5 files changed, 3394 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/34746-8.txt b/34746-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..b16657e
--- /dev/null
+++ b/34746-8.txt
@@ -0,0 +1,3378 @@
+The Project Gutenberg EBook of Kirkkotie, by Cornelia Lewetzow
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Kirkkotie
+
+Author: Cornelia Lewetzow
+
+Release Date: December 24, 2010 [EBook #34746]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KIRKKOTIE ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+KIRKKOTIE
+
+Kirj.
+
+Cornelia Lewetzow
+
+
+Suomennos.
+
+
+Helsingissä 1886.
+G. W. Edlund, kustantaja.
+J. Simeliuksen perillisten kirjapainossa Helsingissä.
+
+
+
+
+Kookas, voimakas, nuori mies astui vakavin askelin pitkin pientä
+polkua, joka kierrellen halkaisi viljavainioita. Hänen pukunsa oli
+maalainen, mutta kuitenkin kaunis, kasvonsa vilpittömät, niissä
+kuvautui älyä ja hyväsydämmisyyttä ja ryhtinsä ilmaisi pontevuutta ja
+vireyttä. Aika ajoin pysähtyi hän katsellen ympärilleen.
+
+"Tämähän on jotensakin kaunista", arveli hän, "mutta aivan liian
+lakeata ja sitäpaitse vesiä puuttuu; ja mitä ovat nämä vainiot omiini
+verrattuina! Entä nuo kurjat mökit tien varrella! onpa häpeällistä,
+että ihmisten täytyy asua tuollaisissa turmiollisissa loukoissa."
+
+Polku loppui kuusistoon; hän katsahti kelloansa ja kulki eteenpäin.
+
+Korkeat yhtäläiset puun-rungot seisoivat tiheissä riveissä, himmeä valo
+levisi niiden väliin ja kummallinen hiljaisuus vallitsi vanhassa
+kuusistossa, ikäänkuin se olisi odottanut jotakin. Kaukana puiden
+välissä siinsi auringon valaisemina lehmuksia, kastanja- ja sarapuita.
+Metsä loppui maantien varrella, ja toisella puolen sitä alkoi suuri
+puutarha, jonka varjoiset puut levittelivät oksansa tien yli.
+
+Köyhä, vanha vaimo avasi puutarhan portin. "Kiitoksia tästä kerrasta",
+huusi hän puutarhaan päin ja mennä linkutti sitten pois vasu kädessä
+sakarasauvansa nojassa.
+
+"Kuinka paljon annoit hänelle", kuului terävä ääni aidan takaa -- "olen
+varma että annoit hänelle enemmän kuin hän tavallisesti saa. -- Se on
+tietysti oma asiasi, Maria, mutta sinun asemassasi olisin varovaisempi.
+Kymmenen äyriä sinne, kymmenen äyriä tänne, siitä tulee viimein koko
+summa. Varmaan et antanut vähempää".
+
+"Kaisu-raukka on ollut sairaana, täti!" Ääni oli lempeä ja heleä ja
+kuului puolustavalta.
+
+"Minä kysäisin, paljonko hänelle annoit?"
+
+"Viisi kolmatta äyriä", kuului vastaus, samalla vilpittömältä ja
+pelokkaalta.
+
+"Viisi kolmatta äyriä! Minä sinun asemassasi karttaisin"... Jatko
+kotosi etäisyyteen.
+
+"Vanha ruoja!" mumisi muukalainen äreästi pilkistellen puutarhaan,
+mutta ketään ei näkynyt. Avarat nurmet aukenivat puiden takana. Sieltä
+häämötti joutavan tarkasti leikeltyjä kukkamaita ja hyvin järjestettyjä
+kasviryhmiä; kauempaa näkyi päähuoneuksen ikävä kasarmintapainen
+etupuoli.
+
+Hänen palatessaan kuusistoon, istui köyhä vaimo muutamilla kaadetuilla
+puurungoilla järjestäen vasunsa sisällystä. Hän tervehti vaimoa.
+"Kohtelivatko he teitä hyvin tuolla ylhäällä kartanossa?"
+
+"Saramäelläkö? -- kyllä, olenpa kiitollinen kaikesta, mutta muita
+jätteitä siellä ei saa, kuin kahvensakkoja ja teenlehtiä. Rouva
+varmaankin ajattelee, ett'ei niitä voi elukoille antaa. -- Nuori neiti,
+hän, joka ei ole heidän oma tyttärensä, kokoo ne minulle, mutta
+herrasväen vietyä jo ensimmäisen mehun niistä, palvelijain toisen, ei
+kolmas keitos juuri ole väkevää. -- Tänään antoi tyttönen minulle
+päällisiksi rahojakin. Jumala siunatkoon hänen lempeitä silmiään! Ei,
+ei suinkaan tämä ollut herran tarkoitus? -- Todellako, sitten kiitän
+nöyrimmästi."
+
+"Kuka asuu Saramäellä", kysyi sittemmin nuori talon-omistaja,
+istuessaan tohtori Bruhn'in päivällispöydässä. Hän oli tohtorin
+sukulainen ja tätä nykyä hänen vieraanaan.
+
+"Katteini Linde", kuului vastaus, "on hyvänsävyinen kunnon ukko. Talon
+sai hän rouvansa kautta ja otti silloin eron armeijasta. Sinne olisi
+sinun mentävä, Juho, katsomaan uuden puutarhan istutuksia. Jos ihailet
+kääpiömäisiä omena- ja perunapuita, tavattoman pitkine oksineen, saatat
+olla varmana hänen suosiostaan. Oikeastaan emme seurustele," -- hän loi
+veitikkamaisen katseen nuoreen vaimoonsa, -- rouvillemme on vaikea
+sopia ja silloin täytyy mies-raukkojen väistyä toisiensa edestä."
+
+"Kenties voisi olla huvittavaa katsella puutarhaa, ei kuitenkaan
+hedelmä-viljelyn tähden. Minä pidän noista vanhoista puista; yhtä
+huolellisesti kuin nuoria puita hoidetaan, täytyy niitäkin hoitaa.
+Tahdotko tulla sinne kanssani?"
+
+Tohtori vilkutti silmiänsä naurettavasti, sanoen ett'ei hän uskalla.
+Rouva Bruhn hymyili.
+
+"Enkö aamulla pyytänyt sinua saattamaan ystävääsi Saramäelle?"
+
+"Niin, kyllähän sinun käy pyytäminen, sinun, joka itse jäät kotiin
+kehdon ääreen. Mikä suoja tuolloinen kehto sentään on kaikkea tukalaa
+vastaan, sen tietävät ainoastaan salaisuuteen perehtyneet. -- Olkoon
+menneeksi, Juho! tekaistaanpas se tuokiossa. Minä toivon, ett'ei
+kumpikaan tyttäristä niska-kiekuroineen ja laahaavine helmoineen
+millään tavalla sinua lumo. Sitten tapaat vielä siellä kivulloisen
+poika-raukan, kohtelijaan lannistetun isän, viisaan suunnittelevan
+äidin, joka visusti säästelee äyriänsä paitse silloin kun on kysymys
+hetaleista ja korukaluista. -- Hyi sentään!"
+
+Rouva Bruhn katsahti ylös. "Unohdat Marian."
+
+"Maria on pieni ymmärtäväinen tyttö, sen tunnustan. Ensi kerran kun
+tapasimme toisiamme, kuulin hänen sanovan -- en muista nyt mistä oli
+kysymys -- 'minä erehdyin' ja silloin heti ajattelin hänen olevan
+parempaa laatua. Vähän ajan perästä luettiin ääneen jotakin kiskomalla
+kyhättyä romuteosta ja yhtä ylenpalttisten kiitospuheitten vaiettua,
+tiedustelen häneltä hänen ajatustaan. 'En sitä ymmärtänyt', sanoi hän
+suoraan, mutta ikäänkuin olisi hän pyytänyt anteeksi. Senjälkeen
+puhuttiin teaatterista ja hän oli vaiti. 'Tehän olette asuneet
+Köpenhaminassa, olette varmaankin useinkin siellä käyneet,' sanoi joku.
+-- 'Enpä niinkään, hyvin harvoin vaan.' -- 'Ettekö pidä näytelmistä?'
+-- 'Pidän kyllä, mutta meillä ei ollut varaa siihen.' -- 'Hyvä', sanoin
+itsekseni, 'hyvä! Sinä voit erehtyä, onhan jotakin jota et ymmärrä,
+sinulla näet ei ole varaa kaikkeen, sinua kunnioitan'".
+
+Juho kuunteli tyytyväisenä tätä ylistystä, hän muisti äänen
+puutarhassa.
+
+"Kuka on tuo Maria?"
+
+"Katteinin veljentytär, hänellä ei ole laiskan päivät, hän toimittaa
+palkatta palkollisen tehtävät ja hänen täytyy sitäpaitse osoittaa
+osoittamistaan kiitollisuutta. Isänsä, oiva upseeri, kaatui Dybböl'in
+luona, äitinsä kuoli toisna syksynä, jolloin orpo tuli Saramäelle.
+Häntä sinne odottaissa sanoi rouva: kukaan ei saa nostaa suurta huutoa
+hänestä; jos äiti on opettanut hänelle oikkuja, kyllä minä ne pian
+häneltä poistan, mutta tytöllä ei ollutkaan mitään oikkuja ja kaikki
+kävi onnellisesti. Hyi sitä akkaa."
+
+"Katteini Linde varmaankin koko sydämmestään yhtyisi tuohon
+ylistyspuheesen, jonka aamulla pidit vapauden kunniaksi. Pyydän
+nöyrimmästi anteeksi, niinkuin näet olen käynyt kielimässä vaimolleni;
+tuollaiset nuorenmiehen esitelmät ovat hyvin opettavaiset nuoren rouvan
+kuulla, ne teroittavat mieleen velvollisuudet." Hän hymyili
+veitikkamaisesti, mutta vaimonsa nyykäytti lempeästi päätänsä
+turvallisessa tiedossa heidän molempain onnesta.
+
+"Onnea matkalle", sanoi hän Juholle.
+
+Tohtori huomasi serkkunsa katsahtavan nuoreen rouvaan.
+
+"Ei hän taida olla niin aivan vastenmielinen sinullekaan, uskallatko
+kieltää sitä?"
+
+"En, mutta hän on poikkeus! Anna minun mennä omaa tietäni, Emil,
+koska nyt kerran annan niin suuren arvon ajatus-, puhe- ja
+toimintavapaudelle."
+
+Juuri tohtorin pienien yksivetoisten vaunujen tulla jyristessä Saramäen
+kartanolle, ajettiin wieniläis-vaunut esille, herrasväki oli lähdössä
+pois.
+
+"Me jätämme siellä käyntimme toistaiseksi", huusi rouva heti, "terve,
+terve tulemasta!" -- "Tohtori oli oikein ystävällinen kun toi tänne
+vieraansa. -- Niin, miehenikin on vähän toivonut saada teitä nähdä. Me
+tiesimme tietysti herra Bruhn'in", -- hän lausui nimen hyvin
+imartelevalla äänellä -- "olevan näillä seuduin. On todellakin paljoa
+hauskempi jäädä kotiin. Sanothan ajomiehelle, Linde!"
+
+Hyvä katteini oli silminnähtävästi kovin hämillään.
+
+"Tiedäthän meitä odotettavan, Edvardine, emme voi olla menemättä. Olen
+varma siitä että kunnioitetut vieraamme suovat anteeksi. Olimme
+lähdössä ristijäisiin, yksinkertaisen perheen, entisen tilanhoitajamme
+luo, ja kaikki on juhlallisemmaksi valmistettu meidän tähtemme. --
+Edvardine!"
+
+"Ei suinkaan isä", vilkassilmäiset kasvot kurkistivat nenäkkäästi
+näkyviin, "siinä talossa ihan nääntyy ikävään."
+
+"Minä lähden joka tapauksessa sinne", katteini oli järkähtämätön.
+"Toivon, että herrat suovat anteeksi, eivätkä väärin käsitä
+perussyitäni. Milloin saamme odottaa herroja uudestaan?"
+
+Tohtori antoi muutamia viittauksia vieraan pikaisesta lähdöstä, mutta
+Juho keskeytti häntä ripeästi. "Saanko tulla huomenna tähän aikaan?
+Herra katteinin puutarha-istutukset herättävät utelijaisuuttani."
+Kumartuessaan tarkasti hän jokaista läsnä-olevista tyyskästi. Pitkä,
+laiha, silkkipukuinen äiti, jonka hymyily oli suurena vastakohtana
+siihen kovuuteen, jonka kasvojen juonteet muutoin ilmoittivat, ja
+niihin kolmeen nuoreen tyttöön joilla oli punaiset, valkoiset ja
+siniset puvut pitkine liepeineen liehuvine nauhoineen ja hiuksineen. --
+Olihan ainoastaan kaksi tytärtä! Oliko se ääni, jonka hän aamulla oli
+kuullut ja joka vielä kaikui hänen korvissaan, jonkun näistä kolmesta?
+
+"Näitkö sen pienen sinisen?" kysyi tohtori.
+
+Kyllä, hän oli nähnyt sen, kiireestä kantapäähän saakka itsetietoisen
+pienen sinisen.
+
+"Mitäpä hänestä sitten?" kysyi Juho melkein äreästi.
+
+"Hän on rikas ystävä, neiti Schwalbe, jonka he toivovat miniäksi.
+Luulen kuitenkin hänen olevan viisaamman heitä, hän ei huoli hätäillä,
+poika raukka ei ole suinkaan sulhasen näköinen. Vielä voit nähdä häntä,
+hän istuu tuolla nurmella lähellä päiväkelloa, korvia myöten ison
+huivin peittämänä. -- Kas tuolla käy Maria suunnattoman suurilla
+sakseilla leikaten ruohoa; viikatetta tietysti ei voi käyttää noissa
+kiukeroissa ja koukeroissa, jonkatähden ryhdytään sakseihin. Raskas työ
+tällaisessa helteessä. -- Nyt hän tervehtää; näitkö häntä?"
+
+"Näin", hän rupesi kohta puhumaan toisista asioista, mutta kuva
+nuoresta tytöstä suruvaatteissa, vaaleilla tunnokkailla kasvoilla,
+painui selväksi hänen mieleensä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+"Milloin tahdot ajoneuvot esille, Juho?" kysyi tohtori seuraavana
+päivänä.
+
+"Kiitoksia, käyn mieluummin jalkasin, -- minä hyvin mielelläni
+kuljeskelen sinne tänne, juttelen yhden ja toisen kanssa ja katselen,
+mitä ihmiset toimittavat. Varmaa on että tienne tarvitsevat enemmän
+kiviä ja peltonne vähemmän. -- Hyvästi niin kauvaksi!"
+
+Pian löysi hän oikotien peltojen yli ja saavutti kuusiston. Auringon
+paiste kimalteli puiden välissä ja levitteli kultansa tummanvihreälle
+sammalelle. Nyt tuli valoisempi, puut harvenivat, -- tuollahan oli tie
+ja puutarhaportti. Hän nosti säpin astuen sisään. Iloisia ääniä ja
+naurua kuului puutarhasta; hän meni ääntä kohden.
+
+"Tervetullut, terve terve! -- istumme par'aikaa kahvipöydän ääressä;
+herra Bruhn'in täytyy juoda kuppi kahvia kanssamme, kyllä se maistuu
+kävelyn jälkeen. -- Maria!" Viittaus kädellä ilmoitti että taalehikko
+oli tyhjä, leivokset lopussa ja hiilet kahvikeittiön alla sammuksissa.
+
+"Kiitoksia, olen jo juonut", tyynessä äänessä oli jotakin, joka esti
+mitään tyrkyttämästä.
+
+"Saanko kunnian esittää poikani -- hän on äsken palannut
+terveys-lähteeltä ja on vielä voimattomanlainen. -- Onko sulla kyllin
+vaatteita päälläsi, Aatto?"
+
+"On kyllä, mutta en istu mukavasti -- toimita minulle tänne korkea
+tuoli, Maria!"
+
+Hetken kuluttua tuli hän sitä kantaen. "Otin matkaviitan mukaani,
+Aatto!" -- Siinä oli äänen painoa! -- Hän laskeutui polvilleen ja
+levitti viitan.
+
+"Aivanhan tahdot minut tukehuttaa, -- jospa olisit pikemmin tuonut
+päivä-varjostimen. -- Suokaa anteeksi herra Bruhn, tämä on ikävää
+teidän kuulla."
+
+"Kipu on joka miehen isäntä." Juho ei ollut lempeällä tuulella.
+
+Tuolla hän jo tuli päivä-varjostin kädessä. "Nyt panen sen riippumaan
+puuhun niinkuin eilenkin. Lainaatko tuolisi, Aatto?"
+
+"Sallitteko?" Juho otti sen tyyneesti häneltä ja asetti sen riippumaan
+rankisena.
+
+"Kas, tuolla tavalla! -- tuohan on oivallista -- kiitoksia". Hän loi
+Juhoon iloisen ujostelemattoman katseen.
+
+"Käytännölliset liikunnot." Rouva Linde hymyili hyväksyen,
+"ensimmäisessä silmäyksessä oivaltaa ajatus ainoan oikean keinon
+tehtävänsä suorittamiseksi. Niin pitääkin oleman. Minun täytyy oikein
+saada keskustella kansanne, herra Bruhn, olen kuullut niin paljon
+puhuttavan teistä jo Rantamäestä, joka kuuluu olevan mallinmukainen
+tilus, jota valitettavasti ei läheskään käy sanominen Saramäestä. --
+Puutarhassa hallitsee Linde aivan yksinvaltaisesti, mutta muu kaikki
+lepää yksinomattain, sanonko nyt itse sen, minun hartioillani. Ehkäpä
+täällä tulisi käyttää enemmän työvoimia, mutta väen ylläpito on jo
+äärettömän kallis. Palkka on mitä vähäisin, mutta kun näkee ruokapadat
+luulisi helposti tuollaiset ihmiset kyllästymättömiksi."
+
+Juho, joka ajatteli kahvisakkoja ja teenlehtiä, rypisteli
+silmäkulmiaan, vastatessaan:
+
+"Hyvä palkka ynnä hyvä kohtelu tuottaa hyvät työntekijät, se on minun
+kokemukseni."
+
+"Tulkaapas krokettisille meidän kanssamme, herra Bruhn!" huusivat
+nuoret tytöt, "jos äiti kerran alkaa tuota juttua palvelijoista, ei hän
+taukoa ennenkuin huomenna."
+
+"Kiitoksia, minä jään mieluisemmin tänne."
+
+"Älkää suinkaan antako minun häiritä", Aatto sanoi seuraten
+alakuloisella katseella pientä sinipukuista, "sellainen Latsarus
+raukka, kuin minä, ei saa estellä toisten iloa."
+
+"Jos rohkenen lausua mielipiteeni, on kroketti mielestäni ikävää." Tätä
+sanoessaan kumarsi Juho kohtelijaasti, mutta nuoret tytöt näyttivät
+olevan hiukan nyreissänsä, rientäessään pois leikkimään. Katteini kulki
+levottomana edes takaisin, toivoen saavansa yksin nauttia vieraansa
+seurasta. Juho istui kuitenkin emännän mielihyväksi kuin
+kiinnikasvettuneena paikkaansa. Maria istui nurmikolla lähellä kipeän
+tuolia. Hänellä kun oli suuri neula, piti antaa neulan lennellä
+lakkaamatta ylös. Nuoret kasvot näyttivät totisilta, mutta hymy ei
+ollut kaukana, yht'äkkiä taisi se, auringon säteen kaltaisena,
+kirkastaa hänen kasvonsa, sen oli Juho nähnyt. -- Mitäpä hän ajatteli?
+-- Oikein tuntui hyvälle katsoa noihin tyyniin tunnokkaisiin silmiin;
+mikä levottomuus ja rauhattomuus sitävastoin kuvautui toisten
+kasvoissa.
+
+"Täällä mahtanevat asiat olla huonommalla kannalla kuin meidän
+seudulla", sanoi Juho kuivasti, rouva Linden vihdoin lopetettua
+valitusvirtensä. "Kun siellä jokaiselle myönnetään hänen luonnolliset
+oikeutensa eikä vaadita muuta kuin mikä oikeaa ja kohtuullista on,
+mutta se vaaditaan järkähtämättömästi, niin menee kaikki itsestään. --
+Suurien tiluksien omistajilla on tietysti velvollisuuksia köyhiä,
+varsinkin sairaita ja vanhoja kohtaan", lisäsi hän milt'ei
+ankaruudella.
+
+"Tuohan on kuin kertomus kulta-ajalta", rouva Linde pudisti päätänsä,
+"ei toki, niin hyvällä kannallahan tosin täällä ei olla; vaikka minulla
+on tarkat silmät, menetellään täällä kuitenkin usein väärin. --
+Katsokaa nyt tuota poikaakin tuolla, joka selässänsä kantaa
+polttopuita! Voiko noita sanoa pieniksi oksiksi? Tuonlaatuiset pojat
+taittelevat mieluummin oksia, kuin taivuttavat selkäänsä. Niin, tuohon
+pieneen poikalurjukseen on rikos jo painanut merkkinsä. Minun täytyy
+sanoa kumminkin sananen hänelle."
+
+"Kotona häntä varmaankin rangaistaan, ell'eivät oksat ole kyllin
+paksut, -- hän on ottolapsi." Maria jätti työnsä ja seurasi alas aidan
+viereen.
+
+"Mitä nyt on tapahtunut?" -- Nuoret tytöt jättivät leikkinsä ja
+katselivat utelijaina pitkin tietä.
+
+"Ei juuri mitään. -- Tule tänne Pekka, -- tänne! Minä tahdon puhua
+kanssasi."
+
+Pieni pahantekijä, joka turhaan oli koettanut pyrkiä pakoon oksien
+suojaan toisella puolen tietä, oli pakoitettu astumaan esiin. Hän oli
+varteva, voimakas, kahden- tahi kolmentoista vuotias poika, kurjiin
+repaleisiin puettuna.
