marsacin maista eivät tosin olleet suuret,
-mutta olisi niitten kuitenkin pitänyt riittää hankkimaan äidilleni,
-jonka olin viimeksi nähnyt Pariisissa ennen Nemours'in ediktiä,
-siedettävät mukavuudet -- ainakin sellaiset kohtalaiset mukavuudet,
-että niitä tuskin saattoi odottaa olevan tarjolla tällaisessa talossa
--- syrjäisessä, rappeutuneessa, valaisemattomassa. Neuvottomuuteni
-lisäksi tuli, ennenkuin olin päässyt portaitten yläpäähän, levottomuus
--- levottomuus sekä äitini että neidin puolesta. Tunsin, että jotakin
-oli kierossa, ja olisin antanut paljon voidakseni peruuttaa
-viimemainitulle tyrkyttämäni kutsun.
-
-Mitä nuori nainen itse ajatteli, sen saatoin hyvin arvata
-kuunnellessani hänen kiivasta hengitystään vieressäni. Joka askeleella
-odotin hänen kieltäytyvän menemästä edemmäksi. Mutta tehtyään kerran
-päätöksensä seurasi hän minua itsepintaisesti, vaikka portaissa oli
-niin pilkkopimeä, että minä ehdottomasti irrotin tikarini ja
-valmistauduin puolustautumaan siinä tapauksessa, että tämä kaikki
-olisikin meille viritetty ansa.
-
-Saavuimme kuitenkin portaitten yläpäähän ilman onnettomuuksia. Oppaamme
-koputti hiljaa eräälle ovelle ja avasi sen samassa odottamatta
-vastausta. Heikko valo hohti portaitten ylätasanteelle, ja taivuttaen
-päätäni, sillä ovenkamana oli matalalla, astuin huoneeseen.
-
-Kahden askeleen päässä ovelta seisahduin ja katselin ympärilleni
-harmistuneen hämmästyneenä. Kaikkialla, mihin silmäni käänsin, oli
-vastassani äärimäisen köyhyyden alastomuus. Rikkinäinen savilamppu
-savusi ja ratisi tuolilla keskellä lahonnutta lattiaa. Lasittoman
-ikkunan edessä riippui seinään naulattuna vanha musta päällysviitta
-heiluen edestakaisin ilmanvedossa kuin ruumis hirsipuussa. Nurkassa
-seisoi saviruukku, johon katosta vuotava vesi tippui. Liedellä oli
-kourallinen tuhkaa ynnä pieni rautainen keittopata ja toinen tuoli --
-joka viimemainittu heitti pitkän varjon lattian yli. Siinä olivat
-kaikki huonekalut mitä saatoin nähdä, lukuunottamatta sänkyä, joka
-täytti pitkän ja kapean huoneen peräseinän ja oli verhottu uutimilla
-jonkinlaiseksi komeroksi.
-
-Yhdellä silmäyksellä olin nähnyt kaiken tämän, samoinkuin senkin, että
-huone oli tyhjä, ainakin näennäisesti. Katsoin kuitenkin tyrmistyneenä
-yhä uudelleen ja uudelleen. Viimein sain äänen suustani ja kysyin
-meidät tänne opastaneelta nuorukaiselta kiukkuisesti kiroten, mikä
-hänellä oli tarkotuksena.
-
-Hän vetäytyi hätkähtäen avonaisen oven toiselle puolelle, mutta vastasi
-kuitenkin jonkinlaisella yreällä kummastuksella, että minä olin kysynyt
-rouva de Bonnen asuntoa ja että tämä oli se.
-
-"Rouva de Bonnen asunto!" mumisin minä. "Tämäkö rouva de Bonnen
-asunto?"
-
-Hän nyökkäsi.
-
-"Tietysti se on! Ja te tiedätte sen kyllä!" sähisi neiti korvani
-juuressa, ääni kiihtymyksestä käheänä. "Älkää luulko, että voitte
-pettää meitä kauempaa. Me tiedämme kaikki! Tämä", jatkoi hän katsellen
-ympärilleen hehkuvin poskin ja leimuavin silmin, "tämä on äitinne
-asunto, toden totta! Äitinne, joka on seurannut hovia tänne -- jonka
-varat ovat vaatimattomat, mutta ei niin pienet, että hänen olisi ollut
-luovuttava arvonsa oikeuttamista mukavuuksista! Tämäkö on teidän
-äitinne vieraanvaraisuutta? Te olette petturi, ja ilmitullut petturi!
-Lähtekäämme täältä! Antakaa minun mennä, sanon minä!"
-
-Kahdesti olin yrittänyt keskeyttää hänen sanatulvansa, mutta turhaan.
-Vihdoinkin, suuttumuksen vallassa, joka oli sadoinkerroin rajumpi kuin
-hänen -- sillä kuka, joka sanoo itseään mieheksi, tahtoisi kuulla
-itseään nimiteltävän äitinsä läsnäollessa? -- minä siinä onnistuin.
-"Vaiti, neiti!" huusin minä tarttuen hänen ranteeseensa. "Vaiti, sanon
-minä! Äitini on tuolla!"
-
-Ja juosten vuoteen luokse lankesin polvilleni sen viereen. Heikko käsi
-oli vetänyt uutimen puoleksi syrjään, ja aukosta katsoivat äitini
-kuihtuneet kasvot, kuvastaen suurta kauhua.
-
-
-
-
-VII. Simon Fleix.
-
-
-Muutamiksi minuuteiksi unohdin neidin osottaessani äidilleni sitä
-huolenpitoa ja huomaavaisuutta, mitä hänen tilansa ja minun
-velvollisuuteni vaativat. Ja osotin sitä hartaammin, kun huomasin
-tuskaisin sydämin, kuinka ikä ja sairaus olivat muuttaneet häntä sitten
-viime näkemän. Neidin sanojen säikähdyttämänä hän oli pyörtynyt, ja
-kului kotvan aikaa ennenkuin hän virkosi, silloinkin paremmin omituisen
-oppaamme avulla kuin minun ponnistuksistani. Vaikka malttamattomasti
-halusinkin tulla tietämään, miten hän oli joutunut tällaiseen
-puutteeseen ja tällaiseen paikkaan, ei nyt ollut kuitenkaan sopiva aika
-tyydyttää uteliaisuuttani, vaan valmistauduin sensijaan koettamaan
-hälventää sitä tuskallista vaikutusta, minkä neidin sanat olivat häneen
-tehneet.
-
-Ensiksi tajuihinsa tultuaan ei hän niitä muistanut, vaan tyytyväisenä
-nähdessään minut vierellään unohtui hyväilemään minua heikoin käsin ja
-katkonaisin sanoin. Äidinrakkaudessa on sellainen taikavoima, että
-minun läsnäoloni varmaankin muutti hänen ullakkohuoneensa palatsiksi.
-Mutta sitten hänen silmänsä sattuivat neitiin ja hänen seuranaiseensa,
-jotka olivat jääneet seisomaan lieden luo heittäen meihin silloin
-tällöin synkkiä katseita, ja silloin hän muisti, ensin säikähdyksensä
-ja sitten sen syyn, ja ryntäilleen kohoten hän katseli kauhistuneena
-ympärilleen. "Gaston!" huusi hän tarrautuen käteeni luisevilla
-sormillaan. "Mitä minä kuulin? Joku puhui sinusta -- joku nainen. Hän
-sanoi sinua -- vai untako näin -- petturiksi! Sinua!"
-
-"Äiti, äiti", sanoin minä, koettaen puhua huolettomasti, vaikka hänen
-harmaitten, hajallaan ja epäjärjestyksestä olevien hiuksiensa näkeminen
-sai mieleni liikutetuksi, "olisiko se ollut todennäköistä? Olisiko
-kukaan uskaltanut käyttää minusta sellaista sanaa sinun läsnäollessasi?
-Kyllä sinä varmaan olet sen uneksinut!"
-
-Mutta sanat palasivat hänen muistiinsa yhä elävämpinä, hän katsoi
-minuun hyvin huolissaan ja pani käsivartensa kaulalleni, ikäänkuin
-olisi tahtonut suojella minua vähäisillä voimillaan, jotka juuri
-auttoivat häntä hiukan kohoamaan vuoteeltaan. "Mutta joku sanoi niin,
-Gaston", mumisi hän, katse vieraisiin kiinnitettynä. "Minä kuulin sen.
-Mitä se tarkotti?"
-
-"Kuulit varmaankin", vastasin minä koettaen tekeytyä iloiseksi, vaikka
-kyyneleet olivat silmissäni, "tämän neidin toruvan Tours'ista tullutta
-opastamme, joka vaati juomarahaa kolme kertaa tavallisen määrän. Se
-hävytön lurjus ansaitsi kyllä kaikki mitä hänelle sanottiin, sen
-vakuutan."
-
-"Sitäkö se oli?" kuiskasi hän epäillen.
-
-"Varmasti se ei voinut olla muuta, äiti", vastasin minä, ikäänkuin en
-lainkaan epäilisi.
-
-Hän vaipui jälleen vuoteelle helpotuksesta huoahtaen, ja hänen
-kalpeille kasvoilleen tuli hiukan väriä. Mutta hänen silmänsä viipyivät
-vieläkin uteliaina ja levottomina neidissä, joka seisoi äkeänä tuleen
-tuijottaen. Ja tämän nähdessäni tunsin sydämessäni kipeän aavistuksen,
-että olin tehnyt mielettömästi tuodessani tytön tänne. Aavistin, että
-tulisi tehtäväksi lukemattomia kysymyksiä ja syntyisi lukemattomia
-selkkauksia, ja tunsin jo häpeän punan kohoavan poskilleni.
-
-"Kuka on tuo?" kysyi äitini hiljaa. "Minä olen sairas. Hänen täytyy
-suoda minulle anteeksi." Hän viittasi raukealla sormellaan
-seuralaisiini.
-
-Nousin ylös ja pitäen yhä hänen kättään omassani käännyin niin, että
-kasvoni tulivat lieteen päin. "Hän on", vastasin kaavamaisesti,
-"neiti ... mutta sanon sinulle hänen nimensä myöhemmin, ollessamme
-kahdenkesken. Riittää kun sanon, että hän on jalosyntyinen nainen,
-jonka eräs korkea-arvoinen henkilö on uskonut huostaani."
-
-"Korkea-arvoinen henkilö?" toisti äitini vienosti, katsahtaen minuun
-hymyillen mielihyvillään.
-
-"Eräs kaikkein korkeimmista", sanoin minä. "Kun sellainen luottamus on
-minulle suuri kunnia, tunsin, etten voinut täyttää sitä paremmin kuin
-pyytämällä sinun vieraanvaraisuuttasi hänelle, kun meidän on kerran
-viivyttävä yksi yö Blois'ssa."
-
-Puhuessani katsoin uhmaavana neitiin, vaatien häntä vastustamaan
-minua tai keskeyttämään puheeni, jos hän uskaltaisi. Vastauksen
-asemesta hän katsahti minuun kerran pää hiukan taivutettuna pitkien
-silmäripsiensä alta. Sitten hän kääntyi takaisin tuleen päin, ja hänen
-jalkansa polkaisi jälleen kiukkuisesti lattiaa.
-
-"On ikävää, etten voi ottaa häntä vastaan paremmin", vastasi äitini
-heikosti. "Olen kärsinyt vahinkoja viimeaikoina. Olen ... mutta siitä
-tahdon puhua joskus toisella kertaa. Neiti arvattavasti tuntee", jatkoi
-hän arvokkaasti, "sinut ja sinun asemasi etelässä liian hyvin
-ottaakseen pahakseen sitä tilapäistä ahdinkoa, mihin hän näkee minun
-joutuneen."
-
-Huomasin neidin säpsähtävän, ja se peitettyä halveksimista ja
-hämmästynyttä suuttumusta ilmaiseva katse, jonka hän minuun sinkautti,
-sai minut vääntelehtimään. Mutta kun äitini taputti minua hellästi
-kädelle, vastasin maltillisesti: "Neiti ei voi ajatella muuten kuin
-ystävällisesti ja hyväntahtoisesti, siitä olen vakuutettu. Ja asuntoja
-on tänä iltana vaikea hankkia Blois'ssa."
-
-"Mutta kerro minulle itsestäsi, Gaston!" huudahti äitini innokkaasti.
-Ja hänen kätensä levätessä kädelläni ja hänen silmiensä tähystäessä
-kasvoihini ei minulla ollut sydäntä riistäytyä pois, niin pelokkaana
-kuin odotinkin, mitä oli tuleva, ja niin hartaasti kuin halusinkin
-lopettaa tämän kohtauksen. "Kerro minulle itsestäsi. Olet kai vielä ...
-kuninkaan suosiossa -- en tahdo mainita hänen nimeään täällä?"
-
-"Olen, äiti", vastasin, katsoen järkähtämättä neitiin, vaikka poskiani
-poltteli.
-
-"Vai olet vielä -- ja vieläkö hän kysyy sinulta neuvoa asioihinsa?"
-
-"Vielä, äiti."
-
-Hän huokasi onnellisena ja vaipui vielä alemmaksi vuoteessaan. "Ja
-virkasi?" kuiskasi hän mielihyvästä väräjävin äänin. "Ei kai sitä ole
-vaihdettu? On kai sinulla se vielä?"
-
-"On, äiti", vastasin minä hien pusertuessa otsalleni, häpeäni kasvaessa
-niin että tuskin jaksoin sitä kestää.
-
-"Kaksitoistatuhatta livreä vuodessa, eikö niin?"
-
-"Aivan niin, äiti."
-
-"Ja palveluskuntasi? Entä lakeijoja -- kuinka monta nykyään?"
-Vastaustani odottaessaan hän silmäsi ylpeällä katseella ensin molempiin
-tulen ääressä seisoviin äänettömiin olentoihin, sitten köyhyydestä
-kertovaan huoneeseen, ikäänkuin sen alastomuuden näkeminen lisäisi
-hänen iloaan minun rikkaudestani.
-
-Hänellä ei ollut ollenkaan aavistusta hämmingistäni eikä surkeasta
-asemastani, ja hänen viimeiset sanansa olivat vähällä saada kurjuuteni
-maljan vuotamaan ylitse. Tähän saakka oli kaikki mennyt helposti, mutta
-nyt tuntui kuin olisin tukahtunut. Minä änkytin enkä tahtonut saada
-ääniä. Neiti katseli tuleen pää kumarassa. Fanchette tuijotti minuun
-mustat silmänsä pyöreinä kuin suitsirenkaat ja suu puoleksi auki.
-"Niin, äiti", mumisin viimein, "sanoakseni sinulle totuuden, on minun
-nykyään ollut pakko tehdä..."
-
-"Mitä, Gaston?" Äitini kohosi puoleksi istumaan vuoteessaan. Hänen
-äänensä oli muuttunut, ilmaisten pettymystä ja pelokasta odotusta, ja
-hänen sormensa puristivat kättäni tiukemmin.
-
-En voinut vastustaa tuota tuskaista pyyntöä. Viskasin pois viimeisenkin
-häpeän riekaleen. "Jonkun verran supistuksia talouteeni", vastasin,
-katsoen surkean uhmaavana neidin poispäin kääntyneeseen olentoon. Hän
-oli kutsunut minua valehtelijaksi ja petturiksi -- tässä samassa
-huoneessa! Minä olin nyt hänen edessään itse tunnustautunut
-valehtelijaksi ja petturiksi. "Minulla on nyt vain kolme lakeijaa,
-äiti."
-
-"Se on vielä sentään arvokasta", mutisi äitini ajatuksissaan, silmät
-loistavina. "Sinun pukusi, Gaston, on kuitenkin ... silmäni ovat tosin
-heikot, mutta minusta näyttää..."
-
-"No, no, se on vain valepuku", ehätin minä vastaamaan.
-
-"Se minun olisi pitänyt tietää", virkkoi hän vaipuen jälleen pitkälleen
-hymyillen ja tyytyväisenä huoaten. "Mutta kun ensin näin sinut,
-pelkäsin meikein että jotakin oli tapahtunut sinulle. Ja minä olen
-ollut niin huolissani viime aikoina", jatkoi hän, päästäen irti käteni
-ja alkaen hypistellä peitettä, ikäänkuin tuo muisto olisi tehnyt hänet
-levottomaksi. "Täällä kävi joku aika sitten eräs mies -- tämän Simon
-Fleix'n ystäviä -- joka oli ollut etelässä päin Pau'ssa ja Nerac'issa,
-ja hän sanoi, ettei ollut ketään Marsac-nimistä hovissa."
-
-"Hän tunsi arvattavasti vähemmän hovia kuin viinikapakkaa", vastasin
-niinä koettaen hymyillä.
-
-"Juuri niin minäkin sanoin hänelle", virkkoi hän nopeasti ja
-innokkaasti. "Vakuutan sinulle, ettei hän saanut minua lainkaan
-uskomaan."
-
-"Luonnollisesti", sanoin minä. "Niitä on aina olemassa sellaisia
-ihmisiä. Mutta nyt, jos sallit, ryhdyn toimittamaan niitä järjestelyjä,
-mitä neidin täällä-olo tekee tarpeelliseksi."
-
-Pyysin häntä siis lepäämään toipuakseen -- sillä niinkin lyhyt
-keskustelu tulomme aikaansaaman järkytyksen jälkeen oli kovasti
-uuvuttanut hänen voimiaan -- ja vedin nuorukaisen, joka juuri oli
-palannut toimittamasta hevosiamme talliin, hiukan syrjään, ja saatuani
-kysyessäni kuulla, että hän asui pienemmässä huoneessa saman
-porrastasanteen päässä, pyysin hänen luovuttamaan sen neidin ja hänen
-seuranaisensa käytettäväksi. Vaikka hänessä toisinaan ilmeni
-jonkunverran närkkäyttä, näytti hän olevan terävä ja näppärä poika, ja
-hän suostui mielellään myöhäisestä hetkestä huolimatta lähtemään
-kaupungille hankkiakseen vähän ruokavaroja ja hiukan muutakin, mikä oli
-kipeään tarpeeseen niin äidilleni kuin meillekin. Toimitin Fanchetten
-auttamaan häntä toisen huoneen kuntoonpanemisessa ja jäin siten
-joksikin aikaa neidin kanssa kahden. Hän oli ottanut toisen tuoleista
-ja istui tulen ääressä kyyristyneenä, vaippansa huppukaulus syvälle
-pään yli vedettynä, niin että silloinkaan, kun hän katsoi minuun, en
-nähnyt juuri muuta kuin hänen halveksivasta harmista säihkyvät
-silmänsä.
-
-"Siis, herra", alkoi hän, puhuen matalalla äänellä ja kääntyen hieman
-minuun päin, "te harjotatte valehtelemista täälläkin?"
-
-Minulla oli niin voimakas tunne kiellon taikka selittelyn
-hyödyttömyydestä, että kohautin vain hartioitani enkä vastannut mitään
-hänen ivaansa. Vielä kaksi päivää -- vielä kaksi päivää kun menisi,
-niin olisimme Rosny'ssa, tehtäväni olisi suoritettu ja neiti ja minä
-eroaisimme ainiaaksi. Mitäpä olisi silloin väliä sillä, mitä hän
-minusta ajatteli? Mitä väliä sillä oli nytkään?
-
-Ensi kerran yksissäolomme aikana näytti äänettömyyteni saattavan hänet
-hämille ja olevan hänelle epämieluista. "Eikö teillä ole mitään
-sanottavaa puolustukseksenne?" mutisi hän terävästi, rusentaen
-hiilenpalasen jalallaan ja kumartuen tähystämään tuhkaan. "Eikö teillä
-ole vielä jotakin valhetta varastossanne, herra de Marsac? De Marsac!"
-ja hän kertasi aatelisnimeni pilkallisesti naurahtaen, ikäänkuin ei hän
-ollenkaan uskoisi sen aitouteen.
-
-Mutta minä en vastannut mitään -- en kerrassaan mitään; ja me olimme
-molemmat äänettöminä, kunnes Fanchette tuli sanomaan huoneen olevan
-valmiina ja valaisi herrattarelleen tietä ulos. Käskin naisen tulla
-jonkun ajan perästä noutamaan neidille illallista, ja jäätyäni sitten
-yksin äitini kanssa, joka oli vaipunut uneen, hymy ohuilla, riutuneilla
-kasvoillaan, aloin ihmetellä, mikä hänet oli saattanut tällaiseen
-hirveään köyhyyteen.
-
-Pelkäsin kiihottavani hänen mieltään ottamalla sen puheeksi. Mutta
-myöhemmin illalla, kun vuoteen uutimet oli vedetty eteen ja Simon Fleix
-ja minä olimme jääneet kahden, katsellen toisiamme hiiloksen yli kuin
-kaksi erirotuista koiraa -- hiukan vieraina ja epäluuloisina --
-palasivat ajatukseni tuohon kysymykseen. Ja päättäen ensin ottaa vähän
-selkoa toveristani, jolle hänen kalpeat, terävä-ilmeiset kasvonsa ja
-rikkinäinen, musta pukunsa antoivat hiukan erikoisen ominaisleimansa,
-kysyin häneltä, oliko hän tullut Pariisista rouva de Bonnen mukana.
-
-Hän nyökkäsi äänettömänä.
-
-Kysyin häneltä, oliko hän tuntenut hänet kauan.
-
-"Vuoden ajan", hän vastasi. "Minä asuin viidennessä, rouva toisessa
-kerroksessa samassa talossa Pariisissa."
-
-Kumarruin eteenpäin ja nykäisin hänen mustan kauhtanansa lievettä.
-"Mikä tämä on?" sanoin hiukan halveksivasti. "Ethän sinä ole pappi."
-
-"En", vastasi hän, hypistellen itsekin vaatetta ja tuijottaen minuun
-omituisella, hajamielisellä ilmeellä. "Olen Sorbonnen ylioppilas."
-
-Vetäydyin hänestä erilleni mumisten kirouksen, ja katsoen häneen
-epäluuloisin silmin ihmettelin mielessäni, kuinka hän oli tullut tänne,
-ja varsinkin, kuinka hän oli joutunut seuraamaan äitiäni, joka
-lapsuudestaan saakka oli kasvanut protestanttisessa uskossa ja
-tunnustanut sitä salaisesti koko elämänsä ajan. En voinut ajatella,
-kuka olisi entisinä aikoina ollut hänen taloonsa vähemmän tervetullut
-kuin sorbonnelainen, ja aloin aavistaa, että tästä oli etsittävä syy
-hänen surkeaan tilaansa.
-
-"Ettekö pidä Sorbonnesta?" sanoi hän, lukien ajatukseni, jotka kylläkin
-olivat selvästi nähtävissä.
-
-"En enempää kuin pidän pirusta!" tokaisin minä.
-
-Hän kurottautui eteenpäin, ojensi kiihkeästi laihan kätensä ja laski
-sen polvelleni. "Entä jos he kuitenkin ovat oikeassa?" mutisi hän
-käheällä äänellä. "Entä jos he ovat oikeassa, herra de Marsac?"
-
-"Kutka oikeassa?" kysyin töykeästi, vetäytyen jälleen erilleni.
-
-"Sorbonnelaiset", toisti hän, tuijottaen silmiini herkeämättä, kasvot
-kiihtymyksestä punottavina. "Ettekö näe", jatkoi hän, pusertaen
-polveani innoissaan ja työntäen kasvonsa yhä lähemmäksi minua, "että
-yksi asia on kaiken ytimenä? Että kaiken ytimenä on -- pelastusko vai
-kadotus! Ovatko he oikeassa? Oletteko te oikeassa? Te myönnätte yhden
-asian, kiellätte toisen, te valkokauhtanat; ja te teette sen kevyesti,
-mutta oletteko oikeassa? Oletteko oikeassa? Hyvä Jumala!" jatkoi hän,
-vetäytyen äkkiä takaisin ja huitaisten kädellään kärsimättömänä, "minä
-olen lukenut, lukenut, lukenut! Olen kuunnellut saarnoja, väittelyjä,
-kiistakokouksia, enkä tiedä mitään. En tiedä enempää kuin
-alottaessanikaan." Hän ponnahti ylös ja alkoi astella lattialla, ja
-minä tuijotin häneen sääliä tuntien. Eräs hyvin oppinut henkilö sanoi
-minulle kerran, että nämä sekavat ajat kasvattivat neljää lajia
-ihmisiä, jotka olivat suuresti surkuteltavia: kiihkouskoisia kumpaakin
-puoluetta, jotka uskonsa innossa kadottivat näkyvistään kaiken muun;
-ihmisiä, jotka Simon Fleix'n tavoin epätoivoisesti etsivät jotain, mitä
-voisivat uskoa, löytämättä sitä; ja lopuksi pilkkaajia, jotka pitivät
-kaikkea uskontoa ilveilynä.
-
-Äkkiä hän pysähtyi kävelemästä -- panin merkille, ettei hän
-kiihtymyksessäänkään unohtanut äitiäni, vaan astui aina kevyemmin
-lähestyessään vuodekomeroa -- ja avasi jälleen suunsa.
-
-"Oletteko te hugenotti?"
-
-"Olen", vastasin minä.
-
-"Niin hänkin on", virkkoi hän, viitaten vuodetta kohti. "Mutta eikö
-teillä ole mitään epäilyksiä?"
-
-"Ei mitään", sanoin levollisesti.
-
-"Ei hänelläkään", vastasi hän taaskin, seisahtuen eteeni. "Millä tavoin
-tulitte vakaumukseen?"
-
-"Minut kasvatettiin protestanttisuuteen", sanoin minä.
-
-"Ettekö ole koskaan pannut sitä kysymyksenalaiseksi?"
-
-"En koskaan."
-
-"Ettekä ajatellut sitä paljon?"
-
-"En ylen paljoa", vastasin minä.
-
-"Totta totisesti!" huudahti hän matalalla äänellä. "Ja ettekö
-milloinkaan ajattele helvetin tulta -- sitä matoa, joka ei kuole, ja
-sitä tulta, joka ei sammu? Ettekö milloinkaan ajattele sitä, herra de
-Marsac?"
-
-"En, ystäväni, en milloinkaan!" vastasin minä tullen kärsimättömäksi,
-sillä niin myöhäisellä hetkellä ja tuossa hiljaisessa, kolkossa
-huoneessa tuntui tämä keskustelu mielestäni liian synkkäaineiselta.
-"Uskon, mitä olen opetettu uskomaan, ja koetan olla vahingoittamatta
-ketään, paitsi vihollista. Minä ajattelen vähän. Ja jos olisin sinun
-sijassasi, ajattelisin vähemmän. Minä _tekisin_ jotain -- tappelisin,
-huvittelisin, työskentelisin, mutta en ajattelisi. Jätä ajatteleminen
-kirjamiehille."
-
-"Minä olen kirjamies", vastasi hän.
-
-"Mutta kovin viheliäinen, mikäli voin nähdä", sanoin minä hiukan
-halveksivalla äänensävyllä. "Jätä se, hyvä mies. Työskentele! Tappele!
-Tee jotakin!"
-
-"Tapellako?" sanoi hän, ikäänkuin ajatus olisi ollut hänelle ihan uusi.
-"Tapellako? Mutta siinähän minut voitaisiin tappaa; ja sitten helvetin
-tuli, näettehän!"
-
-"Tulimmaista, mies!" huudahdin minä lopullisesti kyllästyneenä tuohon
-mielettömyyteen, joka, totta puhuakseni, lampun himmeästi palaessa ja
-sateen rapistessa katolla pani kylmänväreet karsimaan selkänahkaani.
-"Riittää jo tästä! Pidä epäilysi ja pelkosi omina tietoinasi! Ja vastaa
-minulle", jatkoin ankarasti, "kuinka rouva de Bonne on tullut näin
-köyhäksi? Kuinka hän on joutunut tällaiseen paikkaan?"
-
-Hän istui tuolilleen ja kiihtymys kuoli nopeasti pois hänen
-kasvoiltaan. "Hän antoi pois kaikki rahansa", sanoi hän hitaasti ja
-vastenmielisesti. On ymmärrettävää, että tämä vastaus hämmästytti
-minua. "Antoi pois!" huudahdin minä. "Kenelle? ja milloin?"
-
-Hän liikahti levottomasti tuolillaan ja vältti katsettani, ja hänen
-muuttunut käytöksensä täytti minut epäluuloilla, joita hänen
-luonteestaan juuri-ikään saamani käsitys ei kyennyt kokonaan torjumaan.
-Viimein hän sanoi: "Minulla ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, jos
-sitä tarkotatte; ei mitään. Olen päinvastoin tehnyt kaiken voitavani
-auttaakseni häntä. Seurasin häntä tänne. Vannon, että asia on siten;
-herra de Marsac."
-
-"Sinä et ole vielä sanonut minulle, kenelle hän ne antoi", sanoin minä
-ankarasti.
-
-"Hän antoi ne eräälle papille", mumisi hän.
-
-"Mille papille?"
-
-"Minä en tiedä hänen nimeään. Hän on jakobiini."
-
-"Ja minkä takia?" kysyin minä, tuijottaen epäuskoisena ylioppilaaseen.
-"Minkä takia hän antoi ne hänelle? Kuule! Varo itseäsi, äläkä koeta
-syöttää minulle mitään sorbonnelaisia valheitasi!"
-
-Hän epäröi hetkisen, katsoen minuun arasti, ja näytti sitten päättävän
-sanoa minulle kaikki. "Tuo jakobiini sai selville -- se oli silloin kun
-asuimme Pariisissa, ymmärrättehän, viime kesäkuussa -- että hän oli
-hugenotti. Se oli siihen aikaan kun Foucard'it poltettiin, ja jakobiini
-pelotteli häntä sillä ja sai hänet maksamaan hänelle rahna, jotta hän
-säilyttäisi hänen salaisuutensa, alussa vähän ja sitten yhä enemmän..
-Kun kuningas lähti Blois'han, seurasi hän hänen majesteettiaan, luullen
-olevansa turvassa täällä. Mutta pappi tuli myöskin ja sai rahaa yhä
-enemmän ja enemmän, kunnes jätti hänet tällaiseen tilaan."
-
-"Tällaiseen tilaan!" sanoin minä. Ja minä purin hampaani yhteen.
-
-Simon Fleix nyökkäsi.
-
-Katselin ympärilleni tuossa kurjassa ullakkokamarissa, johon äitini oli
-sortunut, ja kuvittelin niitä kauhun ja jännityksen hetkiä, joita hän
-oli kokenut -- joita hänen oli täytynyt kokea tuon konnan uhkauksen
-riippuessa hänen harmaan päänsä päällä! Ajattelin hänen syntyperäänsä
-ja nöyryytystänsä, heikkoa terveyttään ja kärsivällistä, uupumatonta
-rakkauttaan minua kohtaan; ja juhlallisesti, taivaan edessä vannoin
-sinä yönä rankaisevani tuota miestä. Vihani oli liian suuri voidakseen
-pukeutua sanoihin, ja kyyneliin olin liian vanha. En kysellyt Simon
-Fleix'ltä enempää, paitsi milloin hän arveli papin tulevan uudestaan --
-mitä hän ei voinut sanoa -- ja tokko hän tuntisi hänet -- mihin hän
-vastasi myöntävästi. Vaan vaippaani kääriytyen laskeuduin makaamaan
-lieden luo ja haudoin surullisia mietteitä.
-
-Siis samalla kuin minä olin ollut ahdingossa omalla tahollani, oli
-äitini nähnyt nälkää täällä. Hän oli pettänyt minua ja minä häntä.
-Lamppu lepatti heittäen epämääräisiä varjoja, tuulenhengen
-löyhytellessä omituista ikkunaverhoa edestakaisin. Katosta vuotava vesi
-tippui pisara pisaralta, ja tuon tuostakin ravisteli tuuli ränstynyttä
-rakennusta ikäänkuin tahtoisi repäistä sen kokonaan sijoiltaan ja
-lennättää pois.
-
-
-
-
-VIII. Tyhjä huone.
-
-
-Haluten lähteä matkaan niin varhain kuin mahdollista, jotta ehtisimme
-Rosny'hin toisena iltana, herätin Simon Fleix'n ennen päivän
-valkenemista ja kuultuani häneltä, missä hevoset olivat, menin niitä
-ruokkimaan. Otin tehdäkseni sen itse, jotta samalla saisin tilaisuuden
-etsiä räätälin ja varustaa itselleni pukimet, jotka olisivat paremmin
-säätyni mukaiset kuin ne, mitkä minulla oli jälellä. Huomasin, että
-minulla oli vielä yhdeksänkymmentä kruunua Navarran kuninkaan
-antamista rahoista, ja kahdellatoista hankin mustasta verasta tehdyn,
-ruskeanpunaisilla pilkuilla ja juovilla koristetun nutun, tumman
-levätin, joka oli vuorattu samalla vaatimattomalla värillä, sekä uuden
-hatun ja sulan. Vaatturi olisi mielellään toimittanut minulle myöskin
-uuden huotran, nähdessään että entinen oli kärjestä kulunut. Mutta
-siitä minä kieltäydyin, sillä olin saanut päähäni, että kulkisin
-miekankärki paljaana, kunnes olisin kostanut sille konnalle, joka oli
-täyttänyt äitini vanhuudenpäivät kurjuudella; saatuani Navarran
-kuninkaan tehtävän suoritetuksi olin luvannut ruveta ajamaan tuon
-päätöksen toteuttamista tarmokkaasti ja mitään häikäilemättä.
-
-Vaatteitten valinta ja jotkut muutokset, joita niihin oli tehtävä,
-viivyttivät minua jonkun aikaa, niin että oli myöhäisempi kuin olisin
-halunnut, kun palasin jälleen asuntoani kohti aikomuksessa saada
-seurueeni ratsaille niin joutuin kuin mahdollista. Muistan, että aamu
-oli selkeä ja kylmä; katuojat olivat kuivat ja kadut verrattain
-puhtaat. Siellä täällä pilkotti varhainen auringonsäde esiinpistävien
-räystäitten välistä, luvaten erinomaista matkailmaa. Mutta kasvot,
-joita kävellessäni kohtasin, eivät heijastaneet ympäristön iloisuutta.
-Äkeitä katseita kohtasin kaikkialla, minne vain katsoin, ja kun lähetti
-lähetin perästä karautti ohitseni matkalla linnaan, seisoivat
-kaupunkilaiset ovillaan huolettomina ja toimettomina taikka
-kadunkulmauksiin keräytyneinä puhelivat hiljaa keskenään sen näköisinä
-kuin olisi ollut salahankkeita tekeillä. Leskikuningatar eli vielä,
-mutta Orleans oli noussut kapinaan, samoin Sens ja Mans, Chartres ja
-Melun. Rouenin sanottiin olevan kahden vaiheilla, Lyons oli aseissa,
-kun Pariisi taas oli pannut kuninkaansa pois viralta ja kirosi häntä
-joka päivä sadoilta alttareilta. Sanalla sanoen, se suuri kapina, joka
-seurasi Guisen kuolemaa ja kesti niin monta vuotta, oli jo käynnissä,
-niin että tänä uuden vuoden ensimäisenä päivänä kuninkaan määräykset
-tuskin kantoivat kauemmaksi kuin hänen katseensa, kun hän levottomana
-kurkisti ulos yläpuolellani kohoavista linnan torneista.
-
-Saavuttuani taloon kiipesin kiiruusti ylös pitkää porraskäytävää,
-harmitellen sen pimeyttä ja likaisuutta ja suunnitellen kiivetessäni,
-millä tavoin voisin mukavimmin ja pikimmin muuttaa äitini parempaan
-asuntoon. Viimeisen porrasjakson yläpäähän ehdittyäni näin, että neidin
-ovi käytävän vasemmalla puolen oli auki, ja päättäen siitä että hän oli
-jo ylhäällä ja valmiina matkaan, astuin äitini huoneeseen reippain
-askelin ja kirpeän aamuilman virkistämin mielin.
-
-Mutta kynnyksellä minä pysähdyin, jääden seisomaan äänettömänä ja
-tyrmistyneenä. Ensin luulin, että huone oli tyhjä. Seuraavalla
-katsahduksella huomasin ylioppilaan. Hän oli polvillaan vuoteen
-vieressä komerossa, jonka esirippu oli raastettu osaksi pois. Ikkunan
-edestä oli verho samoin repäisty alas, ja siitä virtaava kylmä
-päivänvalo paljasti räikeästi huoneen ruman alastomuuden, saaden
-sydämeni hyytymään. Lieden luona virui kumollaan oleva tuoli, ja
-orrella sen yläpuolella kyyrötti harmaa kissa, jota en ollut tähän
-saakka huomannut, katsellen minua peitetyllä vihalla. Neitiä ei näkynyt
-enempää kuin Fanchetteakaan, ja Simon Fleix ei kuullut tuloani. Hän
-toimitti vuoteen ääressä jotain, mikä nähtävästi koski äitiäni.
-
-"Mitä tämä on?" huudahdin minä hiljaa, lähestyen varpaillani vuodetta.
-"Missä toiset ovat?"
-
-Ylioppilas katsahti taaksensa ja näki minut. Hänen kasvonsa olivat
-kalpeat ja synkät. Hänen silmänsä hehkuivat, ja kuitenkin niissä oli
-kyyneliä, samoinkuin hänen poskillaankin. Hän ei puhunut, mutta huoneen
-kylmyys, alastomuus ja tyhjyys puhuivat hänen puolestaan, ja mieleni
-musteni.
-
-Tartuin häntä hartioihin. "Etkö voi puhua!" sanoin suutahtaen. "Missä
-he ovat?"
-
-Hän nousi pystyyn ja tuijotti minuun. "He ovat menneet!" sanoi hän
-älyttömästi.
-
-"Menneet?" huudahdin minä. "Mahdotonta! Milloin? Minne?"
-
-"Puoli tuntia sitten. En tiedä minne."
-
-Ymmällä ja ihmeissäni tuijotin häneen kauhistuksen ja suuttumuksen
-vaiheella. "Etkö tiedä?" huusin. "He ovat menneet, ja sinä et tiedä?"
-
-Hän kääntyi äkkiä ja tarttui minua käsivarteen. "En, minä en tiedä,
-minä en tiedä!" huusi hän kokonaan muuttuneella sävyllä, rajun
-kiihtymyksen vallassa. "Ja menköön paholainen heidän kanssaan! Mutta
-sen tiedän, kenen kanssa he menivät, nuo teidän ystävänne, herra de
-Marsac! Tuli muuan narri, hölmö, hieno keikari ja puhui heille hyvää ja
-kaunista ja näytti heille kultaisen merkin, ja silloin -- hui! -- he
-menivät tiehensä ja unohtivat teidät!"
-
-"Mitä!" huudahdin minä, alkaen käsittää ja takertuen kiihkeästi hänen
-puheensa ainoaan johtolankaan. "Kultaisen merkinkö? Heidät on siis
-houkuteltu pois! Ei ole hetkeäkään hukattava. Minun täytyy seurata."
-
-"Ei, sillä siinä ei ole kaikki!" vastasi hän, keskeyttäen minut
-synkästi, samalla kuin hän pusersi käsivarttani yhä tiukemmin ja hänen
-silmänsä säkenöivät. "Te ette ole kuullut kaikkea. Tuo mies, jonka
-kanssa he menivät, kutsui teitä petturiksi ja varkaaksi ja
-kerjäläiseksi, ja teki sen äitinne silmäin edessä -- ja tappoi hänet!
-Tappoi hänet yhtä varmasti kuin jos hän olisi pistänyt miekan häneen!
-Tahdotteko vieläkin jättää hänet ja lähteä heidän jälkeensä?"
-
-Hän puhui selvästi. Ja kuitenkin, Jumala paratkoon, kului joku aika
-ennenkuin ymmärsin hänet -- ennenkuin käsitin hänen sanainsa
-merkityksen tahi kykenin siirtämään ajatukseni poissaolevista edessäni
-vuoteella makaavaan äitiini. Kun se viimeinkin minulle onnistui ja minä
-käännyin häneen päin ja näin hänen liikkumattomat kasvonsa ja ohuen
-tukkansa rentoina karkealla tyynyllä, niin valtasi tuo näky minut
-kokonaan. En muistanutkaan enää toisia -- sillä luulin häntä
-kuolleeksi; ja tuskaisesti parahtaen lankesin polvilleni hänen
-viereensä ja peitin kasvoni. Mitä tuo itsepäinen tyttö oikeastaan
-minulle merkitsi? Mitä merkitsivät kuninkaatkaan ja kuninkaan asiat
-minulle hänen rinnallaan -- ainoan ihmisolennon, joka yhä minua
-rakasti, ainoan olennon, joka oli minun vertani ja heimoani, ainoan
-alati-kärsivällisen, alati-uskollisen sydämen rinnalla, joka monet
-vuodet oli sykkinyt yksinomaan minulle? Hetken verran, muutamien
-tuokioitten ajan olin hänen arvoisensa, sillä minä unohdin kaikki muut.
-
-Simon Fleix herätti minut vihdoin turtumuksestani, selittäen minulle,
-ettei hän ollut kuollut, vaan ainoastaan syvässä tiedottomuuden
-tilassa, jonka hänen saamansa ankara mielenjärkytys oli aiheuttanut.
-Hän oli lähettänyt jonkun naapurin hakemaan lääkäriä, ja tämä astui
-huoneeseen juuri kun minä nousin ylös ja asettuen minun paikalleni
-palautti äitini pian tajuihinsa. Mutta hänen äärimmäinen heikkoutensa
-varotti minua toivomasta enempää kuin väliaikaista toipumista. Enkä
-ollut kauan istunut hänen luonaan, ennenkuin huomasin, että tämä
-viimeinen isku, joka tuli niin monien kauhujen ja aineellisten
-puutteitten lisäksi, oli sattunut hänen elämänsä ytimeen ja että hän
-oli nyt kuolemaisillaan.
-
-Hän makasi jonkun aikaa käsi minun kädessäni ja silmät ummessa, mutta
-puolenpäivän tienoissa, kun ylioppilas oli saanut annetuksi hänelle
-hiukan lihalientä, hän virkistyi, ja tuntien minut makasi enemmän kuin
-tunnin ajan tuijottaen minuun sanomattoman tyytyväisenä ja onnellisena.
-Sen ajan kuluttua, kun luulin ettei hän enää kyennyt puhumaan, hän
-viittasi minua kumartumaan hänen puoleensa ja kuiskasi jotakin, mistä
-ensin en saanut selvää. Mutta sitten käsitin hänen sanoneen: "Onko hän
-mennyt -- se tyttö, jonka toit?"
-
-Hyvin levottomana vastasin myöntävästi, pyytäen ettei hän huolehtisi
-siitä asiasta. Minun ei kuitenkaan olisi tarvinnut peljätä, sillä kun
-hän jälleen avasi suunsa, puhui hän levollisesti ja ikäänkuin
-sellainen, joka näkee jotakin edessään selvästi.
-
-"Kun löydät hänet, Gaston", kuiskasi hän, "niin älä ole hänelle
-vihainen. Se el ollut hänen syynsä. Hän -- tuo mies petti hänet.
-Katso!"
-
-Seurasin suuntaa, mihin hän osotti pikemmin katseellaan kuin kädellään,
-ja näin päänalaisen vieressä kultaketjun. "Jättikö hän tämän?"
-kuiskasin minä, omituisen liikutuksen pusertaessa rintaani. "Hän pani
-sen tähän", kuiskasi äitini. "Ja hän olisi estänyt miestä sanomasta
-mitä hän sanoi" -- väristys puistatti äitini ruumista hänen
-muistellessaan miehen sanoja, vaikka hänen silmänsä katsoivat minuun
-yhä uskoen ja luottaen -- "hän olisi estänyt, mutta hän ei voinut,
-Gaston. Ja sitten mies joudutti häntä lähtemään."
-
-"Näyttikö hän hänelle jonkin merkin, äiti?" En saattanut mitenkään
-pidättää tätä kysymystä, sillä niin paljon näytti siitä riippuvan.
-
-"Näytti, kultapalan", kuiskasi äiti hymyillen heikosti. "Nyt minä
-tahdon nukkua." Ja pitäen yhä kädestäni hän sulki silmänsä.
-
-Ylioppilas palasi pian tuoden joitakin tarvetavaroita, joita olin
-lähettänyt hänet hakemaan, ja me istuimme äitini luona iltaan saakka ja
-myöhään yöhönkin. Huojennuksekseni olin kuullut lääkäriltä, että hän
-oli ollut sairaana jo jonkun aikaa ja että joka tapauksessa loppu olisi
-tullut pian. Hänellä ei ollut tuskia eikä hän tuntenut pelkoa, vaan
-näytti siltä kuin hän olisi kiittänyt Jumalaa ja ollut tyytyväinen,
-kohdatessaan minun katseeni aina kun hän avasi silmänsä tai heräsi
-horrostilastaan. Mitä itseeni tulee, niin muistan, että tuohon
-huoneeseen sisältyi joksikin aikaa koko minun maailmani. Sen
-hiljaisuuteen hukkui kaikki kuohunta, mikä täytti Ranskan kaupungit, ja
-sen ainoa mielenkiinto -- heikon hengityksen edestakaisin huokuminen --
-himmensi kokonaisen elämäniän pyyteet ja toiveet.
-
-Ennenkuin päivä valkeni, hiipi Simon Fleix ulos hoitamaan hevosia.
-Palattuaan tuli hän luokseni ja kuiskasi korvaani, että hänellä oli
-minulle jotain sanottavaa. Ja kun äitini makasi sillä hetkellä
-levollisessa unessa, irroitin käteni, nousin hiljaa ja menin hänen
-kanssaan lieden luo.
-
-Sen sijaan että olisi puhunut, asetti hän nyrkkinsä eteeni ja aukaisi
-yhtäkkiä kouransa. "Tunnetteko tätä?" kysyi hän, katsahtaen minuun
-terävästi.
-
-Otin hänen kädessään olevan esineen, ja katseltuani sitä nyökkäsin. Se
-oli ruusukkeeksi solmittu tummanpunainen samettikaistale, joka oli
-muodostanut, kuten ensi silmäyksellä huomasin, osan neiti de la Viren
-naamion pidikkeestä. "Mistä sinä sen löysit?" sopersin minä, otaksuen
-että hän oli poiminut sen porraskäytävästä. "Katsokaa sitä!" vastasi
-hän kärsimättömästi. "Te ette ole katsonut."
-
-Käänsin sen toisinpäin, ja silloin näin jotakin, mikä ensin oli jäänyt
-minulta huomaamatta -- nimittäin että kaistaleen leveämmässä päässä oli
-omituisia kuvioita, jotka oli hyvin kömpelösti ja säännöttömästi
-ommeltu valkoisella silkkilangalla. Pistot muodostivat kirjaimia ja
-kirjaimet sanoja. Hätkähtäen luin: "Apua!" ja kulmassa näin pienemmillä
-pistoilla nimikirjaimet "C.d.l.V."
-
-Katsoin kiihkeästi ylioppilaaseen, "Mistä löysit tämän?" kysyin.
-
-"Löysin sen kadulta", vastasi hän levollisesti, "noin kolmensadan
-askeleen päässä täältä."
-
-Mietin hetkisen.. "Katuojastako vai seinän vierestäkö?" kysyin sitten.
-
-"Seinän vierestä."
-
-"Jonkin ikkunan altako?"
-
-"Aivan niin", vastasi hän. "Voitte olla levollinen; minä en ole hölmö.
-Panin merkille paikan, herra de Marsac, enkä unohda sitä."
-
-Tämä löytö herätti tunteita, jotka pyrkivät syrjäyttämään mielestäni
-äitini tilan aiheuttaman surun ja levottomuudenkin -- mitkä tunteet
-vielä hetki sitten olivat näyttäneet tekevän mitättömiksi kaikki muut
-huolet. Sillä näin nyt olevani pulassa, jossa minun täytyi kärsiä
-teinpä miten hyvänsä. Toiselta puolen oli minun mahdoton jättää äitini;
-olisin ollut sydämetön julmuri, jos sen olisin tehnyt. Toiselta puolen
-taas en voinut ilman viiltävää tuskaa jäädä liikkumattomaksi ja
-toimettomaksi, kun neiti de la Vire, jota olin vannonut suojelevani ja
-joka nyt kärsi minun huolettomuuteni ja huonon onneni takia, kutsui
-minua apuun. Sillä muuta tuo samettiruusuke ei voinut merkitä, ja
-kenellekään muulle se ei voinut olla tarkotettu kuin minulle, koska ei
-ollut montakaan muuta, joka olisi todennäköisesti voinut sen tuntea, ja
-koska hän piti luonnollisena, että minä koettaisin päästä hänen
-jälilleen.
-
-Enkä voinut antaa tuolle merkille mitään pientä merkitystä. Muistaen
-neidin ylpeän ja pelottoman luonteenlaadun, sekä missä valossa hän aina
-oli minua katsonut, oli minulla syy aavistaa pahinta. Olin varma, ettei
-mikään luuloteltu vaara eikä muu kuin kaikkein viimeinen hätä olisi
-saanut häntä ottamaan näin alentavaa askelta. Ja tämä johtopäätös ynnä
-lisäksi pelko siitä, että hän oli joutunut Fresnoyn käsiin, jota luulin
-siksi henkilöksi, joka oli ryövännyt minulta kultarahan puolikkaan,
-täyttivät minut hirveällä epätietoisuudella siltä, millä suunnalla
-velvollisuuteni tällä hetkellä oli. Kunniantuntoni veti minua kahdelle
-taholle, vaatien minua sekä lähtemään että jäämään, ja kun käteni meni
-miekankahvaan ja jalkani pakottivat minua lähtemään, etsivät silmäni
-äitiäni ja korvani kuuntelivat hänen vienoa hengitystään.
-
-Neuvottomana ja hämmentyneenä katsoin ylioppilaaseen, ja hän katsoi
-minuun. "Sinähän näit miehen, joka vei hänet", mutisin minä. Siihen
-saakka, ollen yksinomaan huolissani äitini kohtalosta, olin tehnyt vain
-joitakin kysymyksiä ja sivuuttanut asian ikäänkuin se liikuttaisi minua
-vähän ja kuuluisi minulle vielä vähemmän. "Minkä näköinen hän oli?
-Oliko hän iso, turpea mies, pää siteessä, tai ehkä haava kasvoissaan?"
-
-"Sekö herra, joka meni neidin kanssa?" kysyi hän.
-
-"Niin, niin, vaikkapa herra, jos niin haluat!"
-
-"Ei ollenkaan", vastasi ylioppilas. "Hän oli pitkä, nuori, hieno mies,
-komeasti puettu, ja hänellä oli tumma tukka ja komeat kasvot. Kuulin
-hänen sanovan neidille, että hän tuli erään neidin ystävän lähettämänä,
-joka oli liian korkea-arvoinen mainittavaksi julkisesti, varsinkaan
-Blois'ssa. Hän lisäsi tuovansa häneltä tunnusmerkin; ja kun neiti
-mainitsi teistä -- hän oli juuri tullut rouvan huoneeseen seuranaisensa
-kanssa, kun tuo mies ilmestyi..."
-
-"Hän oli tietysti pitänyt silmällä, milloin minä menin ulos."
-
-"Aivan niin. No niin, kun neiti mainitsi teistä, vannoi mies, että te
-olitte seikkailija ja rutiköyhä petkuttaja ja vaikka mikä, ja kehotti
-neitiä sanomaan, pitikö hän todennäköisenä että hänen ystävänsä olisi
-uskonut sellaisen tehtävän sellaiselle miehelle."
-
-"Ja silloinko neiti lähti hänen kanssaan?"
-
-Ylioppilas nyökkäsi.
-
-"Mielelläänkö? Vapaasta tahdostaanko?"
-
-"Kyllä", vastasi hän. "Siltä minusta näytti. Hän koetti estää miestä
-puhumasta teidän äitinne kuullen, mutta siinä oli kaikki."
-
-Hetken mielijohteen ajamana otin askeleen ovea kohti; muistin kuitenkin
-asemani ja käännyin takaisin voihkaisten. Melkein poissa suunniltani ja
-tuntien tarvetta purkaa jollain tavoin tunteitani, tartuin poikaa
-hartioihin ja pudistelin häntä edestakaisin.
-
-"Sano minulle, mies, mitä minun on tehtävä!" mutisin hampaitteni
-välistä. "Puhu! Ajattele! Keksi jotakin!"
-
-Mutta hän pudisti päätänsä.
-
-Päästin hänet irti mumisten kirouksen ja istuin tuolille vuoteen
-viereen, laskien pääni käsieni väliin. Juuri sillä hetkellä saapui
-kumminkin huojennus -- saapui odottamattomalta taholta. Ovi avautui ja
-lääkäri astui sisään. Hän oli taitava ammatissaan, ja vaikka häntä
-paljon käytettiin hovipiireissä, oli hän siitä huolimatta hugenotti --
-ja juuri tämä seikka oli rohkaissut Simon Fleix'tä pyytämään hänen
-apuaan "Vertavuotavan sydämen" isännän kautta, mikä majatalo oli
-Blois'n hugenottien salainen yhtymäpaikka. Toimitettuaan tutkimuksensa
-aikoi hän poistua, sillä hän oli vakava ja hiljainen mies ja hänellä
-oli paljon työtä, mutta minä pysäytin hänet ovella.
-
-"Kuinka hänen laitansa on, herra tohtori?" sanoin matalalla äänellä,
-pidellen kädelläni hänen päällysviitastaan.
-
-"Hän on voimistunut ja voi elää pari kolme päivää", vastasi hän
-levollisesti. "Ehkä neljäkin, ja niin monta kuin Jumala tahtoo."
-
-Painaen kaksi kruunua hänen käteensä pyysin häntä käymään joka päivä,
-minkä hän lupasikin tehdä. Sitten hän poistui. Äitini uinui yhä
-rauhallisesti, ja minä käännyin Simon Fleix'n puoleen; epäilyni olivat
-hälvenneet ja päätökseni oli tehty.
-
-"Kuule", sanoin minä, "ja vastaa minulle lyhyeen. Me emme voi poistua
-yhtaikaa, se on selvä. Kuitenkin täytyy minun mennä heti paikalla sille
-paikalle, mistä sinä löysit tuon samettinauhan. Kuvaa se paikka minulle
-tarkasti, niin että voin löytää sen, äläkä tee erehdyksiä."
-
-Hän nyökkäsi ja vastasi hetkisen mietittyään:
-
-"Tiedättehän St. Denis'n kadun? No, menkää sitä alaspäin, jättäen
-'Vertavuotavan sydämen' vasemmalle puolellenne. Kääntykää toisesta
-kulmauksesta samalla puolella sivuutettuanne majatalon. Kolmas talo
-kulmasta lukien, jälleen vasemmalla, on Pyhän ristin sairaalaan
-johtavan porttiaukon yläpuolella. Portin yläpuolella on kaksi ikkunaa
-alemmassa kerroksessa, ja niitten yläpuolella vielä kaksi. Nauha oli
-ensimäisen ikkunan alla, jonka kohdalle saavutte. Oletteko ymmärtänyt?"
-
-"Täydellisesti", sanoin minä. "On hyvä joskus olla kirjamieskin,
-Simon."
-
-Hän katsoi minuun miettiväisenä, mutta ei virkkanut mitään, ja minä
-puuhasin miekankahvani lujittamisessa ja viittani sovittamisessa
-kasvojeni alaosan eteen. Saatuani nämä tyydyttävästi järjestetyiksi
-otin esiin rahani ja laskin kolmenkymmenenviiden kruunun suuruisen
-summan, jonka annoin hänelle, terottaen hänen mieleensä että hänen oli
-välttämättä pysyttävä äitini luona, jollen sattuisi palaamaan. Sillä
-vaikka aioin lähteä ainoastaan tiedusteluretkelle, ottamaan, jos
-mahdollista, selkoa siitä, oliko neiti vielä Blois'ssa, niin
-tulevaisuus oli kuitenkin epävarma, ja vaikka viholliseni olivat
-minulle tuntemattomia, tunsivat he minut.
-
-Terotettuani hänelle tätä velvollisuutta otin äänettömät jäähyväiset
-äidiltäni ja jättäen huoneen poistuin hitaasti alas portaita, äitini
-riutuneitten, kalpeitten kasvojen kuvan seuratessa mukanani ja
-antaessa, kuten minusta tuntui, pyhityksen aikomukselleni.
-
-Kellot löivät yhtätoista, kun astuin ulos ovesta ja seisoin hetkisen
-kujalla katsellen kummallekin suunnalle, näkyisikö mitään vakoilun
-merkkejä. Mitään ei kuitenkaan ollut nähtävissä. Kuja oli autio. Ja
-ollen varma siitä, että olisi turhaa yrittää eksyttää vastustajiani,
-jotka arvattavasti tunsivat Blois'n paremmin kuin minä, en sitä
-koettanutkaan, vaan ohjasin tieten tahtoen kulkuni "Vertavuotavaa
-sydäntä" kohti St. Denis'n kadulle. Kaduilla oli sama synkän odotuksen
-leima, jonka olin huomannut edellisenä päivänä. Samat ryhmät
-seisoskelivat kadunkulmissa, samat epäluuloiset katseet kohtasivat
-minua niinkuin kaikkia muitakin muukalaisia, jotka näyttäytyivät
-ulkona; yhtä välinpitämättömän toimettomilta näyttivät kaupunkilaiset,
-yhtä levottoman kiireellisiltä tulevat ja lähtevät sanansaattajat.
-Näin, että täälläkin, ihan palatsin muurien juurella, lain ja
-järjestyksen siteet olivat jännitetyt miltei katkeamaisilleen, ja
-ajattelin, että jos milloinkaan oli Ranskassa ollut aikaa, jolloin
-oikeus merkitsi vähän ja vahva käsi paljon, niin sellainen aika oli
-nyt. Sellainen asiain tila olikin edullinen käsissä olevalle
-tuumalleni, ja välittämättä epäluuloisista katseista astelin
-päättäväisenä tietäni.
-
-Löysin helposti sen porttikäytävän, josta Simon oli puhunut, ynnä
-ikkunan, jonka alta hän oli löytänyt samettisolmukkeen, Koska
-melkein vastapäätä avautui kapea kujanne, käytin sitä hyväkseni
-tarkastellakseni taloa mielin määrin, ja huomasin heti, että alempi
-ikkuna oli suojattu vain lujilla luukuilla, jotka nyt olivat auki,
-mutta ylemmän kerroksen ikkuna oli varustettu vahvalla rautaristikolla.
-Luonnollisesti keskitin huomioni jälkimäiseen. Talo oli vanha
-kivirakennus ja päältä katsoen jotensakin kunnioitettavan näköinen,
-enkä voinut huomata siinä mitään, mikä olisi herättänyt epäluuloani,
-jos nauha olisi löytynyt muualta. Sen seinässä oli erään uskonnollisen
-veljeskunnan vaakuna, ja portti oli arvattavasti aikoinaan ollut sen
-sairaalan pääsisäänkäytävänä, joka vieläkin oli sen takana, mutta nyt
-oli portin päällinen talo nähtävästi joittenkin säätyläisihmisten
-asuntona. Olivatko molemmat kerrokset samoilla vai eri asukkailla, sitä
-en voinut ratkaista.
-
-Katseltuani sitä jonkun aikaa näkemättä kenenkään menevän sisään tai
-tulevan ulos ja keksimättä mitään, mikä jollain tavoin olisi opastanut
-minua, päätin uskaltautua talon sisäpuolelle, kun katu oli rauhallinen
-eikä talossa näkynyt mitään merkkejä, jotka olisivat osottaneet sen
-olevan vahvasti vartioidun. Sisäänkäytävä oli porttiholvin alla
-oikealla puolella olevasta ovesta. Näkemästäni tein sen johtopäätöksen,
-että portinvartia oli poissa, arvatenkin juoruilemassa kaupungilla
-valtiollisista asioista.
-
-Johtopäätökseni näyttäytyikin oikeaksi, sillä kun olin onnellisesti
-päässyt kadun poikki ja pujahdin sisään puoliavoimesta ovesta, löysin
-ainoastaan hänen sauvansa ja hiilipannunsa häntä edustamassa. Yksi
-silmäys riitti vakuuttamaan minulle tämän, ja heti käännyin empimättä
-nousemaan ylös portaita, sillä oivalsin, että jos tahdoin saada jotakin
-aikaan yksinäni, niin oli minun turvattava enemmän rohkeuteen ja
-yllätykseen kuin varovaisuuteen ja harkintaan.
-
-Portaisiin tuli vain niukasti valoa pihan puolella olevista
-tähystysaukoista, mutta ne olivat siistit ja hyvässä kunnossa. Koko
-talossa vallitsi hiljaisuus, jota rikkoi vain minun askelteni ääni, ja
-kaikki näytti niin siistiltä ja säännölliseltä, että kuta ylemmäs
-nousin, sitä alemmas painui menestyksen-toivoni. Päättävästi jatkoin
-kuitenkin kulkuani, kunnes saavuin toiseen kerrokseen ja seisoin
-suletun oven edessä. Nyt oli hetki, jolloin kaikki tulisi ratkaistuksi.
-Kuuntelin joitakin silmänräpäyksiä, mutta kun ei mitään kuulunut,
-kohotin varovaisesti salpaa. Vastoin odotustani ovi avautui, ja minä
-astuin sisään. Korkeaselustainen penkki oli sisäpuolella, estäen minua
-näkemästä vapaasti huoneeseen, joka näytti olevan avara ja runsaasti ja
-komeasti sisustettu, vaikka hiukan matala ja verrattain hämärästi
-valaistu, sillä sen kaksi ikkunaa olivat leveyttään matalampia. Lämmin
-takkatulen hohde valaisi kattoa, ja juuri kun suljin hiljaa oven,
-murtui jokin palanut halko liedellä niin että säkenet ratisivat, mikä
-ääni toi kodikasta eloa loisteliaaseen hiljaisuuteen. Heti sen jälkeen
-kysyi matala soinnukas ääni: "Alfons, sinäkö se olet?"
-
-Astuin selustapenkin ympäri, ja näin edessäni kauniin naisen
-kyynärpäänsä nojassa sohvalla. Kuullessaan oven avautuvan hän oli
-kohonnut ryntäilleen. Kun hän nyt näki vieraan ihmisen edessään,
-hypähti hän heikosti huudahtaen pystyyn ja tuijotti minuun hämmästystä
-ja suuttumusta kuvastavin kasvoin. Hän oli keskikokoinen, piirteet
-säännölliset, vaikka hiukan lapsimaiset, kasvot erittäin kauniit.
-Tuuhea, kullankeltainen tukka riippui epäjärjestyksessä hänen kaulansa
-ympärillä, sopien hyvin hänen silmiensä syvään sineen, missä minusta
-näytti piilevän enemmän henkeä ja tulta kuin hänen yleiset
-kasvonpiirteensä panivat otaksumaan.
-
-Hetken äänettömyyden jälkeen, minkä kestäessä hän mittaili minua
-kiireestä kantapäähän hyvin ylpeästi -- ja minä katselin häntä
-uteliaana ja ihmetellen -- hän lausui: "Hyvä herra, voisinko saada
-tietää, mikä aiheuttaa tämän -- vierailun?"
-
-Olin sillä hetkellä niin hämmästyksissäni naisen ilmestymisestä ja
-hänen tavattomasta kauneudestaan, samoinkuin siitäkin, etten nähnyt
-täällä merkkiäkään etsimistäni henkilöistä, että en saanut kootuksi
-ajatuksiani vastaukseen, vaan seisoin ymmällä tuijottaen häneen.
-Huoneeseen astuessani olin odottanut näkeväni vallan toista!
-
-"No, herra?" sanoi hän jälleen puhuen terävästi ja kopauttaen jalallaan
-lattiaan.
-
-"Tämän vierailunko?" sopersin minä.
-
-"Kutsukaa sitä vaikka tunkeilevaisuudeksi, jos niin haluatte!" huusi
-hän kopeasti. "Mutta selittäkää syynne taikka menkää matkaanne."
-
-"Pyydän lupaa saada tehdä molemmat", vastasin minä,
-tahdonponnistuksella kooten ajatukseni. "Nousin ylös näitä portaita ja
-avasin ovenne erehdyksessä -- yksinkertaisesti sanoen -- toivoen
-tapaavani täällä erään ystäväni. Huomaan erehtyneeni, eikä minulla ole
-muuta tehtävää kuin poistua, pyytäen samalla nöyrimmästi anteeksi." Ja
-puhuessani kumarsin syvään ja valmistauduin lähtemään.
-
-"Odottakaa vähän!" sanoi hän nopeasti ja muuttuneella äänellä. "Te
-olette ehkä herra de Bruhlin -- mieheni -- ystävä. Siinä tapauksessa,
-jos haluatte jättää hänelle jonkun sanoman, toimitan sen mielelläni
-hänelle."
-
-Hän näytti niin viehättävältä, että huolimatta tunteitteni sekasorrosta
-en voinut muuta kuin katsella häntä ihaillen. "Valitettavasti en voi
-esittää sitäkään puolustuksekseni", vastasin minä. "Ikävä kyllä ei
-minulla ole kunniaa tuntea häntä."
-
-Hän katseli minua hiukan hämmästyneenä. "Mutta kuitenkin", vastasi hän,
-hymyillen kainosti ja leikkien pukuaan kiinnittävällä kultasoljella,
-"teillä on täytynyt olla jokin syy, jokin aihe, jonka nojalla luulitte
-löytävänne ystävänne."
-
-"Kyllä, rouva", vastasin minä, "mutta minä erehdyin."
-
-Näin hänen punastuvan äkkiä. Hymyillen ja räpyttäen ujosti silmiään hän
-sanoi: "Onko ehkä mahdollista, että -- tarkotan, että oletteko ehkä
-tullut tänne jostakin syystä, joka on yhteydessä -- esimerkiksi jonkun
-samettinauhan kanssa?"
-
-Minä hätkähdin ja astuin tahtomattani askeleen häntä kohti.
-"Samettinauhan!" huudahdin liikutettuna. "Hyvä Jumala! Sittenhän en
-olekaan erehtynyt! Olen tullut oikeaan taloon, ja te -- te tiedätte
-tästä jotakin! Arvoisa rouva, sanokaa minulle mitä tuo samettinauha
-merkitsee, minä rukoilen teitä!"
-
-Kiihtymykseni näytti tekevän hänet levottomaksi; hän peräytyi pari
-askelta, katsoen minuun ylväästi, mutta samalla ikäänkuin hiukan
-häpeillen. "Uskokaa minua, se ei merkitse mitään", sanoi hän kiireesti.
-"Pyydän teitä ymmärtämään sen. Se oli tyhmää pilaa."
-
-"Pilaa?" sanoin minä. "Se on pudotettu tästä ikkunasta."
-
-"Se oli pilaa", toisti hän itsepintaisesti. Mutta saatoin nähdä, että
-hän kaikesta ylpeydestään huolimatta oli levoton. Hänen kasvonsa olivat
-hämmentyneet ja kyyneliä oli hänen silmissään, Ja tämä saattoi minut
-näissä olosuhteissa vain kahta itsepäisemmäksi.
-
-"Minulla on tuo nauha mukanani", sanoin minä. "Teidän täytyy kertoa
-minulle siitä enemmän."
-
-Hän katsoi minuun osottaen ankarampaa suuttumusta kuin hän tähän saakka
-oli ilmaissut. "Luulen, ettette te tiedä, kenelle puhutte", sanoi hän
-hengittäen kiivaasti. "Poistukaa täältä, ja heti! Olen sanonut teille,
-että se oli pilaa. Jos te olette kunnianmies, niin te uskotte minua ja
-lähdette pois." Ja hän osotti ovea.
-
-Mutta minä pysyin paikallani, sillä olin järkähtämättä päättänyt tunkea
-salaisuuden perille. "Olen kunnianmies, arvoisa rouva", sanoin minä,
-"mutta kuitenkin täytyy minun saada tietää enemmän. Ennenkuin saan
-kuulla enemmän, en voi lähteä."
-
-"Oh, tämä on sietämätöntä!" huusi hän katsellen ympärilleen ikäänkuin
-etsien pakotietä; mutta minä olin hänen ja ainoan oven välissä. "Tämä
-on sietämätöntä! Tuo samettinauha ei ollut lainkaan tarkotettu teille.
-Ja, mikä merkitsee enemmän, jos de Bruhl tulee ja löytää teidät täältä,
-niin tulette sitä katkerasti katumaan."
-
-Näin että hän oli ainakin yhtä levoton itsensä takia kuin minun
-puolestani, ja asianhaaroihin katsoen ajattelin olevani oikeutettu
-käyttämään hyväkseni hänen pelkoaan. Asetin tarkotuksella hattuni
-vieressäni olevalle pöydälle ja lausuin, katsoen häneen kiinteästi:
-"Minä menen, arvoisa rouva, kun saan kuulla kaikki mitä te tiedätte
-tästä nauhasta, joka on kädessäni, mutta en ennen. Jollette te suostu
-sitä ilmaisemaan, täytyy minun odottaa herra de Bruhlia ja kysyä
-häneltä."
-
-"Hävytön!" huudahti hän, katsoen minuun kuin olisi hän raivossaan ja
-pelossaan ollut valmis tappamaan minut; hän oli nähtävästi intohimoinen
-nainen. Mutta minä seisoin liikahtamatta, ja hetken perästä hän puhui.
-"Mitä tahdotte tietää?" sanoi hän, katsoen minuun synkästi.
-
-"Millä tavalla tämä nauha tuli kadulle teidän ikkunanne alle? Sen
-tahdon tietää ensinnä."
-
-"Minä pudotin sen", vastasi hän äreästi.
-
-"Minkätähden?" kysyin minä.
-
-"Koska..." Ja sitten hän pysähtyi ja katsoi minuun, ja sitten taas
-katsoi alas, posket tulipunaisina. "Koska, jos teidän täytyy saada se
-tietää... Minä olen ollut naimisissa vain kaksi kuukautta, ja minä
-ajattelin että mieheni löytäisi sen ja toisi minulla. Se oli hupsu
-päähänpisto."
-
-"Mutta mistä saitte sen?" kysyin minä ja tuijotin häneen yhä
-kummastuneempana ja neuvottomampana. Sillä minusta näytti että mitä
-useampia kysymyksiä tein, sitä kauemmaksi eksyin tarkotuksestani.
-
-"Minä löysin sen Arcyn kujalta", vastasi hän, polkien ärtyneenä
-jalkaansa. "Sain tyhmän ajatuksen tehdä niinkuin tein. Ja nyt, vieläkö
-teillä on useampia kysymyksiä?"
-
-"Ainoastaan yksi", vastasin minä, nähden nyt kaikki selvästi.
-"Tahdotteko suosiollisesti selittää minulle tarkasti, miltä kohdalta
-löysitte sen?"
-
-"Johan minä sanoin. Arcyn kujalta, kymmenen askeleen päässä
-Valois-kadulta. No, joko nyt menette?"
-
-"Yksi sana, arvoisa rouva. Oliko..."
-
-Mutta hän huusi: "Menkää, menkää!" niin kiivaasti, että yritettyäni
-vielä kerran kiittää häntä, katsoin paremmaksi noudattaa hänen
-käskyään. Olin saanut kuulla kaikki mitä hän tiesi; olin ratkaissut
-arvotuksen. Mutta ratkaistuani sen en ollut sen likempänä päämäärääni,
-olin yhtä kaukana neidistä. Äänettömänä kumartaen suljin oven ja aloin
-laskeutua alas portaita, mieli täynnä huolekkaita epäilyjä ja
-laskelmia. Samettinauha oli ainoa johtolanka mitä minulla oli, mutta
-oliko oikein antaa sille mitään merkitystä? Tiesin nyt, että olipa se
-alkujaan ollut missä tahansa, se oli siirretty kerran toiseen paikkaan.
-Ja jos kerran, niin miksi ei kahdesti? Miksi ei kolmasti?
-
-
-
-
-IX. Talo Arcyn kujan varrella.
-
-
-En ollut laskeutunut puoltakaankymmentä askelta, kun kuulin jonkun
-tulevan porraskäytävään kadulta ja alkavan nousta ylös. Heti johtui
-mieleeni, että tämä mahtoi olla herra de Bruhl, ja huomasin, etten
-ollut lähtenyt nuoren rouvan asunnosta sekuntiakaan liian aikaisin.
-Minulla oli siksi vaikea tehtävä käsissä, etten millään muotoa tahtonut
-joutua vielä lisäksi riitaan tuntemattoman henkilön kanssa, ja siksi
-joudutinkin askeleitani, toivoen kohtaavani hänet niin lähellä
-portaitten alapäätä, että hän jäisi epätietoiseksi, olinko käynyt talon
-ylemmässä vai alemmassa kerroksessa. Mutta porraskäytävä oli pimeä, ja
-hän, jolle ne olivat tutut, saattoi liikkua nopeammin kuin minä, Hän
-harppasi kaksi askelta kerrallaan ja ilmestyen äkkiä käänteeseen
-yllätti minut ennenkuin minä olin selviytynyt ylimmästä porrasjaksosta.
-
-Nähdessään minut hän pysähtyi äkkiä ja tuijotti minuun; hän ajatteli
-luultavasti ensiksi, että hänen pitäisi tuntea minut. Kun hän ei
-tuntenut, astui hän askelen taaksepäin. "Oletteko ollut -- onko teillä
-jotain asiaa minulle?" sanoi hän.
-
-"Ei", sanoin minä, "ei ole."
-
-Hän rypisti kulmiaan. "Minä olen de Bruhl", hän sanoi.
-
-"Niinkö?" mutisin minä, osaamatta muutakaan sanoa.
-
-"Oletteko ollut...?"
-
-"Teidän asuntonne portaissako? Kyllä, erehdyksessä", vastasin
-umpimähkään.
-
-Hän murahti hiukan tämän kuullessaan ja astui sivulle, epäluuloisena ja
-tyytymättömänä, mutta tietämättä oikein mitä tehdä. Minä kohtasin,
-tyvenesti hänen äkeän katseensa ja menin hänen ohitseen, mutta alas
-laskeutuessani huomasin kuitenkin, että hän oli kääntynyt ja katsoi
-jälkeeni. Hän oli iso, komea mies, tummaverinen ja hiukan
-punakkakasvoinen, puettu täydellisimpään myrtinviheriään,
-mustajuovaiseen hovipukuun. Käsivarrella oli hänellä samanvärinen
-levätti. Kadulle saavuttuani katsahdin taakseni nähdäkseni, seurasiko
-hän minua, mutta sen enempää en häntä ajatellut. Kuitenkin kohtasimme
-me vielä toisemme, ja monta kertaa. Niin, jos silloin olisin tietänyt,
-mitä sittemmin tulin tietämään, olisin palannut takaisin ja... Mutta
-siitä myöhemmin.
-
-Valois-katu, jolle muuan varovasti puodistaan kurkisteleva kauppias
-ohjasi minut, oli kaupungin pääkatuja, kapea, likainen ja ylhäältä
-esiinpistävien katonräystäitten ja ammattikilpien pimittämä, mutta
-täynnä hälinää ja liikettä. Sen toinen pää avautui tuomiokirkon
-esipihalle; toinen, hiljaisempi pää näkyi johtavan kaupungin läntiselle
-portille. Tuntien että oli tärkeätä välttää herättämästä huomiota
-etsimäni talon lähistöllä, kuljin tuomiokirkon edustalla olevalle
-aukealle paikalle ja kysyen parilta mieheltä, jotka seisoivat siinä
-puhelemassa, sain tietää että Arcyn kuja oli kolmas kuja Valois kadun
-oikealla puolella jonkun matkan päässä siitä. Tämän tiedon saatuani
-läksin heidän luotaan ja kuljin katua pitkin pää kumarassa ja levätti
-vedettynä kasvojeni alaosan eteen ikäänkuin kolean itätuulen suojaksi,
-kunnes saavuin kujan suulle. Silmiäni nostamatta käännyin rohkeasti
-kujalle.
-
-Kuljettuani kymmenen askelta kulmasta eteenpäin pysähdyin ja aloin
-ympärilleni katsellen tutustua ympäristöön niin joutuin kuin taisin.
-Kuja. joka näytti hyvin vähäliikkeiseltä, oli kahdeksan tai yhdeksän
-jalkaa leveä, kiveämätön ja täynnä uomia. Toisella puolella sitä kohosi
-korkea, umpinainen puutarhamuuri ja toisella vielä korkeampi talon
-seinä; kummassakaan ei ollut ainoatakaan ikkunaa, mikä seikka täytti
-minut hämmästyksellä, sillä se teki tyhjäksi kaikki laskelmani. Turhaan
-mittasin katseellani kulkemiani kymmentä askelta; turhaan katselin ylös
-ja oikealle ja vasemmalle. Olin kerrassaan ymmällä. Ei ainoatakaan
-ikkunaa avautunut kujalle sillä kohdalla, ei edes koko kujan varrella.
-Sillä sen molemmin puolin oli, niin pitkälle kuin saatoin nähdä,
-umpinaisia, ikäänkuin puutarhain muureja.
-
-Oivaltaen masentunein mielin mitä tämä merkitsi, näin yhdessä
-tuokiossa, että kaikki Simon Fleix'n löydölle perustamani toiveet
-olivat turhia. Neiti oli epäilemättä pudottanut samettinauhan, mutta ei
-mistään ikkunasta. Se oli vieläkin johtolanka, mutta niin ohut ja
-epämääräinen, että se itse asiassa oli mitätön, todistaen ainoastaan,
-että neiti oli ahdingossa ja tarvitsi apua, mahdollisesti myöskin, että
-hän oli kulkenut tämän kujan kautta matkalla yhdestä säilytyspaikasta
-toiseen.
-
-Kokonaan tyrmistyneenä ja lannistuneena nojasin jonkun aikaa seinään,
-moittien sitä kovaa onnea, joka näytti seuraavan minua tässä niinkuin
-monessa edellisessäkin seikkailussa. Eikä jäänyt kuulumatta matala
-omantunnon äänikään, joka väitti, että tällaiset epäonnistumiset
-johtuivat taitamattomuudesta pikemmin kuin kovasta onnesta. Päättelin,
-että jollen olisi antanut ryövätä itseltäni tunnusmerkkiä, olisi neiti
-luottanut minuun; jollen olisi tuonut häntä sellaiseen kurjaan asuntoon
-kuin äidilläni oli, ei hän olisi antanut tuntemattoman henkilön
-houkutella itseään mukaansa; ja lopuksi, jos olisin itse pysynyt hänen
-luonaan ja lähettänyt Simonin hoitamaan hevosia sijastani, niin ei
-kukaan vieras olisi päässyt hänen puheilleenkaan.
-
-Mutta ei ole milloinkaan ollut tapanani ottaa häviötä vastaan
-tarjouksella, ja vaikka tunsinkin nämä itsesoimaukset hyvin
-ansaituiksi, sain itseni kuitenkin pian vakuutetuksi siitä, että se
-omituinen ja erikoinen sallimus, joka johti samettinauhan käsiini,
-kehotuksena rohkaisemaan mieleni. Jollei rouva de Bruhl olisi ottanut
-sitä, olisi se jäänyt virumaan tuolle syrjäpolulle, jota en minä eikä
-Simon Fleix'kään olisi luultavasti tullut kulkemaan. Ja jollei rouva
-olisi vuorostaan sitä pudottanut, olisimme saaneet turhaan etsiä
-pienintäkin johtolankaa neiti de la Viren kohtalon tai aseman
-selvillesaamiseksi.
-
-Uudelleen reipastuneena tästä ajatuksesta päätin kävellä kujan päähän,
-ja teinkin sen heti, katsellen valppaasti ympärilleni käydessäni, mutta
-kohtaamatta ketään. Puitten paljaat yläoksat pistivät siellä täällä
-esiin muurien yli, joissa aina jonkun matkan päässä oli matala, vahva
-ovi. Näitä ovia tutkin huolellisesti, keksimättä kuitenkaan mitään.
-Kaikki olivat lujasti kiinni, ja useimmat näyttivät siltä kuin niitä
-olisi harvoin avattu. Saavuttuani vihdoin ilman tuloksin kaupungin
-ulkomuurin sisäreunaan, käännyin ja palasin äreänä takaisin samoja
-jälkiä, hidastaen askeleitani sitä mukaa kuin lähenin Valois-katua.
-Tällä kertaa, ollen hiukan etäämpänä kadusta, huomasin jotakin.
-
-Kujalle päin oleva seinä kulmatalossa, jonka julkisivu oli Valois-kadun
-puolella, oli, kuten olen sanonut, umpinainen ja ikkunaton. Mutta tältä
-paikalta saatoin nähdä talon takasivun yläosan -- nimittäin sen osan,
-mikä näkyi seinään yhtyvän puutarhamuurin yli -- ja siinä oli joitakin
-ikkunoita. Kaksi ikkunaa kokonaan ja kolmannesta osa olivat katseeni
-ylettyvillä, ja yhtäkkiä huomasin eräässä niistä jotakin, mikä sai
-sydämeni sykähtämään toivosta ja odotuksesta. Kysymyksessäoleva ikkuna
-oli tukevasti raudotettu, ja se mitä näin, oli solmittu erääseen
-ristikon tankoon. Se oli pieni nauharuusuke, jostakin valkoisesta
-vaatteesta, arvattavasti liinakankaasta solmittu ja pisti varsin vähän
-silmään. Mutta sen silmukat olivat, mikäli niin kaukaa saatoin erottaa,
-juuri samannäköiset kuin taskussani olevassa samettiruusukkeessa.
-
-Johtopäätös oli ilmeinen, samalla kuin se herätti minussa vilkasta
-ihailua neidin älyä ja neuvokkuutta kohtaan. Hän oli sulettuna tuohon
-huoneeseen; oli melkein eittämätöntä, että hän oli tuon ristikon
-takana. Jos sieltä pudotettaisiin vaatekaistale, niin se suotuisalla
-tuulella liitäisi kujalle -- ei kymmenen, vaan kahdenkymmenen askeleen
-päähän kadulla. Minun olisi pitänyt ennakolta otaksua mahdolliseksi
-tuon vertainen epätarkkuus naisen etäisyys-arvioinnissa.
-
-On helppo kuvitella, kuinka innokkaasti nyt tarkastelin taloa ja kuinka
-tarkasti etsin siitä heikkoa kohtaa. Mutta mitä kauemmin katselin, sitä
-lohduttomampiin tuloksiin tulin tutkimuksissani. Näin edessäni synkän
-kivilinnan, neliskulmaisen, vanhaan italialaiseen tapaan rakennetun,
-jonka katonreunus oli hammastettu ja seinissä kunkin kerroksen
-yläpuolella kapeat juoksulistat, jotka samalla vähensivät sileitten
-seinapintain yksitoikkoisuutta ja lisäsivät yläosan synkkää raskautta.
-Ikkunoita oli vähän ja ne olivat pieniä, ja talo näytti kostealta ja
-homehtuneelta, jäkälätupsuja kasvoi tiilien lomissa ja juoksulistat
-olivat sammaloituneet. Kujalta puutarhaan johtava matala ovi kiinnitti
-luonnollisesti huomiotani; mutta se näkyi olevan tavattoman vahva ja
-teljetty sekä ylhäältä että alhaalta.
-
-Tultuani vakuutetuksi siitä, ettei siltä puolen ollut yrittämistä, ja
-ollen haluton viipymään lähistöllä kauempaa, jotta en herättäisi
-huomiota, palasin kadulle ja kävelin kahdesti talon etusivun ohitse,
-koettaen nähdä siitä niin paljon kuin suinkin pysyttelemällä
-ulkonaisesti mahdollisimman välinpitämättömän näköisenä. Julkisivu oli
-hiukan taempana kadunreunasta, ja sen rinnalla oli toisella puolella
-tallirakennuksia. Ainoastaan yhdestä piipusta nousi savua, ja siitäkin
-vähän. Kolme porrasaskelta johti mahtavalle kaksoisovelle, joka oli
-puoleksi auki, näyttäen vilauksen tilavasta eteishallista ja
-valtaportaista. Kaksi palvelijan näköistä miestä seisoskeli portailla
-syöden pähkinöitä ja kujeillen keskenään, ja oven yllä oli kolme
-värillistä vaakunakilpeä. Toisen kerran ohikulkiessani näin
-tyydytyksellä, että keskimäinen vaakuna oli Turennen -- mikä saattoi
-minut täydelleen vakuutetuksi, ettei samettisolmuke ollut valehdellut;
-niin että ilman muuta sillä kertaa käännyin kotiinpäin sommitellen
-suunnitelmia kävellessäni.
-
-Tapasin kaikki sellaisena kuin se oli ollut lähtiessäni. Äitini makasi
-yhä puoleksi tiedottomassa tilassa, joten minulta säästyi poissaoloni
-anteeksipyytämisen ja aikomusteni selittämisen vaivat. Ilmotin
-suunnitelmani Simon Fleix'lle, joka sanoi helposti voitavan saada
-luotettava henkilö hoitamaan äitiäni. Mutta ensi aluksi hän ei tahtonut
-suostua pitemmälle asiaan. Hän kuunteli suunnitelmaani suu auki ja
-kiiluvin silmin, kunnes aloin selittää hänen osaansa siinä. Silloin hän
-alkoi kovasti vapista.
-
-"Te tahdotte minua tappelemaan", huusi hän soimaten ja väristen koko
-ruumiiltaan kuin halvaantunut. "Te sanoitte siten toissa iltana. Te
-tahdotte että minut tapettaisiin. Sitä te tahdotte."
-
-"Hupsutusta!" vastasin minä tuimasti. "Minähän tahdon sinua pitämään
-hevosia!"
-
-Hän katsoi minuun hurjasti, vihainen ilme kasvoissaan, mutta kuitenkin
-samalla kuin lumottuna.
-
-"Te tahdotte sotkea minutkin tappeluun!" intti hän. "Te tahdotte!"
-
-"Enkä tahdo", sanoin minä.
-
-"Tahdotte! Tahdotte! Ja kyllä minä tiedän miten siinä käy. Minä olen
-lukumies, enkä ole oppinut tappelemaan. Te tahdotte, että minä
-kuolisin!" huusi hän kiihtyneenä.
-
-"Minä en tahdo sinua tappelemaan", vastasin hiukan halveksivasti.
-"Tahtoisin mieluummin, että pysyisit erilläsi sellaisesta äitini takia.
-Tahdon vain, että seisot kujalla ja pitelet hevosia. Siinä sinä et ole
-paljon suuremmassa vaarassa kuin täällä lieden luona istuessasikaan."
-
-Vihdoin sain hänet taivutetuksi tekemään niinkuin halusin, vaikka hän
-vieläkin, ajatellessaan mikä hänellä oli edessään, alkoi väristä ja
-monta kertaa tuon iltapäivän kuluessa hypähti ylös ja käveli
-edestakaisin lieden ja ikkunan väliä, kasvot kiihtyneinä ja kädet
-nyrkissä kuin kuumeisella. Ensin otaksuin tämän johtuvan pelkästä
-pelkuruudesta ja arvelin sen merkitsevän huonoa yritykselleni; mutta
-huomatessani sitten, ettei hän ollenkaan yrittänyt peräytyä, ja että
-vaikka hiki oli hänen otsallaan, hän ryhtyi kuitenkin sellaisiin
-valmisteluihin kuin asia vaati -- ja muistaessani myös, kuinka kauan ja
-hellästi hän oli palvellut äitiäni ilman minkäänlaista palkkaa tai
-korvausta, aloin oivaltaa, että tässä oli jotakin tavatonta, että tässä
-oli kummallinen ja tavallisuudesta poikkeava nuori mies, josta oli
-mahdoton ennakolta varmuudella tietää, mitä hän tekisi, jos hän
-joutuisi koetteelle.
-
-Itse puolestani vietin iltapäivän melkein tylsässä tunteettomuudessa.
-Pidin velvollisuutenani tehdä tämän yrityksen neidin pelastamiseksi, ja
-tehdä sen heti, koska oli mahdoton tietää, mitä vahinkoa viivyttelystä
-saattoi seurata, jos hän oli Fresnoyn tapaisen miehen käsissä;
-kuitenkin oli minulla niin vähän toivoa menestyksestä, että pidin
-yritystä epätoivoisena. Mutta äitini kadottamisen varmuus, ulkonaisen
-asemani tukaluus ja alati läsnäoleva kovanonnen tunne tekivät minut
-välinpitämättömäksi vaaroille. Ja vielä matkatessamme Simonille tuttuja
-syrjäteitä Arcyn kujan kauimmaiseen päähän, punertavan ja kylmän
-ilta-auringon paistaessa kasvoihimme ja hetkeksi kullatessa
-yläpuolellamme olevat tummat räystäät ja harmaat linnantornit, olin
-yhtä apealla mielellä. Miten kävisikin, ei maailmassa ollut kuin yksi
-olento, jota minä kaipaisin ja joka kaipaisi minua; ja hänkin häilyi
-ikuisuuden partaalla.
-
-Näin ollen saatoin antaa Simon Fleix'lle viimeiset ohjeet yhtä
-kylmäverisenä kuin konsanaan. Sijotin hänet kolmen hevosen kanssa
-lähelle kujan päätä -- mikä näytti yhtä hiljaiselta ja vähäliikkeiseltä
-kuin aamullakin -- noin sadan askeleen päähän tai hiukan kauemmaksi
-talosta.
-
-"Käännä niitten päät ulkomuuriin päin", sanoin minä, kääntäen ne
-samalla itse ympäri. "Siten ne ovat valmiit lähtemään. Ne ovat kyllä
-kaikki tarpeeksi siivoja. Cidin voit jättää irralleen. Ja kuule nyt
-mitä sanon, Simon", jatkoin sitten. "Odota tässä kunnes näet minun
-palaavan, tai kunnes huomaat, että aiotaan hyökätä kimppuusi.
-Edellisessä tapauksessa sinä odotat tietysti minua, jälkimäisessä
-tapauksessa pakene miten parhaaksi näet. Lopuksi, jollei kumpaakaan
-tapahdu ennen puolta kuutta -- tuon luostarin kellon kuulet lyövän
-puolet tunnit -- niin lähde matkaasi ja ota hevoset mukaasi; ne ovat
-silloin sinun. Ja vielä yksi sana", lisäsin kiireisesti. "Jos voit
-paetessasi viedä vain yhden hevosen, niin ota Cid. Se on enemmän
-arvoinen kuin useimmat miehet, eikä jätä sinua avuttomaksi pinteeseen
-joutuessasi."
-
-Pois kääntyessäni katsahdin häneen vielä nähdäkseni, oliko hän
-ymmärtänyt. Tuo katse saattoi minut tahtomattanikin epäröimään
-lähtiessäni. Pojan kasvot olivat punottavat, hän hengitti kiivaasti ja
-silmät olivat pullistumaisillaan ulos päästä. Hän istui hevosensa
-selässä joka jäsen vapisten ja oli kaikin puolin kuin halvauskohtauksen
-saanut. Odotin että hän huutaisi minua takaisin. Mutta sitä hän ei
-tehnyt, ja arvellen, että minun oli luotettava häneen tai jätettävä
-yritys sikseen, astelin ylös kujaa miekka kainalossani ja levätti
-löysänä hartioillani. Vastaani tuli mies ajaen risukimpuilla lastattua
-aasia. Ketään muuta en nähnyt. Muurien välissä oli jo hämärää, vaikka
-avoimilla paikoilla oli vielä valoisaa. Mutta se oli minulle eduksi, ja
-minä valitin vain sitä, että kaupungin portit suljettiin vähän jälkeen
-puolikuuden, joten en voinut siirtää yritystäni vielä myöhempään
-hetkeen.
-
-Pysähtyen tuokioksi talon varjoon painoin mieleeni tarkoin sen ikkunan
-aseman, jossa nauhasolmu oli. Sitten astuin nopeasti kadulle, joka oli
-vielä täynnä liikettä, ja tuntien itseni suojatuksi ilmitulolta tässä
-tungoksessa pysähdyin pariksi sekunniksi talon eteen ja katselin sitä.
-Ovi oli sulettu. Tämä seikka oli minulle pettymys, sillä olin odottanut
-tapaavani sen vielä avoimena.
-
-Tunsin kuitenkin, etten voinut jäädä odottamaan, vaikka aika voisikin
-tarjota parempia tilaisuuksia, ja se kannusti minua eteenpäin. Mitä
-voin tehdä, se oli tehtävä nyt heti. Kun tämä oli selvänä mielessäni,
-en nähnyt muuta keinoa kuin kolkuttaa ovelle ja päästä sisään
-viekkaudella, jos mahdollista, ja jollei se käynyt päinsä, niin
-väkivallalla. Astuin siis rohkeasti katuojan poikki ja lähestyin
-sisäänkäytävää.
-
-Mutta kun olin kahden askeleen päässä portaista, tempasi joku äkkiä
-oven auki ja astui ulos. Mies ei huomannut minua, ja minä astuin
-nopeasti syrjään, toivoen onnellisen sattuman tulleen avukseni viime
-hetkellä. Kaksi miestä, jotka nähtävästi olivat saattaneet ensimäistä
-henkilöä alas portaita, seisoi kunnioittavasti hänen takanaan kynttilät
-käsissään. Hän pysähtyi hetkiseksi portaille kiinnittääkseen
-levättiänsä, ja suuresti hämmästyen tunsin hänet aamulliseksi
-vastaantulijakseni, herra de Bruhliksi.
-
-Ehdin tuskin tulla siitä vakuutetuksi, ennenkuin hän astui alas
-portailta keppiään heiluttaen, sivuutti huolettomana minut ja poistui.
-Ovella seisovat miehet katsoivat hetkisen hänen jälkeensä suojaten
-kynttilöitään tuulelta, ja toinen nauroi raa'asti jollekin mitä toinen
-sanoi. Sitten he heittivät oven kiinni ja menivät, kuten valon
-suunnasta saatoin huomata, eteishallin vasemmalla puolella olevaan
-huoneeseen.
-
-Nyt oli minun aikani. En olisi voinut toivoa, rukoilla enkä odottaa
-tämän parempaa onnea. Ovi oli kiinni paiskattaessa ponnahtanut hiukan
-takaisin ja oli noin tuuman verran raollaan. Hetkeäkään arvelematta
-työnsin sen hiljaa auki, pujahdin eteishalliin ja suljin sen jälkeeni.
-
-Vasemmalla olevan huoneen ovi oli sepi-selällään, ja sieltä heijastuva
-valo -- muuten oli halli pimeä -- sekä näkemieni miesten äänet
-varottivat minua menettelemästä varomattomasti. Seisoin ympärilleni
-katsellen, uskaltaen tuskin hengittää. Lattialla ei ollut mattoja eikä
-liedessä tulta. Halli tuntui kylmältä, kostealta ja asumattomalta.
-Valtaportaat kohosivat edessäni, haarautuen ja muodostaen siten kuin
-lehterin hallin ympärille. Katsoin ylös ja korkealla toisen kerroksen
-hämäryydessä huomasin heikkoa valoa -- ehkä kynttilän heijastusta.
-
-Vasemmalla olevasta huoneesta kuuluva liikehtiminen huomautti minulle,
-ettei minulla ollut aikaa hukattavana, jos aioin toimia. Milloin
-tahansa saattoi toinen miehistä tulla ulos ja nähdä minut. Suurimmalla
-varovaisuudella alotin matkani. Hallin kivilattian yli pääsin hiipimään
-kylläkin helposti ja äänettömästi, mutta portaille saapuessani huomasin
-todellisen vaikeuden alkavan. Ne olivat puusta ja natisivat ja
-parahtelivat allani niin äänekkäästi, että joka askeleella pelkäsin
-miesten tulevan hälytetyiksi. Onneksi meni kaikki hyvin, kunnes olin
-sivuuttanut ensimäisen käänteen -- valitsin tietysti portaiden
-vasemmanpuoleisen haaran -- mutta silloin rasahti lankku allani
-sellaisella paukauksella, että sen kajahdus autiossa hallissa kuului
-kiihottuneisiin korviini pistoolinlaukaukselta. Olin kahden vaiheilla,
-olisiko minun muutettava etenemistapani paikalla äkkihyökkäykseksi,
-mutta onneksi seisoin hiljaa. Toinen miehistä tuli ulos ja kuunteli, ja
-kuulin toisen kiroten kysyvän, mikä se oli. Minä nojasin seinään ja
-pidätin hengitystäni.
-
-"Tyttö siellä vain taas oikuttelee!" vastasi ulos tullut mies, käyttäen
-hänestä nimitystä, jota en tahdo tässä mainita, mutta jonka panin hänen
-tilillensä pian tapahtuvan kohtaamisemme varalle. "Nyt hän on hiljaa.
-Takokoon ja jyskyttäköön hän minkä jaksaa, mutta..."
-
-Lopusta en saanut selvää, sillä hän meni sisään ovesta ja asettui
-paikalleen tulen ääreen. Mutta yhdellä tavalla oli hänen sanoistaan
-minulle etua. Päätin nimittäin, ettei minun tarvinnut olla nyt niin
-varovainen, koska he lukivat kuulemansa äänet samasta aiheesta
-johtuviksi: ja riensin sentakia nopeammin eteenpäin. Olin juuri
-saapunut toisen kerroksen porrassiltamalle, kun alhaalta tuleva melu
-saattoi minut hetkeksi pysähtymään. Kuulin katuoven avautuvan ja
-raskaitten askelten kajahtelevan hallin lattialla. Kurkistin varovasti
-rintasuojuksen yli ja näin kaksi miestä menevän vasemmalla olevaan
-huoneeseen. Toinen heistä puhui sisään astuessaan, toruen luullakseni
-toisia miehiä siitä, että he olivat jättäneet oven salpaamatta. Ja
-ääni, vaikka sanoja en erottanutkaan, kosketti portaita ylös
-kajahtaessaan tuttua kieltä muistissani. Se oli Fresnoyn ääni!
-
-
-
-
-X. Taistelu porraskäytävässä.
-
-
-Tämän äänen tuottama varmuus siitä, että olin oikeassa talossa ja että
-siellä oli myöskin se konna, joka oli syynä kaikkiin vastoinkäymisiini
--- sillä keneltä muulta kuin Fresnoylta oli voitu saada se taitettu
-raha, joka oli erehdyttänyt neidin -- teki minuun omituisen
-vaikutuksen. Tunsin, kuinka jokainen lihas ruumiissani tuli sinä
-hetkenä kovaksi kuin teräs, silmäni terävämmiksi, korvani herkemmiksi
--- kaikki aistini valppaammiksi ja vilkkaammiksi. Hiivin kuin kissa
-rintasuojuksen luota, jonka yli olin kurkistanut, ja aloin hetkeäkään
-viivyttelemättä etsiä neidin huonetta, ajatellen, että vaikka
-vartioväki lukumäärältään nyt nousikin neljään, ei minulla ollut syytä
-toivottomuuteen. Jos voisin vapauttaa vangit ilman melua -- mikä olisi
-helppoa, jos avain olisi ovessa -- saatoin toivoa voivamme päästä
-hallin läpi jollakin keinolla, vaikka väkirynnäkölläkin. Ja kun
-kirkonkello samassa löi viittä, muistuttaen, että meillä oli vain puoli
-tuntia aikaa, jonka kuluessa kaikki oli suoritettava ja ehdittävä
-hevosten luo, olin valmis antautumaan vaaranalaiseenkin uhkayritykseen.
-
-Valo, jonka olin nähnyt alhaalta, tuli tasapohjaisesta lyhdystä, joka
-riippui juuri porrasten yläpään edessä talon takaosaan johtavan
-käytävän suulla. Käytäviä oli kaksi, mutta toinen oli valaisematon.
-Otaksuen, että de Bruhlilla oli ollut asiaa neidille, arvasin että valo
-oli asetettu siihen hänen mukavuudekseen. Tämän seikan ynnä ikkunan
-aseman oppaakseni ottaen kiinnitin huomioni erääseen oveen, joka oli
-tämän käytävän oikealla puolella ja tuskin neljä askelta porrasten
-yläpäästä. Ennenkuin kuitenkaan ryhdyin antamaan merkkiä läsnäolostani,
-polvistuin alas ja näin että huoneessa oli valoa sekä että avain ei
-ollut lukossa.
-
-Siitä selville päästyäni raaputin ovea kynsilläni, ensin hiljaa, sitten
-kovennuin, ja kuulin pian että joku huoneessa nousi seisomaan. Ollen
-varma, että tuo henkilö, kuka se sitten lienee ollutkin, oli huomannut
-raaputuksen ja noussut kuuntelemaan, vein huuleni avaimen reiälle ja
-kuiskasin neidin nimen.
-
-Kuulin nopeitten askelien tulevan lattian poikki, ja sitten kuiskailua
-ihan oven takaa. Luulin erottavani kaksi ääntä. Mutta minä olin
-malttamaton, ja kun en saanut vastausta, kuiskasin samoin kuin äsken:
-"Neiti de la Vire, oletteko siellä?"
-
-Ei vieläkään vastausta. Kuiskailukin oli lakannut ja kaikki oli hiljaa
--- niin huoneessa kuin koko äänettömässä talossakin. Koetin uudestaan.
-"Täällä olen minä, Gaston de Marsac", sanoin minä. "Kuuletteko? Olen
-tullut teitä vapauttamaan." Puhuin niin kovaa kuin uskalsin, mutta enin
-osa äänestä tuntui kääntyvän takaisin ja kulkevan epäilyttävänä
-muminana alas portaita.
-
-Tällä kertaa kuitenkin palkitsi vaivani hämmästyksen huudahdus, ja
-ääni, jonka heti tunsin neidin ääneksi, vastasi hillitysti:
-
-"Mitä se on? Kuka siellä on?"
-
-"Gaston de Marsac", vastasin minä. "Tarvitsetteko apuani?"
-
-Hänen vastauksensa lyhyys, sitä seurannut ilon nyyhkytys, jonka erotin
-ovenkin läpi, hänen seuralaisensa hurja kiitoshuudahdus, -- kaikki nämä
-vakuuttivat minulle heti, että olin tervetullut -- tervetulleempi kuin
-konsanaan ennen -- ja tämä vakuutus terästi voimani käymään
-lannistumatta eteenpäin, mitä hyvänsä tapahtuisikin.
-
-"Voitteko avata ovea?" kuiskasin minä. Olin koko ajan polvillani,
-huomioni kiintyneenä tarkkaamaan samalla huoneen sisäpuolelta erottuvia
-kuiskauksia ja alhaalta hallista silloin tällöin kuuluvia hajanaisia
-ääniä. "Onko teillä avain?"
-
-"Ei! meidät on lukittu sisään", vastasi neiti.
-
-Sitä olin odottanutkin. "Jos ovi on teljetty sisäpuolelta", kuiskasin
-taas, "niin olkaa hyvä ja poistakaa salvat."
-
-He vastasivat, ettei se ollut salvattu. Pyysin heitä silloin astumaan
-kauemmaksi oven luota, nousin jaloilleni ja asetin hartiani ovea
-vastaan. Toivoin voivani murtaa oven yhdellä ainoalla rysäyksellä, mikä
-yksi ääni sinänsä ei ehkä hälyttäisi alhaalla olevia miehiä. Mutta
-painoni ei saanut lukkoa heltiämään, ja kun vastapäätä oleva seinä oli
-liian kaukana voidakseni saada siitä tukea jalalleni, luovuin
-yrityksestä. Ovi oli siksi tiiviisti pihtipielissään, että näin yhtä
-turhaksi yrittää avata sitä vääntämälläkään. Ja hetken aikaa seisoin
-neuvottomana tuijottaen lujiin ovilankkuihin, jotka uhkasivat
-lopultakin tehdä tyhjäksi aikeeni.
-
-Asema oli todellakin hyvin vaikea, enkä nytkään voi ajatella siihen
-muuta taikka parempaa neuvoa kuin se, johon silloin turvauduin. Ylös
-tullessani olin huomannut seinän vieressä lähellä portaitten yläpäätä
-puisen jakkaran. Pujahdin noutamaan sen, ja asettaen sen vastapäistä
-seinää vasten koetin saada riittävää tukea jaloilleni. Lukko kesti
-vieläkin. Mutta kun heittäydyin koko painollani ovea vastaan, murtui se
-ovilauta, johon nojasin, ja rysähti sisään synnyttäen kovan äänen, joka
-kajahti kautta koko tyhjän talon ja olisi melkein voinut kuulua
-kadullekin.
-
-Ainakin se saapui alhaalla istuvien miesten korviin, sillä minä
-kuulin heidän tulla rymistävän ulos ja seisahtuvan halliin, vuoroin
-kovalla äänellä puhellen, vuoroin kuunnellen. Seurasi minuutti
-henkeäpidättävää hiljaisuutta -- se tuntui pitkältä minuutilta. Sitten
-he helpotuksekseni tömistelivät takaisin huoneeseensa, ja minä olin
-vapaa jatkamaan tehtävääni. Toinen, hiukan alemmaksi suunnattu sysäys
-riitti toivoakseni täydentämään työn. Mutta tehdäkseni tämän
-mahdollisimman varmaksi laskeuduin polvilleni ja asetin jakkaran
-tanakasti seinää vasten. Kun nousin ylös saatuani sen paikalleen, niin
-nousi samalla jotain muutakin, ilman edelläkäyvää ääntä tai varotusta,
-täydellisenä yllätyksenä minulle -- portaitten päästä kohosi näkyviin
-miehen pää. Meidän katseemme kohtasivat toisensa, ja minä tiesin nyt
-tulleeni ilmi.
-
-Hän kääntyi ja juoksi takaisin portaita alas säikähtynein kasvoin,
-kiitäen niin nopeasti, etten olisi voinut saavuttaa häntä jos olisin
-tahtonutkin ja jos olisin älynnyt yrittää. Hiljaisuudesta ei nyt enää
-tarvinnut piitata. Muutaman sekunnin perästä olisi miehet hälytetty
-paikalle. Minulla ei ollut paljon aikaa ajatella. Asettuen ovea vasten
-otin vauhtia ja työnsin koko voimallani. Mutta joko olin kiireissäni
-huomaamaton taikka oli siinä jokin muu syy, lukko ei vain antanut
-perään. Sen sijaan luiskahti jakkara, ja minä lensin pitkälleni
-lattialle juuri samalla hetkellä kun hälytystieto saapui alhaalla
-oleville miehille.
-
-Muistan, kuinka onnettoman kaatumiseni synnyttämä romahdus tuntui
-päästävän valloilleen kaikki talon kahlehditut äänet. Huoneesta kuuluva
-heikko kirkaisu oli vain alkusoitto, joka hukkui seuraavassa tuokiossa
-hämmästyksen mylvinään, aseitten kalinaan, kirouksiin, huutoihin ja
-karjuntaan, jotka alhaalta vyöryen kaikuivat kumeina korvissani, kun
-säikähtyneet miehet syöksähtivät aseittensa luo ja alkoivat rientää
-kivilattian poikki ja ylös portaita. Yhteen epätoivoiseen yritykseen
-oli minulla vielä aikaa. Ponnahtaen ylös tartuin jakkaraan kahdesta
-jalasta ja iskin sillä kahdesti ovea, jotta ennen murtamani lauta
-painui kokonaan sisään. Mutta siinä olikin kaikki. Lukko piti, ja
-kolmanteen iskuun ei minulla ollut enää aikaa. Miehet olivat jo
-puolitiessä portaita. Viskasin pois hyödyttömän jakkaran ja sieppasin
-miekkani, joka paljastettuna oli vieressäni. Siihen saakka oli asiain
-kulku ollut meille vastainen, mutta nyt oli tullut aika vaihtaa aseita,
-eikä loppu ollut vielä käsissä. Syöksähdin portaitten yläpäähän ja
-seisoin siinä käsi sivullani ja miekkani kärki lattiaan koskettaen,
-valmiina puolustautumaan,
-
-Kuten on helppo arvatakin, en ollut ollut talossa koko tätä aikaa
-suunnittelematta, mitä olisi tehtävä, jos minut yllätettäisiin, ja
-missä paikassa minun olisi edullisinta puolustautua. Käytävän suulla
-riippuvan lyhdyn leveä tasapohja heitti syvän varjon juuri
-alapuolellensa, samalla kuin edessä oleville portaille lankesi kirkas
-valo. Varjossa seisoen yletyin miekkani kärjellä portaitten ylimäiselle
-astuimelle ja saatoin heiluttaa sitä vapaasti tarvitsematta pelätä
-suojakaidetta. Ja siihen asetuin seisomaan jonkinlaista hurjaa
-tyydytystä tuntien, kun Fresnoy kolmen toverinsa seuraamana harppasi
-ylös viimeistä porrasjaksoa.
-
-Heitä oli neljä yhtä vastaan, mutta minua nauratti nähdessäni kuinka he
-seisahtuivat porrasjakson puoliväliin, eivät jyrkästi, vaan arasti ja
-vitkastellen, ja katselivat minua arvioiden porrasaskeleita ja sitä
-etua, minkä heidän silmiinsä hohtava valo antoi minulle. Fresnoyn rumia
-kasvoja rumensi vielä suuri laastarikaistale sillä paikalla, mihin
-miekkani kahva oli häntä iskenyt viimeisessä ottelussamme Chizéssä; ja
-tämä ynnä hänen kiukkunsa antoivat hänen kasvoilleen erinomaisen häijyn
-ilmeen. Lähinnä häntä seurasi kuuro Matteus, jonka hurja tylsyys oli
-matkallamme useammin kuin kerran ärsyttänyt minut suuttumaan;
-viimeisinä tulivat molemmat oudot miehet, jotka olin nähnyt hallissa.
-Nämä jälkimäiset näyttivät olevan enimmän halukkaita käymään kimppuuni,
-ja jollei Fresnoy olisi kädellään sulkenut tietä, olisimme me ryhtyneet
-miekkasille ilman esipuheita.
-
-"Seis, sinä siinä!" huusi hän kiroten, sysätessään toisen heistä
-takaisin. Ja sitten hän puhutteli minua, sanoen: "Vai niin,
-ystäväiseni! Tekös siinä olette, vai mitä?"
-
-Katsoin häneen äänettömänä rajattoman halveksivasti, kunnioittamatta
-häntä edes sen vertaa, että olisin miekkaani kohottanut, vaikka
-tähtäsin häneen valppaasti.
-
-"Mitä tekemistä teillä on täällä?" jatkoi hän, koettaen puhua
-röyhkeästi.
-
-En vieläkään vastannut hänelle enkä liikahtanut, vaan katsoin häneen
-rävähtämättä. Tämä alkoi häntä kiukustuttaa, sillä parhaimmissakin
-tiloissa hän oli ärtyisä ja kärsimätön luonteeltaan. Luullakseni oli
-hänellä sitäpaitsi jälellä sen verran kunniantuntoa, että hän kykeni
-ymmärtämään halveksumiseni ja loukkautumaan siitä. Hän astui askeleen
-ylöspäin, kasvot synkkinä vimmasta.
-
-"Te pellonpelättimen kerjäläis-sikiö!" ärjäisi hän äkkiä, lisäten
-joukon karkeita kirouksia. "Ettekö tahdo puhua, vai aiotteko odottaa,
-kunnes seivästämme teidät paikallenne? Jos me kerran alamme,
-kääpiökukko, niin emme pysähdy ennenkuin olemme tehneet selvää jälkeä
-teistä! Jos teillä on jotakin sanottavaa, niin sanokaa ja..." Lopun
-hänen sanoistaan jätän pois, sillä ne menivät säädyttömyydessä yli
-rajojen.
-
-Mutta vieläkään en liikahtanut enkä puhunut, vaan katsoin häneen
-värähtämättä, vaikka minua suretti ajatellessani, että naiset kuulivat.
-Fresnoy teki viimeisen yrityksen. "Kuulkaahan, vanha veikko", sanoi hän
-niellen jälleen kiukkunsa, tai ollen niin tekevinään, ja puhuen
-karkealla hyväntahtoisuudella, jonka tiesin petolliseksi, "jos rupeamme
-miekkasille, niin me emme teitä säästä. Mutta yhden tilaisuuden te
-saatte entisten Condé'n aikojen kunniaksi. Poistukaa! Käyttäkää
-tilaisuutta ja poistukaa! Me annamme teidän mennä, ja olkoon tuo
-särjetty ovi ainoa merkki tästä seikkailusta. Tämä on enemmän", lisäsi
-hän kiroten, "kuin mitä tekisin kenellekään muulle paitsi teille, herra
-de Marsac."
-
-Äkillinen liikahdus ja matala huudahdus takanani osottivat että hänen
-sanansa olivat kuuluneet sinne; ja sitä seurasi heti ikäänkuin puun
-repimisestä syntyneitä ääniä, joihin sekaantui jonkun ankarasti
-ponnistelevan ihmisen kiivas hengitys, mistä päätin, että naiset
-raastoivat ovea -- arvattavasti koettaen suurentaa aukkoa. En
-uskaltanut katsoa taakseni nähdäkseni miten se heille onnistui, enkä
-myöskään vastannut Fresnoylle muuten kuin samalla äänettömällä
-halveksumisella, vaan seisoin hievahtamatta katsellen edessäni olevia
-miehiä valppain silmin kuin otteluun ryhtyvä miekkailija.
-
-Olin oikeassa siten tehdessäni, sillä ilman merkinantoa tai varotusta
-portailla oleva ryhmä liikehti hetkisen ikäänkuin peräytyen ja
-syöksähti samassa minua kohti. Onneksi ei vastaani sopinut yhtaikaa
-useampia kuin kaksi, ja huomasin ettei Fresnoy ollut kumpikaan niistä,
-jotka juoksivat ylös portaita. Toinen oudoista miehistä tunkeutui
-etunenään ja kävi rivakasti minua ahdistamaan, Matteuksen seisoessa
-näennäisesti hänen varamiehenään, vaikka hän itse asiassa vartoi
-tilaisuutta hyökätäkseen esiin ja keihästääkseen minut käsikähmässä,
-mikä temppu ei hetkeksikään jäänyt minulta huomaamatta.
-
-Tämä ensimmäinen ottelu kesti ainoastaan puoli minuuttia. Hurja,
-riemukas ilo kävi läpi koko olemukseni, kun teräs kalskui terästä
-vastaan, ja minä huomasin etten ollut erehtynyt käteni enkä asemani
-voimakkuudesta. Miehet olivat minun vallassani. He olivat portailla
-toinen toisensa tiellä, heidän täytyi taistella yhdellä paikalla, he
-eivät kyenneet liikkumaan eteen eikä taakse, eivät voineet hyökätä
-vapaasti eivätkä peräytyä vaarattomasti. Matteusta pelkäsin enemmän
-kuin varsinaista vastustajaani, ja senpä takia, ottaen tilaisuudesta
-vaarin, tein voimakkaalla väistöllä viimemainitun aseettomaksi, ja
-sivaltaen Matteuksen miekan syrjään samalla liikkeellä, löin häntä
-otsaan; astuen sitten askeleen taaksepäin annoin ensimäiselle
-vastustajalleni kärkipiston. Hän lysähti maahan yhteen kasaan melkein
-hengettömänä, Matteus pudotti miekkansa maahan ja horjui takaperin
-alaspäin, vaipuen Fresnoyn syliin.
-
-"Hyvä usko! Ranska ja Hyvä usko!" Minusta tuntui, etten ollut puhunut,
-että olin kalskutellut terästä kiukkuisimmassa äänettömyydessä;
-kuitenkin raikui ja kajahteli huuto vielä katossa, kun annoin säiläni
-painua ja katsoin julmasti alempana oleviin miehiin. Fresnoyn kasvot
-olivat vääristyneet raivosta ja harmista. Heitä oli nyt vain kaksi
-minua vastassa, sillä vaikka Matteuksen haava oli lievä, ei hän kyennyt
-mihinkään, kun siitä vuotava veri sokaisi hänen silmänsä. "Ranska ja
-Hyvä usko!"
-
-"Hyvä usko ja hyvä miekka!" huusi ääni takanani. Ja katsahtaen nopeasti
-taakseni näin neidin pistäneen kasvonsa ovessa olevasta aukosta. Hänen
-silmänsä säkenöivät, hänen huulensa olivat punottavammat kuin
-tavallisesti, ja hänen tukkansa, joka oli irtautunut hänen
-ponnistellessaan, levisi tuuheina aaltoina hänen vaaleiden poskiensa
-ympärille, tehden hänet sotavelhon näköiseksi, jollaisista kerrotaan
-kotiseudullani Bretagnessa. "Hyvä miekka!" huusi hän jälleen ja taputti
-käsiään.
-
-"Mutta parempi kenttä!" vastasin minä iloisesti. Kuten useimmat
-koti-maakuntani miehet olen mieleltäni enimmäkseen synkkä ja vakava,
-mutta minulla on tapana tulla sukkelaksi sellaisina hetkinä kuin tämä.
-"No, Fresnoy", sanoin minä, "odotan että suvaitsisitte astua esiin.
-Täytyykö minun ottaa levätti hartioilleni pysyäkseni lämpimänä?"
-
-Hän kirosi vastaukseksi ja katsoi minuun kahden vaiheilla. "Jos te
-tulette alas", sanoi hän.
-
-"Lähetä kumppanisi pois, niin tulen", vastasin rohkeasti.
-"Porrastasanteella on tarpeeksi tilaa ja kohtalaisesti valoa. Mutta
-minun täytyy joutua. Neidin ja minun on mentävä muualle, ja aika on jo
-myöhäinen."
-
-Mutta hän epäröi vielä. Hän katsoi jalkaansa juuressa makaavaa miestä
--- joka minuutti sitten oli oikaissut jäsenensä ja rauhallisesti
-heittänyt henkensä -- ja seisoi epävarmana, surkuteltavampana
-pelkuruuden ja häijyyden esikuvana, mitä milloinkaan olen nähnyt --
-vaikka hän tavallisesti oli urhea mies. Kutsuin häntä jänishousuksi ja
-Arkalan mieheksi ja arvelin jo mielessäni, eikö minun ehkä sittenkin
-olisi mentävä häntä vastaan, sillä aikamme oli täperällä ja Simon
-poistuisi pian odotuspaikalta, kun takaani kuuluva huuto sai minut
-kääntymään ja minä näin, että neiti ei ollut enää katsomassa oven
-reiästä.
-
-Tulin levottomaksi hänen takiaan, arvellen että huoneessa saattoi olla
-useampia ovia ja miehillä ehkä useampia tovereita talossa, ja hypähdin
-ovelle katsomaan. Mutta en ehtinyt kuin kerran vilkaista huoneeseen
-ja nähdä, että naiset olivat siellä vielä, ennenkuin Fresnoy
-poiskääntymistäni hyväkseen käyttäen syöksähti ylös portaita toverinsa
-kintereillään ja onnistui sulkemaan minut kapeaan käytävään, jossa
-seisoin.
-
-Enkä ehtinyt kuin nipin-napin kääntyä ja asettua varoasentoon,
-ennenkuin hän hyökkäsi. Eikä siinä ollut kaikki. Aseman edullisuus ei
-ollut enää puolellani. Taistelin nyt kapeassa käytävässä lähellä oven
-aukkoa, mistä valo lankesi sivuttain silmiini hämmentäen ja sekottaen
-minulta vastustajani liikkeet. Fresnoy huomasi pian, mikä apu hänelle
-oli tästä, ja ahdisti minua rajusti; noin minuutin ajan taistelimme
-siten ahtaalla alalla, hyökäten ja väistäen, eikä kummallakaan ollut
-tilaa iskeä eikä aikaa kiroukseen eikä siunaukseen.
-
-Tässä taidossa olimme niin tasaväkiset, että jonkun aikaa oli vaikea
-tietää minne päin voitto kallistui. Pian tuli kuitenkin muutos.
-Vastustajani hillitön elämäntapa sopi huonosti pitkälliseen otteluun,
-ja kun hän väsyi ja hengästyi ja alkoi peräytyä, huomasin, että minun
-oli vain uuvuttaminen hänet saadakseni hänet armoilleni. Hän tunsi
-tämän itsekin, ja tuossa heikossa valossakin nain suurten
-hikikarpaloitten pusertuvan hänen otsalleen ja kauhun ilmestyvän hänen
-katseeseensa. Pidin häntä jo menneenä miehenä ja voittoani varmana, kun
-jotakin välähti hänen miekkansa takana ja hänen toverinsa tikari
-suhahti hänen olkapäänsä sivuitse ja iski minua suoraan leukaan,
-saattaen minut horjahtamaan ja syöksähtämään takaperin säikähtyneenä ja
-tyrmistyneenä, epätietoisena, mitä minulle oikein oli tapahtunut.
-
-Jos se olisi sattunut tuumaa alemmaksi, olisi sen tehtävä ollut
-täytetty ja minun tehtäviini lopussa. Nytkin se sai aikaan sen, että
-taaksepäin horjahtaessani käteni kohosi ylös tehden kylkeni hetkeksi
-suojattomaksi, ja Fresnoy ei vitkastellut käyttämästä tilaisuutta
-hyväkseen. Hän syöksähti eteenpäin, teki rajun hyökkäyksen ja olisi
-lopettanut asian lyhyeen lävistämällä minut siihen paikkaan, jollei
-hänen jalkansa olisi hänen syöksähtäessään takertunut jakkaraan, joka
-yhä virui seinän vieressä. Hän kompastui, hänen miekkansa kärki välähti
-ihan lanteeni vieritse, hän itse kaatui pitkin pituuttaan lattialle ja
-hänen teränsä meni poikki kahvan juuresta.
-
-Hänen ainoa jälelläoleva varamiehensä seisoi silmänräpäyksen ajan
-katsoen häneen, ja siinä kaikki. Sitten hän syöksyi pakoon, ja minä
-ajoin häntä takaa portaitten yläpäähän asti; siinä minä jätin hänet,
-sillä se nopeus ja notkeus, mitä hän osotti kiitäessään alas yhden
-porrasjakson toisensa perästä, vakuuttivat minulle, ettei minulla ollut
-mitään pelättävää hänestä. Fresnoy makasi nähtävästi pökerryksissä,
-ollen kokonaan minun armoillani. Seisoin hetken häneen katsoen, ollen
-kahden vaiheilla, lävistääkö hänet vai ei. Mutta muisto entisistä
-päivistä, jolloin hän oli näytellyt osaansa kunniakkaammalla tavalla ja
-käyttäytynyt kuin kunnon toveri, pidätti kättäni. Ja sinkauttaen
-hänelle kirouksen, käännyin levottomana ovea kohti, joka oli koko tämän
-verenvuodatuksen ja mellakan keskus. Valo hohti yhä murretun ovilaudan
-aukosta, mutta muutamiin minuutteihin -- sen jälkeen kuin Fresnoy oli
-hyökännyt ylös portaita -- en ollut kuullut sieltä mitään ääntä.
-Jatkuvan hiljaisuuden herättämin pelokkain aavistuksin kurkistin
-aukosta ja näin mikä siihen oli syynä. Huone oli tyhjä!
