initial commit of ebook 38717HEADmain

8 files changed, 12652 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/38717-8.txt b/38717-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..02fbea5
--- /dev/null
+++ b/38717-8.txt
@@ -0,0 +1,6247 @@
+The Project Gutenberg EBook of Kruunun metsissä, by Juhana Kokko
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Kruunun metsissä
+
+Author: Juhana Kokko
+
+Release Date: January 30, 2012 [EBook #38717]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KRUUNUN METSISSÄ ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+KRUUNUN METSISSÄ
+
+Kirj.
+
+Kyösti [Juhana Kokko]
+
+
+Werner Söderström, Porvoo, 1891.
+Kuopion Uudessa Kirjapainossa.
+
+
+
+
+I.
+
+
+"Olen ajatellut, että lähtisit tänään käymään kirkolla," sanoi
+Seinustan ukko Heikille, joka omiin ajatuksiinsa vaipuneena nojasi
+lynkäpäiksillään pöydän päätä vasten.
+
+"Olisi kai parasta lähteä jo tänään," jatkoi ukko, joka istui pöydän
+takana tuolla Seinustan pirtissä. Lutheruksen postilla oli hänellä
+vielä avoinna edessään. Päivän saarnan oli hän juuri loppuun saanut.
+Muu talon väki oli ukon lukemasta tauottua hajaantunut ulkosalle.
+
+"Tänään ehtisi vielä Korven torppaan yöksi, sieltä ehtisi huomenna
+pääjoen partaaseen ja sillä tavalla pääsisi tiistaina hyvään aikaan
+kirkolle," lisäsi vielä ukko ja sipasi vankkaa mustan harmaata
+tukkaansa. Samalla tirkisti hän pienillä terävillä silmillään vankkain
+vaskisankain ylitse Heikkiä, käänti suurta mälliä suupielessään, josta
+valui ilettävää jälää sängettyneelle leuvalle, kohautti löntterömäisiä
+hartioitaan ja laski suuret nyrkkinsä pöydälle.
+
+Heikki kohautti myös nuorta solakkaa ruumistaan vähän pystympään ja
+silmäsi ikkunasta elokuun taivaalle, missä aurinko paahtoi ylimmällään.
+
+Ukko kohosi verkalleen seisoalleen, sulki postillan ja pani sen tuolla
+pöydän päässä seinällä riippuvalle kirjahyllylle. Siellä oli joukko
+muitakin kirjoja. Oli siellä suuri Raamattu, Huone-Postilla,
+Uskonharjoitus Autuuteen, Uskon-Peili, Aarre-Aitta, Kristityn Vaellus
+y.m. hartauskirjoja. Ja tuolla ylähyllyllä oli sen lisäksi vanhoja
+Lähetys-sanomia, olipa muuan vuosikerta amerikalaisia lehtiäkin.
+
+"Aiotteko tekin, setä, taasen hakea puita?" kysäsi Heikki astuen
+ikkunan eteen ja silmäillen Isonvaltimon aaltoja, jotka hiljalleen
+vierivät siitä ohitse yhtyäkseen muutamien penikulmien päässä olevaan
+pääjokeen ja virratakseen sitten muutamien penikulmien päässä olevaan
+mereen.
+
+"Niin olen ajatellut."
+
+"Entäs takuukirjat?"
+
+"Mene ja käske Jussin hakea metsänvahti tänne sillä aikaa kuin me
+syömme," sanoi ukko.
+
+Heikki käveli mielistellen ovea kohden, seisahtui ja näytti arvelevan,
+astui muutaman askeleen, seisahtui taasen.
+
+"Entäs takuumiehet," sanoi hän vihdoin.
+
+"Käskeköön Jussi Lotvosen myös tänne ja..."
+
+"Saatanhan minä taata toisena, -- ettekö te, setä, takaisi minua?"
+
+"Aiotko sinäkin hakea puita?"
+
+"Täytyisihän sitä koettaa, jos..." ja siihen katkesi hänen lauseensa.
+
+"Niin, kauvanhan olet saanut odottaa, mutta moni on odottanut
+enemmänkin, eihän niillä metsäherroilla kiirettä ole. -- Viime
+syksynäkö se olikaan, kun hakemuksen panit?"
+
+"Johan se oli toissa syksynä; -- olisi tuota luullut kerkeävän
+vähemmälläkin ajalla, mutta hiljasethan ne herrain kiireet," sanoi
+Heikki katkerasti.
+
+"Niin, käskeköön Jussi vaan Lotvosen tänne, kyllä se takaa toisena
+minun kanssani sinuakin," sanoi ukko.
+
+Heikki lähti pirtistä.
+
+"Niin, niin," jupisi ukko itsekseen nojaten kyynärpäiksilleen pöytää
+vasten, "eihän se kumma ole, että mieli katkeraksi käy odotellessa
+kaksi pitkää vuotta. Ei tuo ennen toki tuommosta ollut, mistä mies
+mukavan torpan sijan löysi, niin sai sen vähemmittäkin mutkitta. Mutta
+kaikin puolinhan tuo näkyykin tämä elämä käyvän niin kovin
+mutkikkaaksi, että saa nähdä, miten sitä tästä puolin eletään."
+
+Pian palasi Heikki jälleen pirttiin.
+
+"Joko Jussi meni?" kysyi ukko.
+
+"Jo," vastasi Heikki.
+
+"Saahan tuota muka koettaa, mutta en usko siitä mitään tulevan...
+Kummalliseksihan menee tämä aika... Sai tuota ennen vähemmittäkin
+mutkitta metsää viljellä, miten parhaiten kunakin aikana kannatti,
+mutta silloin olikin Valtimon kylä varakasta ja ihmiset tulivat hyvin
+toimeen," arveli ukko.
+
+"Mikähän tämän ajan nyt on niin ikäväksi tehnyt," arveli Heikki siinä
+muun puheen puutteessa.
+
+"Kun kruunu otti metsät haltuunsa ja metsähallitus tuli, niin
+nielevät nuo suuripalkkaiset metsäherrat metsien tulot kokonaan.
+Talonpoikariepuja ahdistellaan vaan kruunun metsistä."
+
+"Eikö sitä voisi muuta keinoa olla kuin kruunun metsät?"
+
+"Eipä se ole niin helppo luopua siitä mihin kerran on tottunut."
+
+"Mutta tulettepahan te ja Lotvonen hyvin toimeen."
+
+"Kun olemme poron hoidon ja vähentyneen metsän annin varassa kokeneet
+maanviljelystämme enentää, emmekä ole antautuneet kauppiasten
+keinoihin, niin tulemme jotenkin toimeen, mutta emmepä mekään ole vielä
+niin pitkälle päässeet, että ilman kruunun metsien avutta eläsimme."
+
+"On siinä sentään ihmisten omaa syytäkin, kun ovat niin itsensä
+köyhdyttäneet."
+
+"Kun olisivat osanneet pitää itsensä erillään noista kirkonkylän
+porvareista."
+
+"No eivät suinkaan ne olisi voineet ketään pakoittaa kauppoihinsa, kun
+eivät itse olisi menneet."
+
+"Siinäpä se juuri erehdys olikin. Kun tulolähteet olivat supistuneet,
+olivat menot entisellään ja silloin alettiin ottaa velkaa ja..."
+
+"Ei suinkaan siitä voi kauppiaita syyttää että hätääntyneitä auttoivat
+ja..."
+
+"Sinä et sitä ymmärrä. Katsohan nyt, kun tulot olivat pienenneet, olisi
+pitänyt pienentää menojakin..."
+
+"Eivät suinkaan kauppiaat kenenkään menoja pienentää voi..."
+
+"No annahan nyt kun minä selitän! -- Kauppiaat kehoittivat vaan
+ostamaan ja sanoivat, että jos ei rahaa sattuisi olemaan, niin
+pistetään laskuihin..."
+
+"No sehän oli oikein, että auttaa tarvitsevia."
+
+"Niin mutta kun menot olivat tulojen edelle kerran päässeet
+pyörähtämään, niin lasku kasvoi huimaavaa vauhtia ja nuo
+ihmisystävälliset porvarimme rikastuivat samalla kun kansa köyhtyi."
+
+Heikki katsoi epäillen ukkoa silmiin ja sanoi vihdoin:
+
+"Minä en voi käsittää sitä, miten velaksi anto ihmistä rikastuttaa."
+
+"Siinäpä se on, ettet sitä käsitä. Mutta kuulehan miten kävi
+isävainajallesi. Kaikkosen patruunan kanssa teki hän kauppaa
+vuosikymmenisen. Sieltä otti hän aina talvella jauhonsa, suolansa,
+kahvinsa ja tarverahansa. Ei siinä kitsasteltu, mielellään sieltä lähti
+mitä talossa tarvittiin. Sinne vei isäsi aina keväisin tukkinsa,
+tervansa, palkkinsa ja kaikki mitä olemaan sattui. Ensin tehtiin tili
+vuosittain, mutta sitten jäi lasku aina pitemmäksi ja pitemmäksi
+ajaksi. Kerran sitten sanoi patruuna isällesi, että olisi parasta, että
+hän antaisi hänelle velkakirjan, jotta voitaisiin saada maalle
+kiinnitys.
+
+"'Mikä velkakirja?' kysyi isäsi.
+
+"Silloin näytti patruuna laskun, joka osoitti, että isäsi oli velkaa
+5000 markkaa.
+
+"'Viisituhatta markkaa," huudahti isäsi. 'Ei tässä maailmassa!'
+
+"'Niin, semmoistahan se on teidän kanssanne, kun teitä ensin auttaa,
+niin kyllä niin kauvan hyvänä pysyy, mutta jos teille jotain
+saamisistaan mainitsee, niin sitten rupeatte, hävyttömiksi,' arveli
+patruuna ja uhkasi panna hakemuksen, jos ei isäsi hyvällä velkaa
+tunnustaisi. Siinä nyt oltiin. Ellei isäsi olisi kohta sen jälkeen
+kuollut, ei hän penniäkään olisi sinulle perinnöksi jättänyt. Samaten
+on käynyt useammalle meidän kylässä. Joko nyt käsität miten velkakauppa
+ihmistä rikastuttaa ja miten..."
+
+Samassa aukeni ovi ja emäntä tuli leipäläjä sylissä pirttiin.
+
+"Missä täältä kaikki muut ovat?" kysäsi emäntä ja laski leivät
+pöydälle.
+
+"Ulos kai ovat menneet," sanoi ukko ja läksi hänkin. Heikki teki
+samoin.
+
+"Kil kil kil kil," panivat nuorten ja vasikkain kellot pihassa. "Eivät
+nuokaan pysy ollenkaan takalolla, pyrkivät vaan tähän koluamaan...
+Huis! Menkääs siitä. Mitä teille täällä on syömistä, vaikka mitäpä sitä
+on siellä haassakaan. Kas kas, ettekö mene siitä! Eihän siellä taida
+paljo mitään sielläkään olla. Aivan ovat menneet laihoiksi. Kelpasi kai
+se ennen karjaakin kasvattaa, kun saivat käydä kruunun metsissä... No
+no, ettekö mene! -- Mistäpä ne tulevat neljätkymmenet pennit jokaisen
+edestä, menkää vaan siitä! Niin, inuvat vaan nälissään. Jo häntä
+aikoihin elettiin, ettekö mene! Niillä herroilla häntä aina on uusia
+konstia. Eivät enää lehmätkään metsässä saa käydä. Kas kas, kuinka on
+vastahakoista, eivät menisi mielellään sinne. Tappaa kai nuo saa joka
+kantturan tuosta nälkää näkemästä. Onhan sitä siinäkin, kun lypsäväin
+edestä jaksaa maksaa. No jo ne viimeinkin menevät," tuumi ukko ja
+kääntyi pelloille päin.
+
+"Mihin te menette," huusi Heikki. "Ajattelin käydä katselemaan, eikö jo
+selkoa saisi, mitä viime öinä on turmellut."
+
+"Minäkin tulen," sanoi Heikki ja yhdessä he painuivat pelloille.
+
+Selvästi huomasi, ettei talossa oltu nukuttu. Viljelys tosin ei ollut
+vielä takaloon päin pitkälle levinnyt, juoksihan vaan kymmenkunta
+sarkaa pitkin jokivartta, mutta sitä pitemmältä oli joki-ahdetta
+viljelykseen otettu. Ukolla olikin kolme vankkaa poikaa, Heikki neljäs
+ja siihen jätkiä lisäksi. Selvään huomasi, että nykyvuosina oli yhä
+laajemmalti ruvettu viljelemään tuota hedelmällistä, savipohjaista
+joki-ahdetta. Olipa siellä täällä heitetty heinän kasvuunkin muutamia
+sarkoja ja malliksi oli oikein ostosiemenilläkin kylvetty ketoon
+heittäessä. Uhkeat, täysinäiset heinäladot todistivat kyllä, että maa
+tällä tavoin käytettynä viljelijänsä vaivat maksaisi.
+
+Silloin tällöin pysähtyi ukko tarkastelemaan puoleksi kypsyneitä,
+väkevästä kasvusta lakoon painuneita elopeltojansa. Oli maar se
+terääkin töhkäissyt, harvoin moista jyväläjää näkee muuallakaan
+Suomessa.
+
+"Onkohan hyvin vikuuttanut," sanoi Heikki, jonka oma silmä ei vielä
+ollut niin tarkistunut, että olisi itse oikein selkoa saanut.
+
+"Paljon on yöllä vahinkoa tehnyt," sanoi ukko ja käänteli pienellä
+kepakolla la'ossa makaavia tähkäpäitä. "Katsos nyt tuotakin päätä,
+minkä on näkönen ja tuota ... ja tuota ... ja tuota ... aijai ... on
+kerrassaan kolmas osa päitä aivan turmiolla..."
+
+"Ka rietasta minkä vahingon teki, mutta pakkanen se olikin aamulla,"
+sanoi Heikki katsellessaan noita ilkeän ruskeiksi käyneitä tähkäpäitä,
+joiden siikaset olivat kokoon käpristyneet, "no harvoin se juuri
+merkitsemättä heittää."
+
+"Eipä juuri koskaan," sanoi ukko tyynesti, "useampi syksy viepi
+pahemminkin, eikähän tässä vielä hätää ole, jos ei pahemmin ryhdy, saa
+kiittää Jumalaa, että näinkin ... kaukana vielä leivättömyys on ...
+mutta kas tuota peltoa, on vähän pystympää, siihen ei ole niinkään
+sattunut, noita lakopaikkoja se oikein vihaa."
+
+Toivottoman silmäyksen loi ukko takaloa kohden. "Jospa kerrankin saisi
+kuivatuksi nuo äärettömät rämeiköt ja räseiköt, mutta siihen kuluu
+monta miespolvea."
+
+Kun ystävämme jälleen pirttiin tulivat, oli jo ruoka pöydällä. Pian
+kerääntyivät talon miehet ja vaimotkin -- niiden joukossa kaksi
+reipasta miniää -- pöydän ympärille. Ukko itse istahti pöydän päähän,
+mutta emäntä taittoi vaan leipäpalasen ja alkoi syödä ilman istumatta
+tuolla alempana pöytää, pöydästä kun aina yhtä ja toista puuttui, niin
+oli mukavampi syödä noin seisapisteessä.
+
+Itsekullekin syömämiehelle oli asetettu oma sievä puukuppisensa täynnä
+maitokeittoa. Olivatpa vielä lusikatkin viereen laitetut, mutta niitä
+eivät syömämiehet aluksi käyttäneet. Ryystivät, ryystivät vaan partaan,
+että pirtti vastaan kajahteli. Jos yksi ryysti lujasti, niin toinen
+vielä lujemmin. -- Mutta vähittäin taukosi tuo yksitoikkoinen ääni ja
+yksi ja toinen tarttui jo lusikkaan keitoksia pohjalta saadakseen.
+
+"Tuolla ylimaissa päinhän ne eivät kuulu ollenkaan osaavan lusikkaa
+käyttää," arveli joku joukosta.
+
+"Eiväthän ne siellä osaa," arveli toinen, "kourin vaan keitokset
+kupista raastetaan."
+
+"Olihan se meilläkin piika kerran sieltä ylimaasta, niin ei rietas
+osannut ollenkaan, kynnet vaan sekaan pälyivät, ei tietänyt ruoja, mitä
+lusikoilla tehdään," arveli vielä muuan.
+
+Kului sitten joku tunti, niin jo tulee Jussikin kotia. Metsänvahti ja
+Lotvonen olivat hänellä matkassa.
+
+Metsänvahti rupesi heti takuukirjoja laatimaan ja pian olivatkin ne
+valmiit.
+
+"Saattaisit kai sinä hakemuskirjatkin tehdä," tiedusti ukko.
+
+"No miksikäpä en," arveli metsänvahti, "mutta eipä se vorsmestari siitä
+oikein tykkää."
+
+"Miksi ei?" kysäsi Heikki.
+
+"Hm," äännähti metsänvahti.
+
+"Paljoko se metsäherra hakemuskirjasta ottaa?" kysäsi ukko.
+
+"Hm! -- Markan."
+
+"Se on, kahdesta hakemuskirjasta kaksi markkaa," sanoi Heikki, "hulluko
+tuota ilman aikaa maksamaan rupeaa."
+
+"Ja seitsemästä sadasta hakemuskirjasta seitsemän sataa markkaa,"
+arveli Lotvonen.
+
+"Lieneekö niitä niin paljon hakijoita," tuumi ukko.
+
+"Sanovathan nuo mennäkin vuotena olleen. Mutta eihän niitä puita enään
+paljo kenellekään anneta. Sietäsi kai niitä meidänkin hakea, vaan
+saahan sen tyhjän pyytämättäkin," arveli Lotvonen.
+
+"Mutta parashan on teettää metsävahdilla hakemuskirjat ja säästää siten
+kaksi markkaa," väitti Heikki.
+
+"Herroja täytyy pitää mielillä, jos aikoo puita saada," sanoi Lotvonen.
+
+"No mitä ne siitä suuttuisivat, saatanhan minä selittää metsäherroille,
+että se tulee helpommaksi ja..."
+
+"Sinä olet lapsi! -- Et käsitä ollenkaan tämän maailman mutkia. Ei
+niitä puita ole ilmankaan hyvä saada, valimiehille niitä annetaan ja
+joka kerran on metsäherran vihoihin joutunut, niin vaikka nälkään
+kuolkoon, sille ei mitään anneta. Muutoinkin näyttää siltä, että on
+aikomus heittää puiden anti pois. Millä häntä sitten elettänee, millä
+verot suoritettanee," sanoi Lotvonen.
+
+"No mutta joka kerran rehellisesti itsensä käyttää, niin ei suinkaan
+sen vuoksi..."
+
+"Kyllähän Lotvonen on oikeassa," keskeytti ukko Heikkiä.
+
+Kun Lotvonen vakuutti vielä etteivät ne olleet ennenkään puita saaneet,
+jotka muiden tekemillä hakemuskirjoilla olivat liikkuneet, niin
+päättivät ystävämme teettää hakemuskirjat metsäherralla itsellään.
+Markkahan siinäkin tosin kummastakin hakemuskirjasta hukkaan meni,
+mutta mikäpä auttoi, täytyi koettaa noudattaa metsäherrojen mieltä, jos
+mieli puita saada.
+
+Ja niin se Heikki varustausi lähtemään. Emäntä toi uuden
+poronnahkalaukun, johon oli pantuna säynäjää, voita, leipää ja
+poronpaistia. Heikki koppoi takkinsa naulasta, mutta ei pannutkaan sitä
+päälleen. Ripusti vaan laukun selkäänsä, nakkasi takin käsivarrelleen,
+silmäsi, hyvästijätöksi ympärilleen ja alkoi astua.
+
+Komeasti ne helahtelivat nuo Heikin punakuteiset puseron hihat ja
+tuppikin se niin tahilleen letkahteli Heikin astuskellessa tuolla
+joki-ahteella.
+
+Jokivartta olisi hänellä ollut käveltävänä kolmisen neljännestä, mutta
+kummallista! -- Peltojen päähän päästyään kääntyy hän pitkin Kalimen
+ojan vartta takalolle.
+
+Niin takalolle! -- Sinnepä oli hänen tätä samaa jälkeä parin viimeksi
+kuluneen vuoden ajalla ennenkin niin usein nähty kävelevän.
+
+Verkalleen se vieriskeli vesi ojassa jokea kohden ja verkalleen
+astuskeli Heikkikin takaloa kohden. Jänis laukata vinkasi
+ojanpartaalle, mutta keksittyään Heikin, pujahti se yhtäkkiä jälleen
+räseikköön.
+
+Tultuansa parin virstan päähän Seinustalta, pyörähti Heikki muutamien
+sylien päähän ojan varresta. Siinä kohosi sievä ylänne, oli ikäänkuin
+kartanon sijaksi aijottu.
+
+Hän istahti kivelle. "Kas tuohon ojan puolelle -- siihenhän olen
+aikonut rakentaa pirtin ja sitten sopii siihen lisätä muitakin
+huoneita, sen mukaan kuin jaksaa. Tuonne takalon puolelle, alemma,
+sopii panna navetta, ei tule suuritöiseksi kaivonkaan teko sinne.
+Tallin, puodin ja muut huoneet sopii sitten rakentaa sivuille kuten
+ainakin," niin tuumi Heikki ja Seinustan ukkokin oli pitänyt tätä
+tuumaa hyvin järkevänä, että perustaa tähän uudistalo, eli aluksi
+ainakin torppa.
+
+Ja Seinustan ukon isävainaja oli ollut kahdella päällä kummanko paikan
+hän valitsisi, tämänkö vai Seinustan, ja ainoastaan joen läheisyys oli
+hänen saanut valitsemaan jälkimäisen. Avarat viljelysmaat ja kaikin
+puolin hyvät tilukset olisivat Seinustan ukon mielestä tarjona sillä,
+joka tämän paikan valitseisi, ja aikaa voittaen voisi siihen paisua
+hyväkin talo, jos vaan tekisi työtä ja pitäisi itsensä erillään
+viinasta ja kirkonkylän porvareista,
+
+Olisipa uudistalon perustamisesta tälle paikalle ukon mielestä vielä
+Seinustallekin etua. Kun näet kahden talon voimilla päästäisiin
+muokkaamaan noita hallan pesiä tuossa ympäristöllä, niin voisivat
+tulevat polvet olla paremmin suojatut.
+
+Kaikkea tätä Heikki aprikoi siinä istuessaan ja taasenkin johtuivat
+hänen mieleensä uudet, omat huoneet ja oma hevoinen, omat lehmät ja
+oma ... mutta niin, senpä hän heitti sanomatta.
+
+Mutta pian haihtuivat jälleen nuo suloiset kuvat, kun hänen mieleensä
+johtui, että uusi pirtti ja navettakin tuossa jo seisoa töröttäisi ja
+että jo muutamia sarkoja olisi tuolla ojitettuna, jos vaan metsäherrat
+olisivat käyneet heti tarkastuksilla; mutta Jumala ties käynevätkö
+vielä tänäkään kesänä.
+
+Hän kohosi istualtaan ja alkoi kävellä metsäpolkua suoraan jokivartta
+kohden. Tultuaan joki-ahteelle, kääntyi hän pitkin jokivartta matkaansa
+jatkamaan.
+
+Hän oli päässyt juuri parhaisiin miehuuden voimiinsa. Toisen työtä oli
+hän jo mielestään kylliksi tehnyt, vierasta leipää jo tarpeeksi
+haukannut. Selittämätöin sisällinen voima se pakoitti häntä omanokkaista
+elämää ajattelemaan.
+
+Elämä ei tuntunut hänestä enää elämälle, ei työ työlle, eikä ruoka
+ruualle toisen köötin alla ollessaan. Hän tunsi oikein voiman
+jäsenissään lisääntyvän ja verensä lämpenevän sitä aikaa ajatellessaan,
+jolloin saisi haukata omaa leipäänsä ja raataa omassa työssään.
+
+Kuta enemmän innostivat hänen tuumansa häntä, sitä kiivaammaksi yltyi
+kävelynsäkin. Oikein aika vonkaa hän kävellä viuhtoi tuota lihavaa ja
+saviperäistä joki-ahdetta.
+
+Tuskin oli talo ehtinyt näkyviltään kadota, kun tuolta jokimutkasta
+näkyi jo toinen. Olipa paikoin kaksikin taloa kohdakkain molemmin
+puolin jokea.
+
+Mutta viljelykset olivat mitättömän pienet. Ainoastaan muuan peltosarka
+juoksi jonkun matkaa kahden puolen taloa ja siinä kaikki. Nykyisemmän
+viljelykseen oton jälkeä ei missään näkynyt.
+
+Niinikään olivat rakennukset saaneet rapistua ihmiskäden koskematta.
+Ainoastaan siellä, missä asunto oli niin kelvottomaksi käynyt, ettei
+voinut omistajaansa talven yli suojata, kotistettiin sitä siksi, että
+hätä hätää toimeen tuli. Kaikkialla kaikui tuo sama valitusvirsi, että
+sietäsihän sitä meidänkin koettaa laittaa hakemusta, mutta mitäpä siitä
+sitten hyvää olisi. Eihän niitä enää puita anneta paljo kenellekään. On
+melkein turhaa haaskata työaikaansa ja rahaansa hakemuksiin, kun ei
+siitä kumminkaan mitään hyvää lähde.
+
+Muutamat lisäsivät vielä, että herrain tarkoitus lienee kädestä pitäen
+pakoittaa meitä varastamaan. Toiset taasen arvelivat, että olisi
+parasta, että joka kynsi lähtisi Amerikaan, kun tämä elämä täälläkin
+niin tukalaksi käy.
+
+Jalkaportaat johtivat joen yli ja jalkapolku vei suoraan sydänmaata
+kohden. Heikillä oli vielä kaksipenikulmainen taival, ennenkuin pääsisi
+yökortteeriinsa, Korven torppaan.
+
+Noin puoli venäjän virstaa jokivarresta, avaantui oikealta pitkin kylän
+takaloa kulkeva laaja Koukeron neva. -- Heikki kierrätti vasempaan
+päästäksensä nevan päitse sen takana oleville kankaille.
+
+Vyötäsiä myöten kasvoivat nevan ympäristöllä olevat korpimaat heinää.
+Kelpasi kai siellä kylän lehmien elellä. -- Mutta kun kylän varallisuus
+oli kerran muutoinkin niin kurjaksi käynyt, niin olivat eläimetkin vaan
+muutamiksi supistuneet.
+
+Eivät olleet tottuneet nämät ihmiset lehmän annilla rahaa ottamaan.
+Juustokahvia sitä vaan juotiin, kun lehmän antia liijemmin oli. Ja tuo
+köyhiä asujamia kovin rasittava laidunvero sitten! -- Niin -- joka
+paikkaanhan ne herrat nykyjään nokkansa pistävät. Ei häntä enään tiedä
+mitä eteensä ottaisi. Hävittää kai niistä nuista kantturoistakin saa
+joka sorkan, milläpä niistä suuria veroja maksettanee! -- Niin olivat
+kyläläiset vuodesta vuoteen vaikeroineet ja aina enemmän ja enemmän
+olikin karja aikojen kuluessa kylästä supistunut. -- --
+
+Jänis juosta vihkasi polun ylitse. Pari metsikanaa pyrähti lentää
+räpäköimään läheisen puun alta. Ja oravakin ritisi tuolla puun
+latvassa. Tuo hiekkaperäinen kangasmaa kasvoi runsaasti mustikoita.
+Puolatkin alkoivat jo näyttää toiselta kyleltä punaisia pilkkuja.
+Ruohonkortta ei kankaalla näkynyt, sammalta ja valkoista jäkälää vaan
+kasvoi puolan ja mustikan varsien juurilla.
+
+Hyvin olivat metsätkin mitättömiksi nyyristyneet näiltä seuduilta.
+Vasta noin penikulman verran jokivarresta alkoi ilmaantua tukki- ja
+rakennuspuiksi kelpaavia petäjiä. Mutta sitten avautui eteen suuri
+palomaa. Suurta vahinkoa oli kytövalkea siellä tehnyt. Neljännesmääriä
+oli rietas maata ja metsää tuhonnut ja kenties miten laajalta olisikaan
+kulkenut, elleivät ympärillä olevat laajat suot olisi sitä ehkäisseet.
+Kasvullisuus loppui kokonaan. Mustatyvisiä kuivuneita puita seisoa
+taarotti vaan taajassa. Puoleksi karisseitten oksien välitse näkyi
+mustaa maata niin pitkälle kuin eroittaa voi. Missä tuli oli
+kasviaineita runsaammin uhriksensa saanut, siinä paistoi vaan harmaa
+tuhka. Vähän ylempänä sitten, puitten latvapuolilla, siirotti puoleksi
+kellastuneita havupuitten oksia. Siellä täällä seisoa taarotti
+kuusipuita, jotka olivat ihan latvaa myöten mustiksi muuttuneet. Poikki
+palaneet puut olivat kaatuneet ristiin rastiin pystöön jääneitä puita
+vasten. Missä puu oli päässyt maahan asti kellistymään, siihen oli
+jäänyt jälelle ainoastaan musta kekäle. Yhtään eläintäkään ei
+palomaalla ollut. Eloa ja liikettä ei missään näkynyt. Haudan
+hiljaisuus vallitsi kaikkialla. Luonto oli kerrassaan kuollut. Haukka
+vaan tuolla ilmassa lentää leijuili ympäriinsä. Laskeusi väliin alemma
+ja kohosi taasen ylös ilmaan, kunnes keksi Heikin. Alkoi liidellä
+ympäriinsä Heikin pään päällä. Laskeusi taasen alemma ja alemma, nousi
+yhtäkkiä ylös ilmaan ja alkoi lentää suoraan palomaalta pois.
+
+Kun ei mitään erinomaisempaa ollut, mikä Heikin huomiota olisi
+puoleensa kiinnittänyt, vaipui hän jälleen omiin ajatuksiinsa. --
+Tuntui niin oudolta ja yksinäiseltä tämä elämä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ajatuksiin vaipuneena vaelsi Heikki palomaan halki. Polkunsa johti
+hänet Raision ojan varteen. Raution torpan viljelyksiä alkoi jo
+ilmaantua ja siitä ei ollut kaukana Korven torppakaan. Heikki saapui
+korpimaalle, jossa kasvoi vartevaa kuusi- ja koivumetsää. Sen juurella
+oli tuuhea hillan varsikko. Heikki kumartui poimimaan hilloja. Aurinko
+oli jo lännelle kallistunut.
+
+Yhtäkkiä kuuli hän outoa koppasemista takaansa polulta. Hän pyörähti
+ympäri. "Pä ... ä ... ä ... ä ... ää!" äänsi perässä tulija ja töytäsi
+nuuskimaan Heikin käsiä.
+
+Samalla kajahti metsä ja ilman läpi raikui heleä laulu:
+
+             "Kuules kultani näin!
+             Ja tules tänne päin!
+    Minulla on niin ikävä, kun yksin tänne jäin.
+             Heti sulle sydämeni,
+             Antaisin mä kultaseni,
+    Kun vaan täksi hetkeksi tulisit mun luokseni."
+
+Niin se laulu kaikui ja omituisesti sykähti Heikin rinta.
+
+"Tuku lampia, tuku lampia, tuku, tuku, tukuu," kaikui taasenkin
+metsässä.
+
+Heikki ei enää voinut hillitä kauvan pidätettyjä tunteitaan.
+
+Ne puhkesivat ... ei, ne raikuivat ilmassa:
+
+    Tules tänne kultaseni lohduttamaan minua!
+    Sillä minun sydämmeni halaa nähdä sinua! --
+
+    Sinussapa sydämmeni lohdutuksen löydän viel',
+    Vaikka se on niin kaukana ja eksyksissä surun tiell'.
+
+"Pöh!" kuului ääni ja nuori iloinen tytön veitikka pujahti viidakosta.
+"Pä ... ä ... ä ... ä ... ää!" oli ensimäinen vastaus ja juotto
+hyökkäsi tytön käsiä nuuskimaan.
+
+"Ka täällähän sinä oletkin hupakkoni! -- Mutta mikä sinut tänne
+viskasi? Oletko menossa kirkolle?"
+
+"Sinnehän minä menen."
+
+"Niin, kylläpä tiedän, sinähän hankit uudistorppaa. -- Mutta tiedätkö
+mitä sinun ensin pitää hankkia, kun torpan laittoon rupeat?"
+
+"Minunko? -- No tietysti pirtti, tahi ainakin sauna."
+
+"No entäs sitte?"
+
+"Pä ... ä ... ä ... ä ... äää!"
+
+"Tietysti peltoa."
+
+"No entäs sitten?"
+
+"Tietysti navetta ja talli."
+
+"No entäs sitten?"
+
+"Tietysti hevonen, lehmä ja lampaita."
+
+"Hihhihhih! -- Entäs sitte?"
+
+"Hahhahhah! -- Vaikkapa akka!"
+
+"Pä ... ä ... ä ... ä ... äää!"
+
+"Sittekö vasta?! -- Hihhihhih."
+
+"No vaikkapa ennenkin, jos niin tahdot."
+
+"Pä ... ä ... ä ... äää!"
+
+Näin keskustellen painui seurue Raution torppaa kohden.
+
+Silmät puhuivat omaa kieltänsä ja heleä nauru kajahteli kauvas metsään.
+
+Tuskin he huomasivatkaan, ennen kuin olivat jo joutuneet ihan kaikki
+Raution torppaan.
+
+"Ka, Raution Aappo!" -- huudahti Korven Kaisu, sillä se oli tuon
+tyttöhupakon nimi, ja osoitti tuossa veräjän pielessä lojuvaan mieheen,
+joka kömpi verkalleen seisalleen, käänsi suuren nenänsä ja lihavan
+puoleiset leveät kasvonsa ystäviämme kohden ja alkoi keikkasta -- suu
+pilkallisessa hymyssä -- heidän luokseen.
+
+Toinen jalka oli hänellä kasvanut kappaletta pitemmäksi toista, joten
+hänen kävelynsä näytti jokseenkin lystikkäältä. Hän asettui seisomaan
+pitemmälle jalalleen tukien lyhemmän jalan varpailla ruumistaan
+tasapainossa.
+
+Hän tirkisti niin veitikkamaisesti silmiin ensin Heikkiä, sitten Kaisua
+ja vilkasi niin merkillisen ivallisesti sitten heitä kumpaakin ja
+lausui vihdoin:
+
+"No emmehän me sinua vihaa, vaan emme sinua olevankaan sois."
+
+"Pä ... ä ... ä ... äää!" äänsi juotto.
+
+"Joko te kauvan niin viisas olette olleet?" kysyi Kaisu.
+
+"Alusta luomisesta! -- Mutta ken tuota olisi uneksinut," ja taasen hän
+vilkasi heitä kumpaakin silmiin, "mutta kyllähän se vakka aina kantensa
+valitsee ja yhdenlaiset linnuthan ne parhaiten pesivät. -- -- Joko
+teillä kauvan noin lysti on ollut?"
+
+"Pä ... ä ... ä ... ä ... äää!"...
+
+"Minkälaiset kylvöt teillä ovat?" sanoi vihdoin Heikki kääntääkseen
+puhetta toisaalle.
+
+"Hyvät kylvöt, kauniit kylvöt, monellaista kukkaa."
+
+"Taisitte aikaisin tehdä?"
+
+"Ei se ollut aikanen. -- Korven torpassakin oli jo oltu aikaa yläällä."
+
+"Pä ... ä ... ä ... ä ... äää!" Tuku piikaa tukuu! -- -- Hyvästi!"
+sanoi Kaisu ja alkoi mennä takaperin kotiansa kohden.
+
+"No elä nyt vielä mene!" sanoi Aappo.
+
+"Menenpä suottakin!" sanoi Kaisu samalla kuin hänen ja Heikin palavat
+silmät seurasivat toisiaan.
+
+"No mihin sinulla semmoinen hoppu on?"
+
+"Mitä te olette semmoisia! -- Hyvästi!"
+
+"Pä ... ä ... ä ... ä ... äää!" pani juotto ja seurasi tyttöä.
+
+"Hyvästi, hyvästi! -- Koeta vaan kiinnittää länkiä olkapäihin, sen minä
+sanon, ettei mies mistään parane ja hyvä siitä lopultakin tulee, ei se
+siitä sakene..." huusi Aappo.
+
+"Hyi kun te olette ilkeä!" --
+
+"Sen minä vaan sanonkin, että sinusta tulee vielä onnen poika, kylän
+raittiin tyttö ja semmoisen äidin kasvattama. -- -- Mutta ethän vaan
+kirkolle asti ole menossa?" kysyi Aappo Heikiltä.
+
+"Semmoinenhan se oli aikomus."
+
+"Niin, sinulla on torpan laiton puuhat?"
+
+"Niinhän ne ovat -- ja vähän muutakin asiaa."
+
+"No mitä sitten -- vissiinkin tuumit puiden hakemista?"
+
+"Niin."
+
+"Hahhahhah! -- Oletko lapsellinen?! -- Etkö tuota jo ole tullut
+näkemään, mimmoista huushollia se on tuo metsähoito; kuluttaa ensin
+viikkokausi parasta työaikaa, maksaa päälliseksi kartoista,
+hakemiskirjoista, takuukirjain todistuksista ja kumarrella sitten
+metsäherroja, kaikki turhaa. -- Ainoastaan ne, jotka osaavat tekeytyä
+metsäherroille hyvin ulkokullatun näköisiksi ja haukkua kanssaveljiään
+metsän varkaiksi, ainoastaan ne saavat puita, jos sattuu. -- Mutta
+kylän rehellisimmille miehille ei puita anneta, ei vaikka itkisi ja
+inusi, vaivataan vaan käräjiin metsän hakkuusta muka, kuten tiedät
+Lotvosellekin käyneen. Vuosikausia niitä sitten pinkutetaan käräjillä;
+sillä aikaa kun oikeat metsän varkaat kävelevät rehellisinä miehinä,
+kuletetaan koko kylän väki käräjille, vieraiksi miehiksi muka. Niin
+sitä rehellisille ihmisille tehdään. Ei, opi viisaaksi poikaseni --
+koskei kerran puita muutoin saa, niin paras on varastaa. Siitä ei syytä
+kukaan, jos viisaasti menettelee."
+
+"Hyvästi!" sanoi Heikki, jota jo alkoi kauhistaa Aapon puheet.
+
+"Hyvästi! -- Mutta usko vaan minua ettei rehellinen ihminen nykyisen
+metsähoidon aikana hyödy."
+
+"Jolla kerran oma torppa niinkuin teilläkin, ja viitsii siihen työtä
+tehdä, niin sen en usko varastaa tarvitsevan," arveli Heikki ja alkoi
+kävellä.
+
+Raution Aappo ottaa lyyhäsi muutamia askelia hänen jälkeensä, asettui
+taasenkin seisomaan pitemmälle jalalleen tukien maasta lyhemmän jalan
+varpailla ruumistaan tasapainossa, suunsa vetäysi pilkalliseen hymyyn
+kuullessaan Heikin puhuvan omasta torpasta ja hän jatkoi:
+
+"Oma torppa! -- hahhahhah! -- Oma torppahan se oli Korven vaarillakin.
+Hän oli nuori ja raitis, samoin kuin sinäkin ja hänen vaimovainajalleen
+ei kylässä vertoja tietty, pani mihin työhön hyvänsä. Kolmisen kymmentä
+vuotta tekivät he työtä, perkasivat niittyjä ja väänsivät kantoja kuin
+nuoret karhut, kasvoi heille kaksi soreaa poikaa, yhtä rotevia kuin
+vanhemmat ja halukkaita työhön kuin muurahaiset; uusia aloja aikoivat
+he viljelykselle voittaa. Mutta mikä onnettomuus! Heinävuosi tuli
+mitättömän huono, halla vei syksyllä ihmisten ruuan.
+
+"Ei hätää, arveli Korven vaari, menemme poikain kanssa keväillä
+tukkiurakoille... Tuli sitten kevät. Kova kuume ruhjoi vuoteesen kaikki
+kolme miestä, eläinten ja ihmisten eväät alkoivat loppua. Muori sanoi
+hourivalle miehellensä: On tuolla perkkausmaalla kymmenen syltä vanhoja
+koivuhalkoja, meille on sitä paitse halkoja nykyvuosina niittyjä
+perkatessa hakattu enemmän kuin polttaa ehdimme, minä toimitan ne
+rahaksi, lahovat ne kuitenkin, kun emme itse niitä tarvitse. -- Tee
+niin, vastasi heikko sairas ja niin se muori tekikin.
+
+"Tuskin oli vaari parantunut, kun jo metsänvahti kävi hänelle
+ilmoittamassa, että oli torpan kontrahdin rikkonut ja että hän sen
+vuoksi tulee torpasta häädettäväksi niin pian kuin asia on laillista
+tietä loppuun ajettu. Niin se käypi, kun on oma torppa! -- hahhahhah."
+
+"Hm!" sanoi Heikki ja silmäsi vielä hyvästijätöksi taaksensa Aappoa,
+jonka silmät loistivat voiton riemusta, mutta huomattuaan Heikin
+vakavasta katseesta, ettei hän vieläkään ollut saanut häntä
+vakuutetuksi siitä, että metsän varkaus on välttämätöin, jos mieli
+elää, huusi hän vielä Heikille jälkeen:
+
+"Sinä olet näemmä saanut päähäsi körttisten houreita, mutta antaahan
+ajan kulua, niin kentiesi vielä neuvojani tarvitset ja silloin tulee
+meistä hyvät ystävät."
+
+Heikki jatkoi vaan matkaa enää päätäkään taakseen kääntämättä.
+Raisionojan vartta käveli hän Korven torppaa kohden.
+
+Aapo oli hänen mieleensä johtanut Korven torpan asujanten kohtalon. Hän
+oli aina kuullut säälitettävän Korven vaaria sentähden, että hänen
+täytyi jättää koko elämänsä työnteko muiden hyväksi ja luopua torpasta
+mitään korvausta saamatta; oli hän myöskin kuullut sanottavan, että syy
+tähän oli se, että vaari oli vastoin torpan kontrahtia myönyt torpasta
+halkoja, mutta että asia olisi noin viatonta laatua kuin Aapo sanoi,
+sitä ei hän oikein uskonut.
+
+Korven torpan viljelyksiä alkoi jo ilmaantua. Tuossa oli pari ladon
+alaa ihmiskäden raivaamaa niittyä. Mutta metsä oli jälleen sen
+valtaamaisillaan. Pitkin ojan vartta kulki Heikki edelleen. Perkkuumaa
+loppui pian ja jälleen tuli hän raivaamattomalle korpimaalle, missä
+koivut ja kuuset sekaseuraisin rehentelivät. Pitkää heinää kasvoi
+niiden juurilla.
+
+Aukeni jälleen uusia perkattuja niittymaita ja pian jo töröttivät
+Korven rakennuksetkin tuossa Heikin nokan edessä. Niiden takaa välkkyi
+ilta-auringon kultaamana Raision järven lasityyni pinta. Torppa oli
+juuri siinä paikassa, mistä Raision oja alkoi järvestä.
+
+Oli siinä jo pelloksikin raivattu koko palsta tuota hedelmällistä ojan
+vartta, mutta kaikki näyttivät nyt olevan aivan umpeen uikahtamassa.
+Suuri osa oli kokonaan ketoon ryöstäytynyt, ja se, mitä vielä sulana
+oli, sekin oli juolaan ja rikkaruohon vallassa.
+
+Torpan rakennukset olivat vielä jotenkin kunnossa, katot vaan olivat
+rappeutumassa ja navetta kokonaan lytistymässä.
+
+Heikki astui porstuaan. Vasemmalla oli huoneen kehä, joka oli siinä jo
+vuosikymmeniä valmistamatonna seisoa töröttänyt. Hän avasi pirtin oven
+oikealta ja työntäytyi sisään. Tuli siistiin valoisaan huoneeseen.
+
+Pirtissä ei muita asujia ollut kuin vanhanpuoleinen hartiakas vaari,
+joka lojui vuoteellaan tuolla karsinaikkunan puolella.
+
+"Hyvää iltaa!" äänsi Heikki.
+
+"Jumal' antakoon! -- Mistäs tämä nuori mies on?" kysyi vaari pystympään
+kohoten ja silmiään hieroskellen.
+
+"Olenpahan tuolta. -- Seinustan miehiä."
+
+"Oletko sinä Simunavainajan poikia?"
+
+"Olenhan tuota."
+
+"Kas niin ne nuoret kasvavat, etkös sinä ollut Kaisun kanssa yhtaikaa
+rippikoulussa, muistelen Kaisun joskus puhuneen, että sinä olit paras
+vastaamaan ... mutta mihinkä se Kaisu nyt tästä lienee pistäytynyt,
+kun..."
+
+    "Istuissani ja murheissan
+    Otin minä pännän käteeni,
+    Jolla aijon kirjoittaa,
+    Kuin on pitkät mun päiväni,
+    Frallallaa fralihili fralilali frallallaa.
+
+    Sinun sini silmäsi
+    Sytytti sydämen palamaan;
+    Sinun kasvois kauneus
+    Ijäti muistuu mielehen,
+    Frallallaa fralilali fralilali frallallaa."
+
+Niin sieltä pihalta laulu kajahteli, askelia kuului portailta ja
+porstuasta, ovi aukeni ja Kaisu tuli sisään.
+
+"Pöh! -- Johan sinäkin olet täällä," sanoi hän Heikille, sieppasi
+huivin, viskasi sen hartioilleen, ja läheni taasen ovea.
+
+"Minnekäs nyt?" kysäsi vaari.
+
+"Ajattelin käydä kokemassa noita koukkuja," sanoi Kaisu ja samalla
+kohtasivat Heikin ja Kaisun silmäykset toisiaan.
+
+"Miksi et heitä laukkua seljästäsi?" sanoi Kaisu Heikille.
+
+"Niin -- taitaapa sitä talossa saada yösijaa," arveli Heikki vaariin
+kääntyen.
+
+"Onhan tässä lämmintä," arveli äijä.
+
+Mutta Heikin ja Kaisun silmäykset seurasivat vaan toisiaan.
+
+Heikki riisui laukun seljästään, työnsi sen penkin alle, raappasi
+korvallistaan ja sanoi vihdoin Kaisulle:
+
+"Järvellekö aijot?"
+
+"Niin."
+
+"Jos minäkin tulisin."
+
+"Tule," sanoi Kaisu ja pyrähti ulos.
+
+Heikki pisti takin päälleen ja seurasi perässä.
+
+Nopeasti kuin orava hypähti Kaisu veräjän ylitse, otti airot, auskarin
+ja melan viidakosta ja alkoi hipsutella rantaan.
+
+Samalla pyrähti peippo viidakosta ja lensi läheisen koivun oksalle.
+
+    Peippo se pieni lintu
+    Aamuruskon siivillä
+    Lenteli hän sinne tänne
+    Etsien itsellensä ystävää.
+
+    Vaan kun ei hän löytänyt,
+    Niin hyppäsi oksalle laulamaan,
+    Lauleli hän tälläkin lailla:
+    "Minä se yksin maailmassa oon."
+
+    "Maailmassa avarassa
+    On niin monta ystävää,
+    Vaan ne on niin sangen harvat,
+    Jotka ne liittonsa pitävät."
+
+Niin se Kaisu hyräili peipposen nähtyänsä.
+
+Pian oli Kaisu valkamassa ja puottaa romahutti venevärkit veneeseen,
+mutta samalla oli Heikkikin rannassa, sieppasi auskarin ja syyti veden
+veneestä. Yhtä haavaa tarttui neljä kättä veneen keulaan ja vene
+soljahti vesille.
+
+Heikki tarttui airoihin ja Kaisu ohjasi venettä koukkuja kohden.
+
+Elokuun aurinko oli mailleen menossa. Viimeisiä säteitään heitti se
+metsäjärven rasvatyynelle pinnalle. Heikin ja Kaisun silmäykset
+kohtasivat toisiaan, mutta pian kääntyivät molempain katseet ylös,
+siellä taivaalla ne sitten harhailivat hetkisen. Kaisu vilkasi taasen
+Heikkiin ja loi sitte silmänsä itää kohden, sieltä oli ohutta pilven
+verhoa taivaalle kohoamassa. Samalla vilkasi Heikki Kaisuun ja heitti
+sitten silmäyksen pitkin järven pintaa etelään -- aivan oikein --
+sieltä lähtee hieno väre pitkin vesikalvoa pohjaiseen päin... Molemmat
+vilkasivat taasenkin toisiinsa ikään kuin sanoakseen: Jumalalle olkoon
+kiitos!
+
+Heikki veteli taasen vinhemmin, mutta pian pyöräytti Kaisu perän
+läheisen vavan luo, vetäsi siimasta ja samalla loiskahti aikalainen
+ahven veneeseen, hyppeli siinä kunnes sai auskarilla kolahduksen
+otsaansa.
+
+Sitten he kulkivat koukku koukulta, kunnes olivat kaikki koetut.
+
+"Kalastipahan siksi, että syömään päästään," arveli Kaisu.
+
+Tämä oli ensimäinen sana minkä he toisilleen olivat virkkaneet koko
+kalastusretkellä, eikä Heikki tiennyt mitä siihenkään vastaisi. Hänellä
+tuntui olevan niin paljon Kaisulle sanomista, mutta kuolemakseenkaan ei
+hän tietänyt mistä päästä alkaisi. Hän mietti hetkisen, vaan kun ei
+muuta keksinyt, tarttui lujemmin airoihin, veteli vinhemmin ja alkoi
+laulella:
+
+    "Mökkini laitan maantien viereen
+    Ja maalaan sen keltaiseksi ja -seksi,
+    Mökkini laitan maantien viereen
+    Ja maalaan sen keltaiseksi.
+
+    Kun kultani tulee lähelle,
+    Niin luulee sen herraiseksi ja -seksi,
+    Kun kultani tulee lähelle,
+    Niin luulee sen herraiseksi."
+
+"Eihän siitä sinun mökkisi laitosta mitään valmista tahdo tulla,"
+keskeytti Kaisu.
+
+"Eihän siitä; -- ajattelin pyytää metsäherroja edes tänä syksynä
+syynäämään, kun sinne muutoinkin nyt menen."
+
+"Mutta jos eivät syynää?"
+
+Heikki loi kysyvän katseen Kaisuun, joka näytti odottavan vastausta.
+Airot heltyivät hänen käsistään, hän loi silmänsä veneen pohjaan,
+vetäsi jonkun kerran airoilla ja taasenkin jäivät airot hetkeksi omiin
+valtoihinsa, hänen sydämestään kohosi kysymys:
+
+"Joko sinäkin epäilet?" -- Tuo kysymys kohosi kurkkuun, siirtyi siitä
+kielelle, mutta huulien yli se ei päässyt; ei, Heikki nielasi sen
+jälleen alas, hänen kätensä puristuivat airoihin, hän alkoi vedellä
+vinhemmin ja lauleli:
+
+    "Joka on järvelle joutunut,
+    Se rannalle kai soutaa ja soutaa;
+    Joka on järvelle joutunut,
+    Se rannalle kai soutaa."
+
+Pian saapuivatkin he jälleen rantaan. Kaisu kokoili kalat veneen
+pohjalta. Heikki taittoi pajun oksan viidakosta ja ripusti kalat
+kitasista oksaan, sieppasi airot ja kantoi ne samaan paikkaan, mistä
+Kaisu oli ne äsken ottanut.
+
+Aurinko oli jo mailleen mennyt.
+
+Kuu mollotti täysinäisenä taivaslaella.
+
+"Pää ... ä ... ä ... ää," kuului taasenkin vastaan tuolta veräjän
+luota.
+
+"Vai jo sinä hupakkoni olet taasen navetasta päässyt, -- odotahan!" ja
+samalla hypähti Kaisu veräjän yli, "tuku piikaa, tuku," sanoi hän
+sitten ja juoksi navettaa kohden.
+
+"Pä ... ä ... ä ... ää," pani juotto ja seurasi emäntäänsä. Heikki
+asteli myös kädessään kalanippua heilutellen samaan suuntaan, kunnes
+saapui navetan ovelle, josta juotto hypähti Kaisun perässä sisälle.
+
+"Onhan sinulla täällä puhdas vuode, tuku piikaa! no, hyppääpäs tuonne,"
+sanoi Kaisu, koppoi juoton syliinsä, nosti karsinaan ja jäi sitten
+siihen karsinan aidan viereen seisomaan ja katseli karitsan liikkeitä
+karsinassa.
+
+Heikkikin meni sinne lähemmä ja seisahti tuohon, karsinan aidan luo
+aivan Kaisua lähelle.
+
+Kaisu ojensi kätensä juotolle, joka töytäsi sitä nuolemaan. Sitten loi
+hän silmänsä Heikkiin ja sanoi:
+
+"Sain tuon Lotvosen emännältä keväällä, ajattelin, että saamme siitä
+ehken lampaan siementä."
+
+Nyt loi Heikkikin silmänsä Kaisuun, hänen otsansa kirkastui ja sydän se
+sykähti iloisemmin tuolla Heikin rinnassa, mutta mitään ei hän Kaisulle
+vastanneeksi saanut,
+
+"Innimöö!" kuului toisesta nurkasta ja pian oli Kaisu Ensikkiä
+taputtelemassa.
+
+Heikki meni sinne lähemmä ja katseli tuota lihavaa nuorimullukkaa,
+
+"Tämän minä myöskin olen meitä varten juottanut," sanoi Kaisu ja
+kääntyi Heikkiin.
+
+"Hm!" sanoi Heikki, jonka silmät ilosta säteilivät tuossa hämärässä,
+mutta siistissä navetassa.
+
+Hänen mieleensä kuvastui jälleen oma uusi navetta, jossa Kaisu lehmien
+ja lammasten kanssa hääräileisi, oma uusi karjalato, oma talli ja
+viimein oma hevonenkin, jonka vuoksi hän vihdoin Kaisulle sanoi, että
+setä oli hänelle luvannut omaksi laukin.
+
+"Senkö sinun oman ajokkaasi?" kysäsi Kaisu ja siirrähti Heikkiä
+lähemmä, samalla kun hänen mieleensä kuvastui tuo pulska hevonen,
+"kehtaa kai sillä talvella kirkolle ajella. -- Mutta tulehan tänne?"
+lisäsi hän ja kiiruhti navetasta.
+
+Heikki silmäsi toista isompaa lehmää, joka oli Korven ainoa lypsävä ja
+seurasi sitten Kaisua toisella puolella pihaa olevaan aittaan.
+
+"Katsoppas!" sanoi Kaisu osoittaen orrelle.
+
+Heikki siirtyi lähemmä ja näki ihan uuden ryvinpää-aluspolstarin,
+useampia höyhenisiä päänaluspolstereita sekä muutamia täkkiä ja
+lakanoita niin komeasti orrella rippua kellottavan. Hänen mieleensä
+johtui taasenkin oma pirtti ja oma pöytä, jonka ääressä he yhdessä
+Kaisun kanssa syödä suikuttelivat. Valoisampana kuin koskaan ennen
+kuvastui Heikille oma koti.
+
+"Jospa sentään kävisivät metsäherrat tänä syksynä syynäämässä, niin
+tulevana vuotena tähän aikaan asuisimme jo omassa pirtissämme," sanoi
+Heikki vihdoin.
+
+"Jaksasimmekohan toki niin pian laittaa?" kysäsi Kaisu siirtyen lähemmä
+ovea. Heikki seurasi perässä ja siinä kuun valossa näki hän selvään
+miten Kaisunkin silmät toivosta säteilivät.
+
+"Konstikos on jaksaessa, jolla kerran on neljäsataa markkaa korolla
+isältä perittyjä rahoja," sanoi Heikki, "ja onhan tuo setäkin luvannut
+auttaa, kun huoneita laitamme."
+
+"Neljäsataa markkaa! -- Hm -- sepäs vasta summa, etkä ole koskaan ennen
+siitä puhunut... Konstikos se silloin on..."
+
+"Konstikos se on ollessa kuin osaa," sanoi Heikki noin vähän niinkuin
+veitikkamaisesti ja nakkasi niskojansa.
+
+"Niin että," sanoi Kaisu tehden samallaisen liikkeen ja alkoi laulella:
+
+    "Penni oli mulla perintöä,
+    Vaan hellullani oli kaksi
+    Ja tuon yhden pennin tähden hän
+    On tullut mahtavaksi."
+
+"Niinkö on tehnyt?!" sanoi Heikki, tirkisti Kaisua silmiin, ja sipasi
+etusormellaan häntä leuvasta.
+
+"Elä tule minun tilani reunalle!" sanoi Kaisu, hypähti kynnyksen ylitse
+ja istahti kynnykselle, jotta jalkansa jäivät ulkopuolelle.
+
+"Tulenpa suottakin," sanoi Heikki, istahti hänkin kynnykselle, jotta
+jalkansa jäivät sisäpuolelle, ja tirkisti niin veitikkamaisesti Kaisun
+palaviin silmiin.
+
+Kuu se paistaa killotti tuolta taivaslaelta, yölepakko lentää livahti
+aitan editse ja hiljainen tuulen huokaus suhautti lähellä kasvavan
+koivun lehtiä, mutta sitten seurasi tyyni hiljaisuus. Ei yölepakkoa
+näkynyt, eikä puun lehtikään liikahtanut.
+
+Kaisu ei raahtinut häiritä tätä luonnon hiljaisuutta, eikä sitä
+hennonnut tehdä Heikkikään. Hiljaan nauttivat he siinä onnen
+suloisuutta, hiljaan ja kauvan; kunnes taasenkin vilahti yölepakko ja
+tuulen huokaus kuului puun lehdissä. Pirtin ovi aukeni ja askelia
+kuului.
+
+Kaisu hypähti ylös, koppoi kalanipun ja alkoi juosta hipsutella pirttiä
+kohden.
+
+    "Kyllä se tulee, jahka se joutuu,
+    Jahka se joutuu, jahka se joutuu,
+    Kyllä se tulee, jahka se joutuu;
+    Kultani minua hakemaan.
+
+    Sitten se vasta rakkaus syttyy,
+    Rakkaus syttyy, rakkaus syttyy;
+    Sitten se vasta rakkaus syttyy;
+    Frallalla tallalla lallallaa."
+
+Niin se Kaisu lauloi siinä juostessaan. Ohut pilvi oli silloin jo
+verhonnut puoli taivasta.
+
+"Öhhöm," rykäsi vaari, joka tuli pirtistä pihalle ja tähysteli
+taivaalle.
+
+Heikki hypähti myöskin aitan kynnykseltä ja läheni ukkoa.
+
+"Eipä nyt pakkasesta pelkoa ole," arveli vaari yhä taivaalle
+tirkistellen.
+
+"Ei ole," vakuutti Heikki, "tuulen henki on etelässä, väre kävi
+järvellä pohjaseen."
+
+"Eteläänhän tuo kuukin juoksee," arveli ukko ja todella näyttikin kuin
+kuu olisi oikein aika hamppua tuolla pilven verhon takana etelään
+kiiruhtanut, -- "Ylätuulikin on etelässä," arveli vielä vaari siinä
+miesten taivahalle tirkistellessä.
+
+Miehet painuivat pirttiin, josta iloinen takkavalkea heille vastahan
+räiskähteli. Kaisa puuhaili siellä piisin ääressä kalavarrasten kanssa.
+
+Ukko istahti piisin eteen jakkaralle, Heikki teki samoin.
+
+Kaisu silmäsi heitä kumpaakin. Valkea leimusi piisistä vasten heidän
+kasvojaan.
+
+"Tässähän ne pojatkin aina ennen iltasilla istuivat näin pyhä-iltoina,"
+sanoi Kaisu.
+
+Ukon otsalle nousi synkkä pilvi, mutta mitään hän ei sanonut, katsoa
+tuijotti vaan eteensä.
+
+"Ovatko pojat kirjoittaneet," tiedusti Heikki.
+
+"Ovathan ne," sanoi Kaisu.
+
+"Siellä ne ovat Amerikassa?"
+
+"Siellähän ne ovat."
+
+"Eivätkö aijo kotiin tulla?"
+
+"Eivät."
+
+"Kummapa se on."
+
+"Mikä kumma se on," puuttui vihdoin puheesen vaari, "mitä täällä
+nuorimies tekee."
+
+"Eivätkö he olisi voineet elää tässä, ja tehdä työtä yhdessä teidän
+kanssa," arveli Heikki.
+
+"Hm!" sanoi vaari ja yhä synkemmäksi kävi hänen muotonsa.
+
+"Etkö sinä tiedä, ettei tässä meilläkään ole ikuista istunta; -- etkö
+tiedä, että meidät tänään tahi huomenna ajetaan tästä taivas-alle ja
+kumma, että näinkin kauvan olemme saaneet olla, kun jo kaksi vuotta
+sitten meidät lähtemään tuomittiin," sanoi Kaisu.
+
+"Mutta Raution Aappohan sanoi, että te möitte ainoastaan niitä halkoja,
+jotka olivat teille itsellenne liijaksi ja jotka muutoin olisivat
+perkkausmaalle lahonneet," sanoi Heikki.
+
+"Sitä ei laki katso," sanoi ukko synkästi.
+
+"Mutta ettekö te koettaneet metsäherroille selittää että..."
+
+"Sinä olet lapsi ja puhut kuin lapsi," arveli ukko jyrkästi, nousi
+piisin luota ja läheni pöytää.
+
+Sillä välin oli Kaisu saanut jo kalat paistaneeksi. Hän otti
+puukuppisen, pani siihen vettä, nakkasi suoloja sekaan, vei sen
+paistinvarrasten kanssa pöydälle, nouti leipää ja maitoa ja käski
+Heikkiäkin syömään.
+
+Heikki empeili kotvan, mutta kun ukko uudisti käskyn, koppoi hän
+vihdoin eväslaukkunsa penkin alta ja istahti hänkin yhdessä ukon ja
+Kaisun kanssa paistinkalan ääreen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Päivä oli jo kymmenissä tiistaina. Heikki istui tuossa vanhan puukirkon
+kiviportailla ja kokoili evästään laukkuun. Suu se vielä liikkui
+Heikillä ja viimeinen pala oli kurkusta alas huilahtamassa.
+
+Heikki silmäili ympärilleen. Tuossa aivan kirkon lähellä olivat
+Niiralan talon uhkeat rakennukset. Niissä asui vorsmestarikin.
+
+Olikohan hän nyt kotona siellä, mietiskeli Heikki ja väyläili laukun
+suuta kiinni. Onpa soma nähdä mitä hän minulle sanoo ja lupaako puita.
+Kai hänet nyt kumminkin saan taivutetuksi tämän suven ajalla torpan
+maata syynäämään. Ja Heikki silmäili yhä tarkemmin Niiralan isoa
+rakennusta kohden.
+
+Juhlallisina häämöittivät sieltä ryytimaan ikivanhojen koivujen ja
+tuuheitten pihlajien välitse ison rakennuksen vanhat punaiset seinät ja
+valkoiset nurkat sekä valkeat ikkunalaudat.
+
+Ryytimaan kukkaset hohtivat parhaassa kesäisessä kukoistuksessaan.
+Monenlaiset huolellisesti hoidetut ruokakasvit tekivät näkö-alan
+vaihtelevammaksi. Viinamarjat, mansikat ja vaaraimet ärsyttivät
+katsojan makuhermoja.
+
+Tuolla aaltoilivat kypsymäisillään olevat kirkon kylän viljavainiot, ja
+tuolla alempana välkkyi Karijärven peilikirkas pinta. Siellä täällä
+järven rannoilla kohtasi silmä huolellisesti siistittyjä ihmisasuntoja.
+Vastapäätä tuolla järven toisella puolella sijaitsivat pappilan vanhan
+puoleiset rakennukset muhkeine puistoineen. Sorsapari souteli järvellä.
+Korkeita havumetsiä häämöitti kaikkialla, minne ikinä silmänsä loi.
+Kaukaa niityiltä ja vainioilta kaikuivat niittymiesten iloiset laulut.
+Paimentorvien yksitoikkoinen ääni sekaantui karjan kellojen
+moni-ääniseen kalinaan.
+
+Omituisen epäselvinä risteilivät Heikin mielikuvitukset sinne ja tänne.
+Väliin tuntui elämä niin hyvälle, tulevaisuus niin valoisalle, vaan
+seuraavassa silmänräpäyksessä valtasi mielen niin synkkä toivottomuus,
+joku onnettomuuden aavistus. Mutta kaikki tämä kierteli hänen
+sielussansa vaan hämärinä epäselvinä kuvina, joita ei hän itsekään
+selvittämään yrittänyt.
+
+Tuolla toisella puolella kirkkoa vähän etäämpänä oli pieni ja sievä
+herrastalo. Se oli vallesmannin kartano. Sinne oli Heikin ensin
+mentävä, takuukirjain todistuksia saamaan.
+
+Hän kohosi seisalleen, ripusti laukkua selkäänsä ja tähysteli pitkin
+tietä vallesmannin asuntoa kohden. Sieltä muhkea herra ajoi korskuvalla
+hevosella, välkkyvillä ajokaluilla ja notkuvilla keesillä.
+
+Heikki tunsi sen nimismieheksi. Hän astui tielle ja asettui tuohon
+tiepuoleen odottelemaan.
+
+Vallesmanni kiinnitti suitsia ja hevonen tanssi Heikin kohdalle.
+
+Heikki painautti toisella kädellään lakkiansa hiukan syvempään, jolloin
+vallesmanni nyökkäsi niin arvokkaan näköisesti.
+
+"Kuulkaas te vallesmanni!" huudahti jälkeen Heikki. Nimismies hillitsi
+hevoistansa.
+
+"Kuulkaas te vallesmanni!"
+
+"Mitä sulla on sanomista?" kysyi nimismies päätäänkään taaksensa
+kääntämättä.
+
+"Minulla vain olisi ollut vähän asiaa," sanoi Heikki ja koki kiiruhtaa
+keesien luo.
+
+"Mitä asiaa?"
+
+"Olisi ollut vain takuukirjain todistuksia saatava," arveli Heikki ja
+kaiveli paperia povestaan. --
+
+"No etkö sinä ymmärrä, etten minä niitä nyt tässä tiellä voi antaa?"
+
+"Mutta herra vallesmanni...!"
+
+"Tule torstaina!"
+
+"Mutta herra komisarius...!"
+
+Mutta silloin kiiti jo tuo hurja hevonen täyttä vauhtia heittäen Heikin
+siihen tiepuoleen seisoa törröttämään.
+
+"Torstaina!" jupisi Heikki käännellen itseään milloin kirkolle milloin
+vallesmannille päin tietämättä itsekään minne mennä, mitä tehdä.
+
+Tuolta vallesmannilta päin asteli lihava muhkeapartainen herrasmies.
+Heikki keksi sen, tunsi Niiralaiseksi ja ihastui.
+
+Niiralainen oli toisinaan ollut vorsmestariloitten apulaisena, olipa
+välistä ollut Seinustalla yötäkin, jonka vuoksi hän oli Heikille
+vanhastaan tuttu.
+
+"Mitä sinä tässä pyörit?" kysäsi Niiralainen Heikin luo päästyään.
+
+"Olisi vain ollut takuukirjain todistuksia saatava."
+
+"Niin, vallesmanni meni juuri pitäjäälle ja tulee sieltä vasta
+huomenillalla."
+
+"Sen kun en joutunut vähä ennen, -- nyt ei taida muu auttaa kuin se
+että odottaa."
+
+"Odottaa, tahi mennä Hanhenalle kunnallislautakunnan esimieheltä
+todistusta ottamaan."
+
+"Saattaako sekin sen antaa?"
+
+"Miksei."
+
+"Mutta sinnehän on niin pitkä matka."
+
+"Eihän sinne venematkaa ole kuin kolme neljännestä."
+
+Heikki mietti hiukan, tiedusti sitten mistä venettä mahtaisi saada.
+
+"Niin," arveli Niiralainen.
+
+"Ette te taitaisi antaa?"
+
+"Noo -- miksikäpä ei."
+
+Niin sanoen astuivat he yhdessä Niiralan uhkeaan kartanoon.
+
+Niiralan rannasta sieltä lähti Heikki suoraa päätä
+soutaa nyökyttelemään Hanhenalle, mutta turhaa oli se vaiva,
+kunnallislautakunnan esimies oli mennyt läänin pääkaupunkiin saakka,
+mitä lie asiaa ollut; ja hiki otsassa soutaa veivasi Heikki illalla
+niine hyvineen Niiralan rantaan takaisin. Muuta neuvoa ei siis ollut
+kuin odottaa vallesmannia torstaihin.
+
+Mutta pitkäksi kävi Heikin aika olla täällä vieraissa taloissa ja
+tuntemattomien ihmisten luona koko keskiviikkopäivän.
+
+Hän hiiviskeli ulkosalla ja etsiskeli marjoja tuolta ryytimaan aidan
+taa levinneestä vaaraimikosta.
+
+Kaunis oli elokuun päivä tänäänkin, kaunis ja helteinen. Parhaassa
+kesäisessä kauneudessaan olivat kukkaiset, tuleentuneet ryytimaan
+kasvit ja parhaallaan kypsyvät marjat antoivat suloisen tuoksunsa.
+Kesälintuset lentää räpäköivät oksalta oksalle ja helkyttivät hellää
+ääntänsä.
+
+Kaksi naista koetti saada ryytimaan häkkiä auki. He rapeloivat siinä
+kauvan, supattivat sitten keskensä ja nauroivat; rapeloivat taasen,
+supattivat ja nauroivat.
+
+"Tulkaapa vieras auttamaan!" huusi vihdoin Heikille metsäherran piika,
+kääntyi sitten rouvaan päin ja hymyili niin omituisesti, ikäänkuin
+ilkkuakseen, että uskalsinpa pyytää.
+
+Heikki läheni veräjää ja tempasi auki ryytimaan juonikkaan haan.
+
+"Kiitoksia paljon," sanoi metsäherran rouva hymyillen.
+
+Piika tarttui työntökärryn aisoihin ja koetti lykätä niille asetettua
+hietakoria ryytimaahan. Mutta kuorma oli liijan raskas veräjällä olevan
+nurmipenkereen ylitse mennäksensä.
+
+Heikki veti suunsa hymyyn, nähdessään piian siinä voimiensa takaa
+puskevan, tarttui vihdoin aisoihin ja työnsi kuorman ryytimaahan.
+
+"Erittäin sorea poika," kuiskasi sillä välin rouva piiallensa.
+
+Kohta alkoi piika sirotella hiekkaa ryytimaan käytäville. Ja aina kun
+hiekka loppui, kävivät he Heikin kanssa uutta etsimässä.
+
+Mutta rouva kävi suoraa päätä kyökkikasvien kimppuun, meni sisälle
+kyökkiin, palasi lautasen kanssa takaisin, kokoili siihen, mitä lienee
+kokoillut, vei ne kyökkiin ja palasi taasen ja sitä tekosta hän teki,
+kunnes oli saanut päivällisen valmiiksi laittaneeksi.
+
+Hän meni konttoriin, pyysi miestään päivälliselle ja tuli jälleen
+ruokasaliin odottelemaan. Vihdoin tuli metsäherrakin sinne, vilkasi
+kaapille, otti muutaman askeleen sitä kohden. Rouvan muoto synkistyi.
+Metsäherra avasi kaapin ja otti sieltä pitkän ruokaryypyn.
+
+Sanaa virkkamatta istuivat he pöytään. Metsäherra tunsi verensä
+lämpenevän. Elämä tuntui niin hyvälle. Hän heitti silmäyksen rouvaan ja
+aikoi jotain sanoa hänelle. Mutta kylmänä ja jäykkänä istui rouva
+paikallaan.
+
+Metsäherra tiesi hyvin mistä se tuli. Hänen verensä kuohahti vihasta ja
+hän jäi äänettömäksi. -- -- --
+
+Jo aikaisin torstaiaamuna istui Heikki nimismiehen verannon edustalle
+odotellen että eikö pääsisi vallesmannin pakinoille.
+
+Jo vihdoin aukenivat kyökin akkunan verhot ja keltatukkainen
+lihavakasvoinen piian pallero tähysteli akkunasta pihalle.
+
+Heikki läheni akkunaa ja tiedusteli piialta, että joko saisi
+vallesmannia tavata.
+
+"Kyllä, herra avaa verannon oven, kun herrasväki on pukeunut," oli
+vastaus.
+
+Kului sitten vielä tunti, toista, eikä sisältä mitään kuulunut.
+Pienimmänkin risahduksen kuultuaan pystytti Heikki korvansa ja silmät
+ne kääntyivät aina katsomaan, että eivätkö jo ovet aukeaisi.
+
+Vihdoin ne aukenivatkin. Heikki hiipi varovasti porstuaan.
+
+Nimismies oli jo ehtinyt mennä porstuasta ja oli juuri tampuurin oven
+kiini vetämäisillään, kun oven raosta keksi Heikin porstuaan
+vetäytyvän. Hän työnti jälleen oven puoleksi auki ja kohta olikin kaksi
+pienoista silmää, punaiset viikset, kaksi leukaa ja suurellainen vatsa
+Heikillä vastassa. Vallesmanni se oli ja aivan ihka elävänä Heikin
+edessä siinä.
+
+"Mitä sinulla on asiaa?" kysäsi nimismies. Heikki tarttui lakkiinsa,
+painautti sitä vähän syvempään ja sanoi: "Takuukirjain todistuksia
+olisin vaan pyytänyt," ja samalla hän veti paperikäärön esille.
+
+Vallesmanni otti paperit, silmäsi ne läpi, käänsi sitten mahdikkaan
+vatsansa Heikkiin päin ja sanoi hyvin arvokkaasti:
+
+"Heikki Seinusta, -- kuka se on?"
+
+"Minähän se olen."
+
+"No onko sinulla maata?"
+
+"Eihän minulla vielä ole."
+
+"No et sinä kelpaa takaamaan."
+
+"Mutta herra vallesmanni..."
+
+"Kyllä tämä sinun kirjasi, jossa ovat Lotvonen ja Seinustan ukko
+takauksessa, luottaa, mutta tuo toinen, jossa sinä olet takuussa, se ei
+kelpaa mihinkään. -- Odotahan," sanoi hän ja työntäysi sisään.
+
+Heikki ei tahtonut korviaan uskoa. Kahdesta kirjasta, joissa
+edesvastauksessa ovat samat miehet, kelpaa toinen ja toinen ei. -- "Ei,
+joku erehdys tässä varmaankin on," arveli hän ja hiki vieri otsalta.
+
+Pian tuli vallesmanni takaisin ja ojensi Heikille kirjat ja sanoi,
+ettei hän voinut sen kirjan luotettavaisuutta taata, jossa Heikki oli
+takuussa.
+
+"Mutta kuulkaas te komisarius, samat miehethän niitä vastaavat molempia
+kirjoja," änkytti Heikki, "ja kyllä me olemme rehellisiä miehiä..."
+
+"Sitä ei laki katso."
+
+"Markan se maksaa," sanoi vallesmanni Heikille, joka oli varannut
+esille kahdesta todistuksesta kaksi markkaa, sysäsi samalla toisen
+markan Heikille takaisin ja työntäysi sisälle, ennen kuin Heikki ehti
+sen enempää sanoa.
+
+Heikki katsoi pitkään hänen peräänsä, mutta nähtyään, ettei vallesmanni
+enää palaa, avasi hän paperinsa ja aivan oikein, toiseen ei vallesmanni
+ollut mitään kirjoittanut, mutta toiseen oli sen sijaan kolme neljä
+sanaa piirretty.
+
+Ikään kuin itse tietämättään tallusti Heikki jälleen Niiralaan.
+
+"Kuinkas kävi?" kysyi Niiralainen häneltä.
+
+"Eihän se oikein," sanoi Heikki kuivasti.
+
+"No --?"
+
+Heikki selitti asian, ja lisäsi sitten ikäänkuin neuvoa kysyen, että
+pitäneeköhän hänen niine hyvineen ilman setänsä asiaa toimittamatta
+kotiaan mennä.
+
+"No eikö täällä ole ketään maan omistajaa, jonka voisit saada
+Lotvoselle kumppaniksi setääsi takaamaan?"
+
+Heikki mietti hetkisen; loi sitten tutkivan silmäyksen Niiralaiseen ja
+-- nähtyään hänen ystävälliset kasvonsa, kysäsi hän:
+
+"Ette te taitaisi uskaltaa?"
+
+"Noo -- miksikäpä ei."
+
+Kun Niiralan herra kohteli Heikkiä noin toisella tavalla kuin
+vallesmanni, alkoi hän jälleen tointua entiselleen. Hän ei voinut
+käsittää miksikä kyläläiset yhtä ja toista suomatonta Niiralan herrasta
+huusivat ja horisivat.
+
+Kun siis Niiralainen oli kerran nimensä takuukirjan alle pistänyt, niin
+ei vallesmannillakaan ollut enää mitään sitä vastaan, vaan todisti kuin
+todistikin takuukirjan luotettavaksi, sillä olihan Niiralainen
+kumminkin perintömaan omistaja, olkootpa sitten hänen raha-asiansa
+miten huonolla kannalla tahansa, sitähän ei vallesmanni tutkia
+tarvinnut.
+
+Vihdoinkin olivat siis Heikin paperit kunnossa. Nyt oli hän valmis
+vorsmestarin luo menemään.
+
+Varovasti hän avasi Niiralan päärakennuksen ison lasiverannon oven ja
+hiipi siitä sisälle. Hänestä tuntui kuin veri olisi yht'äkkiä alkanut
+nousta päähän ja sydämmensä alkoi lyödä kiivaammin. Hän tunsi
+hämäytyvänsä. Sentähden seisahti hän verantoon vielä kerran
+muistelemaan mitä kaikkea hänen piti metsäherralle sanoman.
+
+Mutta Heikin siinä seisoessa ja sanoja metsäherran puhuttelemista
+varten sommitellessa kajahti tuolta kyökin oven puoleisesta päästä
+verantoa ystävällinen naisihmisen ääni:
+
+"Hakeeko vieras forstmestaria?"
+
+Heikki pyörähti ehdottomasti ääntä kohden, käsittämättä mistä se tuli.
+Mutta sieltä kyökin ovelta tirkisti häntä vastaan kaksi kirkasta,
+ystävällistä silmää ja punainen hymyilevä huulipari.
+
+"Niin -- vorsmestarille minulla olisi asiaa ollut," sanoi Heikki alkaen
+hämmästyksestään tointua.
+
+"Kyllä forsmestari on siellä konttorissaan, astukaa vaan sisään,"
+kehoitti rouva.
+
+Heikki tarttui oveen ja astui tampuuriin. Konttorin ovi oli tampuuriin
+auki. Siellä se istui metsäherra kirjoituspöytänsä ääressä selin oveen,
+istui ja kirjoitteli.
+
+Heikki astui sisään ja seisahti oven pieleen. Mutta metsäherra ei sitä
+huomaavan näkynyt, kirjoitteli vaan.
+
+"Höm!" rykäsi Heikki, mutta metsäherra ei päätäänkään kääntänyt.
+
+Heikki seisoi ja katseli neuvotonna ympärilleen.
+
+"Höm!" rykäsi hän taasenkin, mutta turhaan, metsäherra ei kuule,
+kirjoittelee vaan.
+
+Heikki seisoo siinä kappaleen aikaa miettien, että miten saisi
+metsäherralle tulonsa ilmoittaneeksi.
+
+"Höm!" rykäsi hän vielä kerran, mutta nyt paljoa kovemmin kuin ennen.
+
+Silloin katsoi metsäherra yli olkansa ja Heikki sanoi hyvän päivän.
+Sitä ei metsäherra vastannut.
+
+"Mitä sinä ryki!" rönkäsi hän vaan Heikille ja alkoi uudelleen
+kirjoitella.
+
+Heikki punastui korvia myöten, hän luuli tehneensä suurenkin tyhmyyden,
+eikä kehdannut edes silmiään ylös luoda.
+
+Tuossa ovenpielessä aivan Heikin jalan juuressa oli pehmoiseksi topattu
+tuoli. Heikki vääntäysi siihen istumaan.
+
+Mutta metsäherra se vaan kirjoitteli, kirjoitteli tunnin, kirjoitteli
+toistakin tuntia, kunnes vihdoin kääntyi Heikkiä puhuttelemaan, mutta
+keksittyään Heikin mukavan asennon tuossa topatulla tuolilla, hierasi
+hän nenäänsä ja rönkäsi taasenkin:
+
+"Kuka sinu käske istuma!"
+
+Heikki katsoi kysyvästi metsäherraa silmiin käsittämättä, mistä oli
+kysymys.
+
+"Mitä?" kysyi hän vihdoin.
+
+"Mite! -- Kuka sinu käske istuma!"
+
+Nyt alkoi Heikki käsittää mistä oli kysymys.
+
+Hän kohosi verkalleen seisomaan. Hänen poskensa punoittivat ja huulensa
+vapisivat.
+
+"Puitten hakemustahan minun piti laittaa." Samalla hän ojensi oman
+takuukirjansa metsäherralle.
+
+Tämä silmäsi sitä ja kysyi:
+
+"Montako puuta sinä tahto?"
+
+"Kahdeksankymmentä."
+
+"Vai nee," sanoi metsäherra ja alkoi kirjoittaa. Pian hän kumminkin
+kääntyi jälleen Heikkiin ja sanoi. "Se hakemus maksa yksi markka ja
+sitte kartat erittäin."
+
+"Olisi minulla vielä toinen hakemus laitettava," sanoi Heikki ja
+tarjosi metsäherralle setänsä takuukirjaa.
+
+"No koko kyle asiatko sine ole koonnu," rönkäsi taasen metsäherra ja
+hierasi nenäänsä.
+
+"Ei minulla enää muitten hakemuksia ole kuin tämä," sanoi Heikki, piti
+setänsä takuukirjaa metsäherraan päin ojennettuna ja hänen äänensä
+vavahteli niin omituisesti.
+
+"No ei minu ny koko peive jouda sinun kans tess taistelemaan, -- tule
+huomenna!" ärjäsi metsäherra ja kääntyi jälleen päin kirjoituspöytäänsä
+ja alkoi kirjoitella.
+
+Heikki seisoi hetken odotellen, että mitä tästä seuraisi, mutta
+nähtyään, että metsäherra vaan kirjoitteli, kirjoitteli hänestä sen
+enempää huolimatta, vetäysivät vähittäin hänen huulensa kokoon ja hän
+oli kokonaan neuvotoinna siitä mitä hänen tulisi tehdä. Hetken kuluttua
+hiipi hän sanaakaan puhumatta ovesta ulos.
+
+Metsäherra se jäi vaan siihen kirjoittelemaan. Mutta pian seisahtui
+hänen kynänsä.
+
+Hänen ajatuksensa pyrkivät väkisinkin paikkakuntalaisten hakemuspuihin.
+"Nyt ne taasenkin alkavat tuon viikkomääriä kestävän juoksunsa tänne.
+Ja nuo hakemuksethan nuo sittenkin hakemuksina menisivät, ainahan tuota
+niillä jonkun markan tienaisi, mutta sitten kuin hakemusaika on ohi,
+niin sitten ne alkavat juosta täällä tiedustelemassa, että eikö jo ole
+tietoa, että ketkä puita ovat saaneet ja se se aikaa on, ei markankaan
+hyötyä!" Ja oikein hän hartioitaan puistautti tätä aikaa ajatellessaan.
+"Ja entäs sitten puitten templaukset ja mittaukset. Matkustella ympäri
+laveaa piiriä ilman mitään palkkiota. Ei, tämä ei passaa!" -- ja hän
+tunsi ikään kuin jokainen hänen jäsenensä olisi kertonut nämät sanat:
+"Tämä ei passaa!" Uh! kuinka nuo matkustukset tuntuivat rasittavalta.
+Ja sitten nuo hakemuskirjat; hän oikein inhosi niitä. "Jospa Jumala
+auttaisi ihmistä, että kerrankin pääsisi noista kaikista rauhaan.
+Täytyy ainakin saada asiat niin järjestetyksi, etteivät talonpojat
+muualta puita saa, kuin yhdeltä kulmalta piiriä" ja hän tunsi suuren
+helpoituksen jäsenissään ajatellessaan edes sitä mahdollisuutta, että
+edes kerrankin päästä noista inhoittavista papereista ja tuskallisista
+matkustuksista.
+
+Mutta samaan aikaan kuin metsäherra mietti näitä asioita konttorissaan,
+mitteli Niiralainen tuolla verannon edustalla pihamaata ja mietti
+hänkin.
+
+Samalla kuuli hän metsäherran konttorin akkunata rapeloivan. Hän
+silmäsi sinne päin ja näki metsäherran laittavan akkunaa auki. Totta
+lienee ilma tuolla sisällä kovin tukalaksi alkanut käydä. Akkunan auki
+saatuaan silmäsi metsäherra pihalle ja huomasi siellä Niiralaisen.
+
+"Keyke sisälle," sanoi metsäherra.
+
+Verkalleen astuskeli Niiralainen konttoriin.
+
+"Hyvää päivää!" äänsi hän sisään saapuessaan.
+
+"Hyve peive, hyve peive! -- Olipa helkkari hyve asia, että tuli,
+minull' oleki tess ne ikeve. Painaka puu."
+
+Samalla hipsutteli rouva kahvitarjottimen kanssa sisälle. Mutta
+keksittyään Niiralaisen, tarjosi hän sille. Tämä kiitti vaan, sanoen
+juuri kahvia juoneensa.
+
+"No olka hyve ja panka sekaa, ottamas tess yksi pieni plörö," kehoitti
+metsäherra. Mutta samalla levisi synkkä pilvi rouvan muutoin niin
+valoisille kasvoille. Metsäherra huomasi sen, kääntyi jälleen ikkunan
+luo ja tähysteli tyhjään ilmaan.
+
+Mutta mielihyvän osoitteeksi kohotti Niiralainen kätensä tarjottimen
+yli, ojensi etusormensa suoraksi ja näytti muka miettivän, samalla kuin
+hän katsoi rouvaa silmiin.
+
+"No oli menneeksi," sanoi hän vihdoin ja alkoi syytää sokeria
+kahvikuppiin.
+
+Rouva hipsutteli sisään, mutta pian palasi piika uudelleen konttoriin
+tuoden metsäherrallekin kahvia. Tarjottimella oli myöskin kaksi
+ryyppylasia ja konjakkipumppu.
+
+Metsäherrakin syyti nyt vuorostaan sokeria kahvikuppiin, seotteli sitä
+hetken aikaa, avasi vihdoin konjakkipumpun, kaasi sekaan ja kehoitti
+Niiralaista samoin tekemään.
+
+"Skool!" sanoi metsäherra vihdoin.
+
+"Skool!" äänsi Niiralainenkin ja molemmat maistoivat yhtä haavaa.
+
+Metsäherra käveli edestakaisin lattialla ja mietiskeli. "Sanokaas
+minull', mite hyve on noille 'tuppeliineille' noista hakemuspuista,"
+hän vihdoin sanoi ja seisahti Niiralaisen eteen.
+
+Niiralainen sekaantui. Ennen oli hänkin aina puollustanut puitten
+jakamista talonpojille. Mutta nyt...! Nyt oli hän hakenut
+metsäntarkastajaksi, saanut metsäherralta hyvät todistukset ja...
+
+"Hm, siihen nyt on minun vaikea mitään sanoa", sai hän vihdoin
+sopertaneeksi.
+
+"Miksi," kysyi metsäherra.
+
+"Moukat pitävät aivan elämänsä ehtona hakemuspuita," sanoi hän
+välinpitämättömästi. Mielensä teki lisätä, että talonpojat eivät tule
+hakemuspuitta toimeen, sen hän oli jo omasta elämästään siksi kokenut,
+mutta lisäämättä se jäi.
+
+"Skool!" sanoi metsäherra, "näyttä melkein kuin ette tahto sano
+ajatustanne."
+
+"No -- miksipä ei -- onhan niillä vähän vaikea tulla toimeen."
+
+"Mutta jos antasi puita vaan yhdeltä puolelta piiriä?"
+
+"Hm," sanoi Niiralainen ja jäi mietteisinsä. Olisipa maar, niin mietti
+hän, olisipa maar se koko helpoitus metsäherroille, päästä rämpimästä
+ympäri laajaa piiriä. Ja sitten jos niin sattuisi, että minäkin...
+Mutta kuinka voisivat talonpojat elää... Niin -- vaan pitäkööt huolen
+itsestään. Mutta voi sentään niitä raukkoja, jos eivät puita saisi...!
+Vaan onhan se väärin vaatia metsäherrojakin uhraamaan aikaansa ja
+vaivojansa... Ja viljelkööt talonpojat maitaan, ja hän oikein ihastui,
+kun tämän keksi.
+
+"Jos niitä saisi vähänkin maataan viljelemään, niin miksipä eivät
+talonpojat tulisi toimeen täällä yhtä hyvin kuin muuallakin," arveli
+hän vihdoin.
+
+"Skool!" sanoi metsäherra innostuen ja niin sitä taasen maistettiin.
+
+Vähän ajan perästä nouti piika tyhjentyneet kahvikupit ja toi ne
+uudelleen täytettynä ja herrat ne seottivat niitä sokerilla ja
+konjakilla.
+
+Konjakista sai Niiralainen rohkeutta.
+
+Hän antoi nyt vähitellen metsäherran ymmärtää, että paikkakunnan
+asujamet kuluttavat vaan aikansa tukinlaskupuuhissa, eivät hoida
+maitaan ja pysyvät sentähden niin kurjan köyhinä, että koko
+hakemuspuista on vaan suurta vahinkoa sekä paikkakunnan asujamille että
+kruunulle, jonka täytyy näin puita helpommalla myödä kuin muutoin; että
+koko puuhasta ei ole muuta kuin palkatonta vaivaa metsäherroille. Kuta
+enemmän kissaa silität, niin sitä korkeammalle se häntänsä nostaa;
+eivät ymmärrä edes kiittää metsäherroja siitä, että nämät koettavat
+heille kruunulta hakemuspuita saada, ovat vaan hävyttömiä, kun eivät
+mielin määrin puita saa. Tee talonpojalle oikein, vaan elä hyvin; tämä
+sananparsi pitää paikkansa vieläkin. Ja sitten niiden hakemuspuiden
+varjolla ne varastavat metsiä minkä ehtivät. Kyllä ne ovat niin
+mestareiksi oppineet, että niitä ei vahtaa mikään. Kun he esimerkiksi
+talvella hakkaavat puita ojien varsille, nostavat he ne kannoilleen ja
+siitä ne sitten kevättulva vie alas, ja sitte ovat niitä vastaan
+ottamassa. Ja jos varastetun puuläjän metsästä löydän ja rupean sitä
+myömään, niin eläpäs luule, että sitä muut huutavat kuin varas itse,
+jolle ne näin pilkkahinnalla täytyy antaakin. Parasta sen vuoksi olisi
+vaan yksinkertaisesti antaa metsänvahdille määräys, että missä
+varastettuja puita löytää, siellä ne kohta saa silpareiksi hakata.