+
+Pää kohosi vapaasti ja rohkeasti olkapäitten välissä, tumman ruskeihin
+suortuviin oli sotkeutunut sammalia ja lehtiä, päivettyneistä kasvoista
+tirkisteli kaksi eloisaa silmää vilkkaasti ympärilleen. Huolimatta
+raskaasta taakastaan, seisoi hän suorana ja jäykkänä ynseästi katsellen
+puutarhaan räpäyttämättäkään edes silmiä.
+
+"Lakki pois, kun puhut naisten kanssa!" vanhin tytär nosti
+pilkallisesti pois pojan lakin, varjostimensa huipulla. Poika heitti
+häneen häijyn katseen.
+
+"Sinulla ei ole lupaa koota muuta kuin karisseita oksia", torui rouva
+Linde, "mene heti alas kyökkiin näiden kanssa! Ymmärrätkö?"
+
+Vimmastunut katse oli vastauksena; hän haki hämillään lakkiaan. Se oli
+pudonnut puutarhaan. Maria otti sen ylös. "Anna minun panna se päähäsi,
+-- sinulla ei ole kädet vapaina, lapsukainen! -- senkötähden et
+tervehtinyt? Kas noin nyt on hyvä."
+
+Pekka punastui hänen lempeästä katsannostaan, mutta ei vastannut
+sanaakaan, vaan kiirehti pois.
+
+"Mitä arvelette, enkö ollut oikeassa?" Rouva Linde katsahti
+ympärilleen, "hän näkyy pyrkivän vankihuoneesen."
+
+"Tätiseni, älä puhu niin ääneen!" Maria oli kalpea. "Ihminen päättää,
+mutta Jumala säätää," lisäsi hän hiljemmin.
+
+"Mahtanee tuntua tyydyttävältä pelastaa sellainen lapsi", sanoi Juho
+innolla.
+
+"Todellakin hyvin huvittava koe", neiti Schwalbe naurahti, "mutta
+luulenpa todenmukaisuuden, ett'ei se muka onnistuisi, käyvänkin
+varmuudeksi." Tämä lausuttiin aivan iloisesti. Juhon ääni kuului
+harmistuneelta, kun hän vastasi:
+
+"On luultava, ett'ei koe onnistuisi, mutta jos ryhtyisi asiaan toden
+teolla niinkuin velvollisuuteen ainakin, niin yritys mahdollisesti
+voisi luonnistua."
+
+Vaistomaisesti kääntyi hän Marian puoleen, joka katsoi häneen
+luottamuksella ja melkein rukoilevaisesti.
+
+"Nyt täytyy minun mennä", hän katsahti kelloonsa.
+
+"Nyt jo!" huusivat kaikki yhteen ääneen.
+
+"Entäs hedelmätarha!" huudahti katteini toivossaan pettyneenä. Juho
+pudisti hänen kättään. "Ehkä saan tulla toisen kerran."
+
+Rouva Linde kiiruhti paikalle. "Jos tahdotte ottaa hyväksenne, niin
+syökää päivällistä kanssamme huomenna, herra Bruhn! -- Tytöt voivat
+soitella vähän iltapäivällä ja sitten voidaan katsella niitä uusia
+puutarha-istutuksia."
+
+Niin päätettiinkin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Juho halusi päästä itsekseen. Mikä muutos nyt tapahtui hänen
+sielussaan? -- minkätähden menivät ajatukset aina samaa suuntaa,
+minkätähden hänestä elämä yht'äkkiä näytti niin valoisalta?
+
+Hänellä ei ollut tapana osoittaa suurta huomiota nuorille tytöille,
+tavallisesti katseli hän heitä ankarasti (arvostelevin niuhin silmin.)
+Mutta tämä tyttö olikin hänen mielestään aivan toisenlainen kuin muut,
+-- niin luontainen ja todellinen sydämmensä sisimmäisestä sopukasta
+alkain. -- Kahden päivän perästä oli hän aikonut lähteä. Jos serkkunsa
+kehoittaisi häntä, vaikkapa vaan puolellakin sanalla jäämään, niin hän
+jäisi.
+
+Juhon kääntyessä niityltä maantielle, näki hän pienen polttopuu-varkaan
+seisovan nojautuneena vasten kurjan rappeutuneen mökin seinää. Poika
+antoi osan paksusta illallis-leivästään, ohuella harmahtavalla
+rasvakerroksella, vanhalle mustalle villakoiralle, joka oli yhtä
+likainen, yhtä hyljätty ja laiminlyöty kuin poika itse. Silloin tällöin
+silitteli hän koiran pyöreätä päätä ja vastaukseksi murisi koira
+hänelle ystävällisesti. Juhon askeleet säpsähyttivät häntä, hän tunsi
+kasvot, ja mieleensä muistui se nöyryytys, jonka hän oli kärsinyt.
+Kasvonsa kävivät jälleen ynseän-näköisiksi ja hän potkaisi tahi
+oikeammin oli potkaisevinaan mustaa ystävätään.
+
+"Miksikä niin teit?" Ääni ei kuulunut äreältä, ainoastaan jämeältä.
+Pekka olisi mielellään juossut pakoon. "Kuules!" Juho laski kätensä
+lujasti hänen olkapäällensä, -- "jos olisit potkaissut koiraa, kun
+luulit olevasi yksin ja taputellut sitä kun tulin, olisin mennyt
+ohitsesi eteenpäin, mutta nyt on meidän kahden keskusteleminen. Olet
+parempi kuin miltä näytätkään, ja luulenpa että sinusta vielä voi
+ihminen tulla. Tahdotko kokonaan jättää entisen elämäsi tänne ja
+seurata minua? -- En lupaa sulle rikkauksia ja laiskan päiviä, työtä ja
+kuria vaaditaan, että pojasta, sellaisesta kuin sinä, tulisi toimelijas
+kelpo mies."
+
+Oli niinkuin lapsen silmissä jotakin toista olisi piileytynyt ja
+jotakin ollut aiheena heltymykseen, itkuun ja rukoilemiseen. Juhon
+sydän kävi lämpimäksi.
+
+"Saat minussa ystävän, mutta totteleminen sinun on, muuta keinoa ei
+ole, aina totteleminen!"
+
+Samassa aukeni mökin ovi ja terävä naisääni huusi:
+
+"Tule sisään heittiö ja hoitele noita lapsiressukoita, niinkauvan kuin
+olen poissa." Äkkiä ääni muuttui. "Oi herra kulta, pyydän anteeksi,
+mutta kun ei hyvällä parane, täytyy pahallakin koettaa", hän huoahti
+teeskentelevästi.
+
+Poika kohotti päätänsä.
+
+"Kysypäs tältä herralta, oliko valetta että minua pakotettiin viemään
+polttopuut Saramäelle. -- Tuo väittää, ett'en ensinkään ollut metsässä,
+että sen valehtelin alusta loppuun, ja hän tahtoo antaa minulle siitä
+selkään. -- Kysypäs vaan herralta, jos uskallat?" Pojan silmät
+säihkyivät.
+
+"Poika on puhunut totta, on väärin rangaista häntä ja vielä enemmän
+väärin vietellä häntä varastamaan."
+
+"Jokainen vastatkoon itse puolestaan."
+
+Vaimo heitti vieraasen epäilevän katseen ja vetäen repaleisen huivinsa
+paremmin ympärilleen, puikahti hän sisään tupaan.
+
+"Löikö hän sinua?"
+
+"Kyllähän hän koetti, mutta minä pidin puoleni. Päivä päivää saan
+enemmän valtaa hänen ylitsensä."
+
+"Vaiti, -- joka päivä, jolloin niin käy saat vähemmän valtaa itsesi
+yli. -- Katso minuun poika, ethän ole ostettu etkä myötykään. --
+Toimitanko niin että saat lähteä täältä?"
+
+"Minä lähden mieluumminkin jo tänään kuin huomenna."
+
+"Ja tahdot totella?"
+
+Pekka vaikeni, hänen mielessään kuohuivat ankarat asiat vastakkain,
+hänen tuli halu paeta pois, kauvas pois, mutta myös halu heittäytyä
+tämän vieraan jalkoihin. Ensin hän vaaleni, sitten punastui, silmät
+osoittivat sisällistä tuskaa.
+
+"No?" kysäisi Juho melkein lempeällä äänellä, vahva käsi lepäsi taas
+pojan olkapäällä.
+
+"Tahdon koettaa --"
+
+"Enempää en vaadikaan. -- Huomenna palaan. Räätälit ja suutarit,
+huomaan, saavat paljon työtä sinun tähtesi." Hän nyykäytti päätänsä
+rohkaisevaisesti ja meni.
+
+Poika jäi liikkumattomana ja epätietoisena seisomaan. Mitä häneltä
+oikeastaan vaadittiin? Eikö olisi parempi jäädä tänne jatkamaan
+vihelijäistä elämäänsä, kuin luopua uhkeasta ynseydestä, valeesta ja
+hurjuudesta? Hänestä tuntui, niinkuin olisi hänen pitänyt luopuman
+itsestään. -- Mutta sittenkin -- hän oli taputellut häntä poskelle ja
+nuori neiti oli ottanut hänen lakkinsa maasta. -- Pekka viskasi
+lakkinsa ilmaan, valmiina heittämään henkensä heidän kahden edestä; --
+mutta se totteleminen! -- Hei, miten ämmää tuolla sisällä harmittaisi,
+jos hänestä tulisi kelpo mies. -- Entäs tuo mokoma sitten, joka oli
+ennustanut häntä vankeuteen -- hän oli kuullut joka ainoan sanasen. --
+Hän puristi nyrkkiänsä vihasta.
+
+"Pyri hyväksi pojaksi", oli kuoleva äitinsä sanonut, mutta hän ei
+ollutkaan pyrkinyt hyväksi, tuntuipa kamalalle pimeässä kulkea
+kirkkomaan ohitse. -- Joskus oli hän kuitenkin pitänyt huolta köyhän
+haudasta, vaikk'ei tänä vuonna. Ennenkuin hän oli lähtevä, oli hänen
+sinne meneminen, sitä katsomaan. Ja jos hänestä aikaa voittaen jotakin
+tulisi, toimittaisi hän kiven haudalle sekä aidan sen ympärille, se nyt
+oli totta tosiaankin tapahtuva.
+
+Tohtori seisoi ovella, Juhon tullessa kotiin. "Nyt jo", sanoi hän
+tyytyväisenä, "me arvelimme jääväsi sinne. Vaimoni kanssa puheskelimme
+juuri sinusta, meidän mielestämme on aivan turhaa, että lähdet niin
+pian. Eihän sinua siellä tarvita ennenkuin heinä-aikana? -- Kas niin,
+taivu vaan kauniisti pyyntööni!"
+
+"Ei tarvita ensinkään mitään taivuttamista, jään aivan mielellänikin.
+-- Täällähän on hyvin kaunista", lisäsi hän selitykseksi.
+
+"Aivan niin!" Tohtori vilkutti vähän silmiään, mutta hillitsi halunsa
+leikinlaskuun. "Käy istumaan Juho, ja pidä meille esitelmä
+hedelmäpuista; mitä sanot puutarhasta?"
+
+"Tuskinpa olen sitä nähnytkään, ja hedelmäpuistossa en ole ensinkään
+ollut, perhe kutsui minun päivällisille huomenna; syötyämme menemme
+katselemaan kaikkia ihanuuksia."
+
+"No, sallitko minun kysellä ajatustasi rouva Lindestä?"
+
+"Luulen häntä kovasydämmiseksi ja suunnittelevaksi vaimoksi, joka
+kuitenkin suunnitteluissaan hairahtuu, sentähden että itserakkaus häntä
+sokaisee."
+
+"Kas kuinka vaimoni myöntäväisesti nyykäyttää päätänsä, joka sanalle;
+niin säälimättömät ovat naiset. -- Nyt on miehen ja lasten vuoro?"
+
+"Kapteeni on näköjänsä hyvä, mutta miehestä, joka unhottaa asemansa
+omassa talossaan, ei ole paljon sanomista. -- Tyttäriin tuskin
+katsahdin. Poika on, niinkuin isänsäkin hyvännäköinen, mutta muutoin
+aika huitukka."
+
+"Sellaisten ihmisten vertaiseksi emme me voi pyrkiäkään; sehän on
+luonnollista että katsot heidän seuraansa paremmaksi."
+
+Juho löi häntä muhoillen olalle. "Lörpöttele sinä vaan."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Päivällispöytä Saramäellä oli seuraavana päivänä juhlalliseksi
+koristettu; harvat ruokalajit, mutta erinomaisen hyvät, sekä viini
+olivat tuntijoita varten. Vierasta otettiin vastaan kuin vanhaa ystävää
+ainakin.
+
+Kaikessa tässä oli jotakin, joka vaivasi teeskentelemätöntä ja suoraa
+Juhoa; kukaan ei vastenmielisemmin kulkenut valheen kengissä. Hän oli
+melkein kieltämäisillään, kun rouva Linde tarjoutui hänen pöytään
+talutettavakseen. Seura oli pieni; silmä etsi turhaan Mariaa.
+
+"Kiitos!" Rouva Linde taputteli hänen kättään. "Haette poikaani --
+Aatto raukan täytyy olla hyvin tarkka ruokiensa valitsemisessa, ja syö
+sentähden yksin; me viemme ruoan puutarhaan hänelle. -- Mitä nyt,
+Maria?"
+
+"Aatto lähetti minua hakemaan lohta, täti, mutta niinkuin tiedätte, on
+se häneltä kielletty."
+
+"Minkätähden siis tulet? -- luuletko minulle olevan mieluista antaa
+kieltävä vastaus? -- pyydän anteeksi, herra Bruhn, mutta eräiltä
+puuttuu todellakin niin täydellisesti järkeä, että peräti kadottaa
+malttinsa."
+
+"Mutta mitä soisit lapsen tehneen,"  keskeytti kapteeni lepyttäen,
+"luuletko Aaton huolivan hänen kiellostaan?"
+
+Neiti ystävätär, joka tänään oli valkoisessa puvussa, sinisellä
+vyöhyellä ja lemmikkikukilla hiuksissa, puuttui nyt puheesen: "Pieni
+palanen, minun tähteni, rouva Linde kulta. Varmaankaan se ei haitanne."
+
+"Jättäkää se mieluummin tekemättä", pyysi Maria.
+
+"Miksikä sitten tulit? Sitä en käsitä? -- Anna hänelle heti tämä
+palanen ja sano hänelle kenen pyynnöstä hän sen saa." Hän nyykäytti
+hyväksyen päätänsä neiti Schwalbelle.
+
+Vihan puna nousi Juhon kasvoille; hän oli harvapuheinen ja nyreissään
+koko atrian ajan.
+
+Kahvipöytä oli valmistettu lehmuksien alle, Maria toimiskeli
+kahvinkeittämisessä, Aatto lepäsi uutimessa lukien.
+
+"Terveydeksenne!" neiti Schwalbe niiasi hänelle leikillisesti.
+
+"En sitä syönytkään, Marialla oli muka niin monta joutavaa estettä,
+että aivan kadotin haluni siihen."
+
+"Sepä olikin oikein," Juho lähestyi häntä, "minun täytyy kiitellä
+neitiä tohtorille."
+
+Maria hymyili, mutta hänen katseessansa oli vielä jotakin surumielistä.
+
+"Saanko tarjota sikarin?" Kapteeni Lindestä oli jo aika nousta
+istualta.
+
+"Kiitos, saanko odottaa vähän? Juho joi aina pitkillä väliajoilla
+kahviaan tilkoittain.
+
+"Miten herra Bruhn vietti aamupäivänsä?" kysyi emäntä hymyillen,
+"oletteko yhtä innostunut kalastaja, kuin miehenikin? -- Minä jo näen
+ulkomuodostanne, ett'ei kalastaminen teitä miellytä. Henkilö, yhtä
+uuras kuin te, ei suinkaan saata tuntikausia seisoa kokottaa -- suo
+anteeksi, hyvä Linde, niin tuota, tarkoitin uinailemista -- vapa
+kädessä."
+
+Hänen uhkeutensa rasitti miestä; hän ikäänkuin painui kokoon ja tuli
+vähäpätöiseksi, vaimonsa läsnä ollessa. Tämä harmitti Juhoa.
+
+"Vaikkapa en itse olekaan kalastaja", virkkoi hän, "täytyy minun
+puolustaa heitä; ne ovat useinkin miettiviä ihmisiä, joilla on kyllin
+päässä pidettävää, voidakseen olla ilman toisten seuratta. --
+Aamupäiväni kulutin kuivalla kulkemisella nimismiehen luota lukkarille,
+ja lukkarin luota kunnallisneuvokselle. Olen pestannut pojan, josta
+eilen keskustelimme ja aijon viedä hänet kotiin muassani."
+
+Viimeisiä sanoja lausuessaan, kääntyi hän ehdottomasti Marian puoleen;
+tämä asiahan olikin näet yhteinen heille molemmille?
+
+"Oi, kuinka se oli hauskaa!" silmänsä heloittivat ilosta. "Mitä sanoi
+lapsi?"
+
+Rouva Linde pudisteli päätään. "Uskokaa minua, saatte ainoastaan
+kiittämättömyyttä palkaksi; pankaamme vetoa siitä!"
+
+"En katso tätä leikin asiaksi. -- Te kysyitte, mitä hän siihen sanoi;
+sain kuin sainkin hänet ehdollisesti tottelemisen lupaukseen. -- Kun
+lapselle alinomaa tiuskataan ja sitä pahasti kohdellaan, ei ole kummaa,
+jos uhkamielisyys ja valheellisuus karttuvat. -- Ilkeä hän ei ole,
+saamme kyllä hänet taipumaan."
+
+"Jumalan avulla."
+
+"Käy ilman-henki", Aatto nousi istualle, "tahtoisin mielelläni toisen
+viitan, Maria, sekä eilisen päivän sanomalehdet."
+
+"Tuo samalla silmälasinikin", jatkoi rouva Linde, "sekä punainen
+neuleeni -- en muista, minne sen jätin. -- Katso myös onko nurkkakaappi
+lukossa ja tuo avain minulle."
+
+"Neiti", neiti Schwalbe pysähdytti Marian, "noutakaapa samalla
+huoneestani hieno pitsihuivini."
+
+Juho seurasi katseellaan poisrientävää, kuinka altis hän oli kaikkia
+palvelemaan. Onnellinen se, jolla olisi oikeus kohottaa hänet
+kunniapaikalle jo palvella häntä, arveli hän.
+
+Kauvan ei kestänyt ennenkuin Maria palasi, tuoden muassaan pyydetyt
+kalut. Juho ei vielä tuntenut mitään halua nousemaan, vaikka kapteenin
+karttuva kärsimättömyys ilmautui kehoittavasti möristen hänen käydä
+tallustellessaan edes takaisin.
+
+"Maria", serkku katsahti unelijaasti ylös sanomalehdistään, joita
+lehtiä hän noin kymmenkunta minuuttia oli selaillut, "eipä lasillinen
+vettä jään kanssa olisi haitaksi."
+
+"Saanko minä mennä sitä noutamaan?"
+
+Vieras nousi äkkiä tuolilta.
+
+"Ette suinkaan! -- Olette aivan liiaksi kohtelias. -- Maria!"
+
+"Väärin minut ymmärrätte, herra Linde", Juho puhui vakaasti, "vaan
+säästääkseni nuorelta neidiltä muutaman askelen, tarjouduin menemään."
+
+"Oh, pyydän anteeksi!" hän näytti loukkautuneelta, "kun on kipeä, ei
+taida olla aivan kohtelias. On todellakin kovaa olla rasituksena sekä
+itselleen että muille. -- Älä vaivaa itseäsi minun tähteni, menen
+mieluummin sisään."
+
+"Älä nyt, Aatto-kulta! Täytyyhän sinun olla ulkona raittiissa ilmassa.
+On suurin iloni, kun lähetät minua asioillesi, -- sen vakuutan!" Juhoa
+kohtasi totinen, paheksiva katse noista ihmeellisen kirkkaista, syvistä
+silmistä.
+
+Vihdoinkin sai kapteeni vieraansa mukaan puutarhaan. Juho ihaili, teki
+muistutuksiaan vilkkaudella ja ymmärryksellä, mutta ajatuksensa olivat
+kaukana. Jospa hän saisi sanoa edes sanasen pyytääkseen anteeksi. --
+Tuollahan hän tuli. Kapteeni oli vielä kasvihuoneessa, Juho lähestyi.
+-- Maria katsahti ylös ja pysähtyi.
+
+"Kuinka taisittekaan niin tehdä?" sanoi hän, "serkulleni tuntuu
+voimattomuutensa muutenkin raskaalta; oikein mieltäni pahoitti."
+
+"Minä tein väärin", hän kallisti päätänsä.
+
+Nyt kapteeni saapui paikalle. "Emme ole vielä likipitäinkään kaikkea
+katselleet", sanoi hän, mielihyvissään hykertäen käsiänsä, "ennenkuin
+olette sälehäkin nähneet, ette oikeastaan voi lausua arvosteluanne."
+
+Juhon palatessa illalla kotiin kuului vielä tuo lempeä "kuinka
+taisittekaan niin tehdä", hänen korvissaan. Hän ei ollut tottunut
+sietämään vastaansanomisia, saatikka sitten nuhteita, mutta hänen
+suustaan! -- Olikohan Maria huomannut hänen ponnistuksensa teepöydän
+ääressä, voittaa Aaton ystävyyttä ja jälleen sovittaa kaikkea?
+
+       *       *       *       *       *
+
+Lintuset visertelivät iloisesti tohtorin pienessä varjoisassa
+puutarhassa, sunnuntaiaamuna. Juho nautti täysin henkäyksin raitista
+tuoksuista ilmaa. Kaikkialla näki hän elpymistä ja kehittymistä! Niin
+ihanaa kevättä ei hän ollut iässään nähnyt.
+
+Äkkiä narahti puutarhan ovi, kahden poismenevän keveät askelet
+kuuluivat, senjälkeen taisi eroittaa rouva Bruhnin ja Marian äänet
+kaukana. Marianko? olipa mahdotonta erehtyä.
+
+Tohtori istui yksin aamiaispöydän ääressä, hän näytti miettiväiseltä.
