diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 30757-8.txt | 8634 | ||||
| -rw-r--r-- | 30757-8.zip | bin | 0 -> 181266 bytes | |||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
5 files changed, 8650 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/30757-8.txt b/30757-8.txt new file mode 100644 index 0000000..1038f12 --- /dev/null +++ b/30757-8.txt @@ -0,0 +1,8634 @@ +The Project Gutenberg EBook of Perhe, by Fredrika Bremer + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Perhe + Kuvauksia jokapäiväisestä elämästä + +Author: Fredrika Bremer + +Translator: Theodolinda Hahnsson + +Release Date: December 25, 2009 [EBook #30757] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PERHE *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +PERHE + +Kuvauksia jokapäiväisestä elämästä + + +Kirj. + +FREDRIKA BREMER + + +Suomentanut ["Familjen H."] T. H. [Theodolinda Hahnsson] + + +Helsingissä, +G. W. Edlund'in kustannuksella. +1882. + + + +SISÄLLYS: + +Herra F. A. Brockhausille Leipzig'iin. + +ENSIMMÄINEN OSA: + +Perille-tulo. -- Tee. -- Kuvat. +Julian kirje. -- Helena. -- Sokea. -- Emilia. -- Sulhot. +Viisi päivää häitten edellä +Hääpäivä + +TOINEN OSA: + +Päivälliset. -- Sotkeloa kaikellaisista. +Sokea +Kevät ja Rakkaus +Vyhti sekaantuu +Kornetti. Kornetti. Kornetti. +"Huhuu! Huhuu!" +Teetä ja illallista +Mitä lukiani luultavasti huutavat +Viimeiset vehkeet + + + + +Herra F. A. Brockhausille Leipzig'iin. + + +Korkeasti kunnioitettava Herra! + +Teidän kirjeenne on minussa iloa ja kiitollisuutta herättänyt, +jonka tahtoisin todeksi näyttää siten, että pyyntönne mukaan "kertoisin +yhtä ja toista elämästäni sekä koko sivistykseni kehityksestä". Mutta +tuopa käynee vaikeaksi, koska tässä ainoastaan pintapuolisesti saatan +mainita _sisällistä_ elämääni koskevista seikoista, joissa juuri +pää-asiallisesti on koko elämäkertani. + +Kerran, jolloin tässä maailmassa minua ei enään olemassa ole, +tahtoisin hengettärenä tänne palata kertomaan ihmisille suurimmista +kärsimyksistäni ja nautinnoistani, kaikesta, mitä olen rakastanut ja +kokenut. Eikä silloin kenenkään tarvitsisi minua peljätä! Sillä vaikka +minä sydän-yöllä tulisinkin jonkun taistelevan, levottoman sielun, +luokse, tekisin sen vain saattaakseni hänen mielensä rauhallisemmaksi, +hänen yölamppunsa kirkkaammaksi sekä itseni hänen ystäväksensä ja +sisareksensa. + +Kuitenkin sopinee nytkin jo luoda ystävällisiä silmäyksiä tuon verhon +taakse, joka peittää ulkomuodoltaan hyvinkin vähäpätöistä ja tavallista +elämää. Siis nähtäköön, että olen syntynyt Auran rannalla, että +kumminani oli useita Turun oppineita ja kunnioitettavia provessoreita +ja noista silmäyksistä (jos niissä on näkiävoimaa) selvinnee silloin +vaikutus, johon tässä saatiin ainoastaan hämärästi viitata. Kolmen +vuoden vanhana vietiin minä pois kodistani Suomen maasta, ja siitä +ajasta olen säilyttänyt vain yhden ainoan muiston. Tämä muisto on eräs +_sana_, on voimakas nimi; -- pelolla ja rakkaudella Suomen kansa +pakanuuden synkkinä aikoina mainitsi tuota sanaa, ja vielä tänäkin +päivänä mainitaan sitä samoilla, mutta kuitenkin kristin-opin valon +jalostuttamilla tunteilla; usein luulen tätä sanaa kuulevani ukkosen +jyminässä, kun se vaeltaa vapisevan maan ylitse, ja myöskin tuulen +vienossa leyhkässä, joka lohduttaa ja virkistyttää luontoa; tuo sana, +tuo nimi on _Jumala_! + +Jos nyt hyvän-tahtoisesti seuraatte minua Suomesta Ruotsiin, jossa +isäni, myytyänsä Suomessa kartanonsa, tuli tilan-haltiaksi, niin en +suinkaan vaivaa teitä minua seuraamaan edemmäksi tuohon sekavista +alkutöistä rikkaaseen lapsuuteni ja nuoruuteni aikaan enkä myöskään +pidätä teitä katselemaan perhettä, joka on varsin tavallinen eikä +tarjoa mitään vaihtelevaisuutta, paitsi että se joka syksy +kattovaunuissa maan-kartanostansa lähtee pääkaupungissa olevaan +taloonsa sekä joka kevät kaupungintalostansa maan-kartanoonsa, ja jossa +on nuoria tyttäriä, mitkä soittavat sonaatteja, laulavat romanseja eli +laulurunoja, harjoittelevat piirustusta, lukevat romaneja, koettavat +kaikin tavoin sivistyttää itseänsä ja toivoen katselevat tulevaisuutta +kohden, nähdäksensä ja tehdäksensä ihme-töitä. Nöyrimmästi minun +täytyy tunnustaa, että minä kuvituksissani aina näin itseäni +sotasankarittarena. Jos nyt ehkä tahdotte luoda silmäyksen tuohon +perhe-kuntaan, niin näette sen heidän maan-kartanossansa suureen +huoneeseen kokoontuneena ääneensä lukemaan, ja -- jos teitä huvittaa -- +sopii teidän huomata sitä vaikutusta, minkä muutamat Saksan suurista +kirjailioista tekevät erittäinkin yhteen tyttäreen. Jos tulisesta +mielen-liikutuksesta kuolla saattaisi, niin hän epäilemättä olisi +Schiller'in Don Carlos'ta lukeissaan kaatunut kuoliaaksi tuolilta +maahan, eli oikeammin, hän olisi kokonaan sulautunut tunteitten +kyynel-virraksi. -- Mutta tuon vaaran hän kesti. Hän eli lukeaksensa ja +oppiaksensa vielä paljon uutta tuon maan kirjallisista tuotteista -- +tuon maan, jota syystä sopii kutsua "Europan sydämmeksi" ja jonka +rikkaasta sivistys-lähteestä hän vielä tänäkin päivänä ammentaa +sielullensa runsaan ravinnon. + +Jos syvemmältä tahdotte hänen sieluhunsa katsella, -- niin näette miten +maallinen raskas todellisuus vähitellen levittää huntunsa hänen +nuoruutensa unelmien ylitse, miten hämärä jo aikaiselta laskee varjonsa +hänen tielleen, miten hän huolestuneena -- mutta turhaan! -- koettaa +paeta kohtaloansa. Ilma on ikään kuin sakean lumipyryn pimittämänä, +hämäryys synkistyy, jo tulee yö; ja tämän synkän äärettömän talvi-yön +helmassa kuulee hän idästä ja lännestä, eläimistä ja kasveista, +kuihtuvasta luonnosta, epätoivoisesta ihmiskunnasta valittavia ääniä ja +näkee elämän ihanuuksinensa, lempinensä, sykkivine sydämminensä elävänä +haudattuna kylmän, kostean jääkerroksen alle. Taivas on pimeä ja tyhjä +-- ei yhtäkään silmää eikä yhtäkään sydäntä enään olemassa ole. Kaikki +on kuollutta eli oikeammin: kaikki _katoaa_ paitsi murhe musta. + +Kenties olette joskus huomannut, millä merkillisellä tavalla kaikki +syvämielisemmät jumalais-tarustot alkavat. _Alussa_ nähdään valoisan ja +lämpimän, jumalallisen peri-ajatuksen taipuvaa alas pimeän, sumuisen +alku-ainehen puoleen. Ja tästä syleilystä, valosta ja pimeydestä, +tulesta ja kyyneleistä syntyy vihdoinkin -- _yksi Jumala_. Minä luulen, +että jotakin saman-kaltaista tapahtuu jokaisessa ihmisessä, joka on +syntynyt syvempää, aatteellisempaa eloa varten; jotakin sellaista +kuitenkin _hän_ on kokenut, joka nämät rivit kirjoittaa. + +Jos saman henkilön olisitte nähnyt muutamia vuosia myöhemmin, niin +olisitte havainnut hänessä suuren muutoksen tapahtuneen. Te olisitte +nähnyt, miten nuot kasvot, jotka kauan aikaa olivat kyyneleistä +surkastuneina olleet, nyt loistivat sanomattomasta ilosta; hän oli +ikään kuin haudasta noussut uuteen eloon. Mikä siis oli matkaan +saattanut tuon muutoksen? Onko hänestä tullut sotasankaritar, onko hän +saavuttanut kauneuden, rakkauden tahi maineen kunniaseppeleen? -- Ei, +ei mitään tuosta kaikesta! Nuoruuden harhakuvitukset ovat haihtuneet, +nuoruudenaika on ohitse. Ja kuitenkin on hän uudestaan nuori, sillä +hänen sieluunsa on syntynyt vapaus, tuohon pimeään sekavaan on +kuulunut: "Tulkoon valkeus!" Ja valkeus on tunkenut pimeyden läpi sekä +laskenut loisteensa _vapautetun_ ylitse, joka, silmät vakaasti valoon +kiinnitettynä, on ilokyynelten vuotaessa saattanut sanoa: "Kuolema, +kussa on sinun otas? Hauta, kussa on sinun voittos?" + +Monta surua hän sittemmin on saanut kokea, poijes on temmattu moni +niistä, joita hän sydämmestään on rakastanut. Monet murheet ovat +hänelle tuottaneet kivistystä, joka on katkeralta tuntunut ja vieläkin +tuntuu, mutta hänen sydämmensä sykkii toki raittiina, tuo pimeä yö on +kadonnut. Niin, se on poissa, mutta sen hedelmä tallella; sillä, +samati kuin muutamat kukat ainoastaan yöllä puhkeavat, niin myöskin +ihmis-sielu vasta suuren surun yössä herää näkemään noitten iäisten +tähtien valoa. + +Ehkä myöskin tahtoisitte kuulla jotakin kirjailia-toimestani. Sen +ensimmäinen alku ilmaantui, kun elin kahdeksatta vuottani, seuraavassa +ranskan-kielisessä värsypätkässä, jonka sepitin kuulle: + + O corps céleste de la nature! + +Ja näin jatkoin minä nuorena kauan aikaa tuollaisia ylevään suuntaan +pyrkiviä sepustelemisia, joita lukemasta tahtoisin säästää +vihollisianikin, jos minulla joitakuita olisi. Minä kirjoitin +nuoruuteni ja levottomuuteni tunteitten vaatimuksesta; minä kirjoitin, +ikään kuin lahdessa nuot tuulen ajelemat pienet aallot, jotka piirtävät +tarkoituksettomia jälkiä rannan hiekkaan; minä kirjoitin vain +kirjoittaakseni. Sittemmin tartuin kynääni varsin toisista syistä ja +kirjoitin -- mitä lukenut olette. + +Tänään, jolloin jo seison elämäni syksyn rajalla, näen vielä samoja +esineitä ympärilläni kuin nuoruuteni keväimessäkin, ja onpa minulle +sekin onni suotu, että monesta rakkaasta minulla vielä on elossa kallis +äiti ja sisar. Net niityt, jotka ympäröivät meidän asuntoamme ja jossa +muinoin Kustaa II Adolf tarkasti sotajoukkoansa, ennenkuin hän +vapauttaja-kuninkaana lähti Saksaan, näyttävät silmissäni nyt yhtä +kauniilta kuin lapsuuteni aikanakin; ne ovat vain tulleet minulle +kalliimmaksi, sillä nyt minä paremmin tunnen niitten ruohot ja kukat. + +Oman tulevaisuuteni suhteen on minulla vain se ainoa toivo, että +saattaisin päättää ne työt, joihin olen ryhtynyt ja joittenka alkuna +minun näihin asti kirjoitetut teokseni ovat. Jollei tämä minulta +onnistu, pidän itseäni ansaitsemattomana kaikkeen siihen hyvyyteen, +jota minulle jo on osoitettu, vaan _jos_ tämä onnistuu, ansaitsee siitä +parahan kiitoksen net hyvät, rehelliset ihmiset, jotka hyväksymällä +ovat minua työhöni kehoittaneet. Minä puolestani kiitän heitä +sydämmestäni! + +Ottakaatte myöskin Te, kunnioitettava herrani, vastaan tämä osoitus +minun tunteistani Teitä ynnä teidän maan-miehiänne kohtaan, ja olkaatte +vakuutettu totisesta kunnioituksestani ja kiitollisuudestani. + +Årstasta Toukokuun 3 päivänä 1841. + + * * * * * + +Kun nyt ensimmäinen suomalainen käännös tuon mainion ruotsalaisen, +Suomessa syntyneen kirjailiattaren suuremmista teoksista eli romaneista +yleisölle ilmestyy, on sopivaksi nähty, että sen etupäässä tulisi +olemaan yllämainittu, Leipzig'iin kirjan painaja ja -kustantaja F. A. +Brockhaus'ille kirjoitettu kirje, joka sittemmin on ollut Fredrika +Bremer'in koottujen teoksien esipuheena, kun net saksan-kielisinä +rupesivat ilmestymään 1841. Näistä "Presidentin tyttäret" oli +ensimmäinen, joka pääsi saksalaisen yleisön tuttavuuteen. Sama kirje on +myöskin hänen teostensa ensimmäisen ranskalaisen käännöksen eli +"Naapurit" romanin esipuheena (1845). Että tuo huvittava kirje, joka +kirjoitettiin neljäkymmentä vuotta sitten, jolloin Fredrika Bremer eli +elämänsä keskipäivässä, jolloin hänen maineensa oli korkeimmallaan, nyt +myöskin pannaan tämän "Perhe" nimisen suomalaisen käännöksen +alkupäähän, on aivan paikallaan, koska juuri mainittu romani oli +ensimmäinen, millä Fredrika Bremer alkoi "Kuvauksia jokapäiväisestä +elämästä" nimistä romanijaksoa, joka on perustanut hänen maineensa; ja +sen ohessa me nyt myöskin tahdomme mainita muutaman sanan hänen +elämästänsä, kirjailiatoimestansa ja kansallisuudestansa. + +Fredrika Bremer syntyi Elokuun 17 päivänä 1801 Tuorlan talossa lähellä +Turkua, jossa sekä hänen isänsä että isän-isänsä olivat asuneet. Nämät +olivat varallisia ja yleisesti kunnioitettuja kauppiaita sekä kuuluivat +erääseen sukuun, joka Saksasta oli Ruotsin kautta Suomeen muuttanut ja +täällä vieläkin löytyy lavealle levinneenä. + +Hänen isänsä äiti, Ulrika Fredrika Bremer, syntyisin Salonius, k. 1798, +oli etevä nainen ja teki leskenä monta testamentillista määräystä, +muitten muassa myöskin Turun akatemian varattomain yli-opistolaisten +hyväksi, jonka vuoksi silloinen jumaluus-opin provessori Jaakko +Tengström piti hänestä muistopuheen, ja H. G. Porthan toimitti siihen +tilaisuuteen kutsumus-kirjan; molemmat kiittivät hänen ansioitansa sekä +perheen-emäntänä että hyvän-tekiänä. + +Vanhempainsa muassa (äiti lienee ollut ruotsalainen) muutti Fredrika +Bremer jo kolmen vuoden vanhana 1804 Ruotsiin ja oleskeli siellä +melkein koko tuon siunauksesta, työstä ja kunniasta rikkaan elämänsä, +kertaakaan enään käymättä Suomen maassa. Ruotsissa hän myöskin +kuoli Joulukuun 31 päivänä 1865 Årsta nimisessä kotokartanossaan +Öster-Haningen pitäjässä vähän matkaa Tukholmasta. Mainitun pitäjän +kirkkomaahan hän on haudattuna ja haudan graniitti-patsaassa, jonka +päällä seisoo risti, on nimen ynnä syntymä- ja kuolema-päivän alla +hänen oman tahtonsa mukaan piirrettynä seuraavat Raamatun sanat; -- +"Kun minä huusin Herraa, pelasti hän minua kaikesta minun hädästäni". + +Fredrika Bremer'in kirjailiatyö alkoi jo 1828, ja sitä hän jatkoi +sitten aina elämänsä loppuun asti; ensimmäisen suuremman työnsä, +"Perheen", kirjoitti hän vuosina 1829-1831 eli viisikymmentä vuotta +takaperin. Hänen teoksiansa on enemmän kuin 30 nidosta osaksi +romaneja ja novelleja, joista useimmat ilmestyivät tuolla yhteisellä +nimellä: "Kuvauksia jokapäiväisestä elämästä", (1828-1848), osaksi +matkakertomuksia, joista ovat arvollisimmat: "Uuden mantereen kodit", +päiväkirja kirje-muotoon esitettynä kaksivuotisen matkan aikana +(1849-1851) Pohjois-Amerikassa ja Cubassa, sekä "Elämän-olot vanhalla +mantereella", matkamuistelmia Sveitsistä, Italiasta, Palestinasta, +Turkinmaalta, Kreikasta ja sen saaristoista (1856-1861), ja vielä +muutamia pienempiä siveys-opillisia ja ihmis-rakkautta osoittavia +kirjoituksia; kaikki ne ihanasti osoittavat hänen neroansa ja hyvää +sydäntänsä. Net otettiinkin erin-omaisella suosiolla vastaan Ruotsissa, +samati net Suomessa maamme ruotsalaista sivistynyttä yleisöä +miellyttivät sekä voittivat pian myöskin ulkomailla suurta huomiota -- +niitä luettiin ihastuksella sekä Europassa että Amerikassa; suurin osa +niistä on käännetty Saksan, Englannin, Ranskan. Tanskan ja Hollannin +kielelle, muutamat myöskin Italiaksi y.m. Net ovat Fredrika Bremer'in +nimen tehneet maailman kuuluisaksi. Hänen ihmis-rakkautta osoittavia +töitänsä, joita hän Tukholmassa paraiten harjoitti, sekä muita hänen +elämäänsä kuuluvia kohtia jätämme varsin mainitsematta. Hänen +vaikutuksensa Ruotsin yleiseen sivistykseen, ruotsalaisten naisten +edistyttämiseen siveydellisessä, tiedollisessa ja yhteiskunnallisessa +suhteessa, on ollut ääretöin. + +Fredrika Bremer'in lukuisat kirjoitukset eivät millään tavalla kuulu +Suomen kirjallisuuteen; net eivät sisällä mitään, joka niille sitä +oikeutta tuottaisi, niissä ei ole mitään suomalaisuutta, vaan ovat ne +jaloimmassa merkityksessä _ruotsalaisia_, ja syystä niitä luetaankin +ruotsalaisen kansallis-kirjallisuuden helmiksi. Niin, Fredrika Bremer +on todellakin Ruotsin kaikkein isän-maallisin kirjailiatar; Ruotsia, +sen luontoa, kansaa ja kaikkea, mitä siellä jaloa, ihanaa ja hyvää +löytyi, hän tulisimmalla rakkaudella suosi ja kohteli, hän uneksi sen +onnesta ja teki työtä sen hyväksi. "Jalot ovat sinun neuvosi Ruotsi, +emämaa, kotimaa! jalkojesi juuressa tahdon minä istua ja sinua +kuunnella kuten lapsi äitiänsä", näin hän huudahtaa "Mittumaaria-matka" +nimisessä teoksessaan, jossa hän osoittaa harrasta isänmaan-rakkautta +kaikkiin Ruotsin eri maakuntiin. Sanalla sanoen: Fredrika Bremer on +ruotsalainen kaikesta sydämmestään ja mielestään. -- Että niin on laita +sekä että hän vain hämärästi muisti toisen maan, Suomen. suojanneen +hänen kehtoansa, ei saata kummastuttaa ketään, joka tulee ajatelleeksi, +kuinka aikaiselta tuo pieni taimi muutettiin ruotsalaiseen maahan. +Kun hänen sielunsa ensiksi oli pysyväisille vaikutuksille altis, +jolloin hän ensiksi oppi tuntemaan ja käsittämään, oli kaikki, mikä +häntä ympäröitsi, ruotsalaista, sekä maa että kansa, eikä hänen +synnyin-maansa enään ollut yhdistettynä vanhaan emämaahan, vaan kävi +nyt uusia kohtaloita kohden uuden johdon ohjaamana. Eipä ihmettä siis, +ell'ei Fredrika Bremer millään erityisellä hartaudella muistellut +Suomea eikä seurannut sen kansallisia pyrinnöitä, vaikka hän kyllä +vanhoilla päivillään tänne halasi, jälleen nähdäksensä ensimmäistä +lapsuuden-kotiansa; Suomi oli hänelle, melkein kyllä, varsin vieras +maa, rakas etenkin siitä syystä, että se oli entinen Ruotsin maakunta, +jossa hän oli syntynyt. Suomi ei myöskään hänen suhteensa saata kehua +itseänsä muusta kuin siitä, että on hänen elon-kipenänsä sytyttänyt, +ollut se maa, josta hänen neronsa ensiksi on versonut. [Toisin on laita +muutamien muitten nerojen, jotka aikaisin ovat jättäneet maansa ja +Ruotsissa kaunokirjallisuuden tahi taiteen alalla saavuttaneet nimen, +esimerkiksi Lilljenstedt (Paulinus), Freese, Creutz, Crusell ja +Lauraeus; he olivat kuitenkin kasvaneet Suomessa, ja samoin myös +Choraeus ja Franzén, jotka vielä ovat täällä sepittäneetkin ihanimmat +runonsa. Heitä kaikkia saatamme suuremmasta tahi vähemmästä syystä +kutsua meidän maan-miehiksemme.] Tämä ei kuitenkaan ole estänyt meitä +Suomalaisia suurimmalla mielihartaudella seuraamasta hänen runsaasti +kolmikymmen-vuotista kirjailiatyötänsä, -- meitä, jotka hänessä olemme +oppineet kunnioittamaan rakastettavinta romanin-kirjoittajaa, tuntemaan +korkeinta viisautta janoavaa henkeä sekä ihmiskunnan parasta +harrastavaa nais-sielua, ja me saatamme sanoa, ettei hänen nimensä, +hänen työnsä, hänen elämänsä ole suomalaisillekkaan sydämmille vieras. + + + + + + +ENSIMMÄINEN OSA. + + + + +Perille-tulo. Tee. -- Kuvat. + + +Eräänä iltana 1829 Helmikuun loppupuolella istuin Tukholman tullin +suussa odottaen tullitarkastusta, jotta sitten olisin valmis pienessä +avoreessäni ajamaan Ruotsin pääkaupunkiin hirveässä pyry-ilmassa, +viluisena, väsyneenä ja unisena; siis, kuten sinä minun nuori, suloinen +ja helläsydämminen lukiattareni kyllä käsität, en suinkaan ollut +kadehdittavassa tilassa. + +Hevos-parkani, joka oli pään-taudissa, yski ja korskui. Palvelia, joka +suitsia piteli, huitoeli käsiään vasten kylkiänsä, pitääkseen itseänsä +lämpimänä. Tuuli vinkui ja lumi tuiskueli ympärillämme. Minä nuokuin ja +odotin, kuten usein olen tehnyt myrsky-ilmassa, josko se sitten on +raivonnut sisällä tahi ulkona, ja tämän olenkin aina parhaaksi +havainnut, jollemme onnistu kokonaan välttämään noita tuiskuja. Vihdoin +viimein kuului vitkallinen jalan-astunta narisevassa lumessa. Tullimies +lähestyi, lyhty kädessä. Hänen nenänsä punoitti ja onnettomalta hän +näytti. Minulla oli kourassa raha, jonka aioin pistää hänen käteensä, +siten päästäkseni rauhaan ja häiritsemättä kulkemaan eteen päin, mutta +hän veti kätensä pois, sanoen kuivasti, vaan toki kohteliaasti: "tuota +ei tarvita, en tahdo teitä paljoakaan vaivata", ja rupesi nyt +nostelemaan rekipeittoani, kääröjäni ja nyttyjäni; vieläpä harmikseni +minun täytyi nousta reestäni. Pahoilla mielin, mutta salaisella +koston-himolla pistin rahani takaisin matkalaukkuuni ja ajattelin: +"olkoon menneeksi, kyllä pääset rahastani, en huoli sinulle antaa +mitään vaivastasi!" + +Tällä välin minun seuramielinen palveliani rupesi hänen kanssaan +juttelemaan. "Herra hyvä! kamalan ilkeä ilma tänä iltana". + +"On niin". + +"Mielestäni teidän olisi hauskempi istua lämpimässä tuvassa, jossa +kurkkuunnekin pisaran saisitte, kuin täällä käsiänne palelluttamassa ja +meitä viivyttämässä, josta hyvästä ei teitä kukaan kiitä". + +Ei mitään vastausta. + +"Tahtoisinpa jotakin maksaa, jos nyt saisin istua akkani luona lämpimän +takan ääressä pyhäpuuroa syömässä. Herra hyvä! sehän maistuisi se!" + +"Kyllä kai". + +"Onko teillä vaimo?" + +"On". + +"Entä lapsia?" + +"On". + +"Paljoko heitä?" + +"Neljä". Tuohon vastaukseen hän liitti syvän huokauksen. + +"Neljä! Kylläpä teillä sitten on syöjiä. Katsos vain, nyt luulitte +saaneenne jotakin sala-tavaraa -- juustoa, herra hyvä, juustoa nähkääs, +niin, kyllä saatte nuolla huulianne -- menisinpä vaikka vedolle, että +halukkaammin haukkaisitte juustoa kuin kuuta. Noh, ettekö näe, että +tämä ainoastaan on voipytty? tahdotteko välttämättömästi kynsiänne +kastaa suolaveteen?" + +Koska tullimies nyt oli vakuutettu siitä, että rekeni parhaasta päästä +sisälsi joukon juustoja, varikoisia ja piparkakkuja, järjesti hän taas +kaikki tarkasti paikalleen, kurkoitti kättään auttaaksensa minua +jälleen rekeen istumaan sekä kääri peitteet visusti ympärilleni. +Täll'aikaa oli mielipahani jo varsin haihtunut. Minä ajattelin: "Nuot +tullimies-parathan ovat velvolliset olemaan matkustajien kiusauksena, +ja tämäpä on minua kohdellut mitä sävyisimmästi". Ja sillä välin kuin +hän yhä huolellisesti järjesteli kaikki entiseen kuntoonsa, syntyi +minun mieleeni monenmoisia kuvauksia, josta jouduin aina suopeammalle +mielelle. Tuo punaiseksi paleltunut nenä, alakuloinen muoto ja kankeat +sormet, hänen neljä lastansa, tuisku sekä pimeä, kamoittava ilma -- +kaikki nämät liikkuivat edessäni, kuten varjot pimikammiossa, ja saivat +sydämmeni aivan heltymään. Minä pistin taasen käteni matkalaukkuuni +rahoja hakeakseni; minä hankin antaa juustoa ja varikoisen noille +lapsille illalliseksi; mutta sillä aikaa, kuin minä hankin ja +tuumailin, otti tullimies teljen pois, nostaen kohteliaasti lakkiaan, +ja samassa ajoin tullista sisälle. -- Aioinpa nyt huutaa: "pidätä!" +mutta sitä en kuitenkaan tehnyt. Surullisena ja pahoilla mielin, ikään +kuin jos olisin jonkun kalliin tavaran tielle kadottanut, matkustin +minä läpi