diff options
Diffstat (limited to '34798-8.txt')
| -rw-r--r-- | 34798-8.txt | 3813 |
1 files changed, 3813 insertions, 0 deletions
diff --git a/34798-8.txt b/34798-8.txt new file mode 100644 index 0000000..b8c6354 --- /dev/null +++ b/34798-8.txt @@ -0,0 +1,3813 @@ +The Project Gutenberg EBook of Torpan tyttö I, by Anton Wilhelm Lindgren + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Torpan tyttö I + Kuvauksia kansan elämästä + +Author: Anton Wilhelm Lindgren + +Release Date: December 31, 2010 [EBook #34798] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TORPAN TYTTÖ I *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +TORPAN TYTTÖ I + +Kuvauksia kansan elämästä + + +Kirj. + +A. W. LINDGREN + + +Hämeenlinnassa v. 1884, +Hämäläisen osake-yhtiön kirjapainossa. + +Tekijän kustantama. + + + + +Iltakello soi Onkiveden kirkon tapulista. Pitäjän uni-lukkari oli itse +sitä soittamassa. + +Hän oli sitä työtä toimittanut jo pian neljäkymmentä vuotta joka +lauvantai- ja juhla-aattoiltana. Hän ei uskonut sitä tointa kellekään +muulle. Se oli hänen mielestänsä pyhin kaikista kellon soittamisista. + +Sillä sanomakellot, jotka ilmoittivat jonkun seurakuntalaisen +kuolleeksi, eivät olleet muuta kuin julistamista, että joku syntinen +oli erinnyt tästä mailmasta. Eikä kellot tienneet sanoa, oliko hän +kuollut synneissänsä taikka niistä puhdistettuna ja vanhurskautettuna. + +Ja kun pyhä-aamuna joku haudattiin ja kellot soivat, niin ei niidenkään +äänestä kukaan tietänyt sanoa, mihin sielu oli erinnyt siitä ruumiista, +joka nyt laskettiin maan poveen. + +Eikä papinkello eikä yhteensoitto olleet nekään samasta arvosta kuin +iltakello. Sillä ne kutsuivat vain seurakuntaa jumalan palvelukseen. Ja +seurakunta oli sekalainen ja enimmältään syntinen. + +Kun unilukkari kolkkasi ensimmäisen kumahduksen isolla kellolla, niin +jokamies nosti lakkiansa ja luki hiljaisen siunauksen. Ja jokainen +lakkasi työstänsä. Ja viikon hälinä vaikeni. Ja koko luonto muuttui +hiljaiseksi. + +Väki, joka niityllä ja vainiolla oli työssä, palasi väsyneenä, mutta +tyytyväisenä kotiin. Sillä viikon työt olivat päätetyt. Muuta kelloa ei +suinkaan kaivattu, kutsumaan väkeä työstä pois. + +Se kumahutti ensikerran. Ja kun humina oli hetken perästä vaiennut, +kuului toinen ja sitte taas kolmas -- aina yhdeksän kumahdusta, jotka +muistuttivat vapahtajan ristiin naulitsemista. + +Kun nämät yhdeksän kolkkausta olivat kuuluneet, alkoi unilukkari +soittaa samaa suurta kelloa. Se muistutti että -- kaikki oli täytetty. + +Sanoimme ettet unilukkari uskonut tätä tointa muille, ei sen vuoksi, +että hän piti itseänsä ainoana iltakellon soittajana, vaan sentähden +että se oli hänen niin sanoakseen papillinen virkatoimensa. + +Huomenkello oli kyllä hänen mielestänsä yhtä juhlallinen ja alkoi +samalla tavoin yhdeksällä kolkkauksella. + +Mutta silloin oli unilukkarilla muita viran toimia, niin ettei hän +kerinnyt kellotapuliin. Vaan iltakelloa ei hän sallinut minkään estää +hänen itsensä soittamasta. + +Unilukkari ei noudattanut mitään erityistä ajan määrää iltakellon +soittamisessa. Talvella hän toimitti sen ehtoohämärässä ja pitkitti sen +jälkeen aikaa aina sitä myöden kuin päiväkin piteni, ainoastaan +keskisuvella, jolloin aurinko laski vasta puoli-kymmenen aikana, soitti +hän iltakelloa vähän varhemmin. + +Kun unilukkari oli lakannut soittamasta ja ennen kuin hän sulki tapulin +luukut, katseli hän aina sitä laveata näkö-alaa, minkä paikkakunta +tarjosi sinne ylhäälle. + +Se oli sangen soma näkö-ala. Onkiveden selkä sinerti toisella sivulla, +toisella oli kirkonkylän laveat vainiot ja niityt; niiden takana taas +metsät ja kukkulat. + +Mutta soma taikka ei, oli se unilukkarille aina hauskaa, niin talvella +kuin suvellakin ja syksyn sateilla. Hän oli sillä alalla elänyt pitkän +ikänsä. Hän tunsi joka hengen, lapsesta vanhukseen saakka; joka siinä +liikkui, hääri ja pyöri tämän elämän pyrinnöissä. + +Hän oli ollut lapsien opettaja ja aikaihmisten neuvon antaja ja +vanhusten tuttava ja kaikkien hyvä ystävä, siitä asti kuin hän +seurakunnan virkaan pääsi. + +Sanoimme _ollut_. Sillä uusi aika oli tuonut muassansa uusia opettajia +ja uusia neuvonantajia ja uusia mielipiteitä. + +Ne olivat tahtoneet sysätä vanhan unilukkarin syrjään. Hänen +iltakelloansa ei enään kuultu samalla hartaudella kuin ennen. + +Moni piti sitä turhamaisena kun muutamat nostivat lakkiansa iltakellon +ensimmäisellä kolkkauksella. Pyhäpäivät ja sunnuntait eivät enää olleet +ainoat, joita kansa vietti juhlana. Ja papin saarnat kirkossa ja +opetukset lukusioilla eivät olleet ainoat puheet, joita kansa kuulteli. + +Niitä oli jo syntynyt lisäyksiäkin, joita nimitettiin kansanhuveiksi. +Niissä pidettiin puhetta "kansallisuudesta", joka oli samanlainen outo +jumala kuin se, jota muinaiset Egyptiläiset palvelivat. + +Mutta sen verran kansa oppi siitä pian tietämään, että sille oli +huudettava "eläköön" ja että se asui jossain Helsingissä. Ja jollei +sille ahkerasti huudettaisi "eläköön" joka kerta kuin sen kunniaksi +pidettiin puheita, niin se pian kuolisi. + +Näitä kaikkia oli vanha unilukkari, jonka elämä oli kulkenut tasaista +ja hiljaista juoksua, saanut lopulla ikäänsä nähdä ja kuulla. + +Hän oli saanut nähdä kansan juhlia, joihin kokoonnuttiin kaukaa ja +läheltä, ja häntäkin oli kehoitettu huutamaan "eläköön" +kansallisuudelle. + +Mutta unilukkari, joka ei koskaan ollut tottununna huutamaan isoon +ääneen muuta kuin mitä virsikirjassa oli, ei taipunut lausumaan +hiljaakaan tuota "eläköön", joka hänen mielestänsä oli kaikkea +järjellistä nuottia vailla. + +Hänelle koetettiin selittää, että mailma kulkee edistymiseen päin. Ja +sitä ei unilukkari tahtonut kieltää. Sillä hän oli nähnyt, että niinä +vuosikymmeninä, jotka olivat kuluneet hänen lapsuutensa ja vanhuutensa +välillä, paljon oli tapahtunut, jota ei muuksi käynyt nimittäminen kuin +edistymiseksi. Mutta paljon oli tullut lisäksi semmoistakin, joka ei +vienyt eteenpäin, vaan vinoon. + +Oli suvi-ilta loppupuolella heinäkuuta. Ruislaihot olivat tuleentuneet +ja elon korjaamiseen oli ensi viikolla ryhdyttävä. + +Tämän kaikki tiesi vanha unilukkari, siellä kun hän kellotapulista +katseli kylää. Mutta se katseleminen huvitti häntä sittekin. Sillä +alhaalla hän sen näki ainoastaan paikka paikalta; mutta täällä ylhäällä +se oli hänen edessänsä yhdellä silmäyksellä. + +Hän oli sydämessään kiitollinen hyvän vuodentulon toiveista, niinkuin +tietysti jokainen ihminen on, paitsi se, jolla on paljon eloa säästössä +aitassaan ja joka sen vuoksi toivoo hintain ylenemistä. + +Unilukkari oli kasvanut yhteen seurakuntansa kanssa. Hän kärsei sen +kärsimykset ja iloitsi sen ilot. Hän oli sen kanssa nähnyt sekä hyviä +että pahoja päiviä. + +Hän ei toivotellut hintain ylenemistä -- jos hänellä joskus olisi +syytäkin ollut. Hän tytyi vuoden "markkongiin" eikä joutunut kenenkään +kanssa riitaan. Eikä kenenkään tarvinnut katsoa häneen sentähden +karsaasti. Ja kun hän nyt iloitsi hyvistä vuodentulon toiveista, +iloitsi hän pikemmin seurakuntansa puolesta, kuin itse puolestansa, +nähdessänsä, että jokaiselle oli tuleva leipää. + +Sillä niitä oli ollut joskus ja useinkin aikoja, jolloin monella oli +leivästä puute. + +Vanha unilukkari tuli alas tapulista ja alkoi astua maantietä kylää +kohden. Kirkko ja hautausmaa olivat nimittäin vähän matkaa kylästä, +keskellä vainiota. + +Tien varrella tapasi hän Siuron rusthollarin, joka oli kylän, miltei +koko pitäjän, äveriäin mies. Tämä tavoitteli aidan yli tähkäpäitä +ruispellolta, koettaaksensa kuinka tuleentuneita jyvät olivat. + +Sitä hän oli jo usein tehnyt. Sillä ei kukaan koko kylässä ollut niin +tarkka noudattamaan aikaa. Hän ei laskenut hyvää heinäänsä vanhentumaan +korrella vaan niitti sen pois, kun se oli parhaassa voimassaan. + +Häntä ennen oli kylässä noudatettu sitä tapaa, että kaukaisemmat niitut +ensin korjattiin ja vasta sitte heinä-ajan lopussa kotiniitut. + +Mutta Siuron rusthollari rupesi uutta tapaa viljelemään. Hän vei +väkensä ensin kotiniituille, joissa voimakkain ruoho ja varhempi kasvu +oli. Hän sanoi tahtovansa kunnialla koota parhaat heinävaransa. Ja +vasta sitte, kun ne olivat säilyssä, mentiin takaniityille ja +huonommille aroille korjaamaan, mitä niihin ehkä vielä heinän aikana +oli ehtinyt kasvaakin. + +Ei hän myöskään laskenut viljaansa varisemaan, vaikka hän antoi sen +tuleentua; hän sai sillä tavoin kaikki jyvät riiheen ja aittaan. + +Tällä ajattelevaisuudella ja varovaisuudella oli hän tullut kylän +äveriäimmäksi isännäksi. + +Ja kyläläisten oli pakko vähitellen ruveta noudattamaan hänen +tapojansa, jolleivät tahtoneet vallan takapajulle ja muitten nauruksi +jäädä. + +"Hyvää iltaa, Siuro", sanoi unilukkari. "Tottapa viljanne jo on valmis +leikattavaksi?" + +"Hyvää iltaa! Luulisimpa olevan juuri maanantai-aamuksi," vastasi +rusthollari. + +"Mutta jos varisee jo huomenna?" + +"Ei, sen verran kuin minä tähkäpäitten luontoa käsitän." + +"Terveiksi. Mitä muuten kuuluu?" jatkoi unilukkari, tultuansa +lähemmäksi ja tarjoten rusthollarille kättä. + +"Eipä mitään erinomaista." + +"Poikanne Severin on jo, kuulemma, palannut maanviljelys-opistosta. + +"Niin on. Hän tuli kotiin toissa iltana." + +"Kaiketi hän nyt on uhka maanviljeliä ja voittaa pian teidän?" + +"Arvattavasti on hän ahkerampi apilassa ja vikkelämpi vikkerissä, kuin +minä. Sillä senlaisiin uusiin viljelyksiin en minä pysty. Mutta vielä +minä hänen kanssansa lupaan kilvan kyntää ja ojaa kaivaa." + +"Älkää sanoko! Uusi aikahan tykkänään halveksii meidän ojiamme ja +kyntöämme." + +"Halveksikoon vain. Se halveksii monta muutakin seikkaa meidän +ajoiltamme, joka ei olisi niinkään halveksittavaa." + +He läksivät yhdessä astumaan kylää kohden, ja unilukkari jatkoi: + +"Arvattavasti jätätte nyt talon pidon Severille ja rupeatte itse +vaariksi?" + +"Severi on vielä nuori taloa pitämään, niin koulunkäynyt kuin hän +onkin. Semmoisiin en minä pane suurta luottamusta. He jyllästävät vaan +nurin ja kaivavat ojia, joihin he itse kaatuvat." + +"No miksi hänen sitte lähetitte maanviljelysopistoon?" + +"Minä tahdoin hänen pois kotoa -- te tiedätte ehkä kylläkin, minkä +tähden -- vaan muiden palvelukseen en minä häntä suvainnut. -- Hän oli +siis omiansa tuohon tekolannoituskouluun." + +Unilukkari oli yksi niitä, jotka mielellään tahtovat tuntea +lähimmäisensä sisälliset olot. Ei sen vuoksi, että hän niistä olisi +tehnyt kyläpuheita, vaan totutusta tavasta. Sillä niinkuin jo olemme +maininneet, käyttivät pitäjäläiset hänen neuvojansa ja uskoivat hänelle +sen vuoksi usein syvimmät kotisalaisuutensa. Semmoista luottamusta piti +unilukkari kirkollisen virkansa omaisuutena ja oli siinä yhtä +tunnollinen kuin rippi-isä ainakin. + +Hän ei siis tytynyt puoliin selityksiin, kenenkä kanssa ikänä hän +joutui keskusteluihin, vaan pyrki aina perinpohjin asiaan, jos hänen +neuvoansa sitte kysyttiin taikka ei. + +Outo olisi tämmöisestä uteliaisuudesta närkästynyt. Mutta jokainen +tunsi unilukkarin ja tiesi, että salaisuus pysyi hänen luonansa +salaisuutena. Eikä häneltä ollut milloinkaan kulkupuheita lähtenynnä, +vaikka hän paljon tiesi. + +Hän siis rohkeni jatkaa kyselevää keskusteluansa niinkin jäykän ja +miltei ylpeän miehen kanssa kuin Siuron rusthollari oli. + +Ja rusthollaria taas, vaikkei hän neuvoa kysynyt juuri keltään, ei +ensinkään pahoittanut, että hän sai vähän purkaa ajatuksiansa niissä +asioissa, jotka hänen mieltänsä painoivat, semmoiselle miehelle, josta +hän tiesi, ettei se keskusteluja kantaisi sen pitemmälle. + +"Ne seikat siis, jotka teidän pakoittivat lähettämään Severin pois +kotiseuduilta, ovat jo ohitse," kysyi unilukkari. + +"Eipä niin aivan, pelkään," vastasi rusthollari. "Mutta Severi ei saa +jäädäkään kotiin, eikä kotiseudullensa. Hän tulee piakkoin +asevelvolliseksi. Ja koska nuorten miesten muka on siinä muodossakin +tähän aikaan palveleminen isän maatansa, niin palvelkoon hän aikansa +puhtaasti ja vapaehtoisesti, ilman arvata." + + * * * * * + +Seuraavana aamuna, joka oli sunnuntai, siirrymme Puolamäen torppaan, +vähäisen Tuohijärven rannalle. + +Torppa oli saanut nimensä siitä, eitä kun sen nykyinen isäntä, +kolmattakymmentä vuotta sitten, nuoren vaimonsa kanssa oli siihen +muuttanut, elikkä oikeimmin sanoen, kannosta ja juuresta sen +perustanut, oli mäellä runsaasti kasvanut puoloja. + +Saman mäen rinteet olivat nyt peltoina. Ja sivulla, pitkin Tuohijärveen +laskevaa pientä jokea, oli kauniit niitut, joita ojanteella kasvavat +korkeat lepät suojelivat päivän helteeltä keskisuven poutina. + +Järvi taas oli saanut nimensä siitä, että sen rannoilla kasvoi tukevaa +koivumetsää. Ja sitä pidettiin arvokkaampana vielä siihen aikaan +runsaan tuohen saannin tähden, kuin itse koivupuiden, jotka olivat +liian kaukana kylältä, että niitä olisi ruvettu kaatamaan poltinpuiksi. + +Koivikko oli syntynyt siitä, että vahva hongisto muinaisina aikoina oli +kaadettu kaskeksi. Siaan oli kasvanut lehtimetsää, niinkuin +tavallisesti ainakin. + +Ajat tosin olivat muuttuneet Onkiveden pitäjässäkin. Metsä oli ylennyt +arvossa. Kattoaineiksi ei enää käytetty tuohia, vaan pärettä, joita +jokaisessa töllissäkin osattiin leikellä sitä varten tehdyllä koneella. + +Sentähden muistutti jokaisen paikan nimi muinaisia aikoja eikä +ensinkään nykyisiä. Ja nykyinen sukupolvi tuskin ymmärsikään, mistä +nimet olivat alkunsa saaneet. + +Puolamäen torppa oli itsekin kasvanut alkumuodostaan ei ainoastaan +tilustensa, vaan rakennustensakin suhteen. Sitä tupaa, joka ensin oli +nuoren pariskunnan ainoa huone, oli aikaa voittaen jatkettu oikealle ja +vasemmalle. Talli ja navetta olivat niinikään kasvaneet sekä +pituudelleen että korkeudelleen. Tähän tuli lisäksi aitat ja luhdit, +sekä muita ulkohuoneita. + +Näemme siis, että Puolamäen torppa oli koko muhkea sekä huoneittensa +että maittensa puolesta. + +Mutta hyvä tai huono, oli se kuitenkin torppa. Se ei vetänyt vertoja +kruunun talolle, joka saattaa käydä perintö-oikeudella suvusta sukuun. +Vielä vähemmin se oli verrattava perintö tilaan, jota saa myydä ja +ostaa. + +Sepä on meidän aikanamme herättänyt levottomuutta torppareissa, kun +eivät saa täydellä omistusoikeudella hallita niitä tiloja, joita he +viljelevät. + +Heidän asemansa on muka epävakainen, niinkuin sen ainakin, joka +vuokralla toisen omaisuutta nauttii. + +Mutta jos meidän torpparit tietäisivät kuinka ulkomailla on sen asian +laita, niin he ehkä olisivat levollisemmat. + +Useammassa maassa on nimittäin melkein kaikkien maanviljeliäin tila +samanlainen kuin meidän torpparien. Heillä on maansa ainoastaan +vuokralla. Ja heidän on pakko muuttaa pois, milloin vaan omistaja +käskee. + +Mutta meillä on torppareillakin usein elinkautiset sopimukset +isäntäinsä kanssa. Ja käyvätpä torpat täällä joskus muutamilla ehdoilla +perintönäkin. Paitsi sitä on meillä tuohon "muuttopäivään" pitkä aika. +Ja sillä on laki tahtonut suojella torpparien oikeuksia. + +Ylipäänsä ei tästä asiasta ole muuta sanottavaa, kuin että niitä on +semmoisiakin ihmisiä ja perhekuntia, joilla ei ole torppaakaan. + +Ja niille torppareille, jotka eivät tydy kohtaloonsa, on annettava se +neuvo, että he kukin ostavat itsellensä perintötalon ja asuvat sitä +hyvin, niin ei kukaan tule käskemään heitä päivätyölle eikä ajamaan +heitä pois tilaltaan. + +Puolamäen torppari ei ollut tytymätön. Hän oli itse, niinkuin jo +sanoimme, metsästä raivannut tämän tilan. Ja senvuoksi oli hänellä sen +asumisessakin tavallista paremmat ehdot. Hänen ei tarvinnut itsellensä +eikä vaimollensa peljätä "muuttopäivää", ennenkuin he muuttaisivat +majaa koko tästä elämästä. + +Ja puhe oli, että hänen poikansakin vielä saisi elinkautisen +asunto-oikeuden tilalle. + +Mutta tyttärelle -- Puolamäessä oli nimittäin tytär ja poika -- ei +siinä tapauksessa jäisi mitään, paitsi mitä oli säästetty rahoissa ja +irtaimessa. Vaan paljonko sitä säästöä oli -- tai oliko ensinkään, sitä +ei muut tienneet kuin Puolamäen isäntä itse ja ehkä hänen emäntänsä. +Sillä yhdessä he olivat työtä tehneet ja yhdessä koonneet ja +säästäneet, mitä koossa ja säästössä oli. + + * * * * * + +Sunnuntai-aamuna oltiin varhain ylhäällä Puolamäen torpassa, niinkuin +tavallisesti ainakin. + +Sillä varhainen nousu tekee talon tukevaksi. + +Mutta sunnuntaina ei kuitenkaan pitäisi oleman kiire nousemiseen, koska +ei silloin mennä työhön? Vaan niitä on sunnuntainakin askareita, jotka +ovat varhain tehtävät ja vaativat tarkkuutta, niinkuin muinakin +päivinä. + +Torpan nuori tytär, Mari, oli ottanut ne askareet huostaansa, +helpoittaaksensa äidin kuormia, joka kyllä oli aikansa saanut raastaa, +ennenkuin niin pitkälle oli päästy varoissa, että karjaa oli pihassa +ja lampaita ja vasikoita karsinassa. + +Hän oli pulska, tuore tyttö, se Mari, sorea varreltansa ja kirkas +kasvoiltansa, niinkuin se suvinen sunnuntai-aamu, jonka kauneutta hän +varhain oli noussut ihailemaan ja askareillansa pyhittämään. + +Hän lypsi lehmät ja saatti ne veräjästä lähellä olevaan hakaan. Hän +laski lampaat karsinasta samaan hakaan. Sitte hän hukutteli vasikat +lämpimällä juomalla rannalle, jossa niille oli aidattu erityinen haka. +Näytti siltä kuin erinomaisen hyvä sopu olisi vallinnut hänen ja +kaikkien näiden luontokappalten kesken. + +Syy tähän sopuun oli tuttavuus ja hyvänlainen kohtelu. + +Vaikka torpanisäntä ja hänen poikansa Ivar olivat aimo pyssymiehiä ja +pamaus silloin tällöin kuului Puolamäen seuduista, ei kuitenkaan +rohjettu jättää vasikoita yöksi rannalle, eikä lampaita hakaan. + +Sillä susi tai ilves olisi saattanut hiipiä takamaalta torpan lähelle, +tekemään tuhoja. + +Erittäin oli vaara tullut uhkaavammaksi siitä ajasta, kuin kieltoa +keväällä ampumisesta oli ruvettu uudestaan noudattamaan. + +Tosin ei susi eikä ilves olleet vielä koskaan käyneet Puolamäessä +tervehtämässä; mutta ne olivat käyneet muualla. Ja