diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 38717-8.txt | 6247 | ||||
| -rw-r--r-- | 38717-8.zip | bin | 0 -> 106253 bytes | |||
| -rw-r--r-- | 38717-h.zip | bin | 0 -> 156180 bytes | |||
| -rw-r--r-- | 38717-h/38717-h.htm | 6389 | ||||
| -rw-r--r-- | 38717-h/images/kokko.png | bin | 0 -> 47164 bytes | |||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
8 files changed, 12652 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/38717-8.txt b/38717-8.txt new file mode 100644 index 0000000..02fbea5 --- /dev/null +++ b/38717-8.txt @@ -0,0 +1,6247 @@ +The Project Gutenberg EBook of Kruunun metsissä, by Juhana Kokko + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Kruunun metsissä + +Author: Juhana Kokko + +Release Date: January 30, 2012 [EBook #38717] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KRUUNUN METSISSÄ *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +KRUUNUN METSISSÄ + +Kirj. + +Kyösti [Juhana Kokko] + + +Werner Söderström, Porvoo, 1891. +Kuopion Uudessa Kirjapainossa. + + + + +I. + + +"Olen ajatellut, että lähtisit tänään käymään kirkolla," sanoi +Seinustan ukko Heikille, joka omiin ajatuksiinsa vaipuneena nojasi +lynkäpäiksillään pöydän päätä vasten. + +"Olisi kai parasta lähteä jo tänään," jatkoi ukko, joka istui pöydän +takana tuolla Seinustan pirtissä. Lutheruksen postilla oli hänellä +vielä avoinna edessään. Päivän saarnan oli hän juuri loppuun saanut. +Muu talon väki oli ukon lukemasta tauottua hajaantunut ulkosalle. + +"Tänään ehtisi vielä Korven torppaan yöksi, sieltä ehtisi huomenna +pääjoen partaaseen ja sillä tavalla pääsisi tiistaina hyvään aikaan +kirkolle," lisäsi vielä ukko ja sipasi vankkaa mustan harmaata +tukkaansa. Samalla tirkisti hän pienillä terävillä silmillään vankkain +vaskisankain ylitse Heikkiä, käänti suurta mälliä suupielessään, josta +valui ilettävää jälää sängettyneelle leuvalle, kohautti löntterömäisiä +hartioitaan ja laski suuret nyrkkinsä pöydälle. + +Heikki kohautti myös nuorta solakkaa ruumistaan vähän pystympään ja +silmäsi ikkunasta elokuun taivaalle, missä aurinko paahtoi ylimmällään. + +Ukko kohosi verkalleen seisoalleen, sulki postillan ja pani sen tuolla +pöydän päässä seinällä riippuvalle kirjahyllylle. Siellä oli joukko +muitakin kirjoja. Oli siellä suuri Raamattu, Huone-Postilla, +Uskonharjoitus Autuuteen, Uskon-Peili, Aarre-Aitta, Kristityn Vaellus +y.m. hartauskirjoja. Ja tuolla ylähyllyllä oli sen lisäksi vanhoja +Lähetys-sanomia, olipa muuan vuosikerta amerikalaisia lehtiäkin. + +"Aiotteko tekin, setä, taasen hakea puita?" kysäsi Heikki astuen +ikkunan eteen ja silmäillen Isonvaltimon aaltoja, jotka hiljalleen +vierivät siitä ohitse yhtyäkseen muutamien penikulmien päässä olevaan +pääjokeen ja virratakseen sitten muutamien penikulmien päässä olevaan +mereen. + +"Niin olen ajatellut." + +"Entäs takuukirjat?" + +"Mene ja käske Jussin hakea metsänvahti tänne sillä aikaa kuin me +syömme," sanoi ukko. + +Heikki käveli mielistellen ovea kohden, seisahtui ja näytti arvelevan, +astui muutaman askeleen, seisahtui taasen. + +"Entäs takuumiehet," sanoi hän vihdoin. + +"Käskeköön Jussi Lotvosen myös tänne ja..." + +"Saatanhan minä taata toisena, -- ettekö te, setä, takaisi minua?" + +"Aiotko sinäkin hakea puita?" + +"Täytyisihän sitä koettaa, jos..." ja siihen katkesi hänen lauseensa. + +"Niin, kauvanhan olet saanut odottaa, mutta moni on odottanut +enemmänkin, eihän niillä metsäherroilla kiirettä ole. -- Viime +syksynäkö se olikaan, kun hakemuksen panit?" + +"Johan se oli toissa syksynä; -- olisi tuota luullut kerkeävän +vähemmälläkin ajalla, mutta hiljasethan ne herrain kiireet," sanoi +Heikki katkerasti. + +"Niin, käskeköön Jussi vaan Lotvosen tänne, kyllä se takaa toisena +minun kanssani sinuakin," sanoi ukko. + +Heikki lähti pirtistä. + +"Niin, niin," jupisi ukko itsekseen nojaten kyynärpäiksilleen pöytää +vasten, "eihän se kumma ole, että mieli katkeraksi käy odotellessa +kaksi pitkää vuotta. Ei tuo ennen toki tuommosta ollut, mistä mies +mukavan torpan sijan löysi, niin sai sen vähemmittäkin mutkitta. Mutta +kaikin puolinhan tuo näkyykin tämä elämä käyvän niin kovin +mutkikkaaksi, että saa nähdä, miten sitä tästä puolin eletään." + +Pian palasi Heikki jälleen pirttiin. + +"Joko Jussi meni?" kysyi ukko. + +"Jo," vastasi Heikki. + +"Saahan tuota muka koettaa, mutta en usko siitä mitään tulevan... +Kummalliseksihan menee tämä aika... Sai tuota ennen vähemmittäkin +mutkitta metsää viljellä, miten parhaiten kunakin aikana kannatti, +mutta silloin olikin Valtimon kylä varakasta ja ihmiset tulivat hyvin +toimeen," arveli ukko. + +"Mikähän tämän ajan nyt on niin ikäväksi tehnyt," arveli Heikki siinä +muun puheen puutteessa. + +"Kun kruunu otti metsät haltuunsa ja metsähallitus tuli, niin +nielevät nuo suuripalkkaiset metsäherrat metsien tulot kokonaan. +Talonpoikariepuja ahdistellaan vaan kruunun metsistä." + +"Eikö sitä voisi muuta keinoa olla kuin kruunun metsät?" + +"Eipä se ole niin helppo luopua siitä mihin kerran on tottunut." + +"Mutta tulettepahan te ja Lotvonen hyvin toimeen." + +"Kun olemme poron hoidon ja vähentyneen metsän annin varassa kokeneet +maanviljelystämme enentää, emmekä ole antautuneet kauppiasten +keinoihin, niin tulemme jotenkin toimeen, mutta emmepä mekään ole vielä +niin pitkälle päässeet, että ilman kruunun metsien avutta eläsimme." + +"On siinä sentään ihmisten omaa syytäkin, kun ovat niin itsensä +köyhdyttäneet." + +"Kun olisivat osanneet pitää itsensä erillään noista kirkonkylän +porvareista." + +"No eivät suinkaan ne olisi voineet ketään pakoittaa kauppoihinsa, kun +eivät itse olisi menneet." + +"Siinäpä se juuri erehdys olikin. Kun tulolähteet olivat supistuneet, +olivat menot entisellään ja silloin alettiin ottaa velkaa ja..." + +"Ei suinkaan siitä voi kauppiaita syyttää että hätääntyneitä auttoivat +ja..." + +"Sinä et sitä ymmärrä. Katsohan nyt, kun tulot olivat pienenneet, olisi +pitänyt pienentää menojakin..." + +"Eivät suinkaan kauppiaat kenenkään menoja pienentää voi..." + +"No annahan nyt kun minä selitän! -- Kauppiaat kehoittivat vaan +ostamaan ja sanoivat, että jos ei rahaa sattuisi olemaan, niin +pistetään laskuihin..." + +"No sehän oli oikein, että auttaa tarvitsevia." + +"Niin mutta kun menot olivat tulojen edelle kerran päässeet +pyörähtämään, niin lasku kasvoi huimaavaa vauhtia ja nuo +ihmisystävälliset porvarimme rikastuivat samalla kun kansa köyhtyi." + +Heikki katsoi epäillen ukkoa silmiin ja sanoi vihdoin: + +"Minä en voi käsittää sitä, miten velaksi anto ihmistä rikastuttaa." + +"Siinäpä se on, ettet sitä käsitä. Mutta kuulehan miten kävi +isävainajallesi. Kaikkosen patruunan kanssa teki hän kauppaa +vuosikymmenisen. Sieltä otti hän aina talvella jauhonsa, suolansa, +kahvinsa ja tarverahansa. Ei siinä kitsasteltu, mielellään sieltä lähti +mitä talossa tarvittiin. Sinne vei isäsi aina keväisin tukkinsa, +tervansa, palkkinsa ja kaikki mitä olemaan sattui. Ensin tehtiin tili +vuosittain, mutta sitten jäi lasku aina pitemmäksi ja pitemmäksi +ajaksi. Kerran sitten sanoi patruuna isällesi, että olisi parasta, että +hän antaisi hänelle velkakirjan, jotta voitaisiin saada maalle +kiinnitys. + +"'Mikä velkakirja?' kysyi isäsi. + +"Silloin näytti patruuna laskun, joka osoitti, että isäsi oli velkaa +5000 markkaa. + +"'Viisituhatta markkaa," huudahti isäsi. 'Ei tässä maailmassa!' + +"'Niin, semmoistahan se on teidän kanssanne, kun teitä ensin auttaa, +niin kyllä niin kauvan hyvänä pysyy, mutta jos teille jotain +saamisistaan mainitsee, niin sitten rupeatte, hävyttömiksi,' arveli +patruuna ja uhkasi panna hakemuksen, jos ei isäsi hyvällä velkaa +tunnustaisi. Siinä nyt oltiin. Ellei isäsi olisi kohta sen jälkeen +kuollut, ei hän penniäkään olisi sinulle perinnöksi jättänyt. Samaten +on käynyt useammalle meidän kylässä. Joko nyt käsität miten velkakauppa +ihmistä rikastuttaa ja miten..." + +Samassa aukeni ovi ja emäntä tuli leipäläjä sylissä pirttiin. + +"Missä täältä kaikki muut ovat?" kysäsi emäntä ja laski leivät +pöydälle. + +"Ulos kai ovat menneet," sanoi ukko ja läksi hänkin. Heikki teki +samoin. + +"Kil kil kil kil," panivat nuorten ja vasikkain kellot pihassa. "Eivät +nuokaan pysy ollenkaan takalolla, pyrkivät vaan tähän koluamaan... +Huis! Menkääs siitä. Mitä teille täällä on syömistä, vaikka mitäpä sitä +on siellä haassakaan. Kas kas, ettekö mene siitä! Eihän siellä taida +paljo mitään sielläkään olla. Aivan ovat menneet laihoiksi. Kelpasi kai +se ennen karjaakin kasvattaa, kun saivat käydä kruunun metsissä... No +no, ettekö mene! -- Mistäpä ne tulevat neljätkymmenet pennit jokaisen +edestä, menkää vaan siitä! Niin, inuvat vaan nälissään. Jo häntä +aikoihin elettiin, ettekö mene! Niillä herroilla häntä aina on uusia +konstia. Eivät enää lehmätkään metsässä saa käydä. Kas kas, kuinka on +vastahakoista, eivät menisi mielellään sinne. Tappaa kai nuo saa joka +kantturan tuosta nälkää näkemästä. Onhan sitä siinäkin, kun lypsäväin +edestä jaksaa maksaa. No jo ne viimeinkin menevät," tuumi ukko ja +kääntyi pelloille päin. + +"Mihin te menette," huusi Heikki. "Ajattelin käydä katselemaan, eikö jo +selkoa saisi, mitä viime öinä on turmellut." + +"Minäkin tulen," sanoi Heikki ja yhdessä he painuivat pelloille. + +Selvästi huomasi, ettei talossa oltu nukuttu. Viljelys tosin ei ollut +vielä takaloon päin pitkälle levinnyt, juoksihan vaan kymmenkunta +sarkaa pitkin jokivartta, mutta sitä pitemmältä oli joki-ahdetta +viljelykseen otettu. Ukolla olikin kolme vankkaa poikaa, Heikki neljäs +ja siihen jätkiä lisäksi. Selvään huomasi, että nykyvuosina oli yhä +laajemmalti ruvettu viljelemään tuota hedelmällistä, savipohjaista +joki-ahdetta. Olipa siellä täällä heitetty heinän kasvuunkin muutamia +sarkoja ja malliksi oli oikein ostosiemenilläkin kylvetty ketoon +heittäessä. Uhkeat, täysinäiset heinäladot todistivat kyllä, että maa +tällä tavoin käytettynä viljelijänsä vaivat maksaisi. + +Silloin tällöin pysähtyi ukko tarkastelemaan puoleksi kypsyneitä, +väkevästä kasvusta lakoon painuneita elopeltojansa. Oli maar se +terääkin töhkäissyt, harvoin moista jyväläjää näkee muuallakaan +Suomessa. + +"Onkohan hyvin vikuuttanut," sanoi Heikki, jonka oma silmä ei vielä +ollut niin tarkistunut, että olisi itse oikein selkoa saanut. + +"Paljon on yöllä vahinkoa tehnyt," sanoi ukko ja käänteli pienellä +kepakolla la'ossa makaavia tähkäpäitä. "Katsos nyt tuotakin päätä, +minkä on näkönen ja tuota ... ja tuota ... ja tuota ... aijai ... on +kerrassaan kolmas osa päitä aivan turmiolla..." + +"Ka rietasta minkä vahingon teki, mutta pakkanen se olikin aamulla," +sanoi Heikki katsellessaan noita ilkeän ruskeiksi käyneitä tähkäpäitä, +joiden siikaset olivat kokoon käpristyneet, "no harvoin se juuri +merkitsemättä heittää." + +"Eipä juuri koskaan," sanoi ukko tyynesti, "useampi syksy viepi +pahemminkin, eikähän tässä vielä hätää ole, jos ei pahemmin ryhdy, saa +kiittää Jumalaa, että näinkin ... kaukana vielä leivättömyys on ... +mutta kas tuota peltoa, on vähän pystympää, siihen ei ole niinkään +sattunut, noita lakopaikkoja se oikein vihaa." + +Toivottoman silmäyksen loi ukko takaloa kohden. "Jospa kerrankin saisi +kuivatuksi nuo äärettömät rämeiköt ja räseiköt, mutta siihen kuluu +monta miespolvea." + +Kun ystävämme jälleen pirttiin tulivat, oli jo ruoka pöydällä. Pian +kerääntyivät talon miehet ja vaimotkin -- niiden joukossa kaksi +reipasta miniää -- pöydän ympärille. Ukko itse istahti pöydän päähän, +mutta emäntä taittoi vaan leipäpalasen ja alkoi syödä ilman istumatta +tuolla alempana pöytää, pöydästä kun aina yhtä ja toista puuttui, niin +oli mukavampi syödä noin seisapisteessä. + +Itsekullekin syömämiehelle oli asetettu oma sievä puukuppisensa täynnä +maitokeittoa. Olivatpa vielä lusikatkin viereen laitetut, mutta niitä +eivät syömämiehet aluksi käyttäneet. Ryystivät, ryystivät vaan partaan, +että pirtti vastaan kajahteli. Jos yksi ryysti lujasti, niin toinen +vielä lujemmin. -- Mutta vähittäin taukosi tuo yksitoikkoinen ääni ja +yksi ja toinen tarttui jo lusikkaan keitoksia pohjalta saadakseen. + +"Tuolla ylimaissa päinhän ne eivät kuulu ollenkaan osaavan lusikkaa +käyttää," arveli joku joukosta. + +"Eiväthän ne siellä osaa," arveli toinen, "kourin vaan keitokset +kupista raastetaan." + +"Olihan se meilläkin piika kerran sieltä ylimaasta, niin ei rietas +osannut ollenkaan, kynnet vaan sekaan pälyivät, ei tietänyt ruoja, mitä +lusikoilla tehdään," arveli vielä muuan. + +Kului sitten joku tunti, niin jo tulee Jussikin kotia. Metsänvahti ja +Lotvonen olivat hänellä matkassa. + +Metsänvahti rupesi heti takuukirjoja laatimaan ja pian olivatkin ne +valmiit. + +"Saattaisit kai sinä hakemuskirjatkin tehdä," tiedusti ukko. + +"No miksikäpä en," arveli metsänvahti, "mutta eipä se vorsmestari siitä +oikein tykkää." + +"Miksi ei?" kysäsi Heikki. + +"Hm," äännähti metsänvahti. + +"Paljoko se metsäherra hakemuskirjasta ottaa?" kysäsi ukko. + +"Hm! -- Markan." + +"Se on, kahdesta hakemuskirjasta kaksi markkaa," sanoi Heikki, "hulluko +tuota ilman aikaa maksamaan rupeaa." + +"Ja seitsemästä sadasta hakemuskirjasta seitsemän sataa markkaa," +arveli Lotvonen. + +"Lieneekö niitä niin paljon hakijoita," tuumi ukko. + +"Sanovathan nuo mennäkin vuotena olleen. Mutta eihän niitä puita enään +paljo kenellekään anneta. Sietäsi kai niitä meidänkin hakea, vaan +saahan sen tyhjän pyytämättäkin," arveli Lotvonen. + +"Mutta parashan on teettää metsävahdilla hakemuskirjat ja säästää siten +kaksi markkaa," väitti Heikki. + +"Herroja täytyy pitää mielillä, jos aikoo puita saada," sanoi Lotvonen. + +"No mitä ne siitä suuttuisivat, saatanhan minä selittää metsäherroille, +että se tulee helpommaksi ja..." + +"Sinä olet lapsi! -- Et käsitä ollenkaan tämän maailman mutkia. Ei +niitä puita ole ilmankaan hyvä saada, valimiehille niitä annetaan ja +joka kerran on metsäherran vihoihin joutunut, niin vaikka nälkään +kuolkoon, sille ei mitään anneta. Muutoinkin näyttää siltä, että on +aikomus heittää puiden anti pois. Millä häntä sitten elettänee, millä +verot suoritettanee," sanoi Lotvonen. + +"No mutta joka kerran rehellisesti itsensä käyttää, niin ei suinkaan +sen vuoksi..." + +"Kyllähän Lotvonen on oikeassa," keskeytti ukko Heikkiä. + +Kun Lotvonen vakuutti vielä etteivät ne olleet ennenkään puita saaneet, +jotka muiden tekemillä hakemuskirjoilla olivat liikkuneet, niin +päättivät ystävämme teettää hakemuskirjat metsäherralla itsellään. +Markkahan siinäkin tosin kummastakin hakemuskirjasta hukkaan meni, +mutta mikäpä auttoi, täytyi koettaa noudattaa metsäherrojen mieltä, jos +mieli puita saada. + +Ja niin se Heikki varustausi lähtemään. Emäntä toi uuden +poronnahkalaukun, johon oli pantuna säynäjää, voita, leipää ja +poronpaistia. Heikki koppoi takkinsa naulasta, mutta ei pannutkaan sitä +päälleen. Ripusti vaan laukun selkäänsä, nakkasi takin käsivarrelleen, +silmäsi, hyvästijätöksi ympärilleen ja alkoi astua. + +Komeasti ne helahtelivat nuo Heikin punakuteiset puseron hihat ja +tuppikin se niin tahilleen letkahteli Heikin astuskellessa tuolla +joki-ahteella. + +Jokivartta olisi hänellä ollut käveltävänä kolmisen neljännestä, mutta +kummallista! -- Peltojen päähän päästyään kääntyy hän pitkin Kalimen +ojan vartta takalolle. + +Niin takalolle! -- Sinnepä oli hänen tätä samaa jälkeä parin viimeksi +kuluneen vuoden ajalla ennenkin niin usein nähty kävelevän. + +Verkalleen se vieriskeli vesi ojassa jokea kohden ja verkalleen +astuskeli Heikkikin takaloa kohden. Jänis laukata vinkasi +ojanpartaalle, mutta keksittyään Heikin, pujahti se yhtäkkiä jälleen +räseikköön. + +Tultuansa parin virstan päähän Seinustalta, pyörähti Heikki muutamien +sylien päähän ojan varresta. Siinä kohosi sievä ylänne, oli ikäänkuin +kartanon sijaksi aijottu. + +Hän istahti kivelle. "Kas tuohon ojan puolelle -- siihenhän olen +aikonut rakentaa pirtin ja sitten sopii siihen lisätä muitakin +huoneita, sen mukaan kuin jaksaa. Tuonne takalon puolelle, alemma, +sopii panna navetta, ei tule suuritöiseksi kaivonkaan teko sinne. +Tallin, puodin ja muut huoneet sopii sitten rakentaa sivuille kuten +ainakin," niin tuumi Heikki ja Seinustan ukkokin oli pitänyt tätä +tuumaa hyvin järkevänä, että perustaa tähän uudistalo, eli aluksi +ainakin torppa. + +Ja Seinustan ukon isävainaja oli ollut kahdella päällä kummanko paikan +hän valitsisi, tämänkö vai Seinustan, ja ainoastaan joen läheisyys oli +hänen saanut valitsemaan jälkimäisen. Avarat viljelysmaat ja kaikin +puolin hyvät tilukset olisivat Seinustan ukon mielestä tarjona sillä, +joka tämän paikan valitseisi, ja aikaa voittaen voisi siihen paisua +hyväkin talo, jos vaan tekisi työtä ja pitäisi itsensä erillään +viinasta ja kirkonkylän porvareista, + +Olisipa uudistalon perustamisesta tälle paikalle ukon mielestä vielä +Seinustallekin etua. Kun näet kahden talon voimilla päästäisiin +muokkaamaan noita hallan pesiä tuossa ympäristöllä, niin voisivat +tulevat polvet olla paremmin suojatut. + +Kaikkea tätä Heikki aprikoi siinä istuessaan ja taasenkin johtuivat +hänen mieleensä uudet, omat huoneet ja oma hevoinen, omat lehmät ja +oma ... mutta niin, senpä hän heitti sanomatta. + +Mutta pian haihtuivat jälleen nuo suloiset kuvat, kun hänen mieleensä +johtui, että uusi pirtti ja navettakin tuossa jo seisoa töröttäisi ja +että jo muutamia sarkoja olisi tuolla ojitettuna, jos vaan metsäherrat +olisivat käyneet heti tarkastuksilla; mutta Jumala ties käynevätkö +vielä tänäkään kesänä. + +Hän kohosi istualtaan ja alkoi kävellä metsäpolkua suoraan jokivartta +kohden. Tultuaan joki-ahteelle, kääntyi hän pitkin jokivartta matkaansa +jatkamaan. + +Hän oli päässyt juuri parhaisiin miehuuden voimiinsa. Toisen työtä oli +hän jo mielestään kylliksi tehnyt, vierasta leipää jo tarpeeksi +haukannut. Selittämätöin sisällinen voima se pakoitti häntä omanokkaista +elämää ajattelemaan. + +Elämä ei tuntunut hänestä enää elämälle, ei työ työlle, eikä ruoka +ruualle toisen köötin alla ollessaan. Hän tunsi oikein voiman +jäsenissään lisääntyvän ja verensä lämpenevän sitä aikaa ajatellessaan, +jolloin saisi haukata omaa leipäänsä ja raataa omassa työssään. + +Kuta enemmän innostivat hänen tuumansa häntä, sitä kiivaammaksi yltyi +kävelynsäkin. Oikein aika vonkaa hän kävellä viuhtoi tuota lihavaa ja +saviperäistä joki-ahdetta. + +Tuskin oli talo ehtinyt näkyviltään kadota, kun tuolta jokimutkasta +näkyi jo toinen. Olipa paikoin kaksikin taloa kohdakkain molemmin +puolin jokea. + +Mutta viljelykset olivat mitättömän pienet. Ainoastaan muuan peltosarka +juoksi jonkun matkaa kahden puolen taloa ja siinä kaikki. Nykyisemmän +viljelykseen oton jälkeä ei missään näkynyt. + +Niinikään olivat rakennukset saaneet rapistua ihmiskäden koskematta. +Ainoastaan siellä, missä asunto oli niin kelvottomaksi käynyt, ettei +voinut omistajaansa talven yli suojata, kotistettiin sitä siksi, että +hätä hätää toimeen tuli. Kaikkialla kaikui tuo sama valitusvirsi, että +sietäsihän sitä meidänkin koettaa laittaa hakemusta, mutta mitäpä siitä +sitten hyvää olisi. Eihän niitä enää puita anneta paljo kenellekään. On +melkein turhaa haaskata työaikaansa ja rahaansa hakemuksiin, kun ei +siitä kumminkaan mitään hyvää lähde. + +Muutamat lisäsivät vielä, että herrain tarkoitus lienee kädestä pitäen +pakoittaa meitä varastamaan. Toiset taasen arvelivat, että olisi +parasta, että joka kynsi lähtisi Amerikaan, kun tämä elämä täälläkin +niin tukalaksi käy. + +Jalkaportaat johtivat joen yli ja jalkapolku vei suoraan sydänmaata +kohden. Heikillä oli vielä kaksipenikulmainen taival, ennenkuin pääsisi +yökortteeriinsa, Korven torppaan. + +Noin puoli venäjän virstaa jokivarresta, avaantui oikealta pitkin kylän +takaloa kulkeva laaja Koukeron neva. -- Heikki kierrätti vasempaan +päästäksensä nevan päitse sen takana oleville kankaille. + +Vyötäsiä myöten kasvoivat nevan ympäristöllä olevat korpimaat heinää. +Kelpasi kai siellä kylän lehmien elellä. -- Mutta kun kylän varallisuus +oli kerran muutoinkin niin kurjaksi käynyt, niin olivat eläimetkin vaan +muutamiksi supistuneet. + +Eivät olleet tottuneet nämät ihmiset lehmän annilla rahaa ottamaan. +Juustokahvia sitä vaan juotiin, kun lehmän antia liijemmin oli. Ja tuo +köyhiä asujamia kovin rasittava laidunvero sitten! -- Niin -- joka +paikkaanhan ne herrat nykyjään nokkansa pistävät. Ei häntä enään tiedä +mitä eteensä ottaisi. Hävittää kai niistä nuista kantturoistakin saa +joka sorkan, milläpä niistä suuria veroja maksettanee! -- Niin olivat +kyläläiset vuodesta vuoteen vaikeroineet ja aina enemmän ja enemmän +olikin karja aikojen kuluessa kylästä supistunut. -- -- + +Jänis juosta vihkasi polun ylitse. Pari metsikanaa pyrähti lentää +räpäköimään läheisen puun alta. Ja oravakin ritisi tuolla puun +latvassa. Tuo hiekkaperäinen kangasmaa kasvoi runsaasti mustikoita. +Puolatkin alkoivat jo näyttää toiselta kyleltä punaisia pilkkuja. +Ruohonkortta ei kankaalla näkynyt, sammalta ja valkoista jäkälää vaan +kasvoi puolan ja mustikan varsien juurilla. + +Hyvin olivat metsätkin mitättömiksi nyyristyneet näiltä seuduilta. +Vasta noin penikulman verran jokivarresta alkoi ilmaantua tukki- ja +rakennuspuiksi kelpaavia petäjiä. Mutta sitten avautui eteen suuri +palomaa. Suurta vahinkoa oli kytövalkea siellä tehnyt. Neljännesmääriä +oli rietas maata ja metsää tuhonnut ja kenties miten laajalta olisikaan +kulkenut, elleivät ympärillä olevat laajat suot olisi sitä ehkäisseet. +Kasvullisuus loppui kokonaan. Mustatyvisiä kuivuneita puita seisoa +taarotti vaan taajassa. Puoleksi karisseitten oksien välitse näkyi +mustaa maata niin pitkälle kuin eroittaa voi. Missä tuli oli +kasviaineita runsaammin uhriksensa saanut, siinä paistoi vaan harmaa +tuhka. Vähän ylempänä sitten, puitten latvapuolilla, siirotti puoleksi +kellastuneita havupuitten oksia. Siellä täällä seisoa taarotti +kuusipuita, jotka olivat ihan latvaa myöten mustiksi muuttuneet. Poikki +palaneet puut olivat kaatuneet ristiin rastiin pystöön jääneitä puita +vasten. Missä puu oli päässyt maahan asti kellistymään, siihen oli +jäänyt jälelle ainoastaan musta kekäle. Yhtään eläintäkään ei +palomaalla ollut. Eloa ja liikettä ei missään näkynyt. Haudan +hiljaisuus vallitsi kaikkialla. Luonto oli kerrassaan kuollut. Haukka +vaan tuolla ilmassa lentää leijuili ympäriinsä. Laskeusi väliin alemma +ja kohosi taasen ylös ilmaan, kunnes keksi Heikin. Alkoi liidellä +ympäriinsä Heikin pään päällä. Laskeusi taasen alemma ja alemma, nousi +yhtäkkiä ylös ilmaan ja alkoi lentää suoraan palomaalta pois. + +Kun ei mitään erinomaisempaa ollut, mikä Heikin huomiota olisi +puoleensa kiinnittänyt, vaipui hän jälleen omiin ajatuksiinsa. -- +Tuntui niin oudolta ja yksinäiseltä tämä elämä. + + * * * * * + +Ajatuksiin vaipuneena vaelsi Heikki palomaan halki. Polkunsa johti +hänet Raision ojan varteen. Raution torpan viljelyksiä alkoi jo +ilmaantua ja siitä ei ollut kaukana Korven torppakaan. Heikki saapui +korpimaalle, jossa kasvoi vartevaa kuusi- ja koivumetsää. Sen juurella +oli tuuhea hillan varsikko. Heikki kumartui poimimaan hilloja. Aurinko +oli jo lännelle kallistunut. + +Yhtäkkiä kuuli hän outoa koppasemista takaansa polulta. Hän pyörähti +ympäri. "Pä ... ä ... ä ... ä ... ää!" äänsi perässä tulija ja töytäsi +nuuskimaan Heikin käsiä. + +Samalla kajahti metsä ja ilman läpi raikui heleä laulu: + + "Kuules kultani näin! + Ja tules tänne päin! + Minulla on niin ikävä, kun yksin tänne jäin. + Heti sulle sydämeni, + Antaisin mä kultaseni, + Kun vaan täksi hetkeksi tulisit mun luokseni." + +Niin se laulu kaikui ja omituisesti sykähti Heikin rinta. + +"Tuku lampia, tuku lampia, tuku, tuku, tukuu," kaikui taasenkin +metsässä. + +Heikki ei enää voinut hillitä kauvan pidätettyjä tunteitaan. + +Ne puhkesivat ... ei, ne raikuivat ilmassa: + + Tules tänne kultaseni lohduttamaan minua! + Sillä minun sydämmeni halaa nähdä sinua! -- + + Sinussapa sydämmeni lohdutuksen löydän viel', + Vaikka se on niin kaukana ja eksyksissä surun tiell'. + +"Pöh!" kuului ääni ja nuori iloinen tytön veitikka pujahti viidakosta. +"Pä ... ä ... ä ... ä ... ää!" oli ensimäinen vastaus ja juotto +hyökkäsi tytön käsiä nuuskimaan. + +"Ka täällähän sinä oletkin hupakkoni! -- Mutta mikä sinut tänne +viskasi? Oletko menossa kirkolle?" + +"Sinnehän minä menen." + +"Niin, kylläpä tiedän, sinähän hankit uudistorppaa. -- Mutta tiedätkö +mitä sinun ensin pitää hankkia, kun torpan laittoon rupeat?" + +"Minunko? -- No tietysti pirtti, tahi ainakin sauna." + +"No entäs sitte?" + +"Pä ... ä ... ä ... ä ... äää!" + +"Tietysti peltoa." + +"No entäs sitten?" + +"Tietysti navetta ja talli." + +"No entäs sitten?" + +"Tietysti hevonen, lehmä ja lampaita." + +"Hihhihhih! -- Entäs sitte?" + +"Hahhahhah! -- Vaikkapa akka!" + +"Pä ... ä ... ä ... ä ... äää!" + +"Sittekö vasta?! -- Hihhihhih." + +"No vaikkapa ennenkin, jos niin tahdot." + +"Pä ... ä ... ä ... äää!" + +Näin keskustellen painui seurue Raution torppaa kohden. + +Silmät puhuivat omaa kieltänsä ja heleä nauru kajahteli kauvas metsään. + +Tuskin he huomasivatkaan, ennen kuin olivat jo joutuneet ihan kaikki +Raution torppaan. + +"Ka, Raution Aappo!" -- huudahti Korven Kaisu, sillä se oli tuon +tyttöhupakon nimi, ja osoitti tuossa veräjän pielessä lojuvaan mieheen, +joka kömpi verkalleen seisalleen, käänsi suuren nenänsä ja lihavan +puoleiset leveät kasvonsa ystäviämme kohden ja alkoi keikkasta -- suu +pilkallisessa hymyssä -- heidän luokseen. + +Toinen jalka oli hänellä kasvanut kappaletta pitemmäksi toista, joten +hänen kävelynsä näytti jokseenkin lystikkäältä. Hän asettui seisomaan +pitemmälle jalalleen tukien lyhemmän jalan varpailla ruumistaan +tasapainossa. + +Hän tirkisti niin veitikkamaisesti silmiin ensin Heikkiä, sitten Kaisua +ja vilkasi niin merkillisen ivallisesti sitten heitä kumpaakin ja +lausui vihdoin: + +"No emmehän me sinua vihaa, vaan emme sinua olevankaan sois." + +"Pä ... ä ... ä ... äää!" äänsi juotto. + +"Joko te kauvan niin viisas olette olleet?" kysyi Kaisu. + +"Alusta luomisesta! -- Mutta ken tuota olisi uneksinut," ja taasen hän +vilkasi heitä kumpaakin silmiin, "mutta kyllähän se vakka aina kantensa +valitsee ja yhdenlaiset linnuthan ne parhaiten pesivät. -- -- Joko +teillä kauvan noin lysti on ollut?" + +"Pä ... ä ... ä ... ä ... äää!"... + +"Minkälaiset kylvöt teillä ovat?" sanoi vihdoin Heikki kääntääkseen +puhetta toisaalle. + +"Hyvät kylvöt, kauniit kylvöt, monellaista kukkaa." + +"Taisitte aikaisin tehdä?" + +"Ei se ollut aikanen. -- Korven torpassakin oli jo oltu aikaa yläällä." + +"Pä ... ä ... ä ... ä ... äää!" Tuku piikaa tukuu! -- -- Hyvästi!" +sanoi Kaisu ja alkoi mennä takaperin kotiansa kohden. + +"No elä nyt vielä mene!" sanoi Aappo. + +"Menenpä suottakin!" sanoi Kaisu samalla kuin hänen ja Heikin palavat +silmät seurasivat toisiaan. + +"No mihin sinulla semmoinen hoppu on?" + +"Mitä te olette semmoisia! -- Hyvästi!" + +"Pä ... ä ... ä ... ä ... äää!" pani juotto ja seurasi tyttöä. + +"Hyvästi, hyvästi! -- Koeta vaan kiinnittää länkiä olkapäihin, sen minä +sanon, ettei mies mistään parane ja hyvä siitä lopultakin tulee, ei se +siitä sakene..." huusi Aappo. + +"Hyi kun te olette ilkeä!" -- + +"Sen minä vaan sanonkin, että sinusta tulee vielä onnen poika, kylän +raittiin tyttö ja semmoisen äidin kasvattama. -- -- Mutta ethän vaan +kirkolle asti ole menossa?" kysyi Aappo Heikiltä. + +"Semmoinenhan se oli aikomus." + +"Niin, sinulla on torpan laiton puuhat?" + +"Niinhän ne ovat -- ja vähän muutakin asiaa." + +"No mitä sitten -- vissiinkin tuumit puiden hakemista?" + +"Niin." + +"Hahhahhah! -- Oletko lapsellinen?! -- Etkö tuota jo ole tullut +näkemään, mimmoista huushollia se on tuo metsähoito; kuluttaa ensin +viikkokausi parasta työaikaa, maksaa päälliseksi kartoista, +hakemiskirjoista, takuukirjain todistuksista ja kumarrella sitten +metsäherroja, kaikki turhaa. -- Ainoastaan ne, jotka osaavat tekeytyä +metsäherroille hyvin ulkokullatun näköisiksi ja haukkua kanssaveljiään +metsän varkaiksi, ainoastaan ne saavat puita, jos sattuu. -- Mutta +kylän rehellisimmille miehille ei puita anneta, ei vaikka itkisi ja +inusi, vaivataan vaan käräjiin metsän hakkuusta muka, kuten tiedät +Lotvosellekin käyneen. Vuosikausia niitä sitten pinkutetaan käräjillä; +sillä aikaa kun oikeat metsän varkaat kävelevät rehellisinä miehinä, +kuletetaan koko kylän väki käräjille, vieraiksi miehiksi muka. Niin +sitä rehellisille ihmisille tehdään. Ei, opi viisaaksi poikaseni -- +koskei kerran puita muutoin saa, niin paras on varastaa. Siitä ei syytä +kukaan, jos viisaasti menettelee." + +"Hyvästi!" sanoi Heikki, jota jo alkoi kauhistaa Aapon puheet. + +"Hyvästi! -- Mutta usko vaan minua ettei rehellinen ihminen nykyisen +metsähoidon aikana hyödy." + +"Jolla kerran oma torppa niinkuin teilläkin, ja viitsii siihen työtä +tehdä, niin sen en usko varastaa tarvitsevan," arveli Heikki ja alkoi +kävellä. + +Raution Aappo ottaa lyyhäsi muutamia askelia hänen jälkeensä, asettui +taasenkin seisomaan pitemmälle jalalleen tukien maasta lyhemmän jalan +varpailla ruumistaan tasapainossa, suunsa vetäysi pilkalliseen hymyyn +kuullessaan Heikin puhuvan omasta torpasta ja hän jatkoi: + +"Oma torppa! -- hahhahhah! -- Oma torppahan se oli Korven vaarillakin. +Hän oli nuori ja raitis, samoin kuin sinäkin ja hänen vaimovainajalleen +ei kylässä vertoja tietty, pani mihin työhön hyvänsä. Kolmisen kymmentä +vuotta tekivät he työtä, perkasivat niittyjä ja väänsivät kantoja kuin +nuoret karhut, kasvoi heille kaksi soreaa poikaa, yhtä rotevia kuin +vanhemmat ja halukkaita työhön kuin muurahaiset; uusia aloja aikoivat +he viljelykselle voittaa. Mutta mikä onnettomuus! Heinävuosi tuli +mitättömän huono, halla vei syksyllä ihmisten ruuan. + +"Ei hätää, arveli Korven vaari, menemme poikain kanssa keväillä +tukkiurakoille... Tuli sitten kevät. Kova kuume ruhjoi vuoteesen kaikki +kolme miestä, eläinten ja ihmisten eväät alkoivat loppua. Muori sanoi +hourivalle miehellensä: On tuolla perkkausmaalla kymmenen syltä vanhoja +koivuhalkoja, meille on sitä paitse halkoja nykyvuosina niittyjä +perkatessa hakattu enemmän kuin polttaa ehdimme, minä toimitan ne +rahaksi, lahovat ne kuitenkin, kun emme itse niitä tarvitse. -- Tee +niin, vastasi heikko sairas ja niin se muori tekikin. + +"Tuskin oli vaari parantunut, kun jo metsänvahti kävi hänelle +ilmoittamassa, että oli torpan kontrahdin rikkonut ja että hän sen +vuoksi tulee torpasta häädettäväksi niin pian kuin asia on laillista +tietä loppuun ajettu. Niin se käypi, kun on oma torppa! -- hahhahhah." + +"Hm!" sanoi Heikki ja silmäsi vielä hyvästijätöksi taaksensa Aappoa, +jonka silmät loistivat voiton riemusta, mutta huomattuaan Heikin +vakavasta katseesta, ettei hän vieläkään ollut saanut häntä +vakuutetuksi siitä, että metsän varkaus on välttämätöin, jos mieli +elää, huusi hän vielä Heikille jälkeen: + +"Sinä olet näemmä saanut päähäsi körttisten houreita, mutta antaahan +ajan kulua, niin kentiesi vielä neuvojani tarvitset ja silloin tulee +meistä hyvät ystävät." + +Heikki jatkoi vaan matkaa enää päätäkään taakseen kääntämättä. +Raisionojan vartta käveli hän Korven torppaa kohden. + +Aapo oli hänen mieleensä johtanut Korven torpan asujanten kohtalon. Hän +oli aina kuullut säälitettävän Korven vaaria sentähden, että hänen +täytyi jättää koko elämänsä työnteko muiden hyväksi ja luopua torpasta +mitään korvausta saamatta; oli hän myöskin kuullut sanottavan, että syy +tähän oli se, että vaari oli vastoin torpan kontrahtia myönyt torpasta +halkoja, mutta että asia olisi noin viatonta laatua kuin Aapo sanoi, +sitä ei hän oikein uskonut. + +Korven torpan viljelyksiä alkoi jo ilmaantua. Tuossa oli pari ladon +alaa ihmiskäden raivaamaa niittyä. Mutta metsä oli jälleen sen +valtaamaisillaan. Pitkin ojan vartta kulki Heikki edelleen. Perkkuumaa +loppui pian ja jälleen tuli hän raivaamattomalle korpimaalle, missä +koivut ja kuuset sekaseuraisin rehentelivät. Pitkää heinää kasvoi +niiden juurilla. + +Aukeni jälleen uusia perkattuja niittymaita ja pian jo töröttivät +Korven rakennuksetkin tuossa Heikin nokan edessä. Niiden takaa välkkyi +ilta-auringon kultaamana Raision järven lasityyni pinta. Torppa oli +juuri siinä paikassa, mistä Raision oja alkoi järvestä. + +Oli siinä jo pelloksikin raivattu koko palsta tuota hedelmällistä ojan +vartta, mutta kaikki näyttivät nyt olevan aivan umpeen uikahtamassa. +Suuri osa oli kokonaan ketoon ryöstäytynyt, ja se, mitä vielä sulana +oli, sekin oli juolaan ja rikkaruohon vallassa. + +Torpan rakennukset olivat vielä jotenkin kunnossa, katot vaan olivat +rappeutumassa ja navetta kokonaan lytistymässä. + +Heikki astui porstuaan. Vasemmalla oli huoneen kehä, joka oli siinä jo +vuosikymmeniä valmistamatonna seisoa töröttänyt. Hän avasi pirtin oven +oikealta ja työntäytyi sisään. Tuli siistiin valoisaan huoneeseen. + +Pirtissä ei muita asujia ollut kuin vanhanpuoleinen hartiakas vaari, +joka lojui vuoteellaan tuolla karsinaikkunan puolella. + +"Hyvää iltaa!" äänsi Heikki. + +"Jumal' antakoon! -- Mistäs tämä nuori mies on?" kysyi vaari pystympään +kohoten ja silmiään hieroskellen. + +"Olenpahan tuolta. -- Seinustan miehiä." + +"Oletko sinä Simunavainajan poikia?" + +"Olenhan tuota." + +"Kas niin ne nuoret kasvavat, etkös sinä ollut Kaisun kanssa yhtaikaa +rippikoulussa, muistelen Kaisun joskus puhuneen, että sinä olit paras +vastaamaan ... mutta mihinkä se Kaisu nyt tästä lienee pistäytynyt, +kun..." + + "Istuissani ja murheissan + Otin minä pännän käteeni, + Jolla aijon kirjoittaa, + Kuin on pitkät mun päiväni, + Frallallaa fralihili fralilali frallallaa. + + Sinun sini silmäsi + Sytytti sydämen palamaan; + Sinun kasvois kauneus + Ijäti muistuu mielehen, + Frallallaa fralilali fralilali frallallaa." + +Niin sieltä pihalta laulu kajahteli, askelia kuului portailta ja +porstuasta, ovi aukeni ja Kaisu tuli sisään. + +"Pöh! -- Johan sinäkin olet täällä," sanoi hän Heikille, sieppasi +huivin, viskasi sen hartioilleen, ja läheni taasen ovea. + +"Minnekäs nyt?" kysäsi vaari. + +"Ajattelin käydä kokemassa noita koukkuja," sanoi Kaisu ja samalla +kohtasivat Heikin ja Kaisun silmäykset toisiaan. + +"Miksi et heitä laukkua seljästäsi?" sanoi Kaisu Heikille. + +"Niin -- taitaapa sitä talossa saada yösijaa," arveli Heikki vaariin +kääntyen. + +"Onhan tässä lämmintä," arveli äijä. + +Mutta Heikin ja Kaisun silmäykset seurasivat vaan toisiaan. + +Heikki riisui laukun seljästään, työnsi sen penkin alle, raappasi +korvallistaan ja sanoi vihdoin Kaisulle: + +"Järvellekö aijot?" + +"Niin." + +"Jos minäkin tulisin." + +"Tule," sanoi Kaisu ja pyrähti ulos. + +Heikki pisti takin päälleen ja seurasi perässä. + +Nopeasti kuin orava hypähti Kaisu veräjän ylitse, otti airot, auskarin +ja melan viidakosta ja alkoi hipsutella rantaan. + +Samalla pyrähti peippo viidakosta ja lensi läheisen koivun oksalle. + + Peippo se pieni lintu + Aamuruskon siivillä + Lenteli hän sinne tänne + Etsien itsellensä ystävää. + + Vaan kun ei hän löytänyt, + Niin hyppäsi oksalle laulamaan, + Lauleli hän tälläkin lailla: + "Minä se yksin maailmassa oon." + + "Maailmassa avarassa + On niin monta ystävää, + Vaan ne on niin sangen harvat, + Jotka ne liittonsa pitävät." + +Niin se Kaisu hyräili peipposen nähtyänsä. + +Pian oli Kaisu valkamassa ja puottaa romahutti venevärkit veneeseen, +mutta samalla oli Heikkikin rannassa, sieppasi auskarin ja syyti veden +veneestä. Yhtä haavaa tarttui neljä kättä veneen keulaan ja vene +soljahti vesille. + +Heikki tarttui airoihin ja Kaisu ohjasi venettä koukkuja kohden. + +Elokuun aurinko oli mailleen menossa. Viimeisiä säteitään heitti se +metsäjärven rasvatyynelle pinnalle. Heikin ja Kaisun silmäykset +kohtasivat toisiaan, mutta pian kääntyivät molempain katseet ylös, +siellä taivaalla ne sitten harhailivat hetkisen. Kaisu vilkasi taasen +Heikkiin ja loi sitte silmänsä itää kohden, sieltä oli ohutta pilven +verhoa taivaalle kohoamassa. Samalla vilkasi Heikki Kaisuun ja heitti +sitten silmäyksen pitkin järven pintaa etelään -- aivan oikein -- +sieltä lähtee hieno väre pitkin vesikalvoa pohjaiseen päin... Molemmat +vilkasivat taasenkin toisiinsa ikään kuin sanoakseen: Jumalalle olkoon +kiitos! + +Heikki veteli taasen vinhemmin, mutta pian pyöräytti Kaisu perän +läheisen vavan luo, vetäsi siimasta ja samalla loiskahti aikalainen +ahven veneeseen, hyppeli siinä kunnes sai auskarilla kolahduksen +otsaansa. + +Sitten he kulkivat koukku koukulta, kunnes olivat kaikki koetut. + +"Kalastipahan siksi, että syömään päästään," arveli Kaisu. + +Tämä oli ensimäinen sana minkä he toisilleen olivat virkkaneet koko +kalastusretkellä, eikä Heikki tiennyt mitä siihenkään vastaisi. Hänellä +tuntui olevan niin paljon Kaisulle sanomista, mutta kuolemakseenkaan ei +hän tietänyt mistä päästä alkaisi. Hän mietti hetkisen, vaan kun ei +muuta keksinyt, tarttui lujemmin airoihin, veteli vinhemmin ja alkoi +laulella: + + "Mökkini laitan maantien viereen + Ja maalaan sen keltaiseksi ja -seksi, + Mökkini laitan maantien viereen + Ja maalaan sen keltaiseksi. + + Kun kultani tulee lähelle, + Niin luulee sen herraiseksi ja -seksi, + Kun kultani tulee lähelle, + Niin luulee sen herraiseksi." + +"Eihän siitä sinun mökkisi laitosta mitään valmista tahdo tulla," +keskeytti Kaisu. + +"Eihän siitä; -- ajattelin pyytää metsäherroja edes tänä syksynä +syynäämään, kun sinne muutoinkin nyt menen." + +"Mutta jos eivät syynää?" + +Heikki loi kysyvän katseen Kaisuun, joka näytti odottavan vastausta. +Airot heltyivät hänen käsistään, hän loi silmänsä veneen pohjaan, +vetäsi jonkun kerran airoilla ja taasenkin jäivät airot hetkeksi omiin +valtoihinsa, hänen sydämestään kohosi kysymys: + +"Joko sinäkin epäilet?" -- Tuo kysymys kohosi kurkkuun, siirtyi siitä +kielelle, mutta huulien yli se ei päässyt; ei, Heikki nielasi sen +jälleen alas, hänen kätensä puristuivat airoihin, hän alkoi vedellä +vinhemmin ja lauleli: + + "Joka on järvelle joutunut, + Se rannalle kai soutaa ja soutaa; + Joka on järvelle joutunut, + Se rannalle kai soutaa." + +Pian saapuivatkin he jälleen rantaan. Kaisu kokoili kalat veneen +pohjalta. Heikki taittoi pajun oksan viidakosta ja ripusti kalat +kitasista oksaan, sieppasi airot ja kantoi ne samaan paikkaan, mistä +Kaisu oli ne äsken ottanut. + +Aurinko oli jo mailleen mennyt. + +Kuu mollotti täysinäisenä taivaslaella. + +"Pää ... ä ... ä ... ää," kuului taasenkin vastaan tuolta veräjän +luota. + +"Vai jo sinä hupakkoni olet taasen navetasta päässyt, -- odotahan!" ja +samalla hypähti Kaisu veräjän yli, "tuku piikaa, tuku," sanoi hän +sitten ja juoksi navettaa kohden. + +"Pä ... ä ... ä ... ää," pani juotto ja seurasi emäntäänsä. Heikki +asteli myös kädessään kalanippua heilutellen samaan suuntaan, kunnes +saapui navetan ovelle, josta juotto hypähti Kaisun perässä sisälle. + +"Onhan sinulla täällä puhdas vuode, tuku piikaa! no, hyppääpäs tuonne," +sanoi Kaisu, koppoi juoton syliinsä, nosti karsinaan ja jäi sitten +siihen karsinan aidan viereen seisomaan ja katseli karitsan liikkeitä +karsinassa. + +Heikkikin meni sinne lähemmä ja seisahti tuohon, karsinan aidan luo +aivan Kaisua lähelle. + +Kaisu ojensi kätensä juotolle, joka töytäsi sitä nuolemaan. Sitten loi +hän silmänsä Heikkiin ja sanoi: + +"Sain tuon Lotvosen emännältä keväällä, ajattelin, että saamme siitä +ehken lampaan siementä." + +Nyt loi Heikkikin silmänsä Kaisuun, hänen otsansa kirkastui ja sydän se +sykähti iloisemmin tuolla Heikin rinnassa, mutta mitään ei hän Kaisulle +vastanneeksi saanut, + +"Innimöö!" kuului toisesta nurkasta ja pian oli Kaisu Ensikkiä +taputtelemassa. + +Heikki meni sinne lähemmä ja katseli tuota lihavaa nuorimullukkaa, + +"Tämän minä myöskin olen meitä varten juottanut," sanoi Kaisu ja +kääntyi Heikkiin. + +"Hm!" sanoi Heikki, jonka silmät ilosta säteilivät tuossa hämärässä, +mutta siistissä navetassa. + +Hänen mieleensä kuvastui jälleen oma uusi navetta, jossa Kaisu lehmien +ja lammasten kanssa hääräileisi, oma uusi karjalato, oma talli ja +viimein oma hevonenkin, jonka vuoksi hän vihdoin Kaisulle sanoi, että +setä oli hänelle luvannut omaksi laukin. + +"Senkö sinun oman ajokkaasi?" kysäsi Kaisu ja siirrähti Heikkiä +lähemmä, samalla kun hänen mieleensä kuvastui tuo pulska hevonen, +"kehtaa kai sillä talvella kirkolle ajella. -- Mutta tulehan tänne?" +lisäsi hän ja kiiruhti navetasta. + +Heikki silmäsi toista isompaa lehmää, joka oli Korven ainoa lypsävä ja +seurasi sitten Kaisua toisella puolella pihaa olevaan aittaan. + +"Katsoppas!" sanoi Kaisu osoittaen orrelle. + +Heikki siirtyi lähemmä ja näki ihan uuden ryvinpää-aluspolstarin, +useampia höyhenisiä päänaluspolstereita sekä muutamia täkkiä ja +lakanoita niin komeasti orrella rippua kellottavan. Hänen mieleensä +johtui taasenkin oma pirtti ja oma pöytä, jonka ääressä he yhdessä +Kaisun kanssa syödä suikuttelivat. Valoisampana kuin koskaan ennen +kuvastui Heikille oma koti. + +"Jospa sentään kävisivät metsäherrat tänä syksynä syynäämässä, niin +tulevana vuotena tähän aikaan asuisimme jo omassa pirtissämme," sanoi +Heikki vihdoin. + +"Jaksasimmekohan toki niin pian laittaa?" kysäsi Kaisu siirtyen lähemmä +ovea. Heikki seurasi perässä ja siinä kuun valossa näki hän selvään +miten Kaisunkin silmät toivosta säteilivät. + +"Konstikos on jaksaessa, jolla kerran on neljäsataa markkaa korolla +isältä perittyjä rahoja," sanoi Heikki, "ja onhan tuo setäkin luvannut +auttaa, kun huoneita laitamme." + +"Neljäsataa markkaa! -- Hm -- sepäs vasta summa, etkä ole koskaan ennen +siitä puhunut... Konstikos se silloin on..." + +"Konstikos se on ollessa kuin osaa," sanoi Heikki noin vähän niinkuin +veitikkamaisesti ja nakkasi niskojansa. + +"Niin että," sanoi Kaisu tehden samallaisen liikkeen ja alkoi laulella: + + "Penni oli mulla perintöä, + Vaan hellullani oli kaksi + Ja tuon yhden pennin tähden hän + On tullut mahtavaksi." + +"Niinkö on tehnyt?!" sanoi Heikki, tirkisti Kaisua silmiin, ja sipasi +etusormellaan häntä leuvasta. + +"Elä tule minun tilani reunalle!" sanoi Kaisu, hypähti kynnyksen ylitse +ja istahti kynnykselle, jotta jalkansa jäivät ulkopuolelle. + +"Tulenpa suottakin," sanoi Heikki, istahti hänkin kynnykselle, jotta +jalkansa jäivät sisäpuolelle, ja tirkisti niin veitikkamaisesti Kaisun +palaviin silmiin. + +Kuu se paistaa killotti tuolta taivaslaelta, yölepakko lentää livahti +aitan editse ja hiljainen tuulen huokaus suhautti lähellä kasvavan +koivun lehtiä, mutta sitten seurasi tyyni hiljaisuus. Ei yölepakkoa +näkynyt, eikä puun lehtikään liikahtanut. + +Kaisu ei raahtinut häiritä tätä luonnon hiljaisuutta, eikä sitä +hennonnut tehdä Heikkikään. Hiljaan nauttivat he siinä onnen +suloisuutta, hiljaan ja kauvan; kunnes taasenkin vilahti yölepakko ja +tuulen huokaus kuului puun lehdissä. Pirtin ovi aukeni ja askelia +kuului. + +Kaisu hypähti ylös, koppoi kalanipun ja alkoi juosta hipsutella pirttiä +kohden. + + "Kyllä se tulee, jahka se joutuu, + Jahka se joutuu, jahka se joutuu, + Kyllä se tulee, jahka se joutuu; + Kultani minua hakemaan. + + Sitten se vasta rakkaus syttyy, + Rakkaus syttyy, rakkaus syttyy; + Sitten se vasta rakkaus syttyy; + Frallalla tallalla lallallaa." + +Niin se Kaisu lauloi siinä juostessaan. Ohut pilvi oli silloin jo +verhonnut puoli taivasta. + +"Öhhöm," rykäsi vaari, joka tuli pirtistä pihalle ja tähysteli +taivaalle. + +Heikki hypähti myöskin aitan kynnykseltä ja läheni ukkoa. + +"Eipä nyt pakkasesta pelkoa ole," arveli vaari yhä taivaalle +tirkistellen. + +"Ei ole," vakuutti Heikki, "tuulen henki on etelässä, väre kävi +järvellä pohjaseen." + +"Eteläänhän tuo kuukin juoksee," arveli ukko ja todella näyttikin kuin +kuu olisi oikein aika hamppua tuolla pilven verhon takana etelään +kiiruhtanut, -- "Ylätuulikin on etelässä," arveli vielä vaari siinä +miesten taivahalle tirkistellessä. + +Miehet painuivat pirttiin, josta iloinen takkavalkea heille vastahan +räiskähteli. Kaisa puuhaili siellä piisin ääressä kalavarrasten kanssa. + +Ukko istahti piisin eteen jakkaralle, Heikki teki samoin. + +Kaisu silmäsi heitä kumpaakin. Valkea leimusi piisistä vasten heidän +kasvojaan. + +"Tässähän ne pojatkin aina ennen iltasilla istuivat näin pyhä-iltoina," +sanoi Kaisu. + +Ukon otsalle nousi synkkä pilvi, mutta mitään hän ei sanonut, katsoa +tuijotti vaan eteensä. + +"Ovatko pojat kirjoittaneet," tiedusti Heikki. + +"Ovathan ne," sanoi Kaisu. + +"Siellä ne ovat Amerikassa?" + +"Siellähän ne ovat." + +"Eivätkö aijo kotiin tulla?" + +"Eivät." + +"Kummapa se on." + +"Mikä kumma se on," puuttui vihdoin puheesen vaari, "mitä täällä +nuorimies tekee." + +"Eivätkö he olisi voineet elää tässä, ja tehdä työtä yhdessä teidän +kanssa," arveli Heikki. + +"Hm!" sanoi vaari ja yhä synkemmäksi kävi hänen muotonsa. + +"Etkö sinä tiedä, ettei tässä meilläkään ole ikuista istunta; -- etkö +tiedä, että meidät tänään tahi huomenna ajetaan tästä taivas-alle ja +kumma, että näinkin kauvan olemme saaneet olla, kun jo kaksi vuotta +sitten meidät lähtemään tuomittiin," sanoi Kaisu. + +"Mutta Raution Aappohan sanoi, että te möitte ainoastaan niitä halkoja, +jotka olivat teille itsellenne liijaksi ja jotka muutoin olisivat +perkkausmaalle lahonneet," sanoi Heikki. + +"Sitä ei laki katso," sanoi ukko synkästi. + +"Mutta ettekö te koettaneet metsäherroille selittää että..." + +"Sinä olet lapsi ja puhut kuin lapsi," arveli ukko jyrkästi, nousi +piisin luota ja läheni pöytää. + +Sillä välin oli Kaisu saanut jo kalat paistaneeksi. Hän otti +puukuppisen, pani siihen vettä, nakkasi suoloja sekaan, vei sen +paistinvarrasten kanssa pöydälle, nouti leipää ja maitoa ja käski +Heikkiäkin syömään. + +Heikki empeili kotvan, mutta kun ukko uudisti käskyn, koppoi hän +vihdoin eväslaukkunsa penkin alta ja istahti hänkin yhdessä ukon ja +Kaisun kanssa paistinkalan ääreen. + + * * * * * + +Päivä oli jo kymmenissä tiistaina. Heikki istui tuossa vanhan puukirkon +kiviportailla ja kokoili evästään laukkuun. Suu se vielä liikkui +Heikillä ja viimeinen pala oli kurkusta alas huilahtamassa. + +Heikki silmäili ympärilleen. Tuossa aivan kirkon lähellä olivat +Niiralan talon uhkeat rakennukset. Niissä asui vorsmestarikin. + +Olikohan hän nyt kotona siellä, mietiskeli Heikki ja väyläili laukun +suuta kiinni. Onpa soma nähdä mitä hän minulle sanoo ja lupaako puita. +Kai hänet nyt kumminkin saan taivutetuksi tämän suven ajalla torpan +maata syynäämään. Ja Heikki silmäili yhä tarkemmin Niiralan isoa +rakennusta kohden. + +Juhlallisina häämöittivät sieltä ryytimaan ikivanhojen koivujen ja +tuuheitten pihlajien välitse ison rakennuksen vanhat punaiset seinät ja +valkoiset nurkat sekä valkeat ikkunalaudat. + +Ryytimaan kukkaset hohtivat parhaassa kesäisessä kukoistuksessaan. +Monenlaiset huolellisesti hoidetut ruokakasvit tekivät näkö-alan +vaihtelevammaksi. Viinamarjat, mansikat ja vaaraimet ärsyttivät +katsojan makuhermoja. + +Tuolla aaltoilivat kypsymäisillään olevat kirkon kylän viljavainiot, ja +tuolla alempana välkkyi Karijärven peilikirkas pinta. Siellä täällä +järven rannoilla kohtasi silmä huolellisesti siistittyjä ihmisasuntoja. +Vastapäätä tuolla järven toisella puolella sijaitsivat pappilan vanhan +puoleiset rakennukset muhkeine puistoineen. Sorsapari souteli järvellä. +Korkeita havumetsiä häämöitti kaikkialla, minne ikinä silmänsä loi. +Kaukaa niityiltä ja vainioilta kaikuivat niittymiesten iloiset laulut. +Paimentorvien yksitoikkoinen ääni sekaantui karjan kellojen +moni-ääniseen kalinaan. + +Omituisen epäselvinä risteilivät Heikin mielikuvitukset sinne ja tänne. +Väliin tuntui elämä niin hyvälle, tulevaisuus niin valoisalle, vaan +seuraavassa silmänräpäyksessä valtasi mielen niin synkkä toivottomuus, +joku onnettomuuden aavistus. Mutta kaikki tämä kierteli hänen +sielussansa vaan hämärinä epäselvinä kuvina, joita ei hän itsekään +selvittämään yrittänyt. + +Tuolla toisella puolella kirkkoa vähän etäämpänä oli pieni ja sievä +herrastalo. Se oli vallesmannin kartano. Sinne oli Heikin ensin +mentävä, takuukirjain todistuksia saamaan. + +Hän kohosi seisalleen, ripusti laukkua selkäänsä ja tähysteli pitkin +tietä vallesmannin asuntoa kohden. Sieltä muhkea herra ajoi korskuvalla +hevosella, välkkyvillä ajokaluilla ja notkuvilla keesillä. + +Heikki tunsi sen nimismieheksi. Hän astui tielle ja asettui tuohon +tiepuoleen odottelemaan. + +Vallesmanni kiinnitti suitsia ja hevonen tanssi Heikin kohdalle. + +Heikki painautti toisella kädellään lakkiansa hiukan syvempään, jolloin +vallesmanni nyökkäsi niin arvokkaan näköisesti. + +"Kuulkaas te vallesmanni!" huudahti jälkeen Heikki. Nimismies hillitsi +hevoistansa. + +"Kuulkaas te vallesmanni!" + +"Mitä sulla on sanomista?" kysyi nimismies päätäänkään taaksensa +kääntämättä. + +"Minulla vain olisi ollut vähän asiaa," sanoi Heikki ja koki kiiruhtaa +keesien luo. + +"Mitä asiaa?" + +"Olisi ollut vain takuukirjain todistuksia saatava," arveli Heikki ja +kaiveli paperia povestaan. -- + +"No etkö sinä ymmärrä, etten minä niitä nyt tässä tiellä voi antaa?" + +"Mutta herra vallesmanni...!" + +"Tule torstaina!" + +"Mutta herra komisarius...!" + +Mutta silloin kiiti jo tuo hurja hevonen täyttä vauhtia heittäen Heikin +siihen tiepuoleen seisoa törröttämään. + +"Torstaina!" jupisi Heikki käännellen itseään milloin kirkolle milloin +vallesmannille päin tietämättä itsekään minne mennä, mitä tehdä. + +Tuolta vallesmannilta päin asteli lihava muhkeapartainen herrasmies. +Heikki keksi sen, tunsi Niiralaiseksi ja ihastui. + +Niiralainen oli toisinaan ollut vorsmestariloitten apulaisena, olipa +välistä ollut Seinustalla yötäkin, jonka vuoksi hän oli Heikille +vanhastaan tuttu. + +"Mitä sinä tässä pyörit?" kysäsi Niiralainen Heikin luo päästyään. + +"Olisi vain ollut takuukirjain todistuksia saatava." + +"Niin, vallesmanni meni juuri pitäjäälle ja tulee sieltä vasta +huomenillalla." + +"Sen kun en joutunut vähä ennen, -- nyt ei taida muu auttaa kuin se +että odottaa." + +"Odottaa, tahi mennä Hanhenalle kunnallislautakunnan esimieheltä +todistusta ottamaan." + +"Saattaako sekin sen antaa?" + +"Miksei." + +"Mutta sinnehän on niin pitkä matka." + +"Eihän sinne venematkaa ole kuin kolme neljännestä." + +Heikki mietti hiukan, tiedusti sitten mistä venettä mahtaisi saada. + +"Niin," arveli Niiralainen. + +"Ette te taitaisi antaa?" + +"Noo -- miksikäpä ei." + +Niin sanoen astuivat he yhdessä Niiralan uhkeaan kartanoon. + +Niiralan rannasta sieltä lähti Heikki suoraa päätä +soutaa nyökyttelemään Hanhenalle, mutta turhaa oli se vaiva, +kunnallislautakunnan esimies oli mennyt läänin pääkaupunkiin saakka, +mitä lie asiaa ollut; ja hiki otsassa soutaa veivasi Heikki illalla +niine hyvineen Niiralan rantaan takaisin. Muuta neuvoa ei siis ollut +kuin odottaa vallesmannia torstaihin. + +Mutta pitkäksi kävi Heikin aika olla täällä vieraissa taloissa ja +tuntemattomien ihmisten luona koko keskiviikkopäivän. + +Hän hiiviskeli ulkosalla ja etsiskeli marjoja tuolta ryytimaan aidan +taa levinneestä vaaraimikosta. + +Kaunis oli elokuun päivä tänäänkin, kaunis ja helteinen. Parhaassa +kesäisessä kauneudessaan olivat kukkaiset, tuleentuneet ryytimaan +kasvit ja parhaallaan kypsyvät marjat antoivat suloisen tuoksunsa. +Kesälintuset lentää räpäköivät oksalta oksalle ja helkyttivät hellää +ääntänsä. + +Kaksi naista koetti saada ryytimaan häkkiä auki. He rapeloivat siinä +kauvan, supattivat sitten keskensä ja nauroivat; rapeloivat taasen, +supattivat ja nauroivat. + +"Tulkaapa vieras auttamaan!" huusi vihdoin Heikille metsäherran piika, +kääntyi sitten rouvaan päin ja hymyili niin omituisesti, ikäänkuin +ilkkuakseen, että uskalsinpa pyytää. + +Heikki läheni veräjää ja tempasi auki ryytimaan juonikkaan haan. + +"Kiitoksia paljon," sanoi metsäherran rouva hymyillen. + +Piika tarttui työntökärryn aisoihin ja koetti lykätä niille asetettua +hietakoria ryytimaahan. Mutta kuorma oli liijan raskas veräjällä olevan +nurmipenkereen ylitse mennäksensä. + +Heikki veti suunsa hymyyn, nähdessään piian siinä voimiensa takaa +puskevan, tarttui vihdoin aisoihin ja työnsi kuorman ryytimaahan. + +"Erittäin sorea poika," kuiskasi sillä välin rouva piiallensa. + +Kohta alkoi piika sirotella hiekkaa ryytimaan käytäville. Ja aina kun +hiekka loppui, kävivät he Heikin kanssa uutta etsimässä. + +Mutta rouva kävi suoraa päätä kyökkikasvien kimppuun, meni sisälle +kyökkiin, palasi lautasen kanssa takaisin, kokoili siihen, mitä lienee +kokoillut, vei ne kyökkiin ja palasi taasen ja sitä tekosta hän teki, +kunnes oli saanut päivällisen valmiiksi laittaneeksi. + +Hän meni konttoriin, pyysi miestään päivälliselle ja tuli jälleen +ruokasaliin odottelemaan. Vihdoin tuli metsäherrakin sinne, vilkasi +kaapille, otti muutaman askeleen sitä kohden. Rouvan muoto synkistyi. +Metsäherra avasi kaapin ja otti sieltä pitkän ruokaryypyn. + +Sanaa virkkamatta istuivat he pöytään. Metsäherra tunsi verensä +lämpenevän. Elämä tuntui niin hyvälle. Hän heitti silmäyksen rouvaan ja +aikoi jotain sanoa hänelle. Mutta kylmänä ja jäykkänä istui rouva +paikallaan. + +Metsäherra tiesi hyvin mistä se tuli. Hänen verensä kuohahti vihasta ja +hän jäi äänettömäksi. -- -- -- + +Jo aikaisin torstaiaamuna istui Heikki nimismiehen verannon edustalle +odotellen että eikö pääsisi vallesmannin pakinoille. + +Jo vihdoin aukenivat kyökin akkunan verhot ja keltatukkainen +lihavakasvoinen piian pallero tähysteli akkunasta pihalle. + +Heikki läheni akkunaa ja tiedusteli piialta, että joko saisi +vallesmannia tavata. + +"Kyllä, herra avaa verannon oven, kun herrasväki on pukeunut," oli +vastaus. + +Kului sitten vielä tunti, toista, eikä sisältä mitään kuulunut. +Pienimmänkin risahduksen kuultuaan pystytti Heikki korvansa ja silmät +ne kääntyivät aina katsomaan, että eivätkö jo ovet aukeaisi. + +Vihdoin ne aukenivatkin. Heikki hiipi varovasti porstuaan. + +Nimismies oli jo ehtinyt mennä porstuasta ja oli juuri tampuurin oven +kiini vetämäisillään, kun oven raosta keksi Heikin porstuaan +vetäytyvän. Hän työnti jälleen oven puoleksi auki ja kohta olikin kaksi +pienoista silmää, punaiset viikset, kaksi leukaa ja suurellainen vatsa +Heikillä vastassa. Vallesmanni se oli ja aivan ihka elävänä Heikin +edessä siinä. + +"Mitä sinulla on asiaa?" kysäsi nimismies. Heikki tarttui lakkiinsa, +painautti sitä vähän syvempään ja sanoi: "Takuukirjain todistuksia +olisin vaan pyytänyt," ja samalla hän veti paperikäärön esille. + +Vallesmanni otti paperit, silmäsi ne läpi, käänsi sitten mahdikkaan +vatsansa Heikkiin päin ja sanoi hyvin arvokkaasti: + +"Heikki Seinusta, -- kuka se on?" + +"Minähän se olen." + +"No onko sinulla maata?" + +"Eihän minulla vielä ole." + +"No et sinä kelpaa takaamaan." + +"Mutta herra vallesmanni..." + +"Kyllä tämä sinun kirjasi, jossa ovat Lotvonen ja Seinustan ukko +takauksessa, luottaa, mutta tuo toinen, jossa sinä olet takuussa, se ei +kelpaa mihinkään. -- Odotahan," sanoi hän ja työntäysi sisään. + +Heikki ei tahtonut korviaan uskoa. Kahdesta kirjasta, joissa +edesvastauksessa ovat samat miehet, kelpaa toinen ja toinen ei. -- "Ei, +joku erehdys tässä varmaankin on," arveli hän ja hiki vieri otsalta. + +Pian tuli vallesmanni takaisin ja ojensi Heikille kirjat ja sanoi, +ettei hän voinut sen kirjan luotettavaisuutta taata, jossa Heikki oli +takuussa. + +"Mutta kuulkaas te komisarius, samat miehethän niitä vastaavat molempia +kirjoja," änkytti Heikki, "ja kyllä me olemme rehellisiä miehiä..." + +"Sitä ei laki katso." + +"Markan se maksaa," sanoi vallesmanni Heikille, joka oli varannut +esille kahdesta todistuksesta kaksi markkaa, sysäsi samalla toisen +markan Heikille takaisin ja työntäysi sisälle, ennen kuin Heikki ehti +sen enempää sanoa. + +Heikki katsoi pitkään hänen peräänsä, mutta nähtyään, ettei vallesmanni +enää palaa, avasi hän paperinsa ja aivan oikein, toiseen ei vallesmanni +ollut mitään kirjoittanut, mutta toiseen oli sen sijaan kolme neljä +sanaa piirretty. + +Ikään kuin itse tietämättään tallusti Heikki jälleen Niiralaan. + +"Kuinkas kävi?" kysyi Niiralainen häneltä. + +"Eihän se oikein," sanoi Heikki kuivasti. + +"No --?" + +Heikki selitti asian, ja lisäsi sitten ikäänkuin neuvoa kysyen, että +pitäneeköhän hänen niine hyvineen ilman setänsä asiaa toimittamatta +kotiaan mennä. + +"No eikö täällä ole ketään maan omistajaa, jonka voisit saada +Lotvoselle kumppaniksi setääsi takaamaan?" + +Heikki mietti hetkisen; loi sitten tutkivan silmäyksen Niiralaiseen ja +-- nähtyään hänen ystävälliset kasvonsa, kysäsi hän: + +"Ette te taitaisi uskaltaa?" + +"Noo -- miksikäpä ei." + +Kun Niiralan herra kohteli Heikkiä noin toisella tavalla kuin +vallesmanni, alkoi hän jälleen tointua entiselleen. Hän ei voinut +käsittää miksikä kyläläiset yhtä ja toista suomatonta Niiralan herrasta +huusivat ja horisivat. + +Kun siis Niiralainen oli kerran nimensä takuukirjan alle pistänyt, niin +ei vallesmannillakaan ollut enää mitään sitä vastaan, vaan todisti kuin +todistikin takuukirjan luotettavaksi, sillä olihan Niiralainen +kumminkin perintömaan omistaja, olkootpa sitten hänen raha-asiansa +miten huonolla kannalla tahansa, sitähän ei vallesmanni tutkia +tarvinnut. + +Vihdoinkin olivat siis Heikin paperit kunnossa. Nyt oli hän valmis +vorsmestarin luo menemään. + +Varovasti hän avasi Niiralan päärakennuksen ison lasiverannon oven ja +hiipi siitä sisälle. Hänestä tuntui kuin veri olisi yht'äkkiä alkanut +nousta päähän ja sydämmensä alkoi lyödä kiivaammin. Hän tunsi +hämäytyvänsä. Sentähden seisahti hän verantoon vielä kerran +muistelemaan mitä kaikkea hänen piti metsäherralle sanoman. + +Mutta Heikin siinä seisoessa ja sanoja metsäherran puhuttelemista +varten sommitellessa kajahti tuolta kyökin oven puoleisesta päästä +verantoa ystävällinen naisihmisen ääni: + +"Hakeeko vieras forstmestaria?" + +Heikki pyörähti ehdottomasti ääntä kohden, käsittämättä mistä se tuli. +Mutta sieltä kyökin ovelta tirkisti häntä vastaan kaksi kirkasta, +ystävällistä silmää ja punainen hymyilevä huulipari. + +"Niin -- vorsmestarille minulla olisi asiaa ollut," sanoi Heikki alkaen +hämmästyksestään tointua. + +"Kyllä forsmestari on siellä konttorissaan, astukaa vaan sisään," +kehoitti rouva. + +Heikki tarttui oveen ja astui tampuuriin. Konttorin ovi oli tampuuriin +auki. Siellä se istui metsäherra kirjoituspöytänsä ääressä selin oveen, +istui ja kirjoitteli. + +Heikki astui sisään ja seisahti oven pieleen. Mutta metsäherra ei sitä +huomaavan näkynyt, kirjoitteli vaan. + +"Höm!" rykäsi Heikki, mutta metsäherra ei päätäänkään kääntänyt. + +Heikki seisoi ja katseli neuvotonna ympärilleen. + +"Höm!" rykäsi hän taasenkin, mutta turhaan, metsäherra ei kuule, +kirjoittelee vaan. + +Heikki seisoo siinä kappaleen aikaa miettien, että miten saisi +metsäherralle tulonsa ilmoittaneeksi. + +"Höm!" rykäsi hän vielä kerran, mutta nyt paljoa kovemmin kuin ennen. + +Silloin katsoi metsäherra yli olkansa ja Heikki sanoi hyvän päivän. +Sitä ei metsäherra vastannut. + +"Mitä sinä ryki!" rönkäsi hän vaan Heikille ja alkoi uudelleen +kirjoitella. + +Heikki punastui korvia myöten, hän luuli tehneensä suurenkin tyhmyyden, +eikä kehdannut edes silmiään ylös luoda. + +Tuossa ovenpielessä aivan Heikin jalan juuressa oli pehmoiseksi topattu +tuoli. Heikki vääntäysi siihen istumaan. + +Mutta metsäherra se vaan kirjoitteli, kirjoitteli tunnin, kirjoitteli +toistakin tuntia, kunnes vihdoin kääntyi Heikkiä puhuttelemaan, mutta +keksittyään Heikin mukavan asennon tuossa topatulla tuolilla, hierasi +hän nenäänsä ja rönkäsi taasenkin: + +"Kuka sinu käske istuma!" + +Heikki katsoi kysyvästi metsäherraa silmiin käsittämättä, mistä oli +kysymys. + +"Mitä?" kysyi hän vihdoin. + +"Mite! -- Kuka sinu käske istuma!" + +Nyt alkoi Heikki käsittää mistä oli kysymys. + +Hän kohosi verkalleen seisomaan. Hänen poskensa punoittivat ja huulensa +vapisivat. + +"Puitten hakemustahan minun piti laittaa." Samalla hän ojensi oman +takuukirjansa metsäherralle. + +Tämä silmäsi sitä ja kysyi: + +"Montako puuta sinä tahto?" + +"Kahdeksankymmentä." + +"Vai nee," sanoi metsäherra ja alkoi kirjoittaa. Pian hän kumminkin +kääntyi jälleen Heikkiin ja sanoi. "Se hakemus maksa yksi markka ja +sitte kartat erittäin." + +"Olisi minulla vielä toinen hakemus laitettava," sanoi Heikki ja +tarjosi metsäherralle setänsä takuukirjaa. + +"No koko kyle asiatko sine ole koonnu," rönkäsi taasen metsäherra ja +hierasi nenäänsä. + +"Ei minulla enää muitten hakemuksia ole kuin tämä," sanoi Heikki, piti +setänsä takuukirjaa metsäherraan päin ojennettuna ja hänen äänensä +vavahteli niin omituisesti. + +"No ei minu ny koko peive jouda sinun kans tess taistelemaan, -- tule +huomenna!" ärjäsi metsäherra ja kääntyi jälleen päin kirjoituspöytäänsä +ja alkoi kirjoitella. + +Heikki seisoi hetken odotellen, että mitä tästä seuraisi, mutta +nähtyään, että metsäherra vaan kirjoitteli, kirjoitteli hänestä sen +enempää huolimatta, vetäysivät vähittäin hänen huulensa kokoon ja hän +oli kokonaan neuvotoinna siitä mitä hänen tulisi tehdä. Hetken kuluttua +hiipi hän sanaakaan puhumatta ovesta ulos. + +Metsäherra se jäi vaan siihen kirjoittelemaan. Mutta pian seisahtui +hänen kynänsä. + +Hänen ajatuksensa pyrkivät väkisinkin paikkakuntalaisten hakemuspuihin. +"Nyt ne taasenkin alkavat tuon viikkomääriä kestävän juoksunsa tänne. +Ja nuo hakemuksethan nuo sittenkin hakemuksina menisivät, ainahan tuota +niillä jonkun markan tienaisi, mutta sitten kuin hakemusaika on ohi, +niin sitten ne alkavat juosta täällä tiedustelemassa, että eikö jo ole +tietoa, että ketkä puita ovat saaneet ja se se aikaa on, ei markankaan +hyötyä!" Ja oikein hän hartioitaan puistautti tätä aikaa ajatellessaan. +"Ja entäs sitten puitten templaukset ja mittaukset. Matkustella ympäri +laveaa piiriä ilman mitään palkkiota. Ei, tämä ei passaa!" -- ja hän +tunsi ikään kuin jokainen hänen jäsenensä olisi kertonut nämät sanat: +"Tämä ei passaa!" Uh! kuinka nuo matkustukset tuntuivat rasittavalta. +Ja sitten nuo hakemuskirjat; hän oikein inhosi niitä. "Jospa Jumala +auttaisi ihmistä, että kerrankin pääsisi noista kaikista rauhaan. +Täytyy ainakin saada asiat niin järjestetyksi, etteivät talonpojat +muualta puita saa, kuin yhdeltä kulmalta piiriä" ja hän tunsi suuren +helpoituksen jäsenissään ajatellessaan edes sitä mahdollisuutta, että +edes kerrankin päästä noista inhoittavista papereista ja tuskallisista +matkustuksista. + +Mutta samaan aikaan kuin metsäherra mietti näitä asioita konttorissaan, +mitteli Niiralainen tuolla verannon edustalla pihamaata ja mietti +hänkin. + +Samalla kuuli hän metsäherran konttorin akkunata rapeloivan. Hän +silmäsi sinne päin ja näki metsäherran laittavan akkunaa auki. Totta +lienee ilma tuolla sisällä kovin tukalaksi alkanut käydä. Akkunan auki +saatuaan silmäsi metsäherra pihalle ja huomasi siellä Niiralaisen. + +"Keyke sisälle," sanoi metsäherra. + +Verkalleen astuskeli Niiralainen konttoriin. + +"Hyvää päivää!" äänsi hän sisään saapuessaan. + +"Hyve peive, hyve peive! -- Olipa helkkari hyve asia, että tuli, +minull' oleki tess ne ikeve. Painaka puu." + +Samalla hipsutteli rouva kahvitarjottimen kanssa sisälle. Mutta +keksittyään Niiralaisen, tarjosi hän sille. Tämä kiitti vaan, sanoen +juuri kahvia juoneensa. + +"No olka hyve ja panka sekaa, ottamas tess yksi pieni plörö," kehoitti +metsäherra. Mutta samalla levisi synkkä pilvi rouvan muutoin niin +valoisille kasvoille. Metsäherra huomasi sen, kääntyi jälleen ikkunan +luo ja tähysteli tyhjään ilmaan. + +Mutta mielihyvän osoitteeksi kohotti Niiralainen kätensä tarjottimen +yli, ojensi etusormensa suoraksi ja näytti muka miettivän, samalla kuin +hän katsoi rouvaa silmiin. + +"No oli menneeksi," sanoi hän vihdoin ja alkoi syytää sokeria +kahvikuppiin. + +Rouva hipsutteli sisään, mutta pian palasi piika uudelleen konttoriin +tuoden metsäherrallekin kahvia. Tarjottimella oli myöskin kaksi +ryyppylasia ja konjakkipumppu. + +Metsäherrakin syyti nyt vuorostaan sokeria kahvikuppiin, seotteli sitä +hetken aikaa, avasi vihdoin konjakkipumpun, kaasi sekaan ja kehoitti +Niiralaista samoin tekemään. + +"Skool!" sanoi metsäherra vihdoin. + +"Skool!" äänsi Niiralainenkin ja molemmat maistoivat yhtä haavaa. + +Metsäherra käveli edestakaisin lattialla ja mietiskeli. "Sanokaas +minull', mite hyve on noille 'tuppeliineille' noista hakemuspuista," +hän vihdoin sanoi ja seisahti Niiralaisen eteen. + +Niiralainen sekaantui. Ennen oli hänkin aina puollustanut puitten +jakamista talonpojille. Mutta nyt...! Nyt oli hän hakenut +metsäntarkastajaksi, saanut metsäherralta hyvät todistukset ja... + +"Hm, siihen nyt on minun vaikea mitään sanoa", sai hän vihdoin +sopertaneeksi. + +"Miksi," kysyi metsäherra. + +"Moukat pitävät aivan elämänsä ehtona hakemuspuita," sanoi hän +välinpitämättömästi. Mielensä teki lisätä, että talonpojat eivät tule +hakemuspuitta toimeen, sen hän oli jo omasta elämästään siksi kokenut, +mutta lisäämättä se jäi. + +"Skool!" sanoi metsäherra, "näyttä melkein kuin ette tahto sano +ajatustanne." + +"No -- miksipä ei -- onhan niillä vähän vaikea tulla toimeen." + +"Mutta jos antasi puita vaan yhdeltä puolelta piiriä?" + +"Hm," sanoi Niiralainen ja jäi mietteisinsä. Olisipa maar, niin mietti +hän, olisipa maar se koko helpoitus metsäherroille, päästä rämpimästä +ympäri laajaa piiriä. Ja sitten jos niin sattuisi, että minäkin... +Mutta kuinka voisivat talonpojat elää... Niin -- vaan pitäkööt huolen +itsestään. Mutta voi sentään niitä raukkoja, jos eivät puita saisi...! +Vaan onhan se väärin vaatia metsäherrojakin uhraamaan aikaansa ja +vaivojansa... Ja viljelkööt talonpojat maitaan, ja hän oikein ihastui, +kun tämän keksi. + +"Jos niitä saisi vähänkin maataan viljelemään, niin miksipä eivät +talonpojat tulisi toimeen täällä yhtä hyvin kuin muuallakin," arveli +hän vihdoin. + +"Skool!" sanoi metsäherra innostuen ja niin sitä taasen maistettiin. + +Vähän ajan perästä nouti piika tyhjentyneet kahvikupit ja toi ne +uudelleen täytettynä ja herrat ne seottivat niitä sokerilla ja +konjakilla. + +Konjakista sai Niiralainen rohkeutta. + +Hän antoi nyt vähitellen metsäherran ymmärtää, että paikkakunnan +asujamet kuluttavat vaan aikansa tukinlaskupuuhissa, eivät hoida +maitaan ja pysyvät sentähden niin kurjan köyhinä, että koko +hakemuspuista on vaan suurta vahinkoa sekä paikkakunnan asujamille että +kruunulle, jonka täytyy näin puita helpommalla myödä kuin muutoin; että +koko puuhasta ei ole muuta kuin palkatonta vaivaa metsäherroille. Kuta +enemmän kissaa silität, niin sitä korkeammalle se häntänsä nostaa; +eivät ymmärrä edes kiittää metsäherroja siitä, että nämät koettavat +heille kruunulta hakemuspuita saada, ovat vaan hävyttömiä, kun eivät +mielin määrin puita saa. Tee talonpojalle oikein, vaan elä hyvin; tämä +sananparsi pitää paikkansa vieläkin. Ja sitten niiden hakemuspuiden +varjolla ne varastavat metsiä minkä ehtivät. Kyllä ne ovat niin +mestareiksi oppineet, että niitä ei vahtaa mikään. Kun he esimerkiksi +talvella hakkaavat puita ojien varsille, nostavat he ne kannoilleen