+
+Siihen suuntaan se Niiralainen metsäherralle paikkakunnan oloja
+selitteli ja metsäherrasta tuntui kuin suunnaton kivitaakka olisi hänen
+hartioiltaan vieritetty. Mutta Niiralaisella itsellään ei ollut kaikki
+oikein. Tuntui kuin hän olisi sanonut jotain, josta hän kerran vielä
+saisi tiliä tehdä. Hän kävi yht'äkkiä alakuloiseksi ja miettiväksi.
+
+"Skool!" ehätti metsäherra sanomaan ja sitten he taasen ryyppäsivät.
+
+Kääntyi sitten puhe Heikin hakemuksiin ja Valtimon kyläläisiin yleensä.
+Niiralainen ei sanonut Heikkiä tuntevansa. Mutta sen hän vaan tiesi, --
+ja taasen hän yltyi puhumaan -- että koko Valtimon kyläkin oli --
+sitten kun oli tukkiliikkeisiin sortunut -- joutunut mitä kurjimpaan
+tilaan. Omanvoiton kiskurit kauppiaat olivat sitä päälliseksi
+nylkeneet. Ennen kun tekivät maillensa enemmän työtä, oli kylä
+varakkaampi. Sitä paitsi ovat valtimolaiset niin metsän varkauteen
+heittäytyneet, että Niiralainen lupasi panna päänsä panttiin, jos
+yhtään rehellistä miestä koko kylästä löytyisi. Mutta nuot viimeiset
+sanansa saivat hänet jälleen vaikenemaan. Tuntui kuin joku olisi
+alkanut varoittaa häntä. "Muista, Niiralainen, että tämmöiset keinot
+eivät pitkälle vie!" -- Niiralaisen mieli masentui. Hän otti lakkinsa
+ja meni.
+
+Monta hämärää seikkaa selveni nyt metsäherralle. Hänen mieleensä
+kuvastui talonpoikien elämä kotiseudullaan Etelä-Suomessa. Hän tuli
+ikäänkun tietämättään, tahtomattaan verranneeksi kotiseutujensa oloja
+siihen, mitä täällä oli sattunut näkemään. Mikä verraton eroitus!
+Edellisessä hyvin vointia, varallisuutta, tyytyväisyyttä. Jälkimäisessä
+köyhyyttä, kurjuutta ja tyytymättömyyttä... Missä vika?! -- Metsäherran
+mieleen kuvastuivat nuo laajat viljelysmaat tuolla Etelä-Suomessa. Niin
+-- siinä on Suomen rikkaus, siinä hyvin vointi, onnellisuus... Ei! --
+Tämä ei kelpaa!... Talonpoika on vieroitettava metsänannin varassa
+kitumasta. Se on saatava maanviljelykseen ryhtymään. Vähemmän maar
+silloin varastavat, eikä tarvitse metsäherrainkaan tyhjän päin
+matkustella.
+
+Metsäherran mieli kävi niin iloiseksi. Maailma tuntui hänelle
+hymyilevän. Hänen sydämensä kuoleentui. Elämä tuntui niin suloiselle.
+Nyt hän oikein saattaisi nauttia. Hän tunsi tarvitsevansa jonkun, jolle
+voisi puhua. Olihan hänellä puoliso. Hän tahtoi tavata häntä ja kertoa
+hänelle uusista tuumistaan. Hän kohosi ylös ja meni etsimään vaimoansa.
+
+Metsäherran rouva hääräili salissa kukkainsa kisassa. Sydämensä löi
+niin levottomasti. Oli niin kummallista, miksi ei hän voinut olla niin
+kuin muut rouvat. Joivathan nuo muittenkin miehet, eivätkä heidän
+vaimonsa siitä välittäneet. Ja mitä se sitten sillä parani, paheni
+vaan; olihan hän sen selvään huomannut. -- Ja metsäherran rouva koetti
+vakuuttaa itseään. Hänen ei tulisi olla koko asiasta tietäkseenkään.
+
+Mutta kuta innokkaammaksi kävi herrojen keskustelu konttorissa, sitä
+masentuneemmaksi kävi hänen mielensä. Ja sitten taukosi keskustelu,
+istuimet kolisivat ja lasit kilisivät. Jälleen alkoi se taas
+kiihkeästi, kunnes taasen taukosi lasien kuivakkaasen kilinään.
+
+Metsäherran rouva kuuli miten Niiralainen poistui konttorista, miten
+syvä hiljaisuus syntyi siellä sitten, juuri kuin kaikki olisi
+hautaantunut syvälle maan sisukseen. -- Ja sitten hän kuuli istuimen
+kolahtavan, kuuli askelien lähenevän salin ovea ja oven aukenevan.
+
+Aikomatta kiiruhti hän salista. Metsäherra ehätti hänen perässään.
+
+"Kultani!" kuiskasi metsäherra.
+
+Rouva yritti kääntyä häneen. Mutta oli kuin näkymätöin käsi olisi häntä
+pidättänyt siitä. Hän jäi kylmänä ja kalpeana seisomaan syrinkarin
+mieheensä.
+
+Metsäherra laski kätensä vaimonsa olkapäille ja yritti painaa suudelman
+hänen otsalleen.
+
+Samalla pisti rouvan nenään inhoittava konjakin löyhkä miehensä
+sieramista. Hän tempasi ehdottomasti itsensä irti miehensä käsistä ja
+jäi kylmänä ja kankeana kuin marmoripatsas seisomaan vähän loitommaksi.
+
+Metsäherra loi tulisen katseen häneen, mutta kylmä ja eloton oli rouvan
+muoto. Liikkumattomin silmin tuijotti hän mieheensä ja hänen katseensa
+oli kylmä kuin jää.
+
+Metsäherran viha julmistui. Hirmuisena kuin ärsytetty tiikeri hyökkäsi
+hän vaimoansa kohden, mutta samalla silmän räpäyksellä hillitsi hän
+itsensä. Hän tarttui lähellä olevaan tuoliin, viskasi sen
+keskilattialle ja ähkyi.
+
+"Sinun tekee mielesi taasen nähdä minut päissäni! -- No -- se
+tapahtukoon!" ja niin sanoen meni hän konttoriinsa ja löi oven kiinni,
+että seinät särisivät.
+
+Rouvan silmät räpähtivät ja hänen huulensa värähtivät kerran, mutta
+sitten hän jäi jälleen seisomaan paikalleen elotoinna kuin kuvapatsas.
+
+Konjakkipumppu seisoi vielä puoleksi täynnä konttorin pöydällä.
+Metsäherra tarttui siihen, otti kuivan konjakkarin, otti toisen ja
+kolmannenkin.
+
+"Ihmiset sanovat, että metsäherra juo, mutta eivät tiedä sitä miksi
+metsäherra juo," hän arveli ja hänen mielensä alkoi vähitellen tyyntyä.
+
+Hetki seurasi toistaan, mutta tuolta salista kuului vähän väliä niin
+hiljaisen vienoa, mutta synkkää surua ja lohdutointa toivottomuutta
+kertovaa laulun säveltä. Metsäherran sydän kavahti silloin aina, mutta
+sitten hän aina täytti lasinsa ja tyhjensi sen, täytti sen uudelleen ja
+tyhjensi, kunnes nukkui. -- -- --
+
+Seuraavana aamuna kun metsäherra nousi ylös, tuntui hänestä maailma
+niin ymmyrkäiseltä. Joka jäsen tuntui niin raukealle ja väsyneelle ja
+pään sisu läikähteli kuin puoleksi täytetty vesileili. Hän meni
+konttoriinsa, istahti sohvalle ja haukotteli. Tuntui kuin joka jäsen
+olisi painanut häntä pitkälleen. Hän heittäysi makaavaan asentoon,
+ummisti silmänsä ja nukahti. Samalla vetääntyi Heikki sisään.
+Metsäherran pää kohosi, ja silmät rävähtivät, mutta pian nukkui hän
+entistä sikeämmin.
+
+Mutta Heikki se vaan seisoi tuossa oven pielessä, aivan yksissä
+jalkainsa sijoissa hän seisoi. Ei hän enää rykimisellä yrittänyt
+tuloansa ilmoittaa, eikä istunut metsäherran topatulle tuolille.
+
+Katseli vaan silloin tällöin tuossa piirongilla nappasevaa pöytäkelloa.
+
+Viisari kiersi kerran, kiersi toisen, kiersi kolmannenkin kerran kellon
+ympäri, mutta metsäherra vaan lojui sohvallaan.
+
+Kellosta siirtyivät Heikin silmät kirjoituspöydälle. Siinä oli kasa
+papereita. Oli siinä loistavan helminen kirjoitusmatto ja paljon
+pikku-esineitä. Erittäin pisti Heikin silmään tuo pieni pörrökorvainen
+samettikoira tuossa kirjoitusmatolla. Sitten tarkasteli Heikki esine
+esineeltä koko konttorin. Huonekalut, ikkunaverhot, seinätaulut, kaikki
+hän painoi kuvapintaansa niin lujaan, että olisi varmaan voinut
+pojankin pojalle niistä selkoa tehdä.
+
+Neljättä tuntia oli Heikki jo seisonut tuossa yksissä jalkainsa
+sijoissa, kun vihdoinkin metsäherra kohosi istualleen, kohotti kätensä
+ylös ja venytteli, hieroi silmiään ja haukotteli. -- Nyt siis sai
+Heikki vihdoinkin asiansa ajaneeksi.
+
+Mutta sittenkään ei Heikki näkynyt olevan kiireissään lähtemään.
+
+Metsäherra katsoi kysyvästi häneen.
+
+"Milloinka teillä sopisi käydä syynäämässä sitä torpan paikkaa?" kysyi
+vihdoin Heikki.
+
+Metsäherra näytti miettivän päänsä ympäri ja jos Heikillä olisi ollut
+harjaantuneempi silmä, olisi hän kohta huomannut, ettei metsäherralla
+ollut aavistustakaan mistä kysymys oli.
+
+Vihdoin kysyi hän Heikiltä, että milloin hän oli hakemukseen pannut ja
+missä aijottu torpan paikka oli.
+
+Heikki sanoi jo kaksi vuotta sitten hakemuksen tehneensä ja selitti
+aijotun torpan paikan.
+
+Metsäherra alkoi kulkea paperikasalta paperikasalle. Hänellä ei ollut
+aavistustakaan mistä Heikin hakemuksen löytäisi. Vihdoin kääntyi hän
+Heikkiin ja sanoi juhlallisesti, että kyllä käydään syynäämässä, kun
+sopii.
+
+"Mutta minun pitäisi heti päästä työhön..."
+
+"No eikö sinä kuule, että käydä syynämässä, kun sopi," sanoi metsäherra
+huonolla Suomen kielellään. "Onko sinu vielä muuta sanomista?"
+
+"A ... a ... ajattelin minä vielä ky ... ky ... syä," sanoi Heikki
+tapaillen, "että luu ... luu ... leeko vorsmestari, että me saam ...
+saamme hakemuspuita."
+
+Metsäherra yritti jotain vastaamaan, mutta samassa välähti hänen
+sieluunsa sangen nerokas tuuma. Hän vilkasi ympärilleen ja loi sitten
+silmäyksen Heikkiin. Niin, sitä täytyy koettaa, kas sillä tavalla voin
+metsän varkauden kerrassaan lopettaa ja siitä selvenee myöskin kuka
+rehellinen ihminen on. Voiton riemu loisti hänen kasvoiltaan, kun hän
+läheni Heikkiä ja sanoi:
+
+"Te voitte kyllä puita saada, jos ilmoitatte minulle muutamia metsän
+varkaita."
+
+"Minäkö metsän varkaita!" huudahti Heikki ja kavahti askeleen taakse
+päin.
+
+"Niin, jos kerran rehellinen mies ole, niin tottahan varkan voit
+esivalta käsiin anta."
+
+"Se on mahdotonta, sillä setäni ja minä olemme rehellisiä miehiä, eikä
+meillä ole varkaista tietoa enempi kuin..."
+
+"So so! -- Eläpä rupea teeskentele -- kyllä kai valtimolaiset tunnet,
+eihän siellä niin monta rehellistä miestä ole. Metsän varkauksia kyllä
+tiedät paljonkin. Ilmoita vaan ketä voi asianomaisia, ketä vieraita
+miehiä haasta."
+
+"Minä en voi mitään ilmoittaa, en tiedä kuka yhdessäkään varkaudessa on
+ollut."
+
+"Olet siis varasten kanssa samassa tuumassa, kuulen minä."
+
+"Mekö varkaita!" huudahti Heikki ja otti ehdottomasti askeleen
+metsäherraa kohden.
+
+"Elähän nyt suuhun lentä!"
+
+"Ei, ei -- vaan ei me sedän kanssa varkaita olla. Tietkää se!"
+
+"Juuri te olette varkaita -- sinä olet varas, sanon minä. Kuuletko
+nyt!" sanoi metsäherra oikein räkyttävällä äänellä ja astui hänkin
+askeleen Heikkiä kohden.
+
+Heikki ei enää sanaa suustaan saanut. Hänen tukkansa kohosi pystyyn ja
+hänen nyrkkinsä vetäytyivät kokoon.
+
+"Astu ulos täältä lurjus, vai tänne sinä asetut moneksi päiväksi
+ajeeraamaan," kiljui metsäherra huomattuaan Heikin vihasta säkenöivät
+silmäykset, ja työnsi häntä kyynäspäästä ovea kohden.
+
+"Elä koske minuun," kiljasi Heikki ja hänen nyrkkiin puristettu kätensä
+kohosi ylös, "tahi jos tästä putoaa..."
+
+"Herra jestan! Mitä täällä tehdään? Herra jestan Akseli! Herra jestan
+vieras! Akseli, Akseli!!... Vieras, vieras..."
+
+Nähtyään rouvan rukoilevat silmäykset ja muistettuaan hänen eilisen
+ystävällisen käytöksensä, laskeutui Heikin käsi hervotoinna alas, koko
+hänen ruumiinsa vapisi ja hän ei enää tehnyt vastarintaa, vaan antoi
+metsäherran työntää itsensä ovesta ulos.
+
+Heikki koppoi laukun selkäänsä Niiralan pirtistä ja käveli ikään kuin
+itse tietämättään tuonne järven rannalle. Sitten hän kääntyi pitkin
+rantaa, käveli kappaleen matkaa ja vihdoin istui tuolla rannalla
+olevalle kivelle. Liikahtamatta hän siinä istui, tuijotti maahan ja
+nojasi kyynärpäällään kiveä vasten. Mitään ei hän nähnyt, ei kuullut,
+istui vaan hiljaa ja kauvan. Silmät ne tahtoivat kosteiksi käydä ja
+kuuma vesi tunkeutui suuhun, mutta Heikki ei sille valtaa antanut, hän
+nieli sen alas ja hillitsi itsensä. Kohosi siitä seisalleen ja alkoi
+astua kotiansa kohden.
+
+
+
+
+II.
+
+
+Viikot vierivät hiljalleen ohitse. Heikki teki tehtävänsä ikään kuin
+kone. Harvoin olivat hänen ajatuksensa työssä. Rauhattomina kuin meren
+aalto, harhailivat ne siellä ja täällä. Valoisana kuin aamun koi oli
+Heikki nähnyt tulevaisuutensa. Mutta sakea sumu oli sen peittänyt. Oma
+koti, jonka hän oli jo nähnyt aivan nenänsä edessä, oli nyt siirtynyt
+tietämättömään tulevaisuuteen. Ja sitten Kaisu! Tuntui juuri kuin ei
+hän koskaan olisi hänestä ollut niin kauvaksi eroitettu kuin nyt.
+
+Mutta kokonaan ei hän vielä laannut toivomasta. Olihan metsäherra
+luvannut, että käydään syynäämässä, kun sopii. Ehkäpä hän sentähden
+viimeinkin... Niin, eipä tiedä jos käypi. Ja Heikin pää kääntyi
+tietämättään, tahtomattaan aina sinne päin, mistä tiesi metsäherran
+tulevan, jos tulee. Mutta turhaa oli se vaiva. Metsäherraa ei näkynyt
+ei kuulunut; ei vaikka Heikki kuin olisi kirkolle päin tirkistellyt.
+
+Sattui sitten eräänä sunnuntaipäivänä, kun Heikki taasenkin tapansa
+mukaan istui pöydän päässä ja mietiskeli, että hän näki herrasmiehen
+pujahtavan Seinustan portista sisään. -- "Vihdoinkin!" arveli Heikki
+itsekseen ja kavahti pystympään. Mutta mitään ei hän virkkanut.
+
+Turhaan olikin hän ihastunut. Ovi aukeni ja sisään astui Niiralainen.
+Metsäherran asioilla sanoi hän liikkuvansa ja pyysi talosta yösijaa.
+Seinustan ukko sanoi talossa lämmintä olevan ja pyysi Niiralaista
+tuonne etehiseen. Niiralainen kiitti isäntää ja niin he menivät
+kamariin. Vähitellen vetääntyi sinne Heikki sekä Seinustan muutkin
+miehet, vierasta katsomaan näetten.
+
+"No ei se tainnut juuri rapia vuosi tällekään perälle tulla," arveli
+Niiralainen ja silmäili seinällä rippuvaa Pyhän Yrjänän ja lohikäärmeen
+kuvaa.
+
+"Ei tullut, ei tullut, -- kyllä kai sitä seottaa taasenkin köyhempäin
+täytyy, mikähän siementenkin eteen sitte ihmisrukilla tullee," arveli
+joku joukosta.
+
+"Kyllä se ei paljon seottamista kestä, hyvä että selvänä leipänä koossa
+pysyy," tuumi Seinustan ukko.
+
+"Minkä vuoksi ne ovat poronsakin tältä perältä niin tarkoin
+hävittäneet? -- Olihan niistä ennen kelpo sivutulo," kysyi Niiralainen.
+
+"Hm!" rykivät miehet.
+
+"Luulisihan poronhoidon kannattavan nyt kuten ennenkin, onhan sillä
+tavaralla hyvät hinnat."
+
+"No miksikäpä ei se kannattaisi, jos heppokuusia saisi hakata yhtä
+vapaasti kuin ennenkin, mutta ne pitää karsia kaikki tyyni, mitä poron
+syötäväksi kruunun metsään kaataa. Sitte kuin tämä karsimis-käsky tuli,
+ovat porot hävinneet, eikä niiden hoito enää juuri kannata," arvelivat
+miehet ja katselivat toisiaan silmiin.
+
+"Omituista se on tällä perällä, kun kruunu kahlehtii kansalta kaikki
+entiset elinkeinot," sanoi Niiralainen.
+
+"Metsäherrathan ne nyt joka paikkaan tuppautuvat," arvelivat miehet
+katkerasti.
+
+"Lieneekö siinä sentähden niin metsäherrainkaan syytä, onhan kruunulla
+oikeus tehdä omansa kanssa, mitä edullisimmaksi näkee," sanoi Seinustan
+ukko.
+
+"Voisivat ne sentähden metsäherratkin tehdä paljon kansan auttamiseksi,
+jos viitsisivät, ja saadaanpa nähdä eivätkö nytkin vähennä
+hakemuspuiden antia yhä vähemmäksi kuin ennen," arveli Niiralainen.
+
+"Miksikä tänä vuotena puiden hakemukset vastaan otettiin vasta niin
+myöhään kuin elokuulla, vaikka ennen on hakemukset pitänyt jo ennen
+juhannusta tehdä?" kysyi joku miehistä. Sitä ei Niiralainen tiennyt.
+
+Heikki kysyä tokasi viimein, että eikö metsäherra aikonut käydä tällä
+kulmalla ennen talvea.
+
+"Mitä se tänne tämmöistä matkaa viitsisi rämpiä," sanoi Niiralainen.
+
+"Heikillä kun on torpan laiton puuhat, niin hän toivoisi metsäherraa
+tänne," arveli Seinustan ukko.
+
+"Ei tarvitse pitkästyä, jos vähän viivähtääkin," sanoi Niiralainen.
+
+"Se taitaa olla vähän hidas tämä nykyinen metsäherra?"
+
+"Hidas! -- Sanokaa paremmin laiska, se sana sopii kaikkiin
+metsäherroihin," sanoi Niiralainen ja alkoi teiskata edestakaisin
+lattialla.
+
+"Hih hih hih!" panivat miehet ja hykersivät käsiään.
+
+"Noo -- lieneekö siinä nyt yksin laiskuus, on luultavasti paljon
+kamaritöitä," sanoi ukko vakaisesti.
+
+"Kamaritöitä! -- Kantaa palkkansa, siinä sen kamarityöt."
+
+"So so, -- jo te nyt liijoittelette, onhan metsäherralla suuri piiri
+hoidettavana ja tietysti sillä on paljon laskujakin tehtävänä."
+
+"Suuri piiri hoidettavana, hoitaa sillä tavalla, ettei tarvitse olla
+kuin neljästi vuodessa hereillään. Juoda mässätä ja kohmeloissaan
+nukkua koko muu aika, semmoiset kiireet ne ovat."
+
+"Hihhihhihhihhih," panivat talon nuoremmat miehet, mutta ukko rypisteli
+tyytymättömästi kulmakarvojansa.
+
+"Miksi juuri neljästi vuodessa?" kysyi vihdoin Heikki.
+
+"Neljästi vuoteensa maksetaan heille palkkaa," selitti Niiralainen --
+"Niin, kyllä he nyt taitavat saada kantaa kuukausittainkin, jos niin
+tahtovat," jatkoi hän sitten.
+
+Kun Niiralainen oli kylän lävitse tullut, leveni pian tieto hänen
+tulostaan. Kylän miehiä kerääntyi vähittäin koko joukko kirkkosanomia
+kuulemaan ja harvinaista vierasta katselemaan.
+
+Puheltiin siinä yhtä ja toista, vaan aina se kääntyi puhe
+metsänhoitoseikkoihin.
+
+Niiralainen selitteli kansalle, että juuri sentähden, ettei
+metsäherrain mitään tehdä tarvitseisi, ei enää puitakaan kruunun
+metsistä kansalle anneta; mutta ukko se vaan ei tahtonut sitä ottaa
+uskoakseen.
+
+Lotvonen pyysi vihdoin Niiralaista ottamaan hänen kunnan verokirjansa
+ja maksamaan hänen veronsa, ettei kirkolle tarvitsisi itse sentähden
+lähteä.
+
+Niiralainen sanoi kyllä mielellään Lotvosen asian toimittavansa, mutta
+selitti nyt, ettei kunnallislautakunnan esimies ollut kunnan varoista
+tehnyt tiliä kahteen vuoteen. Hän säälitteli ihmisparkoja, jotka saivat
+näinä kovina aikoina maksaa korkeita veroja tietämättä minnekkä ne
+joutuvat.
+
+Kyläläiset hämmästyivät kokonaan. He katselivat hämmästyneinä toinen
+toistaan silmiin.
+
+Vihdoin kysyi Seinustan ukko, että miks'ei häntä vaadita tilille ja
+miksi ei häntä eroiteta virastaan?
+
+"Niin, miksi ei? -- miksi ei? sitähän jokainen vaan kyselee, mutta
+kukaan ei ryhdy mihinkään toimeen, jokainen odottaa vaan toistaan ja
+saapahan nähdä, eikö tulevana lauvantaina valita häntä uudelleen,
+taasenkin kolmeksi vuodeksi, kunnallislautakunnan esimieheksi."
+
+"No, eivät suinkaan nuo nyt niin hulluja ole."
+
+"Eivät! -- Tuskin kukaan viitsii itseään niin paljon vaivata, että edes
+kokoukseen menisi, paitsi muutamat kunnallislautakunnan esimiehen
+ystävät ja niin tulee hän taasenkin valituksi."
+
+Pitempi äänettömyys syntyi. Miehet katselivat neuvotoinna toisiaan
+silmiin.
+
+Vihdoin käänsi Seinustan ukko mälliänsä ja sanoi:
+
+"No eivätkö ne nyt siellä lähempänä sen verran valvo?"
+
+"Mitä ne siellä valvoisivat, monet tahtovat vaan valita entistä."
+
+"Mitenkä sitä täältä asti kokoukseen tulee?"
+
+"Voisihan antaa valtakirjan," sanoi Niiralainen.
+
+"Niin," sanoivat miehet ja silmäilivät toisiaan. Jokainen näytti
+odottelevan toistaan, kukaan ei ottanut aluksi puhetta jatkaakseen,
+pelkäsivät kai, että jos tyhmyys tapahtuisi, niin sitä syytettäisiin,
+joka ensin valtakirjan antoon suostui. Lopulta kääntyivät miesten
+silmät Seinustan ukkoon, ikään kuin kysyäkseen, mitä hän asiasta
+arvelisi. Ukko tirkisteli vaskisankojensa ylitse miehiin ja näytti
+asiaa harkitsevan. Miehistä tuntui Niiralaisen puhe valtakirjain
+antamisesta hyvin luonnolliselta, mutta kun olivat Niiralaisesta yhtä
+ja toista maininkia kuulleet, niin eivät tienneet häneen oikein
+luottaa, ja odottelivat sentähden, mitä ukko asiasta arvelisi.
+
+"Antakaa pois Niiralaiselle valtakirja," sanoi vihdoin Heikki, joka
+täydellisesti luotti Niiralaiseen.
+
+"Ei, ei, en minä häntä sillä sanonut, vaan muutoin tulin maininneeksi,
+kun niin puheeksi kiertäytyi. Enkä minä muutoinkaan halua häneen
+sekaantua koko juttuun. Vaan voittehan antaa valtakirjan vaikka
+Helkalaiselle, kyllä minä voin valtakirjan hänelle viedä, jos niin
+tahdotte."
+
+"Niin Helkalaiselle!" huusivat useat yhtä haavaa ja miehet eivät enää
+asiassa mitään pahaa aavistaneet, kun kuulivat ettei Niiralainen
+itselleen koko valtakirjaa halunnut, eikä Seinustan ukollakaan ollut
+mitään tätä ehdoitusta vastaan.
+
+Valtakirja siis tehtiin kuin tehtiinkin. Miehet panivat puumerkit alle,
+vielä huomen aamullakin kävi Seinustalla miehiä puumerkkiä antamassa.
+
+Niiralainen jatkoi matkaansa muihin sydänmaan kyliin. Metsäherrain
+asioita oli hänellä joka paikkaan. Mutta kaikkialla kiertäytyi muun
+muassa puheeksi myöskin kunnallislautakunnan esimiehen vaali ja
+kaikkialta sai Niiralainen valtakirjoja milloin millekin
+kirkonkyläläiselle.
+
+Mutta yhä pimeämmälle näytti Heikin tulevaisuus. Tähän asti oli hän
+vielä jotain toivonut, mutta ne tiedot, mitä Niiralainen oli
+metsäherran aikeista hänelle antanut, lopettivat aluksi viimeisenkin
+toivon.
+
+Yhä alakuloisemmaksi ja harvapuheisemmaksi kävi Heikki. Harvoin otti
+hän osaa muiden keskusteluihin, oli vaan kaiket päivät omissa pitkissä
+ajatuksissaan.
+
+Seurasi sitten pitkä sumuinen syksy, päivää ei ollut paljon muuta kuin
+kaksi hämärää.
+
+Viikkokausia oli taivas alinomaa synkkien pilvien peittämänä. Toisinaan
+satoi kuin olisi saavista kaatanut. Maa oli kokonaan veden ja lian
+vallassa.
+
+Kukaan ei tämmöisellä siivolla viitsinyt kirkolle lähteä. Eikä kirkolta
+päinkään sattunut ketään kulkemaan Valtimon kylään. Valtimolaiset eivät
+siis tienneet kirkkosanomista mitään. Eivät tienneet oliko
+valtimolaisille puita myönnetty, vaikka useimmat olivat niitä hakeneet.
+Eivät tienneet olivatko vielä edes kirjat Helsingistä tulleetkaan. Muun
+maailman menosta eivät valtimolaiset mitään tienneet, elivät vaan kuin
+säkissä.
+
+Kaisuakaan ei Heikki ollut nähnyt, sitten kuin kirkolla kävi. Tuntui
+usein niin ikävälle. Muistui mieleen monta sukkeluutta menneiltä
+ajoilta. Heikin suu vetäytyi silloin hymyyn. Talon vaimonpuolet
+kysäsivät silloin aina, että millä hän nauroi, johon Heikki ei ensin
+tiennyt mitä vastata, mutta sanoi aina sittemmin kysyjälle että:
+"sinulla."
+
+Kysyjä hölmistyi vähän ja Heikki vaipui jälleen omiin pitkiin
+ajatuksiinsa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Silloin tällöin heräsi Heikin sydämessä vielä joku toivon kipinä. Eihän
+tuota tiedä, niin arveli hän, eihän tuota tiedä, jos sentään käyvät
+syynäämässä vielä ennenkuin maa routii.
+
+Mutta päivät ja viikot ne harppailivat edelleen eikä metsäherroja
+näkynyt ei kuulunut. Yhä selvemmin ja selvemmin alkoi talven oireita
+näyttäytyä, eikä kauvan viipynyt ennenkuin maa ja vedet olivat jo
+umpijäässä. Lunta tuprutteli ja talvi sai täyden vallan. Nyt ei
+Heikillä ollut enää mitään toivomista.
+
+Tehtävänsä toimitteli hän entisellä tarkkuudella, vaikka harvoin olivat
+ajatuksensa työhön kiinitettyinä. Harvoin otti Heikki osaa muiden
+keskusteluihin. Hän eli omaa elämäänsä.
+
+Tapahtui sitten muutamana sunnuntaina jälkeen puolenpäivän, että
+Raution Aappo vetäytyi Seinustan pirttiin, ja häntä seurasi koko joukko
+muita kyläläisiä.
+
+Seinustan ukko istui tapansa mukaan pöydän takana ja lueskeli jotain
+hartauskirjaa. Heikki lojui pitkänään tuolla karsinasängyn päällä ja
+muu väki virui mikä missäkin sopessa.
+
+Vieraat silmäilivät ympäri pirttiä ja tervehtivät talon väkiä.
+
+Ukko tiedusteli vierailta, mitä heille kuuluu, mutta eihän niillä
+vierailla mitään hyviä uutisia ollut.
+
+Raution Aappo kääntyi vihdoin Heikkiin, nojaten taasenkin pitemmällä
+jalalla lattiaan ja tukien lyhemmän jalan varpaalla ruumistaan
+tasapainossa.
+
+"Enkö minä sitä sanonut sinulle, että saa sen tyhjän pyytämättäkin,"
+sanoi Aappo ja voiton riemu se loisti hänen kiiluvista silmistään,
+"sanoinhan minä, että turhaa vaivaa on metsäherroja kumarrella."
+
+"Mitenkä niin?" kysäsi Heikki.
+
+"Ei koko kylä saa ei kappalettakaan puuta kruunun metsästä."
+
+"Ei kappalettakaan!" huudahtivat talon miehet yhtä haavaa.
+
+"Ei suksi- eikä reenjalaspuutakaan kuulu metsäherra lupaavan kruunun
+metsästä," kuului tulleitten suusta yhtä haavaa.
+
+"Ei suksi- eikä reenjalaspuutakaan!" huudahtivat talon miehet
+ehdottomasti.
+
+"Niin sanoi metsäherra, että sen varjossa te sitten varastatte vain
+kruunun metsiä," selitti Aappo.
+
+"No kaikkiako hän sitten luulee varkaiksi?" sanoi ukko.
+
+"Niinpä se tuntui," sanoi yksi kyläläisistä, "minäkin koetin edes
+muutamia hirsiä pyytää, kun on navetta aivan kokonaan lytistymässä,
+mutta niitä ei luvattu. Vaikka samapa tuo nyt on, menevät kai ne lehmät
+veroista kuitenkin, jos ei heitä navetta sitä ennen ehtisi surmata."
+
+"Niin, millä ne verotkin maksettanee!" huokailivat miehet ja
+silmäilivät ympärilleen.
+
+"No, enkö minä sitä sinulle sanonut, ettei rehellinen mies nykyisen
+metsänhoidon aikana menesty," sanoi Aappo taasenkin, kääntäen
+suurellaisen nenänsä Heikkiä kohden.
+
+"No ei suinkaan sitä varastamallakaan kauvas mennä," sanoi Heikki.
+
+"Vaan se on kuitenkin ainoa keino, joka auttaa," sanoi Aappo, "vai mitä
+luulette?" ja hän käänsi nenänsä kyläläisiin päin.
+
+Oli joukossa joitakin, jotka myönsivät niin olevan, mutta useimmat
+epäilivät.
+
+"Ei sinun pidä varastaman," sanoi Seinustan ukko jyrkästi.
+
+"No niin, vaan ettekö te ole lukeneet, mitä David teki, koska hän
+isosi. Kuinka hän meni ja söi näkyleivät templistä, joita ei hänen
+olisi sopinut syödä," sanoi Aappo ja voiton riemu loisti taasenkin
+hänen kiiluvista silmistään.
+
+"Hihhihhih!" kuului hyväksyvää naurun hikotusta sieltä täältä joukosta,
+mutta toiset rypistivät tyytymättömästi nenäänsä.
+
+"Mitä sinne kirkolle muuta kuuluu?" kysäsi vihdoin joku talon miehistä.
+
+"Eihän sinne mitään kummallisempia kuulu. Niiralainen vaan kuuluu
+tulevan kunnan esimiehiksi," sanoi Aappo.
+
+"Vai Niiralainen. -- No mitäs ne Kirkonkylällä siitä tykkäsivät?"
+
+"Kiroilivat vaan, että sen se nyt hoksasi, että siihen itsensä tälläsi,
+kun ei metsäherraksi päässyt."
+
+"Eivät ne taida Kirkonkylällä Niiralaisesta oikein tykätä?"
+
+"Eiväthän ne tykkää, sanovat että se on koko ikänsä herroja
+hännystellyt, ja niiden ystävyyden varjossa koettanut talonpoikia
+nylkeä; mutta nyt lopulta asettavat talonpojat itse hänet kassojaan
+tasailemaan," ja pilkkahymy se kierteli Aapon huulilla.
+
+"Mitenkä ne sen valitsivat?" kysyivät kyläläiset ehdottomasti.
+
+"Mitenkä -- hahhahhah!" sanoi Aappo päätään käännellen ympäriinsä ja
+lyyhäten muutaman askeleen, "tehän sen kuulutte valinneen."
+
+Kyläläisten naamat vetäytyivät pitkiksi. Pitempi äänettömyys syntyi.
+
+"No mitenkä se Helkalainen Niiralaista valitsi, eihän siitä koskaan ole
+kuulunut, että se tahtoisi kansaa syödä?" kysyi vihdoin Seinustan ukko
+ja käänsi mälliänsä.
+
+"Mitenkä -- Helkalaisella kuuluu olevan kymmenen tuhannen markan tuomio
+Niiralaiselle ... hahhahhah! -- kyllä ymmärrätte."
+
+Hämmästyneinä katselivat miehet toisiaan ja vääntelivät tuskallisesti
+itseään, mutta kukaan ei heistä mitään virkkanut.
+
+Joku talon piioista laittoi piisiin valkeata. Heikki nousi sängystä,
+venytteliin ja heitti alakuloisen silmäyksen Aappoon.
+
+"Mitä papereita teillä taskuissa on?" kysyi hän Aapolta.
+
+"Aijai -- johan olin unhottaa, täällähän on Amerikapreivejä," sanoi
+Aappo ja alkoi lappaa papereita taskuistaan. Ensin veteli hän esille
+suurempia paperikääryjä.
+
+"Amerikan lehtiä," sanoivat miehet kääryt nähtyään, mutta pian veteli
+Aappo kirjeitäkin kasan esille ja latoi pöydälle.
+
+"Kenellekä nämät kaikki nyt ovat, Heikkihän tuntee kirjoituksen," sanoi
+Seinustan ukko ja ojensi paperit Heikille.
+
+Heikki meni piisin luo ja alkoi tavailla päällekirjoituksia. Kyläläiset
+keräytyivät Heikin ympärille uteliaina, että ketkä kirjeitä saisivat.
+
+Häkki jakoi kirjeet ja sanomat omistajilleen, jotka niitä kääntelivät
+käsissään ja selittelivät toisilleen, keneltä Amerikassa olevilta
+ystäviltään he niitä saivat.
+
+"Lueppas tuo!" sanoi vihdoin eräs kyläläisistä Heikille, "sinähän osaat
+kirjoitusta."
+
+"Niin, Heikkihän se osaakin näitä lukea," sanoivat muutkin ja aukoivat
+kirjeitään.
+
+Heikki istui piisin luo jakkaralle ja alkoi tavailla. Eivät ne olleet
+juuri pitkän pitkiä nuo kirjeet, eivätkä erittäin sisältörikkaitakaan.
+Mutta sama sävel oli niissä kaikissa.
+
+Eivät niiden kirjoittajat erittäin kehuneet oloaan tuolla luvatussa
+maassa. Mutta -- kirjoittivat he -- joka mies on ja itsensä oikein
+käyttää, niin kyllähän täällä toimeen tulee. Toiset valittivat haikeaa
+koti-ikävää ja sanoivat, että jos ei olo siellä kotona olisi niin kovin
+toivoton ja kurja, niin he kyllä pian kotia tulisivat, mutta mitäpä
+sielläkään juuri nuorimies tekee, arvelivat he toisekseen. Toiset
+kirjoittivat olevansa työssä rautatiellä, toiset kaivannoissa, toiset
+tekevänsä työtä maan alla, toiset maan päällä; ainoastaan jotkut harvat
+kertoivat hankkineensa itselleen uudistalon paikan. Toiset sanoivat
+ansaitsevansa kahdeksan, toiset kymmenen ja toiset kaksitoista markkaa
+päivässä.
+
+"Kahdeksan! -- Kymmenen! -- Kaksitoista markkaa!" keskeyttivät silloin
+aina kyläläiset ja silmäilivät ihmetellen toisiaan.
+
+Toiset taasen eivät sanoneet koto-ikävästä mitään tietävänsä, eivätkä
+siis aikoneet millään ehdoin kotikylään palata. Tule sinäkin tänne! --
+Toista täällä on olla kuin siellä, kehoittelivat he ystäviään ja jos
+haluat, niin kyllä minä tiketin laitan, joka vetää aivan tänne perille
+asti.
+
+"Kyllä kai se parasta olisi," arvelivat kyläläiset, "että joka kynsi
+täältä lähtisi ja siltähän tuo näyttääkin, että metsäherrat meitä
+oikein kädestä pitäen koettavat täällä Amerikkaan pakoittaa," ja he
+silmäilivät niin toivottomasti ympärilleen.
+
+Parissa kirjeessä oli valokuviakin. Ne kulkivat kädestä käteen. Niitä
+katseltiin ja tarkasteltiin kaikilta puolin. --
+
+"Kuka olisi uskonut," ihmettelivät kyläläiset, "ovat kuin herroja; ei
+siivon samoiksi miehiksi uskoisi, kun täältä lähtiessä."
+
+"No tietääpäs sen, joilla senlaiset ansiot ovat," arvelivat toiset.
+
+Kun Heikki oli kirjeet saanut loppuun tavailleeksi, alkoi hän lukea
+Amerikan sanomalehtiä.
+
+Muut miehet pörräsivät siinä yhtä ja toista. Toiset pistäytyivät
+Raution Aapon kanssa tuon tuostaankin ulkona. Keskustelu alkoi käydä
+yhä vilkkaammaksi, ääni kovemmaksi.
+
+Seinustan ukko tunsi pirtissä viinan löyhkän. "Mistä teillä viinaa on?"
+kysyi ukko äreästi.
+
+Miehet katselivat hämmästyen toisiinsa, mutta Aappo se lyyhkäsi hymyssä
+suin vaarin luo ja sanoi: "Minähän sitä vähän tuliaisiksi toin
+kirkolta; elkäähän nyt suuttuko, isäntä, jos me tässä vähäsen niinkuin
+lohdutukseksi, eihän tuo mieli muutenkaan juuri korkealla ole ja
+juovathan nuo herratkin, kertovat metsäherrankin olevan viikkokausia
+aivan yhdessä pöhnässä."
+
+"Semmoiset teillä ovat lohdutukset kuin muutkin aikomukset,
+tiedättehän, että minä en suvaitse päihtyneitä."
+
+"No ei riidellä, ei riidellä, ei riidellä," sanoi Aappo lauhkeana kuin
+lammas, "me lähdemme pois, lähdetään pois pojat, isäntä ei salli, että
+me vähän tässä huvittelemme."
+
+Ja niin vetäytyivät miehet vähittäin pirtistä. Toiset menivät kotiansa
+ja toiset seurottelivat Aapon viinalekkeriä.
+
+Seinustan ukko vaipui syviin mietteisiin. Kyläläistensä kohtalo koski
+kipeästi häneen. Jotain olisi heidän auttamisekseen tehtävä, mutta
+mitä? -- Siinäpä kysymys, joka sieti miettimistä.
+
+Pian olivat joulumarkkinat tulossa. Varmaankaan tämmöinen kansan
+ahdistaminen ei ole esivallan tahdosta. Mitähän jos kävisi
+markkina-aikana kuvernöörin puheilla. Onhan tuo herra herrallakin ja
+vaivasellakin Jumala. Ja totta sitä metsäherrainkin täytyy muita,
+ylempiä herroja totella. Ja kuta enemmän ukko asiaa mietti, sitä
+enemmän hän vakaantui siinä ajatuksessa, että paras on käydä
+kuvernöörille valittamassa kyläläisten kurjaa kohtaloa.
+
+Mutta ulkona kuului silloin tällöin kiljahtelemisia ja juopuneiden
+rähinää.
+
+"Oi Jumalani!" huokaa ukko, "miten kauvas he ovat Sinusta
+vieraantuneet. Kuta enemmän heitä kuritat, sitä syvemmälle he
+vaipuvat."
+
+Mutta samalla kuului hevosen kavioin kopsetta, kiljumista ja rajua
+huihkaamista juuri pirtin seinän takaa, hevonen laukata huimi ohitse
+minkä ehti ja miehet mylvivät kuin sonnit reessä.
+
+Tätä seurasi toinen ja kolmas samallainen rekikuorma, mutta sitten oli
+taasen hiljaista.
+
+"Jumala armahtakoon heidän luontokappale-riepujaankin," huokasi ukko.
+
+Mutta jonkun ajan perästä uudistui jälleen sama ajo, sama mylvintä ja
+sitten se vähän ajan perästä uudistui aina myöhäiseen yöhön. Tuntui
+juuri kuin tässä juopuneiden mylvinnässäkin, joka yön hiljaisuudessa
+hävisi äänettömään avaruuteen, olisi ilmestynyt synkkää pimeyttä ja
+lohdutointa toivottomuutta.
+
+Taivas oli hallavan vaalakka. Pakkanen paukkui seinissä. Lumi narisi
+niin kuivakkaasti reen jalaksen alla. Levotoinna aaltoili kansa
+kaupungin kauppatorilla. Oli siellä väkeä ja värkkiä. Tuolla loitompana
+oli pitkä jono heinäkuormia. Niiden ympärillä hyppelivät maalaiset,
+koputtelivat jalkojaan, löivät käsiä hartioihin ja tarttuivat silloin
+tällöin toisiinsa käsiksi, nujusivat hetken aikaa ja irtausivat taasen.
+Ostajat hääräilivät heinähäkkien ympärillä. Koettivat tunkea nyrkkiänsä
+häkin kupeista, puskivat parraspuista häkkiä kohoksi, nykkivät
+heinätukkoja irti, nuuskivat niitä ja sihtasivat kaikilta puolin ja
+tinkasivat. -- Seurasi sitten jono jyväkuormia, sitten pieniä
+voiastioita kuormittain. Kulmittain näiden kanssa oli lihakuormia
+kymmenittäin. Oli siinä lampaan jos raavaankin lihaa, oli sian ja
+poronkin paistia, oli tuoreita jos palvatuitakin raajoja, mitä vaan
+minkin mieli teki ostaa. -- Sitten tuolla toisella laidalla seurasi
+kaikellaista puutavaraa. Siellä oli suksia, kelkkoja, rekiä, haravia,
+pohtimia, tuolia, pöytiä ja kaikellaisia työ- ja huonekaluja. Tuolla
+rannempana taasen olivat kalain kauppiaat sijansa saaneet. -- Näiden
+kaikkien keskelle olivat käsityöläiset asettaneet kauppakojunsa. Siellä
+olivat myöskin ryssäin namuset makuhermoja kiihottamassa. -- Näiden
+kaikkien välillä virtaili kansaa tulvanaan. Liikkeessä olivat ihmiset
+alinomaa. Käsiä niin kinnermöi ja jalat tahtoivat turriksi käydä.
+Parrat olivat paksussa kuurassa ja valkeiksi kylmettyneitä nenän päitä
+näkyi siellä täällä; oli oikein hirveä pakkanen.
+
+Siellä väkijoukossa tungekseli Heikkikin pitkine poronkoipisaappaineen
+ja korkeine koirannahkalaukkuineen. Hänen perässään pujotteli Seinustan
+emäntä vankka pakka puolivillasta kainalossaan. Se oli hedelmä hänen ja
+miniäinsä pitkien iltapuhteiden ponnistuksista.
+
+Poronlihansa olivat he summassa myöneet ja ukko oli niistä nyt rahoja
+perimässä.
+
+"No Heikki!" kuuli Heikki sivultaan tuttavallisen äänen, kun hän oli
+siinä väkitungoksessa sortunut sille puolen toria, missä puutavaroita
+kaupattiin. Hän käänti päätään ja näki Raution Aapon lyyhäävän itseään
+kohden.
+
+"Terve miehelle!" sanoi Aappo ja löi Heikkiä olkapäälle, "aina se tuo
+vainu vetää korppia haaskan luo... Ka emäntähän se on!" huudahti hän
+emännän silmiin tirkistäen, "kun on kuin morsian, aina yhtä keippelä
+kuin kahdenkymmenen vanha tyttö. Toden totta minä luulin, että Heikki
+oli kultansa tavannut, mutta mihinkä se Kaisu sitten tästä joutui, oli
+ihan vasta tässä, samallainen pakka puolivillasta kainalossa kuin
+teilläkin."
+
+"Kuka Kaisu?" kysyi emäntä.
+
+"Kuka Kaisu! -- Heikin hellupa tietenkin."
+
+"Mitä tuolla olisi hellua, ei välitä tytöistä mitään, elelee vaan
+omissa pitkissä ajatuksissaan."
+
+"Mitä olis nuoruus rakkaudetta. Se olis niinkuin kevät kukkaisetta."
+
+"Mitä te olette markkinoille tuoneet?" kysyi Heikki, saadakseen puhetta
+käännetyksi toisaalle.
+
+"Rekiä ja pohtimia, tässä on minun kuormani," sanoi Aappo kääntyen
+selkänsä takana olevaan reki- ja pohdinkuormaan, "onhan sitä
+puutavaraa, joka synkkien metsien keskellä asuu," sanoi Aappo
+piikillisesti.
+
+"Joko taas?" sanoi Heikki ja kääntyi lähteäkseen.
+
+"No, no! -- elähän nyt sentähden noin suutu, vaan tiedäthän, että elää
+minunkin täytyy, ja enhän minä ota enkä varasta, vaan katson kruunun
+metsien parasta," sanoi Aappo ja tarttui Heikkiä olkapäästä kiini.
+
+"Aina teillä ovat teidän läksynne."
+
+"Niin ja monenlaisia konstia lisäksi, kuulehan nyt. Yhden konstin minä
+sinulle vielä opetan, ja se ei niinkään hullu ole. -- Eiväthän
+metsäherrat ole vielä käyneet syynäämässä?" --
+
+"Eivät ole -- mitä sitten?"
+
+"No niin -- tee sinä niinkuin minä ja moni muu on tehnyt, elä ole koko
+syynistä miksollasikaan, ala vaan tehdä taloa, kyllä siitä hyvä tulee?"
+
+"Kruunun maalleko omin lupisi?"
+
+"Aivan niin, sen on moni ennen sinua tehnyt ja tekee vielä jälkeenkin."
+
+"Kyllä kai metsäherrat hävittävät semmoiset torpat, ja sakottavat,"
+sanoi Heikki.
+
+"Eivät ole sitä vielä kenellekään tehneet, syynäävät kuin sopii ja
+hankkivat torpan kirjat,"
+
+"Tule jo pois!" sanoi emäntä ja alkoi poistua.
+
+"Elkäähän nyt vielä! -- Tuoltahan se tulee Kaisukin. Odottakaahan nyt,
+emäntä, minä näytän mimmoinen kulta se Heikillä on. Tuleppas tänne
+Kaisu ja katso!"
+
+Kaisu tuli Aapon luo. Hän ei näkynyt ensin huomaavan Heikkiä, vaan
+lähemmä saapuessaan keksi hän hänet, vilkasi Aappoon ja huomattuaan
+hänen kujeellisen nenänsä, tuli hän niin hämilleen, ettei tietänyt mitä
+tehdä.
+
+"Voi sitä rakkautta mikä meilläkin oli vaarivainajan kanssa vielä
+viikon vihkimisenkin jälkeen, kun penkillä pääksekkäin maattiin ja
+toisiaan tukasta vedettiin," sanoi Aappo työntäen Kaisua Heikkiä kohden
+ja alkoi laulella:
+
+    "Anna kättä sun kultas kanssa,
+    Anna kättä sun liutus kanssa,
+    Anna kättä sun hyväs, sun hyväs."
+
+Heikki oli niin hämillään, ettei tietänyt mitä tehdä, työnsi kuitenkin
+kätensä Kaisulle ja vilkasi samalla ympärilleen, että huomasiko sitä
+kukaan. Onneksi ei kukaan katsonut heihin ja Heikki pudisti sentähden
+tuttavallisemmin Kaisun kättä.
+
+"No miltäs näyttää, -- sopiiko sukuun?" sanoi Aappo, emäntään kääntyen.
+
+"Kenenkä tyttö se on tämä?" kysäsi emäntä, joka oli vanhan vaimon
+tarkalla silmällä seurannut nuorten liikkeitä ja luuli huomaavansa,
+ettei Aappo aivan honkihin horissut.
+
+"Tämähän on Korven Kaisu, kelpo tyttö, samallainen kuin äitinsäkin,
+muistattehan tuon ennen, kun Taustolla yhtä velliä ryystitte."
+
+"Aivan niin, aivan niin, nyt minäkin sen hoksaan, no niin ne nuoret
+kasvavat," arveli emäntä ja alkoi hypistellä Kaisun käsivarrella olevaa
+puolivillasta.
+
+Kaisu kohotti toisen jalkansa maasta, kapautti sen varpailla kerran
+kahdesti toisen jalan kantapäähän, laski maahan ja kohautti vuorostaan
+toisen jalkansa ylös, teki sillä samallaisen liikkeen ja hypähti
+väliin. Sillä välin hypisteli hänkin vuorostaan emännän puolivillasta
+ja tiedusteli sen hintaa.
+
+Samalla saapui paikalle Seinustan ukko ja sanoi Heikille.
+
+"Nyt menen kuvernööriin, tahdotko tulla matkaan?"
+
+"No mennään sitten," sanoi Heikki, heitti salaisen silmäyksen Kaisuun,
+mutta tämä ei sattunut huomaamaan sitä. Hän kysyi sentähden Aapolta,
+että missä he olivat kortteeria. Aappo selitti kortteerinsa ja
+Kaisunkin silmäykset kohtasivat jälleen Heikkiä.
+
+"No mennään nyt," sanoi ukko ja alkoi tunkeutua väkijoukkoon. Heikki
+pujotteli perässä.
+
+"Minnekkä ne nyt menivät?" kysyi Kaisu emännältä.
+
+"Kuvernööriin kai ne aikovat, mitä lienee asiaa ollut."
+
+"Mutta eikö lähdetä liikkeelle, jos ostajaa satuttaisiin kopeuttamaan,"
+sanoi emäntä Kaisulle ja vilkasi hänen vaatepakkaansa.
+
+Aappo teki pilkallisen liikkeen, kuullessaan miesten kuvernööriin
+menevän, kohotti kätensä huulilleen, puhalteli niitä hetken aikaa,
+ojensi ne sitten suoriksi, löi hartioihinsa ja hypähteli.
+
+Emäntä ja Kaisu alkoivat myös pujotella väkijoukkoon. Yhtä ja toista
+keskenänsä keskustellen vähitellen johtui heidän keskustelunsa
+Heikkiin.
+
+"Missä te Heikin kanssa olette tutuiksi tulleet?" kysäsi emäntä.
+
+"Hm! -- Mehän olimme rippikoulussa yhtä aikaa," sanoi Kaisu.
+
+"Hm!" sanoi emäntä ja nyökkäsi päätään juuri kuin sanoakseen: "Kyllä
+ymmärrän."
+
+Mutta Kaisu loi silmänsä maahan ja pitempi äänettömyys syntyi heidän
+keskensä.
+
+Mutta sanaakaan virkkamatta astuskelivat ukko ja Heikki jälekkäin
+pitkin katuja. Kansaa oli kadulla kuin soipaa sotaa. Toisia meni,
+toisia tuli vastaan. Kadut olivat aivan yhtenä vilinänä ihmisistä.
+
+Mutta tuossa kadun risteyksessä pidettiin outoa melua. Heikin ja
+ukonkin huomio kääntyi siihen.
+
+Eräs juopunut mies teki tappelua toisen selvemmän miehen kanssa. Tämä
+huusi poliisia avukseen. Poliisi tuli ja koetti hillitä juopunutta,
+mutta saikin siitä tekemistä. Sentähden puhalsi hän pari kertaa
+pilliinsä.
+
+Väkeä alkoi kerääntyä kaikilta haaroilta, mutta pian saapui paikalle
+toinenkin poliisi. He tarttuivat miestä kainaloista kiini ja alkoivat
+taluttaa häntä välissään "korppulaaria" kohden.
+
+Ukko ja Heikki jatkoivat matkaansa.
+
+Heikki mietiskeli vaan, että mitähän olisi, jos kumminkin alkaisi
+rakentaa keväällä aivan omin päin, sen enempää syyniä odottelematta. Ja
+kuta enemmän hän tätä mietti, sitä selvemmin tunsi hän, että niin hänen
+on tehtävä. -- "Mutta... Niin, voihan sitä sentähden kuvernööriltä
+kysyä." -- --
+
+Mutta samalla olivat he saapuneet aivan kuvernöörin virkatalon luo.
+Ukko pyörähti muutamasta leveästä ovesta sisään ja niin tulivat he
+muutamaan poikkikäytävään.
+
+"Täältä sitä kuvernööriin pääsee," kuiskasi ukko Heikille.
+
+"Mutta kuulkaahan te," sanoi Heikki.
+
+Ukko puisti epäilevästi päätään.
+
+"Mutta eikö voisi kuvernööriltä kysyä, että mitä hän siitä arvelisi,"
+sanoi Heikki.
+
+"No saadaan nyt nähdä, miten hän rupee meitä kuuntelemaan," sanoi ukko
+ja alkoi kömpiä käytävästä lähteviä rappusia ylikertaan. Heikki seurasi
+perässä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tuolla yläkerran etehisessä seisoi pitkä solakka asevelvollinen.
+
+Hän seisoi niin suorana ja vakavana kuin olisi ollut kuvapatsas
+siinä töröttämässä. Aivan salin oven edessä seisoi se siinä.
+Salin ovi oli auki, mutta sinne ei hän katsonut. Kivääri oli hänen
+sivullaan. Sen perä oli maata vasten ja suussa oli painetti. Eräs
+siperinnahka-kauluksinen talonpoika kömpi rappusia myöten etehiseen.
+
+Mutta tuolla sisällä salissa istui suuren pöydän ääressä joukko
+kanslisteja, aivan keskellä lattiaa he siinä istuivat ja näyttivät
+olevan ahkerassa kirjoituksen puuhassa.
+
+Tuossa lähellä ovea seisoi lihavanlainen, suurivatsainen herrasmies.
+Hän seisoi siinä ja tähysteli kanslisteja. Sitä syvempään kumartuivat
+nämät paperiensa yli ja näyttivät olevan kukin ahkerassa työn touhussa.
+Mutta keksittyään vastatulleen talonpojan etehisessä, vetäysi tuo
+suurivatsainen herra sinne. Talonpoika kumarsi hänelle syvään, johon
+tämä ylhäisen ryhdillä nyökkäsi hieman. Sotilas seisoi siinä vaan ja
+piti toisella kädellä kiväärin piipusta kiini. Hänen silmäteränsäkään
+eivät liikahtaneet. -- Mutta kun kanslistit keksivät vanhan herran
+poistumisen, kohosivat he pystympään ja vilkkaampi liike syntyi pöydän
+ympärillä.
+
+"Kun rupee, niin mollottaa siinä päiväkaudet, kuin puoliyön aurinko,"
+kuiskasi muuan kanslisti toverinsa korvaan ja nyökäytti suurivatsaisen
+herran jälkeen.
+
+"Ja tuolla sitten toinen juorulaukku, koettaa elää jyrsimällä
+toveriensa luita," arveli puhuteltu ja viittasi tuolla salin vasemmalla
+puolen, oman pöytänsä ääressä kumppaniinsa selin istuvaan
+pitkäkoipiseen ja suuripartaseen herraan, joka kirjoitteli siellä
+vastatulleita asiapapereita luetteloihin.
+
+Ylevän ja ylhäisen näköisenä kääntyi pitkäkoipinen herra samalla päin
+toveriinsa ja silmäili heitä hetken aikaa. Nämä kumartuivat jälleen
+paperiensa ylitse. Haudan hiljaisuus vallitsi virkahuoneessa. Itseensä
+tyytyväisen näköisenä kääntyi pitkäkoipinen herra jälleen työhönsä
+hänkin. Selvään näkyi että hän tunsi arvonsa kumppaniensa suhteen.
+
+Siperinkauluksinen talonpoika hiipi salin ovenpieleen ja seisahti
+siihen. Kanslistit kohosivat jälleen pystympään ja alkoivat supatella
+keskenään vilkuen silloin tällöin talonpoikaan.
+
+"Ei tuo oikein ektasorttia ole," arveli muuan silmäillen
+siperinkauluksista miestä.
+
+"Ei sinne päinkään, pitäisihän niitä näin markkina-aikaan saada nähdä
+oikein ensimäisen karaatin tervajätkiäkin," säisti toinen. --
+
+"Jumala varjelkoon herra kenraalia!" kajahti samalla etehisestä. Ikään
+kuin maan alta lähtevä ukon jyräys lumosi tämä ääni koko virkakunnan.
+Kaikkialta taukosi liike ja haudan hiljaisuus vallitsi kaikissa
+virkahuoneissa. Tuo asevelvollinen vaan seisoi siinä saman näköisenä ja
+samalla paikalla kuin ennenkin. Mitään elon merkkiä tuskin huomasi
+hänessä nyt enempi kuin ennenkään.
+
+Hetken päästä hiipi pitkä vilkkaan näköinen sotaherra salin lävitse
+omaan virkahuoneesensa ja nyökäytteli mennessään oikeaan ja vasempaan.
+
+Vilkkaampi liike syntyi jälleen salissa ja kanslistit alkoivat tehdä
+huomioitaan ovensuussa seisovan talonpojan suhteen.
+
+Mutta samalla astui saliin tuolta vasemmalla kädellä olevasta kamarista
+vanha harmaahapsinen ja kaljupää herra. Sen keksittyään kumartuivat
+nuoret herrat hätäisesti yhä syvempään kukin kirjoituksiensa yli ja
+olivat työntekijän näköisinä.
+
+Vanha herra ei kumminkaan katsonut heihin päinkään, kävellä reuhkasi
+vaan ovea kohden ja politti itsekseen: "Kunnallishallituksia! -- Kyllä
+ovat oikeita kunnallishallituksia! Niin -- se nimi niille oikein sopii.
+Ota nyt taasenkin selvä siitä..."
+
+Kun vanha herra läheni ovea, kumarsi siperinkauluksinen talonpoika
+hänelle syvään ja pyysi saada muutaman sanan puhua herra laamannin
+kanssa.
+
+"Joo! miksei!" sanoi vanha herra kääntyen ystävällisesti hymyillen
+talonpojan puoleen. "Puhukaa vaan!" ja hän oli oikein lipevän
+näköisenä. Vasiten olikin hän tänään markkinapäivänä päättänyt kohdella
+kaikkia talonpoikia, jotka lääninhallitukseen tulisivat, niin
+ystävällisesti kuin mahdollista. Haukkukootpa sitten suomikiihkoiset
+sanomalehdet virkamiehiä miten virkavaltaisiksi hyvänsä, kansa ei sitä
+usko. Niin -- kansalle on näytettävä, että sanomalehdet valehtelevat.
+
+Talonpoika kysyi nyt vanhalta herralta, että joko lääninhallitukselle
+oli saapunut niitä maanviljelysrahoja, joita kunnille lainataan.
+
+"Ei, ei niitä kunnille lainata, niitä annetaan vaan suuremmissa
+summissa yksityisille maanviljelijöille..."
+
+"Niin, niin -- kyllä minä senkin tiedän, mutta onhan nykyjään määrätty
+toisia rahoja, joita kunnille annetaan, mutta ne eivät ole tainneet
+vielä tänne saapua..."
+
+"Ei täällä ole semmoisia rahoja."
+
+"Suomettaressa oli, että niitä tulee."
+
+"Suomettaressa, Suomettaressa!" tikasi harmajahapsinen herra ja nyt hän
+vasta katsoi talonpoikaa tarkemmin silmiin ja tunsi, että hän olikin
+yksi noita fenomaanisten sanomalehtien riivaamia läänin isäntiä.
+"Suometar, Suometar!" tiuskoi hän uudelleen. "Suometar on taasenkin
+laskenut omiaan, sen minä saan ilmoittaa," ja hän kumarsi ehdottomasti
+talonpojalle ja meni ovesta ulos. Siperinkauluksinen mies jäi seisomaan
+siihen ikäänkuin hyypiä hävitettyyn kaupunkiin. Hän silmäsi kerran
+ympärilleen, loi sitten silmänsä lattiaan ja hänen poskensa
+vavahtelivat niin omituisesti. Hän kohotti vielä kerran silmänsä ylös,
+silmäsi ympärilleen, mutta hiipi sitten verkalleen ulos häpeissään kuin
+vieras koira.
+
+"Oikea käsi näkyy," sanoi eräs kanslisti ja oli selailevinaan paperia,
+kun hän näki tuon isovatsaisen herran astuvan jälleen saliin.
+
+Irvihampaat kaupunkilaiset nimittivät häntä lääninhallituksen sieluksi,
+mutta kanslistit sanoivat häntä laamannin oikeaksi kädeksi.
+
+Tuskin oli vahtimestari ehtinyt etehisestä poistua, kun sinne saapuivat
+Seinustan ukko ja Heikki.
+
+Pian keksi joku kanslisti avoimesta ovesta ylimaalaiset etehisessä. Hän
+antoi merkin toisille ja kaikkien suu vetäysi pilkalliseen hymyyn
+nähdessään miten ukko heitti lammasnahkareuhkansa ja karvakintaansa
+oven luo lattialle ja alkoi löysätä vankkaa villavyötään turkin
+ympäriltä. Kanslisteilla oli niin ihmeen lysti.
+
+Ainoastaan se herra, joka istui ovea lähinnä, selin oveen, ei toisten
+lystistä mitään tiennyt. Hän istui vaan siinä kumarruksissaan ja
+kirjoitteli. Hän oli istunut jo vuosikymmenisen siinä omalla paikallaan
+saamatta mitään viran ylennystä ja toiset kanslistit arvelivat, että
+siinä saa hän istuakin, kunnes sammalet päähän kasvavat.
+
+Muutamia vuosia takaperin oli ollut eräässä läänin innokkaimmassa
+suomenmielisessä lehdessä muutamia lääninhallituksen jäsenille vähemmän
+hauskoja kertomuksia viraston sisällisistä oloista.
+
+Tässä kerrottiin juttuja, jotka eivät mitenkään muuten olisi
+sanomalehden toimituksen tietoon saattaneet tulla, kuin siten, että
+joku viraston jäsenistä oli niitä toimitukselle kertonut.
+
+Nyt oli virastossa yleisesti tunnettu, että puheena oleva kanslisti
+suosi suomenmielisiä aatteita. Saatiin sen lisäksi selville, että hän
+silloin tällöin kävi mainitun lehden toimituspaikassa.
+
+Kului vuosia. Koko sanomalehtijuttu olisi unhottunut jo aikoja, ellei
+tuo kanslisti yhä vaan istuisi tuossa samalla paikalla ikäänkuin
+muistopatsaana tästä tapauksesta.
+
+Mutta ukko laitteli tuolla etehisessä silmille valahtanutta
+hiussuortuaa korvansa taa ja käänteli mälliänsä. Sitten alkoi pieksää
+koirannahkakaulustaan, jotta kuurottamisesta tulleet jääsilpareet
+sinkoilivat saliin, aina kanslistien pöydän luo saakka. Tämä antoi
+heille uutta ilon ainetta.
+
+Tuo ovenpuoleinen kanslisti vaan ei mitään huomannut, kirjoitteli
+ainoastaan. Mutta samalla sai hän märäksi pureksitun paperisutin
+keskelle otsaansa. Yht'äkkiä kohotti hän päänsä työstään ja loi tuiman
+silmäyksen vastapäätä istuvaan kumppaniinsa.
+
+"Etkö huomaa veljiäsi?" sanoi tämä ja viittasi ovelle.
+
+"Etköhän mene pistämään asetoverillesi kalliissa kansallistaistelussa
+kättä," muistutti toinen ja tämäkös sukkeluus se vasta nauratti toisia,
+ja naurattihan se sukkeluuden keksijää itseäänkin. Ovenpuoleinen
+kanslisti silmäsi ovelle ja loi sitten vakavan katseen kumppaniinsa,
+ikäänkuin sanoakseen, eikö sen enempää, ja alkoi jälleen kirjoitella.
+
+Mutta toiset kanslistit ne vaan tirkistelivät etehiseen. Huomattuaan
+miten ukko aukoi vyötäisillä olevaa nahkavyötään ja kohotteli uurteelle
+valahtaneita housujaan, silmäilivät kanslistit hymyhuulin toisiaan ja
+kaikilla oli niin ihmeen lysti, että se häntä vasta lystiä oli.
+
+Heikkikin löysäsi vyön turkkinsa ympäriltä, mutta kuinkahan lienee
+tullut siinä pyörähtäneeksi niin, että silmänsä sattuivat yhtäkkiä
+asevelvolliseen, joka seisoi siinä niin vakavana, ettei karvan
+juurikaan värähtänyt.
+
+Heikki kammahti ensin, mutta sitten hän ihastui. Hän luuli sotilaassa
+tuntevansa Lotvosen Aapon, joka oli viime jouluna ollut lomalla ja oli
+hänellä silloin ollut ihan samallainen sinelli ja muutoinkin
+samallainen puku. Heikki astui pari askelta sotilasta kohden ja yritti
+pistää kättä.
+
+Mutta sitten katsoi hän tarkemmin. Sotilas ei osoittanut mitään elon
+merkkiä, seisoi vaan. Silmäterätkin pysyivät aina samassa asennossa.
+
+Nyt huomasi Heikki, ettei se Lotvosen Aappo ollutkaan. "Mikä lienee muu
+suurempi sotaherra," arveli hän.
+
+Seinustan ukko otti taskustaan siniloimisen valkeakuteisen nenäliinan,
+pyhiskeli sillä tupakan jälää suupielistään ja katseli ympärilleen,
+että kenen puoleen tässä ensin olisi käännyttävä.
+
+Samalla vetääntyi tuo suurivatsainen vahtimestari etehiseen ja asettui
+siihen, syrinkarin Heikkiin ja ukkoon kädet puuskassa seisoa
+töröttämään.
+
+Ukko tuumi ensin kääntyä hänen puoleensa, mutta kun tämä ei päätäänkään
+kääntänyt häneen, niin silmäsi ukko salin ovesta sisään. Huomattuaan
+siellä pöydän luona noiden nuorten herrain olevan niin hyvän tuulen
+näköisinä, arveli hän heille ensin asiansa ilmoittaa. Hän otti jo
+muutaman askelen sinne päin, mutta samalla loi tuo isovatsainen herra
+kysyvän silmäyksen häneen ja otti muutaman askeleen häntä kohden.
+"Milloin sitä kuvernööriin pääsee?" kysäsi sen vuoksi ukko tältä
+herralta.
+
+"Tuo mahtanee olla hyvin suuri herra, kentiesi ensimäinen mies
+kuvernööristä," tuumi Heikki itsekseen siinä suurivatsaisen herran
+mahdikasta käytöstä tarkastellessaan.
+
+"Mitä teillä on asiaa?" kysyi vihdoin suurivatsainen herra kääntyen
+syrinkarin ylimaalaisiin.
+
+"Me olisimme valittaneet siitä, kun nyt koko Isonvaltimon jokivarsi on
+niin sulettu kruunun metsistä, ettei saa enään suksi- eikä
+reenjalaspuitakaan ostaa ja olisimme kysyneet..."
+
+"Onko teillä minkäänlaista kirjallista valitusta?" kysyi puhuteltu
+herra päätäänkään kääntämättä ukkoon päin.
+
+"Ei meillä mitään kirjaa ole, totta kai sitä kuverrööriä saa puhutella
+ilman kirjattakin," vastasi ukko.
+
+"Ei sillä kuvernöörillä ole aikaa kaikkien puhuttelemiseen, on sillä
+parempaakin tehtävää," sanoi vahtimestari.
+
+"Sanotaanhan tuota talonpojan pääsevän keisarillekin tilaansa
+valittamaan, saati sitte kuvernöörille," sanoi ukko itsepäisesti, mutta
+Heikkiä alkoi jo peloittaa, kun ukko noin korkealle herralle niin
+rohkeasti puhuu.
+
+"No menkäähän tuon herran tykö, joka tuolla yksinään kirjoittaa," sanoi
+suurivatsainen herra, osoittaen tuohon pitkäkoipiseen herraan, joka
+tuolla salin vasemmalla seinämällä yksinään istui.
+
+Ukko astui saliin ja alkoi kuulumattomin askelin töpöstellä osoitetun
+herran luo. Heikki seurasi perässä ja vyötäisiltä irroitettu villavyö
+venyi hänen perässään.
+
+Suurista ikkunoista virtaava valo ja se juhlallinen hiljaisuus, joka
+salissa vallitsi, tekivät Heikkiin sellaisen vaikutuksen, että hänen
+huomionsa haihtui salissa olevien esineiden välille. Hänen silmänsä
+vilisivät ja korvansa kohisivat, mutta mitään ei hän tarkoin huomannut.
+Luuli kumminkin huomaavansa, että kaikki nuo herrat pöytäin ympäriltä
+tähystelivät heitä.
+
+Hän tunsi itsensä niin vieraaksi täällä.
+
+Miehet seisahtivat pitkäkoipisen herran luo, mutta tämä ei ollut heitä
+huomaavinaan, kirjoitteli vaan.
+
+Heikki luuli nyt oltavan itse kuvernöörin edessä ja tarkasteli hänen
+ylhäistä ryhtiänsä. Sydän se vavahteli tuolla rintakehän sisällä sitä
+hetkeä ajatellessa, jolloin tämä korkea herra kohottaisi silmänsä
+kirjoituksestaan ja alkaisi puhutella heitä. Sentähden ei hänen
+kauhunsa ollutkaan aivan vähäinen, kun ukko sen pitemmittä mutkitta
+avasi suunsa ja kysyä tömäytti:
+
+"Missä sitä kuvernööriä saa puhutella?"
+
+Heikki ei tietänyt miten saada ukolle ilmoitetuksi, että siinähän se
+olikin itse kuvernööri heidän edessänsä. Häntä peloitti kovin
+nähdessään tuon suuren herran kohottavan silmänsä heihin päin.
+
+Hän kysyi:
+
+"Mitä teillä herra kuvernöörille on asiaa?"
+
+"Me tahdomme puhutella häntä," oli vastaus. Heikkiä alkoi jo
+vapisuttaa, kun tuo ylhäinen herra uudisti niin käskevällä äänellä
+kysymyksensä: "Mitä teillä on asiaa?"
+
+Mutta maailma pimeni Heikin silmissä kuullessaan ukon sanovan:
+
+"Kuulettehan tuon, että me tahdomme puhutella häntä." Hän luuli noiden
+kaikkien herrain salissa karkaavan heidän kimppuunsa, viskaavan heidät
+ulos ja huutavan, että niinkö sinä vastaat kuvernööriä.
+
+Mutta kukaan ei salissa liikahtanut paikaltaan, ei karannut miesten
+kimppuun eikä viskannut heitä ulos.
+
+Tuo pitkäkoipinen herra keikautti loukatun näköisenä niskojaan, ja
+kysyi: "Ettekö te voi muille asiaanne ajaa?"
+
+"Kyllä me tahdomme puhutella kuvernööriä itseään," toisti ukko
+jäykästi.
+
+"Kuulkaapas komisarius!" huudahti pitkäkoipinen herra tuolle
+suurivatsaiselle herralle ja sanoi sitten hänelle muutamia ruotsalaisia
+sanoja. Viimeksi mainittu herra meni muutamaan sivuhuoneeseen ja
+miesten käskettiin hiukan odottaa. Heikki ei käsittänyt mitä tästä
+viimeinkin tuleman piti, mutta ukko vaan jäi rauhallisesti
+odottelemaan. Pian tuli tuo suurivatsainen herra näkyviin, viittasi
+kädellään ylimaalaisiin ja sanoi: "Saatte nyt tulla."
+
+Ukko alkoi kävellä töpöstellä suurivatsaisen herran perässä
+sivuhuonetta kohden. Nyt alkoi Heikillekin selvitä, etteivät he vielä
+olleet kuvernööriä nähneetkään. Hän siis seurasi ukkoa.
+
+Tultuaan sivuhuoneeseen, tarttui tuo suurivatsainen herra muutamaan
+avaimeen, kääntyi miehiin päin, veti oven auki, vetäysi itse syrjälle
+ja antoi miesten astua yksin sisälle. Ukko meni edellä, Heikki hiipi
+jälessä. Keskellä laattiaa seisoi heitä vastassa pitkä ystävällisen
+näköinen sotaherra. Ihmeekseen näki Heikki ukon kumartavan syvään
+kuvernöörille. Hän koetti tehdä samoin, mutta kun ei hän ollut tullut
+edeltä päin ajatelleeksi koko temppua, ei kumarrus tahtonut oikein
+onnistua häneltä.
+
+Ystävällisen näköisenä astui kuvernööri pari askelta heitä kohden. Ukko
+ojensi kätensä ja Heikkiä kummastutti, kun hän näki kuvernöörin
+ystävällisesti pudistavan sitä.
+
+"Miste te ole?" kysyi sitten kuvernööri luoden niin ystävällisen
+katseen ensin ukkoon, sitten Heikkiin, että Heikki alkoi jo kokonaan
+hämmästyksestään selvitä.
+
+"Tuolta olemme Inarijärveltä Valtimon kylästä," selitti ukko.
+
+"Jahah, Karijervi -- no onko teille mike hete siellä?" kysyi
+kuvernööri.
+
+Ukko mietti hetken aikaa, että mitä se kuvernööri nyt hetteestä kyselee
+ja vastasi vihdoin.
+
+"On kai se siellä ylämaan rinteellä yksi."
+
+Kuvernööri tuijotti kotvasen ukkoa silmiin miettien ukon vastauksen
+sisältöä, näytti vihdoin sen hoksaavan ja sanoi: "Niin ylimaa, eike
+seell' ylimaas' ole muute ilma terveelline ja raitis."
+
+"Raitis, herra kuvernööri, raitis ja hallan arka peräti. Tuskin
+milloinkaan saadaan täydellistä vuotta," selitti ukko innostuen.
+
+Kuvernööri käveli pöydän luo, rumputteli sormellaan hetken aikaa sitä,
+päätti muuttaa keskustelun suuntaa, kääntyi sentähden uudelleen miehiin
+ja kysyi ystävällisesti.
+
+"Seell' on suurii tukinhakkuit seell'."
+
+"Toisinaan suurempia, toisinaan pienempiä," sanoi ukko.
+
+"Sep' oll' lyst' ett' saa nehde teit," sanoi kuvernööri, "minu ole ain
+toivonu, ett' saa nehde niit' rakkait' maanmeehii, kuin niit suurii
+tukkii seelt alas föörää. Se maht' oll' hyvi ylös rakentava ja
+juhlallist', ett' laskii alas niit' suurii koskii ja niit' suurii
+jokii. -- Eike se sit ole riemullist' ja lystii, kun saa tavarans'
+rantamaa ja rahans' käte?"
+
+"Joo herra kuvernööri, tahtoohan se olla välistä liijan hurjaa,
+tappeluitakin tahtoo syntyä, jahka vaan viinaa on saatavissa."
+
+Kuvernööri käveli taasen pöydän luo, rumputteli hetken aikaa sormellaan
+pöytään ja näytti miettivän. Hän kääntyi hetken perästä jälleen
+talonpoikiin ja kysyi ystävällisesti.
+
+"Mike asia teill' oli?"
+
+Ukko ryki ensin, karisteli kurkkuaan sitten ja alkoi vihdoin: "Kansa
+siellä meidän puolessa on harjaantunut aina saamaan tarverahansa ja
+elatukseensakin apua kruunun metsistä," selitti ukko ja Heikki näki
+miten kuvernööri katsoi ukon suuhun ja näytti ikäänkuin nielevän
+jokaisen hänen sanansa, mutta ukko jatkoi kiihtyvällä innolla kuin
+Kalkkimaan pappi: "Viimeisinä aikoina on kruunun metsistä annettu niin
+sanottuja hakemuspuita."
+
+"Hakemuspuu -- hakemuspuu -- mite se?" keskeytti kuvernööri. "Eiku
+seell' ole suurii komeit metsii?"
+
+Ukkoa ällistytti hiukan, hän mietti hetken, että mitä se kuvernööri
+tuolla kysymyksellään takaa ajoi, mutta sanoi vihdoin: "Takamailla ovat
+suuremmat metsät, mutta joki- ja ojavarsilla ovat metsät nyryneet
+pienemmiksi."
+
+"Metsät nyrineet, metsät nyrineet," mutisi kuvernööri ensin, mutta
+sitten näytti hän oivaltavan ukon tarkoituksen ja sanoi innostuen:
+"Niin seell' jokivarsill' kuuluu olevan semmottii kauniit' ja koreit'
+nurmikoit'."
+
+"Mitä niiden kauneudesta, pellot ovat niin pienet, että akka hameellaan
+peittää ja ympärillä olevat rämeet ja räseiköt uhovat kylmää kuin
+jääkellari. Eivät ne ihmiset sielläkään elä sulalla päiväpaisteella,
+leipää sitä tarvitaan tahi pian rupee nälkä suolissa vonkumaan," arveli
+ukko vakavasti, mutta kuvernöörin nenä se vetäytyi hiukan kippuraan.
+Hän pyörähti pöydän luo, heläytti kelloa.
+
+"Mine kesken vaktmestari tänne," jupisi hän puoli ääneensä ja pian
+vetäytyi tuo suurivatsainen herra sisään.
+
+Ukko loi tuiman silmäyksen häneen ikäänkuin sanoakseen, ettei sinua
+olisi täällä tarvittu.
+
+Kuvernööri sanoi suurivatsaiselle herralle pari kolme ruotsalaista
+sanaa. Viime mainittu kääntyi niin ylhäisen näköisenä miehiin päin ja
+kysyi: "Mitä teillä on asiaa?"
+
+Ukko loi kysyvän katseen ensin häneen, sitten kuvernööriin. Nähtyään
+kuvernöörinkin odottavan vastausta, ei ukko käsittänyt mitä tämä
+merkitsi.
+
+Heikkikin, joka oli kuvernöörin ystävällisestä käytöksestä jo hyvin
+kodistunut, alkoi nähtyään tuon suurivatsaisen herran kopean
+käytöksen, hämääntyä uudelleen. Hän oli jo päättänyt kysyä neuvoa
+torpanrakennusasiassakin, mutta nyt häntä taasenkin alkoi epäilyttää.
+
+Kun kaikki neljä miestä olivat siinä tuokion toisiaan käsittämättä
+vastakkain seisoneet ja tähystelleet toisiaan, kääntyi kuvernööri
+vahtimestariin ja sanoi jotakin.
+
+"Herra kenraali tahtoo, että selitätte asianne ylös uudelleen, hän ei
+ole oikein ymmärtänyt teitä," sanoi vahtimestari, kääntäen suurta
+vatsaansa ukkoon päin.
+
+Ukko nyrpisti ensin nenäänsä, katsoi sitten kuvernööriä silmiin, mutta
+nähtyään hänen ystävälliset kasvonsa, alkoi hän uudelleen selittää:
+
+"Viime aikoina on yhä vähentämistään vähennetty puiden antia
+talonpojille kruunun metsistä, vaikka sahain omistajille on niitä myöty
+kymmeniä tuhansia puita vuodessa. Vähäiseksi ei olisi ollut arvattava
+se ansio, minkä talonpojat olisivat saaneet ostamalla puita kruunun
+metsistä ja lauttaamalla sekä myömällä niitä markkinapaikalla. Mutta
+tänä vuotena ei ole talonpojille puita annettu ei suurimpaankaan
+tarpeeseen, ei edes ole myöty suksi- eikä reenjalaspuitakaan. Sentähden
+on kansa joutunut sellaiseen hätään, ettei tuumaa tulevaa millä
+eletään, millä verot ja ulosteot maksetaan. Olemme sentähden tulleet
+herra kenraalilta kysymään, onko tämä kansan ahdistus ylempää tullut,
+vai ominpäinsäkö se metsäherra kansaa näin kuristaa."
+
+Heikki seisoi ja ihmetteli siinä, kun kuuli ukon kuvernööriä herra
+kenraaliksi sanovan. Mutta kuvernööri kääntyi vahtimestarin puoleen,
+joka hänelle tulkitsi miesten valittavan sitä, ettei heille kruunun
+metsistä myöty suksi- eikä reenjalaspuita, sekä kysyvän herra
+kenraalilta, että onko hän kieltänyt metsäherraa niitä reille myömästä,
+vai onko metsäherra omin päinsä heittänyt niiden myönnin.
+
+Kuvernööri puisti päätään ja koetti selittää miehille, ettei hän ole
+kieltänyt metsäherraa tarvepuita myömästä, eikä luultavasti
+metsähallituskaan. Paremmaksi vakuudeksi kertoi hän vielä tämän
+ruotsiksi käskien isovatsaisen herran selittää se miehille. Tämä
+selitti nyt miehillä: "Ei herra kenraali ole kieltänyt metsäherraa
+myömästä puita, eikä muutkaan, vaan on metsäherra omin päinsä heittänyt
+niiden myönnin talonpojille."
+
+Miehet tuskin korviansa uskoivat. Jos kuka muu olisi heille sanonut,
+että koko kansan ahdistus onkin vaan metsäherran ominpäistä tekoa,
+eivät he sitä olisi uskoneet, mutta nyt kun he olivat kuulleet
+kuvernöörin omasta suusta, niin täytyihän heidän se nyt uskoa. He siis
+pyysivät vielä herra kenraalin apua siihen, että kansalle ruvettaisiin
+antamaan taasenkin puita niinkuin ennenkin.
+
+"Joo, joo -- kyllä mine, kyllä mine," sanoi kuvernööri ja taputteli
+miehiä olkapäälle, "kyllä mine, kyllä mine; minä kirjoitta sinne
+Metsähallitus ja Senaatti, ne kaikki ole tuttu minu," ja hän kävellä
+viuhtoi edestakaisin lattialla, viittoi miehille käsillään ja
+vakuutteli yhä vaan, että: "kylle mine, kylle mine," tuli taas miesten
+luo ja taputteli heitä.
+
+"Kysynkö nyt torpan perustamisesta?" kuiskasi Heikki ukolle.
+
+"Kysy vaan," sanoi ukko.
+
+"Tuot ... tuota," alkoi Heikki takeltaa ja kuvernööri sen huomattuaan
+pyörähti aivan Heikin eteen ja katsoi niin ystävällisesti häntä
+silmiin. "Tuot ... tuota, minä laitoin torpan hakemuksen, mutta
+metsäherra ei vielä ole käynyt syynäämässä, vaikka siitä on jo kulunut
+kaksi vuotta, niin minä ajattelin kysyä, että saisikoon tuota ruveta
+torppaa laittaman kruunun metsään nyt jo heti. Ovat ne muutamat muutkin
+laittaneet torpan, ennenkuin metsäherrat ovat syynäämässä käyneet,
+tohtisikoon tuota tehdä samalla lailla?"
+
+Kuvernööri kääntyi taasenkin suurivatsaisen herran puoleen, joka
+tulkitsi kuvernöörille Heikin kysyvän, että tohtisikohan tuota ruveta
+torppaa laittamaan kruunun metsään, jos menettelisi samalla lailla,
+kuin muutkin ovat torppaa laittaessaan menetelleet.
+
+"Joo, joo -- teke sinä vaan niinkuin muutkin teke, kyllä se passa,"
+sanoi kuvernööri taputellen Heikkiä hartioille ja hän käski vielä
+tulkinkin selittää Heikille että kyllä hän torppaa saa laittaa, kun
+vaan menettelee samalla lailla kuin muutkin ovat torppaa laittaessaan
+kruunun metsiin menetelleet.
+
+"No hyvästi nyt sitten ja hyvin paljo kiitoksia, kun herra kenraali on
+antanut meille hyviä neuvoja ja lupauksia," sanoi ukko kumartaen.
+
+Kuvernööri pisti kätensä taskuun, kaivoi sieltä yhden markan. "Hyym,"
+sanoi hän ja pisti sen ukon kouraan. -- Ukko hölmistyi vähän, että mitä
+se kuvernööri nyt hänelle tunkee.
+
+"Pide sine vaan se, pide sine vaan," sanoi kuvernööri taputellen ukkoa
+olkapäälle.
+
+Ukko epäili hiukan, pisti kumminkin rahan taskuunsa, kiitti ja sanoi:
+"Hyvästi nyt herra kenraali."
+
+"Hyvesti, Hyvesti," sanoi kuvernööri ojentaen ukolle kätensä.
+
+"No totta te nyt koetatte meitä puoltaa," sanoi ukko pudistaen
+kuvernöörin kättä.
+
+"Kylle mine, kylle mine," sanoi kuvernööri taputellen miehiä
+olkapäälle. "Kylle mine, kylle mine," huusi hän vielä etumaiseen
+huoneeseen asti miesten perään, sitten hän kääntyi pöytänsä luo,
+rumputteli sormillaan siihen ja mutisi:
+
+"Niin, niin se on -- järkähtämättömänä seisoo tämä kansa uskollisena
+esivallalleen. Fenomaanien vihan purkaukset eivät tähän vakavaan
+kansaan paljoa vaikuta. Koettakoot he vaan huutaa niin, että koko
+maailma on ääntä täynä, kuinka muka suomalainen kansa ja ruotsalaiset
+virkamiehet ovat toisistaan vieraantuneet, eivätkä ymmärrä toisiaan,
+niin, koettakoot vaan; mutta pienimmissäkin vastuksissa kääntyy
+suomalainen talonpoika turvallisesti ylempienkin virkamiesten luo, kuni
+kiltti lapsi isänsä puoleen, sillä hän tietää että sieltä hänen ei
+milloinkaan tarvitse avutta palata. Vuosisatojen kulkiessa on Suomen
+kansa ruotsalaisen sivistyksen turvissa versonut siksi, mikä se on, ja
+tätä historian työtä on mahdoton hävittää."
+
+Siihen suuntaan ne kulkivat herra kuvernöörin ajatukset ja hän tuli
+tästä niin liikutetuksi, että vesikarpalot helmeilivät silmäloukosta.
+
+Mutta hiljalleen hiiviskelivät ukko ja Heikki virkahuoneiden läpi,
+pysähtyivät etehisessä turkkiaan vyöttämään, laskeusivat rappusia alas
+ja tulivat kadulle.
+
+Heikki oli nyt saanut niin paljon uutta ajattelemista, ettei hän
+joutanut huomaamaan tuota kirjavaa vilinää kaupungin kaduilla. Hän
+mietti vaan, miten sopivimmin saisi kelin aikana rakennusaineita talon
+paikalle, jotta edes vähäkään saisi huoneiden alkua ensi kesänä. Mutta
+kaikkea tätä ei Heikki voinut ajatella Kaisunkin johtumatta hänen
+mieleensä. Hän tunsi vastustamattomana halun tavata Kaisua ja puhua
+hänen kanssaan yhteisen kodin laitosta.
+
+"Menepä nakkaamaan hevoselle heiniä, minun pitää pistäytyä tuolla
+rautapuodissa," sanoi ukko muutamassa kadun kulmassa Heikille.
+
+Niin sanoen erkanivat miehet kumpikin haaralleen. Ukko käveli
+rautapuotia kohden. Oli kuin vuosikausia painanut raskas taakka olisi
+hänen hartioiltaan pudonnut.
+
+Monta kertaa oli hän hartaasti rukoillut, että Jumala lainaisi
+korkealle esivallalle viisautta toimimaan niin, että kansa tuntisi
+itsensä onnelliseksi. Mutta tästä huolimatta oli kansan tila käynyt yhä
+ahtaammaksi. Sitä ei ukko ollut voinut olla sydämessään nureksimatta.
+
+Monta kertaa oli hän tuntenut sisällistä tyytymättömyyttä esivaltaa
+vastaan. Ja tämä se oli, joka raskaana taakkana painoi hänen omalla
+tunnollaan. Tiesihän hän että jokaisen tuli olla esivallalle alamainen,
+ja ettei esivaltaa ole muutoin kuin Jumalalta, sekä että, joka itsensä
+esivaltaa vastaan asettaa, se on Jumalan säätyä vastaan. Hän oli
+koettanut etsiä esivallan menettelyyn puolustavia syitä, hän oli
+koettanut olla koko metsäseikkoja ajattelematta ja hän oli vihdoin
+koettanut rukoilla, että Jumala laittaisi niin, ettei hänen tarvitseisi
+napista Häntä ja Hänen esivaltaansa vastaan. Mutta kaikki turhaan. Aina
+vaan hän tunsi pahan sydämensä napinaa ja aina vaan lisäsi tämä
+ristiriita hänen sisällistä kärsimistään.
+
+Mutta nyt, nyt sai hän tietää, ettei koko kansan ahdistus laisinkaan
+ollut esivallan tahdosta. Mikä huojennus! Ukon sydän murtui tätä
+ajatellessa. Kirkas vesikarpalo kiilui tuolla silmäloukossa ja rinnasta
+kohosi harras kiitos ylös Jumalan luo -- --.
+
+"Kyllä tässä on poika, joka ei paljon herroja passaa; ei p--e vieköön;
+olkoon kuinka hyviä tahansa, niin tämä poika ei passaa, ei!" kuuli ukko
+takanaan vannottavan.
+
+Tahtomattaan kääntyi ukko taakseen katsomaan ja näki siellä Raution
+Aapon katuvierellä tikkaa ampuvan.
+
+"Kyllä se on isäntä sillä lailla, että nuista on isävaari viisi vuotta
+velliä keittänyt ja vielä nytkin ovat tuommoiset tönkit," ja hän
+osoitti suuria nyrkkiään ukolle, "ja jos eivät nämä auta, niin turhaa
+on herroilta armoa kerjätä."