-
-Sellainen pettymys juuri voiton hetkellä oli vaikea kestää. Juuri kun
-olin luullut kaiken saavuttaneeni, näinkin tulleeni jälleen
-yllätetyksi, voitetuksi, ehkä nenästä vedetyksi. Raivokkaana sieppasin
-vierestäni jakkaran, ja iskien sillä kaksi kertaa oveen sain vihdoinkin
-lukon heltiämään. Ovi lennähti auki ja minä syöksyin huoneeseen.
-Heitin pikaisen katseen ympärilleni ja näin että se oli likainen,
-matalakattoinen ja kalustamaton, pelkkä vankila. Sitten astuin nopeasti
-lattian poikki huoneen perällä olevalle ovelle, jonka heti alussa olin
-huomannut. Lepattava ja valuva kynttilä seisoi jakkaralla, ja
-ohimennessäni otin sen käteeni.
-
-Ovi antoi työntäessäni perään, mikä hiukan kummastutti minua.
-Levottoman kiireisenä -- sillä saattoihan naisille tapahtua vaikka
-mitä, sillä aikaa kuin minä hapuilin ovissa ja harhailin käytävissä --
-lennätin sen auki ja astuin ulos; minä huomasin edessäni alaspäin
-johtavat kapeat portaat, jotka arvattavasti veivät palvelijain
-huoneustoon. Tämän huomatessani, ja kun ei mitään estettä ollut
-näkyvissä, alkoi rohkeuteni elpyä; arvelin, että neiti ehkä oli päässyt
-pakenemaan talosta tätä tietä. Vaikka nyt oli jo liian myöhäistä lähteä
-kaupungista, voisin vielä saavuttaa hänet ja kaikki ehkä päättyisi
-hyvin. Riensin siis alas portaita, varjostaen kynttilän liekkiä
-vastaani puhaltavalta kylmältä ilmanvedolta, kunnes vihdoinkin alas
-saavuttuani huomasin äkkiä edessäni avonaisen oven ja vanhan, laihan,
-kurttuisen eukon.
-
-Minut nähdessään eukko kirkaisi ja kyyristyi lattialle; ja epäilemättä
-minä näytinkin kaamealta ja hurjalta paljastettuine miekkoineni,
-vertatippuvine leukoineni ja verentahraamine nuttuineni. Mutta ei ollut
-aikaa tunteellisuuksiin -- minulla oli maltiton kiihko päästä eteenpäin
--- ja minä kysyin häneltä ankarasti, missä he olivat. Hän näytti
-kadottaneen puhekykynsä -- ehkä pelosta -- ja vastauksen asemesta
-ainoastaan tuijotti minuun älyttömästi. Mutta kun käsittelin asettani
-hiukan kiukkuisena, tuli hän senverran järkiinsä, että päästi kaksi
-kovaa parahdusta peräkkäin ja viittasi vieressäni olevaa ovea. Epäilin
-häntä, mutta ajattelin kuitenkin, että hän säikähdyksissään varmaankin
-puhui totta, varsinkin kun muuta ovea ei ollut näkyvissä. Joka
-tapauksessa oli minun uskaltauduttava tuosta ovesta, ja niin asetin
-kynttiläni porrasaskelmalle eukon viereen ja menin ulos.
-
-Jonkun aikaa oli pimeys niin läpitunkematon, että tunnustelin tietäni
-miekka ojolla, tietämättä vähääkään, missä olin tai mihin astuisin
-jalkani ensi askeleella. Jos joku sattui olemaan minua väijymässä, olin
-täydellisesti hänen vallassaan; ja minua värisytti, kun kylmä, kostea
-tuuli lehahti kasvoilleni ja leyhytti tukkaani. Mutta muutamia
-askeleita otettuani silmäni vähitellen tottuivat pimeyteen, ja minä
-erotin alastomia puitten oksia taivasta vasten ja arvasin olevani
-puutarhassa. Vasemman käteni koskettaessa pensaasen varmistuin tässä
-uskossani, ja pian sen jälkeen huomasin maassa edessäni jotain polun
-tapaista. Seuraten sitä nopeasti -- niin nopeasti kuin uskalsin --
-tulin johonkin rakennuksen kulmaukseen, kuten minusta näytti, kiersin
-sen umpimähkään ja pysähdyin äkkiä, tuijottaen kiinteään, sysimustaan
-pimeyteen, joka esiripun tavoin sulki tieni, yhtyen yläpuolellani
-tummiin puitten hahmoihin. Mutta lyhyen epäröimisen jälkeen huomasin
-tämänkin seinäksi tai muuriksi. Lähestyen sitä kurotetuin kasin tunsin
-siinä puisen oven, ja hapuiltuani sitä tapasin nuoransilmukan. Vedin
-siitä, ovi aukeni ja minä astuin ulos.
-
-Huomasin olevani kapealla, pimeällä kujalla, ja katsellen ylös ja alas
-näin, kuten jo edeltäpäin olisin voinut arvata, että se oli Arcyn kuja.
-Mutta neiti? Ja Fanchette? Ja Simon? Missä he olivat? Ei ketään
-näkynyt. Epäilysten valtaamana korotin ääneni ja kutsuin heitä
-vuorotellen, ensin neitiä, sitten Simon Fleix'tä. Turhaan; en saanut
-mitään vastausta. Astuen hiukan taammaksi näin valoja liikkuvan
-ylhäällä talossa, josta olin tullut, ja mieleni täytti epäilys, että
-vihamieheni sittenkin olivat nolanneet minut. Jollakin tavoin olivat he
-houkutelleet neidin talon toiseen osaan, ja sitten oli tuo vanha eukko
-johtanut minut harhaan!
-
-Käännyin raivoisana ovelle, jonka olin jättänyt raolleen, päättäen
-palata samaa tietä kuin olin tullutkin ja ottaa selvän asiasta.
-Hämmästyksekseni -- sillä en ollut poistunut ovesta kuutta askelta
-kauemmaksi enkä kuullut minkäänlaista ääntä -- huomasin, että se oli
-sulettu, eikä ainoastaan sulettu, vaan teljettykin -- teljetty sekä
-ylhäältä että alhaalta, kuten koettaessani huomasin.
-
-Aloin silloin potkia sitä hurjasti, epätoivoisesti, osaksi raivon ja
-vihan puuskassa, osaksi toivoen voivani säikyttää vanhan eukon, jos hän
-oli sen sulkenut, avaamaan sen jälleen. Tietysti turhaan; ja pian sen
-oivalsinkin ja luovuin siitä, ja hätäännyksen ja kiihkon vallassa aloin
-juosta sille paikalle, mihin olin jättänyt Simon Fleix'n ynnä hevoset.
-Arvioni mukaan oli kello jo kuusi; mutta sittenkin kyti mielessäni
-heikko toivo, että mahdollisesti löytäisin hänet sieltä neidin ja
-seuranaisen kanssa. Saavuin kujan päähän, juoksin ihan ulkomuurin
-juurelle, katselin oikealle ja vasemmalle. Turhaan. Paikka oli pimeä,
-äänetön, autio.
-
-Huusin: "Simon! Simon! Simon Fleix!" mutta ainoana vastauksenani oli
-tuulen suhina räystäissä ja pitkäveteinen kumahtelu, kun luostarin
-tornikello löi kuusi.
-
-
-
-
-XI. Ovella näyttäytyvä mies.
-
-
-On asioita, jotka itsessään eivät ole häpeällisiä, mutta joita hävettää
-muistella, ja sellaisia ovat mielestäni minun hätääntymiseni ja
-hämminkini tuona iltana, tulokseton, toivoton, umpimähkäinen
-etsintäni, johon tunteitteni kiihko minut ajoi, ja se itsepintainen
-hellittämättömyys, millä syöksyin mielettömänä paikasta toiseen kauan
-senkin jälkeen kun selvä järki olisi vaatinut minua luopumaan. Kun nyt
-jälestäpäin sitä muistelen, tuntuu minusta ettei koko Blois'ssa ollut
-yhtään katua tai käytävää, kujaa tai pihaa, jota en mielettömässä
-harhailussani olisi samonnut yhä uudelleen ja uudelleen, ei ainoatakaan
-ulkona laahustavaa kerjäläistä, jota en olisi ajanut takaa ja
-ahdistanut kysymyksilläni, eikä ainoatakaan porttikäytävässä tai
-porrasholvissa nukkuvaa viheliäistä naista, jota en olisi nähnyt ja
-käynyt tarkastamassa. Palasin äitini asuntoon yhä uudelleen ja
-uudelleen, ja aina turhaan. Syöksyin talliin ja syöksyin sieltä
-takaisin, taikka seisoin ja kuuntelin pimeissä, tyhjissä parsissa,
-ihmetellen mielessäni mitä oli tapahtunut ja kiduttaen itseäni
-kaikilla mahdollisilla otaksumisilla. Ja kaikkialla, ei ainoastaan
-pohjoisportilla, missä kyselin vartioilta ja sain tietää ettei mitään
-etsimäni seurueen tapaista matkuetta ollut siitä kulkenut, vaan
-tuomiokirkon esipihallakin, minne oli asetettu vartio, ja kaduilla,
-missä tunkeuduin milloin mihinkin ihmisryhmään kysellen ja
-tiedustellen, olin vaarassa joutua epäluulon alaisena pidätetyksi,
-tullen kärsimään kaikki mitä siitä saattoi seurata.
-
-Oli todellakin kummallista, ettei minua pidätetty. Leuassani olevasta
-haavasta juoksi vieläkin verta tuon tuostakin, tahraten nuttuni, ja kun
-olin ilman levättiäni, joka oli jäänyt Valois-kadun varrella olevaan
-taloon, en voinut millään peittää siivotonta asuani. Olin hillittömän,
-tuskaisen levottomuuden vallassa. Yksinäiset kulkijat, jotka tulivat
-vastaani soihdun hohteessa tai näkivät minun rientävän katujen
-risteyksissä palavien suurten nuotioitten sivuitse, katsoivat minuun
-vihaisesti ja väistyivät minusta kadun puolelle, kun taas jonkinlaista
-virka-arvoa omaavat henkilöt huusivat minua pysähtymään ja vastaamaan
-heidän kysymyksiinsä. Juoksin jokaisen luota yhtä hurjana ja
-kiihtyneenä, välittämättä mistään kuumeisessa levottomuudessani, joka
-ajoi minua eteenpäin ja johti minut lukemattomiin ajattelemattomuuksiin,
-jollaisiin minun ikäiseni miehen ei olisi luullut selväjärkisenä
-antautuvan. Suuri osa tätä tunnetta aiheutui epäilemättä siitä
-vaikutuksesta, minkä neiti ja hänen tuliset sanansa olivat tehneet
-minuun; mutta suurimmalta osalta luulen siihen olleen syynä sen
-suuttumuksen ja harmin, joka syntyi siitä, että menestyksen pikari noin
-oli isketty käsistäni maahan, juuri kun olin sitä huulilleni
-kohottamassa.
-
-Neljä tuntia samoilin katuja pitkin, milloin joku tarkotus innokkaana
-mielessäni, milloin sokeasti etsiskellen. Kello oli kymmenen, kun
-vihdoin luovuin etsinnästä ja nääntyneenä sekä ruumiiltani että
-mielelläni nousin ylös äitini asunnon portaita ja astuin huoneeseen.
-Vanha vaimo istui tulen ääressä, hyristen hiljaa itsekseen ja
-hämmentäen jotakin keitosta mustassa padassa. Äitini makasi samassa
-raskaassa, syvässä unessa kuin lähtiessäni. Istahdin vastapäätä
-hoitajaa (jolta pääsi huudahdus minun ilmestyessäni hänen eteensä) ja
-pyysin häneltä raukeasti jotain syötävää. Kun olin syönyt -- minkä
-suoritin jonkunlaisessa tylsyyden tilassa, joka johtui osaksi
-ponnistusteni tuottamasta uupumuksesta, osaksi ympärilläni
-vallitsevasta hiljaisuudesta -- pyysin vaimoa kutsumaan minua, jos
-jotakin muutosta tapahtuisi, ja menin sitten raskain askelin entiseen
-Simonin huoneeseen, laskeuduin hänen makuulavalleen ja vaivuin sikeään,
-raskaaseen uneen.
-
-Seuraavan päivän ja yön vietin äitini vuoteen vieressä, katsellen
-elonliekin nopeata heikkonemista ja miettien vakavan murheellisena
-hänen menneisyyttään ja omaa tulevaisuuttani. Minulle oli
-äärettömän tuskallista nähdä hänen kuolevan tällä tavoin, kurjassa
-ullakkohuoneessa ilman oikeata hoitoa ja tarpeellisia mukavuuksia, --
-nähdä ennen niin kirkkaan ja onnekkaan olemassaolon päättyvän
-puutteessa ja synkkyydessä, jollaista äitini rakkaus ja toivo ja
-uhrautuvaisuus eivät suinkaan olleet ansainneet. Hänen tilansa
-murehdutti minua itsetähtenikin, kun en ollut solminut sellaisia
-perhesuhteita, jollaisia minun ikäiseni miehet tavallisesti ovat
-muodostaneet ja jotka ovat heille lohtuna tällaisissa tiloissa; sillä
-olin huomannut luonnon järjestyksen olevan sellaisen, että ihmiset
-katsovat eteenpäin mieluummin kuin taaksepäin ja tulevaisuutta varten
-solmitut liitot suovat heille täyden korvauksen niistä rakkaista
-rannoista, joista heidän on erottava. Olin yksinäni, köyhyyteen
-sortuneena ja jo keski-ikään ehtineenä, enkä nähnyt edessäni mitään
-muuta kuin vaaroja ja koettelemuksia, joita lievittämässä ei ollut
-toivon eikä lemmen hohdetta. Tämä viimeinen seikkailunikin oli kaikista
-ponnistuksistani huolimatta upottanut minut yhä syvemmälle liejuun,
-lisäämällä vihamiesteni lukua ja vierottamalla minut eräistä, joitten
-puoleen olisin voinut kääntyä pahimmassa ahdingossa. Toisellakin
-tavalla oli se lisännyt vaikeuksiani, eikä suinkaan vähäisesti; sillä
-hetkinä, jolloin vähimmin sitä halusin, loi mielikuvitukseni eteeni
-kuvan neidistä yksinään ja suojatonna kadulla harhailevana tahi minua
-turhaan avukseen kutsuvana, ja tämä kuva pyrki usein himmentämään
-äitini kärsivälliset kasvotkin silmistäni.
-
-Istuin äitini luona toisen päivän iltana vähän jälkeen auringonlaskun,
-hoitaja vaimon ollessa ulkona jollakin asialla, kun huomasin että
-lamppu, joka oli äsken sytytetty ja seisoi jakkaralla keskellä
-huonetta, paloi himmeästi ja tarvitsi niistämistä. Menin hiljaa sen
-luokse, ja ollessani kumarruksissa koettaen kirkastaa liekkiä, kuulin
-portailta hitaita, raskaita askelia. Talossa vallitsi äänettömyys, ja
-huomioni kiintyi tarkkaavana ylöspäin kohoaviin askeliin. Suoristauduin
-ja seisoin kuunnellen, toivoen tulijan olevan tohtorin, joka ei ollut
-käynyt sinä päivänä.
-
-Askeleet sivuuttivat alemman porrastasanteen, mutta seuraavan
-porrasjakson ensi pykälällä tulija kompastui ja sai aikaan melkoista
-melua. Samalla hetkellä, tai ehkä vähän myöhemmin, askelten noustessa
-yhä ylemmäksi, kuulin äkkiä kahinaa takaani, ja käännähtäen nopeasti
-ympäri näin äitini istuvassa asennossa vuoteellaan. Hänen silmänsä
-olivat auki ja hän näytti olevan täydessä tajussaan, mitä ei ollut
-tapahtunut useampaan päivään, niin, ei kertaakaan viimeksi kertomani
-keskustelun jälkeen. Mutta samalla kun hänen kasvoillaan oli järjen
-valo, olivat ne hätääntyneet ja kalpeat ja kuvastivat niin hirveätä
-kauhua, että luulin hänen tekevän kuolemaa ja syöksyin hänen luokseen,
-kykenemättä muulla tavalla selittämään hänen tuijottavan katseensa
-hätääntynyttä ilmettä.
-
-"Äiti", sanoin minä, kiertäen käsivarteni hänen ympärilleen ja puhuen
-niin rohkaisevalla äänellä kuin taisin, "ole levollinen. Minä olen
-täällä. Poikasi."
-
-"Vaiti!" kuiskasi hän vastaukseksi, pannen heikon kätensä ranteelleni
-ja tuijottaen yhä, ei minuun, vaan oveen. "Kuuntele, Gaston! Etkö
-kuule? Siellä se tulee taaskin. Taaskin!"
-
-Arvelin tuokion, että hän houraili, ja minua puistatti, sillä sellaisen
-kuuleminen ei minusta ollut suinkaan miellyttävää. Sitten näin, että
-hän kuunteli jännittyneenä samaa, joka minunkin huomiotani oli
-kiinnittänyt. Askeleet olivat silloin saapuneet portaitten yläpäähän.
-Tulija, kuka se sitten lie ollutkin, seisahtui siihen hetkeksi, koska
-oli pimeä ja hän ehkä ei oikein tiennyt millä suunnalla ovi oli. Mutta
-pian kuulin hänen jälleen etenevän, ja äitini, jota minä yhä pitelin
-sylissäni, vavahti joka askeleella, minkä hän otti, ikäänkuin hänen
-painonsa olisi tärähyttänyt taloa. Hän koputti ovelle.
-
-Kuunnellessani ja ihmetellessäni johtui mieleeni useampikin henkilö,
-joksi tulijan olisi voinut otaksua: tohtori, Simon Fleix, rouva de
-Bruhl, vieläpä Fresnoykin. Mutta kun koputus kuului ja minä tunsin
-äitini värisevän sylissäni, valkeni asia minulle samassa, enkä minä
-aprikoinut enempää. Tiesin yhtä varmasti kuin jos äitini olisi puhunut
-ja sanonut sen minulle. Saattoi olla olemassa vain yksi ihminen, jonka
-läsnäolo kykeni herättämään hänessä sellaista kauhua, jonka pelkkä
-askelen äänikin kykeni tunkemaan tiedottomuuden verhon läpi ja
-raastamaan hänet takaisin tajuntaan ja pelkoon! Ja se oli se mies, joka
-oli tehnyt hänestä keppikerjäläisen, joka oli niin kauan käyttänyt
-hyödykseen hänen pelkoaan.
-
-Liikahdin vähän, aikoen mennä hiljaa lattian poikki, jotta hän
-avattuaan oven tulisi kanssani silmä silmää vasten. Mutta äitini
-huomasi liikahduksen, ja voimalla, jonka rakkaus hänelle antoi, tarttui
-hän ranteeseeni niin kiihkeästi, ettei minulla ollut sydäntä riistäytyä
-hänestä irti, tietäessäni kuinka heikko oli se side, joka häntä enää
-kiinnitti elämään, ja kuinka lähellä haudan parrasta hän hoippui.
-Pakotin itseni pysymään hiljaa, vaikka jokainen lihakseni jännittyi
-kuin viritetty jousi ja hurja raivon tunne kuristi kurkkuani
-odottaessani miestä astuvaksi huoneeseen.
-
-Palanut puu romahti kasaan liedellä, hätkähdyttäen huoneen syvää
-äänettömyyttä. Mies koputti uudelleen, ja kun ei saanut mitään
-vastausta, sillä ei kumpikaan meistä puhunut, työnsi oven hiljaa auki,
-lausuen ennenkuin tuli näkyviin: "Jumalan siunaus kanssanne!" niin
-matalalla ja pehmeällä äänellä että sen sointu värisytti minua.
-Seuraavassa silmänräpäyksessä hän astui sisään ja näki minut ja
-säpsähtäen pysähtyi tuijottamaan, pää hiukan eteenpäin kurotettuna,
-hartiat kumarassa, käsi yhä oven salvassa, hämmästyksen ja suuttumuksen
-vuorotellessa hänen laihoilla kasvoillaan. Hän oli odottanut tapaavansa
-heikon, suojattoman naisen, jota hän saattoi kiduttaa ja ryöstää mielin
-määrin; sen sijaan hän näkikin edessään voimakkaan, asestetun miehen,
-jonka oikeutettu vihastus oli niin ilmeinen, että hän olisi ollut
-sokea, jollei hän olisi lukenut sitä kasvoiltani.
-
-Mutta mikä oli merkillisintä kaikesta, me olimme tavanneet toisemme
-ennenkin! Tunsin hänet heti -- ja hän tunsi minut. Hän oli sama
-jakobiini munkki, jonka olin nähnyt Clainen majatalossa ja joka oli
-kertonut minulle uutisen Guisen kuolemasta! Huudahdin hämmästyksestä
-huomatessani tämän, ja äitini tuntui äkkiä vapautuvan siitä kauhun
-lumouksesta, joka oli antanut hänelle yliluonnolliset voimat, ja vaipui
-takaisin vuoteelle. Hänen otteensa ranteestani höltyi ja hänen
-hengityksensä kulki korahdellen, niin että irrotin katseeni munkista ja
-kumarruin hänen ylitseen levottomana ja huolestuneena. Katseemme
-kohtasivat toisensa. Hän koetti puhua ja sai viimein änkyttäen
-kuiskatuksi: "Ei nyt, Gaston! Anna hänen ... anna hänen..."
-
-Hänen huulensa liikkuivat lausuakseen sanan "mennä", mutta hän ei
-saanut ääntä. Ymmärsin kuitenkin hänen tarkotuksensa ja voimattomassa
-vihassa huiskautin kädelläni munkille, jotta hän poistuisi. Kun
-katsahdin ylös, oli hän jo seurannut kehotustani. Hän oli käyttänyt
-ensimäistä tilaisuutta paetakseen ulottuviltani. Ovi oli sulettu,
-lamppu paloi tasaisesti, me olimme yksin.
-
-Annoin äidilleni vähän armagnac-viiniä, jota oli vuoteen vieressä
-sellaisen tapauksen varalta, ja hän virkosikin pian ja avasi silmänsä.
-Mutta huomasin hänessä suuren muutoksen. Kauhun ilme oli kokonaan
-hävinnyt hänen kasvoiltaan, niissä kuvastui nyt ainoastaan surua ja
-samalla tyydytystä. Hän laski kätensä minun käteeni ja katsoi minuun,
-ollen nähtävästi liian heikko puhuakseen. Mutta hetken perästä, kun
-väkevä juoma oli tehnyt tehtävänsä, hän viittasi minua kallistamaan
-korvani lähelle hänen suutaan.
-
-"Oletko varma, Gaston", kuiskasi hän, "että Navarran kuningas -- pitää
-sinut yhä -- palveluksessaan?"
-
-Hänen rukoilevat silmänsä katsoivat niin läheltä minun silmiini, etten
-tuntenut lainkaan sellaisia epäilyksiä, joita joku toinen olisi voinut
-tuntea nähdessään hänet niin lähellä kuolemaa, vaan vastasin lujasti ja
-iloisesti: "Olen varma siitä, äiti. Ei ole koko Europassa ainoatakaan
-valtiasta, joka olisi niin uskollinen ja hyvä palvelijoilleen."
-
-Hän huokasi sanomattoman tyytyväisenä ja siunasi minua heikosti
-kuiskaten. "Ja jos elät", jatkoi hän sitten, "niin rakennat uudelleen
-vanhan linnan. Sen seinät ovat vielä ehyet. Ja hallin tammisisustus jäi
-palamatta. Gil'illä on arkku liinavaatteita ja lipas, jossa on isäsi
-kultanauhukset -- mutta se onkin pantattu", lisäsi hän uneksivana.
-"Minä unohdin."
-
-"Äiti", vastasin juhlallisesti, "minä olen sen tekevä -- olen tekevä
-niinkuin haluat, mikäli se on minun vallassani."
-
-Hän makasi sitten jonkun ajan mutisten rukouksia, nojaten päätään
-olkapäähäni. Odotin malttamattomana hoitajaa palaavaksi, jotta voisin
-lähettää hänet hakemaan lääkäriä; ei sillä, että olisin toivonut hänen
-saavan mitään aikaan, vaan omaksi huojennuksekseni ja voidakseni
-jälkeenpäin ajatella, ettei äitini jäänyt kuollessaan ilman
-asianmukaista hoitoa. Mutta talo pysyi äänettömänä, ollen täynnä
-mieleen vaikuttavaa juhlallisuutta, joka rauhoittaa sydäntä sellaisella
-hetkellä, enkä voinut täyttää tuota toivettani. Noin kello kuuden
-aikaan äitini avasi jälleen silmänsä.
-
-"Tämä ei ole Marsac", kuiskasi hän katkonaisesti, katseensa
-harhaillessa katosta vuoteen jalkapäätä vastassa olevaan seinään. "Ei,
-äiti", vastasin minä kumartuen hänen ylitseen, "sinä olet Blois'ssa.
-Mutta minä olen täällä -- Gaston, sinun poikasi."
-
-Hän katsoi minuun, ja hänen riutuneille kasvoilleen hiipi heikko
-mielihyvän hymy. "Kaksitoistatuhatta livreä vuodessa", kuiskasi hän
-pikemmin itsekseen kuin minulle, "ja talous tosin hiukan supistettu,
-mutta sentään arvokas, sangen arvokas." Hetkisen näytti siltä kuin
-olisi hän jo kuollut syliini, mutta hän avasi jälleen äkkiä silmänsä ja
-katsoi minuun. "Gastonko?" sanoi hän jyrkästi, vieraalla sävyllä. "Kuka
-mainitsi Gastonia? Hän on kuninkaan mukana -- minä olen siunannut
-hänet, ja hän tulee kauan elämään maan päällä!" Sitten hän vielä
-viimeisellä voimainponnistuksella kohosi pystyyn käsivarsieni tukemana
-ja huusi kovalla äänellä: "Tietä! Tietä pojalleni, Marsacin herralle!"
-
-Nämä olivat hänen viimeiset sanansa. Kun hetkeä myöhemmin laskin hänet
-jälleen vuoteelle, hän oli kuollut, ja minä olin yksin.
-
-Äitini oli kuollessaan seitsemänkymmenen vuoden iässä; hän oli elänyt
-kahdeksantoista vuotta isäni jälkeen. Hänen oma nimensä oli Marie de
-Loche de Loheac, ja hän polveutui isoäitinsä kautta Rohan'in
-herttuallisesta suvusta, minkä sukulaisuuden Rohanin herttua Henrik
-myöhemmin, suuresti muuttuneissa olosuhteissa, alentui tunnustamaan,
-kunnioittaen minua ystävyydellään monissa tilaisuuksissa. Äitini
-kuolema, josta tässä olen kertonut, tapahtui tammikuun neljäntenä
-päivänä, ja seuraavana päivänä vähän jälkeen puolenpäivän kuoli Ranskan
-leskikuningatar, Katariina di Medici.
-
-Kuten kaikissa muissakin kaupungeissa, itse Pariisissakin, oli
-hugenoteilla Blois'ssa siihen aikaan elinvoimainen järjestö, ja
-ennenmainitsemani lääkärin avulla, joka osotti minulle suurta
-huomaavaisuutta murheessani ja pani liikkeelle minun hyväkseni kaiken
-vaikutusvaltansa, joka hänellä kunnioitettavana ja ammatissaan
-taitavana miehenä oli, kykenin hautauttamaan äitini yksityiseen
-hautausmaahan noin peninkulman päähän kaupungista lähelle Chavernyn
-kylää. Hänen kuollessaan oli minulla rahaa vain kolmekymmentä kruunua,
-sillä Simon Fleix, jonka kohtalosta en ollut saanut mitään tietoa, oli
-kadotessaan vienyt sekä hevoset että kolmekymmentäviisi kruunua, mitkä
-olivat hänen hallussaan. Mutta kaikki varat mitä minulla oli,
-lukuunottamatta runsasta lahjaa hoitajalle ja ulkoasuni parantamiseen
-käyttämääni vähäistä erää, kulutin hautaustoimitukseen, sillä halusin
-ettei mitään halventavaa jäisi tahraamaan äitini syntyperää ja omaa
-rakkauttani häntä kohtaan. Näinollen, vaikka olikin välttämätöntä
-toimittaa hautausmenot salaisesti ja surusaattoon ei ottanut osaa monta
-henkeä, ei luullakseni kuitenkaan puuttunut mitään siitä arvokkuudesta,
-mistä äitini piti ja mikä oli hänestä, kuten usein olin kuullut hänen
-sanovan, mieluisempaa kuin se kaikkien nähtäväksi asetettu ulkonainen
-komeus, joka on yhtähyvin ylimyksen kuin vuokraviljelijän saatavissa.
-
-Aina siksi kunnes hänet oli laskettu hiljaiseen leposijaansa, olin
-alituisessa pelossa, että asiain rauhallista kulkua keskeyttämään
-ilmestyisi joko Bruhl, jonka yhteyttä Fresnoyn kanssa ja osallisuutta
-neiti de la Viren poiskulettamiseen en epäillytkään, tahi sitten
-jakobiinimunkki. Mutta kumpaakaan ei kuulunut. Ja kun ei mitään neiti
-de la Viren kohtaloa valaisevaa ilmestynyt, näin velvollisuuteni
-selvänä edessäni. Möin äitini asunnosta huonekalut ja kaiken mitä
-saatoin myödä, ja sain sillä tavalla tarpeeksi rahaa ostaakseni uuden
-levätin, jota ilman en voinut matkustaa talvisessa säässä, sekä
-vuokratakseni hevosen. Vaikka elukka ei ollut kehuttava, vaati
-vuokraaja kuitenkin vakuuksia, ja sellaisia ei minulla ollut. Vasta
-viime hetkessä muistin neidin jättämän kultaketjun kappaleen, jonka,
-samoinkuin äitini sormuksen, olin erottanut myynnistä itselleni. Tämä
-minun nyt täytyi jättää hänelle pantiksi. Hankittuani näin, vaikka
-hiukan vaivalloisilla ja jotensakin nöyryyttävillä keinoilla,
-tarpeelliset matkustusvälineet, en lykännyt lähtöäni tunniksikaan.
-Tammikuun kahdeksantena päivänä aloin taivaltaa Rosny'hin viemään
-tietoa epäonnistumisestani ja neidin asemasta sinne, minne viikkoa
-aikaisemmin olin aikonut saattaa hänet itsensä.
-
-
-
-
-XII. Maximillan de Bethune, Rosnyn parooni.
-
-
-Arvelin tekeväni matkan Rosny'hin kahdessa päivässä. Mutta teitten
-huonous ja ratsuni kehno tila viivyttivät minua niin paljon, että ehdin
-toiseksi yöksi vasta Dreux'hön, ja saadessani kuulla teitten olevan
-vielä kurjempia siitä eteenpäin, aloin ajatella, että saisin kiittää
-onneani jos ehtisin Rosny'hin seuraavana päivänä puolenpäivän aikaan.
-Asukkaat tuntuivat näillä seuduilla olevan innokkaita liigan
-puoluelaisia, sitä innokkaampia mitä lähemmäksi Seineä saavuin.
-Kaikkialla kuulin vain soimattavan Ranskan kuningasta ja ylisteltävän
-Guisejä, ja minun täytyi hillitä kieltäni ja käyttäytyä varoen,
-välttääkseni häiriöitä ja kyselyitä.
-
-Lähestyessäni Rosnyta kolmannen päivän aamupuolella, ratsastaen
-rämeisen metsäseudun läpi, missä vilisi kaikennäköisiä riistaeläimiä,
-aloin kuvitella mielessäni sen vastaanoton laatua, joka matkani perillä
-tulisi osakseni ja jonka otaksuin kaikkea muuta kuin suosiolliseksi.
-Parooni de Rosnyn urhous ja tarmokkuus ja hänen yleisesti tunnettu
-tuttavallinen suhteensa Navarran kuninkaaseen antoivat minulle vähän
-syytä toivoa että hän kuuntelisi suvaitsevaisesti sellaista kertomusta
-kuin minulla oli esitettävänä. Mitä enemmän kertomukseni esittämisen
-hetki läheni, sitä epätodennäköisemmiltä tuntuivat siinä eräät kohdat
-ja sitä räikeämmältä oma huolettomuuteni, kun olin hukannut
-tunnusmerkin ja päästänyt neidin silmistäni sellaisessa paikassa kuin
-Blois'ssa. Tämän kaiken näin nyt niin selvästi, etten luule juuri
-milloinkaan ajatelleeni mitään suuremmalla pelolla kuin tätä
-selvitystä, tuntien samalla velvollisuudekseni olla lykkäämättä sitä
-hetkeäkään tuonnemmaksi. Muistan, että aamu oli lämmin, pilvinen, mutta
-sentään valoisa; ilma oli miltei kyllästetty kosteudella ja hyvin
-kirkas; jonkun matkan päässä kohosi utukehä, täyttäen sinertävällä
-auterella etäisemmät metsän aukeamat. Tie oli upottava ja epätasainen,
-ja kun minun täytyi useinkin kaartaa syrjään välttääkseni pahimpia
-paikkoja, aloin jonkun ajan perästä pelätä eksyneeni väärälle polulle.
-Kuljin jonkun matkaa epätietoisena olisiko minun pidettävä sama suunta
-vai käännyttävä takaisin, kun ilokseni näin edessäni useitten
-metsäpolkujen yhtymäkohdassa pienen talon. Oven päällä riippuvasta
-töyhdöstä ja oven vieressä seisovasta vesialtaasta päätin sen
-majataloksi, ja arvellen tarpeelliseksi syöttää hevostani
-ennenkuin pitkitin taivaltani, ratsastin ovelle ja koputin sitä
-ratsastusraipallani. Talo oli niin syrjäisellä paikalla että minua
-kummastutti, kun kolme tai neljä päätä heti pisti näkyviin eräästä
-ikkunasta. Ajattelin jo että olisi ehkä ollut parempi mennä ohi, mutta
-kun isäntä tuli ulos hyvin kohteliaana ja näytti tietä talon sivulla
-olevaan hevossuojaan, arvelin ettei minulla ollut paljon menetettävänä
-ja seurasin häntä. Suojassa oli, kuten olin odottanutkin, neljä hevosta
-kiinni sidottuna, suitset kaulalla riippuen ja satulavyöt avattuna. Ja
-kummastustani lisäsi vielä kuudes ratsastaja, joka minun sitoessani
-hevostani kiinni saapui talolle ja nähdessään meidät vajassa ratsasti
-luoksemme ja tervehti minua laskeutuessaan hevosen selästä.
-
-Hän oli kookas, roteva mies parhaassa iässään, yllään yksinkertainen,
-miltei halpa-arvoinen tummanharmaa nahkapuku eikä muuta asetta kuin
-metsästyspuukko, joka riippui tupessa hänen vyöllään. Hän ratsasti
-voimakkaalla hopeakimolla ja hänen korkeavartiset, parkitsemattomat
-saappaansa olivat suuta myöten loan tahraamat, kuin olisi hän tullut
-kaikkein pahimpia teitä.
-
-Hän katsahti vilkkaasti isäntään taluttaessaan hevostaan suojaan; ja
-hänen ahavoituneista kasvoistaan ja vilkkaista silmistään minä päätin,
-että hän oli liikkunut paljon ulkona niin sateessa kuin paisteessakin.
-
-Hän katseli minua hiukan uteliaana sekottaessani apetta hevoselleni, ja
-kun menin sisään ja istahdin ensimäiseen huoneeseen, mihin tulin,
-syödäkseni vähän leipää ja juustoa, jota minulla oli laukussani, tuli
-hänkin sinne melkein heti. Vaatimaton evääni ei nähtävästi häntä
-miellyttänyt, koska hän, katseltuaan minua jonkun aikaa äänettömänä
-ratsupiiskallaan saapastaan vitsoen, kutsui isäntää ja kysyi häneltä
-käskevällä äänellä, mitä tuoretta lihaa hänellä oli, ja varsinkin oliko
-hänellä hiilipaistia tai lintua.
-
-Mies vastasi ettei ollut mitään. Hänen kunnianarvoisuutensa voisi saada
-Lisieux'n juustoa, lisäsi hän, tahi haudottua virnaa.
-
-"Hänen kunnianarvoisuutensa ei halua juustoa eikä virnakeittoa",
-vastasi vieras harmistuneena. "Mutta mikäs haju minun nenääni tulee?"
-jatkoi hän alkaen nuuskia innokkaasti. "Niin totta kuin elän, se on
-keiton hajua."
-
-"Se on pässinreisi, joka on kiehumassa neljää lakiherraa varten, ynnä
-pari palaa hiilipaistia lisäksi", selitti isäntä, pyytäen samalla
-nöyrästi anteeksi omasta puolestaan, sillä nämä herrat olivat
-ehdottomasti pidättäneet nämä omaksi syötäväkseen.
-
-"Mitä? Kokonainen reisi! Ynnä pari palaa hiilipaistia lisäksi!"
-huudahti vieras huuliaan maiskutellen. "Keitä ne ovat?"
-
-"Kaksi lakimiestä kirjureineen Pariisin parlamentista. He ovat olleet
-tarkastamassa jotakin rajaa täällä lähistöllä ja lähtevät paluumatkalle
-iltapäivällä", vastasi isäntä.
-
-"Se ei kuitenkaan oikeuta heitä aiheuttamaan nälänhätää!" huudahti
-vieras pontevasti. "Menkää heidän luokseen ja sanokaa, että eräs herra,
-joka on tullut kaukaa ja paastonnut seitsemästä asti aamulla, pyytää
-lupaa istua heidän pöytäänsä. Kokonainen reisi ja kaksi hiilipaistia
-neljälle miehelle!" jatkoi hän syvällä innolla. "Se on sietämätöntä! Ja
-lakiherroille! Sen mukaanhan pitäisi Ranskan kuninkaan syödä kokonainen
-pässi, tulematta siitäkään vielä kylläiseksi! Ettekö tekin ole samaa
-mieltä?" kysyi hän, kääntyen äkkiä minun puoleeni.
-
-Hän oli niin hullunkurisesti ja samalla vilpittömästi kuohuksissaan ja
-katsoi niin tiukasti minuun puhuessaan, että minä riensin ilmottamaan
-olevani täydellisesti samaa mieltä.
-
-"Ja kuitenkin syötte juustoa!" vastasi hän ärtyneesti. Näin, että hän
-vaatimattomasta puvustaan huolimatta oli herrasmies, ja senvuoksi
-maltoin mieleni loukkautumasta ja selitin hänelle suoraan, että
-kukkaroni oli kevyt ja minun oli matkustettava niinkuin taisin eikä
-niinkuin tahdoin.
-
-"Onko niin?" vastasi hän pikaisesti. "Jos olisin tiennyt sen, olisin
-tehnyt teille seuraa juuston syönnissä! Minusta on sittenkin
-mieluisempaa paastota kunnianmiehen kanssa kuin mässätä moukan kanssa.
-Mutta se on myöhäistä. Kun näin teidän sekottavan apetta hevosellenne,
-luulin että teillä oli täydet taskut."
-
-"Elukka on väsynyt ja se on tehnyt parhaansa", vastasin minä. Hän
-katsoi minuun omituisesti, ikäänkuin olisi mielinyt sanoa enemmän.
-Mutta kun isäntä samassa palasi, kääntyikin hän hänen puoleensa.
-
-"No", sanoi hän reippaasti. "Onko kaikki selvää?"
-
-"Olen pahoillani, teidän kunnianarvoisuutenne", vastasi mies
-vastahakoisesti ja hyvin nolon näköisenä, "mutta herrat eivät sano
-voivansa ottaa vastaan tarjoustanne."
-
-"Helkkari!" huusi toverini leveästi. "Vai niin, vai sanovat he niin?"
-
-"He sanovat ettei heillä ole enempää kuin mitä he tarvitsevat itselleen
-ja pienelle koiralle, joka heillä on mukana", jatkoi isäntä
-pelokkaasti.
-
-Samassa kuului toisesta huoneesta naurun remahdus, joka osotti että
-herrat pitivät hauskaa toverini pyynnöllä. Minä näin hänen poskiensa
-punastuvan ja odotin että hänen suuttumuksensa kuohahtaisi rajuna ilmi.
-Mutta sensijaan hän seisoi hetkisen mietteissään keskellä lattiaa ja
-sitten, majatalon isännälle suureksi huojennukseksi, veti tuolin minun
-luokseni ja käski hänen tuomaan pullon parasta viiniä. Hän pyysi
-miellyttävästi lupaa syödä hiukan juustostani, jonka hän sanoi
-näyttävän paremmalta kuin lisieuxiläisen, täytti lasini viinillä ja
-alkoi aterioida niin iloisena kuin ei olisi koskaan kuullutkaan
-viereisessä huoneessa olevasta seurueesta. Muistan, että olin koko
-lailla hämmästynyt, sillä olin saanut hänestä sen käsityksen, että hän
-oli kiivasluontoinen mies, joka ei pystyisi vaieten nielemään
-loukkausta. En kuitenkaan sanonut mitään, ja me keskustelimme
-rauhallisesti kuten ainakin. Huomasin sentään, että hän pysähtyi
-puhumasta useammin kuin kerran, ikäänkuin kuunnellakseen. Mutta
-oivaltaen että hänen huomiotaan kiinnitti vain viereisessä huoneessa
-oleva seurue, joka hetki hetkeltä kävi yhä meluavammaksi, olin vaiti,
-ja kummastuin senvuoksi kovasti, kun hän ihan odottamatta hypähti ylös,
-meni avonaisen ikkunan luo ja kurottautui katsomaan ulos, varjostaen
-silmiään kädellään.
-
-"Mikä on?" sanoin minä, valmiina seuraamaan häntä.
-
-Hän nauraa kuhersi hiljaa vastaukseksi. "Saatte nähdä", lisäsi hän
-sitten.
-
-Nousin ylös, ja mennen ikkunan luo katsoin ulos hänen olkansa ylitse.
-Majataloa läheni kolme miestä ratsain. Ensimäinen heistä oli suuri,
-vankkatekoinen, tummaverinen mies, mustissa silmissä peloton katse, ja
-hänellä oli päässään sulkalakki, satulakotelossaan pistoolit ja sivulla
-lyhyt miekka. Toiset kaksi, rotevia miehiä hekin, olivat ulkonäöltään
-palvelijoita, yllä viheriät nutut ja nahkahousut. Kaikilla oli hyvät
-hevoset, ja heidän jälessään tuli jalkamies taluttaen kahta koiraa
-kytkyessä. Meidät nähdessään he kiirehtivät hevosiaan, ja johtaja
-heilutti lakkiaan.
-
-"Hoi, seis!" huusi toverini voimakkaalla äänellä, kun he olivat
-kivenheiton päässä meistä. "Maignan!"
-
-"Mitä, herra?" vastasi sulkalakkinen, pysäyttäen heti ratsunsa.
-
-"Tuolla vajassa on kuusi hevosta", huusi vieras käskevällä äänellä.
-"Laske ulos neljä vasemmanpuoleista, kun menet sisään. Läimäytä
-piiskalla jokaista, niin että ne löytävät tiensä pois täältä!"
-
-Mies käänsi hevosensa ennenkuin sanat olivat kunnolleen lausutut,
-ja huutaen että "se oli tehty", viskasi ohjakset toiselle
-mukanaratsastavista ja katosi vajaan, ikäänkuin saamansa määräys olisi
-ollut jokapäiväisin asia maailmassa.
-
-Mutta viereisessä huoneessa oleva seurue, joka kuuli joka sanan, nousi
-heti hälinään. He kohottivat vastalauseitten huudon, ja eräs heistä
-hyppäsi ulos ikkunasta ja kysyi hyvin äkäisen näköisenä mitä lempoa me
-tarkotimme. Toiset kurottivat ulos viininjuonnista turvonneita ja
-punottavia kasvojaan ja vahvasti kiroillen säestivät hänen kysymystään.
-Minulla ei ollut halua sekaantua seikkailuun, valmistauduin vain
-näkemään hauskaa.
-
-Seuralaiseni, jonka tyyneys hämmästytti minua, ei näyttänyt välittävän
-heidän huudoistaan enempää kuin minäkään. Hän ei ollut vähään aikaan
-huomaavinaankaan kiukustunutta lakimiestä eikä näyttänyt kuulevan
-toisten syytämiä uhkauksia ja solvauksia, vaan katseli rauhallisena
-näköalaa. Kun ikkunasta hypännyt mies, joka tuntui olevan toimekkain
-seurueestaan, näki ettei mikään voinut häntä liikuttaa, jätti hän
-meidät viimein ja juoksi talliin päin. Mutta kun molemmat palvelijat
-irvistäen alkoivat häntä lähestyä, ikäänkuin aikoen ratsastaa hänet
-kumoon, katsoi hän paremmaksi palata, ja raivosta kalpeana hän sitten
-katseli, kun viimeinenkin neljästä hevosesta tömisti ulos ja
-katsahdettuaan kummissaan ympärilleen ravasi metsään.
-
-Tämän nähdessään mies tuli yhä kiukkuisemmaksi, kuten olen huomannut
-pelästyneiden ihmisten tekevän, ja silloin vieras vihdoinkin alentui
-huomaamaan hänet. "Hyvä herra", sanoi hän tyynesti, katsoen häneen
-ikkunasta ikäänkuin ei olisi ennen häntä huomannut, "te ikävystytätte
-minua. Mikä on hätänä?"
-
-Mies vastasi röyhkeästi ja kysyi mikä piru meillä oli tarkotuksena
-ajaessamme ulos hänen hevosensa.
-
-"Tahdoimme antaa teille ja seurassanne oleville herroille hiukan
-liikuntoa", vastasi toverini karhean leikillisesti ja ankaralla
-äänellä, mikä kuulosti oudolta niin nuorelle henkilölle, -- "sillä
-mikään ei ole vankan aterian jälkeen sen terveellisempää. Ja lisäksi
-opetuksen hyvissä tavoissa. Maignan", jatkoi hän korottaen ääntään,
-"jos tällä henkilöllä on vielä jotain sanomista, niin vastaa hänelle.
-Hän on lähempänä sinun arvoastettasi kuin minun."
-
-Ja jättäen miehen luikkimaan tiehensä kuin pieksetyn koiran -- sillä
-halpamaiset henkilöt ovat aina ensimäiset matelemaan -- kääntyi
-toverini pois ikkunasta. Kohdatessaan minun katseeni mennessään
-takaisin tuolilleen, nauroi hän. "No", sanoi hän, "mitäs arvelette?"
-
-"Että aasi leijonan nahassa menettelee kyllä niin kauan, kunnes se
-kohtaa leijonan", vastasin minä.
-
-Hän nauroi jälleen, näyttäen olevan mielissään, kuten hän epäilemättä
-olikin. "Pyh", sanoi hän. "Se oli somaa ajankuluksi, ja arvelen että
-minun ja noitten herrasmiesten välit ovat nyt selvät. Mutta minun on
-jatkettava matkaa. Ehkä teidän matkanne käy samaan suuntaan?" Ja hän
-katsoi minuun kysyvästi.
-
-Minä vastasin varovasti, että olin menossa Rosnyn kaupunkiin.
-
-"Oletteko ehkä Pariisista?" jatkoi hän, yhä katsoen minuun.
-
-"En", vastasin minä.
-
-"Tulen etelästä." "Blois'sta ehkä?" Minä nyökkäsin.
-
-"Vai niin!" sanoi hän, tekemättä mitään huomautusta, mikä hieman
-kummastutti minua, sillä kaikki ihmiset siihen aikaan olivat kärkkäitä
-uutisille ja pitivät Blois'ta niitten lähtöpaikkana. "Minäkin ratsastan
-Rosny'hin päin. Lähtekäämme."
-
-Mutta minä huomasin, että kun nousimme hevosen selkään, Maignaniksi
-kutsutun miehen hyvin kunnioittavasti pidellessä hänen jalustintaan,
-kääntyi hän katsomaan minuun useammin kuin kerran, silmissään ilme jota
-en voinut selittää; ja kun olin vihollisseudussa, jossa uteliaisuuden
-herättäminen oli kaikkea muuta kuin suotava seikka, aloin tuntea hiukan
-levottomuutta. Mutta kun hän samassa purskahti ääneen nauramaan,
-näyttäen muistelevan äskeistä huvitteluaan majatalossa, en ajatellut
-sitä sen enempää, sillä hän tuntui olevan erinomainen toveri ja
-hämmästyttävän tietorikas mies.
-
-Siitä huolimatta alkoi mieleni painua apeaksi, kun lähestyimme
-Rosny'ta. Ja kun sellaisissa tiloissa ei mikään ole kärsivällisyyttä
-kysyvämpää kuin sellaisen toverin hyväätarkottava leikinlasku, joka ei
-tiedä huolistamme, tunsin pikemmin huojennusta kuin kaipausta, kun hän
-pysäytti hevosensa eräässä tienristeyksessä jonkun matkan päässä
-kaupungista ja ilmottaen tiensä siinä eroavan otti kohteliaat
-jäähyväiset minulta ja ratsasti tiehensä palvelijoineen.
-
-Eräässä majatalossa kaupungin ulkoreunassa laskeuduin ratsailta, ja
-pysähtyen ainoastaan siistimään pukuani ja juomaan lasin viiniä, kysyin
-tietä linnaan, jonka kuulin olevan vain viiden minuutin matkan päässä
-siitä. Menin sinne jalan pitkin puistokujaa, joka johti portille, minkä
-edessä oli nostosilta. Silta oli alhaalla, mutta portti oli kiinni, ja
-kaikki sota-aikana linnotuksessa vallitsevat muodollisuudet otettiin
-huomioon minua sisään laskettaessa, vaikka varusväkenä näytti olevan
-ainoastaan pari kolme palvelijaa ja yhtä monta metsänvartiaa.
-Ilmotettuani nimeni oli minulla kyllin aikaa huomatakseni että rakennus
-oli vanha ja osaksi raunioitunut, mutta hyvin vahva, paikoittain
-murattiköynnösten peitossa ja joka puolelta metsän ympäröimä. Vakavan
-näköinen hovipoika tuli luokseni ja johti minut kapeita portaita
-vastaanottohuoneeseen, jota valaisi kaksi ikkunaa, joista toinen oli
-pihaan ja toinen kaupunkiin päin. Täällä oli minua odottamassa kookas
-mies, joka sisään astuessani nousi ylös ja tuli minua vastaan.
-Kuvailkaa hämmästystäni, kun tunsin hänet äskeiseksi tuttavakseni!
-"Oletteko parooni de Rosny?" huudahdin minä jääden seisomaan ja katsoen
-häneen hämmentyneenä.
-
-"Juuri se olen", vastasi hän hymyillen levollisesti. "Te tulette
-varmaankin Navarran kuninkaan luota ja teillä on asiaa minulle. Te
-voitte puhua vapaasti. Kuninkaalla ei ole mitään salaisuuksia minuun
-nähden."
-
-Hänen olentonsa vakavuudessa, kun hän odotti minun puhuvan, oli
-jotakin, mikä vaikutti minuun voimakkaasti, huolimatta siitä että hän
-oli kymmenen vuotta minua nuorempi ja että olin nähnyt hänet vähän
-aikaa sitten keveämmällä tuulella. Tunsin, että hän oli ansainnut
-maineensa -- että edessäni oli suuri mies; ja ajatellen toivottomana
-hänelle esitettävänäni olevan kertomuksen riittämättömyyttä, seisahduin
-miettimään millä sanoilla minun olisi alettava. Hän lopetti mietteeni
-kuitenkin lyhyeen. "No", sanoi hän malttamattomana, "minähän kehotin
-teitä puhumaan vapaasti. Teidän olisi pitänyt olla täällä jo neljä
-päivää sitten, ymmärtääkseni. Nyt te olette täällä, mutta missä on
-nainen?"
-
-"Neiti de la Virekö?" sopersin minä, enemmän aikaa voittaakseni kuin
-muussa tarkotuksessa.
-
-"No, kas nyt!" virkkoi hän rypistäen otsaansa. "Kenestä muusta naisesta
-tässä voi olla kysymys? Puhukaa vain suoraan. Minne olette hänet
-jättänyt? Tämä asia ei kaipaa mitään hienosteluja", jatkoi hän, ja
-hänen käytöksensä jyrkkyys hämmästytti minua epämiellyttävällä tavalla,
-"teidän ei ole tarvis kierrellä kautta rantain. Kuningas uskoi
-haltuunne naisen, jolla, voin sen nyt empimättä sanoa teille, oli
-tiedossaan eräitä valtiosalaisuuksia. Tiedetään että hän pääsi
-turvallisesti Chizéstä ja saapui turvallisesti Blois'han. Missä hän
-on?"
-
-"Taivas suokoon että sen tietäisin!" huudahdin minä epätoivoissani,
-tuntien hänen käytöstapansa tekevän asemani vielä moninkerroin
-tuskallisemmaksi.
-
-"Mitä te tarkotatte?" huusi hän korottaen ääntään. "Ettekö te tiedä
-missä hän on? Te laskette leikkiä, herra de Marsac."
-
-"Se olisi surkeata leikkiä", vastasin minä tuskallisesti hymyillen. Ja
-sitten aloin epätoivon rohkeudella ja avomielisyydellä esittää hänelle
-sitä kertomusta, jonka olen tässä pannut muistiin, kertoen hänelle mitä
-vaikeuksia minulla oli seurueen pestauksessa, kuinka minulta ryövättiin
-kultainen tunnusmerkki, kuinka neiti houkuteltiin ansaan, kuinka minä
-onnellisen sattuman avulla löysin hänet jälleen ja kuinka aikeeni
-kuitenkin lopulta menivät mitättömiin. Hän kuunteli, mutta ilman
-myötätunnon merkkiäkään -- pikemmin kärsimättömänä ja lopulta
-pilkallisen epäuskoisena. Kun olin lopettanut, kysyi hän töykeästi mikä
-minä olin miehiäni.
-
-Ymmärtämättä oikein mitä hän tarkotti, toistin hänelle nimeni.
-
-Hän vastasi jyrkästi ja siekailematta, että se oli mahdotonta. "Minä en
-usko sitä!" toisti hän synkin katsein. "Te ette ole se mies. Teillä ei
-ole mukananne naista eikä tunnusmerkkiä eikä mitään muutakaan, mikä
-vakuuttaisi minulle kertomuksenne todenperäisyyttä. Ei, herra, älkää
-mulkoilko minuun", jatkoi hän tuikeasti. "Minä puhun Navarran kuninkaan
-nimessä, jolle tämä asia on erinomaisen tärkeä. En voi uskoa, että hän
-olisi valinnut miestä, joka menettelee sillä tavoin. Esimerkiksi tuo
-talo Blois'ssa, josta juttelette, ja huone, jossa on kaksi ovea? Mitä
-te teitte silläaikaa kun neiti vietiin pois?"
-
-"Minä ottelin taloa vartioivien miesten kanssa", vastasin minä,
-koettaen niellä harmiani, joka oli minut tukahduttaa. "Minä tein minkä
-voin. Jos ovi olisi antanut perään, olisi kaikki ollut hyvin."
-
-Hän katsoi minuun synkästi. "Onhan siitä helppo puhua!" sanoi hän
-virnistäen. Sitten hän käänsi katseensa maahan ja näytti vaipuvan
-äreään harkintaan, ja minä seisoin silläaikaa hänen edessään
-hämmennyksissäni tästä uudesta asiain käänteestä, raivoissani,
-tietämättä kuitenkaan miten purkaa raivoani, sydänjuuria myöten
-loukkautuneena hänen soimauksistaan, näkemättä kuitenkaan hyvityksen
-toivoa tai mahdollisuutta.
-
-"No niin!" sanoi hän tylysti parin kolmen minuutin perästä, minkä
-ajan hän oli seisonut synkissä mietteissä ja minä polttavassa
-nöyryytyksessä. "Onko täällä ketään, joka voisi todistaa teidät siksi,
-mikä väitätte olevanne, tai muulla tavoin varmentaa kertomustanne? Niin
-kauan kuin en tiedä miten asiat ovat, en voi tehdä mitään."
-
-Pudistin päätäni synkän häpeän vallassa. Olisinhan voinut panna
-vastalauseeni hänen tunteettomuuttaan ja omaksumaansa käsitystä
-vastaan, mutta mitäpä se olisi merkinnyt, niin kauan kuin hän vetosi
-kaikessa esimieheensä?
-
-"Odottakaas!" sanoi hän sitten äkkiä, tehden eleen kuin olisi muistanut
-jotakin. "Olin vähällä unohtaa. Täällä on joitakin, jotka ovat
-äskettäin olleet Navarran kuninkaan hovissa St. Jean d'Angely'ssä. Jos
-te yhä väitätte olevanne se herra de Marsac, jolle tämä tehtävä on
-uskottu, niin ei teillä arvattavasti ole mitään sitä vastaan, että vien
-teidät heidän nähtävilleen?"
-
-Tunsin joutuneeni mitä julmimpaan pulaan. Jos kieltäytyisin alistumasta
-tähän koetukseen, tunnustaisin samalla itseni petturiksi. Jos
-suostuisin astumaan noitten vieraitten eteen, olisi luultavaa etteivät
-he minua tuntisi ja mahdollista että he ilmaisisivat kieltonsa
-sanoilla, jotka olisivat omiaan tekemään asemani yhä pahemmaksi, mikäli
-se vielä saattoi paheta. Olin kahden vaiheilla. Mutta parooni de Rosny
-seisoi järkähtämättömänä edessäni odottaen vastausta, ja viimein minä
-suostuin.
-
-"Hyvä!" sanoi hän lyhyeen. "Tätä tietä, olkaa hyvä. He ovat täällä.
-Salpa on hiukan mutkikas. Ei, herra, tämä on minun taloni."
-
-Totellen hänen kätensä jäykkää viittausta menin hänen ohitseen
-viereiseen huoneeseen, tuntien tästä vieraille tulevasta etusijasta
-suurempaa nöyryytystä kuin voin sanoa. Hetkeen en voinut nähdä
-huoneessa ketään. Päivä oli hämärtymässä, huone, johon tulin, oli pitkä
-ja kapea ja ainoastaan takkatulen valaisema.
-
-Sen lisäksi olin itse ehkä melkoisesti hämmennyksissäni. Luulin että
-opastajani oli erehtynyt taikka että hänen vieraansa olivat lähteneet,
-ja käännyin häneen päin pyytääkseni selitystä. Hän viittasi kuitenkin
-vain eteenpäin, ja minä seurasin viittausta. Silloin nousi suuren uunin
-varjosta äkkiä nuori, kaunis nainen, ikäänkuin säikähtyneenä, ja seisoi
-minuun katsoen, palavien puitten hehkun valaistessa hänen kasvojensa
-toista puolta ja tehden hänen hiuksensa kullanhohtaviksi.
-
-"No!" sanoi de Rosny äänellä, mikä sointui hiukan omituiselta
-korvissani. "Ette taida tuntea tätä naista?"
-
-Näin, että nainen oli minulle vallan tuntematon, ja kumarsin hänelle
-mitään virkkamatta. Nainen vastasi tervehdykseeni vuorostaan
-juhlallisesti ja äänettömänä.
-
-"Eikö täällä ole ketään muuta, joka tuntisi teidät?" jatkoi herra de
-Rosny miltei vallattomalla äänellä, vielä selvemmin muuttuneella kuin
-äsken. "Jollei, niin pelkään... Mutta katsokaahan ensin ympärillenne,
-katsokaa ympärillenne, hyvä herra; en tahtoisi tuomita ketään liian
-pikaisesti."
-
-Viimeisiä sanoja lausuessaan hän laski kätensä olkapäälleni niin
-tuttavallisesti ja edellisestä käytöksestään niin kokonaan poikkeavalla
-tavalla, että epäilin joko kuulevani tai tuntevani väärin. Katsoin
-kuitenkin koneellisesti naiseen ja nähdessäni että hänen silmänsä
-loistivat tulen hohteessa ja että hän katseli minuun sangen
-ystävällisesti, ihmettelin yhä enemmän, joutuen melkein pois
-suunniltani neuvottomuudesta. Eikä se vähentynyt, vaan päinvastoin
-lisääntyi moninkertaiseksi, kun kääntyessäni de Rosnyn käden
-painallusta seuraten näin vieressäni ikäänkuin maasta nousseena toisen
-naisen -- joka ei ollut kukaan muu kuin neiti de la Vire ilmielävänä!
-Hän oli juuri astunut esiin suuren uunin varjosta, mikä oli häntä
-siihen saakka estänyt näkymästä, ja seisoi edessäni somasti niiaten,
-samanlainen ilme kasvoissaan ja silmissään kuin toisellakin naisella.
-
-"Neiti!" mutisin minä, kykenemättä irrottamaan silmiäni hänestä.
-
-"Niin juuri, hyvä herra, neiti", vastasi hän niiaten vielä syvempään,
-muistuttaen pikemmin lasta kuin naista.
-
-"Täällä?" änkytin minä suu auki ja silmät pystyssä.
-
-"Täällä -- kiitos erään kelpo miehen urhoollisuuden", vastasi hän,
-puhuen niin matalalla äänellä että tuskin erotin hänen sanojaan. Sitten
-hän painoi katseensa maahan ja astui takaisin varjoon, ikäänkuin olisi
-hän joko sanonut jo liian paljon tahi pelännyt menettävänsä
-itsehillintänsä jos sanoisi enemmän. Hän oli niin loistavasti puettu,
-hän näytti tulenvalossa pienine, hentoine olentoineen enemmän
-keijukaiselta kuin ihmiseltä, ja hän näytti minun silmissäni varsinkin
-lempeitten kasvonpiirteittensä puolesta niin erilaiselta olennolta kuin
-se neiti de la Vire, jonka olin tuntenut ja nähnyt ratsastavan
-rapakoissa ja nojaavan satulaan uuvuksissaan, että epäilin vieläkin,
-olinko nähnyt oikein, ja olin yhtä ymmällä kuin ennenkin.
-
-Herra de Rosny itse riensi vapauttamaan minua hämmingistäni. Hän
-syleili minua mitä ystävällisimmin, vieläpä useampaan kertaan, pyyteen
-anteeksi minua kohtaan harjottamaansa petosta, johon oli ollut aiheena
-osaksi omituinen tutustumisemme majatalossa, osaksi hänen halunsa vielä
-kohottaa sitä iloista yllätystä, joka hänellä oli minun varalleni.
-"Tulkaahan tänne", sanoi hän sitten, vetäen minut ikkunan luo, "tahdon
-näyttää teille useampiakin vanhoja ystäviänne."
-
-Katsoin ulos ja näin pihalla alapuolellani kolme hevostani rivissä ja
-Cidin selässä Simon Fleix'n, joka minut nähdessään huiskutti
-riemukkaana lakkiaan tervehdykseksi. Tallirenki oli pitämässä jokaista
-hevosta, ja kummallakin puolella oli mies soihtu kädessä. Toverini
-nauroi iloisesti. "Sen on Maignan järjestänyt", sanoi hän. "Hänellä on
-hieno maku tällaisissa asioissa."
-
-Tervehdittyäni Simon Fleix'tä moneen kertaan, käännyin takaisin
-huoneeseen ja sydän tulvillaan kiitollisuutta ja ihmettelyä pyysin
-herra de Rosnyta selittämään minulle neidin paon yksityiskohtia myöten.
-
-"Se oli yksinkertaisin asia maailmassa", sanoi hän, ottaen minua
-kädestä ja taluttaen minut jälleen lieden luo. "Silläaikaa kun te
-ottelitte noitten konnien kanssa, tuli vanha vaimo, joka määräaikoina
-toi neidille ruokaa, levottomaksi hälinästä ja lähti huoneeseen
-katsomaan mikä siellä oli. Kun neiti oli kykenemätön auttamaan teitä ja
-epävarma menestyksestänne, katsoi hän tilaisuuden liian hyväksi
-päästääkseen sen hukkaan. Hän pakotti eukon näyttämään hänelle ja
-seuranaiselle tien ulos puutarhan kautta. Tämän tehtyään he juoksivat
-alas kujaa ja tulivat suoraan hevosia pitelevän pojan luo, joka tunsi
-heidät ja auttoi heidät ratsaille. He odottivat jonkun aikaa teitä ja
-ratsastivat sitten pois."
-
-"Mutta minä kyselin portilla", sanoin minä.
-
-"Millä portilla?" kysyi de Rosny hymyillen.
-
-"Tietysti pohjoisportilla", vastasin minä.
-
-"Aivan niin", virkkoi hän nyökäten. "Mutta he menivät ulos
-länsiportista ja tekivät kaarroksen. Se on omituinen poika, tuo teidän
-apulaisenne. Hänellä on pää oikealla kohdallaan. No niin, kahden
-peninkulman päässä kaupungista he pysähtyivät, neuvottomina miten
-heidän oli meneteltävä. Mutta hyväksi onneksi sattui majatalossa
-olemaan eräs minulle tuttu hevoskauppias. Hän tunsi neiti de la Viren
-ja kuultuaan minne hän oli matkalla toi hänet tänne sen pitemmittä
-vastuksitta."
-
-"Oliko hän normanni?" kysyin minä.
-
-Herra de Rosny nyökkäsi, hymyillen minulle viekkaasti. "Oli", sanoi
-hän. "Hän kertoi minulle paljon teistä. Ja nyt, sallikaa minun esittää
-teidät vaimolleni."
-
-Hän talutti minut naisen luo, joka oli noussut seisomaan sisään
-astuessani ja joka nyt lausui minut tervetulleeksi yhtä ystävällisesti
-kuin hän äsken oli katsellut minuun. Minä katsoin häneen uteliaana,
-sillä olin kuullut paljon hänen kauneudestaan ynnä siitä omituisesta
-tavasta, millä herra de Rosny, ollessaan rakastunut kahteen nuoreen
-naiseen ja tavattuaan sattumalta molemmat majatalossa, missä he asuivat
-eri huoneissa, oli ratkaissut kumpaa hänen oli mentävä tervehtimään ja
-pyytämään vaimokseen. Herra de Rosny näytti lukevan ajatukseni, sillä
-kun kumarsin rouvalle kiittäen häntä siitä kohteliaisuudesta mitä hän
-oli minulle osottanut ja mikä ainiaaksi velvotti minut häntä
-palvelemaan, nipisti hän tätä iloisesti korvasta ja sanoi: "Jos
-haluatte hyvän vaimon, herra de Marsac, niin muistakaa kääntyä
-oikealle."
-
-Hän puhui leikillä ja ainoastaan omaa kohtaansa ajatellen. Mutta minä
-katsahdin vaistomaisesti hänen mainitsemaansa suuntaan ja näin neidin
-seisovan askeleen tai parin päässä oikealla suuren uunin varjossa. Hän
-punastui ja rypisti kulmiaan, enkä osaa sanoa kumpaa hän teki enemmän;
-mutta sen vain näin varmasti, että hän vastasi katseeseeni jyrkästi
-paheksuvalla silmäyksellä ja kääntäen minulle selkänsä poistui nopeasti
-huoneesta, eikä hänen käytöksessään ollut jälkeäkään siitä hellyydestä
-ja kiitollisuudesta, jonka vähää ennen olin pannut merkille.
-
-
-
-
-XIII. Rosny'ssa.
-
-
-Seuraava päivä toi vielä uusia todistuksia siitä ystävyydestä, jolla
-parooni de Rosny minua kohteli. Herätessäni varhain aamulla löysin
-tuolilta vaatteitteni vierestä kultakukkaron, joka sisälsi sata
-kruunua; ja palveluspoika, joka samassa astui sisään, kysyi,
-tarvitsinko minä mitään. Minun oli ensi alussa vaikea tuntea häntä
-Simon Fleix'ksi, niin siististi oli poika nyt puettu Maignanin pukua
-muistuttavaan asuun. Katsoin ylioppilaaseen useammin kuin kerran,
-ennenkuin mainitsin häntä nimeltä. Ja minua hämmästytti se omituinen
-muutos, jonka huomasin hänessä tapahtuneen -- yhtä paljon kuin kaikki
-muukin mitä taloon saavuttuani oli tapahtunut. Minä hieroin silmiäni ja
-kysyin häneltä mitä hän oli tehnyt mustalle kauhtanalleen.
-
-"Olen polttanut sen", vastasi hän lyhyesti.
-
-Huomasin että hän oli polttanut paljon muutakin, vertauskuvallisesti
-puhuen, paitsi kauhtanaansa. Hän oli vähemmän kalpea, vähemmän hontelo,
-vähemmän untelo kuin ennen, ja kävelikin reippaammin. Hänessä ei ollut
-enää sitä sekapäisen välinpitämättömyyden leimaa, mikä ennen oli
-ollut silmäänpistävänä piirteenä, vaan hän oli pirteä, vakava ja
-pystypäisempi. Silmissä vain oli sama outo välke, joka todisti että
-hänen sisällään asui entinen arkahermoinen, kiihkeä sielu.
-
-"Mihin aiot sitten ryhtyä, Simon?" kysyin minä uteliaana tarkastellen
-näitä muutoksia.
-
-"Olen sotilas herra de Marsacin palveluksessa", vastasi hän.
-
-Minä nauroin. "Olet valinnut laihan palveluksen, pelkään", sanoin minä
-alkaen nousta ylös. "Ja lisäksi sellaisen, jossa sinut voidaan tappaa.
-En luullut sellaisen olevan sinun mieleesi", jatkoin vielä nähdäkseni
-mitä hän sanoisi. Mutta hän ei vastannut mitään, ja minä katsoin häneen
-ihmeissäni. "Oletko siis vihdoinkin päässyt selvyyteen?" kysyin minä.
-
-"Olen", vastasi hän.
-
-"Ja ratkaissut kaikki epäilysi?"
-
-"Minulla ei ole epäilyksiä."
-
-"Oletko siis hugenotti?"
-
-"Se on ainoa tosi ja puhdas uskonto", vastasi hän vakavasti. Ja
-ilmeisellä vilpittömyydellä ja hartaudella hän toisti Bezan
-uskontunnustuksen.
-
-Tämä täytti minut syvimmällä ihmetyksellä, mutta en puhunut mitään
-sillä erää, vaikka minulla oli omat epäilyni. Odotin kunnes tulin
-kahdenkesken parooni de Rosnyn kanssa ja otin sitten asian puheeksi,
-ilmaisten ihmetykseni noin äkillisestä kääntymyksestä ja varsinkin
-siitä varmuudesta ja tyyneydestä, jolla tuo nuorukainen ilmotti
-vakaumuksensa ja jollaista en hänen kaltaisestaan luonteesta olisi
-mitenkään voinut odottaa. Nähdessäni parooni de Rosnyn hymyilevän
-vastaamatta mitään, selitin ajatustani tarkemmin.
-
-"Minua ihmetyttää", sanoin minä, "koska olen aina kuullut väitettävän,
-että kun kirjamiehet eksyvät teologian sokkeloihin, löytävät he harvoin
-lujaa perustusta itselleen, ja ettei edes yksi sadasta palaa vanhaan
-uskoonsa tahi löydä armoa omaksuakseen uuden. Puhun tietysti ainoastaan
-sellaisista, jollaisena pidän tätä poikaa -- innokkaista, herkistä
-sieluista, jotka ahmivat paljon oppia, mutta joilla ei ole
-arvostelukykyä tuon oppinsa sulattamiseen."
-
-"Sellaisiin nähden luulen minäkin tuon väitteen pitävän paikkansa",
-vastasi de Rosny yhä hymyillen. "Mutta heissäkin voi pieni, sopivalla
-hetkellä tullut vaikutus saada paljon aikaan."
-
-"Myönnän sen", sanoin minä. "Mutta äitini, josta olen teille kertonut,
-oli paljon tämän nuorukaisen kanssa. Pojan uskollisuus häntä kohtaan
-oli yläpuolella kaiken kiitoksen. Ja kuitenkaan ei äitini uskolla,
-vaikka se oli kalliolle perustettu, ollut häneen mitään vaikutusta."
-
-Herra de Rosny pudisti päätään, yhä hymyillen. "Eivät ne ole äidit,
-jotka saavat meitä kääntymään", sanoi hän.
-
-"Mitä!" huudahdin minä avautuvin silmin. "Tarkotatteko -- tarkotatteko
-että tämä on neidin työtä?"
-
-"Niin luulen", vastasi hän nyökäten. "Luulen että neiti loihti hänet
-matkan varrella. Blois'sta lähtiessään oli poika, jos teidän
-puheeseenne saa luottaa, ilman uskoa maailmaan. Hän saapui minun
-luokseni kaksi päivää myöhemmin vahvimpana hugenottina. Arvotuksen
-selitys ei ole ylen vaikea."
-
-"Sellaiset kääntymykset ovat harvoin kestäviä", sanoin minä.
-
-Hän katsahti minuun omituisesti; sitten, hymyn yhä karehtiessa hänen
-huulillaan, hän vastasi: "So, so! Miksi sellainen totisuus? Itse
-Theodore Beza ei olisi voinut näyttää ankarammalta. Pojalla on tosi
-mielessä, eikähän siinä ole mitään pahaa."
-
-Ja taivas tietää ettei minun tehnyt mieli epäillä pahaa eikä katsoa
-asioita mustimmalta puolelta juuri silloin. Onhan helppo käsittää
-kuinka suloiselta minusta tuntui olla yhdenarvoisena ja kunnioitettuna
-vieraana miehen luona, joka jo silloin oli kuuluisa ja jonka maine
-nyttemmin on kasvanut niin suureksi että se jättää varjoon kaikki
-paitsi valtiastaan, -- kuinka miellyttävää oli nauttia kodin
-herttaisuudesta ja mukavuudesta, mistä olin niin kauan ollut
-vierotettuna, kertoa ystävälliselle talon rouvalle äitini tarinaa ja
-saada lohdutusta hänen myötätunnostaan, sanalla sanoen, tuntea itsensä
-jälleen mieheksi, jolla on tunnustettu paikkansa maailmassa. Päivämme
-kuluivat metsästelyssä tai muunlaisessa retkeilyssä, iltapuhteet
-pitkissä keskusteluissa, jotka saivat minut yhä enemmän kunnioittamaan
-isäntäni kykyä ja tarmoa.
-
-Hänellä tuntui olevan loppumattomat tiedot Ranskan maasta ja
-lukemattomia suunnitelmia sen kehittämiseksi, jotka jo silloin
-täyttivät hänen mielensä ja jotka sittemmin ovat muuttaneet korpia
-hedelmällisiksi vainioiksi ja siivottomia talorykelmiä komeiksi
-kaupungeiksi. Vaikka hän oli vakava ja täsmällinen, saattoi hän
-sentään olla kevyt ja iloinenkin; ja vaikka hän oli valtiomiehistä
-terävä-älyisin, oli hän samalla soturi ja rakasti eristettyä
-olinpaikkaansa vain enemmän siksi että se oli alttiina vaaroille,
-läheiset kaupungit kun olivat liigan kannattajia ja hän saattoi
-ainoastaan yleisen sekasorron turvin nukkua rauhallisena omassa
-talossaan.
-
-Yksi seikka teki viihtymykseni kuitenkin vajavaiseksi, ja se oli neiti
-de la Viren suhtautuminen minuun. Hänen kiitollisuudestaan asiain
-tuoreimpana ollessa ei minulla ollut epäilystäkään, sillä puhumattakaan
-siitä että hän tulo-iltanani oli ilmaissut sen sanoillakin sangen
-sievästi, vaikkakin pidätetysti, oli herra de Rosnyn lämmin
-ystävällisyys pettämättömänä merkkinä siitä, että neiti oli antanut
-hänelle liiotellun käsityksen ansioistani ja kunnostautumisestani. Ja
-enempää en pyytänytkään. Ikäni ja huono menestymiseni maailmassa
-asettivat minut siksi epäedulliseen asemaan, ettei edes päähäni
-pälkähtänyt toivoa välillemme mitään ystävyyttä tai tuttavallisuutta,
-enkä edes jokapäiväisessä seurustelussamme pyrkinyt siihen
-tasa-arvoisuuteen, mihin syntyperäni itsessään olisi minut oikeuttanut.
-Tietäen, että en voinut hänen silmissään näyttää muulta kuin vanhalta,
-köyhältä ja huonostipuetulta, ja tyytyen siihen että miehuuteni ja
-kunniallisuuteni saivat tunnustuksen, varoin vetoamasta liiaksi
-hänen kiitollisuuteensa, ja samalla kun olin kernas sellaiseen
-kohteliaisuuteen, mikä ei voinut olla hänestä kiusallista, vältin yhtä
-huolellisesti kaikkea minkä saattaisi selittää lähempään tuttavuuteen
-pyrkimiseksi ja seuraan tunkeilevaisuudeksi. Keskustelin hänen kanssaan
-sovinnaisesti ja ainoastaan sovinnaisista aiheista, nimittäin
-sellaisista, jotka olivat yhteisiä koko seurueellemme, ja muistutin
-itselleni tuhkatiheään, että vaikka olimme samassa talossa ja istuimme
-samassa pöydässä, niin oli hän kuitenkin sama neiti de la Vire, joka
-oli käyttäytynyt niin kopeasti Navarran kuninkaan esihuoneessa. En
-tehnyt tätä missään loukatun ylpeyden tunnossa, sillä sitä minulla ei
-enää ollut häntä kohtaan enempää kuin jotain pientä lintua kohtaan,
-vaan tein sen siksi, etten uudessa onnessani unohtaisi, missä valossa
-tuollaisen nuoren, hemmotellun kauniin naisen pakostakin oli minut
-näkeminen.
-
-Pysyttäytyessäni tässä vaatimattomassa asemassa koski minuun sitä
-kipeämmin, kun huomasin hänen kiitollisuutensa ajan mittaan hälvenevän.
-Parina ensi päivänä hän oli hyvin hiljainen, puhui minulle harvoin eikä
-katsonut minuun usein, mutta sitten hänen käytökseensä tuli huomattava
-määrä entistä halveksumista. Siitä en paljoakaan välittänyt. Mutta hän
-meni vielä pitemmälle, alkaen kaivaa esiin seikkoja, jotka olivat
-tapahtuneet St. Jean d'Angelyssa ja joissa minä olin ollut osallisena.
-Lakkaamatta hän muistutti minun köyhyyttäni siellä oloni aikana, kuinka
-omituisen näköinen minä olin ollut ja mitä kaikkia pilapuheita hänen
-toverinsa olivat minusta lasketelleet. Tämä näytti suorastaan tuottavan
-hänelle hurjaa nautintoa, ja hän teki toisinaan minusta niin purevaa
-pilkkaa, että se hävetti ja viilsi minua ja sai punan nousemaan rouva
-de Rosnyn poskille.
-
-Sitä aikaa taas, minkä me olimme yhdessä viettäneet, hän vain harvoin
-kosketti puheissaan. Mutta eräänä iltapäivänä viikon verran Rosny'hin
-tuloni jälkeen tapasin hänet yksinään istumassa vastaanottohuoneessa.
-En ollut tiennyt hänen olevan siellä ja aioin senvuoksi poistua samaa
-tietä, kumartaen ja mumisten jonkun anteeksipyynnön. Mutta hän pysäytti
-minut vihaisella eleellä. "En minä pure", sanoi hän nousten seisomaan
-ja katsoen silmiini poskillaan punaiset täplät. "Mitävarten katsotte
-minuun tuolla tavalla? Tietäkää, herra de Marsac, että minä en voi
-sietää teitä." Ja hän polkaisi jalkaa.
-
-"Mutta, neiti", sopersin minä nöyrästi, ihmetellen mitä kummaa hän
-mahtoi tarkottaa, "mitä minä sitten olen tehnyt?"
-
-"Tehnyt?" matki hän harmistuneena. "Tehnyt? Se ei johdu siitä mitä te
-olette tehnyt, vaan siitä millainen te olette. Minä en voi sietää
-teitä. Miksi te olette niin nahjusmainen? Miksi te olette niin tylsä?
-Miksi te kulette ympäri nuttu nurin ja tukka sileänä? Miksi
-puhuttelette Maignania ikäänkuin hän olisi teidän vertaisenne? Miksi
-olette aina niin juhlallisen ja säädyllisen näköinen kuin koko maailma
-olisi saarna? Miksi? Miksi? Miksi, sanon minä?"
-
-Hän pysähtyi pelkästä hengästyksestä, ja minä olin niin hämmästynyt
-kuin ikinä saatoin olla. Lisäksi hän oli raivossaan ja kiihtymyksessään
-niin kaunis, etten voinut muuta kuin tuijottaa häneen ja mykistyneenä
-ihmetellä mitä tämä kaikki merkitsi.
-
-"No!" huusi hän kärsimättömänä, siedettyään tätä niin kauan kuin
-taisi. "Eikö teillä ole sanottavana sanaakaan puolustukseksenne? Eikö
-teillä ole kieltä? Eikö teillä ole ollenkaan omaa tahtoa, herra de
-Marsac?"
-
-"Mutta, neiti", alotin minä, yrittäen selittää.
-
-"Vaiti!" huudahti hän, tukkien suuni ennenkuin olin ehtinyt sen
-pitemmälle, niinkuin naisten tapa on. Ja sitten hän lisäsi muuttuneella
-sävyllä ja lyhyesti: "Teillä on minun samettisolmukkeeni. Antakaa se
-minulle."
-
-"Se on huoneessani", vastasin minä, perin kummissani tästä äkillisestä
-puheenkäänteestä ja yhtä äkillisestä pyynnöstä.
-
-"Noutakaa se sitten, olkaa hyvä", sanoi hän, ja hänen silmänsä
-leimahtivat jälleen. "Noutakaa se. Noutakaa, sanon minä! Se on
-suorittanut tehtävänsä ja minä tahdon sen itselleni. Kuka tietää,
-vaikka te jonakin päivänä näyttelisitte sitä lemmensolmuna?"
-
-"Neiti!" huudahdin minä kiivaasti. Ja luulen että olin sillä hetkellä
-yhtä suuttunut kuin hänkin.
-
-"Joka tapauksessa minä tahdon sen itselleni", vastasi hän
-itsepintaisesti, painaen katseensa alas.
-
-Olin niin raivoissani että menin sanaakaan puhumatta noutamaan sitä, ja
-tuoden sen hänelle, hänen seisoessaan yhä samassa paikassa, panin sen
-hänen käteensä. Luulen, että kun hän näki sen, johtui hänen
-vihastuneeseen mieleensä muisto siitä päivästä, jolloin hän oli
-ommellut siihen tuon avunhuudon, sillä hän muuttui koko olennoltaan
-ottaessaan sen vastaan. Hän vapisi ja piteli sitä hetken käsissään
-ikäänkuin tietämättä mitä tehdä sillä. Hän ajatteli epäilemättä Valois
-kadun varrella olevaa taloa Blois'ssa ja vaaraa mikä häntä siellä oli
-uhannut; ja kun minä varsin mielelläni soin että hän ajattelisi ja
-tuntisi kuinka pahasti hän oli menetellyt, seisoin hänen edessään
-säästämättä häntä vähääkään katseiltani.
-
-"Sitä kultaketjua, jonka jätitte äitini päänalaisen viereen", sanoin
-minä kylmästi, nähdessäni että hän yhä vaikeni, "en voi palauttaa
-teille juuri nyt, sillä minä olen pantannut sen. Mutta teen sen niin
-pian kuin voin."
-
-"Oletteko pantannut sen?" mutisi hän poiskäännetyin katsein.
-
-"Olen, hankkiakseni hevosen, millä pääsin tänne", vastasin kuivasti.
-"Joka tapauksessa toimitan sen takaisin. Ja sitten tahtoisin vuorostani
-pyytää teiltä jotakin."
-
-"Mitä?" kuiskasi hän, koettaen tahdonponnistuksella saada takaisin
-äskeisen ryhtinsä ja katsoen minuun silmillä, joissa välkähti hiukan
-entistä ylpeyttä ja halveksimista.
-
-"Sitä taitettua rahaa, joka teillä on", sanoin minä. "Tunnusmerkkiä.
-Sillä ei ole teille mitään merkitystä, koska toinen puolikas on
-vihamiestenne hallussa. Minulle siitä voisi olla hyötyä."
-
-"Millä tavalla?" kysyi hän lyhyesti.
-
-"Koska saattaisin jonakin päivänä löytää sen vastapuolen."
-
-"Entä sitten?" huusi hän. Hän katsoi minuun huulet puoliavoimina,
-salamoivin silmin. "Mitä sitten, jos löydätte sen vastapuolen?"
-
-Minä kohautin olkapäitäni.
-
-"Uh!" huudahti hän, puiden pientä nyrkkiään ja polkien jalkaansa
-minulle käsittämättömän kiihkon puuskassa. "Tuo on juuri teidän
-kaltaistanne! Se on herra de Marsacia alusta loppuun. Te ette puhu
-mitään ja ihmiset eivät ajattele teistä mitään. Te kuljette hattu
-kourassa ja he tallaavat teitä. He puhuvat ja te olette vaiti! Jos minä
-voisin käytellä miekkaa niinkuin te voitte, niin en vaikenisi kenenkään
-edessä enkä antaisi kenenkään paitsi Ranskan kuninkaan pöyhkeillä
-kukkona minun läsnäollessani! Mutta te! Menkää ja jättäkää minut. Tässä
-on rahanne. Ottakaa se ja menkää. Ja lähettäkää tänne se poikanne
-pitämään minua hereillä. Hänellä on ainakin älyä, hän on nuori, hän on
-ihminen, hänellä on sielu, hän voi tuntea -- kun hän vain olisi jotain
-muuta kuin kirjatoukka."
-
-Hän viittoi minua menemään sellaisessa intohimon kiihkossa että se
-olisi huvittanut minua jos joku toinen olisi sen tehnyt, mutta hänen
-menettelykseen siinä oli niin voimakas kiittämättömyyden tuntu että se
-kirveli mieltäni aika lailla. Tein kuitenkin niinkuin hän käski ja
-lähetin Simonin hänen luokseen, vaikka se ei suinkaan ollut minusta
-mieluista, varsinkaan sitten kun näin kuinka pojan kasvot kirkastuivat
-neitiä mainitessani. Mutta neiti ei ollut nähtävästi vielä ehtinyt
-tyyntyä Simonin saapuessa hänen luokseen, sillä hänen ei käynyt sen
-paremmin kuin minunkaan; marjakuusikäytävästä, minne olin mennyt
-käyskentelemään, näin hänen pian palaavan takaisin nolona kuin
-piiskattu koira.
-
-Mutta kuitenkin otti neiti tämän jälkeen tavakseen puhella Simonin
-kanssa yhä enemmän ja enemmän, ja kun herra ja rouva de Rosny olivat
-hyvin paljon kiinni yhteisissä asioissaan, ei ollut ketään joka olisi
-asettunut ehkäisemään hänen päähänpistoaan tai puhunut hänelle neuvon
-sanaa. Neidin ylpeyden tunsin siksi hyvin, että hänen puolestaan en
-pelännyt, mutta minusta oli ikävää että pojan pää pantiin pyörälle.
-Montakin kertaa olin aikeissa puhua neidille pojan takia; mutta
-ensiksikään se ei ollut minun asiani ja toiseksi huomasin pian että hän
-näki kyllä minun paheksumiseni, mutta ei välittänyt siitä rahtuakaan.
-Kun eräänä aamuna hänen ollessaan paremmalla tuulella uskalsin viitata,
-että hän kohteli alempiarvoisiaan liian epäinhimillisesti, osottaen
-epäystävällisyyttä mikä oli jalosyntyiselle yhtä sopimatonta kuin
-tuttavallisuus, kysyi hän minulta pilkallisesti, eikö hän minun
-mielestäni kohdellut Simon Fleix'tä kyllin hyvin. Mihin minulla ei
-ollut mitään vastattavaa.
-
-Minun sopisi tässä mainita siitä salaisesta tiedonantojärjestelmästä,
-jonka avulla parooni de Rosny tähänkin kaukaiseen paikkaan sai uutisia
-kaikesta mitä tapahtui Ranskassa. Mutta siitähän on paljon puhuttu. Se
-ei tapahtunut yhtämittaa tulevien ja menevien lähettien avulla, jotka
-pian olisivat herättäneet huomiota läheisessä kaupungissa, enkä
-minäkään voinut varmuudella sanoa mitä teitä myöten uutiset saapuivat.
-Mutta niitä saapui, ja kaikkina aikoina päivästä. Sillä tavoin saimme
-tiedon La Ganachea uhkaavasta vaarasta ja siitä yrityksestä, jota
-Navarran kuningas suunnitteli sen auttamiseksi. Herra de Rosny ei
-ainoastaan ilmoittanut minulle avomielisesti näitä asioita, vaan sai
-minut kiintymään itseensä muillakin luottamuksen osotuksilla, jotka
-olisivat hivelleet huomattavammassakin asemassa olevan miehen
-itsetuntoa.
-
-Kuten sanoin, ei linnassa yleensä näkynyt tulevia ja meneviä lähettejä.
-Mutta eräänä iltana, palatessani metsältä erään metsänvartian kanssa,
-joka oli pyytänyt minua avuksi haavotetun naarashirven ajoon, huomasin
-hämmästyksekseni vieraan hevosen, jolla silminnähtävästi oli
-ratsastettu pitkästi ja kovasti, seisovan höyryävänä pihassa.
-Kysyessäni kenen se oli, sain kuulla tallirengeiltä että joku mies,
-jonka he luulivat tulleen Blois'sta, oli juuri saapunut ja parhaallaan
-paroonin puheilla, Noin kokonaan tavallisuudesta poikkeava tapaus
-herätti tietysti ihmetystäni; mutta tahtomatta millään tavoin näyttää
-uteliaalta -- sillä uteliaisuus on vika, joka, jos sitä suvaitaan,
-saattaa helposti kehittyä mitä inhottavimmaksi paheeksi -- olin
-menemättä sisään ja lähdin, sensijaan kävelemään marjakuusikujaan. Olin
-kuitenkin tuskin ehtinyt saada ratsastuksessa jäähtyneet vereni hiukan
-lämpenemään, kun hovipoika tuli hakemaan minua isäntänsä luokse.
-
-Tapasin herra de Rosnyn astelemasta edestakaisin huoneessaan,
-olennossaan sellainen hämmennys ja kasvot niin suurta huolta ja
-murhetta kuvastavina, että minä säpsähdin nähdessäni hänet, eikä minun
-tarvinnut katsoa rouva de Rosny'hin, joka istui tuolilla hiljaa itkien,
-oivaltaakseni että jotakin kauheata oli tapahtunut. Ilta oli
-pimenemässä ja huoneeseen oli tuotu lamppu. Herra de Rosny viittasi
-äkkiä pieneen paperipalaan, joka oli pöydällä sen vieressä, ja seuraten
-viittausta otin sen käteeni ja luin. Se sisälsi vain muutamia sanoja,
-kuuluen seuraavasti:
-
-"Hän on sairaana ja kuoleman kielissä kaksikymmentä peninkulmaa La
-Ganachesta etelään. Tulkaa kaikella muotoa. P.M."
-
-"Kuka?" sanoin minä typerästi, sillä aloin jo käsittää itsekin. "Kuka
-on sairaana ja kuoleman kielissä?"
-
-Herra de Rosny kääntyi minuun päin, ja minä näin että kyyneleet
-vierivät pitkin hänen poskiaan. "Minulle on olemassa vain yksi hän",
-huusi hän. "Jumala säästäköön tuota yhtä! Jumala säästäköön hänet
-Ranskalle, joka tarvitsee häntä. Kirkolle, joka on kokonaan hänen
-varassaan, ja minulle, joka rakastan häntä! Jumala, älä salli hänen
-kaatua hedelmänkypsymisen hetkellä! Oi Herra, älä salli hänen kaatua!"
-Ja hän vaipui tuolille ja jäi siihen kasvot käsissään ja voimakkaat
-hartiat murheen murtamina.
-
-"Herra de Rosny", sanoin minä hetken perästä, "sallikaa minun
-muistuttaa, että niin kauan kuin on elämää, on toivoakin."
-
-"Toivoako?"
-
-"Niin, herra de Rosny, toivoa", vastasin minä iloisempana. "Hänellä on
-tehtävä täytettävänä. Hän on kutsuttu ja valittu; hän on kansansa
-Joosua, kuten herra d'Amours hänestä oikein sanoi. Te saatte vielä
-nähdä hänet ja hän syleilee teitä, kuten jo on tapahtunut niin monta
-kertaa. Muistakaa, että Navarran kuningas on vahva, karaistunut ja
-nuori ja epäilemättä hyvissä käsissä."
-
-"Mornayn käsissä", huudahti de Rosny, katsahtaen halveksivasti ylös.
-
-Siitä hetkestä lähtien hän kuitenkin reipastui; luulen, että häntä
-kannusti ajatus siitä, että kuninkaan toipuminen riippui lähinnä
-Jumalaa herra du Mornaysta, jota hän oli aina taipuvainen pitämään
-kilpailijanaan. Hän alkoi tehdä viipymättä valmistuksia Rosnysta lähtöä
-varten ja pyysi minua tekemään samoin, sanoen jotensakin lyhyeen ja
-ilman selityksiä tarvitsevansa minua. Mieleeni johtui voimakkaana
-ajatus vaarasta, jolle joutuisin alttiiksi palaamalla näin pian
-etelään, missä kreivi de Turennen kosto kaikessa ankaruudessaan oli
-minua odottamassa, ja minä uskalsin, vaikka hieman häveten, mainita
-siitä. Mutta tuijotettuaan minuun hetken silminnähtävällä epäilyksellä
-kuittasi herra de Rosny vastaväitteeni muutamalla hänelle harvinaisen
-ärtyisellä sanalla ja jatkoi sitten valmistustensa jouduttamista niin
-toimekkaana kuin ei matkaan sisältyisikään ero yhtä rakastavasta kuin
-rakastetustakin vaimosta.
-
-Kun omat valmistukseni eivät vaatineet monta hetkeä, oli minulla hyvä
-tilaisuus lähtöhetken tullen panna merkille sekä se uljuus, millä rouva
-de Rosny kantoi surunsa "Ranskan tähden", että se harvinainen hellyys,
-jota neiti de la Vire, kohoten kerran yläpuolelle itseään, hänelle
-osotti. Minä tunnuin olevan -- onnellisesti kylläkin yhdessä suhteessa,
-vaikka tunteeseen liittyi samalla kirvelevää tuskaakin -- heidän
-perhesuhteidensa ulkopuolella. Tein senvuoksi jäähyväiseni niin
-lyhyiksi ja muodollisiksi kuin suinkin, jotta en riistäisi alaa
-toisilta ja pyhemmiltä jäähyväisiltä. Mutta silloin sain juuri viime
-hetkellä nähdä, että jotain oli varattu minullekin. Kun ratsastin
-porttiholvin alle hiukan edellä toisista, hämmästyin huomatessani
-jonkin pienen, kevyen esineen putoavan eteeni satulankaarelle. Otin sen
-kiinni ennenkuin se ennätti solahtaa maahan, ja ihmetyksenä oli rajaton
-nähdessäni kädessäni pienen samettisolmukkeen.
-
-Katsahdin paikalla vastaanottohuoneen ikkunaan, joka, kuten olen
-sanonut, oli porttikäytävän päällä, ja silloin kohtasin neidin katseen
-yhdeksi sekunniksi, mutta ainoastaan sekunniksi. Seuraavassa tuokiossa
-hän oli hävinnyt. Herra de Rosny ratsasti holvin alitse minun jälestäni
-palvelijainsa seuraamana. Ja me olimme matkalla.
-
-
-
-
-XIV. Markiisi de Rambouillet.
-
-
-Jonkun aikaa ratsastimme alakuloisina ja äänettöminä. Viimeksi
-kertomani tapaus -- jonka näytti saattavan selittää useammalla kuin
-yhdellä tavalla -- saattoi mieleni levottomaan hämminkiin. Kotvan aikaa
-askartelivat ajatukseni yksinomaan siinä, kunnes satuin sitten näkemään
-omat kasvoni ikäänkuin peilistä. Huomasin näet sattumalta taakseni
-katsahtaessani Simon Fleix'n ratsastavan jälessäni hienosta
-sulkahatustaan ja uudesta miekastaan huolimatta niin hyljätyn ja
-surkean näköisenä että se heti pisti silmään. Se johti mieleeni
-ajatuksen, että isännällä ja palvelijalla oli sama asia mielessään --
-niin, vieläpä mahdollisesti oli hänellä povellaan samanlainen merkki
-kuin se mikä lämmitti minun rintaani --, ja silloin ravistin itseni
-vapaaksi kuin jostakin ala-arvoisesta unesta ja painaen kannukset Cidin
-kylkiin kiirehdin eteenpäin Rosnyn rinnalle; joka, verrattain apeana
-hänkin, ratsasti vakavasti eteenpäin silmiin saakka viittaansa
-kietoutuneena.
-
-Uutinen Navarran kuninkaan sairaudesta oli nähtävästi ukkosen vaajana
-iskenyt keskelle hänen rohkeita ja valoisia suunnitelmiaan. Hän näki
-olevansa vaarassa kadottaa samalla sekä rakastamansa valtiaan että sen
-loistavan tulevaisuuden, jota hän odotti. Ja keskellä uhkaavaa
-toiveittensa murskautumista ja suunnitelmainsa hävitystä hänellä oli
-tuskin aikaa kaivata Rosny'hin jättämäänsä vaimoa taikka sitä
-rauhallista elämää, mistä hänet näin äkkiä temmattiin. Hänen sydämensä
-oli etelässä La Ganachen luona Henrikin vuoteen ääressä. Hänen
-pääajatuksensa oli päästä sinne nopeaan, maksoi mitä maksoi. Navarran
-kuninkaan henkilääkärin nimi oli yhtämittaa hänen huulillaan. "Dortoman
-on hyvä mies. Jos kukaan voi pelastaa hänet, niin Dortoman sen tekee."
-Tämä oli alituinen ponsi hänen puheissaan. Ja milloin vain hän kohtasi
-jonkun, jonka vähänkin saattoi otaksua tietävän uutisia, vaati hän
-minun pysähtymään ja kyselemään, päästämättä kulkijaa millään muotoa
-tiehensä ennenkuin tämä oli ilmottanut meille Blois'n viimeisimmät
-kulkupuheet -- sillä Blois oli se kanava, jonka kautta kaikki etelästä
-tulevat uutiset saapuivat meille.
-
-Eräs tapaus, joka sattui majatalossa samana iltana, ilahutti häntä
-jonkun verran; olen useinkin huomannut, että voimakkaat luonteet ovat
-taipuvaisia luottamaan enteisiin epävarmoina aikoina. Ulkonäöltään
-omituinen, kummallisesti puettu vanhanpuoleinen mies istui pöydän
-ääressä meidän saapuessamme. Vaikka minä astuin sisään ensimäisenä,
-sillä minun oli määräyksen mukaan esiinnyttävä matkueen johtajana,
-antoi hän minun mennä ohitseen mitään huomauttamatta, mutta nousi
-ylös ja tervehti juhlallisesti herra de Rosnyta, joka tuli minun
-jälessäni ja oli paljon vaatimattomammin puettu. Rosny vastasi hänen
-tervehdykseensä aikoen mennä hänen ohitseen, mutta tuntematon asettui
-eteen vielä syvempään kumartaen ja kehotti häntä ottamaan hänen
-paikkansa, joka oli lähellä tulta ja suojassa vedolta, hankkiutuen
-samalla siirtymään itse toiseen paikkaan.
-
-"Ei", sanoi toverini kummissaan sellaisesta ylenmääräisestä
-kohteliaisuudesta, "en ymmärrä minkä takia minun tulisi ottaa
-paikkanne."
-
-"Ei ainoastaan minun paikkaani", vastasi vanhus, katsoen häneen
-omituisella tavalla ja puhuen painokkaalla äänellä, mikä kiinnitti
-huomiotamme, "vaan monien muittenkin, jotka ennen pitkää -- sen voin
-teille vakuuttaa -- tulevat luovuttamaan ne teille joko myöten tai
-vasten tahtoaan."
-
-Herra de Rosny kohautti olkapäitään ja astui edelleen, ollen
-otaksuvinaan että vanhus houraili. Mutta salassa hän ajatteli paljon
-hänen sanojaan, varsinkin sitten kun sai kuulla että hän oli
-pariisilainen tähdistälukija, jonka kerrottiin olleen Nostradamuksen
-oppilaana. Ja joko hän sitten sai tästä uutta toivoa tai kääntyi hänen
-huomionsa muuten Blois'ta lähestyessämme enemmän käsilläoleviin
-asioihin, joka tapauksessa tuli hän iloisemmaksi ja alkoi jälleen
-puhella tulevaisuudesta ikäänkuin ollen varma valtiaansa
-parantumisesta.
-
-"Oletteko koskaan ollut kuninkaan hovissa?" sanoi hän äkkiä, nähtävästi
-jotakin oman mielensä ajatusjuoksua seuraten. "Blois'ssa nimittäin."
-
-"En. Enkä ole erittäin harras sinne pyrkimäänkään", vastasin minä.
-"Totta puhuakseni, herra parooni", jatkoin hieman lämmeten, "mitä
-pikemmin pääsemme Blois'n ohi, sitä mieluisampi minulle. Arvelen, että
-siellä olo on meille hiukan vaarallista, ja sitäpaitsi minä en pidä
-teurastamoista. Luulen, etten voisi nähdä kuningasta ajattelematta
-Pärttylin yötä enkä hänen huonettaan ajattelematta Guiseä."
-
-"No, no!" sanoi hän. "Kyllä kai tekin joskus olette tappanut miehen."
-
-"Montakin", vastasin minä.
-
-"Vaivaavatko ne mieltänne?"
-
-"Eivät, mutta ne saivat surmansa rehellisessä taistelussa", vastasin
-minä. "Siinä on ero."
-
-"Teille", sanoi hän kuivasti. "Mutta te ette olekaan Ranskan kuningas,
-jos joskus sattuisitte hänet kohtaamaan", jatkoi hän näpsäyttäen
-hevosensa korvia, hieno hymy huulillaan, "niin annan teille pienen
-vihjauksen. Puhukaa hänelle Jarnac'in ja Moncontour'in taisteluista ja
-ylistäkää Condénne isää! Kun Condé hävisi taistelussa ja hän voitti
-siinä, koituu ylistyksenne hänen kunniakseen. Mitä toivottomammin mies
-on valtansa menettänyt, sitä halukkaammin hän sitä muistelee ja sitä
-arvokkaampina hän pitää voittojaan, joita hän ei enää voi saavuttaa."
-
-"Hyh!" mutisin minä.
-
-"Molemmista hovissa kilvottelevista puolueista luottakaa d'Aumont'iin
-ja Biron'iin ja ranskalaiseen ryhmäkuntaan", jatkoi Rosny rauhallisesti
-välittämättä huonosta tuulestani. "He ovat ainakin uskollisia
-Ranskalle. Mutta kenen vain näette pitävän yhtä molempien Retz'ien
-kanssa -- Espanjan kuninkaan shakaaleiksi ihmiset heitä sanovat -- niin
-karttakaa häntä espanjalaisena ja kavaltajana."
-
-"Mutta Retzihän ovat italialaisia", huomautin minä ärtyisesti.
-
-"Samantekevä", vastasi hän lyhyesti. "He huutavat: 'Eläköön kuningas!'
-mutta salassa he kannattavat liigaa tai Espanjaa tai mikä vain enimmän
-voi vahingoittaa meitä, jotka olemme parempia ranskalaisia kuin he ja
-joitten johtaja tulee kerran, jos Jumala sallii hänen elää, olemaan
-Ranskan kuninkaana."
-
-"No niin, mitä vähemmän tulen tekemisiin heidän kanssaan, niin yksien
-kuin toistenkin, muuten kuin miekkojen välityksellä, sitä mieluisempi
-minulle", virkoin minä.
-
-Tämän kuullessaan hän katsoi minuun omituisesti hymyillen, kuten hänen
-tapansa oli silloin kun hänellä oli mielessään enemmän kuin näkyi
-ulospäin. Tämä seikka ynnä jokin erikoinen sävy hänen keskustelussaan,
-samoin kuin ehkä omat epäilyni tulevaisuudestani ja hänen
-aikomuksistaan minuun nähden, herättivät minussa epämieluisan tunteen,
-joka pysyi koko päivän eikä eronnut minusta ennenkuin välittömämpi
-vaara ilmestyi meitä uhkaamaan.
-
-Se tapahtui seuraavasti. Olimme saapuneet Blois'n ulkolaiteille ja
-lähestyimme juuri porttia toivoen pääsevämme kaupunkiin huomiota
-herättämättä, kun kaksi kulkijaa ratsasti hiljaa esiin kujan suusta,
-jonka sivu olimme juuri menemässä. He katselivat meitä tutkivasti
-pysäyttäessään hevosensa päästääkseen meidät ohitse, ja herra de Rosny,
-jonka hevosen pää oli minun jalustimeni kohdalla, kuiskasi minulle että
-lisäisin vauhtia. Ennenkuin kuitenkaan ehdin sitä tehdä, karauttivat
-tuntemattomat ohitsemme ja päästyään sivuitsemme kääntyivät satulassaan
-katsoen meitä kasvoihin. Samassa huusi toinen heistä: "Se on hän!" ja
-molemmat ajoivat hevosensa tielle poikittain ja odottivat
-lähestymistämme.
-
-Ymmärsin että jos herra de Rosny joutuisi ilmi, olisi hän onnellinen
-päästessään asiasta vankeudella, sillä kuningas oli liian arka
-katolilaisen-maineestaan uskaltaakseen suojella hugenottia, olipa tämä
-kuinka kuuluisa hyvänsä, ja käsitin että tilanne oli epätoivoinen.
-Sillä vaikkakin meitä oli viisi kahta vastaan, saattoi kaupungin
-läheisyys -- portti oli tuskin nuolenkantaman päässä -- pakenemisen tai
-vastarinnan yhtä toivottomiksi. En voinut keksiä muuta keinoa kuin
-katsoa rohkeasti asiaa silmiin; samoin teki herra de Rosny, ja niin
-lähestyimme tuntemattomia mahdollisimman viattoman näköisinä.
-
-"Seis!" huusi toinen heistä tiukasti. "Suvaitkaa minun sanoa teille,
-hyvä herra, että olette tunnettu."
-
-"No entä sitten?" vastasin minä kärsimättömänä, hoputtaen hevostani
-vain eteenpäin. "Oletteko maantierosvoja, kun sulette matkustavilta
-tien?"
-
-Vastassamme oleva puhuja katsoi minuun terävästi, mutta vastasi
-samassa: "Ei mitään saivartelua, hyvä herra! Kuka te olette, sitä en
-tiedä. Mutta jälessänne ratsastava mies on herra de Rosny. Hänet minä
-tunnen ja varotan häntä pysähtymään."
-
-Arvelin että peli oli menetetty, mutta hämmästyksekseni vastasi
-seuralaiseni heti ja miltei samoilla sanoilla kuin minä äsken: "No, ja
-mitä sitten?"
-
-"Mitäkö sitten?" huudahti tuntematon, kannustaen hevostaan niin että se
-sulki tien. "Ka, sitä vain, että te olette varmaankin hullu kun
-uskallatte näyttäytyä tällä puolen Loirea."
-
-"Siitä on pitkä aika kun olen nähnyt toista puolta", oli toverini
-järkähtämätön vastaus.
-
-"Te olette herra de Rosny? Ettekö kiellä sitä?" huusi mies
-hämmästyneenä.
-
-"En suinkaan sitä kiellä", tokaisi parooni de Rosny. "Ja onpa ollut
-aika", jatkoi hän kiihtyen äkkiä, "jolloin harva mies hänen
-majesteettinsa hovissa olisi uskaltanut soittaa suutaan Solomon de
-Bethunen edessä, vielä vähemmän pysäyttää häntä keskellä maantietä
-vähän matkan päässä palatsista. Mutta ajat näyttävät muuttuneen, koska
-jokainen vastaantulija katsoo olevansa oikeutettu pöyhkeilemään
-uskollisten miesten edessä, jotka rientävät hänen majesteettinsa luokse
-silloin kun hän on ahdingossa."
-
-"Mitä! Oletteko Solomon de Bethune?" huusi mies epäuskoisena.
-Epäuskoisena, mutta kuitenkin hän menetti itsetietoisuutensa ja hänen
-äänessään kuvastui mielipahaa ja pettymystä.
-
-"Kuka muu sitten?" vastasi de Rosny ylväästi. "Se olen, ja mikäli minä
-tiedän, on minulla yhtä suuri oikeus olla Loiren tällä puolen kuin
-kenellä muulla hyvänsä",
-
-"Pyydän tuhannesti anteeksi."
-
-"Jollette usko..."
-
-"Ei, herra de Rosny, minä uskon täydellisesti."
-
-Tuntematon toisti tämän hyvin masentuneen näköisenä, lisäten vielä:
-"Pyydän tuhannesti anteeksi", ja alkaen selitellä puolustelevasti,
-ottaen kunnioittavana hatun päästään: "Luulin teitä, jos sallitte minun
-sanoa, hugenottiveljeksenne, herra Maximilianiksi. Huhuillaan hänen
-olevan Rosnyssa."
-
-"Voin vakuuttaa teille ettei siinä ole perää", vastasi herra de Rosny
-ponnekkaasti, "sillä tulen juuri itse sieltä ja voin vastata siitä,
-ettei hän ole ainakaan kymmentä peninkulmaa likempänä Rosnyta. Ja nyt,
-hyvä herra, koska haluamme päästä kaupunkiin ennenkuin portit suletaan,
-sallinette minun sanoa hyvästi." Näin sanoen hän kumarsi ja minä
-kumarsin ja he kumarsivat, ja me erosimme. He väistyivät syrjään
-tieltämme, ja herra de Rosny ratsasti eteenpäin mahtavan näköisenä.
-Niin tulimme portille ja pääsimme sen läpi ilman hankaluuksia.
-
-Ensimäinen katu, jolle saavuimme, oli leveä, ja toverini käytti sitä
-hyväkseen ratsastaen rinnalleni. "Tällaiset seikkailut ovat pikku
-valtiaallemme erityisesti mieleen", puheli hän hiljaa. "Mutta minulle
-se nosti hien otsalle. Olen tehnyt tämän tempun ennenkin useammin kuin
-kerran, sillä veljeni ja minä olemme yhdennäköiset kuin kaksi marjaa.
-Ja kuitenkin olisi meidän käynyt huonosti, jos tuo hupsu olisi ollut
-hänen ystäviään."
-
-"Kun loppu on hyvä, on kalkki hyvin", vastasin minä matalalla äänellä,
-pitäen hetkeä sopimattomana onnitteluihin. Tämäkin huomautus sattui
-huonoon kohtaan, sillä herra de Rosny ei ollut vielä ehtinyt asettua
-entiselle paikalleen minun jälessäni, kun Maignan huusi meille sanoen
-että meitä seurattiin.
-
-Katsoin taakseni, mutta en voinut nähdä muuta kuin hämärää ja sadetta
-ja esiinpistäviä räystäitä ja joitakin oviaukoissa kuurottavia ihmisiä.
-Palvelijat väittivät kuitenkin yhä että joku seurasi jälessämme, ja me
-pidimme kulkuamme pysäyttämättä pienen sotaneuvottelun. Jos meidät oli
-saatu ilmi, niin olimme loukussa ilman pakoonpääsyn toivoa, ja olin
-varma että parooni de Rosny sillä hetkellä katui, että oli valinnut
-Blois'n kautta vievän tien -- että oli tunkeutunut tuoreimpien uutisten
-halussaan avonaiseen ansaan. Kuninkaallinen linna katsoi meihin
-mahtavana, tummana ja synkkänä sen kadun päästä jolla olimme, ja siitä
-kuinka hyydyttävän vaikutuksen tuo näky teki itseeni, saatoin kuvitella
-kuinka paljon kammottavammalta sen täytyi näyttää hänestä, joka oli
-valtiaansa valittu neuvonantaja ja kaiken tuon linnan edustaman
-järkähtämätön vastustaja.
-
-Neuvottelustamme ei ollut mitään tuloksia, sillä emme keksineet
-parempaa menettelytapaa kuin mennä, niinkuin olimme aikoneetkin, siihen
-asuntoon, jota seuralaiseni täällä ollessaan tavallisesti käytti. Sen
-teimmekin, katsoen tuon tuostakin taaksemme ja vakuutellen toisillemme
-että Maignan oli varmaan erehtynyt. Mutta niin pian kuin olimme
-laskeutuneet ratsailta ja menneet sisään, näytti hän meille ikkunasta
-lähistöllä seisoskelevan miehen. Tämä levottomuuttamme vahvistava
-seikka sai meidät jälleen pohtimaan turvakeinoja, ja silläaikaa kun
-Maignan piti vartiota ikkunan ääressä valaisematta jätetyssä huoneessa,
-esitin minä Rosnylle että hän antaisi minun koettaa esiintyä hänen
-persoonanaan, vaikka olinkin kymmenen vuotta vanhempi.
-
-"Ei!" sanoi hän rummuttaen sormillaan pöytään. "Täällä on liian monia
-jotka tuntevat minut, se ei käy päinsä. Kiitän kuitenkin
-tarjouksestanne."
-
-"Ettekö voisi päästä pakoon jalan? Tahi kiivetä jostakin muurin yli tai
-pujahtaa portista varhain aamulla?" esitin minä.
-
-"'Vertavuotavassa sydämessä' voimme tiedustella", vastasi hän. "Mutta
-minä epäilen sitä. Olin hullu kun pistin pääni Mendozan silmukkaan, se
-on varma se. Mutta tässä tulee Maignan. No, mitä kuuluu?" kysyi hän
-innokkaasti.
-
-"Tähystelijä on mennyt pois", vastasi tallimestari.
-
-"Eikä ole jättänyt ketään sijaansa?"
-
-"Ei ketään, mikäli minä voin nähdä."
-
-Menimme molemmin viereiseen huoneeseen ja katsoimme ikkunasta. Miestä
-ei tosiaankaan ollut enää siinä missä hänet olimme nähneet äsken. Mutta
-sade jatkui rankkana, räystäistä tippui vettä, katu oli kuin pimeä
-holvi, jossa vain siellä täällä pilkotti valonsäde, ja mies saattoi
-olla piilossa jossakin muualla. Mutta kun kysyimme Maignanilta, arveli
-hän miehen menneen pois jossakin erityisessä tarkotuksessa.
-
-"Jonka voi selittää monellakin tavalla", huomautin minä.
-
-"Mutta mehän paastoomme", vastasi herra de Rosny. "Nälkäinen mies on
-huono tappelija. Istukaamme pöytään ja syökäämme. Ei kannata hypätä
-umpimähkään eikä mennä vastuksia vastaan puolitiehen."
-
-Istuimme siis syömään, ja Simon Fleix palveli meitä kalpein kasvoin,
-mutta emme olleet vielä lopettaneet ateriaamme, kun Maignan tuli
-jälleen pimeästä huoneesta. "Kolme miestä on tullut näkyviin", ilmotti
-hän tyynesti. "Kaksi on pysähtynyt parinkymmenen askeleen päähän.
-Kolmas on tullut ovelle."
-
-Hänen puhuessaan kuulimme varovaista kolkutusta alhaalta. Maignan aikoi
-mennä vastaan, mutta hänen isäntänsä käski hänen jäädä paikalleen.
-"Anna talon emännän mennä", sanoi hän.
-
-Olen jälkeenpäin usein muistellut herra de Rosnyn kylmäverisyyttä tässä
-tilaisuudessa. Hän oli pannut pistoolinsa tuolille viereensä ja
-heittänyt levättinsä niitten ylitse, ja nyt, odottaessamme henkeä
-pidättäen ja korvia heristäen, näin hänen ojentavan suuren
-leipäkannikan ja lihaviipaleen tallimestarilleen, joka hänen tuolinsa
-takana seisoen alkoi syödä sitä yhtä levollisesti. Simon Fleix taas
-seisoi tuijottaen ovea kohti vapisevana ja koko olentonsa niin
-kiihtyneenä, että varovaisuuden vuoksi kehotin häntä matalalla äänellä
-olemaan tekemättä mitään ilman määräystä. Samalla johtui mieleeni
-sammuttaa neljästä sytytetystä kynttilästä kaksi, ja juuri kun herra de
-Rosny nyökkäsi hyväksymisensä tälle toimenpiteelleni, lakkasi alhaalta
-kuulunut mumiseva keskustelu ja miehen askelia alkoi kuulua portailta.
-
-Sitä seurasi välittömästi koputus huoneemme ovelle. Seuralaiseni
-katsetta totellen huusin: "Sisään!"
-
-Huoneeseen astui nopeasti solakka, keskikokoinen mies, saappaat jalassa
-ja levättiin kietoutuneena, kasvot melkein kokonaan levätin laskoksen
-peitossa. Sulkien oven jälkeensä hän astui pöytää kohti ja sanoi:
-"Kumpi on herra de Rosny?"
-
-Rosny oli huolellisesti kääntänyt kasvonsa poispäin valosta, mutta
-kuullessaan tulijan äänen hypähti hän ylös huudahtaen keventyneenä.
-
-Hän yritti puhua, mutta toinen kohotti käskevästi kätensä, jatkaen:
-"Pyydän olemaan mainitsematta nimiä. Teidän nimenne täällä luullakseni
-tunnetaan. Minun nimeäni ei, enkä haluakaan että sitä tiedettäisiin.
-Haluan puhua teidän kanssanne, siinä kaikki."
-
-"Se tuottaa minulle suuren kunnian", vastasi herra de Rosny, katsoen
-häneen innokkaasti. "Mutta kuka on sanonut teille, että olen täällä?"
-
-"Näin teidän ratsastavan kadulla lyhdyn sivuitse", vastasi vieras.
-"Tunsin ensin hevosenne ja sitten teidät ja pyysin tallimiestäni
-seuraamaan teitä. Uskokaa minua", lisäsi hän tehden eleen kädellään,
-"teillä ei ole mitään peljättävää minun puoleltani."
-
-"Otan vastaan tuon vakuutuksen samassa mielessä kuin se annetaan",
-vastasi seuralaiseni sirosti kumartaen, "ja pidän itseni onnellisena
-saadessani olla tekemisissä" -- tässä hän oli hetken vaiti ja jatkoi
-sitten: -- "ranskalaisen ja kunnianmiehen kanssa."
-
-Vieras kohautti olkapäitään. "Pyydän siis anteeksi, jos tunnun
-töykeältä", virkkoi hän. "Aikani on rajotettu. Haluan saada sen
-mahdollisimman tarkoin käytetyksi. Tahdotteko täyttää pyyntöni?"
-
-Minä olin aikeissa vetäytyä pois, mutta Rosny käski Maignanin sytyttää
-kynttilät viereisessä huoneessa ja pyytäen minulta kohteliaasti
-anteeksi siirtyi vieraansa kanssa sinne, jättäen minut mielessäni
-ihmettelemään, kuka tämä vieras mahtoi olla ja mitä hänen käyntinsä
-merkitsi. Toisinaan olin taipuvainen otaksumaan vieraan herra de Rosnyn
-veljeksi, toisinaan taas Englannin lähettilääksi; toisinaan johtui
-mieleeni hurja ajatus, että hän voisi olla herra de Bruhl. Noin
-neljännestunnin olivat molemmat sulkeutuneina huoneeseen, sitten he
-tulivat ulos. Vieras kulki edellä, ja astuessaan huoneen poikki
-tervehti minua kohteliaasti. Ovella hän kääntyi ja virkkoi: "Siis kello
-yhdeksän?"
-
-"Kello yhdeksän", vastasi herra de Rosny, pitäen ovea auki. "Suonette
-anteeksi, herra markiisi, etten tule alas?"
-
-"Kyllä, menkää vain takaisin, ystäväni", vastasi vieras. Ja Maignanin
-valaistessa hänelle tietä hän astui alas portaita ja minä kuulin hänen
-menevän ulos.
-
-Herra de Rosny kääntyi minuun päin silmät ilosta säihkyvinä ja
-elostunein ilmein. "Navarran kuningas voi paremmin", sanoi hän.
-"Sanotaan ettei vaaraa enää ole. Mitä arvelette siitä, ystäväni?"
-
-"Se on paras uutinen mitä olen kuullut moneen aikaan", vastasin minä.
-Ja riensin lisäämään että Ranskalla ja uskollamme oli syytä kiittää
-Jumalaa hänen armostaan.
-
-"Aamen siihen", vastasi suojelijani hartaasti. "Mutta siinä ei ole
-kaikki -- siinä ei ole kaikki." Ja hän alkoi kävellä edestakaisin
-huoneessa hyräillen 118:tta virttä:
-
-    "Nyt onnen päivän tuta saamme,
-    min Luoja laatei armossaan;
-    siks intomielin iloitkaamme
-    ja nauttikaamme lahjoistaan."
-
-Hän jatkoi kävelyään edestakaisin lattialla niin kauan ja niin
-riemuisen näköisenä, että minä vihdoin uskalsin muistuttaa häntä
-läsnäolostani, jonka hän nähtävästi oli unohtanut. "Ahaa, aivan
-oikein!" sanoi hän pysähtyen eteeni ja katsoen minuun erinomaisen
-hyväntahtoisesti. "Mitäs kello nyt on? Seitsemän. No niin, kello
-yhdeksään asti pyydän teitä malttamaan mielenne. Toisin sanoin, siihen
-saakka täytyy minun noudattaa ehdotonta vaitioloa. Mutta minulla on
-vielä nälkä. Istukaamme jatkamaan; toivon että tällä kertaa saamme
-syödä häiritsemättä. Simon, toimita uusi pullo pöytään. Haa! Eläköön
-kuningas!" Ja jälleen hän alkoi hyräillä samaa virttä:
-
-    "Sua rukoelen, taivaan Luoja:
-    armossa suojaa kuninkaas!
-    Sua rukoelen, turvan tuoja:
-    turvaa ja suojaa ruhtinaas!"
-
-Ja hänen silmissään oli hohde ja koko olennossaan iloinen ilmeikkyys,
-mikä tuossa tavallisesti niin tyvenessä ja hillityssä miehessä tuntui
-kaksinkerroin vaikuttavalta. Näin, että oli tapahtunut jotakin
-erikoisen ilahuttavaa, ja uskoen hänen ilmotustaan, ettei ollut
-kyseessä ainoastaan La Ganachesta saapuneet hyvät uutiset, odotin
-suurella mielenkiinnolla ja malttamattomuudella mainittua hetkeä, mikä
-tuskin oli lyönyt, kun äskeinen vieraamme taas saapui yhtä salaperäisen
-näköisenä ja yhtä epäluuloisen varovaisena.
-
-Herra de Rosny, joka oli noussut ylös kuullessaan hänen askeleensa ja
-tarttunut levättiinsä, pysähtyi saatuaan sen puoleksi ylleen,
-huudahtaen levottomana: "Kaikki hyvin, vai kuinka?"
