diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 37830-8.txt | 5263 | ||||
| -rw-r--r-- | 37830-8.zip | bin | 0 -> 98345 bytes | |||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
5 files changed, 5279 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/37830-8.txt b/37830-8.txt new file mode 100644 index 0000000..01f24dc --- /dev/null +++ b/37830-8.txt @@ -0,0 +1,5263 @@ +The Project Gutenberg EBook of Venetsian yö, by Holger Drachmann + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Venetsian yö + +Author: Holger Drachmann + +Translator: Werner Anttila + +Release Date: October 23, 2011 [EBook #37830] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VENETSIAN YÖ *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +VENETSIAN YÖ + +Kertomus + + +Kirj. + +HOLGER DRACHMANN + + +Käsikirjoituksesta suomentanut Werner Anttila + + +Helsinki 1909, +G. W. Edlund Kustannusosakeyhtiö. +Oy F. Tilgmannin kirjapaino. + + + + +I. + + +Keskellä laguunia oli saari, pikkuinen saari. + +Nyt se on saatu vakinaisesti kiinnitetyksi alastomaan, laakeaan +yhteismaahan, jonka tantereella päivän pitkään juoksentelee Italian +nahkapoikia kimakoiden torvisignaalien mukaan. + +Heistä ei yksikään aavista, että tässä oli ennen luostarisaari, +loistavassa laguunissa hiljainen, tummanvihreä paikka, jonka oli tehnyt +pyhäksi sen rauhaa hallitseva vakavuus. + +Luostari on otettu erään laivaveistämön varastohuoneeksi. Missä ennen +luettiin messuja ja kaikui hymnejä, siellä puhisee nyt höyrypumppu. +Vanhan puutarhan ympäriltä on murattivihreät muurit viety täytteeksi. +Ja kauniit satavuotiset sypressit -- ne on kirves ja saha jättänyt +raihnaisiksi, niin että ne nojaavat silvottuja runkoja toisiaan vasten. + +Siellä ne seisovat luoden katseensa kaukaisuuteen. Tuntuu siltä, kuin +voisi lukea niiden ajatukset: + +Kaikki, mikä on vanhaa, kunnioitettavaa ja kaunista, häviää maan +päältä. + +Naurettavaa ja ilkeätä on enin osa siitä, mitä sijaan tulee! + +Iltamessun aikaan, kun aurinko läheni taivaanrantaa, puhalsi mereltä +viileä puuska luostarin puutarhan reheviin pensaisiin -- ja vei niiden +puhki mennessään kukkastuoksua pitkin tyhjiä laguuneja, sitä hiljaista +sisämerta, joka ympäröi Venetsiaa. + +Niin rikas on Venetsia rakennustaiteensa ja väriensä runoudessa -- että +se sietää vihannuuden ja kukkien niukkuutta. + +Giardini publici, yleiset puistot, joita siellä on kaksi pientä, ovat +alkuaan hietasärkkä, syrjäinen, kulkuveteen pistävä niemeke Lidon +sisäpuolella. Sinne viittaamaan ja istutuksia hankkimaan oli tarpeen +Bonaparten nero. + +Näiden pienten puistojen siimestä voi siunata helteisenä päivänä. Mutta +silloin ollaan julkisella kävelypaikalla; sen kukat tuoksuvat ikäänkuin +viranomaisten palkkaamina. Eikä täällä ole rauhaa. + +Tätä ajatteli itsekseen nuori suomalainen maalari ja runoilija, Peter +Adelsvärd: + +Jos tahtoo Venetsiassa rauhaa, niin pitää sitä etsiä vesiltä! + +Mutta kun puoleksi uneksien loikoilen gondoolissani eikä minulla ole +kaupungin ja sen ihmisten kanssa mitään tekemistä, mistähän silloin +tulee se vieno kukkastuoksu, joka aaltoilee pitkin tyhjiä laguuneja? Se +ei ole kotoisin giardini publici'n pölyisistä pensaista ja puista! +Mistähän se tulee?... + +Iltamessun aikaan, rasittavan päivän työstä päästyään, hänen oli tapana +oikaista itsensä vuokratun gondoolin patjalle ja siinä loihtia +mieleensä kuvia ja runoja. + +Pienet kulahdukset veneen alla, heikot tuulenhenkäykset pitkin +vedenkalvoa, joka imi itseensä pilvien hillityt värit, kaukaisten +euganealaisten kukkuloiden siintävät piirteet -- kaikki herätti hänessä +sitä ääretöntä surunvoittoisuutta, joka ilmenee kaipuuna. + +Siinä on tuskallinen makeus, ihan likellä suolaisten kyynelten rajaa. +Kaikkialla se on takeltunut kiinni meren pintaan. Missään ei se liene +niin haikeana kiinni kuin siinä hiljaisessa sisämeressä, joka kiertää +Venetsian ympäri. + +Hän oli nuori -- ei tällä haavaa rakastunut, liian äskettäin ollut +rakastuneena -- ja luuli jättäneensä taakseen tärkeän osan elämäänsä; +hän, jonka vasta piti siihen ryhtyä. + +Hän kääntyi soutajaansa Rigoon päin, joka oli häntä kuljettanut parin +viikon ajan ja opettanut hänelle hieman Venetsian murretta: + +Olen lukenut, että on olemassa muuan luostarisaari, San Lazzaro, missä +loordi Byron opiskeli armeniaa. Onko semmoista saarta, missä loordi +Byron _ei_ ole opiskellut armeniaa -- ja jota _ei_ mainita Bädekerissä +-- ja jossa ei käy muita kuin sinä ja minä? + +Rigo hellitti airosta toisen kätensä, viittasi sillä pitkin vedenpintaa +ja maiskutti kieltään hiljaa: + +"Tuolla on muuan luostarisaari -- ja vanha puutarha -- sieltä saa myös +siemauksen hyvää viiniä -- ja halvalla!" + +Kun siellä on viiniä, niin kaiketi ihmisiäkin. Keitä siellä asuu? kysyi +Adelsvärd. + +Pari siivoa vanhaa ihmistä -- vähän omaa sukuani -- kunnon väkeä -- ja +viini on hyvää, teidän ylhäisyytenne. + +Älä nimitä minua ylhäisyydeksi, vaan sano, Rigo, onko luostari purettu. +Ja tuleeko kukkastuoksu sen vanhasta puutarhasta? -- + +Nyt oli Rigon latina lopussa. Adelsvärd käski hänen soutaa viitattuun +suuntaan. Puolen tunnin kuluttua he astuivat siellä maihin. + +Tämäpä on löytö -- tuumi Adelsvärd -- aivan kuin lumottu saari +vanhoissa kuvakirjoissa!-- + +Hän otti käsille luonnoskirjansa, mutta jätti heti yrityksen sikseen. +Hänenhän teki mieli vain katsella. + +He olivat laskeneet rantaan rappeutuneiden portaiden kohdalle, jotka +oli liitetty muurikivistä. Viimeinen porraspari oli marmoriliuskoja, +jotka olivat käyneet vihreiksi pakoveden näljäisestä nuoleskelusta, ja +tämä jälki ulottui leveänä reunuksena pitkin puutarhan matalan, +eteenpäin kallistuneen muurin juurta. Kaikki oli rappiota, +rapautumista, unhotuksiin jäämistä. Muuri melkein peittynyt +tummanvihreän muratin alle, joka kuvastui matalaan veteen tiheänä, +silkinhienoisena, ikäänkuin keijukaiset olisivat tänne ripustaneet +haahkanuntuvaisia peitteitä imemään itseensä iltapuolen auringon +viimeistä hohdetta. + +Vihreän muurin takana yleni tummia sypressejä, runko rungon vieressä, +juhlallisia ja vahvoja kuin kivipatsaat. Päivän raukenevaa hohdetta +vasten ne näyttivät puistokujalta, missä vainajien henget kävelevät +tahtoessaan nähdä auringon vaipuvan meren syliin ja kuunnella +raskasmielistä iltatuulta, yön edeltäjää. + +Korkeiden runkojen hämärästä pilkotti heleitä, nuppunsa saaneita +pensaita, ikäänkuin uteliaita neitosia jättiläisten maassa. Puoleksi +puhjenneet kukat olivat kuin kurkistelevia silmiä, lehdet kuin +tiheäkiharaisia hiuksia -- ja niiden voidellusta hajusta huokui +Adelsvärdiä kohti niin huumaavan hyvä tuoksu, että hän ummisti silmänsä +ja ajatteli: täällä voisi kuolla! + +Melkein vastenmielisesti hän jälleen avasi silmänsä; puutarhan takana +näkyi luostarirakennus, ränstynyt, rappeutunut. Auringon paahde ja ajan +hammas olivat hävittäneet, mitä ihmiskäsi oli luonut. Kuorin seinässä +ammotti avoin ikkuna; näkymättömässä ruudunpalasessa leimusi uupuneen +päivän iltatervehdys. Tämä tervehdys valui yli katon ja muurien, +sypressien ja pensasten -- niin vienosti koskettaen, että Adelsvärd +ehdottomasti hiljensi ääntään, kun astuessaan ylös rantaportaita kysyi +Rigolta, missä täällä oli ihmisiä. + +Hän tarvitsi siemauksen viileätä viiniä. Oli tehnyt työtä koko päivän +ja edellisen yön. Ja päivä oli ollut polttavan kuuma ja raskas. + +Rigo hävisi. Hän lähti hakemaan vanhaa puutarhuriparia. Adelsvärd astui +viheliäisestä luukusta luostarin puutarhaan. -- + +Koskaan ei hän ollut jalallaan astunut näin juhlalliseen unholaan -- +koskaan ei näkynyt ihmisjalka polkeneen näitä ruohottuneita käytäviä. +Muratti näytteli sinisilmäisiä kukkia penkereissä pitkin kiemuraista +käytävää; murattia riippui pitkän, matalan muurin yli, joka oli sieltä +täältä mennyt puhki ja aukaisi näköaloja punakellervälle laguunille +päin -- ja edempänä näkyi myös kullansiintävä kaupunki, jonka tornit ja +kuvut pian nukahtaisivat kuin ikuiseen uneen. + +Taas murattia ja puksipuuta; pitkää, hiiskumatonta ruohoa, joka oli +pilkutettu astereilla, oleandereilla, laakereilla ja berberis-pensailla +-- joukossa myös katajia, tuijoja ... ja muita, joita Adelsvärd ei +saanut sopimaan mihinkään kasvioon. Hän tunsi olevansa satutarhassa -- +missä ei ollut ihmisääniä eikä linnunlaulua -- mutta tummissa +sypresseissä alkoi illan tuulonen humista kuin henkien huokailu kirkon +valtikan ympärillä. + +Hän istuutui kivipenkille pyöreän kivipöydän ääreen, joka oli +ruosteenpunainen ja vihreä jäkälistä ja sammalista. Loistavia, kukkivia +pensaita -- tummia, humisevia sypressejä -- suloista kukkastuoksua oli +hänen ympärillään ... ja hän katseli pitkin vedenkalvoa, joka oli +merkitty paaluilla ja kalaveneiden kirjavilla purjeilla -- ja jonka +kehyksenä oli kaukaisia sinertäviä saaria -- sinertäviä torneja -- +loitolla häämöttäviä vuoria. + +Hän silmäsi äärettömyyteen. Tuntui, kuin nyt vetäisi viimeisen +huokauksensa; kuin elämä päättyisi tähän. + +Hänestä oli melkein tuskallista nähdä vanhan puutarhurin ja hänen +eukkonsa lähestyvän. + +He tervehtivät -- sydämellisesti, ilman tuttavallisuutta, jollaista +useinkin tapaa Italian rahvaassa. + +He kysäisivät pään liikkeellä, ja hän vastasi käden liikkeellä. Pieni +kurttuinen ukko laski ruukullisen viiniä pöydälle -- ja jäi seisomaan. +Pieni kurttuinen muori laski kaksi lasia pöydälle -- ja itsensä +istumaan penkille. Sitten hän siveli laseja häthätää esiliinansa +kulmalla. Hänen silmänsä loistivat kirkkaina ja harmaina tulehtuneiden, +punasyrjäisten luomien alta. Ukolla, joka kaatoi viiniä laseihin, oli +samanlaiset silmät. Ikivanhan tavan mukaan maistoi hän ensin omasta +lasistaan -- antoi eukkonsakin ryyppäistä -- lykkäsi vasta _sitten_ +toisen lasin Adelsvärdin puoleen ja nyökäytti päätään: Hyvää +Coneglianoa -- vielä luostarin ajoilta. Terveydeksenne, herra! + +Peter Adelsvärd joi omaksi ja molempien vanhusten terveydeksi kohottaen +rubiininpunaista viiniä kalpeata iltataivasta vasten. Pieni ukko +sievisti puhetapaansa ja esiintyi vierasta kohtaan hienotunteisesti. +Pieni ryppyinen eukko hymyili punareunaisin silmin ja laverteli +kursailematta kuin opetettu lintu Venetsian saariston murteella. Se +kuului pehmeältä -- ja väliin siinä oli pikkuisia lystillisiä +huudahduksia, ikäänkuin tiiran liitäessä pitkin vedenpintaa. Adelsvärd +ymmärsi tuskin puoltakaan. Mutta puhe kaikui hänen korvissaan siltä, +kuin meren keinunta saaren ympärillä olisi saanut ihmisäänen. + +Adelsvärd kävi hajamieliseksi ja hypisteli luonnoskirjaansa. Vanha +puutarhuri sysäsi ystävällisesti eukkoaan kylkeen: Sinä juttelet liian +paljon, muoriseni. Tulee jo myöhä, ja vieras herra tahtoo tehdä +työtä!... + +Sitten he menivät. Viinin he jättivät pöydälle. + +Adelsvärd ei koskenut siihen. Hän oli lumouksen vallassa. Hän tuijotti +-- eikä kuitenkaan nähnyt mitään. Ja sitten hänestä tuntui, että hän +nyt ensi kerran eläissään keksi meren ... hän, joka oli Suomen +saaristosta kotoisin. + +Pohjolan merten harmaa synkkämielisyys ei sovi etelälle. Täällä on +taiteen muistomerkkejä aina niin perin likellä. Jos hiukankin muuttaa +silmän näkökulmaa, sukeltaa syvyydestä esille mitä ihanimpia +rakennuksia, aivan kuin maalattu runoelma. Ja kun taas räpyttää silmää, +leviää eteen Adrianmeren rajaton pinta, jonka yllä kaareutuu taivaan +kupu pilvien ollessa sen kalkkimaalauksina. Puutarhassa hänen +ympärillään alkoi pimetä, mutta meri loisti. + +Kaukana sytytettiin erään paalun huippuun lyhty -- kenties valoa +jumalanäidille vesillä. + +Välittämättä siitä, mitä varten Jumalan äiti oikeastaan tarvitsi tuota +lyhtyä, hän kiinnitti ajatuksensa siihen yksinkertaisuuteen, joka +sytytti pikku lampun. Yksinkertaisuudesta hartauden tai tottumuksen +takia liukui hänen ajatuksensa takaisin niihin aikoihin, jolloin tuota +tapaa ei ollut -- vaan jokin muu -- taikka ei mitään. + +Koko asia kävi hänelle yhä kaukaisemmaksi. Kaikki tyyni alkoi yhä +enemmän olla merta -- jonka rannoilla ei rakennettu eikä asuttu. +Lopulta hän tunsi joutuneensa lähelle sitä tuskaa, joka vaanii kaikilla +merillä, niin etelässä kuin pohjolassakin: kun pelkää tunkeutuvansa +kokonaisuuden lävitse, harmaan syvyyden toiselle puolen, ja siellä +näkevänsä, että kaiken perillä on vain tyhjää... + +Se on kauhu harmaata Okeanosta vastaan, jonka aaltojen poikki ei +yksikään lintu ole lentänyt viestiä viemään rannalta rannalle... + +Hän ryntäsi seisaalle ja mutisi: Ei! ... pois! -- + +Sittenkin hän jäi paikalleen kuin juurtuneena luostarin hämärtyvään +puutarhaan. Minne hänen oli mentävä? Hän pysyi matkustelevana +muukalaisena, missä ikinä oli. Kukaan ei odottanut häntä. Vain hänen +työnsä odotti ... ja sen merkitys alkoi häneltä häipyä, niinkuin +keväinen ilta häipyi yön tieltä. + +Hän seisoi pää kumartuneena; tummat sypressit humisivat ... hänen +silmänsä painuivat kiinni. + +Silloin hänestä tuntui, kuin elämä olisi saari keskellä sileätä, +teräksenkirkasta merta: Saarella istuu yksinäinen kaunotar, ja hänen +suuret silmänsä utelevat. Ympärillä vallitsee synkkä mieli; hän itse on +milloin iloinen, milloin suruissaan -- tai kumpaakin yhtaikaa. Hän on +kalpea; silmät tavottavat aurinkoa, kun se sukeltaa meren syvyyteen, ja +taas aurinkoa, kun se sukeltaa esille ... ja silloin nousee poskille +väriä, ja sievä pikkuinen kiristetty suu punertuu, ikäänkuin sen huulia +olisi kostutettu tummalla viinillä. + +Hän on syntymätön eikä voi kuolla. Hän on ikuinen eikä voi +hymyillä ... pikkuinen kaunotar raukka autiolla saarella sileässä, +teräksenkirkkaassa meressä! + + + + +II. + + +Hän oli täältä hakenut yksinäisyyttä. Hän rupesi sitä pelkäämään -- ja +lähti kiireesti takaisin puutarhan halki luukulle. + +Liuskoilla katetulla askelmalla rantaportaiden juurella -- ulkopuolella +erästä luostarin sivurakennusta -- istui Rigo jutellen molempien +vanhusten kanssa viiniruukun ääressä. Ruukku ei ollut pieni. Rigo ei +puhunut hiljaa. Adelsvärd pysähtyi ja sytytti savupiippunsa. Iltatuuli +oli laimennut; täällä oli suojapuoli; vahatikun hohde sattui hämärässä +gondoolimiehen punottaviin piirteisiin. Se oli koko kaunis mies, tuo +Rigo; ei enää kovin nuori -- vahvarakenteinen, solakka -- pää eteenpäin +kumartunut, ikäänkuin hän aina pitelisi airoa --, jota oli myös +Adelsvärdin opettanut kutakuinkin käyttämään. Hän pesi itsensä vain +pyhäpäivinä; tahtoi syntyperäisten venetsialaisten tapaan mielellään +jutella, oli hyvin nöyrä, ja silmät olivat sellaiset, joihin ei voitu +täysin luottaa. + +Hän ja molemmat vanhukset puhuivat vinhaa vauhtia Venetsian saariston +puhtainta murretta. Vanhojen silmät hymyilivät säädyllisesti -- +niinkuin lapset, jotka koettivat olla oikein sukkelia. Rigon ei +tarvinnut sitä koettaa. + +Adelsvärd ymmärsi, että tuo puhetulva ryöppysi hänen itsensä kimpussa. +Rigon tapana oli sälyttää hänen niskoilleen täyteläisiä arvonimiä ja +vastaavia pääomia. Joka kerta, kun Adelsvärd suoritti viikkolaskunsa, +täytyi hänen melkoisesti supistaa soutajansa mielikuvitusta. + +Rigo nousi, tyhjensi ruukun ja loikkasi portaita alas, ikäänkuin +näyttääkseen, että hänessä vielä oli yllinkyllin miestä kotimatkalle. + +Vanhukset vakuuttivat vieraalle herralle, että Rigo oli taitavin +"poppe", kaikkein kelvollisin gondoolimies -- vaikka ryyppäsikin litran +viiniä. Kiittivät maksusta ja toivoivat taas pian näkevänsä herran. Ja +vanha eukko alkoi kertoa tyttärestään, joka oli naimisissa ... kaukana +tuolla Torcellon takana ... siellä "kuolleen laguunin" rannalla -- paha +kyllä: sillä siellä on aina malaria-tautia -- ja tytär on alinomaa +sairaana ja vuoteen omana -- ja vävypoika on hyvä mies, patolaitoksilla +työssä -- ja hänellä on hyvä toimeentulo, mutta hänenkin vointinsa +on vähän niin ja näin -- ja nyt on kaiken lopuksi pikku Maria +sairastunut ... ja huomenna aikoo isä tuoda lapsen purjeveneellä tänne +vaarin ja muorin luo -- sillä _täällä_ on ilma terveellistä, keskellä +raitista, elävää laguunia!... + +Adelsvärdiä väsytti tämä pitkä juttu, ja hän sanoi lyhyet hyvästit ja +hyppäsi veneeseen -- jossa Rigo pysytteli tasapainossa pikkuisella +peräkannella niin luonnollisen varmana, kuin ei ikipäivinä olisi nähnyt +litranruukun pohjaa. + +He liitivät pitkien, pehmeiden meriruohojen ylitse, joita kasvoi +vedenrajassa -- kahisten kuin silkkikangasta pitkin -- ja siro, musta +gondooli lensi ulomma, missä kulki virta. Nyt oli vuoksen aika. Mereltä +tuli viileä tervehdys, ja tähdet rupesivat pilkistämään. Adelsvärd +kääriytyi vaippaansa ja antoi Rigolle sen vihjauksen, että kaikki +sananvaihto oli jätettävä toiseen kertaan. + +Saaren asukkaista hän ei välittänyt, vaan ainoastaan saaresta. Tahtoi +omistaa sen asumatonna. Siitä hän saisi turvapaikan. Hän käänteli +itseään istumasijan pehmeällä patjalla ja seurasi omituisen uteliaana +häipyvää varjokuvaa loiskivan veden yläpuolella. Hänet valtasi +koti-ikävä -- vaan ei ikävä kotiin, halu nähdä maata ja ystäviä, hän +kun juuri tahtoi niitä välttää. Jokin, mikä hänessä oli sisällistä, +sekä väkevää että vienoa, oli laskenut ankkurinsa matalan muurin +sisäpuolelle korkeiden mustien puiden sekaan, jotka nyt erä erältä +vaipuivat mereen. + +Hänen sydäntään ahdisti sitä enemmän, mitä likemmä he joutuivat +loistavaa Venetsiaa, ja hän tunsi saavansa rauhaa vain siitä +ajatuksesta, että jälleennäkeminen oli täydesti hänen vallassaan, +milloin hyvänsä tekisi uudestaan mieli luostarisaarelle. + +Silloin heräsi hänessä kysymys: Jälleennäkeminenkö on sisin halumme, +kun kaipuu houkuttaa meitä samaan paikkaan, minne jonakin +silmänräpäyksenä olemme upottaneet osan sieluamme? + +Eikö meitä ennemmin pelota se aavistus, että petymme, jos siihen +kokeeseen antaudumme? + +Oh, näin me revimme kaiken aate-elämämme hienoiksi säikeiksi! Ja hän +huusi: Rigo! souda suurelle kanavalle. Käännä sitten Akatemian tällä +puolen -- tiedäthän, pitkin pientä Baccala-kanavaa ... sinne, missä +Conegliano-kapakka on ... eteläsaksalaisten maalarien tyyssija! -- + +"Essisi, signorissimi!" vihelsi Rigo hampaittensa välitse -- +ihastuksissaan, että vaitiolon keskeytti hyvä toivo saada lisää +Conegliano-viiniä. + +Elettiin nuoruuden vuosia. Elämän reseptinä oli Goethen lausuma: "saure +Wochen, frohe Feste" (karvaita viikkoja, iloisia juhlia). Pienessä +piirissä oli kolme nuorta miestä, joiden viikot todella olivat +karvaita. Siksipä he saattoivatkin juhlia. + +Nerokas eteläsaksalainen lääkäri ja runoilija, t:ri Fritz Felldner, oli +asettunut Venetsiaan ja päässyt jo hyvälle alulle hankkiessaan +itselleen nimeä ja potilaita. + +Hän sai vuorokaudesta irti uskomattoman paljon. Sairaskäyntejä päivällä +ja yöllä -- ja kuitenkin aikaa lukea kaikkea kirjallisuutta gondoolissa +matkalla elämän ja kuoleman välillä. + +Ruotsalainen maalari Kronstadt, suuri kyky, joka oli matkaansa varten +saanut suuren ulkomaisen apurahan, painoi aherruksellaan toverit +melkein mäsäksi; muuten hän oli ylhäisen umpimielinen, vakava kuin +hauta, ja ääni oli basso-barytoni, mittaa kuin jättiläisellä, pieni +pää, Kaarle kahdennentoista muoto, Kustaa Aadolfin parta. + +Hän oli liittynyt Adelsvärdiin sen vuoksi, että tämä oli ylimys vanhaa +ruotsalais-suomalaista verta; myös sen vuoksi, että _hän_ teki työtä. + +Mutta sitä eivät tehneet eteläsaksalaiset maalarit. Ilmestyivät +säännöllisesti joka lauvantai-ilta ja epäsäännöllisesti muulloin +kapakkaan. Sen seinät oli Kronstadt koristanut, sen häyryinen huone +täyttyi hänen bassostaan, ja aina hän piirteli. Tuskin milloinkaan hän +otti osaa yleiseen keskusteluun -- taidekauppiasten ja naisten ilkeistä +juonista. Kun ei Adelsvärdkään kajonnut näihin mieltä kiinnittäviin +asioihin, istuskelivat molemmat yhdessä, piirtäen kilpaa, hieman +hymyillen toisille, juoden mehevää viiniä verrattain kohtuullisesti. -- +Eteläsaksalaisissa oli vähemmän kohtuutta. Siellä oli pikku Wrengle, +ristihuuli, tenori, Würtembergistä kotoisin, kuvittaja, taitava +lyijykynäilijä, joka ei koskaan saanut tilauksiaan valmiiksi, aina +väitteli, mielellään hoilasi sotilaslauluja ja liian helposti juopui. +Ja hänen ystävänsä Otto Appel, "patriisin poika" Augsburgista, hieno ja +heikko luonne, alottanut maalarina ja takertunut kiinni ensimäiseen +naismalliin, mikä osui hänen tielleen. Tyttö oli kotoisin Venetsiasta, +tuonut hyvin nuoret sulonsa Müncheniin maalarien joukkoon, tutustunut +siellä Appeliin, vienyt hunningolle hänen terveytensä, äidinperintönsä +ja taiteensa -- niin nopeasti kuin mallitytön sulot voivat. Appel ei +jaksanut ravistaa häntä itsestään irti. Ylhäinen perhe oli viimein +ostanut hänelle talon Venetsiassa -- jossa hänen oli määrä maalailla. +Appel teki siitä ystävilleen hotellin. Siellä elämöi paksu, tavattoman +vahva Leopoldus Mair -- jolla oli Neeron-pää ja sammumaton jano. Appel +oli Münchenissä mennyt mallinsa kanssa naimisiin ja jättänyt hänet +sinne elinkorolla elämään. Virallisesti hän oli Appelin vaimo, jolla +oli asemansa mukaiset vaatimukset; yksityisesti hän vaihteli rakastajia +tiheään ja päättävästi. Ja kun Appelin ystävät kukin vuoronsa mukaan +tarttuivat rouvan pauloihin eivätkä silti lakanneet miehen ystävinä +avaamasta ja vuoroin peittämästä hänen silmiään, kehittyi tämä +suhde oikein eteläsaksalaisen monimutkaiseksi. Münchenin elämä on +päältäpäin hyvin poroporvarillista; runsas olut näyttää runsaalta +hidasverisyydeltä. Mutta oikeastaan on taiteilijain elämä siellä +kirjavaa kuin Pariisissa -- baijerilaiseen tapaan vain paksumpaa. + +Tavantakaa vannoi Leopoldus Mair -- kohottaen litranruukkuaan kuin +Tor-jumala vasaraansa -- että nyt piti siitä tehtämän loppu. Rouva +Appel (tavallisessa puheessa "Appelsina") oli kivuliaan pikku +tyttärensä kanssa saapunut Venetsiaan, jättänyt lapsen hoidettavaksi ja +järjestänyt itselleen yksityisasunnon jossakin pienessä yksityisessä +talossa -- kukaan ei tiennyt missä. Appelin perheselkkaukset olivat +pohdittavina kapakassa; Conegliano virtasi yhä runsaampana; maalaaminen +oli heitetty sikseen; taidekauppiasten muistutuskirjeitä luettiin +ääneen, kuvitettiin, puettiin runon muotoon ja säilytettiin. Adelsvärd +ja ruotsalainen olivat tähän kaikkeen oikeastaan kyllästyneet -- mutta +toisinaan heitä vieläkin huvitti tuo rappeutunut huolettomuus. +Nuoruuden päivinä saa paljon niellyksi pelkästään ajanviettona, vaikka +suulaki olisikin nirso. + +Kapakka oli täysilukuinen, kun Adelsvärd astui sisään. Tupakan savua, +viinin häyryä, nuoria, tukevia miehenruumiita, jotka retkottivat +raihnaisilla, olkikudoksen peittämillä tuoleilla. Mandoliinin ja +kitarrin rimputusta laulujen säestykseksi, joissa ei ollut mitään +järkeä, ainoastaan loppukerto. + +Leopoldus Mair oli temmannut paidankaulurinsa auki; häränkaula oli +pullistunut, iso naama hehkui; ohimoille oli kiedottu murattiköynnös. +Hänen edessään istui Wrengle piirtäen hänestä Neeron kuvaa. + +Ruotsalainen seisoi Wrenglen takana ja nyökkäili kehottavasti: Siitä +tulee hyvä! Mikset koskaan tee mitään valmiiksi? + +-- Jos tekisin valmiiksi, veisi sen minulta piru ja taidekauppias. Kun +en tee valmiiksi, niin sanot, että se on jotakin moskaa. Jos se on +moskaa, niin hulluahan on yrittää sitä valmiiksi...! Sen sanottuaan +Wrengle heitti kädestään lyijykynän ja repäisi lehden irti +piirustuskirjastaan. + +Anna tänne! mylvi Mair. Minun täytyy se saada -- se annetaan +hentulleni!... + +Kelle hentullesi? Oletko löytänyt appelsiinin? kysyi Wrengle -- ja +kumarsi päätään kiireen kautta. Huoneen läpi suhahti iso leipä Mairin +kourasta singonneena. Adelsvärd otti sen laattialta ovensuusta, pyyhki +puhtaaksi -- suuteli sitä -- ja laski sen sitten kädestään. + +Niin tekevät talonpoikaisnaiset Suomessa! sanoi hän. Siellä on leipä +kallista ja harvinaista! -- + +Adelsvärd -- huusi Mair -- kumma otus, missä hiidessä sinua on pidetty +viime iltapuolina? Minä olen kolme kertaa tavottanut sinua +kortteeristasi. Oikein käy sisulleni, kun rääkkäät itseäsi niin +vimmatusti. Emäntäsi antoi minun hieman penkoa tekeleitäsi!... + +Vastedes saat olla niin hyvä, ettet niihin koske! sanoi Adelsvärd +lyhyesti. + +Katsoppas tuota tekopyhää -- nauroi Neero. Hän pitää emäntäänsä meiltä +piilossa. Se on totta puhuen miellyttävä rouva -- Junon kaltainen, +mutta kuitenkin...! Ja sillä on tyttö, jonka nimi on Adelina -- +kerrassaan sulava -- ja arvatenkin vielä naimaton!... + +Adelsvärd rypisti hieman otsaansa: + +Minä en ole ketään teistä pyytänyt käymään luonani siellä, missä asun. +Enkä kärsi, että töitäni katsellaan, ennenkuin itse haluan niitä +näyttää. Jos mieleni tekee tavata teitä taikka te haluatte minun +seuraani, onhan meillä tämä ravintola -- josta muuten olen saanut +kyliäni! sanoi hän ja katseli ympärilleen. + +Leopoldus Mair tuli muristen hänen luokseen: Vanha veikko, et suinkaan +ole vihoissasi? Voitko lainata minulle kymmenen liiraa?... -- + +Voin kyllä! vastasi Adelsvärd, pisti hänen käteensä rasvaantuneen ja +rikkinäisen italialaisen setelin, jätti hyvästi ja lähti. + +Jouduttuaan kapakasta ulos hiljaiseen yöhön hän koki päästä selville +paikasta ja suunnasta. Venetsian voi luulla tuntevansa kaikin puolin +eikä sittenkään tunne sen kaikkia puolia. + +Käännös, kaarisilta, ahdas loukko korkeiden muurien välissä, käytävä +pitkin pientä kanavaa -- taas silta -- sitten taas kapea kuja ... ellei +ole päivällä tarkoin painanut mieleensä jokaista yksityistä kohtaa, +joka tuntuu samanlaiselta kuin kaikki muut kohdat, niin saa jäädä +töllistelemään. + +Venetsian läpi _voi_ kulkea jalkaisin. Mutta yöllä on mieluummin +käytettävä gondoolia. + +Gondoolia Adelsvärdkin siis haki. + +Hän seisoi erään sillan korvassa, joka jännitti lyhyttä kaartaan +pienen, kiemuraisen kanavan yli. Kuu oli taivaalla, mutta udun takana; +hiljan oli sataa tuhuttanut; siltaa, rakennuksia, vettä verhosi kostea +huntu hopeanväristä läikesilkkiä. Silmä ei erottanut, minne asti kanava +ulottui. Talojen matalat ovet ja korkeiden, kapeiden akkunoiden salvat +olivat kiinni. Muuan kaasulyhty, gootilaisen parvekkeen alla, tiputti +pitkulaista hohdettaan hyvin hitaasti liikkuvaan veteen, jonka +henkäykset tuntuivat korvaan ihan samalta kuin heikko huokailu. +Ainoatakaan askelta ei kuulunut -- kaikki oli kuollutta ja äänetöntä -- +lyhdyn alla leikki vain varjoja -- alaspäin pitkin märkää seinää, +häviten veteen -- ylöspäin pitkin märkää seinää, pujahtaen parvekkeen +taakse. Adelsvärd seisoi sillan korvassa ja katseli tätä kuoleman ja +unen ja varjojen kuvaa -- jonka oli lukemattomia kertoja nähnyt; ja +hänen mieleensä johtui, että pitäisi piirtää "Venetsian yö". + +Mutta -- tuumi hän itsekseen -- Venetsian yö voisi olla venetsialainen +nainen. Kenties hän onkin tuon parvekkeen sisäpuolella? + +Ja hänestä näytti, kuin suljetun kaihdinoven raosta pilkistäisi pieni +valojuova. Hengessään hän jo lähti kapuamaan parvekkeelle, harppasi +aidakkeen yli, aukaisi oven... Kaikki pimeätä ... ei sieltä +löytynytkään Venetsian yötä. + +Sitten hän kuuli airon liikettä; kiemuraisen kanavan pimeydestä liukui +näkyviin gondooli ja laski sillan luo portaiden juurelle. Veneestä +astui pitkä, hartiakas herra, yllä kaapu ja päässä huppulakki. Kädessä +oli avoin kirja; lyhdyn hohteessa hän ahmi rivejä samalla, kun +varovaisen hitaasti nousi märkiä porrasliuskoja myöten. Heti vilahti +muurin pimeydestä esille muuan ihmisolento -- kumartui paljain päin ja +käsivarttaan koukistaen lukevaa herraa kohti ja auttoi häntä maihin +niin taitavasti kuin ainakin ammattimies -- mutta soutaja katseli +ylevältä olinpaikaltaan itsetietoisen mahtavasti tätä "toista miestä", +joka aina ilmestyy saapuville gondoolimiehen varjona ja elää +pienimmällä vaskikolikolla, minkä kehtaa ihmiselle heittää. + +Federigo! Sinäkö sieltä tulet? huusi Adelsvärd ja kurotti itseään +sillan kaiteiden poikki. + +T:ri Fritz Felldner, pitkä, hartiakas herra, katsahti ylöspäin. Kuun +kajastus sattui kirkkaana välkkeenä hänen rilleihinsä ja heitti hänen +silmäykseensä tavallista enemmän petolinnun, kotkan, näköä. + +Omituisin, samalla hidastelevin ja joustavin askelin hän nousi sillalle +ja tuli Adelsvärdin luo -- laski valkoisen