diff options
Diffstat (limited to '34789-8.txt')
| -rw-r--r-- | 34789-8.txt | 2691 |
1 files changed, 2691 insertions, 0 deletions
diff --git a/34789-8.txt b/34789-8.txt new file mode 100644 index 0000000..6dd3175 --- /dev/null +++ b/34789-8.txt @@ -0,0 +1,2691 @@ +Project Gutenberg's Kaksi tolppaa; Pohjalais-Maija, by Gustaf Adolf Heman + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Kaksi tolppaa; Pohjalais-Maija + Muistelmia Hämeestä I-II + +Author: Gustaf Adolf Heman + +Release Date: December 30, 2010 [EBook #34789] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KAKSI TOLPPAA; POHJALAIS-MAIJA *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +KAKSI TOLPPAA; POHJALAIS-MAIJA + +Muistelmia Hämeestä I-II + + +Kirj. + +Kah [Gustaf Adolf Heman] + + +Hämeenlinnassa, +Hämeen Sanomien Osake-Yhtiön kirjapainossa, +1883. + + + + + + +KAKSI TOLPPAA. + +Muistelmia Hämeestä I. + + + + +I. + + +Oletko, lukijani, käynyt V:n pitäjäässä, tuolla Hameen ja Satakunnan +rajoilla, missä lounaisen vesistön keskikehto läikyttelee laineitansa? +Jos tiesi sinne on sattunut, niin olet varmaan havainnut useoissa +paikoin pitkänlaisia niemekkeitä luikertelevain laksien välillä. +Kessi-paikoilla pitäjästä on niitä oikein kosolta; näyttääpä vesistö +olevan yhtenä ainoana, pitkänä, monimutkaisena lahtena. Jos on +kesäinen aika, niin näet niemekkeillä rehottavia vainioita suorine +sarka-ojineen, ja vainiolakeuden keskellä hohtaa tavallisesti sievä +talo, joskus punaiseksi maalattu ja valkeoilla akkunanlaudoilla +varustettu. Kun suvisydännä tuuletarten vaiettua lahden läike on +muuttunut juhlalliseksi tyyneydeksi, niin kauniisti kuvastuu helevän +vehreä vainio lahden pintaan; katsellessamme pitkin yhä lavenevaa +vesilakeata näyttää, kuin olisi Ahtola vehreässä juhlapuvussa. Ja mikä +elämä ja iloinen hälinä on silloin niemekkeillä talojen lähistössä! +Parin virstankin päästä, toiselta puolen järveä kuulee selviä ääniä, +naurua, joka todistaa iloakin olevan ihmissydämmissä, laulua, joka +helakkaana kaikuu illan tyynessä. Ja siihen lisäksi tulee karjan +kellojen kilinä, kumea kaiku, joka ilmoittaa jonkun hongan elävän +viimeisiä hetkiänsä, koirajen haukunta ja senkin seitsemän kolinaa ja +kalinaa. Elämää on kaikkialla. Kummeksivan totiselta näyttää tuo talon +vieressä vähälännällä kummulla kohouva rakennus katselevan sitä elämää, +joka häntä ympäröi. Se rakennus on tuulimylly, tuollainen +"harakkamylly", jonka koko "konsvärkki" ainoastaan yhden miehen +voimalla kääntyy sinne, mistä tuuli kulloinkin sen lautaporttisiin +siipiin paraiten "kosee". Kulje niemen rannikkoa edemmä, kierrä +veneelläsi lahden tyyntä pintaa aina kauemmaksi, niin tapaat tuollaisia +jauhinkoneita yhä edelleen. Ne ovat Laasmannin eli, niinkuin häntä +kansan keskuudessa nimitettiin, Laasmannin Hermannin muistopatsaita. +Tosin on kiittämätön jälkimaailma jättänyt hänen hautaristittä. Tuolla +kirkkomaalla suuren, puusta rakennetun ristikirkon juuressa, jossa niin +paljon älyä ja tuhmuutta on mullan unhotukseen mylleröitty, ei ole +pienintäkään merkkiä muistuttamassa kirkkomiehelle Laasmannin nimeä. +Mutta sittenkään ei hän ole jäänyt muistotta. Kun vinha vihuri +pyörittää harakkamyllyn lautasiipiä vihaisella vauhdilla, kun +myllymies tarkastelee jauhamista ja myllynryskeen säestämänä vetää +yksitoikkoisella nuotilla iltavirttänsä, niin silloin myllymies tuntee, +ettei hän syysyön yksinäisyydessäkään ole yksin. Onhan tuo "konstvärkki" +elävän olennon tapainen, se liikkuu ja tekee työtänsä aivan kuin henki +sen konehistoa elähyttäisi. Tässä ei ole tuota vesi- ja höyrykoneiden +yksitoikkoista konemaisuutta, joka viimeiseltä tuntuu yhtä väsyttävältä +kuin tuo monen viisaan opettama maailman elämän ijankaikkinen +kiertokulku; vaan tuulimylly on vaihtelevainen, oikullinen. Se milloin +harvassa tahdissa laulelee levollisesti: jaahin, jaahin, liikkuen +vakavasti ja arvokkaasti kuin mikä flegmaatiko (hidasluontoinen +ihminen) tahansa; milloin taas se kiihtyy kiivaasen kiireesen, rätittää +ja sätittää kuin suututettu akka, milloin ryskää ja jyskää kuin uljas +kolerikko (kiivasluontoinen ihminen), vaipuakseen hetken päästä +mietomieliseen alakuloisuuteen kuin impi, joka on jäänyt vanhaksi +piiaksi. + +Mylly on myllymiehen toveri, niinkuin aalloilla keijuileva haaksi on +merimiehen toveri; siinä näyttää olevan jonkunlaista henkeä, +jonkunlaista salaperäistä itsetietoisuuden tapaista. Tuossa istuu +jauhattaja kahnalla, laulaa laulamistaan, ja mylly säestää; jyvät +juoksevat napaan milloin hiljaa ja hitaasti milloin taas ripeämmästi. +Katsotaanpas jauhoja: ne menevät kädellä likistäissä kokkaroihin. Ei +siis hätää! Pyöri mylly, hengi tuuli; pitkä on yö; ajatus kulkee, +kiirii kauas aikoihin menneisin. Usea kymmenen vuotta on siitä, kuin +Laasmanni oli täällä myllymestarina. Nuot kivet, tuon väkiraudan, +trällin, hammasrattaan, kaikki asetti hän taitavalla kädellä +paikoilleen; ja kun siivet oli ylös saatu, niin Hermanni oli mennyt +siipeen, ja pohjoisen puhaltaessa meni hän mokomassa karusellissä 12 +kertaa ympäri huimalla vauhdilla; ja olisi mennyt kukatiesi vielä +toisenkin tusinan, ellei eräs työmies olisi käynyt häntään kiinni ja +kääntänyt myllyä tuulesta. "Viina kortteli on minun, veto on voitettu", +oli Laasmanni huutanut siivestä ales kiivetessänsä. Tuollaista tulee +usein jauhattajan mieleen, hän kun himmeän lyhtynsä valossa istuu +kahnalla ja valvoo. "Kun siis kaikki ympäri käy" -- sanoo ruotsalainen +sananlasku; ja ympäri käymisen mahdollisuus on tässä sangen suuri -- +kun siis kaikki käy ympäri, niin selvää on, että tässä ympäri käyvässä +konehistossa pyörii -- Laasmannin henki. Älköön lukija kuitenkaan tässä +vainutko jotain uusinta sielun vaellus-oppia, sillä sellaista ei +kahnalla istuva "myllymatti" käsitä; mutta sen hän käsittää, että +miehen taito, tieto ja etevyys ilmaantuu hänen teoissansa; ja jos +taiteesta puhuessa sanotaan hengen olevan kylmässä, liikkumattomassa +marmorissa tahi kankaalla, jolle on pantu maalinkia, niin tottahan +myllymattikin saa ajatella Hermannin ilmaantuvan myllyn kolisevassa +konehistossa, jos ei uutena painoksena, niin ainakin kuvana, satuna, +muistona menneistä ajoista. Laasmanni ei ole siis jäänyt muistotta: ja +sehän olikin todistettava. + +Myllymatin suosiollisella avulla aiomme vähän tarkemmin esitellä, mitä +Laasmannin satu sisältää. Eihän siinä suuria ole maailmalle +julistettavana, sillä hän oli, niinkuin sinä ja minäkin, vesitippa +vain, mutta vesitippa, joka pudotessaan heijasti ruusun kirkasta +taivaan iltavaloa ja sitten vasta katosi tietämättömiin, meren helmaan. + + + + +II. + + +Siitä on jo kulunut monta vuotta, kun Laasmanni oli paikkakunnalla +myllyjä rakentamassa. Tuolta oli hän tullut ulkopitäjäästä ensiksikin +Rautalan rusthollin myllyä tekemään. Silloin oli hupainen aika. Ei +ollut puutetta ruoasta eikä juomasta. Myllymatti muistaa ne ajat yhtä +hyvin kuin eileisen päivän. Kyntöpoika hän silloin vielä oli, ei +ryypännyt viinaa eikä pitänyt suussansa tupakkia, mutta sen hän +huomasi, että paremmat olivat ajat silloin. Ei tarvinnut mennä jokaista +viinan tilkkaa silloin kaupungista noutamaan; ei tarvinnut "puulaakia" +perustella prännien edustalla, joista ei annettu vähempää kuin viisi +kannua kerrassaan -- ikäänkuin ihmisen, saadakseen pisara vieraan +varaa, olisi velvollisuus ostaa koko vuoden tarpeet yhdellä haavaa, +tahi onnellisimmassa tapauksessa odotella tuntikaudet osakkaita +puulaakiinsa! "Ei, heikkoja ovat herrojen meiningit", ajattelee Matti. +Silloin antoi isäntä korttelin tahi puolen rengilleen, kun hän vaan +pyysi, sillä viinaa, hopeankirkasta väkivettä keitettiin kotona. Totta +oli, että isäntä lokakuun lopussa otti kamarinsa akkunan vuorilaudan +välistä esiin "aarnakkansa" ja katseli sitä vähän aikaa sangen +miettiväisenä. Siellä oli tavallisesti noin 30 t. 40 neulan kärjellä +raapustettua viivaa ja koko joukko pieniä läpiä. Ja kun oli isäntä +nämät yksinkertaiset "nuolenpääkirjoituksensa" lukenut, niin silloin +renki parka sai tietää, että vuosipalkasta oli suuri osa mennyt kulkun +kautta. Se ei ollut oikein hupaista. Mutta niin se oli. Ja ryypystä +pääsi puhtaasti Laasmannikin, noin vaan purematta, katkaisematta -- hän +kertoi viinahampaansa tapaturmassa taittuneen. Riemullinen oli meno +Rautalassa erittäin iltasilla, kun mestari miehineen oli jättänyt +myllyn mäelle parempia aikoja odottamaan. Aika suka vaan oli se mies! +Rautalan pirtissä, jossa hänen tyyssijansa oli, ei kukaan saanut rauhaa +hänen juoniltansa. Tavallisimpia kepposia oli se, että hän, kun joku +juuri oli istua, sieppasi tuolin pois. Siitä mätkähti istuja +"tasapohjin tantereesen"; ja yleinen nauru helskyi huoneessa, jotta +nuoha orsista rapisi. + +Kerrankin muutamana aamuna oli Maija piika, jo muutaman tunnin +valvottuaan, heittäytynyt uudestaan vuoteelle, noin vain kuten sanotaan +päivän tuliaisille. Mutta kuinkas kävikään hänen noustessaan? Hän +nousee ja hieroo silmiään: mutta astuessaan lattialle seuraa häntä +kiinteästi raiti, raidissa on kiinni peitto, peitossa raanu, raanussa +Teenu-rengin liivit ja liivissä on sukkarihmalla sidottuna talon +pulskea kissa. Ja kun Maija "kimpsuen, kiukutellen", päästäen aika +rämäkän, hyppelee lattialla, niin tuli tuo pitkä "hinkhamppi" koko +pirttikunnan nähtäväksi. Laasmanni sen oli tehnyt, neuloen Maijan kiini +tuollaiseen seuraan. + +Tapahtuipa kerran Teemullekin seikka, jolla oli vähää suuremmat +seuraukset kuin Maijan hinkhampilla. Eräänä talvi-aamuna, kun suurus +oli syöty ja metsään-lähdön aika oli tullut, pukeuvat miehet nahkoihin +ja "pussi-mekkoihin". Tämä viimeksi mainittu vaate oli tuommoinen +rohtiminen, napiton, paidan tapainen, jossa oli ympyriäinen pään läpi, +vaan joka muutoin oli aivan umpinainen. Kun sitten päivän sarastaessa +talon 5 hevosinen ja 4 miehinen työvoima meni "takamaahan" halkoja +noutamaan, niin Teemu, pitäen kiinni voudin asemasta muka edellä +kävijänä, ajoi aivan ensimmäisenä. Hän seisoi re'essänsä ja laski +laulun soimaan raikkaasen pakkas-ilmaan. Tyytyväisenä lauleli hän; hepo +astui verkalleen kovaksi sotkettua tietä Alvolahden jäätyneellä +pinnalla, reen jalas sujui sutevasti liukasta raitiota, silloin tällöin +vähän nirskuen. Koko raikkaan rintansa ääni-voimalla lauloi Teemu: + + "Pihlaja kasvaa punasia marjoja, + Tuomi se kukoistelee. -- + Eikä se oikia priiari ol', + Joka kahta rakastelee. + + Ilmat ne taitaa muuttua, + Koska taivas se ruskottelee; + Enkä minä plikka sinua nai, + Ja vaikka ma uskottelen. + + Talo kuin linna ja poika kuin herra + Ja hevoinen kuin mäki; + Herraksi kultan' luulikin, + Kun hän ensi kerran näki". + +Näin lauloi Teemu; reki vieri, tie lyheni, jotta pian jo oltiin päästy +lahden poikki, ja eläen itse runon maailmassa arvelee tuo "herraksi +luultu", litteänenäinen renki-vouti, tuo pussimekkoon puettu, reessään +seisova, tanakka mies, että Herramme hänestä lienee aikonutkin jotakin +parempaa kuin tavallista työmiestä. Sellaisilla laululahjoilla olisi +hänestä saattanut tulla lukkari taikka ehkäpä pappikin. Teemu vaipuu +todellisuudesta ihanteellisiin unelmiin. Hän tahtoo "preistata", kuinka +messu käy. Kunnioitus kaikkea pyhää kohtaan tekee kuitenkin sen, että +hän ryhtyy vain tuohon n.s. Prunkkaalan papin messuun. Juhlallisesti +"oikealla nuotilla" ja puhtaalla tenooriäänellään vetää hän: + +"Pyytäisin minä, hyvä seurakunta, teiltä housun paikkaa; miltä +kyynärän, miltä kaksi, miltä korttelin kolmatta kyynärätä". + +Siihen vastaa pikku Matti perässä tulevasta re'estä sortumattomalla, +kimeällä äänellään: + +"Hei, verkasen poika, johan siitä tulee koko roimahousuuu-u-ut". + +Mutta nytpä tavaton nauru kuuluu jokaisesta re'estä. Vanha muonamies +Jussikin kotkottaa nauraa paksulla paasiäänellään, niin että +hopeahuurre puiden oksilta melkein varisee. Teemu itse taas hymyilee +tyytyväisesti, arvellen messun niin suuresti seurakuntaa huvittaneen. +Mutta toisille ajatuksille tulee hän, kun Aatu, rohkein joukosta, +takimmaisesta re'estä huutaa: no, sun pahuus, täysi pappi mar sinä +oletkin, kosk'on messukasukkakin hartioillasi! Eikä suinkaan messu +oikein ilman käykään, häh? + +Teemu kurkisti ja kurkisti, kääntyi ja katsoi, mutt'ei sen selvempää +asiasta saanut. Vasta metsässä, kun mekko ja nahat ketteryyden +saavuttamiseksi oli poisotettava, huomasi hän, että hänen valkean +pussimekkonsa selkämystään on vedetty tervalla aika ristinvenkale, joka +melkein ulottui kauluksesta liepeesen asti. Voi hyväinen aika! Olla +koko matkan toisten pilkattavana! Pari järeää kirousta pääsi Teemun +huulilta; nauru ja laulu oli kadonnut, sillä ne eivät kärsi aivan +törkeää leikkiäkään. + +Kun halkokuormat oli rekeen saatu, palaa Rautalan työvoima kotia, +aamuhämärä oli kotoa lähdettäissä, iltahämärä sinne palatessa; mutta +eihän joulunaikaisessa päivässä olekaan kuin kaksi hämärää. + + + + +III. + + +Äkäisenä ajoi Teemu pihaan. Hevoisen talliin vietyään ja sille silppua +tehtyään, hän astui pirttiin, paiskasi "kännelmöityt rasansa" (tumput, +joihin kämmenen puolelle on neulottu nahkaa tahi vahvaa kangasta) +muurin otsalle, heitti vihatun virkapukunsa, tuon "ristityn" mekon +muuripenkille, hiipi sitten "ahen taka" (s.o. sille osalle permantoa, +joka on uunin ja sivuseinän välillä), muutti siellä kuivat, lämpimät +tallukat jalkaansa ja meni vihdoin toisten kanssa päivälliselle. +Laasmanni oli jo ennen atrioinnut isännän kanssa ja ojentelihe nyt +peräsängyssä, polteskellen kotikasvuisia piipussansa. Siitä ei tahtonut +tulla puhetta väen kesken juuri minkään päiväistä. Laasmanni löyhytti +savun suustansa, sylkäsi sängyn pään kohdalle sellaisella läjäyksellä, +että eräs talon viidestä kanasta, joka juuri odotti Maijalta osaansa, +säikähtyi ja riekahtaen juoksi sängyn alle. Tämän tärkeän, valmistavan +toimen tehtyään Laasmanni lausui: + +Mitä kuuluu miehet? + +-- Kunniaa kuin puuroa, tokasi Aatu, vieden höyryävän lusikallisen +viimeksimainittua ainetta suuhunsa -- hän kenties tahtoi havaita "ex +analogia", yhtäläisyydestä, minkälaista tuo "kuuluva kunnia" oikeastaan +oli. + +Taas oli vähän aikaa äänettömyyttä, jonka kuluessa lusikat tekivät +totista työtänsä; suolatut särjet ja ahvenet saivat kyytinsä +välipaloiksi kahdeksan hammasparin välissä, joita saattoi mitä kaunotar +tahansa kadehtia, sillä ei viinihappo eikä karamellit olleet niiden +norsunluista kiiltoa pilanneet. + +Mutta äänettömyys näytti tuskastuttavan Laasmannia. Hän kysäsi: + +Onko Teemu kipeä, kun on ääneti kuin ahven kivellä? + +-- Kipeä tahi makea, vähän se sinuun koskee, oli vastaus. + +-- Lupa kysyä, vaikk'ei vara ostaa; ja siksi toiseksi: olenko minä sinä +sinun edessäsi? + +-- Sinä Jumalakin on. + +-- Minä olenkin arkkipispa, lausui Laasmanni puoleksi leppeällä, +puoleksi ivallisella äänen soinnulla. + +-- Taikka maarian mun korttipispa. Et osaa edes laulaa, sitä vähemmän +arkkia kokoon panna. Olet niin viisas kuin oletkin, te'es vaan +semmoinenkin laulu kuin -- -- kuinka se alkaakaan, Maija, sen Emman +laulu. + +-- Sen ihanaisen Emman saan nyt nähdä suloisimman... + +-- Niin, jatkoi Teemu, saatuansa pyydetyn avun, te'es edes semmoinen +laulu. + +-- No, mitä niistä, rauhoitti Laasmanni, mutta tiedätkö, mikä +arkkipispa on? + +-- Se on se pispa, joka arkkia tekee, tiemmäkin; eihän virsikirja- eikä +katkismus-pispat semmoisiin joudu. Mutta kukas tietää, mikä se +korttipelipispa on? se on se, joka -- -- niin se on yksi kulkevainen +matkamies ijäistä kotoa kohden: Juhan Herman Laasman. + +-- Voi, mies parka, olisit Turussa ollut, niin tietäisit: arkkipispa +panee kasukat kaikkien pappien hartioille -- -- ja -- -- ja Mikkolan +Janne, joka käy Tampereella papinkoulua, on puhunut joskus +ristiretkistä; tiedätkö, mitä ne ovat? + +-- Onko ristiretki sama kuin halkoretki? kysäsi pikku Matti ilkkuen. + +Teemu ei viimeistä kysymystä kelpoon kuullutkaan, Laasmannille hän +vaan tiuskasi äreästi: älä tuiki mies, olenko minä sinun pilkkasi, hää? + +-- Et, et, vastasi Laasmanni, älä leikistä suutu. Ja jo loppui atria, +ja loppuipa miesten sanasotakin, kun pirttiin astui isäntä. Hän oli +vanhanpuoleinen mies, jonka päähän oli eksynyt joku ennen aikainen +harmaa karva. Puettuna viheriäiseen ihotröijyyn ja kapulaisiin +housuihin, näytti hän kunnioitettavalta, arvonsa tuntevalta +isäntämieheltä. Hänelle sanoi Laasmanni: + +Antakaas, isäntä, taaskin korttelin verta! Vakavasti astui isäntä +kamariin ja pian oli hän tuonut pyreilevän korttelin pöydän kulmalle; +ja pian oli sen sisällys neljän miehen väljäin kulkkuin kautta osannut +tiensä vihoviimeisiin tislauskoneisin. Sovinto ja suosio oli miesten +keskuudessa täydellinen. Mutta siitä päivästä oli Teemun liikana nimenä +halkopappi, jonka toisintona kuitenkin usein oli Prunkkaalan pappi. +Jospa siis Teemu olisikin unhottanut uuden mekkonsa, niin hänen uusi +nimensä oli unohtumaton. + + + + +IV. + + +Samana talvena ajoi eräänä iltana, kun myllyntyö jo oli melkein +päätetty, Rautalan pihaan muuan laiha, kelmeä mies kimolla hevosella. +Ajaja ja ajettava näyttivät kilpailevan siitä, kumpi heistä laihempi +olisi -- tuskin kadehdittava etu tosiaan. Hän sai ruokaa kuin +kulkevainen ainakin -- silloin ei asetukset kulkureista suinkaan olleet +niin ankarat kuin nyt! Hän oli puhelias, milt'ei leikillinen mies. +Surullisella hymyllä osoitti hän housujensa vahvuutta, jonka ne +alinomaisella paikkauksella olivat saavuttaneet; niissä oli, sanoi +mies, "paikka paikan päällä". Hänestä ja Laasmannista tuli pian hyvät +ystävät. Saatiinpa selvälle, että mies haki tölliä itselleen, eli +niinkuin hän kotipaikkansa murteella lausui: "hän haki tolppaa". +Laasmanni, rikkiviisas, sanoi tietävänsä kaksikin tolppaa, ja oikein +hyvää. Ja luottaen Laasmannin lupaukseen ihastui miesparka ikihyväksi, +ja ryyppy ryypyn perään naukattiin tuon kunnon tolpan toimittajan +kanssa. + +Tiedätkö, lukijani, mitä varten torppari iloitsee kuullessaan saavansa +_hyvän_ torpan? Siksi, että hän kokemuksesta tietää, millainen _huono_ +on. + +Tuolla se oli n.s. Nälkäniemen kulmalla, P:n pitäjäässä, Pujoniemen +torppa, jonka asujana oli äsken mainittu, Rautalaan saapunut, kelmeä +mies. Siellä hän oli oleskellut jo puolikymmentä vuotta, jopa viime +Maariasta ruveten päällekin. Vaimo hänellä oli ja viisi lasta. Lieneekö +hän viime mainittuja pitänyt "Herran lahjoina", emme tiedä; Leena-muija +niitä, pahinta uskoen, piti synnin rangaistuksena. Jos joskus olet +matkustama Poriin menevää tietä, niin katsahda oikealle, kun hevosesi +hiljalleen astuu pieneltä sillalta vähäistä mäkeä, ahdetta ylös. +Näet pienen torpan. Ei se juuri kaksiselta näytä, peräseinässä on +lauta-ikkuna, joka suuruudessa kilpailee oven päällä olevan räppänän +kanssa; sivuseinässä näet oikean lasi-akkunan, joka on melkein +neliökyynärän suuruinen, eli paikkakunnan murteella sanoen kyynärä +kunnakkin. Leipää tuollakin syödään, ajattelet ehkä. Niin vainen! käy +siellä majassa murheen peikot ja joskus ilon enkelitkin. Siinä majassa +on leipään sekoitettu kerta-, vehka- tahi pettujauhoja, joilla taikina +aina "vastattiin". Tuli tosin eräänä syksynä aivan kuin ihmeen kautta +rukiita koko 5 tynnyriä, kun vuosi oli hyvä, saatiin 4, koko hyvänä +vuonna 3, useimmiten 2, ja viime vuonna puurokset päälle siemenen. Ja +viljeltävänä oli pelto, lähteensilmäinen, halla-arka, ja "taksvärkki" +oli taloon tehtävä. 2 päivää viikossa omalla ruoalla, hevosen kanssa, +12 apupäivää, 2 matkareisua, kehrättävä taloon leiviskä rohtimia ja 5 +naulaa pellavia, -- niin sanoo kontrahdissa, jonka seurakunnan kanttori +oli kirjoittanut ja johon Aadolf Juhonpoika Pujomäki omasta ja vaimonsa +Helena Kristiina Kustaantyttären puolesta oli puumerkkinsä pistänyt. +Olihan siinä jo "tienestiä" ainakin ruistynnyrin ja puurosten verolta, +melkein liiaksikin. Ensimmäisenä torpan pitonsa vuonna oli +Pujoniemeläisillä ollut, kuten muuan kadehtija lausui, "hevoinen kuin +tukki, kaks lehmää kuin härkää, porsas ja 8 lammasta", mutta ennen kuin +viides vuosi umpeen ehti, oli porsas mennyt tielle tietämättömille, +lampaat vähentyneet kahdeksi huonovillaiseksi karitsaksi, lehmät syöty +leipänä, tukin tapainen rautio muuttunut laihaksi kimoksi, jota muuan +naapuri osavasti vertasi pellavaloukkuun. Olipa vielä mennyt kaupaksi +Helena Kristiinan "piikuuden" aikaiset hameetkin, paitsi tuo +"keisarinraitainen", joka vielä teki pintapuolista virkaansa, kun sen +omistaja meni Herran temppeliin sisällistä alastomuuttansa verhoamaan. + +-- Mitähän tästä peräksi tullee? virkki mies eräänä sunnuntai-aamuna, +ottaen tervatut, paksuanturaiset tallukkaansa piittahirreltä ja +sovittaen niitä jalkaansa. + +-- Tuomaan päivästä ylössanomus, Maarian päivästä pois, vastasi vaimo. + +-- Niin, kyllähän se niin on, mutta suo siellä, vetelä täällä, ei +kuivaa kussaan. + +-- Mutta eihän kokematon tiedä onnestansa, menisit edes koittamaan; +sanoihan Klasi-Kustaa, tuo kaiken maailman viisas, olevan +tolpanpaikkoja yltäkyllin P:n pitäjään takamaalla, jossa tolpparit +ovat paljaatta rahaverolla ja elävät kuin "pränssit". + +-- Se kulkukin on niin ilkeää. + +-- Mutta sinähän mies olet, et suinkaan ämmiä pane semmoiseen matkaan? +Tuossa, niinkuin tiedät, ovat leipämme loput, nuot 5 kyrsää ja karpio +aitassa, paramatta tröijyni ja trälliklänninkini hinta. -- + +-- Hm, syömättä on vielä kimo, lammaskaritsa, kissa ja kana. + +-- Menisit nyt johonkin taikka jonnekin, ei Herra meille ikkunasta +syömistä pirttiin tuo, vaikka tuomiopäivään asti kädet ristissä +leukasillas olisit ikkunassa. + +-- On noita lapsiakin niin paljo. + +-- Ei se ainakaan minun syyni ole. + +-- Sen "tästin" olen kuullut jo monesti, esipuheet, kolleseetat ja +kaikki, jos kerrankin jo tulisi hyvästi siunaus! + +-- Niin kai, niin, aina se on pahaa, mitä minä -- -- -- Kalle, mitäs +sitä kissaa kyyttäät, annakkos olla, taikka ma niin klivahutan tuolla, +tuolla -- -- taikina kaukalolla. -- -- + +Tämä, ainakin mitä aseesen tulee, mahdoton uhkaus lausuttiin pienelle +paitaressulle, joka pesän edessä olevasta padasta oli saanut kauhan +kouraansa. Sillä poika häili ja säikytteli kirjavaa kissaa, joka +peloissaan pakeni nuorta vainoojaansa aina päreorsille saakka ja sieltä +pani toimeen vallankumouksen niin, että päreet ja kuivamassa olevat +puut ja kaikellaista muuta tavaraa putosivat kolisten alas. Ja tuosta +mäläkästä tyrehtyi vainoojan into, nostettu kauha putosi hervottomasta +kädestä lattialle, ja äidin jättiläisuhkaus muuttui helliksi +kysymyksiksi, oliko lapsiparkaa sattunut. Unohtunut oli aviopuolisoiden +kina; eikä siihen useinkaan paljoa tarvita; joku satunnainen tapaus +vaan, pieni seikka, joka tempaisee ajatuksen pois sen onnettomalta +uralta, niin Aatamin pala kurkusta painuu alas ja katkeruus on löytänyt +viemäri-ojan. + +Niinpä nyt lähtö tuli kuin tulikin, Aadolf Pujoniemi lähti matkaan. +Kolme leipää, keitetyitä perunoita ja suolaa rasiaan vaimo nyt sääli +eväiksi. Kimo pantiin työre'en eteen: mutta työre'essä lepäsi +anturoillansa perheen kirkkoreki, sama reki, jonka Reki-Aapo oli +maalannut tervalla ja punamullalla, vaan josta hän vakuuttavaisesti ja +kirjakieltä mukailemalla oli lausunut: piräis sen kiiltää. Kirkkoreki +sai nyt toisella tavalla kuin ennen auttaa omistajaansa eteenpäin. +Rikas Rintalan Toppo sen osti ja hinta oli 75 kopeekkaa hopeassa. Ja +ilman erityisittä seikkailuitta saapui Aadolf Juhonpoika Pujoniemi, +niinkuin jo puhe on ollut, maanantai-iltana Rautalaan. + + + + +V. + + +Jo oli keskiviikko-ilta käsissä ja Pujoniemen matkarahat olivat menneet +Laasmannin ja kumppanien kulkuista alas, vaan "tolpan" haenta ei +tahtonut onnistua. Kuitenkin piti Leenastiinan muisto Aadolfia +jonkunlaisessa levottomuudessa, ja sentähden ei hän antanutkaan +Laasmannille rauhaa pahaakaan, ennenkuin lähdettiin tolppia katsomaan. +Mitä muuta kuin kimo valjaisin! Synkkämielisellä tavallaan kömpii se +Alvolahden jäätä myöten minkäänlaista kiirettä pitämättä, huolimatta +isäntänsä innostavista kehoituksista. Saavuttiin vihdoin "ylitteelle", +se on toiselle puolen järveä, jossa oli osa niemeläisten peltoja ja +niittyjä; jopa vihdoin valtamaantiellekin. Siinä sitä oli leveä, +aurattu kruunun sarka, joka vei kehuttuja "tolppia" kohden. + +Pakistessa siinä kaikellaisia virkkoi Pujoniemi: Eivätkö ne tolpat jo +kohta tule? + +-- Ei, vastasi Laasmanni, paikallaan ne aina ovat olleet. + +-- Pitkähän on tämä matka, sanoi Pujoniemi alakuloisesti. + +-- Johan tolpat näkyvät, lohdutti Laasmanni. Pujoniemi koetti katsoa, +vaan ei nähnyt tolppaa missään. Tuuhea kuusimetsähän tuossa viheriöitsi +vasemmalla puolen tietä, oikealla taas kasvoi katajikko ja lehvätön +lepistö. + +-- Etkös näe; jo punottaa, sanoi Laasmanni. + +-- Eihän näy sen taivaallista minun syntisiin silmiini, valitti +Pujoniemi. + +-- Tuossahan ne ovat, sanoi Laasmanni äänellä, jonka hän koetti tehdä +ivalliseksi, vaan jossa iva tuntui vähän puserretulta; tuossa on kaksi +tolppaa, ota, kumman haluat. + +Näin sanoessaan osoitti hän sormellaan kahta punaista pylvästä, +jotka olivat yksi kummallakin puolen tietä ja joista toinen osoitti, +että tähän päättyi virsta, toinen taas että tämä päätynyt virsta oli +neljäs viime pylväs parista lukien. Tässä siis virstantolppa ja +penikulmantolppa. Lyhyyden vuoksi kai kansa niitä nimitti +penikulmantolpiksi. Silloin katsoi Pujoniemi kumppaniinsa sumean +moittivaisesti ja virkki: Piisaishan pilkka vähempikin. + +-- Tuoss' ovat tolpat, sanoi Laasmanni, mutta ääni jolla hän sen lausui, +oli melkein katuvainen. + +Silloin välähti kelmeän miehen silmä, kurjuuden itsetietoisuus, petetyn +toivon vararikko kuvautui siinä. Kiivaasti iski hän pitkät laihat +sormensa Laasmannin kurkkuun, toinen käsi tavoitteli tuppea, joka +riippui monisolkisessa "pislaivyössä". Mutta silloin teki Laasmanni +rotevan liikkeen; kevyesti sai hän kurkkunsa pihdistä pois ja samassa +hyppäsi hän voimakkaalla potkauksella re'estä kauas tien oheen. Juosten +metsään, huusi hän äänellä, josta katumus oli kadonnut: "Terve tuloa +uuteen tolppaasi, tivis se on ja luja, tottahan se lämpimän pitää!" + +Liikkumatta tuijotti torppari hänen jälkeensä, vaan nosti vihdoin +päätänsä ja huusi lumiseen metsään: vielä ennen pitkää tolpassa olet ja +lämpimäsi saat, jos et itse, niin ainakin poikasi. + +Ja Pujoniemi käänsi kimon ympäri; pari lumen kirpaletta oli hyytynyt +hänen silmäinsä alle, ne hän pyhkäsi nuttunsa hialla pois, ja lähti +ajamaan kotia päin. -- -- -- + + + + +VI. + + +Nyt on meidän siirryttävä ajassa noin puolen toista vuosikymmentä +eteenpäin. Rautalassa ei enää ole entistä palvelusväkeä muuta kuin +Teemu ja entinen pikku Matti. Teemu on ollut naimisissa jo aikaa Maijan +kanssa ja on Rautalassa muonamiehenä; pikku Matista on tullut +varsinainen myllymatti, joka istuu kahnalla ja muistelee menneitä +aikoja. Kun hän katselee myllyn pyörimistä, muistuu hänen mieleensä +Laasmannin ajat ja oman nuoruutensa ajat. Nyt hän on liki +kolmenkymmenen vanha, ja silloin oli hän neljäntoista; hei, kuin ne +ajat kuluvat! Onkohan Laasmanni jo kuollut, kosk'ei enää pariin vuoteen +ole hänestä mitään kuulunut? Merkillinen oli kelmeän torpparin +ennustus, mutta tuskin se enää toteutuu! Näin muistelee Matti menneitä, +istuessaan myllyssä. Syystuuli kieputtaa kiivaasti siipiä, +jauhattaminen käy hyvin. Matti antaa ajatuksensa mennä tulevaisuuteen; +toiveet risteilevät hänen povessansa. Hänen toiveensa eivät kuitenkaan +liene aivan hattaran takaisia, eikä hänen tulevaisuuden unelmiansa +juuri tuulen tupiin saata verrata, sillä se aineellinen piste, johon +hänen harrastuksensa toisiaan yhä lähenevät viivat yhtyvät, on pieni +torppa tuolla Tarimaskosken rannalla ja siihen kuuluva vähäläntä +vesimylly. Torppa, oma koti, jossa itse saa olla isäntänä ja Eeva +emäntänä, ja jossa nuot pikku Matit ja Eevat saavat kenenkään yrmimättä +teuhata ja peuhata, tällainen oma koti -- se, se on ollut aina ja on +oleva renkimiehen ihanne. Kodin liedellä on lumousvoima jokaiseen +sydämmeen, jos se sitten sykkii rohtimisen mekon tahi kullatun +univormun alla. Näistä unelmista herättää Matin kuitenkin ilman kylmä +viima, jota ei myllyn lautaseinät estä häntä kohtaamasta. Hyy, kylmä +täällä on jokseenkin! Entä jos menisin vähän pirttiin lämmittelemään, +mutta tuuli tuntuu yltyvän; ei auta jättää myllyä. Hei, oikeinhan +portit viuhkuvat ilmaa halkaistessansa! Matti alensi vähän toria, jotta +enemmän jyviä juoksisi napaan. Mutta kovasti se tuuli kulta nyt käykin! +Hammasratas ryskyy hirveästi, trälli vilistää kuin tarapaappa, voi +yhdeksän sitä menoa! Mattia melkein kamottaa. On kuin mylly kieppuisi +itsekin ja hyppelisi pystyyn kuin raivostunut. Yht'äkkiä vavahtaa se +kuin vauhko hevonen ja silmänräpäyksen on kaikki aivan hiljaa, ei +hammasratas rysky, ei trälli vilistä; ei kuulu ääntä muuta kuin tuulen +vinkuna, se kun puhuu lautaseinän ja laudan syrjän löydettyänsä ja +viheltäen soittaa yksi sävelistä nuottiaan. -- -- -- + +Parin minuutin kuluttua on taas kaikki entisellään; mylly jauhaa kahta +rajummin ja kuudes säkki on jo jauhoina: ja jos vaan Matti koko yön +jauhattaa, niin kaikkein kymmenen pullean säkin sisällys on huomenna +pienenä. Eikä Matti olekaan mikään "äskeisen teeren poika", ei hän +pimeyttä eikä tuulta pelkää. -- -- -- + +Mutta siunatkoon, mikä vihellys tuolta myllyn ylähuipusta kuului? Johan +tässä on piru merrassa, olihan se kuin laivan pilli! Ja taas kahta +kauheammin! Ei se ollut tuulen vinkuna se! Mutta ei Matti vieläkään +hätäile. Hän ottaa lyhdyn käteensä ja alkaa nousta rappusia myöten +ylikertaan. Vaan tuskin on hän kolme, neljä askella astunut, kun lyhty +putoo hänen kädestänsä pirstaleiksi. Samalla saa hän sellaisen +täräyksen vasten kasvojansa, että silmät tulta iski. Matti, joka tästä +täräyksestä pudota rotkahti myllyn permannolle, vaan jäi vapaaksi +pahemmista seurauksista, tunsi vasten tahtoansakin kylmien väreitten +selässänsä aaltoilevan. Kiireesti lähti hän alas myllystä, vaan +pysähtyi heti ulkona, painaaksensa lakkinsa korviinsa, sillä tuulen +kanssa valui rankka sade taivaasta. Itsekseen lausui hän: Herra siunaa, +mikä siellä nyt enää onkaan?! Ja juuri tämän hurskaan kysymyksen +lausuttuaan, tölmätään häntä niin hirmuisesti selkään, että hän on +tasapainon menettämäisillään. Silloin lausuu Matti juhlallisesti: jos +sinä olet vaikka myllyn haltija, niin älä kiukuttele, kyllä minä luuni +korjaan, kun vaan olen saanut myllyn tuulesta pois. Mutta kun hän siinä +aikomuksessa lähestyi myllyn häntää, niin kumma! Mylly ei enää +ollutkaan tuulessa, vaan Matin huomaamatta oli se käännetty. + +-- Sinä taidat olla itse pääpukari, mutisi Matti ja riensi taloon. + +Nyt ajattelet kai, tuli aika hälinä ja sohina taloon? Vielä mitä. Matti +oli käytännöllisesti oppinut neljännen käskyn, paljon hän mietti ja +arvikoitsi, ennenkuin noin muka mitättömän asian tähden meni +rystöllänsä isännän kamarin ovea koputtamaan. Mutta teki hän sen +kumminkin. Isännän päätös oli, että mentäisiin myllyä katsomaan. Väki +herätettiin ja muutamilla sanoilla selitettiin miehille asema. Kömsivät +miehet sängystään. Teemu puolestaan soimaili Mattia pelkuriksi ja +jutteli kummallisen kertomuksen Jaakosta, joka Kyröskosken poltissa oli +ollut samallaisessa pulassa jauhovarkaan kanssa, vaan joka +miehuullisesti oli puolensa pitänyt. + +-- Kuka sen jutun totuuden takaa, kysäsi Matti loukattuna. + +-- Malakias Kostiander, joka siitä asiasta on kirjan pränttäyttänyt. + +-- Luulenpa Matin historian olevan samaa sorttia kuin Kyrön Jaakonkin, +lausui isäntä. + +-- Ottakaa edes virsikirja mukaanne, muistutti ruotumuori muurin takaa, +älkää menkö pröystäten myllyyn, sillä kuka tietää, mitä siellä on. + +Totisina astuivat miehet myllylle, lyhty kädessä astui Teemu isännän +rinnalla, perässä marssi Matti ja joku muu. + +Kartellen ja varovaisesti astuivat he myllyyn. Kaikki oli siellä kuin +olemankin piti, ainoastaan kolme jauhosäkkiä oli poissa. + +-- Kyllä se, näemmä, oli sen vietävä myllyn haltija, virkkoi isäntä. + +Teemu meni ylikertaan, tarkasteli visusti kaikkea, ja huomasikin +vihdoin suureksi ihmeeksensä, että yksi lyhyt seinälauta tammen +ylipuolella oli ainoastaan pienellä rautanaulan kärjellä kiinni. Olipa +se sopivasti laitettu; kun vähän vain lautaa käänsi, ilmaantui aukko, +josta tuuli kohisten tulvasi sisään, kun taas laudan paikoilleen +käänsi, ei seinässä mitään erinomaista havainnut. + +Alas astui Teemu, ilmoitti keksintönsä toisille ja sanoi +kukistumattoman mielipiteensä olevan, että varas oli kiivennyt myllyn +siipeä ylös ja tullut mainitusta aukosta sisälle. + +-- Kuka ihminen sellaiseen työhön pystyisi näin kovalla tuulella +pilkkopimeässä, kysyi isäntä. + +-- Mutta mylly istahti kerran, selitti Matti, ruveten asiaa +oivaltamaan. + +-- Kyllä minä tiedän, kuka pystyy, sanoi Teemu painokkaasti, se, joka +siinä siivessä yksitoista kertaa ympäri meni, hän sitä myöten ylöskin +pääsee. + +-- Laasmanni, sanoi isäntä ajattelevaisesti. + +Tarkasteltiin sitten lyhdyn valossa myllyn ympärystää. Hännän kohdalla +näkyi ruohossa ratasten jäljet. Ne veivät viertävää, tasaista tietä +aina rantaan asti. Valkamalla oli elorattaat, joiden pohjalla näkyi +taikinaksi kastunutta jauhontomua. Kolmihankainen nuottavene oli +poissa; sillä oli varas paennut säkkinensä ja kulki nyt pois Aivolahden +aaltoilevalla pinnalla. Pimeyden turvissa oli hän, ja näki epäilemättä +tulen rannalla kiiluvan, josta arvasi takaa-ajamisen puuhassa oltavan. + +Eihän siinä yön pimeydessä ollut sen enempää tehtävää. "Aamu on iltaa +viisaampi", arveli Rautalan isäntä, ja miehet menivät pirttiin ja +paneitsivat vielä vähäksi aikaa levolle. + +Yö meni, päivän salu kuvastihe lahden pinnassa, jonka yöllinen tuuli +oli painolain yksinomaiseen huostaan jättänyt. Uudet puuhat alkoivat +Rautalassa yöllisten seikkain johdosta. Teemu oli kovin kärkäs aivan +yksin menemään Tampereelle jauhosäkkejä tiedustelemaan. Pieni +yksihankainen vene kuin tuokkonen kiiti pian syysaamun koittehessa +pitkin lahden pintaa. Siinä alotti Teemu erään toisen miehen kanssa +takaa-ajomatkansa. + +Tämän matkan seuraus oli, että Laasmanni tuotiin sidottuna Rautalaan. +Hän oli saatu kiini eräässä saaressa, jolle hän oli poikennut +levähtämään. Kun miehet olivat saaneet Laasmannin kiini, niin oli tämä +päästänyt kimakan vihellyksen; ja samassa oli saaren toiselta syrjältä +lähtenyt vene, jota roteva keski-ikäinen nainen ja noin parinkymmenen +vanha poika soutivat. Ja yhtä vauhtia laski se kohisevasta vuolteesta +alas. Miehet liian myöhään olivat huomanneet sen olleen Rautalan +kolmihankaisen. + +-- Kovinhan on Laasmanni vanhentunut, tuumaili Matti. + +Mutta raudasta näytti sittekin tuo mies olevan, ikä oli tehnyt raudan +vain romuliaisemmaksi ja karkeammaksi. + +-- Kuinka voititte Laasmannin, kysyi isäntä miehiltään, onpa hän vielä +notkea ja voimakas. + +-- Onhan minussakin miehen vastus, huomautti Teemu. + +-- Enkä minäkään miestä pelkää, lisäsi Teemun toveri. + +-- Kiittäkää onneanne, lisäsi Laasmanni huoletonna, että olin joutunut +Pirunsaaressa vähän väärälle kantille, sillä oikealla kantilla olisin +yskinyt vähän kovempaa. + +-- Oliko siellä pyssy sinulla, kysäsi Teemu. + +-- Konna mies aseetonna, murahti Laasmanni, sitten kääntyi hän isännän +puoleen ja sanoi nöyrästi: "Tottahan vielä ripoo ryyppy +Laasmannillekin, vanhan tutun vuoksi, jos ei muuten". + +Ja isäntä toi Laasmannille ryypyn, jonka Matti avuliaasti kaatoi hänen +suuhunsa, sillä itse hän sitä ei saattanut tehdä, kätensä kun olivat +sidotut. Kun Matti tämän rakkauden työn oli saanut tehneeksi, vetäytyi +hän oven suuhun ja kävi sänkyyn istumaan. + +-- Ota nyt sinäkin Matti ryyppy, ettes "laakia" saa menneen-öisestä +säikäyksestäsi, sanoi isäntä, täyttäen pöydällä olevan pikarin. + +Mutta Matti on liialta nimeltä myöhäinen. Jospa koko olemisen sieluna +lieneekin, kuten moni opettaa, sähkö, niin on Matin olemus luultavasti +poikkeus tuosta olemisen yleisestä säännöstä. Niinpä Matti ei ollut +isännän käskyä kuulevinaankaan, vaikka isäntä jo oli pulloinensa mennyt +ulos pirtistä. + +Laasmanni sitä vastaan hiipi kuin kärppä pöydän lähelle, kumartui +pikaria kohden, avasi suunsa ja painoi sen pikarin ympärille, puristi +huulensa kokoon, taivutti niskansa taaksepäin ja lumpsis! -- kirkas +neste oli luiskahtanut sinne, missä se äskeisen toverinsa tapasi. + +Hämäläinen ei ole julma; ei hän kiveä kuorman päälle heitä. Silmiänsä +vain muljautti Mattikin nähdessään Laasmannin äskeisen tempun ja +lausui: kyllä Laasmanni, näemmä, Laasmanni vieläkin on. + +Nimismiehen luo Laasmanni sitten vietiin; ja sitten kuin asiat olivat +kulkeneet määrätyn tiensä, tuomittiin hän korvaamaan varastettu tavara, +saamaan raippavitsoja ja istumaan "kirkon pallissa" V:n emäseurakunnan +kirkossa. + +Maassamme käy lainkäynti hitaasti. Pari vuotta kului, ennenkuin +rikkiviisas Laasmanni saatiin syyhyn. Rautalan isäntä olisi kaikki +hänelle vanhan tuttavuuden takia anteeksi antanut, mutta asia oli +tullut kruunun asiaksi, ja sitä paitsi oli Laasmanni muutakin pahaa +tehnyt, jonka tähden kruunun käsi, hänet kerran saavutettuaan, ei häntä +hevin laskenut. + + + + +VII. + + +Ajat muuttuvat ja me muutumme ajoissa. Aadolf Juhonpoika Pujoniemikin +oli päässyt parempiin oloihin. Hänellä oli vähäinen uutistalo V:n +takamaalla, ja Helena Kristiina oli oiva voinvalmistaja; ja karjallaan +ansaitsi hän kauniit rahat. Vanhemmat lapset voivat jo auttaa töissä +vanhempiansa ja hoitaa nuorempia. Siunaus oli tullut perheesen. + +Oli keväinen sunnuntai-aamu. Entinen Pujoniemi meni kirkkoon metsäistä +jalkapolkua, taluttaen yhdeksän vanhaa poikaansa käsikynästä. Hän kulki +jalkasin, sillä takamaalle tehtiin vasta viime nälkävuosina maantie. -- +Keväinen sunnuntai-aamu! nämät sanat ovat minusta sisältäneet +yleiskäsitteen kaikesta siitä, mikä luonnossa on juhlallista ja ylevää. +Ja tuo yhdeksän-vuotinen poika sai sinä sunnuntai-aamuna ensimmäisen +aavistuksen sapatillisesta rauhan ja sopusoinnun elämästä, tuosta +aatteen sisällisestä valtakunnasta, joka sulattaa ihmissydämmen samaan +sopusointuun, mikä hiljaisena huminana maailmojen läpi käy, +sopusointuun, joka on tuolta nimittämättömästä valtakunnasta, tuolta +paikattomasta paikasta, missä "kauniist' kanteleet kajaavat ja urkuin +uus' virsi pauhaa". -- Kirkkoon rientävät miehet paitahiasillaan, +vaimot kengät kainalossa. Sininen, kirkas taivas kupuilee maiseman yli, +nurmi kukkii, tuomi tuoksuu, metsä soi -- juhlallisina kumajavat kirkon +kellot -- -- laksi vilisee veneistä -- vehreä (silmille suotuisa toivon +väri) ruisvainio kuvautuu kaltevalta asemaltaan järven kirkkaasen +peiliin. Onko tässä vain sokea voima ja älytön aine eikä mitään muuta? + +Jo oltiin kirkon lähellä. Ihmetellen tämän maailman moninaisuutta +tallusteli poika isänsä sivulla. Hän vilkasi taaksensa ja näki +hevoismiehen ajavan täyttä ravia. Sitä kitinää, joka niiltä rattailta +kuului! Jo ajoivat he ohitse. Kaksi miestä istui rattailla, toinen +katsoa tuijotti alaspäin. + +-- Isä, mikä noilla rattailla niin kilisi, kysyi poika. Ei vastannut +tuokioon mitään isä, hän vain katsoi katsomistaan ohitse meneviä. Kun +poika yksipäisesti toisti kysymyksensä, niin hän vastasi: ne olivat +vanginraudat, häntä viedään kirkonpalliin. + +-- Mikä se kirkonpalli on? + +-- Se on häpeän tuoli, jolle pahantekijä Jumalan palveluksen ajaksi +pannaan häpeämään. + +Kirkon menot alkoivat. Pikku poika ihmetteli, että pappi, joka oli +hopeaan ja kultaan puettu, sanoi olevansa vaivainen syntinen, hän, joka +heti saarnatuoliin mentyänsä oli niin hirveän äkeä; ei suinkaan hän +syntinen ollut. Paremmin olisi se nimitys sopinut tuolle miehelle, joka +istui hyllyn muotoisella telineellä peräparven alla. Mutta saipa hänkin +osansa: häneltä kysyttiin, tunnustiko hän syntinsä ja katuiko hän sitä, +ja hän vastasi: tunnustan, kadun, ja oli niin kelmeä ja totinen. + +Tuo vaivainen syntinen oli Laasmanni. Kohta oli hän saapa vapautensa +takasin. Nyt oli hän vielä siltavoudin valvonnan alaisena. Mutta kun +tämä korkean kruunun edustaja oli hyvällainen mies, niin salli hän +Laasmannin kirkonmenon loputtua pysähtyä kirkon porstuaan. Laasmanni +ojensi nyt lakkinsa kirkkoväelle ja puhui: muistakaa hyvät ystävät +tätäkin lukkaria, pankaa vähän lippoon porstuassakin. Siihen pani, mikä +kopeekan, mikä kaksi: mikä taas ärähti: vieläkö tekee mielesi +myllynsiipeen kiipeämään? Mutta sellaisiin kysymyksiin ei Laasmanni +vastannut mitään, hän vaan kurotti lakkiansa kansalle ja nyökkäsi +ystävällisesti päätänsä antajille. Viimein kun väki harveni, astui +entinen Pujoniemen Aadolfikin lähelle, kurottaen kättänsä lakkia +kohden. Kädessä kiilsi "Kaisan rupla". Kun Laasmanni tämän uuden +antajan äkkäsi, lensi hän kasvoiltansa punaiseksi, sitten vaaleaksi; +ja viimein loi hän silmänsä alas, veti lakkinsa takasin sen +odottavaisesta asennosta, kävi kiinni Aadolfin käteen ja sanoi: pahasti +tein, velikulta, tuolla penikulman pylväillä, anna anteeksi! + +-- Minkäs nyt on meininki mennä, missä muija ja lapset ovat, kysyi +Aadolfi. + +-- Maantiellä he ovat, maantie kai on minunkin kotini; lakissani on +matkakassani, kun vaan saisin tämän kruunun pälsin hartioiltani, niin +olisin tyytyväinen. -- + +-- Kun vapaa olet, niin tule kanssani, sanoi Aadolfi, ehkä Herra uhrin +tuhrii. + +Tulipa siihen vielä Teemu ja Mattikin, virsikirjat kainalossa. + +-- Sovitaan pois oikein sydämmestä, Laasmanni, oli Teemun ensi sana. + +-- Olen ollut sinulle, niinkuin kaikille muillekin, konna, sanoi +Laasmanni. + +-- Olen kostanut sinulle mekkoni ja haukkumanimeni takia: ja vaikka +laki oli puolellani, niin olen katunut, että sinua lähdin takaa +ajamaan, sillä sydämmessäni asui 15 vuotta kytenyt viha. + +-- Niin, nälkä vaatii mua huiskimaan ja joka nurkkaa nuuskimaan, lausui +Laasmanni. + +-- Veisaamme kirkkovirressä, lisäsi Teemu. + +-- Ja myllynsiipeen kiipeemään, jatkoi Matti, joka nyt ensikerran +puuttui puheesen, ja lisäsi vielä: voi, teittiä, mies parka! + +-- Niin, sovitaan sydämmestämme, alotti Teemu; tuoss' on vähän +huushollin alkua, virkkoi hän vielä, pistäessään 50 kopeekkaa +Laasmannin kouraan. + +-- Antakaa anteeksi, pyysi Laasmanni, antakaa anteeksi kaikin minulle, +ehkä minusta vielä mies tulee. Minä eriän kunniallisten