diff options
Diffstat (limited to '34746-8.txt')
| -rw-r--r-- | 34746-8.txt | 3378 |
1 files changed, 3378 insertions, 0 deletions
diff --git a/34746-8.txt b/34746-8.txt new file mode 100644 index 0000000..b16657e --- /dev/null +++ b/34746-8.txt @@ -0,0 +1,3378 @@ +The Project Gutenberg EBook of Kirkkotie, by Cornelia Lewetzow + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Kirkkotie + +Author: Cornelia Lewetzow + +Release Date: December 24, 2010 [EBook #34746] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KIRKKOTIE *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +KIRKKOTIE + +Kirj. + +Cornelia Lewetzow + + +Suomennos. + + +Helsingissä 1886. +G. W. Edlund, kustantaja. +J. Simeliuksen perillisten kirjapainossa Helsingissä. + + + + +Kookas, voimakas, nuori mies astui vakavin askelin pitkin pientä +polkua, joka kierrellen halkaisi viljavainioita. Hänen pukunsa oli +maalainen, mutta kuitenkin kaunis, kasvonsa vilpittömät, niissä +kuvautui älyä ja hyväsydämmisyyttä ja ryhtinsä ilmaisi pontevuutta ja +vireyttä. Aika ajoin pysähtyi hän katsellen ympärilleen. + +"Tämähän on jotensakin kaunista", arveli hän, "mutta aivan liian +lakeata ja sitäpaitse vesiä puuttuu; ja mitä ovat nämä vainiot omiini +verrattuina! Entä nuo kurjat mökit tien varrella! onpa häpeällistä, +että ihmisten täytyy asua tuollaisissa turmiollisissa loukoissa." + +Polku loppui kuusistoon; hän katsahti kelloansa ja kulki eteenpäin. + +Korkeat yhtäläiset puun-rungot seisoivat tiheissä riveissä, himmeä valo +levisi niiden väliin ja kummallinen hiljaisuus vallitsi vanhassa +kuusistossa, ikäänkuin se olisi odottanut jotakin. Kaukana puiden +välissä siinsi auringon valaisemina lehmuksia, kastanja- ja sarapuita. +Metsä loppui maantien varrella, ja toisella puolen sitä alkoi suuri +puutarha, jonka varjoiset puut levittelivät oksansa tien yli. + +Köyhä, vanha vaimo avasi puutarhan portin. "Kiitoksia tästä kerrasta", +huusi hän puutarhaan päin ja mennä linkutti sitten pois vasu kädessä +sakarasauvansa nojassa. + +"Kuinka paljon annoit hänelle", kuului terävä ääni aidan takaa -- "olen +varma että annoit hänelle enemmän kuin hän tavallisesti saa. -- Se on +tietysti oma asiasi, Maria, mutta sinun asemassasi olisin varovaisempi. +Kymmenen äyriä sinne, kymmenen äyriä tänne, siitä tulee viimein koko +summa. Varmaan et antanut vähempää". + +"Kaisu-raukka on ollut sairaana, täti!" Ääni oli lempeä ja heleä ja +kuului puolustavalta. + +"Minä kysäisin, paljonko hänelle annoit?" + +"Viisi kolmatta äyriä", kuului vastaus, samalla vilpittömältä ja +pelokkaalta. + +"Viisi kolmatta äyriä! Minä sinun asemassasi karttaisin"... Jatko +kotosi etäisyyteen. + +"Vanha ruoja!" mumisi muukalainen äreästi pilkistellen puutarhaan, +mutta ketään ei näkynyt. Avarat nurmet aukenivat puiden takana. Sieltä +häämötti joutavan tarkasti leikeltyjä kukkamaita ja hyvin järjestettyjä +kasviryhmiä; kauempaa näkyi päähuoneuksen ikävä kasarmintapainen +etupuoli. + +Hänen palatessaan kuusistoon, istui köyhä vaimo muutamilla kaadetuilla +puurungoilla järjestäen vasunsa sisällystä. Hän tervehti vaimoa. +"Kohtelivatko he teitä hyvin tuolla ylhäällä kartanossa?" + +"Saramäelläkö? -- kyllä, olenpa kiitollinen kaikesta, mutta muita +jätteitä siellä ei saa, kuin kahvensakkoja ja teenlehtiä. Rouva +varmaankin ajattelee, ett'ei niitä voi elukoille antaa. -- Nuori neiti, +hän, joka ei ole heidän oma tyttärensä, kokoo ne minulle, mutta +herrasväen vietyä jo ensimmäisen mehun niistä, palvelijain toisen, ei +kolmas keitos juuri ole väkevää. -- Tänään antoi tyttönen minulle +päällisiksi rahojakin. Jumala siunatkoon hänen lempeitä silmiään! Ei, +ei suinkaan tämä ollut herran tarkoitus? -- Todellako, sitten kiitän +nöyrimmästi." + +"Kuka asuu Saramäellä", kysyi sittemmin nuori talon-omistaja, +istuessaan tohtori Bruhn'in päivällispöydässä. Hän oli tohtorin +sukulainen ja tätä nykyä hänen vieraanaan. + +"Katteini Linde", kuului vastaus, "on hyvänsävyinen kunnon ukko. Talon +sai hän rouvansa kautta ja otti silloin eron armeijasta. Sinne olisi +sinun mentävä, Juho, katsomaan uuden puutarhan istutuksia. Jos ihailet +kääpiömäisiä omena- ja perunapuita, tavattoman pitkine oksineen, saatat +olla varmana hänen suosiostaan. Oikeastaan emme seurustele," -- hän loi +veitikkamaisen katseen nuoreen vaimoonsa, -- rouvillemme on vaikea +sopia ja silloin täytyy mies-raukkojen väistyä toisiensa edestä." + +"Kenties voisi olla huvittavaa katsella puutarhaa, ei kuitenkaan +hedelmä-viljelyn tähden. Minä pidän noista vanhoista puista; yhtä +huolellisesti kuin nuoria puita hoidetaan, täytyy niitäkin hoitaa. +Tahdotko tulla sinne kanssani?" + +Tohtori vilkutti silmiänsä naurettavasti, sanoen ett'ei hän uskalla. +Rouva Bruhn hymyili. + +"Enkö aamulla pyytänyt sinua saattamaan ystävääsi Saramäelle?" + +"Niin, kyllähän sinun käy pyytäminen, sinun, joka itse jäät kotiin +kehdon ääreen. Mikä suoja tuolloinen kehto sentään on kaikkea tukalaa +vastaan, sen tietävät ainoastaan salaisuuteen perehtyneet. -- Olkoon +menneeksi, Juho! tekaistaanpas se tuokiossa. Minä toivon, ett'ei +kumpikaan tyttäristä niska-kiekuroineen ja laahaavine helmoineen +millään tavalla sinua lumo. Sitten tapaat vielä siellä kivulloisen +poika-raukan, kohtelijaan lannistetun isän, viisaan suunnittelevan +äidin, joka visusti säästelee äyriänsä paitse silloin kun on kysymys +hetaleista ja korukaluista. -- Hyi sentään!" + +Rouva Bruhn katsahti ylös. "Unohdat Marian." + +"Maria on pieni ymmärtäväinen tyttö, sen tunnustan. Ensi kerran kun +tapasimme toisiamme, kuulin hänen sanovan -- en muista nyt mistä oli +kysymys -- 'minä erehdyin' ja silloin heti ajattelin hänen olevan +parempaa laatua. Vähän ajan perästä luettiin ääneen jotakin kiskomalla +kyhättyä romuteosta ja yhtä ylenpalttisten kiitospuheitten vaiettua, +tiedustelen häneltä hänen ajatustaan. 'En sitä ymmärtänyt', sanoi hän +suoraan, mutta ikäänkuin olisi hän pyytänyt anteeksi. Senjälkeen +puhuttiin teaatterista ja hän oli vaiti. 'Tehän olette asuneet +Köpenhaminassa, olette varmaankin useinkin siellä käyneet,' sanoi joku. +-- 'Enpä niinkään, hyvin harvoin vaan.' -- 'Ettekö pidä näytelmistä?' +-- 'Pidän kyllä, mutta meillä ei ollut varaa siihen.' -- 'Hyvä', sanoin +itsekseni, 'hyvä! Sinä voit erehtyä, onhan jotakin jota et ymmärrä, +sinulla näet ei ole varaa kaikkeen, sinua kunnioitan'". + +Juho kuunteli tyytyväisenä tätä ylistystä, hän muisti äänen +puutarhassa. + +"Kuka on tuo Maria?" + +"Katteinin veljentytär, hänellä ei ole laiskan päivät, hän toimittaa +palkatta palkollisen tehtävät ja hänen täytyy sitäpaitse osoittaa +osoittamistaan kiitollisuutta. Isänsä, oiva upseeri, kaatui Dybböl'in +luona, äitinsä kuoli toisna syksynä, jolloin orpo tuli Saramäelle. +Häntä sinne odottaissa sanoi rouva: kukaan ei saa nostaa suurta huutoa +hänestä; jos äiti on opettanut hänelle oikkuja, kyllä minä ne pian +häneltä poistan, mutta tytöllä ei ollutkaan mitään oikkuja ja kaikki +kävi onnellisesti. Hyi sitä akkaa." + +"Katteini Linde varmaankin koko sydämmestään yhtyisi tuohon +ylistyspuheesen, jonka aamulla pidit vapauden kunniaksi. Pyydän +nöyrimmästi anteeksi, niinkuin näet olen käynyt kielimässä vaimolleni; +tuollaiset nuorenmiehen esitelmät ovat hyvin opettavaiset nuoren rouvan +kuulla, ne teroittavat mieleen velvollisuudet." Hän hymyili +veitikkamaisesti, mutta vaimonsa nyykäytti lempeästi päätänsä +turvallisessa tiedossa heidän molempain onnesta. + +"Onnea matkalle", sanoi hän Juholle. + +Tohtori huomasi serkkunsa katsahtavan nuoreen rouvaan. + +"Ei hän taida olla niin aivan vastenmielinen sinullekaan, uskallatko +kieltää sitä?" + +"En, mutta hän on poikkeus! Anna minun mennä omaa tietäni, Emil, +koska nyt kerran annan niin suuren arvon ajatus-, puhe- ja +toimintavapaudelle." + +Juuri tohtorin pienien yksivetoisten vaunujen tulla jyristessä Saramäen +kartanolle, ajettiin wieniläis-vaunut esille, herrasväki oli lähdössä +pois. + +"Me jätämme siellä käyntimme toistaiseksi", huusi rouva heti, "terve, +terve tulemasta!" -- "Tohtori oli oikein ystävällinen kun toi tänne +vieraansa. -- Niin, miehenikin on vähän toivonut saada teitä nähdä. Me +tiesimme tietysti herra Bruhn'in", -- hän lausui nimen hyvin +imartelevalla äänellä -- "olevan näillä seuduin. On todellakin paljoa +hauskempi jäädä kotiin. Sanothan ajomiehelle, Linde!" + +Hyvä katteini oli silminnähtävästi kovin hämillään. + +"Tiedäthän meitä odotettavan, Edvardine, emme voi olla menemättä. Olen +varma siitä että kunnioitetut vieraamme suovat anteeksi. Olimme +lähdössä ristijäisiin, yksinkertaisen perheen, entisen tilanhoitajamme +luo, ja kaikki on juhlallisemmaksi valmistettu meidän tähtemme. -- +Edvardine!" + +"Ei suinkaan isä", vilkassilmäiset kasvot kurkistivat nenäkkäästi +näkyviin, "siinä talossa ihan nääntyy ikävään." + +"Minä lähden joka tapauksessa sinne", katteini oli järkähtämätön. +"Toivon, että herrat suovat anteeksi, eivätkä väärin käsitä +perussyitäni. Milloin saamme odottaa herroja uudestaan?" + +Tohtori antoi muutamia viittauksia vieraan pikaisesta lähdöstä, mutta +Juho keskeytti häntä ripeästi. "Saanko tulla huomenna tähän aikaan? +Herra katteinin puutarha-istutukset herättävät utelijaisuuttani." +Kumartuessaan tarkasti hän jokaista läsnä-olevista tyyskästi. Pitkä, +laiha, silkkipukuinen äiti, jonka hymyily oli suurena vastakohtana +siihen kovuuteen, jonka kasvojen juonteet muutoin ilmoittivat, ja +niihin kolmeen nuoreen tyttöön joilla oli punaiset, valkoiset ja +siniset puvut pitkine liepeineen liehuvine nauhoineen ja hiuksineen. -- +Olihan ainoastaan kaksi tytärtä! Oliko se ääni, jonka hän aamulla oli +kuullut ja joka vielä kaikui hänen korvissaan, jonkun näistä kolmesta? + +"Näitkö sen pienen sinisen?" kysyi tohtori. + +Kyllä, hän oli nähnyt sen, kiireestä kantapäähän saakka itsetietoisen +pienen sinisen. + +"Mitäpä hänestä sitten?" kysyi Juho melkein äreästi. + +"Hän on rikas ystävä, neiti Schwalbe, jonka he toivovat miniäksi. +Luulen kuitenkin hänen olevan viisaamman heitä, hän ei huoli hätäillä, +poika raukka ei ole suinkaan sulhasen näköinen. Vielä voit nähdä häntä, +hän istuu tuolla nurmella lähellä päiväkelloa, korvia myöten ison +huivin peittämänä. -- Kas tuolla käy Maria suunnattoman suurilla +sakseilla leikaten ruohoa; viikatetta tietysti ei voi käyttää noissa +kiukeroissa ja koukeroissa, jonkatähden ryhdytään sakseihin. Raskas työ +tällaisessa helteessä. -- Nyt hän tervehtää; näitkö häntä?" + +"Näin", hän rupesi kohta puhumaan toisista asioista, mutta kuva +nuoresta tytöstä suruvaatteissa, vaaleilla tunnokkailla kasvoilla, +painui selväksi hänen mieleensä. + + * * * * * + +"Milloin tahdot ajoneuvot esille, Juho?" kysyi tohtori seuraavana +päivänä. + +"Kiitoksia, käyn mieluummin jalkasin, -- minä hyvin mielelläni +kuljeskelen sinne tänne, juttelen yhden ja toisen kanssa ja katselen, +mitä ihmiset toimittavat. Varmaa on että tienne tarvitsevat enemmän +kiviä ja peltonne vähemmän. -- Hyvästi niin kauvaksi!" + +Pian löysi hän oikotien peltojen yli ja saavutti kuusiston. Auringon +paiste kimalteli puiden välissä ja levitteli kultansa tummanvihreälle +sammalelle. Nyt tuli valoisempi, puut harvenivat, -- tuollahan oli tie +ja puutarhaportti. Hän nosti säpin astuen sisään. Iloisia ääniä ja +naurua kuului puutarhasta; hän meni ääntä kohden. + +"Tervetullut, terve terve! -- istumme par'aikaa kahvipöydän ääressä; +herra Bruhn'in täytyy juoda kuppi kahvia kanssamme, kyllä se maistuu +kävelyn jälkeen. -- Maria!" Viittaus kädellä ilmoitti että taalehikko +oli tyhjä, leivokset lopussa ja hiilet kahvikeittiön alla sammuksissa. + +"Kiitoksia, olen jo juonut", tyynessä äänessä oli jotakin, joka esti +mitään tyrkyttämästä. + +"Saanko kunnian esittää poikani -- hän on äsken palannut +terveys-lähteeltä ja on vielä voimattomanlainen. -- Onko sulla kyllin +vaatteita päälläsi, Aatto?" + +"On kyllä, mutta en istu mukavasti -- toimita minulle tänne korkea +tuoli, Maria!" + +Hetken kuluttua tuli hän sitä kantaen. "Otin matkaviitan mukaani, +Aatto!" -- Siinä oli äänen painoa! -- Hän laskeutui polvilleen ja +levitti viitan. + +"Aivanhan tahdot minut tukehuttaa, -- jospa olisit pikemmin tuonut +päivä-varjostimen. -- Suokaa anteeksi herra Bruhn, tämä on ikävää +teidän kuulla." + +"Kipu on joka miehen isäntä." Juho ei ollut lempeällä tuulella. + +Tuolla hän jo tuli päivä-varjostin kädessä. "Nyt panen sen riippumaan +puuhun niinkuin eilenkin. Lainaatko tuolisi, Aatto?" + +"Sallitteko?" Juho otti sen tyyneesti häneltä ja asetti sen riippumaan +rankisena. + +"Kas, tuolla tavalla! -- tuohan on oivallista -- kiitoksia". Hän loi +Juhoon iloisen ujostelemattoman katseen. + +"Käytännölliset liikunnot." Rouva Linde hymyili hyväksyen, +"ensimmäisessä silmäyksessä oivaltaa ajatus ainoan oikean keinon +tehtävänsä suorittamiseksi. Niin pitääkin oleman. Minun täytyy oikein +saada keskustella kansanne, herra Bruhn, olen kuullut niin paljon +puhuttavan teistä jo Rantamäestä, joka kuuluu olevan mallinmukainen +tilus, jota valitettavasti ei läheskään käy sanominen Saramäestä. -- +Puutarhassa hallitsee Linde aivan yksinvaltaisesti, mutta muu kaikki +lepää yksinomattain, sanonko nyt itse sen, minun hartioillani. Ehkäpä +täällä tulisi käyttää enemmän työvoimia, mutta väen ylläpito on jo +äärettömän kallis. Palkka on mitä vähäisin, mutta kun näkee ruokapadat +luulisi helposti tuollaiset ihmiset kyllästymättömiksi." + +Juho, joka ajatteli kahvisakkoja ja teenlehtiä, rypisteli +silmäkulmiaan, vastatessaan: + +"Hyvä palkka ynnä hyvä kohtelu tuottaa hyvät työntekijät, se on minun +kokemukseni." + +"Tulkaapas krokettisille meidän kanssamme, herra Bruhn!" huusivat +nuoret tytöt, "jos äiti kerran alkaa tuota juttua palvelijoista, ei hän +taukoa ennenkuin huomenna." + +"Kiitoksia, minä jään mieluisemmin tänne." + +"Älkää suinkaan antako minun häiritä", Aatto sanoi seuraten +alakuloisella katseella pientä sinipukuista, "sellainen Latsarus +raukka, kuin minä, ei saa estellä toisten iloa." + +"Jos rohkenen lausua mielipiteeni, on kroketti mielestäni ikävää." Tätä +sanoessaan kumarsi Juho kohtelijaasti, mutta nuoret tytöt näyttivät +olevan hiukan nyreissänsä, rientäessään pois leikkimään. Katteini kulki +levottomana edes takaisin, toivoen saavansa yksin nauttia vieraansa +seurasta. Juho istui kuitenkin emännän mielihyväksi kuin +kiinnikasvettuneena paikkaansa. Maria istui nurmikolla lähellä kipeän +tuolia. Hänellä kun oli suuri neula, piti antaa neulan lennellä +lakkaamatta ylös. Nuoret kasvot näyttivät totisilta, mutta hymy ei +ollut kaukana, yht'äkkiä taisi se, auringon säteen kaltaisena, +kirkastaa hänen kasvonsa, sen oli Juho nähnyt. -- Mitäpä hän ajatteli? +-- Oikein tuntui hyvälle katsoa noihin tyyniin tunnokkaisiin silmiin; +mikä levottomuus ja rauhattomuus sitävastoin kuvautui toisten +kasvoissa. + +"Täällä mahtanevat asiat olla huonommalla kannalla kuin meidän +seudulla", sanoi Juho kuivasti, rouva Linden vihdoin lopetettua +valitusvirtensä. "Kun siellä jokaiselle myönnetään hänen luonnolliset +oikeutensa eikä vaadita muuta kuin mikä oikeaa ja kohtuullista on, +mutta se vaaditaan järkähtämättömästi, niin menee kaikki itsestään. -- +Suurien tiluksien omistajilla on tietysti velvollisuuksia köyhiä, +varsinkin sairaita ja vanhoja kohtaan", lisäsi hän milt'ei +ankaruudella. + +"Tuohan on kuin kertomus kulta-ajalta", rouva Linde pudisti päätänsä, +"ei toki, niin hyvällä kannallahan tosin täällä ei olla; vaikka minulla +on tarkat silmät, menetellään täällä kuitenkin usein väärin. -- +Katsokaa nyt tuota poikaakin tuolla, joka selässänsä kantaa +polttopuita! Voiko noita sanoa pieniksi oksiksi? Tuonlaatuiset pojat +taittelevat mieluummin oksia, kuin taivuttavat selkäänsä. Niin, tuohon +pieneen poikalurjukseen on rikos jo painanut merkkinsä. Minun täytyy +sanoa kumminkin sananen hänelle." + +"Kotona häntä varmaankin rangaistaan, ell'eivät oksat ole kyllin +paksut, -- hän on ottolapsi." Maria jätti työnsä ja seurasi alas aidan +viereen. + +"Mitä nyt on tapahtunut?" -- Nuoret tytöt jättivät leikkinsä ja +katselivat utelijaina pitkin tietä. + +"Ei juuri mitään. -- Tule tänne Pekka, -- tänne! Minä tahdon puhua +kanssasi." + +Pieni pahantekijä, joka turhaan