-
-"Täydelleen", vastasi vieras nyökäten.
-
-"Ja ystäväni?"
-
-"Kyllä, sillä ehdolla että te vastaatte hänen vaiteliaisuudestaan ja
-uskollisuudestaan." Ja vieras katsahti tahdottomasti minuun, joka
-seisoin epätietoisena, pysyäkö paikallani vai poistuako.
-
-"Hyvä", huudahti de Rosny. Sitten hän kääntyi minun puoleeni samalla
-arvokkaan ja ystävällisen näköisenä ja jatkoi: "Tässä hän on. Herra de
-Marsac, minulle on sallittu kunnia esittää teidät markiisi de
-Rambouillet'lle, toivoen että osotatte ansaitsevanne hänen suosionsa ja
-suojeluksensa, sillä hän on totinen ranskalainen ja isänmaanystävä,
-jota minä kunnioitan."
-
-Herra de Rambouillet tervehti minua kohteliaasti. "Bretagnelaista sukua
-varmaankin?" virkkoi hän.
-
-Minä myönsin, ja hän vastasi jollakin kohteliaalla lauseella. Mutta
-jälkeenpäin hän katseli minua vielä äänettömänä niin terävästi ja
-uteliaasti, että se herätti minussa salaista ihmetystä. Vihdoinkin, kun
-de Rosnyn malttamattomuus oli kohonnut korkeimmilleen, näytti markiisi
-olevan pakotettu lisäämään jotakin. "Olette kai ymmärtänyt minut
-täydelleen, herra de Rosny?" sanoi hän. "Tahtomatta sanoa mitään
-alentavaa herra de Marsacista, joka epäilemättä on kunnianmies" -- ja
-hän kumarsi minulle hyvin syvään -- "on tämä arkaluontoinen asia,
-ettekä te tietysti tee siihen osalliseksi ketään, johon ette voi
-luottaa yhtä varmasti kuin itseenne."
-
-"Ihan niin", vastasi herra de Rosny puhuen kuivasti mutta kuitenkin
-yhtä ylhäisen arvokkaasti kuin hänen seuralaisensakin. "Olen valmis
-uskomaan tälle herralle en ainoastaan henkeäni vaan myöskin kunniani."
-
-"Sitten ei ole enää muuta sanottavaa", virkkoi markiisi kumartaen
-minulle jälleen. "Minusta on mieluista että olen saanut antaa aiheen
-teille niin mairittelevaan selitykseen."
-
-Vastasin hänen kumarrukseensa äänettömänä, ja seuraten herra de Rosnyn
-puoliääneen lausumaa kehotusta puin ylleni levättini ja miekkani. Herra
-de Rosny otti pistoolinsa.
-
-"Noita te ette tule tarvitsemaan", sanoi markiisi ylpeällä
-silmänluonnilla.
-
-"Ei siellä, minne aiomme mennä", vastasi toverini asetellen niitä
-levollisesti ylleen. "Mutta kadut ovat pimeät eivätkä ylen
-turvalliset."
-
-Herra de Rambouillet nauroi. "Se teissä hugenoteissa juuri on pahinta",
-sanoi hän, "ettette te koskaan tiedä milloin olisi luovuttava
-epäluuloista."
-
-Joukko vastaväitteitä syöksähti kieleni kärjelle. Muistin
-Pärttylin-yön, Antverpenin ranskalais-raivon ja puolikymmentä muuta
-seikkaa, jotka vieläkin saavat vereni kiehumaan. Mutta herra de Rosnyn
-vastaus oli sattuvin kaikista. "Pelkään, että se on totta", sanoi hän
-tyynesti. "Te katolilaiset taasen -- viitatakseni esimerkiksi
-edesmenneeseen Guisen herttuaan -- olette nähdäkseni taipuvaisia
-erehtymään päinvastaiseen suuntaan ja menemään luottamuksessa joskus
-liian pitkälle."
-
-Vastaamatta mitään tähän kärkevään viittaukseen astui markiisi edellä
-ulos ja me seurasimme häntä. Ulko-ovella liittyi mukaamme pari
-asestettua palvelijaa, asettuen kulkemaan jälessämme. Olimme kaikki
-jalan. Yö oli pimeä, eikä ulkona näyttänyt suinkaan ilahuttavalta.
-Kadut olivat märät ja likaiset, ja huolimatta varovaisuudestamme sattui
-jalkamme yhtämittaa rapakkoihin tai näkymättömiin esteisiin. Kuljimme
-tuomiokirkon esipihan poikki, minkä tunsin, ja painuimme sitten
-äänettöminä lähellä jokea kulkevalle kadulle, joka oli niin kapea että
-iäkkäät talot melkein kokonaan estivät taivaan näkymästä. Ympäristön
-synkkyys samoinkuin tietämättömyyteni asiasta, jolla olimme, täyttivät
-minut levottomilla aavistuksilla. Mutta kun seuralaiseni kulkivat ihan
-äänettöminä ja ottivat huomioon kaikki varokeinot välttääkseen
-tunnetuksi tulemista, ei minulla ollut valittavana muuta neuvoa kuin
-tehdä samalla tavalla.
-
-Ajatella saatoin, mutta ei sen enempää. Tunsin olevani vastustamattoman
-virran viemänä, mutta minne ja missä tarkotuksessa, sitä en voinut
-sanoa. Se oli minun iälleni jonkun verran omituinen tunne, jonka
-aiheuttajia olivat yö ja synkkä sää. Kahdesti astuimme syrjään
-päästääksemme joitakin meluavia yökulkijoita ohitsemme, ja se
-erinomainen huolellisuus, jota herra de Rambouillet niissä
-tilaisuuksissa noudatti välttääkseen tunnetuksi tulemista, ei ollut
-omiaan rauhottamaan minua tahi antamaan minulle iloisempia ajatuksia
-siitä tuntemattomasta asiasta, jota varten olin liikkeellä.
-
-Saavuimme viimein avonaiselle paikalle ja johtajamme kehotti meitä
-matalalla äänellä olemaan varovaisia ja seuraamaan aivan hänen
-kintereillään. Teimme siten ja kuljimme sillä tavoin peräkkäisessä
-rivissä kapean lankun tai puisen sillan yli; mutta oliko alla vettä vai
-ainoastaan kuiva kuoppa, sitä en voinut erottaa. Mieleni täytti sillä
-hetkellä se juuri tekemäni havainto, että edessämme oleva suuri, synkkä
-rakennus, jossa siellä täällä hyvin korkealla tuikki joku yksinäinen
-valo, oli Blois'n kuninkaallinen linna.
-
-
-
-
-XV. Uusi Herodes.
-
-
-Kaikki se inho ja vastenmielisyys, mitä aikaisemmin olin tuntenut
-Blois'n kuninkaallista hovia kohtaan, palasi uudella voimalla mieleeni
-yön pimeydessä ja synkkyydessä. Ja vaikka en käsittänytkään
-todennäköiseksi että meidät ratsastussaappaissamme ja matka-asussamme
-vietäisiin kuninkaan ympärillä olevaan piiriin, oli kuitenkin hartain
-haluni päästä läpi seikkailustamme ja pois noista huonoenteisistä
-rajoista, joitten sisäpuolelle nyt olin tullut. Pimeys esti minua
-näkemästä seuralaisteni kasvoja, mutta kun herra de Rosny, jonka en
-luullut itsensäkään olevan aivan vapaan ajan ja paikan vaikutuksesta,
-nykäisi hihaani kehottaakseen minua valppauteen, huomasin että
-palvelijat olivat lakanneet meitä seuraamasta ja että me aloimme
-kolmisin nousta ylös kallioon hakattuja karkeatekoisia portaita. Vaikka
-pimeys rajotti näköalani niin takana kuin edessänikin muutamiin
-tuikkiviin valoihin, pääsin kuitenkin selville, että olimme nousemassa
-vallihaudan ja linnan sivumuurin välistä rinnettä, enkä senvuoksi
-hämmästynyt kun markiisi kuiskaten käski meitä pysähtymään ja koputti
-hiljaa puiselle ovelle.
-
-De Rosnyn ei olisi tarvinnut koskettaa hihaani, sillä tällä kertaa minä
-olin täysin ja tuskallisen tarkasti tietoinen asemamme vaarallisuudesta
-ja kavahdin ryhtymästä mihinkään varomattomuuteen. Toivoin ettei hän
-vain olisi jo antautunut sellaiseen! Hän oli kyllä -- se välähti
-mieleeni odottaessamme -- pitänyt huolta turvallisuudestaan. Mutta
-kuinka usein, ajattelin, olivatkaan nuo, joitten luokse hän nyt oli
-menossa, tehneet tyhjäksi kaikki varovaisuustoimenpiteet! Guise oli
-luullut olevansa turvassa juuri tässä samassa rakennuksessa, johon me
-nyt olimme astumaisillamme. Coligny oli saanut mitä varmimman
-turvakirjan samoilta henkilöiltä, joitten puheille me nähtävästi olimme
-nyt menossa. Loppu oli kummassakin tapauksessa ollut sama: toisen
-luottamus oli osottautunut yhtä mitättömäksi kuin toisen viisaus. Kuka
-takaisi vaikka Ranskan kuningas aikoisi lepyttää Guisen murhasta
-loukkautuneet katoliset alamaisensa murhauttamalla toisen miehen, joka
-oli yhtä haitallinen heidän tarkotuksilleen kuin suuriarvoinen heidän
-pääviholliselleen etelässä? Rosny oli kyllä terävä-älyinen, mutta
-huolestuneena muistin samalla että hän oli myöskin nuori,
-kunnianhimoinen ja rohkea.
-
-Oven avautuminen sai nämä mietteet keskeytymään, vaikka ei loppumaan.
-Oviaukosta hohti himmeä valo, niin heikosti ettei se valaissut juuri
-muuta kuin jalkojemme juuressa olevat porrasaskeleet. Markiisi astui
-heti sisään, de Rosny seurasi häntä ja minä tulin viimeisenä; oven
-takana seisova mies sulki sen jälleen. Olimme ahtaalla alalla
-hyvin kapeitten porrasten juurella, ja ovenvartia -- jäykkä,
-harmaa-univormuinen keihäsmies, pieni lyhty heiluen pertuskan
-poikkikappaleessa -- viittasi meitä nousemaan ylös. Sanoin
-hänelle jotakin, mutta hän vain tuijotti vastaan, ja Rambouillet,
-katsahtaessaan taakseen ja nähdessään yritykseni, sanoi minulle että se
-oli hyödytöntä, sillä mies oli sveitsiläinen eikä osannut ranskaa.
-
-Tämä seikka ei minua suinkaan rauhottanut, enempää kuin kapean käytävän
-kosteat seinätkään, joihin ylöspäin hamuillessani kädelläni kosketin,
-tai lepakkojen haju, joka tunki sieramiini ilmottaen että portaat
-olivat vähän käytetyt ja sijaitsivat sellaisessa linnan osassa, joka
-sopi pimeille ja salaisille töille.
-
-Kompastelimme pimeässä ylös portaita, sivuuttaen oven ja vielä
-toisenkin, ennenkuin herra de Rambouillet kuiskaten kehotti meitä
-pysähtymään ja koputti hiljaa kolmannelle ovelle. Salaperäisyys,
-pimeys, ja ennen kaikkea vastaanottoamme varten tehdyt omituiset
-valmistelut täyttivät minut mitä hurjimmilla otaksumilla. Mutta kun ovi
-avautui ja me astuimme yksi kerrallaan alastomaan, kalustamattomaan,
-vetoiseen, nähtävästi ihan katon rajassa olevaan käytäväntapaiseen
-huoneeseen, ei todellisuus vastannut yhtäkään olettamustani. Se oli
-pelkkä ullakkohuone, siinä ei ollut tulisijaa eikä ainoatakaan tuolia.
-Yhdessä seinässä oli kolme ikkunaa, joista yksi oli varustettu lasilla,
-mutta toiset öljytyllä paperilla; toisissa seinissä paistoivat paijaat
-muurikivet ilman mitään peitettä tai koristeita. Oven vieressä, josta
-olimme astuneet sisään, seisoi liikkumaton olento samanlaisessa
-harmaassa univormussa kuin olin nähnyt alhaalla, lyhty maassa
-jalkojensa juuressa. Samalla tavalla vartioitu oli toinen ovi toisessa
-päässä huonetta, joka oli ainakin kaksikymmentä askelta pitkä. Pari
-lyhtyä seisoi keskellä lattiaa ja siinä olikin kaikki mitä oli
-näkyvissä.
-
-Sisään astuttuamme herra de Rambouillet sormi huulillaan pysäytti
-meidät ja me seisoimme kolmimiehisenä ryhmänä lähellä vahtisotilasta,
-tyhjä huone edessämme. Minä katsoin herra de Rosny'hin, mutta
-hän katsoi Rambouillet'hen. Markiisi seisoi selkä minuun päin,
-vahti tuijotti tyhjyyteen, ja kun en niinmuodoin voinut saada
-mitään valaistusta toisten läsnäolevien katseista, turvauduin
-käyttämään kuuloani. Sade rapisi ulkona ja valittava tuuli äänteli
-ikkunanpielissä. Mutta minusta tuntui kuin noihin ääniin -- joitten
-voimakkuutta, kuten aina tällaisissa tapauksissa, lisäsivät outo
-ympäristö ja oma äänettömyytemme -- olisi sekottunut etäinen ihmisten
-äänten ja soiton ja naurun humina. Ja se toi, en tiedä minkä vuoksi,
-jälleen mieleeni Guisen herttuan.
-
-Kertomus hänen kuolemastaan, sellaisena kuin olin sen kuullut tuolta
-kirotulta munkilta Clainen majatalossa, kohosi esiin kaikessa
-tuoreudessaan, kaikkine yksityiskohtineen. Minä säpsähdin, kun herra de
-Rambouillet rykäisi. Minua puistatti, kun de Rosny muutti jalkaansa.
-Hiljaisuus kävi painostavaksi. Ainoastaan jäykät, harmaapukuiset
-sotamiehet näyttivät järkähtämättömiltä, välinpitämättömiltä, niin että
-muistan ihmetelleeni, oliko ehkä heidän velvollisuutensa pitää yöllä
-vahtia tässä autiossa ullakkohuoneessa, jonka lattialla virui
-muurilaastin muruja ja tiilenpätkiä.
-
-Kun tälle vihdoinkin tuli keskeytys, tuli se äkkiä. Huoneen perällä
-seisova vahti hätkähti ja astui askeleen taaksepäin. Samassa aukeni ovi
-hänen takanaan, ja sisään astui mies, Suljettuaan jälleen kiireesti
-oven astui hän keskemmäksi huonetta, olennossaan ylhäinen arvokkuus,
-jota hänen outo ulkonäkönsä ja pukunsakaan eivät kokonaan voineet
-hävittää.
-
-Hänellä oli hyvä vartalo ja ryhti, iältään hän näytti noin
-nelikymmenvuotiaalta, puettu hän oli sinipunervaan, mustalla
-koristettuun samettiin viimeisen muodin mukaan. Hänellä oli miekka,
-mutta ei röyhelökaulusta, ja hänen ranteestaan riippui nauhassa pieni
-norsunluinen malja ja pallo -- omituinen leikkikalu, joka oli hyvin
-suosittu joutilaitten ihmisten keskuudessa. Hän oli laiha ja hieman
-hintelä, mutta muuten en huomannut hänessä mitään erikoista. Vasta
-sitten kun satuin katsomaan hänen kasvoihinsa ja näin että ne olivat
-punavärillä maalatut kuin naisella sekä että hänellä oli päässä pieni
-turbaani, valtasi minut melkein käsittämätön vastenmielisyyden tunne ja
-minä sanoin itsekseni: "Tällaista maata ne ovat kuninkaitten suosikit!"
-
-Mutta hämmästyksekseni astui herra de Rambouillet häntä vastaan
-äärimmäisen kunniottavasti, viistäen hatullaan likaista lattiaa ja
-kumartaen maahan saakka. Äskentullut vastasi hänen tervehdykseensä
-huolettoman ystävällisesti. Huomauttaen hyväntahtoisesti: "Olette
-tainnut tuoda ystävän, vai mitä?" hän katsoi meihin päin hymyillen.
-
-"Olen, sire, hän on täällä", vastasi markiisi ja astui hiukan syrjään.
-Ja tuosta sanasta ymmärsin ettei edessäni ollut mikään suosikki, vaan
-itse kuningas: Henrik kolmas, viimeinen hallitsija suurta Valois'n
-sukua, joka oli hallinnut Ranskaa Jumalan armosta puoli kolmatta
-vuosisataa! Tuijotin häneen tuijottamistani, tuskin uskoen silmiäni.
-Ensi kertaa eläessäni olin Ranskan kuninkaan edessä!
-
-Sillävälin oli parooni de Rosny, jolle hän luonnollisesti ei ollut
-mikään ihme, lähestynyt kuningasta ja laskeutunut toiselle polvelleen.
-Kuningas kehotti häntä suosiollisesti nousemaan ylös, tehden eleen,
-joka, kun ei ottanut huomioon hänen naismaisia kasvojaan ja typerää
-turbaaniaan, näytti kuninkaalliselta ja arvokkaalta. "Tämä on hyvin
-tehty teidän puoleltanne, Rosny", lausui hän. "Mutta muuta en teiltä
-odottanutkaan."
-
-"Sire", vastasi seuralaiseni, "teidän majesteetillanne ei ole
-hartaampaa palvelijaa kuin minä, paitsi ehkä kuningasta, minun
-herraani."
-
-"Uskoni kautta", vastasi Henrik ponnekkaasti, "-- ja jollen minä ole
-hyvä kirkonmies, sanokoot pariisilais-lurjukset mitä tahansa, niin en
-ole mitään -- uskoni kautta, minä luulen että minä uskon teitä!"
-
-"Jos teidän majesteettinne uskoisi minua siinä ja jossakin muussakin",
-vastasi de Rosny, "niin se olisi hyvin hyvä Ranskalle." Vaikka hän
-puhui kunnioittavasti, pani hän sanoihinsa niin paljon painoa ja
-itsenäisyyttä, että minä ajattelin vanhaa sananlaskua: "Hyvällä
-isännällä on peloton palvelija."
-
-"No, sitäpä olemme nyt tässä näkemässä", vastasi kuningas. "Mutta yksi
-sanoo minulle yhtä", jatkoi hän ärtyneesti, "ja toinen toista, ja mitä
-minun on silloin uskominen?"
-
-"Minä en tiedä mitään muista, sire", vastasi Rosny yhtä rohkeasti kuin
-äskenkin. "Mutta minun herrani voi hyvällä syyllä vaatia uskoa
-sanoilleen. Ranskan kuningaskunnan asiat ovat hänelle niin läheiset,
-että ainoastaan teidän majesteetillenne ne ovat läheisemmät. Hän on
-myöskin kuningas ja teidän heimolaisenne, ja hänestä on kiusallista
-nähdä kapinoitsijain uhmailevan teitä, kuten viime aikoina on
-tapahtunut."
-
-"Kyllä, mutta entä niiden päämies?" huudahti Henrik äkillisessä
-kiihtymyksen puuskassa, polkien rajusti jalkaansa. "Hän ei häiritse
-minua enää. Onko veljeni kuullut siitä? Sanokaa, onko hän saanut siitä
-tiedon?"
-
-"Hän on kuullut sen, sire."
-
-"Ja hyväksyikö hän? Kai hän hyväksyi sen?"
-
-"Epäilemättä oli mies kavaltaja", vastasi de Rosny taitavasti. "Hän oli
-rikoksillaan pannut elämänsä pantiksi. Kenellä voi olla siitä
-epäilystä?"
-
-"Ja hän on maksanut tuon pantin", virkkoi kuningas painaen katseensa
-maahan ja vaipuen synkkyyteen yhtä äkkiä kuin hän oli kiihtynyt. Hänen
-huulensa liikkuivat. Hän mumisi jotakin, mistä ei saanut selvää, ja
-alkoi hajamielisesti leikkiä maljallaan ja pallollaan, ajatukset
-nähtävästi synkissä muistelmissa. "Guise, Guise", mumisi hän viimein,
-kasvoillaan irvistys ja äänessään vihan väre, joka puhui pitkään
-muistuvista nöyryytyksistä. "No niin, hitto häneen, hän on kuollut nyt.
-Hän on kuollut. Mutta kuolleenakin hän vielä vaivaa meitä. Eikös se
-värsy sinnepäin ollut, isä? Haa?" säpsähti hän, "minä olin unohtaa.
-Mutta pahimman vääryyden on hän tehnyt minulle sillä", jatkoi hän
-nostaen katseensa ja kiihtyen jälleen, "että hän on erottanut minut
-Äiti Kirkon yhteydestä. Tuskin yksikään pappi enää tulee minun
-lähelleni, ja nyt he tahtovat panna minut pannaan. Ja kuitenkaan, niin
-totta kuin toivon sieluni pelastusta, ei Kirkolla ole uskollisempaa
-poikaa kuin minä."
-
-Luulen että hän oli vähällä, unohtaen asiansa ja herra de Rosnyn
-läsnäolon, antautua vuodattamaan raukkamaisia kyyneliä, vaan silloin
-antoi herra de Rambouillet, ikäänkuin sattumalta, huotransa kärjen
-kolahtaa lattiaan. Kuningas säpsähti ja sivellen otsaansa pari kertaa
-kädellään näytti karkaisevan mielensä. "No niin", sanoi hän,
-"epäilemättä löydämme jonkun keinon, jolla selviydymme vaikeuksistamme."
-
-"Jos teidän majesteettinne", vastasi Rosny kunnioittavasti, "tahtoisi
-ottaa vastaan minun herrani tarjoman avun, niin uskallan luulla että ne
-häviäisivät pikimmin."
-
-"Niinkö arvelette?" virkkoi Henrik. "No niin, sallikaa minun nojata
-olkapäähänne. Kävelkäämme vähän." Ja viitaten Rambouillet'ta jättämään
-hänet alkoi hän kävellä edestakaisin Rosnyn kanssa, puhellen
-tuttavallisesti hänen kanssaan puoliääneen. Minä kuulin ainoastaan
-sellaisia katkelmia heidän keskustelustaan, joita he sattuivat
-lausumaan tullessaan kääntymään minun puoleiseen päähän huonetta. Niitä
-yhteen laitellen saatoin kuitenkin ymmärtää keskustelusta jonkunverran.
-Erään kerran kuulin kuninkaan sanovan: "Mutta sitten Turenne
-tarjoutuu..." Seuraavalla kerralla: "Luottaako häneen? No, enpä tiedä
-miksi en luottaisi. Hän lupaa..." Sitten: "Tasavaltako, Rosny? Sekö
-hänellä mielessä? Pyh! Hän ei uskalla, hän ei mitenkään voisi. Ranska
-on kuningaskunta Jumalan säännöstä, niinkuin sen kuninkuus Jumalan
-säännöstä on minun suvullani."
-
-Näistä ja muista irrallisista sanoista, jotka sittemmin olen unohtanut,
-sain selville että parooni de Rosny koetti taivuttaa kuningasta
-ottamaan vastaan apua Navarran kuninkaalta ja varottaa häntä Turennen
-kreivin salakavalista tarjouksista. Mutta tasavallan mainitseminen
-tuntui kuitenkin kiihottavan hänen majesteettinsa vihastuksen
-pikemminkin Rosnyta vastaan siitä että tämä uskalsi sellaisesta puhua,
-kuin Turennea vastaan, josta hän ei tahtonut sellaista uskoa. Hän
-pysähtyi lähelle kävelyreittinsä minun puoleista päätekohtaa.
-
-"Todistakaa se!" sanoi hän kiivaasti. "Mutta voitteko todistaa sen?
-Voitteko todistaa sen? Tietäkää, etten luota pelkkään kuulopuheeseen.
-Täällä on meillä Turennen asiamies -- ette varmaankaan tiennyt, että
-hänellä on täällä asiamies?"
-
-"Tarkotatte herra de Bruhlia, sire", vastasi Rosny empimättä. "Minä
-tunnen hänet, sire."
-
-"Te olette hitonmoinen mies", virkkoi Henrik katsoen häneen uteliaasti.
-"Te näytätte tietävän melkein kaikki asiat. Mutta tietäkää, ystäväni,
-hän puhuu minulle suoraan ja selvästi, enkä usko sellaista pelkän
-kuulopuheen nojalla teidän herrannekaan sanomana. Vaikka", lisäsi hän
-oltuaan vaiti hetkisen, "vaikka minä rakastankin häntä."
-
-"Niinkuin hänkin teidän majesteettianne. Hän haluaa ainoastaan todistaa
-sen."
-
-"Niin, tiedän, tiedän", vastasi kuningas ärtyneesti. "Kyllä sen uskon.
-Uskon että hän toivoo minun hyvääni. Mutta kansani tulee nostamaan
-perhananmoisen huudon. Ja Turennekin antaa kauniita lupauksia. Ja
-minusta tuntuu melkein", jatkoi hän sormiellen maljaansa ja palloansa,
-"että minun olisi ehkä sopivampi tehdä sopimus hänen kanssaan,
-nähkääs."
-
-Näin herra de Rosnyn vetävän syvään henkeään. "Uskallanko puhua teille
-suoraan, sire?" sanoi hän vähemmän kunnioittavasti ja ponnekkaammin
-kuin hän tähän asti oli puhunut. "Niinkuin puhuisin omalle herralleni?"
-
-"Kyllä, sanokaa mitä haluatte", vastasi Henrik. Mutta hän puhui
-ynseästi ja minusta näytti että hän katsahti vähemmän suopeasti
-seuralaiseensa.
-
-"Sitten rohkenen lausua sen mitä on teidän majesteettinne mielessä",
-vastasi suojelijani lujasti. "Te pelkäätte, sire, että jos ottaisitte
-vastaan herrani tarjouksen ja saisitte voiton vihollisistanne, niin
-teidän olisi sitten vaikea päästä hänestä eroon."
-
-Henrik näytti tuntevan helpotusta. "Pidättekö tuollaista
-valtioviisautena?" sanoi hän hymyillen. "No niin, entäpä jos niin
-olisikin? Mitäpä siihen sanoisitte? Olen muistaakseni kuullut jutun
-hevosesta, joka tahtoi metsästää hirveä ja asetti siinä tarkoituksessa
-miehen selkäänsä."
-
-"Tahdon sanoa teille ensinnäkin", vastasi Rosny hyvin vakavasti, "että
-Navarran kuningasta kannattaa vain kolmas osa valtakuntaa ja hän on
-voimakas ainoastaan toimiessaan teidän kanssanne yhdessä. Toiseksi,
-sire, on hänen etujensa mukaista kannattaa kuningasvaltaa, jonka perijä
-hän on. Ja kolmanneksi teidän majesteettinne kunnialle sopii paremmin
-ottaa vastaan apua läheiseltä sukulaiselta kuin tavalliselta
-alamaiselta ja lisäksi sellaiselta, väitän sitä vieläkin, jolla ei ole
-mitään hyviä tarkotuksia mielessä."
-
-"Todistus?" sanoi Henrik tiukasti. "Antakaa minulle todistus!"
-
-"Voin antaa sen teille viikon kuluessa tästä päivästä."
-
-"Mutta muistakaa ettei se saa olla mitään tyhjää puhetta", jatkoi
-kuningas epäluuloisesti.
-
-"Te saatte kuulla Turennen aikomukset sellaiselta henkilöltä, joka on
-kuullut ne hänen omasta suustaan."
-
-Kuningas näytti hämmästyneeltä, mutta hetken vaitiolon perästä hän
-kääntyi ja alkoi jälleen kävellä. "Hyvä", sanoi hän, "jos teette sen,
-niin minä puolestani..."
-
-Loppua en kuullut, sillä molemmat keskustelijat seisahtuivat
-saavuttuaan huoneen toiseen päähän, tuottaen pettymyksen niin minun
-kuin Rambouillet'nkin uteliaisuudelle. Markiisi alkoi jo osottaa
-kärsimättömyyttään, ja kun juuri yläpuolellamme oleva suuri kello
-samassa löi puoli-yksitoista, hän liikahti ja näytti aikovan lähestyä
-kuningasta. Hän hillitsi kuitenkin mielensä, mutta liikahteli yhä
-levottomasti seisoessaan ja jonkun ajan perästä kuiskasi minulle
-malttamattomuudessaan, että kuningasta alettaisiin kaivata.
-
-Tähän saakka olin ollut mykkänä ja toimettomana katselijana tässä
-kohtauksessa, joka mitä voimakkaimmin kiinnitti mieltäni ja kiihotti
-uteliaisuuttani. Yllätys oli seurannut yllätystä, niin että olin
-alkanut epäillä olinko edes oma itseni; niin vähän olin odottanut
-joutuvani "kaikkein kristillisimmän kuninkaan" eteen -- ja lisäksi niin
-omituisissa olosuhteissa kuin suinkin kuvitella saattoi -- ja sitten
-valtuutettuna todistajana neuvottelussa, josta riippui koko satoja
-penikulmia joka suunnalle ympärillemme ulottuvan suuren Ranskanmaan
-tulevaisuus. Saatoin tuskin uskoa että olin sama Gaston de Marsac, joka
-ränstyneenä ja köyhtyneenä oli hiiviskellyt St. Jean d'Angelyssa.
-Maistoin salatun mahtavuuden ensimäistä makeutta, minkä vallan sanotaan
-olevan kaikista suloisinta ja kauimmin säilyvää. Ja kuullessani yhä
-silloin tällöin kaukaista, epäselvää puheen ja naurun huminaa aloin
-ymmärtää minkätähden oli noudatettu sellaista varovaisuutta meitä
-linnaan saatettaessa ja käsittää herra de Rosnyn iloisuutta, kun lupaus
-tästä vastaanotosta sai hänet toivomaan voivansa saada niin paljon
-aikaan herransa ynnä Ranskan hyväksi.
-
-Nyt oli minun jouduttava itse pyörteeseen. Olin vielä mielessäni
-käymässä läpi kaikkia sen seikkailun eri asteita, joka oli tuonut minut
-nyt tänne saakka, kun minut äkkiä herätti de Rosny, joka korotetulla
-äänellä kutsui minua nimeltä. Älyten hiukan myöhään, että hän viittasi
-minua lähestymään, astuin esiin hämmentyneenä ja kiireisesti,
-polvistuin kuninkaan eteen niinkuin olin nähnyt hänen tekevän ja nousin
-sitten ylös kuullakseni hänen majesteettinsa määräyksiä; vaikka
-ajatukseni eivät suinkaan olleet kaikkein valmiimmat niitä
-vastaanottamaan, sillä enhän ollut vähääkään osannut odottaa että minua
-kutsuttaisiin hänen puheilleen. Eikä ollut käyttäytymisenikään
-sellainen kuin olisin halunnut sen olevan.
-
-"Herra de Rosny sanoo minulle että te haluaisitte jotain virkaa
-hovissa", sanoi kuningas nopeasti.
-
-"Minäkö, sire?" sopersin minä, tuskin kyeten uskomaan korviani. Olin
-niin ällistynyt etten voinut sanoa enempää, vaan pysähdyin siihen suu
-auki.
-
-"Ei ole monta asiaa mitä voisin kieltää herra de Rosnylta", jatkoi
-Henrik puhuen hyvin nopeasti, "ja olen kuullut että te olette arvokasta
-sukua sekä synnyltänne että kyvyltänne. Häntä kohtaan tuntemani
-ystävyyden takia tahdon siis myöntää teille oikeuden palkata
-kaksikymmentä miestä minun palvelukseeni. Rambouillet", jatkoi hän
-korottaen hiukan ääntään, "saatte esittää minulle tämän herran
-julkisesti huomenna, jotta voin panna täytäntöön aikomukseni häneen
-nähden. Voitte mennä nyt. Ei mitään kiittämistä. Ja, herra de Rosny",
-lisäsi hän kääntyen seuralaiseni puoleen ja puhuen painokkaasti,
-"varokaa huolellisesti minun tähteni, ettei teitä tunneta kun menette
-täältä. Rambouillet'n täytyy keksiä jokin neuvo, jotta voitte poistua
-turvallisesti. Minua surettaisi jos teille tapahtuisi jotakin, sillä
-minä en voisi suojella teitä. Vakuutan teille, että jos Mendoza taikka
-Retz löytäisivät teidät Blois'sta, en voisi pelastaa teitä heiltä
-muuten kuin siinä tapauksessa että luopuisitte uskostanne."
-
-"En tahdo tuottaa ikävyyksiä teidän majesteetillenne enkä myöskään
-rikkoa omaatuntoani vastaan, jos vain oma älyni voi olla minulle
-avuksi", vastasi Rosny syvään kumartaen.
-
-"No niin, pyhimykset varjelkoot teitä", vastasi kuningas hartaasti,
-käyden ovea kohti, josta hän oli tullut, "sillä sekä teidän herranne
-että minä tarvitsemme teitä. Rambouillet, pitäkää huolta hänestä, jos
-vain minua rakastatte. Ja tulkaa varhain aamulla huoneeseeni kertomaan
-minulle miten hänen kanssaan on käynyt." Seisoimme kaikki kumartaen
-hänen poistuessaan ja käännyimme lähteäksemme vasta sitten kun ovi oli
-sulkeutunut hänen jälkeensä. Vaikka tunsinkin harmia ja suuttumusta
-siitä että toiset ylläkerrotulla tavalla olivat ottaneet määräysvallan
-ylitseni ja työntäneet minut tahtoani kysymättä palvelukseen, jota en
-halunnut enkä toivonut, sain kuitenkin mieleni sillä hetkellä
-hillityksi ja antaen seuralaisteni mennä edelläni seurasin heitä
-äänettömänä, kuunnellen nyrpeänä heidän ilakoimistaan. Markiisi näytti
-tuskin olevan vähemmän hyvillään kuin Rosnykaan, ja kun viimemainittu
-osotti kovasti haluavansa poistaa kaiken kateuden, mitä markiisi ehkä
-saattoi tuntea, ja jalomielisesti lukevansa tämän ansioksi suuren osan
-voittamastaan luottamuksesta, jäin minä niin ollen ainoaksi henkilöksi
-joka oli tyytymätön illan tapahtumiin. Palasimme linnasta samoja
-varovaisuusmenettelyjä noudattaen kuin tullessammekin, ja eroten herra
-de Rambouillet'sta asuntomme ovelia -- hänen vakuutettuaan monella
-tavoin kunnioitustaan ja Rosnyn toistettua kiitollisuuttaan -- nousimme
-toiseen kerrokseen peräkkäin ja äänettömyyden vallitessa, mitä
-äänettömyyttä minä olin päättänyt olla ensimäisenä rikkomatta.
-
-Luultavasti herra de Rosny arvasi ajatukseni, sillä hän lähetti pois
-Maignanin ja Simonin, jotka olivat meitä odottamassa, ja alkoi puhua
-minulle ilman alkulauseita. "Kuulkaa, ystäväni", sanoi hän laskien
-kätensä olkapäälleni ja katsoen minua silmiin tavalla joka melkein teki
-minut heti aseettomaksi, "älkäämme ymmärtäkö väärin toisiamme. Te
-arvelette että teillä on syytä olla suutuksissanne minulle. Minä en voi
-sietää sitä, sillä Navarran kuningas ei milloinkaan ole ollut enemmän
-palveluksenne tarpeessa kuin nyt."
-
-"Te olette tehnyt minulle halpamaisen kepposen", vastasin minä,
-arvellen että hän aikoi pettää minua kauniilla sanoilla.
-
-"No, no!" virkkoi hän. "Te ette ymmärrä."
-
-"Ymmärrän hyvin kyllä", vastasin katkerasti, "että saatuani
-suoritetuksi Navarran kuninkaan antaman työn hän haluaa nyt päästä
-erilleen minusta."
-
-"Enkö ole sanonut teille", vastasi de Rosny, osottaen nyt vasta hiukan
-ärtymystä, "että hän on nyt teidän palvelustenne tarpeessa enemmän kuin
-koskaan ennen? Olkaahan toki järkevä, taikka paremminkin, kuulkaa mitä
-sanon." Ja hän kääntyi pois minusta, alkaen kävellä edestakaisin
-lattialla kädet selän takana, ja jatkoi: "Ranskan kuningas -- se minun
-täytyy tehdä teille niin selväksi kuin mahdollista -- ei voi pitää
-puoliaan liigaa vastaan ilman apua, ja hänen on pakko, tahtoipa tahi
-ei, ottaa sitä vastaan hugenoteilta, joita hän niin kauan on sortanut.
-Navarran kuningas, heidän yleisesti tunnettu johtajansa, on tarjonnut
-tuota apua; samoin on tehnyt, herralleni kiusaksi ja ehkäistäkseen
-Ranskalle niin onnekasta yhtymistä, Turennen kreivikin, joka tahtoisi
-mielellään korottaa johtamansa puolueen valta-asemaan ja tietää hyvin
-kuinka hän voi käyttää maan hajanaisia oloja omaksi hyödykseen. Onko
-tämä nyt teille selvänä?"
-
-Minä myönsin. Asia alkoi kiinnittää mieltäni vasten tahtoanikin.
-
-"No hyvä", jatkoi hän. "Tänä iltana -- ei mikään ole koskaan sattunut
-onnellisemmin kuin Rambouillet'n ja minun kohtaus -- hän on kelpo mies!
--- olen saanut kuninkaan suostumaan siihen, että jos hänelle esitetään
-todistus Turennen aikomusten itsekkäästä laadusta, niin ei hän enää
-epäröi. Tuo todistus on olemassa. Kaksi viikkoa sitten se oli täällä;
-mutta se ei ole täällä nyt."
-
-"Sepä on kova onni!" huudahdin minä. Hänen kertomuksensa kiinnitti
-mieltäni ja hänen minulle osottamansa luottamus mairitteli minua niin,
-että paha tuuleni hävisi. Menin uunin luokse, ja seisoin nojaten
-olkapäätäni sen reunustaan, sillä aikaa kun hän minun ja valon välillä
-edestakaisin kävellen jatkoi puhettaan.
-
-"Muutama sana tuosta todistuksesta", sanoi hän. "Se joutui Navarran
-kuninkaan käsiin ennenkuin sen täysi arvo oli meille tunnettu, sillä se
-arvo tuli sille vasta Guisen herttuan kuoleman kautta. Kuukausi sitten
-se -- nimittäin tuo todistuskappale -- oli Chizéssä. Noin kaksi viikkoa
-sitten se oli täällä Blois'ssa. Nyt, herra de Marsac", jatkoi hän,
-jääden yhtäkkiä katsomaan silmiini tullessaan minua vastapäätä, "se on
-talossani Rosnyssa."
-
-Minä hätkähdin. "Tarkotatteko neiti de la Vireä?" huudahdin.
-
-"Tarkotan neiti de la Vireä", vastasi hän, "joka noin kuukausi tai pari
-takaperin joutui sattumalta kuulemaan Turennen kreivin suunnitelmat ja
-etsi sitä varten pääsyä Navarran kuninkaan puheille. Ennenkuin
-viimemainittu kuitenkaan sai tilaisuutta yksityiseen keskusteluun, sai
-Turenne vihiä neiti de la Viren vaarallisista tiedoista ja kiidätti
-hänet Chizéhen. Lopun te, herra de Marsac, tiedätte, jos kukaan."
-
-"Mutta mitä te aiotte tehdä?" kysyin minä. "Hän on Rosnyssa."
-
-"Maignan, johon luotan ehdottomasti, niin pitkälle kuin hänen järkensä
-ulottuu, lähtee huomenna häntä noutamaan. Samaan aikaan lähden minä
-eteläänpäin. Te, herra de Marsac, jäätte tänne minun asiamiehekseni,
-valvoaksenne minun etujani, ottaaksenne vastaan neiti de la Viren hänen
-saapuessaan, hankkiaksenne hänelle salaisen keskustelun kuninkaan
-kanssa ja pitääksenne huolta hänen turvallisuudestaan niin kauan kuin
-hän on täällä. Ymmärrättekö?"
-
-Ymmärsinkö? En voinut löytää sanoja häntä kiittääkseni. Omantuntoni
-soimaukset, kiitollisuuteni, tunteeni hänelle tekemästäni vääryydestä
-ja hänen minulle osottamastaan kunniasta olivat niin valtavat, että
-seisoin mykkänä hänen edessään kuten olin seisonut kuninkaan edessä.
-
-"Suostutteko siis?" sanoi hän hymyillen. "Ettekö pidä seikkailua liian
-halpa-arvoisena, ystäväni?"
-
-"Ansaitsen teidän luottamustanne niin vähän", vastasin minä kokonaan
-voitettuna, "että pyydän teitä puhumaan silläaikaa kun minä kuuntelen.
-Seuraamalla tarkalleen määräyksiänne toivon voivani näyttäytyä minulle
-osottamanne luottamuksen arvoiseksi. Ja ainoastaan siten."
-
-Hän syleili minua moneen kertaan, osottaen sellaista ystävällisyyttä
-että se liikutti minua melkein kyyneliin. "Te olette mies minun mieleni
-mukaan", sanoi hän, "ja jos Jumala suo, tahdon auttaa teitä
-menestymään. Kuulkaa nyt, ystäväni. Huomenna tullessanne hoviin outona
-miehenä, jonka Rambouillet esittää, vedätte te puoleenne kaikkien
-katseet. Käyttäytykää kelpo tavalla. Osottakaa huomaavaisuutta
-naisille, mutta älkää kiintykö keneenkään erityisesti. Pysykää
-erillänne Retzistä ja espanjalaisesta puolueesta, mutta varsinkin
-varokaa Bruhlia. Hän yksin tuntee salaisuutenne ja voi epäillä
-aikomuksianne. Neidin pitäisi olla täällä ennen kuin viikko on kulunut.
-Niin kauan kuin hän on seurassanne ja ennenkuin hän on saanut tavata
-kuningasta, älkää luottako keneenkään, epäilkää jokaista, peljätkää
-kaikkea. Pitäkää voittoa varmana vasta silloin kun kuningas sanoo:
-'Olen tyytyväinen.'"
-
-Vielä paljon muutakin hän sanoi, mikä oli asialle hyödyksi, mutta minkä
-olen unohtanut. Lopuksi hän teki minulle kunnian tarjoamalla minulle
-makuupaikan vieressään, jotta voisimme puhella vapaasti ja että jos
-hänelle johtuisi yön kuluessa jotakin mieleen, hän voisi ilmottaa siitä
-minulle.
-
-"Mutta eikö Bruhl tule antamaan minua ilmi hugenottina?" kysyin
-häneltä.
-
-"Hän ei uskalla tehdä sitä", vastasi de Rosny, "ensiksikin siksi että
-hän on itse hugenotti ja herransa edustaja, ja toiseksi senvuoksi ettei
-se olisi kuninkaalle mieleen. Ei, mutta kaikkea pahaa mitä ihminen vain
-salaa voi toiselle tehdä, on teidän hänen puoleltaan pelättävä. Kun
-Maignan palaa neidin kanssa, jättää hän teille kaksi miestä; siihen
-asti minä lainaisin pari roimaa miestä Rambouillet'lta. Älkää menkö
-ulos yksinänne pimeän tultua ja varokaa väijymäpaikkoja, varsinkin omaa
-sisäänkäytäväänne."
-
-Vähän myöhemmin, kun luulin hänen jo olevan unessa, kuulin hänen hiljaa
-nauraa hihittävän; nousin ryntäilleni kysyen mikä häntä huvitti. "Oh,
-se on tuo teidän tehtävänne", vastasi hän yhä nauraen. "Erästä osaa
-siinä minä en suinkaan teiltä kadehdi, ystäväiseni."
-
-"Ja mikä se on?" virkoin minä epäluuloisena.
-
-"Neiti", vastasi hän, vaivoin saaden tukahdutetuksi naurun puuskan. Ja
-senjälkeen ei hän sanonut enää sanaakaan, ei hyvää eikä pahaa eikä
-siltä väliltä, vaikka tunsin vuoteen tutisevan useammin kuin kerran ja
-tiesin että hän piti yhä hauskaa itsekseen.
-
-
-
-
-XVI. Kuninkaan luona.
-
-
-Parooni de Rosny oli jo noussut viereltäni ja lähtenyt matkaan, kun
-minä aamulla avasin silmäni ja heräsin muistamaan tehtävää, joka niin
-merkillisellä tavalla oli pantu suoritettavakseni ja joka saattoi, sen
-mukaan millaisiksi tapahtumat parin lähinnäseuraavan viikon aikana
-muodostuisivat, kohottaa minut korkeaan asemaan taikka tuottaa jyrkän
-lopun menestykselleni. Hän ei ollut lähtenyt jättämättä jälkeensä
-muistoa, sillä päänalaiseni vierestä löysin soman hopeaisen pistoolin,
-johon oli kaiverrettu kirjain "R." ynnä aateliskruunu. Ja olin tuskin
-ehtinyt huomata tämän ystävyyden-merkin, kun Simon Fleix astui
-huoneeseen ilmottaen että de Rosny oli jättänyt hänelle kaksisataa
-kruunua minua varten.
-
-"Eikö hän jättänyt mitään sanaa?" kysyin pojalta.
-
-"Ei muuta kuin että hän oli ottanut teiltä vastineeksi muistoesineen",
-vastasi Simon avaten ikkunan puhuessaan.
-
-Aloin hiukan ihmeissäni etsiä, mutta en huomannut mitään puuttuvan,
-ennenkuin rupesin panemaan päälleni nuttuani, jolloin huomasin että
-nauhasolmuke, jonka neiti de la Vire oli Rosnysta lähtiessäni minulle
-heittänyt, oli hävinnyt rintamuksen sisäpuolelta, jonne sen olin
-varmuudeksi kiinnittänyt pitkällä okapensaan piikillä. Se seikka, että
-de Rosny oli sen ottanut, oli minulle epämieluisa useammastakin syystä.
-Ensinnäkin, joko sitten neidin tarkotuksena oli ollut vain kiusata
-minua (mikä oli luultavinta) tahi ei, en olisi halunnut sitä kadottaa,
-koska naissuosion aika oli minun osaltani ollut ja mennyt; toiseksi oli
-minulla epäluuloja siitä, mitä hän oli tarkottanut lainatessaan tuon
-pienen muiston, ja minä kidutin itseäni ajattelemalla niitä eri
-selityksiä mitä hän saattoi siihen liittää ja sitä alentavaa käsitystä
-minun luotettavaisuudestani, mihin se saattoi hänet johtaa. Soimasin
-itseäni kovasti huolettomuudesta, kun olin jättänyt sen sellaiseen
-paikkaan missä syrjäisen katse saattoi siihen sattua, ja vielä enemmän
-sen jälkeen kun tarkempaan kyselemällä sain Simonilta kuulla, että de
-Rosny oli lisännyt noustessaan hevosen selkään: "Sano isännällesi, että
-kun tallettaa varmasti niin löytää varmasti, ja että huolimaton
-rakastaja tekee kevytmielisen vaimon."
-
-Tunsin poskieni palavan tavalla, joka oli huonosti sopusoinnussa ikäni
-kanssa, kun Simon hiukan ilkamoivalla sävyllä kertoi tämän, ja minä
-vannoin paikalla mielessäni, etten koskaan enää antautuisi tekemisiin
-tuollaisten turhuuksien kanssa; minkä valan pidinkin aina siihen asti
-kunnes jouduin sen rikkomisen kiusaukseen. Toistaiseksi oli minun
-otettava asiat vastaan parhaalta kannalta, ja senvuoksi reipastutin
-mieleni, ja käskin Simoniakin, jonka paroonin lähtö näytti tehneen
-alakuloiseksi, reipastumaan, aloin varustella itseäni esiintyäkseni
-hovissa ulkonaisesti arvoni mukaisessa asussa: hankin mustasta
-sametista tehdyn puvun ynnä siihen mukautuvan hatun sulkineen sekä
-jalokivikoristeisen soljen sulan pidikkeeksi, ja lisäksi kyynärän tai
-pari pitsiä ja kaksi hienoa liinavaatekertaa.
-
-Simon oli hioutunut Rosnyssa olonsa aikana, kadottaen koko paljon
-entistä kesyttömyyttään, joten hän de Rosnyn antamassa puvussaan teki
-sangen siistin vaikutuksen; lisäksi taisi hän olla koko Blois'n
-tallimestareista ainoa, joka oli kirjotustaitoinen. Tallimieheksi
-pestasin de Rambouillet'n tallimestarin suosittaman miehen, ja ilmotin
-myöskin tarvitsevani pari miespalvelijaa. Ja kun olin ollut tunnin ajan
-parturin käsiteltävänä ja hankkinut uudet koristeet Cidille, niin
-esiinnyinkin jo ulkoasultani aika komeana, antaen syrjäiselle sen
-käsityksen että minulla oli kymmenen tai kahdentoista tuhannen tulot
-vuodessa.
-
-Tällä tavalla kulutin sataviisitoista kruunua. Arvellen että
-tämä oli jotensakin suuri summa ja että minulla täytyi olla
-jonkunverran käyttörahojakin, olin iloinen saadessani kuulla että
-täyteen ahtautuneessa kaupungissa korkea-arvoisetkin miehet usein
-asuivat vaatimattomissa asunnoissa. Päätin senvuoksi yhdistää
-säästäväisyys-näkökannan erääseen mielessäni hautomaani suunnitelmaan
-ottamalla asunnokseni ne huoneet, missä äitini oli kuollut, ynnä
-lisäksi yhden huoneen niitten alapuolelta. Niin teinkin, ja vuokrasin
-sen verran huonekaluja kuin tarvitsin, mikä ei ollutkaan paljon. Simon
-Fleix'lle, jonka apu näissä asioissa oli arvaamattoman tärkeä, ilmotin
-suuren osan herra de Rosnyn neuvoista, kehottaen häntä noudattamaan
-niitä omassa asemassaan parhaansa mukaan ja kannustaen häntä
-työskentelemään minun menestyksekseni lupaamalla auttaa häntä vakavaan
-ja hyvään asemaan heti kun itse olisin sellaiseen päässyt.
-Toivoin todellakin voivani saada paljonkin etua siitä hänen
-sukkelaälyisyydestään, joka oli herättänyt de Rosnynkin huomiota,
-vaikka otin kyllä samalla lukuun senkin, että poika oli omituinen ja
-oikullinen, vuoroin alakuloisuuteen, vuoroin kiihkoon taipuvainen ja
-kummassakin mielentilassa yhtä epävarma.
-
-Markiisi de Rambouillet ei voinut saapua aamuvastaanottoon ja hän oli
-senvuoksi käskenyt minun tulla luokseen kuuden aikaan illalla. Simon
-Fleix'n saattamana tulinkin määrättynä hetkenä hänen asunnolleen.
-Tapasin hänet noin puolentusinan herrasmiehen ympäröimänä, joitten oli
-tapana seurata häntä kaikissa julkisissa tilaisuuksissa; ja näitten
-hoviherrain uteliaat ja epäluuloiset silmäykset heidän minua
-tervehtiessään -- samanlaisilla silmäyksillä olen nähnyt koirien
-ottavan vastaan heidän koppiinsa tuodun uuden tulokkaan -- antoivat
-minun pian tietää, että toinen asia oli päästä hoviin ja toinen saada
-siellä hyvä vastaanotto.
-
-Herra de Rambouillet ei tehnyt mitään hälventääkseen tätä vaikutusta,
-ja se minua hieman ihmetytti. Hän oli kaikissa tavallisissa tiloissa
-jäykkä ja kopea käytökseltään eikä lainkaan mielellään suvainnut,
-joskaan ei voinut ehkäistä, että kolmas tekijä tunkeutui asiaan, joka
-lupasi määrätöntä luottamusta, ja niin ollen otti hän minut vastaan
-niin kylmästi ja pidättyvästi että se sillä hetkellä masensi rohkeuteni
-ja heitti minut kokonaan itseni varaan.
-
-Linnaan taivaltaessamme, minkä matkan suoritimme jalan, kuuden soihtuja
-kantavan asestetun palvelijan saattamana, oli minulla kuitenkin aikaa
-muistella de Rosnyn neuvoa ja johdattaa mieleeni tuon suuren miehen
-minulle osottamaa läheistä luottamusta; ja nämä ajatukset rohkaisivat
-mieltäni siinä määrin, että linnanpihan poikki mennessämme astuin,
-välittämättä toisten mutinasta, herra de Rambouillet'n rinnalle,
-arvellen että kun itse kuninkaan määräys oli kiinnittänyt minut häneen,
-oli tämä minun oikea paikkani. Minulla ei kuitenkaan ollut mitään halua
-riitaantua ja olin senvuoksi jonkun aikaa itsepäisesti piittaamatta
-niistä hienoista töytäyksistä ja mutisemalla lausutuista sanoista joita
-ympärilläni vaihdettiin, vieläpä niistä yrityksistä, joita portaita
-noustessamme tehtiin tarkotuksessa työntää minut pois asemastani. Mutta
-kun muuan nuori herrasmies, joka näissä yrityksissä osotti suurta
-intoa, taaskin ikäänkuin kompastuen tyrkkäsi minua, katsoin minä
-tarpeelliseksi luoda silmäni häneen.
-
-"Hyvä herra", sanoi hän ohuella, sipittävällä äänellä, "te astuitte
-varpaalleni."
-
-Vaikka en ollutkaan astunut, pyysin hyvin kohteliaasti häneltä
-anteeksi. Mutta kun ei hän vastannut tähän kohteliaisuuteeni muuten
-kuin yrittämällä saada polvensa minun polveni eteen -- nousimme
-portaita hyvin hitaasti, sillä niihin oli ahtautunut joukko
-palvelijoita, jotka seisoivat kahden puolen -- niin astuin hänen
-varpaalleen niin lujasti ja äkkiä että se sai hänet huudahtamaan.
-
-"Mikä on?" kysyi Rambouillet katsoen kiireesti taakseen.
-
-"Ei mitään, herra markiisi", vastasin minä pyrkien pysähtymättä
-edelleen.
-
-"Herra", virkkoi nuori ystäväni jälleen samalla sipittävällä äänellä,
-"te astuitte varpaalleni."
-
-"Taisinpa astua", vastasin minä.
-
-"Te ette ole vielä pyytänyt anteeksi", kuiskasi hän hienosti korvaani.
-
-"Ei, siinä olette väärässä", tokaisin minä, "sillä minulla on aina
-tapana pyytää anteeksi ensin ja astua vasta sitten."
-
-Hän hymyili kuin hauskalle pilapuheelle; ja minun on sanominen että
-hänen käytöksensä oli niin ihailtava, että jos hän olisi ollut poikani,
-olisin voinut häntä syleillä. "Hyvä!" vastasi hän. "Epäilemättä on
-miekkanne yhtä terävä kuin älynne. Näen", jatkoi hän katsahtaen
-viattomasti vanhaan huotraani -- hän oli itse oikea helmi hovimieheksi,
-solakka, puna-valko-kasvoinen nuorukainen, tumma viiva viiksien sijalla
-ja helmihely korvassaan -- "että se haluaa päästä ulos. Ehkä
-pistäydytte tennispihalle huomenna?"
-
-"Mielihyvällä", vastasin minä, "jos teillä on isä tai jos vanhempi
-veljenne on täysikasvuinen."
-
-Minkä vastauksen hän olisi antanut tähän pilkkaan, jäi minulta
-tietämättä, sillä saavuimme samassa esihuoneen ovelle, ja kun tämä oli
-kapea ja sveitsiläisen henkivartion harmaaseen univormuun puettu vahti
-pakotti kaikki astumaan sisään yksitellen, täytyi nuoren ystäväni
-jättäytyä jälelle ja päästää minut astumaan ovesta yksinäni ja
-ihailemaan vapaasti edessäni avautuvaa samalla loistavaa ja synkkää
-näkyä.
-
-Hovissa oli suru leskikuningattaren kuoleman johdosta ja senvuoksi oli
-läsnäolevien puvuissa vallitsevana värinä musta, jota vasten
-kuvastuivat hyvin hienosti arvokkaimpien henkilöitten kimaltelevat
-jalokivet ja hohtokivin koristetut miekankahvat. Huone oli avara ja
-korkea, seinät olivat verhotut kuvakudoksilla ja kynttilät paloivat
-seiniin kiinnitetyissä hopeisissa kynttiläjaloissa. Juuri sisään
-astuessamme täytti huoneen kimakalla kirkunallaan papukaija, jota
-kauempana lieden ympärillä seisova ryhmä ärsytti. Heidän lähellään
-olevan pöydän ääressä oli korttipeli käynnissä, ja toisen pöydän
-ääressä pelattiin primeroa. Nurkassa oli kolme tai neljä naista
-piirissä punakasvoisen, alhaisarvoiselta näyttävän miehen ympärillä,
-joka leikki panttileikkiä erään joukossa olevan naisen kanssa. Keskellä
-huonetta taas näytti olevan valtiaana keskikokoinen mies, joka istui
-pöydän ääressä ja omituisesti punottavin ja kiihtynein kasvoin sätti
-jotakin ankarasti, höystäen puhettaan kaikenlaisilla merkillisillä ja
-vahvoilla kirouksilla. Pari kolme miestä, jotka näyttivät olevan hänen
-seuralaisiaan, seisoi hänen vieressään kuunnellen puoleksi nöyrinä,
-puoleksi hämillään, silläaikaa kun lähempänä olevan lieden luona, mutta
-jonkun matkan päässä hänestä, seisoskeli hyvin rikkaasti puettu,
-Pyhänhengen ritarikunnan ristiä rinnassaan kantava mies, joka näytti
-olevan hänen solvaustensa esineenä, mutta tekeytyi välinpitämättömäksi,
-pitäen yllä keskustelua jonkun seuralaisen kanssa. Kuulin jonkun
-syrjässä seisojan kuiskaavan että Crillon oli juonut ja ymmärsin siitä
-suuresti hämmästyen että pöydän luona intoilija oli tuo kuuluisa
-soturi. Ja olin yhä kummissani häntä katselemassa -- sillä olin koko
-ikäni tottunut pitämään urhoutta ja vaatimattomuutta yhteenkuuluvina
-käsitteinä -- kun kuninkaan huoneen ovi äkkiä avautui, saaden aikaan
-yleisen liikehtimisen sitä kohti. Crillon, välittämättä mistään
-arvojärjestyksestä, hypähti ylös pöytänsä äärestä ja riensi ensimäisenä
-ovelle. Parooni de Biron sitävastoin -- sillä lieden luona seisonut
-mies ei ollut kukaan muu -- odotti, näennäisesti huomaamatta häneen
-kohdistuvaa loukkausta, kunnes markiisi de Rambouillet ehti hänen
-luokseen; ja sitten hän astui eteenpäin hänen kanssaan. Minä pysyttelin
-lähellä suojelijaani ja astuin huoneeseen aivan hänen jälessään.
-
-Crillon oli jo kuninkaan kimpussa ja oli sisään astuessamme
-kertomassa huoliaan äänellä, joka ei ollut paljoa hillitympi kuin
-esihuoneessakaan. De Biron tämän nähdessään erosi markiisista ja astuen
-syrjään äskeisen toverinsa kanssa istui seinän vieressä olevalle
-arkulle, silläaikaa kun Rambouillet minun ja kolmen tai neljän omaan
-seurueeseensa kuuluvan herran seuraamana lähestyi kuningasta, joka
-seisoi likellä vuodekomeroa. Hänet nähdessään kuningas, arvatenkin
-kiitollisena tästä tekosyystä, viittasi Crillonin pois. "No, no! Te
-kerroitte minulle kaiken jo aamulla", sanoi hän hyvänlaatuisesti. "Ja
-tässä on Rambouillet, jolla on toivoakseni jotain uutta kerrottavana.
-Antakaa hänen puhua minulle. Peijakas! Älkää katsoko minuun kuin
-aikoisitte lävistää minut miekallanne. Menkää riitelemään jonkun
-itsenne kokoisen kanssa."
-
-Crillon tämän kuullessaan vetäytyi muristen pois, ja Henrik, joka oli
-juuri noussut pelaamasta primeroa Nevers'in herttuan kanssa, nyökkäsi
-Rambouillet'lle. "No, ystäväni, onko mitään uutta?" huudahti hän. Hänen
-käytöksensä oli huolettomampi ja ilmeensä iloisempi kuin viimeksi
-tavatessamme; mutta kuitenkin väijyi varovaisuus ja epäluulo hänen
-ärtyisän suunsa ympärillä ja synkkäkatseisten silmiensä alla olevissa
-uurteissa. "Uusi pila, uudet kasvot, vai uusi leikki -- mikä näistä on
-teidän tuliaisenne?"
-
-"Eräässä merkityksessä uudet kasvot, sire", vastasi markiisi kumartaen
-ja astuen hieman sivulle antaakseen minulle sijaa.
-
-"No, eipä minulla ole paljon sanomista somista eväistä", virkkoi
-kuningas sukkelasti. Ja yleisen naurunkihityksen vallitessa hän ojensi
-kätensä. "Mutta voinpa sentään vannoa", jatkoi hän minun noustessani
-polveltani, "että te olette jotakin vailla, ystäväni?"
-
-"Ei, sire", vastasin minä nostaen pääni uljaasti pystyyn -- sillä
-Crillonin käyttäytymisestä olin saanut uuden opetuksen -- "olen
-luvallanne sanoen paremmassa asemassa. Sillä teidän majesteettinne on
-varustanut minut uudella pilalla, ja uusia kasvoja näen paljon
-ympärilläni. Tarvitsen ainoastaan uutta leikkiä. Jos teidän
-majesteettinne suvaitsisi suosiollisesti myöntää minulle..."
-
-"Kas niin! Enkös sitä sanonut?" huusi kuningas kohottaen kättään ja
-nauraen. "Hän haluaa jotakin. Mutta hän ei tunnu ansiottomalta. Mitä
-hän pyytää, Rambouillet?"
-
-"Pientä komennuskuntaa", vastasi herra de Rambouillet näytellen
-sujuvasti osaansa. "Ja teidän majesteettinne tekisi minulle ilon, jos
-voisitte suostua herra de Marsacin anomukseen. Voin vastata siitä että
-hän on mies jolla on kokemusta."
-
-"Kuinka? Pientä komennuskuntaa?" huudahti Henrik, istahtaen äkkiä
-näennäisesti pahantuulisena. "Sellaista ne kaikki tahtovat -- silloin
-kun eivät tahdo suurta. Mutta luulen", jatkoi hän, ottaen vieressään
-olevan makeisrasian ja avaten sen, "että jollette saa mitä pyydätte
-hänelle, niin kuljette nurpalla nenin niinkuin muutkin."
-
-"Teidän majesteetillanne ei ole koskaan ollut valittamisen syytä
-minusta", lausui markiisi unohtaen osansa tai ollen liian ylpeä sitä
-näyttelemään.
-
-"No, no, no, no! Ottakaa se, älkääkä vaivatko minua enempää", vastasi
-kuningas. "Riittääkö hänelle kaksikymmentä miestä? No hyvä. Kas niin,
-herra de Marsac", jatkoi hän nyökäten minulle ja haukotellen,
-"teidän anomukseenne on suostuttu. Tuolla on joukko muita somia eväitä.
-Menkää heidän luokseen. Ja nyt, Rambouillet", jatkoi hän tullen
-paremmalle tuulelle kääntyessään tärkeämpiin asioihin, "tässä
-on muuan uusi makeislaji, jota Zamet on minulle lähettänyt. Olen
-tehnyt Zizin kipeäksi niillä. Tahdotteko maistaa? Ne ovat valkeilla
-silkkiäismarjoilla maustettuja." Saatuani täten luvan poistua siirryin
-syrjään ja seisoin jonkun hetken epätietoisena minne kääntyä, kun ei
-minulla ollut siellä ystäviä eikä tuttavia. Hänen majesteettinsa oli
-tosin kehottanut minua menemään joittenkin somien eväitten luo
-tarkottaen nähtävästi viittä naista, jotka istuivat toisessa päässä
-huonetta, huvinaan sama määrä herroja; mutta tuon seurueen kiinteys,
-naisten kauneus ja heidän iloiset naurun helähdyksensä, jotka kertoivat
-tavallista suuremmasta älystä ja eloisuudesta, tyrehdyttivät
-päättäväisyyden, joka siihen saakka oli kunnialla pitänyt minua yllä.
-Tunsin, että hyökkäys tuollaista rintamaa vasten, vaikkakin kuninkaan
-suosiollisella luvalla, kävisi yli Crilloninkin rohkeuden, ja senvuoksi
-katselin ympärilleni nähdäkseni enkö voisi huvittaa itseäni jollakin
-vaatimattomammalla tavalla.
-
-Ainesta ei kyllä puuttunut. Crillon kulki yhä harmiaan purkaen
-edestakaisin sen arkun edessä, jolla de Biron istui; mutta
-viimemainittu nukkui, tai ainakin näytti nukkuvan. "Crillon raivoaa
-nykyään ihan yhtämittaa", kuiskasi joku hovimies vieressäni.
-
-"Niin", vastasi hänen toverinsa kohauttaen olkapäitään; "on vahinko
-ettei ole ketään joka kesyttäisi hänet. Mutta hänellä on niin kirotun
-pitkälle ulottuva terä!"
-
-"Se ei kuitenkaan vaikuta niin paljon kuin hurjuus", virkkoi ensimäinen
-puhuja hillityllä äänellä. "Hän huitoo kuin riivattu; miekkailemalla ei
-hänen kanssaan mihinkään pääse."
-
-Toinen nyökkäsi. Seisoessani siinä yksin keskellä lattiaa välähti
-hetkeksi mieleeni hurja ajatus voittaa mainetta kesyttämällä Crillon;
-mutta se oli tuskin muuta kuin välähtänyt aivojeni läpi, kun tunsin
-kyynärpäähäni kosketettavan ja käännyttyäni näin vieressäni saman
-nuoren miehen, jonka kanssa olin ollut tekemisissä portaita
-noustessani.
-
-"Hyvä herra", sipitti hän samalla ohuella äänellä, "luulen että
-astuitte varpaalleni äskettäin?"
-
-Minä tuijotin häneen, ihmetellen mitä hän tarkotti tällä typerällä
-kertaamisella. "No niin", vastasin kuivasti, "ja entä jos astuinkin?"
-
-"Ehkä", sanoi hän sivellen leukaansa jalokivin koristetuilla
-sormillaan, "ehkä sallitte minun, siksi kunnes huomenna kohtaamme
-toisemme, katsoa sitä jonkinlaiseksi esittelyksi?"
-
-"Jos sitä haluatte", vastasin minä kumartaen jäykästi ja ihmetellen
-mihin hän tähtäsi.
-
-"Kiitän", vastasi hän. "Minä haluan sitä tällä kertaa; sillä täällä on
-eräs nainen, joka tahtoisi puhutella teitä. Minä otin viedäkseni
-perille hänen toivomuksensa. Tahdotteko seurata minua?"
-
-Hän kumarsi ja kääntyi raukealla tavallaan. Minä käännyin myös ja näin
-salaisella pelolla että nuo yllämainitut viisi naista katsoivat kaikki
-minuun, ikäänkuin odottaen minun lähestymistäni; ja heidän katseissaan
-oli kujehtiva ilme, joka liiankin selvästi kertoi jostakin tekeillä
-olevasta pilasta tai aiotusta minuun kohdistuvasta kujeesta. Minulla ei
-kuitenkaan ollut valittavana muuta kuin totella, ja seuraten noutajaani
-niin arvokkaana kuin saatoin saavuin naisten luo ja seisahduin heidän
-eteensä kumartaen lähinnä istuvalle, joka näytti olevan näitten
-sulottarien johtaja.
-
-"Ei, herra", vastasi tämä silmäillen minua uteliaasti, mutta samalla
-iloisin kasvoin, "minä en tarvitse teitä; minä en kurkota niin
-korkealle!"
-
-Käännyin hämilläni seuraavan puoleen ja hämmästyin nähdessäni sen
-nuoren naisen, jonka asuntoon olin tunkeutunut etsiessäni neiti de la
-Vireä, saman, joka oli löytänyt samettisolmukkeen ja pudottanut sen
-kuin kaitselmuksen tahdosta sille paikalle mistä Simon Fleix löysi sen.
-Hän katsoi minuun punastuen ja nauraen, ja kun noutajanani toiminut
-nuori mies oli esittänyt minut nimeltäni, kysyi hän minulta toisten
-kuunnellessa, olinko löytänyt valtiattareni.
-
-Ennenkuin ehdin vastata, huudahti nainen, jonka puoleen ensin olin
-kääntynyt: "Seis, herra! Mikä tämä on? Onko tämä satu vai pila vai peli
-vai leikki?"
-
-"Seikkailu, arvoisa rouva", vastasin minä syvään kumartaen.
-
-"Lemmenseikkailu varmaankin", huudahti hän. "Hyi, rouva de Bruhl,
-tuskin puolta vuotta ollut naimisissa!"
-
-Rouva de Bruhl väitti nauraen ettei hänellä ollut sen kanssa tekemistä'
-vähääkään. "Korkeintaan", sanoi hän, "olen ollut lemmenlappujen
-kulettajana! Mutta voin vakuuttaa teille, herttuatar, että jos tämä
-herra tahtoisi, niin voisi hän kertoa meille hyvin soman jutun."
-
-Tämän kuultuaan herttuatar ja kaikki muutkin naiset taputtivat käsiään
-ja huusivat että juttu on kerrottava. Minä olin näinmuodoin mitä
-julmimmassa pulmassa, jossa älylläni oli mahdollisimman vähän apua
-niistä loistavista silmistä ja kujehtivista katseista, jotka minua
-ympäröivät. Ja kun hälinä päällepäätteeksi veti joukkoon vielä lisää
-kuulijoita, näin asemani, silläaikaa kun koetin keksiä pelastumisen
-keinoa, tulevan joka hetki yhä pahemmaksi, niin että aloin peljätä että
-minun, huonolla mielikuvituksella varustettu kun olin, täytyisi
-pakostakin kertoa totuus. Paljas ajatuskin tästä synnytti minussa
-kylmän hikoilun; pelkäsin päästäväni ilmi jotakin tärkeätä ja
-osottautuvani arvottomaksi sille luottamukselle, jonka de Rosny oli
-minuun asettanut.
-
-Koetettuani turhaan keksiä keinoa selviytyäkseni pulmasta kumarruin
-juuri rouva de Bruhlin puoleen pyytäen häntä auttamaan minua, kun
-ympärilläni vallitsevasta naurun ja leikinlaskun hälinästä -- jotkut
-hoviherrat olivat jo toistensa käsiin tarttuen muodostaneet ympärilleni
-piirin ja vannoneet etten minä pääsisi lähtemään ennenkuin olin
-tyydyttänyt naisten toivomuksen -- erottui korvaani ääni, joka tuntui
-tutulta. Käännyin katsomaan, kuka tuo puhuja oli, ja mies, jonka
-kohtasin, ei ollut kukaan muu kuin itse herra de Bruhl, joka punottavin
-ja harmistunein kasvoin kuunteli selitystä, jota joku hänen ystävänsä
-huusi hänen korvaansa. Seisoessani siinä nojaten polvellani rouva de
-Bruhlin tuoliin ja muistaen varsin hyvin kohtauksen porraskäytävässä,
-käsitin samassa tuokiossa että mies oli mustasukkainen; mutta oliko
-hänellä tietoa nimestäni tai jotain muuta johtolankaa, jonka
-perusteella hän olisi voinut tuntea minut siksi henkilöksi, joka oli
-riistänyt neiti de la Viren hänen käsistään, sitä en voinut sanoa.
-Olipa miten oli, hänen läsnäolonsa johti ajatukseni uuteen uomaan.
-Mielessäni alkoi muodostua päätös rangaista häntä, ja pian oli minulla
-suunnitelma selvillä. Tahdoin kuitenkin antaa hänelle vielä
-armahdusmahdollisuuden ja kumarruin senvuoksi kerran vielä rouva de
-Bruhlin korvaa kohti pyytäen häntä säästämään minua tuosta
-kiusallisesta kertomuksesta. Mutta kun hän osottautui armottomaksi,
-kuten olin odottanutkin, ja muukin seurue alkoi vaatia yhä
-itsepintaisemmin, karkaisin luontoni pannakseni täytäntöön mieleeni
-juolahtaneen hiukan omituisen ajatuksen.
-
-Viittasin eleellä olevani valmis tottelemaan, herttuatar huusi vaatien
-minulle sananvuoroa, ja siten aikaansaatu äkillinen hiljaisuus veti
-kuninkaankin kuulijakuntani joukkoon. "Mikä on kysymyksessä?" kysyi hän
-lähestyen toimekkaana sylikoira sylissään. "Uusi juoruko?"
-
-"Ei, sire, vaan uusi sadunkertoja", vastasi herttuatar nokkelasti. "Jos
-teidän majesteettinne haluaa istua, niin saamme kuulla häntä sitä
-pikemmin."
-
-Hänen majesteettinsa nipisti häntä korvasta ja istui erään hovipojan
-tarjoamaan tuoliin. "Mitä? Rambouillet'n harmaahapsiko taaskin?" sanoi
-hän hiukan hämmästyen. "No, antakaa tulla, mies. Mutta kuka on saanut
-teidät harjottamaan Rabelais'n virkaa?"
-
-Joka taholta huudettiin: "Rouva de Bruhl!" ja tuo mainittu nainen
-pudisteli kaunista tukkaansa ja huusi että joku toisi hänelle naamion.
-
-"Ahaa, minä näen!" virkkoi kuningas kuivasti, katsoen merkitsevästi
-herra de Bruhliin, joka oli synkkä kuin ukkospilvi. "Mutta alkakaahan."
-
-Kuninkaan tulon aiheuttama pieni lykkäys oli antanut minulle
-tilaisuuden koota ajatuksiani, ja välittämättä julkeista
-huomautuksista, joilla esitystäni alussa usein keskeytettiin, aloin
-kertoa seuraavaan tapaan: "Minä en ole mikään Rabelais, sire", lausuin
-minä, "mutta kummallisia seikkoja voi sattua sellaisellekin josta sitä
-vähimmin odottaisi. Oli kerran eräs paimen, kutsunpa häntä vaikka
-Dromioksi, joka sattui saapumaan erääseen kaupunkiin, mikä ei ole
-varsin kaukana Blois'sta, seurassaan hyvin kaunis impi, jonka hänen
-vanhempansa olivat uskoneet hänen huomaansa. Mutta Dromio oli tuskin
-ehtinyt saattaa immen asuntoonsa, kun eräs nuori ritari, joka oli
-nähnyt neidon ja hurmautunut hänen kauneudestaan, houkutteli hänet ulos
-petollisella juonella ja vei hänet pois väkivallalla. Kun Dromio
-palattuaan näki herrattarensa kadonneen, joutui hän suuren surun
-valtaan. Hän juoksi ympäri kaupunkia etsien häntä kaikkialta ja
-täyttäen joka paikan valituksillaan. Mutta hän ei löytänyt jälkeäkään,
-kunnes hän sattumalta saapui muutamalle kadulle, mistä hän miltei
-uskomattomalla tavalla sai johtolangan immen luokse keksimällä maassa
-pienen samettisolmukkeen, johon oli sirosti kirjailtu Phyllidan nimi
-ynnä sana: Apua!"
-
-"Peijakas!" huusi kuningas yleisen hämmästyksen mutinan säestämänä. "Se
-oli hyvin keksitty! Edelleen. Jos jatkatte samaan tapaan, niin teemme
-kahdestakymmenestä miehestänne kaksikymmentäviisi."
-
-"Nähdessään tämän mitättömän esineen", jatkoin minä, "tunsi Dromio
-monenlaisia tunteita, sillä samalla kun tuo nauha oli johtolankana
-hänen herrattarensa kohtalon selvillesaamiseksi, oli hänen sitä ennen
-meneteltävä sen kanssa siten, että hän saisi tietää mikä oli se paikka
-johon neito oli kuletettu. Hänen mieleensä johtui viimein alottaa
-etsintänsä siitä talosta, jonka edustalla nauhasolmuke oli virunut. Hän
-nousi niinmuodoin toiseen kerrokseen, löytäen siellä leposohvalla
-makaavan kauniin naisen, joka säikähtyneenä hypähti pystyyn hänen
-ilmestyessään. Hän kiiruhti rauhottamaan häntä ja selittämään tulonsa
-syyn, ja keskustelun jälkeen, minkä toistamisella en tahdo vaivata
-teidän majesteettianne, vaikka se oli kylläkin huvittava, sai hän
-tietää että nainen oli löytänyt nauhan eräässä toisessa paikassa
-kaupunkia ja oli itse pudottanut sen vuorostaan oman talonsa
-edustalle."
-
-"Mitävarten?" kysyi kuningas keskeyttäen.
-
-"Paimen oli liian kiintynyt omiin huoliinsa pitääkseen sitä mielessään,
-vaikka hän olisi saanut kuullakin sen", vastasin minä.
-
-"Mutta tämä hienotunteisuus ei pelastanut häntä väärinkäsityksiltä,
-sillä kun hän oli poistumassa naisen asunnosta, kohtasi hän portaissa
-hänen aviomiehensä."
-
-"Hyvä", huudahti kuningas hykertäen käsiään iloissaan. "Aviomies!" Ja
-tämän leikillisen huomautuksen ja sitä seuranneen naurun varjossa jäi
-herra de Bruhlin hämmästynyt säpsähdys huomaamatta muilta paitsi
-minulta.
-
-"Kun aviomies", jatkoin minä, "näki tuntemattoman miehen laskeutuvan
-hänen portaitaan, yritti hän pysäyttää häntä ja kysyä millä asialla hän
-siellä oli. Mutta Dromio, jonka mieli oli Phyllidassa, ei tahtonut
-pysähtyä, vaan vastasi kierrellen hänen kysymyksiinsä ja riensi
-siihen paikkaan kaupunkia mistä nainen oli sanonut löytäneensä
-samettiruusukkeen. Siellä, erään puutarhamuurien välissä kulkevan kujan
-kulmassa, hän tapasi suuren, ristikoilla varustetun, jylhän talon, joka
-näytti hyvin soveliaalta naisenryöstäjän käytettäväksi. Ja lisäksi, kun
-hän silmäili sitä joka puolelta, hän huomasi erään ylikerran ikkunan
-ristikkoihin sidottuna valkoisen solmukkeen, joka oli tarkalleen
-samannäköinen kuin se mikä hänellä oli povellaan. Siten hän sai tietää
-että impi oli vankina siinä huoneessa!"
-
-"Minä teen niistä kaksikymmentäviisi, niin totta kuin olen hyvä
-kirkonmies!" huudahti hänen majesteettinsa pudottaen pitelemänsä
-sylikoiran herttuattaren helmaan ja ottaen esille makeisrasiansa.
-"Rambouillet", lisäsi hän raukeasti, "teidän ystävänne on todellinen
-aarre!"
-
-Minä kumarsin kiitokseksi, astuen sitä tehdessäni askeleen sivulle
-voidakseni nähdä rouva Bruhlin kasvot yhtä hyvin kuin hänen
-miehensäkin. Tähän saakka oli rouva, mielissään siitä että hänellä oli
-osa niin somassa romaanissa ja samalla halukkaana, jollen erehtynyt,
-aiheuttamaan puolisossaan hiukan lievää mustasukkaisuutta, kuunnellut
-kertomustani jonkinlaisella viekkaalla tekokainoudella. Mutta minä
-käsitin ettei sitä voinut kestää kauan ja tunsin jonkinlaista
-katumuksen tunnetta, kun lähestyi hetki jolloin isku oli annettava.
-Mutta minulla ei ollut enää valinnan varaa. "Paras on vielä tulossa,
-sire", jatkoin minä, "kuten toivon teidän heti kohta myöntävän. Vaikka
-Dromio olikin löytänyt herrattarensa, oli hän kuitenkin yhä epätoivon
-syvyyksissä. Hän kiersi kerran toisensa perästä ympäri taloa etsien
-sisäänpääsyä, mutta löytämättä sitä, kunnes vihdoin auringonlaskun
-lähestyessä ja pimeyden lisätessä kaksinkertaiseksi hänen pelkonsa
-immen tähden sallimus armahti häntä. Seisoessaan talon edustalla näki
-hän ryöstäjän tulevan siitä ulos kahden palvelijan valaistessa hänelle
-tietä. Kuvitelkaa hänen hämmästystänsä, sire", jatkoin minä katsellen
-ympärilleni ja puhuen hitaasti antaakseni sanoilleni sitä suuremman
-vaikutuksen, "kun hän tunsi miehen juuri sen nuoren rouvan puolisoksi,
-joka löytämällä samettisolmukkeen ja pudottamalla sen jälleen oli niin
-suuressa määrässä ollut avullisena hänen etsintänsä onnistumisessa!"
-
-"Haa, niitä aviomiehiä!" huusi kuningas, Ja läjäyttäen kämmenellään
-polveensa ihastuksissaan omasta tarkkanäköisyydestään hän nauroi niin
-että hän kieritteli tuolillaan. "Niitä aviomiehiä! Enkös sitä sanonut?"
-
-Koko hovi yhtyi samaan ihastuksen nauruun käsiään taputtaen, niin että
-tuskin muut kuin lähinnäseisovat huomasivat rouva de Bruhlin pidätettyä
-huudahdusta ja vielä harvemmat käsittivät minkätähden hän nousi äkkiä
-seisomaan ja tuijotti mieheensä hehkuvin poskin ja nyrkkiin pusertunein
-käsin. Hän ei piitannut mitään minusta eikä ympärillään olevasta
-nauravasta joukosta, vaan katsoi vain mieheensä pannen koko sielunsa
-katseeseensa. Mutta de Bruhl, joka oli päästänyt käheän kirouksen, ei
-näyttänyt joutavan ajattelemaan ketään muuta kuin minua. Tämä kertomus,
-joka näin pilailevalla tavalla antoi hänen tietää kuinka hänen oma
-vaimonsa oli tehnyt tyhjäksi hänen aikeensa, kuinka pieni seikka oli
-hänet silloin nolannut ja kuinka sokeasti hän oli itse auttanut
-sallimusta, ja joka ennen kaikkea kohdisti häneen vaimonsa vihan ja
-hovin pilkan ja naurun -- sillä eihän hän voinut olla varma siitä
-ettenkö minä seuraavassa tuokiossa paljastaisi hänen nimeänsä -- se
-vaikutti häneen niin valtavasti että minä sillä hetkellä arvelin hänen
-voivan paikalla hyökätä kimppuuni.
-
-Ja hänen raivonsa toi ilmi sen mitä minä en aikonut ilmaista. Sillä
-kuningas huomasi hänen kasvonsa, ja muistaen että rouva de Bruhl oli
-houkutellut esiin tämän kertomuksen, huusi hän äkkiä: "Hohoo!" ja
-osotti häneen julmasti sormellaan. Sen jälkeen ei minun enää ollut
-tarvis puhua, sillä sana lensi silmästä silmään ja jokaisen silmät
-kiintyivät Bruhliin, joka turhaan koetti tehdä kasvojaan levollisiksi.
-Rouva de Bruhl, joka oli häntä etevämpi itsehillinnässä -- missä naiset
-tavallisesti aina ovat miehiä etevämmät -- malttoi ensimäisenä mielensä
-ja istuen jälleen yhtä nopeasti kuin oli noussutkin katsoi sekä
-mieheensä että kilpailijoihinsa heikosti hymyillen.
-
-Hetken aikaa pitivät uteliaisuus ja jännitys kaikkia sanattomina,
-silmät vain puhuivat. Sitten naurahti kuningas ilkeästi. "No, herra de
-Bruhl", huusi hän, "ehkä te tahdotte lopettaa meille tämän
-kertomuksen?" Ja hän heittäytyi taaksepäin tuolissaan, huulillaan
-virnistys.
-
-"Tai minkätähden ei rouva de Bruhl?" virkkoi herttuatar pää kallellaan
-ja silmät vilkkuen viuhkan ylitse. "Olen varma että hän voisi kertoa
-sen aivan yhtä hyvin."
-
-Mutta rouva de Bruhl pudisti vain päätään, hymyillen yhä väkinäistä
-hymyään. Mitä taas Bruhliin tulee, joka mulkoili kasvoista kasvoihin
-ikäänkuin ryntäykseen valmis härkä, niin en ole milloinkaan nähnyt
-miestä sen tyrmistyneempänä enkä täydellisemmin hämmentyneenä. Hänen
-sekaannuksensa, hänen jouduttuaan kaikkien läsnäolevien naurun
-esineeksi, oli niin suuri että kuninkaan läsnäolo vain vaivoin sai
-hänet pidätetyksi väkivaltaisuuksista; ja kun hänen katseensa, joka
-kuninkaan lausuessa sanansa oli irrottunut minusta, jälleen kohtasi
-minut, unohti hän itsensä siihen määrään että kohotti raivokkaana
-kätensä ja päästi samalla hurjan kirouksen.
-
-Kuningas huudahti suuttuneena: "Varokaa itseänne, herra!" Mutta Bruhl
-piittasi tästä vain sen verran että sysäsi syrjään ympärillään seisojat
-ja työntyi kiireesti ulos piiristä.
-
-"Herra hallitkoon!" huusi kuningas kun hän oli poistunut. "Onpa tämä
-hienoa käytöstä! Tekisipä mieleni lähettää joku hänen jälkeensä ja
-panettaa hänet sellaiseen paikkaan missä hänen kuuma verensä hiukan
-jäähtyisi. Taikka..."
-
-Hän pysähtyi äkkiä, jääden katsomaan minuun. Bruhlin ja minun
-keskinäiset suhteet Rosnyn ja Turennen asiamiehinä johtuivat
-luullakseni ensi kerran hänen mieleensä ja antoivat ehkä aihetta
-ajatukseen että minä olin virittänyt hänelle ansan, ja hän oli
-siihen tarttunut. Olipa miten oli, kuninkaan kasvot synkkenivät
-synkkenemistään, ja vihdoin hän mumisi muuttuneella äänellä: "Kylläpä
-olette valmistanut meille kauniin kalakeiton, herra de Marsac!"
-
-Hänen mielialansa äkillinen muutos tuli yllätyksenä hänen
-hovilaisilleenkin. Juuri-ikään leveästi hymyilevät kasvot kävivät äkkiä
-jälleen pitkiksi. Vähäpätöisemmät henkilöt katselivat levottomina
-toinen toiseensa ja kuin yhdestä sopimuksesta loivat minuun äkäisiä
-silmäyksiä. "Ehkä teidän majesteettinne suvaitsee kuulla kertomuksen
-lopun toisella kertaa?" ehdotin minä nöyrästi, alkaen toivoa koko
-sydämestäni etten olisi sanonut sanaakaan.
-
-"Vait!" vastasi hän nousten ylös, kasvot yhä kuvastaen hänen
-häiriintynyttä mielialaansa. "No niin, olkoon. Tällä kertaa voitte
-mennä. Herttuatar, antakaa minulle Zizi ja tulkaa minun huoneeseeni.
-Minun pitää näyttää teille koiranpentuni. Retz, ystäväni, tulkaa tekin.
-Herrojen ei tarvitse odottaa. Tulen luultavasti viipymään myöhään."
-
-Ja hän kääntyi jyrkästi ja jätti piirin.
-
-
-
-
-XVII. Jakobiini-munkki.
-
-
-Jos olisin tarvinnut muistutusta hovisuosion häilyväisyydestä, taikka
-esimerkkiä, josta olisin voinut oppia vaatimattomuuden läksyn,
-ollakseni siten vähemmin vaarassa luottaa liiaksi uuteen ja epävarmaan
-onneeni, niin sellaisen tarjosi minulle tämä tapaus ynnä minua
-ympäröivän seurueen käyttäytyminen. Kun piiri hajosi, huomasin olevani
-yleisen huomion keskipisteenä, mutta tuo huomio oli niin epäilyttävää
-laatua -- henkilöt, jotka olisivat olleet ensimäisiä lausumaan minulle
-kohteliaisuuksia, jos kuningas olisi poistunut aikaisemmin, seisoivat
-nyt kaikkein kauimpana -- että tunsin itseni pikemmin loukkaantuneeksi
-kuin imarrelluksi. Pari varovaisinta luonnetta tosin lähestyi minua,
-mutta he tekivät sen kuin varustautuakseen hyvin kaukana olevan vaaran
-varalta, ja heidän ontot lauseensa auttoivat vain heitä painumaan
-muistooni minulle erittäin vastenmieliseen luokkaan kuuluvina
-henkilöinä -- sellaisten luokkaan nimittäin, jotka juoksisivat samalla
-kertaa sekä koirain että jäniksen kanssa.
-
-Ilokseni huomasin että yhteen henkilöön, ja juuri siihen jonka mieliala
-minua kohtaan oli kuninkaan jälkeen kaikkein tärkein, tämä kohtaus oli
-tehnyt erilaisen vaikutuksen. Astuessani ovea kohti tunsin käsivarteeni
-kosketettavan, ja kääntyessäni näin vieressäni herra de Rambouillet'n,
-joka katsoi minuun puoleksi kunnioittavana, puoleksi huvitettuna,
-toisin sanoin kokonaan erilaisella katseella kuin mitä hänen puoleltaan
-aikaisemmin oli tullut osakseni. Minun täytyi otaksua että hän oli
-liian suuri mies tai liian varma kuninkaansa suosiosta välittääkseen
-niistä pikkumaisista vaikuttimista, jotka hovissa yleensä olivat
-määräävinä, sillä hän laski kätensä tuttavallisesti olalleni ja käveli
-rinnallani.
-
-"No, ystäväni", virkkoi hän, "te olette kunnostautunut oivallisesti! En
-muista että kukaan kaunis nainenkaan olisi saanut enemmän hämminkiä
-aikaan yhtenä ainoana iltana. Mutta jos olette viisas, niin ette mene
-yksin kotiin tänä iltana."
-
-"Minulla on miekkani, herra markiisi", vastasin minä hieman ylpeästi.
-
-"Mikä ei suurestikaan estä iskemästä puukkoa selkäänne!" vastasi hän
-kuivasti. "Onko teillä saattuetta?"
-
-"Tallimestarini Simon Fleix odottaa minua portailla."
-
-"Hyvä, mutta se ei riitä", vastasi hän samalla kun saavuimme portaitten
-yläpäähän. "Teidän olisi paras seurata nyt minua kotiini, niin pari
-kolme minun miehistäni saattaa teidät sitten asuntoonne. Tiedättekö,
-ystäväni", jatkoi hän katsoen minuun tiukasti "että te olette joko
-hyvin viisas tai perin mieletön mies?"
-
-Vastaukseni oli vaatimaton. "Pelkään yhdeltä puolen ja toivon toiselta
-puolen, etten ole kumpaakaan."
-
-"No, joka tapauksessa olette tehnyt sangen taitavan teon, joko sitten
-hyväksi tai pahaksi", vastasi hän. "Te olette antanut vihollisenne
-tietää mitä hänellä on odotettavissa, ja minä varotan teitä, ettei hän
-ole sitä laatua että häntä sopisi halveksia. Mutta onko teidän
-avonainen sodanjulistuksenne hyvin viisas vai hyvin mieletön teko, sen
-ratkaisevat tulevat tapahtumat."
-
-"Viikon perästä se nähdään", vastasin minä.
-
-Hän kääntyi katsomaan minuun. "Te otatte asian tyvenesti", virkkoi hän.
-
-"Olen kulkenut maailmanrantaa neljäkymmentä vuotta, herra markiisi",
-vastasin minä.
-
-Hän mutisi jotain sinnepäin, että Rosnylla oli tarkka silmä, ja
-pysähtyi sitten asettamaan viittaansa. Olimme silloin jo kadulla.
-Pakottaen minut kulkemaan käsitysten kanssaan hän kehotti toisia
-herroja paljastamaan miekkansa, ja kun keihäillä ja soihduilla
-varustetut palvelijat olivat myöskin asestettuja ja heitä oli luvultaan
-kymmenkunta tai ylikin, muodostimme me sangen uhkaavan näköisen
-saattueen ja aiheutimme katuja pitkin samotessamme enemmän pelkoa kuin
-mitä meillä itsellämme oli syytä tuntea. Ei sillä että tuo levottomuus
-olisi ollut yksin meidän aiheuttamamme, sillä hovissa oli sinä iltana
-ollut paljon väkeä, ja kun piiri, kuten olen kertonut, hajaantui paljon
-äkillisemmin kuin tavallisesti, oli linnan ympäristö vilkkaassa
-kuohunnassa ja sieltä johtavat kadut täynnä useitten meidänkaltaisten
-seurueitten soihtuja ja nauravaa puhelua.
-
-Markiisin asunnon ovella valmistauduin kiitellen jättämään hyvästi,
-mutta hän vaati minua käymään sisään ja istumaan hänen seurassaan
-kevyelle aterialle, jollainen hänellä oli tapana nauttia ennen levolle
-menoa. Kaksi hänen seurassaan ollutta herraa oli seurassamme, ja erään
-hänen luottamustaan nauttivan kamaripalvelijan pitäessä huolta
-tarjoilusta pidimme hyvin hauskaa äskeisen kohtauksen johdosta. Sain
-kuulla ettei herra de Bruhl ollut suinkaan suosittu hovissa, mutta kun
-tiedettiin hänellä olevan jonkinlaista vaikutusvaltaa kuninkaaseen ja
-kun hän sitäpaitsi oli häikäilemättömän ja taitavan miekkamiehen
-maineessa, oli hän jo pitemmän aikaa näytellyt suurta osaa ja voittanut
-itselleen, varsinkin Guisen kuoleman jälkeen, melkoisen joukon
-kannattajia.
-
-"On totisesti totta", huomautti toinen markiisin seuralaisista, viinin
-vaikutuksesta hiukan kuumenneena, "ettei tällä hetkellä ole mitään,
-mitä rohkea ja häikäilemätön mies ei voisi saada aikaan Ranskassa!"
-
-"Taikka rohkea kristillinen kunnianmies Ranskan hyväksi!" vastasi de
-Rambouillet hieman terävästi. "Mutta muistaessani", jatkoi hän kääntyen
-äkkiä palvelijan puoleen, "missä on herra François?"
-
-Palvelija vastasi ettei hän ollut palannut linnasta meidän seurassamme.
-Markiisi ilmaisi levottomuutensa tämän johdosta, ja minä sain selville
-ensiksikin, että kaivattu henkilö oli hänen läheinen sukulaisensa, ja
-toiseksi, että hän oli juuri tuo nuori keikari joka oli ollut niin
-kärkäs riitelemään kanssani aikaisemmin sinä iltana. Päättäen jättää
-välisemme asian Rambouillet'n ratkaistavaksi siinä tapauksessa että se
-kävisi kireälle, jätin hyvästi, ja kahden palvelijan seuraamana, jotka
-hän ystävällisesti luovutti minun käytettäväkseni sillä kertaa, lähdin
-asuntoani kohti vähää ennen puoliyötä.
-
-Kuu oli noussut silläaikaa kun olimme illallisella, ja sen valo, joka
-kirkasti talojen päädyt toisella puolen katua, heijasti sen verran
-hohdetta alaskin asti, että sen turvin saatoimme välttää astumasta
-katuojaan. Tämän huomattuani käskin miesten sammuttaa soihtumme. Oli
-tullut pakkanen ja tuima viima puhalsi, joten astelimme kaikin halusta
-eteenpäin ripeässä tahdissa, ja kun kadut siihen vuorokauden aikaan
-olivat aivan autiot taikka liikkui niillä ainoastaan sellaisia joilla
-oli syytä pelätä poliisipäällikköä, emme kohdanneet ketään emmekä
-nähneet mitään valojakaan. Johduin ajattelemaan sitä iltaa, jolloin
-olin harhaillut ympäri Blois'ta neiti de la Vireä etsien, ynnä sen ajan
-ja nykyhetken eroavaisuutta. Palasinpa muistelmissani siinä
-kävellessämme vielä siihenkin iltaan, jolloin olimme saapuneet äitini
-asuntoon, ja siitä kumpusi mieleeni kuin lähteestä sellaisia helliä ja
-suloisia ajatuksia, joita tuon jalon naisen ehtymätön rakkaus vaati.
-Nämä valtasivat sillä hetkellä sijan niiltä levottomilta laskelmilta ja
-vakavilta aikomuksilta, jotka viime aikoina olivat mieltäni vallinneet,
-kunnes eräs silmieni eteen ilmestyvä näky äkkiä ja väkivaltaisesti
-palautti ajatukseni nykyhetkeen.
-
-Eräästä kujasta parinkymmenen askeleen päässä edessämme ilmestyi äkkiä
-yksi kerrallaan kolme miestä, jotka, pysähdyttyään silmänräpäykseksi
-katsomaan taakseen sinne mistä olivat tulleet, riensivät peräkkäin
-pitkin katua, häviten, mikäli pimeässä saatoin arvostella, toisen
-kadunkulman taakse. Heidän ulkonäkönsä ei ollut minusta lainkaan
-miellyttävä, ja kun huudahdus ja aseitten kalske kajahti seuraavassa
-tuokiossa siltä suunnalta mihin he olivat menneet, huusin reippaasti
-Simon Fleix'tä seuraamaan ja aloin juosta kohti, tehden roistojen
-liikkeistä sen johtopäätöksen, etteivät he olleet millään hyvällä
-asialla, vaan että joku kunniallinen henkilö oli ehkä joutunut
-äkillisen päällekarkauksen uhriksi.
-
-Saavuttuani sen kujan suuhun, johon he olivat hävinneet, seisahduin
-kuitenkin hetkiseksi kahden vaiheilla; minua ei arveluttanut niin
-paljon pimeys, joka kyllä oli sankka, räystäät kun miltei koskettivat
-toisiinsa yläpuolellani, kuin se ajatus että minun olisi miltei
-mahdoton erottaa hyökkääjiä puolustautuvista. Mutta kun Simon ynnä
-toiset miehet saavuttivat minut ja kiivaan kahakan äänet yhä jatkuivat,
-päätin uskaltaa ja työnnyin kujaan, levättini lieve eteenpäin kurotetun
-vasemman käsivarteni yli heitettynä ja miekkaa pitelevä oikea käsi
-taaksepäin ojennettuna. Huusin juostessani, arvellen että roistot ehkä
-äänen kuullessaan luopuisivat yrityksestään. Näin tapahtuikin, sillä
-kun saavuin tapahtumapaikalle -- mikä oli kujan toisessa päässä --
-livisti kaksi miestä tiehensä, kahden jäädessä paikalle, joista toinen
-makasi pitkällään katuojassa ja toinen nousi hiljalleen ylös
-polviltaan.
-
-"Tulitte juuri oikeaan aikaan, arvoisa herra", virkkoi viimemainittu
-hengittäen kiivaasti mutta puhuen selvyydellä ja täsmällisyydellä mikä
-tuntui tutunomaiselta. "Olen teille kiitollinen, hyvä herra, kuka
-lienettekin. Nuo konnat saivat minut jo maahan, ja muutamissa
-minuuteissa he olisivat tehneet äitini lapsettomaksi. Mutta asiasta
-toiseen, eikö teillä ole valoa?" jatkoi hän, puhuen sipittävällä
-tavalla kuin nainen.
-
-Toinen Rambouillet'n miehistä, joka tällä aikaa oli saapunut paikalle,
-huudahti että se oli herra François.
-
-"Aivan niin, pölkkypää!" vastasi nuori herra täysin kylmäverisesti.
-"Mutta minä kysyin valoa enkä nimeäni."
-
-"Toivon ettette ole haavottunut?" lausuin minä pistäen miekan huotraan.
-
-"Ainoastaan naarmu", vastasi hän ilmaisematta vähääkään hämmästystä
-saadessaan tietää kuka niin sopivaan aikaan tullut auttaja oli, sillä
-hän oli epäilemättä tuntenut ääneni, koska hän jatkoi kumartaen:
-"Mitätön hinta siitä tiedosta, että herra de Marsac on yhtä ripeä
-kentällä kuin porraskäytävässä."
-
-Kumarsin kiitokseksi kohteliaisuudesta.
-
-"Onko tämä mies pahastikin haavottunut?" kysyin minä.
-
-"Luulenpa säästäneeni poliisipäälliköltä kaiken vaivan", vastasi herra
-François. "Eikö hän ole kuollut Gil?"
-
-Mies-raiska vastasi itse, huutaen surkeasti tukahtuvalla äänellä että
-noudettaisiin pappi ripittämään häntä. Samalla palasi Simon
-soihtuinemme, jonka hän oli käynyt sytyttämässä lähimmässä kadun
-risteyksessä, missä oli nuotio, ja sen valossa näimme että mies sylki
-verta ja voisi elää ehkä puoli tuntia.
-
-"Hitto vie! Tuo siitä seuraa kun pistää liian ylös!" mutisi herra
-François valitellen. "Olisinpa iskenyt tuumankaan alemmaksi niin kaikki
-tämä vaiva olisi säästynyt! Jonkun kai täytyy lähteä noutamaan pappi.
-Gil", jatkoi hän, "juokse St. Denys-kadun sakaristoon ja tuo joku isä.
-Tai -- maltahan! Auta nostamaan häntä tuonne seinän suojaan. Tuuli
-viiltää tässä kuin veitsi."
-
-Kun katu oli mäen rinteessä, oli meitä lähimpänä olevan talon alempi
-osa muutamia jalkoja maanpinnan yläpuolella puisten paalujen varassa,
-ja sen alle jäänyttä tilaa, joka oli umpinainen takaa ja sivuilta,
-käytettiin vaunuvajana. Palvelijat kantoivat kuolevan miehen tähän
-puutteelliseen suojaan ja minä seurasin heitä, sillä en halunnut jättää
-nuorta herraa yksin. Tahtomatta kuitenkaan näyttää siltä kuin haluaisin
-sekaantua asiaan, kävelin vajan etäisempään päähän ja istuin kärryjen
-aisalle, mistä toimettomana katselin edessäni kuvastuvaa omituista
-näkyä, kun soihdun hohde valaisi milloin minkin kasvot, kohdistuen
-väliin herra François'n timanttikoristeisiin sormiin hänen sivellessään
-pieniä viiksiään, väliin taas hänen jalkojensa juuressa makaavan miehen
-vääntyneisiin piirteisiin.
-
-Odottamatta, ja ennenkuin Gil oli lähtenyt asialleen, huomasin heidän
-joukossaan papin. En ollut nähnyt hänen saapuvan enkä voinut aavistaa
-mistä hän tuli. Ensi vaikutelmani oli vain se, että siinä oli pappi ja
-että hän katsoi minuun -- ei hänen apuaan tarvitsevaan, maassa
-makaavaan mieheen eikä hänen ympärillään seisoviin, vaan minuun, joka
-istuin syrjässä varjossa valopiirin ulkopuolella!
-
-Se oli kummallista, mutta seuraava silmäys selitti sen, sillä silloin
-näin että hän oli sama jakobiinimunkki, joka oli käynyt äitini
-asunnossa hänen kuolinhetkellään. Ja hämmästyneenä yhtä paljon tästä
-oudosta kohtaamisesta kuin tuon miehen rohkeudesta hypähdin pystyyn ja
-harppasin eteenpäin, unohtaen oikeutetun vihan valtaamana, mitä
-toimitusta varten hän oli tullut, -- ja sitä suuremmalla syyllä, kun
-hänen yhäti minuun päin käännetyt kasvonsa näyttivät ilmaisevan ilkeätä
-vahingoniloa. Mutta juuri kun astuin häntä kohden kiivas huudahdus
-huulillani, hän loi äkkiä silmänsä alas ja polvistui. Samassa huusi
-herra François: "Hst!" ja miehet kääntyivät katsomaan minuun
-loukkautuneen näköisinä. Minä peräydyin. Mutta minulla oli varma
-tunne siitä, että tuossa kuolevan miehen vieressä polvillaan
-kuiskaillessaankin tuo konna ajatteli minua, riemuiten samalla minun
-voimattomuudestani ja sen hänelle suomasta mahdollisuudesta kiduttaa
-minua ilman pelkoa.
-
-Päätin kuitenkin mielessäni, että kun kaikki olisi ohi, niin en laskisi
-häntä käsistäni, tuli mitä tuli. Ja kun mies joitakin minuutteja
-myöhemmin heitti henkensä, astuin minä päättäväisesti vajan avonaiselle
-sivulle, arvellen että hän koettaisi luultavasti livahtaa pois yhtä
-salaperäisesti kuin oli saapunutkin. Hän jäi kuitenkin puhelemaan
-hetkeksi herra François'n kanssa ja astui sitten tämän seuraamana
-rohkeasti minua kohti, suu hiukan hymyssä.
-
-"Isä Antoine", lausui herra d'Agen kohteliaasti, "sanoo tuntevansa
-teidät, herra de Marsac, ja haluavansa puhua kanssanne, vaikka
-tilaisuus onkin huonosti sopiva."
-
-"Samoin minä hänen kanssaan", vastasin minä väristen raivosta ja vain
-vaivoin saaden itseni pidätetyksi iskemästä nyrkkiäni papin kelmeään,
-myhäilevään naamaan. "Olen odottanut kauan tätä hetkeä", jatkoin minä
-katsellen häntä tiukasti, herra François'n vetäytyessä kuulomatkan
-ulkopuolelle, "ja jos te olisitte koettanut väistää minua, niin olisin
-kiskonut teidät takaisin, vaikka koko teidän henkiheimonne olisi ollut
-teitä suojelemassa."
-
-Hänen läsnäolonsa saattoi minut sellaiseen vimmaan että tuskin tiesin
-mitä sanoin. Hengitykseni kulki kiivaasti, veri tunkeutui päähäni
-ja töin-tuskin jaksoin hillitä itseni kun hän vastasi hyvin
-teeskennellyllä hurskaudella: "Millainen äiti, sellainen poika, näyttää
-minusta. Hugenotteja molemmat."
-
-Raivo tukahdutti minua. "Mitä!" sanoin minä. "Te uskallatte uhkailla
-minua niinkuin uhkailitte äitiäni? Hupsu! Tietäkää että juuri tänä
-päivänä, saadakseni ilmi ja rangaistakseni teidät, otin asuntoni niihin
-huoneisiin missä äitini kuoli."
-
-"Minä tiedän sen", vastasi hän levollisesti. Ja sitten hän yhdessä
-silmänräpäyksessä ikäänkuin taikavoimalla muutti koko olentonsa,
-kohottaen päänsä ja katsoen minua silmiin. "Sen ja siksi paljon
-muutakin minä tiedän", jatkoi hän, vastaten uhkaavaan katseeseeni yhtä
-uhkaavalla silmänluonnilla, "että jos tahdotte kuunnella minua
-levollisesti hetkisen, niin voin tehdä teidät vakuutetuksi siitä että
-hulluus ei ole minun puolellani."
-
-Kummissani hänen uudesta käytöstavastaan, missä ei ollut jälkeäkään
-siitä mielipuolisuudesta, mikä oli ollut niin selvästi huomattavissa
-ensimäisessä kohtauksessamme, vaan sensijaan omituinen käskevä
-ylemmyyden sävy, jollaista en hänen yhteydessään ollut koskaan
-kuvitellut, nyökkäsin häntä jatkamaan.
-
-"Ajattelette varmaan että olen teidän vallassanne?" virkkoi hän
-hymyillen.
-
-"Ajattelen", vastasin minä terävästi, "että jos pääsette käsistäni nyt,
-niin on teillä tästälähtien kintereillänne vihollinen, pahempi vielä
-kuin omat syntinne."
-
-"Aivan niin", vastasi hän nyökäten. "No, minäpä näytän teille että
-asianlaita on juuri päinvastoin ja että te olette minun vallassani niin
-täydelleen, joko säästettäväksi tai muserrettavaksi, kuin oljenkorsi.
-Ensinnäkin olette Blois'ssa, te, hugenotti!"
-
-"Pyh!" huudahdin minä halveksivasti, teeskennellen itsevarmuutta, mistä
-todellisuudessa olin kaukana. "Joku aika sitten se olisi voinut teitä
-auttaa. Mutta me olemme Blois'ssa, emme Pariisissa. Ei ole pitkä matka
-Loireen, ja te olette nyt tekemisissä miehen ettekä naisen kanssa.
-Teillä on syy vapista, ei minulla."
-
-"Te näytätte luulevan olevanne suojassa Loiren tälläkin puolen",
-vastasi hän pahansuovasti hymyillen. "Mutta ei tarvita kuin yksi ainoa
-sana paavin lähettiläälle tai Neversin herttualle, niin tulette
-näkemään vankityrmän sisäpuolen, ellei pahempaa. Sillä kuningas..."
-
-"Kuningas tai kuninkaan varjo!" vastasin minä keskeyttäen hänet
-varmempana kuin itse asiassa olin, sillä muistin liiankin hyvin
-Henrikin huomautuksen, ettei Rosnyn pitäisi odottaa suojelusta häneltä.
-"En pelkää teitä rahtuakaan! Ja siitäpä johtuu jotakin mieleeni. Olen
-kuullut teidän yllyttävän valtiopetokseen, suorimpaan; mustimpaan
-valtiopetokseen mikä konsaan on vetänyt miehen nuorassa riippumaan, ja
-minä annan teidät ilmi. Taivasten kautta, sen teenkin!" huusin minä
-raivostuen yhä enemmän nähdessäni yhä selvemmin ja selvemmin kuinka
-vaarallinen yliote hänellä oli minuun nähden. "Te olette uhannut minua!
-Mutta jos minä sanon sanan, niin te roikutte hirressä!"
-
-"Hss!" vastasi hän viitaten kädenliikkeellä herra François'han päin.
-"Itsenne vuoksi, ei minun takiani. Tuo kuuluu kyllä puhuttuna komealta,
-mutta te ette ole vielä kuullut kaikkea mitä minä tiedän. Tahdotteko
-kuulla miten olette viettänyt viime kuukauden? Kaksi päivää joulun
-jälkeen te lähditte Chizé'stä erään nuoren naisen kanssa -- voin sanoa
-hänen nimensäkin, jos haluatte. Neljä päivää myöhemmin saavuitte
-Blois'han ja veitte hänet äitinne asuntoon. Seuraavana aamuna hän
-poistui luotanne herra de Bruhlin seurassa. Kaksi päivää sen jälkeen te
-löysitte hänet eräästä talosta Arcyn kujan varrella ja vapautitte
-hänet, mutta kadotitte hänet juuri voiton hetkellä. Sitten te jäitte
-Blois'han äitinne kuolemaan saakka, lähtien pari päivää myöhemmin herra
-de Rosnyn maatilalle Mantes'in lähelle, missä neiti vieläkin on. Eilen
-te saavuitte Blois'han de Rosnyn kanssa; te menitte hänen asuntoonsa;
-te...
-
-"Jatkakaa", mutisin minä kumartuen eteenpäin. Levättini suojassa vedin
-tikarini puoleksi ulos tupestaan. "Jatkakaa, olkaa hyvä", toistin
-kuivin huulin.
-
-"Olitte yötä siellä", jatkoi hän seisten paikallaan, mutta vavahtaen
-hiukan, joko sitten kylmän takia tai siksi että hän huomasi liikkeeni
-ja luki aikomukseni silmistäni. "Tänä aamuna te jäitte tänne liittyen
-herra de Rambouillet'n seurueeseen."
-
-Sillä kertaa hengähdin helpotuksesta huomatessani että vaikka hän tiesi
-paljon, niin yksi seikka, ja juuri se mihin de Rosnyn tarkotukset
-keskittyivät, oli hänelle tuntematon. Salainen kohtaus kuninkaan
-kanssa, mikä saattoi huonoon valoon niin itse Henrikin kuin markiisi de
-Rambouillet'n, oli nähtävästi jäänyt huomaamatta ja aavistamatta.
-Sanomattomasta mielenkevennyksestä huoahtaen painoin jälleen tuppeen
-tikarini, jota olin varmasti valmistautunut käyttämään jos hän olisi
-tiennyt kaikki, ja kiedoin levätin ympärilleni kohauttaen hartioitani
-teeskennellyn välinpitämättömästi. Ajatus siitä mitä hän tiesi sai
-minut hikoilemaan, mutta kun kohtauksemme kuninkaan kanssa oli jäänyt
-häneltä tietämättä, saatoin jälleen hengittää.
-
-"No niin", sanoin lyhyeen, "olen kuunnellut. Ja mikä sitten on nyt
-tämän kaiken tarkotus?"
-
-"Tarkotusko?" vastasi hän kiiluvin silmin. "Tarkotus on näyttää että te
-olette minun vallassani. Te olette herra de Rosnyn asiamies. Minä olen
-katolisen liigan asiamies, vaikkakin vaatimaton. Teidän toimenne minä
-tiedän, kaikki. Mitä tiedätte te minun toimistani?"
-
-"Tieto ei merkitse kaikkea, herra pappi", vastasin äreästi.
-
-"Se merkitsee enemmän kuin ennen", virkkoi hän hymyillen ohuthuulista
-hymyään, "ja se tulee merkitsemään enemmän kuin nyt. Ja minä tiedän
-paljon -- teistä, herra de Marsac."
-
-"Tiedätte liiankin paljon!" vastasin minä, tuntien hänen peitettyjen
-uhkaustensa kiertyvän yhä tiukemmin ympärilleni kuin suuren käärmeen
-kierteet. "Mutta minusta näyttää että te olette varomaton. Voitteko
-sanoa mikä estää minua lävistämästä teitä tähän paikkaan ja
-vapautumasta yhdellä iskulla niin paljosta tiedosta?"
-
-"Kolmen miehen läsnäolo", vastasi hän kevyesti huitaisten kädellään
-herra François'han ja palvelijoihin päin, "joista jokainen olisi valmis
-antamaan teidät oikeuden käsiin. Te unohdatte että olette Loiren
-pohjoispuolella ja että pappeja ei täällä teurasteta rankaisematta
-niinkuin teidän lakipatossa etelän-puolessanne. Mutta riittäköön nyt.
-Yö on kylmä, ja herra d'Agen käy pian epäluuloiseksi yhtä hyvin kuin
-kärsimättömäksikin. Olemme puhuneet ehkä jo liian kauan. Sallikaa
-minun" -- hän kumarsi ja peräytyi askeleen -- "jatkaa tätä keskustelua
-huomenna."
-
-Huolimatta hänen säyseydestään ja siitä ontosta kohteliaisuudesta
-millä hän täten koetti lopettaa kohtauksen, ymmärsin minä hänen
-voitonriemuisesta katseestaan, kun soihdun hohde lankesi hänen
-kasvoilleen vinosti sivulta, samoinkuin hänen äänensä varmasta sävystä,
-että hän tunsi valtansa. Hän näytti kuin kokonaan toiseksi
-muuttuneelta: hän ei ollut enää rauhallinen, hiiviskelevä
-mustakauhtana, joka saalistaa naisen pelolla, vaan rohkea ja
-viekas, taitava ja häikäilemätön juontenpunoja, jolla on salaisia
-tietoja ja salaisia apulähteitä; todellinen pahansuovan järjen
-ruumiillistuma. Tietäen kaikki mitä tiesin, ja varsinkin edessäni
-olevan vastuunalaisuuden ja haltuuni uskotut usean henkilön edut,
-vaivuin hetkeksi epätoivoon, tunnustaen voimattomuuteni hänen
-rinnallaan. Unhotin sen oikeutetun koston, minkä olin hänelle velkaa;
-avuttomana valitin sitä kovaa-onnea, joka oli johdattanut hänet minun
-tielleni. Näin olevani pauloissa ja kahlehdittuna ilman pelastumisen
-toivoa ja ainoastaan kovalla tahdonponnistuksella sain ehkäistyksi
-epätoivoni tulemasta ilmi.
-
-"Huomennako?" änkytin käheästi. "Mihin aikaan?"
-
-Hän pudisti päätään viekkaasti hymyillen. "Tuhannen kiitosta, mutta
-siitä seikasta pidän itse huoleni" vastasi hän. "Näkemiin!" Ja
-mumistuaan jonkun jäähyväis-sanan François d'Agenille hän siunasi
-molempia palvelijoita ja hävisi yön pimeyteen.
-
-
-
-
-XVIII. Liigan tarjous.
-
-
-Hänen askeltensa äänen häivyttyä kuulumattomiin heräsin kuin pahasta
-unesta, ja huomatessani herra François'n ja palvelijoitten läsnäolon
-tulin koneellisesti ajatelleeksi että minun oli ensinmainitulle
-annettava jokin selitys, minkävuoksi näin epäkohteliaasti olin
-seisottanut häntä kylmässä. Aloin esittää sitä, mutta mieleni tuska ja
-sekaannus oli niin suuri että puheeni katkesi keskellä lausetta ja minä
-jäin tuijottamaan häneen niin selvää huolta kuvastavin kasvoin, että
-hän myötätuntoisesti kysyi vaivasiko minua mikään.
-
-"Ei", vastasin minä kääntyen kärsimättömänä poispäin; "ei mikään.
-Taikka sanokaa minulle", jatkoin minä muuttaen äkkiä mieleni, "kuka on
-tuo joka juuri lähti luotamme?"
-
-"Isä Antoineako tarkotatte?"
-
-"Niin, isä Antoine tai isä Juudas, miten vain haluatte", lausuin
-katkerasti.
-
-"Siinä tapauksessa, jos kerran annatte minun valita", vastasi herra
-François vakavan kohteliaasti, "kutsuisin häntä kernaammin jollakin
-miellyttävämmällä nimellä, Jaakopiksi tai Johannekseksi esimerkiksi.
-Sillä tässä kaupungissa ei puhuta paljon sellaista mikä ei tulisi hänen
-korviinsa. Jos seinillä on korvat, niin ovat Blois'n seinät hänen
-palkkaamiaan. Mutta minä luulin teidän tuntevan hänet", jatkoi hän.
-"Hän on kardinaali Retzin kirjuri, uskottu, kotipappi, miten vain
-haluatte, ja yksi niitä, joita -- voin sen teille kuiskata -- suuremmat
-miehet koettavat houkutella puoleensa ja mahtavammat käyttävät
-tukenaan. Jos joutuisin valitsemaan, niin riitaantuisin mieluummin
-Crillonin kuin hänen kanssaan."
-
-"Olen teille kiitollinen", mutisin minä, johon hänen käytöksensä
-vaikutti yhtä hillitsevästi kuin hänen sanansa.
-
-"Ei suinkaan", vastasi hän kevyemmässä äänilajissa. "Kaikki tiedot,
-mitä voin antaa, ovat käytettävissänne."
-
-Oivalsin kuitenkin kuinka varomatonta olisi uskaltautua pitemmälle ja
-kiiruhdin senvuoksi jättämään hyvästi, taivuttaen hänet sallimaan
-toisen herra de Rambouillet'n palvelijoista saattaa häntä kotiin. Hän
-sanoi tulevansa aamulla minua tapaamaan, ja pakottautuen vastaamaan
-hänelle asiaankuuluvalla tavalla näin hänen erkanevan yhtäälle ja
-lähdin itse Simon Fleix'n seuraamana toisaalle. Jalkani olivat
-jääkylmät pitkästä seisomisesta -- tuskinpa jälkeemme jäänyt ruumiskaan
-lienee ollut kylmempi -- mutta pääni kiehui kuumana epäilyksistä ja
-aavistuksista. Kuu oli laskenut ja kadut olivat pimeinä. Soihtumme oli
-palanut loppuun eikä meillä ollut ollenkaan valoa. Mutta missä
-seuralaiseni näkivät vain pimeyttä ja tyhjyyttä, näin minä häijyn hymyn
-ja uhkausta ja voitonriemua kuvastavat laihat kasvot.
-
-Sillä mitä lähemmin tarkastelin asemaani, sitä vakavammalta se näytti.
-Jouduttuani taistelutantereelle yksin Bruhlia vastaan keskellä vierasta
-ympäristöä ja hovijuonien ilmapiiriä olin jo ajatellut tehtäväni kyllin
-vaikeaksi ja asemani epäedullisuuden kyllin arveluttavaksi ennen tätä
-kohtaustakin. Tietäen luonteenominaisuuksiini kuuluviksi jonkinlaisen
-suorasukaisuuden ja vastenmielisyyden viekasteluja kohtaan ja ollen
-aineellisessa suhteessa Bruhliin verraten niin huonosti varustettu
-ettei de Rosnyn anteliaisuuskaan ollut paljon erotusta tasottanut, olin
-ottanut vastaan minulle tarjotun paikan pikemmin auliina kuin
-toivehikkaana, tosin iloisena siitä että se tarjosi runsaan palkinnon
-mahdollisuuden, mutta ilman varmaa luottamusta menestykseen.
-Vastustajani kiivaaseen ja itsepäiseen luonnonlaatuun katsoen en
-kuitenkaan ollut nähnyt mitään syytä toivottomuuteen, enkä myöskään
-mitään minkävuoksi en voisi järjestää turvallisesti salaista kohtausta
-kuninkaan ja neiti de la Viren välillä ja panna täytäntöön
-yksinkertaista ja kehenkään aavistamatonta juonta, jonka toteuttaminen
-vaati enemmän rohkeutta ja varovaisuutta kuin taitoa tai kokemusta.
-
-Mutta nyt sainkin huomata ettei Bruhl ollut ainoa eikä edes
-vaarallisinkaan vastustajani. Taistelukentällä oli -- tai oikeammin
-sanoen kentän ulkopuolella odotti -- toinen, valmiina sieppaamaan
-palkinnon sitten, kun me olisimme tehneet toisemme kykenemättömiksi.
-Olin kuvitellut olevani kilpailemassa Bruhlin kanssa kuninkaan
-suosiosta, missä kilpailussa kumpikaan ei voinut paljastaa toistaan
-eikä viime tingassakaan vedota hänen majesteettinsa ja meidän yhteisiin
-vihollisiin, mutta nyt heräsinkin aivan toisenlaiseen todellisuuteen,
-tullen näkemään että nuo viholliset olivatkin tilanteen valtiaina,
-tunsivat suunnitelmiemme sisällön ja suvaitsivat niitä ainoastaan niin
-kauan kun niistä ei näyttänyt koituvan heille itselleen vakavaa uhkaa.