+
+"Terveisiä vaimoltani", sanoi hän, "neiti Linde kävi täällä häntä
+noutamassa, he menevät tavallisesti yhdessä kirkkoon, joka on noin
+peninkulman matkan päässä täältä. -- Saanko kaataa sinulle kahvia? --
+vähäsen vaan, mutta väkevää, kylläpä minä tiedän. -- Muutoin ei sinun
+pidä uskoman", lisäsi hän totisella äänellä, "jääneeni kotiin
+kohtelijaisuudesta. Ainoastaan virkavelvollisuus estää minua tänään
+sinne menemästä, kuinkapa suuri halu minulla siihen olisikin." Hän
+vaikeni hetkeksi, mutta jatkoi taas: "Jos aiot mennä Saramäelle, Juho,
+voit olla melkein varma tapaavasi perheen kotona. Toisista ei kukaan,
+minun tietääkseni, mene Jumalan huoneesen."
+
+"Vai ei?" sanoi Juho kuivasti, ottaen sanomalehden. "Tokkohan hän jää
+tänne kotimatkallaan?" -- Ei, rouva Bruhn tuli yksin kotiin.
+
+Juho otti hattunsa ja meni ulos. Silmänsä hakivat jälkiä tiellä; eikä
+silmänräpäystäkään epäillyt, mitkä olivat Marian jäljet.
+
+Ei käynyt laatuun tänään mennä vieraisiin Saramäelle, mutta pian
+oli hänen sinne meneminen puhuakseen luvatuista aaluvista ja
+ulkomaalaisista kananmunista.
+
+Pelkkiä tekosyitä, arveli hän milt'ei häpeissänsä, mutta mitä tehdä?
+
+Melkein vaistomaisesti käänsi hän askeleensa polulle, joka vei
+kuusistoon.
+
+Miten vilpoista ja hiljaista siellä oli; korkeat puut seisoivat
+ikäänkuin vartioiden jotakin salaisuutta. Salolta kuului metsäkyyhkyn
+kuherrus ja rastaan liverrykset. Kaksi henkilöä istui kaadetuilla
+puurungoilla, tuolla kaukana missä puut harvenivat. Juhon tarkat silmät
+tunsivat Marian mustan hameen ja valkoisen olkihatun, ja toinen, eikö
+se ollut Pekka?
+
+Pehmoisella joustavalla metsämaalla askeleet tuskin kuuluivat ja hän
+tuli heitä hyvin likelle, ennenkuin häntä huomasivat. Maria nousi
+reippaasti ylös.
+
+"Oletteko vielä suutuksissa minulle, neiti Linde?" kysyi Juho
+kunnioituksella. Hän seisoi hattu kädessä ja näytti niin
+miehuulliselta, rehelliseltä ja vilpittömältä.
+
+"En suinkaan! -- suokaa anteeksi että eilen puhuin niin rohkeasti,
+mutta se pahoitti mieltäni niin sanomattomasti. Serkkuni on aina niin
+ystävällinen ja hyvä. Väärin hänelle teitte."
+
+"Käyttäydyin kaikin puolin sopimattomasti, kaduin sitä heti. -- Neiti
+puheskeli poikani kanssa?" -- älkää millään muotoa antako minun häiritä
+teitä!"
+
+"Lopetimme jo", hän kuiskasi vielä sanasen pojalle, tervehti vienolla,
+hempeällä tavallaan ja meni pois.
+
+Vaikkapa Pekalla vielä olikin vanhat vaatteensa, olisi luullut häntä
+toiseksi pojaksi. Tummat suortuvat olivat selvitetyt sekä kasvot ja
+kädet vapaina likakerroksestaan. Puvun pahimpiin repeämiin oli poika
+itse pannut aika suuret kömpelöt tilkut. Hän oli itkenyt ja koki nyt
+sitä salata, mutta huolimatta kaikista hänen ponnistuksistaan vapisivat
+huulensa pidätetystä itkusta. Mistähän olivatkaan puhuneet? Juho olisi
+antanut paljon saadakseen sen tietää, jospa hän kysyisi? -- ei!
+
+"Paina hänen sanansa mieleesi!" sanoi hän vaan ja silitteli pojan
+poskea.
+
+Silloin Pekka ei enää voinut hillitä itseänsä, hän peitti silmänsä
+kädellään ja sanoi nyyhkyttäen:
+
+"En ole käynyt koulua koko kesään, äiti opetti sen minulle, mutta eukko
+sanoi aina: pidä suusi kiinni! kun minä illalla siihen häntä pyysin;
+mutta yhä pahemmaksi minä siitä päivästä kävin -- sen kyllä tiedän --
+ja nyt täytyy minun taas alkaa, sillä neiti niin sanoi ja tässä se
+seisoo." Hän otti nuttunsa taskusta pienen, ohuen, vaatteesen käärityn
+kirjasen.
+
+Juho joka huomasi olevan kysymyksen asiasta, johon hän ei pystynyt, oli
+hetkisen vaiti, sitten kysäisi hän aivan odottamattomasti -- tahtoen
+saattaa keskustelun tutulle alalle: -- "Osaatko juottaa hevosia?"
+
+"Osaan kyllä", silmät vilkastuimat, "joskus olen ratsastanut
+Sadesuollekin nimismiehen raudikolla."
+
+"Hyvä, täytyyhän tietää mihinkä sellainen poika-tilkkinen, kuin sinä,
+kelpaa. -- Käytäviä karhomaan ja lapioimaan ei suinkaan sinua myöskään
+tarvinne opettaa?"
+
+"Ei toki, sen kyllä osaan", hän ajatteli hautaa tuolla puolen
+kirkkomaan aitausta. Juholla olivat myöskin omat ajatuksensa; hän näki
+pienet, keveät jäljet äsken karhotuilla teillä Rantamäen puutarhassa.
+
+"Vieläkin asia! -- Kun tuon sinut uuteen kotiisi, odottaa jokainen
+parhainta sinusta. En sano kellenkään: pidä silmällä tuota poikaa,
+häneen ei voi luottaa. Omasta käytöksestäsi riippuu, josko kerran voit
+sanoa: luotan Pekkaan, kuin omaan itseeni." Pojan sydän sykähti ilosta,
+tumma puna levisi hauen kasvoilleen. Hetken kuluttua sanoi hän -- sepä
+oli kummallinen ajatuksen juoksu: -- "Minun pitää kai tappaa Tiras,
+ennenkuin lähden."
+
+"Tarkoitatko villakoiraa?" Juhon ystävällinen katse osotti hänen
+ymmärtäneen poikaa. -- "Mitä siihen virkkaisit, jos saisit ottaa sen
+mukaasi? Kyllä on sillekin ruokaa Rantamäellä. Juokse kotiin kertomaan
+sitä sille. Ei olisi hullumpaa, jos panisit sen vesipankkiin sekä aika
+lailla harjaisit sen karvaista turkkia."
+
+Maanantaina oli markkinat läheisessä kaupungissa ja tohtori lähti sinne
+ystävineen päivällisten jälkeen.
+
+"Katsopas, ystäväsi ovat jo täällä", huudahti hän iloisesti viitaten
+ruoskallaan muutamiin koreavaatteisiin naisiin, jotka seisoivat
+ryhmässä vanhan kalastajan ja hänen kesselinsä ympärillä, "nytpä
+kysytään, näemmä, äyriäisiä."
+
+Naiset eivät vielä olleet lopettaneet ostoksiaan, tohtorin ja Juhon
+saapuessa paikalle. Rouva Linde tervehti heitä riemastuksella.
+
+"Oikein on huojennus sydämmelle vihdoinkin tavata ihmisiä täällä! -- en
+tiedä mitään markkinoita pahempaa, nämät hirveät positiivit, entäs
+kapakat sitten, -- hyi miten raa'alta tuo nauru kuuluu! -- Mitä sitten
+sanotte suutarin myymälästä? Haju tunkee aina tänne saakka. Tulimme
+oikeastaan vaan vesileivoksien tähden, sattumalta neiti Schwalbe
+huomasi meri-äyriäiset. -- Sido kansi visuun Maria, kas noin, nyt on
+hyvä. -- Katselkaapa noita epäsomia pukuja; -- kun eivät nuo
+tyhmeliinit edes ymmärrä väistyä pois ihmisten tieltä. -- Voi näitä
+aikoja, joissa elämme!"
+
+"Varmaankaan ette täti oikein tarkastelleet heitä! -- muutamilla heistä
+oli varsin sievät ja ystävälliset kasvot; kankurin Hanna kulki
+viimeisenä, hän, joka nyt kääntyen nyykäyttää päätänsä."
+
+"Niin, tervehdipäs sinä vaan, me toiset jätämme sen mieluummin
+tekemättä. Voi, tuollahan tulee uusi parvi, aivanhan ne painavat meitä
+seinää vastaan. -- Koettakaamme päästä pois täältä. Minulla on aikeena,
+-- pitäähän meidän edes vähäisen huvitteleiman, -- lähtäänpäs
+Metsikkölään käydäksemme vuorostamme everstin rouvan luona. Käykää
+seurakumppaniksemme, herra Bruhn! Olisi perheelle varsin mieluista, jos
+tulisitte heidän luokseen. -- Vie sinä äyriäiset kotiin, Maria, ja
+valmista ne illaksi! emme viivy kauvan Metsikkölässä."
+
+"Minua vähän peloittaa mennä yksin tänään kotiin täti!"
+
+"Turhia, mieletön lapsi! vastahan kello on kuusi. No, herra Bruhn?
+
+"Pyydän anteeksi, rouva Linde, en mielelläni mene vieraisiin vieraitten
+seurassa."
+
+"Voi teitä, sanotteko meitä vieraiksi? -- En kuitenkaan tahdo teitä
+enää kiusata, jos lupaatte viettää huomisen päivän meillä. Herra
+tohtorin täytyy jo aikaisin luopua vieraastaan ja antaa meidän nauttia
+hänen seurastaan aina noin puoliyöhön saakka. Olemme aioskelleet lähteä
+pitemmälle huvimatkalle. -- Jääkää hyvästi niin kauvaksi, -- voikaa
+hyvin!"
+
+Rouva Linde astuskeli majesteetillisesti pitkin katua, jälestäpäin
+kulkivat nuoret valkopukuiset tytöt, jotka rypistelivät pieniä
+nenänykeriänsä, heittäessään maalaisiin olentoihin pilkalliset katseet.
+
+"Minne hän joutui?" Tohtori katsahti ympärilleen hakien Mariaa, "olisin
+tarjonnut hänelle paikan ajoneuvoissamme. Sepä vasta oiva täti! --
+Minne nyt, Juho?"
+
+"Älä odota minua, löydän minä kotiin", hän kiiruhti joutuisasti pois.
+
+Maria oli jo ehtinyt hyvän matkan viimeisten talojen ohi, kun Juho
+hänet saavutti. Hän hiljensi käyntiänsä ja kuunteli. Kenties Juhon
+askelet häntä säikähdyttivät.
+
+"Minä se olen, neiti Linde!"
+
+"Jumalan kiitos!" sanoi hän vilkkaasti, mutta lisäsi heti selitykseksi,
+"minä olen hirveä pelkuri."
+
+Samassa tuli joukko miehiä pitkin tietä; ne nauroivat kohti kurkkua,
+laulaa loilottivat tuuppien toisiansa. Juho tarjosi käsivartensa
+nuorelle tytölle, joka vastaanotti sen iloisesti ja luottamuksella.
+
+"Matka on pitkä, minä luulin herra Bruhnin ajavan tohtorin vaunuissa."
+
+Juho pudisteli päätään ja toivoi, matkan olleen kaksi kertaa niin
+pitkän.
+
+"Ettehän vaan suinkaan minun tähteni tulleet jalkasin? hyvyydestä minua
+kohtaan?" Maria katsoi kyselevästi ja kiitollisesti häneen.
+
+Taas tulivat muutamat hurjat mellastavat veijarit, Juhon vakaa katse
+sai heidät kuitenkin vaikenemaan ja väistymään tieltä. Hän huomasi
+sydämmellisellä ilolla kuinka turvallinen Maria oli hänen suojassaan.
+Onnellinen se, joka ikuisesti saisi sulkea hänet syliinsä, varjella
+häntä kaikesta pahasta, raivata tien hänelle ja levitellä ruusuja hänen
+jalkainsa eteen.
+
+"Tämänhän minä saan kantaa", hän otti vasun Marialta.
+
+"Mutta se on kovin painava."
+
+"Neiti Linden olisi pitänyt sanoman: kiitos, mielelläni, se on
+todellakin kovin raskas."
+
+"Kantakaa toinen toisenne taakka", ajatteli Maria, "hän on hyvä ja
+jalomielinen mies."
+
+Keskellä tietä makasi ruskea mato; molemmat huomasivat sen ja
+kumartuivat yht'aikaa pelastaakseen sen joutumasta tallatuksi. Tuo
+tapahtui niin äkkiä että Maria purskahti luontevaan, lapselliseen,
+heleään nauruun.
+
+"Ajatuksemme yhtyvät", sanoi Juho, mutta arveli samassa itsekseen; niin
+pitääkin oleman kaiken ikää siinä tapauksessa, että -- --!
+
+"Kun täältä poikkee", Maria viittasi kädellään, "ja käy Sammalsuon
+ylitse, lyhenee matka melkoisesti. Tätä pientä polkua sanotaan
+kirkkotieksi."
+
+"Meillä on myöskin kirkkotie minun kotiseudullani. Se kulkee kierrellen
+viljavainioiden kautta ja sieltä on ihana näköala rannan yli. Missä
+vainiot loppuvat on metsäinen vuorentöyrämä viettävä mereen päin, joka
+oikullisesti on uuttanut rantaan syvät lahdelmat ja poukamat."
+
+"Ettekö kaipaa merta?" kysäisi Maria.
+
+Tällä hetkellä ei hän kaivannut mitään maailmassa, mutta vastasi
+sittenkin:
+
+"Ei mikään minun silmissäni ole täysin kaunis ilman rannatta."
+
+"Merellä on ihmeellinen lumousvoima", lisäsi Maria hiljemmin. "Kun
+äitini vielä oli elossa, lähdimme joka kesä muutaman kerran rannikolle.
+Äitini istui usein tuntikaudet aivan äänetönnä, katsellen aaltoja ja
+kuunnellen niitä."
+
+"Aallot puhuivat hänelle siitä mikä oli mennyttä", Juhon ääni oli
+hellä, "mitä sanoivat he teille siitä, mikä oli tuleva?"
+
+"Minä etsin merikiviä ja puhtaita helmiä ja täytin niiden puuttuessa
+taskujani kirjavilla kivillä ja pienillä keltaisilla näkinkengillä. --
+Mitä aallot kertoilivat, sitä en käsittänyt selvään -- ehkä periaatteen
+vaan."
+
+"Ja mikä se oli?"
+
+Hän oli kahden vaiheella.
+
+"Kuulisin mielelläni teidän käsityksenne?"
+
+"Valitsimme aina näihin huvimatkoihin pitkät, valoisat kesäpäivät, --
+en ole vielä nähnyt merta sen totisessa ylevyydessä. Kun äitini ja minä
+lauloimme: 'Kaunis on maa, ihana Jumalan taivas', yhdyimme mielestäni
+siihen -- minä tarkoitan periaatteesen."
+
+Kävivät hetken kumpikin mietteissään. Linnut visertelivät viidakossa,
+sammakot surisivat alhaalla suossa. Heidän käydessä metsikön ohitse,
+lennähti pieni lintunen esiin ja liepotteli levottomasti edes takaisin.
+
+"Tuopa oli peukalolintu! -- varmaankin sillä on pesänsä täällä."
+
+"Neiti näkyy hyvin tuntevan lintuja!"
+
+"Jotensakin hyvin. -- Setäni on ollut opettajanani nyt keväällä. Hän
+tuntee kuin viisi sormeansa, jokaisen linnun värin, lennon ja laulun."
+
+"Niin minäkin! Varokaa vaan, ett'en rupea teitä kuulustamaan. -- Mikä
+on tuo pieni väsymätön laulaja, tuolla kuusiston liepeellä?"
+
+"Urpuvarpunen", hän pysähtyi, "tässä tiemme eroavat."
+
+"Ei vielä, antakaa minun ainakin kantaa vasunne metsän läpi
+puutarhanportille."
+
+"En millään muotoa", hän otti vasun, "en tiedä miten oikein teitä
+kiittäisin."
+
+Aurinko levitteli punertavan kullanhohteensa runsaasti pitkin puiden
+runkoja ja maata metsässä. Näin ihanaa ei täällä ollut ikinä ennen
+Marian mielestä ollut. Hän tunsi itsensä niin onnelliseksi ja
+riemulliseksi, että hänen täytyi antaa valtaa tunteillensa:
+
+    Jos vaan joka pensas ruoho ja puu
+    Kaikk' ois säveleiseksi luotu
+    Jos laulaja enkelin suloinen suu
+    Ois itse lintujen suotu,
+    Ei Jumalan poikaa kyllin he vois
+    Ei ylistää Vapahtajaamme.
+
+Juho astuskeli hitaasti kotiapäin, ei hänen sielussaan enää ollut
+mitään epäilyksen varjoa; kuitenkin oli hän levoton: uskaltaisikohan
+hänkin toivoa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+"Tyytyykö nyt herra Bruhn siihen että jäätte ilman päivällisettä?"
+kysyi rouva Linde seuraavana päivänä, viitaten äärin, vierin ruoilla
+peitettyyn aamiaispöytään. "Meillä on pitkä matka ajettavana, niin
+ett'ei iltapäivä riittäne. Olemme aikoneet -- jos siihen suostutaan --
+syödä varhaista illallista teeveden kanssa, ulkona, taivasalla, juuri
+ennen lähtöämme. -- Onko kaikki jo valmista matkaa varten, Maria?"
+
+"On", hän vastasi Juhon tervehdykseen; katsannossaan taidettiin lukea
+"kiitos viimeisistä."
+
+"Eiköhän mitään vaan ole jäänyt sinulta unohduksiin?"
+
+"Häneltäkö!" huudahti Aatto painavasti.
+
+Juho pudisti hänen kättään: "No, tehän tulette mukaan?"
+
+"En tule, olen vaan rasitukseksi."
+
+"Mutta Aatto kulta", äiti näytti huolestuneelta, "miten sitten
+menettelemme? -- minun on vaikea tulla toimeen ilman Mariaa."
+
+"Tietysti."
+
+"Mutt'en myöskään voi jättää sinua yksin! -- jos ei vaan tuo
+Anna-Kressa olisi noin kovin tyhmä, ottaisin hänet mukaani."
+
+Juho olisi mielellään antanut Anna-Kressalle kulta-rahankin, sentähden
+että hän oli noin kovin tyhmä.
+
+Talon nuoret tyttäret pysyivät aivan väliäpitämättöminä; ei tullut
+kysymykseenkään, että joku heistä jäisi kotiin veljensä luo, tahi
+ottaisi toimittaakseen pienet askareet huvimatkalla.
+
+"En ymmärrä, minne mieheni on joutunut", rouva Linde huoahti: "Soitapas
+meille hiukka, niinkauvan kun odotamme, Henrietta, tahi ehkäpä te,
+neiti Schwalbe! Herra Bruhn tietysti on soitannon suosija."
+
+"Olen kyllä, mutta minulla on suuret vaatimukset", hän lausui sen
+suoralla, mutta kuitenkin kohtelijaalla tavallaan; kumarrus ja
+kasvojenkuvaus lievensivät hänen sanoistaan niiden pistäväisyyttä.
+
+"Sittenhän minä pulasta pääsen", Henrietta koetti hymyillä. "Sinä,
+Agata, saat ottaa sen tehtäväksesi."
+
+Neiti Schwalbe, joka ei epäillyt soitannollista kykyänsä, soitteli
+komeata kappaletta. Aatto kuunteli huumautuneena, mutta oli kuitenkin
+kovin mielissään siitä, että vieras pysyi hyvin väliäpitämättömänä.
+Olihan selvää, ett'ei hän tullut sinne Agatan tähden.
+
+"Eikö joku naisista laula?" kysäisi Juho, Agatan lopetettua.
+
+"Ei, siihen vaaditaan paljo", Natalia naurahti, "teillähän on niin
+suuret vaatimukset."
+
+"Yksinkertainen laulu minua miellyttää."
+
+"Maria, nyt on sinun vuorosi", Aatto tuli Juholle avuksi -- "kylläpä,
+äiti; osaa hän! Marialla on pieni sievä ääni."
+
+"Marialla ei ole ollut mitään taideopetusta, ikävä kyllä, mutta hän
+saattaa itsensä vaan naurun-alaiseksi."
+
+"Suokaa anteeksi rouva Linde", Agata loi ymmärtäväiset silmänsä
+tutkiellen vieraasen; "Marian ääni on varsin miellyttävä. -- Äläpäs nyt
+pane vastaan! mitä tuo nyt taas oli, jota aamulla lauloit?"
+
+"Aamulaulu -- en luullut kenenkään sitä kuulleen. -- Pitääkö minun
+todellakin laulaman?"
+
+Täti istui mykkänä kuin suljettu kirja; Aatto nyykäytti
+rohkaisevaisesti päätänsä, Juhon katse rukoili.
+
+Hänen laulaessaan, astui kapteeni huoneesen.
+
+"Eikö tuo ole ihastuttavan kaunista kuulla?" kuiskasi hän.
+
+"Nyt täytyy minun keskeyttää", rouva Linde nousi tuoliltaan, "missä
+olet ollut, Linde?"
+
+"Teidän täytyy joskus antaa meidän kuulla jatkoa", sanoi Juho,
+mennessään nuoren tytön ohitse.
+
+"Vai niin, pidätte hänen laulustaan," kapteeni hykersi tyytyväisenä
+käsiänsä. "Tiedänhän mitä aiot sanoa Edvardine, sanot että hän ei ole
+nauttinut mitään taideopetusta; mutta korvakuuloa hänellä on, sieluni
+kautta, ja ääni hellä; sen on hän perinyt äidiltään --"
+
+"Neiti Schwalbe soitti taiteilijan tavoin", keskeytti rouva, "et
+tiedäkään minkä nautinnon menetit, Linde!"
