initial commit of ebook 37830HEADmain

1 files changed, 5263 insertions, 0 deletions

diff --git a/37830-8.txt b/37830-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..01f24dc
--- /dev/null
+++ b/37830-8.txt
@@ -0,0 +1,5263 @@
+The Project Gutenberg EBook of Venetsian yö, by Holger Drachmann
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Venetsian yö
+
+Author: Holger Drachmann
+
+Translator: Werner Anttila
+
+Release Date: October 23, 2011 [EBook #37830]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VENETSIAN YÖ ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+VENETSIAN YÖ
+
+Kertomus
+
+
+Kirj.
+
+HOLGER DRACHMANN
+
+
+Käsikirjoituksesta suomentanut Werner Anttila
+
+
+Helsinki 1909,
+G. W. Edlund Kustannusosakeyhtiö.
+Oy F. Tilgmannin kirjapaino.
+
+
+
+
+I.
+
+
+Keskellä laguunia oli saari, pikkuinen saari.
+
+Nyt se on saatu vakinaisesti kiinnitetyksi alastomaan, laakeaan
+yhteismaahan, jonka tantereella päivän pitkään juoksentelee Italian
+nahkapoikia kimakoiden torvisignaalien mukaan.
+
+Heistä ei yksikään aavista, että tässä oli ennen luostarisaari,
+loistavassa laguunissa hiljainen, tummanvihreä paikka, jonka oli tehnyt
+pyhäksi sen rauhaa hallitseva vakavuus.
+
+Luostari on otettu erään laivaveistämön varastohuoneeksi. Missä ennen
+luettiin messuja ja kaikui hymnejä, siellä puhisee nyt höyrypumppu.
+Vanhan puutarhan ympäriltä on murattivihreät muurit viety täytteeksi.
+Ja kauniit satavuotiset sypressit -- ne on kirves ja saha jättänyt
+raihnaisiksi, niin että ne nojaavat silvottuja runkoja toisiaan vasten.
+
+Siellä ne seisovat luoden katseensa kaukaisuuteen. Tuntuu siltä, kuin
+voisi lukea niiden ajatukset:
+
+Kaikki, mikä on vanhaa, kunnioitettavaa ja kaunista, häviää maan
+päältä.
+
+Naurettavaa ja ilkeätä on enin osa siitä, mitä sijaan tulee!
+
+Iltamessun aikaan, kun aurinko läheni taivaanrantaa, puhalsi mereltä
+viileä puuska luostarin puutarhan reheviin pensaisiin -- ja vei niiden
+puhki mennessään kukkastuoksua pitkin tyhjiä laguuneja, sitä hiljaista
+sisämerta, joka ympäröi Venetsiaa.
+
+Niin rikas on Venetsia rakennustaiteensa ja väriensä runoudessa -- että
+se sietää vihannuuden ja kukkien niukkuutta.
+
+Giardini publici, yleiset puistot, joita siellä on kaksi pientä, ovat
+alkuaan hietasärkkä, syrjäinen, kulkuveteen pistävä niemeke Lidon
+sisäpuolella. Sinne viittaamaan ja istutuksia hankkimaan oli tarpeen
+Bonaparten nero.
+
+Näiden pienten puistojen siimestä voi siunata helteisenä päivänä. Mutta
+silloin ollaan julkisella kävelypaikalla; sen kukat tuoksuvat ikäänkuin
+viranomaisten palkkaamina. Eikä täällä ole rauhaa.
+
+Tätä ajatteli itsekseen nuori suomalainen maalari ja runoilija, Peter
+Adelsvärd:
+
+Jos tahtoo Venetsiassa rauhaa, niin pitää sitä etsiä vesiltä!
+
+Mutta kun puoleksi uneksien loikoilen gondoolissani eikä minulla ole
+kaupungin ja sen ihmisten kanssa mitään tekemistä, mistähän silloin
+tulee se vieno kukkastuoksu, joka aaltoilee pitkin tyhjiä laguuneja? Se
+ei ole kotoisin giardini publici'n pölyisistä pensaista ja puista!
+Mistähän se tulee?...
+
+Iltamessun aikaan, rasittavan päivän työstä päästyään, hänen oli tapana
+oikaista itsensä vuokratun gondoolin patjalle ja siinä loihtia
+mieleensä kuvia ja runoja.
+
+Pienet kulahdukset veneen alla, heikot tuulenhenkäykset pitkin
+vedenkalvoa, joka imi itseensä pilvien hillityt värit, kaukaisten
+euganealaisten kukkuloiden siintävät piirteet -- kaikki herätti hänessä
+sitä ääretöntä surunvoittoisuutta, joka ilmenee kaipuuna.
+
+Siinä on tuskallinen makeus, ihan likellä suolaisten kyynelten rajaa.
+Kaikkialla se on takeltunut kiinni meren pintaan. Missään ei se liene
+niin haikeana kiinni kuin siinä hiljaisessa sisämeressä, joka kiertää
+Venetsian ympäri.
+
+Hän oli nuori -- ei tällä haavaa rakastunut, liian äskettäin ollut
+rakastuneena -- ja luuli jättäneensä taakseen tärkeän osan elämäänsä;
+hän, jonka vasta piti siihen ryhtyä.
+
+Hän kääntyi soutajaansa Rigoon päin, joka oli häntä kuljettanut parin
+viikon ajan ja opettanut hänelle hieman Venetsian murretta:
+
+Olen lukenut, että on olemassa muuan luostarisaari, San Lazzaro, missä
+loordi Byron opiskeli armeniaa. Onko semmoista saarta, missä loordi
+Byron _ei_ ole opiskellut armeniaa -- ja jota _ei_ mainita Bädekerissä
+-- ja jossa ei käy muita kuin sinä ja minä?
+
+Rigo hellitti airosta toisen kätensä, viittasi sillä pitkin vedenpintaa
+ja maiskutti kieltään hiljaa:
+
+"Tuolla on muuan luostarisaari -- ja vanha puutarha -- sieltä saa myös
+siemauksen hyvää viiniä -- ja halvalla!"
+
+Kun siellä on viiniä, niin kaiketi ihmisiäkin. Keitä siellä asuu? kysyi
+Adelsvärd.
+
+Pari siivoa vanhaa ihmistä -- vähän omaa sukuani -- kunnon väkeä -- ja
+viini on hyvää, teidän ylhäisyytenne.
+
+Älä nimitä minua ylhäisyydeksi, vaan sano, Rigo, onko luostari purettu.
+Ja tuleeko kukkastuoksu sen vanhasta puutarhasta? --
+
+Nyt oli Rigon latina lopussa. Adelsvärd käski hänen soutaa viitattuun
+suuntaan. Puolen tunnin kuluttua he astuivat siellä maihin.
+
+Tämäpä on löytö -- tuumi Adelsvärd -- aivan kuin lumottu saari
+vanhoissa kuvakirjoissa!--
+
+Hän otti käsille luonnoskirjansa, mutta jätti heti yrityksen sikseen.
+Hänenhän teki mieli vain katsella.
+
+He olivat laskeneet rantaan rappeutuneiden portaiden kohdalle, jotka
+oli liitetty muurikivistä. Viimeinen porraspari oli marmoriliuskoja,
+jotka olivat käyneet vihreiksi pakoveden näljäisestä nuoleskelusta, ja
+tämä jälki ulottui leveänä reunuksena pitkin puutarhan matalan,
+eteenpäin kallistuneen muurin juurta. Kaikki oli rappiota,
+rapautumista, unhotuksiin jäämistä. Muuri melkein peittynyt
+tummanvihreän muratin alle, joka kuvastui matalaan veteen tiheänä,
+silkinhienoisena, ikäänkuin keijukaiset olisivat tänne ripustaneet
+haahkanuntuvaisia peitteitä imemään itseensä iltapuolen auringon
+viimeistä hohdetta.
+
+Vihreän muurin takana yleni tummia sypressejä, runko rungon vieressä,
+juhlallisia ja vahvoja kuin kivipatsaat. Päivän raukenevaa hohdetta
+vasten ne näyttivät puistokujalta, missä vainajien henget kävelevät
+tahtoessaan nähdä auringon vaipuvan meren syliin ja kuunnella
+raskasmielistä iltatuulta, yön edeltäjää.
+
+Korkeiden runkojen hämärästä pilkotti heleitä, nuppunsa saaneita
+pensaita, ikäänkuin uteliaita neitosia jättiläisten maassa. Puoleksi
+puhjenneet kukat olivat kuin kurkistelevia silmiä, lehdet kuin
+tiheäkiharaisia hiuksia -- ja niiden voidellusta hajusta huokui
+Adelsvärdiä kohti niin huumaavan hyvä tuoksu, että hän ummisti silmänsä
+ja ajatteli: täällä voisi kuolla!
+
+Melkein vastenmielisesti hän jälleen avasi silmänsä; puutarhan takana
+näkyi luostarirakennus, ränstynyt, rappeutunut. Auringon paahde ja ajan
+hammas olivat hävittäneet, mitä ihmiskäsi oli luonut. Kuorin seinässä
+ammotti avoin ikkuna; näkymättömässä ruudunpalasessa leimusi uupuneen
+päivän iltatervehdys. Tämä tervehdys valui yli katon ja muurien,
+sypressien ja pensasten -- niin vienosti koskettaen, että Adelsvärd
+ehdottomasti hiljensi ääntään, kun astuessaan ylös rantaportaita kysyi
+Rigolta, missä täällä oli ihmisiä.
+
+Hän tarvitsi siemauksen viileätä viiniä. Oli tehnyt työtä koko päivän
+ja edellisen yön. Ja päivä oli ollut polttavan kuuma ja raskas.
+
+Rigo hävisi. Hän lähti hakemaan vanhaa puutarhuriparia. Adelsvärd astui
+viheliäisestä luukusta luostarin puutarhaan. --
+
+Koskaan ei hän ollut jalallaan astunut näin juhlalliseen unholaan --
+koskaan ei näkynyt ihmisjalka polkeneen näitä ruohottuneita käytäviä.
+Muratti näytteli sinisilmäisiä kukkia penkereissä pitkin kiemuraista
+käytävää; murattia riippui pitkän, matalan muurin yli, joka oli sieltä
+täältä mennyt puhki ja aukaisi näköaloja punakellervälle laguunille
+päin -- ja edempänä näkyi myös kullansiintävä kaupunki, jonka tornit ja
+kuvut pian nukahtaisivat kuin ikuiseen uneen.
+
+Taas murattia ja puksipuuta; pitkää, hiiskumatonta ruohoa, joka oli
+pilkutettu astereilla, oleandereilla, laakereilla ja berberis-pensailla
+-- joukossa myös katajia, tuijoja ... ja muita, joita Adelsvärd ei
+saanut sopimaan mihinkään kasvioon. Hän tunsi olevansa satutarhassa --
+missä ei ollut ihmisääniä eikä linnunlaulua -- mutta tummissa
+sypresseissä alkoi illan tuulonen humista kuin henkien huokailu kirkon
+valtikan ympärillä.
+
+Hän istuutui kivipenkille pyöreän kivipöydän ääreen, joka oli
+ruosteenpunainen ja vihreä jäkälistä ja sammalista. Loistavia, kukkivia
+pensaita -- tummia, humisevia sypressejä -- suloista kukkastuoksua oli
+hänen ympärillään ... ja hän katseli pitkin vedenkalvoa, joka oli
+merkitty paaluilla ja kalaveneiden kirjavilla purjeilla -- ja jonka
+kehyksenä oli kaukaisia sinertäviä saaria -- sinertäviä torneja --
+loitolla häämöttäviä vuoria.
+
+Hän silmäsi äärettömyyteen. Tuntui, kuin nyt vetäisi viimeisen
+huokauksensa; kuin elämä päättyisi tähän.
+
+Hänestä oli melkein tuskallista nähdä vanhan puutarhurin ja hänen
+eukkonsa lähestyvän.
+
+He tervehtivät -- sydämellisesti, ilman tuttavallisuutta, jollaista
+useinkin tapaa Italian rahvaassa.
+
+He kysäisivät pään liikkeellä, ja hän vastasi käden liikkeellä. Pieni
+kurttuinen ukko laski ruukullisen viiniä pöydälle -- ja jäi seisomaan.
+Pieni kurttuinen muori laski kaksi lasia pöydälle -- ja itsensä
+istumaan penkille. Sitten hän siveli laseja häthätää esiliinansa
+kulmalla. Hänen silmänsä loistivat kirkkaina ja harmaina tulehtuneiden,
+punasyrjäisten luomien alta. Ukolla, joka kaatoi viiniä laseihin, oli
+samanlaiset silmät. Ikivanhan tavan mukaan maistoi hän ensin omasta
+lasistaan -- antoi eukkonsakin ryyppäistä -- lykkäsi vasta _sitten_
+toisen lasin Adelsvärdin puoleen ja nyökäytti päätään: Hyvää
+Coneglianoa -- vielä luostarin ajoilta. Terveydeksenne, herra!
+
+Peter Adelsvärd joi omaksi ja molempien vanhusten terveydeksi kohottaen
+rubiininpunaista viiniä kalpeata iltataivasta vasten. Pieni ukko
+sievisti puhetapaansa ja esiintyi vierasta kohtaan hienotunteisesti.
+Pieni ryppyinen eukko hymyili punareunaisin silmin ja laverteli
+kursailematta kuin opetettu lintu Venetsian saariston murteella. Se
+kuului pehmeältä -- ja väliin siinä oli pikkuisia lystillisiä
+huudahduksia, ikäänkuin tiiran liitäessä pitkin vedenpintaa. Adelsvärd
+ymmärsi tuskin puoltakaan. Mutta puhe kaikui hänen korvissaan siltä,
+kuin meren keinunta saaren ympärillä olisi saanut ihmisäänen.
+
+Adelsvärd kävi hajamieliseksi ja hypisteli luonnoskirjaansa. Vanha
+puutarhuri sysäsi ystävällisesti eukkoaan kylkeen: Sinä juttelet liian
+paljon, muoriseni. Tulee jo myöhä, ja vieras herra tahtoo tehdä
+työtä!...
+
+Sitten he menivät. Viinin he jättivät pöydälle.
+
+Adelsvärd ei koskenut siihen. Hän oli lumouksen vallassa. Hän tuijotti
+-- eikä kuitenkaan nähnyt mitään. Ja sitten hänestä tuntui, että hän
+nyt ensi kerran eläissään keksi meren ... hän, joka oli Suomen
+saaristosta kotoisin.
+
+Pohjolan merten harmaa synkkämielisyys ei sovi etelälle. Täällä on
+taiteen muistomerkkejä aina niin perin likellä. Jos hiukankin muuttaa
+silmän näkökulmaa, sukeltaa syvyydestä esille mitä ihanimpia
+rakennuksia, aivan kuin maalattu runoelma. Ja kun taas räpyttää silmää,
+leviää eteen Adrianmeren rajaton pinta, jonka yllä kaareutuu taivaan
+kupu pilvien ollessa sen kalkkimaalauksina. Puutarhassa hänen
+ympärillään alkoi pimetä, mutta meri loisti.
+
+Kaukana sytytettiin erään paalun huippuun lyhty -- kenties valoa
+jumalanäidille vesillä.
+
+Välittämättä siitä, mitä varten Jumalan äiti oikeastaan tarvitsi tuota
+lyhtyä, hän kiinnitti ajatuksensa siihen yksinkertaisuuteen, joka
+sytytti pikku lampun. Yksinkertaisuudesta hartauden tai tottumuksen
+takia liukui hänen ajatuksensa takaisin niihin aikoihin, jolloin tuota
+tapaa ei ollut -- vaan jokin muu -- taikka ei mitään.
+
+Koko asia kävi hänelle yhä kaukaisemmaksi. Kaikki tyyni alkoi yhä
+enemmän olla merta -- jonka rannoilla ei rakennettu eikä asuttu.
+Lopulta hän tunsi joutuneensa lähelle sitä tuskaa, joka vaanii kaikilla
+merillä, niin etelässä kuin pohjolassakin: kun pelkää tunkeutuvansa
+kokonaisuuden lävitse, harmaan syvyyden toiselle puolen, ja siellä
+näkevänsä, että kaiken perillä on vain tyhjää...
+
+Se on kauhu harmaata Okeanosta vastaan, jonka aaltojen poikki ei
+yksikään lintu ole lentänyt viestiä viemään rannalta rannalle...
+
+Hän ryntäsi seisaalle ja mutisi: Ei! ... pois! --
+
+Sittenkin hän jäi paikalleen kuin juurtuneena luostarin hämärtyvään
+puutarhaan. Minne hänen oli mentävä? Hän pysyi matkustelevana
+muukalaisena, missä ikinä oli. Kukaan ei odottanut häntä. Vain hänen
+työnsä odotti ... ja sen merkitys alkoi häneltä häipyä, niinkuin
+keväinen ilta häipyi yön tieltä.
+
+Hän seisoi pää kumartuneena; tummat sypressit humisivat ... hänen
+silmänsä painuivat kiinni.
+
+Silloin hänestä tuntui, kuin elämä olisi saari keskellä sileätä,
+teräksenkirkasta merta: Saarella istuu yksinäinen kaunotar, ja hänen
+suuret silmänsä utelevat. Ympärillä vallitsee synkkä mieli; hän itse on
+milloin iloinen, milloin suruissaan -- tai kumpaakin yhtaikaa. Hän on
+kalpea; silmät tavottavat aurinkoa, kun se sukeltaa meren syvyyteen, ja
+taas aurinkoa, kun se sukeltaa esille ... ja silloin nousee poskille
+väriä, ja sievä pikkuinen kiristetty suu punertuu, ikäänkuin sen huulia
+olisi kostutettu tummalla viinillä.
+
+Hän on syntymätön eikä voi kuolla. Hän on ikuinen eikä voi
+hymyillä ... pikkuinen kaunotar raukka autiolla saarella sileässä,
+teräksenkirkkaassa meressä!
+
+
+
+
+II.
+
+
+Hän oli täältä hakenut yksinäisyyttä. Hän rupesi sitä pelkäämään -- ja
+lähti kiireesti takaisin puutarhan halki luukulle.
+
+Liuskoilla katetulla askelmalla rantaportaiden juurella -- ulkopuolella
+erästä luostarin sivurakennusta -- istui Rigo jutellen molempien
+vanhusten kanssa viiniruukun ääressä. Ruukku ei ollut pieni. Rigo ei
+puhunut hiljaa. Adelsvärd pysähtyi ja sytytti savupiippunsa. Iltatuuli
+oli laimennut; täällä oli suojapuoli; vahatikun hohde sattui hämärässä
+gondoolimiehen punottaviin piirteisiin. Se oli koko kaunis mies, tuo
+Rigo; ei enää kovin nuori -- vahvarakenteinen, solakka -- pää eteenpäin
+kumartunut, ikäänkuin hän aina pitelisi airoa --, jota oli myös
+Adelsvärdin opettanut kutakuinkin käyttämään. Hän pesi itsensä vain
+pyhäpäivinä; tahtoi syntyperäisten venetsialaisten tapaan mielellään
+jutella, oli hyvin nöyrä, ja silmät olivat sellaiset, joihin ei voitu
+täysin luottaa.
+
+Hän ja molemmat vanhukset puhuivat vinhaa vauhtia Venetsian saariston
+puhtainta murretta. Vanhojen silmät hymyilivät säädyllisesti --
+niinkuin lapset, jotka koettivat olla oikein sukkelia. Rigon ei
+tarvinnut sitä koettaa.
+
+Adelsvärd ymmärsi, että tuo puhetulva ryöppysi hänen itsensä kimpussa.
+Rigon tapana oli sälyttää hänen niskoilleen täyteläisiä arvonimiä ja
+vastaavia pääomia. Joka kerta, kun Adelsvärd suoritti viikkolaskunsa,
+täytyi hänen melkoisesti supistaa soutajansa mielikuvitusta.
+
+Rigo nousi, tyhjensi ruukun ja loikkasi portaita alas, ikäänkuin
+näyttääkseen, että hänessä vielä oli yllinkyllin miestä kotimatkalle.
+
+Vanhukset vakuuttivat vieraalle herralle, että Rigo oli taitavin
+"poppe", kaikkein kelvollisin gondoolimies -- vaikka ryyppäsikin litran
+viiniä. Kiittivät maksusta ja toivoivat taas pian näkevänsä herran. Ja
+vanha eukko alkoi kertoa tyttärestään, joka oli naimisissa ... kaukana
+tuolla Torcellon takana ... siellä "kuolleen laguunin" rannalla -- paha
+kyllä: sillä siellä on aina malaria-tautia -- ja tytär on alinomaa
+sairaana ja vuoteen omana -- ja vävypoika on hyvä mies, patolaitoksilla
+työssä -- ja hänellä on hyvä toimeentulo, mutta hänenkin vointinsa
+on vähän niin ja näin -- ja nyt on kaiken lopuksi pikku Maria
+sairastunut ... ja huomenna aikoo isä tuoda lapsen purjeveneellä tänne
+vaarin ja muorin luo -- sillä _täällä_ on ilma terveellistä, keskellä
+raitista, elävää laguunia!...
+
+Adelsvärdiä väsytti tämä pitkä juttu, ja hän sanoi lyhyet hyvästit ja
+hyppäsi veneeseen -- jossa Rigo pysytteli tasapainossa pikkuisella
+peräkannella niin luonnollisen varmana, kuin ei ikipäivinä olisi nähnyt
+litranruukun pohjaa.
+
+He liitivät pitkien, pehmeiden meriruohojen ylitse, joita kasvoi
+vedenrajassa -- kahisten kuin silkkikangasta pitkin -- ja siro, musta
+gondooli lensi ulomma, missä kulki virta. Nyt oli vuoksen aika. Mereltä
+tuli viileä tervehdys, ja tähdet rupesivat pilkistämään. Adelsvärd
+kääriytyi vaippaansa ja antoi Rigolle sen vihjauksen, että kaikki
+sananvaihto oli jätettävä toiseen kertaan.
+
+Saaren asukkaista hän ei välittänyt, vaan ainoastaan saaresta. Tahtoi
+omistaa sen asumatonna. Siitä hän saisi turvapaikan. Hän käänteli
+itseään istumasijan pehmeällä patjalla ja seurasi omituisen uteliaana
+häipyvää varjokuvaa loiskivan veden yläpuolella. Hänet valtasi
+koti-ikävä -- vaan ei ikävä kotiin, halu nähdä maata ja ystäviä, hän
+kun juuri tahtoi niitä välttää. Jokin, mikä hänessä oli sisällistä,
+sekä väkevää että vienoa, oli laskenut ankkurinsa matalan muurin
+sisäpuolelle korkeiden mustien puiden sekaan, jotka nyt erä erältä
+vaipuivat mereen.
+
+Hänen sydäntään ahdisti sitä enemmän, mitä likemmä he joutuivat
+loistavaa Venetsiaa, ja hän tunsi saavansa rauhaa vain siitä
+ajatuksesta, että jälleennäkeminen oli täydesti hänen vallassaan,
+milloin hyvänsä tekisi uudestaan mieli luostarisaarelle.
+
+Silloin heräsi hänessä kysymys: Jälleennäkeminenkö on sisin halumme,
+kun kaipuu houkuttaa meitä samaan paikkaan, minne jonakin
+silmänräpäyksenä olemme upottaneet osan sieluamme?
+
+Eikö meitä ennemmin pelota se aavistus, että petymme, jos siihen
+kokeeseen antaudumme?
+
+Oh, näin me revimme kaiken aate-elämämme hienoiksi säikeiksi! Ja hän
+huusi: Rigo! souda suurelle kanavalle. Käännä sitten Akatemian tällä
+puolen -- tiedäthän, pitkin pientä Baccala-kanavaa ... sinne, missä
+Conegliano-kapakka on ... eteläsaksalaisten maalarien tyyssija! --
+
+"Essisi, signorissimi!" vihelsi Rigo hampaittensa välitse --
+ihastuksissaan, että vaitiolon keskeytti hyvä toivo saada lisää
+Conegliano-viiniä.
+
+Elettiin nuoruuden vuosia. Elämän reseptinä oli Goethen lausuma: "saure
+Wochen, frohe Feste" (karvaita viikkoja, iloisia juhlia). Pienessä
+piirissä oli kolme nuorta miestä, joiden viikot todella olivat
+karvaita. Siksipä he saattoivatkin juhlia.
+
+Nerokas eteläsaksalainen lääkäri ja runoilija, t:ri Fritz Felldner, oli
+asettunut Venetsiaan ja päässyt jo hyvälle alulle hankkiessaan
+itselleen nimeä ja potilaita.
+
+Hän sai vuorokaudesta irti uskomattoman paljon. Sairaskäyntejä päivällä
+ja yöllä -- ja kuitenkin aikaa lukea kaikkea kirjallisuutta gondoolissa
+matkalla elämän ja kuoleman välillä.
+
+Ruotsalainen maalari Kronstadt, suuri kyky, joka oli matkaansa varten
+saanut suuren ulkomaisen apurahan, painoi aherruksellaan toverit
+melkein mäsäksi; muuten hän oli ylhäisen umpimielinen, vakava kuin
+hauta, ja ääni oli basso-barytoni, mittaa kuin jättiläisellä, pieni
+pää, Kaarle kahdennentoista muoto, Kustaa Aadolfin parta.
+
+Hän oli liittynyt Adelsvärdiin sen vuoksi, että tämä oli ylimys vanhaa
+ruotsalais-suomalaista verta; myös sen vuoksi, että _hän_ teki työtä.
+
+Mutta sitä eivät tehneet eteläsaksalaiset maalarit. Ilmestyivät
+säännöllisesti joka lauvantai-ilta ja epäsäännöllisesti muulloin
+kapakkaan. Sen seinät oli Kronstadt koristanut, sen häyryinen huone
+täyttyi hänen bassostaan, ja aina hän piirteli. Tuskin milloinkaan hän
+otti osaa yleiseen keskusteluun -- taidekauppiasten ja naisten ilkeistä
+juonista. Kun ei Adelsvärdkään kajonnut näihin mieltä kiinnittäviin
+asioihin, istuskelivat molemmat yhdessä, piirtäen kilpaa, hieman
+hymyillen toisille, juoden mehevää viiniä verrattain kohtuullisesti. --
+Eteläsaksalaisissa oli vähemmän kohtuutta. Siellä oli pikku Wrengle,
+ristihuuli, tenori, Würtembergistä kotoisin, kuvittaja, taitava
+lyijykynäilijä, joka ei koskaan saanut tilauksiaan valmiiksi, aina
+väitteli, mielellään hoilasi sotilaslauluja ja liian helposti juopui.
+Ja hänen ystävänsä Otto Appel, "patriisin poika" Augsburgista, hieno ja
+heikko luonne, alottanut maalarina ja takertunut kiinni ensimäiseen
+naismalliin, mikä osui hänen tielleen. Tyttö oli kotoisin Venetsiasta,
+tuonut hyvin nuoret sulonsa Müncheniin maalarien joukkoon, tutustunut
+siellä Appeliin, vienyt hunningolle hänen terveytensä, äidinperintönsä
+ja taiteensa -- niin nopeasti kuin mallitytön sulot voivat. Appel ei
+jaksanut ravistaa häntä itsestään irti. Ylhäinen perhe oli viimein
+ostanut hänelle talon Venetsiassa -- jossa hänen oli määrä maalailla.
+Appel teki siitä ystävilleen hotellin. Siellä elämöi paksu, tavattoman
+vahva Leopoldus Mair -- jolla oli Neeron-pää ja sammumaton jano. Appel
+oli Münchenissä mennyt mallinsa kanssa naimisiin ja jättänyt hänet
+sinne elinkorolla elämään. Virallisesti hän oli Appelin vaimo, jolla
+oli asemansa mukaiset vaatimukset; yksityisesti hän vaihteli rakastajia
+tiheään ja päättävästi. Ja kun Appelin ystävät kukin vuoronsa mukaan
+tarttuivat rouvan pauloihin eivätkä silti lakanneet miehen ystävinä
+avaamasta ja vuoroin peittämästä hänen silmiään, kehittyi tämä
+suhde oikein eteläsaksalaisen monimutkaiseksi. Münchenin elämä on
+päältäpäin hyvin poroporvarillista; runsas olut näyttää runsaalta
+hidasverisyydeltä. Mutta oikeastaan on taiteilijain elämä siellä
+kirjavaa kuin Pariisissa -- baijerilaiseen tapaan vain paksumpaa.
+
+Tavantakaa vannoi Leopoldus Mair -- kohottaen litranruukkuaan kuin
+Tor-jumala vasaraansa -- että nyt piti siitä tehtämän loppu. Rouva
+Appel (tavallisessa puheessa "Appelsina") oli kivuliaan pikku
+tyttärensä kanssa saapunut Venetsiaan, jättänyt lapsen hoidettavaksi ja
+järjestänyt itselleen yksityisasunnon jossakin pienessä yksityisessä
+talossa -- kukaan ei tiennyt missä. Appelin perheselkkaukset olivat
+pohdittavina kapakassa; Conegliano virtasi yhä runsaampana; maalaaminen
+oli heitetty sikseen; taidekauppiasten muistutuskirjeitä luettiin
+ääneen, kuvitettiin, puettiin runon muotoon ja säilytettiin. Adelsvärd
+ja ruotsalainen olivat tähän kaikkeen oikeastaan kyllästyneet -- mutta
+toisinaan heitä vieläkin huvitti tuo rappeutunut huolettomuus.
+Nuoruuden päivinä saa paljon niellyksi pelkästään ajanviettona, vaikka
+suulaki olisikin nirso.
+
+Kapakka oli täysilukuinen, kun Adelsvärd astui sisään. Tupakan savua,
+viinin häyryä, nuoria, tukevia miehenruumiita, jotka retkottivat
+raihnaisilla, olkikudoksen peittämillä tuoleilla. Mandoliinin ja
+kitarrin rimputusta laulujen säestykseksi, joissa ei ollut mitään
+järkeä, ainoastaan loppukerto.
+
+Leopoldus Mair oli temmannut paidankaulurinsa auki; häränkaula oli
+pullistunut, iso naama hehkui; ohimoille oli kiedottu murattiköynnös.
+Hänen edessään istui Wrengle piirtäen hänestä Neeron kuvaa.
+
+Ruotsalainen seisoi Wrenglen takana ja nyökkäili kehottavasti: Siitä
+tulee hyvä! Mikset koskaan tee mitään valmiiksi?
+
+-- Jos tekisin valmiiksi, veisi sen minulta piru ja taidekauppias. Kun
+en tee valmiiksi, niin sanot, että se on jotakin moskaa. Jos se on
+moskaa, niin hulluahan on yrittää sitä valmiiksi...! Sen sanottuaan
+Wrengle heitti kädestään lyijykynän ja repäisi lehden irti
+piirustuskirjastaan.
+
+Anna tänne! mylvi Mair. Minun täytyy se saada -- se annetaan
+hentulleni!...
+
+Kelle hentullesi? Oletko löytänyt appelsiinin? kysyi Wrengle -- ja
+kumarsi päätään kiireen kautta. Huoneen läpi suhahti iso leipä Mairin
+kourasta singonneena. Adelsvärd otti sen laattialta ovensuusta, pyyhki
+puhtaaksi -- suuteli sitä -- ja laski sen sitten kädestään.
+
+Niin tekevät talonpoikaisnaiset Suomessa! sanoi hän. Siellä on leipä
+kallista ja harvinaista! --
+
+Adelsvärd -- huusi Mair -- kumma otus, missä hiidessä sinua on pidetty
+viime iltapuolina? Minä olen kolme kertaa tavottanut sinua
+kortteeristasi. Oikein käy sisulleni, kun rääkkäät itseäsi niin
+vimmatusti. Emäntäsi antoi minun hieman penkoa tekeleitäsi!...
+
+Vastedes saat olla niin hyvä, ettet niihin koske! sanoi Adelsvärd
+lyhyesti.
+
+Katsoppas tuota tekopyhää -- nauroi Neero. Hän pitää emäntäänsä meiltä
+piilossa. Se on totta puhuen miellyttävä rouva -- Junon kaltainen,
+mutta kuitenkin...! Ja sillä on tyttö, jonka nimi on Adelina --
+kerrassaan sulava -- ja arvatenkin vielä naimaton!...
+
+Adelsvärd rypisti hieman otsaansa:
+
+Minä en ole ketään teistä pyytänyt käymään luonani siellä, missä asun.
+Enkä kärsi, että töitäni katsellaan, ennenkuin itse haluan niitä
+näyttää. Jos mieleni tekee tavata teitä taikka te haluatte minun
+seuraani, onhan meillä tämä ravintola -- josta muuten olen saanut
+kyliäni! sanoi hän ja katseli ympärilleen.
+
+Leopoldus Mair tuli muristen hänen luokseen: Vanha veikko, et suinkaan
+ole vihoissasi? Voitko lainata minulle kymmenen liiraa?... --
+
+Voin kyllä! vastasi Adelsvärd, pisti hänen käteensä rasvaantuneen ja
+rikkinäisen italialaisen setelin, jätti hyvästi ja lähti.
+
+Jouduttuaan kapakasta ulos hiljaiseen yöhön hän koki päästä selville
+paikasta ja suunnasta. Venetsian voi luulla tuntevansa kaikin puolin
+eikä sittenkään tunne sen kaikkia puolia.
+
+Käännös, kaarisilta, ahdas loukko korkeiden muurien välissä, käytävä
+pitkin pientä kanavaa -- taas silta -- sitten taas kapea kuja ... ellei
+ole päivällä tarkoin painanut mieleensä jokaista yksityistä kohtaa,
+joka tuntuu samanlaiselta kuin kaikki muut kohdat, niin saa jäädä
+töllistelemään.
+
+Venetsian läpi _voi_ kulkea jalkaisin. Mutta yöllä on mieluummin
+käytettävä gondoolia.
+
+Gondoolia Adelsvärdkin siis haki.
+
+Hän seisoi erään sillan korvassa, joka jännitti lyhyttä kaartaan
+pienen, kiemuraisen kanavan yli. Kuu oli taivaalla, mutta udun takana;
+hiljan oli sataa tuhuttanut; siltaa, rakennuksia, vettä verhosi kostea
+huntu hopeanväristä läikesilkkiä. Silmä ei erottanut, minne asti kanava
+ulottui. Talojen matalat ovet ja korkeiden, kapeiden akkunoiden salvat
+olivat kiinni. Muuan kaasulyhty, gootilaisen parvekkeen alla, tiputti
+pitkulaista hohdettaan hyvin hitaasti liikkuvaan veteen, jonka
+henkäykset tuntuivat korvaan ihan samalta kuin heikko huokailu.
+Ainoatakaan askelta ei kuulunut -- kaikki oli kuollutta ja äänetöntä --
+lyhdyn alla leikki vain varjoja -- alaspäin pitkin märkää seinää,
+häviten veteen -- ylöspäin pitkin märkää seinää, pujahtaen parvekkeen
+taakse. Adelsvärd seisoi sillan korvassa ja katseli tätä kuoleman ja
+unen ja varjojen kuvaa -- jonka oli lukemattomia kertoja nähnyt; ja
+hänen mieleensä johtui, että pitäisi piirtää "Venetsian yö".
+
+Mutta -- tuumi hän itsekseen -- Venetsian yö voisi olla venetsialainen
+nainen. Kenties hän onkin tuon parvekkeen sisäpuolella?
+
+Ja hänestä näytti, kuin suljetun kaihdinoven raosta pilkistäisi pieni
+valojuova. Hengessään hän jo lähti kapuamaan parvekkeelle, harppasi
+aidakkeen yli, aukaisi oven... Kaikki pimeätä ... ei sieltä
+löytynytkään Venetsian yötä.
+
+Sitten hän kuuli airon liikettä; kiemuraisen kanavan pimeydestä liukui
+näkyviin gondooli ja laski sillan luo portaiden juurelle. Veneestä
+astui pitkä, hartiakas herra, yllä kaapu ja päässä huppulakki. Kädessä
+oli avoin kirja; lyhdyn hohteessa hän ahmi rivejä samalla, kun
+varovaisen hitaasti nousi märkiä porrasliuskoja myöten. Heti vilahti
+muurin pimeydestä esille muuan ihmisolento -- kumartui paljain päin ja
+käsivarttaan koukistaen lukevaa herraa kohti ja auttoi häntä maihin
+niin taitavasti kuin ainakin ammattimies -- mutta soutaja katseli
+ylevältä olinpaikaltaan itsetietoisen mahtavasti tätä "toista miestä",
+joka aina ilmestyy saapuville gondoolimiehen varjona ja elää
+pienimmällä vaskikolikolla, minkä kehtaa ihmiselle heittää.
+
+Federigo! Sinäkö sieltä tulet? huusi Adelsvärd ja kurotti itseään
+sillan kaiteiden poikki.
+
+T:ri Fritz Felldner, pitkä, hartiakas herra, katsahti ylöspäin. Kuun
+kajastus sattui kirkkaana välkkeenä hänen rilleihinsä ja heitti hänen
+silmäykseensä tavallista enemmän petolinnun, kotkan, näköä.
+
+Omituisin, samalla hidastelevin ja joustavin askelin hän nousi sillalle
+ja tuli Adelsvärdin luo -- laski valkoisen käden nuoremman ystävänsä
+olalle -- ja kysyi: Mitä sinä täällä toimitat? samalla katsellen joka
+puolelle pitkin rakennuksia lääkärin tutkivalla silmällä. Hän viittasi
+juuri siihen taloon, missä gootilainen kaari koristi pientä parveketta
+ja kaasulyhty tiputti hohdettaan veteen. Sitten hän tiedusti --
+umpimähkään: mikset istu Coneglianoa maistamassa toisten kanssa? Vai
+pitääkö minun alinomaa muistuttaa: Varo Venetsian naisia -- niihin ei
+voi luottaa. Varo Venetsian gondoolimiehiä -- niihin ei voi sitäkään
+vähää luottaa. Mutta varo varsinkin Venetsian synkkämielisyyttä! Se on
+kuin vilutauti, yhtä loppumaton ja paljoa vaarallisempi kuin Albrecht
+Dürerin pernasyöpä.