ihmisten +parista, menen metsän korpeen katumaan ja rukoilemaan. + +-- Tule luokseni, kun vain olet vapaa. Minä olen, Jumala kiitos, jo +päässyt vähän alkuun, minulla on uutistalo ja maata kyllin kyllä; +rakenna siellä itsellesi torppa ja ruvetaan uutta elämää elämään. + +-- Sinäkö minulle, änkytti Laasmanni, annat torpan -- -- minä +konna -- -- etkä sanallakaan minua siitä muistuta. Jumal'auta, parempaa +miestä kuin sinä ja suurempaa lurjusta kuin minä ei ole taivaan kannen +alla; minä olin raaka kuin turkkilainen; en tiennyt puutteesta enkä +köyhyydestä mitään, mutta nyt ne tunnen. + +-- Me olemme kaikki vaivaisia syntisiä, sanoi Matti, hartaasti asettaen +kätensä ristiin. + +-- Mutta synti annetaan anteeksi niille, jotka katuvat ja parannuksen +tekevät, sanoa tokasi pikku poika, osoittaen siten ottaneensa onkeen +jotain siitä, mitä kirkossa puhuttiin. Silloin tahtoi unilukkari eli +suntio panna kirkon ovet kiinni, ja siltavoutikin oli jo tullut +kärsimättömäksi. Hänen kanssaan läksi Laasmanni menemään, otettuaan +harvasanaiset, vaan teeskentelemättömät jäähyväiset Rautalan miehiltä. + +Loppu. + + + + + + +POHJALAIS-MAIJA + +Muistelmia Hämeestä II. + + + + +I. + +Lauvantai-ilta Pynnölässä. + + +-- Ahhah, se oli terveellistä! + +-- Juu, se priskaa päätä ja niskaa. + +-- Mitähän tästä maailmasta viimein tulee? + +-- Kuinka niin? + +-- Kun ihmisiä aina vaan syntyy ja niin harvoin kuolee. + +-- Entä sitte? + +-- Mihin ne kaikki mahtunevatkin? + +-- Jaa. + +-- Aina melkein sanotaan uudenvuoden päivänä kirkossa, että syntyneitä +on enempi, kuin kuolleita. + +-- Niin, ihmiset lisääntyvät maan päällä. + +-- Mitä siitä peräksi tullee? + +-- Se on, ja olkoon, luulen ma, meiltä peräti salattu. Tuommoinen +keskustelu tapahtui kahden viisaan miehen välillä Pynnölän pirtissä, +tuolla pitäjään takamaalla, missä nykyään jo on uutistaloja ja torppia +taajassa todistamassa viljelyksen valloittamaa voimaa. Toinen +keskustelijoista oli pitäjän mestari, kunniallinen suutari Joel +Sunkreini, ja toinen oli yhtä etevä-arvoinen ja samaten "hyvin +konstins' oppinut" pitäjän räätäli, Isak Malakias Saksmanni. + +Eräänä talvis-iltana -- se oli lauvantai neljättä adventtisunnuntaita +vastaan -- niin, silloin istuivat nuo mestarit Pynnölän pirtissä, +toinen perä-, toinen ovensuu sängyn laidalla. Molemmat olivat +paratiisin puvussa, sillä he olivat juuri tulleet kylpemästä. Talon +uudessa saunassa oli kuppari-Kaisan sanan mukaan sinä iltana ollut +erinomaisen hedelmällistä löylyä. + +Senpä takia miesten punertava iho niin huimasti höyrysikin. Siinä he +nyt istuivat, paita polvilla. Pihdissä keinui puoliväliin palanut päre, +joka melkein keskupaikalta oli sen rautaleukojen välissä. Se paloi omia +aikojaan, ja tulen puoleinen pää, kadottaen painoansa, nousi yhä +enemmän pystyyn. Mutta mestarit eivät valkeasta välittäneet. Puoli +pimeässä he ajelivat partaansa yllä kerrotun keskustelun ajalla, +peilittä, saippuatta sujui tuo hengelle vaarallinen työ tottuneilta +mestareilta; vieläpä oli aikaa keskustellakin. + +-- Niin, maailma tulee täyteen ihmisiä, jatkoi Sunkreini, niitä on kuin +Ekyhtin sirkkoja. + +-- En oikein käsitä, valitteli Saksmanni, sinun ajatustesi +päämeininkiä. + +-- En käsitä sitä minäkään; sen vaan luulen ymmärtäväni, että paljon +on, jota et sinä, enkä minä ymmärrä. + +-- Niin, näitäpä viisaat tutkivat, nämät ovat tutkimattomat, huokasi +Saksmanni. + +Tätä viisaustieteellistä keskustelua olisi kai jatkettu pidemmälle, ja +meillä olisi säilytettävänä jälkimaailmalle uusi filosoofinen +keskustelu, dialoogi käsityöläisiltämme, ellei ajatuksen vuolle olisi +toiselle uralle joutunut siitä syystä, että yhä uutta väkeä tuli +saunasta pirttiin. Kun vihdoin kaikki ovat sijoittuneet pitkin laveata, +honkaseinäistä pirttiä, niin katsahtakaamme vähän ympärillemme. Tuossa +istuu pöydän päässä talon oivallinen isäntä, tanakka, ymmärtäväisen +näköinen mies. Hänen kasvonsa ovat tyynet ja levolliset, niinkuin +sopiikin olla miehen semmoisen, joka korpeen, kontion asumasijoille on +jykevän uutistalon rakentanut, ja tyhjästä alettuaan on voimiinsa +päässyt. Illallisen toimihin rupee emäntä, ja pian on hänen toimellaan +ilmaantunut oivallinen ateria leveälle, yksipuiselle honkapöydälle. +Tuolla kiistelee muurin takana lapsiparvi, ja nuot viisi pulleaa +poskiparia osottavat, että niiden omistajilla on ollut tapana syötäessä +kotona olla. Onpa tuvassa myös talon itsellinen, tuo tukeva, hartiakas +Priski-Heikki; hän asuu Pynnölän maalla, pienessä mökissä, Linnaniemen +niityn takana; mutta koska hänen oma saunatoppisensa vasta on +"tasakerrassa", niin hän on ollut Pynnölässä kylpömässä. Hän on +lähtemäisillään kotiansa kohden tallustelemaan, odottaa vain eukko +kultaansa Liisaa, pitkää, laihanpuolista naista, joka muuripenkillä +istuen tallukoita jalkaansa kiskoo. Mutta he karsivatkin jo +matkoihinsa, kiittävät hyvästä löylystä ja sanovat Jumalan haltuun. +Heistä ei siis sen enempää. Vielä näemme pirtissä pari puolikasvuista +renkipoikaa ja piikatytön. + +Viimemainittu on erittäin vilkkaassa puuhassa. Hän pöyhii vuoteita, +laittaa sängyn oljet köyhkeöiksi, asettelee kauniisti raamit suoraan ja +päänaluisten kohdalle puhtaat aivinaraidit. Kun hän vielä laskee +peräsänkyyn -- se oli haltijoiden sänky -- kukitetun ryijyn, ja muihin +lämpimät vällyt, niin silloin ovat sijat valmiit. Luulenpa unen niillä +maistuvan ainakin yhtä makealta, kuin hienossa makuukammiossa, uutimien +takana, höyhen-patjoilla, kahden raidin välissä, kunpa vaan nukkujalla +on puhdas omatunto. + +Siinä nyt on taas yksi pirttikunta lukijalle esitettynä -- olen saanut +sen kunnian! Mutta jos herrat Sunkreini ja Saksmanni, nuot tietoviisaat +V:n takamaalla, eivät vielä ole sinua pelästyttäneet, niin jatketaan +tuttavuutta! Enpä luulisi olevan häpeämistä, vaikka veljen kaupat +tekisit heidän kanssansa; sillä sattuu niitä saamaan maailman matkoilla +huonompiakin. + +Kuka on siis Sunkreini? Hän on pitäjään mestari, konstin-oppinut, +kunniallinen suutari, Joel Sunkreini, ijältään 37 ajastaikaa; +3 kuukautta ja 21 päivää. Ei se tosin ole iso ikä miehen iäksi, vaan +tosi kyllin iso tuottamaan hänelle vanhan nuorenmiehen karahteerin. Hän +osaa lukea ja kirjoittaa. Kirjoittaa? Se taito oli pari, kolme +vuosikymmentä sitten sangen harvinainen. Mutta kirjoittaa hän osasi. +Tosi on, että hän ks:n sijasta täytti x:ää, ja kirjoitti k:n sijasta +aina kun c seurasi g; mutta ajatus oli selvä -- etu, joka monelta +oikokirjoittajalta usein puuttuu. Jo isällänsä opissa ollessaan oli hän +ollut, kuten sanottiin, tarkka kakara. Liidun palasella hän oli kotona +parkittuun anturanahkaan usein piirrellyt latinaisia kirjaimia; +Viipurilaisesta aapisesta oli hän oppinut kirjoituspuustavit; ja siitä +sitte kehittyi Sunkreinin taidollisuus yhä enemmän. Olipa hän ollut +oikein ahne kirjoitukselle; "Huutavan äänen" etu- ja taka-lehden +vieläpä kannetkin oli hän kirjoittanut täyteen sananlaskuja ja omiakin +ajatuksiaan. Lukumies hän oli, luki harvaan ja painokkaasti, vaan +selvään -- etu, joka monelta lukijalta tähänkin aikaan puuttuu. Niin +sitä luettaman pitää, oli seurakunnan vakava kirkkoherra viime +lukusijoissa hänelle lausunut -- ja sen minä sanomattakin tiesin, oli +Sunkreini kotiin tultuansa sanonut. Sunkreinilla oli kirjoja viljalta: +Raamattu, Möllerin katekismus, Wigeliuksen postilla, Virsikirja, +Huutavan ääni, vanhan Sunkreini-vainaan perintö, Neuvokirja nuorisolle +y.m. pienempiä kirjoja. Mutta sitä paitse oli hänellä kirjoitettuja +suomennoksia mainion ammattiveljensä Jaakko Böhmen kirjoista. Ne oli +hän hiljattain saanut eräältä vanhalta kristityltä, jolle taas eräs +sananpalvelija Pohjanmaalta oli ne suomentanut. Niitä säilytettiin +pienessä tuohikontissa, joka neulomusmatkoilla oli kätkettynä erääsen +lestipussin sivuosastoon. -- Sen verran Sunkreinin menneestä +historiasta. Näöltään oli hän jo tässä ijässään vanhanpuoleinen. +Alituinen istumatyö oli taivuttanut niskan kymäräksi, kaartanut hänen +leveän selkänsä ja vaivuttanut rinnan sisäänpäin. Kaarevan otsan alta +näkyivät silmät puolihaaveksivaisesti katselevan tämän maailman +"luomuksia". Useimmin ne aivan kuin lepäsivät, erittäin silloin, kun +Sunkreini luki kirjojaan ja puheli, miten sielun on vaipuminen +korkeimman, ainokaisen olennon makeutta ja karvautta maistamaan. + +Kun nyt Pynnölän pirtissä miehet olivat partansa ajaneet, illallinen +oli syöty ja muut välttämättömimmät lauvantaipuuhat suorittaa ehditty, +niin virkki Saksmanni: + +-- Veisataan nyt pari ehtoovirttä pyhä-illan kunniaksi! + +-- Ja sydämmiemme hartaudeksi, myönsi Sunkreini. + +-- Niin kyllä, onhan se sopivaa, lausui siihen isäntä. + +Päät kampattuina, valkeat paidat yllä ja virsikirjat kädessä asettuivat +he, Saksmanni edellä ja muut hänen mukanansa, loimottavan päreen +ympärille. Pulleaposket. jotka muurin päällä nuhisivat, saivat pontevan +käskyn olemaan koreasti ja kuuntelemaan. Siinä sitä veisattiin +ehtoovirsiä useampiakin. Räätäli Saksmanni, jonka laululahjoja yleensä +koko pitäjäässä kiitettiin, alotti; siihen yhtyi Sunkreini +huononpuoleisella äänellänsä, isäntä ja vihdoin emäntäkin ynnä +helevä-ääninen Johanna piika. Renkipojat istuivat sänkyjensä laidalla, +mutta kellähtivät jo ennen ensimmäisen virren loppua pitkäkseen. Oli se +tosin yksi-ääninen laulukunta; vaan sitä yksimielisemmästi veisasivat +kaikki. Lapset kuuntelivat uskollisesti, sillä siihen oli heitä +opetettu. Pirttikunnan laulu muutti heidän korvissaan yhä laatuaan; se +kävi yhä hienommaksi, yhä taivaallisemmaksi; ja vähitellen vaipuivat +lapset, yksi toisensa perään, unen helmoihin. Laulu kuului varmaankin +unessaan hymyilemän pienokaisen korvaan, kuni hiljainen soitto Onnelan +siniharmaan kunnaan takaa. Niinhän se on? Todistathan sen sinäkin, joka +itse lapsena olet nukkunut äitisi hartaasen veisuun? Niinpä niin, +jotakin "takasin saadusta paratiisista" tuntui tänä lauvantai-iltana +olevan himmeänvaloisessa, nokisessa pirtissä. Kerupiimi miekkoineen oli +tällä kertaa paratiisin portilta paennut. Jo menivät vaimoväetkin +levolle, Omituisen värisevästi kuului vielä miesten suusta: + + "Kanss' lasten ja myös perheen, + Lepään rauhass'; sill' murheen + Kyll' Herra pitää meist'." + +Mutta ei miehet vielä juuri maata menneet. Mehevää viisasta puhetta +herui vielä tuokion aikaa Sunkreinin huulilta; leikkipuheita lasketteli +Saksmanni, vakavia muistutuksia teki isäntä, väliin myöntäen, väliin +eväten. Hän näki kuitenkin paraaksi mennä levolle. "Laarattuaan vielä +itselleen nukkupiipun", meni hän sänkyynsä, ja kun hän oli +kirmahuttanut muutaman siniharmaan savun nahkavarrestaan, pudota +kolahti piippu lattiaan; hän oli nukkumatin matkoilla. Yhteen +kuorsausnuottiin yhtyi hän perheväkensä kanssa. -- He makaavat +vanhurskaan unta, sanoi Sunkreini. + +-- Kyllä ne makaavat ahkerasti, ei ihme jos aamulla onkin hiki hatussa, +sanoi Saksmanni leikillisesti. + +Siinä nyt istuivat miehet taas vähän aikaa. Oli kuin heillä olisi ollut +toisilleen jotakin sanottavaa, joka ei oikein tahtonut ottaa suusta +lähteäksensä. + +Siitä sitten nimesi Sunkreini: + +-- Kyllä me sentään, velikulta, olemme kuin kaksi mädännyttä kantoa! + +-- Kyllä, kyllä, erittäin minä, huokasi Saksmanni ja lausui seuraavan +värsyn eräästä huolilaulusta: + + "Kuinkas poika taitaa + Olla nyt iloissans', + Kuin kumppanians' kaipaa + Vetisen silmän kanss'?" + +-- Se värsy, jatkoi hän, sopii niin hyvin minulle, sillä usein +muistelen Saaravainaata. Ihminen hän oli, mutta siellä hän nyt lepää, +ja levätköön vahvass' rauhass'! + +-- Niin, kuolo kaikki tasoittaa, lisäsi suutari. + +-- Ja siltä rauhan raukka saa, runoili räätäli ja jatkoi: Miks'ette ole +jo katsonut itsellenne kumppania? + +-- Hm, hm, sanoi suutari, lahjat ovat moninaiset. Toisella on +naimattomuuden lahja, toisella joku muu lahjansa. + +-- Niin minäkin ennen aattelin, mutta muijani kun kuoli, murhe mulle +tuli ja huoli! + +-- Aina sinä vaan teet kaikki lauluksi; etkö jo siihen väsy? + +-- Hei, en! Kun istun klasin pielessä ja neuloskelen, niin väliin +tuntuu niin oudolta. Kun katson ulos ja näen kuinka muut ihmiset ovat +ulkotöissä, ja kuulen lintujen laulavan sinisen taivaan alla, ja näen +orvokkien kukoistavan niin merkillisen näköisinä, niin on oloni niin +lystimäistä. Silloin tulee mieleeni aivan kuin itsestänsä semmoisia +kaikellaisia lauluja. Ja kun nuori kansa niitä halukkaasti laulelee, +niin laulan minä heille. Ei suinkaan se synti ole? + +-- Puhtaille on kaikki puhdasta. Mutta etkös ole koskaan halannut +itsellesi tunnon rauhaa, lujaa ja pysyväistä? + +-- Kyllä, usein halaan rauhaa, ja silloin otan pelikommoni ja soitan +pari laulua, ja sitten on taas olo parempi. + +-- Hm, rauhakin on monenlaista, sanoi suutari käyden akkunaan +katselemaan talvis-illan kimaltelevaa taivasta. Katso, puhui hän +hiljaisesti, kuinka nyt on tähdessä, ja niinkuin selitetään "Jusun ja +Enon kirjassa" (Sunkreini tarkoittaa epäilemättä 'Enon opetuksia +luonnon asioissa'. Se kirja oli todella _kansantajuinen_.), ovat tähdet +suuria palloja, niinkuin tää maakin, ja niitä on siellä epälukuisia ja +niin pitkälle, kuin vaan ajatella jaksaa. Tuolla niitten keskellä +lienee Rauhala, rauhan ja autuuden koti; sinne vetää näkymätöin voima +ihmisen sydänkurjaa. + +-- Kas tuota tähtee, kun lentään se lähtee, lentäisin minäkin, jos +siivet olis mull' -- -- --, runoili Saksmanni, nähdessään komean tähden +lennon. + +-- Nyt on aika pakkanen, kirkas on taivas, ja pohjoinen palaa. Kuules, +kuinka nurkissa paukkuu. + +-- On kai lauhtumaan päin, arveli räätäli. + +-- No ihmeellistä kolinaa, eihän se enää laitaa ole, sanoi suutari, +nostaen päänsä tarkastelevaisesti. + +Ja todella kuului erityistä kolinaa ulkoa. Miehet kuuntelivat tarkkaan +ja tulivat sitten päätökseen, että joku oli porstuan ovea kolistamassa. + +-- Täytyyhän sille arvata, sanoi Sunkreini, ja meni avaamaan ovea. + +-- Kysykää, kuka se on, ennenkuin oven avaatte, muistutti Saksmanni +varovaisesti. + +-- Kuka siell' on, kysyi Sunkreini. + +Ei kuulunut muuta, kuin kiihkeämpää