+
+Oli loistavan heleä kevätpäivä, hedelmäpuut kukkivat, vanhat
+tammet metsän laiteella hohtivat punertavan ruskeina silmikolle
+puhkeamaisillaan. Männyt ja nuoret lehtikuuset heloittivat
+vaaleanvihreöine töyhtöineen; sananjalat metsän rinteellä
+levittelivät kummallisesti kääriytyneitä lehtiänsä ja oratuomiston
+lumivalkoiset kukat lähettivät tuulen myötä mantelituoksuaan. Ei
+ainoatakaan kellastunutta lehteä, kaikki raitista, täynnä eloa ja
+tulevaisuudentoivoa. Tie kulki pyökkimetsän poikki, tuuhea vaalea
+lehväkaarros oli melkein läpikuultava, auringon säteiden leikkiessä sen
+takana.
+
+Maria ajoi setänsä kanssa, joka itse ohjasi hevoset, hän istui
+äänetönnä, rauhassa iloiten. Isoissa vaunuissa sitä vastoin juteltiin
+vilkkaasti, huolimatta vieraan umpimielisyydestä. Aika ajoin
+katsahtelivat nuoret tytöt veitikkamaisesti toisiinsa ja sitten
+ystävättäreensä. "Minuako vai sinua tahi häntäkö?"
+
+Vihdoinkin saavuttiin määräpaikalle, korkealle viidakkoiselle
+mäenvierulle. Joki, josta paikka oli saanut nimensäkin, Jokivaara,
+kulki kierrellen niittyjen ja sammalikkojen kautta. Metsänvartijan
+pieni tupa, kiiltävine ikkunoineen ja sinisine ovineen näkyi portin
+takana.
+
+"Tuutunpa hyvälle jälleen vähän astuskella", rouva Linde ojensi itsensä
+suoraksi, "kävely aina huipulle saakka ja sieltä takaisin kestää puolen
+tuntia, kun astumme tavallisen nopeasti, silloin tällöin levähtäen.
+Katso kelloasi Maria, että olet valmiina oikeaan aikaan! -- Niin
+juoskaa te vaan edellä, lapset, jos teitä haluttaa. Mitä tahdot sinä,
+Linde?"
+
+Kapteenilla ja Marialla oli yhteinen salaisuutensa, kulhollinen
+aamusaaliin oivallisimpia ahvenia piti kaunistaman illallispöytää.
+Kapteeni oli ollut kalalla aina viimeiseen hetkeen saakka, ja kalat
+olivat vielä perkaamatta, niin että oikeastaan olivat nuorelle tytölle
+suureksi vastukseksi, mutta hän ei hennonnut panna vastaan, sillä setä
+oli kovin mielissään niistä. Metsänvartijan vaimo oli poissa, mutta
+hänen suuri esivaatteensa lainattiin ja pienet hienot kädet saivat
+paljon toimitettavaa. Vanha äijä toi vettä, viritti tulta, ja antoi
+hyviä neuvoja.
+
+Juuri seuran palatessa, saatiin atria valmiiksi. Marian posket olivat
+hekkautuneet kiireestä; valo heijastui kauniisti runsaille ruskeille
+palmikoille ja puhtaalle vilpittömälle otsalle; mustansiniset silmät
+loistivat lempeinä. "Hänen vertaistaan ei ole", arveli Juho.
+
+Kala vastaan-otettiin ilonhuudahduksilla, kapteeni sai kuulla kiitosta,
+vieläpä vaimoltansakin.
+
+"Olettepa reipas nuori nainen", -- neiti Schwalbe pani kätensä Marian
+ympärille. "Kylläpä hän ymmärtää valikoida", ajatteli hän myöhemmin,
+kun hän, ruotiessaan kalaansa, piti jokaista silmällä.
+
+"Eikö neiti Lindenkin pidä näköalaa katseleman", kysyi Juho atrian
+jälkeen.
+
+"Tuskinpa enään on aikaa, -- enkä luule hänen siitä välittävänkään. --
+Onko teillä rahkasoita herra Bruhn? Tämä suo on oiva aarreaitta.
+Mennäänpäs likemmältä katselemaan turvetta! -- Ei vaan liian likelle,
+lapset? -- Jätä radake, Natalia; Henrietta sä et saa!"
+
+Kun palasivat, olivat vaunut jo esillä.
+
+Nuorilla tytöillä oli kädet täynnä keltaisia suokukkia, radakkeita ja
+muistokukkia.
+
+"Varomattomat lapsukaiset", nuhteli äiti.
+
+"Maria ne meille toi", puolusteli Natalia.
+
+"Hän on niin kepeä", selitti neiti Schwalbe, mutta lisäsi
+osanottavaisesti:
+
+"Ethän vaan tullut kovin märjäksi, Maria?"
+
+"Hyvin vähän."
+
+"Suvaitsetteko?" Juho hyppäsi kapteenin vaunuihin, hän tahtoi saada
+rauhassa miettiä.
+
+"Tätä ei enää käy pitkittäminen, hänen paikkansa ei ole täällä!" --
+Mikähän teki Marian aivan toisenlaiseksi, kuin kaikki muut, arveli hän
+vielä, Marian istuessa muiden keskellä, sillä hänen mielestään oli,
+ikäänkuin istuisivat rauhanomaisella paikalla.
+
+Yht'äkkiä kuului kiivaita ääniä toisista vaunuista; rouva Linde puhui
+kovaa ja ratkaisevaisesti:
+
+"On liian myöhäistä, en tahdo mitään semmoista kuullakaan, en millään
+muotoa!"
+
+"Mitä nyt?" Kapteeni pysähdytti hevosen.
+
+"Aja vaan eteenpäin, hyvä Linde, eipä juuri niin mitään!"
+
+Juho kääntyi taaksepäin: "enkö minä voisi jollakin tavoin auttaa?"
+
+Rouva Linde pudisteli hymyillen päätään, Maria katsahti alas; itkikö
+hän?
+
+"Saanko astua pois tässä", pyysi Juho tienhaarassa, "kiitos kyydistä,
+herra kapteeni!" -- Hän astui vaunujen luo: "Mitä on tapahtunut?" hän
+kääntyi Marian puoleen.
+
+"Oi minähän vaan olin kadottanut jotakin ja pyysin saada astua pois,
+sitä hakemaan; mutta tätini oli kyllä oikeassa, varmaan en kuitenkaan
+olisi sitä löytänyt."
+
+"Mitä se oli?"
+
+"Kultasormus", vastasi neiti Schwalbe tutkivasti katsellen häntä.
+
+"Sileä kultasormus, jotensakin arvoton", rouva Linde oli äreissään.
+
+"Minulle oli se suuriarvoinen -- se on ollut äitini oma."
+
+"Minusta on jo kyllin puhuttu tästä asiasta, Maria."
+
+Huolimatta tästä muistutuksesta, kysäisi Juho:
+
+"Missä luulette kadottaneenne sen?"
+
+"Varmaankin silloin, kun noukin kukkaset sammalsuolla, sormus oli vähän
+liian väljä ja luikahti välistä sormestani."
+
+"Saat minulta toisen sormuksen", lohdutti kapteeni.
+
+"Viivytämme herra Bruhnia", rouva Linde puristi hänen kättään,
+"huomenna saamme nähdä teidät luonamme?"
+
+"Huomenna tulen ehkä hyvästiä jättämään", hän tervehti ja meni.
+
+Oli rauhallinen, lauha kesäyö; kuu paistoi kirkkaasti; Juho pysähtyi ja
+mietti.
+
+"Mitähän jos sen löytäisin! -- mikä minua estää menemästä takaisin sitä
+etsimään!"
+
+Hän kääntyi ja kulki vakavin askelin eteenpäin.
+
+Tie oli pitkä, mutta sillä oli päämäärä, elämän onni, sormus!
+
+Miten tyyntä oli syvissä saloissa, ja kuitenkin tuntui vielä
+hiljaisemmalta, kun tie kulki nukkuvien kylien ja tupien ohitse. Juho
+ikäänkuin vapautui jostakin tuntiessaan ensimmäisen aamutuulosen ja
+kuullessaan linnun ensi viserryksen. Hän hengitti syvään ja katsahti
+ympärilleen. Paikka näytti hänestä vieraalle, hän ei tuntenut tuota
+järveä. -- Mutta kas, ei se järvi ollutkaan. Tuulenhenkäys rikkirepäisi
+ja haihdutti sumuhunnun; tuollahan olikin rämesuo. Metsävartijan tupa,
+turvevajoineen ja sinisine ovineen oli aivan vastapäätä häntä, pitkin
+itäistä taivaanrantaa näkyi heikko monivärinen päivän sarastus.
+
+Nyt oli etsittävä paikka, jossa hän oli seisonut. -- Ehkä tässä, ei
+paremmin tuossa; vähän kauempana nähtiin katkaistuja kukanvarsia.
+
+Juho laskeusi polvilleen ja kumartui varovasti reunan yli.
+
+Hän silmäili niin tarkkaan kuin mahdollista tiheäkasvuista maata. --
+Mikä tuo oli, joka riippui tuossa aivan likellä, taitetulla kaislalla?
+Uskoisiko hän silmiään? Sormus? -- Hän tarttui siihen, otti sen pois,
+puristeli sitä kädessään ja katseli, käänteli sitä.
+
+Juhon noustessa maasta, seisoi hän kääntyneenä nousevaa aurinkoa
+kohden: se ei ollut vielä kokonaan noussut, vaan kohosi verkalleen,
+kultaloistossaan. Juhon sydän oli tällä hetkellä täynnä kiitosta ja
+tietämätöntä ylistystä; kenelle hän sen omistaisi? -- Marialle!
+
+Leivoset riemuitsivat korkealla vainioiden yli, pienet linnut metsässä
+lauleskelivat kauniisti, kukin omin tavoin. Taloissa herättiin jo,
+takanpiippu savusi ja muori meni kaivolle vettä noutamaan.
+
+Juho kiiruhti rivakasti eteenpäin, olipa hän jo pian perillä, mitähän
+hän sanoisi? -- Hän ei epäillytkään löytävänsä Mariaa, joka todellakin
+seisoi puutarhan ovella, veitsi ja kori kädessä.
+
+"Hyvää huomenta, Maria neiti", -- hän sanoi Mariaksi -- "aikainenpa
+olettekin."
+
+Hän säpsähti ja katsoi kyselevästi Juhoon.
+
+"Tunnetteko tätä?"
+
+"Äitini sormus! -- Onko mahdollista? Mutta miten olette sen saaneet?"
+Hänen kasvonsa heloittivat.
+
+"Käännyin takaisin ja löysin sen."
+
+"Jopa kai", hän hymyili.
+
+"Toden totta! -- Olen kävellyt koko yön. Sormus riippui kaislalla; ei
+ollut se vielä täysin palvellut, arvelen. Kumartuessanne eteenpäin ja
+noukkiessanne kukkasia oikealla kädellä, tartuitte kai vasemmalla
+kaislaan." Hän astui lähemmäksi. "Eikö tämä ole kihlasormus?"
+
+Nuori tyttö katsahti ylös, sitten loi hän katseensa maahan;
+äkkiarvaamatonta oli tuo hänelle; nyt ymmärsi hän Juhoa.
+
+"Maria." Juho ojensi sormuksen hänelle, "tahdotko ottaa sen minun
+kädestäni? -- saanko minä panna sen sormeesi?"
+
+Vapisten ja kuitenkin sanomattoman luottavaisesti ojensi hän pienen
+värisevän kätensä esiin. Juho pani sormuksen sormelle. Mariasta tuntui
+kuin olisi tuo ollut unelma! "Sitten palaan." Juho otti jo muutaman
+askelen, mutta kääntyi äkkiä. "Anna minulle sananen mukaani matkalleni,
+yksi ainoa!"
+
+Mitähän hän sanoisi? Katse korvasi sanoja.
+
+"Kiitos", Juho ojensi kätensä häntä kohtaan, "kiitos!"
+
+       *       *       *       *       *
+
+"Maria, Maria, minne menetkään", rouva Linde oli äkäissään. "Aatto on
+kaksi kertaa sinua kysynyt. Luulenpa unohtavasi asemasi tässä talossa."
+
+"Anna anteeksi! Tänään tätini, täytyy teillä olla kärsivällisyyttä
+minun kanssani." Nuori tyttö riensi huoneesensa, hän halusi päästä
+hiljaisuuteen, ajatuksiansa kokoomaan.
+
+"Oletko kipeä?" rouva Linde tempaisi oven auki.
+
+"Nyt jo tulen!" Kyyneliset kasvot loistivat autuaallisuudesta, "älä ole
+suutuksissasi täti kulta! Minä kiiruhdan kahta kiireemmin."
+
+"Hyvää huomenta, setä!" hän juoksi setäänsä vastaan ojentaen hänelle
+molemmat kätensä, "rakas, rakas setäni!" Pieni pää kallistui hänen
+rintaansa vasten.
+
+"No, -- mikäpä nyt, Maria kulta!"
+
+"Olen vaan niin iloinen! -- Hyvää huomenta, Aatto, jaksatko paremmin?"
+
+"Pikkaisen paremmin, mutta kyllin huonosti sittenkin. -- Toivoakseni",
+lisäsi hän suopeasti -- "ei äiti siitä pauhannut, että muutaman kerran
+turhaan kutsuin sinua. -- Pitäähän toki olla inhimillinen
+vaatimuksissaan."
+
+Maria istahti hänen viereensä: "Aina ensi päivästä saakka, kun tulin
+tähän taloon, olet ollut niin hyvä minulle, Aatto serkku."
+
+"Mitä vielä, olen ollut itsekäs, kärsimätön ja vaativa ja olen
+semmoinen vieläkin: -- Miksikä puhut noin hennosti, kuuluu aivan siltä
+kuin sanoisit jäähyväiset." --
+
+       *       *       *       *       *
+
+Juho kulki edestakaisin kuusistossa; ajatuksissaan hän jo puuhaili
+valmistaakseen Rantamäellä kaikki nuoren rouvan vastaan-ottoa varten.
+"Silloin pitää lippujen liehuman ja kukkia levitettämän. Päivä, jona
+hän saapuu uuteen kotiinsa, on kauvan pysyvä pitäjän kaikkien köyhien
+muistissa."
+
+"Mutta velikulta!" huudahti tohtori serkkunsa avatessa ovea, "missä
+oletkaan ollut?"
+
+"Jokivaaralla."
+
+"Aina tähän saakka?"
+
+"Etkö jo ulkomuodostanikin sitä näe, Eemil?"
+
+"Näenpä vaan, Juho, että olet löytänyt jonkun johon panet enemmän arvoa
+kuin omaan itseesi!"
+
+"Marian!"
+
+"Senhän arvasinkin. -- Jumala suokoon teille kaikkea onnea! -- Löysitpä
+suuremman aarteen kuin aavistatkaan tahi ymmärrät. -- Pikku Maria!" hän
+näytti tuiki miettiväiseltä: "vai niin, hänellä ei ollut mitään
+estelyksiä, toivon minä?"
+
+"Sinä tunnet meidät molemmat", Juho puhui innolla, "enkä kummastele,
+että minua punnitessasi olet sanomaisillasi minua liian arvottomaksi.
+-- Mikähän se on, joka tekee hänet aivan toisenlaiseksi kuin kaikki
+muut?"
+
+"Tiedänpä mikä se on: Maria on sydämmessään oikealla tiellä."
+
+"Kiitos, tuo oli totta ja kaunista; minä olen heti ensimmäisestä
+päivästä saakka sitä tuntenut, voimatta sitä lausua. Hänen sydämmensä
+on oikealla tiellä."
+
+       *       *       *       *       *
+
+"On turhaa odottaa miestäni, hän on aina huolimaton. Käykää istumaan
+tänne minun viereeni neiti Schwalbe kulta! nukuittehan vielä meidän
+juodessa aamukahviamme ja tarvitsette hyvin vähän aamiaista. Mutta
+mitä, näyttääpä todellakin siltä, kuin kahvi ei olisi valmista, --
+Maria!"
+
+"Oikein minua hävettää, -- jo tulen."
+
+"En sinua ymmärrä, -- tästä puuttuu myöskin suolaa. Sanoinhan sinulle
+jo ensimmäisenä päivänä, että sinun osaksesi tulisi huolenpito
+pöydästä. Sinun oli sitä silmäileminen, ennenkuin meitä ruualle
+pyydettiin. -- Enkeliltäkin vihdoin malttinsa loppuisi."
+
+Neiti Schwalbe myhähti. "Kukapa, rouva Linde, on sitten enkeli, tekö
+vai hän? -- Katselkaapas häntä!"
+
+"Minä katselen teitä, pikku veitikka," hän hillitsi suuttumustaan
+koettaen hymyillä. "Kaada maitoa neiti Schwalbelle, Aatto! -- mutta
+missähän Linde viipynee?"
+
+"Hänen luonaan on joku", neiti Schwalbe puhui sulkeutuneella äänellä,
+"mennessäni hänen ovensa ohitse kuulin ääniä. Joll'en erehdy puhuvat
+Rantamäen herra ja kapteeni kahden kesken."
+
+"Todellako," rouva oli olevinaan väliäpitämätöin, "varmaankin puhuvat
+aalumista, tahi ehkäpä hän on sanomassa jäähyväisiä. Siirrä Henrietan
+ja Natalian tuolit toisistaan ja valmista paikka yhdelle lisään. --
+Joudu nyt Maria!"
+
+Kapteeni astui huoneesen. "Tulepas kanssani, lapseni", sanoi hän vaan,
+otti Mariaa kädestä ja vei hänet pois.
+
+Aatto katsoi neiti Schwalbeen, joka nyykäytti päätänsä.
+
+"Me kaksi kumminkaan emme ole olleet sokeat, -- oi, hyvä rouva Linde,
+on sanomattoman naurettavaa nähdä niin hämmästyneet kasvot kuin teidän
+tällä hetkellä." Hän purskahti nauruun. "Älkää nyt vaan sanoko Mariaa
+käärmeeksi, jonka olette povessanne kantaneet."
+
+"Todellako luulette? -- ei sehän olisi mahdotonta -- tuo pieni
+vähäpätöinen tyttö."
+
+Hän oli tuskin lausunut sanansa loppuun kun Juho jo seisoi ovella.
+
+"Hyvästi rouva Linde!" sanoi hän, "minä uskon Marian vielä vähäksi
+ajaksi teidän huostaanne. Sukulaiseni tohtori Bruhn on kyllä pyytänyt
+häntä luokseen, mutta Maria itse tahtoo mieluummin jäädä tänne, siksi
+kun tulen viemään häntä kotiin. Pitäkää hyvää huolta hänestä! -- mitä
+sanotte te herra Linde?" hän pani ystävällisesti kätensä Aaton
+olkapäälle, "tuletteko kaipaamaan Mariaa?"
+
+"Tulen, sillä hän ei koskaan ajattele itseänsä. -- Onnea Maria?" --
+
+"Tahdotko tulla saattamaan minua vähän matkaa", Juhon käytöksessä oli
+jotakin kunnioitusta osoittavaa, "vaan kuusiston kautta?"
+
+Kun ovi sulkeutui heidän jälkeensä, kavahti rouva Linde paikaltaan.
+
+"Kaulani on kuin kuristuksissa, penäyksiä minulle, joka olen ollut
+äitinä hänelle, sekö on kiitos?" Hän kuitenkin pian toipui ja maltti
+mielensä. "Muutenhan tämä on varsin ilahduttava tapaus, varsin
+ilahduttava, mutta mikähän oli silmiäni soaissut?" hän loi ihastelevan
+katseen neiti Schwalbeen.
+
+Sill'aikaa kulkivat nuoret hitaasti kuusiston läpi, he kulkivat
+hitaasti käsi kädessä.
+
+"Minä saatan sinua taas takaisin", Juho kääntyi kun tulivat portille.
+-- "Muistatko kun erosimme tässä markkinapäivänä? -- minä jäin tänne
+seisomaan, katselin jälkeesi ja ajattelin: joko hän tahi sitten ei
+kukaan koko maanpiirillä. -- Mitä sinä ajattelit?"
+
+"Että olit altis kaikille, madolle tiellä, köyhälle pojalle, minulle
+itsellenikin. Minusta olit mies Jumalan mielen jälkeen ja tämä ajatus
+täytti mieleni ilolla." -- Hän pysähtyi ja katsoi ujosti Juhoon.
+"Ennenkuin eroomme antaisin mielelläni sinulle isäni sormuksen. Minulla
+on se sekä suortuva isäni hiuksista tässä pienessä kotelossa, se on
+minulle, lähinnä äitini sormusta, jonka nyt olen sinulta saanut,
+rakkain kaikista mitä minulla on."
+
+"Kiitos, se sopii minulle hyvin. -- Armas pieni morsiameni, oi, jospa
+voisin olla sinulle sekä isä, äiti, veli että puoliso!"
+
+       *       *       *       *       *
+
+Rantamäki näytti Juhon mielestä toisenlaiselta kuin tavallisesti hänen
+ajaessaan sisään pitkin lehtikujaa. Pienet, kepeät vaununsa eivät
+nekään olleet näköisensä, istuin näytti paljoa leveämmältä; hän ei
+istunut keskellä sitä niinkuin muulloin, vieressään oli tyhjä paikka.
+
+Ajurin vieressä istui Pekka uhkeana uusista sarkavaatteistaan, uudet
+vankat saappaat jalassa ja päässä nauhalla ja ankkurilla koristettu
+hattu. Liina- ja sunnuntaivaatteita sisältävä pieni matkapussi oli
+hänen edessään Tiraksen vieressä, joka liehutteli häntäänsä ja loi
+utelevan katseen ulos maailmaan.
+
+Juho oli tuskin astunut maahan, ennenkuin palvelusväki jo ymmärsi
+jotakin tapahtuneen. Olihan hän hyvä isäntä, mutta ankara ja käskevä;
+harvoin oli tervehdyksensä ollut näin suopea.
+
+"Hyvät ystävät!" nuori tilanomistaja seisoi avopäin kuistilla, "minä
+tahdon tänä iltana juoda kanssanne maljan; tulevan emäntänne maljan. --
+Missä on puutarhuri? -- tule sisään kanssani Juustila."
+
+"No", Juho katseli nuoren puutarhurin surumielisiä kasvoja -- "vieläkö
+on aikomuksesi muuttaa, Juustila?"