ja +siitä ne sitten kevättulva vie alas, ja sitte ovat niitä vastaan +ottamassa. Ja jos varastetun puuläjän metsästä löydän ja rupean sitä +myömään, niin eläpäs luule, että sitä muut huutavat kuin varas itse, +jolle ne näin pilkkahinnalla täytyy antaakin. Parasta sen vuoksi olisi +vaan yksinkertaisesti antaa metsänvahdille määräys, että missä +varastettuja puita löytää, siellä ne kohta saa silpareiksi hakata. + +Siihen suuntaan se Niiralainen metsäherralle paikkakunnan oloja +selitteli ja metsäherrasta tuntui kuin suunnaton kivitaakka olisi hänen +hartioiltaan vieritetty. Mutta Niiralaisella itsellään ei ollut kaikki +oikein. Tuntui kuin hän olisi sanonut jotain, josta hän kerran vielä +saisi tiliä tehdä. Hän kävi yht'äkkiä alakuloiseksi ja miettiväksi. + +"Skool!" ehätti metsäherra sanomaan ja sitten he taasen ryyppäsivät. + +Kääntyi sitten puhe Heikin hakemuksiin ja Valtimon kyläläisiin yleensä. +Niiralainen ei sanonut Heikkiä tuntevansa. Mutta sen hän vaan tiesi, -- +ja taasen hän yltyi puhumaan -- että koko Valtimon kyläkin oli -- +sitten kun oli tukkiliikkeisiin sortunut -- joutunut mitä kurjimpaan +tilaan. Omanvoiton kiskurit kauppiaat olivat sitä päälliseksi +nylkeneet. Ennen kun tekivät maillensa enemmän työtä, oli kylä +varakkaampi. Sitä paitsi ovat valtimolaiset niin metsän varkauteen +heittäytyneet, että Niiralainen lupasi panna päänsä panttiin, jos +yhtään rehellistä miestä koko kylästä löytyisi. Mutta nuot viimeiset +sanansa saivat hänet jälleen vaikenemaan. Tuntui kuin joku olisi +alkanut varoittaa häntä. "Muista, Niiralainen, että tämmöiset keinot +eivät pitkälle vie!" -- Niiralaisen mieli masentui. Hän otti lakkinsa +ja meni. + +Monta hämärää seikkaa selveni nyt metsäherralle. Hänen mieleensä +kuvastui talonpoikien elämä kotiseudullaan Etelä-Suomessa. Hän tuli +ikäänkun tietämättään, tahtomattaan verranneeksi kotiseutujensa oloja +siihen, mitä täällä oli sattunut näkemään. Mikä verraton eroitus! +Edellisessä hyvin vointia, varallisuutta, tyytyväisyyttä. Jälkimäisessä +köyhyyttä, kurjuutta ja tyytymättömyyttä... Missä vika?! -- Metsäherran +mieleen kuvastuivat nuo laajat viljelysmaat tuolla Etelä-Suomessa. Niin +-- siinä on Suomen rikkaus, siinä hyvin vointi, onnellisuus... Ei! -- +Tämä ei kelpaa!... Talonpoika on vieroitettava metsänannin varassa +kitumasta. Se on saatava maanviljelykseen ryhtymään. Vähemmän maar +silloin varastavat, eikä tarvitse metsäherrainkaan tyhjän päin +matkustella. + +Metsäherran mieli kävi niin iloiseksi. Maailma tuntui hänelle +hymyilevän. Hänen sydämensä kuoleentui. Elämä tuntui niin suloiselle. +Nyt hän oikein saattaisi nauttia. Hän tunsi tarvitsevansa jonkun, jolle +voisi puhua. Olihan hänellä puoliso. Hän tahtoi tavata häntä ja kertoa +hänelle uusista tuumistaan. Hän kohosi ylös ja meni etsimään vaimoansa. + +Metsäherran rouva hääräili salissa kukkainsa kisassa. Sydämensä löi +niin levottomasti. Oli niin kummallista, miksi ei hän voinut olla niin +kuin muut rouvat. Joivathan nuo muittenkin miehet, eivätkä heidän +vaimonsa siitä välittäneet. Ja mitä se sitten sillä parani, paheni +vaan; olihan hän sen selvään huomannut. -- Ja metsäherran rouva koetti +vakuuttaa itseään. Hänen ei tulisi olla koko asiasta tietäkseenkään. + +Mutta kuta innokkaammaksi kävi herrojen keskustelu konttorissa, sitä +masentuneemmaksi kävi hänen mielensä. Ja sitten taukosi keskustelu, +istuimet kolisivat ja lasit kilisivät. Jälleen alkoi se taas +kiihkeästi, kunnes taasen taukosi lasien kuivakkaasen kilinään. + +Metsäherran rouva kuuli miten Niiralainen poistui konttorista, miten +syvä hiljaisuus syntyi siellä sitten, juuri kuin kaikki olisi +hautaantunut syvälle maan sisukseen. -- Ja sitten hän kuuli istuimen +kolahtavan, kuuli askelien lähenevän salin ovea ja oven aukenevan. + +Aikomatta kiiruhti hän salista. Metsäherra ehätti hänen perässään. + +"Kultani!" kuiskasi metsäherra. + +Rouva yritti kääntyä häneen. Mutta oli kuin näkymätöin käsi olisi häntä +pidättänyt siitä. Hän jäi kylmänä ja kalpeana seisomaan syrinkarin +mieheensä. + +Metsäherra laski kätensä vaimonsa olkapäille ja yritti painaa suudelman +hänen otsalleen. + +Samalla pisti rouvan nenään inhoittava konjakin löyhkä miehensä +sieramista. Hän tempasi ehdottomasti itsensä irti miehensä käsistä ja +jäi kylmänä ja kankeana kuin marmoripatsas seisomaan vähän loitommaksi. + +Metsäherra loi tulisen katseen häneen, mutta kylmä ja eloton oli rouvan +muoto. Liikkumattomin silmin tuijotti hän mieheensä ja hänen katseensa +oli kylmä kuin jää. + +Metsäherran viha julmistui. Hirmuisena kuin ärsytetty tiikeri hyökkäsi +hän vaimoansa kohden, mutta samalla silmän räpäyksellä hillitsi hän +itsensä. Hän tarttui lähellä olevaan tuoliin, viskasi sen +keskilattialle ja ähkyi. + +"Sinun tekee mielesi taasen nähdä minut päissäni! -- No -- se +tapahtukoon!" ja niin sanoen meni hän konttoriinsa ja löi oven kiinni, +että seinät särisivät. + +Rouvan silmät räpähtivät ja hänen huulensa värähtivät kerran, mutta +sitten hän jäi jälleen seisomaan paikalleen elotoinna kuin kuvapatsas. + +Konjakkipumppu seisoi vielä puoleksi täynnä konttorin pöydällä. +Metsäherra tarttui siihen, otti kuivan konjakkarin, otti toisen ja +kolmannenkin. + +"Ihmiset sanovat, että metsäherra juo, mutta eivät tiedä sitä miksi +metsäherra juo," hän arveli ja hänen mielensä alkoi vähitellen tyyntyä. + +Hetki seurasi toistaan, mutta tuolta salista kuului vähän väliä niin +hiljaisen vienoa, mutta synkkää surua ja lohdutointa toivottomuutta +kertovaa laulun säveltä. Metsäherran sydän kavahti silloin aina, mutta +sitten hän aina täytti lasinsa ja tyhjensi sen, täytti sen uudelleen ja +tyhjensi, kunnes nukkui. -- -- -- + +Seuraavana aamuna kun metsäherra nousi ylös, tuntui hänestä maailma +niin ymmyrkäiseltä. Joka jäsen tuntui niin raukealle ja väsyneelle ja +pään sisu läikähteli kuin puoleksi täytetty vesileili. Hän meni +konttoriinsa, istahti sohvalle ja haukotteli. Tuntui kuin joka jäsen +olisi painanut häntä pitkälleen. Hän heittäysi makaavaan asentoon, +ummisti silmänsä ja nukahti. Samalla vetääntyi Heikki sisään. +Metsäherran pää kohosi, ja silmät rävähtivät, mutta pian nukkui hän +entistä sikeämmin. + +Mutta Heikki se vaan seisoi tuossa oven pielessä, aivan yksissä +jalkainsa sijoissa hän seisoi. Ei hän enää rykimisellä yrittänyt +tuloansa ilmoittaa, eikä istunut metsäherran topatulle tuolille. + +Katseli vaan silloin tällöin tuossa piirongilla nappasevaa pöytäkelloa. + +Viisari kiersi kerran, kiersi toisen, kiersi kolmannenkin kerran kellon +ympäri, mutta metsäherra vaan lojui sohvallaan. + +Kellosta siirtyivät Heikin silmät kirjoituspöydälle. Siinä oli kasa +papereita. Oli siinä loistavan helminen kirjoitusmatto ja paljon +pikku-esineitä. Erittäin pisti Heikin silmään tuo pieni pörrökorvainen +samettikoira tuossa kirjoitusmatolla. Sitten tarkasteli Heikki esine +esineeltä koko konttorin. Huonekalut, ikkunaverhot, seinätaulut, kaikki +hän painoi kuvapintaansa niin lujaan, että olisi varmaan voinut +pojankin pojalle niistä selkoa tehdä. + +Neljättä tuntia oli Heikki jo seisonut tuossa yksissä jalkainsa +sijoissa, kun vihdoinkin metsäherra kohosi istualleen, kohotti kätensä +ylös ja venytteli, hieroi silmiään ja haukotteli. -- Nyt siis sai +Heikki vihdoinkin asiansa ajaneeksi. + +Mutta sittenkään ei Heikki näkynyt olevan kiireissään lähtemään. + +Metsäherra katsoi kysyvästi häneen. + +"Milloinka teillä sopisi käydä syynäämässä sitä torpan paikkaa?" kysyi +vihdoin Heikki. + +Metsäherra näytti miettivän päänsä ympäri ja jos Heikillä olisi ollut +harjaantuneempi silmä, olisi hän kohta huomannut, ettei metsäherralla +ollut aavistustakaan mistä kysymys oli. + +Vihdoin kysyi hän Heikiltä, että milloin hän oli hakemukseen pannut ja +missä aijottu torpan paikka oli. + +Heikki sanoi jo kaksi vuotta sitten hakemuksen tehneensä ja selitti +aijotun torpan paikan. + +Metsäherra alkoi kulkea paperikasalta paperikasalle. Hänellä ei ollut +aavistustakaan mistä Heikin hakemuksen löytäisi. Vihdoin kääntyi hän +Heikkiin ja sanoi juhlallisesti, että kyllä käydään syynäämässä, kun +sopii. + +"Mutta minun pitäisi heti päästä työhön..." + +"No eikö sinä kuule, että käydä syynämässä, kun sopi," sanoi metsäherra +huonolla Suomen kielellään. "Onko sinu vielä muuta sanomista?" + +"A ... a ... ajattelin minä vielä ky ... ky ... syä," sanoi Heikki +tapaillen, "että luu ... luu ... leeko vorsmestari, että me saam ... +saamme hakemuspuita." + +Metsäherra yritti jotain vastaamaan, mutta samassa välähti hänen +sieluunsa sangen nerokas tuuma. Hän vilkasi ympärilleen ja loi sitten +silmäyksen Heikkiin. Niin, sitä täytyy koettaa, kas sillä tavalla voin +metsän varkauden kerrassaan lopettaa ja siitä selvenee myöskin kuka +rehellinen ihminen on. Voiton riemu loisti hänen kasvoiltaan, kun hän +läheni Heikkiä ja sanoi: + +"Te voitte kyllä puita saada, jos ilmoitatte minulle muutamia metsän +varkaita." + +"Minäkö metsän varkaita!" huudahti Heikki ja kavahti askeleen taakse +päin. + +"Niin, jos kerran rehellinen mies ole, niin tottahan varkan voit +esivalta käsiin anta." + +"Se on mahdotonta, sillä setäni ja minä olemme rehellisiä miehiä, eikä +meillä ole varkaista tietoa enempi kuin..." + +"So so! -- Eläpä rupea teeskentele -- kyllä kai valtimolaiset tunnet, +eihän siellä niin monta rehellistä miestä ole. Metsän varkauksia kyllä +tiedät paljonkin. Ilmoita vaan ketä voi asianomaisia, ketä vieraita +miehiä haasta." + +"Minä en voi mitään ilmoittaa, en tiedä kuka yhdessäkään varkaudessa on +ollut." + +"Olet siis varasten kanssa samassa tuumassa, kuulen minä." + +"Mekö varkaita!" huudahti Heikki ja otti ehdottomasti askeleen +metsäherraa kohden. + +"Elähän nyt suuhun lentä!" + +"Ei, ei -- vaan ei me sedän kanssa varkaita olla. Tietkää se!" + +"Juuri te olette varkaita -- sinä olet varas, sanon minä. Kuuletko +nyt!" sanoi metsäherra oikein räkyttävällä äänellä ja astui hänkin +askeleen Heikkiä kohden. + +Heikki ei enää sanaa suustaan saanut. Hänen tukkansa kohosi pystyyn ja +hänen nyrkkinsä vetäytyivät kokoon. + +"Astu ulos täältä lurjus, vai tänne sinä asetut moneksi päiväksi +ajeeraamaan," kiljui metsäherra huomattuaan Heikin vihasta säkenöivät +silmäykset, ja työnsi häntä kyynäspäästä ovea kohden. + +"Elä koske minuun," kiljasi Heikki ja hänen nyrkkiin puristettu kätensä +kohosi ylös, "tahi jos tästä putoaa..." + +"Herra jestan! Mitä täällä tehdään? Herra jestan Akseli! Herra jestan +vieras! Akseli, Akseli!!... Vieras, vieras..." + +Nähtyään rouvan rukoilevat silmäykset ja muistettuaan hänen eilisen +ystävällisen käytöksensä, laskeutui Heikin käsi hervotoinna alas, koko +hänen ruumiinsa vapisi ja hän ei enää tehnyt vastarintaa, vaan antoi +metsäherran työntää itsensä ovesta ulos. + +Heikki koppoi laukun selkäänsä Niiralan pirtistä ja käveli ikään kuin +itse tietämättään tuonne järven rannalle. Sitten hän kääntyi pitkin +rantaa, käveli kappaleen matkaa ja vihdoin istui tuolla rannalla +olevalle kivelle. Liikahtamatta hän siinä istui, tuijotti maahan ja +nojasi kyynärpäällään kiveä vasten. Mitään ei hän nähnyt, ei kuullut, +istui vaan hiljaa ja kauvan. Silmät ne tahtoivat kosteiksi käydä ja +kuuma vesi tunkeutui suuhun, mutta Heikki ei sille valtaa antanut, hän +nieli sen alas ja hillitsi itsensä. Kohosi siitä seisalleen ja alkoi +astua kotiansa kohden. + + + + +II. + + +Viikot vierivät hiljalleen ohitse. Heikki teki tehtävänsä ikään kuin +kone. Harvoin olivat hänen ajatuksensa työssä. Rauhattomina kuin meren +aalto, harhailivat ne siellä ja täällä. Valoisana kuin aamun koi oli +Heikki nähnyt tulevaisuutensa. Mutta sakea sumu oli sen peittänyt. Oma +koti, jonka hän oli jo nähnyt aivan nenänsä edessä, oli nyt siirtynyt +tietämättömään tulevaisuuteen. Ja sitten Kaisu! Tuntui juuri kuin ei +hän koskaan olisi hänestä ollut niin kauvaksi eroitettu kuin nyt. + +Mutta kokonaan ei hän vielä laannut toivomasta. Olihan metsäherra +luvannut, että käydään syynäämässä, kun sopii. Ehkäpä hän sentähden +viimeinkin... Niin, eipä tiedä jos käypi. Ja Heikin pää kääntyi +tietämättään, tahtomattaan aina sinne päin, mistä tiesi metsäherran +tulevan, jos tulee. Mutta turhaa oli se vaiva. Metsäherraa ei näkynyt +ei kuulunut; ei vaikka Heikki kuin olisi kirkolle päin tirkistellyt. + +Sattui sitten eräänä sunnuntaipäivänä, kun Heikki taasenkin tapansa +mukaan istui pöydän päässä ja mietiskeli, että hän näki herrasmiehen +pujahtavan Seinustan portista sisään. -- "Vihdoinkin!" arveli Heikki +itsekseen ja kavahti pystympään. Mutta mitään ei hän virkkanut. + +Turhaan olikin hän ihastunut. Ovi aukeni ja sisään astui Niiralainen. +Metsäherran asioilla sanoi hän liikkuvansa ja pyysi talosta yösijaa. +Seinustan ukko sanoi talossa lämmintä olevan ja pyysi Niiralaista +tuonne etehiseen. Niiralainen kiitti isäntää ja niin he menivät +kamariin. Vähitellen vetääntyi sinne Heikki sekä Seinustan muutkin +miehet, vierasta katsomaan näetten. + +"No ei se tainnut juuri rapia vuosi tällekään perälle tulla," arveli +Niiralainen ja silmäili seinällä rippuvaa Pyhän Yrjänän ja lohikäärmeen +kuvaa. + +"Ei tullut, ei tullut, -- kyllä kai sitä seottaa taasenkin köyhempäin +täytyy, mikähän siementenkin eteen sitte ihmisrukilla tullee," arveli +joku joukosta. + +"Kyllä se ei paljon seottamista kestä, hyvä että selvänä leipänä koossa +pysyy," tuumi Seinustan ukko. + +"Minkä vuoksi ne ovat poronsakin tältä perältä niin tarkoin +hävittäneet? -- Olihan niistä ennen kelpo sivutulo," kysyi Niiralainen. + +"Hm!" rykivät miehet. + +"Luulisihan poronhoidon kannattavan nyt kuten ennenkin, onhan sillä +tavaralla hyvät hinnat." + +"No miksikäpä ei se kannattaisi, jos heppokuusia saisi hakata yhtä +vapaasti kuin ennenkin, mutta ne pitää karsia kaikki tyyni, mitä poron +syötäväksi kruunun metsään kaataa. Sitte kuin tämä karsimis-käsky tuli, +ovat porot hävinneet, eikä niiden hoito enää juuri kannata," arvelivat +miehet ja katselivat toisiaan silmiin. + +"Omituista se on tällä perällä, kun kruunu kahlehtii kansalta kaikki +entiset elinkeinot," sanoi Niiralainen. + +"Metsäherrathan ne nyt joka paikkaan tuppautuvat," arvelivat miehet +katkerasti. + +"Lieneekö siinä sentähden niin metsäherrainkaan syytä, onhan kruunulla +oikeus tehdä omansa kanssa, mitä edullisimmaksi näkee," sanoi Seinustan +ukko. + +"Voisivat ne sentähden metsäherratkin tehdä paljon kansan auttamiseksi, +jos viitsisivät, ja saadaanpa nähdä eivätkö nytkin vähennä +hakemuspuiden antia yhä vähemmäksi kuin ennen," arveli Niiralainen. + +"Miksikä tänä vuotena puiden hakemukset vastaan otettiin vasta niin +myöhään kuin elokuulla, vaikka ennen on hakemukset pitänyt jo ennen +juhannusta tehdä?" kysyi joku miehistä. Sitä ei Niiralainen tiennyt. + +Heikki kysyä tokasi viimein, että eikö metsäherra aikonut käydä tällä +kulmalla ennen talvea. + +"Mitä se tänne tämmöistä matkaa viitsisi rämpiä," sanoi Niiralainen. + +"Heikillä kun on torpan laiton puuhat, niin hän toivoisi metsäherraa +tänne," arveli Seinustan ukko. + +"Ei tarvitse pitkästyä, jos vähän viivähtääkin," sanoi Niiralainen. + +"Se taitaa olla vähän hidas tämä nykyinen metsäherra?" + +"Hidas! -- Sanokaa paremmin laiska, se sana sopii kaikkiin +metsäherroihin," sanoi Niiralainen ja alkoi teiskata edestakaisin +lattialla. + +"Hih hih hih!" panivat miehet ja hykersivät käsiään. + +"Noo -- lieneekö siinä nyt yksin laiskuus, on luultavasti paljon +kamaritöitä," sanoi ukko vakaisesti. + +"Kamaritöitä! -- Kantaa palkkansa, siinä sen kamarityöt." + +"So so, -- jo te nyt liijoittelette, onhan metsäherralla suuri piiri +hoidettavana ja tietysti sillä on paljon laskujakin tehtävänä." + +"Suuri piiri hoidettavana, hoitaa sillä tavalla, ettei tarvitse olla +kuin neljästi vuodessa hereillään. Juoda mässätä ja kohmeloissaan +nukkua koko muu aika, semmoiset kiireet ne ovat." + +"Hihhihhihhihhih," panivat talon nuoremmat miehet, mutta ukko rypisteli +tyytymättömästi kulmakarvojansa. + +"Miksi juuri neljästi vuodessa?" kysyi vihdoin Heikki. + +"Neljästi vuoteensa maksetaan heille palkkaa," selitti Niiralainen -- +"Niin, kyllä he nyt taitavat saada kantaa kuukausittainkin, jos niin +tahtovat," jatkoi hän sitten. + +Kun Niiralainen oli kylän lävitse tullut, leveni pian tieto hänen +tulostaan. Kylän miehiä kerääntyi vähittäin koko joukko kirkkosanomia +kuulemaan ja harvinaista vierasta katselemaan. + +Puheltiin siinä yhtä ja toista, vaan aina se kääntyi puhe +metsänhoitoseikkoihin. + +Niiralainen selitteli kansalle, että juuri sentähden, ettei +metsäherrain mitään tehdä tarvitseisi, ei enää puitakaan kruunun +metsistä kansalle anneta; mutta ukko se vaan ei tahtonut sitä ottaa +uskoakseen. + +Lotvonen pyysi vihdoin Niiralaista ottamaan hänen kunnan verokirjansa +ja maksamaan hänen veronsa, ettei kirkolle tarvitsisi itse sentähden +lähteä. + +Niiralainen sanoi kyllä mielellään Lotvosen asian toimittavansa, mutta +selitti nyt, ettei kunnallislautakunnan esimies ollut kunnan varoista +tehnyt tiliä kahteen vuoteen. Hän säälitteli ihmisparkoja, jotka saivat +näinä kovina aikoina maksaa korkeita veroja tietämättä minnekkä ne +joutuvat. + +Kyläläiset hämmästyivät kokonaan. He katselivat hämmästyneinä toinen +toistaan silmiin. + +Vihdoin kysyi Seinustan ukko, että miks'ei häntä vaadita tilille ja +miksi ei häntä eroiteta virastaan? + +"Niin, miksi ei? -- miksi ei? sitähän jokainen vaan kyselee, mutta +kukaan ei ryhdy mihinkään toimeen, jokainen odottaa vaan toistaan ja +saapahan nähdä, eikö tulevana lauvantaina valita häntä uudelleen, +taasenkin kolmeksi vuodeksi, kunnallislautakunnan esimieheksi." + +"No, eivät suinkaan nuo nyt niin hulluja ole." + +"Eivät! -- Tuskin kukaan viitsii itseään niin paljon vaivata, että edes +kokoukseen menisi, paitsi muutamat kunnallislautakunnan esimiehen +ystävät ja niin tulee hän taasenkin valituksi." + +Pitempi äänettömyys syntyi. Miehet katselivat neuvotoinna toisiaan +silmiin. + +Vihdoin käänsi Seinustan ukko mälliänsä ja sanoi: + +"No eivätkö ne nyt siellä lähempänä sen verran valvo?" + +"Mitä ne siellä valvoisivat, monet tahtovat vaan valita entistä." + +"Mitenkä sitä täältä asti kokoukseen tulee?" + +"Voisihan antaa valtakirjan," sanoi Niiralainen. + +"Niin," sanoivat miehet ja silmäilivät toisiaan. Jokainen näytti +odottelevan toistaan, kukaan ei ottanut aluksi puhetta jatkaakseen, +pelkäsivät kai, että jos tyhmyys tapahtuisi, niin sitä syytettäisiin, +joka ensin valtakirjan antoon suostui. Lopulta kääntyivät miesten +silmät Seinustan ukkoon, ikään kuin kysyäkseen, mitä hän asiasta +arvelisi. Ukko tirkisteli vaskisankojensa ylitse miehiin ja näytti +asiaa harkitsevan. Miehistä tuntui Niiralaisen puhe valtakirjain +antamisesta hyvin luonnolliselta, mutta kun olivat Niiralaisesta yhtä +ja toista maininkia kuulleet, niin eivät tienneet häneen oikein +luottaa, ja odottelivat sentähden, mitä ukko asiasta arvelisi. + +"Antakaa pois Niiralaiselle valtakirja," sanoi vihdoin Heikki, joka +täydellisesti luotti Niiralaiseen. + +"Ei, ei, en minä häntä sillä sanonut, vaan muutoin tulin maininneeksi, +kun niin puheeksi kiertäytyi. Enkä minä muutoinkaan halua häneen +sekaantua koko juttuun. Vaan voittehan antaa valtakirjan vaikka +Helkalaiselle, kyllä minä voin valtakirjan hänelle viedä, jos niin +tahdotte." + +"Niin Helkalaiselle!" huusivat useat yhtä haavaa ja miehet eivät enää +asiassa mitään pahaa aavistaneet, kun kuulivat ettei Niiralainen +itselleen koko valtakirjaa halunnut, eikä Seinustan ukollakaan ollut +mitään tätä ehdoitusta vastaan. + +Valtakirja siis tehtiin kuin tehtiinkin. Miehet panivat puumerkit alle, +vielä huomen aamullakin kävi Seinustalla miehiä puumerkkiä antamassa. + +Niiralainen jatkoi matkaansa muihin sydänmaan kyliin. Metsäherrain +asioita oli hänellä joka paikkaan. Mutta kaikkialla kiertäytyi muun +muassa puheeksi myöskin kunnallislautakunnan esimiehen vaali ja +kaikkialta sai Niiralainen valtakirjoja milloin millekin +kirkonkyläläiselle. + +Mutta yhä pimeämmälle näytti Heikin tulevaisuus. Tähän asti oli hän +vielä jotain toivonut, mutta ne tiedot, mitä Niiralainen oli +metsäherran aikeista hänelle antanut, lopettivat aluksi viimeisenkin +toivon. + +Yhä alakuloisemmaksi ja harvapuheisemmaksi kävi Heikki. Harvoin otti +hän osaa muiden keskusteluihin, oli vaan kaiket päivät omissa pitkissä +ajatuksissaan. + +Seurasi sitten pitkä sumuinen syksy, päivää ei ollut paljon muuta kuin +kaksi hämärää. + +Viikkokausia oli taivas alinomaa synkkien pilvien peittämänä. Toisinaan +satoi kuin olisi saavista kaatanut. Maa oli kokonaan veden ja lian +vallassa. + +Kukaan ei tämmöisellä siivolla viitsinyt kirkolle lähteä. Eikä kirkolta +päinkään sattunut ketään kulkemaan Valtimon kylään. Valtimolaiset eivät +siis tienneet kirkkosanomista mitään. Eivät tienneet oliko +valtimolaisille puita myönnetty, vaikka useimmat olivat niitä hakeneet. +Eivät tienneet olivatko vielä edes kirjat Helsingistä tulleetkaan. Muun +maailman menosta eivät valtimolaiset mitään tienneet, elivät vaan kuin +säkissä. + +Kaisuakaan ei Heikki ollut nähnyt, sitten kuin kirkolla kävi. Tuntui +usein niin ikävälle. Muistui mieleen monta sukkeluutta menneiltä +ajoilta. Heikin suu vetäytyi silloin hymyyn. Talon vaimonpuolet +kysäsivät silloin aina, että millä hän nauroi, johon Heikki ei ensin +tiennyt mitä vastata, mutta sanoi aina sittemmin kysyjälle että: +"sinulla." + +Kysyjä hölmistyi vähän ja Heikki vaipui jälleen omiin pitkiin +ajatuksiinsa. + + * * * * * + +Silloin tällöin heräsi Heikin sydämessä vielä joku toivon kipinä. Eihän +tuota tiedä, niin arveli hän, eihän tuota tiedä, jos sentään käyvät +syynäämässä vielä ennenkuin maa routii. + +Mutta päivät ja viikot ne harppailivat edelleen eikä metsäherroja +näkynyt ei kuulunut. Yhä selvemmin ja selvemmin alkoi talven oireita +näyttäytyä, eikä kauvan viipynyt ennenkuin maa ja vedet olivat jo +umpijäässä. Lunta tuprutteli ja talvi sai täyden vallan. Nyt ei +Heikillä ollut enää mitään toivomista. + +Tehtävänsä toimitteli hän entisellä tarkkuudella, vaikka harvoin olivat +ajatuksensa työhön kiinitettyinä. Harvoin otti Heikki osaa muiden +keskusteluihin. Hän eli omaa elämäänsä. + +Tapahtui sitten muutamana sunnuntaina jälkeen puolenpäivän, että +Raution Aappo vetäytyi Seinustan pirttiin, ja häntä seurasi koko joukko +muita kyläläisiä. + +Seinustan ukko istui tapansa mukaan pöydän takana ja lueskeli jotain +hartauskirjaa. Heikki lojui pitkänään tuolla karsinasängyn päällä ja +muu väki virui mikä missäkin sopessa. + +Vieraat silmäilivät ympäri pirttiä ja tervehtivät talon väkiä. + +Ukko tiedusteli vierailta, mitä heille kuuluu, mutta eihän niillä +vierailla mitään hyviä uutisia ollut. + +Raution Aappo kääntyi vihdoin Heikkiin, nojaten taasenkin pitemmällä +jalalla lattiaan ja tukien lyhemmän jalan varpaalla ruumistaan +tasapainossa. + +"Enkö minä sitä sanonut sinulle, että saa sen tyhjän pyytämättäkin," +sanoi Aappo ja voiton riemu se loisti hänen kiiluvista silmistään, +"sanoinhan minä, että turhaa vaivaa on metsäherroja kumarrella." + +"Mitenkä niin?" kysäsi Heikki. + +"Ei koko kylä saa ei kappalettakaan puuta kruunun metsästä." + +"Ei kappalettakaan!" huudahtivat talon miehet yhtä haavaa. + +"Ei suksi- eikä reenjalaspuutakaan kuulu metsäherra lupaavan kruunun +metsästä," kuului tulleitten suusta yhtä haavaa. + +"Ei suksi- eikä reenjalaspuutakaan!" huudahtivat talon miehet +ehdottomasti. + +"Niin sanoi metsäherra, että sen varjossa te sitten varastatte vain +kruunun metsiä," selitti Aappo. + +"No kaikkiako hän sitten luulee varkaiksi?" sanoi ukko. + +"Niinpä se tuntui," sanoi yksi kyläläisistä, "minäkin koetin edes +muutamia hirsiä pyytää, kun on navetta aivan kokonaan lytistymässä, +mutta niitä ei luvattu. Vaikka samapa tuo nyt on, menevät kai ne lehmät +veroista kuitenkin, jos ei heitä navetta sitä ennen ehtisi surmata." + +"Niin, millä ne verotkin maksettanee!" huokailivat miehet ja +silmäilivät ympärilleen. + +"No, enkö minä sitä sinulle sanonut, ettei rehellinen mies nykyisen +metsänhoidon aikana menesty," sanoi Aappo taasenkin, kääntäen +suurellaisen nenänsä Heikkiä kohden. + +"No ei suinkaan sitä varastamallakaan kauvas mennä," sanoi Heikki. + +"Vaan se on kuitenkin ainoa keino, joka auttaa," sanoi Aappo, "vai mitä +luulette?" ja hän käänsi nenänsä kyläläisiin päin. + +Oli joukossa joitakin, jotka myönsivät niin olevan, mutta useimmat +epäilivät. + +"Ei sinun pidä varastaman," sanoi Seinustan ukko jyrkästi. + +"No niin, vaan ettekö te ole lukeneet, mitä David teki, koska hän +isosi. Kuinka hän meni ja söi näkyleivät templistä, joita ei hänen +olisi sopinut syödä," sanoi Aappo ja voiton riemu loisti taasenkin +hänen kiiluvista silmistään. + +"Hihhihhih!" kuului hyväksyvää naurun hikotusta sieltä täältä joukosta, +mutta toiset rypistivät tyytymättömästi nenäänsä. + +"Mitä sinne kirkolle muuta kuuluu?" kysäsi vihdoin joku talon miehistä. + +"Eihän sinne mitään kummallisempia kuulu. Niiralainen vaan kuuluu +tulevan kunnan esimiehiksi," sanoi Aappo. + +"Vai Niiralainen. -- No mitäs ne Kirkonkylällä siitä tykkäsivät?" + +"Kiroilivat vaan, että sen se nyt hoksasi, että siihen itsensä tälläsi, +kun ei metsäherraksi päässyt." + +"Eivät ne taida Kirkonkylällä Niiralaisesta oikein tykätä?" + +"Eiväthän ne tykkää, sanovat että se on koko ikänsä herroja +hännystellyt, ja niiden ystävyyden varjossa koettanut talonpoikia +nylkeä; mutta nyt lopulta asettavat talonpojat itse hänet kassojaan +tasailemaan," ja pilkkahymy se kierteli Aapon huulilla. + +"Mitenkä ne sen valitsivat?" kysyivät kyläläiset ehdottomasti. + +"Mitenkä -- hahhahhah!" sanoi Aappo päätään käännellen ympäriinsä ja +lyyhäten muutaman askeleen, "tehän sen kuulutte valinneen." + +Kyläläisten naamat vetäytyivät pitkiksi. Pitempi äänettömyys syntyi. + +"No mitenkä se Helkalainen Niiralaista valitsi, eihän siitä koskaan ole +kuulunut, että se tahtoisi kansaa syödä?" kysyi vihdoin Seinustan ukko +ja käänsi mälliänsä. + +"Mitenkä -- Helkalaisella kuuluu olevan kymmenen tuhannen markan tuomio +Niiralaiselle ... hahhahhah! -- kyllä ymmärrätte." + +Hämmästyneinä katselivat miehet toisiaan ja vääntelivät tuskallisesti +itseään, mutta kukaan ei heistä mitään virkkanut. + +Joku talon piioista laittoi piisiin valkeata. Heikki nousi sängystä, +venytteliin ja heitti alakuloisen silmäyksen Aappoon. + +"Mitä papereita teillä taskuissa on?" kysyi hän Aapolta. + +"Aijai -- johan olin unhottaa, täällähän on Amerikapreivejä," sanoi +Aappo ja alkoi lappaa papereita taskuistaan. Ensin veteli hän esille +suurempia paperikääryjä. + +"Amerikan lehtiä," sanoivat miehet kääryt nähtyään, mutta pian veteli +Aappo kirjeitäkin kasan esille ja latoi pöydälle. + +"Kenellekä nämät kaikki nyt ovat, Heikkihän tuntee kirjoituksen," sanoi +Seinustan ukko ja ojensi paperit Heikille. + +Heikki meni piisin luo ja alkoi tavailla päällekirjoituksia. Kyläläiset +keräytyivät Heikin ympärille uteliaina, että ketkä kirjeitä saisivat. + +Häkki jakoi kirjeet ja sanomat omistajilleen, jotka niitä kääntelivät +käsissään ja selittelivät toisilleen, keneltä Amerikassa olevilta +ystäviltään he niitä saivat. + +"Lueppas tuo!" sanoi vihdoin eräs kyläläisistä Heikille, "sinähän osaat +kirjoitusta." + +"Niin, Heikkihän se osaakin näitä lukea," sanoivat muutkin ja aukoivat +kirjeitään. + +Heikki istui piisin luo jakkaralle ja alkoi tavailla. Eivät ne olleet +juuri pitkän pitkiä nuo kirjeet, eivätkä erittäin sisältörikkaitakaan. +Mutta sama sävel oli niissä kaikissa. + +Eivät niiden kirjoittajat erittäin kehuneet oloaan tuolla luvatussa +maassa. Mutta -- kirjoittivat he -- joka mies on ja itsensä oikein +käyttää, niin kyllähän täällä toimeen tulee. Toiset valittivat haikeaa +koti-ikävää ja sanoivat, että jos ei olo siellä kotona olisi niin kovin +toivoton ja kurja, niin he kyllä pian kotia tulisivat, mutta mitäpä +sielläkään juuri nuorimies tekee, arvelivat he toisekseen. Toiset +kirjoittivat olevansa työssä rautatiellä, toiset kaivannoissa, toiset +tekevänsä työtä maan alla, toiset maan päällä; ainoastaan jotkut harvat +kertoivat hankkineensa itselleen uudistalon paikan. Toiset sanoivat +ansaitsevansa kahdeksan, toiset kymmenen ja toiset kaksitoista markkaa +päivässä. + +"Kahdeksan! -- Kymmenen! -- Kaksitoista markkaa!" keskeyttivät silloin +aina kyläläiset ja silmäilivät ihmetellen toisiaan. + +Toiset taasen eivät sanoneet koto-ikävästä mitään tietävänsä, eivätkä +siis aikoneet millään ehdoin kotikylään palata. Tule sinäkin tänne! -- +Toista täällä on olla kuin siellä, kehoittelivat he ystäviään ja jos +haluat, niin kyllä minä tiketin laitan, joka vetää aivan tänne perille +asti. + +"Kyllä kai se parasta olisi," arvelivat kyläläiset, "että joka kynsi +täältä lähtisi ja siltähän tuo näyttääkin, että metsäherrat meitä +oikein kädestä pitäen koettavat täällä Amerikkaan pakoittaa," ja he +silmäilivät niin toivottomasti ympärilleen. + +Parissa kirjeessä oli valokuviakin. Ne kulkivat kädestä käteen. Niitä +katseltiin ja tarkasteltiin kaikilta puolin. -- + +"Kuka olisi uskonut," ihmettelivät kyläläiset, "ovat kuin herroja; ei +siivon samoiksi miehiksi uskoisi, kun täältä lähtiessä." + +"No tietääpäs sen, joilla senlaiset ansiot ovat," arvelivat toiset. + +Kun Heikki oli kirjeet saanut loppuun tavailleeksi, alkoi hän lukea +Amerikan sanomalehtiä. + +Muut miehet pörräsivät siinä yhtä ja toista. Toiset pistäytyivät +Raution Aapon kanssa tuon tuostaankin ulkona. Keskustelu alkoi käydä +yhä vilkkaammaksi, ääni kovemmaksi. + +Seinustan ukko tunsi pirtissä viinan löyhkän. "Mistä teillä viinaa on?" +kysyi ukko äreästi. + +Miehet katselivat hämmästyen toisiinsa, mutta Aappo se lyyhkäsi hymyssä +suin vaarin luo ja sanoi: "Minähän sitä vähän tuliaisiksi toin +kirkolta; elkäähän nyt suuttuko, isäntä, jos me tässä vähäsen niinkuin +lohdutukseksi, eihän tuo mieli muutenkaan juuri korkealla ole ja +juovathan nuo herratkin, kertovat metsäherrankin olevan viikkokausia +aivan yhdessä pöhnässä." + +"Semmoiset teillä ovat lohdutukset kuin muutkin aikomukset, +tiedättehän, että minä en suvaitse päihtyneitä." + +"No ei riidellä, ei riidellä, ei riidellä," sanoi Aappo lauhkeana kuin +lammas, "me lähdemme pois, lähdetään pois pojat, isäntä ei salli, että +me vähän tässä huvittelemme." + +Ja niin vetäytyivät miehet vähittäin pirtistä. Toiset menivät kotiansa +ja toiset seurottelivat Aapon viinalekkeriä. + +Seinustan ukko vaipui syviin mietteisiin. Kyläläistensä kohtalo koski +kipeästi häneen. Jotain olisi heidän auttamisekseen tehtävä, mutta +mitä? -- Siinäpä kysymys, joka sieti miettimistä. + +Pian olivat joulumarkkinat tulossa. Varmaankaan tämmöinen kansan +ahdistaminen ei ole esivallan tahdosta. Mitähän jos kävisi +markkina-aikana kuvernöörin puheilla. Onhan tuo herra herrallakin ja +vaivasellakin Jumala. Ja totta sitä metsäherrainkin täytyy muita, +ylempiä herroja totella. Ja kuta enemmän ukko asiaa mietti, sitä +enemmän hän vakaantui siinä ajatuksessa, että paras on käydä +kuvernöörille valittamassa kyläläisten kurjaa kohtaloa. + +Mutta ulkona kuului silloin tällöin kiljahtelemisia ja juopuneiden +rähinää. + +"Oi Jumalani!" huokaa ukko, "miten kauvas he ovat Sinusta +vieraantuneet. Kuta enemmän heitä kuritat, sitä syvemmälle he +vaipuvat." + +Mutta samalla kuului hevosen kavioin kopsetta, kiljumista ja rajua +huihkaamista juuri pirtin seinän takaa, hevonen laukata huimi ohitse +minkä ehti ja miehet mylvivät kuin sonnit reessä. + +Tätä seurasi toinen ja kolmas samallainen rekikuorma, mutta sitten oli +taasen hiljaista. + +"Jumala armahtakoon heidän luontokappale-riepujaankin," huokasi ukko. + +Mutta jonkun ajan perästä uudistui jälleen sama ajo, sama mylvintä ja +sitten se vähän ajan perästä uudistui aina myöhäiseen yöhön. Tuntui +juuri kuin tässä juopuneiden mylvinnässäkin, joka yön hiljaisuudessa +hävisi äänettömään avaruuteen, olisi ilmestynyt synkkää pimeyttä ja +lohdutointa toivottomuutta. + +Taivas oli hallavan vaalakka. Pakkanen paukkui seinissä. Lumi narisi +niin kuivakkaasti reen jalaksen alla. Levotoinna aaltoili kansa +kaupungin kauppatorilla. Oli siellä väkeä ja värkkiä. Tuolla loitompana +oli pitkä jono heinäkuormia. Niiden ympärillä hyppelivät maalaiset, +koputtelivat jalkojaan, löivät käsiä hartioihin ja tarttuivat silloin +tällöin toisiinsa käsiksi, nujusivat hetken aikaa ja irtausivat taasen. +Ostajat hääräilivät heinähäkkien ympärillä. Koettivat tunkea nyrkkiänsä +häkin kupeista, puskivat parraspuista häkkiä kohoksi, nykkivät +heinätukkoja irti, nuuskivat niitä ja sihtasivat kaikilta puolin ja +tinkasivat. -- Seurasi sitten jono jyväkuormia, sitten pieniä +voiastioita kuormittain. Kulmittain näiden kanssa oli lihakuormia +kymmenittäin. Oli siinä lampaan jos raavaankin lihaa, oli sian ja +poronkin paistia, oli tuoreita jos palvatuitakin raajoja, mitä vaan +minkin mieli teki ostaa. -- Sitten tuolla toisella laidalla seurasi +kaikellaista puutavaraa. Siellä oli suksia, kelkkoja, rekiä, haravia, +pohtimia, tuolia, pöytiä ja kaikellaisia työ- ja huonekaluja. Tuolla +rannempana taasen olivat kalain kauppiaat sijansa saaneet. -- Näiden +kaikkien keskelle olivat käsityöläiset asettaneet kauppakojunsa. Siellä +olivat myöskin ryssäin namuset makuhermoja kiihottamassa. -- Näiden +kaikkien välillä virtaili kansaa tulvanaan. Liikkeessä olivat ihmiset +alinomaa. Käsiä niin kinnermöi ja jalat tahtoivat turriksi käydä. +Parrat olivat paksussa kuurassa ja valkeiksi kylmettyneitä nenän päitä +näkyi siellä täällä; oli oikein hirveä pakkanen. + +Siellä väkijoukossa tungekseli Heikkikin pitkine poronkoipisaappaineen +ja korkeine koirannahkalaukkuineen. Hänen perässään pujotteli Seinustan +emäntä vankka pakka puolivillasta kainalossaan. Se oli hedelmä hänen ja +miniäinsä pitkien iltapuhteiden ponnistuksista. + +Poronlihansa olivat he summassa myöneet ja ukko oli niistä nyt rahoja +perimässä. + +"No Heikki!" kuuli Heikki sivultaan tuttavallisen äänen, kun hän oli +siinä väkitungoksessa sortunut sille puolen toria, missä puutavaroita +kaupattiin. Hän käänti päätään ja näki Raution Aapon lyyhäävän itseään +kohden. + +"Terve miehelle!" sanoi Aappo ja löi Heikkiä olkapäälle, "aina se tuo +vainu vetää korppia haaskan luo... Ka emäntähän se on!" huudahti hän +emännän silmiin tirkistäen, "kun on kuin morsian, aina yhtä keippelä +kuin kahdenkymmenen vanha tyttö. Toden totta minä luulin, että Heikki +oli kultansa tavannut, mutta mihinkä se Kaisu sitten tästä joutui, oli +ihan vasta tässä, samallainen pakka puolivillasta kainalossa kuin +teilläkin." + +"Kuka Kaisu?" kysyi emäntä. + +"Kuka Kaisu! -- Heikin hellupa tietenkin." + +"Mitä tuolla olisi hellua, ei välitä tytöistä mitään, elelee vaan +omissa pitkissä ajatuksissaan." + +"Mitä olis nuoruus rakkaudetta. Se olis niinkuin kevät kukkaisetta." + +"Mitä te olette markkinoille tuoneet?" kysyi Heikki, saadakseen puhetta +käännetyksi toisaalle. + +"Rekiä ja pohtimia, tässä on minun kuormani," sanoi Aappo kääntyen +selkänsä takana olevaan reki- ja pohdinkuormaan, "onhan sitä +puutavaraa, joka synkkien metsien keskellä asuu," sanoi Aappo +piikillisesti. + +"Joko taas?" sanoi Heikki ja kääntyi lähteäkseen. + +"No, no! -- elähän nyt sentähden noin suutu, vaan tiedäthän, että elää +minunkin täytyy, ja enhän minä ota enkä varasta, vaan katson kruunun +metsien parasta," sanoi Aappo ja tarttui Heikkiä olkapäästä kiini. + +"Aina teillä ovat teidän läksynne." + +"Niin ja monenlaisia konstia lisäksi, kuulehan nyt. Yhden konstin minä +sinulle vielä opetan, ja se ei niinkään hullu ole. -- Eiväthän +metsäherrat ole vielä käyneet syynäämässä?" -- + +"Eivät ole -- mitä sitten?" + +"No niin -- tee sinä niinkuin minä ja moni muu on tehnyt, elä ole koko +syynistä miksollasikaan, ala vaan tehdä taloa, kyllä siitä hyvä tulee?" + +"Kruunun maalleko omin lupisi?" + +"Aivan niin, sen on moni ennen sinua tehnyt ja tekee vielä jälkeenkin." + +"Kyllä kai metsäherrat hävittävät semmoiset torpat, ja sakottavat," +sanoi Heikki. + +"Eivät ole sitä vielä kenellekään tehneet, syynäävät kuin sopii ja +hankkivat torpan kirjat," + +"Tule jo pois!" sanoi emäntä ja alkoi poistua. + +"Elkäähän nyt vielä! -- Tuoltahan se tulee Kaisukin. Odottakaahan nyt, +emäntä, minä näytän mimmoinen kulta se Heikillä on. Tuleppas tänne +Kaisu ja katso!" + +Kaisu tuli Aapon luo. Hän ei näkynyt ensin huomaavan Heikkiä, vaan +lähemmä saapuessaan keksi hän hänet, vilkasi Aappoon ja huomattuaan +hänen kujeellisen nenänsä, tuli hän niin hämilleen, ettei tietänyt mitä +tehdä. + +"Voi sitä rakkautta mikä meilläkin oli vaarivainajan kanssa vielä +viikon vihkimisenkin jälkeen, kun penkillä pääksekkäin maattiin ja +toisiaan tukasta vedettiin," sanoi Aappo työntäen Kaisua Heikkiä kohden +ja alkoi laulella: + + "Anna kättä sun kultas kanssa, + Anna kättä sun liutus kanssa, + Anna kättä sun hyväs, sun hyväs." + +Heikki oli niin hämillään, ettei tietänyt mitä tehdä, työnsi kuitenkin +kätensä Kaisulle ja vilkasi samalla ympärilleen, että huomasiko sitä +kukaan. Onneksi ei kukaan katsonut heihin ja Heikki pudisti sentähden +tuttavallisemmin Kaisun kättä. + +"No miltäs näyttää, -- sopiiko sukuun?" sanoi Aappo, emäntään kääntyen. + +"Kenenkä tyttö se on tämä?" kysäsi emäntä, joka oli vanhan vaimon +tarkalla silmällä seurannut nuorten liikkeitä ja luuli huomaavansa, +ettei Aappo aivan honkihin horissut. + +"Tämähän on Korven Kaisu, kelpo tyttö, samallainen kuin äitinsäkin, +muistattehan tuon ennen, kun Taustolla yhtä velliä ryystitte." + +"Aivan niin, aivan niin, nyt minäkin sen hoksaan, no niin ne nuoret +kasvavat," arveli emäntä ja alkoi hypistellä Kaisun käsivarrella olevaa +puolivillasta. + +Kaisu kohotti toisen jalkansa maasta, kapautti sen varpailla kerran +kahdesti toisen jalan kantapäähän, laski maahan ja kohautti vuorostaan +toisen jalkansa ylös, teki sillä samallaisen liikkeen ja hypähti +väliin. Sillä välin hypisteli hänkin vuorostaan emännän puolivillasta +ja tiedusteli sen hintaa. + +Samalla saapui paikalle Seinustan ukko ja sanoi Heikille. + +"Nyt menen kuvernööriin, tahdotko tulla matkaan?" + +"No mennään sitten," sanoi Heikki, heitti salaisen silmäyksen Kaisuun, +mutta tämä ei sattunut huomaamaan sitä. Hän kysyi sentähden Aapolta, +että missä he olivat kortteeria. Aappo selitti kortteerinsa ja +Kaisunkin silmäykset kohtasivat jälleen Heikkiä. + +"No mennään nyt," sanoi ukko ja alkoi tunkeutua väkijoukkoon. Heikki +pujotteli perässä. + +"Minnekkä ne nyt menivät?" kysyi Kaisu emännältä. + +"Kuvernööriin kai ne aikovat, mitä lienee asiaa ollut." + +"Mutta eikö lähdetä liikkeelle, jos ostajaa satuttaisiin kopeuttamaan," +sanoi emäntä Kaisulle ja vilkasi hänen vaatepakkaansa. + +Aappo teki pilkallisen liikkeen, kuullessaan miesten kuvernööriin +menevän, kohotti kätensä huulilleen, puhalteli niitä hetken aikaa, +ojensi ne sitten suoriksi, löi hartioihinsa ja hypähteli. + +Emäntä ja Kaisu alkoivat myös pujotella väkijoukkoon. Yhtä ja toista +keskenänsä keskustellen vähitellen johtui heidän keskustelunsa +Heikkiin. + +"Missä te Heikin kanssa olette tutuiksi tulleet?" kysäsi emäntä. + +"Hm! -- Mehän olimme rippikoulussa yhtä aikaa," sanoi Kaisu. + +"Hm!" sanoi emäntä ja nyökkäsi päätään juuri kuin sanoakseen: "Kyllä +ymmärrän." + +Mutta Kaisu loi silmänsä maahan ja pitempi äänettömyys syntyi heidän +keskensä. + +Mutta sanaakaan virkkamatta astuskelivat ukko ja Heikki jälekkäin +pitkin katuja. Kansaa oli kadulla kuin soipaa sotaa. Toisia meni, +toisia tuli vastaan. Kadut olivat aivan yhtenä vilinänä ihmisistä. + +Mutta tuossa kadun risteyksessä pidettiin outoa melua. Heikin ja +ukonkin huomio kääntyi siihen. + +Eräs juopunut mies teki tappelua toisen selvemmän miehen kanssa. Tämä +huusi poliisia avukseen. Poliisi tuli ja koetti hillitä juopunutta, +mutta saikin siitä tekemistä. Sentähden puhalsi hän pari kertaa +pilliinsä. + +Väkeä alkoi kerääntyä kaikilta haaroilta, mutta pian saapui paikalle +toinenkin poliisi. He tarttuivat miestä kainaloista kiini ja alkoivat +taluttaa häntä välissään "korppulaaria" kohden. + +Ukko ja Heikki jatkoivat matkaansa. + +Heikki mietiskeli vaan, että mitähän olisi, jos kumminkin alkaisi +rakentaa keväällä aivan omin päin, sen enempää syyniä odottelematta. Ja +kuta enemmän hän tätä mietti, sitä selvemmin tunsi hän, että niin hänen +on tehtävä. -- "Mutta... Niin, voihan sitä sentähden kuvernööriltä +kysyä." -- -- + +Mutta samalla olivat he saapuneet aivan kuvernöörin virkatalon luo. +Ukko pyörähti muutamasta leveästä ovesta sisään ja niin tulivat he +muutamaan poikkikäytävään. + +"Täältä sitä kuvernööriin pääsee," kuiskasi ukko Heikille. + +"Mutta kuulkaahan te," sanoi Heikki. + +Ukko puisti epäilevästi päätään. + +"Mutta eikö voisi kuvernööriltä kysyä, että mitä hän siitä arvelisi," +sanoi Heikki. + +"No saadaan nyt nähdä, miten hän rupee meitä kuuntelemaan," sanoi ukko +ja alkoi kömpiä käytävästä lähteviä rappusia ylikertaan. Heikki seurasi +perässä. + + * * * * * + +Tuolla yläkerran etehisessä seisoi pitkä solakka asevelvollinen. + +Hän seisoi niin suorana ja vakavana kuin olisi ollut kuvapatsas +siinä töröttämässä. Aivan salin oven edessä seisoi se siinä. +Salin ovi oli auki, mutta sinne ei hän katsonut. Kivääri oli hänen +sivullaan. Sen perä oli maata vasten ja suussa oli painetti. Eräs +siperinnahka-kauluksinen talonpoika kömpi rappusia myöten etehiseen. + +Mutta tuolla sisällä salissa istui suuren pöydän ääressä joukko +kanslisteja, aivan keskellä lattiaa he siinä istuivat ja näyttivät +olevan ahkerassa kirjoituksen puuhassa. + +Tuossa lähellä ovea seisoi lihavanlainen, suurivatsainen herrasmies. +Hän seisoi siinä ja tähysteli kanslisteja. Sitä syvempään kumartuivat +nämät paperiensa yli ja näyttivät olevan kukin ahkerassa työn touhussa. +Mutta keksittyään vastatulleen talonpojan etehisessä, vetäysi tuo +suurivatsainen herra sinne. Talonpoika kumarsi hänelle syvään, johon +tämä ylhäisen ryhdillä nyökkäsi hieman. Sotilas seisoi siinä vaan ja +piti toisella kädellä kiväärin piipusta kiini. Hänen silmäteränsäkään +eivät liikahtaneet. -- Mutta kun kanslistit keksivät vanhan herran +poistumisen, kohosivat he pystympään ja vilkkaampi liike syntyi pöydän +ympärillä. + +"Kun rupee, niin mollottaa siinä päiväkaudet, kuin puoliyön aurinko," +kuiskasi muuan kanslisti toverinsa korvaan ja nyökäytti suurivatsaisen +herran jälkeen. + +"Ja tuolla sitten toinen juorulaukku, koettaa elää jyrsimällä +toveriensa luita," arveli puhuteltu ja viittasi tuolla salin vasemmalla +puolen, oman pöytänsä ääressä kumppaniinsa selin istuvaan +pitkäkoipiseen ja suuripartaseen herraan, joka kirjoitteli siellä +vastatulleita asiapapereita luetteloihin. + +Ylevän ja ylhäisen näköisenä kääntyi pitkäkoipinen herra samalla päin +toveriinsa ja silmäili heitä hetken aikaa. Nämä kumartuivat jälleen +paperiensa ylitse. Haudan hiljaisuus vallitsi virkahuoneessa. Itseensä +tyytyväisen näköisenä kääntyi pitkäkoipinen herra jälleen työhönsä +hänkin. Selvään näkyi että hän tunsi arvonsa kumppaniensa suhteen. + +Siperinkauluksinen talonpoika hiipi salin ovenpieleen ja seisahti +siihen. Kanslistit kohosivat jälleen pystympään ja alkoivat supatella +keskenään vilkuen silloin tällöin talonpoikaan. + +"Ei tuo oikein ektasorttia ole," arveli muuan silmäillen +siperinkauluksista miestä. + +"Ei sinne päinkään, pitäisihän niitä näin markkina-aikaan saada nähdä +oikein ensimäisen karaatin tervajätkiäkin," säisti toinen. -- + +"Jumala varjelkoon herra kenraalia!" kajahti samalla etehisestä. Ikään +kuin maan alta lähtevä ukon jyräys lumosi tämä ääni koko virkakunnan. +Kaikkialta taukosi liike ja haudan hiljaisuus vallitsi kaikissa +virkahuoneissa. Tuo asevelvollinen vaan seisoi siinä saman näköisenä ja +samalla paikalla kuin ennenkin. Mitään elon merkkiä tuskin huomasi +hänessä nyt enempi kuin ennenkään. + +Hetken päästä hiipi pitkä vilkkaan näköinen sotaherra salin lävitse +omaan virkahuoneesensa ja nyökäytteli mennessään oikeaan ja vasempaan. + +Vilkkaampi liike syntyi jälleen salissa ja kanslistit alkoivat tehdä +huomioitaan ovensuussa seisovan talonpojan suhteen. + +Mutta samalla astui saliin tuolta vasemmalla kädellä olevasta kamarista +vanha harmaahapsinen ja kaljupää herra. Sen keksittyään kumartuivat +nuoret herrat hätäisesti yhä syvempään kukin kirjoituksiensa yli ja +olivat työntekijän näköisinä. + +Vanha herra ei kumminkaan katsonut heihin päinkään, kävellä reuhkasi +vaan ovea kohden ja politti itsekseen: "Kunnallishallituksia! -- Kyllä +ovat oikeita kunnallishallituksia! Niin -- se nimi niille oikein sopii. +Ota nyt taasenkin selvä siitä..." + +Kun vanha herra läheni ovea, kumarsi siperinkauluksinen talonpoika +hänelle syvään ja pyysi saada muutaman sanan puhua herra laamannin +kanssa. + +"Joo! miksei!" sanoi vanha herra kääntyen ystävällisesti hymyillen +talonpojan puoleen. "Puhukaa vaan!" ja hän oli oikein lipevän +näköisenä. Vasiten olikin hän tänään markkinapäivänä päättänyt kohdella +kaikkia talonpoikia, jotka lääninhallitukseen tulisivat, niin +ystävällisesti kuin mahdollista. Haukkukootpa sitten suomikiihkoiset +sanomalehdet virkamiehiä miten virkavaltaisiksi hyvänsä, kansa ei sitä +usko. Niin -- kansalle on näytettävä, että sanomalehdet valehtelevat. + +Talonpoika kysyi nyt vanhalta herralta, että joko lääninhallitukselle +oli saapunut niitä maanviljelysrahoja, joita kunnille lainataan. + +"Ei, ei niitä kunnille lainata, niitä annetaan vaan suuremmissa +summissa yksityisille maanviljelijöille..." + +"Niin, niin -- kyllä minä senkin tiedän, mutta onhan nykyjään määrätty +toisia rahoja, joita kunnille annetaan, mutta ne eivät ole tainneet +vielä tänne saapua..." + +"Ei täällä ole semmoisia rahoja." + +"Suomettaressa oli, että niitä tulee." + +"Suomettaressa, Suomettaressa!" tikasi harmajahapsinen herra ja nyt hän +vasta katsoi talonpoikaa tarkemmin silmiin ja tunsi, että hän olikin +yksi noita fenomaanisten sanomalehtien riivaamia läänin isäntiä. +"Suometar, Suometar!" tiuskoi hän uudelleen. "Suometar on taasenkin +laskenut omiaan, sen minä saan ilmoittaa," ja hän kumarsi ehdottomasti +talonpojalle ja meni ovesta ulos. Siperinkauluksinen mies jäi seisomaan +siihen ikäänkuin hyypiä hävitettyyn kaupunkiin. Hän silmäsi kerran +ympärilleen, loi sitten silmänsä lattiaan ja hänen poskensa +vavahtelivat niin omituisesti. Hän kohotti vielä kerran silmänsä ylös, +silmäsi ympärilleen, mutta hiipi sitten verkalleen ulos häpeissään kuin +vieras koira. + +"Oikea käsi näkyy," sanoi eräs kanslisti ja oli selailevinaan paperia, +kun hän näki tuon isovatsaisen herran astuvan jälleen saliin. + +Irvihampaat kaupunkilaiset nimittivät häntä lääninhallituksen sieluksi, +mutta kanslistit sanoivat häntä laamannin oikeaksi kädeksi. + +Tuskin oli vahtimestari ehtinyt etehisestä poistua, kun sinne saapuivat +Seinustan ukko ja Heikki. + +Pian keksi joku kanslisti avoimesta ovesta ylimaalaiset etehisessä. Hän +antoi merkin toisille ja kaikkien suu vetäysi pilkalliseen hymyyn +nähdessään miten ukko heitti lammasnahkareuhkansa ja karvakintaansa +oven luo lattialle ja alkoi löysätä vankkaa villavyötään turkin +ympäriltä. Kanslisteilla oli niin ihmeen lysti. + +Ainoastaan se herra, joka istui ovea lähinnä, selin oveen, ei toisten +lystistä mitään tiennyt. Hän istui vaan siinä kumarruksissaan ja +kirjoitteli. Hän oli istunut jo vuosikymmenisen siinä omalla paikallaan +saamatta mitään viran ylennystä ja toiset kanslistit arvelivat, että +siinä saa hän istuakin, kunnes sammalet päähän kasvavat. + +Muutamia vuosia takaperin oli ollut eräässä läänin innokkaimmassa +suomenmielisessä lehdessä muutamia lääninhallituksen jäsenille vähemmän +hauskoja kertomuksia viraston sisällisistä oloista. + +Tässä kerrottiin juttuja, jotka eivät mitenkään muuten olisi +sanomalehden toimituksen tietoon saattaneet tulla, kuin siten, että +joku viraston jäsenistä oli niitä toimitukselle kertonut. + +Nyt oli virastossa yleisesti tunnettu, että puheena oleva kanslisti +suosi suomenmielisiä aatteita. Saatiin sen lisäksi selville, että hän +silloin tällöin kävi mainitun lehden toimituspaikassa. + +Kului vuosia. Koko sanomalehtijuttu olisi unhottunut jo aikoja, ellei +tuo kanslisti yhä vaan istuisi tuossa samalla paikalla ikäänkuin +muistopatsaana tästä tapauksesta. + +Mutta ukko laitteli tuolla etehisessä silmille valahtanutta +hiussuortuaa korvansa taa ja käänteli mälliänsä. Sitten alkoi pieksää +koirannahkakaulustaan, jotta kuurottamisesta tulleet jääsilpareet +sinkoilivat saliin, aina kanslistien pöydän luo saakka. Tämä antoi +heille uutta ilon ainetta. + +Tuo ovenpuoleinen kanslisti vaan ei mitään huomannut, kirjoitteli +ainoastaan. Mutta samalla sai hän märäksi pureksitun paperisutin +keskelle otsaansa. Yht'äkkiä kohotti hän päänsä työstään ja loi tuiman +silmäyksen vastapäätä istuvaan kumppaniinsa. + +"Etkö huomaa veljiäsi?" sanoi tämä ja viittasi ovelle. + +"Etköhän mene pistämään asetoverillesi kalliissa kansallistaistelussa +kättä," muistutti toinen ja tämäkös sukkeluus se vasta nauratti toisia, +ja naurattihan se sukkeluuden keksijää itseäänkin. Ovenpuoleinen +kanslisti silmäsi ovelle ja loi sitten vakavan katseen kumppaniinsa, +ikäänkuin sanoakseen, eikö sen enempää, ja alkoi jälleen kirjoitella. + +Mutta toiset kanslistit ne vaan tirkistelivät etehiseen. Huomattuaan +miten ukko aukoi vyötäisillä olevaa nahkavyötään ja kohotteli uurteelle +valahtaneita housujaan, silmäilivät kanslistit hymyhuulin toisiaan ja +kaikilla oli niin ihmeen lysti, että se häntä vasta lystiä oli. + +Heikkikin löysäsi vyön turkkinsa ympäriltä, mutta kuinkahan lienee +tullut siinä pyörähtäneeksi niin, että silmänsä sattuivat yhtäkkiä +asevelvolliseen, joka seisoi siinä niin vakavana, ettei karvan +juurikaan värähtänyt. + +Heikki kammahti ensin, mutta sitten hän ihastui. Hän luuli sotilaassa +tuntevansa Lotvosen Aapon, joka oli viime jouluna ollut lomalla ja oli +hänellä silloin ollut ihan samallainen sinelli ja muutoinkin +samallainen puku. Heikki astui pari askelta sotilasta kohden ja yritti +pistää kättä. + +Mutta sitten katsoi hän tarkemmin. Sotilas ei osoittanut mitään elon +merkkiä, seisoi vaan. Silmäterätkin pysyivät aina samassa asennossa. + +Nyt huomasi Heikki, ettei se Lotvosen Aappo ollutkaan. "Mikä lienee muu +suurempi sotaherra," arveli hän. + +Seinustan ukko otti taskustaan siniloimisen valkeakuteisen nenäliinan, +pyhiskeli sillä tupakan jälää suupielistään ja katseli ympärilleen, +että kenen puoleen tässä ensin olisi käännyttävä. + +Samalla vetääntyi tuo suurivatsainen vahtimestari etehiseen ja asettui +siihen, syrinkarin Heikkiin ja ukkoon kädet puuskassa seisoa +töröttämään. + +Ukko tuumi ensin kääntyä hänen puoleensa, mutta kun tämä ei päätäänkään +kääntänyt häneen, niin silmäsi ukko salin ovesta sisään. Huomattuaan +siellä pöydän luona noiden nuorten herrain olevan niin hyvän tuulen +näköisinä, arveli hän heille ensin asiansa ilmoittaa. Hän otti jo +muutaman askelen sinne päin, mutta samalla loi tuo isovatsainen herra +kysyvän silmäyksen häneen ja otti muutaman askeleen häntä kohden. +"Milloin sitä kuvernööriin pääsee?" kysäsi sen vuoksi ukko tältä +herralta. + +"Tuo mahtanee olla hyvin suuri herra, kentiesi ensimäinen mies +kuvernööristä," tuumi Heikki itsekseen siinä suurivatsaisen herran +mahdikasta käytöstä tarkastellessaan. + +"Mitä teillä on asiaa?" kysyi vihdoin suurivatsainen herra kääntyen +syrinkarin ylimaalaisiin. + +"Me olisimme valittaneet siitä, kun nyt koko Isonvaltimon jokivarsi on +niin sulettu kruunun metsistä, ettei saa enään suksi- eikä +reenjalaspuitakaan ostaa ja olisimme kysyneet..." + +"Onko teillä minkäänlaista kirjallista valitusta?" kysyi puhuteltu +herra päätäänkään kääntämättä ukkoon päin. + +"Ei meillä mitään kirjaa ole, totta kai sitä kuverrööriä saa puhutella +ilman kirjattakin," vastasi ukko. + +"Ei sillä kuvernöörillä ole aikaa kaikkien puhuttelemiseen, on sillä +parempaakin tehtävää," sanoi vahtimestari. + +"Sanotaanhan tuota talonpojan pääsevän keisarillekin tilaansa +valittamaan, saati sitte kuvernöörille," sanoi ukko itsepäisesti, mutta +Heikkiä alkoi jo peloittaa, kun ukko noin korkealle herralle niin +rohkeasti puhuu. + +"No menkäähän tuon herran tykö, joka tuolla yksinään kirjoittaa," sanoi +suurivatsainen herra, osoittaen tuohon pitkäkoipiseen herraan, joka +tuolla salin vasemmalla seinämällä yksinään istui. + +Ukko astui saliin ja alkoi kuulumattomin askelin töpöstellä osoitetun +herran luo. Heikki seurasi perässä ja vyötäisiltä irroitettu villavyö +venyi hänen perässään. + +Suurista ikkunoista virtaava valo ja se juhlallinen hiljaisuus, joka +salissa vallitsi, tekivät Heikkiin sellaisen vaikutuksen, että hänen +huomionsa haihtui salissa olevien esineiden välille. Hänen silmänsä +vilisivät ja korvansa kohisivat, mutta mitään ei hän tarkoin huomannut. +Luuli kumminkin huomaavansa, että kaikki nuo herrat pöytäin ympäriltä +tähystelivät heitä. + +Hän tunsi itsensä niin vieraaksi täällä. + +Miehet seisahtivat pitkäkoipisen herran luo, mutta tämä ei ollut heitä +huomaavinaan, kirjoitteli vaan. + +Heikki luuli nyt oltavan itse kuvernöörin edessä ja tarkasteli hänen +ylhäistä ryhtiänsä. Sydän se vavahteli tuolla rintakehän sisällä sitä +hetkeä ajatellessa, jolloin tämä korkea herra kohottaisi silmänsä +kirjoituksestaan ja alkaisi puhutella heitä. Sentähden ei hänen +kauhunsa ollutkaan aivan vähäinen, kun ukko sen pitemmittä mutkitta +avasi suunsa ja kysyä tömäytti: + +"Missä sitä kuvernööriä saa puhutella?" + +Heikki ei tietänyt miten saada ukolle ilmoitetuksi, että siinähän se +olikin itse kuvernööri heidän edessänsä. Häntä peloitti kovin +nähdessään tuon suuren herran kohottavan silmänsä heihin päin. + +Hän kysyi: + +"Mitä teillä herra kuvernöörille on asiaa?" + +"Me tahdomme puhutella häntä," oli vastaus. Heikkiä alkoi jo +vapisuttaa, kun tuo ylhäinen herra uudisti niin käskevällä äänellä +kysymyksensä: "Mitä teillä on asiaa?" + +Mutta maailma pimeni Heikin silmissä kuullessaan ukon sanovan: + +"Kuulettehan tuon, että me tahdomme puhutella häntä." Hän luuli noiden +kaikkien herrain salissa karkaavan heidän kimppuunsa, viskaavan heidät +ulos ja huutavan, että niinkö sinä vastaat kuvernööriä. + +Mutta kukaan ei salissa liikahtanut paikaltaan, ei karannut miesten +kimppuun eikä viskannut heitä ulos. + +Tuo pitkäkoipinen herra keikautti loukatun näköisenä niskojaan, ja +kysyi: "Ettekö te voi muille asiaanne ajaa?" + +"Kyllä me tahdomme puhutella kuvernööriä itseään," toisti ukko +jäykästi. + +"Kuulkaapas komisarius!" huudahti pitkäkoipinen herra tuolle +suurivatsaiselle herralle ja sanoi sitten hänelle muutamia ruotsalaisia +sanoja. Viimeksi mainittu herra meni muutamaan sivuhuoneeseen ja +miesten käskettiin hiukan odottaa. Heikki ei käsittänyt mitä tästä +viimeinkin tuleman piti, mutta ukko vaan jäi rauhallisesti +odottelemaan. Pian tuli tuo suurivatsainen herra näkyviin, viittasi +kädellään ylimaalaisiin ja sanoi: "Saatte nyt tulla." + +Ukko alkoi kävellä töpöstellä suurivatsaisen herran perässä +sivuhuonetta kohden. Nyt alkoi Heikillekin selvitä, etteivät he vielä +olleet kuvernööriä nähneetkään. Hän siis seurasi ukkoa. + +Tultuaan sivuhuoneeseen, tarttui tuo suurivatsainen herra muutamaan +avaimeen, kääntyi miehiin päin, veti oven auki, vetäysi itse syrjälle +ja antoi miesten astua yksin sisälle. Ukko meni edellä, Heikki hiipi +jälessä. Keskellä laattiaa seisoi heitä vastassa pitkä ystävällisen +näköinen sotaherra. Ihmeekseen näki Heikki ukon kumartavan syvään +kuvernöörille. Hän koetti tehdä samoin, mutta kun ei hän ollut tullut +edeltä päin ajatelleeksi koko temppua, ei kumarrus tahtonut oikein +onnistua häneltä. + +Ystävällisen näköisenä astui kuvernööri pari askelta heitä kohden. Ukko +ojensi kätensä ja Heikkiä kummastutti, kun hän näki kuvernöörin +ystävällisesti pudistavan sitä. + +"Miste te ole?" kysyi sitten kuvernööri luoden niin ystävällisen +katseen ensin ukkoon, sitten Heikkiin, että Heikki alkoi jo kokonaan +hämmästyksestään selvitä. + +"Tuolta olemme Inarijärveltä Valtimon kylästä," selitti ukko. + +"Jahah, Karijervi -- no onko teille mike hete siellä?" kysyi +kuvernööri. + +Ukko mietti hetken aikaa, että mitä se kuvernööri nyt hetteestä kyselee +ja vastasi vihdoin. + +"On kai se siellä ylämaan rinteellä yksi." + +Kuvernööri tuijotti kotvasen ukkoa silmiin miettien ukon vastauksen +sisältöä, näytti vihdoin sen hoksaavan ja sanoi: "Niin ylimaa, eike +seell' ylimaas' ole muute ilma terveelline ja raitis." + +"Raitis, herra kuvernööri, raitis ja hallan arka peräti. Tuskin +milloinkaan saadaan täydellistä vuotta," selitti ukko innostuen. + +Kuvernööri käveli pöydän luo, rumputteli sormellaan hetken aikaa sitä, +päätti muuttaa keskustelun suuntaa, kääntyi sentähden uudelleen miehiin +ja kysyi ystävällisesti. + +"Seell' on suurii tukinhakkuit seell'." + +"Toisinaan suurempia, toisinaan pienempiä," sanoi ukko. + +"Sep' oll' lyst' ett' saa nehde teit," sanoi kuvernööri, "minu ole ain +toivonu, ett' saa nehde niit' rakkait' maanmeehii, kuin niit suurii +tukkii seelt alas föörää. Se maht' oll' hyvi ylös rakentava ja +juhlallist', ett' laskii alas niit' suurii koskii ja niit' suurii +jokii. -- Eike se sit ole riemullist' ja lystii, kun saa tavarans' +rantamaa ja rahans' käte?" + +"Joo herra kuvernööri, tahtoohan se olla välistä liijan hurjaa, +tappeluitakin tahtoo syntyä, jahka vaan viinaa on saatavissa." + +Kuvernööri käveli taasen pöydän luo, rumputteli hetken aikaa sormellaan +pöytään ja näytti miettivän. Hän kääntyi hetken perästä jälleen +talonpoikiin ja kysyi ystävällisesti. + +"Mike asia teill' oli?" + +Ukko ryki ensin, karisteli kurkkuaan sitten ja alkoi vihdoin: "Kansa +siellä meidän puolessa on harjaantunut aina saamaan tarverahansa ja +elatukseensakin apua kruunun metsistä," selitti ukko ja Heikki näki +miten kuvernööri katsoi ukon suuhun ja näytti ikäänkuin nielevän +jokaisen hänen sanansa, mutta ukko jatkoi kiihtyvällä innolla kuin +Kalkkimaan pappi: "Viimeisinä aikoina on kruunun metsistä annettu niin +sanottuja hakemuspuita." + +"Hakemuspuu -- hakemuspuu -- mite se?" keskeytti kuvernööri. "Eiku +seell' ole suurii komeit metsii?" + +Ukkoa ällistytti hiukan, hän mietti hetken, että mitä se kuvernööri +tuolla kysymyksellään takaa ajoi, mutta sanoi vihdoin: "Takamailla ovat +suuremmat metsät, mutta joki- ja ojavarsilla ovat metsät nyryneet +pienemmiksi." + +"Metsät nyrineet, metsät nyrineet," mutisi kuvernööri ensin, mutta +sitten näytti hän oivaltavan ukon tarkoituksen ja sanoi innostuen: +"Niin seell' jokivarsill' kuuluu olevan semmottii kauniit' ja koreit' +nurmikoit'." + +"Mitä niiden kauneudesta, pellot ovat niin pienet, että akka hameellaan +peittää ja ympärillä olevat rämeet ja räseiköt uhovat kylmää kuin +jääkellari. Eivät ne ihmiset sielläkään elä sulalla päiväpaisteella, +leipää sitä tarvitaan tahi pian rupee nälkä suolissa vonkumaan," arveli +ukko vakavasti, mutta kuvernöörin nenä se vetäytyi hiukan kippuraan. +Hän pyörähti pöydän luo, heläytti kelloa. + +"Mine kesken vaktmestari tänne," jupisi hän puoli ääneensä ja pian +vetäytyi tuo suurivatsainen herra sisään. + +Ukko loi tuiman silmäyksen häneen ikäänkuin sanoakseen, ettei sinua +olisi täällä tarvittu. + +Kuvernööri sanoi suurivatsaiselle herralle pari kolme ruotsalaista +sanaa. Viime mainittu kääntyi niin ylhäisen näköisenä miehiin päin ja +kysyi: "Mitä teillä on asiaa?" + +Ukko loi kysyvän katseen ensin häneen, sitten kuvernööriin. Nähtyään +kuvernöörinkin odottavan vastausta, ei ukko käsittänyt mitä tämä +merkitsi. + +Heikkikin, joka oli kuvernöörin ystävällisestä käytöksestä jo hyvin +kodistunut, alkoi nähtyään tuon suurivatsaisen herran kopean +käytöksen, hämääntyä uudelleen. Hän oli jo päättänyt kysyä neuvoa +torpanrakennusasiassakin, mutta nyt häntä taasenkin alkoi epäilyttää. + +Kun kaikki neljä miestä olivat siinä tuokion toisiaan käsittämättä +vastakkain seisoneet ja tähystelleet toisiaan, kääntyi kuvernööri +vahtimestariin ja sanoi jotakin. + +"Herra kenraali tahtoo, että selitätte asianne ylös uudelleen, hän ei +ole oikein ymmärtänyt teitä," sanoi vahtimestari, kääntäen suurta +vatsaansa ukkoon päin. + +Ukko nyrpisti ensin nenäänsä, katsoi sitten kuvernööriä silmiin, mutta +nähtyään hänen ystävälliset kasvonsa, alkoi hän uudelleen selittää: + +"Viime aikoina on yhä vähentämistään vähennetty puiden antia +talonpojille kruunun metsistä, vaikka sahain omistajille on niitä myöty +kymmeniä tuhansia puita vuodessa. Vähäiseksi ei olisi ollut arvattava +se ansio, minkä talonpojat olisivat saaneet ostamalla puita kruunun +metsistä ja lauttaamalla sekä myömällä niitä markkinapaikalla. Mutta +tänä vuotena ei ole talonpojille puita annettu ei suurimpaankaan +tarpeeseen, ei edes ole myöty suksi- eikä reenjalaspuitakaan. Sentähden +on kansa joutunut sellaiseen hätään, ettei tuumaa tulevaa millä +eletään, millä verot ja ulosteot maksetaan. Olemme sentähden tulleet +herra kenraalilta kysymään, onko tämä kansan ahdistus ylempää tullut, +vai ominpäinsäkö se metsäherra kansaa näin kuristaa." + +Heikki seisoi ja ihmetteli siinä, kun kuuli ukon kuvernööriä herra +kenraaliksi sanovan. Mutta kuvernööri kääntyi vahtimestarin puoleen, +joka hänelle tulkitsi miesten valittavan sitä, ettei heille kruunun +metsistä myöty suksi- eikä reenjalaspuita, sekä kysyvän herra +kenraalilta, että onko hän kieltänyt metsäherraa niitä reille myömästä, +vai onko metsäherra omin päinsä heittänyt niiden myönnin. + +Kuvernööri puisti päätään ja koetti selittää miehille, ettei hän ole +kieltänyt metsäherraa tarvepuita myömästä, eikä luultavasti +metsähallituskaan. Paremmaksi vakuudeksi kertoi hän vielä tämän +ruotsiksi käskien isovatsaisen herran selittää se miehille. Tämä +selitti nyt miehillä: "Ei herra kenraali ole kieltänyt metsäherraa +myömästä puita, eikä muutkaan, vaan on metsäherra omin päinsä heittänyt +niiden myönnin talonpojille." + +Miehet tuskin korviansa uskoivat. Jos kuka muu olisi heille sanonut, +että koko kansan ahdistus onkin vaan metsäherran ominpäistä tekoa, +eivät he sitä olisi uskoneet, mutta nyt kun he olivat kuulleet +kuvernöörin omasta suusta, niin täytyihän heidän se nyt uskoa. He siis +pyysivät vielä herra kenraalin apua siihen, että kansalle ruvettaisiin +antamaan taasenkin puita niinkuin ennenkin. + +"Joo, joo -- kyllä mine, kyllä mine," sanoi kuvernööri ja taputteli +miehiä olkapäälle, "kyllä mine, kyllä mine; minä kirjoitta sinne +Metsähallitus ja Senaatti, ne kaikki ole tuttu minu," ja hän kävellä +viuhtoi edestakaisin lattialla, viittoi miehille käsillään ja +vakuutteli yhä vaan, että: "kylle mine, kylle mine," tuli taas miesten +luo ja taputteli heitä. + +"Kysynkö nyt torpan perustamisesta?" kuiskasi Heikki ukolle. + +"Kysy vaan," sanoi ukko. + +"Tuot ... tuota," alkoi Heikki takeltaa ja kuvernööri sen huomattuaan +pyörähti aivan Heikin eteen ja katsoi niin ystävällisesti häntä +silmiin. "Tuot ... tuota, minä laitoin torpan hakemuksen, mutta +metsäherra ei vielä ole käynyt syynäämässä, vaikka siitä on jo kulunut +kaksi vuotta, niin minä ajattelin kysyä, että saisikoon tuota ruveta +torppaa laittaman kruunun metsään nyt jo heti. Ovat ne muutamat muutkin +laittaneet torpan, ennenkuin metsäherrat ovat syynäämässä käyneet, +tohtisikoon tuota tehdä samalla lailla?" + +Kuvernööri kääntyi taasenkin suurivatsaisen herran puoleen, joka +tulkitsi kuvernöörille Heikin kysyvän, että tohtisikohan tuota ruveta +torppaa laittamaan kruunun metsään, jos menettelisi samalla lailla, +kuin muutkin ovat torppaa laittaessaan menetelleet. + +"Joo, joo -- teke sinä vaan niinkuin muutkin teke, kyllä se passa," +sanoi kuvernööri taputellen Heikkiä hartioille ja hän käski vielä +tulkinkin selittää Heikille että kyllä hän torppaa saa laittaa, kun +vaan menettelee samalla lailla kuin muutkin ovat torppaa laittaessaan +kruunun metsiin menetelleet. + +"No hyvästi nyt sitten ja hyvin paljo kiitoksia, kun herra kenraali on +antanut meille hyviä neuvoja ja lupauksia," sanoi ukko kumartaen. + +Kuvernööri pisti kätensä taskuun, kaivoi sieltä yhden markan. "Hyym," +sanoi hän ja pisti sen ukon kouraan. -- Ukko hölmistyi vähän, että mitä +se kuvernööri nyt hänelle tunkee. + +"Pide sine vaan se, pide sine vaan," sanoi kuvernööri taputellen ukkoa +olkapäälle. + +Ukko epäili hiukan, pisti kumminkin rahan taskuunsa, kiitti ja sanoi: +"Hyvästi nyt herra kenraali." + +"Hyvesti, Hyvesti," sanoi kuvernööri ojentaen ukolle kätensä. + +"No totta te nyt koetatte meitä puoltaa," sanoi ukko pudistaen +kuvernöörin kättä. + +"Kylle mine, kylle mine," sanoi kuvernööri taputellen miehiä +olkapäälle. "Kylle mine, kylle mine," huusi hän vielä etumaiseen +huoneeseen asti miesten perään, sitten hän kääntyi pöytänsä luo, +rumputteli sormillaan siihen ja mutisi: + +"Niin, niin se on -- järkähtämättömänä seisoo tämä kansa uskollisena +esivallalleen. Fenomaanien vihan purkaukset eivät tähän vakavaan +kansaan paljoa vaikuta. Koettakoot he vaan huutaa niin, että koko +maailma on ääntä täynä, kuinka muka suomalainen kansa ja ruotsalaiset +virkamiehet ovat toisistaan vieraantuneet, eivätkä ymmärrä toisiaan, +niin, koettakoot vaan; mutta pienimmissäkin vastuksissa kääntyy +suomalainen talonpoika turvallisesti ylempienkin virkamiesten luo, kuni +kiltti lapsi isänsä puoleen, sillä hän tietää että sieltä hänen ei +milloinkaan tarvitse avutta palata. Vuosisatojen kulkiessa on Suomen +kansa ruotsalaisen sivistyksen turvissa versonut siksi, mikä se on, ja +tätä historian työtä on mahdoton hävittää." + +Siihen suuntaan ne kulkivat herra kuvernöörin ajatukset ja hän tuli +tästä niin liikutetuksi, että vesikarpalot helmeilivät silmäloukosta. + +Mutta hiljalleen hiiviskelivät ukko ja Heikki virkahuoneiden läpi, +pysähtyivät etehisessä turkkiaan vyöttämään, laskeusivat rappusia alas +ja tulivat kadulle. + +Heikki oli nyt saanut niin paljon uutta ajattelemista, ettei hän +joutanut huomaamaan tuota kirjavaa vilinää kaupungin kaduilla. Hän +mietti vaan, miten sopivimmin saisi kelin aikana rakennusaineita talon +paikalle, jotta edes vähäkään saisi huoneiden alkua ensi kesänä. Mutta +kaikkea tätä ei Heikki voinut ajatella Kaisunkin johtumatta hänen +mieleensä. Hän tunsi vastustamattomana halun tavata Kaisua ja puhua +hänen kanssaan yhteisen kodin laitosta. + +"Menepä nakkaamaan hevoselle heiniä, minun pitää pistäytyä tuolla +rautapuodissa," sanoi ukko muutamassa kadun kulmassa Heikille. + +Niin sanoen erkanivat miehet kumpikin haaralleen. Ukko käveli +rautapuotia kohden. Oli kuin vuosikausia painanut raskas taakka olisi +hänen hartioiltaan pudonnut. + +Monta kertaa oli hän hartaasti rukoillut, että Jumala lainaisi +korkealle esivallalle viisautta toimimaan niin, että kansa tuntisi +itsensä onnelliseksi. Mutta tästä huolimatta oli kansan tila käynyt yhä +ahtaammaksi. Sitä ei ukko ollut voinut olla sydämessään nureksimatta. + +Monta kertaa oli hän tuntenut sisällistä tyytymättömyyttä esivaltaa +vastaan. Ja tämä se oli, joka raskaana taakkana painoi hänen omalla +tunnollaan. Tiesihän hän että jokaisen tuli olla esivallalle alamainen, +ja ettei esivaltaa ole muutoin kuin Jumalalta, sekä että, joka itsensä +esivaltaa vastaan asettaa, se on Jumalan säätyä vastaan. Hän oli +koettanut etsiä esivallan menettelyyn puolustavia syitä, hän oli +koettanut olla koko metsäseikkoja ajattelematta ja hän oli vihdoin +koettanut rukoilla, että Jumala laittaisi niin, ettei hänen tarvitseisi +napista Häntä ja Hänen esivaltaansa vastaan. Mutta kaikki turhaan. Aina +vaan hän tunsi pahan sydämensä napinaa ja aina vaan lisäsi tämä +ristiriita hänen sisällistä kärsimistään. + +Mutta nyt, nyt sai hän tietää, ettei koko kansan ahdistus laisinkaan +ollut esivallan tahdosta. Mikä huojennus! Ukon sydän murtui tätä +ajatellessa. Kirkas vesikarpalo kiilui tuolla silmäloukossa ja rinnasta +kohosi harras kiitos ylös Jumalan luo -- --. + +"Kyllä tässä on poika, joka ei paljon herroja passaa; ei p--e vieköön; +olkoon kuinka hyviä tahansa, niin tämä poika ei passaa, ei!" kuuli ukko +takanaan vannottavan. + +Tahtomattaan kääntyi ukko taakseen katsomaan ja näki siellä Raution +Aapon katuvierellä tikkaa ampuvan. + +"Kyllä se on isäntä sillä lailla, että nuista on isävaari viisi vuotta +velliä keittänyt ja vielä nytkin ovat tuommoiset tönkit," ja hän +osoitti suuria nyrkkiään ukolle, "ja jos eivät nämä auta, niin turhaa +on herroilta armoa kerjätä." + +Ukko loi terävän katseen Aappoon, joka tuiskahti seinää kohden, huojui +siinä hetkisen, astui sitten muutamia askelia eteenpäin, tuiskahti +kadun puolella olevaa lumipalletta vastaan ja huojui siinä, kunnes sai +taasen muutamia askelia otetuksi ja pääsi ukon luo. + +"Hih!" äänsi hän hillityllä äänellä, sujautteli polviaan ja lyykisteli +siinä ukon nenän edessä. "Hih! kiljasenko oikein?" + +"Elä veikkonen kiljase, vievät putkaan." + +"No eikö se köyhä saa kiljastakaan?" sanoi Aappo hilliten itseään, "no +saapiko tässä hengittää?" + +"Saa sitä hengittää." + +"Lupasivatko ne herrat köyhänkin hengittää?" + +"Saa sitä hengittää." + +"No mitä ne muuta lupasivat?" kysyi Aappo itseään hilliten ja ukko +huomasi, ettei se Aappo niin peräti päissään ollutkaan. + +"Kuvernööri lupasi meille puita kruunun metsästä." + +"Vai lupasi, mutta eihän lupaus taloa hävitä," sanoi Aappo vetäen +taasenkin nuo leveät kasvonsa pilkalliseen hymyyn, "nehän ovat kaksi +eri asiaa, lupaus ja lupauksen täyttäminen." + +"Senpä häntä pian saat nähdä," arveli ukko. + +"No odottakaa, vaan elkää pitkästykö," sanoi Aappo lyyhäten muutaman +askeleen sillä kohdalla olevaa porttia kohden. + +"No kyllä kai se kuvernööri lupasi." + +"Vai lupasi, hih, kun on lysti! Eikö se kiljasta luvannut?" + +"Ei." + +"Vaan jos minä kiljasen, hiih!" -- ja hän kiljasi lujemmin. + +"Elä kilju, tuolta tulee poliisi." + +"Hiih! -- Huuh! -- Hiuh! pani Aappo ja lyyhäsi portista sisään. + +"Oi Jumalani!" huokasi ukko ja taasenkin kävi hänen mielensä niin +raskaaksi. + + + + +III. + + +Pakkanen kiihtyi yhä kiihkeämmäksi. Taivas kävi hailakaksi ja lumi +natisi niin kuivakkaasti reen jalaksen alla, kun Seinustan emäntä, ukko +ja Heikki saapuivat markkinoiltaan kotiseuduilleen. Metsät olivat +pukeutuneet tuuheaan kuuravaippaansa. Tähdet kiiluivat niin +yksitoikkoisen näköisinä äärettömässä avaruudessa ja kuu mollotti +kalman kalpeana taivaslaella. Ihmiset olivat vetäytyneet asuntoihinsa. +Missään ei liikettä näkynyt. Lehmät inuivat niin surkeasti mataloissa +läävissään. Hevoset kytröttivät selkä koukussa parsissaan. Pakkanen +paukkui seinissä ja pirttien nurkissa eivät kuurakinokset olleet +harvinaisia. Koko luonto oli niin toivottoman kolkko. + +Ihmissydämetkin näyttivät kylmistyneen. Toimeentulo oli uhkaavampi ja +tulevaisuus kolkompi kuin koskaan ennen. + +Mutta kun Seinustan ukko pääsi kumppaniensa kanssa kotiin, peittivät jo +seuraavana päivänä sakeat huurupilvet koko luonnon. Pakkanen oli hiukan +laimentunut ja aurinko vaipui ruskean punaisena laskulleen. + +Tuommoisena, suotuisampia oloja ennustavana huurupilvenä levisi +Valtimon kylässä tieto siitä, mitä kuvernööri oli Seinustan ukolle ja +Heikille luvannut. Kyläläiset kiiruhtivat oikein miehissä Seinustalle +tiedustelemaan, että oliko tuossa perää tahi keulaa, mitä kylällä +kerrottiin. Ukko selitteli liitoin laatoin koko retkensä kuvernöörin +luo. Kuvernöörin lupaus puiden saannista oli kyläläisten mielestä yhtä +varma merkki aikojen paranemisesta, kuin iltarusko ilmojen +lauhtumisesta. + +Entiseen tapaansa alkoivat siis valtimolaiset käydä sahan patruunien ja +tukkiporvarien luo tukkikontrahtia hieromaan. Mutta näitäpä ei +ollutkaan niin helppo uskottaa, että kuvernööri voisi heille puita +toimittaa. Vaan kun kontrahdit tehtiin käytännössä olevalla tavalla, +jonka mukaan talonpojan tuli sitoutua maksamaan porvarille käsirahasta +kuuden prosentin korko ja päälliseksi suorittamaan pari markkaa sakkoa +jokaiselta tukilta, jota talonpoika ei ensi kevännä voisi kontrahdin +mukaan porvarille toimittaa, niin suostuivat kumminkin porvarit +tekemään tukkikontrahtia ja antamaan käsirahoja niille talonpojille, +joilla vielä tiedettiin olevan sen verran omaisuutta, että heiltä +voitaisiin mainitut käsirahat korkoineen ja sakkorahoineen takaisin +saada, jos eivät voisikaan keväällä kontrahtia täyttää. Näin siis +saivat valtimolaiset kruunun verot suoritetuiksi ja vähän rahaa +muihinkin kipeimpiin tarpeisiin. + +Ensi pulasta oli päästy ja voitiin nyt elää parempien aikojen +toiveissa. + +Viikot ne vierivät. Seinustan ukko ei enää hevosen perillä kulkenut. +Siinä kotosalla hän korjaili astioita ja kaperteli yhtä ja toista talon +tarvetta heittäen ulkotyöt nuorempien tehtäväksi. + +Heikki oli talon toimissa vielä niinkuin ennenkin. + +Vasta keväämpänä aikoi hän ruveta omiin elämiinsä. Pirtin ja navetan +hirret piti saada kelin aikana ojan varteen vedetyiksi, jotta voisi +niitä kevätvedellä paikoilleen laskea. + +Kruunun metsästähän sen kruunun torpparin oikeastaan rakennuspuut olisi +pitänyt saada ottaa. Mutta kun ei torpan rakentamislupaa vielä ollut, +niin oli Seinustan ukko luvannut Heikille nämät rakennuspuut omasta +metsästään, sillä eihän kruunun metsään luvatta ollut hyvä mennä. -- +Mutta yhä useammin alkoivat kyläläiset pistäytyä Seinustan ukolta +kysymässä, että eikö jo kuuluisi mitään kuvernöörin lupausten +täyttämisestä. Vaan eihän siitä mitään kuulunut. Kuvernöörin +suusanalliseen lupaan eivät valtimolaiset tienneet luottaa, vaan +odottelivat, että kuvernööri toimittaisi metsäherralle määräyksen antaa +heille puita. Tätä määräystä he nyt odottelivat. + +Yhä useammin heltyi työase ukon kädestä. Hän istuskeli pitkät ajat niin +miettivän näköisenä. Usein heitti hän työnsä siihen paikkaan, meni +kirjahyllynsä luo ja etsi sieltä jotain lukemista. Ryhtyi taasen +iloisemman näköisenä työhönsä ja hyräili siinä kaperrellessaan jotain +virren värssyä. + +Eräänä iltana tuli metsänvahti käymään Seinustalla. Usein hän siellä +pistäysikin näinä pitkinä iltapuhteina. Hän oli käynyt metsäherran +luona kirkolla ja kertonut mitä kuvernööri oli Seinustan miehille +luvannut. + +"Mite p--e sille kuvernöörill' on kruunun metse kanss' tekemist'. Joka +paikka se nokkans' piste, se sen turkase sotakoukku," oli metsäherra +kiroillut. Ei ollut aikonut antaa muruistakaan, Valtimon kylän metsän +rosvoille. + +Kun metsänvahti oli valittanut, että vahtiminen käy vaikeaksi, jos ei +valtimolaisille puita anneta, oli metsäherra sanonut: + +"Hakka sine vaa pikku murunen joka puu, kun varkan jelelt löyty." + +Pian leveni ympäri kylää tieto siitä, ettei metsäherra ollut aikonut +antaa valtimolaisille puumuruistakaan. Tietämättään tahtomattaan +kerääntyi eräänä päivänä joukko Valtimon kylän miehiä Seinustalle. + +Raution Aappo lyyhäsi etukynnessä pirtin ovesta sisään. Seinustan ukko +istui lavitsalla ja vuoleskeli ämpärin vannetta. "Istukaa," sanoi ukko +tulleille ja miehet vetääntyivät istumaan ympäriinsä Seinustan pirtin +penkeille. Pian haettiin Seinustalle metsän vahtikin. Tämän tuli +uudelleen kertoa, mitä kaikkea metsäherra oli hänelle sanonut. + +"Hakka sine vaa pikku murunen joka puu, kun varkan jelelt löyty," +lopetti metsänvahti nytkin kertomuksensa. + +Miehet katselivat neuvottomina toisiaan. + +"No eikö se kuvernööri sanonut, ettei kukaan ole kieltänyt metsäherraa +kansalle puita antamasta?" sanoi vihdoin joku. + +"Niin kai se sanoi," todisti ukko. + +"Hm! -- Hm! -- Hm!" kuului sieltä täältä joukosta ja miesten kulmat ne +vetääntyivät tyytymättömyyttä osoittaviin poimuihin. + +"No enpähän muuta osaa sanoa, kuin että aika aikaa kutakin, sanoi +pässi, kun päätä leikattiin," pisti vihdoin Aappo. + +Samalla pistäysi Seinustan emäntä pirtin ovesta sisään. Mistä lienee +ulkokausteelta tullut. + +"No vielä se emäntäkin elää, peijakas soikoon, kun se on aina yhtä +keppelä. -- Mutta missä täällä ylkämies on?" ehätti Aappo emännälle +vastaan. + +"Niin Heikkikö?" sanoi emäntä, "eihän se nyt jouda pirtin nurkissa +venymään, joka on semmoisessa puuhassa sen torppansa kanssa. Kait se jo +ensi viikolla lähtee metsään rakennuspuita hakkaamaan," sanoi emäntä. + +"Vai niin, vai niin, vai jo ensi viikolla. No ei siellä jouten ole +Heikin hellukaan, siellä se karttaa, kehrää ja kutoo, hyppää, laulaa ja +tanssii; kasvattaa lehmiä ja lampaita uuden talon tarpeeksi; no +siinähän on vähän hommakasta tyttöä," lörpötteli Aappo emännälle. + +"Lieneekö tuo Heikin hellu, kuka heistä selvän saanee nuista nykyajan +nuorista. Tässähän tuo kisailee muitten tyttöin kanssa iltakaudet, +päivät tekee työtä kuin hevoinen, laskee leikkiä ja laulaa. Aivan se on +kuin olisi painon alta päässyt, sitten kuin kuvernööri lupasi ruveta +mökkiä laittamaan. On kuin olisi eri mies," selitti emäntä. + +Mutta Aapon suu se vetäysi pilkalliseen hymyyn kuullessaan emännän +mainitsevan kuvernöörin luvasta. + +"Niin, kuvernöörihän se on luvannut muillekin puita kruunun metsästä, +mitä me muuta tarvitsemme, metsään joka mies," komensi Aappo. + +"Hahhahhahhah," kuului sieltä täältä, mutta useimmat miehistä +rypistelivät kulmakarvojaan ikään kuin sanoakseen: "Ei passaa." + +"Mikä meitä estäisi?" väitti Aappo, "kun kuvernööri on kerran +luvannut." + +"Ei se kuvernööri meitä suoraan metsään luvannut, lupasi vaan hankkia +metsäherralle määräyksen antaa meille puita," selitti ukko. + +"Lupa kuin lupa," väitti Aappo. + +"Varastamista se kumminkin on," todisti ukko jyrkästi. + +Siihen suuntaan keskustelua jatkettiin myöhäiseen iltaan, kunnes kukin +hajaantui Seinustalta kotiansa yhtä neuvotoinna kuin oli tullutkin. + +Pian sen jälkeen kerrottiin kylällä, että kruunun metsää oli useilla +tahoilla kaadettu oikein summissa. Mutta kuin Seinustan ukolle +kerrottiin näistä varkauksista, tunsi hän sydämessään niin kipeän +vihlaisun. Hän koetti työskennellä, mutta siitä ei tullut mitään. Hän +koetti lukea, mutta ajatukset eivät koossa pysyneet. Aina vaan pyörivät +hänen mielessään nuo metsän varkaudet. + +Tuli sitten metsänvahti yhtenä iltana taasen käymään Seinustalla. Hän +oli aseilla varustettu ja kertoi käyneensä kirkolla. Hän oli mennyt +sinne neuvotellakseen metsäherran kanssa, miten salaa kaadettujen +puiden kanssa olisi meneteltävä. Mutta metsäherra oli suuttunut +silmittömäksi, kuultuaan että metsästä löydetyt puut olivat vielä rikki +hakkaamatta. + +"Enkö minä sull' sanonu, että ne kaikki piri tehä pieni mirunen, aiva +tein kokonen," oli metsäherra sanonut. Täin kokoseksi näet oli +metsäherra käskenyt varastetut puut silpoa kaikki tyyni. + +"No, kenellä sitä aikaa on?" kysyi ukko. + +"Niin, näette, maksetaan hakkuumiehille palkka," sanoi metsänvahti. + +"No, jo kies avita keksivät valtimolaisille uuden ansiopaikan," sanoi +tuo muutoin niin totinen ukko ja veti suunsa pilkallisen hymyyn, "mutta +kenen kukkarosta nuo hakkuupalkat otetaan?" + +"Tietysti kruunun kassasta," selitti metsänvahti. + +"Hohhohhoh! -- Ei tälle elämälle enää tiedä, itkeekö tälle vai nauraa," +sanoi ukko hilliten itseään, "no on niitä tähän aikaan muitakin +hulluja, jotka polttavat tavaransa oman nenänsä alla, samalla kuin +lapset nälissään ruikuttavat. -- Mutta mitä sinä nuilla aseilla aijot +toimittaa?" + +"Niitä on määrätty suuri joukko lisävahtejakin, joilla kaikilla on +aseet. Metsäherra sanoi, että kerrassaan on metsän varkauksista loppu +tehtävä, ja sanoi se vielä muutakin," sanoi metsänvahti ja veti hänkin +suutaan pilkkahymyyn. + +"No mitä sitten?" kysyi ukko ja vuoleskeli ämpärin vannetta. + +"Sanoi laitettavan tänne sotaväkeä, jos ei muu auta." + +"Kas, sillä lailla! -- Mutta olisipa hupaista tietää, mikä pataljoona +tänne komennetaan." + +"Vielä maksetaan päärahaa metsänvahdille jokaisesta varkaasta, jonka +hän toteen saa." + +"No niin, aivan kuin metsänpedoista." + +Viikkoja kului taasenkin. Vahtia oli kruunun metsässä suuret joukot +hiihtämässä, kirveet, pyssyt ja miekat mukana. Kun he löysivät +kaadetuita puita metsistä, jokien ja ojien varsista, hakkauttivat he +kaikki ne pieniksi pirstaleiksi. Kymmeniä ja satojakin sahatukkia +sämpättiin toisinaan ihan yhteen kasaan. Kyläläiset pyysivät saada +ostaa näitä salaa kaadettuja puita, mutta rehellisimmällekään miehelle +ei niitä myöty ei kappalettakaan. + +Ojien ja jokien varsissa olevat maanomistajain niityt turmeltuivat +silvotuista puista. Niittyjen omistajat kiroilivat tämmöistä +mielivaltaista menettelyä ja puivat taskuissaan nyrkkiä metsäherralle. +Suuttumus metsäherraan oli yleinen. + +Kaiken tämän keskellä voi Seinustan ukko niinkuin voi päiväpaisteessa. +Kun kyläläiset kirosivat metsäherraa, koetti ukko puollustaa häntä. Hän +koetti heille selittää, että metsän varkaathan eikä metsäherra olivat +syypäät onnettomuuteen. Paljon oli toki miehiä, jotka puolittain +myönsivät niin olevan. Toiset eivät vastanneet mitään. Toiset taasen +suututtelivat ukollekin. + +"Ettekö näe," arvelivat he, "että kruunun palkkaamat työmiehet +sämppäävät kruunun puita, minkä ehtivät. Olisi toki toista, jos köyhä +kansa saisi niillä nälkäänsä sammuttaa. Eihän kruunu itsekään näy sillä +väliä pitävän, miten sen omaisuutta haaskataan." + +Siihen suuntaan puollustelivat he metsän varkautta. Mutta Seinustan +ukko oli rauhaton kuin koira ukonilmalla. Ei työ, ei ruoka eikä unikaan +enää hänelle maistunut. Hän koetti rukoilla, mutta epäilyksien pilvet +hämmensivät rukouksen. Tuo Kristuksen vertaus valtakunnasta, joka +erkanee itseään vastaan, oli lakkaamatta hänen mielessään. "Jokainen +valtakunta, joka erkanee itseään vastaan, tulee kylmille, ja huone +lankee huoneen päälle," niin oli Kristus itse sanonut. + +Täällä käy kruunu ympäri ikäänkuin kiljuva jalopeura, etsien kenen hän +saisi niellä. Täällä heittäytyy kansa rikolliseen elämään. Täällä kiroo +ja uhkaa virkamies talonpoikaa ja talonpoika virkamiestä. He ovat +erinneet toinen toistaan vastaan. Onko siis kerran vielä se aika +tuleva, jolloin nämät seudut ovat taasenkin autioina erämaina, jolloin +nämät rakkaat kotiseudut joutuvat jälleen metsäeläinten ja ilman +lintujen valtaan? + + * * * * * + +Lotvonen oli mennyt käymään kirkolle. Koko kylän väki kerääntyi +seuraavana pyhäiltana kirkkosanomia kuulemaan Lotvoselle. Muiden mukana +meni sinne Seinustan Heikkikin. Iltahämärä oli jo pirtin pimittänyt, +kun Heikki astui sisälle. Ympäri pirttiä istui siellä kyläläisiä. +Sivupenkin puolella istuivat miehet ja tuolta karsinasängyn puolelta +kuului kylän tyttöjen kuherrusta. Heikin sydän sykähti niin +omituisesti. Hän luuli kuulleensa tutun kirahduksen tuolta +tyttölaumasta. Hän koetti kuunnella, mutta sen koommin hän ei +eroittanut ikävöityä ääntä. Mutta siitä huolimatta valtasi hänet niin +suloinen tunne. Hän tunsi sydämensä sisimmässä vakuutuksen, että Kaisu +oli saapuvilla. + +Pian raapasi talon vaimoista joku tulitikulla valkean, sytytti päreen +ja pisti pihtiin. Miehet jaarittelivat siinä yhtä ja toista ja tytöt +nauraa hikattivat tuolla karsinan puolella. Mutta pian koveni tyttöjen +ääni vallattomaksi rähäkäksi. + +"So pojat!" sanoi silloin Raution Aappo ja lyyhäsi keskelle laattiaa, +"hyväsille! -- Ei nuo ennen saaneet tytöt noin omin päinsä räyhätä." +Samalla sieppasi hän muutamalta talon piijoista huivin, kääri sen +patukaksi ja alkoi kyörätä poikia tyttöin luo pariansa etsimään. + + "Mitä minä itsestäni surulliseks heitän, + Kyllähän mä pienet surut ilollakin peitän, + Fralla lalla laa ja laulaa saa." + +Niin se Aappo lauleli siinä, viskeli poikia käsipuolesta tyttöjä kohden +ja läiski heitä patukalla selkään. + +"No hyvä juttu!" sanoi hän keksittyään Heikin, tarttui hirveän suurilla +kourillaan Heikin jäntevään käsivarteen ja tuuppasi hänet ihan Kaisun +nenän eteen. + + "Se rakkauden riekale, + Joka rinnassa raksuttaa, + Ei taida ennen sammua, + Kuin kuolla kupsahtaa." + +Niin lauleli Aappo siinä Heikin selän takana ja tirkisti tavallisella +veitikkamaisuudellaan Kaisua silmiin. + +Pian olivat pojat itselleen parit valinneet ja eri tahoilla pirttiä +hajaantuneet istumaan. Aappo vaan lyyhäsi patukka kädessä parista +pariin ja tiedusteli pojilta, että "oletteko hyvät". Mutta eiväthän ne +kaikki hyviä olleet, tahtoivat muuttaa paria ja silloin se Aappo ajoi +patukan kanssa tyttöä toisen luo ja kyöräsi sieltä parempaa takaisin. + +Hupaisesti kului aika vilkkaassa leikissä, kunnes vihdoin Lotvosen +isäntä tunkeusi lumisena pirtin ovesta sisään. Pyryilmaksi oli ulkona +paneutunut ja takkala suksikeli oli isäntää viivyttänyt. Nyt hän seisoi +kumminkin siinä väkijoukon keskellä ja puisteli lunta vaatteistaan. + +Miehet tiedustelemaan, että mitä sinne kirkolle kuuluu, mutta eihän +sinne mitään erinomaisempia kuulunut. Vallesmanni oli vaan viime +sunnuntaina kuuluttanut kunnan verorästiä neljäntoista vuorokauden +kuluessa maksettaviksi, tahi muutoin tulee ryöstö. Miehet katselemaan +toisiaan silmiin, että mihin niillä kunnan veroilla niin kiire oli. +Vasta vuoden loppupuolellahan niitä ennen oli ryöstön kautta peritty. +Ja sitähän se Lotvonenkin sanoi käyneensä Niiralan herralta +tietelemässä, että mihin niillä niin kiire oli, mutta Niiralainen oli +selittänyt, ettei siltä entiseltä esimieheltä oltu vielä kunnan tiliä +ennen kannetuista rahoista saatu ja siksi täytyi nyt kuntalaisilta +tarvittavat rahat ryöstää. + +"Hm! Hm! Hm!" murisivat miehet tyytymättöminä, mutta Raution Aappo se +vihelti pitkään ja sanoi vihdoin: "Kyllä susi syitä saa, kun mieli +lampaan lihaa tekee." + +Isäntä kaivoi sitten tukun Amerikan kirjeitä ja sanomalehtiä +taskustaan. Heikki jakoi ne omistajilleen. Lopuksi veti Lotvonen esille +erään paperin. Niiralainen oli sen antanut hänelle ja selittänyt sen +olevan valtakirjan kahden viikon päästä pidettävään kunnan kokoukseen. +Silloin pidetään näette kokous, jossa kysytään, haluavatko kuntalaiset +heittää kansakoulua varoillaan kannattamasta. + +"See!" huusivat kaikki ihastuen. Pian työnnettiin valtakirja Heikille, +jonka tuli ruveta nimiä alle kirjoittamaan. Ukot pistelivät puumerkkiä +oikein tukuttain valtakirjan alle. Mutta Raution Aappo se kertoi +miehille tarinan hiiristä, jotka kokouksessaan päättivät ripustaa +tiuvun kissan kaulaan. Vaan siitä syntyi sitten toinen kysymys, +nimittäin se, kuka tämän urostyön ottaisi tehdäkseen. + + * * * * * + +Kalman kalpeana kajasti vanha taivas höyrypilvien välitse aamukoin +rusottaessa. Tuuli vinkui nurkissa, levottomina ajelehtivat pilvet +taivahalla ja lumi tuprueli nietoksiksi huoneiden ympärille. Siitä +syystä höröstyi seuraavana aamuna Heikin hirren hakkuuseen lähtö +sydänmaalle. Tuuli yltyi yltymistään, että ikkunaruudut särisivät. +Pilvet sakenivat niin, että koko maa verhoutui juhlalliseen hämärään. +Sitä seurasi niin ankara lumipyry, ettei silmiään auki saanut. Heikin +täytyi heittää lähtö tällä kertaa kokonaan. Tuli hirmuinen myrsky. + +Seuraavana päivänä oli ilma lauhtunut ja lumi käynyt niin mädäksi, että +lapset tekivät lumiukkoja pihalla. Kyläläinen kyläläisen perästä tuli +Heikin luo kirjoituttamaan kirjettä Amerikaan. Samaa säveltä vetivät +kaikki kirjeiden kirjoituttajat. Siitä syystä tulivatkin kirjeet niin +yhtäläiset, että Heikki tiesi jo ulkoa, mitä niihin pantaisiin. + +Nyt otan pännän käteeni ja mustepullon eteeni ja saan tietää antaa, +että me voimme hyvin ruumiin terveyden puolesta ja sitä samaa kallista +Herran lahjaa toivotamme sinullekin. Kovin on täällä nyt ahdas aika. +Kruunun metsistä ei enää saada mitään. Maa on "inteknattu" porvarille. +Ruoka on kaikki ja raha on kaikki, ettei ole tietoa miten kesään +päästään. Ryöstö on tulossa kunnan veroista ja siihen menevät ainoat +lehmät. Sentähden ajattelin kysyä, että etkö sinä voisi lähettää +minulle ja Aapolle ja Jussille "tikettiä" ja vähän rahaa, että +pääsisimme sinne. Eikä nyt muuta tällä kertaa, vaan voi hyvin ja elä +terveenä. + +Semmoisia kirjeitä kirjoitteli Heikki monta kymmentä ja kaikki ne +lähetettiin tuonne kaukaiseen meren takaiseen maahan, johon kansan +pelastuksen toivo nyt alkoi kääntyä. + +Illan suussa alkoi ilma kilpistyä pakkaseksi. Tuli mainio suksikeli. +Valtimolaiset alkoivat oikein miehissä varustautua kirkolle. Jolla +vielä jotakin ottamista oli, sen oli huoli pidettävä, ettei ryöstömies +taloon pääsisi. Lehmät olivat "kirjan päälle" kirkonkylän porvareille +annettavat. Muuta keinoa ei enää ollut. Lotvonen ja Seinustan ukko +olivat koko kylässä ainoat, jotka vielä omin varoinsa läpi pääsivät. +Seinustan Jussi lähti heidän verojaan maksamaan. Pariin kymmentä miestä +varustausi suksille. + +Omituisesti pamppailivat miesten rinnat siinä hiihdellessään. He +tiesivät nyt olevansa retkellä, joka kerrassaan lopetti heidän +elämisensä. Ehdottomasti johtuivat mieleen menneet ajat. Oli toisinaan +juuri tähän aikaan vuodesta ansaittu sillä ajalla, mikä nyt kului +rahain etsintään, enemmänkin kuin mitä kunnan veroihin tarvittaisiin. +Kunpa olisi osannut silloin enemmän säästää, niin, kunpa -- kunpa -- + +Mutta samaan aikaan kuin valtimolaiset hiihtivät kirkonkylää kohden, +istui Niiralainen kamarissaan ja kirjoitteli. Samalla kuuli hän jonkun +lähenevän kamarinsa ovea ja säpsähti. Oli niin omituista, että hän aina +säpsähti, kun kuuli jonkun tulevan sisään. Sitä hän itsekin ihmetteli +ja koetti tutkia, mistä se tulee. + +"Joutavia," murisi hän, kun tunsi sydämensä sisimmästä kohoavan erään +äänen, joka hänelle vakuutti, ettei ollut aivan oikein hätyyttää köyhää +kansaa ryöstöllä ja käyttää näin kiskottuja yhteisiä varoja omiin +tarpeisiinsa. "Joutavia," murisi hän ja koetti tukahduttaa tätä ääntä, +"onhan minulla laillinen oikeus kantaa kunnan verot juuri näillä +kuukausilla ja joka ei niitä maksa hyvällä, niin syyttäköön itseään." + +Mutta kaikesta tästä huolimatta säpsähti hän kumminkin joka kerta, kun +kuuli jonkun luokseen tulevan. Tuntui joka hetki kuin joku astuisi +hänen eteensä, vaatimaan häntä tilille kunnan varoista. Ja siltä se +tuntui nytkin, mutta pian katosi tämä kammo, kun hän näki vallesmannin +astuvan sisään. + +"Tjenare!" + +"Tjenare!" kuului yhtä aikaa molempain suusta. "Kuuluuko mitä?" + +"No eipä häntä," sanoi vallesmanni, katsoi niin salaperäisellä voiton +riemulla Niiralaiseen ja kysyi: "Joko olet lukenut tämän päiväisiä +sanomia?" + +"Kyllä," sanoi Niiralainen ja naurahti hänkin. + +"Mitähän se pappa arvelee?" sanoi nimismies ja nyökkäsi metsäherran +asuntoon päin. + +"Mitä se arvelee, kiroilee tietenkin," sanoi Niiralainen. + +"Mutta olisi niin soma nähdä sen lukevan sitä," sanoi vallesmanni ja +kyhersi käsiään. + +"Hm," äänsi Niiralainen. + +"Mutta eiköön pistäytä sille puolen, piika näkyi vasta menevän +postiin." + +"No saisihan tuota." + +"Mutta mennäänpä!" sanoi vallesmanni ja hykersi innoissaan käsiään. + +"Mennäänpä vaan." + +"Mitä se nyt muutoin hommaa?" + +"Mitä se hommaa, -- makaa ja ottelee napsuja," sanoi Niiralainen. + +"Se ei ole koko talvena liikkunut piirissään?" + +"On se kahdesti yrittänyt." + +"Mutta mennään nyt pian, ennenkuin piika ehtii postista," hoputti +vallesmanni. + +"No kuinka rahoja kerääntyy?" sanoi Niiralainen noin niinkuin sivu +mennen ja kohosi istuiltaan lähteäkseen. + +"Hyvin! -- Heikäläinen nouti jo eilen sieltä viisituhatta markkaa," +arveli vallesmanni välinpitämättömästi ja astui ovesta ulos. +Niiralainen seurasi perässä, niin he mennä patikoivat metsäherran +puolelle. + +Vieraat olivat erinomaisen tervetulleita, ja tervetulleitahan sinne +metsäherran luo aina olivat vieraat, Metsäherrasta tuntui niin +äärettömän ikävälle elämä täällä kaukaisessa ylimaan pitäjäässä, että +mielelläänhän tuota näki silloin tällöin jonkun ihmisen luonaan. + +Niiralainen istahti konttorin sohvalle, silmäili ympäri seiniä kattoon +ja lattiaan ja sanoi samalla metsäherraan kääntyen: + +"Eikö tästä sentään tulisi komea kansakoulu?" + +"Tästäkö kansakoulu?!" huudahti metsäherra hämmästyen. + +"Vaikkapa tästäkin," sanoi Niiralainen. + +"Mutta tämä rakennushan on jo hirveän vanha ja hatara." + +"Voisi korjailla," arveli Niiralainen. + +Samalla pistäysi piika sisään ja ojensi metsäherralle +sanomalehtikimpun, tämä laski sen pöydälle ja sanoi piialle: "Sano sine +rouva, et teell' ole veeras." + +Niiralainen katseli ulos ikkunasta ja arveli, että tuohon ikkunan alle +saisi mukavasti opettajan tarpeeksi peltoa. + +"Tuommoise hietapakka pelto!" huudahti taasen metsäherra. + +"Niin, -- sitähän olisi helppo viljellä," arveli Niiralainen. + +"No johan siinä lanta vajois kaksikymmentä penikulma syvyyte," sanoi +metsäherra ja nauroi niin sydämellisen makeasti tälle keksinnölleen. + +Niiralainen aikoi jotain vastata, mutta samalla toi piika +konjakkipumpun, ryyppylasia ja raitista vettä sisään. Metsäherra täytti +ryyppylasit, otti yhden käteensä, kumarsi toisille ja sanoi; "Skool!" + +"Skool!" sanoivat toiset, tarttuivat laseihin, kilistivät ja +paiskasivat kurkkuihinsa, ryyppäsivät vettä päälle ja nipistivät vielä +pienen sokeripalasen suuhunsa. + +"Sepä teki hyvää," arveli Niiralainen ja hieroi vatsaansa. + +"Mitäs nyt sanomat tietävät?" arveli vallesmanni ja tarttui +sanomalehtitukkuun, selaili ja käänteli sitä hetken aikaa, otti +paikkakunnan lehden ja silmäili sitä. + +"Mitä tämä on!" huudahti hän ja koetti näyttää hämmästyneeltä, silmäili +vielä vähän aikaa lehteen, "no kaikkia sitä näkee! -- Luehan tuosta!" +sanoi hän ja tarjosi lehteä metsäherralle. + +"Antaa Niiralainen lukea," sanoi viimeksi mainittu. Verkalleen otti +Niiralainen lehden, silmäili sitä hetken aikaa ja alkoi vihdoin lukea. + + Haikeita valituksia. + +Semmoinen oli kirjoituksen nimi. Kirjoituksen alussa, huomautti +sanomalehden toimitus ensin, että kirjoitus on työmiehen kankealla +kädellä kirjoitettu, ja että se varmaan on kysynyt häneltä paljon aikaa +ja pään vaivaa, ennenkuin sen kootuksi on saanut ja paperille +pistetyksi. "Suomalainen talonpoika ei juuri mitättömistä syistä kynään +ryhdy pitkiä valituksia virittelemään sanomalehtien palstoilla ja tästä +kirjoituksesta huokuu niin harras, haikea mieli-ala ja semmoinen ankara +tyytymättömyys oleviin oloihin, että sydäntä viiltää sitä lukiessa. +Synkkiä, nälkää ja kärsimyksiä, vihaa ja vainoa puhuvia kuvia Suomen +sydänmaista se silmäimme eteen luopi. Varmaankin joku epäkohta on +olemassa kruunun metsäin hoidossa, joka vaatii kaikkien kansalaisten ja +olletikin hallituksen ohjaksissa olevain vakaata huomioon ottoa. +Kirjoitus, joka on Karijärveltä lähetetty, on näin kuuluva." + +"Karijärveltä!" huudahti metsäherra hämmästyneenä, kuka p--e sitä on +uskaltanut kirjoittaa?" + +"Eiköhän tässä ole tuo kansakoulun opettaja mestarina ollut," arveli +Niiralainen, luoden silmänsä sanomalehdestä metsäherraan, "sehän tuo +muutoinkin näyttää viime aikoina niin tunkeilevaksi tulleen." + +"Se p--e! -- Mutta odotahan, kyllä minä sen opetan," sanoi metsäherra. + +"Siltäpä minustakin tuntuu, että tuosta ikkunan alta tehty pelto olisi +sille omansa, nyt saa kunta maksaa sille parisataa markkaa muka +pellosta ja niitystä, -- loppusi kai sekin ulosteko kunnalta sitten." + +"Tosiaankin, mutta niin pitääkin meidän toimittaa, opettaa miestä +sanomiin kirjoittamaan; siitähän on kokous ensi pyhänä?" + +"Ensi pyhästä viikko," selitti Niiralainen. + +"Ja silloin pitää mennä oikein miehissä kokoukseen." sanoi metsäherra +ja täytti lasit. + +"Skool, broorit!" sanoi metsäherra ja kohotti lasinsa. + +"Skool!" sanoivat toiset ja tarttuivat laseihinsa. + +"Ja toissa pyhänä joka mies kunnan kokoukseen," sanoi metsäherra luoden +vannottavasti silmänsä ensin vallesmanniin ja sitten Niiralaiseen. + +"Ja toissa pyhänä joka mies kokoukseen," äänsivät nämä yhteen suuhun ja +kaikki kolme tyhjensivät sen päälle lasinsa. + +"No, luepa nyt eteenpäin!" sanoi vallesmanni kiihkeästi. + +Niiralainen tarttui sanomalehteen ja luki: + +"Metsähoito on täällä sangen rasittava virkavalta, jonka vallan alla +ihmiset vaikiasti valittavat, niinkuin Egyptin orjuudessa. Ja syytä +onkin valituksiin, sillä täällä on harjauttu metsistä rahaa ottamaan, +eikä täällä yksi osa kansaa muuten elä. + +"Jos ei metsästä saa puita ottaa, niin hätä tulee sillä metsässä on +pää-elinkeino ainakin puolella pitäjästä. Mutta nyt ovat tulleet uudet +asetukset, joilla ovat metsät suljetut aivan tykkönään. Kruunun +metsistä ei näet puita anneta millään ehdolla. + +"Metsähakemuksia ihmiset laittoivat viime kesänä ylihallitukseen, että +hakkauslupa metsään saataisiin, ja monikin ainoat markkansa +hakemuskirjoihin pani, sillä toivolla, että metsälupa tulee. + +"Mutta kuinkas kävi? Kun hakemukset tulivat ylihallituksesta, niin +metsäherra sanoi, että muutamat kylät saavat hakata kruunun metsästä +tukkia, mutta toiset kylät eivät saa hakata yhtään puuta. Ja syystä +mistä? No sentähden kun ne ovat varastaneet metsää. Taitaa olla kyllä +tosi, että metsän varkaita on joukossa, mutta on rehellisiäkin. Pitääkö +syyttömän kärsiä rangaistusta yhtä rintaa syypäitten kanssa? Vai +varaltako metsäherrat rankaisevat, peljäten että ne varastavat. + +"Se se tarkoitus kuitenkin on, että metsät säästyisivät ja varkaus +vähenisi, mutta enpä luule tämän keinon kyllin riittävän metsän +varkauden poistamiseksi, eivätkä myös säästy metsät, sillä nälkä +pakoittaa ihmisiä, jotka ennenkin ovat metsästä elatuksensa hankkineet, +taas metsään, uhalla että hakata täytyy. Käynee sitten miten tahaan, +vaan ei saata ristissä käsin kuolemata odottaa, sillä nykyinen +metsähoito on sillä kannalla, että kohta on pakko ihmisten varastaa +metsää. Ei se varkaus kyllä menesty eikä tarvitsekaan menestyä, vaan +koettamatta ne ei ole. Olen kuullut jo tänä talvena varkain kaadetuksi +puita, joita metsänvahdit ovat löytäneet. + +"Vahteja onkin suuret joukot hiihtämässä, kirveet, pyssyt ja miekat +mukana. Ja kun löytävät kaadetuita puita, niin hakkaavat ne pirstoiksi. +Näinkö kruunun metsät säästyy?! Vielä maksetaan varkaista, niinkuin +metsänpedoista, vahdeille päärahaa. Tämän tähden on hallitus ja kansa +käyneet pahasopuisiksi, että uhkauksia kuuluu, väliin hirmuisiakin, -- +metsähallitusta ja sen virkamiehiä vastaan. Miksikä se tyrannimainen +hallitus ei ole rauhan ja rakkauden rakentaja kansoissa?! + +"Metsähoidon tällä kannalla ollen eivät säästy metsät eikä metsäkassa +rikastu. Kansa vaan nääntyy ja häviää. Tuon tyrannimaisen +metsänvirkavallan alla täytyy valittaa ja kuulukoon valituksemme +hallituksen korkeimpaan paikkaan! Minä, joka tätä kirjoitan, en kyllä +suosi metsän varkautta, vaan päin toisin toivotan ja kehoitan, ettei +kukaan varastaisi metsää. Pyynnöstä minä tätä kirjoitan ja olen itsekin +siksi nälän opettama, että tunnen tämän asian, että parannusta se +tarvitsee." + +Semmoinen oli kirjoitus, jonka Niiralainen luki. Vallesmanni katsoi +salaisella vahingon riemulla Niiralaista silmiin ja loi sitten silmänsä +metsäherraan. Niiralainen teki samoin. + +Metsäherra oli heittäytynyt nojatuoliin. Hänen kasvonsa olivat kalpeat +kuin puoliyön aurinko. Hänen ruumiinsa värisi, kasvonsa vavahtelivat ja +huulensa vapisivat. + +Hän ähkyi kuin uitettava hevonen. + +"Kuka p--e on uskaltanut! Mutta kyllä minä opetan!" ähkyi hän +vihoissaan, kohosi ehdottomasti seisomaan, polki jalkaa laattiaan ja +raivosi kuin tiikeri. Vihdoin tarttui hän tuohon kirottuun +sanomalehteen, rutisti sen yhteen myttyyn, heitti lattialle, hyppäsi +seisomaan sen päälle, tallasi sitä jaloillaan ja ähkyi. Otti jälleen +sanoman käsiinsä ja repi sen ihan pieniksi hituisiksi. "Kas sen ininä +sille p--lle teen!" kiljui hän siinä sanomalehden kanssa tapellessaan. + +Mutta vallesmannilla oli niin ihmeen lysti. Hän katsoi vuoroin +Niiralaiseen ja metsäherraan koettaen saada Niiralaista oikein kohti +kurkkua nauramaan metsäherran hullunkurisille liikkeille. Mutta +Niiralainen pysyi vaan totisena kuin pottu vellissä. Ei suutaan nauruun +vetänyt. Vihdoin tarttui Niiralainen lakkiinsa lähteäkseen. Nimismies +teki samoin. + +"Mitä, joko te nyt menette?" sanoi metsäherra ja täytti lasit. +Lähtöryypyt otettua menivät vieraat, mutta metsäherra heittäysi +nojatuoliinsa selittelemään sekavia ajatuksiaan. + +Tee talonpojalle oikein, vaan elä hyvin, jupisi metsäherra siinä +istuessaan. Nyt soimataan metsäherroja virkavaltaisiksi, tyranneiksi ja +miksi kaikiksi heitä soimattaneekaan, ja kuitenkin ovat nämät +osoittaneet kansalle avullisuuttaan puunhakemuksia puolustaissaan. -- +Hakemuspuiden kautta häviävät kruunun tukkimetsät. Niiden kautta kasvaa +kansassa käsitys, että kruunu on velvollinen heille puita antamaan. +Seuraukset tästä ovatkin jo näkyvissä. Metsäherrat ovat saaneet +matkustella satoja peninkulmia hakemuspuiden tähden. Ne ovat saaneet +aikaansa ja varojansa tuhlata ilman mitään palkkiota ja nyt saavat he +tämmöisen kiitoksen. Ja metsäherran mieli kävi niin katkeraksi tätä +ajatellessaan. Hän tunsi kärsineensä hirveää vääryyttä. + +Kansa ei tahdo käsittää, että kaikki kurjuus on syntynyt metsän +varkauksien tähden kruunun mailla. Sitä ei kansa ole käsittävinään, +vaan kääntää mielettömän vihansa metsävirkamiehiä vastaan, kun nämät +kokevat estää metsäin luvatonta haaskausta. -- -- -- Ja puiden rikki +hakkuu sitten, niin sehän se enin noita metsäin varkaita raivostuttaa, +eikä ihmekään. Se on ulkomaillakin huomattu tehokkaimmaksi keinoksi +metsän varkauden estämiseen. -- -- -- Nyt huomaavat metsän varkaat +joutuneensa samaan pulaan, kuin muutkin kovin yleiseksi käyneet pahan +tekijät, että nimittäin maksetaan palkkio heidän ilmisaannistaan. +Kas sepä naula vetelee; hahhah hahhah, ja metsäherran sydän +täyttyi niin suloisella voiton riemulla. -- Ja sitten tuommoiset +sanomalehtikirjoitukset, kuin tuo, kas nepä ovat omiaan kiihoittamaan +kansaa hallitusta vastaan. Onko siis ihme, että kansa noin vihasta +raivoaa? -- Mutta surkeaa on, kun kiihko voi tähän määrään selvän +järjen sokaista, ja omituinen säälin tunne täytti metsäherran sydämen +tätä ajatellessaan. Nyt oli hän keksinyt syyn kansan tyytymättömyyteen +ja raivoon. Hän täytti lasinsa, ja otti oikein aimo ryypyn. + + * * * * * + +Jo samana iltana kuin Valtimon kylän miehet lähtivät rahoja hankkimaan +kirkonkylän porvareilta, ajaa kohautti herrasmies karhuntalja reen +perässä Seinustan kartanolle. Aisakellon ja kulkusten romina ilmoitti +vieraan tulon pirtissä olijoille. Koholla koprin hiipi joka henki +karsina-akkunaa kohden tirkistelemään kuka sieltä tulee. + +Kyytimies hääräsi siinä hevosensa tykönä ja herra kömpi rekipeitteiden +alta kartanolle. Siinä kuun valossa ei vierasta kukaan tuntenut +pirttiin. Arvokkain askelin alkoi tuo vastatullut vieras lähetä pirtin +portaita. + +"Mene sinä vastaan ottamaan, tottapa se on joku kirkonkylän herroja," +hopitti emäntä Seinustan ukolle. + +Ukko koetti kämmenellään sivellen silitellä vanukkeista tukkaansa, +pisti puseron päälleen, pyyhkäsi hihoillaan hikiherneitä otsaltaan, +taittoi päretikkusen, sytytti sen ja meni vierasta vastaan. + +"Haepa kynttilää ja vie tupaan," sanoi emäntä miniälle. Tämä teki työtä +käskettyä. + +Pärevalkea kädessä astui isäntä porstuaan. Samalla astui vieraskin +ulko-ovesta sinne. + +"Hyvää iltaa isäntä," äänsi vieras ja juhlallisesti rotisivat +päällys-saappaat siinä porstuan laattiaa vasten. + +"Jumal' antakoon!" + +"Joko olitta makuulla?" + +"Ei tuota vielä. -- Käykää sisään!" kehoitti ukko ja avasi tuvan oven. + +Varmoilla askelin astui vieras ovesta sisään. Ukko seurasi valkean +kanssa perässä. + +"Mutta kuulkaapa nyt isäntä, saanko minä teiltä yösijaa?" sanoi vieras +kääntyen ukkoon päin. + +"Kah, ylivorsmestarihan se on, kun en ollut tunteakaan," sanoi ukko +muuttaen ehdottomasti ääntään ystävällisemmäksi, "no onhan tässä tilaa, +jos ylivorsmestari muutoin tyytyy." + +"Hyvä. -- Mutta saankoon minä sitten hevosta aamulla kirkolle päin?" + +"Koetellaanhan neuvotella siitäkin." + +Tämän kuultuaan vasta alkoi ylimetsäherra päästää turkkiaan yltään, +istahti sitten tuolille ja riisui päällys-saappaatkin jalastaan. + +Kyytimies toi herran tavaroita sisään. Samalla pistäysi talon miniäkin +ovesta ja kantoi kahta palavaa talikynttilää, jotka hän asetti +pöydälle. + +"Tämä taitaa olla talon nuori emäntä," tiedusti ylimetsäherra. + +"Kyllä se on," myönsi ukko. + +"Hyvä! -- Sattuuko emännällä olemaan kuumia kuoripäällisiä pottuja," +sanoi ylimetsäherra, kääntyen miniään. + +"Kyllä niitä on." + +"No, tuokaapa nyt niitä minulle ja sitten puoli tuoppia tuoretta +maitoa." + +"Kyllä niitä saa," sanoi miniä ja meni ovesta. + +Ylimetsäherra tarttui eväslaukkuunsa, veti sieltä salveetin, levitti +sen pöydälle ja alkoi lappaa ruokaa esille. + +"Ei niitä taida usein herroja kulkea tällä perukalla?" sanoi +ylimetsäherra siinä, niinkuin muun puheen puutteessa. + +"Käypihän se vallesmanni, ja toisinaan papitkin," arveli ukko. + +"Miten usein täällä pappi käy?" + +"Käyhän se rovasti kerran ja pastori kahdesti vuodessa, ja sitten +erikseen kinkerillä." + +"Mitä ne täällä silloin toimivat?" + +"Pitävät jumalanpalveluksen, ripittävät vanhoja, kastavat lapsia ja +kantavat saataviaan." + +"No, kuinka usein täältä käydään kirkossa?" + +"Käydäänhän sitä suurimpina juhlapyhinä." + +Ja siinä on sitten koko kansan henkinen viljelys, arveli ylimetsäherra +itsekseen, ja näytti miettivän. Samalla toi miniä maitoa ja potattia. +Metsäherra rupesi illastelemaan ja ukko yritti lähteä huoneesta. + +"Eikö teillä mitään koulua pidetä täällä?" kysäsi metsäherra +keskeyttääkseen ukon lähtöä. + +"Pidetäänhän sitä kiertokoulua viikko syys- ja viikko kevättalvella." + +"No mitä siitä sen vertaisesta on hyvää?" + +"Mitä siitä on hyvää -- kokoutuvathan räyhäämään." + +"Mutta ettekö te ole koskaan ajatelleet saada kansakoulua tänne?" + +"Jumalan tähden, mistä ne varat tulisivat ja mitä sillä tehtäisiin!" +sanoi ukko hämmästyneenä, "johan tuota muutoinkin niin kidutaan, että +suolivyöltä läpi kuultaa." + +"Hm," sanoi ylimetsäherra, ja laitteli lihaviipaletta voileivän päälle. + +"Täällä ovat ihmiset hyvin tyytymättömiä nykyiseen metsien hoitoon," +sanoi vihdoin ylimetsäherra, ja katsoi vakavasti ukkoa silmiin. + +"Hm," sanoi ukko puolestaan. + +"Niin, ei teidän tarvitse minua kainostella, kyllä minä tiedän kaikki." + +"Hm," sanoi ukko ja näytti melkein siltä kuin hänen kielensä olisi +kasvettunut kitalakeen kiini. + +"Vai eivätkö ole tyytymättömiä?" ahdisteli metsäherra ukkoa. + +"Y ... y ... y ... m, y ... y ... y ... m," kakisteli ukko kurkkuaan +hetken, "y ... y ... m, niin tyytymättömiä, etteipä sitä enää kohta +hirviä kertoa," kuului vihdoin kuin maan alta. + +"Tahtoisivat enemmän puita kruunun metsistä?" + +"Enemmän! -- Eihän sieltä enää saa puukon päätäkään." + +"Metsät ovat niin kovin kuluneet näiltä seuduin." + +"Toisinhan se on. -- Heidän auttamisekseen voitaisiin kumminkin paljon +tehdä. Voitaisiinhan myödä puita ympäri piiriä vähissä summissa, jotta +talonpojatkin kykenisivät sahain omistajain kanssa kilvoittelemaan +huutokaupoissa, sen sijaan että nyt myödään puut vaan yhdeltä kulmalta +piiriä kerrassaan ja niin suurissa summissa, etteivät muut kuin sahain +patruunat kykene niitä ostamaan," sanoi ukko vakavasti. + +Ylimetsäherra mietiskeli hetken aikaa ja sanoi vihdoin: + +"Luullakseni jouduttaisiin siinä vaan ojasta allikkoon. Talonpoikain on +pakko ottaa rahat edeltäpäin porvareilta, joten nämät pääsevät +määräämään puiden hinnan, joka näin tulisi polkeutumaan niin, ettei +kansa saisi mitään vaivoilleen. Nyt on kruunu antanut hakemuspuita +talonpojille kolmatta osaa helpommalla kuin mitä porvarit ovat +huutokaupoissa maksaneet ja ainoastaan siten ovat talonpojat saaneet +vaivansa." + +"Senpähän sittenkin näkisi, loppuisi ainakin tyytymättömyys +metsähallitusta vastaan, ja olisihan metsissä niin monenlaista rahan +tuloa. Siellä olisi kuivuneita puita, joista saattaisi hakata halkoja +ja veistellä palkkia. Siellä olisi kantoja, joista voisi polttaa +tervaa. Saisi sieltä monella tavalla rahaa, ja kuvernööri sanoi, ettei +kukaan ole kieltänyt metsäherroja myöntämästä suuremmassa määrässä +hakemuspuitakaan." + +"Kuvernöörikö? -- Mistä se kuvernööri sen on saanut?" + +"Paraiten kai se kuvernööri sen tietää." + +"Hm," sanoi metsäherra ja kynsi harmistuneena korvallistaan, "se +kuvernööri se joka paikkaan nenänsä pistää." + +Ukko katsoi kummastuneena metsäherraan ja sanoi vihdoin: + +"Ei suinkaan häntä siitä voi moittia, että antaa kansalle neuvoja." + +"Ei suinkaan, ei suinkaan; minä tarkoitan vaan, ettei hän niin tunne +asioita, kun on enimmän ikänsä ollut sotapalveluksessa Venäjällä." + +"Hm," sanoi ukko mietiskellen. + +Metsäherra korjaili ruokaa laukkuunsa ja mietiskeli hänkin. + +"Kun ne ovat poronhoitonsakin hävittäneet täältä?" sanoi hän vihdoin. + +"Kun kruunu ei anna hakata vapaasti luppakuusia ja paksun lumen alta +eivät porot voi kaivaa ruokaansa, niin ei poron hoitokaan enää tahdo +kannattaa." + +"Hm," äänsi taasen metsäherra ja mietiskeli, "on se niin kummaa, että +juuri tällä perukalla, jossa ovat hyvät karjan laitumet ja +viljelysmaat, on kumminkin tyytymättömyys ja kurjuus suurin." + +"Laidunvero hävittää karjan ja vilu vie viljan maasta," arveli ukko. + +"No, mutta ette suinkaan te voi sitä tyhjäksi tehdä, ettei kurjuuteen +ole kansan omaakin syytä." + +"Hm. -- Ennen kun olivat hyvät ajat, niin silloin juotiin ja +tanssattiin," sanoi ukko katkerasti. + +Metsäherra rumputti sormillaan pöytään ja tirkisteli palavia +kynttilöitä. + +"Jos olisi osattu panna viinaan menneet rahat koulun perustamiseen ja +juomingeihin uhratut päivät maan parantamiseen, niin ehken olisivat +asiat toisin," sanoi hän vihdoin. + +"Kai se vähän parempi olisi." + +"Mutta ettekö voisi mitenkään saada kansakoulua?" + +"Kansakoulua?!" sanoi ukko kauhtuen, "ihmiset ovat kurjuuteen ja +nälkään kuolemassa." + +"Niin -- mutta nälkään ne ovat kuolemassa sen tähden, etteivät ymmärrä +ryhtyä niihin elinkeinoihin, jotka tälle ajalle sopivat. Meidän aikaan +ei enää saa talonpoikakaan olla kuin kone, joka lakkaamatta tekee sitä, +mitä isältään on oppinut, sen täytyy olla ajatteleva ihminen, joka +kykenee punnitsemaan, mikä suksi milloinkin parhaiten luistaa." + +"Sitä olisi pitänyt osata punnita jo kaksikymmentä vuotta ennen, nyt se +on jo myöhäistä, kansa on jo virkavallan käsissä auttamattomissa." + +"Virkavaltakaan ei ajattelevalle ihmiselle voi mitään ja lasten opetus +on ainoa kansan pelastuskeino." + +"Mistä tulevat varat?" + +"Papeilla ovat suuret palkat, ne ovat kansan sivistämiseksi aijottuja +varoja ja koska papit eivät enää voi kansalle antaa sitä kasvatusta, +jota aika vaatii, niin ovat nämät varat käytettävät kansakoulujen +perustamiseen ja kannattamiseen." + +"Kas sillä lailla! -- Sitä vielä uupuu, että meiltä ryöstetään +esi-isiemme uskokin!" + +"Sitä ei tarvitse tehdä, Jumalan sanan julistaminen on tehtävä vapaan +rakkauden työksi, kuten apostolien aikanakin." + +"En minä oikein ymmärrä nyt?" + +"Minä tarkoitan, että ne, jotka rakastavat Jumalan sanan levittämistä, +saarnaavat ilman palkkaa, aivan niinkuin hihhulein saarnamiehet. Onhan +niitä täälläkin käynyt?" + +"Kävihän niitä ennen, vaan sitten kuin kansa köyhtyi ettei voinut enää +syöttää noille apostoleille ryynipuuroa ja uunijuustoa, eikä juottaa +juustokahvia, niin sitten loppui tämä vapaa rakkaus, eikä saarnamiehiä +ole täällä enempi näkynyt." + +"Hm," sanoi ylimetsäherra ja rumputteli pöytään, "täällä maksetaan noin +viisitoista tuhatta rovastille ja viisituhatta pastorille, johan sillä +voitaisiin kannattaa puolikymmentä kansakoulua ja vielä palkata kaksi +pappia, jotka kykenisivät edes itse palkkansa kantamaan." + +Seinustan ukko napsutteli varpaillaan laattiaan ja tuumiskeli: Ja jos +metsäherroilta vähennettäisiin toiset puolet suurista tuloistaan, niin +voitaisiin ehken saada sijalle miehiä, jotka kykenisivät muuhunkin, +kuin miettimään, miten virka vähimmällä työllä tulisi hoidetuksi, ja +siten saaduilla varoilla voitaisiin kannattaa toiset puolikymmentä +kansakoulua. Mutta tämän heitti hän kumminkin ylimetsäherralle +sanomatta. + +Samalla tuli talon miniä sisään ja alkoi laittaa metsäherralle +vuodetta. Ukko nousi ja meni pirttiin, heittäen metsäherran siihen +yksinään mietiskelemään. Pian oli vuode valmis ja miniäkin heitti +huoneen. Metsäherra vaan jäi siihen pöydän päähän istumaan. + +Selvästi tunsi ylimetsäherra joutuvansa päivä päivältä yhä ahtaampaan +asemaan. Johonkin toimeen tulisi hänen ryhtyä, mutta mihin? -- Kansa +tahtoisi päästä kruunun metsään, mutta metsäherrat sanovat, että ne +varastavat. Jos käsken heitä pitämään huolta metsistä ja vahtimaan, +niin vastaavat he: vartioalueet ovat noin 60 kertaa ja meidän piirimme +20-30 kertaa suuremmat kuin laki säätää, vahtiminen on siis mahdoton. +Näin vastaavat metsäherrat, eivätkä liiku pesistään enempi kuin karhut. +Ylimetsäherra nousi tuolilta, riisui takin päältään ja asetti sen +sängyn viereen tuolille, mutta tietämättään, tahtomattaan istahti hän +jälleen entiselle paikalleen ja ajatukset ne kulkivat omaa suuntaansa: + +Niin, metsän varkaus, sehän se onkin kansan kirous näillä seuduin, sitä +ei käy kieltäminen. Ken on kerran antaunut laittomalle kannalle, ei hän +myöskään voi toimittaa muita töitään tarpeellisella pontevuudella ja +tästä siis seuraa yleinen köyhtymys -- kirouksena luvattomista töistä. + +Ylimetsäherra riisui vihdoin päältään, ja pistäysi peiton alle. +Mielestään ei hän saanut kansan nurjaa tyytymätöintä mieli-alaa. Ja +mistä tämä nurjuus ja viha juuri metsäherroihin? Ehkenpä vaikuttavat +siihen tunnottomien ja omanvoiton himoisten puutavaran ostajain +yllytykset, niin ... ehkenpä... + +Ylimetsäherran silmät ummistuivat ja hänen korvansa kohisivat. Hän näki +joukon rehellisiä talonpoikia, jotka kerjäsivät leipää, rahaa ja työtä, +jotka sydäntä särkevällä tavalla vaikeroivat sitä, että heitä syytetään +varkaudesta. Hän näki autioiksi hakattuja kruunun metsiä. Hän näki +suuria joukkoja metsän varkaita, jotka hampaitaan kiristellen kirosivat +metsäherroja. Hän näki rikkaita porvareita, jotka nylkivät talonpoikia +ja ärsyttivät niitä metsäherroja vastaan. Ja vihdoin hän näki +metsänvartijain yhdessä metsäherrain kanssa kirveillä, miekoilla ja +pyssyillä jahtaavan talonpoikia, jotka arkoina kuin jänikset +laukkasivat ympäri metsiä koettaen piiloittaa päitään pensaisiin. +Sitten pakenivat ne koko metsistä, menivät yli vuorten, järvien ja +merien niin kauvas, etteivät metsäherrain aseet heitä enää +saavuttaneet. Sitten kasvoi taasenkin suuria komeita tukkimetsiä, +kasvoi ja vanheni, juuret lahoivat ja tuuli niitä viimein kaateli +hirmuisella rytinällä ja ryskeellä ristiin rastiin metsissä. Sinne ne +sitten jäivät ja lahoivat. Metsäherrat vaan saivat siivo rauhan. +Talonpojat eivät enää olleet heitä vaivaamassa ja kiroomassa. Mutta +tuolta metsästä vaan kuului itsestään kaatuvien puiden rytinä ja ryske. +Se yltyi ja ... paks... Ovi aukeni ja talon miniä astui kahvitarjotin +kädessä sisään. Ruostunut oven lukkohan se oli, jota miniä semmoisella +rytinällä ja ryskeellä koetti aukaista. Eivät siinä mitkään itsestään +kaatuvat puut rytisseet ja ryskäneet. Kaikkia se unikakkiainen +maalailee! + +Päivä oli jo vaiennut. Ylimetsäherralla oli kiire matkaile. Hevonen +valjastettiin ja Heikki lähti häntä kyyditsemään kirkolle. + +Hevonen oli hyvä ja keli erinomainen. Yhtenä vilinänä jäivät aidan +seipäät jälelle. Malmi lauloi ja hevoskalut välkähtelivät aamuauringon +säteiden valossa. Ajajat lähenivät taloa, mutta yksi humaus vaan ja +silloin olivat he aina talon jälkeensä jättäneet. + +Mutta tuossa täytyi heidän ajaa läpi kartanon. Siinä hääräsi miesjoukko +hevoisvarsan ympärillä. Toinen vanha ja lamainen hevoiskaakki seisoi +vähän syrjemmällä, seinään kiini sidottuna. Miehet taluttivat varsan +reen viereen. Eräs mies otti kirveen, napsautti nakkapohjalla varsaa +otsaan ja keiskis, varsa keijahti reelle, juuri kuin metsäherra saapui +pihaan. + +"Tpruu, tpruu," pani metsäherra reen perältä ja Heikki hillitsi hevosen +seisomaan. + +"No, mitä te nyt varsalle aijotte?" kysyi metsäherra. + +Miehet ällistyivät vähän, katsoivat pitkään metsäherraan, kunnes joku +joukosta sanoi: + +"Varsasta keitetään velli." + +"Hevoisen lihasta?!" huudahti ylimetsäherra. + +"Mikäs tämmöistä on syödessä, pehmeää ja makeaa kuin vasikan liha, +mutta tuommoinen vanha kaakki, sen liha on ilkeämpääkin," sanoi eräs +mies viitaten tuohon seinustalla olevaan koniin. + +"Aijotteko senkin syödä?!" huudahti metsäherra. + +"Mikä siinä auttaa, ettei leipä koossa pysy, tuoppa Kaija tuolle +ylivorsmestarille nähdä, mimmoista leipää täällä syödään," huusi mies +porstuan ovella seisovalle vaimolle. + +Vaimo pistäysi sisään ja samalla tuli jälleen ulos ja läheni +leipäkannikka kädessä ylimetsäherraa. + +"Tämähän on olkileipää," sanoi ylimetsäherra. + +"Niin, meidän miehet tykkäävät paremmin olkileivästä kuin +pettuleivästä," selitti vaimo, "katsokaahan, tämä ei paljon käsiä +siedä," ja hän hierasi leipäpalasen kämmeniensä välissä aivan yhdeksi +möyhyksi, "katsokaahan, se lentää, hahhah hahhah se lentää," nauroi +vaimo, puhalsi pari kertaa kämmenellään ja yhtenä tomuna heijaili leipä +tuulen mukana ilmaan. + +"Ppa, ppa," pani ylimetsäherra reen perältä, Heikki kiinnäytti suitsia +ja samalla olivat he jälleen matkalla. + +Ylimetsäherra oli nähnyt tarpeeksi, enempää ei hänen tehnyt mieli +katsella. Nyt vasta alkoi hän aavistaa sitä kurjuutta, joka todellakin +paikkakunnalla vallitsi. + +"Voi hyvä Jumala!" huokasi hän siinä hevosen edelleen kiitäessä. "Mikä +on syynä kaikkeen tähän kurjuuteeni? Onko kansan taitamattomuus, +raakuus ja tapain turmio yksinään voinut syöstä kansan tuollaiseen +kurjuuteen, vai onko ehken syytä olevissa oloissakin?" Ja tahtomattaan +tuli metsäherra punninneeksi niitä olosuhteita, joissa tämä kansa eli. + +Niin, niin, arveli hän, on ehken erehdys tapahtunut siinä, että kruunun +metsäin hoito on näillä sydänmailla tehty pääasiaksi; maanviljelys ja +uudisasutus on jäänyt sivuseikaksi. Maanviljelystä ja uudisasutusta saa +harjoittaa ainoastaan siellä, missä se ei tule esteeksi metsän +hoidolle. Siis asutuksen täytyy väistyä metsän hoidon tieltä. Ja kuta +enemmän hän tätä seikkaa aprikoi, sitä syvemmin tunsi hän tunnossaan +vakuutuksen, että tässä on erehdys tapahtunut. + +Mutta Heikki se istui vaan siinä reen keulalla ja heilautteli silloin +tällöin suitsia. Hevonen kiiti hyvällä kelillä huimaa vauhtia edelleen. + +Mitähän jos olisi kysyä ylimetsäherralta torpan tekemisestä, ajatteli +Heikki siinä istuskellessaan. Ei sentään taida viitsiä, tuumi hän +toisekseen ja alkoi hyräillä. Väliin heilautti hän suitsiaan ja lauleli +hiljalleen: + + "Koivikolle, kalliolle + Mökkini mä rakennan; + Tule, tule tyttö nuori + Asumaan muu kanssani. + + Elä pelkää tyttö nuori, + Vaikka olen köyhä mies, + Kyllä meitä maailmassa + Onni seuraa vielä myös." + +Nuo hiljaisen vienot ja surunalaista toivoa ilmaisevat äänen +värähdykset kiinittivät ylimetsäherran huomion Heikkiin. Lauhka +talvinen tuuli oli puhaltanut heleän punan Heikin terveille kasvoille. +Mielihyvällä silmäili metsäherra Heikin nuorteaa ja täyteläistä ruumiin +rakennusta ja kysyi vihdoin: + +"Oletko sinä talon miehiä?" + +"Enhäntä ole juuri talon miehiäkään." + +"Oletko sitten renki?" + +"En ole renkikään, olen vaan isännän velivainajan poika." + +"Asutko Seinustalla?" + +"Siinähän tuota olen ollut," sanoi Heikki. "Mutta nyt on ollut vähän +aikomusta ruveta omiin hoitoihin," lisäsi hän hetken päästä. + +"Mitäs sitten aijot ruveta muokkaamaan?" + +"On tuota vähän ollut aikomusta ruveta haalaamaan mökkiä kruunun +maalle?" + +"Hm," sanoi metsäherra. "Joko olet pannut hakemuksen?" kysyi hän vähän +ajan päästä. + +"Olenhan tuota pannut, mutta eivät ole käyneet vielä syynäämässä." + +"Kuka sinulla on asiamiehenä?" + +"Mitä?" kysyi Heikki, ymmärtämättä metsäherran kysymystä. + +"Minä tarkoitan, että kuka sen torpan hakemuksen on luvannut tehdä?" + +"Tietysti metsäherra, mutta hän sanoi, että käydään ensin syynäämässä, +että jos paikka on sopiva," selitti Heikki. + +"Koska hän jo lupasi hakemuksen tehdä?" + +"Onhan siitä jo syksystä kolmatta vuotta." + +"Kolmatta vuotta!" matki metsäherra ja kynsi tyytymättömästi +korvallistaan. + +"Ym," äänsi Heikki myönnytykseksi. "Ajattelin kysyä, että eikö se +kävisi laatuun aloittaa mökin tekoa jo keväällä, vaikkei syyniä vielä +ole pidettykään," sanoi vihdoin Heikki. + +Metsäherra ei virkkanut mitään, kohautteli vaan tyytymättömästi +olkapäitään. Kyllä se on miestä, mumisi hän itsekseen, ei saa aikaan +mitään. Ei tuo toki muissa piirissä noin hullua ole... Niin, niin, mitä +nyt miesparan pitää tehdä. Vanhentuako odotellessa, vai perustaako +torppa omin lupinsa?! -- Hyvä niin, hyvä näin, hyvä kaikin päin! Mutta +kukapa voikaan torpan paikan paremmin valita kuin se, joka kylmään +metsään aikoo itselleen asunnon raivata. Turha lain temppu tuo koko +syynäys. Sillä tavallahan on vuosisatoja asutus Suomen sydänmaihin +levinnyt, että kukin on saanut vapaasti valita sen paikan, mihin majan +itselleen rakentaa aikoo. Niin se saisi nytkin olla. Siihen suuntaan +mietti metsäherra, mutta turhaan odotti Heikki vastausta kysymykseensä. + +Hevonen kiiti edelleen, mutta miehet eivät sen enempi toisilleen mitään +virkkaneet. + +"Sopisiko se Korven torpassa vähäsen syöttää?" kysyi vihdoin Heikki. + +"Miksei -- kuka siinä Korven torpassa nyt asuukaan?" + +"Ne siinä vielä ovat entiset asukkaat." + +"Entiset asukkaat?!" huudahti metsäherra ja raapi harmissaan +korvallistaan. + +"Ym," sanoi Heikki. + +"No eivätkö ne viljelykset ole kokonaan umpeen menneet?" + +"En tiedä," sanoi Heikki kartellen. + +"Mutta kyllä se on hoitoa, kolmatta vuotta sitten tuomittiin jo asukas +lähtemään, eikä vielä ole toista sijalle saatu," jupisi ylimetsäherra +itsekseen. + +"Etkö haluaisi saada valmista torppaa?" kysyi hetken perästä metsäherra +Heikiltä. + +"Valmista torppaa!" huudahti Heikki. + +"Niin, -- kun Korven torpasta tulevat entiset asukkaat häädetyksi, niin +voisit ehken saada sen." + +Tämä oli Heikille jotain enempi kuin hän koskaan olisi voinut +uneksiakaan. + +"Saisinkoon minä sitä sitten?" kysyi Heikki vihdoin. + +"Kyllä minä koetan toimittaa," sanoi ylimetsäherra, "jos vaan itse sitä +haluat." + +"Kyllä minä, kyllä minä," sopersi Heikki ja hänen sydämensä sykähteli +niin kummallisesti. + +Hän heilautti kerran ohjaksia ja hevonen kiiti yhä vinhemmin Korven +torppaa kohden. Heikin sydän hehkui Kaisun luo. + + * * * * * + +Kaikista Niiralan ison rakennuksen akkunoista kuumottivat tulet, kun +ylimetsäherra ja Heikki ajaa romauttivat Niiralan pihaan. Kello oli jo +seitsemissä illalla. Mutta kovin oli ylimetsäherra tyytymättömällä +mielellä kaikesta, mitä hän matkalla oli kuullut ja nähnyt. + +Päälliseksi oli hän vielä viimeisessä syöttöpaikassa saanut +sanomalehden käsiinsä, tavannut siitä tuon kirjoituksen "Haikeita +valituksia" ja lukenut sen. + +Ylimetsäherra työntäysi valaistusta verannosta tampuuriin ja alkoi +päästellä matkavaatteita yltään. Vilkasta keskustelua ja lasien kilinää +kuului sisään. Viinin, punssin ja totin löyhkä lemusi ylimetsäherran +nenään tampuuriin. Hän koputti hiukan kamarin ovea. Metsäherra meni +ovea kohden ja avasi sen. + +"Tjenare!" + +"Tjenare!" kuului molempien suusta yht'aikaa. + +"No setä!" huudahti metsäherra, "nythän te tulette kuin kutsuttu, +käykää sisään," kehoitti hän kumarrellen ja ylimetsäherra astui sisään +kumarrellen siellä oleville herroille, pudisti sitten metsäherran kättä +ja tervehti toisiakin konttorissa olijoita vieraita, vallesmannia ja +Niiralaista. + +"Meillä täällä on Akselin syntymäpäivät," selitti vallesmanni. + +"Jaha! -- No olkoon onneksi," sanoi ylimetsäherra kumartaen. + +"Kiitos," äänsi metsäherra ja kumarteli vastaan. -- "Mutta olkaa hyvä +ja painakaa puuta, ottakaa tupakkaa ja täyttäkää lasinne," kehoitti +hän. + +"Kiitos," sanoi ylimetsäherra, mutta samalla tunkihe Heikki sisään. +Metsäherra kääntyi ovelle, näki Heikin ja kammahti. + +"Jahah, sinä taidat olla kyytirahaa velkomassa," sanoi ylimetsäherra +kaivellen taskuansa. "Mutta miten se on," sanoi hän metsäherraan +kääntyen, "kun tämä Heikki valittaa, että sinä olet jo kolmatta vuotta +sitten luvannut pitää torpan sijan syyniä ja tehdä hakemuksen, eikä +sitä vieläkään ole tehty?" + +Metsäherran kasvot vetäysivät pitkiksi. Hän katsoi niin neuvottoman +näköisenä vuoroin Heikkiä, vuoroin ylimetsäherraa ja vuoroin muita +konttorissa olijoita. + +"Minä tule syynämä, jahka sopii, tulen aivan ensi sula," sai hän +vihdoin huonolla suomenkielellään soperretuksi Heikille. + +Mutta vallesmanni se silmäili salaisella voiton riemulla Niiralaista. + +"Niinhän te olette kaiken aikaa luvanneet, että syynätään, jahka +sopii," sanoi Heikki kuivakkaasti. + +Metsäherra oli ikäänkuin tulisilla raudoilla, hänen huulensa vapisivat, +silmänsä pyörivät päässä ja tukkansa kohosi pystyyn. + +"Mene, mene nyt vaan, kyllä minä syynä ja teke hakemus," sopersi hän +Heikille. Mutta nimismiehellä oli niin ihmeen hauska. + +"Tässä on kyytiraha," sanoi vihdoin ylimetsäherra Heikille, "tule +sitten aamulla tänne, niin neuvotellaan siitä Korven torpan asiasta." + +Heikki otti rahat, sanoi hyvästin ja läksi. + +"Mitenkä ne on sen Korven torpan asiat, kun siellä yhä asuvat entiset +asukkaat?" kysyi ylimetsäherra taasenkin. + +"Kyllä vallesmanni on jo kaksi vuotta sitten saanut määräyksen häätää +ne pois," kiirehti metsäherra selittämään. + +Nyt oli nimismiehen vuoro hämääntyä. Hänen housunsa lokattivat. Hän +katsoi väliin kattoon, väliin lattiaan, kylmä hiki kihoili hänen +otsalleen ja kuiskaavalla äänellä sai hän vihdoin sanoneeksi: "Olen sen +unhottanut." + +"Kyllä te olette veljeksiä," sanoi ylimetsäherra, "ilmanko semmoinen +tyytymättömyys on kansaan päässyt, kun..." + +"No, herra jesta! Setä täällä," kajahti samalla ylimetsäherran selän +takaa. + +Ylimetsäherran kasvot kirkastuivat valoisiksi kuin päivä. Hän tervehti +rouvaa vanhan seuramiehen kohteliaisuudella. Mutta samalla tuli hän +kääntyneeksi salin ovea kohden ja näki sieltä vallesmannin ja Niiralan +rouvat. Arvokkaita kumarruksia tehden astui hän saliin ja tervehti +rouvia. Talon rouva seurasi perässä ja pyysi niin herttaisen +sydämellisellä tavalla ylimetsäherraa istumaan. Ylimetsäherra kumarsi +kiitokseksi ja istui nojatuoliin. Talon rouva istui myöskin ja vilkas +keskustelu alkoi ystävällisessä piirissä siinä valoisan lampun +ympärillä. + +Sattumalta heitti ylimetsäherra silmäyksen metsäherran rouvaan. Ja pian +kääntyi hänen katseensa uudelleen häneen. Hän tarkasteli, mutta salaa, +metsäherran rouvan kasvoin juonteita. Kiuhtuneet olivat rouvan ennen +niin täyteläiset kasvot. Lakastuneet olivat hänen poskipäiltään nuo +ennen niin raitista terveyttä uhkuvat punat. Kadonnut oli myöskin hänen +silmistään tuo entinen, rattoisaa mieli-alaa osoittava hohde. Ei +kajahtanut enää hänen äänessäänkään sitä iloisuutta kuin muinoin. + +Ylimetsäherran silmät vaipuivat laattiaan. Selittämätön, sisällistä +onnettomuutta aavistava tunne valtasi hänet. -- -- + +Mutta tuskin olivat ylimetsäherra ja rouva poistuneet konttorista, kuin +metsäherra vaipui hervotoinna sohvalle. Vallesmanni yritti päästää +hätähuudon ja syöksyä syliksi häneen, mutta Niiralainen pui nyrkkiä +hänelle olemaan alallaan ja sysäsi salin oven kiini. Sitten istui hän +metsäherran viereen, tarttui hänen käteensä ja koetteli valtimoa. +Hetken päästä avasi metsäherra silmänsä, Niiralainen laski hänen +huulilleen lasin raitista vettä. Metsäherra maistoi hiukan. Hetken +päästä nousi hän seisomaan ja puistautteli ruumistaan. Toinen puoli +ruumista näytti kankeammalta. + +"Mikä sinua vaivaa?" kysyi vallesmanni. + +"Ei minua mikään vaivaa." + +"Sinä olet kipeä, ehken on parasta heittäytyäksesi pitkällesi," sanoi +vallesmanni. + +"En minä ole kipeä, minä olen aivan terve," väitti metsäherra. Sitten +otti hän lasinsa. "Skool," sanoi hän vieraille ja maistoi, puisteli +taasen hartioitaan. + +"On tullut taasen tätä nykyä niin paljon maistelluksi, että pois sen +saisi heittää," arveli hän ja puisteli vielä kerran hartioitaan. + + * * * * * + +Parin päivän perästä saapuivat Valtimon kyläläiset Niiralaan verojaan +maksamaan. Ahtaalla oli ukkoparkoja pitänyt, ennen kuin saivat +verorahat irti. Useampi oli nyt kumminkin rahoja saanut, mutta lehmät +olikin täytynyt porvareille "kirjan päälle" panna. + +Tuli siinä sitten puheeksi Niiralaisen kanssa siementenkin hankkiminen. +Niiralainen sanoi, että kruunun jyvävaroista he kyllä voisivat velaksi +siemenjyviä saada, jos vaan kunta menisi takuuseen. + +Mutta kuntapa ei takuuseen mene, sen tiesivät kaikki. Siksi oli jo +Valtimon kylä tullut köyhyydestään kuuluksi. Sitä paitsi oli työtä +tuskaa muillakin kyläkunnilla päästä siemenistä lävitse. Ja jos kruunu +koko kunnalle jonkun summan myöntäisikin, niin kenelle ne sitten +jaettaisiin. + +Sentähden tuumivat Valtimon kylän miehet parhaaksi koettaa hakea +kyläkunnan takuulla jyviä kruunulta lainaksi. Niiralainen lupasi tehdä +hakemuksen ja miehet pistivät puumerkkinsä takuukirjan ja valtakirjan +alle. + + + + +IV. + + +Aamusta iltaan asti istui Korven Kaisu kangaspuissa tahi rukin takana. +Kepein askelin liikkui hän sillä välin askareillaan. Helakka laulu se +kajahteli aina silloin ylitse jäisen järven ja rannikoilla olevat +metsät ne kaiuttelivat säveliä Korven torppaan takaisin. + +Juotolla oli pikku karitsa ja nuori oli jo kasvanut oikein aika +kötkäleeksi. Hyvämerkkinen lehmän alku se olikin. + +Ja iltasilla aina kuin Kaisu oli päivän työnsä päättänyt ja elukkansa +illastanut, istahti hän tuohon navetan kynnykselle ja katseli +kasvattejaan. Siitä sitten kääntyivät silmät vähitellen pihalle, +pirttiin ja talliin. + +Olisi niin soma, jos Heikki jo vuoleskelisi talon tarvekaluja tuolla +pirtissä. Sieltä se sitten tulisi ulos ja menisi talliin hevostaan +illastelemaan. Silloin juoksisi hänkin sinne ja taputtelisi tuota +soreaa eläintä. Ja sitten hän palaisi jälleen navetan ovea sulkemaan. +Heikki tulisi perässä ja silmäileisi hänkin vuorostaan noita hyvin +hoidettuja eläimiä. Ja sitten he yhdessä aprikoisivat, monenko lehmän +heinän saisivat ensi kesänä torpan niityistä ja montako eläintä heillä +jo tulevana talvena olisi. + +Näitä mietti Kaisu ja päivästä päivään yltyvällä innolla hän kehräsi ja +kutoi kaupan vaatetta saadakseen yhä useamman pennin uuden talon +tarpeisiin iartaneeksi. Pojat olivat Amerikasta rahoja lähettäneet, +jottei Kaisun ansioita pitkän talven toimeen tulon eteen tarvinnut +uhrata. + +Oli niin mieluista ajatella tulevaa juhannuksen aikaa. Silloin +menisi hän ja Heikki ja Seinustan ukko kirkolle ja sitten -- -- ja +sitten -- -- + +Kaisun mielessä väikkyi tulevaisuus niin kirkkaana. Hän tuskin tuli +ajatelleeksikaan, että isänsä kävi yhä vähäpuheisemmaksi ja +miettiväisemmäksi. Syksystä oli hän pyytänyt lintuja, mutta oli +valittanut pari kertaa, että oli viety metso ansasta. + +"Kuka se semmoinen mestari on?" kysyi Kaisu. + +"Kukapa tuo muut lienee kuin tuo metsän vahti, sehän tuo on kieltänyt +kotuspuidenkin hakkuun," arveli ukko. + +"Sepä kummaa on, onhan tuo toisen kerran niin hyväntahtoinenkin." + +"Onhan tuo edessä nöyrä, mutta hihassaan pirua kantaa." + +Sitten kertoi vaari muutamana päivänä kokonaan pyydykset säretyn. Vielä +kerran laittoi hän ne kuntoon, mutta kuin nekin särettiin, arveli hän: +"Paras kai on panna kädet ristiin ja odotella kuolemaa, eivät ne herrat +salli kumminkaan mitään tehdä, mistä jotain apua elatukseen saisi," ja +sitten ei hän enää paljo pirtistä liikkunut, istuskeli vaan ja +mietiskeli itsekseen, sekä kaperteli yhtä ja toista siinä +istuskellessaan. + +Tuli sitten nimismies muutamana päivänä ja käski heidän heti muuttaa. +Eihän siinä mikä auttanut. Tavarat ja elukat vietiin Raution Aapon +torppaan ja sinne se ukkokin jäi, siksi kuin Kaisu meni kylältä +huonetta tiedustelemaan. + +Lotvonen se antoi Korven asukkaille pienen kamarin, vieläpä nouti +omilla hevosillaan ukon tavaroineen kotiansa. + +Mutta sen perästä ei ukko puhunut enää kenellekään ei luotuista sanaa. +Istuskeli vaan pesän edessä ja katseli uuniin. Öisin ei hän nukkunut. +Ruokakaan ei hänelle maistunut. Jos häneltä jotain kysyttiin, vastasi +hän lyhyesti, mutta useimmiten oli aivan ääneti. Kaisu ei tiennyt millä +häntä lohduttaa. + +Eräänä iltana sanoi Kaisu vihdoin: "Tulisitteko isä iloisemmaksi, jos +pääsisitte takaisin Korven torppaan?" + +Ukko katsoi häneen kysyvästi. Kaisu kertoi nyt suhteensa Heikkiin. + +"Siitä ei tule mitään," sanoi ukko. + +"Kyllä se on semmoinen ajatus ollut, eikä sitä taida enää käydä +peräyttäminenkään." sanoi Kaisu. + +Ukko ei puhunut kaukaan aikaan mitään. Katsoa tuijotti vaan uunin +suuhun siinä pesän edessä istuessaan. Vihdoin sanoi hän Kaisuun +kääntyen: "Jumala teitä siunatkoon, Heikkiä ja Sinua. Mutta kruunun +torppariksi elkää ruvetko. Saatte vaan raastaa ikänne kuin hevoset ja +vanhoina päivinänne ajetaan teidät pellolle kuin koirat. Minun aikani +on tullut ja minä menen kohta äitivainajasi luo, ja Kristuksessa +sovitetun isäni luo." + +Sitten heittäysi hän levolle, mutta kun Kaisu häntä aamulla hääteli +ylös, ei hän liikahtanutkaan, makasi vaan huulet hymyssä autuaan unta. +Hän oli kuollut. + +Kaisu meni käskemään talon väkeä, mutta vasta kuin hän jälleen palasi +sisään, ehti hän oikein tajuta, mitä oli kadottanut. Hän käänsi +selkänsä muille, heittäysi pöydän yli pitkälleen ja kätki kasvonsa +käsiinsä. Hän ummisti silmänsä. Mutta sielunsa sisimmässä näki hän +kumminkin isänsä haamun, hänen liikkeensä ja tuon katseen, jota ei hän +enää koskaan saisi nähdä. Hän tunsi itsensä niin yksinäiseksi. +Sanomaton ikävä ja kaipaus täytti hänen mielensä. Hän koetti hillitä +itseään, mutta sydän hyppäsi sitä rajummin. Kuuma kyynelvirta kuohahti +hänen silmistään ja hän itki niin toivottoman katkerasti. + + * * * * * + +Sillä välin olivat koittaneet Heikille kauvan odotetut päivät. Hän sai +raataa omassa työssään. + +Kaukana sydänmaan yksinäisyydessä siirtyi hän puun tyveltä puun +tyvelle. Kirves kohosi yli olan ja "naksis", putosi se sieltä puuhun, +ja "naksis" kertoi kaiku niin vakavassa tahdissa Heikin kirveen ääntä. +Petäjä alkoi huojua ja Heikki koetti ohjata sen kaatumista. Mutta voi +onnettomuutta! -- se ryöstäysi puolen sylen arvion määrätyltä +linjaltaan ja kaatui lähellä seisovaa petäjää vasten. Petäjä