kaupunkia, nähden lumipyrystä hohtavan, ikään kuin +kuultokuvassa, tuon punaisen paleltuneen nenän ja alakuloisen muodon, +jonka helposti olisin voinut, kumminkin hetkeksi, iloiseksi saattaa. + +Montapa tilaisuutta, jossa suuremmassa tahi vähemmässä määrässä +saattaisimme hyvää tehdä, katoo käsistämme, ollessamme näin kahdella +päällä! Sillä välin kuin ajattelemme: "teenkö niin taikka näin?" joutuu +aika riennossaan ja tuo ilonkukka, jonka olisimme voineet eloon luoda, +on lakastuneena, emmekä -- kentiesi -- katumuksen kyyneleilläkään enään +saa sitä virkoamaan! + +Näin ajattelin, jolloin hevoseni hiljakseen kulki katujen syvässä +mohjussa ja rekeni usein vajosi ojaan, josta se työläästi nousi +kulkuradalleen. Tuuli puhalsi lyhtykynttilät sammuksiin ja kadut saivat +valaistuksensa ainoastaan kauppapuotien loistavasta valosta. Täällä +näin herran, jolta tuuli tahtoi kaapun riistää, ja kun hän sitä kääri +paremmin ympärillensä, lensi lakki hänen päästään; tuolla taas tuli +nainen, joka piteli toisella kädellä hattuansa ja toisella turkkiansa +sekä kulki siten sokkona, mutta rohkeana, päistikkaa vasten +hedelmäkauppiaan lautapuotia, josta nirppanenäinen nainen äkeästi käski +häntä paremmin eteensä katsomaan. + +Tuossa ulvoi koira ja tässä mies kirosi, kun oli ajanut aisansa poikki +toisen kuormaan; pieni poika kulki iloisesti viheltäen; myrsky-ilma ja +hälinä ei saattanut hänen lapsellista tyventä mieltänsä häiritä. Usein +näin kumureen valoisine lyhtyineen rientävän pyrstötähden tapaan +loistavaa rataansa eteenpäin ja senpä edestä väistyi sekä ihmiset että +eläimet. Tämä oli nyt kaikki, mitä tänä iltana sain kuulla ja nähdä +tästä komeasta ja suuresta pääkaupungista. Saattaakseni itseäni +iloisemmalle mielelle, rupesin nyt ajattelemaan sitä rakastettavaa +perhettä, jonka suloiseen suojaan minäkin kohta olin pääsevä, sitä +iloista syytä, jonka vuoksi sinne lähdin, ynnä muita hupaisia ja +herttaisia sekä sydäntäni lämmitteleviä asioita, joita saatoin +muistooni johdattaa. Vihdoin rekeni seisattui. Ajuri huusi: "nyt olemme +perillä!" Ja ihastuen sanoin itselleni: "nyt olen siis täällä!" ja pian +kuuluikin ympärilläni monta ääntä, jotka kaikki erilaisilla +ilosäveleillä huusivat: "hyvää päivää, hyvää päivää! hyvää iltaa! +tervetultua, tervetultua!" Minä, varikoiseni, juustoni, piparkakkuni, +me olimme kaikin sydämmellisesti tervetulleita ja asetettiin hauskaan, +lämpimään huoneeseen. Puolen tuntia myöhemmin istuin minä kauniissa, +hyvin valaistussa vieras-huoneessa, jossa eversti H. perheineen oli +koossa. Nyt oli teen-juonnin aika, ja porisevasta teekyökistä nousi +tupruava savupilvi, joka liiteli kiiltävien kuppien ylitse; makeilla +leivoksilla kukkuralleen täytetyt kopat peittivät kokonaan tuon tilavan +pöydän. Telemakos Tartaroksesta Elysean kentille päästyään ei +suinkaan ollut onnellisempi minua, kun matkusteltuani pyry-ilmassa +pääsin herttaisen tee-pöydän ääreen. Nuot iloiset hempeät ihmiset, +jotka liikkuivat ympärilläni, kaunis, hauska huone sekä kynttiläin +loisto, joka monessakin tilaisuudessa elähyttää sieluamme, makusa, +lämmittävä neste, jota nautin, -- kaikki tämä oli oikein oivallista, +virkistyttävää ja ilahuttavaa, kaikki oli... Ah, uskotko lukiani, että +tuo paleltunut nenä, jonka tullin-suussa näin, nyt kesken kaikkea +ihastustani kuvautui eteheni teekuppini partaalle, siten karvastuttaen +ihailtua juomaani? Teki vain kuin tekikin se niin -- ja luulenpa +varmaankin, että vähemmän peljästyneenä olisin omaa nenääni katsellut +kahden-kertaisena. Saadakseni mieleni täydellisesti rauhoitetuksi +sanoin itselleni: "huomenna on toinen päivä, tehdäänpä huomenna mitä +tänään jätin tekemättä!" ja tyytyväisenä tähän huomis-päivän varalle +tekemään päätökseeni minä nyt tapani mukaan istuin ääneti huoneen +nurkassa sukkaa kutoen ja aina välimmiten maistellen teetä kupista, +joka oli pienellä vieressäni olevalla pöydällä. Täällä saatoin +huomaamattomana tarkata silmien edessä olevaa perhe-kuvaa. Eversti H. +istui sohvan nurkassa asetellen kortteja pöydälle, luullakseni johonkin +piiritys-muotoon. Hän oli pitkä ja harteva, mutta laiha ja kivulloisen +näköinen. Hänen muotonsa oli jalo, ja kuopalle vaipuneitten silmiensä +katse oli läpitunkeva, mutta tyven, ja ilmaisi useimmiten ääretöintä +hyvyyttä, varsinkin kun hän katseli lapsiansa. Hän oli harvapuheinen +eikä puheita pitänyt koskaan, mutta hänen sanansa, tyvenesti ja +pontevasti sanottuna, olivat aina kaikkien mielestä sanat, jotka +paikkansa pitivät. Vakavuus ja lempeys ilmautui koko hänen olennossaan. +Hänen vartalonsa oli erinomaisen oikoinen, ja olenpa aina luullut, että +enemmän kuin sotamies-tavat, se vakavuus, rehellisyys, ja suoruus, joka +oli hänen luonteensa perijuurena ja joka hänessä kuvautui, oli hänen +semmoiseksi muodostanut. + +Hän ei koko iltana sekauntunut lastensa vilkkaaseen keskusteluun, mutta +välistä toki tapahtui, että hän pisti joukkoon jonkun leikillisen +muistutuksen; tätä kuitenkin aina seurasi katse, niin kujeellinen ja +huvittava, vaan myöskin niin hyvän-suopea, että muistutuksen esineenä +oleva tunsi itsensä yhtä huvitetuksi kuin hämille joutuneeksi. + +Hänen vaimonsa (Armo, joksi häntä vanhan tavan mukaan kutsuin) istui +sohvan toisessa nurkassa havasta kutoen, mutta työtänsä erittäin +tarkkaamatta. Näytti siltä, kuin ei hän nuorenakaan olisi ollut +kaunis, mutta hän oli varsinkin puhuessaan niin virkeä, hupainen ja +hyvännäköinen, että oikein halusta häntä katseli. Jotakin hellää, +mutta levotonta kuvautui hänen olennossaan, etenkin hänen silmissänsä; +niistä kohta arvasi, että hänen mielessään alituisesti pyöri tuo +perheen-emännän ääretöin huolisarja, joka miehestä ja lapsista alkaen +ulottuu koko talon piiriin, joka nurkkaan ja pieleen; eikä vielä lopu +tomun hiukkaseenkaan, mikä on poijes puhallettava, vaan toki aina +takaisin palajaa. + +Armon hellät, levottomat silmät, joista suru ja ilo kuvautui, katsoivat +useasti tänä iltana hänen vanhimman tyttärensä, Emilian puoleen. +Ystävällinen hymy lepäsi hänen huulillaan ja silmäripsissä kyyneleet +kimaltelivat, mutta sekä hymy että kyyneleet ilmaisivat hartainta, +sydämmellisintä äidin-rakkautta. + +Emilia ei näyttänyt huomaavan äidin katseita, vaan kaasi pienillä, +valkoisilla käsillään levollisena teetä kuppeihin ja koetti, muuttaen +muotoansa arvokkaammaksi, tehdä lopun Kaarlo veljen vehkeistä, tämä +kun teepöydän varoissa teki kaikkia niitä häiriöitä, joita hän +vakuutti olevan sisar-kultansa sydämmessä. Emilia oli vartaloltaan +jänterä, mutta sievä ja tavallisen pitkä. Hän oli vaalean-verinen, +valko-ihoinen; ja vaikk'ei hänen kasvonsa piirteet olleet kaunottaren, +täytyi toki mieltyä hänen muotoonsa, jota erittäin sulostutti niissä +kuvautuva mielen puhtaus, suoruus ja lempeys. Isältään näkyi hän +perineen tuon tyvenen luontonsa, jossa kuitenkin oli enemmän +ilomielisyyttä, sillä Emilia, vaikka hän välistä arvokkaaksi muuttikin +muotonsa, nauroi usein ja niin sydämmellisesti, että hän tällä sai +vielä kaikki muutkin nauramaan. + +Harvat ovat net, joita nauru kaunistaa, ja senpä tähden monikin +nauraessaan vie nenäliinansa kasvoinsa eteen, peittääksensä tuota +sulotointa näkyä, mikä siitä syntyy, kun suu on leveällään, silmät +raollaan j.n.e. Tätä varovaisuuden keinoa olisi Emilia ainakin +hyljännyt, vaikkapa hänen olisikin ollut tarvis sitä käyttää, sillä +hänen suora, vaatimatoin luontonsa halveksi vähintäkin veikistelemistä. +Tässä tapauksessa hänen kuitenkaan ei ollut varomisen syytä, sillä +sydämmellisenä ja luonnollisena hänen naurunsa oikein viehätti, vieläpä +senkin vuoksi, että se näkyviin tuotti kauniimmat ja valkoisimmat +hampaat, mitkä milloinkaan ovat kaunistaneet suloista, mehevätä suuta; +mutta tuota ei Emilia ollenkaan ajatellut. + +Miehenä minä Emiliaa nähdessäni olisin ensi silmän-räpäyksessä +ajatellut: "Tuossa minun vaimoni! (nimittäin, jos hän sen suvaitsee)". + +Kuitenkaan ei Emilia ollut kaikessa semmoinen, jolta hän näytti, taikka +paremmin sanoakseni: hänessä löytyi paljokin niitä ristiriitaisuuksia, +jotka jaloimmankin luonteen kanssa yhteen liittyvät ikään kuin solmut +hienossa, taitavasti kudotussa kankaassa. + +Emilia ei enään ollut nuoruutensa ensi keväimessä ja sinun mielestäsi, +nuori, kuusitoista-vuotinen lukiattareni, hän ehkä oli vanha, hyvin +vanha. Nyt varmaankin kysynet: "Kuinka vanha hän siis oli?" Hän oli +nykyään täyttänyt kuusikolmatta vuotta. "Uih! sehän hirveätä! hänpä oli +vanha, koko vanha ihminen!" Eipä niinkään, ruusunuppuseni, ei hän +ollutkaan hirveän vanha, hän oli vain ruusu täydessä kukoistuksessaan, +ja minun mieltäni oli myöskin herra ... vaan kerrotaanpa siitä toiste. + +Minä sitä maalaajaa surkuttelen, jonka vaikeaksi tehtäväksi tulee +Julian kuvaileminen, sillä hänpä on alituisesti liikkuva. Välistä hän +veljelleen tekee kepposia, joita tämä ei koskaan jätä maksamatta, +toisinaan hän pyörielee sisariensa ympärillä. Väliin hän kynttilöitä +niistää, mutta sammuttaa net samassa, jotta hän taaskin saisi niitä +sytyttää. Äitinsä päähineen hän laskee epäjärjestykseen, mutta samassa +taas oikeaan kuntoon, tavan takaa hän hiipii everstin luo, laskein +käsivartensa isänsä kaulan ympäri ja suudellen hänen otsaansa. Everstin +huuto: "tyttö! jätä minua rauhaan!" ei yhtään estänyt häntä piankin +takaisin palajamasta. + +Vähäinen oma pää, jonka ympärillä vahvat, vaaleat hius-palmikot ovat +kiehkuroina, vilkkaat sinisilmät, tummat silmäluomet ja ripset, sievä +nenä, isohko, mutta kaunis suu, vähäinen, hieno vartalo, pienet kädet, +pienet jalat, jotka ovat taipuvaisemmat tanssiin kuin kävelyyn, -- +siinä nyt on kahdeksantoista-vuotiaan Julian kuva. + +Kaarlo veli -- ah, suokaa anteeksi -- Kaarlo kornetti oli kolme +kyynärää pitkä, hänen vartalonsa oli soma, käytöksensä sievä ja nuortea +-- josta hyvästä hänen tuli kiittää luontoansa, voimistelua ja Juliaa. +Monta omituista tuumaa hän aina kiven kovaan puolusti, mutta +erittäinkin parahimmaksi kolme asiaa. Ensiksikin väitti hän omaa +kansaansa Euroopan etevimmäksi. Tuon kyllä kaikki tämän perheen jäsenet +myönsivät. Toiseksi kornetti vakuutti, ett'ei hän milloinkaan +saattaisi rakastua, koska hän mitään taajempaa sydämmen tykytystä +tuntematta jo oli ehtinyt kahdenkymmenen-vuotiaaksi, millä iällä hänen +onnellisemmista kumppaneistaan moni oli ollut varsin hulluna +rakkaudesta. "Kyllä se aika vielä ehtii", sanoo eversti. Julia ennustaa +veljensä vielä silmittömästi rakastuvan. Emilia huoaten, rukoilee +Jumalaa häntä siitä varjelemaan. Kolmanneksi Kaarlo luulee itsensä niin +rumaksi, että hän saattaisi peljättää vaikka hevosia. Tämän vian Julia +väittää vain veljensä onneksi, jos hänen esimerkiksi tarvitsisi hyökätä +vihollisten ratsuväkeä vastaan; mutta sekä Julian että hänen sisartensa +ja vieläpä monen muunkin mielestä tuo Kaarlon muodossa kuvautuva +suoruus, rehellisyys ja miehuullisuus kylläksi palkitsi kasvojen +piirteitten puuttuvaa kauneutta. Saattaaksensa pientä, suloista iloa +veljellensä kertoo Julia usein, mitenkä hirveän rumana ja inhoittavana +hän pitää tuota herra P:tä, jolla kuitenkin on pää niin kaunis, kuin +Kreikkalaisten Apollo Jumalan, mutta aivan kuolleet kasvon piirteet. +Kaarlo kornetti rakastaa hellästi siskojaan, ollen sydämmestään heidän +apunansa kaikessa, etenkin koettaa hän totuttaa heitä malttavaisuuteen. + +Isänsä vieressä istui nuorin tytär, seitsentoista-vuotias Helena. Ensi +hetkessä, jolloin häneen katsahti, täytyi häntä surkutella, mutta jopa +toisessa myöskin onnitella. Hän oli ruma ja kyttyräselkäinen, mutta +hänen erittäin kirkkaista silmistänsä loisti järkevyyttä ja +ilomielisyyttä. Hänessä näkyi olevan tuo luonnon lujuus ja tyvenyys, +tuo mielen tasaisuus, selvyys ja iloisuus, jotka elämämme rauhalle ja +onnelle ovat taatumpana tukena ja turvana kuin kaikki lumoavat +ulkonaiset ihanuudet, joita maailma suosii ja rakastaa. Ahkeraan hän +valkoista silkkihametta ompeli eikä nostanut silmiänsä työstään, paitsi +milloin hän ystävällisesti ja tarkoittavasti noikkasi Emilialle taikka +hartaasti kunnioittavalla, melkeinpä jumaloitsevalla katseella katsahti +isäänsä. + +Näyttipä melkein siltä, kuin eversti olisi hellimmästi rakastanut tuota +ulkonaisesti kovan onnen osaista lastaan, sillä usein, jolloin Helena, +päätään nojaten isänsä olkapäätä vasten, nosti rakastavan katseensa +hänen puoleensa, painoi hän suutelon tämän otsalle, katsoen häneen +sanomattoman lempeästi. Everstin toisella puolella istui myöskin +nuori nainen -- hänen veljensä tytär. Häntä olisi saattanut +luulla muinais-ajan kuvapatsaaksi, sillä yhtä ihanana, yhtä +marmorin-valkoisena ja yhtä liikkumatoinna istui hän siinä. Kauniimman +tummia silmiä tuskin olemassa oli. Mutta voi kuitenkin! kylläpä tuli +häntä surkutella! Noilla ihanilla silmillänsä ei hän enään koskaan +ollut näkevä maailman valoa. Hän oli neljä vuotta ollut umpisokeana. +Hallitsiko hänen sydämmensä syvyydessä tyvenet myrskyiset tunteet, sitä +oli vaikea nähdä, -- sillä pimeytetyt olivat sielun kuvastimet ja hänen +kankea, kylmä, melkein puolikuollut ulkomuotonsa työnsi luotaan kaikki +kysyvät katseet. Näytti mielestäni siltä, kuin hän, jolloin kova +onnensa julisti tuon tuomion: "tästä lähtein et valkeutta näe", olisi +ylpeässä hurjuudessa vannonut: "minun tuskaani ei iäinen ihminen nähdä +saa". + +Vielä vähäinen joukko tuolla huoneen perällä on tähän kuvatauluuni +esiin tuotava: nimittäin maisteri Rup --, joka hyvän-luontoisuutensa, +oppinsa, vähäpuheisuutensa, likinäköisyytensä, pysty-nenäisyytensä ja +hajamielisyytensä vuoksi on mainittava, sekä hänen oppilaansa, everstin +nuorimmat pojat, pieni Akseli ja pikku Klaus, jotka ansaitsivat +huomiota lihavuutensa ja kömpelömäisyytensä tähden. Näitä lölleröitä +kutsuttiin perheen kesken tallukoiksi. + +Maisteri, jonka tukkaan kynttilän valkea jo kolmesti oli tarttunut, +istui vieläkin pelkäämättä niin lähellä kynttilää, kuin suinkin +mahdollista oli, kirjaansa ahkerasti lukemassa. Tallukat söivät +makeisia, laskivat talon-hävitystä ja odottivat näkevänsä maisterin +tukassa vielä neljännenkin ilovalaistuksen, jonka lähemmäs tuloa he +toisillensa ilmoittivat ystävällisillä tuuppauksilla sekä kuiskutellen: +"katsos nyt! odotappas! kohta syttyy!" + +Tahtoisinpa sanomattoman halusta tietää, eikö armaista, nuorista +lukioistani kukaan, joko hyvin kohtelias taikka vähän utelias, mielisi +lähemmin tutustua tuohon henkilöön, joka sukkaa kutoen hiljaa ja ääneti +istuu vieras-huoneen nurkassa, maistellen silloin tällöin teetä kupista +ja tarkaten seuran jäseniä. + +Jotta en yhtäkään lukiani toiveista, joita suinkin aavistaa saatan, +jättäisi täyttämättä, tahdon nyt myöskin tuosta henkilöstä tehdä +kuvauksen. Hän kuuluu siihen ihmis-luokkaan, jonka jäsenten elosta ja +olosta eräs yksinkertainen kanssasisar sanoi näin: "välistä täytyy +meidän olla kuten olisimme joka paikassa läsnä olevaisina, toisinaan +taas, kuten meitä ei olisi olemassakaan". Tämä eris-kummallinen kanta +on semmoisen henkilön, joka, perheeseen oikeastaan kuulumatta, siinä +kuitenkin on saanut sijansa jonkunlaisena seura-kumppalina, ollen +ainaisena apuna töissä ja neuvoissa, myötä- ja vastoin-käymisessä. Minä +nyt tahdon muutamilla sanoilla kertoa tuollaisen henkilön elämästä +yleensä, mutta jotta ei hänkään arvonimistä osattomaksi jäisi, meillä +kun niistä paljo pidetään, nimittelen häntä Kotitarkaksi. Hänen +työ-alansa on laaja ja seuraavaa laatua: Hänen totinen ajatuksensa, +työnsä ja toimensa saa ulottua joka paikkaan, mutta -- mitään huomiota +vaatimatta. Jos talon isännän on huono hattu päässä, tulee kotitarkka +esiin joko ukkosen johdattimena tahi lietsimenä, jonka tehtävänä +on tuon huonon hatun poijes puhaltaminen. Jos emäntä joutuu +viemistyksiin, on Kotitarkan läsnä-olo varmaankin yhtä tarpeellinen, +kuin hajuvesi-potin. Jos tyttäret ovat harmia saaneet, on hän tuohonkin +osaa ottamassa; jos heillä on pieniä toiveita, tuumia ja ehdotelmia, on +hän se torvi, jonka kautta he puhuvat jotenkin kuuroille korville. Jos +lapset huutavat, lähetetään net hänen luoksensa viihdytettäväksi; +jolleivät nukkua tahdo, täytyy hänen puhua heille satuja. Jos joku on +sairaana, silloin hän on valvomassa, kaikellaisia toimia hän tekee koko +perheen puolesta, ja hyviä neuvoja hänen tulee tarvittaissa antaa +kaikille. Kyökissä hänen pitää tarkastaman kaikkea ja seurasalissa hän +kahvia kaataa kuppeihin. Jos tulee uljaita vieraita, jos tulossa on +joku juhla, silloin -- hän katoaa näkyvistä, ja missä hän on, sitä +tiedetään yhtä vähän, kuin mihin savupiipusta nouseva savu katoaa. +Mutta hänen näkymättömästä olemistansa vaikutusten täytyy aina +ilmautua. Pataa, jossa herkkuruoka on keitetty, ei lasketa kauniisti +katetulle pöydälle, sehän vain jätetään kyökin takalle, ja sama kohtalo +jää myöskin kotitarkan osaksi, hänen tulee valmistaa mitä muille on +hauskaa ja hyödyllistä, mutta itselleen siitä kunniaa pyytämättä, ja +jos hän lujamielisenä kärsivällisesti ja malttavaisesti nämät +tehtävänsä tekee, on hänen olonsa ja elämänsä hänelle itselleen yhtä +hauska, kuin se perheen keskuudessa on suuresta arvosta. Mutta -- +muistaa tulee -- siivona ja nöyränä täytyy hänen myöskin olla sekä +käydä hiljaa ovissa; nostaa ääntä hän ei saa senkään vertaa, kuin +suriseva kärpänen, eikä millään muotoa, kuten sillä on tapana, tunkea +ihmisten nenälle. Haukotella hänen tulee niin harvoin, kuin +inhimillinen luontonsa suinkin sallii, mutta sen sijaan hän vapaasti, +vaikka varovaisesti, saa käyttää silmiään ja korviaan ja siten tehdä +havaintojansa, jotka hänelle hyödyksi tulevat. Aivan päin vastoin, +kuin mitä luonnon maailmaa tutkiessa tarvitaan, on hengellisissä +asioissa. Niissä on alhainen, näkymätöin asema sopivimpana +tarkastuspaikkana, ja siis on kotitarkalla parahin tilaisuus tähtäämään +tutkivaa katsettansa perhe-maailman sisällisiin oloihin. Jokainen +liikunto, jokainen pilkku sydämmen kiertotähdessä tulee vähitellen +hänen nähtäviinsä, pienintäkin pyrstötähteä, joka rataansa kulkee, hän +silmällänsä seuraa, hän näkee, miten sen pimenemiset tulevat ja +katoavat, ja katsellen sen ilmiöitä -- ihmis-sydämmen vaihtelevia +tunteita ja ajatuksia, jotka ovat taivaan tähtiä lukuisammat -- hän +päivästä päivään oppii aina paremmin tuntemaan tuota luomisen suurta +ihmeellistä teosta. Tästä siis näkyy, että hän vähitellen saavuttaa +omaisuuden, joka on kullan arvoinen, ja josta hänellä aina on hyötyä -- +hän tulee ihmistuntiaksi, ja hänelle hymyilee tuo toivo, että +tulevaisuudessa, jolloin silmälasit koristavat hänen nenäänsä ja +hiukset hopeaiset hänen päätänsä, nuoriso ihmetellen kuuntelee, kun hän +heille kokemuksistaan kertoo, mitä hän _tietää_, mutta he eivät vielä +_aavistakkaan_. + +Tämä nyt olkoon sanottuna kotitarkasta yleensä, mutta nyt vielä muutama +sana hänestä, joka everstin perheessä tulee muutamissa kohden +tuollaisen henkilön osaa näyttämään. Minä sanon muutamissa kohden, +sillä oikeastaan häntä siellä pidetään ystävänä, eikä hänen siis +tarvitse olla kuiskuttajana eikä myöskään seisoa kulissien takana, vaan +muitten muassa saa hän useinkin astua näyttämölle sanaansa sanomaan +yhtä rohkeasti ja vapaasti, kuin nuot muutkin näytteliät. Ensimäinen +sana, jonka hän lapsena lausui, oltuansa vuoden tässä matalassa +maailmassa, oli "Kuu". Kahdeksan vuotta myöhemmin kirjoitti hän +ensimmäisen runonsa -- kuulle; tuon sittemmin niin kuivaksi ja +runottomaksi muodostuneen elämän aamu oli ainoastaan kuutamossa +haaveksivan suloinen unelma. Monta runoelmaa ja laulua hänen kynänsä +sepitteli kaikista luonnon ihailtavimmista esineistä noina herttaisina +nuoruuden päivinä, jolloin sydän raittiisti sykähtelee, jolloin tunteet +kevät-tulvan tavalla kuohuvat ja suloiset surut saavat kyynelten +lähteet tihkuamaan, mutta kaikissa hänen lauluissaan, kirjoituksissansa +ja unelmissaan oli aina jotakin kuuvalosta. + +Hänen viisaat vanhempansa ravistivat päätään sanoen: "Tyttö! jos +sinä runoja sepittelet, niin sinä huonosti ruoat laittelet ja +saat net syödä pohjaan palaneena. Sinun täytyy tulevaisuudessa +itse hankkia elatuksesi, ja siis sinun tulee olla taitava +leipomisessa ja kehräämisessä. Kuuvalo ei vastaa ravitse". Mutta tyttö +sepitteli runoja, keitti ruokia pohjaan polttamatta sekä pyöritteli +rukin-hiunuansa ja leipoi leipänsä, vaan lapsuuden ystävätänsä, tuota +lempeätä kuuta, hän ei koskaan unhoittanut. Sittemmin aikain takaa, +jolloin sen ystävällinen valo paistoi hänen vanhempiensa haudalle, ei +hän enään yhtäkään runoa sen kunniaksi sepittänyt; nyt hän vain +rukoilevalla katseella tähtäsi silmiänsä tuon lempeätä loistoa kohti, +ikään kuin lohduttajan luo, joka oli orpoa suojeleva ja johdattava +hänen yksinäisellä polullaan. Mutta voi! tuo orpo parka olisi melkein +nälkään nääntynyt ihanassa kuutamossa, ellei toinen valo ja toiset +säteet olisi hänen pelastukseksensa rientäneet. Net tulivat erään +kreivillisen kyökin takasta. Hän onnistui laittamaan hyvää +viinihyydykettä -- tämä tuli hänen onneksensa. + +Oli huomattu, että hän osasi valmistaa erin-omaisen hyvää +viinihyydykettä; ja vieläpä hänessä havaittiin monta muutakin yhtä +verratointa omaisuutta. Eräs vapaasukuinen, jolla oli ahvettuneet +huulet, käytti hänen valmistamaansa suunvoidetta ja tuli ihan +terveeksi. Vanha herra, jossa oli ollut senkin seitsemän kipua ja +vammaa, joista hän halusta kertoi, havaitsi suureksi ilokseen, että tuo +henkilö väsymättömällä maltillisuudella häntä