+
+"Ei aivan vielä. -- Hänen vanhempainsa mielestä on viisainta, että
+odotamme, sekä että kumpikin puolestamme ensin koetamme koota vähän,
+mutta hänellä on huono palkka, niin että kylläpä kestää kiskoa. -- Enkä
+minäkään ole semmoinen kuin voisin olla; peräti kadottaa halunsa
+kaikkeen kun näin on kaiho mielen vallannut. Ei voi viihtyä paikassa,
+josta juuri pyrkii päästäkseen pois."
+
+"Enkö pestannut sinua naimattomana puutarhurina?"
+
+"Kyllä, -- isännällä on täysi oikeus, mutta..."
+
+"Ymmärränpä minä sinua", Juho pani kätensä hänen olkapäälleen,
+"kuulepas, olen ajatellut sinua näinä päivinä, Juustila! Ehdosta olen
+naimaton pyhkäissyt pois. On kai puutarhurin tuvassa, arvelemma,
+hänellekin tilaa; sievistetäänpä sitä sitten hiukan. -- Mutta mies,
+mitä ajattelet?"
+
+"Sit'ei isäntä koskaan ole katuva, sen vaan sanon, ei ikänään, ei
+ikänään."
+
+"Ota hevonen ja ratsasta kaupunkiin Juustila! Hänen pitää jo tänä
+iltana saaman sähkösanoman siitä."
+
+"Saanko luvan toivottaa herralle onnea!" vanhanpuolinen vaimo,
+silitetty huivi päähineen päällä ja kotikutoinen villahame ison
+kiiltävän puhtaan puuvillaisen esivaatteen peitossa, astui vitkastellen
+huoneesen. Kaksi vaaleanruskeata lempeätä silmää pilkisteli esiin
+harmaiden silmäkulmien alta ja tekivät pienet ryppyiset kasvot aivan
+miellyttäviksi. Vanha Kerttu oli palvellut Juhon vanhempien luona,
+olipa kannellut Juhoakin käsivarsillaan. Liinavaatteiden varasto oli
+hänen huostaansa uskottu ja hän oli erinomaisen tärkeä henkilö.
+
+"Tämä tapahtui odottamatta", hän sormi esivaatteensa nauhoja, "mutta
+tunnustaa mun täytyy, että ajattelin hiukan kuin sinnepäin, kun herra
+tuli kauvemmin viipyneeksi. -- Mikähän nyt on minun osani oleva, herra?
+Sietäneeköhän nuori rouva talossaan tällaista vanhaa kulua kuin minä,
+jossa on työntekijää tuskin ruoakseenkaan."
+
+"Hän on pitävä sinua suurena aarteena ja tulee sinulla olemaan paljoa
+parempikin olla, kuin tähän saakka. Sellainen hän on! -- Miten nyt on
+Olli Heikin laita?"
+
+"Hän istuu nyt ylhäällä, mutta raajarikko hän on ja sellaiseksi hän
+jää. Siihen ei voi mitään, sanoi tohtori."
+
+Olli Heikki istui pienessä tallirakennukseen kuuluvassa valkaistussa
+huoneessa, polttaen tupakkaa poikkinaisesta savipiipusta. Hän oli pitkä
+laiha valkopäinen mies rypistyneellä miettiväisen näköisellä otsalla.
+
+"Suokaa anteeksi isäntä, ett'en nouse tuoliltani", sanoi hän naurahtaen
+ja näytti vaatteihin käärittyjä jalkaparkojaan; "kyllä ei ole
+leikin-asia tansiskella puimakoneen kanssa, sitä leikkiä se todellakaan
+ei ole."
+
+"Vastaa nyt minulle suoraan Olli Heikki, etkö ollut päissäsi sinä
+päivänä?"
+
+Mies loi epävarman katseen Juhoon: "En tilkkaakaan paloviinaa ollut
+maistanut, sen voin valalla vahvistaa. -- Voihan isäntä lähettää minua
+vaivashuoneesen -- siellä kai päiviäni kuluttelen. Saammehan kuulemma
+rouvan tänne; mitähän tuo Olli Heikki tässä istuu, on hän sanova, eihän
+hän ole ollut täällä palveluksessa kuin kolme vuotta; miks'ei ollut
+varovaisempi. Noin hän jotakin sinnepäin virkkaa."
+
+"Erehdytpä ukkoseni! Ethän tunne häntä, hän on kuin enkeli."
+
+Pekka seisoi tallin-ovella, väen keskessä; hän oli nähnyt tulevan
+rouvan, ja oli nyt varsin tärkeä henkilö.
+
+"Nuoriko hän on?" -- "Hän nuori, no sen minä takaan." -- "Kaunisko",
+"hyväkö", "rikasko", kysymyksiä vaan lennäteltiin. "Hän on kaiken
+senlainen, vieläpä paljon muutakin sen lisäksi. -- Saattepa itse
+nähdä." Mustat silmänsä loistivat ylpeydestä, ikäänkuin asia olisi
+koskenut hänen omaa kunniaansa.
+
+Oikein iloinen ei Pekka kuitenkaan ollut. Hän huomasi hyvin, että häntä
+luultiin erinomaisen kelpo pojaksi ja tämä häntä rasitti. Hurja, ynesä
+luontonsa tunsi itsensä kahlehdituksi, ja uhkasi tehdä vastarintaa.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Nuori tilan-omistaja sai nyt paljon puuhia kaunistaa taloa ja puutarhaa
+nuoren rouvan vastaan-ottoon. Maria oli pyytänyt, että vanhat
+huonekalut jäisivät paikoilleen; sentähden hankittiin ainoastaan
+vähäpätöisempiä, niinkuin: ikkunan eteisiä, mattoja, lamppuja,
+kukkamaljakkoja j.n.e. Juho itse toi pääkaupungista oivallisen pianon;
+hän ei uskaltanut jättää sen ääntä kenenkään muun arvosteltavaksi.
+
+Hääpäivä lähestyi lähestymistään. Nuoren isännän poissa ollessa
+sidottiin seppeleitä, kunniaportteja pystytettiin sinne, missä tilukset
+alkoivat, ja pitkän kartanolle vievän lehmuskujaston molempiin päihin.
+Liput, viirit, moniväriset lyhdyt loistivat tähtimöiden ja daalioiden
+keskellä. Juustila ja nuori vaimonsa kilpailivat keskenään pienten
+koristusten keksimisessä, mutta kun oli kiivettävä puuhun jotakin
+kiinnittämään puun latvaan, ei ollut Pekan vertaista.
+
+Oli ihana rauhallinen ilta. Kuu silaili hopealla värehtiviä aaltoja.
+Talo, joka oli rakennettu korkealle penkereiselle vierulle, oli
+juhlallisesti valaistu. Auki olevat ovet ja jok'ainoa ikkuna ja
+akkunakin näytti sanovan hänelle tervehdyksensä.
+
+Vahva eläköönhuuto kajahti ensimmäisen kunniaportin luona, toisella oli
+se vielä vahvempi ja kolmannella ei tahtonut siitä loppua tullakkaan.
+
+"Kiitos hyvät ystävät, kiitos! Rouvanne kiittää teitä myös, -- tässä
+hän on!" hän nosti Marian varovasti vaunuista ja käänsi häntä heitä
+kohtaan.
+
+Tunnokkaat kasvonsa ilmaisivat iloista mielenliikutusta. Miten
+ystävälliseltä ja yksinkertaiselta hän näytti! Sievempää rouvaa eivät
+he ikänään olleet nähneet. Eläköönhuudot kaikuivat kaikumastakin
+päästyä.
+
+Pekka seisoi aivan seinää vasten ja katsoa tuijotti häneen. Nytpä rouva
+hänen huomasi.
+
+"Tuossahan Pekkakin on!" Hän silitteli kädellään pojan hiuksia. -- "Ja
+tämä varmaankin on vanha Kerttusi? Juho esitäpäs minut."
+
+"Jumala siunatkoon häntä, joka nyt astuu kynnyksen yli", sanoi Kerttu
+kumartaen, kyynelien vieriessä pitkin ryppyisiä poskia.
+
+Maria katsahti Juhoon ikäänkuin odottaen hänen sanovan jotakin; mutta
+hän vei hänet kiireesti etehisen kautta sivuhuoneesen avatun pianon
+luo.
+
+"Kiitoksia Juho, kiitoksia!" -- Otettuaan pois hattunsa ja käsineensä
+hän istautui. Soittokalun ihmeellisen kirkkaat, heleät äänet sointuivat
+juuri hänen ääneensä. Väkijoukko kuunteli äänettömänä, kuu hän lauloi:
+
+    Asuntohon uudempaan,
+    Kotohomme valoisaan
+    Aina pyrkikäämme,
+    Pyhä Henki avun suo,
+    Jeesus johtaa Luojan luo;
+    Häntä kiittäkäämme.
+
+Pehtori kohautti päätään, hän näytti puoleksi hämmästyneeltä, puoleksi
+pilkalliselta, mutta Juustila ja hänen vaimonsa yhtyivät lauluun ja
+silloin uskalsi myös talonrenki tehdä samoin. Yhä useampia ääniä yhtyi
+ja kaikkein kauniimmalta kuului viimeinen säkeistö:
+
+    Ystäviesä joukkohon
+    Lue meit', ja olkohon
+    Majas' huoneessamme.
+    Rauhass' anna armaasti
+    Että sua ijäti
+    Siitä kiittää saamme.
+
+Laulun loputtua, juoksi Pekka pieneen ylis-huoneesen, otti neljä suurta
+puuperunaa esille, jotka olivat piiloitetut pieluksen alle, hiipi
+sitten hiljaa seinäviertä pihan yli puutarhaan, jossa hän varmasti pani
+perunat niiden puiden alle, jossa olivat kasvaneet.
+
+Tämä oli ensimmäinen askel pois leveältä tieltä ja Pekka oli aivan
+hämillään sekä itsensä että monen muun suhteen, jota ei ollut yhtä
+helppo suorittaa kuin hedelmän varkauksia. Varsinkin ajatteli hän
+koulunopettajan pientä kanatyttöä, jota syytettiin muutaman kruunun ja
+kahden kuvakirjan ottamisesta. Pekka oli näkevinään edessään posket
+turvoksissa ja silmät itkuisina. Vihdoin oli tyttö tunnustanut itsensä
+syylliseksi, yhä suuremman rangaistuksen pelosta. -- --: "Ei", arveli
+Pekka, "minä varmaankaan en milloinkaan tule kuulumaan Jumalan ystävien
+joukkoon!"
+
+       *       *       *       *       *
+
+"No, mitä näistä kaikista pidät?" Aurinko loi säteensä mustansiniselle
+merelle, liput liehuivat, isoruusut kukkivat; kaikki käytävät olivat
+karhotut ja ne odottivat vaan Mariaa.
+
+"Täällä on ihmeen kaunista, mutta kaikki on niin suurenmoista,
+Juho, ja niin mahtavaa; tunnen itseni niin pieneksi, typeräksi ja
+tietämättömäksi. Älähän nyt naura, todella sen sanon. Minulle on
+totteleminen niin luonnollista ja helppoa, mutta käskemään en kykene."
+
+"Siihen täytyy sun oppia; sinun on vallitseminen meitä kaikkia,
+etupäässä minua."
+
+"Ei niin, Juho, sinulta minä aina kysyn neuvoa, etkä saa väsyä minua
+opettamaan ja kasvattamaan."
+
+Juho vei hänen kätensä huulilleen. Kuinka mielellään hän uhrasi hänen
+tähtensä kaikki.
+
+"Tulepas Maria antamaan kyyhkyisille jyviä ja hevosille leipää;
+kaikkialla täällä on läsnäolosi vaikuttava tyytyväisyyttä ja iloa."
+
+He kulkivat yhdessä kaikkialla, Maria jakeli jyviä ja leipää; hänen
+jälkensä nähtiin käytävillä ja poluilla.
+
+"Tämä paikka minua enimmän miellyttää, Juho!"
+
+"Niin minuakin? -- oikein ylpeilen tästä tiestä, josta yht'äkkiä aivan
+odottamatta näkee merelle. Tuolla portin luona alkaa kirkkotie; kestää
+neljännes tunnin mennä kylään. -- Mutta enhän ole antanut sinulle
+ainoatakaan ruusua! Joka puu toivoo saavansa antaa sinulle kukkasen."
+
+Juho katseli häntä, kun hän kepeänä ja iloisena riensi ruusupensasta
+toiseen. "Sellainen", ajatteli hän, "on elämäsi oleva, tie ruusujen
+keskellä, minä yksin olen taakat kantava."
+
+Mutta kun Maria tuli pieneen somaan huoneesensa, valtasi hänet keskellä
+iloa tuska, joka saattoi hänet polville laskeutumaan.
+
+"Rakas Isä, tässä kaikessa piilee vaara, -- en oikein käsitä sitä,
+mutta tunnen sen. Käännä kasvos puoleemme ja auta meitä kulkemaan sinun
+teitäsi!"
+
+"Minne nyt?" Juho katsoi ystävällisesti ja udellen nuorta vaimoansa,
+joka seisoi hänen edessään mustassa silkkipuvussa, isolla huivilla,
+hattu päässä ja varjostin kädessä. Maria ei vastannut mutta näytti
+hymyillen Juholle kelloansa.
+
+"Puoli kymmenen! -- joko niin paljo? Mutta minne olet menossa?"
+
+"Eikö ole aikaa mennä kirkkoon?"
+
+"Kirkkoonko, -- haluatko mennä kirkkoon?"
+
+"Niin, sitä minä ajattelin; eikö sinulla ole tapana mennä kirkkoon joka
+sunnuntai?"
+
+"Ei."
+
+"Mutta kumminkin joskus?" Äänensä vapisi. Mitähän tämä oli? Kaikkea hän
+oli valmis tekemään hänen tähtensä, ainoastaan ei valehtelemaan eikä
+teeskentelemään. "Ei", kuului taas vastaus.
+
+Maria vaikeni hetkeksi; mutta käänsi sitten kalpeat kasvonsa ja
+rukoilevat silmänsä Juhon puoleen kysyen:
+
+"Täällä on ehkä jotakin kirkollisissa tavoissa, jota et hyväksy, ja
+pidät sentähden jumalanpalvelusta kotonasi? -- Niinkö on Juho?"
+
+"Älä vie minua kiusaukseen!" Nyt puna hänenkin poskillaan pakeni; tämä
+oli taistelu hengen edestä. "Luotan täydellisesti suoruuteesi, ja
+sinulla on myöskin oikeus vaatia sitä minulta. Meidän täytyy kummankin
+mennä omaa tietämme. En millään tavoin ole sinua estävä: seuraa
+taipumustasi ja haluasi -- älä vaan puhu minulle siitä! Voimmehan
+kaikessa muussa olla samanmieliset."
+
+"Mutta tämähän on pääasia, kaiken muun pohja ja perustus."
+
+"Tehdä oikein, se on pääasia ja siinähän olemme yhtä mieltä. -- On
+vallan mahdollista, että taivaan ja maan välillä on paljo, jota en
+ymmärrä, mutta en myöskään ole sitä ymmärtävinäni."
+
+"Oi Juho, minä uskoin sen niin varmaan! -- Näinhän tunnusmerkit!"
+
+"Mitkä tunnusmerkit?"
+
+"Rakkautta pieniin ja halpoihin, sääliä langenneihin."
+
+Hän nojasi päätään kättä vasten ja jatkoi hiljemmin: "Nyt muistelen
+mieleeni, saaneeni häiden edellisenä päivänä varoituksen; -- olin
+laulanut muutamia lempivirsistäni ja silloin sanoit äkkiä: tahtoisin
+kuulla kansanlauluja. -- Minä rupesin heti niitä soittamaan, mutta
+tuntui niin oudolle; hetkisen perästä kerroit kuitenkin
+kirkonkelloista, jotka isoisäsi oli kirkkoon lahjoittanut,
+alttarivaatteesta, jonka isoäitisi itse oli ommellut. Olit niin
+huvitettu siitä ja puhuit niin iloisesti, että kaikki epäilykseni
+haihtuivat. -- Mitä minun nyt on tekeminen? -- On kuin kaikki
+horjuisi!" Hän katsahti tuskallisesti Juhoon.
+
+"Lemmityiseni, sun täytyy olla kärsivällinen!"
+
+"Meidän täytyy molempain olla kärsivälliset." -- Maria astui muutaman
+askelen eteenpäin, mutta kääntyi kohta. Jäisiköhän hän kotiin? Juhon
+sydän sykähti ilosta, mutta samalla tunsi hän itsensä milt'ei
+pettyneeksi; niin kummalliset ovat ristiriidat ihmisluonteessa. Maria
+nojautui hellästi häneen:
+
+"Eihän tämä erottane meitä?"
+
+"Maria!" -- --
+
+Jos oli tarpeellista vakuuttaa sitä hänelle, kuinka syvään se lienee
+häneen koskenut! -- Juho seurasi häntä katseellaan. "Jos hän silloin
+olisi minut oikein tuntenut, olisikohan hän -- -- --?" Juho ei
+uskaltanut lopettaa ajatustaan. Kirkonkellot rupesivat samassa soimaan,
+isoisän kellot; kertomus niistä se oli hänet rauhoittanut. -- Kuinka
+usein hän sitä kertoi, ja iloitsi että se oli isoisänsä hopeaa, joka
+antoi soinnun niiden äänille! Alttarivaatteesta oli hän myös usein
+puhunut, ja vienyt vieraitakin kirkkoon, ja pyytänyt lukkaria sitä
+näyttämään. -- Mutta ei koskaan ennen ollut hän tullut ajatelleeksi
+kenen kunniaksi isoisä oli hopeansa uhrannut ja minkätähden vaate oli
+niin huolellisesti ja taiteellisesti ommeltu.
+
+Juho kulki levottomana edes takaisin. Tuntui ikäänkuin salama olisi
+heidät eroittanut. -- "Ja minä, joka tahdoin varjella häntä kaikista
+suruista! -- antaa henkenikin hänen edestään! niin, mutta totuushan on
+henkeä kalliimpi." Asiasta oli välttämättömästi syntyvä keskustelu;
+Juho oli tyytyväinen, että se nyt tapahtui, vaikka hän vääntelikin
+käsiänsä surusta.
+
+"Tuonko eineen sisälle?"
+
+Vanha Kerttu katsoi utelevasti isäntäänsä.
+
+"Sunnuntaisin syömme vasta rouvan kirkosta palattua." Hän puhui
+päättäväisesti; hän huomasi hyvin että vanha palvelijatar moitti häntä
+sydämmessään. --
+
+"Menenkö Mariaa vastaan? Menen portille odottamaan. Jospa hän vaan pian
+tulisi!"
+
+Maria kulki hitaasti kotiinpäin, mutta Juhon huomattuaan joudutti hän
+askelensa ja liehutteli tervehdykseksi nenäliinaansa. Juhon mielestä
+hän näytti suuremmalta; nuo kirkkaat silmät kuvasivat jotakin, jota hän
+ei ennen ollut nähnyt, rakkauden voimaa täynnä kärsivällisyyttä ja
+luottamusta. Hän näki edessään hiljaisen vaimon, eikä aamullista
+surutonta lasta.
+
+Juustila ja hänen pieni hymyilevä punaposkinen vaimonsa tulivat
+jälestäpäin käsi kädessä. He kulkivat enemmän syrjällä ett'eivät olisi
+esteeksi. Juho taisi arvata heidän ajatuksensa: "voi raukkaa, jonka
+täytyy yksin käydä!"
+
+"Juho kulta, kiitos että tulit, melkeinpä sinua odotinkin."
+
+"Vai sinä odotit!" Juho vei Marian käden huulilleen, hänelle
+omituisella, merkitsevällä tavallaan.
+
+Iltapuolella tuli tuomarin rouva kutsumaan nuorta paria luokseen
+seuraavaksi päiväksi. Hän oli muodinmukaisesti puettu nuori nainen,
+elottomilla silmillä, mutta liukkaalla kielellä, tukka silmillä
+riippuvana.
+
+"Miten kaunista täällä ja kuinka se minua ilahuttaa, että herra Bruhn
+vihdoinkin löysi oikeansa, niin että jäinen sydän suli! -- Mutta täysin
+sulaunut ei se sittenkään ole. Että todellakin hennoitte antaa hänen
+mennä yksin kirkkoon. -- Ei, niin hän ei tee koskaan Kruse, hän tulee
+siivosti mukaan, kun pyydän, vaikka varmaan tiedän, ett'ei hän kuule
+sanaakaan koko saarnasta, mutta istuu, kirjoittelee ajatuksissaan
+tuomionpäätöksiä tahi mietiskelee tilintekoja."
+
+"Sitä minun mieheni ei koskaan tekisi", sanoi Maria innolla, "kun
+kerran käymme yhdessä käymään, menevät ajatuksemmekin yhtä suuntaa."
+
+Kun kerran käymme yhdessä käymään! -- Juho ymmärsi hyvin, että tämä oli
+se tulevaisuuden toivo, joka Mariaa elähytti. Eikö hän voisi yhtä
+suurella oikeudella toivoa saada Marian omalle puolelleen? Voisi kyllä,
+ja kuitenkaan ei hän sitä toivonut.
+
+"Minä olin Olli Heikin luona, Juho."
+
+"Vai siellä sinä olit. -- Olisin muutoin tullut mukaasi."
+
+"Luin hänelle vähäisen", hän punastui.
+
+Juho nyykäytti hyväksyen päätänsä.
+
+"Hänen huoneensa, mielestäni, ei ole oikein hupaisa. Saanko antaa
+hänelle nojatuolin -- täällähän on niin monta, -- ja pikkuisen
+sievistää kaikkea siellä?"
+
+"Saanko? -- ystäväiseni, saathan kaikkea mitä tahdot: sinunhan kaikki
+on, jok'ainoa hiukkanen."
+
+Kerttu ja Pekka auttoivat Mariaa; pian oli pieni ikkuna jo verholla
+varustettu ja sängyssä pehmeät patjat. Olli Heikki istui mukavasti
+korkeanojaisessa tuolissa, hän olisi ollut iloissaan, ell'ei -- -- "No
+niin", arveli hän, "eivät muutkaan taida olla minua paremmat."