kolkutusta. Ja kun suutari toisti +kysymyksensä, niin valittavaa, epäselvää ääntä vaan kuului. + +Ovi avattiin. Saksmanni näytti päresoihdulla valkeata pirtin ovella, +että tulija saattoi pirttiin osata. Siinä hän nyt oli jo pirtissä. Se +oli vaimoihminen, puettuna mustaan tröijyyn ja puoliskaiseen +karttuunihameesen, -- todella omituinen puku paukkuvassa pakkasessa. +Huoaten ja väsyneen näköisenä istahti hän "hyvää ehtoota" sanottuaan +muuripenkille. Hetkisen perästä rupesi hän päästelemään vihnikkeitä, +joissa näkyi joltinenkin taakka riippuvan. Siinä työssä meni Saksmanni +taiteilijan huomaavaisuudella häntä auttamaan. Olipa nuot kasvot kai +olleet kauniitkin aikanansa. Nyt ne olivat laihat ja kelmeät; mustat +silmiripseet ja musta tukka teki kelmeyden vielä silmiin pistävämmäksi. +Jopa vihnikkeet saatiin auki ja taakka purettiin; siinä oli +villahameesen käärittynä lapsi. Se nyt otettiin erille, vaimo asetti +hänet muuripenkille viereensä istumaan. Hän riisui sen yltä +nutturepaleet, puhalteli sen hyppysiin ja jalkoihin; mutta pienokainen +ei suutansa avannut. + +-- Mistä vieras kotoisin on, kysäsi Sunkreini. + +-- Tuolta pohjan puolelta, oli vastaus. + +-- Mistä sieltä, jatkoi Saksmanni vilkkaasti. + +-- Kappaleen toiselta puolen Vaasan, vastasi vaimo puolitukehtuneella +äänellä. + +Mutta siihen jo isäntäkin emäntinensä ennätti herätä. Viimemainittu +nousi vuoteelta ja rupesi sijaa tekemään uusia yövieraita varten. +Tarjosi hän heille myös ruokaa, vaimo sitä ei maistanut, vaan sen +sijaan korjasi lapsi kuppinsa kyllä kiireesti. + +-- Olen niin kipeä, vaikeroitsi vaimo, päätäni kivistää ja rintaani +ahdistaa, tuolta kylästä asti olen kantanut Maria selässäni. Lahdella +vajosin puolen kyynärää joka askeleella. Ja enempää puhumatta kallistui +hän sijallensa ja vaikeni. Tyttö noin 5:n 6:n vanha, mustatukkainen +lapsi, hän se kotvasen istui äitinsä vieressä ja katsella tuijotti +ympärillensä. + +-- Oikeinhan sen silmät tulta iskivät, sanoi isäntä hiljaa +emännällensä. + +-- Pane maata lapsukainen ja siunaa itsesi, sanoi Sunkreini ja sammutti +palavan päreen pistämällä sen pesän edessä olevaan vesikiuluun. + +-- Herra siunatkoon meitä ja kaikkia, jotka kulkevat elon teitä, +erittäin tämmöisessä pakkasessa ja lumen paljoudessa, huokasi +Saksmanni. + +Ja pian oli äänettömyys pimeässä pirtissä, ei kuulunut muuta, kuin +vanhan säijärin yksitoikkoinen tikutus, jota kotisirkka muurin takaa +säesti. Vähitellen alkoi uudestaan kuulua pirttikunnan kuorsaus aina +yleisempänä sen mukaan, kuin kukin oli ennättänyt unen päästä kiini +saada. + + + + +II. + +Neljäs sunnuntai Adventista. + + +Huikeasti oli jo useampia kertoja huutanut orreltansa Pynnölän +punaharjainen, pramea-pukuinen kukko, kun isäntäväki rupeaa +nouseskelemaan makuultansa ja heidän perässänsä perhe muukin. Isäntä +renkinensä menee talliin, emäntä rupeaa piian kanssa suurukseksi +"perunoita kaappimaan". Mestarit vielä venyvät vuoteella. Siinä vielä +unen kohmelossa ovat pirtissä eläjät ani harvasanaisia. Vasta kun +Saksmanni sulavan nuotikkaasti on veisannut: Herää sielun' ja mielen', +vasta sitten näyttää noissa heränneissä ruumiissa sielutkin eloon +heränneen. + +-- Kuinkahan yövieras jaksaa, alotti emäntä kuiskaavasti; aamupuolella +yötä, kun murheenani oli, ett'ei taikina vain olisi tiinusta maalle +kuohunut, nousin ylös, ja kun kerran olin kollamustunut, niin valvelin +try'in aikaa. Oikein minua kamotti sen puhe, sillä se oli niin outoa. +Minä kysyin ensin: mikä teitin on, vieras, ottaisitteko juotavaa, +sitten huomasin, että se olikin vaan taudin hourausta. Hän mutisi +hammassalveesta epäselviä sanoja, mutta sen ymmärsin, että hän huusi +kirousta ja kostoa jollekulle patroonalle, joka hänelle oli vääryyttä +tehnyt. Oli hän myös puhuttelevinaan jotakuta hyvääkin ihmistä; sillä +hän sanoi usein: te olette hyvä ja jalo, sen uskon, vaikka koko maailma +teitä sanoisi pelkuriksi; te olette minun, ei teitä ota minulta muu +kuin kuolema. + +-- Ettekö enemmästä selkoa saanut, kysäsi Saksmanni. + +-- En saanut, vastasi emäntä, sillä hän puhui niin kummallisen +sekavasti, väliin hän sinutteli, väliin teititteli, ja pani aina +joukkoon sellaisia outoja sanoja, että minua kauhisti. + +-- Se on kovin merkillistä, lausui Sunkreini miettivästi. + +-- Kas kuinka se taas sairastaa, huomautti isäntä. + +-- Pitää katsoa häntä, sanoi emäntä ja otti päresoihdun pihdistä +käteensä. Toiset seurasivat esimerkkiä, ja pian seisoivat kaikki +muuripenkin vieressä, katsellen vaaleata vaimoa. Marityttö oli +kyyristynyt hänen viereensä ja piti molemmin käsin äitinsä kaulasta. + +Kädellään kosketti Saksmanni vaimon otsaa; se oli melkein kylmä. Aivan +henkitoreissansa oli vieras. Väsynyt, kiillotoin silmäys harhaili +isännästä emäntään, emännästä Saksmanniin, Saksmannista Sunkreiniin, ja +Sunkreiniin se jäi kummallisen terävästi katselemaan. Vielä vaimo +osoitti hermottomalla viittauksella vieressään olevaa lasta ja sanoi +silmä yhä kiinnitettynä Sunkreiniin: + +-- Pitäkää huolta lapsestani, -- Mari, raukka, -- älköön hänestä tulko +äitinsä lainen -- -- lukekaa siunaus -- -- väsymys tulee -- -- on niin +helppo käydä, -- -- kenttä on aivan lumeton -- Akseli, sinä olet +petetty -- on niin keveää ja raitista. -- Silloin alotti Saksmanni +kuoleman virren, ja ennenkuin hän vielä oli ennättänyt viimeiseen +värsyyn oli Pynnölän yövieras kuollut. + +-- Se ihminen oli varmaan paljon kärsinyt, sanoi Sunkreini +miettiväisesti. + +-- Mutta nyt ne ovat loppuneet, jatkoi isäntä. + +-- Mahdollista, myönsi Saksmanni. + +Nyt oli ensi työksi otettava lapsi pois kuolleen vierestä; eihän sen +siinä käynyt oleminen. Mutta se ei ollutkaan niin helppoa, sillä +kovasti kietoi se käsivartensa äidin kylmän kaulan ympäri. +Kummallisesti säihkyi hänen mustat silmänsä, kun isäntä lempeällä +väkinäisyydellä tahtoi häntä kuolleesta eroittaa. Ja sellaista +silmän-tuikeutta säikähti itse arvokas Pynnöläkin, hän sama, joka monta +kertaa oli nähnyt suden tai karhun silmät kiiluttavan muutaman sylen +päässä, ja kuitenkin levollisesti tähdännyt ja ampunut. Mutta Marin +kanssa ei hän ruvennut kiistelemään. Ei ollut siihen halua muillakaan +miehillä. Emäntä sitä vastaan, ollen käytöllinen ihminen, otti +vehnävenkaleen ja sokuripalan korkeasta peräkaapista ja meni +päättäväisesti tytön luo. + +-- Tule pois piikaseni, tule, puhui hän, että äiti saa rauhassa olla, +tule nyt saat nisukakkua ja sokeria. Tätä hellää kehotustaan auttoi hän +samassa työllisestikin. Hän tarttui tyttöön; säihkyvin silmin, vaan +kuitenkin vastustelematta hän antoi emännän menetellä tahtonsa mukaan. +Ja hellästi, mutta päättäväisesti vei emäntä hänen peräsänkyyn +istumaan. + +Jo rupesi ääntänsä ilmoittamaan talon lapsiparvikin vuoteillansa. +Nuoremmat kitisivät, vanhemmat lukivat aamurukoustansa. Suuresti +kummastuivat he nähdessään muuripenkiltä liikkumattoman naisen ja +vieläkin enemmän huomatessaan tummasilmäisen tytön istuvan +peräsängyssä, pikimustat hiukset hajalla, ja ympyriäiset käsivarret +paljaina. + +-- Mikä tuo noin ruma tyttö on, kysyi pikku Santeri. + +-- Se on vissiin mustalainen, kuiskasi Aatu, toinen veljeksistä. + +-- Noin mustat hiuksetkin kuin mustavainaan häntäjouhet, arvosteli +Katri, talon kymmenvuotias. + +-- Se on paholainen, kuin silmätkin noin palavat, sanoi vanhin veli, +Kalle, ratkaisevan päättäväisesti. + +Arkeillaan alkoivat lapset siitä kysellä vanhemmiltaan asian laitaa. +Mutta kun he eivät sanoneet tietävänsä muuta, kuin mitä toden mukaan +tiesivät, niin kuiskailivat lapset epäilevästi toisilleen; he kyllä +tiesivät mikä se semmoinen tyttö oli. + +Ihmetellen katseli mustasilmäinenkin noita pienokaisia. Mutta hetkisen +perästä loi hän silmänsä alas ja katsoa tirkisteli käsiinsä. Olipa +aivan, kuin tytön mielestä ei yksikään noista pyöreöistä +hämäläisnaamoista olisi hänen lähempää huomiotansa ansainnut. + +Mitäs siinä olikaan muuta tehtävää, kuin ruveta kuollutta korjaamaan. +Renkipojista meni toinen, vikkelä Miinan Janne Priski-Heikin Liisaa ja +kuppari-Kaisaa hakemaan. Eikä kulunut puoltakaan tuntia kuin muijakset +olivat tulleet Pynnölään, sillä heidän asuntonsa oli aivan lähellä, +varsin hakavainion takana. Heille annettiin toimeksi ruumiin peseminen; +ja sen toimensa he hyvin tekivätkin. Paikkakunnan tavan mukaan tuli +heidän palkaksensa saada ne vaatteet, jotka vainajan yllä kuollessa +olivat olleet. Eivätkä ne monenkertaiset toki olleet. Karttuuni hameen +sai Priskin-Liisa ja lastinkitröijyn kuppari-Kaisa. Ruumis puettiin +liinavaatteisin, jotka emäntä empimättä antoi hyvin varustetusta +arkustansa; ja siinä lepäsi yövieras leveällä hartija-laudalla, vaikka +"venytysvaate" peittonaan. Hänen rintaansa teki kukin nyt vuorostansa +ristin merkin, vieläpä lapsetkin saivat käskyn mennä siunaamaan +vainajata. + +Ja sitten kun se toimi oli tehty, alkoi Saksmanni kuoleman virren, ja +laulun kaikuessa ensin pirtissä sekä sitten ulkona adventti-aamun +talvisessa raikkaudessa, kantoivat miehet kuolleen erääseen tyhjään +aittaan. + +Kaikkea tuota menettelyä oli Mari katsellut miltei välinpitämättömästi. +Olipa hän toisten lasten mukaan mennä sujahuttanut äitinsä luo ja +laskenut kätensä hänen rinnalleen. Mutta kun äitiä ulos vietiin, niin +silloin hän huusi ja paiskasi itseään kuin vimmattu, ja tahtoi väeltä +väkisin mennä ulos. Ainoastaan emännän maltillinen puhe ja estos sai +hänet pysymään huoneessa. Sitten asettui hän istumaan, ja katseli +käsihinsä. Kolkko oli nyt olento, kuin kuoleman jälkeen ainakin, +Pynnölän pirtissä. Muun työn puutteessa alkoi Kaisa koetella lastinki +tröijyä yllensä. Mainiosti se sopikin. Mutta kyllä se "parempia" +ihmisiä varten onkin tehty, näkeehän sen napeista ja kaikista. Mutta +mikä kova se siellä rinnan puolella on? No ihme, lastinkitröijyssä on +povitasku, ja taskussa pieni ympyriäinen rasia. + +-- Tästähän saan hyvän nuuskarasian, iloitsi Kaisa, vanha tuohitoosani +onkin jo rikki, ja päästää löylyn nuuskaa lauhduttamaan. Mutta, hyvät +ihmiset, eihän se aukekaan. Koittakaa isäntä te, onko teillä kovemmat +kourat. + +-- Oikeinhan tämä on varvattu ja kaupungin tekoa, sanoi isäntä, ja +koetti vääntää sitä auki. Ja aukenihan se sentään, vaikka vaivalla, kun +isäntä huomasi vääntää vasta päivää. + +-- Mitähän tämä merkitsee, lausui hän katsellen rasian sisustaan. + +-- Taitaa olla oikein enkelskan nuuskaa ja kaitapuun öljyllä kastettua, +arveli Kaisa toivehikkaasti. + +-- Eipä sentään, vaan katsokaas, sanoi isäntä, ja veti esille pienen +metaljongin ja moneen kertaan käärityn hienon paperiliuskan. Olipa +siellä pieni sormuskin, jonka kupeella kimalteli pieni lasihelmi. + +-- Ne ovat tietysti minun, väitteli Kaisa. + +-- Ne ovat tytön perintö, sanoi isäntä. Kaisan oli määrä saada tröijy, +vaan ei sitä, mitä on sen taskussa, lisäsi hän, ja siihen päätökseen +yhtyivät muutkin. Katsottiin noita kapineita tarkemmin ja tutkittiin. + +Sormus oli kultaa, sillä olihan siinä "kissankäpälät" ja muut +"kontrollit" kaikki laillisessa järjestyksessä, niinkuin räätäli +selitti. + +-- Mutta mikä kello tuo messinkinen on, tuumasi vaimoväki. Aukeni +sekin, ja sen sisällä oli nuorenpuolisen miehen kuva. Ei se vaimoväen +mielestä oikein kaunis ollut, sillä siksi oli sillä liian suuri parta; +silmät tosin olivat lempeät ja herttaiset. + +-- Hyvästi nyt taas, sanoi kuppari-Kaisa ja lähti pois. Ja ennen iltaa +tiesi koko kulmakunta, että Pynnölään oli tullut Turkin kuninkaan +puoliso, joka oli hovista pois ajettu maan kulkijaksi. Tuollainen kova +onni oli häntä Kaisan käsityksen mukaan kohdannut sen takia, että hän +kolmantena iltana lapsensa syntymisen jälkeen oli unhoittanut sitä +siunata, ja että paholainen tuollaisen laimiinlyönnin takia oli ottanut +hänen valkoverisen, vaaleahiuksisen tyttärensä kätkyestä, ja pannut +puupölkyn sijaan; tuon pölkyn oli hän noennut ja piinnyt, ja sentähden +oli tyttö niin musta sekä silmiltään että hiuksiltaan -- ja tietysti +myös sielultaan. Avattiin viimein tuo hieno paperikäärykin. Siinä oli +kirjoitusta. Ja Sunkreini meni akkunan ääreen, josta päivä yhä +runsaammin rupesi pirttiin tulvaamaan; hän luki paperista seuraavaa: + + _Rakas Aatelaite_. Meidän täytyy erota; pahat henget ovat kaikki + irrallaan. Huommenna olen onnettomin mies maailmassa. Älä tuomitse + minua aivan ankarasti. Jumala siunatkoon sinua kallihini ja pikku + Mariaani. Ikuisesti sinua muistan. + + Akseli. + +-- Tytöllä on siis isäkin, sanoi suutari. + +-- Preivistä päättäen, tietomiehiä, lisäsi räätäli. + +-- Ihmeellistä tosin on tämä kaikki, lausui isäntä, mutta niinkuin se +on, niin se on; mennään nyt suurukselle. Ja väki keräytyi honkapöydän +ympärille; lapset saivat osansa suurehkolle tuolille laitetuksi. Mari +taas sai ruokaa käteensä. -- Ja niin se adventtiaamu Pynnöläisille +valkeni. + +Nyt aamiaisen päätyttyä oli enempiin toimiin ryhdyttävä. Päätökseksi +tuli, että rovastille oli kuolon sanoma vietävä ja vaivaishoidolle +tytöstä ilmoitettava. Mutta kukapa puoltatoista peninkulmaa näin +huonolla kelillä, tuiskujen seassa, polttavassa pakkasessa ottaisi +mennäksensä? Kukas muu, kuin vanha pyssymies ja suksiniekka räätäli? Ja +hän sen tekikin, pian seisoi hän sivakoilla suksillaan ja laski +kinosten poikki seurakunnan kirkkoa kohden. Muassa oli hänellä tuo +rasia sisällyksineen. Tuskin vielä oli talvis-ilta hämärällään +ennättänyt pari hetkeä leikityttää Pohjolan lapsille "lymysillä +olemista", kun räätäli jo oli hikisenä ja punottavana Pynnölän +pirtissä. Hän ei ollut sellaisia räätäliä, joissa ei ole kuin luu ja +nahka sekä ulospäin pistävät poskiluut, hän oli terveennäköinen +ukontynkä, joka usein liikkui ulko-ilmassa, kesällä kalanpyydyksineen, +talvella pyssyineen. + +Hän se nytkin oli vain pilanpäiten kiitänyt kolme peninkulmaa ja toi +tietoja kirkolta sanoen: Terveisiä kirkosta. + +-- Kiitoksia, kiitoksia, kuului monesta suusta, ja emäntä lisäsi: + +-- Mitäs kirkkoon kuului? + +-- Hyvää vaan, maisteri oli saarnassa. + +-- Mikäs oli tästi, kysyi suutari. + +-- Kukas olet? vastasi kirkkomies. + +-- Oliko uusia morsiamia, tutkaili