siinä oli kyllä +syytä varovaisuuteen. + +Sentähden otettiin pieni karja aina yöksi huoneitten suojaan, ja +laskettiin taas aamusilla ulos, niinkuin näimme Marin tekevän. + +Mutta se oli tehtävä aikaisin aamulla, sillä luontokappaleet vaativat +varhain ravintonsa, ja viihtyvät sitä paremmin, jota tarkempia heitä +kohtaan siinä suhteen ollaan. + +Kun Mari oli toimittanut askareensa, kävi hän järven rannalle. + +Hän oli jo lapsuudesta ja siitä asti, kuin hän rupesi muistamaan, +nähnyt saman järven. Hän oli nähnyt sen syys-harmaissa sumuissa ja +talvisessa jää-peitteessä ja kevä-auringon kimalteissa ja suven +suloisimmalla säällä. + +Mutta aina se oli hänelle yhtä viehättävä, ehkä juuri sentähden, että +se oli niin vaihetteleva. + +Silla aamulla se oli toinen kuin ehtoolla, sydän-päivällä toinen kuin +sydän yöllä, taivaan ollessa pilvisenä toinen kuin sen ollessa +selkeänä, sateella toinen kuin poudalla. + +Sen rannoilta ei enää kuulunut pikkulintujen laulua koivujen latvoista, +niinkuin kevä-suvella. Mutta sen siaan oli puistossa nykyänsä ehkä +enemmän pikkulintuja kaikkia lajia, kuin keväällä. Sillä poikueet +kokountuvat mielellään ihmisasunnoitten lähelle syksy-suvella, ikään +kuin etsien turvapaikkaa petolintujen ja muiden vihollistensa alta. + +He ymmärsivät vaistollansa, että siellä, missä pyssy joskus +paukahtelee, putoapi petolintu pian ilmasta tai oksalta ja lakkaa heitä +vainoomasta. + +Ja haukka ymmärtää myöskin vaistollansa, ettei semmoista taloa ole hyvä +lähestyä, jossa pyssymiehiä asuu, vaikka saalista olisi kuinkakin +runsaasti. + +Mari käveli rantapolkua, pitkin puiston reunaa. Häntä huvitti +pikkulintujen hiljainen elämöitseminen puiden oksilla, ne kun eivät +vähääkään näkyneet häntä pelkäävän. Hänen toisella sivullansa kiilsi +Tuohijärven sileä pinta aamu-auringon säteissä. + +Hänen ajatuksensa olivat neiton unelmoita, niinkuin tytöt niitä +unelmoivat kahdeksantoista vuotiaina. + +Hän arveli ja ajatteli, että jos hänen täytyisi jättää kotipaikkansa, +niin hänen epäilemättä tulisi ikävä tätä järveä, tätä koivikkoa, näitä +lintuja, tätä taivasta, tätä aurinkoa. + +"Tätä taivasta, tätä aurinkoa, voi minua höllä-mieltä, samahan aurinko +ja sama taivas on muuallakin." + +Vaan, tyttö, kun suru ja ikävä painaa mieltäsi, niin ei aurinko ole +niin kirkas eikä taivas niin sininen kuin kotisi ja lapsuutesi päivinä. + +Niinkauvan kuin olet äitisi suojassa ja kotitaivaasi kotosalla, ei suru +pääse sydäntäsi sortamaan, vaikka surua olisikin. + +Emme tiedä, vaihettelivatko nämät kahtalaiset ajatukset tytön mielessä, +vai mitenkä hän vielä unelmoitansa jatkoi, mutta yhtäkkiä hän niistä +havahti ja läksi kotia päin kiirehtimään. + +Samassa hetkessä kuin hän ehti pihalle, saapui sinne toisaalta vieras, +ratsastaen uljaalla hevosella. + +Vieras oli nuori mies, puettu maanviljeliäin pukumalliin, siihen, jonka +herrasmiehet parikymmentä vuotta sitten keksivät, mutta jonka +talonpojatkin nykyaikana ovat itsellensä omistaneet. + +Tosin on sitä viime-aikoina tullut hämmentämään nuot kansallispukujen +kyhäykset; mutta kun ne eivät oikein ole päässeet vakaantumaan, on +maalaisväen puku moniaalla pitänyt paikkansa. Se on harmaa, +viheriäisillä reunuksilla ja hian suilla. Ja se vaatettaa oivallisesti +nuoren, pulskan miehen, olkoon hän sitte herra taikka talonpoika. + +Sillä on vielä sekin etu, että se painaa ulkomuotoonsa tuon +raha-arvoisuuden, johon mailma tähän aikaan kaikin tavoin pyrkii. + +Ratsumies oli Siuron rusthollarin poika Severin. + +Pieni kainostus valaisi hetkeksi Marin kauniita kasvoja, nähdessään +nuoren rusthollarin. + +"Te täällä, Severin?" huudahti Mari. + +"Severin kyllä, vaan en mikään te", vastasi nuorukainen, hypäten +ratsultansa ja taluttaen sen lähimmän riiman alle, johon hän sen sitoi. + +Mari oli niinikään puettu kansallis pukuun. Sillä hän oli niissä +tavallisissa aamuvaatteissa, joita maalla on käytetty ammoisista +ajoista ja jotka, kun ne ovat puhtaat, niinkuin Marilla aina, ovat yhtä +somat kuin kansallispuku ja yhden näköisetkin. + +Sillä tuo naispuolen kansallispuku nykyaikana ei ole mikään muu, kuin +maatyttöjen aamuvaate, jos siitä karsii pois liialliset nauhat, rimsut +ja ruusut. + +"Miksis minua teitittelet, Mari?" kysyi Severin, melkein surun +voittoisesti ja ojensi tytölle kättä; "olenko minä kasvanut sinun +silmissäsi, taikka oletko sinä kasvanut omissa silmissäsi?" + +"Enpä tiedä", vastasi Mari, ujosti, "te -- sinähän olet nyt herra ja +koulun käynyt." + +"Koulun käynyt ja herra, olkoonpa niinkin. Mutta sinä olet kylän +kaunihin". + +"Tulitko pakiparaastasi sitä minulle sanomaan?" + +"En, tällä kertaa tulin tänne isäni ja äitini käskystä." + +"Oh." + +"Meillä on huomenna rukiin leikkuu, ja tiedät että isäni silloin vaatii +kaikkia apupäiviä, mitä saatavissa on." + +"Siitä asiasta sinun on puhutteleminen isääni." + +"Tietysti. Mutta minulla on äidiltäni terveisiä sinullekin. Hän +arvelee, että sinä tavallisuuden mukaan tänäpänä tulet kirkolle, ja hän +pyytää, ettäs poikkeat meille kirkosta ja jäät ehtoopuoleksi häntä +auttamaan. Sillä leikkuu on huomenna, talkoon mukainen, koska isä +tahtoo eloa niin paljon kuin mahdollista kokkosille ja siis lukuisasti +väkeä työhän." + +"Onko se isäsikin tahto, että minä nähdään teidän askareissanne?" + +"Askareet ovat äidin asiat, eikä isä tavallisesti kysy, keitä äidillä +niissä on apuna. Mutta äiti pitää sinusta paljon, ja sentähden hän +pyytää, että sinä tulisit häntä auttamaan tässä kiireessä." + +"Sano siis terveisiä äidillesi, että minä tulen mielellänikin. Vaan +isäsi asian tulee sinun sanoa isälleni, niinkuin jo mainitsin. -- Ja +siihen on hyvää aikaa, sillä tuossahan on isä." + +Samassa tuli Puolamäen isäntä ulos makuuhuoneestaan. Nuori rusthollari +meni häntä tervehtämään. + +"Oho, niin varhain liikkeellä. Sitä minä nimitän virkuksi isännän +aluksi," sanoi Puolamäki. "Ollaanko maanviljelyskoulussa niin +varhaisia?" + +"Ollaan sielläkin, mutta vielä varhaisempia täällä. Minä näen että te +jo olette ehtineet leikata elonne parhaammat osat, koska kyköt +kököttävät tuolla vainionne rinteellä." + +"Niinpä niinkin. Meidän, torpparien, täytyy aina olla varoillamme, +koska emme tiedä, milloin talosta tullaan käskemään apupäiville. Oma +elo ei saa päästä varisemaan sekään. Ja sentähden meillä leikattiin +eilen." + +"Se oli hyvä. Te olette voittaneet Siuron, joka aina tahtoo olla +ensimmäinen. Meillä leikataan vasta huomenna. Ja, niinkuin arvasitte, +minä olen juuri hakemassa väkeä teiltäkin apupäiville." + +Mainitsemme tässä selitykseksi, että Puolamäken torppa oli Siuron +rusthollin maalla. + + * * * * * + +Puolamäen nuoret läksivät kirkolle rusthollarin pojan kanssa. + +Mari oli valmistanut pukunsa kirkkoa varten sillaikaa kuin Severinille +tarjottiin kahvia, joka tavara on välttämätöin suun-avaus vieraille +tähän aikaan joka mökissäkin, saati varakkaimmissa. + +Tyttö varusti itsensä kuitenkin talkoo-vaatteillakin, koska hänen oli +jo kirkosta jääminen taloon. Hän kantoi niitä nytyssä, johon hän +myöskin oli kätkenyt virsikirjansa. + +He vaelsivat samaa oikopolkua, jota Severin oli tullut ratsastaen. Nyt +Severinkin käveli jalkasin, sillä hän ei kehdannut ratsastaa muiden +käydessä, ja talutti hevostansa suitsista, jotka hän oli kietonut +käsivarrellensa. + +Mutta hevoselle oli taluttaja outo, koska hän oli kaksi vuotta, vähillä +väliajoilla, ollut poissa kotoa. + +Tosin oli se hänen omansa, varjosta saakka, mutta se oli vieraantunut +isännästään, kun muut olivat sitä hoitaneet ja sillä ajaneet hänen +poissa ollessansa. + +Sentähden se nyt tahtoi solmita tuttavuutta uuden ratsastajansa kanssa +ja pyrki usein hampain hänen hiaansa. Toisinaan se taas yritti ihan +vapauteen, puristeli päätänsä, hyppeli ja potki takansa. + +Severin tarttui sen suitsipieliin, pitääksensä sitä vähän ahtaammalla. + +"Pahantapaisille ei ole annettava paljon vapautta", lausui hän; "ne +väärin käyttävät sitä." + +"Sulaa ystävyyttähän sen kujeet ovat", sanoi Mari. + +"Niinpä niinkin. Vaan muutamain ystävyys näkyy olevan vaarallista, +jollei olla varoillansa. Ja Virkin ystävyys näyttää olevan sitä +laatua." + +"Tarkoitat siis, että ystäviäkin pitää ohjaaman?" lausui Mari. + +"Kun ystävät ovat taitamattomia, niin." + +"Sehän kai onkin todellisen ystävyyden tunnusmerkki, että ystävät ovat +toinen toisellensa avulliset. Virkki kantaa sinua selässänsä ja juoksee +sinun rekesi edellä kilpa-ajoradalla -- ja sinä ohjaat häntä, kun hän +vikuroitsee." + +"Ja ruokin ja juotan ja hoidan häntä." + +"Ethän aivo lähteä Virkillä kilpa-ajolle?" kysyi Mari. + +"Luultavasti en, koska en tiedä kelpaako Virkki kilpajuoksiaksi." + +"Mutta jos kelpaisi, menisitkös sitte?" + +"Miksen menisi. Ainahan on hauska voittaa." + +"Sittehän sinun täytyy Virkkiä kurittaa ja vaivata ja rääkätä." + +"Hyvä Hevonen ei pane sitä pahaksensa, kun sillä ajaa, vaikka välin +huikeamminkin. Ja ilman harjoittamista tuskin mikään hevonen voittanee +radalla. Mutta vaivaamalla ja rääkkäämällä ei mikään hevonen tule +kelvolliseksi voittoon." + +"Mutta eiköhän moni koeta juuri vaivaamalla ja rääkkäämällä saada +hevostansa kilpajuoksiaksi?" kysyi Mari. + +"Sepä juuri on kilpa-juoksujen ruma puoli, että moni, jolla ei itsellä +ole kykyä ajamaan, eikä hänen hevosellansa juoksemaan, pyrkii radalle. +Oikea hevosmies ei vaivaa eikä rasita hevostansa kilpa-ajon tähden." + +Näitä ja muita pakinoiten jatkoivat nuoret tietänsä. + +Usein tutustuvat he paremmin keskenänsä tämänlaatuisilla +kanssapuheilla, kuin jos he syvempiä seikkoja haastelisivat. + +Mielipiteet, järkevyys, luonnon- ja sydämenlaatu tulevat helpommin ilmi +tämmöisissä puheissa, kuin jos tärkeämpiin saavat luonteensa kätkeä. + +Tosin olivat nämät kolme tutut keskenänsä jo nuoruudesta, mutta Severin +oli ollut poissa kotoseuduilta vuosikausia. Ivar ja Mari olivat hänelle +siis jo taas puoleksi outoja; sillä nuorena edistytään pikaisesti joko +hyvän tai pahan puolelle. + +Ylen pikaista edistymistä ei kuitenkaan ollut odotettavana torpan +lapsilta, jotka hiljaisuudessa, yksinäisyydessä ja yhtäläisissä oloissa +olivat aikansa viettäneet. + +Severin ei heissä siis havainnut mitään erinomaista muutosta, jollei +sitä, että Mari oli sukeutunut paljoa soreammaksi, kuin hän oli ollut +Severinin kotoa lähtiessä. Tytöstä oli hänen poissa ollessansa kasvanut +täysi neito, jonka vertaista hän ei muistanut koko pitäjässä. + +Mitä Severiin tulee, niin oli sen siaan hänellä ollut tilaisuutta +edistymiseen joko hyvään tai pahaan, hän kun oli ollut ulkona +mailmassa. + +Ja Mari tutki häntä salaa, uteliaisuudella, niinkuin tyttöjen tapa on, +vaikkei tutkittavat sitä itse koskaan huomaa. Sillä nuoren neitosen +silmä on terävä ja vilkas. Se näkee pian, mitä nähtävää on, ja on +silloin jo ihan toisaalla, kun tutkittava ehkä varoo jotain +uteliaisuutta. + +Mitä Mari Severinissä havaitsi, ei nähtävästi ollut muuta kun +miellyttävää. Sillä tuo hänen Puolamäelle tullessaan lausumansa +imarteleva sana että Mari oli kylän kaunihin, oli sanottu leikillä ja +leikkipuheena pidettävä. Koko Severinin käytös oli muuten tasaista, +miehekästä ja järkevää. + +Sen Mari havaitsi -- vaan siinä olikin kaikki. Sillä eroitus heidän +välillänsä oli kuitenkin semmoinen, ettei mitään todellista ja syvempää +ystävyyttä heidän keskensä voinut syntyä. Tuttavuus oli ainoa. + +Sillä kansan katsantotapa on nyt kerrassaan semmoinen, että rusthollin +lapset ja torpan lapset ovat paljoa kauvemmaksi eroitetut toisistansa +kuin aatelissäädyn ja porvari säädyn lapset. + +Tämän tiesi Mari, eikä sen enempää sitä asiaa ajatellut, eikä tahtonut +ajatella. + + * * * * * + +Kirkolle matkustajat olivat lähteneet varhain vaellukselle. Sillä vasta +kun he olivat lähellä kylää, alkoi huomenkello kumahdella. + +Ivar nosti lakkiansa. + +Severin huomasi sen ja punehtui hiukan. Sillä hän oli unohtanut tämän +tavan maanviljelyskoulussa. + +Toisella kolkkauksella hänen olisi sopinut parantaa laiminlyömisensä; +mutta ei sekään taas ollut tavallista. + +Mari näki hänen punehtumisensa ja arvasi osaksi syyn siihen, vaan ei +hän lausunut mitään. + +Pian aukeni heidän eteensä, aamu auringon valossa, kylä ja järvi ja +kirkko. + +Siinä on jotain juhlallista, semmoisessa näköalassa, joka metsäpolun +synkeydestä yhtäkkiä astuu eteen, erittäin pyhä-aamuna ja huomen kellon +soidessa. + +Torpasta tulleiden mielestä oli ikäänkuin kirkonkyläläiset olisivat +muita ihmisiä parempia, he kun asuvat niin lähellä kirkkoa. Mutta usein +tapahtuu, että kirkonkyläläiset ovat muita irstaisempia. Sillä +kirkonkylä on tavallisesti muita kyliä suurempi, ja kun se monesti on +pitäjän keskustalla, asettuu sinne kaikenlaista väkeä, joka lisää +irstaisuutta. + +Onkiveden kirkonkylä ei ollut siinä suhteessa muita kirkonkyliä +parempi. + +Äänettömyys oli hetken aikaa vallinnut meidän kirkolle vaeltavassa +pienessä seurassa. + +Virkki oli ensimmäinen, joka sen äänettömyyden katkasi. Se hirnui +nimittäin ankarasti, nähdessään muutamia hevosia, kylän syrjällä +olevassa niityssä. + +Sen jälkeen alkoi Severin puheen ja lausui. + +"Koska vielä on tunti, ennen kuin kirkonmeno alkaa, niin poikkeattehan +meille siksi aikaa. Ja mihinkäs Marikan nyttynsä heittäisi" + +Veli ja sisar kiittivät kutsumuksesta ja myönsivät tullaksensa. + +Vaan sen enemmäksi ei puhe jatkauntunut. + +Ivar oli luonnostaan harva puheinen, ja Marin olivat vallanneet nuot +pyhä-aamun tunteet. Hän ei kyllästynyt katselemasta näköalaa pitkin +matkaa kylään tultaessa. + +Järvellä kulki pitkiä veneitä, jotka riensivät kirkkoa kohden. Ne +olivat täynnä väkeä kylistä toiselta puolen järveä. + +Valkama oli alhaalla laaksossa kirkon alla. Sinne veneet kaikki +pyrkivät. + +Maantiellä kulki niinikään kirkkoväkeä, jalkasin, ajaen ja ratsastaen. +Vaimo-väki poikkesi sinne tänne taloihin, luhtien portaille ja muualle, +muuttamaan kenkiä ja muita kirkkovaatteita. + +Marin olisi ehkä ollut pakko tehdä samoin, hänellä kun oli +kirkkokenkänsä nytyssä. Mutta koska tuli mentäväksi rustholliin niin ei +hänen tarvinnut sitä tehdä, vaan saisi ehkä muuttaa pukuansa emännän +kamarissa. + +Siuron rustholli oli vähän erillään kylästä, Onkiveden selälle +pistävällä niemellä. Sillä oli monta etua tästä erinäisyydestä, +vaikk'ei kaikkia kuin olisi luullut. Sillä kylän vainiot ja niityt +olivat sekaisin, niinkuin ne isossa jaossa menneellä vuosisadalla +olivat tulleet taloille tasatuiksi. + +Nykyisen haltian aikana oli mainittu rustholli kuitenkin saanut +vaihettelemalla naapureilta yhden ja toisen mukavamman palstan, niin +että se siinäkin suhteessa oli muita etevämpi. + +Paras etu, mikä Siuron rusthollilla oli tuosta erinäisestä asemastansa, +oli kuitenkin se, että itse kartano oli jotenkin kauniilla paikalla. +Järvi kävi sen lähelle kolmelta taholta, ja niemen kärki päättyi +vähäiseen lehdikköön, jota olisi sopinut nimittää puistoksi, jollei se +olisi ollut tavallinen vasikka-haka. Polkujen tekemisellä siitä olisi +kuitenkin saanut oiva kävely-paikan. + +Mutta maamies, joka aamusta iltaan työtä tekee, ei kaipaa +kävely-paikkoja, ja hän kammoo suotta vaeltamista. + +Polkuja siis ei ollut muita kuin mitä vasikat olivat astuskelleet. +ainoastaan yksi suora tie oli rantaan ja niin leveäkin, että sitä olisi +sopinut ajaa vaunuilla. + +Siuron isäntä piti aina huolta että se oli hyvässä kunnossa. Rannassa +oli muutamia veneitä ja ruuhia sekä nuottalato. Sillä Onkiveden selkä +oli kalainen, ja erittäin oli saalis hyvä usein keväisin. + +Rustholli oli rakennuksiensa suhteenkin etevämpi muita taloja kylässä. +Sillä paitsi tavallisia asuinhuoneita väelle ja arkitöitä varten, oli +siinä koko uljas päärakennus puiston lähellä. Se oli sioitettu +poikkipuolin nientä, niin että sen pitkä sivu oli kärkeä kohden ja +akkunoista sopi katsella äsken mainittua leveätä tietä pitkin järveä. +Tämän rakennuksen etupuolella, kylään päin, oli avara ruohonen +mies-piha; sen toisella sivulla väen huoneet, toisella taas siistit +jyvä- ja muut aitat. + +Neljäs sivu oli auki kylään päin paitsi että pihan edustalla oli matala +pisto-aita. + +Karjapiha ynnä siihen kuuluvat rakennukset olivat sivulla, väen +huoneitten takana, niin että sinne oli lyhyt matka ja se aina oli +emännän näkyvissä, vaikk'ei kaikkien silmissä, niinkuin kylän muissa +taloissa. + +Loppu-väli kylään oli rusthollarin peltoa, josta osa oli aidattu +kryytimaaksi. + +Kun meidän kirkkoväkemme saapui taloon, riensi Severin viemään +Virkkiänsä talliin. + +Ivar ja Mari menivät pihaan ja aikoivat poiketa väen tupaan, mutta +emäntä tuli ison rakennuksen portaille. + +"Kas niin, kiltti Mari; tiesinpä, ettäs tulisit," lausui emäntä, +tervehtäen hyvillä mielin. "Tule tänne sisälle, että saamme +keskustella. Kirkkoon ei vielä ole kiirettä. Siellä kuuluu olevan +ruumiita haudattavina ja papin kellokaan ei vielä ole soinut." + +Emäntä oli pulska rusthollin muori, semmoisia kun niitä välin tavataan +varakkaissa taloissa. Elämän surut ja vastoin käymiset eivät olleet +häneen suuresti koskeneet. Hän ei koskaan ollut tarvinnunna puutetta +kärsiä. + +Usein tapahtuu, että semmoiset ovat korskeita ja ylpeitä ja paljon +vaatimia. Mutta tässä ei ollut se laita. Luonnollinen hyvän tahtoisuus +kuvasti hänen muodostansa, josta kaikki nuoruuden kauneus ei vielä +ollut kadonnunna. + +Ehkäpä oli korskeus hänestä jäänyt pois sentähden että hänen miehensä, +Siuron rusthollari, oli ottanut hoitaaksensa sitäkin osaa taloudesta, +eikä suonut sitä muille, ei edes emännällensäkään. + +He astuivat sisälle. Huonekalut eivät täällä olleet Pietarista, ei edes +kaupungista. + +Siuron rusthollari oli siinäkin korskea, ettei hän tuottanut mitään +muualta, jota kotokylässä oli saatavana. Ja kun kotokylässä oli hänen +mielestään kelvollisia puuseppiä ja muita ammattilaisia, teetti hän +työnsä niillä. + +Huonekalut olivat siis Onkiveden omaa mallia; mutta