käden nuoremman ystävänsä +olalle -- ja kysyi: Mitä sinä täällä toimitat? samalla katsellen joka +puolelle pitkin rakennuksia lääkärin tutkivalla silmällä. Hän viittasi +juuri siihen taloon, missä gootilainen kaari koristi pientä parveketta +ja kaasulyhty tiputti hohdettaan veteen. Sitten hän tiedusti -- +umpimähkään: mikset istu Coneglianoa maistamassa toisten kanssa? Vai +pitääkö minun alinomaa muistuttaa: Varo Venetsian naisia -- niihin ei +voi luottaa. Varo Venetsian gondoolimiehiä -- niihin ei voi sitäkään +vähää luottaa. Mutta varo varsinkin Venetsian synkkämielisyyttä! Se on +kuin vilutauti, yhtä loppumaton ja paljoa vaarallisempi kuin Albrecht +Dürerin pernasyöpä. + +Ja hän vei vastahakoisen Adelsvärdin mukanaan takaisin Coneglianon +ääreen, maalarien joukkoon. + +Nämä kaksi siirtyivät pian muista syrjemmälle. Rubiininpunaista viiniä +ryypätessä, yön tuntien soluessa viinin ja puhelun virtaan, t:ri +Felldner teki selkoa siitä pienestä kirjasta, jota oli gondoolissa +lukenut. Se oli äsken ilmestynyt -- kohta tekijänsä kuoleman jälkeen. +Se oli nimeltään "Tagebuch eines Materialisten", ja tekijä oli Robert +Schurich. Hyvin nuori tiedemies -- sullonut kaiken pessimisminsä tähän +pieneen "päiväkirjaan". Luettuaan viimeisen korjausarkin -- kertoi +Felldner -- hän oli ikäänkuin loppupisteeksi lennättänyt ohimoonsa +revolverinluodin. + +_Hän_ oli ainakin johdonmukainen -- sanoi Felldner päätteeksi. +Älä vain sinä tee samoin. Te pohjoismaalaiset olette niin riivatun +mietiskeleviä. Ja onhan hyvinkin epätietoista, tokko elämää kannattaa +ajatella traagilliselta puolelta! -- + +Minä en ole materialisti enkä pessimisti! vastasi Adelsvärd. Jos +elämäni kerran päättyy traagillisesti, johtuu se vain siitä, että +taiteilijana olen tavotellut mahdotonta. + +Mutta kuuleppas, veikkoseni, mielesi on raskas! Keventäköön sitä tämä +mehevä viini -- vaan älä millään ehdolla rakastu Venetsiassa. Muuten et +ikinä pääse täältä hengissä!... + +Minussa onkin kuolemattomuuden kaipuu! nauroi Adelsvärd. Ja he istuivat +yhdessä myöhään. + +Seuraavana päivänä iltamessun aikaan soudatti Adelsvärd itsensä +gondoolissa luostarisaarelle. + +Hän oli terottanut Rigon mieleen, ettei saisi päästää vanhuksia +puutarhaan. Tahtoi olla siellä yksin -- työssä. + +Kun oli laskettu rantaan ja Adelsvärd nousi vihreitä marmorirappusia +myöten, haki Rigo silmillään jotakin gondoolista: + +"Missä on herran maalaustarpeet?..." + +Satuin unohtamaan! kuului lyhyt vastaus. + +Silloin Rigo poistui viheltäen vanhusten luo. + +Adelsvärd oli puutarhassa yksin. + +Hän seisoi siellä kumarruksissa niinkuin eilenkin. Tummat sypressit +humisivat heikosti ... hän ummisti silmänsä. Toisella poskella tuntui +mailleen menevän auringon hehkua, joka lämmitti vienolla henkäyksellä +eikä polttanut -- ja sen hyväilemänä hän liikkui melkein kuin +unissakävijä kivipöytää kohti -- jonne sitte istuutui luonnoskirja +levällään. + +Ja taas, kuten eilen, hänestä tuntui, että elämä on saari keskellä +sileätä, teräksenkirkasta merta. Tällä saarella istuu pikkuinen kalpea +kaunotar rukka -- raskasmielisyyden nuori nainen, vielä melkein lapsi +-- jonka pikkuinen kiristetty suu on niin sievä ja huulet punertuvat +laskevan auringon paisteessa, kuin olisi niitä kostutettu tummalla +viinillä. + +Hänen kätensä tarttui lyijykynään. Hän ei piirtänyt rappiolle jätettyä +puutarhaa, ei sypressejä, ei muratin peittämää muuria ... töhersi vain +muutamia rivejä paperille: + + Ypöyksin on kaunotar saarellaan, + meri ääretön vain joka puolla; + tuli tuntematonna hän maailmaan, + ei syntynyt -- ei voi kuolla. + +Hän pyyhki pois, kirjotti uudestaan ... ja laski kynän kädestään. + +Hän ei kyennyt kuvapiirroksella eikä runolla uudestaan luomaan eilistä +yksinäisyyden ja yliaistillisen kaipuun vaikutelmaa, joka oli painanut +hänen raskasta untaan aamupuoleen saakka ja päivän epätyydyttävää +työtä. + +Hän kääntyi merelle päin. + +Mutta sekään ei voinut paremmin kuin puutarha esittää hänelle uutta +muotoa. Hänen ajatuksensa työskentelivät tuskallisesti. Täällä +luostarisaarella ei ollut vähääkään rauhaa. Eilen oli sitä ollut. Nyt +hän oli sen hukannut. Oliko hän liian nuori? Kaipasiko hän siis +lakkaamatta pohjolaa -- sitä olentoa siellä, jonka itse oli laskenut +luotaan? Hän pani kaikki Coneglianon syyksi -- t:ri Felldnerin -- +Robert Schurichin -- pessimismin -- koko maailman syyksi. + +Ja keksittyään syyn omassa itsessään hän käänsi päätään ja katseli +puutarhan portille päin. + +Hyvin varovasti, erinomaisen kunnioittavasti, tulivat molemmat +vanhukset luukusta sisään. + +He näkivät niin paljon vaivaa koettaessaan kaikin mokomin pysyä +näkymättöminä, että heidän lystilliset liikkeensä saivat hänet +hymyilemään. + +Vanha puutarhuri kantoi kääröä -- muori tulla tipsutti perässä. +Nähtävästi he hakivat semmoista paikkaa, minne voisi tuon käärön +laskea -- jotakin kohtaa puutarhan rikkinäisen muurin juurella, missä +ilta-aurinko kultasi ja lämmitti murattia ja kukkia. Mikähän käärö se +oli? Se oli mytty sellaisia yhteen kiedottuja huiveja, joita voi tavata +vain Italiassa, siellä kun kaikki uusi vanhenee ja kuluu uskomattoman +pian ja sitten vaate ja väri saa liikuttavaa viehätystä kulumisesta ja +vanhuudesta. + +Käärö liikahteli vanhan miehen sylissä -- muori hellitti huivin +toisensa jälkeen -- hetkiseksi tuli näkyviin lapsen pää -- tyttölapsen +kellankalvakat pikku kasvot -- suuret avonaiset silmät, jotka näyttivät +hievahtamatta imevän itseensä auringon laimennutta hehkua ja utelevan, +oliko sillä annettavana voimia lainaksi? + +Koko tämä näytös kesti vain muutaman minuutin. Sitten painoi aurinko +silmäluomensa äkkiä umpeen; ilma pimeni; käärö kiedottiin jälleen -- ja +kannettiin pois. + +Adelsvärdissä heräsi vastenmielisyyttä, harmia. Näin oli rauha täällä +taas häiriintynyt. + +Hänestä tuntui, kuin luostarin puutarha olisi joutunut hieman +naurettavaan, rumaan, sairaloiseen valoon -- elämän auttamattomaan +viheliäisyyteen. + +Hän ei enää koskaan viitsisi tulla tänne. + +Ja istuessaan taas veneessä hän huomasi, että Rigo oli tänä iltana +oikein vahvasti juopunut viinistä. Yhtä mittaa hän lörpötteli ja +nauroi: _hän_ on Venetsian ensimäinen soutaja -- jaksaa elättää vaimon +ja lapset -- molempien vanhusten sukulainen -- ja niillä on rahaa +säästössä -- sitä ei tarvitse lainkaan epäillä ... ja hän, Rigo, tahtoo +pikku Marian lemmitykseen -- kyllä se piankin jo joutuu siihen ikään -- +ja _hän_ osaa kyllä parantaa tytön reippaaksi...! + +Silloin Adelsvärd sieppasi raskaan, raudotetun keppinsä -- joka oli +hänellä ollut taattuna toverina monella retkellä: Jollet nyt pidä +suutasi kiinni, Rigo, niin en enää koskaan huoli gondoolistasi, vaan +halkaisen paksun kallosi heti paikalla -- ja paiskaan sinut kalojen +ruuaksi! Minä _tahdon_ olla rauhassa -- ymmärrätkö? + +Miesten katseet yhtyivät. Rigo laski silmänsä -- ja sysäsi päätään +eteenpäin, kuin tekisi mieli puskea ... mutta ei hiiskunut. + +Conegliano-kapakkaan! komensi Adelsvärd. + + + + +III. + + +Ulkopuolella seisoi paksu Neero. Oli arvatenkin odotellut seuraa. + +Hän ja Adelsvärd istuutuivat yhdessä juomaan. Siinä tyhjentyi ruukku +toisensa jälkeen. + +Muut poistuivat vähitellen. Kronstadt koetti kiskoa Adelsvärdiä +mukaansa. Jätä minut nyt sovinnolla rauhaan! sanoi suomalainen äreästi. +Ruotsalainen katseli häntä -- kohautti korkeita olkapäitään ja meni. + +Leopoldus Mair lähensi hikisiä kasvojaan Adelsvärdin hehkuviin -- ja +päästi paksun naurun: Tänä iltana sinä olet kuin nuppu, veikkoseni, ja +minä näytän sinulle semmoisen kukan, joka puhkee yöllä! + +Kenties "Venetsian yön"? Sitähän minä haenkin! vastasi Adelsvärd -- ja +tunsi veren syöksyvän kuumana aivoihin. + +Mitä lorua se on, miekkonen? Ei tässä niin korkealle tavotella! Minä +juttelen rouva Appelsinasta. Olen puhunut hänelle sinusta. Sattuuko +olemaan kolikoita mukanasi?... + +Aiotaanko meidät ryöstää putipuhtaiksi? kysyi Adelsvärd ivallisesti. +Pitääkö hän pelipankkia? + +Häh? Hän pitää kamaripiikaa -- meidän täytyy viedä sinne gondoolilla +lasti viiniä ja muuta hyvää -- ja minun kassani on lopussa! + +No mennään! nyökkäsi Adelsvärd. + +He ottivat mukaansa viiniä, hedelmiä ja leivoksia -- saivat käsiinsä +gondoolin, eikä Adelsvärdin tarvinnut kauvaakaan tarkastella +huomatakseen, että nyt kuljettiin sitä pientä siltaa kohti, missä +Felldner ja hän olivat edellisenä yönä seisseet. + +Vastapäätä korkeata, kapeata rakennusta, jossa oli parveke, suljetut +kaihtimet ja kaasulyhty, laski vene kanavan reunaan. + +Neero pisti kaksi paksua sormea suupieltensä väliin ja päästi kimeän +vihellyksen -- vielä toisenkin -- kaihtimet aukenivat raolleen -- +sieltä sirisi valon hohdetta -- ja hitaasti kääntyi matala ulko-ovi +auki kanavaporrasten kohdalla. Neero tarttui tavarakoriin ja astui +veneestä. + +Tämä oli vähällä keikahtaa kumoon hänen painostaan. + +No? kysyi hän vitkastelevalta Adelsvärdiltä. -- Näethän, että meitä +varrotaan! -- + +Kuka meitä vartoo? -- + +Helkkarissa -- tietysti rouva Appelsina! Ei Otto vielä tiedä, että hän +asuu täällä. Minä oleskelen tuossa pikku hökkelissä -- toistaiseksi! -- + +Mutta itsehän sinä olet usein sanonut, että siitä täytyy tehdä +loppu! -- + +Jaa, mitä toisiin miehiin tulee -- minä en lopeta! hohotti Neero ja +ojensi yhden Adelsvärdin antamista kahden frangin kappaleista uniselle +palvelus- eli kamaritytölle, jolla oli kädessä hansikkaat -- entiset +tanssijaishansikkaat -- pidellessään valuvaa ja viimassa käryävää +öljylamppua. + +Adelsvärd seisoi vielä hetken aikaa kahden vaiheella kosteankylmillä +kivirappusilla, joiden askelet häipyivät ylöspäin pimeään. + +Tyhmä juttu! mietti hän. Ja miten pitkälle se minut vie? Enhän minä +ainakaan _sitä_ varten Venetsiaan tullut! Mutta lempo ties ... malli on +aina malli! Täytyy tehdä työtä -- minun täytyy päästä käsiksi Venetsian +yöhön! Muuten pohdin ja haudon liian paljon. Felldner on oikeassa. +Mutta samalla hän varotti...! Kaikkea vielä -- olenhan minä jo +paatunut. Sitäpaitsi en löytänyt sieltä luostarisaarelta, mitä etsin. +Minäpä olen koko pöhkö!... + +Ja hän tunsi vastenmielisyyttä ja harmia ajatellessaan kääröä -- +huiveja ... köyhyyttä ja huonoa hoitoa... Neero vihelsi taas. + +Ylhäältä huusi naisääni, joka oli samalla kuuluva ja himmeä eikä +epämiellyttävä: Neero, minnekäs sinä jäit? + +Täällä minä olen ja poikamies mukana! huusi Neero vastaukseksi. He +nousivat portaita ylös ripein harppauksin. Sitten he astuivat läpi +aution "salin", kapean etusuojan, jossa oli homehtunut parrukatto, +rikkinäisiä pahvirasioita ja seinillä luonnollisen kokoisia harjotelmia +alastomien mallien mukaan. + +Sieltä oli ovi avoinna toiseen huoneeseen, jossa oli tulta +rautauunissa, Murano-lamppuja, kynttilänpätkiä siellä täällä pikku +pöydillä, niinsanottu ihana epäjärjestys, jollaista tapaa maalarin +työhuoneessa, mutta täällä ei näkynyt tehtävän työtä. Huonekalut oli +haalittu mikä mistäkin, eri kohtiin oli sirotettu monivärisiä, +haalistuneita, koreita kankaita -- ja pitkällä, matalalla patjakolla, +verhostinten keskellä, loikoi talon emäntä ilmeisesti hyvin harkitussa +lepoasennossa. + +Hänellä oli yllään perin vähän siitä, mitä naisen vaatetukseen kuuluu. +Vain kevyt harso. Hän oli nuori -- nuorempi kuin mitä Adelsvärd oli +kuvitellut. Solakat käsivarret lepäsivät kuin veltot käärmeet niskan +alla. Tukka oli tuuhea, vaaleanpunertava, pöhöllään -- ja matalan, +kapean otsan alla loisti pari merkillisen väritöntä silmää -- semmoiset +silmät, joissa ei ollut mitään ilmettä tai jotka osasivat sen hyvin +salata. + +Hän ei katsahtanut tulijoihin; nyökkäsi vain päätään; ja kuihtunut hymy +levisi suun ympärille, joka ei ollut kaunis, mutta sisälsi monta +valkoista ja vahvaa hammasta. Näillä hän kohta rupesi kiskomaan kuorta +appelsiinista. Siemenet hän puhalsi suustaan hieman maiskuttaen +kalpeita, ohuita huuliaan. Kasvot olivat litteät, piirteet +epämääräiset, tavalliset, mutta nenässä oli pieni hieno kaarevuus, ja +sierainten syrjät värisivät heikosti silloin tällöin. + +Adelsvärd oli istuutunut tuolille ja tarkasteli häntä. + +Tuo ei ole vaarallinen! ajatteli hän. + +Leopoldus Mair oli vierittänyt hervahtaneen ruumiinsa pallomaiseksi +kasaksi hänen patjakkonsa eteen ja avasi suuren kitansa kuin karhu, +joka tahtoo, että sille syötetään pähkinöitä. Rouva pärskytti +appelsiinin siemenet suoraan Neeron suuhun, ja tämä naksautteli niitä +hampaillaan rikki, nauroi ja tarjosi rouvalle viiniä. + +Rouva nauroi myös, lapsellisesti -- ja sovitti suunsa hunajanmakeaan +hymyyn, jolla kestitsi Adelsvärdiä. + +Osaatteko tekin syödä appelsiinin siemeniä? kysyi hän. + +Enpä ole yrittänyt -- vastasi toinen. Tuskin uskon, että teiltäkään +oppisin sitä taitoa! -- + +Kuuluttehan te olevan suuri taiteilija -- sanoo tuo Neero. Itse ei se +kykene mihinkään!... + +Sepä nähdään! huusi Neero, tarttui hänen paljaisiin nilkkoihinsa ja +suuteli niitä kumpaakin ahneesti yhdellä suun avauksella. + +Rouva potkaisi häntä lempeästi vasten pöhöttynyttä, punaista nenää -- +ja kohosi tyynyjen seasta puoleksi nurinpäin pehmein, notkein liikkein, +joita ilmeisesti koki saada näyttämään itsetiedottomilta, luontevilta. +Ja hänen värittömät silmänsä kääntyivät Adelsvärdiin päin. + +Tahdotteko maalata minut? kysyi rouva. Minä tahdon maalauttaa kuvani +kuuluisalla taiteilijalla -- niin että se viedään joka näyttelyyn; +minäkin tahdon kerran olla kuuluisa, minua niin kyllästyttää, kun +ympärilläni aina häärii narrimaisia kuhnureita! -- + +Jos sanot minua kuhnuriksi hänen kuultensa, isken häneltä kallon halki +tällä viiniruukulla! mylvi Neero. + +Ei, pikku Mairle, et sinä sitä tee! Sillä sittenhän menettäisit yhden +niistä, joilta voit rahaa lainata! Oletteko te rikas? -- lisäsi rouva +ja hymyili huultensa merkillisen lakastunutta hymyä suoraan Adelsvärdin +teräväpiirteisiin, päivettyneisiin kasvoihin. + +Minäkö rikas? nauroi Adelsvärd ja penkoi tuuheata, kiharaista +tukkaansa. -- Kyllä, aikomuksista ja aatteista -- ja runoista! -- + +Vai olette te runoilijakin! ihmetteli rouva Appelsina, tällä kertaa +vilpittömän luonnollisesti, mikä kaunisti häntä ja toi näkyville kaikki +hänen valkoiset hampaansa. -- Sitä minäkin kyllä ajattelin, kun näin +teidän siinä istuessanne katselevan minua toisellaisin silmin kuin +maalarien tapana on. Kuulkaapas, mitä sanon teille, ruvetaan ystäviksi! +Sillä -- näettekö -- minäkin panen joskus paperille ajatuksiani, kun +tunnen itseni onnettomaksi ja hyljätyksi ja mieleni tekee itkeä. +Niin, te ette voi kuvitellakaan, kuinka synkkämielinen ja hyljätty minä +olen ... ettekö auttaisi minua kirjottamaan sitä runoksi? pyysi hän. + +Oletpa sinä, Appelsina, tänä iltana suuremmoinen! Pyrit runoilijaksi! +mölisi Neero ja kuohui viinistä ja mustasukkaisuudesta. -- Tuo mies +osaa kyllä riivata sinut hupsuksi -- meidät kaikki hän riivaa -- ja +tekee _työtä_, hän ja pitkä ruotsalainen -- ja ne ylenkatsovat meitä +muita! Mutta pysyköön hän nahoissaan, niin ettei sinuun kajoa! Minä +lyön hänet niin latuskaiseksi kuin pöytä, kuin tinavati! Hihhei! + +Nuoren rouvan täytyi häntä vaientaa. Mies painoi Neeron-päänsä hänen +syliinsä, pitkin poskia virtasi kostonvimman ja viinin kirkkaita +kyyneliä, ja paidan nipukka vääristyi kuin märkä lehti. + +Adelsvärd tunsi nämä taudintapaiset puuskat. Hän istui vain paikallaan. +Suomalaisen veri oli ruvennut hänessä kiehumaan; häntä inhotti huono +seura -- mutta hän ei hievahtanutkaan. + +Sitten hypähti rouva pystyyn ja sysäsi hillitöntä ihailijaa luotaan. +Raju liike repäisi verhoavan harson hänen lanteittensa alapuolelle, ja +siitä se valahti laattialle. Nyt hän oli ihan alasti. Leopoldus Mair +tempasi harson kouraansa ja yritti sillä peittää häntä, samalla iskien +raivoisia silmäyksiä Adelsvärdiin, joka sormillaan naputti +viiniruukkua. + +Älä suotta vaivaa itseäsi! huusi rouva Neerolle ja viittasi +Adelsvärdiin. -- Onko tuo herra maalari vai eikö hän ole? Ja enkö minä +ole maalarin malli? Jätä nyt hassutuksesi tai muuten et ikinä pääse +minun luokseni! + +Ei hänkään! murisi Neero -- eikä saanut silmiään käännetyksi +alastomasta naisesta. + +Kauniit olivat hänen muotonsa. Hienot, pyöreät hartiat, solakat +käsivarret ja jalat, pieni, palleroinen povi, moitteeton lantiolinja, +vyötäisiä ei ollut kureliivi turmellut ... eikä mitään ulkonaista +merkkiä, että hän oli ollut äitinä. Selkä runon ja piirroksen arvoinen! +ajatteli Adelsvärd. + +Ja pitäen viiniruukkua kädessään hän astui hyvällä tuulella Neeron luo: + +Kuuleppas, maalataan hänet yhdessä -- kahteen mieheen! Ei suinkaan +sinulla ole mitään sitä vastaan? + +Neero nauroi itserakkaasti ja selitti siihen tyytyvänsä. Rouva +Appelsina laskeutui jälleen pitkäkseen patjakolle ja söi leivoksia. +Neero loikoi laattialla leposijan juurella kuin taltutettu karhu. Vähin +erin hän tyhjensi kaikki, mitä oli sinne tuodusta Coneglianosta vielä +jäljellä. Lopulta se vei hänestä voiton. Hän kiskaisi haltuunsa erään +maton, kääriytyi sen sisään, keikahti toiselle kyljelleen -- putkahti +kerran vielä istualle ja muljautti veristynein silmin naisesta +Adelsvärdiin. Tämä istui yhä piirtäen eikä liikahtanut tuoliltaan, +Neero päästi syvän, rauhottuneen henkäyksen niinkuin palkeet, joista +ilma loppuu -- ja veti kuorsaten unta. + +Hän ei herää ennenkuin myöhään päivällä! virkkoi rouva hetkisen +kuluttua. + +Niinpä siis lähden yksin kotiin! sanoi Adelsvärd ja löi +piirustuskirjansa kiinni -- kääntämättä häneen katsettaan. + +Kotiinko -- nyt? kysyi rouva ja lisäsi hiljaa, himmeällä äänellä: Onko +siellä joku teitä odottamassa? + +Ei minua kukaan odota! vastasi Adelsvärd. + +Pankaapa vähän puita uuniin! pyysi rouva. Minulla on vielä tallella +pullo viiniä: kerranhan sitä vain eletään! + +Tämän hän sanoi nauraen -- mutta samalla hyristeli viluissaan. Huh -- +auttakaa minua tuonne makuukamariini. Tuntuu, kuin päätäni huimaisi. +Tuommoinen iso elukka voi todellakin pilata onnettoman naisen hermot. +Ettekö tahtoisi istua luonani vähän aikaa, kunnes saan nukutuksi?... +Hän oli luonut värittömät silmänsä Adelsvärdiin. Maidonsinisten +Murano-lamppujen kynttilät olivat jo palaneet melkein loppuun. +Viimeisten hiilten hehku leijaili uunissa varjomaisesti. Raukeat silmät +olivat tummenneet, ja niissä oli jokin samea ilme, ikäänkuin ne +vaanisivat. Se herätti Adelsvärdissä hiukan levottomuutta. Nyt on +parasta lähteä! tuumi hän -- mutta jäi seisomaan uunin eteen +luonnoskirja kädessä. Hän tuijotti hiiliin kuin Venetsian häipyvään +auringonlaskuun, jonka jälkeen tulee pian pimeä. Hänestä tuntui, kuin +näkisi hehkussa vaatekäärön, mytyn vaivaisia pieniä huiveja, joita +hellitettiin hitaasti niinkuin sipulin kuoria. Ja sipuli oli pikkuisen +tyttölapsen pää -- näivettyneet pikku kasvot, surulliset, liikkumatta +katselevat silmät. Merkillistä: nyt hänen teki mieli luostarisaarelle, +missä pieni lapsi jo aikoja nukkui tai kenties makasi kuumeessa yhä +tuijottaen suurilla, liian kirkkailla silmillään. + +Vastenmielisyyden ja harmin tunne jäi tulematta -- ei enää tahtonut +häntä valtaansa. + +Jokin muu valtasi hänet, hiipien pehmoisesti hänen viereensä -- ihan +kiinni. Hän tiesi, kuka se oli. Kirja irrotettiin hellästi hänen +kädestään. Hän tiesi, kuka sen otti. Hänen käsivartensa alitse kumartui +ja kohosi olento, jolla oli litteät, kalvakat kasvot ja lakastunut suu +-- oikeastaan epämiellyttävät kasvot -- ja suuteli hänen huuliaan. Hän +tiesi salatuimpiinkin yksityiskohtiin asti, kuinka kaunismuotoinen oli +se solakka ruumis, joka vei hänet kammioonsa. + +Vain silmänräpäykseksi muistui hänen mieleensä tohtori Felldner. Sitten +hän ei ajatellut. + +Venetsian yö valtasi hänet. + + * * * * * + +Utuisessa aamuhämyssä hän taivalsi asuntoaan kohti. Yhtään gondoolia ei +ollut saatavissa. Päällystakin kaulus käännettynä korvien yli pystyyn +hän kumartui väkisinkin joka kerta, kun sattui sivuuttamaan kulman. Se +oli tarpeetonta. Vastaan ei tullut ainoatakaan sielua. Mutta hän tiesi, +että Felldner oli liikkeellä pitkin vuorokautta. Eikä häntä lainkaan +haluttanut nyt osua ystävänsä näkyviin. Uupumaton tohtorikaan ei +häirinnyt aavemaisen kaupungin unta tai kuolemaa. Koskaan ei Venetsia +ollut Adelsvärdistä tuntunut niin ruumiittomalta kuin nyt. Hänen +astuntansa jytisi koleasti pienten kaarisiltain poikki ja kapeiden, +autioiden solien halki. Jokainen pieni, matala, likainen ovi oli +kiinni, kaikki akkunat teljettyinä. Pimeätä ja ahdasta kaikkialla, +vieraalle tylynä joka talo, tuska väijymässä sisällä. Keskiajan kammo +ihmisiä ja varjoja vastaan! + +Varjojen kaupunki! ajatteli hän. Täällä nukkuu tai kuolee kaikki, mikä +on ennen elänyt -- yhdentekevä, elikö se suurena ja väkevänä vai +köyhyydessä ja lokaan vaipuneena. Kolme neljännestä kaupunkia on +köyhyyttä, loput rapakkoa. Palatsit nousevat ylpeästi pystyyn rapakosta +-- mutta niitä sopii katsella vain yöllä, soihtujen loisteessa tai +kuutamolla. Aamulla näyttelee purevan harmaa valo niitä nurjalta +puolelta -- suurellisen herran vanhoja, kuluneita vaatteita! + +Pitkin matkaa hän lohdutteli mieltään yöllisestä hulluudesta +tarkastelemalla vaatevaraston pienimpiäkin vikoja. Hän tunsi tavallaan +itsekidutuksen nautintoa nuuskiessaan Venetsian erikoista hajua. +Kirpeätä löyhkää kanavista, jonne luode päivän koittaessa laskee +näljänsä -- ja kuvottavia hiesteitä kuorensa menettäneistä seinistä, +joiden takana ihmiset nukkuivat painajaistensa vaivaamina. + +Mitä vielä! hymähti hän itsekseen -- minä sanon niinkuin rouva +Appelsina: sitähän eletään vain kerran! Minä olen vielä nuori, voin +unohtaa -- muistella koko juttua kuin unennäköä. Siinä oli sentään koko +joukko pirteyttä -- jaa-a, tekopyhää olisi sitä kieltää! + +Ja hän ajatteli rouva Appelsinaa -- tämän joustavaa solakkuutta ... +naista, joka ei hänen mielestään ollut vaarallinen! + +Hän puri huultaan. Huuli oli kuiva ja polttava. Hän ravisti itsestään +ilkeän olon hartioitaan kohauttaen: Pyh! Hän on minulle taidetta. +Jollei taiteessa ole mitään vaaraa, niin ei yleensä olekaan taidetta! +Nyt minut on valmistettu -- niin että osaan maalata Venetsian yön. +Menen suoraa päätä kotiin ja ripustan eteeni uuden kankaan. + +Nukkua voi kyllä aina -- myöhemmin. Hän lupasi tulla luokseni kohta +suuruksen jälkeen. Piirrän kartongille pastellilla. Illalla käyn hänen +kotonaan. Neero ajetaan tiehensä. Hän rupeaa riitelemään Neeron kanssa, +kun se on herännyt eikä vielä ehtinyt uudestaan juopua. Hän väittää, +että Neero on alkanut mielistellä hänen kamarityttöään -- ja +"lahjottaa" sille piikansa! + +Kaiken kaikkiaan -- lisäsi hän pysähtyen sytyttämään katkenneen +Virginia-sikarin -- hyödyllinen yö, hauska yö -- herra Adelsvärd!... + +Hänen korviaan vihlaisi kiljahdus, korkealta yläkerrasta, missä erään +akkunan salpa oli avoinna -- naisen tuskanhuuto, joka kaikui +etukumaraan pullistuneiden muurien välissä. + +Hän vavahti ja silmäsi ylöspäin. Oliko siellä joku naisparka +synnytysvaivoissa? + +Sitten kuului sieltä raaka miesääni, kumea isku -- ja taas kiljahdus -- +kokonainen jakso parkumista. + +Tuopa on liian hurjaa! ärjäisi Adelsvärd ja alkoi jyskyttää talon +lukittua ovea. Turhaan. + +Vastapäisessä talossa vedettiin muuan kaihdin varovasti syrjään -- +vanhahko, yöpukuinen nainen pisti päänsä puoleksi näkyviin. + +Kuuletteko? huusi Adelsvärd. Mitä tuolla on tekeillä? keitä siellä +asuu? eikö sinne pääse auttamaan?... + +Yökaapuinen olento vetäytyi takaisin selitettyään kylmäkiskoisesti, +että muuan juoppo gondoolimies antoi siellä tapansa mukaan vaimolleen +selkään, kun oli sattunut huono onni arpajaisissa! + +Uudestaan paukutti Adelsvärd ovea -- ja huusi: Minä haen tänne +poliisin... + +Ikkunareiästä kurotti muuan mies esille naamansa -- parransänkisen, +renttuilemisesta rumentuneen naaman -- ja sen jäljestä tuli paljas, +karvainen käsivarsi pidellen kourassaan esinettä, jonka sisällys +lennätettiin varhaista rauhanhäiritsijää kohti. + +Mehevä kirous surkutteli, ettei se osunut oikeaan paikkaan. + +Adelsvärd oli hypännyt syrjään. Salpa paiskattiin kiinni. Melu ja +parkuminen jatkui -- katusola oli autio, välinpitämätön. + +Silloin suomalaista taiteilijaa väsytti, tuskastutti, inhotti -- hän +oli kerrassaan tyytymätön itseensä. Hän riensi kortteeriinsa. + +Hänen emäntänsä oli juuri noussut makuulta ja avannut talon oven ja +akkunat aamun loistolle ja päivän aherrukselle. Hän heristi pullealla +sormella vuokralaiselleen ja hymyili. Palvelustyttö, pikku Adelina, loi +epäilevästi utelevan silmäyksen Adelsvärdiin. Tämä heitti vaatteensa -- +ja itsensäkin vuoteelle. Mutta hän ei vaipunut asianhaarain mukaiseen +uneen. Loikoi vain horroksissa ja näki puolivalveellista unta +vaivaisista, kuluneista huiveista, joita käärittiin auki pienten +kellankalvakkain lapsenkasvojen ympäriltä; ja hänen edessään loistivat +naismallin runsaat sulot -- ja samalla näkyi t:ri Felldnerin epäilevä +hymy tarkkojen rillien takaa. Lääkäri kohotti varottaen kaunista +valkoista kättään. Ei, emäntähän siinä leikillään uhkasi pullealla +sormella, ja pikku Adelina katseli udellen häneen päin -- udellen ja +luoksensa kutsuen. + +Mitähän nuo kaikki hänestä tahtoivat? Ei suinkaan hän ollut _sitä_ +varten lähtenyt pohjolasta Venetsiaan. Hän tahtoi unohtaa ja tehdä +työtä. Niin, tehdä työtä koko päivän. Mutta Venetsialla on semmoinen +yö, joka houkuttelee. No niin, hitto vie -- se houkuttaa työhön. Hänen +teki mieli lainata Giorgionen sulavat värit ja Tintoretton +häikäilemätön sivellin. Vai lainata? Itse hän tahtoi keksiä värin +hehkumisen ja siveltimen vetotavan. Hän tahtoi piirtää runon, näyn. +Ensin runoilla näyn, sitten sen piirtää. Saisivat kotimaassa nähdä, +että hän... + +Että hän osasi nukkua. Ja sitä hän tekikin -- myöhään aamupäivään asti. +Silloin hänet herätettiin pää raskaana. Emäntä toi hänelle kortin, joka +oli suljettu pieneen kuoreen. Se oli juuri tullut, ja tuoja odotti +vastausta. + +Hän viittasi lihavaa, hymyilevää emäntäänsä poistumaan huoneesta ja +repäisi kuoren auki. Sieltä tuoksahti ellottavan makeaa hajua juuri +valveutuneisiin sieraimiin. Hän sieppasi kortin: Rouva Leontina Appel +pahotteli, että aikaisempi tuttu oli vienyt hänet mukanaan -- vastoin +hänen tahtoaan -- suurukselle Capello Neroon. Mutta saisiko hän +odottaa mainiota suomalaista ystäväänsä iltapuolella teelle ja +jääpunssille? Ole niin hyvä ja maksa kirjeen tuojan vaivat. Minun +täytyi tyydyttää Neero viimeisillä rahoillani. Sinun oma, itsensä +unohtava Appelsinasi! -- -- + +Adelsvärd repi kortin ja kuoren hitaasti palasiksi. + +Jäätä? Samapa se. Mutta punssia?... Ja tuo "Sinun oma"! Niinkö pian saa +sinutella? Entä mokoma aikaisempi tuttu -- ja tuo haju -- ja tyydytetty +Neero -- joka piti ajettaman tiehensä -- itsensä unohtavan Appelsinan +omasta alotteesta?... + +Oikein hauskassa seurassa _voi_ sietää toisten puolelta tilapäistä +pilanimeä. Mutta ruveta sitä käyttämään omassa allekirjotuksessa! Ja -- +muutenkin -- kirjottaa tuommoinen kortti heti aamulla sen jälkeen, kun +on väärin tuomitun ja vainotun kyyneliä vuodattaen tunnustanut +pelastajansa ansainneen mitalin ritarillisesta käytöksestä!... + +Hän penkoi tuuheata, kiharaista tukkaansa, pisti emännän käteen rahaa +kirjeen tuojalle -- hyppäsi pystyyn vuoteesta ja valeli koko ruumistaan +kylmällä, raikkaalla vedellä. + +Ja kun sitä roiskui sinisenkirjavalle kivilaattialle ja hän tunsi +olevansa täyttä totta hereillä, päästi hän hampaittensa välistä +kotimaisen kirouksen ja vannoi... + +Ei, hän nauroi, vaikkei aivan vapaasti. Sillä täytyihän +myöntää, että tuo "yksinäisyydessään synkkämielinen" nainen oli +ruumiilliselta muodoltaan varsin sievä olento, jonka silmät olivat niin +"käsittämättömät", jonka luontevuutta niin vähän ymmärrettiin -- jolla +oli niin harvoja vilpittömiä ystäviä, mutta monta narrimaista kuhnuria +ihailijoina. + +Adelsvärd hymyili virnistäen. Kuinka paljon hän olikaan puhunut tälle +naiselle pötyä elämän hetkellisyydestä ja taiteen katoamattomuudesta +yön nopeasti häipyvinä tunteina! Kuinkahan paljon pötyä muut puhuivat +samalle naiselle! Ja