kuunteli. Eräs hellä +äiti, jolla oli neljä erin-omaisen viisasta lasta, kuuli syvästi +liikutettuna ruusuhuulisten lastensa kertovan, miten kykenevällä +tavalla kotitarkka sai sanat sointumaan toisihinsa, esimerkiksi +taputtaa ja naputtaa, iloinen ja suloinen, pienoinen ja vienoinen +j.n.e. Eräs haukotteleva Armo virkkamustui aivan, kun tämä taidokas +korteista tiesi ennustaa, että hänelle oli lahja tulossa; yhdeksän +henkeä kehui, että he tuota hätää olivat hänen neuvostansa parantuneet +hammas-taudista, rintataudista ja nuhasta. Eräissä häissä ja +peijaisissa huomattiin, että hän erittäin taitavasti järjesteli kaikki, +armon pään-koristeesta alkaen aina makeis-leivoksiin ja morsiamen +kiharoissa olevasta myrttiruunusta aina viinapöydän voileipiin asti. Ja +tuossa surullisemmassa juhlallisuudessa hän yhtähyvin muisti koristaa +viimeistä untaan nukkuvan morsiamen vuodetta kuin kestitä niitä, jotka +eivät koskaan surun ja murheen tiloissakaan unohda, että meidän tulee +syödä, jos mielimme elää. + +Ahkerasti käyttäen kaikkia näitä kykyjään ja taitojansa hän +saavutettuaan vielä muutamia saman-laatuisia lisäksi, nousi askel +askeleelta siksi, että hänelle annettiin kunnia- ja arvonimeksi +kotitarkka. Runojen kirjoittaminen häneltä melkein vallan on unohtunut, +paitsi mitä hän välistä silloin tällöin velvollisuudesta kyhäilee +nimipäivä- ja syntymäpäivä-runoja. + +Kuuta hän ei juuri muuten katsele paitsi nähdäksensä, onko ylä- vai +alakuu, ja kuitenkin sen säteet ehkä ovat ainoat ystävät, jotka käyvät +hänen yksinäistä hautaansa katsomassa. Mutta eihän tässä nyt +kirjoitetakkaan mitään huolirunoja. Tahtooko joku enemmän tietoja +tuosta runottomasta kuutamon ystävästä? Kuinka vanha? Noin kahden, ja +neljänkymmenen välillä. Minkä muotoinen? Sen muotoinen, kuin ihmiset +useimmiten ovat; vaikka useimmat ihmiset ehkä pahastuisivat, jos +kuulisivat hänen luulevan itsensä heidän näköiseksensä. Hänen nimensä? +-- Ah! nöyrin palveliattarenne -- Tiina Piete Jokapäiväinen. + + + + +Julian kirje. -- Helena. -- Sokea. -- Emilia. -- Sulhot. + + +Olen jo ennen maininnut, että syynä kaupungin-matkaan oli eräs hauska +asia, ja luulenpa lukiattareni parahiten saavan selkoa sen laadusta +siten, että tässä tuon esiin erään kirjeen, jonka joku aika takaperin +maalla yksinäisyydessä ollessani sain Julia H:lta. + +Piete hyvä! + +Laske pian pois tuo ikuinen sukkakutimesi! Paras on, kun nämät rivit +saat, että niistät pitkän karren kynttilästä (illallahan posti R:ään +tulee?). Lukitse ovesi, jotta kaikessa rauhassa mukavasti saatat istua +sohvaasi, suurella tarkkuudella, kuten asia vaatii, lukemaan näitä +tärkeitä uutisia, joita sinulle nyt ilmoitan. Minä aina tänne asti +näen, kuinka hirveän utelias olet -- kuinka silmäsi tirkistävät, ja -- +jopa nyt kerron sinulle ... sadun! + +Oli kerran eräs mies, joka ei ollut kuningas eikä ruhtinas, vaikka hän +ansioittensa puolesta kyllä oli heidän vertaisensa. Tällä oli tytär, ja +vaikk'eivät onnen kohtalot suoneet hänen syntyä ruhtinattareksi, +kokoontui kuitenkin tuon pienokaisen tytön kätkyen ympäri kymmenkunta +naishaltiaa, he kun siten tahtoivat osoittaa sulaa kunnioitusta hänen +isälleen. Net lahjoittivat tytölle ihanuutta, viisautta, suloutta, +taitoa, jalon sydämmen, hyvän luonnon, malttavaisuutta ja, sanalla +sanoen kaikkea, mikä vain naista miellyttäväksi tekee. Antaaksensa +hänelle vielä päällisten päätteeksi onnen lahjoja, tuli vihdoin viimein +nais-haltia Varovainen, lausuen pitkäveteisillä sanoilla: "ajalliseksi +ja iankaikkiseksi onneksensa tulee hänen, valitessaan itsellensä +puolisoa, olla äärettömästi varovainen, epäilevä, vieläpä arkakin". +"Oikein sanottu! Viisaasti lausuttu!" huusivat syvästi huoaten kaikki +haltiarouvat. + +Tuo runsas-lahjainen kasvoi niin suloiseksi, kuin syystä sopi +toivoakkin, ja pian kyllä hänelle tuli kosioita, jotka aamusta iltaan +rukouksilla ja huokauksilla kolkuttivat hänen sydämmensä ovelle, mutta +voi! järkähtämättä se pysyi kiinni, ja jos sitä joskus vähän +raotettiin, pantiin se kohta jälleen kiinni, jopa kahdenkertaiseen +lukkoon. Onneksi kyllä oli prinsessa Turandotte'n aikakausi jo mennyt +menojaan, ja Ruotsissa, jossa ihana Elimia asui, oli ilma varmaankin +viileämpää laatua kuin siinä maassa, missä Calaf prinssi huokaili, -- +kosk'ei milloinkaan kuultu, että net, joille Elimia rukkaset antoi, +olisivat lopettaneet elämänsä; näyttipä siltä, kuin eivät olisi +kadottaneet ruokahaluansakkaan, ja tiedetäänpä varmaan, että muutamat +heistä (uskoisiko tuota?) yhtä huolettomasti, kuin sukkia jalkaan +muutetaan, ottivat itselleen uuden lemmikin. + +Ensimmäinen, joka pyrki ihanan Elimian sydämmen voittajaksi, oli tämän +mielestä liian hellätunteinen, sillä sääsken tappaminen häntä jo +pöyristytti, ja hän huokasi ajatellessaan kanan-poikaisten surkeaa +kohtaloa, kun näki heidät pöydässä paistina, jona juuri olivat hänen +lemmikkinsä mieliruokana. Tuommoiseen tyttö ei kiintyä tahtonut, hän +kun pelkäsi tämän vaimona nälkään nääntyvänsä pelkästä maito- ja +kasvi-ruoasta. Toinen kosia tallasi huolettomasti muurahaiset, jotka +sattuivat hänen tielleen, oli harras kalastaja ja metsästäjä -- ja +häntä siis pidettiin kovasydämmisenä hirviönä; -- monta vertaa +halukkaammin hän ottaisi jäneksen miehekseen kuin metsästäjän! Jänes +tuli, polvet vapisevina ja pelko sydämmessä. Huoaten, änkyttäen puhui +hän toivostaan ja epätoivostaan. "Poika parka", vastattiin, "mene +piiloon, sillä muuten sinä ehkä joutuisit ensimmäisen sinua tapaavan +petoeläimen saaliiksi". Jänes pötki pois, jalopeura astui sijaan +kopeana kosiana. Nyt meidän kaunotar itse pelkäsi joutuvansa surman +suuhun ja puikahti piiloon siksi, että tuo mahtava oli mennyt. Tämä oli +neljäs. Viides, iloinen ja hilpeä, pidettiin kevyt-mielisenä. Kuudetta +luultiin kortin-lyöjäksi, seitsemättä juomariksi, koska hänen nenässään +oli muutamia nyppylöitä. Kahdeksas näytti pahan-luontoiselta, yhdeksäs +itsekkäältä; kymmenes sanoi joka lauseella: "pahuus vieköön!" Ei +semmoisen kanssa ollut hyvä lähteä elämän matkalle! Yhdestoista katsoi +liiaksi käsiään ja jalkojaan ja oli siis turhamainen houkkio. +Kahdestoista tuli, ja hän oli hyvä, jalo, miehekäs, kaunis, rakkautensa +näkyi olevan sydämmellinen, sanottavansa esitti hän taitavasti; nyt +oltiin pahimmassa kuin pulassa, kun ei tietty, mitä vikaa hänestä +löytäisi. Hän näytti todellisesti rakastavan, ... mutta ehkä se vain +näytti siltä, taikka jos hän rakastikin, se ehkä vain oli tuota +katoavaa ulkomuotoa eikä kuolematointa sielua; ... Jumala varjelkoon, +mikä hirveä synti! Jos niin oli asian laita ... niin ... mutta +armastaja vannoi lempivänsä tytön sielua, juuri hänen hengellistä +olentoansa ja eräänä onnellisena hetkenä hän niin mahtavalla voimalla +valloitti tuon kaunottaren jo alttiiksi joutuneen sydämmen, että tytön +vapisevat huulet vihdoinkin liikkuivat tapaan semmoiseen, että kosia +luuli niiden muodostavan portin, jonka kautta tuo myöntävä vastaus oli +hänelle tuleva. Ja ollen varmana siitä, että hän nyt oli saanut +toivotun vastauksen, lankesi hän polvilleen, suuteli ihanaa Elimiaa, +joka ihmeestä ja hämmästyksestä melkein oli kaatumaisillaan, kun hän +nyt näin tietämättään, miten se kävi, havaitsi olevansa kihloissa! + +Hänen isänsä ja sulhasensa päättivät häät pidettäväksi mitä pikemmin +sitä paremmin. Elimia ei kieltävällä eikä myöntävällä sanalla +sekaantunut koko tuumaan, ja sulhanen tietysti luuli hänen vaiti-olonsa +tarkoittavan heidän päätöksensä hyväksymistä. Aika joutui joutumistaan, +vaan sillä välin ihana Elimia luki päivät, sanoen: "nyt on ainoastaan +14 päivää jäljellä, nyt 12 ja, armollinen taivas! nyt ainoastaan 10, +Herra Jumala, nyt vain 8 päivää!" Aina suurempi tuska ja pelko +valloitti nyt hänen sydäntänsä. Kaikellaiset kummat ajatukset ja turhat +luulot, Egyptin heinäsirkkoja lukuisammat, anastivat hänen muuten +viisasta ja tyventä mieltänsä, pimentäen ja hämmentäen sitä. Hän ei nyt +suorastaan eroa tahtonut sulhostansa, mutta päätti vain häät +jätettäväksi toiseen aikaan, sillä Almantsor'issa hänen mielestään oli +kuitenkin vikoja enemmän, kuin mitä olisi luulla saattanut, ja se +suurin, että hän hyvin ymmärsi niitä peittää. Ihminen ei koskaan ole +täydellinen, ja hän, joka meistä parhaimmalta näyttää, on usein ehkä +vähimmän viatoin. Sitä paitsi Elimia luuli, ett'ei heidän luonnossansa +ollut sopusointua; ja sen lisäksi vielä oli tuo sulhanen liika nuori, +hän itse liian vanha j.n.e., siis loppu ja päätös tuosta kaikesta, että +hän koko elinajakseen tulisi onnettomaksi. + +Eräs Elimian hyvistä ystävistä olisi halusta niskat taittanut +nais-haltia Varovaiselta, jonka onnetoin lahja oli siihen syynä, että +Elimia aikoi hyljätä sen onnen, mikä hänen osakseen tulisi semmoisen +miehen omana, joka hartaasti oli häneen kiintynyt ja ikään kuin häntä +varten luotu. + +Nyt, Piete, näen, kuinka käyt malttamattomaksi, ja kysyt: "mikä tämän +lorun lopuksi, ja mitä hyvää tästä tulee?" Ystäväni rakas! tätä kaikkea +olen tarjonnut ensiksikin ikään kuin ruokaryypyksi, enentääkseni +ruokahaluasi itse ateriaa varten, ja sitten näyttääkseni, mikä +erin-omainen noitavoima pienelle Julialle on tuota hätää annettu, sillä +muutamalla kynän-piirteellä muutan minä kaikki mainitsemani henkilöt, +laitan _entiset nykyisiksi_ ja sadun, tosi-asiaksi. + +Almantsor'ista tulee nuori uljas Algernon S. ja hänen morsiamestansa, +ihanasta Elimiasta, sisareni Emilia H., joka aina välimiten katkerasti +katuu lupaustaan. Nais-haltia Varovaisen täytyy kärsiä suuremmat +muutokset; hän ei ole mikään muu, kuin tuo horjuvaisuus ja +epävakaisuus, joka aina valloittaa Emilian sydäntä, milloin hänen vain +tulee päättää pyhään avioliittoon menemisestänsä. Jollei häntä nyt +monelta taholta tuupattaisi eteen päin, menisi hän kuten kravut -- +takaperin. Tämä Emilia, jota minä niin hartaasti rakastan, vaikka hän, +usein kyllä, koettelee malttavaisuuttani, istuu nyt vastapäätäni sohvan +nurkassa kalpeana, silmät itkusta punaisina, ajatellen hääpäiväänsä ja +-- hikoillen tuskasta! Onko tuo naurettavaa vai itkettävää? Minä +kumminkin vuoroin nauran ja itken sekä houkuttelen Emiliaa tekemään +samoin. + +Ainoa keino, millä saatamme estää Emilia parkaa miettimästä ja +suremasta turhan päiten, on, että kaikki toimet saavat mennä sikin +sokin tulisimmassa kiiruussa aina hääpäivään asti, jotta hänen päänsä +oikein joutuisi pyörälle. Tiedänpä, ett'ei isäni koskaan sallisi, että +joku meistä olisi sanansa syöjä. Emilia sen myöskin kyllä tietää, ja +luulenpa, että tämä juuri tekeekin häntä välistä kovin alakuloiseksi. +Ja kuitenkin hän rakastaa, välistä oikein ihaileekin sulhoaan, -- mutta +antaisi sentään vieläkin, jos uskaltaisi, hänelle rukkaset! Sanoppa, +mitenkä kaikki tämä on selitettävä -- mitenkä tämä on mahdollista! +Mutta kun hänen kohtalonsa kerran on pätevästi päätetty ja +muuttumattomana pysyvä, luulen hänen kyllä onneensa tyytyvän, ja, mikä +hupaisinta, Emilia itsekkin luulee samoin. Nyt on asiat kuitenkin sillä +kannalla, että tulevalla viikolla kaikkien häävalmistusten pitää olla +valmiina. Ja pyhänä, siis ylihuomisesta viikon takaa, on tuo hirveä +hääpäivä. Emilia vihitään kotona, ja ainoastaan sukulaisista kutsutaan +muutamia. Emilia tahtoo sen ja hänen mieltänsä nyt noudatetaan +kaikessa, missä suinkin mahdollista on. Hän sanoo sillä tavalla +tehtävän kaikille uhri paroille. Naurettava aatos! Näethän, Piete hyvä, +kuinka välttämättömästi sinua täällä tarvitaan. Tosiaankin, me +tarvitsemme kaikin puolin sinun apuasi ja neuvoasi. Kääri siis +kapineesi kokoon ja lähde tänne mitä pikimmin sitä paremmin. + +Maanantaina Algernon tulee Tukholmaan ja hänen kanssaan myöskin minun +sulhaseni. Minä en ole ollut niin arka ja monimutkainen kuin Emilia, +mutta enpä ole sentään valinnut huonommin kuin hänkään. Arvidini on +kaunis ja sorea ja hänen sydämmensä kultaa kalliimpi. Isäni pitää +hänestä paljon, ja sehän minulle on suurimman arvoista! Minun rakas, +hyvä ja kunnioitettu isäni! Olinhan varmasti päättänyt, ett'en koskaan +jättäisi isääni ja äitiäni... Minä en ymmärrä, mitenkä sentään saatin +mennä kihloihin ... mutta Arvidini ääretöntä suloutta en voinut +vastustaa. Onhan isäni luona vielä Helena, hän ei kuitenkaan koskaan +naimisiin mene; ja Helena ainakin vastaa kolme minun vertaistani +tyttöä. Isäni ei ensinnä hyväksynyt meidän liittoamme, vaan pani niin +kovasti vastaan, että se melkein jo oli myttyyn menemäisillään, mutta +minä itkein lankesin polvilleni, sulhoni isä (minun isäni nuoruuden +ystävä) puhui kovin kauniisti, ja Arvid itse näytti niin surulliselta, +että isäni vihdoinkin heltyen sanoi: "noh saakoot nyt sitte toinen +toisensa". Arvid ja minä, mekös nyt iloitsimme kuten leivoset. Pian +saat häntä nähdä; hänen leukapartansa ja viiksensä ovat mustat, +silmänsä suuret ja siniset, ja kaikkein kauniin hänessä on ... mutta +saathan nähdä, saatpa nähdä! Hänen on äänensä kauniin, mitä maailmassa +olla sopii, ja oikeinpa miellyttävällä tavalla hän lausuu "hiisi +vieköön!" vaikka sitä vastaan väittää. Sinun mielestäsi tämä ehkä +kummalta kuuluu, mutta sinä saat nähdä, saatpa kuulla! Tule, tule +viimeistäänkin ylihuomis-iltana syleilemään, + + ystävääsi + Julia H:ta. + +_Lisää_: Pyytäisin sinua mukaasi ottamaan noita makeita varikoisia, +jotka, kuten tiedät, ovat isälleni ja äidilleni mieluisia, sekä +juustoja Kaarlolle ja Helenalle ja vähän piparkakkuja minulle. Onhan +sinulla niitä aina varalla. Emilia, Emilia parka, Emilia vaivainen! +kylläpä hänellä on täysi työ, ennen kuin saattaa tuskansa niellä. Etpä +usko, kuinka minä pelkään, että hän turhasta surusta ja levottomuudesta +käy varsin kalpeaksi ja rumaksi, siksi kuin Algernon tulee. Minä +melkein luulen Emilian sitä toivovankin, tietysti koetellaksensa, onko +hänen sulhonsa rakkaus hänen kuolemattomaan sieluunsa todellinen. +Varmaankin Emilia vaatisi sulhoaan yhtä hehkuvasti rakastamaan +morsiantansa, vaikka tämä myyränkin muotoiseksi muuttuisi. Olen oikein +huolestuneena. Emilian muoto on kovin vaihteleva, levottomana ja +surullisena ei hän ole sama ihminenkään kuin milloin hän on iloisella +ja hyvällä mielellä. + +Hyvästi vielä kerran. + +Lisää: Tiedätkö, kuka Emilian tulee vihkimään. Provessori L., hän, joka +näyttää niin hirveän totiselta, joka on vääräsäärinen ja punasilmäinen, +ja jonka nenässä on kaksi suurta nystermää. Hän on nykyään päässyt +tänne kirkkoherraksi. Isäni pitää häntä suuressa arvossa. Minä +puolestani en suinkaan halusta antaisi häteläsilmäisen papin itseäni +vihkiä. Mutta minähän en naimisiin menekkään ennen, kuin vasta kahden +vuoden kuluttua taikka kentiesi syksyllä, tuota siis ei vielä tarvitse +ajatella. + +Olinpa melkein unhoittamaisillani noita lukemattomia terveisiä, joita +koko perheemme sinulle lähettää. + + * * * * * + +Minä noudatin kohta Julian kutsumusta ja tulin, kuten jo nähtiin, +eräänä iltana helmikuun loppupuolella eversti H:lle. + +Vielä on minulla muutama sana sanottavana tuon illan tapahtumista, +joihin taaskin liitän kertomukseni juoksun. + +Sokea, joka pitkän ajan oli istunut hiljaa ja ääneti, sanoi nyt äkkiä +ja jotenkin kiivaasti: "minä tahtoisin laulaa": Helena nousi kohta +häntä istuttamaan pianon ääreen sekä istui sitten säestääksensä hänen +lauluansa. Sokea jäi seisomaan. Helena kysyi, mitä hän mieli laulaa. +"Ariadne à Naxos" vastasi hän lyhyesti ja jyrkästi. Nyt alkoivat. +Alussa ei tuon sokean laulu minua miellyttänyt; hänen äänensä oli +voimakas, synkeä, melkein kamoittava, mutta jota kauemmin häntä +kuunteli ja jota suuremmalla tarkkuudella, sitä paremmin havaitsi, +miten hänen laulunsa lumoavalla totuudella ilmaisi tunteita, ja sitä +enemmän se myöskin kuulioita viehätti; oikeinpa tuntui vilun-väreitä +ruumiissa, sydän sykki, ja me ikään kuin seurasimme Ariadnea, kun hän +kiihtyvän tuskan vallassa etsii lemmikkiänsä ja häntä huokeammin +keksiäksensä nousee kallion huipulle. Säistö tässä kohden oivallisesti +osoittaa hänen kiipeemistänsä; luuleepa näkevänsä, miten hän, sydän +aavistuksia täynnä, hengästyneenä kiirehtii eteenpäin. Vihdoinkin hän +huipulle ennättää, katsahtaa avaruuteen ja havaitsee kaukana merellä +valkoiset purjeet, jotka hänen näkyvistänsä etenivät etenemistään. Tuo +sokea koko sielunsa innolla seurasi Ariadnea, melkeinpä olisi uskonut, +että hänen silmänsä, jotka eteensä tirkistivät, näkivät jotakin muuta +kuin pimeyttä. Kyyneleet nousivat välttämättömästi kaikkien silmiin, +kun hän sydäntä vihloavan surun ja rakkauden valtaamana, mikä kuvautui +hänen sekä muodossansa että äänessään, Ariadnen kanssa huusi: "Teseo, +Teseo!" Juuri kun hänen innostuksensa ja meidän mieltymyksemme oli +ennättänyt korkeimmalleen, nousi eversti äkkiä istualta, meni pianon +luo, tarttui laulajattaren käteen ja vei hänen sanaakaan sanomatta +istumaan sohvalle, johon hän myöskin itse istahti hänen rinnallensa. +Minä huomasin sokean kiivaasti vetävän kätensä pois everstin kädestä. +Hän oli kalman kalpeana ja aivan haltioissaan. Tämä kaikki ei +ollenkaan näyttänyt muita kummastuttavan paitsi minua. Nyt alkoi vain +kaikellaisista joutavista asioista keskustelu, johon kaikki muut +yhtyivät paitsi sokea. Hetken kuluttua sanoi eversti hänelle: "sinä +tarvitset lepoa", ja tarttui samassa hänen käteensä sekä talutti häntä +huoneesta pois sitte, kuin tuo sokea ensin melko juhlallisesti oli +hyvästijätöksi noikannut. Juuri huoneesta mennessään huusi eversti: +"Helena!" ja Helena seurasi heitä. + +Hetken perästä minäkin menin huoneeseeni siellä lepoa nauttiakseni, +mutta sokean muoto joka ehtimiseen kuvautui silmieni eteen, yhä esteli +minua nukkumasta; minä kuulin hänen huikean äänensä sekä näin tuon +tunteita ilmaisevan muodon ja koetinpa arvata niitten tunteitten +luontoa, jotka hänen sydämmessään riehuivat. + +Minä en vielä nukkumaan ehtinyt, kun Emilia ja Julia hiljaa hiipivät +huoneeni vieressä olevaan kammariinsa. Väliovi oli auki, ja minä kuulin +mitä puoli-ääneensä keskustelivat. Julia sanoi vähän harmistuneena: +"sinä haukottelet, sinä huokaat, ja kuitenkin tulee Algernon huomenna! +Emilia, sinulla ei ole tuntoa enemmän kuin paperirasialla!" + +_Emilia_. Mistäs tiedät, vaikka sen tekisin sulasta +myötätuntoisuudesta, sillä ehkä Algernon juuri tällä haavaa tekee +ihan samoin. + +_Julia_. Sitä ei hän tee, siitä olen aivan varma. Ennemmin luulen hänen +tuosta ilosta, kun tietää sinun jo pian näkevänsä, joutuvan niin +malttamattomaksi, ett'ei hän tiedä, seisooko hän yhdellä vai kahdella +jalalla. + +_Emilia_. Hänen viimeisen kirjeensä takiako sinä tuohon päätökseen olet +tullut? + +_Julia_. Sehän oli kirjoitettu tulisimmassa kiireessä. Eikä sitä +kukaan aina yhtä hyvin kykene kirjoittamaan; ehkä hänessä oli kova +päänkivistys ... taikka nuhaa ... taikka kentiesi hän oli kylmettynyt. + +_Emilia_. Olkoon kaikkia mitä suvaitset, mutta eipä kukaan saata syystä +kaunistella tuota kirjeen tyhjää, kylmää loppupuolta. + +_Julia_. Mutta Emilia, minä vakuutan, että siinä on kirjoitettuna -- +"hellimmällä uskollisuudella". + +_Emilia_. Ja minä olen varma, että siihen varsin kuivasti ja kylmästi +on piirretty: "kunnioituksella ja ystävyydellä olen aina" -- aivan +kuten vieraalle henkilölle, jolle tavallisesti kirjoitetaan: +"kunnioituksella" j.n.e. sillä missä hellimpiä tunteita puuttuu, siinä +tuo köyhä kunnioitus saa olla parsimassa. Missä on yölakkini? kah +tuossa. Hohoh! hohoh! Sinä Julia, näet kaikki aivan ruusuhohteessa! + +_Julia_. Minä näen, että sulhasten tulee olla varoillaan ett'eivät puhu +kunnioituksesta... Mutta varmaan tiedän, ett'ei Algernon ole käyttänyt +tuota hirveätä sanaa, vaan päin vastoin jotakin oikein harrasta ja +sydämmellistä. Emilia kulta, tuo kirjeesi tänne. Saatpa nähdä, että +olet häntä väärin tuominnut. + +_Emilia_. Sinun mieliksesi tuon kirjeen tänne. Saammepa nähdä, että +minä olen oikeassa! + +_Julia_. Me saamme nähdä, että minä olen oikeassa! + +Nyt toi Emilia kirjeen. Sisarukset lähenivät kynttilää. + +Tarkemmin nähdäksensä kirjeen sisältöä, Julia niisti karren +kynttilästä, jonka hän, joko tahallaan taikka tapaturmasta, sammutti. +Nyt vallitsi pimeys ja äänettömyys, mutta hetken perästä kuului Emilian +iloinen nauru, joka tarttui Juliaan, ja minä lisäksi vielä tein sen +kolmi-ääniseksi. Etsien ja kuukuellen pöytien ja tuolien välitse he +vihdoin löysivät vuoteensa ja huusivat nauraen minulle: "hyvää yötä, +hyvää yötä!" + +Seuraava päivä oli noita puuhamis- ja puhdistus-päiviä jommoisia +kaikissa hyvin järjestetyissä taloissa aina välimiten on, ja joita +saattaa verrata raivoavaan myrsky-ilmaan, jonka tuulten ja sateitten +tauottua luonto taas virkistyneemmässä ja kauniimmassa muodossa tulee +näkyviimme. + +Nyt pestiin, huhdottiin, tuuletettiin ja tomutettiin joka nurkkaa ja +pieltä. Armo, joka itse tahtoi kaikesta huolta pitää, kulki lakkaamatta +edes ja takaisin ovissa jättäen net useimmiten kaikki aivan auki, josta +syystä huoneisiin syntyi ristituulta. Pelastuakseni kylmettymisestä ja +hammas-taudista pakenin huoneesta huoneeseen, kun vihdoin toisessa +kerroksessa Helenan kammarissa löysin tyvenen sataman. Tämä vähäinen +huone oli mielestäni kauniin ja hauskin koko talossa. Sen ikkunat +olivat päivän-puolella. Seinissä riippui kuvia, enimmiten kauniita +maisema-kuva. Näitten joukossa oli mainittavimmat kaksi Fahlcranz'in +tekemää, joihin tämä suuri taiteilia oli luonut sen viehättävän +tyvenyyden, jonka ihana kesä-ilta luontohon levittää, ja