sujahti +hieman ja Heikin kaatama puu sortui maahan semmoisella voimalla, että +koko metsä rytisi. Oksat katkeilivat ja tuo sujahtanut honka heitti ne +takaisin kimmahtaessaan suoraan Heikkiä kohden. Sen keksittyään +heittihe Heikki vastakkaiselle suunnalle pitkäkseen. Mutta samalla iski +muuan oksan tyvi häntä takaraivolle ja Heikki meni silmän räpäyksessä +tiedottomaksi. + +Tuntien kuluttua heräsi Heikki kuin unesta ja katseli oudosti +ympärilleen. Hän koetti päätänsä. Se oli märkä ja hanki punotti hänen +allansa verestä. Vähittäin kömpi hän ylös ja alkoi tajuta, mitä oli +tapahtunut. Verta ei ollut ylen paljon vuotanut eikä Heikki muutakaan +suurempaa kipua tuntenut. Mutta polttava jano vaivasi häntä. Hän +kokoili kuivia oksia metsästä ja viritti tulirovion. Sitten kiskasi hän +koivun kylestä tuohta ja teki ropeen, veisteli hongan puolikkaasta +kynän, asetti sen ylös maasta aivan lähelle nuotiota ja pani suuren +lumitönkin kynään. Kuumuudesta suli lumi ja vesi virtasi kynää myöten +ropeesen. Sillä välin sitoi hän haavansa, otti sitten ropeen, joi +raikasta vettä ja varustausi matkalle. + +Hän hiihteli yksinäiselle metsäsaunalle. Sinne oli tullut Seinustan +Jussikin hevosella Heikkiä puun vedossa auttamaan. Miehet laittoivat +tuon hataran metsäsaunan lämmitä. Saunan edessä oli kolme kiveä. Niiden +väliin sytyttivät tukkimiehet aina iltasilla roihuavan tulen, laskivat +padan niiden päälle ja keittivät velliä, puuroa tahi jankkia. + +Sillä välin tekivät he hevoselle apetta ja ruokkivat sitä, kokoilivat +kuivia puita metsästä ja lisäsivät niitä saunan pesään. Kun keitto oli +valmis, niin sulasivat he vielä juomavettä lumesta, ja istuivat lopuksi +syömään. + +Vihdoin he ottivat liisteet ja mitä muuta laudan palasta olemaan +sattui, veivät ne saunaan, asettivat seinään lyödyille vaarnoille ja +paneusivat niille nukkumaan. Mutta armottoman kuumaksi oli tuo +mitättömän pieni saunapöksä paneutunut. Hiki alkoi virtailla ympäri +ruumista, kuiva saunan kitku karvasteli kurkkua ja koko elämä tuntui +niin tuskaloiselle. Vähittäin vaivutti kumminkin väsymys ja uni silmät +kiini ja miehet nukkuivat sikeintä untaan. Mutta muutamien tuntien +perästä heräsi jo Heikki. Leuvat löivät loukkua ja armoton vilu +värisytti ruumista. Tuo koirankaulalle salvettu, heinän töryllä rivetty +ja kaikin puolin hätäisesti varustettu saunapöksä oli laskenut läpi +kaiken lämpimän. Heikki koetti suojata vaatteilla itseään, mutta vilu +yltyi vaan. Hän hyppäsi ylös ja huomasi Jussilla olevan saman taistelun +pakkasta vastaan. Muuta neuvoa ei ollut kuin pistää sauna uudelleen +lämmitä. + +Heikki kohensi sidettä päässään. Mitään kipua ei enää tuntunut. Sitten +pistäysi hän ulos. Hevonen oli vilusta kontettumaisillaan. Heikki kynsi +korvallistaan. Hän avasi saunan oven. + +"Jussi, nousetko ylös!" -- "No, no?" -- "Hevonen on aivan +paleltumassa." -- "Hevonenko?" -- "Niin, hevonen." -- "No?" -- "Täytyy +kai mennä tukin ajoon." -- "Keskellä yötä." -- "Mikäpä siihen muu, +kontettuu kai se yhteen kohden." + +Jussi kömpi ylös. Heikkikin pistäysi saunaan. He pistivät päälleen ja +varustausivat lähtöön. -- -- -- + +Päivät ja viikotkin vierivät. Heikki hakkasi tukkia, Jussi niitä +vedätti ojan varteen. Väliin kirposi kirves Heikin kädestä ja hän +pyyhki hikeä otsaltaan. Silloin johtui aina hänen mieleensä tuo +yksinäinen metsätorppa tuolla Raision järven rannalla. Sydän sykähti +niin omituisesti ja käsi puristui jälleen kirvesvarteen. + +Ja iltasilla aina kun Heikki hiihteli yötä viettääkseen yksinäiselle +metsäsaunalle, kajahtelivat voimakkaat laulun sävelet halki sydänmaan. +Ajatukset pyrkivät aina tulevaan juhannuksen aikaan. Siksi ehtisi hän +saada Korven torpan haltuunsa ja silloin häitäkin vietettäisiin. +Seinustan metsästä hakkaamansa puut saisi hän myödä uuden talon +tarpeisiin ja perintörahat saisivat kasvaa korkoa toistaiseksi. -- Niin +se Heikki mietiskeli ja taasenkin kajahti laulu kevättalven raikkaassa +ilmassa. + +Päivät jatkuivat ja luonto muuttui yhä valoisammaksi. Auringon helle +sulatti vähin erin talven paksua lumivaippaa. Kovat yökylmät tekivät +erinomaisen hyvän hankikelin. Vartevassa petäjämetsässä pujotteli Jussi +aina Heikin luo. Yhdessä he sitten panivat kuorman ja Heikki saatteli +Jussia tielle. Sitten palasi hän taasen tukkia kaatamaan. + +Mutta yhä ohkaisemmaksi kävi lumikerros. Puitten juurilta se suli +kokonaan. Vihannat puolan ja mustikan varret tunkivat esille. +Pyöreäselkäisenä kierteli valkoinen hanki vähän ulompana puitten +juurilta. Vihantana humisi korkea havumetsä. Mutta ihka alastomina +seisoivat valkeakylkiset koivut tuolla vähän alempana. Ihan mustaksi +oli muuttunut räseikkö tuolla rämeellä. Vesisuot olivat vielä +lumivalkoiset. Koko luonto oli kirjava kuin tikka. + +Viimein tuli sateiden vuoro. Viikkokauden satoi joka päivä. Valkoinen +lumi ruskehtui. Metsäpurot tulivat tulvilleen ja alkoivat syytää +vettänsä alas rämeille ja vesisoille. Jäät muuttuivat mustan puhuviksi +ja kohosivat korkeammalle. + +Tulvavesi alkoi jo liikutella Heikin puitakin. Yksin yksitellen ohjaili +Heikki niitä väylälle. Jussi oli jo aikoja sitten hevosen kanssa kotiin +lähtenyt. Ahkerasti muhjaili Heikki puittensa kisassa aamusta iltaan +asti. Mutta tuohon ne nyt torausivat, tuohon paikkaan. Oli pienonen +vesilampero siinä edessä. Jää oli lamperossa sulamaton ja kova. Tukin +levyisen kanavan sahasi Heikki lamperon halki. Siitä solutteli sitten +yksitellen tukkinsa kanavaa myöten lamperon alapäähän, josta puut +pääsivät jälleen vesiväljälle. + +Väsymys ja uni vaivutti Heikin voimia. Hän otti puut puomilla kiini ja +etsi kuivaa paikkaa levätäkseen, mutta turhaan. Koko maisema oli +tulvaveden ja vesihyhmän vallassa. Hän karsi muutamia kuusen lehviä, +leväytti ne tukeilleen ja heittäysi pitkäkseen. Vesi juosta liritti +hänen allaan. Hän kuunteli hetken veden lorinata ja nukkui. + +Päivä paistoi jo korkealla, kun Heikki heräsi. Hän tunsi +virkistyneensä. Pitkään aikaan ei ollut niin rauhallisesti nukkunut. +Hän otti eväslaukkunsa ja haukkasi aamiaista. Sitten irtautti puomin ja +iloisen lähdön ne tukit saivatkin. + +Puittensa matkassa alkoi Heikkikin solua ojan vartta alas. Tukilla hän +seisoi ja sen mukaan muutteli jalkojaan, miten tukki vedessä pyöriä +muljahteli. Väliin hyppäsi hän tukilta toiselle. Pienonen keksi oli +hänellä kädessä, jolla ohjasi rannan risuihin tarttuneita puita jälleen +väylälle. + +Matkalla yhtyi Heikin puihin yhä suurempi ja suurempi joukko muiden +puita, jotka olivat ojaa alas solumassa nekin. Enimmäkseen oli niissä +maan omistajain metsistä otettuja puita, mutta oli joukossa kruunun +metsistäkin varastettua kalua. Kaikilla oli kiire, sillä vesi aleni +huimaavaa vauhtia ja jos ei pian jouduttaisi Isoa valtimoa alas, niin +puut jäisivät kuiville tulevan vuoden tulvaa odottelemaan. Täytyi siis +kokea jouduttaa puita alas niin kuumalta kuin kärsi. + +Puut olivatkin jo soluneet Kalimen ojan suuta lähelle, ei kauvas sitä +paikkaa, missä Kalimen oja laskee Isoonvaltimoon. Mutta silloin +alkoivat puut patoutua yhteen röykkiöön. Heikki koki solutella puitaan +eteenpäin, mutta kauvas eivät ne enää päässeet. Vankka tukkilaveri oli +edessä. + +"Mitä tämä merkitsee?" arveli Heikki, hyppäsi ojan törmälle ja alkoi +kävellä ojan suuta kohden. Tultuaan metsän laitaan, tapasi hän muutamia +Valtimon kylän miehiä, jotka vihapäissään kiroilivat metsäherroja. +Tukit olivat patouneet ojan suuta myöten. Paikaltaan eivät ne +liikahtamaan päässeet. + +"Kuka tänne on puomin haalannut?" huudahti Heikki. + +"Kukas muut kuin nuo metsäherran p--t," sanoi miehistä joku. + +"Eivät ole talvella viitsineet etsiä varastettuja puita tämän ojan +varresta ja aikovat nyt estää meidänkin puumme alas menemästä." + +"Kenenkä luvalla ne yhteisen kulkuväylän tukkivat?" kysyi Heikki. + +"Mitä ne metsäherrat lupia kysyvät, juovat kuin siat ja elävät kuin +päättömät!" huudahti joku. + +"Jos emme tänä päivänä saa puita alas, niin silloin ne jäävät tähän. +Vesi kuivaa aivan silmissä," säesti toinen. + +"Hakkaa puomin poikki," sanoi Heikki ja alkoi kävellä ojan suulle. + +"Ei sitäkään saata olla hyvä tehdä," arveli eräs mies ja kaikki he +alkoivat kävellä Heikin perässä. + +"Hakkaan, p--e vieköön," vannoi miehistä joku. + +Kädet nyrkissä ja tukka pystyssä saapui Heikki puodin tykö. Siellä oli +Niiralainen, pari metsäntarkastajaa ja joukko metsänvahtia. + +"Ottakaa puomi pois!" komensi Heikki herroja. + +"Pidähän vähän pienempää suuta," varoitti metsäherroista joku tarttuen +pyssyynsä. + +"Puomi pois, sanon minä!" komensi Heikki ja kohotti jykevän nyrkkinsä. + +Metsäherra ojensi pyssynsä häntä kohden. + +"Mitä tässä pitkistä pakinoista," sanoi eräs mies, juoksi keskelle +tukkilaveria ja alkoi hakata kirveellä puomia poikki. + +"Elä koske siihen," kiljui metsäherra ja juoksi pyssy ojennettuna +lähemmä rantaa, seisahti ja tähtäsi. Mutta samalla sai hän Heikin +nyrkistä sellaisen iskun korvalleen, että tupertui suulleen törmälle. +Pyssy putosi maahan ja laukesi. Heikki otti sen, löi sen lähellä +olevaan tukkiin kahdeksi kappaleeksi ja paiskasi palaset jokeen. + +"Tuon minä niille p--lle teen," sanoi Heikki vihan vimmassa. + +"Heikki, Heikki, mitä sinä teet!" kuului Seinustan ukon varoittava +ääni. + +Mutta samalla katkesi puomi rutisten, ja paukkuen alkoivat tukit solua +virtaa. Heikki hyppäsi tukille ja meni puiden matkassa. Samoin tekivät +muutkin tukin uittajat. + +"Ottakaa kiinni tuo konna," kiljuivat metsäherrat vahdeille. + +Nämä töytäsivät Heikin perään, mutta tämä luikui jo tukillaan kappaleen +matkan päässä Isonvaltimon kuohuvilla aalloilla. + +"Mitä, Jumalan tähden, täällä on tapahtunut?" huudahti Seinustan ukko, +joka lääpästyneenä saapui paikalle. + +"Tuo teidän poikaroisto aikoi tappaa minut," sanoi iskun saanut +metsäherra pitellen verta vuotavaa nenäänsä. "Tulkaahan vahdit +katsomaan, mimmoiseksi se pieksi minut, katsokaa ja pankaa muistiinne, +koetetaan mitä se maksaa, kun virkamiestä virantoimituksissa tuolla +tavalla lyödään," ja hän näytti metsänvahdeille ajettuvaa +korvallistaan. + +"Pitää toimittaa vangitsemiskäsky aivan paikalla alas," säesti toinen +metsäntarkastaja ja voiton riemu se paloi hänen silmistään. + +"Niin pitää, niin pitää," sanoi iskun saanut herra, "mennään pian +taloon ja lähetetään sieltä yksi metsänrahdeista kirjeen kanssa alas, +että siellä oleva vallesmanni ottaa roiston kiini." + +"Parasta on, että kytkette meidät jokaisen," sanoi Seinustan ukko +katkerasti ja hänen huulensa vavahtelivat isällisestä liikutuksesta. + +"Aijotteko te vielä ruveta tuota roistoa puoltamaan," sanoi iskun +saanut metsäherra. + +Ukko ei saanut enempää sanoneeksi. Verkalleen kääntyi hän pois. Hänen +rintansa kuohui äkillisestä mielen liikutuksesta. + +Mutta tuolla metsän rinteessä keksi hän Raution Aapon, joka ohjaili +tukkia väylälle. Hän kääntyi jälleen metsäherroihin ja viittasi Raution +Aappoon. Mutta metsäherrat eivät Aaposta välittäneet, alkoivat painua +vain Seinustan taloa kohden. + +Tämän nähtyään kävi ukon mielen tila yhä sekavammaksi. Hän seisoi siinä +paikallaan kuin pökkö. + +"No johan minä olen sitä niin monta kertaa sanonut," huusi Raution +Aappo ukolle, "ettei rehellinen ihminen nykyisen metsähoidon aikana +menesty. Nyt sen saatte nähdä," ja voiton riemu loisti Aapon silmistä. + +"Jos Heikki olisi tehnyt niinkuin minä, niin ahdisteltaisiin häntä nyt +yhtä vähän kuin minuakin," arveli hän lisäksi. + +Ukko ei näyttänyt kuulevan, mitä Aappo hänelle sanoi. Seisoi vaan siinä +kuin kuvapatsas. + +"Olkaa vaan huoleti, kyllä minä pidän huolen, että Heikki ehtii +aikanaan pakoon," huusi Aappo ja hyppäsi veneeseen. + +Mutta ukko ei vastannut mitään. Seisoi vaan siinä silmät suurina kuin +suitsirenkaat. Vihdoin kääntyi hän Aappoon päin, ja näytti aikovan +huutaa hänelle jotain. Mutta Aappo liukui veneellään jo niin kaukana, +ettei ukko mitään hänelle sanoneeksi saanut. Hän alkoi astua verkalleen +kotiaan kohden. Hänen päätänsä kiristi ja sydämessään tunsi hän +omituisen pakotuksen. + + * * * * * + +Tuohon joen mutkaan, lähelle Isonvaltimon suuta olivat Valtimon +kyläläiset ottaneet puunsa kiini. Suuri osa oli näistä puista jo +talvella myöty tuossa jokisuulla olevalle sahalle. + +Siinä istuskelivat nyt miehet jokitörmällä rauhallisesti piippuaan +imeskellen ja jaaritellen yhtä ja toista. + +"Ketä tuolta soutaa?" sanoi äkkiä joku. + +"Niiralainen, metsänvahti ja Seinustan ukko," arveli toinen. Samalla +laski vene rantaan. Soutajat vetivät veneen maalle ja alkoivat astua +miehiä kohden. + +"Missä on Heikki?" kysyi ukko valtimolaisilta. + +"Konttoriin kai on mennyt tilille," arvelivat miehet. + +"Oletteko kuulleet, että Helkalan kartano on toissa yönä palanut?" +kysyi Raution Aappo tulleilta, kun huomasi, että nämät aikoivat lähteä +Heikkiä etsimään. + +"Helkalan kartano!" huudahtivat kaikki silloin yhtaikaa. + +"Aivan maata myöten kuuluu poroksi muuttuneen." + +"Aivan maata myöten!" + +"Noo -- oli se vakuutettu," sanoi Niiralainen ja yritti mennä. + +"No kuinka kävi siementen hakemuksen?" kysyi Aappo Niiralaista +pidätellen. + +"Eihän niitä ilman kunnan takuuta myönnetty." + +Alakuloisesti silmäilivät miehet Niiralaista, ikäänkuin neuvoa kysyen. +Mutta Niiralainen kääntyi verkalleen ja yritti mennä. + +"Mitenkä sen kansakouluasian kävi?" kysyi Aappo Niiralaista yhä +pidätellen. + +"Kansakouluasian?" sanoi Niiralainen säpsähtäen. + +"Niin, pääseekö kunta sitä kannattamasta?" kysyi Aappo ja veti leveät +kasvonsa irviin. + +"Kyllä se pääsee, kyllä se pääsee, on ostettu huoneet ja peltoa." + +"Mistä?" kysyivät kaikki. + +"Minulta, se iso kartano," sopersi Niiralainen. + +"Ja kenen rahoilla?" kysyi ukko tiukasti. + +"No ei niillä rahoilla niin kiirettä ole," sanoi Niiralainen. + +"Mutta kuka sen lopultakin maksaa?" + +"Kukako? -- Tietysti kunta, mutta eihän sitten tarvitse maksaa huoneen +hyyryä, eikä opettajalle pelloista," sanoi Niiralainen. + +"Ja paljonko se rustinki maksaa?" ahdisteli ukko. + +"Kymmenen tuhatta markkaa," sanoi Niiralainen ja alkoi kävellä sahalle +päin. + +"Ka sillä lailla sitä kansakoulun kannattamisesta päästään. Otetaan +kymmenen tuhannen markan laina ja ruvetaan vuosittain korjailemaan +ijänikuisia huonerotteloita," sanoi pilkallisesti Aappo, mutta muitten +miesten naamat ne vetäysivät niin pitkiksi, että nehäntä vasta pitkiksi +venyivät. + +"Jumalan terve," sanoi Niiralainen muutamalle sahan työmiehelle, joka +tuli häntä vastaan ja he koettelivat toistensa kämmeniä. + +"Onko se sitten vielä hihhuliksikin herennyt?" sanoi ukko ja koko hänen +ruumiinsa läpi kävi inhon väre. + +"Tässä keväällähän se tuli kristityksi ja harras onkin. Siellä istui +toissa pyhänäkin ylimmällä istuimella seuroissa, ja kun puhuva veli +kysyi häneltä, että eikös se niin ole, veli Niiralainen, että Jumalan +lapsi ei tarvitse lakia, vastasi Niiralainen, että niinhän se on, +niinhän se on, ja sekös se vasta papille intoa antoi, saarnasi ja huusi +ja viuhtoi käsillään, että armosta se Jumalan lapsi elää, armostahan me +elämme, eikös se niin ole, veli Niiralainen, että armostahan me elämme, +johon Niiralainen taasen vakuutti, että niinhän se on, armostahan me +elämme ja silloin nousi koko seurakunta liikkeeseen ja huusi, että +niinhän se on, Jesus ole kiitetty, armostahan me elämme, Jesus ole +kiitetty. -- Ja armostahan se veli Niiralainenkin elää, Jesus ole +kiitetty," selitti miehistä joku toimessaan. + +Aurinko paistaa hellitti niin räykeästi taivaslaelta. Leppeä tuulen +henki sai Valtimon vesikalvon väreilevään liikuntoon ja vasta tulleet +kesälinnut virittivät virsiään korkealla ilmassa. Luonto oli jälleen +uudistunut. Kaikkialla oli eloa ja liikettä. + +Ristiin rastiin kiertelivät käytävät sahan tontilla, mikä johti +lankkutapuleille, mikä rima-, pinta- ja lautatapuleille, mikä +saharakennukselle, mikä sahanhoitajan ja työmiesten asunnoille, mikä +minne, kuka kunne. Muutamalla näistä käytävistä keksi Raution Aappo +Heikin verkalleen astuskelevan Niiralaista kohden, joka yhä seisoi +tuossa keskustellen tervehtimänsä sahan työmiehen kanssa. + +Juoksujalassa kiiti Aappo erästä toista käytävää myöten Heikkiä kohden, +viittasi hätäisesti häntä luoksensa ja kääntyi toiselle käytävälle, +joka johti syrjemmällä olevien lankkutapulien suojaan. Hän viittasi +Heikkiä peräänsä pitäen koko ajan tarkalla silmällä Niiralaisen +liikkeitä. Heikki seurasi kysyvin katsein verkalleen Aappoa. Helpommin +hengitti Aappo, saatuaan Heikin piilopaikkaan ja huomattuaan, ettei +Niiralainen heitä keksinyt. + +"Oletko kuullut kummempaa, kun ne aikovat pistää sinut rautoihin?" +sanoi Aappo hätäisesti Heikille. + +"Rautoihin minut!" sanoi Heikki. "Eikö teidät?" lisäsi hän +pilkallisesti. + +"Minä olen jo liian paljon pahaa tehnyt sitä kunniaa saavuttaakseni." + +"Minä taasen en ole mitään pahaa tehnyt." + +"Mutta leikki pois, Niiralainen ja setäsi olivat tuolla, vallesmanni +saapuu kotia aivan kohta ja silloin olet satimessa," sanoi Aappo +hätäisesti. + +"Niiralainen ja setä! -- Missä he ovat?" kysyi Heikki ja yritti lähteä +heitä etsimään. + +"Oletko hullu!" huudahti Aappo Heikkiä pidätellen. "Malta nyt ja usko +minua, muutoin tartut pian käpälälautaan." + +"Mistä syystä?" kysyi Heikki tuikeasti. + +"Tietysti tuosta kunnon iskusta, jonka annoit eilen metsäherralle." + +"Hehän aikoivat ryöstää minun puuni," sanoi Heikki. + +"Sitä ei laki katso -- --" Mutta samalla tuli Niiralainen näkyviin +muutamaa käytävää myöten. Heikki ei kumminkaan vielä häntä keksinyt. + +Aappo veti taskustaan komean paperin, työnti sen Heikille ja sanoi: +"Tässä on semmoinen tiketti, joka vetää Tukholmasta Amerikaan saakka. +Pistäy pian tuohon tureikkoon," ja hän viittasi lankkutapulin takana +kasvavaan varsikkoon, "pujottele sieltä pääjoen partaaseen, nouse +jollekin tukkilautalle, jolla voit päästä meren rantaan. Sinulla on +niin paljon rahaa, että pääset Tukholmaan ja ottakootpa sitten hiiren +hännästä kiini." + +Helpoituksen huokaus kohosi Aapon rinnasta, kun hän näki Heikin +käärivän tuon korean paperin kokoon ja pistävän taskuunsa. Mutta +todellisuudessa ei Heikki ajatellut, mitä teki. Aappo odotti joka +silmän räpäys Heikin pistäytymistä tuonne tureikkoon. Mutta sen sijaan +sattui Heikki kääntymään Niiralaiseen päin ja samassa keksivät Heikki +ja Niiralainen toisensa. Vakavin askelin alkoi Heikki aivan +huolettomasti astuskella Niiralaista vastaan. + +"Heikki!" pääsi Aapolta tuskainen huudahdus, ja hän tarttui Heikkiä +takin liepeeseen. Mutta Heikki ei välittänyt mistään, astui vaan +edelleen ja tervehti Niiralaista kohottaen kättään lakkinsa lippuun. +Mutta jäykemmin kuin ennen tervehti Niiralainen häntä ja pyörähti +katsomaan taakseen. Sieltä tulivat metsänvahti, Seinustan ukko ja +joukko Valtimon kylän miehiä. Kun he saapuivat lähemmäksi, kääntyi +Niiralainen Heikkiin ja sanoi kuivalla, virallisella äänellä: + +"Sen johdosta mitä eilen tapahtui Kalimen ojan suussa, on minun +velvollisuuteni hankkia poliisitutkinto ja vaatia sinun +vangitsemistasi, mutta koska nimismies nyt ei ole kotona, tulet sinä +tämän metsänvahti Haikolan silmällä pidon alaiseksi, siksi kunnes +voimme sinut rautoihin kytkeä, ja tulee Haikolan tarkoin vartioida tätä +Heikki Seinustaa, ettei hän pääse karkutielle pujahtamaan," ja jokaisen +sanan lausui hän oikein erityisellä painolla. + +Heikki loi vakavan silmäyksen ensin Niiralaiseen, sitten ukkoon ja +vihdoin muihin Valtimon kyläläisiin, ikäänkuin kysyäkseen, että +aikovatko nämät oikein miestuumasta tehdä hänet narrikseen. Mutta hän +luuli huomaavansa, että kaikki katselivat häntä pelon ja säälin +sekaisilla tunteilla. Syntyi hetken äänettömyys. + +"Kyllä sinun on parasta alistua kohtalosi alle ja kärsiä mitä ikänä +tulleekin," sanoi vihdoin ukko liikutetulla äänellä. + +"Mutta mitä, Jumalan tähden, minä olen tehnyt, kun minua näin uhataan?" +kysyi vihdoin Heikki hiukan värähtelevällä äänellä. + +"Mitäkö? -- Olet lyönyt virkamiestä virantoimituksessa ja se ei ole +leikin tekoa se," sanoi Niiralainen, entistään juhlallisempana. + +"Mutta hehän tukkivat minulta tien ja tahtoivat salvata puuni." + +"Sitä ei laki katso," keskeytti Niiralainen tuimasti, kun huomasi että +Heikki yritti kertomaan koko eilisen päivän tapahtumat. + +"Laki, laki," sanoi Heikki kärsimättömästi, "se laki se on teillä joka +paikassa, tekisi mieleni kerrankin nähdä mimmoinen kirja se on se +lakikirja, jonka nojalla herrat saavat tehdä alemmalle kansalle, mitä +milloinkin mieli tekee." + +"Kyllähän sen saat nähdä, tässä se on," sanoi Niiralainen vetäen +samalla lakikirjan laukustaan ja ojentaen Heikille. + +"Onpas se aika komea kirja," arveli Heikki ja selaili sitä hetken +aikaa, "mutta missä tässä nyt sanotaan, ettei omia puitaan saa laskea +alas virtaa, jos herrain päähän pistää sitä estää." + +Niiralainen otti kirjan, selaili sitä hetken aikaa, osoitti sormellaan +muuanta paikkaa Heikille ja sanoi: "Tuossa." + +Heikki otti kirjan ja alkoi lukea siitä saarnaavalla äänellä: + +"Joka lyöpi tuomaria tahi muuta kuninkaan virkamiestä, hänen +virantoimituksessaan, taikka sentähden häntä kostaa, menettäköön -- hen +-- hen -- ken -- sä --" mutta siihen takertui Heikin kieli, kirja +putosi hänen käsistään, ja hän vetäysi taakse päin. Hän tunsi miten +oudosti kaikki ympärillä olijat katselivat häntä. Väliin kalpenivat +hänen kasvonsa, väliin ne taasen kävivät tulipunaisiksi, ja tuskan hiki +vieri hänen otsaltaan. + +"Vallesmanni tulee," sanoi metsänvahti äkisti silmäten jokirantaan. + +Ja vallesmanni tulikin. Veneellä hän laski tuohon läheiseen rantaan ja +kömpi siitä maalle. Niiralainen alkoi verkalleen astua nimismiestä +kohden. Metsänvahti yritti tehdä samoin. Mutta Niiralainen kääntyi +häneen ja loi samalla silmäyksen Heikkiin, merkiksi että metsänvahdin +tuli muistaa velvollisuutensa. Heikki huomasi sen. Koko hänen +ruumistaan karsi huomatessaan, että häntä vartioitiin kuni pahan +tekijää ainakin. Hän tunsi miten oudosti ihmiset katselivat häntä. Hän +olisi mielellään suonut vajoovansa maan alle heidän näkyvistään. Hän +näki miten Niiralainen ja setänsä lähenivät nimismiestä ja puhuttelivat +häntä. Nimismiehen kiiltävät napit välkähtelivät niin kirkkaasti +aurinkoa vasten. Se vaikutti Heikkiin niin kamalan lumoovasti. + +Nimismies kääntyi venheelle. Heikin sydäntä vihlasi. Hän luuli +kuulleensa raudan kalskahduksen. Tuntui siltä, kuin hän olisi kamalaan +uneen vaipunut. Hän kuuli uudelleen raudan kalsketta. Hänen olentonsa +sisimmästä kiersi tuskan väre. Hän näki miten huolettomasti nimismies +heitti käsiraudat käsivarrelleen ja alkoi kävellä suoraan häntä kohden. +Hänet valtasi sisällinen kauhistus. Hetkeäkään ei hän voinut enää +seista paikallaan. Hän tunsi sisällisen pakon paeta. Arkana kuin +räikätty jänis lähti hän täyttä karkua juoksemaan. + +Metsänvahti yritti perässä, mutta Raution Aappo heittiin pitkäkseen +hänen jalkoihinsa ja metsänvahti tuikahti päistikkaa silmälleen. Ennen +kuin hän ehti uudelleen jaloilleen, juosta vilisti Heikki jo lähellä +noita lankkutapuleita, joiden suojassa hän oli äsken Aapon kanssa +seisonut. Raution Aappo juosta lyyhäsi hänen perässään kiini tavotellen +Heikkiä muka hänkin. + +Aappo näki miten Heikki pujahti lankkutapulein suojasta tureikkoon, +mutta kääntyi kumminkin muuanta käytävää rantaan päin ja huusi +metsänvahdille, että täällä Heikki menee. Hän juosta lyyhäsi rantaan ja +huusi: + +"Tuolla uipi, näettekö, tuolla uipi. Jo ehti joen yli, näettekö, tuolla +konttaa pensikkoon, kas tuolla!" ja hän viittasi käsillään +vastakkaiselle rannalle. + +"Vene tänne ja pian!" komensi nimismies ja pian olikin vene paikalla, +nimismies ja joukko muita miehiä meni veneeseen. He soutivat joen yli. +Heikkiä etsittiin monta tuntia läheisistä seuduista, mutta turhaan. +Häntä ei löydetty mistään. + + * * * * * + +Tapaukset Kalimenojan suussa levenivät pian ympäri Valtimon kylää. Pian +kerrottiin Korven Kaisullekin, miten Heikki oli lyönyt metsäherraa ja +miten Niiralainen ja Seinustan ukko olivat menneet alas Heikkiä takaa +ajamaan. + +Kaisu käsitti hyvin, että Korven torppaan muuttaminen ja heidän +hääpuuhansa olivat nyt turhaan rauvenneet tahi ainakin tuonnemmaksi +siirtyneet. Hän istui kamarissaan ja neuloi paitoja. Kevätauringon +kirkkaat säteet tunkeusivat kamarin ikkunasta sisään. Ilma tuntui +tuolla sisällä niin tukehuttavan raskaalta. Hän otti ompeluksensa ja +hiipi ulos. Virkeä kevättuuli tuoksahti niin suloisesti häntä vastaan. +Hän käveli Valtimon törmälle, istui siihen vihannoivalle nurmikolle ja +otti esille neuloksensa. + +Mutta päänsä kääntyi väkisinkin Seinustaa kohden. Oi kuinka halusta hän +olisi tahtonut saada tarkempia tietoja Heikistä, mutta keneltäkään ei +hän kehdannut kysyä, mitä he luulivat Heikille rangaistukseksi tulevan. +Hän koetti neuloa, mutta väkistenkin jäi työ siihen. + +Kevään ensimäinen kukka aukasi juuri kupunsa ja pisti taivahan siniset +terälehtensä näkyviin. Liverrellen lentivät pääskyset ristiin ja +rastiin korjaillen pesiään kesäasunnoiksi. Ahkerassa toimessaan vetivät +muurahaiset korsia pesäänsä tuolla törmän rinteellä. Kaikkialla oli +eloa ja liikettä. + +Lasikirkkaana välähtelivät Valtimon aallot kevätauringon valossa. +Vaalean sinervänä kaareili taivas Kaisun pään päällä. + +Tunti seurasi toistaan, mutta Kaisu istui vaan tuossa Valtimon ahteella +ja neuloi. Tietämättään, tahtomattaan kääntyivät hänen kasvonsa silloin +tällöin Seinustaa kohden, ikäänkuin ikävöiden edes jotain tietoa +Heikistä. + +Mutta illan suussa myöhällä näki hän joukon Valtimon kylän miehiä keppi +kädessä ja laukku selässä astuvan jokivartta ylös tuolta joen toista +puolta. Turhaan etsi Kaisu niistä Heikkiä. + +Mutta kappaletta jälempänä muista astuskeli Seinustan ukko ihan +yksinään. Raskain askelin näytti hän liikkuvan, näytti melkein siltä +kuin ei jalka jalasta olisi tahtonut erota. Allapäin, pahoilla mielin +hän Kaisun mielestä käydä nyrkkäsi siinä. Hän, jolla tähän asti oli +ollut melkein suora, nuoren miehen ryhti, oli nyt kokonaan kumarruksiin +painunut. + +Oi kuinka mielellään olisi Kaisu kysynyt jotain Heikistä, mutta sitä ei +hän rohennut. Hän otti ompeluksensa ja kiiruhti kamariinsa. -- -- -- + +Tavallisissa kotiaskareissaan hääräili Seinustan emäntäkin kotonaan. +Mutta ajatuksensa olivat kokonaan toisaalla. Hän heitti silmäyksen aina +jokivartta alas, kun sattui pihalla liikkumaan. Mutta ketään ei näkynyt +jokiahdetta tulevaksi. Hetki seurasi toistaan, mutta levottomammin +odotti emäntä miesten palaamista kotikylään. + +Tuonne uunin lieteen oli emäntä pistänyt kahvipannun ukkoa +odottelemaan. Yhtäkkiä kuohahti se yltä. Emäntä unhotti kaiken muun ja +töytäsi pannua kohentamaan. Mutta silloin kun emäntä sitä kaikkein +vähimmän aavisti, aukeni ovi ja rehevin askelin lyyhäsi Raution Aappo +sisälle. + +"Päivää emäntä!" sanoi hän. + +"Jumal' antakoon," vastasi emäntä ja loi aran, tutkivan silmäyksen +häneen. -- "Eikö ukko tullutkaan?" kysyi hän vihdoin. + +"Hän tulee kohta -- jäi vaan vähän jälkeen," sanoi Aappo niin +rauhallisesti, että emännän mielessäkin välähti jo jonkimmoinen toivon +kipinä. + +Seurasi sitten hetken äänettömyys. Emäntä yritti monta kertaa kysyä, +mutta selittämätön arkuus ja pelko estivät hänet kumminkin sitä +tekemästä. Vihdoin karkasi hän luontonsa ja kysyi arasti: + +"Entäs Heikki?" + +"Niin Heikki -- hänellä ei ole mitään hätää, hänen onnistui päästä +pakoon." + +"Pakoon!" huudahti emäntä. + +"Niin," sanoi Aappo ja selitti toimessaan, miten hän oli antanut +Heikille "tiketin", miten oli neuvonut häntä pakenemaan Ameriikkaan, +miten Heikki ei ollut ottanut ensin tätä kuullakseenkaan, vaan miten +kumminkin oli sitten karannut, miten Aappo oli heittäytymällä +metsänvahdin jalkoihin langettanut tämän ja hidastuttanut takaa ajoa ja +miten hän sitten oli eksyttänyt takaa-ajajat kokonaan toiselta +suunnalta hakemaan Heikkiä. + +"Voi Heikki parkaa, minun rakasta poikaani!" huudahti emäntä +hillittömästi, mutta samalla aukeni ovi ja ukko astui sisälle. +Kyyneltulva oli syöksähtänyt emännän silmiin, mutta samalla silmän +räpäyksellä hillitsi hän itsensä, pyyhki vesikarpalot silmistään ja +pysyi levollisena. + +Raskain askelin astui ukko sivupenkkiä kohden, heitti laukkunsa siihen, +pisti takkinsa naulaan ja istahti penkille. Emäntä loi salaa pitkän, +tutkivan silmäyksen häneen. Hänen mieltänsä pöyristi nähdessään ukon +harmaantuneet hiukset, hänen köyristyneen vartensa ja hänen itkusta +vavahtelevan alaleukansa. Sanatonna, äänetönnä pyyhki emäntä +kahvikuppia, asetti ne pöydälle, otti liedestä pannun, täytti kupit ja +viittasi ukkoa ja Aappoa juomaan. Kukaan ei virkkanut sanaakaan, ei +edes Aappokaan. Kahvin juotua yritti Aappo lähteä, mutta emäntä pidätti +hänet iltaselle. Samalla alkoi hän laittaa ruokaa pöydälle. + +Pian alkoi talon muukin väki päivän töiltään vetääntyä pirtille. +Reippain askelin ja ilomielin astuivat Seinustan asukkaat pirttiin +kukin vuorollaan. He alkoivat haastella, mutta silmättyään tarkemmin +ympärilleen ja huomattuaan isännän ja emännän synkän, sanattoman +muodon, kavahtivat he hiukan ja äänettömyys tarttui kaikkiin. Jokainen +aavisti, että jotain äärettömän synkkää oli tapahtunut. Ilta kului +kenenkään juuri mitään sanomatta, kunnes isäntä ja emäntä vetääntyivät +makuukammioonsa. + +Verkalleen heitti ukko vaatteita yltään, sillä aikaa kuin emäntä +varusteli kahvipannua aamuksi reilaan. Sitten laski hän pannun +tavalliseen paikkaansa, mutta jäi itsekin seisomaan siihen paikkaan +tajuamatta, mitä hänen tulisi tehdä. Pää tuntui niin raskaalle ja +sydäntä ahdisti sanomaton tuska. Kuuma vesi tunkihe rinnasta suuhun, +mutta väkisinkin nielasi emäntä sen jälleen alas ja pyyhkäsi silmään +herahtaneen vesikarpalon pois. Sitten heitti hän vaatteet yltään ja +hiipi sänkyyn, johon miehensäkin oli juuri heittäytynyt. Hän painoi +kasvonsa miehensä poskia vasten. Ukko kiersi käsivartensa hänen +vyötäistensä ympäri ja veti hänet lähemmä rintaansa vasten. Emäntä +tunsi miten miehensä alaleuka alkoi jälleen vavahdella ja miten +levottomasti löi hänen sydämensä. Nyt ei hänkään voinut enää itseänsä +hillitä. Koko hänen ruumiinsa alkoi tutista ja hän kiersi käsivartensa +ukon kaulan ympäri ja antoi kyyneleensä vapaasti vuotaa. + +"Etkö voinut lohduttaa ja rohkaista häntä, minne hän raukka nyt +joutuu?" sanoi vihdoin emäntä hellittäen itsensä ukon syleilystä. + +"Sehän se juuri on pahinta, etten sitä saanut tehneeksi," sanoi ukko. + +Hetken aikaa he siinä makasivat vielä valveella, kunnes rauhaton uni +ummisti molempain silmät. + +Seuraavana päivänä alkoivat aviokumppanit tavalliset toimensa. Heikistä +eivät he enää puhuneet mitään, mutta hetkeksikään ei emäntä saanut +Heikkiä mielestään. Kaikkialla tapasi hän esineitä, jotka muistuttivat +Heikkiä ja kuta pitemmälle päivä kului, sitä haikeammaksi kävi hänen +mielensä. + +Heikistä johtuivat emännän ajatukset Kaisuunkin ja kuta illemmalle +päivä kallistui, sitä useammin ja useammin muisti hän Kaisua, kunnes +nuo kaksi olentoa, Heikki ja Kaisu, olivat aivan eroamattomiksi emännän +mielessä kasvettuneet. + +Harvoin oli emäntä Kaisua tavannut ja jos hän silloin oli jotain +Heikistä maininnut, oli Kaisu osannut aina johtaa puheen toisaalle. +Sentähden ei hän aluksi juuri Kaisunkaan luo mennä halunnut. Mutta kuta +enemmin hän sitä ajatteli, sitä selvemmin tunsi hän halun siihen. +Pian pukeutui hän pyhävaatteisiin ja lähti Lotvoselle Kaisua +tapaamaan. -- -- + +Lotvosen emäntä oli jo aamulla Kaisulle kertonut kaikki, mitä tiesi +Heikin karkaamisesta. Kaisu ei kestänyt tätä kuulla purskahtamatta +hillittömään itkuun. Kaiken päivää istui hän sitten eilisellä +paikallaan tuossa joki-ahteella. + +Hän istui istumistaan siinä samalla paikalla ja neuloi. Väliin kohotti +hän silmänsä ompeluksestaan ja tähysteli auringon paisteesta +kimaltelevaa Valtimon vesikalvoa. Ajatukset harhailivat levottomina +sinne tänne. Sydäntä ahdisti ja mieli tuntui niin raskaalle. Kirkas +vesikarpalo herahti silmänurkkaan. Kaisu pyyhkäsi sen pois, ryhtyi +jälleen työhönsä ja hyräili: + + "Sydämeni on kipeä, + Se naputtaa kuin seppä. + Kuinkas rakas ystäväni + Saatit minut jättää?" + +Niin se Kaisu hyräili siinä neuloessaan, kohotti jälleen silmänsä ylös +ja säpsähti. + +Heikki astuskeli Kaisua kohden tuossa jokiahteella. Heikki eikä kukaan +muu. + +"No Herra hyvästi siunatkoon, tuohan on Heikki!" kuuli Kaisu tutun +äänen selkänsä takaa. + +Tahtomattaan kääntyi Kaisu häntä kohden, mutta silmänsä kävivät jälleen +sameiksi. Sydän hypähti ilosta ja kirkas kyynel syöksähti ilmoille. + +"Isä, isä, täällä on Heikki!" huusi Seinustan emäntä miehelleen, joka +tuolla vähän matkan päässä hakata naksutti aidan vitaksia, hakkuu +taukosi ja ukko ällisti ääntä kohden. + +"Täällä on Heikki!" toisti emäntä uudelleen, ja kirkas kyynel se +kimalsi hänenkin silmissään. Ukko näkyi tajuavan, laski kirveen +kädestään ja alkoi astua köperöidä toisten luo. + +"Jumalan kiitos, ettet toki sillä tavoin mennyt! -- Ethän tuota enää +tuntunut paljoa paremmalle karkulaista," sanoi emäntä ja astui Heikkiä +vastaan. + +Kaisu ei tiennyt mitä tehdä. Hän otti muutaman askeleen Heikkiä kohden, +mutta seisattui sitten. Heikki ei näyttänyt paljon välittävän hänestä, +enempää kuin emännästäkään. Kaisu heitti aran, tutkivan silmäyksen +häneen, mutta Heikki näytti välttävän sitä. Hänen lakkinsa oli painunut +syvään korvien päälle. Sen alta siirotti yksi hivussuortuva sinne, +toinen tänne. Takin kaulus oli pystyssä ja laukku oli solunut alas +tavalliselta paikaltaan. Housut riippuivat vyötäisillä ja saapasvarret +olivat kokoon painuneet. + +Vihdoin loi hän raukean silmäyksen vaimoihin ja heittäysi +välinpitämättömästi lynkäpäiksilleen nurmikolle. + +"Sinä olet niin väsyneen näköinen, et varmaankaan ole saanut unta viime +öinä," sanoi vihdoin emäntä. + +"Enhän tuota," arveli Heikki ja oikasi itsensä pitkäkseen. + +"Etkö tule kotia levähtämään?" sanoi emäntä. + +"On luullakseni aikaa levähdellä Siperiassa," sanoi Heikki niin +kolkolla äänellä, että molemmat vaimot kammahtivat. + +"Elä nyt sentään ole noin kovin toivoton, voihan Jumala kaikki vielä +muuttaa," koetti emäntä lohdutella. + +"Jumala! -- Hän olisi voinut sen ennen tehdä, luulen ma, jos se Hänestä +riippuisi." + +"Mutta, Herran tähden, Heikki! Syytätkö sinä Jumalaa!" + +Samalla saapui ukko paikalle, Heikki hypähti ylös ja keskustelu +taukosi. + +"Lähde nyt kotia syömään ja levähtämään," kehoitti emäntä Heikkiä. + +"En uskalla, joka silmän räpäys pelkään, että tulevat rautain kanssa, +en luule helvetissäkään tukalampaa olevan." + +Ukko loi läpitunkevan silmäyksen Heikkiin ja hänen ruumiinsa vavahti. +"Semmoinen mieskö sinusta tulikin," sanoi hän, "ja mitä aijot nyt?" + +"Mitäkö aijon? -- Aijon mennä ja antaa heidän tappaa itseni, menen +kirkolle, jotta saavat kytkeä minut. Hyvästi!" + +"Heikki!" huudahtivat naiset. + +"Se on miehen työtä, karkulaisesta ei ole mihinkään," arveli ukko. + +"No tule nyt sentään kotia syömään ja levähtämään," sanoi emäntä, "tule +edes evästä ottamaan." + +"En voi karkulaisena kauvemmin elää. Nyt kun on käräjä-aika, niin menen +kohta saamaan tuomioni; ehken sitten tulisi helpompi." + +"Mutta, Heikki, minulla on poronpaistia, tuoresuolasta säynäjää, +rieskaa ja tuoretta voita, odota hiukan," sanoi Kaisu ja alkoi juosta +kamariinsa. + +"Tuopa jotain juotavaa," huusi Heikki, mutta Kaisu ei enää kuullut. + +"Minä noudan," sanoi emäntä ja yritti mennä, mutta samalla pyörähti hän +takaisin, "mene itse Kaisun luo juomaan," hän sanoi. + +Heikki näytti ujostelevan. + +"Mene, mene vaan," kehoitti emäntä. + +Heikki oli kahden vaiheilla, vihdoin yritti hän mennä, pyörähti +kumminkin takaisin, kaivoi liivinsä povitaskusta sahalle myömistään +tukkipuista saadun vankan setelitukon, antoi sen setälleen ja sanoi: +"Jos minä en enää palaa, niin käyttäkää nämät; jos Kaisu tarvitsee, +niin auttakaa häntä." + +Vavahtelevalla kädellä otti ukko rahat. Sanaa virkkamatta pisti hän ne +povitaskuunsa. Heikki alkoi astua taloa kohden. + +"Se on oikein merkillistä, miten paljon hänestä pidän," sanoi ukko ja +silmäili Heikin täyteläisiä lanteita, "mutta sen minä sanon eukko, +ettei koko kylässä ole niin kunnon poikaa." + +Kauvan viipyivät Kaisu ja Heikki kahden kesken kamarissa, mutta emäntä +ei mennyt heitä häiritsemään eikä ukkokaan. Vihdoin tulivat he evästen +kanssa. Ne pakattiin Heikin laukkuun. Sekä Kaisu että Heikki olivat +iloisemman näköisiä, juuri kuin olisivat taakan alta päässeet. + +"Minäkin tulen huomenna kirkolle," sanoi ukko. + +"Ja minä," sanoi emäntä, "ja etkö sinäkin Kaisu tule?" + +"Minä tulen," sanoi Kaisu ujosti. + +Heikki sanoi hellät jäähyvästit heille kaikille ja alkoi astua kirkolle +päin. + +Liikkumattomina silmäilivät ukko, emäntä ja Kaisu Heikin jälkeen, +liikkumattomina ja kauvan. Sanaa eivät he suustaan päästäneet. Vieno +tuulen henki lieputti lähellä seisovan haavan lehtiä ja pääskyiset +laulaa livertelivät likeisissä puissa. Puitten välistä tuolta vilahti +vielä kerran nuori harteva mies, vilahti toisen ja kolmannenkin kerran. +Mutta nyt sitä ei enää näkynyt. Ilmassa vaan raikui voimakas miehen +rinta-ääni. Syvää surua ja hiljaista toivoa se puhui: + + "Oi neito miks sä murheellisna nostat + Sun sinisilmäs kohden pilviä; + Mun, ystäväsi, vielä kerran kohtaat, + Ett' voin sun kyyneleesi pyyhkiä." + +Niin se laulu kaikui ja metsän kaiku kuletti sen monin kertaisena +kuulijain korviin. + + * * * * * + +Syyskesä oli jälleen tullut. Heinänteko oli päättynyt ja elon leikkuu +oli juuri alkamassa. Viljavina aaltoilivat vainiot tuolla Karijärven +kirkon kylällä. Hyinen halla ei ollut tänä vuotena merkkiäkään +heittänyt. Mutta liikuttamattomina olivat Korven torpan pellot kesänsä +levänneet. Rikkaruoho ja ohdake kantoivat niissä nyt täyden hedelmänsä. +Huoneiden ovet ammottivat selällään ja suurin osa ikkunoista +oli murskaksi ruhjottu. Ruoho oli kasvanut liikuttamattomalle +lantatunkiolle ja kartanon oli vallannut vankka heinä. Ihmisjalka ei +ollut sitä kesäkauteen tallannut, eikä ollut seppää, joka sen varalta +olisi viikatetta kallinnut. + +Nuori ja harteva, mutta laihan ja kuihtuneen näköinen mies astuskeli +pitkin metsäjärven rannetta. Hän ohjasi askeleensa torpan pihalle ja +istahti siinä olevalle kivelle. Hikikarpalot vierivät pitkin hänen +kalpeita kasvojaan. Puseron hihalla pyyhki hän hikeä kellastuneelta +otsaltaan ja loi raukean silmäyksen ympärilleen. + +Aina siitä saakka kuin hän ylimetsäherraa oli viime talvena kyydinnyt, +oli hän koko keväimen lakkaamatta uneksinut tulevaisuudestaan Kaisun +kanssa tässä torpassa, Mutta kun hän metsäherrain kanssa riitoihin +joutui, uskalsi hän tuskin kruunun torppariksi rupeamista ajatella. Ja +kun hänet pahan tekijänä vankilaan tuomittiin, hävetti häntä niin, että +päätti lähteä kohta vapaaksi päästyään Ameriikkaan. + +Hän kirjoitti setällensä, ettei kehtaisi enää kotikylään palata, kun +hänelle oli kerran niin häpeällisesti käynyt. Setä kirjoitti hänelle +pitkän lohduttavan kirjeen, jossa selitti, että kyläläiset kaikki häntä +säälivät, eivätkä halveksi. Hän kehoitti Heikkiä tulemaan vaan kotia ja +sitten yhdessä muitten kanssa lähtemään Ameriikkaan. Sanoipa itsensäkin +mieli tekevän lähteä. + +Tämän kirjeen saatuaan heräsi Heikissä uutta elämän toivoa. Hän muisti +jälleen Korven torpan ja ajatus omasta kodista tuolla yksinäisen +metsäjärven rannalla alkoi häntä uudelleen vaivata. Hän koetti poistaa +mielestään sitä, mutta siitä huolimatta haaveili hän usein, miten +sitten tehtäisiin, jos hän ja Kaisu Korven torpan omistajiksi pääsisi. + +Kun kerran kyläläiset hänelle anteeksi antavat ja säälivät, niin miksi +eivät metsäherratkin voisi sitä tehdä. Niin -- miksi ei -- -- + +Ja kun Heikki eilen vankilasta palatessaan saapui Karijärven kirkolle, +ei hän voinut olla Niiralaan poikkeamatta. Metsäherran puheille ei hän +suorastaan mennä rohennut, mutta kertoi Niiralaiselle toiveensa. + +Niiralainen loi häneen säälivän silmäyksen ja puistautti päätään. Hän +sanoi varmaan tietävänsä, ettei Heikki tule Korven torppaa eikä +muutakaan torpan maata kruunulta enää saamaan, sen hän oli +metsäherroilta itseltään kuullut. + +Tämä oli viimeinen isku. Ihmisiä häveten ja paeten koki Heikki päästä +kirkon kylältä sydänmaille. Nyt ei hän enää toivonut mitään, eikä +ajatellut mitään. Mutta päästyään tuohon Korven torpan pihalle, valtasi +hänet jälleen niin outo ja haikea mieli. Liikahtamattomana istui hän +siinä ikään kuin olisi paikalleen jähmettynyt. Eroaminen torpasta +tuntui hänestä mahdottomalle. Hän istui, kuin olisi siihen paikkaan +kivettynyt. Mutta vihdoin kohosi hän jälleen seisomaan ja alkoi +epävakaisin askelin astuskella Raution Aapon torppaa kohden. + +Verkalleen vieriskeli Raision ojan vesi tasaista uraansa. Kaiken +väriset kukkaset rehottivat sen varrella täydessä kesäisessä +koreudessaan. Lukemattomissa laumoissa leikkivät rautikaiset +päiväpaisteessa ojan hiekkapohjalla. Siellä täällä pyrähti harmaa hanhi +poikueineen rannan ruohikosta, sukelti hetken aikaa ja pisti jälleen +päänsä vesikalvoon tiedustellakseen vieläkö Heikki olisi näkösällä, +pistäysi jälleen umpisukkeloihin ja ilmaantui sitten kaukana toisaalla +ilmaa hengittääkseen. Heikki silmäili tätä kaikkea tarkoin. Häntä +näyttivät huvittavan nämä luonnon keskessä eläjät. + +Hän kääntyi ojanvarresta ja läheni Raution torppaa. Pellot eivät olleet +täällä paremman näköiset kuin Korven torpassakaan. Ikkunansa alle oli +Aappo keväällä pirauttanut kourallisen ohran siemeniä. Siinä hän nyt +köykki leikkaamassa sitä. + +"Tulethan parhaaseen aikaan, me muutkin lähdemme nousuviikolla," sanoi +Aappo, "minulla ei ole enää muuta tekemistä, kuin tämän viljavainion +korjuu. Nuo punaiset paikat heitän perinnöksi vastaisille asukkaille, +jos jonkun päähän pistäisi muutamien satain vuosien päästä laittaa +keitinselkänsä tänne," arveli hän ja viittasi ohdakkeista punoittavia +peltojaan. + +Sanaa virkkamatta nyökkäsi Heikki päätään ja jatkoi matkaansa isolle +kylälle. Kaikkialla olivat pellot sielläkin rikkaruohon ja ohdakkeen +vallassa. Siemenen puutteesta olivat ne keväällä kylvämättä jääneet. +Täyteen pakattuja vaatesäkkiä, eväskoria, matkalaukkuja, toivottomia +kasvoja ja tylsistyneitä katseita kohtasi Heikkiä kaikkialla. Missä +talossa ei lähdön hommia ollut, sieltä olivat miehet jo keväällä +saha- ja liikepaikkoihin työn ansiota etsimään hajaantuneet. Ainoastaan +kuihtuneita ja puoli alastomia lapsia oli siellä nähtävinä. Kaikesta +huomasi, ettei mitään keinoa matkarahain tahi piletin saamiseen näillä +ihmisraukoilla ollut. Nyt oli siis tuo muinoin varallisuudestaan +tunnettu Valtimon kylä ihan autioksi muuttumaisillaan. + +Mutta kaikesta tästä ei Heikki paljoa välittänyt. Hänen huomionsa +kiintyi mettiäiseen, joka liihoitteli kukasta kukkaan. Hän tarkasteli +kaiken värisiä kukkasia aholla. Puoleksi kypsyneet puolat, mustikat ja +vaaraimet rehoittivat siellä sekaseuroin. Näyttipä joku mansikkakin +sieltä täältä punaista kylkeään. Viinamarjat, hiestanat ja tuomikot +olivat mehevimmillään. Tuomet, haavat, pihlajat ja raidat lieputtelivat +silloin tällöin lehtiään. Peilityyni Valtimon pinta kuvaili vaalean +sinistä pohjolan taivasta. Illan viileys sai päivän helteestä +kuumentuneen ilman väräjävään liikuntoon. Tämä petti katsojan silmän. +Heikki silmäili pitkin virran kalvoa. Hieno auer näytti tanssivan veden +pinnalla. Heikki loi silmänsä vastaiselle rannalle. Rannan ruoho ja +kukkaset olivat väräjävässä liikunnossa. Heikki silmäili pitkin +Valtimon rannikkoa, niin kauvas kuin silmä kantoi. Näytti siltä kuin +etäämmällä olevat metsät ja ihmisasunnot olisivat ilmassa häilyneet. +Valtavan vaikutuksen teki tämä Heikkiin. Hänestä tuntui juuri kuin +olisi vaeltanut lumoavassa satumaailmassa. -- + +Aurinko heitti viimeisiä säteitään Seinustan pirttiin. + +Seinustan ukko oli juuri kaksi matkakirstua valmiiksi saanut ja +pistäytynyt ulos. Kaisu oli lastuja kokoon lakasemassa, kuin ovi aukeni +ja Heikki työntäytyi sisään. + +Kuin ukon ilman lyömänä hypähti Kaisu toiseen sijaansa. Luudan varsi +pääsi hänen kädestään ja kaatua kolahti laattialle. "Heikki!" huudahti +hän hämmästyneenä. + +Verkalleen päästeli Heikki laukkua selästään. Hänen muinoin niin +täyteläisillä hartioillaan riippuivat nyt vaatteet ikäänkuin +kaitaisella aidaksen syrjällä. Muinoin niin vereville kasvoilleen oli +hänen kolmikuukautinen vankeutensa heittänyt ainoastaan keltaisen nahan +luitten päälle. + +Kylmä väre kiersi Kaisun ruumiin lävitse siinä Heikkiä katsellessaan. +Mutta kun Heikki paljasti päänsä hikeä otsalta pyhkiäkseen ja Kaisun +silmään pisti Heikin kolittu tukka, tunsi hän koko ruumistaan karsivan. +Rangaistun pahantekijän haamu seisoi koko alastomuudessaan siinä Kaisun +katseltavana. Hän kätki kasvonsa käsihinsä ja pillahti hillittömään +itkuun. + + + + +V. + + +Rautaisella langalla oli vihdoinkin läänin pääkaupunki likistetty +likemmäksi Emä-Suomen sydäntä. + +Ilo ja riemu oli yleinen. Koko kaupunki oli juhlapuvussa. Ylhäisten +vierasten vastaan otto oli ruhtinaallinen. Mihin ikinä he tulivat, +tapasivat joka paikassa katettuja juhlapöytiä. Niissä oli herkullisia +ruokia ja monenlaisia tulisia viiniä. Samppanjaa virtasi kaikkialla +niin runsaasti kuin "pöytävettä". Kaikkialla näkyi loistoa ja +rikkautta. Kaupungista sai sen käsityksen, että siellä asui vaan +miljoonain omistajia. + +Siihen suuntaan ne kertoivat sanomalehtien kirjevaihtajat ja samaan +käsitykseen olivat tulleet yksityiset juhlavieraatkin. + +Ja juhlapäivällinen sitten tuolla kaupungin hienoimmassa ravintolassa. +Se kesti kello neljästä kello yhdeksään illalla. Siinä syötiin +yhtätoista ranskankielistä ruokalajia. Siinä juotiin seitsemää +erilaatuista hienointa viiniä. Loistavia puheita pidettiin vasta avatun +rautatien kunniaksi. Maljoja esitettiin, kilistettiin ja hurrattiin. + +Heti päivällisen jälkeen alkoivat tanssiaiset. Ne olivat erinomaisen +loistavat. Siellä oli nuoria kauniita vallasnaisia kosolta. Siellä oli +ihania impiä loistavissa tanssipuvuissaan. Oli siellä harvinaisen +paljon rakastettavia ja kauniita nuoria rouvia, joiden huulilla lepäsi +hieno ystävällinen hymy. + +Vilkas tanssi hurmasi kaikki, nuoret ja vanhat. Siellä tanssittiin +juhlallista poloneesia, vilkasta valssia, pari pitkää ja huvittavaa +franseesia, masurkkaa ja tukulta innostuttavaa polkkaa. Tanssin välissä +sai tuo hieno yleisö nauttia virvokkeeksi eräässä sivuhuoneessa +hurmaavia viiniä. + +Juhlasali oli kaunistettu köynnöksillä ja seppeleillä. Kaartin +soittokunta viritti juhlallisia säveliään. Kirkas sähkölamppu loisti +ravintolan edustalla. Sotamiehiä seisoa kärvötti ympäriinsä vahdissa. +Mutta hurmaavassa tanssissa ja herkkupöytien ääressä kului tuolla +sisällä yö ja vasta aamupuoleen hajaantui tuo loistava ylhäisten +seurue. + +Eräässä kaupungin huonommassa ravintolassa kestittiin rautatien alempia +virkamiehiä oluella ja yksinkertaisella ruoka-aterialla. Saivatpa +rautatien työmiehetkin voileivän ja puoli pulloa olutta eräässä +kolmannessa paikassa. + +Muu yleisö sai tyytyä siihen loistoon, mitä kaupungin kaduilla sai +nähdä ja kuulla. Kaupunki oli valaistu. Taivas romotti monen värisenä. +Palavia tulia oli ylenmäärin kaikkialla. Ruotsista tilattu tulittaja +koetti parastaan tuolla kaupungin laitapuolella. + +Juhlakadun varteen oli pystytetty kuusimetsää molemmin puolin +keskikatua ja niinikään riukuja. Niissä liehui lippuja, loisti lyhtyjä +ja heilui seppeleitä. Kunniaportteja oli laitettu useampia. Äärettömän +kokkovalkean roihutessa olivat niiden lävitse kaupunkiin saapuneet +hallituksen jäsenet ja muut ylhäiset vieraat kulkeneet edellisenä +iltana. + +Liike oli kaupungilla kaiken päivää suuri. Mutta illan tullen sakeni +ihmisjoukko ja tunkeili mustanaan joka paikkaan, missä vaan oli jotain +katseltavaa. + +Komeaa ja loistavaa oli tämä koko juhlalaitos, mutta tavattoman +ylellistä. Tuota miniväristä loistoa ei voinut rahvas sulattaa. +Tyytymätöntä murinaa kuului kaikkialla väkijoukossa. "Tuohon menivät +hiellä ja vaivalla ansaitut rahat, menivät kadulle turhuuteen," +huokailivat työmiehet. + +Tuolla väkijoukossa soljui liuta ylimaan moukkiakin, jotka eivät +näyttäneet välittävän kenestäkään. Tietämättään, tahtomattaan olivat he +joutuneet keskelle hurmaavaa loistoa, eivätkä voineet käsittää, mitä +riemun syytä nyt olisi. Auringon paahteesta aidastuneet ja vanukkeiset +hivussuortuvat siirottivat lakin alta sinne tänne. Elämän huolet, huono +ravinto ja kärsimykset olivat painaneet leimansa heidän näivettyneille +kasvoilleen. Naisten silmät olivat vielä itkusta turvoksissa. + +Ja itketty sitä olikin. Ne jotka lähtivät, ne olivat itkeneet, kun +täytyi erota sukulaisista, tuttavista ja rakkaista kotiseuduista ja +ehkäpä myös siksi, kun täytyi jättää tänne pohjolan sinitaivas, +valoisat kesäyöt ja kohisevat kosket. Ne jotka vielä tänne jäivät, ne +itkivät nekin, kun eivät päässeet mukaan. Uudet harmajat sarkavaatteet, +pitkävartiset saappaat, naisten vastavalmistetut puvut ja ainoastaan +kaikkein tarpeellisimmat matkakapineet todistivat, että päätös muuttaa +maasta oli hiljalleen kypsynyt ja tarkoin mietitty, + +Siellä on joukossa Seinustan ukko, Raution Aappo, Heikki ja Kaisu y.m. +Valtimon kyläläisiä. Koko tämä hurmaava ylellisyys ja kirjava loisto +tekee heihin niin kummallisen vaikutuksen. He tuntevat itsensä niin +vieraiksi täällä, etteivät osaa edes ihmetellä kaikkea tuota koreutta. +Kuta kauvemmin katselevat tuota hekumoivaa kaupunkia, sitä apeammaksi +käy heidän mielensä. Sanatonna, äänetönnä harhailevat he kotvasen sinne +tänne noista lukemattomista tulista romottavilla kaduilla, mutta sitten +vetäytyvät he ikäänkuin sisällisen pakon vaatimina pimeisiin +yömajoihinsa. + + * * * * * + +Kello on jo kymmenissä, mutta yhä vetelee Karijärven metsäherra +levotonta untaan tuolla muutamassa laamannin sivukamarissa. Vihdoin +tunkeutuu neitsyt sisälle kantaen kahvitarjotinta, johon monellaisia +makeita leivoksia oli ahdettu. Vaisusti avasi metsäherra silmänsä ja +töllisteli hämmästyneenä ympärilleen. Vähittäin alkoi hän heikosti +aavistaa, missä oli. Hiljalleen palasivat hänen mieleensä eilisen +päivän tapahtumat. Hän muisti juhlapäivälliset sekä kaartin +soittokunnan juhlallisen soiton. Hän muisti nuo monellaiset +kallisarvoiset viinit, loistavat puheet ja hurmaavan tanssin. Mutta +sinne tanssin pyörteeseen haihtui hänen muistonsa. Illan viimeisiä +tapahtumia ei hän jaksanut muistiinsa saada, ei vaikka olisi kuin +koettanut. Kuinka tanssiaiset päättyivät ja miten hän sieltä oli tänne +joutunut, se pysyi hänelle sulana arvoituksena. + +Hän kohosi ylös, otti kahvikupin ja laski sen tuolille. Neitsyt poistui +huoneesta. Metsäherran pää tuntui niin raskaalle. Hänen rintansa röhisi +niin oudosti ja sydämeen koski niin kipeästi. Vähittäin pönkkäsi hän +itseään ylös sängystä. Päätä viemasi ja huone pyörähti toisin päin +hänen silmissään. + +"Tuli taasenkin juoduksi niin turkasen tavalla," mumisi metsäherra ja +puistautteli hartioitaan. + +Samalla tunkihe sisään hänen rouvansa. + +"Koeta, kultani, pukeutua, muut vieraat istuvat jo salissa ja aamiainen +on valmis," sanoi rouva ja heitti synkän, alakuloisen silmäyksen +miehensä tursistuneille kasvoille. + +Metsäherra ei sanaakaan vastannut, karisteli vaan rintaansa, otti lasin +raitista vettä, joi sen ja ryyppi sitten verkalleen kahvinsa. Tuskin +oli metsäherra saanut pukeneeksi, kun hänen tätinsä, laamannin rouva, +koputti ovelle. + +"Tehkää hyvin ja tulkaa ottamaan yksi kiehautettu muna," hän sanoi oven +takaa. + +Yhtenä kilinänä panivat lasit ja kahvelit, kun metsäherra rouvineen +astui ruokasaliin. Talon perhe lukuisine vieraineen seisoi ruokapöytien +ympärillä ja kumarteli sisään tulleille. Laamanni otti viinalla +täytetyn ryyppylasin ja sanoi metsäherralle: "Tjenare!" Tämä läheni +runsaasti varustettua viinapöytää, tarttui lasiinsa ja nakkasi +huulilleen. + +"Äh," sanoi laamanni, "oltiin sitä aamulla hyvästi päikkäröissään," +kuiskasi hän metsäherralle. + +"Hm," sanoi tämä kartellen keskustelua asiasta, josta ei hän jaksanut +muistaa ei pölähtävää. + +Sen sijaan käänsi hän punaisen nenänsä toisaalle, otti veitsen ja +kahvelin ja alkoi hapuilla itselleen voileipää. Mutta pala ei tahtonut +alas painua, sydäntä ellosteli ja ruumista puistautti kylmä väre. + +Vähittäin kääntyi hän ruokapöytään, jossa ei ollut enempää kuin +kaksitoista eri ruokalajia. Siinä oli sherryviiniä, joka oli maannut +kuusikymmentä vuotta kellarissa, madeiraa, mainiota valkoista viiniä, +marsalaa, vanhaa bordeaux'ta, tulista bourgognea, likööriä ja vihdoin +samppanjaa. + +Ruoka ei näyttänyt oikein maistuvan eikä keskustelukaan tahtonut sujua. +Laamanni tarttui viinilasiin ja kumarteli seurueelle. Vilkas lasien +kilinä seurasi sitä. + +Metsäherrakin tarttui lasiinsa. Aran ja rukoilevan silmäyksen heitti +metsäherran rouva häneen. Siitä ei tämä välittänyt, kohotti vaan lasin +huulilleen ja maistoi. Mutta sydän ei viiniä vastaan ottanut. Hän laski +viinilasin jälleen täysinäisenä pöydälle. Helpoituksen huokaus näytti +kohoavan metsäherran rouvan rinnasta. + +Vilkas keskustelu alkoi seurueessa. Aterioimista jatkettiin ja lasia +ahkerasti kilistettiin. Metsäherrakin tarttui aina tavan takaa +lasiinsa. Surunomaisella pelolla seurasi hänen rouvansa jokaista hänen +liikettään. Mutta tuskin sai metsäherra huuliaan kostuttaneeksi, kun +hänen jo täytyi laskea lasi jälleen pois. Sydän ei vastaan ottanut +mitään. Hän puistautteli hartioitaan. Rinta röhisi niin oudosti ja +sydämeen koski niin kovin kipeästi. Hän istahti tuolille. Pää horjahti +hervotonna taakse päin ja koko ruumis näytti kangistuvan. + +"Aksel! -- Herrantähden, Aksel!" huudahti metsäherran rouva ja töytäsi +miehensä luo. Hän tarttui miehensä käteen. Kylmä ja kankea oli se. + +"Aksel!" huudahti hän vielä kerran, mutta sanaakaan ei hän vastaukseksi +saa. + +Sanomatoin hämmästys, hälinä ja sekamelska syntyi koko seurueessa. + +"Hakekaa lääkäri!" huusi metsäherran rouva. + +"Minä otan issikan ja menen!" huudahti eräs nuori herra ja meni. Toiset +herrat tarttuivat metsäherraan ja kantoivat hänet sohvalle pitkäkseen. +Värisevin käsin irroitti metsäherran rouva vaatteita miehensä yltä ja +koetti hieroa hänen kangistunutta ruumistaan. + +Lääkäri tuli paikalle pikemmin kuin aavistaakaan voitiin. Hän koki +kaikki, mitä vaan osasi hengen palauttamiseksi. Mutta voimaton oli +tiede. Hänen täytyi vihdoin läsnä olleille ilmoittaa, että henki oli +paennut. + +Metsäherran rouva painoi tulisen suudelman miehensä kylmistyneelle +otsalle. Sitten painui hänen päänsä miehensä rintaa vasten ja sydämiä +värisyttävä voivotus tunkihe ilmoille. + + * * * * * + +Verkalleen astuskeli ylimetsäherra pitkin kaupungin katua. Päivä oli jo +puolessa. Pari sininauhaista herrasmiestä käveli ylimetsäherran +jälessä. + +"Jopa kuuluu yksi tuupertuneen," sanoi ensimäinen sininauha. + +"Johan minä sitä illalla sanoin, että meneeköhän tuo niin, ettei joku +joukosta keikahda," pitkitti toinen. + +Mutta ylimetsäherraa ei haluttanut tätä keskustelua pitemmältä seurata. +Hän pyörähti kadun kulmasta rantaan päin. Hän tuli juuri Laamannilta. +Hänen mielensä oli semmoinen, kuin on mielemme silloin, kun olemme +joutuneet paikalle, missä kamala itsemurha on juuri tapahtunut. +Tietämättään, tahtomattaan tuli ylimetsäherra kävelleeksi laivarantaan. +Höyrylaiva "Aamurusko" oli juuri lähtöön valmiina. Suuri joukko +siirtolaisia kiehui laivasillalla ja haalasi matkakirstujaan laivaan. +Kaksi miestä seisoi tuossa vähän erillään. Toisella oli viinapullo +kädessä. + +"Aina sinä tuon viinan kanssa mässäät. Eikö edes metsäherran surullinen +loppu ole sinulle opettanut, mihin tuollainen elämä vie?" sanoi toinen. +Ylimetsäherra tunsi hänet kohta Seinustan ukoksi ja astui häntä kohden. + +"Niin, niin, aivan totta, aivan totta... Olenhan minä niin onneton +ollut -- ja paljonhan olen pahaa tehnyt, mutta isäntä," ja Raution +Aappo kohotti viinapullon huulilleen ja maistoi, "mutta isäntä, mistä +muualta olisin silloin lohdutusta saanut, kun on oikein," ja hän painoi +kätensä sydämelleen, "kun on oikein ahdistanut ja käännellyt täällä. +Mutta nyt," ja hän ojensi kätensä ruhjoakseen pullonsa kivisiltaan, +"nyt, jos saan tästä edes ravintoni rehellisellä työllä, olkoon tämä +viimeinen ryyppyni," ja samalla lasisirpaleet helisivät kivillä. + +Seinustan ukko yritti jotain vastata, mutta samalla keksi hän +ylimetsäherran. Hän tarttui lakkiinsa ja nyökkäsi. + +"No jotakin minun tulee nähdä, tekinkö Ameriikkaan!" sanoi +ylimetsäherra ja pudisti ukon kättä. + +"Niin herra vorsmestari, niinhän se nyt on käynyt." + +"No ovatko nämät kaikki teidän kyläläisiä?" + +"Enimmäkseen." + +Ylimetsäherra silmäili tarkemmin siirtolaisparvea. Kärsimykset ja +puutteet olivat painaneet leimansa noille vanhastaan tutuille +kasvoille. Ahdistuksen ja säälin tunne valtasi hänen mielensä. +Liikutettuna käänsi hän kasvonsa pois ja tähysteli tyhjään avaruuteen. + +"Ja mikä yksin teidätkin pakoitti lähtemään?" kysyi hän vihdoin ukolta. + +"Hm," sanoi ukko, liikutettuna hänkin, "sitä en voi itsekään sanoa. +Lienee tuo käynyt kuin Abrahamille, joka sai Herran käskyn lähteä +maaltaan ja suvustaan ja isäinsä huoneesta. Niin se vaan kävi, ettei +minulle enää maistanut ei uni eikä ruoka, en edes enää rukoilleeksikaan +saanut tässä maassa. Minun oli joko lähteminen tahi paikalle +menehtyminen." + +Samalla mennä kaahuroi Heikki heidän ohitseen laivaan. Hän loi sammuvan +ja aran silmäyksen ylimetsäherraan. Alapäisenä ja itkeytynein silmin +mennä nyrkkäsi Kaisu hänen perässään. Hänellä oli suuri eväsnyytti +kainalossa. + +Laiva vihelsi viimeisen kerran ja koko siirtolaisliuta tunkihe laivaan. +Ukko tarttui lakkiinsa ja nyökkäsi. Ylimetsäherra ojensi konemaisesti +hänelle kätensä ja "Herran haltuun", kuiskasi hän ukolle. + +Tohisten ja puhkien alkoi laiva vähitellen irtaantua rannasta. +Ylimetsäherrasta tuntui juuri kuin hän olisi ollut ihan yksikseen +jäämäisillään autiolle saarelle. + +Laiva eteni verkalleen rannasta. Ylimetsäherra seisoi paikallaan ja +tähysteli laivalle. Hänen sydäntään pakotti. Yhä selvemmin ja selvemmin +tunsi hän oman tunnon soimausta siitä, ettei ollut kaikkia tehnyt, mitä +olisi voinut. Mutta nyt se oli jo myöhäistä. Laiva kiikkui jo tuolla +etäällä ja silmän räpäyksessä se katosi tyhjään avaruuteen. + +_Iissä, maalisk. 1888 -- marrask. 1891._ + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Kruunun metsissä, by Juhana Kokko + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KRUUNUN METSISSÄ *** + +***** This file should be named 38717-8.txt or 38717-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + http://www.gutenberg.org/3/8/7/1/38717/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +http://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at http://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit http://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including checks, online payments and credit card donations. +To donate, please visit: http://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + http://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/38717-8.zip b/38717-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..67c4e99 --- /dev/null +++ b/38717-8.zip diff --git a/38717-h.zip b/38717-h.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..9855dd0 --- /dev/null +++ b/38717-h.zip diff --git a/38717-h/38717-h.htm b/38717-h/38717-h.htm new file mode 100644 index 0000000..295f607 --- /dev/null +++ b/38717-h/38717-h.htm @@ -0,0 +1,6389 @@ +<!DOCTYPE html PUBLIC "-//W3C//DTD XHTML 1.0 Strict//EN" + "http://www.w3.org/TR/xhtml1/DTD/xhtml1-strict.dtd"> +<html xmlns="http://www.w3.org/1999/xhtml" xml:lang="en" lang="en"> + <head> + <meta http-equiv="Content-Type" content="text/html;charset=iso-8859-1" /> + <meta http-equiv="Content-Style-Type" content="text/css" /> + <title> + The Project Gutenberg eBook of Kruunun metsissä, by Kyösti. + </title> + <style type="text/css"> + +body { + margin-left: 10%; + margin-right: 10%; +} + + h1,h2,h3,h4 { + text-align: center; /* all headings centered */ + clear: both; +} + +p { + margin-top: .75em; + text-align: left; + margin-bottom: .75em; +} + +p.spacer { + margin-top:2em; + margin-bottom:3em; +} + +hr.tb {width: 45%;} + +hr.chapter { + width: 33%; + margin-top:4em; + margin-bottom:6em; + margin-left: auto; + margin-right: auto; + clear: both; +} + +.poem { + margin-left:10%; + margin-right:10%; + text-align: left; +} + +.poem .stanza {margin: 1em 0em 1em 0em;} + +.poem span.i0 { + display: block; + margin-left: 0em; + padding-left: 3em; + text-indent: -3em; +} + +.poem span.i4 { + display: block; + margin-left: 4em; + padding-left: 3em; + text-indent: -3em; +} + +.caption {font-weight: bold;} + +/* Images */ +.figcenter { + margin: auto; + text-align: center; +} + + </style> + </head> +<body> + + +<pre> + +The Project Gutenberg EBook of Kruunun metsissä, by Juhana Kokko + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Kruunun metsissä + +Author: Juhana Kokko + +Release Date: January 30, 2012 [EBook #38717] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KRUUNUN METSISSÄ *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + +</pre> + + + +<h1>KRUUNUN METSISSÄ</h1> + +<p> </p> +<h3>Kirj.</h3> + +<h2>Kyösti</h2> + +<p class="spacer"> </p> + +<h4>Werner Söderström, Porvoo, 1891.</h4> +<h4>Kuopion Uudessa Kirjapainossa.</h4> + +<p class="spacer"> </p> + +<div class="figcenter" style="width: 292px;"> +<img src="images/kokko.png" width="292" height="350" alt="Kyösti" title="Kyösti" /> +<span class="caption">Kyösti (Juhana Kokko)</span> +</div> + +<hr class="chapter" /> + + + + +<h2><a name="I" id="I"></a>I.</h2> + + +<p>"Olen ajatellut, että lähtisit tänään käymään kirkolla," sanoi +Seinustan ukko Heikille, joka omiin ajatuksiinsa vaipuneena nojasi +lynkäpäiksillään pöydän päätä vasten.</p> + +<p>"Olisi kai parasta lähteä jo tänään," jatkoi ukko, joka istui pöydän +takana tuolla Seinustan pirtissä. Lutheruksen postilla oli hänellä +vielä avoinna edessään. Päivän saarnan oli hän juuri loppuun saanut. +Muu talon väki oli ukon lukemasta tauottua hajaantunut ulkosalle.</p> + +<p>"Tänään ehtisi vielä Korven torppaan yöksi, sieltä ehtisi huomenna +pääjoen partaaseen ja sillä tavalla pääsisi tiistaina hyvään aikaan +kirkolle," lisäsi vielä ukko ja sipasi vankkaa mustan harmaata +tukkaansa. Samalla tirkisti hän pienillä terävillä silmillään vankkain +vaskisankain ylitse Heikkiä, käänti suurta mälliä suupielessään, josta +valui ilettävää jälää sängettyneelle leuvalle, kohautti löntterömäisiä +hartioitaan ja laski suuret nyrkkinsä pöydälle.</p> + +<p>Heikki kohautti myös nuorta solakkaa ruumistaan vähän pystympään ja +silmäsi ikkunasta elokuun taivaalle, missä aurinko paahtoi ylimmällään.</p> + +<p>Ukko kohosi verkalleen seisoalleen, sulki postillan ja pani sen tuolla +pöydän päässä seinällä riippuvalle kirjahyllylle. Siellä oli joukko +muitakin kirjoja. Oli siellä suuri Raamattu, Huone-Postilla, +Uskonharjoitus Autuuteen, Uskon-Peili, Aarre-Aitta, Kristityn Vaellus +y.m. hartauskirjoja. Ja tuolla ylähyllyllä oli sen lisäksi vanhoja +Lähetys-sanomia, olipa muuan vuosikerta amerikalaisia lehtiäkin.</p> + +<p>"Aiotteko tekin, setä, taasen hakea puita?" kysäsi Heikki astuen +ikkunan eteen ja silmäillen Isonvaltimon aaltoja, jotka hiljalleen +vierivät siitä ohitse yhtyäkseen muutamien penikulmien päässä olevaan +pääjokeen ja virratakseen sitten muutamien penikulmien päässä olevaan +mereen.</p> + +<p>"Niin olen ajatellut."</p> + +<p>"Entäs takuukirjat?"</p> + +<p>"Mene ja käske Jussin hakea metsänvahti tänne sillä aikaa kuin me +syömme," sanoi ukko.</p> + +<p>Heikki käveli mielistellen ovea kohden, seisahtui ja näytti arvelevan, +astui muutaman askeleen, seisahtui taasen.</p> + +<p>"Entäs takuumiehet," sanoi hän vihdoin.</p> + +<p>"Käskeköön Jussi Lotvosen myös tänne ja..."</p> + +<p>"Saatanhan minä taata toisena, — ettekö te, setä, takaisi minua?"</p> + +<p>"Aiotko sinäkin hakea puita?"</p> + +<p>"Täytyisihän sitä koettaa, jos..." ja siihen katkesi hänen lauseensa.</p> + +<p>"Niin, kauvanhan olet saanut odottaa, mutta moni on odottanut +enemmänkin, eihän niillä metsäherroilla kiirettä ole. — Viime +syksynäkö se olikaan, kun hakemuksen panit?"</p> + +<p>"Johan se oli toissa syksynä; — olisi tuota luullut kerkeävän +vähemmälläkin ajalla, mutta hiljasethan ne herrain kiireet," sanoi +Heikki katkerasti.</p> + +<p>"Niin, käskeköön Jussi vaan Lotvosen tänne, kyllä se takaa toisena +minun kanssani sinuakin," sanoi ukko.</p> + +<p>Heikki lähti pirtistä.</p> + +<p>"Niin, niin," jupisi ukko itsekseen nojaten kyynärpäiksilleen pöytää +vasten, "eihän se kumma ole, että mieli katkeraksi käy odotellessa +kaksi pitkää vuotta. Ei tuo ennen toki tuommosta ollut, mistä mies +mukavan torpan sijan löysi, niin sai sen vähemmittäkin mutkitta. Mutta +kaikin puolinhan tuo näkyykin tämä elämä käyvän niin kovin +mutkikkaaksi, että saa nähdä, miten sitä tästä puolin eletään."</p> + +<p>Pian palasi Heikki jälleen pirttiin.</p> + +<p>"Joko Jussi meni?" kysyi ukko.</p> + +<p>"Jo," vastasi Heikki.</p> + +<p>"Saahan tuota muka koettaa, mutta en usko siitä mitään tulevan... +Kummalliseksihan menee tämä aika... Sai tuota ennen vähemmittäkin +mutkitta metsää viljellä, miten parhaiten kunakin aikana kannatti, +mutta silloin olikin Valtimon kylä varakasta ja ihmiset tulivat hyvin +toimeen," arveli ukko.</p> + +<p>"Mikähän tämän ajan nyt on niin ikäväksi tehnyt," arveli Heikki siinä +muun puheen puutteessa.</p> + +<p>"Kun kruunu otti metsät haltuunsa ja metsähallitus tuli, niin +nielevät nuo suuripalkkaiset metsäherrat metsien tulot kokonaan. +Talonpoikariepuja ahdistellaan vaan kruunun metsistä."</p> + +<p>"Eikö sitä voisi muuta keinoa olla kuin kruunun metsät?"</p> + +<p>"Eipä se ole niin helppo luopua siitä mihin kerran on tottunut."</p> + +<p>"Mutta tulettepahan te ja Lotvonen hyvin toimeen."</p> + +<p>"Kun olemme poron hoidon ja vähentyneen metsän annin varassa kokeneet +maanviljelystämme enentää, emmekä ole antautuneet kauppiasten +keinoihin, niin tulemme jotenkin toimeen, mutta emmepä mekään ole vielä +niin pitkälle päässeet, että ilman kruunun metsien avutta eläsimme."</p> + +<p>"On siinä sentään ihmisten omaa syytäkin, kun ovat niin itsensä +köyhdyttäneet."</p> + +<p>"Kun olisivat osanneet pitää itsensä erillään noista kirkonkylän +porvareista."</p> + +<p>"No eivät suinkaan ne olisi voineet ketään pakoittaa kauppoihinsa, kun +eivät itse olisi menneet."</p> + +<p>"Siinäpä se juuri erehdys olikin. Kun tulolähteet olivat supistuneet, +olivat menot entisellään ja silloin alettiin ottaa velkaa ja..."</p> + +<p>"Ei suinkaan siitä voi kauppiaita syyttää että hätääntyneitä auttoivat +ja..."</p> + +<p>"Sinä et sitä ymmärrä. Katsohan nyt, kun tulot olivat pienenneet, olisi +pitänyt pienentää menojakin..."