+
+Ja hän vei vastahakoisen Adelsvärdin mukanaan takaisin Coneglianon
+ääreen, maalarien joukkoon.
+
+Nämä kaksi siirtyivät pian muista syrjemmälle. Rubiininpunaista viiniä
+ryypätessä, yön tuntien soluessa viinin ja puhelun virtaan, t:ri
+Felldner teki selkoa siitä pienestä kirjasta, jota oli gondoolissa
+lukenut. Se oli äsken ilmestynyt -- kohta tekijänsä kuoleman jälkeen.
+Se oli nimeltään "Tagebuch eines Materialisten", ja tekijä oli Robert
+Schurich. Hyvin nuori tiedemies -- sullonut kaiken pessimisminsä tähän
+pieneen "päiväkirjaan". Luettuaan viimeisen korjausarkin -- kertoi
+Felldner -- hän oli ikäänkuin loppupisteeksi lennättänyt ohimoonsa
+revolverinluodin.
+
+_Hän_ oli ainakin johdonmukainen -- sanoi Felldner päätteeksi.
+Älä vain sinä tee samoin. Te pohjoismaalaiset olette niin riivatun
+mietiskeleviä. Ja onhan hyvinkin epätietoista, tokko elämää kannattaa
+ajatella traagilliselta puolelta! --
+
+Minä en ole materialisti enkä pessimisti! vastasi Adelsvärd. Jos
+elämäni kerran päättyy traagillisesti, johtuu se vain siitä, että
+taiteilijana olen tavotellut mahdotonta.
+
+Mutta kuuleppas, veikkoseni, mielesi on raskas! Keventäköön sitä tämä
+mehevä viini -- vaan älä millään ehdolla rakastu Venetsiassa. Muuten et
+ikinä pääse täältä hengissä!...
+
+Minussa onkin kuolemattomuuden kaipuu! nauroi Adelsvärd. Ja he istuivat
+yhdessä myöhään.
+
+Seuraavana päivänä iltamessun aikaan soudatti Adelsvärd itsensä
+gondoolissa luostarisaarelle.
+
+Hän oli terottanut Rigon mieleen, ettei saisi päästää vanhuksia
+puutarhaan. Tahtoi olla siellä yksin -- työssä.
+
+Kun oli laskettu rantaan ja Adelsvärd nousi vihreitä marmorirappusia
+myöten, haki Rigo silmillään jotakin gondoolista:
+
+"Missä on herran maalaustarpeet?..."
+
+Satuin unohtamaan! kuului lyhyt vastaus.
+
+Silloin Rigo poistui viheltäen vanhusten luo.
+
+Adelsvärd oli puutarhassa yksin.
+
+Hän seisoi siellä kumarruksissa niinkuin eilenkin. Tummat sypressit
+humisivat heikosti ... hän ummisti silmänsä. Toisella poskella tuntui
+mailleen menevän auringon hehkua, joka lämmitti vienolla henkäyksellä
+eikä polttanut -- ja sen hyväilemänä hän liikkui melkein kuin
+unissakävijä kivipöytää kohti -- jonne sitte istuutui luonnoskirja
+levällään.
+
+Ja taas, kuten eilen, hänestä tuntui, että elämä on saari keskellä
+sileätä, teräksenkirkasta merta. Tällä saarella istuu pikkuinen kalpea
+kaunotar rukka -- raskasmielisyyden nuori nainen, vielä melkein lapsi
+-- jonka pikkuinen kiristetty suu on niin sievä ja huulet punertuvat
+laskevan auringon paisteessa, kuin olisi niitä kostutettu tummalla
+viinillä.
+
+Hänen kätensä tarttui lyijykynään. Hän ei piirtänyt rappiolle jätettyä
+puutarhaa, ei sypressejä, ei muratin peittämää muuria ... töhersi vain
+muutamia rivejä paperille:
+
+    Ypöyksin on kaunotar saarellaan,
+    meri ääretön vain joka puolla;
+    tuli tuntematonna hän maailmaan,
+    ei syntynyt -- ei voi kuolla.
+
+Hän pyyhki pois, kirjotti uudestaan ... ja laski kynän kädestään.
+
+Hän ei kyennyt kuvapiirroksella eikä runolla uudestaan luomaan eilistä
+yksinäisyyden ja yliaistillisen kaipuun vaikutelmaa, joka oli painanut
+hänen raskasta untaan aamupuoleen saakka ja päivän epätyydyttävää
+työtä.
+
+Hän kääntyi merelle päin.
+
+Mutta sekään ei voinut paremmin kuin puutarha esittää hänelle uutta
+muotoa. Hänen ajatuksensa työskentelivät tuskallisesti. Täällä
+luostarisaarella ei ollut vähääkään rauhaa. Eilen oli sitä ollut. Nyt
+hän oli sen hukannut. Oliko hän liian nuori? Kaipasiko hän siis
+lakkaamatta pohjolaa -- sitä olentoa siellä, jonka itse oli laskenut
+luotaan? Hän pani kaikki Coneglianon syyksi -- t:ri Felldnerin --
+Robert Schurichin -- pessimismin -- koko maailman syyksi.
+
+Ja keksittyään syyn omassa itsessään hän käänsi päätään ja katseli
+puutarhan portille päin.
+
+Hyvin varovasti, erinomaisen kunnioittavasti, tulivat molemmat
+vanhukset luukusta sisään.
+
+He näkivät niin paljon vaivaa koettaessaan kaikin mokomin pysyä
+näkymättöminä, että heidän lystilliset liikkeensä saivat hänet
+hymyilemään.
+
+Vanha puutarhuri kantoi kääröä -- muori tulla tipsutti perässä.
+Nähtävästi he hakivat semmoista paikkaa, minne voisi tuon käärön
+laskea -- jotakin kohtaa puutarhan rikkinäisen muurin juurella, missä
+ilta-aurinko kultasi ja lämmitti murattia ja kukkia. Mikähän käärö se
+oli? Se oli mytty sellaisia yhteen kiedottuja huiveja, joita voi tavata
+vain Italiassa, siellä kun kaikki uusi vanhenee ja kuluu uskomattoman
+pian ja sitten vaate ja väri saa liikuttavaa viehätystä kulumisesta ja
+vanhuudesta.
+
+Käärö liikahteli vanhan miehen sylissä -- muori hellitti huivin
+toisensa jälkeen -- hetkiseksi tuli näkyviin lapsen pää -- tyttölapsen
+kellankalvakat pikku kasvot -- suuret avonaiset silmät, jotka näyttivät
+hievahtamatta imevän itseensä auringon laimennutta hehkua ja utelevan,
+oliko sillä annettavana voimia lainaksi?
+
+Koko tämä näytös kesti vain muutaman minuutin. Sitten painoi aurinko
+silmäluomensa äkkiä umpeen; ilma pimeni; käärö kiedottiin jälleen -- ja
+kannettiin pois.
+
+Adelsvärdissä heräsi vastenmielisyyttä, harmia. Näin oli rauha täällä
+taas häiriintynyt.
+
+Hänestä tuntui, kuin luostarin puutarha olisi joutunut hieman
+naurettavaan, rumaan, sairaloiseen valoon -- elämän auttamattomaan
+viheliäisyyteen.
+
+Hän ei enää koskaan viitsisi tulla tänne.
+
+Ja istuessaan taas veneessä hän huomasi, että Rigo oli tänä iltana
+oikein vahvasti juopunut viinistä. Yhtä mittaa hän lörpötteli ja
+nauroi: _hän_ on Venetsian ensimäinen soutaja -- jaksaa elättää vaimon
+ja lapset -- molempien vanhusten sukulainen -- ja niillä on rahaa
+säästössä -- sitä ei tarvitse lainkaan epäillä ... ja hän, Rigo, tahtoo
+pikku Marian lemmitykseen -- kyllä se piankin jo joutuu siihen ikään --
+ja _hän_ osaa kyllä parantaa tytön reippaaksi...!
+
+Silloin Adelsvärd sieppasi raskaan, raudotetun keppinsä -- joka oli
+hänellä ollut taattuna toverina monella retkellä: Jollet nyt pidä
+suutasi kiinni, Rigo, niin en enää koskaan huoli gondoolistasi, vaan
+halkaisen paksun kallosi heti paikalla -- ja paiskaan sinut kalojen
+ruuaksi! Minä _tahdon_ olla rauhassa -- ymmärrätkö?
+
+Miesten katseet yhtyivät. Rigo laski silmänsä -- ja sysäsi päätään
+eteenpäin, kuin tekisi mieli puskea ... mutta ei hiiskunut.
+
+Conegliano-kapakkaan! komensi Adelsvärd.
+
+
+
+
+III.
+
+
+Ulkopuolella seisoi paksu Neero. Oli arvatenkin odotellut seuraa.
+
+Hän ja Adelsvärd istuutuivat yhdessä juomaan. Siinä tyhjentyi ruukku
+toisensa jälkeen.
+
+Muut poistuivat vähitellen. Kronstadt koetti kiskoa Adelsvärdiä
+mukaansa. Jätä minut nyt sovinnolla rauhaan! sanoi suomalainen äreästi.
+Ruotsalainen katseli häntä -- kohautti korkeita olkapäitään ja meni.
+
+Leopoldus Mair lähensi hikisiä kasvojaan Adelsvärdin hehkuviin -- ja
+päästi paksun naurun: Tänä iltana sinä olet kuin nuppu, veikkoseni, ja
+minä näytän sinulle semmoisen kukan, joka puhkee yöllä!
+
+Kenties "Venetsian yön"? Sitähän minä haenkin! vastasi Adelsvärd -- ja
+tunsi veren syöksyvän kuumana aivoihin.
+
+Mitä lorua se on, miekkonen? Ei tässä niin korkealle tavotella! Minä
+juttelen rouva Appelsinasta. Olen puhunut hänelle sinusta. Sattuuko
+olemaan kolikoita mukanasi?...
+
+Aiotaanko meidät ryöstää putipuhtaiksi? kysyi Adelsvärd ivallisesti.
+Pitääkö hän pelipankkia?
+
+Häh? Hän pitää kamaripiikaa -- meidän täytyy viedä sinne gondoolilla
+lasti viiniä ja muuta hyvää -- ja minun kassani on lopussa!
+
+No mennään! nyökkäsi Adelsvärd.
+
+He ottivat mukaansa viiniä, hedelmiä ja leivoksia -- saivat käsiinsä
+gondoolin, eikä Adelsvärdin tarvinnut kauvaakaan tarkastella
+huomatakseen, että nyt kuljettiin sitä pientä siltaa kohti, missä
+Felldner ja hän olivat edellisenä yönä seisseet.
+
+Vastapäätä korkeata, kapeata rakennusta, jossa oli parveke, suljetut
+kaihtimet ja kaasulyhty, laski vene kanavan reunaan.
+
+Neero pisti kaksi paksua sormea suupieltensä väliin ja päästi kimeän
+vihellyksen -- vielä toisenkin -- kaihtimet aukenivat raolleen --
+sieltä sirisi valon hohdetta -- ja hitaasti kääntyi matala ulko-ovi
+auki kanavaporrasten kohdalla. Neero tarttui tavarakoriin ja astui
+veneestä.
+
+Tämä oli vähällä keikahtaa kumoon hänen painostaan.
+
+No? kysyi hän vitkastelevalta Adelsvärdiltä. -- Näethän, että meitä
+varrotaan! --
+
+Kuka meitä vartoo? --
+
+Helkkarissa -- tietysti rouva Appelsina! Ei Otto vielä tiedä, että hän
+asuu täällä. Minä oleskelen tuossa pikku hökkelissä -- toistaiseksi! --
+
+Mutta itsehän sinä olet usein sanonut, että siitä täytyy tehdä
+loppu! --
+
+Jaa, mitä toisiin miehiin tulee -- minä en lopeta! hohotti Neero ja
+ojensi yhden Adelsvärdin antamista kahden frangin kappaleista uniselle
+palvelus- eli kamaritytölle, jolla oli kädessä hansikkaat -- entiset
+tanssijaishansikkaat -- pidellessään valuvaa ja viimassa käryävää
+öljylamppua.
+
+Adelsvärd seisoi vielä hetken aikaa kahden vaiheella kosteankylmillä
+kivirappusilla, joiden askelet häipyivät ylöspäin pimeään.
+
+Tyhmä juttu! mietti hän. Ja miten pitkälle se minut vie? Enhän minä
+ainakaan _sitä_ varten Venetsiaan tullut! Mutta lempo ties ... malli on
+aina malli! Täytyy tehdä työtä -- minun täytyy päästä käsiksi Venetsian
+yöhön! Muuten pohdin ja haudon liian paljon. Felldner on oikeassa.
+Mutta samalla hän varotti...! Kaikkea vielä -- olenhan minä jo
+paatunut. Sitäpaitsi en löytänyt sieltä luostarisaarelta, mitä etsin.
+Minäpä olen koko pöhkö!...
+
+Ja hän tunsi vastenmielisyyttä ja harmia ajatellessaan kääröä --
+huiveja ... köyhyyttä ja huonoa hoitoa... Neero vihelsi taas.
+
+Ylhäältä huusi naisääni, joka oli samalla kuuluva ja himmeä eikä
+epämiellyttävä: Neero, minnekäs sinä jäit?
+
+Täällä minä olen ja poikamies mukana! huusi Neero vastaukseksi. He
+nousivat portaita ylös ripein harppauksin. Sitten he astuivat läpi
+aution "salin", kapean etusuojan, jossa oli homehtunut parrukatto,
+rikkinäisiä pahvirasioita ja seinillä luonnollisen kokoisia harjotelmia
+alastomien mallien mukaan.
+
+Sieltä oli ovi avoinna toiseen huoneeseen, jossa oli tulta
+rautauunissa, Murano-lamppuja, kynttilänpätkiä siellä täällä pikku
+pöydillä, niinsanottu ihana epäjärjestys, jollaista tapaa maalarin
+työhuoneessa, mutta täällä ei näkynyt tehtävän työtä. Huonekalut oli
+haalittu mikä mistäkin, eri kohtiin oli sirotettu monivärisiä,
+haalistuneita, koreita kankaita -- ja pitkällä, matalalla patjakolla,
+verhostinten keskellä, loikoi talon emäntä ilmeisesti hyvin harkitussa
+lepoasennossa.
+
+Hänellä oli yllään perin vähän siitä, mitä naisen vaatetukseen kuuluu.
+Vain kevyt harso. Hän oli nuori -- nuorempi kuin mitä Adelsvärd oli
+kuvitellut. Solakat käsivarret lepäsivät kuin veltot käärmeet niskan
+alla. Tukka oli tuuhea, vaaleanpunertava, pöhöllään -- ja matalan,
+kapean otsan alla loisti pari merkillisen väritöntä silmää -- semmoiset
+silmät, joissa ei ollut mitään ilmettä tai jotka osasivat sen hyvin
+salata.
+
+Hän ei katsahtanut tulijoihin; nyökkäsi vain päätään; ja kuihtunut hymy
+levisi suun ympärille, joka ei ollut kaunis, mutta sisälsi monta
+valkoista ja vahvaa hammasta. Näillä hän kohta rupesi kiskomaan kuorta
+appelsiinista. Siemenet hän puhalsi suustaan hieman maiskuttaen
+kalpeita, ohuita huuliaan. Kasvot olivat litteät, piirteet
+epämääräiset, tavalliset, mutta nenässä oli pieni hieno kaarevuus, ja
+sierainten syrjät värisivät heikosti silloin tällöin.
+
+Adelsvärd oli istuutunut tuolille ja tarkasteli häntä.
+
+Tuo ei ole vaarallinen! ajatteli hän.
+
+Leopoldus Mair oli vierittänyt hervahtaneen ruumiinsa pallomaiseksi
+kasaksi hänen patjakkonsa eteen ja avasi suuren kitansa kuin karhu,
+joka tahtoo, että sille syötetään pähkinöitä. Rouva pärskytti
+appelsiinin siemenet suoraan Neeron suuhun, ja tämä naksautteli niitä
+hampaillaan rikki, nauroi ja tarjosi rouvalle viiniä.
+
+Rouva nauroi myös, lapsellisesti -- ja sovitti suunsa hunajanmakeaan
+hymyyn, jolla kestitsi Adelsvärdiä.
+
+Osaatteko tekin syödä appelsiinin siemeniä? kysyi hän.
+
+Enpä ole yrittänyt -- vastasi toinen. Tuskin uskon, että teiltäkään
+oppisin sitä taitoa! --
+
+Kuuluttehan te olevan suuri taiteilija -- sanoo tuo Neero. Itse ei se
+kykene mihinkään!...
+
+Sepä nähdään! huusi Neero, tarttui hänen paljaisiin nilkkoihinsa ja
+suuteli niitä kumpaakin ahneesti yhdellä suun avauksella.
+
+Rouva potkaisi häntä lempeästi vasten pöhöttynyttä, punaista nenää --
+ja kohosi tyynyjen seasta puoleksi nurinpäin pehmein, notkein liikkein,
+joita ilmeisesti koki saada näyttämään itsetiedottomilta, luontevilta.
+Ja hänen värittömät silmänsä kääntyivät Adelsvärdiin päin.
+
+Tahdotteko maalata minut? kysyi rouva. Minä tahdon maalauttaa kuvani
+kuuluisalla taiteilijalla -- niin että se viedään joka näyttelyyn;
+minäkin tahdon kerran olla kuuluisa, minua niin kyllästyttää, kun
+ympärilläni aina häärii narrimaisia kuhnureita! --
+
+Jos sanot minua kuhnuriksi hänen kuultensa, isken häneltä kallon halki
+tällä viiniruukulla! mylvi Neero.
+
+Ei, pikku Mairle, et sinä sitä tee! Sillä sittenhän menettäisit yhden
+niistä, joilta voit rahaa lainata! Oletteko te rikas? -- lisäsi rouva
+ja hymyili huultensa merkillisen lakastunutta hymyä suoraan Adelsvärdin
+teräväpiirteisiin, päivettyneisiin kasvoihin.
+
+Minäkö rikas? nauroi Adelsvärd ja penkoi tuuheata, kiharaista
+tukkaansa. -- Kyllä, aikomuksista ja aatteista -- ja runoista! --
+
+Vai olette te runoilijakin! ihmetteli rouva Appelsina, tällä kertaa
+vilpittömän luonnollisesti, mikä kaunisti häntä ja toi näkyville kaikki
+hänen valkoiset hampaansa. -- Sitä minäkin kyllä ajattelin, kun näin
+teidän siinä istuessanne katselevan minua toisellaisin silmin kuin
+maalarien tapana on. Kuulkaapas, mitä sanon teille, ruvetaan ystäviksi!
+Sillä -- näettekö -- minäkin panen joskus paperille ajatuksiani, kun
+tunnen itseni onnettomaksi ja hyljätyksi ja mieleni tekee itkeä.
+Niin, te ette voi kuvitellakaan, kuinka synkkämielinen ja hyljätty minä
+olen ... ettekö auttaisi minua kirjottamaan sitä runoksi? pyysi hän.
+
+Oletpa sinä, Appelsina, tänä iltana suuremmoinen! Pyrit runoilijaksi!
+mölisi Neero ja kuohui viinistä ja mustasukkaisuudesta. -- Tuo mies
+osaa kyllä riivata sinut hupsuksi -- meidät kaikki hän riivaa -- ja
+tekee _työtä_, hän ja pitkä ruotsalainen -- ja ne ylenkatsovat meitä
+muita! Mutta pysyköön hän nahoissaan, niin ettei sinuun kajoa! Minä
+lyön hänet niin latuskaiseksi kuin pöytä, kuin tinavati! Hihhei!
+
+Nuoren rouvan täytyi häntä vaientaa. Mies painoi Neeron-päänsä hänen
+syliinsä, pitkin poskia virtasi kostonvimman ja viinin kirkkaita
+kyyneliä, ja paidan nipukka vääristyi kuin märkä lehti.
+
+Adelsvärd tunsi nämä taudintapaiset puuskat. Hän istui vain paikallaan.
+Suomalaisen veri oli ruvennut hänessä kiehumaan; häntä inhotti huono
+seura -- mutta hän ei hievahtanutkaan.
+
+Sitten hypähti rouva pystyyn ja sysäsi hillitöntä ihailijaa luotaan.
+Raju liike repäisi verhoavan harson hänen lanteittensa alapuolelle, ja
+siitä se valahti laattialle. Nyt hän oli ihan alasti. Leopoldus Mair
+tempasi harson kouraansa ja yritti sillä peittää häntä, samalla iskien
+raivoisia silmäyksiä Adelsvärdiin, joka sormillaan naputti
+viiniruukkua.
+
+Älä suotta vaivaa itseäsi! huusi rouva Neerolle ja viittasi
+Adelsvärdiin. -- Onko tuo herra maalari vai eikö hän ole? Ja enkö minä
+ole maalarin malli? Jätä nyt hassutuksesi tai muuten et ikinä pääse
+minun luokseni!
+
+Ei hänkään! murisi Neero -- eikä saanut silmiään käännetyksi
+alastomasta naisesta.
+
+Kauniit olivat hänen muotonsa. Hienot, pyöreät hartiat, solakat
+käsivarret ja jalat, pieni, palleroinen povi, moitteeton lantiolinja,
+vyötäisiä ei ollut kureliivi turmellut ... eikä mitään ulkonaista
+merkkiä, että hän oli ollut äitinä. Selkä runon ja piirroksen arvoinen!
+ajatteli Adelsvärd.
+
+Ja pitäen viiniruukkua kädessään hän astui hyvällä tuulella Neeron luo:
+
+Kuuleppas, maalataan hänet yhdessä -- kahteen mieheen! Ei suinkaan
+sinulla ole mitään sitä vastaan?
+
+Neero nauroi itserakkaasti ja selitti siihen tyytyvänsä. Rouva
+Appelsina laskeutui jälleen pitkäkseen patjakolle ja söi leivoksia.
+Neero loikoi laattialla leposijan juurella kuin taltutettu karhu. Vähin
+erin hän tyhjensi kaikki, mitä oli sinne tuodusta Coneglianosta vielä
+jäljellä. Lopulta se vei hänestä voiton. Hän kiskaisi haltuunsa erään
+maton, kääriytyi sen sisään, keikahti toiselle kyljelleen -- putkahti
+kerran vielä istualle ja muljautti veristynein silmin naisesta
+Adelsvärdiin. Tämä istui yhä piirtäen eikä liikahtanut tuoliltaan,
+Neero päästi syvän, rauhottuneen henkäyksen niinkuin palkeet, joista
+ilma loppuu -- ja veti kuorsaten unta.
+
+Hän ei herää ennenkuin myöhään päivällä! virkkoi rouva hetkisen
+kuluttua.
+
+Niinpä siis lähden yksin kotiin! sanoi Adelsvärd ja löi
+piirustuskirjansa kiinni -- kääntämättä häneen katsettaan.
+
+Kotiinko -- nyt? kysyi rouva ja lisäsi hiljaa, himmeällä äänellä: Onko
+siellä joku teitä odottamassa?
+
+Ei minua kukaan odota! vastasi Adelsvärd.
+
+Pankaapa vähän puita uuniin! pyysi rouva. Minulla on vielä tallella
+pullo viiniä: kerranhan sitä vain eletään!
+
+Tämän hän sanoi nauraen -- mutta samalla hyristeli viluissaan. Huh --
+auttakaa minua tuonne makuukamariini. Tuntuu, kuin päätäni huimaisi.
+Tuommoinen iso elukka voi todellakin pilata onnettoman naisen hermot.
+Ettekö tahtoisi istua luonani vähän aikaa, kunnes saan nukutuksi?...
+Hän oli luonut värittömät silmänsä Adelsvärdiin. Maidonsinisten
+Murano-lamppujen kynttilät olivat jo palaneet melkein loppuun.
+Viimeisten hiilten hehku leijaili uunissa varjomaisesti. Raukeat silmät
+olivat tummenneet, ja niissä oli jokin samea ilme, ikäänkuin ne
+vaanisivat. Se herätti Adelsvärdissä hiukan levottomuutta. Nyt on
+parasta lähteä! tuumi hän -- mutta jäi seisomaan uunin eteen
+luonnoskirja kädessä. Hän tuijotti hiiliin kuin Venetsian häipyvään
+auringonlaskuun, jonka jälkeen tulee pian pimeä. Hänestä tuntui, kuin
+näkisi hehkussa vaatekäärön, mytyn vaivaisia pieniä huiveja, joita
+hellitettiin hitaasti niinkuin sipulin kuoria. Ja sipuli oli pikkuisen
+tyttölapsen pää -- näivettyneet pikku kasvot, surulliset, liikkumatta
+katselevat silmät. Merkillistä: nyt hänen teki mieli luostarisaarelle,
+missä pieni lapsi jo aikoja nukkui tai kenties makasi kuumeessa yhä
+tuijottaen suurilla, liian kirkkailla silmillään.
+
+Vastenmielisyyden ja harmin tunne jäi tulematta -- ei enää tahtonut
+häntä valtaansa.
+
+Jokin muu valtasi hänet, hiipien pehmoisesti hänen viereensä -- ihan
+kiinni. Hän tiesi, kuka se oli. Kirja irrotettiin hellästi hänen
+kädestään. Hän tiesi, kuka sen otti. Hänen käsivartensa alitse kumartui
+ja kohosi olento, jolla oli litteät, kalvakat kasvot ja lakastunut suu
+-- oikeastaan epämiellyttävät kasvot -- ja suuteli hänen huuliaan. Hän
+tiesi salatuimpiinkin yksityiskohtiin asti, kuinka kaunismuotoinen oli
+se solakka ruumis, joka vei hänet kammioonsa.
+
+Vain silmänräpäykseksi muistui hänen mieleensä tohtori Felldner. Sitten
+hän ei ajatellut.
+
+Venetsian yö valtasi hänet.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Utuisessa aamuhämyssä hän taivalsi asuntoaan kohti. Yhtään gondoolia ei
+ollut saatavissa. Päällystakin kaulus käännettynä korvien yli pystyyn
+hän kumartui väkisinkin joka kerta, kun sattui sivuuttamaan kulman. Se
+oli tarpeetonta. Vastaan ei tullut ainoatakaan sielua. Mutta hän tiesi,
+että Felldner oli liikkeellä pitkin vuorokautta. Eikä häntä lainkaan
+haluttanut nyt osua ystävänsä näkyviin. Uupumaton tohtorikaan ei
+häirinnyt aavemaisen kaupungin unta tai kuolemaa. Koskaan ei Venetsia
+ollut Adelsvärdistä tuntunut niin ruumiittomalta kuin nyt. Hänen
+astuntansa jytisi koleasti pienten kaarisiltain poikki ja kapeiden,
+autioiden solien halki. Jokainen pieni, matala, likainen ovi oli
+kiinni, kaikki akkunat teljettyinä. Pimeätä ja ahdasta kaikkialla,
+vieraalle tylynä joka talo, tuska väijymässä sisällä. Keskiajan kammo
+ihmisiä ja varjoja vastaan!
+
+Varjojen kaupunki! ajatteli hän. Täällä nukkuu tai kuolee kaikki, mikä
+on ennen elänyt -- yhdentekevä, elikö se suurena ja väkevänä vai
+köyhyydessä ja lokaan vaipuneena. Kolme neljännestä kaupunkia on
+köyhyyttä, loput rapakkoa. Palatsit nousevat ylpeästi pystyyn rapakosta
+-- mutta niitä sopii katsella vain yöllä, soihtujen loisteessa tai
+kuutamolla. Aamulla näyttelee purevan harmaa valo niitä nurjalta
+puolelta -- suurellisen herran vanhoja, kuluneita vaatteita!
+
+Pitkin matkaa hän lohdutteli mieltään yöllisestä hulluudesta
+tarkastelemalla vaatevaraston pienimpiäkin vikoja. Hän tunsi tavallaan
+itsekidutuksen nautintoa nuuskiessaan Venetsian erikoista hajua.
+Kirpeätä löyhkää kanavista, jonne luode päivän koittaessa laskee
+näljänsä -- ja kuvottavia hiesteitä kuorensa menettäneistä seinistä,
+joiden takana ihmiset nukkuivat painajaistensa vaivaamina.
+
+Mitä vielä! hymähti hän itsekseen -- minä sanon niinkuin rouva
+Appelsina: sitähän eletään vain kerran! Minä olen vielä nuori, voin
+unohtaa -- muistella koko juttua kuin unennäköä. Siinä oli sentään koko
+joukko pirteyttä -- jaa-a, tekopyhää olisi sitä kieltää!
+
+Ja hän ajatteli rouva Appelsinaa -- tämän joustavaa solakkuutta ...
+naista, joka ei hänen mielestään ollut vaarallinen!
+
+Hän puri huultaan. Huuli oli kuiva ja polttava. Hän ravisti itsestään
+ilkeän olon hartioitaan kohauttaen: Pyh! Hän on minulle taidetta.
+Jollei taiteessa ole mitään vaaraa, niin ei yleensä olekaan taidetta!
+Nyt minut on valmistettu -- niin että osaan maalata Venetsian yön.
+Menen suoraa päätä kotiin ja ripustan eteeni uuden kankaan.
+
+Nukkua voi kyllä aina -- myöhemmin. Hän lupasi tulla luokseni kohta
+suuruksen jälkeen. Piirrän kartongille pastellilla. Illalla käyn hänen
+kotonaan. Neero ajetaan tiehensä. Hän rupeaa riitelemään Neeron kanssa,
+kun se on herännyt eikä vielä ehtinyt uudestaan juopua. Hän väittää,
+että Neero on alkanut mielistellä hänen kamarityttöään -- ja
+"lahjottaa" sille piikansa!
+
+Kaiken kaikkiaan -- lisäsi hän pysähtyen sytyttämään katkenneen
+Virginia-sikarin -- hyödyllinen yö, hauska yö -- herra Adelsvärd!...
+
+Hänen korviaan vihlaisi kiljahdus, korkealta yläkerrasta, missä erään
+akkunan salpa oli avoinna -- naisen tuskanhuuto, joka kaikui
+etukumaraan pullistuneiden muurien välissä.
+
+Hän vavahti ja silmäsi ylöspäin. Oliko siellä joku naisparka
+synnytysvaivoissa?
+
+Sitten kuului sieltä raaka miesääni, kumea isku -- ja taas kiljahdus --
+kokonainen jakso parkumista.
+
+Tuopa on liian hurjaa! ärjäisi Adelsvärd ja alkoi jyskyttää talon
+lukittua ovea. Turhaan.
+
+Vastapäisessä talossa vedettiin muuan kaihdin varovasti syrjään --
+vanhahko, yöpukuinen nainen pisti päänsä puoleksi näkyviin.
+
+Kuuletteko? huusi Adelsvärd. Mitä tuolla on tekeillä? keitä siellä
+asuu? eikö sinne pääse auttamaan?...
+
+Yökaapuinen olento vetäytyi takaisin selitettyään kylmäkiskoisesti,
+että muuan juoppo gondoolimies antoi siellä tapansa mukaan vaimolleen
+selkään, kun oli sattunut huono onni arpajaisissa!
+
+Uudestaan paukutti Adelsvärd ovea -- ja huusi: Minä haen tänne
+poliisin...
+
+Ikkunareiästä kurotti muuan mies esille naamansa -- parransänkisen,
+renttuilemisesta rumentuneen naaman -- ja sen jäljestä tuli paljas,
+karvainen käsivarsi pidellen kourassaan esinettä, jonka sisällys
+lennätettiin varhaista rauhanhäiritsijää kohti.
+
+Mehevä kirous surkutteli, ettei se osunut oikeaan paikkaan.
+
+Adelsvärd oli hypännyt syrjään. Salpa paiskattiin kiinni. Melu ja
+parkuminen jatkui -- katusola oli autio, välinpitämätön.
+
+Silloin suomalaista taiteilijaa väsytti, tuskastutti, inhotti -- hän
+oli kerrassaan tyytymätön itseensä. Hän riensi kortteeriinsa.
+
+Hänen emäntänsä oli juuri noussut makuulta ja avannut talon oven ja
+akkunat aamun loistolle ja päivän aherrukselle. Hän heristi pullealla
+sormella vuokralaiselleen ja hymyili. Palvelustyttö, pikku Adelina, loi
+epäilevästi utelevan silmäyksen Adelsvärdiin. Tämä heitti vaatteensa --
+ja itsensäkin vuoteelle. Mutta hän ei vaipunut asianhaarain mukaiseen
+uneen. Loikoi vain horroksissa ja näki puolivalveellista unta
+vaivaisista, kuluneista huiveista, joita käärittiin auki pienten
+kellankalvakkain lapsenkasvojen ympäriltä; ja hänen edessään loistivat
+naismallin runsaat sulot -- ja samalla näkyi t:ri Felldnerin epäilevä
+hymy tarkkojen rillien takaa. Lääkäri kohotti varottaen kaunista
+valkoista kättään. Ei, emäntähän siinä leikillään uhkasi pullealla
+sormella, ja pikku Adelina katseli udellen häneen päin -- udellen ja
+luoksensa kutsuen.
+
+Mitähän nuo kaikki hänestä tahtoivat? Ei suinkaan hän ollut _sitä_
+varten lähtenyt pohjolasta Venetsiaan. Hän tahtoi unohtaa ja tehdä
+työtä. Niin, tehdä työtä koko päivän. Mutta Venetsialla on semmoinen
+yö, joka houkuttelee. No niin, hitto vie -- se houkuttaa työhön. Hänen
+teki mieli lainata Giorgionen sulavat värit ja Tintoretton
+häikäilemätön sivellin. Vai lainata? Itse hän tahtoi keksiä värin
+hehkumisen ja siveltimen vetotavan. Hän tahtoi piirtää runon, näyn.
+Ensin runoilla näyn, sitten sen piirtää. Saisivat kotimaassa nähdä,
+että hän...
+
+Että hän osasi nukkua. Ja sitä hän tekikin -- myöhään aamupäivään asti.
+Silloin hänet herätettiin pää raskaana. Emäntä toi hänelle kortin, joka
+oli suljettu pieneen kuoreen. Se oli juuri tullut, ja tuoja odotti
+vastausta.
+
+Hän viittasi lihavaa, hymyilevää emäntäänsä poistumaan huoneesta ja
+repäisi kuoren auki. Sieltä tuoksahti ellottavan makeaa hajua juuri
+valveutuneisiin sieraimiin. Hän sieppasi kortin: Rouva Leontina Appel
+pahotteli, että aikaisempi tuttu oli vienyt hänet mukanaan -- vastoin
+hänen tahtoaan -- suurukselle Capello Neroon. Mutta saisiko hän
+odottaa mainiota suomalaista ystäväänsä iltapuolella teelle ja
+jääpunssille? Ole niin hyvä ja maksa kirjeen tuojan vaivat. Minun
+täytyi tyydyttää Neero viimeisillä rahoillani. Sinun oma, itsensä
+unohtava Appelsinasi! -- --
+
+Adelsvärd repi kortin ja kuoren hitaasti palasiksi.
+
+Jäätä? Samapa se. Mutta punssia?... Ja tuo "Sinun oma"! Niinkö pian saa
+sinutella? Entä mokoma aikaisempi tuttu -- ja tuo haju -- ja tyydytetty
+Neero -- joka piti ajettaman tiehensä -- itsensä unohtavan Appelsinan
+omasta alotteesta?...
+
+Oikein hauskassa seurassa _voi_ sietää toisten puolelta tilapäistä
+pilanimeä. Mutta ruveta sitä käyttämään omassa allekirjotuksessa! Ja --
+muutenkin -- kirjottaa tuommoinen kortti heti aamulla sen jälkeen, kun
+on väärin tuomitun ja vainotun kyyneliä vuodattaen tunnustanut
+pelastajansa ansainneen mitalin ritarillisesta käytöksestä!...
+
+Hän penkoi tuuheata, kiharaista tukkaansa, pisti emännän käteen rahaa
+kirjeen tuojalle -- hyppäsi pystyyn vuoteesta ja valeli koko ruumistaan
+kylmällä, raikkaalla vedellä.
+
+Ja kun sitä roiskui sinisenkirjavalle kivilaattialle ja hän tunsi
+olevansa täyttä totta hereillä, päästi hän hampaittensa välistä
+kotimaisen kirouksen ja vannoi...
+
+Ei, hän nauroi, vaikkei aivan vapaasti. Sillä täytyihän
+myöntää, että tuo "yksinäisyydessään synkkämielinen" nainen oli
+ruumiilliselta muodoltaan varsin sievä olento, jonka silmät olivat niin
+"käsittämättömät", jonka luontevuutta niin vähän ymmärrettiin -- jolla
+oli niin harvoja vilpittömiä ystäviä, mutta monta narrimaista kuhnuria
+ihailijoina.
+
+Adelsvärd hymyili virnistäen. Kuinka paljon hän olikaan puhunut tälle
+naiselle pötyä elämän hetkellisyydestä ja taiteen katoamattomuudesta
+yön nopeasti häipyvinä tunteina! Kuinkahan paljon pötyä muut puhuivat
+samalle naiselle! Ja kuinka paljon pötyä oikeastaan mahtuu taiteilijan
+naismalliin?
+
+Hän lähti kaupungille. Söi suurusta eräässä wieniläisessä oluttuvassa,
+missä hiusvoiteinen isäntä rääkkäsi ranskankieltä vierastensa kanssa ja
+haukkui tarjoilijatyttöä mehevällä Wurzelprater-murteella.
+
+Isäntä lähestyi Adelsvärdiä kumarrellen.
+
+Eikö parooni ollut tuttu professori Felldnerin kanssa? Sillä professori
+oli juuri äsken käynyt siellä kysymässä paroonia!...
+
+Nyt on piru merrassa! ajatteli Adelsvärd.