Maijastiina piika. + +-- Olihan niitä pari paria. -- Mäkelän Loviisakin taitaa jo miehen +saada. + +-- Kenenkä hän sitten saa, kysyi Miinan Janne. + +-- Häppölän Villen. + +-- Keitäs toiset olivat, uteli toinen renki, jota tavallisesti Leenan +Kustaaksi puhuteltiin, vaikk'ei hän siitä nimityksestä oikein +"tykännyt". + +-- Sarkkilan Manu ja Pussinsuun Helviiki. + +-- Olikos kuolleita, kysyi isäntä. + +-- Ei muita, paitse eräs vaimo-ihminen Pohjanmaalta, jonka kuolema +tapasi Halkipohjan Pynnölässä. + +-- Vai teetit jo hänestäkin kiitokset? + +-- Teetin. + +-- Mitäs rovasti hänestä meinasi, jatkoi isäntä. + +-- Mitäs se meinasi, kun minä selitin asian, niin huomasi hän paraaksi, +että ruumis haudataan kristillisesti. Kyllähän se jutteli ensin, että +tarvitseisi kirjoittaa hänen kotiseurakuntaansa; mutta koska siitä oli +mahdoton tietoa saada, niin antaa olla, arveli rovasti, asian sillänsä. +Tyttö taas luvattiin panna vaivaishoitoon. + +-- Paras lieneekin, koska näyttää niin kesyttömältä, tuumasi isäntä, +jospa vaan joutuisi säällisten ihmisten heituviin. + +Pirtissä oli väkeä muutakin, paitse tuttavamme. Sinne oli kokoontunut +naapureita joltinenkin joukko Pynnölän kummallisia vieraita katsomaan. +Kaikin kävivät he aitassa ruumiin luona, ja hartaasti teki jokainen +ristin merkin sen rintaan. Mutta kummallisinta oli katsella tuota +vaihetettua "tyttöriepua", joka arkana ja samalla huiman näköisenä +istui sängyn jaloissa, "puhumatta pukahtamatta", silloin tällöin vain +luoden tulisen silmäyksen johonkuhun läsnä olevaan. + +-- Ei se ole laita kakara, kuiskasi Kokkolan Karoliina naapurilleen. + +-- Kyllä kai se "parempien ihmisten" lapsia on, nuhisi Nikkarin +Eveliina; hän oli, näet, kaupungissa ennen ollut palveluksessa, ja +siellä saanut nähdä noita "parempia". + +-- Minä en sano mitään, mutisi kuppari-Kaisa, joka myös oli hätähätää +illan kuluksi Pynnölään juossut, minä en sano mitään -- -- -- + +-- Paras se olisikin, myödytti isäntä. + +-- Minä en sano mitään, alkoi Kaisa uudestaan, vaan sen minä sanon, +ett'ei keisarin kuva suotta ollut sen nuuskatoosassa, ja se kivi sitten +sormuksessa -- ja preivit ja paperit -- minä tiedän, mitä mä tiedän. + +-- Sen mekin tiedämme, ilkkui Koiramaan Eriika. + +-- Niin aina niin, hyvästi vaan ja kiitoksia paljo puhui Kaisa ja meni +ovesta ulos. + +Vähitellen seurasi muukin väki hänen esimerkkiänsä ja pian oli kotoinen +väki ynnä molemmat mestarit illallispöydän ääressä; ilta joutui, yö +tuli, ja Pynnöläiset panivat huokuulle, uutta työviikkoa vastaan +ottamaan. + + + + +III. + +Sunkreinin kasvatti. + + +Siinä se oli metsäpolun vieressä, aivan nurmikon reunalla, vähän matkaa +laveasta Pohjan niitystä, tuo niin sanottu "littoskivi". Se oli +tavallisen huoneen korkuinen, ylöspäin kaventuva, vähäsen sinnepäin, +kuin Egyptin pyramiidia olen nähnyt kuvatuksi. Pääsi sen huipulle +ihminenkin, sillä pitkin sen kuvetta oli loukeroita, jotka kiipeäjälle +jalan sijaa tarjosivat. Hupaista oli muuten nähdä, kuinka Kalterin +Ullan vuohet littoskivellä kilinensä leikittelivät. Jyrkkää rinnettä ne +juoksivat huimaavaa vauhtia, ja tekivät senkin seitsemän hyppäystä ja +kuperkeikkaa. Lapset odottivat puolinaisella vahingon ilolla +jonkun noista uskalikoista joka silmänräpäys rapsahtavan maahan ja +säärensä taittavan. Vaan loppupäätös oli aina se, että Ullan Kalle +sota-päällikön ylpeydellä silmäili vuohiansa ja varmuudella lausui: ei +tule mitään meidän muorin kuolemasta. Toiset lapset olivat melkein +vihaisia hänellekkin siitä, ett'ei heille sattunut huvia nähdä vuohen +jalkojansa taittavan. Mutta palataksemme vielä kiveen, oli se kelpo +"littoskivi"; aika jättiläistä olisi tarvittu, jos sillä kivellä oli +"littosta" eli "voileipiä" heitettävä. Littoskiven juurella oiva lähde; +vesi oli siinä kirkasta ja maukasta; ja historiallisena totuutena on +mainittava, että Herra Vallesmannikin kerran ryöstöretkellä ollessaan +oli littoslähteestä juonut, ja kiittänyt sen vettä mainioksi, + +Mutta lähteeltä kiviheiton matkan päässä oli suutari Sunkreinin asumus. +Piha oli viheriäinen ja sievä; siinä kasvoi suuri pihlaja ja mehevä +tuomi; keisarin kukat prameilivat seinuksella kilpaa orvokkien ja +muiden luonnon vapaiden impien kanssa. Itse huoneuksessa oli neljä +suojaa: pirtti, sen vastapäätä, eli sen suulla aittahuone, niiden +välillä porstua; ja porstuan perässä oli pieni kammari kuin "pääskysen +pesä". Hauskalta tuntui kyllä nähdä tuota pientä asumusta. Sen +siintyneet kattomalat ja seinät, sen punatut akkunalaudat, valkeaksi +savettu katon harjalla törröttävä takanpiippu, aitan nurkalla +korkeuteen kohoova viiri kukkoinensa, sanalla sanoen: tuo asumus teki +katselijaan hyvän vaikutuksen. Siinä suutari oleskeli silloin, kun ei +ollut läänissänsä neulomassa. Sen oli hän perinyt vanhemmiltansa, +niiden kuoltua, ja siinä oli hän jo asunut toista kymmentä vuotta ihan +yksinään. Hyvin oli hän toimeen tullut; mutta mikäs hänen olikaan! +Olihan kuppari-Kaisa sielunsa autuuden uhalla vannonut hänellä olevan +aarteen, jonka hän muka pyttyyn kätkien oli haudannut tuuhean kuusen +alle. Kaisa tiesi melkein sanoa, missä aarre oli; mutta eihän sitä +sieltä saanut kukaan, joka ei uhria tuntenut. Mutta nyt, tämän +kertomuksen aikaan, muuttuivat asiat. Vaivais-hoidolta oli hän ottanut +turvattoman Marin hoitaaksensa aivan maksutta sitä varten vain, ett'ei +hänen äitinsä perintöä, tuota rasiaa sisällyksineen, myötäisi hänen +elatukseksensa. Sellaiseen kauppaan olivat kirkkoherra ja vaivaishoito +tietysti olleet hyvinkin tyytyväiset, ja Sunkreini otti Marin +luoksensa: otti hänen "kasvatiksensa ja lailliseksi perilliseksensä". +Hän oli, sanoi hän, mielistynyt tuohon kummalliseen lapseen, jossa +kahdenlaiset "elementit" eli elämänalueet (Latinan kielen tuntija +tietää kyllä, ettei elementti ja elämä sanalla ole sama merkitys; mutta +suutarimme ei tunne latinaa. Elementti on oikeastaan sama kuin +alkuaine. Mutta ettei Sunkreininkaan käännös itse asiassa harhaan vie, +huomaamme, jos tarkemmin hänen lausettaan ajattelemme.), hyvät ja +pahat, olivat tavattomassa sekamelskassa; hän toivoi voivansa ne +hänessä eroittaa, niin että muka hyvät pääsivät hallitsemaan ja pahat +väistyivät. + +Siinä toivossa oli vanha poika, tuo haaveillen tiedoitseva uskon mies, +ottanut vilkkaan, vaan taipumattoman tytön kumppaniksensa. Todella +omituinen pari! Kun suutari istui työssänsä, istui Mari pienellä +jakkarallansa ja piirteli korkonaskalilla kummallisia piiruja +anturanahkaan, tai katseli uutta kuva-aapistansa. Usein sattui että +tyttö pisteli parhaan vasikannahan läpiä täyteen; sitten hän asetti sen +päivää vasten, kurkisteli sen läpitse, ja sanoi tähtiä katselevansa; +joskus hän sinkahutti aapisensa nurin niskoin nurkkaan. Hiljaisesti ja +vakavasti nuhteli häntä silloin mestari ja selitti mikä oikein, mikä +väärin on. Eikä olisi luullut tuon hurjan näköisen lapsen niin +maltillisesti kuuntelevan "isän" puhetta -- isäksi oli hän Sunkreinia +tottunut jo nimittämään. Ihmeitä toki oli Sunkreini tehnyt, rakkauden +voimalla oli hän saanut tytön luottamusta, sillä lapset huomaavat hyvin +tarkka-aistisesti, kuka heitä todella rakastaa. Aapista luettiin +ahkerasti, ja ihmeen pian Mari lukemaan oppi. Parin vuoden kuluessa +ehti hän lukea moneen kertaan Sunkreinin kirjaston. Kirjoituksen +oppiminen kävi yhtä sievään, kuin lukeminenkin, sillä peräti terävä +pää, sen myönsi Sunkreini hymyillen, oli tuolla "tenavalla". Olipa +Sunkreini aivan pulassa tiedonhaluisen oppilaansa kanssa, erittäin kun +Böhmeä luettiin. Silloin oli Marilla erinomaisen paljon kysymyksiä +tehtävänä, kysymyksiä, jotka ennen eivät olleet mestarin mieleenkään +tulleet. Mutta hän syventyi silloin korkeimman salattuun katselemiseen +ja uusia selityksiä, henkeviä, asiaan koskevia sai ongelmoihinsa Mari. + +Mutta ei ollut tyttö aina niin helposti ohjattava, sillä ei hän suotta +"pohjalaista merenalaa" ollut. Usein katseli hän alaspäin, niinkuin +ennen Pynnölän peräsängyssä. Usein istui hän littoskivellä ja katseli +totisesti yli lavean niittymaan metsän rinnettä kohti. Joskus hän nousi +seisomaan sen huipulle silmäilläksensä kauvas metsän siniharmaata +rantuetta kohti. Äänetönnä kuunteli hän silloin, kuinka käki kukahteli +isossa korpikuusessa, tahi kuinka "taivaan vuohi" mökötti aivan +maallisten kaimojensa tavalla. Luonnon elämä, tasamaan raikas +metsä-ilma oli Marin paras toveri. Kun luonto iloitsi, iloitsi hänkin; +kun metsä huokaili, huokaili hänkin. Väliin nousi hän kivellensä ja +huuhuta huijaili tyyneen ilta-ilmaan. Kymmenkertasesti vastasi silloin +jylheä hongisto ja läheinen Kallasvuori. Huu, hui, kaikui silloin +ylt'ympäri, ja Mari oli iloinen ja tyytyväinen ainakin siksi kerraksi. + +Kun taas Ullan Kalle toi metsästä vuohensa littoslähteelle juomaan, +niin uutta hauskuutta oli silloin Marilla ei Kallesta, sillä häntä ei +Mari oikein suvainnut, vaan hänen vuohistansa. Vohlain kanssa kirmasi +hän littoskivellä, kiipeili ja hyppeli niin vallattomasti, että Kalle, +joka oli vanhempi iältään, pelkäsi hänen päistikkaa lähteesen putoavan. + +-- Älä putoo, älä putoo, ett'ei niskaluut mene suuhusi, huusi hän +varoittavasti tytölle. + +-- Älä putoo, matki tyttö, älä putoo Kalle, ett'ei äitisi toru. + +-- Kuinka ma tästä putoon, mätäshän täss' on allani ja vahva maa, +muistutti ällistellen Kalle, joka venyi lonkallaan kiven juurella ja +katseli kirmaajoita. + +Osasipa Mari suuttuakin leikkitoverilleen. Vihan vimmassa rupesi hän +yht'äkkiä painimaan isompien vuohten kanssa -- vohliin hän harvoin +kajosi -- ja koetti sysätä niitä alas kiveltä. Mutta näppärästi +juosta kapitti vuohi kiven lapetta alas, tuli maahan ja oli taas +silmänräpäyksessä huipulla, ja alkoi sarvillaan tonkia Maria. Leikkinä +pitivät vuohet vain Marin vihanosoituksia. Ja sentähden olikin Kalle +varma asiassansa, hymyillen hän vain sanoi: + +-- Ei siitä Mari mitään tule, että vuohi putoo. + +Silloin oli Mari niin äkäinen, ja katsoi Kallea ja hänen nelijalkaisia +tovereitansa niin tuiman pistävällä silmäyksellä, että paimen huusi +paimenettavansa luoksensa ja lähti pois. Mennessänsä hän huusi: Sinä +sen tulen tuonainen Pohjalais-Maija, kuinka oletkin häijy, olet kuin +oletkin sinä vaihetettu pirun kakara! + +Silloin istui Mari taas kivellä ja katseli alaspäin. Hän näytti paljon +miettivän. Silmät tuijottivat lähteesen, huulet olivat uhkamielisesti +kiini puserretut, silloin tällöin pudisti hän päätänsä, saadakseen +vallattoman tukkansa silmäin edestä poistetuksi. Mutta sulipa sydän +viimein, ja lauhkea itku kostutti mustan säkenöitsevät silmät. + +Näin oli tapahtunut usein littoskivellä. Ullan Kalle tuli usein, heitti +lonkallensa kiven juurelle, ja katsella töllisteli avosuin kivellä +kirmaavaa impeä. Usein muistutti hän vihoissansa Marille tuota +vaihetushistoriaa, eikä silloin leikki maistunut Marista enää miltään. + +Ajat ne kuluivat vähitellen. Minuutti minuutin, hetki hetken lisäksi, +siitähän syntyi aika -- äpö ääretön. Vuodet vierivät; hiljaisuudessa +eleli Sunkreini kasvattinsa kanssa. Ihmisillä oli paljon tekemistä +siitä, kuinka he oikeastaan toistensa kanssa toimeen tulivat. Sunkreini +ei enää käynyt läänissänsä neulomassa muualla, kuin Pynnölässä, sitä +vastaan teki hän enemmiten työtä tykönänsä. Kyllähän Sunkreinilla +ihmisiä kävi, mutta hänen perhe-elämästään ei päästy hullua +harmaammaksi. Pienen pöydän ääressä istui useimmiten tummasilmäinen, +lukein uuden näköisiä, kannettomia kirjoja -- kirjoja, kelta-, sini- ja +musta kantisia oli epäilyttävässä määrässä ilmaantunut pieneen +klasikaappiin -- tai istui hän neuloen. Se oli erittäin kummallista +monen mielestä, ja kuka hänen sormensa oli neulalle totuttanut, +siitäkin oli eri mieliä; toiset sanoivat hänen Pynnölän emännän luona +koulua käyvän, toiset taas tuumasivat, että joka pikilangalla osaa +neuloa se pikiämättömänkin kanssa toimeen tulee s.o. että Sunkreini +itse olisi häntä opettanut; Kuppari-Kaisan elävä vakuutus taas oli, +että tuommoiset vaihdokkaat osaavat tehdä kaikkia -- jo ennen +syntymäänsäkin. Ehkä oli näissä mielipiteissä vähän perää kussakin, +mutta tavatonta oli vaan tuon kakaran terävyys ja näppäryys naapurien +mielestä. Pienet taloustoimet teki hän tarkalleen: ihme kuinka hän +miehisen ihmisen "huushollissa" noin oli oppinutkin! Priskin Lilja, +jolle hän Sunkreinin käskystä oli kerran omaa tekemäänsä sahtia +tarjonnut, todisti lujasti sen olleen, kuin "tupultti olutta". Vielä +kummempaa oli kuitenkin se, että hänen neuloksensa oli hienompaa, kuin +muiden tyttöjen, rihmansa tasaisempaa kuin vanhojenkin rihman kutojien; +neuloipa hän kuorenuotan laiseen kankaasen sellaisia koukeloitakin, +ettei kukaan ennen ollut nähnyt -- mutta ne olivat kotosin tuolta -- +tuolta hornasta varmaan, oli Kaisa päätellyt. Ja tuo tumma, terävä +katse, se se oli kamalin kaikista. Olihan lapsi kurja tavallisesti +nöyrä, vähäpuheinen tyttöriepu, mutta niin äkkinäinen ja tuulihattu. +Mutta kuinkas kävi kerran Keinumäellä? Silloin hän oli toisella +kymmenellä jo pari, kolme vuotta. Hän nojasi kauvan aikaa mietteissään +vanhaa leppää vasten, katsellen kuinka toiset nuoret kiikkuivat; mutta +armas, kun keinu jäi tyhjäksi! Silloin hän hyppäsi kuin raivio siihen, +rupesi polkemaan ja laulamaan, ja lauloi niinkuin pakana, ja polki kuin +villitty. Ympäri rupesi keinu menemään kuin kela, ja hirveän huimasti +kiersi siinä keinun kaljua urhean uskalias tyttö. Eipä siinä keinussa +ollut sillä tavoin mennyt Koivulan Ristokaan, joka kuitenkin oli +uskaliain kylän pojista, Kauhistuksella katselivat nuoret "suutarin +Maijan" huimaa keinumista. + +-- Nyt sen on taas se peijooni sisässä, kuiskailivat he toisillensa. + +Ja hirveesti huokuen, kuumana ja hikoilevana pudota mätkähti Mari +nurmelle. Onni ettei tolppiin ja tukipuihin mäsäksi mennyt! Kaikki +olivat säikäyksissä ja neuvottomina. + +Sattuiko Maria, uskalsi Koivulan Risto vihdoin häneltä kysyä. + +-- Ei, oli Marin lyhyt vastaus. Pois hän sitten läksi Keinumäeltä +taaksensa katsomatta. + +Kunnahalta katseli Halkipohjan nuoriso