siistit ainakin. Ja +niillä oli kaikki huoneet sisustetut eikä mitään sisustamatta jätetty, +niin kuin usein on senkaltaisissa kartanoissa maalla. Välin nähdään +rakennuksia, jotka ulkoa ovat uljaita, mutta joiden sisältä puuttuu +katot ja kakluunit. + +Muinoin oli semmoisen talonpojan salin pöydällä suuria monen kannun +vetäviä pulloja, täynnä viinaa. Sillä tavoin säilytettiin vuoden +varasto tätä kallista ainetta. + +Ja sali lemahti viinalta. Sillä ei aina käynyt välttäminen, että kun +isosta pullosta kaadettiin tätä nestettä "koti tarpeesen", sitä ei +olisi tipahtanut pöydällekin. Se jäi enimmästään pois pyhkimätä, joten +tippa tipan perään syövytti itsensä puuhun. Siitä alituinen lemu. + +Mutta kun kotitarpeen poltto lakkautettiin, katosivat damejeanitkin, ja +pöytä pysyi puhtaana ja sali hajuttomana, kumminkin viinasta. + +Vaan umpihenkisenä se usein kuitenkin tavataan. Ei kellään ole aikaa +huoneitten tuulettamiseen, jollei ole tyttäriä talossa. He ottavat +tavallisesti tämän toimen huoleksensa, niin kuin he myöskin pitävät +kukkaskimppuja klaseissa pöydällä. + +Mutta jollei tyttäriä ole, niin jäävät huoneet tuulettamata ja +kukkaskimput poimimata ja sitomata. Mari oli metsä matkalla, +tullessaan, koonnut koko joukon kämmenkukkia, kaviokukkia ja yö-kukkia +(Orchis, Pyrola ja Platanthera). Ne hän nyt heti sisälle saapuessaan +sitoi sieväksi vihoksi ja ovitti kukkasklasiin. Hän avasi myös akkunat, +joista raitis aamuilma tulvasi sisälle. + +Ihastuksessaan syleili emäntä Maria ja lausui: + +"Jospa sinä olisit minun tyttäreni, niin minä sinusta paljon pitäisin." + +"Pitäkäähän minusta sentään", sanoi Mari ja syleili emäntää takaisin. + +Samassa aukeni ovi ja Severin astui sisälle. + +"Mitä te täällä toinen toisianne mittelette?" kysyi hän nauraen. "Sinä, +Mari, olet liian suikea, kestämään äitini rinnalla, senhän jo näkee +kaukaakin, ettei siinä mittelemistä kaipaa." + +"Vieras silmä näkee, jota ei oma silmä näe," lausui hänen äitinsä. +"Katsellessani Maria, luulin vielä olevani itsekin nuori ja kaunis." + +"Sanoitteko minun silmääni vieraaksi silmäksi, äiti? Minun silmissäni +te olette paras äiti" + +Tuo sana "äiti", "äiti", kahdesti lausuttu, kuului niin hellältä pojan +äänestä, että jos outokin olisi ollut kuulemassa, hän olisi havainnut +äidin ja pojan välin olevan mitä parhaimpia. + +Severin tuli äitiinsä ulkomuodon suhteen niin, että helposti näkivät +heidän äidiksi ja pojaksi, muutkin kuin tuttavat. Ja luonteeltansakin +oli hän äitinsä kaltainen, mielenlaadun sävyisyydessä ja +hyväntahtoisuudessa. Mutta isältänsä oli Severin perinyt koko joukon +jämeyttä ja jäykkyyttä, miltei tulista käytöstä. + +"Sinä teit kauniin työn, äitilleni Mari," lausui kohta sen jälkeen +Severin, "kun toit hänelle nuot suloiset metsä kukat. Minä luulin sinun +niitä poimivasi itsellesi kirkkoon." + +"Jollei niillä olisi ollut niin mukava paikka täällä," vastasi Mari, +"niin olisinkin ne pitänyt itse. Vaan eihän kirkossa ole vielä +tavallista muiden pitää kukkasvihkoja kädessään, kuin morsianten." + +"Se olisi kuitenkin soma tapa muillekin, eikä loukkaisi ketään." + +"Arvaan, että se olisi monelle loukkaukseksi, jos _minä_ alkaisin sitä +tapaa." + +"No kenenkä sitä pitäisi alkaman, jollei nuorten neitosien, ei suinkaan +vanhain akkain, joilla jo on krassikimput, joita he pureskelevat, niin +että väkevä haju on ylinnä pitkin kirkkoa." + +"Nuorten neitosien kyllä. Mutta niitä on nuoria neitosia pitäjässä, +minua etevämpiä." + +"Minä en käsitä, mitä sinä tuolla sanallasi 'etevämpiä' tarkoitat." + +"Niitä on muita, arvaan, jotka tietävät sen paremmin, mitä sillä +sanalla yleensä tarkoitetaan. Ja älkäämme siitä nyt kinaa nostako. Vai +oletkos lopulta kuitenkin pahoillasi, että minä kukat tuohon laskin?" + +"Sanoinhan jo, että se oli kaunis lahja sinulta äidilleni. Enkä tahdo +sinun kanssasi kinata. Mutta en vain ymmärrä sinun vaatimattomuuttasi." + +"Sinä et _tahdo_ ymmärtää, mutta minun _täytyy_ ymmärtää." + +"Minä näen ja kuulen," katkasi Severinin äiti, naurahtaen, heidän +puheensa, "että te olitte tässä kaksi kovaa. Teillä saattaa olla +kummallakin totuus, mutta ihan eri katsantokannalta. Vaan semmoinen +erimielisyys on saattanut paljon häirintöä mailmassa" -- lisäksi hän +alakuloisesti. + + * * * * * + +Sunnuntaina juhlamenot alkoivat, niinkuin emäntä oli ennustanut, +ruumiitten hautaammisella. + +Onkiveden seurakunnassa oli kaksi pappia, nimittäin provasti ja +kappalainen. Mutta kappalaisen virka oli silloin avoinna ja +välisaarnaajaksi oli korkea konsistoriumi määrännyt äsken papiksi +vihityn nuorukaisen. + +He olivat molemmat ruumiitten saatossa, ja kun se toimi oli tehty, +alkoi rippisaarna, jonka nuori pappi toimitti. Rippiväki oli +kokountunut kuoriin ja makasi polvillansa sen aikaa, kun rippisaarna ja +synninpäästö kesti, noin puolen tuntia. + +Sitte soitettiin yhteen, rippiväki palasi kuorista penkkeihinsä ja muu +seurakunta kokountui myöskin kirkkoon. Ruumiitten saattojoukot +asettuivat kukin penkkeihinsä, joihin he kaikki tunkivat, jos tilaa oli +taikka ei. Sentähden nähtiin muutamissa penkeissä, erittäin ovien +puolella, harvassa väkeä, kun toisissa taas oli niin ahtaalla suuria ja +pieniä, että muutamat erittäin vähemmät, istuivat hartioistaan ihan +litistyneinä. Sama oli laita sekä miesten että vaimoin puolella. + +Niitä sanottiin suru-penkeiksi, eikä niistä kukaan noussut seisoalleen, +kun muu seurakunta, esim. uskontunnustusta luettaessa, seisoi. + +Tämä on vanha tapa, josta ei poiketa niinkään paljon, että suruväki +jakaisi itsensä kahteen tahi kolmeen penkkiin, joissa heillä olisi +vähän avarampi tila. He kestävät ennen kolmen tunnin kirkonmenon ajan +kaikkea sitä tuskaa, minkä kuumuus ja ahtaus tuottaa. Hiki valuu +otsalta silmille, nenälle ja suulle; mutta hartiat ovat semmoisessa +pinnistyksessä, ettei kädet ulotu pyhkäisemään sitä pois. + +Lukkari alkaa huomen virren, johon seurakunta yhdistyy. Ne, joilla +surupenkeissä voimaa on saada käsiänsä liikkumaan, avaavat +virsikirjansa ja yhtyvät virren veisuun hekin; mutta huonommat saavat +vain kuulella. + +Sakaristossa on unilukkari ja kirkkoväärtti sillaikaa toimessa saada +rippikaluja esille ja kuntoon. Nuoren papin, joka rippi saarnan piti, +on myös alttaripalvelus toimitettavana. Vanha provasti, jolla on +saarna-vuoro, tutkii vielä, klasisilmät päässä, muutamia raamatun +värssyjä, joita hän on päättänyt sovittaa saarnaansa. + +Hän on ollut seurakunnan opettajana päälle kolmenkymmenen vuoden ja +tuntee hyvin raamattunsa. Mutta se on hänelläkin totuttu tapa, että, +kun kirkonmeno on alkanut, hän ei saarnavuorollansa salli mielensä +häiritsemistä niillä moninaisilla mailmallisilla asioilla, joita +sakaristossa usein tapahtuu. Silloin taas, kun ei ole hänen +saarnavuoronsa, ei hän ole yhtä ankara. + +Hän ei enää moneen vuoteen ole kirjoittanut saarnaansa, vaan miettii ja +ajattelee sitä viikolla. Ja vielä sunnuntaina ennen saarnaa hän sitä +muistuttelee ja katselee raamattua. + +Nytkin hän niin teki, eikä ottanut huomioonsa, mitä sakaristossa +tapahtui. + +Huomen virsi oli loppumaisillaan ja nuori pappi menemäisillään +alttarille. + +Unilukkari otti kaapista messu-paidan ja tahtoi pukea sitä papin ylle. +Mutta pappi sanoi, ettei hän ota sitä pukua päällensä. + +"Mutta onhan nyt rippi ja Herran ehtoollinen," muistutti unilukkari, +"ja teidän, herra pastori, on vieminen muassanne kalkki Herran +pöydälle." + +"Kalkin minä kyllä vien," vastasi herra pastori, "mutta kasukkaa en +minä kanna selässäni." + +"Kalkki ja kasukka kuuluvat yhteen, sen verran kuin minä eläessäni olen +nähnyt kirkonmenoa." + +Vanha provasti, joka saarnaansa mietti ja raamattua luki, katsahti ylös +klasi-silmäinsä päällitse ja näki kiistan nuoren papin ja unilukkarin +välillä. + +"Mikä on?" kysyi hän. + +"Herra pastori ei ota kasukkaa päällensä, vaikka on rippi-pyhä," +ilmoitti unilukkari. + +Nuoren pastorin nimi oli Samuel Santalainen, vaikka hän oli papillista +sukua ja hänellä vanhempi sukunimi. Mutta hän oli heittänyt pois +sukunimensä ja ottanut tuon kansallisen uudemman nimen. + +"Kuuleppa veli Santalainen," lausui provasti hiljaisesti, "onko sinulla +todellakin aikomus kantaa kalkkia alttarille tuossa puvussa?" + +"On. Sillä minä ja kaikki me, jotka papeiksi vihittiin, olemme tehneet +lupauksen, ettemme kantaisi selässämme noita siloja." + +"Vihittiinkö te papeiksi tuossa mustassa nutussa ja vannoitteko te +papin valannekin siinä?" + +"Emme tosin, mutta se oli ensimäinen ja viimeinen kerta kuin me +kasukkaan olimme puetut." + +"Ja ensimmäinen ja viimeinen kerta, kuin te aivoitte olla pappeina, +niinkö?" + +"Pappina käy oleminen ilman kasukkaa ja messu-paitaakin." + +"Viimeinen värsy huomen virrestä alkaa kohta", huomautti unilukkari. + +"Siis ei ole aikaa viivyttelemiseen." virkkoi provasti. "Niin kauvan +kuin minä olen tämän seurakunnan paimen, ei rippi-messua täällä pidetä +muussa puvussa kuin siinä, jossa seurakunta on tottunut näkemään +pappinsa semmoisissa juhlatiloissa. Antakaa sentähden messuvaate +tänne!" sanoi provasti unilukkarille. Ja provasti puki nopeasti +päällensä messupaidan ja kasukan. Ja samassa kuin huomen virren +viimeistä värsyä aljettiin, aukeni sakariston ovi ja provasti astui +itse kirkkoon kalkki kädessä ja kävi alttarin eteen. + +"Paavi," mutisi herra pastori Samuel Santalainen. + +"Lutherus," mutisi unilukkari. + +Kun huomen virsi oli loppuun veisattu, kääntyi provasti seurakuntaa +kohden ja luki synnintunnustuksen. + +Outo ei olisi hänen äänestänsä kuullut, että hänen mielensä oli hetkeä +ennen ollut tuskistuneena. Eikä hän itsekään sitä asiaa ajatellut, niin +kiintyneenä oli hän virkansa toimitukseen. + +Ja kun lukkari, synnin tunnustuksen päätettyä, oli veisannut "Herra +armahda" j.n.e. messusi provasti kauniilla ja sujuvalla äänellä: + +"Kunnia olkoon Jumalan korkeudessa, maassa rauha, ihmisille hyvä +tahto." + +Mutta kun sitte evankeliumi-virttä veisattiin, muistui provastin +mieleen nuoren papin uppiniskaisuus ja hänen mielensä synkistyi +uudestansa. + +"He ovat painavia miehiä itse mielestänsä, nuot uudet teologit," +ajatteli hän itseksensä; "saa nähdä, mitä tyhmyyksiä hän vielä hankkii +matkaan. He ajattelevat kaikkea muuta kuin seurakunnan puhdasta oppia. +Heidän mielessänsä kuvastaa Hades ja Hylä ja Demiurgit, mutta heidän +aivoissansa vallitsee Kaos. Vaan sitä eivät he huomaa. Ja Kaos ei +heidän päässänsä olisikaan, jos he sen huomaisivat." + +"Hänelle ei ole kelvannut vanha kunniallinen sukunimi", jatkoi provasti +keskustelua itsensä kanssa; "se ei muka ollut tarpeeksi kansallinen. Ja +nyt ei hänelle kelpaa papillinen puku papillisissa toimissa. Se ei +myöskään ole kansallinen. Entäs papin virka? Se nyt ei ensinkään ole +kansallinen. Sehän on tuotu tänne lähinnä Ruotsista, tuolta vihatusta +Ruotsista. Sentähden pois se vanha pappeus vanhoine pukuinensa. Uusi +oppi, uudet jumalat, uudet puvut. Ehkä näemme heidän vielä messuavan +Kullervon kunniaksi punaisissa lahkeissa." + +Sillä aikaa kun vanha provasti lasketteli näitä syntisiä ajatuksia +alttarin edessä, seurakunnan veisatessa evankeliumi virttä, toimiskeli +herra pastori Samuel Santalainen yksin sakaristossa. Sillä unilukkari +oli mennyt lukkarin kanssa kolehtia kantamaan. + +Vanha provasti oli niin paljon taipunut uuden ajan mielipiteiden +mukaan, että hän oli siirtänyt kolehtilla käymisen evankeliumi virren +ajaksi. Sillä hän ei kärsinyt sitä häirintöä mikä tästä käynnistä +saarnan aikana tavalliseen syntyi. + +Eikä hänen saarnansa aikana ollut juuri hyvä torkkuakaan. Sillä koska +hän ei milloinkaan katsonut "karttaan", kulki hänen silmänsä koko ajan, +hänen pauhatessaan, pitkin seurakuntaa. Eikä kellään ollut halua +ummistaa silmiänsä. Ja jos joskus niin tapahtuikin, seisahtui provastin +silmät kohta torkkujaan, eikä poikennut siitä muualle, ennenkuin tuo +syntinen oli täydelleen herännyt. Tavallisesti koroitti provasti +ääntänsäkin, niin että se vielä enemmän vaikutti. + +Niin, nuori pappi oli yksin jäänyt sakaristoon. Sillä kirkkoväärttikin +oli jo kantanut viini pullot rippiä varten alttarille. + +Hän näki kasan kuulutuksia pöydällä ja niistä yhden ruotsinkielisen, +jonka paikkakunnan tuomari oli lähettänyt. + +"Ahha! Täällä ollaan vielä svesejä", lausui hän, ja voiton hymy +ilmestyi hänen huulillensa. "Se on hyvä. Saanpama kohta näyttää, että +minä olen toista laatua." + +Siuron emäntä ja Mari olivat tulleet yhdessä kirkkoon. Marin aikomus +oli istua oven puolella, jossa oli tyhjiä penkkejä, mutta emäntä vaatei +häntä ylemmäksi kuorin puolelle, jossa rusthollarit ja isojen talojen +isännät ja emännät tavallisesti istuivat. + +Penkki-jakoa ei Onkiveden kirkossa ollut; mutta ylhäisemmät tunsivat +täällä niinkuin tavallisesti muuallakin arvonsa -- ja kiipesivät +ylemmä. Ainoastaan kaksi ensimmäistä penkkiä lähinnä kuoria oli +säästetty herrassäätyisille. + +Mari kainotteli alussa, eikä tahtonut liian näkyviin; mutta kun emäntä +vaatei, piti hän turhana ujostelemisena, jollei hän menisi. Ja he +vaelsivat pitkin käytävää viidenteen penkkiin kuorista. + +Severi ja Ivar olivat myöskin samassa seurassa tulleet kirkkoon. Hekin +menivät ylös ja istuivat vastapäätä sitä penkkiä, missä Siuron emäntä +ja Mari olivat. + +Tämä tämmöinen tuttavuus, miltei sukulaisuus, herätti suurta +huomiota rusthollarin tyttärissä ja isojen talojen emännissä ja kylän +juoru-akoissa. + +"Puolamäen Mari, kas kuinka hän kiipeää korkealle". oli melkein yleinen +mutina koko seurakunnassa. + +"Ja Ivar samoin, jopa hänkin on kuin Severin veli." + +"Ylpeys käy lankeemuksen edellä. Joka seisoo, katsokoon ettei hän +lankea." + +Aina samaa sappea. Tämä tapahtui evankeliumi-virttä veisattaessa -- +siis aivan samaan aikaan, milloin provasti oli äkeissään tuosta +välisaarnaajan uuden-aikaisesta puskemisesta messupukua vastaan. + +Suuret ja pienet ihmistunteet sattuvat siis yhteen -- ja juuri silloin +kuin kaikkein Korkeinta pitäisi ylistettämän kirkossa. + +Mutta se, joka tätä asiaa ei ensinkään ajatellut eikä tiennyt +aavistaakan että hänestä niin paljon kuiskuteltiin oli Mari. + +Evankeliumi-virtenä veisattiin silloin: + +"Ah sielun, anna vallit Herran Ja turvaa Isääs rakkaasen." + +Marilla oli kaunis ääni. Ja vaikka hän neitseellisellä kainoudella piti +päänsä kumartuneena penkkiin, oli hän lukkarille suureksi avuksi. Sillä +Mari veisasi puhtaasti eikä horjahtunut ensinkään nuotista, josta +lukkari olisi monestikin horjahtanut, jollei hän olisi tukenansa +kuullut tuon selkeän sävelen. + +Sentähden hän ensimmäisen värsyn perästä jättikin virren seurakunnan +haltuun, luottaen niihin, jotka puhtaasti veisasivat ja joista Mari oli +yksi, ja läksi kolehtia kokoamaan lipolla. Unilukkari otti toisen +lipon. + +Muinoin oli tapa, että lukkari saarnan aikana kokosi kolehtin, siihen +tarkoitukseen, johon se esivallalta oli määrätty. Sitte kulki +unilukkari jäljestäpäin ja kokosi mitä vielä tahdottiin antaa, +seurakunnan vaivaisille. + +Mutta välin tapahtui, että joku yliopistolainen oli saarnassa, joka ei +tarkkaan ollut mitannut "karttaansa." + +Seurauksena oli, että hän sanoi "amen", ennenkuin lukkari oli ehtinyt +puolitiehen ja unilukkari pääsnyt alkuunkan. + +Vaan sittekuin kunnallinen vaivaishoito tuli laiksi, niin ei enää +jälkihaavilla ollut pakko koota siihen tarkoitukseen. Ja kun lipolla +kulkeminen siirrettiin evankeliumi virren ajaksi, kävivät sekä lukkari +että unilukkari samaan tarkoitukseen. Toinen kävi miesten puolella ja +toinen vaimoin puolella. + +Kun juhlamenot alttarilla oli päätetty ja uskontunnustus luettu, +veisattiin vielä muutama virren värsy, jonka aikana provasti sai lomaa +mennä sakaristoon, muuttamaan alttaripukunsa saarna-pukuun. + +"No, veli Santalainen," lausui hän nuorelle papille, sitte kuin hän oli +valmis lähtemään saarnastuolille, "joko sinä olet mielesi muuttanut +messu-puvun suhteen?" + +Nuori pappi ajatteli ruotsalaista kuulutusta. Ja koska hän siitä saisi +korvausta, jos hänen täytyisikin kasukassa mennä alttarin eteen, niin +hän ajatteli, että oli parempi tässä asiassa totella vanhaa provastia, +kuin ehkä joutua vielä riitaan korkean konsistoriumin kanssa. Sillä hän +arveli, että provasti, joka näytti jäykältä mieheltä, nostaisi kanteen +häntä vastaan. Sentähden oli kai paras olla nöyränä. Mutta hän oli niin +hidas näissä ajatuksissa, ettei provasti heti saanutkaan vaadittua +vastausta. + +Sentähden kääntyi provasti unilukkarin puoleen, joka oli sakaristossa +virkansa puolesta pappien palveluksessa, ja käski hänen ilmoittamaan +kanttorille, että tämä veisaisi sopivan virren värsyn saarnan jälkeen. + +"Ei tarvitse", ennätti nyt pastori Santalainen sanoa, "täytyyhän taloon +tullessa noudattaa talon tapoja. Ja koska täällä vielä kannetaan +kasukkaa, niin pitää kai minunkin siihen taipuman, vaikk'en minä sitä +mielelläni tee." + +"Mielelläsi taikka et, se ei koske minua. Mutta jos sinä tahdot olla +lutherilainen pappi Suomen lutherilaisessa seurakunnassa, niin sinä +toimitat alttaripalveluksen siinä asussa, joka täällä on yhtä vanha +kuin sanottu oppikin." + +"Mutta eihän oppi ja puku ole yhtä," rohkeni hra Santalainen vielä +muistuttaa. + +"Tässä ei ole enää aikaa kiistelemiseen", virkkoi provasti, taas +kiivastuneena. "Te, unilukkari, pidätte huolta, että värsy saarnatoimen +jälkeen veisataan, jollei pastori lähde kasukassa alttarille +tavallisella ajalla." + +Saarnavirren viimeiset sanat kuuluivat jo kirkosta, ja unilukkari avasi +oven. Provasti astui juhlallisesti saarnastuoliin, niin kuin hän oli +käynyt alttarin eteen ja niinkuin hänen tapansa oli kaikissa +virkatoimissa. + +Puheena olevana sunnuntaina saarnattiin vääristä profetaista, eikä +provasti ollut se, joka jätti sovittamata tekstiä jokapäiväiseen +elämään. + +Hän muisti kyllä sen johdosta antaa tarpeellisen läksytyksen niille, +jotka haaveksivat