oli koettanut pyrkiä pakoon oksien +suojaan toisella puolen tietä, oli pakoitettu astumaan esiin. Hän oli +varteva, voimakas, kahden- tahi kolmentoista vuotias poika, kurjiin +repaleisiin puettuna. + +Pää kohosi vapaasti ja rohkeasti olkapäitten välissä, tumman ruskeihin +suortuviin oli sotkeutunut sammalia ja lehtiä, päivettyneistä kasvoista +tirkisteli kaksi eloisaa silmää vilkkaasti ympärilleen. Huolimatta +raskaasta taakastaan, seisoi hän suorana ja jäykkänä ynseästi katsellen +puutarhaan räpäyttämättäkään edes silmiä. + +"Lakki pois, kun puhut naisten kanssa!" vanhin tytär nosti +pilkallisesti pois pojan lakin, varjostimensa huipulla. Poika heitti +häneen häijyn katseen. + +"Sinulla ei ole lupaa koota muuta kuin karisseita oksia", torui rouva +Linde, "mene heti alas kyökkiin näiden kanssa! Ymmärrätkö?" + +Vimmastunut katse oli vastauksena; hän haki hämillään lakkiaan. Se oli +pudonnut puutarhaan. Maria otti sen ylös. "Anna minun panna se päähäsi, +-- sinulla ei ole kädet vapaina, lapsukainen! -- senkötähden et +tervehtinyt? Kas noin nyt on hyvä." + +Pekka punastui hänen lempeästä katsannostaan, mutta ei vastannut +sanaakaan, vaan kiirehti pois. + +"Mitä arvelette, enkö ollut oikeassa?" Rouva Linde katsahti +ympärilleen, "hän näkyy pyrkivän vankihuoneesen." + +"Tätiseni, älä puhu niin ääneen!" Maria oli kalpea. "Ihminen päättää, +mutta Jumala säätää," lisäsi hän hiljemmin. + +"Mahtanee tuntua tyydyttävältä pelastaa sellainen lapsi", sanoi Juho +innolla. + +"Todellakin hyvin huvittava koe", neiti Schwalbe naurahti, "mutta +luulenpa todenmukaisuuden, ett'ei se muka onnistuisi, käyvänkin +varmuudeksi." Tämä lausuttiin aivan iloisesti. Juhon ääni kuului +harmistuneelta, kun hän vastasi: + +"On luultava, ett'ei koe onnistuisi, mutta jos ryhtyisi asiaan toden +teolla niinkuin velvollisuuteen ainakin, niin yritys mahdollisesti +voisi luonnistua." + +Vaistomaisesti kääntyi hän Marian puoleen, joka katsoi häneen +luottamuksella ja melkein rukoilevaisesti. + +"Nyt täytyy minun mennä", hän katsahti kelloonsa. + +"Nyt jo!" huusivat kaikki yhteen ääneen. + +"Entäs hedelmätarha!" huudahti katteini toivossaan pettyneenä. Juho +pudisti hänen kättään. "Ehkä saan tulla toisen kerran." + +Rouva Linde kiiruhti paikalle. "Jos tahdotte ottaa hyväksenne, niin +syökää päivällistä kanssamme huomenna, herra Bruhn! -- Tytöt voivat +soitella vähän iltapäivällä ja sitten voidaan katsella niitä uusia +puutarha-istutuksia." + +Niin päätettiinkin. + + * * * * * + +Juho halusi päästä itsekseen. Mikä muutos nyt tapahtui hänen +sielussaan? -- minkätähden menivät ajatukset aina samaa suuntaa, +minkätähden hänestä elämä yht'äkkiä näytti niin valoisalta? + +Hänellä ei ollut tapana osoittaa suurta huomiota nuorille tytöille, +tavallisesti katseli hän heitä ankarasti (arvostelevin niuhin silmin.) +Mutta tämä tyttö olikin hänen mielestään aivan toisenlainen kuin muut, +-- niin luontainen ja todellinen sydämmensä sisimmäisestä sopukasta +alkain. -- Kahden päivän perästä oli hän aikonut lähteä. Jos serkkunsa +kehoittaisi häntä, vaikkapa vaan puolellakin sanalla jäämään, niin hän +jäisi. + +Juhon kääntyessä niityltä maantielle, näki hän pienen polttopuu-varkaan +seisovan nojautuneena vasten kurjan rappeutuneen mökin seinää. Poika +antoi osan paksusta illallis-leivästään, ohuella harmahtavalla +rasvakerroksella, vanhalle mustalle villakoiralle, joka oli yhtä +likainen, yhtä hyljätty ja laiminlyöty kuin poika itse. Silloin tällöin +silitteli hän koiran pyöreätä päätä ja vastaukseksi murisi koira +hänelle ystävällisesti. Juhon askeleet säpsähyttivät häntä, hän tunsi +kasvot, ja mieleensä muistui se nöyryytys, jonka hän oli kärsinyt. +Kasvonsa kävivät jälleen ynseän-näköisiksi ja hän potkaisi tahi +oikeammin oli potkaisevinaan mustaa ystävätään. + +"Miksikä niin teit?" Ääni ei kuulunut äreältä, ainoastaan jämeältä. +Pekka olisi mielellään juossut pakoon. "Kuules!" Juho laski kätensä +lujasti hänen olkapäällensä, -- "jos olisit potkaissut koiraa, kun +luulit olevasi yksin ja taputellut sitä kun tulin, olisin mennyt +ohitsesi eteenpäin, mutta nyt on meidän kahden keskusteleminen. Olet +parempi kuin miltä näytätkään, ja luulenpa että sinusta vielä voi +ihminen tulla. Tahdotko kokonaan jättää entisen elämäsi tänne ja +seurata minua? -- En lupaa sulle rikkauksia ja laiskan päiviä, työtä ja +kuria vaaditaan, että pojasta, sellaisesta kuin sinä, tulisi toimelijas +kelpo mies." + +Oli niinkuin lapsen silmissä jotakin toista olisi piileytynyt ja +jotakin ollut aiheena heltymykseen, itkuun ja rukoilemiseen. Juhon +sydän kävi lämpimäksi. + +"Saat minussa ystävän, mutta totteleminen sinun on, muuta keinoa ei +ole, aina totteleminen!" + +Samassa aukeni mökin ovi ja terävä naisääni huusi: + +"Tule sisään heittiö ja hoitele noita lapsiressukoita, niinkauvan kuin +olen poissa." Äkkiä ääni muuttui. "Oi herra kulta, pyydän anteeksi, +mutta kun ei hyvällä parane, täytyy pahallakin koettaa", hän huoahti +teeskentelevästi. + +Poika kohotti päätänsä. + +"Kysypäs tältä herralta, oliko valetta että minua pakotettiin viemään +polttopuut Saramäelle. -- Tuo väittää, ett'en ensinkään ollut metsässä, +että sen valehtelin alusta loppuun, ja hän tahtoo antaa minulle siitä +selkään. -- Kysypäs vaan herralta, jos uskallat?" Pojan silmät +säihkyivät. + +"Poika on puhunut totta, on väärin rangaista häntä ja vielä enemmän +väärin vietellä häntä varastamaan." + +"Jokainen vastatkoon itse puolestaan." + +Vaimo heitti vieraasen epäilevän katseen ja vetäen repaleisen huivinsa +paremmin ympärilleen, puikahti hän sisään tupaan. + +"Löikö hän sinua?" + +"Kyllähän hän koetti, mutta minä pidin puoleni. Päivä päivää saan +enemmän valtaa hänen ylitsensä." + +"Vaiti, -- joka päivä, jolloin niin käy saat vähemmän valtaa itsesi +yli. -- Katso minuun poika, ethän ole ostettu etkä myötykään. -- +Toimitanko niin että saat lähteä täältä?" + +"Minä lähden mieluumminkin jo tänään kuin huomenna." + +"Ja tahdot totella?" + +Pekka vaikeni, hänen mielessään kuohuivat ankarat asiat vastakkain, +hänen tuli halu paeta pois, kauvas pois, mutta myös halu heittäytyä +tämän vieraan jalkoihin. Ensin hän vaaleni, sitten punastui, silmät +osoittivat sisällistä tuskaa. + +"No?" kysäisi Juho melkein lempeällä äänellä, vahva käsi lepäsi taas +pojan olkapäällä. + +"Tahdon koettaa --" + +"Enempää en vaadikaan. -- Huomenna palaan. Räätälit ja suutarit, +huomaan, saavat paljon työtä sinun tähtesi." Hän nyykäytti päätänsä +rohkaisevaisesti ja meni. + +Poika jäi liikkumattomana ja epätietoisena seisomaan. Mitä häneltä +oikeastaan vaadittiin? Eikö olisi parempi jäädä tänne jatkamaan +vihelijäistä elämäänsä, kuin luopua uhkeasta ynseydestä, valeesta ja +hurjuudesta? Hänestä tuntui, niinkuin olisi hänen pitänyt luopuman +itsestään. -- Mutta sittenkin -- hän oli taputellut häntä poskelle ja +nuori neiti oli ottanut hänen lakkinsa maasta. -- Pekka viskasi +lakkinsa ilmaan, valmiina heittämään henkensä heidän kahden edestä; -- +mutta se totteleminen! -- Hei, miten ämmää tuolla sisällä harmittaisi, +jos hänestä tulisi kelpo mies. -- Entäs tuo mokoma sitten, joka oli +ennustanut häntä vankeuteen -- hän oli kuullut joka ainoan sanasen. -- +Hän puristi nyrkkiänsä vihasta. + +"Pyri hyväksi pojaksi", oli kuoleva äitinsä sanonut, mutta hän ei +ollutkaan pyrkinyt hyväksi, tuntuipa kamalalle pimeässä kulkea +kirkkomaan ohitse. -- Joskus oli hän kuitenkin pitänyt huolta köyhän +haudasta, vaikk'ei tänä vuonna. Ennenkuin hän oli lähtevä, oli hänen +sinne meneminen, sitä katsomaan. Ja jos hänestä aikaa voittaen jotakin +tulisi, toimittaisi hän kiven haudalle sekä aidan sen ympärille, se nyt +oli totta tosiaankin tapahtuva. + +Tohtori seisoi ovella, Juhon tullessa kotiin. "Nyt jo", sanoi hän +tyytyväisenä, "me arvelimme jääväsi sinne. Vaimoni kanssa puheskelimme +juuri sinusta, meidän mielestämme on aivan turhaa, että lähdet niin +pian. Eihän sinua siellä tarvita ennenkuin heinä-aikana? -- Kas niin, +taivu vaan kauniisti pyyntööni!" + +"Ei tarvita ensinkään mitään taivuttamista, jään aivan mielellänikin. +-- Täällähän on hyvin kaunista", lisäsi hän selitykseksi. + +"Aivan niin!" Tohtori vilkutti vähän silmiään, mutta hillitsi halunsa +leikinlaskuun. "Käy istumaan Juho, ja pidä meille esitelmä +hedelmäpuista; mitä sanot puutarhasta?" + +"Tuskinpa olen sitä nähnytkään, ja hedelmäpuistossa en ole ensinkään +ollut, perhe kutsui minun päivällisille huomenna; syötyämme menemme +katselemaan kaikkia ihanuuksia." + +"No, sallitko minun kysellä ajatustasi rouva Lindestä?" + +"Luulen häntä kovasydämmiseksi ja suunnittelevaksi vaimoksi, joka +kuitenkin suunnitteluissaan hairahtuu, sentähden että itserakkaus häntä +sokaisee." + +"Kas kuinka vaimoni myöntäväisesti nyykäyttää päätänsä, joka sanalle; +niin säälimättömät ovat naiset. -- Nyt on miehen ja lasten vuoro?" + +"Kapteeni on näköjänsä hyvä, mutta miehestä, joka unhottaa asemansa +omassa talossaan, ei ole paljon sanomista. -- Tyttäriin tuskin +katsahdin. Poika on, niinkuin isänsäkin hyvännäköinen, mutta muutoin +aika huitukka." + +"Sellaisten ihmisten vertaiseksi emme me voi pyrkiäkään; sehän on +luonnollista että katsot heidän seuraansa paremmaksi." + +Juho löi häntä muhoillen olalle. "Lörpöttele sinä vaan." + + * * * * * + +Päivällispöytä Saramäellä oli seuraavana päivänä juhlalliseksi +koristettu; harvat ruokalajit, mutta erinomaisen hyvät, sekä viini +olivat tuntijoita varten. Vierasta otettiin vastaan kuin vanhaa ystävää +ainakin. + +Kaikessa tässä oli jotakin, joka vaivasi teeskentelemätöntä ja suoraa +Juhoa; kukaan ei vastenmielisemmin kulkenut valheen kengissä. Hän oli +melkein kieltämäisillään, kun rouva Linde tarjoutui hänen pöytään +talutettavakseen. Seura oli pieni; silmä etsi turhaan Mariaa. + +"Kiitos!" Rouva Linde taputteli hänen kättään. "Haette poikaani -- +Aatto raukan täytyy olla hyvin tarkka ruokiensa valitsemisessa, ja syö +sentähden yksin; me viemme ruoan puutarhaan hänelle. -- Mitä nyt, +Maria?" + +"Aatto lähetti minua hakemaan lohta, täti, mutta niinkuin tiedätte, on +se häneltä kielletty." + +"Minkätähden siis tulet? -- luuletko minulle olevan mieluista antaa +kieltävä vastaus? -- pyydän anteeksi, herra Bruhn, mutta eräiltä +puuttuu todellakin niin täydellisesti järkeä, että peräti kadottaa +malttinsa." + +"Mutta mitä soisit lapsen tehneen," keskeytti kapteeni lepyttäen, +"luuletko Aaton huolivan hänen kiellostaan?" + +Neiti ystävätär, joka tänään oli valkoisessa puvussa, sinisellä +vyöhyellä ja lemmikkikukilla hiuksissa, puuttui nyt puheesen: "Pieni +palanen, minun tähteni, rouva Linde kulta. Varmaankaan se ei haitanne." + +"Jättäkää se mieluummin tekemättä", pyysi Maria. + +"Miksikä sitten tulit? Sitä en käsitä? -- Anna hänelle heti tämä +palanen ja sano hänelle kenen pyynnöstä hän sen saa." Hän nyykäytti +hyväksyen päätänsä neiti Schwalbelle. + +Vihan puna nousi Juhon kasvoille; hän oli harvapuheinen ja nyreissään +koko atrian ajan. + +Kahvipöytä oli valmistettu lehmuksien alle, Maria toimiskeli +kahvinkeittämisessä, Aatto lepäsi uutimessa lukien. + +"Terveydeksenne!" neiti Schwalbe niiasi hänelle leikillisesti. + +"En sitä syönytkään, Marialla oli muka niin monta joutavaa estettä, +että aivan kadotin haluni siihen." + +"Sepä olikin oikein," Juho lähestyi häntä, "minun täytyy kiitellä +neitiä tohtorille." + +Maria hymyili, mutta hänen katseessansa oli vielä jotakin surumielistä. + +"Saanko tarjota sikarin?" Kapteeni Lindestä oli jo aika nousta +istualta. + +"Kiitos, saanko odottaa vähän? Juho joi aina pitkillä väliajoilla +kahviaan tilkoittain. + +"Miten herra Bruhn vietti aamupäivänsä?" kysyi emäntä hymyillen, +"oletteko yhtä innostunut kalastaja, kuin miehenikin? -- Minä jo näen +ulkomuodostanne, ett'ei kalastaminen teitä miellytä. Henkilö, yhtä +uuras kuin te, ei suinkaan saata tuntikausia seisoa kokottaa -- suo +anteeksi, hyvä Linde, niin tuota, tarkoitin uinailemista -- vapa +kädessä." + +Hänen uhkeutensa rasitti miestä; hän ikäänkuin painui kokoon ja tuli +vähäpätöiseksi, vaimonsa läsnä ollessa. Tämä harmitti Juhoa. + +"Vaikkapa en itse olekaan kalastaja", virkkoi hän, "täytyy minun +puolustaa heitä; ne ovat useinkin miettiviä ihmisiä, joilla on kyllin +päässä pidettävää, voidakseen olla ilman toisten seuratta. -- +Aamupäiväni kulutin kuivalla kulkemisella nimismiehen luota lukkarille, +ja lukkarin luota kunnallisneuvokselle. Olen pestannut pojan, josta +eilen keskustelimme ja aijon viedä hänet kotiin muassani." + +Viimeisiä sanoja lausuessaan, kääntyi hän ehdottomasti Marian puoleen; +tämä asiahan olikin näet yhteinen heille molemmille? + +"Oi, kuinka se oli hauskaa!" silmänsä heloittivat ilosta. "Mitä sanoi +lapsi?" + +Rouva Linde pudisteli päätään. "Uskokaa minua, saatte ainoastaan +kiittämättömyyttä palkaksi; pankaamme vetoa siitä!" + +"En katso tätä leikin asiaksi. -- Te kysyitte, mitä hän siihen sanoi; +sain kuin sainkin hänet ehdollisesti tottelemisen lupaukseen. -- Kun +lapselle alinomaa tiuskataan ja sitä pahasti kohdellaan, ei ole kummaa, +jos uhkamielisyys ja valheellisuus karttuvat. -- Ilkeä hän ei ole, +saamme kyllä hänet taipumaan." + +"Jumalan avulla." + +"Käy ilman-henki", Aatto nousi istualle, "tahtoisin mielelläni toisen +viitan, Maria, sekä eilisen päivän sanomalehdet." + +"Tuo samalla silmälasinikin", jatkoi rouva Linde, "sekä punainen +neuleeni -- en muista, minne sen jätin. -- Katso myös onko nurkkakaappi +lukossa ja tuo avain minulle." + +"Neiti", neiti Schwalbe pysähdytti Marian, "noutakaapa samalla +huoneestani hieno pitsihuivini." + +Juho seurasi katseellaan poisrientävää, kuinka altis hän oli kaikkia +palvelemaan. Onnellinen se, jolla olisi oikeus kohottaa hänet +kunniapaikalle jo palvella häntä, arveli hän. + +Kauvan ei kestänyt ennenkuin Maria palasi, tuoden muassaan pyydetyt +kalut. Juho ei vielä tuntenut mitään halua nousemaan, vaikka kapteenin +karttuva kärsimättömyys ilmautui kehoittavasti möristen hänen käydä +tallustellessaan edes takaisin. + +"Maria", serkku katsahti unelijaasti ylös sanomalehdistään, joita +lehtiä hän noin kymmenkunta minuuttia oli selaillut, "eipä lasillinen +vettä jään kanssa olisi haitaksi." + +"Saanko minä mennä sitä noutamaan?" + +Vieras nousi äkkiä tuolilta. + +"Ette suinkaan! -- Olette aivan liiaksi kohtelias. -- Maria!" + +"Väärin minut ymmärrätte, herra Linde", Juho puhui vakaasti, "vaan +säästääkseni nuorelta neidiltä muutaman askelen, tarjouduin menemään." + +"Oh, pyydän anteeksi!" hän näytti loukkautuneelta, "kun on kipeä, ei +taida olla aivan kohtelias. On todellakin kovaa olla rasituksena sekä +itselleen että muille. -- Älä vaivaa itseäsi minun tähteni, menen +mieluummin sisään." + +"Älä nyt, Aatto-kulta! Täytyyhän sinun olla ulkona raittiissa ilmassa. +On suurin iloni, kun lähetät minua asioillesi, -- sen vakuutan!" Juhoa +kohtasi totinen, paheksiva katse noista ihmeellisen kirkkaista, syvistä +silmistä. + +Vihdoinkin sai kapteeni vieraansa mukaan puutarhaan. Juho ihaili, teki +muistutuksiaan vilkkaudella ja ymmärryksellä, mutta ajatuksensa olivat +kaukana. Jospa hän saisi sanoa edes sanasen pyytääkseen anteeksi. -- +Tuollahan hän tuli. Kapteeni oli vielä kasvihuoneessa, Juho lähestyi. +-- Maria katsahti ylös ja pysähtyi. + +"Kuinka taisittekaan niin tehdä?" sanoi hän, "serkulleni tuntuu +voimattomuutensa muutenkin raskaalta; oikein mieltäni pahoitti." + +"Minä tein väärin", hän kallisti päätänsä. + +Nyt kapteeni saapui paikalle. "Emme ole vielä likipitäinkään kaikkea +katselleet", sanoi hän, mielihyvissään hykertäen käsiänsä, "ennenkuin +olette sälehäkin nähneet, ette oikeastaan voi lausua arvosteluanne." + +Juhon palatessa illalla kotiin kuului vielä tuo lempeä "kuinka +taisittekaan niin tehdä", hänen korvissaan. Hän ei ollut tottunut +sietämään vastaansanomisia, saatikka sitten nuhteita, mutta hänen +suustaan! -- Olikohan Maria huomannut hänen ponnistuksensa teepöydän +ääressä, voittaa Aaton ystävyyttä ja jälleen sovittaa kaikkea? + + * * * * * + +Lintuset visertelivät iloisesti tohtorin pienessä varjoisassa +puutarhassa, sunnuntaiaamuna. Juho nautti täysin henkäyksin raitista +tuoksuista ilmaa. Kaikkialla näki hän elpymistä ja kehittymistä! Niin +ihanaa kevättä