</p> + +<p>"Eivät suinkaan kauppiaat kenenkään menoja pienentää voi..."</p> + +<p>"No annahan nyt kun minä selitän! — Kauppiaat kehoittivat vaan +ostamaan ja sanoivat, että jos ei rahaa sattuisi olemaan, niin +pistetään laskuihin..."</p> + +<p>"No sehän oli oikein, että auttaa tarvitsevia."</p> + +<p>"Niin mutta kun menot olivat tulojen edelle kerran päässeet +pyörähtämään, niin lasku kasvoi huimaavaa vauhtia ja nuo +ihmisystävälliset porvarimme rikastuivat samalla kun kansa köyhtyi."</p> + +<p>Heikki katsoi epäillen ukkoa silmiin ja sanoi vihdoin:</p> + +<p>"Minä en voi käsittää sitä, miten velaksi anto ihmistä rikastuttaa."</p> + +<p>"Siinäpä se on, ettet sitä käsitä. Mutta kuulehan miten kävi +isävainajallesi. Kaikkosen patruunan kanssa teki hän kauppaa +vuosikymmenisen. Sieltä otti hän aina talvella jauhonsa, suolansa, +kahvinsa ja tarverahansa. Ei siinä kitsasteltu, mielellään sieltä lähti +mitä talossa tarvittiin. Sinne vei isäsi aina keväisin tukkinsa, +tervansa, palkkinsa ja kaikki mitä olemaan sattui. Ensin tehtiin tili +vuosittain, mutta sitten jäi lasku aina pitemmäksi ja pitemmäksi +ajaksi. Kerran sitten sanoi patruuna isällesi, että olisi parasta, että +hän antaisi hänelle velkakirjan, jotta voitaisiin saada maalle +kiinnitys.</p> + +<p>"'Mikä velkakirja?' kysyi isäsi.</p> + +<p>"Silloin näytti patruuna laskun, joka osoitti, että isäsi oli velkaa +5000 markkaa.</p> + +<p>"'Viisituhatta markkaa," huudahti isäsi. 'Ei tässä maailmassa!'</p> + +<p>"'Niin, semmoistahan se on teidän kanssanne, kun teitä ensin auttaa, +niin kyllä niin kauvan hyvänä pysyy, mutta jos teille jotain +saamisistaan mainitsee, niin sitten rupeatte, hävyttömiksi,' arveli +patruuna ja uhkasi panna hakemuksen, jos ei isäsi hyvällä velkaa +tunnustaisi. Siinä nyt oltiin. Ellei isäsi olisi kohta sen jälkeen +kuollut, ei hän penniäkään olisi sinulle perinnöksi jättänyt. Samaten +on käynyt useammalle meidän kylässä. Joko nyt käsität miten velkakauppa +ihmistä rikastuttaa ja miten..."</p> + +<p>Samassa aukeni ovi ja emäntä tuli leipäläjä sylissä pirttiin.</p> + +<p>"Missä täältä kaikki muut ovat?" kysäsi emäntä ja laski leivät +pöydälle.</p> + +<p>"Ulos kai ovat menneet," sanoi ukko ja läksi hänkin. Heikki teki +samoin.</p> + +<p>"Kil kil kil kil," panivat nuorten ja vasikkain kellot pihassa. "Eivät +nuokaan pysy ollenkaan takalolla, pyrkivät vaan tähän koluamaan... +Huis! Menkääs siitä. Mitä teille täällä on syömistä, vaikka mitäpä sitä +on siellä haassakaan. Kas kas, ettekö mene siitä! Eihän siellä taida +paljo mitään sielläkään olla. Aivan ovat menneet laihoiksi. Kelpasi kai +se ennen karjaakin kasvattaa, kun saivat käydä kruunun metsissä... No +no, ettekö mene! — Mistäpä ne tulevat neljätkymmenet pennit jokaisen +edestä, menkää vaan siitä! Niin, inuvat vaan nälissään. Jo häntä +aikoihin elettiin, ettekö mene! Niillä herroilla häntä aina on uusia +konstia. Eivät enää lehmätkään metsässä saa käydä. Kas kas, kuinka on +vastahakoista, eivät menisi mielellään sinne. Tappaa kai nuo saa joka +kantturan tuosta nälkää näkemästä. Onhan sitä siinäkin, kun lypsäväin +edestä jaksaa maksaa. No jo ne viimeinkin menevät," tuumi ukko ja +kääntyi pelloille päin.</p> + +<p>"Mihin te menette," huusi Heikki. "Ajattelin käydä katselemaan, eikö jo +selkoa saisi, mitä viime öinä on turmellut."</p> + +<p>"Minäkin tulen," sanoi Heikki ja yhdessä he painuivat pelloille.</p> + +<p>Selvästi huomasi, ettei talossa oltu nukuttu. Viljelys tosin ei ollut +vielä takaloon päin pitkälle levinnyt, juoksihan vaan kymmenkunta +sarkaa pitkin jokivartta, mutta sitä pitemmältä oli joki-ahdetta +viljelykseen otettu. Ukolla olikin kolme vankkaa poikaa, Heikki neljäs +ja siihen jätkiä lisäksi. Selvään huomasi, että nykyvuosina oli yhä +laajemmalti ruvettu viljelemään tuota hedelmällistä, savipohjaista +joki-ahdetta. Olipa siellä täällä heitetty heinän kasvuunkin muutamia +sarkoja ja malliksi oli oikein ostosiemenilläkin kylvetty ketoon +heittäessä. Uhkeat, täysinäiset heinäladot todistivat kyllä, että maa +tällä tavoin käytettynä viljelijänsä vaivat maksaisi.</p> + +<p>Silloin tällöin pysähtyi ukko tarkastelemaan puoleksi kypsyneitä, +väkevästä kasvusta lakoon painuneita elopeltojansa. Oli maar se +terääkin töhkäissyt, harvoin moista jyväläjää näkee muuallakaan +Suomessa.</p> + +<p>"Onkohan hyvin vikuuttanut," sanoi Heikki, jonka oma silmä ei vielä +ollut niin tarkistunut, että olisi itse oikein selkoa saanut.</p> + +<p>"Paljon on yöllä vahinkoa tehnyt," sanoi ukko ja käänteli pienellä +kepakolla la'ossa makaavia tähkäpäitä. "Katsos nyt tuotakin päätä, +minkä on näkönen ja tuota ... ja tuota ... ja tuota ... aijai ... on +kerrassaan kolmas osa päitä aivan turmiolla..."</p> + +<p>"Ka rietasta minkä vahingon teki, mutta pakkanen se olikin aamulla," +sanoi Heikki katsellessaan noita ilkeän ruskeiksi käyneitä tähkäpäitä, +joiden siikaset olivat kokoon käpristyneet, "no harvoin se juuri +merkitsemättä heittää."</p> + +<p>"Eipä juuri koskaan," sanoi ukko tyynesti, "useampi syksy viepi +pahemminkin, eikähän tässä vielä hätää ole, jos ei pahemmin ryhdy, saa +kiittää Jumalaa, että näinkin ... kaukana vielä leivättömyys on ... +mutta kas tuota peltoa, on vähän pystympää, siihen ei ole niinkään +sattunut, noita lakopaikkoja se oikein vihaa."</p> + +<p>Toivottoman silmäyksen loi ukko takaloa kohden. "Jospa kerrankin saisi +kuivatuksi nuo äärettömät rämeiköt ja räseiköt, mutta siihen kuluu +monta miespolvea."</p> + +<p>Kun ystävämme jälleen pirttiin tulivat, oli jo ruoka pöydällä. Pian +kerääntyivät talon miehet ja vaimotkin — niiden joukossa kaksi +reipasta miniää — pöydän ympärille. Ukko itse istahti pöydän päähän, +mutta emäntä taittoi vaan leipäpalasen ja alkoi syödä ilman istumatta +tuolla alempana pöytää, pöydästä kun aina yhtä ja toista puuttui, niin +oli mukavampi syödä noin seisapisteessä.</p> + +<p>Itsekullekin syömämiehelle oli asetettu oma sievä puukuppisensa täynnä +maitokeittoa. Olivatpa vielä lusikatkin viereen laitetut, mutta niitä +eivät syömämiehet aluksi käyttäneet. Ryystivät, ryystivät vaan partaan, +että pirtti vastaan kajahteli. Jos yksi ryysti lujasti, niin toinen +vielä lujemmin. — Mutta vähittäin taukosi tuo yksitoikkoinen ääni ja +yksi ja toinen tarttui jo lusikkaan keitoksia pohjalta saadakseen.</p> + +<p>"Tuolla ylimaissa päinhän ne eivät kuulu ollenkaan osaavan lusikkaa +käyttää," arveli joku joukosta.</p> + +<p>"Eiväthän ne siellä osaa," arveli toinen, "kourin vaan keitokset +kupista raastetaan."</p> + +<p>"Olihan se meilläkin piika kerran sieltä ylimaasta, niin ei rietas +osannut ollenkaan, kynnet vaan sekaan pälyivät, ei tietänyt ruoja, mitä +lusikoilla tehdään," arveli vielä muuan.</p> + +<p>Kului sitten joku tunti, niin jo tulee Jussikin kotia. Metsänvahti ja +Lotvonen olivat hänellä matkassa.</p> + +<p>Metsänvahti rupesi heti takuukirjoja laatimaan ja pian olivatkin ne +valmiit.</p> + +<p>"Saattaisit kai sinä hakemuskirjatkin tehdä," tiedusti ukko.</p> + +<p>"No miksikäpä en," arveli metsänvahti, "mutta eipä se vorsmestari siitä +oikein tykkää."</p> + +<p>"Miksi ei?" kysäsi Heikki.</p> + +<p>"Hm," äännähti metsänvahti.</p> + +<p>"Paljoko se metsäherra hakemuskirjasta ottaa?" kysäsi ukko.</p> + +<p>"Hm! — Markan."</p> + +<p>"Se on, kahdesta hakemuskirjasta kaksi markkaa," sanoi Heikki, "hulluko +tuota ilman aikaa maksamaan rupeaa."</p> + +<p>"Ja seitsemästä sadasta hakemuskirjasta seitsemän sataa markkaa," +arveli Lotvonen.</p> + +<p>"Lieneekö niitä niin paljon hakijoita," tuumi ukko.</p> + +<p>"Sanovathan nuo mennäkin vuotena olleen. Mutta eihän niitä puita enään +paljo kenellekään anneta. Sietäsi kai niitä meidänkin hakea, vaan +saahan sen tyhjän pyytämättäkin," arveli Lotvonen.</p> + +<p>"Mutta parashan on teettää metsävahdilla hakemuskirjat ja säästää siten +kaksi markkaa," väitti Heikki.</p> + +<p>"Herroja täytyy pitää mielillä, jos aikoo puita saada," sanoi Lotvonen.</p> + +<p>"No mitä ne siitä suuttuisivat, saatanhan minä selittää metsäherroille, +että se tulee helpommaksi ja..."</p> + +<p>"Sinä olet lapsi! — Et käsitä ollenkaan tämän maailman mutkia. Ei +niitä puita ole ilmankaan hyvä saada, valimiehille niitä annetaan ja +joka kerran on metsäherran vihoihin joutunut, niin vaikka nälkään +kuolkoon, sille ei mitään anneta. Muutoinkin näyttää siltä, että on +aikomus heittää puiden anti pois. Millä häntä sitten elettänee, millä +verot suoritettanee," sanoi Lotvonen.</p> + +<p>"No mutta joka kerran rehellisesti itsensä käyttää, niin ei suinkaan +sen vuoksi..."</p> + +<p>"Kyllähän Lotvonen on oikeassa," keskeytti ukko Heikkiä.</p> + +<p>Kun Lotvonen vakuutti vielä etteivät ne olleet ennenkään puita saaneet, +jotka muiden tekemillä hakemuskirjoilla olivat liikkuneet, niin +päättivät ystävämme teettää hakemuskirjat metsäherralla itsellään. +Markkahan siinäkin tosin kummastakin hakemuskirjasta hukkaan meni, +mutta mikäpä auttoi, täytyi koettaa noudattaa metsäherrojen mieltä, jos +mieli puita saada.</p> + +<p>Ja niin se Heikki varustausi lähtemään. Emäntä toi uuden +poronnahkalaukun, johon oli pantuna säynäjää, voita, leipää ja +poronpaistia. Heikki koppoi takkinsa naulasta, mutta ei pannutkaan sitä +päälleen. Ripusti vaan laukun selkäänsä, nakkasi takin käsivarrelleen, +silmäsi, hyvästijätöksi ympärilleen ja alkoi astua.</p> + +<p>Komeasti ne helahtelivat nuo Heikin punakuteiset puseron hihat ja +tuppikin se niin tahilleen letkahteli Heikin astuskellessa tuolla +joki-ahteella.</p> + +<p>Jokivartta olisi hänellä ollut käveltävänä kolmisen neljännestä, mutta +kummallista! — Peltojen päähän päästyään kääntyy hän pitkin Kalimen +ojan vartta takalolle.</p> + +<p>Niin takalolle! — Sinnepä oli hänen tätä samaa jälkeä parin viimeksi +kuluneen vuoden ajalla ennenkin niin usein nähty kävelevän.</p> + +<p>Verkalleen se vieriskeli vesi ojassa jokea kohden ja verkalleen +astuskeli Heikkikin takaloa kohden. Jänis laukata vinkasi +ojanpartaalle, mutta keksittyään Heikin, pujahti se yhtäkkiä jälleen +räseikköön.</p> + +<p>Tultuansa parin virstan päähän Seinustalta, pyörähti Heikki muutamien +sylien päähän ojan varresta. Siinä kohosi sievä ylänne, oli ikäänkuin +kartanon sijaksi aijottu.</p> + +<p>Hän istahti kivelle. "Kas tuohon ojan puolelle — siihenhän olen +aikonut rakentaa pirtin ja sitten sopii siihen lisätä muitakin +huoneita, sen mukaan kuin jaksaa. Tuonne takalon puolelle, alemma, +sopii panna navetta, ei tule suuritöiseksi kaivonkaan teko sinne. +Tallin, puodin ja muut huoneet sopii sitten rakentaa sivuille kuten +ainakin," niin tuumi Heikki ja Seinustan ukkokin oli pitänyt tätä +tuumaa hyvin järkevänä, että perustaa tähän uudistalo, eli aluksi +ainakin torppa.</p> + +<p>Ja Seinustan ukon isävainaja oli ollut kahdella päällä kummanko paikan +hän valitsisi, tämänkö vai Seinustan, ja ainoastaan joen läheisyys oli +hänen saanut valitsemaan jälkimäisen. Avarat viljelysmaat ja kaikin +puolin hyvät tilukset olisivat Seinustan ukon mielestä tarjona sillä, +joka tämän paikan valitseisi, ja aikaa voittaen voisi siihen paisua +hyväkin talo, jos vaan tekisi työtä ja pitäisi itsensä erillään +viinasta ja kirkonkylän porvareista,</p> + +<p>Olisipa uudistalon perustamisesta tälle paikalle ukon mielestä vielä +Seinustallekin etua. Kun näet kahden talon voimilla päästäisiin +muokkaamaan noita hallan pesiä tuossa ympäristöllä, niin voisivat +tulevat polvet olla paremmin suojatut.</p> + +<p>Kaikkea tätä Heikki aprikoi siinä istuessaan ja taasenkin johtuivat +hänen mieleensä uudet, omat huoneet ja oma hevoinen, omat lehmät ja +oma ... mutta niin, senpä hän heitti sanomatta.</p> + +<p>Mutta pian haihtuivat jälleen nuo suloiset kuvat, kun hänen mieleensä +johtui, että uusi pirtti ja navettakin tuossa jo seisoa töröttäisi ja +että jo muutamia sarkoja olisi tuolla ojitettuna, jos vaan metsäherrat +olisivat käyneet heti tarkastuksilla; mutta Jumala ties käynevätkö +vielä tänäkään kesänä.</p> + +<p>Hän kohosi istualtaan ja alkoi kävellä metsäpolkua suoraan jokivartta +kohden. Tultuaan joki-ahteelle, kääntyi hän pitkin jokivartta matkaansa +jatkamaan.</p> + +<p>Hän oli päässyt juuri parhaisiin miehuuden voimiinsa. Toisen työtä oli +hän jo mielestään kylliksi tehnyt, vierasta leipää jo tarpeeksi +haukannut. Selittämätöin sisällinen voima se pakoitti häntä omanokkaista +elämää ajattelemaan.</p> + +<p>Elämä ei tuntunut hänestä enää elämälle, ei työ työlle, eikä ruoka +ruualle toisen köötin alla ollessaan. Hän tunsi oikein voiman +jäsenissään lisääntyvän ja verensä lämpenevän sitä aikaa ajatellessaan, +jolloin saisi haukata omaa leipäänsä ja raataa omassa työssään.</p> + +<p>Kuta enemmän innostivat hänen tuumansa häntä, sitä kiivaammaksi yltyi +kävelynsäkin. Oikein aika vonkaa hän kävellä viuhtoi tuota lihavaa ja +saviperäistä joki-ahdetta.</p> + +<p>Tuskin oli talo ehtinyt näkyviltään kadota, kun tuolta jokimutkasta +näkyi jo toinen. Olipa paikoin kaksikin taloa kohdakkain molemmin +puolin jokea.</p> + +<p>Mutta viljelykset olivat mitättömän pienet. Ainoastaan muuan peltosarka +juoksi jonkun matkaa kahden puolen taloa ja siinä kaikki. Nykyisemmän +viljelykseen oton jälkeä ei missään näkynyt.</p> + +<p>Niinikään olivat rakennukset saaneet rapistua ihmiskäden koskematta. +Ainoastaan siellä, missä asunto oli niin kelvottomaksi käynyt, ettei +voinut omistajaansa talven yli suojata, kotistettiin sitä siksi, että +hätä hätää toimeen tuli. Kaikkialla kaikui tuo sama valitusvirsi, että +sietäsihän sitä meidänkin koettaa laittaa hakemusta, mutta mitäpä siitä +sitten hyvää olisi. Eihän niitä enää puita anneta paljo kenellekään. On +melkein turhaa haaskata työaikaansa ja rahaansa hakemuksiin, kun ei +siitä kumminkaan mitään hyvää lähde.</p> + +<p>Muutamat lisäsivät vielä, että herrain tarkoitus lienee kädestä pitäen +pakoittaa meitä varastamaan. Toiset taasen arvelivat, että olisi +parasta, että joka kynsi lähtisi Amerikaan, kun tämä elämä täälläkin +niin tukalaksi käy.</p> + +<p>Jalkaportaat johtivat joen yli ja jalkapolku vei suoraan sydänmaata +kohden. Heikillä oli vielä kaksipenikulmainen taival, ennenkuin pääsisi +yökortteeriinsa, Korven torppaan.</p> + +<p>Noin puoli venäjän virstaa jokivarresta, avaantui oikealta pitkin kylän +takaloa kulkeva laaja Koukeron neva. — Heikki kierrätti vasempaan +päästäksensä nevan päitse sen takana oleville kankaille.</p> + +<p>Vyötäsiä myöten kasvoivat nevan ympäristöllä olevat korpimaat heinää. +Kelpasi kai siellä kylän lehmien elellä. — Mutta kun kylän varallisuus +oli kerran muutoinkin niin kurjaksi käynyt, niin olivat eläimetkin vaan +muutamiksi supistuneet.</p> + +<p>Eivät olleet tottuneet nämät ihmiset lehmän annilla rahaa ottamaan. +Juustokahvia sitä vaan juotiin, kun lehmän antia liijemmin oli. Ja tuo +köyhiä asujamia kovin rasittava laidunvero sitten! — Niin — joka +paikkaanhan ne herrat nykyjään nokkansa pistävät. Ei häntä enään tiedä +mitä eteensä ottaisi. Hävittää kai niistä nuista kantturoistakin saa +joka sorkan, milläpä niistä suuria veroja maksettanee! — Niin olivat +kyläläiset vuodesta vuoteen vaikeroineet ja aina enemmän ja enemmän +olikin karja aikojen kuluessa kylästä supistunut. — —</p> + +<p>Jänis juosta vihkasi polun ylitse. Pari metsikanaa pyrähti lentää +räpäköimään läheisen puun alta. Ja oravakin ritisi tuolla puun +latvassa. Tuo hiekkaperäinen kangasmaa kasvoi runsaasti mustikoita. +Puolatkin alkoivat jo näyttää toiselta kyleltä punaisia pilkkuja. +Ruohonkortta ei kankaalla näkynyt, sammalta ja valkoista jäkälää vaan +kasvoi puolan ja mustikan varsien juurilla.</p> + +<p>Hyvin olivat metsätkin mitättömiksi nyyristyneet näiltä seuduilta. +Vasta noin penikulman verran jokivarresta alkoi ilmaantua tukki- ja +rakennuspuiksi kelpaavia petäjiä. Mutta sitten avautui eteen suuri +palomaa. Suurta vahinkoa oli kytövalkea siellä tehnyt. Neljännesmääriä +oli rietas maata ja metsää tuhonnut ja kenties miten laajalta olisikaan +kulkenut, elleivät ympärillä olevat laajat suot olisi sitä ehkäisseet. +Kasvullisuus loppui kokonaan. Mustatyvisiä kuivuneita puita seisoa +taarotti vaan taajassa. Puoleksi karisseitten oksien välitse näkyi +mustaa maata niin pitkälle kuin eroittaa voi. Missä tuli oli +kasviaineita runsaammin uhriksensa saanut, siinä paistoi vaan harmaa +tuhka. Vähän ylempänä sitten, puitten latvapuolilla, siirotti puoleksi +kellastuneita havupuitten oksia. Siellä täällä seisoa taarotti +kuusipuita, jotka olivat ihan latvaa myöten mustiksi muuttuneet. Poikki +palaneet puut olivat kaatuneet ristiin rastiin pystöön jääneitä puita +vasten. Missä puu oli päässyt maahan asti kellistymään, siihen oli +jäänyt jälelle ainoastaan musta kekäle. Yhtään eläintäkään ei +palomaalla ollut. Eloa ja liikettä ei missään näkynyt. Haudan +hiljaisuus vallitsi kaikkialla. Luonto oli kerrassaan kuollut. Haukka +vaan tuolla ilmassa lentää leijuili ympäriinsä. Laskeusi väliin alemma +ja kohosi taasen ylös ilmaan, kunnes keksi Heikin. Alkoi liidellä +ympäriinsä Heikin pään päällä. Laskeusi taasen alemma ja alemma, nousi +yhtäkkiä ylös ilmaan ja alkoi lentää suoraan palomaalta pois.</p> + +<p>Kun ei mitään erinomaisempaa ollut, mikä Heikin huomiota olisi +puoleensa kiinnittänyt, vaipui hän jälleen omiin ajatuksiinsa. — +Tuntui niin oudolta ja yksinäiseltä tämä elämä.</p> + +<hr class="tb" /> + +<p>Ajatuksiin vaipuneena vaelsi Heikki palomaan halki. Polkunsa johti +hänet Raision ojan varteen. Raution torpan viljelyksiä alkoi jo +ilmaantua ja siitä ei ollut kaukana Korven torppakaan. Heikki saapui +korpimaalle, jossa kasvoi vartevaa kuusi- ja koivumetsää. Sen juurella +oli tuuhea hillan varsikko. Heikki kumartui poimimaan hilloja. Aurinko +oli jo lännelle kallistunut.</p> + +<p>Yhtäkkiä kuuli hän outoa koppasemista takaansa polulta. Hän pyörähti +ympäri. "Pä ... ä ... ä ... ä ... ää!" äänsi perässä tulija ja töytäsi +nuuskimaan Heikin käsiä.</p> + +<p>Samalla kajahti metsä ja ilman läpi raikui heleä laulu:</p> + +<div class="poem"><div class="stanza"> +<span class="i4">"Kuules kultani näin!<br /></span> +<span class="i4">Ja tules tänne päin!<br /></span> +<span class="i0">Minulla on niin ikävä, kun yksin tänne jäin.<br /></span> +<span class="i4">Heti sulle sydämeni,<br /></span> +<span class="i4">Antaisin mä kultaseni,<br /></span> +<span class="i0">Kun vaan täksi hetkeksi tulisit mun luokseni."<br /></span> +</div></div> + +<p>Niin se laulu kaikui ja omituisesti sykähti Heikin rinta.</p> + +<p>"Tuku lampia, tuku lampia, tuku, tuku, tukuu," kaikui taasenkin +metsässä.</p> + +<p>Heikki ei enää voinut hillitä kauvan pidätettyjä tunteitaan.</p> + +<p>Ne puhkesivat ... ei, ne raikuivat ilmassa:</p> + +<div class="poem"><div class="stanza"> +<span class="i0">Tules tänne kultaseni lohduttamaan minua!<br /></span> +<span class="i0">Sillä minun sydämmeni halaa nähdä sinua! —<br /></span> +</div><div class="stanza"> +<span class="i0">Sinussapa sydämmeni lohdutuksen löydän viel',<br /></span> +<span class="i0">Vaikka se on niin kaukana ja eksyksissä surun tiell'.<br /></span> +</div></div> + +<p>"Pöh!" kuului ääni ja nuori iloinen tytön veitikka pujahti viidakosta. +"Pä ... ä ... ä ... ä ... ää!" oli ensimäinen vastaus ja juotto +hyökkäsi tytön käsiä nuuskimaan.</p> + +<p>"Ka täällähän sinä oletkin hupakkoni! — Mutta mikä sinut tänne +viskasi? Oletko menossa kirkolle?"</p> + +<p>"Sinnehän minä menen."</p> + +<p>"Niin, kylläpä tiedän, sinähän hankit uudistorppaa. — Mutta tiedätkö +mitä sinun ensin pitää hankkia, kun torpan laittoon rupeat?"</p> + +<p>"Minunko? — No tietysti pirtti, tahi ainakin sauna."</p> + +<p>"No entäs sitte?"</p> + +<p>"Pä ... ä ... ä ... ä ... äää!"</p> + +<p>"Tietysti peltoa."</p> + +<p>"No entäs sitten?"</p> + +<p>"Tietysti navetta ja talli."</p> + +<p>"No entäs sitten?"</p> + +<p>"Tietysti hevonen, lehmä ja lampaita."</p> + +<p>"Hihhihhih! — Entäs sitte?"</p> + +<p>"Hahhahhah! — Vaikkapa akka!"</p> + +<p>"Pä ... ä ... ä ... ä ... äää!"</p> + +<p>"Sittekö vasta?! — Hihhihhih."</p> + +<p>"No vaikkapa ennenkin, jos niin tahdot."</p> + +<p>"Pä ... ä ... ä ... äää!"</p> + +<p>Näin keskustellen painui seurue Raution torppaa kohden.</p> + +<p>Silmät puhuivat omaa kieltänsä ja heleä nauru kajahteli kauvas metsään.</p> + +<p>Tuskin he huomasivatkaan, ennen kuin olivat jo joutuneet ihan kaikki +Raution torppaan.</p> + +<p>"Ka, Raution Aappo!" — huudahti Korven Kaisu, sillä se oli tuon +tyttöhupakon nimi, ja osoitti tuossa veräjän pielessä lojuvaan mieheen, +joka kömpi verkalleen seisalleen, käänsi suuren nenänsä ja lihavan +puoleiset leveät kasvonsa ystäviämme kohden ja alkoi keikkasta — suu +pilkallisessa hymyssä — heidän luokseen.</p> + +<p>Toinen jalka oli hänellä kasvanut kappaletta pitemmäksi toista, joten +hänen kävelynsä näytti jokseenkin lystikkäältä. Hän asettui seisomaan +pitemmälle jalalleen tukien lyhemmän jalan varpailla ruumistaan +tasapainossa.</p> + +<p>Hän tirkisti niin veitikkamaisesti silmiin ensin Heikkiä, sitten Kaisua +ja vilkasi niin merkillisen ivallisesti sitten heitä kumpaakin ja +lausui vihdoin:</p> + +<p>"No emmehän me sinua vihaa, vaan emme sinua olevankaan sois."</p> + +<p>"Pä ... ä ... ä ... äää!" äänsi juotto.</p> + +<p>"Joko te kauvan niin viisas olette olleet?" kysyi Kaisu.</p> + +<p>"Alusta luomisesta! — Mutta ken tuota olisi uneksinut," ja taasen hän +vilkasi heitä kumpaakin silmiin, "mutta kyllähän se vakka aina kantensa +valitsee ja yhdenlaiset linnuthan ne parhaiten pesivät. — — Joko +teillä kauvan noin lysti on ollut?"</p> + +<p>"Pä ... ä ... ä ... ä ... äää!"...</p> + +<p>"Minkälaiset kylvöt teillä ovat?" sanoi vihdoin Heikki kääntääkseen +puhetta toisaalle.</p> + +<p>"Hyvät kylvöt, kauniit kylvöt, monellaista kukkaa."</p> + +<p>"Taisitte aikaisin tehdä?"</p> + +<p>"Ei se ollut aikanen. — Korven torpassakin oli jo oltu aikaa yläällä."</p> + +<p>"Pä ... ä ... ä ... ä ... äää!" Tuku piikaa tukuu! — — Hyvästi!" +sanoi Kaisu ja alkoi mennä takaperin kotiansa kohden.</p> + +<p>"No elä nyt vielä mene!" sanoi Aappo.</p> + +<p>"Menenpä suottakin!" sanoi Kaisu samalla kuin hänen ja Heikin palavat +silmät seurasivat toisiaan.</p> + +<p>"No mihin sinulla semmoinen hoppu on?"</p> + +<p>"Mitä te olette semmoisia! — Hyvästi!"</p> + +<p>"Pä ... ä ... ä ... ä ... äää!" pani juotto ja seurasi tyttöä.</p> + +<p>"Hyvästi, hyvästi! — Koeta vaan kiinnittää länkiä olkapäihin, sen minä +sanon, ettei mies mistään parane ja hyvä siitä lopultakin tulee, ei se +siitä sakene..." huusi Aappo.</p> + +<p>"Hyi kun te olette ilkeä!" —</p> + +<p>"Sen minä vaan sanonkin, että sinusta tulee vielä onnen poika, kylän +raittiin tyttö ja semmoisen äidin kasvattama. — — Mutta ethän vaan +kirkolle asti ole menossa?" kysyi Aappo Heikiltä.</p> + +<p>"Semmoinenhan se oli aikomus."</p> + +<p>"Niin, sinulla on torpan laiton puuhat?"</p> + +<p>"Niinhän ne ovat — ja vähän muutakin asiaa."</p> + +<p>"No mitä sitten — vissiinkin tuumit puiden hakemista?"</p> + +<p>"Niin."</p> + +<p>"Hahhahhah! — Oletko lapsellinen?! — Etkö tuota jo ole tullut +näkemään, mimmoista huushollia se on tuo metsähoito; kuluttaa ensin +viikkokausi parasta työaikaa, maksaa päälliseksi kartoista, +hakemiskirjoista, takuukirjain todistuksista ja kumarrella sitten +metsäherroja, kaikki turhaa. — Ainoastaan ne, jotka osaavat tekeytyä +metsäherroille hyvin ulkokullatun näköisiksi ja haukkua kanssaveljiään +metsän varkaiksi, ainoastaan ne saavat puita, jos sattuu. — Mutta +kylän rehellisimmille miehille ei puita anneta, ei vaikka itkisi ja +inusi, vaivataan vaan käräjiin metsän hakkuusta muka, kuten tiedät +Lotvosellekin käyneen. Vuosikausia niitä sitten pinkutetaan käräjillä; +sillä aikaa kun oikeat metsän varkaat kävelevät rehellisinä miehinä, +kuletetaan koko kylän väki käräjille, vieraiksi miehiksi muka. Niin +sitä rehellisille ihmisille tehdään. Ei, opi viisaaksi poikaseni — +koskei kerran puita muutoin saa, niin paras on varastaa. Siitä ei syytä +kukaan, jos viisaasti menettelee."</p> + +<p>"Hyvästi!" sanoi Heikki, jota jo alkoi kauhistaa Aapon puheet.</p> + +<p>"Hyvästi! — Mutta usko vaan minua ettei rehellinen ihminen nykyisen +metsähoidon aikana hyödy."</p> + +<p>"Jolla kerran oma torppa niinkuin teilläkin, ja viitsii siihen työtä +tehdä, niin sen en usko varastaa tarvitsevan," arveli Heikki ja alkoi +kävellä.</p> + +<p>Raution Aappo ottaa lyyhäsi muutamia askelia hänen jälkeensä, asettui +taasenkin seisomaan pitemmälle jalalleen tukien maasta lyhemmän jalan +varpailla ruumistaan tasapainossa, suunsa vetäysi pilkalliseen hymyyn +kuullessaan Heikin puhuvan omasta torpasta ja hän jatkoi:</p> + +<p>"Oma torppa! — hahhahhah! — Oma torppahan se oli Korven vaarillakin. +Hän oli nuori ja raitis, samoin kuin sinäkin ja hänen vaimovainajalleen +ei kylässä vertoja tietty, pani mihin työhön hyvänsä. Kolmisen kymmentä +vuotta tekivät he työtä, perkasivat niittyjä ja väänsivät kantoja kuin +nuoret karhut, kasvoi heille kaksi soreaa poikaa, yhtä rotevia kuin +vanhemmat ja halukkaita työhön kuin muurahaiset; uusia aloja aikoivat +he viljelykselle voittaa. Mutta mikä onnettomuus! Heinävuosi tuli +mitättömän huono, halla vei syksyllä ihmisten ruuan.</p> + +<p>"Ei hätää, arveli Korven vaari, menemme poikain kanssa keväillä +tukkiurakoille... Tuli sitten kevät. Kova kuume ruhjoi vuoteesen kaikki +kolme miestä, eläinten ja ihmisten eväät alkoivat loppua. Muori sanoi +hourivalle miehellensä: On tuolla perkkausmaalla kymmenen syltä vanhoja +koivuhalkoja, meille on sitä paitse halkoja nykyvuosina niittyjä +perkatessa hakattu enemmän kuin polttaa ehdimme, minä toimitan ne +rahaksi, lahovat ne kuitenkin, kun emme itse niitä tarvitse. — Tee +niin, vastasi heikko sairas ja niin se muori tekikin.</p> + +<p>"Tuskin oli vaari parantunut, kun jo metsänvahti kävi hänelle +ilmoittamassa, että oli torpan kontrahdin rikkonut ja että hän sen +vuoksi tulee torpasta häädettäväksi niin pian kuin asia on laillista +tietä loppuun ajettu. Niin se käypi, kun on oma torppa! — hahhahhah."</p> + +<p>"Hm!" sanoi Heikki ja silmäsi vielä hyvästijätöksi taaksensa Aappoa, +jonka silmät loistivat voiton riemusta, mutta huomattuaan Heikin +vakavasta katseesta, ettei hän vieläkään ollut saanut häntä +vakuutetuksi siitä, että metsän varkaus on välttämätöin, jos mieli +elää, huusi hän vielä Heikille jälkeen:</p> + +<p>"Sinä olet näemmä saanut päähäsi körttisten houreita, mutta antaahan +ajan kulua, niin kentiesi vielä neuvojani tarvitset ja silloin tulee +meistä hyvät ystävät."</p> + +<p>Heikki jatkoi vaan matkaa enää päätäkään taakseen kääntämättä. +Raisionojan vartta käveli hän Korven torppaa kohden.</p> + +<p>Aapo oli hänen mieleensä johtanut Korven torpan asujanten kohtalon. Hän +oli aina kuullut säälitettävän Korven vaaria sentähden, että hänen +täytyi jättää koko elämänsä työnteko muiden hyväksi ja luopua torpasta +mitään korvausta saamatta; oli hän myöskin kuullut sanottavan, että syy +tähän oli se, että vaari oli vastoin torpan kontrahtia myönyt torpasta +halkoja, mutta että asia olisi noin viatonta laatua kuin Aapo sanoi, +sitä ei hän oikein uskonut.</p> + +<p>Korven torpan viljelyksiä alkoi jo ilmaantua. Tuossa oli pari ladon +alaa ihmiskäden raivaamaa niittyä. Mutta metsä oli jälleen sen +valtaamaisillaan. Pitkin ojan vartta kulki Heikki edelleen. Perkkuumaa +loppui pian ja jälleen tuli hän raivaamattomalle korpimaalle, missä +koivut ja kuuset sekaseuraisin rehentelivät. Pitkää heinää kasvoi +niiden juurilla.</p> + +<p>Aukeni jälleen uusia perkattuja niittymaita ja pian jo töröttivät +Korven rakennuksetkin tuossa Heikin nokan edessä. Niiden takaa välkkyi +ilta-auringon kultaamana Raision järven lasityyni pinta. Torppa oli +juuri siinä paikassa, mistä Raision oja alkoi järvestä.</p> + +<p>Oli siinä jo pelloksikin raivattu koko palsta tuota hedelmällistä ojan +vartta, mutta kaikki näyttivät nyt olevan aivan umpeen uikahtamassa. +Suuri osa oli kokonaan ketoon ryöstäytynyt, ja se, mitä vielä sulana +oli, sekin oli juolaan ja rikkaruohon vallassa.</p> + +<p>Torpan rakennukset olivat vielä jotenkin kunnossa, katot vaan olivat +rappeutumassa ja navetta kokonaan lytistymässä.</p> + +<p>Heikki astui porstuaan. Vasemmalla oli huoneen kehä, joka oli siinä jo +vuosikymmeniä valmistamatonna seisoa töröttänyt. Hän avasi pirtin oven +oikealta ja työntäytyi sisään. Tuli siistiin valoisaan huoneeseen.</p> + +<p>Pirtissä ei muita asujia ollut kuin vanhanpuoleinen hartiakas vaari, +joka lojui vuoteellaan tuolla karsinaikkunan puolella.</p> + +<p>"Hyvää iltaa!" äänsi Heikki.</p> + +<p>"Jumal' antakoon! — Mistäs tämä nuori mies on?" kysyi vaari pystympään +kohoten ja silmiään hieroskellen.</p> + +<p>"Olenpahan tuolta. — Seinustan miehiä."</p> + +<p>"Oletko sinä Simunavainajan poikia?"</p> + +<p>"Olenhan tuota."</p> + +<p>"Kas niin ne nuoret kasvavat, etkös sinä ollut Kaisun kanssa yhtaikaa +rippikoulussa, muistelen Kaisun joskus puhuneen, että sinä olit paras +vastaamaan ... mutta mihinkä se Kaisu nyt tästä lienee pistäytynyt, +kun..."</p> + +<div class="poem"><div class="stanza"> +<span class="i0">"Istuissani ja murheissan<br /></span> +<span class="i0">Otin minä pännän käteeni,<br /></span> +<span class="i0">Jolla aijon kirjoittaa,<br /></span> +<span class="i0">Kuin on pitkät mun päiväni,<br /></span> +<span class="i0">Frallallaa fralihili fralilali frallallaa.<br /></span> +</div><div class="stanza"> +<span class="i0">Sinun sini silmäsi<br /></span> +<span class="i0">Sytytti sydämen palamaan;<br /></span> +<span class="i0">Sinun kasvois kauneus<br /></span> +<span class="i0">Ijäti muistuu mielehen,<br /></span> +<span class="i0">Frallallaa fralilali fralilali frallallaa."<br /></span> +</div></div> + +<p>Niin sieltä pihalta laulu kajahteli, askelia kuului portailta ja +porstuasta, ovi aukeni ja Kaisu tuli sisään.</p> + +<p>"Pöh! — Johan sinäkin olet täällä," sanoi hän Heikille, sieppasi +huivin, viskasi sen hartioilleen, ja läheni taasen ovea.</p> + +<p>"Minnekäs nyt?" kysäsi vaari.</p> + +<p>"Ajattelin käydä kokemassa noita koukkuja," sanoi Kaisu ja samalla +kohtasivat Heikin ja Kaisun silmäykset toisiaan.</p> + +<p>"Miksi et heitä laukkua seljästäsi?" sanoi Kaisu Heikille.</p> + +<p>"Niin — taitaapa sitä talossa saada yösijaa," arveli Heikki vaariin +kääntyen.</p> + +<p>"Onhan tässä lämmintä," arveli äijä.</p> + +<p>Mutta Heikin ja Kaisun silmäykset seurasivat vaan toisiaan.</p> + +<p>Heikki riisui laukun seljästään, työnsi sen penkin alle, raappasi +korvallistaan ja sanoi vihdoin Kaisulle:</p> + +<p>"Järvellekö aijot?"</p> + +<p>"Niin."</p> + +<p>"Jos minäkin tulisin."</p> + +<p>"Tule," sanoi Kaisu ja pyrähti ulos.</p> + +<p>Heikki pisti takin päälleen ja seurasi perässä.</p> + +<p>Nopeasti kuin orava hypähti Kaisu veräjän ylitse, otti airot, auskarin +ja melan viidakosta ja alkoi hipsutella rantaan.</p> + +<p>Samalla pyrähti peippo viidakosta ja lensi läheisen koivun oksalle.</p> + +<div class="poem"><div class="stanza"> +<span class="i0">Peippo se pieni lintu<br /></span> +<span class="i0">Aamuruskon siivillä<br /></span> +<span class="i0">Lenteli hän sinne tänne<br /></span> +<span class="i0">Etsien itsellensä ystävää.<br /></span> +</div><div class="stanza"> +<span class="i0">Vaan kun ei hän löytänyt,<br /></span> +<span class="i0">Niin hyppäsi oksalle laulamaan,<br /></span> +<span class="i0">Lauleli hän tälläkin lailla:<br /></span> +<span class="i0">"Minä se yksin maailmassa oon."<br /></span> +</div><div class="stanza"> +<span class="i0">"Maailmassa avarassa<br /></span> +<span class="i0">On niin monta ystävää,<br /></span> +<span class="i0">Vaan ne on niin sangen harvat,<br /></span> +<span class="i0">Jotka ne liittonsa pitävät."<br /></span> +</div></div> + +<p>Niin se Kaisu hyräili peipposen nähtyänsä.</p> + +<p>Pian oli Kaisu valkamassa ja puottaa romahutti venevärkit veneeseen, +mutta samalla oli Heikkikin rannassa, sieppasi auskarin ja syyti veden +veneestä. Yhtä haavaa tarttui neljä kättä veneen keulaan ja vene +soljahti vesille.</p> + +<p>Heikki tarttui airoihin ja Kaisu ohjasi venettä koukkuja kohden.</p> + +<p>Elokuun aurinko oli mailleen menossa. Viimeisiä säteitään heitti se +metsäjärven rasvatyynelle pinnalle. Heikin ja Kaisun silmäykset +kohtasivat toisiaan, mutta pian kääntyivät molempain katseet ylös, +siellä taivaalla ne sitten harhailivat hetkisen. Kaisu vilkasi taasen +Heikkiin ja loi sitte silmänsä itää kohden, sieltä oli ohutta pilven +verhoa taivaalle kohoamassa. Samalla vilkasi Heikki Kaisuun ja heitti +sitten silmäyksen pitkin järven pintaa etelään — aivan oikein — +sieltä lähtee hieno väre pitkin vesikalvoa pohjaiseen päin... Molemmat +vilkasivat taasenkin toisiinsa ikään kuin sanoakseen: Jumalalle olkoon +kiitos!</p> + +<p>Heikki veteli taasen vinhemmin, mutta pian pyöräytti Kaisu perän +läheisen vavan luo, vetäsi siimasta ja samalla loiskahti aikalainen +ahven veneeseen, hyppeli siinä kunnes sai auskarilla kolahduksen +otsaansa.</p> + +<p>Sitten he kulkivat koukku koukulta, kunnes olivat kaikki koetut.</p> + +<p>"Kalastipahan siksi, että syömään päästään," arveli Kaisu.</p> + +<p>Tämä oli ensimäinen sana minkä he toisilleen olivat virkkaneet koko +kalastusretkellä, eikä Heikki tiennyt mitä siihenkään vastaisi. Hänellä +tuntui olevan niin paljon Kaisulle sanomista, mutta kuolemakseenkaan ei +hän tietänyt mistä päästä alkaisi. Hän mietti hetkisen, vaan kun ei +muuta keksinyt, tarttui lujemmin airoihin, veteli vinhemmin ja alkoi +laulella:</p> + +<div class="poem"><div class="stanza"> +<span class="i0">"Mökkini laitan maantien viereen<br /></span> +<span class="i0">Ja maalaan sen keltaiseksi ja -seksi,<br /></span> +<span class="i0">Mökkini laitan maantien viereen<br /></span> +<span class="i0">Ja maalaan sen keltaiseksi.<br /></span> +</div><div class="stanza"> +<span class="i0">Kun kultani tulee lähelle,<br /></span> +<span class="i0">Niin luulee sen herraiseksi ja -seksi,<br /></span> +<span class="i0">Kun kultani tulee lähelle,<br /></span> +<span class="i0">Niin luulee sen herraiseksi."<br /></span> +</div></div> + +<p>"Eihän siitä sinun mökkisi laitosta mitään valmista tahdo tulla," +keskeytti Kaisu.</p> + +<p>"Eihän siitä; — ajattelin pyytää metsäherroja edes tänä syksynä +syynäämään, kun sinne muutoinkin nyt menen."</p> + +<p>"Mutta jos eivät syynää?"</p> + +<p>Heikki loi kysyvän katseen Kaisuun, joka näytti odottavan vastausta. +Airot heltyivät hänen käsistään, hän loi silmänsä veneen pohjaan, +vetäsi jonkun kerran airoilla ja taasenkin jäivät airot hetkeksi omiin +valtoihinsa, hänen sydämestään kohosi kysymys:</p> + +<p>"Joko sinäkin epäilet?" — Tuo kysymys kohosi kurkkuun, siirtyi siitä +kielelle, mutta huulien yli se ei päässyt; ei, Heikki nielasi sen +jälleen alas, hänen kätensä puristuivat airoihin, hän alkoi vedellä +vinhemmin ja lauleli:</p> + +<div class="poem"><div class="stanza"> +<span class="i0">"Joka on järvelle joutunut,<br /></span> +<span class="i0">Se rannalle kai soutaa ja soutaa;<br /></span> +<span class="i0">Joka on järvelle joutunut,<br /></span> +<span class="i0">Se rannalle kai soutaa."<br /></span> +</div></div> + +<p>Pian saapuivatkin he jälleen rantaan. Kaisu kokoili kalat veneen +pohjalta. Heikki taittoi pajun oksan viidakosta ja ripusti kalat +kitasista oksaan, sieppasi airot ja kantoi ne samaan paikkaan, mistä +Kaisu oli ne äsken ottanut.</p> + +<p>Aurinko oli jo mailleen mennyt.</p> + +<p>Kuu mollotti täysinäisenä taivaslaella.</p> + +<p>"Pää ... ä ... ä ... ää," kuului taasenkin vastaan tuolta veräjän +luota.</p> + +<p>"Vai jo sinä hupakkoni olet taasen navetasta päässyt, — odotahan!" ja +samalla hypähti Kaisu veräjän yli, "tuku piikaa, tuku," sanoi hän +sitten ja juoksi navettaa kohden.</p> + +<p>"Pä ... ä ... ä ... ää," pani juotto ja seurasi emäntäänsä. Heikki +asteli myös kädessään kalanippua heilutellen samaan suuntaan, kunnes +saapui navetan ovelle, josta juotto hypähti Kaisun perässä sisälle.</p> + +<p>"Onhan sinulla täällä puhdas vuode, tuku piikaa! no, hyppääpäs tuonne," +sanoi Kaisu, koppoi juoton syliinsä, nosti karsinaan ja jäi sitten +siihen karsinan aidan viereen seisomaan ja katseli karitsan liikkeitä +karsinassa.</p> + +<p>Heikkikin meni sinne lähemmä ja seisahti tuohon, karsinan aidan luo +aivan Kaisua lähelle.</p> + +<p>Kaisu ojensi kätensä juotolle, joka töytäsi sitä nuolemaan. Sitten loi +hän silmänsä Heikkiin ja sanoi:</p> + +<p>"Sain tuon Lotvosen emännältä keväällä, ajattelin, että saamme siitä +ehken lampaan siementä."</p> + +<p>Nyt loi Heikkikin silmänsä Kaisuun, hänen otsansa kirkastui ja sydän se +sykähti iloisemmin tuolla Heikin rinnassa, mutta mitään ei hän Kaisulle +vastanneeksi saanut,</p> + +<p>"Innimöö!" kuului toisesta nurkasta ja pian oli Kaisu Ensikkiä +taputtelemassa.</p> + +<p>Heikki meni sinne lähemmä ja katseli tuota lihavaa nuorimullukkaa,</p> + +<p>"Tämän minä myöskin olen meitä varten juottanut," sanoi Kaisu ja +kääntyi Heikkiin.</p> + +<p>"Hm!" sanoi Heikki, jonka silmät ilosta säteilivät tuossa hämärässä, +mutta siistissä navetassa.</p> + +<p>Hänen mieleensä kuvastui jälleen oma uusi navetta, jossa Kaisu lehmien +ja lammasten kanssa hääräileisi, oma uusi karjalato, oma talli ja +viimein oma hevonenkin, jonka vuoksi hän vihdoin Kaisulle sanoi, että +setä oli hänelle luvannut omaksi laukin.</p> + +<p>"Senkö sinun oman ajokkaasi?" kysäsi Kaisu ja siirrähti Heikkiä +lähemmä, samalla kun hänen mieleensä kuvastui tuo pulska hevonen, +"kehtaa kai sillä talvella kirkolle ajella. — Mutta tulehan tänne?" +lisäsi hän ja kiiruhti navetasta.</p> + +<p>Heikki silmäsi toista isompaa lehmää, joka oli Korven ainoa lypsävä ja +seurasi sitten Kaisua toisella puolella pihaa olevaan aittaan.</p> + +<p>"Katsoppas!" sanoi Kaisu osoittaen orrelle.</p> + +<p>Heikki siirtyi lähemmä ja näki ihan uuden ryvinpää-aluspolstarin, +useampia höyhenisiä päänaluspolstereita sekä muutamia täkkiä ja +lakanoita niin komeasti orrella rippua kellottavan. Hänen mieleensä +johtui taasenkin oma pirtti ja oma pöytä, jonka ääressä he yhdessä +Kaisun kanssa syödä suikuttelivat. Valoisampana kuin koskaan ennen +kuvastui Heikille oma koti.</p> + +<p>"Jospa sentään kävisivät metsäherrat tänä syksynä syynäämässä, niin +tulevana vuotena tähän aikaan asuisimme jo omassa pirtissämme," sanoi +Heikki vihdoin.</p> + +<p>"Jaksasimmekohan toki niin pian laittaa?" kysäsi Kaisu siirtyen lähemmä +ovea. Heikki seurasi perässä ja siinä kuun valossa näki hän selvään +miten Kaisunkin silmät toivosta säteilivät.</p> + +<p>"Konstikos on jaksaessa, jolla kerran on neljäsataa markkaa korolla +isältä perittyjä rahoja," sanoi Heikki, "ja onhan tuo setäkin luvannut +auttaa, kun huoneita laitamme."</p> + +<p>"Neljäsataa markkaa! — Hm — sepäs vasta summa, etkä ole koskaan ennen +siitä puhunut... Konstikos se silloin on..."</p> + +<p>"Konstikos se on ollessa kuin osaa," sanoi Heikki noin vähän niinkuin +veitikkamaisesti ja nakkasi niskojansa.</p> + +<p>"Niin että," sanoi Kaisu tehden samallaisen liikkeen ja alkoi laulella:</p> + +<div class="poem"><div class="stanza"> +<span class="i0">"Penni oli mulla perintöä,<br /></span> +<span class="i0">Vaan hellullani oli kaksi<br /></span> +<span class="i0">Ja tuon yhden pennin tähden hän<br /></span> +<span class="i0">On tullut mahtavaksi."<br /></span> +</div></div> + +<p>"Niinkö on tehnyt?!" sanoi Heikki, tirkisti Kaisua silmiin, ja sipasi +etusormellaan häntä leuvasta.</p> + +<p>"Elä tule minun tilani reunalle!" sanoi Kaisu, hypähti kynnyksen ylitse +ja istahti kynnykselle, jotta jalkansa jäivät ulkopuolelle.</p> + +<p>"Tulenpa suottakin," sanoi Heikki, istahti hänkin kynnykselle, jotta +jalkansa jäivät sisäpuolelle, ja tirkisti niin veitikkamaisesti Kaisun +palaviin silmiin.</p> + +<p>Kuu se paistaa killotti tuolta taivaslaelta, yölepakko lentää livahti +aitan editse ja hiljainen tuulen huokaus suhautti lähellä kasvavan +koivun lehtiä, mutta sitten seurasi tyyni hiljaisuus. Ei yölepakkoa +näkynyt, eikä puun lehtikään liikahtanut.</p> + +<p>Kaisu ei raahtinut häiritä tätä luonnon hiljaisuutta, eikä sitä +hennonnut tehdä Heikkikään. Hiljaan nauttivat he siinä onnen +suloisuutta, hiljaan ja kauvan; kunnes taasenkin vilahti yölepakko ja +tuulen huokaus kuului puun lehdissä. Pirtin ovi aukeni ja askelia +kuului.</p> + +<p>Kaisu hypähti ylös, koppoi kalanipun ja alkoi juosta hipsutella pirttiä +kohden.</p> + +<div class="poem"><div class="stanza"> +<span class="i0">"Kyllä se tulee, jahka se joutuu,<br /></span> +<span class="i0">Jahka se joutuu, jahka se joutuu,<br /></span> +<span class="i0">Kyllä se tulee, jahka se joutuu;<br /></span> +<span class="i0">Kultani minua hakemaan.<br /></span> +</div><div class="stanza"> +<span class="i0">Sitten se vasta rakkaus syttyy,<br /></span> +<span class="i0">Rakkaus syttyy, rakkaus syttyy;<br /></span> +<span class="i0">Sitten se vasta rakkaus syttyy;<br /></span> +<span class="i0">Frallalla tallalla lallallaa."<br /></span> +</div></div> + +<p>Niin se Kaisu lauloi siinä juostessaan. Ohut pilvi oli silloin jo +verhonnut puoli taivasta.</p> + +<p>"Öhhöm," rykäsi vaari, joka tuli pirtistä pihalle ja tähysteli +taivaalle.</p> + +<p>Heikki hypähti myöskin aitan kynnykseltä ja läheni ukkoa.</p> + +<p>"Eipä nyt pakkasesta pelkoa ole," arveli vaari yhä taivaalle +tirkistellen.</p> + +<p>"Ei ole," vakuutti Heikki, "tuulen henki on etelässä, väre kävi +järvellä pohjaseen."</p> + +<p>"Eteläänhän tuo kuukin juoksee," arveli ukko ja todella näyttikin kuin +kuu olisi oikein aika hamppua tuolla pilven verhon takana etelään +kiiruhtanut, — "Ylätuulikin on etelässä," arveli vielä vaari siinä +miesten taivahalle tirkistellessä.</p> + +<p>Miehet painuivat pirttiin, josta iloinen takkavalkea heille vastahan +räiskähteli. Kaisa puuhaili siellä piisin ääressä kalavarrasten kanssa.</p> + +<p>Ukko istahti piisin eteen jakkaralle, Heikki teki samoin.</p> + +<p>Kaisu silmäsi heitä kumpaakin. Valkea leimusi piisistä vasten heidän +kasvojaan.</p> + +<p>"Tässähän ne pojatkin aina ennen iltasilla istuivat näin pyhä-iltoina," +sanoi Kaisu.</p> + +<p>Ukon otsalle nousi synkkä pilvi, mutta mitään hän ei sanonut, katsoa +tuijotti vaan eteensä.</p> + +<p>"Ovatko pojat kirjoittaneet," tiedusti Heikki.</p> + +<p>"Ovathan ne," sanoi Kaisu.</p> + +<p>"Siellä ne ovat Amerikassa?"</p> + +<p>"Siellähän ne ovat."</p> + +<p>"Eivätkö aijo kotiin tulla?"</p> + +<p>"Eivät."</p> + +<p>"Kummapa se on."</p> + +<p>"Mikä kumma se on," puuttui vihdoin puheesen vaari, "mitä täällä +nuorimies tekee."</p> + +<p>"Eivätkö he olisi voineet elää tässä, ja tehdä työtä yhdessä teidän +kanssa," arveli Heikki.</p> + +<p>"Hm!" sanoi vaari ja yhä synkemmäksi kävi hänen muotonsa.</p> + +<p>"Etkö sinä tiedä, ettei tässä meilläkään ole ikuista istunta; — etkö +tiedä, että meidät tänään tahi huomenna ajetaan tästä taivas-alle ja +kumma, että näinkin kauvan olemme saaneet olla, kun jo kaksi vuotta +sitten meidät lähtemään tuomittiin," sanoi Kaisu.</p> + +<p>"Mutta Raution Aappohan sanoi, että te möitte ainoastaan niitä halkoja, +jotka olivat teille itsellenne liijaksi ja jotka muutoin olisivat +perkkausmaalle lahonneet," sanoi Heikki.</p> + +<p>"Sitä ei laki katso," sanoi ukko synkästi.</p> + +<p>"Mutta ettekö te koettaneet metsäherroille selittää että..."</p> + +<p>"Sinä olet lapsi ja puhut kuin lapsi," arveli ukko jyrkästi, nousi +piisin luota ja läheni pöytää.</p> + +<p>Sillä välin oli Kaisu saanut jo kalat paistaneeksi. Hän otti +puukuppisen, pani siihen vettä, nakkasi suoloja sekaan, vei sen +paistinvarrasten kanssa pöydälle, nouti leipää ja maitoa ja käski +Heikkiäkin syömään.</p> + +<p>Heikki empeili kotvan, mutta kun ukko uudisti käskyn, koppoi hän +vihdoin eväslaukkunsa penkin alta ja istahti hänkin yhdessä ukon ja +Kaisun kanssa paistinkalan ääreen.</p> + +<hr class="tb" /> + +<p>Päivä oli jo kymmenissä tiistaina. Heikki istui tuossa vanhan puukirkon +kiviportailla ja kokoili evästään laukkuun. Suu se vielä liikkui +Heikillä ja viimeinen pala oli kurkusta alas huilahtamassa.</p> + +<p>Heikki silmäili ympärilleen. Tuossa aivan kirkon lähellä olivat +Niiralan talon uhkeat rakennukset. Niissä asui vorsmestarikin.</p> + +<p>Olikohan hän nyt kotona siellä, mietiskeli Heikki ja väyläili laukun +suuta kiinni. Onpa soma nähdä mitä hän minulle sanoo ja lupaako puita. +Kai hänet nyt kumminkin saan taivutetuksi tämän suven ajalla torpan +maata syynäämään. Ja Heikki silmäili yhä tarkemmin Niiralan isoa +rakennusta kohden.</p> + +<p>Juhlallisina häämöittivät sieltä ryytimaan ikivanhojen koivujen ja +tuuheitten pihlajien välitse ison rakennuksen vanhat punaiset seinät ja +valkoiset nurkat sekä valkeat ikkunalaudat.</p> + +<p>Ryytimaan kukkaset hohtivat parhaassa kesäisessä kukoistuksessaan. +Monenlaiset huolellisesti hoidetut ruokakasvit tekivät näkö-alan +vaihtelevammaksi. Viinamarjat, mansikat ja vaaraimet ärsyttivät +katsojan makuhermoja.</p> + +<p>Tuolla aaltoilivat kypsymäisillään olevat kirkon kylän viljavainiot, ja +tuolla alempana välkkyi Karijärven peilikirkas pinta. Siellä täällä +järven rannoilla kohtasi silmä huolellisesti siistittyjä ihmisasuntoja. +Vastapäätä tuolla järven toisella puolella sijaitsivat pappilan vanhan +puoleiset rakennukset muhkeine puistoineen. Sorsapari souteli järvellä. +Korkeita havumetsiä häämöitti kaikkialla, minne ikinä silmänsä loi. +Kaukaa niityiltä ja vainioilta kaikuivat niittymiesten iloiset laulut. +Paimentorvien yksitoikkoinen ääni sekaantui karjan kellojen +moni-ääniseen kalinaan.</p> + +<p>Omituisen epäselvinä risteilivät Heikin mielikuvitukset sinne ja tänne. +Väliin tuntui elämä niin hyvälle, tulevaisuus niin valoisalle, vaan +seuraavassa silmänräpäyksessä valtasi mielen niin synkkä toivottomuus, +joku onnettomuuden aavistus. Mutta kaikki tämä kierteli hänen +sielussansa vaan hämärinä epäselvinä kuvina, joita ei hän itsekään +selvittämään yrittänyt.</p> + +<p>Tuolla toisella puolella kirkkoa vähän etäämpänä oli pieni ja sievä +herrastalo. Se oli vallesmannin kartano. Sinne oli Heikin ensin +mentävä, takuukirjain todistuksia saamaan.</p> + +<p>Hän kohosi seisalleen, ripusti laukkua selkäänsä ja tähysteli pitkin +tietä vallesmannin asuntoa kohden. Sieltä muhkea herra ajoi korskuvalla +hevosella, välkkyvillä ajokaluilla ja notkuvilla keesillä.</p> + +<p>Heikki tunsi sen nimismieheksi. Hän astui tielle ja asettui tuohon +tiepuoleen odottelemaan.</p> + +<p>Vallesmanni kiinnitti suitsia ja hevonen tanssi Heikin kohdalle.</p> + +<p>Heikki painautti toisella kädellään lakkiansa hiukan syvempään, jolloin +vallesmanni nyökkäsi niin arvokkaan näköisesti.</p> + +<p>"Kuulkaas te vallesmanni!" huudahti jälkeen Heikki. Nimismies hillitsi +hevoistansa.</p> + +<p>"Kuulkaas te vallesmanni!"</p> + +<p>"Mitä sulla on sanomista?" kysyi nimismies päätäänkään taaksensa +kääntämättä.</p> + +<p>"Minulla vain olisi ollut vähän asiaa," sanoi Heikki ja koki kiiruhtaa +keesien luo.</p> + +<p>"Mitä asiaa?"</p> + +<p>"Olisi ollut vain takuukirjain todistuksia saatava," arveli Heikki ja +kaiveli paperia povestaan. —</p> + +<p>"No etkö sinä ymmärrä, etten minä niitä nyt tässä tiellä voi antaa?"</p> + +<p>"Mutta herra vallesmanni...!"</p> + +<p>"Tule torstaina!"</p> + +<p>"Mutta herra komisarius...!"</p> + +<p>Mutta silloin kiiti jo tuo hurja hevonen täyttä vauhtia heittäen Heikin +siihen tiepuoleen seisoa törröttämään.</p> + +<p>"Torstaina!" jupisi Heikki käännellen itseään milloin kirkolle milloin +vallesmannille päin tietämättä itsekään minne mennä, mitä tehdä.</p> + +<p>Tuolta vallesmannilta päin asteli lihava muhkeapartainen herrasmies. +Heikki keksi sen, tunsi Niiralaiseksi ja ihastui.</p> + +<p>Niiralainen oli toisinaan ollut vorsmestariloitten apulaisena, olipa +välistä ollut Seinustalla yötäkin, jonka vuoksi hän oli Heikille +vanhastaan tuttu.</p> + +<p>"Mitä sinä tässä pyörit?" kysäsi Niiralainen Heikin luo päästyään.</p> + +<p>"Olisi vain ollut takuukirjain todistuksia saatava."</p> + +<p>"Niin, vallesmanni meni juuri pitäjäälle ja tulee sieltä vasta +huomenillalla."</p> + +<p>"Sen kun en joutunut vähä ennen, — nyt ei taida muu auttaa kuin se +että odottaa."</p> + +<p>"Odottaa, tahi mennä Hanhenalle kunnallislautakunnan esimieheltä +todistusta ottamaan."</p> + +<p>"Saattaako sekin sen antaa?"</p> + +<p>"Miksei."</p> + +<p>"Mutta sinnehän on niin pitkä matka."</p> + +<p>"Eihän sinne venematkaa ole kuin kolme neljännestä."</p> + +<p>Heikki mietti hiukan, tiedusti sitten mistä venettä mahtaisi saada.</p> + +<p>"Niin," arveli Niiralainen.</p> + +<p>"Ette te taitaisi antaa?"</p> + +<p>"Noo — miksikäpä ei."</p> + +<p>Niin sanoen astuivat he yhdessä Niiralan uhkeaan kartanoon.</p> + +<p>Niiralan rannasta sieltä lähti Heikki suoraa päätä +soutaa nyökyttelemään Hanhenalle, mutta turhaa oli se vaiva, +kunnallislautakunnan esimies oli mennyt läänin pääkaupunkiin saakka, +mitä lie asiaa ollut; ja hiki otsassa soutaa veivasi Heikki illalla +niine hyvineen Niiralan rantaan takaisin. Muuta neuvoa ei siis ollut +kuin odottaa vallesmannia torstaihin.</p> + +<p>Mutta pitkäksi kävi Heikin aika olla täällä vieraissa taloissa ja +tuntemattomien ihmisten luona koko keskiviikkopäivän.</p> + +<p>Hän hiiviskeli ulkosalla ja etsiskeli marjoja tuolta ryytimaan aidan +taa levinneestä vaaraimikosta.</p> + +<p>Kaunis oli elokuun päivä tänäänkin, kaunis ja helteinen. Parhaassa +kesäisessä kauneudessaan olivat kukkaiset, tuleentuneet ryytimaan +kasvit ja parhaallaan kypsyvät marjat antoivat suloisen tuoksunsa. +Kesälintuset lentää räpäköivät oksalta oksalle ja helkyttivät hellää +ääntänsä.</p> + +<p>Kaksi naista koetti saada ryytimaan häkkiä auki. He rapeloivat siinä +kauvan, supattivat sitten keskensä ja nauroivat; rapeloivat taasen, +supattivat ja nauroivat.</p> + +<p>"Tulkaapa vieras auttamaan!" huusi vihdoin Heikille metsäherran piika, +kääntyi sitten rouvaan päin ja hymyili niin omituisesti, ikäänkuin +ilkkuakseen, että uskalsinpa pyytää.</p> + +<p>Heikki läheni veräjää ja tempasi auki ryytimaan juonikkaan haan.</p> + +<p>"Kiitoksia paljon," sanoi metsäherran rouva hymyillen.</p> + +<p>Piika tarttui työntökärryn aisoihin ja koetti lykätä niille asetettua +hietakoria ryytimaahan. Mutta kuorma oli liijan raskas veräjällä olevan +nurmipenkereen ylitse mennäksensä.</p> + +<p>Heikki veti suunsa hymyyn, nähdessään piian siinä voimiensa takaa +puskevan, tarttui vihdoin aisoihin ja työnsi kuorman ryytimaahan.</p> + +<p>"Erittäin sorea poika," kuiskasi sillä välin rouva piiallensa.</p> + +<p>Kohta alkoi piika sirotella hiekkaa ryytimaan käytäville. Ja aina kun +hiekka loppui, kävivät he Heikin kanssa uutta etsimässä.</p> + +<p>Mutta rouva kävi suoraa päätä kyökkikasvien kimppuun, meni sisälle +kyökkiin, palasi lautasen kanssa takaisin, kokoili siihen, mitä lienee +kokoillut, vei ne kyökkiin ja palasi taasen ja sitä tekosta hän teki, +kunnes oli saanut päivällisen valmiiksi laittaneeksi.</p> + +<p>Hän meni konttoriin, pyysi miestään päivälliselle ja tuli jälleen +ruokasaliin odottelemaan. Vihdoin tuli metsäherrakin sinne, vilkasi +kaapille, otti muutaman askeleen sitä kohden. Rouvan muoto synkistyi. +Metsäherra avasi kaapin ja otti sieltä pitkän ruokaryypyn.</p> + +<p>Sanaa virkkamatta istuivat he pöytään. Metsäherra tunsi verensä +lämpenevän. Elämä tuntui niin hyvälle. Hän heitti silmäyksen rouvaan ja +aikoi jotain sanoa hänelle. Mutta kylmänä ja jäykkänä istui rouva +paikallaan.</p> + +<p>Metsäherra tiesi hyvin mistä se tuli. Hänen verensä kuohahti vihasta ja +hän jäi äänettömäksi. — — —</p> + +<p>Jo aikaisin torstaiaamuna istui Heikki nimismiehen verannon edustalle +odotellen että eikö pääsisi vallesmannin pakinoille.</p> + +<p>Jo vihdoin aukenivat kyökin akkunan verhot ja keltatukkainen +lihavakasvoinen piian pallero tähysteli akkunasta pihalle.</p> + +<p>Heikki läheni akkunaa ja tiedusteli piialta, että joko saisi +vallesmannia tavata.</p> + +<p>"Kyllä, herra avaa verannon oven, kun herrasväki on pukeunut," oli +vastaus.</p> + +<p>Kului sitten vielä tunti, toista, eikä sisältä mitään kuulunut. +Pienimmänkin risahduksen kuultuaan pystytti Heikki korvansa ja silmät +ne kääntyivät aina katsomaan, että eivätkö jo ovet aukeaisi.</p> + +<p>Vihdoin ne aukenivatkin. Heikki hiipi varovasti porstuaan.</p> + +<p>Nimismies oli jo ehtinyt mennä porstuasta ja oli juuri tampuurin oven +kiini vetämäisillään, kun oven raosta keksi Heikin porstuaan +vetäytyvän. Hän työnti jälleen oven puoleksi auki ja kohta olikin kaksi +pienoista silmää, punaiset viikset, kaksi leukaa ja suurellainen vatsa +Heikillä vastassa. Vallesmanni se oli ja aivan ihka elävänä Heikin +edessä siinä.</p> + +<p>"Mitä sinulla on asiaa?" kysäsi nimismies. Heikki tarttui lakkiinsa, +painautti sitä vähän syvempään ja sanoi: "Takuukirjain todistuksia +olisin vaan pyytänyt," ja samalla hän veti paperikäärön esille.</p> + +<p>Vallesmanni otti paperit, silmäsi ne läpi, käänsi sitten mahdikkaan +vatsansa Heikkiin päin ja sanoi hyvin arvokkaasti:</p> + +<p>"Heikki Seinusta, — kuka se on?"</p> + +<p>"Minähän se olen."</p> + +<p>"No onko sinulla maata?"</p> + +<p>"Eihän minulla vielä ole."</p> + +<p>"No et sinä kelpaa takaamaan."</p> + +<p>"Mutta herra vallesmanni..."</p> + +<p>"Kyllä tämä sinun kirjasi, jossa ovat Lotvonen ja Seinustan ukko +takauksessa, luottaa, mutta tuo toinen, jossa sinä olet takuussa, se ei +kelpaa mihinkään. — Odotahan," sanoi hän ja työntäysi sisään.</p> + +<p>Heikki ei tahtonut korviaan uskoa. Kahdesta kirjasta, joissa +edesvastauksessa ovat samat miehet, kelpaa toinen ja toinen ei. — "Ei, +joku erehdys tässä varmaankin on," arveli hän ja hiki vieri otsalta.</p> + +<p>Pian tuli vallesmanni takaisin ja ojensi Heikille kirjat ja sanoi, +ettei hän voinut sen kirjan luotettavaisuutta taata, jossa Heikki oli +takuussa.</p> + +<p>"Mutta kuulkaas te komisarius, samat miehethän niitä vastaavat molempia +kirjoja," änkytti Heikki, "ja kyllä me olemme rehellisiä miehiä..."</p> + +<p>"Sitä ei laki katso."</p> + +<p>"Markan se maksaa," sanoi vallesmanni Heikille, joka oli varannut +esille kahdesta todistuksesta kaksi markkaa, sysäsi samalla toisen +markan Heikille takaisin ja työntäysi sisälle, ennen kuin Heikki ehti +sen enempää sanoa.</p> + +<p>Heikki katsoi pitkään hänen peräänsä, mutta nähtyään, ettei vallesmanni +enää palaa, avasi hän paperinsa ja aivan oikein, toiseen ei vallesmanni +ollut mitään kirjoittanut, mutta toiseen oli sen sijaan kolme neljä +sanaa piirretty.</p> + +<p>Ikään kuin itse tietämättään tallusti Heikki jälleen Niiralaan.</p> + +<p>"Kuinkas kävi?" kysyi Niiralainen häneltä.</p> + +<p>"Eihän se oikein," sanoi Heikki kuivasti.</p> + +<p>"No —?"</p> + +<p>Heikki selitti asian, ja lisäsi sitten ikäänkuin neuvoa kysyen, että +pitäneeköhän hänen niine hyvineen ilman setänsä asiaa toimittamatta +kotiaan mennä.</p> + +<p>"No eikö täällä ole ketään maan omistajaa, jonka voisit saada +Lotvoselle kumppaniksi setääsi takaamaan?"</p> + +<p>Heikki mietti hetkisen; loi sitten tutkivan silmäyksen Niiralaiseen ja +— nähtyään hänen ystävälliset kasvonsa, kysäsi hän:</p> + +<p>"Ette te taitaisi uskaltaa?"</p> + +<p>"Noo — miksikäpä ei."</p> + +<p>Kun Niiralan herra kohteli Heikkiä noin toisella tavalla kuin +vallesmanni, alkoi hän jälleen tointua entiselleen. Hän ei voinut +käsittää miksikä kyläläiset yhtä ja toista suomatonta Niiralan herrasta +huusivat ja horisivat.</p> + +<p>Kun siis Niiralainen oli kerran nimensä takuukirjan alle pistänyt, niin +ei vallesmannillakaan ollut enää mitään sitä vastaan, vaan todisti kuin +todistikin takuukirjan luotettavaksi, sillä olihan Niiralainen +kumminkin perintömaan omistaja, olkootpa sitten hänen raha-asiansa +miten huonolla kannalla tahansa, sitähän ei vallesmanni tutkia +tarvinnut.</p> + +<p>Vihdoinkin olivat siis Heikin paperit kunnossa. Nyt oli hän valmis +vorsmestarin luo menemään.</p> + +<p>Varovasti hän avasi Niiralan päärakennuksen ison lasiverannon oven ja +hiipi siitä sisälle. Hänestä tuntui kuin veri olisi yht'äkkiä alkanut +nousta päähän ja sydämmensä alkoi lyödä kiivaammin. Hän tunsi +hämäytyvänsä. Sentähden seisahti hän verantoon vielä kerran +muistelemaan mitä kaikkea hänen piti metsäherralle sanoman.</p> + +<p>Mutta Heikin siinä seisoessa ja sanoja metsäherran puhuttelemista +varten sommitellessa kajahti tuolta kyökin oven puoleisesta päästä +verantoa ystävällinen naisihmisen ääni:</p> + +<p>"Hakeeko vieras forstmestaria?"</p> + +<p>Heikki pyörähti ehdottomasti ääntä kohden, käsittämättä mistä se tuli. +Mutta sieltä kyökin ovelta tirkisti häntä vastaan kaksi kirkasta, +ystävällistä silmää ja punainen hymyilevä huulipari.</p> + +<p>"Niin — vorsmestarille minulla olisi asiaa ollut," sanoi Heikki alkaen +hämmästyksestään tointua.</p> + +<p>"Kyllä forsmestari on siellä konttorissaan, astukaa vaan sisään," +kehoitti rouva.</p> + +<p>Heikki tarttui oveen ja astui tampuuriin. Konttorin ovi oli tampuuriin +auki. Siellä se istui metsäherra kirjoituspöytänsä ääressä selin oveen, +istui ja kirjoitteli.</p> + +<p>Heikki astui sisään ja seisahti oven pieleen. Mutta metsäherra ei sitä +huomaavan näkynyt, kirjoitteli vaan.</p> + +<p>"Höm!" rykäsi Heikki, mutta metsäherra ei päätäänkään kääntänyt.</p> + +<p>Heikki seisoi ja katseli neuvotonna ympärilleen.</p> + +<p>"Höm!" rykäsi hän taasenkin, mutta turhaan, metsäherra ei kuule, +kirjoittelee vaan.</p> + +<p>Heikki seisoo siinä kappaleen aikaa miettien, että miten saisi +metsäherralle tulonsa ilmoittaneeksi.</p> + +<p>"Höm!" rykäsi hän vielä kerran, mutta nyt paljoa kovemmin kuin ennen.</p> + +<p>Silloin katsoi metsäherra yli olkansa ja Heikki sanoi hyvän päivän. +Sitä ei metsäherra vastannut.</p> + +<p>"Mitä sinä ryki!" rönkäsi hän vaan Heikille ja alkoi uudelleen +kirjoitella.</p> + +<p>Heikki punastui korvia myöten, hän luuli tehneensä suurenkin tyhmyyden, +eikä kehdannut edes silmiään ylös luoda.</p> + +<p>Tuossa ovenpielessä aivan Heikin jalan juuressa oli pehmoiseksi topattu +tuoli. Heikki vääntäysi siihen istumaan.</p> + +<p>Mutta metsäherra se vaan kirjoitteli, kirjoitteli tunnin, kirjoitteli +toistakin tuntia, kunnes vihdoin kääntyi Heikkiä puhuttelemaan, mutta +keksittyään Heikin mukavan asennon tuossa topatulla tuolilla, hierasi +hän nenäänsä ja rönkäsi taasenkin:</p> + +<p>"Kuka sinu käske istuma!"</p> + +<p>Heikki katsoi kysyvästi metsäherraa silmiin käsittämättä, mistä oli +kysymys.</p> + +<p>"Mitä?" kysyi hän vihdoin.</p> + +<p>"Mite! — Kuka sinu käske istuma!"</p> + +<p>Nyt alkoi Heikki käsittää mistä oli kysymys.</p> + +<p>Hän kohosi verkalleen seisomaan. Hänen poskensa punoittivat ja huulensa +vapisivat.</p> + +<p>"Puitten hakemustahan minun piti laittaa." Samalla hän ojensi oman +takuukirjansa metsäherralle.</p> + +<p>Tämä silmäsi sitä ja kysyi:</p> + +<p>"Montako puuta sinä tahto?"</p> + +<p>"Kahdeksankymmentä."</p> + +<p>"Vai nee," sanoi metsäherra ja alkoi kirjoittaa. Pian hän kumminkin +kääntyi jälleen Heikkiin ja sanoi. "Se hakemus maksa yksi markka ja +sitte kartat erittäin."</p> + +<p>"Olisi minulla vielä toinen hakemus laitettava," sanoi Heikki ja +tarjosi metsäherralle setänsä takuukirjaa.</p> + +<p>"No koko kyle asiatko sine ole koonnu," rönkäsi taasen metsäherra ja +hierasi nenäänsä.</p> + +<p>"Ei minulla enää muitten hakemuksia ole kuin tämä," sanoi Heikki, piti +setänsä takuukirjaa metsäherraan päin ojennettuna ja hänen äänensä +vavahteli niin omituisesti.</p> + +<p>"No ei minu ny koko peive jouda sinun kans tess taistelemaan, — tule +huomenna!" ärjäsi metsäherra ja kääntyi jälleen päin kirjoituspöytäänsä +ja alkoi kirjoitella.</p> + +<p>Heikki seisoi hetken odotellen, että mitä tästä seuraisi, mutta +nähtyään, että metsäherra vaan kirjoitteli, kirjoitteli hänestä sen +enempää huolimatta, vetäysivät vähittäin hänen huulensa kokoon ja hän +oli kokonaan neuvotoinna siitä mitä hänen tulisi tehdä. Hetken kuluttua +hiipi hän sanaakaan puhumatta ovesta ulos.</p> + +<p>Metsäherra se jäi vaan siihen kirjoittelemaan. Mutta pian seisahtui +hänen kynänsä.</p> + +<p>Hänen ajatuksensa pyrkivät väkisinkin paikkakuntalaisten hakemuspuihin. +"Nyt ne taasenkin alkavat tuon viikkomääriä kestävän juoksunsa tänne. +Ja nuo hakemuksethan nuo sittenkin hakemuksina menisivät, ainahan tuota +niillä jonkun markan tienaisi, mutta sitten kuin hakemusaika on ohi, +niin sitten ne alkavat juosta täällä tiedustelemassa, että eikö jo ole +tietoa, että ketkä puita ovat saaneet ja se se aikaa on, ei markankaan +hyötyä!" Ja oikein hän hartioitaan puistautti tätä aikaa ajatellessaan. +"Ja entäs sitten puitten templaukset ja mittaukset. Matkustella ympäri +laveaa piiriä ilman mitään palkkiota. Ei, tämä ei passaa!" — ja hän +tunsi ikään kuin jokainen hänen jäsenensä olisi kertonut nämät sanat: +"Tämä ei passaa!" Uh! kuinka nuo matkustukset tuntuivat rasittavalta. +Ja sitten nuo hakemuskirjat; hän oikein inhosi niitä. "Jospa Jumala +auttaisi ihmistä, että kerrankin pääsisi noista kaikista rauhaan. +Täytyy ainakin saada asiat niin järjestetyksi, etteivät talonpojat +muualta puita saa, kuin yhdeltä kulmalta piiriä" ja hän tunsi suuren +helpoituksen jäsenissään ajatellessaan edes sitä mahdollisuutta, että +edes kerrankin päästä noista inhoittavista papereista ja tuskallisista +matkustuksista.</p> + +<p>Mutta samaan aikaan kuin metsäherra mietti näitä asioita konttorissaan, +mitteli Niiralainen tuolla verannon edustalla pihamaata ja mietti +hänkin.</p> + +<p>Samalla kuuli hän metsäherran konttorin akkunata rapeloivan. Hän +silmäsi sinne päin ja näki metsäherran laittavan akkunaa auki. Totta +lienee ilma tuolla sisällä kovin tukalaksi alkanut käydä. Akkunan auki +saatuaan silmäsi metsäherra pihalle ja huomasi siellä Niiralaisen.</p> + +<p>"Keyke sisälle," sanoi metsäherra.</p> + +<p>Verkalleen astuskeli Niiralainen konttoriin.</p> + +<p>"Hyvää päivää!" äänsi hän sisään saapuessaan.</p> + +<p>"Hyve peive, hyve peive! — Olipa helkkari hyve asia, että tuli, +minull' oleki tess ne ikeve. Painaka puu."</p> + +<p>Samalla hipsutteli rouva kahvitarjottimen kanssa sisälle. Mutta +keksittyään Niiralaisen, tarjosi hän sille. Tämä kiitti vaan, sanoen +juuri kahvia juoneensa.</p> + +<p>"No olka hyve ja panka sekaa, ottamas tess yksi pieni plörö," kehoitti +metsäherra. Mutta samalla levisi synkkä pilvi rouvan muutoin niin +valoisille kasvoille. Metsäherra huomasi sen, kääntyi jälleen ikkunan +luo ja tähysteli tyhjään ilmaan.</p> + +<p>Mutta mielihyvän osoitteeksi kohotti Niiralainen kätensä tarjottimen +yli, ojensi etusormensa suoraksi ja näytti muka miettivän, samalla kuin +hän katsoi rouvaa silmiin.</p> + +<p>"No oli menneeksi," sanoi hän vihdoin ja alkoi syytää sokeria +kahvikuppiin.</p> + +<p>Rouva hipsutteli sisään, mutta pian palasi piika uudelleen konttoriin +tuoden metsäherrallekin kahvia. Tarjottimella oli myöskin kaksi +ryyppylasia ja konjakkipumppu.</p> + +<p>Metsäherrakin syyti nyt vuorostaan sokeria kahvikuppiin, seotteli sitä +hetken aikaa, avasi vihdoin konjakkipumpun, kaasi sekaan ja kehoitti +Niiralaista samoin tekemään.</p> + +<p>"Skool!" sanoi metsäherra vihdoin.</p> + +<p>"Skool!" äänsi Niiralainenkin ja molemmat maistoivat yhtä haavaa.</p> + +<p>Metsäherra käveli edestakaisin lattialla ja mietiskeli. "Sanokaas +minull', mite hyve on noille 'tuppeliineille' noista hakemuspuista," +hän vihdoin sanoi ja seisahti Niiralaisen eteen.</p> + +<p>Niiralainen sekaantui. Ennen oli hänkin aina puollustanut puitten +jakamista talonpojille. Mutta nyt...! Nyt oli hän hakenut +metsäntarkastajaksi, saanut metsäherralta hyvät todistukset ja...</p> + +<p>"Hm, siihen nyt on minun vaikea mitään sanoa", sai hän vihdoin +sopertaneeksi.</p> + +<p>"Miksi," kysyi metsäherra.</p> + +<p>"Moukat pitävät aivan elämänsä ehtona hakemuspuita," sanoi hän +välinpitämättömästi. Mielensä teki lisätä, että talonpojat eivät tule +hakemuspuitta toimeen, sen hän oli jo omasta elämästään siksi kokenut, +mutta lisäämättä se jäi.</p> + +<p>"Skool!" sanoi metsäherra, "näyttä melkein kuin ette tahto sano +ajatustanne."</p> + +<p>"No — miksipä ei — onhan niillä vähän vaikea tulla toimeen."</p> + +<p>"Mutta jos antasi puita vaan yhdeltä puolelta piiriä?"</p> + +<p>"Hm," sanoi Niiralainen ja jäi mietteisinsä. Olisipa maar, niin mietti +hän, olisipa maar se koko helpoitus metsäherroille, päästä rämpimästä +ympäri laajaa piiriä. Ja sitten jos niin sattuisi, että minäkin... +Mutta kuinka voisivat talonpojat elää... Niin — vaan pitäkööt huolen +itsestään. Mutta voi sentään niitä raukkoja, jos eivät puita saisi...! +Vaan onhan se väärin vaatia metsäherrojakin uhraamaan aikaansa ja +vaivojansa... Ja viljelkööt talonpojat maitaan, ja hän oikein ihastui, +kun tämän keksi.</p> + +<p>"Jos niitä saisi vähänkin maataan viljelemään, niin miksipä eivät +talonpojat tulisi toimeen täällä yhtä hyvin kuin muuallakin," arveli +hän vihdoin.</p> + +<p>"Skool!" sanoi metsäherra innostuen ja niin sitä taasen maistettiin.</p> + +<p>Vähän ajan perästä nouti piika tyhjentyneet kahvikupit ja toi ne +uudelleen täytettynä ja herrat ne seottivat niitä sokerilla ja +konjakilla.</p> + +<p>Konjakista sai Niiralainen rohkeutta.</p> + +<p>Hän antoi nyt vähitellen metsäherran ymmärtää, että paikkakunnan +asujamet kuluttavat vaan aikansa tukinlaskupuuhissa, eivät hoida +maitaan ja pysyvät sentähden niin kurjan köyhinä, että koko +hakemuspuista on vaan suurta vahinkoa sekä paikkakunnan asujamille että +kruunulle, jonka täytyy näin puita helpommalla myödä kuin muutoin; että +koko puuhasta ei ole muuta kuin palkatonta vaivaa metsäherroille. Kuta +enemmän kissaa silität, niin sitä korkeammalle se häntänsä nostaa; +eivät ymmärrä edes kiittää metsäherroja siitä, että nämät koettavat +heille kruunulta hakemuspuita saada, ovat vaan hävyttömiä, kun eivät +mielin määrin puita saa. Tee talonpojalle oikein, vaan elä hyvin; tämä +sananparsi pitää paikkansa vieläkin. Ja sitten niiden hakemuspuiden +varjolla ne varastavat metsiä minkä ehtivät. Kyllä ne ovat niin +mestareiksi oppineet, että niitä ei vahtaa mikään. Kun he esimerkiksi +talvella hakkaavat puita ojien varsille, nostavat he ne kannoilleen ja +siitä ne sitten kevättulva vie alas, ja sitte ovat niitä vastaan +ottamassa. Ja jos varastetun puuläjän metsästä löydän ja rupean sitä +myömään, niin eläpäs luule, että sitä muut huutavat kuin varas itse, +jolle ne näin pilkkahinnalla täytyy antaakin. Parasta sen vuoksi olisi +vaan yksinkertaisesti antaa metsänvahdille määräys, että missä +varastettuja puita löytää, siellä ne kohta saa silpareiksi hakata.</p> + +<p>Siihen suuntaan se Niiralainen metsäherralle paikkakunnan oloja +selitteli ja metsäherrasta tuntui kuin suunnaton kivitaakka olisi hänen +hartioiltaan vieritetty. Mutta Niiralaisella itsellään ei ollut kaikki +oikein. Tuntui kuin hän olisi sanonut jotain, josta hän kerran vielä +saisi tiliä tehdä. Hän kävi yht'äkkiä alakuloiseksi ja miettiväksi.</p> + +<p>"Skool!" ehätti metsäherra sanomaan ja sitten he taasen ryyppäsivät.