+
+Ja hän lopetti syöntinsä niin pian kuin suinkin ja riensi tavottamaan
+käsiinsä Rigoa.
+
+Tahtooko teidän ylhäisyytenne sinne saarelle maalaamaan? tiedusti Rigo
+alamaisesti.
+
+Adelsvärd mietti asiaa. Mutta luullen näkevänsä toisella puolen
+Traghettoa Felldnerin harmaan hatun hän hyppäsi gondooliin ja komensi:
+Lidon rannalle!
+
+Eikö siis luostarisaarelle -- ylhäisyytenne?...
+
+Cospetto! noitui Adelsvärd. Lidolle -- taikka ei ollenkaan!
+
+Hän makasi Lidon laakealla rannalla, missä Adrianmeri lipoi hietikkoa
+valkoisin, väsynein kielin. Ilma oli raskasta, tukahuttavaa. Aurinko
+sitruunankeltaisena punertavan udun takana. Olisi hyvin voinut luulla
+joutuneensa Hollannin rannikolle.
+
+Mutta nyt oltiinkin Lidon ijäti ylistetyllä rantaäyräällä.
+
+Siellä hän nukahti. Ja pitkän ajan päästä kylmästä väristen herättyään
+hän katsahti kelloonsa. Se muistutti mykästi yöllisestä hulluudesta.
+
+Adelsvärd ei ollut niitä nuoria miehiä, jotka joutuvat katumapäälle.
+Suomalaiset eivät kadu -- mutta voivat olla suutuksissaan kuin muutkin
+ihmiset.
+
+Sittenkään hän ei suuttunut. Hän ei ollut antanut kellekään
+naimattomuuden lupausta. Eikä enää tarvinnut minkään rakastetun naisen
+vuoksi olla varovainen tai uskollinen.
+
+Mutta hänen sieluunsa hiipi hämäränä aistimuksena elämän tyydyttämätön
+tarve saada tyydytystä.
+
+Kuinka hän olikin ennen rakastanut -- ajatteli hän. Ja kuinka vähän
+hänessä oli ollut itsetietoista himoa! Oli tavannut hyvin nuoren,
+kauniin tytön. Hyvin nuorina he olivat kumpikin haaveilleet. Haaveilu
+oli siihen aikaan vallassa pitkin koko pohjolaa. Ei tehty vallotuksia.
+Lennettiin oikopäätä ylevään -- rakastumista seurasi kihlaus ja
+avioliitto. Sitten oli ruvettu elämään -- pitämään kotia -- oikein
+voimalla ja väellä piti se, mikä oli ylevää, saada toteutetuksi satojen
+pikku vaatimusten muodossa. Jokainen oli olevinaan väkevä rakkautensa
+nojalla. Sitten tekivätkin nuo pikku vaatimukset tenää sille, mikä oli
+väkevää. Adelsvärd oli vanhaa aatelia, jonka velvollisuudentunto oli
+myös vanha. Mutta aateli ja velvollisuus -- kun aateli on varaton -- ei
+korvaa sitä hienoa, puhdasta tuoksua, jota rakkauselämä vaatii ja
+työelämä kuluttaa. Kävi, niinkuin nuorten käy. Siinä on jotakin, mikä
+sairastuu ja haurastuu. Ensimmäinen pikku särö paikataan -- mutta se on
+kuitenkin ollut. Seuraava uhkaa -- ja kerran huomaavat molemmat syvän
+viilloksen siinä rakkauden kaavussa, jonka pitäisi peittää kaikki.
+Voidaan kyllä jatkaa kuin tuhannet muutkin ajattelemattomat. Mutta jos
+ajattelee ja tuntee rehellisesti, on siinä välirikko. Ja sitten toinen
+meni kotia vanhempiensa luoksi...
+
+Ja nyt hän makasi Lidon rannalla ja katseli kelloansa, joka ei tiennyt
+ajasta mitään.
+
+Hän nousi seisaalle ja astuskeli rannemmaksi, sinne päin, missä on
+suuria kivitokeita -- Murazzi di San Pietro. Hän lähestyi pientä
+kalastajapesää, rähjäistä, rappeutunutta kyläpahaista, jossa kirkko oli
+kukistumaisillaan ja surumielisessä tornissa roikkui laiha kello.
+
+Sen rämisevä ääni kuului hokevan:
+
+Ap-pel-si-na, Ap-pel-si-na!
+
+Hän kävi yhtä surumieliseksi kuin torni.
+
+Kuinka autiota voikin olla Lidon ijäti ylistetyllä rannalla!
+
+Pitkin Adriaa alkoi tuulen voima kiihtyä. Se viilsi syvän raon aurinkoa
+ympäröivään paksuun, puuromaiseen utuun. Merellä seestyi taivas
+kultaisen heleäksi -- ja pitkät, verkkaiset mainingit ajoivat loiskeita
+karkeiden, nelitahkoisten toekivien väliin. Huokaus toisensa jälkeen.
+
+Hän ei enää sietänyt, vaan kääntyi poispäin, meni takaisin sinne, missä
+oli Lidon ylpeys, näivetystautisten kylpylaitos -- kuorittuja
+plataaneja, tyhjä raitiovaunu, joka odotti vieraita, tyhjiä hotelleja,
+jotka samoin odottivat. Keväinen lämpö saattaa kylläkin olla
+houkutteleva, mutta kukaan ei viitsi kylpeä, ennenkuin kesän helle
+tekee kaikki muut puuhat mahdottomiksi.
+
+Hän joutuu senpuoliselle laivasillalle, joka on vastapäätä Venetsiaa.
+
+Rigo istui gondoolissa ja läiskytteli puoleksi tyhjentämäänsä ruukkua.
+Hän viipotti sormeaan ilmassa ja kysyi virnistäen:
+
+Joko sitä lähdetään saarelle, ylhäisyytenne?
+
+Adelsvärd loi katseensa saarta kohti, joka oli puolitiessä Lidon ja
+Venetsian välillä. Se houkutteli luokseen sypressiensä hiljaisella
+juhlallisuudella.
+
+Aurinko oli nyt saanut ahmituksi kalpeanpunaista voipuuroa niin paljon,
+että oli syöpynyt sen puhki -- ja ruokahalun tyydytys antoi sille
+voimaa. Se viilsi tukahuttavaa ilmapiiriä, mutta ei rotevan
+hollantilaisen tavalla. Se valoi kevyttä italialaista hymyään hivellen
+pitkin kirkasta sisämerta -- se hyväili pikku saaren juhlallisuutta.
+Adelsvärd veti henkeään iltapäivän rauhassa:
+
+Niin, Rigo, sinne juuri tahdonkin! Käyn siellä viimeisen kerran! --
+
+Rigo pyyhkäisi huuliltaan kärventyneen myhäilyn kämmenen takapuolella.
+Adelsvärd ei huomannut mitään.
+
+
+
+
+IV.
+
+
+Hän istui puutarhassa, yksinään, kivipöydän ääressä. Hänestä tuntui
+mahdottomalta, että hän oli siellä; vielä mahdottomammalta, että viime
+kerrasta oli kulunut tuskin vuorokauttakaan. Siitähän olisi voinut olla
+jo kuukausia.
+
+Oikeastaan hän ei ajatellut mitään. Tai ainoastaan sitä, että hänen
+pitäisi lähteä Venetsiasta.
+
+Viime yön pikkuinen, tavallinen romaani oli kaikissa tapauksissa ollut
+hänelle opiksi. Se muistutti ja joudutti. Hän oli semmoiseen liian hyvä
+-- kuten hänestä itsestään tuntui. Hän ei ollut käyttänyt aikaisempaa
+nuoruuttaan kehnosti. Ja hänen mielensä oli vielä kiinni tuskallisen
+makeassa välirikossa. Makeuden sekaan ei saisi laskea karvasta.
+Elostelija hän ei ollut eikä tahtonut siksi joutua. Ja tätä ajatellessa
+vihlaisi hänen lävitseen omituinen, kirpeä vilpittömyys. Oletetaanpas,
+että Appelsina ei olisi kirjottanut äitelänhajuista korttia, vaan
+tullut itse? Tai jos hän olisi kirjottanut vähemmän suorasukaisesti,
+imarrellut, nimittänyt lemmitykseen, pelastajakseen ja alle merkinnyt
+"Teidän uskollinen ja kiitollinen Leontinanne"?
+
+Hän rykäisi hieman käheästi, ja sai vaivoin niellyksi oman pillerinsä.
+
+Aurinko lepäsi hiukan yläpuolella vedenpintaa, joka oli käynyt
+kultaiseksi. Kohta tulisi hetki, jolloin vuoksi loistaisi
+punakeltaisena, punasinervänä, tulipunaisena -- ja lopulta kaikki
+vaihtuisi siniseksi. Meri, rakennukset, tornit, kaukaiset kukkulat
+vajoisivat pimeään, juhlatunnelmaiseen yöhön.
+
+Ja pikkuinen, yksinkertainen lyhty tuolla matkan päässä paalun nokassa
+levittäisi hempeätä hohdetta -- jumalanäidille vesillä.
+
+Tämä oli Venetsian yö -- myöskin.
+
+Hänen teki mieli jäädä -- niin, jäädä tänne -- saarelle -- vanhusten
+luo -- vuokrata itselleen asunto tässä luostarisopukassa -- ja tehdä
+vakavasti työtä, rauhassa, "pyhässä yksinkertaisuudessa".
+
+Likimmistä pensaista kuului kahinaa, mikä sai hänet kääntämään silmänsä
+sypressien kujalle päin.
+
+Tumman rungon takaa kurkistivat pienet, kalpeat kasvot, kehyksenä
+tumma, kevyt ripsihuivi, jollaisia Venetsian naiset heittävät päähänsä.
+
+Kasvot olivat lapsen, tyttölapsen, hyvin nuoren pikku tytön. Hienot
+lyhyet piirteet punertuivat auringon punassa, kun pää tuli paremmin
+näkyviin -- ja Adelsvärd näki, kuinka tyttölapsen vartalo irtautui
+rungosta ja seisoi ihan vapaana -- liikkumatta häntä katsellen,
+ikäänkuin olisi seissyt siinä jo kauvan. Tule lähemmäs! sanoi Adelsvärd
+ystävällisesti. Älä yhtään pelkää. Mikä sinun nimesi on?
+
+Minä olen Maria! kuului vastaus. Ääni oli hieman epäpuhdas, melkein
+rosoinen, mutta kuitenkin vieno; siinä oli jokin sellainen
+syrjäsorahdus kuin vilustuneella tai heikkorintaisella.
+
+Kun Adelsvärd ojensi hänelle kätensä, tarjosi hänkin omansa -- yhä
+katsellen suoraan eteenpäin kirkkain, tyynin, tummansinisin silmin.
+Hänen kasvoissaan ei liikkunut ainoakaan ilme, mutta silmät vaihtelivat
+kimallustaan, menivät puoleksi umpeen, aukenivat jälleen ja imivät
+auringon katoavaa hehkua sisäänsä.
+
+Minä olen Maria! toisti hän, ikäänkuin Adelsvärd olisi uudestaan
+kysynyt. Ja hän tuli ihan likelle ja jäi seisomaan pöydän viereen.
+Mutta huomattuaan, ettei siellä ollut auringonpaistetta, siirtyi hän
+hiukan edemmäs.
+
+Sinä kyllä tarvitset aurinkoa -- virkkoi Adelsvärd hymyillen. Lienet
+kai tämän talon tyttärentytär, pikku Maria, joka on ollut sairaana?
+
+Niin, en minä vieläkään ole aivan terve. Mutta pian minä paranen. Minä
+olen eilisestä asti voimistunut. Minä käytän aurinkoa koko päivän --
+annan sen paistaa itseeni -- mutta yöllä minä nukun!
+
+Tämän hän sanoi heikko väkinäinen hymy huulillaan, katsoi suoraan
+aurinkoon, vilkutti silmiään -- ja peitti katseen kädellään: nyt minä
+näen pelkkiä pieniä punaisia matoja -- mutta ne häviävät taas pian. Ne
+eivät voi siinä kauvan pysyä yhdellä kertaa.
+
+Kuinka kauvan sinä olet yhteen toviin täällä puutarhassa? tiedusti
+Adelsvärd ja tunsi häntä silmäillessään sitä mielihyvää, jota herättää
+lapsen katseleminen, ellei tarkastele sitä liian kiinteästi.
+
+Mutta sitten hän joutui katsomaan pikku olentoa tutkivasti silmiin;
+sillä se oli astunut ihan hänen luokseen ja laskenut kätensä hänen
+käsivarrelleen -- vastaamatta hänen kysymykseensä.
+
+Tuletko sinä tänne joka päivä? kysyi pikku tyttö häneltä kursailematta.
+
+Melkeinpä rupean uskomaan, että käyn täällä joka päivä! sanoi Adelsvärd
+ja tarttui hänen käteensä.
+
+Maria! kutsui puutarhuri, joka lähestyi heitä.
+
+Nähdessään eilisen vieraan ukko kumarsi ja selitti anteeksi pyytäen:
+
+En osannut odottaa, että herra tulisi tänään luoksemme!...
+
+En minäkään! vastasi Adelsvärd. Tuokaapa tänne ruukullinen viiniä! --
+
+Pikku Maria, nyt sinun pitää mennä jo sisään -- aurinko on alhaalla --
+varotti ukko.
+
+Anna minun tuoda viiniä! pyysi Maria.
+
+Hän lähti juoksemaan, mutta kompastui kiemuraisen käytävän ruohoon ja
+kaatui.
+
+Adelsvärd kiirehti paikalle ja nosti pikku olennon pystyyn.
+
+Silloin hän tunsi -- ihmeen aran aistimuksen herätessä siellä
+sisimmässä syvyydessä, missä ajatukset lämpöisinä tukkuina kietoutuvat
+tiukasti sydämen ympärille -- ettei tämä pikku tyttö ollutkaan lapsi.
+
+Puutarhuri vei hänet mukanaan kotiin. Tuokioksi Maria vielä seisahtui,
+kääntyi Adelsvärdiin päin, taittoi pensaasta puoleksi puhjenneen
+kukallisen oksan, huiskutti sitä ja heitti sen sitten maahan.
+
+Adelsvärd seurasi katseilla hänen liikkeitään, meni ottamaan oksan
+maasta, haisteli sen vahvaa tuoksua ja kätki sen taskuunsa.
+
+Hän viipyi jonkun aikaa puutarhassa, kunnes tuli hämärä ja ilma
+viileni. Hänen ympärillään oli täydellinen rauha. Iltamessun kellot
+kaikuivat varovaisen vienosti etäältä. Hän ei ajatellut; tunsi vain
+iloa täällä olostaan.
+
+Tähdet alkoivat kiilua, kun hän lähti rannalle Rigon luo, joka oli
+gondoolissaan. Rigo näkyi toisen käskemättä päättäneen pysyä vaiti; hän
+jurotti; kenties ei ollut saanut kyllikseen viiniä. Adelsvärd katseli
+häntä myhäillen ja antoi hänelle juomarahaa. Rigo souti toisella
+kädellään ja laski rahoja toisella. Mutta pysyi vain yhä jurona -- kun
+taas Adelsvärd oli pikkuhiljaa iloisella päällä. Rigo suli vasta
+sitten, kun juomarahaa tuli toinen verta lisää. Köyhyys minut perii,
+kun käytän venettäsi näin usein! sanoi Adelsvärd puheen aluksi.
+
+Kyllä kai, kun herra on rikas! Näkeehän sen päältännekin! vastasi
+gondoolimies huokaisten.
+
+Mikä kumma sinua tänä iltana vaivaa? kysyi Adelsvärd suopeasti.
+
+Ei mikään, ei kerrassaan mikään, herra -- mutta sietäisi minunkin saada
+vaimo ja lapsia. Herralla on kai vaimo siellä, mistä olette kotoisin?
+-- Ja hän loi Adelsvärdiin sellaisen silmäyksen, joka oli tunteellisen
+ja nenäkkään vaiheilla.
+
+Adelsvärd ei ollut siitä millään -- käänsi päätään tummien sypressien
+saarta kohti. Runkojen välistä vilkkui jotakin valoa; ja näytti siltä,
+kuin se tervehtisi ja viittoisi. Tähdetkin näyttivät kaikkialta
+ylhäältä viittovan. Adelsvärd tajusi sydämensä heltyvän ja lämpenevän,
+ilman varsinaista aihetta -- kuten hän itsekseen arveli.
+
+Ja sitten hän tunsi kuin uudestaan nostavansa pikku tyttöä maasta -- ja
+hänen olemuksensa lävitse kulki hiljaisena väreenä tarve saada suojella
+ja omistuksen kaipuu.
+
+Hän kuunteli airon lotinaa ja veneen suhahduksia viilettäessään tyynen
+veden halki. Ne tuntuivat hänestä kuiskauksilta hänen omien ajatustensa
+seasta: Maria ei ole enää lapsi eikä vielä nainenkaan; kukaties hän on
+vain näky, haave, jolle itse häipyvä saarikin on antanut ruumiillisen
+muodon pikkuisessa kukallisessa oksassa -- mikä nyt lepää sydäntäni
+vasten!
+
+Hän huomasi puolipimeässä, että Rigo lepuutti airoa ja valmistui
+juttelemaan.
+
+Silloin Adelsvärd sanoi maltillisen hartaasti:
+
+Kuuleppas, Rigo, minulla on sinulle ystävällinen neuvo -- jos haluat,
+että edelleenkin pidän sinut ja veneesi, älä puhu minulle, vaan souda
+minut suoraa päätä kortteeriini!
+
+Sinne päästyään Adelsvärd käski emäntänsä tuoda illallista -- ja vaati
+häneltä samaa itsensäkieltämystä kuin Rigolta.
+
+Hän söi hyvällä ruokahalulla panematta ollenkaan merkille, mitä oli
+tuotu; meni makuulle ja nukkui kelpo lailla näkemättä unia.
+
+Ainakaan hän ei seuraavana aamuna muistanut mitään unta nähneensä. Hän
+heräsi kepeänä ja iloisena, jokseenkin tyytyväisenä itseensä. Hän oli
+tehnyt päätöksen; maksoi emännälle, mitä tällä oli saamista, ilmotti
+aikovansa matkustaa pois ja laittoi tavaransa kuntoon.
+
+Emäntä surkutteli kovasti, että hänen näin äkkiä piti menettää
+vuokralaisensa -- ja mitä pitäisi hänen vastata herran ystäville, kun
+ne tulisivat häntä kysymään? Mitä oli sanottava sille solakalle,
+vaaleaveriselle, hienolle naiselle, joka oli täällä eilen käynyt
+turhaan kaksi kertaa?
+
+Onko minua hakenut joku nainen? kysyi Adelsvärd huolettomasti.
+
+Una bella bionda -- hyvin kauniisti puettu -- oikein kauniisti,
+herra! --
+
+Teidän ei tarvitse sanoa kellekään mitään. Minä lähden -- sillä
+hyvä! --
+
+Pikku Adelina oli myöskin pahoillaan -- esiliinan nipukka silmillä --
+sanatonna.
+
+Adelsvärdin kävi sääliksi. Adelina oli hyvä tyttönen -- hyvin nuori;
+hiukset ja posket puuteroidut, lotisevat pikku tohvelit, leväperäinen,
+silmät maahan luotuina paitsi iltasin, jolloin ne kimalsivat kuin
+tähtipari, kun hän (Adelsvärd) tuli kotiin ja Adelina sytytti hänelle
+kynttilän.
+
+Hän oli monta kertaa piirtänyt Adelinan pään. Nyt hän lahjotti tytölle
+sen, joka oli sievin ja näköisyyden puolesta huonoin -- ynnä uuden
+ripsihuivin. Tyttö puhkesi itkemään.
+
+Adelsvärd jätti kapineensa toistaiseksi sinne. Tahtoi ensin käydä
+saarella tiedustamassa, saisiko siellä asua.
+
+Hän piti hyvin varansa, ettei tällä kertaa ottanut Rigoa soutajakseen.
+Vuokrasi vanhan purren, joka oli tervaamalla, maalaamalla ja
+paikkaamalla vielä saatu kutakuinkin tiiviiksi. Sitä kuljetti
+kumarainen raataja, jonka naama oli keltamullan värinen, täynnä
+halkeamia ja uurteita, niin vailla kaikkea ilmettä kuin tuhraten
+pyyhitty ajatusviiva.
+
+Tuosta miehestä olen varma! ajatteli Adelsvärd.
+
+Kun he olivat joutuneet niiden rappusten kohdalle, jotka veivät
+kaupungin puistoon, viittasi hän pursimiestään hetkeksi keskeyttämään
+soutamisen.
+
+Hän tahtoi näet tarkastella, oliko kukaan häntä seurannut. Emäntä oli
+saatettuaan häntä rantaan purren luo katsellut hänen jälkeensä niin
+tiedonhaluisesti; ja voisihan sattua, että Neero -- tai rouva Appel...?
+
+Tätä henkilöä ajatellessa tuntui hänen sieraimiinsa tuoksahtavan
+äitelää lemua.
+
+Hän silmäili pitkin kevyesti väreilevää vedenkalvoa. Siellä oli
+Chiozzon kalastajain veneitä -- monivärisiä latinaispurjeita,
+keltaisia, ruskeita, punaisia, joissa oli merenneidon näköisiä
+madonnankuvia -- ja kokonaisia sommitteluita, oranssipuita, sinisiä
+hirviä haarasarvet päässä, aurinko, kuu, yksitoista tähteä ... mutta
+ainoastaan yksi, uneliaasti vaappuva gondooli, jossa istui
+matkapukuisia naisia hypistelemässä punakantista Bädekeriä.
+
+Kukaan ei ollut ajanut häntä takaa; ja häneltä pääsi helpotuksen
+huokaus.
+
+Ihmeellinen aamupäivä -- ja ihmeellinen nähtävä: tuo kaupunki, joka oli
+maalattu lukemattomia kertoja, kunnes se ei näyttänyt muulta kuin
+joutilasten matkailijain ihmeteltäväksi pannulta kuvalta.
+
+Tuossa se on -- ajatteli hän -- lekotellen auringon paisteessa,
+kaikessa kylläisessä kauneudessaan, välittämättä päivästä ja ajasta ja
+niistä silmistä, joiden nautittavana tämä näköala on:
+
+S. Giorgio maggiore, Maria della Salute, kurkistus suureen kanavaan --
+ja hotelleiksi muuttuneet palatsit, tori ja sen kaksi patsasta, doogin
+palatsi, joka näyttää leijailevalta linnalta, vankila, Riva degli
+Schiavoni ... joiden nimien pelkässä kaiussa värähtelee runoutta,
+jättäen maalattuna kuitenkin mieleen tyydytyksen kaipuuta.
+
+Naturalistilla, ulkoilman kuvaajalla, ei ole täällä mitään tekemistä.
+Minäkin olen siinä mitellyt voimiani -- ja heittänyt sikseen. Miten
+päästä käsiksi noihin hienokaisiin värisävyihin, kun ne sulavat yhteen
+semmoisen ilman kanssa, joka tekee rakennustaiteen ruumiittomaksi?
+Kunpa saisi maalatuksi edes tuon vedenkalvon, joka on milloin
+sinertävä, milloin hieman vihertävä, milloin taas sireeninvärinen tai
+harmaa -- vieläpä niin harmaa kuin atlaskangas!
+
+Yksi ainoa maalari, englantilainen Turner, on tästä umpinaisesta
+merenlahdesta, näistä kirkoista ja palatseista, näistä kirjavista
+kalaveneistä luonut mielikuvitelman, runon, värisoitelman.
+
+Hänet oli kaupunki lumonnut -- kunnes hän itse kahlehti sen
+taikavoimallaan ja antoi sille sielunsa.
+
+Kenties tämä sielu oli sairas? Niin me nykyään epäilemme. Kenties tekee
+tämä kaupunki sairaaksi ... mutta silloinhan on aika sitä karttaa.
+
+Minä en tahdo ruveta luomaan Venetsian yötä! Ja jos yrittäisin esittää
+tätä kaupunkia päivänvalossa, ei siitä tulisi mitään -- se minun täytyy
+jättää Turnerin toimeksi.
+
+Minä tahdon täältä pois luostarisaarelle -- minusta täytyy tulla niin
+tyyni ja terve kuin sekin. Siellä minua odottaa runo -- sanojenko vai
+värien asussa, yhdentekevä. Siellä on jotakin odotettavana. Minulle on
+viitannut muuan lapsi. Sieluni on minua kutsunut sinne!
+
+Hän pisti kätensä povitaskuun ja veti sieltä esille puoleksi puhjenneen
+kukallisen oksan. Pienet nuput riippuivat raukeina. Mutta se tuoksui
+vielä vahvemmin kuin eilen -- puhdasta ja vahvaa tuoksua. Hän painoi
+sitä huuliaan vasten ja antoi soutajalleen merkin.
+
+Köyryselkäinen ukko kumartui pitelemään airoa ja sanoi hillitysti,
+ilmeettömin katsein:
+
+Herralla on hyvät silmät! Teidän ei kannata luottaa Rigoon! --
+
+Tunnetko sinä hänet? kysyi Adelsvärd.
+
+Mutta ukko kohautti vain hartioitaan eikä edes katsahtanut häneen. Niin
+kuljettiin hitaasti eteenpäin vasten virtaa. Se tuli mereltä, mukanaan
+raikas tuulenpuuska. Adelsvärd otti sen vastaan tervehdyksenä, hyvänä
+enteenä. Hän veti henkeään syvään, nähdessään korkeita, rauhallisia
+sypressejä matalan, murattivihreän muurin takana.
+
+Kenties pikku tyttö odottelee puutarhan porttiluukulla? Sanoinhan minä
+eilen, että tästedes tulen joka päivä!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kaikki oli hiljaa ja elotonta, kun he astuivat saarelle.
+
+Vanha puutarhuri oli työssä ulkona. Adelsvärdin tervehtiessä hän
+kohotti punareunaiset huolestuneet silmänsä maasta.
+
+Jaha, herra kysyy, kuinka meidän pikku Maria jaksaa? Tänään hän on
+kuumeessa -- hyvin pahasti! Emme saaneet häntä eilen illalla
+vuoteeseen. Kun herra oli mennyt, juoksi Maria tänne puutarhaan ja
+piilotti itsensä. Muori huuteli ja minä huutelin. Ja meihin tuli
+semmoinen hirveä pelko, että hän oli luisunut veteen ja hukkunut.
+Sytytimme lyhdyn ja haimme joka puolelta. Viimein täytyi sekin jättää
+ja mennä sisään. Sillä ulkona oli niin kosteata ja kylmää -- emme
+mekään raukat sitä kestäneet. Muori istui itkemään ja rukoili: Maria
+kuolee meiltä, kun emme ole pitäneet hänestä oikeaa huolta! Sitten
+kuului äkkiä pöllönhuuto täältä puutarhasta. Mutta ei se ollut oikea
+pöllö. Minä juoksin ulos -- ja lapsi istui kun istuikin tuolla eräässä
+puussa, hyvin korkealla. Ja nauroi.
+
+Mutta kun saimme hänet sisään ja vuoteeseen, tärisi hänen koko
+ruumiinsa -- juuri näin! Ja sitten hän oli kuumeessa koko yön. Ja nyt
+hän makaa ihan liikkumatta. Kunpa vain ei kuolisi! -- --
+
+Adelsvärd pyysi saada katsoa pikku Mariaa.
+
+Vanhukset puhelivat keskenään hiljaa ja vilkuivat hieman epäluuloisesti
+vieraaseen.
+
+Minä ymmärrän malariaa jonkun verran -- sanoi Adelsvärd. Kerran olen
+itsekin sairastanut samaa tautia Ferrarassa -- minä tiedän, kuinka
+silloin pitää hoitaa!
+
+Onko herra tohtori? kysyi pikku muori.
+
+Pari vuotta opiskellut -- vastasi hän vältellen.
+
+No tulkaa, niin mennään yhdessä! sanoi eukko nähtävästi rauhottuneena.
+
+Ylös kivirappusia pieneen, matalaan huoneeseen ullakolle. Akkunan
+kaihdin laskettuna. Puuttuvan säleen kohdalta sirisi huoneeseen kapea
+juova päiväpaistetta. Adelsvärdiä vastaan tuoksahti ummehtunut ilma.
+Hän ei nähnyt mitään, vaan riensi akkunan ääreen ja sysäsi kaihtimen
+ylös. Sisään tulvasi aurinkoa, ilmaa ja kukkien henkäyksiä. Huone
+valkoiseksi kalkittu, pari olkipohjaista tuolia, pöytä ja sillä
+vesiruukku, pikkuinen vuode, ristiinnaulitun-kuva ja seinällä
+lintuhäkki. Se oli kuin nunnan kammio.
+
+Pieni eukko astui huokaillen vuoteen ääreen, kääri auki muutamia ohuita
+peitteitä ja tuttuja huiveja, yksitellen ... ja siinä olivat lapsen
+kuihtuneet kasvot ja kirkkaat, liian palavat silmät; pienet, lyhyet,
+valkoiset sormet levottomasti hypistelemässä huivin ripsuja ... muuten
+hän oli liikkumaton eikä näkynyt huomaavan mitään.
+
+Adelsvärd siirsi vuoteen likelle tuolin, istuutui ja katseli pikku
+olentoa silmiään kääntämättä.
+
+Vanha eukko kuiskasi -- hiukan maltitonna:
+
+Mitä tohtori luulee?
+
+Jättäkää minut vähäksi aikaa yksin hänen luokseen! Ei ole hyvä, että
+täällä puhutaan!...
+
+Hän otti käsille nenäliinansa, kastoi sitä vesiruukkuun ja pani sen
+pikku Marian otsalle, kumartuen vuoteen yli.
+
+He olivat kahden kesken.
+
+Heti kohotti pikku Maria päätään -- tavotti kädellään Adelsvärdin kättä
+-- pikkuinen nihkeä käsi vapisi hätäisenä -- ja hienopiirteisen
+suukkosen ympärillä näkyi omituinen, surumielisen iloinen hymy, kun hän
+virkkoi värisevin huulin:
+
+Tiesinhän minä sinun tulevan. Minä olen tässä maannut koko päivän ja
+varronnut. Eilen illalla minä kiipesin puuhun katselemaan, kuinka sinä
+menit pois. Siellä minä olisin istunut koko yön, että olisin saanut
+kohta aamulla nähdä veneen, kun sinä tulet. Mutta minun tuli niin vilu
+ja olin vähällä pudota maahan. Tottahan sinä nyt jäät tänne?...
+
+Kuumat, kirkkaat silmät tuijottivat levottoman tuskaisina Adelsvärdiin.
+Tämä silitti hänen kättään ja nyökkäsi. Silloin tyttö hymyili ja laski
+päänsä jälleen rauhallisesti lepoon -- ja hänen katseensa näytti siltä,
+kuin hänelle loistaisi kaukana jotakin ihanaa.
+
+Adelsvärd kumartui heltyneenä hänen puoleensa, tarttui kosteaan
+kätöseen ja painoi sitä kevyesti otsaansa ja sydäntään vasten.
+
+Tyttönen ei liikahtanut, ei katsonut häneen, puristi vain hänen kättään
+pikkuisilla lujilla, vapisevilla otteilla ... ja vähitellen painuivat
+silmät kiinni. Pikku Maria nukkui hengittäen syvään, tyynesti, niinkuin
+ainakin lapsi.
+
+Adelsvärd sai hiljakseen irti kätensä ja pujahti salavihkaa ovesta
+ulos, alakertaan vanhusten luo.
+
+Pikku Maria nukkuu! ilmotti hän. Toivoakseni hyvän aikaa. Nyt emme saa
+häntä häiritä! --
+
+He tarttuivat hänen käteensä eivätkä tienneet, mitä kaikkea hyvää piti
+sanoa ja tehdä tälle hyvälle tohtorille.
+
+Tuokaapa minulle leipää, munia ja viiniä! pyysi hän myhäillen. Ja jos
+teillä on jokin huone, missä voin asua, niin jään tänne luoksenne --
+kunnes pikku Maria on täysin voimissaan!
+
+Muori -- sanoi puutarhuri -- sopisihan panna kuntoon se huone, mikä on
+pikku Marian vieressä. Sillä tapaa hänellä olisi aina tohtori
+saapuvilla! nauroi hän.
+
+Santa Josefa! -- hätäili muori -- mitä ihmettä sinä puhut? Se huone on
+täynnä rotanreikiä -- ja liian pieni tohtorille!
+
+Antakaa se minulle sittenkin! pyysi Adelsvärd. Minä tuon tavarani sinne
+jo tänä iltana; minulla on paljon kuvia, jotka voi ripustaa seinille;
+pian minä laitan huoneessa kaikki kuntoon, niin että siinä viihtyy --
+ja minä tuon samalla lääkettä pikku Marialle. Kyllä me saamme hänet
+jälleen reippaaksi!
+
+Taas puristivat molemmat vanhukset hänen käsiään; he nauroivat ja
+itkivät yhtaikaa -- Adelsvärd oli kuin taivaasta lähetetty -- heillä
+oli nimenomaan tohtori kotonaan -- siihen ei heillä olisi luullut
+koskaan olevan varaa. He olivat jo näkevinään lapsen ilmielävänä
+hyppelevän puutarhassa. Sepä vasta oli riemua. Italialaiset ovat kuin
+lapsia.
+
+Adelsvärd joutui hämilleen. Hän tajusi hyvinkin, kuinka pitkälle hänen
+lääkeopilliset tietonsa ulottuivat -- mutta olihan hänellä Felldner
+hätävarana. Hän tutki, millaista vettä oli kaivossa; se oli kirkasta ja
+raitista -- munkit tietävät aina, mitä tekevät. Hän valmisti
+sitruunalimonaatia -- ja vei sitä hiljaa yläkertaan.
+
+Lapsi makasi sikeässä unessa. Adelsvärd pani viileän juoman pöydälle ja
+asettui avoimen ikkunan ääreen, mistä valui huoneeseen aurinkoa ja
+kukkastuoksua.
+
+Hän silmäili pikku vuoteeseen päin. Hänen lävitseen ryntäsi
+tulva ajatuksia. Vieras lapsi tuossa nukkumassa ... oman lapsuuden
+muistot ... ja tuo kukkastuoksu hiljaisesta puutarhasta ... ja kukat
+omassa lapsuudenkodissa ... pikku sisaren ystävä, se herttainen tyttö,
+joka oli ollut hänen leikkikumppaninsa ja jättänyt niin tuskallisen
+kaipuun kuollessaan kolmen-neljäntoista vuoden ikäisenä.
+
+Eikö se tyttö ollut pikku Marian näköinen?
+
+Hän lähestyi vuodetta äänettömin askelin. Pikku Maria silmät ummessa,
+kalpeana ja hiljaa; tasaisen ja sileän otsan ympärillä oli
+kosteanpehmeätä niinkuin ainakin lapsella -- kuvataulu ilman
+kirjotusta. Hienot kulmakarvat näyttivät oikein ankarilta rauhallisessa
+kaaressaan ... nyt niitä vedettiin kokoon, ja surunvoittoinen hymy
+leiriytyi väkinäisesti kalpeanpunaisen suukkosen ympärille, joka
+värisi... Pikku Maria oli valveilla, mutta piti silmiään kiinni,
+ilmeisesti siinä pelossa, että ne avatessaan näkisi hänen menevän pois.
+
+Taas teki tytön mieli tarttua hänen käteensä. Adelsvärd kumartui hänen
+lähelleen ja kuiskasi: Minun pitää käydä kaupungissa -- tuon sieltä
+lääkettä sinulle -- illalla pääsen tänne takaisin -- minä rupean
+asumaan tuossa viereisessä huoneessa!
+
+Rottien luona -- niinkö? kysyi tyttö heikosti hymyillen, silmät yhä
+kiinni: nehän syövät sinut.
+
+Eikä mitä -- minä olen niille liian iso. Minä tulen illalla! --
+
+Pikku Maria ravisti päätään, puristi hänen kättään ja käänsi kasvonsa
+seinään päin.
+
+Adelsvärd tunsi kyyneliä kertyvän silmiinsä. Minä olen käynyt liian
+herkäksi, tehnyt liian paljon työtä, elänyt liian rasittavasti, minun
+tarvitsee päästä rauhaan! mutisi hän -- ja kumartui taas ja silitteli
+pikku Marian pehmoisia hiuksia.
+
+Tyttö ei liikkunut. Adelsvärd sanoi vielä kerran: tänä iltana! ...
+mutta kuvitellen sitä mahdollisuutta, ettei tapaisikaan Felldneriä
+kotona, vaan joutuisi kauvan odottamaan -- tai että häntä viivyttäisi
+jokin muu niistä sadoista mahdollisuuksista, jotka ovat kaikkien
+määräysten tiellä -- hän lisäsi: taikka varhain huomisaamuna!
+
+Mutta heti hän katui sanojaan. Lapsi ei pysty tajuamaan ehdollisia
+lupauksia.
+
+Pikku Maria aukaisi silmänsä ja katseli häntä tyynesti hyvän aikaa.
+Lapsen silmäys tunkee syvälle.
+
+Jollet tule illalla, istun minä puussa niinkuin eilenkin sinua
+vartoomassa! sanoi hän.
+
+Sitä et saa tehdä! Kuuletko, pikku Maria -- lupaa nyt kauniisti! puhui
+Adelsvärd hätäisesti -- ja lisäsi, hiukan nauraen: Olenhan minä sinun
+tohtorisi! --
+
+Tyttö pudisti päätään: Et sinä ole mikään tohtori. Kyllä minä tiedän,
+millaisia tohtorit ovat. Niillä on rillit nenällä, hopeanuppinen keppi
+kädessä -- niin, ja sitten niillä on pikkuinen kirja, josta revitään
+aina lehti kerrallaan, ja siihen kirjotetaan jotakin -- ja sen pitää
+auttaa!