+
+Ukko loi terävän katseen Aappoon, joka tuiskahti seinää kohden, huojui
+siinä hetkisen, astui sitten muutamia askelia eteenpäin, tuiskahti
+kadun puolella olevaa lumipalletta vastaan ja huojui siinä, kunnes sai
+taasen muutamia askelia otetuksi ja pääsi ukon luo.
+
+"Hih!" äänsi hän hillityllä äänellä, sujautteli polviaan ja lyykisteli
+siinä ukon nenän edessä. "Hih! kiljasenko oikein?"
+
+"Elä veikkonen kiljase, vievät putkaan."
+
+"No eikö se köyhä saa kiljastakaan?" sanoi Aappo hilliten itseään, "no
+saapiko tässä hengittää?"
+
+"Saa sitä hengittää."
+
+"Lupasivatko ne herrat köyhänkin hengittää?"
+
+"Saa sitä hengittää."
+
+"No mitä ne muuta lupasivat?" kysyi Aappo itseään hilliten ja ukko
+huomasi, ettei se Aappo niin peräti päissään ollutkaan.
+
+"Kuvernööri lupasi meille puita kruunun metsästä."
+
+"Vai lupasi, mutta eihän lupaus taloa hävitä," sanoi Aappo vetäen
+taasenkin nuo leveät kasvonsa pilkalliseen hymyyn, "nehän ovat kaksi
+eri asiaa, lupaus ja lupauksen täyttäminen."
+
+"Senpä häntä pian saat nähdä," arveli ukko.
+
+"No odottakaa, vaan elkää pitkästykö," sanoi Aappo lyyhäten muutaman
+askeleen sillä kohdalla olevaa porttia kohden.
+
+"No kyllä kai se kuvernööri lupasi."
+
+"Vai lupasi, hih, kun on lysti! Eikö se kiljasta luvannut?"
+
+"Ei."
+
+"Vaan jos minä kiljasen, hiih!" -- ja hän kiljasi lujemmin.
+
+"Elä kilju, tuolta tulee poliisi."
+
+"Hiih! -- Huuh! -- Hiuh! pani Aappo ja lyyhäsi portista sisään.
+
+"Oi Jumalani!" huokasi ukko ja taasenkin kävi hänen mielensä niin
+raskaaksi.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Pakkanen kiihtyi yhä kiihkeämmäksi. Taivas kävi hailakaksi ja lumi
+natisi niin kuivakkaasti reen jalaksen alla, kun Seinustan emäntä, ukko
+ja Heikki saapuivat markkinoiltaan kotiseuduilleen. Metsät olivat
+pukeutuneet tuuheaan kuuravaippaansa. Tähdet kiiluivat niin
+yksitoikkoisen näköisinä äärettömässä avaruudessa ja kuu mollotti
+kalman kalpeana taivaslaella. Ihmiset olivat vetäytyneet asuntoihinsa.
+Missään ei liikettä näkynyt. Lehmät inuivat niin surkeasti mataloissa
+läävissään. Hevoset kytröttivät selkä koukussa parsissaan. Pakkanen
+paukkui seinissä ja pirttien nurkissa eivät kuurakinokset olleet
+harvinaisia. Koko luonto oli niin toivottoman kolkko.
+
+Ihmissydämetkin näyttivät kylmistyneen. Toimeentulo oli uhkaavampi ja
+tulevaisuus kolkompi kuin koskaan ennen.
+
+Mutta kun Seinustan ukko pääsi kumppaniensa kanssa kotiin, peittivät jo
+seuraavana päivänä sakeat huurupilvet koko luonnon. Pakkanen oli hiukan
+laimentunut ja aurinko vaipui ruskean punaisena laskulleen.
+
+Tuommoisena, suotuisampia oloja ennustavana huurupilvenä levisi
+Valtimon kylässä tieto siitä, mitä kuvernööri oli Seinustan ukolle ja
+Heikille luvannut. Kyläläiset kiiruhtivat oikein miehissä Seinustalle
+tiedustelemaan, että oliko tuossa perää tahi keulaa, mitä kylällä
+kerrottiin. Ukko selitteli liitoin laatoin koko retkensä kuvernöörin
+luo. Kuvernöörin lupaus puiden saannista oli kyläläisten mielestä yhtä
+varma merkki aikojen paranemisesta, kuin iltarusko ilmojen
+lauhtumisesta.
+
+Entiseen tapaansa alkoivat siis valtimolaiset käydä sahan patruunien ja
+tukkiporvarien luo tukkikontrahtia hieromaan. Mutta näitäpä ei
+ollutkaan niin helppo uskottaa, että kuvernööri voisi heille puita
+toimittaa. Vaan kun kontrahdit tehtiin käytännössä olevalla tavalla,
+jonka mukaan talonpojan tuli sitoutua maksamaan porvarille käsirahasta
+kuuden prosentin korko ja päälliseksi suorittamaan pari markkaa sakkoa
+jokaiselta tukilta, jota talonpoika ei ensi kevännä voisi kontrahdin
+mukaan porvarille toimittaa, niin suostuivat kumminkin porvarit
+tekemään tukkikontrahtia ja antamaan käsirahoja niille talonpojille,
+joilla vielä tiedettiin olevan sen verran omaisuutta, että heiltä
+voitaisiin mainitut käsirahat korkoineen ja sakkorahoineen takaisin
+saada, jos eivät voisikaan keväällä kontrahtia täyttää. Näin siis
+saivat valtimolaiset kruunun verot suoritetuiksi ja vähän rahaa
+muihinkin kipeimpiin tarpeisiin.
+
+Ensi pulasta oli päästy ja voitiin nyt elää parempien aikojen
+toiveissa.
+
+Viikot ne vierivät. Seinustan ukko ei enää hevosen perillä kulkenut.
+Siinä kotosalla hän korjaili astioita ja kaperteli yhtä ja toista talon
+tarvetta heittäen ulkotyöt nuorempien tehtäväksi.
+
+Heikki oli talon toimissa vielä niinkuin ennenkin.
+
+Vasta keväämpänä aikoi hän ruveta omiin elämiinsä. Pirtin ja navetan
+hirret piti saada kelin aikana ojan varteen vedetyiksi, jotta voisi
+niitä kevätvedellä paikoilleen laskea.
+
+Kruunun metsästähän sen kruunun torpparin oikeastaan rakennuspuut olisi
+pitänyt saada ottaa. Mutta kun ei torpan rakentamislupaa vielä ollut,
+niin oli Seinustan ukko luvannut Heikille nämät rakennuspuut omasta
+metsästään, sillä eihän kruunun metsään luvatta ollut hyvä mennä. --
+Mutta yhä useammin alkoivat kyläläiset pistäytyä Seinustan ukolta
+kysymässä, että eikö jo kuuluisi mitään kuvernöörin lupausten
+täyttämisestä. Vaan eihän siitä mitään kuulunut. Kuvernöörin
+suusanalliseen lupaan eivät valtimolaiset tienneet luottaa, vaan
+odottelivat, että kuvernööri toimittaisi metsäherralle määräyksen antaa
+heille puita. Tätä määräystä he nyt odottelivat.
+
+Yhä useammin heltyi työase ukon kädestä. Hän istuskeli pitkät ajat niin
+miettivän näköisenä. Usein heitti hän työnsä siihen paikkaan, meni
+kirjahyllynsä luo ja etsi sieltä jotain lukemista. Ryhtyi taasen
+iloisemman näköisenä työhönsä ja hyräili siinä kaperrellessaan jotain
+virren värssyä.
+
+Eräänä iltana tuli metsänvahti käymään Seinustalla. Usein hän siellä
+pistäysikin näinä pitkinä iltapuhteina. Hän oli käynyt metsäherran
+luona kirkolla ja kertonut mitä kuvernööri oli Seinustan miehille
+luvannut.
+
+"Mite p--e sille kuvernöörill' on kruunun metse kanss' tekemist'. Joka
+paikka se nokkans' piste, se sen turkase sotakoukku," oli metsäherra
+kiroillut. Ei ollut aikonut antaa muruistakaan, Valtimon kylän metsän
+rosvoille.
+
+Kun metsänvahti oli valittanut, että vahtiminen käy vaikeaksi, jos ei
+valtimolaisille puita anneta, oli metsäherra sanonut:
+
+"Hakka sine vaa pikku murunen joka puu, kun varkan jelelt löyty."
+
+Pian leveni ympäri kylää tieto siitä, ettei metsäherra ollut aikonut
+antaa valtimolaisille puumuruistakaan. Tietämättään tahtomattaan
+kerääntyi eräänä päivänä joukko Valtimon kylän miehiä Seinustalle.
+
+Raution Aappo lyyhäsi etukynnessä pirtin ovesta sisään. Seinustan ukko
+istui lavitsalla ja vuoleskeli ämpärin vannetta. "Istukaa," sanoi ukko
+tulleille ja miehet vetääntyivät istumaan ympäriinsä Seinustan pirtin
+penkeille. Pian haettiin Seinustalle metsän vahtikin. Tämän tuli
+uudelleen kertoa, mitä kaikkea metsäherra oli hänelle sanonut.
+
+"Hakka sine vaa pikku murunen joka puu, kun varkan jelelt löyty,"
+lopetti metsänvahti nytkin kertomuksensa.
+
+Miehet katselivat neuvottomina toisiaan.
+
+"No eikö se kuvernööri sanonut, ettei kukaan ole kieltänyt metsäherraa
+kansalle puita antamasta?" sanoi vihdoin joku.
+
+"Niin kai se sanoi," todisti ukko.
+
+"Hm! -- Hm! -- Hm!" kuului sieltä täältä joukosta ja miesten kulmat ne
+vetääntyivät tyytymättömyyttä osoittaviin poimuihin.
+
+"No enpähän muuta osaa sanoa, kuin että aika aikaa kutakin, sanoi
+pässi, kun päätä leikattiin," pisti vihdoin Aappo.
+
+Samalla pistäysi Seinustan emäntä pirtin ovesta sisään. Mistä lienee
+ulkokausteelta tullut.
+
+"No vielä se emäntäkin elää, peijakas soikoon, kun se on aina yhtä
+keppelä. -- Mutta missä täällä ylkämies on?" ehätti Aappo emännälle
+vastaan.
+
+"Niin Heikkikö?" sanoi emäntä, "eihän se nyt jouda pirtin nurkissa
+venymään, joka on semmoisessa puuhassa sen torppansa kanssa. Kait se jo
+ensi viikolla lähtee metsään rakennuspuita hakkaamaan," sanoi emäntä.
+
+"Vai niin, vai niin, vai jo ensi viikolla. No ei siellä jouten ole
+Heikin hellukaan, siellä se karttaa, kehrää ja kutoo, hyppää, laulaa ja
+tanssii; kasvattaa lehmiä ja lampaita uuden talon tarpeeksi; no
+siinähän on vähän hommakasta tyttöä," lörpötteli Aappo emännälle.
+
+"Lieneekö tuo Heikin hellu, kuka heistä selvän saanee nuista nykyajan
+nuorista. Tässähän tuo kisailee muitten tyttöin kanssa iltakaudet,
+päivät tekee työtä kuin hevoinen, laskee leikkiä ja laulaa. Aivan se on
+kuin olisi painon alta päässyt, sitten kuin kuvernööri lupasi ruveta
+mökkiä laittamaan. On kuin olisi eri mies," selitti emäntä.
+
+Mutta Aapon suu se vetäysi pilkalliseen hymyyn kuullessaan emännän
+mainitsevan kuvernöörin luvasta.
+
+"Niin, kuvernöörihän se on luvannut muillekin puita kruunun metsästä,
+mitä me muuta tarvitsemme, metsään joka mies," komensi Aappo.
+
+"Hahhahhahhah," kuului sieltä täältä, mutta useimmat miehistä
+rypistelivät kulmakarvojaan ikään kuin sanoakseen: "Ei passaa."
+
+"Mikä meitä estäisi?" väitti Aappo, "kun kuvernööri on kerran
+luvannut."
+
+"Ei se kuvernööri meitä suoraan metsään luvannut, lupasi vaan hankkia
+metsäherralle määräyksen antaa meille puita," selitti ukko.
+
+"Lupa kuin lupa," väitti Aappo.
+
+"Varastamista se kumminkin on," todisti ukko jyrkästi.
+
+Siihen suuntaan keskustelua jatkettiin myöhäiseen iltaan, kunnes kukin
+hajaantui Seinustalta kotiansa yhtä neuvotoinna kuin oli tullutkin.
+
+Pian sen jälkeen kerrottiin kylällä, että kruunun metsää oli useilla
+tahoilla kaadettu oikein summissa. Mutta kuin Seinustan ukolle
+kerrottiin näistä varkauksista, tunsi hän sydämessään niin kipeän
+vihlaisun. Hän koetti työskennellä, mutta siitä ei tullut mitään. Hän
+koetti lukea, mutta ajatukset eivät koossa pysyneet. Aina vaan pyörivät
+hänen mielessään nuo metsän varkaudet.
+
+Tuli sitten metsänvahti yhtenä iltana taasen käymään Seinustalla. Hän
+oli aseilla varustettu ja kertoi käyneensä kirkolla. Hän oli mennyt
+sinne neuvotellakseen metsäherran kanssa, miten salaa kaadettujen
+puiden kanssa olisi meneteltävä. Mutta metsäherra oli suuttunut
+silmittömäksi, kuultuaan että metsästä löydetyt puut olivat vielä rikki
+hakkaamatta.
+
+"Enkö minä sull' sanonu, että ne kaikki piri tehä pieni mirunen, aiva
+tein kokonen," oli metsäherra sanonut. Täin kokoseksi näet oli
+metsäherra käskenyt varastetut puut silpoa kaikki tyyni.
+
+"No, kenellä sitä aikaa on?" kysyi ukko.
+
+"Niin, näette, maksetaan hakkuumiehille palkka," sanoi metsänvahti.
+
+"No, jo kies avita keksivät valtimolaisille uuden ansiopaikan," sanoi
+tuo muutoin niin totinen ukko ja veti suunsa pilkallisen hymyyn, "mutta
+kenen kukkarosta nuo hakkuupalkat otetaan?"
+
+"Tietysti kruunun kassasta," selitti metsänvahti.
+
+"Hohhohhoh! -- Ei tälle elämälle enää tiedä, itkeekö tälle vai nauraa,"
+sanoi ukko hilliten itseään, "no on niitä tähän aikaan muitakin
+hulluja, jotka polttavat tavaransa oman nenänsä alla, samalla kuin
+lapset nälissään ruikuttavat. -- Mutta mitä sinä nuilla aseilla aijot
+toimittaa?"
+
+"Niitä on määrätty suuri joukko lisävahtejakin, joilla kaikilla on
+aseet. Metsäherra sanoi, että kerrassaan on metsän varkauksista loppu
+tehtävä, ja sanoi se vielä muutakin," sanoi metsänvahti ja veti hänkin
+suutaan pilkkahymyyn.
+
+"No mitä sitten?" kysyi ukko ja vuoleskeli ämpärin vannetta.
+
+"Sanoi laitettavan tänne sotaväkeä, jos ei muu auta."
+
+"Kas, sillä lailla! -- Mutta olisipa hupaista tietää, mikä pataljoona
+tänne komennetaan."
+
+"Vielä maksetaan päärahaa metsänvahdille jokaisesta varkaasta, jonka
+hän toteen saa."
+
+"No niin, aivan kuin metsänpedoista."
+
+Viikkoja kului taasenkin. Vahtia oli kruunun metsässä suuret joukot
+hiihtämässä, kirveet, pyssyt ja miekat mukana. Kun he löysivät
+kaadetuita puita metsistä, jokien ja ojien varsista, hakkauttivat he
+kaikki ne pieniksi pirstaleiksi. Kymmeniä ja satojakin sahatukkia
+sämpättiin toisinaan ihan yhteen kasaan. Kyläläiset pyysivät saada
+ostaa näitä salaa kaadettuja puita, mutta rehellisimmällekään miehelle
+ei niitä myöty ei kappalettakaan.
+
+Ojien ja jokien varsissa olevat maanomistajain niityt turmeltuivat
+silvotuista puista. Niittyjen omistajat kiroilivat tämmöistä
+mielivaltaista menettelyä ja puivat taskuissaan nyrkkiä metsäherralle.
+Suuttumus metsäherraan oli yleinen.
+
+Kaiken tämän keskellä voi Seinustan ukko niinkuin voi päiväpaisteessa.
+Kun kyläläiset kirosivat metsäherraa, koetti ukko puollustaa häntä. Hän
+koetti heille selittää, että metsän varkaathan eikä metsäherra olivat
+syypäät onnettomuuteen. Paljon oli toki miehiä, jotka puolittain
+myönsivät niin olevan. Toiset eivät vastanneet mitään. Toiset taasen
+suututtelivat ukollekin.
+
+"Ettekö näe," arvelivat he, "että kruunun palkkaamat työmiehet
+sämppäävät kruunun puita, minkä ehtivät. Olisi toki toista, jos köyhä
+kansa saisi niillä nälkäänsä sammuttaa. Eihän kruunu itsekään näy sillä
+väliä pitävän, miten sen omaisuutta haaskataan."
+
+Siihen suuntaan puollustelivat he metsän varkautta. Mutta Seinustan
+ukko oli rauhaton kuin koira ukonilmalla. Ei työ, ei ruoka eikä unikaan
+enää hänelle maistunut. Hän koetti rukoilla, mutta epäilyksien pilvet
+hämmensivät rukouksen. Tuo Kristuksen vertaus valtakunnasta, joka
+erkanee itseään vastaan, oli lakkaamatta hänen mielessään. "Jokainen
+valtakunta, joka erkanee itseään vastaan, tulee kylmille, ja huone
+lankee huoneen päälle," niin oli Kristus itse sanonut.
+
+Täällä käy kruunu ympäri ikäänkuin kiljuva jalopeura, etsien kenen hän
+saisi niellä. Täällä heittäytyy kansa rikolliseen elämään. Täällä kiroo
+ja uhkaa virkamies talonpoikaa ja talonpoika virkamiestä. He ovat
+erinneet toinen toistaan vastaan. Onko siis kerran vielä se aika
+tuleva, jolloin nämät seudut ovat taasenkin autioina erämaina, jolloin
+nämät rakkaat kotiseudut joutuvat jälleen metsäeläinten ja ilman
+lintujen valtaan?
+
+       *       *       *       *       *
+
+Lotvonen oli mennyt käymään kirkolle. Koko kylän väki kerääntyi
+seuraavana pyhäiltana kirkkosanomia kuulemaan Lotvoselle. Muiden mukana
+meni sinne Seinustan Heikkikin. Iltahämärä oli jo pirtin pimittänyt,
+kun Heikki astui sisälle. Ympäri pirttiä istui siellä kyläläisiä.
+Sivupenkin puolella istuivat miehet ja tuolta karsinasängyn puolelta
+kuului kylän tyttöjen kuherrusta. Heikin sydän sykähti niin
+omituisesti. Hän luuli kuulleensa tutun kirahduksen tuolta
+tyttölaumasta. Hän koetti kuunnella, mutta sen koommin hän ei
+eroittanut ikävöityä ääntä. Mutta siitä huolimatta valtasi hänet niin
+suloinen tunne. Hän tunsi sydämensä sisimmässä vakuutuksen, että Kaisu
+oli saapuvilla.
+
+Pian raapasi talon vaimoista joku tulitikulla valkean, sytytti päreen
+ja pisti pihtiin. Miehet jaarittelivat siinä yhtä ja toista ja tytöt
+nauraa hikattivat tuolla karsinan puolella. Mutta pian koveni tyttöjen
+ääni vallattomaksi rähäkäksi.
+
+"So pojat!" sanoi silloin Raution Aappo ja lyyhäsi keskelle laattiaa,
+"hyväsille! -- Ei nuo ennen saaneet tytöt noin omin päinsä räyhätä."
+Samalla sieppasi hän muutamalta talon piijoista huivin, kääri sen
+patukaksi ja alkoi kyörätä poikia tyttöin luo pariansa etsimään.
+
+    "Mitä minä itsestäni surulliseks heitän,
+    Kyllähän mä pienet surut ilollakin peitän,
+    Fralla lalla laa ja laulaa saa."
+
+Niin se Aappo lauleli siinä, viskeli poikia käsipuolesta tyttöjä kohden
+ja läiski heitä patukalla selkään.
+
+"No hyvä juttu!" sanoi hän keksittyään Heikin, tarttui hirveän suurilla
+kourillaan Heikin jäntevään käsivarteen ja tuuppasi hänet ihan Kaisun
+nenän eteen.
+
+    "Se rakkauden riekale,
+    Joka rinnassa raksuttaa,
+    Ei taida ennen sammua,
+    Kuin kuolla kupsahtaa."
+
+Niin lauleli Aappo siinä Heikin selän takana ja tirkisti tavallisella
+veitikkamaisuudellaan Kaisua silmiin.
+
+Pian olivat pojat itselleen parit valinneet ja eri tahoilla pirttiä
+hajaantuneet istumaan. Aappo vaan lyyhäsi patukka kädessä parista
+pariin ja tiedusteli pojilta, että "oletteko hyvät". Mutta eiväthän ne
+kaikki hyviä olleet, tahtoivat muuttaa paria ja silloin se Aappo ajoi
+patukan kanssa tyttöä toisen luo ja kyöräsi sieltä parempaa takaisin.
+
+Hupaisesti kului aika vilkkaassa leikissä, kunnes vihdoin Lotvosen
+isäntä tunkeusi lumisena pirtin ovesta sisään. Pyryilmaksi oli ulkona
+paneutunut ja takkala suksikeli oli isäntää viivyttänyt. Nyt hän seisoi
+kumminkin siinä väkijoukon keskellä ja puisteli lunta vaatteistaan.
+
+Miehet tiedustelemaan, että mitä sinne kirkolle kuuluu, mutta eihän
+sinne mitään erinomaisempia kuulunut. Vallesmanni oli vaan viime
+sunnuntaina kuuluttanut kunnan verorästiä neljäntoista vuorokauden
+kuluessa maksettaviksi, tahi muutoin tulee ryöstö. Miehet katselemaan
+toisiaan silmiin, että mihin niillä kunnan veroilla niin kiire oli.
+Vasta vuoden loppupuolellahan niitä ennen oli ryöstön kautta peritty.
+Ja sitähän se Lotvonenkin sanoi käyneensä Niiralan herralta
+tietelemässä, että mihin niillä niin kiire oli, mutta Niiralainen oli
+selittänyt, ettei siltä entiseltä esimieheltä oltu vielä kunnan tiliä
+ennen kannetuista rahoista saatu ja siksi täytyi nyt kuntalaisilta
+tarvittavat rahat ryöstää.
+
+"Hm! Hm! Hm!" murisivat miehet tyytymättöminä, mutta Raution Aappo se
+vihelti pitkään ja sanoi vihdoin: "Kyllä susi syitä saa, kun mieli
+lampaan lihaa tekee."
+
+Isäntä kaivoi sitten tukun Amerikan kirjeitä ja sanomalehtiä
+taskustaan. Heikki jakoi ne omistajilleen. Lopuksi veti Lotvonen esille
+erään paperin. Niiralainen oli sen antanut hänelle ja selittänyt sen
+olevan valtakirjan kahden viikon päästä pidettävään kunnan kokoukseen.
+Silloin pidetään näette kokous, jossa kysytään, haluavatko kuntalaiset
+heittää kansakoulua varoillaan kannattamasta.
+
+"See!" huusivat kaikki ihastuen. Pian työnnettiin valtakirja Heikille,
+jonka tuli ruveta nimiä alle kirjoittamaan. Ukot pistelivät puumerkkiä
+oikein tukuttain valtakirjan alle. Mutta Raution Aappo se kertoi
+miehille tarinan hiiristä, jotka kokouksessaan päättivät ripustaa
+tiuvun kissan kaulaan. Vaan siitä syntyi sitten toinen kysymys,
+nimittäin se, kuka tämän urostyön ottaisi tehdäkseen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kalman kalpeana kajasti vanha taivas höyrypilvien välitse aamukoin
+rusottaessa. Tuuli vinkui nurkissa, levottomina ajelehtivat pilvet
+taivahalla ja lumi tuprueli nietoksiksi huoneiden ympärille. Siitä
+syystä höröstyi seuraavana aamuna Heikin hirren hakkuuseen lähtö
+sydänmaalle. Tuuli yltyi yltymistään, että ikkunaruudut särisivät.
+Pilvet sakenivat niin, että koko maa verhoutui juhlalliseen hämärään.
+Sitä seurasi niin ankara lumipyry, ettei silmiään auki saanut. Heikin
+täytyi heittää lähtö tällä kertaa kokonaan. Tuli hirmuinen myrsky.
+
+Seuraavana päivänä oli ilma lauhtunut ja lumi käynyt niin mädäksi, että
+lapset tekivät lumiukkoja pihalla. Kyläläinen kyläläisen perästä tuli
+Heikin luo kirjoituttamaan kirjettä Amerikaan. Samaa säveltä vetivät
+kaikki kirjeiden kirjoituttajat. Siitä syystä tulivatkin kirjeet niin
+yhtäläiset, että Heikki tiesi jo ulkoa, mitä niihin pantaisiin.
+
+Nyt otan pännän käteeni ja mustepullon eteeni ja saan tietää antaa,
+että me voimme hyvin ruumiin terveyden puolesta ja sitä samaa kallista
+Herran lahjaa toivotamme sinullekin. Kovin on täällä nyt ahdas aika.
+Kruunun metsistä ei enää saada mitään. Maa on "inteknattu" porvarille.
+Ruoka on kaikki ja raha on kaikki, ettei ole tietoa miten kesään
+päästään. Ryöstö on tulossa kunnan veroista ja siihen menevät ainoat
+lehmät. Sentähden ajattelin kysyä, että etkö sinä voisi lähettää
+minulle ja Aapolle ja Jussille "tikettiä" ja vähän rahaa, että
+pääsisimme sinne. Eikä nyt muuta tällä kertaa, vaan voi hyvin ja elä
+terveenä.
+
+Semmoisia kirjeitä kirjoitteli Heikki monta kymmentä ja kaikki ne
+lähetettiin tuonne kaukaiseen meren takaiseen maahan, johon kansan
+pelastuksen toivo nyt alkoi kääntyä.
+
+Illan suussa alkoi ilma kilpistyä pakkaseksi. Tuli mainio suksikeli.
+Valtimolaiset alkoivat oikein miehissä varustautua kirkolle. Jolla
+vielä jotakin ottamista oli, sen oli huoli pidettävä, ettei ryöstömies
+taloon pääsisi. Lehmät olivat "kirjan päälle" kirkonkylän porvareille
+annettavat. Muuta keinoa ei enää ollut. Lotvonen ja Seinustan ukko
+olivat koko kylässä ainoat, jotka vielä omin varoinsa läpi pääsivät.
+Seinustan Jussi lähti heidän verojaan maksamaan. Pariin kymmentä miestä
+varustausi suksille.
+
+Omituisesti pamppailivat miesten rinnat siinä hiihdellessään. He
+tiesivät nyt olevansa retkellä, joka kerrassaan lopetti heidän
+elämisensä. Ehdottomasti johtuivat mieleen menneet ajat. Oli toisinaan
+juuri tähän aikaan vuodesta ansaittu sillä ajalla, mikä nyt kului
+rahain etsintään, enemmänkin kuin mitä kunnan veroihin tarvittaisiin.
+Kunpa olisi osannut silloin enemmän säästää, niin, kunpa -- kunpa --
+
+Mutta samaan aikaan kuin valtimolaiset hiihtivät kirkonkylää kohden,
+istui Niiralainen kamarissaan ja kirjoitteli. Samalla kuuli hän jonkun
+lähenevän kamarinsa ovea ja säpsähti. Oli niin omituista, että hän aina
+säpsähti, kun kuuli jonkun tulevan sisään. Sitä hän itsekin ihmetteli
+ja koetti tutkia, mistä se tulee.
+
+"Joutavia," murisi hän, kun tunsi sydämensä sisimmästä kohoavan erään
+äänen, joka hänelle vakuutti, ettei ollut aivan oikein hätyyttää köyhää
+kansaa ryöstöllä ja käyttää näin kiskottuja yhteisiä varoja omiin
+tarpeisiinsa. "Joutavia," murisi hän ja koetti tukahduttaa tätä ääntä,
+"onhan minulla laillinen oikeus kantaa kunnan verot juuri näillä
+kuukausilla ja joka ei niitä maksa hyvällä, niin syyttäköön itseään."
+
+Mutta kaikesta tästä huolimatta säpsähti hän kumminkin joka kerta, kun
+kuuli jonkun luokseen tulevan. Tuntui joka hetki kuin joku astuisi
+hänen eteensä, vaatimaan häntä tilille kunnan varoista. Ja siltä se
+tuntui nytkin, mutta pian katosi tämä kammo, kun hän näki vallesmannin
+astuvan sisään.
+
+"Tjenare!"
+
+"Tjenare!" kuului yhtä aikaa molempain suusta. "Kuuluuko mitä?"
+
+"No eipä häntä," sanoi vallesmanni, katsoi niin salaperäisellä voiton
+riemulla Niiralaiseen ja kysyi: "Joko olet lukenut tämän päiväisiä
+sanomia?"
+
+"Kyllä," sanoi Niiralainen ja naurahti hänkin.
+
+"Mitähän se pappa arvelee?" sanoi nimismies ja nyökkäsi metsäherran
+asuntoon päin.
+
+"Mitä se arvelee, kiroilee tietenkin," sanoi Niiralainen.
+
+"Mutta olisi niin soma nähdä sen lukevan sitä," sanoi vallesmanni ja
+kyhersi käsiään.
+
+"Hm," äänsi Niiralainen.
+
+"Mutta eiköön pistäytä sille puolen, piika näkyi vasta menevän
+postiin."
+
+"No saisihan tuota."
+
+"Mutta mennäänpä!" sanoi vallesmanni ja hykersi innoissaan käsiään.
+
+"Mennäänpä vaan."
+
+"Mitä se nyt muutoin hommaa?"
+
+"Mitä se hommaa, -- makaa ja ottelee napsuja," sanoi Niiralainen.
+
+"Se ei ole koko talvena liikkunut piirissään?"
+
+"On se kahdesti yrittänyt."
+
+"Mutta mennään nyt pian, ennenkuin piika ehtii postista," hoputti
+vallesmanni.
+
+"No kuinka rahoja kerääntyy?" sanoi Niiralainen noin niinkuin sivu
+mennen ja kohosi istuiltaan lähteäkseen.
+
+"Hyvin! -- Heikäläinen nouti jo eilen sieltä viisituhatta markkaa,"
+arveli vallesmanni välinpitämättömästi ja astui ovesta ulos.
+Niiralainen seurasi perässä, niin he mennä patikoivat metsäherran
+puolelle.
+
+Vieraat olivat erinomaisen tervetulleita, ja tervetulleitahan sinne
+metsäherran luo aina olivat vieraat, Metsäherrasta tuntui niin
+äärettömän ikävälle elämä täällä kaukaisessa ylimaan pitäjäässä, että
+mielelläänhän tuota näki silloin tällöin jonkun ihmisen luonaan.
+
+Niiralainen istahti konttorin sohvalle, silmäili ympäri seiniä kattoon
+ja lattiaan ja sanoi samalla metsäherraan kääntyen:
+
+"Eikö tästä sentään tulisi komea kansakoulu?"
+
+"Tästäkö kansakoulu?!" huudahti metsäherra hämmästyen.
+
+"Vaikkapa tästäkin," sanoi Niiralainen.
+
+"Mutta tämä rakennushan on jo hirveän vanha ja hatara."
+
+"Voisi korjailla," arveli Niiralainen.
+
+Samalla pistäysi piika sisään ja ojensi metsäherralle
+sanomalehtikimpun, tämä laski sen pöydälle ja sanoi piialle: "Sano sine
+rouva, et teell' ole veeras."
+
+Niiralainen katseli ulos ikkunasta ja arveli, että tuohon ikkunan alle
+saisi mukavasti opettajan tarpeeksi peltoa.
+
+"Tuommoise hietapakka pelto!" huudahti taasen metsäherra.
+
+"Niin, -- sitähän olisi helppo viljellä," arveli Niiralainen.
+
+"No johan siinä lanta vajois kaksikymmentä penikulma syvyyte," sanoi
+metsäherra ja nauroi niin sydämellisen makeasti tälle keksinnölleen.
+
+Niiralainen aikoi jotain vastata, mutta samalla toi piika
+konjakkipumpun, ryyppylasia ja raitista vettä sisään. Metsäherra täytti
+ryyppylasit, otti yhden käteensä, kumarsi toisille ja sanoi; "Skool!"
+
+"Skool!" sanoivat toiset, tarttuivat laseihin, kilistivät ja
+paiskasivat kurkkuihinsa, ryyppäsivät vettä päälle ja nipistivät vielä
+pienen sokeripalasen suuhunsa.
+
+"Sepä teki hyvää," arveli Niiralainen ja hieroi vatsaansa.
+
+"Mitäs nyt sanomat tietävät?" arveli vallesmanni ja tarttui
+sanomalehtitukkuun, selaili ja käänteli sitä hetken aikaa, otti
+paikkakunnan lehden ja silmäili sitä.
+
+"Mitä tämä on!" huudahti hän ja koetti näyttää hämmästyneeltä, silmäili
+vielä vähän aikaa lehteen, "no kaikkia sitä näkee! -- Luehan tuosta!"
+sanoi hän ja tarjosi lehteä metsäherralle.
+
+"Antaa Niiralainen lukea," sanoi viimeksi mainittu. Verkalleen otti
+Niiralainen lehden, silmäili sitä hetken aikaa ja alkoi vihdoin lukea.
+
+    Haikeita valituksia.
+
+Semmoinen oli kirjoituksen nimi. Kirjoituksen alussa, huomautti
+sanomalehden toimitus ensin, että kirjoitus on työmiehen kankealla
+kädellä kirjoitettu, ja että se varmaan on kysynyt häneltä paljon aikaa
+ja pään vaivaa, ennenkuin sen kootuksi on saanut ja paperille
+pistetyksi. "Suomalainen talonpoika ei juuri mitättömistä syistä kynään
+ryhdy pitkiä valituksia virittelemään sanomalehtien palstoilla ja tästä
+kirjoituksesta huokuu niin harras, haikea mieli-ala ja semmoinen ankara
+tyytymättömyys oleviin oloihin, että sydäntä viiltää sitä lukiessa.
+Synkkiä, nälkää ja kärsimyksiä, vihaa ja vainoa puhuvia kuvia Suomen
+sydänmaista se silmäimme eteen luopi. Varmaankin joku epäkohta on
+olemassa kruunun metsäin hoidossa, joka vaatii kaikkien kansalaisten ja
+olletikin hallituksen ohjaksissa olevain vakaata huomioon ottoa.
+Kirjoitus, joka on Karijärveltä lähetetty, on näin kuuluva."
+
+"Karijärveltä!" huudahti metsäherra hämmästyneenä, kuka p--e sitä on
+uskaltanut kirjoittaa?"
+
+"Eiköhän tässä ole tuo kansakoulun opettaja mestarina ollut," arveli
+Niiralainen, luoden silmänsä sanomalehdestä metsäherraan, "sehän tuo
+muutoinkin näyttää viime aikoina niin tunkeilevaksi tulleen."
+
+"Se p--e! -- Mutta odotahan, kyllä minä sen opetan," sanoi metsäherra.
+
+"Siltäpä minustakin tuntuu, että tuosta ikkunan alta tehty pelto olisi
+sille omansa, nyt saa kunta maksaa sille parisataa markkaa muka
+pellosta ja niitystä, -- loppusi kai sekin ulosteko kunnalta sitten."
+
+"Tosiaankin, mutta niin pitääkin meidän toimittaa, opettaa miestä
+sanomiin kirjoittamaan; siitähän on kokous ensi pyhänä?"
+
+"Ensi pyhästä viikko," selitti Niiralainen.
+
+"Ja silloin pitää mennä oikein miehissä kokoukseen." sanoi metsäherra
+ja täytti lasit.
+
+"Skool, broorit!" sanoi metsäherra ja kohotti lasinsa.
+
+"Skool!" sanoivat toiset ja tarttuivat laseihinsa.
+
+"Ja toissa pyhänä joka mies kunnan kokoukseen," sanoi metsäherra luoden
+vannottavasti silmänsä ensin vallesmanniin ja sitten Niiralaiseen.
+
+"Ja toissa pyhänä joka mies kokoukseen," äänsivät nämä yhteen suuhun ja
+kaikki kolme tyhjensivät sen päälle lasinsa.
+
+"No, luepa nyt eteenpäin!" sanoi vallesmanni kiihkeästi.
+
+Niiralainen tarttui sanomalehteen ja luki:
+
+"Metsähoito on täällä sangen rasittava virkavalta, jonka vallan alla
+ihmiset vaikiasti valittavat, niinkuin Egyptin orjuudessa. Ja syytä
+onkin valituksiin, sillä täällä on harjauttu metsistä rahaa ottamaan,
+eikä täällä yksi osa kansaa muuten elä.
+
+"Jos ei metsästä saa puita ottaa, niin hätä tulee sillä metsässä on
+pää-elinkeino ainakin puolella pitäjästä. Mutta nyt ovat tulleet uudet
+asetukset, joilla ovat metsät suljetut aivan tykkönään. Kruunun
+metsistä ei näet puita anneta millään ehdolla.
+
+"Metsähakemuksia ihmiset laittoivat viime kesänä ylihallitukseen, että
+hakkauslupa metsään saataisiin, ja monikin ainoat markkansa
+hakemuskirjoihin pani, sillä toivolla, että metsälupa tulee.
+
+"Mutta kuinkas kävi? Kun hakemukset tulivat ylihallituksesta, niin
+metsäherra sanoi, että muutamat kylät saavat hakata kruunun metsästä
+tukkia, mutta toiset kylät eivät saa hakata yhtään puuta. Ja syystä
+mistä? No sentähden kun ne ovat varastaneet metsää. Taitaa olla kyllä
+tosi, että metsän varkaita on joukossa, mutta on rehellisiäkin. Pitääkö
+syyttömän kärsiä rangaistusta yhtä rintaa syypäitten kanssa? Vai
+varaltako metsäherrat rankaisevat, peljäten että ne varastavat.
+
+"Se se tarkoitus kuitenkin on, että metsät säästyisivät ja varkaus
+vähenisi, mutta enpä luule tämän keinon kyllin riittävän metsän
+varkauden poistamiseksi, eivätkä myös säästy metsät, sillä nälkä
+pakoittaa ihmisiä, jotka ennenkin ovat metsästä elatuksensa hankkineet,
+taas metsään, uhalla että hakata täytyy. Käynee sitten miten tahaan,
+vaan ei saata ristissä käsin kuolemata odottaa, sillä nykyinen
+metsähoito on sillä kannalla, että kohta on pakko ihmisten varastaa
+metsää. Ei se varkaus kyllä menesty eikä tarvitsekaan menestyä, vaan
+koettamatta ne ei ole. Olen kuullut jo tänä talvena varkain kaadetuksi
+puita, joita metsänvahdit ovat löytäneet.
+
+"Vahteja onkin suuret joukot hiihtämässä, kirveet, pyssyt ja miekat
+mukana. Ja kun löytävät kaadetuita puita, niin hakkaavat ne pirstoiksi.
+Näinkö kruunun metsät säästyy?! Vielä maksetaan varkaista, niinkuin
+metsänpedoista, vahdeille päärahaa. Tämän tähden on hallitus ja kansa
+käyneet pahasopuisiksi, että uhkauksia kuuluu, väliin hirmuisiakin, --
+metsähallitusta ja sen virkamiehiä vastaan. Miksikä se tyrannimainen
+hallitus ei ole rauhan ja rakkauden rakentaja kansoissa?!
+
+"Metsähoidon tällä kannalla ollen eivät säästy metsät eikä metsäkassa
+rikastu. Kansa vaan nääntyy ja häviää. Tuon tyrannimaisen
+metsänvirkavallan alla täytyy valittaa ja kuulukoon valituksemme
+hallituksen korkeimpaan paikkaan! Minä, joka tätä kirjoitan, en kyllä
+suosi metsän varkautta, vaan päin toisin toivotan ja kehoitan, ettei
+kukaan varastaisi metsää. Pyynnöstä minä tätä kirjoitan ja olen itsekin
+siksi nälän opettama, että tunnen tämän asian, että parannusta se
+tarvitsee."
+
+Semmoinen oli kirjoitus, jonka Niiralainen luki. Vallesmanni katsoi
+salaisella vahingon riemulla Niiralaista silmiin ja loi sitten silmänsä
+metsäherraan. Niiralainen teki samoin.
+
+Metsäherra oli heittäytynyt nojatuoliin. Hänen kasvonsa olivat kalpeat
+kuin puoliyön aurinko. Hänen ruumiinsa värisi, kasvonsa vavahtelivat ja
+huulensa vapisivat.
+
+Hän ähkyi kuin uitettava hevonen.
+
+"Kuka p--e on uskaltanut! Mutta kyllä minä opetan!" ähkyi hän
+vihoissaan, kohosi ehdottomasti seisomaan, polki jalkaa laattiaan ja
+raivosi kuin tiikeri. Vihdoin tarttui hän tuohon kirottuun
+sanomalehteen, rutisti sen yhteen myttyyn, heitti lattialle, hyppäsi
+seisomaan sen päälle, tallasi sitä jaloillaan ja ähkyi. Otti jälleen
+sanoman käsiinsä ja repi sen ihan pieniksi hituisiksi. "Kas sen ininä
+sille p--lle teen!" kiljui hän siinä sanomalehden kanssa tapellessaan.
+
+Mutta vallesmannilla oli niin ihmeen lysti. Hän katsoi vuoroin
+Niiralaiseen ja metsäherraan koettaen saada Niiralaista oikein kohti
+kurkkua nauramaan metsäherran hullunkurisille liikkeille. Mutta
+Niiralainen pysyi vaan totisena kuin pottu vellissä. Ei suutaan nauruun
+vetänyt. Vihdoin tarttui Niiralainen lakkiinsa lähteäkseen. Nimismies
+teki samoin.
+
+"Mitä, joko te nyt menette?" sanoi metsäherra ja täytti lasit.
+Lähtöryypyt otettua menivät vieraat, mutta metsäherra heittäysi
+nojatuoliinsa selittelemään sekavia ajatuksiaan.
+
+Tee talonpojalle oikein, vaan elä hyvin, jupisi metsäherra siinä
+istuessaan. Nyt soimataan metsäherroja virkavaltaisiksi, tyranneiksi ja
+miksi kaikiksi heitä soimattaneekaan, ja kuitenkin ovat nämät
+osoittaneet kansalle avullisuuttaan puunhakemuksia puolustaissaan. --
+Hakemuspuiden kautta häviävät kruunun tukkimetsät. Niiden kautta kasvaa
+kansassa käsitys, että kruunu on velvollinen heille puita antamaan.
+Seuraukset tästä ovatkin jo näkyvissä. Metsäherrat ovat saaneet
+matkustella satoja peninkulmia hakemuspuiden tähden. Ne ovat saaneet
+aikaansa ja varojansa tuhlata ilman mitään palkkiota ja nyt saavat he
+tämmöisen kiitoksen. Ja metsäherran mieli kävi niin katkeraksi tätä
+ajatellessaan. Hän tunsi kärsineensä hirveää vääryyttä.
+
+Kansa ei tahdo käsittää, että kaikki kurjuus on syntynyt metsän
+varkauksien tähden kruunun mailla. Sitä ei kansa ole käsittävinään,
+vaan kääntää mielettömän vihansa metsävirkamiehiä vastaan, kun nämät
+kokevat estää metsäin luvatonta haaskausta. -- -- -- Ja puiden rikki
+hakkuu sitten, niin sehän se enin noita metsäin varkaita raivostuttaa,
+eikä ihmekään. Se on ulkomaillakin huomattu tehokkaimmaksi keinoksi
+metsän varkauden estämiseen. -- -- -- Nyt huomaavat metsän varkaat
+joutuneensa samaan pulaan, kuin muutkin kovin yleiseksi käyneet pahan
+tekijät, että nimittäin maksetaan palkkio heidän ilmisaannistaan.
+Kas sepä naula vetelee; hahhah hahhah, ja metsäherran sydän
+täyttyi niin suloisella voiton riemulla. -- Ja sitten tuommoiset
+sanomalehtikirjoitukset, kuin tuo, kas nepä ovat omiaan kiihoittamaan
+kansaa hallitusta vastaan. Onko siis ihme, että kansa noin vihasta
+raivoaa? -- Mutta surkeaa on, kun kiihko voi tähän määrään selvän
+järjen sokaista, ja omituinen säälin tunne täytti metsäherran sydämen
+tätä ajatellessaan. Nyt oli hän keksinyt syyn kansan tyytymättömyyteen
+ja raivoon. Hän täytti lasinsa, ja otti oikein aimo ryypyn.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Jo samana iltana kuin Valtimon kylän miehet lähtivät rahoja hankkimaan
+kirkonkylän porvareilta, ajaa kohautti herrasmies karhuntalja reen
+perässä Seinustan kartanolle. Aisakellon ja kulkusten romina ilmoitti
+vieraan tulon pirtissä olijoille. Koholla koprin hiipi joka henki
+karsina-akkunaa kohden tirkistelemään kuka sieltä tulee.
+
+Kyytimies hääräsi siinä hevosensa tykönä ja herra kömpi rekipeitteiden
+alta kartanolle. Siinä kuun valossa ei vierasta kukaan tuntenut
+pirttiin. Arvokkain askelin alkoi tuo vastatullut vieras lähetä pirtin
+portaita.
+
+"Mene sinä vastaan ottamaan, tottapa se on joku kirkonkylän herroja,"
+hopitti emäntä Seinustan ukolle.
+
+Ukko koetti kämmenellään sivellen silitellä vanukkeista tukkaansa,
+pisti puseron päälleen, pyyhkäsi hihoillaan hikiherneitä otsaltaan,
+taittoi päretikkusen, sytytti sen ja meni vierasta vastaan.
+
+"Haepa kynttilää ja vie tupaan," sanoi emäntä miniälle. Tämä teki työtä
+käskettyä.
+
+Pärevalkea kädessä astui isäntä porstuaan. Samalla astui vieraskin
+ulko-ovesta sinne.
+
+"Hyvää iltaa isäntä," äänsi vieras ja juhlallisesti rotisivat
+päällys-saappaat siinä porstuan laattiaa vasten.
+
+"Jumal' antakoon!"
+
+"Joko olitta makuulla?"
+
+"Ei tuota vielä. -- Käykää sisään!" kehoitti ukko ja avasi tuvan oven.
+
+Varmoilla askelin astui vieras ovesta sisään. Ukko seurasi valkean
+kanssa perässä.
+
+"Mutta kuulkaapa nyt isäntä, saanko minä teiltä yösijaa?" sanoi vieras
+kääntyen ukkoon päin.
+
+"Kah, ylivorsmestarihan se on, kun en ollut tunteakaan," sanoi ukko
+muuttaen ehdottomasti ääntään ystävällisemmäksi, "no onhan tässä tilaa,
+jos ylivorsmestari muutoin tyytyy."
+
+"Hyvä. -- Mutta saankoon minä sitten hevosta aamulla kirkolle päin?"
+
+"Koetellaanhan neuvotella siitäkin."
+
+Tämän kuultuaan vasta alkoi ylimetsäherra päästää turkkiaan yltään,
+istahti sitten tuolille ja riisui päällys-saappaatkin jalastaan.
+
+Kyytimies toi herran tavaroita sisään. Samalla pistäysi talon miniäkin
+ovesta ja kantoi kahta palavaa talikynttilää, jotka hän asetti
+pöydälle.
+
+"Tämä taitaa olla talon nuori emäntä," tiedusti ylimetsäherra.
+
+"Kyllä se on," myönsi ukko.
+
+"Hyvä! -- Sattuuko emännällä olemaan kuumia kuoripäällisiä pottuja,"
+sanoi ylimetsäherra, kääntyen miniään.
+
+"Kyllä niitä on."
+
+"No, tuokaapa nyt niitä minulle ja sitten puoli tuoppia tuoretta
+maitoa."
+
+"Kyllä niitä saa," sanoi miniä ja meni ovesta.
+
+Ylimetsäherra tarttui eväslaukkuunsa, veti sieltä salveetin, levitti
+sen pöydälle ja alkoi lappaa ruokaa esille.
+
+"Ei niitä taida usein herroja kulkea tällä perukalla?" sanoi
+ylimetsäherra siinä, niinkuin muun puheen puutteessa.
+
+"Käypihän se vallesmanni, ja toisinaan papitkin," arveli ukko.
+
+"Miten usein täällä pappi käy?"
+
+"Käyhän se rovasti kerran ja pastori kahdesti vuodessa, ja sitten
+erikseen kinkerillä."
+
+"Mitä ne täällä silloin toimivat?"
+
+"Pitävät jumalanpalveluksen, ripittävät vanhoja, kastavat lapsia ja
+kantavat saataviaan."
+
+"No, kuinka usein täältä käydään kirkossa?"
+
+"Käydäänhän sitä suurimpina juhlapyhinä."
+
+Ja siinä on sitten koko kansan henkinen viljelys, arveli ylimetsäherra
+itsekseen, ja näytti miettivän. Samalla toi miniä maitoa ja potattia.
+Metsäherra rupesi illastelemaan ja ukko yritti lähteä huoneesta.
+
+"Eikö teillä mitään koulua pidetä täällä?" kysäsi metsäherra
+keskeyttääkseen ukon lähtöä.
+
+"Pidetäänhän sitä kiertokoulua viikko syys- ja viikko kevättalvella."
+
+"No mitä siitä sen vertaisesta on hyvää?"
+
+"Mitä siitä on hyvää -- kokoutuvathan räyhäämään."
+
+"Mutta ettekö te ole koskaan ajatelleet saada kansakoulua tänne?"
+
+"Jumalan tähden, mistä ne varat tulisivat ja mitä sillä tehtäisiin!"
+sanoi ukko hämmästyneenä, "johan tuota muutoinkin niin kidutaan, että
+suolivyöltä läpi kuultaa."
+
+"Hm," sanoi ylimetsäherra, ja laitteli lihaviipaletta voileivän päälle.
+
+"Täällä ovat ihmiset hyvin tyytymättömiä nykyiseen metsien hoitoon,"
+sanoi vihdoin ylimetsäherra, ja katsoi vakavasti ukkoa silmiin.
+
+"Hm," sanoi ukko puolestaan.
+
+"Niin, ei teidän tarvitse minua kainostella, kyllä minä tiedän kaikki."
+
+"Hm," sanoi ukko ja näytti melkein siltä kuin hänen kielensä olisi
+kasvettunut kitalakeen kiini.
+
+"Vai eivätkö ole tyytymättömiä?" ahdisteli metsäherra ukkoa.
+
+"Y ... y ... y ... m, y ... y ... y ... m," kakisteli ukko kurkkuaan
+hetken, "y ... y ... m, niin tyytymättömiä, etteipä sitä enää kohta
+hirviä kertoa," kuului vihdoin kuin maan alta.
+
+"Tahtoisivat enemmän puita kruunun metsistä?"
+
+"Enemmän! -- Eihän sieltä enää saa puukon päätäkään."
+
+"Metsät ovat niin kovin kuluneet näiltä seuduin."
+
+"Toisinhan se on. -- Heidän auttamisekseen voitaisiin kumminkin paljon
+tehdä. Voitaisiinhan myödä puita ympäri piiriä vähissä summissa, jotta
+talonpojatkin kykenisivät sahain omistajain kanssa kilvoittelemaan
+huutokaupoissa, sen sijaan että nyt myödään puut vaan yhdeltä kulmalta
+piiriä kerrassaan ja niin suurissa summissa, etteivät muut kuin sahain
+patruunat kykene niitä ostamaan," sanoi ukko vakavasti.
+
+Ylimetsäherra mietiskeli hetken aikaa ja sanoi vihdoin:
+
+"Luullakseni jouduttaisiin siinä vaan ojasta allikkoon. Talonpoikain on
+pakko ottaa rahat edeltäpäin porvareilta, joten nämät pääsevät
+määräämään puiden hinnan, joka näin tulisi polkeutumaan niin, ettei
+kansa saisi mitään vaivoilleen. Nyt on kruunu antanut hakemuspuita
+talonpojille kolmatta osaa helpommalla kuin mitä porvarit ovat
+huutokaupoissa maksaneet ja ainoastaan siten ovat talonpojat saaneet
+vaivansa."
+
+"Senpähän sittenkin näkisi, loppuisi ainakin tyytymättömyys
+metsähallitusta vastaan, ja olisihan metsissä niin monenlaista rahan
+tuloa. Siellä olisi kuivuneita puita, joista saattaisi hakata halkoja
+ja veistellä palkkia. Siellä olisi kantoja, joista voisi polttaa
+tervaa. Saisi sieltä monella tavalla rahaa, ja kuvernööri sanoi, ettei
+kukaan ole kieltänyt metsäherroja myöntämästä suuremmassa määrässä
+hakemuspuitakaan."
+
+"Kuvernöörikö? -- Mistä se kuvernööri sen on saanut?"
+
+"Paraiten kai se kuvernööri sen tietää."
+
+"Hm," sanoi metsäherra ja kynsi harmistuneena korvallistaan, "se
+kuvernööri se joka paikkaan nenänsä pistää."
+
+Ukko katsoi kummastuneena metsäherraan ja sanoi vihdoin:
+
+"Ei suinkaan häntä siitä voi moittia, että antaa kansalle neuvoja."
+
+"Ei suinkaan, ei suinkaan; minä tarkoitan vaan, ettei hän niin tunne
+asioita, kun on enimmän ikänsä ollut sotapalveluksessa Venäjällä."
+
+"Hm," sanoi ukko mietiskellen.
+
+Metsäherra korjaili ruokaa laukkuunsa ja mietiskeli hänkin.
+
+"Kun ne ovat poronhoitonsakin hävittäneet täältä?" sanoi hän vihdoin.
+
+"Kun kruunu ei anna hakata vapaasti luppakuusia ja paksun lumen alta
+eivät porot voi kaivaa ruokaansa, niin ei poron hoitokaan enää tahdo
+kannattaa."
+
+"Hm," äänsi taasen metsäherra ja mietiskeli, "on se niin kummaa, että
+juuri tällä perukalla, jossa ovat hyvät karjan laitumet ja
+viljelysmaat, on kumminkin tyytymättömyys ja kurjuus suurin."
+
+"Laidunvero hävittää karjan ja vilu vie viljan maasta," arveli ukko.
+
+"No, mutta ette suinkaan te voi sitä tyhjäksi tehdä, ettei kurjuuteen
+ole kansan omaakin syytä."
+
+"Hm. -- Ennen kun olivat hyvät ajat, niin silloin juotiin ja
+tanssattiin," sanoi ukko katkerasti.
+
+Metsäherra rumputti sormillaan pöytään ja tirkisteli palavia
+kynttilöitä.
+
+"Jos olisi osattu panna viinaan menneet rahat koulun perustamiseen ja
+juomingeihin uhratut päivät maan parantamiseen, niin ehken olisivat
+asiat toisin," sanoi hän vihdoin.
+
+"Kai se vähän parempi olisi."
+
+"Mutta ettekö voisi mitenkään saada kansakoulua?"
+
+"Kansakoulua?!" sanoi ukko kauhtuen, "ihmiset ovat kurjuuteen ja
+nälkään kuolemassa."
+
+"Niin -- mutta nälkään ne ovat kuolemassa sen tähden, etteivät ymmärrä
+ryhtyä niihin elinkeinoihin, jotka tälle ajalle sopivat. Meidän aikaan
+ei enää saa talonpoikakaan olla kuin kone, joka lakkaamatta tekee sitä,
+mitä isältään on oppinut, sen täytyy olla ajatteleva ihminen, joka
+kykenee punnitsemaan, mikä suksi milloinkin parhaiten luistaa."
+
+"Sitä olisi pitänyt osata punnita jo kaksikymmentä vuotta ennen, nyt se
+on jo myöhäistä, kansa on jo virkavallan käsissä auttamattomissa."
+
+"Virkavaltakaan ei ajattelevalle ihmiselle voi mitään ja lasten opetus
+on ainoa kansan pelastuskeino."
+
+"Mistä tulevat varat?"
+
+"Papeilla ovat suuret palkat, ne ovat kansan sivistämiseksi aijottuja
+varoja ja koska papit eivät enää voi kansalle antaa sitä kasvatusta,
+jota aika vaatii, niin ovat nämät varat käytettävät kansakoulujen
+perustamiseen ja kannattamiseen."
+
+"Kas sillä lailla! -- Sitä vielä uupuu, että meiltä ryöstetään
+esi-isiemme uskokin!"
+
+"Sitä ei tarvitse tehdä, Jumalan sanan julistaminen on tehtävä vapaan
+rakkauden työksi, kuten apostolien aikanakin."
+
+"En minä oikein ymmärrä nyt?"
+
+"Minä tarkoitan, että ne, jotka rakastavat Jumalan sanan levittämistä,
+saarnaavat ilman palkkaa, aivan niinkuin hihhulein saarnamiehet. Onhan
+niitä täälläkin käynyt?"
+
+"Kävihän niitä ennen, vaan sitten kuin kansa köyhtyi ettei voinut enää
+syöttää noille apostoleille ryynipuuroa ja uunijuustoa, eikä juottaa
+juustokahvia, niin sitten loppui tämä vapaa rakkaus, eikä saarnamiehiä
+ole täällä enempi näkynyt."
+
+"Hm," sanoi ylimetsäherra ja rumputteli pöytään, "täällä maksetaan noin
+viisitoista tuhatta rovastille ja viisituhatta pastorille, johan sillä
+voitaisiin kannattaa puolikymmentä kansakoulua ja vielä palkata kaksi
+pappia, jotka kykenisivät edes itse palkkansa kantamaan."
+
+Seinustan ukko napsutteli varpaillaan laattiaan ja tuumiskeli: Ja jos
+metsäherroilta vähennettäisiin toiset puolet suurista tuloistaan, niin
+voitaisiin ehken saada sijalle miehiä, jotka kykenisivät muuhunkin,
+kuin miettimään, miten virka vähimmällä työllä tulisi hoidetuksi, ja
+siten saaduilla varoilla voitaisiin kannattaa toiset puolikymmentä
+kansakoulua. Mutta tämän heitti hän kumminkin ylimetsäherralle
+sanomatta.
+
+Samalla tuli talon miniä sisään ja alkoi laittaa metsäherralle
+vuodetta. Ukko nousi ja meni pirttiin, heittäen metsäherran siihen
+yksinään mietiskelemään. Pian oli vuode valmis ja miniäkin heitti
+huoneen. Metsäherra vaan jäi siihen pöydän päähän istumaan.
+
+Selvästi tunsi ylimetsäherra joutuvansa päivä päivältä yhä ahtaampaan
+asemaan. Johonkin toimeen tulisi hänen ryhtyä, mutta mihin? -- Kansa
+tahtoisi päästä kruunun metsään, mutta metsäherrat sanovat, että ne
+varastavat. Jos käsken heitä pitämään huolta metsistä ja vahtimaan,
+niin vastaavat he: vartioalueet ovat noin 60 kertaa ja meidän piirimme
+20-30 kertaa suuremmat kuin laki säätää, vahtiminen on siis mahdoton.
+Näin vastaavat metsäherrat, eivätkä liiku pesistään enempi kuin karhut.
+Ylimetsäherra nousi tuolilta, riisui takin päältään ja asetti sen
+sängyn viereen tuolille, mutta tietämättään, tahtomattaan istahti hän
+jälleen entiselle paikalleen ja ajatukset ne kulkivat omaa suuntaansa:
+
+Niin, metsän varkaus, sehän se onkin kansan kirous näillä seuduin, sitä
+ei käy kieltäminen. Ken on kerran antaunut laittomalle kannalle, ei hän
+myöskään voi toimittaa muita töitään tarpeellisella pontevuudella ja
+tästä siis seuraa yleinen köyhtymys -- kirouksena luvattomista töistä.
+
+Ylimetsäherra riisui vihdoin päältään, ja pistäysi peiton alle.
+Mielestään ei hän saanut kansan nurjaa tyytymätöintä mieli-alaa. Ja
+mistä tämä nurjuus ja viha juuri metsäherroihin? Ehkenpä vaikuttavat
+siihen tunnottomien ja omanvoiton himoisten puutavaran ostajain
+yllytykset, niin ... ehkenpä...
+
+Ylimetsäherran silmät ummistuivat ja hänen korvansa kohisivat. Hän näki
+joukon rehellisiä talonpoikia, jotka kerjäsivät leipää, rahaa ja työtä,
+jotka sydäntä särkevällä tavalla vaikeroivat sitä, että heitä syytetään
+varkaudesta. Hän näki autioiksi hakattuja kruunun metsiä. Hän näki
+suuria joukkoja metsän varkaita, jotka hampaitaan kiristellen kirosivat
+metsäherroja. Hän näki rikkaita porvareita, jotka nylkivät talonpoikia
+ja ärsyttivät niitä metsäherroja vastaan. Ja vihdoin hän näki
+metsänvartijain yhdessä metsäherrain kanssa kirveillä, miekoilla ja
+pyssyillä jahtaavan talonpoikia, jotka arkoina kuin jänikset
+laukkasivat ympäri metsiä koettaen piiloittaa päitään pensaisiin.
+Sitten pakenivat ne koko metsistä, menivät yli vuorten, järvien ja
+merien niin kauvas, etteivät metsäherrain aseet heitä enää
+saavuttaneet. Sitten kasvoi taasenkin suuria komeita tukkimetsiä,
+kasvoi ja vanheni, juuret lahoivat ja tuuli niitä viimein kaateli
+hirmuisella rytinällä ja ryskeellä ristiin rastiin metsissä. Sinne ne
+sitten jäivät ja lahoivat. Metsäherrat vaan saivat siivo rauhan.
+Talonpojat eivät enää olleet heitä vaivaamassa ja kiroomassa. Mutta
+tuolta metsästä vaan kuului itsestään kaatuvien puiden rytinä ja ryske.
+Se yltyi ja ... paks... Ovi aukeni ja talon miniä astui kahvitarjotin
+kädessä sisään. Ruostunut oven lukkohan se oli, jota miniä semmoisella
+rytinällä ja ryskeellä koetti aukaista. Eivät siinä mitkään itsestään
+kaatuvat puut rytisseet ja ryskäneet. Kaikkia se unikakkiainen
+maalailee!
+
+Päivä oli jo vaiennut. Ylimetsäherralla oli kiire matkaile. Hevonen
+valjastettiin ja Heikki lähti häntä kyyditsemään kirkolle.
+
+Hevonen oli hyvä ja keli erinomainen. Yhtenä vilinänä jäivät aidan
+seipäät jälelle. Malmi lauloi ja hevoskalut välkähtelivät aamuauringon
+säteiden valossa. Ajajat lähenivät taloa, mutta yksi humaus vaan ja
+silloin olivat he aina talon jälkeensä jättäneet.
+
+Mutta tuossa täytyi heidän ajaa läpi kartanon. Siinä hääräsi miesjoukko
+hevoisvarsan ympärillä. Toinen vanha ja lamainen hevoiskaakki seisoi
+vähän syrjemmällä, seinään kiini sidottuna. Miehet taluttivat varsan
+reen viereen. Eräs mies otti kirveen, napsautti nakkapohjalla varsaa
+otsaan ja keiskis, varsa keijahti reelle, juuri kuin metsäherra saapui
+pihaan.
+
+"Tpruu, tpruu," pani metsäherra reen perältä ja Heikki hillitsi hevosen
+seisomaan.
+
+"No, mitä te nyt varsalle aijotte?" kysyi metsäherra.
+
+Miehet ällistyivät vähän, katsoivat pitkään metsäherraan, kunnes joku
+joukosta sanoi:
+
+"Varsasta keitetään velli."
+
+"Hevoisen lihasta?!" huudahti ylimetsäherra.
+
+"Mikäs tämmöistä on syödessä, pehmeää ja makeaa kuin vasikan liha,
+mutta tuommoinen vanha kaakki, sen liha on ilkeämpääkin," sanoi eräs
+mies viitaten tuohon seinustalla olevaan koniin.
+
+"Aijotteko senkin syödä?!" huudahti metsäherra.
+
+"Mikä siinä auttaa, ettei leipä koossa pysy, tuoppa Kaija tuolle
+ylivorsmestarille nähdä, mimmoista leipää täällä syödään," huusi mies
+porstuan ovella seisovalle vaimolle.
+
+Vaimo pistäysi sisään ja samalla tuli jälleen ulos ja läheni
+leipäkannikka kädessä ylimetsäherraa.
+
+"Tämähän on olkileipää," sanoi ylimetsäherra.
+
+"Niin, meidän miehet tykkäävät paremmin olkileivästä kuin
+pettuleivästä," selitti vaimo, "katsokaahan, tämä ei paljon käsiä
+siedä," ja hän hierasi leipäpalasen kämmeniensä välissä aivan yhdeksi
+möyhyksi, "katsokaahan, se lentää, hahhah hahhah se lentää," nauroi
+vaimo, puhalsi pari kertaa kämmenellään ja yhtenä tomuna heijaili leipä
+tuulen mukana ilmaan.
+
+"Ppa, ppa," pani ylimetsäherra reen perältä, Heikki kiinnäytti suitsia
+ja samalla olivat he jälleen matkalla.
+
+Ylimetsäherra oli nähnyt tarpeeksi, enempää ei hänen tehnyt mieli
+katsella. Nyt vasta alkoi hän aavistaa sitä kurjuutta, joka todellakin
+paikkakunnalla vallitsi.
+
+"Voi hyvä Jumala!" huokasi hän siinä hevosen edelleen kiitäessä. "Mikä
+on syynä kaikkeen tähän kurjuuteeni? Onko kansan taitamattomuus,
+raakuus ja tapain turmio yksinään voinut syöstä kansan tuollaiseen
+kurjuuteen, vai onko ehken syytä olevissa oloissakin?" Ja tahtomattaan
+tuli metsäherra punninneeksi niitä olosuhteita, joissa tämä kansa eli.
+
+Niin, niin, arveli hän, on ehken erehdys tapahtunut siinä, että kruunun
+metsäin hoito on näillä sydänmailla tehty pääasiaksi; maanviljelys ja
+uudisasutus on jäänyt sivuseikaksi. Maanviljelystä ja uudisasutusta saa
+harjoittaa ainoastaan siellä, missä se ei tule esteeksi metsän
+hoidolle. Siis asutuksen täytyy väistyä metsän hoidon tieltä. Ja kuta
+enemmän hän tätä seikkaa aprikoi, sitä syvemmin tunsi hän tunnossaan
+vakuutuksen, että tässä on erehdys tapahtunut.
+
+Mutta Heikki se istui vaan siinä reen keulalla ja heilautteli silloin
+tällöin suitsia. Hevonen kiiti hyvällä kelillä huimaa vauhtia edelleen.
+
+Mitähän jos olisi kysyä ylimetsäherralta torpan tekemisestä, ajatteli
+Heikki siinä istuskellessaan. Ei sentään taida viitsiä, tuumi hän
+toisekseen ja alkoi hyräillä. Väliin heilautti hän suitsiaan ja lauleli
+hiljalleen:
+
+    "Koivikolle, kalliolle
+    Mökkini mä rakennan;
+    Tule, tule tyttö nuori
+    Asumaan muu kanssani.
+
+    Elä pelkää tyttö nuori,
+    Vaikka olen köyhä mies,
+    Kyllä meitä maailmassa
+    Onni seuraa vielä myös."
+
+Nuo hiljaisen vienot ja surunalaista toivoa ilmaisevat äänen
+värähdykset kiinittivät ylimetsäherran huomion Heikkiin. Lauhka
+talvinen tuuli oli puhaltanut heleän punan Heikin terveille kasvoille.
+Mielihyvällä silmäili metsäherra Heikin nuorteaa ja täyteläistä ruumiin
+rakennusta ja kysyi vihdoin:
+
+"Oletko sinä talon miehiä?"
+
+"Enhäntä ole juuri talon miehiäkään."
+
+"Oletko sitten renki?"
+
+"En ole renkikään, olen vaan isännän velivainajan poika."
+
+"Asutko Seinustalla?"
+
+"Siinähän tuota olen ollut," sanoi Heikki. "Mutta nyt on ollut vähän
+aikomusta ruveta omiin hoitoihin," lisäsi hän hetken päästä.
+
+"Mitäs sitten aijot ruveta muokkaamaan?"
+
+"On tuota vähän ollut aikomusta ruveta haalaamaan mökkiä kruunun
+maalle?"
+
+"Hm," sanoi metsäherra. "Joko olet pannut hakemuksen?" kysyi hän vähän
+ajan päästä.
+
+"Olenhan tuota pannut, mutta eivät ole käyneet vielä syynäämässä."
+
+"Kuka sinulla on asiamiehenä?"
+
+"Mitä?" kysyi Heikki, ymmärtämättä metsäherran kysymystä.
+
+"Minä tarkoitan, että kuka sen torpan hakemuksen on luvannut tehdä?"
+
+"Tietysti metsäherra, mutta hän sanoi, että käydään ensin syynäämässä,
+että jos paikka on sopiva," selitti Heikki.
+
+"Koska hän jo lupasi hakemuksen tehdä?"
+
+"Onhan siitä jo syksystä kolmatta vuotta."
+
+"Kolmatta vuotta!" matki metsäherra ja kynsi tyytymättömästi
+korvallistaan.
+
+"Ym," äänsi Heikki myönnytykseksi. "Ajattelin kysyä, että eikö se
+kävisi laatuun aloittaa mökin tekoa jo keväällä, vaikkei syyniä vielä
+ole pidettykään," sanoi vihdoin Heikki.
+
+Metsäherra ei virkkanut mitään, kohautteli vaan tyytymättömästi
+olkapäitään. Kyllä se on miestä, mumisi hän itsekseen, ei saa aikaan
+mitään. Ei tuo toki muissa piirissä noin hullua ole... Niin, niin, mitä
+nyt miesparan pitää tehdä. Vanhentuako odotellessa, vai perustaako
+torppa omin lupinsa?! -- Hyvä niin, hyvä näin, hyvä kaikin päin! Mutta
+kukapa voikaan torpan paikan paremmin valita kuin se, joka kylmään
+metsään aikoo itselleen asunnon raivata. Turha lain temppu tuo koko
+syynäys. Sillä tavallahan on vuosisatoja asutus Suomen sydänmaihin
+levinnyt, että kukin on saanut vapaasti valita sen paikan, mihin majan
+itselleen rakentaa aikoo. Niin se saisi nytkin olla. Siihen suuntaan
+mietti metsäherra, mutta turhaan odotti Heikki vastausta kysymykseensä.
+
+Hevonen kiiti edelleen, mutta miehet eivät sen enempi toisilleen mitään
+virkkaneet.
+
+"Sopisiko se Korven torpassa vähäsen syöttää?" kysyi vihdoin Heikki.
+
+"Miksei -- kuka siinä Korven torpassa nyt asuukaan?"
+
+"Ne siinä vielä ovat entiset asukkaat."
+
+"Entiset asukkaat?!" huudahti metsäherra ja raapi harmissaan
+korvallistaan.
+
+"Ym," sanoi Heikki.
+
+"No eivätkö ne viljelykset ole kokonaan umpeen menneet?"
+
+"En tiedä," sanoi Heikki kartellen.
+
+"Mutta kyllä se on hoitoa, kolmatta vuotta sitten tuomittiin jo asukas
+lähtemään, eikä vielä ole toista sijalle saatu," jupisi ylimetsäherra
+itsekseen.
+
+"Etkö haluaisi saada valmista torppaa?" kysyi hetken perästä metsäherra
+Heikiltä.
+
+"Valmista torppaa!" huudahti Heikki.
+
+"Niin, -- kun Korven torpasta tulevat entiset asukkaat häädetyksi, niin
+voisit ehken saada sen."
+
+Tämä oli Heikille jotain enempi kuin hän koskaan olisi voinut
+uneksiakaan.
+
+"Saisinkoon minä sitä sitten?" kysyi Heikki vihdoin.
+
+"Kyllä minä koetan toimittaa," sanoi ylimetsäherra, "jos vaan itse sitä
+haluat."
+
+"Kyllä minä, kyllä minä," sopersi Heikki ja hänen sydämensä sykähteli
+niin kummallisesti.
+
+Hän heilautti kerran ohjaksia ja hevonen kiiti yhä vinhemmin Korven
+torppaa kohden. Heikin sydän hehkui Kaisun luo.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kaikista Niiralan ison rakennuksen akkunoista kuumottivat tulet, kun
+ylimetsäherra ja Heikki ajaa romauttivat Niiralan pihaan. Kello oli jo
+seitsemissä illalla. Mutta kovin oli ylimetsäherra tyytymättömällä
+mielellä kaikesta, mitä hän matkalla oli kuullut ja nähnyt.
+
+Päälliseksi oli hän vielä viimeisessä syöttöpaikassa saanut
+sanomalehden käsiinsä, tavannut siitä tuon kirjoituksen "Haikeita
+valituksia" ja lukenut sen.
+
+Ylimetsäherra työntäysi valaistusta verannosta tampuuriin ja alkoi
+päästellä matkavaatteita yltään. Vilkasta keskustelua ja lasien kilinää
+kuului sisään. Viinin, punssin ja totin löyhkä lemusi ylimetsäherran
+nenään tampuuriin. Hän koputti hiukan kamarin ovea. Metsäherra meni
+ovea kohden ja avasi sen.
+
+"Tjenare!"
+
+"Tjenare!" kuului molempien suusta yht'aikaa.
+
+"No setä!" huudahti metsäherra, "nythän te tulette kuin kutsuttu,
+käykää sisään," kehoitti hän kumarrellen ja ylimetsäherra astui sisään
+kumarrellen siellä oleville herroille, pudisti sitten metsäherran kättä
+ja tervehti toisiakin konttorissa olijoita vieraita, vallesmannia ja
+Niiralaista.
+
+"Meillä täällä on Akselin syntymäpäivät," selitti vallesmanni.
+
+"Jaha! -- No olkoon onneksi," sanoi ylimetsäherra kumartaen.
+
+"Kiitos," äänsi metsäherra ja kumarteli vastaan. -- "Mutta olkaa hyvä
+ja painakaa puuta, ottakaa tupakkaa ja täyttäkää lasinne," kehoitti
+hän.
+
+"Kiitos," sanoi ylimetsäherra, mutta samalla tunkihe Heikki sisään.
+Metsäherra kääntyi ovelle, näki Heikin ja kammahti.
+
+"Jahah, sinä taidat olla kyytirahaa velkomassa," sanoi ylimetsäherra
+kaivellen taskuansa. "Mutta miten se on," sanoi hän metsäherraan
+kääntyen, "kun tämä Heikki valittaa, että sinä olet jo kolmatta vuotta
+sitten luvannut pitää torpan sijan syyniä ja tehdä hakemuksen, eikä
+sitä vieläkään ole tehty?"
+
+Metsäherran kasvot vetäysivät pitkiksi. Hän katsoi niin neuvottoman
+näköisenä vuoroin Heikkiä, vuoroin ylimetsäherraa ja vuoroin muita
+konttorissa olijoita.
+
+"Minä tule syynämä, jahka sopii, tulen aivan ensi sula," sai hän
+vihdoin huonolla suomenkielellään soperretuksi Heikille.
+
+Mutta vallesmanni se silmäili salaisella voiton riemulla Niiralaista.
+
+"Niinhän te olette kaiken aikaa luvanneet, että syynätään, jahka
+sopii," sanoi Heikki kuivakkaasti.
+
+Metsäherra oli ikäänkuin tulisilla raudoilla, hänen huulensa vapisivat,
+silmänsä pyörivät päässä ja tukkansa kohosi pystyyn.
+
+"Mene, mene nyt vaan, kyllä minä syynä ja teke hakemus," sopersi hän
+Heikille. Mutta nimismiehellä oli niin ihmeen hauska.
+
+"Tässä on kyytiraha," sanoi vihdoin ylimetsäherra Heikille, "tule
+sitten aamulla tänne, niin neuvotellaan siitä Korven torpan asiasta."
+
+Heikki otti rahat, sanoi hyvästin ja läksi.
+
+"Mitenkä ne on sen Korven torpan asiat, kun siellä yhä asuvat entiset
+asukkaat?" kysyi ylimetsäherra taasenkin.
+
+"Kyllä vallesmanni on jo kaksi vuotta sitten saanut määräyksen häätää
+ne pois," kiirehti metsäherra selittämään.
+
+Nyt oli nimismiehen vuoro hämääntyä. Hänen housunsa lokattivat. Hän
+katsoi väliin kattoon, väliin lattiaan, kylmä hiki kihoili hänen
+otsalleen ja kuiskaavalla äänellä sai hän vihdoin sanoneeksi: "Olen sen
+unhottanut."
+
+"Kyllä te olette veljeksiä," sanoi ylimetsäherra, "ilmanko semmoinen
+tyytymättömyys on kansaan päässyt, kun..."
+
+"No, herra jesta! Setä täällä," kajahti samalla ylimetsäherran selän
+takaa.
+
+Ylimetsäherran kasvot kirkastuivat valoisiksi kuin päivä. Hän tervehti
+rouvaa vanhan seuramiehen kohteliaisuudella. Mutta samalla tuli hän
+kääntyneeksi salin ovea kohden ja näki sieltä vallesmannin ja Niiralan
+rouvat. Arvokkaita kumarruksia tehden astui hän saliin ja tervehti
+rouvia. Talon rouva seurasi perässä ja pyysi niin herttaisen
+sydämellisellä tavalla ylimetsäherraa istumaan. Ylimetsäherra kumarsi
+kiitokseksi ja istui nojatuoliin. Talon rouva istui myöskin ja vilkas
+keskustelu alkoi ystävällisessä piirissä siinä valoisan lampun
+ympärillä.
+
+Sattumalta heitti ylimetsäherra silmäyksen metsäherran rouvaan. Ja pian
+kääntyi hänen katseensa uudelleen häneen. Hän tarkasteli, mutta salaa,
+metsäherran rouvan kasvoin juonteita. Kiuhtuneet olivat rouvan ennen
+niin täyteläiset kasvot. Lakastuneet olivat hänen poskipäiltään nuo
+ennen niin raitista terveyttä uhkuvat punat. Kadonnut oli myöskin hänen
+silmistään tuo entinen, rattoisaa mieli-alaa osoittava hohde. Ei
+kajahtanut enää hänen äänessäänkään sitä iloisuutta kuin muinoin.
+
+Ylimetsäherran silmät vaipuivat laattiaan. Selittämätön, sisällistä
+onnettomuutta aavistava tunne valtasi hänet. -- --
+
+Mutta tuskin olivat ylimetsäherra ja rouva poistuneet konttorista, kuin
+metsäherra vaipui hervotoinna sohvalle. Vallesmanni yritti päästää
+hätähuudon ja syöksyä syliksi häneen, mutta Niiralainen pui nyrkkiä
+hänelle olemaan alallaan ja sysäsi salin oven kiini. Sitten istui hän
+metsäherran viereen, tarttui hänen käteensä ja koetteli valtimoa.
+Hetken päästä avasi metsäherra silmänsä, Niiralainen laski hänen
+huulilleen lasin raitista vettä. Metsäherra maistoi hiukan. Hetken
+päästä nousi hän seisomaan ja puistautteli ruumistaan. Toinen puoli
+ruumista näytti kankeammalta.
+
+"Mikä sinua vaivaa?" kysyi vallesmanni.
+
+"Ei minua mikään vaivaa."
+
+"Sinä olet kipeä, ehken on parasta heittäytyäksesi pitkällesi," sanoi
+vallesmanni.
+
+"En minä ole kipeä, minä olen aivan terve," väitti metsäherra. Sitten
+otti hän lasinsa. "Skool," sanoi hän vieraille ja maistoi, puisteli
+taasen hartioitaan.
+
+"On tullut taasen tätä nykyä niin paljon maistelluksi, että pois sen
+saisi heittää," arveli hän ja puisteli vielä kerran hartioitaan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Parin päivän perästä saapuivat Valtimon kyläläiset Niiralaan verojaan
+maksamaan. Ahtaalla oli ukkoparkoja pitänyt, ennen kuin saivat
+verorahat irti. Useampi oli nyt kumminkin rahoja saanut, mutta lehmät
+olikin täytynyt porvareille "kirjan päälle" panna.
+
+Tuli siinä sitten puheeksi Niiralaisen kanssa siementenkin hankkiminen.
+Niiralainen sanoi, että kruunun jyvävaroista he kyllä voisivat velaksi
+siemenjyviä saada, jos vaan kunta menisi takuuseen.
+
+Mutta kuntapa ei takuuseen mene, sen tiesivät kaikki. Siksi oli jo
+Valtimon kylä tullut köyhyydestään kuuluksi. Sitä paitsi oli työtä
+tuskaa muillakin kyläkunnilla päästä siemenistä lävitse. Ja jos kruunu
+koko kunnalle jonkun summan myöntäisikin, niin kenelle ne sitten
+jaettaisiin.
+
+Sentähden tuumivat Valtimon kylän miehet parhaaksi koettaa hakea
+kyläkunnan takuulla jyviä kruunulta lainaksi. Niiralainen lupasi tehdä
+hakemuksen ja miehet pistivät puumerkkinsä takuukirjan ja valtakirjan
+alle.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Aamusta iltaan asti istui Korven Kaisu kangaspuissa tahi rukin takana.
+Kepein askelin liikkui hän sillä välin askareillaan. Helakka laulu se
+kajahteli aina silloin ylitse jäisen järven ja rannikoilla olevat
+metsät ne kaiuttelivat säveliä Korven torppaan takaisin.
+
+Juotolla oli pikku karitsa ja nuori oli jo kasvanut oikein aika
+kötkäleeksi. Hyvämerkkinen lehmän alku se olikin.
+
+Ja iltasilla aina kuin Kaisu oli päivän työnsä päättänyt ja elukkansa
+illastanut, istahti hän tuohon navetan kynnykselle ja katseli
+kasvattejaan. Siitä sitten kääntyivät silmät vähitellen pihalle,
+pirttiin ja talliin.
+
+Olisi niin soma, jos Heikki jo vuoleskelisi talon tarvekaluja tuolla
+pirtissä. Sieltä se sitten tulisi ulos ja menisi talliin hevostaan
+illastelemaan. Silloin juoksisi hänkin sinne ja taputtelisi tuota
+soreaa eläintä. Ja sitten hän palaisi jälleen navetan ovea sulkemaan.
+Heikki tulisi perässä ja silmäileisi hänkin vuorostaan noita hyvin
+hoidettuja eläimiä. Ja sitten he yhdessä aprikoisivat, monenko lehmän
+heinän saisivat ensi kesänä torpan niityistä ja montako eläintä heillä
+jo tulevana talvena olisi.
+
+Näitä mietti Kaisu ja päivästä päivään yltyvällä innolla hän kehräsi ja
+kutoi kaupan vaatetta saadakseen yhä useamman pennin uuden talon
+tarpeisiin iartaneeksi. Pojat olivat Amerikasta rahoja lähettäneet,
+jottei Kaisun ansioita pitkän talven toimeen tulon eteen tarvinnut
+uhrata.
+
+Oli niin mieluista ajatella tulevaa juhannuksen aikaa. Silloin
+menisi hän ja Heikki ja Seinustan ukko kirkolle ja sitten -- -- ja
+sitten -- --
+
+Kaisun mielessä väikkyi tulevaisuus niin kirkkaana. Hän tuskin tuli
+ajatelleeksikaan, että isänsä kävi yhä vähäpuheisemmaksi ja
+miettiväisemmäksi. Syksystä oli hän pyytänyt lintuja, mutta oli
+valittanut pari kertaa, että oli viety metso ansasta.
+
+"Kuka se semmoinen mestari on?" kysyi Kaisu.
+
+"Kukapa tuo muut lienee kuin tuo metsän vahti, sehän tuo on kieltänyt
+kotuspuidenkin hakkuun," arveli ukko.
+
+"Sepä kummaa on, onhan tuo toisen kerran niin hyväntahtoinenkin."
+
+"Onhan tuo edessä nöyrä, mutta hihassaan pirua kantaa."
+
+Sitten kertoi vaari muutamana päivänä kokonaan pyydykset säretyn. Vielä
+kerran laittoi hän ne kuntoon, mutta kuin nekin särettiin, arveli hän:
+"Paras kai on panna kädet ristiin ja odotella kuolemaa, eivät ne herrat
+salli kumminkaan mitään tehdä, mistä jotain apua elatukseen saisi," ja
+sitten ei hän enää paljo pirtistä liikkunut, istuskeli vaan ja
+mietiskeli itsekseen, sekä kaperteli yhtä ja toista siinä
+istuskellessaan.
+
+Tuli sitten nimismies muutamana päivänä ja käski heidän heti muuttaa.
+Eihän siinä mikä auttanut. Tavarat ja elukat vietiin Raution Aapon
+torppaan ja sinne se ukkokin jäi, siksi kuin Kaisu meni kylältä
+huonetta tiedustelemaan.
+
+Lotvonen se antoi Korven asukkaille pienen kamarin, vieläpä nouti
+omilla hevosillaan ukon tavaroineen kotiansa.
+
+Mutta sen perästä ei ukko puhunut enää kenellekään ei luotuista sanaa.
+Istuskeli vaan pesän edessä ja katseli uuniin. Öisin ei hän nukkunut.
+Ruokakaan ei hänelle maistunut. Jos häneltä jotain kysyttiin, vastasi
+hän lyhyesti, mutta useimmiten oli aivan ääneti. Kaisu ei tiennyt millä
+häntä lohduttaa.
+
+Eräänä iltana sanoi Kaisu vihdoin: "Tulisitteko isä iloisemmaksi, jos
+pääsisitte takaisin Korven torppaan?"
+
+Ukko katsoi häneen kysyvästi. Kaisu kertoi nyt suhteensa Heikkiin.
+
+"Siitä ei tule mitään," sanoi ukko.
+
+"Kyllä se on semmoinen ajatus ollut, eikä sitä taida enää käydä
+peräyttäminenkään." sanoi Kaisu.
+
+Ukko ei puhunut kaukaan aikaan mitään. Katsoa tuijotti vaan uunin
+suuhun siinä pesän edessä istuessaan. Vihdoin sanoi hän Kaisuun
+kääntyen: "Jumala teitä siunatkoon, Heikkiä ja Sinua. Mutta kruunun
+torppariksi elkää ruvetko. Saatte vaan raastaa ikänne kuin hevoset ja
+vanhoina päivinänne ajetaan teidät pellolle kuin koirat. Minun aikani
+on tullut ja minä menen kohta äitivainajasi luo, ja Kristuksessa
+sovitetun isäni luo."
+
+Sitten heittäysi hän levolle, mutta kun Kaisu häntä aamulla hääteli
+ylös, ei hän liikahtanutkaan, makasi vaan huulet hymyssä autuaan unta.
+Hän oli kuollut.
+
+Kaisu meni käskemään talon väkeä, mutta vasta kuin hän jälleen palasi
+sisään, ehti hän oikein tajuta, mitä oli kadottanut. Hän käänsi
+selkänsä muille, heittäysi pöydän yli pitkälleen ja kätki kasvonsa
+käsiinsä. Hän ummisti silmänsä. Mutta sielunsa sisimmässä näki hän
+kumminkin isänsä haamun, hänen liikkeensä ja tuon katseen, jota ei hän
+enää koskaan saisi nähdä. Hän tunsi itsensä niin yksinäiseksi.
+Sanomaton ikävä ja kaipaus täytti hänen mielensä. Hän koetti hillitä
+itseään, mutta sydän hyppäsi sitä rajummin. Kuuma kyynelvirta kuohahti
+hänen silmistään ja hän itki niin toivottoman katkerasti.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Sillä välin olivat koittaneet Heikille kauvan odotetut päivät. Hän sai
+raataa omassa työssään.
+
+Kaukana sydänmaan yksinäisyydessä siirtyi hän puun tyveltä puun
+tyvelle. Kirves kohosi yli olan ja "naksis", putosi se sieltä puuhun,
+ja "naksis" kertoi kaiku niin vakavassa tahdissa Heikin kirveen ääntä.
+Petäjä alkoi huojua ja Heikki koetti ohjata sen kaatumista. Mutta voi
+onnettomuutta! -- se ryöstäysi puolen sylen arvion määrätyltä
+linjaltaan ja kaatui lähellä seisovaa petäjää vasten. Petäjä sujahti
+hieman ja Heikin kaatama puu sortui maahan semmoisella voimalla, että
+koko metsä rytisi. Oksat katkeilivat ja tuo sujahtanut honka heitti ne
+takaisin kimmahtaessaan suoraan Heikkiä kohden. Sen keksittyään
+heittihe Heikki vastakkaiselle suunnalle pitkäkseen. Mutta samalla iski
+muuan oksan tyvi häntä takaraivolle ja Heikki meni silmän räpäyksessä
+tiedottomaksi.
+
+Tuntien kuluttua heräsi Heikki kuin unesta ja katseli oudosti
+ympärilleen. Hän koetti päätänsä. Se oli märkä ja hanki punotti hänen
+allansa verestä. Vähittäin kömpi hän ylös ja alkoi tajuta, mitä oli
+tapahtunut. Verta ei ollut ylen paljon vuotanut eikä Heikki muutakaan
+suurempaa kipua tuntenut. Mutta polttava jano vaivasi häntä. Hän
+kokoili kuivia oksia metsästä ja viritti tulirovion. Sitten kiskasi hän
+koivun kylestä tuohta ja teki ropeen, veisteli hongan puolikkaasta
+kynän, asetti sen ylös maasta aivan lähelle nuotiota ja pani suuren
+lumitönkin kynään. Kuumuudesta suli lumi ja vesi virtasi kynää myöten
+ropeesen. Sillä välin sitoi hän haavansa, otti sitten ropeen, joi
+raikasta vettä ja varustausi matkalle.
+
+Hän hiihteli yksinäiselle metsäsaunalle. Sinne oli tullut Seinustan
+Jussikin hevosella Heikkiä puun vedossa auttamaan. Miehet laittoivat
+tuon hataran metsäsaunan lämmitä. Saunan edessä oli kolme kiveä. Niiden
+väliin sytyttivät tukkimiehet aina iltasilla roihuavan tulen, laskivat
+padan niiden päälle ja keittivät velliä, puuroa tahi jankkia.
+
+Sillä välin tekivät he hevoselle apetta ja ruokkivat sitä, kokoilivat
+kuivia puita metsästä ja lisäsivät niitä saunan pesään. Kun keitto oli
+valmis, niin sulasivat he vielä juomavettä lumesta, ja istuivat lopuksi
+syömään.