ei hän ollut iässään nähnyt. + +Äkkiä narahti puutarhan ovi, kahden poismenevän keveät askelet +kuuluivat, senjälkeen taisi eroittaa rouva Bruhnin ja Marian äänet +kaukana. Marianko? olipa mahdotonta erehtyä. + +Tohtori istui yksin aamiaispöydän ääressä, hän näytti miettiväiseltä. + +"Terveisiä vaimoltani", sanoi hän, "neiti Linde kävi täällä häntä +noutamassa, he menevät tavallisesti yhdessä kirkkoon, joka on noin +peninkulman matkan päässä täältä. -- Saanko kaataa sinulle kahvia? -- +vähäsen vaan, mutta väkevää, kylläpä minä tiedän. -- Muutoin ei sinun +pidä uskoman", lisäsi hän totisella äänellä, "jääneeni kotiin +kohtelijaisuudesta. Ainoastaan virkavelvollisuus estää minua tänään +sinne menemästä, kuinkapa suuri halu minulla siihen olisikin." Hän +vaikeni hetkeksi, mutta jatkoi taas: "Jos aiot mennä Saramäelle, Juho, +voit olla melkein varma tapaavasi perheen kotona. Toisista ei kukaan, +minun tietääkseni, mene Jumalan huoneesen." + +"Vai ei?" sanoi Juho kuivasti, ottaen sanomalehden. "Tokkohan hän jää +tänne kotimatkallaan?" -- Ei, rouva Bruhn tuli yksin kotiin. + +Juho otti hattunsa ja meni ulos. Silmänsä hakivat jälkiä tiellä; eikä +silmänräpäystäkään epäillyt, mitkä olivat Marian jäljet. + +Ei käynyt laatuun tänään mennä vieraisiin Saramäelle, mutta pian +oli hänen sinne meneminen puhuakseen luvatuista aaluvista ja +ulkomaalaisista kananmunista. + +Pelkkiä tekosyitä, arveli hän milt'ei häpeissänsä, mutta mitä tehdä? + +Melkein vaistomaisesti käänsi hän askeleensa polulle, joka vei +kuusistoon. + +Miten vilpoista ja hiljaista siellä oli; korkeat puut seisoivat +ikäänkuin vartioiden jotakin salaisuutta. Salolta kuului metsäkyyhkyn +kuherrus ja rastaan liverrykset. Kaksi henkilöä istui kaadetuilla +puurungoilla, tuolla kaukana missä puut harvenivat. Juhon tarkat silmät +tunsivat Marian mustan hameen ja valkoisen olkihatun, ja toinen, eikö +se ollut Pekka? + +Pehmoisella joustavalla metsämaalla askeleet tuskin kuuluivat ja hän +tuli heitä hyvin likelle, ennenkuin häntä huomasivat. Maria nousi +reippaasti ylös. + +"Oletteko vielä suutuksissa minulle, neiti Linde?" kysyi Juho +kunnioituksella. Hän seisoi hattu kädessä ja näytti niin +miehuulliselta, rehelliseltä ja vilpittömältä. + +"En suinkaan! -- suokaa anteeksi että eilen puhuin niin rohkeasti, +mutta se pahoitti mieltäni niin sanomattomasti. Serkkuni on aina niin +ystävällinen ja hyvä. Väärin hänelle teitte." + +"Käyttäydyin kaikin puolin sopimattomasti, kaduin sitä heti. -- Neiti +puheskeli poikani kanssa?" -- älkää millään muotoa antako minun häiritä +teitä!" + +"Lopetimme jo", hän kuiskasi vielä sanasen pojalle, tervehti vienolla, +hempeällä tavallaan ja meni pois. + +Vaikkapa Pekalla vielä olikin vanhat vaatteensa, olisi luullut häntä +toiseksi pojaksi. Tummat suortuvat olivat selvitetyt sekä kasvot ja +kädet vapaina likakerroksestaan. Puvun pahimpiin repeämiin oli poika +itse pannut aika suuret kömpelöt tilkut. Hän oli itkenyt ja koki nyt +sitä salata, mutta huolimatta kaikista hänen ponnistuksistaan vapisivat +huulensa pidätetystä itkusta. Mistähän olivatkaan puhuneet? Juho olisi +antanut paljon saadakseen sen tietää, jospa hän kysyisi? -- ei! + +"Paina hänen sanansa mieleesi!" sanoi hän vaan ja silitteli pojan +poskea. + +Silloin Pekka ei enää voinut hillitä itseänsä, hän peitti silmänsä +kädellään ja sanoi nyyhkyttäen: + +"En ole käynyt koulua koko kesään, äiti opetti sen minulle, mutta eukko +sanoi aina: pidä suusi kiinni! kun minä illalla siihen häntä pyysin; +mutta yhä pahemmaksi minä siitä päivästä kävin -- sen kyllä tiedän -- +ja nyt täytyy minun taas alkaa, sillä neiti niin sanoi ja tässä se +seisoo." Hän otti nuttunsa taskusta pienen, ohuen, vaatteesen käärityn +kirjasen. + +Juho joka huomasi olevan kysymyksen asiasta, johon hän ei pystynyt, oli +hetkisen vaiti, sitten kysäisi hän aivan odottamattomasti -- tahtoen +saattaa keskustelun tutulle alalle: -- "Osaatko juottaa hevosia?" + +"Osaan kyllä", silmät vilkastuimat, "joskus olen ratsastanut +Sadesuollekin nimismiehen raudikolla." + +"Hyvä, täytyyhän tietää mihinkä sellainen poika-tilkkinen, kuin sinä, +kelpaa. -- Käytäviä karhomaan ja lapioimaan ei suinkaan sinua myöskään +tarvinne opettaa?" + +"Ei toki, sen kyllä osaan", hän ajatteli hautaa tuolla puolen +kirkkomaan aitausta. Juholla olivat myöskin omat ajatuksensa; hän näki +pienet, keveät jäljet äsken karhotuilla teillä Rantamäen puutarhassa. + +"Vieläkin asia! -- Kun tuon sinut uuteen kotiisi, odottaa jokainen +parhainta sinusta. En sano kellenkään: pidä silmällä tuota poikaa, +häneen ei voi luottaa. Omasta käytöksestäsi riippuu, josko kerran voit +sanoa: luotan Pekkaan, kuin omaan itseeni." Pojan sydän sykähti ilosta, +tumma puna levisi hauen kasvoilleen. Hetken kuluttua sanoi hän -- sepä +oli kummallinen ajatuksen juoksu: -- "Minun pitää kai tappaa Tiras, +ennenkuin lähden." + +"Tarkoitatko villakoiraa?" Juhon ystävällinen katse osotti hänen +ymmärtäneen poikaa. -- "Mitä siihen virkkaisit, jos saisit ottaa sen +mukaasi? Kyllä on sillekin ruokaa Rantamäellä. Juokse kotiin kertomaan +sitä sille. Ei olisi hullumpaa, jos panisit sen vesipankkiin sekä aika +lailla harjaisit sen karvaista turkkia." + +Maanantaina oli markkinat läheisessä kaupungissa ja tohtori lähti sinne +ystävineen päivällisten jälkeen. + +"Katsopas, ystäväsi ovat jo täällä", huudahti hän iloisesti viitaten +ruoskallaan muutamiin koreavaatteisiin naisiin, jotka seisoivat +ryhmässä vanhan kalastajan ja hänen kesselinsä ympärillä, "nytpä +kysytään, näemmä, äyriäisiä." + +Naiset eivät vielä olleet lopettaneet ostoksiaan, tohtorin ja Juhon +saapuessa paikalle. Rouva Linde tervehti heitä riemastuksella. + +"Oikein on huojennus sydämmelle vihdoinkin tavata ihmisiä täällä! -- en +tiedä mitään markkinoita pahempaa, nämät hirveät positiivit, entäs +kapakat sitten, -- hyi miten raa'alta tuo nauru kuuluu! -- Mitä sitten +sanotte suutarin myymälästä? Haju tunkee aina tänne saakka. Tulimme +oikeastaan vaan vesileivoksien tähden, sattumalta neiti Schwalbe +huomasi meri-äyriäiset. -- Sido kansi visuun Maria, kas noin, nyt on +hyvä. -- Katselkaapa noita epäsomia pukuja; -- kun eivät nuo +tyhmeliinit edes ymmärrä väistyä pois ihmisten tieltä. -- Voi näitä +aikoja, joissa elämme!" + +"Varmaankaan ette täti oikein tarkastelleet heitä! -- muutamilla heistä +oli varsin sievät ja ystävälliset kasvot; kankurin Hanna kulki +viimeisenä, hän, joka nyt kääntyen nyykäyttää päätänsä." + +"Niin, tervehdipäs sinä vaan, me toiset jätämme sen mieluummin +tekemättä. Voi, tuollahan tulee uusi parvi, aivanhan ne painavat meitä +seinää vastaan. -- Koettakaamme päästä pois täältä. Minulla on aikeena, +-- pitäähän meidän edes vähäisen huvitteleiman, -- lähtäänpäs +Metsikkölään käydäksemme vuorostamme everstin rouvan luona. Käykää +seurakumppaniksemme, herra Bruhn! Olisi perheelle varsin mieluista, jos +tulisitte heidän luokseen. -- Vie sinä äyriäiset kotiin, Maria, ja +valmista ne illaksi! emme viivy kauvan Metsikkölässä." + +"Minua vähän peloittaa mennä yksin tänään kotiin täti!" + +"Turhia, mieletön lapsi! vastahan kello on kuusi. No, herra Bruhn? + +"Pyydän anteeksi, rouva Linde, en mielelläni mene vieraisiin vieraitten +seurassa." + +"Voi teitä, sanotteko meitä vieraiksi? -- En kuitenkaan tahdo teitä +enää kiusata, jos lupaatte viettää huomisen päivän meillä. Herra +tohtorin täytyy jo aikaisin luopua vieraastaan ja antaa meidän nauttia +hänen seurastaan aina noin puoliyöhön saakka. Olemme aioskelleet lähteä +pitemmälle huvimatkalle. -- Jääkää hyvästi niin kauvaksi, -- voikaa +hyvin!" + +Rouva Linde astuskeli majesteetillisesti pitkin katua, jälestäpäin +kulkivat nuoret valkopukuiset tytöt, jotka rypistelivät pieniä +nenänykeriänsä, heittäessään maalaisiin olentoihin pilkalliset katseet. + +"Minne hän joutui?" Tohtori katsahti ympärilleen hakien Mariaa, "olisin +tarjonnut hänelle paikan ajoneuvoissamme. Sepä vasta oiva täti! -- +Minne nyt, Juho?" + +"Älä odota minua, löydän minä kotiin", hän kiiruhti joutuisasti pois. + +Maria oli jo ehtinyt hyvän matkan viimeisten talojen ohi, kun Juho +hänet saavutti. Hän hiljensi käyntiänsä ja kuunteli. Kenties Juhon +askelet häntä säikähdyttivät. + +"Minä se olen, neiti Linde!" + +"Jumalan kiitos!" sanoi hän vilkkaasti, mutta lisäsi heti selitykseksi, +"minä olen hirveä pelkuri." + +Samassa tuli joukko miehiä pitkin tietä; ne nauroivat kohti kurkkua, +laulaa loilottivat tuuppien toisiansa. Juho tarjosi käsivartensa +nuorelle tytölle, joka vastaanotti sen iloisesti ja luottamuksella. + +"Matka on pitkä, minä luulin herra Bruhnin ajavan tohtorin vaunuissa." + +Juho pudisteli päätään ja toivoi, matkan olleen kaksi kertaa niin +pitkän. + +"Ettehän vaan suinkaan minun tähteni tulleet jalkasin? hyvyydestä minua +kohtaan?" Maria katsoi kyselevästi ja kiitollisesti häneen. + +Taas tulivat muutamat hurjat mellastavat veijarit, Juhon vakaa katse +sai heidät kuitenkin vaikenemaan ja väistymään tieltä. Hän huomasi +sydämmellisellä ilolla kuinka turvallinen Maria oli hänen suojassaan. +Onnellinen se, joka ikuisesti saisi sulkea hänet syliinsä, varjella +häntä kaikesta pahasta, raivata tien hänelle ja levitellä ruusuja hänen +jalkainsa eteen. + +"Tämänhän minä saan kantaa", hän otti vasun Marialta. + +"Mutta se on kovin painava." + +"Neiti Linden olisi pitänyt sanoman: kiitos, mielelläni, se on +todellakin kovin raskas." + +"Kantakaa toinen toisenne taakka", ajatteli Maria, "hän on hyvä ja +jalomielinen mies." + +Keskellä tietä makasi ruskea mato; molemmat huomasivat sen ja +kumartuivat yht'aikaa pelastaakseen sen joutumasta tallatuksi. Tuo +tapahtui niin äkkiä että Maria purskahti luontevaan, lapselliseen, +heleään nauruun. + +"Ajatuksemme yhtyvät", sanoi Juho, mutta arveli samassa itsekseen; niin +pitääkin oleman kaiken ikää siinä tapauksessa, että -- --! + +"Kun täältä poikkee", Maria viittasi kädellään, "ja käy Sammalsuon +ylitse, lyhenee matka melkoisesti. Tätä pientä polkua sanotaan +kirkkotieksi." + +"Meillä on myöskin kirkkotie minun kotiseudullani. Se kulkee kierrellen +viljavainioiden kautta ja sieltä on ihana näköala rannan yli. Missä +vainiot loppuvat on metsäinen vuorentöyrämä viettävä mereen päin, joka +oikullisesti on uuttanut rantaan syvät lahdelmat ja poukamat." + +"Ettekö kaipaa merta?" kysäisi Maria. + +Tällä hetkellä ei hän kaivannut mitään maailmassa, mutta vastasi +sittenkin: + +"Ei mikään minun silmissäni ole täysin kaunis ilman rannatta." + +"Merellä on ihmeellinen lumousvoima", lisäsi Maria hiljemmin. "Kun +äitini vielä oli elossa, lähdimme joka kesä muutaman kerran rannikolle. +Äitini istui usein tuntikaudet aivan äänetönnä, katsellen aaltoja ja +kuunnellen niitä." + +"Aallot puhuivat hänelle siitä mikä oli mennyttä", Juhon ääni oli +hellä, "mitä sanoivat he teille siitä, mikä oli tuleva?" + +"Minä etsin merikiviä ja puhtaita helmiä ja täytin niiden puuttuessa +taskujani kirjavilla kivillä ja pienillä keltaisilla näkinkengillä. -- +Mitä aallot kertoilivat, sitä en käsittänyt selvään -- ehkä periaatteen +vaan." + +"Ja mikä se oli?" + +Hän oli kahden vaiheella. + +"Kuulisin mielelläni teidän käsityksenne?" + +"Valitsimme aina näihin huvimatkoihin pitkät, valoisat kesäpäivät, -- +en ole vielä nähnyt merta sen totisessa ylevyydessä. Kun äitini ja minä +lauloimme: 'Kaunis on maa, ihana Jumalan taivas', yhdyimme mielestäni +siihen -- minä tarkoitan periaatteesen." + +Kävivät hetken kumpikin mietteissään. Linnut visertelivät viidakossa, +sammakot surisivat alhaalla suossa. Heidän käydessä metsikön ohitse, +lennähti pieni lintunen esiin ja liepotteli levottomasti edes takaisin. + +"Tuopa oli peukalolintu! -- varmaankin sillä on pesänsä täällä." + +"Neiti näkyy hyvin tuntevan lintuja!" + +"Jotensakin hyvin. -- Setäni on ollut opettajanani nyt keväällä. Hän +tuntee kuin viisi sormeansa, jokaisen linnun värin, lennon ja laulun." + +"Niin minäkin! Varokaa vaan, ett'en rupea teitä kuulustamaan. -- Mikä +on tuo pieni väsymätön laulaja, tuolla kuusiston liepeellä?" + +"Urpuvarpunen", hän pysähtyi, "tässä tiemme eroavat." + +"Ei vielä, antakaa minun ainakin kantaa vasunne metsän läpi +puutarhanportille." + +"En millään muotoa", hän otti vasun, "en tiedä miten oikein teitä +kiittäisin." + +Aurinko levitteli punertavan kullanhohteensa runsaasti pitkin puiden +runkoja ja maata metsässä. Näin ihanaa ei täällä ollut ikinä ennen +Marian mielestä ollut. Hän tunsi itsensä niin onnelliseksi ja +riemulliseksi, että hänen täytyi antaa valtaa tunteillensa: + + Jos vaan joka pensas ruoho ja puu + Kaikk' ois säveleiseksi luotu + Jos laulaja enkelin suloinen suu + Ois itse lintujen suotu, + Ei Jumalan poikaa kyllin he vois + Ei ylistää Vapahtajaamme. + +Juho astuskeli hitaasti kotiapäin, ei hänen sielussaan enää ollut +mitään epäilyksen varjoa; kuitenkin oli hän levoton: uskaltaisikohan +hänkin toivoa. + + * * * * * + +"Tyytyykö nyt herra Bruhn siihen että jäätte ilman päivällisettä?" +kysyi rouva Linde seuraavana päivänä, viitaten äärin, vierin ruoilla +peitettyyn aamiaispöytään. "Meillä on pitkä matka ajettavana, niin +ett'ei iltapäivä riittäne. Olemme aikoneet -- jos siihen suostutaan -- +syödä varhaista illallista teeveden kanssa, ulkona, taivasalla, juuri +ennen lähtöämme. -- Onko kaikki jo valmista matkaa varten, Maria?" + +"On", hän vastasi Juhon tervehdykseen; katsannossaan taidettiin lukea +"kiitos viimeisistä." + +"Eiköhän mitään vaan ole jäänyt sinulta unohduksiin?" + +"Häneltäkö!" huudahti Aatto painavasti. + +Juho pudisti hänen kättään: "No, tehän tulette mukaan?" + +"En tule, olen vaan rasitukseksi." + +"Mutta Aatto kulta", äiti näytti huolestuneelta, "miten sitten +menettelemme? -- minun on vaikea tulla toimeen ilman Mariaa." + +"Tietysti." + +"Mutt'en myöskään voi jättää sinua yksin! -- jos ei vaan tuo +Anna-Kressa olisi noin kovin tyhmä, ottaisin hänet mukaani." + +Juho olisi mielellään antanut Anna-Kressalle kulta-rahankin, sentähden +että hän oli noin kovin tyhmä. + +Talon nuoret tyttäret pysyivät aivan väliäpitämättöminä; ei tullut +kysymykseenkään, että joku heistä jäisi kotiin veljensä luo, tahi +ottaisi toimittaakseen pienet askareet huvimatkalla. + +"En ymmärrä, minne mieheni on joutunut", rouva Linde huoahti: "Soitapas +meille hiukka, niinkauvan kun odotamme, Henrietta, tahi ehkäpä te, +neiti Schwalbe! Herra Bruhn tietysti on soitannon suosija." + +"Olen kyllä, mutta minulla on suuret vaatimukset", hän lausui sen +suoralla, mutta kuitenkin kohtelijaalla tavallaan; kumarrus ja +kasvojenkuvaus lievensivät hänen sanoistaan niiden pistäväisyyttä. + +"Sittenhän minä pulasta pääsen", Henrietta koetti hymyillä. "Sinä, +Agata, saat ottaa sen tehtäväksesi." + +Neiti Schwalbe, joka ei epäillyt soitannollista kykyänsä, soitteli +komeata kappaletta. Aatto kuunteli huumautuneena, mutta oli kuitenkin +kovin mielissään siitä, että vieras pysyi hyvin väliäpitämättömänä. +Olihan selvää, ett'ei hän tullut sinne Agatan tähden. + +"Eikö joku naisista laula?" kysäisi Juho, Agatan lopetettua. + +"Ei, siihen vaaditaan paljo", Natalia naurahti, "teillähän on niin +suuret vaatimukset." + +"Yksinkertainen laulu minua miellyttää." + +"Maria, nyt on sinun vuorosi", Aatto tuli Juholle avuksi -- "kylläpä, +äiti; osaa hän! Marialla on pieni sievä ääni." + +"Marialla ei ole ollut mitään taideopetusta, ikävä kyllä, mutta hän +saattaa itsensä vaan naurun-alaiseksi." + +"Suokaa anteeksi rouva Linde", Agata loi ymmärtäväiset silmänsä +tutkiellen vieraasen; "Marian ääni on varsin miellyttävä. -- Äläpäs nyt +pane vastaan! mitä tuo nyt taas oli, jota aamulla lauloit?" + +"Aamulaulu -- en luullut kenenkään sitä kuulleen. -- Pitääkö minun +todellakin laulaman?" + +Täti istui mykkänä kuin suljettu kirja; Aatto nyykäytti +rohkaisevaisesti päätänsä, Juhon katse rukoili. + +Hänen laulaessaan, astui kapteeni huoneesen. + +"Eikö tuo ole ihastuttavan kaunista kuulla?" kuiskasi hän. + +"Nyt täytyy minun keskeyttää", rouva Linde nousi tuoliltaan, "missä +olet ollut, Linde?" + +"Teidän täytyy joskus antaa meidän kuulla jatkoa", sanoi Juho, +mennessään nuoren tytön ohitse. + +"Vai niin, pidätte hänen laulustaan," kapteeni hykersi tyytyväisenä +käsiänsä. "Tiedänhän mitä