-
-Masentavampaa tai kauhuntäyteisempää havaintoa ei voi kuvitella. Hiki
-kihosi otsalleni kun muistin sitä varotusta, minkä parooni de Rosny oli
-minulle antanut kardinaali Retzin suhteen, ja niitä monia eri seikkoja
-jotka olivat isä Antoinen tiedossa. Hän tiesi yhtä poikkeusta
-lukuunottamatta kaikki viime kuun tapahtumat ja saattoi sanoa -- sen
-uskoin varmasti -- kuinka monta kruunua minulla oli kukkarossani. Kun
-myönsin tämän ynnä sen, että hänellä täytyi olla joitakin salaisia
-tiedonlähteitä, niin kuinka saatoin toivoa voivani vastedes pitää
-toimiani häneltä salassa? Neidin saapuminen olisi hänellä tietona
-ennenkuin hän olisi kunnolla kaupungin porttien sisäpuolella; ei ollut
-myöskään todennäköistä, eipä edes mahdollistakaan, että minä voisin
-toistamiseen päästä kuninkaan puheille kenenkään tietämättä tai
-aavistamatta. Sanalla sanoen, minä olin samoinkuin Bruhlkin, pelkkä
-nukke tämän miehen käsissä, minun ulos- ja sisällekäymisiäni pidettiin
-silmällä ja llmotettiin hänelle, ja hänen armonsa oli ainoana aitana
-mikä esti minua syöksymästä turmioon. Minä hetkenä tahansa saatettiin
-minut vangita hugenottina, tehdä tyhjäksi suunnitelma jossa minä olin
-osallisena ja asettaa neiti de la Vire alttiiksi Bruhlin väkivallalle
-tai liigan juonille, jotka olivat yhtä vaaralliset.
-
-Näissä olosuhteissa luulin nukkumisen mahdottomaksi; mutta tottumus ja
-väsymys ovat voimakkaita houkuttelijoita, ja asuntooni saavuttuani
-nukuin kauan ja makeasti, niinkuin sopii miehen, joka on katsonut
-vaaraa silmiin useammin kuin kerran. Ja aamun valkeus toi lisää sekä
-rohkeutta että toivoa. Muistin kuinka St. Jean d'Angelyssä olin ollut
-kurjassa tilassa, ystävittä ja rahoitta, pakotettuna pitämään seuraa
-sellaisten miesten kuin Fresnoyn kanssa. Ja vakuuttaen itselleni että
-ne kultarahat, joita de Rosny niin anteliaasti oli minulle tuhlannut,
-eivät olleet tyhjän vuoksi, enempää kuin se vielä kallisarvoisempi
-ystävyyskään, jolla hän oli minua kunnioittanut, oli lahja joka ei
-vaatinut vastinetta, nousin ylös reippain mielin ja katsein, saattaen
-peräti ällistymään Simonin, joka illalla oli nähnyt minun laskeutuvan
-levolle todellisena epätoivon kuvana.
-
-"Te olette nähnyt hyviä unia", sanoi hän silmäillen minua kateellisesti
-ja levottoman näköisenä.
-
-"Eilen illalla näin hyvin pahan", vastasin kevyesti, ihmetellen hieman
-minkätähden hän katsoi minuun tuolla tavalla ja minkätähden minun
-toivoni ja rohkeuteni palaaminen ei näyttänyt olevan hänelle mieleen.
-Olisin voinut ehkä seurata tätä ajatuksenjuoksua pitemmälle hyvillä
-tuloksilla, minulla kun oli hallussani selittävä avain hänen
-mielentilaansa, mutta samassa kutsui ovelta kuuluva kolkutus Simonin
-pois, ja hetken perästä hän toi sisään herra d'Agenin, joka,
-lausuttuaan kaikkein kohteliaimmat tervehdykset, ei ollut sanonut
-viittäkymmentä sanaakaan ennenkuin hän otti jälleen puheeksi varpaansa
--- ei kuitenkaan enää vihamielisessä hengessä, vaan sinä onnellisena
-välikappaleena, joka oli saattanut hänet tuntemaan suojelijansa arvon
-puhtaassa kullassa -- kuten hän suvaitsi lausua.
-
-Olin erittäin mielissäni tavatessani hänet tällaisessa mielentilassa ja
-sanoin hänelle nuoraan, että se ystävyys, millä hänen sukulaisensa
-herra de Rambouillet kunnioitti minua, estäisi minua suomasta hänelle
-hyvitystä muuten, kuin äärimmäisessä tapauksessa. Hän vastasi että se
-palvelus, minkä olin hänelle tehnyt, saattoi tuon seikan mitättömäksi,
-jollen minä itse puolestani tuntenut tulleeni loukatuksi; mihin
-huomautukseen minä riensin vastaamaan kieltävästi.
-
-Lausuimme toisillemme kohteliaisuuksia tähän tapaan, ja minä katselin
-häntä sillä mielenkiinnolla mitä keski-ikäiset tuntevat nuoria ja
-uljaita henkilöitä kohtaan, joissa he näkevät oman nuoruutensa ja omien
-nuoruudentoiveittensa kuvastuvan. Silloin avautui ovi jälleen ja hetken
-perästä ilmestyi kynnykselle -- herättäen luullakseni yhtä suurta
-vastenmielisyyttä herra François'ssa kuin minussakin -- isä Antoinen
-hahmo.
-
-Luulen että harvoin on kaksi erilaisempaa miestä seisonut samassa
-huoneessa, harvoin esiintynyt ihmissilmälle suurempaa vastakohtaa kuin
-se mikä tällä kertaa avautui minun silmilleni. Toisella puolen iloinen
-nuori keikari lyhyine levätteineen, hienoine hopeakoristeisine mustine
-samettipukuineen, hentoine jäsenineen, jalokiviä välkkyvine
-miekankahvoineen ja siselöityine makeisrasioineen; toisella taas pitkä,
-kuuruselkäinen, laihaleukainen ja kiiluvasilmäinen munkki, jonka kaapu
-riippui hänen ympärillään kömpelöissä, mauttomissa laskoksissa. Ja
-herra François'n ensimäinen tunne hänet nähdessään oli epäilemättä
-vastenmielisyys. Siitä huolimatta hän kuitenkin tervehti tulokasta
-sanoin, joissa ilmeni salaista kammonsekaista kunnioitusta, ja osotti
-muullakin tavoin niin selvää miellyttämisen halua että tunsin pappiin
-kohdistuvan pelkoni palaavan entisellä voimallaan. Päättelin mielessäni
-että niitten ominaisuuksien, jotka tuollaisessa puvussa asuvina voivat
-voittaa François d'Agenin kunnioituksen -- hän kun oli loistava tähti
-nuorempien hovimiesten joukossa ja kuului siihen luokkaan joka on hyvin
-taipuvainen halveksimaan isiensä hienostuksen puutetta -- täytyi olla
-sekä suuria että pelottavia; ja näin ajatellen otin munkin vastaan
-pidättyvällä kohteliaisuudella, jota yhteen aikaan en suinkaan olisi
-luullut tulevani hänelle osottamaan. Panin siksi kertaa syrjään häntä
-kohtaan kantamani yksityistä laatua olevan kaunan, mihin minulla oli
-niin suuri oikeus, ja pidin mielessäni vain sitä kuormaa minkä
-taisteluni häntä vastaan oli laskenut harteilleni.
-
-Ilman vaikeutta saatoin päättää että hänen tulonsa tällä hetkellä,
-herra François'n ollessa luonani, johtui viekkaasta oman turvallisuuden
-silmälläpidosta, enkä sentakia hämmästynyt kun herra d'Agenin
-valmistuessa lähtemään isä Antoine pyysi häntä odottamaan alhaalla
-sanoen itsellään olevan jotakin tärkeätä ilmotettavana. Hän esitti
-pyyntönsä nöyryyttä lähentelevällä kohteliaisuudella, mutta saatoin
-selvästi nähdä että herra d'Agen siihen suostuessaan taipui tahtoon
-joka oli väkevämpi kuin hänen omansa ja että jos hän olisi uskaltanut
-seurata omaa haluaan, hän olisi antanut aivan toisenlaisen vastauksen.
-Mutta nyt hän poistui -- nimellisesti muka antaakseen jonkin määräyksen
-lakeijalleen -- hilliten kärsimättömyyttään, ja syytä siihen ei ollut
-vaikea käsittää.
-
-Jäätyään kahdenkesken minun kanssani ja saatuaan varmuuden siitä ettei
-meillä ollut kuuntelijoita, kävi munkki heti asiaansa käsiksi.
-
-"Oletteko miettinyt sitä mitä sanoin teille eilen illalla?" kysyi hän
-äkkiä, jättäen kokonaan syrjään sen herttaisen esiintymistavan jota hän
-oli noudattanut herra François'n läsnäollessa. Vastasin kylmästi että
-olin miettinyt.
-
-"Ja ymmärrättekö aseman?" jatkoi hän nopeasti, katsoen minuun kulmainsa
-alta seisoessaan edessäni nyrkkiin puristettu käsi pöydällä. "Vai
-pitääkö minun kertoa teille enemmän? Pitääkö minun kertoa kuinka köyhä
-ja halveksittu te olitte muutamia viikkoja sitten, herra de Marsac --
-te, joka nyt käytte sametissa ja kolme miestä jälessänne? Vai kerronko
-kenen kullat ne ovat tuoneet teidät tänne ja saaneet tämän aikaan?
-Vait! Älkäämme leikitelkö! Te olette täällä Navarran kuninkaan
-salaisena asiamiehenä. Minun asiani on ottaa selvä teidän
-suunnitelmistanne ja hänen tarkotuksistaan, ja sen aion tehdäkin."
-
-"Entä sitten?" sanoin minä.
-
-"Olen päättänyt ostaa ne", vastasi hän, ja tätä sanoessaan kiiluivat
-hänen silmänsä niin ahnaasti että minä asetuin yhä enemmän varuilleni.
-
-"Kenelle?" kysyin minä. Tultuani vakuutetuksi siitä että minun oli
-käytettävä samoja aseita kuin vastustajani, arvelin että suuttumuksen
-osottaminen, mikä kyllä olisi sopinut nuorelle, maailmaa kokemattomalle
-miehelle, ei olisi auttanut minua hitustakaan. "Kenelle?" toistin vielä
-nähdessäni hänen empivän.
-
-"Se on minun asiani", vastasi hän hitaasti.
-
-"Te tahdotte tietää liian paljon ja ilmaista liian vähän", virkoin minä
-haukotellen.
-
-"Ja te leikitte minun kanssani", huudahti hän luoden minuun äkkiä niin
-lävistävän ja synkän katseen että vaivoin sain hillityksi puistatuksen.
-"Sitä pahempi itsellenne, sitä pahempi itsellenne!" jatkoi hän
-kiivaasti. "Olen tullut tänne ostaakseni ne tiedot mitkä teillä on
-hallussanne, mutta jollette tahdo niitä myödä, niin on jälellä vielä
-toinen keino. Yhden tunnin kuluessa voin tehdä tyhjäksi suunnitelmanne
-ja lähettää teidät tyrmään! Te olette kuin vetämättömän nuotan
-perukassa oleva kala. Se syöksähtelee sinne ja tänne ja kohtaa silmukat
-joka puolella, mutta ei älyä asemaansa ennenkuin nuotta on vedetty --
-ja silloin se on myöhäistä. Sellainen te olette", lisäsi hän kohoten
-tuohon haltioituneeseen mielentilaan mikä hänelle joskus oli ominaista
-ja mikä saattoi minut epäilemään, oliko hän kokonaan konna vaiko osaksi
-intoilija, "ja sellaisia ovat kaikki jotka asettuvat pyhää Pietaria ja
-hänen Kirkkoaan vastaan!"
-
-"Olen kuullut teidän käyttävän hyvin samanlaisia sanoja Ranskan
-kuninkaasta", sanoin minä pilkallisesti.
-
-"Luotatteko te häneen?" vastasi hän kiiluvin silmin. "Te olette
-ollut hänen linnassaan ja nähnyt hänen liehittelyänsä ja lukenut
-hänen neljäkymmentäviisi hoviherraansa ja hänen harmaatakkiset
-sveitsiläisensä? Minä sanon teille että tuo loisto, jonka näitte, oli
-unta ja katoaa kuin uni. Tuon miehen voima ja kunnia otetaan häneltä
-pois, ja pian. Eikö teillä ole kylliksi silmiä nähdäksenne että hän on
-tämän kysymyksen ulkopuolella? Ranskassa ei ole kuin kaksi mahtia --
-pyhä liitto, jolla vielä on ylivalta, ja nuo kirotut hugenotit; ja
-niitten välillä on taistelu."
-
-"Nyt te kerrotte minulle enemmän", virkoin minä.
-
-Hän sai levollisuutensa takaisin silmänräpäyksessä ja katsoi minuun
-häijyllä vihalla jota on vaikea kuvata.
-
-"No, no", sanoi hän näyttäen keltaiset hampaansa, "kuolleet eivät
-kieli. Ja Valois'n Henrikille on munkki niin rakas että teidän olisi
-parempi syyttää hänen rakastajatartaan. Mutta mitä teihin tulee, niin
-ei minun tarvitse muuta kuin huutaa: 'Haa, hugenotti ja vakoilija!' ja
-vaikka hän rakastaisi teitä enemmän kuin hän rakasti Quélusta ja
-Maugironia, niin ei hän uskaltaisi ojentaa sormeansakaan pelastaakseen
-teidät!"
-
-Minä tiesin että hän puhui totta ja saatoin vain vaivoin säilyttää sen
-välinpitämättömän ulkonäön, minkä olin keskustelun alkaessa ottanut
-päälleni.
-
-"Mutta entä jos poistun Blois'sta?" virkoin koetteeksi, ainoastaan
-nähdäkseni mitä hän siihen sanoisi.
-
-Hän nauroi. "Sitä ette voi tehdä", vastasi hän. "Verkko on
-ympärillänne, herra de Marsac, ja joka portilla on sellaisia jotka
-tuntevat teidät ja joilla on ohjeensa. Minä voin tuhota teidät, mutta
-minä tahdon saada teidän hallussanne olevat tiedot, ja siksi tahdon
-maksaa niistä teille viisisataa kruunua ja päästää teidät menemään."
-
-"Joutuakseni Navarran kuninkaan käsiin?"
-
-"Hän ei tule tunnustamaan teitä missään tapauksessa", vastasi hän
-innokkaasti. "Hänellä oli se seikka mielessään, ystäväni, kun hän
-valitsi niin tuntemattoman asiamiehen. Hän ei tule tunnustamaan teitä
-miehekseen. Ah, hyvä Jumala, jos olisin ollut tuntiakaan vikkelämpi,
-olisin siepannut Rosnyn -- itse Rosnyn!"
-
-"Yksi seikka puuttuu vielä", lisäsin minä. "Kuinka voin olla varma
-siitä, että kun olen kertonut teille mitä tiedän, te todellakin
-maksatte rahat ja laskette minut menemään?"
-
-"Minä vannon sen!" vastasi hän vakavasti, ollen siinä luulossa että
-minä aloin taipua. "Valalla vannon sen!"
-
-"Valalla! Yhtä mielelläni ottaisin kengänrihmanne!" huudahdin minä,
-purkaen tuohon lauseeseen suuttumukseni jota en voinut kokonaan
-pidättää. "Kirkonmiehen vala maksaa kynttilän -- vai onko se
-puolitoista?" jatkoin ivallisesti. "Minun täytyy saada koko joukon
-varmempi vakuus kuin se, isä hyvä."
-
-"No mikä sitten?" kysyi hän, katsoen minuun äkäisesti.
-
-Nähdessäni tässä aukenevan tilaisuuden ruoskin aivojani keksimään
-jonkun ehdon, joka täytäntöön pantuna kääntäisi asiat häntä vastaan ja
-asettaisi hänet minun valtaani. Mutta hänen asemansa oli niin vahva tai
-minun älyni niin heikko, ettei mitään johtunut mieleeni sillä hetkellä,
-ja minä istuin tuijottaen häneen, ajatusteni vähitellen siirtyessä
-pelastumisen mahdollisuudesta hetken välittömään vaaraan, mikä uhkasi
-paitsi minua myöskin Simon Fleix'tä ja jossakin määrin epäilemättä
-herra de Rambouillet'ta. Neljän tai viiden päivän perästä saapuisi
-lisäksi neiti de la Vire, Arvelin mielessäni, enkö voisi lähettää
-hänelle jotakin varotusta; mutta toisekseen taas epäilin olisiko
-viisasta mennä muuttelemaan de Rosnyn suunnitelmia, varsinkin kun
-Maignan, joka oli mennyt noutamaan neitiä, oli luonteenlaatunsa nojalla
-taipuvainen välittämään viisi muitten kuin isäntänsä määräyksistä.
-
-"No!" virkahti munkki kutsuen kärsimättömästi ajatukseni asiaan.
-"Millaisen vakuuden tahdotte?"
-
-"En ole oikein selvillä siitä tällä hetkellä", vastasin viivästellen.
-"Olen vaikeassa asemassa. Minun täytyy saada aikaa miettiä."
-
-"Ja päästä irti minusta, jos suinkin mahdollista", lisäsi hän
-ivallisesti. "Ymmärrän vallan hyvin. Mutta minä varotan teitä, että
-teitä vartioidaan, ja minne hyvänsä menette ja mitä hyvänsä teette,
-niin minun silmäni seuraavat toimianne."
-
-"Minäkin ymmärrän kyllä", virkoin minä kylmästi.
-
-Hän seisoi vähän aikaa epätietoisena, katsellen minua puoleksi
-epäluuloisesti, puoleksi pahansuovasti; häntä vaivasi toisaalta pelko
-saaliin menettämisestä jos hän suostuisi lykkäykseen, toisaalta pelko
-yhtä perinpohjaisesta epäonnistumisesta jos hän jännittäisi kaikki
-voimansa eikä onnistuisi minua horjuttamaan. Minäkin katselin häntä, ja
-ottaen hänen ilmaisemansa mielenkiihkon ja jännityksen mittapuuksi
-arvostellessani sen panoksen suuruutta ja merkitystä jonka hän tahtoi
-voittaa, en saanut tuosta näystä paljonkaan kevennystä. Useamman kerran
-oli mieleeni johtunut ja nytkin johtui ajatus vapautua hänestä yhdellä
-miekaniskulla. Mutta luonteelleni oli vastenmielistä iskeä aseetonta
-miestä, olipa tämä kuinka paatunut ja konnamainen tahansa, ja kun vielä
-uskoin ettei hän ollut antautunut minun valtaani ryhtymättä mitä
-tehokkaimpiin varokeinoihin, pidätyin noudattamasta tuota ajatusta. Kun
-hän vihdoin vastahakoisesti ja monin hämärin uhkauksin suostui
-odottamaan vastaustani kolme päivää -- mutta ei tuntiakaan kauempaa --
-tyydyin siihen, sillä muuta vaihtoehtoa en nähnyt, ja näillä ehdoilla
-me hiukan väiteltyämme erosimme, ja minä kuulin hänen salakähmäisten
-askeltensa matavan alas portaita.
-
-
-
-
-XIX. Mitä ihmiset sanovat sattumaksi.
-
-
-Jos tahtoisin, kertoa muuta kuin totuuden tai haluaisin kaunistaa
-seikkailujani, voisin epäilemättä helposti jonkun pienen, keksityn
-juonen avulla saada asiat näyttämään siltä kuin olisin pelastunut isä
-Antoinen pauloista omalla neuvokkaisuudellani; voisin toisin sanoen
-kertoa sommitelman nerokkaita juonia ja vastajuonia, jollaisia
-näytelmäinsepittäjillä on tapana punoa. Mutta kun ei minulla ole mitään
-itseni suurentamisen halua -- ja asiain nykyisellä kannalla ollen
-tuskin syytäkään -- on minun tunnustettava että asianlaita oli aivan
-päinvastoin, ja että silläaikaa kun minä en tehnyt kerrassaan mitään
-vapautuakseni, säilytti vastustajani otteensa loppuun asti ja olisi
-varmasti tuottanut minulle turmion, jollei omituinen sattuma olisi
-tullut väliin. Miten ja miltä taholta apu tuli, sitä en usko
-nerokkaimmankaan henkilön, joka on seurannut muistelmiani tähän saakka,
-voivan arvata. Eikä tämä johdu niin paljon mistään älykkäästä juonesta
-kuin siitä että siinä kerrankin ilmeni selvästi Kaitselmuksen johtava
-käsi.
-
-Ne kolme päivää armonaikaa, mitkä pappi oli minulle myöntänyt, kulutin
-kiihkeässä mutta hyödyttömässä pelastuskeinon etsinnässä, sillä kaikki
-tuumani olivat kuolleenasyntyneitä; ja melkoisena lisätekijänä
-kurjuudessani oli juuri se, etten voinut nähdä parempaa neuvoa kuin yhä
-vain istua ja ajatella, ikäänkuin tuomittuna ikuiseen toimettomuuteen.
-Herra de Rambouillet oli jyrkkä katolilainen, vaikka muuten kyllä
-kaikin puolin kunnioitettava isänmaanystävä, niin että häneen ei ollut
-turvautumista; ja papin vaikutusvallan herra d'Ageniin olin omin silmin
-nähnyt. Samankaltaisista syistä hylkäsin myöskin ajatuksen kuninkaaseen
-vetoamisesta. Ja kun muita henkilöitä ei enää ollutkaan, joilta olisin
-voinut jotain vaatia, näin olevani pakotettu turvautumaan omaan apuuni,
-mikä käsitti ainoastaan miekkani ja Simon Fleix'n -- sillä älyni jätti
-minut tässä pälkäässä aivan avuttomaksi.
-
-Ollen vakuutettu siitä, että minun oli murtauduttava pois Blois'sta,
-jos mieli pelastaa ei ainoastaan itseni vaan muitakin, jotka huostaani
-uskottuina olivat vielä kallisarvoisempia, ei ollut mielestäni arvoa
-alentavaa turvautua Simonin apuun, ja siksi ilmaisin hänelle eloisin
-kuvauksin meitä uhkaavan vaaran ja vedoten kaikkiin syihin, joilla
-luulin olevan vaikutusta häneen nähden, kehotin häntä keksimään jonkun
-pelastuksen keinon.
-
-"Nyt, ystäväni, on aika osottaa mihin älysi kelpaa", sanoin hänelle,
-"ja näyttää että de Rosny oli oikeassa sanoessaan sinua tavallista
-sukkelajärkisemmäksi mieheksi. Jos järkesi koskaan voi pelastaa pääsi,
-niin nyt on aika! Sillä sanon sinulle suoraan, että jollet voi keksiä
-juonta millä pääsemme erillemme tuosta konnasta ennen huomispäivää,
-niin minä olen hukassa. Voit itse arvostella kuinka paljon sinulla on
-mahdollisuutta säilyä vapaana."
-
-Pysähdyin tähän, odottaen että hän esittäisi jotakin. Mutta
-pettymyksekseni hän pysyi äänettömänä, nojaten päätään käteensä ja
-ynseä katse tähdättynä itsepintaisesti pöytään, niin että aloin arvella
-osottaneeni häntä kohtaan liikaa alentuvaisuutta käskemällä häntä
-istumaan ja katsoin tarpeelliseksi huomauttaa hänelle että hän oli
-minun palveluksessani ja että hänen oli tehtävä mitä minä käskin.
-
-"No niin", sanoi hän nyrpeästi, nostamatta katsettaan, "olen valmis
-siihen. Mutta minä en pidä papeista, ja tästä kaikkein vähimmän. Minä
-tunnen hänet enkä tahdo olla hänen kanssaan missään tekemisissä!"
-
-"Et tahdo olla hänen kanssaan tekemisissä!" huudahdin minä miltei
-poissa suunniltani hämmästyksestä.
-
-"Niin, en tahdo", vastasi hän pysyen samassa huolettomassa asennossaan.
-"Minä tunnen hänet ja pelkään häntä. Minusta ei ole hänen
-vastustajakseen."
-
-"Sitten de Rosny oli väärässä, vai kuinka?" sanoin minä päästäen
-harmini valloilleen.
-
-"Jos niin haluatte", vastasi hän nenäkkäästi.
-
-Tämä oli minulle liikaa. Ratsastusraippani oli lähellä ja minä
-sieppasin sen käteeni. Ennenkuin hän oli älynnyt aikomustani, olin
-hänen kimpussaan ja annoin hänelle niin terveellisen kylvyn että se
-pian sai hänet järkiinsä. Kun hän pyysi armoa -- mitä kuitenkin sain
-odottaa kelpo tovin, sillä hänessä oli yhä jälellä tuo äkäinen piru,
-joka Rosnysta lähtiessämme oli häneen istunut -- kysyin häneltä jälleen
-eikö de Rosny ollut oikeassa. Kun hän vihdoin myönsi sen, niin sitten
-vasta panin raipan pois ja päästin hänet irti, mutta en silti jättänyt
-häntä nuhtelematta ansionsa mukaan.
-
-"Luulitko sinä", sanoin minä, "että minä suostuin menemään perikatoon
-vain siksi ettet sinä halunnut käyttää laiskoja aivojasi? Että minä
-suostuin istumaan hiljaa ja antamaan sinun murjottaa, silläaikaa kuin
-neiti kulkee sokeana suoraan vaaraa kohti? Ei suinkaan, ystäväni!"
-
-"Neitikö!" huudahti hän luoden silmänsä minuun äkkiä muuttunein ilmein
-ja lakaten hieromasta itseään ja mulkoilemasta, niinkuin hän siihen
-asti oli tehnyt "Mutta hänhän ei ole täällä eikä ole missään vaarassa",
-
-"Hän saapuu tänne huomenna tai ylihuomenna", sanoin minä.
-
-"Te ette ole sanonut minulle sitä!" vastasi hän välkehtivin silmin.
-"Tietääkö isä Antoine sen?"
-
-"Hän saa sen tietää heti kun neiti tulee kaupunginportista sisään",
-vastasin minä.
-
-Huomatessani minkä muutoksen neidin mainitseminen asian yhteydessä sai
-hänessä aikaan, tunsin jotain nöyryytyksen tapaista. Mutta niissä
-olosuhteissa ei minulla ollut varaa valita; minun tuli käyttää niitä
-välikappaleita, jotka olivat käsillä, eikä valita ja käännellä niitä
-liian arvostelevasti, kun neidin turvallisuus oli kysymyksessä.
-Muutaman minuutin perästä olivat asemamme kääntyneet päinvastaisiksi.
-Poika oli tullut yhtä kiihkeäksi ja innokkaaksi kuin minä kylmäksi ja
-arvostelevaksi. Hänen asettuessaan seisomaan eteeni huomasin hänen
-kasvoissaan omituisen yhtäläisyyden papin kasvojen kanssa, enkä minä
-hämmästynyt kun hän teki juuri sellaisen ehdotuksen, jollaista olisin
-voinut odottaa itse isä Antoinelta.
-
-"Siihen ei ole muuta kuin yksi keino", mumisi hän vapisten
-kauttaaltaan. "Hänet on saatava pois tieltä!"
-
-"Helppo sanoa!" sanoin minä halveksivasti. "Jos hän olisi soturi, voisi
-se käydä päinsä. Mutta hän on pappi, poikaseni, eikä hän tappele."
-
-"Tappele! Kuka sitten tahtoo häntä tappelemaan?" vastasi poika kasvot
-synkkinä, levottomasti liikutellen käsiään. "Se on tehtävissä
-mukavammallakin tavalla. Tikari selkään, niin lakkaa hän olemasta
-vastuksinamme."
-
-"Kuka sen iskee?" kysyin kuivasti.
-
-Simon värisi ja empi, mutta sitten hän syvään henkäisten sanoi: "Minä
-teen sen."
-
-"Se ei ehkä olisi vaikeaa", mutisin minä tarkastellen esitystä
-ajatuksissani.
-
-"Se olisi helppoa", vastasi hän hilliten ääntään. Hänen silmänsä
-loistivat, huulet olivat verettömät ja pitkä musta tukka riippui
-kosteana hänen otsallaan.
-
-Minä harkitsin asiaa. Ja mitä enemmän mietin, sitä luontevammalta
-esitys tuntui. Yhden ainoan sanan lausumalla saisin raivatuksi tieltäni
-miehen, jonka olemassaolo uhkasi minun olemassaoloani, joka ei halunnut
-käydä minua vastaan rehellisesti, vaan salaisine ja vilpillisine
-toimintatapoineen ei ansainnutkaan minun puoleltani parempaa kohtelua
-kuin mikä tulee ilmisaadun vakoojan osaksi. Hänen konnamaisuutensa
-uhriksi oli joutunut jo oma äitini, ja hän olisi halukkaasti tuhonnut
-ystäväni!
-
-Ja epäilemättä on sellaisia, jotka moittivat, ja vielä useampia jotka
-nauravat minua, kun tuollaisella hetkellä otin lukuun hienotunteisuuden
-arveluja. Mutta minulla on koko elinaikani ollut vastenmielinen
-ennakkotunne tuota salakähmäistä väkivallan muotoa kohtaan, joka,
-mikäli olen kuullut vanhojen ihmisten kertovan, on vasta nykyisinä
-aikoina tullut muotiin maassamme ja joka varmasti näyttää olevan vieras
-ranskalaiselle luonteenlaadulle. Tahtomatta tuomita toisia liian
-ankarasti tai sanoa ettei tikari ole koskaan anteeksiannettava -- sillä
-silloin voisivat jotkin naisia ja avuttomia henkilöitä kohtaan tehdyt
-vääryydet jäädä rankaisematta -- vastustan itse puolestani sen
-käyttämistä pitäen sitä soturiarvoa alentavana. Ja lisäksi oli se juuri
-siihen aikaan, josta kirjotan, tullut vihollistemme puolella niin
-suuressa määrin käytetyksi taistelukeinoksi, että sekin oli omiaan
-kiinnittämään tätä tunnetta mieleeni erikoisen lujaan. Ja jollei se
-uhka, joka sillä hetkellä riippui ylläni -- eikä yksin minun ylläni --
-olisi ollut niin musertavan ylivoimainen, niin luulenpa etten olisi
-hetkeksikään kallistanut korvaani Simonin ehdotukselle.
-
-Mutta näinkin ollen annoin hänelle vastauksen, joka ei jättänyt häntä
-epätietoiseksi tunteistani. "Simon, ystäväni", sanoin minä -- ja
-muistan, että olin hiukan liikutettu -- "sinulla on vielä jotain
-opittavaa sekä soturina että hugenottina. Ei kumpikaan niistä iske
-koskaan takaapäin."
-
-"Mutta jollei hän tahdo tapella?" vastasi poika uppiniskaisesti.
-
-"Mitä sitten?"
-
-Että vastustajamme tämän kautta joutui meihin nähden epäoikeutetun
-edulliseen asemaan, oli siksi selvää etten voinut tuohon kysymykseen
-vastata. En senvuoksi siihen takertunut, vaan toistaen äskeisen ponteni
-kehotin Simonia keksimään toisen keinon.
-
-Hän antoi perään vastahakoisesti ja seisottuaan jonkun hetken
-ajatuksiinsa vaipuneena meni ulos katsoakseen vartioitiinko taloa.
-
-Kun hän palasi, oli hänen kasvoillaan niin uusi ilme että minä oivalsin
-heti että jotakin oli tapahtunut, Hän ei kuitenkaan katsonut minua
-silmiin eikä selittänyt mitään, vaan näytti aikovan mennä jälleen
-ulos, liikehtien jotensakin hämmentyneen näköisenä. Ennenkuin hän
-lopullisesti poistui, näytti hän vielä kerran muuttavan mieltään, sillä
-hän kääntyi äkkiä tulemaan sinnepäin, missä minä seisoin ällistyneenä
-häntä katsellen, pysähtyi eteeni ja ojentaen äkkiä kätensä pisti
-jotakin minun kouraani.
-
-"Mitä on tapahtunut, hyvä mies?" sanoin minä koneenomaisesti.
-
-"Katsokaa!" vastasi hän lyhyeen, avaten suunsa ensi kerran. "Teidän
-pitäisi tietää. Miksi kysytte minulta? Mitä minulla on sen kanssa
-tekemistä?"
-
-Silloin katsoin ja näin että hän oli antanut minulle samettiruusukkeen,
-juuri samanmuotoisen, samankokoisen ja samanlaisesta vaatteesta tehdyn
-kuin se hyvinmuistettu ruusuke joka niin menestyksellisesti oli
-avustanut minua neiti de la Vireä etsiessäni. Ainoastaan väriltään tämä
-hiukan erosi siitä, mutta ei mitenkään muuten, sillä se oli solmittu
-samalla tavalla ja toisessa nipukassa oli kirjaimet "C.d.l.V." ja
-toisessa sana: "Apua!" Tuijotin siihen tyrmistyneenä. "Mutta Simon",
-sanoin minä, "mitä tämä merkitsee? Mistä sait tämän?"
-
-"Mistä minun olisi pitänyt se saada?" vastasi hän kateellisesti. Mutta
-sitten hän näytti malttavan mielensä ja muutti puheensävyä. "Eräs
-nainen antoi sen minulle kadulla", sanoi hän.
-
-Kysyin, mikä nainen.
-
-"Mistä minä tietäisin?" vastasi hän silmät vihasta kiiluvina. "Nainen
-oli naamioitu."
-
-"Oliko se Fanchette?" kysyin minä tiukasti.
-
-"Saattoi ehkä olla. En tiedä", vastasi hän.
-
-Otaksuin ensin että neiti oli saattueineen saapunut kaupungin
-ulkolaiteille ja että Maignan hyvän maineensa mukaisesti oli
-varovaisuuden vuoksi lähettänyt tiedustelijan hankkimaan minulta tietoa
-oliko tie selvä, ennenkuin hän astui kaupunkiin. Tätä otaksumaa osaksi
-vahvisti, osaksi horjutti mukana seurannut sanoma, jonka Simon nyt
-vihdoin ilmotti, sillä hänestä oli jokainen tiedon pisara puserrettava
-esiin kuin veri kivestä.
-
-"Teidän on mentävä tapaamaan lähettäjää puolituntia auringonlaskun
-jälkeen huomenillalla", sanoi hän, "tuomiokirkon esipihalle kirkon
-koillisen kulman luokse."
-
-"Huomenillallako?"
-
-"Niin, milloin sitten?" vastasi poika epäkohteliaasti. "Minä sanoin
-huomenillalla."
-
-Tämä tuntui minusta omituiselta. Saatoin ymmärtää miksi Maignan halusi
-pitää saatettavansa ulkopuolella muurien kunnes hän olisi saanut
-minulta tiedon, mutta sitä en käsittänyt miksi hän määräisi
-kohtauksen niin kauas eteenpäin. Sanoma tuntui lisäksi tarpeettoman
-vähänsanovalta, ja minä aloin ajatella että Simon vieläkin pidätti
-jotakin.
-
-"Oliko siinä kaikki?" kysyin häneltä.
-
-"Oli, kaikki", vastasi hän, "paitsi..."
-
-"Paitsi mitä?" tiukkasin minä.
-
-"Paitsi että nainen näytti minulle sen kultaisen tunnusmerkin, jota
-neiti de la Virellä oli tapana pitää", vastasi hän vastahakoisesti, "ja
-sanoi että jos te haluaisitte muuta varmuutta, niin se saisi teidät
-vakuutetuksi."
-
-"Näitkö tuon rahan?" huudahdin minä kiihkeästi.
-
-"Näin kyllä", vastasi hän.
-
-"Sitten, Herra varjelkoon", huudahdin minä, "joko petät sinä nyt minua
-tai tuo nainen petti sinua. Sillä neiti de la Virellä ei ole tuota
-merkkiä! Se on minulla; täällä, minun hallussani! No, sanotko vieläkin
-että näit sen?"
-
-"Minä näin aivan sennäköisen", vastasi hän vavisten, hiki otsallaan.
-"Sen voin vaikka vannoa. Ja nainen sanoi minulle sen mitä minä olen
-sanonut teille. Eikä enempää."
-
-"Silloin on selvää", vastasin minä, "että neidillä ei ole tämän kanssa
-mitään tekemistä ja että hän on luultavasti penikulmien päässä täältä.
-Tämä on Bruhlin juonia. Fresnoy on antanut hänelle merkin, jonka hän
-varasti minulta. Ja jutun samettiruusukkeesta kerroin hänelle itse.
-Tämä on ansa. Ja jos minä olisin tarttunut siihen ja mennyt
-tuomiokirkon esipihalle huomenillalla, niin en koskaan enää olisi
-mennyt mihinkään muuhun kohtaukseen, poikaseni."
-
-Simon näytti miettiväiseltä. Sitten hän sanoi masentuneen näköisenä:
-"Teidän oli mentävä yksin, niin sanoi nainen."
-
-Vaikka hyvin tiesin minkätähden hän oli jättänyt sanomatta tämän
-seikan, en ruvennut häntä nuhtelemaan. "Minkänäköinen nainen oli?"
-kysyin sitten.
-
-"Hän muistutti olennoltaan hyvin paljon Fanchettea", vastasi hän. Sen
-pitemmälle hän ei voinut mennä. Sen ajatuksen sokaisemana, että nainen
-oli neidin seuranainen eikä kukaan muu, ei hän ollut paljon huolinut
-häntä tarkastaa eikä voinut varmasti sanoa edes sitäkään, ettei hän
-ollut naiseksi pukeutunut mies.
-
-Harkitsin asiaa joka puolelta ja keskustelin siitä Simonin kanssa,
-aikoen arvelematta rangaista Bruhlia, jos vain löytäisin keinon, millä
-kääntäisin hänen petollisen juonensa häntä itseään vastaan. Mutta kun
-ei minulla ollut mitään suoranaista tietoa hänen tuumistaan, ehkäisi se
-toimintamahdollisuuttani, varsinkin kun en tuntenut mitään varmuutta
-siitä että minä kysymyksessäolevassa tilaisuudessa olisin täysin
-tekojeni herra.
-
-Omituista kyllä, tämä askel Bruhlin puolelta, joka kuninkaan edessä
-sattuneen kohtauksen jälkeen oli pysytellyt tarkoin syrjässä, ei
-suinkaan lisännyt levottomuuttani, vaan antoi päinvastoin kiihoketta
-mielelleni, jonka jakobiinimunkin kylmä ja hellittämätön puserrus oli
-saanut alakuloiseen vireeseen. Tässä oli jotakin, jota saatoin
-ymmärtää, vastustaa ja varoa. Tunne siitä että olin jälleen tekemisissä
-miehen kanssa, jolla oli samat tarkotukset ja halut kuin minullakin,
-sai minut pian kykeneväksi käyttämään kaikkia kykyjäni, niinkuin olen
-kuullut pahan voimia vastaan taistelevan miekkamiehen saavan takaisin
-tarmonsa huomatessaan ottelevansakin kuolevaisen vihamiehen kanssa.
-Vaikka tiesinkin että armonajan hetket pikaisesti lähenivät loppuaan ja
-että pappi huomisaamuna tulisi vaatimaan vastausta, tunsin sinä iltana
-käsittämätöntä kevennystä ja iloisuutta. Menin levolle luottavaisena ja
-nukuin rauhallisesti, osaksi ehkä sen vakaumuksen rohkaisemana että
-siinä huoneessa, missä äitini oli kuollut, ei hänen vainoojallaan ollut
-voimaa minua vahingoittaa.
-
-Mutta tämä havainto Bruhlin liikkeelläolosta ja senkautta uudelta
-taholta uhkaavasta vaarasta teki aivan toisenlaisen vaikutuksen Simon
-Fleix'hin. Hän joutui äärimäisen kiihtymyksen tilaan ja vietti illan ja
-suuren osan yötäkin kävellen rauhattomana edestakaisin huoneessa,
-taistellen ahdistavaa pelkoa ja tuskaa vastaan, milloin puhellen
-kiivaasti itsekseen, milloin pureksien kynsiään kärsimättömyytensä
-vaivassa. Turhaan minä kehotin häntä odottamaan vaaraa levollisesti
-menemättä puolitiehen sitä vastaan, tai käskin häntä, viitaten hänen
-makuulavaansa, joka oli vuoteeni jalkopäässä, antamaan asian levätä
-ainakin huomiseen, jollei hän voinut keksiä pelastuskeinoa. Hänellä ei
-ollut voimaa totella, vaan hän kulki yhä hermostuneena edestakaisin
-luonteelleen ominaisten vilkkaitten ennakkokuvitelmien vallassa ja ehti
-tuskin laskeutua pitkälleen, kun jo hyppäsi ylös jälleen. Muistaen
-kuitenkin kuinka kelpo tavalla hän oli kunnostautunut sinä iltana,
-jolloin neiti pakeni Blois'sta, en tahtonut kutsua häntä pelkuriksi,
-vaan tyydyin ajattelemaan vain mielessäni ettei mikään sovi
-soturimiehelle huonommin kuin liika oppi -- paitsi ehkä vilkas
-mielikuvitus.
-
-Otaksuin mahdolliseksi että neiti saapuisi seuraavana päivänä ennenkuin
-isä Antoine tulisi saamaan vastaustaan. Siinä tapauksessa toivoin
-saavani tukea Maignanin kokemuksesta. Mutta seuruetta ei kuulunut.
-Minun oli turvauduttava itseeni ja omiin apuneuvoihini, ja niin ollen
-päätin kieltäytyä papin tarjouksesta mutta jättää kaikki muut seikat
-asianhaaroista riippuviksi.
-
-Puolenpäivän tienoissa hän saapui, seuranaan, kuten hänen tapansa oli,
-pari ystävää, jotka hän jätti ulkopuolelle. Hän oli näöltään kalpeampi
-ja varovaisempi kuin ennen, hänen kätensä näyttivät ohkaisemmilta ja
-poskensa läpikuultavammilta. Näistä heikkouden merkeistä en kuitenkaan
-voinut johtaa mitään hyvää ennettä, sillä hänen katseensa loistavuus ja
-käytöksensä tavaton itsetietoisuus ilmaisivat selvästi että hän tunsi
-olevansa varma vallastaan. Hän astui huoneeseen luottavan näköisenä ja
-puhutteli minua isälliseen tapaan, mikä ei jättänyt minua vähääkään
-epätietoiseksi hänen aikomuksistaan; se suoruus, millä hän nyt paljasti
-suunnitelmiaan, oli selvänä todistuksena siitä että hän piti minua jo
-varmana välikappaleenaan.
-
-Minä en riistänyt häneltä heti tätä harhaluuloa, vaan sallin hänen
-jatkaa ja ottaa vielä esille ne viisisataa kruunuakin, jotka hän oli
-minulle luvannut ja joitten näkemisen hän arvattavasti uskoi
-lopullisesti sitovan asian.
-
-Tämän nähdessään hän tuli vieläkin avomielisemmäksi ja puhui niin
-laveasti että minä en saattanut olla häneltä kysymättä tahtoisiko hän
-vastata erääseen kysymykseen.
-
-"Luonnollisesti, herra de Marsac", vastasi hän kevyesti. "Kysykää
-vain."
-
-"Te puhutte suurista suunnitelmista, joita teillä on käsillä", sanoin
-minä. "Te puhutte Ranskasta ja Espanjasta ja Navarrasta ja kuninkaista
-ja liigoista ja kardinaaleista! Te puhutte salaisista nyöreistä ja
-uskottelette minulle että jos suostun teidän toivomuksiinne niin tulen
-saamaan teistä yhtä voimakkaan suojelijan kuin herra de Rosny on. Mutta
--- silmänräpäys vielä, jos suvaitsette", jatkoin kiireesti nähdessäni
-hänen olevan aikeissa keskeyttää puheeni samanlaisilla innokkailla
-vakuutuksilla kuin olin jo kuullut. "Vastatkaa minulle tähän: kun
-teillä on niin monta rautaa tulessa, niin minkätähden ryhdyitte
-tekemisiin vanhan naisen kanssa -- muutamien vaivaisten kruunujen
-takia?"
-
-"Tahdon sanoa teille senkin", vastasi hän äänensävyni nostaessa punan
-hänen kasvoilleen. "Oletteko koskaan kuullut puhuttavan elefantista?
-Vai olette. No, sillä on, kuten tiedätte, kärsä, jolla se voi joko
-kiskaista tammen juurineen tai nostaa maasta pienimmänkin esineen. Niin
-voin tehdä minäkin. Mutta sitten te kysytte", jatkoi hän ilettävästi
-virnistäen, "minkätähden tarvitsin muutamia vaivaisia kruunuja. Siinä
-oli kyllin että tarvitsin. Maailmassa on kaksi asiaa, joilla on jotain
-merkitystä, herra de Marsac, ja ainoastaan kaksi: äly ja raha. Älyä
-minulla on ja oli; rahaa tarvitsin -- ja siksi otin sitä."
-
-"Rahaa ja älyä?" kertasin minä katsoen häneen miettiväisenä.
-
-"Niin", vastasi hän, ja hänen silmänsä alkoivat säihkyä ja ohuet
-sieramensa laajeta. "Kun vain minulla on näitä molempia, niin voin
-hallita Ranskaa!"
-
-"Tekö hallita Ranskaa!" huudahdin minä hämmästyen suunnattomasti hänen
-uskaliaisuuttaan. "Tekö?"
-
-"Minä juuri", vastasi hän kammottavan kylmäverisesti. "Minä -- pappi,
-munkki, kirkonmies, oppinut. Te näytätte kummastelevan, mutta
-huomatkaa, hyvä herra, että maailma on muuttumassa. Meidän aikamme on
-tulossa ja teidän aikanne on häviämässä. Mikä kahlitsee herramme ja
-kuninkaamme sulkien hänet Blois'han, silläaikaa kun kapinalliset
-rehentelevät ympäri Ranskaa? Miesten puuteko? Ei, vaan rahan puute;
-Kuka voi hankkia hänelle rahaa -- tekö, soturi, vai minä, pappi? Tuhat
-kertaa, minä! Sentähden on minun aikani tulossa, ja ennenkuin kuolette,
-saatte nähdä papin hallitsevan Ranskaa."
-
-"Herra varjelkoon ettette vain te olisi se pappi!" virkahdin minä
-pilkallisesti.
-
-"Niinkuin suvaitsette", vastasi hän kohauttaen olkapäitään ja otti
-samassa kasvoilleen nöyryyden naamarin, mikä sopi yhtä huonosti hänen
-hirmuiseen itsekylläisyyteensä kuin konsanaan nunnanhuntu sotamiehelle.
-"Kuitenkin voi sattua niinkin että se olen minä, pyhän oikeauskoisen
-kirkon suosiosta, jonka nöyrä palvelija olen."
-
-Tämän kuullessani hypähdin ylös synkästi kiroten, sillä luontoni ei
-enää sietänyt noita kummallisia muodonvaihdoksia, joita tuo mies näkyi
-rakastavan ja joista tämä viimeinen oli kaikista inhottavin. "Te
-konna!" huusin minä viiksiäni punoen, niinkuin minun tapani on silloin
-kun raivostun. "Ja siksi te tahtoisitte tehdä minut suuruutenne
-porraskiveksi. Te tahtoisitte lahjoa minut -- soturin ja aatelismiehen.
-Menkää, ennenkuin teen teille pahempaa. Siinä on kaikki mitä minulla on
-teille sanomista. Menkää! Olette saanut vastauksenne. Minä en ilmaise
-teille mitään, en i:tä enkä i:n pilkkuakaan. Pois huoneestani!"
-
-Hän astahti askeleen takaperin kummastuksissaan ja seisoi pöytää vasten
-pureksien kynsiään ja mulkoillen minuun, ja hänen pirullisilla
-kasvoillaan kiistelivät pelko ja pettymys. "Te olette siis pettänyt
-minua", sanoi hän vihdoin hitaasti.
-
-"Olen antanut teidän pettää itse itsenne", vastasin minä katsoen häneen
-halveksivasti ja tuntematta lainkaan sitä pelkoa jota hän tuokioksi oli
-minussa herättänyt. "Menkää ja tehkää pahimpanne."
-
-"Te tiedätte mitä tekonne merkitsee", sanoi hän. "Minä voin toimittaa
-teidät hirsipuuhun -- tai pahempaankin."
-
-"Menkää!" huusin minä.
-
-"Oletteko ajatellut ystäviänne?" jatkoi hän pilkaten.
-
-"Menkää!" sanoin minä.
-
-"Esimerkiksi neiti de la Vireä, jos hän jotenkuten sattuisi joutumaan
-käsiini? Hänen osakseen ei tule hirsipuu. Muistatte kai Foucaud't jotka
-poltettiin?" ja hän nauroi.
-
-Tuo kamala uhkaus, jota tiesin hänen käyttäneen äitiänikin kohtaan,
-vaikutti minuun niin että syöksähdin eteenpäin voimatta kauemmin
-hillitä itseäni. Seuraavassa tuokiossa olisin varmaankin ottanut häntä
-kurkusta ja kuristanut hengen pois hänen kurjasta raadostaan, jollei
-sallimus hyvyydessään olisi tullut minua pelastamaan. Ovi, jolle hän jo
-kauhuissaan oli asettanut kätensä, avautui äkkiä. Sisään astui Simon,
-joka suljettuaan oven jälkeensä jäi seisomaan katsoen vuoroin
-kumpaankin hermostuneessa epätietoisuudessa; hänen mielessään taisteli
-hänen Sorbonnen ajoilta perimänsä kunnioitus pappisarvoa kohtaan ynnä
-raivo, jonka epätoivo pusertaa esiin heikoimmastakin.
-
-Samalla kun hänen läsnäolonsa ehkäisi minun aikomukseni, näytti se
-antavan isä Antoinelle rohkeutta, sillä pappi ei paennut, vaan kääntyi
-vielä kerran minun puoleeni kasvot vihan ja pettymyksen synkentäminä.
-"Hyvä", lausui hän käheästi. "Tuhotkaa itsenne jos niin haluatte! Minä
-neuvon teitä telkeämään ovenne, sillä tunnin päästä tulevat vartiat
-viemään teitä tutkittavaksi."
-
-Simon huudahti kuullessaan tämän uhkauksen, niin että minä käännyin
-katsomaan poikaan. Hänen polvensa tutisivat ja hänen hiuksensa
-seisoivat pystyssä.
-
-Pappi näki hänen kauhunsa ja sen suoman edullisen tilaisuuden. "Niin,
-tunnin kuluttua", jatkoi hän hitaasti tähdäten häneen julman katseensa.
-"Tunnin kuluttua, poikani! Te mahtanette rakastaa tuskia, kun ajatte
-niitä takaa, ja lienette kyllästynyt elämään, kun haluatte viskata sen
-pois. Taikka odottakaas", lisäsi hän äkkiä, katseltuaan hetken aikaa
-Simonin tuskia ja arvattavasti saaden siitä vielä viimeisen
-toivonsäteen. "Minä tahdon olla armollinen. Annan teille vielä yhden
-mahdollisuuden."
-
-"Ja itsellennekö myös?" virkoin minä hymähtäen pilkallisesti.
-
-"Vaikkapa niinkin", vastasi hän kääntymättä poispäin vapisevasta
-pojasta, jonka hän katseellaan näytti lumoavan. "Annan teille aikaa
-harkita asiaa aina puoleen tuntiin auringonlaskun jälkeen tänä iltana.
-Jos päätätte suostua ehtoihini, niin tulkaa tapaamaan minua silloin.
-Lähden tänä iltana matkalle Pariisiin ja tahdon antaa teille
-mahdollisuuden aina viimeiseen hetkeen saakka. Mutta", jatkoi hän
-julmasti, "jollette tule minua kohtaamaan tai kohtaatte minut yhtä
-itsepintaisena -- niin tehköön Jumala minulle sen ja vielä enemmän, jos
-näette auringon nousevan kolmasti."
-
-Jokin mielijohde, en tiedä mikä, sillä minä en hetkeäkään ajatellut
-suostua hänen ehtoihinsa tai mennä häntä kohtaamaan, sai minut
-kysäisemään: "Missä?"
-
-"Tuomiokirkon esipihalla", vastasi hän hetkisen mietittyään.
-"Koilliskulman luona, puoli tuntia auringonlaskun jälkeen. Se on
-rauhallinen paikka."
-
-Simonilta pääsi tukahdutettu huudahdus. Ja sitten oli huoneessa hetken
-aikaa äänetöntä, minkä kuluessa Simon hengitti kiivaasti ja
-epätasaisesti ja minä seisoin paikalleni naulattuna, katsoen pappiin
-niin pitkään ja omituisesti että isä Antoine laski kätensä jälleen
-ovensalvalle ja vilkaisi levottomasti taakseen. Eikä hän rauhottunut
-ennenkuin oli saanut selville, kuten hän kuvitteli, omituisen katseeni
-syyn.
-
-"Haa!" virkkoi hän, ohuitten huulten vetäytyessä itserakkaaseen hymyyn
-hänen omasta terävänäköisyydestään. "Minä ymmärrän. Te aiotte tappaa
-minut illalla? Sallikaa minun sanoa teille, että tämä talo on
-vartioitu. Jos teillä lähtiessänne täältä minua kohtaamaan on yksikään
-seuralainen mukananne -- jollei se ole herra d'Agen, johon voin luottaa
--- niin minä saan varotuksen ja poistun ennenkuin saavutte
-kohtauspaikalle. Ja poistun, muistakaa se", lisäsi hän julmasti
-hymyillen, "kirjottamaan teidän kuolemantuomiotanne."
-
-Sen sanottuaan hän meni ulos sulkien oven jälkeensä, ja me kuulimme
-hänen askeltensa laskeutuvan pehmeästi alas portaita. Minä tuijotin
-Simoniin ja hän minuun tuntien niin suurta hämmästystä ja kammoa kuin
-niin merkillinen yhteensattumus luonnollisesti herättää.
-
-Sillä niinkuin ihmeen kautta oli pappi maininnut saman paikan ja ajan
-kuin samettisolmukkeen lähettäjä!
-
-"Hän menee", sanoi Simon kasvot punottavina ja värisevin äänin, "ja he
-menevät."
-
-"Ja pimeässä he eivät tunne häntä", mumisin minä. "Hän on jokseenkin
-minun pituiseni. He luulevat häntä minuksi!"
-
-"Ja tappavat hänet!" huusi Simon hysteerisesti. "He tappavat hänet! Hän
-menee surman suuhun, herra. Se on Jumalan sormi."
-
-
-
-
-XX. Kuninkaan kasvot.
-
-
-Näytti niin tarpeelliselta saada rikos todistetuksi Bruhlin
-toimeenpanemaksi, jos pappi todellakin saisi surmansa minulle
-viritetyssä ansassa, että olin vähällä joutua alttiiksi erehdykselle,
-jonka kaltaisiin toiminnan-miehet ovat hyvin taipuvaisia. Sillä ensi
-ajatukseni oli seurata pappia tuomiokirkon esipihalle tarpeeksi lyhyen
-matkan päässä saadakseni, jos mahdollista, murhaajat ilmi itse teossa,
-ja varustettuna riittävillä apuvoimilla ottaakseni heidät kiinni. Ansio
-tämän menettelytavan hylkäämisestä tulee Simonille, joka osotti minulle
-sen vaarat niin vakuuttavalla tavalla että minä suuremmitta
-vastusteluitta näin viisaaksi luopua siitä.
-
-Sensijaan seurasin hänen antamaansa neuvoa ja lähetin hänet herra
-d'Agenin asunnolle pyytämään tätä nuorta herraa tulemaan minun luokseni
-ennen iltaa. Etsittyään herra d'Agenia turhaan hänen asunnostaan
-ja muistakin paikoista löysi Simon hänet kuninkaallisen linnan
-tennis-pihalta ja esittäen ovelan tekosyyn toi hänet luokseni tuntia
-ennen määräaikaa.
-
-Vieraani luonnollisesti ihmetteli huomatessaan ettei minulla ollut
-mitään erityistä hänelle sanottavana. En uskaltanut kertoa hänelle sitä
-mikä oli ajatuksissani, ja muuta keksimään ei minulla ollut
-mielikuvitusta. Mutta iloisuutensa ja noitten pienten sievistelyjen
-lisäksi, joihin hän pani tavatonta huolta haluten nähtävästi niillä
-peittää luonteensa todellista kulta-arvoa -- luonteen, jolta ei
-puuttunut uljuutta eikä selkärankaa -- oli hän vielä erittäin
-hyvänlaatuinen. Tullen vihdoin siihen uskoon että olin lähettänyt
-hakemaan häntä vain pelkästä päähänpälähdyksestä, käytti hän kaiken
-taitonsa huvittaakseen minua ja haukkuakseen Bruhlia -- mikä olikin
-hänelle hyvin mieluisaa ajankulua. Ja tällä tapaa hän pitkitti
-käyntinsä kahdeksi tunniksi.
-
-Minun ei tarvinnut kauan odottaa ennenkuin sain todistuksen tämän
-Simonin esittämän varokeinon viisaudesta. Arvelimme olevan varovaisinta
-pysytellä huoneella vieraamme lähdettyä, ja niin vietimme yön tulematta
-tietämään oliko tapahtunut mitään vai ei. Mutta noin kello seitsemän
-tienoissa seuraavana aamuna eräs markiisin palvelijoista saapui
-luoksemme herra d'Agenin lähettämänä tuoden uutisen -- mikä ei ollut
-enää uutinen sitten kun olimme kuulleet hänen kiireiset askeleensa
-portailta -- että edellisenä iltana oli hyökätty isä Antoinen kimppuun
-ja surmattu hänet!
-
-Minä otin vastaan tämän sanoman toivoni toteutumisesta vakavalla
-kiitollisuudella, Simon taas niin liikutettuna että kun sanan tuoja oli
-mennyt, hän istui tuolille ja alkoi nyyhkyttää ja väristä ikäänkuin hän
-verivihollisen sijasta olisi kadottanut äitinsä. Käytin tätä
-tilaisuutta pitääkseni hänelle saarnan epärehellisten toimintakeinojen
-seurauksista; enkä voinut itsekään väristyksettä muistella tuon miehen
-viimeksi minulle lausumia sanoja taikka niitä laittomia ja rikollisia
-aikomuksia, joita hän nautinnolla oli hautonut vielä seisoessaan ihan
-sen kuilun partaalla, joka oli nielevä sekä hänet että hänen
-suunnitelmansa ikuiseen pimeyteen.
-
-Ylimpänä tunteena mielessäni oli luonnollisesti kevennys. Olinhan taas
-vapaa. Kaiken todennäköisyyden mukaan oli pappi pitänyt tietonsa
-ominaan, joten hänen kätyrinsä ilman häntä olisivat voimattomia. Simon
-oli tosin kuullut, että kaupungissa vallitsi suuri kiihtymys tapahtuman
-johdosta ja että monet sysäsivät syyn hugenottien niskoille. Mutta me
-emme antaneet tämän seikan vähentää tyytyväisyyttämme, eikä minulla
-ollut mitään aavisteluja ennenkuin korviimme saapui toisten kiireisten
-askelten ääni portailtamme.
-
-Tunsin ne heti herra d'Agenin askeliksi, ja jokin tuhoa ennustava
-sointi niitten kajahtelussa sai minut nousemaan jaloilleni ennenkuin
-hän avasi ovenkaan. Niin paljonpuhuva kuin olikin hänen ensimäinen
-kiireinen silmäyksensä ympäri huoneen, sai hän minut nähdessään
-takaisin tavallisen tyyneytensä. Hän tervehti minua ja puhui
-levollisesti, vaikka nopeasti. Mutta hän oli hengästynyt, ja minä
-huomasin paikalla ettei hän sipittänyt puhuessaan.
-
-"Olen iloinen tavatessani teidät", virkkoi hän sulkien huolellisesti
-oven jälkeensä, "sillä minä tuon huonoja uutisia, eikä ole varaa hukata
-silmänräpäystäkään. Kuningas on allekirjottanut määräyksen teidän
-viipymättömästä vangitsemisestanne, herra de Marsac, ja jos kerran
-joudutte linnaan, niin on vaikea sanoa mitä ei saattaisi tapahtua."
-
-"Minun vangitsemisestani?" huudahdin minä. Lienee anteeksiannettavaa,
-jos tämä uutinen tapasi minut valmistumattomana.
-
-"Niin", vastasi hän nopeasti. "Kuningas on allekirjottanut sen
-marsalkka Retzin pyynnöstä."
-
-"Mutta mistä syystä?" huusin minä tyrmistyneenä.
-
-"Isä Antoinen murhasta. Suokaa minulle anteeksi", jatkoi hän
-painavasti, "mutta nyt ei ole aikaa sanoihin. Linnavouti on juuri tällä
-hetkellä tulossa teitä vangitsemaan. Teidän ainoa toivonne on koettaa
-välttää häntä ja päästä kuninkaan puheille. Olen taivuttanut setäni
-menemään teidän kanssanne ja hän odottaa asunnossaan. Ei kuitenkaan ole
-hukattava silmänräpäystäkään, jos tahdotte päästä kuninkaan eteen
-ennenkuin teidät vangitaan."
-
-"Mutta minä olen syytön!" huusin minä.
-
-"Minä tiedän sen", vastasi herra d'Agen, "ja voin todistaa sen. Mutta
-jollette pääse kuninkaan puheille, ei syyttömyytenne auta teitä
-ollenkaan. Teillä on mahtavia vihamiehiä. Tulkaa, älkääkä siekailko
-enempää, herra de Marsac, minä pyydän teitä", lisäsi hän.
-
-Hänen käytöksensä vakuutti minulle selvemminkin kuin hänen sanansa että
-asiat olivat täperällä, ja lykäten toiseen kertaan järkeilyt kiitin
-häntä kiireisesti hänen ystävällisestä avustaan. Sieppasin miekkani,
-joka virui tuolilla, ja vyötin sen vyölleni; Simonin sormet vapisivat
-niin ettei hänestä ollut mitään apua. Tämän tehtyäni nyökkäsin herra
-d'Agenia menemään edellä ja seurasin häntä, Simonin liittyessä
-matkaamme omasta alotteestaan. Silloin oli noin kello yhdentoista aika
-aamupäivällä.
-
-Seuralaiseni juoksi alas portaita ilman muodollisuuksia ja niin
-nopeasti että minä sain panna kaikkeni pysyäkseni hänen kintereillään.
-Ulko-ovella hän viittasi minua pysähtymään ja mennen itse kadulle
-silmäsi levottomana St. Denys-kadulle päin. Onneksi oli väylä vielä
-selvä, ja hän antoi minulle merkin seurata. Minä tottelin, ja alkaen
-kävellä vastakkaiseen suuntaan niin joutuin kuin taisimme olimme pian
-jättäneet kadunkulman itsemme ja talon välille.
-
-Jos luulimme nyt pääsevämme menemään huomaamatta, niin saimme hyvinkin
-pian huomata pettyneemme. Talo oli, kuten olen maininnut, hiljaisella
-syrjäkadulla, jota etäämpänä rajotti aina jonkun matkan päässä
-tukipylväillä varustettu puutarhamuuri. Olimme tuskin kulkeneet
-toistakymmentä askelta oveltani, kun erään tukipylvään suojasta
-pujahti mies, joka pikaisesti katsahdettuaan meihin alkoi juosta St.
-Denys-katua kohti.
-
-Herra d'Agen katsoi taakseen ja nyökkäsi. "Siinä menee sanansaattaja",
-virkkoi hän. "He yrittävät katkaista meiltä tien, mutta luulenpa että
-meillä on heistä riittävästi etumatkaa."
-
-Minä en vastannut mitään, sillä tunsin antautuneeni kokonaan hänen
-käsiinsä. Mutta kun kuljimme pitkin Valois-katua, jonka eräässä osassa
-siihen aikaan päivästä pidettiin markkinoita, mitkä saivat sinne
-kerääntymään melkoisen paljouden talonpoikia ja muuta kansaa, luulin
-huomaavani tavattoman touhun ja kiihtymyksen merkkejä. Ei tuntunut
-uskottavalta että jonkun papin murha vaikuttaisi niin moniin ihmisiin
-ja niin suuressa määrässä, ja minä kysyin herra d'Agenilta mitä hän
-arveli.
-
-"Huhutaan", vastasi hän hiljentämättä vauhtiaan, "että kuningas aikoo
-muuttaa viipymättä eteläänpäin, Tours'in kaupunkiin."
-
-Mutisin ilmi hämmästykseni ja tyytyväisyyteni. "Hän aikoo siis sopia
-hugenottien kanssa?" kysyin.
-
-"Siltä näyttää", vastasi d'Agen. "Retzin puolue on siitä syystä
-kiukkuisella tuulella ja koettaa purkaa sitä teihin, jos se heille
-suinkin onnistuu. Varokaa!" lisäsi hän äkkiä. "Tuolla on pari heidän
-miestään!"
-
-Puhuessamme pujottelehdimme ulos väentungoksesta ja minä näin muutamia
-askeleita edellämme meitä vastaan tulemassa pari hovin herroja yhtä
-monen palvelijan saattamina. Hekin huomasivat samassa meidät ja
-lähtivät tulemaan poikki kadun, mikä sillä kohtaa oli kohtalaisen
-leveä, aikoen ilmeisesti pysäyttää meidät. Me poikkesimme kuitenkin
-yhtäaikaa menemään heidän puolelleen, joten tulimme vastatusten heidän
-kanssaan keskitiellä.
-
-"Herra d'Agen", huudahti etumainen puhuen kopealla äänellä ja heittäen
-vihaisen syrjäsilmäyksen minuun, "minusta on ikävää nähdä teitä
-sellaisessa seurassa! Te ette arvattavasti tiedä eräästä määräyksestä,
-joka juuri on annettu linnanvoudille ja joka kohdistuu tähän herraan."
-
-"Ja jos niin onkin, niin mitä sitten?" sipitti toverini silkkisimmällä
-äänellään.
-
-"Mitäkö sitten?" huusi toinen rypistäen kulmiaan ja astahtaen hiukan
-eteenpäin.
-
-"Aivan niin", toisti d'Agen asettaen kätensä miekankahvaan ja
-peräytymättä tuumaakaan. "Minä en tiennyt että hänen majesteettinsa on
-nimittänyt teidät linnanvoudiksi, herra Villequier, tai että teillä on
-valtuutus, joka oikeuttaa teidät pysähdyttämään aatelismiehiä
-julkisilla kaduilla."
-
-Herra Villequier punastui suuttumuksesta. "Te olette nuori, herra
-d'Agen", sanoi hän, ja hänen äänensä värisi, "muuten saattaisin teidät
-maksamaan tämän kalliisti!"
-
-"Tämä ystäväni ei ole nuori", vastasi d'Agen kumartaen. "Hän on
-jalosukuinen synnyltään, herra Villequier, ja hänet luetaan, kuten
-juuri eilen kuulin, Ranskan parhaimpien miekkamiesten joukkoon, eikä
-hän ole mikään gaskonjalainen. Jos olette halukas pidättämään hänet,
-niin tehkää se, olkaa hyvä. Ja minulla on kunnia ottaa osalleni teidän
-poikanne."
-
-Meillä oli tällöin kaikilla käsi miekankahvassa, joten ei olisi
-vaadittu kuin ensimäinen isku, jotta olisi syntynyt tuollainen
-katukahakka, jollaiset siihen aikaan olivat tavallisempia kuin nyt.
-Joukko markkinakansaa oli äänekkään sananvaihtomme vetämänä keräytynyt
-ympärille ja odotti innokkaana mitä tulisi tapahtumaan. Mutta
-Villequier, kuten toverini ehkä tiesi, oli gaskonjalainen yhtä paljon
-mieleltään kuin syntyperältäänkin, ja kun hän näki meidän päättäväiset
-muotomme, malttoi hän mielensä. Kohauttaen olkapäitään teeskennellyn
-halveksivasti, mikä ei vaikuttanut keneenkään, hän viittasi
-palvelijoitaan jatkamaan matkaa ja astui itse sivulle.
-
-"Kiitän teitä kohteliaasta tarjouksestanne", sanoi hän ilkeämielisesti
-hymyillen. "Tulen pitämään sen muistissani. Mutta, kuten sanotte, minä
-en ole linnavouti."
-
-Välittämättä paljonkaan hänen sanoistaan me kumarsimme, menimme hänen
-ohitseen ja riensimme eteenpäin. Mutta vaaraa ei ollut vältetty.
-Ensiksikin oli tämä kohtaus maksanut meille muutamia kalliita
-minuutteja, ja lisäksi lähti gaskonjalainen seuraamaan meitä annettuaan
-meidän päästä jonkun matkaa edelle. Hänen palvelijansa olivat, niin
-otaksuimme, ohikulkiessaan virkkaneet että toinen meistä oli isä
-Antoinen murhaaja, ja tuo huhu levisi väkijoukkoon kulovalkean lailla.
-Eikä kulunut monta hetkeä ennenkuin näimme että jälissämme seurasi
-parvi roskajoukkoa, joka teki Simon Fleix'n kovasti levottomaksi.
-Huolimatta siitä halveksimisesta, mitä ihailtavalla tavalla käyttäytyvä
-herra d'Agen heitä kohtaan osotti, olisi meille ehkä käynyt
-tarpeelliseksi kääntyä ympäri ja opettaa heitä, jollemme juuri viime
-tingassa olisi ehtineet herra de Rambouillet'n asunnolle, jonka ovella
-tapasimme puolitusinaa asestettuja palvelijoita, joitten näkeminen sai
-ahdistelijamme peräytymään osottaen heidän luokkaansa kuuluville
-ominaista pelkuruutta.
-
-Jos olin viime aikoina ollut taipuvainen pitämään markiisi de
-Rambouillet'ta horjuvana luonteena, niin tällä kertaa ei minulla ollut
-mitään syytä moitteeseen, olkoonpa hänen omaksumansa kanta johtunut
-herra d'Agenin esityksistä tai siitä ajatuksesta että ilman minua hänen
-sydämellään olevat suunnitelmat raukeisivat tyhjiin. Tapasin hänet
-sisällä odottamassa kolme herraa seurassaan, kaikki levätit harteilla
-ja valmiina matkaan; ja hänen otsallaan asuva lujan päättäväinen ilme
-osotti, ettei hänen edessään oleva pulma ollut tavallista laatua. Ei
-hetkeäkään hukattu, ei edes selityksiin. Viitaten minut takaisin ovelle
-ja vaihtaen joitakin lauseita sisarenpoikansa kanssa hän antoi
-lähtömääräyksen ja me menimme ulos talosta yhdessä joukossa.
-Epäilemättä vaikutti häneen jossakin määrin se seikka että minua
-tuhoamaan pyrkivät henkilöt olivat hänen poliittisia vihamiehiään;
-sillä minä näin hänen piirteittensä jäykkenevän, kun hänen katseensa
-sattui herra de Villequier'hen, joka ulos astuessamme kulki verkalleen
-talon ohi. Gaskonjalaisessa ei kuitenkaan ollut miestä ryhtymään
-millekään niin suuren seurueen kanssa ja hän vetääntyi syrjään;
-vaihdettuaan kylmän tervehdyksen hänen kanssaan suuntasi Rambouillet
-kulkumme linnaa kohti ripein askelin. Hänen sisarenpoikansa ja minä
-kävelimme hänen kummallakin puolellaan, ja toiset, luvultaan kymmenen
-tai yksitoista, seurasivat kintereillämme tiheänä ryhmänä; saattueemme
-osotti siten niin varmaa ja päättäväistä käytöstä että roskajoukko,
-joka oli jäänyt seisoskelemaan talon ulkopuolelle, hajosi kaikille
-suunnille. Muutamat tiellemme sattuneet rauhalliset ihmisetkin
-pujahtivat varovaisuuden vuoksi porttisyvennyksiin tai astuivat syrjään
-jättäen kadun koko leveydeltään meidän käytettäväksemme.
-
-Panin merkille -- ja luulen sen lisänneen levottomuuttani -- että
-johtajamme oli pukeutunut tavallista huolellisemmin ja loisteliaammin,
-mutta, päinvastoin kuin seuralaisensa, ei ollut ottanut mitään aseita.
-Rientäessämme eteenpäin käytti hän aikaa hyväkseen antaakseen minulle
-joitakin neuvon sanoja. "Herra de Marsac", sanoi hän katsahtaen minuun
-äkkiä, "sisarenpoikani on antanut minun ymmärtää että te jättäydytte
-kokonaan minun käsiini."
-
-Minä vastasin etten pyytänyt sen parempaa onnea ja että, kävipä miten
-hyvänsä, minä kiitin häntä sydämeni pohjasta.
-
-"Suvaitkaa sitten olla vaiti kunnes pyydän teitä puhumaan", vastasi hän
-tuikeasti -- sillä hän oli niitä luonteita jotka äkillinen jännitys
-tekee karvaiksi ja tuimiksi. "Ja, mikä tärkeintä, ei mitään
-väkivaltaisuuksia ilman minun määräystäni. Meidän on taisteltava
-taistelu ja ankara, mutta voitto on saavutettava päällämme. Jos suinkin
-voimme, niin estämme linnanvoudin pääsemästä teihin kajoamaan."
-
-Ja jollei se onnistuisi? Minä muistin isä Antoinen käyttämät uhkaukset
-ja silloin katosivat silmistäni katu ja sen valoisa kirkkaus ja vilkas
-hyörinä. En tuntenut enää tuulen terveellistä raikkautta. Tunsin
-sensijaan ummehtuneen ilman ja näin ympärilläni ahtaan kopin ja
-naamioituja olentoja ja muita silmäänpistävämpänä mustan miehen
-nahkaesiliina vyöllä kumartuneena hiilivalkean yli, josta leiskui
-kelmeitä liekkejä. Ja minä olin sidottu. Tunsin täydellistä
-avuttomuutta, mikä on uljuuden viimeinen koetuskivi. Mies läheni ja
-sitten -- sitten, Jumalan kiitos, näky hävisi. Herra d'Agenin huudahdus
-toi minut takaisin todellisuuteen ja siihen siunattuun tietoon ettei
-taistelu vielä ollut päättynyt.
-
-Huomasin olevamme parinkymmenen askeleen päässä palatsin portilta,
-mutta yhtä lähellä oli toinenkin seurue, joka oli juuri pistäytynyt
-esiin eräältä syrjäkadulta ja riensi nyt kilvan meidän kanssamme
-silminnähtävästi aikoen ehtiä edellemme. Kilpakäynti päättyi siten että
-molemmat seurueet saapuivat yhtäaikaa sisäänkäytävälle, mikä aiheutti
-hieman tyrkkimisiä palvelijain kesken. Tämä olisi johtanut varmaan
-tappeluunkin, jollei de Rambouillet olisi antanut niin ankaroita
-määräyksiä seurueelleen. Huomasin samassa edessäni rivin mulkoilevia
-kasvoja, kymmenkunta uhkaavaa kättä ojentui minua kohti ja yhtä monta
-ääntä, joitten joukossa tunsin Fresnoyn, huusi meluten: "Tuossa hän on!
-Tuossa hän on!"
-
-Siististi puettu vanhanpuoleinen mies astui esiin paperi kädessään ja
-puolentusinan pertuskamiehensä avustamana hän olisi heti minut
-pidättänyt, jollei herra de Rambouillet olisi tullut väliin käyttäytyen
-huolettomalla ylemmyydellä, mikä sopi hänelle sitä paremmin kun hänellä
-ei ollut muuta asetta kuin ratsastusraippa kädessään. "No, no! Mitäs
-tämä on?" sanoi hän kevyesti. "Minä en ole tottunut siihen että minun
-väelleni tehdään mitään ilman minun lupaani, herra linnavouti. Kai te
-tunnette minut?"
-
-"Vallan hyvin, herra markiisi", vastasi mies jäykän kunnioittavasti;
-"mutta tämä tapahtuu kuninkaan nimenomaisesta määräyksestä."
-
-"Hyvä", vastasi suojelijani silmäillen tyvenesti linnanvoudin takana
-näkyviä kasvoja, ikäänkuin tekisi niistä luetteloa, mikä sai jotkut
-herroista osottamaan levottomuuden oireita. "Se nähdään pian, sillä
-aiomme juuri pyrkiä hänen majesteettinsa puheille."
-
-"Ei tämä herra", vastasi linnavouti lujasti, kohottaen jälleen kätensä.
-"Minä en voi päästää häntä menemään."
-
-"Kyllä, myöskin tämä herra, teidän luvallanne", vastasi markiisi
-työntäen kevyesti käden syrjään ratsastusraipallaan.
-
-"Herra markiisi", virkkoi toinen peräytyen askeleen ja puhuen hiukan
-kiivaasti, "tämä ei ole mitään leikkiä, luvallanne sanoen. Minulla on
-kuninkaan oma määräys ja sitä ei ole lupa vastustaa."
-
-Ylimys naputti hopeista makeisrasiaansa ja hymyili. "Minä tahdon olla
-viimeinen sitä vastustamaan -- jos teillä on se", virkkoi hän
-raukeasti.
-
-"Voitte lukea sen itse", vastasi linnavouti, jonka kärsivällisyys oli
-lopussa.
-
-Herra de Rambouillet otti pergamenttiliuskan sormenpäillään, silmäili
-sitä ja antoi sen takaisin. "Niinkuin arvasinkin", lausui hän,
-"ilmeisesti väärennetty."
-
-"Väärennetty!" huusi virkamies suuttumuksesta tulipunaisena. "Ja minä
-sain sen kuninkaan oman kirjurin kädestä!" Hänen takanaan syntyi
-tällöin sorinaa; mikä mutisi: "Häpeämätöntä", mikä mitäkin -- ja kaikki
-niin uhkaavan näköisinä että markiisin seurueen herrat ryhmittyivät
-hänen taakseen ja d'Agen naurahti hurjasti.
-
-Mutta markiisi de Rambouillet pysyi järkähtämättömänä. "Saittepa sen
-keneltä hyvänsä", vastasi hän. "Se on väärennetty ja minä vastustan sen
-täytäntöönpanemista. Jos suvaitsette odottaa minua täällä, niin lupaan
-kunniasanallani luovuttaa tämän herran haltuunne tunnin kuluessa, jos
-määräys osottautuu päteväksi. Jollette tahdo odottaa, käsken
-palvelijaini raivata tien, ja jos ikävyyksiä seuraa niin vastuu on
-teidän."
-
-Hän puhui niin päättäväisesti ettei ollut vaikea nähdä kysymyksessä
-olevan enemmän kuin yksityisen miehen vangitseminen. Niin olikin.
-Todellinen kiista oli siitä, luisuiko kuningas, jonka epävakavuuden
-kanssa oli vaikea osata menetellä, takaisin entisten neuvonantajainsa
-käsiin vai ei. Minun vangitsemiseni oli pelisiirto, jonka tarkotuksena
-oli olla vastaiskuna sille voitolle jonka Rambouillet oli saavuttanut
-saadessaan kuninkaan taivutetuksi muuttamaan Toursiin, joka oli
-hugenottien naapuruudessa ja josta käsin yhtyminen näihin olisi
-helppoa.
-
-Linnavouti saattoi epäilemättä arvata tällaisten asiain olevan
-kysymyksessä. Hän tiesi että hänen käsissään olevan määräyksen pätevyys
-riippui siitä, kumpi puolue pääsi toisesta voitolle, ja nähdessään
-herra de Rambouillet'n päättäväisen esiintymisen hän antoi perään.
-Tullen useammin kuin kerran keskeytetyksi seurueensa puolelta, jonka
-joukossa oli joitakin Bruhlin miehiä, hän mutisi vastahakoisesti
-suostuvansa ehdotukseemme, minkä jälkeen markiisi hetkeäkään
-vitkastelematta tarttui käsivarteeni ja riennätti minut pihan poikki.
-
-Niin pitkälle oli kaikki käynyt hyvin. Mieleni alkoi rohkaistua. Mutta
-mitä markiisiin tuli, purkautui hänen levottomuutensa, jonka hän
-linnavoudin edessä oli salannut, portaita ylös noustessamme äkäiseen
-muminaan, josta sain selville sen verran että pääottelu oli vielä
-tulossa. En senvuoksi hämmästynyt, kun eräs ovenvartia esihuoneeseen
-saapuessamme nousi ylös ja astuen lattian poikki asettui meidän ja
-kuninkaan huoneen oven väliin, ilmottaen markiisille syvään kumartaen
-ettei hänen majesteettinsa voinut ottaa vastaan.
-
-"Hän ottaa kyllä vastaan minut", huusi markiisi luoden kopean katseensa
-virnisteleviin hovipoikiin ja hoviherroihin, jotka hänen silmäyksensä
-edessä tulivat heti vakaviksi.
-
-"Minulla on nimenomainen määräys olla päästämättä ketään sisään",
-vastasi mies.
-
-"No, no! Se määräys ei koske minua", sanoi seuralaiseni säikähtymättä.
-"Minä tiedän mitä toimia kuninkaalla on ja olen tullut häntä
-auttaakseni." Ja kohottaen kätensä hän sysäsi säikähtyneen vartian
-syrjään ja avasi päättävästi kuninkaan huoneen oven.
-
-Kuningas istui useitten henkilöitten ympäröimänä panemassa juuri
-ratsastussaappaita jalkaansa. Kuullessaan tulomme hän käänsi päätään
-hämmästyneen näköisenä ja pudotti hämmennyksissään toisen käsissään
-olevista norsunluukalikoista; hänen ilmeensä, samoinkuin hänen
-ympärillään seisovienkin, johti vastustamattomasti mieleeni
-luvattomasta teosta tavatun koulupoikalauman.
-
-Hän sai kuitenkin takaisin mielenmalttinsa melkein samassa ja kääntyen
-selin meihin jatkoi puheluaan ympärillä seisovien kanssa sellaisista
-mitättömistä seikoista mitkä tavallisesti hänen mieltään kiinnittivät.
-Hän pitkitti keskustelua hyvin vapaassa äänilajissa, ollen tahallaan
-välittämättä meidän läsnäolostamme; mutta oli ilmeistä että hän kyllä
-muisti sen ja että se kylmä ja ankara katse, jonka markiisi häneen
-suuntasi, synnytti hänessä epämieluisaa levottomuutta.
-
-Vaikka markiisi ei näyttänyt lainkaan säikähtyvän tästä
-välinpitämättömästä vastaanotosta, niin minä puolestani tunsin
-luottamukseni häviävän. Niin, olinpa vähällä katua että olin
-ryhtynytkään näin hyödyttömään yritykseen. Portilla odottava
-vangitsemismääräys tuntui vähemmän pelottavalta kuin hänen
-majesteettinsa kasvava epäsuosio, jonka näin tulevan osakseni
-pysyessäni siinä missä olin. En tarvinnut kuninkaan vieressä
-hymyilevänä seisovan marsalkka Retzin julkeata katsetta enkä huoneen
-perällä olevain parin hovipojan naurua, tunteakseni toivon
-rippeittenkin häviävän; ja jotkut seikat taas, joitten olisi luullut
-rohkaisevan minua -- joittenkin kuninkaan ympärillä olevien levottomuus
-ja marsalkka Retzinkin käytöksen alla piilevä huolestuneisuus -- jäivät
-minulta kokonaan huomaamatta.
-
-Selvästi näin vain sen, että kuninkaan hämminki oli nopeasti
-muuttumassa suuttumukseksi. Hänen poskiaan peittävä maali esti mitään
-värinmuutoksia näkymästä, mutta hänen rypistetyt kulmansa ja se
-hermostunut tapa, millä hän vuoroin otti pois ja pani päähänsä
-jalokivillä koristettua hattuaan ilmaisivat hänen mielentilansa.
-Viimein hän viittasi erästä herraa seuraamaan ja meni ikkunan luokse,
-mistä herra jonkun hetken perästä tuli meidän luoksemme.
-
-"Herra de Rambouillet", lausui hän kylmällä ja virallisella
-äänenpainolla, "hänen majesteetilleen on tämän herran läsnäolo
-vastenmielinen ja hän vaatii häntä heti poistumaan."
-
-"Hänen majesteettinsa sana on laki", vastasi suojelijani syvään
-kumartaen ja puhuen selvällä äänellä joka kuului ympäri huoneen, "mutta
-se asia, jonka takia tämä herra on täällä, on erinomaisen tärkeä ja
-koskee hänen majesteettinsa persoonaa."
-
-Herra de Retz nauroi ivallisesti. Toiset hovimiehet näyttivät
-vakavilta. Kuningas kohautti ärtyneen näköisenä olkapäitään, mutta
-hetken empimisen perästä, minkä aikana hän katsoi ensin Retziin ja
-sitten Rambouillet'hen, hän viittasi markiisia tulemaan luoksensa.
-
-"Mitävarten olette tuonut hänet tänne?" mutisi hän tuikeasti katsahtaen
-karsaasti minuun. "Hänen kanssaan olisi ollut meneteltävä minun
-määräykseni mukaan."
-
-"Hänellä on tiedonantoja teidän majesteetillenne yksityisesti", vastasi
-Rambouillet. Ja hän katsoi kuninkaaseen niin merkitsevästi että luulen
-tämän yhtäkkiä muistaneen Rosnyn kanssa tekemänsä sopimuksen ja minun
-osani siinä, sillä hän hätkähti kuin äkkiä unesta herätetty.
-"Estääkseen näitä tiedonantoja saapumasta teidän korviinne, sire",
-jatkoi suojelijani, "ovat hänen vihamiehensä käyttäneet väärin teidän
-majesteettinne hyvintunnettua oikeudentuntoa."
-
-"Oh, pysähtykää, pysähtykää toki!" huusi kuningas nykäisten esiin
-lyhyttä levättiään, joka ulottui ainoastaan hänen vyötäisiinsä. "Tuo
-mieshän on tappanut papin! Hän on tappanut papin, kuuletteko!" toisti
-hän vakaumuksella, ikäänkuin olisi nyt saanut kiinni oikeasta
-todistuskappaleesta.
-
-"Se ei ole totta, suokoon teidän majesteettinne anteeksi", vastasi
-Rambouillet järkähtämättömän levollisesti.
-
-"Ohoh! Ovathan todistukset selvät", virkkoi kuningas äreästi.
-
-"Mitä siihen tulee, sire", vastasi seuralaiseni, "jos syytös tarkottaa
-isä Antoinen murhaa, niin uskallan sanoa että siihen ei ole mitään
-todistusta."
-
-"Siinä te erehdytte!" vasaasi kuningas. "Kuulin sen omin korvin tänä
-aamuna."
-
-"Suvaitsisitteko, sire, kertoa millainen se oli?" tiukkasi herra de
-Rambouillet.
-
-Mutta silloin katsoi marsalkka Retz tarpeelliseksi sekaantua
-keskusteluun. "Pitääkö meidän muuttaa hänen majesteettinsa huone
-oikeussaliksi?" virkkoi hän pehmeästi. Siihen saakka hän oli pysynyt
-vaiti, luottaen luultavasti siihen vaikutukseen minkä hän jo oli tehnyt
-kuninkaaseen.
-
-Herra de Rambouillet ei piitannut hänestä mitään.
-
-"Mutta Bruhl", sanoi kuningas, "katsokaas, Bruhl sanoo..."
-
-"Bruhl!" keskeytti toverini niin halveksivasti että kuningas säpsähti.
-"Eihän toki teidän majesteettinne liene pannut arvoa sille mitä hän
-sanoo tästä herrasta?"
-
-Saatuaan täten toistamiseen huomautuksen minun huostaani uskotuista
-asioista ja siitä kuinka edullista minun syrjäytymiseni olisi
-Bruhlille, näytti kuningas ensin hämmentyneeltä ja sitten vihaiselta.
-Hän purki kiintymyksensä pariin kiroukseen, lisäten lapsellisesti että
-me olimme kaikki pelkkää petturisakkia ja ettei hänellä ollut ketään
-johon hän voisi luottaa. Mutta toverini oli vihdoinkin koskettanut
-oikeata kieltä, sillä kun kuningas vähän rauhottui, huitaisi hän
-syrjään marsalkka Retzin vastalauseet ja käski nyrpeästi Rambouillet'n
-sanoa sanottavansa.
-
-"Munkki surmattiin auringonlaskun tienoissa, sire", vastasi
-Rambouillet. "Nyt voi sisarenpoikani, herra d'Agen, joka on tuolla
-esihuoneessa, kertoa teidän majesteetillenne että hän oli silloin tämän
-herran kanssa hänen asunnossaan, saapuen sinne noin tuntia ennen
-auringon laskua eilen illalla ja poistuen sieltä vasta tunti sen
-jälkeen. Tietysti herra de Marsac voi silloin tuskin olla murhaaja, ja
-herra marsalkan täytyy kääntyä toiselle taholle jos hän haluaa kostoa."
-
-"Oikeutta, hyvä herra, ei kostoa", virkkoi marsalkka Retz synkin
-katsein. Hänen teräväpiirteiset italialais-kasvonsa kätkivät hyvin
-hänen levottomuutensa, mutta hänen ruskealla poskellaan kiihkeästi
-tykyttävä pieni valtimo ilmaisi salaisuuden niille jotka hänet
-tunsivat. Hänellä oli näyteltävänä vaikeampi osa kuin hänen
-vastustajallaan, sillä Rambouillet'n kätten ollessa puhtaat tunsi Retz
-itsensä petturiksi, joka minä hetkenä hyvänsä saattoi tulla ilmi ja
-saada rangaistuksensa.
-
-"Kutsuttakoon herra d'Agen sisään", sanoi Henrik lyhyesti.
-
-"Ja jos teidän majesteettinne suvaitsee, niin myöskin herra Bruhl",
-lisäsi Retz. "Nimittäin jos te, sire, todellakin aiotte ottaa uudelleen
-käsiteltäväksi asian, jota pidin jo ratkaistuna."
-
-Kuningas nyökkäsi vastahakoisesti, pahantuulen poimut kasvoillaan.
-Epävarman katseensa, joka harvoin kohtasi hänen puhuttelemansa henkilön
-katsetta, hän piti lattiaan tähdättynä, ja tämä teki vielä
-silmäänpistävämmäksi sen etukumaran ryhdin, joka oli hänelle ominainen.
-Huoneessa oli seitsemän tai kahdeksan erinomaisen pientä koiraa, ja
-odottaessaan kutsumiaan henkilöitä hän potki milloin yhtä milloin
-toista niistä vasuista joissa koirat olivat, ikäänkuin hän siten olisi
-keventänyt pahaatuultaan.
-
-Todistajat saapuivat muutamien muitten henkilöitten seuraamina, niiden
-joukossa Neversin ja Mercoeurin herttuat, joitten tuli lähteä
-ratsastamaan kuninkaan kanssa, ynnä herra de Crillon, joten huone tuli
-jokseenkin täyteen. Molemmat herttuat kumarsivat virallisesti
-markiisille astuessaan hänen ohitseen, mutta ryhtyivät hiljaisella
-äänellä keskustelemaan Retzin kanssa, joka näytti koettavan saada heitä
-ajamaan hänen puoltaan asiassa. He näyttivät kuitenkin kieltäytyvän,
-kohauttaen lyhyitä levättejään ikäänkuin asia olisi liian vähäpätöinen.
-Crillon taas huusi kovalla äänellä ja kiroten tahtovansa tietää mikä
-oli kysymyksessä, ja kun se oli hänelle ilmotettu, kysyi nostettiinko
-kaikki tämä hälinä yhden kaljupään munkin takia.
-
-Henrik, jonka suopeus kaapua kohtaan oli hyvin tunnettu, heitti häneen
-vihaisen katseen, mutta tyytyi sanomaan tiukasti herra d'Agenille: "No,
-hyvä herra, mitä te tiedätte tästä asiasta?"
-
-"Odottakaa hetkinen, sire", huusi Rambouillet ennenkuin François ehti
-vastata. "Suokaa anteeksi, teidän majesteettinne, mutta te olette
-kuullut herra de Bruhlin kertomuksen. Uskallanko pyytää teiltä, sire,
-sitä suosionosotusta, että myöskin minun sallitaan se kuulla?"
-
-"Mitä?" huudahti marsalkka Retz kiukkuisesti. "Mekö tässä siis olemme
-tuomareita eikä hänen majesteettinsa? Lempo soikoon!" jatkoi hän
-kiivaasti, "mitä helkkarissa meillä on sen kanssa tekemistä? Taivaan
-nimessä, minä panen vastalauseeni..."
-
-"Niin, hyvä herra, ja mitä vastaan panette vastalauseenne?" tikaisi
-puolustajani kääntyen häneen päin tuikean halveksivana.
-
-"Hiljaa!" huusi kuningas, joka oli kuunnellut melkein poissa
-suunniltaan. "Hiljaa! Herran tähden, arvoisat herrat", jatkoi hän
-silmäillen ympärillään olevaa piiriä kuninkaallista suuttumusta
-ilmaisevin katsein, mikä todella ei tuottanut häpeää hänen kruunulleen,
-"tehän unohdatte missä olette. Minä en tahdo tuollaista riitelemistä
-minun huoneessani tai muuallakaan. Kadotin Quélus'n ja Maugironin sillä
-tavalla, siinä on häviötä kylliksi, ja minä en tahdo sitä, sanon minä!
-Herra de Bruhl", lisäsi hän seisoen suorassa ja näyttäen sinä hetkenä
-kaikkine maalineen ja korurihkamineenkin kuninkaalta, "herra de Bruhl,
-toistakaa kertomuksenne."
-
-On helppo kuvitella millaisin tuntein minä kuuntelin tuota sanakiistaa.
-Mieltäni raateli vuoroin toivo ja pelko sitä mukaa mikä puoli
-milloinkin näytti pääsevän voitonpuolelle, ja nähtyäni yhtenä hetkenä
-edessäni vankityrmän kolkkouden, tunsin seuraavassa tuokiossa vapauden
-ilman tuulahdusta, mikä ei milloinkaan ennen ollut tuntunut niin
-suloiselta. Niin voimakkaat kuin nämä tunteet olivatkin, pääsi niistä
-voitolle uteliaisuus silloin kuin kuulin Bruhlia kutsuttavan ja näin
-hänen astuvan esiin kuninkaan käskiessä. Tietäen että tämä mies oli
-itse syyllinen, ihmettelin millaisin kasvoin hän astuisi kaikkien
-noitten katseitten eteen ja mistä häpeämättömyyden syvyydestä hän saisi
-rohkeutta tällaiseen esiintymiseen.
-
-Minun ei olisi kuitenkaan tarvinnut olla huolissani, sillä hän oli
-täysin tilaisuuden tasalla. Hänen verevät kasvonsa ja läpitunkevat
-mustat silmänsä kohtasivat niin ystäväin kuin vihamiestenkin katseita
-rävähtämättä. Hän oli puettu hyvin ja hienosti, sysimusta tukkansa oli
-muodinmukaisesti käherretty ja hän näytti samalla kertaa huolettomalta,
-kauniilta ja järkähtämättömältä. Joskin hänen tukevampi muotonsa
-vaikutti hiukan karkeahkolta, kun hän seisoi siinä herra d'Agenin
-rinnalla, joka oli täydellisen hovimiehen perikuva pilkusta pilkkuun,
-niin se meni rehellisyyden vaakamaljaan, sillä ihmiset ovat yleensä
-taipuvaisia yhdistämään toisiinsa totuuden ja voiman.
-
-"Minä en tiedä enempää kuin tämän, sire", lausui hän levollisesti.
-"Satuin kulkemaan tuomiokirkon esipihan poikki murhan tapahtuessa ja
-kuulin isä Antoinen huutavan. Hän huusi, ainoastaan kolme sanaa,
-kuoleman hädässä olevan ihmisen äänellä. Sanat olivat" -- ja tässä
-puhuja katsahti minuun,-- "Haa! Marsac! Apua!"
-
-"Todellakin!"' virkkoi herra de Rambouillet katsahdettuaan lupaa
-pyytäen kuninkaaseen. "Ja oliko siinä kaikki? Ettekö nähnyt mitään?"
-
-Bruhl pudisti päätään. "Oli liian pimeä", sanoi hän.
-
-"Ettekä kuullut mitään muuta?"
-
-"En."
-
-"Onko minun siis ymmärrettävä", jatkoi markiisi hitaasti, "että herra
-de Marsac vangitaan sentakia että pappi -- Herra olkoon hänen
-sielullensa armollinen! -- huusi häntä apuun?"
-
-"Apuun?" huudahti Retz rajusti.
-
-"Apuun?" sanoi kuningas hämmästyneenä. Ja mitä hullunkurisin muutos
-tapahtui kaikkien kasvoilla. Kuningas oli ymmällä, Neversin herttua
-hymyili, Mercoeurin herttua nauroi ääneen. Crillon huusi meluavasti:
-"Sukkela keksintö!" ja enemmistö, joka ei halunnut muuta kuin arvata
-voittavan puolueen, virnisteli leveästi tahtomattaankin.
-
-Mutta se mikä kaikista muista tuntui sukkelalta sutkaukselta, teki
-aivan toisenlaisen vaikutuksen marsalkka Retziin ja Bruhliin. Edellinen
-tuli harmista keltaiseksi ja oli vähällä tukehtua, jälkimäinen näytti
-niin tyrmistyneeltä ja säikähtyneeltä kuin olisi hänen syyllisyytensä
-tullut sinä hetkenä ilmi. Saatuaan munkin äänensävystä -- mikä
-varmaankin oli kaikunut hänen korvissaan ukkosen jyrinänä -- sen
-vakuutuksen, että nimeni lausuminen oli sellaisen henkilön syytöshuuto,
-joka luuli minua murhaajakseen, oli hän päättänyt kertoa paljaan
-totuuden, ajattelematta että nuo hänelle niin selvät sanat voisivat
-toistettuina saada toisenlaisen merkityksen.
-
-"Sanat tuntuvat todellakin kaksimielisiltä", mutisi Henrik.
-
-"Mutta Marsac hänet tappoi", huusi Retz raivoissaan.
-
-"Siitä juuri odotamme jotakin todistusta", vastasi puolustajani
-säveästi.
-
-Marsalkka katsoi avuttomana Neversiin ja Mercoeuriin, jotka
-tavallisesti pitivät hänen puoltansa; mutta tätä tilaisuutta varten ei
-näitä herroja ollut nähtävästi valmistettu. He vain pudistivat päätään
-ja hymyilivät. Syntyi hetken äänettömyys, jonka kestäessä kaikki
-katsoivat uteliaina Bruhliin, joka ei voinut salata pettymystään.
-Silloin astui esiin herra d'Agen.
-
-"Jos teidän majesteettinne sallii", sanoi hän häijyn hymyn häivähtäessä
-hänen kauniilla kasvoillaan -- olin usein pannut merkille hänen
-erinomaisen vastenmielisyytensä Bruhlia kohtaan, ymmärtämättä mistä se
-johtui -- "niin luulen voivani esittää painavamman todistuksen kuin se
-minkä herra de Bruhl niin suurella vilpittömyydellä on tyytynyt tuomaan
-esiin." Sitten hän jatkoi, todentaen että hänellä oli ollut kunnia olla
-minun seurassani murhan tapahtuessa, ja hän lisäsi sitäpaitsi niin
-monta yksityiskohtaa että syyttömyyteni tuli tyydyttävästi todistetuksi
-jokaiselle selväjärkiselle ihmiselle.
-
-Kuningas nyökkäsi. "Se ratkaisee asian", lausui hän helpotuksesta
-huoahtaen. "Kai tekin olette sitä mieltä, Mercoeur, vai kuinka? No
-niin. Villequier, pitäkää huoli että herra de Marsacia koskeva määräys
-peruutetaan."
-
-Marsalkka Retz ei voinut hillitä kiukkuaan kuullessaan tämän
-määräyksen. "Tätä mukaa", huusi hän rajusti, "ei meille jää kohta
-montakaan pappia! Me olemme saaneet huonon maineen Blois'ssa nytkin
-jo!"
-
-Hetken ajan pidätti jokainen läsnäoleva henkeään, kun kuninkaan silmät
-leimahtivat tästä rohkeasta viittauksesta herttua Guisen ja hänen
-veljensä kardinaalin murhaan. Mutta onnettomuudekseen osui Henrik
-olemaan anteeksiantavainen aina väärässä paikassa ja ankara silloin
-kuin ankaruus oli joko epäoikeutettua tai epäviisasta. Hän malttoi
-mielensä tahdonponnistuksella ja kosti ainoastaan jättämällä kutsumatta
-vapisevana seisovan marsalkan ratsastusretkelleen.
-
-Seurue hajaantui hiukan kiihtyneessä tilassa. Minä seisoin toisella
-puolella herra d'Agenin kanssa, kun kuningas lähimpine seurueineen
-poistui huoneesta, ja niin hämilläni kuin olinkin ottaessani vastaan
-kohteliaita onnitteluja useilta, jotka yhtä hyväntahtoisina olisivat
-nähneet minut hirtettävän, ei minulta kuitenkaan jäänyt huomaamatta
-että jotain oli tekeillä Bruhlin ja Retzin kesken, jotka seisoivat
-erillään keskustellen matalalla äänellä. Siksipä minua ei
-kummastuttanut kun Bruhl raivautui esihuoneen täyttävän tungoksen läpi
-minua kohti ja syvään kumartaen pyysi saada puhua jonkun sanan
-kanssani.
-
-"Kernaasti", sanoin minä katsoen häneen tutkivasti, sillä minä tiesin
-hänen olevan sekä kavalan että riidanhaluisen. "Puhukaa vain."
-
-"Te olette tehnyt tuumani tyhjäksi kerta toisensa jälkeen", lausui hän
-äänellä joka värisi hiukan, samoinkuin hänen sormensakin, joilla hän
-siveli vahattuja viiksiään, "Meidän välillämme ei tarvita sanoja. Minä
-tulen huomenna puolenpäivän aikaan yhden kumppanin kanssa Chavernyn
-sillalle, joka on penikulman päässä täältä. Se on asumatonta seutua.
-Ehkä teitäkin huvittaa ratsastaa sen kautta jonkun ystävänne kanssa?"
-
-"Siitä voitte olla varma", vastasin minä kumartaen syvään ja tuntien
-kiitollisuutta siitä että asia lopultakin tuli rehellisesti ja
-avoimesti ratkaistavaksi. "Olen saapuva sinne -- ja omassa
-persoonassani. Sillä eilis-iltainen sijaiseni", lisäsin, katsoen häntä
-kiinteästi kasvoihin, "tuntuu olleen hiukan kovaonninen."
-
-
-
-
-XXI. Kaksi naista.
-
-
-Kohteliaisuuden vuoksi ja osottaakseni kiitollisuuttani saatoin herra
-de Rambouillet'ta hänen asuntoonsa ja näin että hän oli yhtä
-tyytyväinen itseensä ja siis minuunkin, kuin minä olin häneen. Sillä
-kertaa minä tosiaan melkein rakastin häntä, ja varmasti hän olikin
-mies, jolla oli ylevä ja isänmaallinen mieli ynnä taito ja käytös
-samanveroiset. Mutta häneltä puuttui se luonteen miellyttävyys ja
-myötätunnon herättämisen voima, joka antoi de Rosnyn ja Navarran
-kuninkaan kaltaisille miehille heidän erikoisen viehätyksensä; vaikka
-sen jälkeen mitä edellisessä luvussa olen hänestä kertonut, ei minun
-kieleni sovi puhua hänestä pahaa. Ja joka tapauksessa hän oli hyvä
-mies.
-
-Kun vihdoinkin saavuin asuntooni, odotti minua siellä yllätys
-kirjelipun muodossa, joka oli juuri saapunut eikä kukaan tiennyt miten.
-Joskin sen tulotapa oli salaperäinen, oli sen sisältö kuitenkin lyhyt
-ja riittävän selvä, sillä se kuului näin: "_Arvoisa herra! Jos tulette
-tapaamaan minua kolme tuntia puolenpäivän jälkeen Pienten Sisarten
-talon edustalla olevaan puistoon, niin teette palveluksen sekä
-itsellenne että allekirjoittaneelle. Marie de Bruhl_."
-
-Siinä oli kaikki mitä tuo naisen käsialalla kirjotettu lippu sisälsi,
-mutta silti oli siinä kylliksi saattamaan minut ymmälle. Simon, joka
-oli ilmaissut mitä vilpittömintä iloa pelastumiseni johdosta, olisi
-tahtonut minua menettelemään sen suhteen samalla tavalla kuin
-tuomiokirkon esipihalle kutsuvaan sanomaan nähden, nimittäin jättämään
-sen kokonaan huomioonottamatta. Mutta minä olin eri mieltä, ja
-varsinkin kolmesta syystä: ensiksikin oli kutsu suora ja avonainen,
-lisäksi oli aika varhainen ja paikka liian julkinen sopiakseen
-väkivallan näyttämöksi, vaikkakin hyvin sovelias sellaiseen kohtaukseen
-mihin ei ollut tarkotus kutsua koko maailmaa. Päälle päätteeksi oli
-puisto vain noin nuolenkantaman päässä asunnostani, vaikkakin toisella
-puolen St. Denys-katua.
-
-Sitäpaitsi saatoin ymmärtää montakin syytä, jotka voivat vaatia rouva
-de Bruhlia tapaamaan minua, ja jotkut niistä koskivat minua sangen
-läheltä. Senvuoksi olin välittämättä Simonin varotuksista ja läksin
-määräaikana paikalle, joka oli pieni, siisti alue vähän syrjässä St.
-Denys-kadulta, mistä kapea käytävä johti sinne. Se oli miellyttävä,
-mietiskelyyn sopiva paikka, jonka yhdellä puolella vain kohosi Pienten
-Sisarten talo, missä, kuten jälkeenpäin arvasin, rouva de Bruhl varmaan
-oli minua odottanut, sillä puisto oli siihen tullessani tyhjä ja
-kuitenkin hän hetken perästä seisoi vieressäni, vaikka kadulta ei
-ketään sinne tullut. Hänellä oli naamio kasvoillaan ja pitkä viitta
-yllään. Tuo kaunis tukka ja suloiset kasvot, jotka ensi kohtauksessamme
-olivat herättäneet minussa niin suurta ihailua, olivat nyt piilossa,
-mutta hänen vartalostaan ja ryhdistään näin kuitenkin siksi paljon että
-tunsin hänet varmasti rouva de Bruhliksi.
-
-Hän puhkesi puhumaan katkeroituneella äänellä, mikä ei ollutkaan
-minulle aivan aavistamatonta.
-
-"No, hyvä herra", huudahti hän harmista väräjävällä äänellä, "oletteko
-nyt tyytyväinen työhönne?"
-
-Olin odottanut tätä ja siksi oli minulla vastaus valmiina, "En voi
-käsittää, arvoisa rouva", sanoin minä, "että minulla olisi syytä
-soimata itseäni. Mutta olkoon se asia kuinka hyvänsä, niin uskon
-kuitenkin että te olette kutsunut minua jossakin paremmassa
-tarkotuksessa kuin moittiaksenne minua toisen virheestä, vaikkakin se
-tuli päivänvaloon minun sanaini kautta."
-
-"Minkätähden häväisitte minua julkisesti?" vastasi hän vieden
-nenäliinan huulilleen ja vetäisten sen jälleen takaisin kiivaalla
-eleellä.
-
-"Arvoisa rouva", sanoin minä maltillisesti: -- tunsin syvää sääliä
-häntä kohtaan, "ajatelkaa hiukan kuinka suuren vääryyden puolisonne
-minulle teki ja kuinka pientä ja mitätöntä sen rinnalla oli se mitä
-minä tein hänelle vuorostani."
-
-"Hänelle!" huudahti hän niin rajusti että minä säpsähdin. "Minulle te
-sen teitte -- minulle! Mitä minä olin tehnyt, että teidän piti tuolla
-tavoin saattaa minut alttiiksi niitten naurulle, jotka eivät tunne
-sääliä, ja yhtä armottoman ihmisen vihalle? Mitä olin tehnyt, hyvä
-herra!"
-
-Minä pudistin päätäni surullisena. "Siinä suhteessa myönnän olevani
-teille hyvityksen velassa", vastasin minä, "ja minä tahdon sitä antaa
-teille, jos se suinkin on minun vallassani. Niin, tahdonpa sanoa
-enemmänkin", jatkoin minä, sillä hänen äänensä väre oli koskenut
-sydämeeni. "Yhdessä kohdassa väärensin asiaa saattaen teidän miehenne
-huonompaan valoon. Uskon rehellisesti ettei hän ryöstänyt minun
-huostassani olevaa naista rakkaudesta häntä kohtaan, vaan
-valtiollisista syistä ja toisen henkilön välikappaleena."
-
-Hänen silmänsä suurenivat. "Mitä?" huusi hän. "Sanokaa se vielä kerta!"
-
-Tehtyäni niin kuin hän tahtoi tempaisi hän pois naamionsa ja tuijotti
-kasvoihini jännittynein katsein ja huulet raollaan. Silloin näin kuinka
-hän oli muuttunut näinä muutamina päivinä -- kuinka kalpeat ja
-riutuneet olivat hänen poskensa ja kuinka tummat renkaat ympäröivät
-hänen silmiään. "Voitteko vannoa sen?" sanoi hän vihdoin puhuen
-tavattoman kiihkeästi ja laskien kiihtymyksestä vapisevan kätensä
-käsivarrelleni. "Voitteko vannoa sen?"
-
-"Se on totta", vastasin minä vakavasti. Olisin voinut lisätä että tuon
-tapahtuman jälkeen hänen miehensä oli kohdellut neitiä tavalla mikä
-saattoi hänet pelkäämään pahinta. Mutta jätin sen sanomatta, tuntien
-ettei velvollisuuteeni kuulunut mennä kajoamaan puolisoitten välisiin
-suhteisiin.
-
-Hän risti kätensä ja katsoi jonkun aikaa hartaasti ylöspäin, ikäänkuin
-kiittäen taivasta, samalla kuin se terveyden ja hempeyden väri, jota
-niin kovin olin ihaillut, palasi ja kirkasti hänen kasvojaan
-ihmeellisesti. Hän näytti todellakin sillä hetkellä kokonaan toiseksi
-muuttuneelta. Hänen sinisilmänsä täyttyivät kyynelillä, hänen huulensa
-liikkuivat; enkä ole milloinkaan nähnyt mitään, mikä siinä määrässä
-olisi muistuttanut katolilaisten palvomaa Neitsyt Mariaa, kuin rouva de
-Bruhl silloin.
-
-Mutta muutos oli yhtä ohimenevä kuin ihanakin. Yhdessä tuokiossa hän
-näytti lysähtävän kokoon. Hän peitti kasvonsa käsillään ja voihkaisi,
-ja minä näin kyynelten, joita hän turhaan koetti pidättää, tippuvan
-hänen sormiensa lomitse. "Liian myöhäistä!" mutisi hän niin
-tuskallisella äänellä että se viilsi sydäntäni. "Voi, te ryöstitte
-minulta miehen ja annoitte minulle takaisin toisen. Minä tunnen hänet
-nyt sellaisena kuin hän on. Jollei hän rakastanut häntä silloin, niin
-rakastaa hän nyt. Se on liian myöhäistä!"
-
-Hän näytti niin voipuneelta että minä autoin hänet muutamien askelien
-päähän muurin vieressä olevalle penkille; ja minun täytyy myöntää että
-minun oli hyvin vaikea pysyä sen kunnioittavan huomaavaisuuden
-rajoissa, mitä hänen tilansa ja minun velvollisuuteni vaativat. Puhua
-lohduttavasti hänen puolisonsa käytöksestä oli mahdotonta, ja
-kunniantuntoni, vaikkakin se oli kovalla koetuksella, ei sallinut minun
-koettaa lohduttaa häntä jättämällä puolison kokonaan syrjään.
-
-Vihdoin hän toipui ja pannen naamion jälleen kasvoilleen virkkoi
-hätäisesti että hänellä oli vielä jotakin sanottavaa minulle. "Te
-olette kohdellut minua kunnianmiehen tavoin", jatkoi hän, "ja vaikka
-minulla ei olisi syytä muuhun kuin vihaan teitä kohtaan, niin sanon
-vuorostani: olkaa varuillanne! Te pelastuitte eilen illalla -- minä
-tiedän kaikki, sillä se samettiruusuke, jota hän käytti syöttinä, oli
-minun tekemäni -- minä olin aikonut käyttää sitä saadakseni toimeen
-tämän kohtauksen. Mutta hänen keinonsa eivät ole vielä lopussa. Olkaa
-sentähden varuillanne."
-
-Mieleeni johtui huomispäiväksi Bruhlin kanssa tekemäni sopimus,
-mutta tyydyin vain kiittämään häntä, sanoen kumartuessani hänen
-kätensä ylitse, jonka hän ojensi minulle jäähyväisiksi: "Kiitän
-teitä, arvoisa rouva. Kiitän teitä sekä varotuksestanne että
-anteeksiantavaisuudestanne."
-
-Taivuttaen kylmästi päätään hän veti kätensä pois. Samassa tuokiossa
-näin, kohottaessani jälleen katseeni, jotakin mikä hetkeksi naulitsi
-minut paikalleni. St. Denys-kadulle johtavan käytävän suulla seisoi
-kaksi ihmistä meitä katsellen. Toinen oli Simon Fleix ja toinen,
-naamioitu nainen, hiukan keskikokoa pienempi ja ratsastuspukuun puettu,
-oli neiti de la Vire!
-
-Minä tunsin hänet paikalla. Mutta sitä kevennystä, jota tunsin
-nähdessäni hänen saapuneen turvallisesti Blois'han, himmensi
-paheksuminen siitä että Simon oli kyllin varomaton näytelläkseen häntä
-tarpeettomasti kaupungin kaduilla. Tunsin jonkun verran hämmennystä
-omastakin puolestani, sillä enhän voinut sanoa kuinka kauan hän ja
-hänen saattajansa olivat olleet minua katselemassa. Ja nämä tunteet
-lisääntyivät vielä, kun käännyttyäni kumartamaan lopulliset jäähyväiset
-rouva de Bruhlille katsahdin jälleen käytävään päin ja näin että neiti
-ja hänen saattajansa olivat poistuneet. Niin malttamaton kuin olinkin,
-en tahtonut aiheuttaa sellaista käsitystä että olisin jättänyt rouvan
-töykeästi tai tunteettomasti hänen osotettuaan minulle sellaista
-huomaavaisuutta omassa surussaan, ja siksi odotinkin paljastetuin päin
-kunnes hän oli hävinnyt "Pienten Sisarten" luostarin sisäpuolelle.
-Sitten lähdin innokkaana rientämään asuntoani kohti, arvellen voivani
-vielä saavuttaa neidin ennenkuin hän ehtisi sisälle. Minun oli
-kuitenkin kohdattava vielä yksi vaikkakin hyvin laatuisa viivyke.
-Astuessani St. Denys-kadulta omalle hiljaiselle kadulleni kuulin
-nimeäni huudettavan ja katsahtaessani taakseni näin herra de
-Rambouillet'n tallimestarin, joka nautti herransa puolelta suurta
-luottamusta, juoksevan jälessäni. Hän toi isännältään sanaa, jolle hän
-pyysi minun antamaan mitä suurimman painon.
-
-"Markiisi ei tahtonut lähettää sitä kirjotettuna", jatkoi hän
-vetäen minut sivulle muutamaan nurkkaan, missä olimme tarpeeksi
-huomaamattomina, "vaan hän antoi minun opetella sen ulkoa. 'Sano herra
-de Marsacille', sanoi hän, 'että se, mitä varten hänet jätettiin
-Blois'han, on tehtävä pian tai sitten ei ollenkaan. Jotakin on tekeillä
-toisessa leirissä, en tiedä varmaan mitä. Mutta nyt on aika lyödä
-naulan päähän. Minä tunnen hänen intonsa ja luotan häneen.'"
-
-Tuntia aikaisemmin olisin kuunnellut tätä viestiä vakavin epäilyksin ja
-pahoin aavistuksin. Nyt, kun tiesin neidin saapuneen, lähetin
-Rambouillet'lle vastaviestin samassa äänilajissa, ja eroten
-kohteliaasti Bertramista, jota pidin hyvin kunnioitusta ansaitsevana
-miehenä, kiiruhdin asuntooni tuntien riemua ajatellessani että hetki ja
-henkilö olivat vihdoinkin tulleet ja että ennen seuraavan päivän
-koittoa saatoin toivoa, jos kaikki hyvin kävi, voivani suorittaa Rosnyn
-minulle uskoman tehtävän itselleni kunniaksi ja toisille hyödyksi.
-
-En voi kieltää että tähän tunteeseen sekottui joku määrä jännitystä,
-minkä aiheutti ajatus neidin pikaisesta jälleennäkemisestä. Noustessani
-ylös portaita koetin loihtia eteeni hänen kasvojensa ilmeen juuri
-sellaisena, kuin olin ne viimeksi nähnyt hänen kurottuessaan ikkunasta
-Rosnyssa, siinä tarkotuksessa että saisin siitä jotain johtonuoraa
-tulevaan käyttäytymiseeni ja joutuisin vähemmän alttiiksi tarttumaan
-nuoren tytön keimailun pauloihin. Mutta en päässyt nyt enempää kuin
-silloinkaan minkäänlaiseen tyydyttävään tai varmaan johtopäätökseen,
-vaan tunsin ainoastaan uudelleen hänen siinä tilaisuudessa minulle
-lahjottamansa samettisolmukkeen kadottamisen aiheuttamaa surua.
-
-Koputin hänelle varaamieni huoneitten ovelle, jotka olivat kerrosta
-alempana kuin omani, mutta en saanut vastausta. Otaksuen että Simon oli
-vienyt hänet yläkertaan nousin kiiruusti sinne, epäilemättä lainkaan
-etten tapaisi häntä siellä. Mutta kuvitelkaa hämmästystäni ja
-pettymystäni, kun huomasin tämänkin huoneen tyhjäksi, lukuunottamatta
-Rambouillet'n minulle lainaamaa lakeijaa!
-
-"Missä he ovat?" kysyin mieheltä puhuen terävästi ja seisoen käsi
-ovenkahvassa,
-
-"Nainen ja hänen seuranaisensako?" kysyi hän astuen esiin.
-
-"Niin, niin!" huusin kärsimättömästi, äkillisen pelon väräyttäessä
-sydäntäni.
-
-"Hän meni ulos heti saavuttuaan Simon Fleix'n kanssa eikä ole vielä
-tullut takaisin", vastasi hän.
-
-Sanat olivat tuskin päässeet hänen suustaan, kun kuulin useampia
-henkilöitä tulevan alhaalla olevaan käytävään ja alkavan nousta
-portaita ylös. Otaksuin varmasti että neiti ja poika olivat tulleet
-toista tietä ja viipyneet jollakin tavoin, ja helpotuksesta huoahtaen
-käännyin ottaakseni heidät vastaan, Mutta kun henkilöt, joitten
-askeleet olin kuullut, tulivat esiin, näinkin vain Rosnyn
-tallimestarin, yhtä varmana, tukevana ja pirteäkatseisena kuin ainakin,
-ynnä kaksi asestettua palvelijaa.
-
-
-
-
-XXII. "Nainen säätää."
-
-
-Heti kun tallimestari astui jalkansa ylimmälle pykälälle, menin häntä
-vastaan. "Missä on herrattarenne, mies?" sanoin minä. "Missä on neiti
-de la Vire? Sanokaa joutuin mitä olette hänelle tehnyt!"
-
-Hänen naamansa piteni sanomattomasti. "Missäkö hän on?" vastasi hän,
-häilyen hämmästyksen ja levottomuuden vaiheilla äkillisen hyökkäykseni
-johdosta. "Täällä hänen pitäisi olla. Jätin hänet tänne ei täyttä
-tuntiakaan sitten. Hyvänen aika! Eikö hän sitten ole täällä nyt?"
-
-Hänen levottomuutensa sai minun levottomuuteni kasvamaan
-kymmenkertaiseksi. "Ei!" huusin minä. "Hän ei ole! Hän on nyt poissa!
-Ja te -- minkä lemmon takia teidän tarvitsi jättää hänet tänne yksinään
-ja suojattomana? Sanokaa minulle se!"
-
-Hän nojasi suojakaiteeseen koettamattakaan puolustaa itseään ja oli
-äkillisen kauhunsa vallassa aivan toisennäköinen kuin se pirteä ja
-uljas mies, joka oli noussut ylös portaita kaksi minuuttia aikaisemmin.
-"Minä olin hullu", voihki hän. "Näin teidän Simoninne olevan täällä; ja
-Fanchette, joka on kyllä miehen veroinen hänkin, oli myöskin
-herrattarensa kanssa. Ja minä menin toimittamaan hevosia talliin. En
-aavistanut mitään pahaa. Ja nyt -- herra Jumala!" lisäsi hän oikaisten
-itsensä suoraksi kasvonpiirteittensä käydessä jäykiksi ja synkiksi --
-"minä olen mennyt mies! Herrani ei ikinä anna minulle anteeksi!"
-
-"Tulitteko suoraan tänne?" sanoin minä, muistaen että kun kaikki lukuun
-otettiin, ei hänen vikansa ollut suurempi kuin minun eräässä
-aikaisemmassa tilaisuudessa.
-
-"Me menimme ensin herra de Rosnyn asunnolle", vastasi hän, "missä
-saimme teidän sananne, jonka mukaan meidän oli tultava tänne. Ja me
-tulimme heti laskeutumatta edes satulastakaan."
-
-"Neiti on ehkä mennyt takaisin ja on siellä", sanoin minä.
-
-"Se on mahdollista. Jääkää tänne ja pitäkää tarkkaa vaaria, niin minä
-menen katsomaan. Toinen miehistänne tulkoon mukaani."
-
-Hän lausahti myöntävästi, ollen mies joka oli yhtä kernas ottamaan
-vastaan kuin antamaankin määräyksiä, ja tällä kertaa kiitollinen
-jokaisesta esityksestä mikä tarjosi toivoa neidin turvallisuudesta.
-Hänen valitsemansa palvelijan seuraamana juoksin alas portaita ja olin
-samassa tuokiossa rientämässä St. Denys-katua pitkin. Päivä alkoi
-hämärtää. Kapeilla kaduilla ja kujilla oli jo melkein pimeä, mutta
-kaupungin asukkaissa, joita oli suuri joukko maleksimassa ulkona tai
-haastelemassa talojen ovilla, saatoin huomata saman jännityksen ilmeen
-kuin aamullakin. Niin kuumeisen levottomuuden vallassa kuin olinkin, ei
-minulta jäänyt huomaamatta kaikkien kasvoilla asuva huolestunut
-vakavuus, mutta kun otaksuin sen johtuvan kuninkaan lähestyvästä
-poismuuttamisesta ja lisäksi olin huolella siitä etteivät ne, joita
-etsimme, huomaamattani menisi ohitsemme väen vilskeessä, niin en sitä
-paljon ajatellut. Viiden minuutin perästä olimme de Rosnyn asunnolla.
-Koputin ovelle malttamattomana ja tuntematta paljonkaan menestyksen
-toivoa. Mutta kuinka hämmästyinkään, kun ovi melkein samassa aukeni ja
-minä näin edessäni Simon Fleix'n!
-
-Huomatessaan kuka tulija oli hän horjahti taaksepäin kauhistunein
-kasvoin ja peräytyi seinään asti käsi kohotettuna.
-
-"Sinä heittiö!" huudahdin minä voiden vaivoin hillitä itseäni. "Sano
-minulle heti paikalla missä neiti de la Vire on! Taikka, taivaan
-nimessä, minä unohdan mitä äitini oli sinulle velkaa ja hävitän sinut!"
-
-Tuokion hän tuijotti minuun pahasisuisesti irvillä ikenin, ikäänkuin
-aikoisi kieltäytyä -- ja tehdä vielä enemmänkin. Sitten hän malttoi
-mielensä ja kohottaen kättään viittasi ynseästi ylöspäin. "Mene
-edelläni ja koputa ovelle", sanoin minä, taputtaen tarkottavasti
-tikarini kahvaa.