+
+Kun rupesi hämärtämään istuutui Maria soittoneuvon ääreen.
+
+Juho istui ja kuunteli.
+
+"En koskaan väsy sinua kuuntelemasta, kiitos!"
+
+Hän lauloi monta Juhon lempilauluista ja tahtoi sitten lopettaa; Juho
+pidätti häntä.
+
+"Nyt joku sinun mielilauluistasi."
+
+"Tuskinpa tiedänkaän, Juho!"
+
+"Ovathan nekin kauniit, -- ja sinä pidät niistä."
+
+"Juuri sentähden en tahdo tyrkyttää niitä sinulle, mutta ehkäpä yksi,
+-- joka päivä yksi?"
+
+"Ei, ei mitään määräyksiä tahi sääntöjä, vapautta ennen kaikkea! --
+Viserrä, kuin lintuset tuolla ulkona, sydämmesi kyllyydestä."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Juho oli toivonut että kaikki vähitellen muuttuisi samanlaiseksi, kuin
+ennen selitystä, mutta pian tunsi hän jotakin menneen hukkaan. Maria
+rakasti häntä yhtä hellästi, mutta Juho oli suljettu pois hänen
+sisällisestä maailmastaan; hänellä oli toinen tuki, toinen lohduttaja
+ja häntä ohjasi toisen tahto. --
+
+Nuori tilanomistaja oli jälleen voimakkain käsin tarttunut ohjiin ja
+emäntä oppi yhä enemmän tuntemaan velvollisuuksiaan ja tärkeätä,
+vaikeata kutsumustaan. Juho oli ylpeä hänen tarkkuudestaan ja
+tavattomasta taidostaan johtaa alustalaisiaan; yhtä suuren arvon pani
+hän Marian kauneuden-aistiin ja siihen suloon, jonka hän kaikkialle
+loi.
+
+Joka sunnuntai saattoi hän nuorta vaimoaan metsän läpi kirkkotielle ja
+odotti häntä taas portilla.
+
+Mutta kun marraskuu tuli myrskyineen ja sateineen, käski hän ajaa
+wieniläis-vaunut esille.
+
+"Kuinka pitkä se oli, tuo ensimmäinen aamupäivä!" Vanha Kerttu oli
+mennyt Marian mukaan, Juustilan väki kulkea hinasi vaivaloisesti pitkin
+tietä, sateenvarjon suojassa, tuulen riuhtoessa. He astuivat
+turvallisina ja iloisina eteenpäin, kumpikin virsikirja kädessä. --
+Tuollapa tuli talonrenkikin, tuo hiljainen kummallinen mies, joka aina
+oli ensimmäinen työhön mentäessä ja viimeinen sieltä tultaessa;
+hänelläkin oli virsikirja; -- No niin, seuratkoon kukin taipumustaan!
+-- Niin ikäviä sanomalehtiä ei hän ollut kaukaan aikaan lukenut.
+
+Seuraavana päivänä tuli pehtori häntä vastaan hattu kädessä; hän näytti
+harmistuneelta ja puhui matalalla hillityllä äänellä:
+
+"Suokaa anteeksi, tahdoin vaan kysäistä, isännänkö luvalla, väki joka
+aamu, kotiin suurukselle mennessä, hukkaa aikaansa?"
+
+"Hukkaa aikaansa?" Juho rypisti silmäkulmiaan.
+
+"Tuolla ylhäällä Olli Heikin luona lauletaan tahi luetaan, ja mikä on
+uutta on aina viehättävää, niinkuin tiedetään, varsinkin kun saa työnsä
+keskeyttää -- Se tuottaa uusia tapoja, kirkonkäyntiä ja muuta
+sellaista. Tahdoin vaan sen ilmoittaa."
+
+"Kutsu väki kokoon!"
+
+Pehtori ei ollut hidas tottelemaan, hän näki mieltymyksellä tumman
+vihanpunan isäntänsä otsalla.
+
+"Oletteko kaikki täällä? -- Hyvä. -- Tahdoin vaan sanoa että jokainen,
+jota vaan haluttaa, saa käydä rouvaa kuulemassa, sen verran on aina
+aikaa, eikä myös ketään kielletä menemästä sunnuntaisin kirkkoon."
+
+Hänen palatessaan sieltä tuli Maria vastaan.
+
+"Juho, armas Juhoni, olenko tehnyt vastoin tahtoasi? -- Alussa luin
+ainoastaan sairaalle ja itselleni, mutta Kerttu pyysi saada tulla
+kuuntelemaan ja vähän ajan perästä tahtoivat muutkin palvelustytöt ja
+Pekkakin olla muassa -- sittemmin tuli myös talonrenki ja muutamat
+muutkin. Kestää ainoastaan neljännestunnin, lukea muudan luku Uudesta
+Testamentista ja laulaa virren säe. -- Mutta minun olisi varmaankin
+pitänyt se sinulle sanoman, sinulta kysymän? Hän näytti aivan
+katuvaiselta.
+
+"Minkätähden kysymän, tiedäthän jo edeltäpäin vastaukseni: tee mitä
+vaan tahdot."
+
+"Jospa saisit nähdä nää vaivani kantavan hedelmää, omin silmin nähdä,
+että väki muuttuu yhä tunnollisemmaksi ja uskollisemmaksi sekä
+keskenään yhä sopuisammaksi!"
+
+Vaihtelevin tuntein näki Juho joka päivä pienen joukon astuvan pihan
+poikki.
+
+Välistä valtasi häntä kova ikävöimyksen, yksinäisyyden tunne.
+Jakelivathan he kaikki Marian kanssa jotakin, johon hän ei ollut
+osallinen?
+
+"Olli Heikki tahtoisi mielellään puhua kanssasi," Maria pani kätensä
+hänen olkapäälleen, "luulenpa hänellä olevan jotakin sydämmellään."
+
+"Hyvää päivää, Olli! -- oletpa totta tosiaankin saanut huoneesi hienon
+hienoksi. Enkös jo sanonut?"
+
+"Isäntä sanoi häntä enkeliksi, -- ja enkeli on hän minulle ollutkin.
+Mutta enhän sitä aikonutkaan sanoa. -- Näettekös isäntä, olipa
+kuitenkin totta, että sillä kertaa olin juonut liian paljon, mutta
+paloviinaa ei se ollut ja sepä juuri onkin pahinta." Hiki rupesi
+tihkumaan hänen rypistyneeltä otsaltaan, ääni oli hänet
+pettämäisillään, mutta hän rohkaisi mieltänsä. "Silloin kun kerran
+metsästäjäin aikana olivat täällä, ja kun syötiin ulkona taivasalla,
+piiloitin kaksi pulloa vanhaa portviiniä ja vein ne sitten salaa
+kotiin. Viiniä ei kaivattu. Sinä päivänä olin juonut viimeisen tilkan,
+jolloin sain käskyn puimakonetta tarkastaa. -- No, nytpä on kaikki
+sanottu!"
+
+"Rangaistus oli kova, Olli Heikki! -- teit oikein sanoessasi totuutta."
+
+"Omatuntoni ei jättänyt minua rauhaan. -- Annatteko minulle anteeksi?
+-- Kiitos, -- no, nyt arvelemma, on uneni oleva levollisempi."
+
+Juho tuli miettiväisenä sieltä. Oliko tämä yksi hedelmistä?
+
+       *       *       *       *       *
+
+"Rakas pieni vaimoseni, sinä olet täällä niin yksinäsi, emmekö kutsu
+vieraita luoksemme?"
+
+"Niinkuin tahdot Juho, mutta ei minun tähteni. Minulla on niin vähän
+puhuttavaa rouva Krusen kanssa, ja metsästys-ylitarkastajan naisethan
+äskettäin ovat täällä olleet."
+
+"Entäs papin perhe?" kysyi Juho vähän vitkastellen.
+
+"Emme sovellu yhteen."
+
+Juho näytti hyvin tyytyväiseltä, mutta sanoi kuitenkin: "Tarkempaa
+selitystä vaaditaan."
+
+"Tuskinpa uskallan sanoa, sillä on paha toisia tuomita, mutta minusta
+tuntuu aina siltä kuin pappilan perhe -- paitsi pappi itse, --
+koettaisi palvella kahta herraa; ymmärrätkö minua?"
+
+"Ymmärrän kyllä."
+
+"Pidänpä paljoa, paljoa enemmän metsästystarkastajan perheestä."
+
+"Missä olet heidät tavannut?"
+
+"Minä näen heidät kirkossa joka sunnuntai, istun mielelläni samassa
+penkissä kuin he."
+
+"Etkö istu omassa penkissämme."
+
+"Pitäisikö minun istuman siellä?"
+
+"Pitäisikö istuman siellä, voi, sinua lapsukaista! Ei sinun pidä muuta
+tekemän, kuin mitä tahdot. -- Vai niin, rouva Bög sinua miellyttää? --
+hän onkin oiva nainen, sivistynyt ja ymmärtäväinen. -- En ensinkään ole
+ajatellut häntä sopivaksi seuraksi sinulle, hänhän on paljoa vanhempi
+sinua, luullakseni hän on noin neljänkymmenen vuoden vanha. -- Bög itse
+on myöskin kunnon mies; oletko häntä nähnyt?"
+
+"Hän on siellä joka sunnuntai ja kaksi lapsista seurassa. Täysi-ikäiset
+tyttäret jäävät vuorotellen kotiin ja joku pienemmistä, se, jonka vuoro
+on, pääsee sen sijaan mukaan kirkkoon. Kauniimpia lapsen-ääniä en ole
+ijässäni kuullut, ja he istuvat hiljaisina kuin pienet hiiret,
+sill'aikaa kuin pappi puhuu. Jos sitä kestää liian kauvan luulen kyllä
+heidän väsyvän, mutta se ei estä heitä ikävöiden odottamasta ensi
+kertaa. -- Käymme mielellämme vähän matkaa yhdessä; rouva Bög kertoo
+niin paljon sinusta Juho; kuinka erinomaisen hyvä olit hänen miehensä
+sairastaessa, kuinka sinä kustansit metsähoidon-opistolaisen hänen
+virkaansa hoitamaan koko vuoden ajan ja annoit hänen lähteä Italiaan.
+Minä tulen niin iloiseksi kun hän sinusta puhuu."
+
+Juholta ei puuttunut itsenarvoa ja hän oli ylimalkain varsin
+tyytyväinen käytöstapaansa; mutta kun hänen nuori vaimonsa häntä
+kiitteli, hänen silmänsä lausuessa vielä enemmän kuin suu, silloin tuli
+hän niin surumieliseksi ja pieneksi omissa silmissään.
+
+"Rouva Bög on myöskin kertonut vanhemmistasi, jotka aivan äkkiä
+kuolivat lavantautiin; hän oli vaan pieni lapsi silloin, mutta muistaa
+sen vielä varsin selvästi. Kerropa minulle heistä, Juho, ja
+lapsuudestasi, se on tuhat vertaa hauskempi kaikkea seuraelämää."
+
+"Vai niinkö mielestäsi on?" -- Hän istuutui Marian viereen pienelle
+ikkunoiden väliselle sohvalle.
+
+"Minulla ei ole oikeastaan paljo kerrottavaa, tuskinpa muistan
+vanhempiani ja isoäitinikin kuva on minulle myöskin varsin epäselvä.
+Hän, tahi oikeammin tallirenki oli ensimmäinen, joka sairastui, ja
+isoäidin häntä hoitaessa tarttui tauti häneen. Hän oli vanhanaikuinen
+emäntä, joka katsoi välttämättömäksi velvollisuudekseen pitää huolta
+jokaisesta sairaasta talossa. Hän ei itse hoitanut palvelusväkeä, mutta
+tahtoi omin silmin vakuuttaa itseänsä että heitä huolellisesti
+hoidettiin. Neljättäkymmentä vuotta menestyi kaikki, mutta silloin tuli
+loppu, tallirenki parani, mutta isoäiti kuoli, isäni ja äitinikin
+kuolivat. Kerttu voi kertoa sinulle siitä, hän seisoi kuolinvuoteiden
+ääressä.
+
+"Isoisäsi kadotti heidät kaikki kolme!"
+
+"Niin, samalla viikolla, ja sitä ennen ei hän ollut suruun tutustunut.
+-- Ajattelepas ainoan poikansa, terveen, voimakkaan ja kaikin puolin
+hyvän luontoisen; verevän nuoren miniänsä ja viimein vanhan uskollisen
+vaimonsa, jota hän niin rakasti. Minua ihmetyttää ett'ei hän järkeänsä
+kadottanut."
+
+"Miten hän kaiken sen kesti?"
+
+"Hiljaa ja vakaana. -- Muistan hyvin hautauspäivän, he haudattiin
+kaikki kolme samana päivänä. Isoisällä oli everstin univormunsa ja
+tähti rinnassa, minulla oli mustat vaatteet ja pienen olkihattuni
+ympärille oli kääritty suruharso. Me astuimme heti arkkujen jälestä,
+hän talutti minua kädestä ja puristi sitä kovin, mutta en uskaltanut
+hiiskahtaa. Viimein nosti hän minut syliinsä ja antoi minun katsoa
+hautaan; se oli kukkaismeren kaltainen, minä ojensin käteni sitä
+kohden. -- Sitten palasimme kotiin, mutta illalla sain luvan syödä ison
+pöydän ääressä. Senjälkeen tahtoi hän minua syömään kanssansa joka
+ateria. -- Hän istui usein ajatuksiinsa vaipuneena, mutta kun minä
+kyselin häneltä sitä tahi tätä tahi iloitsin hedelmäkorista,
+hymyilivät totiset kasvonsa ja hän puhui minulle ystävällisesti ja
+rohkaisevaisesti. Vähitellen sen mukaan kuin kasvoin tulin kovemman
+kurin alaiseksi ja enemmän kuin kerran sain kovankin rangaistuksen.
+Olinhan myöskin niskoitteleva poika, joka oli taipuvaisempi käskemään
+kuin tottelemaan. -- Ymmärsin pian isoisän rankaisevan minua
+rakkaudesta ja tämä antoi hänelle kummallisen vallan lapsellisen
+sydämmeni yli. -- Eräänä päivänä, -- kuinka hyvin sen vielä muistan, --
+olin yksinäni syrjähuoneessa, jossa isoisän lintuhäkit riippuivat.
+Menin pienen kesyen kanarilinnun luo, jonka isoisä joskus suureksi
+huvikseni antoi vapaana lennellä huoneessa; minä katselin häkkiä,
+hypistelin vähän ovea ja otin sitten -- tiesin vallan hyvin tekeväni
+väärin, -- pois säpin, joka ovea piti kiinni. Lintu lensi iloissaan
+pois, mutta kauhistuin muistaessani, että ikkunat olivat auki. Salaman
+nopeudella riensin sitä kiinni ottamaan, sainkin sen käsiini ja panin
+sen häkkiin. Samassa soi päivälliskello, työnsin oven kiinni ja
+kiiruhdin paikalleni.
+
+"Iltapäivällä tuli isoisä puutarhaan, jossa Kerttu ja minä
+työskentelimme.
+
+"'Pieni Sirkkuseni on lentänyt pois', sanoi hän surullisesti. 'Onko
+joku käynyt siellä huoneessa, Kerttu?'
+
+"'Ei ketään', hän oli itse hyvä omatunto täydessä olennossaan.
+
+"'Silloinhan itse olen syypää siihen. -- Pikku raukka, minun on sitä
+sääli, -- olin itse totuttanut sen lentämään pois häkistä. -- Eikö
+sinunkin ole ikävä pientä lintusta, Juho?'
+
+"'On.' Hän taputteli ystävällisesti päätäni, ymmärrät hyvin ett'en
+ollut iloissani, ja illempana en enää voinut pidättää itseäni.
+
+"'Isoisä!'
+
+"'Mitä nyt?' Hän katsasti paraikaa luvunlaskujaan eikä ollut hänelle
+mieleen, kun keskeytin häntä.
+
+"'Minähän kuitenkin olin se, joka sen tein, -- minä päästin Sirkun
+ulos, mutta sain sen takaisin häkkiin ja luulin panneeni säpin kiinni,
+mutta varmaankaan en ollut aivan tarkka.' Seisoin jäykkänä ja suorana
+enkä uskaltanut katsoa häntä silmiin.
+
+"'Luuletko saavasi selkään?'
+
+"Äänensä oli tuima ja ankara, minä vastasin todenmukaisesti: 'totta
+kai.'
+
+"Hän vaikeni hetkeksi, pani kätensä olkapäälleni, sanoen luottavaisesti
+ja puoleksi humoristillisella äänellä: 'näytäpäs aina poikaseni,
+panevasi enemmän arvoa totuuteen kuin selkääsi. Tällä kerralla pääset
+rangaistuksetta, mutta tottelemaan on sun oppiminen, onko se sitten
+tapahtuva hyvällä vai pahalla, riippuu omasta itsestäsi.' -- Oi, kuinka
+häntä rakastin!"
+
+"Minä myös häntä rakastan, Juho. -- Kerropa enemmän."
+
+"Ei ole juuri muuta sanottavaa. -- Olin ainoastaan kymmenen vuoden
+vanha, kun hän kuoli. En ikinä unohda sitä yötä, jolloin tultiin
+kutsumaan minua hyvästelemään isoisääni. En tietänyt taudin olevan
+vaarallinen enkä tahtonut Kerttua uskoa, mutta itkin kuitenkin niin
+katkerasti, että lääkärin täytyi pyytää minua vaikenemaan. Isoisä
+makasi vuoteellaan, kasvonsa olivat rauhalliset ja säyseät, silmät
+suuremmat ja kasvojen juonteet tavallistaan terävämmät, hän hengitti
+raskaasti, mutta hymyili minulle ja pani hyväillen kätensä päälleni,
+kun laskeusin polvilleni vuoteen viereen. -- En liikahtanut paikaltani,
+mutta käsi tuli yhä raskaammaksi ja viimein kylmäksi, olin kadottanut
+parhaimman ystäväni"
+
+"Eikö hän sanonut sinulle mitään?"
+
+"Ei viimeisenä yönä, -- mutta sen edellisenä päivänä. --"
+
+Maria ei kysynyt ja Juho oli vaiti vaikka hän hyvin muisti sanat.
+
+"Minut vietiin väkisin pois, -- oi, kuinka itkin yksin jäätyäni, mutta
+en voinut puhuakaan toisten kanssa. Pappi ja ystävällinen lääkärikin
+koettivat minua lohduttaa, mutta juoksin pois heitä pakoon ja
+sulkeuduin omaan huoneeseni.
+
+"Melkein kaikki lähitienoilta ja monta ystävää kaukaakin tulivat
+saattamaan isoisää haudalle. Olin ylpeä kunniasta, joka hänelle
+osoitettiin, ylpeä siitä että yksin kävelin arkun takana ja että minä
+olin läheisin hänen omaisistaan, mutta sydämmeni oli surusta
+pakahtumaisillaan. -- Lapsen suru ei ole kestäväinen, mutta häntä en
+koskaan unohtanut.
+
+"Keskusteltiin kauvan siitä, minne minä nyt joutuisin. Isoisän veli,
+tohtori Bruhnin isä, -- olisi ottanut minut luokseen, mutta holhojani,
+vanhan kunnon kenraalin mielestä, olisin muka liian kaukana poissa. Hän
+näki paljon vaivaa saadaksensa minua hyvälle paikalle, mutta häneltä
+puuttui ihmistuntijan silmä. Siten tulin kaukaisen sukulaisen taloon,
+jossa oli paljo vieraita ja jossa runsaat lisätulot olivat hyvin
+tarpeen. -- Hyvin vielä muistan tuloani sinne ensi iltana. Siellä oli
+paljo vieraita, vaunujen jyrinäkään ei kuulunut puheelta ja naurulta,
+niin että kauvan sain odottaa eteisessä. Vihdoin tuli palvelija, ja
+heti sen jälkeen tätini, -- enoni ei ollut kotona, -- komeissa puoleksi
+suruvaatteissa, hopeahelmet kaulassa ja päässä valkoiset asterit. Hän
+oli jotensakin kaunis, mutta kasvoissaan oli kummallisen sekava kuvaus.
+
+"'Lapsi kultani', sanoi hän painaen nenäliinansa kuivia silmiä vastaan,
+'tahdon koettaa olla sinulle äitisi sijassa.'
+
+"'En ensinkään muista äitiäni', vastasin jurosti. Hän katsoi
+hämmästyneenä minuun, syleili minua kuitenkin ja tahtoi viedä minut
+sisään.
+
+"'Kiitoksia täti, menisin mieluummin maata, olen väsyksissä.'
+
+"Huoneeni oli jokseenkin suuri ja komea, kirjotuspöydällä,
+kirjakaapilla ja pöytäkellolla varustettu.
+
+"'Tahdotko palvelijaa auttamaan, poikaseni?'
+
+"'Auttamaanko?' -- Kysymyksensä minua suututti; isoisä oli ankarasti
+vaatinut, että jokainen niin paljon kuin mahdollista yksin koettaisi
+tulla toimeen.
+
+"'Enhän minä voi tuntea tuollaisen pienen hellikkiherran tapoja. --
+Vieraitten mentyä palaan. -- Tahdotko teevettä, olutta vai maitoa?'
+
+"'Minua on totutettu syömään, mitä minulle annetaan.'
+
+"'Sitä parempi. -- Kyllä meistä kahdesta vielä ystävykset tulee.'
+
+"Mutta sitä meistä ei koskaan tullut. -- Kun olin ottanut kirjani
+esiin, järjestänyt vaatteeni ja vihdoin pujahtanut sänkyyn, palasi
+Virginia täti.
+
+"'Lue nyt rukouksesi, pieni Juho kultaseni! -- sitten suutelet minua ja
+sanot hyvää yötä. Niin kai sinulla on tapana tehdä, eikö niin?'
+
+"Minä kohosin kyynäspäilleni, katsoa tuijotin häntä tuikeasti silmiin
+ja sanoin; 'Sitä en tahdo tehdä, täti!'
+
+"Hän kavahti, mutta kääntyi taas puoleeni.