+
+Vihdoin he ottivat liisteet ja mitä muuta laudan palasta olemaan
+sattui, veivät ne saunaan, asettivat seinään lyödyille vaarnoille ja
+paneusivat niille nukkumaan. Mutta armottoman kuumaksi oli tuo
+mitättömän pieni saunapöksä paneutunut. Hiki alkoi virtailla ympäri
+ruumista, kuiva saunan kitku karvasteli kurkkua ja koko elämä tuntui
+niin tuskaloiselle. Vähittäin vaivutti kumminkin väsymys ja uni silmät
+kiini ja miehet nukkuivat sikeintä untaan. Mutta muutamien tuntien
+perästä heräsi jo Heikki. Leuvat löivät loukkua ja armoton vilu
+värisytti ruumista. Tuo koirankaulalle salvettu, heinän töryllä rivetty
+ja kaikin puolin hätäisesti varustettu saunapöksä oli laskenut läpi
+kaiken lämpimän. Heikki koetti suojata vaatteilla itseään, mutta vilu
+yltyi vaan. Hän hyppäsi ylös ja huomasi Jussilla olevan saman taistelun
+pakkasta vastaan. Muuta neuvoa ei ollut kuin pistää sauna uudelleen
+lämmitä.
+
+Heikki kohensi sidettä päässään. Mitään kipua ei enää tuntunut. Sitten
+pistäysi hän ulos. Hevonen oli vilusta kontettumaisillaan. Heikki kynsi
+korvallistaan. Hän avasi saunan oven.
+
+"Jussi, nousetko ylös!" -- "No, no?" -- "Hevonen on aivan
+paleltumassa." -- "Hevonenko?" -- "Niin, hevonen." -- "No?" -- "Täytyy
+kai mennä tukin ajoon." -- "Keskellä yötä." -- "Mikäpä siihen muu,
+kontettuu kai se yhteen kohden."
+
+Jussi kömpi ylös. Heikkikin pistäysi saunaan. He pistivät päälleen ja
+varustausivat lähtöön. -- -- --
+
+Päivät ja viikotkin vierivät. Heikki hakkasi tukkia, Jussi niitä
+vedätti ojan varteen. Väliin kirposi kirves Heikin kädestä ja hän
+pyyhki hikeä otsaltaan. Silloin johtui aina hänen mieleensä tuo
+yksinäinen metsätorppa tuolla Raision järven rannalla. Sydän sykähti
+niin omituisesti ja käsi puristui jälleen kirvesvarteen.
+
+Ja iltasilla aina kun Heikki hiihteli yötä viettääkseen yksinäiselle
+metsäsaunalle, kajahtelivat voimakkaat laulun sävelet halki sydänmaan.
+Ajatukset pyrkivät aina tulevaan juhannuksen aikaan. Siksi ehtisi hän
+saada Korven torpan haltuunsa ja silloin häitäkin vietettäisiin.
+Seinustan metsästä hakkaamansa puut saisi hän myödä uuden talon
+tarpeisiin ja perintörahat saisivat kasvaa korkoa toistaiseksi. -- Niin
+se Heikki mietiskeli ja taasenkin kajahti laulu kevättalven raikkaassa
+ilmassa.
+
+Päivät jatkuivat ja luonto muuttui yhä valoisammaksi. Auringon helle
+sulatti vähin erin talven paksua lumivaippaa. Kovat yökylmät tekivät
+erinomaisen hyvän hankikelin. Vartevassa petäjämetsässä pujotteli Jussi
+aina Heikin luo. Yhdessä he sitten panivat kuorman ja Heikki saatteli
+Jussia tielle. Sitten palasi hän taasen tukkia kaatamaan.
+
+Mutta yhä ohkaisemmaksi kävi lumikerros. Puitten juurilta se suli
+kokonaan. Vihannat puolan ja mustikan varret tunkivat esille.
+Pyöreäselkäisenä kierteli valkoinen hanki vähän ulompana puitten
+juurilta. Vihantana humisi korkea havumetsä. Mutta ihka alastomina
+seisoivat valkeakylkiset koivut tuolla vähän alempana. Ihan mustaksi
+oli muuttunut räseikkö tuolla rämeellä. Vesisuot olivat vielä
+lumivalkoiset. Koko luonto oli kirjava kuin tikka.
+
+Viimein tuli sateiden vuoro. Viikkokauden satoi joka päivä. Valkoinen
+lumi ruskehtui. Metsäpurot tulivat tulvilleen ja alkoivat syytää
+vettänsä alas rämeille ja vesisoille. Jäät muuttuivat mustan puhuviksi
+ja kohosivat korkeammalle.
+
+Tulvavesi alkoi jo liikutella Heikin puitakin. Yksin yksitellen ohjaili
+Heikki niitä väylälle. Jussi oli jo aikoja sitten hevosen kanssa kotiin
+lähtenyt. Ahkerasti muhjaili Heikki puittensa kisassa aamusta iltaan
+asti. Mutta tuohon ne nyt torausivat, tuohon paikkaan. Oli pienonen
+vesilampero siinä edessä. Jää oli lamperossa sulamaton ja kova. Tukin
+levyisen kanavan sahasi Heikki lamperon halki. Siitä solutteli sitten
+yksitellen tukkinsa kanavaa myöten lamperon alapäähän, josta puut
+pääsivät jälleen vesiväljälle.
+
+Väsymys ja uni vaivutti Heikin voimia. Hän otti puut puomilla kiini ja
+etsi kuivaa paikkaa levätäkseen, mutta turhaan. Koko maisema oli
+tulvaveden ja vesihyhmän vallassa. Hän karsi muutamia kuusen lehviä,
+leväytti ne tukeilleen ja heittäysi pitkäkseen. Vesi juosta liritti
+hänen allaan. Hän kuunteli hetken veden lorinata ja nukkui.
+
+Päivä paistoi jo korkealla, kun Heikki heräsi. Hän tunsi
+virkistyneensä. Pitkään aikaan ei ollut niin rauhallisesti nukkunut.
+Hän otti eväslaukkunsa ja haukkasi aamiaista. Sitten irtautti puomin ja
+iloisen lähdön ne tukit saivatkin.
+
+Puittensa matkassa alkoi Heikkikin solua ojan vartta alas. Tukilla hän
+seisoi ja sen mukaan muutteli jalkojaan, miten tukki vedessä pyöriä
+muljahteli. Väliin hyppäsi hän tukilta toiselle. Pienonen keksi oli
+hänellä kädessä, jolla ohjasi rannan risuihin tarttuneita puita jälleen
+väylälle.
+
+Matkalla yhtyi Heikin puihin yhä suurempi ja suurempi joukko muiden
+puita, jotka olivat ojaa alas solumassa nekin. Enimmäkseen oli niissä
+maan omistajain metsistä otettuja puita, mutta oli joukossa kruunun
+metsistäkin varastettua kalua. Kaikilla oli kiire, sillä vesi aleni
+huimaavaa vauhtia ja jos ei pian jouduttaisi Isoa valtimoa alas, niin
+puut jäisivät kuiville tulevan vuoden tulvaa odottelemaan. Täytyi siis
+kokea jouduttaa puita alas niin kuumalta kuin kärsi.
+
+Puut olivatkin jo soluneet Kalimen ojan suuta lähelle, ei kauvas sitä
+paikkaa, missä Kalimen oja laskee Isoonvaltimoon. Mutta silloin
+alkoivat puut patoutua yhteen röykkiöön. Heikki koki solutella puitaan
+eteenpäin, mutta kauvas eivät ne enää päässeet. Vankka tukkilaveri oli
+edessä.
+
+"Mitä tämä merkitsee?" arveli Heikki, hyppäsi ojan törmälle ja alkoi
+kävellä ojan suuta kohden. Tultuaan metsän laitaan, tapasi hän muutamia
+Valtimon kylän miehiä, jotka vihapäissään kiroilivat metsäherroja.
+Tukit olivat patouneet ojan suuta myöten. Paikaltaan eivät ne
+liikahtamaan päässeet.
+
+"Kuka tänne on puomin haalannut?" huudahti Heikki.
+
+"Kukas muut kuin nuo metsäherran p--t," sanoi miehistä joku.
+
+"Eivät ole talvella viitsineet etsiä varastettuja puita tämän ojan
+varresta ja aikovat nyt estää meidänkin puumme alas menemästä."
+
+"Kenenkä luvalla ne yhteisen kulkuväylän tukkivat?" kysyi Heikki.
+
+"Mitä ne metsäherrat lupia kysyvät, juovat kuin siat ja elävät kuin
+päättömät!" huudahti joku.
+
+"Jos emme tänä päivänä saa puita alas, niin silloin ne jäävät tähän.
+Vesi kuivaa aivan silmissä," säesti toinen.
+
+"Hakkaa puomin poikki," sanoi Heikki ja alkoi kävellä ojan suulle.
+
+"Ei sitäkään saata olla hyvä tehdä," arveli eräs mies ja kaikki he
+alkoivat kävellä Heikin perässä.
+
+"Hakkaan, p--e vieköön," vannoi miehistä joku.
+
+Kädet nyrkissä ja tukka pystyssä saapui Heikki puodin tykö. Siellä oli
+Niiralainen, pari metsäntarkastajaa ja joukko metsänvahtia.
+
+"Ottakaa puomi pois!" komensi Heikki herroja.
+
+"Pidähän vähän pienempää suuta," varoitti metsäherroista joku tarttuen
+pyssyynsä.
+
+"Puomi pois, sanon minä!" komensi Heikki ja kohotti jykevän nyrkkinsä.
+
+Metsäherra ojensi pyssynsä häntä kohden.
+
+"Mitä tässä pitkistä pakinoista," sanoi eräs mies, juoksi keskelle
+tukkilaveria ja alkoi hakata kirveellä puomia poikki.
+
+"Elä koske siihen," kiljui metsäherra ja juoksi pyssy ojennettuna
+lähemmä rantaa, seisahti ja tähtäsi. Mutta samalla sai hän Heikin
+nyrkistä sellaisen iskun korvalleen, että tupertui suulleen törmälle.
+Pyssy putosi maahan ja laukesi. Heikki otti sen, löi sen lähellä
+olevaan tukkiin kahdeksi kappaleeksi ja paiskasi palaset jokeen.
+
+"Tuon minä niille p--lle teen," sanoi Heikki vihan vimmassa.
+
+"Heikki, Heikki, mitä sinä teet!" kuului Seinustan ukon varoittava
+ääni.
+
+Mutta samalla katkesi puomi rutisten, ja paukkuen alkoivat tukit solua
+virtaa. Heikki hyppäsi tukille ja meni puiden matkassa. Samoin tekivät
+muutkin tukin uittajat.
+
+"Ottakaa kiinni tuo konna," kiljuivat metsäherrat vahdeille.
+
+Nämä töytäsivät Heikin perään, mutta tämä luikui jo tukillaan kappaleen
+matkan päässä Isonvaltimon kuohuvilla aalloilla.
+
+"Mitä, Jumalan tähden, täällä on tapahtunut?" huudahti Seinustan ukko,
+joka lääpästyneenä saapui paikalle.
+
+"Tuo teidän poikaroisto aikoi tappaa minut," sanoi iskun saanut
+metsäherra pitellen verta vuotavaa nenäänsä. "Tulkaahan vahdit
+katsomaan, mimmoiseksi se pieksi minut, katsokaa ja pankaa muistiinne,
+koetetaan mitä se maksaa, kun virkamiestä virantoimituksissa tuolla
+tavalla lyödään," ja hän näytti metsänvahdeille ajettuvaa
+korvallistaan.
+
+"Pitää toimittaa vangitsemiskäsky aivan paikalla alas," säesti toinen
+metsäntarkastaja ja voiton riemu se paloi hänen silmistään.
+
+"Niin pitää, niin pitää," sanoi iskun saanut herra, "mennään pian
+taloon ja lähetetään sieltä yksi metsänrahdeista kirjeen kanssa alas,
+että siellä oleva vallesmanni ottaa roiston kiini."
+
+"Parasta on, että kytkette meidät jokaisen," sanoi Seinustan ukko
+katkerasti ja hänen huulensa vavahtelivat isällisestä liikutuksesta.
+
+"Aijotteko te vielä ruveta tuota roistoa puoltamaan," sanoi iskun
+saanut metsäherra.
+
+Ukko ei saanut enempää sanoneeksi. Verkalleen kääntyi hän pois. Hänen
+rintansa kuohui äkillisestä mielen liikutuksesta.
+
+Mutta tuolla metsän rinteessä keksi hän Raution Aapon, joka ohjaili
+tukkia väylälle. Hän kääntyi jälleen metsäherroihin ja viittasi Raution
+Aappoon. Mutta metsäherrat eivät Aaposta välittäneet, alkoivat painua
+vain Seinustan taloa kohden.
+
+Tämän nähtyään kävi ukon mielen tila yhä sekavammaksi. Hän seisoi siinä
+paikallaan kuin pökkö.
+
+"No johan minä olen sitä niin monta kertaa sanonut," huusi Raution
+Aappo ukolle, "ettei rehellinen ihminen nykyisen metsähoidon aikana
+menesty. Nyt sen saatte nähdä," ja voiton riemu loisti Aapon silmistä.
+
+"Jos Heikki olisi tehnyt niinkuin minä, niin ahdisteltaisiin häntä nyt
+yhtä vähän kuin minuakin," arveli hän lisäksi.
+
+Ukko ei näyttänyt kuulevan, mitä Aappo hänelle sanoi. Seisoi vaan siinä
+kuin kuvapatsas.
+
+"Olkaa vaan huoleti, kyllä minä pidän huolen, että Heikki ehtii
+aikanaan pakoon," huusi Aappo ja hyppäsi veneeseen.
+
+Mutta ukko ei vastannut mitään. Seisoi vaan siinä silmät suurina kuin
+suitsirenkaat. Vihdoin kääntyi hän Aappoon päin, ja näytti aikovan
+huutaa hänelle jotain. Mutta Aappo liukui veneellään jo niin kaukana,
+ettei ukko mitään hänelle sanoneeksi saanut. Hän alkoi astua verkalleen
+kotiaan kohden. Hänen päätänsä kiristi ja sydämessään tunsi hän
+omituisen pakotuksen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tuohon joen mutkaan, lähelle Isonvaltimon suuta olivat Valtimon
+kyläläiset ottaneet puunsa kiini. Suuri osa oli näistä puista jo
+talvella myöty tuossa jokisuulla olevalle sahalle.
+
+Siinä istuskelivat nyt miehet jokitörmällä rauhallisesti piippuaan
+imeskellen ja jaaritellen yhtä ja toista.
+
+"Ketä tuolta soutaa?" sanoi äkkiä joku.
+
+"Niiralainen, metsänvahti ja Seinustan ukko," arveli toinen. Samalla
+laski vene rantaan. Soutajat vetivät veneen maalle ja alkoivat astua
+miehiä kohden.
+
+"Missä on Heikki?" kysyi ukko valtimolaisilta.
+
+"Konttoriin kai on mennyt tilille," arvelivat miehet.
+
+"Oletteko kuulleet, että Helkalan kartano on toissa yönä palanut?"
+kysyi Raution Aappo tulleilta, kun huomasi, että nämät aikoivat lähteä
+Heikkiä etsimään.
+
+"Helkalan kartano!" huudahtivat kaikki silloin yhtaikaa.
+
+"Aivan maata myöten kuuluu poroksi muuttuneen."
+
+"Aivan maata myöten!"
+
+"Noo -- oli se vakuutettu," sanoi Niiralainen ja yritti mennä.
+
+"No kuinka kävi siementen hakemuksen?" kysyi Aappo Niiralaista
+pidätellen.
+
+"Eihän niitä ilman kunnan takuuta myönnetty."
+
+Alakuloisesti silmäilivät miehet Niiralaista, ikäänkuin neuvoa kysyen.
+Mutta Niiralainen kääntyi verkalleen ja yritti mennä.
+
+"Mitenkä sen kansakouluasian kävi?" kysyi Aappo Niiralaista yhä
+pidätellen.
+
+"Kansakouluasian?" sanoi Niiralainen säpsähtäen.
+
+"Niin, pääseekö kunta sitä kannattamasta?" kysyi Aappo ja veti leveät
+kasvonsa irviin.
+
+"Kyllä se pääsee, kyllä se pääsee, on ostettu huoneet ja peltoa."
+
+"Mistä?" kysyivät kaikki.
+
+"Minulta, se iso kartano," sopersi Niiralainen.
+
+"Ja kenen rahoilla?" kysyi ukko tiukasti.
+
+"No ei niillä rahoilla niin kiirettä ole," sanoi Niiralainen.
+
+"Mutta kuka sen lopultakin maksaa?"
+
+"Kukako? -- Tietysti kunta, mutta eihän sitten tarvitse maksaa huoneen
+hyyryä, eikä opettajalle pelloista," sanoi Niiralainen.
+
+"Ja paljonko se rustinki maksaa?" ahdisteli ukko.
+
+"Kymmenen tuhatta markkaa," sanoi Niiralainen ja alkoi kävellä sahalle
+päin.
+
+"Ka sillä lailla sitä kansakoulun kannattamisesta päästään. Otetaan
+kymmenen tuhannen markan laina ja ruvetaan vuosittain korjailemaan
+ijänikuisia huonerotteloita," sanoi pilkallisesti Aappo, mutta muitten
+miesten naamat ne vetäysivät niin pitkiksi, että nehäntä vasta pitkiksi
+venyivät.
+
+"Jumalan terve," sanoi Niiralainen muutamalle sahan työmiehelle, joka
+tuli häntä vastaan ja he koettelivat toistensa kämmeniä.
+
+"Onko se sitten vielä hihhuliksikin herennyt?" sanoi ukko ja koko hänen
+ruumiinsa läpi kävi inhon väre.
+
+"Tässä keväällähän se tuli kristityksi ja harras onkin. Siellä istui
+toissa pyhänäkin ylimmällä istuimella seuroissa, ja kun puhuva veli
+kysyi häneltä, että eikös se niin ole, veli Niiralainen, että Jumalan
+lapsi ei tarvitse lakia, vastasi Niiralainen, että niinhän se on,
+niinhän se on, ja sekös se vasta papille intoa antoi, saarnasi ja huusi
+ja viuhtoi käsillään, että armosta se Jumalan lapsi elää, armostahan me
+elämme, eikös se niin ole, veli Niiralainen, että armostahan me elämme,
+johon Niiralainen taasen vakuutti, että niinhän se on, armostahan me
+elämme ja silloin nousi koko seurakunta liikkeeseen ja huusi, että
+niinhän se on, Jesus ole kiitetty, armostahan me elämme, Jesus ole
+kiitetty. -- Ja armostahan se veli Niiralainenkin elää, Jesus ole
+kiitetty," selitti miehistä joku toimessaan.
+
+Aurinko paistaa hellitti niin räykeästi taivaslaelta. Leppeä tuulen
+henki sai Valtimon vesikalvon väreilevään liikuntoon ja vasta tulleet
+kesälinnut virittivät virsiään korkealla ilmassa. Luonto oli jälleen
+uudistunut. Kaikkialla oli eloa ja liikettä.
+
+Ristiin rastiin kiertelivät käytävät sahan tontilla, mikä johti
+lankkutapuleille, mikä rima-, pinta- ja lautatapuleille, mikä
+saharakennukselle, mikä sahanhoitajan ja työmiesten asunnoille, mikä
+minne, kuka kunne. Muutamalla näistä käytävistä keksi Raution Aappo
+Heikin verkalleen astuskelevan Niiralaista kohden, joka yhä seisoi
+tuossa keskustellen tervehtimänsä sahan työmiehen kanssa.
+
+Juoksujalassa kiiti Aappo erästä toista käytävää myöten Heikkiä kohden,
+viittasi hätäisesti häntä luoksensa ja kääntyi toiselle käytävälle,
+joka johti syrjemmällä olevien lankkutapulien suojaan. Hän viittasi
+Heikkiä peräänsä pitäen koko ajan tarkalla silmällä Niiralaisen
+liikkeitä. Heikki seurasi kysyvin katsein verkalleen Aappoa. Helpommin
+hengitti Aappo, saatuaan Heikin piilopaikkaan ja huomattuaan, ettei
+Niiralainen heitä keksinyt.
+
+"Oletko kuullut kummempaa, kun ne aikovat pistää sinut rautoihin?"
+sanoi Aappo hätäisesti Heikille.
+
+"Rautoihin minut!" sanoi Heikki. "Eikö teidät?" lisäsi hän
+pilkallisesti.
+
+"Minä olen jo liian paljon pahaa tehnyt sitä kunniaa saavuttaakseni."
+
+"Minä taasen en ole mitään pahaa tehnyt."
+
+"Mutta leikki pois, Niiralainen ja setäsi olivat tuolla, vallesmanni
+saapuu kotia aivan kohta ja silloin olet satimessa," sanoi Aappo
+hätäisesti.
+
+"Niiralainen ja setä! -- Missä he ovat?" kysyi Heikki ja yritti lähteä
+heitä etsimään.
+
+"Oletko hullu!" huudahti Aappo Heikkiä pidätellen. "Malta nyt ja usko
+minua, muutoin tartut pian käpälälautaan."
+
+"Mistä syystä?" kysyi Heikki tuikeasti.
+
+"Tietysti tuosta kunnon iskusta, jonka annoit eilen metsäherralle."
+
+"Hehän aikoivat ryöstää minun puuni," sanoi Heikki.
+
+"Sitä ei laki katso -- --" Mutta samalla tuli Niiralainen näkyviin
+muutamaa käytävää myöten. Heikki ei kumminkaan vielä häntä keksinyt.
+
+Aappo veti taskustaan komean paperin, työnti sen Heikille ja sanoi:
+"Tässä on semmoinen tiketti, joka vetää Tukholmasta Amerikaan saakka.
+Pistäy pian tuohon tureikkoon," ja hän viittasi lankkutapulin takana
+kasvavaan varsikkoon, "pujottele sieltä pääjoen partaaseen, nouse
+jollekin tukkilautalle, jolla voit päästä meren rantaan. Sinulla on
+niin paljon rahaa, että pääset Tukholmaan ja ottakootpa sitten hiiren
+hännästä kiini."
+
+Helpoituksen huokaus kohosi Aapon rinnasta, kun hän näki Heikin
+käärivän tuon korean paperin kokoon ja pistävän taskuunsa. Mutta
+todellisuudessa ei Heikki ajatellut, mitä teki. Aappo odotti joka
+silmän räpäys Heikin pistäytymistä tuonne tureikkoon. Mutta sen sijaan
+sattui Heikki kääntymään Niiralaiseen päin ja samassa keksivät Heikki
+ja Niiralainen toisensa. Vakavin askelin alkoi Heikki aivan
+huolettomasti astuskella Niiralaista vastaan.
+
+"Heikki!" pääsi Aapolta tuskainen huudahdus, ja hän tarttui Heikkiä
+takin liepeeseen. Mutta Heikki ei välittänyt mistään, astui vaan
+edelleen ja tervehti Niiralaista kohottaen kättään lakkinsa lippuun.
+Mutta jäykemmin kuin ennen tervehti Niiralainen häntä ja pyörähti
+katsomaan taakseen. Sieltä tulivat metsänvahti, Seinustan ukko ja
+joukko Valtimon kylän miehiä. Kun he saapuivat lähemmäksi, kääntyi
+Niiralainen Heikkiin ja sanoi kuivalla, virallisella äänellä:
+
+"Sen johdosta mitä eilen tapahtui Kalimen ojan suussa, on minun
+velvollisuuteni hankkia poliisitutkinto ja vaatia sinun
+vangitsemistasi, mutta koska nimismies nyt ei ole kotona, tulet sinä
+tämän metsänvahti Haikolan silmällä pidon alaiseksi, siksi kunnes
+voimme sinut rautoihin kytkeä, ja tulee Haikolan tarkoin vartioida tätä
+Heikki Seinustaa, ettei hän pääse karkutielle pujahtamaan," ja jokaisen
+sanan lausui hän oikein erityisellä painolla.
+
+Heikki loi vakavan silmäyksen ensin Niiralaiseen, sitten ukkoon ja
+vihdoin muihin Valtimon kyläläisiin, ikäänkuin kysyäkseen, että
+aikovatko nämät oikein miestuumasta tehdä hänet narrikseen. Mutta hän
+luuli huomaavansa, että kaikki katselivat häntä pelon ja säälin
+sekaisilla tunteilla. Syntyi hetken äänettömyys.
+
+"Kyllä sinun on parasta alistua kohtalosi alle ja kärsiä mitä ikänä
+tulleekin," sanoi vihdoin ukko liikutetulla äänellä.
+
+"Mutta mitä, Jumalan tähden, minä olen tehnyt, kun minua näin uhataan?"
+kysyi vihdoin Heikki hiukan värähtelevällä äänellä.
+
+"Mitäkö? -- Olet lyönyt virkamiestä virantoimituksessa ja se ei ole
+leikin tekoa se," sanoi Niiralainen, entistään juhlallisempana.
+
+"Mutta hehän tukkivat minulta tien ja tahtoivat salvata puuni."
+
+"Sitä ei laki katso," keskeytti Niiralainen tuimasti, kun huomasi että
+Heikki yritti kertomaan koko eilisen päivän tapahtumat.
+
+"Laki, laki," sanoi Heikki kärsimättömästi, "se laki se on teillä joka
+paikassa, tekisi mieleni kerrankin nähdä mimmoinen kirja se on se
+lakikirja, jonka nojalla herrat saavat tehdä alemmalle kansalle, mitä
+milloinkin mieli tekee."
+
+"Kyllähän sen saat nähdä, tässä se on," sanoi Niiralainen vetäen
+samalla lakikirjan laukustaan ja ojentaen Heikille.
+
+"Onpas se aika komea kirja," arveli Heikki ja selaili sitä hetken
+aikaa, "mutta missä tässä nyt sanotaan, ettei omia puitaan saa laskea
+alas virtaa, jos herrain päähän pistää sitä estää."
+
+Niiralainen otti kirjan, selaili sitä hetken aikaa, osoitti sormellaan
+muuanta paikkaa Heikille ja sanoi: "Tuossa."
+
+Heikki otti kirjan ja alkoi lukea siitä saarnaavalla äänellä:
+
+"Joka lyöpi tuomaria tahi muuta kuninkaan virkamiestä, hänen
+virantoimituksessaan, taikka sentähden häntä kostaa, menettäköön -- hen
+-- hen -- ken -- sä --" mutta siihen takertui Heikin kieli, kirja
+putosi hänen käsistään, ja hän vetäysi taakse päin. Hän tunsi miten
+oudosti kaikki ympärillä olijat katselivat häntä. Väliin kalpenivat
+hänen kasvonsa, väliin ne taasen kävivät tulipunaisiksi, ja tuskan hiki
+vieri hänen otsaltaan.
+
+"Vallesmanni tulee," sanoi metsänvahti äkisti silmäten jokirantaan.
+
+Ja vallesmanni tulikin. Veneellä hän laski tuohon läheiseen rantaan ja
+kömpi siitä maalle. Niiralainen alkoi verkalleen astua nimismiestä
+kohden. Metsänvahti yritti tehdä samoin. Mutta Niiralainen kääntyi
+häneen ja loi samalla silmäyksen Heikkiin, merkiksi että metsänvahdin
+tuli muistaa velvollisuutensa. Heikki huomasi sen. Koko hänen
+ruumistaan karsi huomatessaan, että häntä vartioitiin kuni pahan
+tekijää ainakin. Hän tunsi miten oudosti ihmiset katselivat häntä. Hän
+olisi mielellään suonut vajoovansa maan alle heidän näkyvistään. Hän
+näki miten Niiralainen ja setänsä lähenivät nimismiestä ja puhuttelivat
+häntä. Nimismiehen kiiltävät napit välkähtelivät niin kirkkaasti
+aurinkoa vasten. Se vaikutti Heikkiin niin kamalan lumoovasti.
+
+Nimismies kääntyi venheelle. Heikin sydäntä vihlasi. Hän luuli
+kuulleensa raudan kalskahduksen. Tuntui siltä, kuin hän olisi kamalaan
+uneen vaipunut. Hän kuuli uudelleen raudan kalsketta. Hänen olentonsa
+sisimmästä kiersi tuskan väre. Hän näki miten huolettomasti nimismies
+heitti käsiraudat käsivarrelleen ja alkoi kävellä suoraan häntä kohden.
+Hänet valtasi sisällinen kauhistus. Hetkeäkään ei hän voinut enää
+seista paikallaan. Hän tunsi sisällisen pakon paeta. Arkana kuin
+räikätty jänis lähti hän täyttä karkua juoksemaan.
+
+Metsänvahti yritti perässä, mutta Raution Aappo heittiin pitkäkseen
+hänen jalkoihinsa ja metsänvahti tuikahti päistikkaa silmälleen. Ennen
+kuin hän ehti uudelleen jaloilleen, juosta vilisti Heikki jo lähellä
+noita lankkutapuleita, joiden suojassa hän oli äsken Aapon kanssa
+seisonut. Raution Aappo juosta lyyhäsi hänen perässään kiini tavotellen
+Heikkiä muka hänkin.
+
+Aappo näki miten Heikki pujahti lankkutapulein suojasta tureikkoon,
+mutta kääntyi kumminkin muuanta käytävää rantaan päin ja huusi
+metsänvahdille, että täällä Heikki menee. Hän juosta lyyhäsi rantaan ja
+huusi:
+
+"Tuolla uipi, näettekö, tuolla uipi. Jo ehti joen yli, näettekö, tuolla
+konttaa pensikkoon, kas tuolla!" ja hän viittasi käsillään
+vastakkaiselle rannalle.
+
+"Vene tänne ja pian!" komensi nimismies ja pian olikin vene paikalla,
+nimismies ja joukko muita miehiä meni veneeseen. He soutivat joen yli.
+Heikkiä etsittiin monta tuntia läheisistä seuduista, mutta turhaan.
+Häntä ei löydetty mistään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tapaukset Kalimenojan suussa levenivät pian ympäri Valtimon kylää. Pian
+kerrottiin Korven Kaisullekin, miten Heikki oli lyönyt metsäherraa ja
+miten Niiralainen ja Seinustan ukko olivat menneet alas Heikkiä takaa
+ajamaan.
+
+Kaisu käsitti hyvin, että Korven torppaan muuttaminen ja heidän
+hääpuuhansa olivat nyt turhaan rauvenneet tahi ainakin tuonnemmaksi
+siirtyneet. Hän istui kamarissaan ja neuloi paitoja. Kevätauringon
+kirkkaat säteet tunkeusivat kamarin ikkunasta sisään. Ilma tuntui
+tuolla sisällä niin tukehuttavan raskaalta. Hän otti ompeluksensa ja
+hiipi ulos. Virkeä kevättuuli tuoksahti niin suloisesti häntä vastaan.
+Hän käveli Valtimon törmälle, istui siihen vihannoivalle nurmikolle ja
+otti esille neuloksensa.
+
+Mutta päänsä kääntyi väkisinkin Seinustaa kohden. Oi kuinka halusta hän
+olisi tahtonut saada tarkempia tietoja Heikistä, mutta keneltäkään ei
+hän kehdannut kysyä, mitä he luulivat Heikille rangaistukseksi tulevan.
+Hän koetti neuloa, mutta väkistenkin jäi työ siihen.
+
+Kevään ensimäinen kukka aukasi juuri kupunsa ja pisti taivahan siniset
+terälehtensä näkyviin. Liverrellen lentivät pääskyset ristiin ja
+rastiin korjaillen pesiään kesäasunnoiksi. Ahkerassa toimessaan vetivät
+muurahaiset korsia pesäänsä tuolla törmän rinteellä. Kaikkialla oli
+eloa ja liikettä.
+
+Lasikirkkaana välähtelivät Valtimon aallot kevätauringon valossa.
+Vaalean sinervänä kaareili taivas Kaisun pään päällä.
+
+Tunti seurasi toistaan, mutta Kaisu istui vaan tuossa Valtimon ahteella
+ja neuloi. Tietämättään, tahtomattaan kääntyivät hänen kasvonsa silloin
+tällöin Seinustaa kohden, ikäänkuin ikävöiden edes jotain tietoa
+Heikistä.
+
+Mutta illan suussa myöhällä näki hän joukon Valtimon kylän miehiä keppi
+kädessä ja laukku selässä astuvan jokivartta ylös tuolta joen toista
+puolta. Turhaan etsi Kaisu niistä Heikkiä.
+
+Mutta kappaletta jälempänä muista astuskeli Seinustan ukko ihan
+yksinään. Raskain askelin näytti hän liikkuvan, näytti melkein siltä
+kuin ei jalka jalasta olisi tahtonut erota. Allapäin, pahoilla mielin
+hän Kaisun mielestä käydä nyrkkäsi siinä. Hän, jolla tähän asti oli
+ollut melkein suora, nuoren miehen ryhti, oli nyt kokonaan kumarruksiin
+painunut.
+
+Oi kuinka mielellään olisi Kaisu kysynyt jotain Heikistä, mutta sitä ei
+hän rohennut. Hän otti ompeluksensa ja kiiruhti kamariinsa. -- -- --
+
+Tavallisissa kotiaskareissaan hääräili Seinustan emäntäkin kotonaan.
+Mutta ajatuksensa olivat kokonaan toisaalla. Hän heitti silmäyksen aina
+jokivartta alas, kun sattui pihalla liikkumaan. Mutta ketään ei näkynyt
+jokiahdetta tulevaksi. Hetki seurasi toistaan, mutta levottomammin
+odotti emäntä miesten palaamista kotikylään.
+
+Tuonne uunin lieteen oli emäntä pistänyt kahvipannun ukkoa
+odottelemaan. Yhtäkkiä kuohahti se yltä. Emäntä unhotti kaiken muun ja
+töytäsi pannua kohentamaan. Mutta silloin kun emäntä sitä kaikkein
+vähimmän aavisti, aukeni ovi ja rehevin askelin lyyhäsi Raution Aappo
+sisälle.
+
+"Päivää emäntä!" sanoi hän.
+
+"Jumal' antakoon," vastasi emäntä ja loi aran, tutkivan silmäyksen
+häneen. -- "Eikö ukko tullutkaan?" kysyi hän vihdoin.
+
+"Hän tulee kohta -- jäi vaan vähän jälkeen," sanoi Aappo niin
+rauhallisesti, että emännän mielessäkin välähti jo jonkimmoinen toivon
+kipinä.
+
+Seurasi sitten hetken äänettömyys. Emäntä yritti monta kertaa kysyä,
+mutta selittämätön arkuus ja pelko estivät hänet kumminkin sitä
+tekemästä. Vihdoin karkasi hän luontonsa ja kysyi arasti:
+
+"Entäs Heikki?"
+
+"Niin Heikki -- hänellä ei ole mitään hätää, hänen onnistui päästä
+pakoon."
+
+"Pakoon!" huudahti emäntä.
+
+"Niin," sanoi Aappo ja selitti toimessaan, miten hän oli antanut
+Heikille "tiketin", miten oli neuvonut häntä pakenemaan Ameriikkaan,
+miten Heikki ei ollut ottanut ensin tätä kuullakseenkaan, vaan miten
+kumminkin oli sitten karannut, miten Aappo oli heittäytymällä
+metsänvahdin jalkoihin langettanut tämän ja hidastuttanut takaa ajoa ja
+miten hän sitten oli eksyttänyt takaa-ajajat kokonaan toiselta
+suunnalta hakemaan Heikkiä.
+
+"Voi Heikki parkaa, minun rakasta poikaani!" huudahti emäntä
+hillittömästi, mutta samalla aukeni ovi ja ukko astui sisälle.
+Kyyneltulva oli syöksähtänyt emännän silmiin, mutta samalla silmän
+räpäyksellä hillitsi hän itsensä, pyyhki vesikarpalot silmistään ja
+pysyi levollisena.
+
+Raskain askelin astui ukko sivupenkkiä kohden, heitti laukkunsa siihen,
+pisti takkinsa naulaan ja istahti penkille. Emäntä loi salaa pitkän,
+tutkivan silmäyksen häneen. Hänen mieltänsä pöyristi nähdessään ukon
+harmaantuneet hiukset, hänen köyristyneen vartensa ja hänen itkusta
+vavahtelevan alaleukansa. Sanatonna, äänetönnä pyyhki emäntä
+kahvikuppia, asetti ne pöydälle, otti liedestä pannun, täytti kupit ja
+viittasi ukkoa ja Aappoa juomaan. Kukaan ei virkkanut sanaakaan, ei
+edes Aappokaan. Kahvin juotua yritti Aappo lähteä, mutta emäntä pidätti
+hänet iltaselle. Samalla alkoi hän laittaa ruokaa pöydälle.
+
+Pian alkoi talon muukin väki päivän töiltään vetääntyä pirtille.
+Reippain askelin ja ilomielin astuivat Seinustan asukkaat pirttiin
+kukin vuorollaan. He alkoivat haastella, mutta silmättyään tarkemmin
+ympärilleen ja huomattuaan isännän ja emännän synkän, sanattoman
+muodon, kavahtivat he hiukan ja äänettömyys tarttui kaikkiin. Jokainen
+aavisti, että jotain äärettömän synkkää oli tapahtunut. Ilta kului
+kenenkään juuri mitään sanomatta, kunnes isäntä ja emäntä vetääntyivät
+makuukammioonsa.
+
+Verkalleen heitti ukko vaatteita yltään, sillä aikaa kuin emäntä
+varusteli kahvipannua aamuksi reilaan. Sitten laski hän pannun
+tavalliseen paikkaansa, mutta jäi itsekin seisomaan siihen paikkaan
+tajuamatta, mitä hänen tulisi tehdä. Pää tuntui niin raskaalle ja
+sydäntä ahdisti sanomaton tuska. Kuuma vesi tunkihe rinnasta suuhun,
+mutta väkisinkin nielasi emäntä sen jälleen alas ja pyyhkäsi silmään
+herahtaneen vesikarpalon pois. Sitten heitti hän vaatteet yltään ja
+hiipi sänkyyn, johon miehensäkin oli juuri heittäytynyt. Hän painoi
+kasvonsa miehensä poskia vasten. Ukko kiersi käsivartensa hänen
+vyötäistensä ympäri ja veti hänet lähemmä rintaansa vasten. Emäntä
+tunsi miten miehensä alaleuka alkoi jälleen vavahdella ja miten
+levottomasti löi hänen sydämensä. Nyt ei hänkään voinut enää itseänsä
+hillitä. Koko hänen ruumiinsa alkoi tutista ja hän kiersi käsivartensa
+ukon kaulan ympäri ja antoi kyyneleensä vapaasti vuotaa.
+
+"Etkö voinut lohduttaa ja rohkaista häntä, minne hän raukka nyt
+joutuu?" sanoi vihdoin emäntä hellittäen itsensä ukon syleilystä.
+
+"Sehän se juuri on pahinta, etten sitä saanut tehneeksi," sanoi ukko.
+
+Hetken aikaa he siinä makasivat vielä valveella, kunnes rauhaton uni
+ummisti molempain silmät.
+
+Seuraavana päivänä alkoivat aviokumppanit tavalliset toimensa. Heikistä
+eivät he enää puhuneet mitään, mutta hetkeksikään ei emäntä saanut
+Heikkiä mielestään. Kaikkialla tapasi hän esineitä, jotka muistuttivat
+Heikkiä ja kuta pitemmälle päivä kului, sitä haikeammaksi kävi hänen
+mielensä.
+
+Heikistä johtuivat emännän ajatukset Kaisuunkin ja kuta illemmalle
+päivä kallistui, sitä useammin ja useammin muisti hän Kaisua, kunnes
+nuo kaksi olentoa, Heikki ja Kaisu, olivat aivan eroamattomiksi emännän
+mielessä kasvettuneet.
+
+Harvoin oli emäntä Kaisua tavannut ja jos hän silloin oli jotain
+Heikistä maininnut, oli Kaisu osannut aina johtaa puheen toisaalle.
+Sentähden ei hän aluksi juuri Kaisunkaan luo mennä halunnut. Mutta kuta
+enemmin hän sitä ajatteli, sitä selvemmin tunsi hän halun siihen.
+Pian pukeutui hän pyhävaatteisiin ja lähti Lotvoselle Kaisua
+tapaamaan. -- --
+
+Lotvosen emäntä oli jo aamulla Kaisulle kertonut kaikki, mitä tiesi
+Heikin karkaamisesta. Kaisu ei kestänyt tätä kuulla purskahtamatta
+hillittömään itkuun. Kaiken päivää istui hän sitten eilisellä
+paikallaan tuossa joki-ahteella.
+
+Hän istui istumistaan siinä samalla paikalla ja neuloi. Väliin kohotti
+hän silmänsä ompeluksestaan ja tähysteli auringon paisteesta
+kimaltelevaa Valtimon vesikalvoa. Ajatukset harhailivat levottomina
+sinne tänne. Sydäntä ahdisti ja mieli tuntui niin raskaalle. Kirkas
+vesikarpalo herahti silmänurkkaan. Kaisu pyyhkäsi sen pois, ryhtyi
+jälleen työhönsä ja hyräili:
+
+    "Sydämeni on kipeä,
+    Se naputtaa kuin seppä.
+    Kuinkas rakas ystäväni
+    Saatit minut jättää?"
+
+Niin se Kaisu hyräili siinä neuloessaan, kohotti jälleen silmänsä ylös
+ja säpsähti.
+
+Heikki astuskeli Kaisua kohden tuossa jokiahteella. Heikki eikä kukaan
+muu.
+
+"No Herra hyvästi siunatkoon, tuohan on Heikki!" kuuli Kaisu tutun
+äänen selkänsä takaa.
+
+Tahtomattaan kääntyi Kaisu häntä kohden, mutta silmänsä kävivät jälleen
+sameiksi. Sydän hypähti ilosta ja kirkas kyynel syöksähti ilmoille.
+
+"Isä, isä, täällä on Heikki!" huusi Seinustan emäntä miehelleen, joka
+tuolla vähän matkan päässä hakata naksutti aidan vitaksia, hakkuu
+taukosi ja ukko ällisti ääntä kohden.
+
+"Täällä on Heikki!" toisti emäntä uudelleen, ja kirkas kyynel se
+kimalsi hänenkin silmissään. Ukko näkyi tajuavan, laski kirveen
+kädestään ja alkoi astua köperöidä toisten luo.
+
+"Jumalan kiitos, ettet toki sillä tavoin mennyt! -- Ethän tuota enää
+tuntunut paljoa paremmalle karkulaista," sanoi emäntä ja astui Heikkiä
+vastaan.
+
+Kaisu ei tiennyt mitä tehdä. Hän otti muutaman askeleen Heikkiä kohden,
+mutta seisattui sitten. Heikki ei näyttänyt paljon välittävän hänestä,
+enempää kuin emännästäkään. Kaisu heitti aran, tutkivan silmäyksen
+häneen, mutta Heikki näytti välttävän sitä. Hänen lakkinsa oli painunut
+syvään korvien päälle. Sen alta siirotti yksi hivussuortuva sinne,
+toinen tänne. Takin kaulus oli pystyssä ja laukku oli solunut alas
+tavalliselta paikaltaan. Housut riippuivat vyötäisillä ja saapasvarret
+olivat kokoon painuneet.
+
+Vihdoin loi hän raukean silmäyksen vaimoihin ja heittäysi
+välinpitämättömästi lynkäpäiksilleen nurmikolle.
+
+"Sinä olet niin väsyneen näköinen, et varmaankaan ole saanut unta viime
+öinä," sanoi vihdoin emäntä.
+
+"Enhän tuota," arveli Heikki ja oikasi itsensä pitkäkseen.
+
+"Etkö tule kotia levähtämään?" sanoi emäntä.
+
+"On luullakseni aikaa levähdellä Siperiassa," sanoi Heikki niin
+kolkolla äänellä, että molemmat vaimot kammahtivat.
+
+"Elä nyt sentään ole noin kovin toivoton, voihan Jumala kaikki vielä
+muuttaa," koetti emäntä lohdutella.
+
+"Jumala! -- Hän olisi voinut sen ennen tehdä, luulen ma, jos se Hänestä
+riippuisi."
+
+"Mutta, Herran tähden, Heikki! Syytätkö sinä Jumalaa!"
+
+Samalla saapui ukko paikalle, Heikki hypähti ylös ja keskustelu
+taukosi.
+
+"Lähde nyt kotia syömään ja levähtämään," kehoitti emäntä Heikkiä.
+
+"En uskalla, joka silmän räpäys pelkään, että tulevat rautain kanssa,
+en luule helvetissäkään tukalampaa olevan."
+
+Ukko loi läpitunkevan silmäyksen Heikkiin ja hänen ruumiinsa vavahti.
+"Semmoinen mieskö sinusta tulikin," sanoi hän, "ja mitä aijot nyt?"
+
+"Mitäkö aijon? -- Aijon mennä ja antaa heidän tappaa itseni, menen
+kirkolle, jotta saavat kytkeä minut. Hyvästi!"
+
+"Heikki!" huudahtivat naiset.
+
+"Se on miehen työtä, karkulaisesta ei ole mihinkään," arveli ukko.
+
+"No tule nyt sentään kotia syömään ja levähtämään," sanoi emäntä, "tule
+edes evästä ottamaan."
+
+"En voi karkulaisena kauvemmin elää. Nyt kun on käräjä-aika, niin menen
+kohta saamaan tuomioni; ehken sitten tulisi helpompi."
+
+"Mutta, Heikki, minulla on poronpaistia, tuoresuolasta säynäjää,
+rieskaa ja tuoretta voita, odota hiukan," sanoi Kaisu ja alkoi juosta
+kamariinsa.
+
+"Tuopa jotain juotavaa," huusi Heikki, mutta Kaisu ei enää kuullut.
+
+"Minä noudan," sanoi emäntä ja yritti mennä, mutta samalla pyörähti hän
+takaisin, "mene itse Kaisun luo juomaan," hän sanoi.
+
+Heikki näytti ujostelevan.
+
+"Mene, mene vaan," kehoitti emäntä.
+
+Heikki oli kahden vaiheilla, vihdoin yritti hän mennä, pyörähti
+kumminkin takaisin, kaivoi liivinsä povitaskusta sahalle myömistään
+tukkipuista saadun vankan setelitukon, antoi sen setälleen ja sanoi:
+"Jos minä en enää palaa, niin käyttäkää nämät; jos Kaisu tarvitsee,
+niin auttakaa häntä."
+
+Vavahtelevalla kädellä otti ukko rahat. Sanaa virkkamatta pisti hän ne
+povitaskuunsa. Heikki alkoi astua taloa kohden.
+
+"Se on oikein merkillistä, miten paljon hänestä pidän," sanoi ukko ja
+silmäili Heikin täyteläisiä lanteita, "mutta sen minä sanon eukko,
+ettei koko kylässä ole niin kunnon poikaa."
+
+Kauvan viipyivät Kaisu ja Heikki kahden kesken kamarissa, mutta emäntä
+ei mennyt heitä häiritsemään eikä ukkokaan. Vihdoin tulivat he evästen
+kanssa. Ne pakattiin Heikin laukkuun. Sekä Kaisu että Heikki olivat
+iloisemman näköisiä, juuri kuin olisivat taakan alta päässeet.
+
+"Minäkin tulen huomenna kirkolle," sanoi ukko.
+
+"Ja minä," sanoi emäntä, "ja etkö sinäkin Kaisu tule?"
+
+"Minä tulen," sanoi Kaisu ujosti.
+
+Heikki sanoi hellät jäähyvästit heille kaikille ja alkoi astua kirkolle
+päin.
+
+Liikkumattomina silmäilivät ukko, emäntä ja Kaisu Heikin jälkeen,
+liikkumattomina ja kauvan. Sanaa eivät he suustaan päästäneet. Vieno
+tuulen henki lieputti lähellä seisovan haavan lehtiä ja pääskyiset
+laulaa livertelivät likeisissä puissa. Puitten välistä tuolta vilahti
+vielä kerran nuori harteva mies, vilahti toisen ja kolmannenkin kerran.
+Mutta nyt sitä ei enää näkynyt. Ilmassa vaan raikui voimakas miehen
+rinta-ääni. Syvää surua ja hiljaista toivoa se puhui:
+
+    "Oi neito miks sä murheellisna nostat
+    Sun sinisilmäs kohden pilviä;
+    Mun, ystäväsi, vielä kerran kohtaat,
+    Ett' voin sun kyyneleesi pyyhkiä."
+
+Niin se laulu kaikui ja metsän kaiku kuletti sen monin kertaisena
+kuulijain korviin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Syyskesä oli jälleen tullut. Heinänteko oli päättynyt ja elon leikkuu
+oli juuri alkamassa. Viljavina aaltoilivat vainiot tuolla Karijärven
+kirkon kylällä. Hyinen halla ei ollut tänä vuotena merkkiäkään
+heittänyt. Mutta liikuttamattomina olivat Korven torpan pellot kesänsä
+levänneet. Rikkaruoho ja ohdake kantoivat niissä nyt täyden hedelmänsä.
+Huoneiden ovet ammottivat selällään ja suurin osa ikkunoista
+oli murskaksi ruhjottu. Ruoho oli kasvanut liikuttamattomalle
+lantatunkiolle ja kartanon oli vallannut vankka heinä. Ihmisjalka ei
+ollut sitä kesäkauteen tallannut, eikä ollut seppää, joka sen varalta
+olisi viikatetta kallinnut.
+
+Nuori ja harteva, mutta laihan ja kuihtuneen näköinen mies astuskeli
+pitkin metsäjärven rannetta. Hän ohjasi askeleensa torpan pihalle ja
+istahti siinä olevalle kivelle. Hikikarpalot vierivät pitkin hänen
+kalpeita kasvojaan. Puseron hihalla pyyhki hän hikeä kellastuneelta
+otsaltaan ja loi raukean silmäyksen ympärilleen.
+
+Aina siitä saakka kuin hän ylimetsäherraa oli viime talvena kyydinnyt,
+oli hän koko keväimen lakkaamatta uneksinut tulevaisuudestaan Kaisun
+kanssa tässä torpassa, Mutta kun hän metsäherrain kanssa riitoihin
+joutui, uskalsi hän tuskin kruunun torppariksi rupeamista ajatella. Ja
+kun hänet pahan tekijänä vankilaan tuomittiin, hävetti häntä niin, että
+päätti lähteä kohta vapaaksi päästyään Ameriikkaan.
+
+Hän kirjoitti setällensä, ettei kehtaisi enää kotikylään palata, kun
+hänelle oli kerran niin häpeällisesti käynyt. Setä kirjoitti hänelle
+pitkän lohduttavan kirjeen, jossa selitti, että kyläläiset kaikki häntä
+säälivät, eivätkä halveksi. Hän kehoitti Heikkiä tulemaan vaan kotia ja
+sitten yhdessä muitten kanssa lähtemään Ameriikkaan. Sanoipa itsensäkin
+mieli tekevän lähteä.
+
+Tämän kirjeen saatuaan heräsi Heikissä uutta elämän toivoa. Hän muisti
+jälleen Korven torpan ja ajatus omasta kodista tuolla yksinäisen
+metsäjärven rannalla alkoi häntä uudelleen vaivata. Hän koetti poistaa
+mielestään sitä, mutta siitä huolimatta haaveili hän usein, miten
+sitten tehtäisiin, jos hän ja Kaisu Korven torpan omistajiksi pääsisi.
+
+Kun kerran kyläläiset hänelle anteeksi antavat ja säälivät, niin miksi
+eivät metsäherratkin voisi sitä tehdä. Niin -- miksi ei -- --
+
+Ja kun Heikki eilen vankilasta palatessaan saapui Karijärven kirkolle,
+ei hän voinut olla Niiralaan poikkeamatta. Metsäherran puheille ei hän
+suorastaan mennä rohennut, mutta kertoi Niiralaiselle toiveensa.
+
+Niiralainen loi häneen säälivän silmäyksen ja puistautti päätään. Hän
+sanoi varmaan tietävänsä, ettei Heikki tule Korven torppaa eikä
+muutakaan torpan maata kruunulta enää saamaan, sen hän oli
+metsäherroilta itseltään kuullut.
+
+Tämä oli viimeinen isku. Ihmisiä häveten ja paeten koki Heikki päästä
+kirkon kylältä sydänmaille. Nyt ei hän enää toivonut mitään, eikä
+ajatellut mitään. Mutta päästyään tuohon Korven torpan pihalle, valtasi
+hänet jälleen niin outo ja haikea mieli. Liikahtamattomana istui hän
+siinä ikään kuin olisi paikalleen jähmettynyt. Eroaminen torpasta
+tuntui hänestä mahdottomalle. Hän istui, kuin olisi siihen paikkaan
+kivettynyt. Mutta vihdoin kohosi hän jälleen seisomaan ja alkoi
+epävakaisin askelin astuskella Raution Aapon torppaa kohden.
+
+Verkalleen vieriskeli Raision ojan vesi tasaista uraansa. Kaiken
+väriset kukkaset rehottivat sen varrella täydessä kesäisessä
+koreudessaan. Lukemattomissa laumoissa leikkivät rautikaiset
+päiväpaisteessa ojan hiekkapohjalla. Siellä täällä pyrähti harmaa hanhi
+poikueineen rannan ruohikosta, sukelti hetken aikaa ja pisti jälleen
+päänsä vesikalvoon tiedustellakseen vieläkö Heikki olisi näkösällä,
+pistäysi jälleen umpisukkeloihin ja ilmaantui sitten kaukana toisaalla
+ilmaa hengittääkseen. Heikki silmäili tätä kaikkea tarkoin. Häntä
+näyttivät huvittavan nämä luonnon keskessä eläjät.
+
+Hän kääntyi ojanvarresta ja läheni Raution torppaa. Pellot eivät olleet
+täällä paremman näköiset kuin Korven torpassakaan. Ikkunansa alle oli
+Aappo keväällä pirauttanut kourallisen ohran siemeniä. Siinä hän nyt
+köykki leikkaamassa sitä.
+
+"Tulethan parhaaseen aikaan, me muutkin lähdemme nousuviikolla," sanoi
+Aappo, "minulla ei ole enää muuta tekemistä, kuin tämän viljavainion
+korjuu. Nuo punaiset paikat heitän perinnöksi vastaisille asukkaille,
+jos jonkun päähän pistäisi muutamien satain vuosien päästä laittaa
+keitinselkänsä tänne," arveli hän ja viittasi ohdakkeista punoittavia
+peltojaan.
+
+Sanaa virkkamatta nyökkäsi Heikki päätään ja jatkoi matkaansa isolle
+kylälle. Kaikkialla olivat pellot sielläkin rikkaruohon ja ohdakkeen
+vallassa. Siemenen puutteesta olivat ne keväällä kylvämättä jääneet.
+Täyteen pakattuja vaatesäkkiä, eväskoria, matkalaukkuja, toivottomia
+kasvoja ja tylsistyneitä katseita kohtasi Heikkiä kaikkialla. Missä
+talossa ei lähdön hommia ollut, sieltä olivat miehet jo keväällä
+saha- ja liikepaikkoihin työn ansiota etsimään hajaantuneet. Ainoastaan
+kuihtuneita ja puoli alastomia lapsia oli siellä nähtävinä. Kaikesta
+huomasi, ettei mitään keinoa matkarahain tahi piletin saamiseen näillä
+ihmisraukoilla ollut. Nyt oli siis tuo muinoin varallisuudestaan
+tunnettu Valtimon kylä ihan autioksi muuttumaisillaan.
+
+Mutta kaikesta tästä ei Heikki paljoa välittänyt. Hänen huomionsa
+kiintyi mettiäiseen, joka liihoitteli kukasta kukkaan. Hän tarkasteli
+kaiken värisiä kukkasia aholla. Puoleksi kypsyneet puolat, mustikat ja
+vaaraimet rehoittivat siellä sekaseuroin. Näyttipä joku mansikkakin
+sieltä täältä punaista kylkeään. Viinamarjat, hiestanat ja tuomikot
+olivat mehevimmillään. Tuomet, haavat, pihlajat ja raidat lieputtelivat
+silloin tällöin lehtiään. Peilityyni Valtimon pinta kuvaili vaalean
+sinistä pohjolan taivasta. Illan viileys sai päivän helteestä
+kuumentuneen ilman väräjävään liikuntoon. Tämä petti katsojan silmän.
+Heikki silmäili pitkin virran kalvoa. Hieno auer näytti tanssivan veden
+pinnalla. Heikki loi silmänsä vastaiselle rannalle. Rannan ruoho ja
+kukkaset olivat väräjävässä liikunnossa. Heikki silmäili pitkin
+Valtimon rannikkoa, niin kauvas kuin silmä kantoi. Näytti siltä kuin
+etäämmällä olevat metsät ja ihmisasunnot olisivat ilmassa häilyneet.
+Valtavan vaikutuksen teki tämä Heikkiin. Hänestä tuntui juuri kuin
+olisi vaeltanut lumoavassa satumaailmassa. --
+
+Aurinko heitti viimeisiä säteitään Seinustan pirttiin.
+
+Seinustan ukko oli juuri kaksi matkakirstua valmiiksi saanut ja
+pistäytynyt ulos. Kaisu oli lastuja kokoon lakasemassa, kuin ovi aukeni
+ja Heikki työntäytyi sisään.
+
+Kuin ukon ilman lyömänä hypähti Kaisu toiseen sijaansa. Luudan varsi
+pääsi hänen kädestään ja kaatua kolahti laattialle. "Heikki!" huudahti
+hän hämmästyneenä.
+
+Verkalleen päästeli Heikki laukkua selästään. Hänen muinoin niin
+täyteläisillä hartioillaan riippuivat nyt vaatteet ikäänkuin
+kaitaisella aidaksen syrjällä. Muinoin niin vereville kasvoilleen oli
+hänen kolmikuukautinen vankeutensa heittänyt ainoastaan keltaisen nahan
+luitten päälle.
+
+Kylmä väre kiersi Kaisun ruumiin lävitse siinä Heikkiä katsellessaan.
+Mutta kun Heikki paljasti päänsä hikeä otsalta pyhkiäkseen ja Kaisun
+silmään pisti Heikin kolittu tukka, tunsi hän koko ruumistaan karsivan.
+Rangaistun pahantekijän haamu seisoi koko alastomuudessaan siinä Kaisun
+katseltavana. Hän kätki kasvonsa käsihinsä ja pillahti hillittömään
+itkuun.
+
+
+
+
+V.
+
+
+Rautaisella langalla oli vihdoinkin läänin pääkaupunki likistetty
+likemmäksi Emä-Suomen sydäntä.
+
+Ilo ja riemu oli yleinen. Koko kaupunki oli juhlapuvussa. Ylhäisten
+vierasten vastaan otto oli ruhtinaallinen. Mihin ikinä he tulivat,
+tapasivat joka paikassa katettuja juhlapöytiä. Niissä oli herkullisia
+ruokia ja monenlaisia tulisia viiniä. Samppanjaa virtasi kaikkialla
+niin runsaasti kuin "pöytävettä". Kaikkialla näkyi loistoa ja
+rikkautta. Kaupungista sai sen käsityksen, että siellä asui vaan
+miljoonain omistajia.
+
+Siihen suuntaan ne kertoivat sanomalehtien kirjevaihtajat ja samaan
+käsitykseen olivat tulleet yksityiset juhlavieraatkin.
+
+Ja juhlapäivällinen sitten tuolla kaupungin hienoimmassa ravintolassa.
+Se kesti kello neljästä kello yhdeksään illalla. Siinä syötiin
+yhtätoista ranskankielistä ruokalajia. Siinä juotiin seitsemää
+erilaatuista hienointa viiniä. Loistavia puheita pidettiin vasta avatun
+rautatien kunniaksi. Maljoja esitettiin, kilistettiin ja hurrattiin.
+
+Heti päivällisen jälkeen alkoivat tanssiaiset. Ne olivat erinomaisen
+loistavat. Siellä oli nuoria kauniita vallasnaisia kosolta. Siellä oli
+ihania impiä loistavissa tanssipuvuissaan. Oli siellä harvinaisen
+paljon rakastettavia ja kauniita nuoria rouvia, joiden huulilla lepäsi
+hieno ystävällinen hymy.
+
+Vilkas tanssi hurmasi kaikki, nuoret ja vanhat. Siellä tanssittiin
+juhlallista poloneesia, vilkasta valssia, pari pitkää ja huvittavaa
+franseesia, masurkkaa ja tukulta innostuttavaa polkkaa. Tanssin välissä
+sai tuo hieno yleisö nauttia virvokkeeksi eräässä sivuhuoneessa
+hurmaavia viiniä.
+
+Juhlasali oli kaunistettu köynnöksillä ja seppeleillä. Kaartin
+soittokunta viritti juhlallisia säveliään. Kirkas sähkölamppu loisti
+ravintolan edustalla. Sotamiehiä seisoa kärvötti ympäriinsä vahdissa.
+Mutta hurmaavassa tanssissa ja herkkupöytien ääressä kului tuolla
+sisällä yö ja vasta aamupuoleen hajaantui tuo loistava ylhäisten
+seurue.
+
+Eräässä kaupungin huonommassa ravintolassa kestittiin rautatien alempia
+virkamiehiä oluella ja yksinkertaisella ruoka-aterialla. Saivatpa
+rautatien työmiehetkin voileivän ja puoli pulloa olutta eräässä
+kolmannessa paikassa.
+
+Muu yleisö sai tyytyä siihen loistoon, mitä kaupungin kaduilla sai
+nähdä ja kuulla. Kaupunki oli valaistu. Taivas romotti monen värisenä.
+Palavia tulia oli ylenmäärin kaikkialla. Ruotsista tilattu tulittaja
+koetti parastaan tuolla kaupungin laitapuolella.
+
+Juhlakadun varteen oli pystytetty kuusimetsää molemmin puolin
+keskikatua ja niinikään riukuja. Niissä liehui lippuja, loisti lyhtyjä
+ja heilui seppeleitä. Kunniaportteja oli laitettu useampia. Äärettömän
+kokkovalkean roihutessa olivat niiden lävitse kaupunkiin saapuneet
+hallituksen jäsenet ja muut ylhäiset vieraat kulkeneet edellisenä
+iltana.
+
+Liike oli kaupungilla kaiken päivää suuri. Mutta illan tullen sakeni
+ihmisjoukko ja tunkeili mustanaan joka paikkaan, missä vaan oli jotain
+katseltavaa.
+
+Komeaa ja loistavaa oli tämä koko juhlalaitos, mutta tavattoman
+ylellistä. Tuota miniväristä loistoa ei voinut rahvas sulattaa.
+Tyytymätöntä murinaa kuului kaikkialla väkijoukossa. "Tuohon menivät
+hiellä ja vaivalla ansaitut rahat, menivät kadulle turhuuteen,"
+huokailivat työmiehet.
+
+Tuolla väkijoukossa soljui liuta ylimaan moukkiakin, jotka eivät
+näyttäneet välittävän kenestäkään. Tietämättään, tahtomattaan olivat he
+joutuneet keskelle hurmaavaa loistoa, eivätkä voineet käsittää, mitä
+riemun syytä nyt olisi. Auringon paahteesta aidastuneet ja vanukkeiset
+hivussuortuvat siirottivat lakin alta sinne tänne. Elämän huolet, huono
+ravinto ja kärsimykset olivat painaneet leimansa heidän näivettyneille
+kasvoilleen. Naisten silmät olivat vielä itkusta turvoksissa.
+
+Ja itketty sitä olikin. Ne jotka lähtivät, ne olivat itkeneet, kun
+täytyi erota sukulaisista, tuttavista ja rakkaista kotiseuduista ja
+ehkäpä myös siksi, kun täytyi jättää tänne pohjolan sinitaivas,
+valoisat kesäyöt ja kohisevat kosket. Ne jotka vielä tänne jäivät, ne
+itkivät nekin, kun eivät päässeet mukaan. Uudet harmajat sarkavaatteet,
+pitkävartiset saappaat, naisten vastavalmistetut puvut ja ainoastaan
+kaikkein tarpeellisimmat matkakapineet todistivat, että päätös muuttaa
+maasta oli hiljalleen kypsynyt ja tarkoin mietitty,
+
+Siellä on joukossa Seinustan ukko, Raution Aappo, Heikki ja Kaisu y.m.
+Valtimon kyläläisiä. Koko tämä hurmaava ylellisyys ja kirjava loisto
+tekee heihin niin kummallisen vaikutuksen. He tuntevat itsensä niin
+vieraiksi täällä, etteivät osaa edes ihmetellä kaikkea tuota koreutta.
+Kuta kauvemmin katselevat tuota hekumoivaa kaupunkia, sitä apeammaksi
+käy heidän mielensä. Sanatonna, äänetönnä harhailevat he kotvasen sinne
+tänne noista lukemattomista tulista romottavilla kaduilla, mutta sitten
+vetäytyvät he ikäänkuin sisällisen pakon vaatimina pimeisiin
+yömajoihinsa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kello on jo kymmenissä, mutta yhä vetelee Karijärven metsäherra
+levotonta untaan tuolla muutamassa laamannin sivukamarissa. Vihdoin
+tunkeutuu neitsyt sisälle kantaen kahvitarjotinta, johon monellaisia
+makeita leivoksia oli ahdettu. Vaisusti avasi metsäherra silmänsä ja
+töllisteli hämmästyneenä ympärilleen. Vähittäin alkoi hän heikosti
+aavistaa, missä oli. Hiljalleen palasivat hänen mieleensä eilisen
+päivän tapahtumat. Hän muisti juhlapäivälliset sekä kaartin
+soittokunnan juhlallisen soiton. Hän muisti nuo monellaiset
+kallisarvoiset viinit, loistavat puheet ja hurmaavan tanssin. Mutta
+sinne tanssin pyörteeseen haihtui hänen muistonsa. Illan viimeisiä
+tapahtumia ei hän jaksanut muistiinsa saada, ei vaikka olisi kuin
+koettanut. Kuinka tanssiaiset päättyivät ja miten hän sieltä oli tänne
+joutunut, se pysyi hänelle sulana arvoituksena.
+
+Hän kohosi ylös, otti kahvikupin ja laski sen tuolille. Neitsyt poistui
+huoneesta. Metsäherran pää tuntui niin raskaalle. Hänen rintansa röhisi
+niin oudosti ja sydämeen koski niin kipeästi. Vähittäin pönkkäsi hän
+itseään ylös sängystä. Päätä viemasi ja huone pyörähti toisin päin
+hänen silmissään.
+
+"Tuli taasenkin juoduksi niin turkasen tavalla," mumisi metsäherra ja
+puistautteli hartioitaan.
+
+Samalla tunkihe sisään hänen rouvansa.
+
+"Koeta, kultani, pukeutua, muut vieraat istuvat jo salissa ja aamiainen
+on valmis," sanoi rouva ja heitti synkän, alakuloisen silmäyksen
+miehensä tursistuneille kasvoille.
+
+Metsäherra ei sanaakaan vastannut, karisteli vaan rintaansa, otti lasin
+raitista vettä, joi sen ja ryyppi sitten verkalleen kahvinsa. Tuskin
+oli metsäherra saanut pukeneeksi, kun hänen tätinsä, laamannin rouva,
+koputti ovelle.
+
+"Tehkää hyvin ja tulkaa ottamaan yksi kiehautettu muna," hän sanoi oven
+takaa.
+
+Yhtenä kilinänä panivat lasit ja kahvelit, kun metsäherra rouvineen
+astui ruokasaliin. Talon perhe lukuisine vieraineen seisoi ruokapöytien
+ympärillä ja kumarteli sisään tulleille. Laamanni otti viinalla
+täytetyn ryyppylasin ja sanoi metsäherralle: "Tjenare!" Tämä läheni
+runsaasti varustettua viinapöytää, tarttui lasiinsa ja nakkasi
+huulilleen.
+
+"Äh," sanoi laamanni, "oltiin sitä aamulla hyvästi päikkäröissään,"
+kuiskasi hän metsäherralle.
+
+"Hm," sanoi tämä kartellen keskustelua asiasta, josta ei hän jaksanut
+muistaa ei pölähtävää.
+
+Sen sijaan käänsi hän punaisen nenänsä toisaalle, otti veitsen ja
+kahvelin ja alkoi hapuilla itselleen voileipää. Mutta pala ei tahtonut
+alas painua, sydäntä ellosteli ja ruumista puistautti kylmä väre.
+
+Vähittäin kääntyi hän ruokapöytään, jossa ei ollut enempää kuin
+kaksitoista eri ruokalajia. Siinä oli sherryviiniä, joka oli maannut
+kuusikymmentä vuotta kellarissa, madeiraa, mainiota valkoista viiniä,
+marsalaa, vanhaa bordeaux'ta, tulista bourgognea, likööriä ja vihdoin
+samppanjaa.
+
+Ruoka ei näyttänyt oikein maistuvan eikä keskustelukaan tahtonut sujua.
+Laamanni tarttui viinilasiin ja kumarteli seurueelle. Vilkas lasien
+kilinä seurasi sitä.
+
+Metsäherrakin tarttui lasiinsa. Aran ja rukoilevan silmäyksen heitti
+metsäherran rouva häneen. Siitä ei tämä välittänyt, kohotti vaan lasin
+huulilleen ja maistoi. Mutta sydän ei viiniä vastaan ottanut. Hän laski
+viinilasin jälleen täysinäisenä pöydälle. Helpoituksen huokaus näytti
+kohoavan metsäherran rouvan rinnasta.
+
+Vilkas keskustelu alkoi seurueessa. Aterioimista jatkettiin ja lasia
+ahkerasti kilistettiin. Metsäherrakin tarttui aina tavan takaa
+lasiinsa. Surunomaisella pelolla seurasi hänen rouvansa jokaista hänen
+liikettään. Mutta tuskin sai metsäherra huuliaan kostuttaneeksi, kun
+hänen jo täytyi laskea lasi jälleen pois. Sydän ei vastaan ottanut
+mitään. Hän puistautteli hartioitaan. Rinta röhisi niin oudosti ja
+sydämeen koski niin kovin kipeästi. Hän istahti tuolille. Pää horjahti
+hervotonna taakse päin ja koko ruumis näytti kangistuvan.
+
+"Aksel! -- Herrantähden, Aksel!" huudahti metsäherran rouva ja töytäsi
+miehensä luo. Hän tarttui miehensä käteen. Kylmä ja kankea oli se.
+
+"Aksel!" huudahti hän vielä kerran, mutta sanaakaan ei hän vastaukseksi
+saa.
+
+Sanomatoin hämmästys, hälinä ja sekamelska syntyi koko seurueessa.
+
+"Hakekaa lääkäri!" huusi metsäherran rouva.
+
+"Minä otan issikan ja menen!" huudahti eräs nuori herra ja meni. Toiset
+herrat tarttuivat metsäherraan ja kantoivat hänet sohvalle pitkäkseen.
+Värisevin käsin irroitti metsäherran rouva vaatteita miehensä yltä ja
+koetti hieroa hänen kangistunutta ruumistaan.
+
+Lääkäri tuli paikalle pikemmin kuin aavistaakaan voitiin. Hän koki
+kaikki, mitä vaan osasi hengen palauttamiseksi. Mutta voimaton oli
+tiede. Hänen täytyi vihdoin läsnä olleille ilmoittaa, että henki oli
+paennut.
+
+Metsäherran rouva painoi tulisen suudelman miehensä kylmistyneelle
+otsalle. Sitten painui hänen päänsä miehensä rintaa vasten ja sydämiä
+värisyttävä voivotus tunkihe ilmoille.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Verkalleen astuskeli ylimetsäherra pitkin kaupungin katua. Päivä oli jo
+puolessa. Pari sininauhaista herrasmiestä käveli ylimetsäherran
+jälessä.
+
+"Jopa kuuluu yksi tuupertuneen," sanoi ensimäinen sininauha.
+
+"Johan minä sitä illalla sanoin, että meneeköhän tuo niin, ettei joku
+joukosta keikahda," pitkitti toinen.
+
+Mutta ylimetsäherraa ei haluttanut tätä keskustelua pitemmältä seurata.
+Hän pyörähti kadun kulmasta rantaan päin. Hän tuli juuri Laamannilta.
+Hänen mielensä oli semmoinen, kuin on mielemme silloin, kun olemme
+joutuneet paikalle, missä kamala itsemurha on juuri tapahtunut.
+Tietämättään, tahtomattaan tuli ylimetsäherra kävelleeksi laivarantaan.
+Höyrylaiva "Aamurusko" oli juuri lähtöön valmiina. Suuri joukko
+siirtolaisia kiehui laivasillalla ja haalasi matkakirstujaan laivaan.
+Kaksi miestä seisoi tuossa vähän erillään. Toisella oli viinapullo
+kädessä.
+
+"Aina sinä tuon viinan kanssa mässäät. Eikö edes metsäherran surullinen
+loppu ole sinulle opettanut, mihin tuollainen elämä vie?" sanoi toinen.
+Ylimetsäherra tunsi hänet kohta Seinustan ukoksi ja astui häntä kohden.
+
+"Niin, niin, aivan totta, aivan totta... Olenhan minä niin onneton
+ollut -- ja paljonhan olen pahaa tehnyt, mutta isäntä," ja Raution
+Aappo kohotti viinapullon huulilleen ja maistoi, "mutta isäntä, mistä
+muualta olisin silloin lohdutusta saanut, kun on oikein," ja hän painoi
+kätensä sydämelleen, "kun on oikein ahdistanut ja käännellyt täällä.
+Mutta nyt," ja hän ojensi kätensä ruhjoakseen pullonsa kivisiltaan,
+"nyt, jos saan tästä edes ravintoni rehellisellä työllä, olkoon tämä
+viimeinen ryyppyni," ja samalla lasisirpaleet helisivät kivillä.
+
+Seinustan ukko yritti jotain vastata, mutta samalla keksi hän
+ylimetsäherran. Hän tarttui lakkiinsa ja nyökkäsi.
+
+"No jotakin minun tulee nähdä, tekinkö Ameriikkaan!" sanoi
+ylimetsäherra ja pudisti ukon kättä.
+
+"Niin herra vorsmestari, niinhän se nyt on käynyt."
+
+"No ovatko nämät kaikki teidän kyläläisiä?"
+
+"Enimmäkseen."
+
+Ylimetsäherra silmäili tarkemmin siirtolaisparvea. Kärsimykset ja
+puutteet olivat painaneet leimansa noille vanhastaan tutuille
+kasvoille. Ahdistuksen ja säälin tunne valtasi hänen mielensä.
+Liikutettuna käänsi hän kasvonsa pois ja tähysteli tyhjään avaruuteen.
+
+"Ja mikä yksin teidätkin pakoitti lähtemään?" kysyi hän vihdoin ukolta.
+
+"Hm," sanoi ukko, liikutettuna hänkin, "sitä en voi itsekään sanoa.
+Lienee tuo käynyt kuin Abrahamille, joka sai Herran käskyn lähteä
+maaltaan ja suvustaan ja isäinsä huoneesta. Niin se vaan kävi, ettei
+minulle enää maistanut ei uni eikä ruoka, en edes enää rukoilleeksikaan
+saanut tässä maassa. Minun oli joko lähteminen tahi paikalle
+menehtyminen."
+
+Samalla mennä kaahuroi Heikki heidän ohitseen laivaan. Hän loi sammuvan
+ja aran silmäyksen ylimetsäherraan. Alapäisenä ja itkeytynein silmin
+mennä nyrkkäsi Kaisu hänen perässään. Hänellä oli suuri eväsnyytti
+kainalossa.
+
+Laiva vihelsi viimeisen kerran ja koko siirtolaisliuta tunkihe laivaan.
+Ukko tarttui lakkiinsa ja nyökkäsi. Ylimetsäherra ojensi konemaisesti
+hänelle kätensä ja "Herran haltuun", kuiskasi hän ukolle.
+
+Tohisten ja puhkien alkoi laiva vähitellen irtaantua rannasta.
+Ylimetsäherrasta tuntui juuri kuin hän olisi ollut ihan yksikseen
+jäämäisillään autiolle saarelle.
+
+Laiva eteni verkalleen rannasta. Ylimetsäherra seisoi paikallaan ja
+tähysteli laivalle. Hänen sydäntään pakotti. Yhä selvemmin ja selvemmin
+tunsi hän oman tunnon soimausta siitä, ettei ollut kaikkia tehnyt, mitä
+olisi voinut. Mutta nyt se oli jo myöhäistä. Laiva kiikkui jo tuolla
+etäällä ja silmän räpäyksessä se katosi tyhjään avaruuteen.
+
+_Iissä, maalisk. 1888 -- marrask. 1891._
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Kruunun metsissä, by Juhana Kokko
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KRUUNUN METSISSÄ ***
+
+***** This file should be named 38717-8.txt or 38717-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/3/8/7/1/38717/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+http://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at http://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit http://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations.
+To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     http://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/38717-8.zip b/38717-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..67c4e99
--- /dev/null
+++ b/38717-8.zip
diff --git a/38717-h.zip b/38717-h.zip
new file mode 100644
index 0000000..9855dd0
--- /dev/null
+++ b/38717-h.zip
diff --git a/38717-h/38717-h.htm b/38717-h/38717-h.htm
new file mode 100644
index 0000000..295f607
--- /dev/null
+++ b/38717-h/38717-h.htm
@@ -0,0 +1,6389 @@
+<!DOCTYPE html PUBLIC "-//W3C//DTD XHTML 1.0 Strict//EN"
+    "http://www.w3.org/TR/xhtml1/DTD/xhtml1-strict.dtd">
+<html xmlns="http://www.w3.org/1999/xhtml" xml:lang="en" lang="en">
+  <head>
+    <meta http-equiv="Content-Type" content="text/html;charset=iso-8859-1" />
+    <meta http-equiv="Content-Style-Type" content="text/css" />
+    <title>
+      The Project Gutenberg eBook of Kruunun metsissä, by Kyösti.
+    </title>
+    <style type="text/css">
+
+body {
+    margin-left: 10%;
+    margin-right: 10%;
+}
+
+    h1,h2,h3,h4 {
+    text-align: center; /* all headings centered */
+    clear: both;
+}
+
+p {
+    margin-top: .75em;
+    text-align: left;
+    margin-bottom: .75em;
+}
+
+p.spacer {
+   margin-top:2em;
+   margin-bottom:3em;
+}
+
+hr.tb   {width: 45%;}
+
+hr.chapter {
+   width: 33%;
+   margin-top:4em;
+   margin-bottom:6em;
+   margin-left: auto;
+   margin-right: auto;
+   clear: both;
+}
+
+.poem {
+    margin-left:10%;
+    margin-right:10%;
+    text-align: left;
+}
+
+.poem .stanza {margin: 1em 0em 1em 0em;}
+
+.poem span.i0 {
+    display: block;
+    margin-left: 0em;
+    padding-left: 3em;
+    text-indent: -3em;
+}
+
+.poem span.i4 {
+    display: block;
+    margin-left: 4em;
+    padding-left: 3em;
+    text-indent: -3em;
+}
+
+.caption  {font-weight: bold;}
+
+/* Images */
+.figcenter   {
+    margin: auto;
+    text-align: center;
+}
+
+   </style>
+  </head>
+<body>
+
+
+<pre>
+
+The Project Gutenberg EBook of Kruunun metsissä, by Juhana Kokko
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Kruunun metsissä
+
+Author: Juhana Kokko
+
+Release Date: January 30, 2012 [EBook #38717]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KRUUNUN METSISSÄ ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+</pre>
+
+
+
+<h1>KRUUNUN METSISSÄ</h1>
+
+<p>&nbsp;</p>
+<h3>Kirj.</h3>
+
+<h2>Kyösti</h2>
+
+<p class="spacer">&nbsp;</p>
+
+<h4>Werner Söderström, Porvoo, 1891.</h4>
+<h4>Kuopion Uudessa Kirjapainossa.</h4>
+
+<p class="spacer">&nbsp;</p>
+
+<div class="figcenter" style="width: 292px;">
+<img src="images/kokko.png" width="292" height="350" alt="Kyösti" title="Kyösti" />
+<span class="caption">Kyösti (Juhana Kokko)</span>
+</div>
+
+<hr class="chapter" />
+
+
+
+
+<h2><a name="I" id="I"></a>I.</h2>
+
+
+<p>"Olen ajatellut, että lähtisit tänään käymään kirkolla," sanoi
+Seinustan ukko Heikille, joka omiin ajatuksiinsa vaipuneena nojasi
+lynkäpäiksillään pöydän päätä vasten.</p>
+
+<p>"Olisi kai parasta lähteä jo tänään," jatkoi ukko, joka istui pöydän
+takana tuolla Seinustan pirtissä. Lutheruksen postilla oli hänellä
+vielä avoinna edessään. Päivän saarnan oli hän juuri loppuun saanut.
+Muu talon väki oli ukon lukemasta tauottua hajaantunut ulkosalle.</p>
+
+<p>"Tänään ehtisi vielä Korven torppaan yöksi, sieltä ehtisi huomenna
+pääjoen partaaseen ja sillä tavalla pääsisi tiistaina hyvään aikaan
+kirkolle," lisäsi vielä ukko ja sipasi vankkaa mustan harmaata
+tukkaansa. Samalla tirkisti hän pienillä terävillä silmillään vankkain
+vaskisankain ylitse Heikkiä, käänti suurta mälliä suupielessään, josta
+valui ilettävää jälää sängettyneelle leuvalle, kohautti löntterömäisiä
+hartioitaan ja laski suuret nyrkkinsä pöydälle.</p>
+
+<p>Heikki kohautti myös nuorta solakkaa ruumistaan vähän pystympään ja
+silmäsi ikkunasta elokuun taivaalle, missä aurinko paahtoi ylimmällään.</p>
+
+<p>Ukko kohosi verkalleen seisoalleen, sulki postillan ja pani sen tuolla
+pöydän päässä seinällä riippuvalle kirjahyllylle. Siellä oli joukko
+muitakin kirjoja. Oli siellä suuri Raamattu, Huone-Postilla,
+Uskonharjoitus Autuuteen, Uskon-Peili, Aarre-Aitta, Kristityn Vaellus
+y.m. hartauskirjoja. Ja tuolla ylähyllyllä oli sen lisäksi vanhoja
+Lähetys-sanomia, olipa muuan vuosikerta amerikalaisia lehtiäkin.</p>
+
+<p>"Aiotteko tekin, setä, taasen hakea puita?" kysäsi Heikki astuen
+ikkunan eteen ja silmäillen Isonvaltimon aaltoja, jotka hiljalleen
+vierivät siitä ohitse yhtyäkseen muutamien penikulmien päässä olevaan
+pääjokeen ja virratakseen sitten muutamien penikulmien päässä olevaan
+mereen.</p>
+
+<p>"Niin olen ajatellut."</p>
+
+<p>"Entäs takuukirjat?"</p>
+
+<p>"Mene ja käske Jussin hakea metsänvahti tänne sillä aikaa kuin me
+syömme," sanoi ukko.</p>
+
+<p>Heikki käveli mielistellen ovea kohden, seisahtui ja näytti arvelevan,
+astui muutaman askeleen, seisahtui taasen.</p>
+
+<p>"Entäs takuumiehet," sanoi hän vihdoin.</p>
+
+<p>"Käskeköön Jussi Lotvosen myös tänne ja..."</p>
+
+<p>"Saatanhan minä taata toisena, &mdash; ettekö te, setä, takaisi minua?"</p>
+
+<p>"Aiotko sinäkin hakea puita?"</p>
+
+<p>"Täytyisihän sitä koettaa, jos..." ja siihen katkesi hänen lauseensa.</p>
+
+<p>"Niin, kauvanhan olet saanut odottaa, mutta moni on odottanut
+enemmänkin, eihän niillä metsäherroilla kiirettä ole. &mdash; Viime
+syksynäkö se olikaan, kun hakemuksen panit?"</p>
+
+<p>"Johan se oli toissa syksynä; &mdash; olisi tuota luullut kerkeävän
+vähemmälläkin ajalla, mutta hiljasethan ne herrain kiireet," sanoi
+Heikki katkerasti.</p>
+
+<p>"Niin, käskeköön Jussi vaan Lotvosen tänne, kyllä se takaa toisena
+minun kanssani sinuakin," sanoi ukko.</p>
+
+<p>Heikki lähti pirtistä.</p>
+
+<p>"Niin, niin," jupisi ukko itsekseen nojaten kyynärpäiksilleen pöytää
+vasten, "eihän se kumma ole, että mieli katkeraksi käy odotellessa
+kaksi pitkää vuotta. Ei tuo ennen toki tuommosta ollut, mistä mies
+mukavan torpan sijan löysi, niin sai sen vähemmittäkin mutkitta. Mutta
+kaikin puolinhan tuo näkyykin tämä elämä käyvän niin kovin
+mutkikkaaksi, että saa nähdä, miten sitä tästä puolin eletään."</p>
+
+<p>Pian palasi Heikki jälleen pirttiin.</p>
+
+<p>"Joko Jussi meni?" kysyi ukko.</p>
+
+<p>"Jo," vastasi Heikki.</p>
+
+<p>"Saahan tuota muka koettaa, mutta en usko siitä mitään tulevan...
+Kummalliseksihan menee tämä aika... Sai tuota ennen vähemmittäkin
+mutkitta metsää viljellä, miten parhaiten kunakin aikana kannatti,
+mutta silloin olikin Valtimon kylä varakasta ja ihmiset tulivat hyvin
+toimeen," arveli ukko.</p>
+
+<p>"Mikähän tämän ajan nyt on niin ikäväksi tehnyt," arveli Heikki siinä
+muun puheen puutteessa.</p>
+
+<p>"Kun kruunu otti metsät haltuunsa ja metsähallitus tuli, niin
+nielevät nuo suuripalkkaiset metsäherrat metsien tulot kokonaan.
+Talonpoikariepuja ahdistellaan vaan kruunun metsistä."</p>
+
+<p>"Eikö sitä voisi muuta keinoa olla kuin kruunun metsät?"</p>
+
+<p>"Eipä se ole niin helppo luopua siitä mihin kerran on tottunut."</p>
+
+<p>"Mutta tulettepahan te ja Lotvonen hyvin toimeen."</p>
+
+<p>"Kun olemme poron hoidon ja vähentyneen metsän annin varassa kokeneet
+maanviljelystämme enentää, emmekä ole antautuneet kauppiasten
+keinoihin, niin tulemme jotenkin toimeen, mutta emmepä mekään ole vielä
+niin pitkälle päässeet, että ilman kruunun metsien avutta eläsimme."</p>
+
+<p>"On siinä sentään ihmisten omaa syytäkin, kun ovat niin itsensä
+köyhdyttäneet."</p>
+
+<p>"Kun olisivat osanneet pitää itsensä erillään noista kirkonkylän
+porvareista."</p>
+
+<p>"No eivät suinkaan ne olisi voineet ketään pakoittaa kauppoihinsa, kun
+eivät itse olisi menneet."</p>
+
+<p>"Siinäpä se juuri erehdys olikin. Kun tulolähteet olivat supistuneet,
+olivat menot entisellään ja silloin alettiin ottaa velkaa ja..."</p>
+
+<p>"Ei suinkaan siitä voi kauppiaita syyttää että hätääntyneitä auttoivat
+ja..."</p>
+
+<p>"Sinä et sitä ymmärrä. Katsohan nyt, kun tulot olivat pienenneet, olisi
+pitänyt pienentää menojakin..."</p>
+
+<p>"Eivät suinkaan kauppiaat kenenkään menoja pienentää voi..."</p>
+
+<p>"No annahan nyt kun minä selitän! &mdash; Kauppiaat kehoittivat vaan
+ostamaan ja sanoivat, että jos ei rahaa sattuisi olemaan, niin
+pistetään laskuihin..."</p>
+
+<p>"No sehän oli oikein, että auttaa tarvitsevia."</p>
+
+<p>"Niin mutta kun menot olivat tulojen edelle kerran päässeet
+pyörähtämään, niin lasku kasvoi huimaavaa vauhtia ja nuo
+ihmisystävälliset porvarimme rikastuivat samalla kun kansa köyhtyi."</p>
+
+<p>Heikki katsoi epäillen ukkoa silmiin ja sanoi vihdoin:</p>
+
+<p>"Minä en voi käsittää sitä, miten velaksi anto ihmistä rikastuttaa."</p>
+
+<p>"Siinäpä se on, ettet sitä käsitä. Mutta kuulehan miten kävi
+isävainajallesi. Kaikkosen patruunan kanssa teki hän kauppaa
+vuosikymmenisen. Sieltä otti hän aina talvella jauhonsa, suolansa,
+kahvinsa ja tarverahansa. Ei siinä kitsasteltu, mielellään sieltä lähti
+mitä talossa tarvittiin. Sinne vei isäsi aina keväisin tukkinsa,
+tervansa, palkkinsa ja kaikki mitä olemaan sattui. Ensin tehtiin tili
+vuosittain, mutta sitten jäi lasku aina pitemmäksi ja pitemmäksi
+ajaksi. Kerran sitten sanoi patruuna isällesi, että olisi parasta, että
+hän antaisi hänelle velkakirjan, jotta voitaisiin saada maalle
+kiinnitys.</p>
+
+<p>"'Mikä velkakirja?' kysyi isäsi.</p>
+
+<p>"Silloin näytti patruuna laskun, joka osoitti, että isäsi oli velkaa
+5000 markkaa.</p>
+
+<p>"'Viisituhatta markkaa," huudahti isäsi. 'Ei tässä maailmassa!'</p>
+
+<p>"'Niin, semmoistahan se on teidän kanssanne, kun teitä ensin auttaa,
+niin kyllä niin kauvan hyvänä pysyy, mutta jos teille jotain
+saamisistaan mainitsee, niin sitten rupeatte, hävyttömiksi,' arveli
+patruuna ja uhkasi panna hakemuksen, jos ei isäsi hyvällä velkaa
+tunnustaisi. Siinä nyt oltiin. Ellei isäsi olisi kohta sen jälkeen
+kuollut, ei hän penniäkään olisi sinulle perinnöksi jättänyt. Samaten
+on käynyt useammalle meidän kylässä. Joko nyt käsität miten velkakauppa
+ihmistä rikastuttaa ja miten..."</p>
+
+<p>Samassa aukeni ovi ja emäntä tuli leipäläjä sylissä pirttiin.</p>
+
+<p>"Missä täältä kaikki muut ovat?" kysäsi emäntä ja laski leivät
+pöydälle.</p>
+
+<p>"Ulos kai ovat menneet," sanoi ukko ja läksi hänkin. Heikki teki
+samoin.</p>
+
+<p>"Kil kil kil kil," panivat nuorten ja vasikkain kellot pihassa. "Eivät
+nuokaan pysy ollenkaan takalolla, pyrkivät vaan tähän koluamaan...