uutta uskonopissa ja niille jotka haaveksiain perässä +juoksevat. + +Hänen mieleensä muistui myöskin nuoren papin käytös sakaristossa, ja +hän olisi lähettänyt tällekin muutamia siimauksia. Mutta hän päätti +odottaa milliseksi se käytös vielä tänään muodostuisi, ja ehkä koettaa +neuvoa häntä kahden kesken. + +Sentähden piti hän saarnansa yleisesti, mutta terävästi, ja seurakunta +kuulteli hänen puhettansa tarkkuudella. + +Kun saarna oli loppunut ja kaikki siihen kuuluvat rukoukset +päättymäisillään, aukeni sakariston ovi, ja nuori pastori Samuel +Santalainen astui täydessä messu-puvussa alttarin eteen. + +Tämä seurakuntaa vähän kummastutti, koska provasti ennen saarnaa oli +toimittanut alttari palvelusta. Miksi nyt toinen pappi tuli? Alku syytä +tähän ei kumminkaan koskaan saatu tietää. + +Ja moni seurakunta on tietämättömyydessä siitäkin, miksi heidän nuoret +pappinsa tulevat rukouspäivinä, jouluna, pääsiäisenä ja muina +juhlapäivinä alttarille samoissa vaatteissa, joissa he nähdään +arkipäivinäkin. Seurakunta on kuitenkin hiljakkoin ostanut ihka uuden +kasukan. Taikka on joku varakas seurakuntalainen sen lahjoittanut. + +He eivät tiedä, että se on tämä uusi aika, joka pyrkii asettamaan +kansanjuhlat korkeammaksi kuin kirkkojuhlat. Edellisissä oltaisiin +puettuina vaikka kultaan ja hopeaan, jos vaan sopisi, kun +jälkimmäisissä arkinuttukin on tarpeeksi hyvä. + +Kirkon menosta Onkivedellä emme tällä kertaa tahdo enempää kertoa. +Lausumme vain, että se nyt kulki säällistä juoksuansa loppuun asti, ja +päättyi Herran siunauksella. + +Lopuksi veisattiin lähtövirsi, jonka jälkeen nuori pastori vielä meni +saarnastuoliin, lukemaan niitä kuulutuksia, joita sitä varten oli +lähetetty. + +Jokainen tietää kuinka tärkeät kuulutukset maalla todellakin ovat. +Siellä on muulla tavalla mahdoton ilmi-antaa hallituksen, virastojen ja +kunnan käskyjä ja vaatimuksia. + +Sen tähden jäävät ainakin talon isännät taikka heidän lähettiläänsä +kuulutuksia kuulemaan. Sillä niistä saattaa riippua monta tähdellistä +seikkaa. + +Sitten kuin pastori Santalainen oli lukenut kaikki suomenkieliset +kuulutukset ja ilmoitukset, otti hän käsiinsä jo tässä ennen mainitun +ruotsin kielellä kirjoitetun kuulutuksen. + +Ja ilman minkäänlaista edellä käypää selitystä, luki hän sen alusta +loppuun ruotsin kielellä, alkaen sanasta "kungörelse" ja päättäen +siihen nimeen, joka sen alle oli kirjoitettuna. + +Seurakunta kuulteli sitä ällistyneenä ja tietämätä, mitä ajattelisi. + +Pappi läksi pois saarnastuolista, vaan sanankuuliat jäivät penkkiinsä. +He olivat vielä ikäänkuin jonkun selityksen puutteessa. + +Ja selitys tulikin. Provasti itse astui sakaristosta, paperi kädessä ja +seisahtui kuoriin. + +"Minä pyydän ilmoittaa seurakunnalle", lausui hän kuuluvalla äänellä, +"että vielä on yksi tärkeä kuulutus, joka on epähuomiosta jäänyt +seurakunnalle selittämätä. Pyydän siis, että vielä kuulette senkin" + +Ja hän luki nyt tuomarin ruotsin kielisen kuulutuksen alusta loppuun +suomen kielellä. + +Nimestä, jonka hra Santalainenkin oli lausunut hyvin selvästi, +ymmärsivät useammat, että provasti oli nyt lukenut saman kuulutuksen +suomeksi minkä nuori pappi saarnatuolista jo luki ruotsiksi. + +Seurakunta kummasteli. + + * * * * * + +Ehtoopuolella samana sunnuntaina oli kylässä tanssit. Ne alkoivat +kuitenkin jonkinmoisella kansan juhlalla, joita pidettiin kylän +yhteisellä kentällä Onkiveden rannalla. + +Tämä kenttä oli syntynyt vesijätöstä. Vaan kun ei ruoho siinä vielä +oikein ottanut kasvaakseen, oli se jäänyt jakamata, ja kylän +mökkiläiset saivat sitä niittää ja syöttää. + +Tähän aikaan se jo oli puhtaaksi sekä niitetty että syötetty. + +Vaikka Onkiveden pitäjäs oli yleisestä liikkeestä vähän sivummalla, +olivat uuden ajan pyrinnöt sinnekin päässeet tunkemaan. + +Tosin ei täällä oikein tiedetty, mitkä nämät pyrinnöt olivat, mutta sen +verran tiettiin, että niihin kuului kansanjuhlat. + +Olipa siis koetettu saada kansan-juhlia eloon. Alussa niitä pidettiin +arkipäivinä. Mutta Onkiveteläiset olivat vielä niin vanhallaan olioita, +etteivät ruvenneet niihin tuhlaamaan työaikaa. + +Juhliin saapui siis liian vähän väkeä, että olisi maksanut vaivaa pitää +heille kansallisia puheita ja antaa heidän kuulla isänmaallisia +lauluja. + +Sen vuoksi koetettiin sunnuntaita ja se onnistuikin paremmin. +Joutilaita on silloin paljon, erittäin suuremmissa kylissä. Ja suvella, +kun ei muutakaan ajan vietettä ole, eikä koko päivää jakseta maata, +kävellään kansan-juhlaan. + +Alussa oli vaikeata juhlain toimittajoille saada mitään tehokasta +matkaan. + +Sillä paljaat isänmaalliset puheet, joita pidettiin, eivät näkyneet +innostuttavan juuri keitään. Kuuliat olivat siksi vielä liian tylsiä. +He vetivät joko suutansa nauruun taikka osoittivat muuten tyhmää +muotoa. + +Ainoastaan silloin he vähän pystyttivät korviansa auki, kun puhuttiin +herrain vallasta. Jokaisen mielestä olisi hyvä, jos saataisiin tuo +valta herroilta pois. + +Tosin ei Onkiveden pitäjässä ollut sanottavaa herrasmiesten valtaa, +koskei ollut paljon herrasmiehiäkään. + +Sillä eihän ainakaan nimismieheltä sopinut ottaa valtaa pois. Kukas +sitte pahantekiät panisi kiini, ja kukas häätäisi vallattomuutta. + +Yhtä vähän kävi tuomarilta riistää hänen valtaansa. Kukas ratkaisis +riidat ja tuomitsisi pahantekiät. + +Muutamain mieleen johtui kruununvouti ja henkikirjoittaja, jotka eivät +asuneet pitäjässä, mutta kävivät siellä ylöskannolla ja veivät suuret +rahamäärät mennessään. Paitsi sitä kuulutti kruununvouti usein ryöstöön +niiltä, jotka eivät jaksaneet maksaa ulostekojansa. + +Sitä olisi kyllä ollut pidettävä ankarana valtana, jollei rahat olisi +menneet kruunulle. Vaan eihän puhujat ainakaan tarkoittaneet kruunua. + +Mutta koska puheita pidettiin herrain vallasta, niin arvelivat kuuliat, +että sillä tavoitettiin jotain kaukaista, Onkivedellä olematonta, mutta +kuitenkin olevaista. Vaan kaukaista kun se oli, niin se pikemmin heitä +nukutti kuin herätti. + +Toinen seikka, joka myöskin oli puheen aineena, ei heitä alussa sekään +tehnyt hullua viisaammaksi. + +Se oli tuo mahti sana "yksi kieli, yksi mieli." + +Ei he tienneet siellä Onkivedellä muuta, kuin että heillä vain oli yksi +kieli -- ja sama, jota puhuttiin yli koko Suomen maan. + +Tosin he tiesivät, että sitä puhuttiin eri lailla eri maakunnissa vaan +ei kuitenkaan niin erilailla, ettei suomalaiset olisi toinen toistansa +ymmärtäneet. + +Senkin he tiesivät, että naapuri-pitäjässä, Luokkamäellä, sanottiin +"krapu" kun Onkivedellä tydyttiin sanomaan "rapu". Ja kun edellisessä +oltiin "solassa", niin jälkimmäisessä oltiin "sorassa." Vieläpä +edellisessä "kryypättiin krommia" kun jälkimmäisessä vain "rommia +ryypättiin." + +Ja oikein pilkalla tiesivät he kertoa että Ikaalisten miehet pitivät +kieltänsä kaikkein puhtaampana koko Suomessa. He sanoivat nimittäin. +"Kyröh, Karkuh ja Ikaalisih puhutaan puhtaimpaa suomea." + +Tämä heitä oikein huvitti. Se oli heidän mielestänsä paksua +itserakkautta, koska nuot h-päätteet juuri osoittivat, että heidän +kielessänsä on vikaa ja virhettä. + +Pikemmin olisi Onkiveteläisten kieltä sopinut heidän mielestänsä pitää +puhtaimpana kaikista. Sehän oli melkein yhtäläistä kun katkismuksessa, +virsikirjassa ja raamatussa. + +Mutta kaikessa tapauksessa ja näihin pieniin erilaisuuksiin katsoenkin, +niin ei heidän mielestänsä muuta Suomessa ollut kuin yksi kieli, se, +jota he puhuivat ja kirkossa saarnattiin. + +Siis oli varsin turhaa pitää siitä asiasta pitkiä puheita. + +Ja jos pohjalaiset, jotka rakennustöissä kävivät ja joskus keväin ja +syksyin kulkivat heidän pitäjänsä läpi, puhuivat ruotsia, niin mitä se +heihin, Onkiveteläisiin, koski. + +Ja kun heille viimein selitettiin, että herrasväkikin puhui ruotsia, +niin he vielä enemmän kummastelivat että semmoisista asioista puhetta +nostettiin. Eikö herrat ja rouvat ja ryökkinät saaneet keskenänsä puhua +mitä kieltä he "lystäsivät." Koskiko se kansaan ollenkaan? + +Näin tavoin oli se jotenkin karua ja kuivaa maata, jota kansan juhlain +toimittajat olivat ruvenneet kyntämään Onkivedellä. + +Tuskan hiki oli heidän otsassansa, kun ei he nähneet pienintäkään +orasta nousevan kylvöstänsä. + +Se, joka ensin oli näihin puuhiin ryhtynyt, oli pitäjän nuori +kansakoulun opettaja. -- Sanokaamme Onkiveteläisten kunniaksi, että +heillä oli kansakoulu, jollemme sitä ole ennen tulleet maininneeksi. -- +Sen oli provasti matkaan saanut. Oikeastaan oli kouluja kaksittain, +toinen tyttöjä, toinen poikia varten. + +Opettajatar ja opettaja oli hankittu seminarista. + +Kansakoulun opettaja, jonka nimi oli Hympyräinen, oli hyvin innokas +mies. + +Tosin ei hänen intonsa tarkoittanut niin paljon lasten kasvatusta kuin +kansallisuutta. Hän pyrki miltei enemmän vaikuttamaan aika ihmisiin +kuin lapsiin. + +Hän arveli kutsumuksensa oikeastaan olevan joku isänmaallisuuden +lähetystoimi. Ja lasten opetusta toimitti hän vain virkansa puolesta. + +Sentähden hän jouto hetkinä kokoili kylän nuorisoa ympärillensä, piti +heille esitelmiä ja koetti opettaa heitä laulamaan neli-äänisesti. + +Tämä jälkimäinen yritys onnistuikin, niin että ennen pitkää kvartetti +oli valmiina, joka auttavasti lauloi juhlatiloissa ja välin säesti +virren veisua kirkon menoissakin. Sitä, nimittäin korali-veisua, johon +kylän nuorisolla ja kansakoulun oppilaillakin olisi ollut enin halu ja +taipumus, ei opettaja taas puolestansa niin mieluisesti harrastanut, +kuin muita lauluja ja erittäin isänmaallisia. + +Se taas vuorostansa vaikutti, että innostus jähtyi kummaltakin puolelta +vähitellen, eivätkä jaksaneet jatkaa harjoituksia muut kun jotkut +harvat. + +Kesällä oli kuitenkin opettajalla apua ja kannatusta muutamista +ylioppilaista, jotka olivat asettuneet loma aikaansa viettämään +Onkivedellä. He olivat samaan suuntaan innostuneet kuin opettaja +Hympyräinenkin. + +Ja kun pitäjään vielä tuli lisäksi nuori pappi, saman hengen lapsia, +niin koetettiin oikein miehissä ryhtyä herätys työhön Onkiveden +pitäjässä. + +Siihen kansan juhlaan siis, jota puheena olevana sunnuntai-iltana +pidettiin, saapui myöskin pastori Samuel Santalainen. + +Pitkän matkan tähden ei hänen ollutkaan vaikea siihen saapua, koska hän +asui samassa kylässä. + +Aluksi luuli paikalle kokountunut väki-joukko, että pastori tulisi +heitä nuhtelemaan siitä, kun he pyhäpäivänä olivat saapuneet tämmöisiin +turhanpäiväisiin menoihin. + +Tätä arvelivat erittäin akat, jotka olivat istahtaneet vähän ylemmäksi +pellon pyörtänölle iloa imehtimään. Heidän mielestänsä nuoriso +ansaitsikin nuhteita ja manauksia. + +Mutta heidän arvelunsa ja ajatuksensa muuttuivat ihastukseksi, kun +näkivät nuoren papin itse astuvan puhuja lavalle. + +"Hän tulee pyhittämään tätä jumalatonta elämää", lausui yksi heistä, +"ja pitämään ehtoosaarnan tämän päivän tekstistä." + +"Hän aikoo saarnata huoneentauluja", lisäsi toinen. + +"Eipä ikään, kuin sapatin kelvollisesta viettämisestä", arveli kolmas. + +Herra pastori Samuel Santalainen yskäsi, avasi suunsa ja puhui näin: + +"Kunnioitettavat kansalaiset, miehet ja naiset!" + +"Kuules, hän käyttää loppusointuja", kuiskasi yksi ylioppilaista +mieltyneenä, toverilleen. + +"Me vaivaiset syntiset", huokasi yksi akoista, pellon pyörtänöllä, "ei +meissä ole kunnioitettavaa." + +Hän olisi toivonnut, että pappi olisi kuullut hänen huokauksensa, mutta +kun ei pappi kuullut, oli hän tytyväinen, kun lähellä istuva toinen +akka edes sen kuuli. + +"Kunnioitettavat kansalaiset", toisti pappi. "Te tiedätte, että me +kauvan aikaa, vuosi satoja olimme olleet orjuudessa." -- -- -- + +"Niin, niin synnin orjuudessa", huokasi taas akka pellon pyörtänöllä. + +"Orjuudessa vieraan kansan, vieraan kielen alla", jatkoi pappi. + +"Ja sittekin, vaikka me olimme päässeet vieraan kansan vallasta, +rasitti meitä kumminkin yhä tuo vieras kieli." -- -- -- + +"Kieli on paha jäsen, sanoo apostoli Jakob, vaikka se niin pieni on", +muisti akka pyörtänöllä. Enempää ei hän sillä erällä muistanut. + +"Herrat ovat meitä orjuudessa pitäneet", jatkoi pappi innostuneena. "He +ovat syöneet meidän hikemme ja väkemme." -- -- -- + +"Hän puhuu herrain päivistä", huomasi taas akka pyörtänöllä; "minä +kuulin äite vainajani kuulleen äite vainaaltaan, että ennen muinaan +pidettiin herrain päiviä, vaikken koskaan saanut selkoa, mitä ne +oikeastaan olivat. Mutta kyllä kai ne olivat jotain riksräättiä, joissa +tuomittiin piikki tynnyriin ja mestaus-lavalle ja muuta semmoista." + +"Herrat ovat pyytäneet sortaa meitä, Suomen kansaa", sanoi pappi yhä +tulistuneempana, "muukalaisuuden ikeellä. Mutta Jumalan kiitos -- tätä +lausetapaa käyttävät kansanmieliset hyvin usein, vaikkei se heidän +asiaansa muuten sovellukaan -- me olemme kerrankin heränneet" -- -- -- + +"Niin, niin", huokasi akka, "me olemme heränneet synnin unesta." -- -- + +"Me olemme heränneet tuntemaan, että meillä on valta ja voima" -- -- -- + +"Ja kunnia ijankaikkisesti amen", höpisi akka, papin puheen +sekaan -- -- -- + +"Ettei meidän enää tarvitse kestää ja kärsiä muukalalaisuutta +keskuudessamme ja niskoillamme. Ja siitä tulee meidän kiittää niitä +miehiä, jotka meitä ovat valaisseet, historian ja järjen valolla. Ne +ovat, jokainen teistä tietää, kutka ne ovat. Minä nimitän heidän vain +tässä heidän kunniaksensa. Ne ovat Juhana Vilhelm Snellman ja" -- -- -- + +"Ovatko ne pappeja?" kysyi akka. Mutta kukaan ei tiennyt siihen +vastata. Sentähden hän itse jatkoi keskusteluansa: + +"Snellman nimisiä pappeja olen kuullut olleen. Ja poikanikin, joka +kaartissa palveli, tiesi sen nimisen papin olleen Helsingissä. Mutta +kukapa se toinen oli? Miksi hän sen taas nimittikään? -- -- -- Eihän se +edes herrasmiehen nimi ollut." + +Siuron nuori väki, nimittäin Severin ja ne vieraat, jotka hän aamulla +oli tuonut muassansa taloon, eivät alussa olleet siinä kansan juhlassa, +josta edellisessä olemme kertoneet. + +Kirkosta tultua ja päivällistä aterioittua olivat he jääneet kotia, +syystä, että emännällä oli sekä keskustelemista että tekemistä Marin +kanssa huomista talkoota varten. + +Severinin olisi kyllä ollut halu mennä; mutta ilman niin hauskaa +toveria, kuin Mari oli, ei hänen tehnyt sinne mielensä. + +Hän päätti odottaa, kunnes hänen äitinsä oli saanut askareensa +toimitetuksi. Olipa hän apunakin, että ne joutuisammin valmistuisivat. +Emme tiedä, oliko hän tavallisesti muulloin äidillensä avullisena sen +askareissa. Semmoiset eivät tavallisesti miellytä nuorukaisia. + +Vaan totta puhuaksemme, miellyttivät ne nuorukaista tällä kertaa sen +vuoksi, että kaunis Marikin oli niissä kiini. Severin olisi vaikka +ruvennut sukkaa kutomaan, jos hän olisi saanut sitä tehdä Marin +kumppanina. + +Äiti huomasi kyllä, mistä pojan avuliaisuus tuli; mutta hän ei lausunut +mitään -- hymyili vain. + +Viimein hän sanoi, että tärkeimmistä toimista oli päästy. Mitä vielä +oli tehtävää, kävisi ehtoommalla saada toimitetuksi. Nuoret saisivat +nyt mennä kansan juhlaan. + +Oikeastaan oli Severinistä halu jo sinne kadonnutkin. Sillä hänestä oli +yhden tekevä, missä oltiin, kun vain yhdessä seurassa saatiin olla. +Mutta jollei kansanjuhlaan mentäisi, niin ei hän tietäisi, minkä syyn +varjolla hän enää saisi liikkua Marin lähellä, kun ei tuota hääräämistä +ja "säälimistä" ollut. + +Sentähden hän kiivaasti tarttui äidin kehoitukseen ja vaatei Maria +lähtemään hänen ja Ivarin kanssa nuorison kokoukseen. Ivar oli +askaroimisten aikana ollut Severinin kamarissa lukemassa sanomalehtiä. + +Marilla ei ollut erinomaista halua kansan juhlaan. Hänessä oli kyllä +uteliaisuutta saada nähdä ja kuulla, mitä sellaisessa juhlassa +tapahtui. Mutta häntä oli tämän päivän tapaukset ruvenneet +ujostuttamaan. + +Sillä vaikkei hän ollut kuullunna mitä hänestä kirkossa kuiskuteltiin, +kun hän Siuron emännän kanssa oli niin ylhäälle mennyt, oli hän +kuitenkin tuntenut ne kuiskutukset. + +Ja nyt, jos hän taas ehtoopuolella samana päivänä nähtäisiin Severin +kanssa kävelyllä, niin ehkä kuiskuteltaisiin niin, että hän _kuulisi_. + +Hän koetti siis välttää lähtöä kansan juhlaan. Hän arveli, ettei siitä +muuta seuraisi kuin kyyneleitä perästä päin. Mutta ei hänellä ollut +juuri erinomaista syytä, millä hän itseänsä estelisi. + +Hänen ei käynyt teeskenteleminen pään kipua, jolla herrasnaiset usein +pääsevät senkaltaisesta pulasta, sillä hänen päänsä oli ihan terve. + +Ja kun hänen veljensä olisi mukana, niin oli vielä vähemmän syytä +estelemiseen. + +Mari-raukan ei siis muu auttanut, kuin lähteä juhlaan. He menivät +kolmisin, niinkuin he aamulla olivat tulleet Puolamäeltä. + +Heidän saapuessansa kentälle oli nuori pappi parhaillaan puheensa +innossa. Hän ylisti niitä miehiä, jotka niinkuin hän sanoi, olivat +herättäneet Suomen kansan taitamattomuuden unesta. + +Se oli sitä, jota akka pyörtänöllä ei ymmärtänyt ja jolle hän kaikessa +hiljaisuudessa antoi ihan toisen merkityksen. + +"Tämmöistäkö tämä nyt onkin", lausui Ivar. + +"Niin sitä samaapa nyt saarnaavat sekä papit että levitat", sanoi +Severin. "Eihän sitä muuta kuulekaan, kuin tuota paljasta -- +tyhjyyttä." + +"Kas Puolamäen Mari, kun kävelee Siuron Severin kanssa", huomautti yksi +tytöistä. + +"Aamupäivällä hän oli kirkossa Severin äidin kanssa", muisti toinen. + +"Torpan tyttö pyrkii rusthollin miniäksi", tiesi kolmas. + +Mutta kun torpan tyttö tuli siivosti heitä tervehtämään, lauhtui heidän +paha mielensä ja he tervehtivät siivosti takasin ja antoivat Marille +kättä. + +"Kerran sinunkin näkee kirkonkylässä, näin sunnuntaina jäljestäpuolen +päivän", sanoi se viimeinen, joka miniästä oli puhunut. Hän ikäänkuin +katui pahaa sanaansa, vaikka hän tiesi, ettei Mari sitä kuullutkaan. + +"Minä tulin tänne jo huomista talkoota varten", sanoi Mari. "Siuron +emäntä tarvitsi minua avuksensa, vaikka minä pikimältään pääsin tätä +iloa imehtimään. Mitä täällä nyt on?" + +"Kuule ja näe