+
+"'Olet aivan uuvuksissa, lapsiraukka, minä luen sinulle rukouksesi.'
+
+"Tuskin oli hän mennyt, kun pieni salaovi sänkyä vastapäätä aukeni ja
+ovella näin nauravat kasvot, heloittavin ruskein silmin.
+
+"'Hyvin poika! etpä näytä minusta hämmentyneelle. Minulla ei ole
+pitkään aikaan ollut näin lystiä,' hän nauroi niin että kyynelet
+silmistä tippuelivat. Hän oli nuori Jensen, tuleva opettajani."
+
+"Juho, tuo ei ollut mikään hyvä paikka."
+
+"Enoni oli kelpo ihminen, häneltä opin ainoastaan hyvää, mutta hän
+seisoi niinkuin ulkopuolella kaikkea mitä muutoin talossa tapahtui. Hän
+oli kunnon maamies, joka hoiti omia asioitansa ja kulki tietänsä
+suoraan eteenpäin, luullen muiden tekevän samoin. -- No, mitään
+varsinaista pahaa ei liene tapahtunutkaan. On vaikeaa kuvata tätiä, hän
+oli luonteeltaan liian monipuolinen henkilö, mutta varmaa on että
+kaikki mitä sanoi tahi teki, tarkoitti samaa päämäärää, ympäröittää
+itsensä kunnialoisteella. Uskontoakin käytettiin siihen tarkoitukseen,
+hän koristi itseään sillä, niinkuin helmillä ja koralleilla, hän
+koristi itsensä miehensä kunnialla, lähimmäistensä vioilla ja omalla
+suvaitsevaisuudellaan. Hän oli muka osaaottavainen ja auttava ystäviä
+ja tuttavia kohtaan, josta siten kaikki luulivat olevansa velassa
+hänelle ja koettivat, kumma kyllä, kaikin tavoin sitä maksaa.
+Silloinkin kun hän köyhiä auttoi, koettivat he puolestansa apua
+korvata, ja yhä kasvoi heidän kiitollisuutensa ja ihastuksensa.
+Palvelusväki, paitsi emäntäpiika ja kamarineitsyt, katsoi häntä
+puolijumalaksi. -- Tunsin heti, melkein vaistomaisesti, ett'ei hän
+ollut totinen ja asetuin siitä syystä heti sotakannalle. -- Nuori
+Jensen oli oiva opettaja, hän vaati ankarasti minua lukemaan. Hän oli
+hilpeä, vilkasluontoinen ja hyväpäinen, mutta hänen käsityksensä ja
+arvostelunsa olivat aina vähän tuimat ja pistävät. Hyvinpä hän osasi
+temmata pois nuo hurskauden valokasvot, joilla tätini ynnä monet muut
+ymmärsivät peittää turhuutensa, maallisuutensa ja itsekkäisyytensä!"
+
+"Ymmärrän kaikki vallan hyvin Juho! ymmärränpä sinuakin paremmin kuin
+ennen. Isoisäsi mielipiteet ovat ikäänkuin vartioneet sinua, mutta
+unohdit tien lähteelle, josta heillä oli alkunsa. -- On kauheata kuulla
+ihmisten kiroavan ja pilkkaavan, mutta vielä kauheampaa on kuulla
+Herran Jumalan pyhää nimeä väärinkäytettävän tekopyhyydeksi ja
+ulkokultaisuuden kautta. -- Kumpikin tavallaan riisti sinulta lapsuuden
+uskosi, eikö niin, Juho?"
+
+"Älä vertaa heitä toisiinsa, -- hän oli terävämielinen henkilö,
+pistopuheissaan oli jotakin vapauttavaista ja puhdistavaista. Hän on
+monessa suhteessa avannut silmäni, olen aina oleva hänelle kiitollinen
+siitä."
+
+"Miten hänen sitten kävi?
+
+"Hän on kuollut. -- Häntä kohtasi kova suru; tyttö, jota hän lempi ja
+joka oli antanut hänelle lupauksen uskollisuudestaan, otti toisen -- ja
+silloin näytti hänelle elämä arvottomalta. No, en sitä millään tavoin
+hyväksy, mutta en myöskään häntä tuomitse."
+
+"Oi, kuinka surkeata! -- miksikä kysyinkään?"
+
+He istuivat hetken ääneti, sitten veti Maria ikkunaneteisen syrjään ja
+katsoi ulos.
+
+"Juho!" hän osoitti mustaa öistä taivasta, jossa tähdet tuikkivat
+kirkkaassa loistossaan. Kaukana merellä kimalteli niiden hohto
+läikkyvillä lainehilla.
+
+"Eikö tuo ole ihmeellisen kaunista?"
+
+"On." Maria katsoi ylös tähtiin, Juho katsoi hänen syviin kirkkaihin
+silmiinsä.
+
+"Mitä ajattelet lapseni? -- ikävöitsetkö jotakin?"
+
+"Ikävöitsenkö?"
+
+"Mitä?"
+
+"Sinua."
+
+"Pieni Mariaraukkani!" -- hän oli vähällä itkeä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kerttu sai päättää isäntänsä kertomuksen. Maria painoi mieleensä
+jokaisen kuvaavan teon ja kertomuksen ja sai siten viimein selvän kuvan
+entisten päiväin elämästä vanhassa kartanossa. Se tuli hänelle kahta
+rakkaammaksi ja kunnioituksella avasi hän suuret kaapit, joissa hyllyt
+notkuivat isoäidin ja hänen palvelijainsa ahkeruuden tuotteista.
+
+"Tiedätkö mikä tämä on?"
+
+Juho näytti pienen kiiltävän esineen vaimolleen.
+
+"En."
+
+"Avain tiirikoimattomaan lukkoon; löytyy kaksi avainta rahalippaasen,
+ja toinen on sinun. -- Varmaankin sinulla on monta suunnitelmaa
+jouluksi."
+
+"Suunnitelmia ei suinkaan puutu, mutta en uskalla itse ottaa; anna
+paremmin sinä niin paljon kuin tahdot."
+
+"No, onko mokomaa ennen kuultu! -- Katsos tänne, tässä on lipas,
+pistäpäs vaan avain reikään, no niin. --"
+
+"En, minä en katso."
+
+"En uskalla, Juho! Tuntuu aivan kuin varastaisin, sinun täytyy katsoa
+tänne!"
+
+"Täytänkö taskusi? -- Vai kulta sinua enemmän miellyttää?"
+
+"Kiitoksia, Juho kulta, tuhannen kiitosta! -- Eikö tämä todellakaan ole
+unelma? nythän voin ostaa Olli Heikille pyörätuolin, ja hankkia
+itsellisleskelle uunin ja, -- ei, minun täytyy oikein miettiä ja olla
+ymmärtäväinen!"
+
+"Tahdotko, joulukuusen?"
+
+"Onko sinulla sitä ennen ollut?"
+
+"Ei, mutta --"
+
+"Saanko koristaa pienen kuusen Olli Heikille?"
+
+"Tietysti, mutta voihan meillä kuitenkin olla suuri kuusi täällä
+ylhäällä."
+
+"En kuitenkaan tiedä -- --"
+
+"No, jätetään se sitte." Se suretti häntä, mutta hän ymmärsi Marian.
+
+Jouluaaton päivänä ajoi Pekka kylään, täyteen sullotuilla vaunuilla.
+Hänellä oli kädessä luettelo leskien, sairasten, yksinaisten vanhain ja
+monen muunkin nimistä. Ei ketään unohdettu, mutta enimmät lahjat
+tulivat kuitenkin lasten osalle.
+
+"Oletko jo saanut kaikki valmiiksi?" Juho astui odottamatta vaimonsa
+huoneesen.
+
+"Maria, katso minuun, sinä olet itkenyt?"
+
+"Se teki minulle niin hyvää, nyt olen oikein iloinen, Juho!"
+
+"Minua sinä olet itkenyt! -- tiedän sen ja se vaivaa minua. Ilmoita nyt
+kerran edes mitä tunnet. En voi kestää tuota, että noin hillitset
+itseäsi."
+
+"Tahdotko kuulla mitä minä ajattelin?"
+
+"Tahdon."
+
+"Arvelin itsekseni, voipiko kukaan elää rukoilematta; toivominen
+näyttää minusta olevan aivan pieni korvaus siitä, mutta siinäkin
+kääntyy ihminen kuitenkin ulkopuolelle itseänsä."
+
+"En sinua ymmärrä."
+
+"Minä puhunkin niin katkonaisesti. -- Minä tahtosin antaa sinulle
+joululahjan, Juho, mutta en voisi kestää sitä, että sen halveksisit."
+
+"Sinun lahjaasi en minä halveksi."
+
+"Se on ainoastaan toivotus. -- Tiedän että rakastat totuutta ja mietin
+tämän toivotuksen sinulle: 'jospa yhä enemmän oppisit totuutta
+tuntemaan.' -- Muuta ei ollutkaan. Niin sanoessasi ja myöntäessäsi
+ett'et ole täydellinen, voi Hän, joka on tie, totuus ja elämä, sinua
+auttaa."
+
+"Tie?"
+
+"Niin tie, Juho, niin on hän sanonut."
+
+Juho ei vastannut, vaan vaipui mietteihin; hetken kuluttua nyökäytti
+hän ystävällisesti päätänsä ja meni.
+
+Olli Heikki ei ollut koskaan ennen joulukuusta nähnyt ja nyt se täten
+tuli hänen luoksensa! Tuossa se seisoi lukemattomine pienine, kirkkaine
+kynttilöineen, tähti latvassa: oksat notkuivat moniväristen verkkojen,
+punaposkisten omenain ja täyteen sullottuin paperipussien painosta.
+
+Rengit ja piiat tunkeutuivat huoneesen, mutta vaikenivat, kun nuori
+emäntä avasi raamatun ha'at ja luki ääneen joulun iloisen sanoman.
+
+Juho seisoi ovella, hänestä oli tuntunut niin yksinäiseltä ja kolkolta
+tuolla ylhäällä suuressa rakennuksessa. Mitä, jos hän nyt täällä
+joulukuusen ääressä lausuisi Marian toivotuksen! -- Jospa yhä enemmän
+oppisin totuutta tuntemaan, niin, tapahtukoon se! -- Hän kallisti
+päätänsä ja meni taas pois, ei kukaan ollut häntä nähnyt.
+
+Mutta seuraavana jouluna oli yläruokasaliin koristettu joulukuusi,
+talon kymmenviikkoisen pojan kunniaksi, joka isoilla mustansinisillä
+silmillään katsoa tuijotteli noita monia kynttilöitä. Juho nosti hänet
+korkealle ilmaan, joululapsensa, kalliin aarteensa! Nyt ei hänellä enää
+ollut mitään toivomista, hänellähän olikin kaikkea.
+
+Oi, kuinka hän rakasti pientä poikaansa, hän taisi istua pitkät ajat
+häntä katsellen, kun hän nukkui, ja hänestä oli kovin hauskaa nähdä
+hänen heräävän, rypistävän otsaansa ja pieniä kätösiänsä ojentaen tuon
+tuostakin kiljahtelevan.
+
+"Mitä sinunkin mielestäsi? eikö hän ole tavattoman kaunis, Maria? --
+Minä en ollut puoleksikaan noin kaunis, sanoo Kerttukin. Ajattelepas,
+kun hän kerran tulee niin suureksi, että voipi tulla kanssani
+ratsastamaan ja katsomaan, kuinka avarat tiluksensa ovat!"
+
+"Kylläpä siihen vielä kestää! -- rakas, pieni poikaseni!"
+
+"Hänen lapsuutensa on oleva niin kirkas ja iloinen kuin suinkin, eikö
+niin? -- Annapas minun vähän häntä pidellä! kylläpä hän mielissään on
+kun korkealle ilmaan nostetaan. Eikö niin, poika-nulikkani? korkealle
+ilmaan!"
+
+Eipä kestänyt monta kuukautta ennenkuin pienokainen jo vastasi
+ilonhuudahduksella, voimakkaasti ravistaen isän tuuheaa tukkaa. Uutena
+vuotena sairastui lapsi, kastettiin silloin kotona ja kutsuttiin
+isoisän jälkeen Oskariksi. Vanhemmat olivat muutamat päivät kovin
+huolissaan, mutta silloin hän yht'äkkiä parani.
+
+"Luulenpa, Juho, että hän taas virkoo, Jumalalle kiitos ja ylistys!"
+
+"Sitä minäkin sanon," lausui Juho innolla.
+
+Oskari nukkui levollisesti pienessä, pehmoisessa ja lämpymässä
+kehdossaan. Maria kumartui sen ylitse ja aloitti vapisevalla äänellä
+Isä-meidän rukoustansa. Juho lähestyi, pani kättensä hänen tuolillensa
+ja silloin Maria sai rohkeutta jatkamaan. Senjälkeen oli Juho joka ilta
+läsnä, hänen rukoillessansa kehdon ääressä. He eivät puhuneet siitä
+keskenänsä, mutta Maria kiitti sydämessänsä Jumalaa.
+
+Lämpöisenä huhtikuun päivänä, kun Oskari ensi kerran pääsi ulos
+raittiisen ilmaan, liehuivat liput sekä puutarhassa että alhaalla
+laiturilla. Juho itse ajoi mannut hänelle ja kaikki väki kutsuttiin
+häntä katsomaan. Hän ei ensinkään peljännyt, vaan istui jäykkänä ja
+suorana kaikkien ihailtavana. Silmät ja suu olivat äitin, mutta tuo
+leveä otsa ja voimakas leuka olivat isältä. Pekka huusi eläköön ja
+kaikki muut yhtyivät siihen; sehän oli pieni perintöruhtinas, joka
+vapaehtoisesti valittiin.
+
+Toisia lapsia nähdessään oli pienokainen kovin ihastuksissaan, hän
+heilutteli käsiänsä ja tahtoi heitä taputtaa. Kun Kertun veljenpojan,
+lähikylän sepän kaksi pientä rivakasta poikaa välistä tuli Kerttua
+tervehtimään, antoi Juho usein heidän tulla lastenhuoneesen Oskariakin
+katsomaan ja leikkimään hänen kanssaan. Aina vaan samaa leikkiä
+leikittiin. Oskari ravisteli heidän lyhyitä pellavanvärisiä tukkiansa
+ja he nauroivat ja huusivat kilpaa hänen kanssaan. --
+
+"Ilma on niin ihanaa tänään, Maria! tulepas niin soutelemme järvelle,
+me kahden vain! Kerttu sai luvan mennä kylään ja ottaa pojan mukaansa
+pienissä varsavaunuissa."
+
+"En minä oikein tuosta pidä, Juho kulta! -- Kerttu menee tietysti sepän
+luo ja sittenkös hänelle annetaan sokuria ja makeisia, kyllä minä tuon
+tunnen."
+
+"Mutta et näy, kuulemma, Kerttua tuntevan. Kun lapsi on hänen
+huostassaan, olen milt'ei levollisempi, kuin jos se olisi meillä
+itsellämme. -- Tule nyt vaan kiltisti mukaan! -- Ei sinun tarvitse
+mennä häntä neuvomaan. Katso, nyt olen saanut uuden veneen ja portaat
+laiturin päähän sinun kunniaksesi. -- Kas niin, nyt vaan soutelen
+niemen ympäri, niin että voit nähdä, minkälaiselta rannikko näyttää
+kevätpuvussaan."
+
+"Tuolla ne ovat, Juho; voin nähdä pienet vaunut tuolla kirkkotiellä."
+
+"Niin, hekin kaunistavat maiseman? -- Kuuletko satakieltä ja katso
+kuinka pyökit mäen rinteellä kastavat oksiansa veteen! Eikö ollut
+hauska että tulit?"
+
+"Olen aivan ihastuksissani! Täältä näyttää Rantamäki kaikkein
+kauniimmalta ja hauskimmalta."
+
+"Ensi kerralla otamme pojan mukaamme."
+
+"Ei toki, varmaankaan se ei olisi viisasta." Juho hymyili: "Tehdäänpäs
+sitten sinun tahtosi mukaan, mutta odotapas vaan, ensimmäisen vuoden
+lopussa, silloin tulee minun vuoroni."
+
+Kun tulivat kotiin istui Oskari aivan tyytyväisenä leikitellen
+kalistimellaan; Kerttu oli hyvin totinen.
+
+"Olitko veljenpoikasi luona Kerttu?"
+
+"Olin, rouva hyvä, mutta vaan tuokion, sillä pikku Hannu ei ollut aivan
+terve. Yrjö tuli kanssamme pajaan, jossa katselimme kuinka hänen isänsä
+vasaraansa heilutteli. Oskari oli niin huvitettu, että hän oikein
+ilosta huusi, joka kerran kun säkeneet lentelivät."
+
+"Et suinkaan vaan antanut hänen suudella kipeätä lasta?"
+
+"En, vein hänet kohta ulos, mutta Yrjöä hän taputteli ja syleili.
+Toivon ett'en tehnyt väärin."
+
+"Et ensinkään Kerttu! -- Suretpa vähän turhiakin, huolellinen pikku
+äiti."
+
+Kaksi päivää senjälkeen, oli Oskari silminnähtävästi kipeä, lähetettiin
+lääkäriä hakemaan.
+
+"Onko täällä ollut toisia lapsia?" kysyi hän heti.
+
+Maria kalpeni. "Muutamia päiviä sitten leikitteli hän sepän nuorimman
+pojan kanssa."
+
+"Aih!" Lääkäri kumartui taas kehdon yli.
+
+"Mikä se on", kysyi Juho kiivaasti, "mitäpä luulette?"
+
+"Sepän molemmat lapset sairastavat polterokkoa, mutta ei sitä sentähden
+tiedä. -- No, toivotaanpas parhainta, eihän tauti kuitenkaan tarvitse
+tulla kovin vaikeaksi." Hän antoi muutamia määräyksiä ja lupasi palata
+illalla.
+
+Nämät olivat tuskalliset tunnit, Maria ei jättänyt kehtoa, Juho astui
+levottomasti edestakaisin, meni ja palasi taas. "Oi, se olisi
+mahdotonta, hänen lapsensa, hänen koko omaisuutensa."
+
+Kerttu ei uskaltanut mennä sisään, hän seisoi ulkona ovea vastaan
+vaipuneena ja väänteli käsiänsä.
+
+Lapsen poski tuli yhä polttavammaksi ja hän hengitti yhä
+vaivaloisemmin. Tällä kertaa ei lääkäri epäillyt mitä laatua tauti oli.
+
+"Vaarallinenko se on?" Juhon katseessa oli jotakin, joka vaati täyttä
+totuutta.
+
+"En kiellä --"
+
+"Toivotonta?"
+
+"Ei suinkaan! -- Herra Bruhn", hän puhui hiljaa, "teidän täytyy säästää
+vaimoanne."
+
+Mutta Juho ei voinut muita ajatellakaan ei edes häntä, niin kokonaan
+olivat suru ja tuska hänen vallanneet.
+
+"Onkohan hänellä vaivoja? -- mitä meidän on tekeminen?"
+
+"Teidän vaimonne tekee nyt kaikkea, mitä tehdä voi, hän on
+täydellisesti malttinsa säilyttänyt. Toivon sydämmestäni, että lapsi
+huomenna on parempi."
+
+Mutta ei hän tullutkaan paremmaksi, päinvastoin ehkä huonommaksi,
+kahtena seuraavana päivänä vieläkin vähän huonommaksi.
+
+"Maria mitä sinä luulet? -- älä katso noin minuun! -- mitä sinä
+ajattelet?"
+
+"Hiljaa, katso hän tuntee sinut ja ojentaa kätensä. -- Juho leikki
+hänen kanssaan!"
+
+"Nytkö leikkiä! -- kuinka hän on kuuma, -- mitä teemme?"
+
+"Meidän täytyy olla kärsivälliset."
+
+"Kärsivälliset! -- Luulinpa sinulla olleen paremman lohdutuksen. -- Nyt
+sinun täytyy käyttää rukousta, tuota rukousta, josta aina puhut, -- nyt
+voimme nähdä sen voimaa!"
+
+Hän tarttui Marian käteen ja sanoi milt'ei käskevästi: "Rukoile lapsesi
+hengen edestä!"
+
+"Mitä minä muuta teenkään?"
+
+"Tahdon sen kuulla."
+
+Maria veti pois kätensä ja kumartui ikäänkuin suojaksi kehdon yli.
+
+"Rakas taivaallinen Isä, tapahtukoon sinun tahtosi, eikä minun."
+
+"No mutta -- sinä et tahdo?" Hän muisti epäselvästi kertomusta isästä,
+joka huusi: "Herra tule alas luokseni, ennenkuin poikani kuolee", mutta
+hän ei voinutkaan rukoilla.
+
+"Mitä nyt?"
+
+"Nyt ei häntä enää mitään vaivaa, Juho!"
+
+"Tarkoitatko?"
+
+"Enkelit ovat hänet noutaneet, hän on nyt isoisän luona."
+
+"Se on mahdotonta, -- kohtalo ei voi olla niin hirmuinen! -- Minä
+jumaloitsin häntä --!"
+
+Maria ei sanonut: juuri sentähdenpä että häntä jumaloitsit, kuoli hän
+sinulta.
+
+"Miten käy?" Kertun kalpeat, surulliset kasvot näkyivät ovensuussa; hän
+näytti tulleen kymmenen vuotta vanhemmaksi näinä päivinä.
+
+"Pois täältä!" -- Juho kääntyi häntä vastaan -- "sinun on syy -- en
+tahdo sinua nähdä, mene tiehesi!"
+
+Hän väistyi pois äänetönnä kuin varjo, mutta Maria pani kätensä Juhon
+käsivarrelle ja sanoi vakavasti:
+
+"Teet väärin, Juho!"
+
+"Hän on lapseni tappanut!"
+
+"Hiljaa! -- Ensin puolustit häntä ja nauroit huolilleni. Teitpä kovin
+väärin! Minun on niin sääli sekä sinua että häntä! -- Kutsu hänet
+takaisin!"
+
+"Ethän tunne minua, -- olen täydellisesti miettinyt asiata, en voi
+kärsiä häntä näkyvissäni. Hätää ei hän ole kärsivä, sano se hänelle! --
+Tahtoisin jäädä yksin suruni kanssa."