+
+Adelsvärdiä tämä hämmensi -- ja liikutti:
+
+Minullakin on kirja; tahdotko nähdä?
+
+Hän sieppasi povitaskusta muistikirjansa. Siinä oli runokokeita, joita
+oli pantu paperille, kiireessä, hienolla käsialalla.
+
+Pikku Maria työnsi sen luotaan ja ravisti päätään: En minä osaa lukea!
+
+Mutta _tuossa_ on italiaa! ja Adelsvärd näytti hänelle erästä kohtaa,
+joka oli lainattu Petrarcasta -- euganealaisilta vuorilta.
+
+Sama päänpudistus -- ynnä vakava katse, joka merkitsi: Miksi sinä sitä
+minulle näytät? Enhän minä osaa lukea enkä kirjottaa!
+
+Tämä liikutti Adelsvärdin mieltä vielä enemmän:
+
+Niinpä niin, pikku Maria! No lupaa siis vain se, ettet rupea istumaan
+puussa. Minä tulen niin pian kuin suinkin pääsen!
+
+Mene sinä vaan! sanoi tyttö lyhyesti ja jurosti.
+
+Hän oli nähnyt, että pikkuinen lakastunut kukkasoksa oli pudonnut
+kirjan lehtien välistä ja jäänyt laattialle. Adelsvärd ei sitä
+huomannut, vaan tallasi sitä jalallaan.
+
+Hän seisoi epäröiden, käsi ovenrivassa. Omituinen lapsi, josta on kovin
+vaikea saada tolkkua. Tai lieneekö hän nyt kuten muut tyttöset
+kehitysiässä? ... niinkuin sekin pieni suomalainen tyttö, joka oli
+ollut hänen leikkikumppaninaan ja kuollut juuri silloin, kun hänen piti
+ruveta elämään?... Pikku Mariassa oli enemmän hänen nuoruutensa
+morsiamen näköä ... samat kulmakarvat, sama hiusten pehmoinen laskos
+lapsenotsan ympärillä ... eikä hän enää koskaan saisi _sitä_ otsaa
+suudella -- vain sommitella siitä runoja -- niinkuin Petrarca
+kirjotteli sonetteja eräästä, jota ei ollut olemassakaan ... voi,
+kuinka elämä kytkee nivelet toisiinsa, kunnes kaikesta on tullut
+pelkkää runoa, haavetta, muistoja! Hän tempasi oven auki, mutta
+pysähtyi sitten portaiden askelmalle, kahden vaiheella -- aution
+luostarin hiljaisuus tuntui hänestä haudalta, jossa jyski hänen oma
+sydämensä.
+
+Ovi aukeni taas. Pikku Maria oli hypännyt vuoteestaan -- juosta
+sipsutti pikkuisin paljain jaloin auringon pilkkeessä -- ja ojensi
+hänelle kuihtuneen oksan:
+
+_Sen_ sinä unohdit -- ota se mukaasi -- minä en kärsi sitä huoneessani
+-- se on kuollut!...
+
+Adelsvärd otti sen, katsellen tyttöä kuin näkyä.
+
+Pikku Maria piti molempia käsiään silmiensä edessä. Adelsvärd sanoi
+vaivaloisesti: illalla! -- ja kiirehti suinpäin rappusia alas.
+
+Puutarhasta hän loi katseensa ylöspäin pikku Marian avointa akkunaa
+kohti. Siellä tyttö olikin. Pikku kasvot olivat kuolonkalpeat
+säteilevässä päiväpaisteessa. Silmät olivat tummat -- mutta ne
+loistivat hymyillen kauvas alhaalle ja eteenpäin. Adelsvärd painoi
+käsiään tahtomattaankin sydäntä vasten -- vakuuttaakseen.
+
+Tyttö viittasi lyhyellä, lujalla kätösellä, jonka sormet olivat
+koukistuneet kämmenen puoleen:
+
+Minä olin paha. Minä lupaan, etten kiipee puuhun. Mutta tohtori sinä
+_et_ ole. Tohtori tulee aina, kun pannaan hakemaan. Hyvästi! -- --
+
+
+
+
+V.
+
+
+Hän istui Felldnerin luona. Oli jo hämärä. Felldner oli vihdoinkin
+tullut kotiin sairaskäynneiltä, väsyneenä ja hajamielisenä -- mutta
+ystävälle oli hänellä kädenpuristus. Hän heittäytyi leposohvalle,
+pitkien hyllyjen juurelle, joilla oli runsas ja herkullinen valikoima
+kirja-aarteita, tavattoman ison kirjotuspöydän eteen, joka ihan nääntyi
+taakkansa alla, kun sillä oli niin paljon papereita, taide-esineitä,
+suurennuslaseja, väkiviina-lamppuja, koeputkia, pulloja ja rasioita --
+kokonainen museo, laboratoori ja apteekki.
+
+Venetsiassa täytyy kaikki pitää käsillä! sanoi hän -- tarjosi
+ystävälleen ja sytytti itselleen sikarin. No mitä sinulla on
+sydämelläsi? --
+
+Ole niin hyvä ja anna minulle vähän kiniiniä! pyysi Adelsvärd melkein
+maltittomasti.
+
+Onko sinussa kuumetta? Mene siis kotia ja koeta levätä. Teet kai liian
+kovasti työtä -- mikä tietysti muuten on kunniaksesi luettava.
+
+En minä sitä itselleni! selitti Adelsvärd kierrellen.
+
+Onko sinulla potilaita? -- nauroi Felldner ja silmäsi häntä terävästi
+rillien lävitse. Siis ruvennut töhertämään minun ammattini alalla?
+Naisihmistäkö sinä parantelet? --
+
+Kenties! vastasi Adelsvärd kuivasti.
+
+Oikein, poikaseni! Älä kiellä itseltäsi mitään -- "kerranhan sitä vain
+eletään", kuten muuan naishoidokkaani viisaasti arvelee. Kai sinäkin
+tunnet _hänet_. Venetsia on vain pieni pesä -- rotanpesä. Ja _minä_
+tiedän kaikki, mitä siinä tapahtuu. Ei sitä suotta olla naisten
+lääkärinä!...
+
+Hän antoi Adelsvärdille pulvereita ja pullon -- ja jatkoi puhettaan
+leikillisen epäilijän tapaan, mikä oli suuren sydämen verhona:
+
+Tuossa on kiniiniä -- tässä antipyriiniä -- ja tämä pullo sisältää
+bromikalia! Kaikkea, mitä minun verstaastani löytyy, saat vapaasti
+käyttää -- mutta en oikein mielelläni antaisi antifebriiniä enkä
+morfiinia. Se käy näet sydämen kimppuun -- ja silloin on parasta minun
+_itse_ olla saapuvilla! Mutta heitä tuo juhlallisuus naamastasi! Hitto
+vie -- mitä sinä oikein ajattelet? Huvittele niin kauvan kuin olet
+nuori ... aikanaan tulee kyllä luuvalo ja kaikki muu, mikä on vieläkin
+pahempaa! --
+
+Juuri kun Adelsvärd nousi lähteäkseen, astui huoneeseen Kronstadt. Tämä
+tervehti kumpaakin herraa haudanvakavasti, mutta semmoisella
+kädenpuristuksella, joka todisti hänen olevan iloissaan, että oli
+tavannut samalla kertaa heidät molemmat.
+
+Sinuapa ei näy enää koskaan -- onko sinulla jotakin suurta tekeillä?
+kysyi hän Adelsvärdiltä ja sai tämän, niin sydämellisen sirosti ja
+varmasti kuin ruotsalainen osaa, pakotetuksi jälleen istumaan.
+
+Minä -- minun pitää mennä -- minulla on vielä tänä iltana paljon
+puuhaa! esteli Adelsvärd hämillään -- ja otti uuden sikarin, jota
+hänelle tarjottiin.
+
+Näitä Upmann-sikareja sopii polttaa ainoastaan puoleksi -- huomautti
+Felldner. Sillä tapaa säästyy ainakin _siltä_ nikotiinilta! Mutta
+kylläpä te pohjoismaalaiset olette traagillisen näköisiä, kun tapaatte
+toisenne. Tuo Kronstadt -- jolla on niin komea basso -- ottaa aina
+semmoisen asennon, kuin laulaisi syvästä kellarista! Lempo soikoon!
+Kellari on kyllä syvä -- vaan meillä pitää olla valoa! Katsokaapa
+minua: tulen kotiin ihan nääntyneenä puoskaroimisesta -- harvoin näen
+ainoatakaan tervettä ja järkevää ihmistä. Me kulutamme voimamme loppuun
+-- niin tekin kulutatte -- mutta juuri siksihän minä teistä pidän. Se
+on meidän kohtalomme -- mikäli osaksemme on mitään säädetty. Nyt pidän
+teistä kiinni tämän illan. Tres faciunt collegium!
+
+Ja semmoisella äänellä, joka kaikui läpi koko talon -- aution, vain
+puolittain korjatun vanhan "palatsin" -- hän huusi:
+
+Luigi! missä sinä olet, senkin hutilus? Tuo valoa, viiniä, appelsiineja
+-- mutta pian!...
+
+Luigi, sievä nuorukainen, samalla palvelija ja gondoolimies, toi
+näkyville liehakoivat silmänsä ja nöyrimmän kumarruksensa.
+
+Felldner penkoi avainkimpustaan ja aukaisi seinään upotetun kaapin,
+joka oli palisanderpuuta, päällystetty mosaikilla. Suuri ylimmäinen
+tila oli täynnä kannuja, pikareita, vateja ja lautasia, lusikoita ja
+veitsiä -- kaikki hopeata. Felldner käytti melkoisen osan tulojaan
+vanhojen hopeakalujen keräämiseen. Niitä oli vielä Venetsiassa.
+
+Ei sitä ilkeä muunlaisesta astiasta syödä ja juoda kuin hopeisesta --
+väitti hän. Se erottaa meidät luontokappaleista -- ja venetsialaisista,
+jotka luovuttavat hallustaan kaikki perintönsä voidakseen kuljeskella
+Markus-torilla hienosti puettuina. Jos satun veitsellä viiltämään
+posliinia, rupee minulla vihlomaan hammasta -- se onkin muuten ainoa
+särky, jolle annan arvoa. Jos taas veitsi osuu hopeaan, herahtaa
+minulla vesi suuhun jo ennakolta -- niinkuin ei maailmassa olisikaan
+sitkeää lihaa. Ja kun kulautan kurkkuuni viiniä kullatusta pikarista,
+niin _tiedän_ sen olevan viiniä, vanhaa ja hyvää! Maljanne, nuoret
+ystävät! -- -- --
+
+Adelsvärd kiikutti tuoliaan maltittomasti. Felldner sanoi:
+Minä en päästä sinua, ennenkuin olet maistanut kaikkein vanhinta
+Chianti-viiniäni. Puoli tuntia pitäisi sinulta siihen liietä -- ellet
+tahdo niin paljoa uhrata ystävillesi!
+
+Adelsvärd katsoi kelloaan. Hän ei ollut vieläkään vetänyt sitä käymään
+-- ja hänen mieleensä muistui...
+
+No niin -- mutisi hän itsekseen -- ei minun sovi antaa huomata
+itsessäni mitään outoa. Minulla on oma salaisuuteni -- enkä paljasta
+sitä kellekään. Puolen tunnin päästä on vielä riittävästi aikaa soutaa
+saarelle. Odottaahan se vanha miekkonen minua veneessään!
+
+Kukin lohduttaa mieltään asianhaarain mukaan.
+
+He joivat vanhaa vahvaa viiniä. Luigi toimi tarjoilijana ja katosi
+saatuaan herraltaan käskevän viittauksen.
+
+Sinulla on koko kaunis nuorukainen palvelijana! sanoi Kronstadt
+myhäillen. Etkä sinä näy kursailevan, kun häntä komennat! --
+
+Felldner vastasi kuivasti:
+
+Palvelijoita ja gondoolimiehiä pitää Venetsiassa kohdella semmoisina,
+mitä ne ovat: koirina ja apinoina! Heiltä täytyy panna kaikki lukon
+taakse -- vieläpä oma ihmisrakkauskin. Niihin ei saa luottaa vähääkään.
+Selkäsauna on ainoa järkiperuste, mikä niihin tehoo. Alinomaa pitää
+heitä uhata ja toisinaan lyödä. Kostonhimoa heissä kyllä on, mutta he
+ovat pelkureita. Heidät on alentanut vuosisatojen orjuus ja
+tietämättömyys -- eivätkä he ymmärrä enää ponnistella irti liejustaan.
+Samalla he ovat hemmoteltuja ja vaateliaita. Aina on heitä käytetty
+lemmen välittäjinä -- he luulevat, että koko elämä on vain sen asian
+varassa, ja käyttävät hyväkseen hupakoita ja kevytmielisyyttä tässä
+"seikkailujen kaupungissa", joksi Venetsiaa niin kauniisti sanotaan.
+Gondoolimies ainakin tuntee vain seikkailun nurjan puolen! --
+
+Adelsvärdin teki mieli huomauttaa siihen jotakin, mutta pysyi vaiti.
+
+Felldner kehotti häntä silmää iskien: No -- puhu vaan, mitä aiot!...
+
+Adelsvärd pudisti päätään -- ja ajatteli vanhaa raatajaa ja puolta
+tuntia. Hän tunsi vahvan viinin jo ehtineen vaikuttaa ja imi sikarista
+pitkiä haikuja.
+
+Ota toinen! sanoi Felldner. Sinä poltat nopeasti! --
+
+Kronstadt kierteli pehmeitä viiksiään; joi pitkin, verkkaisin
+siemauksin; häneen ei se pystynyt.
+
+Syvällä äänellään hän sanoi: Luigillasi on semmoiset kasvot ja muodot
+kuin lemmenjumalalla jossakin allegoriassa. Minulla sattuu juuri
+olemaan sentapainen kirottu tehtävä -- josta kyllä saa palkaksi kauniit
+kolikot, mutta ei paljoakaan taiteellista iloa!
+
+Älä yhtään arkaile -- sanoi Felldner ivallisesti. Varsin luultavaa on,
+että hän sallii itseään käyttää mihin tahansa. Katsoppa hänen silmiään
+-- ne ovat ihan yhtä makeat kuin Amorilla barokki-ajalta. Otaksun näet,
+ettei mielesi tee renessanssin maun mukaista? Se tarttui asiaan
+lujemmin ja terveemmin! --
+
+Tuossahan meillä istuu renessanssi! nauroi Kronstadt ja osotti
+Adelsvärdiä. Nykyaikainen uusrenessanssi -- sisästä ulospäin. Joka
+haaralta hän haeskelee kaunista unta. Jonakin koreana päivänä hän
+ällistyttää meitä keijukaisella tai merenneidolla -- jota ei kukaan ole
+ikipäivinä nähnyt. Hän tuhlaa kaikki rahansa gondooleihin ja kuuleman
+mukaan aivan yksin! --
+
+Minä olen häntä varottanut! murisi Felldner. Täytyy ruveta
+pitämään huolta hänen kasvatuksestaan. Koko mies häipyy pelkäksi
+auringonlaskuksi, kuutamoksi -- ja aamunkoitoksi. Luulenpa muuten
+keksineeni siihen keinon!...
+
+Keinosi on jo täällä taskussani -- ja nyt tahdon lähteä! sanoi
+Adelsvärd posket punaisina.
+
+Felldner vei hänet syrjään ja sanoi maltillisesti, vakavasti: Sinä jäät
+täksi iltaa tänne. Minulla on jotakin puhuttavaa sinun kanssasi -- ja
+sitäpaitsi aion toimittaa pikkuisen yllätyksen. Kuka tietää, milloin
+olet tipotiessäsi? Saako sinua sitten enää käsiinsä? Mutta nyt pidän
+sinusta kiinni -- sinusta on saatava oikein miehinen mies. Muuten
+taiteesi sairastuu. Jos sinun on toimitettava lääkettä jollekulle, niin
+lähetä joku sitä viemään. Olethan sinä minun ystäväni ja minä sinun.
+Sinä lupaat nyt kunniasanalla, että tulet kohta takaisin. Hattusi otan
+pantiksi!
+
+Viinikö vai uteliaisuus, minkä viisas Felldner osasi herättää
+lupaamallaan "yllätyksellä", vai mikä satunnaisuus sai valtaansa
+Adelsvärdin herkän mielen?
+
+Häpesikö hän ehkä haaveiluaan -- pientä lapsipoloista laguunin
+saarella?
+
+Hänestä tuntui hassunkuriselta kiinnittää mieltään mokomaan asiaan. Se
+oli liikaa tunteellisuutta. Felldnerillä, naislääkärillä, kuului olevan
+hyvin paljon naistuttuja. Kenties odotti siellä pirteä seikkailu nuorta
+suomalaista maalaria -- silloin kun tämä istui syömässä hopealautaselta
+ja juomassa hopeapikarista?
+
+Hän lievitti pikkuista yltyvää tunnontuskaansa juuri sillä pelolla,
+että salaisuus muuten ehkä tulisi ilmi ... ja juoksi avopäin pitkin
+kanavan reunaa sille kohtaa, missä vene odotti, kuten hän olikin
+arvellut.
+
+Hän levitti kiireesti taskukirjansa auki. Taas tuo lakastunut pikku
+oksa! Oliko se määrätty aina häntä muistuttamaan?
+
+Hän aikoi reväistä lehden ja siihen kirjottaa pari sanaa -- mutta
+samassa muisti, sydämessään hiukan pistosta tuntien, ettei pikku
+saarelainen osannut lukea. Hänen sisässään kihisi sääli ja harmi
+sekaisin. Minä olen liian pehmeä pikku vaikutuksia vastaan! Tottahan
+tyttö vaipuu uneen ... ja jollei vaivu, mitä siitä? Olenpa minä aika
+hupsu! --
+
+Hän antoi pullon ja pulveritukun venemiehelle ja muistutti tarkasti,
+että hänen piti itse puhutella lasta -- ja selittää sille, kuinka
+lääkkeitä oli käytettävä ... pikku tytön pitäisi olla oikein kiltti ja
+tottelevainen ... huomisaamuna varhain tulisi hänen "tohtorinsa"
+saarelle! --
+
+Ja Adelsvärd kevensi omaatuntoaan painamalla tämän läksyn vielä
+toisenkin kerran vanhan raatajan mieleen -- ja antamalla hänelle
+runsaasti juomarahaa.
+
+Ukko nosti ääneti hattuhylkyään -- ja nyt Adelsvärd keksi, että tämä
+mies oli juuri se "toinen", gondoolisoutajan varjo, joka pari päivää
+takaperin oli hattuunsa korjannut vieraalta saamansa palkkion.
+
+Kah, sinähän olet sama mies, jonka näin silloin illalla! Nyt minä sinut
+tunnen. Enpä tiennyt, että sinullakin on vene! ... sanoi Adelsvärd.
+
+Hyvin mitätön vene, hyvä herra! Vuokrasin sen Teidän rahoillanne. Mutta
+-- suokaa anteeksi -- te tuhlaatte rahaa liian runsaasti. Älkää
+luottako Rigoon!...
+
+Viimeiset sanat hän kuiskasi -- ja katosi pimeyteen.
+
+Sieltä kaikui hänen äänensä: Minä vien herralta terveiset pikku
+Marialle!...
+
+Kaikki ihmiset näkyvät tuntevan toisensa tässä merkillisessä
+kaupungissa! mutisi Adelsvärd. Hän ajatteli Rigoa -- Felldnerin pitkää
+saarnaa gondoolimiehistä. Järkevintä kai olisi ottaa asia siltä
+kannalta, mitä se oikeastaan on!...
+
+Muutamat ohikulkijat katsoivat häneen, kun hän seisoi paljain päin
+tuijottamassa pitkin pimeää vettä -- mutisten kuin loihtija.
+
+Mulkoilkoot parhaansa mukaan! Suomalaista ei niin vähällä nolata!...
+
+Hän ajatteli saarta. Ei juossut, vaan astuskeli hitaasti takaisin
+Felldnerin vanhaan palatsiin. Siellä kuului Lucrezia Borgia ennen
+pitäneen kemuja.
+
+Mutta missähän vanhassa venetsialaisessa talossa ei ole juhlittu?
+
+Herrat istuivat viinin ääressä, sikari suussa. Huone oli niin syvä ja
+korkea, että savua tuskin huomasi. Viini oli myöskin sekä syvää että
+korkealle nousevaa -- ja sen vaikutukset alkoivat tuntua.
+
+Vieraiden lisäksi oli lähimmästä kasarmista tullut pari upseeria.
+Sieviä nuoria miehiä, herkkiä nauramaan ja sisällyksestä tyhjiä -- niin
+tyhjiä kuin kasarmi.
+
+Pikku Wrengle oli myös tullut. Siellä hän istui lystillinen naama
+kippurassa, vaaleat viikset väännettyinä sankarinnäköä tavottelevaan
+asentoon, kuten hänen mielensä teki -- ensin alaspäin ristisuun
+poikki ja sitten ylös tirkistäviä silmiä kohti. Aina hän ikävöi
+sotilasaikaansa, puhui ja lauloi siitä alinomaa ja väitti, että hänessä
+oli mennyt hukkaan tiukka upseeri. Ylähuulta rumentava lovi johtui
+hänen oman puheensa mukaan eräästä kaksintaistelusta, jossa oli
+käytetty sapeleita. Lopulta hän uskoi tätä juttua itsekin.
+
+Nyt hän kiisteli Felldnerin ja upseerien kanssa rakkaudesta.
+Kronstadt kuunteli haudanvakavana ja kyhäsi pieniä karamatteja
+appelsiininkuorista ja tulitikuista.
+
+Rakkaus on kirottua villitystä -- piipatti Wrengle hauraalla
+tenorillaan. Silloin kun ei ole sen vallassa, ikävöi sitä niinkuin
+villakoira. Kun on päässyt siitä eroon, niin häpee kuin villakoira. Ja
+kun ei ole villakoira, jolla ei ole rahoja, vaan ihminen, joka on ne
+menettänyt rakkauteen -- niin kiukustuu siitä ihan käppyrään niinkuin
+villakoira, kun on ollut niin tyhmä kuin aasi! --
+
+Vaikka upseerit vain puolittain ymmärsivät hänen württembergiläistä
+italiaansa, nauroivat he ja näyttelivät valkoisia hampaita mustien
+viiksien alta.
+
+Juuri niin! myönsi Felldner. -- Omne animal ... j.n.e. Mutta sillä ei
+lausuta rakkaudesta kerrassaan mitään. Mieleeni muistuu vanha
+estetiikan professori, joka meillä oli Tübingenissä. Hän oli
+hajamielinen ja kuuro -- kuten useimmat esteetikot. Kerran hän alotti
+luentonsa näin: Hyvät herrat, rakkauden tunteen aiheuttaa muuan
+"friktion" ... eikä käsittänyt kuulijain tavatonta hohotusta, vaan
+huusi vimmastuneena polkien kateederia: Se on "fiktion", se on kun
+onkin "fiktion", sanon minä! --
+
+Luonnollisesti -- jatkoi Felldner -- rakkaus on jotakin kuviteltua.
+Kaikki riippuu mielikuvituksesta. Rakkaudesta voimme sairastua, mutta
+se voi parantaakin. Onhan nero hermojen omituisuutta; samoin
+rakastuminen on tavallaan nerollisuutta -- ylen kiihtyneiden hermojen
+ilmenemistä. Pitäkäämme sitä sinä, mitä se on. Ylä- tai ulkopuolelle
+sitä, mikä on puhtaasti eläimellistä, emme pääse. Tosin on miehiä ja
+naisia -- parhaimpiakin -- joista tämä eläimellinen on hävettävää,
+vastenmielistä. Siinä kohden on siis Wrengle oikeassa. Hänen mieleensä
+tuli kai "friktion". Renessanssin suurmiehet -- ynnä heidän
+naisihanteensa -- kääntyivät siitä inhoten pois: miehet eivät tahtoneet
+alentaa ihannetta -- ja naiset mukaantuivat. Muuten Michelangelo ja
+Leonardo eivät näyttäneet mitään pelkäävänsä -- ei inhimillistä eikä
+eläintä. Tunsivat molemmat muodot kuin viisi sormeaan. He vain pitivät
+-- sellaisella voimalla, joka vaikuttaa enemmän valtavasti kuin
+vakuuttavasti -- kiinni siitä käsityksestä, että eläimen vaatimukset
+rakkaudessa ovat sekaantumista sielun pyrkimykseen, kun se tavottelee
+ylevää. Mutta _hekään_ eivät itsensäkieltämyksessä saavuttaneet ylevää.
+
+Kukaan ei sitä saavuta. He olivat voimaneroja, yli-ihmisiä, jotka eivät
+tahtoneet tai, niin sanoaksemme, eivät tohtineet käyttää koko
+voimaansa.
+
+Tahto tekee miehen. Mukaantuminen on naisellista. Mutta kumpikaan
+sukupuoli ei voi mennä omaa ainettaan pitemmälle. Ja tämä aine on maa,
+hedelmöittävä ja synnyttävä.
+
+No niin, me nykyajan ihmiset suomme, että synnytysten lukumäärä
+vähenee. Meitähän on jo ennestäänkin kylliksi. Eikä meidän niskoillamme
+ole Michelangelon dogmaattisia, perinnöllisiä suoritettavia kirkolle ja
+jumaluusopille. Ja meidän vapaauskoisuutemme on vapaampaa kuin
+Leonardon. Heillähän olikin hartioillaan koko pappismaailma. Sekä
+tieteemme että taiteemme saavat olla niin hyvät ja etsiä helmiä
+ylenkatsotusta tomusta, liasta. Usein olen ajatellut -- pitkitti
+Felldner ja hipaisi katseellaan Adelsvärdiä -- että kultasepän
+oppipojat näyttävät jokapäiväisessä elämässään meille tietä. Kun he
+pajatyöstä päästyään pesevät kätensä, ei likaantunutta vettä heitetä
+hukkaan. Se siivilöidään huolellisesti. Siitä kerätään kultaa.
+
+Ja vaikkapa saataisiin vain pikkuruinenkin osa unssia, niin se _on_
+kuitenkin jaloa metallia. Ajan mittaan voi siitä karttua kokonainen
+koriste!
+
+Niin, hyvät ystävät ... ja lääkärin miellyttävän, lujapiirteisen suun
+ympärillä leikitteli hymy, ikäänkuin _hän_ olisi mainio estetiikan
+dosentti ... kun tahtoo luoda taidetta, hyvää taidetta, täytyy
+rakkauskin ottaa mukaan koko laajuudessaan, niinkuin se on kiinni
+luonnonlaissa ja maassa: villakoirana, ihmisenä, yli-ihmisenä -- aina
+inhimillisenä!
+
+Ei saa harhailla pelkkien käsitteiden seassa -- se tekee sairaaksi,
+vaikka luulisikin sen antavan pirteyttä. Nainen on suuren taiteen
+keskus. Kaikki säteet viittaavat häneen päin. Renessanssi näyttää
+meille samaa. Varsinkin venetsialaiset. Silti en pidä Tiziania
+suurimpana -- kenties hän oli aikakautensa ihanteellisin käsityöläinen.
+Bellini puhuu enemmän sydämeemme. Mutta se nainen, joka meille tulee
+näkyviin Tizianin puetusta ja riisutusta allegoriasta, on mielestäni
+terveys itse ja persoonallisesti arvokkaampi kuin kaikki Monna Lisa't
+-- joista Leonardon miehinen ylpeys puhuu kylmemmin kuin muuten on
+rakkauden tapana.
+
+Kuka viitsisi tutkia, minkä nimisiä Tizianin naiset olivat? Ovatko he
+olleet kauniita, ylpeitä patriisirouvia, meheviä ruhtinaallisia
+jalkavaimoja vai ihan tavallisia malleja? Se taiteilija, joka ei kykene
+"tavallisesta" naismallista, jos se on _hänen_ silmissään kaunis,
+luomaan sellaista, millä on pysyvä arvo, ei myöskään osaa haaveillen
+tai runoillen saavuttaa taideteostaan -- sanokoon hän suuntaansa
+uusrenessanssiksi kuinka hartaasti tahansa. Terveen miehekkään himon
+taide -- puhuakseni lääkärinä -- on minun mielestäni todellista
+taidetta. Hyvät ystävät, eläkööt mallit!...
+
+Evviva, maestro! bravo! huusivat molemmat upseerit käsiään taputtaen.
+
+Rakkaus on nuori, solakka, mustasilmäinen, kuusitoistavuotias tyttö!
+nauroi toinen upseeri.
+
+Rakkaus on kaihomielinen, viidenkolmatta ikäinen valkoverinen nainen!
+riemuitsi toinen.
+
+Adelsvärd tyhjensi pikarinsa ja siirtyi akkunan syvennykseen --
+silmäillen kauvas pimeyteen.
+
+Wrengle lauloi vallatonta sotilaslaulua. Kronstadt yhtyi siihen
+bassollaan.
+
+Seura oli iloisella tuulella. Luigi toi pöydälle lisää viiniä.
+
+Felldner meni puhuttelemaan Adelsvärdiä:
+
+Sanani olivat tietysti tarkotetut _sinulle_, poikani Brutus! -- virkkoi
+hän maltillisesti. Gondooliretket vievät sinut hiiteen. Ne toimittavat
+sinulle malarian -- ellei näet sinuun tartu jotakin pahempaa. Varotan
+sinua uudestaan Venetsian naisista -- lukuun ottaen nuorimmatkin --
+nehän ovat kaikki epäluotettavia. Gondoolimiehiin et myöskään voi
+luottaa -- varsinkaan kun maksat niille semmoisia palkkioita, kuin
+teidän suomalaisten ja ruotsalaisten on tapana. Minä en urki puuhiasi.
+Mutta minä olen ystäväsi ja samalla lääkäri.
+
+Olethan sinä jo päässyt _erääseen_ hauskanlaiseen tuttavuuteen. Nauti
+helkkarissa hedelmät, jotka ovat sinulle kypsyneet! Kuuleppas nyt, mitä
+sinulle ilmotan, en suotta, vaan pitäen silmällä terveyttä: tänne tulee
+kolme rouvaa! Kaikki nämä ovat nykyisiä tai entisiä malleja. Heistä
+tunnet jo yhden: se on rouva Appel. Hän tekee sinusta kysymyksiä
+tavantakaa. Minä voin -- toistaiseksi -- mennä hänestä takuuseen hänen
+lääkärinään ja rippi-isänään. Hän on oivallinen malli, ja sinä olet
+saavuttanut hänen suosionsa -- toistaiseksi. Mitä muuta haluat? Hänellä
+on ne ruumiilliset muotosuhteet, se sulo, se väri, mistä voit luoda
+kaikki. Juuri sen vuoksi, että kasvot ovat mitättömät -- jokapäiväiset
+-- voit hieman parannella suuntaan tai toiseen, jos niin haluttaa.
+Luulen tuntevani sinut. Sinä _et_ rakastu häneen -- mikä on tietysti
+sitä parempi. Saat hänet omaksesi ja maalattavaksesi, kunnes ilmestyy
+joku muu. Ja jälkeenpäin voit luoda suuren allegorian tai mitä hittoa
+mielesi tekee -- matkan päästä ihannoituna!
+
+    "Lyö rumpua
+    äläkä pelkää,
+    suutele marketenttia --"
+
+Ne ovat Heinen sanoja -- ja minun. Pysy nyt terveenä ja reippaana tänä
+iltana, niin että minulla on sinusta kunniaa!
+
+T:ri Felldner sai kunniaa Adelsvärdistä ja koko tästä häthätää
+hommatusta pikku juhlasta.
+
+Se ei sentään jäänyt niinkään pikkuiseksi.
+
+Wrengle kävi noutamassa naiset gondooleista, kun eteisessä soi kello.
+Hän oli näet osallisena salajuonessa.
+
+Huoneeseen ilmestyi kolme naisvierasta. Ensimäisenä rouva Leontina --
+täydessä loistoasussaan, suuren maailman naisena. Jäljestä hänen kaksi
+ystäväänsä: pieni mustasilmäinen olento, tavattoman vilkas, Dalmatiasta
+kotoisin, ja rehevä, hieman teeskentelevä, valkoverinen wienitär.
+
+Upseerit kolauttivat kantapäänsä yhteen ja kumarsivat juhlallisen
+kohteliaasti -- silmät kuin tikun nenässä.
+
+Esittely: Rouva Leontina v. Appel, rouva Letizia Davrilo, rouva
+paroonitar Emilia Koralinski!
+
+Luigi valmisti keveän illallisen -- jääpunssia, leivoksia, voileipiä,
+hedelmiä, liköörejä, makeisia, paperosseja ja sikareja -- mitä kukin
+halusi. Rouva Koralinski otti heti vahvan havannan -- mitä rouva Appel
+paheksui, pysyen itse edelleen hienon maailman naisena -- ja tarjoten
+Adelsvärdille kolme sormea.
+
+Felldner kohteli kaikkia kolmea rouvaa niin huomaavaisesti kuin osasi.
+Puhelu kävi italiaksi, ranskaksi, saksaksi mieltä myöten tai sekaisin.
+
+Pikkuinen eloisa Letizia Dalmatiasta tarttui ensimäisenä punssiin ja
+pani ilon hyvään alkuun.
+
+Vähän ajan päästä hän oli istumassa Kronstadtin sylissä. Pitkä, vakava
+Ruotsin jättiläinen piti hänelle hauskaa seuraa. Ja Letizian mielestä
+hänen äänensä oli kerrassaan komea.
+
+Täyteläinen wienitär joutui upseerien väliin -- jotka syöttivät hänelle
+makeisia, samalla yhä uudestaan sytyttäen hänen sikariaan ja vannoen
+tekevänsä toinen toisestaan lopun hänen yksityisessä kammiossaan.
+
+Wrengle riiteli rouva Leontinan kanssa -- mutta nautti hänen seuraansa
+ja komeata vartaloaan. Rouva väitti, että ulkona oli hiestävää ja
+täällä sisällä liian kuuma olo.
+
+Älä yhtään häpeile! huomautti Wrengle -- viitaten hänen hameeseensa.
+Hän oli jo ryypännyt viiniä enemmän kuin sieti.
+
+Leontina haki silmillään Adelsvärdiä. Tämä istui keskustelemassa
+Felldnerin kanssa Leonardosta ja Botticellista.
+
+Siihen aikaan ei Botticelli vielä ollut joutunut seinille.
+
+Hetken kuluttua Adelsvärd tunsi pehmoisen, kevyen käden pöyhivän
+tukkaansa.
+
+Felldner kiskoi Wrenglen mukaansa sinne, missä Kronstadt-Letizia pari
+istui. He joivat punssia kaikki neljä.
+
+Miksei teitä enää saa tavata? kysyi rouva Leontina Adelsvärdiltä --
+terävästi, taivuttaen päätään taaksepäin.
+
+Kumpaa viiniä haluatte -- chiantia vai marsalaa? tokaisi Adelsvärd
+kursailematta.
+
+Minähän kysyn teiltä! sanoi rouva loukkaantuneena -- mutta vaihtoi heti
+katseensa lapsellisen hämilliseksi.
+
+Minun tekee mieleni juoda kanssanne sovinnon malja! virkkoi nyt
+Adelsvärd ja katsoi häntä suoraan silmiin.
+
+Tahdotteko todellakin?...
+
+He tyhjensivät kumpikin suuren, ihanasti siselöidyn pikarin ja
+puristivat toistensa kättä.
+
+Tulkaa! kuiskasi rouva Leontina. Minä tunnen Letizian ja Emilyn hyvin.
+He ovat piankin villissä. Mennään tuonne viereiseen huoneeseen!...
+
+He astuivat sinne. Suuressa puolipimeässä huoneessa paloi vain yksi
+kynttilä. Rouva näkyi tuntevan kaikki paikat ja talutti toista
+eteenpäin huonekalujen, valettujen taideteosten, jalustojen, aseiden ja
+muiden esineiden välitse.
+
+Tämähän on romukoppi! sanoi Adelsvärd leikillään -- posket punaisina.
+
+Hänen salakammionsa -- laski myös rouva pilaa. Täällä hän toisinaan
+ottaa vastaan varattomia naisia, kun meitä rouvia sattuu olemaan hänen
+varsinaisessa tutkimushuoneessaan.
+
+Adelsvärdiä ei oikein miellyttänyt tuo sävy -- "meitä rouvia" -- mutta
+hän sanoi vain: Ystävälläni Felldnerillä on suuri praktiikka!
+
+Teidän ystävällänne on suuri sydän -- ette aavista, kuinka hyvä hän on!
+sanoi rouva ja laskeutui raukeasti pitkäkseen leposohvalle, käden
+hivellessä otsaa.
+
+Kyllä minä sen olen huomannut! kuului Adelsvärdin vastaus. Te lienette
+myös hänen hoidettavanaan -- oletteko kipeä tänä iltana, rouva
+Appel?...
+
+Älkää millään ehdolla sanoko minua rouva Appeliksi! Minun täytyy saada
+puhua kanssanne -- kuuletteko, Adelsvärd. Minä olen ikävöinyt niin
+hirveästi...!
+
+Hän nousi puoleksi, laski kätensä Adelsvärdin kaulalle, suuteli
+kiihkeästi ja puhkesi itkuun: Miksi sinä olet niin kylmäkiskoinen --
+mitä pahaa minä olen sinulle tehnyt -- mikset tule minua katsomaan --
+lupasithan maalata kuvani -- minä tahdon sen sinulta, pulska ja kylmä
+mies -- kaukaa jään ja lumen seasta... Luuletko minua saksalaiseksi?
+Minähän olen venetsialainen! Isäni oli täällä kultaseppänä -- suuri
+taituri -- väärin arvosteltu ja juoppo -- minkäs sille ... äitini oli
+kotoisin Kroatiasta ... enkö _minä_ ole sinulle hyvä malli? Joko olet
+ehtinyt unohtaa? -- katsoppa tänne!...