kuinka paljon pötyä oikeastaan mahtuu taiteilijan +naismalliin? + +Hän lähti kaupungille. Söi suurusta eräässä wieniläisessä oluttuvassa, +missä hiusvoiteinen isäntä rääkkäsi ranskankieltä vierastensa kanssa ja +haukkui tarjoilijatyttöä mehevällä Wurzelprater-murteella. + +Isäntä lähestyi Adelsvärdiä kumarrellen. + +Eikö parooni ollut tuttu professori Felldnerin kanssa? Sillä professori +oli juuri äsken käynyt siellä kysymässä paroonia!... + +Nyt on piru merrassa! ajatteli Adelsvärd. + +Ja hän lopetti syöntinsä niin pian kuin suinkin ja riensi tavottamaan +käsiinsä Rigoa. + +Tahtooko teidän ylhäisyytenne sinne saarelle maalaamaan? tiedusti Rigo +alamaisesti. + +Adelsvärd mietti asiaa. Mutta luullen näkevänsä toisella puolen +Traghettoa Felldnerin harmaan hatun hän hyppäsi gondooliin ja komensi: +Lidon rannalle! + +Eikö siis luostarisaarelle -- ylhäisyytenne?... + +Cospetto! noitui Adelsvärd. Lidolle -- taikka ei ollenkaan! + +Hän makasi Lidon laakealla rannalla, missä Adrianmeri lipoi hietikkoa +valkoisin, väsynein kielin. Ilma oli raskasta, tukahuttavaa. Aurinko +sitruunankeltaisena punertavan udun takana. Olisi hyvin voinut luulla +joutuneensa Hollannin rannikolle. + +Mutta nyt oltiinkin Lidon ijäti ylistetyllä rantaäyräällä. + +Siellä hän nukahti. Ja pitkän ajan päästä kylmästä väristen herättyään +hän katsahti kelloonsa. Se muistutti mykästi yöllisestä hulluudesta. + +Adelsvärd ei ollut niitä nuoria miehiä, jotka joutuvat katumapäälle. +Suomalaiset eivät kadu -- mutta voivat olla suutuksissaan kuin muutkin +ihmiset. + +Sittenkään hän ei suuttunut. Hän ei ollut antanut kellekään +naimattomuuden lupausta. Eikä enää tarvinnut minkään rakastetun naisen +vuoksi olla varovainen tai uskollinen. + +Mutta hänen sieluunsa hiipi hämäränä aistimuksena elämän tyydyttämätön +tarve saada tyydytystä. + +Kuinka hän olikin ennen rakastanut -- ajatteli hän. Ja kuinka vähän +hänessä oli ollut itsetietoista himoa! Oli tavannut hyvin nuoren, +kauniin tytön. Hyvin nuorina he olivat kumpikin haaveilleet. Haaveilu +oli siihen aikaan vallassa pitkin koko pohjolaa. Ei tehty vallotuksia. +Lennettiin oikopäätä ylevään -- rakastumista seurasi kihlaus ja +avioliitto. Sitten oli ruvettu elämään -- pitämään kotia -- oikein +voimalla ja väellä piti se, mikä oli ylevää, saada toteutetuksi satojen +pikku vaatimusten muodossa. Jokainen oli olevinaan väkevä rakkautensa +nojalla. Sitten tekivätkin nuo pikku vaatimukset tenää sille, mikä oli +väkevää. Adelsvärd oli vanhaa aatelia, jonka velvollisuudentunto oli +myös vanha. Mutta aateli ja velvollisuus -- kun aateli on varaton -- ei +korvaa sitä hienoa, puhdasta tuoksua, jota rakkauselämä vaatii ja +työelämä kuluttaa. Kävi, niinkuin nuorten käy. Siinä on jotakin, mikä +sairastuu ja haurastuu. Ensimmäinen pikku särö paikataan -- mutta se on +kuitenkin ollut. Seuraava uhkaa -- ja kerran huomaavat molemmat syvän +viilloksen siinä rakkauden kaavussa, jonka pitäisi peittää kaikki. +Voidaan kyllä jatkaa kuin tuhannet muutkin ajattelemattomat. Mutta jos +ajattelee ja tuntee rehellisesti, on siinä välirikko. Ja sitten toinen +meni kotia vanhempiensa luoksi... + +Ja nyt hän makasi Lidon rannalla ja katseli kelloansa, joka ei tiennyt +ajasta mitään. + +Hän nousi seisaalle ja astuskeli rannemmaksi, sinne päin, missä on +suuria kivitokeita -- Murazzi di San Pietro. Hän lähestyi pientä +kalastajapesää, rähjäistä, rappeutunutta kyläpahaista, jossa kirkko oli +kukistumaisillaan ja surumielisessä tornissa roikkui laiha kello. + +Sen rämisevä ääni kuului hokevan: + +Ap-pel-si-na, Ap-pel-si-na! + +Hän kävi yhtä surumieliseksi kuin torni. + +Kuinka autiota voikin olla Lidon ijäti ylistetyllä rannalla! + +Pitkin Adriaa alkoi tuulen voima kiihtyä. Se viilsi syvän raon aurinkoa +ympäröivään paksuun, puuromaiseen utuun. Merellä seestyi taivas +kultaisen heleäksi -- ja pitkät, verkkaiset mainingit ajoivat loiskeita +karkeiden, nelitahkoisten toekivien väliin. Huokaus toisensa jälkeen. + +Hän ei enää sietänyt, vaan kääntyi poispäin, meni takaisin sinne, missä +oli Lidon ylpeys, näivetystautisten kylpylaitos -- kuorittuja +plataaneja, tyhjä raitiovaunu, joka odotti vieraita, tyhjiä hotelleja, +jotka samoin odottivat. Keväinen lämpö saattaa kylläkin olla +houkutteleva, mutta kukaan ei viitsi kylpeä, ennenkuin kesän helle +tekee kaikki muut puuhat mahdottomiksi. + +Hän joutuu senpuoliselle laivasillalle, joka on vastapäätä Venetsiaa. + +Rigo istui gondoolissa ja läiskytteli puoleksi tyhjentämäänsä ruukkua. +Hän viipotti sormeaan ilmassa ja kysyi virnistäen: + +Joko sitä lähdetään saarelle, ylhäisyytenne? + +Adelsvärd loi katseensa saarta kohti, joka oli puolitiessä Lidon ja +Venetsian välillä. Se houkutteli luokseen sypressiensä hiljaisella +juhlallisuudella. + +Aurinko oli nyt saanut ahmituksi kalpeanpunaista voipuuroa niin paljon, +että oli syöpynyt sen puhki -- ja ruokahalun tyydytys antoi sille +voimaa. Se viilsi tukahuttavaa ilmapiiriä, mutta ei rotevan +hollantilaisen tavalla. Se valoi kevyttä italialaista hymyään hivellen +pitkin kirkasta sisämerta -- se hyväili pikku saaren juhlallisuutta. +Adelsvärd veti henkeään iltapäivän rauhassa: + +Niin, Rigo, sinne juuri tahdonkin! Käyn siellä viimeisen kerran! -- + +Rigo pyyhkäisi huuliltaan kärventyneen myhäilyn kämmenen takapuolella. +Adelsvärd ei huomannut mitään. + + + + +IV. + + +Hän istui puutarhassa, yksinään, kivipöydän ääressä. Hänestä tuntui +mahdottomalta, että hän oli siellä; vielä mahdottomammalta, että viime +kerrasta oli kulunut tuskin vuorokauttakaan. Siitähän olisi voinut olla +jo kuukausia. + +Oikeastaan hän ei ajatellut mitään. Tai ainoastaan sitä, että hänen +pitäisi lähteä Venetsiasta. + +Viime yön pikkuinen, tavallinen romaani oli kaikissa tapauksissa ollut +hänelle opiksi. Se muistutti ja joudutti. Hän oli semmoiseen liian hyvä +-- kuten hänestä itsestään tuntui. Hän ei ollut käyttänyt aikaisempaa +nuoruuttaan kehnosti. Ja hänen mielensä oli vielä kiinni tuskallisen +makeassa välirikossa. Makeuden sekaan ei saisi laskea karvasta. +Elostelija hän ei ollut eikä tahtonut siksi joutua. Ja tätä ajatellessa +vihlaisi hänen lävitseen omituinen, kirpeä vilpittömyys. Oletetaanpas, +että Appelsina ei olisi kirjottanut äitelänhajuista korttia, vaan +tullut itse? Tai jos hän olisi kirjottanut vähemmän suorasukaisesti, +imarrellut, nimittänyt lemmitykseen, pelastajakseen ja alle merkinnyt +"Teidän uskollinen ja kiitollinen Leontinanne"? + +Hän rykäisi hieman käheästi, ja sai vaivoin niellyksi oman pillerinsä. + +Aurinko lepäsi hiukan yläpuolella vedenpintaa, joka oli käynyt +kultaiseksi. Kohta tulisi hetki, jolloin vuoksi loistaisi +punakeltaisena, punasinervänä, tulipunaisena -- ja lopulta kaikki +vaihtuisi siniseksi. Meri, rakennukset, tornit, kaukaiset kukkulat +vajoisivat pimeään, juhlatunnelmaiseen yöhön. + +Ja pikkuinen, yksinkertainen lyhty tuolla matkan päässä paalun nokassa +levittäisi hempeätä hohdetta -- jumalanäidille vesillä. + +Tämä oli Venetsian yö -- myöskin. + +Hänen teki mieli jäädä -- niin, jäädä tänne -- saarelle -- vanhusten +luo -- vuokrata itselleen asunto tässä luostarisopukassa -- ja tehdä +vakavasti työtä, rauhassa, "pyhässä yksinkertaisuudessa". + +Likimmistä pensaista kuului kahinaa, mikä sai hänet kääntämään silmänsä +sypressien kujalle päin. + +Tumman rungon takaa kurkistivat pienet, kalpeat kasvot, kehyksenä +tumma, kevyt ripsihuivi, jollaisia Venetsian naiset heittävät päähänsä. + +Kasvot olivat lapsen, tyttölapsen, hyvin nuoren pikku tytön. Hienot +lyhyet piirteet punertuivat auringon punassa, kun pää tuli paremmin +näkyviin -- ja Adelsvärd näki, kuinka tyttölapsen vartalo irtautui +rungosta ja seisoi ihan vapaana -- liikkumatta häntä katsellen, +ikäänkuin olisi seissyt siinä jo kauvan. Tule lähemmäs! sanoi Adelsvärd +ystävällisesti. Älä yhtään pelkää. Mikä sinun nimesi on? + +Minä olen Maria! kuului vastaus. Ääni oli hieman epäpuhdas, melkein +rosoinen, mutta kuitenkin vieno; siinä oli jokin sellainen +syrjäsorahdus kuin vilustuneella tai heikkorintaisella. + +Kun Adelsvärd ojensi hänelle kätensä, tarjosi hänkin omansa -- yhä +katsellen suoraan eteenpäin kirkkain, tyynin, tummansinisin silmin. +Hänen kasvoissaan ei liikkunut ainoakaan ilme, mutta silmät vaihtelivat +kimallustaan, menivät puoleksi umpeen, aukenivat jälleen ja imivät +auringon katoavaa hehkua sisäänsä. + +Minä olen Maria! toisti hän, ikäänkuin Adelsvärd olisi uudestaan +kysynyt. Ja hän tuli ihan likelle ja jäi seisomaan pöydän viereen. +Mutta huomattuaan, ettei siellä ollut auringonpaistetta, siirtyi hän +hiukan edemmäs. + +Sinä kyllä tarvitset aurinkoa -- virkkoi Adelsvärd hymyillen. Lienet +kai tämän talon tyttärentytär, pikku Maria, joka on ollut sairaana? + +Niin, en minä vieläkään ole aivan terve. Mutta pian minä paranen. Minä +olen eilisestä asti voimistunut. Minä käytän aurinkoa koko päivän -- +annan sen paistaa itseeni -- mutta yöllä minä nukun! + +Tämän hän sanoi heikko väkinäinen hymy huulillaan, katsoi suoraan +aurinkoon, vilkutti silmiään -- ja peitti katseen kädellään: nyt minä +näen pelkkiä pieniä punaisia matoja -- mutta ne häviävät taas pian. Ne +eivät voi siinä kauvan pysyä yhdellä kertaa. + +Kuinka kauvan sinä olet yhteen toviin täällä puutarhassa? tiedusti +Adelsvärd ja tunsi häntä silmäillessään sitä mielihyvää, jota herättää +lapsen katseleminen, ellei tarkastele sitä liian kiinteästi. + +Mutta sitten hän joutui katsomaan pikku olentoa tutkivasti silmiin; +sillä se oli astunut ihan hänen luokseen ja laskenut kätensä hänen +käsivarrelleen -- vastaamatta hänen kysymykseensä. + +Tuletko sinä tänne joka päivä? kysyi pikku tyttö häneltä kursailematta. + +Melkeinpä rupean uskomaan, että käyn täällä joka päivä! sanoi Adelsvärd +ja tarttui hänen käteensä. + +Maria! kutsui puutarhuri, joka lähestyi heitä. + +Nähdessään eilisen vieraan ukko kumarsi ja selitti anteeksi pyytäen: + +En osannut odottaa, että herra tulisi tänään luoksemme!... + +En minäkään! vastasi Adelsvärd. Tuokaapa tänne ruukullinen viiniä! -- + +Pikku Maria, nyt sinun pitää mennä jo sisään -- aurinko on alhaalla -- +varotti ukko. + +Anna minun tuoda viiniä! pyysi Maria. + +Hän lähti juoksemaan, mutta kompastui kiemuraisen käytävän ruohoon ja +kaatui. + +Adelsvärd kiirehti paikalle ja nosti pikku olennon pystyyn. + +Silloin hän tunsi -- ihmeen aran aistimuksen herätessä siellä +sisimmässä syvyydessä, missä ajatukset lämpöisinä tukkuina kietoutuvat +tiukasti sydämen ympärille -- ettei tämä pikku tyttö ollutkaan lapsi. + +Puutarhuri vei hänet mukanaan kotiin. Tuokioksi Maria vielä seisahtui, +kääntyi Adelsvärdiin päin, taittoi pensaasta puoleksi puhjenneen +kukallisen oksan, huiskutti sitä ja heitti sen sitten maahan. + +Adelsvärd seurasi katseilla hänen liikkeitään, meni ottamaan oksan +maasta, haisteli sen vahvaa tuoksua ja kätki sen taskuunsa. + +Hän viipyi jonkun aikaa puutarhassa, kunnes tuli hämärä ja ilma +viileni. Hänen ympärillään oli täydellinen rauha. Iltamessun kellot +kaikuivat varovaisen vienosti etäältä. Hän ei ajatellut; tunsi vain +iloa täällä olostaan. + +Tähdet alkoivat kiilua, kun hän lähti rannalle Rigon luo, joka oli +gondoolissaan. Rigo näkyi toisen käskemättä päättäneen pysyä vaiti; hän +jurotti; kenties ei ollut saanut kyllikseen viiniä. Adelsvärd katseli +häntä myhäillen ja antoi hänelle juomarahaa. Rigo souti toisella +kädellään ja laski rahoja toisella. Mutta pysyi vain yhä jurona -- kun +taas Adelsvärd oli pikkuhiljaa iloisella päällä. Rigo suli vasta +sitten, kun juomarahaa tuli toinen verta lisää. Köyhyys minut perii, +kun käytän venettäsi näin usein! sanoi Adelsvärd puheen aluksi. + +Kyllä kai, kun herra on rikas! Näkeehän sen päältännekin! vastasi +gondoolimies huokaisten. + +Mikä kumma sinua tänä iltana vaivaa? kysyi Adelsvärd suopeasti. + +Ei mikään, ei kerrassaan mikään, herra -- mutta sietäisi minunkin saada +vaimo ja lapsia. Herralla on kai vaimo siellä, mistä olette kotoisin? +-- Ja hän loi Adelsvärdiin sellaisen silmäyksen, joka oli tunteellisen +ja nenäkkään vaiheilla. + +Adelsvärd ei ollut siitä millään -- käänsi päätään tummien sypressien +saarta kohti. Runkojen välistä vilkkui jotakin valoa; ja näytti siltä, +kuin se tervehtisi ja viittoisi. Tähdetkin näyttivät kaikkialta +ylhäältä viittovan. Adelsvärd tajusi sydämensä heltyvän ja lämpenevän, +ilman varsinaista aihetta -- kuten hän itsekseen arveli. + +Ja sitten hän tunsi kuin uudestaan nostavansa pikku tyttöä maasta -- ja +hänen olemuksensa lävitse kulki hiljaisena väreenä tarve saada suojella +ja omistuksen kaipuu. + +Hän kuunteli airon lotinaa ja veneen suhahduksia viilettäessään tyynen +veden halki. Ne tuntuivat hänestä kuiskauksilta hänen omien ajatustensa +seasta: Maria ei ole enää lapsi eikä vielä nainenkaan; kukaties hän on +vain näky, haave, jolle itse häipyvä saarikin on antanut ruumiillisen +muodon pikkuisessa kukallisessa oksassa -- mikä nyt lepää sydäntäni +vasten! + +Hän huomasi puolipimeässä, että Rigo lepuutti airoa ja valmistui +juttelemaan. + +Silloin Adelsvärd sanoi maltillisen hartaasti: + +Kuuleppas, Rigo, minulla on sinulle ystävällinen neuvo -- jos haluat, +että edelleenkin pidän sinut ja veneesi, älä puhu minulle, vaan souda +minut suoraa päätä kortteeriini! + +Sinne päästyään Adelsvärd käski emäntänsä tuoda illallista -- ja vaati +häneltä samaa itsensäkieltämystä kuin Rigolta. + +Hän söi hyvällä ruokahalulla panematta ollenkaan merkille, mitä oli +tuotu; meni makuulle ja nukkui kelpo lailla näkemättä unia. + +Ainakaan hän ei seuraavana aamuna muistanut mitään unta nähneensä. Hän +heräsi kepeänä ja iloisena, jokseenkin tyytyväisenä itseensä. Hän oli +tehnyt päätöksen; maksoi emännälle, mitä tällä oli saamista, ilmotti +aikovansa matkustaa pois ja laittoi tavaransa kuntoon. + +Emäntä surkutteli kovasti, että hänen näin äkkiä piti menettää +vuokralaisensa -- ja mitä pitäisi hänen vastata herran ystäville, kun +ne tulisivat häntä kysymään? Mitä oli sanottava sille solakalle, +vaaleaveriselle, hienolle naiselle, joka oli täällä eilen käynyt +turhaan kaksi kertaa? + +Onko minua hakenut joku nainen? kysyi Adelsvärd huolettomasti. + +Una bella bionda -- hyvin kauniisti puettu -- oikein kauniisti, +herra! -- + +Teidän ei tarvitse sanoa kellekään mitään. Minä lähden -- sillä +hyvä! -- + +Pikku Adelina oli myöskin pahoillaan -- esiliinan nipukka silmillä -- +sanatonna. + +Adelsvärdin kävi sääliksi. Adelina oli hyvä tyttönen -- hyvin nuori; +hiukset ja posket puuteroidut, lotisevat pikku tohvelit, leväperäinen, +silmät maahan luotuina paitsi iltasin, jolloin ne kimalsivat kuin +tähtipari, kun hän (Adelsvärd) tuli kotiin ja Adelina sytytti hänelle +kynttilän. + +Hän oli monta kertaa piirtänyt Adelinan pään. Nyt hän lahjotti tytölle +sen, joka oli sievin ja näköisyyden puolesta huonoin -- ynnä uuden +ripsihuivin. Tyttö puhkesi itkemään. + +Adelsvärd jätti kapineensa toistaiseksi sinne. Tahtoi ensin käydä +saarella tiedustamassa, saisiko siellä asua. + +Hän piti hyvin varansa, ettei tällä kertaa ottanut Rigoa soutajakseen. +Vuokrasi vanhan purren, joka oli tervaamalla, maalaamalla ja +paikkaamalla vielä saatu kutakuinkin tiiviiksi. Sitä kuljetti +kumarainen raataja, jonka naama oli keltamullan värinen, täynnä +halkeamia ja uurteita, niin vailla kaikkea ilmettä kuin tuhraten +pyyhitty ajatusviiva. + +Tuosta miehestä olen varma! ajatteli Adelsvärd. + +Kun he olivat joutuneet niiden rappusten kohdalle, jotka veivät +kaupungin puistoon, viittasi hän pursimiestään hetkeksi keskeyttämään +soutamisen. + +Hän tahtoi näet tarkastella, oliko kukaan häntä seurannut. Emäntä oli +saatettuaan häntä rantaan purren luo katsellut hänen jälkeensä niin +tiedonhaluisesti; ja voisihan sattua, että Neero -- tai rouva Appel...? + +Tätä henkilöä ajatellessa tuntui hänen sieraimiinsa tuoksahtavan +äitelää lemua. + +Hän silmäili pitkin kevyesti väreilevää vedenkalvoa. Siellä oli +Chiozzon kalastajain veneitä -- monivärisiä latinaispurjeita, +keltaisia, ruskeita, punaisia, joissa oli merenneidon näköisiä +madonnankuvia -- ja kokonaisia sommitteluita, oranssipuita, sinisiä +hirviä haarasarvet päässä, aurinko, kuu, yksitoista tähteä ... mutta +ainoastaan yksi, uneliaasti vaappuva gondooli, jossa istui +matkapukuisia naisia hypistelemässä punakantista Bädekeriä. + +Kukaan ei ollut ajanut häntä takaa; ja häneltä pääsi helpotuksen +huokaus. + +Ihmeellinen aamupäivä -- ja ihmeellinen nähtävä: tuo kaupunki, joka oli +maalattu lukemattomia kertoja, kunnes se ei näyttänyt muulta kuin +joutilasten matkailijain ihmeteltäväksi pannulta kuvalta. + +Tuossa se on -- ajatteli hän -- lekotellen auringon paisteessa, +kaikessa kylläisessä kauneudessaan, välittämättä päivästä ja ajasta ja +niistä silmistä, joiden nautittavana tämä näköala on: + +S. Giorgio maggiore, Maria della Salute, kurkistus suureen kanavaan -- +ja hotelleiksi muuttuneet palatsit, tori ja sen kaksi patsasta, doogin +palatsi, joka näyttää leijailevalta linnalta, vankila, Riva degli +Schiavoni ... joiden nimien pelkässä kaiussa värähtelee runoutta, +jättäen maalattuna kuitenkin mieleen tyydytyksen kaipuuta. + +Naturalistilla, ulkoilman kuvaajalla, ei ole täällä mitään tekemistä. +Minäkin olen siinä mitellyt voimiani -- ja heittänyt sikseen. Miten +päästä käsiksi noihin hienokaisiin värisävyihin, kun ne sulavat yhteen +semmoisen ilman kanssa, joka tekee rakennustaiteen ruumiittomaksi? +Kunpa saisi maalatuksi edes tuon vedenkalvon, joka on milloin +sinertävä, milloin hieman vihertävä, milloin taas sireeninvärinen tai +harmaa -- vieläpä niin harmaa kuin atlaskangas! + +Yksi ainoa maalari, englantilainen Turner, on tästä umpinaisesta +merenlahdesta, näistä kirkoista ja palatseista, näistä kirjavista +kalaveneistä luonut mielikuvitelman, runon, värisoitelman. + +Hänet oli kaupunki lumonnut -- kunnes hän itse kahlehti sen +taikavoimallaan ja antoi sille sielunsa. + +Kenties tämä sielu oli sairas? Niin me nykyään epäilemme. Kenties tekee +tämä kaupunki sairaaksi ... mutta silloinhan on aika sitä karttaa. + +Minä en tahdo ruveta luomaan Venetsian yötä! Ja jos yrittäisin esittää +tätä kaupunkia päivänvalossa, ei siitä tulisi mitään -- se minun täytyy +jättää Turnerin toimeksi. + +Minä tahdon täältä pois luostarisaarelle -- minusta täytyy tulla niin +tyyni ja terve kuin sekin. Siellä minua odottaa runo -- sanojenko vai +värien asussa, yhdentekevä. Siellä on jotakin odotettavana. Minulle on +viitannut muuan lapsi. Sieluni on minua kutsunut sinne! + +Hän pisti kätensä povitaskuun ja veti sieltä esille puoleksi puhjenneen +kukallisen oksan. Pienet nuput riippuivat raukeina. Mutta se tuoksui +vielä vahvemmin kuin eilen -- puhdasta ja vahvaa tuoksua. Hän painoi +sitä huuliaan vasten ja antoi soutajalleen merkin. + +Köyryselkäinen ukko kumartui pitelemään airoa ja sanoi hillitysti, +ilmeettömin katsein: + +Herralla on hyvät silmät! Teidän ei kannata luottaa Rigoon! -- + +Tunnetko sinä hänet? kysyi Adelsvärd. + +Mutta ukko kohautti vain hartioitaan eikä edes katsahtanut häneen. Niin +kuljettiin hitaasti eteenpäin vasten virtaa. Se tuli mereltä, mukanaan +raikas tuulenpuuska. Adelsvärd otti sen vastaan tervehdyksenä, hyvänä +enteenä. Hän veti henkeään syvään, nähdessään korkeita, rauhallisia +sypressejä matalan, murattivihreän muurin takana. + +Kenties pikku tyttö odottelee puutarhan porttiluukulla? Sanoinhan minä +eilen, että tästedes tulen joka päivä! + + * * * * * + +Kaikki oli hiljaa ja elotonta, kun he astuivat saarelle. + +Vanha puutarhuri oli työssä ulkona. Adelsvärdin tervehtiessä hän +kohotti punareunaiset huolestuneet silmänsä maasta. + +Jaha, herra kysyy, kuinka meidän pikku Maria jaksaa? Tänään hän on +kuumeessa -- hyvin pahasti! Emme saaneet häntä eilen illalla +vuoteeseen. Kun herra oli mennyt, juoksi Maria tänne puutarhaan ja +piilotti itsensä. Muori huuteli ja minä huutelin. Ja meihin tuli +semmoinen hirveä pelko, että hän oli luisunut veteen ja hukkunut. +Sytytimme lyhdyn ja haimme joka puolelta. Viimein täytyi sekin jättää +ja mennä sisään. Sillä ulkona oli niin kosteata ja kylmää -- emme +mekään raukat sitä kestäneet. Muori istui itkemään ja rukoili: Maria +kuolee meiltä, kun emme ole pitäneet hänestä oikeaa huolta! Sitten +kuului äkkiä pöllönhuuto täältä puutarhasta. Mutta ei se ollut oikea +pöllö. Minä juoksin ulos -- ja lapsi istui kun istuikin tuolla eräässä +puussa, hyvin korkealla. Ja nauroi. + +Mutta kun saimme hänet sisään ja vuoteeseen, tärisi hänen koko +ruumiinsa -- juuri näin! Ja sitten hän oli kuumeessa koko yön. Ja nyt +hän makaa ihan liikkumatta. Kunpa vain ei kuolisi! -- -- + +Adelsvärd pyysi saada katsoa pikku Mariaa. + +Vanhukset puhelivat keskenään hiljaa ja vilkuivat hieman epäluuloisesti +vieraaseen. + +Minä ymmärrän malariaa jonkun verran -- sanoi Adelsvärd. Kerran olen +itsekin sairastanut samaa tautia Ferrarassa -- minä tiedän, kuinka +silloin pitää hoitaa! + +Onko herra tohtori? kysyi pikku muori. + +Pari vuotta opiskellut -- vastasi hän vältellen. + +No tulkaa, niin mennään yhdessä! sanoi eukko nähtävästi rauhottuneena. + +Ylös kivirappusia pieneen, matalaan huoneeseen ullakolle. Akkunan +kaihdin laskettuna. Puuttuvan säleen kohdalta sirisi huoneeseen kapea +juova päiväpaistetta. Adelsvärdiä vastaan tuoksahti ummehtunut ilma. +Hän ei nähnyt mitään, vaan riensi akkunan ääreen ja sysäsi kaihtimen +ylös. Sisään tulvasi aurinkoa, ilmaa ja kukkien henkäyksiä. Huone +valkoiseksi kalkittu, pari olkipohjaista tuolia, pöytä ja sillä +vesiruukku, pikkuinen vuode, ristiinnaulitun-kuva ja seinällä +lintuhäkki. Se oli kuin nunnan kammio. + +Pieni eukko astui huokaillen vuoteen ääreen, kääri auki muutamia ohuita +peitteitä ja tuttuja huiveja, yksitellen ... ja siinä olivat lapsen +kuihtuneet kasvot ja kirkkaat, liian palavat silmät; pienet, lyhyet, +valkoiset sormet levottomasti hypistelemässä huivin ripsuja ... muuten +hän oli liikkumaton eikä näkynyt huomaavan mitään. + +Adelsvärd siirsi vuoteen likelle tuolin, istuutui ja katseli pikku +olentoa silmiään kääntämättä. + +Vanha eukko kuiskasi -- hiukan maltitonna: + +Mitä tohtori luulee? + +Jättäkää minut vähäksi aikaa yksin hänen luokseen! Ei ole hyvä, että +täällä puhutaan!... + +Hän otti käsille nenäliinansa, kastoi sitä vesiruukkuun ja pani sen +pikku Marian otsalle, kumartuen vuoteen yli. + +He olivat kahden kesken. + +Heti kohotti pikku Maria päätään -- tavotti kädellään Adelsvärdin kättä +-- pikkuinen nihkeä käsi vapisi hätäisenä -- ja hienopiirteisen +suukkosen ympärillä näkyi omituinen, surumielisen iloinen hymy, kun hän +virkkoi värisevin huulin: + +Tiesinhän minä sinun tulevan. Minä olen tässä maannut koko päivän ja +varronnut. Eilen illalla minä kiipesin puuhun katselemaan, kuinka sinä +menit pois. Siellä minä olisin istunut koko yön, että olisin saanut +kohta aamulla nähdä veneen, kun sinä tulet. Mutta minun tuli niin vilu +ja olin vähällä pudota maahan. Tottahan sinä nyt jäät tänne?... + +Kuumat, kirkkaat silmät tuijottivat levottoman tuskaisina Adelsvärdiin. +Tämä silitti hänen kättään ja nyökkäsi. Silloin tyttö hymyili ja laski +päänsä jälleen rauhallisesti lepoon -- ja hänen katseensa näytti siltä, +kuin hänelle loistaisi kaukana jotakin ihanaa. + +Adelsvärd kumartui heltyneenä hänen puoleensa, tarttui kosteaan +kätöseen ja painoi sitä kevyesti otsaansa ja sydäntään vasten. + +Tyttönen ei liikahtanut, ei katsonut häneen, puristi vain hänen kättään +pikkuisilla lujilla, vapisevilla otteilla ... ja vähitellen painuivat +silmät kiinni. Pikku Maria nukkui hengittäen syvään, tyynesti, niinkuin +ainakin lapsi. + +Adelsvärd sai hiljakseen irti kätensä ja pujahti salavihkaa ovesta +ulos, alakertaan vanhusten luo. + +Pikku Maria nukkuu! ilmotti hän. Toivoakseni hyvän aikaa. Nyt emme saa +häntä häiritä! -- + +He tarttuivat hänen käteensä eivätkä tienneet, mitä kaikkea hyvää piti +sanoa ja tehdä tälle hyvälle tohtorille. + +Tuokaapa minulle leipää, munia ja viiniä! pyysi hän myhäillen. Ja jos +teillä on jokin huone, missä voin asua, niin jään tänne luoksenne -- +kunnes pikku Maria on täysin voimissaan! + +Muori -- sanoi puutarhuri -- sopisihan panna kuntoon se huone, mikä on +pikku Marian vieressä. Sillä tapaa hänellä olisi aina tohtori +saapuvilla! nauroi hän. + +Santa Josefa! -- hätäili muori -- mitä ihmettä sinä puhut? Se huone on +täynnä rotanreikiä -- ja liian pieni tohtorille! + +Antakaa se minulle sittenkin! pyysi Adelsvärd. Minä tuon tavarani sinne +jo tänä iltana; minulla on paljon kuvia, jotka voi ripustaa seinille; +pian minä laitan huoneessa kaikki kuntoon, niin että siinä viihtyy -- +ja minä tuon samalla lääkettä pikku Marialle. Kyllä me saamme hänet +jälleen reippaaksi! + +Taas puristivat molemmat vanhukset hänen käsiään; he nauroivat ja +itkivät yhtaikaa -- Adelsvärd oli kuin taivaasta lähetetty -- heillä +oli nimenomaan tohtori kotonaan -- siihen ei heillä olisi luullut +koskaan olevan varaa. He olivat jo näkevinään lapsen ilmielävänä +hyppelevän puutarhassa. Sepä vasta oli riemua. Italialaiset ovat kuin +lapsia. + +Adelsvärd joutui hämilleen. Hän tajusi hyvinkin, kuinka pitkälle hänen +lääkeopilliset tietonsa ulottuivat -- mutta olihan hänellä Felldner +hätävarana. Hän tutki, millaista vettä oli kaivossa; se oli kirkasta ja +raitista -- munkit tietävät aina, mitä tekevät. Hän valmisti +sitruunalimonaatia -- ja vei sitä hiljaa yläkertaan. + +Lapsi makasi sikeässä unessa. Adelsvärd pani viileän juoman pöydälle ja +asettui avoimen ikkunan ääreen, mistä valui huoneeseen aurinkoa ja +kukkastuoksua. + +Hän silmäili pikku vuoteeseen päin. Hänen lävitseen ryntäsi +tulva ajatuksia. Vieras lapsi tuossa nukkumassa ... oman lapsuuden +muistot ... ja tuo kukkastuoksu hiljaisesta puutarhasta ... ja kukat +omassa lapsuudenkodissa ... pikku sisaren ystävä, se herttainen tyttö, +joka oli ollut hänen leikkikumppaninsa ja jättänyt niin tuskallisen +kaipuun kuollessaan kolmen-neljäntoista vuoden ikäisenä. + +Eikö se tyttö ollut pikku Marian näköinen? + +Hän lähestyi vuodetta äänettömin askelin. Pikku Maria silmät ummessa, +kalpeana ja hiljaa; tasaisen ja sileän otsan ympärillä oli +kosteanpehmeätä niinkuin ainakin lapsella -- kuvataulu ilman +kirjotusta. Hienot kulmakarvat näyttivät oikein ankarilta rauhallisessa +kaaressaan ... nyt niitä vedettiin kokoon, ja surunvoittoinen hymy +leiriytyi väkinäisesti kalpeanpunaisen suukkosen ympärille, joka +värisi... Pikku Maria oli valveilla, mutta piti silmiään kiinni, +ilmeisesti siinä pelossa, että ne avatessaan näkisi hänen menevän pois. + +Taas teki tytön mieli tarttua hänen käteensä. Adelsvärd kumartui hänen +lähelleen ja kuiskasi: Minun pitää käydä kaupungissa -- tuon sieltä +lääkettä sinulle -- illalla pääsen tänne takaisin -- minä rupean +asumaan tuossa viereisessä huoneessa! + +Rottien luona -- niinkö? kysyi tyttö heikosti hymyillen, silmät yhä +kiinni: nehän syövät sinut. + +Eikä mitä -- minä olen niille liian iso. Minä tulen illalla! -- + +Pikku Maria ravisti päätään, puristi hänen kättään ja käänsi kasvonsa +seinään päin. + +Adelsvärd tunsi kyyneliä kertyvän silmiinsä. Minä olen käynyt liian +herkäksi, tehnyt liian paljon työtä, elänyt liian rasittavasti, minun +tarvitsee päästä rauhaan! mutisi hän -- ja kumartui taas ja silitteli +pikku Marian pehmoisia hiuksia. + +Tyttö ei liikkunut. Adelsvärd sanoi vielä kerran: tänä iltana! ... +mutta kuvitellen sitä mahdollisuutta, ettei tapaisikaan Felldneriä +kotona, vaan joutuisi kauvan odottamaan -- tai että häntä viivyttäisi +jokin muu niistä sadoista mahdollisuuksista, jotka ovat kaikkien +määräysten tiellä -- hän lisäsi: taikka varhain huomisaamuna! + +Mutta heti hän katui sanojaan. Lapsi ei pysty tajuamaan ehdollisia +lupauksia. + +Pikku Maria aukaisi silmänsä ja katseli häntä tyynesti hyvän aikaa. +Lapsen silmäys tunkee syvälle. + +Jollet tule illalla, istun minä puussa niinkuin eilenkin sinua +vartoomassa! sanoi hän. + +Sitä et saa tehdä! Kuuletko, pikku Maria -- lupaa nyt kauniisti! puhui +Adelsvärd hätäisesti -- ja lisäsi, hiukan nauraen: Olenhan minä sinun +tohtorisi! -- + +Tyttö pudisti päätään: Et sinä ole mikään tohtori. Kyllä minä