aiot sanoa Edvardine, sanot että hän ei ole +nauttinut mitään taideopetusta; mutta korvakuuloa hänellä on, sieluni +kautta, ja ääni hellä; sen on hän perinyt äidiltään --" + +"Neiti Schwalbe soitti taiteilijan tavoin", keskeytti rouva, "et +tiedäkään minkä nautinnon menetit, Linde!" + +Oli loistavan heleä kevätpäivä, hedelmäpuut kukkivat, vanhat +tammet metsän laiteella hohtivat punertavan ruskeina silmikolle +puhkeamaisillaan. Männyt ja nuoret lehtikuuset heloittivat +vaaleanvihreöine töyhtöineen; sananjalat metsän rinteellä +levittelivät kummallisesti kääriytyneitä lehtiänsä ja oratuomiston +lumivalkoiset kukat lähettivät tuulen myötä mantelituoksuaan. Ei +ainoatakaan kellastunutta lehteä, kaikki raitista, täynnä eloa ja +tulevaisuudentoivoa. Tie kulki pyökkimetsän poikki, tuuhea vaalea +lehväkaarros oli melkein läpikuultava, auringon säteiden leikkiessä sen +takana. + +Maria ajoi setänsä kanssa, joka itse ohjasi hevoset, hän istui +äänetönnä, rauhassa iloiten. Isoissa vaunuissa sitä vastoin juteltiin +vilkkaasti, huolimatta vieraan umpimielisyydestä. Aika ajoin +katsahtelivat nuoret tytöt veitikkamaisesti toisiinsa ja sitten +ystävättäreensä. "Minuako vai sinua tahi häntäkö?" + +Vihdoinkin saavuttiin määräpaikalle, korkealle viidakkoiselle +mäenvierulle. Joki, josta paikka oli saanut nimensäkin, Jokivaara, +kulki kierrellen niittyjen ja sammalikkojen kautta. Metsänvartijan +pieni tupa, kiiltävine ikkunoineen ja sinisine ovineen näkyi portin +takana. + +"Tuutunpa hyvälle jälleen vähän astuskella", rouva Linde ojensi itsensä +suoraksi, "kävely aina huipulle saakka ja sieltä takaisin kestää puolen +tuntia, kun astumme tavallisen nopeasti, silloin tällöin levähtäen. +Katso kelloasi Maria, että olet valmiina oikeaan aikaan! -- Niin +juoskaa te vaan edellä, lapset, jos teitä haluttaa. Mitä tahdot sinä, +Linde?" + +Kapteenilla ja Marialla oli yhteinen salaisuutensa, kulhollinen +aamusaaliin oivallisimpia ahvenia piti kaunistaman illallispöytää. +Kapteeni oli ollut kalalla aina viimeiseen hetkeen saakka, ja kalat +olivat vielä perkaamatta, niin että oikeastaan olivat nuorelle tytölle +suureksi vastukseksi, mutta hän ei hennonnut panna vastaan, sillä setä +oli kovin mielissään niistä. Metsänvartijan vaimo oli poissa, mutta +hänen suuri esivaatteensa lainattiin ja pienet hienot kädet saivat +paljon toimitettavaa. Vanha äijä toi vettä, viritti tulta, ja antoi +hyviä neuvoja. + +Juuri seuran palatessa, saatiin atria valmiiksi. Marian posket olivat +hekkautuneet kiireestä; valo heijastui kauniisti runsaille ruskeille +palmikoille ja puhtaalle vilpittömälle otsalle; mustansiniset silmät +loistivat lempeinä. "Hänen vertaistaan ei ole", arveli Juho. + +Kala vastaan-otettiin ilonhuudahduksilla, kapteeni sai kuulla kiitosta, +vieläpä vaimoltansakin. + +"Olettepa reipas nuori nainen", -- neiti Schwalbe pani kätensä Marian +ympärille. "Kylläpä hän ymmärtää valikoida", ajatteli hän myöhemmin, +kun hän, ruotiessaan kalaansa, piti jokaista silmällä. + +"Eikö neiti Lindenkin pidä näköalaa katseleman", kysyi Juho atrian +jälkeen. + +"Tuskinpa enään on aikaa, -- enkä luule hänen siitä välittävänkään. -- +Onko teillä rahkasoita herra Bruhn? Tämä suo on oiva aarreaitta. +Mennäänpäs likemmältä katselemaan turvetta! -- Ei vaan liian likelle, +lapset? -- Jätä radake, Natalia; Henrietta sä et saa!" + +Kun palasivat, olivat vaunut jo esillä. + +Nuorilla tytöillä oli kädet täynnä keltaisia suokukkia, radakkeita ja +muistokukkia. + +"Varomattomat lapsukaiset", nuhteli äiti. + +"Maria ne meille toi", puolusteli Natalia. + +"Hän on niin kepeä", selitti neiti Schwalbe, mutta lisäsi +osanottavaisesti: + +"Ethän vaan tullut kovin märjäksi, Maria?" + +"Hyvin vähän." + +"Suvaitsetteko?" Juho hyppäsi kapteenin vaunuihin, hän tahtoi saada +rauhassa miettiä. + +"Tätä ei enää käy pitkittäminen, hänen paikkansa ei ole täällä!" -- +Mikähän teki Marian aivan toisenlaiseksi, kuin kaikki muut, arveli hän +vielä, Marian istuessa muiden keskellä, sillä hänen mielestään oli, +ikäänkuin istuisivat rauhanomaisella paikalla. + +Yht'äkkiä kuului kiivaita ääniä toisista vaunuista; rouva Linde puhui +kovaa ja ratkaisevaisesti: + +"On liian myöhäistä, en tahdo mitään semmoista kuullakaan, en millään +muotoa!" + +"Mitä nyt?" Kapteeni pysähdytti hevosen. + +"Aja vaan eteenpäin, hyvä Linde, eipä juuri niin mitään!" + +Juho kääntyi taaksepäin: "enkö minä voisi jollakin tavoin auttaa?" + +Rouva Linde pudisteli hymyillen päätään, Maria katsahti alas; itkikö +hän? + +"Saanko astua pois tässä", pyysi Juho tienhaarassa, "kiitos kyydistä, +herra kapteeni!" -- Hän astui vaunujen luo: "Mitä on tapahtunut?" hän +kääntyi Marian puoleen. + +"Oi minähän vaan olin kadottanut jotakin ja pyysin saada astua pois, +sitä hakemaan; mutta tätini oli kyllä oikeassa, varmaan en kuitenkaan +olisi sitä löytänyt." + +"Mitä se oli?" + +"Kultasormus", vastasi neiti Schwalbe tutkivasti katsellen häntä. + +"Sileä kultasormus, jotensakin arvoton", rouva Linde oli äreissään. + +"Minulle oli se suuriarvoinen -- se on ollut äitini oma." + +"Minusta on jo kyllin puhuttu tästä asiasta, Maria." + +Huolimatta tästä muistutuksesta, kysäisi Juho: + +"Missä luulette kadottaneenne sen?" + +"Varmaankin silloin, kun noukin kukkaset sammalsuolla, sormus oli vähän +liian väljä ja luikahti välistä sormestani." + +"Saat minulta toisen sormuksen", lohdutti kapteeni. + +"Viivytämme herra Bruhnia", rouva Linde puristi hänen kättään, +"huomenna saamme nähdä teidät luonamme?" + +"Huomenna tulen ehkä hyvästiä jättämään", hän tervehti ja meni. + +Oli rauhallinen, lauha kesäyö; kuu paistoi kirkkaasti; Juho pysähtyi ja +mietti. + +"Mitähän jos sen löytäisin! -- mikä minua estää menemästä takaisin sitä +etsimään!" + +Hän kääntyi ja kulki vakavin askelin eteenpäin. + +Tie oli pitkä, mutta sillä oli päämäärä, elämän onni, sormus! + +Miten tyyntä oli syvissä saloissa, ja kuitenkin tuntui vielä +hiljaisemmalta, kun tie kulki nukkuvien kylien ja tupien ohitse. Juho +ikäänkuin vapautui jostakin tuntiessaan ensimmäisen aamutuulosen ja +kuullessaan linnun ensi viserryksen. Hän hengitti syvään ja katsahti +ympärilleen. Paikka näytti hänestä vieraalle, hän ei tuntenut tuota +järveä. -- Mutta kas, ei se järvi ollutkaan. Tuulenhenkäys rikkirepäisi +ja haihdutti sumuhunnun; tuollahan olikin rämesuo. Metsävartijan tupa, +turvevajoineen ja sinisine ovineen oli aivan vastapäätä häntä, pitkin +itäistä taivaanrantaa näkyi heikko monivärinen päivän sarastus. + +Nyt oli etsittävä paikka, jossa hän oli seisonut. -- Ehkä tässä, ei +paremmin tuossa; vähän kauempana nähtiin katkaistuja kukanvarsia. + +Juho laskeusi polvilleen ja kumartui varovasti reunan yli. + +Hän silmäili niin tarkkaan kuin mahdollista tiheäkasvuista maata. -- +Mikä tuo oli, joka riippui tuossa aivan likellä, taitetulla kaislalla? +Uskoisiko hän silmiään? Sormus? -- Hän tarttui siihen, otti sen pois, +puristeli sitä kädessään ja katseli, käänteli sitä. + +Juhon noustessa maasta, seisoi hän kääntyneenä nousevaa aurinkoa +kohden: se ei ollut vielä kokonaan noussut, vaan kohosi verkalleen, +kultaloistossaan. Juhon sydän oli tällä hetkellä täynnä kiitosta ja +tietämätöntä ylistystä; kenelle hän sen omistaisi? -- Marialle! + +Leivoset riemuitsivat korkealla vainioiden yli, pienet linnut metsässä +lauleskelivat kauniisti, kukin omin tavoin. Taloissa herättiin jo, +takanpiippu savusi ja muori meni kaivolle vettä noutamaan. + +Juho kiiruhti rivakasti eteenpäin, olipa hän jo pian perillä, mitähän +hän sanoisi? -- Hän ei epäillytkään löytävänsä Mariaa, joka todellakin +seisoi puutarhan ovella, veitsi ja kori kädessä. + +"Hyvää huomenta, Maria neiti", -- hän sanoi Mariaksi -- "aikainenpa +olettekin." + +Hän säpsähti ja katsoi kyselevästi Juhoon. + +"Tunnetteko tätä?" + +"Äitini sormus! -- Onko mahdollista? Mutta miten olette sen saaneet?" +Hänen kasvonsa heloittivat. + +"Käännyin takaisin ja löysin sen." + +"Jopa kai", hän hymyili. + +"Toden totta! -- Olen kävellyt koko yön. Sormus riippui kaislalla; ei +ollut se vielä täysin palvellut, arvelen. Kumartuessanne eteenpäin ja +noukkiessanne kukkasia oikealla kädellä, tartuitte kai vasemmalla +kaislaan." Hän astui lähemmäksi. "Eikö tämä ole kihlasormus?" + +Nuori tyttö katsahti ylös, sitten loi hän katseensa maahan; +äkkiarvaamatonta oli tuo hänelle; nyt ymmärsi hän Juhoa. + +"Maria." Juho ojensi sormuksen hänelle, "tahdotko ottaa sen minun +kädestäni? -- saanko minä panna sen sormeesi?" + +Vapisten ja kuitenkin sanomattoman luottavaisesti ojensi hän pienen +värisevän kätensä esiin. Juho pani sormuksen sormelle. Mariasta tuntui +kuin olisi tuo ollut unelma! "Sitten palaan." Juho otti jo muutaman +askelen, mutta kääntyi äkkiä. "Anna minulle sananen mukaani matkalleni, +yksi ainoa!" + +Mitähän hän sanoisi? Katse korvasi sanoja. + +"Kiitos", Juho ojensi kätensä häntä kohtaan, "kiitos!" + + * * * * * + +"Maria, Maria, minne menetkään", rouva Linde oli äkäissään. "Aatto on +kaksi kertaa sinua kysynyt. Luulenpa unohtavasi asemasi tässä talossa." + +"Anna anteeksi! Tänään tätini, täytyy teillä olla kärsivällisyyttä +minun kanssani." Nuori tyttö riensi huoneesensa, hän halusi päästä +hiljaisuuteen, ajatuksiansa kokoomaan. + +"Oletko kipeä?" rouva Linde tempaisi oven auki. + +"Nyt jo tulen!" Kyyneliset kasvot loistivat autuaallisuudesta, "älä ole +suutuksissasi täti kulta! Minä kiiruhdan kahta kiireemmin." + +"Hyvää huomenta, setä!" hän juoksi setäänsä vastaan ojentaen hänelle +molemmat kätensä, "rakas, rakas setäni!" Pieni pää kallistui hänen +rintaansa vasten. + +"No, -- mikäpä nyt, Maria kulta!" + +"Olen vaan niin iloinen! -- Hyvää huomenta, Aatto, jaksatko paremmin?" + +"Pikkaisen paremmin, mutta kyllin huonosti sittenkin. -- Toivoakseni", +lisäsi hän suopeasti -- "ei äiti siitä pauhannut, että muutaman kerran +turhaan kutsuin sinua. -- Pitäähän toki olla inhimillinen +vaatimuksissaan." + +Maria istahti hänen viereensä: "Aina ensi päivästä saakka, kun tulin +tähän taloon, olet ollut niin hyvä minulle, Aatto serkku." + +"Mitä vielä, olen ollut itsekäs, kärsimätön ja vaativa ja olen +semmoinen vieläkin: -- Miksikä puhut noin hennosti, kuuluu aivan siltä +kuin sanoisit jäähyväiset." -- + + * * * * * + +Juho kulki edestakaisin kuusistossa; ajatuksissaan hän jo puuhaili +valmistaakseen Rantamäellä kaikki nuoren rouvan vastaan-ottoa varten. +"Silloin pitää lippujen liehuman ja kukkia levitettämän. Päivä, jona +hän saapuu uuteen kotiinsa, on kauvan pysyvä pitäjän kaikkien köyhien +muistissa." + +"Mutta velikulta!" huudahti tohtori serkkunsa avatessa ovea, "missä +oletkaan ollut?" + +"Jokivaaralla." + +"Aina tähän saakka?" + +"Etkö jo ulkomuodostanikin sitä näe, Eemil?" + +"Näenpä vaan, Juho, että olet löytänyt jonkun johon panet enemmän arvoa +kuin omaan itseesi!" + +"Marian!" + +"Senhän arvasinkin. -- Jumala suokoon teille kaikkea onnea! -- Löysitpä +suuremman aarteen kuin aavistatkaan tahi ymmärrät. -- Pikku Maria!" hän +näytti tuiki miettiväiseltä: "vai niin, hänellä ei ollut mitään +estelyksiä, toivon minä?" + +"Sinä tunnet meidät molemmat", Juho puhui innolla, "enkä kummastele, +että minua punnitessasi olet sanomaisillasi minua liian arvottomaksi. +-- Mikähän se on, joka tekee hänet aivan toisenlaiseksi kuin kaikki +muut?" + +"Tiedänpä mikä se on: Maria on sydämmessään oikealla tiellä." + +"Kiitos, tuo oli totta ja kaunista; minä olen heti ensimmäisestä +päivästä saakka sitä tuntenut, voimatta sitä lausua. Hänen sydämmensä +on oikealla tiellä." + + * * * * * + +"On turhaa odottaa miestäni, hän on aina huolimaton. Käykää istumaan +tänne minun viereeni neiti Schwalbe kulta! nukuittehan vielä meidän +juodessa aamukahviamme ja tarvitsette hyvin vähän aamiaista. Mutta +mitä, näyttääpä todellakin siltä, kuin kahvi ei olisi valmista, -- +Maria!" + +"Oikein minua hävettää, -- jo tulen." + +"En sinua ymmärrä, -- tästä puuttuu myöskin suolaa. Sanoinhan sinulle +jo ensimmäisenä päivänä, että sinun osaksesi tulisi huolenpito +pöydästä. Sinun oli sitä silmäileminen, ennenkuin meitä ruualle +pyydettiin. -- Enkeliltäkin vihdoin malttinsa loppuisi." + +Neiti Schwalbe myhähti. "Kukapa, rouva Linde, on sitten enkeli, tekö +vai hän? -- Katselkaapas häntä!" + +"Minä katselen teitä, pikku veitikka," hän hillitsi suuttumustaan +koettaen hymyillä. "Kaada maitoa neiti Schwalbelle, Aatto! -- mutta +missähän Linde viipynee?" + +"Hänen luonaan on joku", neiti Schwalbe puhui sulkeutuneella äänellä, +"mennessäni hänen ovensa ohitse kuulin ääniä. Joll'en erehdy puhuvat +Rantamäen herra ja kapteeni kahden kesken." + +"Todellako," rouva oli olevinaan väliäpitämätöin, "varmaankin puhuvat +aalumista, tahi ehkäpä hän on sanomassa jäähyväisiä. Siirrä Henrietan +ja Natalian tuolit toisistaan ja valmista paikka yhdelle lisään. -- +Joudu nyt Maria!" + +Kapteeni astui huoneesen. "Tulepas kanssani, lapseni", sanoi hän vaan, +otti Mariaa kädestä ja vei hänet pois. + +Aatto katsoi neiti Schwalbeen, joka nyykäytti päätänsä. + +"Me kaksi kumminkaan emme ole olleet sokeat, -- oi, hyvä rouva Linde, +on sanomattoman naurettavaa nähdä niin hämmästyneet kasvot kuin teidän +tällä hetkellä." Hän purskahti nauruun. "Älkää nyt vaan sanoko Mariaa +käärmeeksi, jonka olette povessanne kantaneet." + +"Todellako luulette? -- ei sehän olisi mahdotonta -- tuo pieni +vähäpätöinen tyttö." + +Hän oli tuskin lausunut sanansa loppuun kun Juho jo seisoi ovella. + +"Hyvästi rouva Linde!" sanoi hän, "minä uskon Marian vielä vähäksi +ajaksi teidän huostaanne. Sukulaiseni tohtori Bruhn on kyllä pyytänyt +häntä luokseen, mutta Maria itse tahtoo mieluummin jäädä tänne, siksi +kun tulen viemään häntä kotiin. Pitäkää hyvää huolta hänestä! -- mitä +sanotte te herra Linde?" hän pani ystävällisesti kätensä Aaton +olkapäälle, "tuletteko kaipaamaan Mariaa?" + +"Tulen, sillä hän ei koskaan ajattele itseänsä. -- Onnea Maria?" -- + +"Tahdotko tulla saattamaan minua vähän matkaa", Juhon käytöksessä oli +jotakin kunnioitusta osoittavaa, "vaan kuusiston kautta?" + +Kun ovi sulkeutui heidän jälkeensä, kavahti rouva Linde paikaltaan. + +"Kaulani on kuin kuristuksissa, penäyksiä minulle, joka olen ollut +äitinä hänelle, sekö on kiitos?" Hän kuitenkin pian toipui ja maltti +mielensä. "Muutenhan tämä on varsin ilahduttava tapaus, varsin +ilahduttava, mutta mikähän oli silmiäni soaissut?" hän loi ihastelevan +katseen neiti Schwalbeen. + +Sill'aikaa kulkivat nuoret hitaasti kuusiston läpi, he kulkivat +hitaasti käsi kädessä. + +"Minä saatan sinua taas takaisin", Juho kääntyi kun tulivat portille. +-- "Muistatko kun erosimme tässä markkinapäivänä? -- minä jäin tänne +seisomaan, katselin jälkeesi ja ajattelin: joko hän tahi sitten ei +kukaan koko maanpiirillä. -- Mitä sinä ajattelit?" + +"Että olit altis kaikille, madolle tiellä, köyhälle pojalle, minulle +itsellenikin. Minusta olit mies Jumalan mielen jälkeen ja tämä ajatus +täytti mieleni ilolla." -- Hän pysähtyi ja katsoi ujosti Juhoon. +"Ennenkuin eroomme antaisin mielelläni sinulle isäni sormuksen. Minulla +on se sekä suortuva isäni hiuksista tässä pienessä kotelossa, se on +minulle, lähinnä äitini sormusta, jonka nyt olen sinulta saanut, +rakkain kaikista mitä minulla on." + +"Kiitos, se sopii minulle hyvin. -- Armas pieni morsiameni, oi, jospa +voisin olla sinulle sekä isä, äiti, veli että puoliso!" + + * * * * * + +Rantamäki näytti Juhon mielestä toisenlaiselta kuin tavallisesti hänen +ajaessaan sisään pitkin lehtikujaa. Pienet, kepeät vaununsa eivät +nekään olleet näköisensä, istuin näytti paljoa leveämmältä; hän ei +istunut keskellä sitä niinkuin muulloin, vieressään oli tyhjä paikka. + +Ajurin vieressä istui Pekka uhkeana uusista sarkavaatteistaan, uudet +vankat saappaat jalassa ja päässä nauhalla ja ankkurilla koristettu +hattu. Liina- ja sunnuntaivaatteita sisältävä pieni matkapussi oli +hänen edessään Tiraksen vieressä, joka liehutteli häntäänsä ja loi +utelevan katseen ulos maailmaan. + +Juho oli tuskin astunut maahan, ennenkuin palvelusväki jo ymmärsi +jotakin tapahtuneen. Olihan hän hyvä isäntä, mutta ankara ja käskevä; +harvoin oli tervehdyksensä ollut näin suopea. + +"Hyvät ystävät!" nuori tilanomistaja seisoi avopäin kuistilla, "minä +tahdon tänä iltana juoda kanssanne maljan; tulevan emäntänne maljan. -- +Missä on puutarhuri? -- tule sisään kanssani Juustila." + +"No", Juho katseli nuoren puutarhurin surumielisiä kasvoja -- "vieläkö +on aikomuksesi muuttaa, Juustila?" + +"Ei aivan vielä. -- Hänen vanhempainsa mielestä on viisainta, että +odotamme, sekä että kumpikin puolestamme ensin koetamme koota vähän, +mutta hänellä on huono palkka, niin että kylläpä kestää kiskoa. -- Enkä +minäkään ole semmoinen kuin voisin olla; peräti kadottaa halunsa +kaikkeen kun näin on kaiho mielen vallannut. Ei voi viihtyä paikassa, +josta juuri pyrkii päästäkseen pois." + +"Enkö pestannut sinua naimattomana puutarhurina?" + +"Kyllä, -- isännällä on täysi oikeus, mutta..." + +"Ymmärränpä minä sinua", Juho pani kätensä hänen olkapäälleen, +"kuulepas, olen ajatellut sinua näinä päivinä, Juustila! Ehdosta olen +naimaton pyhkäissyt pois. On kai puutarhurin tuvassa, arvelemma, +hänellekin tilaa; sievistetäänpä sitä sitten hiukan. -- Mutta mies, +mitä ajattelet?" + +"Sit'ei isäntä koskaan ole katuva, sen vaan sanon, ei ikänään, ei +ikänään." + +"Ota hevonen ja ratsasta kaupunkiin Juustila! Hänen pitää jo tänä +iltana saaman sähkösanoman siitä." + +"Saanko luvan toivottaa herralle onnea!" vanhanpuolinen vaimo, +silitetty huivi päähineen päällä ja kotikutoinen villahame ison +kiiltävän puhtaan puuvillaisen esivaatteen peitossa, astui vitkastellen +huoneesen. Kaksi vaaleanruskeata lempeätä silmää pilkisteli esiin +harmaiden silmäkulmien alta ja tekivät pienet ryppyiset kasvot aivan +miellyttäviksi. Vanha Kerttu oli palvellut Juhon vanhempien luona, +olipa kannellut Juhoakin käsivarsillaan. Liinavaatteiden varasto oli +hänen huostaansa uskottu ja hän oli erinomaisen tärkeä henkilö. + +"Tämä tapahtui odottamatta", hän sormi esivaatteensa nauhoja, "mutta +tunnustaa mun täytyy, että ajattelin hiukan kuin sinnepäin, kun herra +tuli kauvemmin viipyneeksi. -- Mikähän nyt on minun osani oleva, herra? +Sietäneeköhän nuori rouva talossaan tällaista vanhaa kulua kuin minä, +jossa on työntekijää tuskin ruoakseenkaan." + +"Hän on pitävä sinua suurena aarteena ja tulee sinulla olemaan paljoa +parempikin olla, kuin tähän saakka. Sellainen hän on! -- Miten nyt on +Olli Heikin laita?" + +"Hän istuu nyt ylhäällä, mutta raajarikko hän on ja sellaiseksi hän +jää. Siihen ei voi mitään, sanoi tohtori." + +Olli Heikki istui pienessä tallirakennukseen kuuluvassa valkaistussa +huoneessa, polttaen tupakkaa poikkinaisesta savipiipusta. Hän oli pitkä +laiha valkopäinen mies rypistyneellä miettiväisen näköisellä otsalla. + +"Suokaa anteeksi isäntä, ett'en nouse tuoliltani", sanoi hän naurahtaen +ja näytti vaatteihin käärittyjä jalkaparkojaan; "kyllä ei ole +leikin-asia tansiskella puimakoneen kanssa, sitä leikkiä se todellakaan +ei ole." + +"Vastaa nyt minulle suoraan Olli Heikki, etkö ollut päissäsi sinä +päivänä?" + +Mies loi epävarman katseen Juhoon: "En tilkkaakaan paloviinaa ollut +maistanut, sen voin valalla vahvistaa. -- Voihan isäntä lähettää minua +vaivashuoneesen -- siellä kai päiviäni kuluttelen. Saammehan kuulemma +rouvan tänne; mitähän tuo Olli Heikki tässä istuu, on hän sanova, eihän +hän ole ollut täällä palveluksessa kuin kolme vuotta; miks'ei ollut +varovaisempi. Noin hän jotakin sinnepäin virkkaa." + +"Erehdytpä ukkoseni! Ethän tunne häntä, hän on kuin enkeli." + +Pekka seisoi tallin-ovella, väen keskessä; hän oli nähnyt tulevan +rouvan, ja oli nyt varsin tärkeä henkilö. + +"Nuoriko hän on?" -- "Hän nuori, no sen minä takaan." -- "Kaunisko", +"hyväkö", "rikasko", kysymyksiä vaan lennäteltiin. "Hän on kaiken +senlainen, vieläpä paljon muutakin sen lisäksi. -- Saattepa itse +nähdä." Mustat silmänsä loistivat ylpeydestä, ikäänkuin asia olisi +koskenut hänen omaa kunniaansa. + +Oikein iloinen ei Pekka kuitenkaan ollut. Hän huomasi hyvin, että häntä +luultiin erinomaisen kelpo pojaksi ja tämä häntä rasitti. Hurja, ynesä +luontonsa tunsi itsensä kahlehdituksi, ja uhkasi tehdä vastarintaa. + + * * * * * + +Nuori tilan-omistaja sai nyt paljon puuhia kaunistaa taloa ja puutarhaa +nuoren rouvan vastaan-ottoon. Maria oli pyytänyt, että vanhat +huonekalut jäisivät paikoilleen; sentähden hankittiin ainoastaan +vähäpätöisempiä, niinkuin: ikkunan eteisiä, mattoja, lamppuja, +kukkamaljakkoja j.n.e. Juho itse toi pääkaupungista oivallisen pianon; +hän ei uskaltanut jättää sen ääntä kenenkään muun arvosteltavaksi. + +Hääpäivä lähestyi lähestymistään. Nuoren isännän poissa ollessa +sidottiin seppeleitä, kunniaportteja pystytettiin sinne, missä tilukset +alkoivat, ja pitkän kartanolle vievän lehmuskujaston molempiin päihin. +Liput, viirit, moniväriset lyhdyt loistivat tähtimöiden ja daalioiden +keskellä. Juustila ja nuori vaimonsa kilpailivat keskenään pienten +koristusten keksimisessä, mutta kun oli kiivettävä puuhun jotakin +kiinnittämään puun latvaan, ei ollut Pekan vertaista. + +Oli ihana rauhallinen ilta. Kuu silaili hopealla värehtiviä aaltoja. +Talo, joka oli rakennettu korkealle penkereiselle vierulle, oli +juhlallisesti valaistu. Auki olevat ovet ja jok'ainoa ikkuna ja +akkunakin näytti sanovan hänelle tervehdyksensä. + +Vahva eläköönhuuto kajahti ensimmäisen kunniaportin luona, toisella oli +se vielä vahvempi ja kolmannella ei tahtonut siitä loppua tullakkaan. + +"Kiitos hyvät ystävät, kiitos! Rouvanne kiittää teitä myös, -- tässä +hän on!" hän nosti Marian varovasti vaunuista ja käänsi häntä heitä +kohtaan. + +Tunnokkaat kasvonsa ilmaisivat iloista mielenliikutusta. Miten +ystävälliseltä ja yksinkertaiselta hän näytti! Sievempää rouvaa eivät +he ikänään olleet nähneet. Eläköönhuudot kaikuivat kaikumastakin +päästyä. + +Pekka seisoi aivan seinää vasten ja katsoa tuijotti häneen. Nytpä rouva +hänen huomasi. + +"Tuossahan Pekkakin on!" Hän silitteli kädellään pojan hiuksia. -- "Ja +tämä varmaankin on vanha Kerttusi? Juho esitäpäs minut." + +"Jumala siunatkoon häntä, joka nyt astuu kynnyksen yli", sanoi Kerttu +kumartaen, kyynelien vieriessä pitkin ryppyisiä poskia. + +Maria katsahti Juhoon ikäänkuin odottaen hänen sanovan jotakin; mutta +hän vei hänet kiireesti etehisen kautta sivuhuoneesen avatun pianon +luo. + +"Kiitoksia Juho, kiitoksia!" -- Otettuaan pois hattunsa ja käsineensä +hän istautui. Soittokalun ihmeellisen kirkkaat, heleät äänet sointuivat +juuri hänen ääneensä. Väkijoukko kuunteli äänettömänä, kuu hän lauloi: + + Asuntohon uudempaan, + Kotohomme valoisaan + Aina pyrkikäämme, + Pyhä Henki avun suo, + Jeesus johtaa Luojan luo; + Häntä kiittäkäämme. + +Pehtori kohautti päätään, hän näytti puoleksi hämmästyneeltä, puoleksi +pilkalliselta, mutta Juustila ja hänen vaimonsa yhtyivät lauluun ja +silloin uskalsi myös talonrenki tehdä samoin. Yhä useampia ääniä yhtyi +ja kaikkein kauniimmalta kuului viimeinen säkeistö: + + Ystäviesä joukkohon + Lue meit', ja olkohon + Majas' huoneessamme. + Rauhass' anna armaasti + Että sua ijäti + Siitä kiittää saamme. + +Laulun loputtua, juoksi Pekka pieneen ylis-huoneesen, otti neljä suurta +puuperunaa esille, jotka olivat piiloitetut pieluksen alle, hiipi +sitten hiljaa seinäviertä pihan yli puutarhaan, jossa hän varmasti pani +perunat niiden puiden alle, jossa olivat kasvaneet. + +Tämä oli ensimmäinen askel pois leveältä tieltä ja Pekka oli aivan +hämillään sekä itsensä että monen muun suhteen, jota ei ollut yhtä +helppo suorittaa kuin hedelmän varkauksia. Varsinkin ajatteli hän +koulunopettajan pientä kanatyttöä, jota syytettiin muutaman kruunun ja +kahden kuvakirjan ottamisesta. Pekka oli näkevinään edessään posket +turvoksissa ja silmät itkuisina. Vihdoin oli tyttö tunnustanut itsensä +syylliseksi, yhä suuremman rangaistuksen pelosta. -- --: "Ei", arveli +Pekka, "minä varmaankaan en milloinkaan tule kuulumaan Jumalan ystävien +joukkoon!" + + * * * * * + +"No, mitä näistä kaikista pidät?" Aurinko loi säteensä mustansiniselle +merelle, liput liehuivat, isoruusut kukkivat; kaikki käytävät olivat +karhotut ja ne odottivat vaan Mariaa. + +"Täällä on ihmeen kaunista, mutta kaikki on niin suurenmoista, +Juho, ja niin mahtavaa; tunnen itseni niin pieneksi, typeräksi ja +tietämättömäksi. Älähän nyt naura, todella sen sanon. Minulle on +totteleminen niin luonnollista ja helppoa, mutta käskemään en kykene." + +"Siihen täytyy sun oppia; sinun on vallitseminen meitä kaikkia, +etupäässä minua." + +"Ei niin, Juho, sinulta minä aina kysyn neuvoa, etkä saa väsyä minua +opettamaan ja kasvattamaan." + +Juho vei hänen kätensä huulilleen. Kuinka mielellään hän uhrasi hänen +tähtensä kaikki. + +"Tulepas Maria antamaan kyyhkyisille jyviä ja hevosille leipää; +kaikkialla täällä on läsnäolosi vaikuttava tyytyväisyyttä ja iloa." + +He kulkivat yhdessä kaikkialla, Maria jakeli jyviä ja leipää; hänen +jälkensä nähtiin käytävillä ja poluilla. + +"Tämä paikka minua enimmän miellyttää, Juho!" + +"Niin minuakin? -- oikein ylpeilen tästä tiestä, josta yht'äkkiä aivan +odottamatta näkee merelle. Tuolla portin luona alkaa kirkkotie; kestää +neljännes tunnin mennä kylään. -- Mutta enhän ole antanut sinulle +ainoatakaan ruusua! Joka puu toivoo saavansa antaa sinulle kukkasen." + +Juho katseli häntä, kun hän kepeänä ja iloisena riensi ruusupensasta +toiseen. "Sellainen", ajatteli hän, "on elämäsi oleva, tie ruusujen +keskellä, minä yksin olen taakat kantava." + +Mutta kun Maria tuli pieneen somaan huoneesensa, valtasi hänet keskellä +iloa tuska, joka saattoi hänet polville laskeutumaan. + +"Rakas Isä, tässä kaikessa piilee vaara, -- en oikein käsitä sitä, +mutta tunnen sen. Käännä kasvos puoleemme ja auta meitä kulkemaan sinun +teitäsi!" + +"Minne nyt?" Juho katsoi ystävällisesti ja udellen nuorta vaimoansa, +joka seisoi hänen edessään mustassa silkkipuvussa, isolla huivilla, +hattu päässä ja varjostin kädessä. Maria ei vastannut mutta näytti +hymyillen Juholle kelloansa. + +"Puoli kymmenen! -- joko niin paljo? Mutta minne olet menossa?" + +"Eikö ole aikaa mennä kirkkoon?" + +"Kirkkoonko, -- haluatko mennä kirkkoon?" + +"Niin, sitä minä ajattelin; eikö sinulla ole tapana mennä kirkkoon joka +sunnuntai?" + +"Ei." + +"Mutta kumminkin joskus?" Äänensä vapisi. Mitähän tämä oli? Kaikkea hän +oli valmis tekemään hänen tähtensä, ainoastaan ei valehtelemaan eikä +teeskentelemään. "Ei", kuului taas vastaus. + +Maria vaikeni hetkeksi; mutta käänsi sitten kalpeat kasvonsa ja +rukoilevat silmänsä Juhon puoleen kysyen: + +"Täällä on ehkä jotakin kirkollisissa tavoissa, jota et hyväksy, ja +pidät sentähden jumalanpalvelusta kotonasi? -- Niinkö on Juho?" + +"Älä vie minua kiusaukseen!" Nyt puna hänenkin poskillaan pakeni; tämä +oli taistelu hengen edestä. "Luotan täydellisesti suoruuteesi, ja +sinulla on myöskin oikeus vaatia sitä minulta. Meidän täytyy kummankin +mennä omaa tietämme. En millään tavoin ole sinua estävä: seuraa +taipumustasi ja haluasi -- älä vaan puhu minulle siitä! Voimmehan +kaikessa muussa olla samanmieliset." + +"Mutta tämähän on pääasia, kaiken muun pohja ja perustus." + +"Tehdä oikein, se on pääasia ja siinähän olemme yhtä mieltä. -- On +vallan mahdollista, että taivaan ja maan välillä on paljo, jota en +ymmärrä, mutta en myöskään ole sitä ymmärtävinäni." + +"Oi Juho, minä uskoin sen niin varmaan! -- Näinhän tunnusmerkit!" + +"Mitkä tunnusmerkit?" + +"Rakkautta pieniin ja halpoihin, sääliä langenneihin." + +Hän nojasi päätään kättä vasten ja jatkoi hiljemmin: "Nyt muistelen +mieleeni, saaneeni häiden edellisenä päivänä varoituksen; -- olin +laulanut muutamia lempivirsistäni ja silloin sanoit äkkiä: tahtoisin +kuulla kansanlauluja. -- Minä rupesin heti niitä soittamaan, mutta +tuntui niin oudolle; hetkisen perästä kerroit kuitenkin +kirkonkelloista, jotka isoisäsi oli kirkkoon lahjoittanut, +alttarivaatteesta, jonka isoäitisi itse oli ommellut. Olit niin +huvitettu siitä ja puhuit niin iloisesti, että kaikki epäilykseni +haihtuivat. -- Mitä minun nyt on tekeminen? -- On kuin kaikki +horjuisi!" Hän katsahti tuskallisesti Juhoon. + +"Lemmityiseni, sun täytyy olla kärsivällinen!" + +"Meidän täytyy molempain olla kärsivälliset." -- Maria astui muutaman +askelen eteenpäin, mutta kääntyi kohta. Jäisiköhän hän kotiin? Juhon +sydän sykähti ilosta, mutta samalla tunsi hän itsensä milt'ei +pettyneeksi; niin kummalliset ovat ristiriidat ihmisluonteessa. Maria +nojautui hellästi häneen: + +"Eihän tämä erottane meitä?" + +"Maria!" -- -- + +Jos oli tarpeellista vakuuttaa sitä hänelle, kuinka syvään se lienee +häneen koskenut! -- Juho seurasi häntä katseellaan. "Jos hän silloin +olisi minut oikein tuntenut, olisikohan hän -- -- --?" Juho ei +uskaltanut lopettaa ajatustaan. Kirkonkellot rupesivat samassa soimaan, +isoisän kellot; kertomus niistä se oli hänet rauhoittanut. -- Kuinka +usein hän sitä kertoi, ja iloitsi että se oli isoisänsä hopeaa, joka +antoi soinnun niiden äänille! Alttarivaatteesta oli hän myös usein +puhunut, ja vienyt vieraitakin kirkkoon, ja pyytänyt lukkaria sitä +näyttämään. -- Mutta ei koskaan ennen ollut hän tullut ajatelleeksi +kenen kunniaksi isoisä oli hopeansa uhrannut ja minkätähden vaate oli +niin huolellisesti ja taiteellisesti ommeltu. + +Juho kulki levottomana edes takaisin. Tuntui ikäänkuin salama olisi +heidät eroittanut. -- "Ja minä, joka tahdoin varjella häntä kaikista +suruista! -- antaa henkenikin hänen edestään! niin, mutta totuushan on +henkeä kalliimpi." Asiasta oli välttämättömästi syntyvä keskustelu; +Juho oli tyytyväinen, että se nyt tapahtui, vaikka hän vääntelikin +käsiänsä surusta. + +"Tuonko eineen sisälle?" + +Vanha Kerttu katsoi utelevasti isäntäänsä. + +"Sunnuntaisin syömme vasta rouvan kirkosta palattua." Hän puhui +päättäväisesti; hän huomasi hyvin että vanha palvelijatar moitti häntä +sydämmessään. -- + +"Menenkö Mariaa vastaan? Menen portille odottamaan. Jospa hän vaan pian +tulisi!" + +Maria kulki hitaasti kotiinpäin, mutta Juhon huomattuaan joudutti hän +askelensa ja liehutteli tervehdykseksi nenäliinaansa. Juhon mielestä +hän näytti suuremmalta; nuo kirkkaat silmät kuvasivat jotakin, jota hän +ei ennen ollut nähnyt, rakkauden voimaa täynnä kärsivällisyyttä ja +luottamusta. Hän näki edessään hiljaisen vaimon, eikä aamullista +surutonta lasta. + +Juustila ja hänen pieni hymyilevä punaposkinen vaimonsa tulivat +jälestäpäin käsi kädessä. He kulkivat enemmän syrjällä ett'eivät olisi +esteeksi. Juho taisi arvata heidän ajatuksensa: "voi raukkaa, jonka +täytyy yksin käydä!" + +"Juho kulta, kiitos että tulit, melkeinpä sinua odotinkin." + +"Vai sinä odotit!" Juho vei Marian käden huulilleen, hänelle +omituisella, merkitsevällä tavallaan. + +Iltapuolella tuli tuomarin rouva kutsumaan nuorta paria luokseen +seuraavaksi päiväksi. Hän oli muodinmukaisesti puettu nuori nainen, +elottomilla silmillä, mutta liukkaalla kielellä, tukka silmillä +riippuvana. + +"Miten kaunista täällä ja kuinka se minua ilahuttaa, että herra Bruhn +vihdoinkin löysi oikeansa, niin että jäinen sydän suli! -- Mutta täysin +sulaunut ei se sittenkään ole. Että todellakin hennoitte antaa hänen +mennä yksin kirkkoon. -- Ei, niin hän ei tee koskaan Kruse, hän tulee +siivosti mukaan, kun pyydän, vaikka varmaan tiedän, ett'ei hän kuule +sanaakaan koko saarnasta, mutta istuu, kirjoittelee ajatuksissaan +tuomionpäätöksiä tahi mietiskelee tilintekoja." + +"Sitä minun mieheni ei koskaan tekisi", sanoi Maria innolla, "kun +kerran käymme yhdessä käymään, menevät ajatuksemmekin yhtä suuntaa." + +Kun kerran käymme yhdessä käymään! -- Juho ymmärsi hyvin, että tämä oli +se tulevaisuuden toivo, joka Mariaa elähytti. Eikö hän voisi yhtä +suurella oikeudella toivoa saada Marian omalle puolelleen? Voisi kyllä, +ja kuitenkaan ei hän sitä toivonut. + +"Minä olin Olli Heikin luona, Juho." + +"Vai siellä sinä olit. -- Olisin muutoin tullut mukaasi." + +"Luin hänelle vähäisen", hän punastui. + +Juho nyykäytti hyväksyen päätänsä. + +"Hänen huoneensa, mielestäni, ei ole oikein hupaisa. Saanko antaa +hänelle nojatuolin -- täällähän on niin monta, -- ja pikkuisen +sievistää kaikkea siellä?" + +"Saanko? -- ystäväiseni, saathan kaikkea mitä tahdot: sinunhan kaikki +on, jok'ainoa hiukkanen." + +Kerttu ja Pekka auttoivat Mariaa; pian oli pieni ikkuna jo verholla +varustettu ja sängyssä pehmeät patjat. Olli Heikki istui mukavasti +korkeanojaisessa tuolissa, hän olisi ollut iloissaan, ell'ei -- -- "No +niin", arveli hän, "eivät muutkaan taida olla minua paremmat." + +Kun rupesi hämärtämään istuutui Maria soittoneuvon ääreen. + +Juho istui ja kuunteli. + +"En koskaan väsy sinua kuuntelemasta, kiitos!" + +Hän lauloi monta Juhon lempilauluista ja tahtoi sitten lopettaa; Juho +pidätti häntä. + +"Nyt joku sinun mielilauluistasi." + +"Tuskinpa tiedänkaän, Juho!" + +"Ovathan nekin kauniit, -- ja sinä pidät niistä." + +"Juuri sentähden en tahdo tyrkyttää niitä sinulle, mutta ehkäpä yksi, +-- joka päivä yksi?" + +"Ei, ei mitään määräyksiä tahi sääntöjä, vapautta ennen kaikkea! -- +Viserrä, kuin lintuset tuolla ulkona, sydämmesi kyllyydestä." + + * * * * * + +Juho oli toivonut että kaikki vähitellen muuttuisi samanlaiseksi, kuin +ennen selitystä, mutta pian tunsi hän jotakin menneen hukkaan. Maria +rakasti häntä yhtä hellästi, mutta Juho oli suljettu pois hänen +sisällisestä maailmastaan; hänellä oli toinen tuki, toinen lohduttaja +ja häntä ohjasi toisen tahto. -- + +Nuori tilanomistaja oli jälleen voimakkain käsin tarttunut ohjiin ja +emäntä oppi yhä enemmän tuntemaan velvollisuuksiaan ja tärkeätä, +vaikeata kutsumustaan. Juho oli ylpeä hänen tarkkuudestaan ja +tavattomasta taidostaan johtaa alustalaisiaan; yhtä suuren arvon pani +hän Marian kauneuden-aistiin ja siihen suloon, jonka hän kaikkialle +loi. + +Joka sunnuntai saattoi hän nuorta vaimoaan metsän läpi kirkkotielle ja +odotti häntä taas portilla. + +Mutta kun marraskuu tuli myrskyineen ja sateineen, käski hän ajaa +wieniläis-vaunut esille. + +"Kuinka pitkä se oli, tuo ensimmäinen aamupäivä!" Vanha Kerttu oli +mennyt Marian mukaan, Juustilan väki kulkea hinasi vaivaloisesti pitkin +tietä, sateenvarjon suojassa, tuulen riuhtoessa. He astuivat +turvallisina ja iloisina eteenpäin, kumpikin virsikirja kädessä. -- +Tuollapa tuli talonrenkikin, tuo hiljainen kummallinen mies, joka aina +oli ensimmäinen työhön mentäessä ja viimeinen sieltä tultaessa; +hänelläkin oli virsikirja; -- No niin, seuratkoon kukin taipumustaan! +-- Niin ikäviä sanomalehtiä ei hän ollut kaukaan aikaan lukenut. + +Seuraavana päivänä tuli pehtori häntä vastaan hattu kädessä; hän näytti +harmistuneelta ja puhui matalalla hillityllä äänellä: + +"Suokaa anteeksi, tahdoin vaan kysäistä, isännänkö luvalla, väki joka +aamu, kotiin suurukselle mennessä, hukkaa aikaansa?" + +"Hukkaa aikaansa?" Juho rypisti silmäkulmiaan. + +"Tuolla ylhäällä Olli Heikin luona lauletaan tahi luetaan, ja mikä on +uutta on aina viehättävää, niinkuin tiedetään, varsinkin kun saa työnsä +keskeyttää -- Se tuottaa uusia tapoja, kirkonkäyntiä ja muuta +sellaista. Tahdoin vaan sen ilmoittaa." + +"Kutsu väki kokoon!" + +Pehtori ei ollut hidas tottelemaan, hän näki mieltymyksellä tumman +vihanpunan isäntänsä otsalla. + +"Oletteko kaikki täällä? -- Hyvä. -- Tahdoin vaan sanoa että jokainen, +jota vaan haluttaa, saa käydä rouvaa kuulemassa, sen verran on aina +aikaa, eikä myös ketään kielletä menemästä sunnuntaisin kirkkoon." + +Hänen palatessaan sieltä tuli Maria vastaan. + +"Juho, armas Juhoni, olenko tehnyt vastoin tahtoasi? -- Alussa luin +ainoastaan sairaalle ja itselleni, mutta Kerttu pyysi saada tulla +kuuntelemaan ja vähän ajan perästä tahtoivat muutkin palvelustytöt ja +Pekkakin olla muassa -- sittemmin tuli myös talonrenki ja muutamat +muutkin. Kestää ainoastaan neljännestunnin, lukea muudan luku Uudesta +Testamentista ja laulaa virren säe. -- Mutta minun olisi varmaankin +pitänyt se sinulle sanoman, sinulta kysymän? Hän näytti aivan +katuvaiselta. + +"Minkätähden kysymän, tiedäthän jo edeltäpäin vastaukseni: tee mitä +vaan tahdot." + +"Jospa saisit nähdä nää vaivani kantavan hedelmää, omin silmin nähdä, +että väki muuttuu yhä tunnollisemmaksi ja uskollisemmaksi sekä +keskenään yhä sopuisammaksi!" + +Vaihtelevin tuntein näki Juho joka päivä pienen joukon astuvan pihan +poikki. + +Välistä valtasi häntä kova ikävöimyksen, yksinäisyyden tunne. +Jakelivathan he kaikki Marian kanssa jotakin, johon hän ei ollut +osallinen? + +"Olli Heikki tahtoisi mielellään puhua kanssasi," Maria pani kätensä +hänen olkapäälleen, "luulenpa hänellä olevan jotakin sydämmellään." + +"Hyvää päivää, Olli! -- oletpa totta tosiaankin saanut huoneesi hienon +hienoksi. Enkös jo sanonut?" + +"Isäntä sanoi häntä enkeliksi, -- ja enkeli on hän minulle ollutkin. +Mutta enhän sitä aikonutkaan sanoa. -- Näettekös isäntä, olipa +kuitenkin totta, että sillä kertaa olin juonut liian paljon, mutta +paloviinaa ei se ollut ja sepä juuri onkin pahinta." Hiki rupesi +tihkumaan hänen rypistyneeltä otsaltaan, ääni oli hänet +pettämäisillään, mutta hän rohkaisi mieltänsä. "Silloin kun kerran +metsästäjäin aikana olivat täällä, ja kun syötiin ulkona taivasalla, +piiloitin kaksi pulloa vanhaa portviiniä ja vein ne sitten salaa +kotiin. Viiniä ei kaivattu. Sinä päivänä olin juonut viimeisen tilkan, +jolloin sain käskyn puimakonetta tarkastaa. -- No, nytpä on kaikki +sanottu!" + +"Rangaistus oli kova, Olli Heikki! -- teit oikein sanoessasi totuutta." + +"Omatuntoni ei jättänyt minua rauhaan. -- Annatteko minulle anteeksi? +-- Kiitos, -- no, nyt arvelemma, on uneni oleva levollisempi." + +Juho tuli miettiväisenä sieltä. Oliko tämä yksi hedelmistä? + + * * * * * + +"Rakas pieni vaimoseni, sinä olet täällä niin yksinäsi, emmekö kutsu +vieraita luoksemme?" + +"Niinkuin tahdot Juho, mutta ei minun tähteni. Minulla on niin vähän +puhuttavaa rouva Krusen kanssa, ja metsästys-ylitarkastajan naisethan +äskettäin ovat täällä olleet." + +"Entäs papin perhe?" kysyi Juho vähän vitkastellen. + +"Emme sovellu yhteen." + +Juho näytti hyvin tyytyväiseltä, mutta sanoi kuitenkin: "Tarkempaa +selitystä vaaditaan." + +"Tuskinpa uskallan sanoa, sillä on paha toisia tuomita, mutta minusta +tuntuu aina siltä kuin pappilan perhe -- paitsi pappi itse, -- +koettaisi palvella kahta herraa; ymmärrätkö minua?" + +"Ymmärrän kyllä." + +"Pidänpä paljoa, paljoa enemmän metsästystarkastajan perheestä." + +"Missä olet heidät tavannut?" + +"Minä näen heidät kirkossa joka sunnuntai, istun mielelläni samassa +penkissä kuin he." + +"Etkö istu omassa penkissämme." + +"Pitäisikö minun istuman siellä?" + +"Pitäisikö istuman siellä, voi, sinua lapsukaista! Ei sinun pidä muuta +tekemän, kuin mitä tahdot. -- Vai niin, rouva Bög sinua miellyttää? -- +hän onkin oiva nainen, sivistynyt ja ymmärtäväinen. -- En ensinkään ole +ajatellut häntä sopivaksi seuraksi sinulle, hänhän on paljoa vanhempi +sinua, luullakseni hän on noin neljänkymmenen vuoden vanha. -- Bög itse +on myöskin kunnon mies; oletko häntä nähnyt?" + +"Hän on siellä joka sunnuntai ja kaksi lapsista seurassa. Täysi-ikäiset +tyttäret jäävät vuorotellen kotiin ja joku pienemmistä, se, jonka vuoro +on, pääsee sen sijaan mukaan kirkkoon. Kauniimpia lapsen-ääniä en ole +ijässäni kuullut, ja he istuvat hiljaisina kuin pienet hiiret, +sill'aikaa kuin pappi puhuu. Jos sitä kestää liian kauvan luulen kyllä +heidän väsyvän, mutta se ei estä heitä ikävöiden odottamasta ensi +kertaa. -- Käymme mielellämme vähän matkaa yhdessä; rouva Bög kertoo +niin paljon sinusta Juho; kuinka erinomaisen hyvä olit hänen miehensä +sairastaessa, kuinka sinä kustansit metsähoidon-opistolaisen hänen +virkaansa hoitamaan koko vuoden ajan ja annoit hänen lähteä Italiaan. +Minä tulen niin iloiseksi kun hän sinusta puhuu." + +Juholta ei puuttunut itsenarvoa ja hän oli ylimalkain varsin +tyytyväinen käytöstapaansa; mutta kun hänen nuori vaimonsa häntä +kiitteli, hänen silmänsä lausuessa vielä enemmän kuin suu, silloin tuli +hän niin surumieliseksi ja pieneksi omissa silmissään. + +"Rouva Bög on myöskin kertonut vanhemmistasi, jotka aivan äkkiä +kuolivat lavantautiin; hän oli vaan pieni lapsi silloin, mutta muistaa +sen vielä varsin selvästi. Kerropa minulle heistä, Juho, ja +lapsuudestasi, se on tuhat vertaa hauskempi kaikkea seuraelämää." + +"Vai niinkö mielestäsi on?" -- Hän istuutui Marian viereen pienelle +ikkunoiden väliselle sohvalle. + +"Minulla ei ole oikeastaan paljo kerrottavaa, tuskinpa muistan +vanhempiani ja isoäitinikin kuva on minulle myöskin varsin epäselvä. +Hän, tahi oikeammin tallirenki oli ensimmäinen, joka sairastui, ja +isoäidin häntä hoitaessa tarttui tauti häneen. Hän oli vanhanaikuinen +emäntä, joka katsoi välttämättömäksi velvollisuudekseen pitää huolta +jokaisesta sairaasta talossa. Hän ei itse hoitanut palvelusväkeä, mutta +tahtoi omin silmin vakuuttaa itseänsä että heitä huolellisesti +hoidettiin. Neljättäkymmentä vuotta menestyi kaikki, mutta silloin tuli +loppu, tallirenki parani, mutta isoäiti kuoli, isäni ja äitinikin +kuolivat. Kerttu voi kertoa sinulle siitä, hän seisoi kuolinvuoteiden +ääressä. + +"Isoisäsi kadotti heidät kaikki kolme!" + +"Niin, samalla viikolla, ja sitä ennen ei hän ollut suruun tutustunut. +-- Ajattelepas ainoan poikansa, terveen, voimakkaan ja kaikin puolin +hyvän luontoisen; verevän nuoren miniänsä ja viimein vanhan uskollisen +vaimonsa, jota hän niin rakasti. Minua ihmetyttää ett'ei hän järkeänsä +kadottanut." + +"Miten hän kaiken sen kesti?" + +"Hiljaa ja vakaana. -- Muistan hyvin hautauspäivän, he haudattiin +kaikki kolme samana päivänä. Isoisällä oli everstin univormunsa ja +tähti rinnassa, minulla oli mustat vaatteet ja pienen olkihattuni +ympärille oli kääritty suruharso. Me astuimme heti arkkujen jälestä, +hän talutti minua kädestä ja puristi sitä kovin, mutta en uskaltanut +hiiskahtaa. Viimein nosti hän minut syliinsä ja antoi minun katsoa +hautaan; se oli kukkaismeren kaltainen, minä ojensin käteni sitä +kohden. -- Sitten palasimme kotiin, mutta illalla sain luvan syödä ison +pöydän ääressä. Senjälkeen tahtoi hän minua syömään kanssansa joka +ateria. -- Hän istui usein ajatuksiinsa vaipuneena, mutta kun minä +kyselin häneltä sitä tahi tätä tahi iloitsin hedelmäkorista, +hymyilivät totiset kasvonsa ja hän puhui minulle ystävällisesti ja +rohkaisevaisesti. Vähitellen sen mukaan kuin kasvoin tulin kovemman +kurin alaiseksi ja enemmän kuin kerran sain kovankin rangaistuksen. +Olinhan myöskin niskoitteleva poika, joka oli taipuvaisempi käskemään +kuin tottelemaan. -- Ymmärsin pian isoisän rankaisevan minua +rakkaudesta ja tämä antoi hänelle kummallisen vallan lapsellisen +sydämmeni yli. -- Eräänä päivänä, -- kuinka hyvin sen vielä muistan, -- +olin yksinäni syrjähuoneessa, jossa isoisän lintuhäkit riippuivat. +Menin pienen kesyen kanarilinnun luo, jonka isoisä joskus suureksi +huvikseni antoi vapaana lennellä huoneessa; minä katselin häkkiä, +hypistelin vähän ovea ja otin sitten -- tiesin vallan hyvin tekeväni +väärin, -- pois säpin, joka ovea piti kiinni. Lintu lensi iloissaan +pois, mutta kauhistuin muistaessani, että ikkunat olivat auki. Salaman +nopeudella riensin sitä kiinni ottamaan, sainkin sen käsiini ja panin +sen häkkiin. Samassa soi päivälliskello, työnsin oven kiinni ja +kiiruhdin paikalleni. + +"Iltapäivällä tuli isoisä puutarhaan, jossa Kerttu ja minä +työskentelimme. + +"'Pieni Sirkkuseni on lentänyt pois', sanoi hän surullisesti. 'Onko +joku käynyt siellä huoneessa, Kerttu?' + +"'Ei ketään', hän oli itse hyvä omatunto täydessä olennossaan. + +"'Silloinhan itse olen syypää siihen. -- Pikku raukka, minun on sitä +sääli, -- olin itse totuttanut sen lentämään pois häkistä. -- Eikö +sinunkin ole ikävä pientä lintusta, Juho?' + +"'On.' Hän taputteli ystävällisesti päätäni, ymmärrät hyvin ett'en +ollut iloissani, ja illempana en enää voinut pidättää itseäni. + +"'Isoisä!' + +"'Mitä nyt?' Hän katsasti paraikaa luvunlaskujaan eikä ollut hänelle +mieleen, kun keskeytin häntä. + +"'Minähän kuitenkin olin se, joka sen tein, -- minä päästin Sirkun +ulos, mutta sain sen takaisin häkkiin ja luulin panneeni säpin kiinni, +mutta varmaankaan en ollut aivan tarkka.' Seisoin jäykkänä ja suorana +enkä uskaltanut katsoa häntä silmiin. + +"'Luuletko saavasi selkään?' + +"Äänensä oli tuima ja ankara, minä vastasin todenmukaisesti: 'totta +kai.' + +"Hän vaikeni hetkeksi, pani kätensä olkapäälleni, sanoen luottavaisesti +ja puoleksi humoristillisella äänellä: 'näytäpäs aina poikaseni, +panevasi enemmän arvoa totuuteen kuin selkääsi. Tällä kerralla pääset +rangaistuksetta, mutta tottelemaan on sun oppiminen, onko se sitten +tapahtuva hyvällä vai pahalla, riippuu omasta itsestäsi.' -- Oi, kuinka +häntä rakastin!" + +"Minä myös häntä rakastan, Juho. -- Kerropa enemmän." + +"Ei ole juuri muuta sanottavaa. -- Olin ainoastaan kymmenen vuoden +vanha, kun hän kuoli. En ikinä unohda sitä yötä, jolloin tultiin +kutsumaan minua hyvästelemään isoisääni. En tietänyt taudin olevan +vaarallinen enkä tahtonut Kerttua uskoa, mutta itkin kuitenkin niin +katkerasti, että lääkärin täytyi pyytää minua vaikenemaan. Isoisä +makasi vuoteellaan, kasvonsa olivat rauhalliset ja säyseät, silmät +suuremmat ja kasvojen juonteet tavallistaan terävämmät, hän hengitti +raskaasti, mutta hymyili minulle ja pani hyväillen kätensä päälleni, +kun laskeusin polvilleni vuoteen viereen. -- En liikahtanut paikaltani, +mutta käsi tuli yhä raskaammaksi ja viimein kylmäksi, olin kadottanut +parhaimman ystäväni" + +"Eikö hän sanonut sinulle mitään?" + +"Ei viimeisenä yönä, -- mutta sen edellisenä päivänä. --" + +Maria ei kysynyt ja Juho oli vaiti vaikka hän hyvin muisti sanat. + +"Minut vietiin väkisin pois, -- oi, kuinka itkin yksin jäätyäni, mutta +en voinut puhuakaan toisten kanssa. Pappi ja ystävällinen lääkärikin +koettivat minua lohduttaa, mutta juoksin pois heitä pakoon ja +sulkeuduin omaan huoneeseni. + +"Melkein kaikki lähitienoilta ja monta ystävää kaukaakin tulivat +saattamaan isoisää haudalle. Olin ylpeä kunniasta, joka hänelle +osoitettiin, ylpeä siitä että yksin kävelin arkun takana ja että minä +olin läheisin hänen omaisistaan, mutta sydämmeni oli surusta +pakahtumaisillaan. -- Lapsen suru ei ole kestäväinen, mutta häntä en +koskaan unohtanut. + +"Keskusteltiin kauvan siitä, minne minä nyt joutuisin. Isoisän veli, +tohtori Bruhnin isä, -- olisi ottanut minut luokseen, mutta holhojani, +vanhan kunnon kenraalin mielestä, olisin muka liian kaukana poissa. Hän +näki paljon vaivaa saadaksensa minua hyvälle paikalle, mutta häneltä +puuttui ihmistuntijan silmä. Siten tulin kaukaisen sukulaisen taloon, +jossa oli paljo vieraita ja jossa runsaat lisätulot olivat hyvin +tarpeen. -- Hyvin vielä muistan tuloani sinne ensi iltana. Siellä oli +paljo vieraita, vaunujen jyrinäkään ei kuulunut puheelta ja naurulta, +niin että kauvan sain odottaa eteisessä. Vihdoin tuli palvelija, ja +heti sen jälkeen tätini, -- enoni ei ollut kotona, -- komeissa puoleksi +suruvaatteissa, hopeahelmet kaulassa ja päässä valkoiset asterit. Hän +oli jotensakin kaunis, mutta kasvoissaan oli kummallisen sekava kuvaus. + +"'Lapsi kultani', sanoi hän painaen nenäliinansa kuivia silmiä vastaan, +'tahdon koettaa olla sinulle äitisi sijassa.' + +"'En ensinkään muista äitiäni', vastasin jurosti. Hän katsoi +hämmästyneenä minuun, syleili minua kuitenkin ja tahtoi viedä minut +sisään. + +"'Kiitoksia täti, menisin mieluummin maata, olen väsyksissä.' + +"Huoneeni oli jokseenkin suuri ja komea, kirjotuspöydällä, +kirjakaapilla ja pöytäkellolla varustettu. + +"'Tahdotko palvelijaa auttamaan, poikaseni?' + +"'Auttamaanko?' -- Kysymyksensä minua suututti; isoisä oli ankarasti +vaatinut, että jokainen niin paljon kuin mahdollista yksin koettaisi +tulla toimeen. + +"'Enhän minä voi tuntea tuollaisen pienen hellikkiherran tapoja. -- +Vieraitten mentyä palaan. -- Tahdotko teevettä, olutta vai maitoa?' + +"'Minua on totutettu syömään, mitä minulle annetaan.' + +"'Sitä parempi. -- Kyllä meistä kahdesta vielä ystävykset tulee.' + +"Mutta sitä meistä ei koskaan tullut. -- Kun olin ottanut kirjani +esiin, järjestänyt vaatteeni ja vihdoin pujahtanut sänkyyn, palasi +Virginia täti. + +"'Lue nyt rukouksesi, pieni Juho kultaseni! -- sitten suutelet minua ja +sanot hyvää yötä. Niin kai sinulla on tapana tehdä, eikö niin?' + +"Minä kohosin kyynäspäilleni, katsoa tuijotin häntä tuikeasti silmiin +ja sanoin; 'Sitä en tahdo tehdä, täti!' + +"Hän kavahti, mutta kääntyi