itse, tuossahan pappi saarnaa." + +Ivar ja Severin olivat sillaikaa tervehdelleet miespuolisia +tuttaviansa, erittäin jälkimmäinen, joka hiljan oli palannut +maanviljelyskoulusta ja vasta nyt tapasi useita ensikerran sen +jälkeen. + +He lähestyivät sitte tyttöjen joukkoa, jossa Marikin oli. + +"Kuulkaa, Severin, oletteko te kansan-mielinen?" kysyi yksi tytöistä. + +"Olen, ja hyvä olenkin." + +"Emmekö me, tytöt, kelpaisi kansanmielisiksi?" + +"Ette suinkaan, enempää kuin kaartilaisiksi." + +"Mutta sanoihan pappi: kunnioitettavat kansalaiset, miehet ja naiset." + +"Sanoiko hän niin? No, sitte minä olen erehtynyt. Minä luulin +kansallisuuden tarkoittavan jotain yhdistystä, jotain kuntaa, esim. +vapaehtoista palosammutuskuntaa." + +"No jospa tarkoittaisikin, kyllähän me sammuttaa osaisimme." + +"Sytyttää te vielä paremmin osaatte, ja sentähden ei teitä lasketa +koko kuntaan. Enkä minä, jos minulla olisi jotain sanomista +kansallisuudessa, suinkaan laskisi teitä siihenkään. Te sytyttäisitte +koko kansallisuuden." + +"Kuinka te olette paha!" + +"Eläköön!" huudettiin yhdeltä puolen, siitä, missä opettaja Hympyräinen +seisoi. + +Pappi oli lopettanut puheensa ja astui alas lavalta. + +Hympyräinen viittasi kädellänsä ja laulajat hänen ympärillänsä alkoivat +neli-äänisesti "Maamme"-laulun. + +"Laulu on hyvä ja soi kauniilta, mutta ei sovellu tähän tilaisuuteen", +sanoi Severin Marille. + +"Miksei?" + +"Sitä ei ole aivottu säestämään _tuonkaltaisia_ puheita." + +"Minun täytyy tunnustaa, ettei minulla ole siitä puheesta juuri mitään +selkoa; me tulimme tänne sen loppupuolella ja sitäkään vähää en saanut +kuulla pakinoimiselta." + +"Vahinko ei ollut suuri. Minä osaan sen ulkoa, niin usein olen sen +kuullut. Ja jos tahdot, niin kerron sen sinulle sanasta sanaan." -- + +Pastori Santalainen oli nähnyt Marin, siinä kun hän seisoi +puhuja-lavalla. Hän oli nähnyt hänen jo kirkossa aamupäivällä. Ja hän +arveli Marin olevan jonkun rusthollarin tyttären. + +Puheensa päätettyä kysyi hän opettaja Hympyräiseltä, kuka Mari oli. +Mutta Hympyräinen, joka jokseenkin tunsi kaikki rusthollarin tyttäret +pitäjässä, ei tuntenut Maria. Hän luuli hänen olevan jonkun +ulkopitäjäläisen. + +Severin oli heille niinikään outo, hän kun oli ollut poissa kotoa jo +ennen kuin Hympyräinenkään tuli pitäjään. + +Molemmat, sekä pappi että kansakoulun opettaja, olivat kuitenkin hyvin +uteliaita saada tietää, kutka nämät kaksi oli. + +Ja vaikeata ei se ollutkaan. Sillä jokainen nuori mies pitäjässä tunsi +Severin, ja he olivat valmiit esittelemään häntä papille ja +opettajalle. + +"Te olette ollut maanviljelyskoulussa, kuulemma", sanoi pappi, +sittekuin esittely oli tapahtunut. "Siellä eivät mahtane kansalliset +pyrinnöt olla aivan hyvässä kukoistuksessa." + +"Siinä erehdytte, hra pastori, jos niin luulette", vastasi Severin, +"minun luullakseni kukoistavat ne juuri siellä, jos missään." + +"Mutta olen kuullut, että siellä vain harrastetaan aineellisuutta." + +"Niinpä kyllä, mutta sehän kansan elättää." + +"Kansa ei elä ainoastaan leivästä, se tarvitsee hengellistä +ravintoakin", sanoi pastori juhlallisesti. + +"Mutta ilman leivätä loppuu henkikin. Ja jota tukevampi leipä, sen +tukevampi hengen veto." + +"Te puhutte niinkuin materialisti -- niinkuin aineellinen mies." + +"Ja te, hra pastori, niinkuin hengellinen, sen myönnän." + +"Mutta ette kuitenkaan käsitä, mikä hengellisyys on." + +"Tunnustan etten käsitä, ennenkuin selitätte." + +"Hengellisyys -- taikka oikeimmin tässä käsityksessä henkisyys -- on se +että kunnioitamme suuria miehiämme. Te kuulitte kai minun äsköisen +puheeni ja keitä minä mainitsin?" + +"Kuulin niin. Antavatko he kansalle leipää?" + +"Leipää, taas leipää!" lausui pappi vähän äreästi. + +Tässä tuli unilukkarikin seuraan. Hän oli vanha tuttu sekä Severin että +Marin kanssa. Hän lausui tervetulon edelliselle, jota hän ei vielä +ollut tavannunna hänen kotiin tultuaan. + +Unilukkari oli kuullut papin puheen kokountuneelle väelle. Hän +kummasteli sitä puhetta, niinkuin hän oli kummastellut papin käytöstä +aamupäivällä kirkossa. + +Ja että pappi nyt viimeksi käytti raamatun lauseita sanan vaihdossaan +Severin kanssa, se unilukkaria vielä enemmän kummastutti. + +Nekö nyky ajan miehet, joita kohtaan pappi kehoitti kiitollisuuteen, +olivat tuoneet sen hengellisen elämän, jota raamatussa tarkoitetaan? + +Mutta jos unilukkari oli tottunut puhumaan, niin hän oli myöskin +tottunut olemaan vaiti. Hän ei tahtonut ruveta kinaamaan papin kanssa, +vaan päätti malttaa mielensä. + +Vaan se, joka ei ollut yhtä maltillinen, oli Severin. Häntä närkästytti +papin juhlallisuus. Ja hän tarttui siihen kiini. + +"Te lausuitte, hra pastori, hengellisestä ravinnosta, joka on parempi +aineellista ravintoa. Kuinka minä sen saan ymmärtää?" + +"Minä tarkoitan sillä, että kansa oppii tuntemaan itsensä." + +"Ja kumartamaan ja palvelemaan itseänsä, niinkö? Minun mielestäni me +sitä jo osaamme sangen hyvin ilman neuvomatakin." + +"Meidän tulee kunnioittaa niitä miehiä, jotka meille ovat opettaneet +itsemme tuntemisen." + +"Minä kunnioittaisin mielellämmin sitä miestä," sanoi Severin ivalla, +"joka meille opetti kynnön ja kylvön." + +"Sittehän te olette pakana", sanoi pappi, "sillä se oli Väinämöinen." + +"Minun mielestäni ei ole suurta eroitusta minun pakanallisuudellani ja +teidän pakanallisuudellanne. Kumminkin johtavat ne melkein yhtä +hämärään ja epätietoiseen juureen." + +"Ovatko niiden miesten ansiot, jotka minä olen maininnut, hämärät?" + +"Ovat luullakseni, mitä itse Suomen kansaan tulee, vaikka ansioita +sopii luoda itsellensä kansan juhlillakin." + +"Te käytte mies kohtaiseksi," sanoi pappi. + +"Suokaa anteeksi. Minä en suorastaan tarkoita teitä. Mutta opettaja +Hympyräinen ehkä tietää, että meidän maassa siellä täällä on perustettu +seuroja, jotka ovat menneet ominaiseen takaukseen toinen toisensa +isänmaallisista ansioista. Ne ansiot ovat tehtävät tutuiksi näin +maakylissäkin. Ja nuot niin sanotut kansan juhlat ovat siihen omiansa." + +Opettaja Hympyräinen ei voinut kieltää, ettei hän olisi saanut +kehoituksia panemaan toimeen kansan juhlia. Ja niille ei juuri käynyt +antaminen muuta muotoa, kuin tuon kiittäväisen ja ylistäväisen, johon +"maamme" laulu sitte lisäksi laulettiin, vaikkei edes koskaan muistettu +kiittää ja ylistää sitä miestä, joka sen laulun oli sepittänyt. + +Mutta hän ei ollutkaan kuulununna tuohon keskinäiseen kiitollisuuden ja +ominaisen takauksen seuraan. + +Opettaja Hympyräinen tahtoi kuitenkin puolustaa itseänsä sillä, että +kansan-juhlat, jollei niistä olisikaan mitään vakinaista hyötyä, ne +kumminkin pidättäisivät nuorison pahemmista ajan vietoista, esim. näin +pyha-iltoina. + +Vaan unilukkari, joka ei luullut olevansa velvollinen samaan +maltillisuuteen opettajan edessä, kuin papin, lausui: + +"Hm, lopussa kiitos, tänäkin iltana." + +"Kuinka niin?" kysyi opettaja. + +"Kun nuoriso kerran saapuu lukuisammin näin mailmallisiin kokouksiin, +niin ei se mene kotia, ennenkuin se on saanut jotain huvittavampaa kuin +kansan huvit." + +"Mitä sitte?" + +"Tuleepa vielä tanssitkin tänä iltana." + +"No, eihän tanssit niin vaarallisia ole." + +"Ehkeivät olisikaan, jollei niitä seuraisi vielä muutkin huvit." + +"Mutta ettehän niistä syyttäne kansan-juhlia?" + +"En muun vuoksi kun sen, että ne ovat kutsuneet nuorta, hurjaa väkeä +kokoon, jota ei saada eriämään vähällä." + +Ja nyt rohkeni unilukkari papin kuullen lausua seuraavankin: + +"Jos kansa kutsuttaisiin kirkkoon näin sunnuntaina jälkeen puolen +päivänkin ja heille pidettäisiin raamatun selitys taikka jokin muu +saarna, niin he menisivät sen jälkeen kukin kotiinsa." + +"Ja nuori väki menisi tanssiin," sanoi opettaja. + +"Mahdollista, vaan ei vallan varmaa." + +Tätä puhetta ei nuori pappi kuitenkaan kuullut. Sillä hän oli kiintynyt +keskusteluun Marin kanssa. + +Hän puhkesi runollisuuteen, joka ei ollutkaan kummeksittava, koska +tyttö oli muodoltaan sitä laatua, että hän nuorukaisissa herätti +runollisuutta. + +Mutta josko papin runollisuus ei ollut oikeata laatua taikka mikä +lienee ollut syynä, hän ei saanut tytöltä sitä vasta-sointua, jota hän +olisi toivonut. + +Ja vaikeata olikin näin syksy-suvella saada luonnosta kiini +runollisuuden aihetta. Sillä kukat olivat enimmästään lakastuneet -- +hra Santalainen ei tiennyt, että Mari aamulla oli metsäpolun ohelta +poiminut mitä kauniimpia kukkasia -- ja linnut olivat jo aikoja sitten +lakanneet laulamasta. + +Aurinko oli laskemaisillaan. Mutta se laski metsän taka, toiselle +puolen järveä, eikä siitä ollut juuri mitään erinomaista sanottavaa. + +Vaan toiselta puolen nousi kuu -- ja sen, jos minkään, olisi tähän +aikaan pitänyt sytyttämän runollisuuden tunteita papin povessa. Mutta +hän ei tullut katsoneeksikaan sinnepäin. + +Se oli Mari, joka ensin huomasi kuun nousun. Mutta vaikka se oli hänen +monivuotinen tuttavansa, lapsuudesta saakka, ja hän sen valossa oli +unelmoinnut monet neitseellisyyden unelmat, ei hän ensinkään tahtonut +sillä virkistyttää papin huonoa runo hepoa, vaan pikemmin hänestä sen +avulla päästä. + +Hän lausui siis, että aika oli jo lähteä pois, koska hänellä vielä sinä +iltana oli tehtäviä. Paitsi sitä rupesi väki jo muutenkin hajoamaan +kansanjuhlasta. Ja eihän siellä enää mitään huvia ollut +tarjottavanakaan. + +Vaan juuri sentähden ei Mari päässytkään seuraajastaan, jolla niinikään +oli matka kylään. + +He läksivät siis kaikki. Ja Severin asettui kävelyyn Marin toiselle +puolen. Opettaja ja unilukkari ja Ivar seurasivat jäljestä, kaksi +edellistä jatkaen sanan vaihtoansa. + +Mihinkään ratkaistukseen eivät he kuitenkaan tulleet siitä, kuinka +nuorison pitäisi aikaansa viettämän pyhä iltana. + +"Mennäänkö mekin tanssiin?" kysyi Severi Marilta, huolimatta siitä, +että pappi oli heidän seurassansa. + +"Sinulla on vapaus mennä", vastasi Mari, "minä en mene." + +"Eikö teitä huvita tanssi?" kysyi pappi Marilta. + +"Huvittaisi kyllä, mutta ei minulla ole aikaa." + +"No, sitte en minäkään mene," sanoi Severin. + +Mari ei tahtonut sanoa vakinaista syytä, miksi ei hänen tehnyt mielensä +tanssiin. Hän oli liiaksi siivo luonnoltaan, että häntä olisi +huvittanut se hurjuus ja vallattomuus, jota nuorukaiset tavallisesti +semmoisissa tilaisuuksissa osoittavat. Erittäin tuli se vallattomuus +rajuksi väkeväin juomain avulla. Tosin oli nuorukaisia siivompiakin. +Mutta joukossa oli aina rauhan rikkojia. Ja ne tuottivat pahuutta ja +häiriötä. Tytöissä oli myöskin vikaa. Jos olisivat kohta menneet pois, +kun vallattomuus alkoi, niin nuorukaiset olisivat oppineet pitämään +itseänsä siivommalla. Mutta niitä oli monta, jotka viipyivät viimeiseen +saakka ja joita poikain melu näytti huvittavan. Se oli se, joka +kummastutti Marin kainoa mieltä. Vaan ei hän mitään sanonut. + +Luokaamme silmäys niihin tanssi-huviin, joita puheena olevana iltana +pidettiin Onkiveden kirkon kylässä. + +Jos kansan juhla oli ollut hengetöntä vähän varhemmin, olivat tanssit +vähän myöhemmin sitä elävämmät. + +Niitä pidettiin Ruikan tilalla, joka oli kylän äärimmäisiä. Siellä oli +avara tupa, jossa väkeä oli ahdattuna penkit täyteen, yltäympäri. Ne +jotka eivät mahtuneet sisälle, täyttivät porstuan. Keskellä tuvan +laattiaa oltiin ahkerassa työssä. Sitä oli kuitenkin työläs nähdä. +Sillä tupakan savu hämmensi näköalan. Ja valaistuskaan ei ollut +kaksinen. Talikynttilä oli seinänrakoon pistetyssä päretikussa. Sekin +oli tukehtumaisillaan väkevässä höngässä. + +Mahdoton oli siis nähdä, kuinka taitavasti polkattiin ja valssattiin. + +Mutta töminästä oli arvattava, että se kävi hyvinkin luonikkaasti. + +Seppälän Matti soitti somasti perä penkillä viulua. Hänkin polki +ahkerasti jalkaansa, pysyäksensä taitavassa tahdissa. + +Jota enemmän aika kului, sen voimakkaammaksi rupesi tanssi käymään. +Sitä virkistytti ne aineet, joita siihen tarpeeseen tavallisesti +käytetään, nimittäin olut ja viina. + +Niitä aineita ei tosin ollut saatavissa itse Ruikan talossa; mutta +vähän matkaa siitä oli mökki, josta saatiin. Ja jota pimeämmäksi ilta +muuttui, sitä taajemmaksi kävi liike talon ja mökin välillä. + +Kyläläisillä oli se luulo että aineet, joita myytiin, olivat Ruikan +emännän, vaikka mökin väki niitä myi. Olkoon sen asian laita mikä +hyvänsä, niin emäntä piti sitä liikettä hyödyksensä taloudellensa ja +avasi tupansa tanssioille. + +Mitään pääsy maksua ei otettu vaikka talikynttiläkin annettiin tuvan +valaistukseksi. Ja pääsy oli vapaa kaikille. + +Ei kuitenkaan aivan kaikille, niinkuin seuraavasta tulemme näkemään. + +Tanssiattarien joukossa oli yksi nuori tyttö: Tullilan Liisa. Hänen +äitinsä mökki oli talon toisessa päässä, jota tulliksi nimitettiin. +Siitä mökki oli saanut nimensä, niinkuin mökin väkikin. + +Liisa oli kylän nuorukaisten lemmikki, syystä että hän oli hurja ja +vallaton, lisäksi hyvä tanssiatar ja vikkelä puheinen. Eikä hän ollut +ruma näöltäänkän. Sen vuoksi hän useimmin kuin muut tytöt pääsi +tanssivuorolle. Ja hän teki sitä työtä oikein mielihalusta. + +Vaan se tietysti närkästytti muita tyttöjä ja erittäin kylän akkoja, +joita jälkimmäisiä kohtaan hän ei aina ollut kaunopuheinen. + +Ruikan emäntä ei ensinkään suvainnut Liisaa eikä hänen äitiänsä, +syystä, että jälkimmäisen ja emännän välillä oli ollut ilmi tora monet +aikoja. + +Kun siis joku avulias ihminen vei sanan emännälle, että Tullilan Liisa +oli tanssi-tuvassa ja siellä paras elämä, julmistui emäntä +silmittömäksi. + +Hän riensi tupaan, tunkien väkijoukon läpi ja saapui keskelle +tanssioitten, jossa hän pian, vaikka pimeäkin oli, näki Liisan täydessä +ilossa. + +"Minä en kärsi huoneessani ketään Tullilan väestä", äännähti emäntä; +"pois täältä, senkin sikiö!" + +Ja hän tarttui tylysti Liisan käsivarteen, toiset avuliaat akat +tarttuivat toiseen, ja läpi väki tungon raahattiin Liisa ulos ja +sysättiin pihalle. + +Liisa puhkesi ensin itkuun; mutta tulistui sitte hänkin ja lausui monen +kuullen. + +"Jos minä olisin väkevämpi kuin koko mailma, että minä voittaisin koko +mailman!" + +Sitte hän katosi illan pimeyteen. + +Tanssia jatkettiin, mutta ei se enää käynyt niin hilpeästi kuin ennen. +Poikain tuli sääli Liisan kohtaloa. Hän oli heidän mielestään syytön. +jos hän olikin hurja ja vallaton. Ja emännän tylyys pisti heitä. + +Paitsi sitä ei kukaan tytöistä, sitte kuin Liisa oli kadonnut, kyennyt +pitämään tanssia vireillä. + +Severin ja Mari olivat, niinkuin jo kerroimme menneet kotiin, nimittäin +Severin kotiin. Ja Ivar oli seurannut heitä. Mutta hetken perästä +päätti hänkin lähteä tanssiin. + +"Mitä?" kysyi Mari ivalla, "aivotko _sinä_ tanssia?" + +"Miksen?" vastasi Ivar, naurahtaen. + +"Sitäpä olisi hauska nähdä!" sanoi Severin. "Maksaisipa se vaivaa +lähteä sinun mukaasi, katsomaan sitä." + +"Ja minä en uskoisi sitä, vaikkapa sen näkisin", lausui Mari. + +"Uskotte tai olette uskomata. Minä menen kun menenkin." + +Ja Ivar meni. Mutta ne, jotka olivat epäilleet hänen tanssi kykyänsä +olivat kyllä oikeassa. Hän oli liiaksi hiljainen mies tanssiaksi. Mutta +hiljaisilla miehillä on välin oikkuja. Ja vaikkei kukaan olisi luullut +hänen huolivan katsellakaan sen kaltaisia huvia, meni hän nyt sinne +kuitenkin. + +Hiljaisella menollansa pääsi hän porstuan läpi tanssituvan ovelle. Vaan +sen etemmäksi ei hän pyrkinyt. Hän katseli siitä muiden iloa. Ja koska +hän oli pitkähkö mies, näki hän hyvin kaikki, mitä tuvassa tapahtui -- +sen verran, mitä niin himmeässä valossa sopi nähdä. + +Hän näki Liisan -- ja ilmoittakaamme se tässä -- hän oli sitä varten +tullutkin. -- Hän näki Liisan iloisena, soreana ja vikkelänä, nuorison +keskellä. Jos se näkö häntä huvitti tai närkästytti, sitä ei hän +sanonut. Hän ei sanonut mitään. Eikä hänen jäykkä muotonsakaan +ilmoittanut, mitä hän ajatteli. + +Sitte hän näki talon emännän tunkevan tuulena tupaan. Hän näki kuinka +Liisa vietiin väkivaltaisesti ulos tuvasta ja työnnettiin pihalle. + +Mitä hän siitä ajatteli, ei hän myöskään ilmoittanut sanoilla, eikä +kukaan tullut katsoneeksi hänen silmiinsä sillä hetkellä. + +Mutta kohta sen perästä pyrki hänkin ulos pihalle, jossa hän tapasi +Liisan itkevän. + +"Liisa", sanoi Ivar, ja hänen äänensä värähti, "eikö minun kävisi sinua +jollain tavalla auttaminen?" + +"Jos kaadat koko tuon huoneen ja sitä ennen paiskaat emännän siihen, +niin sillä taidat auttaa minua. Muuta apua en minä tarvitse." + +"Sitä minä en tee." + +"Tiesinhän minä sen. Teissä ei ole kenessäkään auttajaa. Te olette +kaikki yhtäläisiä." + +Ja Liisa kääntyi, pois lähteäksensä. + +"Enkö minä saa edes sinua saattaa kotiisi?" kysyi Ivar. + +"Et saa. Kotiin osaan täältä yhtä hyvin pois, kuin minä tännekin +osasin." + +Ja tyttö läksi kiivailla askelilla siitä talosta, jossa häntä niin +tylysti oli kohdeltu. + +Kuu, joka alussa iltaa valaisi kirkkaasti, oli nyt pilviin peitettynä. +Kuitenkaan ei ollut niin pimeä, ettei Ivar olisi nähnyt Liisan käyntiä +kylän raitilla. Tyttö astui liukkaasti, niinkuin hänen tapansa oli, +kunnes hän raitilta poikkesi maantielle ja katosi näkyvistä. + +Ivarin ei enää tehnyt mieli tanssitupaan. Häntä karvasteli ja hän läksi +hiljalleen astumaan Siurolle päin. + +Sitä aikaa, jolloin nämät kohtaukset tapahtuivat oli Mari ja Severin +viettäneet jälkimmäisen kodissa. + +He olivat kaikenlaisia pakinoiden vaeltaneet rannalle sitä tietä, joka +asuin rakennuksesta sinne johdatti puiston kautta. + +Niinkuin aamu oli ollut kaunis, oli ehtookin. Kuu valaisi viehättävästi +järven pintaa, jota hiljainen iltatuuli saatti väreilemään. + +He haastelivat nuorukaisen tulevaisuudesta, nimittäin: Severin jutteli +tytölle, mitenkä hän oli aikonut luoda itsellensä tulevaisuuden. +Tyttöin tulevaisuudesta ei olekaan mitään haastettavaa. Heillä ei ole +tulevaisuutta -- taikka oikeimmin sanoen, se on vain onnen kauppa. + +"Isä on vielä täysissä voimissa", virkkoi Severin, "eikä suo minulle +talon hoitoa -- suoneeko sitä milloinkaan. -- Ja työtönnä, toimetonna +en minä tahdo viettää aikaani. Sinä tiedät, Mari, että minä olen +maanviljeliä sydämen pohjasta." + +"No, tiedänhän. Mutta eikö sinun sopisi käyttää voimiasi ja taitoasi +isäsi kanssa yhdessä tämän talon hoidossa?" + +"Minun tahtoni ja isäni tahto eriävät monessa kohden. Ja minun olisi +vaikea totella häntä kaikissa ja toiselta puolen en minä myöskään +tahtoisi olla tottelematon." + +"Ethän millään muotoa saakaan olla isällesi tottelematon." muistutti +Mari. + +"Sinä sanot sen, Mari. Mutta jos isäni tahto vaatisi minulta sitäkin, +joka loukkaisi arimpia tunteitani?" + +"Sitä en minä ymmärrä." + +"Se onkin pitkä juttu, vaikka sen saattaisi sanoa muutamalla sanalla. +Se on vanha juttu, vaikka se joka päivä on uusi." + +Severin oli hetken ääneti. Sitte hän lausui: "Sinä tiedät, Mari, kuinka +meidän rahakasten talonpoikain tapa on naittaa poikansa ja tyttärensä +ainoastaan rahakkaille. Ja jota rahakkaampia ollaan, sitä tarkemmin +siitä tavasta pidetään." + +"Mutta eihän se väärin ole: vertaiset etsivät vertaisiansa", sanoi +Mari. + +"Eikö vertaisuutta muussa ole kuin talojen ja rahakukkarojen +yhtäläisyydessä?" + +"Onpa kyllä. Mutta ei se näy ulkoa." + +"Niin siinäpä se on; katsotaan vain mitä ulkoa näkyy. Mutta ethän sinä +niin ajattele, Mari?" + +"En tosin. Vaan mitäpä minun ajatukseni auttavat. Sinun kohtalosi on +toinen kuin minun." + +"Minä olen rikas, niinkö Mari?" + +"Niin, ja sinun tiesi on viitattu." + +"Mutta sinä, Mari?" + +"Minä poikkean sivulle, pois näkyvistä. Minulla ei ole teidän rikasten +kanssa mitään tehtävää." + +"Mari, oh Mari, joko sinä käsität minun puheeni aivan väärin taikka et +ole sitä käsittävänäsi." + +"Minä en luule teeskenteleväni. Vaan mitä se auttaa. Meidän tiemme +käyvät niin kahtaalle, että jos minä kuultelisin sinua viimeiseen +päivään, niin se olisi aivan samaa. Eihän sinun kohtalosi siitä +valkenisi." + +"Se valkenisi jos sinä tahtoisit kuulla minua." + +Mari istui kivellä, Severi oli ruohosella hänen vieressänsä. + +Hän tarttui Marin käteen: + +"Tiedätkö mitä, Mari, minä olen perinyt puolen isäni luonnosta?" + +"Sen jäykän puolen, joka on käskevä ja komentava, niinkö?" + +"Oikein arvattu!" + +"Ja toisen puolen luonnostasi?" + +"Olen perinyt äidiltäni." + +"Lempeän ja rakastavaisen." + +Tyttö irroitti kätensä nuorukaisen kädestä ja lausui: + +"Olisi ehkä ollut parempi, jos olisit perinyt isältäsi koko hänen +luontonsa taikka äidiltäsi koko hänen." + +"Minun mielestäni on parempi niinkuin on. Vaan nyt ei ole aikaa sitä +selittää. Sillä kuule, Mari, mitä minä kerrassani sanon: Minun isäni +tahtoo naittaa minua rikkaalle; se on tapa." + +"Ja tapaa ei saa rikkoa." + +"Missä laissa se on kirjoitettu? Minä en taivu siihen tapaan. Isältäni +peritty luonto on sitä vastaan. Minä tahdon itse vallita siinä +asiassa." + +"Ja rikkoa isäsi mielen. Sitä et saa tehdä, Severin." + +"Minä rakastan _sinua_, Mari." + +Mari nousi yhtäkkiä seisalleen. + +"Ja minä," lausui hän vakavasti, "minä en tahdo vetää päälleni isäsi +kirousta, vielä vähemmin sinun päällesi, rakas Severin; heitä pois ne +ajatukset, minä rukoilen sinua." + +"Mutta äidin siunaus poistaa isän kiroukset. Äitini pitää sinua hyvänä +niinkuin silmä-teräänsä, sinä tiedät sen, Mari." + +"Minä tiedän sen, hyvä Severin, minä rakastan sinun äitiäsi niinkuin +omaa äitiäni. Mutta sinun isäsi kylmyyttäkään en minä voisi kestää, +saati hänen vihaansa. Jättäkäämme siis koko tämä asia, niinkuin ei +siitä milloinkaan olisi ollut puhetta." + + * * * * * + +Samat pilvet, jotka olivat peittäneet kuun Ivarilta silloin kuin hän +katseli Liisan lähtöä Ruikan talosta, kätkivät kuun Marilta ja +Severiltäkin heidän viimeksi ollessansa kanssa-puheessa. + +Tulivatko ne pilvet siitä, että heidän tulevaisuutensa synkistyi, +käskevän kohtalon kovuuden tähden? + +Vai olivatko pilvet luonnolliset, jotka välin katoavat ja tekevät +taivaan kirkkaaksi, välin taas estävät pienimmänkin tähden +pilkoittamasta? + +Me luulemme, että ne olivat luonnolliset pilvet, ja kohtaukset vain +tapahtuvat yhtä aikaa, niinkuin ihmislapsille usein sattuu. + +Londonissa syntyy joka silmän räpäys yksi ihminen ja kuolee samoin joka +silmän räpäyksessä yksi ihminen. Mutta harvat niistä kuulevat toinen +toisensa ensimmäisen itkun taikka toinen toisensa viimeisen huokauksen. + +Marin ja Severin kanssapuhe oli käynyt jotenkin vastakärkiseksi. Sitä +sopi enää sillä kertaa tuskin jatkaminen, ennenkuin he kumpikin +taitaisivat sitä levollisemmin jatkaa. Sillä Mari oli sanonut miltei +viimeisen sanan asiassa. + +Sentähden tuli tuo äkkinäinen pimeys ikäänkuin kutsuttuna, ja Mari +tahtoi sanoa ystävälliset jäähyväiset Severille, vaikka heidän olikin +eriäminen ehkä ijäksi päiväksi. + +"Mutta mikä valo tuo on?" sanoi yhtäkkiä Severin, näyttäen luoteista +ilmaa kohden. Se tuli ikäänkuin avuksi hänelle, ettei tuota viimeistä +sanaa vielä lausuttaisi. + +Taivaan rannalla hohti todellakin omituinen kumotus. + +"Kuu ei se ainakaan ole", sanoi Mari, "se loisti viimeksi enemmän +tuolta ilmalta." + +Tyttö osoitti kädellään lännemmäksi, joka olikin se oikea paikka, missä +kuu siihen aikaan piili pilven takana. + +"Sitte en muuta tiedä kuin että se on tulipalo", virkkoi Severin, "ja +minun täytyy rientää sinne. Hyvästi siis huomiseen!" + +Severin läksi rientämään kylää kohden, saadaksensa sieltä tarkempia +tietoja tuosta oudosta kumotuksesta. + +Mari meni emännän luokse, joka ei vielä ollut käynynnä levolle, vaan +istui kynttilän ääressä ja luki kirjaa. + +"Joko nyt kansanhuvit ovat loppuneet?" kysyi emäntä. + +"Aikoja sitten", vastasi tyttö. "Jopa vielä tuli toisetkin huvit, +nimittäin tanssit." + +"No olitteko niissäkin?" + +"Emme arvon, paitsi Ivar, jonka päähän lienee mikä lennähtänyt, että +hän niihin meni?" + +"Entäs Severin?" + +"Me vietimme iltaamme rannalla pakisten niitä, näitä. Mutta nytpä +lienee vielä kolmatta tekeillä. Taivaalla näkyi kummallinen kajastus +tuolla länsi ilmalla, olleeko tulipalo jossain. Pelkään ettei olisi +meillä, vaan minun mielestäni antaa Puolamäki kuitenkin melkoisesti +etelämpään." + +Emäntä ja Mari läksivät portaille katsomaan. Kumotus näytti todellakin +tulipalolta. Mutta emäntäkin oli siitä mielipiteestä, ettei se ollut +Puolamäellä vaan paljoa lännempänä. + +"Minun täytyy odottaa, kunnes Ivar taikka Severin tulevat kylästä", +sanoi emäntä. "He ainakin tietävät mitä se kajostus on." + +He menivät uudestansa sisälle. Ja nyt otti Mari vuorostansa kirjan ja +luki siitä ääneen. Se oli uusi testamentti. Hän luki sen halukkaammin, +koska hän mielestänsä oli viettänyt pyhä-iltansa jotenkin +turhamaisesti. + +Emäntä kuulteli ensin hetken aikaa, mutta esitteli sitte, että +veisattaisiin joku ehtoovirsi. + +Olemme jo kuulleet, että Marilla oli kaunis ääni. Ja niinpä oli +vielä emännälläkin. Jokainen tietää, että monella meidän aamu- ja +ehtoo-virsistämme on hyvin soma nuotti. Se ei siis ollut mitään rumaa +työtä, kun nämät kaksi vaimoa pyhä-illan hiljaisuudessa yhdistivät +äänensä niihin. + +Sanoimme illan hiljaisuudessa. Se ei kuitenkaan ollut niin aivan +hiljaista, se ilta. Kylässä pidettiin tanssia, ja etäämpänä oli +tulipalo. Ja monen mieli oli rikottu ja monen sydän oli särkynyt. Eikä +molempain näiden kahden vaimoihmisenkään sydän ollut niin aivan ehjä, +miten jo olemme olleet tilaisuudessa kuulemaan ja näkemään. Mutta +semmoistapa on tämä elämä. Ei muuta kuin alituiset sisälliset ja +ulkonaiset taistelut. + +Mutta vaikka Mari-raukankin mieleen oli tänä iltana kylvetty paljon +levottomuutta, sointui hänen äänensä kuitenkin ehtoo virteen ja se +vuodatti hänen sydämeensä rauhaa -- kumminkin hetkeksi. + +Severin oli juossut kylään, tiedustelemaan, mistä se outo kuumotus +taivaalla oli. Kylässä oltiin niin ikään häiriöllä. Tanssi oli +pikaisesti hajonnut. Kajostus tuli metsästä. Joukko nuorukaisia juoksi +sinne. Ja pian tuli sanoma, että Ruikan puupinot siellä paloivat. Se ei +siis ollut sen suurempi asia. Mutta se tapaus vaikutti kuitenkin yhden +tai kahden tai useammankin henkilön tulevaiseen onneen tai +onnettomuuteen. + +Kylässä kävi jo puheita, että Tullilan Liisa oli vihan vimmassa, kun +hän läksi Ruikan talosta, mennyt suoraa tietä metsään ja sytyttänyt +halkopinot palamaan. + +Muutamia nuorukaisia oli Ruikan emännän kehoituksesta juossut Tullilaan +katsomaan olisiko Liisa kotona siellä. Arvattiin että jos hän oli +metsässä käynyt ja puupinot sytyttänyt, hän ei vielä olisi ehtinyt +kotia. + +Mutta Liisa oli kotona ja antoi pojille kelpo nenäviisaita vastauksia +heidän kysymyksiinsä, ja neuvoi heitä kulkemaan muualla öisillä, eikä +rauhallisten ihmisten asunnoissa. + +Tämän kaikki ennätti Severin kylässä käydessään kuulla. Sillä usein +tapahtuu että huhut joutuvat ennen kuin ne, jotka tosikertomuksia +tuovat. + +Mutta Severin tytyi tähän, koska pää-asia oli hänen tiedossansa, +nimittäin tulipalo, ja ettei se ollut sen vaarallisempaa laatua. + +Hän päätti siis palaita kotiinsa. Mihin Ivar oli joutunut, siitä hän ei +tiennyt, eikä häntä kylässä väkijoukossa näkynyt. + +Kynttilän valo loisti vielä Severin äitin kamarista. Ja sieltä kuului +virren veisua. Se oli hänestä vanhaa tuttua. Sillä hänen äitinsä oli +siinä harras, erittäin näin pyhä ehtoisilla. + +Hän lähestyi akkunaa ja kuuli Marin kauniilla altti-äänellä säestävän +äitiänsä: + + "Syntini minä tunnustan, + Tiedät minun niitä katuvan." + +Severin kuulteli hetken aikaa. Sitte hän päätti mennä sisälle +kertomaan, mitä hän tulipalosta oli tietää saanut. + +Hänen tulonsa katkaisi ja lopettikin laulun. Sanoma oli surullista +laatua, ei niin paljon sen vahingon tähden, mikä Ruikulle puupinon +palosta oli tullut, kuin sen, että siitä syytettiin Liisaa. + +"Mikä siitäkin lopuksi tulee?" lausui Siuron emäntä. "Tietysti ei asia +siihen jää, vaan nousee siitä vielä käräjän käynnit ja muut." + +"Luultavasti", arveli Severikin, "vaan nyt minä sanon teille hyvää +yötä, äiti ja Mari, sillä aika on jo lopettaa tämä pitkä päivä." + +"Hyvää yötä, vaan sanos, Severin, etkös nähnyt Ivaria siellä kylässä?" +kysyi Mari. + +"En nähnyt; mutta jos minä Ivarin oikein tunnen, niin ei hän kylään +eksy. Luultavasti on hän jo täällä etsinyt leposiansa." + +"Kylläpä minäkin niin luulen," sanoi Mari, "hyvää yötä." + +Severin läksi ulos. Hän päätti vielä hakea selville Ivarinkin, +ennenkuin hän itse menisi maata. Hän kävi siis väen tupaan, joka oli +aivan pimeä. Mutta Severillä oli tikkuja taskussaan, joilla hän veti +valkean, vaan ei hän löytänyt kynttilää eikä päreitä. Tikku sammui +pian, eikä hän sillä kauvas nähnyt. Hän otti uusia tikkuja usiampia ja +sytytti niillä valkean loisteen. + +Nyt hän näki Ivarin pitkänään penkillä, katsellen avonaisilla silmillä +tuvan lakea kohden. + +"Sinuahan minä juuri etsin, mies", huudahti Severin, "jos luulet +olevasikin tähtien tutkia, niin et niitä katon läpitse näe." + +"Hm." + +"Niin, hm, tule ehtoolliselle ja maata." + +"Minua ei maita." + +"Mikä ei maita, ruokako vai uni?" + +"Ei kumpikaan." + +"Oletko tanssinut itsesi niin perin väsyksiin?" + +"En ole tanssinut ensinkään." + +"No mitäs siellä teit?" + +"En mitään." + +Se oli vähän. + +"Näitkös tulipaloa?" + +"Näinpä niinkin." + +"Ja kuulitko, ketä he siitä syyttivät?" + +"Kuulin senkin." + +"Se on ikävä juttu. Se tyttö ei enää tän erän perästä saa tanssia +moneen aikaan." + +"Parempi olisi ollut, ettei hän nytkään eikä koskaan olisi tanssinut." + +"Parempi kyllä. Mutta mitä sen nuoruuden ja hurjuuden tekee. Liisa ei +olisi ollut Liisa, jollei hän olisi tanssinut." + +"Hm." + +Nyt alkoi tuvan varsinaisia asujamia saapua. Hekin olivat olleet +kylässä, näkemässä ja kuulemassa, mitä siellä oli tapahtunut. Ja heillä +oli yhtä ja toista vielä lisäämistä tuohon Liisan juttuun. + +Mutta Severin vaatei Ivaria pois yölevolle. Ja tämä, joka muuten ehkä +vielä olisi oikoillut, oli nyt hyvinkin nopea lähtemään pois tuvasta, +ikään kuin ei hän olisi tahtonut kuulla, mitä väki Liisasta puhui. + +Kun Mari ja emäntä olivat saaneet kuulla, että Ivar oli löytyvissä, +menivät he levolle. Ja jälkimmäinen nukkui pian. Sillä ei mikään +häirinnyt hänen mieltänsä. Kaikki, mitä oli ollut toimitettavaa, oli +toimitettu. Ja huomiset surut saisivat jäädä huomiseksi. + +Ei niin Mari. Hänen mieltänsä oli monet seikat olleet häiritsemässä. +Päivän vaihtelevat kuvat tulivat uudestansa hänen eteensä. Ja hänen +ajatuksensa seisahtuivat siihen, mitä he viimeksi olivat puhuneet +Severin kanssa rannalla. Se ei ollut sitä laatua, että se tuottaisi +rauhaa sydämeen ja levollisuutta mieleen. + +Severin oli puhunut hänelle sanoja, jotka olisivat saattaneet hänessä +herättää suurinta riemua. Sillä mikä tyttö ei mielellään kuule uljaan +nuorukaisen puhuvan hänelle rakkaudesta. Ja minkä tytön sydän ei itse +syttyisi rakkauteen semmoista nuorukaista kohtaan. + +Mutta Marista olisi ollut parempi, ettei Severin olisi ensinkään +puhunut siitä asiasta. Sillä mitä se nyt autti. Heistä ei kumminkaan +tässä mailmassa saattaisi tulla pariskuntaa, niin yhteen luodut kun he +olivatkin luonteensa puolesta. + +Ja Severin oli itse sen sanonut. Se sotei niitä tapoja vastaan, jotka +etseivät yhtäläisyyttä tavarainkin puolesta. + +Severin isä oli tunnettu kovaluontoiseksi mieheksi. Hän ei milloinkaan +sallisi siitä puhuttavankaan, saati siihen suostuisi. + +Liiallista uhkamielisyyttä ja itseensä luottamista oli siis Marin +mielestä, kun Severin oli sitä ruvennut ajattelemaankin. + +Ja vielä vähemmin olisi hänen siitä pitänyt puhuman. + +Sillä nyt täytyi Marin elää lopun ikäänsä siinä tiedossa, että Severin +häntä rakasti eikä kuitenkaan häntä saisi. Sen hän oli jo sanonutkin. + +Näitä nyt Mari ajatteli vuoteellansa. Ja ne olivat kylläkin surettavia +ajatuksia. Mutta ne olivat toiselta puolen myöskin suloisia. Eikä +paljon puuttunut ettei ne uudet tunteet, jotka Severin sanoista olivat +tunkeneet tytön mieleen, poistaneet kaikkea sitä katkeruutta, minkä +itse asian mahdottomuus tuotti. + +Nuoruus ei lakkaa toivomasta, vaikka seikat kylläkin epätoivoisilta +näyttävät. Ja kaikessa tapauksessa, ei mikään voisi estää Maria +rakastamasta Severiniä, vaikkeivät toinen toistansa saisikaan. + +Hän tahtoi kätkeä nuorukaisen kuvan sydämeensä ja säilyttää sitä +siellä, käyköön kuinka hyvänsä. + +Nämät surun suloiset ajatukset tuottivat kyyneleet hänen silmiinsä, ja +niissä ajatuksissa hän viimein nukkui. + +Muuten ei Marin ja Severin tuttavuus ollut vasta tämän päivän +synnyttämä. Sitä oli kestänyt lapsuudesta. Mutta vaikka Mari piti +itsensä kaikissa muissa suhteissa Severinin vertaisena, niin oli +kuitenkin tuo yksi puute heitä jo alussa eroittamassa -- hänen +mielestänsä. Hän ei siis koskaan tullut ajatelleeksikaan, että Severin +joskus tekisi hänelle semmoisen tunnustuksen kuin hän tänäpänä oli +lausunut. + +Siitäpä se, niin sanoaksemme, eriskummallinen rohkeus, millä Mari +viihtyi Severin seurassa. Hänellä ei mielestänsä ollut syytä suotta +ujostella, koska Severin käytös, puhe ja luonne häntä mielyttivät. +Heidän keskuutensa oli -- Marin puolelta katsoen -- niinkuin veljen ja +sisaren. Ja se seikka, että Severin äiti piti Maria rakkaana, antoi +tälle kanssakäymiselle tukea. + +Mutta siitä tuli myöskin, että Mari oli niin heti valmis antamaan +kieltävän vastauksen Severinin tunnustukseen. Joku toinen hänen +siassansa ehkei olisi ollut yhtä hyvässä mielen varustuksessa. + +Severin ja Ivar -- kun jälkimmäinen oli tointunut tähti tutkinnostaan +-- menivät talliin. Severin tahtoi hoitaa orittansa, joka hänelle oli +kasvatettu kotivarsasta ja jolla hän aamulla oli ratsastanut +Puolamäelle. + +Mutta siellä oli ennen heitä käynyt joku, varustamassa hevosta +kaikella, mitä se yöksi tarvitsi. Kuitenkin Virkku hörähti vielä, kun +he lyhdyllä tulivat. + +Se makasi pitkänään yöpahnoillansa eikä näkynyt kaipaavan mitään. +Severin kulki sen ympäri, tarkastellen, ja taputteli sen kaulaa ja +lautasia. Virkun silmät ainoastaan välkkyivät lyhdyn valossa. Se +osoitti sillä kiitollisuuttansa. + +Sitte miehetkin menivät yösialleen. Ivar muisteli vielä kauvan aikaa +illan tapauksia. Hänen edessänsä kuvasti Liisa, iloisena, vallattomana; +sitte Ruikan emännän jylhä muoto, ja Liisa pihalla itkien; sitte Liisan +ylpeä vastaus hänelle, Ivarille, ja sitte tytön tuima käynti, pitkin +kylän raittia; sitte tulipalo. Emme tiedä nukkuiko Ivar koko yönä. + +Sillä hänen levollinen luontonsa oli liikahtanut tasapainostaan, ja +semmoista luontoa ei saada helposti tasapainoon jälleen. + +Mitä Severinin tulee, luotti hän reippaasti tulevaisuuten. Hän tunsi +tykönänsä voimaa taistella vaikka koko mailmaa vastaan. Mutta pitikö +hänen nouseman taistelemaan isäänsäkin vastaan. Se ajatus väristytti +häntä. Hän ei sitä asiaa ollut tullunna miettineeksi, ennenkuin Mari +oli avannut hänen silmänsä. + +Mutta sen kautta tuli Mari hänelle vielä rakkaammaksi. + + * * * * * + +Yksi on vielä, jonka sunnuntai vietosta emme ole mitään maininneet, +vaikka hän on tämän jutelman päähenkilöitä. + +Se on itse Siuron rusthollari. + +Hänen oli tapa liikkua yksinänsä eikä kukaan uskaltanut häntä siinä +häiritä. + +Aamupäivällä oli hänkin kirkossa, vaan jälkeen puolenpäivän kuljeskeli +hän vainiolla, tuumaillen huomista leikkuuta, mistä se oli aljettava ja +mihin suuntaan johdettava. + +Ehtoopuolen hän sitte vietti kotosella ja kävi muun ohessa oritta +hoitamassa yölevolle. + +Pimeän tullessa hän käveli rannalle ja istui sille penkille, jonka hän +sitä varten itse oli tehnyt. + +Oliko ukko runomielinen, koska hän kuuvalolla istuskeli järven pintaa +katselemassa? Jos hän oli, niin se kuitenkin häneltä itseltäänkin oli +tietämätöntä. + +Hän tahtoi olla yksinään ja mietiskellä. Hänen ajatuksensa eivät +laadultaan olleet runolliset. Mutta hän tahtoi niitä ajatuksiansa +ajatella semmoisessa paikassa, joka häntä miellytti. + +Vaan