tiedän, +millaisia tohtorit ovat. Niillä on rillit nenällä, hopeanuppinen keppi +kädessä -- niin, ja sitten niillä on pikkuinen kirja, josta revitään +aina lehti kerrallaan, ja siihen kirjotetaan jotakin -- ja sen pitää +auttaa! + +Adelsvärdiä tämä hämmensi -- ja liikutti: + +Minullakin on kirja; tahdotko nähdä? + +Hän sieppasi povitaskusta muistikirjansa. Siinä oli runokokeita, joita +oli pantu paperille, kiireessä, hienolla käsialalla. + +Pikku Maria työnsi sen luotaan ja ravisti päätään: En minä osaa lukea! + +Mutta _tuossa_ on italiaa! ja Adelsvärd näytti hänelle erästä kohtaa, +joka oli lainattu Petrarcasta -- euganealaisilta vuorilta. + +Sama päänpudistus -- ynnä vakava katse, joka merkitsi: Miksi sinä sitä +minulle näytät? Enhän minä osaa lukea enkä kirjottaa! + +Tämä liikutti Adelsvärdin mieltä vielä enemmän: + +Niinpä niin, pikku Maria! No lupaa siis vain se, ettet rupea istumaan +puussa. Minä tulen niin pian kuin suinkin pääsen! + +Mene sinä vaan! sanoi tyttö lyhyesti ja jurosti. + +Hän oli nähnyt, että pikkuinen lakastunut kukkasoksa oli pudonnut +kirjan lehtien välistä ja jäänyt laattialle. Adelsvärd ei sitä +huomannut, vaan tallasi sitä jalallaan. + +Hän seisoi epäröiden, käsi ovenrivassa. Omituinen lapsi, josta on kovin +vaikea saada tolkkua. Tai lieneekö hän nyt kuten muut tyttöset +kehitysiässä? ... niinkuin sekin pieni suomalainen tyttö, joka oli +ollut hänen leikkikumppaninaan ja kuollut juuri silloin, kun hänen piti +ruveta elämään?... Pikku Mariassa oli enemmän hänen nuoruutensa +morsiamen näköä ... samat kulmakarvat, sama hiusten pehmoinen laskos +lapsenotsan ympärillä ... eikä hän enää koskaan saisi _sitä_ otsaa +suudella -- vain sommitella siitä runoja -- niinkuin Petrarca +kirjotteli sonetteja eräästä, jota ei ollut olemassakaan ... voi, +kuinka elämä kytkee nivelet toisiinsa, kunnes kaikesta on tullut +pelkkää runoa, haavetta, muistoja! Hän tempasi oven auki, mutta +pysähtyi sitten portaiden askelmalle, kahden vaiheella -- aution +luostarin hiljaisuus tuntui hänestä haudalta, jossa jyski hänen oma +sydämensä. + +Ovi aukeni taas. Pikku Maria oli hypännyt vuoteestaan -- juosta +sipsutti pikkuisin paljain jaloin auringon pilkkeessä -- ja ojensi +hänelle kuihtuneen oksan: + +_Sen_ sinä unohdit -- ota se mukaasi -- minä en kärsi sitä huoneessani +-- se on kuollut!... + +Adelsvärd otti sen, katsellen tyttöä kuin näkyä. + +Pikku Maria piti molempia käsiään silmiensä edessä. Adelsvärd sanoi +vaivaloisesti: illalla! -- ja kiirehti suinpäin rappusia alas. + +Puutarhasta hän loi katseensa ylöspäin pikku Marian avointa akkunaa +kohti. Siellä tyttö olikin. Pikku kasvot olivat kuolonkalpeat +säteilevässä päiväpaisteessa. Silmät olivat tummat -- mutta ne +loistivat hymyillen kauvas alhaalle ja eteenpäin. Adelsvärd painoi +käsiään tahtomattaankin sydäntä vasten -- vakuuttaakseen. + +Tyttö viittasi lyhyellä, lujalla kätösellä, jonka sormet olivat +koukistuneet kämmenen puoleen: + +Minä olin paha. Minä lupaan, etten kiipee puuhun. Mutta tohtori sinä +_et_ ole. Tohtori tulee aina, kun pannaan hakemaan. Hyvästi! -- -- + + + + +V. + + +Hän istui Felldnerin luona. Oli jo hämärä. Felldner oli vihdoinkin +tullut kotiin sairaskäynneiltä, väsyneenä ja hajamielisenä -- mutta +ystävälle oli hänellä kädenpuristus. Hän heittäytyi leposohvalle, +pitkien hyllyjen juurelle, joilla oli runsas ja herkullinen valikoima +kirja-aarteita, tavattoman ison kirjotuspöydän eteen, joka ihan nääntyi +taakkansa alla, kun sillä oli niin paljon papereita, taide-esineitä, +suurennuslaseja, väkiviina-lamppuja, koeputkia, pulloja ja rasioita -- +kokonainen museo, laboratoori ja apteekki. + +Venetsiassa täytyy kaikki pitää käsillä! sanoi hän -- tarjosi +ystävälleen ja sytytti itselleen sikarin. No mitä sinulla on +sydämelläsi? -- + +Ole niin hyvä ja anna minulle vähän kiniiniä! pyysi Adelsvärd melkein +maltittomasti. + +Onko sinussa kuumetta? Mene siis kotia ja koeta levätä. Teet kai liian +kovasti työtä -- mikä tietysti muuten on kunniaksesi luettava. + +En minä sitä itselleni! selitti Adelsvärd kierrellen. + +Onko sinulla potilaita? -- nauroi Felldner ja silmäsi häntä terävästi +rillien lävitse. Siis ruvennut töhertämään minun ammattini alalla? +Naisihmistäkö sinä parantelet? -- + +Kenties! vastasi Adelsvärd kuivasti. + +Oikein, poikaseni! Älä kiellä itseltäsi mitään -- "kerranhan sitä vain +eletään", kuten muuan naishoidokkaani viisaasti arvelee. Kai sinäkin +tunnet _hänet_. Venetsia on vain pieni pesä -- rotanpesä. Ja _minä_ +tiedän kaikki, mitä siinä tapahtuu. Ei sitä suotta olla naisten +lääkärinä!... + +Hän antoi Adelsvärdille pulvereita ja pullon -- ja jatkoi puhettaan +leikillisen epäilijän tapaan, mikä oli suuren sydämen verhona: + +Tuossa on kiniiniä -- tässä antipyriiniä -- ja tämä pullo sisältää +bromikalia! Kaikkea, mitä minun verstaastani löytyy, saat vapaasti +käyttää -- mutta en oikein mielelläni antaisi antifebriiniä enkä +morfiinia. Se käy näet sydämen kimppuun -- ja silloin on parasta minun +_itse_ olla saapuvilla! Mutta heitä tuo juhlallisuus naamastasi! Hitto +vie -- mitä sinä oikein ajattelet? Huvittele niin kauvan kuin olet +nuori ... aikanaan tulee kyllä luuvalo ja kaikki muu, mikä on vieläkin +pahempaa! -- + +Juuri kun Adelsvärd nousi lähteäkseen, astui huoneeseen Kronstadt. Tämä +tervehti kumpaakin herraa haudanvakavasti, mutta semmoisella +kädenpuristuksella, joka todisti hänen olevan iloissaan, että oli +tavannut samalla kertaa heidät molemmat. + +Sinuapa ei näy enää koskaan -- onko sinulla jotakin suurta tekeillä? +kysyi hän Adelsvärdiltä ja sai tämän, niin sydämellisen sirosti ja +varmasti kuin ruotsalainen osaa, pakotetuksi jälleen istumaan. + +Minä -- minun pitää mennä -- minulla on vielä tänä iltana paljon +puuhaa! esteli Adelsvärd hämillään -- ja otti uuden sikarin, jota +hänelle tarjottiin. + +Näitä Upmann-sikareja sopii polttaa ainoastaan puoleksi -- huomautti +Felldner. Sillä tapaa säästyy ainakin _siltä_ nikotiinilta! Mutta +kylläpä te pohjoismaalaiset olette traagillisen näköisiä, kun tapaatte +toisenne. Tuo Kronstadt -- jolla on niin komea basso -- ottaa aina +semmoisen asennon, kuin laulaisi syvästä kellarista! Lempo soikoon! +Kellari on kyllä syvä -- vaan meillä pitää olla valoa! Katsokaapa +minua: tulen kotiin ihan nääntyneenä puoskaroimisesta -- harvoin näen +ainoatakaan tervettä ja järkevää ihmistä. Me kulutamme voimamme loppuun +-- niin tekin kulutatte -- mutta juuri siksihän minä teistä pidän. Se +on meidän kohtalomme -- mikäli osaksemme on mitään säädetty. Nyt pidän +teistä kiinni tämän illan. Tres faciunt collegium! + +Ja semmoisella äänellä, joka kaikui läpi koko talon -- aution, vain +puolittain korjatun vanhan "palatsin" -- hän huusi: + +Luigi! missä sinä olet, senkin hutilus? Tuo valoa, viiniä, appelsiineja +-- mutta pian!... + +Luigi, sievä nuorukainen, samalla palvelija ja gondoolimies, toi +näkyville liehakoivat silmänsä ja nöyrimmän kumarruksensa. + +Felldner penkoi avainkimpustaan ja aukaisi seinään upotetun kaapin, +joka oli palisanderpuuta, päällystetty mosaikilla. Suuri ylimmäinen +tila oli täynnä kannuja, pikareita, vateja ja lautasia, lusikoita ja +veitsiä -- kaikki hopeata. Felldner käytti melkoisen osan tulojaan +vanhojen hopeakalujen keräämiseen. Niitä oli vielä Venetsiassa. + +Ei sitä ilkeä muunlaisesta astiasta syödä ja juoda kuin hopeisesta -- +väitti hän. Se erottaa meidät luontokappaleista -- ja venetsialaisista, +jotka luovuttavat hallustaan kaikki perintönsä voidakseen kuljeskella +Markus-torilla hienosti puettuina. Jos satun veitsellä viiltämään +posliinia, rupee minulla vihlomaan hammasta -- se onkin muuten ainoa +särky, jolle annan arvoa. Jos taas veitsi osuu hopeaan, herahtaa +minulla vesi suuhun jo ennakolta -- niinkuin ei maailmassa olisikaan +sitkeää lihaa. Ja kun kulautan kurkkuuni viiniä kullatusta pikarista, +niin _tiedän_ sen olevan viiniä, vanhaa ja hyvää! Maljanne, nuoret +ystävät! -- -- -- + +Adelsvärd kiikutti tuoliaan maltittomasti. Felldner sanoi: +Minä en päästä sinua, ennenkuin olet maistanut kaikkein vanhinta +Chianti-viiniäni. Puoli tuntia pitäisi sinulta siihen liietä -- ellet +tahdo niin paljoa uhrata ystävillesi! + +Adelsvärd katsoi kelloaan. Hän ei ollut vieläkään vetänyt sitä käymään +-- ja hänen mieleensä muistui... + +No niin -- mutisi hän itsekseen -- ei minun sovi antaa huomata +itsessäni mitään outoa. Minulla on oma salaisuuteni -- enkä paljasta +sitä kellekään. Puolen tunnin päästä on vielä riittävästi aikaa soutaa +saarelle. Odottaahan se vanha miekkonen minua veneessään! + +Kukin lohduttaa mieltään asianhaarain mukaan. + +He joivat vanhaa vahvaa viiniä. Luigi toimi tarjoilijana ja katosi +saatuaan herraltaan käskevän viittauksen. + +Sinulla on koko kaunis nuorukainen palvelijana! sanoi Kronstadt +myhäillen. Etkä sinä näy kursailevan, kun häntä komennat! -- + +Felldner vastasi kuivasti: + +Palvelijoita ja gondoolimiehiä pitää Venetsiassa kohdella semmoisina, +mitä ne ovat: koirina ja apinoina! Heiltä täytyy panna kaikki lukon +taakse -- vieläpä oma ihmisrakkauskin. Niihin ei saa luottaa vähääkään. +Selkäsauna on ainoa järkiperuste, mikä niihin tehoo. Alinomaa pitää +heitä uhata ja toisinaan lyödä. Kostonhimoa heissä kyllä on, mutta he +ovat pelkureita. Heidät on alentanut vuosisatojen orjuus ja +tietämättömyys -- eivätkä he ymmärrä enää ponnistella irti liejustaan. +Samalla he ovat hemmoteltuja ja vaateliaita. Aina on heitä käytetty +lemmen välittäjinä -- he luulevat, että koko elämä on vain sen asian +varassa, ja käyttävät hyväkseen hupakoita ja kevytmielisyyttä tässä +"seikkailujen kaupungissa", joksi Venetsiaa niin kauniisti sanotaan. +Gondoolimies ainakin tuntee vain seikkailun nurjan puolen! -- + +Adelsvärdin teki mieli huomauttaa siihen jotakin, mutta pysyi vaiti. + +Felldner kehotti häntä silmää iskien: No -- puhu vaan, mitä aiot!... + +Adelsvärd pudisti päätään -- ja ajatteli vanhaa raatajaa ja puolta +tuntia. Hän tunsi vahvan viinin jo ehtineen vaikuttaa ja imi sikarista +pitkiä haikuja. + +Ota toinen! sanoi Felldner. Sinä poltat nopeasti! -- + +Kronstadt kierteli pehmeitä viiksiään; joi pitkin, verkkaisin +siemauksin; häneen ei se pystynyt. + +Syvällä äänellään hän sanoi: Luigillasi on semmoiset kasvot ja muodot +kuin lemmenjumalalla jossakin allegoriassa. Minulla sattuu juuri +olemaan sentapainen kirottu tehtävä -- josta kyllä saa palkaksi kauniit +kolikot, mutta ei paljoakaan taiteellista iloa! + +Älä yhtään arkaile -- sanoi Felldner ivallisesti. Varsin luultavaa on, +että hän sallii itseään käyttää mihin tahansa. Katsoppa hänen silmiään +-- ne ovat ihan yhtä makeat kuin Amorilla barokki-ajalta. Otaksun näet, +ettei mielesi tee renessanssin maun mukaista? Se tarttui asiaan +lujemmin ja terveemmin! -- + +Tuossahan meillä istuu renessanssi! nauroi Kronstadt ja osotti +Adelsvärdiä. Nykyaikainen uusrenessanssi -- sisästä ulospäin. Joka +haaralta hän haeskelee kaunista unta. Jonakin koreana päivänä hän +ällistyttää meitä keijukaisella tai merenneidolla -- jota ei kukaan ole +ikipäivinä nähnyt. Hän tuhlaa kaikki rahansa gondooleihin ja kuuleman +mukaan aivan yksin! -- + +Minä olen häntä varottanut! murisi Felldner. Täytyy ruveta +pitämään huolta hänen kasvatuksestaan. Koko mies häipyy pelkäksi +auringonlaskuksi, kuutamoksi -- ja aamunkoitoksi. Luulenpa muuten +keksineeni siihen keinon!... + +Keinosi on jo täällä taskussani -- ja nyt tahdon lähteä! sanoi +Adelsvärd posket punaisina. + +Felldner vei hänet syrjään ja sanoi maltillisesti, vakavasti: Sinä jäät +täksi iltaa tänne. Minulla on jotakin puhuttavaa sinun kanssasi -- ja +sitäpaitsi aion toimittaa pikkuisen yllätyksen. Kuka tietää, milloin +olet tipotiessäsi? Saako sinua sitten enää käsiinsä? Mutta nyt pidän +sinusta kiinni -- sinusta on saatava oikein miehinen mies. Muuten +taiteesi sairastuu. Jos sinun on toimitettava lääkettä jollekulle, niin +lähetä joku sitä viemään. Olethan sinä minun ystäväni ja minä sinun. +Sinä lupaat nyt kunniasanalla, että tulet kohta takaisin. Hattusi otan +pantiksi! + +Viinikö vai uteliaisuus, minkä viisas Felldner osasi herättää +lupaamallaan "yllätyksellä", vai mikä satunnaisuus sai valtaansa +Adelsvärdin herkän mielen? + +Häpesikö hän ehkä haaveiluaan -- pientä lapsipoloista laguunin +saarella? + +Hänestä tuntui hassunkuriselta kiinnittää mieltään mokomaan asiaan. Se +oli liikaa tunteellisuutta. Felldnerillä, naislääkärillä, kuului olevan +hyvin paljon naistuttuja. Kenties odotti siellä pirteä seikkailu nuorta +suomalaista maalaria -- silloin kun tämä istui syömässä hopealautaselta +ja juomassa hopeapikarista? + +Hän lievitti pikkuista yltyvää tunnontuskaansa juuri sillä pelolla, +että salaisuus muuten ehkä tulisi ilmi ... ja juoksi avopäin pitkin +kanavan reunaa sille kohtaa, missä vene odotti, kuten hän olikin +arvellut. + +Hän levitti kiireesti taskukirjansa auki. Taas tuo lakastunut pikku +oksa! Oliko se määrätty aina häntä muistuttamaan? + +Hän aikoi reväistä lehden ja siihen kirjottaa pari sanaa -- mutta +samassa muisti, sydämessään hiukan pistosta tuntien, ettei pikku +saarelainen osannut lukea. Hänen sisässään kihisi sääli ja harmi +sekaisin. Minä olen liian pehmeä pikku vaikutuksia vastaan! Tottahan +tyttö vaipuu uneen ... ja jollei vaivu, mitä siitä? Olenpa minä aika +hupsu! -- + +Hän antoi pullon ja pulveritukun venemiehelle ja muistutti tarkasti, +että hänen piti itse puhutella lasta -- ja selittää sille, kuinka +lääkkeitä oli käytettävä ... pikku tytön pitäisi olla oikein kiltti ja +tottelevainen ... huomisaamuna varhain tulisi hänen "tohtorinsa" +saarelle! -- + +Ja Adelsvärd kevensi omaatuntoaan painamalla tämän läksyn vielä +toisenkin kerran vanhan raatajan mieleen -- ja antamalla hänelle +runsaasti juomarahaa. + +Ukko nosti ääneti hattuhylkyään -- ja nyt Adelsvärd keksi, että tämä +mies oli juuri se "toinen", gondoolisoutajan varjo, joka pari päivää +takaperin oli hattuunsa korjannut vieraalta saamansa palkkion. + +Kah, sinähän olet sama mies, jonka näin silloin illalla! Nyt minä sinut +tunnen. Enpä tiennyt, että sinullakin on vene! ... sanoi Adelsvärd. + +Hyvin mitätön vene, hyvä herra! Vuokrasin sen Teidän rahoillanne. Mutta +-- suokaa anteeksi -- te tuhlaatte rahaa liian runsaasti. Älkää +luottako Rigoon!... + +Viimeiset sanat hän kuiskasi -- ja katosi pimeyteen. + +Sieltä kaikui hänen äänensä: Minä vien herralta terveiset pikku +Marialle!... + +Kaikki ihmiset näkyvät tuntevan toisensa tässä merkillisessä +kaupungissa! mutisi Adelsvärd. Hän ajatteli Rigoa -- Felldnerin pitkää +saarnaa gondoolimiehistä. Järkevintä kai olisi ottaa asia siltä +kannalta, mitä se oikeastaan on!... + +Muutamat ohikulkijat katsoivat häneen, kun hän seisoi paljain päin +tuijottamassa pitkin pimeää vettä -- mutisten kuin loihtija. + +Mulkoilkoot parhaansa mukaan! Suomalaista ei niin vähällä nolata!... + +Hän ajatteli saarta. Ei juossut, vaan astuskeli hitaasti takaisin +Felldnerin vanhaan palatsiin. Siellä kuului Lucrezia Borgia ennen +pitäneen kemuja. + +Mutta missähän vanhassa venetsialaisessa talossa ei ole juhlittu? + +Herrat istuivat viinin ääressä, sikari suussa. Huone oli niin syvä ja +korkea, että savua tuskin huomasi. Viini oli myöskin sekä syvää että +korkealle nousevaa -- ja sen vaikutukset alkoivat tuntua. + +Vieraiden lisäksi oli lähimmästä kasarmista tullut pari upseeria. +Sieviä nuoria miehiä, herkkiä nauramaan ja sisällyksestä tyhjiä -- niin +tyhjiä kuin kasarmi. + +Pikku Wrengle oli myös tullut. Siellä hän istui lystillinen naama +kippurassa, vaaleat viikset väännettyinä sankarinnäköä tavottelevaan +asentoon, kuten hänen mielensä teki -- ensin alaspäin ristisuun +poikki ja sitten ylös tirkistäviä silmiä kohti. Aina hän ikävöi +sotilasaikaansa, puhui ja lauloi siitä alinomaa ja väitti, että hänessä +oli mennyt hukkaan tiukka upseeri. Ylähuulta rumentava lovi johtui +hänen oman puheensa mukaan eräästä kaksintaistelusta, jossa oli +käytetty sapeleita. Lopulta hän uskoi tätä juttua itsekin. + +Nyt hän kiisteli Felldnerin ja upseerien kanssa rakkaudesta. +Kronstadt kuunteli haudanvakavana ja kyhäsi pieniä karamatteja +appelsiininkuorista ja tulitikuista. + +Rakkaus on kirottua villitystä -- piipatti Wrengle hauraalla +tenorillaan. Silloin kun ei ole sen vallassa, ikävöi sitä niinkuin +villakoira. Kun on päässyt siitä eroon, niin häpee kuin villakoira. Ja +kun ei ole villakoira, jolla ei ole rahoja, vaan ihminen, joka on ne +menettänyt rakkauteen -- niin kiukustuu siitä ihan käppyrään niinkuin +villakoira, kun on ollut niin tyhmä kuin aasi! -- + +Vaikka upseerit vain puolittain ymmärsivät hänen württembergiläistä +italiaansa, nauroivat he ja näyttelivät valkoisia hampaita mustien +viiksien alta. + +Juuri niin! myönsi Felldner. -- Omne animal ... j.n.e. Mutta sillä ei +lausuta rakkaudesta kerrassaan mitään. Mieleeni muistuu vanha +estetiikan professori, joka meillä oli Tübingenissä. Hän oli +hajamielinen ja kuuro -- kuten useimmat esteetikot. Kerran hän alotti +luentonsa näin: Hyvät herrat, rakkauden tunteen aiheuttaa muuan +"friktion" ... eikä käsittänyt kuulijain tavatonta hohotusta, vaan +huusi vimmastuneena polkien kateederia: Se on "fiktion", se on kun +onkin "fiktion", sanon minä! -- + +Luonnollisesti -- jatkoi Felldner -- rakkaus on jotakin kuviteltua. +Kaikki riippuu mielikuvituksesta. Rakkaudesta voimme sairastua, mutta +se voi parantaakin. Onhan nero hermojen omituisuutta; samoin +rakastuminen on tavallaan nerollisuutta -- ylen kiihtyneiden hermojen +ilmenemistä. Pitäkäämme sitä sinä, mitä se on. Ylä- tai ulkopuolelle +sitä, mikä on puhtaasti eläimellistä, emme pääse. Tosin on miehiä ja +naisia -- parhaimpiakin -- joista tämä eläimellinen on hävettävää, +vastenmielistä. Siinä kohden on siis Wrengle oikeassa. Hänen mieleensä +tuli kai "friktion". Renessanssin suurmiehet -- ynnä heidän +naisihanteensa -- kääntyivät siitä inhoten pois: miehet eivät tahtoneet +alentaa ihannetta -- ja naiset mukaantuivat. Muuten Michelangelo ja +Leonardo eivät näyttäneet mitään pelkäävänsä -- ei inhimillistä eikä +eläintä. Tunsivat molemmat muodot kuin viisi sormeaan. He vain pitivät +-- sellaisella voimalla, joka vaikuttaa enemmän valtavasti kuin +vakuuttavasti -- kiinni siitä käsityksestä, että eläimen vaatimukset +rakkaudessa ovat sekaantumista sielun pyrkimykseen, kun se tavottelee +ylevää. Mutta _hekään_ eivät itsensäkieltämyksessä saavuttaneet ylevää. + +Kukaan ei sitä saavuta. He olivat voimaneroja, yli-ihmisiä, jotka eivät +tahtoneet tai, niin sanoaksemme, eivät tohtineet käyttää koko +voimaansa. + +Tahto tekee miehen. Mukaantuminen on naisellista. Mutta kumpikaan +sukupuoli ei voi mennä omaa ainettaan pitemmälle. Ja tämä aine on maa, +hedelmöittävä ja synnyttävä. + +No niin, me nykyajan ihmiset suomme, että synnytysten lukumäärä +vähenee. Meitähän on jo ennestäänkin kylliksi. Eikä meidän niskoillamme +ole Michelangelon dogmaattisia, perinnöllisiä suoritettavia kirkolle ja +jumaluusopille. Ja meidän vapaauskoisuutemme on vapaampaa kuin +Leonardon. Heillähän olikin hartioillaan koko pappismaailma. Sekä +tieteemme että taiteemme saavat olla niin hyvät ja etsiä helmiä +ylenkatsotusta tomusta, liasta. Usein olen ajatellut -- pitkitti +Felldner ja hipaisi katseellaan Adelsvärdiä -- että kultasepän +oppipojat näyttävät jokapäiväisessä elämässään meille tietä. Kun he +pajatyöstä päästyään pesevät kätensä, ei likaantunutta vettä heitetä +hukkaan. Se siivilöidään huolellisesti. Siitä kerätään kultaa. + +Ja vaikkapa saataisiin vain pikkuruinenkin osa unssia, niin se _on_ +kuitenkin jaloa metallia. Ajan mittaan voi siitä karttua kokonainen +koriste! + +Niin, hyvät ystävät ... ja lääkärin miellyttävän, lujapiirteisen suun +ympärillä leikitteli hymy, ikäänkuin _hän_ olisi mainio estetiikan +dosentti ... kun tahtoo luoda taidetta, hyvää taidetta, täytyy +rakkauskin ottaa mukaan koko laajuudessaan, niinkuin se on kiinni +luonnonlaissa ja maassa: villakoirana, ihmisenä, yli-ihmisenä -- aina +inhimillisenä! + +Ei saa harhailla pelkkien käsitteiden seassa -- se tekee sairaaksi, +vaikka luulisikin sen antavan pirteyttä. Nainen on suuren taiteen +keskus. Kaikki säteet viittaavat häneen päin. Renessanssi näyttää +meille samaa. Varsinkin venetsialaiset. Silti en pidä Tiziania +suurimpana -- kenties hän oli aikakautensa ihanteellisin käsityöläinen. +Bellini puhuu enemmän sydämeemme. Mutta se nainen, joka meille tulee +näkyviin Tizianin puetusta ja riisutusta allegoriasta, on mielestäni +terveys itse ja persoonallisesti arvokkaampi kuin kaikki Monna Lisa't +-- joista Leonardon miehinen ylpeys puhuu kylmemmin kuin muuten on +rakkauden tapana. + +Kuka viitsisi tutkia, minkä nimisiä Tizianin naiset olivat? Ovatko he +olleet kauniita, ylpeitä patriisirouvia, meheviä ruhtinaallisia +jalkavaimoja vai ihan tavallisia malleja? Se taiteilija, joka ei kykene +"tavallisesta" naismallista, jos se on _hänen_ silmissään kaunis, +luomaan sellaista, millä on pysyvä arvo, ei myöskään osaa haaveillen +tai runoillen saavuttaa taideteostaan -- sanokoon hän suuntaansa +uusrenessanssiksi kuinka hartaasti tahansa. Terveen miehekkään himon +taide -- puhuakseni lääkärinä -- on minun mielestäni todellista +taidetta. Hyvät ystävät, eläkööt mallit!... + +Evviva, maestro! bravo! huusivat molemmat upseerit käsiään taputtaen. + +Rakkaus on nuori, solakka, mustasilmäinen, kuusitoistavuotias tyttö! +nauroi toinen upseeri. + +Rakkaus on kaihomielinen, viidenkolmatta ikäinen valkoverinen nainen! +riemuitsi toinen. + +Adelsvärd tyhjensi pikarinsa ja siirtyi akkunan syvennykseen -- +silmäillen kauvas pimeyteen. + +Wrengle lauloi vallatonta sotilaslaulua. Kronstadt yhtyi siihen +bassollaan. + +Seura oli iloisella tuulella. Luigi toi pöydälle lisää viiniä. + +Felldner meni puhuttelemaan Adelsvärdiä: + +Sanani olivat tietysti tarkotetut _sinulle_, poikani Brutus! -- virkkoi +hän maltillisesti. Gondooliretket vievät sinut hiiteen. Ne toimittavat +sinulle malarian -- ellei näet sinuun tartu jotakin pahempaa. Varotan +sinua uudestaan Venetsian naisista -- lukuun ottaen nuorimmatkin -- +nehän ovat kaikki epäluotettavia. Gondoolimiehiin et myöskään voi +luottaa -- varsinkaan kun maksat niille semmoisia palkkioita, kuin +teidän suomalaisten ja ruotsalaisten on tapana. Minä en urki puuhiasi. +Mutta minä olen ystäväsi ja samalla lääkäri. + +Olethan sinä jo päässyt _erääseen_ hauskanlaiseen tuttavuuteen. Nauti +helkkarissa hedelmät, jotka ovat sinulle kypsyneet! Kuuleppas nyt, mitä +sinulle ilmotan, en suotta, vaan pitäen silmällä terveyttä: tänne tulee +kolme rouvaa! Kaikki nämä ovat nykyisiä tai entisiä malleja. Heistä +tunnet jo yhden: se on rouva Appel. Hän tekee sinusta kysymyksiä +tavantakaa. Minä voin -- toistaiseksi -- mennä hänestä takuuseen hänen +lääkärinään ja rippi-isänään. Hän on oivallinen malli, ja sinä olet +saavuttanut hänen suosionsa -- toistaiseksi. Mitä muuta haluat? Hänellä +on ne ruumiilliset muotosuhteet, se sulo, se väri, mistä voit luoda +kaikki. Juuri sen vuoksi, että kasvot ovat mitättömät -- jokapäiväiset +-- voit hieman parannella suuntaan tai toiseen, jos niin haluttaa. +Luulen tuntevani sinut. Sinä _et_ rakastu häneen -- mikä on tietysti +sitä parempi. Saat hänet omaksesi ja maalattavaksesi, kunnes ilmestyy +joku muu. Ja jälkeenpäin voit luoda suuren allegorian tai mitä hittoa +mielesi tekee -- matkan päästä ihannoituna! + + "Lyö rumpua + äläkä pelkää, + suutele marketenttia --" + +Ne ovat Heinen sanoja -- ja minun. Pysy nyt terveenä ja reippaana tänä +iltana, niin että minulla on sinusta kunniaa! + +T:ri Felldner sai kunniaa Adelsvärdistä ja koko tästä häthätää +hommatusta pikku juhlasta. + +Se ei sentään jäänyt niinkään pikkuiseksi. + +Wrengle kävi noutamassa naiset gondooleista, kun eteisessä soi kello. +Hän oli näet osallisena salajuonessa. + +Huoneeseen ilmestyi kolme naisvierasta. Ensimäisenä rouva Leontina -- +täydessä loistoasussaan, suuren maailman naisena. Jäljestä hänen kaksi +ystäväänsä: pieni mustasilmäinen olento, tavattoman vilkas, Dalmatiasta +kotoisin, ja rehevä, hieman teeskentelevä, valkoverinen wienitär. + +Upseerit kolauttivat kantapäänsä yhteen ja kumarsivat juhlallisen +kohteliaasti -- silmät kuin tikun nenässä. + +Esittely: Rouva Leontina v. Appel, rouva Letizia Davrilo, rouva +paroonitar Emilia Koralinski! + +Luigi valmisti keveän illallisen -- jääpunssia, leivoksia, voileipiä, +hedelmiä, liköörejä, makeisia, paperosseja ja sikareja -- mitä kukin +halusi. Rouva Koralinski otti heti vahvan havannan -- mitä rouva Appel +paheksui, pysyen itse edelleen hienon maailman naisena -- ja tarjoten +Adelsvärdille kolme sormea. + +Felldner kohteli kaikkia kolmea rouvaa niin huomaavaisesti kuin osasi. +Puhelu kävi italiaksi, ranskaksi, saksaksi mieltä myöten tai sekaisin. + +Pikkuinen eloisa Letizia Dalmatiasta tarttui ensimäisenä punssiin ja +pani ilon hyvään alkuun. + +Vähän ajan päästä hän oli istumassa Kronstadtin sylissä. Pitkä, vakava +Ruotsin jättiläinen piti hänelle hauskaa seuraa. Ja Letizian mielestä +hänen äänensä oli kerrassaan komea. + +Täyteläinen wienitär joutui upseerien väliin -- jotka syöttivät hänelle +makeisia, samalla yhä uudestaan sytyttäen hänen sikariaan ja vannoen +tekevänsä toinen toisestaan lopun hänen yksityisessä kammiossaan. + +Wrengle riiteli rouva Leontinan kanssa -- mutta nautti hänen seuraansa +ja komeata vartaloaan. Rouva väitti, että ulkona oli hiestävää ja +täällä sisällä liian kuuma olo. + +Älä yhtään häpeile! huomautti Wrengle -- viitaten hänen hameeseensa. +Hän oli jo ryypännyt viiniä enemmän kuin sieti. + +Leontina haki silmillään Adelsvärdiä. Tämä istui keskustelemassa +Felldnerin kanssa Leonardosta ja Botticellista. + +Siihen aikaan ei Botticelli vielä ollut joutunut seinille. + +Hetken kuluttua Adelsvärd tunsi pehmoisen, kevyen käden pöyhivän +tukkaansa. + +Felldner kiskoi Wrenglen mukaansa sinne, missä Kronstadt-Letizia pari +istui. He joivat punssia kaikki neljä. + +Miksei teitä enää saa tavata? kysyi rouva Leontina Adelsvärdiltä -- +terävästi, taivuttaen päätään taaksepäin. + +Kumpaa viiniä haluatte -- chiantia vai marsalaa? tokaisi Adelsvärd +kursailematta. + +Minähän kysyn teiltä! sanoi rouva loukkaantuneena -- mutta vaihtoi heti +katseensa lapsellisen hämilliseksi. + +Minun tekee mieleni juoda kanssanne sovinnon malja! virkkoi nyt +Adelsvärd ja katsoi häntä suoraan silmiin. + +Tahdotteko todellakin?... + +He tyhjensivät kumpikin suuren, ihanasti siselöidyn pikarin ja +puristivat toistensa kättä. + +Tulkaa! kuiskasi rouva Leontina. Minä tunnen Letizian ja Emilyn hyvin. +He ovat piankin villissä. Mennään tuonne viereiseen huoneeseen!... + +He astuivat sinne. Suuressa puolipimeässä huoneessa paloi vain yksi +kynttilä. Rouva näkyi tuntevan kaikki paikat ja talutti toista +eteenpäin huonekalujen, valettujen taideteosten, jalustojen, aseiden ja +muiden esineiden välitse. + +Tämähän on romukoppi! sanoi Adelsvärd leikillään -- posket punaisina. + +Hänen salakammionsa -- laski myös rouva pilaa. Täällä hän toisinaan +ottaa vastaan varattomia naisia, kun meitä rouvia sattuu olemaan hänen +varsinaisessa tutkimushuoneessaan. + +Adelsvärdiä ei oikein miellyttänyt tuo sävy -- "meitä rouvia" -- mutta +hän sanoi vain: Ystävälläni Felldnerillä on suuri praktiikka! + +Teidän ystävällänne on suuri sydän -- ette aavista, kuinka hyvä hän on! +sanoi rouva ja laskeutui raukeasti pitkäkseen leposohvalle, käden +hivellessä otsaa. + +Kyllä minä sen olen huomannut! kuului Adelsvärdin vastaus. Te lienette +myös hänen hoidettavanaan -- oletteko kipeä tänä iltana, rouva +Appel?... + +Älkää millään ehdolla sanoko minua rouva Appeliksi! Minun täytyy saada +puhua kanssanne -- kuuletteko, Adelsvärd. Minä olen ikävöinyt niin +hirveästi...! + +Hän nousi puoleksi, laski kätensä Adelsvärdin kaulalle, suuteli +kiihkeästi ja puhkesi itkuun: Miksi sinä olet niin kylmäkiskoinen -- +mitä pahaa minä olen sinulle tehnyt -- mikset tule minua katsomaan -- +lupasithan maalata kuvani -- minä tahdon sen sinulta, pulska ja kylmä +mies -- kaukaa jään ja lumen seasta... Luuletko minua saksalaiseksi? +Minähän olen