taas puoleeni. + +"'Olet aivan uuvuksissa, lapsiraukka, minä luen sinulle rukouksesi.' + +"Tuskin oli hän mennyt, kun pieni salaovi sänkyä vastapäätä aukeni ja +ovella näin nauravat kasvot, heloittavin ruskein silmin. + +"'Hyvin poika! etpä näytä minusta hämmentyneelle. Minulla ei ole +pitkään aikaan ollut näin lystiä,' hän nauroi niin että kyynelet +silmistä tippuelivat. Hän oli nuori Jensen, tuleva opettajani." + +"Juho, tuo ei ollut mikään hyvä paikka." + +"Enoni oli kelpo ihminen, häneltä opin ainoastaan hyvää, mutta hän +seisoi niinkuin ulkopuolella kaikkea mitä muutoin talossa tapahtui. Hän +oli kunnon maamies, joka hoiti omia asioitansa ja kulki tietänsä +suoraan eteenpäin, luullen muiden tekevän samoin. -- No, mitään +varsinaista pahaa ei liene tapahtunutkaan. On vaikeaa kuvata tätiä, hän +oli luonteeltaan liian monipuolinen henkilö, mutta varmaa on että +kaikki mitä sanoi tahi teki, tarkoitti samaa päämäärää, ympäröittää +itsensä kunnialoisteella. Uskontoakin käytettiin siihen tarkoitukseen, +hän koristi itseään sillä, niinkuin helmillä ja koralleilla, hän +koristi itsensä miehensä kunnialla, lähimmäistensä vioilla ja omalla +suvaitsevaisuudellaan. Hän oli muka osaaottavainen ja auttava ystäviä +ja tuttavia kohtaan, josta siten kaikki luulivat olevansa velassa +hänelle ja koettivat, kumma kyllä, kaikin tavoin sitä maksaa. +Silloinkin kun hän köyhiä auttoi, koettivat he puolestansa apua +korvata, ja yhä kasvoi heidän kiitollisuutensa ja ihastuksensa. +Palvelusväki, paitsi emäntäpiika ja kamarineitsyt, katsoi häntä +puolijumalaksi. -- Tunsin heti, melkein vaistomaisesti, ett'ei hän +ollut totinen ja asetuin siitä syystä heti sotakannalle. -- Nuori +Jensen oli oiva opettaja, hän vaati ankarasti minua lukemaan. Hän oli +hilpeä, vilkasluontoinen ja hyväpäinen, mutta hänen käsityksensä ja +arvostelunsa olivat aina vähän tuimat ja pistävät. Hyvinpä hän osasi +temmata pois nuo hurskauden valokasvot, joilla tätini ynnä monet muut +ymmärsivät peittää turhuutensa, maallisuutensa ja itsekkäisyytensä!" + +"Ymmärrän kaikki vallan hyvin Juho! ymmärränpä sinuakin paremmin kuin +ennen. Isoisäsi mielipiteet ovat ikäänkuin vartioneet sinua, mutta +unohdit tien lähteelle, josta heillä oli alkunsa. -- On kauheata kuulla +ihmisten kiroavan ja pilkkaavan, mutta vielä kauheampaa on kuulla +Herran Jumalan pyhää nimeä väärinkäytettävän tekopyhyydeksi ja +ulkokultaisuuden kautta. -- Kumpikin tavallaan riisti sinulta lapsuuden +uskosi, eikö niin, Juho?" + +"Älä vertaa heitä toisiinsa, -- hän oli terävämielinen henkilö, +pistopuheissaan oli jotakin vapauttavaista ja puhdistavaista. Hän on +monessa suhteessa avannut silmäni, olen aina oleva hänelle kiitollinen +siitä." + +"Miten hänen sitten kävi? + +"Hän on kuollut. -- Häntä kohtasi kova suru; tyttö, jota hän lempi ja +joka oli antanut hänelle lupauksen uskollisuudestaan, otti toisen -- ja +silloin näytti hänelle elämä arvottomalta. No, en sitä millään tavoin +hyväksy, mutta en myöskään häntä tuomitse." + +"Oi, kuinka surkeata! -- miksikä kysyinkään?" + +He istuivat hetken ääneti, sitten veti Maria ikkunaneteisen syrjään ja +katsoi ulos. + +"Juho!" hän osoitti mustaa öistä taivasta, jossa tähdet tuikkivat +kirkkaassa loistossaan. Kaukana merellä kimalteli niiden hohto +läikkyvillä lainehilla. + +"Eikö tuo ole ihmeellisen kaunista?" + +"On." Maria katsoi ylös tähtiin, Juho katsoi hänen syviin kirkkaihin +silmiinsä. + +"Mitä ajattelet lapseni? -- ikävöitsetkö jotakin?" + +"Ikävöitsenkö?" + +"Mitä?" + +"Sinua." + +"Pieni Mariaraukkani!" -- hän oli vähällä itkeä. + + * * * * * + +Kerttu sai päättää isäntänsä kertomuksen. Maria painoi mieleensä +jokaisen kuvaavan teon ja kertomuksen ja sai siten viimein selvän kuvan +entisten päiväin elämästä vanhassa kartanossa. Se tuli hänelle kahta +rakkaammaksi ja kunnioituksella avasi hän suuret kaapit, joissa hyllyt +notkuivat isoäidin ja hänen palvelijainsa ahkeruuden tuotteista. + +"Tiedätkö mikä tämä on?" + +Juho näytti pienen kiiltävän esineen vaimolleen. + +"En." + +"Avain tiirikoimattomaan lukkoon; löytyy kaksi avainta rahalippaasen, +ja toinen on sinun. -- Varmaankin sinulla on monta suunnitelmaa +jouluksi." + +"Suunnitelmia ei suinkaan puutu, mutta en uskalla itse ottaa; anna +paremmin sinä niin paljon kuin tahdot." + +"No, onko mokomaa ennen kuultu! -- Katsos tänne, tässä on lipas, +pistäpäs vaan avain reikään, no niin. --" + +"En, minä en katso." + +"En uskalla, Juho! Tuntuu aivan kuin varastaisin, sinun täytyy katsoa +tänne!" + +"Täytänkö taskusi? -- Vai kulta sinua enemmän miellyttää?" + +"Kiitoksia, Juho kulta, tuhannen kiitosta! -- Eikö tämä todellakaan ole +unelma? nythän voin ostaa Olli Heikille pyörätuolin, ja hankkia +itsellisleskelle uunin ja, -- ei, minun täytyy oikein miettiä ja olla +ymmärtäväinen!" + +"Tahdotko, joulukuusen?" + +"Onko sinulla sitä ennen ollut?" + +"Ei, mutta --" + +"Saanko koristaa pienen kuusen Olli Heikille?" + +"Tietysti, mutta voihan meillä kuitenkin olla suuri kuusi täällä +ylhäällä." + +"En kuitenkaan tiedä -- --" + +"No, jätetään se sitte." Se suretti häntä, mutta hän ymmärsi Marian. + +Jouluaaton päivänä ajoi Pekka kylään, täyteen sullotuilla vaunuilla. +Hänellä oli kädessä luettelo leskien, sairasten, yksinaisten vanhain ja +monen muunkin nimistä. Ei ketään unohdettu, mutta enimmät lahjat +tulivat kuitenkin lasten osalle. + +"Oletko jo saanut kaikki valmiiksi?" Juho astui odottamatta vaimonsa +huoneesen. + +"Maria, katso minuun, sinä olet itkenyt?" + +"Se teki minulle niin hyvää, nyt olen oikein iloinen, Juho!" + +"Minua sinä olet itkenyt! -- tiedän sen ja se vaivaa minua. Ilmoita nyt +kerran edes mitä tunnet. En voi kestää tuota, että noin hillitset +itseäsi." + +"Tahdotko kuulla mitä minä ajattelin?" + +"Tahdon." + +"Arvelin itsekseni, voipiko kukaan elää rukoilematta; toivominen +näyttää minusta olevan aivan pieni korvaus siitä, mutta siinäkin +kääntyy ihminen kuitenkin ulkopuolelle itseänsä." + +"En sinua ymmärrä." + +"Minä puhunkin niin katkonaisesti. -- Minä tahtosin antaa sinulle +joululahjan, Juho, mutta en voisi kestää sitä, että sen halveksisit." + +"Sinun lahjaasi en minä halveksi." + +"Se on ainoastaan toivotus. -- Tiedän että rakastat totuutta ja mietin +tämän toivotuksen sinulle: 'jospa yhä enemmän oppisit totuutta +tuntemaan.' -- Muuta ei ollutkaan. Niin sanoessasi ja myöntäessäsi +ett'et ole täydellinen, voi Hän, joka on tie, totuus ja elämä, sinua +auttaa." + +"Tie?" + +"Niin tie, Juho, niin on hän sanonut." + +Juho ei vastannut, vaan vaipui mietteihin; hetken kuluttua nyökäytti +hän ystävällisesti päätänsä ja meni. + +Olli Heikki ei ollut koskaan ennen joulukuusta nähnyt ja nyt se täten +tuli hänen luoksensa! Tuossa se seisoi lukemattomine pienine, kirkkaine +kynttilöineen, tähti latvassa: oksat notkuivat moniväristen verkkojen, +punaposkisten omenain ja täyteen sullottuin paperipussien painosta. + +Rengit ja piiat tunkeutuivat huoneesen, mutta vaikenivat, kun nuori +emäntä avasi raamatun ha'at ja luki ääneen joulun iloisen sanoman. + +Juho seisoi ovella, hänestä oli tuntunut niin yksinäiseltä ja kolkolta +tuolla ylhäällä suuressa rakennuksessa. Mitä, jos hän nyt täällä +joulukuusen ääressä lausuisi Marian toivotuksen! -- Jospa yhä enemmän +oppisin totuutta tuntemaan, niin, tapahtukoon se! -- Hän kallisti +päätänsä ja meni taas pois, ei kukaan ollut häntä nähnyt. + +Mutta seuraavana jouluna oli yläruokasaliin koristettu joulukuusi, +talon kymmenviikkoisen pojan kunniaksi, joka isoilla mustansinisillä +silmillään katsoa tuijotteli noita monia kynttilöitä. Juho nosti hänet +korkealle ilmaan, joululapsensa, kalliin aarteensa! Nyt ei hänellä enää +ollut mitään toivomista, hänellähän olikin kaikkea. + +Oi, kuinka hän rakasti pientä poikaansa, hän taisi istua pitkät ajat +häntä katsellen, kun hän nukkui, ja hänestä oli kovin hauskaa nähdä +hänen heräävän, rypistävän otsaansa ja pieniä kätösiänsä ojentaen tuon +tuostakin kiljahtelevan. + +"Mitä sinunkin mielestäsi? eikö hän ole tavattoman kaunis, Maria? -- +Minä en ollut puoleksikaan noin kaunis, sanoo Kerttukin. Ajattelepas, +kun hän kerran tulee niin suureksi, että voipi tulla kanssani +ratsastamaan ja katsomaan, kuinka avarat tiluksensa ovat!" + +"Kylläpä siihen vielä kestää! -- rakas, pieni poikaseni!" + +"Hänen lapsuutensa on oleva niin kirkas ja iloinen kuin suinkin, eikö +niin? -- Annapas minun vähän häntä pidellä! kylläpä hän mielissään on +kun korkealle ilmaan nostetaan. Eikö niin, poika-nulikkani? korkealle +ilmaan!" + +Eipä kestänyt monta kuukautta ennenkuin pienokainen jo vastasi +ilonhuudahduksella, voimakkaasti ravistaen isän tuuheaa tukkaa. Uutena +vuotena sairastui lapsi, kastettiin silloin kotona ja kutsuttiin +isoisän jälkeen Oskariksi. Vanhemmat olivat muutamat päivät kovin +huolissaan, mutta silloin hän yht'äkkiä parani. + +"Luulenpa, Juho, että hän taas virkoo, Jumalalle kiitos ja ylistys!" + +"Sitä minäkin sanon," lausui Juho innolla. + +Oskari nukkui levollisesti pienessä, pehmoisessa ja lämpymässä +kehdossaan. Maria kumartui sen ylitse ja aloitti vapisevalla äänellä +Isä-meidän rukoustansa. Juho lähestyi, pani kättensä hänen tuolillensa +ja silloin Maria sai rohkeutta jatkamaan. Senjälkeen oli Juho joka ilta +läsnä, hänen rukoillessansa kehdon ääressä. He eivät puhuneet siitä +keskenänsä, mutta Maria kiitti sydämessänsä Jumalaa. + +Lämpöisenä huhtikuun päivänä, kun Oskari ensi kerran pääsi ulos +raittiisen ilmaan, liehuivat liput sekä puutarhassa että alhaalla +laiturilla. Juho itse ajoi mannut hänelle ja kaikki väki kutsuttiin +häntä katsomaan. Hän ei ensinkään peljännyt, vaan istui jäykkänä ja +suorana kaikkien ihailtavana. Silmät ja suu olivat äitin, mutta tuo +leveä otsa ja voimakas leuka olivat isältä. Pekka huusi eläköön ja +kaikki muut yhtyivät siihen; sehän oli pieni perintöruhtinas, joka +vapaehtoisesti valittiin. + +Toisia lapsia nähdessään oli pienokainen kovin ihastuksissaan, hän +heilutteli käsiänsä ja tahtoi heitä taputtaa. Kun Kertun veljenpojan, +lähikylän sepän kaksi pientä rivakasta poikaa välistä tuli Kerttua +tervehtimään, antoi Juho usein heidän tulla lastenhuoneesen Oskariakin +katsomaan ja leikkimään hänen kanssaan. Aina vaan samaa leikkiä +leikittiin. Oskari ravisteli heidän lyhyitä pellavanvärisiä tukkiansa +ja he nauroivat ja huusivat kilpaa hänen kanssaan. -- + +"Ilma on niin ihanaa tänään, Maria! tulepas niin soutelemme järvelle, +me kahden vain! Kerttu sai luvan mennä kylään ja ottaa pojan mukaansa +pienissä varsavaunuissa." + +"En minä oikein tuosta pidä, Juho kulta! -- Kerttu menee tietysti sepän +luo ja sittenkös hänelle annetaan sokuria ja makeisia, kyllä minä tuon +tunnen." + +"Mutta et näy, kuulemma, Kerttua tuntevan. Kun lapsi on hänen +huostassaan, olen milt'ei levollisempi, kuin jos se olisi meillä +itsellämme. -- Tule nyt vaan kiltisti mukaan! -- Ei sinun tarvitse +mennä häntä neuvomaan. Katso, nyt olen saanut uuden veneen ja portaat +laiturin päähän sinun kunniaksesi. -- Kas niin, nyt vaan soutelen +niemen ympäri, niin että voit nähdä, minkälaiselta rannikko näyttää +kevätpuvussaan." + +"Tuolla ne ovat, Juho; voin nähdä pienet vaunut tuolla kirkkotiellä." + +"Niin, hekin kaunistavat maiseman? -- Kuuletko satakieltä ja katso +kuinka pyökit mäen rinteellä kastavat oksiansa veteen! Eikö ollut +hauska että tulit?" + +"Olen aivan ihastuksissani! Täältä näyttää Rantamäki kaikkein +kauniimmalta ja hauskimmalta." + +"Ensi kerralla otamme pojan mukaamme." + +"Ei toki, varmaankaan se ei olisi viisasta." Juho hymyili: "Tehdäänpäs +sitten sinun tahtosi mukaan, mutta odotapas vaan, ensimmäisen vuoden +lopussa, silloin tulee minun vuoroni." + +Kun tulivat kotiin istui Oskari aivan tyytyväisenä leikitellen +kalistimellaan; Kerttu oli hyvin totinen. + +"Olitko veljenpoikasi luona Kerttu?" + +"Olin, rouva hyvä, mutta vaan tuokion, sillä pikku Hannu ei ollut aivan +terve. Yrjö tuli kanssamme pajaan, jossa katselimme kuinka hänen isänsä +vasaraansa heilutteli. Oskari oli niin huvitettu, että hän oikein +ilosta huusi, joka kerran kun säkeneet lentelivät." + +"Et suinkaan vaan antanut hänen suudella kipeätä lasta?" + +"En, vein hänet kohta ulos, mutta Yrjöä hän taputteli ja syleili. +Toivon ett'en tehnyt väärin." + +"Et ensinkään Kerttu! -- Suretpa vähän turhiakin, huolellinen pikku +äiti." + +Kaksi päivää senjälkeen, oli Oskari silminnähtävästi kipeä, lähetettiin +lääkäriä hakemaan. + +"Onko täällä ollut toisia lapsia?" kysyi hän heti. + +Maria kalpeni. "Muutamia päiviä sitten leikitteli hän sepän nuorimman +pojan kanssa." + +"Aih!" Lääkäri kumartui taas kehdon yli. + +"Mikä se on", kysyi Juho kiivaasti, "mitäpä luulette?" + +"Sepän molemmat lapset sairastavat polterokkoa, mutta ei sitä sentähden +tiedä. -- No, toivotaanpas parhainta, eihän tauti kuitenkaan tarvitse +tulla kovin vaikeaksi." Hän antoi muutamia määräyksiä ja lupasi palata +illalla. + +Nämät olivat tuskalliset tunnit, Maria ei jättänyt kehtoa, Juho astui +levottomasti edestakaisin, meni ja palasi taas. "Oi, se olisi +mahdotonta, hänen lapsensa, hänen koko omaisuutensa." + +Kerttu ei uskaltanut mennä sisään, hän seisoi ulkona ovea vastaan +vaipuneena ja väänteli käsiänsä. + +Lapsen poski tuli yhä polttavammaksi ja hän hengitti yhä +vaivaloisemmin. Tällä kertaa ei lääkäri epäillyt mitä laatua tauti oli. + +"Vaarallinenko se on?" Juhon katseessa oli jotakin, joka vaati täyttä +totuutta. + +"En kiellä --" + +"Toivotonta?" + +"Ei suinkaan! -- Herra Bruhn", hän puhui hiljaa, "teidän täytyy säästää +vaimoanne." + +Mutta Juho ei voinut muita ajatellakaan ei edes häntä, niin kokonaan +olivat suru ja tuska hänen vallanneet. + +"Onkohan hänellä vaivoja? -- mitä meidän on tekeminen?" + +"Teidän vaimonne tekee nyt kaikkea, mitä tehdä voi, hän on +täydellisesti malttinsa säilyttänyt. Toivon sydämmestäni, että lapsi +huomenna on parempi." + +Mutta ei hän tullutkaan paremmaksi, päinvastoin ehkä huonommaksi, +kahtena seuraavana päivänä vieläkin vähän huonommaksi. + +"Maria mitä sinä luulet? -- älä katso noin minuun! -- mitä sinä +ajattelet?" + +"Hiljaa, katso hän tuntee sinut ja ojentaa kätensä. -- Juho leikki +hänen kanssaan!" + +"Nytkö leikkiä! -- kuinka hän on kuuma, -- mitä teemme?" + +"Meidän täytyy olla kärsivälliset." + +"Kärsivälliset! -- Luulinpa sinulla olleen paremman lohdutuksen. -- Nyt +sinun täytyy käyttää rukousta, tuota rukousta, josta aina puhut, -- nyt +voimme nähdä sen voimaa!" + +Hän tarttui Marian käteen ja sanoi milt'ei käskevästi: "Rukoile lapsesi +hengen edestä!" + +"Mitä minä muuta teenkään?" + +"Tahdon sen kuulla." + +Maria veti pois kätensä ja kumartui ikäänkuin suojaksi kehdon yli. + +"Rakas taivaallinen Isä, tapahtukoon sinun tahtosi, eikä minun." + +"No mutta -- sinä et tahdo?" Hän muisti epäselvästi kertomusta isästä, +joka huusi: "Herra tule alas luokseni, ennenkuin poikani kuolee", mutta +hän ei voinutkaan rukoilla. + +"Mitä nyt?" + +"Nyt ei häntä enää mitään vaivaa, Juho!" + +"Tarkoitatko?" + +"Enkelit ovat hänet noutaneet, hän on nyt isoisän luona." + +"Se on mahdotonta, -- kohtalo ei voi olla niin hirmuinen! -- Minä +jumaloitsin häntä --!" + +Maria ei sanonut: juuri sentähdenpä että häntä jumaloitsit, kuoli hän +sinulta. + +"Miten käy?" Kertun kalpeat, surulliset kasvot näkyivät ovensuussa; hän +näytti tulleen kymmenen vuotta vanhemmaksi näinä päivinä. + +"Pois täältä!" -- Juho kääntyi häntä vastaan -- "sinun on syy -- en +tahdo sinua nähdä, mene tiehesi!" + +Hän väistyi pois äänetönnä kuin varjo, mutta Maria pani kätensä Juhon +käsivarrelle ja sanoi vakavasti: + +"Teet väärin, Juho!" + +"Hän on lapseni tappanut!" + +"Hiljaa! -- Ensin puolustit häntä ja nauroit huolilleni. Teitpä kovin +väärin! Minun on niin sääli sekä sinua että häntä! -- Kutsu hänet +takaisin!" + +"Ethän tunne minua, -- olen täydellisesti miettinyt asiata, en voi +kärsiä häntä näkyvissäni. Hätää ei hän ole kärsivä, sano se hänelle! -- +Tahtoisin jäädä yksin suruni kanssa." + +"Emmekö voi yhdessä surua jakaa keskenämme?" hän kallisti päänsä Juhon +käsivartta vastaan ja katsoi rukoilevasti häneen, mutta hän vetäytyi +pois. + +"Sinun surusi, mikä se on? -- Sinä luulet hänen elävän paremmassa +kodissa, sinä