mustatukkaista, sinihameista +impeä, hän kun riensi helevän vihreää oras-vainion syrjää kotiansa +kohti. Totisena oli erittäin Koivulan Risto. + +Näin kului vuosi vuodelta; Marista ei sen selvempää metsäkulmalla +saatu. Mutta asia vanhettui. Pidettiin luonnollisena, että +Pohjalais-Maija oli sellainen, kuin hän oli. Enemmän ihmetelty, jos hän +toisellainen olisi ollut. Mari parka! Kuinka vähän kukaan ymmärsi, tai +sittemmin on ymmärtänyt, mikä hänessä oikeastaan liikkui! + +Niin ehti Marikin rippikoulun ikään. Ja kirkolle Sunkreini kasvattinsa +lähetti, ja toimitti hänet suntiaalle korttieriin. Yhdessä Pynnölän +Kallen kanssa samosivat he maanantai-aamuisin metsäpolkua kirkolle, +yhdessä tulivat he takaisin perjantai-iltasin. Kolmantena oli joukossa +Ullan Kalle; hän oli tosin paria kolmea vuotta vanhempi, mutta hän +olikin jo kolmatta "löysiä" koulussa; ja kirkkoherra sanoi epäiltäväksi +asiaksi, pääsisikö hän nytkään "edes". Suu auki oli Kalle katsonut +kirkkoherraa silmiin ja mutissut hampaittensa välistä: vai niin. + +Mari sitä vastaan oli osannut lukea sekä sisältä että ulkoa; olipa hän +osannut vastatakin papin kysymyksiin. Se vaan oli paha, että hän joskus +oli hajamielinen eikä tiennyt, mistä kysymys oli. Silloin loi +kirkkoherra häneen lempeän-moittivan silmäyksen, ja Mari kuunteli taas +ja katsoi suurilla mustilla silmillänsä opettajansa huuliin. +Rippikoulun loppupäätös oli se, että Mari oli niiden 70:n joukossa, +jotka katsottiin tarpeellisesti valmistuneiksi Herran ehtoolliselle. +V:n seurakunnan lapset laskettiin Juhanneksena ripille. Sen toimituksen +on jokainen lukija nähnyt, jonkatähden kertomus siitä saakin jäädä +sikseen, vaikka aine olisikin kiitollinen, kuten sanotaan. Mainittakoon +vaan, että suutarin Mari oli merkillisen eroava muusta joukosta. Valkea +hame, päässä ei yhtään mitään, korpinkarvainen tukka vain valui +hartioille. Lempeän tyynenä polvistui hän sakramenttia saamaan. Mutta +kyllä olikin kirkkoväellä pakinaa "mustantokosta" tytöstä. Häntä +arveltiin jos joksikin. + +-- Tuoko nyt on se suutarin ihmelapsi, kysäsi eräs rusthollin emäntä +Pynnölän emännältä. + +-- Se on Sunkreinin kasvatti, vastasi viimemainittu. + +-- Eikä edes liinaripsua päässä, vaikk' on pyhä toimitus ja armotyö, +kuiskasi Tanomäen Priita kuppari-Kaisalle. + +-- Pakana kuin pakana, huoahti Kaisa hurskaasti ja pani kätensä +ristiin. + +Loppuivat ne kirkonmenot, ja väki riensi kotia. Ja matkalla vasta +paljon "mustalaistytöstä" haasteltiin. Mutta virsikirjat kainalossa +asteli pieni parvi tuttaviamme monenloukeroista polkua kohden +Halkipohjan kulmaa. Siinä oli Sunkreini kasvattinensa, siinä Pynnölän +haltijat poikinensa, siinä Saksmanni, siinä Priski-Heikki, siinä +kuppari-Kaisa punaruutuisessa hameessansa kiikutteli sauvansa nojassa. +Ullan Kallen oli käynyt juuri niinkuin kirkkoherra oli epäillytkin. +Kotomiehenä taas Pynnölässä oli pitkä ja laihan kalmea Priskin Liisa. + +Siinä nyt asteltiin lämpimänä juhannuspäivänä, puhuttiin ilmanlaadusta, +pellon pehmeydestä, juhannushallasta ja jos jostakin. Vaan äänetönnä +astui kasvatusisänsä rinnalla valkohamehinen Maija. + +Ensin oli lakeoita vainioita, sitten kukkivaa niityn nurmea, sitten +upeaa kuusimetsää, sitten tultiin vihreään koivistoon, joka Pynnölän +hevoisha'assa lehviänsä levitti; pitkin linnaniemen niityn aitoviertä +kasvoi lemuavia pihlajia sekaisin tuomien kanssa, ja edempää, +vasikkaha'an koivulehdikön alatse kiilsi juhannusauringon huikaisevassa +valossa Pynnölän järven sinikirkas pinta; kiviheittomatkaa vielä pitkin +kotovainion pientaretta, niin oltiin jo Pynnölässä. + +Siellä oli Priskin Liisa laittanut tukevan päivällisen. Päivän +kunniaksi oli valkea liina levitetty pöydälle ja seinäkaapista oli +tammilautaset otettu esille ja pöydälle kauniisen järjestykseen +asetetut. Mitäs muuta kuin mentiin aterialle. Kalle ja Mari olivat +ääneti, niinkuin sopikin; toiset ne pakisivat kaikellaista. + +-- Kukahan se vieras herra tänään siellä kirkossa oli, kysyi emäntä. + +-- En tiedä minä suinkaan, lausui isäntä, vaikka kyllä näin hänen ensin +perä-ovella, sitten meni hän kuoriin asti, ja katseli rippilapsia koko +ajan niin tarkasti. + +-- Niin, selitti Saksmanni, kyllä minä sen vehkeet näin, ensin istui +hän vieressäni käsityöläisten penkissä, vaan kun hän meni kuoriin, +menin minäkin perässä, voidakseni paremmin kuulla lasten vastaukset. +Tutkimisen jälkeen riensi herra unilukkarin luokse, ja unilukkari -- me +laulumiehet olemme hyvät ystävät -- kertoi hänen juuri kysyneen Marin +perustusta. + +-- Kyllä tunsin jonkun olleen takanani ja katselleen minua, tunnusti +Mari punastuen. + +-- Minä näin hänen muotonsa muuttuneen ensin punaisen, sitten vaalean +karvaiseksi, kertoi Saksmanni. + +-- Tämä jotain merkitsee, tuumaili Sunkreini. + +-- Kyllä vissiin, vakuutti isäntä. + +-- No, mitä ihmeitä lieneekään tekeillä, päivitteli emäntä. + +-- Se rikas herra on vissiin heittänyt silmänsä Mariin, niin minä +luulen, lausui varmuudella Priskin Liisa. + +-- Minä tiedän, mitä minä tiedän, pakisi kuppari-Kaisa salaperäisesti +ovensuusta, jossa hän söi osaansa kädestään. + +Ja vielä enemmän keskusteltiin sinne tänne herrasta, joka Marin +perustusta oli kysynyt. + +-- Kaikki on Herran kädessä, oli Sunkreini lopuksi sanonut; ja se +päätös oli kaikkein mielestä viisain. Parin hetken perästä +päivällisvieraat erosivat. + +Kun Sunkreini oli päässyt kotia kasvattinsa kanssa, istuivat he +pienelle rahille pihlajan juurelle. Siinä imi mestarin sielu iki +rakkauden tuoksua juhannus-illan juhlallisessa tyynessä. Monasti oli +hän puhunut Marille, miten korkein rakkaus on pukeutunut moninaiseen +pukuun, miten se kedon tuhansista kukkasista ja taivaan tähtitarhasta +luo meihin sydämellisiä silmäyksiä. Sitä rakkautta näytti mestarin +sisällinen silmä tähtäävän, sitä samaista oppilaskin sydänriemulla +nautti; rauhallisen kirkkaina olivat vanhan pojan kasvot, juhlallisen +tyyni oli sillä kertaa immen silmä. + +-- Isä, alkoi Mari puhua, olen usein ollut niin paha ja vallaton. + +-- Miksi, tyttöni, sitä nyt muistelet; eikö anteeksi-annon sana ole +sieluusi sattunut? + +-- Kyllä, mutta sanokaa isäni, eikö se toinen enää saa minua +valtoihinsa? + +-- Mikä toinen? puhu tyttöni! + +-- Se -- se, joka saattaa minut niin onnettomaksi! + +-- Meillä kaikilla on jäsenissämme toinen laki, joka sotii mielemme +lakia vastaan, se ei tule pois juuritetuksi ennenkuin kuolemassa, +vaikka tosin sen voima päivä päivältä on heikontuva. + +-- Ei, isä, minä tarkoitan toista. Kylän lapset sanovat minua -- nyt +säihkyi immen silmä -- he sanovat minua vaihetetuksi. Ja minä tunnen, +ett'ei se olento, joka huutaa ja hurjistuu, olekkaan minun olentoni. +Onko perää, että pahalla on erityinen, salainen valta minussa, onko +mahdollista, että kätkyeeseni pantiin pahuuden luomus? Sanokaa, isä +kulta, sanokaa, minä olen niin onneton! + +Kauhistuksella kuuli suutari hämärää selitystä siitä aatteesta, joka +tytön nuoreen mielikuvitukseen oli sattumalta, kuni paha siemen +varahtanut ja vihdoin koko olennon anastanut. + +Ja Sunkreini selitti asiata, selitti laveasti ja juurta jaksain. +Himokkaasti otti Mari jokaisen sanan hänen huuliltansa. Niinkuin +parantava palsami oli hänestä tuo levollinen, rakkautta henkivä puhe. +Hänen kasvonsa loistivat ilosta, ja isän kaulaan karaten hän virkki: + +-- Minä olen siis Mari, äitivainajani oma lapsi, ja minullakin on oma +sielu, Jumalan luoma, puhallus Hänen Hengestään, niinkuin olette +sanoneet; minä en ole siis paljas hirveä pelätti, jonka pimeyden henki +on ilmoille tuonut. + +-- Sinä olet oman äitisi lapsi, minun lapseni ja ennen kaikkia Luojan +rakkauden lapsi; älä enää laske tuollaista ajatusta mieleesi: se on +vaan kiusaus. + +-- Ja se on minua kauvan kovasti kiusannut. Tuntui usein niin +kummalliselta -- älkää vain suuttuko isä kulta -- tuntui usein niin +kummalliselta, ollessani täällä yksin kotona. + +Kun tuuli humisi pihlajassa ja sinikukat nyökyttivät päitänsä, tahi kun +littoskiveltä katselin kauvas, kauvas taivaan rannalle, niin silloin +tuli niin kovin ikäväni. Muistin äitivainaatani, ja hänen kuolemansa +kalpea kuva on aina ollut edessäni. Kun vaan panen silmäni kiini, niin +muistan viimeisen yön, jonka olin äitini kanssa; muistan, miten hän +sairasti ja huokaili koko yön, siunaili minua ja silitteli päätäni; +silloin tartuin häneen ja luulin kuoleman ottavan minutkin. Aamulla +kuulin kummallista puhetta, josta ymmärsin lasten pitäneen minua +jonakin oikein suurena hirviönä. Ja samallaista puhetta olen kuullut +yhä edelleen. + +-- Tyhmäin ihmisten raakaa pakinaa; voi tyttöseni. + +-- En uskaltanut edes sinulle, isäni, puhua salaisuuttani, koska +pelkäsin, että kauhistuisit ja hylkäisit minut peijoonina, niinkuin +kaikki muutkin ovat tehneet, vaan pidin sen itsekseni. En edes itsekään +ymmärtänyt sitä oikein selvästi, enkä luullut sinunkaan ymmärtävän, +vaan pitävän sitä lapsellisena mielihoureena. Minä halasin usein +muuttua pienen pieneksi itikaksi ja kätkeytyä kukkasen kupuun, tahi +saada suuret siivet sivulleni ja lentää kauvas, tuonne siintävään +avaruuteen ja muuttua pieneksi, vaalean siniseksi pilven laikaksi, +haihtua taivaan sineen ja siellä yhtyä äitivainajani kanssa. Mutta kun +en sellaista onnea voinut saavuttaa enkä päästä korkeammalle, kuin +littoskiven huipulle, niin silloin syttyi sanomaton tuska rinnassani; +minä vääntelin yksinäisyydessäni itseäni, enkä aina muidenkaan aikana +voinut hillitä tuskaani. + +Miettiväisesti ja silmä nehkeänä, oli Sunkreini Marin puhetta +kuunnellut; hän virkkoi: lapseni on ajaa lennättänyt kummallisilla +hevosilla; syvään sieluun paljon mahtuu. + +-- En ymmärrä isä. Kerran kuulin räätäliltä hiljaisen soiton; minä +hiivin hänen huonettensa taka. Kuulin hänen laulavan ja soittavan; +silloin oli hyvä ollakseni; mutta kun soitto lakkasi, tunsin aivan +samaa, kuin Keinumäellä kiikusta pudotessani. Uskalsinpa kerran mennä +sisäänkin, ja räätäli soitti ja lauloi minulle. Anna isäkulta anteeksi +että tein sen tietämättäsi; mutta minun täytyi saada sitä kuulla, +vaikka tiesin, ettet ole erittäin soitannon ystävä. Minä kävin usein +siellä, hän soitti ja minä lauloin hänen tekemiään lauluja; silloin, +luulen, olin Mari. + +Ja isän kaulahan kapsahti tyttö; pehmeät kätensä kietoi hän hänen +kaulansa ympäri ja pyysi uudestaan anteeksi. + +Sunkreinin ääni vapisi ja silmä oli entistä levottomampi, kun hän +lempeästi työnsi tytön pois ja lausui anteeksi-annon sanan. + + + + +IV. + +Uusia tapauksia. + + +Aikoja kului, ja Mari oli jo kukoistava impi. Ei hän juuri korea ollut +sanoivat tytöt; mutta pojat myönsivät yksimielisesti, että vaikk'ei hän +ollutkaan "punainen ja valkoinen," vaan mustanverevä, niin oli hän +kumminkin "herrasväen kaunis", sillä tuommoisistahan ne herrasväet +juuri kuuluvat "tykkäävänkin." + +-- Kuuluuhan sillä sentään olevan ylkämiehiäkin, tiesi Priskin Liisa +kertoa Pynnölän klihtaustalkoossa. + +Ja siihen juttuun kävi muijatusina kiini, kuin koira kalikkaan. Klihdat +melkein taukosivat työstänsä yleisen hartauden takia, joka jutun +johdosta oli ilmaantunut Pynnölän pellavariiheen. Siellä sitä suutarin +Mari maalattiin jos jonkin karvaiseksi. + +-- Niin se Koivulan Ristokin on olevinaan yli muita, "fiini ja +ylösotettu", selitti Kalterin Ulla, käy simisäkissä ja vapriikin +verassa, että läikkyy -- -- + +- Ja paikkauttaa joka viikko saappaitansa Sunkreinilla lisäsi +Kairaniemen Eriika. + +-- Niin poika saa elää oman päänsä mukaan; ei ole isää eikä äitiä +parempaan neuvomassa. + +-- Vielä se sen taitaa, vaikk' on taatimiehiä. Kummia kuuluu, maailma on +villissä; ihmiset puhuvat tyttörassusta vähän niin ja näin, valitteli +Tanomäen Priita vastaukseksi Eriikan puheesen. + +-- Voi nyt, voi nyt, vai niin, no kun yhdeksän sutia, kuului +kymmenkunnilta naispuolisilta huulilta. + +Luhassa loukutti pellavia Pynnölän miespuolinen talkooväki. Siellä +ärähti vähäsen isäntä, ja heti akkojen arvostelu taukosi, ja Mari jäi +rauhaan. + +Silloin muijien suu kävi supukalle, tulta iski Tanomäen Priitan silmä, +ja kiukkuisen voimakkaasti raatelivat klihdan rautaterät +pellavasormaisia: seka-äänisesti läikkyi taaskin klihtojen +kymmenlukuinen kuoro, jota viisi loukkua luhan puolella säesti. + +-- Hyvää huomenta, kuului riihen portailta, vähän ruotsinvoittoisesti. + +Taukosi silloin Tanomäen Priitan klihta, joka oli lähinnä ovea ja +kummastuneena katsoi Priita tulijaa. + +Mikähän nyt Priitan on, ajatteli Eriika antaen sormahaisen, jonka juuri +oli ottaa käteensä, pudota takaisin pellavaläjään. + +Ja niin taukosi parhaimmassa järjestyksessä, yksi toisensa perästä, +kaikki kymmenen klihtaa; ja samassa järjestyksessä rupesivat niiden +arvoisat emännät katsomaan ulos syysaamun sumuiseen hämärään. + +Se oli hienon näköinen herra, musta hattu päässä ja kultasankaiset +klasisilmät nenällä. Hän toisti tervehdyksensä: hyvää huomenta. + +Nyt vasta vastasi talkooväki, Priita ensinnä, sitten toiset: +Jumal' antakoon! + +-- Tiedättekö sanoa minulle, missä suutarimestari Sundgren näillä +paikoin asuu, kysyi hän. + +-- Jaa suutariko, tutkaili Priita. + +-- Niin, suutari Sundgren, oli vastaus. + +-- Niin, Sunkreinia se kysyy, selitti Kalterin Ulla. + +-- Kyllä se tääll' asuu; kun menee polkua tuonne niityn syrjään ja +siitä kääntyy pyörtänöä myöten, niin sitte siin' on kanssa suutarin +asunto mäen takana, neuvoi Priita yhdessä henkäyksessä. + +Herra murisi jotakin itsekseen ja pyysi sitten lyhyesti saattajaa. +Priita pani päähänsä liinan ja astui riihestä ulos. Herralla oli ollut +saattomies aina pitäjään "aukealla asti", mutta hän oli outo näillä +seuduilla eikä osannut edemmäksi, kuin Pynnölään. Hän sai palkkansa. +Herra läksi Priitan kanssa Sunkreinin asunnolle. + +Toimekkaana mennä tohotti Priita edellä; missä veräjä, sen hän avasi +selki seljälleen, missä portaiden avulla aidan yli oli mentävä, siinä +hän repeli aidasta irti aidaksia, missä vetinen paikka, siihen hän +mättäsi lahoja puita ja kiviä. + +Puoli ivalla, puoli harmilla oli herra sanonut: + +Luuletko sinä, että minä