+
+Hän raastoi yltään hienon naisen koko juhla-asun:
+
+Nyt sinä olet minun! kuiskasi hän -- ikäänkuin voitosta riemuiten --
+minä en päästä sinua -- mennään yhdessä minun kotiini -- saat asua
+minun luonani -- maalata minut ... oo, kultaseni -- kuinka ihana sinä
+olet -- vaikka oletkin niin kylmä!...
+
+Adelsvärd riuhtautui irti. Hänen sisässään riehui semmoinen tuska ja
+suuttumus, joka lopulta kääntyi hirtehisen pilaksi. Hän nauroi:
+
+Kylmyyttä et voi valittaa -- _sinä_ olet Venetsian yö -- sinä olet
+Titania -- ja minä olen se aasi, joka saa sinut maalata -- ellei
+Felldner vaadi minulta hyvitystä! Olihan kaksintaistelu syynä siihen,
+että hänen täytyi karata kotimaastaan tänne -- jos hän muuten on siinä
+asiassa puhunut totta! --
+
+Toinen keskeytti: Hän ei koskaan valehtele! Mutta sinä olet
+mustasukkainen. Ilman pienintäkään syytä. Sinä et tunne häntä. Hän
+tekee ihmisillä kokeita. Oikeastaan hän välittää heistä vähän -- ja
+kuitenkin niin paljon. Hän on _hyvä_, itsestään, eikä hänelle tarvitse
+osottaa suosiota. Ja sinusta hän pitää niin kovin paljon -- niinkuin me
+kaikki muutkin. Sille emme voi mitään! --
+
+Adelsvärd kuunteli, ja hänen ohimonsa jyskivät. Eikö _tämä_ nainen
+valehdellut? Noissa sanoissa ei kaiketi ollut nimeksikään totta. Ja
+kumminkin viehätti tällainen puhe.
+
+Hän odotti, että Leontina rupeisi järjestämään pukuaan kuntoon. Mutta
+tämä ei välittänyt mistään -- vain nauroi. Oli kerrassaan mainiolla
+tuulella. Poikkesi kerran ovelle kuuntelemaan:
+
+Siellä ne ovat jo ehtineet pitkälle! huusi Leontina ja taputti käsiään.
+Kyllä minä heidät tunnen. Ei tämä ole heille mikään yllätys!...
+Olemmehan me kaikki olleet mallina!
+
+Hän avasi oven reippaasti ja veti Adelsvärdin mukaansa
+vierashuoneeseen.
+
+Oikeassa hän olikin. Kummallakaan taholla ei ollut syytä hämmästyä.
+
+Pikku Letizia ja iso Emilia olivat saman verran puettuja kuin rouva
+Appelsina. Upseerit ja naiset pyörivät tanssissa huimaavaa vauhtia.
+Wrengle veteli falsetilla sotilaslauluja. Piaanoa soitti Kronstadt.
+Felldner, jonka huulilla oli epäilijän hymy, silmäili tätä kaikkea kuin
+pilvestä korkealta vuorelta.
+
+Nähdessään uuden parin tulevan riensi tohtori heitä vastaan ja sanoi:
+Tämä on vanhan Venetsian yö -- rediviva... Juokaamme meidän kaikkien
+onneksi! --
+
+Ja hän tyhjensi kaappinsa suurimman pikarin -- lahjottaen sen sitten
+Adelsvärdille.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Alkoi jo olla aamu. Kukaan ei näkynyt väsyvän -- taikka ei tahtonut
+väsymystään myöntää. Kerran Felldneriltä pääsi haukotus, mutta hän
+tukahutti sen kohta.
+
+Wrengle -- jonka lauluja ei kukaan viitsinyt kuunnella -- vyöryi rouva
+Appelin kimppuun, haukkui häntä petolliseksi Appelsinaksi. Adelsvärdin
+täytyi kiskoa loitommalle tämä pikku mies, joka sitten jäi istumaan
+sohvan nurkkaan ja muististaan lausumaan Heinen runoja, samalla
+puuskuen viinistä ja lemmenvaivoista.
+
+Kronstadt -- ruotsalainen, kelpo toveri -- laahasi hänet viimein
+mukanaan pois.
+
+Felldner haukotti uudestaan. Hänellä oli varhain aamupäivällä sairaiden
+vastaanotto.
+
+Mennään nyt jo kotia! huusi rouva Leontina molemmille ystävilleen.
+
+Kaikki kolme naista ottivat päällysvaatteet ylleen hengästyneinä, mutta
+erinomaisen hyvällä tuulella. Pian me tulemme uudestaan! vakuuttivat
+Letizia ja Emilia. Vihdoinkin saa Venetsiassa _elää_!...
+
+Felldnerin kasvoilla näkyi pieni ivallinen piirre. Hän toivotti hyvää
+yötä -- mutta ei viitannut heidän vastaiseen tuloonsa!
+
+Kolme gondoolia -- jotka Luigi oli hankkinut -- lähti Felldnerin
+asunnon kohdalta, kukin omalle taholleen.
+
+Adelsvärd seurasi Leontinaa. Tämä oli kovin uupunut ja nojasi
+saattajaansa rappusia alas mentäessä. Adelsvärd ei kiinnittänyt
+huomiota gondoolimieheen -- mainitsi vain osotteen.
+
+Sitten he istuivat umpinaisessa "rasiassa" kahden kesken. Leontina
+nukahti Adelsvärdin käsivartta vasten; ja toinen koetti olla
+ajattelematta.
+
+Gondooli laski rantaan, ja he astuivat yhdessä maihin.
+
+Kääntyessään maksamaan soutajalle huomasi Adelsvärd, että se oli Rigo.
+
+Toivotan teidän ylhäisyydellenne onnellista ja hauskaa yötä! sanoi Rigo
+ja koukisti ruumistaan tuttavallisen kunnioittavasti.
+
+Ivallinen sävy oli niin selvä, ettei siitä voinut erehtyä.
+
+Adelsvärd kalpeni; veri syöksähti päästä sydämeen ... mutta hän
+hillitsi itsensä, mutisten: Kyllä minä tuon miehen kerran nitistän!
+
+Mikä siellä on? kysyi Leontina eikä odottanut vastausta -- riippuen
+unisena Adelsvärdin käsivarressa, kun noustiin pimeitä portaita.
+
+Tahtooko herra, että jään odottamaan? huusi Rigo alhaalta ja vihelsi.
+
+Adelsvärd ei edes kääntynyt sinne päin, vaan vei Leontinan yläkertaan,
+Hän sytytti valoa vapisevalla kädellä. Leontina heittäytyi patjakolle
+-- kiskoi taas yltään naiskomeutensa -- valitellen kuin pilalle
+hemmoteltu lapsi -- kääriytyi sitten peittoon -- pyysi lasillisen vettä
+-- ja nukkui kesken kaiken.
+
+Hän makasi levottomasti. Pian luisui peitto hänen päältään. Adelsvärd
+istui katselemassa hänen ruumistaan nostettuaan palavan kynttilän
+pöydälle patjakon viereen.
+
+Nukkujan kasvot olivat kääntyneet poispäin. Alastomille jäsenille
+leiriytyi valoa ja varjoa. Adelsvärd oli niitä taiteilijoita, joissa
+naisruumiin muoto, piirteet ja väri herättävät omistamisen pakottavaa
+tarvetta, juurtunutta kunnioittavaa uteliaisuutta ja ihailun riemua
+keksiessään uutta siinä, missä luulisi kaiken jo olevan tuttua.
+
+Hänessä oli se tajunta, että juuri tällä tapaa hän oli tahtonut
+omakseen jokaista uutta mallia. Hetkeksikään ei hänen mieleensä
+johtunut, että tämä nainen oli ollut hänen omanaan -- ja varmaankin yhä
+ajaisi takaa sitä, jonka oli vallottanut. Oliko _hänet_ vallotettu --
+ja tuossako nyt nukkui vallottaja?...
+
+Hän tiesi, että jos hän koskaan saisi luoduksi pysyvän teoksen --
+maalarina ja runoilijana -- se voi olla vain nainen. Puettuna,
+riisuttuna: aina vain nainen.
+
+Tässä oli nainen riisuttuna. Hän ihaili noita suhteita, seurasi
+muotojen jokaista liikahdusta ja tunsi niin elävästi, kuinka siveltimen
+pitäisi kaavaillessaan liitää kevyesti epävarsinaisen päällitse, mutta
+muovailla taatusti se, mikä oli varsinaista -- esittääkseen
+vapaudessaan sen ainoan, mikä oli otettu kuvattavaksi: tämä on nukkuva
+nainen -- ja tuohon uneen minä valan Venetsian yön!
+
+Korkeasta, kapeasta akkunasta alkoi huoneeseen siristä päivän harmaata
+kajastusta. Se ryntäsi töykeästi keinotekoisen valon hempeänlämpöisiä
+sävyjä vastaan. Ja ruumiiseen tuli johonkin kohtaan kuoleman väriä, muu
+oli elämän -- nautinnon, ehkä ilon!
+
+Oliko tuo nainen todellakin ollut hänen omanaan? välittikö hän siitä?
+välittikö hän koko ihmisestä?
+
+Hän ravisti päätään, hymyillen samalla tapaa kuin t:ri Felldner.
+
+Sitten käänsi nukkuja hitaasti päätään, avasi silmänsä -- muutamaksi
+sekunniksi -- ja katseli Adelsvärdiä unen pöpperössä.
+
+Kasvojen ilmeessä oli jotakin vienoa, lapsellisen tyytyväistä, kun hän
+näki toisen istuvan siinä. Jotakin, mikä oli kajastusta puhtaan
+nuoruuden ajalta -- mikä oli todellisena jäänyt jäljelle -- hukkumatta
+pitkään jonoon teeskenneltyjä, töherrettyjä, tuhrattuja tunteita.
+
+Adelsvärd heltyi; hän tarttui Leontinan riippuvaan käteen ja kohotti
+sen huulilleen -- ikäänkuin anteeksi pyytäen hämärää epäluuloaan,
+selvää epäluottamustaan.
+
+Hänessä heräsi se tunne, että tuommoisena voisi Leontina olla hänelle
+vaarallinen.
+
+Silloin nainen liikahti -- vetäisi -- käsin ja jaloin -- pani suunsa
+suppuun, ummisti silmänsä ja kuiskasi, puoleksi valveilla: Suutele
+minua!
+
+Mitäpä Adelsvärd sanoista tai tuosta liikkeestä ... jokainen rakastava
+nainen puhuu sellaisia sanoja ja voi tehdä saman liikkeen ... mutta
+siinä pyyhkäistiin omin ehdoin hukkaan puhtaan nuoruuden heijastus ...
+hän hellitti käden -- häntä puistatti -- nainen ei hievahtanut, suu oli
+avoinna ... aamun sarastus syöksi julkeasti saapuville --
+kynttilänpätkät liehuivat ja vuotivat ... nukkuvan ylitse levisi
+kuoleman väri. Eikä se kuolema ollut kaunis.
+
+Täällä olen nyt ollut viimeistä kertaa! kuiskasi Adelsvärdissä
+sisällinen ääni.
+
+Hän pakeni -- joitakin portaita alas -- joutui pihalle -- tapasi ahtaan
+raon ja pääsi kapealle kujalle. Yötä ja kuolemaa pakoon.
+
+
+
+
+VI.
+
+
+Varhain aamunkoitteessa hän juoksi -- kuin vainottuna -- pitkin
+kanavien reunoja, poikki siltojen, läpi katusolien. Hän ei nähnyt
+mitään eikä ketään. Hänestä oli yhdentekevä, sattuiko kukaan häntä
+huomaamaan.
+
+Hän saapui eräälle niistä pienistä kanavista, jotka päättyvät Riva
+degli Schiavonin kohdalle. Muuan gondoolimiesten kapakka oli auki.
+Olisikohan vanha raataja siellä?
+
+Oli. Makasi terävät polvet koukussa lavitsalla ja veti unta;
+päänalasena oli rääsyinen öljynuttu. Adelsvärdin kosketuksesta hän
+heräsi oitis ja nousi jalkeille. Ainoakaan ilme ei muuttunut; kasvot ja
+katse olivat tyhjiä. Adelsvärd huohotti kiireisestä juoksusta;
+kitalakea kirveli -- hän siemaisi kurkkuunsa ryypyn slivovitsia, joka
+poltti kuin tuli. Sitten hän pisti ukon kouraan muutaman liiran ja
+silmäsi kysyvästi. Ukko kiristi kyntensä rahojen ympärille ja vastasi:
+
+Minä tein, niinkuin herra käski. Tavarat otettiin vastaan! --
+
+Entä pikku tyttö? tiedusti Adelsvärd koettaen kaikin mokomin näyttää
+huolettomalta.
+
+Pikku tytön puheille en päässyt! --
+
+Puussa! ajatteli Adelsvärd.
+
+Hän sai vettä pestäkseen kasvonsa, kaulansa ja kätensä. Soutaja katseli
+vapisevia käsiä -- ja kohautti olkapäitään.
+
+Mennään siis, herra!...
+
+Molemmat juoksivat alas veneeseen. Se ryömi hiljakseen kuin etana,
+vaikka heillä oli pakovesi mukanaan.
+
+Pian! komensi Adelsvärd.
+
+Vesi pitää veneestä kiinni, herra. Viime yönä on Adrialla puhaltanut
+kova myrsky! --
+
+Saat viisi liiraa, jos parannat kulkua! --
+
+Ei tässä raha auta, herra! Vesi vaatii aikansa ja vene samoin! --
+
+Ja ihmiset myös -- mutta käyttävät sitä huonosti! ajatteli Adelsvärd.
+
+Hän istui mietteisiinsä kumartuneena -- mutta ei tuntenut vähääkään
+väsymystä. Oltiinhan nyt matkalla sinne.
+
+Jouduttuaan yleisten puistojen kohdalle he näkivät auringon nousevan.
+Se oli tulipunaisen suulakan näköinen. Adelsvärd tuijotti siihen tyhjin
+miettein. Sen hän vain tiesi: vähän päästä kohoisivat korkeat sypressit
+laguunin pinnasta.
+
+Ja niiden kohotessa kävivät hänen silmänsä kosteiksi.
+
+Hän muisteli pientä suomalaista laulua. Se oli varhaisesta nuoruudesta
+asti ollut poissa hänen mielestään. Sisällystä hän ei enää saanut
+kiinni runosäkeinä, vaan sanat palasivat jaksottain näin:
+
+  Niin usein nähdessäsi kuolleen pikku linnun maassa, minkä
+  luulet siltä vieneen hengen?
+
+  Ei sitä haukka repinyt eikä nälkä näännyttänyt.
+
+  Kun pikku linnut pariksi yhtyvät, lentävät ne kahden pois
+  ja riemuitsevat.
+
+  Mutta jos toinen toisen jättää, kuolee yksin jäänyt.
+
+  Se kuoli ikävään -- ei nälkään eikä haukan kynsiin.
+
+  Hautaa kuollut lintu raukka!
+
+Nyt hän istui ihan koukkuun kumartuneena. Sitten he astuivat maihin.
+Siellä oli kuollutta ja hiljaista. Molemmat vanhukset olivat kai vielä
+makuulla.
+
+Keittiön ovi oli auki. Sieltä pääsi portaita myöten yläkertaan.
+
+Adelsvärd veti saappaat jalastaan ja hiipi salavihkaa ylös kylmiä
+kivirappusia -- kuin katuvainen.
+
+Hänen täytyi nojata seinää vasten: niin rajusti jyski hänen sydämensä.
+Ja hiestä märkänä, viluissaan, sanomattoman raskaalla mielellä hän
+aukaisi oven ja astui pikku Marian huoneeseen.
+
+Kaihtimia ei oltu yöksi vedetty kiinni. Viileä aamuhenkäys tunki
+sisään. Hän katsoi pöydälle. Pullo oli siinä koskematta.
+Pulverirasioita ei oltu avattu.
+
+Ja vuoteessa makasi pikku Maria kädet silmillä.
+
+Itkikö hän? Adelsvärd kuunteli. Ei, sillä lapsella ei kai ollut
+kyyneliä.
+
+Hän kuiskasi: Maria!...
+
+Tyttö ei liikahtanut. Lujat pienet kätöset painuivat vain tiukemmin
+silmille. Pikku Maria ei tahtonut nähdä.
+
+Adelsvärd nieli joukon sanoja, selityksiä, itsesyytöksiä,
+anteeksipyyntöjä -- nieli ne kuin polttavat pisarat tuskallisesti läpi
+kuivan kurkun, josta ei saanut ääntä kuuluville.
+
+Ja itse vaipui hän polvilleen vuoteen ääreen -- uskaltamatta kumartua
+lapsen puoleen.
+
+Ja yhtäkkiä puhkesivat polttavat pisarat niiksi sanoiksi, mitä hän
+muisti pienestä vaivaisesta suomalaisesta laulusta:
+
+"Se kuoli ikävään -- ei nälkään eikä haukan kynsiin".
+
+Hän nyyhkytti ja puristi kasvojaan lapsen jääkylmiä käsiä vasten:
+
+Anna anteeksi, pikku Maria ... annathan?
+
+Tyttö putkahti pystyyn -- tarttui käsin hänen päähänsä ja katsoi hänen
+kyyneleisiin silmiinsä kummastuneen pelon valtaamana:
+
+Mies -- vieras, iso mies itkemässä?
+
+Se näky oli lapselle outo, tuntematon ... sen voi päättää silmien
+tavattomasta leviämisestä; ja hän kiersi pienet paljaat pyöreät
+käsivartensa Adelsvärdin kaulaan ja sanoi väristen:
+
+Olenko minä tehnyt sinulle kiusaa? Enhän minä tahdo sinulle mitään
+pahaa. Minä en yöllä istunut puussa. Mutta minä pelkäsin kuolevani --
+niin kovasti minun oli ikävä, kun sinä et tullutkaan!...
+
+Tyttökö tehnyt hänelle kiusaa? -- Voi Jumala, änkytti Adelsvärd -- mitä
+minä olenkaan tehnyt -- kuinka minä olen raskinut ... minä en saa
+katsoa sinuun -- etkä sinä enää koskaan saa minua nähdä ... minähän
+teen vain pahaa niille, joista pidän.
+
+Milloinkaan ei hänen sydämensä ollut tuntenut näin kovaa liikutusta --
+ei milloinkaan. Se väänteli läpi hänen sisustensa -- kuin tahtoisi
+päästä irti hänen ruumiistaan.
+
+Pikku Maria tuijotti häneen ymmällä. Juuri se, ettei lapsi mitenkään
+kyennyt ymmärtämään hänen vääntelevää tuskaansa -- juuri se pani hänet
+tuntemaan surun ja häpeän epätoivoa. Tuon lapsen hän oli siis
+kavaltanut -- niin, ja kenen kanssa ja millä tapaa?
+
+Tytön silmissä loisti kuumeen kiilto -- ne levisivät yhä suuremmiksi
+tajuttomasti tuijottaessaan. Mutta kuultuaan vielä toisenkin kerran
+sanat: "Sinä et saa enää koskaan minua nähdä" -- hyppäsi lapsi
+vuoteesta lattialle ja puristautui kiinni Adelsvärdiin, tarttuen
+lujasti hänen jalkoihinsa ja käsivarsiinsa, ja suuteli hänen kättään
+kuin pikkuinen koira.
+
+Adelsvärd nosti hänet istumaan syliinsä ja kietoi huiveihin. Lapsi
+värisi ja hytkyi. Adelsvärd tunsi itsensä onnelliseksi ja samalla
+sanomattoman alakuloiseksi. Hän silitteli pikku Marian hiuksia ja
+suuteli kylmiä hyppysiä. Lapsi vain katseli häntä, udellen -- ja tämä
+pelokas, mykkä uteleminen taivutti Adelsvärdin mielen ja painoi hänen
+sielunsa maahan, niinkuin tuulenpuuska masentaa hennon lehden.
+
+Ei, ei -- hätäili hän -- minä en koskaan jätä sinua, en koskaan enää
+mene Venetsiaan. Minä jään tänne -- teen sinut terveeksi -- sinä saat
+tehdä minut terveeksi. Ymmärrätkö, mitä puhun? pikku Maria -- pikkuinen
+rakas lapsi kultani!...
+
+Hän laski sylistään lapsen takaisin vuoteeseen, peitti huolellisesti,
+antoi kiniiniä, bromikalia, antipyriiniä -- kaikkia apukeinoja ...
+tuskin tajuten, mitä oikeastaan teki -- tuntien vain yhä, ettei ollut
+kylliksi annettavaa. Pikku Maria nautti kaikki iloisesti myhäillen ja
+kiitokseksi suudellen kättä. Pian sen jälkeen hän vaipui uneen.
+
+Adelsvärd tiesi nyt saavuttaneensa mielenrauhan. Se oli vihdoinkin
+tullut eikä hänestä enää luopuisi. Hänen sielussaan alkoi loistaa --
+niinkuin ulkona loisti aurinko. Puutarhan kukat hymyilivät ja
+tuoksuivat. Venetsian laguunisaaret ovat köyhiä linnunlaulusta. Mutta
+hänen sisässään viserteli. Nyt hän voisi tehdä työtä -- ei, hänen
+täytyi ensin nukkua, levätä. Mutta tämän päivän ilta ja huomisaamu,
+kaikki vastaiset aamut ja illat piti pyhittää työlle. Hän tuntui
+kohoavan siipien kannattamana.
+
+Hän meni alakertaan. Molemmat vanhukset istuivat kahvimaljan ääressä,
+jossa liottivat kovaa leipää. He katsahtivat häneen hieman omituisesti
+-- udellen, mutta kuitenkin pidättyen kysymästä. Hän ravisti heidän
+käsiään ja kertoi uljaasti eräästä "sairaskäynnistä", joka oli hänelle
+sattunut viime yönä. Mutta nyt hän oli antanut lapselle lääkettä -- ja
+heille hän antoi kunniasanansa, että pikku Mariasta nyt tulisi terve.
+Häneltä kysyttiin, oliko hänen huoneensa kunnossa. Oli kyllä, vuode oli
+kaikin puolin valmiina -- mutta kenties hiukan lyhyt! Muuten
+samantekevä -- nauroi hän -- minun on tapana yöksi riisua pitkät
+koipeni. Niitä on minulla kaksi eri paria!
+
+Kaikki kolme nauroivat. Hän joi aamukahvia -- ja sai siihen pehmeätä
+leipää, jota tuotiin hänelle vartavasten. Hän puheli heidän kanssaan
+viime vuoden rypäleistä, tuhohyönteisistä, maissista ja perunoista --
+ja Garibaldista Saksan ja Ranskan sodassa. Vanha puutarhuri oli ollut
+Garibaldin väessä. Kenraalin kuva riippui seinällä Josefin ja Marian
+keskivaiheilla. Ei sillä ollut mitään väliä -- sanoi ukko -- ettei
+kenraali paljoa uskonut pyhään Josefiin. Uskoivathan kaikki kuitenkin
+Mariaan!
+
+Niin, neitsyt Mariaan! myönsi Adelsvärd ja teki rintaansa vasten
+ristinmerkin.
+
+Tottapa hän siis oli oikeauskoinen -- arveli pikku muori ja nyökkäsi
+rohkaisevasti -- vaikka oli niin kaukaa, semmoisesta maasta, missä
+kirkot usein jäivät tyhjiksi kylmän ja lumen vuoksi! Niin oli hänen
+vävynsä lukenut eräästä lehdestä. Sillä se osasi lukea. Onko sekin
+totta, että karhut ovat kesällä ruskeita ja muuttuvat talvella
+valkoisiksi -- ja että nälkä ajaa ne kirkkojen sakaristoihin, missä ne
+käyvät omin lupinsa käsiksi rippileipiin ja viiniin?
+
+Ei, se on keksittyä -- vakuutti Adelsvärd myhäillen. Karhut ovat meillä
+säädyllisiä ja oikeauskoisia -- mutta iskevät joskus kyntensä rekiin ja
+siloihin!
+
+Mutta kun hän ei kuitenkaan osannut selittää, mitä reki on, ja väsymys
+alkoi rasittaa, meni hän yläkertaan omaan huoneeseensa, joka oli
+samanlainen kuin pikku Marian.
+
+Hän heitti yltään vaatteet, valoi koko ruumistaan kylmällä vedellä --
+sai yön huuhdotuksi pois -- laskeutui lyhyeen vuoteeseen ja vaipui heti
+uneen.
+
+Nukuttuaan tunnin aikaa hän heräsi ja tunsi saaneensa ihan kylliksi
+lepoa. Hän pukeutui ja astui hyvin hiljaa pikku Marian huoneeseen.
+
+Tyttö makasi sikeässä unessa -- kalpea puna poskilla. Adelsvärd istui
+tuolille vuoteen viereen, ja hänestä tuntui, kuin hän ei olisi koskaan
+ennen ollut näin reippaalla päällä -- tyynenä ja mieli täynnä suurten
+päätösten ensi riemua. Hetkisen kuluttua hän torkahti ja nukkui
+istuallaan.
+
+Herätessään hän oli hieman sekaisin, päästään pyörällä, ja kylki oli
+kierosta asennosta käynyt araksi, mutta sydän oli iloinen ja pirteä.
+
+Hän katsahti vuoteeseen. Se oli tyhjä. Marian huivit oli levitetty
+hänen polvilleen ja hartioilleen. Pienellä pöydällä seinän puolella oli
+vesikulppo; sitä oli käytetty; siellä oli myös saippuaa, kampa ja
+murunen kuvastinta -- ja tuolin selustalla joitakin pito- ja
+liinavaatteita.
+
+Olisikohan pikku Maria pujahtanut uimaan puutarhan muurin juurelle --
+vaikka oli niin kuumeessa -- tyttörukka! Kuinka varomatonta!...
+
+Adelsvärd kiirehti puutarhaan ja huuteli.
+
+Kukaan ei vastannut.
+
+Hän kulki pitkin kiemuraisia käytäviä kivipöydälle päin -- ja pysähtyi,
+kun yhtäkkiä sai nähdä sen, jota etsi.
+
+Siellä istui pikku Maria penkillä, ilmeisesti pyhävaatteissaan. Tukan
+ympärille oli solmittu kirjava liina. Pikkuista, vasta vähän
+pyöristynyttä rintaa ympäröi lyhyt, viininvärinen, höllästi paulotettu
+liivi. Hame oli tumma ja ulottui siromuotoisten nilkkain kohdalle.
+Sylissä oli poimittuja kukkia; kädet lepäsivät toista polvea vasten,
+joka oli nostettu koholle.
+
+Nuori impi, joka yksinään istuu haaveilemassa.
+
+Kun Adelsvärd taas -- hiljaa -- mainitsi hänen nimensä, käänsi tyttö
+kasvonsa sinne päin; pienet, lyhyet piirteet loistivat; hän hypähti
+pystyyn; kukat solahtivat maahan.
+
+Kalpeille poskille valoi aurinko hehkuaan; sen lämpöisessä hyväilyssä
+ne punastuivat. Hän aikoi juosta Adelsvärdiä vastaan, mutta malttoi
+mielensä ja rupesi kokoomaan kukkia maasta.
+
+Sitten hän ojensi Adelsvärdille ne ja kätensä.
+
+Adelsvärd istuutui hänen viereensä. Puutarhan hiljainen rauha otti
+heidät huomaansa.
+
+Saman päivän iltana suoritti vanha raataja mestaritempun. Hän nouti
+Adelsvärdin kaikki tavarat kortteeriemännän luota -- väisti jokikisen
+kysymyksen -- selitti, että hänen oli määrä kuljettaa ne
+rautatieasemalle, missä herra odotti. Hän toikin ne asemalle -- missä
+Adelsvärd ja pikku Maria odottivat umpinaisessa gondoolissa kiinni
+vedettyjen kaihtimien takana. Tavarat lastattiin gondooliin, joka
+sitten lähti vanhuksen soutamana takaisin saarelle. Adelsvärd oli
+kirjottanut pari sanaa Felldnerille, ilmottaen menevänsä
+euganealaisille vuorille, jotta saisi häiritsemättä työskennellä
+muutamia kuukausia. Felldnerin parannuskeino oli hänestä näet _liian_
+voimakas.
+
+Kirje pantiin laatikkoon asemalla.
+
+Kotimatkalla oli pikku Marian mieli kovasti kiihdyksissä Venetsiasta.
+Kädenpuristus toisensa jälkeen kertoi Adelsvärdille, miten pikku
+saarelaiseen oli vaikuttanut tämä kaupunki, jota hän ei ollut koskaan
+ennen nähnyt, koskaan kuullut kuvattavan, koskaan oppinut kirjoistakaan
+tuntemaan. Varovasti hän kurkisteli kaihtimien säleiden välitse -- näki
+valojen polvekkeisia heijastuksia tummassa, läikkyvässä vedessä pitkin
+hotellien loistavia etupuolia -- luuli niitä tulikäärmeiksi ja pelkäsi
+niiden polttavan gondoolin poroksi ja tyyntyi vasta sitten, kun pisti
+kätensä veteen ja tunsi, että käärmeet olivat kylmiä.
+
+Aivan haltioissaan katseli hän toria, molempia uhkaavan näköisiä
+patsaita, doogin lämpöisenpunertavaa linnaa, jonka muurikasa lepäsi
+palmikoidun alustan varassa ja näytti leijailevan taivaan ja maan
+välillä. Häntä puistatti "Huokausten sillan" kohdalla ja kauhistutti
+vankilan näky -- ja hengitys kävi vapaasti vasta sitten, kun
+kotimatkalla kuljettiin ohi S. Giorgio maggiore'n.
+
+Adelsvärd selitteli eikä hänen tarvinnut muuta kuin antaa vihjauksia.
+Pikku Maria käsitti pian ja tarttui kohta asian ytimeen -- kovasti
+ihmetellen, mitä kaikkea toinen tiesi, ja itse sepittäen tähän satuun
+omia lapsenrunoja. Ja Adelsvärdille kävi kaikki taas uudeksi. Venetsia
+tuli lapsen ihailussa ja pelossa uutena kokemuksena hänen sieluunsa.
+
+Kun he yhdessä seisoivat rantaportailla ja katselivat taakseen
+kaukaista kimallusta kohti, joka häämötti kaupungin yllä, tunsi
+Adelsvärd pienen käden puristavan omaansa:
+
+Kaunista se oli -- kuiskasi pikku Maria -- hyvin kaunista; mutta
+ei minua haluta mennä sitä uudestaan katsomaan. Kaupunki oikein
+pelottaa! --
+
+Pelottaa, pikku Maria -- mikä siellä pelottaa?
+
+Suuret synkät talot. Ja minä näin gondoolissa hienoja naisia! -- -- --
+
+Vai hienoja! nauroi Adelsvärd -- eihän niistä siis voinut sinulle olla
+kiusaa! --
+
+Ne katselivat kaikkea niin pilkallisesti. Niillä oli kylmät, tylyt
+silmät, eikä niissä näkynyt mitään muuta kuin pahoja ajatuksia. Lupaa
+nyt minulle, ettei enää koskaan mennä sinne! pyysi pikku Maria.
+
+Ole rauhassa! vakuutti Adelsvärd. Ei meidän tarvitse koskaan lähteä
+sinne yhdessä. Meillä ei ole siellä mitään tekemistä! --
+
+Ei suinkaan sinullakaan -- vai mitä?...
+
+Ei! --
+
+Pikku Maria likisti hänen kättään kovasti ja veti hänet mukanaan vaarin
+ja muorin luo.
+
+Nämä olivat olleet hieman hädissään. Nyt he riemastuivat. Adelsvärdin
+kaikki kampsut vietiin yläkertaan. Huomenna ne voitaisiin järjestää.
+Nyt oli illallispöytä katettuna keittiössä. Salaattia savivadissa,
+munia, leipää; viiniä ruukussa, vettä toisessa. Koskaan ei
+maalaisateria ollut hänestä maistunut niin hyvältä kuin tämä. Harvoin
+hän oli tuntenut tällaista onnea -- ikäänkuin olisi pelastunut jostakin
+vaarasta. Molemmat vanhukset ja Maria kertoivat juttuja -- Venetsian
+saariston murteella. He pitivät hauskaa. Adelsvärdiltä meni puolet
+hukkaan. Alinomaa kysyi Maria: Ymmärrätkö sinä -- ymmärrätkö? Adelsvärd
+nyökkäili. Mutta Maria sai hänet viekkaasti kiinni siitä, ettei hän
+ollut käsittänyt kerrassaan mitään. Ja hän taputti lujia kätösiään ja
+nauroi: Katsokaas, kuinka hän narraa!
+
+Pikku tyttö oli kuin muuttunut. Ja Adelsvärd itsekin muuttunut. Elämä
+oli muuttanut toiseksi itsensä ja hänet. Kaikki.
+
+Viimein lähtivät kaikki levolle. Pieni luostarisaari nukkui hiljaa
+suuren, pimeän yön syliin.
+
+Adelsvärd heräsi varhain ja sysäsi akkunansalvat auki. Sisään tuli
+aurinkoa ja kukkastuoksua. Tuntui siltä, kuin tämä kuuluisi asiaan,
+uudistuisi loppumattomiin saakka. Pukiessaan kiireesti vaatteet ylleen
+hän hyräili.
+
+Sitten hän astui Marian huoneeseen. Siellä oltiin jo noustu ja menty
+ulos.
+
+Hän istui hetken aikaa pikku Marian tuolilla akkunan ääressä. Alhaalta
+kuului puhetta: pikku Maria jutteli vanhusten kanssa. Sitten tuli taas
+äänettömyys. Akkunan editse lensi pääskynen, kääntyi salamannopeasti ja
+kiiti tiehensä päästäen lyhyen, iloisen viserryksen. Nyt oli
+auringonpaisteessa väräjävä puutarha aivan hiljaa.
+
+Hän tunsi hiljaisuutta ulkopuolellaan ja sisässään. Hänen haltuunsa oli
+jätetty jotakin. Hänelle oli uskottu lapsi -- niin nuori kuin hän
+olikin.
+
+Kyllä hän pitäisi siitä huolta! Mikä ilo oli hänen rinnassaan! Hänen
+tarvitsi vain mennä tuonne puutarhaan, niin...
+
+Ja sinne hän menikin ja huhuili. Kuuli oman äänensä huutavan pikku
+Marian nimeä.
+
+Jopa tuli vastaus -- kaukaa: Täällä minä olen!
+
+Vähäpätöinen seikka. Mutta se uudistuisi joka aamu. Hän melkein vapisi
+ilosta. Katsoi joka pensaaseen, joka puuhun lähestyessään kivipöytää.
+Kaikki oli hänestä uutukaista.
+
+Siellä pikku Maria istui nytkin yksin, niinkuin viimeksi, mutta
+arkipuvussaan -- pikkuisessa, mitättömän näköisessä puvussa, joka
+näytti pyytävän anteeksi. Sylissä kukkasia. Hän nosti päätään ja
+nyökkäsi, piti korkealla ilmassa kukkapalmikkoa ja huusi säteilevin
+silmin:
+
+Tämä annetaan sinun madonnallesi! --
+
+Mille madonnalle?
+
+Minä kävin huoneessasi sill'aikaa, kun nukuit, ja katselin kuviasi.
+Madonna on kaunis, mutta pikku poika hänen sylissään on ihana! --
+
+Adelsvärdillä oli jäljennös Bellinin madonnasta, jäljennöksiä Tizianin
+mukaan, malliharjotelmia, tunnelmakuvia, pastellimaalauksia,
+hiilipiirroksia... Nyt he menivät yhdessä yläkertaan, järjestivät kuvat
+ja ripustivat ne seinälle. Bellini sai kukkakoristeen. Pikku Maria
+suuteli Jeesus-poikaa nuoren neitsyen sylissä.
+
+Adelsvärd koki siirtää alastomia malliluonnoksia syrjään. Maria otti ne
+häneltä tyynesti, katseli kutakin tarkasti -- hylkäsi muutamia
+puolivalmiita, ripusti toiset seinälle, noudattaen jotakin lapsellista
+arvostelevaa järjestystä; hän ei hämmästynyt miehen eikä naisen
+alastomuudesta. Ne olivat ruumiita hänen silmissään, ihmisiä.
+Osattomaksi ei ole yksikään italialainen jäänyt tuhatvuotisesta
+sivistyksestä.
+
+Niinpä siis saivat kaikki kuvat sijansa. Adelsvärdistä tuntui, kuin
+täällä olisi hänen kotinsa pitkiksi ajoiksi.
+
+No niin, pikku Maria -- sanoi hän vetäen maalausjalustansa esille --
+nyt minun tekee mieleni maalata sinunkin kuvasi. Tai oikeastaan minun
+pitää aluksi piirtää...
+
+Tyttö katsoi häneen, ymmärtämättä, hieman peloissaan.
+
+Adelsvärd koetti selittää ... mikä oli hänen ensi vaikutelmansa tästä
+saaresta -- ja miten siihen kuului pikkuinen kalpea kaunotar parka,
+yksinään keskellä teräksensileätä merta.
+
+Hänen sanavarastonsa kului loppuun, hän änkytti ja tavotteli
+selityksiään, ja pikku Maria kävi aremmaksi ja loittoni.
+
+Nyt Adelsvärdille selvisi, ettei hän ollutkaan ajatellut kuvansa
+suunnitelmaa valmiiksi. Se oli hänellä vain hämäränä tunnelmana.
+Eivätkä lapset käsitä epämääräistä puhetta.
+
+Lopun päivää pikku Maria karttoi häntä. Illansuussa hän valitti
+päänkivistystä ja sanoi tahtovansa mennä maata.
+
+Adelsvärd istui huoneessaan järjestellen kirjeitä ja luonnosvihkoja,
+joita oli tuonut mukanaan kotimaasta. Semmoinen puuha voi hyvinkin
+koskea mieleen. Hän vaipui ajatuksiin.