-
-Esiintymistapani pelottamana hän totteli ja johti meidät siihen
-huoneeseen, missä herra de Rambouillet oli yllättänyt meidät eräässä
-aikaisemmassa tilaisuudessa. Ovella hän pysähtyi ja koputti hiljaa,
-jolloin terävä ääni sisäpuolelta käski meidän astua sisään. Minä
-kohotin salvan ja noudatin kehotusta, sulkien oven jälkeeni.
-
-Neiti istui, ratsastuspuku vielä yllään, tuolilla lieden edessä, missä
-vasta sytytetty valkea ratisi ja savusi. Hän istui selin minuun eikä
-kääntynyt sisäänastuessani, vaan leikki yhä välinpitämättömän näköisenä
-helmassaan viruvan naamion nauhoilla. Fanchette seisoi hänen takanaan
-suorana kuin tukki, kyynärpäät pontevasti sivuilla ja kädet ristissä,
-sellaisessa asennossa että saatoin arvata hänen juuri lausuneen ankaran
-tyytymättömyytensä herrattarensa viimeisen oikun johdosta ja
-erittäinkin siitä varomattomuudesta millä neiti liikkui julkisesti
-ulkosalla niin pätemättömän vartian kuin Simonin kanssa sellaisessa
-paikassa missä hän jo oli saanut niin paljon kärsiä. Tätä havaintoani
-vahvisti se, että naisen ankara ilme kirkastui kun hän näki minut,
-vaikkakin se ynseä päännyökkäys, minkä hän soi minulle tervehdykseksi,
-ei suinkaan näyttänyt osottavan suosiota tai hyväntahtoisuutta. Hän
-kosketti kuitenkin herratartaan olkapäähän ja sanoi: "Herra de Marsac
-on täällä."
-
-Neiti käänsi päätään ja katsoi minuun välinpitämättömästi, siirtämättä
-tuoliaan tai liikuttamatta jalkaansa, jota hän lämmitteli. "Hyvää
-iltaa", virkkoi hän.
-
-Tervehdys tuntui niin lyhyeltä ja jokapäiväiseltä, jättäen
-huomioonottamatta niin hyvin sen tuskan ja levottomuuden, minkä hän
-juuri oli minulle tuottanut, kuin sen tärkeän päämäärän jonka takia
-olimme täällä -- puhumattakaan omituisesta eroamisestamme, jonka hän
-varmaan muisti yhtä hyvin kuin minäkin -- että edeltäpäin valmistamani
-sanat kuolivat huulilleni ja minä tuijotin häneen vilpittömän
-hämmentyneenä. Hänen pienet kasvonsa olivat, huulia lukuunottamatta,
-kokonaan kalpeat. Otsa oli synkkä, katse oli tyly samalla kuin
-väsynyt. Eivätkä ainoastaan sanat jääneet minulta sanomatta, vaan
-suuttumuksenikin hävisi; noustuani portaita ylös valmiina torumaan,
-tunsin yhtäkkiä -- huolimatta uudesta levätistäni ja huotrastani,
-virastani ja hovimaineestani -- samaa vanhuuden, ränstyneisyyden ja
-köyhyyden tunnetta, jota hänen läsnäolonsa oli vaikuttanut minussa
-alunpitäen. Mutisin: "Hyvää iltaa, neiti", ja sen enempää en saanut
-sanotuksi -- minä, joka olin säikäyttänyt vahvan Maignanin
-pahanpäiväiseksi juuri vähäistä ennen!
-
-Hän nähtävästi huomasi minkä vaikutuksen hän minuun teki, sillä hän
-pitkitti vielä jonkun aikaa hämillesaattavaa äänettömyyttään. Viimein
-hän virkkoi jäykästi: "Ehkä herra de Marsac haluaa istua, Fanchette.
-Vie hänelle tuoli. Pelkään kuitenkin että hänen hovissa saavuttamansa
-menestyksen jälkeen vastaanottomme tuntuu hänestä hieman kylmältä.
-Mutta mehän olemme vain maalaisia", lisäsi hän heittäen syrjäkatseen
-minuun, harmin välähdys silmissään.
-
-Minä kiitin häntä kurkku karheana, sanoen etten voinut istua, koska
-minulla ei ollut aikaa viipyä. "Simon Fleix", jatkoin sitten, saaden
-vaivoin ääneni kulkemaan, "näyttää tuottaneen teille turhaa vaivaa
-saattamalla teidät tänne, sen sijaan että olisi ilmottanut minun
-valmistaneen huoneen teitä varten omassa asunnossani."
-
-"Ei se ollut Simon Fleix'n syy", vastasi hän lyhyesti. "Minä pidän
-enemmän näistä huoneista. Ne ovat mukavammat."
-
-"Ne ovat ehkä mukavammat", pitkitin minä nöyrästi, "mutta minun on
-ajateltava turvallisuutta, niinkuin tiedätte, arvoisa neiti. Minun
-talossani on pätevä vartio, ja siellä voin vastata siitä ettei teille
-tapahdu mitään vahinkoa."
-
-"Voitte lähettää varttanne tänne", sanoi hän kuninkaallisin ilmein.
-
-"Mutta, neiti..."
-
-"Eikö se riitä, kun minä olen sanonut pitäväni enemmän näistä
-huoneista?" vastasi hän terävästi antaen naamion pudota helmaansa ja
-kääntyen katsomaan minuun peittelemättömällä vastenmielisyydellä.
-"Oletteko kuuro, hyvä herra? Sallikaa minun sanoa etten minä ole
-väittelytuulella. Minä olen väsynyt ratsastamisesta. Minä pidän enemmän
-näistä huoneista ja sillä hyvä!"
-
-Hän lausui nämä sanat mitä jyrkimmän päättäväisellä äänellä, mutta sen
-rinnalla saattoi hänen teennäisen välinpitämättömyytensä verhon alta
-huomata, että hän tunsi häijyä nautintoa voidessaan täten tehdä
-tyhjäksi toivomukseni. Tunsin että tässä oli kysymyksessä kosto,
-vieläpä mahdollisimman ärsyttävällä tavalla tarjottuna. Mutta samalla
-kun tuo lapsellinen ja pahankurinen uppiniskaisuus nostatti
-suuttumustani, karkotti se hänen läsnäolonsa aiheuttaman omituisen
-ujouden ja muistutti minulle velvollisuuksiani.
-
-"Neiti", lausuin minä lujasti katsoen häneen vakavin kasvoin, "suokaa
-anteeksi jos puhun suoraan. Nyt ei ole aika lapsetella. Ne miehet,
-joitten käsistä kerran pelastuitte, ovat yhtä kiihkeitä nytkin ja vielä
-epätoivoisemman rohkeita. Heillä arvattavasti on tällä hetkellä jo
-tieto teidän tulostanne. Tehkää siis niinkuin pyydän, kehotan ja
-rukoilen teitä tekemään. Muuten voi käydä niin, että minulta tällä
-kertaa puuttuu voimaa pelastaa teitä, vaikka tahtoa ei koskaan tule
-puuttumaan."
-
-Välittämättä vähääkään siitä mitä puhuin, hän katsoi minua silmiin --
-sillä olin nyt siirtynyt hänen viereensä -- pahanjuonisesti hymyillen.
-"Te olette todellakin suuresti kehittynyt käytöstavoiltanne sitten
-viime näkemän", virkkoi hän.
-
-"Mitä te tarkotatte?" kysyin minä hämmästyneenä.
-
-"Sitä mitä sanonkin", vastasi hän nenäkkäästi. "Mutta olihan se
-odotettavissakin."
-
-"Onneton ihminen!" huusin minä tuon ajattoman pilkanteon miltei
-sietämättömiin ärsyttämänä. "Ettekö tahdo ajatella vakavasti ennenkuin
-olette tuhonnut meidät ja itsenne? Minä sanon, ettei tämä talo ole
-teille turvallinen! Se ei ole turvallinen minullekaan! Minä en voi
-tuoda tänne miehiäni, sillä täällä ei ole niille tilaa. Jos teillä on
-hiukkasenkaan järkevyyttä, kiitollisuutta, niin..."
-
-"Kiitollisuutta!" huudahti hän, huiskutellen naamiota verkalleen
-edestakaisin nauhasta ja katsoen minuun ikäänkuin minun kiihtymykseni
-huvittaisi häntä. "Kiitollisuutta -- se on hyvin kaunis sana ja
-merkitsee paljon; mutta se on niitä varten, jotka palvelevat meitä
-uskollisesti, herra de Marsac, eikä muita varten. Minulle on kerrottu
-että te saatte niin paljon suosionosotuksia ja menestytte niin hyvin
-hovissa, etten minä ole oikeutettukaan vaatimaan itselleni
-jakamattomina teidän palveluksianne."
-
-"Mutta, neiti..." sanoin minä matalalla äänellä. Ja siihen pysähdyin.
-En uskaltanut jatkaa.
-
-"No niin", vastasi hän katsahtaen minuun hetken äänettömyyden jälkeen
-ja lakaten yhtäkkiä leikkimästä naamiollaan, "mitä tahdotte sanoa?"
-
-"Te puhutte suosionosotuksista", jatkoin minä vaivalloisesti. "En ole
-saanut sellaisia naisen kädestä kuin yhden ainoan kerran. Sen sain
-Rosnyssa ja teidän kädestänne."
-
-"Minunko kädestäni?" vastasi hän hämmästyneen näköisenä.
-
-"Niin juuri, neiti."
-
-"Teille on sattunut jokin kummallinen erehdys", vastasi hän
-kohentautuen ja katsoen minuun välinpitämättömästi. "En ole koskaan
-antanut teille suosionosotusta."
-
-Minä kumarsin syvään. "Jos sanotte ettette ole antanut, niin se
-riittää", vastasin.
-
-"Ei, mutta älkää antako minun tehdä teille vääryyttä, herra de Marsac",
-puhkesi hän puhumaan hiukan nopeammin ja muuttuneella äänellä. "Jos
-näytätte minulle sen suosionmerkin, jonka olen teille antanut, niin
-tulen luonnollisesti vakuutetuksi. Joka näkee, se uskoo, tiedättehän
-sen", lisäsi hän hermostuneesti naurahtaen, ja tehden eräänlaisen
-kainoutta muistuttavan eleen.
-
-Jollen ollut sitä ennen tarpeeksi pahotellut huolettomuuttani ja
-samettisolmukkeen menettämistä, niin tein sen nyt. Katsoin häneen
-äänettömänä ja näin hänen kasvojensa, joilla juuri-ikään oli näkynyt
-tunteellisuuden ja miltei katumuksen oireita, käyvän vähitellen jälleen
-tylyiksi.
-
-"No?" virkkoi hän kärsimättömästi. "Todistus on helppo."
-
-"Joku otti sen minulta; luullakseni herra de Rosny", vastasin minä
-vaivalloisesti, ihmetellen mikä kova onni oli johtanut hänet ottamaan
-esille tämän kysymyksen ja pitämään siitä kiinni niin tiukasti.
-
-"Joku otti sen teiltä!" huudahti hän nousten äkkiä seisomaan leimuavin
-silmin ja rutistaen pienellä kädellään naamion käyttökelvottomaksi.
-"Joku otti sen teiltä!" toisti hän, äänensä ja koko olentonsa
-vavistessa suuttumuksesta ja halveksimisesta. "Kiitoksia paljon sitten,
-oma selitykseni on minusta parempi. Teidän esittämänne on mahdoton.
-Sillä sallikaa minun sanoa teille, että kun neiti de la Vire antaa
-suosionosotuksen, niin antaa hän sen miehelle jolla on voimaa ja älyä
--- ja uskollisuutta säilyttämään sen, vaikkapa herra de Rosnyltakin!"
-
-Hänen halveksimisensa viilsi minua, mutta ei suututtanut. Tunsin
-jossakin määrin ansainneeni sen ja olin raivoissani pikemmin itselleni
-kuin hänelle, Mutta ollen kaiken aikaa tietoinen siitä että hänen
-turvaamisensa oli nyt tärkeämpi kuin kaikki muut seikat, alistin
-tunteeni hetken vaatimusten alle ja vetosin todistuskappaleeseen, jonka
-luulin painavan sittenkin kun omat kehotukseni olivat osottautuneet
-voimattomiksi.
-
-"Ottamatta lukuun minua itseäni", sanoin minä, puhuen virallisemmin
-kuin siihen saakka, "on olemassa vielä yksi vaikutin, jonka pitäisi
-olla teille tärkeä. Kuningas..."
-
-"Kuningas!" huusi hän keskeyttäen minut kiivaasti, kiihtymyksestä
-hehkuvin kasvoin ja koko olemuksensa ilmaistessa uppiniskaista
-itsepäisyyttä. "Minä en tahdo tavata kuningasta!"
-
-"Ette tahdo tavata kuningasta!" toistin minä ällistyneenä.
-
-"En, minä en tahdo!" vastasi hän suuttumuksen, halveksimisen ja raivon
-puuskassa. "Kuulettehan, minä en tahdo! Minä olen ollut leikkikaluna ja
-välikappaleena jo kylliksi kauan", jatkoi hän, "enkä halua palvella
-enää toisten tarkotusperiä. Olen tehnyt päätökseni. Älkää puhuko
-minulle, siitä ei ole mitään hyötyä. Toivoisin sydämestäni", lisäsi hän
-katkerasti, "että olisin pysynyt Chizéssa enkä milloinkaan nähnyt tätä
-paikkaa!"
-
-"Mutta, neiti", sanoin minä, "te ette ole ajatellut..."
-
-"Ajatellut!" huudahti hän pusertaen pienet valkoiset hampaansa yhteen
-niin sisukkaasti että olin vähällä peräytyä taaksepäin. "Minä olen
-ajatellut ihan tarpeeksi. Olen kyllästynyt ajattelemiseen. Nyt tahdon
-toimia. En tahdo olla enää nukkena. Voitte viedä minut väkisin linnaan,
-jos tahdotte, mutta puhumaan ette minua saa."
-
-Tuijotin häneen äärimäisen hämmästyneenä, kykenemättä ensi alussa
-uskomaan että nainen, joka oli kestänyt niin paljon, ollut niin monen
-vaaran alaisena, ratsastanut niin monta penikulmaa määrätyn tarkotuksen
-vuoksi, kieltäytyisikin panemasta täytäntöön suunnitelmaansa sitten kun
-kaikki oli tehty ja hetki käsissä. Niin, ensi alussa en voinut sitä
-uskoa ja aloin senvuoksi esittää kaikkia mahdollisia syitä ja
-kehotuksia, arvellen että hän kaipaisi vain pyyntöjä ja maanitteluja.
-
-Mutta pian huomasin että rukoukset ja uhkauksetkin osottautuivat yhtä
-tehottomiksi, ja niitä pitemmälle en tahtonut mennä. Tiedän että jotkut
-ovat minua moittineet ja toiset nauraneet, kun en vienyt asiaa sen
-pitemmälle, mutta ne jotka ovat olleet silmä silmää vasten henkevän
-naisen kanssa -- naisen, jonka hentous ja heikkous juuri ovat hänen
-vahvimpana voimanaan -- ne ymmärtävät paremmin, mitkä vaikeudet olivat
-minua vastassa ja miten minun lopultakin täytyi tulla vakuutetuksi. En
-ollut milloinkaan tavannut tämän kaltaista itsepintaisuutta. Niinkuin
-neiti sanoi kerran toisensa jälkeen, saatoin viedä hänet väkisin
-hoviin, mutta puhumaan en voinut häntä pakottaa.
-
-Koetettuani kaikkia houkutuskeinoja ja kykenemättä kuitenkaan
-horjuttamaan hänen päätöstään -- Fanchetten katsoessa päältä
-värähtämättömin kasvoin, tekemättä mitään auttaakseen tai
-vastustaakseen minua -- kadotin masennuksissani sen velvollisuuden
-tunnonkin, joka tähän saakka oli minua elähyttänyt, ja vaikka
-suhteeni neitiin olisi pitänyt saattaa minut huolehtimaan hänen
-turvallisuudestaan hänen itsensä uhallakin, lähdin vihdoin harmin
-vallassa hänen luotaan ja menin ulos virkkamatta enää sanaakaan hänen
-poissiirtämisestään -- mikä seikka vielä oli minun vallassani. Luulen
-että jonkun hetken harkinta olisi saanut minut malttamaan mieleni ja
-muistamaan velvollisuuteni; mutta siihen ei minulle suotu tilaisuutta,
-sillä olin tuskin ehtinyt portaitten yläpäähän, kun Fanchette tuli
-jälkeeni ja kehotti minua kuiskaten pysähtymään.
-
-Hänellä oli kynttilä kädessään, ja sen hän kohotti kasvojeni tasalle,
-hymyillen niissä kuvastuvalle hämmingille. "Sanotteko. ettei tämä talo
-ole turvallinen?" kysyi hän äkkiä, alentaen kynttilän puhuessaan.
-
-"Eikö teillä ole entistä kokemusta Blois'n taloista?" vastasin minä
-yhtä suorasukaisesti. "Teidän pitäisi tietää yhtä hyvin kuin minäkin."
-
-"Sitten hänet täytyy saada lähtemään täältä", vastasi hän nyökäten
-ovelasti. "Minä voin taivuttaa hänet. Lähettäkää hakemaan väkeänne ja
-olkaa täällä puolen tunnin perästä. Niin pitkän ajan saattaa hänen
-mairittelemisensa vetää. Mutta kyllä minä teen sen."
-
-"Kuulkaa sitten", sanoin innokkaasti, käyttäen tilaisuutta hyväkseni ja
-vetäen hänet ulommaksi ovelta. "Jos voitte taivuttaa hänet siihen, niin
-voitte taivuttaa hänet kaikkeen mitä toivon. Kuulkaahan, ystäväni",
-jatkoin alentaen yhä ääntäni. "Jos hän tahtoo puhua kuninkaan kanssa
-kymmenenkään minuuttia ja kertoa hänelle mitä hän tietää, niin annan
-teille..."
-
-"Mitä?" kysyi nainen äkkiä ja jyrkästi, nykäisten samalla irti hihansa,
-josta olin pidellyt kiinni.
-
-"Viisikymmentä kruunua", vastasin minä, mainiten epätoivoissani summan
-joka hänen asemassaan olevalle henkilölle oli kokonainen omaisuus.
-"Viisikymmentä kruunua käteen, heti kun tuo kohtaus on suoritettu."
-
-"Ja te tahtoisitte että möisin hänet tuosta summasta!" huusi nainen
-niin kiihkeästi että minä tyrmistyin. "Hävetkää, hävetkää, mies! Te
-houkuttelette hänet jättämään kotinsa ja ystävänsä ja seudun jossa hän
-oli tunnettu, ja nyt te tahdotte minua myömään hänet! Hävetkää! Ja
-menkää matkaanne!" lisäsi hän halveksivasti. "Menkää heti paikalla ja
-tuokaa väkenne. Kuninkaasta te puhutte -- kuninkaasta! Minä sanon
-teille että en soisi hänen pikkusormeaankaan särkevän, vaikka kaikki
-teidän kuninkaanne polvillaan sitä rukoilisivat!"
-
-Sen sanottuaan hän pyörähti takaisin sisään ja minä poistuin
-masentuneena, ihmetellen syvästi sitä uskollisuutta, minkä Kaitselmus
-arvatenkin jalosyntyisten eduksi ja mahdollisesti kaikkienkin hyväksi
-on istuttanut halpoihin. Tavattuani Simonin odottamassa alhaalla
-portaissa, käskin hänen äkäisesti mennä Maignanin luo ja pyytää häntä
-tulemaan minun luokseni miehineen. Silläaikaa vartioitsin taloa itse
-heidän tuloonsa asti, ja kun sitten menin ylös, näin että Fanchette oli
-pitänyt minkä oli luvannut. Yrmeän näköisenä ja punainen täplä
-kummallakin poskellaan suostui neiti lähtemään alas, ja sitten saatoin
-hänet turvallisesti minun asuntooni, pari Maignanin hankkimaa soihtua
-edellämme kulkien. Johdin hänet oman asuntoni alla oleviin huoneisiin,
-jotka olin varustanut häntä varten.
-
-Ovella hän kääntyi ja kumarsi minulle liekehtivin kasvoin.
-
-"Tähän saakka olette saanut tahtonne läpi", lausui hän hengittäen
-kiivaasti. "Mutta älkää luulotelkokaan saavanne sitä pitemmälle --
-lahjomallakaan!"
-
-
-
-
-XXIII. Viimeinen Valois.
-
-
-Seisoin hetken aikaa portailla miettien mitä minun olisi tehtävä tässä
-odottamattomassa asiaintilassa, joka markiisin äsken saapuneen viestin
-johdosta vaati vielä niin kiireellistä toimintaa. Jollei tuota viestiä
-olisi ollut, niin olisin voinut odottaa seuraavaan aamuun ja uskoa
-melkoisen varmasti tapaavani neidin silloin järkevämmällä tuulella.
-Mutta niinkuin asiat nyt olivat, en uskaltanut odottaa. En uskaltanut
-antautua siihen vaaraan mikä viivytyksestä voisi koitua, ja tulin
-senvuoksi pian siihen johtopäätökseen, että ainoa sillä hetkellä
-tarjoutuva neuvo oli mennä heti Rambouillet'n luokse ja kertoa hänelle
-suoraan miten asiat olivat.
-
-Maignan oli asettanut yhden miehistään avonaiselle ulko-ovelle ja itse
-asettunut portaitten yläpäähän, mistä hän saattoi nähdä sisääntulijan
-tulematta itse huomatuksi. Tyytyväisenä tähän järjestelyyn jätin
-Rambouillet'n miehen hänen väkensä vahvikkeeksi ja otin mukaani Simon
-Fleix'n, jonka käyttäytymisestä neitiin nähden minulla oli mitä
-vakavimpia epäilyksiä.
-
-Kadulle tullessani huomasin että yö oli kylmä; taivas, missä sitä näkyi
-räystäitten välistä, oli täynnä kirkkaita tähtiä. Pureva viima puhalsi,
-pakottaen meidät kietomaan levätit ympärillemme ja rientämään eteenpäin
-ripeätä vauhtia, mikä hyvin sopi yhteen kiihtyneen mieleni kanssa.
-Ollen vakuutettu siitä että tehtäväni olisi ollut suoritettu tunnin
-kuluessa, jos neiti olisi ollut taipuvaisempi, en voinut mitenkään
-pysyä kärsivällisenä sellaista kohtaan, joka turhanpäiväistä oikkuaan
-tyydyttääkseen leikitteli kokonaista kuningaskuntaa koskevilla
-salaisuuksilla kuin olisivat ne olleet pelimarkkoja, ja ohimenevän
-pahantuulen puuskassa pani alttiiksi monen viikon vaivojen tulokset.
-Mutta vaikka tunsinkin kärsimättömyyttä neitiä kohtaan, oli tuo tunne
-kuitenkin niin heikkoa verrattuna tilaisuuden tärkeään merkitykseen,
-että levottomana ihmettelin omaa levollisuuttani ja tunsin enemmän
-suuttumusta itseäni kohtaan siitä etten ollut todenteolla suutuksissani
-hänelle, kuin halua kohdistaa moitteita siihen joka ne varsinaisesti
-ansaitsi. Turhaan sanoin itselleni halveksivasti että hän oli nainen ja
-että naisten oikut olivat käsittämättömiä. Tunsin sittenkin että
-anteeksiantavaisuuteni todellinen syy ja vaikutin oli siinä luulossa,
-minkä hän viittauksella Rosnysta lähtiessäni sattuneeseen tapahtumaan
-oli tehnyt melkein varmuudeksi, nimittäin että hänen äkillisen
-pahantuulensa syynä olin minä itse.
-
-Olisin voinut seurata tätä ajatusjuoksua pitemmällekin ja sangen
-mieluisin tuloksin. Mutta saapuessani Rambouillet'n asunnolle keskeytyi
-se äkkiä sen omituisen hiljaisuuden vaikutuksesta mikä vallitsi tässä
-tavallisesti niin vilkkaassa talossa. Ovet olivat suletut, ikkunoista
-ei näkynyt valoa ja eteishalli kajahti kolkuttaessani tyhjältä ja
-autiolta. Eikä minua vastaanottamaan rientänyt lakeijaa; hiljaisuuden
-rikkoi ainoastaan vanhan ovenvartian löntystävät askeleet, kun hän
-lyhtyä kädessään kantaen tuli avaamaan. Levottomana ihmetellen odotin
-mitä tämä kaikki merkitsisi; ja kun mies vihdoinkin avasi ja
-tuntiessaan minut pyysi anteeksi jos oli antanut minun odottaa, kysyin
-maltittomasti mistä tämä johtui.
-
-"Ja missä markiisi on?" lisäsin heti perään, astuen sisäpuolelle
-päästäkseni suojaan tuulelta ja irrottaen levättini.
-
-"Ettekö ole kuullut?" kysyi mies valaisten lyhdyllään kasvojani. Hän
-oli vanha, kuihtunut ja laiha ukko-rahjus. "Siitä taitaa syntyä
-romahdus tällä kertaa, pelkään mä."
-
-"Romahdus?" tiuskasin minä. "Puhukaa selvästi! Mitä on tapahtunut? Minä
-vihaan salamyhkäilyjä."
-
-"Ettekö ole kuullut uutista, että Mercoeurin herttua ja Retzin
-marsalkka ovat lähteneet Blois'sta tänään iltapäivällä kaikkine
-väkineen?"
-
-"Eihän?" vastasin minä hiukan säpsähtäen. "Minne he ovat lähteneet?"
-
-"Pariisiin, kuulemma -- yhtyäkseen liigalaisiin."
-
-"Mutta tarkotatteko että he ovat luopuneet kuninkaasta?" kysyin minä.
-
-"Niinpä maarin!" vastasi hän.
-
-"Eihän toki ainakaan Mercoeurin herttua?" huudahdin minä. "Onhan hän
-kuninkaan lanko. Onhan hänen kiittäminen häntä kaikesta."
-
-"Mennyt hän vain on", vastasi vanhus varmasti. "Tieto siitä tuotiin
-markiisille noin neljän tienoissa tai vähän myöhemmin. Hän kutsui
-väkensä kokoon ja lähti heidän jälkeensä koettaakseen taivuttaa heitä
-palaamaan. Niin ainakin sanotaan."
-
-Niin nopeaan kuin saatoin kävin mielessäni tarkastellen läpi tilanteen.
-Jos nämä merkilliset uutiset olivat tosiperäisiä, jos miehet sellaiset
-kuin Mercoeur, jolla oli kaikki syy seisoa kuninkaan puolella, ja
-myöskin sellaiset kuin Retz, jonka uskollisuus oli kauan ollut
-epäilyksen alaisena, luopuivat hovista, niin vaaran täytyi todellakin
-olla lähellä. Kuningas tunsi varmaan kruununsa jo horjuvan ja tarttuisi
-innokkaasti mihin keinoon hyvänsä, joka tarjoutui sitä kannattamaan.
-Asiain niin ollen oli minun ehdottomin velvollisuuteni päästä hänen
-puheilleen, maksoi mitä maksoi, jotta ei Bruhl vaan minä, ei
-Turennen kreivi vaan Navarran kuningas tulisi hyötymään hänen
-itsesäilytysvaistonsa ensimäisestä mielijohteesta.
-
-Käskien ovenvartijaa sulkemaan oven riensin linnaan, ja pian sain
-vahvistusta päätökselleni enemmän kuin riittävästi. Sillä
-hämmästyksekseni tapasin hovin hyvin samankaltaisessa tilassa kuin
-herra de Rambouillet'n talonkin. Portilla oli tosin kahdenkertaiset
-vartiat, jotka silmäilivät minua tarkasti ennenkuin laskivat sisään,
-mutta piha, jonka tähän aikaan päivästä olisi pitänyt olla kirkkaasti
-valaistu ja täynnä lakeijoja ja tallimiehiä, oli pimeänä erämaana,
-missä muutamia soihtuja murheellisesti lepatti. Sisään astuessani
-huomasin asiain olevan sielläkin samassa tilassa: halli oli huonosti
-valaistu ja autio, porraskäytävässä vain muutamia kuiskailevia ryhmiä,
-jotka tarkastelivat minua ohikulkiessani, esihuoneet miltei tyhjinä tai
-harmaapukuisten sveitsiläisten henkivartiain vallassa. Missä olin
-odottanut tapaavani hovimiehiä kokoontuneina kohtaamaan valtiastaan ja
-vakuuttamaan hänelle uskollisuuttaan, siellä tapasin ainoastaan synkkiä
-kasvoja, epäluuloisia katseita ja pahaenteisesti sulettuja suita.
-Kaikkien yllä lepäsi aavisteleva, pidättynyt ilme. Askeleen ääni
-kumahti ontosti. Pitkät käytävät, missä vielä äsken oli kajahdellut
-nauru ja arpanoppien rapina, näyttivät jo vaipuneen siihen
-äänettömyyteen ja autiuteen, joka odotti niitä hovin lähdettyä. Missä
-joku puhui, siinä kuulin mainittavan Guisen nimeä, ja olisin voinut
-kuvitella hänen mahtavan varjonsa lepäävän paikan yllä kiroten sitä.
-
-Vastaanottohuoneessa eivät asiat olleet paljonkaan paremmalla kannalla.
-Hänen majesteettinsa ei ollut läsnä, ei myöskään ketään hovinaisista;
-ainoastaan muutamia herroja, joitten joukossa tunsin Revol'in, joka oli
-kuninkaan sihteereitä, seisoi lähellä alkoovia. Minun saapuessani he
-katsahtivat ylös ikäänkuin odottaen uutisia, ja sitten, nähtyään kuka
-tulija oli, käänsivät katseensa kärsimättöminä jälleen toisaalle.
-Neversin herttua käveli synkkänä edestakaisin erään ikkunan edessä
-kädet selän takana, silläaikaa kun Biron ja Crillon yhteisen vaaran
-sovittamina puhelivat ääneen lieden luona. Minä epäröin hetken,
-tietämättä oikein miten menetellä, sillä olin ollut hovissa niin vähän
-aikaa etten ollut siellä vielä niinkuin kotonani. Mutta tehden viimein
-päätökseni astuin rohkeasti Crillonin luo ja pyysin että hän
-suosiollisesti auttaisi minua pääsemään viipymättä kuninkaan puheille.
-
-"Kuninkaan puheille? Tarkotatteko että haluatte yksityistä
-vastaanottoa?" sanoi hän kohottaen kulmiaan ja katsahtaen omituisesti
-Bironiin.
-
-"Se on pyyntöni, herra de Crillon", vastasin lujasti, vaikka rohkeuteni
-aleni. "Olen tullut herra de Rambouillet'n asialla ja minun tarvitsee
-saada tavata kuningasta ihan heti."
-
-"No, se on suoraa puhetta", vastasi hän taputtaen minua olalle. "Ja
-teidän pitää tapaaman häntä. Tullessanne Crillonin luo olette tullut
-oikean miehen luo. Revol", jatkoi hän kääntyen sihteeriin päin, "tällä
-herralla on viesti herra de Rambouillet'lta kuninkaalle. Saattakaa
-hänet viipymättä yksityishuoneeseen, ystäväni, ja ilmottakaa hänet.
-Minä vastaan hänestä."
-
-Mutta sihteeri kohautti olkapäitään aina korviin asti. "Se on
-mahdotonta, herra de Crillon", lausui hän vakavasti. "Aivan mahdotonta
-tällä kertaa."
-
-"Mahdotonta! Mitä vielä! Minä en tunne sitä sanaa", tokaisi Crillon.
-"Saattakaa hänet vain heti sisään ja syyttäkää minua jos pahaa seuraa.
-Kuuletteko?"
-
-"Mutta hänen majesteettinsa..."
-
-"No mitä?"
-
-"On hartaudenharjotuksissaan", sanoi sihteeri kankeasti.
-
-"Hiiteen hänen majesteettinsa hartaudenharjotukset!" vastasi Crillon
-niin kovaa että se aiheutti yleisen naurunhihityksen. "Kuuletteko?"
-jatkoi hän, kasvojensa käydessä yhä punakammiksi ja äänensä
-kimakammaksi, "vai täytyykö minun vetää teitä korvista? Saattakaa tämä
-herra yksityishuoneeseen, sanon minä, ja jos hänen majesteettinsa
-vihastuu niin sanokaa että se tapahtui minun määräyksestäni. Minähän
-sanon teille, että hän tulee Rambouillet'n luota."
-
-En tiedä uhkausko vai Rambouillet'n nimen mainitseminen vaikutti
-kirjuriin, mutta joka tapauksessa hän hetken emmittyään suostui.
-
-Hän nyökkäsi yrmeästi minua seuraamaan häntä ja lähti kävelemään
-yksityishuoneen ovea peittävää verhoa kohti. Minä seurasin häntä
-virkettyäni jonkun kiitoksen sanan Crillonille. Olin jo ihan oven luona
-kun kuulin takaapäin ääniä jotka ilmaisivat uuden tulokkaan saapuneen
-huoneeseen. Minä ennätin juuri kääntyä ja nähdä että tulija oli Bruhl
-ja huomata sen harmistuneen ja hämmästyneen katseen, jonka hän loi
-minuun, ja sitten Revol oviverhoa kohottaen viittasi minua astumaan
-sisään.
-
-Odotin tulevani heti kuninkaan eteen ja valmistuin kunnioittavasti
-tervehtimään. Mutta sensijaan huomasinkin olevani pienessä huoneessa
-tai pikemmin käytävässä, jossa oli verhot molemmissa päissä sekä kaksi
-vartiaa, jotka sisään astuessani nousivat ylös ja katsoivat minuun
-epäilevästi. Tämä punalasisen lampun heikosti valaisema vartiohuone
-tuntui minusta oviuutimistaan ja samettipenkeistään ja paksuista
-seinäverhoistaan huolimatta mahdollisimman synkältä ja mahdollisimman
-pahaenteiseltä. Mutta minulla ei ollut aikaa pitkiin huomioihin, sillä
-Revol riensi joutuin ohitseni ja kohottaen toisessa päässä olevaa
-oviverhoa antoi minulle sormi suullaan merkin astua sisään.
-
-Minä noudatin kehotusta yhtä äänettömänä. Raskas hajuvesien tuoksu
-lemahti vastaani, kun kohotin toisen esiripun ja pysähdyin askeleen
-päähän sisäpuolelle, osaksi kunnioituksesta -- sillä kuninkaat pitävät
-alamaisistaan eniten matkan päästä -- ja osaksi hämmästyksestä, sillä
-huone, taikka pikemmin se osa siitä missä minä seisoin, oli pimeä;
-ainoastaan huoneen peräosaa valaisi kylmä, kelmeä kuunvalo, joka
-korkeasta, suorasta ikkunasta sisään paistaen loi lattialle hopeisen
-juovan. Ensi hetkessä luulin olevani yksin; sitten huomasin ikkunaan
-nojaamassa, käsi kumpaakin pieltä vasten, kookkaan olennon, jolla oli
-jotakin omituista pään seuduilla. Tuon omituisuuden älysin pian
-turbaaniksi, jollaisen päähineen olin kerran ennen nähnyt hänen
-majesteetillaan. Kuningas -- sillä hän se oli -- puheli itsekseen. Hän
-ei ollut kuullut minun tuloani, ja kun hän seisoi selin minuun, ei hän
-huomannut läsnäoloani.
-
-Minä pysähdyin epäröiden, peläten astua eteenpäin ja haluten peräytyä,
-mutta epävarmana siitä voisinko enää liikkua huomiota herättämättä.
-Seisoessani siinä kahden vaiheilla korotti kuningas ääntään, ja
-korviini sattuvat sanat naulitsivat huomioni itseensä, niin omituisilta
-ja aaveenomaisilta ne kuulostivat, samoinkuin äänikin millä ne
-lausuttiin. "Sanotaan että kolmetoista on onneton luku", mumisi hän.
-"Kolmastoista Valois ja viimeinen!" Hän pysähtyi nauraakseen pahaa,
-ilotonta naurua. "Niin, -- kolmastoista! Ja siitä on kolmetoista vuotta
-kun minä saavuin Pariisiin kruunattuna kuninkaana! Siellä oli Quélus ja
-Maugiron ja St. Mégrin ja minä -- ja _hän_. Ah, niitä päiviä, niitä
-öitä! Möisin sieluni saadakseni elää ne uudelleen; jollen olisi myönyt
-sitä jo ammoin eläessäni ne yhteen kertaan! Me olimme nuoria silloin,
-ja rikkaita, ja minä olin kuningas; ja Quélus oli Apollo! Hän huusi
-kuollessaan minua pelastamaan hänet. Ja Maugiron kuoli herjaten Jumalaa
-ja pyhimyksiä. Ja St. Mégrinillä oli kolmekymmentäneljä haavaa. Ja
-_hän_ -- hänkin on kuollut, kirottu olkoon hän! He ovat kaikki
-kuolleet, kaikki kuolleet, ja kaikki on mennyttä! Hyvä Jumala! Kaikki
-on mennyttä, kaikki on mennyttä, kaikki on mennyttä!"
-
-Hän toisti noita viimeisiä sanoja enemmän kuin kymmenen kertaa,
-huojutellen itseään edestakaisin ikkunanpielen nojassa. Minä värisin
-kuunnellessani, osaksi itseni takia ilmitulemisen pelosta ja osaksi
-siitä epätoivon ja tunnonvaivojen -- ei, ei tunnonvaivojen, vaan
-kaipauksen kaameudesta, joka ilmeni hänen yksitoikkoisessa äänessään.
-Minä arvasin että jokin mielijohde oli saanut hänet vetämään verhot
-syrjään ikkunan edestä ja varjostamaan lampun, ja kun hän sitten
-katseli kuun valaisemaa seutua, niin vaikutti hänen mieleensä
-vastakohtaisuus sen ja tuon turmeltuneen, kuuman, juonilla ja paheilla
-kyllästetyn ilmapiirin välillä, jossa hän oli tuhlannut voimansa. Hän
-jatkoi vielä yksinpuheluaan.
-
-"Ranska! Tuossa se lepää! Ja mitä he tulevat sille tekemään?
-Leikkelevätkö he sen kappaleiksi, kuten se oli ennen Ludvig XI:tä?
-Tuleeko Mercoeur -- kirous hänelle! -- olemaan kaikkein kristillisin
-Bretagnen herttua? Ja Mayenne Jumalan armosta Pariisin ja Ylisen Seinen
-ruhtinas? Vai tuleeko piskuinen Béarnin prinssi kukistamaan heidät ja
-kohoamaan Henrik IV:ksi, Ranskan ja Navarran kuninkaaksi, kirkkojen
-suojelijaksi? Kirous hänellekin! Hän on kolmenkymmenenkuuden-vuotias.
-Minun ikäiseni. Mutta hän on nuori ja voimakas ja hänellä on kaikki
-edessään. Kun taas minä -- minä -- oh, Jumala, armahda minua! Armahda
-minua, taivaallinen Jumala!"
-
-Näitä viimeisiä sanoja lausuessaan hän lankesi polvilleen ikkunan
-edessä olevalle astuimelle ja ratkesi niin miehuuttomaan kyynelten ja
-nyyhkytysten tulvaan etten ollut osannut sellaista kuvitellakaan,
-kaikkein vähimmän Ranskan kuninkaasta. Tietämättä oikein pitikö tätä
-enemmän hävetä vai kauhistua, käännyin ympäri kaiken uhallakin ja
-kohottaen varovasti oviverhoa pujahdin ulos mahdollisimman
-äänettömästi; hyvä onni auttoikin minua pääsemään huomaamatta.
-Molempien verhojen välillä oli tilaa juuri sen verran että minä siihen
-mahduin, ja siinä seisoin hetken aikaa ajatuksiani kooten. Sitten,
-kolauttaen huotraani seinää vasten ikäänkuin vahingossa ja samalla
-ääneen rykäisten, sysäsin oviverhon sivulle hiukan kiivaasti ja astuin
-jälleen sisään, arvellen tällä tavoin antaneeni hänelle kylliksi
-varotusta.
-
-Mutta minä en ollut ottanut lukuun huoneessa vallitsevaa pimeyttä enkä
-hänen kiihtynyttä mielentilaansa. Hän kuuli tosin tuloni, mutta
-voimatta nähdä muuta kuin kookkaan, epäselvän olennon lähestyvän häntä,
-hän pelästyi ja hoipertuen taaksepäin kuun valaisemaa ikkunaa vasten
-ojensi torjuvasti kätensä, läähättäen pari sanaa, jotka kuulostivat
-korviini kuin: "Haa! Guise!"
-
-Seuraavassa tuokiossa, huomatessaan että minä lankesin polvilleni
-siihen missä seisoin enkä tullut lähemmäksi, hän tointui kauhustaan.
-Ponnistaen itseään, minkä huomasin hänen katkonaisesta hengityksestään,
-hän kysyi epävarmalla äänellä kuka minä olin.
-
-"Eräs teidän majesteettinne uskollisimpia palvelijoita", vastasin minä
-jääden polvilleni ja ollen olevinani kuin en olisi nähnyt mitään.
-
-Pitäen kasvonsa minuun päin kääntyneinä hän siirtyi sivuttain lampun
-luokse ja koetti ottaa pois varjostinta. Mutta hänen sormensa vapisivat
-niin kovasti ettei hän tahtonut saada sitä tehdyksi. Kun se
-vihdoin hänelle onnistui ja lampun iloiset säteet pääsivät vapaasti
-leviämään täyttäen äkkiä huoneen hohteellaan, paljastuikin minun
-ihmettelevälle silmälleni pimeyden ja kuun kelmeän paisteen sijaan
-loisteliaan ylellisesti sisustettu huone, jossa näkyi punaisia
-kankaita, jalokivikoristeisia pikkuesineitä ja kullattuja aseita yhteen
-sullottuina huolettomassa epäjärjestyksessä. Erääseen nurkkaan kytketty
-apina alkoi minut nähdessään mongerrella ja määkättää. Puutelineelle
-levitetty omituisen mallinen levätti sai minut ensin luulemaan että
-huoneessa oli kolmaskin henkilö. Ja pöytä, jolle oli kasattu nukkeja ja
-puuteriviuhkoja, koiran kaulahihnoja ja makeisia, naamio, naisen
-tohveli, pari pistoolia, joitakin lääkepulloja, ruoska ja muuta
-senkaltaista rojua tavaton määrä, teki minun silmissäni yhtä
-alakuloisen vaikutuksen kuin kuningas itsekin, jonka epäjärjestyksessä
-olevan ulkoasun lampunvalo säälittä paljasti. Hänen turbaaninsa oli
-vinossa ja päästi näkyviin hänen päälakensa ennenaikaisen kaljuuden.
-Poskimaali oli murtunut ja tahriintunut ja värjännyt hänen
-hansikkaansa. Hän näytti viisikymmen-vuotiaalta; ja kiihdyksissään oli
-hän nykäissyt miekan etupuolelleen, mistä hän ei saanut työnnetyksi
-sitä takaisin.
-
-"Kuka on lähettänyt teidät tänne?" kysyi hän tultuaan siksi paljon
-järkiinsä että tunsi minut.
-
-"Olen täällä asettuakseni teidän majesteettinne palvelukseen", vastasin
-vältellen.
-
-"Sellainen uskollisuus on harvinaista", vastasi hän katkerasti
-hymähtäen. "Mutta nouskaa ylös. Minun kai täytyy olla kiitollinen pikku
-armoista ja kadotettuani Mercoeurin tulla iloiseksi saadessani sijalle
-Marsacin."
-
-"Teidän luvallanne sanoen", lausuin minä rohkeasti, "ei vaihdos aiheuta
-niinkään suurta tappiota. Teidän majesteettinne voi tehdä uuden
-herttuan milloin vain haluaa. Mutta rehellisiä miehiä ei saada niin
-helposti."
-
-"Kas, kas!" vastasi hän katsoen minuun raju välkähdys silmissään.
-"Muistutuksenne tulee hyvään aikaan. Vielä on minulla valta päättää ja
-purkaa! Vielä olen minä Ranskan kuningas! Eikö niin ole, vai mitä?"
-
-"Herra varjelkoon toisin olemasta!" vastasin vakavasti. "Olen täällä
-tarjoamassa teidän majesteetillenne eräitä keinoja, joitten avulla
-voitte antaa suurempaa pontta toivomuksillenne. Navarran kuningas
-pyytää ainoastaan..."
-
-"Vaiti, vaiti!" huudahti hän kärsimättömästi ja hiukan
-vastenmielisesti, "Minä tiedän hänen halunsa paremmin kuin te. Mutta
-katsokaas", jatkoi hän rikkiviisaasti, unhottaen minun alemmuuteni yhtä
-nopeaan kuin oli sen muistanutkin, "Turenne antaa myös kauniita
-lupauksia. Ja Turenne -- on kyllä totta että hänellä voi olla omat
-tarkotuksensa. Mutta jos luotan Navarran Henrikkiin ja hän näyttäytyy
-petolliseksi..."
-
-Hän ei lopettanut lausettaan, vaan asteli pari kertaa edestakaisin
-lattian poikki, etsien luonnostaan kiertoteihin taipuvassa mielessään
-keinoa, millä hän voisi saada nuo kaksi puoluetta tuhoamaan toinen
-toisensa. Nähtävästi hän ei kuitenkaan onnistunut sellaista löytämään,
-taikka sitten johtui hänen mieleensä, kuinka huonolla onnella hän oli
-kannattanut liigaa hugenotteja vastaan. Sillä hetken perästä hän
-seisahtui huoaten ja ryhtyi jatkamaan keskustelua.
-
-"Jos olisin varma siitä että Turenne valehtelee", mutisi hän, "niin
-sitten kyllä... Mutta Rosny lupasi siitä todistuksen, eikä hän ole sitä
-lähettänyt."
-
-"Todistus on saatavilla, sire", vastasin minä, ja sydämeni alkoi
-tykyttää. "Teidän majesteettinne muistaa että herra de Rosny kunnioitti
-minua jättämällä minun tehtäväkseni esittää sen teille."
-
-"Aivan oikein", vastasi hän ikäänkuin unesta heräten ja puhuen
-innokkaasti. "Tämänpäiväiset seikat ovat ajaneet kaiken pois päästäni.
-Missä on todistajanne? Jos saatte minut vakuutetuksi, niin ryhdymme
-ripeään toimintaan. Annamme heidän kokea Jarnacin ja Montcontourin
-toisen kerran. Onko hän täällä ulkopuolella?"
-
-"Se on nainen, sire", vastasin minä hiukan tyrmistyneenä tuosta
-äkillisestä ja kuumeenomaisesta innosta.
-
-"Nainenko? Onko hän täällä?"
-
-"Ei, sire", vastasin minä, ihmetellen mitä hän sanoisi seuraavaan
-ilmotukseeni. "Hän on Blois'ssa, hän on saapunut, mutta seikka on
-sellainen -- pyydän nöyrimmästi teidän majesteetiltanne anteeksi --
-että hän kieltäytyy tulemasta tänne tai puhumasta mitään. Minun ei ole
-hyvä tuoda häntä tänne väkisinkään, ja olen saapunut teidän luoksenne,
-sire, voidakseni toimia asiassa teidän määräystenne mukaan."
-
-Hän tuijotti minuun rajattoman hämmästyneenä. "Onko hän nuori?" kysyi
-hän pitkän vaitiolon jälkeen.
-
-"On, sire", vastasin minä. "Hän on Navarran prinsessan hovineiti ja
-samalla Turennen kreivin holhokki."
-
-"No hitto! Silloin tuo pikku kapinoitsija on kuulemisen arvoinen!"
-vastasi hän. "Vai Turennen holhokki? Ha ha ha! Ja nyt hän ei tahdo
-puhua? Minun navarralainen serkkuni tietäisi nyt miten hänet olisi
-saatettava järkiinsä, mutta minä olen karttanut noita turhuuksia.
-Voisinhan lähettää noutamaan häntä, se on totta; mutta pienikin seikka
-saattaisi tänä iltana aiheuttaa katutaistelun."
-
-"Ja sitäpaitsi, sire", uskalsin minä lisätä, "täällä on Turennen väkeä,
-jotka ovat kerran varastaneet hänet pois, ja he tuntevat hänet. Jos
-hänet tuotaisiin teidän majesteettinne luokse vähänkään julkisuuteen
-vivahtavalla tavalla, niin he saisivat siitä tiedon ja ymmärtäisivät
-pelin olevan hukassa."
-
-"Mikä ei olisi minulle soveliasta", täydensi hän nyökäten ja katsellen
-minuun synkkänä. "He ehtisivät tehdä tyhjäksi Jarnacimme; ja niin kauan
-kuin emme ole järjestäneet asioita jommankumman kanssa, ei persoonamme
-ole liian hyvässä turvassa. Teidän on mentävä hakemaan hänet. Hän on
-teidän asunnossanne. Hänet on tuotava tänne, sanon minä."
-
-"Olen tekevä niinkuin käskette, sire", vastasin minä. "Mutta minä
-pelkään pahoin ettei hän suostu tulemaan."
-
-Tämän kuullessaan tuli kuningas kärsimättömäksi. "No miksi lemmon
-nimessä te sitten olette vaivannut minua tuolla asialla?" huusi hän
-rajusti. "Jumala tietää -- minä en tiedä -- minkä takia Rosny valitsi
-tuollaisen miehen ja tuollaisen naisen. Hänen olisi pitänyt nähdä
-teidän levätistänne, joka on kokonaista kuusi kuukautta jälessä
-muodista, ettei teissä ollut miestä ohjaamaan naista! Onko koskaan
-maailmassa kuultu tuollaista kirottua hulluutta? Mutta se on Navarran
-häviö eikä minun. Se on hänen häviönsä. Ja suokoon taivas että se olisi
-teidänkin!" lisäsi hän rajusti.
-
-Hänen sanoissaan oli siksi paljon perää että minä taivuin myrskyn alle
-ja otin nöyrästi vastaan moitteet, jotka olivat yhtä luonnollisia hänen
-puoleltaan kuin ansaitsemattomia minun puoleltani. En todellakaan
-voinut kummastella hänen majesteettinsa suuttumusta; en olisi
-kummastellut sitä suuremmassakaan miehessä. Tiesin hyvin että jollei
-olisi ollut eräitä syitä, joita en halunnut ajatella, niin olisin
-itsekin ottanut siihen osaa täysin sydämin ja lausunut yhtä ankaria
-sanoja tuosta oikusta, joka murskasi toivoja ja kohtaloita pelkän
-päähänpiston takia.
-
-Kuningas lateli vielä jonkun aikaa minulle kaikkia tylyyksiä mitä hän
-saattoi keksiä. Vihdoin hän kärsivällisyyteni kyllästyttämällä pysähtyi
-ja huusi kiukkuisesti: "No, eikö teillä ole mitään sanottavaa omasta
-puolestanne? Ettekö voi esittää jotain?"
-
-"En uskalla mainita teidän majesteetillenne sitä, mikä minun nähdäkseni
-olisi ainoa keino", sanoin minä nöyrästi.
-
-"Te tarkotatte että minun olisi mentävä tuon naikkosen luo!" vastasi
-hän -- sillä häneltä ei puuttunut sukkelaa huomiokykyä. "'_Se no va el
-otero a Mahoma, vaya Mahoma al otero_', kuten Mendoza sanoo. Onpas se
-sisukas heiskale, ei muuta kuin pakottaa minut menemään luokseen! Jos
-vaimoni arvaisi -- mutta olkoon, minä menen. Autuuteni kautta, minä
-menen!" lisäsi hän rajusti. "Minä tahdon vielä elää tuhotakseni Retzin!
-Missä on asuntonne?"
-
-Minä sanoin sen hänelle, ihmetellen mielessäni tätä vanhan
-päättäväisyyden leimahdusta, päättäväisyyden, joka kaksikymmentä vuotta
-takaperin oli hankkinut hänelle maineen, jota hänen myöhempi elämänsä
-ei lainkaan pitänyt yllä.
-
-"Tiedättekö", kysyi hän, puhuen yhä yhtä tarmokkaasti ja selvästi,
-"missä on se ovi josta de Rosny tuli minun puheilleni? Voitteko löytää
-sen pimeässä?"
-
-"Kyllä, sire", vastasin minä sydämeni valtavasti tykyttäessä.
-
-"Tulkaa sitten odottamaan sen edustalle kaksi tuntia ennen puoltayötä",
-lausui hän. "Tulkaa hyvin varustettuna, mutta yksin. Minä tiedän kyllä
-miten saan tytön puhumaan. Voinhan luottaa teihin, vai kuinka?" lisäsi
-hän äkkiä astahtaen lähemmäksi minua ja katsoen tiukasti silmiini.
-
-"Tahdon vastata teidän majesteetistanne omalla hengelläni", vastasin
-minä laskeutuen toiselle polvelleni.
-
-"Minä uskon teitä", vastasi hän vakavasti antaen minulle kätensä
-suudeltavaksi ja kääntyen sitten pois. "Olkoon niin. Jättäkää nyt
-minut. Olette ollut täällä jo liiankin kauan. Eikä sanaakaan
-kenellekään, jos henkenne on teille kallis."
-
-Annoin tähän asian mukaisen vastauksen ja käännyin lähteäkseni; mutta
-käteni ollessa jo oviverholla hän kutsui minut takaisin. "Hankkikaa
-taivaan nimessä uusi levätti", sanoi hän ärtyisästi silmäillen minua
-päästä jalkoihin naama rypyssä. "Hankkikaa uusi levätti ensi työksenne
-huomisaamuna. Sivulta se näyttää vielä pahemmalta kuin edestä.
-Tuollainenhan voi tuottaa perikadon sukkelapäisimmällekin
-hovimiehelle!"
-
-
-
-
-XXIV. Kuningas vaarassa.
-
-
-Ylpeä riemastus, jota tunsin kuullessani kuninkaan ilmottavan
-päätöksensä, väheni pian ajatellessani asemaa tyvenemmin. Erittäin
-alhaalla oli se varsinkin tuntia myöhemmin, odottaessani linnan
-pienellä pohjoisportilla. Kuuristuneena porttikaaren alle ollakseni
-suojassa tuulelta arvailin mielessäni, riittäisikö kuninkaalla tarmoa
-päätöksensä toteuttamiseen, vai lähettäisikö hän ehkä tuon turmiollisen
-horjuvaisuutensa puuskassa, jolla hän kerran toisensa jälkeen oli
-särkenyt omat suunnitelmansa, sijaisikseen tähän kohtaukseen sellaiset
-miehet, jotka tekisivät lopullisen tilin kanssani. Mitä kauemmin
-ajattelin hänen luonnettaan, sitä epäilevämmäksi tulin. Paikan
-yksinäisyys ja pimeys, linnan tämänpuoleisen sivustan musta jylhyys,
-josta ei valon tuikettakaan pilkottanut, ja kaupungin yllä lepäävä
-tavattoman synkkä äänettömyys, kaikki tämä lisäsi levottomuuttani.
-Tunsin samalla sekä kammoa että kevennystä, kun vihdoinkin kuulin
-askelia kivisiltä portailta ja siirtyessäni hiukan sivulle näin
-valojuovan ilmestyvän oven alapuolelle.
-
-Kun ovi oli puoleksi avautunut, kuulin nimeäni lausuttavan. Astuin
-varovasti esiin ja näyttäydyin. Seurasi lyhyt keskustelu kahden tai
-kolmen sisäpuolella olevan henkilön välillä, ja lopuksi astui
-päättäväisesti ulos naamioitu olento, jonka helposti tunsin
-kuninkaaksi.
-
-"Onko teillä aseita?" kysyi hän pysähtyen hetkiseksi eteeni.
-
-Työnsin sivulle levättini ja näytin hänelle oven aukosta virtaavassa
-valossa, että minulla oli sekä pistoolit että miekka.
-
-"Hyvä!" vastasi hän lyhyesti. "Lähtekäämme siis. Kävelkää te minun
-vasemmalla puolellani, ystäväni. Yöhän on pimeä, eikö niin?"
-
-"Hyvin pimeä, sire", sanoin minä.
-
-Hän ei vastannut tähän mitään ja me lähdimme matkaan, kulkien
-varovaisesti kunnes olimme päässeet kapean sillan yli ja edeten sitten
-vapaammin ja ripeämpää vauhtia. Hoviseurue oli sinä iltana ollut
-harvalukuinen, ja kylmä tuuli puhalsi kapeimmillakin kaduilla ajaen
-maleksijat huoneelle, joten ei ollut todennäköistä että tapaisimme
-ketään haitallisia vastaantulijoita, paitsi ammattirosvoja, ja niitten
-varalta olin valmistautunut. Kuningas ei näyttänyt haluavan puhella, ja
-kun minäkin olin vaiti kunnioituksesta, oli minulla aikaa laskea
-menestymisen mahdollisuuksia ja arvioida onnistuisiko kuninkaalle se
-mikä ei ollut onnistunut minulle.
-
-Nämä laskelmat, jotka eivät estäneet minua noudattamasta mitä suurinta
-valppautta aina kun käännyimme kadunkulmissa tai sivuutimme jonkun
-kujan suun, keskeytyivät saapuessamme turvallisesti asunnolleni.
-Pyytäen lyhyesti kuninkaalta anteeksi porraskäytävän vaatimattomuutta
-ja pimeyttä riensin hänen luvallaan hänen edelleen ja nousin nopeasti
-portaita kunnes kohtasin Maignanin. Kuiskasin hänelle että kaikki oli
-hyvin enkä joutanut odottamaan hänen vastaustansa, vaan käskien hänen
-pysyä vahdissa osotin kuninkaalle tietä niin kunnioittavasti kuin
-mahdollista oli, kunnes saavuimme neidin asunnon ovelle, minkä asunnon
-muodosti kaksi huonetta, ulompi ja sisempi, niinkuin toisessa paikassa
-jo olen maininnut. Oven avasi Simon Fleix, ja hänet minä lähetin heti
-ulos. Sitten, astuen sivulle ja paljastaen pääni, pyysin kuningasta
-astumaan sisään.
-
-Hän noudatti kehotustani naamio yhä kasvoillaan ja hattu päässään, ja
-minä seurasin häntä salvaten oven. Katosta riippuva lamppu valaisi
-vaillinaisesti huonetta, joka oli pienempi mutta hauskemman näköinen
-kuin yläpuolella oleva minun huoneeni. Huomasin että Fanchette, jonka
-karkeat kasvot näyttivät vieläkin äkäisemmiltä kuin tavallisesti, istui
-tuolilla, jonka hän oli omituisesti asettanut vasten sisemmän huoneen
-ovea; mutta en ajatellut sitä sen enempää sillä hetkellä, sillä
-huomioni kiintyi pian neitiin, joka istui kumarassa lieden ääressä
-väljään päällysviittaan kietoutuneena, ikäänkuin hänellä olisi ollut
-kylmä. Hän oli selin meihin eikä vielä huomannut, tai ei ollut
-huomaavinaan meidän läsnäoloamme. Mutisten jonkun sanan osotin häntä
-kuninkaalle ja sitten lähestyimme häntä molemmat.
-
-"Neiti", sanoin minä matalalla äänellä, "neiti de la Vire! Minulla on
-kunnia..."
-
-Neiti ei kääntynyt, ja minä pysähdyin. Selvästi hän kuuli puheeni,
-vaikka hän ei osottanut niin tekevänsä muuten kuin vetämällä viitan
-tiukemmin ympärilleen, kunnioitukseni kuningasta kohtaan antaessa
-minulle päättäväisyyttä kosketin häntä kevyesti olkapäähän. "Neiti",
-sanoin kärsimättömästi, "te ette huomaa sitä, mutta..."
-
-Hän nykäisi itsensä erilleen kädestäni niin jyrkällä liikkeellä että
-minä katkaisin lauseeni ja tuijotin hölmistyneenä häneen. Kuningas
-hymyili, ja nyökäten minua astumaan syrjään tarttui itse asiaan.
-"Neiti", lausui hän arvokkaasti, "minä en ole tottunut..."
-
-Hänen äänensä vaikutti kuin taikavoima. Ennenkuin hän ehti lausua sen
-enempää, hypähti neiti ylös kuin iskun saaneena ja kääntyi meihin päin
-hämmästyksen huudahdus huulillaan. Yhtäaikaa huudahdimme mekin
-molemmat, sillä se ei ollutkaan neiti. Nainen, joka seisoi edessämme
-käsi naamiollaan ja silmät loistaen sen aukoista, oli kookkaampi ja
-täyteläisempi olennoltaan. Me tuijotimme häneen sanattomina. Sitten
-huomasimme hänen päähineensä alta esiinvalahtaneen kullankellertävän
-kiharan, ja se selitti arvotuksen. "Rouva de Bruhl!" huudahti kuningas.
-
-"Rouva de Bruhl!" toistin minä kuin kaiku, vielä hämmästyneempänä kuin
-kuningas.
-
-Nähdessään että hänet tunnettiin, alkoi rouva de Bruhl vapisevin sormin
-irrottaa naamionsa nauhoja; mutta kuningas, joka siihen saakka oli
-osottanut enemmän luottavaisuutta kuin olin osannut odottaakaan, tuli
-levottomaksi hänet nähdessään, ikäänkuin olisi kohdannut jonkun
-odottamattoman seikan, josta minä en ollut häntä varottanut.
-
-"Mitä tämä merkitsee?" sanoi hän ankarasti, astuen askeleen taaksepäin
-ja tähdäten minuun harmin ja epäluulon sekaisen katseen. "Onko tämä
-joku teidän somia puuhianne? Olenko tullut kutsumattomana vieraana
-lemmenkohtaukseen, vai onko tämä ansa, jonka takana on herra de Bruhl?
-Vastatkaa, mies!" jatkoi hän kiihtyen nopeasti. "Kummalla tavalla minun
-on asia käsitettävä?"
-
-"Ei kummallakaan, sire", vastasin minä niin arvokkaasti kuin saatoin
-rouva de Bruhlin läsnäolon aiheuttamalta hämmästykseltä ja
-neuvottomuudelta. "Teidän majesteettinne edellinen epäluulo on yhtä
-väärä rouva de Bruhliin nähden kuin jälkimäinen on loukkaava minuun
-nähden. Minä käsitän tätä yhtä vähän kuin tekin, sire, ja rouvan
-täälläolo on minulle yhtä odottamatonta."
-
-"Minä en ole tullut, sire", lausui rouva de Bruhl ylpeästi kääntyen
-kuninkaaseen päin ja välittämättä minusta, "rakkaudesta herra de
-Marsaciin, vaan niinkuin saattaa tulla kuka hyvänsä jolla on tuotavana
-hänelle sana. Ettekä te, sire", lisäsi hän sukkelasti, "voi olla minut
-täällä tavatessanne puoleksikaan niin hämmästynyt kuin minä olen
-nähdessäni täällä teidän majesteettinne."
-
-"Sen voin uskoa", vastasi kuningas kuivasti. "Olisin halunnut ettette
-olisi nähnyt minua."
-
-"Ranskan kuningasta nähdään ainoastaan silloin kun hän niin haluaa",
-vastasi rouva de Bruhl niiaten maahan asti.
-
-"Hyvä", vastasi kuningas. "Tapahtukoon niin, ja Ranskan kuningas on
-oleva teille kiitollinen. Mutta se sikseen", jatkoi hän kääntyen minun
-puoleeni; "kun tämä ei ole se nainen jota tulin tapaamaan, herra de
-Marsac, niin missä hän on?"
-
-"Sisemmässä huoneessa arvatenkin", sanoin minä lähestyen Fanchettea
-aavistelevammalla sydämellä kuin käytöksestäni olisi voinut luulla.
-"Herrattarenne on varmaankin täällä, vai kuinka?" virkoin tiukasti
-seuranaiselle.
-
-"On kyllä, eikä hän tule ulos", vastasi hän pysyen itsepintaisesti
-paikallaan.
-
-"Joutavia!" sanoin minä. "Sanokaa hänelle..."
-
-"Te voitte sanoa hänelle mitä haluatte", vastasi hän vääjäämättä
-tuumaakaan. "Kyllä hän kuulee."
-
-"Mutta ihminen!" huusin minä kärsimättömästi. "Te ette ymmärrä. Minun
-_täytyy_ saada puhua hänen kanssaan. Minun täytyy saada puhua hänen
-kanssaan heti paikalla! Asia on mitä tärkein."
-
-"Niinkuin haluatte", lausui hän ynseästi liikahtamatta vieläkään.
-"Olenhan sanonut teille että voitte puhua."
-
-Lienenkö koskaan elämässäni tuntenut oloani nurinkurisemmaksi kuin
-tällöin; naurettavammassa asemassa ei kukaan ole varmasti koskaan
-ollut. Lukemattomia esteitä voitettuani ja yhtä monista vaaroista
-selviydyttyäni olin tuonut kuninkaan tänne -- ja nyt raukesi tuumani ja
-minä jouduin häviölle pelkän seuranaisen takia! Seisoin neuvottomana,
-tolkuttomana ja hämmentyneenä, silläaikaa kun kuningas odotti puoleksi
-harmissaan ja puoleksi huvitettuna ja rouva de Bruhl seisoi paikallaan
-oven luona, minne hän oli siirtynyt.
-
-Pulastani vapautti minut vihdoin uteliaisuus, joka ehkä viisaan
-sallimuksen tahdosta kuuluu naisen luonteeseen ja joka johti neidin
-sekaantumaan itse asiaan. Vartioidessaan valppaasti sisäpuolella hän
-oli kuullut osan välillämme tapahtuneesta sananvaihdosta ja tullut
-uteliaaksi huomatessaan oudon miehen äänen ja sen kunnioituksen jota
-hän saattoi havaita minun osottavan vierasta kohtaan. Hän huusi siis
-nyt ääneen, kysyen kuka siellä oli. Fanchette näytti käsittävän tämän
-määräykseksi ja nousi ylös siirtäen tuolinsa syrjään ja virkkoi äreästi
-osottamatta vähääkään enempää kunnioitusta: "Kas niin, enkös sanonut
-että hän kyllä kuulisi."
-
-"Kuka siellä on?" kysyi neiti jälleen korottaen ääntään.
-
-Olin vastaamaisillani, kun kuningas viittasi minua siirtymään sivulle
-ja astuen itse esiin koputti vienosti ovelle. "Avatkaa, minä pyydän",
-lausui hän kohteliaasti.
-
-"Kuka siellä on?" huusi neiti jälleen vapisevalla äänellä.
-
-"Se olen minä, kuningas", vastasi Henrik vienosti, mutta sellaisella
-majesteettiuden sävyllä mikä ei johdu miehestä vaan syntyperästä,
-näyttäen olevan tuloksena vuosisatojen käskijä-tottumuksesta.
-
-Neiti de la Vire huudahti, ja hitaasti sekä ilmeisen vastahakoisesti
-väänsi avainta lukossa. Se rasahti ja ovi avautui. Näin vilaukselta
-hänen kalpeat kasvonsa ja kirkkaat silmänsä, sitten astui kuningas
-huoneeseen ottaen hatun päästään ja sulkien oven jälleen, ja minä
-siirryin huoneen toiseen päähän missä rouva de Bruhl yhä seisoi oven
-luona.
-
-Muistan epäilleeni, enkä varsin aiheettakaan, että hän oli saapunut
-asuntooni miehensä vakoojana, mutta hänen ensimäiset sanansa häntä
-lähestyessäni poistivat tuon luulon. "Pian", virkkoi hän käskevällä
-eleellä. "Kuulkaa minua ja laskekaa minut menemään! Olen odottanut
-teitä kyllin kauan ja kärsinyt teidän kauttanne kyllin paljon. Mitä
-tulee naiseen tuolla toisessa huoneessa, niin hän on hullu ja hänen
-palvelijansa samoin! No niin, kuulkaa mitä sanon. Te puhuitte minulle
-rehellisesti päivällä ja minä olen tullut maksamaan sen teille. Tehän
-olette sopinut mieheni kanssa kohtauksen huomenna Chavernyssa. Ettekö
-ole?"
-
-Minä vastasin myöntävästi.
-
-"Teidän on mentävä sinne yhden ystävänne seuraamana", jatkoi hän,
-repien kiihtymyksessään riekaleiksi hansikkaan, jonka hän oli ottanut
-kädestään. "Hänen on tavattava teitä samoin yhden kumppanin kanssa,
-eikö niin?"
-
-"Niin", myönsin minä vastahakoisesti, "Chavernyn sillalla."
-
-"Älkää sitten menkö", lausui hän painokkaasti. "On häpeä minulle
-kavaltaa oma puolisoni, mutta pahempi vielä olisi lähettää viaton
-ihminen kuolemaan. Hän tulee tapaamaan teitä ainoastaan yhden kumppanin
-seuraamana haasteen mukaan, mutta sillan alla on joitakin, jotka
-tulevat tekemään varmaa työtä. No niin, nyt olen kavaltanut hänet!"
-jatkoi hän katkerasti. "Se on tehty. Laskekaa minut menemään!"
-
-"Ei, mutta arvoisa rouva", sanoin minä, tuntien enemmän osanottoa häntä
-kohtaan, jolle aina ensimäisestä kohtaamisestamme saakka en ollut
-tuonut muuta kuin onnettomuutta, kuin hämmästystä hänen miehensä uuden
-kavaluuden johdosta, "eikö teidän ole hiukan vaarallista palata hänen
-luokseen? Eikö ole mitään millä voisin auttaa teitä -- tehdä jotain
-suojelukseksenne?"
-
-"Ei mitään", vastasi hän miltei tylysti, "paitsi jouduttaa minun
-lähtöäni."
-
-"Mutta ette suinkaan aio kulkea yksin kaduilla?"
-
-Hän naurahti niin katkerasti että sydäntäni viilsi hänen puolestaan.
-"Onnettomat ovat aina turvassa", sanoi hän.
-
-Muistaessani kuinka vähän aikaa oli siitä kun olin kohdannut hänet
-aviollisen rakkauden ensimäisessä onnessa, tunsin häntä kohtaan mitä
-syvintä sääliä. Mutta se vastuunalaisuus, jonka hänen majesteettinsa
-läsnäolo ja huolenpito neidin turvallisuudesta laskivat päälleni,
-estivät minua osottamasta kiitollisuuttani niinkuin olisin tahtonut.
-Ilomielin olisin saattanut hänet kotiinsa -- joskaan en voinut tehdä
-tuota kotia enää siksi mikä se oli ollut enkä korottaa hänen puolisoaan
-sille huipulle jolta olin syössyt hänet alas -- mutta en uskaltanut
-sitä tehdä. Minun oli pakko tyytyä vähempään ja aioin juuri tarjota
-jonkun miehistäni häntä saattamaan, kun ulko-ovelta kuuluva hätäinen
-koputus pysäytti sanat huulilleni.
-
-Viittasin häntä olemaan hiljaa ja kuuntelin. Koputus toistui tullen
-kerta kerralta hätäisemmäksi. Oven yläosassa oli lujasti raudotettu
-ristikkoluukku ja olin juuri ryhtymässä sitä avaamaan nähdäkseni mikä
-oli hätänä, kun Simonin ääni kuului ulkopuolelta pyytäen minua avaamaan
-joutuin oven. Epäillen pojan varovaisuutta, mutta peläten sentään
-kieltäytyäkään, jotten menettäisi jotakin varotusta mikä hänellä
-mahdollisesti oli annettavana, seisahduin hetkiseksi ja irrotin sitten
-salvat. Samassa kun ovi antoi perään, syöksyi hän suinpäin sisään
-huutaen minua salpaamaan sen heti jälleen. Oven aukeamasta näin
-vilahdukselta palavia soihtuja ja niitten valossa puolitusinaa
-punakoita naamoja kohoamassa porrastasanteen reunan yläpuolelle.
-Miehet, joille nuo kasvot kuuluivat, korottivat minut nähdessään
-riemuhuudon ja harpaten yli viimeisen pykälän syöksähtivät ovelle.
-Mutta turhaan. Me olimme juuri ehtineet sulkea sen ja pudottaa eteen
-molemmat paksut teljet. Yhdessä hetkessä, yhdessä silmänräpäyksessä
-vaihtuivat hurjat huudot synkäksi murinaksi, ja ollen siksi hetkeksi
-turvassa oli meillä aikaa katsoa toistemme kasvoihin ja nähdä niissä
-kuvastuvat erilaiset säikähdyksen ilmeet. Rouva de Bruhl oli
-kalmankalpea; Simonin silmät näyttivät pullistuvan ulos päästä ja
-kaikki hänen jäsenensä vapisivat kauhusta.
-
-Kysyessäni mitä tämä merkitsi ei hän ensin saanut sanaa suustaan. Mutta
-sellainen ei nyt kelvannut, ja minä olin juuri tarttumassa häntä
-kaulukseen pakottaakseni hänet vastaamaan, kun sisemmän huoneen ovi
-aukeni ja kuningas astui esiin kasvot niin iloisen näköisinä että
-saattoi havaita hänen olevan sekä tyytyväinen neidin kertomukseen että
-tietämätön siitä mitä täällä oli tekeillä. Sanalla sanoen hän ei ollut
-oivaltanut vielä mitään levottomuuden aihetta. Mutta nähdessään Simonin
-minun käsissäni ja rouva de Bruhlin kuolemankalpean muodon nojaamassa
-seinää vasten oven luona, hän seisahtui ja hämmästyksestä huudahtaen
-kysyi mikä oli hätänä.
-
-"Pelkään että olemme piiritetyt, sire", vastasin minä epätoivoissani,
-tuntien levottomuuteni kasvavan satakertaiseksi hänet nähdessäni --
-"mutta kutka meitä piirittävät, sitä en voi sanoa. Tämä poika sen
-kuitenkin tietää", jatkoin minä pudistaen Simonia kiukkuisesti, "ja
-hänen täytyy puhua. No, vapisija", sanoin hänelle, kerro tietosi."
-
-"Linnavouti!" änkytti hän kauhistuen uudelleen kuninkaan läsnäolosta;
-Henrik oli nimittäin ottanut pois naamionsa. "Olin noussut muutamia
-askelia ylemmäksi ollakseni suojassa kylmältä, kun kuulin heidän
-tulevan sisään. Niitä on ainakin parikymmentä miestä."
-
-Minä kirosin vahvasti, kysyen häneltä minkätähden hän ei ollut mennyt
-ylös ja varottanut Maignania, joka oli nyt miehineen meistä erotettuna
-ylhäällä olevissa huoneissa. "Sinä hullu", jatkoin minä melkein poissa
-suunniltani raivosta, "jollet olisi tullut tälle ovelle, olisivat he
-menneet minun huoneisiini ja miehittäneet ne! Ja mitä sinä hupsit
-linnanvoudista?"
-
-"Hän on siellä", vastasi Simon kuuristuen kauemmaksi minusta kasvot
-värähdellen.
-
-Arvelin hänen valehtelevan ja vain kuvittelevan noin peloissaan. Mutta
-sisällepyrkijät alkoivat silloin lyödä ovea käskien meitä aukaisemaan
-ja käyttäen sellaisia uhkausten purkauksia että ne tunkivat paksun
-tammenkin läpi, karkottaen veret naisten poskilta ja muuttaen kuninkaan
-käytöksen tavalla joka ei jäänyt minulta huomaamatta. Huutojen seasta
-saatoin selvästi erottaa sanat: "Kuninkaan nimessä!" jotka vahvistivat
-Simonin väitettä.
-
-Sillä hetkellä tunsin noista sanoista kevennystä, sillä jos olimme
-tekemisissä vain lain kanssa, niin olihan meidän puolellamme sellainen
-joka oli lain yläpuolella. Ja nopeasti päätin mielessäni mitä oli
-tehtävä. "Luulen että poika puhuu totta, sire", lausuin tyynesti.
-"Siellä on ainoastaan teidän majesteettinne linnavouti. Pahin seikka
-mitä on syytä pelätä on se, että hän voi tulla tietämään teidän
-täälläolonne ennenkuin tahtoisitte sen tulevan tunnetuksi. Ei pitäisi
-kuitenkaan olla kovin vaikeata saada häntä vaikenemaan, ja jos te
-suvaitsette panna naamion kasvoillenne, niin minä avaan ristikkoluukun
-ja puhun hänen kanssaan."
-
-Kuningas, joka oli seisahtunut keskelle huonetta ja näytti tyrmistyneen
-tästä äkillisestä hälinästä, ilmotti lyhyesti suostumuksensa. Minä
-aloin niinmuodoin avata luukkua, mutta silloin rouva de Bruhl tarttui
-käsivarteeni ja työnsi minut pois sen äärestä.
-
-"Mitä te aiotte tehdä?" huusi hän kauhistunein kasvoin. "Ettekö kuule?
-Hän on siellä."
-
-"Kuka on siellä?" kysyin minä hämmästyen enemmän hänen käytöstään kuin
-sanojaan.
-
-"Kuka?" vastasi hän. "Kuka siellä voisi olla? Minun mieheni! Minä
-kuulen hänen äänensä, sanon minä! Hän on seurannut jälkiäni tänne! Hän
-on löytänyt minut ja hän tappaa minut!"
-
-"Jumala varjelkoon!" sanoin minä, epäillen oliko hän todellakin kuullut
-miehensä äänen. Varmuuden vuoksi kysyin Simonilta oliko hän nähnyt
-häntä, ja masennuksekseni kuulin häneltäkin että Bruhl oli joukossa.
-Nyt vasta käsitin täydelleen millainen vaara meitä uhkasi. Nyt vasta,
-nähdessäni ympärilläni huonostivalaistussa huoneessa naisten
-kauhistuneet kasvot ja kuninkaan vaivoinpidätettyä hermostumista
-ilmaisevan naamioidun hahmon, oivalsin kuinka toivottomasti me
-olimme kiedotut ansaan. Onni oli suosinut Bruhlia niin hyvin että hän,
-tiesipä hän sitä taikka ei, oli saanut loukkuunsa meidät kaikki -- sekä
-kuninkaan, jonka hän halusi saattaa huonoon valoon, että vaimonsa, jota
-hän vihasi, ynnä neidin, joka kerran oli päässyt hänen käsistään, ja
-minut, joka olin kahdesti tehnyt tyhjäksi hänen tuumansa. Ei ollut
-ihmeellistä siis että luottamukseni lannistui katsellessani vuoroin
-kutakin ja kuunnellessani oven kammottavaa rusketta, kun vahvat laudat
-parahtelivat niihin jysähtelevistä iskuista. Sillä ensimäinen
-velvollisuuteni, tärkeämpi kaikkia muita, oli kuninkaan turvaaminen --
-hänen pelastamisensa tästä seikkailusta ilman vahingollisia seurauksia.
-Kuinka saatoin silloin vastata neidistä, kuinka suojella rouva de
-Bruhlia? Kuinka, sanalla sanoen, saatoin täyttää kaikki nuo
-velvotukset, joista kunniani oli riippuvainen?
-
-Linnavoutia muistaessani mieleni kuitenkin hetkeksi jälleen rohkaistui.
-Muistin että niin kauan kuin oli selvittämättä syy hänen täälläoloonsa
-Bruhlin seurassa, ei tarvinnut heittäytyä toivottomuuteen, ja kääntyen
-reippaasti kuninkaan puoleen pyysin häntä suosiollisesti seisomaan
-naisten kanssa eräässä nurkassa mihin ovelta ei voinut nähdä. Hän
-noudatti pyyntöäni koneellisesti ja tavalla joka ei minua miellyttänyt;
-mutta kun ei ollut aikaa pikkuseikkojen punnitsemiseen, käännyin
-ristikkoon päin ja avasin sen muitta mutkitta.
-
-Kasvojeni ilmestyessä luukulle remahti ulkopuolelta hurja mielihyvän
-huuto, mikä yhtä nopeasti vaimeni hiljaisuudeksi. Sitä seurasi hetkinen
-tungeksivaa liikehtimistä odottavassa ryhmässä, ja linnavouti
-työntäytyi esiin. "Kuninkaan nimessä!" puuskutti hän.
-
-"Mikä on kysymyksessä?" vastasin minä katsellen enemmän hänen takanaan
-mulkoilevia punottavia, kiihtyneitä naamoja kuin häntä itseään. Jotkut
-joukosta pitelivät kahta soihtua, jotka heittivät punertavan
-heijastuksen pertuskain piikkeihin ja leimahtaen silloin tällöin
-suurempaan liekkiin täyttivät koko ympäristön lepattavalla, savuavalla
-valolla. "Mitä olette vailla?" jatkoin minä. "Minkätähden tulette
-häiritsemään asuntoani tähän aikaan illasta?"
-
-"Minulla on määräys vangita teidät", vastasi hän töykeästi. "Vastarinta
-on turhaa. Jollette antaudu hyvällä, lähetän noutamaan muuripässin ja
-murran ovenne."
-
-"Missä on määräyksenne?" sanoin minä tiukasti, "Se, joka teillä oli
-tänä aamuna, peruutettiin itse kuninkaan käskystä."
-
-"Ainoastaan lykättiin toistaiseksi", vastasi hän. "Ainoastaan
-lykättiin. Se annettiin minulle jälleen tänä iltana, paikalla
-toimeenpantavaksi. Ja sen johdosta olen nyt täällä ja vaadin teitä
-antautumaan."
-
-"Kuka antoi sen?" kysyin minä.
-
-"Herra de Villequier", vastasi hän riuskasti. "Ja tässä se on. Kuulkaa,
-hyvä herra", jatkoi hän, "te vain pahennatte asiaa. Avatkaa ovi."
-
-"Ennenkuin avaan", virkoin minä kuivasti, "tahtoisin mielelläni tietää
-mitä osaa ystäväni, herra de Bruhl, jonka näen tuolla portailla, aikoo
-näytellä tässä näytelmässä. Ja tuolla on vanha veikkoni Fresnoy",
-lisäsin sitten. "Ja pari muutakin tuttua naamaa näen joukossa.
-Ennenkuin antaudun, täytyy minun muun muassa saada tietää mitä asiaa
-herra de Bruhlilla on täällä."
-
-"Jokaisen kunniallisen miehen asia on avustaa kuninkaan määräysten
-täytäntöönpanemista", vastasi linnavouti vältellen. "Teidän asianne on
-antautua ja minun asiani sijottaa teidät linnaan. Mutta mellakoiminen
-on minusta vastenmielistä. Jos haluatte, niin annan teille
-harkitsemisaikaa siksi kunnes tämä soihtu on palanut loppuun. Jollette
-sen ajan kukittua antaudu, niin murran oven."
-
-"Annatteko soihdun palaa rehellisesti?" kysyin minä katsastettuani sen
-tilaa.
-
-Hän vastasi myöntävästi; ja kiittäen häntä jäykästi tästä
-myönnytyksestä suljin luukun.
-
-
-
-
-XXV. Antautumisehdot.
-
-
-Käteni oli vielä luukulla, kun kosketus olkapäähäni sai minut
-kääntymään ympäri ja ilmotti minulle samassa uuden vaaran uhkaavan,
-vaaran josta äärimmäisen päättäväisyyden avullakaan tuskin saatoin
-toivoa selviytyväni. Kuningas oli vieressäni. Hän oli ottanut pois
-naamionsa, ja yksi ainoa silmäys hänen kasvoihinsa riitti tekemään
-minulle selväksi että oli tapahtunut se mitä jo vähin olin ehtinyt
-peljätä. Hänen silmissään oli äärimäisen kiihtymyksen kiilto.
-Hänen tummina punottavat, hiestä kosteat kasvonsa ilmaisivat
-ylivoimaista mielenliikutusta, samalla kuin hänen hampaansa, tiukasti
-yhteenpuserrettuina hänen koettaessaan hillitä häntä valtaavaa
-vavistuksen puuskaa, paistoivat hänen huuliensa välistä kuin ruumiin
-hampaat. Häntä uhkaavan vaaran uutuus, hänen seurueensa ja kaikkien
-häntä tavallisesti ympäröivien kasvojen, koko hänen alinomaisen
-ympäristönsä poissaolo, hetken myöhäisyys, talon halpa-asuisuus ja
-hänen yksinäisyytensä keskellä tuntemattomia ihmisiä, kaikki tämä oli
-ollut liikaa hänen hermoilleen, joita hänen elämäntapansa jo kauan oli
-heikontanut, ja hänen urheudelleen, joka tosin oli kunniakseen
-esiintynyt taistelukentällä, mutta ei kestänyt äkillisen vaaran
-jännitystä. Vaikka hän yhä ponnisteli säilyttääkseen arvokkuutensa,
-näki minun katseeni huolestuttavan selvästi, että hän oli
-kadottamaisillaan, jollei jo ollut kadottanutkin, kaiken
-itsehillintänsä.
-
-"Avatkaa!" mumisi hän hampaittensa välistä viitaten kärsimättömästi
-luukkuun kädellään, jolla hän juuri oli koskettanut olkapäätäni.
-"Avatkaa, sanon minä!"
-
-Minä tuijotin häneen tyrmistyneenä. "Mutta", uskalsin minä änkyttää,
-"Teidän majesteettinne unohtaa etten ole vielä..."
-
-"Avatkaa, sanon minä!" toisti hän kiihkeästi. "Kuulitteko? Minä tahdon
-että tämä ovi avataan!" Hänen laiha kätensä vapisi kuin halvautuneella,
-niin että sen jalokivet tuikkivat valossa ja rapisivat hänen
-puhuessaan.
-
-Minä katsoin avuttomana hänestä naisiin ja jälleen takaisin, oivaltaen
-yhdessä väläyksessä kaikki vaarat, mitkä hänen täälläolonsa ilmi
-tulemisesta saattoivat seurata -- vaarat, joita siihen asti en ollut
-mielessäni kuvitellut, mutta jotka nyt yhdessä silmänräpäyksessä
-näyttivät astuvan silmieni eteen mahdollisimman selvinä. Samalla kertaa
-käsitin jotakin, mikä mielestäni näytti pelastumisen mahdollisuudelta,
-ja näitten molempien seikkojen antaessa minulle rohkeutta pidin käteni
-salvalla ja koetin puhua hänelle.
-
-"Ei, mutta, sire", sanoin hätäisesti, vaikka samalla niin
-kunnioittavasti kuin taisin, "minä pyydän ensin saada kertoa mitä olen
-nähnyt. Herra de Bruhl on tuolla ulkopuolella, ja minä laskin kuusi
-miestä, joitten luulen kuuluvan hänen seurueeseensa. Ne ovat roistoja,
-jotka ovat valmiit mihin rikoksiin tahansa, ja minä rukoilen teidän
-majesteettianne alistumaan mieluummin lyhytaikaiseen vankeuteen..."
-
-Tuon viimeisen sanan lausuttuani jäin äkkiä mykäksi, kuninkaan
-kasvoissa leimahtaneen hurjan kiihtymyksen hämmentämänä. Huonosti
-valittu sanani oli sytyttävän kipinän tavoin nostattanut hänen
-vimmansa. Satojen petoksien epäluuloiseksi kasvattamana hän unohti
-ulkopuolella uhkaavat vaarat sen ainoan ajatuksen valtaamana, että minä
-tahdoin sulkea hänet vankeuteen ja ainoastaan siinä tarkotuksessa olin
-tuonut hänet tänne. Hän tuijotteli ympärilleen silmät pyörien raivosta
-ja pelosta, ja hänen vapisevat huulensa pikemmin läähättivät kuin
-lausuivat sanat, "vankeuteen?"
-
-Onnettomuudeksi sattui samassa eräs mitätön seikka, joka lisäsi hänen
-hämminkiään muuttaen sen täydelliseksi mielettömyydeksi. Joku ulkona
-olijoista rysäytti ruumiinsa painolla ovea, rouva de Bruhl päästi
-tukahdutetun kirkaisun, ja tämä vei viimeisetkin rippeet kuninkaan
-mielenmaltista. Polkien jalkaansa hän huusi minua hillittömässä
-vimmassa avaamaan oven -- jonka luota minä vieläkään en ollut
-siirtynyt.
-
-Mutta, joko sitten tein oikein tai väärin, minä olin päättänyt yhä olla
-avaamatta sitä, ja minä kohotin käteni aikoen vielä kerran koettaa
-saada häntä taipumaan. Hän käsitti eleeni väärin, peräytyi askeleen, ja
-vetäen uskomattoman nopeasti esiin miekkansa ojensi sen rintaani kohti,
-käsivarsi jännitettynä pistoon.
-
-Uskoni on aina ollut se, ettei hän olisi antanut iskua, vaan että
-pelkkä miekankahvan kosketus olisi saanut hänet malttamaan mielensä,
-herättäen sen urhoollisuuden mikä epäilemättä kuului hänen
-luonteeseensa aina viime hetkeen asti. Mutta hän ei saanut siihen
-tilaisuutta, sillä kun miekanterä vielä värisi ja minä seisoin
-liikkumattomana säilyttäen vaivoin mielenmalttini, polvi puoleksi
-notkistettuna ja katse tähdättynä kuninkaan silmiin, syöksähti neiti de
-la Vire hänen taaksensa ja äänekkäästi kirkaisten tarttui hänen
-kyynärpäähänsä. Säikähtyneenä, tietämättä kuka häneen oli tarttunut,
-kuningas huitaisi miekallaan rajusti ylöspäin, osuen lamppuun, joka
-särkyen romahti lattiaan ja jätti huoneen pimeäksi. Naisten kirkuminen
-ynnä tieto siitä, että keskellämme riehui mielipuoli, täyttivät
-pimeyden tuhansilla kauhuilla.
-
-Tuntien pelkoa neidin puolesta ennen kaikkea muuta, riensin lieden
-luokse niin pian kuin olin päässyt järjilleni, ja välittämättä
-kuninkaan miekasta, jonka epämääräisesti tajusin huiskahtelevan
-pimeässä, etsin ja löysin puoleksipalaneen puunkappaleen ja puhalsin
-sen liekkiin. Ollen yhä selin huoneeseen sytytin sillä vahakynttilän,
-jonka olin huomannut lieden luona. Sitten, ja vasta sitten, käännyin
-katsomaan takanani vallitsevaa asiaintilaa.
-
-Neiti de la Vire seisoi nurkassa puoleksi hurjana, puoleksi
-kauhistuneena ja kokonaan punastuneena. Hänen kätensä oli kääritty
-liinaan, jossa näkyi jo veritahra, ja siitä ymmärsin että kuningas oli
-mielettömyydenpuuskassaan haavottanut häntä lievästi. Fanchette seisoi
-herrattarensa edessä hiukset pystyssä kuin villikissan selkäkarvat,
-kädet puuskassa, karheilla kasvoillaan ja vantterassa olennossaan
-hurjan raivoisa ja uhkaava ilme. Rouva de Bruhl ja Simon kyyröttivät
-seinää vasten lähellä heitä, ja nojatuolissa istui, nähtävästi
-juuri-ikään siihen heittäytyneenä, kuningas, kokoonlyyhistyneenä ja
-tarmottomana; miekan kärki viisti maata hänen vieressään, hänen
-hermottoman kätensä tuskin jaksaessa pitää kiinni sen kahvasta.
-
-Silmänräpäyksessä olin selvillä siitä mitä oli tehtävä, ja mennen hänen
-luoksensa äänettömänä laskin pistoolini, miekkani ja tikarini tuolille
-hänen viereensä. Sitten polvistuin.
-
-"Sire", sanoin minä, "ovi on tuolla. Teidän majesteettinne voi avata
-sen milloin haluaa. Tässä, sire, ovat minun aseeni. Olen teidän
-vankinne, linnavouti on ulkopuolella, ja te voitte yhdellä sanalla
-luovuttaa minut hänelle. Sitä ainoastaan pyydän teiltä, sire", jatkoin
-vakavasti, "että teidän majesteettinne pitäisi harhakuvitteluna sitä
-ajatusta, että minä hetkeäkään olisin aikonut osottaa epäkunnioitusta
-tai käyttää väkivaltaa teidän persoonaanne kohtaan."
-
-Hän katsahti minuun tylsästi kasvot kalpeina, silmät elottomina.
-"Hitto!" mumisi hän. "Miksi te sitten kohotitte kätenne?"
-
-"Ainoastaan rukoillakseni teidän majesteettianne odottamaan hetkisen",
-vastasin minä katsellen kuinka älyn ilme vähitellen palasi hänen
-kasvoillensa. "Jos suvaitsette kuunnella, niin voin selittää sen
-muutamin sanoin, sire. Herra de Bruhlin miehiä on kuusi tai seitsemän,
-linnavoudilla on kahdeksan tai yhdeksän; mutta ensinmainitut ovat
-rajumpia miekankäyttäjiä, ja jos herra de Bruhl tapaa teidän
-majesteettinne minun asunnostani ja ymmärtää sen johdosta joutuneensa
-häviölle, niin kykenee hän mihin epätoivon tekoon hyvänsä. Teidän
-persoonanne voisi tuskin kulkea turvallisesti kadulla hänen seurassaan.
-Ja on vielä toinenkin arveluttava seikka", jatkoin sitten, huomaten
-ilostuneena että kuningas kuunteli ja toipui vähitellen ennalleen.
-"Nimittäin se salaperäisyys, jossa halusitte pitää tämän asian kunnes
-se olisi edistynyt hyvälle tolalle. Herra de Rosny terotti tätä seikkaa
-mieleeni mitä jyrkimmin, peläten että Blois'ssa nousisi katumellakoita
-jos teidän majesteettinne suunnitelmat tulisivat tunnetuiksi."
-
-"Te puhutte seivästi", vastasi kuningas jo tarmokkaampana, vaikka hän
-karttoi katsomasta naisiin. "Bruhl kyliä sangen luultavasti panisi
-sellaisen toimeen. Mutta kuinka voin päästä ulos, hyvä herra?" jatkoi
-hän äreästi. "Enhän voi jäädä tänne. Minua aletaan kaivata! Minä en ole
-mikään rajakapteeni, jota ei etsitä eikä kysytä!"
-
-"Luottaisiko teidän majesteettinne minuun?" lausuin minä hitaasti ja
-epäröiden.
-
-"Luottaisinko teihin!" tiuskasi hän ärtyisästi, pitäen ylhäällä kättään
-ja katsellen tarkasti kynsiään, joitten siromuotoisuudesta ja
-valkoisuudesta hän oli ylpeämpi kuin konsanaan kukaan nainen. "Enkö ole
-luottanut teihin? Jollen olisi luottanut teihin, olisinko silloin
-täällä? Jollette olisi hugenotti -- antakoon Herra minulle anteeksi
-että sen sanon! -- niin olisin lähettänyt teidät helvettiin ennenkuin
-olisin tullut tänne teidän kanssanne!"
-
-Tunnustan kuunnelleeni tätä uskonnolleni annettua tunnustusta
-ylpeydellä, joka saattoi minut hetkeksi unohtamaan välittömän
-ympäristöni -- meitä uhkaavan vaaran, yksinäisen kynttilän himmeästi
-valaiseman huoneen, taustalla näkyvät säikähtyneet kasvot ja
-kuninkaankin kokoonlyyhistyneen olennon, jossa masennus ja ylpeys
-taistelivat keskenään. Mutta ainoastaan hetkeksi; sitten kiiruhdin
-vastaamaan, sanoen etten epäillyt voivani vieläkin selvittää hänen
-majesteettinsa tästä seikkailusta ilmitulematta.
-
-"Taivaan nimessä, tehkää se sitten!" vastasi hän tuimasti. "Tehkää mitä
-haluatte, kunhan vain toimitatte minut takaisin linnaan. Ja lupaan
-ettei mikään hugenotti tule toista kertaa houkuttelemaan minua sieltä
-ulos. Olen liian vanha tällaisiin seikkailuihin!"
-
-Uusi hyökkäys ovea vastaan hänen tätä sanoessaan sai minut kiireimmän
-kautta selittämään hänelle suunnitelmani, jonka hän mielisuosiolla
-hyväksyikin, soimattuaan minua vielä kerran siitä että olin saattanut
-hänet tällaiseen pulmaan. Peläten oven antavan perään ennen aikaansa,
-huolimatta puomeista joilla olin sen varustanut, ja saaden kannustusta
-rouva de Bruhlin kasvoista, jotka ilmaisivat mitä suurinta kauhua, otin
-kynttilän ja johdin hänen majesteettinsa sisähuoneeseen, missä asetin
-pistoolini hänen viereensä, mutta miekkani ja tikarini pidätin
-hiljaisuudessa itselleni. Sitten palasin naisten luo ja viittauksilla
-kehottaen heitä astumaan sisään pidin ovea auki heille.
-
-Neiti, jonka sidottua kättä en voinut katsella liikutuksetta, vaikkakin
-kuninkaan läsnäolo ja sen vaatima kunnioitus estivät minua virkkamasta
-mitään, astui heti esiin ja läheni vieressäni olevalle oviaukolle
-saakka. Siinä hän kuitenkin katsahti taaksensa, ja nähdessään rouva de
-Bruhlin seuraavan häntä, pysähtyi hän äkkiä ja mutisi luoden minuun
-ylpeän katseen: "Entä tämä rouva? Suljetaanko minut samaan huoneeseen
-hänen kanssaan?"
-
-"Neiti", vastasin minä nopeasti samassa matalassa äänilajissa kuin
-hänkin oli puhunut, "olenko koskaan pyytänyt teiltä mitään alentavaa?"
-
-Hän näytti kevyellä päänliikkeellä vastaavan kieltävästi.
-
-"En pyydä sellaista nytkään", vastasin minä vakavasti. "Minä uskon
-huolenpitoonne naisen, joka on antautunut suureen vaaraan meidän
-tähtemme; lopun jätän teille."
-
-Hän katsoi minua hetkisen hyvin tiukasti silmiin ja meni sitten mitään
-vastaamatta toiseen huoneeseen, rouvan ja Fanchetten seuratessa häntä.
-Minä suljin oven ja käännyin Simoniin päin, joka minun käskystäni oli
-puhaltanut hiilloksen tuleen, niin että se osittain valaisi huoneen,
-missä ei enää ollut muita kuin hän ja minä. Poika näytti pelkäävän
-katsettani ja osotti suurempaa levottomuutta kuin viime aikoina olin
-hänessä huomannut, mikä johtui joko äskeisestä kohtauksesta huoneessa
-tai oveen kohdistetusta rynnäköstä, joka hetki hetkeltä kävi yhä
-raivokkaammaksi. En kuitenkaan epäillyt hänen uskollisuuttaan taikka
-kiintymystään neitiin, ja määräykset, joita minun oli hänelle
-annettava, olivat kylläkin yksinkertaiset.
-
-"Sinun on tehtävä niinkuin minä nyt sanon", lausuin minä käsi jo
-valmiina oven salvalla. "Heti kun olen päässyt ulkopuolelle, suljet
-oven. Äläkä sitten avaa kenellekään muulle kuin Maignanille. Kun hän
-pyytää, päästä hänet varovasti sisään ja pyydä häntä, niin totta kuin
-hän rakastaa herra de Rosnyta, ottamaan miehensä niin pian kuin väylä
-on selvä ja saattamaan kuninkaan linnaansa. Kehota häntä olemaan
-urhoollinen ja varovainen, sillä hän on hengellään vastaava kuninkaan
-hengestä."
-
-Toistin tämän kahteen kertaan ja riensin sitten avaamaan luukun,
-peljäten että linnavouti pysyisi sanassaan ja tekisi väkirynnäkön ovea
-vastaan. Kymmenkunta kiukkuista ääntä tervehti ilmestymistäni niin
-kiihkeästi ja malttamattomasti, että kului joku aika ennenkuin sain
-sananvuoroa; he lausuivat minulle uhkauksia, jollen avaisi heti
-paikalla, ja vaativat että tekisin sen pitemmittä puheitta. Heidän
-johtajansa sai heidät vihdoin rauhottumaan, mutta oli selvää että
-hänenkin kärsivällisyytensä oli kulunut loppuun. "Antaudutteko vai
-ette?" sanoi hän. "Minä en aio jäädä pois sängystäni koko yöksi teidän
-tähtenne!"
-
-"Minä varotan teitä", vastasin minä, "sillä kuningas on peruuttanut
-teillä olevan määräyksen!"
-
-"Se ei ole minun asiani", lausui hän järkähtämättä.
-
-"Ei kylläkään, mutta se tulee olemaan huomisaamuna, kun kuningas
-lähettää hakemaan teitä", vastasin minä, ja tämä näytti hiukan
-vaikuttavan häneen. "Suostun kuitenkin antautumaan teille kahdella
-ehdolla", jatkoin minä tarkastaen tiukasti hänen seuralaistensa
-karheita kasvoja. "Ensiksi, että annatte minun pitää aseeni kunnes
-saavumme vankilaan, ja minä lupaan kunniasanallani seurata teitä
-siivosti. Se on numero yksi."
-
-"Hyvä", virkkoi linnavouti kohteliaammalla äänellä, "minulla ei ole
-mitään sitä vastaan."
-
-"Toiseksi, ettette te salli miestenne murtautua asuntooni. Minä tulen
-ulos siivosti ja sillä hyvä. Teidän määräykseenne ei sisälly
-tavaroitteni ryöstäminen."
-
-"Kaikkea vielä!" vastasi hän. "Minä haluan että te tulette ulos. En
-halua mennä itse sisälle."
-
-"Käskekää sitten miestenne peräytyä portaille", sanoin minä. "Ja jos te
-menettelette kunniallisesti minun kanssani, niin minä tahdon puolustaa
-teitä huomenna. Sillä määräyksenne tulee varmasti tuottamaan teille
-ikävyyksiä. Herra de Retz, joka hankki sen aamulla, on poissa, kuten
-tiedätte. Herra de Villequier voi mennä huomenna. Mutta markiisi de
-Rambouillet on kyllä täällä, siitä voitte olla varma!"
-
-Huomautus oli paikallaan ja hyvin osattu. Se sai miehen säikähtämään
-niinkuin olin toivonut sen tekevänkin. Enemmittä vastalauseitta hän
-käski miestensä peräytyä ja vartioida portaita. Minä puolestani aloin
-irrottaa oven kiinnipitimiä.
-
-Niin helposti ei juttu kuitenkaan päättynyt, siliä Bruhlin roistot,
-seuraten arvattavasti ylemmällä porrasjaksolla Fresnoyn seurassa
-seisovan johtajansa antamaa merkkiä, kieltäytyivät peräytymästä ja
-tuuppivat linnavoudin miehiäkin, kun nämä olisivat tahtoneet totella
-määräystä. Virkamies, joka viivytyksestä oli jo tullut kärsimättömäksi,
-vastasi alkaen huitoa ympärilleen sauvallaan, ja yks-kaks näytti siinä
-syntyvän soma kahakka, jonka loppua oli mahdoton arvata edeltäpäin.
-
-Mutta oivaltaen, että jos Bruhlin miehet pääsisivät voitolle
-vastustajistaan, tulisi meidän asemamme pikemmin pahemmaksi kuin
-paremmaksi, en jäänyt toimettomana katsomaan paikaltani jutun päätöstä,
-niinkuin ensimäinen mielijohteeni yllytti minua tekemään. Sensijaan
-käytin tilaisuutta pujahtaakseni ulos, silläaikaa kun Simon salpasi
-oven jälkeeni. Linnavouti oli sillä hetkellä sanarikkaassa kinastelussa
-Fresnoyn kanssa, jonka roistomaiset, intohimosta punottavat, Chizéssä
-antamastani iskusta jääneen suuren arven rumentamat kasvot näyttivät
-sanomattoman inhottavilta ainoan jälelläolevan soihdun hohteessa.
-Yhdessä suhteessa oli tuo konna hyötynyt nykyisessä palveluksessaan,
-sillä hän oli puettu räikeän loisteliaaseen asuun. Mutta pukujen
-suhteen olen aina pannut merkille sen, että samalla kuin rappeutunut
-ulkoasu ei voi kokonaan estää kunnianmiehen luonteenjaloutta tulemasta
-näkyviin, ei täydellisin muodinmukaisuuskaan kykene antamaan konnalle
-kunnianmiehen ulkonäköä.
-
-Nähdessään minut yhtäkkiä linnavoudin vieressä peräytyi hän taaksepäin
-niin hullunkurisesti muuttunein kasvonilmein, että linnavoutikin
-säpsähti ja sai malttinsa takaisin vasta sitten kun minä tervehdin
-häntä kohteliaasti ja selitin olevani hänen vankinsa. Lisäsin vielä
-varotuksen, että hän pitäisi silmällä jälelläolevaa soihtua, sillä jos
-se sammuisi, niin voisimme kumpikin saada hämmingissä tikarin
-kurkkuumme.
-
-Hän otti viittauksen huomioon viivyttelemättä ja kutsuen
-soihdunkantajan viereensä valmistautui laskeutumaan alas, käskien
-Fresnoyta ja hänen miehiään, jotka seisoivat yhtenä ryhmänä portaitten
-yläpäässä, tekemään meille tietä muitta mutkitta. He näyttivät
-kuitenkin hyvin halukkailta estämään meiltä pääsyn, ja vastaten hänen
-tuimiin sanoihinsa karkeilla kokkapuheilla osottivat niin vihamielistä
-käytöstä että linnavouti, häilyen kahden vaiheilla omanarvon-tuntonsa
-ja Bruhliin kohdistuvan kunnioituksen välillä, ei tuokioon tuntunut
-älyävän mitä tehdä ja näytti pikemmin ilahtuvan kuin närkästyvän, kun
-minä pyysin lupaa sanoa muutaman sanan herra de Bruhlille.
-
-"Jos voitte saada hänen miehensä järkiinsä", vastasi hän äreästi, "niin
-puhukaa hänelle niin paljon kuin mielenne tekee!"
-
-Astuen ylemmän porrasjakson juurelle, missä Bruhl yhä seisoi, tervehdin
-häntä kaavamaisesti. Hän vastasi tervehdykseeni ainoastaan äkäisellä,
-valppaalla katseella, ja kietoen levättinsä tiukemmin ympärilleen oli
-silmäilevinään minuun halveksivasti, mikä ei kuitenkaan voinut peittää
-näkymättömiin hänen tuntemaansa voitoniloa ja kostontoivoa. Minä olin
-erittäin halukas tietämään, oliko hän seurannut vaimonsa jälkiä tänne
-saakka vai oliko hän saapunut tänne vain ylimalkaisien minuun
-kohdistuvien tarkotusperiensä johdosta, ja siinä mielessä kysyin niin
-ivallisesti kuin taisin, mikä oli aiheuttanut hänen täälläolonsa.
-"pelkään etten voi jäädä osottamaan teille vieraanvaraisuutta", jatkoin
-sitten; "mutta siitä saatte kiittää ainoastaan ystäväänne
-Villequier'tä!"
-
-"Olen teille suuresti kiitollinen", vastasi hän pirullisesti hymyillen,
-"mutta älkää siitä mitään välittäkö. Kun olette mennyt, aion ryhtyä
-omin neuvoini mihin minua vain haluttaa."
-
-"Aiotteko?" vastasin minä levollisesti -- ei sillä ettei noitten
-sanojen alla piilevä uhkaus ja konnamainen viittaus olisi minuun
-vaikuttanut, vaan siitä syystä että juuri sellaista odotettuani minulla
-oli vastauskin valmiina. "Sen saamme nähdä." Ja sen sanottuani vein
-sormet huulilleni, vihelsin kimakasti ja huusin kaikuvalla äänellä:
-"Maignan! Maignan!"
-
-Minun ei tarvinnut huutaa nimeä kolmatta kertaa, sillä linnavouti ei
-ehtinyt muuta kuin säpsähtää tästä odottamattomasta toimenpiteestä, kun
-yläpuolellamme oleva porrastasanne kajahti jykevistä askelista ja mies,
-jota olin kutsunut, laskeutui nopeasti alas portaita ilmestyen yhtäkkiä
-kädenkantaman päähän Bruhlista, joka kiroten käännähti ympäri ja hänet
-nähdessään peräytyi tahdottomasti taaksepäin. Maignanin peloton ja
-itseensäluottava käytös oli tavallisestikin omiaan vaikuttamaan
-vastustajaan, mutta tässä tilaisuudessa oli siinä vielä tavallista
-silmäänpistävämpi häikäilemättömyyden piirre, joka ei ollut tekemättä
-vaikutustaan katsojiin. Kun hän seisoi siinä hymyillen synkästi Bruhlin
-pään ylitse, samalla kuin hänen kätensä leikitteli huolettomasti
-tikarilla ja soihtu heitti punertavan hohteen hänen tukevalle
-muodolleen, oli hän selvästi niin pelottava vastustaja, että vaikka
-olisin hakenut läpi koko kaupungin, en olisi löytänyt hänen vertaistaan
-mitä tulee voimaan ja kylmäverisyyteen. Hän antoi mustien silmiensä
-siirtyä toisesta toiseen, mutta ei osottanut mitään huomiota muille
-kuin minulle, tervehtien minua ylellisen kohteliaasti ja samalla
-kerskuvan rohkeasti, mikä oli hyvin paikallaan tässä tilaisuudessa.
-
-Minä tiesin minkälaista käytöstapaa parooni de Rosny noudatti häneen
-nähden ja seurasin hänen malliaan mikäli osasin. "Maignan", lausuin
-lyhyesti, "olen ottanut ensi yöksi asunnon muualla. Kun olen mennyt,
-kutsutte miehenne ja vartioitte tätä ovea. Jos joku yrittää tunkeutua
-sisään, teette velvollisuutenne."
-
-"Voitte pitää sen tehtynä", vastasi hän.
-
-"Siinäkin tapauksessa että pyrkijä olisi herra de Bruhl, joka seisoo
-tässä", jatkoin vielä.
-
-"Ymmärrän."
-
-"Te pidätte vartiota", jatkoin edelleen, "aina huomisaamuun saakka, jos
-herra de Bruhl pysyy täällä. Mutta niin pian kuin hän lähtee, saatte
-määräykset sisällä olevilta henkilöiltä ja noudatatte niitä
-ehdottomasti."
-
-"Teidän ylhäisyytenne voi olla levollinen", vastasi hän tikariaan
-käsitellen.
-
-Nyökättyäni hänelle hyvästiksi käännyin hymysuin Bruhlin puoleen ja
-näin että tämän odottamattoman esteen aiheuttama kiukku ja häneen
-kohdistetun loukkauksen synnyttämä suuttumus tekivät hänen häviönsä
-niin täydelliseksi kuin saatoin toivoa. Mitä Fresnoy'han tulee, ei
-hänellä enää näyttänyt olevan halua yrittää estämään poispääsyämme, jos
-hän oli sitä vakavasti aikonutkaan. Hänen herraansa en kuitenkaan
-päästänyt antamatta hänelle vielä yhtä pistoa. "Koska tämä nyt on
-selvillä", sanoin leikkisästi, "niin voin toivottaa teille hyvää yötä.
-Saan arvattavasti kunnian kohdata teitä huomenna Chavernyssa. Mutta
-ensin annamme Maignanin silmätä sillan alle!"
-
-
-
-
-XXVI. Mietteitä.
-
-
-Joko Bruhlia kohtaan osottamani kunnioituksen puute taikka Villequier'n
-mahdollisesta katoamisesta lausumani sanat olivat tehneet linnavoudin
-mieleen niin ihailtavan vaikutuksen, että siitä hetkestä alkaen kun
-poistuimme asunnostani hän kohteli minua erinomaisen kohteliaasti,
-sallien minun pitää miekkanikin ja toimittaen minulle yösijan omissa
-huoneissaan vankilarakennuksessa.
-
-Vaikka olikin myöhäinen, en voinut antaa niin suuren kohteliaisuuden
-mennä ohi ilman kiitollisuudenosotusta. Pyysin senvuoksi saada jakaa
-pienen lahjan hänen seuralaisilleen, ja sitten pyysin häntä itseään
-tekemään minulle kunnian juomalla kanssani pullon viiniä. Kun tämä oli
-hankittu, istuimme sen ääressä tunnin verran ja menimme lopuksi
-makuusijoillemme täysin tyytyväisinä toinen toiseemme.
-
-Mutta päivän tapahtumat ja varsinkin yksi seikka, jossa en ole
-pitemmältä viipynyt, osottautuivat kykenevänsä estämään nukkumiseni
-yhtä tehokkaasti kuin jos minut olisi suljettu linnan kosteimpaan
-maanalaiseen komeroon. Niin paljon tapahtumia oli ahtautunut niin
-lyhyen aikamäärän sisään, että näytti siltä kuin ei minulla siihen
-saakka olisi ollut lainkaan tilaisuutta arvioida mihin minua
-kiidätettiin tai mikä onni minua odotti kaiken tämän hälinän lopussa.
-Siitä asti kun herra d'Agen aamulla ensiksi ilmestyi luokseni tuoden
-sen hämmästyttävän uutisen että linnavouti oli minua etsimässä, aina
-lopulliseen antautumiseeni saakka oli tapausten sarja juossut niin
-nopeasti, että minulla kussakin sen eri kohdassa oli tuskin ollut aikaa
-arvioida asemaani taikka viimeisen vastuksen tai voiton täyttä
-merkitystä. Nyt, kun minulla oli aikaa, elin kuluneen päivän uudelleen
-ja johdattaen mieleeni sen vaarat ja pettymykset tunsin kiitollisuutta
-siitä että kaikki oli päättynyt niin kauniisti.
-
-Luotin täydellisesti Maignaniin enkä epäillytkään ettei Bruhl pian
-väsyisi, jollei jo ollut väsynyt hyödyttömään piiritykseen. Tunnin
-kuluessa viimeistäänkin -- eikä ollut vielä puoliyökään -- olisi
-kuningas vapaa lähtemään kotiin, ja siihen päättyi parooni de Rosnyn
-minulle uskoma tehtävä mikäli se häntä koski. Hänen majesteettinsa
-päätöksen saattaminen Navarran kuninkaan tietoon uskottaisiin
-varmaankin markiisi de Rambouillet'lle tai jollekin muulle asemaltaan
-ja vaikutukseltaan samanveroiselle henkilölle, ja samoihin käsiin
-joutuisi kunnia ja vastuu sen sopimuksen päättämisestä, joka, kuten
-kaikki tiedämme, lyhyen väliajan ja vähäisen verenvuodatuksen ynnä
-paljonmerkitsevän sallimuksen iskun jälkeen tuotti Ranskalle pysyvän
-rauhan. Mutta pysyväksi ylpeyden aiheeksi minulle jäisi kuitenkin se,
-että minä, jonka elämänura vielä äsken oli näyttänyt päättyvän
-haaksirikkoon, olin ollut välineenä hankkimassa tätä niin suurta onnea
-maalleni ja uskonnolleni.
-
-Mutta muistaessani Navarran kuninkaan varotuksen, ettei minun olisi
-odotettava häneltä korvausta, olin hyvin epätietoinen siitä, mille
-suunnalle urani oli tämän jälkeen aukeava; ensi sijassa luotin siihen
-de Rosnyn antamaan lupaukseen, että hän ottaisi minun menestymiseni
-omaksi huolekseen. Olin kyllästynyt Blois'n hoviin ja sen juonien ja
-petollisuuden täyttämään ilmapiiriin, josta nyt toivoin päässeeni
-erilleni, mutta ratkaisematta jäi kysymys siitä, kuinka voin palata
-Loiren toiselle puolelle, jossa Turennen kreivin viha minua uhkasi.
-Olisin vaivannut itseäni paljon enemmänkin tätä seikkaa ajattelemalla,
-jollen olisi löytänyt toista sen kanssa läheisessä yhteydessä olevaa
-mutta paljon puoleensatempaavampaa ajatuksen aihetta neiti de la Viren
-oikullisesta käytöksestä.
-
-Tuohon käytökseen luulin nyt löytäneeni selityksen. Sekä hämmästyen
-että hyvilleni tullen huomasin, että siitä voi tehdä ainoastaan yhden
-johtopäätöksen -- johtopäätöksen, joka voimakkaana oli välähtänyt
-mieleeni nähdessäni hänen kasvonsa, kun hän syöksähti kuninkaan ja
-minun väliin.
-
-Seuraten tapahtumia taaksepäin aina ensimäiseen kohtaukseemme St. Jean
-d'Angely'ssa Navarran kuninkaan odotushuoneessa, muistin sen
-pilapuheen, jonka hupsu Mathurine oli lausunut meidän molempien
-kustannuksella. Se oli arvattavasti jäänyt neidin mieleen ja kiihottaen
-hänessä katkeruutta minua kohtaan saattanut hänet kohtelemaan minua
-alentavasti, kun vastoin kaikkea todennäköisyyttä jälleen kohtasimme
-toisemme ja hän huomasi tulleensa jätetyksi tavallaan minun käsiini. Se
-oli ollut syynä hänen tuimiin sanoihinsa ja vielä tuimempiin
-katseisiinsa matkallamme pohjoiseen sekä yhdessä hänen luonteensa
-syntyperäisen ylpeyden kanssa aiheuttanut sen alentavan mielipiteen,
-minkä olin hänestä muodostanut verratessani häntä kunnianarvoisaan
-äitiini.
-
-Mutta samalla aloin ajatella, että tuo pila oli mahdollisesti
-vaikuttanut toiseenkin suuntaan, nimittäin pitämällä hänen mieltään
-kiinnitettynä minuun ja synnyttämällä hänessä -- varsinkin Chizé'hen
-ilmestymiseni jälkeen sen ajatuksen, että meidän kohtalomme olivat
-jollakin tavoin yhdistetyt. Näin olettaen ei ollut vaikea ymmärtää
-hänen käytöstään Rosnyssa, kun hän, tultuaan tietämään etten ollut
-petturi ja katuen aikaisempaa kohtelutapaansa, kuitenkin kavahti niitä
-tunteita, joita hän alkoi huomata omassa rinnassaan. Siitä lähtien ja
-tätä johtolankaa seuraten ei minun ollut lainkaan vaikeata selvittää
-hänen vaikuttimiaan, otaksuen nimittäin että tuo aavistus, joka täytti
-mieleni ihmetyksellä ja ihastuksella, kävi yhteen todellisuuden kanssa.
-
-Ollen keski-ikäinen ja harmaantunut ja elämäni parhaan ajan ohitse
-ehtinyt, en ollut koskaan ennen uskaltanut ajatella hänestä tähän
-tapaan. Köyhänä ja verrattain vähäpätöisenä miehenä en ollut koskaan
-uskaltanut korottaa katsettani niihin suuriin rikkauksiin, joita
-hänellä kerrottiin olevan. Nytkin jäin häikäistyksi ja hämilleni, kun
-nuo suuret mahdollisuudet niin äkkiä paljastuivat. Tunsin miltei
-huimausta muistellessani häntä sellaisena kuin olin hänet viimeksi
-nähnyt, käsi haavotettuna minun puolustuksessani, ja toisaalta taas
-miltei tuskallisen voimakasta liikutusta kuvitellessani palanneeni
-takaisin nuoruuteen, jolle jo olin jättänyt hyvästit, ja niihin
-ruusuisiin toiveihin ja suunnitelmiin, jotka useimmille miehille
-ilmestyvät ainoastaan kerran, ja senkin nuoruusvuosina. Siihen saakka
-olin katsonut noita asioita vain toisten osuudeksi.
-
-Aamunkoitto tapasi minut vielä huvittelemassa itseäni näillä suloisilla
-mietteillä, eikä ihmekään, sillä olihan näillä minulle kaikki uutuuden
-viehätys. Aurinko sattui sinä aamuna nousemaan selkeälle taivaalle ja
-vuodenaikaan nähden harvinaisen kirkkaana, ja minulta puuttuu sanoja
-muistellessani sitä ja koettaessani kuvata kuinka tuo yksinkertainen
-tosiseikka lisäsi iloni kerrassaan hurmaavaksi! Minä paistatin itseäni
-ristikkoikkunasta tulvivissa säteissä, ja nauttien aamuista raikkautta
-kiihkein ja kyltymättömin haluin, sain täysin tuntea sitä hyvyyden
-kaipuuta, jonka sallimus sellaisina hetkinä suo meissä herätä silloin
-kuin olemme nuoria, mutta harvoin, jos aika ja soturielämä ovat
-tylsyttäneet herkemmät tunteet.
-
-En ollut vielä ehtinyt siihen kohtaan, jossa vaikeudet ovat
-arvioitavat, ja pääasiallisin varjo säihkyvässä ilossani oli surku
-siitä, ettei äitini enää ollut elossa kokemassa tämän hetken iloa ja
-saamassa osaansa siitä onnesta, jota hän oli niin usein ja hartaasti
-mielessään kuvitellut. Näinkin ollen tunsin sentään vetoa hänen
-puoleensa. Muistelin mitä hellimmin tuntein ja vapaammin mielin kuin
-ennen hänen viimeisiä päiviään ja sanojaan ja erittäinkin mitä hän oli
-lausunut neidin puolesta. Ja lupasin juhlallisesti, jos suinkin
-mahdollista, käydä hänen haudallaan ennenkuin poistuin seudulta,
-omistaakseni joitakin hetkiä sen hellän suhteen ajattelemiseen, joka
-oli pyhittänyt kaikki naiset silmissäni.
-
-Nämät mietteet keskeytti seikka, joka lopulta osottautui aika
-hupaiseksi, vaikka se alussa tuntui kaikkea muuta kuin rauhottavalta.
-Kolkkoa kahleitten kalinaa kuului alakerran käytävässä ja huoneeseeni
-johtavilta portailta, jotka olivat, kuten koko rakennus, kivillä
-lasketut. Malttamattomana ja hiukan levottomanakin odotin mitä siitä
-tulisi, ja on helppo kuvitella hämmästystäni, kun oven avauduttua astui
-sisään mies, jonka paikalla tunsin kuuroksi Matteukseksi -- samaksi
-roistoksi, jonka viimeksi olin nähnyt Fresnoyn seurassa Valois-kadun
-varrella olevassa talossa. Hämmästyneenä hänen tulostaan hyppäsin
-jaloilleni peläten petosta ja aavistaen että linnavouti oli
-halpamaisesti luovuttanut minut Bruhlin haltuun. Mutta kun lähempi
-silmäys osotti miehen olevan raudoissa -- mistä kuulemani kalinakin oli
-johtunut -- niin istuuduin jälleen nähdäkseni mitä tapahtuisi.
-
-Kävi ilmi että hän ainoastaan toi minulle aamiaiseni ja oli itsekin
-vanki, ja vähemmin onnellisissa olosuhteissa kuin minä; mutta kun hän
-ei ollut minua tuntevinaan, vaan asetti tuomisensa eteeni
-itsepintaisesti vaieten, eikä minulla ollut voimaa saada häntä
-kuulemaan, niin en päässyt tietämään kuinka hän oli joutunut
-vankeuteen. Mutta pian sen jälkien tuli linnavouti minua tervehtimään
-ja osotukseksi siitä, että edellisen illan hyvä toveruussuhde vielä
-säilyi, toi minulle kukkarollisen tupakkaa, minkä otin vastaan enemmän
-kohteliaisuuden vuoksi kuin siinä mielessä että siitä jotain hyötyisin.