olen yksi lokomotiivi? + +-- Jassoo, vai lokomotiivi, korkea virka, arvaan, jassoo, soo, monta on +virkaa, esivalta tarvitsee kaikkia; voi, voi tulkaa täältä, ett'ette +suohautaan mene, korkeasti oppinut ja ylistettävä lokomotiivi! Näin +hopotti Priita ja mennä sutasi edellä että "pää kolmantena jalkana". + +Ja niin päästiin neljännestunnissa Sunkreinin asunnolle. Priita sai +"juomarahaa" 25 kopeekkaa; hän olisi mielellään katsellut, mitä siitä +peräksi oli tuleva; mutta portaille saavuttua oli herra lyhyesti +sanonut: mene nyt klihtaamaan! Ja mitäs Priita muuta taisi, kuin mennä? +Mutta Pynnölän riihessä kertoi hän kummia uteliaille kuulijoille: eräs +suuren suuri virkamies, lokomotiivi oli tullut suutarille tutkimaan +Marin perustuksia; ja mitä kaikkea nyt saivatkaan ihmiset vielä kuulla +ja nähdä! + +Mutta lyhyt oli herran käynti Sunkreinilla. Hän oli, puhuen asiansa +suoraan, sanonut olevansa Marin isällinen ystävä. Viime juhannuksena +kaksi vuotia sitten oli hän puolisonsa kanssa tehnyt huvimatkan V:n +kirkolle laivalla, joka suvisin kaupungista teki tämmöisiä huvimatkoja +lähipitäjien kirkoille. Kirkossa hän oli nähnyt tytön, joka oli erään +hänen nuoruutensa ilmi-elävä kuva. Asiasta kyseltyään oli hän saanut +tietää, että Marin äiti oli ollut juuri tuo nuoruuden ystävä, erään +köyhän pappivainajan tytär Pohjanmaalta. Hänen nimensä oli ollut +Adelaide S; ja köyhä kun oli, täytyi hänen jo varhain olla vieraan +palveluksessa. Rikkaan maakauppiaan Salmell'in perheessä oli hän ollut, +kuten sanotaan, huushollin päällä usean vuoden. Salmell'in poika +Akseli, tulinen pohjalaisnuorukainen, oli rakastunut kauniisen +Adelaideen, ja pian oli liitto iänikuinen tehty nuorten välille. Mutta +vanha patroona oli sydäntynyt hirveästi, ajanut Adelaiden lapsinensa +häpeällä pois ja lähettänyt poikansa kavaluudella sitä kyytiä +merille. Tyttö sai kuljeskella lapsinensa sukulaistensa luona, elää +halveksittuna heidän armoillaan ja kärsiä lankeemuksensa hedelmiä. Niin +oli hän kuljeskellut usean vuoden, milloin neuloen, milloin mitäkin +tehden elatuksensa takia. Akseli oli hädin tuskin saanut laivan +kannelta pistetyksi kirjeen lapun eräälle kalastajalle, joka sen +toimitti Adelaidelle. Sitten eivät he olleet toisistaan mitään +tienneet. + +Kun nyt Sunkreini kertoi Pynnölän yövieraan viimeisestä, niin vieras +herra oli äänetönnä tuijottanut lattiaan ja painanut harmaan päänsä +käsiinsä. Sitten oli hän mennyt syleilemään Maria, mutta arkana oli +Mari ja vetäytyi pois hänestä. + +Sunkreini oli ottanut valokuvan rasiasta ja tarkastellut vuoroin sitä, +vuoroin vierastaan ja sanonut päättäväisesti: + +Te se olettekin Akseli ja Marin isä. Eikä herra sitä takasin +ajanutkaan, hän oli valmis ottamaan Marin luoksensa, hän kun oli varsin +yksin perityssä kartanossaan, sillä hänen rouvansa ja pieni tyttönsä +olivat kuolleet, tyttö jo monta vuotta sitten, rouva vuosi takaperin. + +Mutta oli Mari kylmä ja heltymättömän näköinen. Kun vieras lähestyi +häntä rakkautensa vakuutuksilla, sanoi hän: + +Tiedättekö, kuinka paljon äitini on kärsinyt, ja kuinka paljon minä +olen kärsinyt teidän tähtenne ja kuinka paljon vielä saan kärsiä? + +-- Nyt loppuu kärsimises; sinä tulet tietysti kanssani? + +-- Kärsimistä on hautaan asti, vastasi Mari. + +-- Tämä puutteellinen olo on niin vaikeata sinulle, nyt se muuttuu, +selitti vieras. Minun luonani on sinulle tarjona elämän ilo ja onni. + +-- Kiitän, vastasi Mari; mutta oloni on liiankin hyvä minulle. Ette +suinkaan, isäni te, minua hyljää, sanoi hän rukoilevasti Sunkreiniin +kääntyen. + +-- Mutta täällä alhainen metsäkulman elämä, siellä sivistyksen valo ja +monet muut edut, puhui Sunkreini. + +-- En ole sivistynyt enkä hieno, mutta sen verran tiedän, että olen +kovin vähätietoinen, enkä sovi ylhäisten seuroihin. Antakaa isä kulta +minun olla täällä, rakastakaa minua kuin ennenkin; ja te vieras, joka +sanoitte itseänne isäkseni, antakaa minun olla täällä, minä siunaan +teitä ja rukoilen puolestanne. + +-- Vai semmoisia, hm, hm, semmoisia on tyttö täällä talonpoikain +joukossa oppinut. + +-- Eihän siinä liene mitään pahaa, kysyi terävästi Sunkreini. + +-- Lörpötyksiä, lörpötyksiä, joita et itsekkään ymmärrä, olet, suutari, +tytön päähän ajanut. Tyttö tuletko kanssani, niin sinusta tulee +ihminen; tosin olet hyvin metsäläisen näköinen, mutta seura ja uudet +elämän tavat kyllä -- -- -- + +-- En, vastasi Mari, ja mustat silmät säihkyivät taas kummallisesti, en +milloinkaan; sillä meillä ei ole sama henki. + +-- Ilmi äitisi, nuot silmät, puhe, sanoi vieras innoissansa, ja kuin +nuorukainen, nousi hän nopeasti seisomaan ja painoi palavan suudelman +tyttärensä huulille. + +-- Jätä minut, sinä toinen isäni ja siunaa minua, koska kerran olen +lapsesi, puhui Mari kiihkeästi. + +Ja vieras puhui; -- äitisi rakkaus, joka oli puhdas kuin lapsuuden +unelma, varjotkoon sinua lapseni; muuta siunausta en voi sinulle antaa. + +-- Siunaa minua Herran nimeen. + +-- En voi, en tahdo lapseni. + +-- Sinä olet siis -- sitä jo aavistin, voi, ja kuitenkin olet isäni. + +-- Pidä lapseni uskosi ja toivosi, sinä olet onnellisempi minua; näen +toki, ett'ei meillä ole sama henki. + +-- Eikä sama rauha, jatkoi Sunkreini. + +-- Niin, vastasi vieras. + +-- Eikä sama toivo. + +-- Niin, niin. + +-- Eikä sama voima kärsimään. + +-- Ei. + +-- Eikä sama ylevä esikuva. + +-- Ei; mutta älä tuomitse onnetonta isääsi liian ankarasti, Mari, puhui +vieras; minua petettiin hirmuisesti; juonilla saatiin minä siihen +luuloon, että äitisi oli uskoton minulle, ja ennenkuin asian laita +selveni, olin jo laivalla tarkan valvonnan alla. Sattumus teki, ett'en +voinut palata, ennenkuin monen vuoden perästä, monen pitkän vuoden, +joiden jokainen päivä tiesi kertoa niin paljon kavaluudesta ja +itsekkäisyydestä. Ei ihme, jos onneton isäsi, paljon kärsittyään, on +menettänyt uskonsa hyvään voimaan ja näkee maailmassa paljaita +houkkioita. + +-- Onneton, huokasi Mari. + +-- Jää tänne, tyttöni, jää, se on ehkä sinulle ja minulle paras. + +-- Herran kiitos, sanoi Sunkreini, korkeimman käsi johtaa elämämme +juoksun. + +Ja niin se asia päätettiin kaikessa sovinnossa; ja puolipäivän aikaan +lähti vieras herra pois. + +Ei kukaan varmuudella tietänyt, mitä hän oikeastaan oli toimittanut. +Huhuja siitä kulki kaikellaisia, erittäin oli Kaisa aina varma +asiassaan; mutta akka parka oli niin usein lyönyt kirveensä kiveen, +ett'ei häntä juuri suurin uskottu. + +-- Etköhän, lapseni, milloinkaan ole katuva, että hyljäsit luonnollisen +isäsi, kysyi Sunkreini. + +-- En, isäni, sillä ensiksikin en olisi voinut häntä seurata lisäämättä +hänen onnettomuuttansa, ja siksi toiseksi sanoohan sanassa: "Joka +rakastaa isäänsä tahi äitiänsä enemmän kuin minua, ei hän ole minulle +sovelias". + +Rauhassa ja levossa taas joku aika edelleen elettiin. Mari tosin oli +entistään murheellisempi, ja siihen hänellä oli omat pätevät syynsä; ja +nuot ikävät huhut, joista Pynnölän klihtaustalkoossa oli puhe, +saapuivat Sunkreinin korviin. Ja mikä ikävämpää oli, Sunkreini rupesi +näkemään huhujen olevan todenperäisiä. + +-- Niin nyt on laita, isä, sanoi eräänä iltana Sunkreinille Mari +istuessaan pöytänsä äärellä. Luulin jo päässeeni "siitä toisesta", +mutta petyin. Luulin olevani korkealla kalliolla turvassa, vaan +lankesin kauheasti. + +-- Herra armahda, huokasi Sunkreini. + +Ja hirveän hirveä oli Halkipohjan kulmalla melu, kun tapahtui se, mitä +huhu oli ennustanut. + +Mari sai kärsiä häpeän; hänen sydämensä oli pakahtua ollessaan +polvillaan kirkkoherran edessä, hän kun luki, miten tuo "eteenasetettu +ihminen perkeleen yllytyksestä ja oman pahan luontonsa houkutuksesta +oli langennut syntiin kuudetta käskyä vastaan". -- Todella oli hän +pahan vallassa; sielunsa oli pohjattomalla ikävällä himonnut vaipua +tuntemattomaan ihanuuteen, ja siinä sielunsa poltteessa oli hän +hairahtunut. + +Mutta rehevänä rehvasteli upeassa Koivulassa Risto. Ei se poika isäänsä +tullut, sillä isä oli tarkka ja raitis talon-mies, vaan poika rupesi +ankarasti herrastelemaan. Isänsä perinnöillä laitteli hän uljaita +kaluja, osteli hiljumia oriita, markkinoilla rupesi hän käymään ja +väkeviä maistelemaan. Todella vahinko niin sievästä pojasta! Viiden +kolmatta vanhaan oli hän oiva mies, eikä Marin vaikutus häneen ollut +suinkaan vähäksi arveltava. Mutta markkinat, korttipeli ja irstas seura +vieroittivat hänen mielensä tuosta pohjalaishempukasta, sillä kielletty +hedelmä on ihana nähdä, ja lupaa paljon, vaan perästäpäin se +karvastelee. Niin hänkin unohti viattoman herttaiset onnensa päivät +Halkipohjan kunnahilla haaveksivan Marin kanssa, unohti ne, ja jos +muistikin niitä, niin muisti ylenkatseella. + +Toisesta pitäjäästä nai hän ja upporikkaan sai hän; ja komea oli elämä +Koivulassa, siell' oli Jumalan vilja ja tanssi sydänten riemuna. + +Pian se Marin pikku Joel kuoli; Herra sen korjasi pois huonon äidin +hoidosta, ajatteli Mari. + +Ja kun Sunkreini ja Mari Pynnölän hevosella eräänä sunnuntaina olivat +kirkolla käyneet pienokaista hautaan viemässä, niin paluumatkalla ajaa +kiidätti Risto emäntinensä kuorskuvalla oriillaan heidän ohitsensa. +Silloin mutisi mestari itsekseen, ja Marin silmä se säkenöitsi taas +entisellä tavallansa. Hän näytti taistelevan itsensä kanssa kovaa +taistelua. Niin he nyt istuivat re'essä, ja kaukana heidän edellänsä +lennätti Koivulan nuori pari. + +-- Isä, sanoi Mari, olet niin usein puhunut minulle iki-ihanuudesta, +johon sielu autuaasti uinahtaa; tiedän siitä koko joukon, vaan osoita +minua nyt todella itse siitä osalliseksi pääsemään. + +Ja Sunkreini puhui ihanasti siitä alkuperäisestä kauneudesta, joka saa +ihmisolennon katkonneet kielet taaskin sopusointuisesti väräjämään. Ja +Mari kuuli ja kätki. + +-- Isä, sanoi hän taas, olet kertonut minulle äärettömästä totuudesta, +josta kaikki totuus on kotosin, opeta minua omistamaan tämä totuus +itselleni, niin että se todella minussa asuu. + +Ja Sunkreini selitti, että on olemassa elämää antava totuus, jonka saa +jokainen, joka täydellä todella sitä etsii ja noudattaa. + +-- Isä, sanoi Mari vieläkin, opeta minua piiloutumaan siihen +rakkauteen, joka "peittää paljon rikoksia", ja joka "syntisiä vastaan +ottaa". + +Ja isä puhui kirkastetuin kasvoin, kuinka rakkaus ympäröi meitä +silloinkin, kun sitä vielä vastustamme. Kirkastui silloin Marinkin +kasvot; hän oli kaiketikin löytänyt totuuden, ihanuuden ja rakkauden +iki lähteen; ja samassa kun hän oli havainnut olevansa aivan voimaton, +samassa oli hän äärettömän voimakas. Olihan hän nyt voimallinen, koska +saattoi sanoa, vaikka tosin paljon taisteltuaan: Jumala siunatkoon +Ristoa ja hänen emäntäänsä! -- Niin he nyt puhetta pitäen saapuivat +kotia. -- -- -- + +Ei ole enää kertomukseemme monta sanaa lisättävä. Tuttavistamme ovat +useammat menneet menojansa. Sunkreini ja uskoton Akseli lepäävät +haudoissaan; Saksmannin viulu on pahanpäiväisellä kyläpelimannilla, +joka sitä tanssitiloissa poruttaa. Mari, joka nyt on jo vanha ihminen, +on saanut testamenttien johdosta periä molemmat isänsä, eikä perintö +niin vähäinen ollutkaan, vaikk'ei Sunkreinin rahat pytyssä olleet, +niinkuin hoettiin. Hän asuu littoskiven lähellä Sunkreini-vainaan +huoneessa. Takanapäin saa hän yhä pitää Pohjalais-Maijan nimen, edessä +he häntä nimittävät tavallisesti Suutarin Mariksi. Kylän lapsia käy +talvisin hänen luonaan lukukoulua; onpa hän ottanut kasvattaaksensa +pari köyhimpää. Paikkakunnan yleinen mielipide onkin, ettei niin +nöyrää ja lempeää ihmistä monta ole, kuin hän. Peri harvoin ja +silmänräpäyksen vaan välkähtää silmä, joka ennen usein oli tuimasti +sädehtinyt. + +No, entä muut kertomuksemme henkilöt? + +Se on pian sanottu, vaikka se sanomattakin saisi jäädä. Pynnölän +haltijat ovat kuolleet; vanhin veljeksistä hallitsee kotitaloa, ja +toiset ovat raivanneet uutisasutuksia avaralle takamaalle. Kalterin +Kalle on vakinaisena maatorpparina; ripille hän oli päässyt, vaikkei +luku juuri kehuttavaksi ollut selvinnyt. Hänelläkin on vaimo ja lapsia +ja hyvin hän kuuluu väkensä ruokkivankin. -- Saksmannin perukirjoitusta +pidettäissä ei tosin tavaraa ollut kirjaan pantavaksi, vaan sen sijaan +oli punaisessa kirstussa koko joukko kaikellaisia lauluja ja +runokirjoja. Muun muassa löytyi Korhosen runojen välistä seuraava +laulunpätkä: + + Yhden onnettoman tytön laulu. + +1 v. Voi mua tyttö parkaa, + Näin onnetonta ja arkaa! + :: Minä tanssin, laulan ja kaipaan. :: + +2 v. Minä istun sivellä ja itken + Ja katselen maailmaa pitkin, + :: Ma kuuntelen, katson ja huokaan. :: + +3 v. Kun tuuli ja myrskyt ne pauhaa, + Anelen mä lepoa ja rauhaa; + :: Ja kerran se mullekin suodaan! :: + +"Se onneton tyttö" ei ollut suinkaan Mari ainoastaan, vaan kyllä +sellainen "onneton" piti asuntoansa Saksmanninkin laulaja-povessa. +Tätä laulua sanoo Mari usein Saksmanni vainaan soittaessa laulaneensa. +Laulaa hän sitä vieläkin joskus muistellessaan menneitä päiviä. + +Ja Marilla on Sunkreinin vanha raamattu. Sen viime lehdelle on mestarin +omalla kädellä kirjoitettu: Korkeimman edessä ei ole ketään niin +suurta, jonka ei pidä mitättömäksi tuleman, eikä niin pientä, jolla ei +ole ijankaikkinen päämaali. Sen tarkoituksen ja päämaalin tähden +ihmiset sekä syntyvät että -- kuolevat. + +Loppu. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Kaksi tolppaa; Pohjalais-Maija, by +Gustaf Adolf Heman + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KAKSI TOLPPAA; POHJALAIS-MAIJA *** + +***** This file should be named 34789-8.txt or 34789-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + http://www.gutenberg.org/3/4/7/8/34789/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +http://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at http://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit http://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including checks, online payments and credit card donations. +To donate, please visit: http://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + http://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. |