+Huis! Menkääs siitä. Mitä teille täällä on syömistä, vaikka mitäpä sitä
+on siellä haassakaan. Kas kas, ettekö mene siitä! Eihän siellä taida
+paljo mitään sielläkään olla. Aivan ovat menneet laihoiksi. Kelpasi kai
+se ennen karjaakin kasvattaa, kun saivat käydä kruunun metsissä... No
+no, ettekö mene! &mdash; Mistäpä ne tulevat neljätkymmenet pennit jokaisen
+edestä, menkää vaan siitä! Niin, inuvat vaan nälissään. Jo häntä
+aikoihin elettiin, ettekö mene! Niillä herroilla häntä aina on uusia
+konstia. Eivät enää lehmätkään metsässä saa käydä. Kas kas, kuinka on
+vastahakoista, eivät menisi mielellään sinne. Tappaa kai nuo saa joka
+kantturan tuosta nälkää näkemästä. Onhan sitä siinäkin, kun lypsäväin
+edestä jaksaa maksaa. No jo ne viimeinkin menevät," tuumi ukko ja
+kääntyi pelloille päin.</p>
+
+<p>"Mihin te menette," huusi Heikki. "Ajattelin käydä katselemaan, eikö jo
+selkoa saisi, mitä viime öinä on turmellut."</p>
+
+<p>"Minäkin tulen," sanoi Heikki ja yhdessä he painuivat pelloille.</p>
+
+<p>Selvästi huomasi, ettei talossa oltu nukuttu. Viljelys tosin ei ollut
+vielä takaloon päin pitkälle levinnyt, juoksihan vaan kymmenkunta
+sarkaa pitkin jokivartta, mutta sitä pitemmältä oli joki-ahdetta
+viljelykseen otettu. Ukolla olikin kolme vankkaa poikaa, Heikki neljäs
+ja siihen jätkiä lisäksi. Selvään huomasi, että nykyvuosina oli yhä
+laajemmalti ruvettu viljelemään tuota hedelmällistä, savipohjaista
+joki-ahdetta. Olipa siellä täällä heitetty heinän kasvuunkin muutamia
+sarkoja ja malliksi oli oikein ostosiemenilläkin kylvetty ketoon
+heittäessä. Uhkeat, täysinäiset heinäladot todistivat kyllä, että maa
+tällä tavoin käytettynä viljelijänsä vaivat maksaisi.</p>
+
+<p>Silloin tällöin pysähtyi ukko tarkastelemaan puoleksi kypsyneitä,
+väkevästä kasvusta lakoon painuneita elopeltojansa. Oli maar se
+terääkin töhkäissyt, harvoin moista jyväläjää näkee muuallakaan
+Suomessa.</p>
+
+<p>"Onkohan hyvin vikuuttanut," sanoi Heikki, jonka oma silmä ei vielä
+ollut niin tarkistunut, että olisi itse oikein selkoa saanut.</p>
+
+<p>"Paljon on yöllä vahinkoa tehnyt," sanoi ukko ja käänteli pienellä
+kepakolla la'ossa makaavia tähkäpäitä. "Katsos nyt tuotakin päätä,
+minkä on näkönen ja tuota ... ja tuota ... ja tuota ... aijai ... on
+kerrassaan kolmas osa päitä aivan turmiolla..."</p>
+
+<p>"Ka rietasta minkä vahingon teki, mutta pakkanen se olikin aamulla,"
+sanoi Heikki katsellessaan noita ilkeän ruskeiksi käyneitä tähkäpäitä,
+joiden siikaset olivat kokoon käpristyneet, "no harvoin se juuri
+merkitsemättä heittää."</p>
+
+<p>"Eipä juuri koskaan," sanoi ukko tyynesti, "useampi syksy viepi
+pahemminkin, eikähän tässä vielä hätää ole, jos ei pahemmin ryhdy, saa
+kiittää Jumalaa, että näinkin ... kaukana vielä leivättömyys on ...
+mutta kas tuota peltoa, on vähän pystympää, siihen ei ole niinkään
+sattunut, noita lakopaikkoja se oikein vihaa."</p>
+
+<p>Toivottoman silmäyksen loi ukko takaloa kohden. "Jospa kerrankin saisi
+kuivatuksi nuo äärettömät rämeiköt ja räseiköt, mutta siihen kuluu
+monta miespolvea."</p>
+
+<p>Kun ystävämme jälleen pirttiin tulivat, oli jo ruoka pöydällä. Pian
+kerääntyivät talon miehet ja vaimotkin &mdash; niiden joukossa kaksi
+reipasta miniää &mdash; pöydän ympärille. Ukko itse istahti pöydän päähän,
+mutta emäntä taittoi vaan leipäpalasen ja alkoi syödä ilman istumatta
+tuolla alempana pöytää, pöydästä kun aina yhtä ja toista puuttui, niin
+oli mukavampi syödä noin seisapisteessä.</p>
+
+<p>Itsekullekin syömämiehelle oli asetettu oma sievä puukuppisensa täynnä
+maitokeittoa. Olivatpa vielä lusikatkin viereen laitetut, mutta niitä
+eivät syömämiehet aluksi käyttäneet. Ryystivät, ryystivät vaan partaan,
+että pirtti vastaan kajahteli. Jos yksi ryysti lujasti, niin toinen
+vielä lujemmin. &mdash; Mutta vähittäin taukosi tuo yksitoikkoinen ääni ja
+yksi ja toinen tarttui jo lusikkaan keitoksia pohjalta saadakseen.</p>
+
+<p>"Tuolla ylimaissa päinhän ne eivät kuulu ollenkaan osaavan lusikkaa
+käyttää," arveli joku joukosta.</p>
+
+<p>"Eiväthän ne siellä osaa," arveli toinen, "kourin vaan keitokset
+kupista raastetaan."</p>
+
+<p>"Olihan se meilläkin piika kerran sieltä ylimaasta, niin ei rietas
+osannut ollenkaan, kynnet vaan sekaan pälyivät, ei tietänyt ruoja, mitä
+lusikoilla tehdään," arveli vielä muuan.</p>
+
+<p>Kului sitten joku tunti, niin jo tulee Jussikin kotia. Metsänvahti ja
+Lotvonen olivat hänellä matkassa.</p>
+
+<p>Metsänvahti rupesi heti takuukirjoja laatimaan ja pian olivatkin ne
+valmiit.</p>
+
+<p>"Saattaisit kai sinä hakemuskirjatkin tehdä," tiedusti ukko.</p>
+
+<p>"No miksikäpä en," arveli metsänvahti, "mutta eipä se vorsmestari siitä
+oikein tykkää."</p>
+
+<p>"Miksi ei?" kysäsi Heikki.</p>
+
+<p>"Hm," äännähti metsänvahti.</p>
+
+<p>"Paljoko se metsäherra hakemuskirjasta ottaa?" kysäsi ukko.</p>
+
+<p>"Hm! &mdash; Markan."</p>
+
+<p>"Se on, kahdesta hakemuskirjasta kaksi markkaa," sanoi Heikki, "hulluko
+tuota ilman aikaa maksamaan rupeaa."</p>
+
+<p>"Ja seitsemästä sadasta hakemuskirjasta seitsemän sataa markkaa,"
+arveli Lotvonen.</p>
+
+<p>"Lieneekö niitä niin paljon hakijoita," tuumi ukko.</p>
+
+<p>"Sanovathan nuo mennäkin vuotena olleen. Mutta eihän niitä puita enään
+paljo kenellekään anneta. Sietäsi kai niitä meidänkin hakea, vaan
+saahan sen tyhjän pyytämättäkin," arveli Lotvonen.</p>
+
+<p>"Mutta parashan on teettää metsävahdilla hakemuskirjat ja säästää siten
+kaksi markkaa," väitti Heikki.</p>
+
+<p>"Herroja täytyy pitää mielillä, jos aikoo puita saada," sanoi Lotvonen.</p>
+
+<p>"No mitä ne siitä suuttuisivat, saatanhan minä selittää metsäherroille,
+että se tulee helpommaksi ja..."</p>
+
+<p>"Sinä olet lapsi! &mdash; Et käsitä ollenkaan tämän maailman mutkia. Ei
+niitä puita ole ilmankaan hyvä saada, valimiehille niitä annetaan ja
+joka kerran on metsäherran vihoihin joutunut, niin vaikka nälkään
+kuolkoon, sille ei mitään anneta. Muutoinkin näyttää siltä, että on
+aikomus heittää puiden anti pois. Millä häntä sitten elettänee, millä
+verot suoritettanee," sanoi Lotvonen.</p>
+
+<p>"No mutta joka kerran rehellisesti itsensä käyttää, niin ei suinkaan
+sen vuoksi..."</p>
+
+<p>"Kyllähän Lotvonen on oikeassa," keskeytti ukko Heikkiä.</p>
+
+<p>Kun Lotvonen vakuutti vielä etteivät ne olleet ennenkään puita saaneet,
+jotka muiden tekemillä hakemuskirjoilla olivat liikkuneet, niin
+päättivät ystävämme teettää hakemuskirjat metsäherralla itsellään.
+Markkahan siinäkin tosin kummastakin hakemuskirjasta hukkaan meni,
+mutta mikäpä auttoi, täytyi koettaa noudattaa metsäherrojen mieltä, jos
+mieli puita saada.</p>
+
+<p>Ja niin se Heikki varustausi lähtemään. Emäntä toi uuden
+poronnahkalaukun, johon oli pantuna säynäjää, voita, leipää ja
+poronpaistia. Heikki koppoi takkinsa naulasta, mutta ei pannutkaan sitä
+päälleen. Ripusti vaan laukun selkäänsä, nakkasi takin käsivarrelleen,
+silmäsi, hyvästijätöksi ympärilleen ja alkoi astua.</p>
+
+<p>Komeasti ne helahtelivat nuo Heikin punakuteiset puseron hihat ja
+tuppikin se niin tahilleen letkahteli Heikin astuskellessa tuolla
+joki-ahteella.</p>
+
+<p>Jokivartta olisi hänellä ollut käveltävänä kolmisen neljännestä, mutta
+kummallista! &mdash; Peltojen päähän päästyään kääntyy hän pitkin Kalimen
+ojan vartta takalolle.</p>
+
+<p>Niin takalolle! &mdash; Sinnepä oli hänen tätä samaa jälkeä parin viimeksi
+kuluneen vuoden ajalla ennenkin niin usein nähty kävelevän.</p>
+
+<p>Verkalleen se vieriskeli vesi ojassa jokea kohden ja verkalleen
+astuskeli Heikkikin takaloa kohden. Jänis laukata vinkasi
+ojanpartaalle, mutta keksittyään Heikin, pujahti se yhtäkkiä jälleen
+räseikköön.</p>
+
+<p>Tultuansa parin virstan päähän Seinustalta, pyörähti Heikki muutamien
+sylien päähän ojan varresta. Siinä kohosi sievä ylänne, oli ikäänkuin
+kartanon sijaksi aijottu.</p>
+
+<p>Hän istahti kivelle. "Kas tuohon ojan puolelle &mdash; siihenhän olen
+aikonut rakentaa pirtin ja sitten sopii siihen lisätä muitakin
+huoneita, sen mukaan kuin jaksaa. Tuonne takalon puolelle, alemma,
+sopii panna navetta, ei tule suuritöiseksi kaivonkaan teko sinne.
+Tallin, puodin ja muut huoneet sopii sitten rakentaa sivuille kuten
+ainakin," niin tuumi Heikki ja Seinustan ukkokin oli pitänyt tätä
+tuumaa hyvin järkevänä, että perustaa tähän uudistalo, eli aluksi
+ainakin torppa.</p>
+
+<p>Ja Seinustan ukon isävainaja oli ollut kahdella päällä kummanko paikan
+hän valitsisi, tämänkö vai Seinustan, ja ainoastaan joen läheisyys oli
+hänen saanut valitsemaan jälkimäisen. Avarat viljelysmaat ja kaikin
+puolin hyvät tilukset olisivat Seinustan ukon mielestä tarjona sillä,
+joka tämän paikan valitseisi, ja aikaa voittaen voisi siihen paisua
+hyväkin talo, jos vaan tekisi työtä ja pitäisi itsensä erillään
+viinasta ja kirkonkylän porvareista,</p>
+
+<p>Olisipa uudistalon perustamisesta tälle paikalle ukon mielestä vielä
+Seinustallekin etua. Kun näet kahden talon voimilla päästäisiin
+muokkaamaan noita hallan pesiä tuossa ympäristöllä, niin voisivat
+tulevat polvet olla paremmin suojatut.</p>
+
+<p>Kaikkea tätä Heikki aprikoi siinä istuessaan ja taasenkin johtuivat
+hänen mieleensä uudet, omat huoneet ja oma hevoinen, omat lehmät ja
+oma ... mutta niin, senpä hän heitti sanomatta.</p>
+
+<p>Mutta pian haihtuivat jälleen nuo suloiset kuvat, kun hänen mieleensä
+johtui, että uusi pirtti ja navettakin tuossa jo seisoa töröttäisi ja
+että jo muutamia sarkoja olisi tuolla ojitettuna, jos vaan metsäherrat
+olisivat käyneet heti tarkastuksilla; mutta Jumala ties käynevätkö
+vielä tänäkään kesänä.</p>
+
+<p>Hän kohosi istualtaan ja alkoi kävellä metsäpolkua suoraan jokivartta
+kohden. Tultuaan joki-ahteelle, kääntyi hän pitkin jokivartta matkaansa
+jatkamaan.</p>
+
+<p>Hän oli päässyt juuri parhaisiin miehuuden voimiinsa. Toisen työtä oli
+hän jo mielestään kylliksi tehnyt, vierasta leipää jo tarpeeksi
+haukannut. Selittämätöin sisällinen voima se pakoitti häntä omanokkaista
+elämää ajattelemaan.</p>
+
+<p>Elämä ei tuntunut hänestä enää elämälle, ei työ työlle, eikä ruoka
+ruualle toisen köötin alla ollessaan. Hän tunsi oikein voiman
+jäsenissään lisääntyvän ja verensä lämpenevän sitä aikaa ajatellessaan,
+jolloin saisi haukata omaa leipäänsä ja raataa omassa työssään.</p>
+
+<p>Kuta enemmän innostivat hänen tuumansa häntä, sitä kiivaammaksi yltyi
+kävelynsäkin. Oikein aika vonkaa hän kävellä viuhtoi tuota lihavaa ja
+saviperäistä joki-ahdetta.</p>
+
+<p>Tuskin oli talo ehtinyt näkyviltään kadota, kun tuolta jokimutkasta
+näkyi jo toinen. Olipa paikoin kaksikin taloa kohdakkain molemmin
+puolin jokea.</p>
+
+<p>Mutta viljelykset olivat mitättömän pienet. Ainoastaan muuan peltosarka
+juoksi jonkun matkaa kahden puolen taloa ja siinä kaikki. Nykyisemmän
+viljelykseen oton jälkeä ei missään näkynyt.</p>
+
+<p>Niinikään olivat rakennukset saaneet rapistua ihmiskäden koskematta.
+Ainoastaan siellä, missä asunto oli niin kelvottomaksi käynyt, ettei
+voinut omistajaansa talven yli suojata, kotistettiin sitä siksi, että
+hätä hätää toimeen tuli. Kaikkialla kaikui tuo sama valitusvirsi, että
+sietäsihän sitä meidänkin koettaa laittaa hakemusta, mutta mitäpä siitä
+sitten hyvää olisi. Eihän niitä enää puita anneta paljo kenellekään. On
+melkein turhaa haaskata työaikaansa ja rahaansa hakemuksiin, kun ei
+siitä kumminkaan mitään hyvää lähde.</p>
+
+<p>Muutamat lisäsivät vielä, että herrain tarkoitus lienee kädestä pitäen
+pakoittaa meitä varastamaan. Toiset taasen arvelivat, että olisi
+parasta, että joka kynsi lähtisi Amerikaan, kun tämä elämä täälläkin
+niin tukalaksi käy.</p>
+
+<p>Jalkaportaat johtivat joen yli ja jalkapolku vei suoraan sydänmaata
+kohden. Heikillä oli vielä kaksipenikulmainen taival, ennenkuin pääsisi
+yökortteeriinsa, Korven torppaan.</p>
+
+<p>Noin puoli venäjän virstaa jokivarresta, avaantui oikealta pitkin kylän
+takaloa kulkeva laaja Koukeron neva. &mdash; Heikki kierrätti vasempaan
+päästäksensä nevan päitse sen takana oleville kankaille.</p>
+
+<p>Vyötäsiä myöten kasvoivat nevan ympäristöllä olevat korpimaat heinää.
+Kelpasi kai siellä kylän lehmien elellä. &mdash; Mutta kun kylän varallisuus
+oli kerran muutoinkin niin kurjaksi käynyt, niin olivat eläimetkin vaan
+muutamiksi supistuneet.</p>
+
+<p>Eivät olleet tottuneet nämät ihmiset lehmän annilla rahaa ottamaan.
+Juustokahvia sitä vaan juotiin, kun lehmän antia liijemmin oli. Ja tuo
+köyhiä asujamia kovin rasittava laidunvero sitten! &mdash; Niin &mdash; joka
+paikkaanhan ne herrat nykyjään nokkansa pistävät. Ei häntä enään tiedä
+mitä eteensä ottaisi. Hävittää kai niistä nuista kantturoistakin saa
+joka sorkan, milläpä niistä suuria veroja maksettanee! &mdash; Niin olivat
+kyläläiset vuodesta vuoteen vaikeroineet ja aina enemmän ja enemmän
+olikin karja aikojen kuluessa kylästä supistunut. &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Jänis juosta vihkasi polun ylitse. Pari metsikanaa pyrähti lentää
+räpäköimään läheisen puun alta. Ja oravakin ritisi tuolla puun
+latvassa. Tuo hiekkaperäinen kangasmaa kasvoi runsaasti mustikoita.
+Puolatkin alkoivat jo näyttää toiselta kyleltä punaisia pilkkuja.
+Ruohonkortta ei kankaalla näkynyt, sammalta ja valkoista jäkälää vaan
+kasvoi puolan ja mustikan varsien juurilla.</p>
+
+<p>Hyvin olivat metsätkin mitättömiksi nyyristyneet näiltä seuduilta.
+Vasta noin penikulman verran jokivarresta alkoi ilmaantua tukki- ja
+rakennuspuiksi kelpaavia petäjiä. Mutta sitten avautui eteen suuri
+palomaa. Suurta vahinkoa oli kytövalkea siellä tehnyt. Neljännesmääriä
+oli rietas maata ja metsää tuhonnut ja kenties miten laajalta olisikaan
+kulkenut, elleivät ympärillä olevat laajat suot olisi sitä ehkäisseet.
+Kasvullisuus loppui kokonaan. Mustatyvisiä kuivuneita puita seisoa
+taarotti vaan taajassa. Puoleksi karisseitten oksien välitse näkyi
+mustaa maata niin pitkälle kuin eroittaa voi. Missä tuli oli
+kasviaineita runsaammin uhriksensa saanut, siinä paistoi vaan harmaa
+tuhka. Vähän ylempänä sitten, puitten latvapuolilla, siirotti puoleksi
+kellastuneita havupuitten oksia. Siellä täällä seisoa taarotti
+kuusipuita, jotka olivat ihan latvaa myöten mustiksi muuttuneet. Poikki
+palaneet puut olivat kaatuneet ristiin rastiin pystöön jääneitä puita
+vasten. Missä puu oli päässyt maahan asti kellistymään, siihen oli
+jäänyt jälelle ainoastaan musta kekäle. Yhtään eläintäkään ei
+palomaalla ollut. Eloa ja liikettä ei missään näkynyt. Haudan
+hiljaisuus vallitsi kaikkialla. Luonto oli kerrassaan kuollut. Haukka
+vaan tuolla ilmassa lentää leijuili ympäriinsä. Laskeusi väliin alemma
+ja kohosi taasen ylös ilmaan, kunnes keksi Heikin. Alkoi liidellä
+ympäriinsä Heikin pään päällä. Laskeusi taasen alemma ja alemma, nousi
+yhtäkkiä ylös ilmaan ja alkoi lentää suoraan palomaalta pois.</p>
+
+<p>Kun ei mitään erinomaisempaa ollut, mikä Heikin huomiota olisi
+puoleensa kiinnittänyt, vaipui hän jälleen omiin ajatuksiinsa. &mdash;
+Tuntui niin oudolta ja yksinäiseltä tämä elämä.</p>
+
+<hr class="tb" />
+
+<p>Ajatuksiin vaipuneena vaelsi Heikki palomaan halki. Polkunsa johti
+hänet Raision ojan varteen. Raution torpan viljelyksiä alkoi jo
+ilmaantua ja siitä ei ollut kaukana Korven torppakaan. Heikki saapui
+korpimaalle, jossa kasvoi vartevaa kuusi- ja koivumetsää. Sen juurella
+oli tuuhea hillan varsikko. Heikki kumartui poimimaan hilloja. Aurinko
+oli jo lännelle kallistunut.</p>
+
+<p>Yhtäkkiä kuuli hän outoa koppasemista takaansa polulta. Hän pyörähti
+ympäri. "Pä ... ä ... ä ... ä ... ää!" äänsi perässä tulija ja töytäsi
+nuuskimaan Heikin käsiä.</p>
+
+<p>Samalla kajahti metsä ja ilman läpi raikui heleä laulu:</p>
+
+<div class="poem"><div class="stanza">
+<span class="i4">"Kuules kultani näin!<br /></span>
+<span class="i4">Ja tules tänne päin!<br /></span>
+<span class="i0">Minulla on niin ikävä, kun yksin tänne jäin.<br /></span>
+<span class="i4">Heti sulle sydämeni,<br /></span>
+<span class="i4">Antaisin mä kultaseni,<br /></span>
+<span class="i0">Kun vaan täksi hetkeksi tulisit mun luokseni."<br /></span>
+</div></div>
+
+<p>Niin se laulu kaikui ja omituisesti sykähti Heikin rinta.</p>
+
+<p>"Tuku lampia, tuku lampia, tuku, tuku, tukuu," kaikui taasenkin
+metsässä.</p>
+
+<p>Heikki ei enää voinut hillitä kauvan pidätettyjä tunteitaan.</p>
+
+<p>Ne puhkesivat ... ei, ne raikuivat ilmassa:</p>
+
+<div class="poem"><div class="stanza">
+<span class="i0">Tules tänne kultaseni lohduttamaan minua!<br /></span>
+<span class="i0">Sillä minun sydämmeni halaa nähdä sinua! &mdash;<br /></span>
+</div><div class="stanza">
+<span class="i0">Sinussapa sydämmeni lohdutuksen löydän viel',<br /></span>
+<span class="i0">Vaikka se on niin kaukana ja eksyksissä surun tiell'.<br /></span>
+</div></div>
+
+<p>"Pöh!" kuului ääni ja nuori iloinen tytön veitikka pujahti viidakosta.
+"Pä ... ä ... ä ... ä ... ää!" oli ensimäinen vastaus ja juotto
+hyökkäsi tytön käsiä nuuskimaan.</p>
+
+<p>"Ka täällähän sinä oletkin hupakkoni! &mdash; Mutta mikä sinut tänne
+viskasi? Oletko menossa kirkolle?"</p>
+
+<p>"Sinnehän minä menen."</p>
+
+<p>"Niin, kylläpä tiedän, sinähän hankit uudistorppaa. &mdash; Mutta tiedätkö
+mitä sinun ensin pitää hankkia, kun torpan laittoon rupeat?"</p>
+
+<p>"Minunko? &mdash; No tietysti pirtti, tahi ainakin sauna."</p>
+
+<p>"No entäs sitte?"</p>
+
+<p>"Pä ... ä ... ä ... ä ... äää!"</p>
+
+<p>"Tietysti peltoa."</p>
+
+<p>"No entäs sitten?"</p>
+
+<p>"Tietysti navetta ja talli."</p>
+
+<p>"No entäs sitten?"</p>
+
+<p>"Tietysti hevonen, lehmä ja lampaita."</p>
+
+<p>"Hihhihhih! &mdash; Entäs sitte?"</p>
+
+<p>"Hahhahhah! &mdash; Vaikkapa akka!"</p>
+
+<p>"Pä ... ä ... ä ... ä ... äää!"</p>
+
+<p>"Sittekö vasta?! &mdash; Hihhihhih."</p>
+
+<p>"No vaikkapa ennenkin, jos niin tahdot."</p>
+
+<p>"Pä ... ä ... ä ... äää!"</p>
+
+<p>Näin keskustellen painui seurue Raution torppaa kohden.</p>
+
+<p>Silmät puhuivat omaa kieltänsä ja heleä nauru kajahteli kauvas metsään.</p>
+
+<p>Tuskin he huomasivatkaan, ennen kuin olivat jo joutuneet ihan kaikki
+Raution torppaan.</p>
+
+<p>"Ka, Raution Aappo!" &mdash; huudahti Korven Kaisu, sillä se oli tuon
+tyttöhupakon nimi, ja osoitti tuossa veräjän pielessä lojuvaan mieheen,
+joka kömpi verkalleen seisalleen, käänsi suuren nenänsä ja lihavan
+puoleiset leveät kasvonsa ystäviämme kohden ja alkoi keikkasta &mdash; suu
+pilkallisessa hymyssä &mdash; heidän luokseen.</p>
+
+<p>Toinen jalka oli hänellä kasvanut kappaletta pitemmäksi toista, joten
+hänen kävelynsä näytti jokseenkin lystikkäältä. Hän asettui seisomaan
+pitemmälle jalalleen tukien lyhemmän jalan varpailla ruumistaan
+tasapainossa.</p>
+
+<p>Hän tirkisti niin veitikkamaisesti silmiin ensin Heikkiä, sitten Kaisua
+ja vilkasi niin merkillisen ivallisesti sitten heitä kumpaakin ja
+lausui vihdoin:</p>
+
+<p>"No emmehän me sinua vihaa, vaan emme sinua olevankaan sois."</p>
+
+<p>"Pä ... ä ... ä ... äää!" äänsi juotto.</p>
+
+<p>"Joko te kauvan niin viisas olette olleet?" kysyi Kaisu.</p>
+
+<p>"Alusta luomisesta! &mdash; Mutta ken tuota olisi uneksinut," ja taasen hän
+vilkasi heitä kumpaakin silmiin, "mutta kyllähän se vakka aina kantensa
+valitsee ja yhdenlaiset linnuthan ne parhaiten pesivät. &mdash; &mdash; Joko
+teillä kauvan noin lysti on ollut?"</p>
+
+<p>"Pä ... ä ... ä ... ä ... äää!"...</p>
+
+<p>"Minkälaiset kylvöt teillä ovat?" sanoi vihdoin Heikki kääntääkseen
+puhetta toisaalle.</p>
+
+<p>"Hyvät kylvöt, kauniit kylvöt, monellaista kukkaa."</p>
+
+<p>"Taisitte aikaisin tehdä?"</p>
+
+<p>"Ei se ollut aikanen. &mdash; Korven torpassakin oli jo oltu aikaa yläällä."</p>
+
+<p>"Pä ... ä ... ä ... ä ... äää!" Tuku piikaa tukuu! &mdash; &mdash; Hyvästi!"
+sanoi Kaisu ja alkoi mennä takaperin kotiansa kohden.</p>
+
+<p>"No elä nyt vielä mene!" sanoi Aappo.</p>
+
+<p>"Menenpä suottakin!" sanoi Kaisu samalla kuin hänen ja Heikin palavat
+silmät seurasivat toisiaan.</p>
+
+<p>"No mihin sinulla semmoinen hoppu on?"</p>
+
+<p>"Mitä te olette semmoisia! &mdash; Hyvästi!"</p>
+
+<p>"Pä ... ä ... ä ... ä ... äää!" pani juotto ja seurasi tyttöä.</p>
+
+<p>"Hyvästi, hyvästi! &mdash; Koeta vaan kiinnittää länkiä olkapäihin, sen minä
+sanon, ettei mies mistään parane ja hyvä siitä lopultakin tulee, ei se
+siitä sakene..." huusi Aappo.</p>
+
+<p>"Hyi kun te olette ilkeä!" &mdash;</p>
+
+<p>"Sen minä vaan sanonkin, että sinusta tulee vielä onnen poika, kylän
+raittiin tyttö ja semmoisen äidin kasvattama. &mdash; &mdash; Mutta ethän vaan
+kirkolle asti ole menossa?" kysyi Aappo Heikiltä.</p>
+
+<p>"Semmoinenhan se oli aikomus."</p>
+
+<p>"Niin, sinulla on torpan laiton puuhat?"</p>
+
+<p>"Niinhän ne ovat &mdash; ja vähän muutakin asiaa."</p>
+
+<p>"No mitä sitten &mdash; vissiinkin tuumit puiden hakemista?"</p>
+
+<p>"Niin."</p>
+
+<p>"Hahhahhah! &mdash; Oletko lapsellinen?! &mdash; Etkö tuota jo ole tullut
+näkemään, mimmoista huushollia se on tuo metsähoito; kuluttaa ensin
+viikkokausi parasta työaikaa, maksaa päälliseksi kartoista,
+hakemiskirjoista, takuukirjain todistuksista ja kumarrella sitten
+metsäherroja, kaikki turhaa. &mdash; Ainoastaan ne, jotka osaavat tekeytyä
+metsäherroille hyvin ulkokullatun näköisiksi ja haukkua kanssaveljiään
+metsän varkaiksi, ainoastaan ne saavat puita, jos sattuu. &mdash; Mutta
+kylän rehellisimmille miehille ei puita anneta, ei vaikka itkisi ja
+inusi, vaivataan vaan käräjiin metsän hakkuusta muka, kuten tiedät
+Lotvosellekin käyneen. Vuosikausia niitä sitten pinkutetaan käräjillä;
+sillä aikaa kun oikeat metsän varkaat kävelevät rehellisinä miehinä,
+kuletetaan koko kylän väki käräjille, vieraiksi miehiksi muka. Niin
+sitä rehellisille ihmisille tehdään. Ei, opi viisaaksi poikaseni &mdash;
+koskei kerran puita muutoin saa, niin paras on varastaa. Siitä ei syytä
+kukaan, jos viisaasti menettelee."</p>
+
+<p>"Hyvästi!" sanoi Heikki, jota jo alkoi kauhistaa Aapon puheet.</p>
+
+<p>"Hyvästi! &mdash; Mutta usko vaan minua ettei rehellinen ihminen nykyisen
+metsähoidon aikana hyödy."</p>
+
+<p>"Jolla kerran oma torppa niinkuin teilläkin, ja viitsii siihen työtä
+tehdä, niin sen en usko varastaa tarvitsevan," arveli Heikki ja alkoi
+kävellä.</p>
+
+<p>Raution Aappo ottaa lyyhäsi muutamia askelia hänen jälkeensä, asettui
+taasenkin seisomaan pitemmälle jalalleen tukien maasta lyhemmän jalan
+varpailla ruumistaan tasapainossa, suunsa vetäysi pilkalliseen hymyyn
+kuullessaan Heikin puhuvan omasta torpasta ja hän jatkoi:</p>
+
+<p>"Oma torppa! &mdash; hahhahhah! &mdash; Oma torppahan se oli Korven vaarillakin.
+Hän oli nuori ja raitis, samoin kuin sinäkin ja hänen vaimovainajalleen
+ei kylässä vertoja tietty, pani mihin työhön hyvänsä. Kolmisen kymmentä
+vuotta tekivät he työtä, perkasivat niittyjä ja väänsivät kantoja kuin
+nuoret karhut, kasvoi heille kaksi soreaa poikaa, yhtä rotevia kuin
+vanhemmat ja halukkaita työhön kuin muurahaiset; uusia aloja aikoivat
+he viljelykselle voittaa. Mutta mikä onnettomuus! Heinävuosi tuli
+mitättömän huono, halla vei syksyllä ihmisten ruuan.</p>
+
+<p>"Ei hätää, arveli Korven vaari, menemme poikain kanssa keväillä
+tukkiurakoille... Tuli sitten kevät. Kova kuume ruhjoi vuoteesen kaikki
+kolme miestä, eläinten ja ihmisten eväät alkoivat loppua. Muori sanoi
+hourivalle miehellensä: On tuolla perkkausmaalla kymmenen syltä vanhoja
+koivuhalkoja, meille on sitä paitse halkoja nykyvuosina niittyjä
+perkatessa hakattu enemmän kuin polttaa ehdimme, minä toimitan ne
+rahaksi, lahovat ne kuitenkin, kun emme itse niitä tarvitse. &mdash; Tee
+niin, vastasi heikko sairas ja niin se muori tekikin.</p>
+
+<p>"Tuskin oli vaari parantunut, kun jo metsänvahti kävi hänelle
+ilmoittamassa, että oli torpan kontrahdin rikkonut ja että hän sen
+vuoksi tulee torpasta häädettäväksi niin pian kuin asia on laillista
+tietä loppuun ajettu. Niin se käypi, kun on oma torppa! &mdash; hahhahhah."</p>
+
+<p>"Hm!" sanoi Heikki ja silmäsi vielä hyvästijätöksi taaksensa Aappoa,
+jonka silmät loistivat voiton riemusta, mutta huomattuaan Heikin
+vakavasta katseesta, ettei hän vieläkään ollut saanut häntä
+vakuutetuksi siitä, että metsän varkaus on välttämätöin, jos mieli
+elää, huusi hän vielä Heikille jälkeen:</p>
+
+<p>"Sinä olet näemmä saanut päähäsi körttisten houreita, mutta antaahan
+ajan kulua, niin kentiesi vielä neuvojani tarvitset ja silloin tulee
+meistä hyvät ystävät."</p>
+
+<p>Heikki jatkoi vaan matkaa enää päätäkään taakseen kääntämättä.
+Raisionojan vartta käveli hän Korven torppaa kohden.</p>
+
+<p>Aapo oli hänen mieleensä johtanut Korven torpan asujanten kohtalon. Hän
+oli aina kuullut säälitettävän Korven vaaria sentähden, että hänen
+täytyi jättää koko elämänsä työnteko muiden hyväksi ja luopua torpasta
+mitään korvausta saamatta; oli hän myöskin kuullut sanottavan, että syy
+tähän oli se, että vaari oli vastoin torpan kontrahtia myönyt torpasta
+halkoja, mutta että asia olisi noin viatonta laatua kuin Aapo sanoi,
+sitä ei hän oikein uskonut.</p>
+
+<p>Korven torpan viljelyksiä alkoi jo ilmaantua. Tuossa oli pari ladon
+alaa ihmiskäden raivaamaa niittyä. Mutta metsä oli jälleen sen
+valtaamaisillaan. Pitkin ojan vartta kulki Heikki edelleen. Perkkuumaa
+loppui pian ja jälleen tuli hän raivaamattomalle korpimaalle, missä
+koivut ja kuuset sekaseuraisin rehentelivät. Pitkää heinää kasvoi
+niiden juurilla.</p>
+
+<p>Aukeni jälleen uusia perkattuja niittymaita ja pian jo töröttivät
+Korven rakennuksetkin tuossa Heikin nokan edessä. Niiden takaa välkkyi
+ilta-auringon kultaamana Raision järven lasityyni pinta. Torppa oli
+juuri siinä paikassa, mistä Raision oja alkoi järvestä.</p>
+
+<p>Oli siinä jo pelloksikin raivattu koko palsta tuota hedelmällistä ojan
+vartta, mutta kaikki näyttivät nyt olevan aivan umpeen uikahtamassa.
+Suuri osa oli kokonaan ketoon ryöstäytynyt, ja se, mitä vielä sulana
+oli, sekin oli juolaan ja rikkaruohon vallassa.</p>
+
+<p>Torpan rakennukset olivat vielä jotenkin kunnossa, katot vaan olivat
+rappeutumassa ja navetta kokonaan lytistymässä.</p>
+
+<p>Heikki astui porstuaan. Vasemmalla oli huoneen kehä, joka oli siinä jo
+vuosikymmeniä valmistamatonna seisoa töröttänyt. Hän avasi pirtin oven
+oikealta ja työntäytyi sisään. Tuli siistiin valoisaan huoneeseen.</p>
+
+<p>Pirtissä ei muita asujia ollut kuin vanhanpuoleinen hartiakas vaari,
+joka lojui vuoteellaan tuolla karsinaikkunan puolella.</p>
+
+<p>"Hyvää iltaa!" äänsi Heikki.</p>
+
+<p>"Jumal' antakoon! &mdash; Mistäs tämä nuori mies on?" kysyi vaari pystympään
+kohoten ja silmiään hieroskellen.</p>
+
+<p>"Olenpahan tuolta. &mdash; Seinustan miehiä."</p>
+
+<p>"Oletko sinä Simunavainajan poikia?"</p>
+
+<p>"Olenhan tuota."</p>
+
+<p>"Kas niin ne nuoret kasvavat, etkös sinä ollut Kaisun kanssa yhtaikaa
+rippikoulussa, muistelen Kaisun joskus puhuneen, että sinä olit paras
+vastaamaan ... mutta mihinkä se Kaisu nyt tästä lienee pistäytynyt,
+kun..."</p>
+
+<div class="poem"><div class="stanza">
+<span class="i0">"Istuissani ja murheissan<br /></span>
+<span class="i0">Otin minä pännän käteeni,<br /></span>
+<span class="i0">Jolla aijon kirjoittaa,<br /></span>
+<span class="i0">Kuin on pitkät mun päiväni,<br /></span>
+<span class="i0">Frallallaa fralihili fralilali frallallaa.<br /></span>
+</div><div class="stanza">
+<span class="i0">Sinun sini silmäsi<br /></span>
+<span class="i0">Sytytti sydämen palamaan;<br /></span>
+<span class="i0">Sinun kasvois kauneus<br /></span>
+<span class="i0">Ijäti muistuu mielehen,<br /></span>
+<span class="i0">Frallallaa fralilali fralilali frallallaa."<br /></span>
+</div></div>
+
+<p>Niin sieltä pihalta laulu kajahteli, askelia kuului portailta ja
+porstuasta, ovi aukeni ja Kaisu tuli sisään.</p>
+
+<p>"Pöh! &mdash; Johan sinäkin olet täällä," sanoi hän Heikille, sieppasi
+huivin, viskasi sen hartioilleen, ja läheni taasen ovea.</p>
+
+<p>"Minnekäs nyt?" kysäsi vaari.</p>
+
+<p>"Ajattelin käydä kokemassa noita koukkuja," sanoi Kaisu ja samalla
+kohtasivat Heikin ja Kaisun silmäykset toisiaan.</p>
+
+<p>"Miksi et heitä laukkua seljästäsi?" sanoi Kaisu Heikille.</p>
+
+<p>"Niin &mdash; taitaapa sitä talossa saada yösijaa," arveli Heikki vaariin
+kääntyen.</p>
+
+<p>"Onhan tässä lämmintä," arveli äijä.</p>
+
+<p>Mutta Heikin ja Kaisun silmäykset seurasivat vaan toisiaan.</p>
+
+<p>Heikki riisui laukun seljästään, työnsi sen penkin alle, raappasi
+korvallistaan ja sanoi vihdoin Kaisulle:</p>
+
+<p>"Järvellekö aijot?"</p>
+
+<p>"Niin."</p>
+
+<p>"Jos minäkin tulisin."</p>
+
+<p>"Tule," sanoi Kaisu ja pyrähti ulos.</p>
+
+<p>Heikki pisti takin päälleen ja seurasi perässä.</p>
+
+<p>Nopeasti kuin orava hypähti Kaisu veräjän ylitse, otti airot, auskarin
+ja melan viidakosta ja alkoi hipsutella rantaan.</p>
+
+<p>Samalla pyrähti peippo viidakosta ja lensi läheisen koivun oksalle.</p>
+
+<div class="poem"><div class="stanza">
+<span class="i0">Peippo se pieni lintu<br /></span>
+<span class="i0">Aamuruskon siivillä<br /></span>
+<span class="i0">Lenteli hän sinne tänne<br /></span>
+<span class="i0">Etsien itsellensä ystävää.<br /></span>
+</div><div class="stanza">
+<span class="i0">Vaan kun ei hän löytänyt,<br /></span>
+<span class="i0">Niin hyppäsi oksalle laulamaan,<br /></span>
+<span class="i0">Lauleli hän tälläkin lailla:<br /></span>
+<span class="i0">"Minä se yksin maailmassa oon."<br /></span>
+</div><div class="stanza">
+<span class="i0">"Maailmassa avarassa<br /></span>
+<span class="i0">On niin monta ystävää,<br /></span>
+<span class="i0">Vaan ne on niin sangen harvat,<br /></span>
+<span class="i0">Jotka ne liittonsa pitävät."<br /></span>
+</div></div>
+
+<p>Niin se Kaisu hyräili peipposen nähtyänsä.</p>
+
+<p>Pian oli Kaisu valkamassa ja puottaa romahutti venevärkit veneeseen,
+mutta samalla oli Heikkikin rannassa, sieppasi auskarin ja syyti veden
+veneestä. Yhtä haavaa tarttui neljä kättä veneen keulaan ja vene
+soljahti vesille.</p>
+
+<p>Heikki tarttui airoihin ja Kaisu ohjasi venettä koukkuja kohden.</p>
+
+<p>Elokuun aurinko oli mailleen menossa. Viimeisiä säteitään heitti se
+metsäjärven rasvatyynelle pinnalle. Heikin ja Kaisun silmäykset
+kohtasivat toisiaan, mutta pian kääntyivät molempain katseet ylös,
+siellä taivaalla ne sitten harhailivat hetkisen. Kaisu vilkasi taasen
+Heikkiin ja loi sitte silmänsä itää kohden, sieltä oli ohutta pilven
+verhoa taivaalle kohoamassa. Samalla vilkasi Heikki Kaisuun ja heitti
+sitten silmäyksen pitkin järven pintaa etelään &mdash; aivan oikein &mdash;
+sieltä lähtee hieno väre pitkin vesikalvoa pohjaiseen päin... Molemmat
+vilkasivat taasenkin toisiinsa ikään kuin sanoakseen: Jumalalle olkoon
+kiitos!</p>
+
+<p>Heikki veteli taasen vinhemmin, mutta pian pyöräytti Kaisu perän
+läheisen vavan luo, vetäsi siimasta ja samalla loiskahti aikalainen
+ahven veneeseen, hyppeli siinä kunnes sai auskarilla kolahduksen
+otsaansa.</p>
+
+<p>Sitten he kulkivat koukku koukulta, kunnes olivat kaikki koetut.</p>
+
+<p>"Kalastipahan siksi, että syömään päästään," arveli Kaisu.</p>
+
+<p>Tämä oli ensimäinen sana minkä he toisilleen olivat virkkaneet koko
+kalastusretkellä, eikä Heikki tiennyt mitä siihenkään vastaisi. Hänellä
+tuntui olevan niin paljon Kaisulle sanomista, mutta kuolemakseenkaan ei
+hän tietänyt mistä päästä alkaisi. Hän mietti hetkisen, vaan kun ei
+muuta keksinyt, tarttui lujemmin airoihin, veteli vinhemmin ja alkoi
+laulella:</p>
+
+<div class="poem"><div class="stanza">
+<span class="i0">"Mökkini laitan maantien viereen<br /></span>
+<span class="i0">Ja maalaan sen keltaiseksi ja -seksi,<br /></span>
+<span class="i0">Mökkini laitan maantien viereen<br /></span>
+<span class="i0">Ja maalaan sen keltaiseksi.<br /></span>
+</div><div class="stanza">
+<span class="i0">Kun kultani tulee lähelle,<br /></span>
+<span class="i0">Niin luulee sen herraiseksi ja -seksi,<br /></span>
+<span class="i0">Kun kultani tulee lähelle,<br /></span>
+<span class="i0">Niin luulee sen herraiseksi."<br /></span>
+</div></div>
+
+<p>"Eihän siitä sinun mökkisi laitosta mitään valmista tahdo tulla,"
+keskeytti Kaisu.</p>
+
+<p>"Eihän siitä; &mdash; ajattelin pyytää metsäherroja edes tänä syksynä
+syynäämään, kun sinne muutoinkin nyt menen."</p>
+
+<p>"Mutta jos eivät syynää?"</p>
+
+<p>Heikki loi kysyvän katseen Kaisuun, joka näytti odottavan vastausta.
+Airot heltyivät hänen käsistään, hän loi silmänsä veneen pohjaan,
+vetäsi jonkun kerran airoilla ja taasenkin jäivät airot hetkeksi omiin
+valtoihinsa, hänen sydämestään kohosi kysymys:</p>
+
+<p>"Joko sinäkin epäilet?" &mdash; Tuo kysymys kohosi kurkkuun, siirtyi siitä
+kielelle, mutta huulien yli se ei päässyt; ei, Heikki nielasi sen
+jälleen alas, hänen kätensä puristuivat airoihin, hän alkoi vedellä
+vinhemmin ja lauleli:</p>
+
+<div class="poem"><div class="stanza">
+<span class="i0">"Joka on järvelle joutunut,<br /></span>
+<span class="i0">Se rannalle kai soutaa ja soutaa;<br /></span>
+<span class="i0">Joka on järvelle joutunut,<br /></span>
+<span class="i0">Se rannalle kai soutaa."<br /></span>
+</div></div>
+
+<p>Pian saapuivatkin he jälleen rantaan. Kaisu kokoili kalat veneen
+pohjalta. Heikki taittoi pajun oksan viidakosta ja ripusti kalat
+kitasista oksaan, sieppasi airot ja kantoi ne samaan paikkaan, mistä
+Kaisu oli ne äsken ottanut.</p>
+
+<p>Aurinko oli jo mailleen mennyt.</p>
+
+<p>Kuu mollotti täysinäisenä taivaslaella.</p>
+
+<p>"Pää ... ä ... ä ... ää," kuului taasenkin vastaan tuolta veräjän
+luota.</p>
+
+<p>"Vai jo sinä hupakkoni olet taasen navetasta päässyt, &mdash; odotahan!" ja
+samalla hypähti Kaisu veräjän yli, "tuku piikaa, tuku," sanoi hän
+sitten ja juoksi navettaa kohden.</p>
+
+<p>"Pä ... ä ... ä ... ää," pani juotto ja seurasi emäntäänsä. Heikki
+asteli myös kädessään kalanippua heilutellen samaan suuntaan, kunnes
+saapui navetan ovelle, josta juotto hypähti Kaisun perässä sisälle.</p>
+
+<p>"Onhan sinulla täällä puhdas vuode, tuku piikaa! no, hyppääpäs tuonne,"
+sanoi Kaisu, koppoi juoton syliinsä, nosti karsinaan ja jäi sitten
+siihen karsinan aidan viereen seisomaan ja katseli karitsan liikkeitä
+karsinassa.</p>
+
+<p>Heikkikin meni sinne lähemmä ja seisahti tuohon, karsinan aidan luo
+aivan Kaisua lähelle.</p>
+
+<p>Kaisu ojensi kätensä juotolle, joka töytäsi sitä nuolemaan. Sitten loi
+hän silmänsä Heikkiin ja sanoi:</p>
+
+<p>"Sain tuon Lotvosen emännältä keväällä, ajattelin, että saamme siitä
+ehken lampaan siementä."</p>
+
+<p>Nyt loi Heikkikin silmänsä Kaisuun, hänen otsansa kirkastui ja sydän se
+sykähti iloisemmin tuolla Heikin rinnassa, mutta mitään ei hän Kaisulle
+vastanneeksi saanut,</p>
+
+<p>"Innimöö!" kuului toisesta nurkasta ja pian oli Kaisu Ensikkiä
+taputtelemassa.</p>
+
+<p>Heikki meni sinne lähemmä ja katseli tuota lihavaa nuorimullukkaa,</p>
+
+<p>"Tämän minä myöskin olen meitä varten juottanut," sanoi Kaisu ja
+kääntyi Heikkiin.</p>
+
+<p>"Hm!" sanoi Heikki, jonka silmät ilosta säteilivät tuossa hämärässä,
+mutta siistissä navetassa.</p>
+
+<p>Hänen mieleensä kuvastui jälleen oma uusi navetta, jossa Kaisu lehmien
+ja lammasten kanssa hääräileisi, oma uusi karjalato, oma talli ja
+viimein oma hevonenkin, jonka vuoksi hän vihdoin Kaisulle sanoi, että
+setä oli hänelle luvannut omaksi laukin.</p>
+
+<p>"Senkö sinun oman ajokkaasi?" kysäsi Kaisu ja siirrähti Heikkiä
+lähemmä, samalla kun hänen mieleensä kuvastui tuo pulska hevonen,
+"kehtaa kai sillä talvella kirkolle ajella. &mdash; Mutta tulehan tänne?"
+lisäsi hän ja kiiruhti navetasta.</p>
+
+<p>Heikki silmäsi toista isompaa lehmää, joka oli Korven ainoa lypsävä ja
+seurasi sitten Kaisua toisella puolella pihaa olevaan aittaan.</p>
+
+<p>"Katsoppas!" sanoi Kaisu osoittaen orrelle.</p>
+
+<p>Heikki siirtyi lähemmä ja näki ihan uuden ryvinpää-aluspolstarin,
+useampia höyhenisiä päänaluspolstereita sekä muutamia täkkiä ja
+lakanoita niin komeasti orrella rippua kellottavan. Hänen mieleensä
+johtui taasenkin oma pirtti ja oma pöytä, jonka ääressä he yhdessä
+Kaisun kanssa syödä suikuttelivat. Valoisampana kuin koskaan ennen
+kuvastui Heikille oma koti.</p>
+
+<p>"Jospa sentään kävisivät metsäherrat tänä syksynä syynäämässä, niin
+tulevana vuotena tähän aikaan asuisimme jo omassa pirtissämme," sanoi
+Heikki vihdoin.</p>
+
+<p>"Jaksasimmekohan toki niin pian laittaa?" kysäsi Kaisu siirtyen lähemmä
+ovea. Heikki seurasi perässä ja siinä kuun valossa näki hän selvään
+miten Kaisunkin silmät toivosta säteilivät.</p>
+
+<p>"Konstikos on jaksaessa, jolla kerran on neljäsataa markkaa korolla
+isältä perittyjä rahoja," sanoi Heikki, "ja onhan tuo setäkin luvannut
+auttaa, kun huoneita laitamme."</p>
+
+<p>"Neljäsataa markkaa! &mdash; Hm &mdash; sepäs vasta summa, etkä ole koskaan ennen
+siitä puhunut... Konstikos se silloin on..."</p>
+
+<p>"Konstikos se on ollessa kuin osaa," sanoi Heikki noin vähän niinkuin
+veitikkamaisesti ja nakkasi niskojansa.</p>
+
+<p>"Niin että," sanoi Kaisu tehden samallaisen liikkeen ja alkoi laulella:</p>
+
+<div class="poem"><div class="stanza">
+<span class="i0">"Penni oli mulla perintöä,<br /></span>
+<span class="i0">Vaan hellullani oli kaksi<br /></span>
+<span class="i0">Ja tuon yhden pennin tähden hän<br /></span>
+<span class="i0">On tullut mahtavaksi."<br /></span>
+</div></div>
+
+<p>"Niinkö on tehnyt?!" sanoi Heikki, tirkisti Kaisua silmiin, ja sipasi
+etusormellaan häntä leuvasta.</p>
+
+<p>"Elä tule minun tilani reunalle!" sanoi Kaisu, hypähti kynnyksen ylitse
+ja istahti kynnykselle, jotta jalkansa jäivät ulkopuolelle.</p>
+
+<p>"Tulenpa suottakin," sanoi Heikki, istahti hänkin kynnykselle, jotta
+jalkansa jäivät sisäpuolelle, ja tirkisti niin veitikkamaisesti Kaisun
+palaviin silmiin.</p>
+
+<p>Kuu se paistaa killotti tuolta taivaslaelta, yölepakko lentää livahti
+aitan editse ja hiljainen tuulen huokaus suhautti lähellä kasvavan
+koivun lehtiä, mutta sitten seurasi tyyni hiljaisuus. Ei yölepakkoa
+näkynyt, eikä puun lehtikään liikahtanut.</p>
+
+<p>Kaisu ei raahtinut häiritä tätä luonnon hiljaisuutta, eikä sitä
+hennonnut tehdä Heikkikään. Hiljaan nauttivat he siinä onnen
+suloisuutta, hiljaan ja kauvan; kunnes taasenkin vilahti yölepakko ja
+tuulen huokaus kuului puun lehdissä. Pirtin ovi aukeni ja askelia
+kuului.</p>
+
+<p>Kaisu hypähti ylös, koppoi kalanipun ja alkoi juosta hipsutella pirttiä
+kohden.</p>
+
+<div class="poem"><div class="stanza">
+<span class="i0">"Kyllä se tulee, jahka se joutuu,<br /></span>
+<span class="i0">Jahka se joutuu, jahka se joutuu,<br /></span>
+<span class="i0">Kyllä se tulee, jahka se joutuu;<br /></span>
+<span class="i0">Kultani minua hakemaan.<br /></span>
+</div><div class="stanza">
+<span class="i0">Sitten se vasta rakkaus syttyy,<br /></span>
+<span class="i0">Rakkaus syttyy, rakkaus syttyy;<br /></span>
+<span class="i0">Sitten se vasta rakkaus syttyy;<br /></span>
+<span class="i0">Frallalla tallalla lallallaa."<br /></span>
+</div></div>
+
+<p>Niin se Kaisu lauloi siinä juostessaan. Ohut pilvi oli silloin jo
+verhonnut puoli taivasta.</p>
+
+<p>"Öhhöm," rykäsi vaari, joka tuli pirtistä pihalle ja tähysteli
+taivaalle.</p>
+
+<p>Heikki hypähti myöskin aitan kynnykseltä ja läheni ukkoa.</p>
+
+<p>"Eipä nyt pakkasesta pelkoa ole," arveli vaari yhä taivaalle
+tirkistellen.</p>
+
+<p>"Ei ole," vakuutti Heikki, "tuulen henki on etelässä, väre kävi
+järvellä pohjaseen."</p>
+
+<p>"Eteläänhän tuo kuukin juoksee," arveli ukko ja todella näyttikin kuin
+kuu olisi oikein aika hamppua tuolla pilven verhon takana etelään
+kiiruhtanut, &mdash; "Ylätuulikin on etelässä," arveli vielä vaari siinä
+miesten taivahalle tirkistellessä.</p>
+
+<p>Miehet painuivat pirttiin, josta iloinen takkavalkea heille vastahan
+räiskähteli. Kaisa puuhaili siellä piisin ääressä kalavarrasten kanssa.</p>
+
+<p>Ukko istahti piisin eteen jakkaralle, Heikki teki samoin.</p>
+
+<p>Kaisu silmäsi heitä kumpaakin. Valkea leimusi piisistä vasten heidän
+kasvojaan.</p>
+
+<p>"Tässähän ne pojatkin aina ennen iltasilla istuivat näin pyhä-iltoina,"
+sanoi Kaisu.</p>
+
+<p>Ukon otsalle nousi synkkä pilvi, mutta mitään hän ei sanonut, katsoa
+tuijotti vaan eteensä.</p>
+
+<p>"Ovatko pojat kirjoittaneet," tiedusti Heikki.</p>
+
+<p>"Ovathan ne," sanoi Kaisu.</p>
+
+<p>"Siellä ne ovat Amerikassa?"</p>
+
+<p>"Siellähän ne ovat."</p>
+
+<p>"Eivätkö aijo kotiin tulla?"</p>
+
+<p>"Eivät."</p>
+
+<p>"Kummapa se on."</p>
+
+<p>"Mikä kumma se on," puuttui vihdoin puheesen vaari, "mitä täällä
+nuorimies tekee."</p>
+
+<p>"Eivätkö he olisi voineet elää tässä, ja tehdä työtä yhdessä teidän
+kanssa," arveli Heikki.</p>
+
+<p>"Hm!" sanoi vaari ja yhä synkemmäksi kävi hänen muotonsa.</p>
+
+<p>"Etkö sinä tiedä, ettei tässä meilläkään ole ikuista istunta; &mdash; etkö
+tiedä, että meidät tänään tahi huomenna ajetaan tästä taivas-alle ja
+kumma, että näinkin kauvan olemme saaneet olla, kun jo kaksi vuotta
+sitten meidät lähtemään tuomittiin," sanoi Kaisu.</p>
+
+<p>"Mutta Raution Aappohan sanoi, että te möitte ainoastaan niitä halkoja,
+jotka olivat teille itsellenne liijaksi ja jotka muutoin olisivat
+perkkausmaalle lahonneet," sanoi Heikki.</p>
+
+<p>"Sitä ei laki katso," sanoi ukko synkästi.</p>
+
+<p>"Mutta ettekö te koettaneet metsäherroille selittää että..."</p>
+
+<p>"Sinä olet lapsi ja puhut kuin lapsi," arveli ukko jyrkästi, nousi
+piisin luota ja läheni pöytää.</p>
+
+<p>Sillä välin oli Kaisu saanut jo kalat paistaneeksi. Hän otti
+puukuppisen, pani siihen vettä, nakkasi suoloja sekaan, vei sen
+paistinvarrasten kanssa pöydälle, nouti leipää ja maitoa ja käski
+Heikkiäkin syömään.</p>
+
+<p>Heikki empeili kotvan, mutta kun ukko uudisti käskyn, koppoi hän
+vihdoin eväslaukkunsa penkin alta ja istahti hänkin yhdessä ukon ja
+Kaisun kanssa paistinkalan ääreen.</p>
+
+<hr class="tb" />
+
+<p>Päivä oli jo kymmenissä tiistaina. Heikki istui tuossa vanhan puukirkon
+kiviportailla ja kokoili evästään laukkuun. Suu se vielä liikkui
+Heikillä ja viimeinen pala oli kurkusta alas huilahtamassa.</p>
+
+<p>Heikki silmäili ympärilleen. Tuossa aivan kirkon lähellä olivat
+Niiralan talon uhkeat rakennukset. Niissä asui vorsmestarikin.</p>
+
+<p>Olikohan hän nyt kotona siellä, mietiskeli Heikki ja väyläili laukun
+suuta kiinni. Onpa soma nähdä mitä hän minulle sanoo ja lupaako puita.
+Kai hänet nyt kumminkin saan taivutetuksi tämän suven ajalla torpan
+maata syynäämään. Ja Heikki silmäili yhä tarkemmin Niiralan isoa
+rakennusta kohden.</p>
+
+<p>Juhlallisina häämöittivät sieltä ryytimaan ikivanhojen koivujen ja
+tuuheitten pihlajien välitse ison rakennuksen vanhat punaiset seinät ja
+valkoiset nurkat sekä valkeat ikkunalaudat.</p>
+
+<p>Ryytimaan kukkaset hohtivat parhaassa kesäisessä kukoistuksessaan.
+Monenlaiset huolellisesti hoidetut ruokakasvit tekivät näkö-alan
+vaihtelevammaksi. Viinamarjat, mansikat ja vaaraimet ärsyttivät
+katsojan makuhermoja.</p>
+
+<p>Tuolla aaltoilivat kypsymäisillään olevat kirkon kylän viljavainiot, ja
+tuolla alempana välkkyi Karijärven peilikirkas pinta. Siellä täällä
+järven rannoilla kohtasi silmä huolellisesti siistittyjä ihmisasuntoja.
+Vastapäätä tuolla järven toisella puolella sijaitsivat pappilan vanhan
+puoleiset rakennukset muhkeine puistoineen. Sorsapari souteli järvellä.
+Korkeita havumetsiä häämöitti kaikkialla, minne ikinä silmänsä loi.
+Kaukaa niityiltä ja vainioilta kaikuivat niittymiesten iloiset laulut.
+Paimentorvien yksitoikkoinen ääni sekaantui karjan kellojen
+moni-ääniseen kalinaan.</p>
+
+<p>Omituisen epäselvinä risteilivät Heikin mielikuvitukset sinne ja tänne.
+Väliin tuntui elämä niin hyvälle, tulevaisuus niin valoisalle, vaan
+seuraavassa silmänräpäyksessä valtasi mielen niin synkkä toivottomuus,
+joku onnettomuuden aavistus. Mutta kaikki tämä kierteli hänen
+sielussansa vaan hämärinä epäselvinä kuvina, joita ei hän itsekään
+selvittämään yrittänyt.</p>
+
+<p>Tuolla toisella puolella kirkkoa vähän etäämpänä oli pieni ja sievä
+herrastalo. Se oli vallesmannin kartano. Sinne oli Heikin ensin
+mentävä, takuukirjain todistuksia saamaan.</p>
+
+<p>Hän kohosi seisalleen, ripusti laukkua selkäänsä ja tähysteli pitkin
+tietä vallesmannin asuntoa kohden. Sieltä muhkea herra ajoi korskuvalla
+hevosella, välkkyvillä ajokaluilla ja notkuvilla keesillä.</p>
+
+<p>Heikki tunsi sen nimismieheksi. Hän astui tielle ja asettui tuohon
+tiepuoleen odottelemaan.</p>
+
+<p>Vallesmanni kiinnitti suitsia ja hevonen tanssi Heikin kohdalle.</p>
+
+<p>Heikki painautti toisella kädellään lakkiansa hiukan syvempään, jolloin
+vallesmanni nyökkäsi niin arvokkaan näköisesti.</p>
+
+<p>"Kuulkaas te vallesmanni!" huudahti jälkeen Heikki. Nimismies hillitsi
+hevoistansa.</p>
+
+<p>"Kuulkaas te vallesmanni!"</p>
+
+<p>"Mitä sulla on sanomista?" kysyi nimismies päätäänkään taaksensa
+kääntämättä.</p>
+
+<p>"Minulla vain olisi ollut vähän asiaa," sanoi Heikki ja koki kiiruhtaa
+keesien luo.</p>
+
+<p>"Mitä asiaa?"</p>
+
+<p>"Olisi ollut vain takuukirjain todistuksia saatava," arveli Heikki ja
+kaiveli paperia povestaan. &mdash;</p>
+
+<p>"No etkö sinä ymmärrä, etten minä niitä nyt tässä tiellä voi antaa?"</p>
+
+<p>"Mutta herra vallesmanni...!"</p>
+
+<p>"Tule torstaina!"</p>
+
+<p>"Mutta herra komisarius...!"</p>
+
+<p>Mutta silloin kiiti jo tuo hurja hevonen täyttä vauhtia heittäen Heikin
+siihen tiepuoleen seisoa törröttämään.</p>
+
+<p>"Torstaina!" jupisi Heikki käännellen itseään milloin kirkolle milloin
+vallesmannille päin tietämättä itsekään minne mennä, mitä tehdä.</p>
+
+<p>Tuolta vallesmannilta päin asteli lihava muhkeapartainen herrasmies.
+Heikki keksi sen, tunsi Niiralaiseksi ja ihastui.</p>
+
+<p>Niiralainen oli toisinaan ollut vorsmestariloitten apulaisena, olipa
+välistä ollut Seinustalla yötäkin, jonka vuoksi hän oli Heikille
+vanhastaan tuttu.</p>
+
+<p>"Mitä sinä tässä pyörit?" kysäsi Niiralainen Heikin luo päästyään.</p>
+
+<p>"Olisi vain ollut takuukirjain todistuksia saatava."</p>
+
+<p>"Niin, vallesmanni meni juuri pitäjäälle ja tulee sieltä vasta
+huomenillalla."</p>
+
+<p>"Sen kun en joutunut vähä ennen, &mdash; nyt ei taida muu auttaa kuin se
+että odottaa."</p>
+
+<p>"Odottaa, tahi mennä Hanhenalle kunnallislautakunnan esimieheltä
+todistusta ottamaan."</p>
+
+<p>"Saattaako sekin sen antaa?"</p>
+
+<p>"Miksei."</p>
+
+<p>"Mutta sinnehän on niin pitkä matka."</p>
+
+<p>"Eihän sinne venematkaa ole kuin kolme neljännestä."</p>
+
+<p>Heikki mietti hiukan, tiedusti sitten mistä venettä mahtaisi saada.</p>
+
+<p>"Niin," arveli Niiralainen.</p>
+
+<p>"Ette te taitaisi antaa?"</p>
+
+<p>"Noo &mdash; miksikäpä ei."</p>
+
+<p>Niin sanoen astuivat he yhdessä Niiralan uhkeaan kartanoon.</p>
+
+<p>Niiralan rannasta sieltä lähti Heikki suoraa päätä
+soutaa nyökyttelemään Hanhenalle, mutta turhaa oli se vaiva,
+kunnallislautakunnan esimies oli mennyt läänin pääkaupunkiin saakka,
+mitä lie asiaa ollut; ja hiki otsassa soutaa veivasi Heikki illalla
+niine hyvineen Niiralan rantaan takaisin. Muuta neuvoa ei siis ollut
+kuin odottaa vallesmannia torstaihin.</p>
+
+<p>Mutta pitkäksi kävi Heikin aika olla täällä vieraissa taloissa ja
+tuntemattomien ihmisten luona koko keskiviikkopäivän.</p>
+
+<p>Hän hiiviskeli ulkosalla ja etsiskeli marjoja tuolta ryytimaan aidan
+taa levinneestä vaaraimikosta.</p>
+
+<p>Kaunis oli elokuun päivä tänäänkin, kaunis ja helteinen. Parhaassa
+kesäisessä kauneudessaan olivat kukkaiset, tuleentuneet ryytimaan
+kasvit ja parhaallaan kypsyvät marjat antoivat suloisen tuoksunsa.
+Kesälintuset lentää räpäköivät oksalta oksalle ja helkyttivät hellää
+ääntänsä.</p>
+
+<p>Kaksi naista koetti saada ryytimaan häkkiä auki. He rapeloivat siinä
+kauvan, supattivat sitten keskensä ja nauroivat; rapeloivat taasen,
+supattivat ja nauroivat.</p>
+
+<p>"Tulkaapa vieras auttamaan!" huusi vihdoin Heikille metsäherran piika,
+kääntyi sitten rouvaan päin ja hymyili niin omituisesti, ikäänkuin
+ilkkuakseen, että uskalsinpa pyytää.</p>
+
+<p>Heikki läheni veräjää ja tempasi auki ryytimaan juonikkaan haan.</p>
+
+<p>"Kiitoksia paljon," sanoi metsäherran rouva hymyillen.</p>
+
+<p>Piika tarttui työntökärryn aisoihin ja koetti lykätä niille asetettua
+hietakoria ryytimaahan. Mutta kuorma oli liijan raskas veräjällä olevan
+nurmipenkereen ylitse mennäksensä.</p>
+
+<p>Heikki veti suunsa hymyyn, nähdessään piian siinä voimiensa takaa
+puskevan, tarttui vihdoin aisoihin ja työnsi kuorman ryytimaahan.</p>
+
+<p>"Erittäin sorea poika," kuiskasi sillä välin rouva piiallensa.</p>
+
+<p>Kohta alkoi piika sirotella hiekkaa ryytimaan käytäville. Ja aina kun
+hiekka loppui, kävivät he Heikin kanssa uutta etsimässä.</p>
+
+<p>Mutta rouva kävi suoraa päätä kyökkikasvien kimppuun, meni sisälle
+kyökkiin, palasi lautasen kanssa takaisin, kokoili siihen, mitä lienee
+kokoillut, vei ne kyökkiin ja palasi taasen ja sitä tekosta hän teki,
+kunnes oli saanut päivällisen valmiiksi laittaneeksi.</p>
+
+<p>Hän meni konttoriin, pyysi miestään päivälliselle ja tuli jälleen
+ruokasaliin odottelemaan. Vihdoin tuli metsäherrakin sinne, vilkasi
+kaapille, otti muutaman askeleen sitä kohden. Rouvan muoto synkistyi.
+Metsäherra avasi kaapin ja otti sieltä pitkän ruokaryypyn.</p>
+
+<p>Sanaa virkkamatta istuivat he pöytään. Metsäherra tunsi verensä
+lämpenevän. Elämä tuntui niin hyvälle. Hän heitti silmäyksen rouvaan ja
+aikoi jotain sanoa hänelle. Mutta kylmänä ja jäykkänä istui rouva
+paikallaan.</p>
+
+<p>Metsäherra tiesi hyvin mistä se tuli. Hänen verensä kuohahti vihasta ja
+hän jäi äänettömäksi. &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Jo aikaisin torstaiaamuna istui Heikki nimismiehen verannon edustalle
+odotellen että eikö pääsisi vallesmannin pakinoille.</p>
+
+<p>Jo vihdoin aukenivat kyökin akkunan verhot ja keltatukkainen
+lihavakasvoinen piian pallero tähysteli akkunasta pihalle.</p>
+
+<p>Heikki läheni akkunaa ja tiedusteli piialta, että joko saisi
+vallesmannia tavata.</p>
+
+<p>"Kyllä, herra avaa verannon oven, kun herrasväki on pukeunut," oli
+vastaus.</p>
+
+<p>Kului sitten vielä tunti, toista, eikä sisältä mitään kuulunut.
+Pienimmänkin risahduksen kuultuaan pystytti Heikki korvansa ja silmät
+ne kääntyivät aina katsomaan, että eivätkö jo ovet aukeaisi.</p>
+
+<p>Vihdoin ne aukenivatkin. Heikki hiipi varovasti porstuaan.</p>
+
+<p>Nimismies oli jo ehtinyt mennä porstuasta ja oli juuri tampuurin oven
+kiini vetämäisillään, kun oven raosta keksi Heikin porstuaan
+vetäytyvän. Hän työnti jälleen oven puoleksi auki ja kohta olikin kaksi
+pienoista silmää, punaiset viikset, kaksi leukaa ja suurellainen vatsa
+Heikillä vastassa. Vallesmanni se oli ja aivan ihka elävänä Heikin
+edessä siinä.</p>
+
+<p>"Mitä sinulla on asiaa?" kysäsi nimismies. Heikki tarttui lakkiinsa,
+painautti sitä vähän syvempään ja sanoi: "Takuukirjain todistuksia
+olisin vaan pyytänyt," ja samalla hän veti paperikäärön esille.</p>
+
+<p>Vallesmanni otti paperit, silmäsi ne läpi, käänsi sitten mahdikkaan
+vatsansa Heikkiin päin ja sanoi hyvin arvokkaasti:</p>
+
+<p>"Heikki Seinusta, &mdash; kuka se on?"</p>
+
+<p>"Minähän se olen."</p>
+
+<p>"No onko sinulla maata?"</p>
+
+<p>"Eihän minulla vielä ole."</p>
+
+<p>"No et sinä kelpaa takaamaan."</p>
+
+<p>"Mutta herra vallesmanni..."</p>
+
+<p>"Kyllä tämä sinun kirjasi, jossa ovat Lotvonen ja Seinustan ukko
+takauksessa, luottaa, mutta tuo toinen, jossa sinä olet takuussa, se ei
+kelpaa mihinkään. &mdash; Odotahan," sanoi hän ja työntäysi sisään.</p>
+
+<p>Heikki ei tahtonut korviaan uskoa. Kahdesta kirjasta, joissa
+edesvastauksessa ovat samat miehet, kelpaa toinen ja toinen ei. &mdash; "Ei,
+joku erehdys tässä varmaankin on," arveli hän ja hiki vieri otsalta.</p>
+
+<p>Pian tuli vallesmanni takaisin ja ojensi Heikille kirjat ja sanoi,
+ettei hän voinut sen kirjan luotettavaisuutta taata, jossa Heikki oli
+takuussa.</p>
+
+<p>"Mutta kuulkaas te komisarius, samat miehethän niitä vastaavat molempia
+kirjoja," änkytti Heikki, "ja kyllä me olemme rehellisiä miehiä..."</p>
+
+<p>"Sitä ei laki katso."</p>
+
+<p>"Markan se maksaa," sanoi vallesmanni Heikille, joka oli varannut
+esille kahdesta todistuksesta kaksi markkaa, sysäsi samalla toisen
+markan Heikille takaisin ja työntäysi sisälle, ennen kuin Heikki ehti
+sen enempää sanoa.</p>
+
+<p>Heikki katsoi pitkään hänen peräänsä, mutta nähtyään, ettei vallesmanni
+enää palaa, avasi hän paperinsa ja aivan oikein, toiseen ei vallesmanni
+ollut mitään kirjoittanut, mutta toiseen oli sen sijaan kolme neljä
+sanaa piirretty.</p>
+
+<p>Ikään kuin itse tietämättään tallusti Heikki jälleen Niiralaan.</p>
+
+<p>"Kuinkas kävi?" kysyi Niiralainen häneltä.</p>
+
+<p>"Eihän se oikein," sanoi Heikki kuivasti.</p>
+
+<p>"No &mdash;?"</p>
+
+<p>Heikki selitti asian, ja lisäsi sitten ikäänkuin neuvoa kysyen, että
+pitäneeköhän hänen niine hyvineen ilman setänsä asiaa toimittamatta
+kotiaan mennä.</p>
+
+<p>"No eikö täällä ole ketään maan omistajaa, jonka voisit saada
+Lotvoselle kumppaniksi setääsi takaamaan?"</p>
+
+<p>Heikki mietti hetkisen; loi sitten tutkivan silmäyksen Niiralaiseen ja
+&mdash; nähtyään hänen ystävälliset kasvonsa, kysäsi hän:</p>
+
+<p>"Ette te taitaisi uskaltaa?"</p>
+
+<p>"Noo &mdash; miksikäpä ei."</p>
+
+<p>Kun Niiralan herra kohteli Heikkiä noin toisella tavalla kuin
+vallesmanni, alkoi hän jälleen tointua entiselleen. Hän ei voinut
+käsittää miksikä kyläläiset yhtä ja toista suomatonta Niiralan herrasta
+huusivat ja horisivat.</p>
+
+<p>Kun siis Niiralainen oli kerran nimensä takuukirjan alle pistänyt, niin
+ei vallesmannillakaan ollut enää mitään sitä vastaan, vaan todisti kuin
+todistikin takuukirjan luotettavaksi, sillä olihan Niiralainen
+kumminkin perintömaan omistaja, olkootpa sitten hänen raha-asiansa
+miten huonolla kannalla tahansa, sitähän ei vallesmanni tutkia
+tarvinnut.</p>
+
+<p>Vihdoinkin olivat siis Heikin paperit kunnossa. Nyt oli hän valmis
+vorsmestarin luo menemään.</p>
+
+<p>Varovasti hän avasi Niiralan päärakennuksen ison lasiverannon oven ja
+hiipi siitä sisälle. Hänestä tuntui kuin veri olisi yht'äkkiä alkanut
+nousta päähän ja sydämmensä alkoi lyödä kiivaammin. Hän tunsi
+hämäytyvänsä. Sentähden seisahti hän verantoon vielä kerran
+muistelemaan mitä kaikkea hänen piti metsäherralle sanoman.</p>
+
+<p>Mutta Heikin siinä seisoessa ja sanoja metsäherran puhuttelemista
+varten sommitellessa kajahti tuolta kyökin oven puoleisesta päästä
+verantoa ystävällinen naisihmisen ääni:</p>
+
+<p>"Hakeeko vieras forstmestaria?"</p>
+
+<p>Heikki pyörähti ehdottomasti ääntä kohden, käsittämättä mistä se tuli.
+Mutta sieltä kyökin ovelta tirkisti häntä vastaan kaksi kirkasta,
+ystävällistä silmää ja punainen hymyilevä huulipari.</p>
+
+<p>"Niin &mdash; vorsmestarille minulla olisi asiaa ollut," sanoi Heikki alkaen
+hämmästyksestään tointua.</p>
+
+<p>"Kyllä forsmestari on siellä konttorissaan, astukaa vaan sisään,"
+kehoitti rouva.</p>
+
+<p>Heikki tarttui oveen ja astui tampuuriin. Konttorin ovi oli tampuuriin
+auki. Siellä se istui metsäherra kirjoituspöytänsä ääressä selin oveen,
+istui ja kirjoitteli.</p>
+
+<p>Heikki astui sisään ja seisahti oven pieleen. Mutta metsäherra ei sitä
+huomaavan näkynyt, kirjoitteli vaan.</p>
+
+<p>"Höm!" rykäsi Heikki, mutta metsäherra ei päätäänkään kääntänyt.</p>
+
+<p>Heikki seisoi ja katseli neuvotonna ympärilleen.</p>
+
+<p>"Höm!" rykäsi hän taasenkin, mutta turhaan, metsäherra ei kuule,
+kirjoittelee vaan.</p>
+
+<p>Heikki seisoo siinä kappaleen aikaa miettien, että miten saisi
+metsäherralle tulonsa ilmoittaneeksi.</p>
+
+<p>"Höm!" rykäsi hän vielä kerran, mutta nyt paljoa kovemmin kuin ennen.</p>
+
+<p>Silloin katsoi metsäherra yli olkansa ja Heikki sanoi hyvän päivän.
+Sitä ei metsäherra vastannut.</p>
+
+<p>"Mitä sinä ryki!" rönkäsi hän vaan Heikille ja alkoi uudelleen
+kirjoitella.</p>
+
+<p>Heikki punastui korvia myöten, hän luuli tehneensä suurenkin tyhmyyden,
+eikä kehdannut edes silmiään ylös luoda.</p>
+
+<p>Tuossa ovenpielessä aivan Heikin jalan juuressa oli pehmoiseksi topattu
+tuoli. Heikki vääntäysi siihen istumaan.</p>
+
+<p>Mutta metsäherra se vaan kirjoitteli, kirjoitteli tunnin, kirjoitteli
+toistakin tuntia, kunnes vihdoin kääntyi Heikkiä puhuttelemaan, mutta
+keksittyään Heikin mukavan asennon tuossa topatulla tuolilla, hierasi
+hän nenäänsä ja rönkäsi taasenkin:</p>
+
+<p>"Kuka sinu käske istuma!"</p>
+
+<p>Heikki katsoi kysyvästi metsäherraa silmiin käsittämättä, mistä oli
+kysymys.</p>
+
+<p>"Mitä?" kysyi hän vihdoin.</p>
+
+<p>"Mite! &mdash; Kuka sinu käske istuma!"</p>
+
+<p>Nyt alkoi Heikki käsittää mistä oli kysymys.</p>
+
+<p>Hän kohosi verkalleen seisomaan. Hänen poskensa punoittivat ja huulensa
+vapisivat.</p>
+
+<p>"Puitten hakemustahan minun piti laittaa." Samalla hän ojensi oman
+takuukirjansa metsäherralle.</p>
+
+<p>Tämä silmäsi sitä ja kysyi:</p>
+
+<p>"Montako puuta sinä tahto?"</p>
+
+<p>"Kahdeksankymmentä."</p>
+
+<p>"Vai nee," sanoi metsäherra ja alkoi kirjoittaa. Pian hän kumminkin
+kääntyi jälleen Heikkiin ja sanoi. "Se hakemus maksa yksi markka ja
+sitte kartat erittäin."</p>
+
+<p>"Olisi minulla vielä toinen hakemus laitettava," sanoi Heikki ja
+tarjosi metsäherralle setänsä takuukirjaa.</p>
+
+<p>"No koko kyle asiatko sine ole koonnu," rönkäsi taasen metsäherra ja
+hierasi nenäänsä.</p>
+
+<p>"Ei minulla enää muitten hakemuksia ole kuin tämä," sanoi Heikki, piti
+setänsä takuukirjaa metsäherraan päin ojennettuna ja hänen äänensä
+vavahteli niin omituisesti.</p>
+
+<p>"No ei minu ny koko peive jouda sinun kans tess taistelemaan, &mdash; tule
+huomenna!" ärjäsi metsäherra ja kääntyi jälleen päin kirjoituspöytäänsä
+ja alkoi kirjoitella.</p>
+
+<p>Heikki seisoi hetken odotellen, että mitä tästä seuraisi, mutta
+nähtyään, että metsäherra vaan kirjoitteli, kirjoitteli hänestä sen
+enempää huolimatta, vetäysivät vähittäin hänen huulensa kokoon ja hän
+oli kokonaan neuvotoinna siitä mitä hänen tulisi tehdä. Hetken kuluttua
+hiipi hän sanaakaan puhumatta ovesta ulos.</p>
+
+<p>Metsäherra se jäi vaan siihen kirjoittelemaan. Mutta pian seisahtui
+hänen kynänsä.</p>
+
+<p>Hänen ajatuksensa pyrkivät väkisinkin paikkakuntalaisten hakemuspuihin.
+"Nyt ne taasenkin alkavat tuon viikkomääriä kestävän juoksunsa tänne.
+Ja nuo hakemuksethan nuo sittenkin hakemuksina menisivät, ainahan tuota
+niillä jonkun markan tienaisi, mutta sitten kuin hakemusaika on ohi,
+niin sitten ne alkavat juosta täällä tiedustelemassa, että eikö jo ole
+tietoa, että ketkä puita ovat saaneet ja se se aikaa on, ei markankaan
+hyötyä!" Ja oikein hän hartioitaan puistautti tätä aikaa ajatellessaan.
+"Ja entäs sitten puitten templaukset ja mittaukset. Matkustella ympäri
+laveaa piiriä ilman mitään palkkiota. Ei, tämä ei passaa!" &mdash; ja hän
+tunsi ikään kuin jokainen hänen jäsenensä olisi kertonut nämät sanat:
+"Tämä ei passaa!" Uh! kuinka nuo matkustukset tuntuivat rasittavalta.
+Ja sitten nuo hakemuskirjat; hän oikein inhosi niitä. "Jospa Jumala
+auttaisi ihmistä, että kerrankin pääsisi noista kaikista rauhaan.
+Täytyy ainakin saada asiat niin järjestetyksi, etteivät talonpojat
+muualta puita saa, kuin yhdeltä kulmalta piiriä" ja hän tunsi suuren
+helpoituksen jäsenissään ajatellessaan edes sitä mahdollisuutta, että
+edes kerrankin päästä noista inhoittavista papereista ja tuskallisista
+matkustuksista.</p>
+
+<p>Mutta samaan aikaan kuin metsäherra mietti näitä asioita konttorissaan,
+mitteli Niiralainen tuolla verannon edustalla pihamaata ja mietti
+hänkin.</p>
+
+<p>Samalla kuuli hän metsäherran konttorin akkunata rapeloivan. Hän
+silmäsi sinne päin ja näki metsäherran laittavan akkunaa auki. Totta
+lienee ilma tuolla sisällä kovin tukalaksi alkanut käydä. Akkunan auki
+saatuaan silmäsi metsäherra pihalle ja huomasi siellä Niiralaisen.</p>
+
+<p>"Keyke sisälle," sanoi metsäherra.</p>
+
+<p>Verkalleen astuskeli Niiralainen konttoriin.</p>
+
+<p>"Hyvää päivää!" äänsi hän sisään saapuessaan.</p>
+
+<p>"Hyve peive, hyve peive! &mdash; Olipa helkkari hyve asia, että tuli,
+minull' oleki tess ne ikeve. Painaka puu."</p>
+
+<p>Samalla hipsutteli rouva kahvitarjottimen kanssa sisälle. Mutta
+keksittyään Niiralaisen, tarjosi hän sille. Tämä kiitti vaan, sanoen
+juuri kahvia juoneensa.</p>
+
+<p>"No olka hyve ja panka sekaa, ottamas tess yksi pieni plörö," kehoitti
+metsäherra. Mutta samalla levisi synkkä pilvi rouvan muutoin niin
+valoisille kasvoille. Metsäherra huomasi sen, kääntyi jälleen ikkunan
+luo ja tähysteli tyhjään ilmaan.</p>
+
+<p>Mutta mielihyvän osoitteeksi kohotti Niiralainen kätensä tarjottimen
+yli, ojensi etusormensa suoraksi ja näytti muka miettivän, samalla kuin
+hän katsoi rouvaa silmiin.</p>
+
+<p>"No oli menneeksi," sanoi hän vihdoin ja alkoi syytää sokeria
+kahvikuppiin.</p>
+
+<p>Rouva hipsutteli sisään, mutta pian palasi piika uudelleen konttoriin
+tuoden metsäherrallekin kahvia. Tarjottimella oli myöskin kaksi
+ryyppylasia ja konjakkipumppu.</p>
+
+<p>Metsäherrakin syyti nyt vuorostaan sokeria kahvikuppiin, seotteli sitä
+hetken aikaa, avasi vihdoin konjakkipumpun, kaasi sekaan ja kehoitti
+Niiralaista samoin tekemään.</p>
+
+<p>"Skool!" sanoi metsäherra vihdoin.</p>
+
+<p>"Skool!" äänsi Niiralainenkin ja molemmat maistoivat yhtä haavaa.</p>
+
+<p>Metsäherra käveli edestakaisin lattialla ja mietiskeli. "Sanokaas
+minull', mite hyve on noille 'tuppeliineille' noista hakemuspuista,"
+hän vihdoin sanoi ja seisahti Niiralaisen eteen.</p>
+
+<p>Niiralainen sekaantui. Ennen oli hänkin aina puollustanut puitten
+jakamista talonpojille. Mutta nyt...! Nyt oli hän hakenut
+metsäntarkastajaksi, saanut metsäherralta hyvät todistukset ja...</p>
+
+<p>"Hm, siihen nyt on minun vaikea mitään sanoa", sai hän vihdoin
+sopertaneeksi.</p>
+
+<p>"Miksi," kysyi metsäherra.</p>
+
+<p>"Moukat pitävät aivan elämänsä ehtona hakemuspuita," sanoi hän
+välinpitämättömästi. Mielensä teki lisätä, että talonpojat eivät tule
+hakemuspuitta toimeen, sen hän oli jo omasta elämästään siksi kokenut,
+mutta lisäämättä se jäi.</p>
+
+<p>"Skool!" sanoi metsäherra, "näyttä melkein kuin ette tahto sano
+ajatustanne."</p>
+
+<p>"No &mdash; miksipä ei &mdash; onhan niillä vähän vaikea tulla toimeen."</p>
+
+<p>"Mutta jos antasi puita vaan yhdeltä puolelta piiriä?"</p>
+
+<p>"Hm," sanoi Niiralainen ja jäi mietteisinsä. Olisipa maar, niin mietti
+hän, olisipa maar se koko helpoitus metsäherroille, päästä rämpimästä
+ympäri laajaa piiriä. Ja sitten jos niin sattuisi, että minäkin...
+Mutta kuinka voisivat talonpojat elää... Niin &mdash; vaan pitäkööt huolen
+itsestään. Mutta voi sentään niitä raukkoja, jos eivät puita saisi...!
+Vaan onhan se väärin vaatia metsäherrojakin uhraamaan aikaansa ja
+vaivojansa... Ja viljelkööt talonpojat maitaan, ja hän oikein ihastui,
+kun tämän keksi.</p>
+
+<p>"Jos niitä saisi vähänkin maataan viljelemään, niin miksipä eivät
+talonpojat tulisi toimeen täällä yhtä hyvin kuin muuallakin," arveli
+hän vihdoin.</p>
+
+<p>"Skool!" sanoi metsäherra innostuen ja niin sitä taasen maistettiin.</p>
+
+<p>Vähän ajan perästä nouti piika tyhjentyneet kahvikupit ja toi ne
+uudelleen täytettynä ja herrat ne seottivat niitä sokerilla ja
+konjakilla.</p>
+
+<p>Konjakista sai Niiralainen rohkeutta.</p>
+
+<p>Hän antoi nyt vähitellen metsäherran ymmärtää, että paikkakunnan
+asujamet kuluttavat vaan aikansa tukinlaskupuuhissa, eivät hoida
+maitaan ja pysyvät sentähden niin kurjan köyhinä, että koko
+hakemuspuista on vaan suurta vahinkoa sekä paikkakunnan asujamille että
+kruunulle, jonka täytyy näin puita helpommalla myödä kuin muutoin; että
+koko puuhasta ei ole muuta kuin palkatonta vaivaa metsäherroille. Kuta
+enemmän kissaa silität, niin sitä korkeammalle se häntänsä nostaa;
+eivät ymmärrä edes kiittää metsäherroja siitä, että nämät koettavat
+heille kruunulta hakemuspuita saada, ovat vaan hävyttömiä, kun eivät
+mielin määrin puita saa. Tee talonpojalle oikein, vaan elä hyvin; tämä
+sananparsi pitää paikkansa vieläkin. Ja sitten niiden hakemuspuiden
+varjolla ne varastavat metsiä minkä ehtivät. Kyllä ne ovat niin
+mestareiksi oppineet, että niitä ei vahtaa mikään. Kun he esimerkiksi
+talvella hakkaavat puita ojien varsille, nostavat he ne kannoilleen ja
+siitä ne sitten kevättulva vie alas, ja sitte ovat niitä vastaan
+ottamassa. Ja jos varastetun puuläjän metsästä löydän ja rupean sitä
+myömään, niin eläpäs luule, että sitä muut huutavat kuin varas itse,
+jolle ne näin pilkkahinnalla täytyy antaakin. Parasta sen vuoksi olisi
+vaan yksinkertaisesti antaa metsänvahdille määräys, että missä
+varastettuja puita löytää, siellä ne kohta saa silpareiksi hakata.</p>
+
+<p>Siihen suuntaan se Niiralainen metsäherralle paikkakunnan oloja
+selitteli ja metsäherrasta tuntui kuin suunnaton kivitaakka olisi hänen
+hartioiltaan vieritetty. Mutta Niiralaisella itsellään ei ollut kaikki
+oikein. Tuntui kuin hän olisi sanonut jotain, josta hän kerran vielä
+saisi tiliä tehdä. Hän kävi yht'äkkiä alakuloiseksi ja miettiväksi.</p>
+
+<p>"Skool!" ehätti metsäherra sanomaan ja sitten he taasen ryyppäsivät.</p>
+
+<p>Kääntyi sitten puhe Heikin hakemuksiin ja Valtimon kyläläisiin yleensä.
+Niiralainen ei sanonut Heikkiä tuntevansa. Mutta sen hän vaan tiesi, &mdash;
+ja taasen hän yltyi puhumaan &mdash; että koko Valtimon kyläkin oli &mdash;
+sitten kun oli tukkiliikkeisiin sortunut &mdash; joutunut mitä kurjimpaan
+tilaan. Omanvoiton kiskurit kauppiaat olivat sitä päälliseksi
+nylkeneet. Ennen kun tekivät maillensa enemmän työtä, oli kylä
+varakkaampi. Sitä paitsi ovat valtimolaiset niin metsän varkauteen
+heittäytyneet, että Niiralainen lupasi panna päänsä panttiin, jos
+yhtään rehellistä miestä koko kylästä löytyisi. Mutta nuot viimeiset
+sanansa saivat hänet jälleen vaikenemaan. Tuntui kuin joku olisi
+alkanut varoittaa häntä. "Muista, Niiralainen, että tämmöiset keinot
+eivät pitkälle vie!" &mdash; Niiralaisen mieli masentui. Hän otti lakkinsa
+ja meni.</p>
+
+<p>Monta hämärää seikkaa selveni nyt metsäherralle. Hänen mieleensä
+kuvastui talonpoikien elämä kotiseudullaan Etelä-Suomessa. Hän tuli
+ikäänkun tietämättään, tahtomattaan verranneeksi kotiseutujensa oloja
+siihen, mitä täällä oli sattunut näkemään. Mikä verraton eroitus!
+Edellisessä hyvin vointia, varallisuutta, tyytyväisyyttä. Jälkimäisessä
+köyhyyttä, kurjuutta ja tyytymättömyyttä... Missä vika?! &mdash; Metsäherran
+mieleen kuvastuivat nuo laajat viljelysmaat tuolla Etelä-Suomessa. Niin
+&mdash; siinä on Suomen rikkaus, siinä hyvin vointi, onnellisuus... Ei! &mdash;
+Tämä ei kelpaa!... Talonpoika on vieroitettava metsänannin varassa
+kitumasta. Se on saatava maanviljelykseen ryhtymään. Vähemmän maar
+silloin varastavat, eikä tarvitse metsäherrainkaan tyhjän päin
+matkustella.</p>
+
+<p>Metsäherran mieli kävi niin iloiseksi. Maailma tuntui hänelle
+hymyilevän. Hänen sydämensä kuoleentui. Elämä tuntui niin suloiselle.