-Ja häneltä sain kuulla kuinka tuo lurjus oli joutunut hänen huostaansa.
-
-Tuli selville, että Fresnoy, pitäen haavotettua miestä liian
-vastuksellisena taakkana, oli kahakkayönä jättänyt hänet erään samassa
-kaupunginosassa olevan sairaalan ovelle. Veljet olivat avanneet oven,
-mutta ennenkuin he ottivat hänet sisään, tekivät he muutamia
-kysymyksiä. Matteukselle oli opetettu oikeat vastaukset näihin
-kysymyksiin, jotka tavallisesti tehtiin totutun kaavan mukaan; mutta
-pahaksi onneksi hänelle teki esimies kysymyksensä joko sattumalta tahi
-erehdyksestä väärässä järjestyksessä.
-
-"Ethän ole hugenotti, poikani?" sanoi hän.
-
-"Olen, Jumalan nimessä!" vastasi Matteus yksinkertaisesti, luullen
-kysyttävän oliko hän katolilainen.
-
-"Mitä?" huudahti hämmästynyt priori, tehden epäilevänä ristinmerkin.
-"Etkö ole kirkon uskollinen poika?"
-
-"En suinkaan!" vakuutti kuuro ystävämme, luullen että kaikki meni
-hyvin.
-
-"Siis kerettiläinen!" huusi munkki.
-
-"Aamen siihen!" vastasi Matteus viattomana, uskoen vähääkään
-epäilemättä että häneltä kysyttiin kolmatta asiaa, joka tavallisesti
-oli se, tarvitsiko hän apua.
-
-Tästä syntyi tietenkin aika hälinä, ja Matteus, joka turhaan selitti
-olevansa kuuro, kiidätettiin linnavoudin haltuun. Kysymykseeni, kuinka
-hän keskusteli Matteuksen kanssa, vastasi hän ettei hän osannut, mutta
-että hänen pieni ristilapsensa, ainoastaan kahdeksan vuoden vanha
-tyttönen, oli merkillisellä tavalla mielistynyt tuohon konnaan eikä
-ollut milloinkaan onnellisempi kuin puhellessaan hänen kanssaan
-merkkien avulla, joita oli keksinyt suuren joukon. Tämä tuntui minusta
-sillä kertaa omituiselta, mutta ennen aamun loppua oli minulla
-todistuksia siitä että se oli hyvinkin totta ja että nuo kaksi olivat
-harvoin erossa, hennon lapsosen hallitessa tuota synkkää julmuria
-rajattomalla yksinvallalla.
-
-Kun linnavouti oli mennyt, kuulin jälleen Matteuksen kahleitten
-kalinan. Tällä kertaa hän tuli noutamaan pois ruoka-astioita ja saattoi
-minut hämmästymään puhumalla minulle. Yhtä yrmeän näköisenä kuin
-ennenkin ja tuskin katsahtaen minuun hän virkkoi äkkiä: "Tekö menette
-jälleen pois?"
-
-Nyökkäsin myöntävästi.
-
-"Muistatteko laukkipää-raudikkoa, joka kompastui teidän allanne?"
-mutisi hän, katse itsepintaisesti lattiaan tähdättynä.
-
-Minä nyökkäsin jälleen.
-
-"Minä tahtoisin myödä sen hevosen", sanoi hän. "Ei ole toista sen
-vertaista koko Blois'ssa, eikä Pariisissakaan! Jos kosketatte sitä
-piiskalla lautaselle, niin se suistuu maahan kuin ammuttu. Muuten voi
-vaikka lapsi sillä ratsastaa. Se on eräässä tallissa, kolmannessa
-talossa 'Kolmesta kyyhkysestä', Amancyn poikkikadulla. Fresnoy ei tiedä
-missä se on. Hän lähetti eilen sitä kysymään, mutta en ilmottanut
-hänelle."
-
-Jokin inhimillisen tunteen kipinä, joka ilmestyi hänen synkkään,
-raakaan katsantoonsa, kun hän puhui hevosesta, saattoi minut haluamaan
-lähempiä tietoja. Onneksi ilmestyi ovelle juuri silloin pikku tyttönen
-etsimään leikkitoveriaan, ja hänen kauttaan sain kuulla, että miehen
-vaikuttimena hänen halutessaan myödä hevosensa oli pelko siitä, että
-kauppias, jonka hallussa se oli, saattaisi myödä sen itse saadakseen
-korvauksen sen ylläpidosta, ja hän, Matteus, menettäisi sen ilman
-korvausta.
-
-En sittenkään vielä ymmärtänyt minkätakia hän kääntyi minun puoleeni,
-ja tulin sangen hyvilleni, kun sain tietää miten asia oli. Niin
-alhainen kuin tuo konna luonteeltaan olikin, oli hän hellästi kiintynyt
-tähän raudikkoon, joka oli ollut hänen ainoa omaisuutensa kuuden vuoden
-aikana. Tätä muistaen hän oli tullut siihen ajatukseen, että minä
-kohtelisin sitä hyvin enkä petkuttaisi häneltä hintaa siksi että hän
-oli vankeudessa ja avutonna.
-
-Lopulta suostuin ostamaan hevosen kymmenestä kruunusta, maksaen myöskin
-sen mitä hoidosta oli menevä. Olin aikeissa tehdä jotain myöskin miehen
-hyväksi -- osaksi sen ajatuksen kehottamana, että hänessä oli jotain
-hyvääkin, ja osaksi sen luottamuksen takia, jota hän oli minulle
-osottanut ja joka tuntui ansaitsevan jotain vastinetta. Mutta alhaalta
-kuuluva hälinä johti huomioni toisaalle. Kuulin mainittavan nimeäni ja
-unhotin asian sillä kertaa.
-
-
-
-
-XXVII. Apuun, ystävät!
-
-
-Halusin malttamattomana tietää keitä tulijat olivat ja mitä asiaa
-heillä oli minulle, ja ollen vielä tuollaisessa haltioitumisen tilassa,
-jossa tuntuu kuulevan ja näkevän enemmän kuin muulloin, olin
-huomaavinani lähestyvissä askelissa omituista empimistä ja eloisuuden
-puutetta, mikä nopeasti vaikutti mieleeni. Epämääräinen kammo valtasi
-minut seisoessani siinä kuuntelemassa. Ennenkuin ovi avautui, olin
-ehtinyt ajatella jo kymmeniäkin onnettomuuksia. Ihmettelin, minkätähden
-en ollut jo aikaisemmin tiedustellut kuninkaan turvallisuutta, ja
-tunsin sanalla sanoen yhtäkkiä tuollaista täydellistä masentumista joka
-liiankin usein seuraa ylenmääräistä ilon tulvaa.
-
-Olin niinollen valmistunut näkemään synkkiä kasvoja, mutta en niitä
-henkilöitä, joitten nuo kasvot olivat, enkä sitä omituista käytöstä,
-jota he sisään astuessaan osottivat. Tulijat olivat François d'Agen ja
-Simon Fleix. Ja sitä myöten oli kaikki hyvin. Mutta sensijaan että
-ensinmainittu olisi astunut esiin tervehtiäkseen minua sillä
-erinomaisella kohteliaisuudella, joka aina oli hänelle ominainen ja
-jonka olin luullut kestävän kaikissa yllätyksissä ja vaaroissakin,
-kohtasi hän minua silmät alasluotuina ja kasvot niin synkkinä että
-pelkoni siitä lisääntyi moninkertaiseksi, koska se johti mieleeni
-kaikki ne epämääräiset ja hirvittävät tuskat, joitten markiisi de
-Rambouillet oli maininnut minua odottavan vankilassa. Pidin täysin
-todennäköisenä, että heidän perässään astuisi sisään vanginvartia
-käsi- ja jalkarautoja kantaen, ja tervehtiessäni herra François'ta
-kasvonilmein, joka tahtomattanikin muodostui hänen ilmeensä mukaiseksi,
-oli minulla tuskin riittävästi malttia kehottaakseni häntä käyttämään
-hyväkseen huoneeni puutteellisia mukavuuksia.
-
-Hän kiitti, mutta teki sen niin synkästi ja väkinäisesti että
-malttamattomuuteni vain kasvoi joka tavulta minkä hän sai lausutuksi.
-Simon Fleix oli hiipinyt ikkunan luo ja seisoi selin meihin. Ei
-kummallakaan näyttänyt olevan mitään sanomista. Mutta tätä jännityksen
-tilaa saatoin minä kaikkein vähimmän sietää, ja tullen kärsimättömäksi
-tuosta väkinäisyydessä, joka ystäväni käytöksestä oli nopeasti
-tarttumassa minuunkin, kysyin häneltä äkkiä ja jyrkästi, oliko hänen
-setänsä palannut.
-
-"Hän palasi puolenyön aikaan", vastasi hän, piirrellen kuvioita
-lattiaan ratsastuspiiskansa kärjellä.
-
-Tämän kuullessani hämmästyin hieman, koska d'Agen oli vieläkin puettu
-ja varustettu kuin matkaa varten, kokonaan ilman niitä somistuksia,
-jotka tavallisesti pistivät silmään hänen ulkoasussaan. Mutta kun ei
-hän omasta halustaan jatkanut tiedonantoja sen pitemmälle eikä edes
-huomauttanut paikasta, missä hän minut tapasi, tahi kysellyt
-seikkailuista, jotka minut sinne olivat saattaneet, jätin sen sikseen
-ja kysyin oliko hänen seurueensa saavuttanut karkureita.
-
-"Kyllä", vastasi hän, "mutta ilman tuloksia."
-
-"Entä kuningas?"
-
-"Herra de Rambouillet on nyt hänen luonaan", vastasi hän, yhä
-piirustellen.
-
-Tämä vastaus päästi minut pahimmasta huolestani, mutta puhujan käytös
-oli niin hajamielinen ja niin vastakkainen hänen tavalliselle
-harkitulle huolettomuudelleen, että levottomuuteni vain kasvoi.
-Vilkaisin Simon Fleix'hin, mutta hän piti kasvonsa poispäin
-käännettyinä, joten en siitäkään saanut valaistusta, vaikkakin huomasin
-että hänkin oli matka-asussa ja aseilla varustettuna. Kuuntelin, mutta
-en voinut erottaa mitään ääniä, jotka olisivat ilmottaneet linnavoudin
-olevan tulossa. Sitten yhtäkkiä muistin neiti de la Viren. Voisiko olla
-mahdollista että Maignan ei olisi pystynyt täyttämään tehtäväänsä?
-
-Hypähdin kiivaasti tuoliltani sen liikutuksen vaikutuksesta, minkä tämä
-ajatus luonnollisesti synnytti, ja tartuin d'Agenia käsivarteen. "Mitä
-on tapahtunut?" huudahdin. "Bruhlko? Murtautuiko hän asuntooni viime
-yötä? Mitä!" jatkoin minä, horjahtaen taaksepäin lukiessani
-vahvistuksen aavistukselleni hänen kasvoistaan. "Murtautuiko hän?"
-
-Herra d'Agen, joka myöskin oli noussut, puristi kättäni
-kouristuksentapaisella voimalla. Tuijottaen kasvoihini piti hän minua
-täten hetken otteessaan, omituinen sekotus hurjuutta ja liikutusta
-käytöksessään. "Kyllä, valitettavasti", vastasi hän, "hän teki sen ja
-vei mukanaan ne jotka hän sieltä löysi! Ne jotka hän sieltä löysi,
-ymmärrättehän! Mutta herra de Rambouillet on matkalla tänne, ja
-muutamien minuuttien perästä olette vapaa. Lähdemme yhdessä ajamaan
-takaa. Jos saavutamme heidät, niin hyvä. Jollei, niin sitten on aikaa
-puhua."
-
-Hän keskeytti, ja minä seisoin tuijottaen häneen iskun typerryttämänä,
-mutta säilyttäen kauhussani ja hämmästyksessänikin sen verran
-ajatuskykyäni, että ihmettelin sitä synkkyyttä, joka pimensi hänen
-kasvojaan, ja intohimoa, joka värisi hänen sanoissaan. Mitä oli asialla
-hänen kanssaan tekemistä? "Mutta Bruhl", virkoin minä viimein
-ponnistautuen maltilliseksi, "kuinka hän pääsi huoneeseen? Minähän
-jätin sinne vartiat."
-
-"Viekkaudella, silläaikaa kun Maignan ja hänen miehensä olivat poissa",
-oli vastaus. "Ainoastaan tämä teidän poikanne oli siellä. Bruhlin
-miehet voittivat hänet ylivoimalla."
-
-"Mitä tietä Bruhl on mennyt?" mutisin minä kurkku kuivana, sydän
-rajusti tykyttäen.
-
-Hän pudisti päätään. "Muuta emme tiedä kuin että hän meni ulos
-eteläportin kautta yhdentoista ratsumiehen, kahden naisen ja kuuden
-varahevosen kanssa tänä aamuna päivän koittaessa", vastasi hän.
-"Maignan tuli setäni luo tuoden tämän uutisen, ja herra de Rambouillet
-lähti heti, niin varhainen kuin olikin, kuninkaan luokse hankkimaan
-teille vapautusmääräystä. Hänen pitäisi olla jo täällä."
-
-Minä katsoin raudotettuun ikkunaan, kaamea pelko sydämessäni, ja siitä
-Simon Fleix'hin, joka seisoi sen vieressä äärimmäisen masentuneen
-näköisenä. Menin hänen luokseen. "Sinä koira!" lausuin matalalla
-äänellä. "Kuinka se tapahtui?"
-
-Kummastuksekseni hän lankesi yhtäkkiä polvilleen ja kohotti kätensä
-ikäänkuin varjellakseen itseään lyönniltä. "He matkivat Maignanin
-ääntä", änkytti hän käheästi, "ja me avasimme."
-
-"Ja sinä uskallat tulla tänne kertomaan sitä minulle!" huusin minä
-jaksaen tuskin pysyä raivostumatta. "Sinä, jonka huostaan uskoin hänet!
-Sinä, jonka luulin palvovan häntä! Sinä olet tuhonnut hänet, ihminen!"
-
-Hän nousi pystyyn yhtä äkkiä kuin oli lyyhistynyt maahankin. Hänen
-laihoissa, hermostuneissa kasvoissaan tapahtui hämmästyttävä muutos; ne
-tulivat äkkiä koviksi ja jäykiksi, ja hänen silmänsä alkoivat kiilua
-kiihtymyksestä. "Minäkö -- olenko minä tuhonnut hänet? Niin, taivas
-nähköön, minä _olen_ sen tehnyt!" huusi hän vasten kasvojani,
-säikkymättä tai karttamatta enää katsettani. "Voitte tappaa minut, jos
-tahdotte. Te ette tiedä kaikkea. Minä se varastin nutustanne
-samettisolmun, jonka hän teille antoi, ja sanoin sitten että de Rosny
-oli sen ottanut! Minä sanoin hänelle että te olitte antanut sen pois!
-Minä toin hänet Pienten Sisarten talon luokse, jotta hän näkisi teidät
-rouva de Bruhlin seurassa! Minä tein tämän kaiken ja tuhosin hänet! Nyt
-te tiedätte! Tehkää minulle mitä haluatte!"
-
-Hän levitti käsivartensa kuin ottaakseen vastaan iskun, sill'aikaa kuin
-minä seisoin hänen edessään määrättömästi hämmästyneenä niin
-odottamattomasta paljastuksesta, täynnä oikeutettua vihaa ja
-suuttumusta ja kuitenkin epävarmana siitä mitä minun oli tehtävä.
-"Päästitkö myöskin Bruhlin sisään tahallasi?"
-
-"Minäkö?" huudahti hän, hurja välkähdys silmissään. "Ennemmin olisin
-kuollut!"
-
-En tiedä miltä kannalta olisin ottanut tuon tunnustuksen, sillä samassa
-kuului ulkoa hevosten kavioitten töminää, ja ennenkuin ehdin vastata
-hänelle, kuulin herra de Rambouillet'n puhuvan kopealla äänellä
-alakerran ovella. Linnavouti oli hänen kanssaan, mutta hänen matalampi
-äänensä hukkui valjaitten helinään ja malttamattomien kavioitten
-töminään. Katsoin huoneeni raollaan olevaa ovea kohti, ja pian astuivat
-molemmat miehet sisään, markiisi halveksivan välinpitämättömän
-näköisenä kuunnellen niitä selityksiä ja anteeksipyyntöjä, joita toinen
-hänen rinnallaan kulkien monisanaisesti esitti. Herra de Rambouillet'n
-kasvoilla ei kuvastunut lainkaan sitä murhetta ja toivottomuutta, jota
-d'Agenin kasvot ilmaisivat niin silmäänpistävässä määrässä. Hän näytti
-päinvastoin olevan pelkkää iloisuutta ja hyväntuulisuutta, ja
-astuessaan esiin ja nähdessään minut hän syleili minua erinomaisen
-ystävällisesti ja suopeasti.
-
-"Ahaa, ystäväni", sanoi hän iloisesti, "tapaan siis teidät sittenkin
-täältä! Mutta älkää huolehtiko. Tulen juuri kuninkaan luota tuoden
-teidän vapauttamismääräyksenne. Hänen majesteettinsa on kertonut
-minulle kaikki, tehden minut senkautta teidän pysyväksi ystäväksenne ja
-velalliseksenne. Mitä tulee tähän herraan", jatkoi hän kääntyen
-kylmästi hymyillen linnavoudin puoleen, joka näytti vapisevan
-vaatteissaan, "voi hänkin odottaa pikaista määräystä. Herra de
-Villequier on viisaasti kyllä lähtenyt metsästämään eikä tule takaisin
-ennenkuin päivän tai parin perästä."
-
-Niin kovasti kuin jännitys ja huoli minua kiduttivatkin, en voinut heti
-ahdistaa häntä anomuksilla. Minun oli ensin kiitettävä häntä hänen
-ripeästä toiminnastaan minun hyväkseni, ja sen tein niin lämpimin
-sanoin kuin taisin. Ja oikeudenmukaisuus pakotti minut myöskin
-suosittamaan hänelle linnavoutia esittämällä tuon virkamiehen käytöstä
-minua kohtaan ja ylistäen hänen kykyään. Tämä kaikki oli minun tehtävä,
-vaikka sydäntäni kirveli huoli ja pelko ja pettymys, ja jokainen hetki
-tuntui iankaikkisuudelta.
-
-"Hyvä, hyvä", sanoi markiisi ylhäisen hyväntahtoisesti, "panemme sitten
-syyn Villequier'n niskoille. Hän on kuitenkin vanha kettu, ja lyönpä
-melkein vetoa että hän pääsee tästä vahingoittumatta. Hän on tehnyt
-tällaisia kepposia ennenkin. Mutta enhän ole vielä suorittanut asiaani
-loppuun", jatkoi hän iloisesti. "Hänen majesteettinsa lähettää teille
-tämän, ja hän käski minun sanoa että hän on ladannut sen teitä varten."
-
-Puhuessaan hän veti viittansa alta pistoolin, jonka olin jättänyt
-kuninkaalle ja joka sattui olemaan sama jonka de Rosny oli minulle
-antanut. Otin sen vastaan, kummastellen malttamattomasti minkä vuoksi
-hän käsitteli sitä niin varovaisesti; mutta pian ymmärsin syyn, sillä
-huomasin että se oli ladattu suuta myöten kultarahoilla, joista pari
-putosi vierien lattialle. Hyvin liikutettuna tästä kouraantuntuvasta
-kiitollisuuden osotuksesta kuninkaan puolelta aioin kuitenkin pistää
-rahat kiireissäni taskuun, mutta markiisi, haluten tyydyttää oman pikku
-uteliaisuutensa, kehotti minua laskemaan ne ja sai summan nousemaan
-vähän yli kahdentuhannen livren, lukuunottamatta kallisarvoisilla
-kivillä varustettua sormusta, jonka löysin niiden joukosta. Tämä kaunis
-lahja käänsi ajatukseni pois Simon Fleix'stä, mutta en voinut karkottaa
-sitä huolta, jota tunsin neidin puolesta. Hänen asemansa muistaminen
-kidutti minua niin, että herra ne Rambouillet'kin alkoi oivaltaa
-mielentilaani ja riensi vakuuttamaan minulle, että ennen hoviin
-lähtöään hän oli jo antanut määräyksiä minun avustamisekseni.
-
-"Te kaiketi haluatte seurata tuota neitiä?" sanoi hän. "Mitä tulee
-kuninkaaseen, joka on tavattomasti kiihdyksissään tuosta häpeätyöstä,
-ja tähän François'han, joka näytti joutuvan ihan suunniltaan
-kuullessaan uutisen, ei minulla ole asemasta mitään oikein selvää
-käsitystä."
-
-"Hänet uskoi minun huostaani eräs henkilö, jonka te hyvin tunnette",
-vastasin vaivalloisesti. "Kunniani liittyy sekä häneen että tuohon
-nuoreen naiseen. Vaikka minun olisi lähdettävä jalan käyden ja
-yksinäni, niin minun täytyy lähteä. Jollen voi pelastaa häntä, voin
-ainakin rangaista niitä konnia, jotka ovat häntä loukanneet."
-
-"Mutta tuon miehen vaimo on heidän mukanaan", sanoi hän hiukan
-kummastellen.
-
-"Se ei vaikuta mitään", vastasin minä.
-
-Hän näki sen voimakkaan liikutuksen, joka myllersi mieltäni ja jolta
-tuskin saatoin kärsivällisesti vastata hänen kysymyksiinsä, ja hän
-katseli minuun uteliaasti, mutta ei epäystävällisesti. "Mitä pikemmin
-siis olette matkassa, sitä parempi", virkkoi hän nyökäten. "Sen verran
-sain selville. Maignan saapuu miehineen eteläportille tuntia ennen
-puoltapäivää. François'lla on kaksi palvelijaa ja hän on ihan vimmassa
-lähtemään. Te itse ja tuo poika lukuunotettuina tulee teitä kaikkiaan
-yhdeksän miestä. Minä lainaan lisäksi kaksi. Enempää en uskalla antaa,
-sillä katumellakoita voi nyt syntyä minä silmänräpäyksenä tahansa. Te
-lähdette siis matkaan yhdentoista miehen joukkona ja pitäisi teidän
-saavuttaa heidät jo ensi yön aikana, jos hevosenne vaan ovat kunnossa."
-
-Kiitin häntä lämpimästi, ottamatta huomioon hänen ystävällistä
-vakuutustaan, että minun toimintani edellisenä päivänä oli saattanut
-hänet pysyvään kiitollisuuden velkaan minulle. Menimme yhdessä alas, ja
-hän luovutti minulle paikalla kaksi seurassaan olevista miehistä,
-käskien heitä vaihtamaan itselleen levänneet hevoset ja kohtaamaan
-minua eteläportilla. Hän lähetti myös miehen talliini noutamaan Cidiä
--- Simon Fleix oli hämmingissä kadonnut -- ja olin juuri kysymässä
-tarvitsinko mitään muuta, kun eräs nainen pujahti ratsastaja-ryhmän
-läpi, joka ympäröi meitä seisoessamme talon portilla, ja syöksähtäen
-eteeni tarttui minua käsivarteen. Se oli Fanchette. Hänen karheat
-piirteensä olivat murheesta muuttuneet ja hänen poskensa olivat
-täplillä ankarasta itkemisestä, jolla senkaltaiset ihmiset purkavat
-suruaan. Hänen hiuksensa riippuivat epäjärjestyksessä pitkin kaulaa.
-Hänen pukunsa oli revitty ja tahrittu, ja toisen silmän päällä oli
-suuri mustelma. Hän näytti olevan poissa suunniltaan epätoivosta ja
-kurjuudesta.
-
-Hän tarttui levättiini ja pudisti minua niin että horjahdin.
-"Viimeinkin olen teidät löytänyt!" huusi hän iloissaan. "Otattehan minut
-mukaanne! Otattehan minut hänen luokseen!"
-
-Vaikka hänen sanansa pyrkivät minua horjuttamaan ja sydämeni tunsi
-sääliä häntä kohtaan, pakottauduin kuitenkin vastaamaan hänelle asian
-järjellisen puolen mukaan. "Se on mahdotonta", lausuin ankarasti. "Tämä
-on miesten tehtävä. Meidän on ratsastettava yötä päivää, hyvä nainen."
-
-"Mutta minäkin tahdon ratsastaa yötä päivää!" vastasi hän kiihkeästi
-kiskaisten hiukset silmiltään ja katsellen hurjasti vuoroin minuun ja
-herra de Rambouillet'hen. "Mitä en tekisi hänen tähtensä? Minä olen
-yhtä vahva kuin mies, ja vahvempikin. Ottakaa minut, sanon minä, ja kun
-tapaan tuon roiston, niin revin hänet palasiksi!"
-
-Minua värisytti kuunnellessani häntä. Mutta arvellen että hän maalla
-kasvaneena todellakin oli niin vahva kuin hän vakuutti ja että
-meille sangen todennäköisesti voisi koitua jotain etua hänen
-järkähtämättömästä uskollisuudestaan herratartaan kohtaan ja hartaasta
-kiintymyksestään häneen, suostuin lopulta, vaikkakin vastenmielisesti.
-Lähetin yhden Rambouillet'n miehistä siihen talliin missä kuuron miehen
-raudikko oli, pyytäen häntä maksamaan kaiken mitä kauppias oli siitä
-saapa ja tuomaan hevosen eteläportille; aikomukseni oli panna joku
-omista miehistäni ratsastamaan sillä ja antaa Fanchettelle vähemmän
-oikullinen ratsu.
-
-Näissä ja muissa toimekkaissa valmisteluissa, jotka minunkaan
-iässäni ja huolekkaassa asemassani olevalle eivät ole ilman
-viehätystä, estyivät ajatukseni askartelemasta tulevaisuudessa.
-Olin hyvilläni herra François'n avustuksesta, seuraamatta liian
-pitkälle niitä ajatuksia, joita hänen kerkeytensä aiheutti, ja tyydyin
-myöskin käyttämään hyödykseni Simonia, vaatimatta häntä tilille
-petollisuudestaan. Vilkas elämä kaduilla, jotka varmentunut tieto
-kuninkaan pikaisesta poismuuttamisesta oli täyttänyt mumisevilla
-kansan-joukoilla, auttoi sekin pitämään pahoja aavistuksiani etäällä,
-samalla kuin se vastakohta, jonka nykyiset olosuhteeni, ratsastaessani
-siinä heidän keskitseen hyvässä asemassa ja arvokkaan seurueen
-saattamana, markiisi rinnallani, muodostivat verrattuina siihen
-vaatimattomuuteen, joka minua ympäröi ensi kertaa Blois'han
-saapuessani, ei voinut olla herättämättä minussa toivoa että pääsisin
-voittajana tästäkin vaarasta ja löytäisin lopulta neidin turvallisena
-ja vahingoittumattomana. Otin jäähyväiset herra de Rambouillet'lta
-molemminpuolisin kunnioituksen vakuutuksin, ja muutamia minuutteja
-ennen yhtätoista saavuin kohtauspaikalle eteläportin ulkopuolelle.
-
-Herra d'Agen ja Maignan tulivat minua vastaan, ensinmainittu yhä niin
-synkkänä ja murheisena ulkomuodoltaan, että ihmettelin hänet nähdessäni
-ja saatoin tuskin uskoa hänen olevan saman iloisen keikarin, jonka
-sirosti teeskennelty ulkoasu ja käytös olivat useammin kuin kerran
-saaneet minut hymyilemään. Hän tervehti minua äänettömänä; Maignan teki
-samoin nöyrin ilmein, mikä huonosti salasi ne rajut tunteet, jotka
-tappio oli hänessä sytyttänyt. Lukiessani väkeni huomasin että meitä
-oli vain kymmenen, mutta Maignan selitti lähettäneensä yhden
-ratsastajan edeltäpäin, jotta hän toimittaisi kyselyjä ja jättäisi
-meille viestejä sopiviin paikkoihin, ja me niin muodoin voisimme
-seurata takaa-ajettaviemme jälkiä niin vähillä pysähdyksillä kuin
-mahdollista. Kehuen kovasti Maignania tästä viisaasta toimenpiteestä
-annoin lähtömääräyksen, ja mennen joen yli St. Gervais'n siltaa myöten
-aloimme ratsastaa Sellesiä kohti nopeaa ravia.
-
-Sää oli paljon muuttunut viimeisen vuorokauden aikana. Aurinko paistoi
-kirkkaana, lännestä puhalsi lämmin tuuli, ja luonnossa näkyi jo
-merkkejä siitä varhaisesta keväästä, josta tuo vuosi tuli
-muistettavaksi. Joskin, lähdön ensi humun mentyä ohitse, minulla oli
-nyt aikaa tuntea sitä jäytävää levottomuutta ja niitä kirveleviä
-tuskia, joita mielikuvitukseni minussa synnytti kiitäessään kauaksi
-edellemme takaa-ajamiemme henkilöitten seuraan ja jakaessaan heidän
-vaivansa ja vaaransa, niin oli minulla kuitenkin vielä avoinna kaksi
-lohdutuksen lähdettä. Ei kukaan, joka joskus on sotapalvelusta
-suorittanut, voi katsella pientä, hyvin varustettua ratsastajaparvea
-tuntematta iloa. Silmäilin vierelläni liikkuvia tanakoita muotoja ja
-jäykkiä kasvoja ja vertaillessani heidän siistiä asuaan ja ehyitä
-varustuksiaan niitten miesten repaleiseen likaisuuteen, jotka olivat
-matkanneet kanssani pohjoiseen päin, kiitin Jumalaa ja lakkasin
-ihmettelemästä sitä harmia, jota Matteus tovereineen oli herättänyt
-neidin mielessä. Toista mielihyväni syytä säännöllinen kavioitten kopse
-ja valjaitten helinä jatkuvasti lisäsivät. Jokainen askel vei meitä
-kauemmaksi Blois'sta -- kauemmaksi ahtaasta kaupungista ja haisevista
-kaduista ja hovista, joka, vaikkakaan ei enää tuntunut minusta suuren
-verityön saastuttamalta teurastushuoneelta -- kokemus oli hävittänyt
-tuon vaikutelman -- säilytti kuitenkin silmissäni äärettömän halpamaisen
-ja kurjan leiman. Minä vihasin ja inhosin sen juonia ja kateutta,
-hulluutta, joka huvittelihe kuninkaan kammiossa silläaikaa kun
-kapinoitsijat rehentelivät maassa, ja pikkumaisuutta, joka ei tuntenut
-muuta viisautta kuin puolueitten pitämisen tasapainossa keskenään.
-Kiitin Jumalaa siitä, että tehtäväni siellä oli tehty, ja olisin
-katsonut tervetulleeksi minkä hyvänsä muunkin tilaisuuden, joka olisi
-pakottanut minut kääntämään sille selkäni ja lähettänyt minut
-avarammille alueille kulkemaan yli puhtaitten nummien, läpi metsien,
-laajan, pilvilentoisen taivaan alla.
-
-Mutta tuollaiset lohdutuksen lähteet juoksivat pian kuiviin. François
-d'Agenin synkkä vimma ja Maignanin silmien hurja kiilto olisivat
-muistuttaneet minua, jos olisin ollut vaarassa unohtaa asian, jolla
-olimme, ja sen välttämättömimmän välttämättömyyden, joka vaati meitä
-olemaan hukkaamatta ainoatakaan hetkeä mikä oli käytettävissä. Niillä,
-joita ajoimme takaa, oli viiden tunnin etumatka. Ajatus siitä, mitä oli
-saattanut tapahtua näiden viiden tunnin aikana noille kahdelle
-avuttomalle naiselle, joita olin vannonut suojelevani, syöpyi
-polttavana mieleeni, niin että tarvitsin alituista itsehillintää
-pidättyäkseni kannustamasta hevostani ja laskettamasta rajuinta vauhtia
-eteenpäin. Hevoset tuntuivat matelevan. Satuloissaan huolettomina ylös
-ja alas keinahtelevat miehet raivostuttivat minua. Vaikka en voinut
-toivoa pääseväni saaliimme jäljille moniin tunteihin, ehkei
-päiviinkään, tähystelin kuitenkin lakkaamatta pitkin aavoja, tasaisia
-nummia, tutkin jokaisen vetisen notkon ennenkuin siihen laskeuduimme ja
-odotin tykyttävin sydämin hetkeä, jolloin seuraava harjanteen-tapainen
-avaisi näkyviimme uuden metsä- ja tasankojakson. Edellisen yön viehkeät
-näyt ja varsinkin päivänkoitteen suloiset mielikuvat johtuivat jälleen
-mieleeni kuten epätoivoisen hukkuvan mieleen sanotaan johtuvan hänen
-elämänaikaisien tekojensa. Pian en voinut ajatella muuta kuin Bruhlia
-ja kostoa. Ei edes se hullunkurinen huolellisuus, millä Simon varoi
-joutumasta Fanchetten läheisyyteen, ratsastaen jonnekin niin kauas kuin
-saattoi vihaisen naisen kielen ja käden ulottuvilta -- mikä synnytti
-paljon naurua miesten puolelta ja tuli koko seurueen huvinaiheeksi --
-saanut houkutelluksi suutani hymyyn.
-
-Kello yhden aikaan iltapäivällä sivuutimme Contresin, joka on neljän
-penikulman päässä Blois'sta, ja kolme tuntia myöhemmin menimme
-Cher-joen yli Sellesin luona, missä pysähdyimme hetkeksi syöttämään
-hevosiamme. Siellä saimme tietoja edellämme olevasta matkueesta, ja sen
-jälkeen ei meillä ollut paljonkaan epäilystä siitä että Bruhl pyrki
-Limousiniin, seutuun, missä hän voisi viipyä turvallisesti Turennen
-suojeluksen alaisena ja vaaratta uhmailla sekä Ranskan että Navarran
-kuningasta. Oli selvää että kiirehtimisen välttämättömyys kävi yhä
-pakottavammaksi; mutta tiet niillä seuduin ynnä eteenpäin aina
-Valancy'hin saakka olivat hankalia ja kuoppaisia, ja kun kolme tuntia
-päivänlaskun jälkeen saavuimme Levroux'hun tuiki uupunein hevosin, niin
-olimme tehneet kaiken voitavamme. Se todennäköinen otaksuma, että Bruhl
-oli yöpynyt Châteauroux'hun viisi penikulmaa eteen-päin, -- sillä en
-voinut uskoa että hän niissä olosuhteissa olisi säästänyt naisia --
-olisi pakottanut minut ponnistamaan yhä eteenpäin, jos se olisi ollut
-mahdollista; mutta pimeys ja tarpeeksi uskaliaan oppaan puute estivät
-minut tuosta toivottomasta yrityksestä, ja me jäimme yöksi siihen missä
-olimme.
-
-Siellä kuulimme ensi kerran rutosta, jonka sanottiin raivoavan
-Châteauroux'ssa ja koko siitä etelään olevassa seudussa. Majatalon
-isäntä olisi kestinnyt meitä monillakin kertomuksilla siitä ja
-varsinkin siitä nopeudesta millä ihmiset ja vieläpä karjakin sortuivat
-sen hyökkäyksiin. Mutta meillä oli muuta ajateltavaa, ja levottomuuden
-ja väsymyksen painostamina olimme suorastaan unohtaneet asian
-noustessamme ylös seuraavana aamuna.
-
-Lähdimme matkaan kohta päivänkoiton jälkeen ja noin kolme penikulmaa
-etenimme siedettävällä nopeudella. Mutta sitten, ilmottamatta mitään
-syytä, oppaamme karkasi meiltä kulkiessamme erään metsän läpi,
-näyttämättä sen koommin itseään. Me eksyimme tieltä ja meidän täytyi
-palata omia jälkiämme. Jouduimme rämeikköön ja selvisimme siitä vain
-suurilla vaikeuksilla. Mies, joka ratsasti Matteukselta ostamallani
-raudikolla, unohti salaisuuden, jonka olin hänelle ilmottanut, ja sai
-pahan kaateen. Lyhyesti sanoen, kaikkien näitten vastoinkäymisten
-jälkeen oli jo keskipäivä lähellä ja kärsivällisyytemme loppuminen
-vielä lähempänä, kun vihdoinkin saimme Châteauroux'n näkyviimme.
-
-Ennen kaupunkiin saapumistamme oli meillä vielä seikkailu sillä
-eräässä tienkäänteessä avautui eteemme näky, yhtä hämmästyttävä kuin
-ensi alussa selittämätönkin. Etelään ja länteen suuntautuvassa
-puksipuutiheikössä vähän matkaa kaupungista pohjoiseen tapasimme äkkiä
-alkeellisesti kyhätyn leirin, mihin kuului kymmenkunta majaa ja kojua,
-jotka olivat syrjässä tiestä ja rakennetut mikä kömpelösti
-kokoonliitetyistä havupuitten oksista, mikä paalujen yli pingotetusta
-säkkikankaasta. Joukko siistinnäköisiä miehiä ja naisia loikoili
-lyhyessä ruohikossa kojujen edessä huolettomina paistattaen päivää,
-taikka liikehtien hiljalleen keittäen ja tulta sytytellen, silläaikaa
-kuin parikymmentä lasta kirmaili edes takaisin äänekkäästi huutaen ja
-nauraen. Meidän seurueemme ilmestyminen näyttämölle sai paikalla aikaan
-pakokauhun. Naiset ja lapset juoksivat kirkuen metsään, mistä
-katkeavien oksien ratina kuului yhä kauempaa heidän paetessaan
-syvemmälle piiloon, kun taas miehet, surkea, kelmeäkasvoinen joukko,
-keräytyivät yhteen ja näyttäen hekin olevan puolittain halukkaat
-pakenemaan silmäilivät meitä pelokkain ja epäluuloisin katsein.
-
-Nähdessäni etteivät heidän näkönsä ja pukunsa olleet maankiertäjien,
-kuin myöskin että kojut ilmaisivat rakentajillaan olleen vain vähän
-taitoa tai kokemusta, käskin seuralaisiani pysähtymään ja etenin
-yksinäni.
-
-"Mitä tämä oikein merkitsee, miehet?" lausuin minä ensimäiselle
-ryhmälle, jonka luokse saavuin. "Te näytätte lähteneen kesämajalle
-ennen aikojaan. Mistä te olette?"
-
-"Châteauroux'sta", vastasi etumainen yrmeästi. Hänen pukunsa, kun sitä
-nyt lähempää katselin, näytti kuuluvan arvokkaalle kaupunkilaiselle.
-
-"Minkätähden?" kysyin minä. "Eikö teillä ole koteja?"
-
-"On, kyllä meillä kodit on", vastasi hän yhtä lyhyeen.
-
-"Minkätähden sitten Herran nimessä olette täällä?" tiukkasin minä,
-katsellen joukkueen synkkiä muotoja ja alakuloisia kasvoja. "Onko
-teidät karkotettu?"
-
-"On, rutto on karkottanut!" vastasi mies katkerasti. "Onko leillä
-tarkotus sanoa ettette ole siitä kuullut? Châteauroux'ssa on joka
-kolmas ihminen kuollut. Seuratkaa minun neuvoani, herra -- teillä on
-kelpo seurue -- kääntykää ympäri ja palatkaa kotiinne."
-
-"Ovatko asiat niin pahasti?" huudahdin minä. Olin unohtanut majatalon
-isännän juttelut, ja selitys vaikutti minuun yllätyksen voimalla.
-
-"Niin ovat! Näettekö tuota sinistä usvaa?" jatkoi hän viitaten
-äkillisellä eleellä edessämme olevaa alankoa kohti, jonka yllä lepäsi
-liikkumattomana keveä verho kesäistä auerta. "Näettekö sitä? No niin,
-sen alla on kuolema! Châteauroux'sta löydätte kyllä ruokaa ja talleja
-hevosillenne ja ihmisiä, jotka ottavat rahaa; sillä siellä on vielä
-ihmisiä. Mutta jos menette Indren yli, niin saatte nähdä näkyjä, jotka
-ovat kamalampia kuin viikon vanhalla taistelukentällä! Ette löydä
-elävää sielun, ei taloista, talleista eikä kirkoista, mutta ruumiita
-viljalti. Kirous on maassa! Vääräuskoisuuden kiroukseksi väittävät sitä
-jotkut. Puolet ovat kuolleet ja puolet paenneet metsiin! Ja jollette
-kuole ruttoon, niin kuolette nälkään."
-
-"Jumala varjelkoon!" mumisin minä, ajatellen kauhulla edellämme
-olijoita. Tämä johti minut kysymään häneltä, oliko siitä kulkenut ohi
-meidän seurueemme kokoista matkuetta, jossa oli mukana kaksi naista.
-Hän vastasi sellaisen kulkeneen siitä edellisenä iltana auringonlaskun
-jälkeen, mutta heidän hevosensa olivat kompastelleet väsymyksestä ja
-miehet kiroilleet pelkästä nääntymyksestä. Hän luuli etteivät he olleet
-menneet kaupunkiin, vaan kyhänneet jonkun matkaa sen toiselle puolelle
-hätätilaisen leirin, jonka he taas olivat jättäneet lähtien
-ratsastamaan etelää kohti kaksi tai kolme tuntia ennen meidän
-saapumistamme.
-
-"Sitten kai saavuttanemme heidät tänään?" sanoin minä.
-
-"Luvallanne sanoen", vastasi hän vakavan merkitsevästi, "luulen teidän
-pikemmin tulevan heitä vastaan."
-
-Kohauttaen olkapäitäni kiitin häntä lyhyesti ja poistuin; mielessäni
-oli jo selvänä, kuinka tärkeää oli estää miehiäni kuulemasta mitä minä
-olin kuullut, jottei kauhu, joka oli vallannut nuo kaupunkilaiset,
-tarttuisi heininkin. Tämä ajatus tuli kuitenkin liian myöhään, sillä
-käännettyäni ratsuni huomasin yhden lähimpänä seisoneista, pitkän,
-vakavanaamaisen miehen, löytäneen jo tiensä Maignanin hevosen viereen,
-missä hän oli niin laveasti ja eloisasti kuvailemassa etelässä päin
-meitä odottavaa vihollista, että puolen miehistöni naamat olivat yhtä
-pitkinä kuin kertojankin, eikä minulla ollut muuta neuvoa kuin
-keskeyttää hänen kaunopuheisuutensa sivauttamalla häntä ratsupiiskalla
-hartioille. Täten pysäytettyäni hänen juttunsa ja ösotettuani hänet
-takaisin toveriensa joukkoon, annoin lähtökäskyn. Miehet tottelivat
-koneellisesti, hevoset kannustettiin lyhyeen laukkaan, ja siltä
-kerralta oli vaara ohi.
-
-Mutta minä tiesin että se tulisi palaamaan uudelleen vielä monta
-kertaa. Silmäillen salavihkaa ympärilläni olevien kasvoja ja kuunnellen
-heidän kuiskailevaa keskusteluaan näin kauhun leviävän toisesta
-toiseen. Äänet, jotka aikaisemmin samana päivänä olivat raiutelleet
-lauluja ja kokkapuheita, vaikenivat. Maignanin joukkoon kuuluvat
-vahvat, häikäilemättömät miehet, joilla oli kirosana valmiina tuli mitä
-tuli ja joille syvinkin kaalamo näytti olevan lasten leikkiä,
-ratsastivat pää riipuksissa ja kulmat rypyssä, tahi silmäillen
-huonostipeitetyllä levottomuudella edessämme olevaa omituista usvaa,
-jonka läpi kaupungin katot ja siellä täällä matala kukkula tai
-poppelirivi kohosivat selvemmin näkyviin. Itse Maignankin, uljaista
-uljain, näytti vakavalta ja oli kadottanut kerskuvan ulkonäkönsä.
-Ainoastaan kolme henkilöä oli kokonaan säilyttänyt kylmäverisyytensä.
-Näistä ratsasti d'Agen ikäänkuin ei olisi kuullut mitään, ja Simon
-Fleix ikäänkuin ei pelkäisi mitään; Fanchette taas tuijotti innokkaasti
-eteenpäin eikä selvästikään nähnyt sumussa muuta kuin yhden asian,
-nimittäin valtiattarensa kasvot.
-
-Tapasimme kaupungin portit avoimina, ja tämä seikka, joka tuli olemaan
-merkillisempien näkyjen airuena, kauhistutti miesteni sydämiä enemmän
-kuin kaikkein vihamielisin vastaanotto. Sisään ratsastaessamme herätti
-hevostemme kavioitten äänekäs töminä kivitystä vastaan moninkertaisen
-kaiun tyhjissä taloissa kahden puolen katua. Pääkatu, jonka kirkkaana
-valuva auringonpaiste saattoi näyttämään vieläkin autiommalta, levisi
-edessämme paljaana ja tyhjänä, taikka näkyi siliä ainoastaan jokin
-luikkiva koira ja rosvoileva hylkiö, jotka tavattomien äänien
-säikyttäminä pakenivat taikka; seisoivat välinpitämättömästi silmäillen
-meitä ohikulkiessamme. Kirkonkello kumahteli; etäältä kuului naisten
-vaikeroimista. Äänettömät kadut, joka toiselle ovelle piirretty musta
-risti, säikähtyneet kasvot, jotka kerran tai kahdesti kurkistivat
-yläikkunoista, kaikki tämä tartutti miehiini niin syvän ja
-hillitsemättömän kauhun että lopulta kaikki järjestys unohtui; toinen
-tunki hevostaan toisen edelle kapeissa paikoissa, jokaisen pyrkiessä
-ensimäiseksi. Yksi ensin ja sitten toinen alkoi ajaa ravia. Ravi
-muuttui sekasortoiseksi laukaksi. Majatalon portti oli auki, näyttipä
-kuin kutsuvan meitä sisälle; mutta ei kukaan kääntynyt taikka
-pysähtynyt. Yhden ainoan vaikuttimen ajamina syöksyimme henki kurkussa
-yhä eteenpäin pyrkien aukealle maalle, ja me, jotka olimme saapuneet
-kaupunkiin kammonsekaisen äänettömyyden valtaamina, kiisimme ulos yli
-sillan kuin olisi vihollinen ollut kintereillämme.
-
-Sitä, että itsekin otin osaa tähän pakoon, en ollenkaan häpeä nytkään,
-sillä mieheni olivat silloin kerrassaan mahdottomat hallita, niinkuin
-parhaiten harjotetut sotajoukotkin ovat, kun sellainen kauhu on heihin
-tarttunut; enkä muuten olisi aikaansaanut mitään hyvää jäämällä
-kaupunkiin, missä tartunnan vaara oli arvattavasti suurempi ja
-majatalon ruokakammio yhtä tyhjä kuin kallion kuve. Ei ole monta
-kaupunkia, missä ei porttien ulkopuolella olisi ravintolaa matkustajain
-mukavuudeksi ynnä sellaisia varten, jotka tahtovat päästä kaupungissa
-säädetyistä maksuista, eikä Châteauroux'kaan näkynyt tekevän poikkeusta
-tästä säännöstä. Muutamien minuuttien matkan päässä kaupungista
-pysähdyimme leirin edustalle, joka oli pystytetty tien vieressä olevan
-talon ympärille. Remuaviin ääniin sekautuva soiton hälinä ilmotti
-meille, että hurjempi osa kaupungin väestöä oli keräytynyt tänne ja,
-niinkuin olen nähnyt tapahtuvan piiritetyissä paikoissa, koetti
-hukuttaa mässäykseen ja huikenteluun muiston ulkona päivänpaisteessa
-liikkuvasta vihollisesta. Samalla kuin meidän äkillinen ilmestymisemme
-sai aikaan keskeytyksen tuossa iloisuuden matkimisessa, houkutteli se
-esille parikymmentä miestä ja naista juopumisen kaikilla asteilla,
-hiukset hajallaan, joista muutamat nikotellen ja rennoin elein huusivat
-meitä liittymään joukkoonsa, sill'aikaa kuin toiset kiroilivat sitä
-että olimme temmanneet heidät takaisin nykyhetkeen, jota he, samoin
-kuin tulevaisuuttakin, juuri koettivat unohtaa.
-
-Minä kirosin heitä vuorostani pelkureiksi heittiöiksi, ja uhaten
-ratsastaa kumoon ne, jotka estäisivät meitä, komensin mieheni
-eteenpäin. Päästyäni heistä jonkun matkan päähän pysähdyin vihdoin
-erääseen paikkaan, missä viimekesäisen lehvistönsä säilyttänyt
-tammimetsikkö tarjosi suojaa. Peläten että jotkut miehistäni
-kulkeutuisivat ravintolaan ja toiset tyyten karkaisivat, jos itse
-jättäisin heidät, pyysin d'Agenia palaamaan sinne Maignanin ja Simonin
-kanssa ja tuomaan hevosten rehua ynnä ruokaa niin paljon kuin
-tarvitsimme. Sen hän tekikin erinomaisella menestyksellä, tosin vasta
-kiivaan kahakan jälkeen, missä Maignan osottautui sadan miehen
-veroiseksi. Juotimme hevosemme läheisestä purosta, ja käytettyämme
-kaksi tuntia lepoon ja virkistykseen -- mistä ajasta herra d'Agen ja
-minä käyskentelimme suurimman osan edestakaisin, kumpikin omiin
-ajatuksiinsa vaipuneena -- lähdimme jälleen matkaan reipastunein
-mielin.
-
-Mutta kauhusta ei ole helppo irtautua, eikä mitään pelkoa ole niin
-vaikea vastustaa ja kukistaa kuin näkymättömän vihollisen synnyttämää.
-Kammo, jonka ruoka ja juoma olivat hetkeksi syrjäyttäneet, palasi kohta
-moninkertaisella voimalla. Miehet katselivat levottomina vuoroin
-toisiinsa, vuoroin usvaan, joka verhosi kaikki etäiset esineet. He
-puhuivat mumisten kuumuudesta, joka oli äkillinen, omituinen ja
-luonnoton vuodenaikaan katsoen. Pian saivat he muutakin puhumista.
-Kohtasimme miehen, joka juoksi rinnallamme ja kerjäsi, huutaen
-kamalalla äänellä että hänen vaimonsa ja neljä lastansa makasivat
-hautaamattomina talossa. Vähän kauempana erään lähteen luona makasi
-naisen ruumis lapsi rinnoillaan myrkyttäen veden; hän oli ryöminyt sen
-luokse janoaan sammuttamaan ja kuollut siihen. Viimeksi tapasimme
-eräässä pyökkimetsässä lähellä Lotieria säätyläisnaisen, joka piti
-asuntoa vaunuissaan, pari kauhun valtaamaa naista ainoana seurueenaan.
-Hän kertoi minulle, että hänen miehensä oli Pariisissa ja että puolet
-hänen palvelijoistaan olivat kuolleet, puolet karanneet. Hän oli
-kuitenkin säilyttänyt huomattavassa määrässä sekä rohkeutta että
-kohteliasta käytöstapaa, ja hyväksyen lujamielisesti ne syyt, joita
-esitin hänelle pyytäessäni anteeksi sitä että olin pakotettu jättämään
-hänet sellaiseen tilaan, antoi minulle selvät tiedot Bruhlista ja hänen
-seurueestaan, jotka olivat sivuuttaneet hänet joitakin tunteja
-aikaisemmin. Vielä tänä päivänä on mielessäni kuva tuosta naisesta,
-joka jäi katselemaan jälkeemme sivistyneen ihmisen arvokkuudella meidän
-ratsastaessamme pois hänen seuranaistensa vaikeroimisten saattamina. Se
-täyttää mieleni sekä ihailulla että surumielisyydellä; sillä
-jälkeenpäin kuulin, että hän oli sairastunut ruttoon juuri siinä
-pyökkimetsikössä, mihin hänet jätimme, ja kuollut yhtenä yönä molempine
-palvelijoineen.
-
-Häneltä saamamme tiedot innostivat meitä kiiruhtamaan eteenpäin
-säästämättä kannuksia enempää kuin ratsujemme kylkiäkään, siinä
-toivossa että saavuttaisimme Bruhlin ennenkuin yön tulo saattaisi hänen
-vankinsa alttiiksi uusille koettelemuksille ja vaaroille. Mutta sen
-kauhun määrä, jonka mainitsemani kaameat näyt ja äänet ynnä sadat
-samankaltaiset olivat nostattaneet seuralaisteni mielissä, teki paljon
-vastusta ponnistuksilleni. Joksikin aikaa he tosin, hetkellisen
-kiihtymyksen vaikutuksesta, kannustivat hevosensa laukkaan, ikäänkuin
-olisivat olleet valmiit kaikkein pahimpaankin; mutta pian he
-hiljensivät vauhtia kaikista ponnistuksistani huolimatta, ja
-viivästellen aina yhä enemmän näyttivät kadottaneen kaiken rohkeutensa
-ja tarmonsa. Joka taholla silmiämme kohtaava autius, yhtä paljon kuin
-kaikkialla vallitseva kuolemanhiljaisuuskin -- meistä tuntui kuin
-linnutkin olisivat olleet vaiti -- saattoivat kylmät väreet käymään
-huolettomimmankin sydämessä. Maignanin kasvoilta oli kadonnut väri ja
-äänestä sointu. Toiset taasen hätkähtivät jos jokin hihna heitä
-sipaisi; he katsoivat kerran eteenpäin ja kahdesti taakse ja
-pysyttäytyivät valmiina laskettamaan pakoon vähimmästäkin hälytyksestä.
-
-Ottaen huomioon nämä seikat ja epäillen voisinko luottaa
-Maignaniinkaan, katsoin varovaiseksi muuttaa paikkaa ja jättäydyin
-jälimmäiseksi, ratsastaen siellä synkin kasvoin ja pistooli valmiina
-käsillä. Suurena lisätekijänä huolissani oli se, että herra d'Agen ei
-näyttänyt tietävän mistään muista levottomuuden syistä kuin niistä
-jotka olivat edessämme; ratsastaen eteenpäin samassa synkässä
-äänettömyydessä, mihin oli vaipunut heti lähdettyämme, hän ei kysynyt
-minun mielipidettäni eikä ilmottanut omaansa, vaan oli sen näköinen
-kuin olisi hänessä tapahtunut niin täydellinen ja salaperäinen muutos,
-etten minä voinut käsittää kuin yhden syyn, jolla olisi ollut voima
-sellaista aikaansaada. Hänen seuransa tuntui olevan minulle pikemmin
-koettelemukseksi kuin avuksi, ja kun loin mielessäni silmäyksen lyhyen
-ystävyytemme kulkuun, mikä ystävyys vielä pari päivää takaperin oli
-ollut minulle niin suurena mielihyvän aiheena -- niinkuin nuoren miehen
-ystävyys tavallisesti on jo vanhuuteen kallistuvalle -- niin vaivasin
-kovasti mieltäni ihmettelemällä, olisiko meidän kesken mahdollisesti
-kysymys kilpailusta.
-
-Päivän laskiessa, mikä seikka oli tervetullut joukolleni, se kun
-hävitti tuon usvan, jota he katselivat taikauskoisella kammolla, olimme
-yhä tarpomassa matalien harjujen ja laaksojen täyttämää seutua, joka,
-niin harjut kuin laaksotkin, oli tammimetsien peittämää. Illan
-viimeinen valkeus kuoli pois, ja sen mukana viimeinen toivoni Bruhlin
-yllättämisestä ennen yötä. Pimeys lankesi yllemme, kun suuntasimme
-kulkuamme verkalleen alas jyrkkää kukkulan rinnettä, missä polku oli
-niin kapea ja vaivalloinen että vain yksi kerrallaan saattoi siitä
-laskeutua. Virta, joka saattoi sen synnyttämästä äänestä päättäen olla
-verrattain suurikin, kohisi alapuolellamme olevassa rotkossa, ja hetken
-perästä näimme yksinäisen valon pilkottavaa eräästä paikasta, missä
-otaksuimme olevan kahlaamon. Oli mahdoton jatkaa matkaa edemmäksi,
-sillä seutu kävi yhä jyrkänteisemmäksi, ja tämän oivallettuamme käskin
-Maignanin laskeutua hevosen selästä ja jättäen meidät siihen missä
-olimme mennä hakemaan opasta talosta, josta valo näkyi.
-
-Hän teki niinkuin käskin, ja hävittyään pimeyteen, mikä tässä kukkulain
-välisessä onkalossa oli sysimusta, palasi hetken perästä tuoden
-mukanaan jonkun miehen ynnä lyhdyn. Olin aikeissa käskeä miestä
-opastamaan meidät kaalamolle tai jollekin tasaiselle maalle, minne
-voisimme panna hevoset liekaan, kun Maignan iloisesti huusi että
-hänellä oli uutisia. Kysyin, mitä ne olivat.
-
-"Annahan kuulua, moukka!" lausui hän kohottaen lyhtyä niin että valo
-lankesi miehen kuihtuneille kasvoille ja takkuiselle tukalle. "Kerro
-hänen ylhäisyydelleen mitä olet kertonut minulle, taikka nyljen sinut
-elävältä, kääpiö!"
-
-"Teidän toinen matkueenne saapui kaalamolle tuntia ennen
-auringonlaskua", vastasi talonpoika tuijottaen meihin tylsästi. "Minä
-näin heidän tulevan ja menin piiloon. He riitelivät kaalamolla. Toiset
-tahtoivat mennä yli ja toiset ei."
-
-"Oliko heillä naisia mukanaan?" kysyi herra d'Agen äkkiä.
-
-"Oli, kaksi, teidän ylhäisyytenne", vastasi mies, "ja ne ratsastivat
-niinkuin miehet. Lopulta he eivät menneet yli ruton pelosta, vaan
-kääntyivät ylösvirtaan ja ratsastivat länteenpäin St. Gaultieria
-kohti."
-
-"St. Gaultieria!" huudahdin minä. "Missä se on? Ja mistä muualta sinne
-menee tie?"
-
-Mutta talonpojan tiedot rajottuivat hänen omaan naapuristoonsa. Hän ei
-tuntenut maailmaa St. Gaultieria kauemmaksi eikä voinut vastata
-kysymykseeni. Olin pyytämäisilläni häntä näyttämään tietä virran
-rantaan, kun Maignan huusi että hän tiesi enemmänkin.
-
-"Mitä?" kysyin minä.
-
-"Hitto soikoon! Hän kuuli heidän sanovan, missä he aikovat viettää
-yönsä!"
-
-"Ahaa!" huusin minä. "Missä?"
-
-"Vanhassa raunioituneessa linnassa kahden penikulman päässä täältä,
-tämän paikan ja St. Gaultierin välillä", vastasi tallimestari, unohtaen
-voitonriemussaan sekä ruton että kauhun. "Mitäs sanotte siihen, teidän
-ylhäisyytenne? Eikö ole niin, junkkari, vai kuinka?" jatkoi hän
-talonpoikaan päin kääntyen, "Puhu, moukka, tahi käristän sinut
-hiljaisella tulella!"
-
-Mutta minä en pysähtynyt odottamaan vastausta. Hyppäsin maahan, otin
-Cidin suitset käsivarrelleni ja huusin miehelle malttamattomana, että
-hän opastaisi meidät laaksoon.
-
-
-
-
-XXVIII. Linna kukkulan laella.
-
-
-Varmuus siitä, että Bruhl ja hänen vankinsa eivät olleet kaukana ja
-että me todennäköisesti saatoimme päästä heihin käsiksi tunnin
-kuluessa, karkotti arimpienkin miestemme mielestä tuon sairaalloisen
-pelon, joka heitä siihen saakka oli ahdistanut. Kiirehtien kavutessamme
-alaspäin virran rantaa kohti nuo tuntikausia synkän hiljaisina
-ratsastaneet miehet löysivät jälleen äänensä, ja kiroiltuaan hevostensa
-harha-askelia reipastuivat pian huutelemaan ja laulelemaan niinkuin
-heidän kaltaistensa tapa on. Samalla kuin tämä muutos päästi minut
-suuresta pelosta, antoi se minulle aikaa harkita asemaamme ja arvioida
-selvemmin kuin tähän saakka olin voinut, oliko edullisempaa kiirehtiä
-hyökkäystä vai lykätä se tuonnemmaksi. Meitä oli yksitoista; vihollisia
-todennäköisen luuloni mukaan kaksitoista. Tästä vähäpätöisestä
-vahvemmuudesta en olisi paljonkaan piitannut päiväsaikaan; tuskinpa
-olisin myöntänyt sellaista olevankaan, sillä Maignanin saattoi laskea
-kahdeksikin. Mutta yöllisen hyökkäyksen tulosta on vaikeampi ennakolta
-määritellä, ja minun oli myös otettava lukuun ne vaarat, mille molemmat
-naiset joutuisivat alttiiksi pimeyden ja hämmingin vallitessa, siinä
-tapauksessa että taistelun tulos jäisi joksikin aikaa epämääräiseksi.
-
-Nämä arvelut, ja erittäinkin viimeksimainittu, vaikuttivat minuun niin
-painavasti, että ennenkuin saavuimme rotkon pohjalle, olin päättänyt
-lykätä hyökkäyksen aamuun. Ne vastaukset, joita sain kaalamon viereisen
-talon asukkaalta muutamiin kysymyksiin, joita tein hänelle heti kun
-olimme saapuneet tasaiselle maalle, vahvistivat vain tätä päätöstäni.
-Tie, jota myöten Bruhl oli kulkenut, seurasi jonkun matkaa joen
-parrasta pitkin uoman pohjaa, ja ollen hankala päivälläkin, pidettiin
-sitä mahdottomana hevoskululle öiseen aikaan. Linna, josta hän oli
-maininnut, oli kahden penikulman päässä ja louhikkoisen metsätaipaleen
-takana. Ja jollei olisi ollut mitään muuta syytä pysähtymiseen, niin
-epäilin lopuksi, olisinko edes voinut marssittaa uupuneita miehiäni
-sinne saakka ennen aamunkoittoa.
-
-Mutta kun ilmotin tämän päätökseni ja tiedustelin talonpojalta, mitä
-hänellä olisi tarjottavana meidän tarpeisiimme, ilmestyikin vastuksia.
-Fanchette, neidin seuranainen, astui äkkiä eteeni kasvot suuttumuksesta
-tulipunaisina. Tunkeutuen lyhdyn heittämään valopiiriin hän alkoi
-vastustaa minua kiihkolla ja rajuudella, mikä ilmaisi enemmän hänen
-kiintymystään valtiattareensa kuin kunnioitusta minua kohtaan. Hänen
-hurjat eleensä ja uhkaukset, joita hän lausui vedoten milloin minuun,
-milloin ympärillämme piirissä seisoviin miehiin, synnyttivät minussa
-masennusta yhtä paljon kuin hämmästystä.
-
-"Kuinka?" huusi hän rajusti. "Te sanotte itseänne kunnianmieheksi ja
-jäätte makaamaan tänne ja annatte emäntäni joutua murhattavaksi tai
-vielä pahempaankin, kahden penikulman päässä itsestänne! Kahden
-penikulman! Viis minä teidän kahdesta penikulmastanne! Kävelisin ne
-vaikka avojaloin, jos sillä saisin teidät häpeämään. Ja te, te sanotte
-itseänne miehiksi ja siedätte sitä! Jumalan totuus on, että te olette
-pelkureita ja vetelyksiä kaikki tyyni. Jos minulla olisi yhtä monta
-naista, niin..."
-
-"Hiljaa, ihminen!" sanoi Maignan syvällä äänellään. "Saitte pitää
-päänne ja tulla mukaamme, ja teidän on toteltava käskyjä niinkuin
-toistenkin! Laittautukaa tiehenne ja hankkikaa meille syötävää,
-ennenkuin teille käy pahemmin!"
-
-"Vai niin, vai hankkikaa syötävää!" huudahti Fanchette. "Hankkikaa
-syötävää, todellakin! Muuta te ette ajattelekaan kuin saada maata
-lämpimässä ja syödä itsenne täyteen! Tuollaisia raukkamaisia,
-juopottelevia, laiskottelevia viinaratteja te olette! Niin olette!"
-huusi hän, äänensä kohotessa miltei kirkunaksi. "Vieköön teidät rutto!"
-
-"Vaiti!" karjaisi Maignan hurjasti. "Muuten saatte varoa itseänne!
-Yhdestä kuparilantista voisin lähettää teidät jäähdyttämään jalkojanne
-tuonne virtaan -- tuosta viimeisestä sanastanne! Tiehenne, kuuletteko",
-jatkoi hän tarttuen häntä olkapäähän ja sysäten häntä taloa kohti,
-"tahi teille saattaa tapahtua pahempaa. Meidän kanssamme ei ole
-leikittelemistä, sen tulette näkemään, jollette nyt tuki suutanne!"
-
-Kuulin Fanchetten etenevän vaikeroiden pimeyteen. Ja taivas tietää että
-tunsin tuskaa mielessäni, pakotteessani itseni pysymään toimettomana
-nähdessäni tätä hellää kiintymystä, joka näytti niin paljon suuremmalta
-kuin minun oma tunteeni. Miehet lähtivät yksi toisensa jälkeen
-ruokkimaan hevosiaan ja katsomaan makuusijoja yöksi, ja kohta jäimme
-herra d'Agen ja minä kahden seisomaan lyhdyn viereen, jonka mies oli
-ripustanut pensaaseen ovensa edustalle. Virran kohina äyräittensä
-välissä parinkymmenen askeleen päässä meistä ja musta pimeys, joka
-peitti kaikki tyyni sen pienen valopiirin ulkopuolella, missä
-seisoimme, tuntuivat eristävän meidät koko muusta maailmasta.
-
-Minä katselin nuorta herra d'Agenia, joka ei ollut kertaakaan
-sipittänyt sinä päivänä, ja saatoin hänen ilmeestään selvästi lukea
-että hän ei hyväksynyt varovaisuuttani. Vaikka hän karttoi katsomasta
-minua silmiin, seisoi hän käsivarret ristissä ja pää taaksepäin
-heitettynä, koettamattakaan peittää sitä halveksimista ja
-pahantuulisuutta, jota hänen kasvonsa ilmaisivat. Fanchetten iva oli
-loukannut minua ja kukaties horjuttanut mielipidettäni; herra d'Agenin
-äänettömyys alkoi ärsyttää minua ja ajattelemattomasti kyllä annoin
-minä tunteitteni purkautua ilmi.
-
-"Te ette näytä hyväksyvän päätöstäni, herra d'Agen?" virkoin minä.
-
-"Teillä on valta määrätä", vastasi hän ylpeästi. On mitättömiä
-totuuksia, jotka saattavat loukata syvemmin kuin suorat soimaukset.
-Minun olisi tullut muistaa se jännitys ja levottomuus, joka häntä
-kalvoi ja joka oli muuttanut häntä niin että tuskin saatoin enää tuntea
-häntä siksi huolettomaksi keikariksi, jonka varpaalle olin astunut.
-Minun olisi tullut pitää mielessäni, että hän oli nuori ja minä vanha,
-ja että minun olisi ollut osotettava kärsivällisyyttä. Mutta minunkin
-puolellani oli levottomuutta ja samalla vastuunalaisuutta, ja ennen
-kaikkea kirvelevä katkeruus, jota en tahtoisi juuri nimittää
-mustasukkaisuudeksi, vaikka se olikin niin lähellä tätä tunnetta kuin
-ikämme ja henkilökohtaisten etujemme erotus salli -- erotus, jossa
-ylijäämä oli kokonaan hänen puolellaan. Tämä oli epäilemättä se
-vaikutin, joka pani minut pitkittämään väittelyä.
-
-"Tekö tahtoisitte mennä eteenpäin?" tiukkasin minä.
-
-"Eihän maksa vaivaa sanoa mitä minä tahtoisin", vastasi hän harmin sävy
-äänessään.
-
-"Minä kysyin vain mielipidettänne", virkoin minä jäykästi.
-
-"Mitä varten?" vastasi hän sivellen ylpeästi pieniä viiksiään. "Me
-katsomme asiaa vastakkaisilta kannoilta. Te suoritatte vain
-tehtäväänne, jonka näyttää muodostavan noitten naisten vapauttaminen,
-naisten, jotka -- uskaltaisinko sanoa? -- onnettomuudekseen ovat
-uskoutuneet teidän huomaanne. Minulla taas, herra de Marsac, on
-syvemmät vaikuttimet. Syvemmät vaikuttimet", kertasi hän voimattomasti.
-"Minä, sanalla sanoen, olen valmis tekemään sen mistä toiset vain
-puhuvat -- ja jollen voi seurata muuten, niin seuraisin vaikka jalan!"
-
-"Ketä?" kysäisin minä, tuntien pistoa tästä omien sanojeni
-toistamisesta.
-
-Hän naurahti katkerasti. "Mitäpä hyödyttää selittelyt tai kinastelut?"
-vastasi hän töykeästi, "Herra tietköön, jos minun kannattaisi riidellä
-kanssanne, niin olisin tehnyt sen jo kaksi vuorokautta sitten. Mutta
-minä tarvitsen apuanne; ja sen tarpeessa olen valmis siihenkin, mikä
-teidän tyynille tunteillenne ja kylmälle harkinnallenne varmaankin
-näyttää sekä hyödyttömältä että uskomattomalta -- nimittäin maksamaan
-siitä täyden hinnan."
-
-"Maksamaan täyden hinnan!" mutisin minä käsittämättä mitään -- paitsi
-sitä etten mitään käsittänyt.
-
-"Niin, täyden hinnan!" toisti hän. Ja puhuessaan hän katsoi minuun niin
-hurjan raivokkaasti että minä peräydyin askeleen. Tämä näytti saavan
-hänet malttamaan mielensä jossain määrin, sillä hän kääntyi kiireesti
-poispäin minusta ja antamatta minulle aikaa vastata poistui luotani
-kadoten pimeyteen.
-
-Jäin seisomaan kokonaan tyrmistyneenä. Yhä uudelleen kertasin itsekseni
-hänen sanojaan "täydestä hinnasta", mutta aina vain jäivät sekä ne että
-hänen kiihkeytensä minulle selittämättömiksi. En lopultakaan voinut
-päästä muuhun johtopäätökseen kuin että hän halusi loukata minua, ja
-tietäessään köyhyyteni sekä epävarman suhteeni neitiin, valitsi sanansa
-sen mukaan. Tämä tuntui minusta arvottomalta sellaiselle, josta minulla
-ennen oli ollut hyvät ajatukset, mutta kun tyvenemmin ajatellessani
-olin näkevinäni hänen solvausryöpyssään jotain nuorekasta pöyhkeilyä,
-niin hymyilin surumielisesti päättäen olla ajattelematta asiaa sen
-enempi ja seurata lujasti sitä menettelytapaa mikä minusta näytti
-oikealta.
-
-Päästyäni tästä selville olin juuri astumaisillani taloon, kun Maignan
-pysäytti minut, kertoen että rutto oli surmannut siitä viisi asukasta,
-jättäen ainoastaan miehen, jonka olimme nähneet ja joka myöskin oli
-ollut sairaana, mutta parantunut. Nämä kaameat tiedot olivat
-pelottaneet miehiäni siinä määrin että he olivat menneet niin kauas
-talosta kuin tasaista maaperää riitti ja sytyttäneet sinne nuotion,
-jonka ympärillä he aikoivat viettää yön. Fanchette oli sijottunut
-tallirakennukseen, ja Maignan ilmotti pidättäneensä heiniä täynnä
-olevan ladon herra d'Agenia ja minua varten. Hyväksyin tämän
-järjestelyn, ja syötyäni hätäisesti lientä ja karkeaa leipää, joka oli
-kaikki mitä voimme saada illalliseksi, käskin talonpojan herättää
-meidät kaksi tuntia ennen auringonnousua, minkä jälkeen, ollen liian
-väsynyt valvomaan ja miettimään, vaivuin uneen ja nukuin sikeästi
-aamuun saakka.
-
-Ensimäinen tehtäväni ylös noustuani oli huolehtia siitä, että mieheni
-ennen ratsaille nousemista söivät aterian, siliä on vaikeata työtä
-tapella tyhjin vatsoin. Toimitin myöskin kiertotarkastuksen nähdäkseni
-että kaikilla oli aseensa ja että pistoolit, niillä joilla niitä oli,
-olivat valmiiksi ladatut. Herra François ei näyttäytynyt ennenkuin tämä
-toimitus oli suoritettu, ja kun hän sitten tuli, oli hän hyvin kalpea
-kasvoiltaan ja synkkä muodoltaan. En välittänyt hänestä sentään mitään,
-ja päivänvalon ensi juovan ilmestyessä lähdimme peräkkäisessä jonossa
-hitaasti taivaltamaan jokilaaksoa ylöspäin, Maignanin huostaan uskomani
-talonpoika edellä oppaana kulkien ja herra d'Agen ja minä viimeisinä
-ratsastaen. Kun aurinko nousi alkaen lämmittää vilun värisyttämiä
-ruumiitamme, olimme päässeet hankalimman maaperän ohi ja saatoimme
-edetä siedettävän joutuisasti tiheän tammimetsän läpi vievää tietä.
-
-Olimme tosin jo nousseet ylös laaksosta, mutta tiheässä seisovat rungot
-ja niitä ympäröivä pensaskasvillisuus estivät meitä näkemästä mihinkään
-suuntaan. Virstan verran tai pitemmältikin ratsastimme umpimähkään
-eteenpäin, kunnes vihdoin yhtäkkiä huomasimme olevamme ylänteen
-reunalla, joka aleni laaksoon, minkä lähempi pää oli metsikön peittämä,
-mutta etäisempi osa leveni vihreiksi, loivasti viettäviksi kentiksi.
-Kenttien keskeltä kohosi kukkula tahi vuori, päättyen ylhäällä
-harmaakivisiin muureihin, joita etäältä tuskin saattoi erottaa alla
-olevasta luonnonkalliosta.
-
-"Katsokaa!" huudahti oppaamme. "Tuolla on linna!"
-
-Käskettyäni miesteni laskeutua kiireesti hevosten selästä, jotteivät
-viholliset ehtisi meitä huomata, aloin tarkastaa asemaa. Ensimäinen
-tunteeni sitä tehdessäni oli kiitollisuus siitä, etten ollut ryhtynyt
-yölliseen hyökkäykseen, minkä ehdottomasti olisi täytynyt epäonnistua,
-tuottaen mahdollisesti häviön meille ja joka tapauksessa antaen
-viholliselle tiedon läsnäolostamme. Linna, jonka saatoimme nähdä
-jotensakin hyvin, oli pitkä ja kapea, käsittäen kaksi muureilla
-toisiinsa yhdistettyä tornia. Torneista meitä lähempänä oleva, jonka
-läpi kulki sisäänkäytävä, oli katoton ja näytti kaikin puolin olevan
-enemmän rappiolla kuin taempi torni, jonka molemmat kerrokset olivat
-nähtävästi aivan ehyet. Tästä rappeutuneisuudesta huolimatta oli paikka
-niin vahva, että mieleni painui yhä alemmaksi mitä kauemmin sitä
-katselin, ja Maignanin kasvoista näin että hänenkin monipuolinen
-kokemuksensa osottautui neuvottomaksi. Mitä taas herra d'Ageniin tulee,
-niin saatoin häneen päin kääntyessäni selvästi nähdä, ettei hän tähän
-hetkeen saakka ollut oivaltanut mitä meillä oli odotettavissa, vaan oli
-katsellut koko takaa-ajoamme metsästysretken valossa ja odottanut sen
-päättyvänkin yhtä huokeasti. Hänen tyrmistynyt ilmeensä, kun hän seisoi
-tukevia, harmaita muureja silmäillen, oli siitä kyllin selvänä
-todistuksena.
-
-"Hitto soikoon", mutisi Maignan. "Jos minulla olisi kymmenen miestä,
-niin pitäisin tuolla puoleni sataakin vastaan!"
-
-"No, no, on Roomaan useampikin kuin yksi tie!" vastasin minä
-tietävästi, vaikka todenteolla en ollut likikään niin luottavainen kuin
-miltä tahdoin näyttää. "Laskeutukaammepa alemmaksi ja katselkaamme tätä
-pähkinää hieman lähempää."
-
-Aloimme hiljalleen hilautua alaspäin, ja kun polku johti meidät
-joksikin aikaa pois linnan näkyvistä, ei meidän tarvinnut olla kovin
-varovaisiakaan. Olimme jo ilman mitään merkillisempää saapuneet melkein
-metsän ulkoreunaan, jonka kappale aukeaa maata erotti linnasta, kun
-erään pienen metsäaukeaman laidassa yhtäkkiä kohtasimme vanhan eukon,
-joka siteli risukimppuja niin innokkaasti ettei huomannut meitä
-ennenkuin Maignanin käsi laskeutui hänen olkapäälleen. Hän kirkaisi ja
-syöksähtäen erilleen Maignanista hänen ikäiselleen ihmeteltävällä
-ketteryydellä, juoksi kiireen vilkkaa vanhan ukon viereen, joka makasi
-puun juurella puolen nuolenkantaman päässä ja jota emme ennen olleet
-huomanneet. Hän sieppasi kirveen ja asettui puolustusasentoon ukon
-eteen liikehtien ja ilmehtien tavalla, joka näytti yhtä liikuttavalta
-joillekin meistä kuin hullunkuriselta toisille, jotka huusivat
-Maignanille että hän vihdoinkin oli kohdannut veroisensa ynnä muita
-senlaatuisia leirielämälle ominaisia pilapuheita.
-
-Minä huusin Maignanille että hän jättäisi eukon rauhaan, ja menin itse
-ukon luo, joka makasi lehvistä kyhätyllä vuoteella ja näytti
-kykenemättömältä nousemaan ylös. Rukoillen minua tuskaisin ilmein,
-etten tekisi pahaa hänen vaimolleen, pyysi hän tätä kerta toisensa
-jälkeen panemaan pois kirveen, mutta eukko ei suostunut siihen
-ennenkuin olin vakuuttanut hänelle ettei meillä ollut pahoja aikomuksia
-heihin nähden ja etteivät mieheni tulisi vahingoittamaan kumpaakaan
-heistä.
-
-"Tahdomme teiltä ainoastaan muutamia tietoja", sanoin minä puhuen
-hitaasti siltä varalta että minun kieleni olisi heille yhtä vaikeasti
-tajuttavaa kuin heidän murteensa minulle. "Tuolla linnassahan on
-kymmenkunta ratsumiestä, eikö niin?"
-
-Mies vaiensi vaimonsa, joka yhä soitti suutaan ja mulkoili meihin, ja
-vastasi kiihkeästi että niin oli, lisäten väräjävän kirouksen kanssa,
-että nuo ryövärit olivat pieksäneet häntä, ryöstäneet hänen vähät
-ruokavaransa, ja kun hän oli tahtonut panna vastaan, heittäneet hänet
-ulos taittaen hänen säärensä.
-
-"Kuinka sitten pääsitte tänne?" kysyin minä.
-
-"Eukko kantoi minut selässään", vastasi hän heikosti.
-
-Epäilemättä oli minunkin joukkueessani miehiä, jotka olisivat tehneet
-kaiken sen minkä nuo toisetkin, mutta kuullessaan tämä yksinkertaisen
-kertomuksen, polkivat he jalkaa ja kiroilivat suuttumuksesta; ottipa
-eräs, raain joukosta, vähän karkeaa leipää laukustaan ja antoi sen
-vaimolle, jonka hän toisenlaisissa olosuhteissa olisi häikäilemättä
-voinut ryöstää putipuhtaaksi. Maignan, joka tunsi kaikki sodassa
-tarvittavat taidot, tutki ukon jalkaa ja laittoi siihen jonkinlaisen
-lastotuksen silläaikaa kuin minä tein kyselyjäni vaimolta.
-
-"Ovatko he vielä siellä?" kysyin minä. "Näin heidän hevosensa lieassa
-muurien alapuolella."
-
-"Ovat, Jumala heille kostakoon!" vastasi hän väristen.
-
-"Kertokaa minulle millainen linna on, hyvä vaimo", sanoin minä.
-"Montako tietä sinne on?"
-
-"Ainoastaan yksi."
-
-"Tännimmäisen tornin kauttako?"
-
-"Niin", vastasi hän, ja huomatessani että hän ymmärsi minua eikä ollut
-niin hidas järjeltään kuin hänen kurja ulkonäkönsä oli saattanut minut
-odottamaan, tein hänelle joukon kysymyksiä joita kävisi pitkäveteiseksi
-tässä kerrata. Niin paljon sain tietää, että oli mahdotonta päästä
-linnaan tai sieltä pois muuten kuin lähemmän tornin kautta, että
-heikko, tilapäinen portti sulki sisäänkäytävän, ja että tuosta
-tornista, joka oli vain neljän seinän ympäröimä kehys, johti kapea,
-suorakamanainen, oveton aukko pihaan, jonka takana kohosi
-kaksikerroksinen asuttava torni.
-
-"Tiedättekö, aikovatko he jäädä sinne?" kysyin minä.
-
-"Kyllä kai; he käskivät minun tuoda risukimppuja valkeaansa tänä
-aamuna, niin saisin takaisin kourallisen omin jauhojani", vastasi hän
-katkerasti ja kuohahti sitten voimattomaan raivoon, pudistellen
-nyrkkejään linnaan päin ja kirkuen raivokkaita kirouksia vapisevalla ja
-särähtelevällä äänellään.
-
-Silläaikaa minä mietin mitä hän oli sanonut, tuntien sangen vähän
-mielihyvää ajatellessani kapeaa, suorakamanaista oviaukkoa, jonka läpi
-meidän oli päästävä ennenkuin voimme mitään saada aikaan. Porttikin
-huolestutti minua. Se ei tosin kukaties ollut vahva, mutta meillä ei
-ollut ruutia eikä tykkejä eikä mitään piiritysvehkeitä, eikähän kivisiä
-muuleja voinut repiä rikki paljain käsin. Valtaamalla hevoset saatoimme
-kyllä katkaista Bruhlin peräytymisen, mutta sittenkin hän saattoi
-päästä pakoon yöllä, ja joka tapauksessa pahentaisivat ponnistuksemme
-naisten kohtaloa yllyttämällä hänen raivoaan. Jokin muu toimintatapa
-oli keksittävä.
-
-Aurinko oli tähän aikaan jo korkealla. Metsän reuna oli tuskin sadan
-askeleen päässä meistä. Etenemällä joitakin syltiä puitten lomitse
-saatoin nähdä hevoset rauhallisina syömässä päivänpaisteisella
-rinteellä, vieläpä erottaa silmilläni puoleksi ruohottuneen tienkin,
-joka mutkitellen kulki kukkulan sivua ylös suljetulle portille. Ei
-ketään ollut näkyvissä -- he arvatenkin nukkuivat pois matkan väsymystä
--- eikä linnan katseleminen antanut mitään neuvoa. Mutta kun käännyin
-neuvotellakseni Maignanin kanssa, sattui katseeni risukimppuihin, ja
-samassa välähti mieleeni että tässä tarjoutui tilaisuus käyttää
-sotajuonta, joka oli ikivanha ja sentään aina tuore ja onnistuikin
-sangen usein.
-
-Ei ollut aikaa turhaan kursailuun. Mieheni alkoivat siirrehtiä
-eteenpäin uteliaisuudesta, ja millä hetkellä tahansa saattoi joku
-hevosistamme vainuta vihollisen hevoset ja hirnumalla antaa
-hälytysmerkin. Kutsuttuani kiireesti luokseni herra d'Agenin ja
-Maignanin esitin heille suunnitelmani, ja tyytyväisyydekseni sai se
-heidän hyväksymisensä; se seikka, että olin varannut ensinmainitulle
-erikoisen osan sen toimeenpanossa, auttoi sulattamaan sitä jäykkyyttä,
-joka oli seurannut edellisen illan mielenpurkausta. Jonkun aikaa
-väiteltyämme sai Maignan minut uskomaan ettei vanhalla eukolla ollut
-kyllin kylmäverisyyttä näyttelemään sitä osaa, jonka olin hänelle
-aikonut, ja mainitsi Fanchetten, joka neuvotteluun osaaottamaan
-kutsuttuna ei osottanutkaan vääräksi sitä ajatusta, minkä olimme
-saaneet hänen rohkeudestaan. Muutamissa tuokioissa olivat
-valmistuksemme suoritetut: minä olin pukenut päälleni vanhan
-hiilenpolttajan ulommaiset ryysyt, Fanchette oli verhoutunut eukon
-pukimiin, kun taas herra d'Agen, joka oli jonkun aikaa epätietoinen ja
-näytti pitävän tätä osaa suunnitelmasta kaikkein vastenmielisimpänä,
-veti lopulta ylleen oppaanamme olleen miehen mekon ja housut.
-
-Kun kaikki oli valmiina, annoin miehistöni Maignanin johdettavaksi,
-ottaen häneltä lupauksen, että hän, siinä tapauksessa että meille
-jotain tapahtuisi, jatkaisi herpaantumatta kaikin voimin ponnistuksia
-neidin vapauttamiseksi eikä missään tapauksessa hylkäisi häntä.
-Saatuani häneltä tämän lupauksen ja ollen vakuutettu siitä että hän sen
-pitäisi, otimme kukin suuren risukimpun, joka pään ja hartioitten
-päällä kannettuna oivallisesti kätki kasvonpiirteemme, ja tällaisissa
-valepuvuissa astuimme urheasti esiin puitten suojasta. Fanchette ja
-minä kuljimme edellä, horjahdellen sangen luonnollisella tavalla
-taakkojemme painon alla, herra d'Agenin seuratessa satasen kyynärää
-jälempänä. Olin antanut Maignanille määräyksen karata porttia kohti
-heti kun hän näki viimemainitun alkavan juosta. Laakson täydellinen
-hiljaisuus, ilman selkeys ja minkään elonmerkin häiritsemätön
-liikkumattomuus edessämme kohoavassa linnassa -- joka olisi voinut olla
-vaikka Prinsessa Ruususen linna, niin sadunomaiselta se näytti taivasta
-vasten -- sekä lisäksi omien mieltemme jännitys ja kiihotus, jotka
-näitten erikoisten asianhaarojen vaikutuksesta tuntuivat kasvavan
-moninkertaisiksi, saattoivat tätä seuraavat hetket omituisimmiksi mitä
-olen kokenut. Kello läheni kymmentä, ja paahtava auringonpaiste, joka
-tulvehti ylitsemme, teki vaivalloisten taakkojemme lisänä nousun
-äärimmäisen rasittavaksi. Tuore, lyhyt ruoho, joka juuri oli päässyt
-kasvun alkuun, oli livettävää ja vaarallista. Me emme uskaltaneet
-kiirehtiä, sillä emmehän tienneet kenen silmät saattoivat olla meitä
-katselemassa, emmekä liioin uskaltaneet -- puoli matkaa kuljettuamme --
-laskea risukimppujamme maahan, sillä silloin olisimme ehkä liiaksi
-paljastaneet kasvonpiirteitämme.
-
-Kun olimme päässeet noin sadan askeleen päähän portista, joka yhä pysyi
-itsepintaisesti suljettuna, seisahduimme hengähtämään, ja risukimppua
-pääni päällä pidellen käännyin ympäri nähdäkseni oliko kaikki oikein
-takanamme. Huomasin, että herra d'Agen, pysyäkseen uskollisesti
-määrätyn välimatkan päässä, oli valinnut saman hetken levätäkseen ja
-istui hyvin luonnollisessa asennossa risukimpullaan, pyyhkien kasvojaan
-mekkonsa liepeellä. Tähystelin ruskeaan lehdettömään metsään, minne
-olin jättänyt Maignanin miehinemme, mutta en voinut keksiä välkettä
-puitten välistä enkä mitään muutakaan mikä olisi voinut antaa meidät
-ilmi. Tultuani tyydytetyksi siinä suhteessa lausuin puoliääneen
-joitakin rohkaisusanoja Fanchettelle, jonka kasvoilla hiki juoksi
-virtanaan; ja yhdessä käännyimme sitten jälleen jatkamaan tehtäväämme.
-Väsymys -- sillä emme olleet kumpikaan tottuneet kantamaan kuormia
-päämme päällä -- auttoi meitä jäljittelemään vanhuuden raihnautta
-miltei täysin luonnonmukaisesti.
-
-Sama hiljaisuus vallitsi lähemmäksikin saapuessamme, synnyttäen
-mielessäni monenkinlaisia epäilyksiä ja aavisteluja. Lampaan määkinäkin
-olisi ollut tervetullut tuossa äänettömyydessä, joka tuntui pahaa
-ennustavalta. Mutta ei kuulunut lampaan määkinää, ei mikään merkki
-tervehtinyt meitä. Vinossa retkottava, halkeamia täynnä oleva portti
-pysyi sulettuna. Askel askeleelta taapersimme sitä kohti ja viimein
-pääsimmekin sen eteen. Peläten puhua, jottei murteeni ilmaisisi minua,
-tömistin sitä pääni päällä olevalla risukimpulla ja odotin, epäillen
-mielessäni, oliko ehkä koko sotajuonemme huomattu jo ihan alusta, missä
-tapauksessa pistoolinlaukaus saattaisi tulla vastaukseksi.
-
-Ei mitään sen kaltaista kuitenkaan tapahtunut. Risukimpun tömistys
-kajahti ontosti läpi rakennuksen ja vaimeni jälleen, ja entinen
-hiljaisuus vallitsi taas. Kolkutimme uudelleen, mutta vasta täydelleen
-kahden minuutin kuluttua kuulimme epäselvää ääntä, ikäänkuin unesta
-herätetyn miehen mutinaa, ja raskaita hitaita askelia alkoi lähestyä.
-Portin luo tultuaan mies varmaankin tarkasteli meitä tähystysaukosta,
-sillä hän seisahtui siinä hetkeksi, ja mieleni yritti masentumaan.
-Mutta hän ei kai nähnyt mitään epäilyttävää, koska hän seuraavassa
-tuokiossa kohotti salvan pois äreästi kiroten ja työntäen portin auki
-käski meitä astumaan sisään ja tekemään sen vikkelästi.
-
-Minä köntystin eteenpäin, tullen viileään, tummaan varjoon, ja
-Fanchette seurasi minua silläaikaa kuin mies haukotellen astui ulos ja
-seisoi porttiaukossa venytellen itseään päivänpaisteessa. Kostealta ja
-epäterveelliseltä haiseva katoton torni oli tyhjä, lukuunottamatta
-soraa ja kivikasoja, mutta, katsahtaessani sisemmästä ovesta näin
-pihalla savuavan nuotion ja puolikymmentä miestä juuri nukkumasta
-kohoilemassa. Seisoin sekunnin verran risukimppua kannatellen,
-ikäänkuin epätietoisena minne sen laskisin; sitten, vakuuttauttuen
-pikaisella silmäyksellä siitä että mies, joka oli laskenut meidät
-sisään, seisoi selin meihin, pudotin kimppuni sisemmän oven eteen
-poikittain. Fanchette teki niinkuin hänelle oli neuvottu ja pudotti
-omansa sen päälle; samassa syöksähdin minä ulko-ovelle ja yllättäen
-siinä seisovan miehen iskin häntä tuimasti hartiain väliin, jotta hän
-lensi suin päin rinnettä alas.
-
-Takaani kuului huuto ja hämmästynyt kirous, jotka ilmottivat minulle
-että teko oli huomattu ja että vaikein oli nyt käsissä. Tuokiossa olin
-jälleen risukimppujen luona ja vetäen pistoolin mekkoni alta ehdin
-parahiksi ottamaan vastaan lähimmän miehen, joka, oivallettuaan mikä
-oli kysymyksessä, hyppäsi ylös ja hyökkäsi minua kohti paljastetuin
-miekoin. Ammuin häntä rintaan juuri kun hän sysäsi syrjään risukimput
--- jotka miehen vyötäreitten tasalle ulottuvina olivat melkoisena
-esteenä -- ja hän suistui suulleen jalkojeni juureen.
-
-Tämä pysähdytti hänen toverinsa, jotka peräytyivät. Mutta pahaksi
-onneksi täytyi minun kumartua saadakseni miekkani, joka oli piilotettu
-tuomaani risukimppuun. Etumaisin lurjuksista käytti tätä hyväkseen,
-hyökäten kimppuuni pitkä puukko pystyssä. Isketyksi ei hän saanut --
-sillä minä tartuin häntä ranteeseen -- mutta hänen onnistui kaataa
-minut kumoon. Luulin olevani mennyttä miestä. Odotin toisten parvena
-rientävän kimppuumme. Ja niin olisi epäilemättä käynytkin, jollei
-Fanchette ihmeteltävän urhoollisesti olisi iskenyt ensimäisenä tulevaa
-vahvalla kepakolla, jonka oli siepannut maasta. Mies tuupertui
-risukimpuille, ja tämä viivytti toisia. Viivyke oli riittävä. Herra
-d'Agen ehti silläaikaa ylös. Syöksyen sisään portista hän ampui maahan
-ensimäisen, jonka hän näki edessään, ja sitten hän miekka kädessä
-ryntäsi ovelle tavattomalla raivolla ja hänelle ominaisella
-urhoollisuudella, puhdistaen sen yhdessä kädenkäänteessä. Kun mies,
-jonka kanssa kamppailin maassa, näki mitä oli tapahtunut, väänsi hän
-itsensä irti epätoivon voimalla ja syöksyen ulos portista oli vähällä
-joutua seuralaisteni hevosten jalkoihin, kun he laskettivat laukassa
-ylös rinnettä portille ja hyppäsivät alas ratsailta huudellen ja
-hälisten.
-
-Tuokiossa syöksyivät he sikin sokin meidän joukkoomme, ja niin pian
-kuin sain miekkani käsiini, hyökkäsin huutaen heidän edellään pihalle,
-toivoen ehtivämme toiseen torniin yhdessä vihollisen kanssa. Mutta nämä
-olivatkin pitäneet varansa ajoissa ja joka-ainoa. Piha oli tyhjä
-Ehdimme juuri nähdä, kuinka viimeinen heistä kiisi ylös ulkopuolella
-olevia portaita, jotka veivät ensi kerrokseen, ja hävisi, sulkien
-jykevän oven jälkeensä. Hyökkäsin portaitten juurelle ja olisin
-kiivennyt ylöskin, siinä toivottomassa toivossa että tapaisin oven
-telkeämättömänä, mutta eräästä tähystysaukosta ammuttu laukaus, joka
-vingahti korvani ohi, ja toinen, joka kaatoi yhden miehistäni, saivat
-minut pysähtymään. Oivaltaen että kaikki edut olivat Bruhlin puolella,
-hän kun saattoi ampua maahan meidät kaikki kätköstään, huusin
-miehilleni peräytymiskäskyn. Tulokseksi tästä kahakasta jäi se, että me
-olimme porttitornin herroina, kun vihollistemme hallussa taas oli
-sisempi ja vahvempi torni, niiden välisen kapean pihan ollessa
-puolueettomana alueena, jolle kummankin puolueen oli yhtä vaarallista
-edetä.
-
-Kaksi heidän miehistään oli paennut ulkopuolelle, kadoten jäljettömiin,
-ja kaksi makasi kuolleena, kun meidän puolellamme tappiot sensijaan
-rajottuivat yhteen mieheen, joka oli ammuttu, ynnä Fanchetteen, joka
-oli kahakassa saanut iskun päähänsä ja jonka peräydyttyämme tapasimme
-puolipyörtyneenä makaamasta seinää vasten.
-
-Minua hämmästytti kovasti, kun tulin sitä ajatelleeksi, etten ollut
-lainkaan nähnyt Bruhlia, vaikka kahakka oli kestänyt ainakin kaksi tai
-kolme minuuttia ensimäisestä hälyytyshuudosta lukien ja ollut hyvinkin
-meluisa. Fresnoytakin muistin nyt nähneeni ainoastaan vilaukselta. Nämä
-kaksi seikkaa tuntuivat minusta niin omituisilta että aloin aavistaa
-pahinta, vaikka tuskin tiesin miksi, kun luottamukseni ihmeellisesti
-elpyi ja pelkoni hupeni eräästä seikasta, jonka Maignan ensimäiseksi
-huomasi ja osotti minulle. Tämä seikka oli valkean liinan ilmestyminen
-erääseen yläkerran ikkunaan, missä sitä useampia kertoja liehutettiin
-meihin päin. Ikkuna ei ollut, paljon nuoliaukkoa parempi, ja niin kapea
-ja korkea että oli mahdoton erottaa kuka merkinantaja oli; mutta
-kokemukseni neiti de la Viren mielenmaltista ja neuvokkuudesta ei
-jättänyt minulle mitään epäilystä siinä suhteessa. Enentynein toivein
-ja keventynein mielin kannustin itseäni ottamaan huomioon kaikki
-varovaisuustoimenpiteet, ja ensi työksi käskin Maignanin valita kaksi
-miestä ja ratsastaa kukkulan ympäri päästäkseni varmuuteen siitä ettei
-viholliselle ollut mitään peräytymistietä avoinna.
-
-
-
-
-XXIX, Nälkä ja ruttotauti.
-
-
-Silläaikaa kun Maignan oli tällä asialla, lähetin kaksi miestä ottamaan
-kiinni hevosiamme, jotka juoksivat irrallaan laaksossa, sekä siirtämään
-Bruhlin seurueen hevoset turvallisen välimatkan päähän linnasta. Annoin
-myöskin tukkia umpeen pihaan johtavan oven alaosan ja määräsin neljä
-miestä asestettuina vartioimaan sitä, jottei meitä yllätettäisi -- mitä
-mahdollisuutta en kuitenkaan paljon pelännyt, kun vihollisellamme oli
-enää vain kahdeksan miestä ja ainoana ulospääsytienä heillä, samoinkuin
-sisäänpääsytienä meillä, oli tämä oviaukko. Olin vielä näissä puuhissa,
-kun herra d'Agen lähestyi minua ja minä aloin kehua hänen
-urhoollisuuttaan, erityisesti kiittäen siitä palveluksesta, jonka hän
-oli tehnyt minulle mieskohtaisesti. Ottelun kuumuus oli sulattanut
-nuoren miehen jäykkyyden ja kohottanut ylpeyden punan hänen
-kasvoilleen; mutta minua kuunnellessaan hän vähitellen jäähtyi jälleen,
-ja kun olin lopettanut, katseli hän minua entisellä kylmällä
-vihamielisyydellä.
-
-"Olen teille hyvin kiitollinen", vastasi hän kumartaen. "Mutta saanko
-luvan kysyä, mitä aiotte tehdä nyt, herra de Marsac?"
-
-"Meillä ei ole valinnan varaa", vastasin minä. "Meidän täytyy pakottaa
-heidät antautumaan nälällä."
-
-"Entä naiset?" lausui hän, säpsähtäen hieman. "Kuinka heidän käy?"
-
-"He tulevat varmaankin kärsimään vähemmän kuin miehet", vastasin minä.
-"Uskokaa minua, miehet eivät siedä kauankaan nähdä nälkää."
-
-Hän näytti kummastuneelta, mutta minä selitin että me emme
-vähälukuisella joukollamme voineet toivoa vallottavamme tornia
-rynnäköllä, vaan että meidän oli pidettävä itseämme onnellisina, kun
-olimme saaneet vihollisemme suletuksi paikkaan, mistä hän ei voinut
-päästä pakoon, vaan täytyi hänen joka tapauksessa lopuksi antautua.
-
-"Kyllä niin, mutta mistä saatte varmuuden, etteivät naiset silläaikaa
-joudu kärsimään väkivaltaa?" kysyi hän, näyttäen kaikkea muuta kuin
-rauhottuneelta.
-
-"Kun Maignan tulee takaisin, niin pidän huolen siitä", vastasin minä
-sangen luottavaisesti.
-
-Maignan ilmestyikin hetken kuluttua tuoden vakuutuksen, että poispääsy
-tornin toiselta puolelta oli mahdoton. Käskin hänen siitä huolimatta
-pitää ratsumiehen liikkumassa kukkulan ympärillä, jotta saisimme tiedon
-mahdollisesta yrityksestäkin. Olin tuskin antanut tämän määräyksen, kun
-yksi ovelle jättämistäni vartioista tuli sanomaan että Fresnoy halusi
-puhua minun kanssani herra de Bruhlin puolesta.
-
-"Missä hän on?" kysyin minä.
-
-"Sisemmällä ovella, rauhanlippu kädessään", kuului vastaus.
-
-"Sano sitten hänelle", lausuin minä liikahtamattakaan lähteäkseni,
-"että minä en tahdo ryhtyä keskusteluun kenenkään muun kuin hänen
-johtajansa, herra de Bruhlin kanssa. Ja lisää vielä", jatkoin minä, "ja
-sano se kovalla äänellä: että jos niitä naisia, jotka ovat hänen
-hallussaan, vahingoitetaan hiuskarvankaan verran, niin tulen hirttämään
-joka miehen näitten muurien sisäpuolella, herra de Bruhlista nuorimpaan
-käskyläiseen asti." Ja tämän lupaukseni vahvistin juhlallisella
-valalla.
-
-Mies nyökkäsi ja meni toimittamaan asiaansa, minun, herra d'Agenin ja
-Maignanin jäädessä seisomaan portin ulkopuolelle, katsellen joutilaina
-yli laakson ja tummien metsien, joitten läpi olimme ratsastaneet
-varhain aamulla. Minä silmäilin etupäässä metsiä, Maignan taas näkyi
-katselevan laaksoon. Kullakin meistä lienee ollut omat ajatuksensa.
-Ainakin minulla oli, ja onnistuneen hyökkäyksemme ynnä Bruhlin
-saarrokseen sulkemisen aiheuttamassa tyytyväisyydessäni en kotvaan
-huomannut sitä totisuutta, joka vähitellen levisi tallimestarin
-kasvoille. Kun sen havaitsin, tulin levottomaksi ja kysyin häneltä
-terävästi, mikä oli asia.
-
-"Tuo ei miellytä minua, teidän ylhäisyytenne", vastasi hän viitaten
-laaksoon päin.
-
-Katsoin sinne levottomana, mutta vaikka kuinka olisin tähystänyt, en
-nähnyt mitään.
-
-"Mikä?" virkoin minä ihmeissäni.
-
-"Tuo sinertävä usva", mutisi hän, väristyksen puistattaessa hänen
-ruumistaan. "Olen katsellut sitä jo puoli tuntia, teidän ylhäisyytenne.
-Se kohoaa nopeasti."
-
-Minä huudahdin että hän oli arka hupsu, ja herra d'Agen kirosi
-kärsimättömänä; mutta yhtäkaikki, ja huolimatta halveksimisesta, jota
-olin osottavinani, tunsin äkkiä kylmän väreen sydämessäni, kun huomasin
-alhaalla laaksossa saman sinisen autereen, joka oli seurannut meitä
-edellisen päivän matkalla ja jättänyt meidät vasta yön tullessa. Vasten
-tahtoammekin jäimme molemmat katselemaan sitä, kun se kohosi hitaasti
-kohoamistaan, kietoen ensin alemmat metsänliepeet ja leviten sitten
-laajalle päivänpaisteeseen. On vaikea nähdä rohkean miehen kauhua
-tuntematta itse samanlaista vaikutusta, ja minä myönnän että minua
-värisytti. Näennäisen menestyksemme hetkellä oli tässä jotakin, jota en
-ollut ottanut lukuun, jotakin, jolta en voinut suojella itseäni enkä
-toisia!
-
-"Katsokaa!" kuiskasi Maignan käheästi, osottaen jälleen sormellaan. "Se
-on kuoleman enkeli, teidän ylhäisyytenne! Missä se surmaa yhden tai
-kaksi kerrallaan, on se näkymätön. Mutta kun se kaataa sadoin ja
-tuhansin, näkevät ihmiset hänen siipeinsä varjon!"
-
-"Vaiti, mieletön!" tiuskasin minä suuttumuksella, joka oli salaisesti
-suhteessa hänen kaameitten sanojensa tekemään vaikutukseen. "Te olette
-ollut taisteluissa! Oletteko koskaan nähnyt sitä siellä? Taikka
-hävitysretkillä? Jättäkää nuo hullutukset", jatkoin. "Ja menkää
-ottamaan selvää minkä verran ruokaa meillä on mukanamme. Saattaa käydä
-tarpeelliseksi lähettää sitä noutamaan."
-
-Katselin häntä, kun hän vastahakoisesti poistui, ja tietäen miehen
-uljaan luonteen ja hänen uskollisuutensa isännälleen en ollenkaan
-pelännyt että hän luopuisi meistä; mutta joukossamme oli muita meille
-melkein yhtä välttämättömiä, joihin en voinut luottaa yhtä
-ehdottomasti. Ja näihinkin oli jo säikähdys tarttunut. Kääntyessäni
-ympäri näin kalpeakasvoisia miehiä seisovan takanani ryhmissä kaksin ja
-kolmin, ja he viittoilivat ja mutisivat ja kertoivat toinen toiselleen
-mitä Maignan oli sanonut meille, ja katselivat sinne minne mekin olimme
-katselleet. Kun yksi puhui ja toinen kuunteli, näin entisen kauhun
-heräävän heidän silmissään. Miehet, jotka tunti pari sitten olivat
-rynnänneet pihan poikki laukausten paukkuessa häikäilemättömän
-rohkeasti ja uhmanneet ilmeistä kuolemaa vähääkään epäröimättä, kävivät
-kalpeiksi, ja luoden pelokkaita katseita milloin sille milloin tälle
-puolen laaksoa, näyttivät takaa-ajettujen eläinten tavoin etsivän
-paikkaa minne paeta. Pelko, kerran herätettynä, täytti koko ilman.
-Miehet puhuivat kuiskaillen luonnottomasta helteestä ja pilvettömälle
-taivaalle tuijotellen pakenivat päivänpaisteesta varjoon, taikka
-katsellen yli metsäisien maisemien toivottivat olevansa katon alla ja
-kaukana tästä korkealla olevasta kotkanpesästä, joka heidän
-sairaaloisissa silmissään näytti kaikkien kuolon vasamien
-maalitaululta.
-
-En tarvinnut pitkää aikaa älytäkseni sitä vaaraa, millä tämä nopeasti
-leviävä pelko ja kauhu uhkasi suunnitelmiani. Koetin pitää miehiä
-toimessa ja kiinnittää heidän ajatuksiaan niin paljon kuin mahdollista
-vihollisiimme ja heidän puuhiinsa; mutta pian huomasin että siinäkin
-piili vaara, sillä jonkun ajan kuluttua tuli Maignan luokseni totisin
-kasvoin, kertoen että eräs Bruhlin miehistä oli uskaltautunut ulos ja
-puheli meidän puolellamme pihaa olevan vartion kanssa. Läksin heti
-sinne ja lopetin jutun lyhyeen, uhaten ampua miehen, jollei hän ollut
-katon alla ennenkuin ehdin laskea kymmeneen. Mutta säikähtyneet, synkät
-kasvot, jotka hän jätti jälkeensä, ilmottivat minulle että turmio oli
-jo tehty, enkä voinut keksiä sille parempaa keinoa kuin antaa
-vihjauksen herra d'Agenille ja sijottaa hänet ulkoportille pistoolit
-valmiina.
-
-Kysymys ruokavaroista uhkasi myöskin käydä vakavaksi; en uskaltanut
-poistua lähteäkseni itse niitä hankkimaan enkä luottanut keneenkään
-miehistäni niin paljon että olisin voinut lähettää jonkun heistä tuolle
-asialle. Piirittäjät alkoivat todenteolla olla pian itse piiritettyjä.
-Kaikki ajatukset vain kohoavassa usvassa ja omassa kauhussaan, he
-unhottivat kaiken muun. Valppaus ja varovaisuus olivat tipotiessään.
-Laakson äänettömyys ja autius ja kaukaiset metsät, jotka ympäröivät
-meitä väräjävinä siintäen helteisessä ilmassa, kaikki tämä lisäsi
-kammoa. Kaikista ponnistuksistani ja uhkauksistani huolimatta miehet
-vähitellen poistuivat paikoiltaan ja kokoontuen pieniin ryhmiin portin
-luokse kiihottivat kauhunsa sellaiseen asteeseen että pari tuntia
-puolenpäivän jälkeen he olivat valmiit mihin mielettömyyteen tahansa;
-ja jos joku olisi huutanut: "rutto!" olisivat he rynnänneet hevostensa
-luo ja hajaantuneet joka suunnalle.
-
-Oli selvää, että tehokasta toimintaa kysyttäessä saatoin luottaa
-ainoastaan itseeni sekä kolmeen muuhun, joista -- sanottakoon se hänen
-kunniakseen -- Simon Fleix oli yksi. Tämän nähdessäni tunsin tavatonta
-kevennystä, kun jonkun ajan perästä kuulin että Fresnoy pyysi jälleen
-saada puhua kanssani. En ollut enää niin turhantarkka muodollisuuksiin
-nähden, kuten on käsitettävääkin, vaan hetkeäkään viipymättä, jottei
-hän ennättäisi huomata miehissäni vallitsevaa herpaantumista, riensin
-kohtaamaan häntä pihaan johtavalle ovelle, missä Maignan oli hänet
-pidättänyt.
-
-Olisin kuitenkin voinut säästää vaivojani. Tuskin ehdin tervehtiä häntä
-ja vaihtaa pari alkusanaa, ennenkuin näin että hän oli vielä suuremman
-kauhun vallassa kuin minun seurueeni. Hänen karkeat kasvonsa, jotka
-eivät olleet koskaan olleet puoleensavetävät, olivat monenkarvaiset ja
-hiestä kosteat; hänen verestävissä silmissään, kun hän loi katseensa
-minuun, oli samanlainen hurja ja kauhistunut ilme kuin satimeen
-joutuneella eläimellä. Vaikka hänen ensi sanansa oli kirous, jolla hän
-koetti elvyttää rohkeuttaan, oli kerskurin pöyhkeys mennyttä. Hän puhui
-matalalla äänellä ja hänen kätensä vapisivat, ja minä näin ettei hän
-olisi paljoa tarvinnut syöksähtääkseen ohitseni ja antautuakseen
-suoraan pakoon.
-
-Hänen ensi sanoistaan, joita hän, kuten mainitsin, säesti kirouksella,
-huomasin että hän käsitti tilansa. "Herra de Marsac", lausui hän
-vikisten kuin koira, "te tiedätte että minä olen rohkea mies."
-
-En tarvinnut tämän enempää tullakseni vakuutetuksi siitä että hänellä
-oli jokin konnamaisuus mielessä, ja senvuoksi valitsin vastauksen
-huolellisesti. "Kyllä olen joskus huomannut teidät aika sisukkaaksi",
-vastasin kuivasti. "Ja toisinaan taas olen huomannut ettette ole
-kovinkaan sisukas, herra Fresnoy."
-
-"Ainoastaan milloin te olette ollut kysymyksessä", mutisi hän uudelleen
-kiroten. "Mutta ihminen, joka on lihaa ja verta, ei voi kestää
-tällaista. Ette tekään voisi. Hänen ja noitten toisten välillä minä
-olen ihan hukassa. Antakaa minulle hyvät ehdot -- hyvät ehdot,
-ymmärrättehän?" kuiskasi hän kiihkeästi vieläkin alentaen ääntään, --
-"niin saatte kaikki mitä tahdotte."
-
-"Saatte henkenne sekä vapauden mennä minne haluatte", vastasin
-kylmästi. "Molemmat naiset ovat ensin luovutettavat minulle
-vahingoittumattomina. Nämä ovat ehtoni."
-
-"Entä minulle?" virkahti hän levottomana.
-
-"Teillekö? Samat kuin muillekin", vastasin tuikeasti. "Taikka voin
-kyllä tehdä poikkeuksen vanhan tuttavuuden takia, herra Fresnoy; jos
-naisilla on jotain valittamista, niin hirtän teidät ensiksi."
-
-Hän yritti röyhkeillä ja vaatia jotain rahasummaa tai ainakin hevostaan
-takaisin. Mutta minä olin mielessäni päättänyt lahjottaa omille
-seuralaisilleni hevosen mieheen, ja sitäpaitsi älysin hyvin, että tämä
-oli hänen puoleltaan vain jälkiajatus ja että hän oli täysin halukas
-suostumaan. Pysyin senvuoksi järkähtämättömänä. Tulos osotti
-jäykkyyteni oikeutetuksi, sillä hetken perästä hän suostui antautumaan
-noilla ehdoilla.
-
-"Entä herra de Bruhl?" kysäisin minä, haluten selvää tietoa, oliko hän
-valtuutettu tekemään sopimusta kaikkien puolesta. "Mitä hän sanoo?"
-
-Hän katsahti minuun levottomasti. "Tulkaa katsomaan! sanoi hän kolkosti
-virnistäen.
-
-"Ei, ei, ystäväni", vastasin minä pudistaen päätäni varovasti. "Se ei
-olisi sääntöjen mukaista. Te olette antautuva puoli, ja teidän on
-osotettava luottamusta meille. Tuokaa naiset ulos, jotta voin puhua
-heidän kanssaan, niin sitten poistan mieheni."
-
-"Taivas ja helvetti!" huusi hän käheästi, sellainen pelko ja raivo
-kasvoillaan, että minä peräydyin. "Sitäpä minä juuri en voi tehdä."
-
-"Ettekö voi?" sanoin minä äkillisen kammon värisyttämänä. "Minkätähden
-ette? Minkätähden?" Ja hetken kiihtymyksessä, sen ajatuksen yllättämänä
-että naisille olisi voinut tapahtua pahinta, työnsin häntä takaperin
-niin rajusti että hän tarttui miekkansa kahvaan.
-
-"Lempoako te!" änkytti hän. "Heittäkää irti! Ei se sitä ole,
-kuuletteko! Neiti on terve ja hyvässä turvassa, ja rouva olisi terve
-myös, jos hän olisi pysynyt järjillään. Jollei hän ole, niin se ei ole
-meidän syymme. Mutta minulla ei ole huoneitten avaimia. Ne ovat Bruhlin
-taskussa, kuuletteko!"
-
-"Vai niin!" vastasin kuivasti. "Entä Bruhl?"
-
-"Vaiti!" vastasi Fresnoy pyyhkien hikeä otsaltaan ja tuoden
-harmaankalpeat, ilettävät kasvonsa liki minua. "Hänessä on rutto!"
-
-Minä tuijotin häneen tuokion äänettömänä. Hän puhkesi jälleen
-puhumaan. "Vaiti!" mutisi hän toistamiseen, laskien vapisevan kätensä
-käsivarrelleni. "Jos miehet saisivat sen tietää -- ja he alkavat sitä
-jo epäillä, kun ei hän näyttäydy -- niin he nousisivat meitä vastaan.
-Ei pirukaan voisi silloin pidättää heitä täällä. Hänen ja heidän
-välissään olen minä kuin miekanterällä. Rouva on hänen kanssaan, ja ovi
-on lukossa. Neiti on eräässä huoneessa yläkerrassa, ja ovi on lukossa.
-Ja avaimet ovat Bruhlilla. Mitä minä voin tehdä? Mitä, sanokaa?" huusi
-hän ääni käheänä kauhusta.
-
-"Noutakaa avaimet", sanoin minä vaistomaisesti.
-
-"Mitä? Häneltäkö?" mutisi hän, voimatta pidättää puistatusta, joka
-värisytti hänen turvonneita poskiaan. "Jumala varjelkoon minua
-menemästä hänen luokseen! Se vie vankat miehet poikkeuksetta. Minä
-saisin kuoleman yhdessä vuorokaudessa! Totisesti, niin saisin!" jatkoi
-hän surkeasti. "Mutta te ette ole niin vankka, herra de Marsac. Jos te
-tulette mukaani, niin minä poistan miehet siltä puolelta ja te voitte
-mennä sisään ja ottaa häneltä avaimet."
-
-Hänen kauhunsa, joka ei voinut olla teeskenneltyä ja joka vakuutti
-minulle ilman epäilyksen sijaa, että hän oli tosissaan, oli niin
-valtava että se ei voinut olla tarttumatta minuunkin. Tunsin, että
-kasvoni hänen kasvoihinsa katsoessani saivat saman kalman karvan. Minä
-vapisin kuten hänkin ja tunsin pahoinvointia. Sillä jos on olemassa
-sanaa, joka kalventaa soturin poskia ja kouristaa hänen sydäntään
-enemmän kuin mikään muu, niin se on sen taudin nimi, joka vaeltaa
-helteisellä keskipäivällä, tarttuen voimakkaimpaan, kun hän ratsastaa
-ylpeydessään, ja muuttaen hänet muutamissa tunneissa mätäneväksi
-möhkäleeksi. Vankimmat ja häikäilemättömimmätkin sitä pelkäävät, enkä
-voinut minäkään, enempää kuin muutkaan, kerskua olevani siitä
-välinpitämätön taikka ajatella sen läsnäoloa ilman kammoa. Mutta se
-itsensäkunnioitus, joka jalosyntyiselle miehelle on ominaista, pelastaa
-hänet siitä mielettömästä pelosta, joka valtaa rahvaan, ja niin sain
-minäkin pian mielenmalttini takaisin ja valmistauduin tekemään mitä
-minun oli tehtävä.
-
-"Odottakaa vähän", virkoin synkästi, "niin tulen mukaanne."
-
-Hän teki niinkuin pyysin, vaikkakin ilmeisen malttamattomana, ja minä
-kutsutin silläaikaa herra d'Agenin ja ilmotin hänelle mitä aioin tehdä.
-En katsonut tarpeelliseksi kajota yksityiskohtiin taikka mainita
-Bruhlin tilastakaan, koska jotkut miehistäni olivat niin lähellä että
-saattoivat kuulla. Huomasin että nuori mies otti ohjeeni vastaan synkän
-ja tyytymättömän näköisenä. Mutta olin jo ehtinyt niin tottua hänen
-huonotuulisuuteensa ja nähnyt niin kovin erehtyneeni hänen
-luonteeseensa nähden, että tuskin viitsin asiaa sen enempi ajatella.
-Astuin pihan poikki Fresnoyn seurassa ja pian olin noussut ulkoportaat
-ja astunut sisään jykevästä oviaukosta.
-
-Niin pian kuin olin päässyt sisään, oli minun Fresnoyn kunniaksi
-myöntäminen ettei hän ollut tullut minun luokseni ennenkuin suoranaisen
-pakon ajamana. Oven sisäpuolella vartioina olevat kolme miestä laskivat
-aseensa alas heti kun näkivät minut, ja neljäs, joka oli sijotettu
-läheisen ikkunan viereen, tervehti minua huudahtaen helpotuksesta.
-Siitä silmänräpäyksestä alkaen, jolloin astuin kynnyksen yli, oli
-puolustus itse asiassa päättynyt. Jos olisin halunnut ja jos
-kunniantuntoni olisi antanut myöten, olisin voinut kutsua mieheni ja
-vallata sisäänkäytävän. Sitä en kuitenkaan tehnyt, vaan etenin
-pysähtymättä kolkkojen kiviportaitten juurelle, jotka näkyivät
-kiemurtelevan ylöspäin karkealiitteisten seinien välissä. Siinä Fresnoy
-astui sivulle ja pysähtyi. Hän viittasi ylöspäin kasvot kalpeina ja
-mutisi: "Vasemmanpuoleinen ovi." Jättäen hänet siihen katsomaan
-jälkeeni nousin ylös portaita seuraavalle tasanteelle asti, missä
-kapean nuoliaukon heittämässä himmeässä valossa löysin Fresnoyn
-mainitseman oven ja koetin sitä kädelläni. Se oli lukittu, mutta minä
-kuulin jonkun voihkaisevan huoneessa ja askelten lähestyvän lattian
-poikki, ikäänkuin joku olisi tullut ovelle ja kuunnellut. Minä koputin,
-kuullen äänettömyydessä oman sydämeni lyönnit.
-
-Vihdoin huudahti ääni, joka tuntui minusta aivan vieraalta: "Kuka
-siellä on?"
-
-"Ystävä", mutisin minä, koettaen vaimentaa ääntäni niin etteivät
-alhaalla olijat kuulisi sanojani.
-
-"Ystäväkö!" kuului katkera vastaus. "Menkää pois! Olette erehtynyt!
-Meillä ei ole ystäviä."
-
-"Täällä olen minä, de Marsac", vastasin minä, koputtaen vaativaisemmin.
-"Tahtoisin tavata herra de Bruhlia. Minun täytyy tavata häntä."
-
-Sisälläolija päästi matalan huudahduksen ja tuntui vieläkin epäröivän.
-Mutta kun olin toistanut pyyntöni, kuulin ruosteisen salvan vedettävän
-syrjään, ovi avautui muutamia tuumia, ja aukeamasta näkyi rouva de
-Bruhlin kasvot. "Mitä tahdotte?" kuiskasi hän tuskastuneesti.
-
-Vaikkakin olin valmistunut näkemään häntä, hämmästytti minua hänen
-ulkonäössään tapahtunut muutos, jota vaillinainen valaistuskaan ei
-kyennyt peittämään. Hänen siniset silmänsä olivat suurenneet ja käyneet
-kalseammiksi ja niitten alla oli tummat juovat. Ennen niin kukoistavat
-kasvot olivat harmaat ja riutuneet; hiukset olivat kadottaneet
-kultahohteensa. "Mitä tahdotte?" toisti hän, silmäillen minua
-vihaisesti.
-
-"Tahdon tavata häntä", vastasin minä.
-
-"Tiedättekö?" mutisi hän. "Tiedättekö että hän on..."
-
-Minä nyökkäsin.
-
-"Ja tahdotteko sittenkin tulla sisään? Hyvä Jumala! Vannokaa ettette
-tee hänelle pahaa!"
-
-"Taivas varjelkoon!" sanoin minä, ja silloin hän avasi oven päästäen
-minut sisään. Mutta en ollut vielä keskilattiallakaan, ennenkuin hän
-oli kiiruhtanut ohitseni ja oli jälleen minun ja viheliäisen,
-hätätilaisen vuoteen välillä. Ja kun seisoin ja katsoin häntä, joka
-vaikeroi ja vääntelehti vuoteella tajuttomana tuskissaan,
-sinisenkelmein kasvoin ja vääristynein piirtein, jotka huoneen
-kylmänharmaa valaistus saattoi kaksinverroin kammottaviksi, kumartui
-nuori vaimo hänen ylitsensä ja suojeli häntä minulta, niin että
-katsellessani vuoroin kumpaakin ja muistaessani millätavoin tuo mies
-oli vaimoaan kohdellut ja minkävuoksi hän oli saapunut tähän paikkaan,
-tunsin miehuuttomien kyynelten nousevan silmiini. Huone oli vieläkin
-vankikoppi, missä muurisaven murska peitti lattiaa ja pienet aukot
-olivat ikkunoina, mutta vankia pidättivät nyt toisenlaiset kahleet kuin
-väkivallan pakko. Kun hän olisi päässyt vapaasti lähtemään, niin hänen
-puolisonrakkautensa miestä kohtaan, joka oli tehnyt kaikkensa
-tappaakseen sen, kahlehti hänet hänen sivulleen siteillä, joita eivät
-kärsityt vääryydet eikä nykyhetken vaara kyenneet katkaisemaan.