venetsialainen! Isäni oli täällä kultaseppänä -- suuri +taituri -- väärin arvosteltu ja juoppo -- minkäs sille ... äitini oli +kotoisin Kroatiasta ... enkö _minä_ ole sinulle hyvä malli? Joko olet +ehtinyt unohtaa? -- katsoppa tänne!... + +Hän raastoi yltään hienon naisen koko juhla-asun: + +Nyt sinä olet minun! kuiskasi hän -- ikäänkuin voitosta riemuiten -- +minä en päästä sinua -- mennään yhdessä minun kotiini -- saat asua +minun luonani -- maalata minut ... oo, kultaseni -- kuinka ihana sinä +olet -- vaikka oletkin niin kylmä!... + +Adelsvärd riuhtautui irti. Hänen sisässään riehui semmoinen tuska ja +suuttumus, joka lopulta kääntyi hirtehisen pilaksi. Hän nauroi: + +Kylmyyttä et voi valittaa -- _sinä_ olet Venetsian yö -- sinä olet +Titania -- ja minä olen se aasi, joka saa sinut maalata -- ellei +Felldner vaadi minulta hyvitystä! Olihan kaksintaistelu syynä siihen, +että hänen täytyi karata kotimaastaan tänne -- jos hän muuten on siinä +asiassa puhunut totta! -- + +Toinen keskeytti: Hän ei koskaan valehtele! Mutta sinä olet +mustasukkainen. Ilman pienintäkään syytä. Sinä et tunne häntä. Hän +tekee ihmisillä kokeita. Oikeastaan hän välittää heistä vähän -- ja +kuitenkin niin paljon. Hän on _hyvä_, itsestään, eikä hänelle tarvitse +osottaa suosiota. Ja sinusta hän pitää niin kovin paljon -- niinkuin me +kaikki muutkin. Sille emme voi mitään! -- + +Adelsvärd kuunteli, ja hänen ohimonsa jyskivät. Eikö _tämä_ nainen +valehdellut? Noissa sanoissa ei kaiketi ollut nimeksikään totta. Ja +kumminkin viehätti tällainen puhe. + +Hän odotti, että Leontina rupeisi järjestämään pukuaan kuntoon. Mutta +tämä ei välittänyt mistään -- vain nauroi. Oli kerrassaan mainiolla +tuulella. Poikkesi kerran ovelle kuuntelemaan: + +Siellä ne ovat jo ehtineet pitkälle! huusi Leontina ja taputti käsiään. +Kyllä minä heidät tunnen. Ei tämä ole heille mikään yllätys!... +Olemmehan me kaikki olleet mallina! + +Hän avasi oven reippaasti ja veti Adelsvärdin mukaansa +vierashuoneeseen. + +Oikeassa hän olikin. Kummallakaan taholla ei ollut syytä hämmästyä. + +Pikku Letizia ja iso Emilia olivat saman verran puettuja kuin rouva +Appelsina. Upseerit ja naiset pyörivät tanssissa huimaavaa vauhtia. +Wrengle veteli falsetilla sotilaslauluja. Piaanoa soitti Kronstadt. +Felldner, jonka huulilla oli epäilijän hymy, silmäili tätä kaikkea kuin +pilvestä korkealta vuorelta. + +Nähdessään uuden parin tulevan riensi tohtori heitä vastaan ja sanoi: +Tämä on vanhan Venetsian yö -- rediviva... Juokaamme meidän kaikkien +onneksi! -- + +Ja hän tyhjensi kaappinsa suurimman pikarin -- lahjottaen sen sitten +Adelsvärdille. + + * * * * * + +Alkoi jo olla aamu. Kukaan ei näkynyt väsyvän -- taikka ei tahtonut +väsymystään myöntää. Kerran Felldneriltä pääsi haukotus, mutta hän +tukahutti sen kohta. + +Wrengle -- jonka lauluja ei kukaan viitsinyt kuunnella -- vyöryi rouva +Appelin kimppuun, haukkui häntä petolliseksi Appelsinaksi. Adelsvärdin +täytyi kiskoa loitommalle tämä pikku mies, joka sitten jäi istumaan +sohvan nurkkaan ja muististaan lausumaan Heinen runoja, samalla +puuskuen viinistä ja lemmenvaivoista. + +Kronstadt -- ruotsalainen, kelpo toveri -- laahasi hänet viimein +mukanaan pois. + +Felldner haukotti uudestaan. Hänellä oli varhain aamupäivällä sairaiden +vastaanotto. + +Mennään nyt jo kotia! huusi rouva Leontina molemmille ystävilleen. + +Kaikki kolme naista ottivat päällysvaatteet ylleen hengästyneinä, mutta +erinomaisen hyvällä tuulella. Pian me tulemme uudestaan! vakuuttivat +Letizia ja Emilia. Vihdoinkin saa Venetsiassa _elää_!... + +Felldnerin kasvoilla näkyi pieni ivallinen piirre. Hän toivotti hyvää +yötä -- mutta ei viitannut heidän vastaiseen tuloonsa! + +Kolme gondoolia -- jotka Luigi oli hankkinut -- lähti Felldnerin +asunnon kohdalta, kukin omalle taholleen. + +Adelsvärd seurasi Leontinaa. Tämä oli kovin uupunut ja nojasi +saattajaansa rappusia alas mentäessä. Adelsvärd ei kiinnittänyt +huomiota gondoolimieheen -- mainitsi vain osotteen. + +Sitten he istuivat umpinaisessa "rasiassa" kahden kesken. Leontina +nukahti Adelsvärdin käsivartta vasten; ja toinen koetti olla +ajattelematta. + +Gondooli laski rantaan, ja he astuivat yhdessä maihin. + +Kääntyessään maksamaan soutajalle huomasi Adelsvärd, että se oli Rigo. + +Toivotan teidän ylhäisyydellenne onnellista ja hauskaa yötä! sanoi Rigo +ja koukisti ruumistaan tuttavallisen kunnioittavasti. + +Ivallinen sävy oli niin selvä, ettei siitä voinut erehtyä. + +Adelsvärd kalpeni; veri syöksähti päästä sydämeen ... mutta hän +hillitsi itsensä, mutisten: Kyllä minä tuon miehen kerran nitistän! + +Mikä siellä on? kysyi Leontina eikä odottanut vastausta -- riippuen +unisena Adelsvärdin käsivarressa, kun noustiin pimeitä portaita. + +Tahtooko herra, että jään odottamaan? huusi Rigo alhaalta ja vihelsi. + +Adelsvärd ei edes kääntynyt sinne päin, vaan vei Leontinan yläkertaan, +Hän sytytti valoa vapisevalla kädellä. Leontina heittäytyi patjakolle +-- kiskoi taas yltään naiskomeutensa -- valitellen kuin pilalle +hemmoteltu lapsi -- kääriytyi sitten peittoon -- pyysi lasillisen vettä +-- ja nukkui kesken kaiken. + +Hän makasi levottomasti. Pian luisui peitto hänen päältään. Adelsvärd +istui katselemassa hänen ruumistaan nostettuaan palavan kynttilän +pöydälle patjakon viereen. + +Nukkujan kasvot olivat kääntyneet poispäin. Alastomille jäsenille +leiriytyi valoa ja varjoa. Adelsvärd oli niitä taiteilijoita, joissa +naisruumiin muoto, piirteet ja väri herättävät omistamisen pakottavaa +tarvetta, juurtunutta kunnioittavaa uteliaisuutta ja ihailun riemua +keksiessään uutta siinä, missä luulisi kaiken jo olevan tuttua. + +Hänessä oli se tajunta, että juuri tällä tapaa hän oli tahtonut +omakseen jokaista uutta mallia. Hetkeksikään ei hänen mieleensä +johtunut, että tämä nainen oli ollut hänen omanaan -- ja varmaankin yhä +ajaisi takaa sitä, jonka oli vallottanut. Oliko _hänet_ vallotettu -- +ja tuossako nyt nukkui vallottaja?... + +Hän tiesi, että jos hän koskaan saisi luoduksi pysyvän teoksen -- +maalarina ja runoilijana -- se voi olla vain nainen. Puettuna, +riisuttuna: aina vain nainen. + +Tässä oli nainen riisuttuna. Hän ihaili noita suhteita, seurasi +muotojen jokaista liikahdusta ja tunsi niin elävästi, kuinka siveltimen +pitäisi kaavaillessaan liitää kevyesti epävarsinaisen päällitse, mutta +muovailla taatusti se, mikä oli varsinaista -- esittääkseen +vapaudessaan sen ainoan, mikä oli otettu kuvattavaksi: tämä on nukkuva +nainen -- ja tuohon uneen minä valan Venetsian yön! + +Korkeasta, kapeasta akkunasta alkoi huoneeseen siristä päivän harmaata +kajastusta. Se ryntäsi töykeästi keinotekoisen valon hempeänlämpöisiä +sävyjä vastaan. Ja ruumiiseen tuli johonkin kohtaan kuoleman väriä, muu +oli elämän -- nautinnon, ehkä ilon! + +Oliko tuo nainen todellakin ollut hänen omanaan? välittikö hän siitä? +välittikö hän koko ihmisestä? + +Hän ravisti päätään, hymyillen samalla tapaa kuin t:ri Felldner. + +Sitten käänsi nukkuja hitaasti päätään, avasi silmänsä -- muutamaksi +sekunniksi -- ja katseli Adelsvärdiä unen pöpperössä. + +Kasvojen ilmeessä oli jotakin vienoa, lapsellisen tyytyväistä, kun hän +näki toisen istuvan siinä. Jotakin, mikä oli kajastusta puhtaan +nuoruuden ajalta -- mikä oli todellisena jäänyt jäljelle -- hukkumatta +pitkään jonoon teeskenneltyjä, töherrettyjä, tuhrattuja tunteita. + +Adelsvärd heltyi; hän tarttui Leontinan riippuvaan käteen ja kohotti +sen huulilleen -- ikäänkuin anteeksi pyytäen hämärää epäluuloaan, +selvää epäluottamustaan. + +Hänessä heräsi se tunne, että tuommoisena voisi Leontina olla hänelle +vaarallinen. + +Silloin nainen liikahti -- vetäisi -- käsin ja jaloin -- pani suunsa +suppuun, ummisti silmänsä ja kuiskasi, puoleksi valveilla: Suutele +minua! + +Mitäpä Adelsvärd sanoista tai tuosta liikkeestä ... jokainen rakastava +nainen puhuu sellaisia sanoja ja voi tehdä saman liikkeen ... mutta +siinä pyyhkäistiin omin ehdoin hukkaan puhtaan nuoruuden heijastus ... +hän hellitti käden -- häntä puistatti -- nainen ei hievahtanut, suu oli +avoinna ... aamun sarastus syöksi julkeasti saapuville -- +kynttilänpätkät liehuivat ja vuotivat ... nukkuvan ylitse levisi +kuoleman väri. Eikä se kuolema ollut kaunis. + +Täällä olen nyt ollut viimeistä kertaa! kuiskasi Adelsvärdissä +sisällinen ääni. + +Hän pakeni -- joitakin portaita alas -- joutui pihalle -- tapasi ahtaan +raon ja pääsi kapealle kujalle. Yötä ja kuolemaa pakoon. + + + + +VI. + + +Varhain aamunkoitteessa hän juoksi -- kuin vainottuna -- pitkin +kanavien reunoja, poikki siltojen, läpi katusolien. Hän ei nähnyt +mitään eikä ketään. Hänestä oli yhdentekevä, sattuiko kukaan häntä +huomaamaan. + +Hän saapui eräälle niistä pienistä kanavista, jotka päättyvät Riva +degli Schiavonin kohdalle. Muuan gondoolimiesten kapakka oli auki. +Olisikohan vanha raataja siellä? + +Oli. Makasi terävät polvet koukussa lavitsalla ja veti unta; +päänalasena oli rääsyinen öljynuttu. Adelsvärdin kosketuksesta hän +heräsi oitis ja nousi jalkeille. Ainoakaan ilme ei muuttunut; kasvot ja +katse olivat tyhjiä. Adelsvärd huohotti kiireisestä juoksusta; +kitalakea kirveli -- hän siemaisi kurkkuunsa ryypyn slivovitsia, joka +poltti kuin tuli. Sitten hän pisti ukon kouraan muutaman liiran ja +silmäsi kysyvästi. Ukko kiristi kyntensä rahojen ympärille ja vastasi: + +Minä tein, niinkuin herra käski. Tavarat otettiin vastaan! -- + +Entä pikku tyttö? tiedusti Adelsvärd koettaen kaikin mokomin näyttää +huolettomalta. + +Pikku tytön puheille en päässyt! -- + +Puussa! ajatteli Adelsvärd. + +Hän sai vettä pestäkseen kasvonsa, kaulansa ja kätensä. Soutaja katseli +vapisevia käsiä -- ja kohautti olkapäitään. + +Mennään siis, herra!... + +Molemmat juoksivat alas veneeseen. Se ryömi hiljakseen kuin etana, +vaikka heillä oli pakovesi mukanaan. + +Pian! komensi Adelsvärd. + +Vesi pitää veneestä kiinni, herra. Viime yönä on Adrialla puhaltanut +kova myrsky! -- + +Saat viisi liiraa, jos parannat kulkua! -- + +Ei tässä raha auta, herra! Vesi vaatii aikansa ja vene samoin! -- + +Ja ihmiset myös -- mutta käyttävät sitä huonosti! ajatteli Adelsvärd. + +Hän istui mietteisiinsä kumartuneena -- mutta ei tuntenut vähääkään +väsymystä. Oltiinhan nyt matkalla sinne. + +Jouduttuaan yleisten puistojen kohdalle he näkivät auringon nousevan. +Se oli tulipunaisen suulakan näköinen. Adelsvärd tuijotti siihen tyhjin +miettein. Sen hän vain tiesi: vähän päästä kohoisivat korkeat sypressit +laguunin pinnasta. + +Ja niiden kohotessa kävivät hänen silmänsä kosteiksi. + +Hän muisteli pientä suomalaista laulua. Se oli varhaisesta nuoruudesta +asti ollut poissa hänen mielestään. Sisällystä hän ei enää saanut +kiinni runosäkeinä, vaan sanat palasivat jaksottain näin: + + Niin usein nähdessäsi kuolleen pikku linnun maassa, minkä + luulet siltä vieneen hengen? + + Ei sitä haukka repinyt eikä nälkä näännyttänyt. + + Kun pikku linnut pariksi yhtyvät, lentävät ne kahden pois + ja riemuitsevat. + + Mutta jos toinen toisen jättää, kuolee yksin jäänyt. + + Se kuoli ikävään -- ei nälkään eikä haukan kynsiin. + + Hautaa kuollut lintu raukka! + +Nyt hän istui ihan koukkuun kumartuneena. Sitten he astuivat maihin. +Siellä oli kuollutta ja hiljaista. Molemmat vanhukset olivat kai vielä +makuulla. + +Keittiön ovi oli auki. Sieltä pääsi portaita myöten yläkertaan. + +Adelsvärd veti saappaat jalastaan ja hiipi salavihkaa ylös kylmiä +kivirappusia -- kuin katuvainen. + +Hänen täytyi nojata seinää vasten: niin rajusti jyski hänen sydämensä. +Ja hiestä märkänä, viluissaan, sanomattoman raskaalla mielellä hän +aukaisi oven ja astui pikku Marian huoneeseen. + +Kaihtimia ei oltu yöksi vedetty kiinni. Viileä aamuhenkäys tunki +sisään. Hän katsoi pöydälle. Pullo oli siinä koskematta. +Pulverirasioita ei oltu avattu. + +Ja vuoteessa makasi pikku Maria kädet silmillä. + +Itkikö hän? Adelsvärd kuunteli. Ei, sillä lapsella ei kai ollut +kyyneliä. + +Hän kuiskasi: Maria!... + +Tyttö ei liikahtanut. Lujat pienet kätöset painuivat vain tiukemmin +silmille. Pikku Maria ei tahtonut nähdä. + +Adelsvärd nieli joukon sanoja, selityksiä, itsesyytöksiä, +anteeksipyyntöjä -- nieli ne kuin polttavat pisarat tuskallisesti läpi +kuivan kurkun, josta ei saanut ääntä kuuluville. + +Ja itse vaipui hän polvilleen vuoteen ääreen -- uskaltamatta kumartua +lapsen puoleen. + +Ja yhtäkkiä puhkesivat polttavat pisarat niiksi sanoiksi, mitä hän +muisti pienestä vaivaisesta suomalaisesta laulusta: + +"Se kuoli ikävään -- ei nälkään eikä haukan kynsiin". + +Hän nyyhkytti ja puristi kasvojaan lapsen jääkylmiä käsiä vasten: + +Anna anteeksi, pikku Maria ... annathan? + +Tyttö putkahti pystyyn -- tarttui käsin hänen päähänsä ja katsoi hänen +kyyneleisiin silmiinsä kummastuneen pelon valtaamana: + +Mies -- vieras, iso mies itkemässä? + +Se näky oli lapselle outo, tuntematon ... sen voi päättää silmien +tavattomasta leviämisestä; ja hän kiersi pienet paljaat pyöreät +käsivartensa Adelsvärdin kaulaan ja sanoi väristen: + +Olenko minä tehnyt sinulle kiusaa? Enhän minä tahdo sinulle mitään +pahaa. Minä en yöllä istunut puussa. Mutta minä pelkäsin kuolevani -- +niin kovasti minun oli ikävä, kun sinä et tullutkaan!... + +Tyttökö tehnyt hänelle kiusaa? -- Voi Jumala, änkytti Adelsvärd -- mitä +minä olenkaan tehnyt -- kuinka minä olen raskinut ... minä en saa +katsoa sinuun -- etkä sinä enää koskaan saa minua nähdä ... minähän +teen vain pahaa niille, joista pidän. + +Milloinkaan ei hänen sydämensä ollut tuntenut näin kovaa liikutusta -- +ei milloinkaan. Se väänteli läpi hänen sisustensa -- kuin tahtoisi +päästä irti hänen ruumiistaan. + +Pikku Maria tuijotti häneen ymmällä. Juuri se, ettei lapsi mitenkään +kyennyt ymmärtämään hänen vääntelevää tuskaansa -- juuri se pani hänet +tuntemaan surun ja häpeän epätoivoa. Tuon lapsen hän oli siis +kavaltanut -- niin, ja kenen kanssa ja millä tapaa? + +Tytön silmissä loisti kuumeen kiilto -- ne levisivät yhä suuremmiksi +tajuttomasti tuijottaessaan. Mutta kuultuaan vielä toisenkin kerran +sanat: "Sinä et saa enää koskaan minua nähdä" -- hyppäsi lapsi +vuoteesta lattialle ja puristautui kiinni Adelsvärdiin, tarttuen +lujasti hänen jalkoihinsa ja käsivarsiinsa, ja suuteli hänen kättään +kuin pikkuinen koira. + +Adelsvärd nosti hänet istumaan syliinsä ja kietoi huiveihin. Lapsi +värisi ja hytkyi. Adelsvärd tunsi itsensä onnelliseksi ja samalla +sanomattoman alakuloiseksi. Hän silitteli pikku Marian hiuksia ja +suuteli kylmiä hyppysiä. Lapsi vain katseli häntä, udellen -- ja tämä +pelokas, mykkä uteleminen taivutti Adelsvärdin mielen ja painoi hänen +sielunsa maahan, niinkuin tuulenpuuska masentaa hennon lehden. + +Ei, ei -- hätäili hän -- minä en koskaan jätä sinua, en koskaan enää +mene Venetsiaan. Minä jään tänne -- teen sinut terveeksi -- sinä saat +tehdä minut terveeksi. Ymmärrätkö, mitä puhun? pikku Maria -- pikkuinen +rakas lapsi kultani!... + +Hän laski sylistään lapsen takaisin vuoteeseen, peitti huolellisesti, +antoi kiniiniä, bromikalia, antipyriiniä -- kaikkia apukeinoja ... +tuskin tajuten, mitä oikeastaan teki -- tuntien vain yhä, ettei ollut +kylliksi annettavaa. Pikku Maria nautti kaikki iloisesti myhäillen ja +kiitokseksi suudellen kättä. Pian sen jälkeen hän vaipui uneen. + +Adelsvärd tiesi nyt saavuttaneensa mielenrauhan. Se oli vihdoinkin +tullut eikä hänestä enää luopuisi. Hänen sielussaan alkoi loistaa -- +niinkuin ulkona loisti aurinko. Puutarhan kukat hymyilivät ja +tuoksuivat. Venetsian laguunisaaret ovat köyhiä linnunlaulusta. Mutta +hänen sisässään viserteli. Nyt hän voisi tehdä työtä -- ei, hänen +täytyi ensin nukkua, levätä. Mutta tämän päivän ilta ja huomisaamu, +kaikki vastaiset aamut ja illat piti pyhittää työlle. Hän tuntui +kohoavan siipien kannattamana. + +Hän meni alakertaan. Molemmat vanhukset istuivat kahvimaljan ääressä, +jossa liottivat kovaa leipää. He katsahtivat häneen hieman omituisesti +-- udellen, mutta kuitenkin pidättyen kysymästä. Hän ravisti heidän +käsiään ja kertoi uljaasti eräästä "sairaskäynnistä", joka oli hänelle +sattunut viime yönä. Mutta nyt hän oli antanut lapselle lääkettä -- ja +heille hän antoi kunniasanansa, että pikku Mariasta nyt tulisi terve. +Häneltä kysyttiin, oliko hänen huoneensa kunnossa. Oli kyllä, vuode oli +kaikin puolin valmiina -- mutta kenties hiukan lyhyt! Muuten +samantekevä -- nauroi hän -- minun on tapana yöksi riisua pitkät +koipeni. Niitä on minulla kaksi eri paria! + +Kaikki kolme nauroivat. Hän joi aamukahvia -- ja sai siihen pehmeätä +leipää, jota tuotiin hänelle vartavasten. Hän puheli heidän kanssaan +viime vuoden rypäleistä, tuhohyönteisistä, maissista ja perunoista -- +ja Garibaldista Saksan ja Ranskan sodassa. Vanha puutarhuri oli ollut +Garibaldin väessä. Kenraalin kuva riippui seinällä Josefin ja Marian +keskivaiheilla. Ei sillä ollut mitään väliä -- sanoi ukko -- ettei +kenraali paljoa uskonut pyhään Josefiin. Uskoivathan kaikki kuitenkin +Mariaan! + +Niin, neitsyt Mariaan! myönsi Adelsvärd ja teki rintaansa vasten +ristinmerkin. + +Tottapa hän siis oli oikeauskoinen -- arveli pikku muori ja nyökkäsi +rohkaisevasti -- vaikka oli niin kaukaa, semmoisesta maasta, missä +kirkot usein jäivät tyhjiksi kylmän ja lumen vuoksi! Niin oli hänen +vävynsä lukenut eräästä lehdestä. Sillä se osasi lukea. Onko sekin +totta, että karhut ovat kesällä ruskeita ja muuttuvat talvella +valkoisiksi -- ja että nälkä ajaa ne kirkkojen sakaristoihin, missä ne +käyvät omin lupinsa käsiksi rippileipiin ja viiniin? + +Ei, se on keksittyä -- vakuutti Adelsvärd myhäillen. Karhut ovat meillä +säädyllisiä ja oikeauskoisia -- mutta iskevät joskus kyntensä rekiin ja +siloihin! + +Mutta kun hän ei kuitenkaan osannut selittää, mitä reki on, ja väsymys +alkoi rasittaa, meni hän yläkertaan omaan huoneeseensa, joka oli +samanlainen kuin pikku Marian. + +Hän heitti yltään vaatteet, valoi koko ruumistaan kylmällä vedellä -- +sai yön huuhdotuksi pois -- laskeutui lyhyeen vuoteeseen ja vaipui heti +uneen. + +Nukuttuaan tunnin aikaa hän heräsi ja tunsi saaneensa ihan kylliksi +lepoa. Hän pukeutui ja astui hyvin hiljaa pikku Marian huoneeseen. + +Tyttö makasi sikeässä unessa -- kalpea puna poskilla. Adelsvärd istui +tuolille vuoteen viereen, ja hänestä tuntui, kuin hän ei olisi koskaan +ennen ollut näin reippaalla päällä -- tyynenä ja mieli täynnä suurten +päätösten ensi riemua. Hetkisen kuluttua hän torkahti ja nukkui +istuallaan. + +Herätessään hän oli hieman sekaisin, päästään pyörällä, ja kylki oli +kierosta asennosta käynyt araksi, mutta sydän oli iloinen ja pirteä. + +Hän katsahti vuoteeseen. Se oli tyhjä. Marian huivit oli levitetty +hänen polvilleen ja hartioilleen. Pienellä pöydällä seinän puolella oli +vesikulppo; sitä oli käytetty; siellä oli myös saippuaa, kampa ja +murunen kuvastinta -- ja tuolin selustalla joitakin pito- ja +liinavaatteita. + +Olisikohan pikku Maria pujahtanut uimaan puutarhan muurin juurelle -- +vaikka oli niin kuumeessa -- tyttörukka! Kuinka varomatonta!... + +Adelsvärd kiirehti puutarhaan ja huuteli. + +Kukaan ei vastannut. + +Hän kulki pitkin kiemuraisia käytäviä kivipöydälle päin -- ja pysähtyi, +kun yhtäkkiä sai nähdä sen, jota etsi. + +Siellä istui pikku Maria penkillä, ilmeisesti pyhävaatteissaan. Tukan +ympärille oli solmittu kirjava liina. Pikkuista, vasta vähän +pyöristynyttä rintaa ympäröi lyhyt, viininvärinen, höllästi paulotettu +liivi. Hame oli tumma ja ulottui siromuotoisten nilkkain kohdalle. +Sylissä oli poimittuja kukkia; kädet lepäsivät toista polvea vasten, +joka oli nostettu koholle. + +Nuori impi, joka yksinään istuu haaveilemassa. + +Kun Adelsvärd taas -- hiljaa -- mainitsi hänen nimensä, käänsi tyttö +kasvonsa sinne päin; pienet, lyhyet piirteet loistivat; hän hypähti +pystyyn; kukat solahtivat maahan. + +Kalpeille poskille valoi aurinko hehkuaan; sen lämpöisessä hyväilyssä +ne punastuivat. Hän aikoi juosta Adelsvärdiä vastaan, mutta malttoi +mielensä ja rupesi kokoomaan kukkia maasta. + +Sitten hän ojensi Adelsvärdille ne ja kätensä. + +Adelsvärd istuutui hänen viereensä. Puutarhan hiljainen rauha otti +heidät huomaansa. + +Saman päivän iltana suoritti vanha raataja mestaritempun. Hän nouti +Adelsvärdin kaikki tavarat kortteeriemännän luota -- väisti jokikisen +kysymyksen -- selitti, että hänen oli määrä kuljettaa ne +rautatieasemalle, missä herra odotti. Hän toikin ne asemalle -- missä +Adelsvärd ja pikku Maria odottivat umpinaisessa gondoolissa kiinni +vedettyjen kaihtimien takana. Tavarat lastattiin gondooliin, joka +sitten lähti vanhuksen soutamana takaisin saarelle. Adelsvärd oli +kirjottanut pari sanaa Felldnerille, ilmottaen menevänsä +euganealaisille vuorille, jotta saisi häiritsemättä työskennellä +muutamia kuukausia. Felldnerin parannuskeino oli hänestä näet _liian_ +voimakas. + +Kirje pantiin laatikkoon asemalla. + +Kotimatkalla oli pikku Marian mieli kovasti kiihdyksissä Venetsiasta. +Kädenpuristus toisensa jälkeen kertoi Adelsvärdille, miten pikku +saarelaiseen oli vaikuttanut tämä kaupunki, jota hän ei ollut koskaan +ennen nähnyt, koskaan kuullut kuvattavan, koskaan oppinut kirjoistakaan +tuntemaan. Varovasti hän kurkisteli kaihtimien säleiden välitse -- näki +valojen polvekkeisia heijastuksia tummassa, läikkyvässä vedessä pitkin +hotellien loistavia etupuolia -- luuli niitä tulikäärmeiksi ja pelkäsi +niiden polttavan gondoolin poroksi ja tyyntyi vasta sitten, kun pisti +kätensä veteen ja tunsi, että käärmeet olivat kylmiä. + +Aivan haltioissaan katseli hän toria, molempia uhkaavan näköisiä +patsaita, doogin lämpöisenpunertavaa linnaa, jonka muurikasa lepäsi +palmikoidun alustan varassa ja näytti leijailevan taivaan ja maan +välillä. Häntä puistatti "Huokausten sillan" kohdalla ja kauhistutti +vankilan näky -- ja hengitys kävi vapaasti vasta sitten, kun +kotimatkalla kuljettiin ohi S. Giorgio maggiore'n. + +Adelsvärd selitteli eikä hänen tarvinnut muuta kuin antaa vihjauksia. +Pikku Maria käsitti pian ja tarttui kohta asian ytimeen -- kovasti +ihmetellen, mitä kaikkea toinen tiesi, ja itse sepittäen tähän satuun +omia lapsenrunoja. Ja Adelsvärdille kävi kaikki taas uudeksi. Venetsia +tuli lapsen ihailussa ja pelossa uutena kokemuksena hänen sieluunsa. + +Kun he yhdessä seisoivat rantaportailla ja katselivat taakseen +kaukaista kimallusta kohti, joka häämötti kaupungin yllä, tunsi +Adelsvärd pienen käden puristavan omaansa: + +Kaunista se oli -- kuiskasi pikku Maria -- hyvin kaunista; mutta +ei minua haluta mennä sitä uudestaan katsomaan. Kaupunki oikein +pelottaa! -- + +Pelottaa, pikku Maria -- mikä siellä pelottaa? + +Suuret synkät talot. Ja minä näin gondoolissa hienoja naisia! -- -- -- + +Vai hienoja! nauroi Adelsvärd -- eihän niistä siis voinut sinulle olla +kiusaa! -- + +Ne katselivat kaikkea niin pilkallisesti. Niillä oli kylmät, tylyt +silmät, eikä niissä näkynyt mitään muuta kuin pahoja ajatuksia. Lupaa +nyt minulle, ettei enää koskaan mennä sinne! pyysi pikku Maria. + +Ole rauhassa! vakuutti Adelsvärd. Ei meidän tarvitse koskaan lähteä +sinne yhdessä. Meillä ei ole siellä mitään tekemistä! -- + +Ei suinkaan sinullakaan -- vai mitä?... + +Ei! -- + +Pikku Maria likisti hänen kättään kovasti ja veti hänet mukanaan vaarin +ja muorin luo. + +Nämä olivat olleet hieman hädissään. Nyt he riemastuivat. Adelsvärdin +kaikki kampsut vietiin yläkertaan. Huomenna ne voitaisiin järjestää. +Nyt oli illallispöytä katettuna keittiössä. Salaattia savivadissa, +munia, leipää; viiniä ruukussa, vettä toisessa. Koskaan ei +maalaisateria ollut hänestä maistunut niin hyvältä kuin tämä. Harvoin +hän oli tuntenut tällaista onnea -- ikäänkuin olisi pelastunut jostakin +vaarasta. Molemmat vanhukset ja Maria kertoivat juttuja -- Venetsian +saariston murteella. He pitivät hauskaa. Adelsvärdiltä meni puolet +hukkaan. Alinomaa kysyi Maria: Ymmärrätkö sinä -- ymmärrätkö? Adelsvärd +nyökkäili. Mutta Maria sai hänet viekkaasti kiinni siitä, ettei hän +ollut käsittänyt kerrassaan mitään. Ja hän taputti lujia kätösiään ja +nauroi: Katsokaas, kuinka hän narraa! + +Pikku tyttö oli kuin muuttunut. Ja Adelsvärd itsekin muuttunut. Elämä +oli muuttanut toiseksi itsensä ja hänet. Kaikki. + +Viimein lähtivät kaikki levolle. Pieni luostarisaari nukkui hiljaa +suuren, pimeän yön syliin. + +Adelsvärd heräsi varhain ja sysäsi akkunansalvat auki. Sisään tuli +aurinkoa ja kukkastuoksua. Tuntui siltä, kuin tämä kuuluisi asiaan, +uudistuisi loppumattomiin saakka. Pukiessaan kiireesti vaatteet ylleen +hän hyräili. + +Sitten hän astui Marian huoneeseen. Siellä oltiin jo noustu ja menty +ulos. + +Hän istui hetken aikaa pikku Marian tuolilla akkunan ääressä. Alhaalta +kuului puhetta: pikku Maria jutteli vanhusten kanssa. Sitten tuli taas +äänettömyys. Akkunan editse lensi pääskynen, kääntyi salamannopeasti ja +kiiti tiehensä päästäen lyhyen, iloisen viserryksen. Nyt oli +auringonpaisteessa väräjävä puutarha aivan hiljaa. + +Hän tunsi hiljaisuutta ulkopuolellaan ja sisässään. Hänen haltuunsa oli +jätetty jotakin. Hänelle oli uskottu lapsi -- niin nuori kuin hän +olikin. + +Kyllä hän pitäisi siitä huolta! Mikä ilo oli hänen rinnassaan! Hänen +tarvitsi vain mennä tuonne puutarhaan, niin... + +Ja sinne hän menikin ja huhuili. Kuuli oman äänensä huutavan pikku +Marian nimeä. + +Jopa tuli vastaus -- kaukaa: Täällä minä olen! + +Vähäpätöinen seikka. Mutta se uudistuisi joka aamu. Hän melkein vapisi +ilosta. Katsoi joka pensaaseen, joka puuhun lähestyessään kivipöytää. +Kaikki oli hänestä uutukaista. + +Siellä pikku Maria istui nytkin yksin, niinkuin viimeksi, mutta +arkipuvussaan -- pikkuisessa, mitättömän näköisessä puvussa, joka +näytti pyytävän anteeksi. Sylissä kukkasia. Hän nosti päätään ja +nyökkäsi, piti korkealla ilmassa kukkapalmikkoa ja huusi säteilevin +silmin: + +Tämä annetaan sinun madonnallesi! -- + +Mille madonnalle? + +Minä kävin huoneessasi sill'aikaa, kun nukuit, ja katselin kuviasi. +Madonna on kaunis, mutta pikku poika hänen sylissään on ihana! -- + +Adelsvärdillä oli jäljennös Bellinin madonnasta, jäljennöksiä Tizianin +mukaan, malliharjotelmia, tunnelmakuvia, pastellimaalauksia, +hiilipiirroksia... Nyt he menivät yhdessä yläkertaan, järjestivät kuvat +ja ripustivat ne seinälle. Bellini sai kukkakoristeen. Pikku Maria +suuteli Jeesus-poikaa nuoren neitsyen sylissä. + +Adelsvärd koki siirtää alastomia malliluonnoksia syrjään. Maria otti ne +häneltä tyynesti, katseli kutakin tarkasti -- hylkäsi muutamia +puolivalmiita, ripusti toiset seinälle, noudattaen jotakin lapsellista +arvostelevaa järjestystä; hän ei hämmästynyt miehen eikä naisen +alastomuudesta. Ne olivat ruumiita hänen silmissään, ihmisiä. +Osattomaksi ei ole yksikään italialainen jäänyt tuhatvuotisesta +sivistyksestä. + +Niinpä siis saivat kaikki kuvat sijansa. Adelsvärdistä tuntui, kuin +täällä olisi hänen kotinsa pitkiksi ajoiksi. + +No niin, pikku Maria -- sanoi hän vetäen maalausjalustansa esille -- +nyt minun tekee mieleni maalata sinunkin kuvasi. Tai oikeastaan minun +pitää aluksi piirtää... + +Tyttö katsoi häneen, ymmärtämättä, hieman peloissaan. + +Adelsvärd koetti selittää ... mikä oli hänen ensi vaikutelmansa tästä +saaresta -- ja miten siihen kuului pikkuinen kalpea kaunotar parka, +yksinään keskellä teräksensileätä merta. + +Hänen sanavarastonsa kului loppuun, hän änkytti ja tavotteli +selityksiään, ja pikku Maria kävi aremmaksi ja loittoni. + +Nyt Adelsvärdille selvisi, ettei hän ollutkaan ajatellut kuvansa +suunnitelmaa valmiiksi. Se oli hänellä vain hämäränä tunnelmana. +Eivätkä lapset käsitä epämääräistä puhetta. + +Lopun päivää pikku Maria karttoi häntä. Illansuussa hän valitti +päänkivistystä ja sanoi tahtovansa mennä maata. + +Adelsvärd istui huoneessaan järjestellen kirjeitä ja luonnosvihkoja, +joita oli tuonut mukanaan kotimaasta. Semmoinen puuha voi hyvinkin +koskea mieleen. Hän vaipui ajatuksiin. + +Ovi aukeni, ja sisään tuli pikku Maria kääriytyneenä vaivaisiin +huiveihinsa. Hänen oli vilu. Saanko panna sinun sänkyysi maata? kysyi +hän. Minua niin pelottaa. Ole niin hyvä ja anna minulle jotakin +lääkettäsi! -- + +Hän meni makuulle. Adelsvärd kääri hänet huolellisesti, antoi kiniiniä, +istui lohduttamassa ja silitteli hänen hiuksiaan ja kosteita käsiään. + +Tyttö veti hiljaa toisen kätensä irti ja viittasi seinälle erästä +alastonta naisluonnosta kohti. + +Noinko sinä aiot minut piirtää? kysyi hän levollisesti, mutta äänessä +erotti hiukan väristystä. + +Se, jonka posket lensivät punaisiksi, oli tällä kertaa Adelsvärd. Pikku +Maria makasi vain hiljaa ja kalpeana, sormellaan osottaen. + +Ei, Maria! vastasi Adelsvärd hätäisesti. Nuku sinä vain. Minä istun +valveilla tämän yön. Aion piirtää ja kirjottaa. + +Tyttö nyökkäsi, väkinäinen hymy huulilla, katsoi häneen kuumeesta +kirkkain silmin, kuiskasi hyvää yötä ja nukkui pian. + +Adelsvärd sytytti öljylampun ja kynttilän. Istui pikku Mariasta +poispäin kääntyneenä ja piirsi yön tunteina erästä sommittelua -- +pastellilla ja hiilellä. Aamupuolella hän oli kuin unessa tajuavinaan, +että tyttö oli seissyt hänen takanaan koko työn ajan. Ei huoneessa, +vaan alhaalla puutarhassa, juuri kun aurinko oli väistynyt ja hämärä +syventänyt, selventänyt sypressien varjoja. Loiskiva vesi oli rauennut +äänettömäksi, ja pitkin sen kalvoa levisi häipyvä hohde. Siellä hän +nojasi, saaren impi, pyhävaatteissaan, kalpeana ja pienenä korkeata +kivipöytää vasten. Sylissä joku kukka, muut olivat soluneet maahan. +Silmät tuijottivat surumielisesti äärettömyyteen, jonka arvotusta ne +näyttivät tutkivan. Suun ympärillä heikko hymy... + +Juuri tämän hymyn kohdalle hän piirtäessään pysähtyi, kun rupesi +tuntemaan väsymystä. + +Oliko hän työhönsä tyytymätön? + +Hän kääntyi lapseen päin. Se nukkui rauhassa. + +Hän avasi hiljaa akkunansalvan. Harmaa sarastus pujahti huoneeseen +yhdessä heikon punerruksen kanssa ja tunki tieltään keinotekoista +valoa. + +Kuinka kaunis ja hieno, ankara ja vakava oli tuon lapsen pää -- kaunis +kuin kuollessa. + +Hän sytytti savipiippunsa, istuutui pöydän ääreen ja alkoi kirjottaa. + +Ei ainoatakaan ääntä, ei ulkoa eikä täällä sisällä. + +Vain aavistus eräästä äänestä -- merestä, joka huokaa. + +Hän käänsi katseensa pikku Mariaan -- lapseen, joka makasi hänen +vuoteessaan turvallisena, kuin lepäisi meren sylissä. + +_Hänen_ luonaan se nyt on. Onko hän meri? Kuka ja mikä hän on? Mitä +lienee aamulla tulossa, mitä tuo mukanaan päivä? Kuinka hän koskaan +voisi täältä päästä? + +Kuinka voisi kuvitella tänne jäävänsä? Ja kuinka taas voisi viedä tytön +mukanaan? + +Sen hän vain tiesi, että tuo uni oli pyhä -- jos mikään on pyhää +nykyajan ihmiselle, joka jäljentää Belliniä omaksumatta hänen +yksinkertaisuuttaan ja uskoaan. + +Hänen uskoaan ei ole. Mutta syvällisyyden hartautta on. Tulkoon, mitä +ikinä on tullakseen! Ellemme tule lasten kaltaisiksi -- ajatteli +Adelsvärd -- emme saa periä taivaan valtakuntaa. + +Hän kirjotti tämän pikku runon: + + PIKKU MARIA. + + Meri uupunut ulkona henkäilee, + sydän sykkii -- muu kaikk' yöhön hukkuu; + suo sieluhun voimaa uudelleen + ikimaailmasta, kun tää elo nukkuu! + + Kotiniittyjen tuoksua tuntea saan, + kun vanhat muistot mieleni täyttää. + Miss' on koditonnakin rauhaisaa, + laps' uinuen vieraan luona sen näyttää. + + Niin hiljaa, tyynenä vuoteellain + on niittyjen hengess' uinuva nainen. + Mit' itse mä? Tehnyt muistollein + Oon puhtoiselle mä velkaa vainen -- + + On kaunotar kalpea saarellaan, + meri ääretön, äänetön sen joka puolla. + Ei loppua voi elo milloinkaan -- + Uutt' uskoa antavi lapsonen tuolla. + +Hän laski kynän kädestään. Vasten tahtoaan hän sattui liikuttamaan +pöytää, niin että se kolahti. Maria heräsi -- katseli tuokion aikaa +ymmällä pitkin huonetta -- näki hänen istuvan siinä -- ja puikahti, +huiveihinsa kietoutuen, kiireen kautta vuoteesta laattialle ja ovea +kohti. + +Sinne hän jäi seisomaan; mieli teki sanoa jotakin. Hän katsoi +Adelsvärdiä tutkivasti kasvoihin. Ja ikäänkuin hän olisi niiden +piirteistä osannut lukea, mitä taiteilija oli kirjottaessaan ajatellut, +kumarsi hän päätään pikkuruisen ja kuiskasi unisesti: + +Kyllä sinä saat piirtää minut, niinkuin tahdot. Olethan sinä minun +tohtorini. Sinä olet hyvä mies. Minä näin unta, että sinä olet hyvä. Ja +sen näkee päältäkin! + +Samassa hän katosi omaan huoneeseensa. + +Adelsvärd silmäili sommitteluaan. Mutta ajatukset olivat kiinni pikku +Marian sanoissa. + +Hän riisui yltään ja pani maata. Uni ei ottanut tullakseen. Mutta runo +tuli ja sai hänen mielessään tämän muodon: + + Hän uinui tyynnä, ja huoneessain + on tunto ja rauha nyt uudenlainen. + Uus' itsekin oon, en eilinen mies, + ja lapsi on varttunut -- lapsi on nainen. + +Ei! päätti hän äkkiä -- ei... Ja tietämättään hän pani sormensa ristiin +ja nukahti rukous huulillaan. + + + + +VII. + + +Seurasi sateisia päiviä. Surkeasti ja herkeämättä valui puutarhaan +koleata nestettä. Rappeutuneessa asunnossa oli kaikkialla tuntuvinaan +rottien hajua. Kosteus olisi voitu torjua, jos olisi saatu pitää hyvää +tulta hyvissä uuneissa. Mutta talon ainoa tulisija oli keittiössä. +Siellä he istuivat neljään henkeen kaiket päivät häyryävien puupahkojen +ääressä. Jos Venetsiassa rupeaa keväällä satamaan, tulee vettä kuin +muinoin Noan aikoina. + +Keskustelu sammui samalla kuin valkeakin. Vanha muori yski, pikku Maria +paleli ja yski. + +Tyttö näytti rääkätyltä linnulta, joka lyyhistyi kasaan. Kasvot kävivät +jälleen kellankalpeiksi, silmät raukeiksi. Vanhukset heittivät koko +asian lopulta toivottomaksi. Menivät yhdessä nukkumaan ja jäivät +keittiön takaiseen puolipimeään komeroon makuulle -- odotellen, kuten +italialaisen rahvaan tapana on, sanattomina ja nöyrtynein mielin, että +Luoja itse kyllästyisi veden paljouteen. + +Adelsvärd ei voinut tehdä työtä; hänen tuli lasta niin surku. +Lääkevarasto oli melkein loppunut, mutta miten saisi hankituksi uutta, +jos piti pysyä salassa? + +Hän kääri pikku olennon hyvin lämpöisesti sen omaan vuoteeseen ja +luovutti sitä varten kaapunsa ja kaikki ne vaatteet, joita ilman voisi +tulla toimeen. Nyt ei ollut jäljellä enää kuin pari kiniinipulveria. +Tyttö makasi koko päivän hiljaa, kuihtuneena ja väsyksissä, silmillään +yhä seuraten Adelsvärdiä, joka vaelsi edestakaisin pitkin madonsyömää +laattiaa pysyäkseen lämpimänä ja yhtä mittaa poltti piippua, niin että +huoneen umpinainen ilma kävi kahta vertaa raskaammaksi. + +Joskus hän aukaisi ikkunan -- aina vain sadetta. Maria yskähti, ja heti +hän taas sulki, astui hiljaa vuoteen ääreen ja alkoi silitellä tytön +hiuksia ja kosteita käsiä. Hän koetti myös lohduttaa -- kyllä tuosta +sateesta pian tulisi loppu, kun nytkin jo näkyi taivas hieman +valkenevan Lidon toisella puolen! -- + +Pikku Maria hymyili epäilevästi ja kiitti käheällä äänellä. Hän tiesi, +ettei hänelle puhuttu totta. Hän tunsi hyvinkin, millainen kevät on +Venetsian saarilla. Tunsi myös malarian -- mutta kiitti lämpöisin +katsein ja yski. + +Hän kuolee käsiini! ajatteli Adelsvärd kauhusta väristen -- ja vaelsi +taas edestakaisin läpi oman kammionsa ja toisen. + +Hän pysähtyi linnunhäkin kohdalle, joka riippui seinällä pikku Marian +huoneessa. + +Se oli puolipimeässä. Hän oli toisinaan pannut merkille, että siinä +liikkui joku elävä -- pikkuinen kutistunut lintu, joka joskus levitteli +harmaita siipiään eikä koskaan äännähtänyt, ja että se orrelta +laskeutuessaan töksähti häkin pohjalle, jota pitkin kuljetti nokkaansa, +hakien rouhittujen maissinjyvien ja tuoreiden kasvien seasta. + +Mikä sinulla tuossa on? sanoi hän. Kah, sehän on viiriäinen! Mutta se +ei näe mitään -- se on kai sokea?... + +Hän kääntyi kysyvästi Mariaan päin. Niin on -- se lintu on sokea. +Minkäs sille mahtaa! kuului tytön vastaus. + +Liian suorasukaista -- tuntui Adelsvärdistä -- liiankin selvää +itsestään. Onkohan _hänkin_ niin kylmäkiskoinen noita pikku olentoja +kohtaan kuin monen monituiset hänen sisaristaan ja veljistään täällä +etelässä? + +Hän lähestyi pikku Mariaa paheksuva ilme kasvoillaan. + +Tyttö kohotti päätään hiukkasen, vaivaloisesti, silmät puoleksi kiinni. +Hän oli häkkiin suljetun viiriäisen näköinen. + +Kotona oli kaksi poikaa -- kertoi hän. He olivat saaneet kiinni tuon +linnun. Sen piti vetää pieniä vaunuja. Ne oli tehty laatikosta. Mutta +viiriäinen vetää vain silloin, kun se ei näe. Ne pojat olivat ilkeitä. +Minä löin niitä, kun ne pistivät oljenkorrella sen silmät puhki. Ne +löivät minua myös. Sitten minä ostin linnun! -- + +Ostit? ... sanoi Adelsvärd ja tunsi kurkkunsa kihelmöivän; hän oli +vähällä nauraa ja itkeä -- niin omituista oli tytön puhe, niin +asiallisen vakavasti hän kertoi sellaisesta ilmiöstä, jota Italian +aurinko saa joka päivä katsella. + +Niin -- minä ostin sen. Ne vaativat siitä liian paljon, kun näkivät, +että minun teki sitä mieli. Rahaa ei minulla ollut. Eikä isä tahtonut +antaa. Mutta äidiltä olin nimipäivänä saanut uuden paidan, oikein +kallista liinaa. Sen minä myin pojille ja sain linnun. Isä löi minua ja +äiti haukkui. Mutta viiriäinen jäi omakseni. Se on aina minun mukanani. +Sen ei tarvitse kiskoa vaunuja! -- + +Hän läähätti ja yski tämän rasittavan selityksen jälkeen. + +Adelsvärd istui hänen luonaan, kumartui pikku kasvojen ylitse ja +suuteli häntä huulille. + +Tyttö katsahti häneen levottomana ja sanoi: Anna vielä yksi pulveri, +että saan nukkua! -- + +Viimeinen! tuumi Adelsvärd itsekseen, antoi sen tytölle, kohensi +vuodetta ja sai hänet taputtaen ja silittäen uneen; meni sitten omaan +huoneeseensa ja veti oven kiinni. + +Jospa minullakin olisi pyhimys, jota voisin rukoilla -- ajatteli hän -- +semmoinen, joka sulkee tulvalta pääsyn ja avaa sen auringolle! + +Tyytymättömin mielin hän siirsi syrjään kuvaluonnoksen, johon oli +viimeksi ryhtynyt. Miten piirtää tai maalata semmoinen olento, jonka +varsinainen olemus mahtui kertomukseen sokaistusta linnusta? + +Taas hän häilyi edestakaisin runoilun ja maalaamisen välillä. Luki +uudestaan runon, jonka oli hiljan sommitellut. Se ei myöskään +sisältänyt kaikkea, mitä siinä piti olla. Ne säkeet, jotka tuntuvat +ulkoapäin unien seasta soluvan omaan uneemme, ennenkuin se meidät +kokonaan valtaa -- eivätköhän juuri ne ilmaise olemuksemme ydintä ja +kääri sanojen kaapua alastomuutemme ympärille? + + Uus' itsekin oon, en eilinen mies, + ja lapsi on varttunut -- lapsi on nainen. + +Ei -- vaan oikea muoto on suorasanainen kieli, se kiinteä, suppea +muoto, missä sanoja karsitaan, ennenkuin musiikki pääsee sinne sekaan +korvaa hyväilemään, mutta itse kuvaa haihduttamaan! + +Hän ei ollut koskaan pitänyt päiväkirjaa. Aivan rehellisesti ei +synnynnäinen kirjailija voikaan kirjotella päiväkirjaansa. Ehdottomasti +se vilkuu lukijoihin päin -- aina johonkin määrättyyn henkilöön -- +vaikka viruisi pöytälaatikossa koko elämän iän. + +Mutta välistä hän pani paperille jonkun kohtauksen, jotakin elettyä, +käyttämättä runomittaa -- niinkuin piirtäjä rapsii luonnosvihkoonsa +joitakin viivoja, jotka näkyvät vain hänen silmäänsä. + +Nyt hän kirjotti muistiin Marian kertomuksen sokaistusta viiriäisestä. + +Silloin tuli hänen mieleensä pieni suomalainen kansanlaulu kuolleesta +linnusta. + +Siitä palasi hänen muistiinsa Suomi, omaiset, ystävät -- politiikka, +yhteiskunta, entisyys, tulevaisuus. + +Hänen oli tapana työntää tuo kaikki mielestään. Hänen pakonsa kotoa -- +sillä pakoa se oli -- ei johtunut ainoastaan kotoisesta murheesta, +hänen nuoren rakkautensa tappiosta. Hän ei tahtonut menehtyä kotimaan +katkeriin kamppailuihin, joiden synkkä, toivoton tausta oli suuria +sortajia täynnä. + +Toivotonko? Hänen vahva suomalainen verensä nousi tätä sanaa ja +ajatusta vastaan. Mutta olihan taistelu kaatanut ja niellyt niin monta +ylvästä, väkevää ystävää! Kuinka monta uhria se edelleen vaatisi! +Pitäisikö hänenkin, taiteilijan, suistua virran mukaan? + +Kaiketi -- jollei hän tunne sisässään suurta taidetta, niin...! Omasta +puolestaan hän suostuisi mielelläänkin. Hänen sukunsa ei ollut hänessä +heikontunut. Mutta isänmaa, erityinen heimo, ei kykene vastarintaan, +ellei myös suuri taide saa olla mukana ja pitää koossa. Ja hän tunsi, +minkä verran hänessä oli kykyä. + +Juuri tästä oli oteltu hänen ja ystävien kesken. Kaikella tapaa oli +koetettu kääntää hänen mieltään. Moitittu, uhattu, manattu... +Suomalaisten tapana ei ole sanoja säästää, kun aivot ovat ruvenneet +politiikasta kiehumaan. + +Karkuriksi leimattuna hän oli lähtenyt. Mutta eräät uskaliaat ynnä +jotkut ennakkoluulottomat suosijat olivat toimittaneet hänelle +matkavaroja. He luottivat häneen ja toivoivat hänestä suurta. + +Nyt vetivät ulkomainen apuraha ja yksityiset lainat viimeistä +virttänsä. Säästämisen taitoa hän ei ollut kotona oppinut. + +Mitä hänellä oli kotimaahan lähetettävänä? + +Siellä ei odotettu jäljennöksiä eikä luonnoksia. Suosijat suovat +rahansa tietysti mieluimmin siihen, mikä on suurta! + +Tulisikohan se hänen osakseen täällä luostarisaarella?... Väsyneesti ja +raskaasti vieri päivä ja ilta eteenpäin. Hän oli käynyt lasta +katsomassa. Se valitti, ensi kerran. Hän näki lapsen kamppailevan +kuumeen kynsissä eikä voinut auttaa. + +Viimein hän heittäytyi vuoteeseensa. Makasi siinä ja kuunteli tuulen +huminaa ja sateen rankkaa valumista. Surkean ikävä yö tästä varmaankin +tulisi -- luostarisaaren pyhä yö. + +Hän heräsi siihen, että pimeässä seisoi joku hänen vuoteensa vieressä +voivotellen. + +Pikku Maria paleli ja värisi; hampaat kuuluivat kalisevan hänen +suussaan. Hän sanoi: Mitä minun nyt pitää? Minä olen niin kylmä kuin +lumi. Ja pimeä pelottaa niin kovasti. Tunnusteleppa, kuinka minä +pelkään! + +Hän tarttui hädissään Adelsvärdin käteen, vei sen hapuillen sydämensä +kohdalle, pientä pyöreätä rintaa vasten -- ja istuutui hänen luokseen. + +Voi sinua pikku raukkaa! Pitää kai sytyttää valoa? Katsotaanpa, miten +sinun laitasi on! kuiskasi Adelsvärd. + +Ei, älä sytytä! Älä katsele minua. Minä palellun kuoliaaksi ja päätäni +polttaa ... ja minussa on semmoinen hirveä pelko -- minä näen niin +ilkeitä asioita! + +Hän kumartui Adelsvärdin puoleen ikäänkuin piilottaakseen silmänsä +kuumenäyiltä. + +Nyt ei Adelsvärd enää arvellut. Kiskaisi peitteen syrjään, otti lapsen +viereensä, kääri jälleen molempien ympäri, puristi häntä lujasti +syliinsä eikä kuitenkaan tuntenut kosketusta. + +Tyttö lakkasi vavahtelemasta, yritti sanoa jotakin, mutta painoi vain +päänsä hänen olkaansa vasten. Adelsvärd tunsi kuumeen polttavaa henkeä +virtaavan pitkin kasvojaan. + +Hän ajatteli: Tuommoinen kuume tietää kai lavantautia, eikä minulla ole +sitä vastaan mitään keinoja, mutta minä en hellitä. Kenties hän kuolee; +kenties tartuttaa kuumeen minuunkin -- polttaahan se ihan nahan puhki. +Ehkä sitten kuollaan molemmat. Oi, sinä laupias Jumala -- kuolla +yhdessä viattoman lapsen kanssa!... + +Hän kuuli pikku Marian mutisevan. Ehkä sekin oli rukousta. Samaako +lapsikin rukoili kuin hän itse? -- + +Ensin oli pikku olento tuntunut jääkylmältä. Nyt se poltti -- veti +henkeä käheästi, yski ja koki piiloutua hänen syliinsä. + +Vähitellen tyttö rauhottui. Kuumuus alkoi jäähtyä -- Adelsvärd tunsi +vain lämmintä neitseellistä ruumista. Hän ei tuntenut omaa ruumistaan, +itseään; mutta hänessä oli se elävä tunto, että hänen oma terveytensä +tarttui pikkuisen raukan tautiin ja sai sen murretuksi. + +Lapsi makasi hänen rintaansa vasten, hänen sylissään, liikkumatta. Ei +enää valitellut, hengitti kevyemmin, laski viimein kätensä hänen +silmilleen ja kuiskasi: Tämmöinen suuri, hyvä mies! + +Ja silloin sävähti hänen olemuksensa lävitse sellainen tunne, jota +tuskin suodaan edes isälle: se äidillinen tunne, että saa hoivata, +valvoa, itseensä ottaa toisen olennon tuskan ja hädän -- ja olla +onnellinen, sielussaan kiitollinen siitä, mitä on huostaan uskottu. + +Lapsi nukkui, hän valvoi. Vuode oli kova ja kapea -- spartalainen kuten +soturin, munkin, kun soturi oli munkki ja totisesti hurskas. + +Hän ei tohtinut liikahtaakaan, jottei herättäisi pikku Mariaa. Hän piti +huolta, että koko peitto jäi lapsen osalle. Hänen jäseniään särki, +hänen oli vilu -- ja hän tunsikin sen hyvin, mutta mielisuosion ja +kunnian osotuksena. + +Hän ei ajatellut, mutta kuitenkin tuli ajatuksia, epämääräisiä, +valoisia kuvia, jotka liittyivät toisiinsa ja tekivät pimeyden eläväksi +kuin pikku linnut metsässä. + +Ei kuulunut enää tuulen puhinaa eikä sateen räiskettä ulkona. Kuului +vain, kuinka pikku Maria nukkui; vieressä uinuva nuori impi tuntui +hänestä haaveelta, joka oli maailmasta vapautunut. + +Hän tiesi, että tämä oli onnea -- että onni oli hänellä _nyt_, käyköön +sen kuinka tahansa heidän molempien herättyä. Hän ei tahtonut menettää +siitä sekuntiakaan nukkumalla. + +Ja hän vaipui perin uupuneena uneen. -- + +Hänen silmiään viilsi aamusarastuksen hohde. Huone oli täynnä +höysteistä tuoksua kuin suitsutusta. Lapsi nukkui hänen vieressään. Hän +luisui varovasti vuoteesta, puki vaatteet ylleen, otti lapsen syliinsä +ja kantoi toiseen kamariin. Se nukkui yhtä mittaa. + +Pikku Marian huoneessa oli auringonvaloa leveälti ja kukkastuoksua. Nyt +alkoi kesä. + + * * * * * + +Kesä, Venetsian alkukesä, oli saapunut laguuneille. Se oli kujeillen +piillyt märkyyden ja kylmän takana. Nyt se valahti kuin höyryävä +lämpötulva pilvistä maahan. + +Ne väistyivät ja hajosivat. Taivas kävi läpikuultavan valkoiseksi kuin +neitosen päivänvarjo levällään. Hotellit ja gondoolit saivat vieraita. +Pitkin opaalinväristä vettä näkyi kaikkialla punaisia, sinipunaisia ja +sinisiä päivänvarjoja. Muutamiin gondooleihin oli jo pystytetty kirjava +telttakatos. Hienoksi ja kalliiksi kävi elämä laguunien rannoilla. + +Luostarisaarelle ei tullut ketään. Bädeker ei ollut sitä vielä +keksinyt. + +Ruoho yleni korkealle ja tuli rehevää; kaikki pensaat, kaikki kukat +puhkesivat; korvalehdet ja hyasintit alkoivat jo hervota auringon +poltteesta; orvokit pysyivät koko päivän piilossa ruohon seassa. Mutta +sittenpä ne tuoksuivatkin illansuussa -- ja läpi yön! Yhteiseen +liittoon oli mennyt tuoksu ja haju, hunajaisen painostava +oleandereista, kirpeä ja itkettävä metsälaukasta, hempeä kuin suitsutus +keltaisista ja valkoisista liljoista. Aurinko hallitsi. + +Ja pikku Maria antautui sen valtaan. Nyt ei enää tarvittu lääkkeitä. + +Hän istui ulkona kaiket päivät ja antoi auringon häikäistä ja polttaa. +Ei se silti häikäissyt hänen kirkkaita silmiään eikä polttanut hänen +kalpeata ihoaan. Se antoi hänelle kaikki voimat takaisin, pyöristi +hänen rintansa, suoristi hänen pikkuisen vartalonsa. Hän sai hartiat; +piilotti nilkkojaan lyhyen hameensa helmoihin; tunsi itsekin jalkojensa +venyvän. + +Päivä päivältä puhkesi hänen hieno kauneutensa täyteen kukoistukseen +yhdessä puutarhan muiden kukkien kanssa. Adelsvärd katseli häntä -- ja +näki, että hänen edessään oli neitsyt. Ja päivistä karttui viikkoja. + +He kaksi olivat yhdessä kuin toverukset. Kenties ei sana "toverukset" +ollut oikea. He eivät yhdessä leikkineet, jutelleet, hommanneet. +Adelsvärd antoi tytön kehittyä; hänen piti toipua täydellisesti. Ei +ollut puhetta piirtämisestä. Adelsvärdillä oli mandoliini; tyttö oppi +sitä näppäilemään, hyräili välistä jonkin saarelaislaulun pätkää -- +mutta toisen kuunnellessa heitti sikseen. + +Toisinaan Maria kävi araksi, karkasi hänen luotaan ja lymysi. Joskus +hän tapasi tytön istumassa korkealla puussa, vanhassa sypressissä, joka +oli kaikkein kookkaimpia -- mainio piilo- ja tähystyspaikka -- ja jota +hän nimitti Robinsonin puuksi, kertoen Marialle tästä kuuluisasta +erakosta ja hänen saarestaan. + +Maria kuunteli hartaasti, istuen yhä puun latvassa. Eikä luisunut +sieltä maahan, ennenkuin Adelsvärd oli poistunut häntä katselemasta. + +Tyttölapsi oli joutunut murroskauteen. + +Niinpä hän saattoi arvaamatta pysyä poissa hänen luotaan tuntikausia. +Adelsvärd yritti lukea ja kirjottaa, mutta käänteli alinomaa päätään -- +maltitonna. + +Äkkiä suhahti tyttö esille jostakin mutkikkaasta kujasta, hyppäsi hänen +syliinsä istumaan, laski päänsä hänen olkaansa vasten ja kujeili hänen +kanssaan Malebarin Torcello-murteella, josta tiesi Adelsvärdin +ymmärtävän tuskin puoltakaan. + +Ja uudestaan pujahti tyttö tiehensä kuin sukkela orava. + + * * * * * + +Vähitellen kävi Marian olo tyynemmäksi. + +Adelsvärd rupesi opettamaan hänelle kirjotusta. Se sujui verrattain +hyvin. Samoin lukeminen. Mutta kun hänelle tahdottiin ilmaista myös +luvunlaskun salaisuuksia, purskahti hän nauruun. _Sitä_ hän osasi +ilmankin -- selitti hän. + +Ja lähemmin tutkiessa kävikin ilmi, että hän oli sommitellut itselleen +oman laskutavan, jonka perille Adelsvärd vuorostaan ei päässyt. Mutta +vähitellen tuli tasapaino. Marian sisässä oli niin syvä rauhallisuus. +Semmoinen vakavuus, joka teki hänet harvapuheiseksi, vieläpä niinkin, +että hän joskus oli koko päivän vaiti. Silloin hän, iltaraikkauden +lähetessä -- kylmäähän ei enää tullut -- istuutui hyvin mielellään +Adelsvärdin syliin, kun he olivat kätkeytyneet puutarhan äärimmäiseen +sopukkaan, ja pyysi suurta ystäväänsä kertomaan kodistaan ja millaista +elämä oli siellä kaukaisessa maassa. + +Oliko tämä maa pohjoisnavan vai etelänavan tienoilla, sitä hän ei +käsittänyt eikä siitä paljon välittänytkään. Ettei Adelsvärd pikku +lapsena ollut jääkarhun hoidettavana, se oli hänestä selvää. Mutta +hänen teki -- vaikkei sitä oikeastaan udellut -- mieli tarkoin tietää, +millaisia siellä nuoret naiset ovat. Hän kuunteli ääneti kuvausta +semmoisesta maasta, jossa oli tuhansia saaria, tuhansia järviä, syviä, +sakeita metsiä ja kesäisinä öinä valoa. + +Siellä ovat varmaankin kaikki naiset vaaleita ja kauniita kuin +kuutamoinen yö? tuumi Maria ja katsoi häntä silmiin. + +Ennenkuin Adelsvärd oikein tajusikaan, mistä oli puhe, oli hän kertonut +tytölle nuoresta vaimostaan ... että he olivat eksyneet toisistaan kuin +pimeässä metsässä. + +Maria laski päänsä mietiskellen, hellitti käsivartensa hänen olaltaan +-- ja poistui sanaakaan sanomatta kotiin päin. Turhaan Adelsvärd +naputti, myöhään, hänen ovelleen. Se pysyi lukossa. + +Seuraavana aamupäivänä Maria kysyi häneltä, oliko hän nukkunut +huonosti, kun näytti niin kalpealta -- ja eikö hänen pitäisi ruveta +työhön? + +Mitä varten? ihmetteli Adelsvärd nauraen. Eikö aika kulu meiltä +muutenkin hyvin?... + +Tyttö selitti vakavasti: + +Tottahan nuorella vaimollasi täytyy siellä kotona olla jotakin, millä +elää! -- + +Maria katui sanojaan, kun näki hänen kasvoissaan tuskallisia +värähdyksiä. Ja hiveli kädellään pitkin hänen hijaansa. + +Adelsvärd vastasi: + +Vaimoni on kotonaan vanhempiensa luona -- ylhäisessä perheessä, vaikkei +se silti ole rikas. Hän ei huoli minulta mitään. Aikoo mennä uusiin +naimisiin -- niin on ainakin kerrottu. Oi oi, pikku Maria, älä minulta +koskaan kysy sitä asiaa. Siitä ei tule muuta kuin pahaa! -- + +Tytön silmät näyttivät vasten auringonvaloa tummilta hänen seistessään +siinä Adelsvärdin edessä. + +Hän sanoi jurosti: + +En minä koskaan kysy. Eikä minulla ole mitään tekemistä sinun kotisi +kanssa! -- + +Adelsvärd kääntyi poispäin. + +Mutta Maria käänsi hänet äkkiä ympäri, nojasi päätään hänen +käsivarttaan vasten, otti hänen kätensä väristen omaansa ja sanoi: + +Minä en tahdo sinulle mitään pahaa -- en koskaan -- sen kyllä tiedät. +Jääthän sinä tänne meille!... + +Adelsvärd kumartui hänen puoleensa. Heidän huulensa yhtyivät, mutta +niin keveästi ja sivumennen kuin kaksi saman pensaan lehteä sattumalta +hipaisee toisiaan. + +Tahdotko maalata minut? kysyi Maria empien -- mutta loistavin silmin. + +Tahdon -- illalla, Maria! Tai jonakin toisena iltana! -- + + * * * * * + +Päivällä hallitsi aurinko. Nyt alkoi kuu pitää iltoja ja öitä +vallassaan. + +Adelsvärdin avulla oli vanha raataja hankkinut itselleen gondoolin, +jolla sitten pyydysti matkailijoita. Sillä Bädekerissä sanotaan, että +Venetsiaa "kannattaa" katsella kuutamoisina iltoina. + +Adelsvärdille jäi vanha paikattu pursi; tämä olikin käynyt hänelle +rakkaaksi. Hän osasi vähän kaikkea; samoin vanha puutarhuri. Niinpä he +yhdessä nikkaroitsivat veneen kimpussa, saivat siitä tiiviin ja +vakavan, pystyttivät sen keskikohdalle kevyen teltan, jonka esirippu +voitiin kääriä kokoon ja vetää syrjään. Uusi, mainio airo, jossa oli +leveä joustava lapa, saatiin Trovason veneveistämöltä. Tällä +pikkuisella aluksella kulkivat Adelsvärd ja Maria pitkin hiljaisia +vesiä Venetsian ympärillä. + +Adelsvärdistä tuli pian harjaantunut soutaja; Maria tunsi sen taidon +myöskin. Hänen isänsä, alkuaan kalastaja Chioggiasta, oli lapselle +opettanut suvun ammattia. + +Heidän onnentuntonsa, kun saivat näin retkeillä, yksin ja yhdessä, oli +yhtä rajaton kuin varovaisuuden vuoksi hillitty. + +He tahtoivat karttaa koko maailmaa. Heti kun likeni epäiltävä gondooli, +pujahtivat he teltan suojaan ja jättivät airon liitämään itsekseen +pitkin vedenkalvoa -- verkkaisen, tumman evän kaltaisena, kiiltävä +kuutamonjuova perässä. + +Kun vihollinen oli sivuuttanut, soutivat he taas vuorotellen. + +He kiertelivät Venetsian ympäri, etsien uiskentelevan kaupungin +ääriviivoja, poiketen niihin kohtiin, joita vain harvat tiesivät hakea. + +Kuu näytti heille tietä. He olivat ottaneet sen palvelukseensa, eikä +sillä ollutkaan muuta herrasväkeä -- niin vapaalta, kahleettomalta +heistä tuntui, kuin olisivat olleet kaartelevia vesilintuja. + +He soluivat ohi Giudeccan, läpi sen aution kanavan, Zattereen päin -- +mutta vasta sitten, kun kaupunkilaiset ja vieraat olivat siellä +lopettaneet iltakävelynsä pitkin leveätä laituria. He kiemurtelivat +pienten ulkokanavain lävitse Napoleonin ja itävaltalaisten aikuiselle +harjotuskentälle, Campo di Marten yksinäiselle yhteismaalle, saakka ja +sitäkin edemmäs. Suuressa kaaressa koko kaupungin ympäri -- jonka +joutilas elämä nyt tykytti Markus-torilla, kaupungin sydämessä, ja +pitkin liikekatuja, sen valtimoita ja sisuksia. + +He soutivat pohjoispuolitse avoimeen veteen, jättäen toiselle sivulle +Fondamenta nuovan ja toiselle Murano-saaren, jonka lasisulattojen valot +nyt olivat sammuksissa ja jonka ihmeet lepäsivät lukon takana. + +Adelsvärd kertoi Marialle näistä hauraista ihmeistä, jotka olivat +kirjavaa lasia ja vesikirkasta kristallia. + +Maria vain pudisti päätään; hän ei ollut ikinä nähnyt semmoista eikä +kyennyt sitä kuvittelemaan. + +Eiväthän he muuten olleetkaan _sitä_ hakemassa. Kaupunki, museona, oli +heiltä lukittuna. + +Mitäpä olisikaan hyödyttänyt, jos hän olisi tytölle näyttänyt Colleonin +ratsupatsasta? Mikä siinä oli taidetta, sitä ei Maria voisi omistaa, ja +mies, joka _seisoi_ hajareisin ratsun selässä -- ei muuta kuin +törkeännäköinen konna! Semmoisia hän lienee nähnyt kyllin monta isänsä +patotyömiesten seassa. + +Adelsvärd kysyi häneltä, oliko häntä koskaan pelottanut joku mies? + +Maria muisteli: Mieskö -- on, on kyllä! -- + +No kuka? + +Hän ei tahtonut vastata. + +Lienee ollut joku gondoolimies? + +Ehkä niin! -- + +Rigo! -- -- + +Maria kohautti hienoja olkapäitään ja loi katseensa kauvas: Toiset +soutajat ovat kelpo miehiä, toiset huonoja. Ja silmät voivat olla hyviä +ja pahoja! _Sinä_ olet kelpo soutaja ja sinulla on hyvät silmät! sanoi +hän ja hymyili. + +Harmittaa, etten halkaissut sen miehen kalloa hyvällä sauvallani! sanoi +Adelsvärd ja kiskoi airoa kiivaasti. Se on kehno mies ja hävytön +veijari!... + +Ja suuttumuksella koettaen peittää häpeän tuntoa Adelsvärd muisteli +erästä aamua, jolloin oli ollut rouva Leontinan oven ulkopuolella. + +Maria katseli häntä hätääntyneenä: + +Älä koske häneen! Hän voi tehdä vaikka mitä -- ja ne vetävät kaikki +yhtä köyttä. Ne ovat huonoa väkeä. Ja sinun käy pahasti! -- + +Adelsvärd katui, että oli lainkaan kajonnut tähän asiaan. + +Nyt hän tahtoi näyttää Marialle Venetsian Campo santoa, +hautuumaa-saarta, joka on laguunissa puolitiessä Muranoa kohti. + +Hän oli siihen itsekin hyvin mieltynyt -- piirtänyt sen ja sommitellut +siitä runoja. Tuossa se lepäsi kuuvalossa, aivan kuin kelluva +loistoarkku, ympärillä hieman punertavat muurit, joiden takana mustat +sypressit huojuivat yöviiman keinuttamina kuin messuten. + +Maria kielsi soutamasta lähemmäs. + +Pelkäätkö sinä vainajia? kysyi Adelsvärd. + +En minä sitä, että kuolleet mitään tekisivät...! vastasi