mikä aina +mahtavasti ihmis-sydämmiin vaikuttaa. Niihin silmiin, jotka tätä +maisema-kuvausta tarkkaan katselivat, ilmaantui piankin suloista +haaveilua ja tämä juuri oli varma todistus kuvien täydellisestä +ihanuudesta. + +Huone-kalut olivat kauniit ja mukavat. Piano, maalaus-jalat ja hyvillä +kirjoilla varustettu kaappi näyttivät kyllin, ettei tässä ahtaassa +piirissä puuttunut mitään siitä, mikä tekee jokaisen hetken meidän +kodissamme hauskaksi ja estää meitä kaipaamasta ulkonaisen maailman +huvituksia. + +Suuret, komeat kurjen-polvet (Gieranium), joitten heleä vihannuus +muistutti kevään suloudesta, seisoivat akkunoilla, hajottaen ja +vähentäen sisään paistavan auringon säteitä, jotka tänä päivänä +loistivat niin kirkkaan kirkkaina, kuin tavallisesti kovassa +talvi-pakkasessa. Kaunis kukillinen matto peitti lattian. + +Helena istui sohvassa ompelemassa. Hänen edessänsä olevalla +ompelupöydällä oli Uusi Testamentti. + +Sydämmen tyvenyyttä ja tyytyväisyyttä ilmaisevalla hymyllä otti hän +minua vastaan. Minä istuin työtä tekemään, kuten hänkin, ja tunsin +itseni olevan erinomaisen iloisella tuulella ja hyvillä mielin. Me +ompelimme Emilian morsius-hametta. + +"Sinä katselet huonettani?" sanoi minulle Helena hymyillen, samassa +kuin hän silmillään seurasi katseeni suuntaa. + +"Niin teenkin", vastasin minä, "sisaresi huoneet ovat hauskat ja +kauniit, mutta myöntää täytyy, ett'ei niitä tähän verrata saata". + +"Se on ollut isäni tahto, että minä olisin ainoa lellilapsi tässä +talossa", sanoi hän ja lisäsi kyynel-silmin vielä: "minun hyvä isäni on +kaikin tavoin koettanut, ett'ei minun ikänä tarvitsisi kaivata niitä +iloja ja nautinnoita, joita kauniit ja terveet sisareni ovat onnen +osakseen saaneet, ja joista minä viallisuuteni ja kipujeni tähden olen +pois suljettuna. Siksi on hän näitten sijaan antanut minulle paljon +suurempia, net, joita taiteiden tunteminen ja harjoittaminen tarjoaa +sille, joka niitä mielihalulla harrastaa. Sentähden hän ymmärrystäni +kehittää ja vahvistaa hyvin järjestettyjen opintojen kautta, jotka +eivät koskaan ole pintapuolisia, ja joita hän itse johtaa. Siksi hän +tähän vähäiseen soppeen, jossa minä vietän suurimman osan elämästäni, +on koonnut näin ylen paljon kaikellaista ihanaa, joka tunteita, silmiä +ja ajatuksia miellyttää. Mutta vielä suuremmasta arvosta, kuin nämät +kaikki, on se hellä isällinen rakkaus, jota hän minulle osoittaa, ja +jolla hän minua suojelee, varmaankin vain sen vuoksi, ett'en koskaan +katkerasti kaipaisi sitä rakkautta, jota luonto ei ole suonut minun +nauttia. Hän on täydellisesti onnistunut, eikä minulla ole muuta +toivoa, kuin että voisin elää hänen, äitini, sisarieni ja Jumalani +mieliksi". + +Nyt olimme hetken ääneti, ja sydämmessäni minä kunnioitin tuota isää, +joka näin ymmärsi huolta pitää niitten lasten onnesta, jotka hänelle +oli suotu. Helena sanoi taas: "kun äitini ja sisareni ovat kemuissa ja +seuroissa, viettää hän enemmän aikaansa minun luonani; minä silloin +soitan hänelle ja luen ääneeni, ja hän, sanomattomassa hyvyydessään, +suo minun uskoa, että paljonkin lisään hänen elämänsä iloa. Tämä ajatus +tekee minua sangen onnelliseksi. Tuo on suloinen, kadehdittava kohtalo, +kun tietää olevansa _jonkin arvoisena_ sille, joka on siunauksena +kaikelle, mikä häntä ympäröitsee!" + +Ajatuksissani sanoin minä kaikille maailman perheen-isille: "oi, +miksikä teistä ainoastaan harvat ovat tämän isän kaltaisia? Kodin +kuninkaat, oi, kuinka paljon iloa ja autuutta te saattaisitte +ympärillenne levittää, kuinka äärettömästi kunnioitettuna ja +rakastettuna te saattaisitte olla!" Sitten juttelimme Emiliasta. + +"Kumma minusta on", sanoi Helena, "että Emilia, joka tavallisesti on +tyven-mielinen, ajatuksissaan ja päätöksissään selvä sekä kaikin +puolin oikein kelvollinen, kuitenkin on yhdessä asiassa epäselvä. Hän +menisi halusta naimisiin, koska hän pitää onnellista avioliittoa +autuaallisimpana tilana, mitä maailmassa olla saattaa, mutta juuri +tuossa naimis-asiassa hänelle päättäminen on käynyt kovin vaikeaksi. +Kaksi hänen lapsuutensa ystävistä on joutuneet onnettomiin naimisiin, +ja tuopa hänessä yht'äkkiä on synnyttänyt semmoisen pelon, että hän nyt +luulee joutuvansa onnettomaksi naimisessaan eikä rohkenisi onnelliseksi +tulla, ellei muut hänen parhaakseen toimielisi. Hän on nyt välistä +tuskasta melkein kipeänä, kun hänen hääpäivänsä lähenee lähenemistään, +ja kuitenkin on Algernon se mies, jota hän todellisesti rakastaa, ja +jonka kanssa hän tulee täydellisen onnelliseksi, siitä olemme kaikki +vakuutetut. Välimmiten on hänellä tyvenet kuurot, kuten eilen illalla +näit. Pahoin toki pelkään, että tämä tuuli piankin on mennyt ohitse, +sekä että hänen levottomuutensa ja epävakaisuutensa enenee aina sitä +myöden, kuin tuo tärkeä päivä lähenee, joka sitten varmaankin tekee +täydellisen lopun hänen horjuvaisuudestansa, sillä kun jotakin on +peruuttamattomasti päätetty, tyytyy hän siihen ja katsoo sen +parhaaksensa. Hääpäivään asti täytyy häntä välttämättömästi +kaikin tavoin häiritä ja huvitella, jotta hänellä ei olisi aikaa +turhan-päiväisiin miettimisiin. Me olemme kukin ottaneet erityisen osan +tästä huvinäytelmästä, jota meidän tulee sisar-kultamme hyväksi +näytellä. Isäni aikoo viedä häntä kävely-matkoille, äitini keskustelee +hänen kanssaan kaikista, mitä vielä pitää tulemaan valmiiksi ennen +häitä. Julia ei aio antaa hänen koskaan olla rauhassa, hän tavalla +tai toisella on häntä häiritsevä. Kaarlo veljemme aina välimiten +saattaa häntä kinaamaan Napoleonista, jota veljeni ei muka pidä niin +suuri-arvoisena kuin Kaarle XII:ta -- sepä Emiliaa harmittaa, ja tämä +onkin ainoa asia, josta olen kuullut hyvän, hiljaisen sisareni +kiihtyneenä kinaavan. Minä puolestani aion tavan takaa häneltä kysyä +neuvoja hänen vaatetuksensa suhteen. Pienet veljeni ovat jo aikoja +sitten itsestään tietäneet tehtävänsä, he kun ehtimiseen jankuttaen +pyytävät milloin mitäkin. Tähän asti olemme kaikin pitäneet siitä +huolta, että he ovat saatavansa saaneet, mutta nyt tämä jätetään +kokonaan hänen huoleksensa. Sinun osakses, Piete hyvä, tulisi, että +aina sopivissa tiloissa lausuisit Algernon'ista jonkun kiitos-lauseen, +mikä tehtävä ei suinkaan tule sinulle vaikeaksi. Emilia pitää meitä +kaikkia puolueellisina, mutta sinua ei hän epäile ja siksi sinun sanasi +paremmin vaikuttaa". + +Minä hyvin tehtävääni tyydyin, sillä hauskaltahan aina tuntuu, kun +hyvällä omalla tunnolla saattaa ihmisiä kiittää. + +Pitkän ajan puhuttuamme Emiliasta ja hänen lemmikistänsä, heidän +tulevista oloistansa j.n.e., johdatin minä puhettamme sokeaan, josta +halusin saada tarkempia tietoja. + +Helena karttaen ja nähtävän varovaisesti sanoi vain: "Liisi on vuoden +ajan ollut meillä. Me pidämme häntä kovin hyvänä sekä toivomme, että +ajan mittaan voitamme hänen luottamuksensa ja saatamme tehdä häntä +onnellisemmaksi". + +Sitten Helena ehdotteli, että menisimme Liisiä tervehtimään. Hän sanoi: +"tavallisesti menen aina edeltä puolen-päivän hänen luoksensa, mutta +tänään en ole vielä ollut. Minä paljonkin viettäisin aikaani hänen +luonaan, mutta hän on halukkaammin yksinänsä". + +Me läksimme yhdessä sokean huoneeseen. + +Hän oli jo vaatteissaan ja istui vuoteensa laidalla laulaen hiljaa +itseksensä. + +"Oi, paljonpa hän lienee kärsinyt! Hän on elävä surun kuva!" ajattelin +minä nyt, jolloin päivän valossa läheltä katselin noita kalpeita ihania +kasvoja, joista selvään näkyi kovien, vielä päättymättömien taistelujen +jälkiä ja surujen niin katkerien, ett'ei kyyneleitä ollut niitten +lievitteeksi. + +Nuori tyttö, jonka ruusun-punaiset posket ja iloinen muoto oli tuon +kärsivän raukan suorana vastakohtana, istui huoneen nurkassa sukkaa +kutoen. Hän oli siellä sokean avuksi. Hempeällä äänellä ja liikuttavan +sydämmellisillä sanoilla Helena puhutteli Liisiä; tämä vastasi jäykästi +ja kylmästi. Minusta näytti siltä, kuin hän huoneeseen tultuamme oikein +olisi koettanut vähitellen saada itsellensä semmoisen kylmän, kuolleen +muodon, jonka huomasin olleen illallakin. Helena ja minä jatkoimme +sitten yksistämme keskustelua, ja sillä aikaa sokea väänteli ja +kierteli mustaa silkkinuoraa erin-omaisen kauniitten sormiensa +ympärille, mutta yht'äkkiä hän huudahti: "vait! vait!" vieno puna +leimahti hänen poskilleen, ja hänen rintansa aaltoili. Me kuuntelimme +ääneti; vasta muutaman hetken kuluttua kuului kumiseva ääni jalan +astunnasta, joka verkalleen läheni. "Hän se on!" sanoi sokea ikään kuin +itseksensä. Minä katsahdin kysyvästi Helenaan, mutta Helena loi +silmänsä lattiaan päin. Eversti astui sisälle. Sokea nousi istualta ja +jäi kuvapatsaan muotoiseksi liikkumattomana seisomaan, kuitenkin luulin +huomaavani hänessä vähäisen värähdyksen. Eversti puhutteli häntä +tapansa mukaan tyvenesti, eipä kuitenkaan kuten minusta näytti, +tavallisella lempeällä äänellään, ja sanoi tulleensa noutamaan Liisiä, +koska hänen oli aikomus mennä Emilian ja Liisin kanssa ajelemaan. +"Ilma", lisäsi hän, "on kirkas ja raitis, se tekee sinulle hyvää". + +"Minulle hyvää?" sanoi hän katkerasti hymyillen, mutta tuosta väliä +pitämättä käski eversti Helenan auttamaan vaatteita hänen yllensä. +Sokea ei tätä vastustellut, vaan antoi ääneti vaatettaa itseänsä ja +meni ketään kiittämättä everstin taluttamana ulos. + +"Liisi raukka!" sanoi sääliväisesti huoaten Helena, sokean poijes +mentyä. + +Minulla tosiaan ei ollut avainta tuon käsittämättömän ihmisen +sydämmeen, mutta sen verran toki olin nähnyt, että minäkin sydämmeni +kyllyydestä huokailin: "Liisi raukka!" + +Me rupesimme nyt taas työhömme, jota jatkaessamme hauskasti +keskustelimme aina melkein puolipäivään asti. + +Minä silloin menin Emilian luoksi, joka oli tullut kotia ajelemasta, ja +tapasin hänen kiistelemässä Julian kanssa, tämä kun oikein +tuskastuneena koki temmata Emilialta hameen, jonka hän aikoi pukea +yllensä. Emilia nauroi sydämmellisesti ja Julia oli vähällä itkeä. + +"Auta! Piete, auta!" huusi hän. "Onko semmoista milloinkaan kuultu +taikka nähty? Kuule, Piete! Juuri sen vuoksi, että Emilia tänään +odottaa Algernon'ia tänne, tahtoo hän pukea ylleen rumimman +hameensa, ... niin, semmoisen hameen, jossa hän ei ole muotoisensakaan! +eikä siinäkään ole tarpeeksi, hän tahtoo vielä vyötärölleen nauhan, +joka on vahva kuin kapalovyö, ja hiuksiinsa kamman, joka varmaankin on +jonkun hirveän noita-akka vainajan jäljelle jäänyttä omaisuutta, niin +hirveän ruma se on! Nyt olen jo neljänneksen tunnin tässä kiistellyt +tuon onnettoman vaatetuksen takia, ... mutta turhaan". + +"Jos minä", sanoi Emilia arvokkaasti, "Algernon'in silmissä +ainoastaan hameen taikka kamman vuoksi muutun miellyttäväksi taikka +vasten-mieliseksi, niin..." + +"Katsos siinä se nyt on!" sanoi Julia varsin toivotonna; "nyt olemme +ehtineet koetuksiin, enkä enään tiedä kuinka rumaksi ja kamalaksi hän +saattaa itsensä muodostaa, sillä koettaaksensa, onko Algernon jalossa +uskollisuudessa kaikkia mainehikkaita romanisankareita etevämpi. Minä +rukoilen, älä vain millään muotoa leikkaa pois korviasi taikka +nenääsi!" Emilia nauroi. "Ja sinähän saattaisit varsin helposti olla +niin kaunis, niin suloinen!" lisäsi Julia aina hartaasti rukoillen ja +koetti samalla saada haltuunsa tuon onnettoman hameen ja kamman. + +"Minä olen päättänyt olla näissä vaatteissa tänään", sanoi Emilia +vakaasti, "ja sen olen syystä tehnyt, mutta jos sillä herätän sinun ja +sulhoni kauhun -- niin saan kohtalooni tyytyä". + +"Emilia kyllä sentäänkin tulee kauniiksi", sanoin minä Julialle, +häntä siten lohduttaakseni; "mene sinä nyt vaatettamaan itseäsi +päivällisiksi. Muista, että sinulla myöskin on sulhanen, jota sinun +tulee miellyttää". + +"Hohho, tuo ei ole vaikeaa; vaikka asettaisin säkin hameekseni ja +ruukun päähäni, net hänen mielestänsä kaunistaisivat minua varsin +erin-omaisesti". + +"Sinä siis luulet", lausui Julia, "ett'ei Algernon katsele minua +samoin, kuin Arvid sinua". + +Julia näytti vähän hämmästyneeltä. + +"Mene nyt, mene", keskeytin minä heitä, "muuten emme koskaan tule +valmiiksi; mene nyt Julia, minä autan Emiliaa ja menenpä vaikka +vedolle, että hän vasten tahtoansakin tulee kauniiksi". Julia läksi +vihdoinkin Helenan luo, hän kun joka päivä kampasi Julian erinomaisen +kauniita hiuksia. + +Yksin jäätyäni Emilian kanssa ja auttaissani hänen ylleen tuota +tosiaankin huonon-näköistä harmaan-ruskeata hametta, sanoin hänelle +muutamia minun mielestäni viisaita sanoja hänen mielen-tilastansa ja +käytöksestänsä. Hän vastasi minulle: "myönnän kyllä, ett'en ole +semmoinen kuin minun pitäisi oleman ... minä toivoisin olevani +toisellainen, mutta tunnenpa sydämmessäni niin vähän rauhaa ja onnea, +että väliin en voi hallita itseäni. Minä olen nyt tekemäisilläni +liittoa, johon minun ehk'ei olisi ikänä pitänyt ryhtyäkkään". Ja jos +tällä ajalla, jona vielä kihloissa olen, tulen vakuutetuksi siitä, +ett'ei epäilykseni ole perustuksia vailla, silloin ei mikään maailmassa +saata estää minua liittoamme peruuttamasta ja siten välttämään +elinaikaiseen onnettomuuteen joutumista. Sillä jos totta onpi, että +onnellisessa avioliitossa on kuten taivaan taloissa, niin yhtä varmasti +onnettomassa on kuten paholaisen tuvissa". + +"Jollet rakasta sulhoasi", sanoin minä, "on tuo tosiaankin +ihmetyttävää, että olet antanut asian joutua näin pitkälle". + +"Jollet rakasta?" toisti Emilia hämmästyneenä, "totta maar häntä +rakastan, ja sepä se juuri on pahin onnettomuus, sillä rakkauteni estää +minua näkemästä hänen vikojansa". + +"Sitä ei suinkaan kukaan otaksuisi siitä päättäen, mitä tässä äsken +puhuit", vastasin minä hymyillen. + +"Voi on! on tuo kuitenkin totta!" sanoi Emilia, "muutamat niistä +ovatkin niin silmiin pistäviä, ett'ei saata olla niitä näkemättä; hän +esimerkiksi on -- liian nuori!" + +"Semmoinen kelvotoin!" sanoin minä nauraen, "tuohan tosiaankin on +konnamaista!" + +"Niin naura sinä vain! Minusta tuo todellakaan ei ole hauskaa. Sitä en +juuri tahdo sanoa, että syy on hänessä, mutta vika se kuitenkin on +siinä suhteessa, että minä tahtoisin vanhemman miehen. Minä olen nyt +kuudenkolmatta vuoden vanha ja siis juuri jäähyväisiä sanomaisillani +nuoruuden iälle, hän on minua vain kaksi vuotta vanhempi ja siis +mieheksi vielä varsin nuori. Minä olen jo arvokas eukko, kun hän vielä +on mies parhaallaan. Hän ehkä on taipuvainen kevytmielisyyteen -- ja +menee halusta pois vanhasta ikävästä vaimostaan tuonne..." + +"Hohoh, hohoh!" keskeytin minä häntä, "tämmöinen pakkovarovaisuus on +melkein liikaa. Onko sinulla mitään syytä siihen luuloon, että hän +luonnostaan on kevyt-mielinen?" + +"Ei juuri erittäin ... mutta tänä kevytmielisenä aikakautena löytyy +uskollisuutta ja kestäväisyyttä ylen harvassa. Minä tiedän, ett'en ole +Algernon'in ensimmäinen rakkaus, ja kukapa sitä takaa, että olen +viimeinen? Vaikka mitä voisi kärsiä ennen, kuin mieheni uskottomuutta +... mutta sitä en kestäisi. Minä olen sen sanonut Algernon'ille, ja hän +on vakuuttanut ... mutta mitäpä ei lempiä vakuuta armaallensa? -- Ja +sitä paitsi, mistä minä tiedän, rakastaako hän minua sillä totisella +rakkaudella, joka ainoastaan on kestäväinen? Mahdollista, että hän +minuun on vain vähän mieltynyt -- ja semmoinen mieltyminen on ainoastaan +heikko katkeava lanka! Myöskin olen ajatellut (ja tuo on usein minua +hirveästi harmittanut), että rikkauteni taikka net varat, jotka kerran +olen saava, ovat jotakin vaikuttaneet..." + +"No nyt sinä lasket liikoja!" sanoin minä. "Sinä näet aaveita +keskipäivällä. Kuinka saatatkaan tuommoisia turhia luulla? Olethan +tuntenut häntä..." + +"Ainoastaan kaksi vuotta", keskeytti Emilia, "ja melkein ensi hetkestä, +jolloin tutustuimme, liehui hän ympärilläni ja näytti tietysti +ainoastaan miellyttävimmät puolensa... Ja kukapa kykenee miehen sydäntä +tutkimaan? Katsos, Piete, minä en saata sanoa, että tunnen sitä miestä, +johonka kohtaloni liitän. Mitenkä olisinkaan saattanut oppia häntä +tuntemaan? Kun näkee toinen toisensa ainoastaan hienossa sivistyneessä +seura-elämässä, jossa luonto ei juuri koskaan pääse näkyviin, oppii +ainoastaan tuntemaan toistensa ulkonaisia ja pintapuolisia +ominaisuuksia. Ihmisellä saattaa olla paha, äkäinen luonto, hän saattaa +olla saituri, ja mikä pahinta, ilman mitään uskontoa, ja kuitenkin on +mahdollista, että hänen kanssaan on seurustellut monta vuotta mitään +näistä aavistamatta; ja hän, jota tämmöinen henkilö koettaa miellyttää, +siitä vähimmän selkoa saa". + +Minä en tietänyt, mitä tähän olisin vastannut; tämä kertomus oli +mielestäni tosi, eikä Emilian pelkokaan ollut perätöin. Hän jatkoi: +"jos olisi tuntenut toisiansa kymmenen vuotta, ja jospa vielä olisi +matkoilla yhdessä oltu, -- sillä matkoilla ei aina tule varoillansa +oltua, siinä enimmiten oikea luonto ja mielen-laatu tulee näkyviin ... +silloin jotenkin varmasti saattaisi sanoa, minkä ilman lapsia ollaan". + +"Tuo keino", minä sanoin, "ollee jotenkin pitkällinen ja vaivalloinen, +vaikka se hyvältäkin näyttää, ja olisi ehkä sopinut rakastajille, +jotka elivät ristiretkien aikoina. Nyky-aikaan kävellään +'Kuninkaattaren-kadulla' ja ajetaan ehkä joskus pohjoiseen tulliin asti. +Enempää ei sovi pyytääkään. Tällä matkalla näkee maailmaa ja tulee +myöskin maailman näkyviin; ihmiset tervehtivät toisiansa, he puhuvat, +laskevat leikkiä, nauravat ja pitävät toisiansa niin sievinä, ett'eivät +tämän lyhkäisen matkan päätettyänsä ollenkaan arveluttavaksi näe tuota +pitkää elämän matkaa, jota yhdessä menevät astumaan. Mutta, jättäkäämme +leikkipuhe; etkö koskaan ole suoraan puhunut sulhosi kanssa niistä +asioista, joissa sinä tahtoisit tuntea hänen mielipiteensä?" + +"Olen monta kertaa", vastasi Emilia, "varsinkin kihloihin jouduttuamme, +ja aina olen hänessä ollut huomaavinani semmoisia mielipiteitä, joita +olen toivonutkin; mutta voi! Ihminen uskoo aina halusta, sen mitä hän +toivoo. Mahdollista myöskin on, että Algernon, minua kun tahtoi +miellyttää, olisi innoissaan erehtynyt mielipiteistään. Minä olen +päättänyt koettaa tällä ajalla, jolloin vielä vapaa olen, kaikin tavoin +saada selkoa asiain oikeasta ja todellisesta laadusta enkä suinkaan, +jos tässä jotakin voin, omatekoisella sokeudella tahdo syöstä häntä ja +itseäni onnettomuuteen. Vaikkapa hän olisikin kelvollinen, hän ehk'ei +kuitenkaan sopisi minulle enkä minä hänelle, meidän luonteemme ja +mielemme saattaisivat olla perin epäsopuiset". + +Näissä surullisissa tulevaisuuden tuumissa kului aika ja Emilia ehti +vaatteisiin, mutta myöntää täytyi, ett'ei hänen pukunsa häntä +kaunistanut. Emilia lopetti keskustelumme sillä, että sanoi: +"toivoisin jo olevani naimisissa, jotta pääsisin noista kiusaavista +naimis-ajatuksista". + +"Ristiriitainen on ihmis-mieli!" ajattelin minä. + +Päivällisillä ollessamme moittivat yleensä ja kornetti erittäinkin, +Emilian pukua. Julia piti suunsa kiinni, mutta sen sijaan hänen +silmänsä puhuivat. Eversti yksistään ei mitään maininnut, mutta +katsahti vain Emiliaan vähän ilkkavalla katseella, josta tämä punastui. + +Päivällisen jälkeen sanoi Julia Emilialle: "sisar-kultani, en minä sitä +tarkoittanut, ett'ei Algernon sinusta yhtä paljon pitäisi, vaikkapa +olisit julmemmissakin vaatteissa, mutta minä tahdoin vain sanoa, että +pahasti tekisi se morsian, joka ei koettaisi miellyttää sulhoansa +kaikin tavoin, minä tarkoitin, että tuo olisi oikein ... että tuo olisi +väärin ... että tuo olisi..." + +Tässä Julia joutui pois koko selityksensä radalta ja tuli siitä melkein +yhtä hämillensä kuin entinen pormestari, joka oli joutunut samallaiseen +tilaan. Emilia puristi ystävällisesti hänen kättään sanoen: "sinä +olet itse seurannut mielipiteitäsi ja onnistunut hyvin, sillä +tuskinpa koskaan olen sinua nähnyt paremmin puettuna enkä yleensä +miellyttävämpänä kuin tänään, ja varmaankin Arvid on samaa mieltä oleva +kuin minä". + +Julia punastui, enemmän ilostuneena näistä sisarensa sanoista, kuin jos +hänen sulhasensa hänelle olisi lausunut jonkun kiitos-sanan. + +Iltapuolella toimet ja tohinat talossa olivat päättyneet, kaikki +tulivat taas entiseen hauskaan järjestykseensä, ja Armo pääsi myöskin +lepoon. + +Teen-juonnin aikana tuli Algernon ja Arvid. Emilia ja Julia punastuivat +kuin kesäruusut; vanhempi katsoi alas, toinen ylös-päin. + +Algernon osoitti sydämmellistä iloa, kun sai taas nähdä Emilian. +Hänellä oli kovin paljon puhumista Emilian kanssa; eikä hän ensinkään +huomannut hänen pukuansa, tuskin sitä silmäilikään, mutta oli +nähtävästi niin mieltynyt, niin onnellinen ja huvittava, että iloisuus, +joka hänen silmistään loisti, tarttui Emiliaankin, joten tämä, vaikka +hänen yllään oli tuo epämiellyttävä puku, sittenkin näytti tänä iltana +niin suloiselta ja viehättävältä, että Juliakin jo tyytyi hänen +vaatetukseensa. + +Arvid luutnantti ei ollut vähemmän tyytyväinen pienen suloisen +morsiamensa rinnalla, vaikk'ei hän saattanut, kuten Algernon, +kauniilla, vilkkailla sanoilla sitä ilmoittaa. Kaunopuheliaisuuden +lahja ei ole kaikille suotu, ja kullakin on hänen tapansa. Hän joi +kolme kuppia teetä, söi vankasti nisuleivoksia, suuteli useasti +morsiamensa kättä ja näytti onnelliselta. Minä kuulin hänen pari kertaa +sanovan "hiisi vieköön!" ja havaitsin, että kaunis suu ja ääni +saattavat vähentää epämiellyttävien sanojen rumuutta. Arvid luutnantti +tosiaankin oli oikea Adonis, mutta viiksisuinen. + +Hänen kasvonsa ilmaisivat hyvyyttä ja rehellisyyttä, ... mutta (pyydän +tuhansia