+
+Ovi aukeni, ja sisään tuli pikku Maria kääriytyneenä vaivaisiin
+huiveihinsa. Hänen oli vilu. Saanko panna sinun sänkyysi maata? kysyi
+hän. Minua niin pelottaa. Ole niin hyvä ja anna minulle jotakin
+lääkettäsi! --
+
+Hän meni makuulle. Adelsvärd kääri hänet huolellisesti, antoi kiniiniä,
+istui lohduttamassa ja silitteli hänen hiuksiaan ja kosteita käsiään.
+
+Tyttö veti hiljaa toisen kätensä irti ja viittasi seinälle erästä
+alastonta naisluonnosta kohti.
+
+Noinko sinä aiot minut piirtää? kysyi hän levollisesti, mutta äänessä
+erotti hiukan väristystä.
+
+Se, jonka posket lensivät punaisiksi, oli tällä kertaa Adelsvärd. Pikku
+Maria makasi vain hiljaa ja kalpeana, sormellaan osottaen.
+
+Ei, Maria! vastasi Adelsvärd hätäisesti. Nuku sinä vain. Minä istun
+valveilla tämän yön. Aion piirtää ja kirjottaa.
+
+Tyttö nyökkäsi, väkinäinen hymy huulilla, katsoi häneen kuumeesta
+kirkkain silmin, kuiskasi hyvää yötä ja nukkui pian.
+
+Adelsvärd sytytti öljylampun ja kynttilän. Istui pikku Mariasta
+poispäin kääntyneenä ja piirsi yön tunteina erästä sommittelua --
+pastellilla ja hiilellä. Aamupuolella hän oli kuin unessa tajuavinaan,
+että tyttö oli seissyt hänen takanaan koko työn ajan. Ei huoneessa,
+vaan alhaalla puutarhassa, juuri kun aurinko oli väistynyt ja hämärä
+syventänyt, selventänyt sypressien varjoja. Loiskiva vesi oli rauennut
+äänettömäksi, ja pitkin sen kalvoa levisi häipyvä hohde. Siellä hän
+nojasi, saaren impi, pyhävaatteissaan, kalpeana ja pienenä korkeata
+kivipöytää vasten. Sylissä joku kukka, muut olivat soluneet maahan.
+Silmät tuijottivat surumielisesti äärettömyyteen, jonka arvotusta ne
+näyttivät tutkivan. Suun ympärillä heikko hymy...
+
+Juuri tämän hymyn kohdalle hän piirtäessään pysähtyi, kun rupesi
+tuntemaan väsymystä.
+
+Oliko hän työhönsä tyytymätön?
+
+Hän kääntyi lapseen päin. Se nukkui rauhassa.
+
+Hän avasi hiljaa akkunansalvan. Harmaa sarastus pujahti huoneeseen
+yhdessä heikon punerruksen kanssa ja tunki tieltään keinotekoista
+valoa.
+
+Kuinka kaunis ja hieno, ankara ja vakava oli tuon lapsen pää -- kaunis
+kuin kuollessa.
+
+Hän sytytti savipiippunsa, istuutui pöydän ääreen ja alkoi kirjottaa.
+
+Ei ainoatakaan ääntä, ei ulkoa eikä täällä sisällä.
+
+Vain aavistus eräästä äänestä -- merestä, joka huokaa.
+
+Hän käänsi katseensa pikku Mariaan -- lapseen, joka makasi hänen
+vuoteessaan turvallisena, kuin lepäisi meren sylissä.
+
+_Hänen_ luonaan se nyt on. Onko hän meri? Kuka ja mikä hän on? Mitä
+lienee aamulla tulossa, mitä tuo mukanaan päivä? Kuinka hän koskaan
+voisi täältä päästä?
+
+Kuinka voisi kuvitella tänne jäävänsä? Ja kuinka taas voisi viedä tytön
+mukanaan?
+
+Sen hän vain tiesi, että tuo uni oli pyhä -- jos mikään on pyhää
+nykyajan ihmiselle, joka jäljentää Belliniä omaksumatta hänen
+yksinkertaisuuttaan ja uskoaan.
+
+Hänen uskoaan ei ole. Mutta syvällisyyden hartautta on. Tulkoon, mitä
+ikinä on tullakseen! Ellemme tule lasten kaltaisiksi -- ajatteli
+Adelsvärd -- emme saa periä taivaan valtakuntaa.
+
+Hän kirjotti tämän pikku runon:
+
+    PIKKU MARIA.
+
+    Meri uupunut ulkona henkäilee,
+    sydän sykkii -- muu kaikk' yöhön hukkuu;
+    suo sieluhun voimaa uudelleen
+      ikimaailmasta, kun tää elo nukkuu!
+
+    Kotiniittyjen tuoksua tuntea saan,
+    kun vanhat muistot mieleni täyttää.
+    Miss' on koditonnakin rauhaisaa,
+      laps' uinuen vieraan luona sen näyttää.
+
+    Niin hiljaa, tyynenä vuoteellain
+    on niittyjen hengess' uinuva nainen.
+    Mit' itse mä? Tehnyt muistollein
+      Oon puhtoiselle mä velkaa vainen --
+
+    On kaunotar kalpea saarellaan,
+    meri ääretön, äänetön sen joka puolla.
+    Ei loppua voi elo milloinkaan --
+      Uutt' uskoa antavi lapsonen tuolla.
+
+Hän laski kynän kädestään. Vasten tahtoaan hän sattui liikuttamaan
+pöytää, niin että se kolahti. Maria heräsi -- katseli tuokion aikaa
+ymmällä pitkin huonetta -- näki hänen istuvan siinä -- ja puikahti,
+huiveihinsa kietoutuen, kiireen kautta vuoteesta laattialle ja ovea
+kohti.
+
+Sinne hän jäi seisomaan; mieli teki sanoa jotakin. Hän katsoi
+Adelsvärdiä tutkivasti kasvoihin. Ja ikäänkuin hän olisi niiden
+piirteistä osannut lukea, mitä taiteilija oli kirjottaessaan ajatellut,
+kumarsi hän päätään pikkuruisen ja kuiskasi unisesti:
+
+Kyllä sinä saat piirtää minut, niinkuin tahdot. Olethan sinä minun
+tohtorini. Sinä olet hyvä mies. Minä näin unta, että sinä olet hyvä. Ja
+sen näkee päältäkin!
+
+Samassa hän katosi omaan huoneeseensa.
+
+Adelsvärd silmäili sommitteluaan. Mutta ajatukset olivat kiinni pikku
+Marian sanoissa.
+
+Hän riisui yltään ja pani maata. Uni ei ottanut tullakseen. Mutta runo
+tuli ja sai hänen mielessään tämän muodon:
+
+    Hän uinui tyynnä, ja huoneessain
+    on tunto ja rauha nyt uudenlainen.
+    Uus' itsekin oon, en eilinen mies,
+      ja lapsi on varttunut -- lapsi on nainen.
+
+Ei! päätti hän äkkiä -- ei... Ja tietämättään hän pani sormensa ristiin
+ja nukahti rukous huulillaan.
+
+
+
+
+VII.
+
+
+Seurasi sateisia päiviä. Surkeasti ja herkeämättä valui puutarhaan
+koleata nestettä. Rappeutuneessa asunnossa oli kaikkialla tuntuvinaan
+rottien hajua. Kosteus olisi voitu torjua, jos olisi saatu pitää hyvää
+tulta hyvissä uuneissa. Mutta talon ainoa tulisija oli keittiössä.
+Siellä he istuivat neljään henkeen kaiket päivät häyryävien puupahkojen
+ääressä. Jos Venetsiassa rupeaa keväällä satamaan, tulee vettä kuin
+muinoin Noan aikoina.
+
+Keskustelu sammui samalla kuin valkeakin. Vanha muori yski, pikku Maria
+paleli ja yski.
+
+Tyttö näytti rääkätyltä linnulta, joka lyyhistyi kasaan. Kasvot kävivät
+jälleen kellankalpeiksi, silmät raukeiksi. Vanhukset heittivät koko
+asian lopulta toivottomaksi. Menivät yhdessä nukkumaan ja jäivät
+keittiön takaiseen puolipimeään komeroon makuulle -- odotellen, kuten
+italialaisen rahvaan tapana on, sanattomina ja nöyrtynein mielin, että
+Luoja itse kyllästyisi veden paljouteen.
+
+Adelsvärd ei voinut tehdä työtä; hänen tuli lasta niin surku.
+Lääkevarasto oli melkein loppunut, mutta miten saisi hankituksi uutta,
+jos piti pysyä salassa?
+
+Hän kääri pikku olennon hyvin lämpöisesti sen omaan vuoteeseen ja
+luovutti sitä varten kaapunsa ja kaikki ne vaatteet, joita ilman voisi
+tulla toimeen. Nyt ei ollut jäljellä enää kuin pari kiniinipulveria.
+Tyttö makasi koko päivän hiljaa, kuihtuneena ja väsyksissä, silmillään
+yhä seuraten Adelsvärdiä, joka vaelsi edestakaisin pitkin madonsyömää
+laattiaa pysyäkseen lämpimänä ja yhtä mittaa poltti piippua, niin että
+huoneen umpinainen ilma kävi kahta vertaa raskaammaksi.
+
+Joskus hän aukaisi ikkunan -- aina vain sadetta. Maria yskähti, ja heti
+hän taas sulki, astui hiljaa vuoteen ääreen ja alkoi silitellä tytön
+hiuksia ja kosteita käsiä. Hän koetti myös lohduttaa -- kyllä tuosta
+sateesta pian tulisi loppu, kun nytkin jo näkyi taivas hieman
+valkenevan Lidon toisella puolen! --
+
+Pikku Maria hymyili epäilevästi ja kiitti käheällä äänellä. Hän tiesi,
+ettei hänelle puhuttu totta. Hän tunsi hyvinkin, millainen kevät on
+Venetsian saarilla. Tunsi myös malarian -- mutta kiitti lämpöisin
+katsein ja yski.
+
+Hän kuolee käsiini! ajatteli Adelsvärd kauhusta väristen -- ja vaelsi
+taas edestakaisin läpi oman kammionsa ja toisen.
+
+Hän pysähtyi linnunhäkin kohdalle, joka riippui seinällä pikku Marian
+huoneessa.
+
+Se oli puolipimeässä. Hän oli toisinaan pannut merkille, että siinä
+liikkui joku elävä -- pikkuinen kutistunut lintu, joka joskus levitteli
+harmaita siipiään eikä koskaan äännähtänyt, ja että se orrelta
+laskeutuessaan töksähti häkin pohjalle, jota pitkin kuljetti nokkaansa,
+hakien rouhittujen maissinjyvien ja tuoreiden kasvien seasta.
+
+Mikä sinulla tuossa on? sanoi hän. Kah, sehän on viiriäinen! Mutta se
+ei näe mitään -- se on kai sokea?...
+
+Hän kääntyi kysyvästi Mariaan päin. Niin on -- se lintu on sokea.
+Minkäs sille mahtaa! kuului tytön vastaus.
+
+Liian suorasukaista -- tuntui Adelsvärdistä -- liiankin selvää
+itsestään. Onkohan _hänkin_ niin kylmäkiskoinen noita pikku olentoja
+kohtaan kuin monen monituiset hänen sisaristaan ja veljistään täällä
+etelässä?
+
+Hän lähestyi pikku Mariaa paheksuva ilme kasvoillaan.
+
+Tyttö kohotti päätään hiukkasen, vaivaloisesti, silmät puoleksi kiinni.
+Hän oli häkkiin suljetun viiriäisen näköinen.
+
+Kotona oli kaksi poikaa -- kertoi hän. He olivat saaneet kiinni tuon
+linnun. Sen piti vetää pieniä vaunuja. Ne oli tehty laatikosta. Mutta
+viiriäinen vetää vain silloin, kun se ei näe. Ne pojat olivat ilkeitä.
+Minä löin niitä, kun ne pistivät oljenkorrella sen silmät puhki. Ne
+löivät minua myös. Sitten minä ostin linnun! --
+
+Ostit? ... sanoi Adelsvärd ja tunsi kurkkunsa kihelmöivän; hän oli
+vähällä nauraa ja itkeä -- niin omituista oli tytön puhe, niin
+asiallisen vakavasti hän kertoi sellaisesta ilmiöstä, jota Italian
+aurinko saa joka päivä katsella.
+
+Niin -- minä ostin sen. Ne vaativat siitä liian paljon, kun näkivät,
+että minun teki sitä mieli. Rahaa ei minulla ollut. Eikä isä tahtonut
+antaa. Mutta äidiltä olin nimipäivänä saanut uuden paidan, oikein
+kallista liinaa. Sen minä myin pojille ja sain linnun. Isä löi minua ja
+äiti haukkui. Mutta viiriäinen jäi omakseni. Se on aina minun mukanani.
+Sen ei tarvitse kiskoa vaunuja! --
+
+Hän läähätti ja yski tämän rasittavan selityksen jälkeen.
+
+Adelsvärd istui hänen luonaan, kumartui pikku kasvojen ylitse ja
+suuteli häntä huulille.
+
+Tyttö katsahti häneen levottomana ja sanoi: Anna vielä yksi pulveri,
+että saan nukkua! --
+
+Viimeinen! tuumi Adelsvärd itsekseen, antoi sen tytölle, kohensi
+vuodetta ja sai hänet taputtaen ja silittäen uneen; meni sitten omaan
+huoneeseensa ja veti oven kiinni.
+
+Jospa minullakin olisi pyhimys, jota voisin rukoilla -- ajatteli hän --
+semmoinen, joka sulkee tulvalta pääsyn ja avaa sen auringolle!
+
+Tyytymättömin mielin hän siirsi syrjään kuvaluonnoksen, johon oli
+viimeksi ryhtynyt. Miten piirtää tai maalata semmoinen olento, jonka
+varsinainen olemus mahtui kertomukseen sokaistusta linnusta?
+
+Taas hän häilyi edestakaisin runoilun ja maalaamisen välillä. Luki
+uudestaan runon, jonka oli hiljan sommitellut. Se ei myöskään
+sisältänyt kaikkea, mitä siinä piti olla. Ne säkeet, jotka tuntuvat
+ulkoapäin unien seasta soluvan omaan uneemme, ennenkuin se meidät
+kokonaan valtaa -- eivätköhän juuri ne ilmaise olemuksemme ydintä ja
+kääri sanojen kaapua alastomuutemme ympärille?
+
+    Uus' itsekin oon, en eilinen mies,
+    ja lapsi on varttunut -- lapsi on nainen.
+
+Ei -- vaan oikea muoto on suorasanainen kieli, se kiinteä, suppea
+muoto, missä sanoja karsitaan, ennenkuin musiikki pääsee sinne sekaan
+korvaa hyväilemään, mutta itse kuvaa haihduttamaan!
+
+Hän ei ollut koskaan pitänyt päiväkirjaa. Aivan rehellisesti ei
+synnynnäinen kirjailija voikaan kirjotella päiväkirjaansa. Ehdottomasti
+se vilkuu lukijoihin päin -- aina johonkin määrättyyn henkilöön --
+vaikka viruisi pöytälaatikossa koko elämän iän.
+
+Mutta välistä hän pani paperille jonkun kohtauksen, jotakin elettyä,
+käyttämättä runomittaa -- niinkuin piirtäjä rapsii luonnosvihkoonsa
+joitakin viivoja, jotka näkyvät vain hänen silmäänsä.
+
+Nyt hän kirjotti muistiin Marian kertomuksen sokaistusta viiriäisestä.
+
+Silloin tuli hänen mieleensä pieni suomalainen kansanlaulu kuolleesta
+linnusta.
+
+Siitä palasi hänen muistiinsa Suomi, omaiset, ystävät -- politiikka,
+yhteiskunta, entisyys, tulevaisuus.
+
+Hänen oli tapana työntää tuo kaikki mielestään. Hänen pakonsa kotoa --
+sillä pakoa se oli -- ei johtunut ainoastaan kotoisesta murheesta,
+hänen nuoren rakkautensa tappiosta. Hän ei tahtonut menehtyä kotimaan
+katkeriin kamppailuihin, joiden synkkä, toivoton tausta oli suuria
+sortajia täynnä.
+
+Toivotonko? Hänen vahva suomalainen verensä nousi tätä sanaa ja
+ajatusta vastaan. Mutta olihan taistelu kaatanut ja niellyt niin monta
+ylvästä, väkevää ystävää! Kuinka monta uhria se edelleen vaatisi!
+Pitäisikö hänenkin, taiteilijan, suistua virran mukaan?
+
+Kaiketi -- jollei hän tunne sisässään suurta taidetta, niin...! Omasta
+puolestaan hän suostuisi mielelläänkin. Hänen sukunsa ei ollut hänessä
+heikontunut. Mutta isänmaa, erityinen heimo, ei kykene vastarintaan,
+ellei myös suuri taide saa olla mukana ja pitää koossa. Ja hän tunsi,
+minkä verran hänessä oli kykyä.
+
+Juuri tästä oli oteltu hänen ja ystävien kesken. Kaikella tapaa oli
+koetettu kääntää hänen mieltään. Moitittu, uhattu, manattu...
+Suomalaisten tapana ei ole sanoja säästää, kun aivot ovat ruvenneet
+politiikasta kiehumaan.
+
+Karkuriksi leimattuna hän oli lähtenyt. Mutta eräät uskaliaat ynnä
+jotkut ennakkoluulottomat suosijat olivat toimittaneet hänelle
+matkavaroja. He luottivat häneen ja toivoivat hänestä suurta.
+
+Nyt vetivät ulkomainen apuraha ja yksityiset lainat viimeistä
+virttänsä. Säästämisen taitoa hän ei ollut kotona oppinut.
+
+Mitä hänellä oli kotimaahan lähetettävänä?
+
+Siellä ei odotettu jäljennöksiä eikä luonnoksia. Suosijat suovat
+rahansa tietysti mieluimmin siihen, mikä on suurta!
+
+Tulisikohan se hänen osakseen täällä luostarisaarella?... Väsyneesti ja
+raskaasti vieri päivä ja ilta eteenpäin. Hän oli käynyt lasta
+katsomassa. Se valitti, ensi kerran. Hän näki lapsen kamppailevan
+kuumeen kynsissä eikä voinut auttaa.
+
+Viimein hän heittäytyi vuoteeseensa. Makasi siinä ja kuunteli tuulen
+huminaa ja sateen rankkaa valumista. Surkean ikävä yö tästä varmaankin
+tulisi -- luostarisaaren pyhä yö.
+
+Hän heräsi siihen, että pimeässä seisoi joku hänen vuoteensa vieressä
+voivotellen.
+
+Pikku Maria paleli ja värisi; hampaat kuuluivat kalisevan hänen
+suussaan. Hän sanoi: Mitä minun nyt pitää? Minä olen niin kylmä kuin
+lumi. Ja pimeä pelottaa niin kovasti. Tunnusteleppa, kuinka minä
+pelkään!
+
+Hän tarttui hädissään Adelsvärdin käteen, vei sen hapuillen sydämensä
+kohdalle, pientä pyöreätä rintaa vasten -- ja istuutui hänen luokseen.
+
+Voi sinua pikku raukkaa! Pitää kai sytyttää valoa? Katsotaanpa, miten
+sinun laitasi on! kuiskasi Adelsvärd.
+
+Ei, älä sytytä! Älä katsele minua. Minä palellun kuoliaaksi ja päätäni
+polttaa ... ja minussa on semmoinen hirveä pelko -- minä näen niin
+ilkeitä asioita!
+
+Hän kumartui Adelsvärdin puoleen ikäänkuin piilottaakseen silmänsä
+kuumenäyiltä.
+
+Nyt ei Adelsvärd enää arvellut. Kiskaisi peitteen syrjään, otti lapsen
+viereensä, kääri jälleen molempien ympäri, puristi häntä lujasti
+syliinsä eikä kuitenkaan tuntenut kosketusta.
+
+Tyttö lakkasi vavahtelemasta, yritti sanoa jotakin, mutta painoi vain
+päänsä hänen olkaansa vasten. Adelsvärd tunsi kuumeen polttavaa henkeä
+virtaavan pitkin kasvojaan.
+
+Hän ajatteli: Tuommoinen kuume tietää kai lavantautia, eikä minulla ole
+sitä vastaan mitään keinoja, mutta minä en hellitä. Kenties hän kuolee;
+kenties tartuttaa kuumeen minuunkin -- polttaahan se ihan nahan puhki.
+Ehkä sitten kuollaan molemmat. Oi, sinä laupias Jumala -- kuolla
+yhdessä viattoman lapsen kanssa!...
+
+Hän kuuli pikku Marian mutisevan. Ehkä sekin oli rukousta. Samaako
+lapsikin rukoili kuin hän itse? --
+
+Ensin oli pikku olento tuntunut jääkylmältä. Nyt se poltti -- veti
+henkeä käheästi, yski ja koki piiloutua hänen syliinsä.
+
+Vähitellen tyttö rauhottui. Kuumuus alkoi jäähtyä -- Adelsvärd tunsi
+vain lämmintä neitseellistä ruumista. Hän ei tuntenut omaa ruumistaan,
+itseään; mutta hänessä oli se elävä tunto, että hänen oma terveytensä
+tarttui pikkuisen raukan tautiin ja sai sen murretuksi.
+
+Lapsi makasi hänen rintaansa vasten, hänen sylissään, liikkumatta. Ei
+enää valitellut, hengitti kevyemmin, laski viimein kätensä hänen
+silmilleen ja kuiskasi: Tämmöinen suuri, hyvä mies!
+
+Ja silloin sävähti hänen olemuksensa lävitse sellainen tunne, jota
+tuskin suodaan edes isälle: se äidillinen tunne, että saa hoivata,
+valvoa, itseensä ottaa toisen olennon tuskan ja hädän -- ja olla
+onnellinen, sielussaan kiitollinen siitä, mitä on huostaan uskottu.
+
+Lapsi nukkui, hän valvoi. Vuode oli kova ja kapea -- spartalainen kuten
+soturin, munkin, kun soturi oli munkki ja totisesti hurskas.
+
+Hän ei tohtinut liikahtaakaan, jottei herättäisi pikku Mariaa. Hän piti
+huolta, että koko peitto jäi lapsen osalle. Hänen jäseniään särki,
+hänen oli vilu -- ja hän tunsikin sen hyvin, mutta mielisuosion ja
+kunnian osotuksena.
+
+Hän ei ajatellut, mutta kuitenkin tuli ajatuksia, epämääräisiä,
+valoisia kuvia, jotka liittyivät toisiinsa ja tekivät pimeyden eläväksi
+kuin pikku linnut metsässä.
+
+Ei kuulunut enää tuulen puhinaa eikä sateen räiskettä ulkona. Kuului
+vain, kuinka pikku Maria nukkui; vieressä uinuva nuori impi tuntui
+hänestä haaveelta, joka oli maailmasta vapautunut.
+
+Hän tiesi, että tämä oli onnea -- että onni oli hänellä _nyt_, käyköön
+sen kuinka tahansa heidän molempien herättyä. Hän ei tahtonut menettää
+siitä sekuntiakaan nukkumalla.
+
+Ja hän vaipui perin uupuneena uneen. --
+
+Hänen silmiään viilsi aamusarastuksen hohde. Huone oli täynnä
+höysteistä tuoksua kuin suitsutusta. Lapsi nukkui hänen vieressään. Hän
+luisui varovasti vuoteesta, puki vaatteet ylleen, otti lapsen syliinsä
+ja kantoi toiseen kamariin. Se nukkui yhtä mittaa.
+
+Pikku Marian huoneessa oli auringonvaloa leveälti ja kukkastuoksua. Nyt
+alkoi kesä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kesä, Venetsian alkukesä, oli saapunut laguuneille. Se oli kujeillen
+piillyt märkyyden ja kylmän takana. Nyt se valahti kuin höyryävä
+lämpötulva pilvistä maahan.
+
+Ne väistyivät ja hajosivat. Taivas kävi läpikuultavan valkoiseksi kuin
+neitosen päivänvarjo levällään. Hotellit ja gondoolit saivat vieraita.
+Pitkin opaalinväristä vettä näkyi kaikkialla punaisia, sinipunaisia ja
+sinisiä päivänvarjoja. Muutamiin gondooleihin oli jo pystytetty kirjava
+telttakatos. Hienoksi ja kalliiksi kävi elämä laguunien rannoilla.
+
+Luostarisaarelle ei tullut ketään. Bädeker ei ollut sitä vielä
+keksinyt.
+
+Ruoho yleni korkealle ja tuli rehevää; kaikki pensaat, kaikki kukat
+puhkesivat; korvalehdet ja hyasintit alkoivat jo hervota auringon
+poltteesta; orvokit pysyivät koko päivän piilossa ruohon seassa. Mutta
+sittenpä ne tuoksuivatkin illansuussa -- ja läpi yön! Yhteiseen
+liittoon oli mennyt tuoksu ja haju, hunajaisen painostava
+oleandereista, kirpeä ja itkettävä metsälaukasta, hempeä kuin suitsutus
+keltaisista ja valkoisista liljoista. Aurinko hallitsi.
+
+Ja pikku Maria antautui sen valtaan. Nyt ei enää tarvittu lääkkeitä.
+
+Hän istui ulkona kaiket päivät ja antoi auringon häikäistä ja polttaa.
+Ei se silti häikäissyt hänen kirkkaita silmiään eikä polttanut hänen
+kalpeata ihoaan. Se antoi hänelle kaikki voimat takaisin, pyöristi
+hänen rintansa, suoristi hänen pikkuisen vartalonsa. Hän sai hartiat;
+piilotti nilkkojaan lyhyen hameensa helmoihin; tunsi itsekin jalkojensa
+venyvän.
+
+Päivä päivältä puhkesi hänen hieno kauneutensa täyteen kukoistukseen
+yhdessä puutarhan muiden kukkien kanssa. Adelsvärd katseli häntä -- ja
+näki, että hänen edessään oli neitsyt. Ja päivistä karttui viikkoja.
+
+He kaksi olivat yhdessä kuin toverukset. Kenties ei sana "toverukset"
+ollut oikea. He eivät yhdessä leikkineet, jutelleet, hommanneet.
+Adelsvärd antoi tytön kehittyä; hänen piti toipua täydellisesti. Ei
+ollut puhetta piirtämisestä. Adelsvärdillä oli mandoliini; tyttö oppi
+sitä näppäilemään, hyräili välistä jonkin saarelaislaulun pätkää --
+mutta toisen kuunnellessa heitti sikseen.
+
+Toisinaan Maria kävi araksi, karkasi hänen luotaan ja lymysi. Joskus
+hän tapasi tytön istumassa korkealla puussa, vanhassa sypressissä, joka
+oli kaikkein kookkaimpia -- mainio piilo- ja tähystyspaikka -- ja jota
+hän nimitti Robinsonin puuksi, kertoen Marialle tästä kuuluisasta
+erakosta ja hänen saarestaan.
+
+Maria kuunteli hartaasti, istuen yhä puun latvassa. Eikä luisunut
+sieltä maahan, ennenkuin Adelsvärd oli poistunut häntä katselemasta.
+
+Tyttölapsi oli joutunut murroskauteen.
+
+Niinpä hän saattoi arvaamatta pysyä poissa hänen luotaan tuntikausia.
+Adelsvärd yritti lukea ja kirjottaa, mutta käänteli alinomaa päätään --
+maltitonna.
+
+Äkkiä suhahti tyttö esille jostakin mutkikkaasta kujasta, hyppäsi hänen
+syliinsä istumaan, laski päänsä hänen olkaansa vasten ja kujeili hänen
+kanssaan Malebarin Torcello-murteella, josta tiesi Adelsvärdin
+ymmärtävän tuskin puoltakaan.
+
+Ja uudestaan pujahti tyttö tiehensä kuin sukkela orava.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Vähitellen kävi Marian olo tyynemmäksi.
+
+Adelsvärd rupesi opettamaan hänelle kirjotusta. Se sujui verrattain
+hyvin. Samoin lukeminen. Mutta kun hänelle tahdottiin ilmaista myös
+luvunlaskun salaisuuksia, purskahti hän nauruun. _Sitä_ hän osasi
+ilmankin -- selitti hän.
+
+Ja lähemmin tutkiessa kävikin ilmi, että hän oli sommitellut itselleen
+oman laskutavan, jonka perille Adelsvärd vuorostaan ei päässyt. Mutta
+vähitellen tuli tasapaino. Marian sisässä oli niin syvä rauhallisuus.
+Semmoinen vakavuus, joka teki hänet harvapuheiseksi, vieläpä niinkin,
+että hän joskus oli koko päivän vaiti. Silloin hän, iltaraikkauden
+lähetessä -- kylmäähän ei enää tullut -- istuutui hyvin mielellään
+Adelsvärdin syliin, kun he olivat kätkeytyneet puutarhan äärimmäiseen
+sopukkaan, ja pyysi suurta ystäväänsä kertomaan kodistaan ja millaista
+elämä oli siellä kaukaisessa maassa.
+
+Oliko tämä maa pohjoisnavan vai etelänavan tienoilla, sitä hän ei
+käsittänyt eikä siitä paljon välittänytkään. Ettei Adelsvärd pikku
+lapsena ollut jääkarhun hoidettavana, se oli hänestä selvää. Mutta
+hänen teki -- vaikkei sitä oikeastaan udellut -- mieli tarkoin tietää,
+millaisia siellä nuoret naiset ovat. Hän kuunteli ääneti kuvausta
+semmoisesta maasta, jossa oli tuhansia saaria, tuhansia järviä, syviä,
+sakeita metsiä ja kesäisinä öinä valoa.
+
+Siellä ovat varmaankin kaikki naiset vaaleita ja kauniita kuin
+kuutamoinen yö? tuumi Maria ja katsoi häntä silmiin.
+
+Ennenkuin Adelsvärd oikein tajusikaan, mistä oli puhe, oli hän kertonut
+tytölle nuoresta vaimostaan ... että he olivat eksyneet toisistaan kuin
+pimeässä metsässä.
+
+Maria laski päänsä mietiskellen, hellitti käsivartensa hänen olaltaan
+-- ja poistui sanaakaan sanomatta kotiin päin. Turhaan Adelsvärd
+naputti, myöhään, hänen ovelleen. Se pysyi lukossa.
+
+Seuraavana aamupäivänä Maria kysyi häneltä, oliko hän nukkunut
+huonosti, kun näytti niin kalpealta -- ja eikö hänen pitäisi ruveta
+työhön?
+
+Mitä varten? ihmetteli Adelsvärd nauraen. Eikö aika kulu meiltä
+muutenkin hyvin?...
+
+Tyttö selitti vakavasti:
+
+Tottahan nuorella vaimollasi täytyy siellä kotona olla jotakin, millä
+elää! --
+
+Maria katui sanojaan, kun näki hänen kasvoissaan tuskallisia
+värähdyksiä. Ja hiveli kädellään pitkin hänen hijaansa.
+
+Adelsvärd vastasi:
+
+Vaimoni on kotonaan vanhempiensa luona -- ylhäisessä perheessä, vaikkei
+se silti ole rikas. Hän ei huoli minulta mitään. Aikoo mennä uusiin
+naimisiin -- niin on ainakin kerrottu. Oi oi, pikku Maria, älä minulta
+koskaan kysy sitä asiaa. Siitä ei tule muuta kuin pahaa! --
+
+Tytön silmät näyttivät vasten auringonvaloa tummilta hänen seistessään
+siinä Adelsvärdin edessä.
+
+Hän sanoi jurosti:
+
+En minä koskaan kysy. Eikä minulla ole mitään tekemistä sinun kotisi
+kanssa! --
+
+Adelsvärd kääntyi poispäin.
+
+Mutta Maria käänsi hänet äkkiä ympäri, nojasi päätään hänen
+käsivarttaan vasten, otti hänen kätensä väristen omaansa ja sanoi:
+
+Minä en tahdo sinulle mitään pahaa -- en koskaan -- sen kyllä tiedät.
+Jääthän sinä tänne meille!...
+
+Adelsvärd kumartui hänen puoleensa. Heidän huulensa yhtyivät, mutta
+niin keveästi ja sivumennen kuin kaksi saman pensaan lehteä sattumalta
+hipaisee toisiaan.
+
+Tahdotko maalata minut? kysyi Maria empien -- mutta loistavin silmin.
+
+Tahdon -- illalla, Maria! Tai jonakin toisena iltana! --
+
+       *       *       *       *       *
+
+Päivällä hallitsi aurinko. Nyt alkoi kuu pitää iltoja ja öitä
+vallassaan.
+
+Adelsvärdin avulla oli vanha raataja hankkinut itselleen gondoolin,
+jolla sitten pyydysti matkailijoita. Sillä Bädekerissä sanotaan, että
+Venetsiaa "kannattaa" katsella kuutamoisina iltoina.
+
+Adelsvärdille jäi vanha paikattu pursi; tämä olikin käynyt hänelle
+rakkaaksi. Hän osasi vähän kaikkea; samoin vanha puutarhuri. Niinpä he
+yhdessä nikkaroitsivat veneen kimpussa, saivat siitä tiiviin ja
+vakavan, pystyttivät sen keskikohdalle kevyen teltan, jonka esirippu
+voitiin kääriä kokoon ja vetää syrjään. Uusi, mainio airo, jossa oli
+leveä joustava lapa, saatiin Trovason veneveistämöltä. Tällä
+pikkuisella aluksella kulkivat Adelsvärd ja Maria pitkin hiljaisia
+vesiä Venetsian ympärillä.
+
+Adelsvärdistä tuli pian harjaantunut soutaja; Maria tunsi sen taidon
+myöskin. Hänen isänsä, alkuaan kalastaja Chioggiasta, oli lapselle
+opettanut suvun ammattia.
+
+Heidän onnentuntonsa, kun saivat näin retkeillä, yksin ja yhdessä, oli
+yhtä rajaton kuin varovaisuuden vuoksi hillitty.
+
+He tahtoivat karttaa koko maailmaa. Heti kun likeni epäiltävä gondooli,
+pujahtivat he teltan suojaan ja jättivät airon liitämään itsekseen
+pitkin vedenkalvoa -- verkkaisen, tumman evän kaltaisena, kiiltävä
+kuutamonjuova perässä.
+
+Kun vihollinen oli sivuuttanut, soutivat he taas vuorotellen.
+
+He kiertelivät Venetsian ympäri, etsien uiskentelevan kaupungin
+ääriviivoja, poiketen niihin kohtiin, joita vain harvat tiesivät hakea.
+
+Kuu näytti heille tietä. He olivat ottaneet sen palvelukseensa, eikä
+sillä ollutkaan muuta herrasväkeä -- niin vapaalta, kahleettomalta
+heistä tuntui, kuin olisivat olleet kaartelevia vesilintuja.
+
+He soluivat ohi Giudeccan, läpi sen aution kanavan, Zattereen päin --
+mutta vasta sitten, kun kaupunkilaiset ja vieraat olivat siellä
+lopettaneet iltakävelynsä pitkin leveätä laituria. He kiemurtelivat
+pienten ulkokanavain lävitse Napoleonin ja itävaltalaisten aikuiselle
+harjotuskentälle, Campo di Marten yksinäiselle yhteismaalle, saakka ja
+sitäkin edemmäs. Suuressa kaaressa koko kaupungin ympäri -- jonka
+joutilas elämä nyt tykytti Markus-torilla, kaupungin sydämessä, ja
+pitkin liikekatuja, sen valtimoita ja sisuksia.
+
+He soutivat pohjoispuolitse avoimeen veteen, jättäen toiselle sivulle
+Fondamenta nuovan ja toiselle Murano-saaren, jonka lasisulattojen valot
+nyt olivat sammuksissa ja jonka ihmeet lepäsivät lukon takana.
+
+Adelsvärd kertoi Marialle näistä hauraista ihmeistä, jotka olivat
+kirjavaa lasia ja vesikirkasta kristallia.
+
+Maria vain pudisti päätään; hän ei ollut ikinä nähnyt semmoista eikä
+kyennyt sitä kuvittelemaan.
+
+Eiväthän he muuten olleetkaan _sitä_ hakemassa. Kaupunki, museona, oli
+heiltä lukittuna.
+
+Mitäpä olisikaan hyödyttänyt, jos hän olisi tytölle näyttänyt Colleonin
+ratsupatsasta? Mikä siinä oli taidetta, sitä ei Maria voisi omistaa, ja
+mies, joka _seisoi_ hajareisin ratsun selässä -- ei muuta kuin
+törkeännäköinen konna! Semmoisia hän lienee nähnyt kyllin monta isänsä
+patotyömiesten seassa.
+
+Adelsvärd kysyi häneltä, oliko häntä koskaan pelottanut joku mies?
+
+Maria muisteli: Mieskö -- on, on kyllä! --
+
+No kuka?
+
+Hän ei tahtonut vastata.
+
+Lienee ollut joku gondoolimies?
+
+Ehkä niin! --
+
+Rigo! -- --
+
+Maria kohautti hienoja olkapäitään ja loi katseensa kauvas: Toiset
+soutajat ovat kelpo miehiä, toiset huonoja. Ja silmät voivat olla hyviä
+ja pahoja! _Sinä_ olet kelpo soutaja ja sinulla on hyvät silmät! sanoi
+hän ja hymyili.
+
+Harmittaa, etten halkaissut sen miehen kalloa hyvällä sauvallani! sanoi
+Adelsvärd ja kiskoi airoa kiivaasti. Se on kehno mies ja hävytön
+veijari!...
+
+Ja suuttumuksella koettaen peittää häpeän tuntoa Adelsvärd muisteli
+erästä aamua, jolloin oli ollut rouva Leontinan oven ulkopuolella.
+
+Maria katseli häntä hätääntyneenä:
+
+Älä koske häneen! Hän voi tehdä vaikka mitä -- ja ne vetävät kaikki
+yhtä köyttä. Ne ovat huonoa väkeä. Ja sinun käy pahasti! --
+
+Adelsvärd katui, että oli lainkaan kajonnut tähän asiaan.