Maria +omituisella äänensävyllä. + +No kuolemaako sinä pelkäät, Maria? -- + +Tyttö kiinnitti häneen katseensa ... se tuntui sanovan: Minä en pelkää +mitään, jos vain sinä olet elossa! -- + +Hän pyysi Adelsvärdiä kääntämään veneen. + +He soutivat takaisin. Nyt oli jo myöhäinen yö. Tuskin he enää +tapaisivat ketään matkalla. Venetsia näytti kokonaan lyyhistyneen +salaperäisen kuuäijän tuijotusta väistäen. Tällä kertaa he valitsivat +risteilyretken pienten kanavien kautta Fondamenta nuovan luota läpi +kaupungin keskikohdan. He kulkivat sen aukeaman ohitse, joka on +sairaalan ja pyhimyskirkon välillä. Siellä, kirkon varjossa, solakalla +marmorijalustalla ratsasti juuri tuo rosvo ja väkivallantekijä +Colleoni. Kuun silmä osui ihan rautahattuun ja päähän, jonka +alapuolella häämöttivät suunnattoman leveät hartiat. Nuo kasvot -- niin +tyhjät hirmua ennustavassa kauheudessaan! Ja suu, joka ilmielävänäkin +tuntui olleen pronssista valettu ja jonka hyytyvä viiru oli auennut +vain kahdelle sanalle: Hakkaa maahan! + +Kuun tuijotus sattui ratsumieheen, joka _seisoo_ jalustimissa -- niin +kiire on hänellä päästä perille, olla ensimäisenä ihmiskärsimysten +meressä -- jonka halki hevonen ravaa yhtä paatuneen pontevasti kuin +sissipäällikkö sen selässä. + +Adelsvärd katseli patsasta ja nauroi. + +Maria kääntyi häneen päin kummastuneena. + +Niin, minä nauran -- selitti Adelsvärd -- tuota suunnatonta vintiötä! +Kuu tuijottaa häneen ylhäältä, minä alhaalta, eikä meistä kumpikaan +tiedä, mitä varten hän täällä ratsastaa. Hän itse luuli olevansa +puolijumala -- jonka oikea koti oli doogipalatsin edustalla. Venetsia +maksoi hänelle niistä konnantöistä, mitä hän teki -- ja luulotteli +hänelle, että tuo häpeäsoppi on kaikkein hienoin paikka. Ei näet +uskallettu häntä kokonaan ajaa tiehensä. Muuten hän olisi ratsastanut +kaupungin mäsäksi! + +Oliko hän niin paha mies? kysyi Maria ja tähysti ratsumiestä kohti. + +Katsoppa häntä! vastasi Adelsvärd. Kuvanveistäjä on tehnyt hänet +kuolemattomaksi. Ilman taiteen apua olisi hänen nimensä huuhtoutunut +siihen muta- ja verivirtaan, johon uppoo satoja hänen kaltaisiaan. + +Jospa se virta olisi niellyt omat sortajamme! + +Adelsvärd istuutui Marian viereen, tarttui hänen käteensä ja jatkoi: + +Minua rupesi niin naurattamaan. Kuuleppas, mitä sanon -- minuun tulee +aina semmoinen omituinen väristys, kun katselen _tuota_ -- ja ajattelen +hänen veljiään, hevosmiehiä, jotka ovat kimpussamme siellä kotona. +Minusta näyttää, että kuu päästi samanlaisen naurun kuin minäkin. Se ei +ole hyvää naurua! + +Maria sanoi hiljaa: + +Etkö sinä usein toivo, että olisit nyt kotona -- taistelemassa tuota +vastaan? + +Samalla hän osotti sormellaan. + +Kyllä -- vastasi Adelsvärd -- siitä saat olla varma! + +Mutta vielä enemmän haluaisin olla se taiteilija, joka on solakalle +jalustalle pystyttänyt tuon raskaan hirviön. Jos minussa olisi kykyä +tuommoiseen -- niin en ikuistaisi konnaa enkä naulaisi sillä tapaa +kiinni nuorison vihaa ja kiukkua hänen häpeällisiä tekojansa vastaan... +vaan siitä tulisi naisolento ... hän puristi Marian kättä vienosti ... +joka pitäisi nuorisoa, jos se on valmis uhraamaan henkensä ja verensä, +ikuisesti kiinni sellaisessa hartaudessa, mikä ajoi ristiritarit kauvas +yli merien, läpi maiden. -- He pyrkivät saavuttamaan oman uskonsa +mukaan erästä hautaa, joka piti pelastettaman jumalattomien käsistä -- +mutta oikeastaan oli heidän päämääränään nainen -- ikuinen naisihanne +-- joka säilyttää miehiä puhtaina ja jaloina vaarojen ja eksytysten +maailmassa! + +Hän katsahti Mariaan, tokko tämä oli ymmärtänyt? ... eivätkö sanat +olleet kovin outoja?... + +Maria loi silmänsä maahan. Hän oli ymmärtänyt. + +He ottivat toisiaan kädestä. Vene liukui hiljaa, airo lepäsi +kieppuvassa hangassaan. + +Nyt sattui Colleonista luomavarjo torin poikki -- ikäänkuin viitaten +alaspäin heitä kohti. + +Heidän tuli kummankin yhtaikaa paha olla -- ja he soutivat edelleen. +Läpi kuolonhiljaisten mutkikkaiden kanavien, jotka olivat ahtaita ja +löyhkäsivät -- korkeiden, synkkien muurien välitse. Airon loiske +herätti omituisia kaikuja tässä vesireittien ja kivitalojen sokkelossa, +jonka puhki vene pujotteli hieman kolahdellen paaluihin, jotka antoivat +kimmoten perään, kiinni sidottuihin herrasgondooleihin, jotka kopeina +eivät ottaneet hevin väistyäkseen tuumankaan vertaa, ja pitkiin, +laakeihin proomuihin, jotka olivat päivän raadannasta niin perin +nääntyneet, etteivät viitsineet liikahtaa. + +He eivät puhuneet toisilleen; mielessä tuntui niin raskaalta. Kuu oli +kuin kadonnut siitä kaupungista, jonka rakennukset ja sillat näyttivät +alkuaan sen säteiden imeminä ylenneen merestä. + +Mutta heidän kääntyessään erääseen leveämpään kanavaan tuli tuijottava +kuu jälleen näkyviin. Se kiinnitti kummeksivan katseensa vanhaan, +ylevään palatsiin, joka oli likistynyt uudestaan tilkittyjen rumilusten +väliin. Palatsi kohotti leveätä kattoreunusta sirojen pylväiden ja +leijailevien kaarien päällä, joiden marmorinen palmikoima, liioteltua +gootilaista kuosia, ikivanha ja koeteltu sateessa ja auringon +paahteessa, loisti kuin äsken puhjenneet ruusut. Ristikkoportista näki +silmä hämärään ulkoeteiseen, jossa paloi himmeä lamppu. Sisimmällä +tapasi kuu taas oman tuijotuksensa kääpiöpuutarhassa, missä hintelä +suihku kiiti ilmaan ja painui takaisin vihertävänsinisten pensaiden +sekaan, joiden pitkät kukkatertut näyttivät roikkuessaan nukkuvan oman +tuoksunsa huumaamina. + +Se oli Venetsian seikkailupalatseja. + +Ja keskimmäiseltä parvekkeelta, korkeiden, avonaisten akkunankaihdinten +välistä kaikui ulkoilmaan soittoa: sello, klarinetti ja piaano ... +säveliä, jotka olivat Adelsvärdille tuttuja, joita Maria kuuli ensi +kerran ja jotka tällä myöhäisellä hetkellä, kuun udun päilyvään +verkkoon kutoutuneina, saaden ikäänkuin henkien kaikua vaiteliaista +vesistä, vetivät molemmat veneessä olijat hellästi yhteen. Tuskin he +uskalsivat hengähtääkään -- karttoivat toistensa katsetta -- lopulta +kosketustakin -- ikäänkuin yö, kuu, soitto pakottaisi heitä välttämään +sellaista makeutta, jota liian raihnainen pursi ei voi kestää, vaan +uppoo. Kauvan aikaa he yhä katselivat taakseen, kun olivat sieltä +poistuneet ja vanha, loistava rakennus muuttunut pieneksi valkoiseksi +marmoritauluksi -- jonka loittonemistaan loittoneva kirjotus syöpyi +tulikirjaimin heidän sieluunsa. + +He saapuivat kotiin ja hiipivät hiljaa -- etteivät herättäisi vanhuksia +-- ylös portaita huoneisiinsa. Kummankaan mieleen ei johtunut, että nyt +pitäisi nukkua. + +Maria istui Adelsvärdin huoneessa hänen sylissään avoimen akkunan +ääressä. He katselivat puutarhaan. Se lepäsi suurina vihertävänsinisinä +röykkiöinä, alenneena, ja ylhäältä katseli sitä kuu lempeästi, +surumielisen vienosti. He loivat katseensa merelle. Se heitti, rauhassa +vetäen henkeään, himmeätä valoa -- kauvas ijäisyyteen. + +Ja heistä tuntui, kuin kuulisivat pienen hintelän suihkukaivon lirinää. +Se sekaantui soiton aaltoiluun ... pitkin vedenkalvoa kajahteli henkien +säveliä ... ja heidän silmiinsä pisti paalun nokassa pieni punertava +lyhty -- joka tuntemattomien kätten sytyttämänä kaiket illat paloi +jumalanäidin kunniaksi vesillä. + +Kumpikaan ei jaksanut eikä hennonut sanoa mitään. Maria nojasi päätään +hänen olkaansa vasten, silmät ummessa. Ajatteliko hän soittoa, jota he +olivat yhdessä kuulleet? Ajatteliko hän ehkä sitä ylvästä, yksinäistä +palatsia -- jonne he eivät milloinkaan joutuisi asumaan? Ajatteliko hän +vesillä liitelevää jumalanäitiä -- jota ei kukaan saa ikipäivinä nähdä? + +Adelsvärd kysyi. + +Maria aukaisi silmänsä, haaveilustaan väkisin herätettynä. Ne +kiintyivät yksinomaan Adelsvärdin silmiin -- hakivat vain häntä. +Adelsvärd piti kättään pehmoisesti hänen poskellaan ja painoi hänen +päätään rintaansa vasten. Hänessä oli tuskansekainen, yliluonnollinen +voipumuksen tunto, kun ei kestänyt elämän vaatimuksia, sen kamppailuja, +sen kunnianhimoa, sen velvollisuuksia ja sen ehdollisuutta -- +sensuuntainen ajatus, mikä oli hänet vallannut silloin yöllä: Jos on +olemassa Jumala, joka laupeudessaan valitsee miljoonien joukosta +muutamia -- niin hän antaa meidän kuolla yhdessä tällaisena yönä! + +Voivatko toisen ajatukset sanoitta ilmetä toiselle, joka on hänelle +käynyt henkeäkin kalliimmaksi? + +Maria irtautui hänestä, lempeästi mutta päättävästi -- ja meni häneen +katsomatta omaan suojaansa. + +Lukkoa ei väännetty kiinni. Mutta ovella seistessään Adelsvärd tunsi, +että sitä oli pidettävä lukittuna. + +Taas hän istuutui avoimen akkunan ääreen. + +Hän oli yön ja kuun vallassa. Heittäytyi molempien vaikutuksille +alttiiksi -- tavotti selvyyttä ja rauhaa, säännöllisiä suuntaviivoja +elämälleen ja työlleen; ennen kaikkea hän kaipasi sisällistä +syventymistä. + +Hän tiesi, mitä _taisi_, mitä oli oppinut. Hän tunsi konstinsa kuin +viisi sormeaan. Oli tarmokkaasti työskennellyt kotona ja ulkomailla. +Koulut ja alkuopinnot oli suoritettu. Entä nyt? + +Hänen toverinsa olivat kuten hän itsekin saaneet kurituksensa +naturalismin kirpelien mutta laihojen seimien ääressä. Kallionkovuinen +usko ulkonamaalaukseen rupesi heissä horjumaan -- eikä heillä ollut +hänen vankkaa varalastiaan. He tavottivat jotakin muuta, vähemmän +maaperäistä -- ja tunsivat häilyvänsä ilmassa. + +_Hän_ ei tahtonut hellittää mallia, ennenkuin näkisi sinisen kukan +ruumistuneena -- tai tuntisi sen salaperäisen kasvun sisässään _niin_ +vahvaksi, että saisi empimättä antautua näyn ja runoilun valtaan. + +Olihan jo saatu näky -- tämä saari, tuo pikku tyttö! Ne olivat yhtä. Ne +esittivät vertauskuvassa, mikä viime aikoina oli vakavimmin koskenut +hänen mieleensä: yksinäisyyden tarve, pako elämästä -- ja kuitenkin +elämä, välittömässä yksinkertaisuudessaan, ajatuksen ja tekojen eheässä +puhtaudessa -- suurempi ja pysyvämpi kuin "maailma" ja mikä sen omaa +on. + +Olihan jo saatu _nainen_ -- joka ei kiihtynyt eikä tinkinyt siitä, mitä +piti oikeana tai vääränä. Luonnollinen kuin itse luonto. Sellainen, +jota voi verrata saaren jokapäiväiseen elintapaan: leipään, viiniin, +maan hedelmiin, auringon valoon, taivaan ilmaan. + +Ja _lisäksi_: että tämän naisen kaihomieli viittasi kauvas yli päivän +ja valon -- kauvas läpi hämärän ja yön -- ikävöiden pois siitä, mikä +sitoo -- näkymätöntä sarastusta kohti, jota kaikki kaipaava kaipaa. + +Niin -- pikku Maria -- joka aluksi on samanlainen kuin kaikkien hyvien +satujen impi: sairas, yksinäinen lapsi -- vaivaisiin vaatteisiin +verhottu -- luo ne yltään -- varttuu -- rakastaa aurinkoa ja elämää -- +mutta vain siipinä, joiden varassa sielu surumielisenä lentää +tuntematonta kohti. + +Se lapsi voisi näyttää päämäärän hänen taiteelleen. Sitä impeä ei saisi +loukata -- siitä unelmasta pitäisi tulla totta, niin ettei elämä +pääsisi rikkomaan uinuvaa lumousta. + +Ja hän ojensi käsiään ovelle päin, siunaten salpaa, joka erotti, +rukoillen unetarta, joka siellä hallitsi -- kun yö ja kuu hallitsivat +ulkona ja hänen mielessään. + + + + +VIII. + + +Seuraava iltapuoli oli hiljainen ja lämmin. Kun Adelsvärd puuhasi +venettä lähtövalmiiksi, ilmotti Maria tuntevansa lievää pahoinvointia; +hän saisi nyt soudella yksin. + +Hän koki suostuttaa, mutta Maria oli jyrkkä. Leikillään sanoi +Adelsvärd: Entä jos tapaan merihirviön?... + +Maria pudisti päätään: Korkeintaan voit tavata ihmisiä, ja niitähän +sinä kartat! -- + +Adelsvärd lähti vesille. Hänellä oli mukanaan maalausvehkeet. Hän +tirkisteli pilvien rakennetta -- alkoi maalata pientä väriluonnosta. +Eikä huomannut suuntaa, kun vuoksi vei purtta hitaasti S. Giorgio +maggiore'a kohti. + +Työssään istuen hän hätkähti pahasti, kun kuului kova: Halloo! + +Pikku Wrengle läheni pähkinänkuoren tapaisessa venosessa. Sitä hinasi +isompi gondooli -- Rigo! + +Kohtaus oli kiusallinen ja välttämätön. Wrengle huusi: + +Vihdoinkin sinut löytää! Kyllä piru aina omansa ottaa. Felldner komensi +minut euganealaisille vuorille. Siellä ei sinusta kukaan tiennyt +mitään. Kai hän lienee Lidon vesillä -- arvelin minä. Hain joka +sopesta. Niitä onkin riittämään asti. Viime päivät olen risteillyt +tällä kulkureitillä. Ja sain kun sainkin sinut käsiini. Nyt saat pitää +hyvänäsi kapakan siunaukset -- ison kasan terveisiä -- ja nuo kaksi +kirjettä! Ja kun näen, että pureskelet viiksiäsi ja toivot minut hornan +kitaan -- niin teen mieliksesi viimeiseen saakka. Ystävälläsi Rigolla +soudatan itseni oikopäätä takaisin rouva Appelsinan luo. Hän on nykyään +minulle armollinen, mutta aika vihainen sinulle. Toistaiseksi hän on +tehnyt sovinnon Otto Appelin kanssa. Appel kuuluu perivän rikkaan +tädin. Kyllä meille nyt tulee aita eteen joka miehelle -- jos oikein +tunnen kelpo Oton! Ja sinä lienet ruvennut pyytämään ankeriaita +jostakin täältäpäin? Toivotan sinulle hyvää onnea rysääsi. Saan lausua +kunnioitukseni madonnalle -- sille, joka on paalun nokassa! Muista +avata kirjeet! Näkemiin!... + +Adelsvärd souti takaisin. Kaikki tuntui häneltä menneen pilalle. Tuo +Rigo oli hänen paha henkensä -- Venetsia oli löytänyt hänet, Venetsia +tulisi hänen saarelleen. Wrengle urkkijan perästä seuraisi koko joukko. + +Iltapuolen viistot auringonsäteet polttivat. Lämpö oli sietämätön. +Kaikki oli sietämätöntä. Kirottu juttu, että hän oli ollut niin +varomaton!... + +Saarta lähestyessään hän lepuutti airoa -- ja kömpi katoksen suojaan. +Silmiä kivisti auringon heijastus. Vielä pahemmin kivisti ajatella +ihmisiä, joista toivoi jo päässeensä rauhaan. + +Hän otti molemmat kirjeet taskustaan, tarkasteli osotteita ... olisi +mieluimmin repinyt ne rikki lukematta -- ja aukaisi ensiksi rouva +Leontinan kirjeen. + +Sujuva oli käsiala tällä kelpo rouvalla. Ja sujuva oli kirjekin. +Milloin "te", milloin "sinä". _Te_ oli vähemmän peitelty pyyntö -- se +kuului hienommalta. _Sinä_ oli tunteellisuutta ja hellää hyväilyä -- +jonka piti tukea pyyntöä. + +Hän alotti: Jos pyytäisin teitä auttamaan itseäni, etteköhän te +suostuisi? Pyydän teiltä lainaksi 300 frangia -- saanko? Te olette +melkein ainoa, joka tiedätte, kuinka hankalassa ja väärin käsitetyssä +asemassa minun täytyy elää. Minulla on muuan päämäärä, joka vienee +minut täältä pois. Minussa on kykyjä, joita tahdon kehittää. Mutta +varoja puuttuu. Auttakaa minua! Myöskin pikku tyttöseni -- lapsirukan +-- tähden, jonka hyväksi niin mielelläni uhrautuisin -- mutta enhän +koskaan jouda -- kun on niin monta huolta... Voi, jospa sinä voisit +ymmärtää -- kokonaan ymmärtää kaipuuni saada jälleen kietoa käteni +kaulaasi ja sanoa, kuinka äärettömästi pidän sinusta -- olinpa sanoa: +omasta pikku papastani ... voi, eihän minulla ole milloinkaan ollut +oikeata isää ja ystävää! Minä olin niin suuttunut ja surullinen, kun +sinua ei kuulunut. Nyt olen vain surullinen. Auta minua, tule luokseni +niinkuin silloinkin ... j.n.e. Jälkikirjotus (myöhemmin päivätty): Sinä +et tule. Minä olen taas ottanut huostaani rakkaan Otto rukan. Tahdon +häntä hoitaa. Mutta oveni on sinulle aina auki. Kerrotaan -- mutta sitä +en usko -- että hän saa periä vanhan tädin. Maailma on täynnä valhetta +ja tyhjää puhetta. Tule luokseni -- taikka lähetä ne vaivaiset 300 +liiraa. Minä olen, sen te tiedätte, aina teidän kiitollinen, uskollinen +_Leontinanne_. + +Felldnerin kirje oli hieman toisenlainen ja pitempi: + +Ystäväni! + +Olet meiltä lymynnyt. Se on oikein! Jos kerran aikoo valmistaa +yhtenäisen teoksen, niin täytyy olla yksin. Mutta onko kätkösi +saavuttamaton, se jääköön sikseen. Minä olen lähettänyt pikku Wrenglen +urkkimaan. Jos hän sinut tapaa, antaa hän sinulle nämät rivit. Älä +tuomitse häntä äläkä minua silti hirteen. + +Yksinäisyys? Voiko sitä panna toimeen? Ei meidän päivinämme. Ei sen +vuoksi, että Wrengle kenties nuuskii sinut ilmi, vaan sinä itse nuuskit +joka päivä päätöstäsi epäluulo mielessä. Ethän sinä ole munkki, +ainakaan trappilainen. Nuori mies, 16-27 vuoden vaiheilla, vaikka olisi +ihan suomalainen, ei ole kuukausmääriä yksin. Vaan hän on madonnan +suojeluksessa. Sanokaamme: Neitsyen kohdalla. + +No hyvä! Runoile, maalaa, uneksi -- ja usko, että elämä ympärilläsi +taukoo. Mitä hittoa siitä! Minä liikun, ystäväsi liikkuvat, lopulta +sinä itsekin alat liikkua, kun arka kohtasi kivistää. "Missä hammasta +särkee, siihen kieli koskee." + +Me kyllä ymmärrämme toisiamme. Sinä olet kunnon poika, uljas mies +Runebergin rotua. Te ruotsalaiset Suomen miehet syöksytte kerran vielä +venäläisiä painetteja vastaan. "Puolan loppu." Ellei vain Venäjä sitä +ennen hajoa sisästäpäin. + +Herra varjelkoon, en minä ennusta politiikkaa. Sitähän minä inhoan. +_Siinä_ sortuvat aina parhaat -- keskinkertaisuus korjaa sadon. + +Minä puhun yksilön politiikkaa järjellesi. Sitä tietä myös sydämeesi. +Nuoren kyvykkään miehen sydämessä on enemmän järkeä kuin hän +uneksiikaan. Onhan yksinäisyysunelmasi jo särkynyt. Sinä et ole yksin +etkä siihen tilaan koskaan pääse. Goethen hieman suurisuisia sanoja +"ich war in meinem Leben tief einsam" ei tietysti ole pidettävä ihan +täytenä totena. Naisia kävi hänen luonaan alinomaa -- tuli ja meni. +Alussa ne piinasivat häntä, sitten lohduttelivat, aina auttoivat jonkun +matkaa eteenpäin. Hän palkitsi jokaista runolla ja päästi seuraavan +naisen "armollisesti" luokseen. + +Hän olisi voinut kirjottaa: minä olin eläissäni nerokas poroporvari! -- +ja osannut sillä naulan päähän. + +Sinä et ole Goethe, itsesi ja muiden onneksi. Poroporvari mahdollisesti +olet, mutta ei sinusta ainakaan sitä tule. + +Sinun pitää karkaista itseäsi, ystävä! Henkinen orvasketesi on liian +ohut. Pirunmoinen et ole -- mutta etkö tiedä, että taiteilijan täytyy +olla sentapainen hirviö kuin kirjassa "_la helle et la bête_"? Ei se +peto, joka ryömii kaunottaren edessä, vaan se, joka hänet syö. + +Tämä on se pääsymaksu, jonka paholainen kerta kaikkiaan vaatii +palvelijoiltaan. Ja sinä _olet_ paholaisen palvelija -- taikka menet +hornan kitaan. + +Minäkin alotin runoilijana -- kuten tiennet. Erosin vaimostani; hän oli +kaunis -- kuinkas muuten -- ja hyvä -- tarpeeksi -- ja lopulta me +tappelimme kuin lohikäärmeet Filisteassa. Jouduin kaksintaisteluun, +useampaankin, piti paeta, kuljeskella, ja viimein osuin tänne. Lääkäri +vei runoilijasta voiton. Jälkimäinen ei ole tappiosta pahoillaan. +Kunnianhimo ja taistelu olemassaolosta panee unohtamaan "haavat". +Elämää ja suruja pitää katsella niinkuin kaksintaistelija naarmujaan. + +Entä sinä? + +Sinunkin on pidettävä huolta, että voit olla kuin kaksintaistelija. + +Etkö voi lyödä miestä kuoliaaksi? Eikö sinulla ole kilpailijaa? Lempo +vie, koeta edes löytää joku! + +Minä voin sinulle sanoa, kuinka se vilvottaa! Vaan siitä ei enempää. +Auf und davon! + +Sillä koskaan ei ihminen sido itseään _niin_ lujasti kuin uskoo. + +Ensimäisen mallisi kanssa teit täällä asiasta pikaisen lopun. Olipa se +oikea mestaritemppu, että pääsit satimesta, minkä sinulle viritin. +Bravo! Katso, että pääset viimeisestä. Että pääset pois. Venetsia ei +ole terveellinen. Semmoiselle miehelle kuin sinulle on maailma avoinna. +Se on täynnä malleja. + +Kunpa olisit lääkäri! Luovuttaisin sinulle puolet naispotilaitani. +Monet ovat kauniita, jotkut rikkaita, kaikki hysteerisiä. Vanhimman +poikani kasvatan lääkäriksi. Hän on jo saanut suoritetuksi muutamat +tyhmyytensä -- esiopintonsa. Perii sitten praktiikkani. Aluksi +helpomman puoliskon. Monimutkaisemman pidätän itselleni _usque ad +urnam_. + +Suo sanojeni sattua mieleesi jonakin herkkänä päivänä. Tule takaisin +minun luokseni. Saat asua kotonani. Minulla ei ole povessani mitään +pikkumaista kateutta. Mallien annetaan mennä. Saat nähdä hienon +maailman naisia, eri kansallisuuksia. Ei vanhavenetsialaisia öitä. +Niitä vastaan olet karaistunut. Vaan herrasnaisia, ymmärrätkö? Ne eivät +ole sen sairaampia kuin että herra von Adelsvärd voi parantaa heidän +hysteriansa -- minkä on synnyttänyt taloudellisten huolten puute, +joutilaisuuden yltäkylläisyys. Minulla on muuan amerikatar -- _o, dio!_ + +Mutta saat tavata ihan nuoriakin -- koska kerran näyt, kuten esikuvasi +Don Juan Tenorio, antavan etusijan sille, joka on vasta _giovine +principiante_. Hiljakkoin on muuan virkatoverini lähettänyt tänne +Budapestista puolikasvuisen tytöntypykän, kuusitoistavuotiaan, jolla on +kokonainen herraskartano selässä -- ei jaksa käydä, ei seistä eikä +syödä -- vain loikoa ja imeskellä makeisia. Morbus hysteria! + +Viikossa sinä hänet parannat. Hän on omasi. Ota hänet -- ja kartano +Karpaateilla! + +Lisään: hän on pikkuinen, hento, hieno; sellainen suukkonen, joka näkyy +olevan luotu muutakin varten kuin makeisia syömään; tumma, tuuhea +tukka, herkkä sydän, orvokinsiniset, uteliaat silmät kuin enkelillä, +joka ei vielä ole tutustunut pimeyden ruhtinaaseen. No, runolija! -- + +Ja sitten muuan asia. Nyt puhuu lääkäri. + +Älä kuvittele äläkä uneksi, että kansan lapset muka ovat terveitä -- +herrasnaiset sairaita. Ne ovat kaikki sairaita meidän päivinämme. Ei +enää kukaan synny terveenä, ei matalassa majassa eikä kartanossa -- tai +rappiolle jääneellä luostarisaarellakaan. Älä pane tätä pahaksesi! + +Lemmenkaipuu on lapsessa ja nuoressa naisessa samaa lajia kuin +kypsyneemmässä. Missä raadetaan kovasti, siellä se saadaan työnnetyksi +takaisin -- ja vaikutukset vähenevät. + +Missä haaveillaan -- yhdentekevä, kartanossako vai saarella -- siellä +on nykyaikaisen naisruumiin rakenne niin heikoksi huonontunut, että +elimistö taipuu ja kuluu. + +Ellei haavetta tyydytetä, on siinä hysteria kaikkine oireineen. Jos se +tyydytetään, tulevat oireet jäljestäpäin -- ennemmin tai myöhemmin. +Syyt ovat syvässä kätkössä, niinkuin sikiö äidissä. Seuraukset +ilmenevät aikanaan. + +Kaikista näistä kärsimyksistä, jotka eivät juuri ole teeskenneltyjä, +ottaa runoilija ja taiteilija aiheita ihanteisiinsa ja kuviinsa -- ei +esiaikojen rehevästä terveydestä, vaan sairaudesta. Nykyaikainen taide +ei koskaan pääse täysiin voimiinsa, koska naisiltamme puuttuu kyky +vastustaa ajan suurta tautia hysteriaa. Tarttuupa se miehiinkin. Ei ole +enää niinkuin oli Jordaensin ja Rubensin päivinä, jolloin flandrilaisen +maalaistytön rotevat sulot voivat olla taiteilijan ihanteena. Me +kaipaamme kalpeata oliota, jonka ristitsemme sielullisilla +naisennimillä. Onhan minulla oikeus puhua nuoruuteni kokemusten nojalla +-- muuten olisin vaiti. + +Sitten tekee nuorekas rakkautemme vararikon -- ennemmin tai myöhemmin. +Siitä, mikä elämässä on tervettä, on meihin miehiin jäänyt jotakin -- +sano sitä vaikka eläimellisyydeksi tai elämän välttämättömyydeksi -- ja +se vaikuttaa haaveilua vastaan tämän kaikissa kuutamoisissa muodoissa. +Romahdusta ei voi välttää. Mutta ajan mittaan on hauskempaa istuskella +vararikkoisena kartanossa kuin saarella ... anteeksi, en minä tahdo +häiritä! + +Muistuu vaan mieleeni muuan retki Canadaan. + +Kerran seurasin näet puoliskoani n:ro 2 New-Yorkiin. Hänen oli määrä +antaa vierailunäytäntöjä sikäläisessä saksalaisessa teatterissä. Minä +kyllästyin pian amerikalaisten hölynpölyyn. Kaikkialla tuoksui samalta +kuin uudessa talossa -- käsityöläisten jäljiltä. Sieppasin pyssyn +olalleni, otin mukaani koiran ja pujahdin Canadaan. + +Siellä jouduin oikeiden punanahkojen pariin. He tuoksuivat vielä +metsältä ja riistalta. Jaoin viinani vanhan ryppyisen squaw-akan +kanssa, joka oli ruosteenpunainen kuin puunjuuri. Eräänä iltana hän +katsahti minuun veristyneillä silmillään ja kysyi: + +"Etkö ole 'Valloissa' koskaan tavannut poikaani?" -- + +En -- täytyi minun tunnustaa. + +Hän katosi minulta erään kalpean naaman vuoksi. Koskaan en enää saa +häntä nähdä -- vaikka niin käskin varomaan! + +Ja nyt toistan sinulle: varo, poikaseni, kalpeita kasvoja! + +En ole eläissäni kyhännyt näin pitkää kirjettä. Tämä olkoon sinulle +ystävyyteni merkkinä. + + _Fedengo Felldner_. + +Adelsvärd luki tämän kirjeen ristiriitaisin tuntein. + +Jalkavaimon kirje -- semmoiseltahan se oli -- ei pystynyt häneen +vähääkään. Hellittelyä, tunteellisuutta ja 300 frangia ... se oli kovin +kehnoa. Leontinalle kelpasivat kaikki vaikutuskeinot -- kivulias pikku +tytär -- josta hän luultavasti ei lainkaan pitänyt huolta ... ja tuo +loppuosa, kun on toiveita jostakin perinnöstä -- ja "rakas Otto rukka" +-- jota hän oli joutunut hieman syrjäyttämään -- kun hänen kallis +pappansa ja ystävänsä oli tuonut valoa ja riemua murheelliseen +sydämeen ... uudistettu aviollinen yhdyselämä -- ovi aina raollaan +juhlan jatkoa varten!... Adelsvärd rutisti kirjeen myttyyn -- ja +levitti sen jälleen. Tahtoi säilyttää tämän asiakirjan. + +Se voisi kenties joskus olla hänelle hyvänä varotuksena, jos sattuisi +heikko hetki. + +Heikko, kelpo poika, Otto Appel. Rappeutunut, parantumaton ihantelija, +jonka silmät alinomaa avattiin -- ja joka itsepintaisesti ummisti ne +jälleen, pehmoisen ja hyvän sydämensä vuoksi! + +Ovatko miehet tuommoisia? Millaisia siis naiset? + +Mitä ihmettä Felldner oikeastaan kirjotti? Adelsvärdissä heräsi +suuttumusta. Se Felldner tuppaa aina opettamaan -- aina viskellen niin +mielellään henkevyyksiä! + +Henkevyys tekee sydämen autioksi. + +Ja sittenkin -- Felldnerillä oli suuri, lämmin sydän. Paatuneisuus oli +vain kotelo, jonne hän välistä piiloutui. + +Niin laaja tuntemus "sairaan" naisellisuuden alalla -- kuinka helposti +se saattoikin näyttää väärin! Moni tiesi hänestä kertoa, kuinka +hienotuntoisesti hän auttoi naisparkoja heidän sukupuolensa +vajavaisuuksissa -- kuten kaikkien lääkärien tuleekin. Harvemmat +tiesivät, miten hänen kätensä otti ja antoi, varakkailta köyhille. +Runsas käsi, kauniit, valkoiset, varmat kädet -- toinen ei koskaan +tiennyt, mitä toinen antoi ja teki. Sellaisia ovat muutamien, vaan ei +kaikkien lääkärien kädet. + +Adelsvärd suuttui itseensä, kun kirjeestä oli jotakin tarttunut hänen +mieleensä. + +Hän piilotti sen taskuunsa, mutta siellä se kalvoi. + + * * * * * + +Maria näki pian hänen kasvojensa muuttuneen. Ei sanonut mitään, mutta +silmät seurasivat häntä lakkaamatta. + +Kuten aina, niin tänäänkin. Maria ei ollut koskaan hänen tiellään -- +aina saapuvilla, missä tarvittiin, eikä häirinnyt hänen ajatuksiaan. +Tyttö eli tämän miehen elämää omituisella, itseensä sulkeutuneella +vakavuudellaan, johon tuli hymyä vain silloin, kun mies hymyili. Hän ei +elänyt Adelsvärdin ajatuksia; ne olivat hänelle vieraita eivätkä +voisikaan muuksi muuttua. Mutta hän huomasi joka kerta, milloin +Adelsvärdin mieli oli kokonaan hänessä kiinni, ja hänestä tuntui se +olevan hänen elämänsä -- ja hän antoi sen takaisin Adelsvärdille, +puhtaana, eheänä, niinkuin peilikirkas vedenkalvo antautuu silmälle. + +Iltapäivä kului, painostavan lämpöisenä. Adelsvärd käveli edestakaisin +pitkin käytäviä kivipöydän lähellä, polttaen yhtä mittaa pieniä +savipiippuja. Armenialainen tupakka lennätti savupatsaita hiljaiseen +ilmaan. Meri oli ihan tyyni, lämpö kuin heikosti häälyvä huntu, joka +pian kävisi kullanhohtavaksi. + +Adelsvärd pyyhkieli otsaansa; tupakka poltti hänen kitalakeaan; +puutarhassa ei liikahtanut ainoakaan oksa eikä lehti. Ei ääntäkään. Ei +muuta kuin Marian kevyttä, kiireistä sipsutusta, kun hän +juhlavaatteisiin puettuna toi juotavaksi kylmää sitruunavettä ja laski +sen penkille. + +Juo! sanoi Maria. Sinulla näkyy olevan kova jano. Tänään on niin ihanan +hiljainen ilta! + +Liian lämmin, enkä voi tehdä työtä! mutisi Adelsvärd, katui +hajamielisyyttään ja hymyili kiitokseksi. + +Maria hymyili myös: + +Nyt on aika tuolla! Ja hän osotti kädellään suurta, punaista aurinkoa, +joka vieri hehkussaan ja näytti palavan taivaanrannalla. + +Muistatko -- sanoi Adelsvärd -- kun istuit täällä viluissasi juuri +tähän aikaan -- kun olit hyvin pikkuinen Maria -- kiedottuna +huiveihin?... + +Siitä on jo kauvan! vastasi Maria ja katseli kysyvästi alaspäin pitkin +pukuaan ... ja katsahti taas ylöspäin ja suoraan hänen silmiinsä. + +Adelsvärd silitteli hänen hiuksiaan ja taputti poskelle, mutta +ajatukset olivat muualla. + +Sitten he yhteisvoimin siirsivät maalausjalustan sinne ja samoin ison +pastellipahvin. + +Siinä "seisoi" Maria kivipöytään nojaten, sylissä kukkia, loput