ne joutuivat kummalliseen häirintöön, kun Severin ja Mari myöskin +saapuivat rannalle. + +Heidän oli mahdoton pimeässä nähdä ukkoa, siinä kuin tämä istui puiden +varjossa, jotka sillä kohtaa olivat tiheässä. Ainoastaan rantaa kohden +oli aukea. Mutta he olivat sivulla päin siitä, missä ukko istui. + +Hän kuuli joka ainoan sanan, mitä he puhuivat. Hänellä ei ollut tapana +hiipiä kuultelemaan toisten salaisuuksia. Mutta tässä ne tulivat hänen +kuuloonsa ilman hänen tointansa ja vastoin hänen tahtoansakin. Ja mikä +vielä tärkeämpi oli, puhe koski osaksi häntä itseäkin. Hän aikoi alussa +yskäsemällä taikka muulla tavoin ilmoittaa läsnä olonsa. Mutta puhe +jonka hän kuuli, alkoi häntä miellyttää. + +"Minun tahtoni ja isäni tahto eriävät monissa kohden," kuuli hän +Severinin lausuvan. + +"Aha, piltti, joko olet kasvanut täysisiipiseksi?" mutisi ukko +itsekseen. "Mutta sen minä sanon, että minun tahtoni se vieläkin on, +jota tässä kuullaan." + +"Ethän millään muotoa saakkaan olla isällesi tottelematon," kuuli hän +Marin varoittavan. + +"Kas vaan; olisinpa luullut hentun yllyttävän poikaa uppiniskaiseksi. +Mutta ehkä muuttaa mielensä kun kuulee enemmän." + +Vaan eipä tyttö muuttanutkaan mieltänsä. + +Ukkoa huvitti suuresti se kun Mari kahdella sanalla kuvasi hänen +luonteensa, mainiten sitä käskeväksi ja komentavaksi. Semmoisena hän +oli aina tahtonut ollakin tunnettu. + +"Semmoista luontoa totellaan paremmin kuin lempeätä ja rakastavaista", +mutisi hän itsellen. + +Vaan nytpä alkoi nuorten kanssapuhe käydä ukolle kiihoittavaksi. +Severin puhui naimisesta ja rikasten tavasta. Tyttö kielsi tapaa +rikkomasta. + +"Sepä kumma", lausui rusthollari. "Olisipa luullut tytön kehoittavan +poikaa rikkomaan niin tyhmän tavan ja suorastaan ottamaan häntä +avioksensa. Sehän nyt olisi koko sankarin työ." + +Mutta hänen kummastuksensa muuttui ihmettelemiseksi, miltei +kunnioittamiseksi, kun Mari suorastansa kieltäysi vastaan ottamasta +sitä rakkautta, minkä Severin hänelle tarjosi. + +"Toden totta, minä naisin hänen itse", lausui rusthollari hiljaa, "jos +minä olisin naimaton ja naimisen ijässä. Mutta koska hän on niin +'jäykkä' ja 'käskevä', niin minä näytän että hänen pitää tuleman +Severinin emännäksi, vaikka minä itse rupeisin puhemieheksi." + +"Ja Severinillä on totuus", jatkoi ukko kanssa-puhettaan itsensä +kanssa, "siinä, että vertaisuutta on muussakin kuin talojen ja +rahakukkarojen yhtäläisyydessä. Tuo uljas tyttö on monta vertaa parempi +kuin moni rikas. + +"Hän olisi sopinut minulle emännäksi, jos minä olisin nuorena tavannut +hänen edessäni." + +Siuron rusthollari alkoi muistella nuoruuttansa ja kuinka hänkin oli +saanut emäntänsä. Se oli hänelle ollut koko heidän avioliittonsa aikana +hyvä ja rakastavainen vaimo. Eikä hänen omatuntonsa soimannut häntä, +että hän olisi ollut tyly vaimoansa kohtaan, niin käskevä ja komentava +kuin hän muutoin olikin käytöksessänsä. Mutta hän ajatteli, että olisi +ehkä ollut hauskempi jos hänenkin vaimollansa olisi ollut tuonlainen +uljas oma tahto, kuin Marilla näkyi olevan. Hänen vaimonsa ei koskaan +ollut sanonut häntä vastaan. + +"Mutta saakoon hänen Severi", jatkoi rusthollari ajatuksiansa. "Hän +ehkä tarvitsee luontaista tukea paremmin kuin minä koskaan olen +tarvinnut. Mutta kuritusta Severi kuitenkin ansaitsee siitä, että hän +tahtoo olla toista mieltä kuin minä." + +Maanantai-aamu koitti sumuisena. + +Isäntä oli varhain liikkeellä ja tutki sumua. Sen hiukkeet näkyivät +painuvan maata kohden. Siis ei ollut pelkoa sateesta. + +"Sumu on hyvä leikkuun edellä", lausui rusthollari itsekseen. "Se tekee +tähkäpäät nihkeiksi, ettei jyvät varise. Mutta sitä pahemmin ne +varisevat seuraavana päivänä. Tänäpänä on siis koko vainio korjattava, +jos mahdollista." + +Samassa tuli Mari ulos. + +"Kas vaan, nuorta neitosta", lausui leikkiä laskien rusthollari, "kun +on jaksanut nousta näin varhain vuoteeltaan, eikä itke." + +"Paras on itkeä ehtoolla pois itkut, niin herää aamulla iloisena." + +Mari puhui siis leikilläänkin ihan totta. Hän oli nukkunut ehtoolla +kyynel silmissä. Ja herätessään, kun hän muisti illan tapaukset, oli +suru ensimmäinen tunne hänen mielessänsä. + +Mutta kun hän astui ulos raittiisen aamu-ilmaan, katosi tuo raskas +mielen vivahdus ja hän tunsi sydämensä keveämmäksi. + +Isäntä katsahti tyttöön muutaman silmänräpäyksen ja luuli alussa +nähneensä, ettei hänen kasvonsa niin rusottaneet kuin tavallisesti. +Mutta pian saivat ne entisen kirkkautensa, ehkä juuri siitä, että hän +niitä katseli. + +Sillä Mari kantoi mielessään salaisuutta, joka koski heitä molempia, +sen tiesi rusthollari. Ja hän arvasi aivan oikein, että rusoitus nousi +neiton kasvoille juuri sen salaisuuden tähden. + +Mutta hän ei aikonut tällä kertaa tuoda sitä salaisuutta ilmi, vaan +päätti vielä jatkaa leikkipuhetta tytön kanssa. + +"No ethän tanssissa ainakaan itkenyt", sanoi hän; "vasta tanssin +jälkeen kai; hylkäsikö sulhasesi sinun? Sano kuka hän on, niin minä +hänen opetan hylkäämään niin kauniin tytön." + +"Te vaaditte paljon vastausta yhtaikaa, isäntä. Kuka niin paljon +kerrassaan muistaakan?" + +"Sinulla on hyvä muisto, sen olen kuullut." + +"Vastaan siis ensiksi, etten ollut tanssissa, toiseksi ettei sulhaiseni +minua hyljännyt, kolmanneksi etten sano, kuka sulhaseni on." + +"No miksis itkit sitte." + +"Se oli viisautta, isäntä, meidän, tyttöin viisautta." + +"Selitäpäs, Mari; minä en sitä ymmärrä." + +"Luulinpa sen jo alussa selittäneeni. Me tytöt itkemme pois itkut +ehtoolla, niin heräämme aamulla iloisina." + +"Vaan ettehän ilman syytä itke?" + +"Syystä tai ilman syytä, on vaikea sanoa; sillä me olemme heikkoja +olennoita, senhän tiedätte." + +Samassa tuli emäntäkin ulos. + +"Mitä," kysyi hän naurahtaen, "tehdäänkö täällä salaliittoa valtiota +vastaan?" + +"Ei", vastasi isäntä, "täällä tehdään poutaa. Mari on luvannut meille +poudan täksi päivää. Hän itki eilen." + +"Sitä en minä nähnyt, vaikka me koko eilisen päivän seurustelimme +yhdessä iltaan asti ja vielä yönkin." + +"Tytöt osaavat vuodattaa kyyneleitä niin salaa, ettei kukaan niitä +näekään." + +Tällä aikaa oli työ- ja talkoo-väkeä alkanut kokoontua taloon, +varustettuina välkkyvillä sirpeillä. He olivat kaikki puettuina +puhtaisin vaatteisin, niinkuin paikkakunnalla tapa oli. Se oli sitäkin +helpompi, koska edellisenä päivänä oli ollut pyhä. Heillä oli ehtoosta +valmiina pyhä-vaatteet. + +Onkiveden seurakunnassa oli nimittäin tapa pitää kolmenlaisia +vaatteita, nimittäin kirkkovaatteita, joita ei muualla käytetty kuin +"kirkossa ja arkussa," pyhävaatteita, jotka muutettiin ylle kirkosta +tultua, ja arki vaatteet. + +Leikkuussa ja talkoissa oltiin tavallisesti pyhä vaatteissa. Sillä +elonleikkuu oli juhla, jossa tapa vaatei enemmän siisteyttä kuin +arkipäivinä. + +Ja erittäin oli talkoo niin isossa talossa, kuin Siuron rustholli, +juhla-päivä. Siellä oli nimittäin tarjonna uhalliset ateriat ja muut +suun-avaukset, paitsi että kaikille köyhemmille, jotka työhön tulivat, +annettiin kappa jyviä puuroksiksi ja kaikille "kylän-muruja." + +Sillä Siuron rusthollaria ei tunnettu saituriksi, vielä vähemmän +emäntää, jolla siinä suhteessa olikin päävalta, vaikka kaikki +pelkäsivät rusthollaria hänen ankaruutensa tähden. + +Eikä missään tapauksessa tiedetty soimata häntä vääryydestä. Ja väki +pysyi hänen palveluksessaan kauvemmin kuin muiden, ehkä hän oli +vaativainen työssä, eikä sallinut aikailemista eikä laiskuutta. + +Kyläläisten kanssa hän ylimalkaan oli hyvässä sovussa. Sillä vaikka hän +vaihettelikin maita, maksoi hän niistä riittävän hinnan elikkä +sopimuksen mukaan. Ja käräjiä ei hän milloinkaan käynyt. Jos riita +syntyi, onnistui hänen aina saada se estetyksi sovinnolla. Usein oli +hän muidenkin riidoissa välittäjänä ja sovittajana. Mutta silloin +hän aina otti apumieheksen unilukkarin, joka kirkollisella +mahtipontisuudellansa vaikutti siinä, kussa ei maallinen mahtipontisuus +riittänyt. + +Kumma ei siis ollut, että väkeä karttui tarpeeksi hänen talkoihinsa. + +Emäntä ja Mari riensivät hankkimaan talkooväelle ensimmäisen +suunavauksen, kahvin, joka on Suomessa tullut kansallis juomaksi, +erittäin naisväessä. + +Vaan eivätpä miespuolisetkaan sitä halveksi. Ja jos meidän +asevelvollisille tarjottaisiin kupillinen kahvia aamusilla, teeveden +asemasta, niin he luultavasti olisivat siitä sangen kiitolliset. Se +muistuttaisi heille äidin kahvipannua -- melkein jokaiselle. Sillä +harva lienee se asevelvollinen, jonka hellin muisto äidistänsä ei olisi +juuri tuo kupillinen kahvia. Teetä ei he muista kotonansa milloinkaan +saaneensa. + +Kummallista olisi tietysti nähdä asevelvollisen kasarmissa jauhavan +kahvia, hirmuisen suurella kahvimyllyllä, joka aamu. Ja vielä +kummallisempaa olisi nähdä hänen "polttavan" kahvia. Mutta kumpikin työ +olisi hänelle ainakin tuttua. Hän on nähnyt niitä lapsuudesta tehtävän, +yhtä usein kun hän on nähnyt leipää leivottavan ja perunoita +keitettävän. + +Tarjoa Suomen talonpojalle teevettä, niin hän oudoksuu ja halveksii +sitä. + +Mutta tarjoa hänelle kahvia, niin hän sitä onnekseen särpää. Sillä hän +tuntee sen maun jo lapsuudesta, vaikka se olisikin pelkkää sikuria. + +Kahvin tarjoaminen kävi nopeasti Siuron rusthollissa talkoo-aamuna. +Sillä kaikki siihen tarvittavat valmistukset olivat iltasella tehdyt. + +Ja kun emäntä ja Mari tulivat väen tupaan, oli siellä suuret +kahvipannut kiehumassa. Sen olivat palkkatytöt emännän määräyksestä +toimittaneet. Ainoastaan "saku" oli sekaan pantava. Ja sen teki emäntä. +Ja Mari oli hänen apunansa muissa tähän asiaan kuuluvissa toimissa, +niin että väelle tarjottava aine oli pian valmista. + +Talkoo väkeä käskettiin sisälle, sen mukaan kuin niitä taloon +kokoontui. Tusinoittain kahvituoppeja oli rivissä pöydällä, ja siitä +sai kukin osansa sitä myöden kuin heitä tuli. Ne, jotka olivat saaneet, +ottivat sirppinsä ja läksivät elo-vainiolle. + +Isäntä sallei heidän mennä, mutta kielsi ryhtymästä työhön, ennenkuin +hän itse saapuu paikalle. + +Hän tahtoi rauhassa nauttia aamukahvinsa ja tuumaili että väkeä +karttuisi tarpeeksi päivän mittaan, kaatamaan iltaan koko elon. + +Sillaikaa oli sumu rauennut ja kirkas aamu-aurinko alkoi loistaa. + +Isäntä meni pellollensa. Siellä oli väki koossa. Toiset istuivat +pyörtänöllä, toiset seisoivat valmiina työhön. + +Se oli nyt enimmästään semmoista väkeä, joka palkan himosta taikka +talkoon halusta taikka pakosta oli kokoontunut tähän. Sillä Siuron +maalla asui joukko mökkiläisiä, jotka asunto-paikastansa maksoivat +veroa sillä, että he kiireinä aikoina suvella tekivät päivä-töitä ja +perunan otolle toivat vielä lapsensakin. + +Vaan siitä verotyöstänsä saivat he usein päivä palkan joko jyvissä +taikka perunoissa. Ainakin saivat he niinä päivinä hyvät ateriat +talosta. + +Vasta puolipäivästä oli varsinaisen talkooväen tapa saapua. + +Ne olivat semmoisia, joiden Siuron isännän kanssa ei ollut mitään +erityistä tekemistä, vaan jotka naapuruuden vuoksi tulivat väkeä +lisäämään näin kerran vuodessa, milloin enintä väkeä tarvittiin. + +Ne olivat kylän miehet ja heidän poikansa ja tyttärensä ynnä +setämiehet, vävyt, miniät ja langot kylän taloista. + +Tämmöinen päivä oli se suuri vuoden kesti, jolloin kaikki uudistivat +vanhaa tuttavuutta ja jolloin kaikki salaiset vihat ja nurjamielisyydet +karkoitettiin pois kyläläisten kesken. + +Siuron rusthollari maksoi vuoronsa sillä, että hän lähetti väkensä +heidän talkoihinsa. + +Kun rusthollari saapui vainiollensa, nousi kaikki siellä oleva väki +seisaallensa -- nimittäin ne, jotka pyörtänölle olivat istahtaneet. He +olivat kaikki valmiit köyristämään selkäänsä ja alkamaan leikkuun. + +Mutta ennenkuin isäntä antoi käskyn työn alkamiseen, katsahti hän +väkijoukkoon ja havaitsi siinä Puolamäen torpparin, sirppi kädessä. + +"Kas niin, herran terveisiä, Puolamäki," lausui hän ja riensi lyömään +Puolamäelle kättä. + +Molemmat olivat kookkaat miehet, torppari yhtä arvokas muodoltaan kuin +isäntäkin. + +"Mikset taloon ensin tullut? Tyttäresikin on siellä. Ja Ivar." -- -- + +"Ivar on täällä," vastasi tämä, kuin sotamies vääpelin huutoon. + +"Niin, mikset taloon ensin tullut" -- hän aikoi sanoa aamukahville -- +mutta hän arveli, ettei Puolamäki siitä suurtakaan pitänyt, sentähden +hän lisäsi -- "tytärtäsi tervehtämään?" + +"Tyttäreni menestyy arvaten hyvin emännän turvissa," vastasi Puolamäki +tyvenesti. "Minä tulin tänne, käskyn mukaan päivä työlle." + +"Hm, päivätyölle. Tiedäthän mitä päivätöitä nämät ovat. Jokainen tahtoo +näissä nähdä tuttavansa ja ystävänsä." + +Väki-joukko alkoi jo tulla levottomaksi. Se oli valmis työhön ja oli +tottunut alkamaan sen isännän käskystä, joka tavallisesti ennen oli +lausunut sen käskyn lyhyesti ja arvokkaasti. Nyt hän piti puheita +tuttavuudesta ja ystävyydestä ja torpparien tyttäristä. Se oli kaikki +outoa. + +Siuron isäntä kuitenkin pian havaitsi tuon levottomuuden ja että hän +helposti kadottaisi valtansa, jollei hän heti ottaisi vanhaa "käskevää" +ja "komentavaa" muotoansa. + +Sentähden hän kääntyi väkijoukon puoleen ja lausui lyhyesti: + +"Jokainen sirpillä varustettu mies ja nainen alkaa näiden sarkain +päästä" -- hän viittasi kädellänsä, osoittaen sarat -- "ja sitte +tuonne. Työn mukaan annan minä lisää määräyksiä." + +Lisää määräyksiä ei kaivattu. Jokainen ryntäsi työhön tarmonsa takaa. + +Akat koettivat päästä rinnatusten keskensä niin paljon kuin +mahdollista. + +Sirppi käy nimittäin heiltä sitä terävämmin ja rivakkaammin oljessa, +jota nopeammin he ovat tilaisuudessa liikuttamaan kieltänsä. + +Ainetta ei puuttunut työltä. Olki oli sakeata sirpille ja +eilis-iltaiset tapaukset yhtä sakeata kielelle. + +Tulipalo ja Ruikan emäntä ja Liisa ja Liisan äiti. -- -- -- + +Mainituita asianomaisia ei näkynyt talkoossa tänäpäivänä. Mutta +sehän oli hyvin luonnollista. Ruikan emäntä oli pahoilla mielin +puu-pinoistansa, jotka paloivat. + +Ja Liisa oli pahoillansa siitä tylyydestä, millä häntä oli kohdeltu +Ruikan tanssissa. Ja Liisan äiti oli kiukussaan samasta asiasta. + +Kummako siis, ettei yksikään heistä ollut talkoossa. + +Joku tiesi senkin, että nimismies tänäpäivänä pitäisi poliisi tutkintoa +tuosta halkoin palosta. + +Mutta koska hän arvattavasti ei saisi mitään selkoa yhdellä kerralla, +tulisi ehkä monta poliisi-tutkintoa pidettäväksi siitä asiasta. + +Aurinko paistoi ja työ eteni ja miehet leikkasivat ja akat leikkasivat +ja kielet puhuivat. Ja etäämmälle olialle kuului kaikki yhtenä +suhinana. + +Ajattelemme että kun heinäsirkat itäisillä mailla pilvenä lentelevät +ilmassa ja laskevat vehnä-eloon ja syövät kaikki, niin ne pitävät +samanlaista suhinaa. + +Mutta tässä oli se eroitus, ettei eloa syöty. Kaikki säästettiin, eikä +mitään varissutkaan. Sillä isäntä oli saanut talkoonsa otollisella +ajalla, niinkuin tavallisesti. Tähkäpäät pysyivät oljen kaatuessa yhtä +täysinäisinä kuin ne olivat pystyssä ollessaan. + +Se, joka ensimmäiseksi tätä seikkaa tutki, oli tietysti isäntä itse. + +Hän arveli että pieni pilvi, peittämään paahtavaa aurinkoa, ei olisi +liiemmäksi. Mutta hän oli kiitollinen siitä, mitä taivas sallei, eikä +tahtonut nurista. Hän oli valinnut, parhaan ymmärryksensä mukaan, +soveliaimman päivän. Ja jollei se ollut hänelle onneksi, oli hän +siihenkin tytyväinen. + +Moni näkee vainionsa täynnä tähkäpäitä ja tähkäpäät täynnä jyviä ja +kuitenkin saa hän riihestä huonon tulon. Syy tähän on ehkä se että +suurin osa tuloista on varissut pellolle. Siitä tulee vähemmän leipää +sinä vuonna. Mutta pelto on hyötynyt ja antaa ehkä tulevana vuonna sitä +runsaamman sadon, jollei varikset sitä ennen ehdi korjaamaan, mitä +varissut on. + +Varis on ehkä siitä saanut nimensäkin. + +Työ kävi uhkamäärilleen. + +Kouruuksia kaatui maahan paljon. Mutta kun jokamies leikkasi eikä +kukaan sitonut, oli isännän pakko käskeä niitä, jotka hän siihen katsoi +soveliaimmiksi, lakata leikkaamasta ja ruveta sitomaan. + +Ja sitte tuli korjata sitomia "kokkosiin." + +Se oli aina ennen ollut isännän asia. Mutta tällä kertaa hän näki +mahdottomaksi tehdä kokkosia yksin niin paljon kuin eloa maahan +leikattiin. + +Sentähden hän käski Puolamäen isännän pysättymään leikkuusta ja +tulemaan hänelle avuksi kokkosien tekoon. + +He eivät kuitenkaan paljon puhuneet keskensä, tätä työtä tehdessään. He +olivat vanhat miehet molemmat, että he olisivat kyenneet kieltänsä +väsyttämään. + +Kello oli ehkä noin kahdeksan aamulla. Työ oli käynyt jotenkin +säännöllisesti sen kahvin päälle, jota talossa aamulla tarjottiin. + +Mutta nyt näkyi talkooväki ikään kuin odottavan jotain. Se oli +tavallista siinä talossa. Ja sen tiesi jokainen. Sen vuoksi lakkasi +vähitellen kielen väsytys, ja sirppien liike tuli hitaammaksi. + +Isäntä katsoi levottomasti taloon päin. + +Ja sieltä tuli aivan oikein Mari ja Severin. + +Edellisellä oli kannettava suuri sangallinen koppa. Jälkimäinen kantoi +tuommoista uuden aikaista pläkki astiata, jolla rautatietä pitkin +kuljetetaan maitoa Helsinkiin taikka johonkuhun rautatien ohella +olevaan meijerihin. + +Kummankin kannettava oli jotenkin raskas. Se näkyi. He olivat uhalla +ottaneet kantaaksensa kuormansa. + +Matka ei ollut pitkä, vaan sittenkin oli kummallakin liiaksi. + +"Kunpa vain jaksaisin väen luokse", huokahutti Severin, "kylläpä sitte +pian helppo tulisi." + +Samaa ajatteli Mari. Mutta hän ei siitä asiasta lausunut mitään. Emäntä +oli tarjonnut hänelle apua, vaan hän oli kieltäynyt ottamasta. + +Molemmat olivat nuoret ja voimakkaat. Uhkamielisesti olivat he kumpikin +lähteneet takkaansa tuomaan. + +Severinin täytyi vaikeroita. Mari ei vaikeroinnut. + +Se eroitus nähdään joskus miesten ja naisten välillä. Siinä kun +mieheltä pääsee valitus-huuto ei nainen tavallisesti lausu sanaakan. + +He saapuivat onnellisesti elovainiolle, Severin nikahtumaisillaan, Mari +vähän rusottavampi kuin