+
+Nyt hän tahtoi näyttää Marialle Venetsian Campo santoa,
+hautuumaa-saarta, joka on laguunissa puolitiessä Muranoa kohti.
+
+Hän oli siihen itsekin hyvin mieltynyt -- piirtänyt sen ja sommitellut
+siitä runoja. Tuossa se lepäsi kuuvalossa, aivan kuin kelluva
+loistoarkku, ympärillä hieman punertavat muurit, joiden takana mustat
+sypressit huojuivat yöviiman keinuttamina kuin messuten.
+
+Maria kielsi soutamasta lähemmäs.
+
+Pelkäätkö sinä vainajia? kysyi Adelsvärd.
+
+En minä sitä, että kuolleet mitään tekisivät...! vastasi Maria
+omituisella äänensävyllä.
+
+No kuolemaako sinä pelkäät, Maria? --
+
+Tyttö kiinnitti häneen katseensa ... se tuntui sanovan: Minä en pelkää
+mitään, jos vain sinä olet elossa! --
+
+Hän pyysi Adelsvärdiä kääntämään veneen.
+
+He soutivat takaisin. Nyt oli jo myöhäinen yö. Tuskin he enää
+tapaisivat ketään matkalla. Venetsia näytti kokonaan lyyhistyneen
+salaperäisen kuuäijän tuijotusta väistäen. Tällä kertaa he valitsivat
+risteilyretken pienten kanavien kautta Fondamenta nuovan luota läpi
+kaupungin keskikohdan. He kulkivat sen aukeaman ohitse, joka on
+sairaalan ja pyhimyskirkon välillä. Siellä, kirkon varjossa, solakalla
+marmorijalustalla ratsasti juuri tuo rosvo ja väkivallantekijä
+Colleoni. Kuun silmä osui ihan rautahattuun ja päähän, jonka
+alapuolella häämöttivät suunnattoman leveät hartiat. Nuo kasvot -- niin
+tyhjät hirmua ennustavassa kauheudessaan! Ja suu, joka ilmielävänäkin
+tuntui olleen pronssista valettu ja jonka hyytyvä viiru oli auennut
+vain kahdelle sanalle: Hakkaa maahan!
+
+Kuun tuijotus sattui ratsumieheen, joka _seisoo_ jalustimissa -- niin
+kiire on hänellä päästä perille, olla ensimäisenä ihmiskärsimysten
+meressä -- jonka halki hevonen ravaa yhtä paatuneen pontevasti kuin
+sissipäällikkö sen selässä.
+
+Adelsvärd katseli patsasta ja nauroi.
+
+Maria kääntyi häneen päin kummastuneena.
+
+Niin, minä nauran -- selitti Adelsvärd -- tuota suunnatonta vintiötä!
+Kuu tuijottaa häneen ylhäältä, minä alhaalta, eikä meistä kumpikaan
+tiedä, mitä varten hän täällä ratsastaa. Hän itse luuli olevansa
+puolijumala -- jonka oikea koti oli doogipalatsin edustalla. Venetsia
+maksoi hänelle niistä konnantöistä, mitä hän teki -- ja luulotteli
+hänelle, että tuo häpeäsoppi on kaikkein hienoin paikka. Ei näet
+uskallettu häntä kokonaan ajaa tiehensä. Muuten hän olisi ratsastanut
+kaupungin mäsäksi!
+
+Oliko hän niin paha mies? kysyi Maria ja tähysti ratsumiestä kohti.
+
+Katsoppa häntä! vastasi Adelsvärd. Kuvanveistäjä on tehnyt hänet
+kuolemattomaksi. Ilman taiteen apua olisi hänen nimensä huuhtoutunut
+siihen muta- ja verivirtaan, johon uppoo satoja hänen kaltaisiaan.
+
+Jospa se virta olisi niellyt omat sortajamme!
+
+Adelsvärd istuutui Marian viereen, tarttui hänen käteensä ja jatkoi:
+
+Minua rupesi niin naurattamaan. Kuuleppas, mitä sanon -- minuun tulee
+aina semmoinen omituinen väristys, kun katselen _tuota_ -- ja ajattelen
+hänen veljiään, hevosmiehiä, jotka ovat kimpussamme siellä kotona.
+Minusta näyttää, että kuu päästi samanlaisen naurun kuin minäkin. Se ei
+ole hyvää naurua!
+
+Maria sanoi hiljaa:
+
+Etkö sinä usein toivo, että olisit nyt kotona -- taistelemassa tuota
+vastaan?
+
+Samalla hän osotti sormellaan.
+
+Kyllä -- vastasi Adelsvärd -- siitä saat olla varma!
+
+Mutta vielä enemmän haluaisin olla se taiteilija, joka on solakalle
+jalustalle pystyttänyt tuon raskaan hirviön. Jos minussa olisi kykyä
+tuommoiseen -- niin en ikuistaisi konnaa enkä naulaisi sillä tapaa
+kiinni nuorison vihaa ja kiukkua hänen häpeällisiä tekojansa vastaan...
+vaan siitä tulisi naisolento ... hän puristi Marian kättä vienosti ...
+joka pitäisi nuorisoa, jos se on valmis uhraamaan henkensä ja verensä,
+ikuisesti kiinni sellaisessa hartaudessa, mikä ajoi ristiritarit kauvas
+yli merien, läpi maiden. -- He pyrkivät saavuttamaan oman uskonsa
+mukaan erästä hautaa, joka piti pelastettaman jumalattomien käsistä --
+mutta oikeastaan oli heidän päämääränään nainen -- ikuinen naisihanne
+-- joka säilyttää miehiä puhtaina ja jaloina vaarojen ja eksytysten
+maailmassa!
+
+Hän katsahti Mariaan, tokko tämä oli ymmärtänyt? ... eivätkö sanat
+olleet kovin outoja?...
+
+Maria loi silmänsä maahan. Hän oli ymmärtänyt.
+
+He ottivat toisiaan kädestä. Vene liukui hiljaa, airo lepäsi
+kieppuvassa hangassaan.
+
+Nyt sattui Colleonista luomavarjo torin poikki -- ikäänkuin viitaten
+alaspäin heitä kohti.
+
+Heidän tuli kummankin yhtaikaa paha olla -- ja he soutivat edelleen.
+Läpi kuolonhiljaisten mutkikkaiden kanavien, jotka olivat ahtaita ja
+löyhkäsivät -- korkeiden, synkkien muurien välitse. Airon loiske
+herätti omituisia kaikuja tässä vesireittien ja kivitalojen sokkelossa,
+jonka puhki vene pujotteli hieman kolahdellen paaluihin, jotka antoivat
+kimmoten perään, kiinni sidottuihin herrasgondooleihin, jotka kopeina
+eivät ottaneet hevin väistyäkseen tuumankaan vertaa, ja pitkiin,
+laakeihin proomuihin, jotka olivat päivän raadannasta niin perin
+nääntyneet, etteivät viitsineet liikahtaa.
+
+He eivät puhuneet toisilleen; mielessä tuntui niin raskaalta. Kuu oli
+kuin kadonnut siitä kaupungista, jonka rakennukset ja sillat näyttivät
+alkuaan sen säteiden imeminä ylenneen merestä.
+
+Mutta heidän kääntyessään erääseen leveämpään kanavaan tuli tuijottava
+kuu jälleen näkyviin. Se kiinnitti kummeksivan katseensa vanhaan,
+ylevään palatsiin, joka oli likistynyt uudestaan tilkittyjen rumilusten
+väliin. Palatsi kohotti leveätä kattoreunusta sirojen pylväiden ja
+leijailevien kaarien päällä, joiden marmorinen palmikoima, liioteltua
+gootilaista kuosia, ikivanha ja koeteltu sateessa ja auringon
+paahteessa, loisti kuin äsken puhjenneet ruusut. Ristikkoportista näki
+silmä hämärään ulkoeteiseen, jossa paloi himmeä lamppu. Sisimmällä
+tapasi kuu taas oman tuijotuksensa kääpiöpuutarhassa, missä hintelä
+suihku kiiti ilmaan ja painui takaisin vihertävänsinisten pensaiden
+sekaan, joiden pitkät kukkatertut näyttivät roikkuessaan nukkuvan oman
+tuoksunsa huumaamina.
+
+Se oli Venetsian seikkailupalatseja.
+
+Ja keskimmäiseltä parvekkeelta, korkeiden, avonaisten akkunankaihdinten
+välistä kaikui ulkoilmaan soittoa: sello, klarinetti ja piaano ...
+säveliä, jotka olivat Adelsvärdille tuttuja, joita Maria kuuli ensi
+kerran ja jotka tällä myöhäisellä hetkellä, kuun udun päilyvään
+verkkoon kutoutuneina, saaden ikäänkuin henkien kaikua vaiteliaista
+vesistä, vetivät molemmat veneessä olijat hellästi yhteen. Tuskin he
+uskalsivat hengähtääkään -- karttoivat toistensa katsetta -- lopulta
+kosketustakin -- ikäänkuin yö, kuu, soitto pakottaisi heitä välttämään
+sellaista makeutta, jota liian raihnainen pursi ei voi kestää, vaan
+uppoo. Kauvan aikaa he yhä katselivat taakseen, kun olivat sieltä
+poistuneet ja vanha, loistava rakennus muuttunut pieneksi valkoiseksi
+marmoritauluksi -- jonka loittonemistaan loittoneva kirjotus syöpyi
+tulikirjaimin heidän sieluunsa.
+
+He saapuivat kotiin ja hiipivät hiljaa -- etteivät herättäisi vanhuksia
+-- ylös portaita huoneisiinsa. Kummankaan mieleen ei johtunut, että nyt
+pitäisi nukkua.
+
+Maria istui Adelsvärdin huoneessa hänen sylissään avoimen akkunan
+ääressä. He katselivat puutarhaan. Se lepäsi suurina vihertävänsinisinä
+röykkiöinä, alenneena, ja ylhäältä katseli sitä kuu lempeästi,
+surumielisen vienosti. He loivat katseensa merelle. Se heitti, rauhassa
+vetäen henkeään, himmeätä valoa -- kauvas ijäisyyteen.
+
+Ja heistä tuntui, kuin kuulisivat pienen hintelän suihkukaivon lirinää.
+Se sekaantui soiton aaltoiluun ... pitkin vedenkalvoa kajahteli henkien
+säveliä ... ja heidän silmiinsä pisti paalun nokassa pieni punertava
+lyhty -- joka tuntemattomien kätten sytyttämänä kaiket illat paloi
+jumalanäidin kunniaksi vesillä.
+
+Kumpikaan ei jaksanut eikä hennonut sanoa mitään. Maria nojasi päätään
+hänen olkaansa vasten, silmät ummessa. Ajatteliko hän soittoa, jota he
+olivat yhdessä kuulleet? Ajatteliko hän ehkä sitä ylvästä, yksinäistä
+palatsia -- jonne he eivät milloinkaan joutuisi asumaan? Ajatteliko hän
+vesillä liitelevää jumalanäitiä -- jota ei kukaan saa ikipäivinä nähdä?
+
+Adelsvärd kysyi.
+
+Maria aukaisi silmänsä, haaveilustaan väkisin herätettynä. Ne
+kiintyivät yksinomaan Adelsvärdin silmiin -- hakivat vain häntä.
+Adelsvärd piti kättään pehmoisesti hänen poskellaan ja painoi hänen
+päätään rintaansa vasten. Hänessä oli tuskansekainen, yliluonnollinen
+voipumuksen tunto, kun ei kestänyt elämän vaatimuksia, sen kamppailuja,
+sen kunnianhimoa, sen velvollisuuksia ja sen ehdollisuutta --
+sensuuntainen ajatus, mikä oli hänet vallannut silloin yöllä: Jos on
+olemassa Jumala, joka laupeudessaan valitsee miljoonien joukosta
+muutamia -- niin hän antaa meidän kuolla yhdessä tällaisena yönä!
+
+Voivatko toisen ajatukset sanoitta ilmetä toiselle, joka on hänelle
+käynyt henkeäkin kalliimmaksi?
+
+Maria irtautui hänestä, lempeästi mutta päättävästi -- ja meni häneen
+katsomatta omaan suojaansa.
+
+Lukkoa ei väännetty kiinni. Mutta ovella seistessään Adelsvärd tunsi,
+että sitä oli pidettävä lukittuna.
+
+Taas hän istuutui avoimen akkunan ääreen.
+
+Hän oli yön ja kuun vallassa. Heittäytyi molempien vaikutuksille
+alttiiksi -- tavotti selvyyttä ja rauhaa, säännöllisiä suuntaviivoja
+elämälleen ja työlleen; ennen kaikkea hän kaipasi sisällistä
+syventymistä.
+
+Hän tiesi, mitä _taisi_, mitä oli oppinut. Hän tunsi konstinsa kuin
+viisi sormeaan. Oli tarmokkaasti työskennellyt kotona ja ulkomailla.
+Koulut ja alkuopinnot oli suoritettu. Entä nyt?
+
+Hänen toverinsa olivat kuten hän itsekin saaneet kurituksensa
+naturalismin kirpelien mutta laihojen seimien ääressä. Kallionkovuinen
+usko ulkonamaalaukseen rupesi heissä horjumaan -- eikä heillä ollut
+hänen vankkaa varalastiaan. He tavottivat jotakin muuta, vähemmän
+maaperäistä -- ja tunsivat häilyvänsä ilmassa.
+
+_Hän_ ei tahtonut hellittää mallia, ennenkuin näkisi sinisen kukan
+ruumistuneena -- tai tuntisi sen salaperäisen kasvun sisässään _niin_
+vahvaksi, että saisi empimättä antautua näyn ja runoilun valtaan.
+
+Olihan jo saatu näky -- tämä saari, tuo pikku tyttö! Ne olivat yhtä. Ne
+esittivät vertauskuvassa, mikä viime aikoina oli vakavimmin koskenut
+hänen mieleensä: yksinäisyyden tarve, pako elämästä -- ja kuitenkin
+elämä, välittömässä yksinkertaisuudessaan, ajatuksen ja tekojen eheässä
+puhtaudessa -- suurempi ja pysyvämpi kuin "maailma" ja mikä sen omaa
+on.
+
+Olihan jo saatu _nainen_ -- joka ei kiihtynyt eikä tinkinyt siitä, mitä
+piti oikeana tai vääränä. Luonnollinen kuin itse luonto. Sellainen,
+jota voi verrata saaren jokapäiväiseen elintapaan: leipään, viiniin,
+maan hedelmiin, auringon valoon, taivaan ilmaan.
+
+Ja _lisäksi_: että tämän naisen kaihomieli viittasi kauvas yli päivän
+ja valon -- kauvas läpi hämärän ja yön -- ikävöiden pois siitä, mikä
+sitoo -- näkymätöntä sarastusta kohti, jota kaikki kaipaava kaipaa.
+
+Niin -- pikku Maria -- joka aluksi on samanlainen kuin kaikkien hyvien
+satujen impi: sairas, yksinäinen lapsi -- vaivaisiin vaatteisiin
+verhottu -- luo ne yltään -- varttuu -- rakastaa aurinkoa ja elämää --
+mutta vain siipinä, joiden varassa sielu surumielisenä lentää
+tuntematonta kohti.
+
+Se lapsi voisi näyttää päämäärän hänen taiteelleen. Sitä impeä ei saisi
+loukata -- siitä unelmasta pitäisi tulla totta, niin ettei elämä
+pääsisi rikkomaan uinuvaa lumousta.
+
+Ja hän ojensi käsiään ovelle päin, siunaten salpaa, joka erotti,
+rukoillen unetarta, joka siellä hallitsi -- kun yö ja kuu hallitsivat
+ulkona ja hänen mielessään.
+
+
+
+
+VIII.
+
+
+Seuraava iltapuoli oli hiljainen ja lämmin. Kun Adelsvärd puuhasi
+venettä lähtövalmiiksi, ilmotti Maria tuntevansa lievää pahoinvointia;
+hän saisi nyt soudella yksin.
+
+Hän koki suostuttaa, mutta Maria oli jyrkkä. Leikillään sanoi
+Adelsvärd: Entä jos tapaan merihirviön?...
+
+Maria pudisti päätään: Korkeintaan voit tavata ihmisiä, ja niitähän
+sinä kartat! --
+
+Adelsvärd lähti vesille. Hänellä oli mukanaan maalausvehkeet. Hän
+tirkisteli pilvien rakennetta -- alkoi maalata pientä väriluonnosta.
+Eikä huomannut suuntaa, kun vuoksi vei purtta hitaasti S. Giorgio
+maggiore'a kohti.
+
+Työssään istuen hän hätkähti pahasti, kun kuului kova: Halloo!
+
+Pikku Wrengle läheni pähkinänkuoren tapaisessa venosessa. Sitä hinasi
+isompi gondooli -- Rigo!
+
+Kohtaus oli kiusallinen ja välttämätön. Wrengle huusi:
+
+Vihdoinkin sinut löytää! Kyllä piru aina omansa ottaa. Felldner komensi
+minut euganealaisille vuorille. Siellä ei sinusta kukaan tiennyt
+mitään. Kai hän lienee Lidon vesillä -- arvelin minä. Hain joka
+sopesta. Niitä onkin riittämään asti. Viime päivät olen risteillyt
+tällä kulkureitillä. Ja sain kun sainkin sinut käsiini. Nyt saat pitää
+hyvänäsi kapakan siunaukset -- ison kasan terveisiä -- ja nuo kaksi
+kirjettä! Ja kun näen, että pureskelet viiksiäsi ja toivot minut hornan
+kitaan -- niin teen mieliksesi viimeiseen saakka. Ystävälläsi Rigolla
+soudatan itseni oikopäätä takaisin rouva Appelsinan luo. Hän on nykyään
+minulle armollinen, mutta aika vihainen sinulle. Toistaiseksi hän on
+tehnyt sovinnon Otto Appelin kanssa. Appel kuuluu perivän rikkaan
+tädin. Kyllä meille nyt tulee aita eteen joka miehelle -- jos oikein
+tunnen kelpo Oton! Ja sinä lienet ruvennut pyytämään ankeriaita
+jostakin täältäpäin? Toivotan sinulle hyvää onnea rysääsi. Saan lausua
+kunnioitukseni madonnalle -- sille, joka on paalun nokassa! Muista
+avata kirjeet! Näkemiin!...
+
+Adelsvärd souti takaisin. Kaikki tuntui häneltä menneen pilalle. Tuo
+Rigo oli hänen paha henkensä -- Venetsia oli löytänyt hänet, Venetsia
+tulisi hänen saarelleen. Wrengle urkkijan perästä seuraisi koko joukko.
+
+Iltapuolen viistot auringonsäteet polttivat. Lämpö oli sietämätön.
+Kaikki oli sietämätöntä. Kirottu juttu, että hän oli ollut niin
+varomaton!...
+
+Saarta lähestyessään hän lepuutti airoa -- ja kömpi katoksen suojaan.
+Silmiä kivisti auringon heijastus. Vielä pahemmin kivisti ajatella
+ihmisiä, joista toivoi jo päässeensä rauhaan.
+
+Hän otti molemmat kirjeet taskustaan, tarkasteli osotteita ... olisi
+mieluimmin repinyt ne rikki lukematta -- ja aukaisi ensiksi rouva
+Leontinan kirjeen.
+
+Sujuva oli käsiala tällä kelpo rouvalla. Ja sujuva oli kirjekin.
+Milloin "te", milloin "sinä". _Te_ oli vähemmän peitelty pyyntö -- se
+kuului hienommalta. _Sinä_ oli tunteellisuutta ja hellää hyväilyä --
+jonka piti tukea pyyntöä.
+
+Hän alotti: Jos pyytäisin teitä auttamaan itseäni, etteköhän te
+suostuisi? Pyydän teiltä lainaksi 300 frangia -- saanko? Te olette
+melkein ainoa, joka tiedätte, kuinka hankalassa ja väärin käsitetyssä
+asemassa minun täytyy elää. Minulla on muuan päämäärä, joka vienee
+minut täältä pois. Minussa on kykyjä, joita tahdon kehittää. Mutta
+varoja puuttuu. Auttakaa minua! Myöskin pikku tyttöseni -- lapsirukan
+-- tähden, jonka hyväksi niin mielelläni uhrautuisin -- mutta enhän
+koskaan jouda -- kun on niin monta huolta... Voi, jospa sinä voisit
+ymmärtää -- kokonaan ymmärtää kaipuuni saada jälleen kietoa käteni
+kaulaasi ja sanoa, kuinka äärettömästi pidän sinusta -- olinpa sanoa:
+omasta pikku papastani ... voi, eihän minulla ole milloinkaan ollut
+oikeata isää ja ystävää! Minä olin niin suuttunut ja surullinen, kun
+sinua ei kuulunut. Nyt olen vain surullinen. Auta minua, tule luokseni
+niinkuin silloinkin ... j.n.e. Jälkikirjotus (myöhemmin päivätty): Sinä
+et tule. Minä olen taas ottanut huostaani rakkaan Otto rukan. Tahdon
+häntä hoitaa. Mutta oveni on sinulle aina auki. Kerrotaan -- mutta sitä
+en usko -- että hän saa periä vanhan tädin. Maailma on täynnä valhetta
+ja tyhjää puhetta. Tule luokseni -- taikka lähetä ne vaivaiset 300
+liiraa. Minä olen, sen te tiedätte, aina teidän kiitollinen, uskollinen
+_Leontinanne_.
+
+Felldnerin kirje oli hieman toisenlainen ja pitempi:
+
+Ystäväni!
+
+Olet meiltä lymynnyt. Se on oikein! Jos kerran aikoo valmistaa
+yhtenäisen teoksen, niin täytyy olla yksin. Mutta onko kätkösi
+saavuttamaton, se jääköön sikseen. Minä olen lähettänyt pikku Wrenglen
+urkkimaan. Jos hän sinut tapaa, antaa hän sinulle nämät rivit. Älä
+tuomitse häntä äläkä minua silti hirteen.
+
+Yksinäisyys? Voiko sitä panna toimeen? Ei meidän päivinämme. Ei sen
+vuoksi, että Wrengle kenties nuuskii sinut ilmi, vaan sinä itse nuuskit
+joka päivä päätöstäsi epäluulo mielessä. Ethän sinä ole munkki,
+ainakaan trappilainen. Nuori mies, 16-27 vuoden vaiheilla, vaikka olisi
+ihan suomalainen, ei ole kuukausmääriä yksin. Vaan hän on madonnan
+suojeluksessa. Sanokaamme: Neitsyen kohdalla.
+
+No hyvä! Runoile, maalaa, uneksi -- ja usko, että elämä ympärilläsi
+taukoo. Mitä hittoa siitä! Minä liikun, ystäväsi liikkuvat, lopulta
+sinä itsekin alat liikkua, kun arka kohtasi kivistää. "Missä hammasta
+särkee, siihen kieli koskee."
+
+Me kyllä ymmärrämme toisiamme. Sinä olet kunnon poika, uljas mies
+Runebergin rotua. Te ruotsalaiset Suomen miehet syöksytte kerran vielä
+venäläisiä painetteja vastaan. "Puolan loppu." Ellei vain Venäjä sitä
+ennen hajoa sisästäpäin.
+
+Herra varjelkoon, en minä ennusta politiikkaa. Sitähän minä inhoan.
+_Siinä_ sortuvat aina parhaat -- keskinkertaisuus korjaa sadon.
+
+Minä puhun yksilön politiikkaa järjellesi. Sitä tietä myös sydämeesi.
+Nuoren kyvykkään miehen sydämessä on enemmän järkeä kuin hän
+uneksiikaan. Onhan yksinäisyysunelmasi jo särkynyt. Sinä et ole yksin
+etkä siihen tilaan koskaan pääse. Goethen hieman suurisuisia sanoja
+"ich war in meinem Leben tief einsam" ei tietysti ole pidettävä ihan
+täytenä totena. Naisia kävi hänen luonaan alinomaa -- tuli ja meni.
+Alussa ne piinasivat häntä, sitten lohduttelivat, aina auttoivat jonkun
+matkaa eteenpäin. Hän palkitsi jokaista runolla ja päästi seuraavan
+naisen "armollisesti" luokseen.
+
+Hän olisi voinut kirjottaa: minä olin eläissäni nerokas poroporvari! --
+ja osannut sillä naulan päähän.
+
+Sinä et ole Goethe, itsesi ja muiden onneksi. Poroporvari mahdollisesti
+olet, mutta ei sinusta ainakaan sitä tule.
+
+Sinun pitää karkaista itseäsi, ystävä! Henkinen orvasketesi on liian
+ohut. Pirunmoinen et ole -- mutta etkö tiedä, että taiteilijan täytyy
+olla sentapainen hirviö kuin kirjassa "_la helle et la bête_"? Ei se
+peto, joka ryömii kaunottaren edessä, vaan se, joka hänet syö.
+
+Tämä on se pääsymaksu, jonka paholainen kerta kaikkiaan vaatii
+palvelijoiltaan. Ja sinä _olet_ paholaisen palvelija -- taikka menet
+hornan kitaan.
+
+Minäkin alotin runoilijana -- kuten tiennet. Erosin vaimostani; hän oli
+kaunis -- kuinkas muuten -- ja hyvä -- tarpeeksi -- ja lopulta me
+tappelimme kuin lohikäärmeet Filisteassa. Jouduin kaksintaisteluun,
+useampaankin, piti paeta, kuljeskella, ja viimein osuin tänne. Lääkäri
+vei runoilijasta voiton. Jälkimäinen ei ole tappiosta pahoillaan.
+Kunnianhimo ja taistelu olemassaolosta panee unohtamaan "haavat".
+Elämää ja suruja pitää katsella niinkuin kaksintaistelija naarmujaan.
+
+Entä sinä?
+
+Sinunkin on pidettävä huolta, että voit olla kuin kaksintaistelija.
+
+Etkö voi lyödä miestä kuoliaaksi? Eikö sinulla ole kilpailijaa? Lempo
+vie, koeta edes löytää joku!
+
+Minä voin sinulle sanoa, kuinka se vilvottaa! Vaan siitä ei enempää.
+Auf und davon!
+
+Sillä koskaan ei ihminen sido itseään _niin_ lujasti kuin uskoo.
+
+Ensimäisen mallisi kanssa teit täällä asiasta pikaisen lopun. Olipa se
+oikea mestaritemppu, että pääsit satimesta, minkä sinulle viritin.
+Bravo! Katso, että pääset viimeisestä. Että pääset pois. Venetsia ei
+ole terveellinen. Semmoiselle miehelle kuin sinulle on maailma avoinna.
+Se on täynnä malleja.
+
+Kunpa olisit lääkäri! Luovuttaisin sinulle puolet naispotilaitani.
+Monet ovat kauniita, jotkut rikkaita, kaikki hysteerisiä. Vanhimman
+poikani kasvatan lääkäriksi. Hän on jo saanut suoritetuksi muutamat
+tyhmyytensä -- esiopintonsa. Perii sitten praktiikkani. Aluksi
+helpomman puoliskon. Monimutkaisemman pidätän itselleni _usque ad
+urnam_.
+
+Suo sanojeni sattua mieleesi jonakin herkkänä päivänä. Tule takaisin
+minun luokseni. Saat asua kotonani. Minulla ei ole povessani mitään
+pikkumaista kateutta. Mallien annetaan mennä. Saat nähdä hienon
+maailman naisia, eri kansallisuuksia. Ei vanhavenetsialaisia öitä.
+Niitä vastaan olet karaistunut. Vaan herrasnaisia, ymmärrätkö? Ne eivät
+ole sen sairaampia kuin että herra von Adelsvärd voi parantaa heidän
+hysteriansa -- minkä on synnyttänyt taloudellisten huolten puute,
+joutilaisuuden yltäkylläisyys. Minulla on muuan amerikatar -- _o, dio!_
+
+Mutta saat tavata ihan nuoriakin -- koska kerran näyt, kuten esikuvasi
+Don Juan Tenorio, antavan etusijan sille, joka on vasta _giovine
+principiante_. Hiljakkoin on muuan virkatoverini lähettänyt tänne
+Budapestista puolikasvuisen tytöntypykän, kuusitoistavuotiaan, jolla on
+kokonainen herraskartano selässä -- ei jaksa käydä, ei seistä eikä
+syödä -- vain loikoa ja imeskellä makeisia. Morbus hysteria!
+
+Viikossa sinä hänet parannat. Hän on omasi. Ota hänet -- ja kartano
+Karpaateilla!
+
+Lisään: hän on pikkuinen, hento, hieno; sellainen suukkonen, joka näkyy
+olevan luotu muutakin varten kuin makeisia syömään; tumma, tuuhea
+tukka, herkkä sydän, orvokinsiniset, uteliaat silmät kuin enkelillä,
+joka ei vielä ole tutustunut pimeyden ruhtinaaseen. No, runolija! --
+
+Ja sitten muuan asia. Nyt puhuu lääkäri.
+
+Älä kuvittele äläkä uneksi, että kansan lapset muka ovat terveitä --
+herrasnaiset sairaita. Ne ovat kaikki sairaita meidän päivinämme. Ei
+enää kukaan synny terveenä, ei matalassa majassa eikä kartanossa -- tai
+rappiolle jääneellä luostarisaarellakaan. Älä pane tätä pahaksesi!
+
+Lemmenkaipuu on lapsessa ja nuoressa naisessa samaa lajia kuin
+kypsyneemmässä. Missä raadetaan kovasti, siellä se saadaan työnnetyksi
+takaisin -- ja vaikutukset vähenevät.
+
+Missä haaveillaan -- yhdentekevä, kartanossako vai saarella -- siellä
+on nykyaikaisen naisruumiin rakenne niin heikoksi huonontunut, että
+elimistö taipuu ja kuluu.
+
+Ellei haavetta tyydytetä, on siinä hysteria kaikkine oireineen. Jos se
+tyydytetään, tulevat oireet jäljestäpäin -- ennemmin tai myöhemmin.
+Syyt ovat syvässä kätkössä, niinkuin sikiö äidissä. Seuraukset
+ilmenevät aikanaan.
+
+Kaikista näistä kärsimyksistä, jotka eivät juuri ole teeskenneltyjä,
+ottaa runoilija ja taiteilija aiheita ihanteisiinsa ja kuviinsa -- ei
+esiaikojen rehevästä terveydestä, vaan sairaudesta. Nykyaikainen taide
+ei koskaan pääse täysiin voimiinsa, koska naisiltamme puuttuu kyky
+vastustaa ajan suurta tautia hysteriaa. Tarttuupa se miehiinkin. Ei ole
+enää niinkuin oli Jordaensin ja Rubensin päivinä, jolloin flandrilaisen
+maalaistytön rotevat sulot voivat olla taiteilijan ihanteena. Me
+kaipaamme kalpeata oliota, jonka ristitsemme sielullisilla
+naisennimillä. Onhan minulla oikeus puhua nuoruuteni kokemusten nojalla
+-- muuten olisin vaiti.
+
+Sitten tekee nuorekas rakkautemme vararikon -- ennemmin tai myöhemmin.
+Siitä, mikä elämässä on tervettä, on meihin miehiin jäänyt jotakin --
+sano sitä vaikka eläimellisyydeksi tai elämän välttämättömyydeksi -- ja
+se vaikuttaa haaveilua vastaan tämän kaikissa kuutamoisissa muodoissa.
+Romahdusta ei voi välttää. Mutta ajan mittaan on hauskempaa istuskella
+vararikkoisena kartanossa kuin saarella ... anteeksi, en minä tahdo
+häiritä!
+
+Muistuu vaan mieleeni muuan retki Canadaan.
+
+Kerran seurasin näet puoliskoani n:ro 2 New-Yorkiin. Hänen oli määrä
+antaa vierailunäytäntöjä sikäläisessä saksalaisessa teatterissä. Minä
+kyllästyin pian amerikalaisten hölynpölyyn. Kaikkialla tuoksui samalta
+kuin uudessa talossa -- käsityöläisten jäljiltä. Sieppasin pyssyn
+olalleni, otin mukaani koiran ja pujahdin Canadaan.
+
+Siellä jouduin oikeiden punanahkojen pariin. He tuoksuivat vielä
+metsältä ja riistalta. Jaoin viinani vanhan ryppyisen squaw-akan
+kanssa, joka oli ruosteenpunainen kuin puunjuuri. Eräänä iltana hän
+katsahti minuun veristyneillä silmillään ja kysyi:
+
+"Etkö ole 'Valloissa' koskaan tavannut poikaani?" --
+
+En -- täytyi minun tunnustaa.
+
+Hän katosi minulta erään kalpean naaman vuoksi. Koskaan en enää saa
+häntä nähdä -- vaikka niin käskin varomaan!
+
+Ja nyt toistan sinulle: varo, poikaseni, kalpeita kasvoja!
+
+En ole eläissäni kyhännyt näin pitkää kirjettä. Tämä olkoon sinulle
+ystävyyteni merkkinä.
+
+                                             _Fedengo Felldner_.
+
+Adelsvärd luki tämän kirjeen ristiriitaisin tuntein.
+
+Jalkavaimon kirje -- semmoiseltahan se oli -- ei pystynyt häneen
+vähääkään. Hellittelyä, tunteellisuutta ja 300 frangia ... se oli kovin
+kehnoa. Leontinalle kelpasivat kaikki vaikutuskeinot -- kivulias pikku
+tytär -- josta hän luultavasti ei lainkaan pitänyt huolta ... ja tuo
+loppuosa, kun on toiveita jostakin perinnöstä -- ja "rakas Otto rukka"
+-- jota hän oli joutunut hieman syrjäyttämään -- kun hänen kallis
+pappansa ja ystävänsä oli tuonut valoa ja riemua murheelliseen
+sydämeen ... uudistettu aviollinen yhdyselämä -- ovi aina raollaan
+juhlan jatkoa varten!... Adelsvärd rutisti kirjeen myttyyn -- ja
+levitti sen jälleen. Tahtoi säilyttää tämän asiakirjan.
+
+Se voisi kenties joskus olla hänelle hyvänä varotuksena, jos sattuisi
+heikko hetki.
+
+Heikko, kelpo poika, Otto Appel. Rappeutunut, parantumaton ihantelija,
+jonka silmät alinomaa avattiin -- ja joka itsepintaisesti ummisti ne
+jälleen, pehmoisen ja hyvän sydämensä vuoksi!
+
+Ovatko miehet tuommoisia? Millaisia siis naiset?
+
+Mitä ihmettä Felldner oikeastaan kirjotti? Adelsvärdissä heräsi
+suuttumusta. Se Felldner tuppaa aina opettamaan -- aina viskellen niin
+mielellään henkevyyksiä!
+
+Henkevyys tekee sydämen autioksi.
+
+Ja sittenkin -- Felldnerillä oli suuri, lämmin sydän. Paatuneisuus oli
+vain kotelo, jonne hän välistä piiloutui.
+
+Niin laaja tuntemus "sairaan" naisellisuuden alalla -- kuinka helposti
+se saattoikin näyttää väärin! Moni tiesi hänestä kertoa, kuinka
+hienotuntoisesti hän auttoi naisparkoja heidän sukupuolensa
+vajavaisuuksissa -- kuten kaikkien lääkärien tuleekin. Harvemmat
+tiesivät, miten hänen kätensä otti ja antoi, varakkailta köyhille.
+Runsas käsi, kauniit, valkoiset, varmat kädet -- toinen ei koskaan
+tiennyt, mitä toinen antoi ja teki. Sellaisia ovat muutamien, vaan ei
+kaikkien lääkärien kädet.
+
+Adelsvärd suuttui itseensä, kun kirjeestä oli jotakin tarttunut hänen
+mieleensä.
+
+Hän piilotti sen taskuunsa, mutta siellä se kalvoi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Maria näki pian hänen kasvojensa muuttuneen. Ei sanonut mitään, mutta
+silmät seurasivat häntä lakkaamatta.
+
+Kuten aina, niin tänäänkin. Maria ei ollut koskaan hänen tiellään --
+aina saapuvilla, missä tarvittiin, eikä häirinnyt hänen ajatuksiaan.
+Tyttö eli tämän miehen elämää omituisella, itseensä sulkeutuneella
+vakavuudellaan, johon tuli hymyä vain silloin, kun mies hymyili. Hän ei
+elänyt Adelsvärdin ajatuksia; ne olivat hänelle vieraita eivätkä
+voisikaan muuksi muuttua. Mutta hän huomasi joka kerta, milloin
+Adelsvärdin mieli oli kokonaan hänessä kiinni, ja hänestä tuntui se
+olevan hänen elämänsä -- ja hän antoi sen takaisin Adelsvärdille,
+puhtaana, eheänä, niinkuin peilikirkas vedenkalvo antautuu silmälle.
+
+Iltapäivä kului, painostavan lämpöisenä. Adelsvärd käveli edestakaisin
+pitkin käytäviä kivipöydän lähellä, polttaen yhtä mittaa pieniä
+savipiippuja. Armenialainen tupakka lennätti savupatsaita hiljaiseen
+ilmaan. Meri oli ihan tyyni, lämpö kuin heikosti häälyvä huntu, joka
+pian kävisi kullanhohtavaksi.
+
+Adelsvärd pyyhkieli otsaansa; tupakka poltti hänen kitalakeaan;
+puutarhassa ei liikahtanut ainoakaan oksa eikä lehti. Ei ääntäkään. Ei
+muuta kuin Marian kevyttä, kiireistä sipsutusta, kun hän
+juhlavaatteisiin puettuna toi juotavaksi kylmää sitruunavettä ja laski
+sen penkille.
+
+Juo! sanoi Maria. Sinulla näkyy olevan kova jano. Tänään on niin ihanan
+hiljainen ilta!
+
+Liian lämmin, enkä voi tehdä työtä! mutisi Adelsvärd, katui
+hajamielisyyttään ja hymyili kiitokseksi.
+
+Maria hymyili myös:
+
+Nyt on aika tuolla! Ja hän osotti kädellään suurta, punaista aurinkoa,
+joka vieri hehkussaan ja näytti palavan taivaanrannalla.