kertoja häneltä anteeksi) myöskin vähän yksinkertaisuutta ja +itserakkautta. Hänen kauniiseen kaksikymmenvuotiseen päähänsä ei +näkynyt mahtuvan monta tuumaa. + +Algernon'illa oli erinomaisen jalo muoto, siinä kuvautui hyvyys, +miehuullisuus ja älykkäisyys. Hänen vartalonsa oli pitkä, kasvonsa +piirteet säännöllisen kauniit ja käytöksensä kaikin tavoin sujuva ja +miellyttävä. + +"Kuinka", ajattelin minä, "saattaa Emilia katsella tuota jaloa muotoa, +karkoittamatta kohta sydämmestään kaikkea turhaa varovaisuutta ja +pelkoa?" + +Täksi illaksi net kuitenkin katosivat taikka poistuivat sielun +synkimpään syvyyteen. Koko perhe näytti onnelliselta, ja kaikki oli +eloa ja iloa. + +Sokeaa ei tänä iltana seurassa näkynyt. + + + + +Viisi päivää häitten edellä. + + +Vaikka maanantai hauskasti ja iloisasti loppui, heräsi Emilia kuitenkin +tiistai-aamuna voihkaten: "taaskin olen yhden päivän lähempänä tuota +hirveää hääpäivää!" + +Aamupuolella tuli Algernon'ilta kauniita lahjoja. Emiliaa ei tuo tapa +miellyttänyt, että sulhanen morsiamelleen antaa lahjoja. + +Hän sanoi: "Tuo on huono tapa, se tekee naiset kauppatavaraksi, jota +miehet ikäänkuin ostavat itselleen. Tämä jo kyllin pitäisi estämään +sivistyneitä kansoja tällaisesta tavasta, kun tietävät, että kaikissa +raa'oissa villikansoissa sitä käytetään". + +Sitäpaitsi hän muutamista lahjoista havaitsi, että liika vähän oli +arvoa pantu siihen, mikä on hyödyllistä, vaan sitä enemmän komeuteen ja +loistoon. + +"Jospa hän ei vain olisi huijari!" sanoi hän syvästi huoaten. "Vähänpä +Algernon minua tuntee, jos luulee minun enemmän rakastavan kalliita +kiviä kuin muutamia hänen antamiansa kukkia. Yhtä paljon kuin rakastan +kaikkea kaunista ja siistiä, yhtä vähän minua miellyttää pintapuolinen +komeus ja kaikellainen loistava turhuus. Eikä meikäläisten oloissa +tuommoiset ollenkaan sovi". + +Emilia oli tullut huonolle tuulelle, hän tuskin katseli lahjoja, joita +Julia ehtimiseen kehui huutaen: "ihanat! oivalliset!" Emilia ei koko +päivänä ottanut päästään papereita, joilla hän hiuksensa oli +kähäröinnyt, ja käveli suuressa saalissa, joka oli vinossa hänen +olkapäillään. Kornetti häntä vertaili hottentottilaiseen tyttöön ja +sanoi, ett'ei hän, vaikka olikin "raakojen tapojen" ympäröimänä, toki +muodostaisi itseänsä villi-naiseksi. Päivälliselle mennessämme sanoin +Emilialle, miten erinomaisen jalolta ja viehättävältä hänen sulhasensa +minusta näytti. Minunhan tuli, osaani hyvin näyttääkseni, +todenmukaisesti kiittää Algernon'ia. + +"Niin", vastasi Emilia, "hän kyllä on kaunis, paljon kauniimpi mieheksi +kuin minä vaimoksi, ja sepä minun mielestäni juuri onnetointa on". + +"So jah!" ajattelin minä, "nyt olen taas karille törmäissyt". + +Emilia sanoi vielä: "Harvoin sitä näkee, ett'ei erittäin kaunis muoto +omistajassaan synnytä turhamielisyyttä; ja itseensä ihastunut mies on +minusta mitä ilkein. Vaimoansa, joka kauneudessa ei ole hänen +vertaisensa, katsoo hän velvolliseksi miehensä ihanuutta ja sujuvuutta +kiittämään ja ylistämään. Turhamaisuus ei naista kaunista, mutta miehen +se tykkänään halventaa. Minusta miehen ulkomuoto ei ole paljosta eikä +juuri mistäkään arvosta hänen vaimollensa. Saattaisinpa sydämmestäni +rakastaa ruman-näköistä, mutta jaloa miestä, ja tuhannen vertaa +halukkaammin häneen liittyisin kuin semmoiseen, jolla ainoastaan on +ihana ulkomuoto. Nuorukainen, joka omaan kuvaansa on mieltynyt, on +inhoittava". + +Nuot sanat sanottuaan aukaisi Emilia salin oven. Algernon oli yksin +huoneessa ja seisoi -- kuvastimen edessä ja nähtävällä tarkkuudella +itseänsä katsellen. Mutta tästäkös Emilia punastui! olisittepa nähneet, +minkä muotoisena hän meni sulhoansa vastaan, joka puolestaan hämillään +morsiamensa ällistyneestä ja harmistuneesta muodosta, ehkä myöskin +vähän häpeillään, kun häntä näin tavattiin kahden kesken kuvastimen +kanssa, joutui aivan ymmälle. Tästä syystä minun täytyi pitää +keskustelua vireillä; nyt siis juttelin ilmasta, kelistä ja sen +semmoisista. + +Onneksi kuitenkin muutkin perheen jäsenet vähitellen saapuivat sisälle, +ja asiat siten joutuivat hauskemmalle kannalle. + +Emilia yhä vain näytti olevan pahalla tuulella, ja Algernonkin häntä +katsellessansa vähitellen synkistyi. Minä mielestäni havaitsin hänen +vasemmassa silmässänsä naarannapin ja arvelin sen siihen syypääksi, +että hän kuvastimen kanssa oli joutunut noin läheiseen tuttavuuteen; +mutta Emilia ei ollut sitä näkevinään. Moni vähäpätöinen seikka vielä +lisäksi pahensi näitten rakastavien väliä. Sattuipa niin, että Algernon +piti paljon semmoisista esineistä, jotka eivät ollenkaan Emiliaa +miellyttäneet, ja mikä oli Emilian herkkuruoka, sitä ei Algernon +maistanutkaan. Emilia havaitsi varmaan, ett'ei heidän välillänsä ollut +mitään yhtämielisyyttä. Algernon moitti yleensä, mutta ilman mitään +pistos-sanaa ja erinäistä tarkoitusta, oikullisia ihmisiä ja puhui, +miten epämieluisia net hänestä ovat. Mutta tämä olisi tällä kertaa +saanut olla puhumatta, sillä Emilia otti itseensä ja muuttui vielä +kopeamman ja arvokkaamman näköiseksi. Julian kävi mieli pahaksi. +"Paljoa parempi olisi", sanoi hän, "jos he oikein ääneensä toruisivat, +kuin että tuossa istuvat vaiti ja ovat sydämmissään suuttuneet +toisillensa". + +Kaarlo kornetti meni Emilian luo, sanoen: "armollinen sisareni, minä +rukoilen sinua, älä istu tuossa ikään kuin kiinalainen muuri, jonka +lävitse ei pääse nuot nuolet, mitkä Algernon'in rakastuneet silmät +sinuun lähettävät. Ole, jos saatat, hiukan vähemmän jäinen. Katso +sulhoasi! mene hänen luoksensa ja anna pieni muisku hänelle!" -- Kyllä +kai; paremmin olisi sopinut toivoa, että kiinalainen muuri olisi +liikkeelle lähtenyt. Emilia ei edes katsonut Algernon'iin, joka +kuitenkin hartaasti näkyi halajavan sovintoa. Algernon ehdoitteli, että +yhdessä laulaisivat erään kaksi-äänisen nykyänsä ilmaantuneen +italialaisen laulun, varmaankin teki hän sen siinä toivossa, että +sopusoinnun hengettäret karkoittaisivat kalkki pahan-suovat, jotka +hänen ja hänen lemmittynsä rauhaa olivat häirinneet, ja että laulun +säveleet tekisivät heidän keskinäisen välinsä sopusointuisaksi. Turha +toivo! Emilia sanoi päänsä olevan kipeänä, josta syystä hän ei jaksanut +laulaa, ja kipeä se todella olikin, oikeinpa kovin, sen näin hänen +silmistäänkin. Hänen päätänsä tavallisesti aina rupesi kivistämään, +jos hän harmistui taikka muuten oli levotoin. Luullen Emilian +päänkivistystä vain tekokivuksi ja huolimatta morsiamestaan, joka istui +sohvan nurkassa, nojaten särkevää päätään kättänsä vastaan, sanoi +Algernon aikovansa operaan Mozart'in Figaroa kuuntelemaan, kumarsi +hätimmiten ja läksi pois. + +Ilta kului verkalleen loppuunsa. Ei ollut kukaan iloisella mielellä. +Että Emilia kärsi, sen havaitsi kaikki, eikä kukaan sen vuoksi +malttanut häntä nuhdella hänen käytöksestään. + +Eversti ainoastaan ei ollut mitään huomaavinaan, hän vain huoletoinna +asetteli pöydälle korttejansa. + +Illalla erotessamme sanoi kornetti minulle: "tämä menee vallan päin +mäntyä! Huomenna meidän täytyy panna koko programmimme toimeen!" + +Huomis-päivä eli keskiviikko tuli. Algernon saapui jo aikaisin +ennen puolta päivää. Hänen katseensa oli harras ja äänensä niin +sydämmellinen, kun hän Emiliaa puhutteli, että tämä varsin heltyi ja +sai kyyneleitä silmiinsä. Kaikki oli nyt hyvin näitten rakastavien +välillä, eikä kukaan tietänyt, miten niin oli käynyt, eipä he +itsekkään. + +Tämä päivä meni rauhaisena ohitse muuten, paitsi että Emilia kahdesti +kovin peljästyi, mutta siitä ei hän toki kuollut. Ensiksikin tapahtui +aamupuolella, jolloin Algernon keskusteli armon kanssa, että Emilia +kuuli hänen lausuvan sanoja, joista hän hetken ajaksi tuli siihen +luuloon, että hänen sulhasensa oli suurin saituri, mitä maailmassa olla +saattaa, mutta onnekseen hän heti huomasi, Algernon'in vain matkineen +erään kumppaninsa sanoja, joita hän itse sitte sydämmessään nauroi. +Emilia taas huokeammin hengitti ja rupesi myöskin nauramaan. Toinen +säikähdys tapahtui illalla, jolloin istuimme akkunan ääressä kirkkaassa +kuuvalossa, ja minä vakaasti keskustellessamme sanoin: "niitä löytyy +kuitenkin hyviä ja jaloja ihmisiä, jotka ovat niin onnettomat, +ett'eivät usko tulevaa elämätä olevankaan, eivät usko elämällämme +olevan mitään suurempaa tarkoitusta, -- näitä tämmöisiä meidän tulee +surkutella -- mutta ei moittia..." Emilia katsoi kysyvästi minuun, ja +hänen kauniissa silmissänsä ilmautui sanomatoin tuska. Hänen +ajatuksensa oli: "Algernon'iako sinä tahdot puolustaa?" Minä vastasin +hänelle siten, että johdatin hänen huomionsa Algernon'iin, joka minun +puhuessani loi katseensa kirkasta tähtitaivasta kohti, ja tämä katse +oli lujaa, suloista toivoa täynnänsä. Emilia silloin kiitollisesti +katsahti häneen, ja kun heidän silmänsä kohtelivat toisiansa, loistivat +net ilosta ja rakkaudesta. + +Tämä päivä oli oikein hyvin päättymäisillään! Mutta ah, miksikä +Algernon illallisella ollessamme sai pienen kirjeen? Miksikä hän sitä +lukeissaan joutui hämilleen ja kadotti suuren osan iloisuudestaan? +Miksikä hän varsin äkki-arvaavatta ilman mitään selitystä läksi pois? + +Niin miksikä? -- Sitä ei kukaan tietänyt, mutta moni meistä olisi +vaikka mitä antanut, sitä tietääksensä. + +"Eihän sinun päähäsi pöllähtäne vain mitään pahaa ajatusta sulhasestasi +tuon kirjeen takia?" sanoi Julia Emilialle, jolloin levolle menivät. + +"Hyvää yötä Julia!" vastasi Emilia huoaten. + +Mutta itse hän ei hyvää yötä nauttia saanut. + +Torstaina. Emilian ympärillä vahva sumu, jota me turhaan koetimme +poistaa. Jo eineellä ollessamme rupesi kornetti puhumaan Napoleonista +ja Kaarlo XII:ta, mutta Emilia ei jaksanut kinata. Julia ja Helena +hukkaan koettivat häntä ilostuttaa. Minä en osastani uskaltanut +sanaakaan sanoa, sillä kirje oli aina tielläni. + +Kello 12:ta tuli Algernon. Hän näytti kiihtyneeltä ja silmänsä +säteilivät kummallisesti. Emilia oli edellisenä päivänä luvannut mennä +tänään sulhasensa kanssa ajelemaan; ja siksipä Algernon nyt tuli häntä +noutamaan. Kaunis reki peurannahkoineen oli portin edessä. Emilia sanoi +kylmästi ja vakaasti, ett'ei hän mene ajelemaan. "Miks'ei?" kysyi +Algernon. + +"Kirjeen vuoksi", olisi Emilian tullut toden mukaisesti vastata, mutta +hän sanoi: "minä haluan olla kotona". + +"Oletko kipeä?" + +"En". + +"Miksikä et tahdo huvittaa minua sillä, että tulet kanssani, kuten olet +luvannut?" + +"Kirje, kirje!" ajatteli Emilia; mutta punastuen sanoi hän vain +vieläkin kerran: "minä halukkaammin olen kotona". + +Algernon suuttui, hän punastui kovin ja silmänsä leimusivat. Hän meni +ulos, ja paiskasi joksikin lujasti oven kiitti. + +Palvelia, joka portin edessä hevosta piteli, oli tällä välin jättänyt +sen omaan valtaansa. Hevonen ollen yksinänsä peljästyi, kun lunta +kopsahti katolta maahan, se nytkähti, kaasi kumoon erään akan ja olisi +varmaankin lähtenyt karkaamaan, ellei Algernon, joka samassa tuli ulos +kadulle, olisi rientänyt sen eteen ja väkevin kourin tarttunut +ohjaksiin. Saatuaan hevosensa hillityksi, huusi hän erästä miestä sitä +pitelemään ja kiiruhti itse auttamaan jaloilleen akkaa, joka +säikähdyksestä ei uskaltanut liikahtaakkaan, mutta kaikeksi onneksi ei +ollut vähintäkään loukkaantunut. Hän puhui akan kanssa muutaman hetken +ja antoi hänelle rahaa. + +Palveliallensa, joka vihdoinkin tuli, antoi hän korville, hyppäsi +sitten rekeen, otti itse ohjat ja ajoi pois tulisessa kiiruussa. + +Kalpeana oli Emilia minun kanssani katsellut akkunasta tätä tapausta, +mutta huudahti sen loppupuolella: "hän on kiukkuinen ja hurjapäinen +luonnostaan!" ja parkasi nyt itkemään. + +"Hänessä on inhimillisiä heikkouksia", sanoin minä, "ei tämä ole muuta +mitään. Hän oli tänne tullessaan kiihtyneessä ja levottomassa +mielen-tilassa, ja kun sinä sitten mitään ilmoittamatta olit sanasi +syöjä etkä mennyt ajelemaan hänen kanssaan, hän tietysti suuttui; +palveliansa huolettomuus, joka helposti olisi matkaan saattanut suuren +onnettomuuden, kiihoitti vielä enemmän hänen suuttumustaan, ja tämä +ilmaantui ainoastaan siinä, että hän palvelialleen antoi yhden ainoan, +hyvin ansaitun korvapuustin. Eihän sovi vaatiakkaan, että nuori mies +voisi olla vallan tyvenellä mielellä, kun hänellä yhtä kyytiä on ollut +monta harmia, mitkä ovat saattaneet hänen verensä kuohumaan. Siinä on jo +kylliksi, kun kiivaudessaan voi mieltänsä malttaa ja olla niin hyvä, +kuin tässä nykyään näimme Algernon'in olleen tuota akkaa kohtaan. Muuten +luulen, että, jollet Algernon'ia suututtaisi oikuillasi ja nurjuudellasi +-- suo minulle anteeksi viimeksi mainitut kauniit sanani -- vaan päin +vastoin koettaisit hyvään käyttää sitä suurta vaikutus-voimaa, jonka me +kaikki näemme sinulla olevan, sinun ei koskaan tarvitsisi nähdä häntä +kiukkuisena ja hurjapäisenä, joksi häntä nimitit". + +Minä olin varsin tyytyväinen puheeseeni, sen lausuttuani loppuun, ja +luulin sen tekevän erin-omaisen mahtavan vaikutuksen, -- mutta Emilia +oli vaiti ja näytti onnettomalta. + +Algernon ei palannut päivällisiksi. + +Kaarlo kornetti kertoi päivällisen jälkeen, että hän oli kuullut +kaksin-taistelun olleen edeltä puolen-päivän. Toinen taistelioista, oli +käyttänyt Algernon'ia, parasta ystäväänsä, puolus-miehenänsä. Hän oli +kutsun lähettänyt Algernon'ille vähäisessä kirjeessä, (sanoi kornetti +hyvin pontevasti), joka jätettiin neljännestä vailla kymmenen eilen +illalla tähän taloon; jossa Algernon silloin oleskeli. Algernon oli +tehnyt, mitä suinkin saattoi, estääksensä taistelua, -- mutta turhaan. +Asian-omaiset taistelivat, ja Algernon'in ystävä pahoin haavoitti +vastustajaansa. Tarkempia tietoja asiasta kornetilla ei ollut. + +Nyt oli kaikki selvän selvää, ja puhtaassa valossa näki Emilia sulhonsa +kuvan. + +Iltapuolella tuli Algernon; hän oli varsin tyven-mielinen, mutta vakaa, +eikä mennyt kuten tavallisesti istumaan morsiamensa viereen. Emilia ei +ollut iloinen; ensimmäistä sovinnon askelta hän ei uskaltanut ottaa, se +näytti häntä peljättävän, mutta hän koetti kuitenkin monenmoisella +tavalla osoittaa, että hän halasi lepyttää sulhoansa. Itse hän kauppasi +hänelle teetä ja kysyi, oliko se tarpeeksi makeaa, sekä vielä, saisiko +hän kaataa hänelle toisen kupillisen j.n.e. Algernon oli yhä kylmä +morsiantansa kohtaan ja näytti usein vaipuvan syviin ajatuksiin, +unhoittaen kokonaan, missä hän oli. Emilia tunsi itsensä loukatuksi ja +istui alakuloisena etäämmälle huoneeseen ompelemaan eikä pitkään aikaan +katsahtanut pois työstään. + +Kaarlo kornetti sanoi Helenalle ja minulle: "Tämä ei hyvin käy päinsä, +-- mutta hyvät ihmiset, millä asiat paremmalle kannalle saataisiin? +Minun ei nyt taas sovi ruveta puhumaan Napoleonista ja Kaarle XII:ta, +-- edellä puolen-päivänhän heistä jo juttelin enkä silloin suinkaan +hyvin onnistunut. Myöntää täytyy, ett'ei Emilia ole mikään herttainen +morsian. Jollei hän vaimona tule toisellaiseksi, niin... Eikö hän nyt +olisi velvollinen menemään Algernon'in luo, häntä lohduttamaan ja +ilostuttamaan? Katsokaas, nyt hän jo menee -- eipä, hän otti vain +lankakerän. Algernon raukka! Jopa luulen sen olevan itselleni onneksi, +että olen näin tunteetoin. Nuot rakastaja raukat saavat kärsiä enemmän +kuin upseeriksi pyrkivä sotilas. Olisin minä sulhanen! -- Noh hyvänen +aika, Klaus pieni! mitä siinä nyt taas jankutat ... nisukakkuako? Mene +luo, mene Emiliani luo, ei minulla ole nisukakkuja! Niin, vähäinen +liikkuminen arvoisalle neitosellemme tekee varsin hyvää". + +Kornetti ei nähnyt, kuinka nöyrä "meidän arvoisa neitosemme" +sydämmessään oli tänä iltana, eikä sitä, että Algernon nyt oli syynä +heidän välillään vallitsevaan kylmyyteen. + +Tänä iltana Algernon ja Emilia lähestyneet toisiansa, vaan erosivat +kylmästi kumminkin näennäisesti. + +Perjantai-aamuna päätti Emilia, että erot tehtäisiin. Algernon oli +jalo, kelvollinen -- mutta liian kova eikä rakastanut häntä; -- sen hän +oli edellisenä iltana aivan selvään nähnyt; hän tahtoi nyt kahden +kesken puhua sulhonsa kanssa j.n.e. Algernon tuli. Hän oli nyt paljon +iloisempi kuin edellisenä päivänä ja näytti toivovan, että kaikki +harmit ja ikävyydet olisivat unohduksissa. Emilia ajatellessaan +tärkeätä tehtäväänsä oli ensin varsin juhlallinen, mutta Julia, Helena, +Armo, Kaarlo kornetti ja minä pyörimme niin alituisesti hänen +ympärillänsä, että vihdoin saimme hänen sekaantumaan puheeseemme ja +siten estimme häntä yksityisistä keskusteluista sekä turhista +mietinnöistä. Nyt saatiin taas välimiten kuulla hänen sydämellistä +nauruansa, eikä hänen miettimisensä synnyttänyt hänessä +surumielisyyttä. + +Tämän päivän iltapuolella allekirjoitettiin naimasovinto. + +Itse herra Charles Grandison'in morsian, tuo ihana Harriet Byron, +pudotti (niin sanotaan) kädestänsä kynän, jolla hänen oli aikomus +allekirjoittaa naimasovintonsa, hänellä kun ei ollut tarpeeksi voimaa +ja mielen lujuutta päättämään omaa kohtaloansa. Tuhansittain on ollut +nuoria morsiamia, jotka vavisten ovat tuommoisena hetkenä tehneet +samoin kuin hän; ihmettäkö siis, että meidän pelkäävä, epämielinen +Emilia oli varsin kauhistuksissaan! Kynä ei ainoastaan pudonnut hänen +kädestään, vaan, tekipä se vielä tuohon tärkeään paperiin suuren mustan +pilkun, jonka hän itse piti pahana enteenä, ja luulenpa, ett'ei hän +vieläkään olisi siihen pannut nimeänsä, jollei eversti (aivan samoin +kuin herra Charles) olisi ottanut kynän, asettanut sen hänen +liikkumattomien sormiensa väliin ja tarttunut hänen vapisevaan käteensä +sekä johdattanut sitä. + +Illalla, jolloin olimme yksistämme huoneissamme, sanoi Emilia syvästi +huoaten: "tästä täytyy kai nyt siis tulla valmista! Ei suinkaan siihen +enään mitään voi ... ja ylihuomenna hän jo vie minua poijes kaikesta, +jota niin hartaasti rakastan!" + +"Saattaisipa luulla", sanoi Julia hymyillen, mutta toki +kyynel-silmin, "että sinä aiot lähteä maailman ääriin, ja kuitenkin +ainoastaan muutama katu ja tori tulee meitä sinusta eroittamaan; me +saatamme nähdä toisiamme vaikka joka päivä". + +"Joka päivä, niin!" sanoi Emilia itkein, "mutta ei joka tunti, kuten +nyt!" + +Lauantaina oli Emilia hyvä ja ystävällinen kaikille, mutta alakuloisena +ja levottomana näytti hän tahtovan paeta niitä ajatuksia, jotka häntä +joka paikassa ahdistivat. Algernon tuli hetki hetkeltä vakaisemmaksi ja +katseli morsiantansa huolestuneella, tutkivalla katseella. Näytti siltä, +kuin hän olisi peljännyt, ett'ei Emilia olisi antanutkaan hänelle +sydämmensä, vaan ainoastaan sanansa. Kuitenkin hän näkyi pelkäävän +kaikenmoisia selityksiä ja koetti varoa, ett'ei hän jäisi Emilian kanssa +kahden. + +Minä kuulin kyökkipiian sisar-puolen kälyltä, että Algernon monelle +köyhälle perheelle oli antanut jakaa ruokatavaroita ja rahoja sekä +käskenyt sanoa, että he hänen hääpäivänänsä söisivät hyvän aterian ja +olisivat iloisina. Tämän minä ilmoitin Emilialle, joka puolestaan +myöskin oli tehnyt samoin. Tuo heidän ajatustensa yhtäläisyys ilostutti +ja rohkaisi häntä vähäsen. + +Nyt oli joka taholla niin ahkerasti ommeltu ja työtä tehty, että kaikki +oli valmista ja täydessä järjestyksessä jo päivää ennen häitä. + +Hyvästi jättämisessä oli tänä iltana jotakin juhlallista. Kaikki me +syleilimme Emiliaa, ja joka ainoan silmissä näkyi kyyneleitä. Emilia +koetti hillitä liikutustaan, mutta ei saattanut puhua. Kaikki +ajattelivat huomis-päivää. + + + + +Hääpäivä. + + +Tuo tärkeä päivä, jota kauan oli odotettu ja peljätty, tuli vihdoinkin. +Emilia oli tuskin noussut vuoteeltaan, kun hän jo epäilevänä katsahti +taivasta kohti; se oli pilvessä. Ilma oli samea ja kylmä; kaikki, mitä +akkunasta näkyi, kantoi tuommoista surun-voittosta muotoa, kuin minkä +laskee kalsea talvipäivä sekä luontoon että ihmisiin. Savupiipuista +nouseva savu painui alas-päin ja musteni, liehuessaan hitaasti pitkin +kattoja, niitten valkoista lumipeitettä. Muutamat akat, joidenka nenät +olivat pakkasesta punaisina, posket sinisinä, veivät torille +maitokuormiaan, joita laihat hevoset verkalleen kuljettivat; näitten +takkuiset päät painuivat tavallista enemmän maahan päin. Pienet +varpusetkin eivät näyttäneet olevan niin ilomielisinä, kuin +tavallisesti, vaan istuivat syömättä ja visertämättä kyyristyneinä +pitkin katon-räystäitä. Silloin tällöin joku heistä aukaisi pienen +noukkansa taikka oikaisi siipeänsä, mutta sen ne nähtävästi tekivät +ikävyydestä. Emilia huokasi. Kirkas taivas ja hiukan auringon-loistoa +olisi ilostuttanut ja virkistyttänyt hänen alakuloista mieltänsä. Kukapa +ei toivoisi hääpäivällensä kirkasta valoisaa päiväpaistetta? Näyttipä +meistä siltä, kuin ei rakkaus avioliitossa saattaisi kirkkaasti palaa, +ellei se syttyisi taivaan puhtaan valon loisteessa. Tuo salainen usko, +ett'ei taivas huolettomana katsele meidän maallista onneamme, asuu aina +sydämmissämme, ja vaikka olemmekin tyhjää tomua, niin näemme kuitenkin, +kun nuot iankaikkiset kaarrokset menevät pilviin taikka loistavat +kaikessa kirkkaudessaan, tässä vaihtelemisessa jotakin myötätuntoisuutta +eli meihin koskevaa ennettä, ja usein, hyvin usein meidän toivomme ja +pelkomme ovat ainoastaan pilven ja ilman lapsia! + +Emilia, jolla oli ollut unetoin yö, ja joka lisäksi oli pahoilla mielin +edellisen päivän tapahtumista, kävi nyt tämän kalsean aamun vuoksi +varsin alakuloiseksi. Hän valitti päätänsä kipeäksi ja pyysi, sitte +kuin hän eineellä oltuansa oli syleillyt vanhempiansa ja sisariaan, +ollaksensa päivällisiin asti yksin