tavallisesti, mutta ei hengähtäenkään enemmän +kuin muulloisin. + +Myöntäkäämme kuitenkin, että Severinillä oli raskaampi kannettava. + +"Ensimmäiselle, jota minä talkoossa lähestyn," lausui Severin +vihoissansa, "juotan minä puolet tästä hinkasta, vaikka se olisi oma +isäni." + +"Et häntä ainakaan pakolla juottaisi," vastasi tyttö, "ja +vapaehtoisesti juo hän juuri sen verran kuin häntä janottaa." + +Severinin ja Marin kantamat eivät kuitenkaan olisi riittäneet +aamu-eineeksi sille joukolle. + +Sentähden tulikin kohta heidän perässänsä palkka tyttöjä, kantaen +samanlaisia tuotavia. + +Näitä nyt Mari rupesi jakamaan työväelle. Ne olivat valmiiksi tehtyjä +kelpo voileipiä, jotka olivat katetut juuston ja paistetun lihan +liuskoilla. Niistä hän tarjosi ensimmäisen isännälle. + +"Kas niin", sanoi isäntä, hyvissä mielin, "sinähän kiltti tyttö olet, +joka tulet meidän uupuneita voimiamme virkistyttämään." + +"Onhan laissa sanottu jotain, joka tähän sopii, vaikken minä tahdo sitä +sovittaa teihin." + +"No mitä se olisi?" + +"Ei sinun pidä riihtä tappaman härjän suuta sitoman. Ja työn tekiä on +palkkansa ansainnut." + +"Ja miksi ei se minuun sopisi, onpa sitä pappeihinkin sovitettu." + +"Minä ajattelin, ettette tahtoisi sovittaa itseenne sen lauseen +ensimmäistä osaa." + +"Sinä olet kuria täynnä, tyttö", sanoi isäntä naurahtaen. "Etkös tiedä +että härkäkin on kunniallinen työn tekiä siellä, kussa sitä työhön +käytetään?" + +Mari rupesi jakailemaan voileipiänsä väelle. Ja Severin kaasi +hinkastansa jokaiselle tuopillisen tukevaa "tupulttia", josta ei +mallasvoima suinkaan puuttunut, sillä se oli juoksutettu emännän +kuurnasta. + +Severin tarjosi hänkin isällensä ensimmäisen siemauksen, vaan ei +rohjennutkaan hänen suhteensa täyttää uhkaustansa, vaan seurasi Maria. + +Emme ole vielä tähän asti, muistaaksemme, kuvanneet lukiattarillemme +Marin muotoa. + +Se on ollut ehkä väärin meiltä, koska kaikki miespuoliset ovat häneen +niin suostuneet, yksin tuo jäykkä ja totinen Siuron isäntäkin. + +Olemme nähneet, kuinka hänkin vaihteli sanoja ja laski leikkiä Marin +kanssa. + +Se ei kuitenkaan tullut ainoastaan siitä, että Marilla oli kaunis +ulkomuoto, vaan pikemmin siitä että isäntä oli havainnut tytön mielen +laadun uljaaksi. + +Mutta tyttö oli todellakin kaunis. + +Mitaltaan oli hän muita tavallisia tyttöjä vähän pitempi ja varreltansa +sorea. Se teki että hänen liikuntonsa ja käyntinsä oli muita ylevämpi. +Hänen käytöksessään ja puheessaan ilmaantui jotain tyventä ja tasaista, +joka osoitti mielen jäntevyyttä. + +Hän oli nyt vaatetettuna samanlaiseen kansan pukuun, kuin missä hänen +ensikerran tapasimme eilisaamuna kotonansa Puolamäellä. + +Hame ja liivi oli hienosta villakankaasta. Niihin oli kudottu tai +ommeltu muutamia punaisia nauhoja, jotka vähän kirkastivat tummaa +vaatteusta. Mutta hiat ja kaulus olivat sen siaan loistavan valkoiset. + +Marin kasvot olivat suven mittaan kelpolailla ruskettuneet. Mutta hän, +niin kuin moni muukin tyttö, tahtoi pitää otsansa valkoisena. Ja sen +vuoksi oli hänen päänsä ympäri sidottu ihka valkoinen liina jonka alta +paksut kullan keltaiset hius-palmikot loistivat auringon valossa. + +Mari oli sitä viehättävää naislaatua, jolla, vaikka hiukset ovat +vaaleat, kuitenkin silmät ovat ruskeat. Ne painuvat polttavasti sen +nuorukaisen sydämeen, jonka silmiin ne katsovat. + +Mari piti tavallisesti silmänsä peitossa, pitkäin tummain ripseitten +alla. + +Mutta sitä vaarallisempi oli hänen katsantonsa, kun hän ylensi +ripseensä ja loi silmäyksen johonkuhun. + +Itse Siuron isäntä tunsi värähdyksen niistä. + +Mutta Siuron isännän tunteet eivät olleet samaa laatua kuin +nuorukaisten. + +Hänellä ei ollut tytärtä. Eikä käy väittäminen, että hän tähän asti oli +juuri tytärtä kaivannutkaan. + +Mutta sitte eilisillan oli hänessä herännyt tuo outomainen kaipaus. + +Ja kun hän aamulla noustessaan ensimmäiseksi tapasi Marin, oli se tunne +ottanut hänessä selkeämmän muodon. + +Marin vienous ja suloisuus, joka melkoisesti sotei sitä päättäväisyyttä +vastaan, millä hän ehtoolla oli lausunut kieltonsa Severinille, +vaikutti kummallisesti ukon mieleen. + +Hän ei ennen koskaan ollut tarkemmin katsellut tytön ulkomuotoa. Se oli +ollut hänestä yhden tekevä minkä näköinen Puolamäen tytär oli. Sen +verran hän oli nähnyt ja kuullutkin, että Mari oli sievä muodoltaan. + +Mutta se rusottava nuoruuden ja neitsyyden hohto, mikä tytössä kuvasti, +sen huomasi hän vasta aamulla ensikerran. + +Vaan silloinkaan ei hän tullut läheltä katsoneeksi tytön silmiä, jota +osaksi esti sumukin. + +Nyt, kun Mari kopastansa tarjosi hänelle tuomisiansa, katsoi ukko tytön +silmiin. + +Mari vastasi silmäykseen -- eikä isäntä luullut ikänä niin kirkkaita +tähtiä nähneensä. + +Mutta Mari ei kauvan viipynyt silmäyksiä vaihettamassa, vaan riensi +tervehtämään isäänsä, joka vähän matkaa siitä rakensi kokkosia. + +"Melkein minä pelkään," lausui Siuron isäntä itsellensä, "että tuo +tyttö kaikessa kainoudessaan on niin ylpeä, ettei häntä +rukoilemallakaan saa miniäksi. Kuka niiden semmoisten tietää." + +Siuron isäntä, joka tähän asti oli elänyt siinä voiton varmuudessa, +että ketä ikänänsä hänen poikansa pyytäisi avioksensa, se ei rohkenisi +kieltäytyä. + +Hän oli ylipäänsä kaikissa pyrinnöissään päässyt tarkoituksensa +perille. + +Ja jota vanhemmaksi hän tuli, sitä varmempi oli hän voitosta, milloin +hän jotain yritti. + +Mutta nyt saatti kaksi kirkasta tytön silmää ukon epäileväksi. Hänen +mielestänsä oli Mari liian ylevä hänen pojallensakin. + +Semmoinen valta on kauneudella. Ukko muuttui melkein ujoksi ja katsahti +välin sivulta ja salaa Marin käyntiä, kun tämä liikkui elovainiolla +jakailemassa talkooväelle annoksiansa. + +Mari oli aina arka kengistänsä ja piti ne siistinä, jos askareet joskus +vaativatkin hänen tahraamaan muun pukunsa. + +Naisen aistilla hän ymmärsi, ettei mikään niin säilytä ihmisten hyvää +ajatusta kuin puhtaat jalkineet. + +Ja nytkin ne kiilsivät puhtaudesta, siinä kun hän käveli väen joukossa +sänki pellolla. + +Ja Severin vaelsi Marin seurassa. + +Se oli tietysti viran puolesta. Sillä hänen velvollisuutensa oli +tarjota juotavaa sitä myöden kuin Mari tarjosi syömistä. + +Mutta näyttipä ainakin siltä kuin nämät kaksi olisivat olleet yhteen +sidotut, tahi oikeimmin sanoen, ettei Severin päässyt erkanemaan +Marista. + +Hän oli ikään kuin näkymättömillä kahleilla kiinnitetty tyttöön, niin +että mihin Mari meni, sinne täytyi Severinkin mennä. + +Se oli kyllä emännän käsky, mutta kaikille näkyi niinkuin siinä olisi +ollut jotain muutakin. + +Tämän kaiken havaitsi isäntä. Ja hän, joka ennen isällisessä +itse-rakkaudessaan oli katsellut Severinin hyväksi mille rusthollarin +tyttärelle hyvänsä, nyt tuskin luuli häntä Marin vertaiseksi. + +Se tuli siitä eriskummaisesta kunnioittamisesta, mihin hänen +mielipiteensä Marin suhteen olivat näinä viimeisinä hetkinä eksyneet. + +Severin oli kaikessa tapauksessa reipas ja pulska nuorukainen -- +epäilemätä pulskempi kaikista koko pitäjässä. + +Ja sisällisten luonnon lahjainsa puolesta veti hän vertoja kenelle +hyvänsä. + +Ja siinäkin, missä hän kulki Marin rinnalla elovainiolla, oli hän +tyttöä puolta päätä pitempi. Mutta hänen isänsä toivoi että hän olisi +ollut koko päätä pitempi ja varustettu monta vertaa enemmillä luonnon +lahjoilla, kuin hän todellakin oli. + +Olemme jo osoittaneet ettei Mari ensinkään halveksinut Severiniä. Päin +vastoin piti hän häntä rakkaana -- ehkä rakkaampana kaikista. + +Ainoastaan Severinin isän tähden oli Mari kieltänyt Severinin +ajattelemastakaan avioliittoa heidän keskensä. + +Tällä tavoin syntyy risti riitaisuuksia ihmisten kesken pelkkien +luulojen tähden. + +Tuskinpa ansainnee jatkaa enempää kertomusta talkoosta. Jokainen tietää +kuinka siinä käy. + +Mainitsemme vain lyhyesti, että kun väki oli saanut tämän tukevan +aamuravintonsa, oli se taas valmis ahkeraan työhön aina kello +kahteentoista, jolloin soitettiin päivälliselle. + +Se oli runsas ja voimakas, niinkuin rikkaassa talossa ainakin, ja kesti +tunnin, jonka jälkeen vielä pidettiin vähän lepoaikaa. Sitte mentiin +taas elovainiolle, johon nyt rupesi kokoontumaan nuorta talon väkeäkin +kylästä. Se saatti työn jos mahdollista vireämmäksi entistään. + +Severin ja Mari eivät ensinkään kerinneet leikkuulle, heillä kun oli +isännyyden ja emännyyden toimet huolenansa -- se on: hankkia kotoa ja +tarjota virvoituksia työtä-tekevälle väelle. + +Kun ehtoo tuli, olikin kaikki elo maassa. Sitte seurasi päivän paras +osa: ilta-ateria ja tanssit. + +Isäntänä täytyi nyt Severin olla pää-kavalieri. Sillä nämät tanssit +eivät olleet tavallisia kylätanssia, vaan koetettiin niille saada vähän +siveämpi muoto. Severin oli pakko muistaa kaikkia talon tyttäriä taikka +niin monta heistä, joiden kanssa hän ehti polkata. + +Marikin olisi ollut hyvässä vuorossa. Sillä kaikki nuoret talon isännän +alut tahtoivat kunnioittaa häntä, joka tänä pänä oli emännyyttä +pitänyt. Mutta hän syytti juuri sen emännyyden toimia. Ja ainoastaan +aika harvat nuorukaiset saivat hänen tanssiin keskellä askareita +temmatuksi, ja Severin vain yhden kerran. + +Marin ei tehnyt mieli tanssiin, sillä hänen sydämensä ei ollut niin +keveä, että se olisi häntä miellyttänyt. + +Sentähden oli hänen mukava syyttää askareitansa, eikä hän siinä +puhunutkaan muuta kuin totta. + +Sillä paljon oli tekemistä talkoon loputtuakin, vaikka emäntäkin +kehoitti häntä olemaan iloisena muiden kanssa. + +Se. joka myöskin tahtoi vallita osan Marin ilta-aikaa, oli Siuron +isäntä itse. Hän pyrki selvyyteen siitä mitä hänen mielessänsä oli +ollut sitte eilisillan ja sitä johtanut uusille poluille. + +Sentähden hän piti varalla, kun Mari liikkui toimissaan, ja tarttui +hänen käsivarteensa. "Kuules, Mari," lausui hän, "huvittaahan sinua +kävelyt kuuvalossa." + +"Huvittaa niin," vastasi Mari, säikähtymätä; "kun aikaa on -- ja kelpo +kumppani." + +"Tahdot sillä kohta paiskata minulle rukkaset, minä kun olen vanha?" + +"Vanhojen kanssa on turvallisempi kävellä kuuvalossa, kuin nuorten. +Minä tulen teidän kanssanne." + +Mari arvasi, että Severin oli puhutellut isäänsä, vaikkei hän +käsittänyt milloin se olisi tapahtunut, jollei yöllä. Sillä koko päivän +oli Severin häärännyt samoissa toimissa kuin Marikin. Mutta tytönkin +mielestä oli parasta, että tultaisiin asiassa selville. Hän arveli, +että Siuron isäntä nyt julistaisi hänelle, että tämä oli viimeinen +kerta, jolloin hän, Mari, oli tässä talossa toiminnut emännöitsiänä. + +Mutta ei hän peljännyt kovia sanojakaan, sillä hänen oma-tuntonsa oli +puhdas. + +Isäntä johti heidän kulkuansa juuri samalle ranta polulle, missä he +eilis illalla olivat käyneet. Siellä he istuivat isännän penkille. Ukko +lausui: + +"Minä aivon puhua sinun kanssasi Severinistä. Tehän olette vanhat +tuttavat." + +"Niin, lapsuudesta saakka," vastasi Mari, "ja erittäin rippikoulun +ajalta." + +"Sen rippikoulun jälkeen lähetin minä Severinin maanviljelyskouluun. +Hän oli silloin kahdeksantoista vuotias." + +Ukko puhui tämän ikäänkuin itsekseen. + +"Ja siitä ajasta on kulunut kaksi vuotta," jatkoi Mari ukon puhetta. + +"Niin, oikein, kaksi vuotta, eikä Severin ole sillä aikaa mitään +unhottanut." + +"Mitä hänen olisi pitänyt unhottaman?" kysyi Mari. + +"Sinun." + +"Minun? Senkö vuoksi hänen lähetitte maanviljelyskouluun?" + +"Osittain senkin vuoksi," sanoi Siuron isäntä, "vaan myöskin tietysti +hänen opiksensa." + +"Mutta ettehän syytä minua, että minä olisin Severiniä +kehoittanut pitämään minua muistossaan. Me emme koskaan ole olleet +kirje-vaihdossa." + +"Minä luotan sinun sanaasi. Vaan kuitenkin olet sinä pysynyt hänen +muistossansa." + +"Se on kyllä ikävä," sanoi Mari, "koskette sitä tahtoisi sallia." + +"Entäs sinä, Mari? Onko se sinunkin mieltäsi vastaan, että hän sinua on +muistanut?" + +"Teettekö minusta pilkkaa, isäntä, vai miksikä niin kysytte?" + +Isäntä ei tehnyt pilkkaa. Hänen kasvonsa olivat hyvinkin vakavat +kuuvalossa. + +Hetken oltuansa ääneti, lausui isäntä: + +"Tiedätkös mitä, Mari, minä istuin tässä eilisillalla ja kuulin koko +teidän keskustelunne." + +"No, sittehän tiedätte minun ajatukseni." + +"Tiedän niin. Ja se on osittain muuttanut minun omat ajatukseni." + +Isäntä oli taas hetken aikaa vaiti eikä Marikaan mitään virkkanut +Yhtäkkiä ukko kysyi. + +"Tunnetko Severinin koko luonnetta?" + +"Kuinka niin?" + +"Luulisitko tulevasi toimeen hänen kanssansa avioliitossa taikka -- -- +oikeimmin sanoen -- -- luuletko, että te menestyisitte yhdessä; sillä +se on minun suhteeni tässä pää asiana?" + +"Sitä en ole tullut epäilleeksi, yhtä vähän kuin ajatelleeksikaan. +Minun ei ole sopinut sitä ajatella." + +"Sen kuulin jo eilen. Ja se on tuottanut mieleeni koko joukon uusia +mietintöjä." + +"Ja mitkä ne olisivat?" + +"Niitä on paljon, niinkuin sanoin, eikä ne ole yhtä haavaa +selitettävissä. Mutta yksi niistä on se että kunto ja järkevyys ovat +paremmat kuin rikkaus." + +Marin mielestä ukko nyt lasketteli arvoituksia. Hän ei saattanut +aavistaakan, mihin isännän ajatukset johtaisivat. + +"Minä olen tähän asti ajatellut," jatkoi rusthollari, "että minä +parhaiten katsoisin poikani etua, jos hankkisin hänelle rikkaan +emännän." + +"Niin on Severikin sanonut -- taikka oikeimmin, hän sanoi sen eilen, +sillä emme koskaan ennen ole niistä asioista keskustellut," selitti +Mari totuuden mukaan. + +"Mutta joskus ja useinkin," jatkoi isäntä omaa puhettansa, "on +suuretkin tavarat nähty äkki-huomaamata katoavan, olletikin ne, joita +helpolla on saatu." + +"Se kyllä on tosi," lausui Mari, sanoaksensa jotain. + +"Ja minä pelkään, ettei Severinissä olisi miestä säilyttämään helpolla +saatuja tavaroita," lisäsi isäntä. + +"Kuinka niin? Eihän Severin mikään tuhlaaja ole." + +"Hänellä ei ole ollut suuria tuhlattavia, niin ettei siitä asiasta +tiedetä mitään päättää. Mutta juuri sen vuoksi olen minä päättänyt +antaa hänen itse luoda tulevaisuutensa -- työllä ja taidolla, jos +hänellä taitoa on." + +"Aivotteko hänen hyljätä taikka ajaa pois kotoa? Ja ehkä minun, +onnettoman, tähteni!" huudahti Mari, tuskaantuneena. + +"En sinun tähtesi, -- en hyljätä, -- vaan Severin omaksi hyödyksi. Hän +on maanviljeliä. Moni on alkanut taloutensa vähemmästä kuin tyhjästä. +Severin ei tarvitse alkaa aivan tyhjästä. Mutta hänen tulee näyttää +miksi hän kelpaa. -- -- Ja kuules, Mari, nyt ei mikään estä sinua +ottamasta Severiniä aviomieheksesi, jos sinä hänestä pidät." + +"Ja olla teidän vihanne lapsi." + +"Sinä et ole minua vieläkään käsittänyt. Minä sanoin äsken, että kunto +ja järkevyys ovat paremmat kuin rikkaus. Nyt sanoen suoraa, etten soisi +ketään niin halusta miniäkseni kuin sinua. Sinä olet ainoa, joka saatat +tehdä Severinistä miehen. Ja minä tiedän, ettet sinä pelkää köyhyyttä." + +"En minä ole tottunut rikkauteen, mutta Severin on." + +"Jos hän on, niin hän saa totuttaa itsensä siitä pois. Se on hänelle +terveellistä." + +"Minä en tahdo olla siihen syypää." + +"Sinä et olekaan. Jos joku on siihen syypää, niin se tietysti on hän +itse. Mutta sinun tulee häntä lohduttaa. Siihen sinä olet syypää," +sanoi ukko, vähän ivalla. "Ja nyt minä menen hakemaan Severin tänne. Te +saatte itse keskustella ja tuumia tulevaisuudestanne." + +Ja ukko läksi, ja Mari jäi. + +Se oli raskas hetki tytölle. Hän tunsi itsensä syyttömäksi, mutta +kuitenkin syypääksi siihen, mitä isä nyt oli päättänyt pojastansa. Vaan +millä tavoin olisi hänen käynyt sitä välttäminen? + +Severin kaipasi Maria ja etsei häntä väkijoukosta ja äitinsä luota ja +taas väkijoukosta, vaan ei löytänyt. Käydessään näin edestakaisin, +kohtasi hän isänsä. + +"Severin," sanoi isä, "Mari odottaa sinua puiston rannalla. Hänellä on +sinulle jotain sanomista." + +Severin riensi rannalle. + +"Mari, Mari, missäs olet?" huuteli hän. + +Mari sai tuskin vastatuksi. Hän oli sillä välillä ehtinyt puhkea +itkuun, eikä olisi tahtonut sitä näyttää Severinille. + +"Sinä olet puhutellut isääni?" kysyi hän. + +"En ole. Isäsi on puhutellut minua." + +"Ja? -- -- --" + +"Suostui ottamaan minun miniäksensä ja käski meidän sitte mennä niin +pitkälle kuin tietä kestää." + +"Ja sinä lupasit?" + +"En minä tiennyt luvata. Ethän sinä ole pyytänyt minua sillä kaupalla." + +"Juuri sillä kaupalla olen minä sinua pyytänyt, Mari." + +"No, lähdetäänpä sitte yhdessä maailmaa vaeltamaan!" sanoi Mari ja +koetti hymyillä. + +He eivät kuitenkaan heti lähteneet, vaan istuivat siinä kauvan aikaa +kuuvalon iltamassa, luoden rusottavia tulevaisuuden kuvia. + +Ja me, jotka tämän jutelman olemme luoneet, saisimme tähän sen +lopettaa. Ja ehkä lukiattaremme siihen tytyisivätkin. + +Sillä useimmat romanit loppuvat tavallisesti siihen, että ne kaksi +nuorta, joista niissä puhe on, joutuvat keskenänsä kihloihin. + +Mutta niitä on romaneja, jotka välin kestävät kauvemminkin. Ja tässä +jutelmassa mainittuin henkilöiden kohtalot eivät ole tulleet kaikin +puolin ratkaistukseen sillä, että Severin ja Mari tekivät elinkautisia +lupauksia toinen toisellensa. Itse heidänkin kohtalonsa vaatii +kehittämistä. Sentähden sanomme vain: + +_Edellisen osan loppu_. + + + + + + + + +End of Project Gutenberg's Torpan tyttö I, by Anton Wilhelm Lindgren + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TORPAN TYTTÖ I *** + +***** This file should be named 34798-8.txt or 34798-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + http://www.gutenberg.org/3/4/7/9/34798/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +http://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at http://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit http://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including checks, online payments and credit card donations. +To donate, please visit: http://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + http://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. |