-
-Näin omituista näkyä katsellessani en voinut olla tuntematta samalla
-sekä ihailua että sääliä enkä unhottamatta hetkeksi vaaraa, joka tänne
-tullessani oli näyttänyt minusta niin suurelta. Olin tullut kokonaan
-omissa tarkotuksissani ajattelematta ryhtyä mitenkään auttamaan häntä,
-joka makasi siinä tuskissaan. Mutta niin suuri on jalon esimerkin
-voima, että, ennenkuin tiesinkään, huomasin olevani miettimässä miten
-voisin auttaa tätä miestä ja millä tavoin voisin helpottaa rouva de
-Bruhlia niitten palvelusten suorittamisessa, joita hänen miehensä oli
-yhtä vähän oikeutettu odottamaan häneltä kuin minultakin. Tiesin, että
-pelkkä ruton mainitseminenkin olisi saattanut kaikki, tai melkein
-kaikki hylkäämään hänet tänne autioon erämaahan; tästä johtui mieleeni
-että minun olisi ensin siirrettävä neiti de la Vire kauemmaksi ja
-sitten mietittävä miten voisin olla täällä avuksi.
-
-Olin juuri esittämäisilläni hänelle asian, jonka vuoksi olin tullut,
-kun sairaalle tuli tavallista rajumpi taudinkohtaus, joka ehkä aiheutui
-minun läsnäolostani -- vaikka hän näyttikin olevan tiedotonna -- ja
-joka kysyi äärimmäisiä ponnistuksia hänen vaimoltaan. En voinut seisoa
-toimettomana katsoen, kuinka hän turhaan jännitti voimiaan, ja melkein
-ennenkuin tiesinkään mitä tein, olin tarttunut heittelehtivään
-potilaaseen ja lyhyen kamppailun jälkeen painoin hänet uupuneena
-takaisin vuoteelle.
-
-Rouva de Bruhl katsoi minuun niin omituisesti että ikkunarei'istä
-tunkeutuvassa puolihämärässä koetin turhaan lukea hänen ajatuksiaan.
-"Miksi te tulitte?" huusi hän vihdoin, hengittäen kiivaasti. "Miksi
-juuri te? Hän ei ollut teidän ystäviänne, taivas sen tietää!"
-
-"Ei, rouva, enkä minäkään hänen", vastasin katkerasti äkillisen
-vastenmielisyyden valtaamana.
-
-"Miksi sitten olette täällä?" kysyi hän.
-
-"En voinut lähettää ketään miehistäni", vastasin minä. "Ja minä
-tarvitsen yläkerrassa olevan huoneen avaimen."
-
-Yläkerrassa olevaa huonetta mainitessani hän astahti takaperin
-ikäänkuin iskun saaneena ja katsoi yhtä omituisesti Bruhliin kuin oli
-äsken katsonut minuun. Viittaus neiti de la Vireen muistutti
-epäilemättä hänen mieleensä Bruhlin hurjan intohimon tuota tyttöä
-kohtaan, minkä hän oli sillä kertaa unohtanut. Hän ei kuitenkaan
-puhunut mitään, vaikka hänen kasvonsa kävivät hyvin kalpeiksi.
-Äänettömänä hän kumartui vuoteen yli ja etsittyään miehensä vaatteista
-suoristautui hetken perästä ja ojensi avainta minulle. "Ottakaa ja
-päästäkää hänet ulos", lausui hän väkinäisesti hymyillen. "Viekää se
-itse ylös ja päästäkää hänet. Te olette tehnyt hänen tähtensä niin
-paljon, että on aivan oikein että teette senkin."
-
-Otin avaimen, kiittäen häntä pikemmin hätäisesti kuin ajatuksella, ja
-käännyin ovea kohti aikoen mennä suoraan yläkertaan vapauttamaan neiti
-de la Vireä. Käteni tarttui jo oveen, jonka rouva de Bruhl
-kiihtymyksessään näkyi jättäneen raolleen minun tullessani, kun kuulin
-hänen askeleensa takaani. Samassa hän kosketti minua olkapäähän.
-"Mieletön!" huudahti hän salamoivin silmin, "tahdotteko tappaa hänet?
-Menisittekö suoraan täältä hänen luokseen ja veisitte ruton häneen?
-Jumala minua armahtakoon, aikomukseni oli kyllä lähettää teidät. Ja
-miehet ovat sellaisia lankanukkeja, että te olisitte mennyt!"
-
-Minä vapisin, kauhistuen yhtä paljon omaa typeryyttäni kuin hänen
-juonensa kavaluutta. Sillä hän oli oikeassa: seuraavassa tuokiossa
-olisin mennyt, ja tajuaminen ynnä katumus olisivat tulleet
-liian myöhään. Minua halutti samalla sekä nuhdella häntä hänen
-jumalattomuudestaan että kiittää oikeaan aikaan tulleesta katumuksesta,
-enkä kyennyt löytämään sanoja, vaan käännyin vaieten pois ja menin ulos
-syvästi liikutettuna.
-
-
-
-
-XXX. Tartunta.
-
-
-Oven ulkopuolella hämärässä käytävässä tapasin herra d'Agenin. Jos tämä
-olisi tapahtunut milloin hyvänsä muulloin, olisin paikalla kysynyt
-häneltä, minkätähden hän oli poistunut paikalta, jonka olin hänelle
-määrännyt. Mutta nyt olin poissa tasapainostani, eikä hänen näkemisensä
-herättänyt mielessäni muuta ajatusta kuin että tässä juuri oli henkilö,
-joka voi parhaiten täyttää toivomukseni. Kurotetuin käsivarsin ojensin
-hänelle avaimen ja pyysin häntä vapauttamaan neiti de la Viren, joka
-oli yläpuolella olevassa huoneessa, ja saattamaan hänet ulos linnasta.
-"Älkää antako hänen viipyä täällä", jatkoin painokkaasti. "Viekää hänet
-siihen paikkaan, missä tapasimme sydenpolttajat. Teidän ei tarvitse
-pelätä vastarintaa."
-
-"Entä Bruhl?" kysyi hän ottaessaan koneenomaisesti avaimen minulta.
-
-"Hän ei tule kysymykseen", vastasin minä matalalla äänellä. "Häneen
-nähden on tehtävämme päättynyt. Hänessä on rutto."
-
-Hän huudahti kiivaasti. "Entä rouva de Bruhl?" mutisi hän.
-
-"Hän on miehensä luona", sanoin minä.
-
-Hän huudahti äkkiä tämän kuullessaan ja vetäisi kiivaasti henkeänsä,
-kuten olen nähnyt ihmisten tekevän kovassa tuskassa. Ja jollen olisi
-peräytynyt, olisi hän tarttunut hihaani. "Miehensäkö luona?" änkytti
-hän. "Kuinka niin?"
-
-"No missä hänen sitten pitäisi olla?" vastasin minä, unhottaen että
-nähdessäni heidät molemmat yhdessä olin itsekin hämmästynyt samalla
-kuin olin tullut liikutetuksi. "Tai kenen muun pitäisi olla Bruhlin
-luona? Onhan hän hänen miehensä."
-
-Herra d'Agen tuijotti minuun hetken aikaa ja kääntyi sitten hitaasti,
-alkaen nousta yläkertaan. Katsoessani hänen jälkeensä alkoi hänen
-käytöksensä vähitellen selvetä minulle. Voisiko olla niin, ettei häntä
-vetänytkään puoleensa neiti de la Vire, vaan rouva de Bruhl?
-
-Kun tämä ajatus oli välähtänyt mieleeni, ymmärsin kaikki. Tuokiossa
-älysin, mihin johtopäätökseen hän oli tullut kuultuaan rouva de Bruhlin
-olleen minun huoneessani. Minun huoneessani yöllä! Siitä hetkestä oli
-muutos alkuisin; huolettomasta, iloisesta keikarista hän oli yhtäkkiä
-tullut äreäksi ja jöröksi murjottajaksi, joka oli yhtä vaikea ohjata
-kuin kesyttämätön varsa. Ihka selvästi näin nyt tuon muutoksen
-merkityksen, ymmärtäen minkätakia hän oli karttanut minua ja
-minkätähden kaikki kanssakäyminen välillämme oli ollut niin vaikeata ja
-väkinäistä.
-
-Minua nauratti ajatellessani kuinka hän oli pettänyt itseään ja kuinka
-vähällä minäkin olin ollut pettää itseni. Enkä tiedä mitä muuta vielä
-olisin ajatellut, sillä mietteeni katkaisi tähän alhaalta kuuluva kova
-huuto, joka alkoi parilla lyhyellä hämmästyksen ja varotuksen
-huudahduksella ja kiihtyi nopeasti suuttumuksen ja säikähdyksen
-karjunnaksi.
-
-Ollen erottavinani Maignanin äänen juoksin alas portaita, etsien
-tähystysaukkoa, josta voisin nähdä mitä oli tekeillä; mutta kun en
-löytänyt sellaista ja levottomuuteni tuli yhä suuremmaksi, laskeuduin
-pihalle, jonka yllätyksekseni tapasin yhtä tyhjänä ja äänettömänä kuin
-vanha taistelukenttä. Ei vihollisen enempää kuin meidänkään puolelta
-ollut ainoatakaan miestä näkyvissä. Säikähtyen yhä enemmän juoksin
-pihan poikki ja kiisin läpi ulommaisen tornin, tavaten senkin ja samoin
-portin kokonaan vartioimattomana. Ja vasta kun olin, päässyt ulos
-portista ja seisoin rinteen partaalla, jota ylös olimme niin suurella
-vaivalla kiivenneet, sain tietää mikä oli hätänä.
-
-Kaukana alhaalla kiisi jono miehiä hyppien ja juosten täyttä karkua
-kukkulan rinnettä alas hevosia kohti. Toiset huutelivat, toiset
-juoksivat äänettöminä kyynärpäät kylkiä vasten ja huotrat pohkeita
-pieksäen. Hevoset seisoivat liekaan sidottuina piirissä lähellä
-metsänlaitaa ja olivat jonkun huolimattomuuden takia jääneet ilman
-vartiaa. Juoksijoista etumaisen tunsin Fresnoyksi, mutta useat hänen
-miehistään olivat melkein hänen kintereillään, ja sitten jonkun matkan
-päässä tuli Maignan säiläänsä heiluttaen ja karjuen joka harppauksella
-raivokkaita uhkauksia. Älysin heti että Fresnoy ja hänen kumppaninsa
-olivat käyttäneet poissaoloani hyväkseen ja livahtaneet Maignanin
-käsistä, eikä minulla ollut muuta neuvoa kuin jäädä katsomaan ottelun
-tulosta.
-
-Se ei kauan viipynytkään. Maignanin uhkaukset, jotka minusta tuntuivat
-pelkältä hengityksen väsyttämiseltä, eivät olleet tekemättä
-vaikutustaan pakenijoihin. Ei mikään vaikuta niin tuhoisasti
-luonteeseen kuin pako. Soturit, jotka ovat kestäneet hyökkäyksen
-toisensa jälkeen niin kauan kuin voitto oli mahdollinen, pakenevat kuin
-lampaat ja sallivat teurastaa itsensä kuin lampaat, kun kerran ovat
-kääntäneet selkänsä. Monet Fresnoyn miehistä olivat rohkeita poikia,
-mutta lähdettyään kerran käpälämäkeen ei heillä ollut rohkeutta ruveta
-tappelemaan. Heidän pelkonsa sai aikaan sen, että Maignan tuntui olevan
-lähellä, kun hevoset taas näyttivät olevan kaukana; ja yksi toisensa
-jälkeen he kääntyivät syrjään ja pyyhälsivät kuin jänikset metsää
-kohti. Ainoastaan Fresnoy, joka oli pitänyt huolta siitä että oli
-kaikkein etumaisena, jatkoi samaan suuntaan ja saavuttuaan hevosten luo
-sivalsi lähimmältä liekaköyden poikki ja hyppäsi sukkelasti sen
-selkään. Päästyään siinä vakavaan asemaan hän koetti säikäyttää toisia
-repimään itsensä irti: mutta kun se ei ensi yrityksellä onnistunut ja
-hän näki Maignanin tulevan yhä lähemmäksi kostoa puuskuen, kannusti hän
-hevostaan, vaaleata raudikkoa, ja kiisi nauraen pois pitkin
-metsänlaitaa.
-
-Täysin tyytyväisenä tulokseen -- sillä huolettomuutemme olisi voinut
-käydä meille hyvinkin kalliiksi -- aioin kääntyä pois, kun näin että
-Maignan oli noussut hevosen selkään ja valmistui takaa-ajoon. Niin jäin
-odottamaan loppua, ja korkealta näköpaikaltani oli minulla mainio
-tilaisuus seurata alkanutta kilpa-ajoa. Molemmat miehet olivat
-raskaita, ja aluksi ei Maignan saavuttanut ollenkaan. Mutta
-kun he olivat päässeet pari sataa kyynärää, joutui Fresnoy
-huomaamattomuudessaan kovaksi onnekseen hankalalle maaperälle, ja kun
-hänen takaa-ajajansa, jolla oli aikaa kiertää se kohta, pääsi senkautta
-puolensadan askeleen päähän hänestä, alkoi ajo käydä niin jännittäväksi
-kuin suinkin saatoin toivoa. Hitaasti mutta varmasti Maignan, joka oli
-valinnut Cidin, lyhensi heidän välimatkansa pariinkymmeneen askeleeseen
--- viiteentoista -- kymmeneen. Silloin Fresnoy levottomaksi tullen
-alkoi katsahdella taakseen ja ratsastaa tosissaan. Hänellä ei ollut
-piiskaa, ja minä näin hänen kohottavan huotrassa olevan miekkansa ja
-sivaltavan hevostaan pitkin kylkeä. Se syöksähti eteenpäin ja näytti
-muutamia laukkoja siltä kuin pääsisi se voitolle. Hän uudisti lyöntinsä
-jälleen -- mutta tällä kertaa erilaisella tuloksella. Hänen kätensä
-vielä ollessa ilmassa hänen hevosensa kompastui, kuten minusta näytti,
-teki epätoivoisen yrityksen päästä tasapainoonsa, suistui maahan
-päistikkaa ja kieri useita kertoja ympäri.
-
-Jokin seikka tuossa kaateessa, joka johti mieleeni Chizén matkalla
-minulle sattuneen onnettomuuden, saattoi minut tarkastamaan lähemmin
-hevosta, kun se vapisevana nousi jaloilleen ja seisoi pää riipuksissa.
-Eikä turhaankaan, sillä tarkasti silmäillessäni saatoin niinkin pitkän
-matkan päähän tuntea sen Matteuksen raudikoksi -- temppuniekaksi.
-Varjostaen silmiäni ja tähystäen tapahtumapaikalle entistä suuremmalla
-mielenkiinnolla näin Maignanin, joka oli laskeutunut alas ratsailta,
-kumartuvan jonkin maassa makaavan esineen yli ja taas hetken perästä
-nousevan pystyyn.
-
-Mutta Fresnoy ei noussut. Ja arvaten mitä oli tapahtunut, tunsin kammoa
-muistaessani kuinka hän oli käyttänyt juuri samaa hevosta minua
-huumatakseen, kuinka sydämettömästi hän oli heittänyt oman onnensa
-nojaan Matteuksen, sen omistajan, ja kuinka ihmeellisten tapahtumain
-avulla -- joita ihmiset kutsuvat sattumiksi -- sallimus oli tuonut sen
-tälle paikalle ja johtanut hänet valitsemaan juuri sen parinkymmenen
-muun saatavissa olevan joukosta!
-
-En ollut erehtynyt. Mies oli taittanut niskansa. Hän oli ihan kuollut.
-Maignan antoi siitä tiedon lähinnäolevalle, tämä taas toiselle, ja niin
-se saapui minulle saakka kukkulalle. Se ei ollut herättämättä
-mielessäni monenlaisia muistoja, sekä vakavia että virkistäviä.
-Muistelin St. Jean d'Angelyta, Chizétä, Arcyn kujan varrella olevaa
-taloa; mutta kesken näitä mietteitäni kuulin ääniä ja kääntyessäni
-ympäri näin takanani neiti de la Viren herra d'Agenin seuraamana.
-
-Neidin käsi oli yhä siteessä, ja hänen pukunsa, jota hän ei ollut
-muuttanut sitten Blois'sta lähdettyään, oli repeillyt ja mudan tahrima.
-Hänen tukkansa oli epäjärjestyksessä ja hän käveli onnahtaen. Väsymys
-ja huolet olivat riistäneet värin hänen poskiltaan. Sanalla sanoen, hän
-näytti niin riutuneelta ja surkealta että tuokion verran jo pelkäsin
-hänen saaneen ruton.
-
-Mutta niin pian kuin hän huomasi minut, tulvahti heleä väriaalto hänen
-poskilleen, vieläpä otsalleen ja kaulaankin. Hiusten rajasta kaulukseen
-asti hän oli hehkuvan punainen. Parin silmänräpäyksen verran hän seisoi
-tuijottaen minuun, ja sitten, minun tervehtiessäni häntä, hän riennähti
-eteenpäin. Ja jollen olisi perääntynyt, olisi hän tarttunut käsiini.
-
-Sydämeni tuli tulvilleen iloa nähdessäni tämän, ja siinä varmuudessa,
-jonka hänen punastumisensa minulle antoi, oli minulla kova halu
-antautua nauttimaan onnestani. Kaiken mustasukkaisuuden herra d'Agenia
-kohtaan olin unohtanut. Pidin kuitenkin parhaana olla saattamatta häntä
-levottomaksi kertomalla mitä tiesin Bruhlista. "Neiti", lausuin minä
-vakavasti, kumartaen mutta samalla etääntyen hänestä, "minä kiitän
-Jumalaa pelastumisestanne. Yksi vihollisistanne makaa avuttomana tässä
-ja toinen on kuolleena tuolla."
-
-"En ajattele nyt vihollisiani", vastasi hän nopeasti, "vaan Jumalaa,
-josta te oikein kyllä minulle muistutatte, ja sitten ystäviäni."
-
-"Kuitenkin", vastasin yhtä nopeasti, "pyydän, ettette pysähtyisi nyt
-heitä kiittämään, vaan menisitte alas metsään herra d'Agenin kanssa,
-joka on tekevä kaiken mikä on mahdollista, saattaakseen olonne
-miellyttäväksi."
-
-"Entä te, herra?" sanoi hän, suloisesti hämillään.
-
-"Minun täytyy jäädä tänne hetkiseksi", vastasin minä.
-
-"Minkätähden?" kysyi hän rypistäen hiukan otsaansa.
-
-En tiennyt kuinka sanoisin hänelle syyni, ja aloin kömpelösti. "Jonkun
-täytyy jäädä rouva de Bruhlin luokse", lausuin ajattelemattomasti.
-
-"Rouva de Bruhlin!" huudahti hän. "Tarvitseeko hän apua? Minä jään."
-
-"Jumala varjelkoon!" huudahdin minä.
-
-En tiedä miten hän ymmärsi nämä sanat, mutta hänen kasvonsa, oltuaan
-täynnä lempeyttä tähän asti, muuttuivat koviksi. Hän astahti nopeasti
-minua kohti, mutta muistaen vaaran, jota kuletin muassani, minä
-siirryin jälleen kauemmaksi. "Ei lähemmäksi, neiti, minä pyydän",
-sopersin minä.
-
-Hän näytti kummastuneelta ja lopuksi suuttuneelta, ja hän kääntyi pois
-ivallisesti kumartaen. "Olkoon sitten niin, koska niin haluatte",
-lausui hän ylpeästi. "Herra d'Agen, jollette tekin pelkää minua, niin
-tahdotteko saattaa minut alas?"
-
-Jäin seisomaan paikalleni katsoen heitä, kun he laskeutuivat kukkulan
-rinnettä alas, ja lohduttaen itseäni ajattelemalla että huomenna tai
-sitä seuraavana päivänä tai ainakin muutamien päivien perästä kaikki
-olisi hyvin. Tarkastellessani rinteellä etääntyvää nuorta naista olin
-huomaavinani hänen liikkuvan vähemmin reippaasti sitä mukaa kuin
-välimatkamme piteni, ja tämä havainto tuotti minulle mielihyvää.
-Muutamia päiviä, muutamia tunteja, ajattelin, niin kaikki olisi hyvin.
-Läntisellä taivaalla loimottava auringonlasku oli vain heikko heijastus
-siitä hehkusta, joka muutamiksi hetkiksi täytti mieleni, joka
-jo ammoin oli tottunut lämmöttömiin tulevaisuus-mietteisiin ja
-välinpitämättömyyden kylmyyteen.
-
-Nämä mieluisat kuvitelmat keskeytti Maignan, joka huohottaen nousi
-kukkulan rinnettä ja ilmotti häpeillen että hevosten luku oli täysi,
-mutta että neljä omaa miestämme oli kadoksissa; nämä olivat arvatenkin
-karanneet pois pakenijain mukana. Karkurit olivat herra d'Agenin kaksi
-lakeijaa sekä herra de Rambouillet'n lainaamat miehet. Simon Fleix'tä
-lukuunottamatta oli siis jälellä vain kolme Rosnysta tullutta Maignanin
-miestä, mutta asiaimme nykyinen tila oli sellainen ettei meidän
-tarvinnut tuosta suuria huolehtia. Ilmotin tallimestarille -- joka
-silminnähtävästi kalpeni uutisestani -- että herra de Bruhl sairasti
-ruttoa ja nähtävästi tulisi siihen kuolemaan, ja minä pyysin häntä
-laittamaan leirin alhaalla olevaan metsään ja hankkimalla ruokaa
-talosta, missä olimme olleet edellisen yön, tekemään neidin olon niin
-suotuisaksi kuin olosuhteet sallivat.
-
-Hän kuunteli hämmästyneenä, ja kun olin päässyt loppuun, kysyi hän
-huolekkaasti mitä minä itse aioin tehdä.
-
-"Jonkun on jäätävä rouva de Bruhlin luokse", vastasin minä. "Olen jo
-käynyt sairaan vuoteen vieressä noutamassa neidin huoneen avaimen, ja
-suurempaa vaaraa ei siitä minulle enää ole. Ainoastaan sitä pyydän,
-että jäisitte lähiseudulle ja toimittaisitte meille mitä mahdollisesti
-tulemme tarvitsemaan."
-
-Hän katsoi minuun liikutuksella, mikä, ollen ankarasti ristiriidassa
-hänen pelkonsa kanssa, koski minuun melkoisesti. "Mutta, tulimmainen",
-virkkoi hän, "te saatte ruton ja kuolette."
-
-"Jos se on Jumalan tahto", vastasin minä kylläkin synkkänä, sillä
-tavallisissa oloissa niin pelottoman miehen kalpeneminen vaikutti
-mieleeni pakostakin masentavasti. "Mutta jollei, niin säästyn. Olipa
-kuinka hyvänsä", jatkoin sitten, "niin olen teille velkaa
-palvelustodistuksen. Simon Fleix'llä on mustetolppo ynnä paperia.
-Käskekää hänen tuoda ne tähän kivelle ja jättämään ne siihen, niin
-kirjotan että Maignan, parooni de Rosnyn tallimestari, palveli minua
-loppuun asti urhoollisena soturina ja kelpo ystävänä. Mitä, ystäväni?"
-jatkoin minä, sillä näin että tämä onnellisen mielijohteen aiheuttama
-esitykseni vaikutti häneen valtavasti. "Minkätähden ei? Sehän on totta,
-ja se on teille vapauttavana selvityksenä paroonin edessä. Tehkää kuin
-käskin, ja menkää. Ilmottakaa asia herra d'Agenille ja olkaa hänelle
-yhtä uskollinen kuin olette ollut minulle."
-
-Hän päästi pari kolme voimakasta kirousta, kuten hänen kaltaisillaan
-miehillä on tapana tehdä peittääkseen ylenmääräistä liikutustaan, ja
-esitettyään vielä jonkun kehotuksen poistui täyttämään määräyksiäni,
-jättäen minut seisomaan kummun laelle erikoisen laatuiseen
-yksinäisyyteen ja katsomaan kuinka hevoset ja miehet poistuivat
-metsään, kunnes koko laakso näytti jäävän minun ja äänettömyyden ja
-illan harmauden haltuun. Hetken ajan seisoin mietteissäni. Sitten
-muistutin itselleni mieltäni rohkaistakseni, että olin ollut paljon
-yksinäisempi kuljeskellessani St. Jeanin katuja ventovieraana ja
-nukkavieruna, käännyin ympäri, ja läimäytellen huotraani saappaitani
-vasten seurakseni astuin pimeän, äänettömän pihan poikki ja nousin niin
-reippaasti kuin taisin rouva de Bruhlin huoneeseen.
-
-Kävisi pitkäveteiseksi kertoa yksityiskohdittain kaikkia seuraavien
-viiden päivän tapahtumia, sillä vaikkakin ne palvelukset, joita terve
-voi tehdä sairaalle, mielestäni ansaitsevat jokaisen huomiota,
-joka aikoo tutustua soturin uraan, niin tuntuvat ne kuitenkin
-kunniakkaammilta niitä tehdessä kuin niistä kertoessa. Yksi huomattava
-tapahtuma niiltä päiviltä tuotti minulle kuitenkin silloin, kuten vielä
-nytkin, mitä vilpittömintä iloa, ja se oli Simon Fleix'n osottama
-odottamaton, harras uskollisuus. Saavuttuaan luokseni hän kieltäytyi
-poistumasta ja osotti näissä vaikeissa olosuhteissa omaavansa niin
-jaloja sydämen ominaisuuksia, että mielelläni annoin hänelle anteeksi
-sen vilpin, mitä hän aikaisemmin oli harjottanut minua kohtaan. Ne
-yrmeän äänettömyyden puuskat, joita hänellä silloin tällöin vielä oli,
-samoinkuin aika-ajoin esiintyvä tuittupäisyys, tuntuivat osottavan,
-ettei hän ollut aivan kokonaan voittanut epätervettä haavettaan, mutta
-yksistään se tosiseikka, että hän oli tullut luokseni niin
-vaaranalaisissa olosuhteissa ja vapaaehtoisesti poistunut neidin
-läheisyydestä, antoivat minulle hyvää toivoa tulevaisuuteen nähden.
-
-Herra de Bruhl kuoli varhain seuraavana aamuna, ja Simon ja minä
-hautasimme hänet puolenpäivän aikaan. Hänessä oli kyllä urhoollisuutta
-ja kykyä, vain periaatteita häneltä puuttui. Huolimatta rouva de
-Bruhlin murheesta, joka oli yhtä suuri kuin jos hän olisi kadottanut
-maailman parhaimman puolison, muutimme ennen iltaa erityiseen leiriin
-metsään, jättäen sanomatonta helpotusta tuntien nuo kukkulalla olevat
-harmaat rauniot, missä -- kuten minusta tuntui -- olimme eläneet
-kokonaisen ikäkauden. Uudessa leirissämme vietimme sitten neljä päivää,
-ja kun riistaa oli runsaasti ja ilma oli lämmin, ei meiltä puuttunut
-mitään, paitsi ystäviemme seuraa. Viidennen päivän aamuna kohtasimme
-seurueemme muut jäsenet sopimuksen mukaan pohjoiseen johtavalla tiellä
-ja lähdimme paluumatkalle.
-
-Olimme iloiset, kun olimme päässeet saamasta tartuntaa, mutta tahdoimme
-kuitenkin vielä jonkun aikaa noudattaa toisiin nähden sellaista
-varovaisuutta kuin näytti tarpeelliselta, ratsastaen jälempänä ja
-ryhtymättä keskusteluun heidän kanssaan, vaikka he merkeillä osottivat
-olevansa iloiset nähdessään meidät. Siitä kuinka usein neiti käänsi
-päätään katsoakseen taakseen, päätin ettei hän kantanut kaunaa
-omituisesta käytöksestäni, jonka syyn toiset arvatenkin olivat hänelle
-selittäneet. Näinollen ratsastin eteenpäin erittäin kevein mielin,
-tyytyväisenä nykyhetkeen ja täynnä luottamusta tulevaisuuteen, vuoroin
-suunnitellen mitä tulisin tekemään ja vuoroin muistellen jo
-suoritettuja tekojani.
-
-Päivän kirkkaus ja lämpö sekä paikoitellen jo lehteen puhkeavien
-metsien kauneus edistivät myöskin suuresti tällaisen mielentilan
-syntymistä. Inhottava usva, joka niin kovin oli meitä painostanut, oli
-hävinnyt, joten maisemat pääsivät näkymään kaikessa varhaisen kevään
-kirkkaudessaan. Hyvien enteiden ilahuttamina edellämme ratsastavat
-miehet nauroivat ja juttelivat ratsastaessaan tai koettelivat
-hevostensa kuntoa, milloin vain sattui aukeampaa maata. Heidän
-leikinlaskunsa ja naurunsa tuntuivat miellyttäviltä meidän
-jälessätulevien korvissa ja lämmittivät rouva de Bruhlinkin
-murheelliset kasvot jonkinlaiseen onnen kajastukseen.
-
-Ratsastin näin eteenpäin tyytyväisin mielin, kunnes väsymyksen tunne,
-jota kulkemamme matkan pituus ei tuntunut oikeuttavan, sai minut
-kannustamaan Cidiä vilkkaampaan vauhtiin. Tunne jatkui kuitenkin tullen
-yhä painostavammaksi, niin että aloin arvella syöneeni ehkä liikaa
-viime aterialla. Sitten tämä seikka poistui mielestäni joksikin aikaa,
-kun erään jyrkän mäen laskeutuminen kiinnitti puoleensa kaiken
-huomioni.
-
-Mutta joitakin minuutteja myöhemmin, sattumalta kääntyessäni satulassa,
-tunsin äkkiä omituista pyörrytystä, niin voimakasta että minun oli
-pakko tarttua kaksin käsin satulaan ja pitää siitä kiinni, puitten ja
-kukkuloitten näyttäessä tanssivan ympärilläni. Sitä seurasi pistävä
-kipu kyljessä, melkein ennen kuin olin ehtinyt saada takaisin
-ajatuskykyni, ja tämä kasvoi niin nopeasti ja oli heti alussa niin
-selvä, että kamalien aavistusten noustessa mieleeni työnsin käteni
-vaatteitteni alle ja tunsin kyljessäni tuon paiseen, joka on varmin ja
-vaarallisin ruton oire.
-
-En tahdo koettaa kuvata tässä tuon hetken kauhua -- hetken, jolloin
-näin kaiken sen, minkä omistaminen äsken oli täyttänyt mieleni ilolla,
-pakenevan toivottomasti luotani, jättäen minut synkkään pimeyteen.
-Riittäköön kun sanon, että maailma kadotti yhdessä tuokiossa
-iloisuutensa ja päivänpaiste lämpönsä. Ympärilläni säteilevä vehreys ja
-kauneus, joka muutamaa hetkeä aikaisemmin oli täyttänyt mieleni
-ihastuksella, tuntui yhtäkkiä olevan vain minuun kohdistuvaa kamalaa ja
-julmaa pilaa, ja minä itse kenenkään huomaamatta ja välittämättä
-häviämään tuomittu hiukkanen. Niin, hiukkanen, tomun haiven; tuon
-tunteen katkeruus on elävänä muistossani. Mutta ei kestänyt kauankaan,
-ennenkuin karkaisin mieleni -- olinhan soturi -- ja säilyttäen malttini
-päätin mitä minun oli tehtävä.
-
-
-
-
-XXXI. Metsän helmassa.
-
-
-Ensi säikähdyksen hälvettyä kohdistuivat ajatukseni yksinomaan
-sellaisen tekosyyn keksimiseen, jonka nojalla voisin erota
-seuralaisistani saattamatta heidän turvallisuuttaan vaaraan ja
-herättämättä heissä levottomuutta. Tämä ajatus vastasi arvattavasti
-sitä eläimissä ilmenevää vaistoa, joka saa ne vetäytymään
-yksinäisyyteen tultuaan haavotetuksi tai sairaaksi; ja minussa saattoi
-tuo ajatus muodostua erikoisen vaativaksi, kun kipuni esiintyi pikemmin
-puuskittain kuin yhtämittaisena, suoden minulle rauhallisia väliaikoja,
-jolloin kykenin ajattelemaan selvästi ja johdonmukaisesti, jopa
-istumaan vakavasti satulassakin.
-
-Eräänä tällaisena väliaikana koetin miettiä minne voisin mennä
-tuottamatta vaaraa toisille, ja mieleeni johtui heti viimeksi
-sivuuttamamme paikka, joka sattui olemaan juuri se joen äyräällä oleva
-talo, missä olimme kuulleet Bruhlin tieltä poikkeamisesta. Miehessä,
-joka siinä yksinään asui, oli ollut rutto, ja sen vuoksi hän ei sitä
-pelännyt. Paikka itse oli yksinäinen, ja hiljalleen ratsastaen
-voin saapua sinne puolessa tunnissa. Heti paikalla ja enempää
-viivyttelemättä päätin suunnata kulkuni sinne. Palaisin takaisin ja
-jättäytyen tuon miehen hyväntahtoisuuden huomaan kieltäisin häntä
-ilmaisemasta minua muille, varsinkaan ystävilleni, jos he tulisivat
-minua hakemaan.
-
-Oivaltaen ettei minulla ollut aikaa hukattavana, jos mieli panna
-aikomukseni täytäntöön ennenkuin tuskat palaisivat ja tyrehdyttäisivät
-rohkeuteni, kiristin heti ohjakset ja änkytin jonkun tekosyyn rouva de
-Bruhlille -- jos oikein muistan, sanoin pudottaneeni käsineeni.
-Pelkäsin kovin hänen huomaavan jotain omituisuutta käytöksessäni, mutta
-olipa esittämäni syy mikä hyvänsä, otti hän sen täydestä; luulen että
-se aiheutui etupäässä murheesta, jonka vallassa hän oli. Hän antoi
-minun mennä, ja ennenkuin kukaan muu ehti huomata tai kaivata minua,
-olin jo kappaleen matkan päässä paluutiellä ja tienkäänteen suojassa
-poissa heidän näköpiiristään.
-
-Pakoni synnyttämä kiihotus kannusti minua jonkun aikaa, ja sitten uusi
-kipujen puuska riisti minulta ajatuskyvyn joiksikin tuokioiksi. Mutta
-kun se oli mennyt ohi ja minä, vaikkakin heikkona ja menehtyneenä,
-kykenin jälleen selvästi ajattelemaan, valtasi mieleni mitä kurjin
-masentuminen ja alakuloisuus, joka seurasi minua kaiken matkaa,
-täyttäen metsäisen ympäristöni (mikä toisten silmissä varmaan oli
-kylläkin kaunis) epätoivon pimeydellä. Kaikkialla näin vain kuolemaa ja
-häviötä. Ei ollut kaikki siinä, että tartuntani ensimäisen havainnon
-kauhu palasi jälleen kaikessa voimassaan miltei herpauttaen minut; eikä
-siinäkään, että kaipaukset ja muistot, menneisyyden kuvat ja
-tulevaisuuden suunnitelmat joukoittain tunkeutuivat mieleeni, niin että
-olisin voinut itkeä ajatellessani kaiken päättyvän tähän. Vaan
-heikkoudessani olin näkevinäni neidin kasvojen häämöttävän metsän
-varjoisimmista tummennoista, houkutellen ja yllyttäen minua palaamaan
--- vaikkapa vain sanoakseni että rakastin häntä -- ja kiusaus oli niin
-voimakas että se kävi melkein yli vastustuskykyni. Kaikki, mikä minussa
-oli arvotonta, nousi taisteluun, itsekkyyteni vaati saada tietää,
-minkätähden minun oli kuoltava ojaan, toisten ratsastaessa
-päiväpaisteessa -- minkätähden minun oli mentävä hautaan, kun toiset
-elivät ja iloitsivat!
-
-Ja niin ankara oli kiusaukseni, että olisin varmaankin taipunut siihen,
-jos matka olisi ollut pitempi tai ratsuni raskaskulkuisempi ja
-hitaampi. Mutta keskellä kurjuuttani, jota ruumiilliset tuskat alkoivat
-lisätä siinä määrin että tuskin kykenin näkemään ja minun täytyi
-ratsastaa molemmin käsin satulasta pidellen, saavuin virran rannalla
-olevalle talolle. Hevoseni seisahtui omasta tahdostaan. Ennen
-tapaamamme mies tuli ulos. Minulla oli juuri sen verran voimia jälellä,
-että kykenin sanomaan hänelle kuinka laitani oli ja mitä olin vailla;
-sitten tuli uusi tuskankohtaus pyörrytyksen seuraamana, ja tajuttomaksi
-mennen vaivuin maahan.
-
-Minulla on vain hämärä käsitys siitä mitä senjälkeen tapahtui, kunnes
-huomasin olevani huoneessa miehen käsivarteen tarrautuneena. Hän osotti
-minulle eräässä huoneen nurkassa olevaa komerovuodetta, mikä ainakin
-minun sairaissa silmissäni näytti hirveän pimeältä ja synkältä, ja
-olisi pannut minut sinne makaamaan. Mutta jokin sisäinen vaisto sai
-minut kammoamaan tuota vuodetta, ja huolimatta hänen pakotuksestaan
-riistäydyin irti ja heittäydyin eräässä toisessa nurkassa näkemälleni
-olkikasalle.
-
-"Eikö vuode ole teille kyllin hyvä?" murisi hän.
-
-Koetin sanoa hänelle ettei se ollut syynä.
-
-"Kyllä sen pitäisi kelvata kuolinvuoteeksi", jatkoi hän tunteettomasti.
-"Viisi henkeä on kuollut sille vuoteelle, tietäkää se! Ensin vaimoni ja
-sitten poikani ja sitten tyttäreni, ja sitten taas poikani ja sitten
-taas tyttäreni. Viisi kaikkiaan! Ja juuri tuolle vuoteelle!"
-
-Puuhaillen jotain mustan padan kanssa hämärässä uuninnurkassa hän
-jatkoi mutinaansa heittäen aina väliin karsaan silmäyksen minuun; mutta
-jonkun hetken perästä minä menin tuskasta tajuttomaksi.
-
-Kun jälleen aukaisin silmäni, oli huone pimeämpi. Mies istui vielä
-siinä missä viimeksi olin hänet nähnyt, mutta jokin ääni, mahdollisesti
-sama joka oli minut herättänyt, sai hänet juuri minun sinne päin
-katsahtaessani menemään lasittoman ikkunan luo. Ääni, jonka sointu
-tuntui minusta tutulta, kysyi ulkopuolelta oliko hän nähnyt minua; ja
-hetken jännitys valtasi minut niin että kohosin ryntäilleni kuullakseni
-vastauksen. Mutta mies oli luja. Minä kuulin hänen sanovan ettei hän
-tiennyt minusta mitään, ja pian vakuutti poistuvien kavioiden kopse ja
-etäisyyteen häipyvät ihmisäänet, että olin jäänyt yksin.
-
-Mutta silloin, juuri sinä hetkenä, heräsi mielessäni epäluulo tuota
-miestä kohtaan, jonka huomaan olin jättänyt itseni. Niin ruttosairas ja
-toivoton kuin olinkin, hyydytti se veren sydämessäni, pysäyttäen
-silmänräpäyksessä heikkouden kyyneleet, jotka olivat juuri
-herahtamaisillaan, ja tyrehdyttäen pyörrytyksenkin, joka pakotti minut
-tarrautumaan vuoteellani oleviin olkiin. Syntyikö tuo ajatus
-sairaaloisesta oman mitättömyyden tunteesta vai perustuiko se miehen
-luihuun ulkonäköön ja niihin salavihkaisiin katseisiin, joita hän loi
-minuun, sitä en voi sanoa enempää kuin voin ratkaista sitäkään, oliko
-siihen todella syytä vai oliko se vain oman mielikuvitukseni tuote.
-Mahdollista on, että huoneen synkkyys ja miehen tyly puhe saattoivat
-minut epäluuloisuuteen taipuvaksi; mahdollista on myöskin, että hänen
-salaiset ajatuksensa heijastivat syyllisyyden ilmeen hänen kasvoilleen.
-Jälkeenpäin ilmeni, että hän oli maatessani riistänyt minulta kaikki
-millä oli jotain arvoa; mutta voihan olla että hän teki sen siinä
-uskossa että minä kuolisin.
-
-Mihinkään varmuuteen en tästä tullut, sillä pelkoni hävisi melkein
-samassa kun se oli syntynytkin. Mies oli tuskin ehtinyt jälleen
-istuutua, kun ulkoa kuuluva uusi hälyytys sai hänet ponnahtamaan
-jaloilleen. Mulkoillen silmillään ja äkeästi mumisten hän kiiruhti
-ikkunan luo. Mutta, ennenkuin hän sinne ehti, sysättiin ovi rajusti
-auki ja Simon Fleix seisoi kynnyksellä.
-
-Hänen mukanaan tuli sisään niin siunattu valon ja elämän tulvahdus että
-se silmänräpäyksessä karkotti huoneen kaameuden ja riisti minulta
-samalla kertaa sekä pelon että miehuuden. Sillä nähdessäni nuo tutut
-kasvot, joitten luota hiljan olin paennut, puhkesin vasten tahtoanikin
-kyyneliin, ja ojentaen käsiäni häntä kohti hätääntyneen lapsen tavoin
-kutsuin häntä nimeltä. Luulen että ruton leima oli tällöin niin
-selvästi kasvoillani että kuka hyvänsä saattoi sen nähdä, sillä hän
-seisoi tyrmistyneenä minuun tuijottaen; mutta hänen siinä vielä
-seisoessaan työnnettiin hänet syrjään ja hennompi, pienempi olento,
-huppupäähineen ympäröimin kalpein kasvoin, ilmestyi hetkeksi minun ja
-päiväpaisteen väliin. Se oli neiti!
-
-Tämä sai minut, Jumalan kiitos, järkiini, tai muuten olisin saanut
-ikuisen häpeän. Huusin heille niin kovaa kuin heikkoudeltani saatoin,
-että he veisivät neidin pois, ja voihkien kerran toisensa jälkeen että
-minussa oli rutto ja että hän kuolisi, käskin miestä sulkemaan oven. Ja
-pelkoni hänen puolestaan antoi minulle voimiani takaisin niin paljon
-että kohosin jaloilleni, niin puolipukeissa kuin olinkin, ja olisin
-paennut johonkin soppeen häntä välttääkseni, yhä huudellen että he
-veisivät hänet pois -- jollei uusi tuskankouristus olisi iskenyt
-minuun, niin että kaaduin sokeana ja avuttomana siihen paikkaan.
-
-Vähään aikaan sen jälkeen en tiennyt mitään, kunnes joku toi vettä
-huulilleni ja minä join ahnaasti, minkä jälkeen pian huomasin oviaukon
-olevan täynnä ihmisiä, jotka tuijottivat minuun siinä maatessani. Mutta
-neitiä en nähnyt, ja minulla oli sen verran tajua että käsitin sen ja
-olin kiitollinen siitä ettei hän enää ollut heidän joukossaan. Olisin
-kovasti halunnut käskeä Maignaniakin poistumaan, sillä näin hänen
-kasvoistaan että hän oli säikähtynyt. Mutta en jaksanut saada ääntä
-siihen, ja kun käänsin päätäni nähdäkseni kuka minua piteli -- ah voi!
-vieläkin koen sen joskus unissani -- niin neidin hiukset sivelivät
-otsaani, ja käsi, joka minua hoivasi, oli hänen kätensä; ja kyyneleet,
-joita hän ei yrittänytkään peittää tai pyyhkiä pois, putoilivat
-kuumalle poskelleni. Olisin sittenkin työntänyt hänet pois, mutta
-tuskat palasivat taas, ja nyyhkytyksen tukahduttaessa ääneni minä
-kadotin tajuntani.
-
-Minulle on sanottu että minä enemmän kuin kuukauden ajan häilyin elämän
-ja kuoleman välillä, milloin kuumeen poltteissa, milloin vilun
-puistatuksissa, ja että jollen olisi saanut sellaista hoitoa kuin sain,
-alati altista ja väsymätöntä, niin olisin kuollut montakin kertaa,
-niinkuin satoja kuoli ympärilläni viikko viikolta sinä vuonna. Heti
-ensiksi he muuttivat minut pois talosta (missä varmaankin pian olisin
-sortunut kuolemaan -- niin ruton myrkyttämä se oli kauttaaltaan) ja
-asettivat minut puitten oksista kyhätyn katoksen alle metsään,
-ripustaen suuren joukon viittoja ja hevosloimia suojaksi tuulen
-puolelle. Täällä olin tosin alttiina kylmälle ja ilmanvedolle ja
-yökasteelle, mutta toisaalta taas pääsi taivaan puhdas ilma
-haihduttamaan myrkkynesteitä ja ajamaan kuumetta pois aivoistani.
-
-Tästä johtui, että kun ensimäiset heikot tajunnan pilkkeet jälleen
-heräsivät minussa, hiipivät ne päivänvalon kanssa vihreitten lehtien,
-riippuvien oksien ja keväisen metsän tuoreuden ja vihannuuden lomitse.
-Vetisiä silmiäni kohtaava auringonpaiste oli vaimentunut kulkiessaan
-tuuheitten puitten lävitse, jotka kasvoivat ja laajenivat niitä
-katsellessani, kunnes jokaisesta niistä tuli vihanta, monimuotoisen
-elämän täyttämä maailma. Kun väsyin siihen, oli minulla vielä
-katseltavana pitkiä, varjokkaita, kukkamattoisia kujanteita taikka
-pieni, metsäruusupensaista punaisena hehkuva tiheikkö sillä puolen
-missä maa aleni. Niin, ja siitä johtui, että ensimäiset äänet, mitkä
-kuulin, sittenkun kuume vihdoinkin oli minut jättänyt, olivat
-kumppaneitaan kutsuvien lintujen viserrykset.
-
-Neiti de la Vire ja rouva de Bruhl ynnä Fanchette ja Simon Fleix
-asuivat koko tämän ajan sellaisessa suojassa jollaisen saattoi
-pystyttää minun makuupaikalleni; herra François ja ne kolme vankkaa
-miestä, jotka Maignan oli jättänyt suojaksemme, oleskelivat omassa
-majassaan äänen kuulumilla. Viikon ajan valvottuaan sairauteni kulkua
-oli Maignanin itsensä ollut pakko palata isäntänsä luo, eikä mitään
-ollut senjälkeen hänestä kuulunut. Kiitos ajoissa tapahtuneen metsään
-muuttamisen, ei kukaan muu seurueesta sairastunut, ja niihin aikoihin
-kun minä kykenin seisomaan jaloillani ja puhelemaan, oli taudin
-raivoaminen niin paljon laimentunut, että pelko oli hävinnyt.
-
-Olisi sanojen tuhlausta koettaa kuvata kuinka toipumisaikanani metsässä
-viettämämme elämän rauha ja tyyneys vaikuttivat sydämeeni, joka, paitsi
-äitini vuoteen vieressä, ei ollut paljonkaan tuntenut sellaista iloa.
-Herätä aamuisin sulosäveliin ja tuoksuihin, syödä elpyvin ruokahaluin
-ja tuntea voimien hiljalleen kasvavan, maata kaiken päivää varjossa tai
-päiväpaisteessa miten vain itse halusi, kuunnellen naisten ääniä ja
-helisevää naurua, ilman huolta tai tietoa maailmasta, niin että
-olisimme hyvin voineet uskoa olevamme toisella taivaankappaleella --
-kaikessa tässä olisi voinut olla kyllin onnea ilman sitäkin, mikä
-lisäsi jokaiseen erityiseen seikkaan vielä suloisemman, syvemmän ja
-pysyvämmän ilon. Mistä kohta tarkemmin.
-
-En ollut kauankaan tehnyt havannoita, ennenkuin näin että herra
-François ja rouva de Bruhl olivat tulleet keskinäiseen ymmärtämykseen,
-ainakin sellaiseen, joka salli herra d'Agenin kaikin tavoin huolehtia
-rouvan mukavuudesta ja viihtymyksestä, velvottamatta häntä enempää kuin
-mikä oli soveliasta silloisissa olosuhteissa. Luonnollisesti neiti de
-la Vire tuli täten jäämään usein minun seuraani -- seikka joka olisi
-varmaankin kypsyttänyt intohimoksi lämpimät tunteeni häntä kohtaan,
-jollei kiitollisuus ja läheisempi tutustuminen hänen ansioihinsa jo
-sitä ennen olisi kohottanut kunnioitustani hehkuvimmaksi jumaloimiseksi
-mitä nuorinkaan rakastaja koskaan on tuntenut rakastettuaan kohtaan.
-
-Mutta mikäli minä voimistuin, yhtärintaa rakkauteni kanssa, ja neiti de
-la Viren läsnäolo tuli yhä välttämättömämmäksi onnelleni -- niin että
-jos hän oli poissa tunninkaan ajan, tulin jo synkälle tuulelle --
-sikäli hän alkoi vetäytyä erilleen minusta ja poistuen yhä useammin
-pitkille kävelyille metsään saattoi minut ennen pitkää niin surkeaan
-mielentilaan, että se olisi voinut päättää sen työn, minkä kuume oli
-jättänyt kesken.
-
-Jos tämä olisi tapahtunut ihmisten ilmoilla, olisin hyvin
-todennäköisesti kärsinyt äänettömänä. Mutta täällä metsän helmassa
-nauttiessamme yhdessä Jumalan ilmasta ja luonnosta, tunnuimme olevan
-lähempänä tasa-arvoisuutta. Hän oli tuskin paremmin puettu kuin
-kenttäkauppiaan vaimo, ja muisto hänen rikkaudestaan ja asemastaan,
-joskin se yöllä usein vaivasi minua, kadotti paljon kärkeään nähdessäni
-edessäni hänen nuoruutensa ja sen miellyttävän ja kärsivällisen
-lempeyden, jonka metsäelämä ja sairaanhoitajan velvollisuudet olivat
-hänessä kasvattaneet.
-
-Niinpä tapahtui, että eräänä päivänä, kun hän oli ollut poissa
-tavallista kauemmin, minä tein rohkean päätöksen ja menin virralle
-asti, joka juoksi alangon halki metsäruusupensaitten luona. Jäin
-odottamaan häntä rannalle erääseen paikkaan, missä oli vedessä kolme
-porraskiveä, otettuani ensin pois nuo porraskivet, jotta hänen täytyisi
-pysähtyä ja avuttomaksi jouduttuaan tulisi iloiseksi minut nähdessään.
-
-Pian hän tulikin käyden nuoren metsän läpi johtavaa lehtikujannetta,
-silmät maahan luotuina ja olennossaan lempeätä miettiväisyyttä, jonka
-näkeminen teki minulle hyvää. Käännyin selin virtaan ennenkuin hän näki
-minut ja olin katselevinani toiselle suunnalle. Epäilemättä hän huomasi
-minut pian, jo ennenkuin hän tuli aivan lähellekään, mutta ei ilmaissut
-sitä ennenkuin tuli rannalle ja huomasi porraskivien hävinneen.
-
-Silloin, joko hän sitten epäili minua tai ei, hän huusi minulle, eikä
-ainoastaan kerran vaan useampia kertoja. Sillä minä en tahtonut kääntyä
-heti, osittain halusta kiusata häntä kuten rakastavien tapa on,
-osittain siksi että minusta oli suloista kuulla hänen lausuvan nimeäni.
-
-Kun sitten käännyin ja näin hänen seisovan rannalla, toinen pikku jalka
-veden kanssa leikitellen, huudahdin teeskennellyn toimekkaana ja
-riensin kiireesti häntä kohti, piittaamatta hänen torumisistaan tai
-närkästyneen kopeasta puheensävystään.
-
-"Porraskivet ovat kaikki teidän puolellanne", sanoi hän käskevästi.
-"Kuka on ne siirtänyt?"
-
-Katselin ympärilleni vastaamatta, ollen vihdoin löytävinäni kivet, ja
-hän katseli minua sillä aikaa koputellen jalkaansa maahan. Välittämättä
-hänen malttamattomuudestaan pidin huolen siitä, että toin häntä lähinnä
-olevan kiven viimeksi, jottei hän vain pääsisi tulemaan yli ilman minun
-apuani. Mutta sittenkin hän astui yli niin kevyesti ja nopeasti että
-hänen kätensä tuntui viipyvän kädessäni tuskin silmänräpäyksen. Hänen
-yli päästyään pidätin hänen kättään kuitenkin vielä omassani, eikä hän
-estellyt, vaikkakin hänen poskensa, joilla ennestään jo oli heleä väri,
-kävivät tulipunaisiksi ja hänen katseensa painui alas. Niin seisoi hän
-vieressäni, hento kätensä minun kädessäni, alaspainunein päin.
-
-"Neiti", lausuin vakavasti, kutsuen kaiken päättäväisyyteni avukseni,
-"voitteko arvata mitä tämä virta porraskivineen minulle muistuttaa?"
-
-Hän pudisti päätään, mutta ei vastannut.
-
-"Se muistuttaa sitä virtaa, joka on vierinyt meidän välillämme aina
-siitä päivästä, jolloin ensi kerran näin teidät St. Jeanissa", sanoin
-matalalla äänellä. "Se on virrannut välillämme ja virtaa vieläkin,
-erottaen meidät."
-
-"Mikä virta?" kuiskasi hän silmät alasluotuina ja leikkien jalallaan
-sammalessa. "Te puhutte arvotuksilla."
-
-"Te ymmärrätte tämän arvotuksen liiankin hyvin, neiti", vastasin minä.
-"Ettekö te ole nuori ja iloinen ja kaunis, kun minä sitävastoin olen
-vanha, tai melkein vanha, ja juro ja totinen? Te olette rikas ja hovin
-suosima, minä taas onnen armoilla oleva soturi, jolla ei ole ollut
-liiaksi menestystä. Mitä ajattelitte minusta kun ensi kerran näitte
-minut St. Jeanissa? Ja mitä silloin kun tulin Rosny'hin? Tämä", jatkoin
-minä kiihkeästi, "on se virta, joka on välillämme meitä erottamassa, ja
-minä tiedän vain yhden porraskiven, joka voi sen sillottaa."
-
-Hän katsoi syrjään, hypistellen poimimaansa metsäruusun kukkaa. Eikä
-hänen poskiensa puna jäänyt jälkeen kukan punasta.
-
-"Se porraskivi", lausuin minä odotettuani turhaan jotain merkkiä tai
-sanaa hänen puoleltaan, "on rakkaus. Monta viikkoa sitten, neiti, kun
-ei minulla ollut paljonkaan syytä pitää teistä, rakastin teitä;
-rakastin teitä vasten tahtoanikin, ajattelematta tai toivomatta
-vastarakkautta. Olisin ollut mieletön, jos olisin puhunut teille
-silloin. Enemmänkin kuin mieletön. Mutta nyt, nyt, kun olen teille
-velkaa elämäni, nyt, kun kuumeen kourissa olen juonut teidän kädestänne
-ja herätessäni varhain tai myöhään olen tavannut teidät vuoteeni
-vierestä -- nyt, kun nähdessäni teidän liikkuvan keskellä kauhuja ja
-koettelemuksia olen oppinut kunnioittamaan teitä naisena, joka on yhtä
-lempeä ja jalo kuin oma äitini -- nyt, kun rakastan teitä niin, että
-luonanne oleminen on ilo ja luotanne pois joutuminen on murhe, onko
-liian uskaliasta minun puoleltani ajatella, että virta voisi saada
-sillan?"
-
-Minä pysähdyin hengästyneenä, ja näin että hän vapisi. Mutta pian hän
-puhkesi puhumaan. "Te puhutte yhdestä porraskivestä?" sanoi hän hiljaa.
-
-"Niin", vastasin minä käheästi, koettaen turhaan katsoa häntä
-kasvoihin, jotka hän piti minusta poispäin käännettyinä.
-
-"Niitä pitäisi olla kaksi", sanoi hän miltei kuiskaten. "Teidän
-rakkautenne ja -- ja minun rakkauteni. Te olette puhunut paljon
-toisesta, mutta ette mitään toisesta. Siinä olette väärässä, sillä minä
-olen vieläkin ylpeä. Enkä minä suostu tulemaan tuon virran yli, josta
-puhutte, pelkästään teidän rakkautenne vuoksi!"
-
-"Ah!" huudahdin minä viiltävässä tuskassa.
-
-"Mutta", jatkoi hän luoden silmänsä äkkiä minuun katseella, joka kertoi
-minulle kaikki, "koska rakastan teitä, tahdon astua tuon virran yli --
-astua sen yli ainaiseksi ja elää sen toisella puolen koko elämäni --
-jos minun on suotu elää se teidän kanssanne."
-
-Lankesin polvilleni ja suutelin hänen kättänsä kerran toisensa jälkeen
-ilon ja kiitollisuuden hurmauksessa. Mutta hetken perästä hän veti
-kätensä pois. "Jos tahdotte", lausui hän, "saatte suudella minua
-suulle. Jollette tahdo, niin ei kukaan tule sitä milloinkaan tekemään."
-
-Sen jälkeen, niinkuin voi arvatakin, kävelimme joka päivä metsässä,
-retkeillen yhä kauemmaksi sen mukaan kuin voimani palasivat ja lähempi
-ympäristö tuli kovin tutuksi. Jokainen päivämme aamunkoitosta alkaen,
-jolloin toin lemmitylleni kukkakimpun, aina myöhäiseen iltaan, jolloin
-Fanchette riisti hänet luotani, oli yhtä pitkää ilon ja onnen karkeloa,
-kukkuroillaan kaikkea kaunista -- rakkautta ja päivänpaistetta ja
-kimmeltäviä virtoja ja vihantia rantamia, joilla istuimme yhdessä
-tuoksuvien lehmusten alla, kertoillen toisillemme kaikkea mitä
-milloinkin olimme ajatelleet ja erittäinkin kaikkea mitä milloinkin
-olimme ajatelleet toinen toisestamme. Joskus, iltojen himmentyessä,
-puhuimme äidistäni; ja kerran -- mutta se tapahtui päivänpaisteessa,
-kun mehiläiset surisivat ja veri oli alkanut voimakkaana virtailta
-suonissani -- puhuin suuresta ja kaukaisesta sukulaisestani, Rohanin
-herttuasta. Mutta neiti de la Vire ei tahtonut kuulla hänestä, vaan
-kuiski korvaani yhä uudestaan: "Olen tullut yli, rakkaani, olen tullut
-yli."
-
-Toden totta tuon tiimalasin hiekka oli kultaa. Mutta aikanaan sekin
-juoksi loppuun. Ensiksikin herra François läksi luotamme palaten
-maailmaan, nuoruutensa levottomuuden kannustamana ja vakuutettuna siitä
-että rouva de Bruhl ei toistaiseksi myöntyisi tulemaan sen pitemmälle.
-Sitten saapui tieto suurista tapahtumista, jotka eivät voineet olla
-meihin koskematta. Ranskan ja Navarran kuninkaat olivat kohdanneet
-toisensa Toursissa ja syleiltyään toisiaan suunnattomaan kansanjoukon
-nähden tuottaneet liigalaisille verisen häviön St. Symphorienin
-etukaupungissa. Pian tämän jälkeen seurasivat viestit heidän
-marssistaan pohjoiseen viidenkymmenentuhannen miehen suuruisen,
-molempiin uskontokuntiin kuuluvan armeijan kanssa, tarkotuksella
-rangaista Pariisia, kuten huhut väittivät.
-
-Minä aloin -- häpeä sanoa -- yhä enemmän ajatella näitä asioita, kunnes
-neiti oireet oivallettuaan eräänä päivänä sanoi että meidän oli
-lähdettävä. "Vaikka emme koskaan enää", lisäsi hän huokaisten, "tule
-olemaan näin onnellisia."
-
-"Miksi sitten menisimme?" kysyin minä järjettömästi.
-
-"Siksi että te olette mies", vastasi hän viisaasti hymyillen, "kuten
-tahdon teidän olevankin, ja tarvitsette muutakin kuin rakkautta.
-Huomenna me lähdemme."
-
-"Minne?" virkahdin minä hämmästyksissäni.
-
-"Leiriin Pariisin edustalle", vastasi hän, "Palaamme takaisin
-päivänvaloon -- emmehän ole tehneet mitään mitä tarvitsisi hävetä -- ja
-antaudumme Navarran kuninkaan oikeudentunnon turviin. Te jätätte minut
-Catherine-rouvan seuraan, joka varmaan ei kieltäydy minua suojelemasta,
-ja niin ei teidän, rakkaani, tarvitse huolehtia muusta kuin itsestänne.
-Mitä", jatkoi hän, laskien pienen kätensä minun käteeni ja katsoen
-minua silmiin, "ettehän vain pelkää?"
-
-"Pelkään enemmän kuin koskaan on ollut tapani peljätä", sanoin
-vavisten.
-
-"Sitä minä tahdonkin", kuiskasi hän kätkien kasvonsa olkaani vasten.
-"Mutta kuitenkin meidän on lähdettävä."
-
-Ja me lähdimme. Tällainen paluu Turennen kreivin eteen, joka
-epäilemättä oli Navarran kuninkaan seurueessa, oli niin uskallettu,
-että se melkein salpasi hengitykseni. Oivalsin kuitenkin, että sillä
-oli yksi etu, jota mikään muu menettelytapa ei voinut tarjota,
-nimittäin se, että se saattoi meidät oikeaan maailman silmissä ja teki
-minulle mahdolliseksi esiintyä suorasti ilkeämielisiä kohtaan. Jonkun
-verran aprikoituani annoin suostumukseni, pannen ehdoksi vain sen, että
-ratsastaisimme naamioituina aina siksi kunnes saapuisimme perille ja
-koettaisimme mikäli mahdollista välttää yhteensattumuksia matkalla.
-
-
-
-
-XXXII. Kohtaus majatalossa.
-
-
-Seuraavana päivänä siis lähdimme matkaan. Mutta uutinen molempien
-kuninkaitten menestyksestä ja varsinkin sen monen mielessä synnyttämä
-varmuus siitä ettei mikään muu kuin ihme voinut enää pelastaa Pariisia,
-oli saanut niin paljon väkeä liikkeelle, että majatalot olivat
-tungokseen asti täynnä ja me jouduimme usein pakostakin sellaisiin
-tilanteihin, jotka tekivät tuntemattomana pysyttelemisemme vaikeammaksi
-ja vaarallisemmaksi kuin olin odottanut. Toisinaan ei suojaa ollut
-saatavissa millään ehdoilla, ja silloin meidän oli pakko viettää yömme
-taivasalla tai jossakin katoksessa missä se vain kävi päinsä. Lisäksi
-olivat sotajoukot läpikulkiessaan lakaisseet seudun niin paljaaksi
-ruuasta ja eläinten rehusta, että nämä olivat nousseet kerrassaan
-hämmästyttäviin hintoihin; ja useammin kuin kerran saavuimme pitkän
-päivän ratsastettuamme määräpaikkaamme saamatta ansaitsemaamme ja
-tarvitsemaamme runsasta ateriaa.
-
-Olosuhteiden ollessa tällaiset ei iloni ollut paljon vailla
-hurmauksesta nähdessäni sen merkillisen muutoksen, joka oli tapahtunut
-valtiattaressani. Hän sieti kaikki napisematta, otsaansa rypistämättä
-ja lausumatta edes yhtä ainoata valituksen sanaa, ja käyttäytyi
-lukemattomissa tilaisuuksissa tavalla, joka saattoi minut uskomaan
-hänen puhuvan totta -- joskin sitä oli vaikea käsittää -- kun hän
-sanoi, ettei hänellä ollut kuin yksi huoli maailmassa, nimittäin ajatus
-meidän lähestyvästä erostamme.
-
-Minä puolestani -- huolimatta joistakin synkistä hetkistä, kun
-tulevaisuuden pelko ahdisti mieltäni -- olin kuin paratiisissa
-ratsastaessani valtiattareni rinnalla. Hänen läsnäolonsa antoi
-ihanuuden aamun ensi raikkaudelle, jolloin koko päivän matka oli
-edessämme, samoin kuin pimenevän illan viileydellekin, jolloin
-ratsastimme käsi kädessä. Enkä voinut ilman tahdonponnistusta uskoa
-olevani sama Gaston de Marsac, jota hän kerran oli pilkannut ja
-halveksinut. Jumala tietää, että olin kiitollinen hänen rakkaudestaan.
-Harmaantuvia hiuksiani muistaen kysyin häneltä tuhatkin kertaa, eikö
-hän katunut; ja tuhat kertaa hän vastasi "ei", niin onnekas katse
-silmissään, etten voinut muuta kuin kiittää Jumalaa ja uskoa häntä.
-
-Otimme säännöksi pitää naamiot kasvoillamme milloin vain esiinnyimme
-julkisesti, huolimatta tuon tavan käytännöllisistä epämukavuuksista; ja
-tätä sääntöä noudatimme sitä uskollisemmin mitä lähemmäksi Pariisia
-tulimme. Se herätti jonkun verran arveluja ja vielä enemmän
-uteliaisuutta, mutta ei aiheuttanut mitään vakavia häiriöitä ennenkuin
-saavuimme Etampesiin, kahdentoista penikulman päähän kaupungista, missä
-tapasimme suurimman majatalon niin täynnä hälinää ja tungosta ja
-yhtämittaa tulevien ja lähtevien hovilaisten aiheuttamaa levottomuutta,
-ettei tarvinnut suurtakaan kokemusta voidakseen päättää armeijan olevan
-läheisyydessä. Suuren pihan täytti sekava joukko miehiä ja hevosia,
-joitten välitse vain vaivoin pääsimme eteenpäin. Talon ikkunat olivat
-kaikki auki, ja niistä näkyi pöytien ympärillä istuvia miehiä, jotka
-söivät ja joivat kiireisesti, kuten matkustavien tapa on. Porttiholvia
-ja talon portaita reunustivat sotilaat ja palvelijat ja röyhkeät
-kuljeksijat, jotka tarkastelivat katseillaan kaikkia tulijoita ja
-menijöitä, saatellen heitä usein rivoilla kompalauseilla ja
-haukkumanimillä. Kaiken yli kaikui lauluja ja kirouksia, kinastelua ja
-naurua, hevosten hirnuntaa ja kerjäläisten ilohuutoja, joita he
-päästivät jokaisen uuden seurueen saapuessa, ja tämä kaikki lisäsi sitä
-vastenmielisyyttä, jota tunsin auttaessani rouva de Bruhlia ja neiti de
-la Vireä alas hevosen selästä.
-
-Simon ei ollut luotu tällaisia tiloja varten, mutta Maignanin minulle
-jättämien kolmen miehen tuima näkö vaati kunnioitusta, ja kaksi heistä
-mukanani sain tehdyksi tietä jotta naiset pääsivät sisälle. Isäntä,
-jonka löysimme sisäpuolelta erääseen nurkkaan sortuneena, kokonaan
-avuttomana hänen talonsa vallanneen vierasten paljouden takia, vakuutti
-minulle ettei hänellä ollut pienintäkään komeroa jonka hän voisi jättää
-minun käytettäväkseni; mutta pian onnistui minun löytää ylhäältä katon
-rajasta pieni huone, jonka sain ostetuksi neljältä mieheltä, joitten
-hallussa se oli. Koska oli mahdotonta saada sinne ylös mitään syötävää,
-jätin miehen vahtiin ja laskeuduin itse naisten kanssa ruokasaliin,
-joka oli suuri, pitkillä pöydillä varustettu huone, täynnä
-kursailematonta, meluisaa väkeä. Huomautusten sadellessa joka puolelta
-astuimme sisään ja löysimme suurella vaivalla kolme tuolia huoneen
-perinurkassa.
-
-Silmäilin huoneessa olevaa seuruetta ja näin sen joukossa, paitsi
-kymmenkuntaa meidän kaltaistamme matkustavaa joukkuetta, edustajia
-kaikista niistä ihmisluokista, joita tapaa armeijan kintereillä. Siellä
-oli muutamia upseereja ja useita hevoskauppiaita, puolikymmentä
-rehunvälittäjää ja joitakin pappeja, lisäksi kirjava sekotus
-seikkailijoita, maantieritareja ja joukottomia pikkupäälliköitä, ja
-siellä täällä kaksi tai kolme henkilöä, joitten puku ja naapuriensa
-heille osottama kunnioitus näyttivät merkitsevän korkeampaa arvoa.
-Viimemainituista pisti erityisesti silmään nelimiehinen seurue,
-joka istui pienen pöydän ympärillä lähellä ovea. Asettamalla
-korkeaselustainen penkki heidän ja muun huoneen välille oli koetettu
-sovittaa niin, että he saisivat olla häiritsemättä, ja heidän
-seuralaisensa, joita näytti olevan suuri joukko, tekivät voitavansa
-saman tarkotusperän saavuttamiseksi seisomalla toiselle sivulle
-jääneessä aukossa. Yksi noista neljästä, komeasti puettu ja
-komearyhtinen mies, joka istui kunniapaikalla, oli naamioitu niinkuin
-mekin. Hänen oikealla kädellään istuvaa en voinut nähdä. Toiset, jotka
-saatoin nähdä, olivat minulle vieraita.
-
-Kului joku aika ennenkuin palvelijamme saivat hankituksi meille ruokaa,
-ja silläaikaa olimme me alttiina ympärilläolevien lukuisille
-huomautuksille, mikä ei lainkaan ollut minun mieleeni. Huoneessa ei
-ollut kaikkiaan kuin muutama harva nainen, ja tämä seikka ynnä
-naamiomme saattoivat seuralaiseni epämiellyttävän huomion esineiksi.
-Muistaen kuitenkin, kuinka tärkeätä oli välttää riitaa, mikä saattaisi
-meitä pidättää ja varmasti kääntäisi meihin yhä enemmän huomiota,
-pysyin tyynenä; ja pian siirtyikin seurueen huomio meistä pois, kun
-sisään astui kookas, tummaverinen mies, jolla oli omituinen kerskuva
-käytös, ikäänkuin hän olisi syystä tai toisesta erikoisessa maineessa.
-
-Tulija muistutti olennoltaan suuresti Maignania. Hänellä oli
-rintahaarniska viheriän nutun yllä, oranssinvärinen sulka lakissaan ja
-oranssijuovainen levätti hartioillaan. Sisään tullessaan hän seisoi
-hetkisen ovella, antaen mustien silmiensä kiertää ympäri huonetta ja
-puhuen samalla röyhkeän kovaäänisesti tovereilleen. Miehen näössä
-ilmeni sivistyksen puutetta ja hänen katseessaan oli röyhkeää uhkaa,
-mikä heti synnytti väkinäisen äänettömyyden siellä minne se oli
-tähdättynä. Kun hän astui keskemmälle huonetta, näin, että hänellä oli
-vyöllään hyvin pitkä miekka, jonka kärki viisti lattiaa puoli kyynärää
-hänen jälessään.
-
-Ensimäiseksi huomionsa esineeksi hän valitsi mainitsemani nelimiehisen
-seurueen, mennen sen luo ja lausuen jotakin ärsyttävän näköisenä,
-kääntyen etupäässä naamioituun mieheen päin. Viimemainittu kohotti
-kopeasti päätään huomatessaan vieraan puhuttelevan häntä, mutta ei
-suvainnut vastata. Joku muu teki sen kuitenkin, sillä selustapenkin
-takaa kuului äkkiä vihaista ärinää, joka muistutti raivostuneen härän
-mylvinää. Sanat hukkuivat ärjyntään, näkymättömän puhujan suuttumuksen
-ollessa nähtävästi niin hillitön, ettei hän kyennyt muodostamaan
-sanoja, mutta puhetapa ja ääni, jotka jollakin tavoin tuntuivat minusta
-tutuilta, näkyivät riittävän pöyhkeilijälle, joka, peittäen
-nolautumistaan syvällä kumarruksella, peräytyi nopeasti mumisten
-jotakin arvattavasti anteeksipyytäen. Asettaen hattunsa päähän
-entistä ylpeämmin tätä tappiotaan korvatakseen hän sitten jatkoi
-tarkastuskulkuaan huoneessa, mulkoillen käydessään kummallekin puolelle
-haluten ilmeisesti rakentaa riitaa jonkun vähemmän pelottavan
-vastustajan kanssa.
-
-Kovan onnen ohjaamana sattui hänen katseensa, kun hän kääntyi takaisin,
-meidän naamioihimme. Hän virkkoi jotakin seuralaisilleen, ja
-arvattavasti rohkaistuneena istumapaikkamme vaatimattomuudesta, mikä
-sai hänet pitämään meitä vähäpätöisinä henkilöinä, hän tuli ja pysähtyi
-eteemme.
-
-"Ohoh! Onpa täällä useampiakin herttuoita!" huusi hän pilkaten.
-"Kuulkaas, hyvä herra", jatkoi hän minulle puhuen, "ettekö tahtoisi
-riisua naamionne ja juoda lasin kanssani?"
-
-Kiitin häntä kohteliaasti, mutta kieltäydyin.
-
-Hänen hävyttömät silmänsä tarkastelivat puhuessani neidin vaaleata
-tukkaa ja kaunista muotoa, jota naamio ei voinut peittää. "Ehkä
-naisilla on enemmän makua", lausui hän töykeästi. "Eivätkö he
-suvaitsisi antaa meille kunnian nähdä heidän kauniita kasvojaan?"
-
-Tietäen kuinka tärkeätä oli säilyttää malttini, hillitsin suuttumukseni
-ja vastasin yhäkin kohteliaasti, että he olivat kovasti väsyneet ja
-aikoivat kohta lähteä pois.
-
-"Helkkari!" huusi hän. "Sitä ei voi sietää. Jos meidän on menetettävä
-heidät niin pian, sitä suuremmalla syyllä pitäisi meidän saada ihailla
-heidän kauniita silmiään silloin kun voimme. Lyhyt elämä, mutta
-iloinen. Tämä ei ole mikään luostari, ja voinpa vannoa etteivät kauniit
-ystävättärenne myöskään ole mitään nunnia."
-
-Vaikka minua halutti kurittaa häntä tuosta solvauksesta, tekeydyin
-kuuroksi ja jatkoin aterioimistani ikäänkuin en olisi kuullut hänen
-sanojaan, ja kun pöytä oli välillämme, esti se häntä käymästä sanoja
-pitemmälle. Kun hän oli lausunut vielä pari samanlaatuista raakaa
-pilapuhetta, jotka koskivat meihin vähemmän siksi että olimme
-naamioidut eikä kasvonilmeitämme voitu nähdä, alkoi ympärillämme oleva
-joukko, nähdessään minun ottavan asian levollisesti, osottaa hänelle
-äänekkäästi hyväksymistään, vaikkakin, kuten minusta näytti, enemmän
-pelosta kuin suosiosta. Tämä mielipiteeni sai pian vahvistusta
-kuullessani Simonilta -- joka ruokavatia tarjotessaan kuiskutti sen
-korvaani -- että mies oli kuninkaan palveluksessa oleva italialainen
-kapteeni, kuuluisa miekkailutaidostaan ja niistä monista
-kaksintaisteluistaan, joissa hän oli sitä osottanut.
-
-Neiti ei tätä tiennyt, mutta kesti hänen loukkauksensa siitä huolimatta
-kärsivällisyydellä, joka hämmästytti minua; rouva de Bruhl puolestaan
-oli kuin ei hän olisi niitä kuullutkaan. Olin kuitenkin iloinen, kun
-mies poistui ja jätti meidät rauhaan. Käytin hyväkseni hänen
-poissaoloaan saattaakseni naiset pois ruokasalista yläkerrassa olevaan
-huoneeseensa, katsoen että ovi tuli lukituksi ja teljetyksi. Sen
-tehtyäni hengitin vapaammin, ja tuntien kiitollisuutta siitä että olin
-jaksanut malttaa mieleni otaksuin välikohtauksen olevan ohi.
-
-Mutta siinä minä erehdyin, kuten sain nähdä palatessani
-ruokailuhuoneeseen aikomuksessa mennä sen läpi tallin puolelle. Olin
-tuskin astunut pari askelta lattian poikki, kun huomasin italialaisen
-tielläni, ja minä saatoin lukea hänen silmistään samoinkuin hänen
-seuralaistensa kasvoista, että kohtaus oli edeltäpäin harkittu. Miehen
-kasvot punottivat viinin vaikutuksesta; ylpeänä monista voitoistaan hän
-silmäili minua pöyhkeällä halveksimisella, minkä kärsivällisyyteni ehkä
-jossain määrin oli tehnyt oikeutetuksikin.
-
-"Ahaa, hyvä sattuma!" lausui hän kumartaen liiotellun syvään, niin että
-hattu viisti lattiaa. "Nyt teidän korkea-arvoisuutenne ehkä alentuu
-riisumaan naamionsa? Pöytä ei ole enää välillämme eivätkä kauniit
-ystävättärenne ole täällä suojelemassa kultastaan!"
-
-"Jos kieltäydyn vieläkin", vastasin minä kohteliaasti, horjuen
-suuttumuksen ja varovaisuuden välillä ja toivoen vielä voivani välttää
-riitaa, josta saattaisi koitua turmiota meille kaikille, "niin pyydän
-teitä olemaan vakuutettu siitä, että teen sen yksityisistä
-vaikuttimista enkä tarkotuksessa loukata teitä."
-
-"Ei, enpä tosiaankaan luule, että haluaisitte loukata minua", vastasi
-hän pilkallisesti nauraen -- ja kymmenkunta ääntä säesti kompaa. "Mitä
-tulee yksityisiin vaikuttimiinne, niin vieköön ne hitto! Onko se kyllin
-selvästi sanottu, hyvä herra?"
-
-"Se on kyllin selvää todistamaan minulle että te olette sivistymätön
-mies!" vastasin minä suuttumukseni päästessä valloilleen. "Päästäkää
-minut menemään!"
-
-"Naamio pois!" tiuskaisi hän siirtyen yhä tielleni, "tai kutsunko
-tallimiehet tekemään sen teidän puolestanne?"
-
-Oivaltaen viimeinkin että väistämis-yritykseni vain yllyttivät hänen
-turhamaisuuttaan ja kiihottivat häntä uusiin yltiöpäisyyksiin, ja että
-huoneen täyttävä narrimainen joukko, joka oli muodostanut piirin
-ympärillemme, valmistautui näkemään hauskaa, en halunnut kauemmin antaa
-heidän odottaa turhaan; en olisi voinutkaan tehdä sitä kunnialla.
-Katselin senvuoksi ympärilleni löytääkseni jonkun, jota voisin pyytää
-apumiehekseni, mutta en nähnyt ketään, joka olisi ollut minulle
-vähintäkään tunnettu. Huone oli reunustettu pöydästä kattoon
-pilkallisilla kasvoilla ja ivallisilla silmillä, jotka kaikki olivat
-käännetyt minuun päin.
-
-Vastustajani näki katseeni ja käsitti sen väärin, ollen, kuten arvelen,
-hyvin tottunut yksipuoliseen otteluun. Hän nauroi halveksivasti. "Ei,
-ystäväni, ette pääse livistämään", sanoi hän. "Näyttäkää minulle soreat
-kasvonne, tai tapelkaa."
-
-"Olkoon niin", sanoin levollisesti. "Jos ei minulla ole muuta
-valittavana, niin tappelen."
-
-"Naamio päälläkö?" huudahti hän epäuskoisena.
-
-"Niin", sanoin minä jäykästi, tuntien jokaisen hermoni väräjävän kauan
-pidätetystä raivosta. "Tappelen siinä asussa kuin olen. Pois
-haarniskanne, jos olette mies. Ja minä pitelen teitä niin, että jos
-näette huomispäivän auringon, niin tarvitsette naamion koko
-loppujaksenne!"
-
-"Ohoo!" vastasi hän mulkoillen minuun hämmästyneenä. "Nytpä on toinen
-ääni kellossa. Mutta kyllä teen siitä lopun. Näiden pöytien välillä on
-tarpeeksi tilaa, jos voitte käyttää asettanne, ja paljon enemmän kuin
-huomenna tarvitsette."
-
-"Huomennapahan nähdään", vastasin minä.
-
-Muitta mutkitta hän irrotti rintakilpensä soljet ja heittäen sen yltään
-astui askelen taaksepäin. Se osa katselijoista, joka oli hänen
-mainitsemallaan neljän pöydän välisellä alueella -- mikä ei suinkaan
-ollut tarkotukseen sopimaton, vaikkakin hieman rajotettu -- riensi
-poistumaan siitä ja asettumaan läheisille hyville näköpaikoille.
-Miehen maine oli niin suuri, että joka puolelta kuulin vain
-vcdonlyöntitarjouksia minun häviöstäni monella yhtä vastaan; mutta tämä
-seikka, joka olisi voinut hämmentää nuorempaa miestä ja herpauttaa
-hänen käsivarttaan, aiheutti minussa vain sen, että valmistuin
-käyttämään mahdollisimman tarkoin hyväkseni sellaiset tilaisuudet,
-joita miehen suuriluuloisuus ja voitonvarmuus varmasti tulisivat
-tarjoamaan.
-
-Uutinen ottelusta oli kiertänyt läpi koko talon ja tuossa tuokiossa
-kerännyt huoneeseen niin paljon väkeä kuin suinkin mahtui, siinä
-määrässä että se varjosti päivänvalonkin, mikä muutenkin jo oli
-himmenemässä. Viime hetkellä, kun ottelu oli juuri alkamaisillaan,
-syntyi väkijoukossa liikehtimistä, päättyen siihen että etualalle
-tunkeutui kolme tai neljä henkilöä, joille heidän korkea arvonsa tai
-seuralaistensa avustus hankki tämän etuoikeuden. Otaksuin heidät siksi
-nelimiehiseksi seurueeksi, josta olen maininnut, mutta sillä hetkellä
-en voinut olla siitä varma.
-
-Niinä muutamina odotuksen silmänräpäyksinä, jotka tästä aiheutuivat,
-tarkastelin minä suhteellisia asemiamme siinä lujassa aikomuksessa että
-jos suinkin voisin, niin tappaisin tuon miehen, jonka kiiluvat silmät
-ja hurja hymy täyttivät minut inholla, joka lähenteli vihaa. Ikkunarivi
-oli minusta oikealle ja hänestä vasemmalle. Iltavalo lankesi
-sivultapäin, valaisten minun vasemmalla puolellani olevan kasvorivin,
-mutta jättäen oikealla puolella olevat varjoon. Mieleeni johtui
-paikalla, että naamioni oli minulle suoranaiseksi eduksi, se kun
-suojasi silmiäni sivuvalolta ja teki minulle niinmuodoin mahdolliseksi
-tarkata hänen silmiään ja miekkaansa suuremmalla terävyydellä.
-
-"Teistä tulee kahdeskymmeneskolmas mies, jonka minä olen tappanut!"
-huusi vastustajani kerskaten, kun ristimme miekkamme ja seisoimme
-hetkisen varoasennossa.
-
-"Olkaa varuillanne!" vastasin minä. "Teillä on kaksikymmentäkolme
-vastassanne!"
-
-Nopea hyökkäys oli hänen ainoa vastauksensa. Minä väistin sen ja tein
-vastahyökkäyksen, ja ottelu alkoi. Emme kuitenkaan olleet vaihtaneet
-enempää kuin puolikymmentä iskua, ennenkuin huomasin tarvitsevani
-kaikki ne edut, mitkä naamioni ja suurempi varovaisuuteni antoivat
-minulle. Olin kohdannut vertaiseni, ja ehkäpä hiukan enemmänkin --
-mutta toistaiseksi oli sitä mahdoton ratkaista. Hänellä oli pitempi
-ase, minulla pitempi käsi. Hän käytti etupäässä kärkeä, uuteen
-italialaiseen tapaan, ja minä taas terää. Hän oli hiukan viinin
-kiihottama, kun taas minun käsivarteni oli tuskin saanut täysin
-takaisin voimaansa, jonka sairaus oli minulta riistänyt. Toisaalta hän
-taas kannattajiensa huutojen yllyttämänä hyökkäili jotensakin rajusti,
-silläaikaa kun minä pidin itseäni valmiina ja pysyen lujassa
-varoasennossa odotin tarkkaavasti jotakin varomattomuutta tai
-hairahdusta hänen puoleltaan.
-
-Ympärillä oleva joukko, joka oli tervehtinyt ensimäisiä iskujamme
-äänekkäillä pilkka- ja riemuhuudoilla, herkesi jonkun ajan kuluttua
-hiljaiseksi, hämmästyneenä ja tyrmistyneenä, kun ei heidän sankarinsa
-onnistunutkaan keihästää minua ensi hyökkäyksellä. Vastahakoinen
-otteluun suostumiseni oli saanut heidät odottamaan lyhyttä taistelua ja
-helppoa voittoa.
-
-Huomatessaan asian olevankin päinvastoin he alkoivat tarkata jokaista
-iskua henkeään pidätellen, tai mumisten jonkun voimasanan puhkesivat
-lyhyihin huudahduksiin, kun jokin tavallista rajumpi isku sai säilämme
-säkenöimään ja pani kattohirret kaikumaan teräksen tuimasta kalskeesta
-terästä vastaan.
-
-Katselijain ihmettely oli kuitenkin pieni asia verrattuna vastustajani
-hämmästykseen. Kärsimättömyys, inho, raivo ja epäilys kuvastuivat
-nopeasti vuorotellen hänen punottavissa piirteissään. Nähdessään
-olevansa tekemisissä miekkamiehen kanssa hän pani käytäntöön kaiken
-voimansa. Kiukku silmissään hän iski iskemistään, koetti yhtä
-hyökkäystapaa toisensa jälkeen, mutta huomasi minun olevan jokaisen
-tasalla, ja ehkä ei ainoastaan tasallakaan. Ja sitten viimein tapahtui
-muutos. Hiki kihosi hänen otsalleen, äänettömyys sai hänet menettämään
-malttinsa; hän tunsi voimainsa uupuvan kovassa ponnistuksessa, ja
-äkkiä, niin minusta näytti, syöksähti hänen mieleensä häviön ja
-kuoleman mahdollisuuden ennen tuntematon ajatus. Kuulin hänen
-oihkaisevan, ja tuokion verran hän taisteli vimmatusti. Sitten hän
-jälleen malttoi mielensä. Mutta nyt saatoin lukea kauhun hänen
-silmistään ja tiesin että vastasuorituksen hetki oli käsissä. Pöytä
-selkänsä takana ja minun miekkani kärki rintaansa uhkaamassa hän
-vihdoinkin tunsi samaa mitä nuo kaksikymmentäkaksi olivat tunteneet!
-
-Hän olisi mielellään pysähtynyt hengähtämään, mutta minä en sitä
-suonut, vaikka omatkin iskuni kävivät heikommiksi ja puolustukseni
-laimeammaksi, sillä minä tiesin, että jos antaisin hänelle aikaa
-tointumiseen, niin hän ehtisi muistaa uusia temppuja ja voisi lopulta
-sittenkin keinotella itsensä voitolle. Nyt sitävastoin minun musta,
-muuttumaton naamioni, joka alati oli häntä vastassa, joka kätki kaikki
-mielenliikkeet ja verhosipa itse väsymyksenkin, aiheutti hänessä
-kauhua, ollen täynnä kylmää, tunnotonta uhkaa. Hän ei voinut nähdä,
-millaisessa mielentilassa olin, mitä ajattelin tai miten voimieni
-laita oli. Taikauskoinen kammo oli vallannut hänet, ja uhkasi häntä
-tuholla. Tietämättä kuka minä olin tai mistä tulin, hän pelkäsi ja
-epäili, taistellen kaameita ajatuksia vastaan, joita hämärtyvä valo
-vielä vahvisti. Hänen kasvoilleen ilmestyi täpliä, hengitys kävi
-huohottavaksi ja silmät alkoivat pullistua. Kerran tai pari hän
-irtautti ne sekunnin murto-osaksi minun silmistäni heittääkseen
-epätoivoisen vilauksen molemmilla puolillamme seisoviin
-katselija-riveihin. Mutta hän ei löytänyt niistä vähääkään sääliä.
-
-Vihdoin tuli loppu -- äkimpää kuin olin odottanut, mutta luulen että
-jännitys herpautti hänet. Hänen otteensa miekankahvasta höltyi, ja
-muuan väistö, jonka suoritin hiukan tuimemmin kuin tavallisesti,
-singahdutti hänen aseensa katsojien parveen, yhtä suureksi
-hämmästykseksi minulle kuin heillekin. Kirousten ja huudahdusten ryöppy
-tervehti tätä tapahtumaa, ja tuokion ajan seisoin yllättyneenä
-tähystäen valppaasti vastustajaani. Hän kavahti taaksepäin; sitten
-näytti silmänräpäyksen verran siltä kuin hän aikoisi hyökätä kimppuuni
-tikari kädessä. Mutta nähdessään miekankärkeni valmiina pistoon hän
-peräytyi toistamiseen, kasvot vääntyneinä raivosta ja pelosta.
-
-"Menkää!" sanoin jyrkästi. "Tiehenne! Miekkanne perään! Mutta säästäkää
-ensi miestä, jonka voitatte."
-
-Hän tuijotti minuun, sormiellen tikariansa ikäänkuin ei olisi
-ymmärtänyt tarkotustani tai niinkuin tällaisen häviön tuottaman häpeän
-katkeruudessa elämäkin olisi ollut hänelle vastenmielinen. Olin
-aikeissa toistaa sanani, kun raskas käsi laskeutui olkapäälleni.
-
-"Hullu!" mumisi karkea, ärisevä ääni korvaani. "Tahdotteko että hän
-tekee teille saman minkä Achon teki Matasille? Näin hänen kanssaan on
-meneteltävä!"
-
-Ja ennenkuin tiesin kuka puhui tai mitä seuraisi, hyppäsi mies
-vierestäni pöydän yli. Tarttuen italialaista niskasta ja vyötäisistä
-hän heitti hänet sanan mukaan -- piittaamatta rahtuakaan hänen
-tikaristaan -- keskelle ihmisjoukkoa. "Kas niin!" huusi tulokas sitten,
-oikoillen käsivarsiaan ikäänkuin ponnistus olisi tuottanut hänelle
-huojennusta. "Se hänestä! Ja hengähtäkää te vähän. Hengähtäkää, hyvä
-ystävä", jatkoi hän kerskailevan jalomielisen näköisenä. "Kun olette
-levännyt ja valmis, niin ottelemme te ja minä. Hitto soikoon, on
-sentään jotakin kun saa nähdä miehen! Ja sieluni autuuden kautta, te
-olette mies!"
-
-"Mutta, arvoisa herra", sanoin minä tuijottaen häneen perin
-ällistyneenä, "emmehän me ole riidassa.
-
-"Riidassako?" huusi hän kovalla, kaikuvalla äänellään. "Taivas
-varjelkoon! Minkäpäs tähden olisimme? Minä pidän miehistä, ja kun
-tapaan sellaisen, niin sanon hänelle: 'Minä olen Crillon! Tapelkaa
-kanssani!' Mutta minä näen, ettette ole vielä levännyt. Malttakaamme!
-Eihän ole kiirettä. Berthon de Crillon on ylpeä saadessaan odottaa
-siksi kun teille sopii. Siihen asti, arvoisat herrat", jatkoi hän,
-kääntyen mahtavan näköisenä katselijain puoleen, jotka seurasivat tätä
-odottamatonta asiain käännettä rajattoman hämmästyneinä, "tehkäämme
-mitä voimme. Yhtykää sanaani ja huutakaa kaikki: 'Eläköön kuningas, ja
-eläköön Tuntematon!'"
-
-Ikäänkuin unesta herätettyinä -- niin suuri oli heidän ihmetyksensä --
-huoneessaolijat seurasivat kehotusta ja tekivät sen sydämensä pohjasta.
-Kun melu oli vaiennut, huusi joku vuorostaan: "Eläköön Crillon!" ja
-siihen yhdyttiin niin innokkaasti että se sai kyyneleet nousemaan tuon
-merkillisen miehen silmiin, jossa kerskurimaisuus oli niin omituisesti
-yhtyneenä lujimpaan ja säikkymättömimpään urhoollisuuteen. Hän
-kumarteli kumartelemistaan kääntyen kaikille tahoille pöytien välisellä
-kapealla alalla, kasvojensa loistaessa mielihyvästä ja innostuksesta.
-Minä katselin häntä silläaikaa neuvottomana. Minä käsitin että
-selustapenkin takaa kuulemani ääni oli ollut hänen; mutta minulla ei
-ollut ollenkaan halua taistella hänen kanssaan, eikä myöskään niin
-paljon voimia jälellä sairauteni jälkeen, että olisin kyennyt
-levollisin mielin käymään uuteen otteluun. Kun hän siis kääntyi jälleen
-minun puoleeni ja kysyi: "No, herra, oletteko valmis?" niin en voinut
-keksiä parempaa vastausta kuin äskeiseni: "Mutta, arvoisa herra, enhän
-minä ole riidassa kanssanne."
-
-"Mitä tyhjiä", vastasi hän ärtyisästi; "jos siinä on kaikki, niin
-alkakaamme."
-
-"Siinä ei olekaan kaikki", sanoin minä, pistäen päättäväisesti miekkani
-huotraan. "Seikka ei ole ainoastaan se, ettei minulla ole riitaa herra
-de Crillonin kanssa, vaan minulla oli kunnia viimeksi häntä tavatessani
-vastaanottaa häneltä huomattava palvelus."
-
-"Nytpä on siis aika tehdä vastapalvelus", vastasi hän reippaasti,
-ikäänkuin tämä olisi tehnyt asian selväksi.
-
-En voinut pidättyä nauramasta. "Kyllä niin, mutta minulla on vieläkin
-yksi este", sanoin minä. "Olen juuri-ikään toipunut sairaudesta ja olen
-heikko. Siitäkin huolimatta olisin haluton kieltäytymään ottelusta
-joittenkin kanssa, mutta parempikin mies kuin minä saattaa väistyä
-herra Crillonin tieltä saamatta siitä häpeää."
-
-"No, jos otatte asian siltä kannalta, niin olkoon", vastasi hän
-pettyneen näköisenä. "Ja tosiaan, onhan päivänvalokin jo miltei
-hävinnyt. Se on kuitenkin lohdutus. Mutta ette kai kieltäytyne juomasta
-kanssani viinimaljaa? Muistan kyllä äänenne, vaikka en voikaan sanoa
-kuka olette tai minkä palveluksen olen teille tehnyt. Mutta voitte
-kuitenkin luottaa minuun vastaisuudessakin. Minä pidän miehestä, joka
-on urhoollinen samalla kuin vaatimatonkin, enkä tiedä parempaa ystävää
-kuin kelpo miekkamiehen."
-
-Olin juuri vastaamassa hänelle sopivin sanoin -- silläaikaa kun
-huikenteleva väkijoukko, joka muutamia minuutteja aikaisemmin oli ollut
-valmis silpomaan minut, katseli meitä matkan päästä kunnioittavan
-suosiollisena -- kun sama naamioitu herrasmies, joka äsken oli ollut
-hänen seurassaan, astui lähemmäksi ja tervehti minua hyvin arvokkaasti.
-
-"Onnittelen teitä, herra", lausui hän ylhäisen miehen
-alentuvaisuudella. "Te käyttelette miekkaa niinkuin ainoastaan harvat
-ja miekkailette yhtä hyvin päällänne kuin käsillänne. Jos tarvitsette
-ystävää tai tointa, niin teette minulle kunnian pitämällä mielessänne
-että olette tunnettu Turennen kreiville."
-
-Kumarsin syvään salatakseni tuon nimen mainitsemisen aiheuttaman
-hämmästykseni. Vaikka olisin kuinka koettanut, ja vaikka minulla olisi
-ollut käytettävissäni taitavimman näytelmäsepon kekseliäisyys, en olisi
-voinut kuvitella mitään ihmeellisemmän omituista kuin tämä kohtaus enkä
-mitään mielenkiintoisemman huvittavaa kuin se tosiasia, että minä
-naamioituna puhelin samoin naamioidun Turennen kreivin kanssa, saaden
-soimausten ja kostonuhkausten sijasta kuulla mitä kohteliaimman
-suojeluksen tarjouksen. Tietämättä oikein oliko minun naurettava vai
-vavistava, tai kumpaa minun tuli mieluummin ajatella, tämän kohtauksen
-huvittavuuttako vai sitä vaaraa, josta niin täperästi olimme
-pelastuneet, sain tahdonponnistuksella vastatuksi hänelle, pyytäen
-häntä suosiollisesti suomaan anteeksi, jos vieläkin säilytin
-tuntemattomuuteni. Vielä puhuessani syöksähti mieleeni uusi pelon aihe,
-nimittäin se, että Crillon saattaisi tuntea minut äänestäni ja
-varrestani ja huutaisi julki nimeni, saaden silmänräpäyksessä
-räjähtämään sen ruutipanoksen, jonka päällä seisoimme.
-
-Tämä lisäsi moninkertaiseksi malttamattoman haluni päästä poistumaan
-paikalta. Mutta kreivillä oli vielä jotakin sanottavaa, enkä voinut
-poistua osottamatta töykeää käytöstä.
-
-"Olette varmaan matkalla pohjoiseen, kuten kaikki muutkin?" virkkoi hän
-tähystäen minuun uteliaasti. "Saanko kysyä, aiotteko Meudoniin, jossa
-Navarran kuningas on, vai St. Cloud'n hoviin?"
-
-Levottomana liikehtien hänen terävän katseensa alla, mutisin aikovani
-Meudoniin.
-
-"Siinä tapauksessa, jos haluatte matkustaa suuremmassa seurassa",
-lisäsi hän kumartaen huolettoman kohteliaasti, "olen teidän
-käytettävissänne. Minäkin aion Meudoniin ja lähden täältä kolme tuntia
-ennen puoltapäivää."
-
-Onneksi katsoi hän suostumukseni hänen armolliseen kutsuunsa
-luonnolliseksi asiaksi ja kääntyi pois ennenkuin olin kunnolleen
-ehtinyt häntä kiittämään. Crillonista minun oli vaikeampi päästä eroon.
-Hän näkyi kovasti mielistyneen minuun ja oli samalla, luulen, hieman
-utelias tietämään kuka minä olin. Mutta suoriuduin siitäkin viimein, ja
-kieltäytyen niistä auliista tarjouksista, joita joka taholta minulle
-esitettiin, pujahdin talliin, etsin sieltä Cidin parren, ja laskeutuen
-maata oljille sen viereen aloin kerrata ajatuksissani jo tapahtuneita
-asioita ja suunnitella tulevaisuutta. Pimeyden peitossa uni pian
-valtasi minut; viimeiset valveilla-oloni ajatukset kohdistuivat
-onnellisen pelastumiseni aiheuttamaan kiitollisuuteen sekä vakavaan
-aikomukseen ehtiä Meudoniin ennen Turennen kreiviä, jotta voisin
-selvittää tilini hänen poissaollessaan. Tämä näytti minusta ainoalta
-mahdollisuudelta suoriutua niistä vaaroista, joille olin antautunut
-alttiiksi.
-
-
-
-
-XXXIII. Meudonissa.
-
-
-Lähdettyämme Etampesista niin varhain, että majatalo, jossa
-hälisevää elämää oli jatkunut pitkälle yli puoliyön, oli portista
-ulos ratsastaessamme vielä syvässä unessa, saavuimme Meudoniin
-seuraavana päivänä puolenpäivän aikaan. Kävisi pitkäksi kuvailla
-yksityiskohdittain, mitä ajatuksia valtiattareni ja minun mielessä
-liikkui tämän matkan kestäessä -- mikä kenties saattoi olla viimeinen
-yhteinen matkamme --, tai mitä vakuuttelimme toisillemme, tai kuinka
-usein kaduimme malttamattomuuttamme, joka oli saanut meidät panemaan
-kaikki alttiiksi. Rouva de Bruhl osotti ystävällistä hienotunteisuutta,
-pysytellen erillään meistä ja ratsastaen suurimman osan matkaa
-Fanchetten seurassa; tästä huomaavaisuudesta ei meille kuitenkaan ollut
-paljonkaan hyötyä, sillä, suoraan sanoen, tuo ero, jota pelkäsimme,
-tuntui jo luovan synkän varjon sydämiimme. Me emme virkkaneet monta
-sanaa, vaikka ne harvat, joita lausuttiin, sisälsivät paljon, vaan
-ratsastimme käsi kädessä, täysin sydämin ja vain harvoin irrottaen
-katseemme toisistamme, odottaen Meudonia ja sen vaaroja synkin
-aavistuksin, joita lempemme ja minun uhanalainen asemani loivat
-mieliimme.
-
-Jo kauan ennen kuin saavuimme kaupunkiin tai saatoimme nähdä siitä
-muuta kuin linnan, jonka yläpuolella Ranskan liljat ja bourbonien suuri
-valkoinen lippu yhdessä liehuivat, huomasimme olevamme siinä
-pyörteessä, joka aina ympäröi toimivaa armeijaa. Ihmisryhmiä seisoi
-joka tienhaarassa, sillat olivat täynnä kuormavaunuja ja vetojuhtia;
-joka hetki laski joku ratsumies ohitsemme täyttä laukkaa, tai
-kekkaloitsi pitkin tietä hoilaten ja laulaen joukko roistomaisen
-näköisiä ryysysankareita, jotka olivat sotureita ainoastaan nimeltä.
-Siellä täällä riippui, varotukseksi viimemainitun laisille, miehen
-ruumis karkeatekoisessa hirsipuussa, jonka alitse metsästämästä
-palaavat pyssymiehet ja huviratsastukselta tulevat naiset nauraen ja
-ilakoiden kulkivat kulkuaan.
-
-Kaupunkiin suuntautuvan suuren ihmispaljouden mukana pääsimme kulkemaan
-huomaamattomina. Vähän matkan päässä muurista pysähdyimme kysymään,
-missä Navarran prinsessan asunto oli. Saatuani kuulla, että hän asui
-eräässä talossa kaupungilla, hänen veljensä pitäessä asuntoa linnassa
-ja Ranskan kuninkaan oleskellessa St. Cloud'ssa, pysäytin seurueeni
-eräällä syrjätiellä satakunta askelta kauempana ja hypäten alas Cidin
-selästä lähestyin valtiattareni satulan eteen.
-
-"Neiti de la Vire", lausuin juhlallisesti ja niin kovaa että kaikki
-mieheni saattoivat kuulla, "aika on tullut. En uskalla tulla enää
-kanssanne kauemmaksi. Pyydän senvuoksi todistamaan, että niinkuin vein
-teidät, olen tuonut teidät myöskin takaisin, kummankin tapahtuessa
-vapaaehtoisella suostumuksellanne. Pyydän että antaisitte minulle
-tällaisen erotodistuksen, sillä siitä voi olla minulle hyötyä."
-
-Hän taivutti päätään ja laski kasineettömän kätensä minun kädelleni,
-joka lepäsi hänen satulannupillaan. "Hyvä herra", vastasi hän
-murtuneella äänellä, "en tahdo antaa teille tällaista erotodistusta,
-enkä minkäänlaista erotodistusta niin kauan kuin elän."
-
-Näin sanoen hän otti naamionsa pois kaikkien nähden, ja minä näin
-kyynelten virtaavan hänen kalpeita poskiaan pitkin. "Jumala suojelkoon
-teitä, herra de Marsac", jatkoi hän kumartaen niin syvään että hänen
-kasvonsa melkein koskivat minun kasvoihini, "ja sallikoon teidän
-saavuttaa sen mitä toivotte. Jollei niin tapahdu, ja jos joudutte
-maksamaan liian kalliin hinnan siitä mitä olette tehnyt minun
-hyväkseni, niin tahdon elää impenä kaiken ikäni. Ja jollen sitä tee,
-niin nämä miehet häväiskööt minut!"
-
-Sydämeni kyllyydeltä en löytänyt sanoja, vaan tartuin hansikkaaseen,
-jota hän tarjosi minulle, ja polvistuen suutelin hänen kättään. Sitten
-viittasin -- sillä puhua en voinut -- rouva de Bruhlia jatkamaan
-matkaa, ja Simon Fleix'n ja Maignanin miesten saattamina he poistuivat
-tiehensä. Neidin kalpeat kasvot katsoivat jälkeensä minuun, kunnes
-tienkäänne kätki heidät enkä minä heitä enää nähnyt.
-
-Kun kaikki olivat menneet, käännyin ympäri ja astuen raskaasti sinne
-missä sardinialaiseni seisoi pää riipuksissa, kiipesin satulaan ja
-ratsastin käymäjalkaa linnaa kohti. Matka oli lyhyt ja helppokulkuinen,
-sillä jo ensimäisessä käänteessä ilmestyi eteeni avonainen portti
-vilkkaine liikenteineen. Suuri joukko kansaa kulki sekä ulos että
-sisään, silläaikaa kun toisia lepäsi muurin varjossa ja kymmenkunta
-tallimiestä talutteli ratsuhevosia edestakaisin. Päivänpaiste virtasi
-kuumana tielle ja pihamaalle ja heijastellen vartiasoturien
-haarniskoista häikäisi silmiä sädehtivällä kirkkaudellaan. Minä lähenin
-yksinäni, tuijottaen kaikkea tätä tylsällä välinpitämättömyydellä, joka
-siksi kertaa verhosi sydämessäni vallitsevan jännityksen, kun muuan
-kadulla kävelevä mies riensi kiiruusti eteeni ja katsoi minua
-kasvoihin.
-
-Minä katsoin vuorostani häntä, ja nähdessäni että hän oli minulle outo,
-aioin mennä ohi pysähtymättä. Mutta hän pyörähti rinnalleni ja mainitsi
-matalalla äänellä nimeäni.
-
-Seisautin Cidin ja loin katseeni häneen. "Kyllä olen de Marsac",
-virkoin koneellisesti. "Mutta en tunne teitä."
-
-"Siitä huolimatta olen tähystellyt jo kolme päivää teitä odottaen",
-vastasi hän. "Parooni de Rosny on saanut viestinne. Tämä on teille."
-
-Hän ojensi minulle paperiliuskan. "Keneltä?" kysyin minä.
-
-"Maignanilta", vastasi hän lyhyesti. Sen sanottuaan ja katsahdettuaan
-varovaisesti ympärilleen hän lähti luotani kulkien samaa tietä kuin oli
-tullutkin.
-
-Revin auki kirjelipun, ja kun tiesin ettei Maignan osannut kirjottaa,
-en kummastellut nähdessäni siitä puuttuvan allekirjotusta. Sisällön
-lyhyys ei jäänyt jälkeen tuojan niukkasanaisuudesta. Se kuului näin:
-"Palatkaa taivaan tähden takaisin ja odottakaa. Vihamiehenne on täällä,
-ja ne, jotka suovat teille hyvää, ovat voimattomia."
-
-Noin selväsanaisen ja sellaisissa olosuhteissa annetun varotuksen
-olisi odottanut saavan minut pysähtymään heti paikalla. Mutta minä
-luin viestin samalla tylsällä välinpitämättömyydellä, samalla
-itsepintaisella päättäväisyydellä, minkä portin seutuvilla hyörivän
-väenpaljouden näkeminen oli minussa synnyttänyt. En ollut tullut niin
-pitkälle enkä jouduttautunut tuntia edelle Turennen kreivistä
-luopuakseni aikomuksestani viime hetkellä, enkä antanut sellaisia
-vakuutuksia toiselle osottautuakseni uskottomaksi itselleni. Etäinen
-muskettien räiskekin, joka ilmotti että etujoukkokahakka oli käynnissä
-linnan toisella puolella, tuntui minusta kehottavan eteenpäin,
-sillä nyt jos koskaan saatoin miekallani ansaita suojeluksen ja
-anteeksiannon. Ainoastaan parooni de Rosnyn takia, jolta saamani viesti
-arvatenkin oli tullut, päätin menetellä varovaisesti, vetoamatta
-millään tavoin julkisesti häneen tai mainitsematta hänen nimeään muille
-yksityisestikään.
-
-Cid oli tällöin tuonut minut jo keskelle portin ympärillä tungeksivaa
-väkijoukkoa, joka, kummissaan siitä, että minun näköiseni tuntematon
-henkilö saapui ilman seuruetta, silmäili minua puolittain kohteliaasti,
-puolittain julkeasti. Joukosta tunsin useamman kuin yhden, jonka olin
-nähnyt St. Jean d'Angelyn hovissa puoli vuotta aikaisemmin, mutta niin
-suuri on komeiden pukimien ja varustusten harhauttava vaikutus, ettei
-kukaan heistä tuntenut minua. Viittasin lähinnäolevalle ja kysyin
-häneltä, oliko Navarran kuningas linnassa.
-
-"Hän on mennyt St. Cloudiin tapaamaan Ranskan kuningasta", vastasi mies,
-hiukan kummastellen sitä, että kukaan saattoi olla tietämätön niin
-tärkeästä asiasta. "Hänen odotetaan palaavan tunnin kuluttua."
-
-Kiitin häntä, ja laskien että minulla vielä oli runsaastikin aikaa
-ennen Turennen kreivin saapumista, laskeusin alas satulasta ja ottaen
-ohjat käsivarrelleni aloin käyskennellä edestakaisin muurin varjossa.
-Silläaikaa odottelevien ihmisten luku kasvoi sitä mukaa kuin minuutit
-kuluivat. Korkeampiarvoiset henkilöt ratsastivat sisään portista ja
-jättäen hevosensa palvelijainsa huostaan menivät linnaan. Upseereita
-loistavin haarniskoin tai tomun peittämin saappain ja huotrin ratsastaa
-tömisti portin kautta. Kirjeitä tuova lähetti saapui täyttä laukkaa, ja
-hänet piiritti heti tungeksiva uteliaitten joukko, joka ei jättänyt
-häntä ennenkuin seuraavien tulijoiden ilmestyessä; ne olivat joukko
-porvareita, joitten alaspainuneet päät ja huolestuneet katseet
-näyttivät osottavan, etteivät he suinkaan olleet millään hauskalla tai
-helpolla asialla.
-
-Katsellessani kuinka useat näistä menivät sisään ja katosivat
-näkyvistä, ainoastaan halvempien jäädessä paisuttamaan portilla
-tungeksivaa joukkoa, aloin tuntea sellaista epämukavuutta ja
-levottomuutta, joka on ominaista henkilölle, joka huomaa olevansa
-nurinkurisessa asemassa. Oivalsin selvästi vahingoittavani asiaani
-ilmestymällä kuninkaan eteen yhteisen lauman keskellä, mutta minulla ei
-ollut kuitenkaan valittavana muuta menettelytapaa kuin tämä, sillä
-sisälle linnaan en uskaltanut astua, peläten että minun silloin pitäisi
-ilmottaa nimeni, missä tapauksessa en ehkä pääsisi lainkaan Navarran
-kuninkaan puheille.
-
-Näinkin ollen oli suunnitelmani vähällä mennä myttyyn, sillä pian
-ratsasti portille mies, joka oli minulle tuttu ja joka vuorostaan tunsi
-minut. Mies heitti ohjaksensa tallimiehelle ja laskeusi ratsailta
-tavattoman vakavan näköisenä. Se oli herra Forget, kuninkaan sihteeri,
-sama henkilö jolle aikaisemmin eräässä tilaisuudessa olin jättänyt
-erään anomuksen. Hän loi silmänsä minuun syvästi hämmästyneenä ja
-tervehtien jäykästi matkan päästä näytti olevan kahden vaiheilla,
-mennäkö ohi vai puhutellako minua. Hän teki nopeasti päätöksensä ja
-lähestyi minua, tervehtien erittäin kuivan ja ankaran näköisenä.
-
-"Luulen, että te olette herra de Marsac?" lausui hän matalalla äänellä,
-muttei epäkohteliaasti.
-
-Vastasin myöntävästi.
-
-"Ja tämä on varmaan teidän hevosenne?" jatkoi hän kohottaen
-ratsastusraippaansa ja viitaten Cidiin, jonka olin sitonut muurissa
-olevaan koukkuun.
-
-Vastasin jälleen myöntävästi.
-
-"Kuulkaa sitten neuvon sana", lausui hän, tiukentaen kasvojensa ilmeen
-ja puhuen kuivahkoon sävyyn. "Nouskaa sen selkään silmänräpäystäkään
-vitkastelematta ja laittakaa itsenne Meudonista niin monen penikulman
-päähän kuin hevonen ja mies voivat."
-
-"Olen kiitollinen teille", virkoin minä, vaikka hänen sanansa
-hätkähdyttivät minua. "Ja entä jos en noudata neuvoanne?"
-
-Hän kohautti olkapäitään. "Siinä tapauksessa luottakaa itseenne!"
-tokaisi hän. "Mutta silloin luotatte turhaan!"
-
-Hän käännähti puhuessaan ympäri ja oli hetken perästä poissa. Minä näin
-hänen astuvan linnaan, ja mieleeni nousevassa epävarmuudessa siitä,
-etteikö hän ollutkin -- puhdistettuaan omantuntonsa antamalla minulle
-varotuksen -- mennyt antamaan määräystä minun viipymättömästä
-vangitsemisestani, tunsin oloni yhtä epämieluisaksi ja arvattavasti
-näytinkin yhtä levottomalta kuin lähelläni vapisevina seisovat
-porvarit. Ajatellen että hän epäilemättä tunsi isäntänsä mielen,
-muistin tuskallisen selvästi kuinka Navarran kuningas oli moneen
-kertaan varottanut, ettei minun ollut odotettava häneltä palkkaa taikka
-turvaa. Käsitin olevani täällä vastoin hänen nimenomaista käskyään,
-vetoamassa juuri niihin palveluksiin, joita tunnustamasta hän oli
-ilmottanut kieltäytyvänsä. Muistin Rosnynkin aina olleen samalla
-kannalla. Kaiken kaikkiaan aloin nähdä, että neiti ja minä olimme
-yhdessä päättäneet ottaa askeleen, jota en milloinkaan olisi rohjennut
-tehdä omasta alotteestani.
-
-Olin tuskin päässyt tähän johtopäätökseen, kun kavioitten töminä ja
-porttia ympäröivän väkijoukon äkillinen kokoonkiiruhtaminen ilmaisivat
-Navarran kuninkaan olevan tulossa. Kouristuvin sydämin siirryin
-lähemmäksi, tuntien että ratkaisun hetki oli käsissä; ja tuokion
-kuluttua hän tulikin näkyviin, ratsastaen vanhanpuoleisen, puvultaan ja
-asultaan vaatimattoman miehen rinnalla, jonka kanssa hän oli vakavassa
-keskustelussa. Heti hänen jälessään seurasi jono ylhäisiä henkilöitä ja
-aatelismiehiä, joitten soturimainen ulkonäkö ja varustukset korvasivat
-sen koristekiillon ja loisteliaisuuden puutetta, johon olin Blois'ssa
-ollessani tottunut. Henrik itse oli puettu valkoiseen samettipukuun,
-joka paikoin oli kulunut ja likaantunut haarniskan kantamisesta; mutta
-hänen eloisa katseensa ja kiihkeä, miltei raju kasvonjenilmeensä
-vetivät ehdottomasti puoleensa ja kiinnittivät vähänkin tarkkaavan
-katsojan huomion. Lähetessään hän lakkaamatta katsahteli kahta puolta
-niin ylevän ja hyväntahtoisen näköisenä, ettei kukaan häntä
-katsellessaan voinut olla huomaamatta, että tässä oli ihmisten johtaja
-ja hallitsija, lauhkea voitossa ja voittamaton häviössä.
-
-Hänen lähestyessään kohotti kansanjoukko huudon: "Eläköön Navarra!" ja
-hän kumarsi välkähtävin silmin. Mutta kun jotkut portin luona huusivat:
-"Eläkööt kuninkaat!" kohotti hän kätensä vaatien hiljaisuutta ja lausui
-kovalla, selvällä äänellä: "Ei niin, ystävät. Ranskassa on ainoastaan
-yksi kuningas. Sanokaamme sensijaan: 'Eläköön kuningas!'"
-
-Pienen porvariryhmän puhemies -- kuulin, että he olivat Arcueil'istä ja
-olivat tulleet valittamaan heidän luokseen majotetun sotaväen
-ylenmääräistä paljoutta -- käytti pysähdystä hyväkseen ja lähestyi
-kuningasta. Henrik otti vanhuksen vastaan suopein katsein ja kumartui
-satulastaan kuuntelemaan mitä hänellä oli sanottavana. Heidän
-puhuessaan minä työntäydyin esille, ja asiani aiheuttama mielenliikutus
-kasvoi vielä, kun tunsin Navarran kuninkaan rinnalla ratsastavan miehen
-herra de la Noüe'ksi. Ei kukaan nimensä arvoinen hugenotti voinut
-katsella tuota iäkästä urhoa, joka oli tehnyt asiamme puolesta enemmän
-kuin kukaan muu, tuntematta itseensä siirtyvän osan hänen vakavaa
-intomieltään; ja samalla kuin tämä näky sai minut häpeämään, että
-hetkistä aikaisemmin olin ollut taipuvainen pitämään tärkeämpänä omaa
-turvallisuuttani kuin sitä apua, minkä olin velkaa synnyinmaalleni,
-antoi se minulle rohkeutta astua kuninkaan ohjasten viereen, niin että
-saatoin kuulla hänen viimeiset sanansa Arcueilin miehille.
-
-"Kärsivällisyyttä, ystäväni", lausui hän lempeästi. "Taakka on raskas,
-mutta matkakaan ei ole pitkä. Seine on hallussamme, rengas on
-umpinainen. Viikon kuluessa on Pariisin antautuminen. Serkkuni kuningas
-astuu sisään, ja silloin pääsette meistä. Ranskan tähden yksi viikko,
-ystäväni."
-
-Miehet siirtyivät pois syvään kumarrellen, hänen hyvänsuopeutensa
-tenhoamina, ja kun Henrik nosti silmänsä, näki hän minut edessään. Heti
-kohta hänen kasvonsa pitenivät. Hänen kulmansa vetäytyivät äkkiä
-ryppyihin hämmästyksestä ja mieliharmista salamoivien silmien ylle,
-muuttaen silmänräpäyksessä koko hänen hahmonsa, joka kävi tummaksi ja
-synkäksi kuin yö. Hänen ensi ajatuksensa oli mennä ohitseni. Mutta
-nähdessään etten minä väistynyt, hän empi, niin harmistuneena ja
-tuskastuneena minun äkillisestä ilmestymisestäni, ettei tiennyt mitä
-tehdä tai miten menetellä kanssani. Minä käytin hyväkseni tilaisuutta
-ja notkistaen polveni niin alamaisella kunnioituksella kuin konsanaan
-olin osottanut Ranskan kuninkaalle, pyysin saada sulkeutua hänen
-huomioonsa ja anoa hänen suojelustaan ja suosiotaan.
-
-"Ei nyt ole aika häiritä minua", vastasi hän, luoden minuun vihastuneen
-syrjäsilmäyksen. "Minä en tunne teitä. Te olette tuntematon minulle.
-Teidän on mentävä herra de Rosnyn luo."
-
-"Se olisi hyödytöntä, sire", vastasin minä epätoivoisen itsepintaisena.
-
-"Siinä tapauksessa en voi tehdä mitään hyväksenne", tiuskaisi hän
-äreästi. "Siirtykää sivulle."
-
-Mutta minä olin epätoivoinen. Tiesin että olin pannut kaikki tämän
-kohtauksen varaan ja että minun täytyi päästä varmalle pohjalle ennen
-Turennen kreivin tuloa -- muuten jäisin turvattomana alttiiksi hänen
-kostolleen. Välittämättä siitä, keitä oli kuulemassa, minä huudahdin,
-että olin de Marsac ja että olin tullut asettuakseni vastaamaan
-kaikesta siitä mistä vihamieheni saattoivat minua syyttää.
-
-"_Ventre Saint Gris_!" huudahti Henrik, hätkähtäen satulassaan hyvin
-teeskennellystä hämmästyksestä. "Oletteko te se mies?"
-
-"Olen, sire", vastasin minä.
-
-"Sitten te varmasti olette hullu!" jatkoi hän katsahtaen takanaan
-oleviin. "Täysi hullu, kun näytätte naamaanne täällä! _Ventre Saint
-Gris_! Onko meidän otettava suojaamme kaikki häväisijät ja ryövääjät
-koko maasta?"
-
-"Minä en ole niistä kumpaakaan!" vastasin minä siirtäen harmistuneen
-katseeni hänestä hänen takanaan ällistelevään seurueeseen.
-
-"Siitä saatte sopia Turennen kreivin kanssa!" tiuskaisi hän, katsellen
-minua tuimasti synkin ja rajuin kasvoin. "Nyt tunnen teidät hyvin.
-Teitä on syytetty siitä, että te olette ryöstänyt erään naisen hänen
-linnastaan Chizéstä joku aika takaperin."
-
-"Tuo nainen, sire, on nyt Navarran prinsessan huostassa."
-
-"Onko hän?" huudahti hän kerrassaan tyrmistyneenä.
-
-"Ja jos hänellä on jotain valittamista minusta", jatkoin ylpeästi,
-"niin tahdon alistua siihen rangaistukseen minkä te määräätte tai
-Turennen kreivi vaatii. Mutta jollei hänellä ole mitään syytöstä minua
-vastaan, ja jos hän vannoo että hän on seurannut minua omasta
-tahdostaan ja suostumuksestaan, ja ettei hän ole kärsinyt mitään
-loukkausta tai vääryyttä minun käsissäni, siinä tapauksessa, sire,
-vaadin, että tämä jää minun ja Turennen kreivin väliseksi yksityiseksi
-asiaksi."
-
-"Niinkin ollen on teillä mielestäni aivan tarpeeksi tekemistä", vastasi
-hän synkkänä. Samalla hän kädenliikkeellä pysäytti jotkut, jotka
-suuttuneina yrittivät syöksähtää minua kohti, ja loi silmänsä minuun
-muuttunein ilmein. "Tarkotatteko väittää, että nainen meni mukaanne
-omasta tahdostaan?" kysyi hän.
-
-"Sekä meni että palasi, sire", vastasin minä.
-
-"Merkillistä!" huudahti hän. "Oletteko mennyt naimisiin hänen
-kanssaan?"
-
-"En, sire", vastasin minä, "mutta minä pyydän että minun sallittaisiin
-se tehdä."
-
-"Taivas hallitkoon! Hänhän on Turennen kreivin holhokki", virkkoi hän,
-miltei typertyneenä uhkarohkeudestani.
-
-"Hänen suostumuksensa uskallan toivoa saavani, sire", lausuin
-levollisesti.
-
-"_Saint Gris_! Mies on hullu!" huusi hän kääntäen hevosensa ympäri ja
-katsoen seurueeseensa rajattoman ihmetyksen elein. "Tämä on merkillisin
-juttu mitä koskaan olen kuullut."