+
+"Emmekö voi yhdessä surua jakaa keskenämme?" hän kallisti päänsä Juhon
+käsivartta vastaan ja katsoi rukoilevasti häneen, mutta hän vetäytyi
+pois.
+
+"Sinun surusi, mikä se on? -- Sinä luulet hänen elävän paremmassa
+kodissa, sinä uskot saavasi häntä jälleen nähdä, sitä en sano suruksi.
+-- Minun poikani on kuollut, -- tässä hän makaa kylmänä ja kankeana, --
+olen ainiaaksi hänen menettänyt, -- se on surua!" hän itki tuimasti.
+
+Maria meni hiljaa pois ja koetti puhumalla sovittaa ja lohduttaa vanhaa
+palvelijatarta, mutta senjälkeen hänenkin täytyi saada hetki yksin
+ollaksensa; suruaallot uhkasivat jo peittää hänen päänsä.
+
+"Herra, herra, älä hänestä luovu! -- hän on oikeassa, minun suruni ei
+ole yhtä suuri, -- minä uskon että pieni poikani on luonasi, minä
+luotan rakkauteesi! -- Saata häntäkin uskomaan, minun pelastajani!"
+
+Kun alkoi hämärtää, kulki vanha Kerttu hitaasti pää kallellaan pois
+kartanosta. Häin ei ollut vihoissaan, vaan kovin suruissaan, kuumat
+kyynelet valuivat pitkin hänen poskiansa. Monet vuodet olivat kuluneet
+siitä kuu hän ensi kerran tuli tätä tietä, siiloin oli astuntansa
+niinkuin mielensäkin hilpeä. Kovat oli hän siitä saakka kokenut, mutia
+tämäpä oli vaikeinta. Hänen nuori herransa, jota hän oli käsivarsillaan
+kannellut, rakastanut kuin omaa lastansa, hän ajoi nyt hänet pois
+luotaan. Miks'ei Jumala paremmin ottanut hänen henkeänsä, kuin lapsen.
+
+Olli Heikkikin teki Herrallensa saman kysymyksen, "minkätähden et
+ottanut minun henkeäni ja säästänyt poikaa?" Ja vieläkin oli talossa
+yksi, joka riiteli kaikkivaltiaan Jumalan kanssa. "Olisit ottanut minun
+ja antanut hänen pitää lapsensa", sanoi Pekka ja itki niin että hänen
+sydämmensä oli pakahtua.
+
+Juho seisoi kalpeana ja jäykkänä pienellä haudalla; hän tervehti
+lyhyesti ja kylmästi niitä monia läsnäolevia. Eihän tämä heihin
+koskenut? -- hän yksistään tunsi surua, ei kukaan heistä lasta tuntenut
+eikä siitä välittänyt.
+
+Väki hajosi, vaunut lähetettiin pois, mutta Juho jäi paikalleen.
+
+"Juho kulta, emmekö mene kotiin nyt?"
+
+"Mene sinä, -- minä jään tänne!"
+
+"Siellä kotona on niin kolkkoa, Juho, ja minä olen niin väsyksissäni."
+
+"Oletko väsyksissäsi?"
+
+Ensi kerran Juho nyt kuuli hänen valittavan tahi itsestään puhuvan; hän
+katseli Mariaa ja tuska hänet valtasi.
+
+"Oletko kipeä?" hän ikäänkuin heräsi, "olet niin kalpea -- nojaudu
+käsivarteeni."
+
+"Kiitoksia! -- en minä kipeä ole, vaan väsyksissä."
+
+"Maria, olen ollut paha sinua kohtaan näinä päivinä, olen tehnyt surusi
+vielä raskaammaksi. Välistä minun mielestäni et surrut kyllin ja
+silloin tulin kylmäksi ja kalseaksi ja kohtelin sinua niin tylysti."
+
+"Et olisi sitä tehnyt, Juho, jos olisit tietänyt kuinka sinua
+ikävöitsin ja kuinka hyvin olisin tarvinnut sinulta tukea. -- Emmekö
+levähdä tässä tuokion aikaa!"
+
+"Minä kannan sinut kotiin ja sitten noudan lääkäriä."
+
+"Älä, älä, voin varsin hyvin käydä, -- minulla on ollut sama kipu
+lapsena, -- älä nyt huolistu, se on paljasta väsymystä."
+
+Niin kulkivat he nyt ensi kerran yhdessä kirkkotietä eteenpäin.
+Portilla tahtoi Maria taas levähtää, mutta Juho otti hänet syliinsä ja
+kantoi hänen kotiin. Oikein oli hänelle lievitykseksi tehdä tätä hänen
+edestään.
+
+Lähdettiin kiireesti lääkäriä hakemaan. Juho kulki levottomasti edes
+takaisin odottaessaan. Tällä kertaa ei hän kysynyt jämeästi ja
+käskeväisesti: "mitäs nyt?" vaan antoi lääkärin ensin puhua.
+
+"Hän on liiaksi jännittänyt sekä ruumiin- että sielunvoimansa; rintakin
+on vahingoittunut, vaikk'ei suuressa määrässä. -- Kuka täällä
+oikeastaan voisi häntä hoitaa? Kerttuhan on poissa. Voittehan itse
+antaa hänelle rohtoja, -- joka toinen tunti, -- mutta tarkoitin
+kaikessa muussa?"
+
+"Sisäneitsyt."
+
+"Tokkohan hän siihen sopii? -- no niin, eihän sitä muuta
+vaarinotettavaa olekaan."
+
+Tohtorin mentyä, viittasi Maria miehelleen.
+
+"Älä kutsu häntä Juho! -- kyllähän minä virkoan jahkapa saan oikein
+kylläkseni nukkua."
+
+Kuinka hento ja kalpea hän oli, sen vasta oikein huomasi hänen
+nukkuessa. "Enkö minä voisi tehdä mitäkään hänen edestään? -- varjella
+häntä surusta, en ole voinut, ja sen sijaan että olisin jakanut sen
+hänen kanssaan, annoin hänen yksin sen kantaa, siksi että hän oli
+raukeamaisillaan. -- Eikö siis todellakaan ole mitään, jota voisin
+tehdä hänen edestään?"
+
+Äkkiä  muistui hänen mieleensä kuinka Maria oli tullut hänen luokseen,
+ja kuinka rukoilevasti ja kehottavasti hän oli häntä katsellut,
+sanoessaan vakavasti ja säyseästi: "Teet väärin Juho!" -- Niinpä niin,
+se olikin ja nytpä tulikin kosto. Uskollinen hoitaja, joka oli vaalinut
+hänen isäänsä, äitiänsä, isoisäänsä ja häntä itseäkin, hän oli poissa.
+
+Nytpä taistelivat rakkaus ja ylpeys kovan taistelun, mutta kun katumus
+tuli lisäksi, täytyi ylpeyden väistyä. -- Hän oli tähän saakka niin
+vähän suruja kokenut, ja nytpä tuli kaikki yht'aikaa.
+
+Juho tarttui hattuunsa ja kiirehti ulos. Talon väki, joka oli
+kokoontunut lehmuskujan päähän, väistyi äänetönnä syrjään; lapsen
+kuoltua, ei ollut hyvä tulla isännän likelle. Nyt hän kuitenkin
+tervehti ystävällisesti ja sanoi: "kiitoksia osanotostanne
+aamupuolella! -- Niin, nyt on suru tämänkin asunnokseen ottanut." Ääni
+hänet petti.
+
+Kerttu oli äsken palannut kirkkomaalta; hän oli tavannut tohtoria ja
+kuullut nuoren emäntänsä sairastumisesta. Sydämmensä painosti.
+
+"Täti, isäntä tulee tännepäin, on parasta että menette sisään."
+
+"Kiitos, Kirsti, että minua varoitit!"
+
+"Kerttu!"
+
+Kerttu vapisi; jokohan hän syyttäisi häntä tästäkin.
+
+"Kerttu, vaimoni on kipeä, -- saatatko antaa minulle anteeksi --
+tahdotko unohtaa?"
+
+"Saanko palata? -- Oi sitä en koskaan saattanut uskoa! Minä olen
+tuntenut itseäni, kuin paikoiltaan temmattu puu, -- ja nyt saan häntä
+hoitaa. -- Minä tahdon kiittää ja siunata teitä viimeiseen päivääni
+saakka, niin minä teen, rakas nuori herrani. -- Menkää te edelläpäin
+kotiin, minä tulen hiljemmin."
+
+Eikö ollut muutakin, jota hän voisi tehdä vaimonsa edestä? -- Kun hän
+tuli huoneesen avasi Maria silmänsä.
+
+"Kerttu tulee heti."
+
+"Kiitoksia!" Silmänsä kiilsivät kuumeisesti, hän ei muistanut mitä oli
+tapahtunut.
+
+Kerttu toimiskeli hiljaa vuoteen vieressä, koetteli otsaa ja käsiä ja
+kuunteli hengitystä. Juho katsoi uteliaasti häneen.
+
+"Paranee hän vielä, -- onhan hän muutoin terve ja niin nuori. --
+Herramme on paras lääkäri; yöt päivät tahdon rukoilla häntä hänen
+henkensä edestä."
+
+Juho ei vastannut, -- oliko hänellä mitään oikeutta häneen? -- oliko
+hän tehnyt hänet onnelliseksi? -- Eikö olisi luonnollista että hän
+haluaisi päästä pienen poikansa luo, oikeaan kotoonsa? -- Sinä hetkenä
+tuli Juhon sieluun luja vakuutus tulevaisesta elämästä.
+
+Kerttu ymmärsi, että Juho mieluummin tahtoi olla yksin. "Istun tässä
+lähihuoneessa, kunhan herra vaan nykäisee kellonnuoraa tulen heti."
+
+"Kiitos uskollinen vanha Kerttuni!" Näin ei hän ollut koskaan ennen
+puhunut; Kerttu itki ja rukoili, rukoili ja itki tuntikaudet yöllä.
+
+Pekka ei myöskään nukkunut sinä yönä, vaan heittelihe levottomasti
+vuoteellaan. Viimein nousi hän, sytytti kynttilänpään tallilyhdyssä,
+avasi matkapussinsa ja otti esille sen pohjalta pienen mytyn. Sen
+ympärille oli kääritty sidelankaa ja senkin seitsemän solmua oli
+avaaminen ennenkuin saatiin esiin kaksi pahoin pidettyä kuvakirjaa.
+Olipa siinä rahakin, huolellisesti käärittynä valkoiseen paperiin.
+Pekka silitteli sitä, hieroi paksulla hihallaan silmiänsä, hamuili
+sormillaan tuuheita mustia kutriansa, mietti ja kirjoitti vihdoin:
+
+  "Niilonpojan Matin Kirsti ei ole sitä tehnyt, ja tässä ovat kalut.
+   Katuvaisesti Pekka Juhonpoika."
+
+Päällekirjoitus oli helpompi: Koulunopettaja Maunula, Sarakylä,
+maksettu. Hän kääri sidelankaa pitkin ja poikki kaikkien sääntöjen
+mukaan. Nyt Jumala kyliä oli kuuleva hänen rukouksensa, arveli hän, ja
+niin teki hän mitä vaan taisi, pelastaaksensa Marian hengen.
+
+Niinpian kuin alkoi valjeta, juoksi Pekka täyttä laukkaa postihuoneesen
+Kytän seurassa, joka liehutteli häntäänsä, hurjasti iloiten kovasta
+vauhdista. Olipa kuitenkin tuo hätäileminen turha, sillä postihuoneen
+asukkaat nukkuivat vielä sikeätä unta, ovet ja akkunat olivat
+lukossa. -- Pekka ei ollut kauvan istunut pienellä penkillä
+huoneuksen ulkopuolella, ennenkuin hän siihen nukkui ja näki unta
+kirkkomaasta tuolla kotona ja äitinsä haudasta, joka oli aidalla ja
+kultakirjaimisella kivellä varustettu.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Yölamppu paloi himmeästi, ääniä ei kuulunut muuta kuin aaltojen
+yksitoikkoinen loiske rantoja vastaan ja tuulen hiljainen humina
+pensaikossa tuolla ulkona. Maria nukkui levottomasti, aika ajoin avasi
+hän silmänsä ja sanoi jonkun sanan.
+
+"Missä on Oskari?"
+
+"Hän nukkuu."
+
+"Älä herätä häntä! -- Anna hänen olla, Juho!"
+
+Näin hän usein oli leikillään sanonut, kuu Juho kärsimättömänä oli
+ollut herättävinään lasta.
+
+"Sinäkö se olet? -- oletko ollut täällä koko ajan."
+
+"Nyt en sinun luotasi luovu, Maria!"
+
+Hetken sen jälkeen nousi hän istualleen sängystä, ottaen Juhon käden
+omiinsa.
+
+"Tiesinhän sen Juho! -- Häntähän sinä kuitenkin rakastit: kutsuit Häntä
+vaan toisilla nimillä, sen Hän ymmärsi, ja sentähden ei Hän ole sinua
+jättänyt!" Hän vaipui takaisin vuoteelle.
+
+"Kutsunut häntä toisilla nimillä?" -- Kaikki se jota hän oli pitänyt
+arvossa, kunnioittanut ja rakastanut, olikohan se vaan ollut
+taittuneita säteitä Herran kirkkaudesta. Mikähän se teki Marian niin
+toisenlaiseksi kuin muut? -- Mikähän se oli tehnyt hänen isoisänsäkin
+niin toisenlaiseksi kuin kaikki muut?
+
+"Sen on Hän ymmärtänyt ja sentähden ei Hän ole sinua hyljännyt." --
+Olikohan se mahdollista? -- Ei ei, hän tunsi itsensä olevan niin
+äärettömän kaukana! --
+
+"Eikö nyt ensinkään löydy mitään, jota voisin hänelle tehdä?" arveli
+Juho taas seuraavana aamuna ja silloin johtui hänen mieleensä ajatus
+lähettää pappia hakemaan.
+
+Maria makasi ummistunein silmin, mutta kun ovi aukesi ja pappi astui
+sisään, katsahti hän ylös, tunsi hänet ja tervehti.
+
+"Tahdotteko puhua minun kanssani, rouva Bruhn hyvä?"
+
+Juho tahtoi mennä, mutta Maria ei päästänyt hänen kättään.
+
+"Kiitoksia, ei tänään -- kiitoksia!" hän sulki silmänsä. Pappi näytti
+hämmästyneeltä, hetken kuluttua nousi hän poistuaksensa pois.
+
+"Eikö hän toivonut saada minua tavata?" kysyi hän.
+
+"Ei, mutta minä arvelin, että se kenties olisi hänelle mieleen. -- On
+toinenkin asia, josta tahdon puhua -- onhan tapana kirkossa joskus
+rukoilla sairaitten edestä, eikö niin? -- Tahdotteko huomenna rukoilla
+hänen edestään?"
+
+"Aivan mielelläni. -- Onko hän sitä toivonut?"
+
+Papin viisaat, lempeät silmät katselivat tutkivaisesti Juhon totisia
+kasvoja.
+
+"Ei, mutta tunnenhan hänet hyvin."
+
+"On varsin kiitettävää, herra Bruhn, että te, joka seisotte aivan
+ulkopuolella seurakuntaa, noin kunnioitatte vaimonne tunteita. -- Se on
+todellakin kunnioitettavaa."
+
+"Aivan ulkopuolella seurakuntaa!" -- niin, sehän oli pelkkää totuutta,
+vaan kuitenkin tunsi hän itsensä niin peräti köyhäksi, sitä
+kuullessaan.
+
+Myöhemmin päivällä tuli tohtori.
+
+"Kuume ei ole tullut kovemmaksi; mutta hän on kovin heikko. -- Älkää
+nyt olko huolissanne! Minulla on vielä hyvää toivoa."
+
+Juho hoiti tämänkin yön nuoren vaimonsa vuoteen ääressä. Joka kerta kun
+Maria tuli levottomaksi, hyräili Juho hiljaa siksi kun hän nukkui. Ne
+olivat Marian omat laulamat laulut; sanoja ei hän muistanut, mutta
+sävelet olivat ehdottomasti painuneet hänen muistiinsa.
+
+Väliaikoina, jolloin Maria nukkui, istui hän aivan hiljaa liikuttamatta
+jäsentäkään, mutta hänen sielussaan oli taistelua ja rauhattomuutta. --
+Eipä ole helppo asia tuomita itseänsä, mutta sen täytyy tapahtua. Juho
+teki sen nyt, ja koska hän oli uuttera ja lujaluontoinen teki hän sen
+oikein perinpohjaisesti ja pontevasti.
+
+Vuodet palasivat, lapsuudenkin vuodet ja he katselivat häntä isoisän
+ankarilla ja lempeillä silmillä. -- Miksikä juuri nyt muistui hänen
+mieleensä talviaamut, jolloin isoisä ja norjalainen vieras seisoivat
+kirjoituspöydän ääressä keskustellen. Norjalainen herra, kookas,
+totinen mies, jaloilla tunnokkailla kasvoilla, pani kätensä raamatun
+päälle, sanoen: "Tiedän, että tämä kirja on sinunkin aarreaittasi!"
+
+"Niin Jumalan kiitos! -- mutta siinä on sana, joka joka illoin muistuu
+mieleeni ja joka minua huolestuttaa: Te olette maan suola."
+
+"Arvelen, että se mieleesi johtuu sentähden että paremmin voisit sanoa:
+Jumala, armahda minua syntistä. -- Mutta sinun sijassasi rukoilisin
+että sen sana ennemmin muistuisi mieleesi aamuisin; sillä meidän täytyy
+työtä tehdä, niinkauvan kuin päivä on."
+
+Poika oli hämmästyneenä kuunnellut; kummallista kuinka hän vielä muisti
+joka ainoan sanasen.
+
+Kellon soidessa seitsemän, avasi Juho ikkunat ja vetäisi verhot
+syrjään. Meri kimalteli auringon kultaamana, lintujen laulut täyttivät
+ilman, metsä ja puutarha hohtivat kesäpäivän runsaassa hehkuvassa
+ihanuudessa. -- Silmiä hiukaisi -- sydäntä vihloi! -- Hän palasi
+sairaan luo. Mitä hän voisi tehdä hänen edestään?
+
+"Kerttu, sano väelle, että kirkossa rukoillaan rouvan edestä. -- Et saa
+kehoittaa heitä sinne menemään, kerro se vaan heille."
+
+Hän taisi nähdä heidät ikkunasta; olipa koko pieni joukko, joka sinne
+meni. -- Nyt kimahti kirkonkello, isoisän kello, tuuli toi äänen
+muassaan.
+
+Hän istui hetken hiljaa, mutta nousi äkkiä seisomaan.
+
+Nyt he varmaankin rukoilivat hänen edestään, -- rukoilisiko hän, joka
+rakasti häntä hellemmin kuin kaikki muut, heidän kanssaan --
+uskaltaisiko hän? -- eikö hän voinut sitä vilpittömästi tehdä?
+
+"Herra, minä uskon, auta epäuskoani!" hän ei tietänyt mistä sanat
+tulivat, mutta ilmaisivat hänen tunteensa.
+
+Vähän senjälkeen laskeutui hän polvilleen vuoteen viereen, mutta taas
+tuli rukous hänen itsensä edestä:
+
+"Vapahda minua, Herra Jesus!"
+
+Kellot soivat taasen, jumalanpalvelus oli loppunut. Hänen edestään ei
+hän ollut vielä rukoillut, mutta nyt hän tahtoi sitä tehdä.
+
+"Taivaallinen Isä, -- Sinun käsiisi minä hänen uskon!"
+
+Samassa Maria heräsi.
+
+"Missä olen? -- missä olen ollut? -- sinäkö se olet, Juho? oi! -- nyt
+muistan!" Hän ei kestänyt muistoa, vaan vaipui takaisin.
+
+Joko nyt oli tullut erohetki? -- Juhon sydäntä vihlaisi.
+
+Hetken kuluttua tuli lääkäri, omenapuun kukkanen napinreijässä,
+osaaottavainen ja levollinen niinkuin aina.
+
+"Tässä näkyy muutos tapahtuneen. -- Kuume on tauonnut. -- Sanoinhan
+että hän parantuisi."
+
+"Onko mahdollista? -- onko hän parempi."
+
+"Paljoa parempi, mutta voimat ovat tietysti peräti lopussa. -- Muutamat
+simpukat eivät olisi haitaksi, sekä munanruskuainen ja vähän viiniä.
+Muutaman päivän perästä, arvelemme, saatte työtä pyssyllennekin, herra
+Bruhn! -- Hyvää päivää, rouva Bruhn! -- Mitä tahdotte? Miehenne tarjoo
+viiniä, minä ehdotan lihalientä tai maitoa?"
+
+"Ehkäpä vähän viiniä, kiitoksia Juho, kiitoksia!"
+
+"Nyt täytyy teidän maata aivan hiljaa ja antaa ajatuksennekin levätä.
+-- Teillä on edesvastaus siitä, herra Bruhn!"
+
+"Tahtoisin niin mielelläni puhua kanssasi."
+
+"Saamme odottaa huomiseksi, Maria!"
+
+"Kuka on tuolla huoneessa? -- mielestäni," -- hän punastui.
+
+Heti senjälkeen tuli Kerttu hiljaa huoneesen. Levollinen tyyneys
+kuvautui rehellisille vanhoille kasvoille, ääni kuului hyväntahtoiselta
+ja tavalliselta niinkuin ei mitään tavatonta olisi tapahtunut. --
+Kerttu oli oiva sairaanhoitaja.
+
+"Muutamat lusikalliset? -- kas niin, nyt juomme loput. Terveydeksenne!"
+
+Mutta Juhon täytyi mennä ulos, hänellä oli tarve heittäytyä polvilleen
+ja tunnustaa viheliäisyytensä.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Kirkkotie, by Cornelia Lewetzow
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KIRKKOTIE ***
+
+***** This file should be named 34746-8.txt or 34746-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/3/4/7/4/34746/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+http://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at http://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit http://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations.
+To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     http://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/34746-8.zip b/34746-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..72ce041
--- /dev/null
+++ b/34746-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..ffb3ac4
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #34746 (https://www.gutenberg.org/ebooks/34746)