maassa; +silmät tavottivat uneksien kaukaisuutta. + +Adelsvärd istuutui, pani piipun pois, katseli kauvan Mariaa -- ja +piirrostansa... + +Äkkiä hän tarttui maalausrättiin ja pyyhkäsi pahvista pois +pastellivärit ja hiilen -- pesten piirroksen putipuhtaaksi kaikista +työn jäljistä. + +Se sävähytti Mariaa. Hän ei sanonut mitään -- mutta Adelsvärdin taas +istuessa kumartuneena hän heristi pikku nyrkkiään Venetsiaa kohti. + +Adelsvärd oli kuitenkin huomannut tämän liikkeen ja sanoi: + +Se ei kelvannut. Se ei käy tällä tapaa! -- + +Hän sytytti piippunsa, käveli edestakaisin kuten äskenkin -- +pyyhkiellen otsaansa, ajatellen saamiaan kirjeitä. + +Molempia. Ne punoutuivat toisiinsa -- hän ei saanut niitä erotetuksi. +Alinomaa tuli mieleen Leontina -- malli -- jota hän turhaan haukkui +"hävyttömäksi". No niin, se oli malli, hävyntuntoa vailla; hän muisteli +sen muotoa ja väriä -- ei sen syleilyä. Tunsihan hän, minkähintainen se +oli. Mutta hän huomasi, kuinka kiihkeästi teki mieli maalata lihaa ja +verta. + +Sitten oli Felldnerin "kalpeat kasvot". No niin, hän tarkotti kai +kalpeita unelmia, joilta puuttuu tosiolemus. Pikku Mariaa. + +Kalpea hän on, pikku Maria, viehättävän kalpea; mutta onhan hän jo +aikoja terve; _hän_ ei ole sairas ... ja jos Felldner toisi tänne +epäuskonsa ja hysteriansa, käskettäisiin hänen niine hyvineen mennä +tiehensä. + +Jyrkästi. Mennä hän saisi ja samalla koko se papisto. + +Maria oli oikeassa, kun puristi kätensä nyrkkiin tuota tukahuttavaa +Venetsiaa vastaan. Olisi vain pitänyt heristää sitä hänelle, +Adelsvärdille itselle. + +Sillä nyt hiipi esille pikkuinen tytöntypykkä -- jolla oli makeissuu, +orvokinsiniset silmät, pistosta selässä -- ja kartano selässä. Ei, +vaikka piru perisi, ei! Adelsvärd polki maata, satutti omaan jalkaansa, +pyörähti ympäri kantapäällään ja huusi: Maria! + +Tyttöä ei näkynyt -- oli juossut tiehensä, lymynnyt. + +Hysteriaa! kiehui hänen mielessään. Felldner on oikeassa, Felldner on +mies -- minä olen houkkio, ajan tauti on merkinnyt minut, meidät +kaikki. Helvettiin päin!... + +Maria! huusi hän taas. Heitä mokomat lapsellisuudet. Tule nyt heti!... + +Ei vastausta. Oli tullut hämärä. Hänen silmissään vain häämötti +puutarhan käytäviä. Hän retkahti raskaasti penkille ja joi koko +vesiruukun. Hiki virtasi hänen otsaltaan. Pikainen suomalainen veri +kiehui hänessä -- häntä itseään vastaan. + +Vähitellen hän sai mielensä tyyntymään. Piippu sytytettiin. Vahatikun +hohde valaisi tuhottua teosta. + +Se oli tuhottu -- ei oikusta -- vaan siksi, ettei se tyydyttänyt häntä. +Pieni tyttö, puettu niin tai näin, tuijottamassa tyhjään. Se oli +samantapainen kuin sadat "italialaiset" kuvat. Sellaista tyhjyyttä +voisi ken hyvänsä kuvata niinkuin hänkin. Ja Passini vielä taitavammin. + +Mutta entä nyt? ja millä tapaa? Kuinka saari näin oli muuttunut? Missä +se nyt oli -- ja hänen ensimäinen syvä hiljaisuuden ja yliluonnollisen +kaipuun tunteensa? + +Missä oli pikku Maria? Olihan Maria sittenkin hänen mielessään -- +täytti sen kokonaan välittömyytensä viileänpuhtaalla hengellä! Terve +hän oli, ruumiin ja sielun puolesta, vastapuhjennut kuin kansanlaulu. +Kaihomielinen, rehellinen murheessaan ja hillityssä ilossaan. Venetsia +valehteli! -- + +Venetsiassa oli jotakin, mikä ei valehdellut. Nyt se loisti näkyviin. +Paisui suuremmaksi ja kirkkaammaksi. Mursi pensaiden tiheikön -- +säteili sypressien läpi ja ohitse -- heittäen pehmoisia varjopiirteitä +mutkikkaille käytäville, ruohostoon ja murattiin. Puutarha ikäänkuin +vapisi ylimaailmallisesta onnentunnosta kuun hellässä syleilyssä. + +Monta ihmeellistä kuutamoiltaa oli Adelsvärd nähnyt laguunien +tienoilla. Niin puhdasta ja kaunista kuin tämä oli -- ei koskaan. Hän +seurasi levollisia varjopiirteitä vihertävänvalkoisella pahvilla. +Hukkaan pyyhitty työ tuntui astuvan jälleen aavemaisesti esille -- ja +siitä tuli pienen kalpean kaunottaren kuva sellaisena, joksi hän sitä +oli ensin uneksinut. Todellakin: hänen mielikuvituksensa kykeni +pitämään kiinni unelmasta, näystä. + +Hän ei ollut oikein selvillä aikeestaan, kun kouraisi +pastellilaatikosta ... ja käsi kuljetti liitupalasia pitkin pahvin +pintaa. Kuuvalo oli kyllin vahva häntä opastamaan. Siinä muovaeltiin +puoleksi sokkosilla, voisi sanoa -- mutta niinkuin viiriäinen häkissä +hänkin osasi sinne päin, mitä etsi. + +Yö oli lämmin; hän heitti yltään puseronsa yhä syvemmin kiintyneenä +luomistyöhönsä. Ei kaivannut mallia, ei edes muistanut, että oli sitä +koskaan ennenkään tarvinnut. Ensi kerran hän nyt tunsi itsensä täysin +vapaaksi "uimariksi", joka hellittää kiristetyn köyden ja liitelee +syvemmille vesille itseensä luottaen. + +Ja silloin -- yhtäkkiä ... ei, ei hän siitä hämmästynyt, kun jokin +suhahdus pakotti hänet katsahtamaan kivipöytää kohti. + +Hän oli jo keskellä näkyjen maailmaa. + +Ja siellä oli näky. + +Pöydällä istui aivan nuori alaston nainen, hiukan kumartuneena +eteenpäin, toinen kyynärpää nojaten polveen, käsi leuvan alla. Pöydän +laidalta ulottui tummaa vaatetta penkille asti, jolla jalat lepäsivät. +Tätä verhostinta vasten kävivät ruumiin alaosan piirteet ilmiselviksi, +kun taas pään ja vartalon taustana oli synkkiä sypressejä. + +Kasvot täydessä kuuvalossa. Marian kalpeat piirteet, yksitellen. +Unessakävijätär, joka on jäänyt lepäämään. Silmät suurina auki -- ei +tuijottavina, ei hakevina -- katsellen kauvas, laajalle äärettömyyteen. + +Marian ilmeissä ja piirteissä ei näkynyt pienintäkään liikahdusta, joka +olisi ilmaissut, mitä hän ajatteli ja tokko hän ajatteli mitään. Suun +ympärillä vain heikko hymy, värisevä kuin kuun sanomaton kaihomieli. + +Adelsvärd laski kädestään pastellit -- kumartui eteenpäin ja kuiskasi: +Maria?... + +Tyttö ei hievahtanut. + +Hän polvistui, suuteli Marian jalkaa -- katsoi ylöspäin: Onko +mahdollista?... + +Ei vastausta. + +Maria! -- sanoi hän ja otti taas käsille pastellit -- älä millään +ehdolla liiku -- Pysy siinä!... + +Se oli tarpeeton pyyntö. Maria istui liikkumatta -- katsellen -- +huulilla tuo surumielinen hymy, joka värisytti Adelsvärdin sydäntä. + +Näytti siltä, kuin Maria _olisi_ pelkkä kuva. + +Adelsvärd käytti liituaan -- kiireesti, hätäisesti, innostuksen +kuumeessa, ikäänkuin hänelle olisi mitattu aikaa minuutittain -- jotka +eivät koskaan palautuisi. + +Näinä minuutteina kohtasi kaksi sielua toisensa -- kenties enää +uudestaan yhtymättä. Adelsvärd katsoi häneen eikä katsellut _häntä_. Ei +piirtänyt hänen mukaansa -- vaan piirsi näkyä hänen kauttaan -- elämää, +joka alusta asti oli tuomittu jäämään ikuiseksi arvotukseksi... + + ei syntynyt -- ei voi kuolla. + +Hänen silmissään rupesi hämärtämään. _Sen_ arvotuksen lävitse hän ei +päässyt. Aivot kieltäytyivät kulkemasta edemmäs -- mutta kuvan hän oli +saanut alotetuksi ... sitten vaipui hänen kätensä. + +Maria liikahti, kääri tumman vaatteen ympärilleen, astui hänen +luokseen, nojasi tuokion aikaa hänen olkaansa vasten -- katsahti +loistavin silmin hänen tummiinsa -- tarttui hänen käteensä ja pani sen +päänsä päälle. + +Minä siunaan sinua! kuului Adelsvärdin huulilta. + +Silloin Maria juoksi nopeasti taaksepäin, puiden väliin -- kotia kohti. + + + + +IX. + + +Adelsvärd ei seurannut. Eikä piirtänyt. Jäi kuvan eteen -- sitä +katselematta -- ja istui siinä kauvan, kauvan. + +Tämä yö -- ajatteli hän -- ratkaisee jotakin elämässäni, ratkaisee sen, +mikä on määrätty ilmenemään taiteena. Mitä olen ennen tavotellut, se ei +ole saanut sellaista muotoa, joka voisi ilmetä eheänä tunteena, eheänä +havaintona. + +Kenties _kuolen_ pelkästään taiteilijana, koska minussa ei ole kykyä +mahdottomaan, koska sorrun ylivoimaa vastaan? + +Kun spartalaiset Termopylen luona saarrettuina luopuivat taistelusta, +vaan ei _taistelemasta_, menivät he solan ulkopuolelle, koristettuina +ja voideltuina kuin juhlaan. + +Minä tahdon koristaa elämäni. + +Tahdon taistellen syventyä suuren kysymyksen ratkaisuun: malliko vai ei +mallia? + +Mutta tämä kysymys ei ole eikä voi olla yksinäinen. Siitä johtuu +ratkaisu kahden suuren välillä: mieselämä -- naiselämä? + +Kuinka pitkälti ja kuinka paljon miehen pitää kyetä itseltään +kieltämään juuri sitä onnea, jota tuottaa omistus? + +Kun mies omistaa naisen -- tappaa hän ihanteensa. + +Onko tämä oikea johtopäätös? + +Taiteilijana on siinä oikein ajateltu. + +Mutta myös miehenä, miespuolisena olentona! "Syntiinlankeemus" onkin +alkuperäisessä terveessä merkityksessään kummankin lankeemus, miehen ja +naisen. Voimme kieltää, verhota, "koristaa" rakkauselämäämme kaikilla +tavanmukaisilla vehkeillä -- mutta paratiisin portti on kantapäämme +takana. Matkallamme odottaa meitä perhe, lapset, yhteiskunta, sodat -- +ja kuolema. + +Entä taiteilija? + +Jos hän ratkaisee asian taiteessaan niin, ettei malli saa olla sen +ytimenä -- silloin hän on jo hyvällä alulla jäämään naisen omistusta +vaille. Kirkastamaan naista. Älä tule sanomaan, että miehen on pakko +nauttia -- ja sen vuoksi langettaa nainen! Yhtä hyvin hänen voisi olla +pakko tappaa -- koska kerran on syntynyt petoeläimeksi! + +Se taiteilija, joka nauttii naisen kauneudesta ja sulosta kuin pyhästä +näystä -- on suurempi sitä miestä, joka ottaa naisen ruumiin +saaliikseen. + +Taiteessa ei, niin sanoaksemme, merkitse naisen ruumis. Sehän on +luontoa. Mutta taide ei voi eikä saa kuvata luontoa sinänsä -- sitä +vain heijastaa. + +Uudenaikaista Marian-palvelusta _voi_ kuvitella taiteessa. Keskiajan +syvällisyys ja itsensäkieltämys loi madonnan. Koskaan ei ole tullut +sitä viestiä, että nuori, puhdas nainen ei muka ennemmin valitsisi +sielunsa vapautta kuin ruumiinsa orjuutta. Nuori, koskematon nainen +_on_ näky -- anna hänen siis jäädä sinne, missä on! + +Ylös, taiteilija! ja taistele tämän näyn puolesta, niinkuin +spartalaiset taistellen puolsivat vapauttaan ja sen pyhiä lakeja. + +Korista elämäsi! Mutta silloin sinun pitää valita jompikumpi: nainen +tai naisihanne -- Venetsia tai luostarisaari -- alennus Leontina-mallin +luona tai ikuinen elämä Maria-näyn juurella. + +Minä olen valinnut! + + * * * * * + +Aamupuolella seuraavaa päivää kulkivat Adelsvärd ja Maria käsitysten +pitkin puutarhan käytäviä. + +He eivät puhuneet toisilleen. Heissä ei ollut puhumisen tarvetta. +Milloin Maria seisahtui tuokioksi, poimiakseen kukan, tai kumartui +irrottamaan helmaansa, joka oli tarttunut johonkin kiinni, katseli +Adelsvärd häntä ja painoi mieleensä jokaisen pikku liikkeen. + +Milloin Maria katsahti häneen, oli yöllinen kuutamoloisto jäljellä +silmäyksessä, joka oli kuin hienon udun takana. Muuten katse oli +avomielinen, sotkeutumaton; se ei ajatellut taakse- eikä eteenpäin. +Riippui vain kiinni hänessä, otti loistoa ja levollista iloa hänen +kauttaan -- niinkuin hieno pilvi leijaten kietoutuu kuun ympärille. + +Myös Adelsvärdiä vallitsi viime yö -- suuri murros. Heidän teki +mielensä alati pitää toisiaan kädestä. Heistä tuntui, kuin olisivat jo +aikoja päässeet kaikesta kahlehtivasta irti. + +Silloin kutsuivat molemmat vanhukset -- hiukan kovaa -- Mariaa +luokseen. Piti muka tulla auttamaan heitä työssä. + +Vastoin tapaansa Maria ei juossut, vaan astui hitaasti. Ja mennessään +katsoi kauvas taakseen. + +Adelsvärd katsoi hänen jälkeensä ja kuunteli puutarhurin asunnolta +kajahtelevia ääniä. Siellä kuuluttiin nuhtelevan. Maria ei vastannut. + +Nyt, kun Adelsvärd rupesi muistelemaan, tuntui hänestä vanhusten olento +viime aikoina muuttuneen. Tänä aamuna he olivat tirkistäneet häneen ja +vetäneet punareunaiset silmänsä takaisin, lyhyesti toivottaen: hyvää +päivää!... + +Tokkohan he olivat viime yönä olleet puutarhassa? + +Häneen ei kuulunut, missä he olivat olleet tai mitä nähneet! -- ei +niin, että hän olisi tiennyt tehneensä pahaa, mitä nyt koettaisi +mielessään tukahuttaa. Hän vain ei lainkaan heistä välittänyt. Hän oli +ihmisistä erossa -- samapa se, oliko niillä hänelle mielessä ystävyyttä +vai ei. Jos rupeisivat häntä jostakin moittimaan, tekisi hän samoin +kuin Maria: ei vastaisi. + +Hän ja Maria olivat kotiutuneet tähän puutarhaan -- muut eivät. Jos oli +olemassa Jumala ja tämä astuisi esille puiden takaa, siunaisi hän +heitä. + +Adelsvärd ei epäillyt. Hän ja Maria olivat saaneet tuntea tuulahduksen +jalkainsa alla puhaltavasta ijäisyydestä -- maa oli väistynyt. +Adelsvärd rupesi järjestämään itselleen työhuoneeksi tyhjää vajaa, joka +nojasi vanhan luostarikirkon seinää vasten. + +Sinne hän pingotti palttinan, valmisti tärpättivärinsä ja siirsi +alotetun piirroksen pahvilta kankaalle. + +Valon hän järjesti niin, että huoneeseen pääsi vain yksi juova +aurinkoa. Hän aikoi puolihämärässä maalata koko päivän; illalla +maalaisi ulkona puutarhassa, niin kauvan kuin riittäisi kuutamoa. + +Yhtä hän ei tahtonut: sitä, että uudistettaisiin yöllinen istunto +kivipöydän ääressä. Ne silmänräpäykset oli jätettävä ainokaisiksi, +syvään, haihtumattomaan muistiin -- ja tästedes hän tahtoi luoda +kuvaansa, näkyänsä, kuin kaukonäköisen unen vallassa. + +Sukupolvien tietoisuuteen -- ajatteli hän -- on "syntiinlankeemusta" +soitettu, laulettu ja päntätty, kunnes olemme ruvenneet tuntemaan +rikoksen painostusta, jos vain _ajattelemmekaan_ alastonta naista. + +_Ajatellen_ nuoren, koskemattoman naisen ääretöntä ulkonaisen ja +sisällisen kauneuden rikkautta tahdon etsiä renessanssi-työlleni +pohjaa. Ja sitä työtä katsellessa ja arvostellessa saa yleisö näyttää +oikean karvansa ja myös tuntea itsensä -- jakaantuneena, kuten sen käy, +kelvollisten ja kelvottomien leireihin. + +Jälkimäisiä ei silloin ilmesty kovinkaan monta -- tuumi hän lopuksi, +uljaasti hymähtäen. + +Hän työskenteli innostuneena. Ulkona vallitsi puolipäivän lämpö ja +lepo. Hän heitti yltään enimmät vaatteensa. Hän ei kärsinyt +keskeytystä, ei lämmön eikä levon vuoksi. + +Nyt kuului vajan ulkopuolelta sekavia ääniä. Ne likenivät häntä +takaapäin ja pitkin kirkonraunioiden muuria. Joukossa tuntui olevan +Rigon ääni. + +Se oli harmillista ... mutta pian hän taas oli kokonaan kiinni +työssään. + +Iltapuolella rupesi väsyttämään, ja hän levähti. Puutarhaan +kurkistaessaan hän ei nähnyt ketään. Hän astui kaivolle, niin alastonna +kuin oli, nosti kirkkaan vaskisangon, kaatoi päälleen vilvottavaa +vettä, pukeutui ja veteli piipullisen lähimmän pensaikon siimeksessä. +Häntä alkoi raukaista; hän näki puolittain unta -- jotakin sekavaa, +kamalaa sotkua: veneitä, jotka upposivat pohjaan -- pitkän jonon +Leontinoja, jotka istuivat alasti, ihmisennäköisiä pingviinejä auringon +paahtamalla rannalla huitomassa liian lyhyillä siipikäsillään ja +hoilaamassa pikku Wrenglen sotilaslauluja -- joll'aikaa taaempana +tappeli puolihumalaisia miehiä -- ja pikku Marialta kuului kimakka +"Auttakaa!"... + +Hän heräsi, nousi jalkeille päästään pyörällä ja viluissaan, ravisti +harmistuneena unen aivoistaan -- ja astui vanhusten luo keittiöön, +jossa he ääneti tarjosivat hänelle illallista toisiinsa vilkuen. + +Hän ei ollut mitään huomaavinaan -- syöden yhtä äänetönnä kuin hekin +häntä katselivat. + +Pöydällä oli maljassa tuoreita kukkia. + +Hän silmäsi heihin kysyvästi?... + +Ne toi pikku Maria -- sanoi muori ja päästi suuren, huolestuneen +huokauksen litistyneestä rinnastaan. + +Adelsvärd kysyi, missä Maria oli. + +Se on jo mennyt nukkumaan kamariinsa. Sen tuli pää kipeäksi, kun +puutarhatyössä oli niin kovin kuuma! -- + +Miksi te teetätte hänellä työtä keskipäivän helteessä? _Niin_ vahva ei +hän ainakaan ole! sanoi Adelsvärd moittien. + +Muori peräytyi hieman yskien. + +Vanha puutarhuri vastasi hartioitaan kohauttaen: Me olemme köyhää +väkeä, herra! + +Hetken kuluttua hän otti esille kokoon käärityn nenäliinan, aukaisi sen +hitaasti -- ja laski pöydälle Adelsvärdin eteen veitsen. + +Adelsvärd tarkasteli veistä, siroa asetta, varmaankin espanjalaista +tekoa, jonka käyrään sarvivarteen oli uurrettu koristeita. +Sirpinmuotoinen, eteenpäin koukistettu terä päättyi pitkään, kiiltävään +kärkeen. Se aukeni ja pysyi jäykkänä teräsjousen varassa, jossa oli +kolme pahaenteistä naksahdusta. + +Siro ase ja vaarallinen terä -- sanoi Adelsvärd -- ja koetteli jousen +naksahduksia. + +Eikö herra tahtoisi sitä ostaa? kysyi ukko. + +En minä enää kokoile tuommoisia; onhan minulla tukeva keppini, jos +kaipaan seuralaista -- vastasi Adelsvärd. Mistä veitsi on teille +joutunut? -- + +Muuan vieras on sen jättänyt tänne myytäväksi -- kuului kiertelevä +vastaus. + +Vieras? Tottahan muistatte sopimuksen, ettei tänne saisi tulla ketään +vierasta! -- + +Silloin ukon täytyi tunnustaa, että vieras oli Rigo. Hän tarvitsee +rahaa, herra! -- + +Vai niin? Minä taas luulin, että ystäväni _Rigo_ on näinä aikoina +korjannut taskuunsa runsaasti rahaa. _Minut_ hän on kyninyt. Minä en +välitä hänestä enkä hänen veitsestään. Ja Adelsvärd sysäsi sen luotaan. + +Ostakaa nyt kuitenkin, herra! Rigo meidän sukulaisemme. Kelpo soutaja +-- senhän tiedätte itsekin! Ja nyt hän tahtoo perustaa oman kodin! -- + +Tehköön mielensä mukaan! sanoi Adelsvärd jurosti. Hänen oli vilu, hän +tunsi kylmiä väreitä niinkuin herätessään puutarhassa, ajatteli vain +sitä, että saisi jälleen nähdä Marian ja pääsisi työhönsä käsiksi. + +Hän keräsi viimeiset juustonmurut, pani ne salaattilautaselle -- +huuhtoi kurkusta alas vedensekaisen viinin siemauksella: Jaha, nyt +siitä on päästy!... + +Ukko haki avukseen muorin, peräytyen nenäliina kädessään. Muori ryntäsi +taas paikalle esiliinannippu suunsa edessä. + +Adelsvärd pyöritti itselleen paperossin, katsoi häneen tiukasti, +hillitsi pahoinvointinsa ja tiedusti: Miksi te olette muuttuneet minua +kohtaan? Jos on mitään valittamista, niin puhukaa suunne puhtaaksi! + +Madonna mia! yskäsi muori. Ei tuon taivaallista! Herra maksaa +sopimuksen mukaan -- ja -- mutta... + +Mutta mitä? -- + +Kun ei oikein tiedä, miten kauvan herra viipyy täällä!... + +En minäkään tiedä! Viivyn täällä niin kauvan kuin maalaan Mariaa. Nyt +olen alottanut oikein todenteolla! -- + +Hän puhalsi savun luotaan. Hänelle alkoi jo selvitä, mitä oli tulossa. +Muori huohotti vaivaista henkeään, istuutui tuolille häntä vastapäätä +-- ja kummassakin punareunaisessa silmässä oli kiiluva pilkku -- toinen +pikkuinen, joka näytti viekkaasti utelevan -- toinen isompi täynnä +hurskasta antaumusta Jumalan huomaan. + +Niin, sanoi muori rohkaisten mielensä -- kyllähän minä sen huomasin +viime yönä puutarhassa. Ja samaa olen jo aikoja sanonut ukolle: siitä +tulee kerran tosi eteen! -- + +Adelsvärd ei vastannut, vaan katseli eukkoa rauhallisen kysyvästi. + +Muori jatkoi -- sen enempää kajoomatta puutarhaan ja näkemäänsä: Siksi +me tahtoisimme tietää, milloin herra on aikonut matkustaa? Nyt on +keskikesä -- ja täällä tulee varmaankin liian kuuma olla. Herralla on +kai myös rouva, joka odottaa? Meidänkin pikku Maria aikoo mennä +naimisiin! + +Tämän viestin hän singautti vasten Adelsvärdin kasvoja kuin ampuen. +Samalla hän kätki silmänsä; ne eivät uskaltaneet katsella vaikutusta. + +Adelsvärd punastui ihan hiuksenrajaan, nousi seisaalle, marssi +edestakaisin -- pysähtyi taas ja painoi otsaansa pihtipieleen, josta +auringonvalo oli luopunut; kääntyi sitte muoriin päin ja sanoi +hillitysti: Mitä te oikeastaan kerrotte Mariasta? -- + +Muori nyökkäsi herttaisesti: + +Marialla on kosija ... hyväinen aika, miksei hänellä olisi ... kenties +useampiakin? + +Ehkä niin -- keskeytti Adelsvärd -- itsehän Maria saanee sen määrätä? +Mutta _minä_ tahdon hänet maalata -- hän on minulle välttämätön... +Kyllä minä siitä maksan teille -- en _hänelle_, vaan teille -- +ymmärrättekö? -- Minä maksan, mitä vaaditte -- ja jään tänne! -- + +Enempää hän ei jaksanut puhua. Ääni värisi. Silmiä huimasi. + +Muori siristi silmiään ja sai sanotuksi: Rigo... + +Jaa jaa, Rigo -- tietysti! huusi Adelsvärd ja iski rystynsä ovipieleen. + +Eukko jatkoi -- nyt _täytyi_ suorittaa taistelu loppuun: Rigo on käynyt +tyttäreni kotona; saanut suostumuksen häneltä ja hänen mieheltään -- ja +Marialta myös!... + +Se on vale! kajahti yläkerroksen ovelta. -- Rigo valehtelee -- ja sinä +valehtelet, muori; minä sanoin sen Rigolle eilen ja tänään -- sanoin, +etten suostu, en ikipäivinä! Te valehtelette jok'ainoa -- koko Venetsia +on valetta täynnä! + +Maria ilmestyi keittiöön. Hän ei ollut kalpea -- hän oli valkoinen. +Hänen sieraimensa värisivät, ja pikku ruumis vapisi; hän heittäytyi +sille tuolille, jolta Adelsvärd oli noussut; polvet tutisivat hänen +allaan; silmät paloivat muoria kohti, joka säikähtyneenä väistyi +kauvemmaksi... + +Minä lähden kotiin äidin luo -- sanoi Maria vihdoin, puoleksi +Adelsvärdille, puoleksi muorille -- en minä voi olla täällä ilkeiden +ihmisten kanssa. Jos tämä herra matkustaa Torcelloon, saa hän siellä +puhua isälle ja äidille. Jos hän tahtoo viedä minut kotiaan omaan +maahansa, niin minä lähden hänen kanssaan. Sanokoon äiti ja isä mitä +tahansa -- minä seuraan häntä, jos hän tahtoo! -- + +Hän tahtoo! sanoi Adelsvärd ja tarttui Mariaan, joka oli +suistumaisillaan tuolilta maahan. Molemmat vanhukset kuuluivat +nyyhkyttävän suljetun oven takana makuusuojassaan. + +Anna minulle anteeksi -- anna anteeksi! pyysi Maria Adelsvärdiltä. Minä +en ole voinut tätä välttää. Sinun ei olisi tarvinnut tietää mitään. Ne +ovat kiusanneet minua jok'ikinen, kun et vain sinä nähnyt, ihan siitä +päivästä saakka, kun olin terve ja pääsin puutarhaan. Mutta nyt ei enää +kukaan saa minua piinata. Minä lähden kotiin -- sinne, missä on +malariaa. Ja sinä matkustat omaan maahasi -- sinne, missä illat ovat +valoisia ja naiset vaaleita. Ja siellä sinä taistelet ratsumiehiä +vastaan -- eikö niin? Kulta -- kulta, niinhän se on sallittu!... + +Hän ei itkenyt, ei valittanut -- lohdutti toista. + +Adelsvärd piti häntä sylissään: + +Maria, minä matkustan Torcelloon. Itsehän sinä sen sanoit. Puhun +vanhempiesi kanssa -- sinä seuraat minua kotiin ... niin, pikku +Maria! -- -- + +Maria irtautui hänestä hiljaa ja ravisti päätään: Sen minä sanoin vain +muorille ja vaarille. Tiedäthän sinä, että se on sinulle mahdotonta. +Mitä minä sinun maassasi? Minä en osaa mitään -- en muuta kuin puhua +sinun kanssasi. Kaikki nokkivat minua siellä, missä sinä asut. Viimein +sinulle jää vain vaivainen viiriäinen. Se on sokea -- ja kuolee. + +Mutta kuule! Ollaan vielä muutamia päiviä yhdessä. Rigo ei tule +takaisin. Hän sai tarpeekseen! Tänne ei tule ketään. + +Sitten mennään kumpikin kotia. Muistelemmehan me aina kuitenkin +toisiamme. Ja sinä maalaat -- yöllisen kuvan. Paraiten ja kauneimmin, +kun et minua näe, vaan ainoastaan ajattelet. Etkö usko, että olen +ymmärtänyt paljon siitä, mitä kerroit? Ja mitä et sanonut, sen olen +nähnyt kasvoistasi. Luuletko minua lapseksi, kun olen niin pikkuinen? + +Maria kumartui hänen puoleensa ja suuteli hänen kättään hellästi ja +kauvan. + +Ei -- sanoi Adelsvärd murtuneella äänellä -- et sinä, Maria, ole lapsi, +sinä olet nainen. + +Mutta sydämeni halkee, kun puhut sillä tapaa ja suutelet minua näin! -- + +Maria jätti suutelemisen -- kiersi käsivartensa hänen kaulalleen, +taivutti hänen päätään alemmas ja kuiskasi: Yöllä soudetaan kauvas +vesille ja viedään kukkia jumalanäidille! + + + + +JÄLKIKIRJOTUS. + +Laatinut Vilh. Andersen. + + +_Holger Drachmannin jättämistä papereista tavattiin yllä olevan +kertomuksen käsikirjotus, joka valmiiksi korjattuna täytti 142 +arkinsivua. Siinä on kertomuksen yhdeksännen luvun jälkeen, johon tämä +julkaisu päättyy, seuraava alku kymmenenteen_: + +Mutta madonnalle paalun nokkaan ei saatukaan viedyksi kukkia. Sillä +jokin muu sai heidät valtaansa. + +Molemmat tunsivat, että mieli oli raskas ja voimat väsyneet; milloin +heidän silmäyksensä yhtyivät, olivat he katselevinaan toisiaan hunnun +lävitse; jos puhuivat toisilleen, kuului ääni tulevan jostakin kaukaa, +ja sanat olivat kuoleutua huulille. Heidän kätensä olivat koskettaessa +nihkeitä ja kylmiä; alakuloisina he antoivat niiden vaipua -- -- + +_Loppu puuttuu. Sen sijaan luettakoon_ [Alkukielellä runomuodossa. +_Suom. muist._]: + +Näitä Kukkia, jotka sain sairaalta lapselta, kannan nyt povessani -- +oleandereita, orvokkeja, laakereita. Ja ne kutovat siellä verkkoaan +niin hiljaa, niin salaa, mutta pian se kietoo minut silmuihinsa. Pääni +on raskas, ja mieli tekee jonnekin mennä, vaan minne? -- Takaisin +saarelle, missä lapsi poimi kukkia ja antoi kyllyydestään: +oleandereita, orvokkeja, laakereita. Kaikki aistit painuvat niin +makeaan lepoon, ja tähdet loistavat kahta kirkkaammin, kun kuljen +rannalla yksinäni. Sulotuoksuinen suudelma ja laakeriseppele -- pois, +rauhattomat ajatukset! Ne ovat vaarallisia kukkia -- ne tekevät +hedelmää. Voi, se lapsi oli niin varttunut -- ja niin kaunis! -- + +_Tämä on kolmas ja viimeinen kappale runoelmaa "St. Elena" (s.o. Santa +Elena, pieni saari Venetsian yleisten puistojen kohdalla) kokoelmassa +"Sange ved Havet" -- Venetsia 1877. Siinä on myöskin, melkein sana +sanalta, ensimäinen säkeistö sitä runoa, joka esiintyy sivulla 139. + +Suorasanaisesti on tämän kertomuksen aihetta käsitelty seuraavissa +kirjotelmissa: "Et Brev" (teoksessa "Vildt og Tæmmet" v. 1881; Poetiske +Skrifter V, 108-117) ja "En Erindring fra Venedig" (teoksessa "Det +nittende Aarhundrede", tammik.-helmik. 1877, s. 182-227, varsinkin 219 +ja seur.), jonka loppu kuuluu_: + +Se [Tarkottaa tapausta, jolloin kaksi rakastavaa lopetti päivänsä +eräässä Venetsian hotellissa.] oli kauvan aikaa mielessäni, ikäänkuin +aivoissani olisi lakkaamatta humissut sama sävel. Päästäkseni siitä +eroon minun täytyi se kirjottaa. Nyt kun se on paperilla, tuntuu se +joka suhteessa liittyvän Venetsian muistoon niin läheisesti, että aina +kun sitä kaupunkia ajattelen, tulee samalla tämäkin mieleeni. Venetsia +on kuolleiden kaupunki. Koetappa itse sinne matkustaa, niin näet, enkö +ole oikeassa. + +_Että runoilija viivytteli tämän kertomuksen jatkamista loppuun asti, +siihen lienee ollut syynä aikomus sovittaa se yhteen erään toisen +kanssa. Viimeksi vuonna 1905 oleskellessaan Italiassa hän laati, +kirjeinä Capri-saarelta, kuvauksen "Den blaa Grotte", joka ilmestyi +ensin "Politiken" lehden joulunumerossa 1905, ja kotimaahan palattuaan +teoksen "Venezias Nat", jossa uudestaan tavataan mainittujen kirjeiden +päähenkilö, suomalainen maalari Peter Adelsvärd, keskellä erästä +elämänsä aikaisempaa jaksoa. Nämä kaksi italialaista novellia aikoi +runoilija yhdistää kookkaammaksi kirjaksi, jonka nimeksi tulisi "Livets +Ø og Dödens By" (Elämän saari ja kuoleman kaupunki). Niiden välinen +yhteys kuviteltiin sellaiseksi, että Adelsvärd ja hänen vaimonsa Sascha +tulevat Caprin saarelta Venetsiaan. Täällä vaimo jättää hänet ja +ilmottaa kirjeessä syyt menettelyynsä. Yksinään, mieli täynnä muistoja, +joita tämä paikka herättää, kirjottaa Peter Adelsvärd sitten +muistelmana nuoruutensa päiviltä kertomuksen "Venetsian yö" eli +"Laguunien pikku Maria", mikä alkuaan oli sen nimenä. + +Ennen kuolemaansa oli Drachmann kuitenkin aikonut julkaista sinänsä +tämän pikku kertomuksen, joka on viimeinen tuote hänen kynästään, +lopetettu Göteborgissa helmikuussa 1907. Sentähden se nyt tarjotaan +yleisölle eri kirjana_. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Venetsian yö, by Holger Drachmann + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VENETSIAN YÖ *** + +***** This file should be named 37830-8.txt or 37830-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + http://www.gutenberg.org/3/7/8/3/37830/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +http://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at http://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit http://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including checks, online payments and credit card donations. +To donate, please visit: http://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + http://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/37830-8.zip b/37830-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..a3219e5 --- /dev/null +++ b/37830-8.zip diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..e805f88 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #37830 (https://www.gutenberg.org/ebooks/37830) |