+Nyt hän oikein saattaisi nauttia. Hän tunsi tarvitsevansa jonkun, jolle
+voisi puhua. Olihan hänellä puoliso. Hän tahtoi tavata häntä ja kertoa
+hänelle uusista tuumistaan. Hän kohosi ylös ja meni etsimään vaimoansa.</p>
+
+<p>Metsäherran rouva hääräili salissa kukkainsa kisassa. Sydämensä löi
+niin levottomasti. Oli niin kummallista, miksi ei hän voinut olla niin
+kuin muut rouvat. Joivathan nuo muittenkin miehet, eivätkä heidän
+vaimonsa siitä välittäneet. Ja mitä se sitten sillä parani, paheni
+vaan; olihan hän sen selvään huomannut. &mdash; Ja metsäherran rouva koetti
+vakuuttaa itseään. Hänen ei tulisi olla koko asiasta tietäkseenkään.</p>
+
+<p>Mutta kuta innokkaammaksi kävi herrojen keskustelu konttorissa, sitä
+masentuneemmaksi kävi hänen mielensä. Ja sitten taukosi keskustelu,
+istuimet kolisivat ja lasit kilisivät. Jälleen alkoi se taas
+kiihkeästi, kunnes taasen taukosi lasien kuivakkaasen kilinään.</p>
+
+<p>Metsäherran rouva kuuli miten Niiralainen poistui konttorista, miten
+syvä hiljaisuus syntyi siellä sitten, juuri kuin kaikki olisi
+hautaantunut syvälle maan sisukseen. &mdash; Ja sitten hän kuuli istuimen
+kolahtavan, kuuli askelien lähenevän salin ovea ja oven aukenevan.</p>
+
+<p>Aikomatta kiiruhti hän salista. Metsäherra ehätti hänen perässään.</p>
+
+<p>"Kultani!" kuiskasi metsäherra.</p>
+
+<p>Rouva yritti kääntyä häneen. Mutta oli kuin näkymätöin käsi olisi häntä
+pidättänyt siitä. Hän jäi kylmänä ja kalpeana seisomaan syrinkarin
+mieheensä.</p>
+
+<p>Metsäherra laski kätensä vaimonsa olkapäille ja yritti painaa suudelman
+hänen otsalleen.</p>
+
+<p>Samalla pisti rouvan nenään inhoittava konjakin löyhkä miehensä
+sieramista. Hän tempasi ehdottomasti itsensä irti miehensä käsistä ja
+jäi kylmänä ja kankeana kuin marmoripatsas seisomaan vähän loitommaksi.</p>
+
+<p>Metsäherra loi tulisen katseen häneen, mutta kylmä ja eloton oli rouvan
+muoto. Liikkumattomin silmin tuijotti hän mieheensä ja hänen katseensa
+oli kylmä kuin jää.</p>
+
+<p>Metsäherran viha julmistui. Hirmuisena kuin ärsytetty tiikeri hyökkäsi
+hän vaimoansa kohden, mutta samalla silmän räpäyksellä hillitsi hän
+itsensä. Hän tarttui lähellä olevaan tuoliin, viskasi sen
+keskilattialle ja ähkyi.</p>
+
+<p>"Sinun tekee mielesi taasen nähdä minut päissäni! &mdash; No &mdash; se
+tapahtukoon!" ja niin sanoen meni hän konttoriinsa ja löi oven kiinni,
+että seinät särisivät.</p>
+
+<p>Rouvan silmät räpähtivät ja hänen huulensa värähtivät kerran, mutta
+sitten hän jäi jälleen seisomaan paikalleen elotoinna kuin kuvapatsas.</p>
+
+<p>Konjakkipumppu seisoi vielä puoleksi täynnä konttorin pöydällä.
+Metsäherra tarttui siihen, otti kuivan konjakkarin, otti toisen ja
+kolmannenkin.</p>
+
+<p>"Ihmiset sanovat, että metsäherra juo, mutta eivät tiedä sitä miksi
+metsäherra juo," hän arveli ja hänen mielensä alkoi vähitellen tyyntyä.</p>
+
+<p>Hetki seurasi toistaan, mutta tuolta salista kuului vähän väliä niin
+hiljaisen vienoa, mutta synkkää surua ja lohdutointa toivottomuutta
+kertovaa laulun säveltä. Metsäherran sydän kavahti silloin aina, mutta
+sitten hän aina täytti lasinsa ja tyhjensi sen, täytti sen uudelleen ja
+tyhjensi, kunnes nukkui. &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Seuraavana aamuna kun metsäherra nousi ylös, tuntui hänestä maailma
+niin ymmyrkäiseltä. Joka jäsen tuntui niin raukealle ja väsyneelle ja
+pään sisu läikähteli kuin puoleksi täytetty vesileili. Hän meni
+konttoriinsa, istahti sohvalle ja haukotteli. Tuntui kuin joka jäsen
+olisi painanut häntä pitkälleen. Hän heittäysi makaavaan asentoon,
+ummisti silmänsä ja nukahti. Samalla vetääntyi Heikki sisään.
+Metsäherran pää kohosi, ja silmät rävähtivät, mutta pian nukkui hän
+entistä sikeämmin.</p>
+
+<p>Mutta Heikki se vaan seisoi tuossa oven pielessä, aivan yksissä
+jalkainsa sijoissa hän seisoi. Ei hän enää rykimisellä yrittänyt
+tuloansa ilmoittaa, eikä istunut metsäherran topatulle tuolille.</p>
+
+<p>Katseli vaan silloin tällöin tuossa piirongilla nappasevaa pöytäkelloa.</p>
+
+<p>Viisari kiersi kerran, kiersi toisen, kiersi kolmannenkin kerran kellon
+ympäri, mutta metsäherra vaan lojui sohvallaan.</p>
+
+<p>Kellosta siirtyivät Heikin silmät kirjoituspöydälle. Siinä oli kasa
+papereita. Oli siinä loistavan helminen kirjoitusmatto ja paljon
+pikku-esineitä. Erittäin pisti Heikin silmään tuo pieni pörrökorvainen
+samettikoira tuossa kirjoitusmatolla. Sitten tarkasteli Heikki esine
+esineeltä koko konttorin. Huonekalut, ikkunaverhot, seinätaulut, kaikki
+hän painoi kuvapintaansa niin lujaan, että olisi varmaan voinut
+pojankin pojalle niistä selkoa tehdä.</p>
+
+<p>Neljättä tuntia oli Heikki jo seisonut tuossa yksissä jalkainsa
+sijoissa, kun vihdoinkin metsäherra kohosi istualleen, kohotti kätensä
+ylös ja venytteli, hieroi silmiään ja haukotteli. &mdash; Nyt siis sai
+Heikki vihdoinkin asiansa ajaneeksi.</p>
+
+<p>Mutta sittenkään ei Heikki näkynyt olevan kiireissään lähtemään.</p>
+
+<p>Metsäherra katsoi kysyvästi häneen.</p>
+
+<p>"Milloinka teillä sopisi käydä syynäämässä sitä torpan paikkaa?" kysyi
+vihdoin Heikki.</p>
+
+<p>Metsäherra näytti miettivän päänsä ympäri ja jos Heikillä olisi ollut
+harjaantuneempi silmä, olisi hän kohta huomannut, ettei metsäherralla
+ollut aavistustakaan mistä kysymys oli.</p>
+
+<p>Vihdoin kysyi hän Heikiltä, että milloin hän oli hakemukseen pannut ja
+missä aijottu torpan paikka oli.</p>
+
+<p>Heikki sanoi jo kaksi vuotta sitten hakemuksen tehneensä ja selitti
+aijotun torpan paikan.</p>
+
+<p>Metsäherra alkoi kulkea paperikasalta paperikasalle. Hänellä ei ollut
+aavistustakaan mistä Heikin hakemuksen löytäisi. Vihdoin kääntyi hän
+Heikkiin ja sanoi juhlallisesti, että kyllä käydään syynäämässä, kun
+sopii.</p>
+
+<p>"Mutta minun pitäisi heti päästä työhön..."</p>
+
+<p>"No eikö sinä kuule, että käydä syynämässä, kun sopi," sanoi metsäherra
+huonolla Suomen kielellään. "Onko sinu vielä muuta sanomista?"</p>
+
+<p>"A ... a ... ajattelin minä vielä ky ... ky ... syä," sanoi Heikki
+tapaillen, "että luu ... luu ... leeko vorsmestari, että me saam ...
+saamme hakemuspuita."</p>
+
+<p>Metsäherra yritti jotain vastaamaan, mutta samassa välähti hänen
+sieluunsa sangen nerokas tuuma. Hän vilkasi ympärilleen ja loi sitten
+silmäyksen Heikkiin. Niin, sitä täytyy koettaa, kas sillä tavalla voin
+metsän varkauden kerrassaan lopettaa ja siitä selvenee myöskin kuka
+rehellinen ihminen on. Voiton riemu loisti hänen kasvoiltaan, kun hän
+läheni Heikkiä ja sanoi:</p>
+
+<p>"Te voitte kyllä puita saada, jos ilmoitatte minulle muutamia metsän
+varkaita."</p>
+
+<p>"Minäkö metsän varkaita!" huudahti Heikki ja kavahti askeleen taakse
+päin.</p>
+
+<p>"Niin, jos kerran rehellinen mies ole, niin tottahan varkan voit
+esivalta käsiin anta."</p>
+
+<p>"Se on mahdotonta, sillä setäni ja minä olemme rehellisiä miehiä, eikä
+meillä ole varkaista tietoa enempi kuin..."</p>
+
+<p>"So so! &mdash; Eläpä rupea teeskentele &mdash; kyllä kai valtimolaiset tunnet,
+eihän siellä niin monta rehellistä miestä ole. Metsän varkauksia kyllä
+tiedät paljonkin. Ilmoita vaan ketä voi asianomaisia, ketä vieraita
+miehiä haasta."</p>
+
+<p>"Minä en voi mitään ilmoittaa, en tiedä kuka yhdessäkään varkaudessa on
+ollut."</p>
+
+<p>"Olet siis varasten kanssa samassa tuumassa, kuulen minä."</p>
+
+<p>"Mekö varkaita!" huudahti Heikki ja otti ehdottomasti askeleen
+metsäherraa kohden.</p>
+
+<p>"Elähän nyt suuhun lentä!"</p>
+
+<p>"Ei, ei &mdash; vaan ei me sedän kanssa varkaita olla. Tietkää se!"</p>
+
+<p>"Juuri te olette varkaita &mdash; sinä olet varas, sanon minä. Kuuletko
+nyt!" sanoi metsäherra oikein räkyttävällä äänellä ja astui hänkin
+askeleen Heikkiä kohden.</p>
+
+<p>Heikki ei enää sanaa suustaan saanut. Hänen tukkansa kohosi pystyyn ja
+hänen nyrkkinsä vetäytyivät kokoon.</p>
+
+<p>"Astu ulos täältä lurjus, vai tänne sinä asetut moneksi päiväksi
+ajeeraamaan," kiljui metsäherra huomattuaan Heikin vihasta säkenöivät
+silmäykset, ja työnsi häntä kyynäspäästä ovea kohden.</p>
+
+<p>"Elä koske minuun," kiljasi Heikki ja hänen nyrkkiin puristettu kätensä
+kohosi ylös, "tahi jos tästä putoaa..."</p>
+
+<p>"Herra jestan! Mitä täällä tehdään? Herra jestan Akseli! Herra jestan
+vieras! Akseli, Akseli!!... Vieras, vieras..."</p>
+
+<p>Nähtyään rouvan rukoilevat silmäykset ja muistettuaan hänen eilisen
+ystävällisen käytöksensä, laskeutui Heikin käsi hervotoinna alas, koko
+hänen ruumiinsa vapisi ja hän ei enää tehnyt vastarintaa, vaan antoi
+metsäherran työntää itsensä ovesta ulos.</p>
+
+<p>Heikki koppoi laukun selkäänsä Niiralan pirtistä ja käveli ikään kuin
+itse tietämättään tuonne järven rannalle. Sitten hän kääntyi pitkin
+rantaa, käveli kappaleen matkaa ja vihdoin istui tuolla rannalla
+olevalle kivelle. Liikahtamatta hän siinä istui, tuijotti maahan ja
+nojasi kyynärpäällään kiveä vasten. Mitään ei hän nähnyt, ei kuullut,
+istui vaan hiljaa ja kauvan. Silmät ne tahtoivat kosteiksi käydä ja
+kuuma vesi tunkeutui suuhun, mutta Heikki ei sille valtaa antanut, hän
+nieli sen alas ja hillitsi itsensä. Kohosi siitä seisalleen ja alkoi
+astua kotiansa kohden.</p>
+
+<hr class="chapter" />
+
+
+
+
+<h2><a name="II" id="II"></a>II.</h2>
+
+
+<p>Viikot vierivät hiljalleen ohitse. Heikki teki tehtävänsä ikään kuin
+kone. Harvoin olivat hänen ajatuksensa työssä. Rauhattomina kuin meren
+aalto, harhailivat ne siellä ja täällä. Valoisana kuin aamun koi oli
+Heikki nähnyt tulevaisuutensa. Mutta sakea sumu oli sen peittänyt. Oma
+koti, jonka hän oli jo nähnyt aivan nenänsä edessä, oli nyt siirtynyt
+tietämättömään tulevaisuuteen. Ja sitten Kaisu! Tuntui juuri kuin ei
+hän koskaan olisi hänestä ollut niin kauvaksi eroitettu kuin nyt.</p>
+
+<p>Mutta kokonaan ei hän vielä laannut toivomasta. Olihan metsäherra
+luvannut, että käydään syynäämässä, kun sopii. Ehkäpä hän sentähden
+viimeinkin... Niin, eipä tiedä jos käypi. Ja Heikin pää kääntyi
+tietämättään, tahtomattaan aina sinne päin, mistä tiesi metsäherran
+tulevan, jos tulee. Mutta turhaa oli se vaiva. Metsäherraa ei näkynyt
+ei kuulunut; ei vaikka Heikki kuin olisi kirkolle päin tirkistellyt.</p>
+
+<p>Sattui sitten eräänä sunnuntaipäivänä, kun Heikki taasenkin tapansa
+mukaan istui pöydän päässä ja mietiskeli, että hän näki herrasmiehen
+pujahtavan Seinustan portista sisään. &mdash; "Vihdoinkin!" arveli Heikki
+itsekseen ja kavahti pystympään. Mutta mitään ei hän virkkanut.</p>
+
+<p>Turhaan olikin hän ihastunut. Ovi aukeni ja sisään astui Niiralainen.
+Metsäherran asioilla sanoi hän liikkuvansa ja pyysi talosta yösijaa.
+Seinustan ukko sanoi talossa lämmintä olevan ja pyysi Niiralaista
+tuonne etehiseen. Niiralainen kiitti isäntää ja niin he menivät
+kamariin. Vähitellen vetääntyi sinne Heikki sekä Seinustan muutkin
+miehet, vierasta katsomaan näetten.</p>
+
+<p>"No ei se tainnut juuri rapia vuosi tällekään perälle tulla," arveli
+Niiralainen ja silmäili seinällä rippuvaa Pyhän Yrjänän ja lohikäärmeen
+kuvaa.</p>
+
+<p>"Ei tullut, ei tullut, &mdash; kyllä kai sitä seottaa taasenkin köyhempäin
+täytyy, mikähän siementenkin eteen sitte ihmisrukilla tullee," arveli
+joku joukosta.</p>
+
+<p>"Kyllä se ei paljon seottamista kestä, hyvä että selvänä leipänä koossa
+pysyy," tuumi Seinustan ukko.</p>
+
+<p>"Minkä vuoksi ne ovat poronsakin tältä perältä niin tarkoin
+hävittäneet? &mdash; Olihan niistä ennen kelpo sivutulo," kysyi Niiralainen.</p>
+
+<p>"Hm!" rykivät miehet.</p>
+
+<p>"Luulisihan poronhoidon kannattavan nyt kuten ennenkin, onhan sillä
+tavaralla hyvät hinnat."</p>
+
+<p>"No miksikäpä ei se kannattaisi, jos heppokuusia saisi hakata yhtä
+vapaasti kuin ennenkin, mutta ne pitää karsia kaikki tyyni, mitä poron
+syötäväksi kruunun metsään kaataa. Sitte kuin tämä karsimis-käsky tuli,
+ovat porot hävinneet, eikä niiden hoito enää juuri kannata," arvelivat
+miehet ja katselivat toisiaan silmiin.</p>
+
+<p>"Omituista se on tällä perällä, kun kruunu kahlehtii kansalta kaikki
+entiset elinkeinot," sanoi Niiralainen.</p>
+
+<p>"Metsäherrathan ne nyt joka paikkaan tuppautuvat," arvelivat miehet
+katkerasti.</p>
+
+<p>"Lieneekö siinä sentähden niin metsäherrainkaan syytä, onhan kruunulla
+oikeus tehdä omansa kanssa, mitä edullisimmaksi näkee," sanoi Seinustan
+ukko.</p>
+
+<p>"Voisivat ne sentähden metsäherratkin tehdä paljon kansan auttamiseksi,
+jos viitsisivät, ja saadaanpa nähdä eivätkö nytkin vähennä
+hakemuspuiden antia yhä vähemmäksi kuin ennen," arveli Niiralainen.</p>
+
+<p>"Miksikä tänä vuotena puiden hakemukset vastaan otettiin vasta niin
+myöhään kuin elokuulla, vaikka ennen on hakemukset pitänyt jo ennen
+juhannusta tehdä?" kysyi joku miehistä. Sitä ei Niiralainen tiennyt.</p>
+
+<p>Heikki kysyä tokasi viimein, että eikö metsäherra aikonut käydä tällä
+kulmalla ennen talvea.</p>
+
+<p>"Mitä se tänne tämmöistä matkaa viitsisi rämpiä," sanoi Niiralainen.</p>
+
+<p>"Heikillä kun on torpan laiton puuhat, niin hän toivoisi metsäherraa
+tänne," arveli Seinustan ukko.</p>
+
+<p>"Ei tarvitse pitkästyä, jos vähän viivähtääkin," sanoi Niiralainen.</p>
+
+<p>"Se taitaa olla vähän hidas tämä nykyinen metsäherra?"</p>
+
+<p>"Hidas! &mdash; Sanokaa paremmin laiska, se sana sopii kaikkiin
+metsäherroihin," sanoi Niiralainen ja alkoi teiskata edestakaisin
+lattialla.</p>
+
+<p>"Hih hih hih!" panivat miehet ja hykersivät käsiään.</p>
+
+<p>"Noo &mdash; lieneekö siinä nyt yksin laiskuus, on luultavasti paljon
+kamaritöitä," sanoi ukko vakaisesti.</p>
+
+<p>"Kamaritöitä! &mdash; Kantaa palkkansa, siinä sen kamarityöt."</p>
+
+<p>"So so, &mdash; jo te nyt liijoittelette, onhan metsäherralla suuri piiri
+hoidettavana ja tietysti sillä on paljon laskujakin tehtävänä."</p>
+
+<p>"Suuri piiri hoidettavana, hoitaa sillä tavalla, ettei tarvitse olla
+kuin neljästi vuodessa hereillään. Juoda mässätä ja kohmeloissaan
+nukkua koko muu aika, semmoiset kiireet ne ovat."</p>
+
+<p>"Hihhihhihhihhih," panivat talon nuoremmat miehet, mutta ukko rypisteli
+tyytymättömästi kulmakarvojansa.</p>
+
+<p>"Miksi juuri neljästi vuodessa?" kysyi vihdoin Heikki.</p>
+
+<p>"Neljästi vuoteensa maksetaan heille palkkaa," selitti Niiralainen &mdash;
+"Niin, kyllä he nyt taitavat saada kantaa kuukausittainkin, jos niin
+tahtovat," jatkoi hän sitten.</p>
+
+<p>Kun Niiralainen oli kylän lävitse tullut, leveni pian tieto hänen
+tulostaan. Kylän miehiä kerääntyi vähittäin koko joukko kirkkosanomia
+kuulemaan ja harvinaista vierasta katselemaan.</p>
+
+<p>Puheltiin siinä yhtä ja toista, vaan aina se kääntyi puhe
+metsänhoitoseikkoihin.</p>
+
+<p>Niiralainen selitteli kansalle, että juuri sentähden, ettei
+metsäherrain mitään tehdä tarvitseisi, ei enää puitakaan kruunun
+metsistä kansalle anneta; mutta ukko se vaan ei tahtonut sitä ottaa
+uskoakseen.</p>
+
+<p>Lotvonen pyysi vihdoin Niiralaista ottamaan hänen kunnan verokirjansa
+ja maksamaan hänen veronsa, ettei kirkolle tarvitsisi itse sentähden
+lähteä.</p>
+
+<p>Niiralainen sanoi kyllä mielellään Lotvosen asian toimittavansa, mutta
+selitti nyt, ettei kunnallislautakunnan esimies ollut kunnan varoista
+tehnyt tiliä kahteen vuoteen. Hän säälitteli ihmisparkoja, jotka saivat
+näinä kovina aikoina maksaa korkeita veroja tietämättä minnekkä ne
+joutuvat.</p>
+
+<p>Kyläläiset hämmästyivät kokonaan. He katselivat hämmästyneinä toinen
+toistaan silmiin.</p>
+
+<p>Vihdoin kysyi Seinustan ukko, että miks'ei häntä vaadita tilille ja
+miksi ei häntä eroiteta virastaan?</p>
+
+<p>"Niin, miksi ei? &mdash; miksi ei? sitähän jokainen vaan kyselee, mutta
+kukaan ei ryhdy mihinkään toimeen, jokainen odottaa vaan toistaan ja
+saapahan nähdä, eikö tulevana lauvantaina valita häntä uudelleen,
+taasenkin kolmeksi vuodeksi, kunnallislautakunnan esimieheksi."</p>
+
+<p>"No, eivät suinkaan nuo nyt niin hulluja ole."</p>
+
+<p>"Eivät! &mdash; Tuskin kukaan viitsii itseään niin paljon vaivata, että edes
+kokoukseen menisi, paitsi muutamat kunnallislautakunnan esimiehen
+ystävät ja niin tulee hän taasenkin valituksi."</p>
+
+<p>Pitempi äänettömyys syntyi. Miehet katselivat neuvotoinna toisiaan
+silmiin.</p>
+
+<p>Vihdoin käänsi Seinustan ukko mälliänsä ja sanoi:</p>
+
+<p>"No eivätkö ne nyt siellä lähempänä sen verran valvo?"</p>
+
+<p>"Mitä ne siellä valvoisivat, monet tahtovat vaan valita entistä."</p>
+
+<p>"Mitenkä sitä täältä asti kokoukseen tulee?"</p>
+
+<p>"Voisihan antaa valtakirjan," sanoi Niiralainen.</p>
+
+<p>"Niin," sanoivat miehet ja silmäilivät toisiaan. Jokainen näytti
+odottelevan toistaan, kukaan ei ottanut aluksi puhetta jatkaakseen,
+pelkäsivät kai, että jos tyhmyys tapahtuisi, niin sitä syytettäisiin,
+joka ensin valtakirjan antoon suostui. Lopulta kääntyivät miesten
+silmät Seinustan ukkoon, ikään kuin kysyäkseen, mitä hän asiasta
+arvelisi. Ukko tirkisteli vaskisankojensa ylitse miehiin ja näytti
+asiaa harkitsevan. Miehistä tuntui Niiralaisen puhe valtakirjain
+antamisesta hyvin luonnolliselta, mutta kun olivat Niiralaisesta yhtä
+ja toista maininkia kuulleet, niin eivät tienneet häneen oikein
+luottaa, ja odottelivat sentähden, mitä ukko asiasta arvelisi.</p>
+
+<p>"Antakaa pois Niiralaiselle valtakirja," sanoi vihdoin Heikki, joka
+täydellisesti luotti Niiralaiseen.</p>
+
+<p>"Ei, ei, en minä häntä sillä sanonut, vaan muutoin tulin maininneeksi,
+kun niin puheeksi kiertäytyi. Enkä minä muutoinkaan halua häneen
+sekaantua koko juttuun. Vaan voittehan antaa valtakirjan vaikka
+Helkalaiselle, kyllä minä voin valtakirjan hänelle viedä, jos niin
+tahdotte."</p>
+
+<p>"Niin Helkalaiselle!" huusivat useat yhtä haavaa ja miehet eivät enää
+asiassa mitään pahaa aavistaneet, kun kuulivat ettei Niiralainen
+itselleen koko valtakirjaa halunnut, eikä Seinustan ukollakaan ollut
+mitään tätä ehdoitusta vastaan.</p>
+
+<p>Valtakirja siis tehtiin kuin tehtiinkin. Miehet panivat puumerkit alle,
+vielä huomen aamullakin kävi Seinustalla miehiä puumerkkiä antamassa.</p>
+
+<p>Niiralainen jatkoi matkaansa muihin sydänmaan kyliin. Metsäherrain
+asioita oli hänellä joka paikkaan. Mutta kaikkialla kiertäytyi muun
+muassa puheeksi myöskin kunnallislautakunnan esimiehen vaali ja
+kaikkialta sai Niiralainen valtakirjoja milloin millekin
+kirkonkyläläiselle.</p>
+
+<p>Mutta yhä pimeämmälle näytti Heikin tulevaisuus. Tähän asti oli hän
+vielä jotain toivonut, mutta ne tiedot, mitä Niiralainen oli
+metsäherran aikeista hänelle antanut, lopettivat aluksi viimeisenkin
+toivon.</p>
+
+<p>Yhä alakuloisemmaksi ja harvapuheisemmaksi kävi Heikki. Harvoin otti
+hän osaa muiden keskusteluihin, oli vaan kaiket päivät omissa pitkissä
+ajatuksissaan.</p>
+
+<p>Seurasi sitten pitkä sumuinen syksy, päivää ei ollut paljon muuta kuin
+kaksi hämärää.</p>
+
+<p>Viikkokausia oli taivas alinomaa synkkien pilvien peittämänä. Toisinaan
+satoi kuin olisi saavista kaatanut. Maa oli kokonaan veden ja lian
+vallassa.</p>
+
+<p>Kukaan ei tämmöisellä siivolla viitsinyt kirkolle lähteä. Eikä kirkolta
+päinkään sattunut ketään kulkemaan Valtimon kylään. Valtimolaiset eivät
+siis tienneet kirkkosanomista mitään. Eivät tienneet oliko
+valtimolaisille puita myönnetty, vaikka useimmat olivat niitä hakeneet.
+Eivät tienneet olivatko vielä edes kirjat Helsingistä tulleetkaan. Muun
+maailman menosta eivät valtimolaiset mitään tienneet, elivät vaan kuin
+säkissä.</p>
+
+<p>Kaisuakaan ei Heikki ollut nähnyt, sitten kuin kirkolla kävi. Tuntui
+usein niin ikävälle. Muistui mieleen monta sukkeluutta menneiltä
+ajoilta. Heikin suu vetäytyi silloin hymyyn. Talon vaimonpuolet
+kysäsivät silloin aina, että millä hän nauroi, johon Heikki ei ensin
+tiennyt mitä vastata, mutta sanoi aina sittemmin kysyjälle että:
+"sinulla."</p>
+
+<p>Kysyjä hölmistyi vähän ja Heikki vaipui jälleen omiin pitkiin
+ajatuksiinsa.</p>
+
+<hr class="tb" />
+
+<p>Silloin tällöin heräsi Heikin sydämessä vielä joku toivon kipinä. Eihän
+tuota tiedä, niin arveli hän, eihän tuota tiedä, jos sentään käyvät
+syynäämässä vielä ennenkuin maa routii.</p>
+
+<p>Mutta päivät ja viikot ne harppailivat edelleen eikä metsäherroja
+näkynyt ei kuulunut. Yhä selvemmin ja selvemmin alkoi talven oireita
+näyttäytyä, eikä kauvan viipynyt ennenkuin maa ja vedet olivat jo
+umpijäässä. Lunta tuprutteli ja talvi sai täyden vallan. Nyt ei
+Heikillä ollut enää mitään toivomista.</p>
+
+<p>Tehtävänsä toimitteli hän entisellä tarkkuudella, vaikka harvoin olivat
+ajatuksensa työhön kiinitettyinä. Harvoin otti Heikki osaa muiden
+keskusteluihin. Hän eli omaa elämäänsä.</p>
+
+<p>Tapahtui sitten muutamana sunnuntaina jälkeen puolenpäivän, että
+Raution Aappo vetäytyi Seinustan pirttiin, ja häntä seurasi koko joukko
+muita kyläläisiä.</p>
+
+<p>Seinustan ukko istui tapansa mukaan pöydän takana ja lueskeli jotain
+hartauskirjaa. Heikki lojui pitkänään tuolla karsinasängyn päällä ja
+muu väki virui mikä missäkin sopessa.</p>
+
+<p>Vieraat silmäilivät ympäri pirttiä ja tervehtivät talon väkiä.</p>
+
+<p>Ukko tiedusteli vierailta, mitä heille kuuluu, mutta eihän niillä
+vierailla mitään hyviä uutisia ollut.</p>
+
+<p>Raution Aappo kääntyi vihdoin Heikkiin, nojaten taasenkin pitemmällä
+jalalla lattiaan ja tukien lyhemmän jalan varpaalla ruumistaan
+tasapainossa.</p>
+
+<p>"Enkö minä sitä sanonut sinulle, että saa sen tyhjän pyytämättäkin,"
+sanoi Aappo ja voiton riemu se loisti hänen kiiluvista silmistään,
+"sanoinhan minä, että turhaa vaivaa on metsäherroja kumarrella."</p>
+
+<p>"Mitenkä niin?" kysäsi Heikki.</p>
+
+<p>"Ei koko kylä saa ei kappalettakaan puuta kruunun metsästä."</p>
+
+<p>"Ei kappalettakaan!" huudahtivat talon miehet yhtä haavaa.</p>
+
+<p>"Ei suksi- eikä reenjalaspuutakaan kuulu metsäherra lupaavan kruunun
+metsästä," kuului tulleitten suusta yhtä haavaa.</p>
+
+<p>"Ei suksi- eikä reenjalaspuutakaan!" huudahtivat talon miehet
+ehdottomasti.</p>
+
+<p>"Niin sanoi metsäherra, että sen varjossa te sitten varastatte vain
+kruunun metsiä," selitti Aappo.</p>
+
+<p>"No kaikkiako hän sitten luulee varkaiksi?" sanoi ukko.</p>
+
+<p>"Niinpä se tuntui," sanoi yksi kyläläisistä, "minäkin koetin edes
+muutamia hirsiä pyytää, kun on navetta aivan kokonaan lytistymässä,
+mutta niitä ei luvattu. Vaikka samapa tuo nyt on, menevät kai ne lehmät
+veroista kuitenkin, jos ei heitä navetta sitä ennen ehtisi surmata."</p>
+
+<p>"Niin, millä ne verotkin maksettanee!" huokailivat miehet ja
+silmäilivät ympärilleen.</p>
+
+<p>"No, enkö minä sitä sinulle sanonut, ettei rehellinen mies nykyisen
+metsänhoidon aikana menesty," sanoi Aappo taasenkin, kääntäen
+suurellaisen nenänsä Heikkiä kohden.</p>
+
+<p>"No ei suinkaan sitä varastamallakaan kauvas mennä," sanoi Heikki.</p>
+
+<p>"Vaan se on kuitenkin ainoa keino, joka auttaa," sanoi Aappo, "vai mitä
+luulette?" ja hän käänsi nenänsä kyläläisiin päin.</p>
+
+<p>Oli joukossa joitakin, jotka myönsivät niin olevan, mutta useimmat
+epäilivät.</p>
+
+<p>"Ei sinun pidä varastaman," sanoi Seinustan ukko jyrkästi.</p>
+
+<p>"No niin, vaan ettekö te ole lukeneet, mitä David teki, koska hän
+isosi. Kuinka hän meni ja söi näkyleivät templistä, joita ei hänen
+olisi sopinut syödä," sanoi Aappo ja voiton riemu loisti taasenkin
+hänen kiiluvista silmistään.</p>
+
+<p>"Hihhihhih!" kuului hyväksyvää naurun hikotusta sieltä täältä joukosta,
+mutta toiset rypistivät tyytymättömästi nenäänsä.</p>
+
+<p>"Mitä sinne kirkolle muuta kuuluu?" kysäsi vihdoin joku talon miehistä.</p>
+
+<p>"Eihän sinne mitään kummallisempia kuulu. Niiralainen vaan kuuluu
+tulevan kunnan esimiehiksi," sanoi Aappo.</p>
+
+<p>"Vai Niiralainen. &mdash; No mitäs ne Kirkonkylällä siitä tykkäsivät?"</p>
+
+<p>"Kiroilivat vaan, että sen se nyt hoksasi, että siihen itsensä tälläsi,
+kun ei metsäherraksi päässyt."</p>
+
+<p>"Eivät ne taida Kirkonkylällä Niiralaisesta oikein tykätä?"</p>
+
+<p>"Eiväthän ne tykkää, sanovat että se on koko ikänsä herroja
+hännystellyt, ja niiden ystävyyden varjossa koettanut talonpoikia
+nylkeä; mutta nyt lopulta asettavat talonpojat itse hänet kassojaan
+tasailemaan," ja pilkkahymy se kierteli Aapon huulilla.</p>
+
+<p>"Mitenkä ne sen valitsivat?" kysyivät kyläläiset ehdottomasti.</p>
+
+<p>"Mitenkä &mdash; hahhahhah!" sanoi Aappo päätään käännellen ympäriinsä ja
+lyyhäten muutaman askeleen, "tehän sen kuulutte valinneen."</p>
+
+<p>Kyläläisten naamat vetäytyivät pitkiksi. Pitempi äänettömyys syntyi.</p>
+
+<p>"No mitenkä se Helkalainen Niiralaista valitsi, eihän siitä koskaan ole
+kuulunut, että se tahtoisi kansaa syödä?" kysyi vihdoin Seinustan ukko
+ja käänsi mälliänsä.</p>
+
+<p>"Mitenkä &mdash; Helkalaisella kuuluu olevan kymmenen tuhannen markan tuomio
+Niiralaiselle ... hahhahhah! &mdash; kyllä ymmärrätte."</p>
+
+<p>Hämmästyneinä katselivat miehet toisiaan ja vääntelivät tuskallisesti
+itseään, mutta kukaan ei heistä mitään virkkanut.</p>
+
+<p>Joku talon piioista laittoi piisiin valkeata. Heikki nousi sängystä,
+venytteliin ja heitti alakuloisen silmäyksen Aappoon.</p>
+
+<p>"Mitä papereita teillä taskuissa on?" kysyi hän Aapolta.</p>
+
+<p>"Aijai &mdash; johan olin unhottaa, täällähän on Amerikapreivejä," sanoi
+Aappo ja alkoi lappaa papereita taskuistaan. Ensin veteli hän esille
+suurempia paperikääryjä.</p>
+
+<p>"Amerikan lehtiä," sanoivat miehet kääryt nähtyään, mutta pian veteli
+Aappo kirjeitäkin kasan esille ja latoi pöydälle.</p>
+
+<p>"Kenellekä nämät kaikki nyt ovat, Heikkihän tuntee kirjoituksen," sanoi
+Seinustan ukko ja ojensi paperit Heikille.</p>
+
+<p>Heikki meni piisin luo ja alkoi tavailla päällekirjoituksia. Kyläläiset
+keräytyivät Heikin ympärille uteliaina, että ketkä kirjeitä saisivat.</p>
+
+<p>Häkki jakoi kirjeet ja sanomat omistajilleen, jotka niitä kääntelivät
+käsissään ja selittelivät toisilleen, keneltä Amerikassa olevilta
+ystäviltään he niitä saivat.</p>
+
+<p>"Lueppas tuo!" sanoi vihdoin eräs kyläläisistä Heikille, "sinähän osaat
+kirjoitusta."</p>
+
+<p>"Niin, Heikkihän se osaakin näitä lukea," sanoivat muutkin ja aukoivat
+kirjeitään.</p>
+
+<p>Heikki istui piisin luo jakkaralle ja alkoi tavailla. Eivät ne olleet
+juuri pitkän pitkiä nuo kirjeet, eivätkä erittäin sisältörikkaitakaan.
+Mutta sama sävel oli niissä kaikissa.</p>
+
+<p>Eivät niiden kirjoittajat erittäin kehuneet oloaan tuolla luvatussa
+maassa. Mutta &mdash; kirjoittivat he &mdash; joka mies on ja itsensä oikein
+käyttää, niin kyllähän täällä toimeen tulee. Toiset valittivat haikeaa
+koti-ikävää ja sanoivat, että jos ei olo siellä kotona olisi niin kovin
+toivoton ja kurja, niin he kyllä pian kotia tulisivat, mutta mitäpä
+sielläkään juuri nuorimies tekee, arvelivat he toisekseen. Toiset
+kirjoittivat olevansa työssä rautatiellä, toiset kaivannoissa, toiset
+tekevänsä työtä maan alla, toiset maan päällä; ainoastaan jotkut harvat
+kertoivat hankkineensa itselleen uudistalon paikan. Toiset sanoivat
+ansaitsevansa kahdeksan, toiset kymmenen ja toiset kaksitoista markkaa
+päivässä.</p>
+
+<p>"Kahdeksan! &mdash; Kymmenen! &mdash; Kaksitoista markkaa!" keskeyttivät silloin
+aina kyläläiset ja silmäilivät ihmetellen toisiaan.</p>
+
+<p>Toiset taasen eivät sanoneet koto-ikävästä mitään tietävänsä, eivätkä
+siis aikoneet millään ehdoin kotikylään palata. Tule sinäkin tänne! &mdash;
+Toista täällä on olla kuin siellä, kehoittelivat he ystäviään ja jos
+haluat, niin kyllä minä tiketin laitan, joka vetää aivan tänne perille
+asti.</p>
+
+<p>"Kyllä kai se parasta olisi," arvelivat kyläläiset, "että joka kynsi
+täältä lähtisi ja siltähän tuo näyttääkin, että metsäherrat meitä
+oikein kädestä pitäen koettavat täällä Amerikkaan pakoittaa," ja he
+silmäilivät niin toivottomasti ympärilleen.</p>
+
+<p>Parissa kirjeessä oli valokuviakin. Ne kulkivat kädestä käteen. Niitä
+katseltiin ja tarkasteltiin kaikilta puolin. &mdash;</p>
+
+<p>"Kuka olisi uskonut," ihmettelivät kyläläiset, "ovat kuin herroja; ei
+siivon samoiksi miehiksi uskoisi, kun täältä lähtiessä."</p>
+
+<p>"No tietääpäs sen, joilla senlaiset ansiot ovat," arvelivat toiset.</p>
+
+<p>Kun Heikki oli kirjeet saanut loppuun tavailleeksi, alkoi hän lukea
+Amerikan sanomalehtiä.</p>
+
+<p>Muut miehet pörräsivät siinä yhtä ja toista. Toiset pistäytyivät
+Raution Aapon kanssa tuon tuostaankin ulkona. Keskustelu alkoi käydä
+yhä vilkkaammaksi, ääni kovemmaksi.</p>
+
+<p>Seinustan ukko tunsi pirtissä viinan löyhkän. "Mistä teillä viinaa on?"
+kysyi ukko äreästi.</p>
+
+<p>Miehet katselivat hämmästyen toisiinsa, mutta Aappo se lyyhkäsi hymyssä
+suin vaarin luo ja sanoi: "Minähän sitä vähän tuliaisiksi toin
+kirkolta; elkäähän nyt suuttuko, isäntä, jos me tässä vähäsen niinkuin
+lohdutukseksi, eihän tuo mieli muutenkaan juuri korkealla ole ja
+juovathan nuo herratkin, kertovat metsäherrankin olevan viikkokausia
+aivan yhdessä pöhnässä."</p>
+
+<p>"Semmoiset teillä ovat lohdutukset kuin muutkin aikomukset,
+tiedättehän, että minä en suvaitse päihtyneitä."</p>
+
+<p>"No ei riidellä, ei riidellä, ei riidellä," sanoi Aappo lauhkeana kuin
+lammas, "me lähdemme pois, lähdetään pois pojat, isäntä ei salli, että
+me vähän tässä huvittelemme."</p>
+
+<p>Ja niin vetäytyivät miehet vähittäin pirtistä. Toiset menivät kotiansa
+ja toiset seurottelivat Aapon viinalekkeriä.</p>
+
+<p>Seinustan ukko vaipui syviin mietteisiin. Kyläläistensä kohtalo koski
+kipeästi häneen. Jotain olisi heidän auttamisekseen tehtävä, mutta
+mitä? &mdash; Siinäpä kysymys, joka sieti miettimistä.</p>
+
+<p>Pian olivat joulumarkkinat tulossa. Varmaankaan tämmöinen kansan
+ahdistaminen ei ole esivallan tahdosta. Mitähän jos kävisi
+markkina-aikana kuvernöörin puheilla. Onhan tuo herra herrallakin ja
+vaivasellakin Jumala. Ja totta sitä metsäherrainkin täytyy muita,
+ylempiä herroja totella. Ja kuta enemmän ukko asiaa mietti, sitä
+enemmän hän vakaantui siinä ajatuksessa, että paras on käydä
+kuvernöörille valittamassa kyläläisten kurjaa kohtaloa.</p>
+
+<p>Mutta ulkona kuului silloin tällöin kiljahtelemisia ja juopuneiden
+rähinää.</p>
+
+<p>"Oi Jumalani!" huokaa ukko, "miten kauvas he ovat Sinusta
+vieraantuneet. Kuta enemmän heitä kuritat, sitä syvemmälle he
+vaipuvat."</p>
+
+<p>Mutta samalla kuului hevosen kavioin kopsetta, kiljumista ja rajua
+huihkaamista juuri pirtin seinän takaa, hevonen laukata huimi ohitse
+minkä ehti ja miehet mylvivät kuin sonnit reessä.</p>
+
+<p>Tätä seurasi toinen ja kolmas samallainen rekikuorma, mutta sitten oli
+taasen hiljaista.</p>
+
+<p>"Jumala armahtakoon heidän luontokappale-riepujaankin," huokasi ukko.</p>
+
+<p>Mutta jonkun ajan perästä uudistui jälleen sama ajo, sama mylvintä ja
+sitten se vähän ajan perästä uudistui aina myöhäiseen yöhön. Tuntui
+juuri kuin tässä juopuneiden mylvinnässäkin, joka yön hiljaisuudessa
+hävisi äänettömään avaruuteen, olisi ilmestynyt synkkää pimeyttä ja
+lohdutointa toivottomuutta.</p>
+
+<p>Taivas oli hallavan vaalakka. Pakkanen paukkui seinissä. Lumi narisi
+niin kuivakkaasti reen jalaksen alla. Levotoinna aaltoili kansa
+kaupungin kauppatorilla. Oli siellä väkeä ja värkkiä. Tuolla loitompana
+oli pitkä jono heinäkuormia. Niiden ympärillä hyppelivät maalaiset,
+koputtelivat jalkojaan, löivät käsiä hartioihin ja tarttuivat silloin
+tällöin toisiinsa käsiksi, nujusivat hetken aikaa ja irtausivat taasen.
+Ostajat hääräilivät heinähäkkien ympärillä. Koettivat tunkea nyrkkiänsä
+häkin kupeista, puskivat parraspuista häkkiä kohoksi, nykkivät
+heinätukkoja irti, nuuskivat niitä ja sihtasivat kaikilta puolin ja
+tinkasivat. &mdash; Seurasi sitten jono jyväkuormia, sitten pieniä
+voiastioita kuormittain. Kulmittain näiden kanssa oli lihakuormia
+kymmenittäin. Oli siinä lampaan jos raavaankin lihaa, oli sian ja
+poronkin paistia, oli tuoreita jos palvatuitakin raajoja, mitä vaan
+minkin mieli teki ostaa. &mdash; Sitten tuolla toisella laidalla seurasi
+kaikellaista puutavaraa. Siellä oli suksia, kelkkoja, rekiä, haravia,
+pohtimia, tuolia, pöytiä ja kaikellaisia työ- ja huonekaluja. Tuolla
+rannempana taasen olivat kalain kauppiaat sijansa saaneet. &mdash; Näiden
+kaikkien keskelle olivat käsityöläiset asettaneet kauppakojunsa. Siellä
+olivat myöskin ryssäin namuset makuhermoja kiihottamassa. &mdash; Näiden
+kaikkien välillä virtaili kansaa tulvanaan. Liikkeessä olivat ihmiset
+alinomaa. Käsiä niin kinnermöi ja jalat tahtoivat turriksi käydä.
+Parrat olivat paksussa kuurassa ja valkeiksi kylmettyneitä nenän päitä
+näkyi siellä täällä; oli oikein hirveä pakkanen.</p>
+
+<p>Siellä väkijoukossa tungekseli Heikkikin pitkine poronkoipisaappaineen
+ja korkeine koirannahkalaukkuineen. Hänen perässään pujotteli Seinustan
+emäntä vankka pakka puolivillasta kainalossaan. Se oli hedelmä hänen ja
+miniäinsä pitkien iltapuhteiden ponnistuksista.</p>
+
+<p>Poronlihansa olivat he summassa myöneet ja ukko oli niistä nyt rahoja
+perimässä.</p>
+
+<p>"No Heikki!" kuuli Heikki sivultaan tuttavallisen äänen, kun hän oli
+siinä väkitungoksessa sortunut sille puolen toria, missä puutavaroita
+kaupattiin. Hän käänti päätään ja näki Raution Aapon lyyhäävän itseään
+kohden.</p>
+
+<p>"Terve miehelle!" sanoi Aappo ja löi Heikkiä olkapäälle, "aina se tuo
+vainu vetää korppia haaskan luo... Ka emäntähän se on!" huudahti hän
+emännän silmiin tirkistäen, "kun on kuin morsian, aina yhtä keippelä
+kuin kahdenkymmenen vanha tyttö. Toden totta minä luulin, että Heikki
+oli kultansa tavannut, mutta mihinkä se Kaisu sitten tästä joutui, oli
+ihan vasta tässä, samallainen pakka puolivillasta kainalossa kuin
+teilläkin."</p>
+
+<p>"Kuka Kaisu?" kysyi emäntä.</p>
+
+<p>"Kuka Kaisu! &mdash; Heikin hellupa tietenkin."</p>
+
+<p>"Mitä tuolla olisi hellua, ei välitä tytöistä mitään, elelee vaan
+omissa pitkissä ajatuksissaan."</p>
+
+<p>"Mitä olis nuoruus rakkaudetta. Se olis niinkuin kevät kukkaisetta."</p>
+
+<p>"Mitä te olette markkinoille tuoneet?" kysyi Heikki, saadakseen puhetta
+käännetyksi toisaalle.</p>
+
+<p>"Rekiä ja pohtimia, tässä on minun kuormani," sanoi Aappo kääntyen
+selkänsä takana olevaan reki- ja pohdinkuormaan, "onhan sitä
+puutavaraa, joka synkkien metsien keskellä asuu," sanoi Aappo
+piikillisesti.</p>
+
+<p>"Joko taas?" sanoi Heikki ja kääntyi lähteäkseen.</p>
+
+<p>"No, no! &mdash; elähän nyt sentähden noin suutu, vaan tiedäthän, että elää
+minunkin täytyy, ja enhän minä ota enkä varasta, vaan katson kruunun
+metsien parasta," sanoi Aappo ja tarttui Heikkiä olkapäästä kiini.</p>
+
+<p>"Aina teillä ovat teidän läksynne."</p>
+
+<p>"Niin ja monenlaisia konstia lisäksi, kuulehan nyt. Yhden konstin minä
+sinulle vielä opetan, ja se ei niinkään hullu ole. &mdash; Eiväthän
+metsäherrat ole vielä käyneet syynäämässä?" &mdash;</p>
+
+<p>"Eivät ole &mdash; mitä sitten?"</p>
+
+<p>"No niin &mdash; tee sinä niinkuin minä ja moni muu on tehnyt, elä ole koko
+syynistä miksollasikaan, ala vaan tehdä taloa, kyllä siitä hyvä tulee?"</p>
+
+<p>"Kruunun maalleko omin lupisi?"</p>
+
+<p>"Aivan niin, sen on moni ennen sinua tehnyt ja tekee vielä jälkeenkin."</p>
+
+<p>"Kyllä kai metsäherrat hävittävät semmoiset torpat, ja sakottavat,"
+sanoi Heikki.</p>
+
+<p>"Eivät ole sitä vielä kenellekään tehneet, syynäävät kuin sopii ja
+hankkivat torpan kirjat,"</p>
+
+<p>"Tule jo pois!" sanoi emäntä ja alkoi poistua.</p>
+
+<p>"Elkäähän nyt vielä! &mdash; Tuoltahan se tulee Kaisukin. Odottakaahan nyt,
+emäntä, minä näytän mimmoinen kulta se Heikillä on. Tuleppas tänne
+Kaisu ja katso!"</p>
+
+<p>Kaisu tuli Aapon luo. Hän ei näkynyt ensin huomaavan Heikkiä, vaan
+lähemmä saapuessaan keksi hän hänet, vilkasi Aappoon ja huomattuaan
+hänen kujeellisen nenänsä, tuli hän niin hämilleen, ettei tietänyt mitä
+tehdä.</p>
+
+<p>"Voi sitä rakkautta mikä meilläkin oli vaarivainajan kanssa vielä
+viikon vihkimisenkin jälkeen, kun penkillä pääksekkäin maattiin ja
+toisiaan tukasta vedettiin," sanoi Aappo työntäen Kaisua Heikkiä kohden
+ja alkoi laulella:</p>
+
+<div class="poem"><div class="stanza">
+<span class="i0">"Anna kättä sun kultas kanssa,<br /></span>
+<span class="i0">Anna kättä sun liutus kanssa,<br /></span>
+<span class="i0">Anna kättä sun hyväs, sun hyväs."<br /></span>
+</div></div>
+
+<p>Heikki oli niin hämillään, ettei tietänyt mitä tehdä, työnsi kuitenkin
+kätensä Kaisulle ja vilkasi samalla ympärilleen, että huomasiko sitä
+kukaan. Onneksi ei kukaan katsonut heihin ja Heikki pudisti sentähden
+tuttavallisemmin Kaisun kättä.</p>
+
+<p>"No miltäs näyttää, &mdash; sopiiko sukuun?" sanoi Aappo, emäntään kääntyen.</p>
+
+<p>"Kenenkä tyttö se on tämä?" kysäsi emäntä, joka oli vanhan vaimon
+tarkalla silmällä seurannut nuorten liikkeitä ja luuli huomaavansa,
+ettei Aappo aivan honkihin horissut.</p>
+
+<p>"Tämähän on Korven Kaisu, kelpo tyttö, samallainen kuin äitinsäkin,
+muistattehan tuon ennen, kun Taustolla yhtä velliä ryystitte."</p>
+
+<p>"Aivan niin, aivan niin, nyt minäkin sen hoksaan, no niin ne nuoret
+kasvavat," arveli emäntä ja alkoi hypistellä Kaisun käsivarrella olevaa
+puolivillasta.</p>
+
+<p>Kaisu kohotti toisen jalkansa maasta, kapautti sen varpailla kerran
+kahdesti toisen jalan kantapäähän, laski maahan ja kohautti vuorostaan
+toisen jalkansa ylös, teki sillä samallaisen liikkeen ja hypähti
+väliin. Sillä välin hypisteli hänkin vuorostaan emännän puolivillasta
+ja tiedusteli sen hintaa.</p>
+
+<p>Samalla saapui paikalle Seinustan ukko ja sanoi Heikille.</p>
+
+<p>"Nyt menen kuvernööriin, tahdotko tulla matkaan?"</p>
+
+<p>"No mennään sitten," sanoi Heikki, heitti salaisen silmäyksen Kaisuun,
+mutta tämä ei sattunut huomaamaan sitä. Hän kysyi sentähden Aapolta,
+että missä he olivat kortteeria. Aappo selitti kortteerinsa ja
+Kaisunkin silmäykset kohtasivat jälleen Heikkiä.</p>
+
+<p>"No mennään nyt," sanoi ukko ja alkoi tunkeutua väkijoukkoon. Heikki
+pujotteli perässä.</p>
+
+<p>"Minnekkä ne nyt menivät?" kysyi Kaisu emännältä.</p>
+
+<p>"Kuvernööriin kai ne aikovat, mitä lienee asiaa ollut."</p>
+
+<p>"Mutta eikö lähdetä liikkeelle, jos ostajaa satuttaisiin kopeuttamaan,"
+sanoi emäntä Kaisulle ja vilkasi hänen vaatepakkaansa.</p>
+
+<p>Aappo teki pilkallisen liikkeen, kuullessaan miesten kuvernööriin
+menevän, kohotti kätensä huulilleen, puhalteli niitä hetken aikaa,
+ojensi ne sitten suoriksi, löi hartioihinsa ja hypähteli.</p>
+
+<p>Emäntä ja Kaisu alkoivat myös pujotella väkijoukkoon. Yhtä ja toista
+keskenänsä keskustellen vähitellen johtui heidän keskustelunsa
+Heikkiin.</p>
+
+<p>"Missä te Heikin kanssa olette tutuiksi tulleet?" kysäsi emäntä.</p>
+
+<p>"Hm! &mdash; Mehän olimme rippikoulussa yhtä aikaa," sanoi Kaisu.</p>
+
+<p>"Hm!" sanoi emäntä ja nyökkäsi päätään juuri kuin sanoakseen: "Kyllä
+ymmärrän."</p>
+
+<p>Mutta Kaisu loi silmänsä maahan ja pitempi äänettömyys syntyi heidän
+keskensä.</p>
+
+<p>Mutta sanaakaan virkkamatta astuskelivat ukko ja Heikki jälekkäin
+pitkin katuja. Kansaa oli kadulla kuin soipaa sotaa. Toisia meni,
+toisia tuli vastaan. Kadut olivat aivan yhtenä vilinänä ihmisistä.</p>
+
+<p>Mutta tuossa kadun risteyksessä pidettiin outoa melua. Heikin ja
+ukonkin huomio kääntyi siihen.</p>
+
+<p>Eräs juopunut mies teki tappelua toisen selvemmän miehen kanssa. Tämä
+huusi poliisia avukseen. Poliisi tuli ja koetti hillitä juopunutta,
+mutta saikin siitä tekemistä. Sentähden puhalsi hän pari kertaa
+pilliinsä.</p>
+
+<p>Väkeä alkoi kerääntyä kaikilta haaroilta, mutta pian saapui paikalle
+toinenkin poliisi. He tarttuivat miestä kainaloista kiini ja alkoivat
+taluttaa häntä välissään "korppulaaria" kohden.</p>
+
+<p>Ukko ja Heikki jatkoivat matkaansa.</p>
+
+<p>Heikki mietiskeli vaan, että mitähän olisi, jos kumminkin alkaisi
+rakentaa keväällä aivan omin päin, sen enempää syyniä odottelematta. Ja
+kuta enemmän hän tätä mietti, sitä selvemmin tunsi hän, että niin hänen
+on tehtävä. &mdash; "Mutta... Niin, voihan sitä sentähden kuvernööriltä
+kysyä." &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Mutta samalla olivat he saapuneet aivan kuvernöörin virkatalon luo.
+Ukko pyörähti muutamasta leveästä ovesta sisään ja niin tulivat he
+muutamaan poikkikäytävään.</p>
+
+<p>"Täältä sitä kuvernööriin pääsee," kuiskasi ukko Heikille.</p>
+
+<p>"Mutta kuulkaahan te," sanoi Heikki.</p>
+
+<p>Ukko puisti epäilevästi päätään.</p>
+
+<p>"Mutta eikö voisi kuvernööriltä kysyä, että mitä hän siitä arvelisi,"
+sanoi Heikki.</p>
+
+<p>"No saadaan nyt nähdä, miten hän rupee meitä kuuntelemaan," sanoi ukko
+ja alkoi kömpiä käytävästä lähteviä rappusia ylikertaan. Heikki seurasi
+perässä.</p>
+
+<hr class="tb" />
+
+<p>Tuolla yläkerran etehisessä seisoi pitkä solakka asevelvollinen.</p>
+
+<p>Hän seisoi niin suorana ja vakavana kuin olisi ollut kuvapatsas
+siinä töröttämässä. Aivan salin oven edessä seisoi se siinä.
+Salin ovi oli auki, mutta sinne ei hän katsonut. Kivääri oli hänen
+sivullaan. Sen perä oli maata vasten ja suussa oli painetti. Eräs
+siperinnahka-kauluksinen talonpoika kömpi rappusia myöten etehiseen.</p>
+
+<p>Mutta tuolla sisällä salissa istui suuren pöydän ääressä joukko
+kanslisteja, aivan keskellä lattiaa he siinä istuivat ja näyttivät
+olevan ahkerassa kirjoituksen puuhassa.</p>
+
+<p>Tuossa lähellä ovea seisoi lihavanlainen, suurivatsainen herrasmies.
+Hän seisoi siinä ja tähysteli kanslisteja. Sitä syvempään kumartuivat
+nämät paperiensa yli ja näyttivät olevan kukin ahkerassa työn touhussa.
+Mutta keksittyään vastatulleen talonpojan etehisessä, vetäysi tuo
+suurivatsainen herra sinne. Talonpoika kumarsi hänelle syvään, johon
+tämä ylhäisen ryhdillä nyökkäsi hieman. Sotilas seisoi siinä vaan ja
+piti toisella kädellä kiväärin piipusta kiini. Hänen silmäteränsäkään
+eivät liikahtaneet. &mdash; Mutta kun kanslistit keksivät vanhan herran
+poistumisen, kohosivat he pystympään ja vilkkaampi liike syntyi pöydän
+ympärillä.</p>
+
+<p>"Kun rupee, niin mollottaa siinä päiväkaudet, kuin puoliyön aurinko,"
+kuiskasi muuan kanslisti toverinsa korvaan ja nyökäytti suurivatsaisen
+herran jälkeen.</p>
+
+<p>"Ja tuolla sitten toinen juorulaukku, koettaa elää jyrsimällä
+toveriensa luita," arveli puhuteltu ja viittasi tuolla salin vasemmalla
+puolen, oman pöytänsä ääressä kumppaniinsa selin istuvaan
+pitkäkoipiseen ja suuripartaseen herraan, joka kirjoitteli siellä
+vastatulleita asiapapereita luetteloihin.</p>
+
+<p>Ylevän ja ylhäisen näköisenä kääntyi pitkäkoipinen herra samalla päin
+toveriinsa ja silmäili heitä hetken aikaa. Nämä kumartuivat jälleen
+paperiensa ylitse. Haudan hiljaisuus vallitsi virkahuoneessa. Itseensä
+tyytyväisen näköisenä kääntyi pitkäkoipinen herra jälleen työhönsä
+hänkin. Selvään näkyi että hän tunsi arvonsa kumppaniensa suhteen.</p>
+
+<p>Siperinkauluksinen talonpoika hiipi salin ovenpieleen ja seisahti
+siihen. Kanslistit kohosivat jälleen pystympään ja alkoivat supatella
+keskenään vilkuen silloin tällöin talonpoikaan.</p>
+
+<p>"Ei tuo oikein ektasorttia ole," arveli muuan silmäillen
+siperinkauluksista miestä.</p>
+
+<p>"Ei sinne päinkään, pitäisihän niitä näin markkina-aikaan saada nähdä
+oikein ensimäisen karaatin tervajätkiäkin," säisti toinen. &mdash;</p>
+
+<p>"Jumala varjelkoon herra kenraalia!" kajahti samalla etehisestä. Ikään
+kuin maan alta lähtevä ukon jyräys lumosi tämä ääni koko virkakunnan.
+Kaikkialta taukosi liike ja haudan hiljaisuus vallitsi kaikissa
+virkahuoneissa. Tuo asevelvollinen vaan seisoi siinä saman näköisenä ja
+samalla paikalla kuin ennenkin. Mitään elon merkkiä tuskin huomasi
+hänessä nyt enempi kuin ennenkään.</p>
+
+<p>Hetken päästä hiipi pitkä vilkkaan näköinen sotaherra salin lävitse
+omaan virkahuoneesensa ja nyökäytteli mennessään oikeaan ja vasempaan.</p>
+
+<p>Vilkkaampi liike syntyi jälleen salissa ja kanslistit alkoivat tehdä
+huomioitaan ovensuussa seisovan talonpojan suhteen.</p>
+
+<p>Mutta samalla astui saliin tuolta vasemmalla kädellä olevasta kamarista
+vanha harmaahapsinen ja kaljupää herra. Sen keksittyään kumartuivat
+nuoret herrat hätäisesti yhä syvempään kukin kirjoituksiensa yli ja
+olivat työntekijän näköisinä.</p>
+
+<p>Vanha herra ei kumminkaan katsonut heihin päinkään, kävellä reuhkasi
+vaan ovea kohden ja politti itsekseen: "Kunnallishallituksia! &mdash; Kyllä
+ovat oikeita kunnallishallituksia! Niin &mdash; se nimi niille oikein sopii.
+Ota nyt taasenkin selvä siitä..."</p>
+
+<p>Kun vanha herra läheni ovea, kumarsi siperinkauluksinen talonpoika
+hänelle syvään ja pyysi saada muutaman sanan puhua herra laamannin
+kanssa.</p>
+
+<p>"Joo! miksei!" sanoi vanha herra kääntyen ystävällisesti hymyillen
+talonpojan puoleen. "Puhukaa vaan!" ja hän oli oikein lipevän
+näköisenä. Vasiten olikin hän tänään markkinapäivänä päättänyt kohdella
+kaikkia talonpoikia, jotka lääninhallitukseen tulisivat, niin
+ystävällisesti kuin mahdollista. Haukkukootpa sitten suomikiihkoiset
+sanomalehdet virkamiehiä miten virkavaltaisiksi hyvänsä, kansa ei sitä
+usko. Niin &mdash; kansalle on näytettävä, että sanomalehdet valehtelevat.</p>
+
+<p>Talonpoika kysyi nyt vanhalta herralta, että joko lääninhallitukselle
+oli saapunut niitä maanviljelysrahoja, joita kunnille lainataan.</p>
+
+<p>"Ei, ei niitä kunnille lainata, niitä annetaan vaan suuremmissa
+summissa yksityisille maanviljelijöille..."</p>
+
+<p>"Niin, niin &mdash; kyllä minä senkin tiedän, mutta onhan nykyjään määrätty
+toisia rahoja, joita kunnille annetaan, mutta ne eivät ole tainneet
+vielä tänne saapua..."</p>
+
+<p>"Ei täällä ole semmoisia rahoja."</p>
+
+<p>"Suomettaressa oli, että niitä tulee."</p>
+
+<p>"Suomettaressa, Suomettaressa!" tikasi harmajahapsinen herra ja nyt hän
+vasta katsoi talonpoikaa tarkemmin silmiin ja tunsi, että hän olikin
+yksi noita fenomaanisten sanomalehtien riivaamia läänin isäntiä.
+"Suometar, Suometar!" tiuskoi hän uudelleen. "Suometar on taasenkin
+laskenut omiaan, sen minä saan ilmoittaa," ja hän kumarsi ehdottomasti
+talonpojalle ja meni ovesta ulos. Siperinkauluksinen mies jäi seisomaan
+siihen ikäänkuin hyypiä hävitettyyn kaupunkiin. Hän silmäsi kerran
+ympärilleen, loi sitten silmänsä lattiaan ja hänen poskensa
+vavahtelivat niin omituisesti. Hän kohotti vielä kerran silmänsä ylös,
+silmäsi ympärilleen, mutta hiipi sitten verkalleen ulos häpeissään kuin
+vieras koira.</p>
+
+<p>"Oikea käsi näkyy," sanoi eräs kanslisti ja oli selailevinaan paperia,
+kun hän näki tuon isovatsaisen herran astuvan jälleen saliin.</p>
+
+<p>Irvihampaat kaupunkilaiset nimittivät häntä lääninhallituksen sieluksi,
+mutta kanslistit sanoivat häntä laamannin oikeaksi kädeksi.</p>
+
+<p>Tuskin oli vahtimestari ehtinyt etehisestä poistua, kun sinne saapuivat
+Seinustan ukko ja Heikki.</p>
+
+<p>Pian keksi joku kanslisti avoimesta ovesta ylimaalaiset etehisessä. Hän
+antoi merkin toisille ja kaikkien suu vetäysi pilkalliseen hymyyn
+nähdessään miten ukko heitti lammasnahkareuhkansa ja karvakintaansa
+oven luo lattialle ja alkoi löysätä vankkaa villavyötään turkin
+ympäriltä. Kanslisteilla oli niin ihmeen lysti.</p>
+
+<p>Ainoastaan se herra, joka istui ovea lähinnä, selin oveen, ei toisten
+lystistä mitään tiennyt. Hän istui vaan siinä kumarruksissaan ja
+kirjoitteli. Hän oli istunut jo vuosikymmenisen siinä omalla paikallaan
+saamatta mitään viran ylennystä ja toiset kanslistit arvelivat, että
+siinä saa hän istuakin, kunnes sammalet päähän kasvavat.</p>
+
+<p>Muutamia vuosia takaperin oli ollut eräässä läänin innokkaimmassa
+suomenmielisessä lehdessä muutamia lääninhallituksen jäsenille vähemmän
+hauskoja kertomuksia viraston sisällisistä oloista.</p>
+
+<p>Tässä kerrottiin juttuja, jotka eivät mitenkään muuten olisi
+sanomalehden toimituksen tietoon saattaneet tulla, kuin siten, että
+joku viraston jäsenistä oli niitä toimitukselle kertonut.</p>
+
+<p>Nyt oli virastossa yleisesti tunnettu, että puheena oleva kanslisti
+suosi suomenmielisiä aatteita. Saatiin sen lisäksi selville, että hän
+silloin tällöin kävi mainitun lehden toimituspaikassa.</p>
+
+<p>Kului vuosia. Koko sanomalehtijuttu olisi unhottunut jo aikoja, ellei
+tuo kanslisti yhä vaan istuisi tuossa samalla paikalla ikäänkuin
+muistopatsaana tästä tapauksesta.</p>
+
+<p>Mutta ukko laitteli tuolla etehisessä silmille valahtanutta
+hiussuortuaa korvansa taa ja käänteli mälliänsä. Sitten alkoi pieksää
+koirannahkakaulustaan, jotta kuurottamisesta tulleet jääsilpareet
+sinkoilivat saliin, aina kanslistien pöydän luo saakka. Tämä antoi
+heille uutta ilon ainetta.</p>
+
+<p>Tuo ovenpuoleinen kanslisti vaan ei mitään huomannut, kirjoitteli
+ainoastaan. Mutta samalla sai hän märäksi pureksitun paperisutin
+keskelle otsaansa. Yht'äkkiä kohotti hän päänsä työstään ja loi tuiman
+silmäyksen vastapäätä istuvaan kumppaniinsa.</p>
+
+<p>"Etkö huomaa veljiäsi?" sanoi tämä ja viittasi ovelle.</p>
+
+<p>"Etköhän mene pistämään asetoverillesi kalliissa kansallistaistelussa
+kättä," muistutti toinen ja tämäkös sukkeluus se vasta nauratti toisia,
+ja naurattihan se sukkeluuden keksijää itseäänkin. Ovenpuoleinen
+kanslisti silmäsi ovelle ja loi sitten vakavan katseen kumppaniinsa,
+ikäänkuin sanoakseen, eikö sen enempää, ja alkoi jälleen kirjoitella.</p>
+
+<p>Mutta toiset kanslistit ne vaan tirkistelivät etehiseen. Huomattuaan
+miten ukko aukoi vyötäisillä olevaa nahkavyötään ja kohotteli uurteelle
+valahtaneita housujaan, silmäilivät kanslistit hymyhuulin toisiaan ja
+kaikilla oli niin ihmeen lysti, että se häntä vasta lystiä oli.</p>
+
+<p>Heikkikin löysäsi vyön turkkinsa ympäriltä, mutta kuinkahan lienee
+tullut siinä pyörähtäneeksi niin, että silmänsä sattuivat yhtäkkiä
+asevelvolliseen, joka seisoi siinä niin vakavana, ettei karvan
+juurikaan värähtänyt.</p>
+
+<p>Heikki kammahti ensin, mutta sitten hän ihastui. Hän luuli sotilaassa
+tuntevansa Lotvosen Aapon, joka oli viime jouluna ollut lomalla ja oli
+hänellä silloin ollut ihan samallainen sinelli ja muutoinkin
+samallainen puku. Heikki astui pari askelta sotilasta kohden ja yritti
+pistää kättä.</p>
+
+<p>Mutta sitten katsoi hän tarkemmin. Sotilas ei osoittanut mitään elon
+merkkiä, seisoi vaan. Silmäterätkin pysyivät aina samassa asennossa.</p>
+
+<p>Nyt huomasi Heikki, ettei se Lotvosen Aappo ollutkaan. "Mikä lienee muu
+suurempi sotaherra," arveli hän.</p>
+
+<p>Seinustan ukko otti taskustaan siniloimisen valkeakuteisen nenäliinan,
+pyhiskeli sillä tupakan jälää suupielistään ja katseli ympärilleen,
+että kenen puoleen tässä ensin olisi käännyttävä.</p>
+
+<p>Samalla vetääntyi tuo suurivatsainen vahtimestari etehiseen ja asettui
+siihen, syrinkarin Heikkiin ja ukkoon kädet puuskassa seisoa
+töröttämään.</p>
+
+<p>Ukko tuumi ensin kääntyä hänen puoleensa, mutta kun tämä ei päätäänkään
+kääntänyt häneen, niin silmäsi ukko salin ovesta sisään. Huomattuaan
+siellä pöydän luona noiden nuorten herrain olevan niin hyvän tuulen
+näköisinä, arveli hän heille ensin asiansa ilmoittaa. Hän otti jo
+muutaman askelen sinne päin, mutta samalla loi tuo isovatsainen herra
+kysyvän silmäyksen häneen ja otti muutaman askeleen häntä kohden.
+"Milloin sitä kuvernööriin pääsee?" kysäsi sen vuoksi ukko tältä
+herralta.</p>
+
+<p>"Tuo mahtanee olla hyvin suuri herra, kentiesi ensimäinen mies
+kuvernööristä," tuumi Heikki itsekseen siinä suurivatsaisen herran
+mahdikasta käytöstä tarkastellessaan.</p>
+
+<p>"Mitä teillä on asiaa?" kysyi vihdoin suurivatsainen herra kääntyen
+syrinkarin ylimaalaisiin.</p>
+
+<p>"Me olisimme valittaneet siitä, kun nyt koko Isonvaltimon jokivarsi on
+niin sulettu kruunun metsistä, ettei saa enään suksi- eikä
+reenjalaspuitakaan ostaa ja olisimme kysyneet..."</p>
+
+<p>"Onko teillä minkäänlaista kirjallista valitusta?" kysyi puhuteltu
+herra päätäänkään kääntämättä ukkoon päin.</p>
+
+<p>"Ei meillä mitään kirjaa ole, totta kai sitä kuverrööriä saa puhutella
+ilman kirjattakin," vastasi ukko.</p>
+
+<p>"Ei sillä kuvernöörillä ole aikaa kaikkien puhuttelemiseen, on sillä
+parempaakin tehtävää," sanoi vahtimestari.</p>
+
+<p>"Sanotaanhan tuota talonpojan pääsevän keisarillekin tilaansa
+valittamaan, saati sitte kuvernöörille," sanoi ukko itsepäisesti, mutta
+Heikkiä alkoi jo peloittaa, kun ukko noin korkealle herralle niin
+rohkeasti puhuu.</p>
+
+<p>"No menkäähän tuon herran tykö, joka tuolla yksinään kirjoittaa," sanoi
+suurivatsainen herra, osoittaen tuohon pitkäkoipiseen herraan, joka
+tuolla salin vasemmalla seinämällä yksinään istui.</p>
+
+<p>Ukko astui saliin ja alkoi kuulumattomin askelin töpöstellä osoitetun
+herran luo. Heikki seurasi perässä ja vyötäisiltä irroitettu villavyö
+venyi hänen perässään.</p>
+
+<p>Suurista ikkunoista virtaava valo ja se juhlallinen hiljaisuus, joka
+salissa vallitsi, tekivät Heikkiin sellaisen vaikutuksen, että hänen
+huomionsa haihtui salissa olevien esineiden välille. Hänen silmänsä
+vilisivät ja korvansa kohisivat, mutta mitään ei hän tarkoin huomannut.
+Luuli kumminkin huomaavansa, että kaikki nuo herrat pöytäin ympäriltä
+tähystelivät heitä.</p>
+
+<p>Hän tunsi itsensä niin vieraaksi täällä.</p>
+
+<p>Miehet seisahtivat pitkäkoipisen herran luo, mutta tämä ei ollut heitä
+huomaavinaan, kirjoitteli vaan.</p>
+
+<p>Heikki luuli nyt oltavan itse kuvernöörin edessä ja tarkasteli hänen
+ylhäistä ryhtiänsä. Sydän se vavahteli tuolla rintakehän sisällä sitä
+hetkeä ajatellessa, jolloin tämä korkea herra kohottaisi silmänsä
+kirjoituksestaan ja alkaisi puhutella heitä. Sentähden ei hänen
+kauhunsa ollutkaan aivan vähäinen, kun ukko sen pitemmittä mutkitta
+avasi suunsa ja kysyä tömäytti:</p>
+
+<p>"Missä sitä kuvernööriä saa puhutella?"</p>
+
+<p>Heikki ei tietänyt miten saada ukolle ilmoitetuksi, että siinähän se
+olikin itse kuvernööri heidän edessänsä. Häntä peloitti kovin
+nähdessään tuon suuren herran kohottavan silmänsä heihin päin.</p>
+
+<p>Hän kysyi:</p>
+
+<p>"Mitä teillä herra kuvernöörille on asiaa?"</p>
+
+<p>"Me tahdomme puhutella häntä," oli vastaus. Heikkiä alkoi jo
+vapisuttaa, kun tuo ylhäinen herra uudisti niin käskevällä äänellä
+kysymyksensä: "Mitä teillä on asiaa?"</p>
+
+<p>Mutta maailma pimeni Heikin silmissä kuullessaan ukon sanovan:</p>
+
+<p>"Kuulettehan tuon, että me tahdomme puhutella häntä." Hän luuli noiden
+kaikkien herrain salissa karkaavan heidän kimppuunsa, viskaavan heidät
+ulos ja huutavan, että niinkö sinä vastaat kuvernööriä.</p>
+
+<p>Mutta kukaan ei salissa liikahtanut paikaltaan, ei karannut miesten
+kimppuun eikä viskannut heitä ulos.</p>
+
+<p>Tuo pitkäkoipinen herra keikautti loukatun näköisenä niskojaan, ja
+kysyi: "Ettekö te voi muille asiaanne ajaa?"</p>
+
+<p>"Kyllä me tahdomme puhutella kuvernööriä itseään," toisti ukko
+jäykästi.</p>
+
+<p>"Kuulkaapas komisarius!" huudahti pitkäkoipinen herra tuolle
+suurivatsaiselle herralle ja sanoi sitten hänelle muutamia ruotsalaisia
+sanoja. Viimeksi mainittu herra meni muutamaan sivuhuoneeseen ja
+miesten käskettiin hiukan odottaa. Heikki ei käsittänyt mitä tästä
+viimeinkin tuleman piti, mutta ukko vaan jäi rauhallisesti
+odottelemaan. Pian tuli tuo suurivatsainen herra näkyviin, viittasi
+kädellään ylimaalaisiin ja sanoi: "Saatte nyt tulla."</p>
+
+<p>Ukko alkoi kävellä töpöstellä suurivatsaisen herran perässä
+sivuhuonetta kohden. Nyt alkoi Heikillekin selvitä, etteivät he vielä
+olleet kuvernööriä nähneetkään. Hän siis seurasi ukkoa.</p>
+
+<p>Tultuaan sivuhuoneeseen, tarttui tuo suurivatsainen herra muutamaan
+avaimeen, kääntyi miehiin päin, veti oven auki, vetäysi itse syrjälle
+ja antoi miesten astua yksin sisälle. Ukko meni edellä, Heikki hiipi
+jälessä. Keskellä laattiaa seisoi heitä vastassa pitkä ystävällisen
+näköinen sotaherra. Ihmeekseen näki Heikki ukon kumartavan syvään
+kuvernöörille. Hän koetti tehdä samoin, mutta kun ei hän ollut tullut
+edeltä päin ajatelleeksi koko temppua, ei kumarrus tahtonut oikein
+onnistua häneltä.</p>
+
+<p>Ystävällisen näköisenä astui kuvernööri pari askelta heitä kohden. Ukko
+ojensi kätensä ja Heikkiä kummastutti, kun hän näki kuvernöörin
+ystävällisesti pudistavan sitä.</p>
+
+<p>"Miste te ole?" kysyi sitten kuvernööri luoden niin ystävällisen
+katseen ensin ukkoon, sitten Heikkiin, että Heikki alkoi jo kokonaan
+hämmästyksestään selvitä.</p>
+
+<p>"Tuolta olemme Inarijärveltä Valtimon kylästä," selitti ukko.</p>
+
+<p>"Jahah, Karijervi &mdash; no onko teille mike hete siellä?" kysyi
+kuvernööri.</p>
+
+<p>Ukko mietti hetken aikaa, että mitä se kuvernööri nyt hetteestä kyselee
+ja vastasi vihdoin.</p>
+
+<p>"On kai se siellä ylämaan rinteellä yksi."</p>
+
+<p>Kuvernööri tuijotti kotvasen ukkoa silmiin miettien ukon vastauksen
+sisältöä, näytti vihdoin sen hoksaavan ja sanoi: "Niin ylimaa, eike
+seell' ylimaas' ole muute ilma terveelline ja raitis."</p>
+
+<p>"Raitis, herra kuvernööri, raitis ja hallan arka peräti. Tuskin
+milloinkaan saadaan täydellistä vuotta," selitti ukko innostuen.</p>
+
+<p>Kuvernööri käveli pöydän luo, rumputteli sormellaan hetken aikaa sitä,
+päätti muuttaa keskustelun suuntaa, kääntyi sentähden uudelleen miehiin
+ja kysyi ystävällisesti.</p>
+
+<p>"Seell' on suurii tukinhakkuit seell'."</p>
+
+<p>"Toisinaan suurempia, toisinaan pienempiä," sanoi ukko.</p>
+
+<p>"Sep' oll' lyst' ett' saa nehde teit," sanoi kuvernööri, "minu ole ain
+toivonu, ett' saa nehde niit' rakkait' maanmeehii, kuin niit suurii
+tukkii seelt alas föörää. Se maht' oll' hyvi ylös rakentava ja
+juhlallist', ett' laskii alas niit' suurii koskii ja niit' suurii
+jokii. &mdash; Eike se sit ole riemullist' ja lystii, kun saa tavarans'
+rantamaa ja rahans' käte?"</p>
+
+<p>"Joo herra kuvernööri, tahtoohan se olla välistä liijan hurjaa,
+tappeluitakin tahtoo syntyä, jahka vaan viinaa on saatavissa."</p>
+
+<p>Kuvernööri käveli taasen pöydän luo, rumputteli hetken aikaa sormellaan
+pöytään ja näytti miettivän. Hän kääntyi hetken perästä jälleen
+talonpoikiin ja kysyi ystävällisesti.</p>
+
+<p>"Mike asia teill' oli?"</p>
+
+<p>Ukko ryki ensin, karisteli kurkkuaan sitten ja alkoi vihdoin: "Kansa
+siellä meidän puolessa on harjaantunut aina saamaan tarverahansa ja
+elatukseensakin apua kruunun metsistä," selitti ukko ja Heikki näki
+miten kuvernööri katsoi ukon suuhun ja näytti ikäänkuin nielevän
+jokaisen hänen sanansa, mutta ukko jatkoi kiihtyvällä innolla kuin
+Kalkkimaan pappi: "Viimeisinä aikoina on kruunun metsistä annettu niin
+sanottuja hakemuspuita."</p>
+
+<p>"Hakemuspuu &mdash; hakemuspuu &mdash; mite se?" keskeytti kuvernööri. "Eiku
+seell' ole suurii komeit metsii?"</p>
+
+<p>Ukkoa ällistytti hiukan, hän mietti hetken, että mitä se kuvernööri
+tuolla kysymyksellään takaa ajoi, mutta sanoi vihdoin: "Takamailla ovat
+suuremmat metsät, mutta joki- ja ojavarsilla ovat metsät nyryneet
+pienemmiksi."</p>
+
+<p>"Metsät nyrineet, metsät nyrineet," mutisi kuvernööri ensin, mutta
+sitten näytti hän oivaltavan ukon tarkoituksen ja sanoi innostuen:
+"Niin seell' jokivarsill' kuuluu olevan semmottii kauniit' ja koreit'
+nurmikoit'."</p>
+
+<p>"Mitä niiden kauneudesta, pellot ovat niin pienet, että akka hameellaan
+peittää ja ympärillä olevat rämeet ja räseiköt uhovat kylmää kuin
+jääkellari. Eivät ne ihmiset sielläkään elä sulalla päiväpaisteella,
+leipää sitä tarvitaan tahi pian rupee nälkä suolissa vonkumaan," arveli
+ukko vakavasti, mutta kuvernöörin nenä se vetäytyi hiukan kippuraan.
+Hän pyörähti pöydän luo, heläytti kelloa.</p>
+
+<p>"Mine kesken vaktmestari tänne," jupisi hän puoli ääneensä ja pian
+vetäytyi tuo suurivatsainen herra sisään.</p>
+
+<p>Ukko loi tuiman silmäyksen häneen ikäänkuin sanoakseen, ettei sinua
+olisi täällä tarvittu.</p>
+
+<p>Kuvernööri sanoi suurivatsaiselle herralle pari kolme ruotsalaista
+sanaa. Viime mainittu kääntyi niin ylhäisen näköisenä miehiin päin ja
+kysyi: "Mitä teillä on asiaa?"</p>
+
+<p>Ukko loi kysyvän katseen ensin häneen, sitten kuvernööriin. Nähtyään
+kuvernöörinkin odottavan vastausta, ei ukko käsittänyt mitä tämä
+merkitsi.</p>
+
+<p>Heikkikin, joka oli kuvernöörin ystävällisestä käytöksestä jo hyvin
+kodistunut, alkoi nähtyään tuon suurivatsaisen herran kopean
+käytöksen, hämääntyä uudelleen. Hän oli jo päättänyt kysyä neuvoa
+torpanrakennusasiassakin, mutta nyt häntä taasenkin alkoi epäilyttää.</p>
+
+<p>Kun kaikki neljä miestä olivat siinä tuokion toisiaan käsittämättä
+vastakkain seisoneet ja tähystelleet toisiaan, kääntyi kuvernööri
+vahtimestariin ja sanoi jotakin.</p>
+
+<p>"Herra kenraali tahtoo, että selitätte asianne ylös uudelleen, hän ei
+ole oikein ymmärtänyt teitä," sanoi vahtimestari, kääntäen suurta
+vatsaansa ukkoon päin.</p>
+
+<p>Ukko nyrpisti ensin nenäänsä, katsoi sitten kuvernööriä silmiin, mutta
+nähtyään hänen ystävälliset kasvonsa, alkoi hän uudelleen selittää:</p>
+
+<p>"Viime aikoina on yhä vähentämistään vähennetty puiden antia
+talonpojille kruunun metsistä, vaikka sahain omistajille on niitä myöty
+kymmeniä tuhansia puita vuodessa. Vähäiseksi ei olisi ollut arvattava
+se ansio, minkä talonpojat olisivat saaneet ostamalla puita kruunun
+metsistä ja lauttaamalla sekä myömällä niitä markkinapaikalla. Mutta
+tänä vuotena ei ole talonpojille puita annettu ei suurimpaankaan
+tarpeeseen, ei edes ole myöty suksi- eikä reenjalaspuitakaan. Sentähden
+on kansa joutunut sellaiseen hätään, ettei tuumaa tulevaa millä
+eletään, millä verot ja ulosteot maksetaan. Olemme sentähden tulleet
+herra kenraalilta kysymään, onko tämä kansan ahdistus ylempää tullut,
+vai ominpäinsäkö se metsäherra kansaa näin kuristaa."</p>
+
+<p>Heikki seisoi ja ihmetteli siinä, kun kuuli ukon kuvernööriä herra
+kenraaliksi sanovan. Mutta kuvernööri kääntyi vahtimestarin puoleen,
+joka hänelle tulkitsi miesten valittavan sitä, ettei heille kruunun
+metsistä myöty suksi- eikä reenjalaspuita, sekä kysyvän herra
+kenraalilta, että onko hän kieltänyt metsäherraa niitä reille myömästä,
+vai onko metsäherra omin päinsä heittänyt niiden myönnin.</p>
+
+<p>Kuvernööri puisti päätään ja koetti selittää miehille, ettei hän ole
+kieltänyt metsäherraa tarvepuita myömästä, eikä luultavasti
+metsähallituskaan. Paremmaksi vakuudeksi kertoi hän vielä tämän
+ruotsiksi käskien isovatsaisen herran selittää se miehille. Tämä
+selitti nyt miehillä: "Ei herra kenraali ole kieltänyt metsäherraa
+myömästä puita, eikä muutkaan, vaan on metsäherra omin päinsä heittänyt
+niiden myönnin talonpojille."</p>
+
+<p>Miehet tuskin korviansa uskoivat. Jos kuka muu olisi heille sanonut,
+että koko kansan ahdistus onkin vaan metsäherran ominpäistä tekoa,
+eivät he sitä olisi uskoneet, mutta nyt kun he olivat kuulleet
+kuvernöörin omasta suusta, niin täytyihän heidän se nyt uskoa. He siis
+pyysivät vielä herra kenraalin apua siihen, että kansalle ruvettaisiin
+antamaan taasenkin puita niinkuin ennenkin.</p>
+
+<p>"Joo, joo &mdash; kyllä mine, kyllä mine," sanoi kuvernööri ja taputteli
+miehiä olkapäälle, "kyllä mine, kyllä mine; minä kirjoitta sinne
+Metsähallitus ja Senaatti, ne kaikki ole tuttu minu," ja hän kävellä
+viuhtoi edestakaisin lattialla, viittoi miehille käsillään ja
+vakuutteli yhä vaan, että: "kylle mine, kylle mine," tuli taas miesten
+luo ja taputteli heitä.</p>
+
+<p>"Kysynkö nyt torpan perustamisesta?" kuiskasi Heikki ukolle.</p>
+
+<p>"Kysy vaan," sanoi ukko.</p>
+
+<p>"Tuot ... tuota," alkoi Heikki takeltaa ja kuvernööri sen huomattuaan
+pyörähti aivan Heikin eteen ja katsoi niin ystävällisesti häntä
+silmiin. "Tuot ... tuota, minä laitoin torpan hakemuksen, mutta
+metsäherra ei vielä ole käynyt syynäämässä, vaikka siitä on jo kulunut
+kaksi vuotta, niin minä ajattelin kysyä, että saisikoon tuota ruveta
+torppaa laittaman kruunun metsään nyt jo heti. Ovat ne muutamat muutkin
+laittaneet torpan, ennenkuin metsäherrat ovat syynäämässä käyneet,
+tohtisikoon tuota tehdä samalla lailla?"</p>
+
+<p>Kuvernööri kääntyi taasenkin suurivatsaisen herran puoleen, joka
+tulkitsi kuvernöörille Heikin kysyvän, että tohtisikohan tuota ruveta
+torppaa laittamaan kruunun metsään, jos menettelisi samalla lailla,
+kuin muutkin ovat torppaa laittaessaan menetelleet.</p>
+
+<p>"Joo, joo &mdash; teke sinä vaan niinkuin muutkin teke, kyllä se passa,"
+sanoi kuvernööri taputellen Heikkiä hartioille ja hän käski vielä
+tulkinkin selittää Heikille että kyllä hän torppaa saa laittaa, kun
+vaan menettelee samalla lailla kuin muutkin ovat torppaa laittaessaan
+kruunun metsiin menetelleet.</p>
+
+<p>"No hyvästi nyt sitten ja hyvin paljo kiitoksia, kun herra kenraali on
+antanut meille hyviä neuvoja ja lupauksia," sanoi ukko kumartaen.</p>
+
+<p>Kuvernööri pisti kätensä taskuun, kaivoi sieltä yhden markan. "Hyym,"
+sanoi hän ja pisti sen ukon kouraan. &mdash; Ukko hölmistyi vähän, että mitä
+se kuvernööri nyt hänelle tunkee.</p>
+
+<p>"Pide sine vaan se, pide sine vaan," sanoi kuvernööri taputellen ukkoa
+olkapäälle.</p>
+
+<p>Ukko epäili hiukan, pisti kumminkin rahan taskuunsa, kiitti ja sanoi:
+"Hyvästi nyt herra kenraali."</p>
+
+<p>"Hyvesti, Hyvesti," sanoi kuvernööri ojentaen ukolle kätensä.</p>
+
+<p>"No totta te nyt koetatte meitä puoltaa," sanoi ukko pudistaen
+kuvernöörin kättä.</p>
+
+<p>"Kylle mine, kylle mine," sanoi kuvernööri taputellen miehiä
+olkapäälle. "Kylle mine, kylle mine," huusi hän vielä etumaiseen
+huoneeseen asti miesten perään, sitten hän kääntyi pöytänsä luo,
+rumputteli sormillaan siihen ja mutisi:</p>
+
+<p>"Niin, niin se on &mdash; järkähtämättömänä seisoo tämä kansa uskollisena
+esivallalleen. Fenomaanien vihan purkaukset eivät tähän vakavaan
+kansaan paljoa vaikuta. Koettakoot he vaan huutaa niin, että koko
+maailma on ääntä täynä, kuinka muka suomalainen kansa ja ruotsalaiset
+virkamiehet ovat toisistaan vieraantuneet, eivätkä ymmärrä toisiaan,
+niin, koettakoot vaan; mutta pienimmissäkin vastuksissa kääntyy
+suomalainen talonpoika turvallisesti ylempienkin virkamiesten luo, kuni
+kiltti lapsi isänsä puoleen, sillä hän tietää että sieltä hänen ei
+milloinkaan tarvitse avutta palata. Vuosisatojen kulkiessa on Suomen
+kansa ruotsalaisen sivistyksen turvissa versonut siksi, mikä se on, ja
+tätä historian työtä on mahdoton hävittää."</p>
+
+<p>Siihen suuntaan ne kulkivat herra kuvernöörin ajatukset ja hän tuli
+tästä niin liikutetuksi, että vesikarpalot helmeilivät silmäloukosta.</p>
+
+<p>Mutta hiljalleen hiiviskelivät ukko ja Heikki virkahuoneiden läpi,
+pysähtyivät etehisessä turkkiaan vyöttämään, laskeusivat rappusia alas
+ja tulivat kadulle.</p>
+
+<p>Heikki oli nyt saanut niin paljon uutta ajattelemista, ettei hän
+joutanut huomaamaan tuota kirjavaa vilinää kaupungin kaduilla. Hän
+mietti vaan, miten sopivimmin saisi kelin aikana rakennusaineita talon
+paikalle, jotta edes vähäkään saisi huoneiden alkua ensi kesänä. Mutta
+kaikkea tätä ei Heikki voinut ajatella Kaisunkin johtumatta hänen
+mieleensä. Hän tunsi vastustamattomana halun tavata Kaisua ja puhua
+hänen kanssaan yhteisen kodin laitosta.</p>
+
+<p>"Menepä nakkaamaan hevoselle heiniä, minun pitää pistäytyä tuolla
+rautapuodissa," sanoi ukko muutamassa kadun kulmassa Heikille.</p>
+
+<p>Niin sanoen erkanivat miehet kumpikin haaralleen. Ukko käveli
+rautapuotia kohden. Oli kuin vuosikausia painanut raskas taakka olisi
+hänen hartioiltaan pudonnut.</p>
+
+<p>Monta kertaa oli hän hartaasti rukoillut, että Jumala lainaisi
+korkealle esivallalle viisautta toimimaan niin, että kansa tuntisi
+itsensä onnelliseksi. Mutta tästä huolimatta oli kansan tila käynyt yhä
+ahtaammaksi. Sitä ei ukko ollut voinut olla sydämessään nureksimatta.</p>
+
+<p>Monta kertaa oli hän tuntenut sisällistä tyytymättömyyttä esivaltaa
+vastaan. Ja tämä se oli, joka raskaana taakkana painoi hänen omalla
+tunnollaan. Tiesihän hän että jokaisen tuli olla esivallalle alamainen,
+ja ettei esivaltaa ole muutoin kuin Jumalalta, sekä että, joka itsensä
+esivaltaa vastaan asettaa, se on Jumalan säätyä vastaan. Hän oli
+koettanut etsiä esivallan menettelyyn puolustavia syitä, hän oli
+koettanut olla koko metsäseikkoja ajattelematta ja hän oli vihdoin
+koettanut rukoilla, että Jumala laittaisi niin, ettei hänen tarvitseisi
+napista Häntä ja Hänen esivaltaansa vastaan. Mutta kaikki turhaan. Aina
+vaan hän tunsi pahan sydämensä napinaa ja aina vaan lisäsi tämä
+ristiriita hänen sisällistä kärsimistään.</p>
+
+<p>Mutta nyt, nyt sai hän tietää, ettei koko kansan ahdistus laisinkaan
+ollut esivallan tahdosta. Mikä huojennus! Ukon sydän murtui tätä
+ajatellessa. Kirkas vesikarpalo kiilui tuolla silmäloukossa ja rinnasta
+kohosi harras kiitos ylös Jumalan luo &mdash; &mdash;.</p>
+
+<p>"Kyllä tässä on poika, joka ei paljon herroja passaa; ei p&mdash;e vieköön;
+olkoon kuinka hyviä tahansa, niin tämä poika ei passaa, ei!" kuuli ukko
+takanaan vannottavan.</p>
+
+<p>Tahtomattaan kääntyi ukko taakseen katsomaan ja näki siellä Raution
+Aapon katuvierellä tikkaa ampuvan.</p>
+
+<p>"Kyllä se on isäntä sillä lailla, että nuista on isävaari viisi vuotta
+velliä keittänyt ja vielä nytkin ovat tuommoiset tönkit," ja hän
+osoitti suuria nyrkkiään ukolle, "ja jos eivät nämä auta, niin turhaa
+on herroilta armoa kerjätä."</p>
+
+<p>Ukko loi terävän katseen Aappoon, joka tuiskahti seinää kohden, huojui
+siinä hetkisen, astui sitten muutamia askelia eteenpäin, tuiskahti
+kadun puolella olevaa lumipalletta vastaan ja huojui siinä, kunnes sai
+taasen muutamia askelia otetuksi ja pääsi ukon luo.</p>
+
+<p>"Hih!" äänsi hän hillityllä äänellä, sujautteli polviaan ja lyykisteli
+siinä ukon nenän edessä. "Hih! kiljasenko oikein?"</p>
+
+<p>"Elä veikkonen kiljase, vievät putkaan."</p>
+
+<p>"No eikö se köyhä saa kiljastakaan?" sanoi Aappo hilliten itseään, "no
+saapiko tässä hengittää?"</p>
+
+<p>"Saa sitä hengittää."</p>
+
+<p>"Lupasivatko ne herrat köyhänkin hengittää?"</p>
+
+<p>"Saa sitä hengittää."</p>
+
+<p>"No mitä ne muuta lupasivat?" kysyi Aappo itseään hilliten ja ukko
+huomasi, ettei se Aappo niin peräti päissään ollutkaan.</p>
+
+<p>"Kuvernööri lupasi meille puita kruunun metsästä."</p>
+
+<p>"Vai lupasi, mutta eihän lupaus taloa hävitä," sanoi Aappo vetäen
+taasenkin nuo leveät kasvonsa pilkalliseen hymyyn, "nehän ovat kaksi
+eri asiaa, lupaus ja lupauksen täyttäminen."</p>
+
+<p>"Senpä häntä pian saat nähdä," arveli ukko.</p>
+
+<p>"No odottakaa, vaan elkää pitkästykö," sanoi Aappo lyyhäten muutaman
+askeleen sillä kohdalla olevaa porttia kohden.</p>
+
+<p>"No kyllä kai se kuvernööri lupasi."</p>
+
+<p>"Vai lupasi, hih, kun on lysti! Eikö se kiljasta luvannut?"</p>
+
+<p>"Ei."</p>
+
+<p>"Vaan jos minä kiljasen, hiih!" &mdash; ja hän kiljasi lujemmin.</p>
+
+<p>"Elä kilju, tuolta tulee poliisi."</p>
+
+<p>"Hiih! &mdash; Huuh! &mdash; Hiuh! pani Aappo ja lyyhäsi portista sisään.</p>
+
+<p>"Oi Jumalani!" huokasi ukko ja taasenkin kävi hänen mielensä niin
+raskaaksi.</p>
+
+<hr class="chapter" />
+
+
+
+
+<h2><a name="III" id="III"></a>III.</h2>
+
+
+<p>Pakkanen kiihtyi yhä kiihkeämmäksi. Taivas kävi hailakaksi ja lumi
+natisi niin kuivakkaasti reen jalaksen alla, kun Seinustan emäntä, ukko
+ja Heikki saapuivat markkinoiltaan kotiseuduilleen. Metsät olivat
+pukeutuneet tuuheaan kuuravaippaansa. Tähdet kiiluivat niin
+yksitoikkoisen näköisinä äärettömässä avaruudessa ja kuu mollotti
+kalman kalpeana taivaslaella. Ihmiset olivat vetäytyneet asuntoihinsa.