+
+Muistatko -- sanoi Adelsvärd -- kun istuit täällä viluissasi juuri
+tähän aikaan -- kun olit hyvin pikkuinen Maria -- kiedottuna
+huiveihin?...
+
+Siitä on jo kauvan! vastasi Maria ja katseli kysyvästi alaspäin pitkin
+pukuaan ... ja katsahti taas ylöspäin ja suoraan hänen silmiinsä.
+
+Adelsvärd silitteli hänen hiuksiaan ja taputti poskelle, mutta
+ajatukset olivat muualla.
+
+Sitten he yhteisvoimin siirsivät maalausjalustan sinne ja samoin ison
+pastellipahvin.
+
+Siinä "seisoi" Maria kivipöytään nojaten, sylissä kukkia, loput maassa;
+silmät tavottivat uneksien kaukaisuutta.
+
+Adelsvärd istuutui, pani piipun pois, katseli kauvan Mariaa -- ja
+piirrostansa...
+
+Äkkiä hän tarttui maalausrättiin ja pyyhkäsi pahvista pois
+pastellivärit ja hiilen -- pesten piirroksen putipuhtaaksi kaikista
+työn jäljistä.
+
+Se sävähytti Mariaa. Hän ei sanonut mitään -- mutta Adelsvärdin taas
+istuessa kumartuneena hän heristi pikku nyrkkiään Venetsiaa kohti.
+
+Adelsvärd oli kuitenkin huomannut tämän liikkeen ja sanoi:
+
+Se ei kelvannut. Se ei käy tällä tapaa! --
+
+Hän sytytti piippunsa, käveli edestakaisin kuten äskenkin --
+pyyhkiellen otsaansa, ajatellen saamiaan kirjeitä.
+
+Molempia. Ne punoutuivat toisiinsa -- hän ei saanut niitä erotetuksi.
+Alinomaa tuli mieleen Leontina -- malli -- jota hän turhaan haukkui
+"hävyttömäksi". No niin, se oli malli, hävyntuntoa vailla; hän muisteli
+sen muotoa ja väriä -- ei sen syleilyä. Tunsihan hän, minkähintainen se
+oli. Mutta hän huomasi, kuinka kiihkeästi teki mieli maalata lihaa ja
+verta.
+
+Sitten oli Felldnerin "kalpeat kasvot". No niin, hän tarkotti kai
+kalpeita unelmia, joilta puuttuu tosiolemus. Pikku Mariaa.
+
+Kalpea hän on, pikku Maria, viehättävän kalpea; mutta onhan hän jo
+aikoja terve; _hän_ ei ole sairas ... ja jos Felldner toisi tänne
+epäuskonsa ja hysteriansa, käskettäisiin hänen niine hyvineen mennä
+tiehensä.
+
+Jyrkästi. Mennä hän saisi ja samalla koko se papisto.
+
+Maria oli oikeassa, kun puristi kätensä nyrkkiin tuota tukahuttavaa
+Venetsiaa vastaan. Olisi vain pitänyt heristää sitä hänelle,
+Adelsvärdille itselle.
+
+Sillä nyt hiipi esille pikkuinen tytöntypykkä -- jolla oli makeissuu,
+orvokinsiniset silmät, pistosta selässä -- ja kartano selässä. Ei,
+vaikka piru perisi, ei! Adelsvärd polki maata, satutti omaan jalkaansa,
+pyörähti ympäri kantapäällään ja huusi: Maria!
+
+Tyttöä ei näkynyt -- oli juossut tiehensä, lymynnyt.
+
+Hysteriaa! kiehui hänen mielessään. Felldner on oikeassa, Felldner on
+mies -- minä olen houkkio, ajan tauti on merkinnyt minut, meidät
+kaikki. Helvettiin päin!...
+
+Maria! huusi hän taas. Heitä mokomat lapsellisuudet. Tule nyt heti!...
+
+Ei vastausta. Oli tullut hämärä. Hänen silmissään vain häämötti
+puutarhan käytäviä. Hän retkahti raskaasti penkille ja joi koko
+vesiruukun. Hiki virtasi hänen otsaltaan. Pikainen suomalainen veri
+kiehui hänessä -- häntä itseään vastaan.
+
+Vähitellen hän sai mielensä tyyntymään. Piippu sytytettiin. Vahatikun
+hohde valaisi tuhottua teosta.
+
+Se oli tuhottu -- ei oikusta -- vaan siksi, ettei se tyydyttänyt häntä.
+Pieni tyttö, puettu niin tai näin, tuijottamassa tyhjään. Se oli
+samantapainen kuin sadat "italialaiset" kuvat. Sellaista tyhjyyttä
+voisi ken hyvänsä kuvata niinkuin hänkin. Ja Passini vielä taitavammin.
+
+Mutta entä nyt? ja millä tapaa? Kuinka saari näin oli muuttunut? Missä
+se nyt oli -- ja hänen ensimäinen syvä hiljaisuuden ja yliluonnollisen
+kaipuun tunteensa?
+
+Missä oli pikku Maria? Olihan Maria sittenkin hänen mielessään --
+täytti sen kokonaan välittömyytensä viileänpuhtaalla hengellä! Terve
+hän oli, ruumiin ja sielun puolesta, vastapuhjennut kuin kansanlaulu.
+Kaihomielinen, rehellinen murheessaan ja hillityssä ilossaan. Venetsia
+valehteli! --
+
+Venetsiassa oli jotakin, mikä ei valehdellut. Nyt se loisti näkyviin.
+Paisui suuremmaksi ja kirkkaammaksi. Mursi pensaiden tiheikön --
+säteili sypressien läpi ja ohitse -- heittäen pehmoisia varjopiirteitä
+mutkikkaille käytäville, ruohostoon ja murattiin. Puutarha ikäänkuin
+vapisi ylimaailmallisesta onnentunnosta kuun hellässä syleilyssä.
+
+Monta ihmeellistä kuutamoiltaa oli Adelsvärd nähnyt laguunien
+tienoilla. Niin puhdasta ja kaunista kuin tämä oli -- ei koskaan. Hän
+seurasi levollisia varjopiirteitä vihertävänvalkoisella pahvilla.
+Hukkaan pyyhitty työ tuntui astuvan jälleen aavemaisesti esille -- ja
+siitä tuli pienen kalpean kaunottaren kuva sellaisena, joksi hän sitä
+oli ensin uneksinut. Todellakin: hänen mielikuvituksensa kykeni
+pitämään kiinni unelmasta, näystä.
+
+Hän ei ollut oikein selvillä aikeestaan, kun kouraisi
+pastellilaatikosta ... ja käsi kuljetti liitupalasia pitkin pahvin
+pintaa. Kuuvalo oli kyllin vahva häntä opastamaan. Siinä muovaeltiin
+puoleksi sokkosilla, voisi sanoa -- mutta niinkuin viiriäinen häkissä
+hänkin osasi sinne päin, mitä etsi.
+
+Yö oli lämmin; hän heitti yltään puseronsa yhä syvemmin kiintyneenä
+luomistyöhönsä. Ei kaivannut mallia, ei edes muistanut, että oli sitä
+koskaan ennenkään tarvinnut. Ensi kerran hän nyt tunsi itsensä täysin
+vapaaksi "uimariksi", joka hellittää kiristetyn köyden ja liitelee
+syvemmille vesille itseensä luottaen.
+
+Ja silloin -- yhtäkkiä ... ei, ei hän siitä hämmästynyt, kun jokin
+suhahdus pakotti hänet katsahtamaan kivipöytää kohti.
+
+Hän oli jo keskellä näkyjen maailmaa.
+
+Ja siellä oli näky.
+
+Pöydällä istui aivan nuori alaston nainen, hiukan kumartuneena
+eteenpäin, toinen kyynärpää nojaten polveen, käsi leuvan alla. Pöydän
+laidalta ulottui tummaa vaatetta penkille asti, jolla jalat lepäsivät.
+Tätä verhostinta vasten kävivät ruumiin alaosan piirteet ilmiselviksi,
+kun taas pään ja vartalon taustana oli synkkiä sypressejä.
+
+Kasvot täydessä kuuvalossa. Marian kalpeat piirteet, yksitellen.
+Unessakävijätär, joka on jäänyt lepäämään. Silmät suurina auki -- ei
+tuijottavina, ei hakevina -- katsellen kauvas, laajalle äärettömyyteen.
+
+Marian ilmeissä ja piirteissä ei näkynyt pienintäkään liikahdusta, joka
+olisi ilmaissut, mitä hän ajatteli ja tokko hän ajatteli mitään. Suun
+ympärillä vain heikko hymy, värisevä kuin kuun sanomaton kaihomieli.
+
+Adelsvärd laski kädestään pastellit -- kumartui eteenpäin ja kuiskasi:
+Maria?...
+
+Tyttö ei hievahtanut.
+
+Hän polvistui, suuteli Marian jalkaa -- katsoi ylöspäin: Onko
+mahdollista?...
+
+Ei vastausta.
+
+Maria! -- sanoi hän ja otti taas käsille pastellit -- älä millään
+ehdolla liiku -- Pysy siinä!...
+
+Se oli tarpeeton pyyntö. Maria istui liikkumatta -- katsellen --
+huulilla tuo surumielinen hymy, joka värisytti Adelsvärdin sydäntä.
+
+Näytti siltä, kuin Maria _olisi_ pelkkä kuva.
+
+Adelsvärd käytti liituaan -- kiireesti, hätäisesti, innostuksen
+kuumeessa, ikäänkuin hänelle olisi mitattu aikaa minuutittain -- jotka
+eivät koskaan palautuisi.
+
+Näinä minuutteina kohtasi kaksi sielua toisensa -- kenties enää
+uudestaan yhtymättä. Adelsvärd katsoi häneen eikä katsellut _häntä_. Ei
+piirtänyt hänen mukaansa -- vaan piirsi näkyä hänen kauttaan -- elämää,
+joka alusta asti oli tuomittu jäämään ikuiseksi arvotukseksi...
+
+    ei syntynyt -- ei voi kuolla.
+
+Hänen silmissään rupesi hämärtämään. _Sen_ arvotuksen lävitse hän ei
+päässyt. Aivot kieltäytyivät kulkemasta edemmäs -- mutta kuvan hän oli
+saanut alotetuksi ... sitten vaipui hänen kätensä.
+
+Maria liikahti, kääri tumman vaatteen ympärilleen, astui hänen
+luokseen, nojasi tuokion aikaa hänen olkaansa vasten -- katsahti
+loistavin silmin hänen tummiinsa -- tarttui hänen käteensä ja pani sen
+päänsä päälle.
+
+Minä siunaan sinua! kuului Adelsvärdin huulilta.
+
+Silloin Maria juoksi nopeasti taaksepäin, puiden väliin -- kotia kohti.
+
+
+
+
+IX.
+
+
+Adelsvärd ei seurannut. Eikä piirtänyt. Jäi kuvan eteen -- sitä
+katselematta -- ja istui siinä kauvan, kauvan.
+
+Tämä yö -- ajatteli hän -- ratkaisee jotakin elämässäni, ratkaisee sen,
+mikä on määrätty ilmenemään taiteena. Mitä olen ennen tavotellut, se ei
+ole saanut sellaista muotoa, joka voisi ilmetä eheänä tunteena, eheänä
+havaintona.
+
+Kenties _kuolen_ pelkästään taiteilijana, koska minussa ei ole kykyä
+mahdottomaan, koska sorrun ylivoimaa vastaan?
+
+Kun spartalaiset Termopylen luona saarrettuina luopuivat taistelusta,
+vaan ei _taistelemasta_, menivät he solan ulkopuolelle, koristettuina
+ja voideltuina kuin juhlaan.
+
+Minä tahdon koristaa elämäni.
+
+Tahdon taistellen syventyä suuren kysymyksen ratkaisuun: malliko vai ei
+mallia?
+
+Mutta tämä kysymys ei ole eikä voi olla yksinäinen. Siitä johtuu
+ratkaisu kahden suuren välillä: mieselämä -- naiselämä?
+
+Kuinka pitkälti ja kuinka paljon miehen pitää kyetä itseltään
+kieltämään juuri sitä onnea, jota tuottaa omistus?
+
+Kun mies omistaa naisen -- tappaa hän ihanteensa.
+
+Onko tämä oikea johtopäätös?
+
+Taiteilijana on siinä oikein ajateltu.
+
+Mutta myös miehenä, miespuolisena olentona! "Syntiinlankeemus" onkin
+alkuperäisessä terveessä merkityksessään kummankin lankeemus, miehen ja
+naisen. Voimme kieltää, verhota, "koristaa" rakkauselämäämme kaikilla
+tavanmukaisilla vehkeillä -- mutta paratiisin portti on kantapäämme
+takana. Matkallamme odottaa meitä perhe, lapset, yhteiskunta, sodat --
+ja kuolema.
+
+Entä taiteilija?
+
+Jos hän ratkaisee asian taiteessaan niin, ettei malli saa olla sen
+ytimenä -- silloin hän on jo hyvällä alulla jäämään naisen omistusta
+vaille. Kirkastamaan naista. Älä tule sanomaan, että miehen on pakko
+nauttia -- ja sen vuoksi langettaa nainen! Yhtä hyvin hänen voisi olla
+pakko tappaa -- koska kerran on syntynyt petoeläimeksi!
+
+Se taiteilija, joka nauttii naisen kauneudesta ja sulosta kuin pyhästä
+näystä -- on suurempi sitä miestä, joka ottaa naisen ruumiin
+saaliikseen.
+
+Taiteessa ei, niin sanoaksemme, merkitse naisen ruumis. Sehän on
+luontoa. Mutta taide ei voi eikä saa kuvata luontoa sinänsä -- sitä
+vain heijastaa.
+
+Uudenaikaista Marian-palvelusta _voi_ kuvitella taiteessa. Keskiajan
+syvällisyys ja itsensäkieltämys loi madonnan. Koskaan ei ole tullut
+sitä viestiä, että nuori, puhdas nainen ei muka ennemmin valitsisi
+sielunsa vapautta kuin ruumiinsa orjuutta. Nuori, koskematon nainen
+_on_ näky -- anna hänen siis jäädä sinne, missä on!
+
+Ylös, taiteilija! ja taistele tämän näyn puolesta, niinkuin
+spartalaiset taistellen puolsivat vapauttaan ja sen pyhiä lakeja.
+
+Korista elämäsi! Mutta silloin sinun pitää valita jompikumpi: nainen
+tai naisihanne -- Venetsia tai luostarisaari -- alennus Leontina-mallin
+luona tai ikuinen elämä Maria-näyn juurella.
+
+Minä olen valinnut!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Aamupuolella seuraavaa päivää kulkivat Adelsvärd ja Maria käsitysten
+pitkin puutarhan käytäviä.
+
+He eivät puhuneet toisilleen. Heissä ei ollut puhumisen tarvetta.
+Milloin Maria seisahtui tuokioksi, poimiakseen kukan, tai kumartui
+irrottamaan helmaansa, joka oli tarttunut johonkin kiinni, katseli
+Adelsvärd häntä ja painoi mieleensä jokaisen pikku liikkeen.
+
+Milloin Maria katsahti häneen, oli yöllinen kuutamoloisto jäljellä
+silmäyksessä, joka oli kuin hienon udun takana. Muuten katse oli
+avomielinen, sotkeutumaton; se ei ajatellut taakse- eikä eteenpäin.
+Riippui vain kiinni hänessä, otti loistoa ja levollista iloa hänen
+kauttaan -- niinkuin hieno pilvi leijaten kietoutuu kuun ympärille.
+
+Myös Adelsvärdiä vallitsi viime yö -- suuri murros. Heidän teki
+mielensä alati pitää toisiaan kädestä. Heistä tuntui, kuin olisivat jo
+aikoja päässeet kaikesta kahlehtivasta irti.
+
+Silloin kutsuivat molemmat vanhukset -- hiukan kovaa -- Mariaa
+luokseen. Piti muka tulla auttamaan heitä työssä.
+
+Vastoin tapaansa Maria ei juossut, vaan astui hitaasti. Ja mennessään
+katsoi kauvas taakseen.
+
+Adelsvärd katsoi hänen jälkeensä ja kuunteli puutarhurin asunnolta
+kajahtelevia ääniä. Siellä kuuluttiin nuhtelevan. Maria ei vastannut.
+
+Nyt, kun Adelsvärd rupesi muistelemaan, tuntui hänestä vanhusten olento
+viime aikoina muuttuneen. Tänä aamuna he olivat tirkistäneet häneen ja
+vetäneet punareunaiset silmänsä takaisin, lyhyesti toivottaen: hyvää
+päivää!...
+
+Tokkohan he olivat viime yönä olleet puutarhassa?
+
+Häneen ei kuulunut, missä he olivat olleet tai mitä nähneet! -- ei
+niin, että hän olisi tiennyt tehneensä pahaa, mitä nyt koettaisi
+mielessään tukahuttaa. Hän vain ei lainkaan heistä välittänyt. Hän oli
+ihmisistä erossa -- samapa se, oliko niillä hänelle mielessä ystävyyttä
+vai ei. Jos rupeisivat häntä jostakin moittimaan, tekisi hän samoin
+kuin Maria: ei vastaisi.
+
+Hän ja Maria olivat kotiutuneet tähän puutarhaan -- muut eivät. Jos oli
+olemassa Jumala ja tämä astuisi esille puiden takaa, siunaisi hän
+heitä.
+
+Adelsvärd ei epäillyt. Hän ja Maria olivat saaneet tuntea tuulahduksen
+jalkainsa alla puhaltavasta ijäisyydestä -- maa oli väistynyt.
+Adelsvärd rupesi järjestämään itselleen työhuoneeksi tyhjää vajaa, joka
+nojasi vanhan luostarikirkon seinää vasten.
+
+Sinne hän pingotti palttinan, valmisti tärpättivärinsä ja siirsi
+alotetun piirroksen pahvilta kankaalle.
+
+Valon hän järjesti niin, että huoneeseen pääsi vain yksi juova
+aurinkoa. Hän aikoi puolihämärässä maalata koko päivän; illalla
+maalaisi ulkona puutarhassa, niin kauvan kuin riittäisi kuutamoa.
+
+Yhtä hän ei tahtonut: sitä, että uudistettaisiin yöllinen istunto
+kivipöydän ääressä. Ne silmänräpäykset oli jätettävä ainokaisiksi,
+syvään, haihtumattomaan muistiin -- ja tästedes hän tahtoi luoda
+kuvaansa, näkyänsä, kuin kaukonäköisen unen vallassa.
+
+Sukupolvien tietoisuuteen -- ajatteli hän -- on "syntiinlankeemusta"
+soitettu, laulettu ja päntätty, kunnes olemme ruvenneet tuntemaan
+rikoksen painostusta, jos vain _ajattelemmekaan_ alastonta naista.
+
+_Ajatellen_ nuoren, koskemattoman naisen ääretöntä ulkonaisen ja
+sisällisen kauneuden rikkautta tahdon etsiä renessanssi-työlleni
+pohjaa. Ja sitä työtä katsellessa ja arvostellessa saa yleisö näyttää
+oikean karvansa ja myös tuntea itsensä -- jakaantuneena, kuten sen käy,
+kelvollisten ja kelvottomien leireihin.
+
+Jälkimäisiä ei silloin ilmesty kovinkaan monta -- tuumi hän lopuksi,
+uljaasti hymähtäen.
+
+Hän työskenteli innostuneena. Ulkona vallitsi puolipäivän lämpö ja
+lepo. Hän heitti yltään enimmät vaatteensa. Hän ei kärsinyt
+keskeytystä, ei lämmön eikä levon vuoksi.
+
+Nyt kuului vajan ulkopuolelta sekavia ääniä. Ne likenivät häntä
+takaapäin ja pitkin kirkonraunioiden muuria. Joukossa tuntui olevan
+Rigon ääni.
+
+Se oli harmillista ... mutta pian hän taas oli kokonaan kiinni
+työssään.
+
+Iltapuolella rupesi väsyttämään, ja hän levähti. Puutarhaan
+kurkistaessaan hän ei nähnyt ketään. Hän astui kaivolle, niin alastonna
+kuin oli, nosti kirkkaan vaskisangon, kaatoi päälleen vilvottavaa
+vettä, pukeutui ja veteli piipullisen lähimmän pensaikon siimeksessä.
+Häntä alkoi raukaista; hän näki puolittain unta -- jotakin sekavaa,
+kamalaa sotkua: veneitä, jotka upposivat pohjaan -- pitkän jonon
+Leontinoja, jotka istuivat alasti, ihmisennäköisiä pingviinejä auringon
+paahtamalla rannalla huitomassa liian lyhyillä siipikäsillään ja
+hoilaamassa pikku Wrenglen sotilaslauluja -- joll'aikaa taaempana
+tappeli puolihumalaisia miehiä -- ja pikku Marialta kuului kimakka
+"Auttakaa!"...
+
+Hän heräsi, nousi jalkeille päästään pyörällä ja viluissaan, ravisti
+harmistuneena unen aivoistaan -- ja astui vanhusten luo keittiöön,
+jossa he ääneti tarjosivat hänelle illallista toisiinsa vilkuen.
+
+Hän ei ollut mitään huomaavinaan -- syöden yhtä äänetönnä kuin hekin
+häntä katselivat.
+
+Pöydällä oli maljassa tuoreita kukkia.
+
+Hän silmäsi heihin kysyvästi?...
+
+Ne toi pikku Maria -- sanoi muori ja päästi suuren, huolestuneen
+huokauksen litistyneestä rinnastaan.
+
+Adelsvärd kysyi, missä Maria oli.
+
+Se on jo mennyt nukkumaan kamariinsa. Sen tuli pää kipeäksi, kun
+puutarhatyössä oli niin kovin kuuma! --
+
+Miksi te teetätte hänellä työtä keskipäivän helteessä? _Niin_ vahva ei
+hän ainakaan ole! sanoi Adelsvärd moittien.
+
+Muori peräytyi hieman yskien.
+
+Vanha puutarhuri vastasi hartioitaan kohauttaen: Me olemme köyhää
+väkeä, herra!
+
+Hetken kuluttua hän otti esille kokoon käärityn nenäliinan, aukaisi sen
+hitaasti -- ja laski pöydälle Adelsvärdin eteen veitsen.
+
+Adelsvärd tarkasteli veistä, siroa asetta, varmaankin espanjalaista
+tekoa, jonka käyrään sarvivarteen oli uurrettu koristeita.
+Sirpinmuotoinen, eteenpäin koukistettu terä päättyi pitkään, kiiltävään
+kärkeen. Se aukeni ja pysyi jäykkänä teräsjousen varassa, jossa oli
+kolme pahaenteistä naksahdusta.
+
+Siro ase ja vaarallinen terä -- sanoi Adelsvärd -- ja koetteli jousen
+naksahduksia.
+
+Eikö herra tahtoisi sitä ostaa? kysyi ukko.
+
+En minä enää kokoile tuommoisia; onhan minulla tukeva keppini, jos
+kaipaan seuralaista -- vastasi Adelsvärd. Mistä veitsi on teille
+joutunut? --
+
+Muuan vieras on sen jättänyt tänne myytäväksi -- kuului kiertelevä
+vastaus.
+
+Vieras? Tottahan muistatte sopimuksen, ettei tänne saisi tulla ketään
+vierasta! --
+
+Silloin ukon täytyi tunnustaa, että vieras oli Rigo. Hän tarvitsee
+rahaa, herra! --
+
+Vai niin? Minä taas luulin, että ystäväni _Rigo_ on näinä aikoina
+korjannut taskuunsa runsaasti rahaa. _Minut_ hän on kyninyt. Minä en
+välitä hänestä enkä hänen veitsestään. Ja Adelsvärd sysäsi sen luotaan.
+
+Ostakaa nyt kuitenkin, herra! Rigo meidän sukulaisemme. Kelpo soutaja
+-- senhän tiedätte itsekin! Ja nyt hän tahtoo perustaa oman kodin! --
+
+Tehköön mielensä mukaan! sanoi Adelsvärd jurosti. Hänen oli vilu, hän
+tunsi kylmiä väreitä niinkuin herätessään puutarhassa, ajatteli vain
+sitä, että saisi jälleen nähdä Marian ja pääsisi työhönsä käsiksi.
+
+Hän keräsi viimeiset juustonmurut, pani ne salaattilautaselle --
+huuhtoi kurkusta alas vedensekaisen viinin siemauksella: Jaha, nyt
+siitä on päästy!...
+
+Ukko haki avukseen muorin, peräytyen nenäliina kädessään. Muori ryntäsi
+taas paikalle esiliinannippu suunsa edessä.
+
+Adelsvärd pyöritti itselleen paperossin, katsoi häneen tiukasti,
+hillitsi pahoinvointinsa ja tiedusti: Miksi te olette muuttuneet minua
+kohtaan? Jos on mitään valittamista, niin puhukaa suunne puhtaaksi!
+
+Madonna mia! yskäsi muori. Ei tuon taivaallista! Herra maksaa
+sopimuksen mukaan -- ja -- mutta...
+
+Mutta mitä? --
+
+Kun ei oikein tiedä, miten kauvan herra viipyy täällä!...
+
+En minäkään tiedä! Viivyn täällä niin kauvan kuin maalaan Mariaa. Nyt
+olen alottanut oikein todenteolla! --
+
+Hän puhalsi savun luotaan. Hänelle alkoi jo selvitä, mitä oli tulossa.
+Muori huohotti vaivaista henkeään, istuutui tuolille häntä vastapäätä
+-- ja kummassakin punareunaisessa silmässä oli kiiluva pilkku -- toinen
+pikkuinen, joka näytti viekkaasti utelevan -- toinen isompi täynnä
+hurskasta antaumusta Jumalan huomaan.
+
+Niin, sanoi muori rohkaisten mielensä -- kyllähän minä sen huomasin
+viime yönä puutarhassa. Ja samaa olen jo aikoja sanonut ukolle: siitä
+tulee kerran tosi eteen! --
+
+Adelsvärd ei vastannut, vaan katseli eukkoa rauhallisen kysyvästi.
+
+Muori jatkoi -- sen enempää kajoomatta puutarhaan ja näkemäänsä: Siksi
+me tahtoisimme tietää, milloin herra on aikonut matkustaa? Nyt on
+keskikesä -- ja täällä tulee varmaankin liian kuuma olla. Herralla on
+kai myös rouva, joka odottaa? Meidänkin pikku Maria aikoo mennä
+naimisiin!
+
+Tämän viestin hän singautti vasten Adelsvärdin kasvoja kuin ampuen.
+Samalla hän kätki silmänsä; ne eivät uskaltaneet katsella vaikutusta.
+
+Adelsvärd punastui ihan hiuksenrajaan, nousi seisaalle, marssi
+edestakaisin -- pysähtyi taas ja painoi otsaansa pihtipieleen, josta
+auringonvalo oli luopunut; kääntyi sitte muoriin päin ja sanoi
+hillitysti: Mitä te oikeastaan kerrotte Mariasta? --
+
+Muori nyökkäsi herttaisesti:
+
+Marialla on kosija ... hyväinen aika, miksei hänellä olisi ... kenties
+useampiakin?
+
+Ehkä niin -- keskeytti Adelsvärd -- itsehän Maria saanee sen määrätä?
+Mutta _minä_ tahdon hänet maalata -- hän on minulle välttämätön...
+Kyllä minä siitä maksan teille -- en _hänelle_, vaan teille --
+ymmärrättekö? -- Minä maksan, mitä vaaditte -- ja jään tänne! --
+
+Enempää hän ei jaksanut puhua. Ääni värisi. Silmiä huimasi.
+
+Muori siristi silmiään ja sai sanotuksi: Rigo...
+
+Jaa jaa, Rigo -- tietysti! huusi Adelsvärd ja iski rystynsä ovipieleen.
+
+Eukko jatkoi -- nyt _täytyi_ suorittaa taistelu loppuun: Rigo on käynyt
+tyttäreni kotona; saanut suostumuksen häneltä ja hänen mieheltään -- ja
+Marialta myös!...
+
+Se on vale! kajahti yläkerroksen ovelta. -- Rigo valehtelee -- ja sinä
+valehtelet, muori; minä sanoin sen Rigolle eilen ja tänään -- sanoin,
+etten suostu, en ikipäivinä! Te valehtelette jok'ainoa -- koko Venetsia
+on valetta täynnä!
+
+Maria ilmestyi keittiöön. Hän ei ollut kalpea -- hän oli valkoinen.
+Hänen sieraimensa värisivät, ja pikku ruumis vapisi; hän heittäytyi
+sille tuolille, jolta Adelsvärd oli noussut; polvet tutisivat hänen
+allaan; silmät paloivat muoria kohti, joka säikähtyneenä väistyi
+kauvemmaksi...
+
+Minä lähden kotiin äidin luo -- sanoi Maria vihdoin, puoleksi
+Adelsvärdille, puoleksi muorille -- en minä voi olla täällä ilkeiden
+ihmisten kanssa. Jos tämä herra matkustaa Torcelloon, saa hän siellä
+puhua isälle ja äidille. Jos hän tahtoo viedä minut kotiaan omaan
+maahansa, niin minä lähden hänen kanssaan. Sanokoon äiti ja isä mitä
+tahansa -- minä seuraan häntä, jos hän tahtoo! --
+
+Hän tahtoo! sanoi Adelsvärd ja tarttui Mariaan, joka oli
+suistumaisillaan tuolilta maahan. Molemmat vanhukset kuuluivat
+nyyhkyttävän suljetun oven takana makuusuojassaan.
+
+Anna minulle anteeksi -- anna anteeksi! pyysi Maria Adelsvärdiltä. Minä
+en ole voinut tätä välttää. Sinun ei olisi tarvinnut tietää mitään. Ne
+ovat kiusanneet minua jok'ikinen, kun et vain sinä nähnyt, ihan siitä
+päivästä saakka, kun olin terve ja pääsin puutarhaan. Mutta nyt ei enää
+kukaan saa minua piinata. Minä lähden kotiin -- sinne, missä on
+malariaa. Ja sinä matkustat omaan maahasi -- sinne, missä illat ovat
+valoisia ja naiset vaaleita. Ja siellä sinä taistelet ratsumiehiä
+vastaan -- eikö niin? Kulta -- kulta, niinhän se on sallittu!...
+
+Hän ei itkenyt, ei valittanut -- lohdutti toista.
+
+Adelsvärd piti häntä sylissään:
+
+Maria, minä matkustan Torcelloon. Itsehän sinä sen sanoit. Puhun
+vanhempiesi kanssa -- sinä seuraat minua kotiin ... niin, pikku
+Maria! -- --
+
+Maria irtautui hänestä hiljaa ja ravisti päätään: Sen minä sanoin vain
+muorille ja vaarille. Tiedäthän sinä, että se on sinulle mahdotonta.
+Mitä minä sinun maassasi? Minä en osaa mitään -- en muuta kuin puhua
+sinun kanssasi. Kaikki nokkivat minua siellä, missä sinä asut. Viimein
+sinulle jää vain vaivainen viiriäinen. Se on sokea -- ja kuolee.
+
+Mutta kuule! Ollaan vielä muutamia päiviä yhdessä. Rigo ei tule
+takaisin. Hän sai tarpeekseen! Tänne ei tule ketään.
+
+Sitten mennään kumpikin kotia. Muistelemmehan me aina kuitenkin
+toisiamme. Ja sinä maalaat -- yöllisen kuvan. Paraiten ja kauneimmin,
+kun et minua näe, vaan ainoastaan ajattelet. Etkö usko, että olen
+ymmärtänyt paljon siitä, mitä kerroit? Ja mitä et sanonut, sen olen
+nähnyt kasvoistasi. Luuletko minua lapseksi, kun olen niin pikkuinen?
+
+Maria kumartui hänen puoleensa ja suuteli hänen kättään hellästi ja
+kauvan.
+
+Ei -- sanoi Adelsvärd murtuneella äänellä -- et sinä, Maria, ole lapsi,
+sinä olet nainen.
+
+Mutta sydämeni halkee, kun puhut sillä tapaa ja suutelet minua näin! --
+
+Maria jätti suutelemisen -- kiersi käsivartensa hänen kaulalleen,
+taivutti hänen päätään alemmas ja kuiskasi: Yöllä soudetaan kauvas
+vesille ja viedään kukkia jumalanäidille!
+
+
+
+
+JÄLKIKIRJOTUS.
+
+Laatinut Vilh. Andersen.
+
+
+_Holger Drachmannin jättämistä papereista tavattiin yllä olevan
+kertomuksen käsikirjotus, joka valmiiksi korjattuna täytti 142
+arkinsivua. Siinä on kertomuksen yhdeksännen luvun jälkeen, johon tämä
+julkaisu päättyy, seuraava alku kymmenenteen_:
+
+Mutta madonnalle paalun nokkaan ei saatukaan viedyksi kukkia. Sillä
+jokin muu sai heidät valtaansa.
+
+Molemmat tunsivat, että mieli oli raskas ja voimat väsyneet; milloin
+heidän silmäyksensä yhtyivät, olivat he katselevinaan toisiaan hunnun
+lävitse; jos puhuivat toisilleen, kuului ääni tulevan jostakin kaukaa,
+ja sanat olivat kuoleutua huulille. Heidän kätensä olivat koskettaessa
+nihkeitä ja kylmiä; alakuloisina he antoivat niiden vaipua -- --
+
+_Loppu puuttuu. Sen sijaan luettakoon_ [Alkukielellä runomuodossa.
+_Suom. muist._]:
+
+Näitä Kukkia, jotka sain sairaalta lapselta, kannan nyt povessani --
+oleandereita, orvokkeja, laakereita. Ja ne kutovat siellä verkkoaan
+niin hiljaa, niin salaa, mutta pian se kietoo minut silmuihinsa. Pääni
+on raskas, ja mieli tekee jonnekin mennä, vaan minne? -- Takaisin
+saarelle, missä lapsi poimi kukkia ja antoi kyllyydestään:
+oleandereita, orvokkeja, laakereita. Kaikki aistit painuvat niin
+makeaan lepoon, ja tähdet loistavat kahta kirkkaammin, kun kuljen
+rannalla yksinäni. Sulotuoksuinen suudelma ja laakeriseppele -- pois,
+rauhattomat ajatukset! Ne ovat vaarallisia kukkia -- ne tekevät
+hedelmää. Voi, se lapsi oli niin varttunut -- ja niin kaunis! --
+
+_Tämä on kolmas ja viimeinen kappale runoelmaa "St. Elena" (s.o. Santa
+Elena, pieni saari Venetsian yleisten puistojen kohdalla) kokoelmassa
+"Sange ved Havet" -- Venetsia 1877. Siinä on myöskin, melkein sana
+sanalta, ensimäinen säkeistö sitä runoa, joka esiintyy sivulla 139.
+
+Suorasanaisesti on tämän kertomuksen aihetta käsitelty seuraavissa
+kirjotelmissa: "Et Brev" (teoksessa "Vildt og Tæmmet" v. 1881; Poetiske
+Skrifter V, 108-117) ja "En Erindring fra Venedig" (teoksessa "Det
+nittende Aarhundrede", tammik.-helmik. 1877, s. 182-227, varsinkin 219
+ja seur.), jonka loppu kuuluu_:
+
+Se [Tarkottaa tapausta, jolloin kaksi rakastavaa lopetti päivänsä
+eräässä Venetsian hotellissa.] oli kauvan aikaa mielessäni, ikäänkuin
+aivoissani olisi lakkaamatta humissut sama sävel. Päästäkseni siitä
+eroon minun täytyi se kirjottaa. Nyt kun se on paperilla, tuntuu se
+joka suhteessa liittyvän Venetsian muistoon niin läheisesti, että aina
+kun sitä kaupunkia ajattelen, tulee samalla tämäkin mieleeni. Venetsia
+on kuolleiden kaupunki. Koetappa itse sinne matkustaa, niin näet, enkö
+ole oikeassa.
+
+_Että runoilija viivytteli tämän kertomuksen jatkamista loppuun asti,
+siihen lienee ollut syynä aikomus sovittaa se yhteen erään toisen
+kanssa. Viimeksi vuonna 1905 oleskellessaan Italiassa hän laati,
+kirjeinä Capri-saarelta, kuvauksen "Den blaa Grotte", joka ilmestyi
+ensin "Politiken" lehden joulunumerossa 1905, ja kotimaahan palattuaan
+teoksen "Venezias Nat", jossa uudestaan tavataan mainittujen kirjeiden
+päähenkilö, suomalainen maalari Peter Adelsvärd, keskellä erästä
+elämänsä aikaisempaa jaksoa. Nämä kaksi italialaista novellia aikoi
+runoilija yhdistää kookkaammaksi kirjaksi, jonka nimeksi tulisi "Livets
+Ø og Dödens By" (Elämän saari ja kuoleman kaupunki). Niiden välinen
+yhteys kuviteltiin sellaiseksi, että Adelsvärd ja hänen vaimonsa Sascha
+tulevat Caprin saarelta Venetsiaan. Täällä vaimo jättää hänet ja
+ilmottaa kirjeessä syyt menettelyynsä. Yksinään, mieli täynnä muistoja,
+joita tämä paikka herättää, kirjottaa Peter Adelsvärd sitten
+muistelmana nuoruutensa päiviltä kertomuksen "Venetsian yö" eli
+"Laguunien pikku Maria", mikä alkuaan oli sen nimenä.
+
+Ennen kuolemaansa oli Drachmann kuitenkin aikonut julkaista sinänsä
+tämän pikku kertomuksen, joka on viimeinen tuote hänen kynästään,
+lopetettu Göteborgissa helmikuussa 1907. Sentähden se nyt tarjotaan
+yleisölle eri kirjana_.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Venetsian yö, by Holger Drachmann
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VENETSIAN YÖ ***
+
+***** This file should be named 37830-8.txt or 37830-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/3/7/8/3/37830/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+http://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at http://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit http://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations.
+To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     http://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.