</p> + +<p>Kääntyi sitten puhe Heikin hakemuksiin ja Valtimon kyläläisiin yleensä. +Niiralainen ei sanonut Heikkiä tuntevansa. Mutta sen hän vaan tiesi, — +ja taasen hän yltyi puhumaan — että koko Valtimon kyläkin oli — +sitten kun oli tukkiliikkeisiin sortunut — joutunut mitä kurjimpaan +tilaan. Omanvoiton kiskurit kauppiaat olivat sitä päälliseksi +nylkeneet. Ennen kun tekivät maillensa enemmän työtä, oli kylä +varakkaampi. Sitä paitsi ovat valtimolaiset niin metsän varkauteen +heittäytyneet, että Niiralainen lupasi panna päänsä panttiin, jos +yhtään rehellistä miestä koko kylästä löytyisi. Mutta nuot viimeiset +sanansa saivat hänet jälleen vaikenemaan. Tuntui kuin joku olisi +alkanut varoittaa häntä. "Muista, Niiralainen, että tämmöiset keinot +eivät pitkälle vie!" — Niiralaisen mieli masentui. Hän otti lakkinsa +ja meni.</p> + +<p>Monta hämärää seikkaa selveni nyt metsäherralle. Hänen mieleensä +kuvastui talonpoikien elämä kotiseudullaan Etelä-Suomessa. Hän tuli +ikäänkun tietämättään, tahtomattaan verranneeksi kotiseutujensa oloja +siihen, mitä täällä oli sattunut näkemään. Mikä verraton eroitus! +Edellisessä hyvin vointia, varallisuutta, tyytyväisyyttä. Jälkimäisessä +köyhyyttä, kurjuutta ja tyytymättömyyttä... Missä vika?! — Metsäherran +mieleen kuvastuivat nuo laajat viljelysmaat tuolla Etelä-Suomessa. Niin +— siinä on Suomen rikkaus, siinä hyvin vointi, onnellisuus... Ei! — +Tämä ei kelpaa!... Talonpoika on vieroitettava metsänannin varassa +kitumasta. Se on saatava maanviljelykseen ryhtymään. Vähemmän maar +silloin varastavat, eikä tarvitse metsäherrainkaan tyhjän päin +matkustella.</p> + +<p>Metsäherran mieli kävi niin iloiseksi. Maailma tuntui hänelle +hymyilevän. Hänen sydämensä kuoleentui. Elämä tuntui niin suloiselle. +Nyt hän oikein saattaisi nauttia. Hän tunsi tarvitsevansa jonkun, jolle +voisi puhua. Olihan hänellä puoliso. Hän tahtoi tavata häntä ja kertoa +hänelle uusista tuumistaan. Hän kohosi ylös ja meni etsimään vaimoansa.</p> + +<p>Metsäherran rouva hääräili salissa kukkainsa kisassa. Sydämensä löi +niin levottomasti. Oli niin kummallista, miksi ei hän voinut olla niin +kuin muut rouvat. Joivathan nuo muittenkin miehet, eivätkä heidän +vaimonsa siitä välittäneet. Ja mitä se sitten sillä parani, paheni +vaan; olihan hän sen selvään huomannut. — Ja metsäherran rouva koetti +vakuuttaa itseään. Hänen ei tulisi olla koko asiasta tietäkseenkään.</p> + +<p>Mutta kuta innokkaammaksi kävi herrojen keskustelu konttorissa, sitä +masentuneemmaksi kävi hänen mielensä. Ja sitten taukosi keskustelu, +istuimet kolisivat ja lasit kilisivät. Jälleen alkoi se taas +kiihkeästi, kunnes taasen taukosi lasien kuivakkaasen kilinään.</p> + +<p>Metsäherran rouva kuuli miten Niiralainen poistui konttorista, miten +syvä hiljaisuus syntyi siellä sitten, juuri kuin kaikki olisi +hautaantunut syvälle maan sisukseen. — Ja sitten hän kuuli istuimen +kolahtavan, kuuli askelien lähenevän salin ovea ja oven aukenevan.</p> + +<p>Aikomatta kiiruhti hän salista. Metsäherra ehätti hänen perässään.</p> + +<p>"Kultani!" kuiskasi metsäherra.</p> + +<p>Rouva yritti kääntyä häneen. Mutta oli kuin näkymätöin käsi olisi häntä +pidättänyt siitä. Hän jäi kylmänä ja kalpeana seisomaan syrinkarin +mieheensä.</p> + +<p>Metsäherra laski kätensä vaimonsa olkapäille ja yritti painaa suudelman +hänen otsalleen.</p> + +<p>Samalla pisti rouvan nenään inhoittava konjakin löyhkä miehensä +sieramista. Hän tempasi ehdottomasti itsensä irti miehensä käsistä ja +jäi kylmänä ja kankeana kuin marmoripatsas seisomaan vähän loitommaksi.</p> + +<p>Metsäherra loi tulisen katseen häneen, mutta kylmä ja eloton oli rouvan +muoto. Liikkumattomin silmin tuijotti hän mieheensä ja hänen katseensa +oli kylmä kuin jää.</p> + +<p>Metsäherran viha julmistui. Hirmuisena kuin ärsytetty tiikeri hyökkäsi +hän vaimoansa kohden, mutta samalla silmän räpäyksellä hillitsi hän +itsensä. Hän tarttui lähellä olevaan tuoliin, viskasi sen +keskilattialle ja ähkyi.</p> + +<p>"Sinun tekee mielesi taasen nähdä minut päissäni! — No — se +tapahtukoon!" ja niin sanoen meni hän konttoriinsa ja löi oven kiinni, +että seinät särisivät.</p> + +<p>Rouvan silmät räpähtivät ja hänen huulensa värähtivät kerran, mutta +sitten hän jäi jälleen seisomaan paikalleen elotoinna kuin kuvapatsas.</p> + +<p>Konjakkipumppu seisoi vielä puoleksi täynnä konttorin pöydällä. +Metsäherra tarttui siihen, otti kuivan konjakkarin, otti toisen ja +kolmannenkin.</p> + +<p>"Ihmiset sanovat, että metsäherra juo, mutta eivät tiedä sitä miksi +metsäherra juo," hän arveli ja hänen mielensä alkoi vähitellen tyyntyä.</p> + +<p>Hetki seurasi toistaan, mutta tuolta salista kuului vähän väliä niin +hiljaisen vienoa, mutta synkkää surua ja lohdutointa toivottomuutta +kertovaa laulun säveltä. Metsäherran sydän kavahti silloin aina, mutta +sitten hän aina täytti lasinsa ja tyhjensi sen, täytti sen uudelleen ja +tyhjensi, kunnes nukkui. — — —</p> + +<p>Seuraavana aamuna kun metsäherra nousi ylös, tuntui hänestä maailma +niin ymmyrkäiseltä. Joka jäsen tuntui niin raukealle ja väsyneelle ja +pään sisu läikähteli kuin puoleksi täytetty vesileili. Hän meni +konttoriinsa, istahti sohvalle ja haukotteli. Tuntui kuin joka jäsen +olisi painanut häntä pitkälleen. Hän heittäysi makaavaan asentoon, +ummisti silmänsä ja nukahti. Samalla vetääntyi Heikki sisään. +Metsäherran pää kohosi, ja silmät rävähtivät, mutta pian nukkui hän +entistä sikeämmin.</p> + +<p>Mutta Heikki se vaan seisoi tuossa oven pielessä, aivan yksissä +jalkainsa sijoissa hän seisoi. Ei hän enää rykimisellä yrittänyt +tuloansa ilmoittaa, eikä istunut metsäherran topatulle tuolille.</p> + +<p>Katseli vaan silloin tällöin tuossa piirongilla nappasevaa pöytäkelloa.</p> + +<p>Viisari kiersi kerran, kiersi toisen, kiersi kolmannenkin kerran kellon +ympäri, mutta metsäherra vaan lojui sohvallaan.</p> + +<p>Kellosta siirtyivät Heikin silmät kirjoituspöydälle. Siinä oli kasa +papereita. Oli siinä loistavan helminen kirjoitusmatto ja paljon +pikku-esineitä. Erittäin pisti Heikin silmään tuo pieni pörrökorvainen +samettikoira tuossa kirjoitusmatolla. Sitten tarkasteli Heikki esine +esineeltä koko konttorin. Huonekalut, ikkunaverhot, seinätaulut, kaikki +hän painoi kuvapintaansa niin lujaan, että olisi varmaan voinut +pojankin pojalle niistä selkoa tehdä.</p> + +<p>Neljättä tuntia oli Heikki jo seisonut tuossa yksissä jalkainsa +sijoissa, kun vihdoinkin metsäherra kohosi istualleen, kohotti kätensä +ylös ja venytteli, hieroi silmiään ja haukotteli. — Nyt siis sai +Heikki vihdoinkin asiansa ajaneeksi.</p> + +<p>Mutta sittenkään ei Heikki näkynyt olevan kiireissään lähtemään.</p> + +<p>Metsäherra katsoi kysyvästi häneen.</p> + +<p>"Milloinka teillä sopisi käydä syynäämässä sitä torpan paikkaa?" kysyi +vihdoin Heikki.</p> + +<p>Metsäherra näytti miettivän päänsä ympäri ja jos Heikillä olisi ollut +harjaantuneempi silmä, olisi hän kohta huomannut, ettei metsäherralla +ollut aavistustakaan mistä kysymys oli.</p> + +<p>Vihdoin kysyi hän Heikiltä, että milloin hän oli hakemukseen pannut ja +missä aijottu torpan paikka oli.</p> + +<p>Heikki sanoi jo kaksi vuotta sitten hakemuksen tehneensä ja selitti +aijotun torpan paikan.</p> + +<p>Metsäherra alkoi kulkea paperikasalta paperikasalle. Hänellä ei ollut +aavistustakaan mistä Heikin hakemuksen löytäisi. Vihdoin kääntyi hän +Heikkiin ja sanoi juhlallisesti, että kyllä käydään syynäämässä, kun +sopii.</p> + +<p>"Mutta minun pitäisi heti päästä työhön..."</p> + +<p>"No eikö sinä kuule, että käydä syynämässä, kun sopi," sanoi metsäherra +huonolla Suomen kielellään. "Onko sinu vielä muuta sanomista?"</p> + +<p>"A ... a ... ajattelin minä vielä ky ... ky ... syä," sanoi Heikki +tapaillen, "että luu ... luu ... leeko vorsmestari, että me saam ... +saamme hakemuspuita."</p> + +<p>Metsäherra yritti jotain vastaamaan, mutta samassa välähti hänen +sieluunsa sangen nerokas tuuma. Hän vilkasi ympärilleen ja loi sitten +silmäyksen Heikkiin. Niin, sitä täytyy koettaa, kas sillä tavalla voin +metsän varkauden kerrassaan lopettaa ja siitä selvenee myöskin kuka +rehellinen ihminen on. Voiton riemu loisti hänen kasvoiltaan, kun hän +läheni Heikkiä ja sanoi:</p> + +<p>"Te voitte kyllä puita saada, jos ilmoitatte minulle muutamia metsän +varkaita."</p> + +<p>"Minäkö metsän varkaita!" huudahti Heikki ja kavahti askeleen taakse +päin.</p> + +<p>"Niin, jos kerran rehellinen mies ole, niin tottahan varkan voit +esivalta käsiin anta."</p> + +<p>"Se on mahdotonta, sillä setäni ja minä olemme rehellisiä miehiä, eikä +meillä ole varkaista tietoa enempi kuin..."</p> + +<p>"So so! — Eläpä rupea teeskentele — kyllä kai valtimolaiset tunnet, +eihän siellä niin monta rehellistä miestä ole. Metsän varkauksia kyllä +tiedät paljonkin. Ilmoita vaan ketä voi asianomaisia, ketä vieraita +miehiä haasta."</p> + +<p>"Minä en voi mitään ilmoittaa, en tiedä kuka yhdessäkään varkaudessa on +ollut."</p> + +<p>"Olet siis varasten kanssa samassa tuumassa, kuulen minä."</p> + +<p>"Mekö varkaita!" huudahti Heikki ja otti ehdottomasti askeleen +metsäherraa kohden.</p> + +<p>"Elähän nyt suuhun lentä!"</p> + +<p>"Ei, ei — vaan ei me sedän kanssa varkaita olla. Tietkää se!"</p> + +<p>"Juuri te olette varkaita — sinä olet varas, sanon minä. Kuuletko +nyt!" sanoi metsäherra oikein räkyttävällä äänellä ja astui hänkin +askeleen Heikkiä kohden.</p> + +<p>Heikki ei enää sanaa suustaan saanut. Hänen tukkansa kohosi pystyyn ja +hänen nyrkkinsä vetäytyivät kokoon.</p> + +<p>"Astu ulos täältä lurjus, vai tänne sinä asetut moneksi päiväksi +ajeeraamaan," kiljui metsäherra huomattuaan Heikin vihasta säkenöivät +silmäykset, ja työnsi häntä kyynäspäästä ovea kohden.</p> + +<p>"Elä koske minuun," kiljasi Heikki ja hänen nyrkkiin puristettu kätensä +kohosi ylös, "tahi jos tästä putoaa..."</p> + +<p>"Herra jestan! Mitä täällä tehdään? Herra jestan Akseli! Herra jestan +vieras! Akseli, Akseli!!... Vieras, vieras..."</p> + +<p>Nähtyään rouvan rukoilevat silmäykset ja muistettuaan hänen eilisen +ystävällisen käytöksensä, laskeutui Heikin käsi hervotoinna alas, koko +hänen ruumiinsa vapisi ja hän ei enää tehnyt vastarintaa, vaan antoi +metsäherran työntää itsensä ovesta ulos.</p> + +<p>Heikki koppoi laukun selkäänsä Niiralan pirtistä ja käveli ikään kuin +itse tietämättään tuonne järven rannalle. Sitten hän kääntyi pitkin +rantaa, käveli kappaleen matkaa ja vihdoin istui tuolla rannalla +olevalle kivelle. Liikahtamatta hän siinä istui, tuijotti maahan ja +nojasi kyynärpäällään kiveä vasten. Mitään ei hän nähnyt, ei kuullut, +istui vaan hiljaa ja kauvan. Silmät ne tahtoivat kosteiksi käydä ja +kuuma vesi tunkeutui suuhun, mutta Heikki ei sille valtaa antanut, hän +nieli sen alas ja hillitsi itsensä. Kohosi siitä seisalleen ja alkoi +astua kotiansa kohden.</p> + +<hr class="chapter" /> + + + + +<h2><a name="II" id="II"></a>II.</h2> + + +<p>Viikot vierivät hiljalleen ohitse. Heikki teki tehtävänsä ikään kuin +kone. Harvoin olivat hänen ajatuksensa työssä. Rauhattomina kuin meren +aalto, harhailivat ne siellä ja täällä. Valoisana kuin aamun koi oli +Heikki nähnyt tulevaisuutensa. Mutta sakea sumu oli sen peittänyt. Oma +koti, jonka hän oli jo nähnyt aivan nenänsä edessä, oli nyt siirtynyt +tietämättömään tulevaisuuteen. Ja sitten Kaisu! Tuntui juuri kuin ei +hän koskaan olisi hänestä ollut niin kauvaksi eroitettu kuin nyt.</p> + +<p>Mutta kokonaan ei hän vielä laannut toivomasta. Olihan metsäherra +luvannut, että käydään syynäämässä, kun sopii. Ehkäpä hän sentähden +viimeinkin... Niin, eipä tiedä jos käypi. Ja Heikin pää kääntyi +tietämättään, tahtomattaan aina sinne päin, mistä tiesi metsäherran +tulevan, jos tulee. Mutta turhaa oli se vaiva. Metsäherraa ei näkynyt +ei kuulunut; ei vaikka Heikki kuin olisi kirkolle päin tirkistellyt.</p> + +<p>Sattui sitten eräänä sunnuntaipäivänä, kun Heikki taasenkin tapansa +mukaan istui pöydän päässä ja mietiskeli, että hän näki herrasmiehen +pujahtavan Seinustan portista sisään. — "Vihdoinkin!" arveli Heikki +itsekseen ja kavahti pystympään. Mutta mitään ei hän virkkanut.</p> + +<p>Turhaan olikin hän ihastunut. Ovi aukeni ja sisään astui Niiralainen. +Metsäherran asioilla sanoi hän liikkuvansa ja pyysi talosta yösijaa. +Seinustan ukko sanoi talossa lämmintä olevan ja pyysi Niiralaista +tuonne etehiseen. Niiralainen kiitti isäntää ja niin he menivät +kamariin. Vähitellen vetääntyi sinne Heikki sekä Seinustan muutkin +miehet, vierasta katsomaan näetten.</p> + +<p>"No ei se tainnut juuri rapia vuosi tällekään perälle tulla," arveli +Niiralainen ja silmäili seinällä rippuvaa Pyhän Yrjänän ja lohikäärmeen +kuvaa.</p> + +<p>"Ei tullut, ei tullut, — kyllä kai sitä seottaa taasenkin köyhempäin +täytyy, mikähän siementenkin eteen sitte ihmisrukilla tullee," arveli +joku joukosta.</p> + +<p>"Kyllä se ei paljon seottamista kestä, hyvä että selvänä leipänä koossa +pysyy," tuumi Seinustan ukko.</p> + +<p>"Minkä vuoksi ne ovat poronsakin tältä perältä niin tarkoin +hävittäneet? — Olihan niistä ennen kelpo sivutulo," kysyi Niiralainen.</p> + +<p>"Hm!" rykivät miehet.</p> + +<p>"Luulisihan poronhoidon kannattavan nyt kuten ennenkin, onhan sillä +tavaralla hyvät hinnat."</p> + +<p>"No miksikäpä ei se kannattaisi, jos heppokuusia saisi hakata yhtä +vapaasti kuin ennenkin, mutta ne pitää karsia kaikki tyyni, mitä poron +syötäväksi kruunun metsään kaataa. Sitte kuin tämä karsimis-käsky tuli, +ovat porot hävinneet, eikä niiden hoito enää juuri kannata," arvelivat +miehet ja katselivat toisiaan silmiin.</p> + +<p>"Omituista se on tällä perällä, kun kruunu kahlehtii kansalta kaikki +entiset elinkeinot," sanoi Niiralainen.</p> + +<p>"Metsäherrathan ne nyt joka paikkaan tuppautuvat," arvelivat miehet +katkerasti.</p> + +<p>"Lieneekö siinä sentähden niin metsäherrainkaan syytä, onhan kruunulla +oikeus tehdä omansa kanssa, mitä edullisimmaksi näkee," sanoi Seinustan +ukko.</p> + +<p>"Voisivat ne sentähden metsäherratkin tehdä paljon kansan auttamiseksi, +jos viitsisivät, ja saadaanpa nähdä eivätkö nytkin vähennä +hakemuspuiden antia yhä vähemmäksi kuin ennen," arveli Niiralainen.</p> + +<p>"Miksikä tänä vuotena puiden hakemukset vastaan otettiin vasta niin +myöhään kuin elokuulla, vaikka ennen on hakemukset pitänyt jo ennen +juhannusta tehdä?" kysyi joku miehistä. Sitä ei Niiralainen tiennyt.</p> + +<p>Heikki kysyä tokasi viimein, että eikö metsäherra aikonut käydä tällä +kulmalla ennen talvea.</p> + +<p>"Mitä se tänne tämmöistä matkaa viitsisi rämpiä," sanoi Niiralainen.</p> + +<p>"Heikillä kun on torpan laiton puuhat, niin hän toivoisi metsäherraa +tänne," arveli Seinustan ukko.</p> + +<p>"Ei tarvitse pitkästyä, jos vähän viivähtääkin," sanoi Niiralainen.</p> + +<p>"Se taitaa olla vähän hidas tämä nykyinen metsäherra?"</p> + +<p>"Hidas! — Sanokaa paremmin laiska, se sana sopii kaikkiin +metsäherroihin," sanoi Niiralainen ja alkoi teiskata edestakaisin +lattialla.</p> + +<p>"Hih hih hih!" panivat miehet ja hykersivät käsiään.</p> + +<p>"Noo — lieneekö siinä nyt yksin laiskuus, on luultavasti paljon +kamaritöitä," sanoi ukko vakaisesti.</p> + +<p>"Kamaritöitä! — Kantaa palkkansa, siinä sen kamarityöt."</p> + +<p>"So so, — jo te nyt liijoittelette, onhan metsäherralla suuri piiri +hoidettavana ja tietysti sillä on paljon laskujakin tehtävänä."</p> + +<p>"Suuri piiri hoidettavana, hoitaa sillä tavalla, ettei tarvitse olla +kuin neljästi vuodessa hereillään. Juoda mässätä ja kohmeloissaan +nukkua koko muu aika, semmoiset kiireet ne ovat."</p> + +<p>"Hihhihhihhihhih," panivat talon nuoremmat miehet, mutta ukko rypisteli +tyytymättömästi kulmakarvojansa.</p> + +<p>"Miksi juuri neljästi vuodessa?" kysyi vihdoin Heikki.</p> + +<p>"Neljästi vuoteensa maksetaan heille palkkaa," selitti Niiralainen — +"Niin, kyllä he nyt taitavat saada kantaa kuukausittainkin, jos niin +tahtovat," jatkoi hän sitten.</p> + +<p>Kun Niiralainen oli kylän lävitse tullut, leveni pian tieto hänen +tulostaan. Kylän miehiä kerääntyi vähittäin koko joukko kirkkosanomia +kuulemaan ja harvinaista vierasta katselemaan.</p> + +<p>Puheltiin siinä yhtä ja toista, vaan aina se kääntyi puhe +metsänhoitoseikkoihin.</p> + +<p>Niiralainen selitteli kansalle, että juuri sentähden, ettei +metsäherrain mitään tehdä tarvitseisi, ei enää puitakaan kruunun +metsistä kansalle anneta; mutta ukko se vaan ei tahtonut sitä ottaa +uskoakseen.</p> + +<p>Lotvonen pyysi vihdoin Niiralaista ottamaan hänen kunnan verokirjansa +ja maksamaan hänen veronsa, ettei kirkolle tarvitsisi itse sentähden +lähteä.</p> + +<p>Niiralainen sanoi kyllä mielellään Lotvosen asian toimittavansa, mutta +selitti nyt, ettei kunnallislautakunnan esimies ollut kunnan varoista +tehnyt tiliä kahteen vuoteen. Hän säälitteli ihmisparkoja, jotka saivat +näinä kovina aikoina maksaa korkeita veroja tietämättä minnekkä ne +joutuvat.</p> + +<p>Kyläläiset hämmästyivät kokonaan. He katselivat hämmästyneinä toinen +toistaan silmiin.</p> + +<p>Vihdoin kysyi Seinustan ukko, että miks'ei häntä vaadita tilille ja +miksi ei häntä eroiteta virastaan?</p> + +<p>"Niin, miksi ei? — miksi ei? sitähän jokainen vaan kyselee, mutta +kukaan ei ryhdy mihinkään toimeen, jokainen odottaa vaan toistaan ja +saapahan nähdä, eikö tulevana lauvantaina valita häntä uudelleen, +taasenkin kolmeksi vuodeksi, kunnallislautakunnan esimieheksi."</p> + +<p>"No, eivät suinkaan nuo nyt niin hulluja ole."</p> + +<p>"Eivät! — Tuskin kukaan viitsii itseään niin paljon vaivata, että edes +kokoukseen menisi, paitsi muutamat kunnallislautakunnan esimiehen +ystävät ja niin tulee hän taasenkin valituksi."</p> + +<p>Pitempi äänettömyys syntyi. Miehet katselivat neuvotoinna toisiaan +silmiin.</p> + +<p>Vihdoin käänsi Seinustan ukko mälliänsä ja sanoi:</p> + +<p>"No eivätkö ne nyt siellä lähempänä sen verran valvo?"</p> + +<p>"Mitä ne siellä valvoisivat, monet tahtovat vaan valita entistä."</p> + +<p>"Mitenkä sitä täältä asti kokoukseen tulee?"</p> + +<p>"Voisihan antaa valtakirjan," sanoi Niiralainen.</p> + +<p>"Niin," sanoivat miehet ja silmäilivät toisiaan. Jokainen näytti +odottelevan toistaan, kukaan ei ottanut aluksi puhetta jatkaakseen, +pelkäsivät kai, että jos tyhmyys tapahtuisi, niin sitä syytettäisiin, +joka ensin valtakirjan antoon suostui. Lopulta kääntyivät miesten +silmät Seinustan ukkoon, ikään kuin kysyäkseen, mitä hän asiasta +arvelisi. Ukko tirkisteli vaskisankojensa ylitse miehiin ja näytti +asiaa harkitsevan. Miehistä tuntui Niiralaisen puhe valtakirjain +antamisesta hyvin luonnolliselta, mutta kun olivat Niiralaisesta yhtä +ja toista maininkia kuulleet, niin eivät tienneet häneen oikein +luottaa, ja odottelivat sentähden, mitä ukko asiasta arvelisi.</p> + +<p>"Antakaa pois Niiralaiselle valtakirja," sanoi vihdoin Heikki, joka +täydellisesti luotti Niiralaiseen.</p> + +<p>"Ei, ei, en minä häntä sillä sanonut, vaan muutoin tulin maininneeksi, +kun niin puheeksi kiertäytyi. Enkä minä muutoinkaan halua häneen +sekaantua koko juttuun. Vaan voittehan antaa valtakirjan vaikka +Helkalaiselle, kyllä minä voin valtakirjan hänelle viedä, jos niin +tahdotte."</p> + +<p>"Niin Helkalaiselle!" huusivat useat yhtä haavaa ja miehet eivät enää +asiassa mitään pahaa aavistaneet, kun kuulivat ettei Niiralainen +itselleen koko valtakirjaa halunnut, eikä Seinustan ukollakaan ollut +mitään tätä ehdoitusta vastaan.</p> + +<p>Valtakirja siis tehtiin kuin tehtiinkin. Miehet panivat puumerkit alle, +vielä huomen aamullakin kävi Seinustalla miehiä puumerkkiä antamassa.</p> + +<p>Niiralainen jatkoi matkaansa muihin sydänmaan kyliin. Metsäherrain +asioita oli hänellä joka paikkaan. Mutta kaikkialla kiertäytyi muun +muassa puheeksi myöskin kunnallislautakunnan esimiehen vaali ja +kaikkialta sai Niiralainen valtakirjoja milloin millekin +kirkonkyläläiselle.</p> + +<p>Mutta yhä pimeämmälle näytti Heikin tulevaisuus. Tähän asti oli hän +vielä jotain toivonut, mutta ne tiedot, mitä Niiralainen oli +metsäherran aikeista hänelle antanut, lopettivat aluksi viimeisenkin +toivon.</p> + +<p>Yhä alakuloisemmaksi ja harvapuheisemmaksi kävi Heikki. Harvoin otti +hän osaa muiden keskusteluihin, oli vaan kaiket päivät omissa pitkissä +ajatuksissaan.</p> + +<p>Seurasi sitten pitkä sumuinen syksy, päivää ei ollut paljon muuta kuin +kaksi hämärää.</p> + +<p>Viikkokausia oli taivas alinomaa synkkien pilvien peittämänä. Toisinaan +satoi kuin olisi saavista kaatanut. Maa oli kokonaan veden ja lian +vallassa.</p> + +<p>Kukaan ei tämmöisellä siivolla viitsinyt kirkolle lähteä. Eikä kirkolta +päinkään sattunut ketään kulkemaan Valtimon kylään. Valtimolaiset eivät +siis tienneet kirkkosanomista mitään. Eivät tienneet oliko +valtimolaisille puita myönnetty, vaikka useimmat olivat niitä hakeneet. +Eivät tienneet olivatko vielä edes kirjat Helsingistä tulleetkaan. Muun +maailman menosta eivät valtimolaiset mitään tienneet, elivät vaan kuin +säkissä.</p> + +<p>Kaisuakaan ei Heikki ollut nähnyt, sitten kuin kirkolla kävi. Tuntui +usein niin ikävälle. Muistui mieleen monta sukkeluutta menneiltä +ajoilta. Heikin suu vetäytyi silloin hymyyn. Talon vaimonpuolet +kysäsivät silloin aina, että millä hän nauroi, johon Heikki ei ensin +tiennyt mitä vastata, mutta sanoi aina sittemmin kysyjälle että: +"sinulla."</p> + +<p>Kysyjä hölmistyi vähän ja Heikki vaipui jälleen omiin pitkiin +ajatuksiinsa.</p> + +<hr class="tb" /> + +<p>Silloin tällöin heräsi Heikin sydämessä vielä joku toivon kipinä. Eihän +tuota tiedä, niin arveli hän, eihän tuota tiedä, jos sentään käyvät +syynäämässä vielä ennenkuin maa routii.</p> + +<p>Mutta päivät ja viikot ne harppailivat edelleen eikä metsäherroja +näkynyt ei kuulunut. Yhä selvemmin ja selvemmin alkoi talven oireita +näyttäytyä, eikä kauvan viipynyt ennenkuin maa ja vedet olivat jo +umpijäässä. Lunta tuprutteli ja talvi sai täyden vallan. Nyt ei +Heikillä ollut enää mitään toivomista.</p> + +<p>Tehtävänsä toimitteli hän entisellä tarkkuudella, vaikka harvoin olivat +ajatuksensa työhön kiinitettyinä. Harvoin otti Heikki osaa muiden +keskusteluihin. Hän eli omaa elämäänsä.</p> + +<p>Tapahtui sitten muutamana sunnuntaina jälkeen puolenpäivän, että +Raution Aappo vetäytyi Seinustan pirttiin, ja häntä seurasi koko joukko +muita kyläläisiä.</p> + +<p>Seinustan ukko istui tapansa mukaan pöydän takana ja lueskeli jotain +hartauskirjaa. Heikki lojui pitkänään tuolla karsinasängyn päällä ja +muu väki virui mikä missäkin sopessa.</p> + +<p>Vieraat silmäilivät ympäri pirttiä ja tervehtivät talon väkiä.</p> + +<p>Ukko tiedusteli vierailta, mitä heille kuuluu, mutta eihän niillä +vierailla mitään hyviä uutisia ollut.</p> + +<p>Raution Aappo kääntyi vihdoin Heikkiin, nojaten taasenkin pitemmällä +jalalla lattiaan ja tukien lyhemmän jalan varpaalla ruumistaan +tasapainossa.</p> + +<p>"Enkö minä sitä sanonut sinulle, että saa sen tyhjän pyytämättäkin," +sanoi Aappo ja voiton riemu se loisti hänen kiiluvista silmistään, +"sanoinhan minä, että turhaa vaivaa on metsäherroja kumarrella."</p> + +<p>"Mitenkä niin?" kysäsi Heikki.</p> + +<p>"Ei koko kylä saa ei kappalettakaan puuta kruunun metsästä."</p> + +<p>"Ei kappalettakaan!" huudahtivat talon miehet yhtä haavaa.</p> + +<p>"Ei suksi- eikä reenjalaspuutakaan kuulu metsäherra lupaavan kruunun +metsästä," kuului tulleitten suusta yhtä haavaa.</p> + +<p>"Ei suksi- eikä reenjalaspuutakaan!" huudahtivat talon miehet +ehdottomasti.</p> + +<p>"Niin sanoi metsäherra, että sen varjossa te sitten varastatte vain +kruunun metsiä," selitti Aappo.</p> + +<p>"No kaikkiako hän sitten luulee varkaiksi?" sanoi ukko.</p> + +<p>"Niinpä se tuntui," sanoi yksi kyläläisistä, "minäkin koetin edes +muutamia hirsiä pyytää, kun on navetta aivan kokonaan lytistymässä, +mutta niitä ei luvattu. Vaikka samapa tuo nyt on, menevät kai ne lehmät +veroista kuitenkin, jos ei heitä navetta sitä ennen ehtisi surmata."</p> + +<p>"Niin, millä ne verotkin maksettanee!" huokailivat miehet ja +silmäilivät ympärilleen.</p> + +<p>"No, enkö minä sitä sinulle sanonut, ettei rehellinen mies nykyisen +metsänhoidon aikana menesty," sanoi Aappo taasenkin, kääntäen +suurellaisen nenänsä Heikkiä kohden.</p> + +<p>"No ei suinkaan sitä varastamallakaan kauvas mennä," sanoi Heikki.</p> + +<p>"Vaan se on kuitenkin ainoa keino, joka auttaa," sanoi Aappo, "vai mitä +luulette?" ja hän käänsi nenänsä kyläläisiin päin.</p> + +<p>Oli joukossa joitakin, jotka myönsivät niin olevan, mutta useimmat +epäilivät.</p> + +<p>"Ei sinun pidä varastaman," sanoi Seinustan ukko jyrkästi.</p> + +<p>"No niin, vaan ettekö te ole lukeneet, mitä David teki, koska hän +isosi. Kuinka hän meni ja söi näkyleivät templistä, joita ei hänen +olisi sopinut syödä," sanoi Aappo ja voiton riemu loisti taasenkin +hänen kiiluvista silmistään.</p> + +<p>"Hihhihhih!" kuului hyväksyvää naurun hikotusta sieltä täältä joukosta, +mutta toiset rypistivät tyytymättömästi nenäänsä.</p> + +<p>"Mitä sinne kirkolle muuta kuuluu?" kysäsi vihdoin joku talon miehistä.</p> + +<p>"Eihän sinne mitään kummallisempia kuulu. Niiralainen vaan kuuluu +tulevan kunnan esimiehiksi," sanoi Aappo.</p> + +<p>"Vai Niiralainen. — No mitäs ne Kirkonkylällä siitä tykkäsivät?"</p> + +<p>"Kiroilivat vaan, että sen se nyt hoksasi, että siihen itsensä tälläsi, +kun ei metsäherraksi päässyt."</p> + +<p>"Eivät ne taida Kirkonkylällä Niiralaisesta oikein tykätä?"</p> + +<p>"Eiväthän ne tykkää, sanovat että se on koko ikänsä herroja +hännystellyt, ja niiden ystävyyden varjossa koettanut talonpoikia +nylkeä; mutta nyt lopulta asettavat talonpojat itse hänet kassojaan +tasailemaan," ja pilkkahymy se kierteli Aapon huulilla.</p> + +<p>"Mitenkä ne sen valitsivat?" kysyivät kyläläiset ehdottomasti.</p> + +<p>"Mitenkä — hahhahhah!" sanoi Aappo päätään käännellen ympäriinsä ja +lyyhäten muutaman askeleen, "tehän sen kuulutte valinneen."</p> + +<p>Kyläläisten naamat vetäytyivät pitkiksi. Pitempi äänettömyys syntyi.</p> + +<p>"No mitenkä se Helkalainen Niiralaista valitsi, eihän siitä koskaan ole +kuulunut, että se tahtoisi kansaa syödä?" kysyi vihdoin Seinustan ukko +ja käänsi mälliänsä.</p> + +<p>"Mitenkä — Helkalaisella kuuluu olevan kymmenen tuhannen markan tuomio +Niiralaiselle ... hahhahhah! — kyllä ymmärrätte."</p> + +<p>Hämmästyneinä katselivat miehet toisiaan ja vääntelivät tuskallisesti +itseään, mutta kukaan ei heistä mitään virkkanut.</p> + +<p>Joku talon piioista laittoi piisiin valkeata. Heikki nousi sängystä, +venytteliin ja heitti alakuloisen silmäyksen Aappoon.</p> + +<p>"Mitä papereita teillä taskuissa on?" kysyi hän Aapolta.</p> + +<p>"Aijai — johan olin unhottaa, täällähän on Amerikapreivejä," sanoi +Aappo ja alkoi lappaa papereita taskuistaan. Ensin veteli hän esille +suurempia paperikääryjä.</p> + +<p>"Amerikan lehtiä," sanoivat miehet kääryt nähtyään, mutta pian veteli +Aappo kirjeitäkin kasan esille ja latoi pöydälle.</p> + +<p>"Kenellekä nämät kaikki nyt ovat, Heikkihän tuntee kirjoituksen," sanoi +Seinustan ukko ja ojensi paperit Heikille.</p> + +<p>Heikki meni piisin luo ja alkoi tavailla päällekirjoituksia. Kyläläiset +keräytyivät Heikin ympärille uteliaina, että ketkä kirjeitä saisivat.</p> + +<p>Häkki jakoi kirjeet ja sanomat omistajilleen, jotka niitä kääntelivät +käsissään ja selittelivät toisilleen, keneltä Amerikassa olevilta +ystäviltään he niitä saivat.</p> + +<p>"Lueppas tuo!" sanoi vihdoin eräs kyläläisistä Heikille, "sinähän osaat +kirjoitusta."</p> + +<p>"Niin, Heikkihän se osaakin näitä lukea," sanoivat muutkin ja aukoivat +kirjeitään.</p> + +<p>Heikki istui piisin luo jakkaralle ja alkoi tavailla. Eivät ne olleet +juuri pitkän pitkiä nuo kirjeet, eivätkä erittäin sisältörikkaitakaan. +Mutta sama sävel oli niissä kaikissa.</p> + +<p>Eivät niiden kirjoittajat erittäin kehuneet oloaan tuolla luvatussa +maassa. Mutta — kirjoittivat he — joka mies on ja itsensä oikein +käyttää, niin kyllähän täällä toimeen tulee. Toiset valittivat haikeaa +koti-ikävää ja sanoivat, että jos ei olo siellä kotona olisi niin kovin +toivoton ja kurja, niin he kyllä pian kotia tulisivat, mutta mitäpä +sielläkään juuri nuorimies tekee, arvelivat he toisekseen. Toiset +kirjoittivat olevansa työssä rautatiellä, toiset kaivannoissa, toiset +tekevänsä työtä maan alla, toiset maan päällä; ainoastaan jotkut harvat +kertoivat hankkineensa itselleen uudistalon paikan. Toiset sanoivat +ansaitsevansa kahdeksan, toiset kymmenen ja toiset kaksitoista markkaa +päivässä.</p> + +<p>"Kahdeksan! — Kymmenen! — Kaksitoista markkaa!" keskeyttivät silloin +aina kyläläiset ja silmäilivät ihmetellen toisiaan.</p> + +<p>Toiset taasen eivät sanoneet koto-ikävästä mitään tietävänsä, eivätkä +siis aikoneet millään ehdoin kotikylään palata. Tule sinäkin tänne! — +Toista täällä on olla kuin siellä, kehoittelivat he ystäviään ja jos +haluat, niin kyllä minä tiketin laitan, joka vetää aivan tänne perille +asti.</p> + +<p>"Kyllä kai se parasta olisi," arvelivat kyläläiset, "että joka kynsi +täältä lähtisi ja siltähän tuo näyttääkin, että metsäherrat meitä +oikein kädestä pitäen koettavat täällä Amerikkaan pakoittaa," ja he +silmäilivät niin toivottomasti ympärilleen.</p> + +<p>Parissa kirjeessä oli valokuviakin. Ne kulkivat kädestä käteen. Niitä +katseltiin ja tarkasteltiin kaikilta puolin. —</p> + +<p>"Kuka olisi uskonut," ihmettelivät kyläläiset, "ovat kuin herroja; ei +siivon samoiksi miehiksi uskoisi, kun täältä lähtiessä."</p> + +<p>"No tietääpäs sen, joilla senlaiset ansiot ovat," arvelivat toiset.</p> + +<p>Kun Heikki oli kirjeet saanut loppuun tavailleeksi, alkoi hän lukea +Amerikan sanomalehtiä.</p> + +<p>Muut miehet pörräsivät siinä yhtä ja toista. Toiset pistäytyivät +Raution Aapon kanssa tuon tuostaankin ulkona. Keskustelu alkoi käydä +yhä vilkkaammaksi, ääni kovemmaksi.</p> + +<p>Seinustan ukko tunsi pirtissä viinan löyhkän. "Mistä teillä viinaa on?" +kysyi ukko äreästi.</p> + +<p>Miehet katselivat hämmästyen toisiinsa, mutta Aappo se lyyhkäsi hymyssä +suin vaarin luo ja sanoi: "Minähän sitä vähän tuliaisiksi toin +kirkolta; elkäähän nyt suuttuko, isäntä, jos me tässä vähäsen niinkuin +lohdutukseksi, eihän tuo mieli muutenkaan juuri korkealla ole ja +juovathan nuo herratkin, kertovat metsäherrankin olevan viikkokausia +aivan yhdessä pöhnässä."</p> + +<p>"Semmoiset teillä ovat lohdutukset kuin muutkin aikomukset, +tiedättehän, että minä en suvaitse päihtyneitä."</p> + +<p>"No ei riidellä, ei riidellä, ei riidellä," sanoi Aappo lauhkeana kuin +lammas, "me lähdemme pois, lähdetään pois pojat, isäntä ei salli, että +me vähän tässä huvittelemme."</p> + +<p>Ja niin vetäytyivät miehet vähittäin pirtistä. Toiset menivät kotiansa +ja toiset seurottelivat Aapon viinalekkeriä.</p> + +<p>Seinustan ukko vaipui syviin mietteisiin. Kyläläistensä kohtalo koski +kipeästi häneen. Jotain olisi heidän auttamisekseen tehtävä, mutta +mitä? — Siinäpä kysymys, joka sieti miettimistä.</p> + +<p>Pian olivat joulumarkkinat tulossa. Varmaankaan tämmöinen kansan +ahdistaminen ei ole esivallan tahdosta. Mitähän jos kävisi +markkina-aikana kuvernöörin puheilla. Onhan tuo herra herrallakin ja +vaivasellakin Jumala. Ja totta sitä metsäherrainkin täytyy muita, +ylempiä herroja totella. Ja kuta enemmän ukko asiaa mietti, sitä +enemmän hän vakaantui siinä ajatuksessa, että paras on käydä +kuvernöörille valittamassa kyläläisten kurjaa kohtaloa.</p> + +<p>Mutta ulkona kuului silloin tällöin kiljahtelemisia ja juopuneiden +rähinää.</p> + +<p>"Oi Jumalani!" huokaa ukko, "miten kauvas he ovat Sinusta +vieraantuneet. Kuta enemmän heitä kuritat, sitä syvemmälle he +vaipuvat."</p> + +<p>Mutta samalla kuului hevosen kavioin kopsetta, kiljumista ja rajua +huihkaamista juuri pirtin seinän takaa, hevonen laukata huimi ohitse +minkä ehti ja miehet mylvivät kuin sonnit reessä.</p> + +<p>Tätä seurasi toinen ja kolmas samallainen rekikuorma, mutta sitten oli +taasen hiljaista.</p> + +<p>"Jumala armahtakoon heidän luontokappale-riepujaankin," huokasi ukko.</p> + +<p>Mutta jonkun ajan perästä uudistui jälleen sama ajo, sama mylvintä ja +sitten se vähän ajan perästä uudistui aina myöhäiseen yöhön. Tuntui +juuri kuin tässä juopuneiden mylvinnässäkin, joka yön hiljaisuudessa +hävisi äänettömään avaruuteen, olisi ilmestynyt synkkää pimeyttä ja +lohdutointa toivottomuutta.</p> + +<p>Taivas oli hallavan vaalakka. Pakkanen paukkui seinissä. Lumi narisi +niin kuivakkaasti reen jalaksen alla. Levotoinna aaltoili kansa +kaupungin kauppatorilla. Oli siellä väkeä ja värkkiä. Tuolla loitompana +oli pitkä jono heinäkuormia. Niiden ympärillä hyppelivät maalaiset, +koputtelivat jalkojaan, löivät käsiä hartioihin ja tarttuivat silloin +tällöin toisiinsa käsiksi, nujusivat hetken aikaa ja irtausivat taasen. +Ostajat hääräilivät heinähäkkien ympärillä. Koettivat tunkea nyrkkiänsä +häkin kupeista, puskivat parraspuista häkkiä kohoksi, nykkivät +heinätukkoja irti, nuuskivat niitä ja sihtasivat kaikilta puolin ja +tinkasivat. — Seurasi sitten jono jyväkuormia, sitten pieniä +voiastioita kuormittain. Kulmittain näiden kanssa oli lihakuormia +kymmenittäin. Oli siinä lampaan jos raavaankin lihaa, oli sian ja +poronkin paistia, oli tuoreita jos palvatuitakin raajoja, mitä vaan +minkin mieli teki ostaa. — Sitten tuolla toisella laidalla seurasi +kaikellaista puutavaraa. Siellä oli suksia, kelkkoja, rekiä, haravia, +pohtimia, tuolia, pöytiä ja kaikellaisia työ- ja huonekaluja. Tuolla +rannempana taasen olivat kalain kauppiaat sijansa saaneet. — Näiden +kaikkien keskelle olivat käsityöläiset asettaneet kauppakojunsa. Siellä +olivat myöskin ryssäin namuset makuhermoja kiihottamassa. — Näiden +kaikkien välillä virtaili kansaa tulvanaan. Liikkeessä olivat ihmiset +alinomaa. Käsiä niin kinnermöi ja jalat tahtoivat turriksi käydä. +Parrat olivat paksussa kuurassa ja valkeiksi kylmettyneitä nenän päitä +näkyi siellä täällä; oli oikein hirveä pakkanen.</p> + +<p>Siellä väkijoukossa tungekseli Heikkikin pitkine poronkoipisaappaineen +ja korkeine koirannahkalaukkuineen. Hänen perässään pujotteli Seinustan +emäntä vankka pakka puolivillasta kainalossaan. Se oli hedelmä hänen ja +miniäinsä pitkien iltapuhteiden ponnistuksista.</p> + +<p>Poronlihansa olivat he summassa myöneet ja ukko oli niistä nyt rahoja +perimässä.</p> + +<p>"No Heikki!" kuuli Heikki sivultaan tuttavallisen äänen, kun hän oli +siinä väkitungoksessa sortunut sille puolen toria, missä puutavaroita +kaupattiin. Hän käänti päätään ja näki Raution Aapon lyyhäävän itseään +kohden.</p> + +<p>"Terve miehelle!" sanoi Aappo ja löi Heikkiä olkapäälle, "aina se tuo +vainu vetää korppia haaskan luo... Ka emäntähän se on!" huudahti hän +emännän silmiin tirkistäen, "kun on kuin morsian, aina yhtä keippelä +kuin kahdenkymmenen vanha tyttö. Toden totta minä luulin, että Heikki +oli kultansa tavannut, mutta mihinkä se Kaisu sitten tästä joutui, oli +ihan vasta tässä, samallainen pakka puolivillasta kainalossa kuin +teilläkin."</p> + +<p>"Kuka Kaisu?" kysyi emäntä.</p> + +<p>"Kuka Kaisu! — Heikin hellupa tietenkin."</p> + +<p>"Mitä tuolla olisi hellua, ei välitä tytöistä mitään, elelee vaan +omissa pitkissä ajatuksissaan."</p> + +<p>"Mitä olis nuoruus rakkaudetta. Se olis niinkuin kevät kukkaisetta."</p> + +<p>"Mitä te olette markkinoille tuoneet?" kysyi Heikki, saadakseen puhetta +käännetyksi toisaalle.</p> + +<p>"Rekiä ja pohtimia, tässä on minun kuormani," sanoi Aappo kääntyen +selkänsä takana olevaan reki- ja pohdinkuormaan, "onhan sitä +puutavaraa, joka synkkien metsien keskellä asuu," sanoi Aappo +piikillisesti.</p> + +<p>"Joko taas?" sanoi Heikki ja kääntyi lähteäkseen.</p> + +<p>"No, no! — elähän nyt sentähden noin suutu, vaan tiedäthän, että elää +minunkin täytyy, ja enhän minä ota enkä varasta, vaan katson kruunun +metsien parasta," sanoi Aappo ja tarttui Heikkiä olkapäästä kiini.</p> + +<p>"Aina teillä ovat teidän läksynne."</p> + +<p>"Niin ja monenlaisia konstia lisäksi, kuulehan nyt. Yhden konstin minä +sinulle vielä opetan, ja se ei niinkään hullu ole. — Eiväthän +metsäherrat ole vielä käyneet syynäämässä?" —</p> + +<p>"Eivät ole — mitä sitten?"</p> + +<p>"No niin — tee sinä niinkuin minä ja moni muu on tehnyt, elä ole koko +syynistä miksollasikaan, ala vaan tehdä taloa, kyllä siitä hyvä tulee?"</p> + +<p>"Kruunun maalleko omin lupisi?"</p> + +<p>"Aivan niin, sen on moni ennen sinua tehnyt ja tekee vielä jälkeenkin."</p> + +<p>"Kyllä kai metsäherrat hävittävät semmoiset torpat, ja sakottavat," +sanoi Heikki.</p> + +<p>"Eivät ole sitä vielä kenellekään tehneet, syynäävät kuin sopii ja +hankkivat torpan kirjat,"</p> + +<p>"Tule jo pois!" sanoi emäntä ja alkoi poistua.</p> + +<p>"Elkäähän nyt vielä! — Tuoltahan se tulee Kaisukin. Odottakaahan nyt, +emäntä, minä näytän mimmoinen kulta se Heikillä on. Tuleppas tänne +Kaisu ja katso!"</p> + +<p>Kaisu tuli Aapon luo. Hän ei näkynyt ensin huomaavan Heikkiä, vaan +lähemmä saapuessaan keksi hän hänet, vilkasi Aappoon ja huomattuaan +hänen kujeellisen nenänsä, tuli hän niin hämilleen, ettei tietänyt mitä +tehdä.</p> + +<p>"Voi sitä rakkautta mikä meilläkin oli vaarivainajan kanssa vielä +viikon vihkimisenkin jälkeen, kun penkillä pääksekkäin maattiin ja +toisiaan tukasta vedettiin," sanoi Aappo työntäen Kaisua Heikkiä kohden +ja alkoi laulella:</p> + +<div class="poem"><div class="stanza"> +<span class="i0">"Anna kättä sun kultas kanssa,<br /></span> +<span class="i0">Anna kättä sun liutus kanssa,<br /></span> +<span class="i0">Anna kättä sun hyväs, sun hyväs."<br /></span> +</div></div> + +<p>Heikki oli niin hämillään, ettei tietänyt mitä tehdä, työnsi kuitenkin +kätensä Kaisulle ja vilkasi samalla ympärilleen, että huomasiko sitä +kukaan. Onneksi ei kukaan katsonut heihin ja Heikki pudisti sentähden +tuttavallisemmin Kaisun kättä.</p> + +<p>"No miltäs näyttää, — sopiiko sukuun?" sanoi Aappo, emäntään kääntyen.</p> + +<p>"Kenenkä tyttö se on tämä?" kysäsi emäntä, joka oli vanhan vaimon +tarkalla silmällä seurannut nuorten liikkeitä ja luuli huomaavansa, +ettei Aappo aivan honkihin horissut.</p> + +<p>"Tämähän on Korven Kaisu, kelpo tyttö, samallainen kuin äitinsäkin, +muistattehan tuon ennen, kun Taustolla yhtä velliä ryystitte."</p> + +<p>"Aivan niin, aivan niin, nyt minäkin sen hoksaan, no niin ne nuoret +kasvavat," arveli emäntä ja alkoi hypistellä Kaisun käsivarrella olevaa +puolivillasta.</p> + +<p>Kaisu kohotti toisen jalkansa maasta, kapautti sen varpailla kerran +kahdesti toisen jalan kantapäähän, laski maahan ja kohautti vuorostaan +toisen jalkansa ylös, teki sillä samallaisen liikkeen ja hypähti +väliin. Sillä välin hypisteli hänkin vuorostaan emännän puolivillasta +ja tiedusteli sen hintaa.</p> + +<p>Samalla saapui paikalle Seinustan ukko ja sanoi Heikille.</p> + +<p>"Nyt menen kuvernööriin, tahdotko tulla matkaan?"</p> + +<p>"No mennään sitten," sanoi Heikki, heitti salaisen silmäyksen Kaisuun, +mutta tämä ei sattunut huomaamaan sitä. Hän kysyi sentähden Aapolta, +että missä he olivat kortteeria. Aappo selitti kortteerinsa ja +Kaisunkin silmäykset kohtasivat jälleen Heikkiä.</p> + +<p>"No mennään nyt," sanoi ukko ja alkoi tunkeutua väkijoukkoon. Heikki +pujotteli perässä.</p> + +<p>"Minnekkä ne nyt menivät?" kysyi Kaisu emännältä.</p> + +<p>"Kuvernööriin kai ne aikovat, mitä lienee asiaa ollut."</p> + +<p>"Mutta eikö lähdetä liikkeelle, jos ostajaa satuttaisiin kopeuttamaan," +sanoi emäntä Kaisulle ja vilkasi hänen vaatepakkaansa.</p> + +<p>Aappo teki pilkallisen liikkeen, kuullessaan miesten kuvernööriin +menevän, kohotti kätensä huulilleen, puhalteli niitä hetken aikaa, +ojensi ne sitten suoriksi, löi hartioihinsa ja hypähteli.</p> + +<p>Emäntä ja Kaisu alkoivat myös pujotella väkijoukkoon. Yhtä ja toista +keskenänsä keskustellen vähitellen johtui heidän keskustelunsa +Heikkiin.</p> + +<p>"Missä te Heikin kanssa olette tutuiksi tulleet?" kysäsi emäntä.</p> + +<p>"Hm! — Mehän olimme rippikoulussa yhtä aikaa," sanoi Kaisu.</p> + +<p>"Hm!" sanoi emäntä ja nyökkäsi päätään juuri kuin sanoakseen: "Kyllä +ymmärrän."</p> + +<p>Mutta Kaisu loi silmänsä maahan ja pitempi äänettömyys syntyi heidän +keskensä.</p> + +<p>Mutta sanaakaan virkkamatta astuskelivat ukko ja Heikki jälekkäin +pitkin katuja. Kansaa oli kadulla kuin soipaa sotaa. Toisia meni, +toisia tuli vastaan. Kadut olivat aivan yhtenä vilinänä ihmisistä.</p> + +<p>Mutta tuossa kadun risteyksessä pidettiin outoa melua. Heikin ja +ukonkin huomio kääntyi siihen.</p> + +<p>Eräs juopunut mies teki tappelua toisen selvemmän miehen kanssa. Tämä +huusi poliisia avukseen. Poliisi tuli ja koetti hillitä juopunutta, +mutta saikin siitä tekemistä. Sentähden puhalsi hän pari kertaa +pilliinsä.</p> + +<p>Väkeä alkoi kerääntyä kaikilta haaroilta, mutta pian saapui paikalle +toinenkin poliisi. He tarttuivat miestä kainaloista kiini ja alkoivat +taluttaa häntä välissään "korppulaaria" kohden.</p> + +<p>Ukko ja Heikki jatkoivat matkaansa.</p> + +<p>Heikki mietiskeli vaan, että mitähän olisi, jos kumminkin alkaisi +rakentaa keväällä aivan omin päin, sen enempää syyniä odottelematta. Ja +kuta enemmän hän tätä mietti, sitä selvemmin tunsi hän, että niin hänen +on tehtävä. — "Mutta... Niin, voihan sitä sentähden kuvernööriltä +kysyä." — —</p> + +<p>Mutta samalla olivat he saapuneet aivan kuvernöörin virkatalon luo. +Ukko pyörähti muutamasta leveästä ovesta sisään ja niin tulivat he +muutamaan poikkikäytävään.</p> + +<p>"Täältä sitä kuvernööriin pääsee," kuiskasi ukko Heikille.</p> + +<p>"Mutta kuulkaahan te," sanoi Heikki.</p> + +<p>Ukko puisti epäilevästi päätään.</p> + +<p>"Mutta eikö voisi kuvernööriltä kysyä, että mitä hän siitä arvelisi," +sanoi Heikki.</p> + +<p>"No saadaan nyt nähdä, miten hän rupee meitä kuuntelemaan," sanoi ukko +ja alkoi kömpiä käytävästä lähteviä rappusia ylikertaan. Heikki seurasi +perässä.</p> + +<hr class="tb" /> + +<p>Tuolla yläkerran etehisessä seisoi pitkä solakka asevelvollinen.</p> + +<p>Hän seisoi niin suorana ja vakavana kuin olisi ollut kuvapatsas +siinä töröttämässä. Aivan salin oven edessä seisoi se siinä. +Salin ovi oli auki, mutta sinne ei hän katsonut. Kivääri oli hänen +sivullaan. Sen perä oli maata vasten ja suussa oli painetti. Eräs +siperinnahka-kauluksinen talonpoika kömpi rappusia myöten etehiseen.</p> + +<p>Mutta tuolla sisällä salissa istui suuren pöydän ääressä joukko +kanslisteja, aivan keskellä lattiaa he siinä istuivat ja näyttivät +olevan ahkerassa kirjoituksen puuhassa.</p> + +<p>Tuossa lähellä ovea seisoi lihavanlainen, suurivatsainen herrasmies. +Hän seisoi siinä ja tähysteli kanslisteja. Sitä syvempään kumartuivat +nämät paperiensa yli ja näyttivät olevan kukin ahkerassa työn touhussa. +Mutta keksittyään vastatulleen talonpojan etehisessä, vetäysi tuo +suurivatsainen herra sinne. Talonpoika kumarsi hänelle syvään, johon +tämä ylhäisen ryhdillä nyökkäsi hieman. Sotilas seisoi siinä vaan ja +piti toisella kädellä kiväärin piipusta kiini. Hänen silmäteränsäkään +eivät liikahtaneet. — Mutta kun kanslistit keksivät vanhan herran +poistumisen, kohosivat he pystympään ja vilkkaampi liike syntyi pöydän +ympärillä.</p> + +<p>"Kun rupee, niin mollottaa siinä päiväkaudet, kuin puoliyön aurinko," +kuiskasi muuan kanslisti toverinsa korvaan ja nyökäytti suurivatsaisen +herran jälkeen.</p> + +<p>"Ja tuolla sitten toinen juorulaukku, koettaa elää jyrsimällä +toveriensa luita," arveli puhuteltu ja viittasi tuolla salin vasemmalla +puolen, oman pöytänsä ääressä kumppaniinsa selin istuvaan +pitkäkoipiseen ja suuripartaseen herraan, joka kirjoitteli siellä +vastatulleita asiapapereita luetteloihin.</p> + +<p>Ylevän ja ylhäisen näköisenä kääntyi pitkäkoipinen herra samalla päin +toveriinsa ja silmäili heitä hetken aikaa. Nämä kumartuivat jälleen +paperiensa ylitse. Haudan hiljaisuus vallitsi virkahuoneessa. Itseensä +tyytyväisen näköisenä kääntyi pitkäkoipinen herra jälleen työhönsä +hänkin. Selvään näkyi että hän tunsi arvonsa kumppaniensa suhteen.</p> + +<p>Siperinkauluksinen talonpoika hiipi salin ovenpieleen ja seisahti +siihen. Kanslistit kohosivat jälleen pystympään ja alkoivat supatella +keskenään vilkuen silloin tällöin talonpoikaan.</p> + +<p>"Ei tuo oikein ektasorttia ole," arveli muuan silmäillen +siperinkauluksista miestä.</p> + +<p>"Ei sinne päinkään, pitäisihän niitä näin markkina-aikaan saada nähdä +oikein ensimäisen karaatin tervajätkiäkin," säisti toinen. —</p> + +<p>"Jumala varjelkoon herra kenraalia!" kajahti samalla etehisestä. Ikään +kuin maan alta lähtevä ukon jyräys lumosi tämä ääni koko virkakunnan. +Kaikkialta taukosi liike ja haudan hiljaisuus vallitsi kaikissa +virkahuoneissa. Tuo asevelvollinen vaan seisoi siinä saman näköisenä ja +samalla paikalla kuin ennenkin. Mitään elon merkkiä tuskin huomasi +hänessä nyt enempi kuin ennenkään.</p> + +<p>Hetken päästä hiipi pitkä vilkkaan näköinen sotaherra salin lävitse +omaan virkahuoneesensa ja nyökäytteli mennessään oikeaan ja vasempaan.</p> + +<p>Vilkkaampi liike syntyi jälleen salissa ja kanslistit alkoivat tehdä +huomioitaan ovensuussa seisovan talonpojan suhteen.</p> + +<p>Mutta samalla astui saliin tuolta vasemmalla kädellä olevasta kamarista +vanha harmaahapsinen ja kaljupää herra. Sen keksittyään kumartuivat +nuoret herrat hätäisesti yhä syvempään kukin kirjoituksiensa yli ja +olivat työntekijän näköisinä.</p> + +<p>Vanha herra ei kumminkaan katsonut heihin päinkään, kävellä reuhkasi +vaan ovea kohden ja politti itsekseen: "Kunnallishallituksia! — Kyllä +ovat oikeita kunnallishallituksia! Niin — se nimi niille oikein sopii. +Ota nyt taasenkin selvä siitä..."</p> + +<p>Kun vanha herra läheni ovea, kumarsi siperinkauluksinen talonpoika +hänelle syvään ja pyysi saada muutaman sanan puhua herra laamannin +kanssa.</p> + +<p>"Joo! miksei!" sanoi vanha herra kääntyen ystävällisesti hymyillen +talonpojan puoleen. "Puhukaa vaan!" ja hän oli oikein lipevän +näköisenä. Vasiten olikin hän tänään markkinapäivänä päättänyt kohdella +kaikkia talonpoikia, jotka lääninhallitukseen tulisivat, niin +ystävällisesti kuin mahdollista. Haukkukootpa sitten suomikiihkoiset +sanomalehdet virkamiehiä miten virkavaltaisiksi hyvänsä, kansa ei sitä +usko. Niin — kansalle on näytettävä, että sanomalehdet valehtelevat.</p> + +<p>Talonpoika kysyi nyt vanhalta herralta, että joko lääninhallitukselle +oli saapunut niitä maanviljelysrahoja, joita kunnille lainataan.</p> + +<p>"Ei, ei niitä kunnille lainata, niitä annetaan vaan suuremmissa +summissa yksityisille maanviljelijöille..."</p> + +<p>"Niin, niin — kyllä minä senkin tiedän, mutta onhan nykyjään määrätty +toisia rahoja, joita kunnille annetaan, mutta ne eivät ole tainneet +vielä tänne saapua..."</p> + +<p>"Ei täällä ole semmoisia rahoja."</p> + +<p>"Suomettaressa oli, että niitä tulee."</p> + +<p>"Suomettaressa, Suomettaressa!" tikasi harmajahapsinen herra ja nyt hän +vasta katsoi talonpoikaa tarkemmin silmiin ja tunsi, että hän olikin +yksi noita fenomaanisten sanomalehtien riivaamia läänin isäntiä. +"Suometar, Suometar!" tiuskoi hän uudelleen. "Suometar on taasenkin +laskenut omiaan, sen minä saan ilmoittaa," ja hän kumarsi ehdottomasti +talonpojalle ja meni ovesta ulos. Siperinkauluksinen mies jäi seisomaan +siihen ikäänkuin hyypiä hävitettyyn kaupunkiin. Hän silmäsi kerran +ympärilleen, loi sitten silmänsä lattiaan ja hänen poskensa +vavahtelivat niin omituisesti. Hän kohotti vielä kerran silmänsä ylös, +silmäsi ympärilleen, mutta hiipi sitten verkalleen ulos häpeissään kuin +vieras koira.</p> + +<p>"Oikea käsi näkyy," sanoi eräs kanslisti ja oli selailevinaan paperia, +kun hän näki tuon isovatsaisen herran astuvan jälleen saliin.</p> + +<p>Irvihampaat kaupunkilaiset nimittivät häntä lääninhallituksen sieluksi, +mutta kanslistit sanoivat häntä laamannin oikeaksi kädeksi.</p> + +<p>Tuskin oli vahtimestari ehtinyt etehisestä poistua, kun sinne saapuivat +Seinustan ukko ja Heikki.</p> + +<p>Pian keksi joku kanslisti avoimesta ovesta ylimaalaiset etehisessä. Hän +antoi merkin toisille ja kaikkien suu vetäysi pilkalliseen hymyyn +nähdessään miten ukko heitti lammasnahkareuhkansa ja karvakintaansa +oven luo lattialle ja alkoi löysätä vankkaa villavyötään turkin +ympäriltä. Kanslisteilla oli niin ihmeen lysti.</p> + +<p>Ainoastaan se herra, joka istui ovea lähinnä, selin oveen, ei toisten +lystistä mitään tiennyt. Hän istui vaan siinä kumarruksissaan ja +kirjoitteli. Hän oli istunut jo vuosikymmenisen siinä omalla paikallaan +saamatta mitään viran ylennystä ja toiset kanslistit arvelivat, että +siinä saa hän istuakin, kunnes sammalet päähän kasvavat.</p> + +<p>Muutamia vuosia takaperin oli ollut eräässä läänin innokkaimmassa +suomenmielisessä lehdessä muutamia lääninhallituksen jäsenille vähemmän +hauskoja kertomuksia viraston sisällisistä oloista.</p> + +<p>Tässä kerrottiin juttuja, jotka eivät mitenkään muuten olisi +sanomalehden toimituksen tietoon saattaneet tulla, kuin siten, että +joku viraston jäsenistä oli niitä toimitukselle kertonut.</p> + +<p>Nyt oli virastossa yleisesti tunnettu, että puheena oleva kanslisti +suosi suomenmielisiä aatteita. Saatiin sen lisäksi selville, että hän +silloin tällöin kävi mainitun lehden toimituspaikassa.</p> + +<p>Kului vuosia. Koko sanomalehtijuttu olisi unhottunut jo aikoja, ellei +tuo kanslisti yhä vaan istuisi tuossa samalla paikalla ikäänkuin +muistopatsaana tästä tapauksesta.</p> + +<p>Mutta ukko laitteli tuolla etehisessä silmille valahtanutta +hiussuortuaa korvansa taa ja käänteli mälliänsä. Sitten alkoi pieksää +koirannahkakaulustaan, jotta kuurottamisesta tulleet jääsilpareet +sinkoilivat saliin, aina kanslistien pöydän luo saakka. Tämä antoi +heille uutta ilon ainetta.</p> + +<p>Tuo ovenpuoleinen kanslisti vaan ei mitään huomannut, kirjoitteli +ainoastaan. Mutta samalla sai hän märäksi pureksitun paperisutin +keskelle otsaansa. Yht'äkkiä kohotti hän päänsä työstään ja loi tuiman +silmäyksen vastapäätä istuvaan kumppaniinsa.</p> + +<p>"Etkö huomaa veljiäsi?" sanoi tämä ja viittasi ovelle.</p> + +<p>"Etköhän mene pistämään asetoverillesi kalliissa kansallistaistelussa +kättä," muistutti toinen ja tämäkös sukkeluus se vasta nauratti toisia, +ja naurattihan se sukkeluuden keksijää itseäänkin. Ovenpuoleinen +kanslisti silmäsi ovelle ja loi sitten vakavan katseen kumppaniinsa, +ikäänkuin sanoakseen, eikö sen enempää, ja alkoi jälleen kirjoitella.</p> + +<p>Mutta toiset kanslistit ne vaan tirkistelivät etehiseen. Huomattuaan +miten ukko aukoi vyötäisillä olevaa nahkavyötään ja kohotteli uurteelle +valahtaneita housujaan, silmäilivät kanslistit hymyhuulin toisiaan ja +kaikilla oli niin ihmeen lysti, että se häntä vasta lystiä oli.</p> + +<p>Heikkikin löysäsi vyön turkkinsa ympäriltä, mutta kuinkahan lienee +tullut siinä pyörähtäneeksi niin, että silmänsä sattuivat yhtäkkiä +asevelvolliseen, joka seisoi siinä niin vakavana, ettei karvan +juurikaan värähtänyt.</p> + +<p>Heikki kammahti ensin, mutta sitten hän ihastui. Hän luuli sotilaassa +tuntevansa Lotvosen Aapon, joka oli viime jouluna ollut lomalla ja oli +hänellä silloin ollut ihan samallainen sinelli ja muutoinkin +samallainen puku. Heikki astui pari askelta sotilasta kohden ja yritti +pistää kättä.</p> + +<p>Mutta sitten katsoi hän tarkemmin. Sotilas ei osoittanut mitään elon +merkkiä, seisoi vaan. Silmäterätkin pysyivät aina samassa asennossa.</p> + +<p>Nyt huomasi Heikki, ettei se Lotvosen Aappo ollutkaan. "Mikä lienee muu +suurempi sotaherra," arveli hän.</p> + +<p>Seinustan ukko otti taskustaan siniloimisen valkeakuteisen nenäliinan, +pyhiskeli sillä tupakan jälää suupielistään ja katseli ympärilleen, +että kenen puoleen tässä ensin olisi käännyttävä.</p> + +<p>Samalla vetääntyi tuo suurivatsainen vahtimestari etehiseen ja asettui +siihen, syrinkarin Heikkiin ja ukkoon kädet puuskassa seisoa +töröttämään.</p> + +<p>Ukko tuumi ensin kääntyä hänen puoleensa, mutta kun tämä ei päätäänkään +kääntänyt häneen, niin silmäsi ukko salin ovesta sisään. Huomattuaan +siellä pöydän luona noiden nuorten herrain olevan niin hyvän tuulen +näköisinä, arveli hän heille ensin asiansa ilmoittaa. Hän otti jo +muutaman askelen sinne päin, mutta samalla loi tuo isovatsainen herra +kysyvän silmäyksen häneen ja otti muutaman askeleen häntä kohden. +"Milloin sitä kuvernööriin pääsee?" kysäsi sen vuoksi ukko tältä +herralta.</p> + +<p>"Tuo mahtanee olla hyvin suuri herra, kentiesi ensimäinen mies +kuvernööristä," tuumi Heikki itsekseen siinä suurivatsaisen herran +mahdikasta käytöstä tarkastellessaan.</p> + +<p>"Mitä teillä on asiaa?" kysyi vihdoin suurivatsainen herra kääntyen +syrinkarin ylimaalaisiin.</p> + +<p>"Me olisimme valittaneet siitä, kun nyt koko Isonvaltimon jokivarsi on +niin sulettu kruunun metsistä, ettei saa enään suksi- eikä +reenjalaspuitakaan ostaa ja olisimme kysyneet..."</p> + +<p>"Onko teillä minkäänlaista kirjallista valitusta?" kysyi puhuteltu +herra päätäänkään kääntämättä ukkoon päin.</p> + +<p>"Ei meillä mitään kirjaa ole, totta kai sitä kuverrööriä saa puhutella +ilman kirjattakin," vastasi ukko.</p> + +<p>"Ei sillä kuvernöörillä ole aikaa kaikkien puhuttelemiseen, on sillä +parempaakin tehtävää," sanoi vahtimestari.</p> + +<p>"Sanotaanhan tuota talonpojan pääsevän keisarillekin tilaansa +valittamaan, saati sitte kuvernöörille," sanoi ukko itsepäisesti, mutta +Heikkiä alkoi jo peloittaa, kun ukko noin korkealle herralle niin +rohkeasti puhuu.</p> + +<p>"No menkäähän tuon herran tykö, joka tuolla yksinään kirjoittaa," sanoi +suurivatsainen herra, osoittaen tuohon pitkäkoipiseen herraan, joka +tuolla salin vasemmalla seinämällä yksinään istui.</p> + +<p>Ukko astui saliin ja alkoi kuulumattomin askelin töpöstellä osoitetun +herran luo. Heikki seurasi perässä ja vyötäisiltä irroitettu villavyö +venyi hänen perässään.</p> + +<p>Suurista ikkunoista virtaava valo ja se juhlallinen hiljaisuus, joka +salissa vallitsi, tekivät Heikkiin sellaisen vaikutuksen, että hänen +huomionsa haihtui salissa olevien esineiden välille. Hänen silmänsä +vilisivät ja korvansa kohisivat, mutta mitään ei hän tarkoin huomannut. +Luuli kumminkin huomaavansa, että kaikki nuo herrat pöytäin ympäriltä +tähystelivät heitä.</p> + +<p>Hän tunsi itsensä niin vieraaksi täällä.</p> + +<p>Miehet seisahtivat pitkäkoipisen herran luo, mutta tämä ei ollut heitä +huomaavinaan, kirjoitteli vaan.</p> + +<p>Heikki luuli nyt oltavan itse kuvernöörin edessä ja tarkasteli hänen +ylhäistä ryhtiänsä. Sydän se vavahteli tuolla rintakehän sisällä sitä +hetkeä ajatellessa, jolloin tämä korkea herra kohottaisi silmänsä +kirjoituksestaan ja alkaisi puhutella heitä. Sentähden ei hänen +kauhunsa ollutkaan aivan vähäinen, kun ukko sen pitemmittä mutkitta +avasi suunsa ja kysyä tömäytti:</p> + +<p>"Missä sitä kuvernööriä saa puhutella?"</p> + +<p>Heikki ei tietänyt miten saada ukolle ilmoitetuksi, että siinähän se +olikin itse kuvernööri heidän edessänsä. Häntä peloitti kovin +nähdessään tuon suuren herran kohottavan silmänsä heihin päin.</p> + +<p>Hän kysyi:</p> + +<p>"Mitä teillä herra kuvernöörille on asiaa?"</p> + +<p>"Me tahdomme puhutella häntä," oli vastaus. Heikkiä alkoi jo +vapisuttaa, kun tuo ylhäinen herra uudisti niin käskevällä äänellä +kysymyksensä: "Mitä teillä on asiaa?"</p> + +<p>Mutta maailma pimeni Heikin silmissä kuullessaan ukon sanovan:</p> + +<p>"Kuulettehan tuon, että me tahdomme puhutella häntä." Hän luuli noiden +kaikkien herrain salissa karkaavan heidän kimppuunsa, viskaavan heidät +ulos ja huutavan, että niinkö sinä vastaat kuvernööriä.</p> + +<p>Mutta kukaan ei salissa liikahtanut paikaltaan, ei karannut miesten +kimppuun eikä viskannut heitä ulos.</p> + +<p>Tuo pitkäkoipinen herra keikautti loukatun näköisenä niskojaan, ja +kysyi: "Ettekö te voi muille asiaanne ajaa?"</p> + +<p>"Kyllä me tahdomme puhutella kuvernööriä itseään," toisti ukko +jäykästi.</p> + +<p>"Kuulkaapas komisarius!" huudahti pitkäkoipinen herra tuolle +suurivatsaiselle herralle ja sanoi sitten hänelle muutamia ruotsalaisia +sanoja. Viimeksi mainittu herra meni muutamaan sivuhuoneeseen ja +miesten käskettiin hiukan odottaa. Heikki ei käsittänyt mitä tästä +viimeinkin tuleman piti, mutta ukko vaan jäi rauhallisesti +odottelemaan. Pian tuli tuo suurivatsainen herra näkyviin, viittasi +kädellään ylimaalaisiin ja sanoi: "Saatte nyt tulla."</p> + +<p>Ukko alkoi kävellä töpöstellä suurivatsaisen herran perässä +sivuhuonetta kohden. Nyt alkoi Heikillekin selvitä, etteivät he vielä +olleet kuvernööriä nähneetkään. Hän siis seurasi ukkoa.</p> + +<p>Tultuaan sivuhuoneeseen, tarttui tuo suurivatsainen herra muutamaan +avaimeen, kääntyi miehiin päin, veti oven auki, vetäysi itse syrjälle +ja antoi miesten astua yksin sisälle. Ukko meni edellä, Heikki hiipi +jälessä. Keskellä laattiaa seisoi heitä vastassa pitkä ystävällisen +näköinen sotaherra. Ihmeekseen näki Heikki ukon kumartavan syvään +kuvernöörille. Hän koetti tehdä samoin, mutta kun ei hän ollut tullut +edeltä päin ajatelleeksi koko temppua, ei kumarrus tahtonut oikein +onnistua häneltä.</p> + +<p>Ystävällisen näköisenä astui kuvernööri pari askelta heitä kohden. Ukko +ojensi kätensä ja Heikkiä kummastutti, kun hän näki kuvernöörin +ystävällisesti pudistavan sitä.</p> + +<p>"Miste te ole?" kysyi sitten kuvernööri luoden niin ystävällisen +katseen ensin ukkoon, sitten Heikkiin, että Heikki alkoi jo kokonaan +hämmästyksestään selvitä.</p> + +<p>"Tuolta olemme Inarijärveltä Valtimon kylästä," selitti ukko.</p> + +<p>"Jahah, Karijervi — no onko teille mike hete siellä?" kysyi +kuvernööri.</p> + +<p>Ukko mietti hetken aikaa, että mitä se kuvernööri nyt hetteestä kyselee +ja vastasi vihdoin.</p> + +<p>"On kai se siellä ylämaan rinteellä yksi."</p> + +<p>Kuvernööri tuijotti kotvasen ukkoa silmiin miettien ukon vastauksen +sisältöä, näytti vihdoin sen hoksaavan ja sanoi: "Niin ylimaa, eike +seell' ylimaas' ole muute ilma terveelline ja raitis."</p> + +<p>"Raitis, herra kuvernööri, raitis ja hallan arka peräti. Tuskin +milloinkaan saadaan täydellistä vuotta," selitti ukko innostuen.</p> + +<p>Kuvernööri käveli pöydän luo, rumputteli sormellaan hetken aikaa sitä, +päätti muuttaa keskustelun suuntaa, kääntyi sentähden uudelleen miehiin +ja kysyi ystävällisesti.</p> + +<p>"Seell' on suurii tukinhakkuit seell'."</p> + +<p>"Toisinaan suurempia, toisinaan pienempiä," sanoi ukko.</p> + +<p>"Sep' oll' lyst' ett' saa nehde teit," sanoi kuvernööri, "minu ole ain +toivonu, ett' saa nehde niit' rakkait' maanmeehii, kuin niit suurii +tukkii seelt alas föörää. Se maht' oll' hyvi ylös rakentava ja +juhlallist', ett' laskii alas niit' suurii koskii ja niit' suurii +jokii. — Eike se sit ole riemullist' ja lystii, kun saa tavarans' +rantamaa ja rahans' käte?"</p> + +<p>"Joo herra kuvernööri, tahtoohan se olla välistä liijan hurjaa, +tappeluitakin tahtoo syntyä, jahka vaan viinaa on saatavissa."</p> + +<p>Kuvernööri käveli taasen pöydän luo, rumputteli hetken aikaa sormellaan +pöytään ja näytti miettivän. Hän kääntyi hetken perästä jälleen +talonpoikiin ja kysyi ystävällisesti.</p> + +<p>"Mike asia teill' oli?"</p> + +<p>Ukko ryki ensin, karisteli kurkkuaan sitten ja alkoi vihdoin: "Kansa +siellä meidän puolessa on harjaantunut aina saamaan tarverahansa ja +elatukseensakin apua kruunun metsistä," selitti ukko ja Heikki näki +miten kuvernööri katsoi ukon suuhun ja näytti ikäänkuin nielevän +jokaisen hänen sanansa, mutta ukko jatkoi kiihtyvällä innolla kuin +Kalkkimaan pappi: "Viimeisinä aikoina on kruunun metsistä annettu niin +sanottuja hakemuspuita."</p> + +<p>"Hakemuspuu — hakemuspuu — mite se?" keskeytti kuvernööri. "Eiku +seell' ole suurii komeit metsii?"</p> + +<p>Ukkoa ällistytti hiukan, hän mietti hetken, että mitä se kuvernööri +tuolla kysymyksellään takaa ajoi, mutta sanoi vihdoin: "Takamailla ovat +suuremmat metsät, mutta joki- ja ojavarsilla ovat metsät nyryneet +pienemmiksi."</p> + +<p>"Metsät nyrineet, metsät nyrineet," mutisi kuvernööri ensin, mutta +sitten näytti hän oivaltavan ukon tarkoituksen ja sanoi innostuen: +"Niin seell' jokivarsill' kuuluu olevan semmottii kauniit' ja koreit' +nurmikoit'."</p> + +<p>"Mitä niiden kauneudesta, pellot ovat niin pienet, että akka hameellaan +peittää ja ympärillä olevat rämeet ja räseiköt uhovat kylmää kuin +jääkellari. Eivät ne ihmiset sielläkään elä sulalla päiväpaisteella, +leipää sitä tarvitaan tahi pian rupee nälkä suolissa vonkumaan," arveli +ukko vakavasti, mutta kuvernöörin nenä se vetäytyi hiukan kippuraan. +Hän pyörähti pöydän luo, heläytti kelloa.</p> + +<p>"Mine kesken vaktmestari tänne," jupisi hän puoli ääneensä ja pian +vetäytyi tuo suurivatsainen herra sisään.</p> + +<p>Ukko loi tuiman silmäyksen häneen ikäänkuin sanoakseen, ettei sinua +olisi täällä tarvittu.</p> + +<p>Kuvernööri sanoi suurivatsaiselle herralle pari kolme ruotsalaista +sanaa. Viime mainittu kääntyi niin ylhäisen näköisenä miehiin päin ja +kysyi: "Mitä teillä on asiaa?"</p> + +<p>Ukko loi kysyvän katseen ensin häneen, sitten kuvernööriin. Nähtyään +kuvernöörinkin odottavan vastausta, ei ukko käsittänyt mitä tämä +merkitsi.</p> + +<p>Heikkikin, joka oli kuvernöörin ystävällisestä käytöksestä jo hyvin +kodistunut, alkoi nähtyään tuon suurivatsaisen herran kopean +käytöksen, hämääntyä uudelleen. Hän oli jo päättänyt kysyä neuvoa +torpanrakennusasiassakin, mutta nyt häntä taasenkin alkoi epäilyttää.</p> + +<p>Kun kaikki neljä miestä olivat siinä tuokion toisiaan käsittämättä +vastakkain seisoneet ja tähystelleet toisiaan, kääntyi kuvernööri +vahtimestariin ja sanoi jotakin.</p> + +<p>"Herra kenraali tahtoo, että selitätte asianne ylös uudelleen, hän ei +ole oikein ymmärtänyt teitä," sanoi vahtimestari, kääntäen suurta +vatsaansa ukkoon päin.</p> + +<p>Ukko nyrpisti ensin nenäänsä, katsoi sitten kuvernööriä silmiin, mutta +nähtyään hänen ystävälliset kasvonsa, alkoi hän uudelleen selittää:</p> + +<p>"Viime aikoina on yhä vähentämistään vähennetty puiden antia +talonpojille kruunun metsistä, vaikka sahain omistajille on niitä myöty +kymmeniä tuhansia puita vuodessa. Vähäiseksi ei olisi ollut arvattava +se ansio, minkä talonpojat olisivat saaneet ostamalla puita kruunun +metsistä ja lauttaamalla sekä myömällä niitä markkinapaikalla. Mutta +tänä vuotena ei ole talonpojille puita annettu ei suurimpaankaan +tarpeeseen, ei edes ole myöty suksi- eikä reenjalaspuitakaan. Sentähden +on kansa joutunut sellaiseen hätään, ettei tuumaa tulevaa millä +eletään, millä verot ja ulosteot maksetaan. Olemme sentähden tulleet +herra kenraalilta kysymään, onko tämä kansan ahdistus ylempää tullut, +vai ominpäinsäkö se metsäherra kansaa näin kuristaa."</p> + +<p>Heikki seisoi ja ihmetteli siinä, kun kuuli ukon kuvernööriä herra +kenraaliksi sanovan. Mutta kuvernööri kääntyi vahtimestarin puoleen, +joka hänelle tulkitsi miesten valittavan sitä, ettei heille kruunun +metsistä myöty suksi- eikä reenjalaspuita, sekä kysyvän herra +kenraalilta, että onko hän kieltänyt metsäherraa niitä reille myömästä, +vai onko metsäherra omin päinsä heittänyt niiden myönnin.</p> + +<p>Kuvernööri puisti päätään ja koetti selittää miehille, ettei hän ole +kieltänyt metsäherraa tarvepuita myömästä, eikä luultavasti +metsähallituskaan. Paremmaksi vakuudeksi kertoi hän vielä tämän +ruotsiksi käskien isovatsaisen herran selittää se miehille. Tämä +selitti nyt miehillä: "Ei herra kenraali ole kieltänyt metsäherraa +myömästä puita, eikä muutkaan, vaan on metsäherra omin päinsä heittänyt +niiden myönnin talonpojille."</p> + +<p>Miehet tuskin korviansa uskoivat. Jos kuka muu olisi heille sanonut, +että koko kansan ahdistus onkin vaan metsäherran ominpäistä tekoa, +eivät he sitä olisi uskoneet, mutta nyt kun he olivat kuulleet +kuvernöörin omasta suusta, niin täytyihän heidän se nyt uskoa. He siis +pyysivät vielä herra kenraalin apua siihen, että kansalle ruvettaisiin +antamaan taasenkin puita niinkuin ennenkin.</p> + +<p>"Joo, joo — kyllä mine, kyllä mine," sanoi kuvernööri ja taputteli +miehiä olkapäälle, "kyllä mine, kyllä mine; minä kirjoitta sinne +Metsähallitus ja Senaatti, ne kaikki ole tuttu minu," ja hän kävellä +viuhtoi edestakaisin lattialla, viittoi miehille käsillään ja +vakuutteli yhä vaan, että: "kylle mine, kylle mine," tuli taas miesten +luo ja taputteli heitä.</p> + +<p>"Kysynkö nyt torpan perustamisesta?" kuiskasi Heikki ukolle.</p> + +<p>"Kysy vaan," sanoi ukko.</p> + +<p>"Tuot ... tuota," alkoi Heikki takeltaa ja kuvernööri sen huomattuaan +pyörähti aivan Heikin eteen ja katsoi niin ystävällisesti häntä +silmiin. "Tuot ... tuota, minä laitoin torpan hakemuksen, mutta +metsäherra ei vielä ole käynyt syynäämässä, vaikka siitä on jo kulunut +kaksi vuotta, niin minä ajattelin kysyä, että saisikoon tuota ruveta +torppaa laittaman kruunun metsään nyt jo heti. Ovat ne muutamat muutkin +laittaneet torpan, ennenkuin metsäherrat ovat syynäämässä käyneet, +tohtisikoon tuota tehdä samalla lailla?"</p> + +<p>Kuvernööri kääntyi taasenkin suurivatsaisen herran puoleen, joka +tulkitsi kuvernöörille Heikin kysyvän, että tohtisikohan tuota ruveta +torppaa laittamaan kruunun metsään, jos menettelisi samalla lailla, +kuin muutkin ovat torppaa laittaessaan menetelleet.</p> + +<p>"Joo, joo — teke sinä vaan niinkuin muutkin teke, kyllä se passa," +sanoi kuvernööri taputellen Heikkiä hartioille ja hän käski vielä +tulkinkin selittää Heikille että kyllä hän torppaa saa laittaa, kun +vaan menettelee samalla lailla kuin muutkin ovat torppaa laittaessaan +kruunun metsiin menetelleet.</p> + +<p>"No hyvästi nyt sitten ja hyvin paljo kiitoksia, kun herra kenraali on +antanut meille hyviä neuvoja ja lupauksia," sanoi ukko kumartaen.</p> + +<p>Kuvernööri pisti kätensä taskuun, kaivoi sieltä yhden markan. "Hyym," +sanoi hän ja pisti sen ukon kouraan. — Ukko hölmistyi vähän, että mitä +se kuvernööri nyt hänelle tunkee.</p> + +<p>"Pide sine vaan se, pide sine vaan," sanoi kuvernööri taputellen ukkoa +olkapäälle.</p> + +<p>Ukko epäili hiukan, pisti kumminkin rahan taskuunsa, kiitti ja sanoi: +"Hyvästi nyt herra kenraali."</p> + +<p>"Hyvesti, Hyvesti," sanoi kuvernööri ojentaen ukolle kätensä.</p> + +<p>"No totta te nyt koetatte meitä puoltaa," sanoi ukko pudistaen +kuvernöörin kättä.</p> + +<p>"Kylle mine, kylle mine," sanoi kuvernööri taputellen miehiä +olkapäälle. "Kylle mine, kylle mine," huusi hän vielä etumaiseen +huoneeseen asti miesten perään, sitten hän kääntyi pöytänsä luo, +rumputteli sormillaan siihen ja mutisi:</p> + +<p>"Niin, niin se on — järkähtämättömänä seisoo tämä kansa uskollisena +esivallalleen. Fenomaanien vihan purkaukset eivät tähän vakavaan +kansaan paljoa vaikuta. Koettakoot he vaan huutaa niin, että koko +maailma on ääntä täynä, kuinka muka suomalainen kansa ja ruotsalaiset +virkamiehet ovat toisistaan vieraantuneet, eivätkä ymmärrä toisiaan, +niin, koettakoot vaan; mutta pienimmissäkin vastuksissa kääntyy +suomalainen talonpoika turvallisesti ylempienkin virkamiesten luo, kuni +kiltti lapsi isänsä puoleen, sillä hän tietää että sieltä hänen ei +milloinkaan tarvitse avutta palata. Vuosisatojen kulkiessa on Suomen +kansa ruotsalaisen sivistyksen turvissa versonut siksi, mikä se on, ja +tätä historian työtä on mahdoton hävittää."