uskot saavasi häntä jälleen nähdä, sitä en sano suruksi. +-- Minun poikani on kuollut, -- tässä hän makaa kylmänä ja kankeana, -- +olen ainiaaksi hänen menettänyt, -- se on surua!" hän itki tuimasti. + +Maria meni hiljaa pois ja koetti puhumalla sovittaa ja lohduttaa vanhaa +palvelijatarta, mutta senjälkeen hänenkin täytyi saada hetki yksin +ollaksensa; suruaallot uhkasivat jo peittää hänen päänsä. + +"Herra, herra, älä hänestä luovu! -- hän on oikeassa, minun suruni ei +ole yhtä suuri, -- minä uskon että pieni poikani on luonasi, minä +luotan rakkauteesi! -- Saata häntäkin uskomaan, minun pelastajani!" + +Kun alkoi hämärtää, kulki vanha Kerttu hitaasti pää kallellaan pois +kartanosta. Häin ei ollut vihoissaan, vaan kovin suruissaan, kuumat +kyynelet valuivat pitkin hänen poskiansa. Monet vuodet olivat kuluneet +siitä kuu hän ensi kerran tuli tätä tietä, siiloin oli astuntansa +niinkuin mielensäkin hilpeä. Kovat oli hän siitä saakka kokenut, mutia +tämäpä oli vaikeinta. Hänen nuori herransa, jota hän oli käsivarsillaan +kannellut, rakastanut kuin omaa lastansa, hän ajoi nyt hänet pois +luotaan. Miks'ei Jumala paremmin ottanut hänen henkeänsä, kuin lapsen. + +Olli Heikkikin teki Herrallensa saman kysymyksen, "minkätähden et +ottanut minun henkeäni ja säästänyt poikaa?" Ja vieläkin oli talossa +yksi, joka riiteli kaikkivaltiaan Jumalan kanssa. "Olisit ottanut minun +ja antanut hänen pitää lapsensa", sanoi Pekka ja itki niin että hänen +sydämmensä oli pakahtua. + +Juho seisoi kalpeana ja jäykkänä pienellä haudalla; hän tervehti +lyhyesti ja kylmästi niitä monia läsnäolevia. Eihän tämä heihin +koskenut? -- hän yksistään tunsi surua, ei kukaan heistä lasta tuntenut +eikä siitä välittänyt. + +Väki hajosi, vaunut lähetettiin pois, mutta Juho jäi paikalleen. + +"Juho kulta, emmekö mene kotiin nyt?" + +"Mene sinä, -- minä jään tänne!" + +"Siellä kotona on niin kolkkoa, Juho, ja minä olen niin väsyksissäni." + +"Oletko väsyksissäsi?" + +Ensi kerran Juho nyt kuuli hänen valittavan tahi itsestään puhuvan; hän +katseli Mariaa ja tuska hänet valtasi. + +"Oletko kipeä?" hän ikäänkuin heräsi, "olet niin kalpea -- nojaudu +käsivarteeni." + +"Kiitoksia! -- en minä kipeä ole, vaan väsyksissä." + +"Maria, olen ollut paha sinua kohtaan näinä päivinä, olen tehnyt surusi +vielä raskaammaksi. Välistä minun mielestäni et surrut kyllin ja +silloin tulin kylmäksi ja kalseaksi ja kohtelin sinua niin tylysti." + +"Et olisi sitä tehnyt, Juho, jos olisit tietänyt kuinka sinua +ikävöitsin ja kuinka hyvin olisin tarvinnut sinulta tukea. -- Emmekö +levähdä tässä tuokion aikaa!" + +"Minä kannan sinut kotiin ja sitten noudan lääkäriä." + +"Älä, älä, voin varsin hyvin käydä, -- minulla on ollut sama kipu +lapsena, -- älä nyt huolistu, se on paljasta väsymystä." + +Niin kulkivat he nyt ensi kerran yhdessä kirkkotietä eteenpäin. +Portilla tahtoi Maria taas levähtää, mutta Juho otti hänet syliinsä ja +kantoi hänen kotiin. Oikein oli hänelle lievitykseksi tehdä tätä hänen +edestään. + +Lähdettiin kiireesti lääkäriä hakemaan. Juho kulki levottomasti edes +takaisin odottaessaan. Tällä kertaa ei hän kysynyt jämeästi ja +käskeväisesti: "mitäs nyt?" vaan antoi lääkärin ensin puhua. + +"Hän on liiaksi jännittänyt sekä ruumiin- että sielunvoimansa; rintakin +on vahingoittunut, vaikk'ei suuressa määrässä. -- Kuka täällä +oikeastaan voisi häntä hoitaa? Kerttuhan on poissa. Voittehan itse +antaa hänelle rohtoja, -- joka toinen tunti, -- mutta tarkoitin +kaikessa muussa?" + +"Sisäneitsyt." + +"Tokkohan hän siihen sopii? -- no niin, eihän sitä muuta +vaarinotettavaa olekaan." + +Tohtorin mentyä, viittasi Maria miehelleen. + +"Älä kutsu häntä Juho! -- kyllähän minä virkoan jahkapa saan oikein +kylläkseni nukkua." + +Kuinka hento ja kalpea hän oli, sen vasta oikein huomasi hänen +nukkuessa. "Enkö minä voisi tehdä mitäkään hänen edestään? -- varjella +häntä surusta, en ole voinut, ja sen sijaan että olisin jakanut sen +hänen kanssaan, annoin hänen yksin sen kantaa, siksi että hän oli +raukeamaisillaan. -- Eikö siis todellakaan ole mitään, jota voisin +tehdä hänen edestään?" + +Äkkiä muistui hänen mieleensä kuinka Maria oli tullut hänen luokseen, +ja kuinka rukoilevasti ja kehottavasti hän oli häntä katsellut, +sanoessaan vakavasti ja säyseästi: "Teet väärin Juho!" -- Niinpä niin, +se olikin ja nytpä tulikin kosto. Uskollinen hoitaja, joka oli vaalinut +hänen isäänsä, äitiänsä, isoisäänsä ja häntä itseäkin, hän oli poissa. + +Nytpä taistelivat rakkaus ja ylpeys kovan taistelun, mutta kun katumus +tuli lisäksi, täytyi ylpeyden väistyä. -- Hän oli tähän saakka niin +vähän suruja kokenut, ja nytpä tuli kaikki yht'aikaa. + +Juho tarttui hattuunsa ja kiirehti ulos. Talon väki, joka oli +kokoontunut lehmuskujan päähän, väistyi äänetönnä syrjään; lapsen +kuoltua, ei ollut hyvä tulla isännän likelle. Nyt hän kuitenkin +tervehti ystävällisesti ja sanoi: "kiitoksia osanotostanne +aamupuolella! -- Niin, nyt on suru tämänkin asunnokseen ottanut." Ääni +hänet petti. + +Kerttu oli äsken palannut kirkkomaalta; hän oli tavannut tohtoria ja +kuullut nuoren emäntänsä sairastumisesta. Sydämmensä painosti. + +"Täti, isäntä tulee tännepäin, on parasta että menette sisään." + +"Kiitos, Kirsti, että minua varoitit!" + +"Kerttu!" + +Kerttu vapisi; jokohan hän syyttäisi häntä tästäkin. + +"Kerttu, vaimoni on kipeä, -- saatatko antaa minulle anteeksi -- +tahdotko unohtaa?" + +"Saanko palata? -- Oi sitä en koskaan saattanut uskoa! Minä olen +tuntenut itseäni, kuin paikoiltaan temmattu puu, -- ja nyt saan häntä +hoitaa. -- Minä tahdon kiittää ja siunata teitä viimeiseen päivääni +saakka, niin minä teen, rakas nuori herrani. -- Menkää te edelläpäin +kotiin, minä tulen hiljemmin." + +Eikö ollut muutakin, jota hän voisi tehdä vaimonsa edestä? -- Kun hän +tuli huoneesen avasi Maria silmänsä. + +"Kerttu tulee heti." + +"Kiitoksia!" Silmänsä kiilsivät kuumeisesti, hän ei muistanut mitä oli +tapahtunut. + +Kerttu toimiskeli hiljaa vuoteen vieressä, koetteli otsaa ja käsiä ja +kuunteli hengitystä. Juho katsoi uteliaasti häneen. + +"Paranee hän vielä, -- onhan hän muutoin terve ja niin nuori. -- +Herramme on paras lääkäri; yöt päivät tahdon rukoilla häntä hänen +henkensä edestä." + +Juho ei vastannut, -- oliko hänellä mitään oikeutta häneen? -- oliko +hän tehnyt hänet onnelliseksi? -- Eikö olisi luonnollista että hän +haluaisi päästä pienen poikansa luo, oikeaan kotoonsa? -- Sinä hetkenä +tuli Juhon sieluun luja vakuutus tulevaisesta elämästä. + +Kerttu ymmärsi, että Juho mieluummin tahtoi olla yksin. "Istun tässä +lähihuoneessa, kunhan herra vaan nykäisee kellonnuoraa tulen heti." + +"Kiitos uskollinen vanha Kerttuni!" Näin ei hän ollut koskaan ennen +puhunut; Kerttu itki ja rukoili, rukoili ja itki tuntikaudet yöllä. + +Pekka ei myöskään nukkunut sinä yönä, vaan heittelihe levottomasti +vuoteellaan. Viimein nousi hän, sytytti kynttilänpään tallilyhdyssä, +avasi matkapussinsa ja otti esille sen pohjalta pienen mytyn. Sen +ympärille oli kääritty sidelankaa ja senkin seitsemän solmua oli +avaaminen ennenkuin saatiin esiin kaksi pahoin pidettyä kuvakirjaa. +Olipa siinä rahakin, huolellisesti käärittynä valkoiseen paperiin. +Pekka silitteli sitä, hieroi paksulla hihallaan silmiänsä, hamuili +sormillaan tuuheita mustia kutriansa, mietti ja kirjoitti vihdoin: + + "Niilonpojan Matin Kirsti ei ole sitä tehnyt, ja tässä ovat kalut. + Katuvaisesti Pekka Juhonpoika." + +Päällekirjoitus oli helpompi: Koulunopettaja Maunula, Sarakylä, +maksettu. Hän kääri sidelankaa pitkin ja poikki kaikkien sääntöjen +mukaan. Nyt Jumala kyliä oli kuuleva hänen rukouksensa, arveli hän, ja +niin teki hän mitä vaan taisi, pelastaaksensa Marian hengen. + +Niinpian kuin alkoi valjeta, juoksi Pekka täyttä laukkaa postihuoneesen +Kytän seurassa, joka liehutteli häntäänsä, hurjasti iloiten kovasta +vauhdista. Olipa kuitenkin tuo hätäileminen turha, sillä postihuoneen +asukkaat nukkuivat vielä sikeätä unta, ovet ja akkunat olivat +lukossa. -- Pekka ei ollut kauvan istunut pienellä penkillä +huoneuksen ulkopuolella, ennenkuin hän siihen nukkui ja näki unta +kirkkomaasta tuolla kotona ja äitinsä haudasta, joka oli aidalla ja +kultakirjaimisella kivellä varustettu. + + * * * * * + +Yölamppu paloi himmeästi, ääniä ei kuulunut muuta kuin aaltojen +yksitoikkoinen loiske rantoja vastaan ja tuulen hiljainen humina +pensaikossa tuolla ulkona. Maria nukkui levottomasti, aika ajoin avasi +hän silmänsä ja sanoi jonkun sanan. + +"Missä on Oskari?" + +"Hän nukkuu." + +"Älä herätä häntä! -- Anna hänen olla, Juho!" + +Näin hän usein oli leikillään sanonut, kuu Juho kärsimättömänä oli +ollut herättävinään lasta. + +"Sinäkö se olet? -- oletko ollut täällä koko ajan." + +"Nyt en sinun luotasi luovu, Maria!" + +Hetken sen jälkeen nousi hän istualleen sängystä, ottaen Juhon käden +omiinsa. + +"Tiesinhän sen Juho! -- Häntähän sinä kuitenkin rakastit: kutsuit Häntä +vaan toisilla nimillä, sen Hän ymmärsi, ja sentähden ei Hän ole sinua +jättänyt!" Hän vaipui takaisin vuoteelle. + +"Kutsunut häntä toisilla nimillä?" -- Kaikki se jota hän oli pitänyt +arvossa, kunnioittanut ja rakastanut, olikohan se vaan ollut +taittuneita säteitä Herran kirkkaudesta. Mikähän se teki Marian niin +toisenlaiseksi kuin muut? -- Mikähän se oli tehnyt hänen isoisänsäkin +niin toisenlaiseksi kuin kaikki muut? + +"Sen on Hän ymmärtänyt ja sentähden ei Hän ole sinua hyljännyt." -- +Olikohan se mahdollista? -- Ei ei, hän tunsi itsensä olevan niin +äärettömän kaukana! -- + +"Eikö nyt ensinkään löydy mitään, jota voisin hänelle tehdä?" arveli +Juho taas seuraavana aamuna ja silloin johtui hänen mieleensä ajatus +lähettää pappia hakemaan. + +Maria makasi ummistunein silmin, mutta kun ovi aukesi ja pappi astui +sisään, katsahti hän ylös, tunsi hänet ja tervehti. + +"Tahdotteko puhua minun kanssani, rouva Bruhn hyvä?" + +Juho tahtoi mennä, mutta Maria ei päästänyt hänen kättään. + +"Kiitoksia, ei tänään -- kiitoksia!" hän sulki silmänsä. Pappi näytti +hämmästyneeltä, hetken kuluttua nousi hän poistuaksensa pois. + +"Eikö hän toivonut saada minua tavata?" kysyi hän. + +"Ei, mutta minä arvelin, että se kenties olisi hänelle mieleen. -- On +toinenkin asia, josta tahdon puhua -- onhan tapana kirkossa joskus +rukoilla sairaitten edestä, eikö niin? -- Tahdotteko huomenna rukoilla +hänen edestään?" + +"Aivan mielelläni. -- Onko hän sitä toivonut?" + +Papin viisaat, lempeät silmät katselivat tutkivaisesti Juhon totisia +kasvoja. + +"Ei, mutta tunnenhan hänet hyvin." + +"On varsin kiitettävää, herra Bruhn, että te, joka seisotte aivan +ulkopuolella seurakuntaa, noin kunnioitatte vaimonne tunteita. -- Se on +todellakin kunnioitettavaa." + +"Aivan ulkopuolella seurakuntaa!" -- niin, sehän oli pelkkää totuutta, +vaan kuitenkin tunsi hän itsensä niin peräti köyhäksi, sitä +kuullessaan. + +Myöhemmin päivällä tuli tohtori. + +"Kuume ei ole tullut kovemmaksi; mutta hän on kovin heikko. -- Älkää +nyt olko huolissanne! Minulla on vielä hyvää toivoa." + +Juho hoiti tämänkin yön nuoren vaimonsa vuoteen ääressä. Joka kerta kun +Maria tuli levottomaksi, hyräili Juho hiljaa siksi kun hän nukkui. Ne +olivat Marian omat laulamat laulut; sanoja ei hän muistanut, mutta +sävelet olivat ehdottomasti painuneet hänen muistiinsa. + +Väliaikoina, jolloin Maria nukkui, istui hän aivan hiljaa liikuttamatta +jäsentäkään, mutta hänen sielussaan oli taistelua ja rauhattomuutta. -- +Eipä ole helppo asia tuomita itseänsä, mutta sen täytyy tapahtua. Juho +teki sen nyt, ja koska hän oli uuttera ja lujaluontoinen teki hän sen +oikein perinpohjaisesti ja pontevasti. + +Vuodet palasivat, lapsuudenkin vuodet ja he katselivat häntä isoisän +ankarilla ja lempeillä silmillä. -- Miksikä juuri nyt muistui hänen +mieleensä talviaamut, jolloin isoisä ja norjalainen vieras seisoivat +kirjoituspöydän ääressä keskustellen. Norjalainen herra, kookas, +totinen mies, jaloilla tunnokkailla kasvoilla, pani kätensä raamatun +päälle, sanoen: "Tiedän, että tämä kirja on sinunkin aarreaittasi!" + +"Niin Jumalan kiitos! -- mutta siinä on sana, joka joka illoin muistuu +mieleeni ja joka minua huolestuttaa: Te olette maan suola." + +"Arvelen, että se mieleesi johtuu sentähden että paremmin voisit sanoa: +Jumala, armahda minua syntistä. -- Mutta sinun sijassasi rukoilisin +että sen sana ennemmin muistuisi mieleesi aamuisin; sillä meidän täytyy +työtä tehdä, niinkauvan kuin päivä on." + +Poika oli hämmästyneenä kuunnellut; kummallista kuinka hän vielä muisti +joka ainoan sanasen. + +Kellon soidessa seitsemän, avasi Juho ikkunat ja vetäisi verhot +syrjään. Meri kimalteli auringon kultaamana, lintujen laulut täyttivät +ilman, metsä ja puutarha hohtivat kesäpäivän runsaassa hehkuvassa +ihanuudessa. -- Silmiä hiukaisi -- sydäntä vihloi! -- Hän palasi +sairaan luo. Mitä hän voisi tehdä hänen edestään? + +"Kerttu, sano väelle, että kirkossa rukoillaan rouvan edestä. -- Et saa +kehoittaa heitä sinne menemään, kerro se vaan heille." + +Hän taisi nähdä heidät ikkunasta; olipa koko pieni joukko, joka sinne +meni. -- Nyt kimahti kirkonkello, isoisän kello, tuuli toi äänen +muassaan. + +Hän istui hetken hiljaa, mutta nousi äkkiä seisomaan. + +Nyt he varmaankin rukoilivat hänen edestään, -- rukoilisiko hän, joka +rakasti häntä hellemmin kuin kaikki muut, heidän kanssaan -- +uskaltaisiko hän? -- eikö hän voinut sitä vilpittömästi tehdä? + +"Herra, minä uskon, auta epäuskoani!" hän ei tietänyt mistä sanat +tulivat, mutta ilmaisivat hänen tunteensa. + +Vähän senjälkeen laskeutui hän polvilleen vuoteen viereen, mutta taas +tuli rukous hänen itsensä edestä: + +"Vapahda minua, Herra Jesus!" + +Kellot soivat taasen, jumalanpalvelus oli loppunut. Hänen edestään ei +hän ollut vielä rukoillut, mutta nyt hän tahtoi sitä tehdä. + +"Taivaallinen Isä, -- Sinun käsiisi minä hänen uskon!" + +Samassa Maria heräsi. + +"Missä olen? -- missä olen ollut? -- sinäkö se olet, Juho? oi! -- nyt +muistan!" Hän ei kestänyt muistoa, vaan vaipui takaisin. + +Joko nyt oli tullut erohetki? -- Juhon sydäntä vihlaisi. + +Hetken kuluttua tuli lääkäri, omenapuun kukkanen napinreijässä, +osaaottavainen ja levollinen niinkuin aina. + +"Tässä näkyy muutos tapahtuneen. -- Kuume on tauonnut. -- Sanoinhan +että hän parantuisi." + +"Onko mahdollista? -- onko hän parempi." + +"Paljoa parempi, mutta voimat ovat tietysti peräti lopussa. -- Muutamat +simpukat eivät olisi haitaksi, sekä munanruskuainen ja vähän viiniä. +Muutaman päivän perästä, arvelemme, saatte työtä pyssyllennekin, herra +Bruhn! -- Hyvää päivää, rouva Bruhn! -- Mitä tahdotte? Miehenne tarjoo +viiniä, minä ehdotan lihalientä tai maitoa?" + +"Ehkäpä vähän viiniä, kiitoksia Juho, kiitoksia!" + +"Nyt täytyy teidän maata aivan hiljaa ja antaa ajatuksennekin levätä. +-- Teillä on edesvastaus siitä, herra Bruhn!" + +"Tahtoisin niin mielelläni puhua kanssasi." + +"Saamme odottaa huomiseksi, Maria!" + +"Kuka on tuolla huoneessa? -- mielestäni," -- hän punastui. + +Heti senjälkeen tuli Kerttu hiljaa huoneesen. Levollinen tyyneys +kuvautui rehellisille vanhoille kasvoille, ääni kuului hyväntahtoiselta +ja tavalliselta niinkuin ei mitään tavatonta olisi tapahtunut. -- +Kerttu oli oiva sairaanhoitaja. + +"Muutamat lusikalliset? -- kas niin, nyt juomme loput. Terveydeksenne!" + +Mutta Juhon täytyi mennä ulos, hänellä oli tarve heittäytyä polvilleen +ja tunnustaa viheliäisyytensä. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Kirkkotie, by Cornelia Lewetzow + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KIRKKOTIE *** + +***** This file should be named 34746-8.txt or 34746-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + http://www.gutenberg.org/3/4/7/4/34746/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +http://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at http://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit http://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including checks, online payments and credit card donations. +To donate, please visit: http://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + http://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. |