huoneessaan. Tähän pyyntöön sai hän +myöntävän vastauksen. Eversti näytti tavallista vakaammalta. Armon +muoto oli niin huolestunut, että häntä katsellessa oikein sydäntä +viilsi. Suru ja levottomuus Emilian takia sekä tarkka huolenpito +hääpäivällisistä vuorottain anastivat hänen sielunsa voimia, ja +voihkaten hän aina keskustelunsa alkoi. Kornetti ei myöskään iloinen +ollut, ja Helenan tunteellisissa kasvoissa näkyi hieno surun-vivahdus. +Julia oli sanomattomasti ihmeissään siitä, että hääpäivää näin +surullisesti aljettiin ja hänen muotonsa osoitti vuoron itkun ja naurun +halua. Ainoastaan Maisteri ja "tallukat" olivat tavallisella tuulella. +Edellinen pureskeli kynsiään ja katseli ilmaan, jälkimmäiset yhä vain +söivät einettä. + +Minä olin Armon apuna koko aamupuolen, eikä tuo ollutkaan vähää, mitä +meillä oli puhuttavaa, toimitettavaa ja osaksi omin käsin tehtävää. Me +vispilöitsimme sitruuna-jälkiruokaa, käänsimme paistia, panimme suolaa +lihaliemeen, vaikeroitsimme huonosti onnistuneitten ispinöitten takia, +iloitsimme tuosta komeasta krokaanista ja poltimme kielemme senkin +seitsemään liemeen. Ah, nuot liekit, jotka rakkauden tuli sytyttää +kyökin takkaan, eivät suinkaan ole mitään runon-liekkiä! + +Eversti itse valmisti punssia ja muita makeita juomia sekä teki meille +sillä äärettömästi häiriötä ja haittaa; väliin hän tarvitsi paljon +apulaisia, väliin kapineita, ja jopa näytti siltä, kuin hän olisi +luullut, ett'ei tärkeätä tehtävää muilla ollutkaan. Tämäpä oikein +harmitti Armoa; hän antoi siitä miehellensä vähäiset nuhteet, ja mies +antoi vaimonsa olla oikeassa. + +Sillä aikaa, jolloin minä neuvoin keittäjää somimmalla tavalla +valmistamaan erästä ruokaa, tuli Julia, itkusilmissä, juosten kyökkiin. +"Anna minulle", huusi hän tavallisella hilpeydellään, "jotakin hyvää +Emilialle! Hän ei syönyt mitään eineheksi; varmaankin hän sairastuu ja +pyörtyy pelkästä heikkoudesta jo tänään! Mitä sinulla siellä on? Munia, +lihaliemeen pantavia! Minä otan kaksi. Hyydykettä! Saahan sitäkin ottaa? +Ah, vähän kapris-kastiketta, se virkistyttää, -- ja nyt vähän kalaa +taikka lihaa mukaan, pari ranskan-leipää myös ... no niin, muutama +makeinen vielä, sitte olen jo tyytyväinen. Emilia syö kovin halusta +makeisia. Tiedätkö, Piete, mitä hän tekee?" lisäsi Julia kuiskaten. "Hän +rukoilee Jumalaa! Olen kurkistanut avaimen reijästä, hän on langennut +polvillensa rukoilemaan, Jumala häntä siunatkoon!" Ja nyt kirkkaita +kyyneleitä vieri Julian poskille, samalla kuin hän kiiruhti ulos, vieden +muassaan kolme täysinäistä lautasta, joita hän kantoi, vaan miten, sitä +en ymmärrä. + +Vihdoinkin saimme tehtävämme tehtyä ja nyt jätimme kaikki palkollisten +käsiin, tarpeelliset määräykset mukana; Eversti, Armo ja minä menimme +pukemaan itseämme päivällisiksi. + +Sittemmin menin Emilian luo. Hän seisoi kuvastimen edessä +morsius-puvussaan, silmäillen itseänsä katseella, joka ei ilmaissut +sitä tyytyväisyyttä ja itse-mieltymystä, jota suloinen, kauniissa +puvussa oleva nainen melkein aina tuntee tarkastellessaan omaa +rakastettavaa itseänsä. Helena kiinnitti hänen ranne-rengastansa ja +Julia, ollen polvillaan, pani kuntoon hänen liepeittensä koristeita. + +"Katso!" huusi Julia, sisään tullessani, "eikö hän ole +suloinen? eikö hän ole kaunis ja kuitenkin", lisäsi hän kuiskaten, +"antaisin halusta puolet tavaroistani, jos saattaisin sillä antaa +toisellaisen näön hänen kasvoihinsa. Hänpä on synkkä ja harmaa kuin +ilmakin!" + +Emilia, joka oli kuullut nämät viimeiset sanat, lausui: "eihän +onnettomana saata iloiselta näyttää. Kaikki tuntuu minusta kovin +ikävältä ja raskaalta. Tämä päivä on hirveä päivä; minä tahtoisin +kuolla!..." + +"Herra Jumala!" sanoi Julia minulle ja laski kätensä ristiin, "nyt hän +rupeaa itkemään! ... saa punaiset silmät ja punaisen nenän eikä tule +ollenkaan enään kauniiksi. Mitä nyt teemme?". + +"Emilia kulta", lausui lempeästi Helena tarttuessaan sisarensa käteen, +"etkö ole vähän ymmärtämätöin? Tämä naimis-liittohan tapahtui yhtä +paljon sinun kuin meidän kaikkien suostumuksesta, ja sen mukaan mitä +ihmis-järki voi päättää, täytyy sinun tulla onnelliseksi. Eikö +sulhasesi ole jalo ... eikö hän sinua rakasta mitä hellimmästi? Mistä +löytäisit miehen, joka vanhemmillesi olisi hellempi poika ja +sisarillesi hartaampi veli, kuin hän on?" + +"Tuo kaikki on kyllä totta, Helena hyvä, taikka oikeammin sanoakseni, +näyttää olevan totta. Mutta voi, kun ajattelen että nyt on muutos +tapahtuva koko elossani ja olossani, ... että nyt olen erkaneva +vanhemmistani, olen jättävä teidät, rakkaat siskoseni, tämän kodin, +jossa olen ollut äärettömän onnellinen -- ja tuon kaiken tekisin miehen +tähden, jonka sydäntä en tunne yhtä kuin teidän, joka minun suhteeni +saattaa muuttua, joka monella tavalla saattaa tehdä minua onnettomaksi +-- ja tämä mies on tästä lähtein oleva minulle kaikki kaikessa ... +kohtaloni on muuttumattomasti kiinnitetty häneen ... oi, siskoni, tuota +ajatellessani silmäni menevät mustiin, polveni vapisevat -- ja kun +ajattelen, että tänään, juuri tänään ... vain muutaman tunnin päästä on +elämäni kohtalo päätetty ... sekä että vielä olen vapaa ja voin palata +entisyyteeni ... silloin minua vaivaa semmoinen epämielisyyden ja +horjuvaisuuden tuska, ett'ei sitä kukaan käsittää saata. Sisareni, +Piete, älkää koskaan menkö naimisiin!" + +"Emilia hyvä", sanoi Helena, "sinä joka aina helposti olet saattanut +asettua sen mukaan, kuin välttämättömyys vaatii, ajatteleppas nyt, että +kohtalosi jo on päätetty, että jo on liian myöhäistä luopua onnestasi". + +"Myöhäistä!" huudahti Emilia ottamatta korviinsakkaan noita viimeisiä +sanoja, "myöhäistä ei se ole niin kauan, kuin ei pappi vielä ole meitä +yhdistänyt ... vieläpä minun on alttarin juurellakin oikeus ... ja +saatan..." + +"Ja sydämmesi sallisi tuota!" voihkasi Julia surkealla äänellä, "sinä +hennoisit saattaa Algernon'ia onnettomaksi? sinä saattaisit..." + +"Hullutuksia!" kuului ääni sanovan ovesta, ja Eversti seisoi siinä +käsivarret ristissä, katsellen naurussa suin Juliaa, joka seisoi +melkein semmoisessa asemassa, kuin kuuluisa George näytteliätär, +jollain häntä Maria Stuartina ihailtiin. Julia punastui, mutta Emilia +vielä enemmän. + +Kornetti, joka isäänsä seurasi, tarjosi Algernonin puolesta sisarelleen +virkeitä, erinomaisen kauniita kukkia sekä pienen kirjeen, joka sisälsi +ainoastaan muutamia riviä, mutta net eivät suinkaan olleet tyhjät eikä +kylmät. Emilian kasvot kirkastuivat, hän puristi veljensä kättä, ja +tämä ollen erittäin kohteliaalla tuulella laski tuota pikaa +polvillensa, pyytäen saadaksensa sitä kunniaa, että hänen sallittaisiin +suudella sisarensa kengän-kärkeä. Emilia armollisesti pisti esiin +pienen jalkansa ja samalla, kuin kornetti kumartui suudellaksensa +taikka, kuten minusta näytti, purraksensa hänen kenkänsä kärkeä, laski +Emilia käsivartensa veljensä kaulan ympäri, suudellen häntä +sydämmellisesti. Eversti tarttui tyttärensä käteen, vei hänen lattian +keskelle ja me asetuimme hänen ympärilleen. Nähdessänsä Everstin +helliä, isällisiä katseita sekä meidän, ilolla ja rakkaudella häneen +kiinnitetyt silmämme tunsi Emilia sydämmessään semmoista mielihyvää, +että hän punastui ja tuli niin kauniiksi, kuin Julia suinkin toivoa +saattoi. Hänen pukunsa oli vaatimatoin, mutta soma ja luonnikas. Niille +nuorille lukioilleni, jotka tahtovat tarkempaa tietoa hänen +vaatetuksestaan, tahdon tässä ilmoittaa, että hänellä oli yllään +valkoinen, pitsillä koristettu silkki-puku; keltaisissa, erin-omaisen +kauniissa hiuksissaan oli hänellä viheriäinen myrttikruunu, jonka +ylitse huntu (Helenan uljasta työtä) oli somasti sovitettu, ja tämä +teki hänen lempeät, viattomat kasvonsa Paul Veronesen pyhän neitsyen +muotoiseksi. Tullaksensa oikein ihastuttavaksi häneltä ainoastaan +puuttui tuo toivon, rakkauden ja onnellisuuden ilmaus, joka on +morsiamen parahin kaunistus. + +Näytti siltä, kuin hänen sydämmensä kuitenkin olisi käynyt +tyytyväisemmäksi, ja ikään kuin hänen mielen-tilaansa soveltuaksensa +aurinkokin pilkoitti pilvien välistä, lähettäen huoneeseen kalpean +loisteensa. + +Mutta sekä tuo sisällinen, että ulkonainen valostus kesti ainoastaan +muutaman silmänräpäyksen. Sitten pimeni taas. Kun menimme alas +päivälliselle, näytti Julia surullisen muotoisena minulle, miten kaikki +Emilialle tuotu ruoka oli melkein koskematta, ainoastaan hyydykettä oli +hän vähän maistanut. + +Ruoalla ollessamme Emilia katseli ympärilleen kaikkia niitä, joita +hänen jo kohta oli jättäminen, ja sydämmensä kyllyydestä hänen +silmiinsä nyt kyyneleitä tulvaili. Päivällistä syötiin, mutta silloin +ei vallinnut sama ilomielisyys, kuin tavallisesti ennen, eikä ruoka +näkynyt muita maittavan, paitsi Maisteria ja tallukoita, heille kun +aina ruoka kelpasi. Emilia, jolle myrtti tuntui rasittavaisemmalta, +kuin kuninkaalle hänen kruununsa, ei syönyt ollenkaan eikä myös +nauranut koko aterian aikana, vaikka siihen kylläkin syytä olisi ollut +Maisterin vuoksi, joka kolmesti oli niin erinomaisen hajamielinen, +ett'ei everstikään saattanut nauramatta olla. Ensiksi hän erehtyi +nuuskarasiastansa ja suola-astiasta siten, että hän aikalailla nuuski +suolaa nenäänsä ja sekoitti keitokseen hyväsesti nuuskaa; tämä tuotti +hänen kasvoihinsa monenmoisia väänteitä sekä silmiin kyyneleitä, joita +pyhkiäksensä hän nenäliinan sijasta kaappasi Armon saalin, joka toki +kiiruummasti ja hämmästyksellä häneltä poijes siepattiin; viimeksi hän +palvelialle, joka hänelle paistia kauppasi, kumarsi ja pyysi +kursaillen: "röökinä on vain hyvä ja ottaa itse ensiksi". Julia katsoi +huolestuneena sisartaan ja kuiskasi minulle: "Hän ei syö eikä naura, +tuo on surullista!" + +Vielä surullisemmaksi kävi iltapuoli, jolloin nuot harvat kutsutut +vieraat tulivat eikä Algernon'ia, jota jo aikaiselta odotettiin, +kuulunutkaan. Armo katsoi ehtimiseen mitä levottomimman muotoisena +oveen päin ja tuli paki parastaan kolme taikka neljä kertaa minun +luokseni sanomaan: "En saata ymmärtää, miksikä Algernon viipyy". +Vieraat myöskin kaipasivat häntä, vaan Emilia ei kysynyt mitään eikä +katsonut oveen päin, mutta selvästi saatti havaita, miten hän hetki +hetkeltä kävi vakaammaksi ja kalpeammaksi. Julia istui viereeni ja +nimitti minulle vieraitten sisään tultua heidän nimensä sekä liitti sen +lisäksi heistä vielä yhtä ja toista. "Tuo kaunis soreavartaloinen +rouva, joka noin somasti käyttää itsensä, on paronitar S. -- Kukapa +saattaisi uskoa hänen olevan seuroihin tullessansa aina niin ujoillaan, +että hän melkein vapisee? -- Katso hänen tuntehikkaita silmiänsä, mutta +älä niitä usko, hän ei saata puhua muusta, kuin ilmasta, ja kotona hän +päivät pitkät haukoittelee. Kukapa tuo on, joka nyt tulee ja noin +kerjäläismäisesti pistää hattunsa edellään ovesta sisälle? -- hahha! +Setä P.; hän on hyvä ukko, mutta unitautinen. Hänelle pennin verosta +annan suutelon. Kunpa ei hän vain juhlamenojen aikana rupeaisi +kuorsaamaan! Katsos, Piete, minun sulhoani, joka tuolla on uunin +vieressä! Eikö hän ole Apollomainen? Minusta hän kuitenkin liian +mukavasti siellä lämmittelee itseänsä, näyttääpä siltä, kuin hän ihan +unhoittaisi huoneessa olevan muitakin ihmisiä. Tuo, joka nyt sisään +tuli, on orpanani, rouva M. Hän on oikea enkeli, ja hänen heikko +ruumiinsa on väkevän sielun verhona". + +"Katsos, millä tavalla Emilia ottaa kaikkia vastaan ... aivan kuten hän +aikoisi sanoa: 'Herrat ja naiset, te olette hyvin hyvät, kun tulette +maahan-paniaisiini!' Minä en ymmärrä, mitä Algernon ajattelee, joka näin +kauan poissa viipyy. Hyvänen aika, kuinka onnettomalta Emilia näyttää!" + +"Tuossahan on pappi! Vaikka hänessä onkin ruuppoja ja vaikka hänen +toinen silmänsä on punainen, näyttää hän kuitenkin siistiltä; tuntuupa +siltä, kuin minun täytyisi kunnioittaa häntä". + +"Katsos, kuinka Kaarlo koettaa huvittaa Emiliaa. Oikein, veljeni! mutta +et sinä tällä kertaa onnistu". + +"Noh, Jumalan kiitos, tuossa on vihdoinkin Algernon! mutta noin +vakainen ja kalpea! ... ja kuitenkin on hän kaunis. Paljon kauniimpi, +kuin mitä Emilia nyt tällä erää on. Hän menee morsiamensa luokse, +katsos vain kuinka ylpeältä Emilia näyttää ..l Algernon puolustaa +itseänsä, luulen minä .. mitä! hänessä on ollut kova hampaan-särky, +hänen on täytynyt antaa ottaa suustansa hammas! Algernon parka! +Hammas-särkyä hääpäivänä! Mikä kova onni! Katsos, nyt istuvat he kaikki +yhdessä piirissä! Piirillinen istuvia ihmisiä saattaa minuakin +tuskan-hikeen. Mistä he puhuvat? varmaankin ilmasta. Erittäin hauska +aine tosiaankin! Mutta ilma ei todellakaan nyt ole huvittava -- kuule, +kuinka lumi ja vesi rätisee ikkunoita vasten! Täällä sisällä on hirveän +lämmin ... ja Emilia tekee ilman vielä raskaammaksi. Minun täytyy mennä +häntä puhuttelemaan". + +Hetken perästä tultiin sanomaan, että kansaa, joka morsianta tahtoi +katsella, kokountui portaille. + +Tämä oli taas uusi tuska tuolle kainolle Emilialle. Hän nousi, mutta +istahti taas kohta, vaaleten. + +"Hajuvettä! Hajuvettä!" kirkasi Julia minulle, "hän kalpenee, hän +pyörtyy!" + +"Vettä!" huusi eversti kaikuvalla äänellä. Maisteri sai teekyökin +käsiinsä ja kiiruhti esiin. En tiedä, oliko se tämä näky vai tuo, että +hän ponnistaen sielunsa voimia koetti hillitä sydämmensä liikutuksia, +joka sai Emiliaa voittamaan heikkouttansa; hän tointui äkkiä ja meni +ulos sisariensa kanssa, mutta katsoi samassa levottomalla ja +tyytymättömällä katseella Algernon'iin, joka seisoi vähän etäämpänä, +tarkaten häntä erin-omaisen, melkeinpä ankaran vakavasti. + +"Oletteko hullu?" huusi puoli-ääneensä setä P. ja tempasi käsivarresta +Maisteria, joka vielä seisoi tuijottavin silmin ja teekyökki kädessä. +Maisteri peljästyneenä teki äkkinäisen käänteen ja nyhäsi samalla +tallukoita, joten net kellertyivät kumoon toinen toisensa päälle, ikään +kuin keilat, joihin pallo on koskenut. Teekyökki maisterin käsissä +keikahti polttaen hänen sormiansa, ja vaikeroiden hän pudotti sen +tallukka raukkojen päälle, joittenka liikkumattomien ruumisten ylitse +savupilvi liehuen nousi. Vaikka kuu olisi maahan pudonnut, se ei +suurempaa hämmästystä olisi synnyttänyt, kuin tämä tapaus. Aksel ja +Klaus eivät äännähtäneetkään, -- ja Armo oli valmis uskomaan, että +hänen pienet tallukkansa olivat loppunsa saaneet. Mutta kun eversti ja +Algernon olivat heitä ravistaneet sekä jaloilleen nostaneet, havaittiin +heidän olevan aivan hengissä. He olivat vain niin ihmeissään, +kauhistuksissaan ja niin hämmästyksissänsä, ett'eivät ensi hetkessä +saattaneet liikahtaa eikä puhuakkaan. Onneksi kuitenkin tuo kuuma vesi, +joka heitä kastoi, enimmäkseen oli juossut heidän vaatteillensa; ja +sitä paitse se luultavasti oli jotenkin jähtynyttä, koska jo puoli +tuntia oli kulunut siitä, kuin päästiin teetä juomasta. Ainoastaan yksi +pilkku Aksel'in otsassa ja Klaus'in vasemmassa kädessä vaati hoitoa. +Maisteri oli vallan toivotonna, pienet pojat itkivät. Net vietiin +levolle erääseen kammariin, jossa minä lupasin heidän kanssaan +olla kaiken sen ajan, joka minulla oli vallassani. Armo, jonka +hyvän-luontoisuus ei ikänä sallinut häntä levollisena näkemään +surullista muotoa, meni nyt Maisteria lohduttamaan. Tässä hän siten +parahiten onnistui, että antoi Maisterin kertoa, mitenkä pikku pojat +olivat tuon kolahuksen kestäneet oikein Spartalaisella uljuudella, ja +tämän taas Armo piti erinomaisena todistuksena siitä ansiollisesta +kasvatuksesta, jonka Maisteri oli hänen lapsilleen antanut. Maisteri +tuli varsin iloiseksi ja innostuneeksi sekä sanoi vähän pöyhistellen: +"minä toivon, että Armon toivokkaista pojista vielä muodostan +todellisia Spartalaisia!" Mutta Armo toivoi, ett'ei se tapahtuisi +toistennettujen kuumien vesilöylytysten kautta; tätä toivoansa ei hän +kuitenkaan ilmaissut. + +Tällä välin oli morsian päässyt itseään näyttelemästä ja jätti +väsyneenä tuon huoneen, jossa hänen täytyi vanhan kummallisen tavan +mukaan, jota Ruotsissa vielä käytetään, seisoa uteliaan kansan +tarkastettavana. + +"Ei häntä kauniiksi kehuttu", sanoi Julia minulle surkealla äänellä, +"eikä se kummakaan ollut, sillä hän oli synkkä kuin syksyinen taivas!" + +Me veimme Emilian erityiseen huoneeseen, jotta hän siellä saisi levätä +hetkisen. Hän vaipui alas tuolille, pani nenäliinansa silmiensä eteen +ja oli ääneti. + +Salissa oli kaikki juhlamenoja varten valmistettuna, Emiliaa vain +odotettiin. + +"Tässä on hajuvettä, Emilia, pistä nenäsi tänne! Emilia kulta, juo +vettä klasillisen!" pyysi Julia, joka nyt rupesi vapisemaan. + +"Sinua odotetaan, Emilia hyvä!" sanoi Kaarlo kornetti, joka nyt tuli +huoneeseen, pyytäen Emiliaa hänen seurassaan tulemaan pois kammarista. + +"Minä en saata -- minä en todellakaan saata tulla!" sanoi Emilia +äänellä, jossa suurin tuska ilmautui. + +"Sinä et saata!" huudahti kornetti suuresti ihmetellen, "miksikä et?" +ja katsoi kysyvästi meihin kaikkiin. Julia seisoi surkeassa +asemassa, ristissä käsin. Helenan tyvenissä kasvoissa kuvautui nyt +tyytymättömyys, ja minä -- minä en millään muotoa saata muistaa, mitä +tein, mutta sydämmessäni olin Emilian kanssa yhtä mieltä. Eikä kukaan +meistä mitään vastannut. + +"En, minä en saata tulla", pitkitti Emilia erin-omaisessa +mielen-liikutuksessa, "minä en saata vannoa tuota iäksi päiviksi +sitovaa valaa. Aavistukseni on varma ... yhteen liitettynä tulemme +onnettomiksi ... me emme sovi toisillemme. Tämä kyllä saattaa olla +minun syyni, mutta varma se minusta kuitenkin on. Tällä hetkellä hän +tosiaankin on minuun kovin tyytymätöin ja luulee minua oikulliseksi +ihmiseksi, ajatellen inhoaa yhtymistänsä semmoisen kanssa ... hänen +ankara katseensa nykyään ilmoitti minulle kaikki ... hän ehkä kyllä on +oikeassa, varsin oikeassa ja sen vuoksi on hänelle sekä minulle paras, +että erkanemme". + +"Mutta, Emilia", huudahti veli, "ajatteletko, mitä sanot? tuohan +on liian myöhäistä ... pappikin on jo täällä ... häävieraat ... +Algernon..." + +"Mene hänen luoksensa, Kaarlo hyvä!" rukoili Emilia, tullen yhä enemmän +liikutetuksi, "käske häntä tulemaan tänne, minä tahdon itse puhua hänen +kanssaan, sanoa hänelle kaikki, ... vielä ei tuo saata olla liian +myöhäistä, koska siitä riippuu koko elämän rauha ja onni; -- mene, minä +rukoilen sinua, mene!" + +"Voi sentään! voi sentään! mitä tästä tuleekaan?" sanoi Julia ja näytti +onnettomalta, ikään kuin hän olisi tahtonut maata ja taivasta huutaa +avuksensa. + +"Muista, Emilia, isääsi!" + +"Minä laskeun hänen jalkainsa juureen, eikä hän ole vaativa lastansa +menemään iäiseen onnettomuuteen!" + +"Jospa me saattaisimme häntä jollakin tavalla huvitella, jospa +hetkeksikin saisimme hänen ajatuksensa toimimaan toisaalla!" kuiskasi +Helena veljelleen. + +Kaarlo kornetti avasi oven ikään kuin mennäksensä ulos, samassa +kuulimme kovan kolauksen; kornetti huudahti: "voi minun silmääni!". +Kaikki peljästyivät, sillä niin luonnollisesti tämä vähäinen petos +toimeen pantiin, ett'ei meistä kukaan ensi hetkessä sitä kurin-teoksi +huomannut. Emilia, joka aina oli valmis ensimmäisenä menemään hädässä +olevan avuksi, oli nytkin, vaikka omasta kohtalostaan levottomana, +kuitenkin valmis kiirehtimään veljensä luo, ja ottaen kädet pois hänen +silmistään rupesi hän veteen kastetulla nenäliinalla niitä hartaasti +hautomaan sekä kysyi sääliväisesti: "kivistääkö paljon? Luuletko, että +silmä on vikaantunut? onneksi ei näy verta..." + +"Sen pahempi!" sanoi kornetti synkällä äänellä; mutta onnettomasti +kyllä, pieni petollinen hymy samassa selvitti koko asian. + +Emilia katseli veljeänsä tarkemmin ja tuli kohta siihen vakuutukseen, +ett'ei häntä sattunutkaan. "Ah", sanoi hän, "kyllä jo ymmärrän! Tämä on +taas sinun vehkeitäsi, mutta ei net minua erehtymään saata... Minä +pyydän, minä rukoilen sinua, Kaarlo! jos vähänkin minua rakastat, niin +mene Algernon'in luo, sano hänelle, että minä tahtoisin häntä puhutella +muutaman hetkisen!" + +"Kun ei nyt teissä ollut kenessäkään sen vertaa älykkäisyyttä, että +olisitte kynttilän sammuttaneet!" huudahti kornetti ja katsoi +harmistuneena erittäinkin minuun. Helena kuiskasi hänen korvaansa +jotakin, ja hän meni Julian kanssa huoneesta ulos. + +Helena ja minä olimme nyt hiljaa ja ääneti, mutta Emilia nähtävässä +sielun-tuskassa kulki edes ja takaisin lattialla, puhuen ikään kuin +itseksensä. "Mitä pitää minun tehdä? Kuinka tulee minun tehdä?" sanoi +hän puoli-ääneensä. Nyt kuului askeleita läheisestä huoneesta. "Hän +tulee!" sanoi Emilia, ja koko hänen ruumiinsa vapisi. + +Ovi avattiin ja Algern ... ei, vaan eversti astui sisään arvokkaan +vakaana. Emilia hengähti, kävi istumaan, nousi istualta ja istahti taas +sekä kalpeni ja punastui. "Sinä olet liiaksi kauan antanut odottaa +itseäsi", sanoi eversti tyynesti, mutta karkeasti, "minä tulen nyt +sinua noutamaan". + +Emilia laski kätensä ristiin, katsoi rukoilevasti isäänsä, aukaisi +suutansa, mutta sulki sen taas samassa, hämmentyneenä isänsä ankaran +vakaasta muodosta, ja kun eversti tarttui hänen käteensä, näkyi hän +kadottaneen kaiken vastustus-voimansa; epätoivon-alaiseen nöyryyteen +vaipununna meni hän seuraten isäänsä. Helena ja minä menimme muassa. + +Sali oli uhkeasti valaistuna, ja kaikki siellä olevat henkilöt +katselivat oveen päin, josta eversti taluttaen Emiliaa tuli sisälle. +Emilia sittemmin sanoi minulle, että hänen sisään tullessaan kaikki +meni mustiin, niin ett'ei hän yhtäkään esinettä eroittanut selvään. +"Eipä siis ihmettä