</p> + +<p>Siihen suuntaan ne kulkivat herra kuvernöörin ajatukset ja hän tuli +tästä niin liikutetuksi, että vesikarpalot helmeilivät silmäloukosta.</p> + +<p>Mutta hiljalleen hiiviskelivät ukko ja Heikki virkahuoneiden läpi, +pysähtyivät etehisessä turkkiaan vyöttämään, laskeusivat rappusia alas +ja tulivat kadulle.</p> + +<p>Heikki oli nyt saanut niin paljon uutta ajattelemista, ettei hän +joutanut huomaamaan tuota kirjavaa vilinää kaupungin kaduilla. Hän +mietti vaan, miten sopivimmin saisi kelin aikana rakennusaineita talon +paikalle, jotta edes vähäkään saisi huoneiden alkua ensi kesänä. Mutta +kaikkea tätä ei Heikki voinut ajatella Kaisunkin johtumatta hänen +mieleensä. Hän tunsi vastustamattomana halun tavata Kaisua ja puhua +hänen kanssaan yhteisen kodin laitosta.</p> + +<p>"Menepä nakkaamaan hevoselle heiniä, minun pitää pistäytyä tuolla +rautapuodissa," sanoi ukko muutamassa kadun kulmassa Heikille.</p> + +<p>Niin sanoen erkanivat miehet kumpikin haaralleen. Ukko käveli +rautapuotia kohden. Oli kuin vuosikausia painanut raskas taakka olisi +hänen hartioiltaan pudonnut.</p> + +<p>Monta kertaa oli hän hartaasti rukoillut, että Jumala lainaisi +korkealle esivallalle viisautta toimimaan niin, että kansa tuntisi +itsensä onnelliseksi. Mutta tästä huolimatta oli kansan tila käynyt yhä +ahtaammaksi. Sitä ei ukko ollut voinut olla sydämessään nureksimatta.</p> + +<p>Monta kertaa oli hän tuntenut sisällistä tyytymättömyyttä esivaltaa +vastaan. Ja tämä se oli, joka raskaana taakkana painoi hänen omalla +tunnollaan. Tiesihän hän että jokaisen tuli olla esivallalle alamainen, +ja ettei esivaltaa ole muutoin kuin Jumalalta, sekä että, joka itsensä +esivaltaa vastaan asettaa, se on Jumalan säätyä vastaan. Hän oli +koettanut etsiä esivallan menettelyyn puolustavia syitä, hän oli +koettanut olla koko metsäseikkoja ajattelematta ja hän oli vihdoin +koettanut rukoilla, että Jumala laittaisi niin, ettei hänen tarvitseisi +napista Häntä ja Hänen esivaltaansa vastaan. Mutta kaikki turhaan. Aina +vaan hän tunsi pahan sydämensä napinaa ja aina vaan lisäsi tämä +ristiriita hänen sisällistä kärsimistään.</p> + +<p>Mutta nyt, nyt sai hän tietää, ettei koko kansan ahdistus laisinkaan +ollut esivallan tahdosta. Mikä huojennus! Ukon sydän murtui tätä +ajatellessa. Kirkas vesikarpalo kiilui tuolla silmäloukossa ja rinnasta +kohosi harras kiitos ylös Jumalan luo — —.</p> + +<p>"Kyllä tässä on poika, joka ei paljon herroja passaa; ei p—e vieköön; +olkoon kuinka hyviä tahansa, niin tämä poika ei passaa, ei!" kuuli ukko +takanaan vannottavan.</p> + +<p>Tahtomattaan kääntyi ukko taakseen katsomaan ja näki siellä Raution +Aapon katuvierellä tikkaa ampuvan.</p> + +<p>"Kyllä se on isäntä sillä lailla, että nuista on isävaari viisi vuotta +velliä keittänyt ja vielä nytkin ovat tuommoiset tönkit," ja hän +osoitti suuria nyrkkiään ukolle, "ja jos eivät nämä auta, niin turhaa +on herroilta armoa kerjätä."</p> + +<p>Ukko loi terävän katseen Aappoon, joka tuiskahti seinää kohden, huojui +siinä hetkisen, astui sitten muutamia askelia eteenpäin, tuiskahti +kadun puolella olevaa lumipalletta vastaan ja huojui siinä, kunnes sai +taasen muutamia askelia otetuksi ja pääsi ukon luo.</p> + +<p>"Hih!" äänsi hän hillityllä äänellä, sujautteli polviaan ja lyykisteli +siinä ukon nenän edessä. "Hih! kiljasenko oikein?"</p> + +<p>"Elä veikkonen kiljase, vievät putkaan."</p> + +<p>"No eikö se köyhä saa kiljastakaan?" sanoi Aappo hilliten itseään, "no +saapiko tässä hengittää?"</p> + +<p>"Saa sitä hengittää."</p> + +<p>"Lupasivatko ne herrat köyhänkin hengittää?"</p> + +<p>"Saa sitä hengittää."</p> + +<p>"No mitä ne muuta lupasivat?" kysyi Aappo itseään hilliten ja ukko +huomasi, ettei se Aappo niin peräti päissään ollutkaan.</p> + +<p>"Kuvernööri lupasi meille puita kruunun metsästä."</p> + +<p>"Vai lupasi, mutta eihän lupaus taloa hävitä," sanoi Aappo vetäen +taasenkin nuo leveät kasvonsa pilkalliseen hymyyn, "nehän ovat kaksi +eri asiaa, lupaus ja lupauksen täyttäminen."</p> + +<p>"Senpä häntä pian saat nähdä," arveli ukko.</p> + +<p>"No odottakaa, vaan elkää pitkästykö," sanoi Aappo lyyhäten muutaman +askeleen sillä kohdalla olevaa porttia kohden.</p> + +<p>"No kyllä kai se kuvernööri lupasi."</p> + +<p>"Vai lupasi, hih, kun on lysti! Eikö se kiljasta luvannut?"</p> + +<p>"Ei."</p> + +<p>"Vaan jos minä kiljasen, hiih!" — ja hän kiljasi lujemmin.</p> + +<p>"Elä kilju, tuolta tulee poliisi."</p> + +<p>"Hiih! — Huuh! — Hiuh! pani Aappo ja lyyhäsi portista sisään.</p> + +<p>"Oi Jumalani!" huokasi ukko ja taasenkin kävi hänen mielensä niin +raskaaksi.</p> + +<hr class="chapter" /> + + + + +<h2><a name="III" id="III"></a>III.</h2> + + +<p>Pakkanen kiihtyi yhä kiihkeämmäksi. Taivas kävi hailakaksi ja lumi +natisi niin kuivakkaasti reen jalaksen alla, kun Seinustan emäntä, ukko +ja Heikki saapuivat markkinoiltaan kotiseuduilleen. Metsät olivat +pukeutuneet tuuheaan kuuravaippaansa. Tähdet kiiluivat niin +yksitoikkoisen näköisinä äärettömässä avaruudessa ja kuu mollotti +kalman kalpeana taivaslaella. Ihmiset olivat vetäytyneet asuntoihinsa. +Missään ei liikettä näkynyt. Lehmät inuivat niin surkeasti mataloissa +läävissään. Hevoset kytröttivät selkä koukussa parsissaan. Pakkanen +paukkui seinissä ja pirttien nurkissa eivät kuurakinokset olleet +harvinaisia. Koko luonto oli niin toivottoman kolkko.</p> + +<p>Ihmissydämetkin näyttivät kylmistyneen. Toimeentulo oli uhkaavampi ja +tulevaisuus kolkompi kuin koskaan ennen.</p> + +<p>Mutta kun Seinustan ukko pääsi kumppaniensa kanssa kotiin, peittivät jo +seuraavana päivänä sakeat huurupilvet koko luonnon. Pakkanen oli hiukan +laimentunut ja aurinko vaipui ruskean punaisena laskulleen.</p> + +<p>Tuommoisena, suotuisampia oloja ennustavana huurupilvenä levisi +Valtimon kylässä tieto siitä, mitä kuvernööri oli Seinustan ukolle ja +Heikille luvannut. Kyläläiset kiiruhtivat oikein miehissä Seinustalle +tiedustelemaan, että oliko tuossa perää tahi keulaa, mitä kylällä +kerrottiin. Ukko selitteli liitoin laatoin koko retkensä kuvernöörin +luo. Kuvernöörin lupaus puiden saannista oli kyläläisten mielestä yhtä +varma merkki aikojen paranemisesta, kuin iltarusko ilmojen +lauhtumisesta.</p> + +<p>Entiseen tapaansa alkoivat siis valtimolaiset käydä sahan patruunien ja +tukkiporvarien luo tukkikontrahtia hieromaan. Mutta näitäpä ei +ollutkaan niin helppo uskottaa, että kuvernööri voisi heille puita +toimittaa. Vaan kun kontrahdit tehtiin käytännössä olevalla tavalla, +jonka mukaan talonpojan tuli sitoutua maksamaan porvarille käsirahasta +kuuden prosentin korko ja päälliseksi suorittamaan pari markkaa sakkoa +jokaiselta tukilta, jota talonpoika ei ensi kevännä voisi kontrahdin +mukaan porvarille toimittaa, niin suostuivat kumminkin porvarit +tekemään tukkikontrahtia ja antamaan käsirahoja niille talonpojille, +joilla vielä tiedettiin olevan sen verran omaisuutta, että heiltä +voitaisiin mainitut käsirahat korkoineen ja sakkorahoineen takaisin +saada, jos eivät voisikaan keväällä kontrahtia täyttää. Näin siis +saivat valtimolaiset kruunun verot suoritetuiksi ja vähän rahaa +muihinkin kipeimpiin tarpeisiin.</p> + +<p>Ensi pulasta oli päästy ja voitiin nyt elää parempien aikojen +toiveissa.</p> + +<p>Viikot ne vierivät. Seinustan ukko ei enää hevosen perillä kulkenut. +Siinä kotosalla hän korjaili astioita ja kaperteli yhtä ja toista talon +tarvetta heittäen ulkotyöt nuorempien tehtäväksi.</p> + +<p>Heikki oli talon toimissa vielä niinkuin ennenkin.</p> + +<p>Vasta keväämpänä aikoi hän ruveta omiin elämiinsä. Pirtin ja navetan +hirret piti saada kelin aikana ojan varteen vedetyiksi, jotta voisi +niitä kevätvedellä paikoilleen laskea.</p> + +<p>Kruunun metsästähän sen kruunun torpparin oikeastaan rakennuspuut olisi +pitänyt saada ottaa. Mutta kun ei torpan rakentamislupaa vielä ollut, +niin oli Seinustan ukko luvannut Heikille nämät rakennuspuut omasta +metsästään, sillä eihän kruunun metsään luvatta ollut hyvä mennä. — +Mutta yhä useammin alkoivat kyläläiset pistäytyä Seinustan ukolta +kysymässä, että eikö jo kuuluisi mitään kuvernöörin lupausten +täyttämisestä. Vaan eihän siitä mitään kuulunut. Kuvernöörin +suusanalliseen lupaan eivät valtimolaiset tienneet luottaa, vaan +odottelivat, että kuvernööri toimittaisi metsäherralle määräyksen antaa +heille puita. Tätä määräystä he nyt odottelivat.</p> + +<p>Yhä useammin heltyi työase ukon kädestä. Hän istuskeli pitkät ajat niin +miettivän näköisenä. Usein heitti hän työnsä siihen paikkaan, meni +kirjahyllynsä luo ja etsi sieltä jotain lukemista. Ryhtyi taasen +iloisemman näköisenä työhönsä ja hyräili siinä kaperrellessaan jotain +virren värssyä.</p> + +<p>Eräänä iltana tuli metsänvahti käymään Seinustalla. Usein hän siellä +pistäysikin näinä pitkinä iltapuhteina. Hän oli käynyt metsäherran +luona kirkolla ja kertonut mitä kuvernööri oli Seinustan miehille +luvannut.</p> + +<p>"Mite p—e sille kuvernöörill' on kruunun metse kanss' tekemist'. Joka +paikka se nokkans' piste, se sen turkase sotakoukku," oli metsäherra +kiroillut. Ei ollut aikonut antaa muruistakaan, Valtimon kylän metsän +rosvoille.</p> + +<p>Kun metsänvahti oli valittanut, että vahtiminen käy vaikeaksi, jos ei +valtimolaisille puita anneta, oli metsäherra sanonut:</p> + +<p>"Hakka sine vaa pikku murunen joka puu, kun varkan jelelt löyty."</p> + +<p>Pian leveni ympäri kylää tieto siitä, ettei metsäherra ollut aikonut +antaa valtimolaisille puumuruistakaan. Tietämättään tahtomattaan +kerääntyi eräänä päivänä joukko Valtimon kylän miehiä Seinustalle.</p> + +<p>Raution Aappo lyyhäsi etukynnessä pirtin ovesta sisään. Seinustan ukko +istui lavitsalla ja vuoleskeli ämpärin vannetta. "Istukaa," sanoi ukko +tulleille ja miehet vetääntyivät istumaan ympäriinsä Seinustan pirtin +penkeille. Pian haettiin Seinustalle metsän vahtikin. Tämän tuli +uudelleen kertoa, mitä kaikkea metsäherra oli hänelle sanonut.</p> + +<p>"Hakka sine vaa pikku murunen joka puu, kun varkan jelelt löyty," +lopetti metsänvahti nytkin kertomuksensa.</p> + +<p>Miehet katselivat neuvottomina toisiaan.</p> + +<p>"No eikö se kuvernööri sanonut, ettei kukaan ole kieltänyt metsäherraa +kansalle puita antamasta?" sanoi vihdoin joku.</p> + +<p>"Niin kai se sanoi," todisti ukko.</p> + +<p>"Hm! — Hm! — Hm!" kuului sieltä täältä joukosta ja miesten kulmat ne +vetääntyivät tyytymättömyyttä osoittaviin poimuihin.</p> + +<p>"No enpähän muuta osaa sanoa, kuin että aika aikaa kutakin, sanoi +pässi, kun päätä leikattiin," pisti vihdoin Aappo.</p> + +<p>Samalla pistäysi Seinustan emäntä pirtin ovesta sisään. Mistä lienee +ulkokausteelta tullut.</p> + +<p>"No vielä se emäntäkin elää, peijakas soikoon, kun se on aina yhtä +keppelä. — Mutta missä täällä ylkämies on?" ehätti Aappo emännälle +vastaan.</p> + +<p>"Niin Heikkikö?" sanoi emäntä, "eihän se nyt jouda pirtin nurkissa +venymään, joka on semmoisessa puuhassa sen torppansa kanssa. Kait se jo +ensi viikolla lähtee metsään rakennuspuita hakkaamaan," sanoi emäntä.</p> + +<p>"Vai niin, vai niin, vai jo ensi viikolla. No ei siellä jouten ole +Heikin hellukaan, siellä se karttaa, kehrää ja kutoo, hyppää, laulaa ja +tanssii; kasvattaa lehmiä ja lampaita uuden talon tarpeeksi; no +siinähän on vähän hommakasta tyttöä," lörpötteli Aappo emännälle.</p> + +<p>"Lieneekö tuo Heikin hellu, kuka heistä selvän saanee nuista nykyajan +nuorista. Tässähän tuo kisailee muitten tyttöin kanssa iltakaudet, +päivät tekee työtä kuin hevoinen, laskee leikkiä ja laulaa. Aivan se on +kuin olisi painon alta päässyt, sitten kuin kuvernööri lupasi ruveta +mökkiä laittamaan. On kuin olisi eri mies," selitti emäntä.</p> + +<p>Mutta Aapon suu se vetäysi pilkalliseen hymyyn kuullessaan emännän +mainitsevan kuvernöörin luvasta.</p> + +<p>"Niin, kuvernöörihän se on luvannut muillekin puita kruunun metsästä, +mitä me muuta tarvitsemme, metsään joka mies," komensi Aappo.</p> + +<p>"Hahhahhahhah," kuului sieltä täältä, mutta useimmat miehistä +rypistelivät kulmakarvojaan ikään kuin sanoakseen: "Ei passaa."</p> + +<p>"Mikä meitä estäisi?" väitti Aappo, "kun kuvernööri on kerran +luvannut."</p> + +<p>"Ei se kuvernööri meitä suoraan metsään luvannut, lupasi vaan hankkia +metsäherralle määräyksen antaa meille puita," selitti ukko.</p> + +<p>"Lupa kuin lupa," väitti Aappo.</p> + +<p>"Varastamista se kumminkin on," todisti ukko jyrkästi.</p> + +<p>Siihen suuntaan keskustelua jatkettiin myöhäiseen iltaan, kunnes kukin +hajaantui Seinustalta kotiansa yhtä neuvotoinna kuin oli tullutkin.</p> + +<p>Pian sen jälkeen kerrottiin kylällä, että kruunun metsää oli useilla +tahoilla kaadettu oikein summissa. Mutta kuin Seinustan ukolle +kerrottiin näistä varkauksista, tunsi hän sydämessään niin kipeän +vihlaisun. Hän koetti työskennellä, mutta siitä ei tullut mitään. Hän +koetti lukea, mutta ajatukset eivät koossa pysyneet. Aina vaan pyörivät +hänen mielessään nuo metsän varkaudet.</p> + +<p>Tuli sitten metsänvahti yhtenä iltana taasen käymään Seinustalla. Hän +oli aseilla varustettu ja kertoi käyneensä kirkolla. Hän oli mennyt +sinne neuvotellakseen metsäherran kanssa, miten salaa kaadettujen +puiden kanssa olisi meneteltävä. Mutta metsäherra oli suuttunut +silmittömäksi, kuultuaan että metsästä löydetyt puut olivat vielä rikki +hakkaamatta.</p> + +<p>"Enkö minä sull' sanonu, että ne kaikki piri tehä pieni mirunen, aiva +tein kokonen," oli metsäherra sanonut. Täin kokoseksi näet oli +metsäherra käskenyt varastetut puut silpoa kaikki tyyni.</p> + +<p>"No, kenellä sitä aikaa on?" kysyi ukko.</p> + +<p>"Niin, näette, maksetaan hakkuumiehille palkka," sanoi metsänvahti.</p> + +<p>"No, jo kies avita keksivät valtimolaisille uuden ansiopaikan," sanoi +tuo muutoin niin totinen ukko ja veti suunsa pilkallisen hymyyn, "mutta +kenen kukkarosta nuo hakkuupalkat otetaan?"</p> + +<p>"Tietysti kruunun kassasta," selitti metsänvahti.</p> + +<p>"Hohhohhoh! — Ei tälle elämälle enää tiedä, itkeekö tälle vai nauraa," +sanoi ukko hilliten itseään, "no on niitä tähän aikaan muitakin +hulluja, jotka polttavat tavaransa oman nenänsä alla, samalla kuin +lapset nälissään ruikuttavat. — Mutta mitä sinä nuilla aseilla aijot +toimittaa?"</p> + +<p>"Niitä on määrätty suuri joukko lisävahtejakin, joilla kaikilla on +aseet. Metsäherra sanoi, että kerrassaan on metsän varkauksista loppu +tehtävä, ja sanoi se vielä muutakin," sanoi metsänvahti ja veti hänkin +suutaan pilkkahymyyn.</p> + +<p>"No mitä sitten?" kysyi ukko ja vuoleskeli ämpärin vannetta.</p> + +<p>"Sanoi laitettavan tänne sotaväkeä, jos ei muu auta."</p> + +<p>"Kas, sillä lailla! — Mutta olisipa hupaista tietää, mikä pataljoona +tänne komennetaan."</p> + +<p>"Vielä maksetaan päärahaa metsänvahdille jokaisesta varkaasta, jonka +hän toteen saa."</p> + +<p>"No niin, aivan kuin metsänpedoista."</p> + +<p>Viikkoja kului taasenkin. Vahtia oli kruunun metsässä suuret joukot +hiihtämässä, kirveet, pyssyt ja miekat mukana. Kun he löysivät +kaadetuita puita metsistä, jokien ja ojien varsista, hakkauttivat he +kaikki ne pieniksi pirstaleiksi. Kymmeniä ja satojakin sahatukkia +sämpättiin toisinaan ihan yhteen kasaan. Kyläläiset pyysivät saada +ostaa näitä salaa kaadettuja puita, mutta rehellisimmällekään miehelle +ei niitä myöty ei kappalettakaan.</p> + +<p>Ojien ja jokien varsissa olevat maanomistajain niityt turmeltuivat +silvotuista puista. Niittyjen omistajat kiroilivat tämmöistä +mielivaltaista menettelyä ja puivat taskuissaan nyrkkiä metsäherralle. +Suuttumus metsäherraan oli yleinen.</p> + +<p>Kaiken tämän keskellä voi Seinustan ukko niinkuin voi päiväpaisteessa. +Kun kyläläiset kirosivat metsäherraa, koetti ukko puollustaa häntä. Hän +koetti heille selittää, että metsän varkaathan eikä metsäherra olivat +syypäät onnettomuuteen. Paljon oli toki miehiä, jotka puolittain +myönsivät niin olevan. Toiset eivät vastanneet mitään. Toiset taasen +suututtelivat ukollekin.</p> + +<p>"Ettekö näe," arvelivat he, "että kruunun palkkaamat työmiehet +sämppäävät kruunun puita, minkä ehtivät. Olisi toki toista, jos köyhä +kansa saisi niillä nälkäänsä sammuttaa. Eihän kruunu itsekään näy sillä +väliä pitävän, miten sen omaisuutta haaskataan."</p> + +<p>Siihen suuntaan puollustelivat he metsän varkautta. Mutta Seinustan +ukko oli rauhaton kuin koira ukonilmalla. Ei työ, ei ruoka eikä unikaan +enää hänelle maistunut. Hän koetti rukoilla, mutta epäilyksien pilvet +hämmensivät rukouksen. Tuo Kristuksen vertaus valtakunnasta, joka +erkanee itseään vastaan, oli lakkaamatta hänen mielessään. "Jokainen +valtakunta, joka erkanee itseään vastaan, tulee kylmille, ja huone +lankee huoneen päälle," niin oli Kristus itse sanonut.</p> + +<p>Täällä käy kruunu ympäri ikäänkuin kiljuva jalopeura, etsien kenen hän +saisi niellä. Täällä heittäytyy kansa rikolliseen elämään. Täällä kiroo +ja uhkaa virkamies talonpoikaa ja talonpoika virkamiestä. He ovat +erinneet toinen toistaan vastaan. Onko siis kerran vielä se aika +tuleva, jolloin nämät seudut ovat taasenkin autioina erämaina, jolloin +nämät rakkaat kotiseudut joutuvat jälleen metsäeläinten ja ilman +lintujen valtaan?</p> + +<hr class="tb" /> + +<p>Lotvonen oli mennyt käymään kirkolle. Koko kylän väki kerääntyi +seuraavana pyhäiltana kirkkosanomia kuulemaan Lotvoselle. Muiden mukana +meni sinne Seinustan Heikkikin. Iltahämärä oli jo pirtin pimittänyt, +kun Heikki astui sisälle. Ympäri pirttiä istui siellä kyläläisiä. +Sivupenkin puolella istuivat miehet ja tuolta karsinasängyn puolelta +kuului kylän tyttöjen kuherrusta. Heikin sydän sykähti niin +omituisesti. Hän luuli kuulleensa tutun kirahduksen tuolta +tyttölaumasta. Hän koetti kuunnella, mutta sen koommin hän ei +eroittanut ikävöityä ääntä. Mutta siitä huolimatta valtasi hänet niin +suloinen tunne. Hän tunsi sydämensä sisimmässä vakuutuksen, että Kaisu +oli saapuvilla.</p> + +<p>Pian raapasi talon vaimoista joku tulitikulla valkean, sytytti päreen +ja pisti pihtiin. Miehet jaarittelivat siinä yhtä ja toista ja tytöt +nauraa hikattivat tuolla karsinan puolella. Mutta pian koveni tyttöjen +ääni vallattomaksi rähäkäksi.</p> + +<p>"So pojat!" sanoi silloin Raution Aappo ja lyyhäsi keskelle laattiaa, +"hyväsille! — Ei nuo ennen saaneet tytöt noin omin päinsä räyhätä." +Samalla sieppasi hän muutamalta talon piijoista huivin, kääri sen +patukaksi ja alkoi kyörätä poikia tyttöin luo pariansa etsimään.</p> + +<div class="poem"><div class="stanza"> +<span class="i0">"Mitä minä itsestäni surulliseks heitän,<br /></span> +<span class="i0">Kyllähän mä pienet surut ilollakin peitän,<br /></span> +<span class="i0">Fralla lalla laa ja laulaa saa."<br /></span> +</div></div> + +<p>Niin se Aappo lauleli siinä, viskeli poikia käsipuolesta tyttöjä kohden +ja läiski heitä patukalla selkään.</p> + +<p>"No hyvä juttu!" sanoi hän keksittyään Heikin, tarttui hirveän suurilla +kourillaan Heikin jäntevään käsivarteen ja tuuppasi hänet ihan Kaisun +nenän eteen.</p> + +<div class="poem"><div class="stanza"> +<span class="i0">"Se rakkauden riekale,<br /></span> +<span class="i0">Joka rinnassa raksuttaa,<br /></span> +<span class="i0">Ei taida ennen sammua,<br /></span> +<span class="i0">Kuin kuolla kupsahtaa."<br /></span> +</div></div> + +<p>Niin lauleli Aappo siinä Heikin selän takana ja tirkisti tavallisella +veitikkamaisuudellaan Kaisua silmiin.</p> + +<p>Pian olivat pojat itselleen parit valinneet ja eri tahoilla pirttiä +hajaantuneet istumaan. Aappo vaan lyyhäsi patukka kädessä parista +pariin ja tiedusteli pojilta, että "oletteko hyvät". Mutta eiväthän ne +kaikki hyviä olleet, tahtoivat muuttaa paria ja silloin se Aappo ajoi +patukan kanssa tyttöä toisen luo ja kyöräsi sieltä parempaa takaisin.</p> + +<p>Hupaisesti kului aika vilkkaassa leikissä, kunnes vihdoin Lotvosen +isäntä tunkeusi lumisena pirtin ovesta sisään. Pyryilmaksi oli ulkona +paneutunut ja takkala suksikeli oli isäntää viivyttänyt. Nyt hän seisoi +kumminkin siinä väkijoukon keskellä ja puisteli lunta vaatteistaan.</p> + +<p>Miehet tiedustelemaan, että mitä sinne kirkolle kuuluu, mutta eihän +sinne mitään erinomaisempia kuulunut. Vallesmanni oli vaan viime +sunnuntaina kuuluttanut kunnan verorästiä neljäntoista vuorokauden +kuluessa maksettaviksi, tahi muutoin tulee ryöstö. Miehet katselemaan +toisiaan silmiin, että mihin niillä kunnan veroilla niin kiire oli. +Vasta vuoden loppupuolellahan niitä ennen oli ryöstön kautta peritty. +Ja sitähän se Lotvonenkin sanoi käyneensä Niiralan herralta +tietelemässä, että mihin niillä niin kiire oli, mutta Niiralainen oli +selittänyt, ettei siltä entiseltä esimieheltä oltu vielä kunnan tiliä +ennen kannetuista rahoista saatu ja siksi täytyi nyt kuntalaisilta +tarvittavat rahat ryöstää.</p> + +<p>"Hm! Hm! Hm!" murisivat miehet tyytymättöminä, mutta Raution Aappo se +vihelti pitkään ja sanoi vihdoin: "Kyllä susi syitä saa, kun mieli +lampaan lihaa tekee."</p> + +<p>Isäntä kaivoi sitten tukun Amerikan kirjeitä ja sanomalehtiä +taskustaan. Heikki jakoi ne omistajilleen. Lopuksi veti Lotvonen esille +erään paperin. Niiralainen oli sen antanut hänelle ja selittänyt sen +olevan valtakirjan kahden viikon päästä pidettävään kunnan kokoukseen. +Silloin pidetään näette kokous, jossa kysytään, haluavatko kuntalaiset +heittää kansakoulua varoillaan kannattamasta.</p> + +<p>"See!" huusivat kaikki ihastuen. Pian työnnettiin valtakirja Heikille, +jonka tuli ruveta nimiä alle kirjoittamaan. Ukot pistelivät puumerkkiä +oikein tukuttain valtakirjan alle. Mutta Raution Aappo se kertoi +miehille tarinan hiiristä, jotka kokouksessaan päättivät ripustaa +tiuvun kissan kaulaan. Vaan siitä syntyi sitten toinen kysymys, +nimittäin se, kuka tämän urostyön ottaisi tehdäkseen.</p> + +<hr class="tb" /> + +<p>Kalman kalpeana kajasti vanha taivas höyrypilvien välitse aamukoin +rusottaessa. Tuuli vinkui nurkissa, levottomina ajelehtivat pilvet +taivahalla ja lumi tuprueli nietoksiksi huoneiden ympärille. Siitä +syystä höröstyi seuraavana aamuna Heikin hirren hakkuuseen lähtö +sydänmaalle. Tuuli yltyi yltymistään, että ikkunaruudut särisivät. +Pilvet sakenivat niin, että koko maa verhoutui juhlalliseen hämärään. +Sitä seurasi niin ankara lumipyry, ettei silmiään auki saanut. Heikin +täytyi heittää lähtö tällä kertaa kokonaan. Tuli hirmuinen myrsky.</p> + +<p>Seuraavana päivänä oli ilma lauhtunut ja lumi käynyt niin mädäksi, että +lapset tekivät lumiukkoja pihalla. Kyläläinen kyläläisen perästä tuli +Heikin luo kirjoituttamaan kirjettä Amerikaan. Samaa säveltä vetivät +kaikki kirjeiden kirjoituttajat. Siitä syystä tulivatkin kirjeet niin +yhtäläiset, että Heikki tiesi jo ulkoa, mitä niihin pantaisiin.</p> + +<p>Nyt otan pännän käteeni ja mustepullon eteeni ja saan tietää antaa, +että me voimme hyvin ruumiin terveyden puolesta ja sitä samaa kallista +Herran lahjaa toivotamme sinullekin. Kovin on täällä nyt ahdas aika. +Kruunun metsistä ei enää saada mitään. Maa on "inteknattu" porvarille. +Ruoka on kaikki ja raha on kaikki, ettei ole tietoa miten kesään +päästään. Ryöstö on tulossa kunnan veroista ja siihen menevät ainoat +lehmät. Sentähden ajattelin kysyä, että etkö sinä voisi lähettää +minulle ja Aapolle ja Jussille "tikettiä" ja vähän rahaa, että +pääsisimme sinne. Eikä nyt muuta tällä kertaa, vaan voi hyvin ja elä +terveenä.</p> + +<p>Semmoisia kirjeitä kirjoitteli Heikki monta kymmentä ja kaikki ne +lähetettiin tuonne kaukaiseen meren takaiseen maahan, johon kansan +pelastuksen toivo nyt alkoi kääntyä.</p> + +<p>Illan suussa alkoi ilma kilpistyä pakkaseksi. Tuli mainio suksikeli. +Valtimolaiset alkoivat oikein miehissä varustautua kirkolle. Jolla +vielä jotakin ottamista oli, sen oli huoli pidettävä, ettei ryöstömies +taloon pääsisi. Lehmät olivat "kirjan päälle" kirkonkylän porvareille +annettavat. Muuta keinoa ei enää ollut. Lotvonen ja Seinustan ukko +olivat koko kylässä ainoat, jotka vielä omin varoinsa läpi pääsivät. +Seinustan Jussi lähti heidän verojaan maksamaan. Pariin kymmentä miestä +varustausi suksille.</p> + +<p>Omituisesti pamppailivat miesten rinnat siinä hiihdellessään. He +tiesivät nyt olevansa retkellä, joka kerrassaan lopetti heidän +elämisensä. Ehdottomasti johtuivat mieleen menneet ajat. Oli toisinaan +juuri tähän aikaan vuodesta ansaittu sillä ajalla, mikä nyt kului +rahain etsintään, enemmänkin kuin mitä kunnan veroihin tarvittaisiin. +Kunpa olisi osannut silloin enemmän säästää, niin, kunpa — kunpa —</p> + +<p>Mutta samaan aikaan kuin valtimolaiset hiihtivät kirkonkylää kohden, +istui Niiralainen kamarissaan ja kirjoitteli. Samalla kuuli hän jonkun +lähenevän kamarinsa ovea ja säpsähti. Oli niin omituista, että hän aina +säpsähti, kun kuuli jonkun tulevan sisään. Sitä hän itsekin ihmetteli +ja koetti tutkia, mistä se tulee.</p> + +<p>"Joutavia," murisi hän, kun tunsi sydämensä sisimmästä kohoavan erään +äänen, joka hänelle vakuutti, ettei ollut aivan oikein hätyyttää köyhää +kansaa ryöstöllä ja käyttää näin kiskottuja yhteisiä varoja omiin +tarpeisiinsa. "Joutavia," murisi hän ja koetti tukahduttaa tätä ääntä, +"onhan minulla laillinen oikeus kantaa kunnan verot juuri näillä +kuukausilla ja joka ei niitä maksa hyvällä, niin syyttäköön itseään."</p> + +<p>Mutta kaikesta tästä huolimatta säpsähti hän kumminkin joka kerta, kun +kuuli jonkun luokseen tulevan. Tuntui joka hetki kuin joku astuisi +hänen eteensä, vaatimaan häntä tilille kunnan varoista. Ja siltä se +tuntui nytkin, mutta pian katosi tämä kammo, kun hän näki vallesmannin +astuvan sisään.</p> + +<p>"Tjenare!"</p> + +<p>"Tjenare!" kuului yhtä aikaa molempain suusta. "Kuuluuko mitä?"</p> + +<p>"No eipä häntä," sanoi vallesmanni, katsoi niin salaperäisellä voiton +riemulla Niiralaiseen ja kysyi: "Joko olet lukenut tämän päiväisiä +sanomia?"</p> + +<p>"Kyllä," sanoi Niiralainen ja naurahti hänkin.</p> + +<p>"Mitähän se pappa arvelee?" sanoi nimismies ja nyökkäsi metsäherran +asuntoon päin.</p> + +<p>"Mitä se arvelee, kiroilee tietenkin," sanoi Niiralainen.</p> + +<p>"Mutta olisi niin soma nähdä sen lukevan sitä," sanoi vallesmanni ja +kyhersi käsiään.</p> + +<p>"Hm," äänsi Niiralainen.</p> + +<p>"Mutta eiköön pistäytä sille puolen, piika näkyi vasta menevän +postiin."</p> + +<p>"No saisihan tuota."</p> + +<p>"Mutta mennäänpä!" sanoi vallesmanni ja hykersi innoissaan käsiään.</p> + +<p>"Mennäänpä vaan."</p> + +<p>"Mitä se nyt muutoin hommaa?"</p> + +<p>"Mitä se hommaa, — makaa ja ottelee napsuja," sanoi Niiralainen.</p> + +<p>"Se ei ole koko talvena liikkunut piirissään?"</p> + +<p>"On se kahdesti yrittänyt."</p> + +<p>"Mutta mennään nyt pian, ennenkuin piika ehtii postista," hoputti +vallesmanni.</p> + +<p>"No kuinka rahoja kerääntyy?" sanoi Niiralainen noin niinkuin sivu +mennen ja kohosi istuiltaan lähteäkseen.</p> + +<p>"Hyvin! — Heikäläinen nouti jo eilen sieltä viisituhatta markkaa," +arveli vallesmanni välinpitämättömästi ja astui ovesta ulos. +Niiralainen seurasi perässä, niin he mennä patikoivat metsäherran +puolelle.</p> + +<p>Vieraat olivat erinomaisen tervetulleita, ja tervetulleitahan sinne +metsäherran luo aina olivat vieraat, Metsäherrasta tuntui niin +äärettömän ikävälle elämä täällä kaukaisessa ylimaan pitäjäässä, että +mielelläänhän tuota näki silloin tällöin jonkun ihmisen luonaan.</p> + +<p>Niiralainen istahti konttorin sohvalle, silmäili ympäri seiniä kattoon +ja lattiaan ja sanoi samalla metsäherraan kääntyen:</p> + +<p>"Eikö tästä sentään tulisi komea kansakoulu?"</p> + +<p>"Tästäkö kansakoulu?!" huudahti metsäherra hämmästyen.</p> + +<p>"Vaikkapa tästäkin," sanoi Niiralainen.</p> + +<p>"Mutta tämä rakennushan on jo hirveän vanha ja hatara."</p> + +<p>"Voisi korjailla," arveli Niiralainen.</p> + +<p>Samalla pistäysi piika sisään ja ojensi metsäherralle +sanomalehtikimpun, tämä laski sen pöydälle ja sanoi piialle: "Sano sine +rouva, et teell' ole veeras."</p> + +<p>Niiralainen katseli ulos ikkunasta ja arveli, että tuohon ikkunan alle +saisi mukavasti opettajan tarpeeksi peltoa.</p> + +<p>"Tuommoise hietapakka pelto!" huudahti taasen metsäherra.</p> + +<p>"Niin, — sitähän olisi helppo viljellä," arveli Niiralainen.</p> + +<p>"No johan siinä lanta vajois kaksikymmentä penikulma syvyyte," sanoi +metsäherra ja nauroi niin sydämellisen makeasti tälle keksinnölleen.</p> + +<p>Niiralainen aikoi jotain vastata, mutta samalla toi piika +konjakkipumpun, ryyppylasia ja raitista vettä sisään. Metsäherra täytti +ryyppylasit, otti yhden käteensä, kumarsi toisille ja sanoi; "Skool!"</p> + +<p>"Skool!" sanoivat toiset, tarttuivat laseihin, kilistivät ja +paiskasivat kurkkuihinsa, ryyppäsivät vettä päälle ja nipistivät vielä +pienen sokeripalasen suuhunsa.</p> + +<p>"Sepä teki hyvää," arveli Niiralainen ja hieroi vatsaansa.</p> + +<p>"Mitäs nyt sanomat tietävät?" arveli vallesmanni ja tarttui +sanomalehtitukkuun, selaili ja käänteli sitä hetken aikaa, otti +paikkakunnan lehden ja silmäili sitä.</p> + +<p>"Mitä tämä on!" huudahti hän ja koetti näyttää hämmästyneeltä, silmäili +vielä vähän aikaa lehteen, "no kaikkia sitä näkee! — Luehan tuosta!" +sanoi hän ja tarjosi lehteä metsäherralle.</p> + +<p>"Antaa Niiralainen lukea," sanoi viimeksi mainittu. Verkalleen otti +Niiralainen lehden, silmäili sitä hetken aikaa ja alkoi vihdoin lukea.</p> + +<p><span style="margin-left: 2em;">Haikeita valituksia.</span></p> + +<p>Semmoinen oli kirjoituksen nimi. Kirjoituksen alussa, huomautti +sanomalehden toimitus ensin, että kirjoitus on työmiehen kankealla +kädellä kirjoitettu, ja että se varmaan on kysynyt häneltä paljon aikaa +ja pään vaivaa, ennenkuin sen kootuksi on saanut ja paperille +pistetyksi. "Suomalainen talonpoika ei juuri mitättömistä syistä kynään +ryhdy pitkiä valituksia virittelemään sanomalehtien palstoilla ja tästä +kirjoituksesta huokuu niin harras, haikea mieli-ala ja semmoinen ankara +tyytymättömyys oleviin oloihin, että sydäntä viiltää sitä lukiessa. +Synkkiä, nälkää ja kärsimyksiä, vihaa ja vainoa puhuvia kuvia Suomen +sydänmaista se silmäimme eteen luopi. Varmaankin joku epäkohta on +olemassa kruunun metsäin hoidossa, joka vaatii kaikkien kansalaisten ja +olletikin hallituksen ohjaksissa olevain vakaata huomioon ottoa. +Kirjoitus, joka on Karijärveltä lähetetty, on näin kuuluva."</p> + +<p>"Karijärveltä!" huudahti metsäherra hämmästyneenä, kuka p—e sitä on +uskaltanut kirjoittaa?"</p> + +<p>"Eiköhän tässä ole tuo kansakoulun opettaja mestarina ollut," arveli +Niiralainen, luoden silmänsä sanomalehdestä metsäherraan, "sehän tuo +muutoinkin näyttää viime aikoina niin tunkeilevaksi tulleen."</p> + +<p>"Se p—e! — Mutta odotahan, kyllä minä sen opetan," sanoi metsäherra.</p> + +<p>"Siltäpä minustakin tuntuu, että tuosta ikkunan alta tehty pelto olisi +sille omansa, nyt saa kunta maksaa sille parisataa markkaa muka +pellosta ja niitystä, — loppusi kai sekin ulosteko kunnalta sitten."</p> + +<p>"Tosiaankin, mutta niin pitääkin meidän toimittaa, opettaa miestä +sanomiin kirjoittamaan; siitähän on kokous ensi pyhänä?"</p> + +<p>"Ensi pyhästä viikko," selitti Niiralainen.</p> + +<p>"Ja silloin pitää mennä oikein miehissä kokoukseen." sanoi metsäherra +ja täytti lasit.</p> + +<p>"Skool, broorit!" sanoi metsäherra ja kohotti lasinsa.</p> + +<p>"Skool!" sanoivat toiset ja tarttuivat laseihinsa.</p> + +<p>"Ja toissa pyhänä joka mies kunnan kokoukseen," sanoi metsäherra luoden +vannottavasti silmänsä ensin vallesmanniin ja sitten Niiralaiseen.</p> + +<p>"Ja toissa pyhänä joka mies kokoukseen," äänsivät nämä yhteen suuhun ja +kaikki kolme tyhjensivät sen päälle lasinsa.</p> + +<p>"No, luepa nyt eteenpäin!" sanoi vallesmanni kiihkeästi.</p> + +<p>Niiralainen tarttui sanomalehteen ja luki:</p> + +<p>"Metsähoito on täällä sangen rasittava virkavalta, jonka vallan alla +ihmiset vaikiasti valittavat, niinkuin Egyptin orjuudessa. Ja syytä +onkin valituksiin, sillä täällä on harjauttu metsistä rahaa ottamaan, +eikä täällä yksi osa kansaa muuten elä.</p> + +<p>"Jos ei metsästä saa puita ottaa, niin hätä tulee sillä metsässä on +pää-elinkeino ainakin puolella pitäjästä. Mutta nyt ovat tulleet uudet +asetukset, joilla ovat metsät suljetut aivan tykkönään. Kruunun +metsistä ei näet puita anneta millään ehdolla.</p> + +<p>"Metsähakemuksia ihmiset laittoivat viime kesänä ylihallitukseen, että +hakkauslupa metsään saataisiin, ja monikin ainoat markkansa +hakemuskirjoihin pani, sillä toivolla, että metsälupa tulee.</p> + +<p>"Mutta kuinkas kävi? Kun hakemukset tulivat ylihallituksesta, niin +metsäherra sanoi, että muutamat kylät saavat hakata kruunun metsästä +tukkia, mutta toiset kylät eivät saa hakata yhtään puuta. Ja syystä +mistä? No sentähden kun ne ovat varastaneet metsää. Taitaa olla kyllä +tosi, että metsän varkaita on joukossa, mutta on rehellisiäkin. Pitääkö +syyttömän kärsiä rangaistusta yhtä rintaa syypäitten kanssa? Vai +varaltako metsäherrat rankaisevat, peljäten että ne varastavat.</p> + +<p>"Se se tarkoitus kuitenkin on, että metsät säästyisivät ja varkaus +vähenisi, mutta enpä luule tämän keinon kyllin riittävän metsän +varkauden poistamiseksi, eivätkä myös säästy metsät, sillä nälkä +pakoittaa ihmisiä, jotka ennenkin ovat metsästä elatuksensa hankkineet, +taas metsään, uhalla että hakata täytyy. Käynee sitten miten tahaan, +vaan ei saata ristissä käsin kuolemata odottaa, sillä nykyinen +metsähoito on sillä kannalla, että kohta on pakko ihmisten varastaa +metsää. Ei se varkaus kyllä menesty eikä tarvitsekaan menestyä, vaan +koettamatta ne ei ole. Olen kuullut jo tänä talvena varkain kaadetuksi +puita, joita metsänvahdit ovat löytäneet.</p> + +<p>"Vahteja onkin suuret joukot hiihtämässä, kirveet, pyssyt ja miekat +mukana. Ja kun löytävät kaadetuita puita, niin hakkaavat ne pirstoiksi. +Näinkö kruunun metsät säästyy?! Vielä maksetaan varkaista, niinkuin +metsänpedoista, vahdeille päärahaa. Tämän tähden on hallitus ja kansa +käyneet pahasopuisiksi, että uhkauksia kuuluu, väliin hirmuisiakin, — +metsähallitusta ja sen virkamiehiä vastaan. Miksikä se tyrannimainen +hallitus ei ole rauhan ja rakkauden rakentaja kansoissa?!</p> + +<p>"Metsähoidon tällä kannalla ollen eivät säästy metsät eikä metsäkassa +rikastu. Kansa vaan nääntyy ja häviää. Tuon tyrannimaisen +metsänvirkavallan alla täytyy valittaa ja kuulukoon valituksemme +hallituksen korkeimpaan paikkaan! Minä, joka tätä kirjoitan, en kyllä +suosi metsän varkautta, vaan päin toisin toivotan ja kehoitan, ettei +kukaan varastaisi metsää. Pyynnöstä minä tätä kirjoitan ja olen itsekin +siksi nälän opettama, että tunnen tämän asian, että parannusta se +tarvitsee."</p> + +<p>Semmoinen oli kirjoitus, jonka Niiralainen luki. Vallesmanni katsoi +salaisella vahingon riemulla Niiralaista silmiin ja loi sitten silmänsä +metsäherraan. Niiralainen teki samoin.</p> + +<p>Metsäherra oli heittäytynyt nojatuoliin. Hänen kasvonsa olivat kalpeat +kuin puoliyön aurinko. Hänen ruumiinsa värisi, kasvonsa vavahtelivat ja +huulensa vapisivat.</p> + +<p>Hän ähkyi kuin uitettava hevonen.</p> + +<p>"Kuka p—e on uskaltanut! Mutta kyllä minä opetan!" ähkyi hän +vihoissaan, kohosi ehdottomasti seisomaan, polki jalkaa laattiaan ja +raivosi kuin tiikeri. Vihdoin tarttui hän tuohon kirottuun +sanomalehteen, rutisti sen yhteen myttyyn, heitti lattialle, hyppäsi +seisomaan sen päälle, tallasi sitä jaloillaan ja ähkyi. Otti jälleen +sanoman käsiinsä ja repi sen ihan pieniksi hituisiksi. "Kas sen ininä +sille p—lle teen!" kiljui hän siinä sanomalehden kanssa tapellessaan.</p> + +<p>Mutta vallesmannilla oli niin ihmeen lysti. Hän katsoi vuoroin +Niiralaiseen ja metsäherraan koettaen saada Niiralaista oikein kohti +kurkkua nauramaan metsäherran hullunkurisille liikkeille. Mutta +Niiralainen pysyi vaan totisena kuin pottu vellissä. Ei suutaan nauruun +vetänyt. Vihdoin tarttui Niiralainen lakkiinsa lähteäkseen. Nimismies +teki samoin.</p> + +<p>"Mitä, joko te nyt menette?" sanoi metsäherra ja täytti lasit. +Lähtöryypyt otettua menivät vieraat, mutta metsäherra heittäysi +nojatuoliinsa selittelemään sekavia ajatuksiaan.</p> + +<p>Tee talonpojalle oikein, vaan elä hyvin, jupisi metsäherra siinä +istuessaan. Nyt soimataan metsäherroja virkavaltaisiksi, tyranneiksi ja +miksi kaikiksi heitä soimattaneekaan, ja kuitenkin ovat nämät +osoittaneet kansalle avullisuuttaan puunhakemuksia puolustaissaan. — +Hakemuspuiden kautta häviävät kruunun tukkimetsät. Niiden kautta kasvaa +kansassa käsitys, että kruunu on velvollinen heille puita antamaan. +Seuraukset tästä ovatkin jo näkyvissä. Metsäherrat ovat saaneet +matkustella satoja peninkulmia hakemuspuiden tähden. Ne ovat saaneet +aikaansa ja varojansa tuhlata ilman mitään palkkiota ja nyt saavat he +tämmöisen kiitoksen. Ja metsäherran mieli kävi niin katkeraksi tätä +ajatellessaan. Hän tunsi kärsineensä hirveää vääryyttä.</p> + +<p>Kansa ei tahdo käsittää, että kaikki kurjuus on syntynyt metsän +varkauksien tähden kruunun mailla. Sitä ei kansa ole käsittävinään, +vaan kääntää mielettömän vihansa metsävirkamiehiä vastaan, kun nämät +kokevat estää metsäin luvatonta haaskausta. — — — Ja puiden rikki +hakkuu sitten, niin sehän se enin noita metsäin varkaita raivostuttaa, +eikä ihmekään. Se on ulkomaillakin huomattu tehokkaimmaksi keinoksi +metsän varkauden estämiseen. — — — Nyt huomaavat metsän varkaat +joutuneensa samaan pulaan, kuin muutkin kovin yleiseksi käyneet pahan +tekijät, että nimittäin maksetaan palkkio heidän ilmisaannistaan. +Kas sepä naula vetelee; hahhah hahhah, ja metsäherran sydän +täyttyi niin suloisella voiton riemulla. — Ja sitten tuommoiset +sanomalehtikirjoitukset, kuin tuo, kas nepä ovat omiaan kiihoittamaan +kansaa hallitusta vastaan. Onko siis ihme, että kansa noin vihasta +raivoaa? — Mutta surkeaa on, kun kiihko voi tähän määrään selvän +järjen sokaista, ja omituinen säälin tunne täytti metsäherran sydämen +tätä ajatellessaan. Nyt oli hän keksinyt syyn kansan tyytymättömyyteen +ja raivoon. Hän täytti lasinsa, ja otti oikein aimo ryypyn.</p> + +<hr class="tb" /> + +<p>Jo samana iltana kuin Valtimon kylän miehet lähtivät rahoja hankkimaan +kirkonkylän porvareilta, ajaa kohautti herrasmies karhuntalja reen +perässä Seinustan kartanolle. Aisakellon ja kulkusten romina ilmoitti +vieraan tulon pirtissä olijoille. Koholla koprin hiipi joka henki +karsina-akkunaa kohden tirkistelemään kuka sieltä tulee.</p> + +<p>Kyytimies hääräsi siinä hevosensa tykönä ja herra kömpi rekipeitteiden +alta kartanolle. Siinä kuun valossa ei vierasta kukaan tuntenut +pirttiin. Arvokkain askelin alkoi tuo vastatullut vieras lähetä pirtin +portaita.</p> + +<p>"Mene sinä vastaan ottamaan, tottapa se on joku kirkonkylän herroja," +hopitti emäntä Seinustan ukolle.</p> + +<p>Ukko koetti kämmenellään sivellen silitellä vanukkeista tukkaansa, +pisti puseron päälleen, pyyhkäsi hihoillaan hikiherneitä otsaltaan, +taittoi päretikkusen, sytytti sen ja meni vierasta vastaan.</p> + +<p>"Haepa kynttilää ja vie tupaan," sanoi emäntä miniälle. Tämä teki työtä +käskettyä.</p> + +<p>Pärevalkea kädessä astui isäntä porstuaan. Samalla astui vieraskin +ulko-ovesta sinne.</p> + +<p>"Hyvää iltaa isäntä," äänsi vieras ja juhlallisesti rotisivat +päällys-saappaat siinä porstuan laattiaa vasten.</p> + +<p>"Jumal' antakoon!"</p> + +<p>"Joko olitta makuulla?"</p> + +<p>"Ei tuota vielä. — Käykää sisään!" kehoitti ukko ja avasi tuvan oven.</p> + +<p>Varmoilla askelin astui vieras ovesta sisään. Ukko seurasi valkean +kanssa perässä.</p> + +<p>"Mutta kuulkaapa nyt isäntä, saanko minä teiltä yösijaa?" sanoi vieras +kääntyen ukkoon päin.</p> + +<p>"Kah, ylivorsmestarihan se on, kun en ollut tunteakaan," sanoi ukko +muuttaen ehdottomasti ääntään ystävällisemmäksi, "no onhan tässä tilaa, +jos ylivorsmestari muutoin tyytyy."</p> + +<p>"Hyvä. — Mutta saankoon minä sitten hevosta aamulla kirkolle päin?"</p> + +<p>"Koetellaanhan neuvotella siitäkin."</p> + +<p>Tämän kuultuaan vasta alkoi ylimetsäherra päästää turkkiaan yltään, +istahti sitten tuolille ja riisui päällys-saappaatkin jalastaan.</p> + +<p>Kyytimies toi herran tavaroita sisään. Samalla pistäysi talon miniäkin +ovesta ja kantoi kahta palavaa talikynttilää, jotka hän asetti +pöydälle.</p> + +<p>"Tämä taitaa olla talon nuori emäntä," tiedusti ylimetsäherra.</p> + +<p>"Kyllä se on," myönsi ukko.</p> + +<p>"Hyvä! — Sattuuko emännällä olemaan kuumia kuoripäällisiä pottuja," +sanoi ylimetsäherra, kääntyen miniään.</p> + +<p>"Kyllä niitä on."</p> + +<p>"No, tuokaapa nyt niitä minulle ja sitten puoli tuoppia tuoretta +maitoa."</p> + +<p>"Kyllä niitä saa," sanoi miniä ja meni ovesta.</p> + +<p>Ylimetsäherra tarttui eväslaukkuunsa, veti sieltä salveetin, levitti +sen pöydälle ja alkoi lappaa ruokaa esille.</p> + +<p>"Ei niitä taida usein herroja kulkea tällä perukalla?" sanoi +ylimetsäherra siinä, niinkuin muun puheen puutteessa.</p> + +<p>"Käypihän se vallesmanni, ja toisinaan papitkin," arveli ukko.</p> + +<p>"Miten usein täällä pappi käy?"</p> + +<p>"Käyhän se rovasti kerran ja pastori kahdesti vuodessa, ja sitten +erikseen kinkerillä."</p> + +<p>"Mitä ne täällä silloin toimivat?"</p> + +<p>"Pitävät jumalanpalveluksen, ripittävät vanhoja, kastavat lapsia ja +kantavat saataviaan."</p> + +<p>"No, kuinka usein täältä käydään kirkossa?"</p> + +<p>"Käydäänhän sitä suurimpina juhlapyhinä."</p> + +<p>Ja siinä on sitten koko kansan henkinen viljelys, arveli ylimetsäherra +itsekseen, ja näytti miettivän. Samalla toi miniä maitoa ja potattia. +Metsäherra rupesi illastelemaan ja ukko yritti lähteä huoneesta.</p> + +<p>"Eikö teillä mitään koulua pidetä täällä?" kysäsi metsäherra +keskeyttääkseen ukon lähtöä.</p> + +<p>"Pidetäänhän sitä kiertokoulua viikko syys- ja viikko kevättalvella."</p> + +<p>"No mitä siitä sen vertaisesta on hyvää?"</p> + +<p>"Mitä siitä on hyvää — kokoutuvathan räyhäämään."</p> + +<p>"Mutta ettekö te ole koskaan ajatelleet saada kansakoulua tänne?"</p> + +<p>"Jumalan tähden, mistä ne varat tulisivat ja mitä sillä tehtäisiin!" +sanoi ukko hämmästyneenä, "johan tuota muutoinkin niin kidutaan, että +suolivyöltä läpi kuultaa."</p> + +<p>"Hm," sanoi ylimetsäherra, ja laitteli lihaviipaletta voileivän päälle.</p> + +<p>"Täällä ovat ihmiset hyvin tyytymättömiä nykyiseen metsien hoitoon," +sanoi vihdoin ylimetsäherra, ja katsoi vakavasti ukkoa silmiin.</p> + +<p>"Hm," sanoi ukko puolestaan.</p> + +<p>"Niin, ei teidän tarvitse minua kainostella, kyllä minä tiedän kaikki."</p> + +<p>"Hm," sanoi ukko ja näytti melkein siltä kuin hänen kielensä olisi +kasvettunut kitalakeen kiini.</p> + +<p>"Vai eivätkö ole tyytymättömiä?" ahdisteli metsäherra ukkoa.</p> + +<p>"Y ... y ... y ... m, y ... y ... y ... m," kakisteli ukko kurkkuaan +hetken, "y ... y ... m, niin tyytymättömiä, etteipä sitä enää kohta +hirviä kertoa," kuului vihdoin kuin maan alta.</p> + +<p>"Tahtoisivat enemmän puita kruunun metsistä?"</p> + +<p>"Enemmän! — Eihän sieltä enää saa puukon päätäkään."</p> + +<p>"Metsät ovat niin kovin kuluneet näiltä seuduin."</p> + +<p>"Toisinhan se on. — Heidän auttamisekseen voitaisiin kumminkin paljon +tehdä. Voitaisiinhan myödä puita ympäri piiriä vähissä summissa, jotta +talonpojatkin kykenisivät sahain omistajain kanssa kilvoittelemaan +huutokaupoissa, sen sijaan että nyt myödään puut vaan yhdeltä kulmalta +piiriä kerrassaan ja niin suurissa summissa, etteivät muut kuin sahain +patruunat kykene niitä ostamaan," sanoi ukko vakavasti.</p> + +<p>Ylimetsäherra mietiskeli hetken aikaa ja sanoi vihdoin:</p> + +<p>"Luullakseni jouduttaisiin siinä vaan ojasta allikkoon. Talonpoikain on +pakko ottaa rahat edeltäpäin porvareilta, joten nämät pääsevät +määräämään puiden hinnan, joka näin tulisi polkeutumaan niin, ettei +kansa saisi mitään vaivoilleen. Nyt on kruunu antanut hakemuspuita +talonpojille kolmatta osaa helpommalla kuin mitä porvarit ovat +huutokaupoissa maksaneet ja ainoastaan siten ovat talonpojat saaneet +vaivansa."</p> + +<p>"Senpähän sittenkin näkisi, loppuisi ainakin tyytymättömyys +metsähallitusta vastaan, ja olisihan metsissä niin monenlaista rahan +tuloa. Siellä olisi kuivuneita puita, joista saattaisi hakata halkoja +ja veistellä palkkia. Siellä olisi kantoja, joista voisi polttaa +tervaa. Saisi sieltä monella tavalla rahaa, ja kuvernööri sanoi, ettei +kukaan ole kieltänyt metsäherroja myöntämästä suuremmassa määrässä +hakemuspuitakaan."</p> + +<p>"Kuvernöörikö? — Mistä se kuvernööri sen on saanut?"</p> + +<p>"Paraiten kai se kuvernööri sen tietää."</p> + +<p>"Hm," sanoi metsäherra ja kynsi harmistuneena korvallistaan, "se +kuvernööri se joka paikkaan nenänsä pistää."</p> + +<p>Ukko katsoi kummastuneena metsäherraan ja sanoi vihdoin:</p> + +<p>"Ei suinkaan häntä siitä voi moittia, että antaa kansalle neuvoja."</p> + +<p>"Ei suinkaan, ei suinkaan; minä tarkoitan vaan, ettei hän niin tunne +asioita, kun on enimmän ikänsä ollut sotapalveluksessa Venäjällä."</p> + +<p>"Hm," sanoi ukko mietiskellen.</p> + +<p>Metsäherra korjaili ruokaa laukkuunsa ja mietiskeli hänkin.</p> + +<p>"Kun ne ovat poronhoitonsakin hävittäneet täältä?" sanoi hän vihdoin.</p> + +<p>"Kun kruunu ei anna hakata vapaasti luppakuusia ja paksun lumen alta +eivät porot voi kaivaa ruokaansa, niin ei poron hoitokaan enää tahdo +kannattaa."</p> + +<p>"Hm," äänsi taasen metsäherra ja mietiskeli, "on se niin kummaa, että +juuri tällä perukalla, jossa ovat hyvät karjan laitumet ja +viljelysmaat, on kumminkin tyytymättömyys ja kurjuus suurin."</p> + +<p>"Laidunvero hävittää karjan ja vilu vie viljan maasta," arveli ukko.</p> + +<p>"No, mutta ette suinkaan te voi sitä tyhjäksi tehdä, ettei kurjuuteen +ole kansan omaakin syytä."</p> + +<p>"Hm. — Ennen kun olivat hyvät ajat, niin silloin juotiin ja +tanssattiin," sanoi ukko katkerasti.</p> + +<p>Metsäherra rumputti sormillaan pöytään ja tirkisteli palavia +kynttilöitä.</p> + +<p>"Jos olisi osattu panna viinaan menneet rahat koulun perustamiseen ja +juomingeihin uhratut päivät maan parantamiseen, niin ehken olisivat +asiat toisin," sanoi hän vihdoin.</p> + +<p>"Kai se vähän parempi olisi."</p> + +<p>"Mutta ettekö voisi mitenkään saada kansakoulua?"</p> + +<p>"Kansakoulua?!" sanoi ukko kauhtuen, "ihmiset ovat kurjuuteen ja +nälkään kuolemassa."</p> + +<p>"Niin — mutta nälkään ne ovat kuolemassa sen tähden, etteivät ymmärrä +ryhtyä niihin elinkeinoihin, jotka tälle ajalle sopivat. Meidän aikaan +ei enää saa talonpoikakaan olla kuin kone, joka lakkaamatta tekee sitä, +mitä isältään on oppinut, sen täytyy olla ajatteleva ihminen, joka +kykenee punnitsemaan, mikä suksi milloinkin parhaiten luistaa."</p> + +<p>"Sitä olisi pitänyt osata punnita jo kaksikymmentä vuotta ennen, nyt se +on jo myöhäistä, kansa on jo virkavallan käsissä auttamattomissa."</p> + +<p>"Virkavaltakaan ei ajattelevalle ihmiselle voi mitään ja lasten opetus +on ainoa kansan pelastuskeino."</p> + +<p>"Mistä tulevat varat?"</p> + +<p>"Papeilla ovat suuret palkat, ne ovat kansan sivistämiseksi aijottuja +varoja ja koska papit eivät enää voi kansalle antaa sitä kasvatusta, +jota aika vaatii, niin ovat nämät varat käytettävät kansakoulujen +perustamiseen ja kannattamiseen."</p> + +<p>"Kas sillä lailla! — Sitä vielä uupuu, että meiltä ryöstetään +esi-isiemme uskokin!"</p> + +<p>"Sitä ei tarvitse tehdä, Jumalan sanan julistaminen on tehtävä vapaan +rakkauden työksi, kuten apostolien aikanakin."</p> + +<p>"En minä oikein ymmärrä nyt?"</p> + +<p>"Minä tarkoitan, että ne, jotka rakastavat Jumalan sanan levittämistä, +saarnaavat ilman palkkaa, aivan niinkuin hihhulein saarnamiehet. Onhan +niitä täälläkin käynyt?"</p> + +<p>"Kävihän niitä ennen, vaan sitten kuin kansa köyhtyi ettei voinut enää +syöttää noille apostoleille ryynipuuroa ja uunijuustoa, eikä juottaa +juustokahvia, niin sitten loppui tämä vapaa rakkaus, eikä saarnamiehiä +ole täällä enempi näkynyt."</p> + +<p>"Hm," sanoi ylimetsäherra ja rumputteli pöytään, "täällä maksetaan noin +viisitoista tuhatta rovastille ja viisituhatta pastorille, johan sillä +voitaisiin kannattaa puolikymmentä kansakoulua ja vielä palkata kaksi +pappia, jotka kykenisivät edes itse palkkansa kantamaan."</p> + +<p>Seinustan ukko napsutteli varpaillaan laattiaan ja tuumiskeli: Ja jos +metsäherroilta vähennettäisiin toiset puolet suurista tuloistaan, niin +voitaisiin ehken saada sijalle miehiä, jotka kykenisivät muuhunkin, +kuin miettimään, miten virka vähimmällä työllä tulisi hoidetuksi, ja +siten saaduilla varoilla voitaisiin kannattaa toiset puolikymmentä +kansakoulua. Mutta tämän heitti hän kumminkin ylimetsäherralle +sanomatta.</p> + +<p>Samalla tuli talon miniä sisään ja alkoi laittaa metsäherralle +vuodetta. Ukko nousi ja meni pirttiin, heittäen metsäherran siihen +yksinään mietiskelemään. Pian oli vuode valmis ja miniäkin heitti +huoneen. Metsäherra vaan jäi siihen pöydän päähän istumaan.</p> + +<p>Selvästi tunsi ylimetsäherra joutuvansa päivä päivältä yhä ahtaampaan +asemaan. Johonkin toimeen tulisi hänen ryhtyä, mutta mihin? — Kansa +tahtoisi päästä kruunun metsään, mutta metsäherrat sanovat, että ne +varastavat. Jos käsken heitä pitämään huolta metsistä ja vahtimaan, +niin vastaavat he: vartioalueet ovat noin 60 kertaa ja meidän piirimme +20-30 kertaa suuremmat kuin laki säätää, vahtiminen on siis mahdoton. +Näin vastaavat metsäherrat, eivätkä liiku pesistään enempi kuin karhut. +Ylimetsäherra nousi tuolilta, riisui takin päältään ja asetti sen +sängyn viereen tuolille, mutta tietämättään, tahtomattaan istahti hän +jälleen entiselle paikalleen ja ajatukset ne kulkivat omaa suuntaansa:</p> + +<p>Niin, metsän varkaus, sehän se onkin kansan kirous näillä seuduin, sitä +ei käy kieltäminen. Ken on kerran antaunut laittomalle kannalle, ei hän +myöskään voi toimittaa muita töitään tarpeellisella pontevuudella ja +tästä siis seuraa yleinen köyhtymys — kirouksena luvattomista töistä.</p> + +<p>Ylimetsäherra riisui vihdoin päältään, ja pistäysi peiton alle. +Mielestään ei hän saanut kansan nurjaa tyytymätöintä mieli-alaa. Ja +mistä tämä nurjuus ja viha juuri metsäherroihin? Ehkenpä vaikuttavat +siihen tunnottomien ja omanvoiton himoisten puutavaran ostajain +yllytykset, niin ... ehkenpä...</p> + +<p>Ylimetsäherran silmät ummistuivat ja hänen korvansa kohisivat. Hän näki +joukon rehellisiä talonpoikia, jotka kerjäsivät leipää, rahaa ja työtä, +jotka sydäntä särkevällä tavalla vaikeroivat sitä, että heitä syytetään +varkaudesta. Hän näki autioiksi hakattuja kruunun metsiä. Hän näki +suuria joukkoja metsän varkaita, jotka hampaitaan kiristellen kirosivat +metsäherroja. Hän näki rikkaita porvareita, jotka nylkivät talonpoikia +ja ärsyttivät niitä metsäherroja vastaan. Ja vihdoin hän näki +metsänvartijain yhdessä metsäherrain kanssa kirveillä, miekoilla ja +pyssyillä jahtaavan talonpoikia, jotka arkoina kuin jänikset +laukkasivat ympäri metsiä koettaen piiloittaa päitään pensaisiin. +Sitten pakenivat ne koko metsistä, menivät yli vuorten, järvien ja +merien niin kauvas, etteivät metsäherrain aseet heitä enää +saavuttaneet. Sitten kasvoi taasenkin suuria komeita tukkimetsiä, +kasvoi ja vanheni, juuret lahoivat ja tuuli niitä viimein kaateli +hirmuisella rytinällä ja ryskeellä ristiin rastiin metsissä. Sinne ne +sitten jäivät ja lahoivat. Metsäherrat vaan saivat siivo rauhan. +Talonpojat eivät enää olleet heitä vaivaamassa ja kiroomassa. Mutta +tuolta metsästä vaan kuului itsestään kaatuvien puiden rytinä ja ryske. +Se yltyi ja ... paks... Ovi aukeni ja talon miniä astui kahvitarjotin +kädessä sisään. Ruostunut oven lukkohan se oli, jota miniä semmoisella +rytinällä ja ryskeellä koetti aukaista. Eivät siinä mitkään itsestään +kaatuvat puut rytisseet ja ryskäneet. Kaikkia se unikakkiainen +maalailee!</p> + +<p>Päivä oli jo vaiennut. Ylimetsäherralla oli kiire matkaile. Hevonen +valjastettiin ja Heikki lähti häntä kyyditsemään kirkolle.</p> + +<p>Hevonen oli hyvä ja keli erinomainen. Yhtenä vilinänä jäivät aidan +seipäät jälelle. Malmi lauloi ja hevoskalut välkähtelivät aamuauringon +säteiden valossa. Ajajat lähenivät taloa, mutta yksi humaus vaan ja +silloin olivat he aina talon jälkeensä jättäneet.</p> + +<p>Mutta tuossa täytyi heidän ajaa läpi kartanon. Siinä hääräsi miesjoukko +hevoisvarsan ympärillä. Toinen vanha ja lamainen hevoiskaakki seisoi +vähän syrjemmällä, seinään kiini sidottuna. Miehet taluttivat varsan +reen viereen. Eräs mies otti kirveen, napsautti nakkapohjalla varsaa +otsaan ja keiskis, varsa keijahti reelle, juuri kuin metsäherra saapui +pihaan.</p> + +<p>"Tpruu, tpruu," pani metsäherra reen perältä ja Heikki hillitsi hevosen +seisomaan.</p> + +<p>"No, mitä te nyt varsalle aijotte?" kysyi metsäherra.</p> + +<p>Miehet ällistyivät vähän, katsoivat pitkään metsäherraan, kunnes joku +joukosta sanoi:</p> + +<p>"Varsasta keitetään velli."</p> + +<p>"Hevoisen lihasta?!" huudahti ylimetsäherra.</p> + +<p>"Mikäs tämmöistä on syödessä, pehmeää ja makeaa kuin vasikan liha, +mutta tuommoinen vanha kaakki, sen liha on ilkeämpääkin," sanoi eräs +mies viitaten tuohon seinustalla olevaan koniin.</p> + +<p>"Aijotteko senkin syödä?!" huudahti metsäherra.</p> + +<p>"Mikä siinä auttaa, ettei leipä koossa pysy, tuoppa Kaija tuolle +ylivorsmestarille nähdä, mimmoista leipää täällä syödään," huusi mies +porstuan ovella seisovalle vaimolle.</p> + +<p>Vaimo pistäysi sisään ja samalla tuli jälleen ulos ja läheni +leipäkannikka kädessä ylimetsäherraa.</p> + +<p>"Tämähän on olkileipää," sanoi ylimetsäherra.</p> + +<p>"Niin, meidän miehet tykkäävät paremmin olkileivästä kuin +pettuleivästä," selitti vaimo, "katsokaahan, tämä ei paljon käsiä +siedä," ja hän hierasi leipäpalasen kämmeniensä välissä aivan yhdeksi +möyhyksi, "katsokaahan, se lentää, hahhah hahhah se lentää," nauroi +vaimo, puhalsi pari kertaa kämmenellään ja yhtenä tomuna heijaili leipä +tuulen mukana ilmaan.</p> + +<p>"Ppa, ppa," pani ylimetsäherra reen perältä, Heikki kiinnäytti suitsia +ja samalla olivat he jälleen matkalla.</p> + +<p>Ylimetsäherra oli nähnyt tarpeeksi, enempää ei hänen tehnyt mieli +katsella. Nyt vasta alkoi hän aavistaa sitä kurjuutta, joka todellakin +paikkakunnalla vallitsi.</p> + +<p>"Voi hyvä Jumala!" huokasi hän siinä hevosen edelleen kiitäessä. "Mikä +on syynä kaikkeen tähän kurjuuteeni? Onko kansan taitamattomuus, +raakuus ja tapain turmio yksinään voinut syöstä kansan tuollaiseen +kurjuuteen, vai onko ehken syytä olevissa oloissakin?" Ja tahtomattaan +tuli metsäherra punninneeksi niitä olosuhteita, joissa tämä kansa eli.</p> + +<p>Niin, niin, arveli hän, on ehken erehdys tapahtunut siinä, että kruunun +metsäin hoito on näillä sydänmailla tehty pääasiaksi; maanviljelys ja +uudisasutus on jäänyt sivuseikaksi. Maanviljelystä ja uudisasutusta saa +harjoittaa ainoastaan siellä, missä se ei tule esteeksi metsän +hoidolle. Siis asutuksen täytyy väistyä metsän hoidon tieltä. Ja kuta +enemmän hän tätä seikkaa aprikoi, sitä syvemmin tunsi hän tunnossaan +vakuutuksen, että tässä on erehdys tapahtunut.</p> + +<p>Mutta Heikki se istui vaan siinä reen keulalla ja heilautteli silloin +tällöin suitsia. Hevonen kiiti hyvällä kelillä huimaa vauhtia edelleen.</p> + +<p>Mitähän jos olisi kysyä ylimetsäherralta torpan tekemisestä, ajatteli +Heikki siinä istuskellessaan. Ei sentään taida viitsiä, tuumi hän +toisekseen ja alkoi hyräillä. Väliin heilautti hän suitsiaan ja lauleli +hiljalleen:</p> + +<div class="poem"><div class="stanza"> +<span class="i0">"Koivikolle, kalliolle<br /></span> +<span class="i0">Mökkini mä rakennan;<br /></span> +<span class="i0">Tule, tule tyttö nuori<br /></span> +<span class="i0">Asumaan muu kanssani.<br /></span> +</div><div class="stanza"> +<span class="i0">Elä pelkää tyttö nuori,<br /></span> +<span class="i0">Vaikka olen köyhä mies,<br /></span> +<span class="i0">Kyllä meitä maailmassa<br /></span> +<span class="i0">Onni seuraa vielä myös."<br /></span> +</div></div> + +<p>Nuo hiljaisen vienot ja surunalaista toivoa ilmaisevat äänen +värähdykset kiinittivät ylimetsäherran huomion Heikkiin. Lauhka +talvinen tuuli oli puhaltanut heleän punan Heikin terveille kasvoille. +Mielihyvällä silmäili metsäherra Heikin nuorteaa ja täyteläistä ruumiin +rakennusta ja kysyi vihdoin:</p> + +<p>"Oletko sinä talon miehiä?"</p> + +<p>"Enhäntä ole juuri talon miehiäkään."</p> + +<p>"Oletko sitten renki?"</p> + +<p>"En ole renkikään, olen vaan isännän velivainajan poika."</p> + +<p>"Asutko Seinustalla?"</p> + +<p>"Siinähän tuota olen ollut," sanoi Heikki. "Mutta nyt on ollut vähän +aikomusta ruveta omiin hoitoihin," lisäsi hän hetken päästä.</p> + +<p>"Mitäs sitten aijot ruveta muokkaamaan?"</p> + +<p>"On tuota vähän ollut aikomusta ruveta haalaamaan mökkiä kruunun +maalle?"</p> + +<p>"Hm," sanoi metsäherra. "Joko olet pannut hakemuksen?" kysyi hän vähän +ajan päästä.</p> + +<p>"Olenhan tuota pannut, mutta eivät ole käyneet vielä syynäämässä."</p> + +<p>"Kuka sinulla on asiamiehenä?"</p> + +<p>"Mitä?" kysyi Heikki, ymmärtämättä metsäherran kysymystä.</p> + +<p>"Minä tarkoitan, että kuka sen torpan hakemuksen on luvannut tehdä?"</p> + +<p>"Tietysti metsäherra, mutta hän sanoi, että käydään ensin syynäämässä, +että jos paikka on sopiva," selitti Heikki.</p> + +<p>"Koska hän jo lupasi hakemuksen tehdä?"</p> + +<p>"Onhan siitä jo syksystä kolmatta vuotta."</p> + +<p>"Kolmatta vuotta!" matki metsäherra ja kynsi tyytymättömästi +korvallistaan.</p> + +<p>"Ym," äänsi Heikki myönnytykseksi. "Ajattelin kysyä, että eikö se +kävisi laatuun aloittaa mökin tekoa jo keväällä, vaikkei syyniä vielä +ole pidettykään," sanoi vihdoin Heikki.</p> + +<p>Metsäherra ei virkkanut mitään, kohautteli vaan tyytymättömästi +olkapäitään. Kyllä se on miestä, mumisi hän itsekseen, ei saa aikaan +mitään. Ei tuo toki muissa piirissä noin hullua ole... Niin, niin, mitä +nyt miesparan pitää tehdä. Vanhentuako odotellessa, vai perustaako +torppa omin lupinsa?! — Hyvä niin, hyvä näin, hyvä kaikin päin! Mutta +kukapa voikaan torpan paikan paremmin valita kuin se, joka kylmään +metsään aikoo itselleen asunnon raivata. Turha lain temppu tuo koko +syynäys. Sillä tavallahan on vuosisatoja asutus Suomen sydänmaihin +levinnyt, että kukin on saanut vapaasti valita sen paikan, mihin majan +itselleen rakentaa aikoo. Niin se saisi nytkin olla. Siihen suuntaan +mietti metsäherra, mutta turhaan odotti Heikki vastausta kysymykseensä.</p> + +<p>Hevonen kiiti edelleen, mutta miehet eivät sen enempi toisilleen mitään +virkkaneet.</p> + +<p>"Sopisiko se Korven torpassa vähäsen syöttää?" kysyi vihdoin Heikki.</p> + +<p>"Miksei — kuka siinä Korven torpassa nyt asuukaan?"</p> + +<p>"Ne siinä vielä ovat entiset asukkaat."</p> + +<p>"Entiset asukkaat?!" huudahti metsäherra ja raapi harmissaan +korvallistaan.</p> + +<p>"Ym," sanoi Heikki.</p> + +<p>"No eivätkö ne viljelykset ole kokonaan umpeen menneet?"</p> + +<p>"En tiedä," sanoi Heikki kartellen.</p> + +<p>"Mutta kyllä se on hoitoa, kolmatta vuotta sitten tuomittiin jo asukas +lähtemään, eikä vielä ole toista sijalle saatu," jupisi ylimetsäherra +itsekseen.</p> + +<p>"Etkö haluaisi saada valmista torppaa?" kysyi hetken perästä metsäherra +Heikiltä.</p> + +<p>"Valmista torppaa!" huudahti Heikki.</p> + +<p>"Niin, — kun Korven torpasta tulevat entiset asukkaat häädetyksi, niin +voisit ehken saada sen."</p> + +<p>Tämä oli Heikille jotain enempi kuin hän koskaan olisi voinut +uneksiakaan.</p> + +<p>"Saisinkoon minä sitä sitten?" kysyi Heikki vihdoin.</p> + +<p>"Kyllä minä koetan toimittaa," sanoi ylimetsäherra, "jos vaan itse sitä +haluat."</p> + +<p>"Kyllä minä, kyllä minä," sopersi Heikki ja hänen sydämensä sykähteli +niin kummallisesti.</p> + +<p>Hän heilautti kerran ohjaksia ja hevonen kiiti yhä vinhemmin Korven +torppaa kohden. Heikin sydän hehkui Kaisun luo.</p> + +<hr class="tb" /> + +<p>Kaikista Niiralan ison rakennuksen akkunoista kuumottivat tulet, kun +ylimetsäherra ja Heikki ajaa romauttivat Niiralan pihaan. Kello oli jo +seitsemissä illalla. Mutta kovin oli ylimetsäherra tyytymättömällä +mielellä kaikesta, mitä hän matkalla oli kuullut ja nähnyt.</p> + +<p>Päälliseksi oli hän vielä viimeisessä syöttöpaikassa saanut +sanomalehden käsiinsä, tavannut siitä tuon kirjoituksen "Haikeita +valituksia" ja lukenut sen.</p> + +<p>Ylimetsäherra työntäysi valaistusta verannosta tampuuriin ja alkoi +päästellä matkavaatteita yltään. Vilkasta keskustelua ja lasien kilinää +kuului sisään. Viinin, punssin ja totin löyhkä lemusi ylimetsäherran +nenään tampuuriin. Hän koputti hiukan kamarin ovea. Metsäherra meni +ovea kohden ja avasi sen.</p> + +<p>"Tjenare!"</p> + +<p>"Tjenare!" kuului molempien suusta yht'aikaa.</p> + +<p>"No setä!" huudahti metsäherra, "nythän te tulette kuin kutsuttu, +käykää sisään," kehoitti hän kumarrellen ja ylimetsäherra astui sisään +kumarrellen siellä oleville herroille, pudisti sitten metsäherran kättä +ja tervehti toisiakin konttorissa olijoita vieraita, vallesmannia ja +Niiralaista.</p> + +<p>"Meillä täällä on Akselin syntymäpäivät," selitti vallesmanni.</p> + +<p>"Jaha! — No olkoon onneksi," sanoi ylimetsäherra kumartaen.</p> + +<p>"Kiitos," äänsi metsäherra ja kumarteli vastaan. — "Mutta olkaa hyvä +ja painakaa puuta, ottakaa tupakkaa ja täyttäkää lasinne," kehoitti +hän.</p> + +<p>"Kiitos," sanoi ylimetsäherra, mutta samalla tunkihe Heikki sisään. +Metsäherra kääntyi ovelle, näki Heikin ja kammahti.</p> + +<p>"Jahah, sinä taidat olla kyytirahaa velkomassa," sanoi ylimetsäherra +kaivellen taskuansa. "Mutta miten se on," sanoi hän metsäherraan +kääntyen, "kun tämä Heikki valittaa, että sinä olet jo kolmatta vuotta +sitten luvannut pitää torpan sijan syyniä ja tehdä hakemuksen, eikä +sitä vieläkään ole tehty?"</p> + +<p>Metsäherran kasvot vetäysivät pitkiksi. Hän katsoi niin neuvottoman +näköisenä vuoroin Heikkiä, vuoroin ylimetsäherraa ja vuoroin muita +konttorissa olijoita.</p> + +<p>"Minä tule syynämä, jahka sopii, tulen aivan ensi sula," sai hän +vihdoin huonolla suomenkielellään soperretuksi Heikille.</p> + +<p>Mutta vallesmanni se silmäili salaisella voiton riemulla Niiralaista.</p> + +<p>"Niinhän te olette kaiken aikaa luvanneet, että syynätään, jahka +sopii," sanoi Heikki kuivakkaasti.</p> + +<p>Metsäherra oli ikäänkuin tulisilla raudoilla, hänen huulensa vapisivat, +silmänsä pyörivät päässä ja tukkansa kohosi pystyyn.</p> + +<p>"Mene, mene nyt vaan, kyllä minä syynä ja teke hakemus," sopersi hän +Heikille. Mutta nimismiehellä oli niin ihmeen hauska.</p> + +<p>"Tässä on kyytiraha," sanoi vihdoin ylimetsäherra Heikille, "tule +sitten aamulla tänne, niin neuvotellaan siitä Korven torpan asiasta."</p> + +<p>Heikki otti rahat, sanoi hyvästin ja läksi.</p> + +<p>"Mitenkä ne on sen Korven torpan asiat, kun siellä yhä asuvat entiset +asukkaat?" kysyi ylimetsäherra taasenkin.</p> + +<p>"Kyllä vallesmanni on jo kaksi vuotta sitten saanut määräyksen häätää +ne pois," kiirehti metsäherra selittämään.</p> + +<p>Nyt oli nimismiehen vuoro hämääntyä. Hänen housunsa lokattivat. Hän +katsoi väliin kattoon, väliin lattiaan, kylmä hiki kihoili hänen +otsalleen ja kuiskaavalla äänellä sai hän vihdoin sanoneeksi: "Olen sen +unhottanut."</p> + +<p>"Kyllä te olette veljeksiä," sanoi ylimetsäherra, "ilmanko semmoinen +tyytymättömyys on kansaan päässyt, kun..."</p> + +<p>"No, herra jesta! Setä täällä," kajahti samalla ylimetsäherran selän +takaa.</p> + +<p>Ylimetsäherran kasvot kirkastuivat valoisiksi kuin päivä. Hän tervehti +rouvaa vanhan seuramiehen kohteliaisuudella. Mutta samalla tuli hän +kääntyneeksi salin ovea kohden ja näki sieltä vallesmannin ja Niiralan +rouvat. Arvokkaita kumarruksia tehden astui hän saliin ja tervehti +rouvia. Talon rouva seurasi perässä ja pyysi niin herttaisen +sydämellisellä tavalla ylimetsäherraa istumaan. Ylimetsäherra kumarsi +kiitokseksi ja istui nojatuoliin. Talon rouva istui myöskin ja vilkas +keskustelu alkoi ystävällisessä piirissä siinä valoisan lampun +ympärillä.</p> + +<p>Sattumalta heitti ylimetsäherra silmäyksen metsäherran rouvaan. Ja pian +kääntyi hänen katseensa uudelleen häneen. Hän tarkasteli, mutta salaa, +metsäherran rouvan kasvoin juonteita. Kiuhtuneet olivat rouvan ennen +niin täyteläiset kasvot. Lakastuneet olivat hänen poskipäiltään nuo +ennen niin raitista terveyttä uhkuvat punat. Kadonnut oli myöskin hänen +silmistään tuo entinen, rattoisaa mieli-alaa osoittava hohde. Ei +kajahtanut enää hänen äänessäänkään sitä iloisuutta kuin muinoin.</p> + +<p>Ylimetsäherran silmät vaipuivat laattiaan. Selittämätön, sisällistä +onnettomuutta aavistava tunne valtasi hänet. — —</p> + +<p>Mutta tuskin olivat ylimetsäherra ja rouva poistuneet konttorista, kuin +metsäherra vaipui hervotoinna sohvalle. Vallesmanni yritti päästää +hätähuudon ja syöksyä syliksi häneen, mutta Niiralainen pui nyrkkiä +hänelle olemaan alallaan ja sysäsi salin oven kiini. Sitten istui hän +metsäherran viereen, tarttui hänen käteensä ja koetteli valtimoa. +Hetken päästä avasi metsäherra silmänsä, Niiralainen laski hänen +huulilleen lasin raitista vettä. Metsäherra maistoi hiukan. Hetken +päästä nousi hän seisomaan ja puistautteli ruumistaan. Toinen puoli +ruumista näytti kankeammalta.</p> + +<p>"Mikä sinua vaivaa?" kysyi vallesmanni.</p> + +<p>"Ei minua mikään vaivaa."</p> + +<p>"Sinä olet kipeä, ehken on parasta heittäytyäksesi pitkällesi," sanoi +vallesmanni.</p> + +<p>"En minä ole kipeä, minä olen aivan terve," väitti metsäherra. Sitten +otti hän lasinsa. "Skool," sanoi hän vieraille ja maistoi, puisteli +taasen hartioitaan.</p> + +<p>"On tullut taasen tätä nykyä niin paljon maistelluksi, että pois sen +saisi heittää," arveli hän ja puisteli vielä kerran hartioitaan.</p> + +<hr class="tb" /> + +<p>Parin päivän perästä saapuivat Valtimon kyläläiset Niiralaan verojaan +maksamaan. Ahtaalla oli ukkoparkoja pitänyt, ennen kuin saivat +verorahat irti. Useampi oli nyt kumminkin rahoja saanut, mutta lehmät +olikin täytynyt porvareille "kirjan päälle" panna.</p> + +<p>Tuli siinä sitten puheeksi Niiralaisen kanssa siementenkin hankkiminen. +Niiralainen sanoi, että kruunun jyvävaroista he kyllä voisivat velaksi +siemenjyviä saada, jos vaan kunta menisi takuuseen.</p> + +<p>Mutta kuntapa ei takuuseen mene, sen tiesivät kaikki. Siksi oli jo +Valtimon kylä tullut köyhyydestään kuuluksi. Sitä paitsi oli työtä +tuskaa muillakin kyläkunnilla päästä siemenistä lävitse. Ja jos kruunu +koko kunnalle jonkun summan myöntäisikin, niin kenelle ne sitten +jaettaisiin.</p> + +<p>Sentähden tuumivat Valtimon kylän miehet parhaaksi koettaa hakea +kyläkunnan takuulla jyviä kruunulta lainaksi. Niiralainen lupasi tehdä +hakemuksen ja miehet pistivät puumerkkinsä takuukirjan ja valtakirjan +alle.</p> + +<hr class="chapter" /> + + + + +<h2><a name="IV" id="IV"></a>IV.</h2> + + +<p>Aamusta iltaan asti istui Korven Kaisu kangaspuissa tahi rukin takana. +Kepein askelin liikkui hän sillä välin askareillaan. Helakka laulu se +kajahteli aina silloin ylitse jäisen järven ja rannikoilla olevat +metsät ne kaiuttelivat säveliä Korven torppaan takaisin.</p> + +<p>Juotolla oli pikku karitsa ja nuori oli jo kasvanut oikein aika +kötkäleeksi. Hyvämerkkinen lehmän alku se olikin.