+Missään ei liikettä näkynyt. Lehmät inuivat niin surkeasti mataloissa
+läävissään. Hevoset kytröttivät selkä koukussa parsissaan. Pakkanen
+paukkui seinissä ja pirttien nurkissa eivät kuurakinokset olleet
+harvinaisia. Koko luonto oli niin toivottoman kolkko.</p>
+
+<p>Ihmissydämetkin näyttivät kylmistyneen. Toimeentulo oli uhkaavampi ja
+tulevaisuus kolkompi kuin koskaan ennen.</p>
+
+<p>Mutta kun Seinustan ukko pääsi kumppaniensa kanssa kotiin, peittivät jo
+seuraavana päivänä sakeat huurupilvet koko luonnon. Pakkanen oli hiukan
+laimentunut ja aurinko vaipui ruskean punaisena laskulleen.</p>
+
+<p>Tuommoisena, suotuisampia oloja ennustavana huurupilvenä levisi
+Valtimon kylässä tieto siitä, mitä kuvernööri oli Seinustan ukolle ja
+Heikille luvannut. Kyläläiset kiiruhtivat oikein miehissä Seinustalle
+tiedustelemaan, että oliko tuossa perää tahi keulaa, mitä kylällä
+kerrottiin. Ukko selitteli liitoin laatoin koko retkensä kuvernöörin
+luo. Kuvernöörin lupaus puiden saannista oli kyläläisten mielestä yhtä
+varma merkki aikojen paranemisesta, kuin iltarusko ilmojen
+lauhtumisesta.</p>
+
+<p>Entiseen tapaansa alkoivat siis valtimolaiset käydä sahan patruunien ja
+tukkiporvarien luo tukkikontrahtia hieromaan. Mutta näitäpä ei
+ollutkaan niin helppo uskottaa, että kuvernööri voisi heille puita
+toimittaa. Vaan kun kontrahdit tehtiin käytännössä olevalla tavalla,
+jonka mukaan talonpojan tuli sitoutua maksamaan porvarille käsirahasta
+kuuden prosentin korko ja päälliseksi suorittamaan pari markkaa sakkoa
+jokaiselta tukilta, jota talonpoika ei ensi kevännä voisi kontrahdin
+mukaan porvarille toimittaa, niin suostuivat kumminkin porvarit
+tekemään tukkikontrahtia ja antamaan käsirahoja niille talonpojille,
+joilla vielä tiedettiin olevan sen verran omaisuutta, että heiltä
+voitaisiin mainitut käsirahat korkoineen ja sakkorahoineen takaisin
+saada, jos eivät voisikaan keväällä kontrahtia täyttää. Näin siis
+saivat valtimolaiset kruunun verot suoritetuiksi ja vähän rahaa
+muihinkin kipeimpiin tarpeisiin.</p>
+
+<p>Ensi pulasta oli päästy ja voitiin nyt elää parempien aikojen
+toiveissa.</p>
+
+<p>Viikot ne vierivät. Seinustan ukko ei enää hevosen perillä kulkenut.
+Siinä kotosalla hän korjaili astioita ja kaperteli yhtä ja toista talon
+tarvetta heittäen ulkotyöt nuorempien tehtäväksi.</p>
+
+<p>Heikki oli talon toimissa vielä niinkuin ennenkin.</p>
+
+<p>Vasta keväämpänä aikoi hän ruveta omiin elämiinsä. Pirtin ja navetan
+hirret piti saada kelin aikana ojan varteen vedetyiksi, jotta voisi
+niitä kevätvedellä paikoilleen laskea.</p>
+
+<p>Kruunun metsästähän sen kruunun torpparin oikeastaan rakennuspuut olisi
+pitänyt saada ottaa. Mutta kun ei torpan rakentamislupaa vielä ollut,
+niin oli Seinustan ukko luvannut Heikille nämät rakennuspuut omasta
+metsästään, sillä eihän kruunun metsään luvatta ollut hyvä mennä. &mdash;
+Mutta yhä useammin alkoivat kyläläiset pistäytyä Seinustan ukolta
+kysymässä, että eikö jo kuuluisi mitään kuvernöörin lupausten
+täyttämisestä. Vaan eihän siitä mitään kuulunut. Kuvernöörin
+suusanalliseen lupaan eivät valtimolaiset tienneet luottaa, vaan
+odottelivat, että kuvernööri toimittaisi metsäherralle määräyksen antaa
+heille puita. Tätä määräystä he nyt odottelivat.</p>
+
+<p>Yhä useammin heltyi työase ukon kädestä. Hän istuskeli pitkät ajat niin
+miettivän näköisenä. Usein heitti hän työnsä siihen paikkaan, meni
+kirjahyllynsä luo ja etsi sieltä jotain lukemista. Ryhtyi taasen
+iloisemman näköisenä työhönsä ja hyräili siinä kaperrellessaan jotain
+virren värssyä.</p>
+
+<p>Eräänä iltana tuli metsänvahti käymään Seinustalla. Usein hän siellä
+pistäysikin näinä pitkinä iltapuhteina. Hän oli käynyt metsäherran
+luona kirkolla ja kertonut mitä kuvernööri oli Seinustan miehille
+luvannut.</p>
+
+<p>"Mite p&mdash;e sille kuvernöörill' on kruunun metse kanss' tekemist'. Joka
+paikka se nokkans' piste, se sen turkase sotakoukku," oli metsäherra
+kiroillut. Ei ollut aikonut antaa muruistakaan, Valtimon kylän metsän
+rosvoille.</p>
+
+<p>Kun metsänvahti oli valittanut, että vahtiminen käy vaikeaksi, jos ei
+valtimolaisille puita anneta, oli metsäherra sanonut:</p>
+
+<p>"Hakka sine vaa pikku murunen joka puu, kun varkan jelelt löyty."</p>
+
+<p>Pian leveni ympäri kylää tieto siitä, ettei metsäherra ollut aikonut
+antaa valtimolaisille puumuruistakaan. Tietämättään tahtomattaan
+kerääntyi eräänä päivänä joukko Valtimon kylän miehiä Seinustalle.</p>
+
+<p>Raution Aappo lyyhäsi etukynnessä pirtin ovesta sisään. Seinustan ukko
+istui lavitsalla ja vuoleskeli ämpärin vannetta. "Istukaa," sanoi ukko
+tulleille ja miehet vetääntyivät istumaan ympäriinsä Seinustan pirtin
+penkeille. Pian haettiin Seinustalle metsän vahtikin. Tämän tuli
+uudelleen kertoa, mitä kaikkea metsäherra oli hänelle sanonut.</p>
+
+<p>"Hakka sine vaa pikku murunen joka puu, kun varkan jelelt löyty,"
+lopetti metsänvahti nytkin kertomuksensa.</p>
+
+<p>Miehet katselivat neuvottomina toisiaan.</p>
+
+<p>"No eikö se kuvernööri sanonut, ettei kukaan ole kieltänyt metsäherraa
+kansalle puita antamasta?" sanoi vihdoin joku.</p>
+
+<p>"Niin kai se sanoi," todisti ukko.</p>
+
+<p>"Hm! &mdash; Hm! &mdash; Hm!" kuului sieltä täältä joukosta ja miesten kulmat ne
+vetääntyivät tyytymättömyyttä osoittaviin poimuihin.</p>
+
+<p>"No enpähän muuta osaa sanoa, kuin että aika aikaa kutakin, sanoi
+pässi, kun päätä leikattiin," pisti vihdoin Aappo.</p>
+
+<p>Samalla pistäysi Seinustan emäntä pirtin ovesta sisään. Mistä lienee
+ulkokausteelta tullut.</p>
+
+<p>"No vielä se emäntäkin elää, peijakas soikoon, kun se on aina yhtä
+keppelä. &mdash; Mutta missä täällä ylkämies on?" ehätti Aappo emännälle
+vastaan.</p>
+
+<p>"Niin Heikkikö?" sanoi emäntä, "eihän se nyt jouda pirtin nurkissa
+venymään, joka on semmoisessa puuhassa sen torppansa kanssa. Kait se jo
+ensi viikolla lähtee metsään rakennuspuita hakkaamaan," sanoi emäntä.</p>
+
+<p>"Vai niin, vai niin, vai jo ensi viikolla. No ei siellä jouten ole
+Heikin hellukaan, siellä se karttaa, kehrää ja kutoo, hyppää, laulaa ja
+tanssii; kasvattaa lehmiä ja lampaita uuden talon tarpeeksi; no
+siinähän on vähän hommakasta tyttöä," lörpötteli Aappo emännälle.</p>
+
+<p>"Lieneekö tuo Heikin hellu, kuka heistä selvän saanee nuista nykyajan
+nuorista. Tässähän tuo kisailee muitten tyttöin kanssa iltakaudet,
+päivät tekee työtä kuin hevoinen, laskee leikkiä ja laulaa. Aivan se on
+kuin olisi painon alta päässyt, sitten kuin kuvernööri lupasi ruveta
+mökkiä laittamaan. On kuin olisi eri mies," selitti emäntä.</p>
+
+<p>Mutta Aapon suu se vetäysi pilkalliseen hymyyn kuullessaan emännän
+mainitsevan kuvernöörin luvasta.</p>
+
+<p>"Niin, kuvernöörihän se on luvannut muillekin puita kruunun metsästä,
+mitä me muuta tarvitsemme, metsään joka mies," komensi Aappo.</p>
+
+<p>"Hahhahhahhah," kuului sieltä täältä, mutta useimmat miehistä
+rypistelivät kulmakarvojaan ikään kuin sanoakseen: "Ei passaa."</p>
+
+<p>"Mikä meitä estäisi?" väitti Aappo, "kun kuvernööri on kerran
+luvannut."</p>
+
+<p>"Ei se kuvernööri meitä suoraan metsään luvannut, lupasi vaan hankkia
+metsäherralle määräyksen antaa meille puita," selitti ukko.</p>
+
+<p>"Lupa kuin lupa," väitti Aappo.</p>
+
+<p>"Varastamista se kumminkin on," todisti ukko jyrkästi.</p>
+
+<p>Siihen suuntaan keskustelua jatkettiin myöhäiseen iltaan, kunnes kukin
+hajaantui Seinustalta kotiansa yhtä neuvotoinna kuin oli tullutkin.</p>
+
+<p>Pian sen jälkeen kerrottiin kylällä, että kruunun metsää oli useilla
+tahoilla kaadettu oikein summissa. Mutta kuin Seinustan ukolle
+kerrottiin näistä varkauksista, tunsi hän sydämessään niin kipeän
+vihlaisun. Hän koetti työskennellä, mutta siitä ei tullut mitään. Hän
+koetti lukea, mutta ajatukset eivät koossa pysyneet. Aina vaan pyörivät
+hänen mielessään nuo metsän varkaudet.</p>
+
+<p>Tuli sitten metsänvahti yhtenä iltana taasen käymään Seinustalla. Hän
+oli aseilla varustettu ja kertoi käyneensä kirkolla. Hän oli mennyt
+sinne neuvotellakseen metsäherran kanssa, miten salaa kaadettujen
+puiden kanssa olisi meneteltävä. Mutta metsäherra oli suuttunut
+silmittömäksi, kuultuaan että metsästä löydetyt puut olivat vielä rikki
+hakkaamatta.</p>
+
+<p>"Enkö minä sull' sanonu, että ne kaikki piri tehä pieni mirunen, aiva
+tein kokonen," oli metsäherra sanonut. Täin kokoseksi näet oli
+metsäherra käskenyt varastetut puut silpoa kaikki tyyni.</p>
+
+<p>"No, kenellä sitä aikaa on?" kysyi ukko.</p>
+
+<p>"Niin, näette, maksetaan hakkuumiehille palkka," sanoi metsänvahti.</p>
+
+<p>"No, jo kies avita keksivät valtimolaisille uuden ansiopaikan," sanoi
+tuo muutoin niin totinen ukko ja veti suunsa pilkallisen hymyyn, "mutta
+kenen kukkarosta nuo hakkuupalkat otetaan?"</p>
+
+<p>"Tietysti kruunun kassasta," selitti metsänvahti.</p>
+
+<p>"Hohhohhoh! &mdash; Ei tälle elämälle enää tiedä, itkeekö tälle vai nauraa,"
+sanoi ukko hilliten itseään, "no on niitä tähän aikaan muitakin
+hulluja, jotka polttavat tavaransa oman nenänsä alla, samalla kuin
+lapset nälissään ruikuttavat. &mdash; Mutta mitä sinä nuilla aseilla aijot
+toimittaa?"</p>
+
+<p>"Niitä on määrätty suuri joukko lisävahtejakin, joilla kaikilla on
+aseet. Metsäherra sanoi, että kerrassaan on metsän varkauksista loppu
+tehtävä, ja sanoi se vielä muutakin," sanoi metsänvahti ja veti hänkin
+suutaan pilkkahymyyn.</p>
+
+<p>"No mitä sitten?" kysyi ukko ja vuoleskeli ämpärin vannetta.</p>
+
+<p>"Sanoi laitettavan tänne sotaväkeä, jos ei muu auta."</p>
+
+<p>"Kas, sillä lailla! &mdash; Mutta olisipa hupaista tietää, mikä pataljoona
+tänne komennetaan."</p>
+
+<p>"Vielä maksetaan päärahaa metsänvahdille jokaisesta varkaasta, jonka
+hän toteen saa."</p>
+
+<p>"No niin, aivan kuin metsänpedoista."</p>
+
+<p>Viikkoja kului taasenkin. Vahtia oli kruunun metsässä suuret joukot
+hiihtämässä, kirveet, pyssyt ja miekat mukana. Kun he löysivät
+kaadetuita puita metsistä, jokien ja ojien varsista, hakkauttivat he
+kaikki ne pieniksi pirstaleiksi. Kymmeniä ja satojakin sahatukkia
+sämpättiin toisinaan ihan yhteen kasaan. Kyläläiset pyysivät saada
+ostaa näitä salaa kaadettuja puita, mutta rehellisimmällekään miehelle
+ei niitä myöty ei kappalettakaan.</p>
+
+<p>Ojien ja jokien varsissa olevat maanomistajain niityt turmeltuivat
+silvotuista puista. Niittyjen omistajat kiroilivat tämmöistä
+mielivaltaista menettelyä ja puivat taskuissaan nyrkkiä metsäherralle.
+Suuttumus metsäherraan oli yleinen.</p>
+
+<p>Kaiken tämän keskellä voi Seinustan ukko niinkuin voi päiväpaisteessa.
+Kun kyläläiset kirosivat metsäherraa, koetti ukko puollustaa häntä. Hän
+koetti heille selittää, että metsän varkaathan eikä metsäherra olivat
+syypäät onnettomuuteen. Paljon oli toki miehiä, jotka puolittain
+myönsivät niin olevan. Toiset eivät vastanneet mitään. Toiset taasen
+suututtelivat ukollekin.</p>
+
+<p>"Ettekö näe," arvelivat he, "että kruunun palkkaamat työmiehet
+sämppäävät kruunun puita, minkä ehtivät. Olisi toki toista, jos köyhä
+kansa saisi niillä nälkäänsä sammuttaa. Eihän kruunu itsekään näy sillä
+väliä pitävän, miten sen omaisuutta haaskataan."</p>
+
+<p>Siihen suuntaan puollustelivat he metsän varkautta. Mutta Seinustan
+ukko oli rauhaton kuin koira ukonilmalla. Ei työ, ei ruoka eikä unikaan
+enää hänelle maistunut. Hän koetti rukoilla, mutta epäilyksien pilvet
+hämmensivät rukouksen. Tuo Kristuksen vertaus valtakunnasta, joka
+erkanee itseään vastaan, oli lakkaamatta hänen mielessään. "Jokainen
+valtakunta, joka erkanee itseään vastaan, tulee kylmille, ja huone
+lankee huoneen päälle," niin oli Kristus itse sanonut.</p>
+
+<p>Täällä käy kruunu ympäri ikäänkuin kiljuva jalopeura, etsien kenen hän
+saisi niellä. Täällä heittäytyy kansa rikolliseen elämään. Täällä kiroo
+ja uhkaa virkamies talonpoikaa ja talonpoika virkamiestä. He ovat
+erinneet toinen toistaan vastaan. Onko siis kerran vielä se aika
+tuleva, jolloin nämät seudut ovat taasenkin autioina erämaina, jolloin
+nämät rakkaat kotiseudut joutuvat jälleen metsäeläinten ja ilman
+lintujen valtaan?</p>
+
+<hr class="tb" />
+
+<p>Lotvonen oli mennyt käymään kirkolle. Koko kylän väki kerääntyi
+seuraavana pyhäiltana kirkkosanomia kuulemaan Lotvoselle. Muiden mukana
+meni sinne Seinustan Heikkikin. Iltahämärä oli jo pirtin pimittänyt,
+kun Heikki astui sisälle. Ympäri pirttiä istui siellä kyläläisiä.
+Sivupenkin puolella istuivat miehet ja tuolta karsinasängyn puolelta
+kuului kylän tyttöjen kuherrusta. Heikin sydän sykähti niin
+omituisesti. Hän luuli kuulleensa tutun kirahduksen tuolta
+tyttölaumasta. Hän koetti kuunnella, mutta sen koommin hän ei
+eroittanut ikävöityä ääntä. Mutta siitä huolimatta valtasi hänet niin
+suloinen tunne. Hän tunsi sydämensä sisimmässä vakuutuksen, että Kaisu
+oli saapuvilla.</p>
+
+<p>Pian raapasi talon vaimoista joku tulitikulla valkean, sytytti päreen
+ja pisti pihtiin. Miehet jaarittelivat siinä yhtä ja toista ja tytöt
+nauraa hikattivat tuolla karsinan puolella. Mutta pian koveni tyttöjen
+ääni vallattomaksi rähäkäksi.</p>
+
+<p>"So pojat!" sanoi silloin Raution Aappo ja lyyhäsi keskelle laattiaa,
+"hyväsille! &mdash; Ei nuo ennen saaneet tytöt noin omin päinsä räyhätä."
+Samalla sieppasi hän muutamalta talon piijoista huivin, kääri sen
+patukaksi ja alkoi kyörätä poikia tyttöin luo pariansa etsimään.</p>
+
+<div class="poem"><div class="stanza">
+<span class="i0">"Mitä minä itsestäni surulliseks heitän,<br /></span>
+<span class="i0">Kyllähän mä pienet surut ilollakin peitän,<br /></span>
+<span class="i0">Fralla lalla laa ja laulaa saa."<br /></span>
+</div></div>
+
+<p>Niin se Aappo lauleli siinä, viskeli poikia käsipuolesta tyttöjä kohden
+ja läiski heitä patukalla selkään.</p>
+
+<p>"No hyvä juttu!" sanoi hän keksittyään Heikin, tarttui hirveän suurilla
+kourillaan Heikin jäntevään käsivarteen ja tuuppasi hänet ihan Kaisun
+nenän eteen.</p>
+
+<div class="poem"><div class="stanza">
+<span class="i0">"Se rakkauden riekale,<br /></span>
+<span class="i0">Joka rinnassa raksuttaa,<br /></span>
+<span class="i0">Ei taida ennen sammua,<br /></span>
+<span class="i0">Kuin kuolla kupsahtaa."<br /></span>
+</div></div>
+
+<p>Niin lauleli Aappo siinä Heikin selän takana ja tirkisti tavallisella
+veitikkamaisuudellaan Kaisua silmiin.</p>
+
+<p>Pian olivat pojat itselleen parit valinneet ja eri tahoilla pirttiä
+hajaantuneet istumaan. Aappo vaan lyyhäsi patukka kädessä parista
+pariin ja tiedusteli pojilta, että "oletteko hyvät". Mutta eiväthän ne
+kaikki hyviä olleet, tahtoivat muuttaa paria ja silloin se Aappo ajoi
+patukan kanssa tyttöä toisen luo ja kyöräsi sieltä parempaa takaisin.</p>
+
+<p>Hupaisesti kului aika vilkkaassa leikissä, kunnes vihdoin Lotvosen
+isäntä tunkeusi lumisena pirtin ovesta sisään. Pyryilmaksi oli ulkona
+paneutunut ja takkala suksikeli oli isäntää viivyttänyt. Nyt hän seisoi
+kumminkin siinä väkijoukon keskellä ja puisteli lunta vaatteistaan.</p>
+
+<p>Miehet tiedustelemaan, että mitä sinne kirkolle kuuluu, mutta eihän
+sinne mitään erinomaisempia kuulunut. Vallesmanni oli vaan viime
+sunnuntaina kuuluttanut kunnan verorästiä neljäntoista vuorokauden
+kuluessa maksettaviksi, tahi muutoin tulee ryöstö. Miehet katselemaan
+toisiaan silmiin, että mihin niillä kunnan veroilla niin kiire oli.
+Vasta vuoden loppupuolellahan niitä ennen oli ryöstön kautta peritty.
+Ja sitähän se Lotvonenkin sanoi käyneensä Niiralan herralta
+tietelemässä, että mihin niillä niin kiire oli, mutta Niiralainen oli
+selittänyt, ettei siltä entiseltä esimieheltä oltu vielä kunnan tiliä
+ennen kannetuista rahoista saatu ja siksi täytyi nyt kuntalaisilta
+tarvittavat rahat ryöstää.</p>
+
+<p>"Hm! Hm! Hm!" murisivat miehet tyytymättöminä, mutta Raution Aappo se
+vihelti pitkään ja sanoi vihdoin: "Kyllä susi syitä saa, kun mieli
+lampaan lihaa tekee."</p>
+
+<p>Isäntä kaivoi sitten tukun Amerikan kirjeitä ja sanomalehtiä
+taskustaan. Heikki jakoi ne omistajilleen. Lopuksi veti Lotvonen esille
+erään paperin. Niiralainen oli sen antanut hänelle ja selittänyt sen
+olevan valtakirjan kahden viikon päästä pidettävään kunnan kokoukseen.
+Silloin pidetään näette kokous, jossa kysytään, haluavatko kuntalaiset
+heittää kansakoulua varoillaan kannattamasta.</p>
+
+<p>"See!" huusivat kaikki ihastuen. Pian työnnettiin valtakirja Heikille,
+jonka tuli ruveta nimiä alle kirjoittamaan. Ukot pistelivät puumerkkiä
+oikein tukuttain valtakirjan alle. Mutta Raution Aappo se kertoi
+miehille tarinan hiiristä, jotka kokouksessaan päättivät ripustaa
+tiuvun kissan kaulaan. Vaan siitä syntyi sitten toinen kysymys,
+nimittäin se, kuka tämän urostyön ottaisi tehdäkseen.</p>
+
+<hr class="tb" />
+
+<p>Kalman kalpeana kajasti vanha taivas höyrypilvien välitse aamukoin
+rusottaessa. Tuuli vinkui nurkissa, levottomina ajelehtivat pilvet
+taivahalla ja lumi tuprueli nietoksiksi huoneiden ympärille. Siitä
+syystä höröstyi seuraavana aamuna Heikin hirren hakkuuseen lähtö
+sydänmaalle. Tuuli yltyi yltymistään, että ikkunaruudut särisivät.
+Pilvet sakenivat niin, että koko maa verhoutui juhlalliseen hämärään.
+Sitä seurasi niin ankara lumipyry, ettei silmiään auki saanut. Heikin
+täytyi heittää lähtö tällä kertaa kokonaan. Tuli hirmuinen myrsky.</p>
+
+<p>Seuraavana päivänä oli ilma lauhtunut ja lumi käynyt niin mädäksi, että
+lapset tekivät lumiukkoja pihalla. Kyläläinen kyläläisen perästä tuli
+Heikin luo kirjoituttamaan kirjettä Amerikaan. Samaa säveltä vetivät
+kaikki kirjeiden kirjoituttajat. Siitä syystä tulivatkin kirjeet niin
+yhtäläiset, että Heikki tiesi jo ulkoa, mitä niihin pantaisiin.</p>
+
+<p>Nyt otan pännän käteeni ja mustepullon eteeni ja saan tietää antaa,
+että me voimme hyvin ruumiin terveyden puolesta ja sitä samaa kallista
+Herran lahjaa toivotamme sinullekin. Kovin on täällä nyt ahdas aika.
+Kruunun metsistä ei enää saada mitään. Maa on "inteknattu" porvarille.
+Ruoka on kaikki ja raha on kaikki, ettei ole tietoa miten kesään
+päästään. Ryöstö on tulossa kunnan veroista ja siihen menevät ainoat
+lehmät. Sentähden ajattelin kysyä, että etkö sinä voisi lähettää
+minulle ja Aapolle ja Jussille "tikettiä" ja vähän rahaa, että
+pääsisimme sinne. Eikä nyt muuta tällä kertaa, vaan voi hyvin ja elä
+terveenä.</p>
+
+<p>Semmoisia kirjeitä kirjoitteli Heikki monta kymmentä ja kaikki ne
+lähetettiin tuonne kaukaiseen meren takaiseen maahan, johon kansan
+pelastuksen toivo nyt alkoi kääntyä.</p>
+
+<p>Illan suussa alkoi ilma kilpistyä pakkaseksi. Tuli mainio suksikeli.
+Valtimolaiset alkoivat oikein miehissä varustautua kirkolle. Jolla
+vielä jotakin ottamista oli, sen oli huoli pidettävä, ettei ryöstömies
+taloon pääsisi. Lehmät olivat "kirjan päälle" kirkonkylän porvareille
+annettavat. Muuta keinoa ei enää ollut. Lotvonen ja Seinustan ukko
+olivat koko kylässä ainoat, jotka vielä omin varoinsa läpi pääsivät.
+Seinustan Jussi lähti heidän verojaan maksamaan. Pariin kymmentä miestä
+varustausi suksille.</p>
+
+<p>Omituisesti pamppailivat miesten rinnat siinä hiihdellessään. He
+tiesivät nyt olevansa retkellä, joka kerrassaan lopetti heidän
+elämisensä. Ehdottomasti johtuivat mieleen menneet ajat. Oli toisinaan
+juuri tähän aikaan vuodesta ansaittu sillä ajalla, mikä nyt kului
+rahain etsintään, enemmänkin kuin mitä kunnan veroihin tarvittaisiin.
+Kunpa olisi osannut silloin enemmän säästää, niin, kunpa &mdash; kunpa &mdash;</p>
+
+<p>Mutta samaan aikaan kuin valtimolaiset hiihtivät kirkonkylää kohden,
+istui Niiralainen kamarissaan ja kirjoitteli. Samalla kuuli hän jonkun
+lähenevän kamarinsa ovea ja säpsähti. Oli niin omituista, että hän aina
+säpsähti, kun kuuli jonkun tulevan sisään. Sitä hän itsekin ihmetteli
+ja koetti tutkia, mistä se tulee.</p>
+
+<p>"Joutavia," murisi hän, kun tunsi sydämensä sisimmästä kohoavan erään
+äänen, joka hänelle vakuutti, ettei ollut aivan oikein hätyyttää köyhää
+kansaa ryöstöllä ja käyttää näin kiskottuja yhteisiä varoja omiin
+tarpeisiinsa. "Joutavia," murisi hän ja koetti tukahduttaa tätä ääntä,
+"onhan minulla laillinen oikeus kantaa kunnan verot juuri näillä
+kuukausilla ja joka ei niitä maksa hyvällä, niin syyttäköön itseään."</p>
+
+<p>Mutta kaikesta tästä huolimatta säpsähti hän kumminkin joka kerta, kun
+kuuli jonkun luokseen tulevan. Tuntui joka hetki kuin joku astuisi
+hänen eteensä, vaatimaan häntä tilille kunnan varoista. Ja siltä se
+tuntui nytkin, mutta pian katosi tämä kammo, kun hän näki vallesmannin
+astuvan sisään.</p>
+
+<p>"Tjenare!"</p>
+
+<p>"Tjenare!" kuului yhtä aikaa molempain suusta. "Kuuluuko mitä?"</p>
+
+<p>"No eipä häntä," sanoi vallesmanni, katsoi niin salaperäisellä voiton
+riemulla Niiralaiseen ja kysyi: "Joko olet lukenut tämän päiväisiä
+sanomia?"</p>
+
+<p>"Kyllä," sanoi Niiralainen ja naurahti hänkin.</p>
+
+<p>"Mitähän se pappa arvelee?" sanoi nimismies ja nyökkäsi metsäherran
+asuntoon päin.</p>
+
+<p>"Mitä se arvelee, kiroilee tietenkin," sanoi Niiralainen.</p>
+
+<p>"Mutta olisi niin soma nähdä sen lukevan sitä," sanoi vallesmanni ja
+kyhersi käsiään.</p>
+
+<p>"Hm," äänsi Niiralainen.</p>
+
+<p>"Mutta eiköön pistäytä sille puolen, piika näkyi vasta menevän
+postiin."</p>
+
+<p>"No saisihan tuota."</p>
+
+<p>"Mutta mennäänpä!" sanoi vallesmanni ja hykersi innoissaan käsiään.</p>
+
+<p>"Mennäänpä vaan."</p>
+
+<p>"Mitä se nyt muutoin hommaa?"</p>
+
+<p>"Mitä se hommaa, &mdash; makaa ja ottelee napsuja," sanoi Niiralainen.</p>
+
+<p>"Se ei ole koko talvena liikkunut piirissään?"</p>
+
+<p>"On se kahdesti yrittänyt."</p>
+
+<p>"Mutta mennään nyt pian, ennenkuin piika ehtii postista," hoputti
+vallesmanni.</p>
+
+<p>"No kuinka rahoja kerääntyy?" sanoi Niiralainen noin niinkuin sivu
+mennen ja kohosi istuiltaan lähteäkseen.</p>
+
+<p>"Hyvin! &mdash; Heikäläinen nouti jo eilen sieltä viisituhatta markkaa,"
+arveli vallesmanni välinpitämättömästi ja astui ovesta ulos.
+Niiralainen seurasi perässä, niin he mennä patikoivat metsäherran
+puolelle.</p>
+
+<p>Vieraat olivat erinomaisen tervetulleita, ja tervetulleitahan sinne
+metsäherran luo aina olivat vieraat, Metsäherrasta tuntui niin
+äärettömän ikävälle elämä täällä kaukaisessa ylimaan pitäjäässä, että
+mielelläänhän tuota näki silloin tällöin jonkun ihmisen luonaan.</p>
+
+<p>Niiralainen istahti konttorin sohvalle, silmäili ympäri seiniä kattoon
+ja lattiaan ja sanoi samalla metsäherraan kääntyen:</p>
+
+<p>"Eikö tästä sentään tulisi komea kansakoulu?"</p>
+
+<p>"Tästäkö kansakoulu?!" huudahti metsäherra hämmästyen.</p>
+
+<p>"Vaikkapa tästäkin," sanoi Niiralainen.</p>
+
+<p>"Mutta tämä rakennushan on jo hirveän vanha ja hatara."</p>
+
+<p>"Voisi korjailla," arveli Niiralainen.</p>
+
+<p>Samalla pistäysi piika sisään ja ojensi metsäherralle
+sanomalehtikimpun, tämä laski sen pöydälle ja sanoi piialle: "Sano sine
+rouva, et teell' ole veeras."</p>
+
+<p>Niiralainen katseli ulos ikkunasta ja arveli, että tuohon ikkunan alle
+saisi mukavasti opettajan tarpeeksi peltoa.</p>
+
+<p>"Tuommoise hietapakka pelto!" huudahti taasen metsäherra.</p>
+
+<p>"Niin, &mdash; sitähän olisi helppo viljellä," arveli Niiralainen.</p>
+
+<p>"No johan siinä lanta vajois kaksikymmentä penikulma syvyyte," sanoi
+metsäherra ja nauroi niin sydämellisen makeasti tälle keksinnölleen.</p>
+
+<p>Niiralainen aikoi jotain vastata, mutta samalla toi piika
+konjakkipumpun, ryyppylasia ja raitista vettä sisään. Metsäherra täytti
+ryyppylasit, otti yhden käteensä, kumarsi toisille ja sanoi; "Skool!"</p>
+
+<p>"Skool!" sanoivat toiset, tarttuivat laseihin, kilistivät ja
+paiskasivat kurkkuihinsa, ryyppäsivät vettä päälle ja nipistivät vielä
+pienen sokeripalasen suuhunsa.</p>
+
+<p>"Sepä teki hyvää," arveli Niiralainen ja hieroi vatsaansa.</p>
+
+<p>"Mitäs nyt sanomat tietävät?" arveli vallesmanni ja tarttui
+sanomalehtitukkuun, selaili ja käänteli sitä hetken aikaa, otti
+paikkakunnan lehden ja silmäili sitä.</p>
+
+<p>"Mitä tämä on!" huudahti hän ja koetti näyttää hämmästyneeltä, silmäili
+vielä vähän aikaa lehteen, "no kaikkia sitä näkee! &mdash; Luehan tuosta!"
+sanoi hän ja tarjosi lehteä metsäherralle.</p>
+
+<p>"Antaa Niiralainen lukea," sanoi viimeksi mainittu. Verkalleen otti
+Niiralainen lehden, silmäili sitä hetken aikaa ja alkoi vihdoin lukea.</p>
+
+<p><span style="margin-left: 2em;">Haikeita valituksia.</span></p>
+
+<p>Semmoinen oli kirjoituksen nimi. Kirjoituksen alussa, huomautti
+sanomalehden toimitus ensin, että kirjoitus on työmiehen kankealla
+kädellä kirjoitettu, ja että se varmaan on kysynyt häneltä paljon aikaa
+ja pään vaivaa, ennenkuin sen kootuksi on saanut ja paperille
+pistetyksi. "Suomalainen talonpoika ei juuri mitättömistä syistä kynään
+ryhdy pitkiä valituksia virittelemään sanomalehtien palstoilla ja tästä
+kirjoituksesta huokuu niin harras, haikea mieli-ala ja semmoinen ankara
+tyytymättömyys oleviin oloihin, että sydäntä viiltää sitä lukiessa.
+Synkkiä, nälkää ja kärsimyksiä, vihaa ja vainoa puhuvia kuvia Suomen
+sydänmaista se silmäimme eteen luopi. Varmaankin joku epäkohta on
+olemassa kruunun metsäin hoidossa, joka vaatii kaikkien kansalaisten ja
+olletikin hallituksen ohjaksissa olevain vakaata huomioon ottoa.
+Kirjoitus, joka on Karijärveltä lähetetty, on näin kuuluva."</p>
+
+<p>"Karijärveltä!" huudahti metsäherra hämmästyneenä, kuka p&mdash;e sitä on
+uskaltanut kirjoittaa?"</p>
+
+<p>"Eiköhän tässä ole tuo kansakoulun opettaja mestarina ollut," arveli
+Niiralainen, luoden silmänsä sanomalehdestä metsäherraan, "sehän tuo
+muutoinkin näyttää viime aikoina niin tunkeilevaksi tulleen."</p>
+
+<p>"Se p&mdash;e! &mdash; Mutta odotahan, kyllä minä sen opetan," sanoi metsäherra.</p>
+
+<p>"Siltäpä minustakin tuntuu, että tuosta ikkunan alta tehty pelto olisi
+sille omansa, nyt saa kunta maksaa sille parisataa markkaa muka
+pellosta ja niitystä, &mdash; loppusi kai sekin ulosteko kunnalta sitten."</p>
+
+<p>"Tosiaankin, mutta niin pitääkin meidän toimittaa, opettaa miestä
+sanomiin kirjoittamaan; siitähän on kokous ensi pyhänä?"</p>
+
+<p>"Ensi pyhästä viikko," selitti Niiralainen.</p>
+
+<p>"Ja silloin pitää mennä oikein miehissä kokoukseen." sanoi metsäherra
+ja täytti lasit.</p>
+
+<p>"Skool, broorit!" sanoi metsäherra ja kohotti lasinsa.</p>
+
+<p>"Skool!" sanoivat toiset ja tarttuivat laseihinsa.</p>
+
+<p>"Ja toissa pyhänä joka mies kunnan kokoukseen," sanoi metsäherra luoden
+vannottavasti silmänsä ensin vallesmanniin ja sitten Niiralaiseen.</p>
+
+<p>"Ja toissa pyhänä joka mies kokoukseen," äänsivät nämä yhteen suuhun ja
+kaikki kolme tyhjensivät sen päälle lasinsa.</p>
+
+<p>"No, luepa nyt eteenpäin!" sanoi vallesmanni kiihkeästi.</p>
+
+<p>Niiralainen tarttui sanomalehteen ja luki:</p>
+
+<p>"Metsähoito on täällä sangen rasittava virkavalta, jonka vallan alla
+ihmiset vaikiasti valittavat, niinkuin Egyptin orjuudessa. Ja syytä
+onkin valituksiin, sillä täällä on harjauttu metsistä rahaa ottamaan,
+eikä täällä yksi osa kansaa muuten elä.</p>
+
+<p>"Jos ei metsästä saa puita ottaa, niin hätä tulee sillä metsässä on
+pää-elinkeino ainakin puolella pitäjästä. Mutta nyt ovat tulleet uudet
+asetukset, joilla ovat metsät suljetut aivan tykkönään. Kruunun
+metsistä ei näet puita anneta millään ehdolla.</p>
+
+<p>"Metsähakemuksia ihmiset laittoivat viime kesänä ylihallitukseen, että
+hakkauslupa metsään saataisiin, ja monikin ainoat markkansa
+hakemuskirjoihin pani, sillä toivolla, että metsälupa tulee.</p>
+
+<p>"Mutta kuinkas kävi? Kun hakemukset tulivat ylihallituksesta, niin
+metsäherra sanoi, että muutamat kylät saavat hakata kruunun metsästä
+tukkia, mutta toiset kylät eivät saa hakata yhtään puuta. Ja syystä
+mistä? No sentähden kun ne ovat varastaneet metsää. Taitaa olla kyllä
+tosi, että metsän varkaita on joukossa, mutta on rehellisiäkin. Pitääkö
+syyttömän kärsiä rangaistusta yhtä rintaa syypäitten kanssa? Vai
+varaltako metsäherrat rankaisevat, peljäten että ne varastavat.</p>
+
+<p>"Se se tarkoitus kuitenkin on, että metsät säästyisivät ja varkaus
+vähenisi, mutta enpä luule tämän keinon kyllin riittävän metsän
+varkauden poistamiseksi, eivätkä myös säästy metsät, sillä nälkä
+pakoittaa ihmisiä, jotka ennenkin ovat metsästä elatuksensa hankkineet,
+taas metsään, uhalla että hakata täytyy. Käynee sitten miten tahaan,
+vaan ei saata ristissä käsin kuolemata odottaa, sillä nykyinen
+metsähoito on sillä kannalla, että kohta on pakko ihmisten varastaa
+metsää. Ei se varkaus kyllä menesty eikä tarvitsekaan menestyä, vaan
+koettamatta ne ei ole. Olen kuullut jo tänä talvena varkain kaadetuksi
+puita, joita metsänvahdit ovat löytäneet.</p>
+
+<p>"Vahteja onkin suuret joukot hiihtämässä, kirveet, pyssyt ja miekat
+mukana. Ja kun löytävät kaadetuita puita, niin hakkaavat ne pirstoiksi.
+Näinkö kruunun metsät säästyy?! Vielä maksetaan varkaista, niinkuin
+metsänpedoista, vahdeille päärahaa. Tämän tähden on hallitus ja kansa
+käyneet pahasopuisiksi, että uhkauksia kuuluu, väliin hirmuisiakin, &mdash;
+metsähallitusta ja sen virkamiehiä vastaan. Miksikä se tyrannimainen
+hallitus ei ole rauhan ja rakkauden rakentaja kansoissa?!</p>
+
+<p>"Metsähoidon tällä kannalla ollen eivät säästy metsät eikä metsäkassa
+rikastu. Kansa vaan nääntyy ja häviää. Tuon tyrannimaisen
+metsänvirkavallan alla täytyy valittaa ja kuulukoon valituksemme
+hallituksen korkeimpaan paikkaan! Minä, joka tätä kirjoitan, en kyllä
+suosi metsän varkautta, vaan päin toisin toivotan ja kehoitan, ettei
+kukaan varastaisi metsää. Pyynnöstä minä tätä kirjoitan ja olen itsekin
+siksi nälän opettama, että tunnen tämän asian, että parannusta se
+tarvitsee."</p>
+
+<p>Semmoinen oli kirjoitus, jonka Niiralainen luki. Vallesmanni katsoi
+salaisella vahingon riemulla Niiralaista silmiin ja loi sitten silmänsä
+metsäherraan. Niiralainen teki samoin.</p>
+
+<p>Metsäherra oli heittäytynyt nojatuoliin. Hänen kasvonsa olivat kalpeat
+kuin puoliyön aurinko. Hänen ruumiinsa värisi, kasvonsa vavahtelivat ja
+huulensa vapisivat.</p>
+
+<p>Hän ähkyi kuin uitettava hevonen.</p>
+
+<p>"Kuka p&mdash;e on uskaltanut! Mutta kyllä minä opetan!" ähkyi hän
+vihoissaan, kohosi ehdottomasti seisomaan, polki jalkaa laattiaan ja
+raivosi kuin tiikeri. Vihdoin tarttui hän tuohon kirottuun
+sanomalehteen, rutisti sen yhteen myttyyn, heitti lattialle, hyppäsi
+seisomaan sen päälle, tallasi sitä jaloillaan ja ähkyi. Otti jälleen
+sanoman käsiinsä ja repi sen ihan pieniksi hituisiksi. "Kas sen ininä
+sille p&mdash;lle teen!" kiljui hän siinä sanomalehden kanssa tapellessaan.</p>
+
+<p>Mutta vallesmannilla oli niin ihmeen lysti. Hän katsoi vuoroin
+Niiralaiseen ja metsäherraan koettaen saada Niiralaista oikein kohti
+kurkkua nauramaan metsäherran hullunkurisille liikkeille. Mutta
+Niiralainen pysyi vaan totisena kuin pottu vellissä. Ei suutaan nauruun
+vetänyt. Vihdoin tarttui Niiralainen lakkiinsa lähteäkseen. Nimismies
+teki samoin.</p>
+
+<p>"Mitä, joko te nyt menette?" sanoi metsäherra ja täytti lasit.
+Lähtöryypyt otettua menivät vieraat, mutta metsäherra heittäysi
+nojatuoliinsa selittelemään sekavia ajatuksiaan.</p>
+
+<p>Tee talonpojalle oikein, vaan elä hyvin, jupisi metsäherra siinä
+istuessaan. Nyt soimataan metsäherroja virkavaltaisiksi, tyranneiksi ja
+miksi kaikiksi heitä soimattaneekaan, ja kuitenkin ovat nämät
+osoittaneet kansalle avullisuuttaan puunhakemuksia puolustaissaan. &mdash;
+Hakemuspuiden kautta häviävät kruunun tukkimetsät. Niiden kautta kasvaa
+kansassa käsitys, että kruunu on velvollinen heille puita antamaan.
+Seuraukset tästä ovatkin jo näkyvissä. Metsäherrat ovat saaneet
+matkustella satoja peninkulmia hakemuspuiden tähden. Ne ovat saaneet
+aikaansa ja varojansa tuhlata ilman mitään palkkiota ja nyt saavat he
+tämmöisen kiitoksen. Ja metsäherran mieli kävi niin katkeraksi tätä
+ajatellessaan. Hän tunsi kärsineensä hirveää vääryyttä.</p>
+
+<p>Kansa ei tahdo käsittää, että kaikki kurjuus on syntynyt metsän
+varkauksien tähden kruunun mailla. Sitä ei kansa ole käsittävinään,
+vaan kääntää mielettömän vihansa metsävirkamiehiä vastaan, kun nämät
+kokevat estää metsäin luvatonta haaskausta. &mdash; &mdash; &mdash; Ja puiden rikki
+hakkuu sitten, niin sehän se enin noita metsäin varkaita raivostuttaa,
+eikä ihmekään. Se on ulkomaillakin huomattu tehokkaimmaksi keinoksi
+metsän varkauden estämiseen. &mdash; &mdash; &mdash; Nyt huomaavat metsän varkaat
+joutuneensa samaan pulaan, kuin muutkin kovin yleiseksi käyneet pahan
+tekijät, että nimittäin maksetaan palkkio heidän ilmisaannistaan.
+Kas sepä naula vetelee; hahhah hahhah, ja metsäherran sydän
+täyttyi niin suloisella voiton riemulla. &mdash; Ja sitten tuommoiset
+sanomalehtikirjoitukset, kuin tuo, kas nepä ovat omiaan kiihoittamaan
+kansaa hallitusta vastaan. Onko siis ihme, että kansa noin vihasta
+raivoaa? &mdash; Mutta surkeaa on, kun kiihko voi tähän määrään selvän
+järjen sokaista, ja omituinen säälin tunne täytti metsäherran sydämen
+tätä ajatellessaan. Nyt oli hän keksinyt syyn kansan tyytymättömyyteen
+ja raivoon. Hän täytti lasinsa, ja otti oikein aimo ryypyn.</p>
+
+<hr class="tb" />
+
+<p>Jo samana iltana kuin Valtimon kylän miehet lähtivät rahoja hankkimaan
+kirkonkylän porvareilta, ajaa kohautti herrasmies karhuntalja reen
+perässä Seinustan kartanolle. Aisakellon ja kulkusten romina ilmoitti
+vieraan tulon pirtissä olijoille. Koholla koprin hiipi joka henki
+karsina-akkunaa kohden tirkistelemään kuka sieltä tulee.</p>
+
+<p>Kyytimies hääräsi siinä hevosensa tykönä ja herra kömpi rekipeitteiden
+alta kartanolle. Siinä kuun valossa ei vierasta kukaan tuntenut
+pirttiin. Arvokkain askelin alkoi tuo vastatullut vieras lähetä pirtin
+portaita.</p>
+
+<p>"Mene sinä vastaan ottamaan, tottapa se on joku kirkonkylän herroja,"
+hopitti emäntä Seinustan ukolle.</p>
+
+<p>Ukko koetti kämmenellään sivellen silitellä vanukkeista tukkaansa,
+pisti puseron päälleen, pyyhkäsi hihoillaan hikiherneitä otsaltaan,
+taittoi päretikkusen, sytytti sen ja meni vierasta vastaan.</p>
+
+<p>"Haepa kynttilää ja vie tupaan," sanoi emäntä miniälle. Tämä teki työtä
+käskettyä.</p>
+
+<p>Pärevalkea kädessä astui isäntä porstuaan. Samalla astui vieraskin
+ulko-ovesta sinne.</p>
+
+<p>"Hyvää iltaa isäntä," äänsi vieras ja juhlallisesti rotisivat
+päällys-saappaat siinä porstuan laattiaa vasten.</p>
+
+<p>"Jumal' antakoon!"</p>
+
+<p>"Joko olitta makuulla?"</p>
+
+<p>"Ei tuota vielä. &mdash; Käykää sisään!" kehoitti ukko ja avasi tuvan oven.</p>
+
+<p>Varmoilla askelin astui vieras ovesta sisään. Ukko seurasi valkean
+kanssa perässä.</p>
+
+<p>"Mutta kuulkaapa nyt isäntä, saanko minä teiltä yösijaa?" sanoi vieras
+kääntyen ukkoon päin.</p>
+
+<p>"Kah, ylivorsmestarihan se on, kun en ollut tunteakaan," sanoi ukko
+muuttaen ehdottomasti ääntään ystävällisemmäksi, "no onhan tässä tilaa,
+jos ylivorsmestari muutoin tyytyy."</p>
+
+<p>"Hyvä. &mdash; Mutta saankoon minä sitten hevosta aamulla kirkolle päin?"</p>
+
+<p>"Koetellaanhan neuvotella siitäkin."</p>
+
+<p>Tämän kuultuaan vasta alkoi ylimetsäherra päästää turkkiaan yltään,
+istahti sitten tuolille ja riisui päällys-saappaatkin jalastaan.</p>
+
+<p>Kyytimies toi herran tavaroita sisään. Samalla pistäysi talon miniäkin
+ovesta ja kantoi kahta palavaa talikynttilää, jotka hän asetti
+pöydälle.</p>
+
+<p>"Tämä taitaa olla talon nuori emäntä," tiedusti ylimetsäherra.</p>
+
+<p>"Kyllä se on," myönsi ukko.</p>
+
+<p>"Hyvä! &mdash; Sattuuko emännällä olemaan kuumia kuoripäällisiä pottuja,"
+sanoi ylimetsäherra, kääntyen miniään.</p>
+
+<p>"Kyllä niitä on."</p>
+
+<p>"No, tuokaapa nyt niitä minulle ja sitten puoli tuoppia tuoretta
+maitoa."</p>
+
+<p>"Kyllä niitä saa," sanoi miniä ja meni ovesta.</p>
+
+<p>Ylimetsäherra tarttui eväslaukkuunsa, veti sieltä salveetin, levitti
+sen pöydälle ja alkoi lappaa ruokaa esille.</p>
+
+<p>"Ei niitä taida usein herroja kulkea tällä perukalla?" sanoi
+ylimetsäherra siinä, niinkuin muun puheen puutteessa.</p>
+
+<p>"Käypihän se vallesmanni, ja toisinaan papitkin," arveli ukko.</p>
+
+<p>"Miten usein täällä pappi käy?"</p>
+
+<p>"Käyhän se rovasti kerran ja pastori kahdesti vuodessa, ja sitten
+erikseen kinkerillä."</p>
+
+<p>"Mitä ne täällä silloin toimivat?"</p>
+
+<p>"Pitävät jumalanpalveluksen, ripittävät vanhoja, kastavat lapsia ja
+kantavat saataviaan."</p>
+
+<p>"No, kuinka usein täältä käydään kirkossa?"</p>
+
+<p>"Käydäänhän sitä suurimpina juhlapyhinä."</p>
+
+<p>Ja siinä on sitten koko kansan henkinen viljelys, arveli ylimetsäherra
+itsekseen, ja näytti miettivän. Samalla toi miniä maitoa ja potattia.
+Metsäherra rupesi illastelemaan ja ukko yritti lähteä huoneesta.</p>
+
+<p>"Eikö teillä mitään koulua pidetä täällä?" kysäsi metsäherra
+keskeyttääkseen ukon lähtöä.</p>
+
+<p>"Pidetäänhän sitä kiertokoulua viikko syys- ja viikko kevättalvella."</p>
+
+<p>"No mitä siitä sen vertaisesta on hyvää?"</p>
+
+<p>"Mitä siitä on hyvää &mdash; kokoutuvathan räyhäämään."</p>
+
+<p>"Mutta ettekö te ole koskaan ajatelleet saada kansakoulua tänne?"</p>
+
+<p>"Jumalan tähden, mistä ne varat tulisivat ja mitä sillä tehtäisiin!"
+sanoi ukko hämmästyneenä, "johan tuota muutoinkin niin kidutaan, että
+suolivyöltä läpi kuultaa."</p>
+
+<p>"Hm," sanoi ylimetsäherra, ja laitteli lihaviipaletta voileivän päälle.</p>
+
+<p>"Täällä ovat ihmiset hyvin tyytymättömiä nykyiseen metsien hoitoon,"
+sanoi vihdoin ylimetsäherra, ja katsoi vakavasti ukkoa silmiin.</p>
+
+<p>"Hm," sanoi ukko puolestaan.</p>
+
+<p>"Niin, ei teidän tarvitse minua kainostella, kyllä minä tiedän kaikki."</p>
+
+<p>"Hm," sanoi ukko ja näytti melkein siltä kuin hänen kielensä olisi
+kasvettunut kitalakeen kiini.</p>
+
+<p>"Vai eivätkö ole tyytymättömiä?" ahdisteli metsäherra ukkoa.</p>
+
+<p>"Y ... y ... y ... m, y ... y ... y ... m," kakisteli ukko kurkkuaan
+hetken, "y ... y ... m, niin tyytymättömiä, etteipä sitä enää kohta
+hirviä kertoa," kuului vihdoin kuin maan alta.</p>
+
+<p>"Tahtoisivat enemmän puita kruunun metsistä?"</p>
+
+<p>"Enemmän! &mdash; Eihän sieltä enää saa puukon päätäkään."</p>
+
+<p>"Metsät ovat niin kovin kuluneet näiltä seuduin."</p>
+
+<p>"Toisinhan se on. &mdash; Heidän auttamisekseen voitaisiin kumminkin paljon
+tehdä. Voitaisiinhan myödä puita ympäri piiriä vähissä summissa, jotta
+talonpojatkin kykenisivät sahain omistajain kanssa kilvoittelemaan
+huutokaupoissa, sen sijaan että nyt myödään puut vaan yhdeltä kulmalta
+piiriä kerrassaan ja niin suurissa summissa, etteivät muut kuin sahain
+patruunat kykene niitä ostamaan," sanoi ukko vakavasti.</p>
+
+<p>Ylimetsäherra mietiskeli hetken aikaa ja sanoi vihdoin:</p>
+
+<p>"Luullakseni jouduttaisiin siinä vaan ojasta allikkoon. Talonpoikain on
+pakko ottaa rahat edeltäpäin porvareilta, joten nämät pääsevät
+määräämään puiden hinnan, joka näin tulisi polkeutumaan niin, ettei
+kansa saisi mitään vaivoilleen. Nyt on kruunu antanut hakemuspuita
+talonpojille kolmatta osaa helpommalla kuin mitä porvarit ovat
+huutokaupoissa maksaneet ja ainoastaan siten ovat talonpojat saaneet
+vaivansa."</p>
+
+<p>"Senpähän sittenkin näkisi, loppuisi ainakin tyytymättömyys
+metsähallitusta vastaan, ja olisihan metsissä niin monenlaista rahan
+tuloa. Siellä olisi kuivuneita puita, joista saattaisi hakata halkoja
+ja veistellä palkkia. Siellä olisi kantoja, joista voisi polttaa
+tervaa. Saisi sieltä monella tavalla rahaa, ja kuvernööri sanoi, ettei
+kukaan ole kieltänyt metsäherroja myöntämästä suuremmassa määrässä
+hakemuspuitakaan."</p>
+
+<p>"Kuvernöörikö? &mdash; Mistä se kuvernööri sen on saanut?"</p>
+
+<p>"Paraiten kai se kuvernööri sen tietää."</p>
+
+<p>"Hm," sanoi metsäherra ja kynsi harmistuneena korvallistaan, "se
+kuvernööri se joka paikkaan nenänsä pistää."</p>
+
+<p>Ukko katsoi kummastuneena metsäherraan ja sanoi vihdoin:</p>
+
+<p>"Ei suinkaan häntä siitä voi moittia, että antaa kansalle neuvoja."</p>
+
+<p>"Ei suinkaan, ei suinkaan; minä tarkoitan vaan, ettei hän niin tunne
+asioita, kun on enimmän ikänsä ollut sotapalveluksessa Venäjällä."</p>
+
+<p>"Hm," sanoi ukko mietiskellen.</p>
+
+<p>Metsäherra korjaili ruokaa laukkuunsa ja mietiskeli hänkin.</p>
+
+<p>"Kun ne ovat poronhoitonsakin hävittäneet täältä?" sanoi hän vihdoin.</p>
+
+<p>"Kun kruunu ei anna hakata vapaasti luppakuusia ja paksun lumen alta
+eivät porot voi kaivaa ruokaansa, niin ei poron hoitokaan enää tahdo
+kannattaa."</p>
+
+<p>"Hm," äänsi taasen metsäherra ja mietiskeli, "on se niin kummaa, että
+juuri tällä perukalla, jossa ovat hyvät karjan laitumet ja
+viljelysmaat, on kumminkin tyytymättömyys ja kurjuus suurin."</p>
+
+<p>"Laidunvero hävittää karjan ja vilu vie viljan maasta," arveli ukko.</p>
+
+<p>"No, mutta ette suinkaan te voi sitä tyhjäksi tehdä, ettei kurjuuteen
+ole kansan omaakin syytä."</p>
+
+<p>"Hm. &mdash; Ennen kun olivat hyvät ajat, niin silloin juotiin ja
+tanssattiin," sanoi ukko katkerasti.</p>
+
+<p>Metsäherra rumputti sormillaan pöytään ja tirkisteli palavia
+kynttilöitä.</p>
+
+<p>"Jos olisi osattu panna viinaan menneet rahat koulun perustamiseen ja
+juomingeihin uhratut päivät maan parantamiseen, niin ehken olisivat
+asiat toisin," sanoi hän vihdoin.</p>
+
+<p>"Kai se vähän parempi olisi."</p>
+
+<p>"Mutta ettekö voisi mitenkään saada kansakoulua?"</p>
+
+<p>"Kansakoulua?!" sanoi ukko kauhtuen, "ihmiset ovat kurjuuteen ja
+nälkään kuolemassa."</p>
+
+<p>"Niin &mdash; mutta nälkään ne ovat kuolemassa sen tähden, etteivät ymmärrä
+ryhtyä niihin elinkeinoihin, jotka tälle ajalle sopivat. Meidän aikaan
+ei enää saa talonpoikakaan olla kuin kone, joka lakkaamatta tekee sitä,
+mitä isältään on oppinut, sen täytyy olla ajatteleva ihminen, joka
+kykenee punnitsemaan, mikä suksi milloinkin parhaiten luistaa."</p>
+
+<p>"Sitä olisi pitänyt osata punnita jo kaksikymmentä vuotta ennen, nyt se
+on jo myöhäistä, kansa on jo virkavallan käsissä auttamattomissa."</p>
+
+<p>"Virkavaltakaan ei ajattelevalle ihmiselle voi mitään ja lasten opetus
+on ainoa kansan pelastuskeino."</p>
+
+<p>"Mistä tulevat varat?"</p>
+
+<p>"Papeilla ovat suuret palkat, ne ovat kansan sivistämiseksi aijottuja
+varoja ja koska papit eivät enää voi kansalle antaa sitä kasvatusta,
+jota aika vaatii, niin ovat nämät varat käytettävät kansakoulujen
+perustamiseen ja kannattamiseen."</p>
+
+<p>"Kas sillä lailla! &mdash; Sitä vielä uupuu, että meiltä ryöstetään
+esi-isiemme uskokin!"</p>
+
+<p>"Sitä ei tarvitse tehdä, Jumalan sanan julistaminen on tehtävä vapaan
+rakkauden työksi, kuten apostolien aikanakin."</p>
+
+<p>"En minä oikein ymmärrä nyt?"</p>
+
+<p>"Minä tarkoitan, että ne, jotka rakastavat Jumalan sanan levittämistä,
+saarnaavat ilman palkkaa, aivan niinkuin hihhulein saarnamiehet. Onhan
+niitä täälläkin käynyt?"</p>
+
+<p>"Kävihän niitä ennen, vaan sitten kuin kansa köyhtyi ettei voinut enää
+syöttää noille apostoleille ryynipuuroa ja uunijuustoa, eikä juottaa
+juustokahvia, niin sitten loppui tämä vapaa rakkaus, eikä saarnamiehiä
+ole täällä enempi näkynyt."</p>
+
+<p>"Hm," sanoi ylimetsäherra ja rumputteli pöytään, "täällä maksetaan noin
+viisitoista tuhatta rovastille ja viisituhatta pastorille, johan sillä
+voitaisiin kannattaa puolikymmentä kansakoulua ja vielä palkata kaksi
+pappia, jotka kykenisivät edes itse palkkansa kantamaan."</p>
+
+<p>Seinustan ukko napsutteli varpaillaan laattiaan ja tuumiskeli: Ja jos
+metsäherroilta vähennettäisiin toiset puolet suurista tuloistaan, niin
+voitaisiin ehken saada sijalle miehiä, jotka kykenisivät muuhunkin,
+kuin miettimään, miten virka vähimmällä työllä tulisi hoidetuksi, ja
+siten saaduilla varoilla voitaisiin kannattaa toiset puolikymmentä
+kansakoulua. Mutta tämän heitti hän kumminkin ylimetsäherralle
+sanomatta.</p>
+
+<p>Samalla tuli talon miniä sisään ja alkoi laittaa metsäherralle
+vuodetta. Ukko nousi ja meni pirttiin, heittäen metsäherran siihen
+yksinään mietiskelemään. Pian oli vuode valmis ja miniäkin heitti
+huoneen. Metsäherra vaan jäi siihen pöydän päähän istumaan.</p>
+
+<p>Selvästi tunsi ylimetsäherra joutuvansa päivä päivältä yhä ahtaampaan
+asemaan. Johonkin toimeen tulisi hänen ryhtyä, mutta mihin? &mdash; Kansa
+tahtoisi päästä kruunun metsään, mutta metsäherrat sanovat, että ne
+varastavat. Jos käsken heitä pitämään huolta metsistä ja vahtimaan,
+niin vastaavat he: vartioalueet ovat noin 60 kertaa ja meidän piirimme
+20-30 kertaa suuremmat kuin laki säätää, vahtiminen on siis mahdoton.
+Näin vastaavat metsäherrat, eivätkä liiku pesistään enempi kuin karhut.
+Ylimetsäherra nousi tuolilta, riisui takin päältään ja asetti sen
+sängyn viereen tuolille, mutta tietämättään, tahtomattaan istahti hän
+jälleen entiselle paikalleen ja ajatukset ne kulkivat omaa suuntaansa:</p>
+
+<p>Niin, metsän varkaus, sehän se onkin kansan kirous näillä seuduin, sitä
+ei käy kieltäminen. Ken on kerran antaunut laittomalle kannalle, ei hän
+myöskään voi toimittaa muita töitään tarpeellisella pontevuudella ja
+tästä siis seuraa yleinen köyhtymys &mdash; kirouksena luvattomista töistä.</p>
+
+<p>Ylimetsäherra riisui vihdoin päältään, ja pistäysi peiton alle.
+Mielestään ei hän saanut kansan nurjaa tyytymätöintä mieli-alaa. Ja
+mistä tämä nurjuus ja viha juuri metsäherroihin? Ehkenpä vaikuttavat
+siihen tunnottomien ja omanvoiton himoisten puutavaran ostajain
+yllytykset, niin ... ehkenpä...</p>
+
+<p>Ylimetsäherran silmät ummistuivat ja hänen korvansa kohisivat. Hän näki
+joukon rehellisiä talonpoikia, jotka kerjäsivät leipää, rahaa ja työtä,
+jotka sydäntä särkevällä tavalla vaikeroivat sitä, että heitä syytetään
+varkaudesta. Hän näki autioiksi hakattuja kruunun metsiä. Hän näki
+suuria joukkoja metsän varkaita, jotka hampaitaan kiristellen kirosivat
+metsäherroja. Hän näki rikkaita porvareita, jotka nylkivät talonpoikia
+ja ärsyttivät niitä metsäherroja vastaan. Ja vihdoin hän näki
+metsänvartijain yhdessä metsäherrain kanssa kirveillä, miekoilla ja
+pyssyillä jahtaavan talonpoikia, jotka arkoina kuin jänikset
+laukkasivat ympäri metsiä koettaen piiloittaa päitään pensaisiin.
+Sitten pakenivat ne koko metsistä, menivät yli vuorten, järvien ja
+merien niin kauvas, etteivät metsäherrain aseet heitä enää
+saavuttaneet. Sitten kasvoi taasenkin suuria komeita tukkimetsiä,
+kasvoi ja vanheni, juuret lahoivat ja tuuli niitä viimein kaateli
+hirmuisella rytinällä ja ryskeellä ristiin rastiin metsissä. Sinne ne
+sitten jäivät ja lahoivat. Metsäherrat vaan saivat siivo rauhan.
+Talonpojat eivät enää olleet heitä vaivaamassa ja kiroomassa. Mutta
+tuolta metsästä vaan kuului itsestään kaatuvien puiden rytinä ja ryske.
+Se yltyi ja ... paks... Ovi aukeni ja talon miniä astui kahvitarjotin
+kädessä sisään. Ruostunut oven lukkohan se oli, jota miniä semmoisella
+rytinällä ja ryskeellä koetti aukaista. Eivät siinä mitkään itsestään
+kaatuvat puut rytisseet ja ryskäneet. Kaikkia se unikakkiainen
+maalailee!</p>
+
+<p>Päivä oli jo vaiennut. Ylimetsäherralla oli kiire matkaile. Hevonen
+valjastettiin ja Heikki lähti häntä kyyditsemään kirkolle.</p>
+
+<p>Hevonen oli hyvä ja keli erinomainen. Yhtenä vilinänä jäivät aidan
+seipäät jälelle. Malmi lauloi ja hevoskalut välkähtelivät aamuauringon
+säteiden valossa. Ajajat lähenivät taloa, mutta yksi humaus vaan ja
+silloin olivat he aina talon jälkeensä jättäneet.</p>
+
+<p>Mutta tuossa täytyi heidän ajaa läpi kartanon. Siinä hääräsi miesjoukko
+hevoisvarsan ympärillä. Toinen vanha ja lamainen hevoiskaakki seisoi
+vähän syrjemmällä, seinään kiini sidottuna. Miehet taluttivat varsan
+reen viereen. Eräs mies otti kirveen, napsautti nakkapohjalla varsaa
+otsaan ja keiskis, varsa keijahti reelle, juuri kuin metsäherra saapui
+pihaan.</p>
+
+<p>"Tpruu, tpruu," pani metsäherra reen perältä ja Heikki hillitsi hevosen
+seisomaan.</p>
+
+<p>"No, mitä te nyt varsalle aijotte?" kysyi metsäherra.</p>
+
+<p>Miehet ällistyivät vähän, katsoivat pitkään metsäherraan, kunnes joku
+joukosta sanoi:</p>
+
+<p>"Varsasta keitetään velli."</p>
+
+<p>"Hevoisen lihasta?!" huudahti ylimetsäherra.</p>
+
+<p>"Mikäs tämmöistä on syödessä, pehmeää ja makeaa kuin vasikan liha,
+mutta tuommoinen vanha kaakki, sen liha on ilkeämpääkin," sanoi eräs
+mies viitaten tuohon seinustalla olevaan koniin.</p>
+
+<p>"Aijotteko senkin syödä?!" huudahti metsäherra.</p>
+
+<p>"Mikä siinä auttaa, ettei leipä koossa pysy, tuoppa Kaija tuolle
+ylivorsmestarille nähdä, mimmoista leipää täällä syödään," huusi mies
+porstuan ovella seisovalle vaimolle.</p>
+
+<p>Vaimo pistäysi sisään ja samalla tuli jälleen ulos ja läheni
+leipäkannikka kädessä ylimetsäherraa.</p>
+
+<p>"Tämähän on olkileipää," sanoi ylimetsäherra.</p>
+
+<p>"Niin, meidän miehet tykkäävät paremmin olkileivästä kuin
+pettuleivästä," selitti vaimo, "katsokaahan, tämä ei paljon käsiä
+siedä," ja hän hierasi leipäpalasen kämmeniensä välissä aivan yhdeksi
+möyhyksi, "katsokaahan, se lentää, hahhah hahhah se lentää," nauroi
+vaimo, puhalsi pari kertaa kämmenellään ja yhtenä tomuna heijaili leipä
+tuulen mukana ilmaan.</p>
+
+<p>"Ppa, ppa," pani ylimetsäherra reen perältä, Heikki kiinnäytti suitsia
+ja samalla olivat he jälleen matkalla.</p>
+
+<p>Ylimetsäherra oli nähnyt tarpeeksi, enempää ei hänen tehnyt mieli
+katsella. Nyt vasta alkoi hän aavistaa sitä kurjuutta, joka todellakin
+paikkakunnalla vallitsi.</p>
+
+<p>"Voi hyvä Jumala!" huokasi hän siinä hevosen edelleen kiitäessä. "Mikä
+on syynä kaikkeen tähän kurjuuteeni? Onko kansan taitamattomuus,
+raakuus ja tapain turmio yksinään voinut syöstä kansan tuollaiseen
+kurjuuteen, vai onko ehken syytä olevissa oloissakin?" Ja tahtomattaan
+tuli metsäherra punninneeksi niitä olosuhteita, joissa tämä kansa eli.</p>
+
+<p>Niin, niin, arveli hän, on ehken erehdys tapahtunut siinä, että kruunun
+metsäin hoito on näillä sydänmailla tehty pääasiaksi; maanviljelys ja
+uudisasutus on jäänyt sivuseikaksi. Maanviljelystä ja uudisasutusta saa
+harjoittaa ainoastaan siellä, missä se ei tule esteeksi metsän
+hoidolle. Siis asutuksen täytyy väistyä metsän hoidon tieltä. Ja kuta
+enemmän hän tätä seikkaa aprikoi, sitä syvemmin tunsi hän tunnossaan
+vakuutuksen, että tässä on erehdys tapahtunut.</p>
+
+<p>Mutta Heikki se istui vaan siinä reen keulalla ja heilautteli silloin
+tällöin suitsia. Hevonen kiiti hyvällä kelillä huimaa vauhtia edelleen.</p>
+
+<p>Mitähän jos olisi kysyä ylimetsäherralta torpan tekemisestä, ajatteli
+Heikki siinä istuskellessaan. Ei sentään taida viitsiä, tuumi hän
+toisekseen ja alkoi hyräillä. Väliin heilautti hän suitsiaan ja lauleli
+hiljalleen:</p>
+
+<div class="poem"><div class="stanza">
+<span class="i0">"Koivikolle, kalliolle<br /></span>
+<span class="i0">Mökkini mä rakennan;<br /></span>
+<span class="i0">Tule, tule tyttö nuori<br /></span>
+<span class="i0">Asumaan muu kanssani.<br /></span>
+</div><div class="stanza">
+<span class="i0">Elä pelkää tyttö nuori,<br /></span>
+<span class="i0">Vaikka olen köyhä mies,<br /></span>
+<span class="i0">Kyllä meitä maailmassa<br /></span>
+<span class="i0">Onni seuraa vielä myös."<br /></span>
+</div></div>
+
+<p>Nuo hiljaisen vienot ja surunalaista toivoa ilmaisevat äänen
+värähdykset kiinittivät ylimetsäherran huomion Heikkiin. Lauhka
+talvinen tuuli oli puhaltanut heleän punan Heikin terveille kasvoille.
+Mielihyvällä silmäili metsäherra Heikin nuorteaa ja täyteläistä ruumiin
+rakennusta ja kysyi vihdoin:</p>
+
+<p>"Oletko sinä talon miehiä?"</p>
+
+<p>"Enhäntä ole juuri talon miehiäkään."</p>
+
+<p>"Oletko sitten renki?"</p>
+
+<p>"En ole renkikään, olen vaan isännän velivainajan poika."</p>
+
+<p>"Asutko Seinustalla?"</p>
+
+<p>"Siinähän tuota olen ollut," sanoi Heikki. "Mutta nyt on ollut vähän
+aikomusta ruveta omiin hoitoihin," lisäsi hän hetken päästä.</p>
+
+<p>"Mitäs sitten aijot ruveta muokkaamaan?"</p>
+
+<p>"On tuota vähän ollut aikomusta ruveta haalaamaan mökkiä kruunun
+maalle?"</p>
+
+<p>"Hm," sanoi metsäherra. "Joko olet pannut hakemuksen?" kysyi hän vähän
+ajan päästä.</p>
+
+<p>"Olenhan tuota pannut, mutta eivät ole käyneet vielä syynäämässä."</p>
+
+<p>"Kuka sinulla on asiamiehenä?"</p>
+
+<p>"Mitä?" kysyi Heikki, ymmärtämättä metsäherran kysymystä.</p>
+
+<p>"Minä tarkoitan, että kuka sen torpan hakemuksen on luvannut tehdä?"</p>
+
+<p>"Tietysti metsäherra, mutta hän sanoi, että käydään ensin syynäämässä,
+että jos paikka on sopiva," selitti Heikki.</p>
+
+<p>"Koska hän jo lupasi hakemuksen tehdä?"</p>
+
+<p>"Onhan siitä jo syksystä kolmatta vuotta."</p>
+
+<p>"Kolmatta vuotta!" matki metsäherra ja kynsi tyytymättömästi
+korvallistaan.</p>
+
+<p>"Ym," äänsi Heikki myönnytykseksi. "Ajattelin kysyä, että eikö se
+kävisi laatuun aloittaa mökin tekoa jo keväällä, vaikkei syyniä vielä
+ole pidettykään," sanoi vihdoin Heikki.</p>
+
+<p>Metsäherra ei virkkanut mitään, kohautteli vaan tyytymättömästi
+olkapäitään. Kyllä se on miestä, mumisi hän itsekseen, ei saa aikaan
+mitään. Ei tuo toki muissa piirissä noin hullua ole... Niin, niin, mitä
+nyt miesparan pitää tehdä. Vanhentuako odotellessa, vai perustaako
+torppa omin lupinsa?! &mdash; Hyvä niin, hyvä näin, hyvä kaikin päin! Mutta
+kukapa voikaan torpan paikan paremmin valita kuin se, joka kylmään
+metsään aikoo itselleen asunnon raivata. Turha lain temppu tuo koko
+syynäys. Sillä tavallahan on vuosisatoja asutus Suomen sydänmaihin
+levinnyt, että kukin on saanut vapaasti valita sen paikan, mihin majan
+itselleen rakentaa aikoo. Niin se saisi nytkin olla. Siihen suuntaan
+mietti metsäherra, mutta turhaan odotti Heikki vastausta kysymykseensä.</p>
+
+<p>Hevonen kiiti edelleen, mutta miehet eivät sen enempi toisilleen mitään
+virkkaneet.</p>
+
+<p>"Sopisiko se Korven torpassa vähäsen syöttää?" kysyi vihdoin Heikki.</p>
+
+<p>"Miksei &mdash; kuka siinä Korven torpassa nyt asuukaan?"</p>
+
+<p>"Ne siinä vielä ovat entiset asukkaat."</p>
+
+<p>"Entiset asukkaat?!" huudahti metsäherra ja raapi harmissaan
+korvallistaan.</p>
+
+<p>"Ym," sanoi Heikki.</p>
+
+<p>"No eivätkö ne viljelykset ole kokonaan umpeen menneet?"</p>
+
+<p>"En tiedä," sanoi Heikki kartellen.</p>
+
+<p>"Mutta kyllä se on hoitoa, kolmatta vuotta sitten tuomittiin jo asukas
+lähtemään, eikä vielä ole toista sijalle saatu," jupisi ylimetsäherra
+itsekseen.</p>
+
+<p>"Etkö haluaisi saada valmista torppaa?" kysyi hetken perästä metsäherra
+Heikiltä.</p>
+
+<p>"Valmista torppaa!" huudahti Heikki.</p>
+
+<p>"Niin, &mdash; kun Korven torpasta tulevat entiset asukkaat häädetyksi, niin
+voisit ehken saada sen."</p>
+
+<p>Tämä oli Heikille jotain enempi kuin hän koskaan olisi voinut
+uneksiakaan.</p>
+
+<p>"Saisinkoon minä sitä sitten?" kysyi Heikki vihdoin.</p>
+
+<p>"Kyllä minä koetan toimittaa," sanoi ylimetsäherra, "jos vaan itse sitä
+haluat."</p>
+
+<p>"Kyllä minä, kyllä minä," sopersi Heikki ja hänen sydämensä sykähteli
+niin kummallisesti.</p>
+
+<p>Hän heilautti kerran ohjaksia ja hevonen kiiti yhä vinhemmin Korven
+torppaa kohden. Heikin sydän hehkui Kaisun luo.</p>
+
+<hr class="tb" />
+
+<p>Kaikista Niiralan ison rakennuksen akkunoista kuumottivat tulet, kun
+ylimetsäherra ja Heikki ajaa romauttivat Niiralan pihaan. Kello oli jo
+seitsemissä illalla. Mutta kovin oli ylimetsäherra tyytymättömällä
+mielellä kaikesta, mitä hän matkalla oli kuullut ja nähnyt.</p>
+
+<p>Päälliseksi oli hän vielä viimeisessä syöttöpaikassa saanut
+sanomalehden käsiinsä, tavannut siitä tuon kirjoituksen "Haikeita
+valituksia" ja lukenut sen.</p>
+
+<p>Ylimetsäherra työntäysi valaistusta verannosta tampuuriin ja alkoi
+päästellä matkavaatteita yltään. Vilkasta keskustelua ja lasien kilinää
+kuului sisään. Viinin, punssin ja totin löyhkä lemusi ylimetsäherran
+nenään tampuuriin. Hän koputti hiukan kamarin ovea. Metsäherra meni
+ovea kohden ja avasi sen.</p>
+
+<p>"Tjenare!"</p>
+
+<p>"Tjenare!" kuului molempien suusta yht'aikaa.</p>
+
+<p>"No setä!" huudahti metsäherra, "nythän te tulette kuin kutsuttu,
+käykää sisään," kehoitti hän kumarrellen ja ylimetsäherra astui sisään
+kumarrellen siellä oleville herroille, pudisti sitten metsäherran kättä
+ja tervehti toisiakin konttorissa olijoita vieraita, vallesmannia ja
+Niiralaista.</p>
+
+<p>"Meillä täällä on Akselin syntymäpäivät," selitti vallesmanni.</p>
+
+<p>"Jaha! &mdash; No olkoon onneksi," sanoi ylimetsäherra kumartaen.</p>
+
+<p>"Kiitos," äänsi metsäherra ja kumarteli vastaan. &mdash; "Mutta olkaa hyvä
+ja painakaa puuta, ottakaa tupakkaa ja täyttäkää lasinne," kehoitti
+hän.</p>
+
+<p>"Kiitos," sanoi ylimetsäherra, mutta samalla tunkihe Heikki sisään.
+Metsäherra kääntyi ovelle, näki Heikin ja kammahti.</p>
+
+<p>"Jahah, sinä taidat olla kyytirahaa velkomassa," sanoi ylimetsäherra
+kaivellen taskuansa. "Mutta miten se on," sanoi hän metsäherraan
+kääntyen, "kun tämä Heikki valittaa, että sinä olet jo kolmatta vuotta
+sitten luvannut pitää torpan sijan syyniä ja tehdä hakemuksen, eikä
+sitä vieläkään ole tehty?"</p>
+
+<p>Metsäherran kasvot vetäysivät pitkiksi. Hän katsoi niin neuvottoman
+näköisenä vuoroin Heikkiä, vuoroin ylimetsäherraa ja vuoroin muita
+konttorissa olijoita.</p>
+
+<p>"Minä tule syynämä, jahka sopii, tulen aivan ensi sula," sai hän
+vihdoin huonolla suomenkielellään soperretuksi Heikille.</p>
+
+<p>Mutta vallesmanni se silmäili salaisella voiton riemulla Niiralaista.</p>
+
+<p>"Niinhän te olette kaiken aikaa luvanneet, että syynätään, jahka
+sopii," sanoi Heikki kuivakkaasti.</p>
+
+<p>Metsäherra oli ikäänkuin tulisilla raudoilla, hänen huulensa vapisivat,
+silmänsä pyörivät päässä ja tukkansa kohosi pystyyn.</p>
+
+<p>"Mene, mene nyt vaan, kyllä minä syynä ja teke hakemus," sopersi hän
+Heikille. Mutta nimismiehellä oli niin ihmeen hauska.</p>
+
+<p>"Tässä on kyytiraha," sanoi vihdoin ylimetsäherra Heikille, "tule
+sitten aamulla tänne, niin neuvotellaan siitä Korven torpan asiasta."</p>
+
+<p>Heikki otti rahat, sanoi hyvästin ja läksi.</p>
+
+<p>"Mitenkä ne on sen Korven torpan asiat, kun siellä yhä asuvat entiset
+asukkaat?" kysyi ylimetsäherra taasenkin.</p>
+
+<p>"Kyllä vallesmanni on jo kaksi vuotta sitten saanut määräyksen häätää
+ne pois," kiirehti metsäherra selittämään.</p>
+
+<p>Nyt oli nimismiehen vuoro hämääntyä. Hänen housunsa lokattivat. Hän
+katsoi väliin kattoon, väliin lattiaan, kylmä hiki kihoili hänen
+otsalleen ja kuiskaavalla äänellä sai hän vihdoin sanoneeksi: "Olen sen
+unhottanut."</p>
+
+<p>"Kyllä te olette veljeksiä," sanoi ylimetsäherra, "ilmanko semmoinen
+tyytymättömyys on kansaan päässyt, kun..."</p>
+
+<p>"No, herra jesta! Setä täällä," kajahti samalla ylimetsäherran selän
+takaa.</p>
+
+<p>Ylimetsäherran kasvot kirkastuivat valoisiksi kuin päivä. Hän tervehti
+rouvaa vanhan seuramiehen kohteliaisuudella. Mutta samalla tuli hän
+kääntyneeksi salin ovea kohden ja näki sieltä vallesmannin ja Niiralan
+rouvat. Arvokkaita kumarruksia tehden astui hän saliin ja tervehti
+rouvia. Talon rouva seurasi perässä ja pyysi niin herttaisen
+sydämellisellä tavalla ylimetsäherraa istumaan. Ylimetsäherra kumarsi
+kiitokseksi ja istui nojatuoliin. Talon rouva istui myöskin ja vilkas
+keskustelu alkoi ystävällisessä piirissä siinä valoisan lampun
+ympärillä.</p>
+
+<p>Sattumalta heitti ylimetsäherra silmäyksen metsäherran rouvaan. Ja pian
+kääntyi hänen katseensa uudelleen häneen. Hän tarkasteli, mutta salaa,
+metsäherran rouvan kasvoin juonteita. Kiuhtuneet olivat rouvan ennen
+niin täyteläiset kasvot. Lakastuneet olivat hänen poskipäiltään nuo
+ennen niin raitista terveyttä uhkuvat punat. Kadonnut oli myöskin hänen
+silmistään tuo entinen, rattoisaa mieli-alaa osoittava hohde. Ei
+kajahtanut enää hänen äänessäänkään sitä iloisuutta kuin muinoin.</p>
+
+<p>Ylimetsäherran silmät vaipuivat laattiaan. Selittämätön, sisällistä
+onnettomuutta aavistava tunne valtasi hänet. &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Mutta tuskin olivat ylimetsäherra ja rouva poistuneet konttorista, kuin
+metsäherra vaipui hervotoinna sohvalle. Vallesmanni yritti päästää
+hätähuudon ja syöksyä syliksi häneen, mutta Niiralainen pui nyrkkiä
+hänelle olemaan alallaan ja sysäsi salin oven kiini. Sitten istui hän
+metsäherran viereen, tarttui hänen käteensä ja koetteli valtimoa.
+Hetken päästä avasi metsäherra silmänsä, Niiralainen laski hänen
+huulilleen lasin raitista vettä. Metsäherra maistoi hiukan. Hetken
+päästä nousi hän seisomaan ja puistautteli ruumistaan. Toinen puoli
+ruumista näytti kankeammalta.</p>
+
+<p>"Mikä sinua vaivaa?" kysyi vallesmanni.</p>
+
+<p>"Ei minua mikään vaivaa."</p>
+
+<p>"Sinä olet kipeä, ehken on parasta heittäytyäksesi pitkällesi," sanoi
+vallesmanni.</p>
+
+<p>"En minä ole kipeä, minä olen aivan terve," väitti metsäherra. Sitten
+otti hän lasinsa. "Skool," sanoi hän vieraille ja maistoi, puisteli
+taasen hartioitaan.</p>
+
+<p>"On tullut taasen tätä nykyä niin paljon maistelluksi, että pois sen
+saisi heittää," arveli hän ja puisteli vielä kerran hartioitaan.</p>
+
+<hr class="tb" />
+
+<p>Parin päivän perästä saapuivat Valtimon kyläläiset Niiralaan verojaan
+maksamaan. Ahtaalla oli ukkoparkoja pitänyt, ennen kuin saivat
+verorahat irti. Useampi oli nyt kumminkin rahoja saanut, mutta lehmät
+olikin täytynyt porvareille "kirjan päälle" panna.</p>
+
+<p>Tuli siinä sitten puheeksi Niiralaisen kanssa siementenkin hankkiminen.
+Niiralainen sanoi, että kruunun jyvävaroista he kyllä voisivat velaksi
+siemenjyviä saada, jos vaan kunta menisi takuuseen.</p>
+
+<p>Mutta kuntapa ei takuuseen mene, sen tiesivät kaikki. Siksi oli jo
+Valtimon kylä tullut köyhyydestään kuuluksi. Sitä paitsi oli työtä
+tuskaa muillakin kyläkunnilla päästä siemenistä lävitse. Ja jos kruunu
+koko kunnalle jonkun summan myöntäisikin, niin kenelle ne sitten
+jaettaisiin.</p>
+
+<p>Sentähden tuumivat Valtimon kylän miehet parhaaksi koettaa hakea
+kyläkunnan takuulla jyviä kruunulta lainaksi. Niiralainen lupasi tehdä
+hakemuksen ja miehet pistivät puumerkkinsä takuukirjan ja valtakirjan
+alle.</p>
+
+<hr class="chapter" />
+
+
+
+
+<h2><a name="IV" id="IV"></a>IV.</h2>
+
+
+<p>Aamusta iltaan asti istui Korven Kaisu kangaspuissa tahi rukin takana.