ollutkaan", sanoi hänen veljensä, "että olit ikään +kuin unissa kulkeva". + +Algernon katsoi Emiliaan niin ankarasti, ettei se suinkaan hänen +rohkeuttaan lisännyt. + +Ei kumpikaan heistä mitään puhunut. Juhlamenot alkoivat. Nuori pari +seisoi papin edessä. Emilia oli kalman-kalpea ja vapiseva. Julia +kadotti kaiken rohkeutensa. "Tämä on hirveätä", sanoi hän ja kävi +melkein yhtä kalpeaksi, kuin hänen sisarensa. + +Nyt korotti äänensä hän, joka tälle nuorelle parikunnalle oli +ilmoittava heidän pyhät velvollisuutensa. Tuo ääni oli tuntehikas, +hyvin-sointuva ja näytti olevan Jumalallisen hengen elähyttämänä, +se puhui avioliiton pyhyydestä, pariskunnan keskinäisistä +velvollisuuksista, miten heidän tuli rakastaa toisiansa, huojentaa +elämänsä matkalla toistensa kuormaa, lieventää toistensa murheita, elää +jumalan pelossa; se puhui esirukouksista, jotka suloisesti yhdistää +heitä keskinäisessä rakkaudessa ja saattaa heitä lähemmäksi heidän +iankaikkista alkujuurtansa, sekä miten tällainen yhdistys, jumalan +tahdon mukaan aljettu ja yhä edelleen jatkettu, edistää suurinta +maallista onnellisuutta ja nyt hän rukoili Jumalan siunausta nuorelle +morsius-parille. Nämät suloiset, kauniit ja rauhaisat sanat synnyttivät +kaikkien sydämmiin hiljaisia ja pyhiä liikutuksia. Huoneessa oli kaikki +niin hiljaa, että melkeinpä olisi saattanut luulla, ett'ei kukaan +hengittänytkään. Selvästi näin, että Emilia joka hetkeltä kävi +levollisemmaksi. Net muutamat sanat, joita hänen tuli sanoa, lausui hän +selvästi ja vakaalla äänellä. Polvillansa ollessaan näytti hän minusta +hartaasti ja toivovana rukoilevan. Sillä välin minä tarkastavin silmin +katselin ympärilleni. Eversti oli tavallista kalpeampi, mutta katseli +nuorta paria silmillä, joissa ilmautui rauhallisuus ja hellyys. Armo +itki eikä nostanut silmiään nenäliinastaan. Julia oli varsin +liikutettu, vaikk'ei hän liikahtanutkaan. Helena, rukous kirkkaissa +silmissään, katsahti taivasta kohti. Kornetti näki paljon vaivaa, +oletellessaan ikään kuin ei kyyneleet, vaan joku muu olisi hänen +silmiänsä punaisiksi saattanut. Sokea hymyili hiljakseen. Muut kaikki +olivat suuremmassa tahi vähemmässä määrässä liikutettuja, mutta +varsinkin Maisteri, joka juhlamenojen loppupuolella yksin häiritsi +hiljaisuutta sillä, että hän alin-omaa nenäänsä niisti; onneksi +kuitenkin oli hän löytänyt nenäliinansa. + +Siunaus tälle morsius-parille luettiin äänellä niin suloisella, niin +juhlallisella, ikään kuin se taivaasta olisi kajahtanut. Vihkiminen oli +päätetty. Emilia ja Algernon olivat iäksi päiviksi yhdistetyt. Emilia +meni vanhempiensa luo, syleilläksensä heitä. Hän minusta näkyi nyt +olevan ihan toinen ihminen. Lempeä valo säteili hänen otsallaan ja +silmissään, hohtava lämmin puna paloi hänen poskillansa. Hän oli +kerrassaan muuttunut nuoren onnellisen morsiamen ihanne-kuvaksi. + +"Jumalan kiitos! Jumalan kiitos!" kuiskasi ristissä käsin ja +kyynel-silmin Julia, "nythän on kaikki hyvin!" + +Eversti koetti hillitä sydämmensä heltymistä ja sanoi varsin +leikillisen muotoisena: "Niin, nyt olet auttamattomasti kiinni, et enää +saata rukkasia antaa!" + +"Sitä en enään tahtoisikkaan", sanoi Emilia suloisesti hymyillen ja +luoden sulhoonsa katseen, joka häneen synnytti hartainta, puhtainta +iloa. Yleinen tyytyväisyys ja iloisuus vallitsi seurassa. Näyttipä +siltä, kuin kaikki olisivat mielineet laulamaan ja hyppimään. Setä +P:kin oli ihan valveilla ja pani toimeen katrillia, jossa hän pian +itsekkin iloisesti jalkojaan kopsutteli tuon sorean, vienon tuulen +tapaisesti hiipivän, paronitar S:n rinnalla. Tanssiessa Arvid ja Julia +vetivät ihmisten huomiota puoleensa, he olivat niin ihastuttavia, että +silmät väkisinkin heihin kiintyivät. Minä hyppäsin Maisterin kanssa, +joka minua oli tanssimaan pyytänyt -- toivon kuitenkin ett'ei hän sitä +tehnyt hajamielisyydestä. Me myöskin vedimme huomiota puoleemme, vaikka +erityisellä tavalla. + +Minusta tuntui, ikään kuin olisimme olleet kaksi pallopelin palloa, +jotka aina seisoivat esillä toisten nyhättäväksi ja lykättäväksi, ja +varma on, että muut tuuppasivat meitä ja me muita ehtimiseen; tästä +minun kuitenkin erin-omattain täytyy syyttää tanssikumppaniani, joka +yhtenään erehtyi oikeasta ja vasemmasta sekä sekaannutti kaikki +tanssivuorot. Mutta sillä välin me yhtä sydämmellisesti ja ääntevästi, +kuin muutkin, nauroimme tanssitemppujamme, ja Maisteri sanoi: "minä en +koskaan ole hypännyt näin iloista _valssia_". + +Helena soitti pianolla tanssin säveleitä. Emilia ei tanssia tahtonut. +Hän istui eräässä syrjäkammiossa, jonka ovet tanssisaliin päin olivat +auki, ja Algernon hänen vieressään. He puhuivat hiljaa, mutta +vilkkaasti; heidän muodossaan kuvautui sydämmellinen hellyys, ja +luulenpa, että tuo epäilysten, levottomuuksien ja väärin käsitettyjen +sekava vyyhti nyt viimeinkin ainaiseksi selkeni. Ihokivi-lampun leppeä +loisto laski lumoavan valonsa näitten nuorten ylitse, jotka nyt olivat +yhtä onnelliset kuin kauniitkin. + +Näytti siltä, kuin he olisivat unohtaneet koko heidän ympärillänsä +olevan maailman, mutta eipä yksikään koko seurasta heitä unhoittanut. +Itse-kukin hymyillen lähetti syrjäkammioon silmäyksen. Julia tuli monta +kertaa luokseni ja osoitti loistavin silmin minulle näitä rakastavia, +sanoen: "Katso! katso!" + +Illempänä osa seurasta kokountui syrjäkammioon, jossa yleisempi +keskustelu alkoi. Muutamat nykyään ilmaantuneet kirjat, jotka pöydällä +olivat esillä, antoivat aihetta moninaisiin lauselmiin niitten arvosta +sekä luettavasta yleensä. + +"Minä en ymmärrä", sanoi setä P., "mikä hiisi minua on vaivannut näihin +aikoihin. Olenhan tavallisesti kyllä hereillä sekä vilkas ja virkku, +kuten kala, mutta koska vain tirkistän noihin kirja pahoihin, painuvat +net heti silmilleni enkä näe enään pienintäkään erää". + +"Lukeeko armollinen tätini halusta?" kysyi paronitar S:ltä. + +"Ah, voi!" vastasi paronitar, nostaen ihanat silmänsä kattoa kohti, +"siihen minulla ei ole koskaan aikaa; minulla on niin paljo +kaikellaista työtä ja tointa". Ja nyt hän huolellisesti kääri +vartalonsa ympäri uhkean saalinsa. + +"Jos minä joskus menen naimisiin", sanoi eräs kuusikymmen-vuotias +herra, "panen sen vaimolleni ehdoksi, ett'ei hän koskaan lukisi muita +kirjoja kuin virsi- ja kokkikirjaa". + +"Minun vaimo-vainajani ei milloinkaan lukenut muita kirjoja ... mutta +hänpä vasta olikin oikein uljas emäntä!" huudahti setä P. silmiään +pyyhkien sekä näpähytttäen nuuska-nenäänsä. + +"No niin, minä en, hiisi vieköön, ymmärrä, miksikä naiset tähän aikaan +niin ylen paljon viettävät aikaansa lukemisella, sitä en, hiisi +vieköön, saata ymmärtää!" sanoi Arvid luutnantti kaapatessaan +sokerileivos-astiasta kourallisen makeisia. + +Julia lennätti sulholleen terävän silmäyksen ja luulenpa ett'ei "hiisi +vieköön" tällä kertaa kauniilta soinut hänen korvissaan. "Ennen +olisin", sanoi hän harmista punastuen, "ruokaa ja juomaa vailla, kuin +lukematta. Löytyykö mitään niin sielua jalostuttavaa, kuin hyvien +kirjojen lukeminen? Mitään, joka niin ylentää henk ... tahdonpa sanoa, +joka ylentää ajatukset ja tunteet aina ... ylits ... aina..." + +Julia raukkani ei koskaan onnistunut, kun hän vain koetti puhua +ylevästi. Hänen ajatuksensa olivat rakettien tapaisia, jotka äkkiä +nousevat ilmaan välkkyvänä tulisäteenä, mutta sammuvat samassa, +haihtuen tuhka-tomuksi. + +Kaarlo kornetti kiiruhti kaatamaan lasillisen viini- ja vesisekoitusta +Arvid luutnantin päälle sekä oli katkaisevinaan sisarensa puhetta, kun +huudahti: "tiesinpä, että minun kävisi hullusti! Minä koetin pitää +lasia pystyssä peukaloni päässä. Anteeksi lankoni! mutta luulenpa, että +jollakin tavalla olit tielläni ... käteni ei ollut oikein vapaana". + +"Kyllä minä toisten koetan kavahtaa, ett'en joudu tiellesi", sanoi +Arvid luutnantti osaksi pilalla, mutta myöskin vähän närkästyneenä, +sekä rupesi pyyhkimään takkiansa nenäliinallaan; ja ollen varovainen +meni hän sitten istumaan huoneen toiselle puolen. + +Mutta Julian ei nyt onnistunutkaan näin helposti pulastaan päästä, tuo +kirjojen vihaaja vanha herra kääntyi varsin vakaisena hänen puoleensa +sanoen: "Arvattavasti te parhaasta päästä luette saarnoja sekä +siveys-opillisia kirjoja?" + +"E ... e ... en, en juuri paljoakaan lue saarnoja --" vastasi Julia +hämillään, ja kun hän samassa havaitsi sen läpitunkevan katseen, millä +provessori L. häntä tarkasti, punastui hän aivan. + +"Arvattavasti siis luette historian kertomuksia? -- net tosiaan kyllä +ansaitsevat lukemista". + +"En juuri _historian_ kertomuksia", sanoi Julia taas iloisesti ja +rohkeasti, "mutta sitä halukkaammin muita kertomuksia, siis ilman +pitkiä puheita -- jos setääni haluttaa tietää, minkä kaltaisen +lukemisen nauttimista varten tahtoisin olla ruokaa, juomaa ja unta +vailla, niin tunnustan sen olevan romanien". + +Vanha herra nosti kätensä ja katsahti kauhistuen ylöspäin. Hänen +muodostaan päättäen tuli helposti siihen luuloon, että Rousseaun sanat: +"jamais fille sage n'a lu de romans" [viisas tyttö ei ole koskaan +lukenut romaania] olivat saattaneet häntä kammomaan noin vaarallista +lukemista. + +Julian puhuessa suoraan ajatuksensa, näkyi vähän moittiva katse melkein +jokaisen silmissä. Paronitar oli varsin hämillään sukulaisensa tähden. +Ainoastaan provessori hymyili hyvän-tahtoisesti ja kornetti kiirehti +sanomaan: + +"No se ei suinkaan ole mikään kumma asia, jos romania lukeekin +semmoisia, joita nyky-aikana kirjoitetaan. Rouva Stael'in Corinna on +minulta vienyt yhden yön unen, ja Walter Scottin Rebecka on kolmeksi +päivää ottanut minulta ruokahaluni!" + +Julia katsoi suuresti kummastuen veljeensä. Emilia myöskin loi suuret +sinisilmänsä kysyväisesti hänen puoleensa, mutta tämä ei ollut noita +silmäyksiä huomaavinaankaan. + +"Minun tyttäreni ei koskaan saa romanikirjallisuutta lukea", sanoi +paronitar S., ja pannen suunsa oikein suppuun istui hän paremmin sohvan +perälle, katsellen uhkean saalinsa liepeitä. + +"Oih, täti hyväni!" sanoi rouva M. hymyillen ja päätään ravistaen, +"mitä hänen siis pitää lukeman?" + +"Hänen ei tarvitse lukea ollenkaan mitään!" + +"Erittäin oivallista!" huudahti vanha herra. + +"Minä tosiaankin luulen", sanoi Algernon, "että parempi on olla varsin +lukematta, kuin lukea ainoastaan romaneja. Romani on sielulle, mitä +opiumi eli unilääkkeet ovat ruumiille: se niitten alituisesta +nauttimisesta heikkonee ja vahingoittuu. Suo anteeksi, Julia, mutta +luulisinpa nuoren naisen kyllä saattavan paremmin aikaansa viettää kuin +tuommoisten kirjojen lukemisella". + +Mutta eipä Julia anteeksi antavalta näyttänyt. + +Emilia sanoi: "Kuten Algernon, minäkin luulen, että nuoria naisia +erittäinkin romanien lukeminen enemmän haittaa kuin hyödyttää". + +Julia sai kyyneleitä silmiinsä ja katseli Emiliaa, ikään kuin olisi +tahtonut sanoa: "panetko sinäkin minua vastaan?" + +"Minä myönnän", sanoi rouva M., "että tuo saattaa olla kovin +vahingollista jos..." + +"Vahingollista!" keskeytti vanha herra, "sanokaa pahentavaista, +myrkyllistä, perin pohjin turmelevaa?" + +Julia nauroi. "Provessori hyvä", huudahti hän, "auttakaa, auttakaa! +Minä kohta luulen olevani turmeltuneena ja kadotettuna olentona. Minä +pyydän, sanokaa jotakin romanin, lukemisen puolustukseksi, niin teille +jotakin hyvää annan", ja veitikkamaisesti hymyillen nosti hän +sormellaan korkealle pientä sokerileivos-kiehkuraa. + +"Sillä on kylläkin hyvät puolensa", vastasi provessori, "kun se +tapahtuu valikoimalla ja kohtuullisesti. Minä puolestani +romanilukemisen katson nuorisolle sekä hyödylliseksi että hauskaksi". + +"Kuulkaa, kuulkaa!" huudahti Julia lyöden iloisesti käsiään yhteen. + +"Mutta sananne kaipaavat perustusta!" huudahti setä P. + +"Niin, niin, perustusta, perustusta!" kirkasi vanha herra. + +"Hyvillä romaneilla", jatkoi provessori, "minä tarkoitan niitä, jotka, +ikään kuin hyvät taulut, kuvaavat luontoa todellisesti, millä on etuja, +joita ei muissa kirjoissa löydä yhtä suuressa määrin. Net kuvaavat +ihmis-sydämmen historiaa; ja kenellekkä nuorelle, joka tarkasti tahtoo +tuntea itseänsä ja kanssa-ihmisiänsä, eikö tämä kirja olisi hauska ja +arvokas? Maailma on siinä vilkkaimmalla tavalla kuvattuna moninaisissa +vaihtelevaisissa muodoissaan; ja nuoriso näkee tässä silmiensä edessä +piirrettynä tuon maan, missä sen piankin on alkaminen pitkää +elämän-matkaansa. Kaikki rakastettavat ja hyvät avut ovat romanissa +runollisessa ja viehättävässä hohteessa. Nuorta hehkuvaa sydäntä +miellyttää tässä kaikki hyvä ja oikea, mikä ehkä karkeammassa ja +vakavammassa muodossa olisi joutunut sille vasten-mieliseksi. + +"Samati ilkeys, pahuus ja kaikkinainen halpamielisyys on kuvattuna koko +inhoittavassa muodossaan, joten me opimme niitä ylenkatsomaan, vaikka +olisivatkin maailman loiston ja komeuden verhossa, kun sitä vastoin +jalous, vaikka kaiken maailman kurjuuksien kanssa taistellen, meitä +innostuttaa ja ihastuttaa. + +"Tuo totuus, että ihminen sydämmessään tuntee palkinnon hyvistä ja +rangaistuksen huonoista töistään, vaikka usein kyllä hänen ulkonaisissa +kohtaloissaan ei siitä näe pienintäkään jälkeä, tulee romanissa +näkyviin selvästi ja vilkkaasti sekä sillä voimalla, jota meidän tulee +antaa jokaiselle siveelliselle totuudelle, tehdäksemme sitä yleisesti +käsitettäväksi ja hyödyttäväksi. + +"Ja muuten on aivan luonnollista, että ylevämielinen nuoriso hyvänä +ystävänänsä rakastaa romania, koska hän siitä löytää kaikki net +innokkaat, jalot ja ihanat tunteet, jotka liikkuvat hänen omassakin +sydämmessään, ja mitkä siellä ovat synnyttäneet ensimmäiset +taivaalliset aavistukset autuudesta ja kuolemattomuudesta". + +Sydämmellinen ihastus kuvautui Julian suloisissa kasvoissa, ja +hän kiirehti provessorin luo, jolle hän ei nyt antanutkaan +sokeri-kiehkuraa, vaan hartaan lapsellisen syleilyn; sanoen: "tuhansia +kiitoksia, tuhansia kiitoksia, minä olen tyytyväinen, varsin +tyytyväinen!" + +Vanha herra huokasi, katsahtaen taivasta kohti. + +Arvid luutnantti ei näyttänyt "varsin tyytyväiseltä", mutta söi +ehtimiseen sokerileivoksia. + +Setä P. nuokkui ja noikkasi; kornetti vakuutti, ett'ei tuo mitään +suostumuksen osoitusta ollut. + +Provessori puolestaan näytti tyytyväiseltä, ja isällisesti suuteli hän +ensin tuon hilpeän tytön kättä ja sitten hänen otsaansa. + +Arvid luutnantti suurella töminällä lykkäsi tuolin luotaan; samassa +avattiin ruokahuoneen ovet -- illallinen oli pöydällä. + +Ruoalla katettua pöytää katselee aina omituisella mieltymyksellä se, +joka on ollut apuna ruuan valmistuksessa ja pöydälle järjestämisessä +y.m. + +Jokainen ruokalaji on meidän huoltemme lapsi, jolla on osansa +mieltymyksestämme ja suosiostamme, siinä kun se onpi pöydällä makusana, +soreasti asetettuna ja valmiina kohta iäksi päiviksi katoamaan. Mutta +tämmöisissä tilaisuuksissa on meillä sydän kivestä, ja olenpa +vakuutettu siitä, että Armo, yhtä hyvin kuin minäkin, oikein +sydämmestään nautti katsellessaan, mitenkä kaikki herkulliset eturuoat, +väliruoat ja jälkiruoat katosivat häävieraitten suuhun, nähtävästi +heidän suureksi mielihyväkseen. Armo, levollisena Emilian puolesta sekä +nähden, miten ruoan tarjoeleminen kävi hyvin, emännöitsi luontevasti ja +iloisesti, ainoastaan silloin tällöin häntä näytti häiritsevän joku +huolestuttava ajatus, kun hän pikku tallukoita muisti. + +Morsian oli lempeä ja loistava. Algernon näytti olevan onnellisin +elävitten joukossa. "Katsokaa Emiliaa! Katsokaa Emiliaa!" sanoi +ehtimiseen Kaarlo kornetti, joka istui vieressäni pöydässä, "luulisiko +häntä samaksi henkilöksi, mikä tänään koko puolen päivää on kiusannut +meitä ja itseänsä?" + +Julia otti arvokkaan ja ylpeän muodon joka kerta, kuin hänen sulhonsa +häntä puhutteli. Tämä päätti vihdoin pysyä itsekseen, kuitenkin aina +täysin suin. + +Setä P. nukkui; vähän kermahyydykettä oli jäänyt hänen nenälleen, ja +seuran puhuessa ja nauraessa veteli hän aina välimmiten aika +kuorsauksia, jotka kuuluivat kuten säveleet väkiviulussa, jolloin net +jousen harppauksesta yhteen ääntyvät muitten pienempien viulujen +pirinään. + +Aterian lopulla juotiin maljoja, jotka eivät olleet teeskenneltyjä eikä +ikäviä, vaan iloisia ja sydämmellisiä. Maisteri, juhlatilasta ja +viinin-mehusta innostuneena, lausui morsius-parin kunniaksi seuraavan +tilapäisen runon: + + Lasit täyttäkäämme täyteen; + Hei! nyt maljan pohjaan juon! + Vaahto kattoon asti nouskoon! + Pari -- teille maljan juon! + + Kilistelkäät lasianne! + Tässä joukoss' ilolla + Ehkä vielä viettää saamme + Kultahäitä riemulla! + +Nauraen ja lasia kilistellen juotiin tämä malja ja sitte juotiin vielä +toinen Maisterille, joka, siitä olen vakuutettu, nyt luuli itsensä +melkein Bellman'in vertaiseksi. + +Illallisen jälkeen kohtasi Emiliaa odottamatoin ilo. Salissa oli +levitettynä suurelle pöydälle öljymaalauksia, hänen vanhempiensa ja +sisarustensa kuvat, melkein kaikki erittäin hyvin onnistuneita. "Tällä +tavoin me kaikki seuraamme sinua uuteen kotiisi", sanoi eversti ja +sulki syliinsä Emilian, "niin, niin, sinä et meistä pääse!" Suloisina +kyyneleet virtailivat Emilian poskille, hän syleili isäänsä, äitiänsä +ja sisaruksiansa ollen niin liikutettuna, että hän vasta hetken päästä +saatti heitä kiittää. Sitten rupesi seura tyyskästi tarkastamaan +jokaista kuvaa erittäin, eikä nyt moitettakaan puuttunut. Tuossa +havaittiin vika nenässä, tässä silmissä, jotka olivat liian pienet, +tuossa taas suu oli liika suuri; eikä sitä paitsi taiteilia muka ollut +näissä kuvissa kaunistanut kuvatuita, vaan pikemmin päin vastoin j.n.e. + +Taiteilia parat! siinä näette, mitenkä tarkastettaessa työnne joutuu +moitteen-alaiseksi, sillä moitteen-halu on yleisin vika maailmassa; +taiteilia parat! onnenne, onnenne on se, että usein olette vähän +kuuroja, olette tyytyväiset, kun tunnette rahat taskussanne sekä +tiedätte itsellänne olevan eteviä luonnon-lahjoja! + +Ainoastaan Emilia ei nähnyt mitään vikoja. Tuohan juuri oli hänen +isänsä katse, äitinsä hymy, sisaren veitikkamaisuus ja Kaarlo veljen +urhea olento, Helenan hyvä ja levollinen muoto; ja pienet tallukat, oi! +he olivat ihmetyttävän onnistuneet, oikeinpa halutti heille tarjota +sokerileivoksia. + +Pienet tallukka parat! Peljästyneinä ja palovammoissa oli heidän +täytynyt jättää koko kemut, joista he jo kolme viikkoa edeltäkäsin +olivat iloinneet. Illan kuluessa kuitenkin meistä aina joku pistäysi +ylikertaan heidän luoksensa, vieden heille omenia, sokerileipiä y.m. +Maisteri itse ensiksi kaikkein ahkerimmin juoksenteli portahia ylös ja +alas, mutta koska hän tuolla vähän vieraalla tiellä jo kolmesti oli +kumoon kellertynyt, jäi hän rauhassa saliin istumaan. + +Armo oli tällä välin huolestuneena kumminkin kuusi kertaa sanonut +minulle: "minun pienet poika parkani! varmaankin minun täytyy valvoa +heidän luonansa tänä yönä!" ja minä vastasin joka kerta: + +"Sitä ei Armon tarvitse tehdä, kyllä minä olen tykönänsä". + +"Mutta sinä nukut varmaan!" + +"En, Armo hyvä, minä en nuku". + +"Vakuutatko kunniasanalla? + +"Kunniasanallani", vastasin minä ja kiihtyneenä armon levottomuudesta +riensin jo ennen, kuin seura hajosi, hyvin varustettuna laastarilla, +rohdoilla ynnä makeisilla toiseen kerrokseen heidän luoksensa. + +Pojat olivat hyvin tyytyväiset makeisiinsa sekä varsin ihastuksissaan +siitä, että heidän tähtensä kynttilää poltettaisiin koko yön. Tuo illan +kommellus pyöri alin-omaa heidän mielessään; he eivät väsyneet +puhumasta, miten Maisteri oli heitä tuupannut, mitenkä olivat +kumoon kaatuneet sekä mitä olivat tunteneet ja tuumanneet, kun +Maisteri pudotti teekyökin heidän päällensä. Aksel oli ajatellut +veden-paisumusta ja Klaus viimeistä tuomioa; mutta kesken kertomustansa +he nukkuivat. + +Puoli-kahdentoista aikaan kuului kulkusten kilinää sekä hevosten ja +rekien töminää everstin talon edustalta. Kello 12 oli kaikki ihan +hiljaista sekä ulkona että sisällä. + +"Kohta kaikki lepäävät makeassa unessa", ajattelin minä ja rupesin +vähitellen itse tulemaan kovin uniseksi. + +Mitä ikävintä on, kun unisena yksinään täytyy valvoa, varsinkin jos +net, joittenka tähden on valvomassa, kaikin voimin kuorsaavat, -- ja +ellen olisi kunniasanallani vakuuttanut, ett'en silmiäni ummistaisi, +niin varmaan minäkin olisin nukkunut. Kudoinpa sukkaa, mutta se työ ei +käynyt laatuun, sillä olinhan joka hetki silmäni puhki pistämäisilläni. +Minä luin, mutta en ymmärtänyt sanaakaan. Meninpä akkunan luo, katselin +kuuta ja ajattelin -- en yhtään mitään. Kynttiläni karsi kasvoi +kasvamistaan. Minä aioin sitä niistää, mutta suureksi onnettomuudekseni +sammutinkin valkean. + +Valvomiseni kävi nyt yhä vaikeammaksi. Minä koetin mieleeni johdattaa +kaikellaista peloittavaa, jotta hereillä pysyisin. Tuota valkoista +uunia, joka hämärässä epäselvästi kiilui, kuvittelin "valkoisen rouvan" +haamuksi. Minä ajattelin kylmää kättä, joka äkkiä tarttuisi minun +käteeni, ääntä, joka kuiskailisi kamaloita sanoja korviini, veristä +olentoa, joka lattiasta nousisi -- silloin naapuritalosta kuului kukon +kimeä ääni, joka koittavan päivän valon kanssa yhdessä karkoitti +minulta pois kaikki aaveen-tapaiset mielikuvitukset. + +Kahden pienen nokikolarin aamutervehdys, joka surullisena lauluna +kuului korkealta heidän savuisista huvimajoistaan, aloitti tuota +kaikkialla heräävä eloa. + +Kyökeissä valkeat pian ystävällisesti loistivat, ja kahvin höyryt +levittivät arapialaista lemuansa. Ihmisiä liikkui kaduilla ja +raittiissa