</p> + +<p>Ja iltasilla aina kuin Kaisu oli päivän työnsä päättänyt ja elukkansa +illastanut, istahti hän tuohon navetan kynnykselle ja katseli +kasvattejaan. Siitä sitten kääntyivät silmät vähitellen pihalle, +pirttiin ja talliin.</p> + +<p>Olisi niin soma, jos Heikki jo vuoleskelisi talon tarvekaluja tuolla +pirtissä. Sieltä se sitten tulisi ulos ja menisi talliin hevostaan +illastelemaan. Silloin juoksisi hänkin sinne ja taputtelisi tuota +soreaa eläintä. Ja sitten hän palaisi jälleen navetan ovea sulkemaan. +Heikki tulisi perässä ja silmäileisi hänkin vuorostaan noita hyvin +hoidettuja eläimiä. Ja sitten he yhdessä aprikoisivat, monenko lehmän +heinän saisivat ensi kesänä torpan niityistä ja montako eläintä heillä +jo tulevana talvena olisi.</p> + +<p>Näitä mietti Kaisu ja päivästä päivään yltyvällä innolla hän kehräsi ja +kutoi kaupan vaatetta saadakseen yhä useamman pennin uuden talon +tarpeisiin iartaneeksi. Pojat olivat Amerikasta rahoja lähettäneet, +jottei Kaisun ansioita pitkän talven toimeen tulon eteen tarvinnut +uhrata.</p> + +<p>Oli niin mieluista ajatella tulevaa juhannuksen aikaa. Silloin +menisi hän ja Heikki ja Seinustan ukko kirkolle ja sitten — — ja +sitten — —</p> + +<p>Kaisun mielessä väikkyi tulevaisuus niin kirkkaana. Hän tuskin tuli +ajatelleeksikaan, että isänsä kävi yhä vähäpuheisemmaksi ja +miettiväisemmäksi. Syksystä oli hän pyytänyt lintuja, mutta oli +valittanut pari kertaa, että oli viety metso ansasta.</p> + +<p>"Kuka se semmoinen mestari on?" kysyi Kaisu.</p> + +<p>"Kukapa tuo muut lienee kuin tuo metsän vahti, sehän tuo on kieltänyt +kotuspuidenkin hakkuun," arveli ukko.</p> + +<p>"Sepä kummaa on, onhan tuo toisen kerran niin hyväntahtoinenkin."</p> + +<p>"Onhan tuo edessä nöyrä, mutta hihassaan pirua kantaa."</p> + +<p>Sitten kertoi vaari muutamana päivänä kokonaan pyydykset säretyn. Vielä +kerran laittoi hän ne kuntoon, mutta kuin nekin särettiin, arveli hän: +"Paras kai on panna kädet ristiin ja odotella kuolemaa, eivät ne herrat +salli kumminkaan mitään tehdä, mistä jotain apua elatukseen saisi," ja +sitten ei hän enää paljo pirtistä liikkunut, istuskeli vaan ja +mietiskeli itsekseen, sekä kaperteli yhtä ja toista siinä +istuskellessaan.</p> + +<p>Tuli sitten nimismies muutamana päivänä ja käski heidän heti muuttaa. +Eihän siinä mikä auttanut. Tavarat ja elukat vietiin Raution Aapon +torppaan ja sinne se ukkokin jäi, siksi kuin Kaisu meni kylältä +huonetta tiedustelemaan.</p> + +<p>Lotvonen se antoi Korven asukkaille pienen kamarin, vieläpä nouti +omilla hevosillaan ukon tavaroineen kotiansa.</p> + +<p>Mutta sen perästä ei ukko puhunut enää kenellekään ei luotuista sanaa. +Istuskeli vaan pesän edessä ja katseli uuniin. Öisin ei hän nukkunut. +Ruokakaan ei hänelle maistunut. Jos häneltä jotain kysyttiin, vastasi +hän lyhyesti, mutta useimmiten oli aivan ääneti. Kaisu ei tiennyt millä +häntä lohduttaa.</p> + +<p>Eräänä iltana sanoi Kaisu vihdoin: "Tulisitteko isä iloisemmaksi, jos +pääsisitte takaisin Korven torppaan?"</p> + +<p>Ukko katsoi häneen kysyvästi. Kaisu kertoi nyt suhteensa Heikkiin.</p> + +<p>"Siitä ei tule mitään," sanoi ukko.</p> + +<p>"Kyllä se on semmoinen ajatus ollut, eikä sitä taida enää käydä +peräyttäminenkään." sanoi Kaisu.</p> + +<p>Ukko ei puhunut kaukaan aikaan mitään. Katsoa tuijotti vaan uunin +suuhun siinä pesän edessä istuessaan. Vihdoin sanoi hän Kaisuun +kääntyen: "Jumala teitä siunatkoon, Heikkiä ja Sinua. Mutta kruunun +torppariksi elkää ruvetko. Saatte vaan raastaa ikänne kuin hevoset ja +vanhoina päivinänne ajetaan teidät pellolle kuin koirat. Minun aikani +on tullut ja minä menen kohta äitivainajasi luo, ja Kristuksessa +sovitetun isäni luo."</p> + +<p>Sitten heittäysi hän levolle, mutta kun Kaisu häntä aamulla hääteli +ylös, ei hän liikahtanutkaan, makasi vaan huulet hymyssä autuaan unta. +Hän oli kuollut.</p> + +<p>Kaisu meni käskemään talon väkeä, mutta vasta kuin hän jälleen palasi +sisään, ehti hän oikein tajuta, mitä oli kadottanut. Hän käänsi +selkänsä muille, heittäysi pöydän yli pitkälleen ja kätki kasvonsa +käsiinsä. Hän ummisti silmänsä. Mutta sielunsa sisimmässä näki hän +kumminkin isänsä haamun, hänen liikkeensä ja tuon katseen, jota ei hän +enää koskaan saisi nähdä. Hän tunsi itsensä niin yksinäiseksi. +Sanomaton ikävä ja kaipaus täytti hänen mielensä. Hän koetti hillitä +itseään, mutta sydän hyppäsi sitä rajummin. Kuuma kyynelvirta kuohahti +hänen silmistään ja hän itki niin toivottoman katkerasti.</p> + +<hr class="tb" /> + +<p>Sillä välin olivat koittaneet Heikille kauvan odotetut päivät. Hän sai +raataa omassa työssään.</p> + +<p>Kaukana sydänmaan yksinäisyydessä siirtyi hän puun tyveltä puun +tyvelle. Kirves kohosi yli olan ja "naksis", putosi se sieltä puuhun, +ja "naksis" kertoi kaiku niin vakavassa tahdissa Heikin kirveen ääntä. +Petäjä alkoi huojua ja Heikki koetti ohjata sen kaatumista. Mutta voi +onnettomuutta! — se ryöstäysi puolen sylen arvion määrätyltä +linjaltaan ja kaatui lähellä seisovaa petäjää vasten. Petäjä sujahti +hieman ja Heikin kaatama puu sortui maahan semmoisella voimalla, että +koko metsä rytisi. Oksat katkeilivat ja tuo sujahtanut honka heitti ne +takaisin kimmahtaessaan suoraan Heikkiä kohden. Sen keksittyään +heittihe Heikki vastakkaiselle suunnalle pitkäkseen. Mutta samalla iski +muuan oksan tyvi häntä takaraivolle ja Heikki meni silmän räpäyksessä +tiedottomaksi.</p> + +<p>Tuntien kuluttua heräsi Heikki kuin unesta ja katseli oudosti +ympärilleen. Hän koetti päätänsä. Se oli märkä ja hanki punotti hänen +allansa verestä. Vähittäin kömpi hän ylös ja alkoi tajuta, mitä oli +tapahtunut. Verta ei ollut ylen paljon vuotanut eikä Heikki muutakaan +suurempaa kipua tuntenut. Mutta polttava jano vaivasi häntä. Hän +kokoili kuivia oksia metsästä ja viritti tulirovion. Sitten kiskasi hän +koivun kylestä tuohta ja teki ropeen, veisteli hongan puolikkaasta +kynän, asetti sen ylös maasta aivan lähelle nuotiota ja pani suuren +lumitönkin kynään. Kuumuudesta suli lumi ja vesi virtasi kynää myöten +ropeesen. Sillä välin sitoi hän haavansa, otti sitten ropeen, joi +raikasta vettä ja varustausi matkalle.</p> + +<p>Hän hiihteli yksinäiselle metsäsaunalle. Sinne oli tullut Seinustan +Jussikin hevosella Heikkiä puun vedossa auttamaan. Miehet laittoivat +tuon hataran metsäsaunan lämmitä. Saunan edessä oli kolme kiveä. Niiden +väliin sytyttivät tukkimiehet aina iltasilla roihuavan tulen, laskivat +padan niiden päälle ja keittivät velliä, puuroa tahi jankkia.</p> + +<p>Sillä välin tekivät he hevoselle apetta ja ruokkivat sitä, kokoilivat +kuivia puita metsästä ja lisäsivät niitä saunan pesään. Kun keitto oli +valmis, niin sulasivat he vielä juomavettä lumesta, ja istuivat lopuksi +syömään.</p> + +<p>Vihdoin he ottivat liisteet ja mitä muuta laudan palasta olemaan +sattui, veivät ne saunaan, asettivat seinään lyödyille vaarnoille ja +paneusivat niille nukkumaan. Mutta armottoman kuumaksi oli tuo +mitättömän pieni saunapöksä paneutunut. Hiki alkoi virtailla ympäri +ruumista, kuiva saunan kitku karvasteli kurkkua ja koko elämä tuntui +niin tuskaloiselle. Vähittäin vaivutti kumminkin väsymys ja uni silmät +kiini ja miehet nukkuivat sikeintä untaan. Mutta muutamien tuntien +perästä heräsi jo Heikki. Leuvat löivät loukkua ja armoton vilu +värisytti ruumista. Tuo koirankaulalle salvettu, heinän töryllä rivetty +ja kaikin puolin hätäisesti varustettu saunapöksä oli laskenut läpi +kaiken lämpimän. Heikki koetti suojata vaatteilla itseään, mutta vilu +yltyi vaan. Hän hyppäsi ylös ja huomasi Jussilla olevan saman taistelun +pakkasta vastaan. Muuta neuvoa ei ollut kuin pistää sauna uudelleen +lämmitä.</p> + +<p>Heikki kohensi sidettä päässään. Mitään kipua ei enää tuntunut. Sitten +pistäysi hän ulos. Hevonen oli vilusta kontettumaisillaan. Heikki kynsi +korvallistaan. Hän avasi saunan oven.</p> + +<p>"Jussi, nousetko ylös!" — "No, no?" — "Hevonen on aivan +paleltumassa." — "Hevonenko?" — "Niin, hevonen." — "No?" — "Täytyy +kai mennä tukin ajoon." — "Keskellä yötä." — "Mikäpä siihen muu, +kontettuu kai se yhteen kohden."</p> + +<p>Jussi kömpi ylös. Heikkikin pistäysi saunaan. He pistivät päälleen ja +varustausivat lähtöön. — — —</p> + +<p>Päivät ja viikotkin vierivät. Heikki hakkasi tukkia, Jussi niitä +vedätti ojan varteen. Väliin kirposi kirves Heikin kädestä ja hän +pyyhki hikeä otsaltaan. Silloin johtui aina hänen mieleensä tuo +yksinäinen metsätorppa tuolla Raision järven rannalla. Sydän sykähti +niin omituisesti ja käsi puristui jälleen kirvesvarteen.</p> + +<p>Ja iltasilla aina kun Heikki hiihteli yötä viettääkseen yksinäiselle +metsäsaunalle, kajahtelivat voimakkaat laulun sävelet halki sydänmaan. +Ajatukset pyrkivät aina tulevaan juhannuksen aikaan. Siksi ehtisi hän +saada Korven torpan haltuunsa ja silloin häitäkin vietettäisiin. +Seinustan metsästä hakkaamansa puut saisi hän myödä uuden talon +tarpeisiin ja perintörahat saisivat kasvaa korkoa toistaiseksi. — Niin +se Heikki mietiskeli ja taasenkin kajahti laulu kevättalven raikkaassa +ilmassa.</p> + +<p>Päivät jatkuivat ja luonto muuttui yhä valoisammaksi. Auringon helle +sulatti vähin erin talven paksua lumivaippaa. Kovat yökylmät tekivät +erinomaisen hyvän hankikelin. Vartevassa petäjämetsässä pujotteli Jussi +aina Heikin luo. Yhdessä he sitten panivat kuorman ja Heikki saatteli +Jussia tielle. Sitten palasi hän taasen tukkia kaatamaan.</p> + +<p>Mutta yhä ohkaisemmaksi kävi lumikerros. Puitten juurilta se suli +kokonaan. Vihannat puolan ja mustikan varret tunkivat esille. +Pyöreäselkäisenä kierteli valkoinen hanki vähän ulompana puitten +juurilta. Vihantana humisi korkea havumetsä. Mutta ihka alastomina +seisoivat valkeakylkiset koivut tuolla vähän alempana. Ihan mustaksi +oli muuttunut räseikkö tuolla rämeellä. Vesisuot olivat vielä +lumivalkoiset. Koko luonto oli kirjava kuin tikka.</p> + +<p>Viimein tuli sateiden vuoro. Viikkokauden satoi joka päivä. Valkoinen +lumi ruskehtui. Metsäpurot tulivat tulvilleen ja alkoivat syytää +vettänsä alas rämeille ja vesisoille. Jäät muuttuivat mustan puhuviksi +ja kohosivat korkeammalle.</p> + +<p>Tulvavesi alkoi jo liikutella Heikin puitakin. Yksin yksitellen ohjaili +Heikki niitä väylälle. Jussi oli jo aikoja sitten hevosen kanssa kotiin +lähtenyt. Ahkerasti muhjaili Heikki puittensa kisassa aamusta iltaan +asti. Mutta tuohon ne nyt torausivat, tuohon paikkaan. Oli pienonen +vesilampero siinä edessä. Jää oli lamperossa sulamaton ja kova. Tukin +levyisen kanavan sahasi Heikki lamperon halki. Siitä solutteli sitten +yksitellen tukkinsa kanavaa myöten lamperon alapäähän, josta puut +pääsivät jälleen vesiväljälle.</p> + +<p>Väsymys ja uni vaivutti Heikin voimia. Hän otti puut puomilla kiini ja +etsi kuivaa paikkaa levätäkseen, mutta turhaan. Koko maisema oli +tulvaveden ja vesihyhmän vallassa. Hän karsi muutamia kuusen lehviä, +leväytti ne tukeilleen ja heittäysi pitkäkseen. Vesi juosta liritti +hänen allaan. Hän kuunteli hetken veden lorinata ja nukkui.</p> + +<p>Päivä paistoi jo korkealla, kun Heikki heräsi. Hän tunsi +virkistyneensä. Pitkään aikaan ei ollut niin rauhallisesti nukkunut. +Hän otti eväslaukkunsa ja haukkasi aamiaista. Sitten irtautti puomin ja +iloisen lähdön ne tukit saivatkin.</p> + +<p>Puittensa matkassa alkoi Heikkikin solua ojan vartta alas. Tukilla hän +seisoi ja sen mukaan muutteli jalkojaan, miten tukki vedessä pyöriä +muljahteli. Väliin hyppäsi hän tukilta toiselle. Pienonen keksi oli +hänellä kädessä, jolla ohjasi rannan risuihin tarttuneita puita jälleen +väylälle.</p> + +<p>Matkalla yhtyi Heikin puihin yhä suurempi ja suurempi joukko muiden +puita, jotka olivat ojaa alas solumassa nekin. Enimmäkseen oli niissä +maan omistajain metsistä otettuja puita, mutta oli joukossa kruunun +metsistäkin varastettua kalua. Kaikilla oli kiire, sillä vesi aleni +huimaavaa vauhtia ja jos ei pian jouduttaisi Isoa valtimoa alas, niin +puut jäisivät kuiville tulevan vuoden tulvaa odottelemaan. Täytyi siis +kokea jouduttaa puita alas niin kuumalta kuin kärsi.</p> + +<p>Puut olivatkin jo soluneet Kalimen ojan suuta lähelle, ei kauvas sitä +paikkaa, missä Kalimen oja laskee Isoonvaltimoon. Mutta silloin +alkoivat puut patoutua yhteen röykkiöön. Heikki koki solutella puitaan +eteenpäin, mutta kauvas eivät ne enää päässeet. Vankka tukkilaveri oli +edessä.</p> + +<p>"Mitä tämä merkitsee?" arveli Heikki, hyppäsi ojan törmälle ja alkoi +kävellä ojan suuta kohden. Tultuaan metsän laitaan, tapasi hän muutamia +Valtimon kylän miehiä, jotka vihapäissään kiroilivat metsäherroja. +Tukit olivat patouneet ojan suuta myöten. Paikaltaan eivät ne +liikahtamaan päässeet.</p> + +<p>"Kuka tänne on puomin haalannut?" huudahti Heikki.</p> + +<p>"Kukas muut kuin nuo metsäherran p—t," sanoi miehistä joku.</p> + +<p>"Eivät ole talvella viitsineet etsiä varastettuja puita tämän ojan +varresta ja aikovat nyt estää meidänkin puumme alas menemästä."</p> + +<p>"Kenenkä luvalla ne yhteisen kulkuväylän tukkivat?" kysyi Heikki.</p> + +<p>"Mitä ne metsäherrat lupia kysyvät, juovat kuin siat ja elävät kuin +päättömät!" huudahti joku.</p> + +<p>"Jos emme tänä päivänä saa puita alas, niin silloin ne jäävät tähän. +Vesi kuivaa aivan silmissä," säesti toinen.</p> + +<p>"Hakkaa puomin poikki," sanoi Heikki ja alkoi kävellä ojan suulle.</p> + +<p>"Ei sitäkään saata olla hyvä tehdä," arveli eräs mies ja kaikki he +alkoivat kävellä Heikin perässä.</p> + +<p>"Hakkaan, p—e vieköön," vannoi miehistä joku.</p> + +<p>Kädet nyrkissä ja tukka pystyssä saapui Heikki puodin tykö. Siellä oli +Niiralainen, pari metsäntarkastajaa ja joukko metsänvahtia.</p> + +<p>"Ottakaa puomi pois!" komensi Heikki herroja.</p> + +<p>"Pidähän vähän pienempää suuta," varoitti metsäherroista joku tarttuen +pyssyynsä.</p> + +<p>"Puomi pois, sanon minä!" komensi Heikki ja kohotti jykevän nyrkkinsä.</p> + +<p>Metsäherra ojensi pyssynsä häntä kohden.</p> + +<p>"Mitä tässä pitkistä pakinoista," sanoi eräs mies, juoksi keskelle +tukkilaveria ja alkoi hakata kirveellä puomia poikki.</p> + +<p>"Elä koske siihen," kiljui metsäherra ja juoksi pyssy ojennettuna +lähemmä rantaa, seisahti ja tähtäsi. Mutta samalla sai hän Heikin +nyrkistä sellaisen iskun korvalleen, että tupertui suulleen törmälle. +Pyssy putosi maahan ja laukesi. Heikki otti sen, löi sen lähellä +olevaan tukkiin kahdeksi kappaleeksi ja paiskasi palaset jokeen.</p> + +<p>"Tuon minä niille p—lle teen," sanoi Heikki vihan vimmassa.</p> + +<p>"Heikki, Heikki, mitä sinä teet!" kuului Seinustan ukon varoittava +ääni.</p> + +<p>Mutta samalla katkesi puomi rutisten, ja paukkuen alkoivat tukit solua +virtaa. Heikki hyppäsi tukille ja meni puiden matkassa. Samoin tekivät +muutkin tukin uittajat.</p> + +<p>"Ottakaa kiinni tuo konna," kiljuivat metsäherrat vahdeille.</p> + +<p>Nämä töytäsivät Heikin perään, mutta tämä luikui jo tukillaan kappaleen +matkan päässä Isonvaltimon kuohuvilla aalloilla.</p> + +<p>"Mitä, Jumalan tähden, täällä on tapahtunut?" huudahti Seinustan ukko, +joka lääpästyneenä saapui paikalle.</p> + +<p>"Tuo teidän poikaroisto aikoi tappaa minut," sanoi iskun saanut +metsäherra pitellen verta vuotavaa nenäänsä. "Tulkaahan vahdit +katsomaan, mimmoiseksi se pieksi minut, katsokaa ja pankaa muistiinne, +koetetaan mitä se maksaa, kun virkamiestä virantoimituksissa tuolla +tavalla lyödään," ja hän näytti metsänvahdeille ajettuvaa +korvallistaan.</p> + +<p>"Pitää toimittaa vangitsemiskäsky aivan paikalla alas," säesti toinen +metsäntarkastaja ja voiton riemu se paloi hänen silmistään.</p> + +<p>"Niin pitää, niin pitää," sanoi iskun saanut herra, "mennään pian +taloon ja lähetetään sieltä yksi metsänrahdeista kirjeen kanssa alas, +että siellä oleva vallesmanni ottaa roiston kiini."</p> + +<p>"Parasta on, että kytkette meidät jokaisen," sanoi Seinustan ukko +katkerasti ja hänen huulensa vavahtelivat isällisestä liikutuksesta.</p> + +<p>"Aijotteko te vielä ruveta tuota roistoa puoltamaan," sanoi iskun +saanut metsäherra.</p> + +<p>Ukko ei saanut enempää sanoneeksi. Verkalleen kääntyi hän pois. Hänen +rintansa kuohui äkillisestä mielen liikutuksesta.</p> + +<p>Mutta tuolla metsän rinteessä keksi hän Raution Aapon, joka ohjaili +tukkia väylälle. Hän kääntyi jälleen metsäherroihin ja viittasi Raution +Aappoon. Mutta metsäherrat eivät Aaposta välittäneet, alkoivat painua +vain Seinustan taloa kohden.</p> + +<p>Tämän nähtyään kävi ukon mielen tila yhä sekavammaksi. Hän seisoi siinä +paikallaan kuin pökkö.</p> + +<p>"No johan minä olen sitä niin monta kertaa sanonut," huusi Raution +Aappo ukolle, "ettei rehellinen ihminen nykyisen metsähoidon aikana +menesty. Nyt sen saatte nähdä," ja voiton riemu loisti Aapon silmistä.</p> + +<p>"Jos Heikki olisi tehnyt niinkuin minä, niin ahdisteltaisiin häntä nyt +yhtä vähän kuin minuakin," arveli hän lisäksi.</p> + +<p>Ukko ei näyttänyt kuulevan, mitä Aappo hänelle sanoi. Seisoi vaan siinä +kuin kuvapatsas.</p> + +<p>"Olkaa vaan huoleti, kyllä minä pidän huolen, että Heikki ehtii +aikanaan pakoon," huusi Aappo ja hyppäsi veneeseen.</p> + +<p>Mutta ukko ei vastannut mitään. Seisoi vaan siinä silmät suurina kuin +suitsirenkaat. Vihdoin kääntyi hän Aappoon päin, ja näytti aikovan +huutaa hänelle jotain. Mutta Aappo liukui veneellään jo niin kaukana, +ettei ukko mitään hänelle sanoneeksi saanut. Hän alkoi astua verkalleen +kotiaan kohden. Hänen päätänsä kiristi ja sydämessään tunsi hän +omituisen pakotuksen.</p> + +<hr class="tb" /> + +<p>Tuohon joen mutkaan, lähelle Isonvaltimon suuta olivat Valtimon +kyläläiset ottaneet puunsa kiini. Suuri osa oli näistä puista jo +talvella myöty tuossa jokisuulla olevalle sahalle.</p> + +<p>Siinä istuskelivat nyt miehet jokitörmällä rauhallisesti piippuaan +imeskellen ja jaaritellen yhtä ja toista.</p> + +<p>"Ketä tuolta soutaa?" sanoi äkkiä joku.</p> + +<p>"Niiralainen, metsänvahti ja Seinustan ukko," arveli toinen. Samalla +laski vene rantaan. Soutajat vetivät veneen maalle ja alkoivat astua +miehiä kohden.</p> + +<p>"Missä on Heikki?" kysyi ukko valtimolaisilta.</p> + +<p>"Konttoriin kai on mennyt tilille," arvelivat miehet.</p> + +<p>"Oletteko kuulleet, että Helkalan kartano on toissa yönä palanut?" +kysyi Raution Aappo tulleilta, kun huomasi, että nämät aikoivat lähteä +Heikkiä etsimään.</p> + +<p>"Helkalan kartano!" huudahtivat kaikki silloin yhtaikaa.</p> + +<p>"Aivan maata myöten kuuluu poroksi muuttuneen."</p> + +<p>"Aivan maata myöten!"</p> + +<p>"Noo — oli se vakuutettu," sanoi Niiralainen ja yritti mennä.</p> + +<p>"No kuinka kävi siementen hakemuksen?" kysyi Aappo Niiralaista +pidätellen.</p> + +<p>"Eihän niitä ilman kunnan takuuta myönnetty."</p> + +<p>Alakuloisesti silmäilivät miehet Niiralaista, ikäänkuin neuvoa kysyen. +Mutta Niiralainen kääntyi verkalleen ja yritti mennä.</p> + +<p>"Mitenkä sen kansakouluasian kävi?" kysyi Aappo Niiralaista yhä +pidätellen.</p> + +<p>"Kansakouluasian?" sanoi Niiralainen säpsähtäen.</p> + +<p>"Niin, pääseekö kunta sitä kannattamasta?" kysyi Aappo ja veti leveät +kasvonsa irviin.</p> + +<p>"Kyllä se pääsee, kyllä se pääsee, on ostettu huoneet ja peltoa."</p> + +<p>"Mistä?" kysyivät kaikki.</p> + +<p>"Minulta, se iso kartano," sopersi Niiralainen.</p> + +<p>"Ja kenen rahoilla?" kysyi ukko tiukasti.</p> + +<p>"No ei niillä rahoilla niin kiirettä ole," sanoi Niiralainen.</p> + +<p>"Mutta kuka sen lopultakin maksaa?"</p> + +<p>"Kukako? — Tietysti kunta, mutta eihän sitten tarvitse maksaa huoneen +hyyryä, eikä opettajalle pelloista," sanoi Niiralainen.</p> + +<p>"Ja paljonko se rustinki maksaa?" ahdisteli ukko.</p> + +<p>"Kymmenen tuhatta markkaa," sanoi Niiralainen ja alkoi kävellä sahalle +päin.</p> + +<p>"Ka sillä lailla sitä kansakoulun kannattamisesta päästään. Otetaan +kymmenen tuhannen markan laina ja ruvetaan vuosittain korjailemaan +ijänikuisia huonerotteloita," sanoi pilkallisesti Aappo, mutta muitten +miesten naamat ne vetäysivät niin pitkiksi, että nehäntä vasta pitkiksi +venyivät.</p> + +<p>"Jumalan terve," sanoi Niiralainen muutamalle sahan työmiehelle, joka +tuli häntä vastaan ja he koettelivat toistensa kämmeniä.</p> + +<p>"Onko se sitten vielä hihhuliksikin herennyt?" sanoi ukko ja koko hänen +ruumiinsa läpi kävi inhon väre.</p> + +<p>"Tässä keväällähän se tuli kristityksi ja harras onkin. Siellä istui +toissa pyhänäkin ylimmällä istuimella seuroissa, ja kun puhuva veli +kysyi häneltä, että eikös se niin ole, veli Niiralainen, että Jumalan +lapsi ei tarvitse lakia, vastasi Niiralainen, että niinhän se on, +niinhän se on, ja sekös se vasta papille intoa antoi, saarnasi ja huusi +ja viuhtoi käsillään, että armosta se Jumalan lapsi elää, armostahan me +elämme, eikös se niin ole, veli Niiralainen, että armostahan me elämme, +johon Niiralainen taasen vakuutti, että niinhän se on, armostahan me +elämme ja silloin nousi koko seurakunta liikkeeseen ja huusi, että +niinhän se on, Jesus ole kiitetty, armostahan me elämme, Jesus ole +kiitetty. — Ja armostahan se veli Niiralainenkin elää, Jesus ole +kiitetty," selitti miehistä joku toimessaan.</p> + +<p>Aurinko paistaa hellitti niin räykeästi taivaslaelta. Leppeä tuulen +henki sai Valtimon vesikalvon väreilevään liikuntoon ja vasta tulleet +kesälinnut virittivät virsiään korkealla ilmassa. Luonto oli jälleen +uudistunut. Kaikkialla oli eloa ja liikettä.</p> + +<p>Ristiin rastiin kiertelivät käytävät sahan tontilla, mikä johti +lankkutapuleille, mikä rima-, pinta- ja lautatapuleille, mikä +saharakennukselle, mikä sahanhoitajan ja työmiesten asunnoille, mikä +minne, kuka kunne. Muutamalla näistä käytävistä keksi Raution Aappo +Heikin verkalleen astuskelevan Niiralaista kohden, joka yhä seisoi +tuossa keskustellen tervehtimänsä sahan työmiehen kanssa.</p> + +<p>Juoksujalassa kiiti Aappo erästä toista käytävää myöten Heikkiä kohden, +viittasi hätäisesti häntä luoksensa ja kääntyi toiselle käytävälle, +joka johti syrjemmällä olevien lankkutapulien suojaan. Hän viittasi +Heikkiä peräänsä pitäen koko ajan tarkalla silmällä Niiralaisen +liikkeitä. Heikki seurasi kysyvin katsein verkalleen Aappoa. Helpommin +hengitti Aappo, saatuaan Heikin piilopaikkaan ja huomattuaan, ettei +Niiralainen heitä keksinyt.</p> + +<p>"Oletko kuullut kummempaa, kun ne aikovat pistää sinut rautoihin?" +sanoi Aappo hätäisesti Heikille.</p> + +<p>"Rautoihin minut!" sanoi Heikki. "Eikö teidät?" lisäsi hän +pilkallisesti.</p> + +<p>"Minä olen jo liian paljon pahaa tehnyt sitä kunniaa saavuttaakseni."</p> + +<p>"Minä taasen en ole mitään pahaa tehnyt."</p> + +<p>"Mutta leikki pois, Niiralainen ja setäsi olivat tuolla, vallesmanni +saapuu kotia aivan kohta ja silloin olet satimessa," sanoi Aappo +hätäisesti.</p> + +<p>"Niiralainen ja setä! — Missä he ovat?" kysyi Heikki ja yritti lähteä +heitä etsimään.</p> + +<p>"Oletko hullu!" huudahti Aappo Heikkiä pidätellen. "Malta nyt ja usko +minua, muutoin tartut pian käpälälautaan."</p> + +<p>"Mistä syystä?" kysyi Heikki tuikeasti.</p> + +<p>"Tietysti tuosta kunnon iskusta, jonka annoit eilen metsäherralle."</p> + +<p>"Hehän aikoivat ryöstää minun puuni," sanoi Heikki.</p> + +<p>"Sitä ei laki katso — —" Mutta samalla tuli Niiralainen näkyviin +muutamaa käytävää myöten. Heikki ei kumminkaan vielä häntä keksinyt.</p> + +<p>Aappo veti taskustaan komean paperin, työnti sen Heikille ja sanoi: +"Tässä on semmoinen tiketti, joka vetää Tukholmasta Amerikaan saakka. +Pistäy pian tuohon tureikkoon," ja hän viittasi lankkutapulin takana +kasvavaan varsikkoon, "pujottele sieltä pääjoen partaaseen, nouse +jollekin tukkilautalle, jolla voit päästä meren rantaan. Sinulla on +niin paljon rahaa, että pääset Tukholmaan ja ottakootpa sitten hiiren +hännästä kiini."</p> + +<p>Helpoituksen huokaus kohosi Aapon rinnasta, kun hän näki Heikin +käärivän tuon korean paperin kokoon ja pistävän taskuunsa. Mutta +todellisuudessa ei Heikki ajatellut, mitä teki. Aappo odotti joka +silmän räpäys Heikin pistäytymistä tuonne tureikkoon. Mutta sen sijaan +sattui Heikki kääntymään Niiralaiseen päin ja samassa keksivät Heikki +ja Niiralainen toisensa. Vakavin askelin alkoi Heikki aivan +huolettomasti astuskella Niiralaista vastaan.</p> + +<p>"Heikki!" pääsi Aapolta tuskainen huudahdus, ja hän tarttui Heikkiä +takin liepeeseen. Mutta Heikki ei välittänyt mistään, astui vaan +edelleen ja tervehti Niiralaista kohottaen kättään lakkinsa lippuun. +Mutta jäykemmin kuin ennen tervehti Niiralainen häntä ja pyörähti +katsomaan taakseen. Sieltä tulivat metsänvahti, Seinustan ukko ja +joukko Valtimon kylän miehiä. Kun he saapuivat lähemmäksi, kääntyi +Niiralainen Heikkiin ja sanoi kuivalla, virallisella äänellä:</p> + +<p>"Sen johdosta mitä eilen tapahtui Kalimen ojan suussa, on minun +velvollisuuteni hankkia poliisitutkinto ja vaatia sinun +vangitsemistasi, mutta koska nimismies nyt ei ole kotona, tulet sinä +tämän metsänvahti Haikolan silmällä pidon alaiseksi, siksi kunnes +voimme sinut rautoihin kytkeä, ja tulee Haikolan tarkoin vartioida tätä +Heikki Seinustaa, ettei hän pääse karkutielle pujahtamaan," ja jokaisen +sanan lausui hän oikein erityisellä painolla.</p> + +<p>Heikki loi vakavan silmäyksen ensin Niiralaiseen, sitten ukkoon ja +vihdoin muihin Valtimon kyläläisiin, ikäänkuin kysyäkseen, että +aikovatko nämät oikein miestuumasta tehdä hänet narrikseen. Mutta hän +luuli huomaavansa, että kaikki katselivat häntä pelon ja säälin +sekaisilla tunteilla. Syntyi hetken äänettömyys.</p> + +<p>"Kyllä sinun on parasta alistua kohtalosi alle ja kärsiä mitä ikänä +tulleekin," sanoi vihdoin ukko liikutetulla äänellä.</p> + +<p>"Mutta mitä, Jumalan tähden, minä olen tehnyt, kun minua näin uhataan?" +kysyi vihdoin Heikki hiukan värähtelevällä äänellä.</p> + +<p>"Mitäkö? — Olet lyönyt virkamiestä virantoimituksessa ja se ei ole +leikin tekoa se," sanoi Niiralainen, entistään juhlallisempana.</p> + +<p>"Mutta hehän tukkivat minulta tien ja tahtoivat salvata puuni."</p> + +<p>"Sitä ei laki katso," keskeytti Niiralainen tuimasti, kun huomasi että +Heikki yritti kertomaan koko eilisen päivän tapahtumat.</p> + +<p>"Laki, laki," sanoi Heikki kärsimättömästi, "se laki se on teillä joka +paikassa, tekisi mieleni kerrankin nähdä mimmoinen kirja se on se +lakikirja, jonka nojalla herrat saavat tehdä alemmalle kansalle, mitä +milloinkin mieli tekee."</p> + +<p>"Kyllähän sen saat nähdä, tässä se on," sanoi Niiralainen vetäen +samalla lakikirjan laukustaan ja ojentaen Heikille.</p> + +<p>"Onpas se aika komea kirja," arveli Heikki ja selaili sitä hetken +aikaa, "mutta missä tässä nyt sanotaan, ettei omia puitaan saa laskea +alas virtaa, jos herrain päähän pistää sitä estää."</p> + +<p>Niiralainen otti kirjan, selaili sitä hetken aikaa, osoitti sormellaan +muuanta paikkaa Heikille ja sanoi: "Tuossa."</p> + +<p>Heikki otti kirjan ja alkoi lukea siitä saarnaavalla äänellä:</p> + +<p>"Joka lyöpi tuomaria tahi muuta kuninkaan virkamiestä, hänen +virantoimituksessaan, taikka sentähden häntä kostaa, menettäköön — hen +— hen — ken — sä —" mutta siihen takertui Heikin kieli, kirja +putosi hänen käsistään, ja hän vetäysi taakse päin. Hän tunsi miten +oudosti kaikki ympärillä olijat katselivat häntä. Väliin kalpenivat +hänen kasvonsa, väliin ne taasen kävivät tulipunaisiksi, ja tuskan hiki +vieri hänen otsaltaan.</p> + +<p>"Vallesmanni tulee," sanoi metsänvahti äkisti silmäten jokirantaan.</p> + +<p>Ja vallesmanni tulikin. Veneellä hän laski tuohon läheiseen rantaan ja +kömpi siitä maalle. Niiralainen alkoi verkalleen astua nimismiestä +kohden. Metsänvahti yritti tehdä samoin. Mutta Niiralainen kääntyi +häneen ja loi samalla silmäyksen Heikkiin, merkiksi että metsänvahdin +tuli muistaa velvollisuutensa. Heikki huomasi sen. Koko hänen +ruumistaan karsi huomatessaan, että häntä vartioitiin kuni pahan +tekijää ainakin. Hän tunsi miten oudosti ihmiset katselivat häntä. Hän +olisi mielellään suonut vajoovansa maan alle heidän näkyvistään. Hän +näki miten Niiralainen ja setänsä lähenivät nimismiestä ja puhuttelivat +häntä. Nimismiehen kiiltävät napit välkähtelivät niin kirkkaasti +aurinkoa vasten. Se vaikutti Heikkiin niin kamalan lumoovasti.</p> + +<p>Nimismies kääntyi venheelle. Heikin sydäntä vihlasi. Hän luuli +kuulleensa raudan kalskahduksen. Tuntui siltä, kuin hän olisi kamalaan +uneen vaipunut. Hän kuuli uudelleen raudan kalsketta. Hänen olentonsa +sisimmästä kiersi tuskan väre. Hän näki miten huolettomasti nimismies +heitti käsiraudat käsivarrelleen ja alkoi kävellä suoraan häntä kohden. +Hänet valtasi sisällinen kauhistus. Hetkeäkään ei hän voinut enää +seista paikallaan. Hän tunsi sisällisen pakon paeta. Arkana kuin +räikätty jänis lähti hän täyttä karkua juoksemaan.</p> + +<p>Metsänvahti yritti perässä, mutta Raution Aappo heittiin pitkäkseen +hänen jalkoihinsa ja metsänvahti tuikahti päistikkaa silmälleen. Ennen +kuin hän ehti uudelleen jaloilleen, juosta vilisti Heikki jo lähellä +noita lankkutapuleita, joiden suojassa hän oli äsken Aapon kanssa +seisonut. Raution Aappo juosta lyyhäsi hänen perässään kiini tavotellen +Heikkiä muka hänkin.</p> + +<p>Aappo näki miten Heikki pujahti lankkutapulein suojasta tureikkoon, +mutta kääntyi kumminkin muuanta käytävää rantaan päin ja huusi +metsänvahdille, että täällä Heikki menee. Hän juosta lyyhäsi rantaan ja +huusi:</p> + +<p>"Tuolla uipi, näettekö, tuolla uipi. Jo ehti joen yli, näettekö, tuolla +konttaa pensikkoon, kas tuolla!" ja hän viittasi käsillään +vastakkaiselle rannalle.</p> + +<p>"Vene tänne ja pian!" komensi nimismies ja pian olikin vene paikalla, +nimismies ja joukko muita miehiä meni veneeseen. He soutivat joen yli. +Heikkiä etsittiin monta tuntia läheisistä seuduista, mutta turhaan. +Häntä ei löydetty mistään.</p> + +<hr class="tb" /> + +<p>Tapaukset Kalimenojan suussa levenivät pian ympäri Valtimon kylää. Pian +kerrottiin Korven Kaisullekin, miten Heikki oli lyönyt metsäherraa ja +miten Niiralainen ja Seinustan ukko olivat menneet alas Heikkiä takaa +ajamaan.</p> + +<p>Kaisu käsitti hyvin, että Korven torppaan muuttaminen ja heidän +hääpuuhansa olivat nyt turhaan rauvenneet tahi ainakin tuonnemmaksi +siirtyneet. Hän istui kamarissaan ja neuloi paitoja. Kevätauringon +kirkkaat säteet tunkeusivat kamarin ikkunasta sisään. Ilma tuntui +tuolla sisällä niin tukehuttavan raskaalta. Hän otti ompeluksensa ja +hiipi ulos. Virkeä kevättuuli tuoksahti niin suloisesti häntä vastaan. +Hän käveli Valtimon törmälle, istui siihen vihannoivalle nurmikolle ja +otti esille neuloksensa.</p> + +<p>Mutta päänsä kääntyi väkisinkin Seinustaa kohden. Oi kuinka halusta hän +olisi tahtonut saada tarkempia tietoja Heikistä, mutta keneltäkään ei +hän kehdannut kysyä, mitä he luulivat Heikille rangaistukseksi tulevan. +Hän koetti neuloa, mutta väkistenkin jäi työ siihen.</p> + +<p>Kevään ensimäinen kukka aukasi juuri kupunsa ja pisti taivahan siniset +terälehtensä näkyviin. Liverrellen lentivät pääskyset ristiin ja +rastiin korjaillen pesiään kesäasunnoiksi. Ahkerassa toimessaan vetivät +muurahaiset korsia pesäänsä tuolla törmän rinteellä. Kaikkialla oli +eloa ja liikettä.</p> + +<p>Lasikirkkaana välähtelivät Valtimon aallot kevätauringon valossa. +Vaalean sinervänä kaareili taivas Kaisun pään päällä.</p> + +<p>Tunti seurasi toistaan, mutta Kaisu istui vaan tuossa Valtimon ahteella +ja neuloi. Tietämättään, tahtomattaan kääntyivät hänen kasvonsa silloin +tällöin Seinustaa kohden, ikäänkuin ikävöiden edes jotain tietoa +Heikistä.</p> + +<p>Mutta illan suussa myöhällä näki hän joukon Valtimon kylän miehiä keppi +kädessä ja laukku selässä astuvan jokivartta ylös tuolta joen toista +puolta. Turhaan etsi Kaisu niistä Heikkiä.</p> + +<p>Mutta kappaletta jälempänä muista astuskeli Seinustan ukko ihan +yksinään. Raskain askelin näytti hän liikkuvan, näytti melkein siltä +kuin ei jalka jalasta olisi tahtonut erota. Allapäin, pahoilla mielin +hän Kaisun mielestä käydä nyrkkäsi siinä. Hän, jolla tähän asti oli +ollut melkein suora, nuoren miehen ryhti, oli nyt kokonaan kumarruksiin +painunut.</p> + +<p>Oi kuinka mielellään olisi Kaisu kysynyt jotain Heikistä, mutta sitä ei +hän rohennut. Hän otti ompeluksensa ja kiiruhti kamariinsa. — — —</p> + +<p>Tavallisissa kotiaskareissaan hääräili Seinustan emäntäkin kotonaan. +Mutta ajatuksensa olivat kokonaan toisaalla. Hän heitti silmäyksen aina +jokivartta alas, kun sattui pihalla liikkumaan. Mutta ketään ei näkynyt +jokiahdetta tulevaksi. Hetki seurasi toistaan, mutta levottomammin +odotti emäntä miesten palaamista kotikylään.</p> + +<p>Tuonne uunin lieteen oli emäntä pistänyt kahvipannun ukkoa +odottelemaan. Yhtäkkiä kuohahti se yltä. Emäntä unhotti kaiken muun ja +töytäsi pannua kohentamaan. Mutta silloin kun emäntä sitä kaikkein +vähimmän aavisti, aukeni ovi ja rehevin askelin lyyhäsi Raution Aappo +sisälle.</p> + +<p>"Päivää emäntä!" sanoi hän.</p> + +<p>"Jumal' antakoon," vastasi emäntä ja loi aran, tutkivan silmäyksen +häneen. — "Eikö ukko tullutkaan?" kysyi hän vihdoin.</p> + +<p>"Hän tulee kohta — jäi vaan vähän jälkeen," sanoi Aappo niin +rauhallisesti, että emännän mielessäkin välähti jo jonkimmoinen toivon +kipinä.</p> + +<p>Seurasi sitten hetken äänettömyys. Emäntä yritti monta kertaa kysyä, +mutta selittämätön arkuus ja pelko estivät hänet kumminkin sitä +tekemästä. Vihdoin karkasi hän luontonsa ja kysyi arasti:</p> + +<p>"Entäs Heikki?"</p> + +<p>"Niin Heikki — hänellä ei ole mitään hätää, hänen onnistui päästä +pakoon."</p> + +<p>"Pakoon!" huudahti emäntä.</p> + +<p>"Niin," sanoi Aappo ja selitti toimessaan, miten hän oli antanut +Heikille "tiketin", miten oli neuvonut häntä pakenemaan Ameriikkaan, +miten Heikki ei ollut ottanut ensin tätä kuullakseenkaan, vaan miten +kumminkin oli sitten karannut, miten Aappo oli heittäytymällä +metsänvahdin jalkoihin langettanut tämän ja hidastuttanut takaa ajoa ja +miten hän sitten oli eksyttänyt takaa-ajajat kokonaan toiselta +suunnalta hakemaan Heikkiä.</p> + +<p>"Voi Heikki parkaa, minun rakasta poikaani!" huudahti emäntä +hillittömästi, mutta samalla aukeni ovi ja ukko astui sisälle. +Kyyneltulva oli syöksähtänyt emännän silmiin, mutta samalla silmän +räpäyksellä hillitsi hän itsensä, pyyhki vesikarpalot silmistään ja +pysyi levollisena.</p> + +<p>Raskain askelin astui ukko sivupenkkiä kohden, heitti laukkunsa siihen, +pisti takkinsa naulaan ja istahti penkille. Emäntä loi salaa pitkän, +tutkivan silmäyksen häneen. Hänen mieltänsä pöyristi nähdessään ukon +harmaantuneet hiukset, hänen köyristyneen vartensa ja hänen itkusta +vavahtelevan alaleukansa. Sanatonna, äänetönnä pyyhki emäntä +kahvikuppia, asetti ne pöydälle, otti liedestä pannun, täytti kupit ja +viittasi ukkoa ja Aappoa juomaan. Kukaan ei virkkanut sanaakaan, ei +edes Aappokaan. Kahvin juotua yritti Aappo lähteä, mutta emäntä pidätti +hänet iltaselle. Samalla alkoi hän laittaa ruokaa pöydälle.</p> + +<p>Pian alkoi talon muukin väki päivän töiltään vetääntyä pirtille. +Reippain askelin ja ilomielin astuivat Seinustan asukkaat pirttiin +kukin vuorollaan. He alkoivat haastella, mutta silmättyään tarkemmin +ympärilleen ja huomattuaan isännän ja emännän synkän, sanattoman +muodon, kavahtivat he hiukan ja äänettömyys tarttui kaikkiin. Jokainen +aavisti, että jotain äärettömän synkkää oli tapahtunut. Ilta kului +kenenkään juuri mitään sanomatta, kunnes isäntä ja emäntä vetääntyivät +makuukammioonsa.</p> + +<p>Verkalleen heitti ukko vaatteita yltään, sillä aikaa kuin emäntä +varusteli kahvipannua aamuksi reilaan. Sitten laski hän pannun +tavalliseen paikkaansa, mutta jäi itsekin seisomaan siihen paikkaan +tajuamatta, mitä hänen tulisi tehdä. Pää tuntui niin raskaalle ja +sydäntä ahdisti sanomaton tuska. Kuuma vesi tunkihe rinnasta suuhun, +mutta väkisinkin nielasi emäntä sen jälleen alas ja pyyhkäsi silmään +herahtaneen vesikarpalon pois. Sitten heitti hän vaatteet yltään ja +hiipi sänkyyn, johon miehensäkin oli juuri heittäytynyt. Hän painoi +kasvonsa miehensä poskia vasten. Ukko kiersi käsivartensa hänen +vyötäistensä ympäri ja veti hänet lähemmä rintaansa vasten. Emäntä +tunsi miten miehensä alaleuka alkoi jälleen vavahdella ja miten +levottomasti löi hänen sydämensä. Nyt ei hänkään voinut enää itseänsä +hillitä. Koko hänen ruumiinsa alkoi tutista ja hän kiersi käsivartensa +ukon kaulan ympäri ja antoi kyyneleensä vapaasti vuotaa.</p> + +<p>"Etkö voinut lohduttaa ja rohkaista häntä, minne hän raukka nyt +joutuu?" sanoi vihdoin emäntä hellittäen itsensä ukon syleilystä.</p> + +<p>"Sehän se juuri on pahinta, etten sitä saanut tehneeksi," sanoi ukko.</p> + +<p>Hetken aikaa he siinä makasivat vielä valveella, kunnes rauhaton uni +ummisti molempain silmät.</p> + +<p>Seuraavana päivänä alkoivat aviokumppanit tavalliset toimensa. Heikistä +eivät he enää puhuneet mitään, mutta hetkeksikään ei emäntä saanut +Heikkiä mielestään. Kaikkialla tapasi hän esineitä, jotka muistuttivat +Heikkiä ja kuta pitemmälle päivä kului, sitä haikeammaksi kävi hänen +mielensä.</p> + +<p>Heikistä johtuivat emännän ajatukset Kaisuunkin ja kuta illemmalle +päivä kallistui, sitä useammin ja useammin muisti hän Kaisua, kunnes +nuo kaksi olentoa, Heikki ja Kaisu, olivat aivan eroamattomiksi emännän +mielessä kasvettuneet.</p> + +<p>Harvoin oli emäntä Kaisua tavannut ja jos hän silloin oli jotain +Heikistä maininnut, oli Kaisu osannut aina johtaa puheen toisaalle. +Sentähden ei hän aluksi juuri Kaisunkaan luo mennä halunnut. Mutta kuta +enemmin hän sitä ajatteli, sitä selvemmin tunsi hän halun siihen. +Pian pukeutui hän pyhävaatteisiin ja lähti Lotvoselle Kaisua +tapaamaan. — —</p> + +<p>Lotvosen emäntä oli jo aamulla Kaisulle kertonut kaikki, mitä tiesi +Heikin karkaamisesta. Kaisu ei kestänyt tätä kuulla purskahtamatta +hillittömään itkuun. Kaiken päivää istui hän sitten eilisellä +paikallaan tuossa joki-ahteella.</p> + +<p>Hän istui istumistaan siinä samalla paikalla ja neuloi. Väliin kohotti +hän silmänsä ompeluksestaan ja tähysteli auringon paisteesta +kimaltelevaa Valtimon vesikalvoa. Ajatukset harhailivat levottomina +sinne tänne. Sydäntä ahdisti ja mieli tuntui niin raskaalle. Kirkas +vesikarpalo herahti silmänurkkaan. Kaisu pyyhkäsi sen pois, ryhtyi +jälleen työhönsä ja hyräili:</p> + +<div class="poem"><div class="stanza"> +<span class="i0">"Sydämeni on kipeä,<br /></span> +<span class="i0">Se naputtaa kuin seppä.<br /></span> +<span class="i0">Kuinkas rakas ystäväni<br /></span> +<span class="i0">Saatit minut jättää?"<br /></span> +</div></div> + +<p>Niin se Kaisu hyräili siinä neuloessaan, kohotti jälleen silmänsä ylös +ja säpsähti.</p> + +<p>Heikki astuskeli Kaisua kohden tuossa jokiahteella. Heikki eikä kukaan +muu.</p> + +<p>"No Herra hyvästi siunatkoon, tuohan on Heikki!" kuuli Kaisu tutun +äänen selkänsä takaa.</p> + +<p>Tahtomattaan kääntyi Kaisu häntä kohden, mutta silmänsä kävivät jälleen +sameiksi. Sydän hypähti ilosta ja kirkas kyynel syöksähti ilmoille.</p> + +<p>"Isä, isä, täällä on Heikki!" huusi Seinustan emäntä miehelleen, joka +tuolla vähän matkan päässä hakata naksutti aidan vitaksia, hakkuu +taukosi ja ukko ällisti ääntä kohden.</p> + +<p>"Täällä on Heikki!" toisti emäntä uudelleen, ja kirkas kyynel se +kimalsi hänenkin silmissään. Ukko näkyi tajuavan, laski kirveen +kädestään ja alkoi astua köperöidä toisten luo.</p> + +<p>"Jumalan kiitos, ettet toki sillä tavoin mennyt! — Ethän tuota enää +tuntunut paljoa paremmalle karkulaista," sanoi emäntä ja astui Heikkiä +vastaan.</p> + +<p>Kaisu ei tiennyt mitä tehdä. Hän otti muutaman askeleen Heikkiä kohden, +mutta seisattui sitten. Heikki ei näyttänyt paljon välittävän hänestä, +enempää kuin emännästäkään. Kaisu heitti aran, tutkivan silmäyksen +häneen, mutta Heikki näytti välttävän sitä. Hänen lakkinsa oli painunut +syvään korvien päälle. Sen alta siirotti yksi hivussuortuva sinne, +toinen tänne. Takin kaulus oli pystyssä ja laukku oli solunut alas +tavalliselta paikaltaan. Housut riippuivat vyötäisillä ja saapasvarret +olivat kokoon painuneet.</p> + +<p>Vihdoin loi hän raukean silmäyksen vaimoihin ja heittäysi +välinpitämättömästi lynkäpäiksilleen nurmikolle.</p> + +<p>"Sinä olet niin väsyneen näköinen, et varmaankaan ole saanut unta viime +öinä," sanoi vihdoin emäntä.</p> + +<p>"Enhän tuota," arveli Heikki ja oikasi itsensä pitkäkseen.</p> + +<p>"Etkö tule kotia levähtämään?" sanoi emäntä.</p> + +<p>"On luullakseni aikaa levähdellä Siperiassa," sanoi Heikki niin +kolkolla äänellä, että molemmat vaimot kammahtivat.</p> + +<p>"Elä nyt sentään ole noin kovin toivoton, voihan Jumala kaikki vielä +muuttaa," koetti emäntä lohdutella.</p> + +<p>"Jumala! — Hän olisi voinut sen ennen tehdä, luulen ma, jos se Hänestä +riippuisi."</p> + +<p>"Mutta, Herran tähden, Heikki! Syytätkö sinä Jumalaa!"</p> + +<p>Samalla saapui ukko paikalle, Heikki hypähti ylös ja keskustelu +taukosi.</p> + +<p>"Lähde nyt kotia syömään ja levähtämään," kehoitti emäntä Heikkiä.</p> + +<p>"En uskalla, joka silmän räpäys pelkään, että tulevat rautain kanssa, +en luule helvetissäkään tukalampaa olevan."</p> + +<p>Ukko loi läpitunkevan silmäyksen Heikkiin ja hänen ruumiinsa vavahti. +"Semmoinen mieskö sinusta tulikin," sanoi hän, "ja mitä aijot nyt?"</p> + +<p>"Mitäkö aijon? — Aijon mennä ja antaa heidän tappaa itseni, menen +kirkolle, jotta saavat kytkeä minut. Hyvästi!"</p> + +<p>"Heikki!" huudahtivat naiset.</p> + +<p>"Se on miehen työtä, karkulaisesta ei ole mihinkään," arveli ukko.</p> + +<p>"No tule nyt sentään kotia syömään ja levähtämään," sanoi emäntä, "tule +edes evästä ottamaan."</p> + +<p>"En voi karkulaisena kauvemmin elää. Nyt kun on käräjä-aika, niin menen +kohta saamaan tuomioni; ehken sitten tulisi helpompi."</p> + +<p>"Mutta, Heikki, minulla on poronpaistia, tuoresuolasta säynäjää, +rieskaa ja tuoretta voita, odota hiukan," sanoi Kaisu ja alkoi juosta +kamariinsa.</p> + +<p>"Tuopa jotain juotavaa," huusi Heikki, mutta Kaisu ei enää kuullut.</p> + +<p>"Minä noudan," sanoi emäntä ja yritti mennä, mutta samalla pyörähti hän +takaisin, "mene itse Kaisun luo juomaan," hän sanoi.</p> + +<p>Heikki näytti ujostelevan.</p> + +<p>"Mene, mene vaan," kehoitti emäntä.</p> + +<p>Heikki oli kahden vaiheilla, vihdoin yritti hän mennä, pyörähti +kumminkin takaisin, kaivoi liivinsä povitaskusta sahalle myömistään +tukkipuista saadun vankan setelitukon, antoi sen setälleen ja sanoi: +"Jos minä en enää palaa, niin käyttäkää nämät; jos Kaisu tarvitsee, +niin auttakaa häntä."</p> + +<p>Vavahtelevalla kädellä otti ukko rahat. Sanaa virkkamatta pisti hän ne +povitaskuunsa. Heikki alkoi astua taloa kohden.</p> + +<p>"Se on oikein merkillistä, miten paljon hänestä pidän," sanoi ukko ja +silmäili Heikin täyteläisiä lanteita, "mutta sen minä sanon eukko, +ettei koko kylässä ole niin kunnon poikaa."</p> + +<p>Kauvan viipyivät Kaisu ja Heikki kahden kesken kamarissa, mutta emäntä +ei mennyt heitä häiritsemään eikä ukkokaan. Vihdoin tulivat he evästen +kanssa. Ne pakattiin Heikin laukkuun. Sekä Kaisu että Heikki olivat +iloisemman näköisiä, juuri kuin olisivat taakan alta päässeet.</p> + +<p>"Minäkin tulen huomenna kirkolle," sanoi ukko.</p> + +<p>"Ja minä," sanoi emäntä, "ja etkö sinäkin Kaisu tule?"</p> + +<p>"Minä tulen," sanoi Kaisu ujosti.</p> + +<p>Heikki sanoi hellät jäähyvästit heille kaikille ja alkoi astua kirkolle +päin.</p> + +<p>Liikkumattomina silmäilivät ukko, emäntä ja Kaisu Heikin jälkeen, +liikkumattomina ja kauvan. Sanaa eivät he suustaan päästäneet. Vieno +tuulen henki lieputti lähellä seisovan haavan lehtiä ja pääskyiset +laulaa livertelivät likeisissä puissa. Puitten välistä tuolta vilahti +vielä kerran nuori harteva mies, vilahti toisen ja kolmannenkin kerran. +Mutta nyt sitä ei enää näkynyt. Ilmassa vaan raikui voimakas miehen +rinta-ääni. Syvää surua ja hiljaista toivoa se puhui:</p> + +<div class="poem"><div class="stanza"> +<span class="i0">"Oi neito miks sä murheellisna nostat<br /></span> +<span class="i0">Sun sinisilmäs kohden pilviä;<br /></span> +<span class="i0">Mun, ystäväsi, vielä kerran kohtaat,<br /></span> +<span class="i0">Ett' voin sun kyyneleesi pyyhkiä."<br /></span> +</div></div> + +<p>Niin se laulu kaikui ja metsän kaiku kuletti sen monin kertaisena +kuulijain korviin.</p> + +<hr class="tb" /> + +<p>Syyskesä oli jälleen tullut. Heinänteko oli päättynyt ja elon leikkuu +oli juuri alkamassa. Viljavina aaltoilivat vainiot tuolla Karijärven +kirkon kylällä. Hyinen halla ei ollut tänä vuotena merkkiäkään +heittänyt. Mutta liikuttamattomina olivat Korven torpan pellot kesänsä +levänneet. Rikkaruoho ja ohdake kantoivat niissä nyt täyden hedelmänsä. +Huoneiden ovet ammottivat selällään ja suurin osa ikkunoista +oli murskaksi ruhjottu. Ruoho oli kasvanut liikuttamattomalle +lantatunkiolle ja kartanon oli vallannut vankka heinä. Ihmisjalka ei +ollut sitä kesäkauteen tallannut, eikä ollut seppää, joka sen varalta +olisi viikatetta kallinnut.</p> + +<p>Nuori ja harteva, mutta laihan ja kuihtuneen näköinen mies astuskeli +pitkin metsäjärven rannetta. Hän ohjasi askeleensa torpan pihalle ja +istahti siinä olevalle kivelle. Hikikarpalot vierivät pitkin hänen +kalpeita kasvojaan. Puseron hihalla pyyhki hän hikeä kellastuneelta +otsaltaan ja loi raukean silmäyksen ympärilleen.</p> + +<p>Aina siitä saakka kuin hän ylimetsäherraa oli viime talvena kyydinnyt, +oli hän koko keväimen lakkaamatta uneksinut tulevaisuudestaan Kaisun +kanssa tässä torpassa, Mutta kun hän metsäherrain kanssa riitoihin +joutui, uskalsi hän tuskin kruunun torppariksi rupeamista ajatella. Ja +kun hänet pahan tekijänä vankilaan tuomittiin, hävetti häntä niin, että +päätti lähteä kohta vapaaksi päästyään Ameriikkaan.</p> + +<p>Hän kirjoitti setällensä, ettei kehtaisi enää kotikylään palata, kun +hänelle oli kerran niin häpeällisesti käynyt. Setä kirjoitti hänelle +pitkän lohduttavan kirjeen, jossa selitti, että kyläläiset kaikki häntä +säälivät, eivätkä halveksi. Hän kehoitti Heikkiä tulemaan vaan kotia ja +sitten yhdessä muitten kanssa lähtemään Ameriikkaan. Sanoipa itsensäkin +mieli tekevän lähteä.</p> + +<p>Tämän kirjeen saatuaan heräsi Heikissä uutta elämän toivoa. Hän muisti +jälleen Korven torpan ja ajatus omasta kodista tuolla yksinäisen +metsäjärven rannalla alkoi häntä uudelleen vaivata. Hän koetti poistaa +mielestään sitä, mutta siitä huolimatta haaveili hän usein, miten +sitten tehtäisiin, jos hän ja Kaisu Korven torpan omistajiksi pääsisi.</p> + +<p>Kun kerran kyläläiset hänelle anteeksi antavat ja säälivät, niin miksi +eivät metsäherratkin voisi sitä tehdä. Niin — miksi ei — —</p> + +<p>Ja kun Heikki eilen vankilasta palatessaan saapui Karijärven kirkolle, +ei hän voinut olla Niiralaan poikkeamatta. Metsäherran puheille ei hän +suorastaan mennä rohennut, mutta kertoi Niiralaiselle toiveensa.</p> + +<p>Niiralainen loi häneen säälivän silmäyksen ja puistautti päätään. Hän +sanoi varmaan tietävänsä, ettei Heikki tule Korven torppaa eikä +muutakaan torpan maata kruunulta enää saamaan, sen hän oli +metsäherroilta itseltään kuullut.</p> + +<p>Tämä oli viimeinen isku. Ihmisiä häveten ja paeten koki Heikki päästä +kirkon kylältä sydänmaille. Nyt ei hän enää toivonut mitään, eikä +ajatellut mitään. Mutta päästyään tuohon Korven torpan pihalle, valtasi +hänet jälleen niin outo ja haikea mieli. Liikahtamattomana istui hän +siinä ikään kuin olisi paikalleen jähmettynyt. Eroaminen torpasta +tuntui hänestä mahdottomalle. Hän istui, kuin olisi siihen paikkaan +kivettynyt. Mutta vihdoin kohosi hän jälleen seisomaan ja alkoi +epävakaisin askelin astuskella Raution Aapon torppaa kohden.</p> + +<p>Verkalleen vieriskeli Raision ojan vesi tasaista uraansa. Kaiken +väriset kukkaset rehottivat sen varrella täydessä kesäisessä +koreudessaan. Lukemattomissa laumoissa leikkivät rautikaiset +päiväpaisteessa ojan hiekkapohjalla. Siellä täällä pyrähti harmaa hanhi +poikueineen rannan ruohikosta, sukelti hetken aikaa ja pisti jälleen +päänsä vesikalvoon tiedustellakseen vieläkö Heikki olisi näkösällä, +pistäysi jälleen umpisukkeloihin ja ilmaantui sitten kaukana toisaalla +ilmaa hengittääkseen. Heikki silmäili tätä kaikkea tarkoin. Häntä +näyttivät huvittavan nämä luonnon keskessä eläjät.</p> + +<p>Hän kääntyi ojanvarresta ja läheni Raution torppaa. Pellot eivät olleet +täällä paremman näköiset kuin Korven torpassakaan. Ikkunansa alle oli +Aappo keväällä pirauttanut kourallisen ohran siemeniä. Siinä hän nyt +köykki leikkaamassa sitä.</p> + +<p>"Tulethan parhaaseen aikaan, me muutkin lähdemme nousuviikolla," sanoi +Aappo, "minulla ei ole enää muuta tekemistä, kuin tämän viljavainion +korjuu. Nuo punaiset paikat heitän perinnöksi vastaisille asukkaille, +jos jonkun päähän pistäisi muutamien satain vuosien päästä laittaa +keitinselkänsä tänne," arveli hän ja viittasi ohdakkeista punoittavia +peltojaan.</p> + +<p>Sanaa virkkamatta nyökkäsi Heikki päätään ja jatkoi matkaansa isolle +kylälle. Kaikkialla olivat pellot sielläkin rikkaruohon ja ohdakkeen +vallassa. Siemenen puutteesta olivat ne keväällä kylvämättä jääneet. +Täyteen pakattuja vaatesäkkiä, eväskoria, matkalaukkuja, toivottomia +kasvoja ja tylsistyneitä katseita kohtasi Heikkiä kaikkialla. Missä +talossa ei lähdön hommia ollut, sieltä olivat miehet jo keväällä +saha- ja liikepaikkoihin työn ansiota etsimään hajaantuneet. Ainoastaan +kuihtuneita ja puoli alastomia lapsia oli siellä nähtävinä. Kaikesta +huomasi, ettei mitään keinoa matkarahain tahi piletin saamiseen näillä +ihmisraukoilla ollut. Nyt oli siis tuo muinoin varallisuudestaan +tunnettu Valtimon kylä ihan autioksi muuttumaisillaan.</p> + +<p>Mutta kaikesta tästä ei Heikki paljoa välittänyt. Hänen huomionsa +kiintyi mettiäiseen, joka liihoitteli kukasta kukkaan. Hän tarkasteli +kaiken värisiä kukkasia aholla. Puoleksi kypsyneet puolat, mustikat ja +vaaraimet rehoittivat siellä sekaseuroin. Näyttipä joku mansikkakin +sieltä täältä punaista kylkeään. Viinamarjat, hiestanat ja tuomikot +olivat mehevimmillään. Tuomet, haavat, pihlajat ja raidat lieputtelivat +silloin tällöin lehtiään. Peilityyni Valtimon pinta kuvaili vaalean +sinistä pohjolan taivasta. Illan viileys sai päivän helteestä +kuumentuneen ilman väräjävään liikuntoon. Tämä petti katsojan silmän. +Heikki silmäili pitkin virran kalvoa. Hieno auer näytti tanssivan veden +pinnalla. Heikki loi silmänsä vastaiselle rannalle. Rannan ruoho ja +kukkaset olivat väräjävässä liikunnossa. Heikki silmäili pitkin +Valtimon rannikkoa, niin kauvas kuin silmä kantoi. Näytti siltä kuin +etäämmällä olevat metsät ja ihmisasunnot olisivat ilmassa häilyneet. +Valtavan vaikutuksen teki tämä Heikkiin. Hänestä tuntui juuri kuin +olisi vaeltanut lumoavassa satumaailmassa. —</p> + +<p>Aurinko heitti viimeisiä säteitään Seinustan pirttiin.</p> + +<p>Seinustan ukko oli juuri kaksi matkakirstua valmiiksi saanut ja +pistäytynyt ulos. Kaisu oli lastuja kokoon lakasemassa, kuin ovi aukeni +ja Heikki työntäytyi sisään.</p> + +<p>Kuin ukon ilman lyömänä hypähti Kaisu toiseen sijaansa. Luudan varsi +pääsi hänen kädestään ja kaatua kolahti laattialle. "Heikki!" huudahti +hän hämmästyneenä.</p> + +<p>Verkalleen päästeli Heikki laukkua selästään. Hänen muinoin niin +täyteläisillä hartioillaan riippuivat nyt vaatteet ikäänkuin +kaitaisella aidaksen syrjällä. Muinoin niin vereville kasvoilleen oli +hänen kolmikuukautinen vankeutensa heittänyt ainoastaan keltaisen nahan +luitten päälle.</p> + +<p>Kylmä väre kiersi Kaisun ruumiin lävitse siinä Heikkiä katsellessaan. +Mutta kun Heikki paljasti päänsä hikeä otsalta pyhkiäkseen ja Kaisun +silmään pisti Heikin kolittu tukka, tunsi hän koko ruumistaan karsivan. +Rangaistun pahantekijän haamu seisoi koko alastomuudessaan siinä Kaisun +katseltavana. Hän kätki kasvonsa käsihinsä ja pillahti hillittömään +itkuun.</p> + +<hr class="chapter" /> + + + + +<h2><a name="V" id="V"></a>V.</h2> + + +<p>Rautaisella langalla oli vihdoinkin läänin pääkaupunki likistetty +likemmäksi Emä-Suomen sydäntä.</p> + +<p>Ilo ja riemu oli yleinen. Koko kaupunki oli juhlapuvussa. Ylhäisten +vierasten vastaan otto oli ruhtinaallinen. Mihin ikinä he tulivat, +tapasivat joka paikassa katettuja juhlapöytiä. Niissä oli herkullisia +ruokia ja monenlaisia tulisia viiniä. Samppanjaa virtasi kaikkialla +niin runsaasti kuin "pöytävettä". Kaikkialla näkyi loistoa ja +rikkautta. Kaupungista sai sen käsityksen, että siellä asui vaan +miljoonain omistajia.</p> + +<p>Siihen suuntaan ne kertoivat sanomalehtien kirjevaihtajat ja samaan +käsitykseen olivat tulleet yksityiset juhlavieraatkin.</p> + +<p>Ja juhlapäivällinen sitten tuolla kaupungin hienoimmassa ravintolassa. +Se kesti kello neljästä kello yhdeksään illalla. Siinä syötiin +yhtätoista ranskankielistä ruokalajia. Siinä juotiin seitsemää +erilaatuista hienointa viiniä. Loistavia puheita pidettiin vasta avatun +rautatien kunniaksi. Maljoja esitettiin, kilistettiin ja hurrattiin.</p> + +<p>Heti päivällisen jälkeen alkoivat tanssiaiset. Ne olivat erinomaisen +loistavat. Siellä oli nuoria kauniita vallasnaisia kosolta. Siellä oli +ihania impiä loistavissa tanssipuvuissaan. Oli siellä harvinaisen +paljon rakastettavia ja kauniita nuoria rouvia, joiden huulilla lepäsi +hieno ystävällinen hymy.</p> + +<p>Vilkas tanssi hurmasi kaikki, nuoret ja vanhat. Siellä tanssittiin +juhlallista poloneesia, vilkasta valssia, pari pitkää ja huvittavaa +franseesia, masurkkaa ja tukulta innostuttavaa polkkaa. Tanssin välissä +sai tuo hieno yleisö nauttia virvokkeeksi eräässä sivuhuoneessa +hurmaavia viiniä.</p> + +<p>Juhlasali oli kaunistettu köynnöksillä ja seppeleillä. Kaartin +soittokunta viritti juhlallisia säveliään. Kirkas sähkölamppu loisti +ravintolan edustalla. Sotamiehiä seisoa kärvötti ympäriinsä vahdissa. +Mutta hurmaavassa tanssissa ja herkkupöytien ääressä kului tuolla +sisällä yö ja vasta aamupuoleen hajaantui tuo loistava ylhäisten +seurue.</p> + +<p>Eräässä kaupungin huonommassa ravintolassa kestittiin rautatien alempia +virkamiehiä oluella ja yksinkertaisella ruoka-aterialla. Saivatpa +rautatien työmiehetkin voileivän ja puoli pulloa olutta eräässä +kolmannessa paikassa.</p> + +<p>Muu yleisö sai tyytyä siihen loistoon, mitä kaupungin kaduilla sai +nähdä ja kuulla. Kaupunki oli valaistu. Taivas romotti monen värisenä. +Palavia tulia oli ylenmäärin kaikkialla. Ruotsista tilattu tulittaja +koetti parastaan tuolla kaupungin laitapuolella.</p> + +<p>Juhlakadun varteen oli pystytetty kuusimetsää molemmin puolin +keskikatua ja niinikään riukuja. Niissä liehui lippuja, loisti lyhtyjä +ja heilui seppeleitä. Kunniaportteja oli laitettu useampia. Äärettömän +kokkovalkean roihutessa olivat niiden lävitse kaupunkiin saapuneet +hallituksen jäsenet ja muut ylhäiset vieraat kulkeneet edellisenä +iltana.</p> + +<p>Liike oli kaupungilla kaiken päivää suuri. Mutta illan tullen sakeni +ihmisjoukko ja tunkeili mustanaan joka paikkaan, missä vaan oli jotain +katseltavaa.</p> + +<p>Komeaa ja loistavaa oli tämä koko juhlalaitos, mutta tavattoman +ylellistä. Tuota miniväristä loistoa ei voinut rahvas sulattaa. +Tyytymätöntä murinaa kuului kaikkialla väkijoukossa. "Tuohon menivät +hiellä ja vaivalla ansaitut rahat, menivät kadulle turhuuteen," +huokailivat työmiehet.</p> + +<p>Tuolla väkijoukossa soljui liuta ylimaan moukkiakin, jotka eivät +näyttäneet välittävän kenestäkään. Tietämättään, tahtomattaan olivat he +joutuneet keskelle hurmaavaa loistoa, eivätkä voineet käsittää, mitä +riemun syytä nyt olisi. Auringon paahteesta aidastuneet ja vanukkeiset +hivussuortuvat siirottivat lakin alta sinne tänne. Elämän huolet, huono +ravinto ja kärsimykset olivat painaneet leimansa heidän näivettyneille +kasvoilleen. Naisten silmät olivat vielä itkusta turvoksissa.</p> + +<p>Ja itketty sitä olikin. Ne jotka lähtivät, ne olivat itkeneet, kun +täytyi erota sukulaisista, tuttavista ja rakkaista kotiseuduista ja +ehkäpä myös siksi, kun täytyi jättää tänne pohjolan sinitaivas, +valoisat kesäyöt ja kohisevat kosket. Ne jotka vielä tänne jäivät, ne +itkivät nekin, kun eivät päässeet mukaan. Uudet harmajat sarkavaatteet, +pitkävartiset saappaat, naisten vastavalmistetut puvut ja ainoastaan +kaikkein tarpeellisimmat matkakapineet todistivat, että päätös muuttaa +maasta oli hiljalleen kypsynyt ja tarkoin mietitty,</p> + +<p>Siellä on joukossa Seinustan ukko, Raution Aappo, Heikki ja Kaisu y.m. +Valtimon kyläläisiä. Koko tämä hurmaava ylellisyys ja kirjava loisto +tekee heihin niin kummallisen vaikutuksen. He tuntevat itsensä niin +vieraiksi täällä, etteivät osaa edes ihmetellä kaikkea tuota koreutta. +Kuta kauvemmin katselevat tuota hekumoivaa kaupunkia, sitä apeammaksi +käy heidän mielensä. Sanatonna, äänetönnä harhailevat he kotvasen sinne +tänne noista lukemattomista tulista romottavilla kaduilla, mutta sitten +vetäytyvät he ikäänkuin sisällisen pakon vaatimina pimeisiin +yömajoihinsa.</p> + +<hr class="tb" /> + +<p>Kello on jo kymmenissä, mutta yhä vetelee Karijärven metsäherra +levotonta untaan tuolla muutamassa laamannin sivukamarissa. Vihdoin +tunkeutuu neitsyt sisälle kantaen kahvitarjotinta, johon monellaisia +makeita leivoksia oli ahdettu. Vaisusti avasi metsäherra silmänsä ja +töllisteli hämmästyneenä ympärilleen. Vähittäin alkoi hän heikosti +aavistaa, missä oli. Hiljalleen palasivat hänen mieleensä eilisen +päivän tapahtumat. Hän muisti juhlapäivälliset sekä kaartin +soittokunnan juhlallisen soiton. Hän muisti nuo monellaiset +kallisarvoiset viinit, loistavat puheet ja hurmaavan tanssin. Mutta +sinne tanssin pyörteeseen haihtui hänen muistonsa. Illan viimeisiä +tapahtumia ei hän jaksanut muistiinsa saada, ei vaikka olisi kuin +koettanut. Kuinka tanssiaiset päättyivät ja miten hän sieltä oli tänne +joutunut, se pysyi hänelle sulana arvoituksena.</p> + +<p>Hän kohosi ylös, otti kahvikupin ja laski sen tuolille. Neitsyt poistui +huoneesta. Metsäherran pää tuntui niin raskaalle. Hänen rintansa röhisi +niin oudosti ja sydämeen koski niin kipeästi. Vähittäin pönkkäsi hän +itseään ylös sängystä. Päätä viemasi ja huone pyörähti toisin päin +hänen silmissään.</p> + +<p>"Tuli taasenkin juoduksi niin turkasen tavalla," mumisi metsäherra ja +puistautteli hartioitaan.</p> + +<p>Samalla tunkihe sisään hänen rouvansa.</p> + +<p>"Koeta, kultani, pukeutua, muut vieraat istuvat jo salissa ja aamiainen +on valmis," sanoi rouva ja heitti synkän, alakuloisen silmäyksen +miehensä tursistuneille kasvoille.</p> + +<p>Metsäherra ei sanaakaan vastannut, karisteli vaan rintaansa, otti lasin +raitista vettä, joi sen ja ryyppi sitten verkalleen kahvinsa. Tuskin +oli metsäherra saanut pukeneeksi, kun hänen tätinsä, laamannin rouva, +koputti ovelle.</p> + +<p>"Tehkää hyvin ja tulkaa ottamaan yksi kiehautettu muna," hän sanoi oven +takaa.</p> + +<p>Yhtenä kilinänä panivat lasit ja kahvelit, kun metsäherra rouvineen +astui ruokasaliin. Talon perhe lukuisine vieraineen seisoi ruokapöytien +ympärillä ja kumarteli sisään tulleille. Laamanni otti viinalla +täytetyn ryyppylasin ja sanoi metsäherralle: "Tjenare!" Tämä läheni +runsaasti varustettua viinapöytää, tarttui lasiinsa ja nakkasi +huulilleen.</p> + +<p>"Äh," sanoi laamanni, "oltiin sitä aamulla hyvästi päikkäröissään," +kuiskasi hän metsäherralle.</p> + +<p>"Hm," sanoi tämä kartellen keskustelua asiasta, josta ei hän jaksanut +muistaa ei pölähtävää.</p> + +<p>Sen sijaan käänsi hän punaisen nenänsä toisaalle, otti veitsen ja +kahvelin ja alkoi hapuilla itselleen voileipää. Mutta pala ei tahtonut +alas painua, sydäntä ellosteli ja ruumista puistautti kylmä väre.</p> + +<p>Vähittäin kääntyi hän ruokapöytään, jossa ei ollut enempää kuin +kaksitoista eri ruokalajia. Siinä oli sherryviiniä, joka oli maannut +kuusikymmentä vuotta kellarissa, madeiraa, mainiota valkoista viiniä, +marsalaa, vanhaa bordeaux'ta, tulista bourgognea, likööriä ja vihdoin +samppanjaa.</p> + +<p>Ruoka ei näyttänyt oikein maistuvan eikä keskustelukaan tahtonut sujua. +Laamanni tarttui viinilasiin ja kumarteli seurueelle. Vilkas lasien +kilinä seurasi sitä.</p> + +<p>Metsäherrakin tarttui lasiinsa. Aran ja rukoilevan silmäyksen heitti +metsäherran rouva häneen. Siitä ei tämä välittänyt, kohotti vaan lasin +huulilleen ja maistoi. Mutta sydän ei viiniä vastaan ottanut. Hän laski +viinilasin jälleen täysinäisenä pöydälle. Helpoituksen huokaus näytti +kohoavan metsäherran rouvan rinnasta.</p> + +<p>Vilkas keskustelu alkoi seurueessa. Aterioimista jatkettiin ja lasia +ahkerasti kilistettiin. Metsäherrakin tarttui aina tavan takaa +lasiinsa. Surunomaisella pelolla seurasi hänen rouvansa jokaista hänen +liikettään. Mutta tuskin sai metsäherra huuliaan kostuttaneeksi, kun +hänen jo täytyi laskea lasi jälleen pois. Sydän ei vastaan ottanut +mitään. Hän puistautteli hartioitaan. Rinta röhisi niin oudosti ja +sydämeen koski niin kovin kipeästi. Hän istahti tuolille. Pää horjahti +hervotonna taakse päin ja koko ruumis näytti kangistuvan.</p> + +<p>"Aksel! — Herrantähden, Aksel!" huudahti metsäherran rouva ja töytäsi +miehensä luo. Hän tarttui miehensä käteen. Kylmä ja kankea oli se.</p> + +<p>"Aksel!" huudahti hän vielä kerran, mutta sanaakaan ei hän vastaukseksi +saa.</p> + +<p>Sanomatoin hämmästys, hälinä ja sekamelska syntyi koko seurueessa.</p> + +<p>"Hakekaa lääkäri!" huusi metsäherran rouva.</p> + +<p>"Minä otan issikan ja menen!" huudahti eräs nuori herra ja meni. Toiset +herrat tarttuivat metsäherraan ja kantoivat hänet sohvalle pitkäkseen. +Värisevin käsin irroitti metsäherran rouva vaatteita miehensä yltä ja +koetti hieroa hänen kangistunutta ruumistaan.</p> + +<p>Lääkäri tuli paikalle pikemmin kuin aavistaakaan voitiin. Hän koki +kaikki, mitä vaan osasi hengen palauttamiseksi. Mutta voimaton oli +tiede. Hänen täytyi vihdoin läsnä olleille ilmoittaa, että henki oli +paennut.</p> + +<p>Metsäherran rouva painoi tulisen suudelman miehensä kylmistyneelle +otsalle. Sitten painui hänen päänsä miehensä rintaa vasten ja sydämiä +värisyttävä voivotus tunkihe ilmoille.</p> + +<hr class="tb" /> + +<p>Verkalleen astuskeli ylimetsäherra pitkin kaupungin katua. Päivä oli jo +puolessa. Pari sininauhaista herrasmiestä käveli ylimetsäherran +jälessä.</p> + +<p>"Jopa kuuluu yksi tuupertuneen," sanoi ensimäinen sininauha.</p> + +<p>"Johan minä sitä illalla sanoin, että meneeköhän tuo niin, ettei joku +joukosta keikahda," pitkitti toinen.</p> + +<p>Mutta ylimetsäherraa ei haluttanut tätä keskustelua pitemmältä seurata. +Hän pyörähti kadun kulmasta rantaan päin. Hän tuli juuri Laamannilta. +Hänen mielensä oli semmoinen, kuin on mielemme silloin, kun olemme +joutuneet paikalle, missä kamala itsemurha on juuri tapahtunut. +Tietämättään, tahtomattaan tuli ylimetsäherra kävelleeksi laivarantaan. +Höyrylaiva "Aamurusko" oli juuri lähtöön valmiina. Suuri joukko +siirtolaisia kiehui laivasillalla ja haalasi matkakirstujaan laivaan. +Kaksi miestä seisoi tuossa vähän erillään. Toisella oli viinapullo +kädessä.</p> + +<p>"Aina sinä tuon viinan kanssa mässäät. Eikö edes metsäherran surullinen +loppu ole sinulle opettanut, mihin tuollainen elämä vie?" sanoi toinen. +Ylimetsäherra tunsi hänet kohta Seinustan ukoksi ja astui häntä kohden.</p> + +<p>"Niin, niin, aivan totta, aivan totta... Olenhan minä niin onneton +ollut — ja paljonhan olen pahaa tehnyt, mutta isäntä," ja Raution +Aappo kohotti viinapullon huulilleen ja maistoi, "mutta isäntä, mistä +muualta olisin silloin lohdutusta saanut, kun on oikein," ja hän painoi +kätensä sydämelleen, "kun on oikein ahdistanut ja käännellyt täällä. +Mutta nyt," ja hän ojensi kätensä ruhjoakseen pullonsa kivisiltaan, +"nyt, jos saan tästä edes ravintoni rehellisellä työllä, olkoon tämä +viimeinen ryyppyni," ja samalla lasisirpaleet helisivät kivillä.</p> + +<p>Seinustan ukko yritti jotain vastata, mutta samalla keksi hän +ylimetsäherran. Hän tarttui lakkiinsa ja nyökkäsi.</p> + +<p>"No jotakin minun tulee nähdä, tekinkö Ameriikkaan!" sanoi +ylimetsäherra ja pudisti ukon kättä.</p> + +<p>"Niin herra vorsmestari, niinhän se nyt on käynyt."</p> + +<p>"No ovatko nämät kaikki teidän kyläläisiä?"</p> + +<p>"Enimmäkseen."</p> + +<p>Ylimetsäherra silmäili tarkemmin siirtolaisparvea. Kärsimykset ja +puutteet olivat painaneet leimansa noille vanhastaan tutuille +kasvoille. Ahdistuksen ja säälin tunne valtasi hänen mielensä. +Liikutettuna käänsi hän kasvonsa pois ja tähysteli tyhjään avaruuteen.</p> + +<p>"Ja mikä yksin teidätkin pakoitti lähtemään?" kysyi hän vihdoin ukolta.</p> + +<p>"Hm," sanoi ukko, liikutettuna hänkin, "sitä en voi itsekään sanoa. +Lienee tuo käynyt kuin Abrahamille, joka sai Herran käskyn lähteä +maaltaan ja suvustaan ja isäinsä huoneesta. Niin se vaan kävi, ettei +minulle enää maistanut ei uni eikä ruoka, en edes enää rukoilleeksikaan +saanut tässä maassa. Minun oli joko lähteminen tahi paikalle +menehtyminen."</p> + +<p>Samalla mennä kaahuroi Heikki heidän ohitseen laivaan. Hän loi sammuvan +ja aran silmäyksen ylimetsäherraan. Alapäisenä ja itkeytynein silmin +mennä nyrkkäsi Kaisu hänen perässään. Hänellä oli suuri eväsnyytti +kainalossa.</p> + +<p>Laiva vihelsi viimeisen kerran ja koko siirtolaisliuta tunkihe laivaan. +Ukko tarttui lakkiinsa ja nyökkäsi. Ylimetsäherra ojensi konemaisesti +hänelle kätensä ja "Herran haltuun", kuiskasi hän ukolle.</p> + +<p>Tohisten ja puhkien alkoi laiva vähitellen irtaantua rannasta. +Ylimetsäherrasta tuntui juuri kuin hän olisi ollut ihan yksikseen +jäämäisillään autiolle saarelle.</p> + +<p>Laiva eteni verkalleen rannasta. Ylimetsäherra seisoi paikallaan ja +tähysteli laivalle. Hänen sydäntään pakotti. Yhä selvemmin ja selvemmin +tunsi hän oman tunnon soimausta siitä, ettei ollut kaikkia tehnyt, mitä +olisi voinut. Mutta nyt se oli jo myöhäistä. Laiva kiikkui jo tuolla +etäällä ja silmän räpäyksessä se katosi tyhjään avaruuteen.</p> + +<p><i>Iissä, maalisk. 1888 — marrask. 1891</i>.</p> + + + + + + + + +<pre> + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Kruunun metsissä, by Juhana Kokko + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KRUUNUN METSISSÄ *** + +***** This file should be named 38717-h.htm or 38717-h.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + http://www.gutenberg.org/3/8/7/1/38717/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +http://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at http://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit http://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including checks, online payments and credit card donations. +To donate, please visit: http://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + http://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. + + +</pre> + +</body> +</html> diff --git a/38717-h/images/kokko.png b/38717-h/images/kokko.png Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..ad27a27 --- /dev/null +++ b/38717-h/images/kokko.png diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..275c9b7 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #38717 (https://www.gutenberg.org/ebooks/38717) |