-
-"Mutta antaa kunniakkaamman käsityksen kysymyksessä olevasta herrasta
-kuin naisesta!" lausui muuan myhäillen ja hymähtäen.
-
-"Se on valhe!" huusin minä ponnahtaen eteenpäin rohkeudella, joka
-hämmästytti minua itseänikin. "Hän on yhtä puhdas kuin teidän
-ylhäisyytenne sisar! Sen vannon. Tuo mies puhuu vaihetta, ja siitä
-väitteestä en peräydy."
-
-"Herra!" huusi Navarran kuningas kääntyen puoleeni ankarana. "Te
-unhotatte itsenne minun läsnäollessani! Vaiti, ja varokaa toiste
-millaista kieltä käytätte ylempiänne kohtaan. Minä sanon teille, että
-teillä on jo kyllin rettelöitä ilmankin."
-
-"Kuitenkin tuo mies valehtelee!" vastasin minä itsepintaisena, muistaen
-Crillonia ja hänen käyttäytymistapaansa. "Ja jos hän haluaa tehdä
-minulle kunnian astumalla kanssani sivulle, niin teen hänet siitä
-vakuutetuksi!"
-
-"_Ventre Saint Gris_!" vastasi Henrik otsa rypyssä ja venyttäen tuon
-lempi-voimasanansa jokaista tavua. "Ettekö voi olla vaiti ja antaa
-minun ajatella? Vai täytyykö minun määrätä teidät heti vangittavaksi?"
-
-"Vähintäänkin se", puuttui makea ääni puheeseen, samalla kun eräs mies
-työntäytyi esiin joukosta ja asettuen etuisalle paikalle kuninkaan
-viereen sinkautti minuun äärimmäisen pahansuovan katseen. "Herrani
-Turennen kreivi odottaa ainakin sen verran teidän ylhäisyydeltänne",
-jatkoi hän lämpimästi. "Pyydän teitä antamaan määräyksen heti paikalla
-ja pidättämään tämän henkilön vastaamaan rikoksistaan. Kreivi de
-Turenne palaa tänään. Hänen pitäisi jo olla täällä. Sanon vieläkin,
-sire, että hän odottaa ainakin sen verran."
-
-Kuningas tuijotti minuun synkin silmin viiksiään pureskellen. Joku
-joukosta oli viittauksilla käskenyt yhteisen kansan siirtyä kuulomatkan
-ulkopuolelle; samaan aikaan oli seurue uteliaisuudesta lähestynyt ja
-muodostanut puolipiirin, jonka keskellä minä seisoin kuningasta
-vastapäätä ja hänen sivullaan toisella puolen Noüe ja toisella äskeinen
-puhuja. Neuvottomuus ja suuttumus kiistelivät ylivallasta hänen
-kasvoillaan, kun hän katseli alaspäin minuun hampaittensa kuultaessa
-parran takaa. Vaikka hän vieläkin oli syvästi harmistunut minun
-esiintymisestäni, jonka hän ensin oli luullut olevan alkusoittona
-paljastuksiin, jotka johtaisivat Turennen eroamiseen hetkellä jolloin
-yhteistoiminnasta riippui kaikki kaikessa, oli hän nyt lakannut
-pelkäämästä omasta puolestaan ja näki ehkä minun omaksumassani
-menettelytavassa jotain, mikä miellytti hänen luonnettaan ja herätti
-hänessä myötätuntoa.
-
-"Jos tyttö todellakin on tullut takaisin, herra d'Aremburg", virkkoi
-hän viimein, "niin en näe mitään syytä, minkä vuoksi minun tarvitsisi
-puuttua asiaan. Tällä hetkellä ainakaan."
-
-"Luulen, sire, että kreivi de Turenne näkisi siinä syytä", vastasi mies
-kuivasti.
-
-Kuningas punastui. "Herra de Turenne..." alotti hän.
-
-"On tehnyt monta uhrausta teidän pyynnöstänne, sire", lausui toinen
-merkitsevästi. "Ja haudannut vääryyksiä, tai luuloteltuja vääryyksiä,
-jotka ovat yhteydessä juuri tämän asian kanssa. Tämä mies on
-harjottanut häntä kohtaan mitä törkeintä oikeudenloukkausta, ja herra
-kreivin nimessä minä pyydän, niin, minä vaadin, että hänet on heti
-vangittava ja pidätettävä vastaamaan siitä."
-
-"Olen valmis vastaamaan siitä nyt heti!" sanoin minä pontevasti,
-tähystellen kasvoista kasvoihin myötätuntoa etsien, mutta löytämättä
-sitä mistään, lukuunottamatta herra de la Noüeta, joka näytti
-katselevan minua vakavan hyväksyvästi, "Joko Turennen kreiville tai
-sille henkilölle, jonka hän määrää edustajakseen."
-
-"Riittää!" huusi Henrik, kohottaen kätensä ja puhuen tuolla käskevällä
-ylemmyydellä, jonka hän niin hyvin osasi panna esiintymiseensä. "Mitä
-teihin tulee, herra d'Aremburg, niin kiitän teitä. Turenne on
-onnellinen omistaessaan sellaisen ystävän. Mutta tämä herra tuli
-luokseni omasta vapaasta tahdostaan, enkä katso soveltuvan kunniani
-vaatimuksiin pidättää häntä ilman varotusta. Annan hänelle tunnin aikaa
-poistua läheisyydestäni. Jos hänet tavataan tämän ajan kuluttua",
-jatkoi hän juhlallisesti, "niin vastatkoon itse kohtalostaan. Herrat,
-olemme jo viipyneet liian kauan. Käykäämme eteenpäin."
-
-Katsoin häneen hänen tätä lausuessaan, koettaen löytää sanoja millä
-vielä viimeisen kerran vetoaisin häneen. Mutta en niitä löytänyt; ja
-kun hän pyysi minua astumaan syrjään, tottelin koneellisesti, jääden
-seisomaan paljastetuin päin auringonpaisteeseen joukkueen ratsastaessa
-ohitse. Jotkut katsoivat taaksensa uteliaasti kuten mieheen, josta
-olivat kuulleet jotain kerrottavan, toiset taasen iva huulillaan ja
-muutamat synkin, uhkaavin silmäyksin. Kun kaikki olivat menneet ja
-heitä seuraavat palvelijatkin kadonneet näkyvistä ja minä jäin ammolla
-suin heidän jälkeensä katsellen rahvaan uteliaitten silmäysten
-esineeksi, käännyin ympäri ja mennen hevoseni luo irrotin sen, katkeran
-pettymyksen tunne sydämessäni.
-
-Suunnitelma, jonka neiti oli esittänyt ja minä hyväksynyt St.
-Gaultierin luona olevassa metsässä -- kun meistä tuntui että meidän
-pitkän poissaolomme ja huhuna tietoomme tulleitten suurten tapahtumien
-oli täytynyt muuttaa maailma ja aukaista meille paluutie -- tuo
-suunnitelma oli rauennut täydellisesti tyhjiin. Kaikki oli niinkuin
-ennenkin; mahtavat olivat yhä mahtavia ja ystävyys pelon kahlehtimana.
-Oli selvää, että olisimme tehneet viisaammin, jos olisimme noudattaneet
-nöyrempää menettelytapaa ja totellen saamiamme varotuksia odottaneet
-Navarran kuninkaan sopivaksi katsomaa hetkeä tahi Rosnyn viipyvää
-huomiota. Silloin en olisi ollut, niinkuin nyt, välittömässä vaarassa,
-eikä minun olisi myöskään tarvinnut tuntea eron tuskallisuutta, eron,
-joka silminnähtävästi uhkasi tulla pysyväksi. Neiti oli turvassa, ja
-siinä oli kyllä jo paljon, mutta minun täytyi pitkän palvelusajan ja
-lyhyen onnen jälkeen käydä yksikseni, ainoastaan muistot
-viihdykkeenäni.
-
-Tästä arvottomasta hervottomuudesta -- joka oli yhtä itsekäs kuin
-hyödytönkin -- herätti minut Simon Fleix'n ääni, saaden ajatukseni
-liikkeelle ja muistuttaen minulle, että kallis aika kului hukkaan
-seisoessani toimettomana. Päästäkseni luokseni hän oli tunkeutunut
-uteliaan rahvaan keskitse ja hänen kasvonsa punottivat. Hän nykäisi
-minua hihasta, luoden ympärillä oleviin palvelijoihin vihan ja pelon
-sekaisia silmäyksiä.
-
-"Mokomatkin, pitävätkö he teitä nuorallatanssijana?" mutisi hän
-korvaani. "Nouskaa hevosen selkään ja tulkaa. Ei ole varaa hukata
-silmänräpäystäkään."
-
-"Jätitkö hänet rouva Catherinen luokse?" kysyin minä.
-
-"Tietysti", vastasi hän kärsimättömänä. "Älkää huolehtiko hänestä.
-Pelastakaa itsenne, herra de Marsac. Siitä on nyt tällä hetkellä
-kysymys."
-
-Koneenomaisesti nousin ratsaille ja tunsin rohkeuteni palaavan kun
-hevonen lähti liikkeelle allani. Lasketin joukon läpi ja pitemmälti
-ajattelematta ohjasin samalle tielle, jota olimme tulleetkin. Mutta
-noin sata kyynärää ratsastettuamme pysäytin hevoseni. "Tunnin etumatka
-on lyhyt", virkoin minä. "Minne menemme?"
-
-"St. Cloudiin", vastasi hän varmasti. "Ranskan kuninkaan suojelus voinee
-auttaa päiväksi tai pariksi. Mitä sitten tulee, niin on vielä jälellä
-Liiga, jollei Pariisi ole antautunut."
-
-Ymmärtäen ettei muuta neuvoa ollut, suostuin, ja niin läksimme
-jatkamaan matkaa. Matkan Meudonista St. Cloudiin olisimme voineet
-ratsastaa vajaassa tunnissa, mutta suora tie kulkee Teininiityn,
-Meudonin pohjoispuolella olevan laajan tasangon poikki. Tämä oli
-alttiina vihollisen tulelle ja siinä sattui lisäksi yhtämittaa pitkin
-päivää kahakoita molempiin leireihin kuuluvien ratsujoukkojen välillä,
-joten oli mahdoton kulkea sen poikki ilman riittävää apujoukkoa. Meidän
-oli pakko tehdä kierros, minkä vuoksi kesti kauemmin ennenkuin ehdimme
-määräpaikkaamme, mutta pääsimme kuitenkin perille ilman vastuksia
-tuohon pieneen kaupunkiin, jonka jo kaukaa huomasimme olevan tulvillaan
-hyörinää ja hälinää, mikä asianmukaisesti kuuluu hovin ja leirin
-ympäristöön.
-
-Se oli todellakin täpösen täynnä, sillä Pariisin antautumista
-odotettiin joka hetki ja St. Cloud oli muodostunut yleiseksi
-kohtauspaikaksi, jonne kokoontuivat niin hyvin ne harvat, joilla jo
-kauan oli ollut varma toimintasuunta, kuin ne monet, jotka odottavat
-mille puolen onni kääntyy, Kadut olivat kaikkialla tungokseen saakka
-täynnä, loistellen kirkkaita värejä, terästä ja samettia, muotipukuja
-ja soturintöyhtöjä. Lippuja liehui pitkissä riveissä, peittäen
-näkyvistä räystäät ja ehkäisten auringonsäteitä, ja kaiken yllä
-kumisivat viiden kuuden kirkon kellot hilpeänä vastauksena etäältä
-kuuluvaan tykkien jymähtelyyn. Jokaisesta lipusta ja kunniakaaresta ja
-viiristä luin tunnuslauseen: "Eläköön kuningas!" Me tiedämme nyt, ja
-Jumala tiesi silloin, millainen tuomion iva noissa sanoissa piili!
-
-
-
-
-XXXIV. "E1 niin pahaa, josta el jotakin hyvää."
-
-
-Hitaasti ja yhtämittaa tyrkkien olimme päässeet etenemään pääkadulle
-asti, tungoksen yhä suuretessa mitä pitemmälle tulimme, kun
-kääntyessäni erään kulman ympäri kuulin nimeäni huudettavan ja ylös
-katsahdettuani näin muutamassa ikkunassa ne kasvot, joita juuri olin
-etsimässä. Puolen minuutin kuluttua oli herra d'Agen vieressäni, ja
-silloin, kuten olin odottanutkin, ei minun auttanut muu kuin laskeutua
-satulasta siinä tuokiossa ja ottaa asuntoni hänen luonaan. Hän ei
-ollenkaan salannut iloaan ja hämmästystään minun tulostani, vaan
-viivähdettyään ainoastaan sanoakseen Simonille missä talli oli, kiskoi
-minut ihmistungoksen läpi ja veti ylös asuntonsa portaita innolla ja
-sydämellisyydellä, joka sai kyynelet silmiini ja antoi ylhäällä
-tapaamalleni seurueelle enemmän kuin riittävän käsityksen arvostani ja
-merkityksestäni.
-
-Nähdessäni hänet jälleen loistavimmalla tuulellaan ja vapaasti
-käyttelemässä kaikkia noita pieniä taitotemppuja ja sievistelyjä,
-joilla hän salasi luonteensa todellisen arvon, pidin suurena kunniana
-sitä, että hän jätti ne tällä kertaa syrjään, johdattaen minut
-kunniapaikalle ja tutustuttaen minut seuralaisilleen poikamaisella
-suorasukaisuudella ja ainoastaan minun mukavuuttani silmälläpitäen,
-mikä oli tavattomasti minulle mieleen. Hän käski isäntänsä hetkeäkään
-viipymättä tuoda viiniä ja ruokaa ynnä kaikkea mikä voi olla
-virkistykseksi matkustavalle, ja hyppäsi itse ylös ja istui jälleen
-alas kymmeniä kertoja minuutissa, käskien palvelijoitaan milloin
-millekin asialle tai toruen heitä, kun jättivät tuomatta minulle
-kaikenmoista, mitä en lainkaan tarvinnut. Kiiruhdin esittämään
-seurueelle anteeksipyyntöni siitä että olin tullut keskeyttämään heidän
-keskusteluaan, ja he olivat kyllin ystävällisiä vakuuttaakseen, ettei
-se suinkaan heitä häirinnyt. Samalla he kuitenkin, nähdessään herra
-d'Agenin kiihkeistä kasvoista ja loistavista silmistä hänen haluavan
-olla kahden kanssani, ottivat jäähyväiset ja jättivät meidät pian
-kahdenkesken.
-
-"No niin", sanoi hän tultuaan takaisin ovelta heitä saattamasta, "mitä
-teillä nyt on minulle kerrottavana, ystäväni? Eikö hän ole mukananne?"
-
-"Hän on neiti de la Viren kanssa Meudonissa", vastasin minä hymyillen.
-"Ja mitä muuhun tulee, niin hän voi hyvin ja on reippaammalla
-mielellä."
-
-"Eikö hän lähettänyt minulle jotain sanaa?" kysyi hän.
-
-Pudistin päätäni. "Hän ei tiennyt, että tulisin tapaamaan teitä",
-vastasin.
-
-"Mutta kai hän ... lienee puhunut minusta hiljan?" jatkoi hän hiukan
-pettyneen näköisenä.
-
-"En luule hänen maininneen nimeänne pariin viikkoon", vastasin nauraen.
-"Siitä saitte! Mutta, hyvä ystävä", jatkoin puheensävyäni muuttaen ja
-laskien käteni hänen olallensa tavalla, joka rauhotti häntä ainakin
-yhtä paljon kuin sanani, "oletteko niin äkkinäinen rakastaja, ettette
-tiedä naisen puhuvan vähimmän siitä mitä hän ajattelee enimmän? Pää
-pystyyn vain! Jollen kokonaan erehdy, ei teillä ole paljonkaan pelon
-aihetta tulevaisuuteen nähden. Olkaa vain kärsivällinen."
-
-"Niinkö arvelette?" virkkoi hän kiitollisena.
-
-Vakuutin ettei minulla ollut siitä epäilystäkään; silloin hän vaipui
-haaveksimaan ja minä häntä katselemaan. Voi ihmisluonteen
-pikkumaisuutta! Hän oli ottanut minut vastaan avosylin, kuitenkin,
-kun näin millainen onnellisuus kuvastui hänen kauniilla kasvoillaan,
-annoin mielessäni sijaa halpamaisimmalle tunteelle mitä ihmisen
-rinnassa voi asua. Minä katselin häntä kadehtivin silmin, katkerana
-vertaillen omaa osaani siihen, minkä kohtalo oli varannut hänelle.
-Hänellä oli rikkautta, ulkonaista kauneutta, menestystä, korkeita
-sukulaisuussuhteita ja suuria toiveita; minä taas olin välittömän
-vaaran kynsissä, tulevaisuuteni oli pimeä ja kaikki eteeni aukenevat
-tiet niin uhanalaisia, etten tiennyt minkä valitsisin. Hän oli nuori,
-minä ikäni kukoistuksen sivuuttanut; hän oli suosiossa, minä turvaton
-pakolainen.
-
-Nämä mietteet hän katkaisi tavalla, joka sai minut punastumaan
-nyrpeyttäni. Heräten äkkiä suloisista unelmistaan hän alkoi tiedustella
-minusta itsestäni ja oloistani, kysyen innokkaasti, kuinka olin
-joutunut St. Cloudiin, ja kuunnellen kertomustani seikkailuistani
-jalolla myötätunnolla, joka teki hänet minulle vielä entistäänkin
-rakkaammaksi. Kun olin päässyt loppuun -- silloin oli jo Simonkin
-liittynyt seuraamme, seisoen oven suussa -- lausui hän, että minun
-täytyi päästä kuninkaan puheille.
-
-"Mitään muuta neuvoa ei ole", sanoi hän.
-
-"Häntä tavatakseni olen tullutkin", vastasin minä.
-
-"Totta totisesti!" jatkoi hän, nousten istuimeltaan ja katsellen minua
-huolestunein kasvoin. "Kukaan muu ei voi teitä auttaa."
-
-Minä nyökkäsin.
-
-"Turennellä on täällä neljätuhatta miestä. Ette kai voi mitään niin
-paljoa vastaan?"
-
-"En mitään", sanoin minä. "Kysymys on siitä tahtooko kuningas ottaa
-minua suojellakseen?"
-
-"Jollei hän tahdo, niin sitten ei kukaan", vastasi herra d'Agen
-lämpimästi, "Tänä iltana ette ehkä voi häntä tavata; hänellä on
-neuvoston kokous. Huomisaamuna ehkä voitte. Teidän on oltava yötä
-täällä; minä panen mieheni vartioimaan, niin luulen teidän olevan
-turvassa. Lähden heti tiedustamaan voiko setäni auttaa teitä. Ettekö
-tiedä ketään muuta, joka voisi puhua puolestanne?"
-
-Minä mietin, ja olin jo vastaamaisillani kieltävästi, kun Simon, joka
-oli kuunnellut säikähtynein kasvoin, mainitsi Crillonin.
-
-"Todellakin, jos hän vain suostuu", huudahti d'Agen katsahtaen
-hyväksyvästi poikaan. "Hänellä on vaikutusvaltaa kuninkaaseen."
-
-"Luulen, että hän suostuu", arvelin minä. "Minulla oli omituinen
-kohtaus hänen kanssaan eilen illalla." Ja sitten kerroin d'Agenille
-majatalossa tapahtuneesta kaksintaistelusta.
-
-"Hyvä!" lausui hän säihkyvin silmin. "Olisin mielelläni ollut sitä
-näkemässä. Joka tapauksessa koetan esittää asiaa hänelle. Crillon ei
-pelkää ketään, ei edes kuningasta."
-
-Niin oli asia päätetty. Se ilta ja yö oli minun pysyteltävä ystäväni
-asunnossa, näyttämättä edes nenääni ikkunassa.
-
-Kun hän oli mennyt ja minä olin yksinäni huoneessa, niin myönnän,
-että minä tunsin mieleni sangen masentuneeksi. Herra d'Agenin
-matkavarustukset olivat asetellut ympäri huonetta, mutta eivät kyenneet
-antamaan muuta kuin epäjärjestyksen leiman sen avaralle alastomuudelle.
-Alkoi himmetä, päivänpaiste oli hävinnyt. Ulkona tuntui kellojen
-soitto, etäinen tykkien jyminä ja tungoksen täyttämiltä kaduilta
-kuuluva hälinä ja kohina tuntuivat kertovan iloisesta elämästä ja
-vapaudesta, toivoista ja pyrkimyksistä, joista kaikista minä olin
-suljettu pois.
-
-Muun askartelun puutteessa katselin kadulle, ja pysytellen varovaisen
-etäällä ikkunasta näin ratsastajaparvia iloisina kulkevan tungoksen
-läpi mikä minnekin, kiiltävin haarniskoin ja äänekkäästi puhellen.
-Munkkeja ja aatelisnaisia, joku kardinaali ja lähettiläs kulkivat
-silmieni editse -- ja lisäksi loppumaton saattue porvareita ja
-kerjäläisiä, sotilaita ja hovimiehiä, gaskonjalaisia, normanneja ja
-pikardialaisia. En milloinkaan ollut nähnyt tuollaista näkyä enkä niin
-paljon kansaa yhteen paikkaan keräytyneenä. Näytti siltä kuin puoli
-Pariisia olisi tullut osottamaan alistumistaan, niin että samalla kun
-rintani kohoili omaa vankeustilaani huokaillen, tuo näky vähitellen
-haihdutti mielestäni omakohtaiset huoleni, kehottaen minua etsimään
-niille korvausta yhteisen asian pikaisesta ja loistavasta voitosta.
-
-Illan pimeneminenkään ei saanut juhlahumua loppumaan; se jatkui
-soihtujen ja lyhtyjen loisteessa, muuttaen yön päiväksi. Joka taholta
-kuului ilakoivia tai kinastelevia ääniä. Väkijoukko kuljeskeli kaduilla
-myöhäiseen yöhön, huudellen: "Eläköön kuningas!" ja "Eläköön Navarra!"
-ja silloin tällöin sai jonkun seurueineen liikkeellä olevan korkean
-ylimyksen ilmestyminen innostuksen purkautumaan myrskyäviin huutoihin.
-Ei mikään tuntunut sen varmemmalta, välttämättömämmältä ja
-peruuttamattomammalta, kuin että joku lähinnätulevan vuorokauden
-tunneista saisi nähdä Pariisin kukistumisen.
-
-Ja kumminkaan ei Pariisi kukistunut.
-
-Kun herra d'Agen vähää ennen puoltayötä palasi, tapasi hän minut vielä
-ikkunan ääressä istumassa pimeässä huoneessa. Kuulin hänen jyrkästi
-käskevän tuoda kynttilöitä, ja oivaltaen hänen äänensävystään että
-jotakin oli hullusti, nousin ja menin häntä vastaan. Hän seisoi hetken
-aikaa hiljaa, pieniä viiksiään punoen, ja puhkesi sitten intohimoiseen
-sanaryöppyyn, josta pian ymmärsin niin paljon, että herra de
-Rambouillet kieltäytyi minua auttamasta.
-
-"No niin", virkoin minä, tuntien osanottoa nuoren miehen
-huolestuneisuutta ja neuvottomuutta kohtaan, "ehkä hän on oikeassa.
-
-"Hän antaa tämän vastauksen katsoen siihen, että te tulitte tänä
-iltana", vastasi ystäväni, posket häpeästä punottavina, "ja sanoo että
-jos hän ryhtyisi teitä tukemaan tämän jälkeen, johtaisi se vain varmaan
-nöyryytykseen. Minä en päästänyt häntä helpolla, sen vakuutan", jatkoi
-d'Agen, "mutta se ei auttanut mitään. Hän sanoi olevansa suosiollinen
-teitä kohtaan ja haluavansa auttaa teitä panemalla jotain alttiiksikin,
-mutta jos hän tekisi sen näissä olosuhteissa, vahingoittaisi hän sillä
-vain itseänsä."
-
-"Vielä on jälellä Crillon", sanoin minä niin iloisesti kuin saatoin.
-"Suokoon taivas, että hän olisi siellä varhain! Sanoiko herra de
-Rambouillet mitään muuta?"
-
-"Ainoastaan sen, että ainoa pelastumisen mahdollisuus teille olisi
-paeta niin pian ja salaisesti kuin mahdollista."
-
-"Hän piti siis asemaani toivottomana?"
-
-Ystäväni nyökkäsi, ja ollen yhtä huolissaan minun tähteni kuin
-häpeissään omasta puolestaan, osotti niin syvää myötätuntoa, etten
-voinut tehdä muuta kuin lohduttaa häntä, mikä onnistui vasta sitten kun
-käänsin puheen rouva de Bruhliin. Vietimme lyhyen yön yhdessä, samassa
-huoneessa ja samassa vuoteessa, käyttäen enemmän aikaa puhelemiseen
-kuin nukkumiseen -- puhellen rouva de Bruhlista ja neiti de la Virestä,
-kukkulan laella olevasta linnasta ja metsäleiristä, sanalla sanoen
-kaikista entisistä, mutta sangen vähän tulevaisuudesta. Kohta
-aamunkoiton jälkeen Simon, joka oli nukkunut makuulavalla kynnyksen
-edessä, herätti minut katkonaisesta unesta, johon juuri olin vaipunut,
-ja muutamia minuutteja myöhemmin seisoin puettuna ja aseissa, valmiina
-koettamaan viimeistä mahdollisuutta mikä minulla oli jälellä.
-
-Herra d'Agen oli pukeutunut yhtä rintaa kanssani, enkä minä ollut
-puhunut mitään. Mutta kun hän otti hattunsa, osottaen selvästi että hän
-aikoi lähteä mukaani, panin minä vastaan. "Ei", sanoin minä, "te ette
-voi paljon hyödyttää minua, mutta sensijaan voitte aiheuttaa itsellenne
-paljon harmia."
-
-"Te ette saa mennä ilman yhtään ystävää", sanoi hän kiivaasti.
-
-"No, no!" virkoin minä. "Onhan minulla Simon."
-
-Mutta kun käännyin puhuttelemaan Simonia, olikin hän mennyt. Harvat
-miehet ovat urhoollisimmillaan aamun ensi hetkillä, eikä minua
-senvuoksi hämmästyttänyt että pojan rohkeus oli pettänyt. Tuo
-uskottomuus kuitenkin vain vahvisti päätöstäni, etten vahingoittaisi
-herra d'Agenia, vaikkakin kului kotvan aikaa ennenkuin sain hänet
-vakuutetuksi siitä että olin tosissani ja että tahdoin mennä ulos
-yksinäni tahi muuten en ollenkaan. Hänen täytyi lopulta tyytyä
-lainaamaan minulle rintahaarniskansa, jonka ilomielin puin ylleni,
-otaksuen hyvinkin todennäköiseksi, että kimppuuni voitaisiin käydä
-ennenkuin ehdin linnaan. Sitten, kellon ollessa noin seitsemän, erosin
-hänestä monin syleilyin ja ystävällisin sanoin ja menin kadulle miekka
-levättäni alla.
-
-Illan juhlimisesta uneliaana kaupunki lepäsi hiljaisena ja
-rauhallisena. Aamu oli pilvinen ja lämmin. Liput, jotka eilen olivat
-tarjonneet niin iloisen näyn, riippuivat rentoina tankojaan pitkin tai
-heilahtelivat veltosti ja jäivät sitten taas liikkumattomiksi. Kuljin
-verkalleen niiden alitse tähystellen tarkasti kaikille tahoille; mutta
-kaduilla ei ollut montakaan ihmistä liikkeellä, ja minä saavuin linnaan
-ilman vastuksia. Siellä oli jo hiukan elämää: upseereja, jotka kulkivat
-ulos ja sisään, hovilaisia, joitten virkansa vuoksi täytyi olla läsnä,
-ja kerjäläisiä, jotka seuraa etsien olivat yön aikana kerääntyneet
-tänne. Näitten keskellä tunsin äkkiä suureksi kummastuksekseni Simon
-Fleix'n taluttamassa hevostani edestakaisin. Minut nähdessään hän antoi
-sen erään pojan huostaan ja tuli puhuttelemaan minua punottavin
-kasvoin, mutisten että neljästä jalasta oli enemmän turvaa kuin
-kahdesta. En puhunut hänelle paljoa, sillä sydämeni oli täysi ja
-ajatuksiani askarrutti vastaanottohuone ja se mitä siellä sanoisin;
-nyökkäsin hänelle vain ystävällisesti, ja hän astui taakseni, kun
-vartijat pysähdyttivät minut. Vastasin heille hakevani herra de
-Crillonia, ja päästen siten menemään lähdin seuraamaan erästä
-kolmimiehistä joukkuetta, joka näytti olevan samalla asialla kuin
-minäkin.
-
-Yksi näistä oli jakobiinimunkki, jonka musta ja valkea puku muistutti
-minulle isä Antoinea ja sai kylmät väreet käymään sydämessäni. Toisen,
-jonka katsetta kartoin, tunsin herra de la Guesleksi, kuninkaan
-asianajajaksi. Kolmas oli minulle tuntematon. Päästyään de la Gueslen
-mukana-olon nojalla pysähdyttämättä sivuuttamaan päävartiat, seurue
-jatkoi kulkuaan pitkän käytäväsokkelon läpi puhellen keskenään
-matalalla äänellä, ja pysytellen heidän kintereillään kasvot taitavasti
-peitettyinä pääsin minä tällä tavoin aina odotushuoneeseen asti, jonka
-tapasin melkein tyhjänä. Täällä kysyin ovenvartialta Crillonia, saaden
-kauhistuksekseni kuulla ettei hän ollut saapuvilla.
-
-Tämä isku, joka vähällä oli tyrmistyttää minut, avasi silmäni näkemään
-asemani täperyyden; ainoastaan hetken varhaisuus ja läsnäolevien
-harvalukuisuus turvasivat sen toistaiseksi. Millä hetkellä hyvänsä
-saatettiin tuntea minut ja ruveta kyselemään taikka tiedustaa nimeäni,
-samalla kuin kuninkaan yksityishuoneen vartioidut ovet estivät minua
-pääsemästä hänen puheilleen yhtä hyvin kuin jos olisin ollut Pariisissa
-taikka sadan penikulman päässä. Koettaen parhaani mukaan salata sitä
-masennusta ja levottomuutta, joka tämän asianlaidan minulle selvitessä
-valtasi mieleni, menin ikkunan luokse, ja kätkeäkseni kasvoni muilta
-sekä saadakseni samalla aikaa koota ajatuksiani, olin katselevinani
-siitä ulos.
-
-Minulta ei kuitenkaan jäänyt huomaamatta mitään siitä, mitä huoneessa
-tapahtui. Panin merkille kaikki seikat ja henkilöt, vaikkakin
-kaikki ajatukseni kohdistuivat siihen, kuinka päästä kuninkaan
-puheille. Parranajaja tuli huoneesta hopeamaljaa kantaen, seisoi
-hetkisen ja sitten meni jälleen sisään äärettömän tärkeän näköisenä.
-Vartiat haukottelivat, ja muuan upseeri astui sisään, katseli
-ympärilleen ja palasi takaisin. Herra la Guesle, joka oli mennyt
-vastaanottohuoneeseen, tuli jälleen ulos ja seisoi lähellä minua
-puhellen jakobiinimunkin kanssa, jonka kalpeat, hermostuneet ja
-äkilliset liikkeet muistuttivat jonkunverran Simon Fleix'tä. Munkilla
-oli kädessään jokin kirje tai anomus, jota hän näytti opettelevan
-ulkoa, sillä hänen huulensa liikkuivat yhtämittaa. Ikkunasta
-lankeavassa valossa näin, että hänen kasvonsa olivat kostean kelmeät ja
-piirteet vääntyneet. Mutta otaksuen, että hän, monien kaltaistensa
-tavoin, vietti epäterveellistä elämää, en ajatellut siitä sen enempää,
-vaikka hän tuntuikin minusta vastenmieliseltä ja minä olisin siirtynyt
-muualle, jollei paikkani hänen läheisyydessään olisi ollut niin
-sovelias.
-
-Hetken perästä, minun siinä päätäni vaivatessa, tuli joku ulos ja sanoi
-jotakin la Queslelle, joka puolestaan kutsui munkkia ja lähti kiireesti
-ovea kohti. Jakobiini seurasi. Kolmas henkilö, joka oli tullut heidän
-muassaan, oli juuri kiinnittänyt huomionsa muualle eikä huomannut,
-vaikka la Guesle kutsui häntä. Silmänräpäyksessä olin selvillä
-tilanteesta. Kooten kaiken rohkeuteni astuin lattian poikki munkin
-jälessä, joka kuullessaan askeleeni tai tuntiessaan kaapunsa
-koskettavan minuun säpsähti ja katsahti epäluuloisesti taakseen,
-kasvoillaan niin kolkko ja synkkä ilme, että minä olin vähällä kavahtaa
-taaksepäin, luullen tuokion ajan näkeväni edessäni isä Antoinen haamun.
-Mutta kun mies ei virkkanut mitään ja käänsi kohta katseensa pois,
-karaisin mieleni ja astelin edelleen hänen jälessään. Sivuutin
-ovenvartian, ja kuin taikavoiman avulla olin kuninkaan huoneessa, mikä
-hetkeä aikaisemmin oli tuntunut yhtä saavuttamattomalta kuin sinne
-pääsy oli välttämätön turvallisuudelleni.
-
-Eikä tämä menestys ollut ainoa seikka, mikä sai sydämeni sykkimään
-toivorikkaammin. Kuningas oli sisäänastuessani juuri puhumassa, ja
-hänen äänensä iloinen sävy tuntui lupaavan suosiollista vastaanottoa.
-Hänen majesteettinsa istui puoleksi puettuna tuolilla huoneen perällä,
-ympärillään viisi tai kuusi aatelisherraa, yhtä monen odottaessa
-ovensuussa, joitten viimeksimainittujen joukkoon minäkin riensin
-yhtymään.
-
-La Guesle näytti aikovan mennä eteenpäin, mutta nähdessään ettei
-kuningas ollut häntä huomannut, jäikin paikalleen. Samassa kuningas
-kuitenkin näki hänet ja kutsui häntä. "Ahaa, Guesle!" virkkoi hän
-hyväntuulisesti. "Vai te siinä olette? Onko ystävänne mukana?"
-
-Asianajaja astui esiin munkki rinnallaan, ja minulla oli tilaisuus
-panna merkille se edullinen muutos, joka oli tapahtunut kuninkaassa,
-sillä hän puhui ponnekkaammin ja näytti olevan paremmassa terveydessä
-kuin ennen. Hänen kasvonsa eivät näyttäneet varsin niin kalmanomaisilta
-maalin alta eikä hänen ruumiinsa varsin niin laihtuneelta. Mutta
-enemmän kuin mikään muu hämmästytti minua hänen mielialassaan
-tapahtunut muutos. Hänen silmänsä säkenöivät tuon-tuostakin ja hän
-nauroi alinomaa, niin että saatoin tuskin uskoa häntä samaksi mieheksi,
-jonka olin nähnyt epätoivon musertamana ja tunnonvaivojen kiduttamana.
-
-Kääntäen huomionsa pois la Gueslestä hän alkoi vaihtaa sanoja häntä
-lähinnä seisovan aatelismiehen kanssa, katsellen häneen veitikkamaisin
-silmin ja lyöden vetoa Pariisin antautumisesta.
-
-"Turkanen!" kuulin hänen iloisesti huudahtavan. "Antaisinpa tuhat
-puntaa, jos saisin nähdä madame Montpensier'n tänä aamuna! Hän saa nyt
-pitää kolmannen kruununsa itse. Tai, hitto! -- meidän pitäisi panna
-hänet luostariin. Se olisi mainio kosto!"
-
-"Huntu tonsuurin sijasta", lausui puhuteltu myhäillen.
-
-"Niin. Miksei? Olisihan hänkin tehnyt munkin minusta", vastasi
-kuningas sukkelasti. "Kyllä hän varmaan on valmis hirttämään itsensä
-sukkanauhaansa tänä aamuna, jollei hän jo ole kuollut kiukusta. Taikka,
-maltas, minä unhotin hänen kultaiset saksensa. Antakaamme hänen avata
-niillä valtimonsa. No niin, la Guesle, mitäs ystävänne haluaa?"
-
-En kuullut vastausta, mutta se oli nähtävästi tyydyttävä, sillä hetken
-perästä kaikki paitsi jakobiinimunkki astuivat syrjään, jättäen hänet
-seisomaan kuninkaan eteen, joka ojentaen kätensä otti häneltä kirjeen.
-Silminnähtävästi vapisten munkki näytti tuskin jaksavan kestää hänen
-osakseen tullutta kunniaa, ja tämän nähdessään kuningas lausui kaikkien
-kuultavalla äänellä: "Nostakaa päänne vain. Te olette tervetullut. Minä
-rakastan munkinpäähinettä niinkuin jotkut rakastavat naisenmyssyä. No
-niin -- mutta mitäs tämä on?"
-
-Hän luki osan kirjeestä ja nousi seisoalleen. Samalla munkki kumartui
-eteenpäin ikäänkuin ottaakseen paperin takaisin, ja sitten, niin
-nopeasti, niin äkkiä, niin odottamattomalla liikkeellä ettei kukaan
-ehtinyt liikahtaakaan ennenkuin kaikki oli tapahtunut, iski kuningasta
-veitsellä ruumiiseen! Kun terä välähti ja katosi ja kuningas syvään
-huokaisten vaipui takaisin tuolille, silloin, ja vasta silloin, tiesin
-kadottaneeni sallimuksen tarjoaman tilaisuuden anteeksiannon ja
-suojeluksen ansaitsemiseen. Sillä jos olisin tarkannut jakobiinia
-astuessamme yhdessä ovesta sisään ja lukenut hänen ilkeät kasvonsa
-oikein, niin yksi sana, yksi ainoa sana olisi saanut puolestani aikaan
-enemmän kuin kymmenen Crillonin puoltolauseet!
-
-Liian myöhään syöksähti kymmenkunta miestä auttamaan kuningasta; mutta
-ennenkuin he ehtivät hänen luokseen, oli hän itse vetänyt veitsen
-haavasta ja iskenyt sillä murhaajaa päähän. Silläaikaa kun toiset
-tuskasta huudahdellen riensivät tukemaan kuningasta, jonka ruumiista
-veri jo virtana vuoti, tarttuivat toiset katalaan munkkiin ja iskivät
-hänet maahan. Kun he kerääntyivät hänen ympärilleen, näin hänen
-hetkiseksi kohoavan polvilleen ja katsovan ylöspäin; veri, joka valui
-pitkin hänen kasvojaan, samoinkuin hänen piirteensä, jotka kuvastivat
-sekaisin voitoniloa ja kauhua, saivat tuon näyn painumaan ainaiseksi
-muistiini. Seuraavassa silmänräpäyksessä upposi kolme miekanterää hänen
-rintaansa, ja hänen vääntelehtivä ruumiinsa temmattiin kirousten
-sadellessa lattialta ja työnnettiin pää edellä ikkunasta läpi ja
-viskattiin ulos pihalla seisovien tallimiesten ja keittiöpiikain
-pilkattavaksi ja häväistäväksi.
-
-Seurasi sanoin kuvaamaton sekasorto, toisten huutaessa että kuningas
-oli kuollut, kun toiset taasen kutsuivat lääkäriä ja muutamat nimeltä
-mainiten Dortomania. Odotin että ovet suljettaisiin ja kaikki
-sisälläolijat estettäisiin poistumassa, niin että miehen rikostoverit,
-jos hänellä sellaisia oli, saataisiin kiinni, Mutta ei ollut ketään,
-joka olisi antanut tuon määräyksen. Sensijaan tunkeutui sisään monta,
-joilla ei ollut pääsyoikeutta eikä edes mitään asiaakaan, ja heidän
-huutonsa ja tungeksimisensa saattoivat sekamelskan ja hälinän sata
-kertaa pahemmaksi. Seisoessani keskellä tätä tuoksinaa hämmästyneenä ja
-tyrmistyneenä, omat vaarani ja huoleni unohtaneena, tunsin äkkiä
-hihaani rajusti nykäistävän ja katsahtaessani ympärilleni näin Simonin
-vieressäni. Pojan kasvot olivat tulipunaiset ja hänen silmänsä
-näyttivät pullistuvan ulos päästä.
-
-"Tulkaa!" mutisi hän tarttuen käsivarteeni. "Tulkaa!" Ja muitta
-mutkitta tai selityksittä hän veti minua ovea kohti, kasvoillaan ja
-käytöksessään sellainen kiihtymys ja malttamattomuus kuin olisi hän
-itse ollut murhaaja. "Tulkaa, ei ole silmänräpäystäkään hukattavana",
-läähätti hän jatkaen ponnisteluaan vähääkään hellittämättä.
-
-"Minne?" kysyin minä ihmeissäni, salliessani vastahakoisesti hänen
-hinata itseäni pitkin käytävää ja portailla ällistelevän väkijoukon
-läpi. "Minne, hyvä mies?"
-
-"Ratsaille!" sähähti hän vastaukseksi korvaani. "Ratsastakaa henkenne
-edestä Navarran kuninkaan luo -- jollei hän jo ole Ranskan kuningas!
-Ratsastakaa niinkuin kuolema olisi kintereillänne ja ilmottakaa hänelle
-uutinen ja käskekää hänen olla varuillaan omasta puolestaan! Jos
-ehditte ensimäisenä, niin, auttakoon meitä taivas, Turenne saa huoleti
-koettaa pahimpansa!"
-
-Tunsin joka hermon ruumiissani väräjävän, kun hänen tarkotuksensa
-selvisi minulle. Sanaakaan sanomatta irtauduin hänen käsipuolestaan ja
-viskauduin ihmistungokseen, joka täytti alemman käytävän ahdinkoon
-saakka. Taistellessani hurjasti läpi päästäkseni Simon auttoi minua
-huutamalla: "Tohtoria! Tohtoria! Väistykää!" ja tämä sai monen
-siirtymään tieltäni siinä luulossa että minä olin valtuutettu
-sanansaattaja. Vihdoinkin sain tunkeutuneeksi joukon läpi ja pääsin
-pihalle, missä huomasin olevani ensimäinen linnasta ulos tullut
-henkilö. Kymmenkunta ihmistä riensi minua kohti säikähtynein silmin ja
-kysymyksiä huulillaan, mutta minä juoksin heidän ohitseen ja siepaten
-Cidin ohjakset, joka onneksi oli ihan lähellä, hyppäsin satulaan.
-
-Kääntäessäni hevosen porttia kohti kuulin Simonin huutavan jälkeeni:
-"Teininiitylle! Menkää sen kautta!" ja sitten en kuullut enää mitään.
-Olin ulkona pihasta ja laskin laukkaa lakittomin päin katua alas;
-naiset sieppoivat lapsiaan tieltä ja juoksivat syrjään, miehet tulivat
-säikähtyneinä talojensa oville huutaen että liigalaiset ovat
-kimpussamme? Kun kelpo ratsuni viskasi päänsä ylös ja kiisi eteenpäin,
-sinkautellen soraa korkealle taakseen kavioillaan, jotka luiskahtelivat
-ja tömähtelivät kivitystä vastaan, kun tuuli alkoi vinkua ympärilläni
-ja minä tartuin ohjiin lyhyemmältä, silloin tunsin sydämeni
-hypähtelevän riemastuksesta. Tunsin samanlaista ihanaa vapautusta ja
-kevennystä kuin vanki, joka kauan kahlehdittuna tyrmässä viruttuaan
-jälleen pääsee hengittämään vapaata taivaan ilmaa. Tömistimme alas yhtä
-katua ja sitten kapeata kujaa pitkin, kunnes muuan rikottu,
-risukimpulla tukittu portti -- joitten yli Cid kompastellen rynnisti --
-toi meidät yhdellä harppauksella Teininiitylle, juuri kun myöhästynyt
-aurinko puhkesi paistamaan pilvien takaa heittäen valotulvan matalalle,
-avaralle tasangolle. Puoli penikulmaa edessäpäin kohoutuivat näkyviin
-Meudonin tornit kukkulan laella. Etäällä vasemmalla puolellamme olivat
-Pariisin muurit ja lähempänä samalla puolella kymmenkunta linnaketta ja
-patteria, siellä ja täällä samalla suunnalla näkyvien keihäskimppujen
-tai tiheitten jalkaväkijoukkojen ilmaistessa vihollisen läsnäoloa. En
-piitannut kuitenkaan mitään näistä enkä mistään muustakaan paitsi
-Meudonin torneista; suoraan niitä kohti suuntasin ratsuni pään,
-kiihottaen sen vauhdin äärimmilleen. Nopeaan lähestyivät ojat ja
-syvänteet näkyviin edestäpäin ja vilahtivat pois alitsemme. Kuopissa
-makaavat miehet kohosivat ylös ja tähtäsivät meihin taikka juoksivat
-karjuen katkaisemaan tietämme. Issyn luona olevasta linnakkeesta
-ammuttu kanuunanlaukaus repäisi ylös maata toisella puolellamme;
-joukko peitsimiehiä syöksähti esiin samalla suunnalla olevista
-maavarustuksista ja ratsasti joitakin satoja syltiä kilpaa kanssamme,
-hurjasti karjuen ja uhkaillen. Mutta kaikki nuo yritykset olivat
-turhia. Äkillisen vauhdin kiihotuksen yllyttämänä ja tuntiessaan
-olevansa vapaa tekemään parhaansa -- mikä tapahtui ylen harvoin -- Cid
-pudisti vaahdon kuolaimistaan ja levittäen veripunaiset sieraimensa
-tuulta kohti kyyristyi yhä matalammaksi ja matalammaksi, kunnes sen
-pitkä kaula eteenpäin kurottuneena näytti, ruohokentän vilistessä ohi,
-pysähtymättä maaliansa kohti kiitävän nuolen kärjeltä.
-
-Totta totisesti, kun ilma humisi korvissani ja aurinko paistoi
-kasvoihini, minä huusin ääneen kuin poika, ja vaikka istuin hiljaa
-uskaltamatta liikuttaa kättä taikka jalkaa, jotten rikkoisi kunnon
-sardinialaiseni menoa, rukoilin kiihkeästi, että tuo hevonen, jota olin
-hoitanut omin käsin ja ruokkinut viimeisellä kolikollani, kestäisi
-horjumatta loppuun asti. Sillä minusta tuntui että kokonaisen
-kansakunnan kohtalo ratsasti satulassani; ja mielessä Simonin sanat:
-"Käskekää hänen olla varuillaan", samoinkuin se itsellenikin
-päivänselvä asia, etteivät liigalaiset olisi niin hupsuja, että
-tuhoisivat yhden vihollisen korottaakseen samalle sijalle toisen, ei
-minusta tuntunut mikään sen mahdollisemmalta, kuin että minä huimasta
-ratsastamisestani huolimatta saapuisin liian myöhään ja tapaisin
-Navarran kuninkaan saman kohtalon uhrina kuin Ranskan kuningaskin oli.
-
-Tässä innokkaassa riennossani olin tehnyt matkaa niin nopeasti kuin
-sitä vain harvoin tehdään, ja ohimoitani piiskaavan viiman
-vaikutuksesta olin jo tulemassa hiukkasen levollisemmaksi ja
-toivehikkaammaksi, kun yhtäkkiä näin suoraan edessäni juuri minun ja
-Meudonin välissä kourallisen miehiä parhaallaan kahakoimassa. Joukossa
-oli punaisia ja valkoisia mekkoja -- liigalaisia ja hugenotteja -- ja
-punamekot näyttivät olevan alakynnessä. Vielä katsellessani he
-kuitenkin pääsivät erkanemaan vastustajistaan järjestyksessä, mutta
-onnettomuudeksi peräytyen sellaiseen suuntaan ja sellaisella
-nopeudella, että minun täytyi ilmeisesti pakostakin joutua heidän
-kanssaan vastakkain, joko sitten koetin välttää tuota kohtausta tahi
-en. Ehdin hädintuskin saada käsityksen vaarasta ja sen läheisyydestä
-sekä erottaa molempien joukkojen tuolla puolen parinkymmenen viirin
-elostuttaman hugenottien pääkaartin, kun liigalaiset olivat kimpussani.
-
-Arvelen heidän tietäneen, ettei kukaan, joka sellaisella vauhdilla
-pyrki Meudoniin, voinut olla heidän ystäviään, sillä he syöksyivät
-minua kohti kuusi miestä rinnan voitonriemusta huutaen, ja ennenkuin
-ehdin laskea kahteenkymmeneen, kohtasimme toisemme. Cid oli yhä
-kiivaassa vauhdissa, eikä ollut johtunut mieleeni pysäyttää sitä, niin
-ettei minulla ollut aikaa käyttää pistoolejani. Miekkani olin
-kiskaissut ulos, mutta kun aurinko häikäisi silmiäni ja miehillä
-oli haarniskat yllä, en saanut paljoakaan aikaan vaikkakin
-yhteentörmättyämme jakelin hurjia iskuja, raivoissani tästä äkillisestä
-vastuksesta, joka ilmestyi toiveitteni tielle juuri kun kaikki näytti
-olevan selvänä. Cid piti uljaasti puoliaan -- kuulin hugenottien
-hurraavan kaukana -- ja minä iskin syrjään erään miekankärjen, joka
-uhkasi kurkkuani. Mutta aurinko kilotti silmiini ja jokin löi minua
-päähän. Samassa sain rintaani ankaran iskun, joka suorastaan heitti
-minut satulasta. Huitoen hurjasti ilmaa putosin alas huumaantuneena ja
-puolipyörryksissä, ja viimeisenä ajatuksenani maahan jysähtäessäni
-muistin neitiä ynnä pientä puroa porraskivineen.
-
-
-
-
-XXXV. "Kuningas on kuollut!"
-
-
-Herra d'Agenin haarniskaa sain kiittää henkeni säilymisestä, sillä se
-torjui saamani miekaniskun, niin että ainoa vahinko, minkä sain, oli
-hengitykseni salpautuminen joksikin aikaa, huimaus päässä ja
-jonkinlainen pyörtymiskohtaus. Näistä toivuttuani huomasin olevani
-selälläni maassa, miehen polvi rinnallani ja kymmenkunta ratsumiestä
-ympärilläni. Taivas pyöri sekavana silmissäni ja miehet näyttivät
-jättiläismäisiltä, mutta senverran kykenin kuitenkin ajattelemaan, että
-käsitin mitä oli tapahtunut ja että asiat olisivat voineet olla
-pahemminkin.
-
-Alistuen vangiksijoutumisen ajatukseen valmistauduin pyytämään heitä
-säästämään henkeäni, otaksuen varmasti heidän siihen myöntyvän, koska
-olin joutunut heidän käsiinsä avonaisessa taistelussa, rehellisesti ja
-selvällä päivällä. Mutta kun mies, jonka polvi jo teki oloni aika
-tukalaksi, näki että minä olin aikeissa puhua, pusersi hän minua äkkiä
-niin rajusti, samalla käskien minua kiukkuisella kuiskauksella olemaan
-hiljaa, että katsoin viisaammaksi totella häntä.
-
-Makasin siis hiljaa, ja aivojeni ollessa vielä sekavina kuulin
-ikäänkuin unessa jonkun sanovan: "Kuollut! Niinkö todella? Ja minä jo
-toivoin tulleemme ajoissa. No niin, paremmankin kohtalon hän olisi
-ansainnut. Kuka hän on, Rosny?"
-
-"Tunnetteko häntä, Maignan?" kysyi ääni, joka kuulosti omituisen
-tutulta.
-
-Mies, jonka polvi oli rinnallani, vastasi: "En, herra. Hän on minulle
-aivan outo. Hän näyttää normannilta."
-
-"Saattaa kyllä ollakin!" virkkoi kimakkasointuisempi ääni, jota en
-ollut ennen kuullut. "Sillä hänellä oli hyvä hevonen. Jos minä saisin
-sata sellaista ja sata miestä, jotka ratsastaisivat yhtä huimasti, niin
-en kadehtisi itse Ranskan kuningastakaan."
-
-"Puhumattakaan hänen navarralaisesta serkku-parastaan", lisäsi
-ensimäinen puhuja nauraen, "jolla ei ole ehyttä paitaa selässään eikä
-nuttua, joka olisi suunnilleenkaan uusi. Niin, Turenne, myöntäkää vain,
-ettette sittenkään ole niinkään huonolla puolella!"
-
-Näitä sanoja lausuttaessa ajatuskykyäni verhonnut pilvi väistyi
-yhtäkkiä syrjään. Näin, että miehillä, joitten käsiin olin joutunut,
-oli valkoiset nauhat ja heidän johtajallaan valkoinen sulkatöyhtö, ja
-käsitin ilman muuta, että Navarran kuningas oli tullut avukseni ja
-ajanut pakoon liigalaiset, jotka olivat työntäneet minut alas
-satulasta. Muisto kaikesta siitä, mitä oli tapahtunut tätä ennen, ja
-varsinkin tapahtumasta, jonka silminnäkijänä olin ollut kuninkaan
-vastaanottohuoneessa, syöksähti mieleeni niin valtavan voimakkaana,
-että jouduin raivoisan kärsimättömyyden valtaan ajatellessani
-hukkaamaani aikaa, ja nousten äkkiä ylös työnsin Maignanin pois rajulla
-ponnistuksella, huutaen että olin hengissä ja että minulla oli uutisia.
-
-Maignan teki parhaansa pidättääkseen minua, sähisten että olin hullu ja
-pusertaen minut miltei hengettömäksi. Mutta turhaan, sillä Navarran
-kuningas oli ratsastanut lähemmäksi ja näki minun ponnistukseni. "Hoi!
-Onpas se merkillinen kuollut!" huusi hän tullen väliin. "Mitä tämä
-merkitsee? Antakaa hänen olla! Kuuletteko? Antakaa hänen olla!"
-
-Tallimestari totteli ja siirtyi yrmeänä syrjään, silläaikaa kun minä
-hoipertelin jaloilleni ja katselin ympärilleni vieläkin hämärtävin ja
-vetisin silmin. Heti kohta minut tunnettiin ja lukemattomia
-hämmästyksen huudahduksia kuului ympärilläni. Kuullessani nimeäni
-mainittavan joka taholla eri äänillä panin merkille, että ainoastaan
-parooni de Rosny, johon silmäni ensin sattuivat, seisoi äänetönnä,
-katsellen minua hämmästystä ja mielipahaa kuvastavin kasvoin.
-
-"Kautta taivaan, minulla ei ollut tästä mitään tietoa!" kuulin Navarran
-kuninkaan selittävän, Turennen kreiviin päin kääntyneenä. "Mies ei
-suinkaan ole täällä minun suostumuksellani. Kysykää häneltä itse, jos
-tahdotte. Taikka minä kysyn. Puhukaa, hyvä herra", jatkoi hän kääntyen
-minuun päin ankarin ja uhkaavin kasvoin. "Te kuulitte eilen, mitä
-lupasin teille? Minkätähden, Jumalan nimessä, olette siitä huolimatta
-nyt täällä?"
-
-Minä yritin vastata, mutta Maignan oli pidellyt minua niin, etten
-saanut kylliksi henkeä sisääni, vaan seisoin läähättäen.
-
-"Teidän korkeutenne lempeys tässä asiassa", lausui Turenne ivallisesti
-hymyillen, "on ollut niin suuri, että hän on luottanut sen
-jatkuvaisuuteen. Ja epäilemättä hän luuli tapaavansa teidät yksin.
-Pelkään, että olen tiellä."
-
-Tunsin hänet ryhdistään ja ylhäisestä esiintymistavastaan, joka
-jossakin muussa seurassa olisi ollut merkkinä hänen valtias-asemastaan,
-ja unohtaen sen malttamattomuuden, joka vielä hetki sitten oli minua
-ahdistanut -- pääni oli ehkä vieläkin vähän sekaisin -- vastasin
-hänelle. "Ja kuitenkin olen kerran saanut lupauksen teidän
-ylhäisyytenne suojeluksesta", lausuin minä, saaden hengästykseltäni
-vihdoin puhutuksi.
-
-"Minunko suojeluksestani?" huudahti hän, silmiensä vihaisesti
-välähtäessä.
-
-"Juuri niin", vastasin minä; "Etampesin majatalossa, silloin kun herra
-Crillon tahtoi tapella kanssani."
-
-Hän hämmästyi silminnähtävästi. "Oletteko te se mies?" huusi hän.
-
-"Olen. Mutta minä en ole täällä jutellakseni itsestäni", vastasin
-minä, Ja sen sanottuani -- laiminlyödyn asiani muistuessa jälleen
-mieleeni -- astua hoipersin Navarran kuninkaan viereen ja tartuin
-polvilleni langeten hänen jalustimeensa. "Sire, minä tuon teille
-uutisia! Suuria uutisia! Kauheita uutisia!" huusin, pidellen
-suonenvedontapaisesti jalustimesta. "Muuan katala munkki pisti vasta
-neljännestunti sitten hänen majesteettiansa tikarilla ruumiiseen hänen
-vastaanottohuoneessaan. Ja hän on kuolemaisillaan, tai kukaties jo
-kuollut."
-
-"Kuollut! Kuningasko?" huusi Turenne kiroten. "Mahdotonta!"
-
-Sekavasti kuulin toisten huudahtelevan minkä mitäkin, sen mukaan kuin
-hämmästys ja säikähdys tai suuttumus tai epäuskoisuus heidän mieliään
-liikuttivat. Mutta minä en vastannut heille, sillä koko huomioni
-kahlehti ja lumosi se ihmeellinen muutos, jonka näin Henrikin kasvoilla
-tapahtuvan. Hänen silmänsä alkoivat yhtäkkiä verestää ja näyttivät
-vetäytyvän raskaitten silmäkulmien alle, posket muuttuivat väriltään
-tiilenpunaisiksi, puoliavointen huulten välistä kuulsivat hänen
-hampaansa parran takaa, samalla kun hänen kookas nenänsä, joka näytti
-kaartavan kaartamistaan, kunnes se miltei kosketti hänen leukansa,
-antoi hänen liikkuvailmeisille kasvoilleen yhtä eriskummallisen kuin
-kammottavan ulkonäön. Muuten hän ei kotvaan virkkanut sanaakaan, vaikka
-näin hänen kätensä puristavan ratsupiiskaa suonenvedontapaisella
-otteella, ikäänkuin hän olisi ajatellut: "Se on minun! Minun!
-Riistäköön sen minulta joka uskaltaa!"
-
-"Pitäkää mielessänne, mies", lausui hän viimein kiinnittäen
-läpitunkevan katseensa minuun ja puhuen karhealla, matalalla äänellä,
-joka muistutti suuren koiran murinaa, "ettei nyt ole leikin aika.
-Ettekä te saa nahkaanne pelastetuksi juonen avulla. Sanokaa minulle,
-niin totta kuin elätte, onko tämä juoni?"
-
-"Taivas varjelkoon, sire!" vastasin minä kiihkeästi. "Minä olin
-huoneessa ja näin sen omin silmin. Nousin paikalla satulaan ja
-ratsastin tänne lyhintä tietä varottaakseni teidän korkeuttanne
-olemaan varuillaan. Munkkeja on paljon, eikä Pyhä Liitto halua pysähtyä
-puolitiehen."
-
-Näin että hän uskoi minua, sillä hänen kasvojensa jännitys
-laukesi. Hänen hengityksensä näytti jälleen kulkevan tasaisesti, ja
-kymmenesosa-sekunnin verran hänen katseensa etsi Rosnyn katsetta.
-Sitten hän loi silmänsä jälleen minuun. "Kiitän teitä, herra", lausui
-hän kumartaen vakavasti ja kohteliaasti, "huolenpidostanne minua
-kohtaan -- en uutisistanne, sillä ne ovat kovin surullisia. Jumala
-suokoon, että serkkuni kuningas olisi ainoastaan haavottunut. Sanokaa
-meille nyt tarkoin -- sillä nämä herrat haluavat tietää yhtä
-maltittomasti kuin minäkin -- oliko lääkäri ollut hänen luonaan?"
-
-Vastasin kieltävästi, mutta lisäsin että haava oli nivusissa ja vuoti
-kovasti verta.
-
-"Te sanoitte muutama minuutti takaperin: 'Kuolemaisillaan tai jo
-kuollut!'" pitkitti kuningas. "Minkätähden?"
-
-"Hänen majesteettinsa kasvot olivat rauenneet", sopersin minä.
-
-Hän nyökkäsi. "Te olette ehkä erehtynyt", sanoi hän. "Toivon että
-olette. Mutta tuolla tulee Mornay. Hän tietää ehkä enemmän."
-
-Silloin kaikki jättivät minut, itse Turennekin -- niin malttamattomasti
-halusivat kaikki kuulla asian todellista laitaa. Maignan yksin jäi
-viereeni, ollen asettavinaan jalustinhihnaa, ja kehotti minua
-hillityllä äänellä pakenemaan. "Ottakaa tämä hevonen, herra de Marsac,
-jos tahdotte", yllytti hän, "ja ratsastakaa takaisin samaa tietä kuin
-tulittekin. Te olette suorittanut asian, jota varten tulitte. Rientäkää
-takaisin ja kiittäkää kun pääsette."
-
-"Vait!" sanoin minä. "Ei ole vaaraa."
-
-"Sen saatte nähdä, jos jäätte tänne", vastasi hän synkästi. "Tehkää nyt
-niinkuin neuvon ja ottakaa tämä hevonen", pitkitti hän, "ja ratsastakaa
-tiehenne! Uskokaa minua, se on teille parasta."
-
-Minä nauroin vain vasten hänen totista ja huolestunutta naamaansa.
-"Kyllä näen, että olette saanut parooni de Rosnylta määräyksen pysyttää
-minut erilläni", sanoin hänelle. "Mutta minä en mene, ystäväni. Hänen
-täytyy koettaa päästä pulastaan jollakin toisella keinolla, sillä tänne
-minä jään."
-
-"No, tulkoon sitten verenne teidän päällenne", vastasi Maignan, hypäten
-satulaan kasvot synkkinä. "Minä olen tehnyt parhaani pelastaakseni
-teidät."
-
-"Sekä isäntänne!" vastasin minä nauraen.
-
-Sillä pakenemista minä kaikkein vähimmin ajattelin. Olin tehnyt tämän
-ratsastusmatkan siinä selvässä tiedossa, ettei mikään ollut minulle
-tällä hetkellä niin tarpeen kuin saada jalansijaa hovissa. Sallimuksen
-erikoisen suosion avulla olin sen nyt saavuttanut, enkä minä ollut
-niitä miehiä, että olisin luopunut siitä sen takia, että se oli täperä
-ja uhanalainen. Jotain oli jo sekin, että olin puhunut suuren kreivin
-kanssa silmä silmää vasten tulematta turmioon, että olin pelottomalla
-katseella vastannut hänen katseeseensa enkä ollut siitä kuollut, ja
-että olin pannut käytäntöön Crillonista ottamani opin saamatta siitä
-mitään vahinkoa.
-
-Eikä siinä ollut kaikki. En ollut pahimpinakaan aikoina soimannut
-Navarran kuningasta siitä ettei hän tunnustanut palveluksiani.
-Mieletöntähän olisi ollut niin tehdäkin, koska se kerran sisältyi
-kauppaan. En myöskään ollut milloinkaan epäillyt hänen suopeuttaan
-minua kohtaan, taikka ettei hän olisi valmis palkitsemaan minua, jos
-tilaisuus ilmestyisi. Nyt saatoin ylpeillä siitä, että olin antanut
-hänelle sen mitä hän tarvitsi ja mitä hänellä tähän saakka ei ollut
-ollut -- nimittäin muodollisen syyn asettua minua puoltamaan.
-
-Olinko näissä päätelmissäni oikeassa vai väärässä, sen olin pian
-näkevä, sillä tällä hetkellä Henrikin ratsastusseurue, joka oli
-jättänyt minut sata askelta jälkeensä, pysähtyi, ja samalla kun jotkut
-joukosta viittoivat minua tulemaan, kannusti muuan hevosensa takaisin
-kutsuen minua kuninkaan luokse. Riensin noudattamaan määräystä niin
-nopeaan kuin saatoin, mutta lähestyessäni joukkoa näin, että vaikkakin
-kaikki näyttivät odottavan minun saapumistani, ei Navarran kuningas
-enempää kuin Turennen kreivikään ajatelleet etusijassa minua. Kaikkien
-kasvoilla, Henrikistä alkaen hänen vähäpätöisimpään hovimieheensä asti,
-kuvastui tärkeä vakavuus, jonka ilman vaikeutta voin käsittää
-johtuvaksi siitä kaikkien mielissä asuvasta ja kaiken muun
-mielenkiinnon syrjäyttävästä epätietoisuudesta, oliko Ranskan kuningas
-kuollut vai kuolemaisillaan vai ainoastaan haavotettu.
-
-"Joutuin!" virkkoi Henrik kärsimättömänä niin pian kun olin tullut
-kuulomatkan päähän. "Älkää pidättäkö minua asioillanne kauempaa kuin on
-välttämätöntä. Kreivi de Turenne vaatii minua panemaan toimeen eilen
-antamani määräyksen. Mutta koska olette antautunut vaaraan minun
-tähteni, tunnen olevani velvollinen jotenkin hyvittämään sen teille.
-Olkaa siis hyvä ja menkää heti herra la Varennen asuntoon ja luvatkaa
-kunniasanallanne olla liikkumatta sieltä mihinkään siksi kunnes asianne
-on ratkaistu."
-
-Käsittäen, että tästä lykkäyksestä, joka samalla takasi hetkellisen
-turvallisuuteni ja lupasi hyvää vastaisuuteen nähden, saisin kiittää
-sitä suurta tapahtumaa, joka itse Turennenkin mielessä jätti varjoon
-kaikki muut, kumarsin äänettömänä. Henrik ei kuitenkaan tyytynyt tähän.
-
-"No, herra", sanoi hän tiukasti, "suostutteko siihen?"
-
-Vastasin nöyrästi kiittäväni häntä hänen lempeydestään.
-
-"Kiitokset ovat tässä aivan tarpeettomia", vastasi hän kylmästi. "Se,
-mitä olen tehnyt, ei ole missään yhteydessä Turennen kreivin syytöksen
-kanssa. Hänen on saatava oikeus."
-
-Kumarsin jälleen, ja tuokion perästä oli joukkue lähtenyt laukkaa ajaen
-Meudonia kohti, mistä, kuten myöhemmin kuulin, Navarran kuningas
-viidenkolmatta valitun ratsumiehen saattamana ratsasti täyttä vauhtia
-St. Cloudiin asettuakseen hänen majesteettinsa vuoteen ääreen. Eräs
-tallimies oli ottanut kiinni Cidin, joka oli karannut kaupunkiin
-saamatta muuta vammaa kuin pienen haavan lapaansa, ja tuli vähän ajan
-päästä minua vastaan sitä taluttaen, ja siten saatoin saapua edes
-jonkunlaisella arvokkuudella Varennen asunnolle, joka oli pieni talo
-kukkulan juurella lähellä linnan porttia.
-
-En joutunut siellä kärsimään suurempaa vapauden rajotusta kuin mihin
-kunniasanani minut velvotti, ja kun huoneessa oli vielä se mukavuus,
-että sen akkuna oli valtakadun puolella, oli minulla tilaisuus seurata
-ja ottaa osaa pitkin päivää niihin moniin hälytyksiin ja yllätyksiin,
-joista tuo päivä oli merkillinen. Sen suusta suuhun kiitävät
-monenmoiset huhut samoinkuin se kiihkeä jännitys, joka valtasi kaikki
-mielet, ovat niin tuoreessa muistossa, etten huoli niissä viipyä,
-vaikkakin ne sillä kertaa auttoivat ajatuksiani pysymään poissa omista
-huolistani. Riittäköön kun sanon, että jonakin hetkenä kuulimme että
-hänen majesteettinsa oli kuollut, toisena taas että haava ei ollut
-muuta kuin ihonaarmu, ja vielä, että saatoimme odottaa hänen saapuvan
-Meudoniin ennen auringonlaskua. Huhu, että Montpensier'n herttuatar oli
-ottanut myrkkyä, oli tuskin ehtinyt saada herkät uskojansa, kun
-Pariisin tykit ampuivat riemulaukauksia kuninkaan kuoleman johdosta.
-
-Kadut olivat niin täpötäynnä ihmisiä, jotka kertoivat ja kuuntelivat
-näitä huhuja, että minusta tuntui ikkunassa seisoessani kuin olisin
-katsellut markkinoita. Eikä minun tarvinnut hakea kaikkea ajankuluani
-seinien ulkopuolelta, sillä joukko hoviin kuuluvia herrasmiehiä, jotka
-olivat kuulleet minun olleen sinä aamuna St. Cloudissa ja vielä
-itse tapahtumahuoneessa -- seikka, mikä teki minut sillä hetkellä
-maailman halutuimmaksi seuratoveriksi -- muistivat yhtäkkiä
-olevansa hiukan tuttuja kanssani ja tekivät minulle kunnian tulemalla
-minua tervehtimään ja istumalla suuren osan päivästä luonani.
-Ja minä myönnän, että sain tästä seikasta yhtä paljon toivoa kuin
-huviakin, sillä tiesinhän, että hovimiehet ovat maailman parhaita
-sään-ennustajia, jotka eivät kammoksu mitään niin paljon kuin
-seurustelua sellaisten kanssa, joille aurinko ei paista.
-
-Vihdoinkin, iltapuolen keskipalkoilla, Navarran kuningas palasi tuoden
-tietoja, jotka, hälventäen toisten pelon ja kukistaen toisten toiveet,
-tekivät lopun tästä epävarmuudesta vakuuttamalla monien hämmästykseksi,
-ettei hänen majesteettinsa henki ollut vaarassa. Vaihtelevin tuntein
-kuulimme, että ensimäiset johtopäätökset, joihin en ollut tullut yksin
-minä, vaan kokeneet lääkäritkin, olivat myöhemmin ilmenneitten
-asianhaarojen perustalla osottautuneet vääriksi, ja että, sanalla
-sanoen, Pariisilla oli yhtä suuri syy pelkoon ja uskollisilla
-alamaisilla yhtä paljon aihetta toivoon kuin ennen tuota uhkarohkeata
-yritystä.
-
-Olin hädintuskin ehtinyt sulattaa tämän hämmästyttävän tiedon, joka,
-sen tunnustan, oli minulle vähemmän tervetullut kuin sen olisi pitänyt
-olla, kun herra d'Agen saapui luokseni ja suuntasi ajatukseni joksikin
-aikaa toisaalle. Heti kun hän oli saanut kuulla missä olin ja mihin
-merkillisiin seikkailuihin olin joutunut, oli hän lähtenyt ratsastamaan
-Meudoniin, pysähtyen ainoastaan kerran, juuri vähää ennen kuin saapui
-minun luokseni, käydäkseen tervehtimässä rouva de Bruhlia. Kysyin
-häneltä, kuinka tämä oli ottanut hänet vastaan.
-
-"Niinkuin hänestä voi arvatakin", vastasi hän punastuen.
-"Ystävällisemmin kuin minulla oli oikeutta odottaa, joskaan ei niin
-lämpimästi kuin olin uskaltanut toivoa."
-
-"Se tulee kyllä aikaa myöten", sanoin minä nauraen. "Entä neiti de la
-Vire?"
-
-"En tavannut häntä", vastasi hän, "mutta kuulin että hän voi hyvin. Ja
-on tuhat kertaa tulisemmin rakastunut", jatkoi hän silmäillen minua
-veitikkamaisesti, "kuin viimeksi häntä nähdessäni."
-
-Nyt oli minun vuoroni punastua, ja sen teinkin, tuntien täysin määrin
-sitä mielihyvää, jota tuon kaltainen vakuutus oli tarkotettukin
-tuottamaan. Kuvitellessani neiti de la Vireä sellaisena kuin olin hänet
-viimeksi nähnyt, satulastaan puoleeni kallistuneena, rakkaus niin
-selvästi kasvoilleen kirjotettuna, että kuka hyvänsä saattoi sen lukea,
-vaivuin niin suloiseen haaveiluun, että kun herra la Varenne hetken
-perästä astui huoneeseen, ei sanaakaan enempää ollut lausuttu
-kummaltakaan puolen.
-
-Hänen katseensa ja äänensä olivat niin jyrkät kuin miksi hän lempeältä
-ja hyvänlaatuiselta luonnoltaan saattoi ne tehdä. "Herra de Marsac",
-hän lausui, "minusta on ikävä tehdä oloanne rajotetummaksi, mutta olen
-saanut määräyksen kieltää teitä tapaamasta ystäviänne. Ja minun täytyy
-pyytää tätä herraa poistumaan."
-
-"Mutta ystäväni ovat kulkeneet täällä kaiken päivää", sanoin
-kummastuneena. "Onko tämä uusi määräys?"
-
-"Kirjallinen määräys, joka saapui minulle vasta kaksi minuuttia
-sitten", vastasi hän suoraan. "Olen myöskin saanut määräyksen siirtää
-teidät pihanpuolella taloa olevaan huoneeseen, niin ettette voi nähdä
-kadulle."
-
-"Mutta minulta otettiin kunniasana", huudahdin minä luonnollisen
-harmintunteen valtaamana.
-
-Hän kohautti olkapäitään. "Ikäväkseni täytyy minun sanoa, ettei minulla
-ole sen kanssa mitään tekemistä", vastasi hän. "Voin ainoastaan
-noudattaa määräyksiä. Minun täytyy niinollen pyytää tätä herraa
-poistumaan."
-
-Herra d'Agenilla ei tietysti ollut muuta valittavana kuin jättää minut,
-minkä hän teki, kuten saatoin nähdä huolimatta hänen iloisista ja
-luottavaisista jäähyväislauseistaan, koko lailla epäluuloisena ja
-pahaa-aavistavana. Kun hän oli mennyt, ryhtyi la Varenne viipymättä
-panemaan täytäntöön määräystensä toista osaa. Niin huomasin hetken
-perästä olevani pienessä ja pimeässä huoneessa, jonka ikkunan edessä
-oli kolmen askeleen päässä sen kallion sileä kylki, jolla linna seisoi.
-Tämä muutos valoisan ikkunan äärestä, josta saatoin katsella kaupungin
-elämää kaikessa sen moninaisuudessa ja seurata joukkojen mielialan
-pienimpiäkin ailahduksia, ahtaaseen kammioon, jonne ei mikään ääni
-päässyt tunkeutumaan ja missä keskipäivän ja illan erokin oli vain
-heikosti huomattavissa, ei voinut olla vaikuttamatta painostavasti
-mielialaani, varsinkin kun uskoin sen merkitsevän yhtä vakavaa muutosta
-onneni suunnassa. Otaksuen että minun nyt täytyi esiintyä Navarran
-kuninkaan silmissä valheellisten uutisten tuojana, asetin määrityksen
-vankeuteni tiukentamisesta yhteyteen hänen St, Cloudista paluunsa
-kanssa; ja oivaltaen että Turennen kreivillä oli jälleen vapaus
-omistautua minun asioilleni, aloin katsella eteeni aavistuksin, jotka
-olivat sitä kiusallisempia, kun antamani kunniasana teki mahdottomaksi
-kaikki karkaus-yrityksetkin.
-
-Uni ja tottumus auttoivat minua kuitenkin viettämään yön rauhallisesti.
-Aamulla ani varhain kova tykkien pauke, joka kuului minunkin kammiooni,
-saattoi minut otaksumaan että Pariisi oli antautunut; mutta palvelija,
-joka toi minulle aamiaista, kieltäytyi töykeästi antamasta minulle
-mitään tietoja. Koko päivän vietin sitten yksinäni, ajatukset vuoroin
-rakastetussani, vuoroin omassa tulevaisuudessani, joka alkoi tuntua yhä
-synkemmältä mitä useampi tunti kului. Ei kukaan tullut minua tapaamaan,
-ei askeltakaan kajahtanut hiljaisessa talossa; ja yhteen aikaan luulin
-jo vartiaini unohtaneen senkin, että tarvitsin ruokaa. Tämä
-laiminlyönti tosin korjattiin illan tullen, mutta herra la Varennea ei
-sittenkään näkynyt, palvelija tuntui olevan mykkä eikä mitään ääniä
-kuulunut koko talosta.
-
-Oli kulunut noin tunti siitä kun olin lopettanut ateriani, ja huone
-alkoi jo käydä pimeäksi, kun hiljaisuus vihdoinkin keskeytyi nopeitten
-askelien kajahtaessa ulko-ovelta. Ne pysähtyivät ikäänkuin empien
-porrasten juurella, mutta seuraavassa tuokiossa ne lähenivät jälleen ja
-pysähtyivät huoneeni ovelle. Nousin istuimeltani kuullessani avainta
-kierrettävän lukossa, ja on helppo kuvailla hämmästystäni, kun näin
-itse Turennen kreivin astuvan sisään ja sulkevan oven jälkeensä.
-
-Hän tervehti minua ylpeästi astuessaan pöydän luokse, kohottaen
-hattuaan hetkiseksi ja pannen sen sitten jälleen päähänsä. Sen tehtyään
-hän jäi katsomaan minuun ja minä häneen, äänettömyydessä, joka minun
-puoleltani oli pelkkä hämmästyksen tulos, mutta hänen puoleltaan
-aiheutui halveksumisesta ja jonkinlaisesta ihmettelystä. Iltavalo, joka
-oli tuntuvasti hämärtymässä, antoi hänen kasvoilleen kaamean vaaleuden,
-saaden ne erottumaan takana olevasta varjosta tavalla, joka ei jättänyt
-tekemättä vaikutustaan minuun.
-
-"Niin", lausui hän vihdoin, puhuen hitaasti ja kuvaamattoman
-hävyttömästi, "olen tullut tänne saadakseni katsoa teitä!"
-
-Tunsin suuttumuksen kohoavan sisässäni ja vastasin hänen katseeseensa
-yhtä tiukalla katseella. "Niinkuin tahdotte", lausuin olkapäitäni
-kohauttaen.
-
-"Ja ratkaistakseni erään kysymyksen", jatkoi hän samalla äänellä.
-"Nähdäkseni, onko se mies, joka oli kyllin mieletön loukkaamaan ja
-halveksimaan _minua_, sellainen vanha, pennitön hölmö, jollaiseksi
-jotkut häntä kutsuivat, vai uhkarohkea yltiöpää, joksi toiset häntä
-kuvasivat."
-
-"Oletteko nyt päässyt selville?" virkoin minä.
-
-Hän silmäili minua hetkisen tiukasti; sitten hän äkkiä kiivastuen
-huusi: "Hitto soikoon, jos olen! En edes tiedä, olenko tekemisissä
-erittäin ovelan vai erittäin typerän, hullun vai konnan kanssa!"
-
-"Voitte sanoa mitä haluatte vangille", vastasin minä kylmästi.
-
-"Turenne tekee sen yleensä kenelle haluaa!" vastasi hän. Seuraavassa
-tuokiossa hän sai minut säpsähtämään sanomalla, vetäen esiin
-makeisrasian ja avaten sen: "Tulen juuri sen pienen hupakon luota,
-jonka olette lumonnut. Jos hän olisi minun vallassani, niin olisin
-piiskannut hänet ja pannut vedelle ja leivälle kunnes hän tulisi
-järkiinsä. Mutta kun ei hän ole, täytyy minun käyttää toista keinoa.
-Saanko kysyä", jatkoi hän ivallisella äänellään, "onko teillä
-minkäänlaista käsitystä, miten teidän tulee käymään, herra de Marsac?"
-
-Sydämeni sanomattomasti keventyneenä siitä mitä hän sanoi neidistä,
-vastasin että minulla oli mitä täydellisin luottamus Navarran kuninkaan
-oikeudenmukaisuuteen.
-
-Hän kertasi tuon nimen tavalla, jonka merkitystä en ymmärtänyt.
-
-"Niin, Navarran kuninkaan", vastasin minä lujasti.
-
-"No niin, uskallanpa sanoa että teillä on hyvä syy tehdä niin", lausui
-hän pilkallisesti hymyillen. "Jollen erehdy, tiesi hän tästä asiasta
-hiukan enemmän kuin mitä hän myöntää."
-
-"Todellako? Navarran kuningasko?" sanoin minä tuijottaen tyhmästi
-häneen.
-
-"Niin, todella, todella, Navarran kuningas!" tikasi hän vastaan matkien
-minua, ollen lähempänä kiukkua kuin mitä siihen saakka olin hänestä
-huomannut. "Mutta jättäkää hänet hetkeksi syrjään, junkkari", jatkoi
-hän, "ja kuunnelkaa minua. Taikka katsokaa ensin tätä. Joka näkee, se
-uskoo."
-
-Puhuessaan hän veti esiin paperin, jonka hän jonkinlaisella äkäisellä
-ylenkatseella työnsi kouraani. Pidättäen hämmästykseni vein sen ikkunan
-luokse ja vaivaloisesti lukien sain selville, että se oli
-asianmukaiseen muotoon laadittu kuninkaallinen käskykirje, jolla
-määrättiin joku tuntematon henkilö -- nimen paikka oli nimittäin
-jätetty tyhjäksi -- Armagnac'in maaherraksi kahdentoistatuhannen livren
-vuosipalkalla!
-
-"No niin?" virkahti hän maltittomasti.
-
-"Niin?" vastasin minä koneellisesti, sillä aivojani huimasi; tuollainen
-paperi tuollaisella tavalla esitettynä herätti eriskummallisia
-ajatuksia mielessäni.
-
-"Voitteko saada selvää siitä?" kysyi hän.
-
-"Kyllä", vastasin minä, sanoen itsekseni että hän varmaan tahtoi tehdä
-minulle jonkun kepposen.
-
-"No hyvä", jatkoi hän, "kuulkaa sitten. Minä aion kohdella teitä
-lievästi, tehdä teille tarjouksen, herra de Marsac. Hankin teille
-vapautenne takaisin ja täytän tuon tyhjän paikan, jonka tässä näette,
-teidän nimellänne -- yhdellä ehdolla."
-
-Tuijotin häneen niin hämmästyneenä kuin oli luonnollista tuollaisen
-ehdotuksen kuullessani. "Siis tahdotte antaa tuon viran minulle?"
-sopersin epäuskoisena.
-
-"Koska kuningas on jättänyt sen minun valtaani, niin tahdon sen tehdä",
-vastasi hän. "Mutta sallikaa minun ensin huomauttaa", jatkoi hän
-ylpeästi, "että asialla on toinenkin puoli. On kyllä totta, että minä
-tarjoan teille, herra de Marsac, sellaisen viran, jonka pitäisi
-tyydyttää kunnianhimoisimmatkin toiveenne. Mutta toiselta puolen on
-teidän pidettävä mielessä, että minulla on yhtä suuri valta kostaa nyt
-kuin eilenkin, ja että jos suostun ostamaan teidät, niin johtuu se
-siitä, että erityiset syyt kehottavat tuohon menettelyyn, eikä suinkaan
-siitä, että se olisi ainoa vallassani oleva keino."
-
-Minä kumarsin. "Ja mikä on tuo ehto, herra kreivi?" kysyin käheästi,
-alkaen ymmärtää hänen tarkotustaan.
-
-"Se, että luovutte vaatimasta tai pyytämästä holhokkini kättä", vastasi
-hän kevyesti. "Siinä on kaikki. Se on yksinkertainen ja huokea ehto."
-
-Katsoin häneen uudelleen hämmästyneenä, ihmeissäni, ällistyksissäni,
-lukemattomien kysymysten risteillessä mielessäni. Minkätähden hän
-hieroi kauppaa, kun hänellä oli valta käskeä? Minkätähden hän alentui
-sovintoon, kun kerran olin hänen armoillaan? Minkätähden hän otti
-vakavan keskustelun alaiseksi toiveeni, joitten täytyi hänestä tuntua
-äärimmäiseltä röyhkeydeltä? Minkätähden? En kyennyt sitä selvittämään
-itselleni, vaan seisoin tuijottaen häneen äänettömänä; ällistykseni oli
-yhtä suuri kuin jos hän olisi tarjonnut minulle Ranskan kruunua;
-ihmetykselläni ja epäilyksilläni ei ollut määrää.
-
-"No", lausui hän viimein, käsittäen väärin kasvoillani kuvastuvan
-mielenliikutuksen. Te suostutte kai?"
-
-"En ikinä!" vastasin lujasti.
-
-Hän säpsähti. "Luulen etten kuullut oikein", sanoi hän, puhuen hitaasti
-ja miltei kohteliaasti. "Minä tarjoan teille suuren viran ynnä
-suojelukseni, herra de Marsac. Onko minun ymmärrettävä, että pidätte
-parempana vankeutta ja vihollisuuttani?"
-
-"On, jos ehdot ovat sellaiset", vastasin minä.
-
-"Ajatelkaa, ajatelkaa!" lausui hän jyrkästi.
-
-"Olen ajatellut", vastasin minä.
-
-"Kyllä, mutta oletteko myös ajatellut millainen on asemanne?" sanoi
-hän. "Oletteko ajatellut, kuinka monta estettä on teidän ja tuon pienen
-hupsun välillä? Kuinka monen henkilön vastustus teidän on voitettava,
-kuinka monta ystävää hankittava? Oletteko ajatellut, mitä merkitsee
-asettua taistelemaan minua vastaan tässä asiassa, tai kummalle meistä
-todennäköisesti voitto lopulta lankeaa?"
-
-"Olen ajatellut", toistin minä.
-
-Mutta ääneni vapisi. Huuleni olivat kuivat. Huone oli käynyt pimeäksi.
-Ulkopuolella oleva kallio, joka esti valoa pääsemästä kammiooni, sai
-sen näyttämään jo vankityrmältä. Vaikka en uneksinutkaan suostumisesta,
-vaikka tunsinkin että hän tässä keskustelussa oli alentunut
-vertaisekseni ja minä olin päässyt hänestä voitolle, niin tunsin
-kuitenkin mieleni lannistuvan. Sillä minä muistin kuinka vankiholvissa
-viruvan miehen elämä hitaasti mataa eteenpäin alituisessa unohduksessa,
-kuinka vaivalloisesti siellä kuluvat päivät, jotka vapaille miehille
-ovat kirkkaita ja täynnä toiveita ja pyrkimyksiä. Väläyksessä selkeni
-minulle, millaiselta tuntuisi jäädä tänne tai johonkin samankaltaiseen
-paikkaan, saamatta koskaan enää nousta hevosen selkään tai hengittää
-vapaata taivaan ilmaa, kuulematta koskaan enää miekan kalinaa
-jalustinta vastaan tai herra d'Agenin sointuvaa ääntä, kun hän kutsuu
-ystäväänsä!
-
-Odotin Turennen lähtevän pois saatuaan vastaukseni tai sitten joutuvan
-sellaiseen raivoon, jollaista vastarinta on omiaan synnyttämään niissä,
-jotka harvoin sitä kohtaavat. Ihmeekseni hän kuitenkin hillitsi
-itsensä. "Niin", sanoi hän, niin maltillisesti että se kerrassaan
-kummastutti minua, varsinkin kun hänen äänensä selvästi ilmaisi
-harmistumista, "minä tiedän mihin te luotatte. Te arvelette että
-Navarran kuningas on teitä suojeleva. Mutta minä vakuutan Turennen
-kunnian nimessä, ettei hän tee sitä, ettei Navarran kuningas tee mitään
-teitä pelastaakseen. Mitenkäs nyt vastaatte?"
-
-"Samoinkuin ennenkin", virkoin itsepintaisesti.
-
-Hän otti paperin pöydältä synkästi naurahtaen. "Sitä pahempi itsellenne
-siis!" sanoi hän kohauttaen olkapäitään. "Sitä pahempi itsellenne!
-Pidin teitä lurjuksena; näyttekin olevan hullu!"
-
-
-
-
-XXXVI. "Eläköön kuningas!"
-
-
-Nämä sanat olivat hänen jäähyväisensä. Mutta hänen lähtönsä, jota
-muutamia hetkiä aikaisemmin olisin tervehtinyt ilolla, koska se päästi
-minut hämmingistä ja nöyryytyksestä, jätti minut välinpitämättömäksi.
-Hänen juhlallisesti vahvistamansa vakuutus, ettei minulla ollut
-odotettavissa minkäänlaista apua Navarran kuninkaalta, oli masentanut
-minut, murskaten toiveeni ja luottavan mielialani niin perinpohjin,
-että seisoin kuin kiinninaulittuna paikalleni vielä kauan sen jälkeen,
-kun hänen askeltensa kaiku oli lakannut kuulumasta käytävästä. Jos oli
-totta, mitä hän oli sanonut, niin en voinut nähdä valonpilkettäkään
-siinä pimeydessä, joka varjosi tulevaisuuteni samoin kuin kammion,
-jossa seisoin. Tunsin hänen majesteettinsa heikkouden ja horjuvaisuuden
-liian hyvin asettaakseni mitään luottamusta häneen; jos vielä Navarran
-kuningaskin minut hylkäsi, olin todellakin ilman toivoa ja ilman
-auttajaa.
-
-Olin seisonut jonkun aikaa aprikoiden tätä tuskallista kysymystä,
-jota, tuntien Turennen ankaruuden yksityistä kunniaansa koskevissa
-asioissa, en voinut kevyesti sivuuttaa, kun kuulin uusia askeleita
-porraskäytävästä ja herra la Varenne aukaisi oven. Nähdessään minun
-olevan pimeässä sopersi hän anteeksipyyntönsä palvelijain
-leväperäisyydestä.
-
-"Olemme olleet sellaisessa tuoksinassa koko päivän, että teidät on
-unohdettu", jatkoi hän. "Mutta nyt ei teillä tule olemaan mitään
-valittamisen syytä. Minä olen saanut määräyksen tuoda teidät hänen
-majesteettinsa luokse viipymättä."
-
-"St. Cloudiinko!" huudahdin minä kovasti kummissani.
-
-"Ei, Ranskan kuningas on täällä", vastasi hän.
-
-"Meudonissako?"
-
-"Aivan niin. Minkätähden ei?"
-
-Lausuin ihmettelyni hänen majesteettinsa pikaisesta parantumisesta.
-
-"Kaikkia vielä!" vastasi hän kursailematta. "Hän voi yhtä hyvin kuin
-ainakin. Minä jätän teille kynttiläni. Olkaa hyvä ja tulkaa alas heti
-kun olette valmis, sillä ei ole hyvä antaa kuninkaiden odottaa. Oh!
-Olinpa unhottaa yhden asian", jatkoi hän kääntyen takaisin ollessaan jo
-ovella. "Määräykseni on pitää huoli siitä ettette saa puhella kenenkään
-kanssa ennenkuin olette tavannut kuningasta, herra de Marsac. Pyydän
-teitä hyväntahtoisesti muistamaan tämän, jos meidän täytyy odottaa
-esihuoneessa."
-
-"Siirretäänkö minut toiseen -- oleskelupaikkaan?" kysyin minä, mieli
-täynnä aavistuksia.
-
-Hän kohautti olkapäitään. "Mahdollista kyllä", vastasi hän. "En tiedä."
-
-Minä en tietysti voinut muuta kuin mutista olevani kuninkaan
-käytettävissä; minkä jälkeen la Varenne poistui, jättäen minut
-suhtautumaan asiaan miten parhaiten taisin. Odotin luonnollisesti
-kaikkea muuta kuin hyvää vastaanotosta, johon liittyi tuollainen ehto;
-ja tämä oli omiaan tekemään yhä mustemmaksi mieleni, joka jo
-ennestäänkin yksinäisyydessä viettämäni pitkän päivän vaikutuksesta oli
-sangen alakuloinen. En kuitenkaan kammonut mitään niin paljon kuin
-pitkittyvää epävarmuutta, ja siksi riensin kiireesti siistimään pukuani
-mikäli voin, ja laskeusin sitten alas portaita, joitten juurella
-vartiani oli odottamassa minua parin palvelijan kanssa, joista toinen
-kantoi soihtua.
-
-Menimme ulos rinnatusten, ja kun matkaa oli ainoastaan satakunta
-kyynärää, astuimme jo melkein samassa linnanportista sisään. Panin
-merkille, että portti oli hyvin vahvasti vartioitu, mutta lyhyt
-ajatteleminen riitti muistuttamaan minulle, ettei se ollut suinkaan
-kummeksittavaa sen jälkeen mitä oli tapahtunut St. Cloudissa. Pihan
-poikki kävellessämme huomautin Varennelle, että otaksuin Pariisin
-antautuneen; mutta hän kielsi sen niin lyhyeen ja jyrkästi, että jätin
-sikseen muut kyselemiset. Ja sitäpaitsi, linna kun oli pieni, saavuimme
-melkein samassa pitkään, kapeaan käytävään, joka näkyi tekevän
-esihuoneen virkaa.
-
-Se oli kirkkaasti valaistu sekä päästä päähän, ja melkeinpä seinästä
-seinään, täynnä hovimiehiä, joitten äänettömyys samoin kuin heidän
-odottavat ja levottomat katseensa herättivät minussa kummastusta.
-Siellä täällä kaksi tai kolme, jotka olivat saaneet haltuunsa
-ikkunasyvennyksen, puhelivat keskenään matalalla äänellä, taikka pari
-muuta, jotka pitivät itseään riittävän arvokkaina käyskentelemään
-odottavien rivien välissä kapeassa käytävässä, keskusteli kuiskaillen
-kävellessään. Mutta nämäkin olivat herkkiä säpsähtämään vähimmästäkin
-hälytyksestä ja vilhuivat lakkaamatta sivuilleen, silläaikaa kuin muu
-seurue seisoi jännittyneessä odotuksessa, säpsähtäen ja kääntäen
-innokkaasti päänsä aina kun ovi avautui tai uusi tulija ilmotettiin.
-Huoneessa vallitseva outo äänettömyys muistutti kaikkein enimmän
-Blois'n hovia sinä iltana, jolloin Mercoeurin herttua oli karannut,
-mutta tuo hiljaisuus oli ammottanut tyhjissä saleissa, kun tämä taas
-antoi omituisen leimansa täyteen ahdetulle huoneelle.
-
-Herra la Varenne, jonka oven luona olijat ottivat vastaan äänettömällä
-kohteliaisuudella, veti minut erääseen ikkunakomeroon, mistä minulla
-oli tilaisuus tehdä se havainto, että läsnäolevat hugenotit
-lukumäärältään miltei voittivat kuninkaan varsinaisen seurueen. Niitten
-joukossa, jotka kävelivät edestakaisin, huomasin kuitenkin markiisi de
-Rambouillet'n, jota toisissa olosuhteissa olisin rientänyt kunnioittaen
-tervehtimään, ynnä marsalkka d'Aumontin, Sancyn ja Humièresin. Olin
-tuskin ehtinyt huomata nämät, kun vastaanottohuoneen ovi avautui ja
-lisäsi heidän joukkoonsa marsalkka Bironin, joka tuli ulos nojaten
-Crillonin käsivarteen. Näitten vanhojen riitakumppanien näkeminen
-yhdessä riitti jo sinänsä ilmottamaan minulle, että jokin vakava
-käännekohta oli käsissä, varsinkin kun heidän kulkuaan joukon läpi
-lukemattomat silmät seurasivat uteliain ja tarkkaavin katsein.
-
-He katosivat viimein ulko-ovesta, ja läsnäolijat kääntyivät kuin
-yhteisestä sopimuksesta katsomaan, kuka seuraava tulija olisi. Mutta
-lähes puoli tuntia kului, ennenkuin sisähuoneen ovi, jota kaikki niin
-hartaasti tähystivät, jälleen aukeni. Tällä kertaa siitä ilmestyi
-äskeinen vieraani, Turennen kreivi, joka tuli hymyillen ja nojaten,
-suureksi hämmästyksekseni, parooni de Rosnyn käsivarteen.
-
-Kun nuo molemmat kävelivät pitkin huonetta kaikkien läsnäolijain
-katseitten saattamina, siellä täällä tervehtien jotain liehittelevää
-ystävää, tunsin rohkeuteni lannistuvan yhtä paljon Turennen hyvästä
-tuulesta kuin siitä seurasta, missä hänet näin. Joskin tiesin, että
-mikäli hän oli hyvillään, sikäli oli minulla syy odottaa epämieluisia
-tapahtumia, niin ei minulta vielä kuitenkaan olisi kaikki toivo ollut
-hukassa, jos Rosny olisi jäänyt turvakseni. Mutta hänet menetettyäni --
-ja niinkuin nyt hänet näin, en voinut epäilläkään, etten ollut häntä
-menettänyt -- ja katsoen Navarran kuninkaan myöskin jo menneeksi tunsin
-niin syvää rohkeuden vaipumista, etten koskaan ennen ollut sellaista
-kokenut. Häveten sanoin itsekseni, etten minä ollut luotu hoveja enkä
-tällaisia näkyjä varten; ja muistaessani uudella ja katkeralla
-mielikarvaudella sitä surkeata osaa, jota olin esittänyt Navarran
-kuninkaan esihuoneessa St. Jeanissa, tulvahti mieleeni niin syvä säälin
-tunne rakastettuani kohtaan, että on mahdotonta ajatella suurempaa
-hellyyttä kuin mikä mieleni nyt täytti häntä ajatellessani. Olin
-voittanut hänet väärällä lipulla, olin hänelle arvoton. Tunsin, että
-pelkän läsnäoloni hänen seurassaan tällaisessa paikassa ja näitten
-ihmisten keskellä täytyi tuottaa hänelle häpeää ja nöyryytystä.
-
-Poskeni olivat tulessa, ja siksi tunsin suurta huojennusta, kun ei
-kumpikaan heistä käytävän toiseen päähän kulkiessaan katsonut minuun
-päin eikä näyttänyt huomaavan minun läheisyyttäni. Ovella he seisoivat
-hetkisen vakavasti puhellen; näytti siltä kuin de Rosny olisi halunnut
-saattaa kreiviä vielä kauemmaksi. Tämä ei kuitenkaan näyttänyt sitä
-sallivan, vaan sanoi siinä hyvästi, niin monin kohteliain elein että
-viimeinenkin Rosny'hin perustuva toiveeni hupeni.
-
-Siitä huolimatta ei parooni de Rosny ollut kuitenkaan niin kokonaan
-muuttunut, etten voinut nähdä hymyn väreilevän tuokion verran hänen
-piirteillään, kun hovimiesten kumartelevat rivit avautuivat hänen
-edessään. Samassa hänen silmänsä sattuivat minuun, ja kasvonilmeensä
-juuri ollenkaan muuttumatta hän pysähtyi kohdalleni.
-
-"Herra de Marsac varmaan odottaa pääsyä kuninkaan puheille?" kysyi hän
-Varennen puoleen kääntyen.
-
-Seuralaiseni oli vaiti, minä kumarsin.
-
-"Viiden minuutin perästä", virkkoi de Rosny tyvenesti, kasvoillaan
-välinpitämätön ilme, joka sai minut epäilemään, eikö kaikki, mitä
-muistin tästä miehestä, ollutkin vain unta. "Ah, herra de Paul, mitä
-voin tehdä puolestanne?" jatkoi hän ja taivutti päätään kuunnellakseen
-pyyntöä, jonka minua lähinnä seisova herrasmies sopotti hänen
-korvaansa. "Tahdon koettaa", kuulin hänen vastaavan. "Joka tapauksessa
-saatte tietää huomenna."
-
-"Mutta lupaatteko olla ystäväni?" pitkitti de Paul, pidättäen häntä
-hihasta.
-
-"Ainoastaan yhden asetan teistä edelle", vastasi hän. Naapurini näytti
-lysähtävän kokoon pettymyksestä. "Kuka se on?" kuiskasi hän surkeana.
-
-"Kuningas ja hänen palveluksensa, ystäväni", vastasi de Rosny kuivasti.
-Ja sen sanottuaan hän käveli pois. Mutta ainakin puolikymmentä kertaa
-näin saman kohtauksen uudistuvan, ennenkuin hän saapui huoneen
-peräovelle.
-
-Katselin kaikkea tätä äärimmäisen hämmästyneenä, kykenemättä arvaamaan
-tai oivaltamaan, mikä tapahtuma oli voinut saattaa de Rosnyn näin
-tärkeäksi henkilöksi. Sillä minulta ei voinut jäädä huomaamatta, että
-ne muutamat sanat, jotka hän oli pysähtynyt lausumaan minulle, olivat
-tehneet minut mielenkiintoiseksi kaikkien lähellä seisovien silmissä.
-He antoivat minulle enemmän tilaa liikkua ja hengittää, ja luoden
-minuun syrjäsilmäyksiä kuiskailivat toisilleen nimeäni. Mutta ollen
-epätietoinen siitä, mitä tämä ennusti, en saanut siitä paljonkaan
-kevennystä; ja ennenkuin olin ennättänyt punnita sitä kaikinpuolin,
-aukeni perällä oleva ovi uudelleen. Hovipojat ja hoviherrat, jotka
-seisoivat lähellä sitä, riensivät järjestymään riveihin molemmin
-puolin. Valkoista virkasauvaa kantava ovenvartia astui nopeasti pitkin
-huonetta, siellä täällä pyytäen hovimiehiä siirtymään taemmaksi, missä
-käytävä oli ahdas. Sitten huusi kaikuva ääni ulkopuolella: "Kuningas,
-herrat! Kuningas!" ja joka toinen joukostamme kohosi varpailleen
-nähdäkseen hänen astuvan sisään.
-
-Mutta sisään astui ainoastaan Navarran Henrik, yllään purppuranpunainen
-viitta ja hattu.
-
-Käännyin la Varenneen päin ja pää täynnä sekavia ajatuksia mutisin
-malttamattomasti: "Mutta kuningas! Missä kuningas on?"
-
-Hän virnisti minulle käsi suun edessä. "Hst!" kuiskasi hän. "Me olemme
-kujeilleet kanssanne! Hänen edellinen majesteettinsa kuoli tänään
-aamunkoitteessa. Tämä on nyt kuningas!"
-
-"Tämäkö! Navarran kuningas?" huudahdin minä niin kuuluvasti että
-muutamat ympärilläni huusivat: "Hiljaa!"
-
-"Ei kuin Ranskan kuningas, hölmö!" vastasi hän. "Teidän miekkanne on
-varmaan terävämpi kuin järkenne, tai muuten on minulle kerrottu
-valheita!"
-
-En kiinnittänyt huomiota hänen pilkkaansa, sillä sydämeni sykki niin
-kiivaasti ja tuskallisesti, että hädin tuskin jaksoin pysyä
-ulkonaisesti tyynenä. Silmissäni oli kuin sumua, ja kynttilöistä
-huolimatta näytti koko huone hämärtyvän. Turhaan koetin ajatella, mitä
-tämä merkitsi -- minulle. En saanut kahta ajatusta liitetyksi
-toisiinsa, ja ollessani vielä aprikoimassa, millaista vastaanottoa
-saatoin odottaa ja kutka tässä uudessa asiain tilassa olivat ystäviäni,
-pysähtyi kuningas eteeni.
-
-"Ahaa, herra de Marsac!" huusi hän iloisesti, viitaten edessäni
-seisovia tekemään tilaa. "Tehän se ratsastitte niin nopeasti
-varottamaan minua tässä eräänä aamuna. Olen puhunut teistä Turennen
-kreivin kanssa, ja hän on suostuvainen jättämään silleen teitä vastaan
-tekemänsä syytöksen. Mitä muuhun tulee, niin menkää minun huoneeseeni,
-ystäväni. Menkää! Rosny tietää mikä on tahtoni teidän suhteenne."
-
-Minulla oli kylliksi järkeä polvistuakseni ja suudellakseni hänen
-kättään, mutta se tapahtui äänettömyydessä, jonka hän tiesi tulkita
-oikein. Hän oli jo siirtynyt edelleen ja oli puhumassa toiselle,
-ennenkuin kykenin jälleen käyttämään puhelahjaani tai järkeäni, jonka
-hänen armolliset sanansa olivat panneet sekaisin. Kun pääsin niin
-pitkälle ja nousin jälleen jaloilleni, huomasin olevani sellaisen
-huomion keskipisteenä ja niin monien onnittelujen esineenä, että olin
-iloinen saadessani noudattaa la Varennen antamaa vihjausta ja kiiruhtaa
-kuninkaan yksityishuoneeseen.
-
-Vaikkakin minulla nyt oli vihiä siitä, mitä minulla oli odotettavissa,
-kohtasi minua siellä vastaanotto, jonka ystävällisyys oli hellyttää
-minut pois suunniltani. Huoneessa oli ainoastaan parooni de Rosny, ja
-hän otti minua molemmista käsistä tavalla, joka sanoittakin kertoi
-minulle että entinen Rosny oli tullut takaisin ja että se harmi, jonka
-hiljan olin hänelle aiheuttanut, oli enemmän kuin anteeksi-annettu. Kun
-yritin kiittää häntä siitä, että hän oli käyttänyt vaikutusvaltaansa
-kuninkaaseen minun hyväkseni, kuten arvasin hänen tehneen, ei hän
-tahtonut kuulla siitä puhuttavankaan, vaan muistutti minulle hymyillen
-syöneensä minun juustoani silloin kun oli valittavana se tahi
-lisieuxiläinen.
-
-"Ja sitäpaitsi, ystäväni", jatkoi hän vilkuttaen silmiään, "te olette
-tehnyt minut viisisataa kruunua rikkaammaksi."
-
-"Kuinka niin?" kysyin minä yhä enemmän kummastuneena.
-
-"Löin niin suuren summan vetoa Turennen kanssa siitä, ettei hän saisi
-teitä lahjotuksi", vastasi hän hymyillen. "Ja kas tässä", jatkoi hän,
-valiten pöydällä olevien asiakirjojen joukosta saman paperin jonka olin
-nähnyt Turennen kreivillä, "tässä on lahjus. Ottakaa se, se on teidän.
-Olen antanut tänään jo parikymmentä, mutta en ainoatakaan näin suurella
-mielihyvällä. Sallikaa minun ensimäisenä onnitella Armagnacin
-maaherraa!"
-
-En voinut kotvaan uskoa hänen tarkottavan totta, mikä seikka, kuten
-muistan, huvitti häntä erinomaisesti. Kun minut viimein saatiin
-käsittämään, että kuningas oli tarkottanut tätä alunpitäen ja oli vain
-lainannut käskykirjeen Turennelle, jotta tämä saisi koetella minua,
-silloin oli iloni ja mielihyväni niin suuri etten voinut sitä silloin
-ilmaista enempää kuin nyt voin sitä kuvata. Sanalla sanoen se oli
-rajaton. Seisoin Rosnyn edessä sanattomana ja hämmentyneenä, kauan
-unhossa olleitten kyynelien kummutessa silmiini ja ainoastaan yksi
-kaipaus sydämessäni -- se nimittäin, ettei rakastettu äitini ollut
-elänyt kyllin vanhaksi nähdäkseen noitten suloisten kuvitelmien, joilla
-niin usein olin häntä huvittanut, muodostuvan kouraantuntuvaksi
-todellisuudeksi. En huomannut silloin, vaan vasta jälkeenpäin, että
-virkani vuosipalkka teki juuri saman summan, joka minun oli ollut
-tapana mainita hänelle; ja sain kuulla, että Rosny itse oli sen
-määrännyt neiti de la Viren antamien tietojen mukaan.
-
-Kun riemastukseni vähän tasottui ja minä sain äänen suustani
-kiittääkseni hyväntekijääni, oli hänellä vielä yksi vastaus. "Älkää
-pettäkö itseänne, ystäväni", lausui hän vakavasti, "älkää ajatelko,
-että tämä on vain vaivattomasti tuleva palkkio. Herrani on Ranskan
-kuningas, mutta hän on kuningas, jolla ei ole valtakuntaa, ja
-sotapäällikkö, jolla ei ole rahaa. Tänään hän on oikeuksiinsa
-päästäkseen luopunut puolesta vallastaan. Ennenkuin hän voittaa kaikki
-takaisin, pitää meidän taistella, -- taistelin, ystäväni. Ja siinä
-tarkotuksessa olen ostanut teidän miekkanne."
-
-Minä sanoin hänelle, että vaikkei ainoakaan muu miekka jättäisi
-huotraansa kuninkaan puolesta taistellakseen, niin minun säiläni sen
-tekisi.
-
-"Minä uskon teitä", vastasi hän ystävällisesti, laskien kätensä
-olalleni. "En siksi että te niin sanotte -- totta tosiaan, lupauksia
-olen saanut kyllin kuulla tänä päivänä -- vaan siksi että olen
-koetellut teitä. Ja nyt", jatkoi hän, muuttaen puheensävyään ja katsoen
-minuun omituisesti hymyillen, "nyt olette varmaan täysin tyytyväinen?
-Ei kai liene enää mitään muuta, mitä toivoisitte, ystäväni?"
-
-Käänsin katseeni syrjään syyllisen tavoin, uskaltamatta kaiken
-tämän hyvyyden lisäksi tuoda esiin vielä uutta anomusta. Hänen
-majesteetillaan saattoi sitäpaitsi olla eri katsantokanta, tai saattoi
-Turenne olla siihen kysymykseen nähden taipumaton. Sanalla sanoen,
-kaikessa mitä oli tapahtunut tai mistä Rosny oli maininnut, ei ollut
-mitään, mikä olisi ilmaissut minulle, tulisiko sydämeni toive
-täytetyksi vai ei.
-
-Mutta minun olisi pitänyt tuntea tuo suuri mies paremmin, kuin otaksua
-että hän antaisi lupauksen, mutta jättäisi sen täyttämättä, taikka
-haavottaisi ystäväänsä silloin kun hänellä ei ollut voidetta haavaan.
-Nautittuaan hetkisen hämmingistäni hän purskahti suureen nauruun ja
-ottaen minua tuttavallisesti hartioista käänsi minut ovea kohti. "Kas
-niin, menkää!" virkkoi hän. "Menkää ylös käytävää. Löydätte siellä oven
-oikealla kädellä ja toisen vasemmalla. Kyllä tiedätte kumpi on
-avattava."
-
-Kieltäen minua lausumasta tavuakaan hän työnsi minut ulos.
-Käytävässä olisin mielelläni pysähtynyt kokoamaan ajatuksiani, mutta
-säikähdyksekseni kuulin ääniä, jotka ilmaisivat kuninkaan palaavan sitä
-tietä. Peläten joutua hänen eteensä niin hämmentyneessä mielentilassa
-riensin käytävän toiseen päähän, missä huomasin, niinkuin minulle oli
-sanottukin, kaksi ovea.
-
-Molemmat olivat suletut, eikä kummassakaan ollut mitään, mikä olisi
-opastanut valintaani. Mutta Rosny oli oikeassa otaksuessaan, etten
-ollut unohtanut neuvoa, jonka hän oli antanut minulle silloin kun hän
-omassa talossaan oli valmistanut niin hienon yllätyksen: "Jos haluatte
-hyvän vaimon, niin kääntykää oikealle!" Muistin nämä sanat, ja
-hetkeäkään empimättä -- sillä kuningas seurueineen oli jo astumassa
-käytävään -- minä koputin rohkeasti, ja malttaen tuskin odottaa
-vastausta astuin sisään.
-
-Fanchette oli ovella, mutta astui sivulle äreä hymy huulillaan, jonka
-saatoin tulkita tervetuloksi tai kuinka vain tahdoin. Neiti, joka oli
-istunut pöydän toisella puolen, nousi pystyyn sisään astuessani, ja me
-seisoimme katsellen toisiamme. Arvattavasti hän odotti että minä
-puhuisin ensin, ja minä taas olin niin hämmästynyt siitä muutoksesta,
-jonka hänen yllään oleva hovipuku ja se arvokas tapa, millä hän sitä
-kantoi, olivat hänessä aikaansaaneet, että kykenin ainoastaan
-ällistyneenä tuijottamaan. Kaiken sen jälkeen, mitä oli tapahtunut,
-rupesi minua nyt pelottamaan. Tämä ei ollut sama tyttö, jota olin
-kosinut St. Gaultierin metsässä, ei myöskään se kalpeakasvoinen nuori
-nainen, jonka olin nostanut satulaan parikymmentä kertaa matkallamme
-Pariisia kohti. Arvottomuuden tunne, jota olin kokenut muutamia
-minuutteja aikaisemmin keskellä esihuoneen väenpaljoutta, palasi
-kaikessa voimassaan nähdessäni hänen suloutensa ja kauneutensa, ja minä
-seisoin jälleen mykkänä hänen edessään, niinkuin olin seisonut kerran
-Blois'ssa ollessamme. Koko välillä ollut aika, kaikki mitä sen jälkeen
-oli välillämme tapahtunut, oli unohduksissa.
-
-Hän puolestaan katseli minua kummastellen äänettömyyttäni. Hänen
-kasvonsa, jotka sisään astuessani olivat karahtaneet hehkuvan
-punaisiksi, kalpenivat uudelleen. Hänen silmänsä suureniva
-levottomuudesta; hän alkoi polkea jalkaansa lattiaan tavalla jonka
-hyvin tunsin. "Onko jotain huonosti?" mutisi hän viimein.
-
-"Päinvastoin, neiti", vastasin minä käheästi, katsellen joka suunnalle
-ja turvautuen ensimäiseen asiaan, mikä johtui mieleeni, "tulen juuri de
-Rosnyn luota."
-
-"Ja hän?"
-
-"Hän on tehnyt minut Armagnacin maaherraksi."
-
-Hän niiasi minulle ihmeen viehkeästi. "Minua ilahuttaa saadessani
-onnitella teitä", lausui hän naurun ja itkun välisellä äänellä. "Se ei
-ole enemmän kuin minkä olette ansainnut."
-
-Koetin kiittää häntä tilaisuuteen sopivalla tavalla, tuntien asemani
-samalla nurinkurisemmaksi kuin koskaan eläessäni olin tuntenut; sillä
-tiesinhän, ettei tämä ollut lainkaan sitä, mitä minä olin tullut
-sanomaan ja hän kuulemaan. Kuitenkaan en voinut saada rohkeutta enkä
-löytää sanoja käydäkseni pitemmälle, ja niin seisoin pöydän vieressä
-surkean hämmentyneenä.
-
-"Siinäkö on kaikki?" virkkoi hän viimein kadottaen kärsivällisyytensä.
-
-Varmasti oli se tehtävä nyt, tai sitten ei koskaan; ja minä tiesin sen.
-Tein ponnistuksen. "Ei, neiti", lausuin matalalla äänellä. "Kaukana
-siitä. Mutta minä en näe täällä sitä naista, jolle tulin puhumaan ja
-jonka olen nähnyt satoja kertoja aivan toisenlaisessa asussa kuin te
-nyt olette, märkänä ja väsyksissä ja vanukkeisin hiuksin, vaarassa ja
-pakomatkalla. Häntä olen palvellut ja rakastanut, ja hänelle olen
-elänyt. Minulla ei ole ollut moneen kuukauteen yhtään ajatusta, joka ei
-olisi ollut hänen, eikä yhtään huolta, joka ei olisi kohdistunut
-häneen. Minä olen hänen, ja kaikki mitä kuninkaan jalomielisyys on
-minulle lahjottanut, on hänen, ja minä olen tullut asettaakseni nämä
-hänen jalkojensa juureen. Mutta minä en näe häntä täällä."
-
-"Ettekö?" vastasi hän kuiskaten, kasvot poispäin käännettyinä.
-
-"En, neiti."
-
-Äkkiä kirkastuen ja vilkastuen, niin että sydämeni alkoi tykyttää, hän
-kääntyi ja katsoi minuun. "Todellakin!" lausui hän. "Sepä on ikävää. On
-sääli, että rakkautenne piti joutua toisaalle, herra de Marsac -- kun
-kuninkaan tahto on, että te menisitte naimisiin minun kanssani."
-
-"Ah, neiti!" huusin minä polvistuen hänen eteensä -- sillä hän oli
-kiertänyt pöydän ja seisoi vieressäni. "Mutta entä te itse?"
-
-"Se on minunkin tahtoni", vastasi hän, hymyillen kyyneltensä läpi.
-
-Seuraavana päivänä neiti de la Vire tuli vaimokseni. Kuninkaan
-peräytyminen Pariisin luota, mikä kävi välttämättömäksi sentakia, että
-monet hugenoteille vihamieliset henkilöt luopuivat hänestä, pakotti
-toimittamaan vihkimisen viipymättä, jos kerran halusimme että herra
-d'Amours sen suorittaisi. Tästä kiireellisyydestä huolimatta saatoin
-herra d'Agenin ystävällisyyden auttamana esiintyä sekä palvelijain että
-varusteiden puolesta niin arvokkaasti, että se vastasi paremmin
-tulevaista asemaani kuin entisiä vastoinkäymisiäni. Hänen
-majesteettinsa, joka ei tahtonut tehdä mitään mikä voisi loukata
-Turennea, ei tosin kunnioittanut meitä läsnäolollaan; mutta rouva
-Catherine oli saapuvilla hänen puolestaan, ja hän itse antoi minulle
-morsiameni. Sully ja Crillon, markiisi de Rambouillet ynnä hänen
-veljenpoikansa, sekä kaukainen sukulaiseni Rohanin herttua, joka sinä
-päivänä ensi kerran omisti minut heimolaisekseen, olivat niiden
-joukossa, jotka ansaitsivat kiitollisuuteni tulemalla saapuville tähän
-tilaisuuteen.
-
-François d'Agenin naimisiin-meno vanhan kilpailijani ja vastustajani
-lesken kanssa tapahtui vasta toista vuotta myöhemmin, -- viivytys, joka
-ei ollut lainkaan niin epämieluisa minulle kuin sulhaselle, katsoen
-siihen että rouva de Bruhlille jäi siten tilaisuus pitää seuraa
-vaimolleni, silläaikaa kun minä olin poissa Arquesin ja Ivryn
-sotaretkillä. Viimeksi mainitussa taistelussa, joka lisäsi suuresti de
-Rosnyn mainetta, hän kun valtasi omin käsin vihollisen lipun, minä
-kovaksi onnekseni tulin haavotetuksi toisessa kuninkaan johtamista
-hyökkäyksistä; ja kun maassa maatessani kaksi jalkasoturia kävi
-kimppuuni, olisin varmasti saanut surmani, jollei Simon Fleix olisi
-syöksynyt minua auttamaan vanhan sotakarhun urhoollisuudella. Hänen
-tekonsa sattui näkemään kuningas, joka pyysi hänet minulta ja
-kiinnittäen hänet palvelukseensa kirjurina auttoi häntä alkuun
-menestyksen tiellä niin tehokkaasti, että hän on sittemmin kohonnut yli
-kaikkien toiveiden ja odotusten.
-
-Keino, jolla Henrik-kuningas joksikin ajaksi voitti Turennen
-kannatuksen (ja samalla hankki myös hänen suostumuksensa
-avioliittooni), on nykyään liian hyvin tunnettu vaatiakseen selitystä.
-Mutta vasta sitten kun kreivi noin vuotta myöhemmin meni naimisiin
-neiti de la Marckin kanssa, joka toi hänelle Bouillonin herttuakunnan,
-sain minä täydellisen käsityksen asiasta, ja samalla kuninkaan, minun
-herrani, erinomaisesta hyvyydestä, joka sai tuon suuren hallitsijan
-laajojen tehtäviensä ohessa muistamaan halvimpien palvelijainsakin
-etuja.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of Project Gutenberg's Todellinen aatelismies, by Stanley Weyman
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TODELLINEN AATELISMIES ***
-
-***** This file should be named 40876-8.txt or 40876-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/4/0/8/7/40876/
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions
-will be renamed.
-
-Creating the works from public domain print editions means that no
-one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
-(and you!) can copy and distribute it in the United States without
-permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
-set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
-copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
-protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
-Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
-charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
-do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
-rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
-such as creation of derivative works, reports, performances and
-research.  They may be modified and printed and given away--you may do
-practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
-subject to the trademark license, especially commercial
-redistribution.
-
-
-
-*** START: FULL LICENSE ***
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
-Gutenberg-tm License (available with this file or online at
-http://gutenberg.org/license).
-
-
-Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
-electronic works
-
-1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
-all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
-If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
-Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
-terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
-entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
-
-1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement.  See
-paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
-and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
-works.  See paragraph 1.E below.
-
-1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
-or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
-Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
-collection are in the public domain in the United States.  If an
-individual work is in the public domain in the United States and you are
-located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
-copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
-works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
-are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
-Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
-freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
-this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
-the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
-keeping this work in the same format with its attached full Project
-Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
-
-1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
-a constant state of change.  If you are outside the United States, check
-the laws of your country in addition to the terms of this agreement
-before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
-creating derivative works based on this work or any other Project
-Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
-the copyright status of any work in any country outside the United
-States.
-
-1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
-access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
-whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
-phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
-Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
-copied or distributed:
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
-from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
-posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
-and distributed to anyone in the United States without paying any fees
-or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
-with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
-work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
-through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
-Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
-1.E.9.
-
-1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
-terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
-to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
-permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
-
-1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
-word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
-distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
-"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
-posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
-you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
-copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
-request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
-form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
-License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
-that
-
-- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
-     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
-     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
-     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
-     must be paid within 60 days following each date on which you
-     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
-     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
-     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
-     address specified in Section 4, "Information about donations to
-     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
-
-- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-     License.  You must require such a user to return or
-     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
-     and discontinue all use of and all access to other copies of
-     Project Gutenberg-tm works.
-
-- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
-     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
-     of receipt of the work.
-
-- You comply with all other terms of this agreement for free
-     distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
-electronic work or group of works on different terms than are set
-forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
-both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
-Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
-Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
-collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
-works, and the medium on which they may be stored, may contain
-"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
-corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
-property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
-computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
-your equipment.
-
-1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from.  If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium with
-your written explanation.  The person or entity that provided you with
-the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
-refund.  If you received the work electronically, the person or entity
-providing it to you may choose to give you a second opportunity to
-receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
-is also defective, you may demand a refund in writing without further
-opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
-WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
-WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
-If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
-law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
-interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
-the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
-provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
-
-1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
-with this agreement, and any volunteers associated with the production,
-promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
-harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
-that arise directly or indirectly from any of the following which you do
-or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
-work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
-Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
-
-
-Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of computers
-including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
-because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
-people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
-To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
-and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
-
-
-Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
-Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
-http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
-permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
-Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
-throughout numerous locations.  Its business office is located at
-809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
-business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
-information can be found at the Foundation's web site and official
-page at http://pglaf.org
-
-For additional contact information:
-     Dr. Gregory B. Newby
-     Chief Executive and Director
-     gbnewby@pglaf.org
-
-
-Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements.  We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance.  To
-SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
-particular state visit http://pglaf.org
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations.
-To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
-
-
-Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
-works.
-
-Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
-concept of a library of electronic works that could be freely shared
-with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
-Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
-
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
-unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
-keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
-
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
-
-     http://www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/40876-8.zip b/40876-8.zip
deleted file mode 100644
index 9239b26..0000000
--- a/40876-8.zip
+++ /dev/null