+Kepein askelin liikkui hän sillä välin askareillaan. Helakka laulu se
+kajahteli aina silloin ylitse jäisen järven ja rannikoilla olevat
+metsät ne kaiuttelivat säveliä Korven torppaan takaisin.</p>
+
+<p>Juotolla oli pikku karitsa ja nuori oli jo kasvanut oikein aika
+kötkäleeksi. Hyvämerkkinen lehmän alku se olikin.</p>
+
+<p>Ja iltasilla aina kuin Kaisu oli päivän työnsä päättänyt ja elukkansa
+illastanut, istahti hän tuohon navetan kynnykselle ja katseli
+kasvattejaan. Siitä sitten kääntyivät silmät vähitellen pihalle,
+pirttiin ja talliin.</p>
+
+<p>Olisi niin soma, jos Heikki jo vuoleskelisi talon tarvekaluja tuolla
+pirtissä. Sieltä se sitten tulisi ulos ja menisi talliin hevostaan
+illastelemaan. Silloin juoksisi hänkin sinne ja taputtelisi tuota
+soreaa eläintä. Ja sitten hän palaisi jälleen navetan ovea sulkemaan.
+Heikki tulisi perässä ja silmäileisi hänkin vuorostaan noita hyvin
+hoidettuja eläimiä. Ja sitten he yhdessä aprikoisivat, monenko lehmän
+heinän saisivat ensi kesänä torpan niityistä ja montako eläintä heillä
+jo tulevana talvena olisi.</p>
+
+<p>Näitä mietti Kaisu ja päivästä päivään yltyvällä innolla hän kehräsi ja
+kutoi kaupan vaatetta saadakseen yhä useamman pennin uuden talon
+tarpeisiin iartaneeksi. Pojat olivat Amerikasta rahoja lähettäneet,
+jottei Kaisun ansioita pitkän talven toimeen tulon eteen tarvinnut
+uhrata.</p>
+
+<p>Oli niin mieluista ajatella tulevaa juhannuksen aikaa. Silloin
+menisi hän ja Heikki ja Seinustan ukko kirkolle ja sitten &mdash; &mdash; ja
+sitten &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Kaisun mielessä väikkyi tulevaisuus niin kirkkaana. Hän tuskin tuli
+ajatelleeksikaan, että isänsä kävi yhä vähäpuheisemmaksi ja
+miettiväisemmäksi. Syksystä oli hän pyytänyt lintuja, mutta oli
+valittanut pari kertaa, että oli viety metso ansasta.</p>
+
+<p>"Kuka se semmoinen mestari on?" kysyi Kaisu.</p>
+
+<p>"Kukapa tuo muut lienee kuin tuo metsän vahti, sehän tuo on kieltänyt
+kotuspuidenkin hakkuun," arveli ukko.</p>
+
+<p>"Sepä kummaa on, onhan tuo toisen kerran niin hyväntahtoinenkin."</p>
+
+<p>"Onhan tuo edessä nöyrä, mutta hihassaan pirua kantaa."</p>
+
+<p>Sitten kertoi vaari muutamana päivänä kokonaan pyydykset säretyn. Vielä
+kerran laittoi hän ne kuntoon, mutta kuin nekin särettiin, arveli hän:
+"Paras kai on panna kädet ristiin ja odotella kuolemaa, eivät ne herrat
+salli kumminkaan mitään tehdä, mistä jotain apua elatukseen saisi," ja
+sitten ei hän enää paljo pirtistä liikkunut, istuskeli vaan ja
+mietiskeli itsekseen, sekä kaperteli yhtä ja toista siinä
+istuskellessaan.</p>
+
+<p>Tuli sitten nimismies muutamana päivänä ja käski heidän heti muuttaa.
+Eihän siinä mikä auttanut. Tavarat ja elukat vietiin Raution Aapon
+torppaan ja sinne se ukkokin jäi, siksi kuin Kaisu meni kylältä
+huonetta tiedustelemaan.</p>
+
+<p>Lotvonen se antoi Korven asukkaille pienen kamarin, vieläpä nouti
+omilla hevosillaan ukon tavaroineen kotiansa.</p>
+
+<p>Mutta sen perästä ei ukko puhunut enää kenellekään ei luotuista sanaa.
+Istuskeli vaan pesän edessä ja katseli uuniin. Öisin ei hän nukkunut.
+Ruokakaan ei hänelle maistunut. Jos häneltä jotain kysyttiin, vastasi
+hän lyhyesti, mutta useimmiten oli aivan ääneti. Kaisu ei tiennyt millä
+häntä lohduttaa.</p>
+
+<p>Eräänä iltana sanoi Kaisu vihdoin: "Tulisitteko isä iloisemmaksi, jos
+pääsisitte takaisin Korven torppaan?"</p>
+
+<p>Ukko katsoi häneen kysyvästi. Kaisu kertoi nyt suhteensa Heikkiin.</p>
+
+<p>"Siitä ei tule mitään," sanoi ukko.</p>
+
+<p>"Kyllä se on semmoinen ajatus ollut, eikä sitä taida enää käydä
+peräyttäminenkään." sanoi Kaisu.</p>
+
+<p>Ukko ei puhunut kaukaan aikaan mitään. Katsoa tuijotti vaan uunin
+suuhun siinä pesän edessä istuessaan. Vihdoin sanoi hän Kaisuun
+kääntyen: "Jumala teitä siunatkoon, Heikkiä ja Sinua. Mutta kruunun
+torppariksi elkää ruvetko. Saatte vaan raastaa ikänne kuin hevoset ja
+vanhoina päivinänne ajetaan teidät pellolle kuin koirat. Minun aikani
+on tullut ja minä menen kohta äitivainajasi luo, ja Kristuksessa
+sovitetun isäni luo."</p>
+
+<p>Sitten heittäysi hän levolle, mutta kun Kaisu häntä aamulla hääteli
+ylös, ei hän liikahtanutkaan, makasi vaan huulet hymyssä autuaan unta.
+Hän oli kuollut.</p>
+
+<p>Kaisu meni käskemään talon väkeä, mutta vasta kuin hän jälleen palasi
+sisään, ehti hän oikein tajuta, mitä oli kadottanut. Hän käänsi
+selkänsä muille, heittäysi pöydän yli pitkälleen ja kätki kasvonsa
+käsiinsä. Hän ummisti silmänsä. Mutta sielunsa sisimmässä näki hän
+kumminkin isänsä haamun, hänen liikkeensä ja tuon katseen, jota ei hän
+enää koskaan saisi nähdä. Hän tunsi itsensä niin yksinäiseksi.
+Sanomaton ikävä ja kaipaus täytti hänen mielensä. Hän koetti hillitä
+itseään, mutta sydän hyppäsi sitä rajummin. Kuuma kyynelvirta kuohahti
+hänen silmistään ja hän itki niin toivottoman katkerasti.</p>
+
+<hr class="tb" />
+
+<p>Sillä välin olivat koittaneet Heikille kauvan odotetut päivät. Hän sai
+raataa omassa työssään.</p>
+
+<p>Kaukana sydänmaan yksinäisyydessä siirtyi hän puun tyveltä puun
+tyvelle. Kirves kohosi yli olan ja "naksis", putosi se sieltä puuhun,
+ja "naksis" kertoi kaiku niin vakavassa tahdissa Heikin kirveen ääntä.
+Petäjä alkoi huojua ja Heikki koetti ohjata sen kaatumista. Mutta voi
+onnettomuutta! &mdash; se ryöstäysi puolen sylen arvion määrätyltä
+linjaltaan ja kaatui lähellä seisovaa petäjää vasten. Petäjä sujahti
+hieman ja Heikin kaatama puu sortui maahan semmoisella voimalla, että
+koko metsä rytisi. Oksat katkeilivat ja tuo sujahtanut honka heitti ne
+takaisin kimmahtaessaan suoraan Heikkiä kohden. Sen keksittyään
+heittihe Heikki vastakkaiselle suunnalle pitkäkseen. Mutta samalla iski
+muuan oksan tyvi häntä takaraivolle ja Heikki meni silmän räpäyksessä
+tiedottomaksi.</p>
+
+<p>Tuntien kuluttua heräsi Heikki kuin unesta ja katseli oudosti
+ympärilleen. Hän koetti päätänsä. Se oli märkä ja hanki punotti hänen
+allansa verestä. Vähittäin kömpi hän ylös ja alkoi tajuta, mitä oli
+tapahtunut. Verta ei ollut ylen paljon vuotanut eikä Heikki muutakaan
+suurempaa kipua tuntenut. Mutta polttava jano vaivasi häntä. Hän
+kokoili kuivia oksia metsästä ja viritti tulirovion. Sitten kiskasi hän
+koivun kylestä tuohta ja teki ropeen, veisteli hongan puolikkaasta
+kynän, asetti sen ylös maasta aivan lähelle nuotiota ja pani suuren
+lumitönkin kynään. Kuumuudesta suli lumi ja vesi virtasi kynää myöten
+ropeesen. Sillä välin sitoi hän haavansa, otti sitten ropeen, joi
+raikasta vettä ja varustausi matkalle.</p>
+
+<p>Hän hiihteli yksinäiselle metsäsaunalle. Sinne oli tullut Seinustan
+Jussikin hevosella Heikkiä puun vedossa auttamaan. Miehet laittoivat
+tuon hataran metsäsaunan lämmitä. Saunan edessä oli kolme kiveä. Niiden
+väliin sytyttivät tukkimiehet aina iltasilla roihuavan tulen, laskivat
+padan niiden päälle ja keittivät velliä, puuroa tahi jankkia.</p>
+
+<p>Sillä välin tekivät he hevoselle apetta ja ruokkivat sitä, kokoilivat
+kuivia puita metsästä ja lisäsivät niitä saunan pesään. Kun keitto oli
+valmis, niin sulasivat he vielä juomavettä lumesta, ja istuivat lopuksi
+syömään.</p>
+
+<p>Vihdoin he ottivat liisteet ja mitä muuta laudan palasta olemaan
+sattui, veivät ne saunaan, asettivat seinään lyödyille vaarnoille ja
+paneusivat niille nukkumaan. Mutta armottoman kuumaksi oli tuo
+mitättömän pieni saunapöksä paneutunut. Hiki alkoi virtailla ympäri
+ruumista, kuiva saunan kitku karvasteli kurkkua ja koko elämä tuntui
+niin tuskaloiselle. Vähittäin vaivutti kumminkin väsymys ja uni silmät
+kiini ja miehet nukkuivat sikeintä untaan. Mutta muutamien tuntien
+perästä heräsi jo Heikki. Leuvat löivät loukkua ja armoton vilu
+värisytti ruumista. Tuo koirankaulalle salvettu, heinän töryllä rivetty
+ja kaikin puolin hätäisesti varustettu saunapöksä oli laskenut läpi
+kaiken lämpimän. Heikki koetti suojata vaatteilla itseään, mutta vilu
+yltyi vaan. Hän hyppäsi ylös ja huomasi Jussilla olevan saman taistelun
+pakkasta vastaan. Muuta neuvoa ei ollut kuin pistää sauna uudelleen
+lämmitä.</p>
+
+<p>Heikki kohensi sidettä päässään. Mitään kipua ei enää tuntunut. Sitten
+pistäysi hän ulos. Hevonen oli vilusta kontettumaisillaan. Heikki kynsi
+korvallistaan. Hän avasi saunan oven.</p>
+
+<p>"Jussi, nousetko ylös!" &mdash; "No, no?" &mdash; "Hevonen on aivan
+paleltumassa." &mdash; "Hevonenko?" &mdash; "Niin, hevonen." &mdash; "No?" &mdash; "Täytyy
+kai mennä tukin ajoon." &mdash; "Keskellä yötä." &mdash; "Mikäpä siihen muu,
+kontettuu kai se yhteen kohden."</p>
+
+<p>Jussi kömpi ylös. Heikkikin pistäysi saunaan. He pistivät päälleen ja
+varustausivat lähtöön. &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Päivät ja viikotkin vierivät. Heikki hakkasi tukkia, Jussi niitä
+vedätti ojan varteen. Väliin kirposi kirves Heikin kädestä ja hän
+pyyhki hikeä otsaltaan. Silloin johtui aina hänen mieleensä tuo
+yksinäinen metsätorppa tuolla Raision järven rannalla. Sydän sykähti
+niin omituisesti ja käsi puristui jälleen kirvesvarteen.</p>
+
+<p>Ja iltasilla aina kun Heikki hiihteli yötä viettääkseen yksinäiselle
+metsäsaunalle, kajahtelivat voimakkaat laulun sävelet halki sydänmaan.
+Ajatukset pyrkivät aina tulevaan juhannuksen aikaan. Siksi ehtisi hän
+saada Korven torpan haltuunsa ja silloin häitäkin vietettäisiin.
+Seinustan metsästä hakkaamansa puut saisi hän myödä uuden talon
+tarpeisiin ja perintörahat saisivat kasvaa korkoa toistaiseksi. &mdash; Niin
+se Heikki mietiskeli ja taasenkin kajahti laulu kevättalven raikkaassa
+ilmassa.</p>
+
+<p>Päivät jatkuivat ja luonto muuttui yhä valoisammaksi. Auringon helle
+sulatti vähin erin talven paksua lumivaippaa. Kovat yökylmät tekivät
+erinomaisen hyvän hankikelin. Vartevassa petäjämetsässä pujotteli Jussi
+aina Heikin luo. Yhdessä he sitten panivat kuorman ja Heikki saatteli
+Jussia tielle. Sitten palasi hän taasen tukkia kaatamaan.</p>
+
+<p>Mutta yhä ohkaisemmaksi kävi lumikerros. Puitten juurilta se suli
+kokonaan. Vihannat puolan ja mustikan varret tunkivat esille.
+Pyöreäselkäisenä kierteli valkoinen hanki vähän ulompana puitten
+juurilta. Vihantana humisi korkea havumetsä. Mutta ihka alastomina
+seisoivat valkeakylkiset koivut tuolla vähän alempana. Ihan mustaksi
+oli muuttunut räseikkö tuolla rämeellä. Vesisuot olivat vielä
+lumivalkoiset. Koko luonto oli kirjava kuin tikka.</p>
+
+<p>Viimein tuli sateiden vuoro. Viikkokauden satoi joka päivä. Valkoinen
+lumi ruskehtui. Metsäpurot tulivat tulvilleen ja alkoivat syytää
+vettänsä alas rämeille ja vesisoille. Jäät muuttuivat mustan puhuviksi
+ja kohosivat korkeammalle.</p>
+
+<p>Tulvavesi alkoi jo liikutella Heikin puitakin. Yksin yksitellen ohjaili
+Heikki niitä väylälle. Jussi oli jo aikoja sitten hevosen kanssa kotiin
+lähtenyt. Ahkerasti muhjaili Heikki puittensa kisassa aamusta iltaan
+asti. Mutta tuohon ne nyt torausivat, tuohon paikkaan. Oli pienonen
+vesilampero siinä edessä. Jää oli lamperossa sulamaton ja kova. Tukin
+levyisen kanavan sahasi Heikki lamperon halki. Siitä solutteli sitten
+yksitellen tukkinsa kanavaa myöten lamperon alapäähän, josta puut
+pääsivät jälleen vesiväljälle.</p>
+
+<p>Väsymys ja uni vaivutti Heikin voimia. Hän otti puut puomilla kiini ja
+etsi kuivaa paikkaa levätäkseen, mutta turhaan. Koko maisema oli
+tulvaveden ja vesihyhmän vallassa. Hän karsi muutamia kuusen lehviä,
+leväytti ne tukeilleen ja heittäysi pitkäkseen. Vesi juosta liritti
+hänen allaan. Hän kuunteli hetken veden lorinata ja nukkui.</p>
+
+<p>Päivä paistoi jo korkealla, kun Heikki heräsi. Hän tunsi
+virkistyneensä. Pitkään aikaan ei ollut niin rauhallisesti nukkunut.
+Hän otti eväslaukkunsa ja haukkasi aamiaista. Sitten irtautti puomin ja
+iloisen lähdön ne tukit saivatkin.</p>
+
+<p>Puittensa matkassa alkoi Heikkikin solua ojan vartta alas. Tukilla hän
+seisoi ja sen mukaan muutteli jalkojaan, miten tukki vedessä pyöriä
+muljahteli. Väliin hyppäsi hän tukilta toiselle. Pienonen keksi oli
+hänellä kädessä, jolla ohjasi rannan risuihin tarttuneita puita jälleen
+väylälle.</p>
+
+<p>Matkalla yhtyi Heikin puihin yhä suurempi ja suurempi joukko muiden
+puita, jotka olivat ojaa alas solumassa nekin. Enimmäkseen oli niissä
+maan omistajain metsistä otettuja puita, mutta oli joukossa kruunun
+metsistäkin varastettua kalua. Kaikilla oli kiire, sillä vesi aleni
+huimaavaa vauhtia ja jos ei pian jouduttaisi Isoa valtimoa alas, niin
+puut jäisivät kuiville tulevan vuoden tulvaa odottelemaan. Täytyi siis
+kokea jouduttaa puita alas niin kuumalta kuin kärsi.</p>
+
+<p>Puut olivatkin jo soluneet Kalimen ojan suuta lähelle, ei kauvas sitä
+paikkaa, missä Kalimen oja laskee Isoonvaltimoon. Mutta silloin
+alkoivat puut patoutua yhteen röykkiöön. Heikki koki solutella puitaan
+eteenpäin, mutta kauvas eivät ne enää päässeet. Vankka tukkilaveri oli
+edessä.</p>
+
+<p>"Mitä tämä merkitsee?" arveli Heikki, hyppäsi ojan törmälle ja alkoi
+kävellä ojan suuta kohden. Tultuaan metsän laitaan, tapasi hän muutamia
+Valtimon kylän miehiä, jotka vihapäissään kiroilivat metsäherroja.
+Tukit olivat patouneet ojan suuta myöten. Paikaltaan eivät ne
+liikahtamaan päässeet.</p>
+
+<p>"Kuka tänne on puomin haalannut?" huudahti Heikki.</p>
+
+<p>"Kukas muut kuin nuo metsäherran p&mdash;t," sanoi miehistä joku.</p>
+
+<p>"Eivät ole talvella viitsineet etsiä varastettuja puita tämän ojan
+varresta ja aikovat nyt estää meidänkin puumme alas menemästä."</p>
+
+<p>"Kenenkä luvalla ne yhteisen kulkuväylän tukkivat?" kysyi Heikki.</p>
+
+<p>"Mitä ne metsäherrat lupia kysyvät, juovat kuin siat ja elävät kuin
+päättömät!" huudahti joku.</p>
+
+<p>"Jos emme tänä päivänä saa puita alas, niin silloin ne jäävät tähän.
+Vesi kuivaa aivan silmissä," säesti toinen.</p>
+
+<p>"Hakkaa puomin poikki," sanoi Heikki ja alkoi kävellä ojan suulle.</p>
+
+<p>"Ei sitäkään saata olla hyvä tehdä," arveli eräs mies ja kaikki he
+alkoivat kävellä Heikin perässä.</p>
+
+<p>"Hakkaan, p&mdash;e vieköön," vannoi miehistä joku.</p>
+
+<p>Kädet nyrkissä ja tukka pystyssä saapui Heikki puodin tykö. Siellä oli
+Niiralainen, pari metsäntarkastajaa ja joukko metsänvahtia.</p>
+
+<p>"Ottakaa puomi pois!" komensi Heikki herroja.</p>
+
+<p>"Pidähän vähän pienempää suuta," varoitti metsäherroista joku tarttuen
+pyssyynsä.</p>
+
+<p>"Puomi pois, sanon minä!" komensi Heikki ja kohotti jykevän nyrkkinsä.</p>
+
+<p>Metsäherra ojensi pyssynsä häntä kohden.</p>
+
+<p>"Mitä tässä pitkistä pakinoista," sanoi eräs mies, juoksi keskelle
+tukkilaveria ja alkoi hakata kirveellä puomia poikki.</p>
+
+<p>"Elä koske siihen," kiljui metsäherra ja juoksi pyssy ojennettuna
+lähemmä rantaa, seisahti ja tähtäsi. Mutta samalla sai hän Heikin
+nyrkistä sellaisen iskun korvalleen, että tupertui suulleen törmälle.
+Pyssy putosi maahan ja laukesi. Heikki otti sen, löi sen lähellä
+olevaan tukkiin kahdeksi kappaleeksi ja paiskasi palaset jokeen.</p>
+
+<p>"Tuon minä niille p&mdash;lle teen," sanoi Heikki vihan vimmassa.</p>
+
+<p>"Heikki, Heikki, mitä sinä teet!" kuului Seinustan ukon varoittava
+ääni.</p>
+
+<p>Mutta samalla katkesi puomi rutisten, ja paukkuen alkoivat tukit solua
+virtaa. Heikki hyppäsi tukille ja meni puiden matkassa. Samoin tekivät
+muutkin tukin uittajat.</p>
+
+<p>"Ottakaa kiinni tuo konna," kiljuivat metsäherrat vahdeille.</p>
+
+<p>Nämä töytäsivät Heikin perään, mutta tämä luikui jo tukillaan kappaleen
+matkan päässä Isonvaltimon kuohuvilla aalloilla.</p>
+
+<p>"Mitä, Jumalan tähden, täällä on tapahtunut?" huudahti Seinustan ukko,
+joka lääpästyneenä saapui paikalle.</p>
+
+<p>"Tuo teidän poikaroisto aikoi tappaa minut," sanoi iskun saanut
+metsäherra pitellen verta vuotavaa nenäänsä. "Tulkaahan vahdit
+katsomaan, mimmoiseksi se pieksi minut, katsokaa ja pankaa muistiinne,
+koetetaan mitä se maksaa, kun virkamiestä virantoimituksissa tuolla
+tavalla lyödään," ja hän näytti metsänvahdeille ajettuvaa
+korvallistaan.</p>
+
+<p>"Pitää toimittaa vangitsemiskäsky aivan paikalla alas," säesti toinen
+metsäntarkastaja ja voiton riemu se paloi hänen silmistään.</p>
+
+<p>"Niin pitää, niin pitää," sanoi iskun saanut herra, "mennään pian
+taloon ja lähetetään sieltä yksi metsänrahdeista kirjeen kanssa alas,
+että siellä oleva vallesmanni ottaa roiston kiini."</p>
+
+<p>"Parasta on, että kytkette meidät jokaisen," sanoi Seinustan ukko
+katkerasti ja hänen huulensa vavahtelivat isällisestä liikutuksesta.</p>
+
+<p>"Aijotteko te vielä ruveta tuota roistoa puoltamaan," sanoi iskun
+saanut metsäherra.</p>
+
+<p>Ukko ei saanut enempää sanoneeksi. Verkalleen kääntyi hän pois. Hänen
+rintansa kuohui äkillisestä mielen liikutuksesta.</p>
+
+<p>Mutta tuolla metsän rinteessä keksi hän Raution Aapon, joka ohjaili
+tukkia väylälle. Hän kääntyi jälleen metsäherroihin ja viittasi Raution
+Aappoon. Mutta metsäherrat eivät Aaposta välittäneet, alkoivat painua
+vain Seinustan taloa kohden.</p>
+
+<p>Tämän nähtyään kävi ukon mielen tila yhä sekavammaksi. Hän seisoi siinä
+paikallaan kuin pökkö.</p>
+
+<p>"No johan minä olen sitä niin monta kertaa sanonut," huusi Raution
+Aappo ukolle, "ettei rehellinen ihminen nykyisen metsähoidon aikana
+menesty. Nyt sen saatte nähdä," ja voiton riemu loisti Aapon silmistä.</p>
+
+<p>"Jos Heikki olisi tehnyt niinkuin minä, niin ahdisteltaisiin häntä nyt
+yhtä vähän kuin minuakin," arveli hän lisäksi.</p>
+
+<p>Ukko ei näyttänyt kuulevan, mitä Aappo hänelle sanoi. Seisoi vaan siinä
+kuin kuvapatsas.</p>
+
+<p>"Olkaa vaan huoleti, kyllä minä pidän huolen, että Heikki ehtii
+aikanaan pakoon," huusi Aappo ja hyppäsi veneeseen.</p>
+
+<p>Mutta ukko ei vastannut mitään. Seisoi vaan siinä silmät suurina kuin
+suitsirenkaat. Vihdoin kääntyi hän Aappoon päin, ja näytti aikovan
+huutaa hänelle jotain. Mutta Aappo liukui veneellään jo niin kaukana,
+ettei ukko mitään hänelle sanoneeksi saanut. Hän alkoi astua verkalleen
+kotiaan kohden. Hänen päätänsä kiristi ja sydämessään tunsi hän
+omituisen pakotuksen.</p>
+
+<hr class="tb" />
+
+<p>Tuohon joen mutkaan, lähelle Isonvaltimon suuta olivat Valtimon
+kyläläiset ottaneet puunsa kiini. Suuri osa oli näistä puista jo
+talvella myöty tuossa jokisuulla olevalle sahalle.</p>
+
+<p>Siinä istuskelivat nyt miehet jokitörmällä rauhallisesti piippuaan
+imeskellen ja jaaritellen yhtä ja toista.</p>
+
+<p>"Ketä tuolta soutaa?" sanoi äkkiä joku.</p>
+
+<p>"Niiralainen, metsänvahti ja Seinustan ukko," arveli toinen. Samalla
+laski vene rantaan. Soutajat vetivät veneen maalle ja alkoivat astua
+miehiä kohden.</p>
+
+<p>"Missä on Heikki?" kysyi ukko valtimolaisilta.</p>
+
+<p>"Konttoriin kai on mennyt tilille," arvelivat miehet.</p>
+
+<p>"Oletteko kuulleet, että Helkalan kartano on toissa yönä palanut?"
+kysyi Raution Aappo tulleilta, kun huomasi, että nämät aikoivat lähteä
+Heikkiä etsimään.</p>
+
+<p>"Helkalan kartano!" huudahtivat kaikki silloin yhtaikaa.</p>
+
+<p>"Aivan maata myöten kuuluu poroksi muuttuneen."</p>
+
+<p>"Aivan maata myöten!"</p>
+
+<p>"Noo &mdash; oli se vakuutettu," sanoi Niiralainen ja yritti mennä.</p>
+
+<p>"No kuinka kävi siementen hakemuksen?" kysyi Aappo Niiralaista
+pidätellen.</p>
+
+<p>"Eihän niitä ilman kunnan takuuta myönnetty."</p>
+
+<p>Alakuloisesti silmäilivät miehet Niiralaista, ikäänkuin neuvoa kysyen.
+Mutta Niiralainen kääntyi verkalleen ja yritti mennä.</p>
+
+<p>"Mitenkä sen kansakouluasian kävi?" kysyi Aappo Niiralaista yhä
+pidätellen.</p>
+
+<p>"Kansakouluasian?" sanoi Niiralainen säpsähtäen.</p>
+
+<p>"Niin, pääseekö kunta sitä kannattamasta?" kysyi Aappo ja veti leveät
+kasvonsa irviin.</p>
+
+<p>"Kyllä se pääsee, kyllä se pääsee, on ostettu huoneet ja peltoa."</p>
+
+<p>"Mistä?" kysyivät kaikki.</p>
+
+<p>"Minulta, se iso kartano," sopersi Niiralainen.</p>
+
+<p>"Ja kenen rahoilla?" kysyi ukko tiukasti.</p>
+
+<p>"No ei niillä rahoilla niin kiirettä ole," sanoi Niiralainen.</p>
+
+<p>"Mutta kuka sen lopultakin maksaa?"</p>
+
+<p>"Kukako? &mdash; Tietysti kunta, mutta eihän sitten tarvitse maksaa huoneen
+hyyryä, eikä opettajalle pelloista," sanoi Niiralainen.</p>
+
+<p>"Ja paljonko se rustinki maksaa?" ahdisteli ukko.</p>
+
+<p>"Kymmenen tuhatta markkaa," sanoi Niiralainen ja alkoi kävellä sahalle
+päin.</p>
+
+<p>"Ka sillä lailla sitä kansakoulun kannattamisesta päästään. Otetaan
+kymmenen tuhannen markan laina ja ruvetaan vuosittain korjailemaan
+ijänikuisia huonerotteloita," sanoi pilkallisesti Aappo, mutta muitten
+miesten naamat ne vetäysivät niin pitkiksi, että nehäntä vasta pitkiksi
+venyivät.</p>
+
+<p>"Jumalan terve," sanoi Niiralainen muutamalle sahan työmiehelle, joka
+tuli häntä vastaan ja he koettelivat toistensa kämmeniä.</p>
+
+<p>"Onko se sitten vielä hihhuliksikin herennyt?" sanoi ukko ja koko hänen
+ruumiinsa läpi kävi inhon väre.</p>
+
+<p>"Tässä keväällähän se tuli kristityksi ja harras onkin. Siellä istui
+toissa pyhänäkin ylimmällä istuimella seuroissa, ja kun puhuva veli
+kysyi häneltä, että eikös se niin ole, veli Niiralainen, että Jumalan
+lapsi ei tarvitse lakia, vastasi Niiralainen, että niinhän se on,
+niinhän se on, ja sekös se vasta papille intoa antoi, saarnasi ja huusi
+ja viuhtoi käsillään, että armosta se Jumalan lapsi elää, armostahan me
+elämme, eikös se niin ole, veli Niiralainen, että armostahan me elämme,
+johon Niiralainen taasen vakuutti, että niinhän se on, armostahan me
+elämme ja silloin nousi koko seurakunta liikkeeseen ja huusi, että
+niinhän se on, Jesus ole kiitetty, armostahan me elämme, Jesus ole
+kiitetty. &mdash; Ja armostahan se veli Niiralainenkin elää, Jesus ole
+kiitetty," selitti miehistä joku toimessaan.</p>
+
+<p>Aurinko paistaa hellitti niin räykeästi taivaslaelta. Leppeä tuulen
+henki sai Valtimon vesikalvon väreilevään liikuntoon ja vasta tulleet
+kesälinnut virittivät virsiään korkealla ilmassa. Luonto oli jälleen
+uudistunut. Kaikkialla oli eloa ja liikettä.</p>
+
+<p>Ristiin rastiin kiertelivät käytävät sahan tontilla, mikä johti
+lankkutapuleille, mikä rima-, pinta- ja lautatapuleille, mikä
+saharakennukselle, mikä sahanhoitajan ja työmiesten asunnoille, mikä
+minne, kuka kunne. Muutamalla näistä käytävistä keksi Raution Aappo
+Heikin verkalleen astuskelevan Niiralaista kohden, joka yhä seisoi
+tuossa keskustellen tervehtimänsä sahan työmiehen kanssa.</p>
+
+<p>Juoksujalassa kiiti Aappo erästä toista käytävää myöten Heikkiä kohden,
+viittasi hätäisesti häntä luoksensa ja kääntyi toiselle käytävälle,
+joka johti syrjemmällä olevien lankkutapulien suojaan. Hän viittasi
+Heikkiä peräänsä pitäen koko ajan tarkalla silmällä Niiralaisen
+liikkeitä. Heikki seurasi kysyvin katsein verkalleen Aappoa. Helpommin
+hengitti Aappo, saatuaan Heikin piilopaikkaan ja huomattuaan, ettei
+Niiralainen heitä keksinyt.</p>
+
+<p>"Oletko kuullut kummempaa, kun ne aikovat pistää sinut rautoihin?"
+sanoi Aappo hätäisesti Heikille.</p>
+
+<p>"Rautoihin minut!" sanoi Heikki. "Eikö teidät?" lisäsi hän
+pilkallisesti.</p>
+
+<p>"Minä olen jo liian paljon pahaa tehnyt sitä kunniaa saavuttaakseni."</p>
+
+<p>"Minä taasen en ole mitään pahaa tehnyt."</p>
+
+<p>"Mutta leikki pois, Niiralainen ja setäsi olivat tuolla, vallesmanni
+saapuu kotia aivan kohta ja silloin olet satimessa," sanoi Aappo
+hätäisesti.</p>
+
+<p>"Niiralainen ja setä! &mdash; Missä he ovat?" kysyi Heikki ja yritti lähteä
+heitä etsimään.</p>
+
+<p>"Oletko hullu!" huudahti Aappo Heikkiä pidätellen. "Malta nyt ja usko
+minua, muutoin tartut pian käpälälautaan."</p>
+
+<p>"Mistä syystä?" kysyi Heikki tuikeasti.</p>
+
+<p>"Tietysti tuosta kunnon iskusta, jonka annoit eilen metsäherralle."</p>
+
+<p>"Hehän aikoivat ryöstää minun puuni," sanoi Heikki.</p>
+
+<p>"Sitä ei laki katso &mdash; &mdash;" Mutta samalla tuli Niiralainen näkyviin
+muutamaa käytävää myöten. Heikki ei kumminkaan vielä häntä keksinyt.</p>
+
+<p>Aappo veti taskustaan komean paperin, työnti sen Heikille ja sanoi:
+"Tässä on semmoinen tiketti, joka vetää Tukholmasta Amerikaan saakka.
+Pistäy pian tuohon tureikkoon," ja hän viittasi lankkutapulin takana
+kasvavaan varsikkoon, "pujottele sieltä pääjoen partaaseen, nouse
+jollekin tukkilautalle, jolla voit päästä meren rantaan. Sinulla on
+niin paljon rahaa, että pääset Tukholmaan ja ottakootpa sitten hiiren
+hännästä kiini."</p>
+
+<p>Helpoituksen huokaus kohosi Aapon rinnasta, kun hän näki Heikin
+käärivän tuon korean paperin kokoon ja pistävän taskuunsa. Mutta
+todellisuudessa ei Heikki ajatellut, mitä teki. Aappo odotti joka
+silmän räpäys Heikin pistäytymistä tuonne tureikkoon. Mutta sen sijaan
+sattui Heikki kääntymään Niiralaiseen päin ja samassa keksivät Heikki
+ja Niiralainen toisensa. Vakavin askelin alkoi Heikki aivan
+huolettomasti astuskella Niiralaista vastaan.</p>
+
+<p>"Heikki!" pääsi Aapolta tuskainen huudahdus, ja hän tarttui Heikkiä
+takin liepeeseen. Mutta Heikki ei välittänyt mistään, astui vaan
+edelleen ja tervehti Niiralaista kohottaen kättään lakkinsa lippuun.
+Mutta jäykemmin kuin ennen tervehti Niiralainen häntä ja pyörähti
+katsomaan taakseen. Sieltä tulivat metsänvahti, Seinustan ukko ja
+joukko Valtimon kylän miehiä. Kun he saapuivat lähemmäksi, kääntyi
+Niiralainen Heikkiin ja sanoi kuivalla, virallisella äänellä:</p>
+
+<p>"Sen johdosta mitä eilen tapahtui Kalimen ojan suussa, on minun
+velvollisuuteni hankkia poliisitutkinto ja vaatia sinun
+vangitsemistasi, mutta koska nimismies nyt ei ole kotona, tulet sinä
+tämän metsänvahti Haikolan silmällä pidon alaiseksi, siksi kunnes
+voimme sinut rautoihin kytkeä, ja tulee Haikolan tarkoin vartioida tätä
+Heikki Seinustaa, ettei hän pääse karkutielle pujahtamaan," ja jokaisen
+sanan lausui hän oikein erityisellä painolla.</p>
+
+<p>Heikki loi vakavan silmäyksen ensin Niiralaiseen, sitten ukkoon ja
+vihdoin muihin Valtimon kyläläisiin, ikäänkuin kysyäkseen, että
+aikovatko nämät oikein miestuumasta tehdä hänet narrikseen. Mutta hän
+luuli huomaavansa, että kaikki katselivat häntä pelon ja säälin
+sekaisilla tunteilla. Syntyi hetken äänettömyys.</p>
+
+<p>"Kyllä sinun on parasta alistua kohtalosi alle ja kärsiä mitä ikänä
+tulleekin," sanoi vihdoin ukko liikutetulla äänellä.</p>
+
+<p>"Mutta mitä, Jumalan tähden, minä olen tehnyt, kun minua näin uhataan?"
+kysyi vihdoin Heikki hiukan värähtelevällä äänellä.</p>
+
+<p>"Mitäkö? &mdash; Olet lyönyt virkamiestä virantoimituksessa ja se ei ole
+leikin tekoa se," sanoi Niiralainen, entistään juhlallisempana.</p>
+
+<p>"Mutta hehän tukkivat minulta tien ja tahtoivat salvata puuni."</p>
+
+<p>"Sitä ei laki katso," keskeytti Niiralainen tuimasti, kun huomasi että
+Heikki yritti kertomaan koko eilisen päivän tapahtumat.</p>
+
+<p>"Laki, laki," sanoi Heikki kärsimättömästi, "se laki se on teillä joka
+paikassa, tekisi mieleni kerrankin nähdä mimmoinen kirja se on se
+lakikirja, jonka nojalla herrat saavat tehdä alemmalle kansalle, mitä
+milloinkin mieli tekee."</p>
+
+<p>"Kyllähän sen saat nähdä, tässä se on," sanoi Niiralainen vetäen
+samalla lakikirjan laukustaan ja ojentaen Heikille.</p>
+
+<p>"Onpas se aika komea kirja," arveli Heikki ja selaili sitä hetken
+aikaa, "mutta missä tässä nyt sanotaan, ettei omia puitaan saa laskea
+alas virtaa, jos herrain päähän pistää sitä estää."</p>
+
+<p>Niiralainen otti kirjan, selaili sitä hetken aikaa, osoitti sormellaan
+muuanta paikkaa Heikille ja sanoi: "Tuossa."</p>
+
+<p>Heikki otti kirjan ja alkoi lukea siitä saarnaavalla äänellä:</p>
+
+<p>"Joka lyöpi tuomaria tahi muuta kuninkaan virkamiestä, hänen
+virantoimituksessaan, taikka sentähden häntä kostaa, menettäköön &mdash; hen
+&mdash; hen &mdash; ken &mdash; sä &mdash;" mutta siihen takertui Heikin kieli, kirja
+putosi hänen käsistään, ja hän vetäysi taakse päin. Hän tunsi miten
+oudosti kaikki ympärillä olijat katselivat häntä. Väliin kalpenivat
+hänen kasvonsa, väliin ne taasen kävivät tulipunaisiksi, ja tuskan hiki
+vieri hänen otsaltaan.</p>
+
+<p>"Vallesmanni tulee," sanoi metsänvahti äkisti silmäten jokirantaan.</p>
+
+<p>Ja vallesmanni tulikin. Veneellä hän laski tuohon läheiseen rantaan ja
+kömpi siitä maalle. Niiralainen alkoi verkalleen astua nimismiestä
+kohden. Metsänvahti yritti tehdä samoin. Mutta Niiralainen kääntyi
+häneen ja loi samalla silmäyksen Heikkiin, merkiksi että metsänvahdin
+tuli muistaa velvollisuutensa. Heikki huomasi sen. Koko hänen
+ruumistaan karsi huomatessaan, että häntä vartioitiin kuni pahan
+tekijää ainakin. Hän tunsi miten oudosti ihmiset katselivat häntä. Hän
+olisi mielellään suonut vajoovansa maan alle heidän näkyvistään. Hän
+näki miten Niiralainen ja setänsä lähenivät nimismiestä ja puhuttelivat
+häntä. Nimismiehen kiiltävät napit välkähtelivät niin kirkkaasti
+aurinkoa vasten. Se vaikutti Heikkiin niin kamalan lumoovasti.</p>
+
+<p>Nimismies kääntyi venheelle. Heikin sydäntä vihlasi. Hän luuli
+kuulleensa raudan kalskahduksen. Tuntui siltä, kuin hän olisi kamalaan
+uneen vaipunut. Hän kuuli uudelleen raudan kalsketta. Hänen olentonsa
+sisimmästä kiersi tuskan väre. Hän näki miten huolettomasti nimismies
+heitti käsiraudat käsivarrelleen ja alkoi kävellä suoraan häntä kohden.
+Hänet valtasi sisällinen kauhistus. Hetkeäkään ei hän voinut enää
+seista paikallaan. Hän tunsi sisällisen pakon paeta. Arkana kuin
+räikätty jänis lähti hän täyttä karkua juoksemaan.</p>
+
+<p>Metsänvahti yritti perässä, mutta Raution Aappo heittiin pitkäkseen
+hänen jalkoihinsa ja metsänvahti tuikahti päistikkaa silmälleen. Ennen
+kuin hän ehti uudelleen jaloilleen, juosta vilisti Heikki jo lähellä
+noita lankkutapuleita, joiden suojassa hän oli äsken Aapon kanssa
+seisonut. Raution Aappo juosta lyyhäsi hänen perässään kiini tavotellen
+Heikkiä muka hänkin.</p>
+
+<p>Aappo näki miten Heikki pujahti lankkutapulein suojasta tureikkoon,
+mutta kääntyi kumminkin muuanta käytävää rantaan päin ja huusi
+metsänvahdille, että täällä Heikki menee. Hän juosta lyyhäsi rantaan ja
+huusi:</p>
+
+<p>"Tuolla uipi, näettekö, tuolla uipi. Jo ehti joen yli, näettekö, tuolla
+konttaa pensikkoon, kas tuolla!" ja hän viittasi käsillään
+vastakkaiselle rannalle.</p>
+
+<p>"Vene tänne ja pian!" komensi nimismies ja pian olikin vene paikalla,
+nimismies ja joukko muita miehiä meni veneeseen. He soutivat joen yli.
+Heikkiä etsittiin monta tuntia läheisistä seuduista, mutta turhaan.
+Häntä ei löydetty mistään.</p>
+
+<hr class="tb" />
+
+<p>Tapaukset Kalimenojan suussa levenivät pian ympäri Valtimon kylää. Pian
+kerrottiin Korven Kaisullekin, miten Heikki oli lyönyt metsäherraa ja
+miten Niiralainen ja Seinustan ukko olivat menneet alas Heikkiä takaa
+ajamaan.</p>
+
+<p>Kaisu käsitti hyvin, että Korven torppaan muuttaminen ja heidän
+hääpuuhansa olivat nyt turhaan rauvenneet tahi ainakin tuonnemmaksi
+siirtyneet. Hän istui kamarissaan ja neuloi paitoja. Kevätauringon
+kirkkaat säteet tunkeusivat kamarin ikkunasta sisään. Ilma tuntui
+tuolla sisällä niin tukehuttavan raskaalta. Hän otti ompeluksensa ja
+hiipi ulos. Virkeä kevättuuli tuoksahti niin suloisesti häntä vastaan.
+Hän käveli Valtimon törmälle, istui siihen vihannoivalle nurmikolle ja
+otti esille neuloksensa.</p>
+
+<p>Mutta päänsä kääntyi väkisinkin Seinustaa kohden. Oi kuinka halusta hän
+olisi tahtonut saada tarkempia tietoja Heikistä, mutta keneltäkään ei
+hän kehdannut kysyä, mitä he luulivat Heikille rangaistukseksi tulevan.
+Hän koetti neuloa, mutta väkistenkin jäi työ siihen.</p>
+
+<p>Kevään ensimäinen kukka aukasi juuri kupunsa ja pisti taivahan siniset
+terälehtensä näkyviin. Liverrellen lentivät pääskyset ristiin ja
+rastiin korjaillen pesiään kesäasunnoiksi. Ahkerassa toimessaan vetivät
+muurahaiset korsia pesäänsä tuolla törmän rinteellä. Kaikkialla oli
+eloa ja liikettä.</p>
+
+<p>Lasikirkkaana välähtelivät Valtimon aallot kevätauringon valossa.
+Vaalean sinervänä kaareili taivas Kaisun pään päällä.</p>
+
+<p>Tunti seurasi toistaan, mutta Kaisu istui vaan tuossa Valtimon ahteella
+ja neuloi. Tietämättään, tahtomattaan kääntyivät hänen kasvonsa silloin
+tällöin Seinustaa kohden, ikäänkuin ikävöiden edes jotain tietoa
+Heikistä.</p>
+
+<p>Mutta illan suussa myöhällä näki hän joukon Valtimon kylän miehiä keppi
+kädessä ja laukku selässä astuvan jokivartta ylös tuolta joen toista
+puolta. Turhaan etsi Kaisu niistä Heikkiä.</p>
+
+<p>Mutta kappaletta jälempänä muista astuskeli Seinustan ukko ihan
+yksinään. Raskain askelin näytti hän liikkuvan, näytti melkein siltä
+kuin ei jalka jalasta olisi tahtonut erota. Allapäin, pahoilla mielin
+hän Kaisun mielestä käydä nyrkkäsi siinä. Hän, jolla tähän asti oli
+ollut melkein suora, nuoren miehen ryhti, oli nyt kokonaan kumarruksiin
+painunut.</p>
+
+<p>Oi kuinka mielellään olisi Kaisu kysynyt jotain Heikistä, mutta sitä ei
+hän rohennut. Hän otti ompeluksensa ja kiiruhti kamariinsa. &mdash; &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Tavallisissa kotiaskareissaan hääräili Seinustan emäntäkin kotonaan.
+Mutta ajatuksensa olivat kokonaan toisaalla. Hän heitti silmäyksen aina
+jokivartta alas, kun sattui pihalla liikkumaan. Mutta ketään ei näkynyt
+jokiahdetta tulevaksi. Hetki seurasi toistaan, mutta levottomammin
+odotti emäntä miesten palaamista kotikylään.</p>
+
+<p>Tuonne uunin lieteen oli emäntä pistänyt kahvipannun ukkoa
+odottelemaan. Yhtäkkiä kuohahti se yltä. Emäntä unhotti kaiken muun ja
+töytäsi pannua kohentamaan. Mutta silloin kun emäntä sitä kaikkein
+vähimmän aavisti, aukeni ovi ja rehevin askelin lyyhäsi Raution Aappo
+sisälle.</p>
+
+<p>"Päivää emäntä!" sanoi hän.</p>
+
+<p>"Jumal' antakoon," vastasi emäntä ja loi aran, tutkivan silmäyksen
+häneen. &mdash; "Eikö ukko tullutkaan?" kysyi hän vihdoin.</p>
+
+<p>"Hän tulee kohta &mdash; jäi vaan vähän jälkeen," sanoi Aappo niin
+rauhallisesti, että emännän mielessäkin välähti jo jonkimmoinen toivon
+kipinä.</p>
+
+<p>Seurasi sitten hetken äänettömyys. Emäntä yritti monta kertaa kysyä,
+mutta selittämätön arkuus ja pelko estivät hänet kumminkin sitä
+tekemästä. Vihdoin karkasi hän luontonsa ja kysyi arasti:</p>
+
+<p>"Entäs Heikki?"</p>
+
+<p>"Niin Heikki &mdash; hänellä ei ole mitään hätää, hänen onnistui päästä
+pakoon."</p>
+
+<p>"Pakoon!" huudahti emäntä.</p>
+
+<p>"Niin," sanoi Aappo ja selitti toimessaan, miten hän oli antanut
+Heikille "tiketin", miten oli neuvonut häntä pakenemaan Ameriikkaan,
+miten Heikki ei ollut ottanut ensin tätä kuullakseenkaan, vaan miten
+kumminkin oli sitten karannut, miten Aappo oli heittäytymällä
+metsänvahdin jalkoihin langettanut tämän ja hidastuttanut takaa ajoa ja
+miten hän sitten oli eksyttänyt takaa-ajajat kokonaan toiselta
+suunnalta hakemaan Heikkiä.</p>
+
+<p>"Voi Heikki parkaa, minun rakasta poikaani!" huudahti emäntä
+hillittömästi, mutta samalla aukeni ovi ja ukko astui sisälle.
+Kyyneltulva oli syöksähtänyt emännän silmiin, mutta samalla silmän
+räpäyksellä hillitsi hän itsensä, pyyhki vesikarpalot silmistään ja
+pysyi levollisena.</p>
+
+<p>Raskain askelin astui ukko sivupenkkiä kohden, heitti laukkunsa siihen,
+pisti takkinsa naulaan ja istahti penkille. Emäntä loi salaa pitkän,
+tutkivan silmäyksen häneen. Hänen mieltänsä pöyristi nähdessään ukon
+harmaantuneet hiukset, hänen köyristyneen vartensa ja hänen itkusta
+vavahtelevan alaleukansa. Sanatonna, äänetönnä pyyhki emäntä
+kahvikuppia, asetti ne pöydälle, otti liedestä pannun, täytti kupit ja
+viittasi ukkoa ja Aappoa juomaan. Kukaan ei virkkanut sanaakaan, ei
+edes Aappokaan. Kahvin juotua yritti Aappo lähteä, mutta emäntä pidätti
+hänet iltaselle. Samalla alkoi hän laittaa ruokaa pöydälle.</p>
+
+<p>Pian alkoi talon muukin väki päivän töiltään vetääntyä pirtille.
+Reippain askelin ja ilomielin astuivat Seinustan asukkaat pirttiin
+kukin vuorollaan. He alkoivat haastella, mutta silmättyään tarkemmin
+ympärilleen ja huomattuaan isännän ja emännän synkän, sanattoman
+muodon, kavahtivat he hiukan ja äänettömyys tarttui kaikkiin. Jokainen
+aavisti, että jotain äärettömän synkkää oli tapahtunut. Ilta kului
+kenenkään juuri mitään sanomatta, kunnes isäntä ja emäntä vetääntyivät
+makuukammioonsa.</p>
+
+<p>Verkalleen heitti ukko vaatteita yltään, sillä aikaa kuin emäntä
+varusteli kahvipannua aamuksi reilaan. Sitten laski hän pannun
+tavalliseen paikkaansa, mutta jäi itsekin seisomaan siihen paikkaan
+tajuamatta, mitä hänen tulisi tehdä. Pää tuntui niin raskaalle ja
+sydäntä ahdisti sanomaton tuska. Kuuma vesi tunkihe rinnasta suuhun,
+mutta väkisinkin nielasi emäntä sen jälleen alas ja pyyhkäsi silmään
+herahtaneen vesikarpalon pois. Sitten heitti hän vaatteet yltään ja
+hiipi sänkyyn, johon miehensäkin oli juuri heittäytynyt. Hän painoi
+kasvonsa miehensä poskia vasten. Ukko kiersi käsivartensa hänen
+vyötäistensä ympäri ja veti hänet lähemmä rintaansa vasten. Emäntä
+tunsi miten miehensä alaleuka alkoi jälleen vavahdella ja miten
+levottomasti löi hänen sydämensä. Nyt ei hänkään voinut enää itseänsä
+hillitä. Koko hänen ruumiinsa alkoi tutista ja hän kiersi käsivartensa
+ukon kaulan ympäri ja antoi kyyneleensä vapaasti vuotaa.</p>
+
+<p>"Etkö voinut lohduttaa ja rohkaista häntä, minne hän raukka nyt
+joutuu?" sanoi vihdoin emäntä hellittäen itsensä ukon syleilystä.</p>
+
+<p>"Sehän se juuri on pahinta, etten sitä saanut tehneeksi," sanoi ukko.</p>
+
+<p>Hetken aikaa he siinä makasivat vielä valveella, kunnes rauhaton uni
+ummisti molempain silmät.</p>
+
+<p>Seuraavana päivänä alkoivat aviokumppanit tavalliset toimensa. Heikistä
+eivät he enää puhuneet mitään, mutta hetkeksikään ei emäntä saanut
+Heikkiä mielestään. Kaikkialla tapasi hän esineitä, jotka muistuttivat
+Heikkiä ja kuta pitemmälle päivä kului, sitä haikeammaksi kävi hänen
+mielensä.</p>
+
+<p>Heikistä johtuivat emännän ajatukset Kaisuunkin ja kuta illemmalle
+päivä kallistui, sitä useammin ja useammin muisti hän Kaisua, kunnes
+nuo kaksi olentoa, Heikki ja Kaisu, olivat aivan eroamattomiksi emännän
+mielessä kasvettuneet.</p>
+
+<p>Harvoin oli emäntä Kaisua tavannut ja jos hän silloin oli jotain
+Heikistä maininnut, oli Kaisu osannut aina johtaa puheen toisaalle.
+Sentähden ei hän aluksi juuri Kaisunkaan luo mennä halunnut. Mutta kuta
+enemmin hän sitä ajatteli, sitä selvemmin tunsi hän halun siihen.
+Pian pukeutui hän pyhävaatteisiin ja lähti Lotvoselle Kaisua
+tapaamaan. &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Lotvosen emäntä oli jo aamulla Kaisulle kertonut kaikki, mitä tiesi
+Heikin karkaamisesta. Kaisu ei kestänyt tätä kuulla purskahtamatta
+hillittömään itkuun. Kaiken päivää istui hän sitten eilisellä
+paikallaan tuossa joki-ahteella.</p>
+
+<p>Hän istui istumistaan siinä samalla paikalla ja neuloi. Väliin kohotti
+hän silmänsä ompeluksestaan ja tähysteli auringon paisteesta
+kimaltelevaa Valtimon vesikalvoa. Ajatukset harhailivat levottomina
+sinne tänne. Sydäntä ahdisti ja mieli tuntui niin raskaalle. Kirkas
+vesikarpalo herahti silmänurkkaan. Kaisu pyyhkäsi sen pois, ryhtyi
+jälleen työhönsä ja hyräili:</p>
+
+<div class="poem"><div class="stanza">
+<span class="i0">"Sydämeni on kipeä,<br /></span>
+<span class="i0">Se naputtaa kuin seppä.<br /></span>
+<span class="i0">Kuinkas rakas ystäväni<br /></span>
+<span class="i0">Saatit minut jättää?"<br /></span>
+</div></div>
+
+<p>Niin se Kaisu hyräili siinä neuloessaan, kohotti jälleen silmänsä ylös
+ja säpsähti.</p>
+
+<p>Heikki astuskeli Kaisua kohden tuossa jokiahteella. Heikki eikä kukaan
+muu.</p>
+
+<p>"No Herra hyvästi siunatkoon, tuohan on Heikki!" kuuli Kaisu tutun
+äänen selkänsä takaa.</p>
+
+<p>Tahtomattaan kääntyi Kaisu häntä kohden, mutta silmänsä kävivät jälleen
+sameiksi. Sydän hypähti ilosta ja kirkas kyynel syöksähti ilmoille.</p>
+
+<p>"Isä, isä, täällä on Heikki!" huusi Seinustan emäntä miehelleen, joka
+tuolla vähän matkan päässä hakata naksutti aidan vitaksia, hakkuu
+taukosi ja ukko ällisti ääntä kohden.</p>
+
+<p>"Täällä on Heikki!" toisti emäntä uudelleen, ja kirkas kyynel se
+kimalsi hänenkin silmissään. Ukko näkyi tajuavan, laski kirveen
+kädestään ja alkoi astua köperöidä toisten luo.</p>
+
+<p>"Jumalan kiitos, ettet toki sillä tavoin mennyt! &mdash; Ethän tuota enää
+tuntunut paljoa paremmalle karkulaista," sanoi emäntä ja astui Heikkiä
+vastaan.</p>
+
+<p>Kaisu ei tiennyt mitä tehdä. Hän otti muutaman askeleen Heikkiä kohden,
+mutta seisattui sitten. Heikki ei näyttänyt paljon välittävän hänestä,
+enempää kuin emännästäkään. Kaisu heitti aran, tutkivan silmäyksen
+häneen, mutta Heikki näytti välttävän sitä. Hänen lakkinsa oli painunut
+syvään korvien päälle. Sen alta siirotti yksi hivussuortuva sinne,
+toinen tänne. Takin kaulus oli pystyssä ja laukku oli solunut alas
+tavalliselta paikaltaan. Housut riippuivat vyötäisillä ja saapasvarret
+olivat kokoon painuneet.</p>
+
+<p>Vihdoin loi hän raukean silmäyksen vaimoihin ja heittäysi
+välinpitämättömästi lynkäpäiksilleen nurmikolle.</p>
+
+<p>"Sinä olet niin väsyneen näköinen, et varmaankaan ole saanut unta viime
+öinä," sanoi vihdoin emäntä.</p>
+
+<p>"Enhän tuota," arveli Heikki ja oikasi itsensä pitkäkseen.</p>
+
+<p>"Etkö tule kotia levähtämään?" sanoi emäntä.</p>
+
+<p>"On luullakseni aikaa levähdellä Siperiassa," sanoi Heikki niin
+kolkolla äänellä, että molemmat vaimot kammahtivat.</p>
+
+<p>"Elä nyt sentään ole noin kovin toivoton, voihan Jumala kaikki vielä
+muuttaa," koetti emäntä lohdutella.</p>
+
+<p>"Jumala! &mdash; Hän olisi voinut sen ennen tehdä, luulen ma, jos se Hänestä
+riippuisi."</p>
+
+<p>"Mutta, Herran tähden, Heikki! Syytätkö sinä Jumalaa!"</p>
+
+<p>Samalla saapui ukko paikalle, Heikki hypähti ylös ja keskustelu
+taukosi.</p>
+
+<p>"Lähde nyt kotia syömään ja levähtämään," kehoitti emäntä Heikkiä.</p>
+
+<p>"En uskalla, joka silmän räpäys pelkään, että tulevat rautain kanssa,
+en luule helvetissäkään tukalampaa olevan."</p>
+
+<p>Ukko loi läpitunkevan silmäyksen Heikkiin ja hänen ruumiinsa vavahti.
+"Semmoinen mieskö sinusta tulikin," sanoi hän, "ja mitä aijot nyt?"</p>
+
+<p>"Mitäkö aijon? &mdash; Aijon mennä ja antaa heidän tappaa itseni, menen
+kirkolle, jotta saavat kytkeä minut. Hyvästi!"</p>
+
+<p>"Heikki!" huudahtivat naiset.</p>
+
+<p>"Se on miehen työtä, karkulaisesta ei ole mihinkään," arveli ukko.</p>
+
+<p>"No tule nyt sentään kotia syömään ja levähtämään," sanoi emäntä, "tule
+edes evästä ottamaan."</p>
+
+<p>"En voi karkulaisena kauvemmin elää. Nyt kun on käräjä-aika, niin menen
+kohta saamaan tuomioni; ehken sitten tulisi helpompi."</p>
+
+<p>"Mutta, Heikki, minulla on poronpaistia, tuoresuolasta säynäjää,
+rieskaa ja tuoretta voita, odota hiukan," sanoi Kaisu ja alkoi juosta
+kamariinsa.</p>
+
+<p>"Tuopa jotain juotavaa," huusi Heikki, mutta Kaisu ei enää kuullut.</p>
+
+<p>"Minä noudan," sanoi emäntä ja yritti mennä, mutta samalla pyörähti hän
+takaisin, "mene itse Kaisun luo juomaan," hän sanoi.</p>
+
+<p>Heikki näytti ujostelevan.</p>
+
+<p>"Mene, mene vaan," kehoitti emäntä.</p>
+
+<p>Heikki oli kahden vaiheilla, vihdoin yritti hän mennä, pyörähti
+kumminkin takaisin, kaivoi liivinsä povitaskusta sahalle myömistään
+tukkipuista saadun vankan setelitukon, antoi sen setälleen ja sanoi:
+"Jos minä en enää palaa, niin käyttäkää nämät; jos Kaisu tarvitsee,
+niin auttakaa häntä."</p>
+
+<p>Vavahtelevalla kädellä otti ukko rahat. Sanaa virkkamatta pisti hän ne
+povitaskuunsa. Heikki alkoi astua taloa kohden.</p>
+
+<p>"Se on oikein merkillistä, miten paljon hänestä pidän," sanoi ukko ja
+silmäili Heikin täyteläisiä lanteita, "mutta sen minä sanon eukko,
+ettei koko kylässä ole niin kunnon poikaa."</p>
+
+<p>Kauvan viipyivät Kaisu ja Heikki kahden kesken kamarissa, mutta emäntä
+ei mennyt heitä häiritsemään eikä ukkokaan. Vihdoin tulivat he evästen
+kanssa. Ne pakattiin Heikin laukkuun. Sekä Kaisu että Heikki olivat
+iloisemman näköisiä, juuri kuin olisivat taakan alta päässeet.</p>
+
+<p>"Minäkin tulen huomenna kirkolle," sanoi ukko.</p>
+
+<p>"Ja minä," sanoi emäntä, "ja etkö sinäkin Kaisu tule?"</p>
+
+<p>"Minä tulen," sanoi Kaisu ujosti.</p>
+
+<p>Heikki sanoi hellät jäähyvästit heille kaikille ja alkoi astua kirkolle
+päin.</p>
+
+<p>Liikkumattomina silmäilivät ukko, emäntä ja Kaisu Heikin jälkeen,
+liikkumattomina ja kauvan. Sanaa eivät he suustaan päästäneet. Vieno
+tuulen henki lieputti lähellä seisovan haavan lehtiä ja pääskyiset
+laulaa livertelivät likeisissä puissa. Puitten välistä tuolta vilahti
+vielä kerran nuori harteva mies, vilahti toisen ja kolmannenkin kerran.
+Mutta nyt sitä ei enää näkynyt. Ilmassa vaan raikui voimakas miehen
+rinta-ääni. Syvää surua ja hiljaista toivoa se puhui:</p>
+
+<div class="poem"><div class="stanza">
+<span class="i0">"Oi neito miks sä murheellisna nostat<br /></span>
+<span class="i0">Sun sinisilmäs kohden pilviä;<br /></span>
+<span class="i0">Mun, ystäväsi, vielä kerran kohtaat,<br /></span>
+<span class="i0">Ett' voin sun kyyneleesi pyyhkiä."<br /></span>
+</div></div>
+
+<p>Niin se laulu kaikui ja metsän kaiku kuletti sen monin kertaisena
+kuulijain korviin.</p>
+
+<hr class="tb" />
+
+<p>Syyskesä oli jälleen tullut. Heinänteko oli päättynyt ja elon leikkuu
+oli juuri alkamassa. Viljavina aaltoilivat vainiot tuolla Karijärven
+kirkon kylällä. Hyinen halla ei ollut tänä vuotena merkkiäkään
+heittänyt. Mutta liikuttamattomina olivat Korven torpan pellot kesänsä
+levänneet. Rikkaruoho ja ohdake kantoivat niissä nyt täyden hedelmänsä.
+Huoneiden ovet ammottivat selällään ja suurin osa ikkunoista
+oli murskaksi ruhjottu. Ruoho oli kasvanut liikuttamattomalle
+lantatunkiolle ja kartanon oli vallannut vankka heinä. Ihmisjalka ei
+ollut sitä kesäkauteen tallannut, eikä ollut seppää, joka sen varalta
+olisi viikatetta kallinnut.</p>
+
+<p>Nuori ja harteva, mutta laihan ja kuihtuneen näköinen mies astuskeli
+pitkin metsäjärven rannetta. Hän ohjasi askeleensa torpan pihalle ja
+istahti siinä olevalle kivelle. Hikikarpalot vierivät pitkin hänen
+kalpeita kasvojaan. Puseron hihalla pyyhki hän hikeä kellastuneelta
+otsaltaan ja loi raukean silmäyksen ympärilleen.</p>
+
+<p>Aina siitä saakka kuin hän ylimetsäherraa oli viime talvena kyydinnyt,
+oli hän koko keväimen lakkaamatta uneksinut tulevaisuudestaan Kaisun
+kanssa tässä torpassa, Mutta kun hän metsäherrain kanssa riitoihin
+joutui, uskalsi hän tuskin kruunun torppariksi rupeamista ajatella. Ja
+kun hänet pahan tekijänä vankilaan tuomittiin, hävetti häntä niin, että
+päätti lähteä kohta vapaaksi päästyään Ameriikkaan.</p>
+
+<p>Hän kirjoitti setällensä, ettei kehtaisi enää kotikylään palata, kun
+hänelle oli kerran niin häpeällisesti käynyt. Setä kirjoitti hänelle
+pitkän lohduttavan kirjeen, jossa selitti, että kyläläiset kaikki häntä
+säälivät, eivätkä halveksi. Hän kehoitti Heikkiä tulemaan vaan kotia ja
+sitten yhdessä muitten kanssa lähtemään Ameriikkaan. Sanoipa itsensäkin
+mieli tekevän lähteä.</p>
+
+<p>Tämän kirjeen saatuaan heräsi Heikissä uutta elämän toivoa. Hän muisti
+jälleen Korven torpan ja ajatus omasta kodista tuolla yksinäisen
+metsäjärven rannalla alkoi häntä uudelleen vaivata. Hän koetti poistaa
+mielestään sitä, mutta siitä huolimatta haaveili hän usein, miten
+sitten tehtäisiin, jos hän ja Kaisu Korven torpan omistajiksi pääsisi.</p>
+
+<p>Kun kerran kyläläiset hänelle anteeksi antavat ja säälivät, niin miksi
+eivät metsäherratkin voisi sitä tehdä. Niin &mdash; miksi ei &mdash; &mdash;</p>
+
+<p>Ja kun Heikki eilen vankilasta palatessaan saapui Karijärven kirkolle,
+ei hän voinut olla Niiralaan poikkeamatta. Metsäherran puheille ei hän
+suorastaan mennä rohennut, mutta kertoi Niiralaiselle toiveensa.</p>
+
+<p>Niiralainen loi häneen säälivän silmäyksen ja puistautti päätään. Hän
+sanoi varmaan tietävänsä, ettei Heikki tule Korven torppaa eikä
+muutakaan torpan maata kruunulta enää saamaan, sen hän oli
+metsäherroilta itseltään kuullut.</p>
+
+<p>Tämä oli viimeinen isku. Ihmisiä häveten ja paeten koki Heikki päästä
+kirkon kylältä sydänmaille. Nyt ei hän enää toivonut mitään, eikä
+ajatellut mitään. Mutta päästyään tuohon Korven torpan pihalle, valtasi
+hänet jälleen niin outo ja haikea mieli. Liikahtamattomana istui hän
+siinä ikään kuin olisi paikalleen jähmettynyt. Eroaminen torpasta
+tuntui hänestä mahdottomalle. Hän istui, kuin olisi siihen paikkaan
+kivettynyt. Mutta vihdoin kohosi hän jälleen seisomaan ja alkoi
+epävakaisin askelin astuskella Raution Aapon torppaa kohden.</p>
+
+<p>Verkalleen vieriskeli Raision ojan vesi tasaista uraansa. Kaiken
+väriset kukkaset rehottivat sen varrella täydessä kesäisessä
+koreudessaan. Lukemattomissa laumoissa leikkivät rautikaiset
+päiväpaisteessa ojan hiekkapohjalla. Siellä täällä pyrähti harmaa hanhi
+poikueineen rannan ruohikosta, sukelti hetken aikaa ja pisti jälleen
+päänsä vesikalvoon tiedustellakseen vieläkö Heikki olisi näkösällä,
+pistäysi jälleen umpisukkeloihin ja ilmaantui sitten kaukana toisaalla
+ilmaa hengittääkseen. Heikki silmäili tätä kaikkea tarkoin. Häntä
+näyttivät huvittavan nämä luonnon keskessä eläjät.</p>
+
+<p>Hän kääntyi ojanvarresta ja läheni Raution torppaa. Pellot eivät olleet
+täällä paremman näköiset kuin Korven torpassakaan. Ikkunansa alle oli
+Aappo keväällä pirauttanut kourallisen ohran siemeniä. Siinä hän nyt
+köykki leikkaamassa sitä.</p>
+
+<p>"Tulethan parhaaseen aikaan, me muutkin lähdemme nousuviikolla," sanoi
+Aappo, "minulla ei ole enää muuta tekemistä, kuin tämän viljavainion
+korjuu. Nuo punaiset paikat heitän perinnöksi vastaisille asukkaille,
+jos jonkun päähän pistäisi muutamien satain vuosien päästä laittaa
+keitinselkänsä tänne," arveli hän ja viittasi ohdakkeista punoittavia
+peltojaan.</p>
+
+<p>Sanaa virkkamatta nyökkäsi Heikki päätään ja jatkoi matkaansa isolle
+kylälle. Kaikkialla olivat pellot sielläkin rikkaruohon ja ohdakkeen
+vallassa. Siemenen puutteesta olivat ne keväällä kylvämättä jääneet.
+Täyteen pakattuja vaatesäkkiä, eväskoria, matkalaukkuja, toivottomia
+kasvoja ja tylsistyneitä katseita kohtasi Heikkiä kaikkialla. Missä
+talossa ei lähdön hommia ollut, sieltä olivat miehet jo keväällä
+saha- ja liikepaikkoihin työn ansiota etsimään hajaantuneet. Ainoastaan
+kuihtuneita ja puoli alastomia lapsia oli siellä nähtävinä. Kaikesta
+huomasi, ettei mitään keinoa matkarahain tahi piletin saamiseen näillä
+ihmisraukoilla ollut. Nyt oli siis tuo muinoin varallisuudestaan
+tunnettu Valtimon kylä ihan autioksi muuttumaisillaan.</p>
+
+<p>Mutta kaikesta tästä ei Heikki paljoa välittänyt. Hänen huomionsa
+kiintyi mettiäiseen, joka liihoitteli kukasta kukkaan. Hän tarkasteli
+kaiken värisiä kukkasia aholla. Puoleksi kypsyneet puolat, mustikat ja
+vaaraimet rehoittivat siellä sekaseuroin. Näyttipä joku mansikkakin
+sieltä täältä punaista kylkeään. Viinamarjat, hiestanat ja tuomikot
+olivat mehevimmillään. Tuomet, haavat, pihlajat ja raidat lieputtelivat
+silloin tällöin lehtiään. Peilityyni Valtimon pinta kuvaili vaalean
+sinistä pohjolan taivasta. Illan viileys sai päivän helteestä
+kuumentuneen ilman väräjävään liikuntoon. Tämä petti katsojan silmän.
+Heikki silmäili pitkin virran kalvoa. Hieno auer näytti tanssivan veden
+pinnalla. Heikki loi silmänsä vastaiselle rannalle. Rannan ruoho ja
+kukkaset olivat väräjävässä liikunnossa. Heikki silmäili pitkin
+Valtimon rannikkoa, niin kauvas kuin silmä kantoi. Näytti siltä kuin
+etäämmällä olevat metsät ja ihmisasunnot olisivat ilmassa häilyneet.
+Valtavan vaikutuksen teki tämä Heikkiin. Hänestä tuntui juuri kuin
+olisi vaeltanut lumoavassa satumaailmassa. &mdash;</p>
+
+<p>Aurinko heitti viimeisiä säteitään Seinustan pirttiin.</p>
+
+<p>Seinustan ukko oli juuri kaksi matkakirstua valmiiksi saanut ja
+pistäytynyt ulos. Kaisu oli lastuja kokoon lakasemassa, kuin ovi aukeni
+ja Heikki työntäytyi sisään.</p>
+
+<p>Kuin ukon ilman lyömänä hypähti Kaisu toiseen sijaansa. Luudan varsi
+pääsi hänen kädestään ja kaatua kolahti laattialle. "Heikki!" huudahti
+hän hämmästyneenä.</p>
+
+<p>Verkalleen päästeli Heikki laukkua selästään. Hänen muinoin niin
+täyteläisillä hartioillaan riippuivat nyt vaatteet ikäänkuin
+kaitaisella aidaksen syrjällä. Muinoin niin vereville kasvoilleen oli
+hänen kolmikuukautinen vankeutensa heittänyt ainoastaan keltaisen nahan
+luitten päälle.</p>
+
+<p>Kylmä väre kiersi Kaisun ruumiin lävitse siinä Heikkiä katsellessaan.
+Mutta kun Heikki paljasti päänsä hikeä otsalta pyhkiäkseen ja Kaisun
+silmään pisti Heikin kolittu tukka, tunsi hän koko ruumistaan karsivan.
+Rangaistun pahantekijän haamu seisoi koko alastomuudessaan siinä Kaisun
+katseltavana. Hän kätki kasvonsa käsihinsä ja pillahti hillittömään
+itkuun.</p>
+
+<hr class="chapter" />
+
+
+
+
+<h2><a name="V" id="V"></a>V.</h2>
+
+
+<p>Rautaisella langalla oli vihdoinkin läänin pääkaupunki likistetty
+likemmäksi Emä-Suomen sydäntä.</p>
+
+<p>Ilo ja riemu oli yleinen. Koko kaupunki oli juhlapuvussa. Ylhäisten
+vierasten vastaan otto oli ruhtinaallinen. Mihin ikinä he tulivat,
+tapasivat joka paikassa katettuja juhlapöytiä. Niissä oli herkullisia
+ruokia ja monenlaisia tulisia viiniä. Samppanjaa virtasi kaikkialla
+niin runsaasti kuin "pöytävettä". Kaikkialla näkyi loistoa ja
+rikkautta. Kaupungista sai sen käsityksen, että siellä asui vaan
+miljoonain omistajia.</p>
+
+<p>Siihen suuntaan ne kertoivat sanomalehtien kirjevaihtajat ja samaan
+käsitykseen olivat tulleet yksityiset juhlavieraatkin.</p>
+
+<p>Ja juhlapäivällinen sitten tuolla kaupungin hienoimmassa ravintolassa.
+Se kesti kello neljästä kello yhdeksään illalla. Siinä syötiin
+yhtätoista ranskankielistä ruokalajia. Siinä juotiin seitsemää
+erilaatuista hienointa viiniä. Loistavia puheita pidettiin vasta avatun
+rautatien kunniaksi. Maljoja esitettiin, kilistettiin ja hurrattiin.</p>
+
+<p>Heti päivällisen jälkeen alkoivat tanssiaiset. Ne olivat erinomaisen
+loistavat. Siellä oli nuoria kauniita vallasnaisia kosolta. Siellä oli
+ihania impiä loistavissa tanssipuvuissaan. Oli siellä harvinaisen
+paljon rakastettavia ja kauniita nuoria rouvia, joiden huulilla lepäsi
+hieno ystävällinen hymy.</p>
+
+<p>Vilkas tanssi hurmasi kaikki, nuoret ja vanhat. Siellä tanssittiin
+juhlallista poloneesia, vilkasta valssia, pari pitkää ja huvittavaa
+franseesia, masurkkaa ja tukulta innostuttavaa polkkaa. Tanssin välissä
+sai tuo hieno yleisö nauttia virvokkeeksi eräässä sivuhuoneessa
+hurmaavia viiniä.</p>
+
+<p>Juhlasali oli kaunistettu köynnöksillä ja seppeleillä. Kaartin
+soittokunta viritti juhlallisia säveliään. Kirkas sähkölamppu loisti
+ravintolan edustalla. Sotamiehiä seisoa kärvötti ympäriinsä vahdissa.
+Mutta hurmaavassa tanssissa ja herkkupöytien ääressä kului tuolla
+sisällä yö ja vasta aamupuoleen hajaantui tuo loistava ylhäisten
+seurue.</p>
+
+<p>Eräässä kaupungin huonommassa ravintolassa kestittiin rautatien alempia
+virkamiehiä oluella ja yksinkertaisella ruoka-aterialla. Saivatpa
+rautatien työmiehetkin voileivän ja puoli pulloa olutta eräässä
+kolmannessa paikassa.</p>
+
+<p>Muu yleisö sai tyytyä siihen loistoon, mitä kaupungin kaduilla sai
+nähdä ja kuulla. Kaupunki oli valaistu. Taivas romotti monen värisenä.
+Palavia tulia oli ylenmäärin kaikkialla. Ruotsista tilattu tulittaja
+koetti parastaan tuolla kaupungin laitapuolella.</p>
+
+<p>Juhlakadun varteen oli pystytetty kuusimetsää molemmin puolin
+keskikatua ja niinikään riukuja. Niissä liehui lippuja, loisti lyhtyjä
+ja heilui seppeleitä. Kunniaportteja oli laitettu useampia. Äärettömän
+kokkovalkean roihutessa olivat niiden lävitse kaupunkiin saapuneet
+hallituksen jäsenet ja muut ylhäiset vieraat kulkeneet edellisenä
+iltana.</p>
+
+<p>Liike oli kaupungilla kaiken päivää suuri. Mutta illan tullen sakeni
+ihmisjoukko ja tunkeili mustanaan joka paikkaan, missä vaan oli jotain
+katseltavaa.</p>
+
+<p>Komeaa ja loistavaa oli tämä koko juhlalaitos, mutta tavattoman
+ylellistä. Tuota miniväristä loistoa ei voinut rahvas sulattaa.
+Tyytymätöntä murinaa kuului kaikkialla väkijoukossa. "Tuohon menivät
+hiellä ja vaivalla ansaitut rahat, menivät kadulle turhuuteen,"
+huokailivat työmiehet.</p>
+
+<p>Tuolla väkijoukossa soljui liuta ylimaan moukkiakin, jotka eivät
+näyttäneet välittävän kenestäkään. Tietämättään, tahtomattaan olivat he
+joutuneet keskelle hurmaavaa loistoa, eivätkä voineet käsittää, mitä
+riemun syytä nyt olisi. Auringon paahteesta aidastuneet ja vanukkeiset
+hivussuortuvat siirottivat lakin alta sinne tänne. Elämän huolet, huono
+ravinto ja kärsimykset olivat painaneet leimansa heidän näivettyneille
+kasvoilleen. Naisten silmät olivat vielä itkusta turvoksissa.</p>
+
+<p>Ja itketty sitä olikin. Ne jotka lähtivät, ne olivat itkeneet, kun
+täytyi erota sukulaisista, tuttavista ja rakkaista kotiseuduista ja
+ehkäpä myös siksi, kun täytyi jättää tänne pohjolan sinitaivas,
+valoisat kesäyöt ja kohisevat kosket. Ne jotka vielä tänne jäivät, ne
+itkivät nekin, kun eivät päässeet mukaan. Uudet harmajat sarkavaatteet,
+pitkävartiset saappaat, naisten vastavalmistetut puvut ja ainoastaan
+kaikkein tarpeellisimmat matkakapineet todistivat, että päätös muuttaa
+maasta oli hiljalleen kypsynyt ja tarkoin mietitty,</p>
+
+<p>Siellä on joukossa Seinustan ukko, Raution Aappo, Heikki ja Kaisu y.m.
+Valtimon kyläläisiä. Koko tämä hurmaava ylellisyys ja kirjava loisto
+tekee heihin niin kummallisen vaikutuksen. He tuntevat itsensä niin
+vieraiksi täällä, etteivät osaa edes ihmetellä kaikkea tuota koreutta.
+Kuta kauvemmin katselevat tuota hekumoivaa kaupunkia, sitä apeammaksi
+käy heidän mielensä. Sanatonna, äänetönnä harhailevat he kotvasen sinne
+tänne noista lukemattomista tulista romottavilla kaduilla, mutta sitten
+vetäytyvät he ikäänkuin sisällisen pakon vaatimina pimeisiin
+yömajoihinsa.</p>
+
+<hr class="tb" />
+
+<p>Kello on jo kymmenissä, mutta yhä vetelee Karijärven metsäherra
+levotonta untaan tuolla muutamassa laamannin sivukamarissa. Vihdoin
+tunkeutuu neitsyt sisälle kantaen kahvitarjotinta, johon monellaisia
+makeita leivoksia oli ahdettu. Vaisusti avasi metsäherra silmänsä ja
+töllisteli hämmästyneenä ympärilleen. Vähittäin alkoi hän heikosti
+aavistaa, missä oli. Hiljalleen palasivat hänen mieleensä eilisen
+päivän tapahtumat. Hän muisti juhlapäivälliset sekä kaartin
+soittokunnan juhlallisen soiton. Hän muisti nuo monellaiset
+kallisarvoiset viinit, loistavat puheet ja hurmaavan tanssin. Mutta
+sinne tanssin pyörteeseen haihtui hänen muistonsa. Illan viimeisiä
+tapahtumia ei hän jaksanut muistiinsa saada, ei vaikka olisi kuin
+koettanut. Kuinka tanssiaiset päättyivät ja miten hän sieltä oli tänne
+joutunut, se pysyi hänelle sulana arvoituksena.</p>
+
+<p>Hän kohosi ylös, otti kahvikupin ja laski sen tuolille. Neitsyt poistui
+huoneesta. Metsäherran pää tuntui niin raskaalle. Hänen rintansa röhisi
+niin oudosti ja sydämeen koski niin kipeästi. Vähittäin pönkkäsi hän
+itseään ylös sängystä. Päätä viemasi ja huone pyörähti toisin päin
+hänen silmissään.</p>
+
+<p>"Tuli taasenkin juoduksi niin turkasen tavalla," mumisi metsäherra ja
+puistautteli hartioitaan.</p>
+
+<p>Samalla tunkihe sisään hänen rouvansa.</p>
+
+<p>"Koeta, kultani, pukeutua, muut vieraat istuvat jo salissa ja aamiainen
+on valmis," sanoi rouva ja heitti synkän, alakuloisen silmäyksen
+miehensä tursistuneille kasvoille.</p>
+
+<p>Metsäherra ei sanaakaan vastannut, karisteli vaan rintaansa, otti lasin
+raitista vettä, joi sen ja ryyppi sitten verkalleen kahvinsa. Tuskin
+oli metsäherra saanut pukeneeksi, kun hänen tätinsä, laamannin rouva,
+koputti ovelle.</p>
+
+<p>"Tehkää hyvin ja tulkaa ottamaan yksi kiehautettu muna," hän sanoi oven
+takaa.</p>
+
+<p>Yhtenä kilinänä panivat lasit ja kahvelit, kun metsäherra rouvineen
+astui ruokasaliin. Talon perhe lukuisine vieraineen seisoi ruokapöytien
+ympärillä ja kumarteli sisään tulleille. Laamanni otti viinalla
+täytetyn ryyppylasin ja sanoi metsäherralle: "Tjenare!" Tämä läheni
+runsaasti varustettua viinapöytää, tarttui lasiinsa ja nakkasi
+huulilleen.</p>
+
+<p>"Äh," sanoi laamanni, "oltiin sitä aamulla hyvästi päikkäröissään,"
+kuiskasi hän metsäherralle.</p>
+
+<p>"Hm," sanoi tämä kartellen keskustelua asiasta, josta ei hän jaksanut
+muistaa ei pölähtävää.</p>
+
+<p>Sen sijaan käänsi hän punaisen nenänsä toisaalle, otti veitsen ja
+kahvelin ja alkoi hapuilla itselleen voileipää. Mutta pala ei tahtonut
+alas painua, sydäntä ellosteli ja ruumista puistautti kylmä väre.</p>
+
+<p>Vähittäin kääntyi hän ruokapöytään, jossa ei ollut enempää kuin
+kaksitoista eri ruokalajia. Siinä oli sherryviiniä, joka oli maannut
+kuusikymmentä vuotta kellarissa, madeiraa, mainiota valkoista viiniä,
+marsalaa, vanhaa bordeaux'ta, tulista bourgognea, likööriä ja vihdoin
+samppanjaa.</p>
+
+<p>Ruoka ei näyttänyt oikein maistuvan eikä keskustelukaan tahtonut sujua.
+Laamanni tarttui viinilasiin ja kumarteli seurueelle. Vilkas lasien
+kilinä seurasi sitä.</p>
+
+<p>Metsäherrakin tarttui lasiinsa. Aran ja rukoilevan silmäyksen heitti
+metsäherran rouva häneen. Siitä ei tämä välittänyt, kohotti vaan lasin
+huulilleen ja maistoi. Mutta sydän ei viiniä vastaan ottanut. Hän laski
+viinilasin jälleen täysinäisenä pöydälle. Helpoituksen huokaus näytti
+kohoavan metsäherran rouvan rinnasta.</p>
+
+<p>Vilkas keskustelu alkoi seurueessa. Aterioimista jatkettiin ja lasia
+ahkerasti kilistettiin. Metsäherrakin tarttui aina tavan takaa
+lasiinsa. Surunomaisella pelolla seurasi hänen rouvansa jokaista hänen
+liikettään. Mutta tuskin sai metsäherra huuliaan kostuttaneeksi, kun
+hänen jo täytyi laskea lasi jälleen pois. Sydän ei vastaan ottanut
+mitään. Hän puistautteli hartioitaan. Rinta röhisi niin oudosti ja
+sydämeen koski niin kovin kipeästi. Hän istahti tuolille. Pää horjahti
+hervotonna taakse päin ja koko ruumis näytti kangistuvan.</p>
+
+<p>"Aksel! &mdash; Herrantähden, Aksel!" huudahti metsäherran rouva ja töytäsi
+miehensä luo. Hän tarttui miehensä käteen. Kylmä ja kankea oli se.</p>
+
+<p>"Aksel!" huudahti hän vielä kerran, mutta sanaakaan ei hän vastaukseksi
+saa.</p>
+
+<p>Sanomatoin hämmästys, hälinä ja sekamelska syntyi koko seurueessa.</p>
+
+<p>"Hakekaa lääkäri!" huusi metsäherran rouva.</p>
+
+<p>"Minä otan issikan ja menen!" huudahti eräs nuori herra ja meni. Toiset
+herrat tarttuivat metsäherraan ja kantoivat hänet sohvalle pitkäkseen.
+Värisevin käsin irroitti metsäherran rouva vaatteita miehensä yltä ja
+koetti hieroa hänen kangistunutta ruumistaan.</p>
+
+<p>Lääkäri tuli paikalle pikemmin kuin aavistaakaan voitiin. Hän koki
+kaikki, mitä vaan osasi hengen palauttamiseksi. Mutta voimaton oli
+tiede. Hänen täytyi vihdoin läsnä olleille ilmoittaa, että henki oli
+paennut.</p>
+
+<p>Metsäherran rouva painoi tulisen suudelman miehensä kylmistyneelle
+otsalle. Sitten painui hänen päänsä miehensä rintaa vasten ja sydämiä
+värisyttävä voivotus tunkihe ilmoille.</p>
+
+<hr class="tb" />
+
+<p>Verkalleen astuskeli ylimetsäherra pitkin kaupungin katua. Päivä oli jo
+puolessa. Pari sininauhaista herrasmiestä käveli ylimetsäherran
+jälessä.</p>
+
+<p>"Jopa kuuluu yksi tuupertuneen," sanoi ensimäinen sininauha.</p>
+
+<p>"Johan minä sitä illalla sanoin, että meneeköhän tuo niin, ettei joku
+joukosta keikahda," pitkitti toinen.</p>
+
+<p>Mutta ylimetsäherraa ei haluttanut tätä keskustelua pitemmältä seurata.
+Hän pyörähti kadun kulmasta rantaan päin. Hän tuli juuri Laamannilta.
+Hänen mielensä oli semmoinen, kuin on mielemme silloin, kun olemme
+joutuneet paikalle, missä kamala itsemurha on juuri tapahtunut.
+Tietämättään, tahtomattaan tuli ylimetsäherra kävelleeksi laivarantaan.
+Höyrylaiva "Aamurusko" oli juuri lähtöön valmiina. Suuri joukko
+siirtolaisia kiehui laivasillalla ja haalasi matkakirstujaan laivaan.
+Kaksi miestä seisoi tuossa vähän erillään. Toisella oli viinapullo
+kädessä.</p>
+
+<p>"Aina sinä tuon viinan kanssa mässäät. Eikö edes metsäherran surullinen
+loppu ole sinulle opettanut, mihin tuollainen elämä vie?" sanoi toinen.
+Ylimetsäherra tunsi hänet kohta Seinustan ukoksi ja astui häntä kohden.</p>
+
+<p>"Niin, niin, aivan totta, aivan totta... Olenhan minä niin onneton
+ollut &mdash; ja paljonhan olen pahaa tehnyt, mutta isäntä," ja Raution
+Aappo kohotti viinapullon huulilleen ja maistoi, "mutta isäntä, mistä
+muualta olisin silloin lohdutusta saanut, kun on oikein," ja hän painoi
+kätensä sydämelleen, "kun on oikein ahdistanut ja käännellyt täällä.
+Mutta nyt," ja hän ojensi kätensä ruhjoakseen pullonsa kivisiltaan,
+"nyt, jos saan tästä edes ravintoni rehellisellä työllä, olkoon tämä
+viimeinen ryyppyni," ja samalla lasisirpaleet helisivät kivillä.</p>
+
+<p>Seinustan ukko yritti jotain vastata, mutta samalla keksi hän
+ylimetsäherran. Hän tarttui lakkiinsa ja nyökkäsi.</p>
+
+<p>"No jotakin minun tulee nähdä, tekinkö Ameriikkaan!" sanoi
+ylimetsäherra ja pudisti ukon kättä.</p>
+
+<p>"Niin herra vorsmestari, niinhän se nyt on käynyt."</p>
+
+<p>"No ovatko nämät kaikki teidän kyläläisiä?"</p>
+
+<p>"Enimmäkseen."</p>
+
+<p>Ylimetsäherra silmäili tarkemmin siirtolaisparvea. Kärsimykset ja
+puutteet olivat painaneet leimansa noille vanhastaan tutuille
+kasvoille. Ahdistuksen ja säälin tunne valtasi hänen mielensä.
+Liikutettuna käänsi hän kasvonsa pois ja tähysteli tyhjään avaruuteen.</p>
+
+<p>"Ja mikä yksin teidätkin pakoitti lähtemään?" kysyi hän vihdoin ukolta.</p>
+
+<p>"Hm," sanoi ukko, liikutettuna hänkin, "sitä en voi itsekään sanoa.
+Lienee tuo käynyt kuin Abrahamille, joka sai Herran käskyn lähteä
+maaltaan ja suvustaan ja isäinsä huoneesta. Niin se vaan kävi, ettei
+minulle enää maistanut ei uni eikä ruoka, en edes enää rukoilleeksikaan
+saanut tässä maassa. Minun oli joko lähteminen tahi paikalle
+menehtyminen."</p>
+
+<p>Samalla mennä kaahuroi Heikki heidän ohitseen laivaan. Hän loi sammuvan
+ja aran silmäyksen ylimetsäherraan. Alapäisenä ja itkeytynein silmin
+mennä nyrkkäsi Kaisu hänen perässään. Hänellä oli suuri eväsnyytti
+kainalossa.</p>
+
+<p>Laiva vihelsi viimeisen kerran ja koko siirtolaisliuta tunkihe laivaan.
+Ukko tarttui lakkiinsa ja nyökkäsi. Ylimetsäherra ojensi konemaisesti
+hänelle kätensä ja "Herran haltuun", kuiskasi hän ukolle.</p>
+
+<p>Tohisten ja puhkien alkoi laiva vähitellen irtaantua rannasta.
+Ylimetsäherrasta tuntui juuri kuin hän olisi ollut ihan yksikseen
+jäämäisillään autiolle saarelle.</p>
+
+<p>Laiva eteni verkalleen rannasta. Ylimetsäherra seisoi paikallaan ja
+tähysteli laivalle. Hänen sydäntään pakotti. Yhä selvemmin ja selvemmin
+tunsi hän oman tunnon soimausta siitä, ettei ollut kaikkia tehnyt, mitä
+olisi voinut. Mutta nyt se oli jo myöhäistä. Laiva kiikkui jo tuolla
+etäällä ja silmän räpäyksessä se katosi tyhjään avaruuteen.</p>
+
+<p><i>Iissä, maalisk. 1888 &mdash; marrask. 1891</i>.</p>
+
+
+
+
+
+
+
+
+<pre>
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Kruunun metsissä, by Juhana Kokko
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KRUUNUN METSISSÄ ***
+
+***** This file should be named 38717-h.htm or 38717-h.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/3/8/7/1/38717/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+http://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at http://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit http://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations.
+To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     http://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
+
+
+</pre>
+
+</body>
+</html>
diff --git a/38717-h/images/kokko.png b/38717-h/images/kokko.png
new file mode 100644
index 0000000..ad27a27
--- /dev/null
+++ b/38717-h/images/kokko.png
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..275c9b7
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #38717 (https://www.gutenberg.org/ebooks/38717)