talvi-ilmassa kajahteli kaunihisti kirkkojen kellot kutsuen +aamurukoukseen. Purppurahohteisina nousivat savupilvet sinitaivasta +kohti ja iloiten näin vihdoinkin auringonsäteet, jotka ensiksi +tervehtivät kirkon-tornien kelloja ja sitten levittivät valovaippaansa +ihmis-asuntojen ylitse. + +Ympärilläni oleva maailma aukaisi kirkkaat silmänsä, mutta minä hankin +unen helmoihin, ja kun iloiset äänet tervehtien huusivat minulle: +"hyvää huomenta!" vastasin minä puolinukuksissani: "hyvää yötä!" + + + + + + +TOINEN OSA. + + + + +Päivälliset. -- Sotkeloa kaikellaisista. + + +Hääpäivällä on myöskin huomis-päivänsä! Ikävä päivä häätalossa! Koko +menneestä juhlallisuudesta on jäljellä ainoastaan, mitä sammutetusta +kynttilästä, -- kun kodin herttaisesta keskuudesta juhlallisuuksien +ynnä juhlapukujen kanssa myöskin yksi sen jäsenistä -- yksi tähtönen +kotitaivaalta katoaa, silloin ei ole ihmettäkään, jos taivaan-ranta +pilveilee; -- niin pikku Juliani, minusta oli tuo varsin luonnollista, +että sinä noustuasi kuljit ympäri kuten sade-pilvi, jolloin veljesi +melkein ukkosen-pilven näköisenä kulki huoneesta huoneeseen hoilotellen +"Tähtilaulua", jota oli hyvin ikävä kuunnella. + +Nuori pariskunta oli päättänyt viettää tätä päivää Algernon'in vanhan +muorin luona, joka hätäräsilmäisenä eleli vanhan palveliansa ja +kissansa kanssa varsin maailmasta eronneena ja ihmis-rakkaudesta +toivoen, ett'ei kukaan ikänänsä naimisiin menisi, jota hurskasta toivoa +hän kyllä oli ilmoittanut poikansa pojalle ynnä Emiliallekkin, mutta +turhaan. Nyt hän sentään harmissaankin oli kutsunut heitä luoksensa +ja itse, kuten hän kertoi, kuorinut omenat omenakakkuun, joka +herkkuruokana oli lopettava nuot yksinkertaiset päivälliset. Kolmannen +päivän lupasi nuori pari viettää meillä, ja me aioimme sitten +neljäntenä olla heillä. + +Kuten mainitsin, vietimme toista hääpäivää unestuneessa hiljaisuudessa. +Armo ei syönyt koko päivänä muuta kuin vetelää kauralientä. + +Kun päivä oli loppuunsa kulunut ja kukin mennyt makuuhuoneeseensa, +kaipasi Julia kovin jotakin huvitusta; hän lähetti tuomaan itsellensä +saksan-pähkinöitä, tuli sitten minun kammariini ja rupesi niitä rikki +napsuttelemaan sekä kiittämään sulhoansa. + +"Hän on oikein verrattoman siivo! oikein kunnollinen, ymmärtäväinen, +tasainen ja rauhallinen luonnostaan, hauska, siisti ... (erinomaisen +makusa pähkinä)! Hän on huolellinen, varovainen ja erittäin järkevä +toimissaan ... eikä myöskään ahne ... kovin hyvä ... eikä kuitenkaan +liian hyvä, hän on ... varsin parahultainen!" + +Minä tähän kaikkeen noikkasin myöntäväisesti, toivoi Julialle onnea +runsaasti ja -- haukottelin äärettömästi. Niin löytyy täydellisyyksiä, +jotka ovat kovin _unettavaisia_. + +Aamulla puhalsi raittiimpi tuuli. Nuorikon päähine kaunistutti +Emiliaa, hän oli suloinen, lempeä ja tyven, -- vaan ei varsin iloinen, +mutta Algernon sitä vastaan oli kovin hilpeä, vilkas ja puhelias. Tämä +ihmetytti ja harmitti Juliaa; hän katseli heitä molempia vuorottain +eikä tietänyt, mitä ajatella. Talon palveliat olivat erittäin +halukkaat nimittämään Emiliaa "armoksi", mutta tämä uusi nimitys ei +näkynyt ollenkaan häntä huvittavan, ja kun talon vanha uskollinen +palvelia-neitsy varmaankin seitsemännen kerran sanoi: "neiti kulta ... +voi herra! ... armo kulta ..." sanoi Emilia vihdoin vähän harmistuneena +ja väsyneenä: "noh älä huoli!... Eihän tuo nyt ole tarpeellista". +Palvelia kysyi joka ruokalajia tarjotessaan: "suvaitseeko armo?" +"Kyllä, kyllä se mies mailmansa tuntee", sanoi eversti. Mutta näyttipä +siltä, kuin tämä maailma Emilian mielestä ei olisi tuntunut oikein +hauskalta. Jälkeen puolen päivän Julia varsin tuskaantuneena vei eri +huoneeseen Emilian, laski polvillensa hänen eteensä, kietoi vartensa +hänen ympärillensä ja huusi itkein: "Emilia, mikä sinua vaivaa? Emilia +kulta! Herra Jumala ... sinä et ole iloinen, vaan näytät alakuloiselta. +Etkö ole tyytyväinen? etkö ole onnellinen?" Hartaasti syleili Emilia +sisartaan ja sanoi häntä lohduttaen, mutta kyynel-silmin: "Kyllä +kaiketi tulen, Julia kultani; Algernon on kovin hyvä ja jalo ... minun +täytyy hänen kanssaan onnelliseksi tulla". + +Mutta Julia, kuten kaikki äkkinäiset ja vilkkaat luonteet, ei tyytynyt +tuohon: "minä tulen", vaan vaati: "minä olen"; hänen mielestänsä tuo +oli varsin mahdotointa, varsin lunnotointa, ett'ei nuori rouva olisi +sanomattoman onnellinen. _Sen oli hän lukenut romaneissa_. Koko lopun +päivää hän varsin epäsuosiolla kohteli Algernon'ia, joka ei tuosta +juuri paljoakaan piitannut. + +Kun Emilia itkussa silmin taas oli lähtenyt kodistansa, rupesi Julia +suoraan ilmoittamaan mielipahaansa ja moittimaan Algernon'ia, joka +saatti olla iloinen ja huoletoin, vaikka Emilia oli alakuloinen; hän +oli "jääpuikko, raakalainen, oikea pakana" ... muistaa tulee kuitenkin, +ett'ei eversti eikä Armo ollut sisällä tämän loruttelun aikana. +Kornetti katseli asiaa toiselta kannalta -- hän ei tyytynyt Emiliaan, +joka varsin liiallisesti oli antanut miehensä palvella vaimoaan. Hän, +mies parka, oli saanut juosta tuomaan Emilian ompelukoppaa, vetää +päällys-kengät hänen jalkaansa ja pukea huivin sekä päällys-takin hänen +yllensä -- eikä siitä hänelle edes kiitosta antanut. Julia puolusti +sisartaan ja kornetti Algernon'ia; riidan henki oli jo kylvänyt +muutamia: katkeria siemeniä heidän kinaansa, ja nämät molemmat hyvät +siskot olisivat ehkä suuttuneet toisillensa, elleivät molemmat +yht'aikaa olisi alaspäin kumartuneet ottaaksensa ylös lattialta Helenan +silmäneulaa ja samassa kopsahtaneet päin yhteen, joka hyökkäys päästi +taistelun iloiseen nauruun; ja kysymys miehen sekä vaimon oikeuksista, +tuo meri, jonka lainehilla keinumassa nämät taisteliat varsin +äkki-arvaamatta havaitsivat itsensä, jätettiin nyt sikseen. + +Seuraava päivä toi lohdutusta Julialle. Emilia oli iloisempi; ja +onnellisena siitä, kun sai omassa kodissaan vastaan ottaa vanhempiansa +ja sisaruksiaan, käytti hän itseänsä teeskentelemättömän suloisesti ja +koetti hartaasta sydämmestä vieraitansa kaikin puolin hyvin kestitä. +Pelkkää everstin mieliruokaa oli päivälliseksi laitettu ja silmät +loistivat ilosta, kun hänen isänsä toistamiseen pyysi kilpikonnalientä, +sanoen vielä lisäksi: "se oli heikkarin hyvää". Armo oli oikein +tyytyväinen sekä tuon makuisan ja hyvin järjestetyn aterian että +muittenkin tointen vuoksi. Hän kyllä vähän levotoinna tirkisteli yhtä +putinkia, joka toiselta puoleltaan vähän muistutti raunioa, mutta Julia +käänsi näpsästi vatin toisappäin, ja Armo, joka oli vähän likinäköinen, +luuli silmissänsä vian olleen sekä tuli varsin levolliseksi. + +Emilia oli kaikin tavoin emäntämäinen, ja tämä häntä oikein kaunisti. +Kornetti oli ihastunut sisareensa ja kaikkeen, mikä häntä ympäröitsi +hänen uudessa kodissaan -- kaikki puhui oman maan kieltä, sohvat, +tuolit, pöydät, akkunan uutimet, pöytä-astiat y.m. Ei mitään +ulkomaalaista löytynyt, ja siksipä juuri hänen mielestään tuntui tämä +koti hauskalta ja tuttavalta. + +Julia tytyi hyvin Algernon'iin, joka, vaikka ei juuri liehitellyt +nuorta rouvaansa, kuitenkin seurasi häntä rakastavilla katseillaan, +liikkui hän sitte etäämpänä taikka lähempänä; selvään näkyi, että koko +hänen sielunsa ympäröitsi Emiliaa, jonka tunteita moni kirkas, +ystävällinen silmäys vei yhdistymään Algernon'in tunteihin. + +Oi miten hyvältä kahvi maistuu, kun ulkona on pyry-ilma, mutta sisällä +kesäistä suloa! Sen me kaikki naiset havaitsimme, jolloin jäljestä +puolen päivän iloisesti keskustellen ja tuota arapialaista papua +nauttien istuimme kokountuneena uunin ääressä, jossa valkea paloi, ja +jolloin Emilia kertoi, millä tavoin hän aikoi järjestää taloudelliset +toimensa ja askareensa, saadakseen kotinsa hauskaksi ja hyvään kuntoon, +sekä mitä hän näistä oli keskustellut ja vielä aikoi keskustella +_miehensä_ kanssa -- (tuo sana ei vielä oikein hyvin sujunut Emilian +huulilta); ja katsokaa! kaikki hänen tuumansa olivat oikein viisaita, +oikein hyviä, varsin tarpeen-mukaisia. Me valkean-loistossa ja kahvia +nauttiessamme tarkasti ajatellen tutkimme kaikkia, otimme pois ja +panimme lisää emmekä kuitenkaan keksineet mitään, joka olisi ollut +erittäin parempaa, kuin mitä Emilia oli ajatellut. + +Perhekuntaa saattaa yhtä haavaa vertailla sekä runoon että koneeseen. +Sen runollisuutta eli niitä tunteita, jotka virtailevat läpi koko +perheen ja yhdistävät sen jokaista jäsentä, jotka kukkakiehkuroihin +kietovat elämän okaat ja toivon keväiseen pukuun vaatettavat tuon +kylmän todellisen maailman, -- net tuntee jokainen ihmis-sydän. Mutta +konetta, (jonka hyvin hoidettua käymistä paitsi jokainen perheellinen +näytelmä toki on kaikkea järjestystä vailla) monikin pitää +vähäpätöisenä ja hoitaa sitä huolettomasti. Ja kuitenkin on +koti-elämässä tämä osa hyvinkin tärkeä sen vastaiselle menestymiselle. +Tämän koneen laita on sama kuin kellon. Jos kaikki pyörät y.m. ovat +hyvässä järjestyksessä, niin heiluri tarvitsee ainoastaan pikkaisen +heilauksen, ja kaikki joutuu tarpeen-mukaiseen liikuntoon, kaikki menee +edelleen levollisesti ja säännöllisesti ikään kuin itsestään, ja rauhan +sekä menestyksen kultaiset viisarit osoittavat joka hetken tuossa +kirkkaassa taulussa. + +Tämän tunsi Emilia ja tahtoi jo alusta alkaen niin järjestää kotinsa, +että vaikka onnen kohtalot sattuisivatkin joskus olemaan +epäsuosiollisia, se kuitenkin hauskana ja järjestettynä kestäisi +loppuun saakka hänen elämänsä viimeiseen ehtooseen asti. + +Tämän päämäärän edistyttämiseen on erittäin tärkeätä, että raha-asiat +talouden-hoidossa järjestetään viisaasti ja tarkasti. Emilialla oli +nämät hyvällä ja selvällä kannalla. Suuresta yhteisestä kassasta +jaettiin ja järjestettiin monta pientä kassaa, jotka, ikään kuin purot +virtaillen yhdestä lähteestä, huolellisesti eri suunnille johdatettuna +tekivät kyökkitarhan hedelmälliseksi. + +Emilian piti itseänsä varten joka vuosi saaman määrätyn rahasumman, +jota hän käyttäisi omiin vaatteisiinsa sekä muihin pieniin tarpeisiin, +-- jotka eivät kuuluisi taloudellisiin asioihin. Ja koska hänen +perheensä aina tulisi olemaan yksinkertainen ja sievä, kuten se oli +tähänkin asti ollut, saattoi hän käyttää suurimman osan näistä rahoista +sydämmensä iloksi -- arvatkaa suloiset lukijattareni, eli sanokaa millä +lajilla? Te sen kyllä tiedätte. + +Emännällä tulee olla oma rahavaransa -- iso taikka pieni, se on yhden +tekevää. Kymmenen, viisikymmentä, sata taikka tuhannen markkaa, -- aina +varojen mukaan, -- mutta omia, joista hän tiliä tekee ainoastaan -- +itsellensä. Tahdotteko, hyvät herrat, tietää minkä tähden; -- te, jotka +vaaditte vaimoanne nuppineulasta ja pennistäkin tiliä tekemään? -- +Juuri erittäin teidän oman hauskuutenne ja rauhanne vuoksi. Tuota ette +saa päähänne! Mutta kuulkaatte! Palvelus-tyttö rikkoo teekupin, +palvelianne pudottaa pirstaleiksi lasin, vieläpä äkki-arvaamatta +palasiksi menee teekannu, kupit ja lasit, joita ei kukaan ole rikkonut, +y.m. Emäntä, jolla ei ole omaa rahaa, tarvitsee kuitenkin kuppia sekä +lasia; hän menee miehensä luo, ilmoittaa onnettomuuden ja pyytää jonkun +markan korvataksensa vahinkoa. Mies moittii palkollisiansa ja +vaimoansa, joka on velvollinen pitämään vaaria palkollisistansa; +"rahoja, niin ... vähän rahoja ... rahoja ei maasta nouse eikä myöskään +taivaasta putoa ... monesta pienestä purosta syntyy suuri virta" -- +y.m. Näin käy, hän antaa rahaa vähissä erin ja tulee usein pahalle +tuulelle. + +81 + +Jos emännällä on omat käsirahat, silloin ei pienet harmit koskaan pääse +hänen miestänsä vaivaamaan. Lapset, palvelus-väki ja vahingot ovat +kyllä aina samallaiset; -- mutta epäjärjestystä ei havaita, kaikki on +paikallaan, kuten ennenkin, kaikki on järjestyksessä, eikä talon +päämiehen, joka ehkä varsin tyvenellä mielellä antaisi pois ehkä varsin +vaikka tuhannen markkaa, tarvitse kahdentoista markan takia, joita +pienissä osissa häneltä kiskotaan, menettää mielensä tyvenyyttä, joka +perheelle samoin, kuin hänelle itsellekkin, on äärettömän suuresta +arvosta. + +Vai etkö sinä minään pidä, sinä tunnotoin rikas, noita pieniä +odottamattomia lahjoja, noita syntymäpäivä- ja nimipäivä-riemuja, joita +vaimosi iloksensa sinulle valmistaa? -- noita tuhansia pikku +huvituksia, jotka odottamatta, kuten lentotähdet, tuikkaavat kodin +taivaalla, -- ja nämät kaikki vaimon hellyys sinulle lahjoittaa, jos +hänen apunansa on _vähäisen rahaa_, jota sinä hänelle yht'aikaa annat +vähän runsaammassa määrässä, saadaksesi suuren koron hauskuutta ja iloa +pienissä osissa takaisin. + +Noh, käsitättekö tämän nyt jo? Algernon oli sen jo aikaa ymmärtänyt, ja +tämäpä paljon vaikutti Emilian tulevaiseksi onneksi. + +Naisen sydämmelle on antaminen erin-omaisen suloista. Hän tuntee +itsensä olevan toisten suosimana ja ilona, sehän on sydämmen +päiväpaistetta, ja sitä täällä kylmässä pohjolassa tarvitaan ehkä +enemmän kuin muualla. Sitä paitsi tällainen vapaus on hyvin +virkistyttävä! + +Mutta missäpä minä olin nykyään? Ah, jo muistan, olin Emilian luona +kahvia juomassa! Sieltä ajan siivillä lennämme pisemmälle matkalle. + +Hän, joka kynällään rupeaa kertoelemaan, saa olla varoillansa, ett'ei +liiaksi koettele lukian malttavaisuutta. Välistä kertoja kyllä saattaa +tehdä selvän tästä, huomisesta, ja vieläpä ylihuomisestakin päivästä; +mutta toiste hänen taas täytyy tehdä vähäisen harppauksen sekä ajan +että tapahtumien ylitse, sillä muutoin ehkä lukia, kirjaa lukeissansa, +hyppäisi viidennestä kahdeksanteen lukuun. Ja koska kaikella muotoa +tahdon estää kunnioitettavaa perhettäni joutumasta tuommoisen kohtelun +alaiseksi, kiiruhdan minä heidän kanssaan pienellä hyppäyksellä kolmen +kuukauden ohitse ja tahdon ainoastaan muutamilla piirtein mainita, +mitenkä nämät minun ystäväni eli H:n perhe sen ajan eleli. + +Julia sulhasineen vietti sen kävelyllä. Joka ainoa päivä, jolloin ilman +vuoksi vain saattivat ulkona olla, kävelivät he katuja pitkin, +tervehtien tuttaviansa ja jutellen heidän kanssaan sekä katsellen +ihmisiä ynnä heidän pukujaan ja samassa mielihyvällä muistaen omia +vaatteitansa, joitten tiesivät olevan erittäin kauniita. Välistä +poikkesivat he muutamaan kauppapuotiin ostamaan jotain pientä tavaraa, +toisinaan taas sokurileipurille makeisia syömään, ja tämäpä myöskin oli +"hirveän hauskaa". Illoin oli aina jotain huvitusta tarjona, joku +näytelmä, illalliset, tanssit y.m. -- ja näistä saatiin aina +keskusteltavaa huomispäivän varalle -- joten näitten kihlattujen, +Jumalan kiitos, ei tarvinnut olla puheen aihetta vailla. Sitä paitsi +Arvid luutnantti, joka oikein eleli _maailman näyttötanterella_, aina +tiesi jutella jotakin päivän _pienistä_ tapauksista, jonkun sanan, +minkä ihmiset olivat puhuneet toisistansa -- ja tämä näette! oli kaikki +hyvin hauskaa -- Julian mielestä. + + * * * * * + +Kornetti oli tullut kummalliseen kiihkoon. Hän oli ruvennut lukua +harjoittamaan. Hän luki sotatiedettä, suure-tiedettä, historiaa y.m. ja +sai aina vahvemman vakuutuksen siitä, että, samati kuin hänen +ruumiillinen silmänsä oli luotu katselemaan joka suunnalle maailmaan +sekä ylös taivasta kohti, samoin myöskin hänen sielunsa silmä oli luotu +tarkastaan luonnon ja tieteitten valtakuntaa ja niissä havaitsemaan +taivaan valoa. Omituista oli, että, jota paremmin hän oppi näkemään, +sitä enemmän hän pimeyttä pelkäsi. Jopa hän aaveitakin pelkäsi! +Niin, hyvät herrani, tuo on aivan totta, ja nuot aaveet, joita hän +kammoi, ovat ikivanhoista ajoista tunnetuita ja niiden nimet ovat +_Tiedottomuus_, eräs hirveän paksu rouva, jonka puku on jostakin +valkoisesta kiiltävästä vaatteesta, _Itseviisaus_, edellisen +pitkäkaulainen tytär, joka aina astelee äitinsä liepeillä, ja +_Leveäpuheinen_, jota sanotaan vanhan ranskalaisen kielitaiturin +haamuksi; hän lienee ollut noitten naisten sukua ja usein seurustellut +heidän parissaan. + +Halusta kornetti haki vanhempien ja taitavampien miesten seuraa; kotona +hän paljon vietti aikaansa isänsä ja Helenan seurassa ja antoi usein +nuorten tuttavainsa turhaan kopistella hänen ovillensa, -- välistä oli +hän kuitenkin vähän kahdella päällä avaamisen suhteen, sillä hän +ajatteli: "ehkä hyvä ystäväni tulee rahojani takaisin maksamaan", mutta +arveli vähän mietittyään: "siinä tapauksessa ei niin kovasti +koputettaisi", ja jäi rauhassa työhönsä. Kaksi nuorta ystävää +kornetilla oli, joille aina määrätystä tunnus-sanasta ovi avattiin. +Jalon kolmikon muodostivat nämät nuorukaiset. Heidän mielilauseensa +sekä sodan että rauhan aikana oli: _pyrkikäämme eteenpäin_! + + * * * * * + +Emilia ja Algernon matkustivat huhtikuun alkupuolella Blekingeen. +Siellä eli eräässä suuressa kartanossa Emilian vanha kummi-täti. Kohta +häittensä jälkeen sai Emilia tältä vanhukselta kirjeen, jossa hän +kutsui nuorta paria tulemaan luoksensa mitä pikemmin sitä parempi. +Hänen poikansa, ainoa lapsensa, oli nykyään kuollut, ja nyt hän +kuusikymmen-vuotiaana tahtoi ilahuttaa eli uudelleen virkistyttää +sydäntänsä siten, että koki saada itsellensä jotain uutta +rakastettavaksi, jotakin, jonka hyväksi hän eläisi. Hän pyysi näitä +vastanaineita viipymään luonansa koko kevään ynnä kesän sekä jutteli +naapureista ja kaikellaisista huveista ja hauskuuksista, jotka +tekisivät heidän kesä-olonsa hupaiseksi. Hän vielä mainitsi aikovansa +tehdä testamenttinsä ja siinä määrätä kaiken omaisuutensa heille +perinnöksi, jos he häntä pitäisivät äidin arvossa. + +"Katsos vain! Sehän oli kaunis kirje!" sanoi setä P. "Lähde sinä +oikopäätä vaimosi kanssa ... anna kohta tuoda vaunut esille ja +valjastaa hevoset. Minäpä tahtoisin olla sinun sijassasi, sinä onnen +lapsi! Odottaa huhtikuun alkua? Hullutusta! Entä jos ämmä sillä välin +kuolisi! -- silloinhan olisit antanut onnen juosta ohitsesi! Sitä minä +en tosiaankaan antaisi! Julia rakas, herätä minua, kun kahvia juodaan". + +Kun matkavaunut olivat portaitten edessä ja Emilia istu Algernon'in +vieressä itkusilmin, sanoi hartaat, surulliset jäähyväiset vaunujen +ympärillä rakkaille vanhemmillensa, silloin tarttui Algernon hänen +käteensä kysyen: "tahtoisitko nyt halukkaammin jäädä _tänne_ kuin minua +seurata?" + +"En, sinua tahdon seurata", vastasi Emilia. + +"Oikeinko sydämmestäsi?" + +"Varsin sydämmestäni". + +"Ajappas nyt!" huudahti Algernon iloisesti. "Emilia, me seuraamme +toisiamme -- elämämme matkalla!" + +Vaunut vierivät. Oi, jospa kaikki avioliiton-vaunut keinuisivat noin +köykäisesti ja notkeasti. + + * * * * * + +Synkkänä ja ääneti hiipi sokea pimeitten päiviensä läpi; hänen +terveytensä huonontui nähtävästi. Hänen sielunsa oli kuten valkea +sysihaudassa, sen liekit eivät leimuele eivätkä näy, mutta hiillyttävät +kuitenkin hiljaa ja varmasti asuntonsa. Ainoastaan laulussa hän joskus, +jolloin luuli olevansa yksin, ilmaisi tunteitansa. Hän sepitteli laulun +sanoja ja säveleitä, -- net olivat onnettoman sydämmen synnyttämiä. +Seurassa ei hän juuri koskaan sanaakaan sanonut. Ainoastaan siitä, että +hän lakkaamatta kierteli nauhaa käsiensä ja sormiensa ympäri, havaitsi +hänen sisällistä, ainaista levottomuuttansa. + + * * * * * + +Naisia löytyy, joittenka luonto vaikuttaa, että, mitä ikänänsä he +kotonsa keskuudessa tekevät, tulee hyvin tehdyksi, mihinkä he menevät, +seuraa heitä hiljainen riemu, sellainen, kuin tyyne keväinen päivä, ja +missä he oleskelevat, siellä viihtyy mieltymys ja hauskuus, joka ikään +kuin tarttuu kaikkiin, jotka heitä lähestyvät; tämä mielen-tila on +puhtaan, hurskaan ja nöyrän sydämmen. Onnellinen hän! onnellisempi +kaikkia muita, (vaikka heillä muissa suhteissa olisikin mitä runsaimpia +lahjoja) jolla on nämät omaisuudet! -- Ja onnellinen oli Helena, sillä +hänellä on nuot ihanat lahjat. Kirjeessä, jonka hän siihen aikaan +kirjoitti eräälle ystävällensä, kuvaili hän itse tuota onnellista +tilaansa. + +"Sinä kysyt, mitä minä teen (mainitsi hän kirjeensä loppupuolella). +Minä nautitsen joka hetki elämän suloutta. Vanhempani, siskoni, työni, +kirjani, kukkaseni, aurinko, tähdet, taivas ja maa, kaikki lahjoittavat +ne minulle iloa; kaikki antavat ne minun tuntea, mitenkä suloista ja +autuasta elämä on. Sinä kysyt, mitä minulla neuvona, kun pimeät +ajatukset ja epäillykset valloittavat sieluani. Ystäväni hyvä, ei +minulla saata niitä olla, sillä minä uskon Jumalaan, minä rakastan +häntä ja panen toivoni häneen; -- ei minulla ole mitään muretta eikä +ikävää huolta, sillä minä tiedän hänen kaikki hyvin tekevän ... että +kerran kaikki hyväksi ja selväksi tulee. Kun näin tunnen, näin +ajattelen, niin täytyyhän minun olla onnellinen..." + + * * * * * + +"Curro, curri, currum, currere", änkyttivät pikku tallukat. "Cucurri, +cursum, currere, te senkin tallukat!" oikaisi Maisteri; ja tätä tekoa +he tekivät (minä en koskaan liioittele) lähes kolmen kuukauden ajan. + +"Hitaasti käypi, -- mutta hyvin ja varmasti!" sanoi Maisteri, +vakuutettuna ja lohduttaen, Armolle. + + * * * * * + +Armo ... Jumala siunatkoon tuota hyvän-luontoista Armoa ... mutta +luulenpa, että maalle muuttamisemme olisi käynyt päinsä vähemmälläkin +vaivalla, ilman noita kaikkia vohkinoita ja kohinoita, ilman noita +myttyjä ja pyttyjä. Tuosta everstikin leikillään vähän puhui, mutta +Armo vastasi totisena: "Se on helposti sanottu". + +Kornetti, joka ei kärsinyt äitiänsä vähintäkään moitittavan eikä hänen +töissään ja toimissaan koskaan tahtonut nähdä yhtäkään vikaa, oli samaa +mieltä äitinsä kanssa kaikissa hänen huolissaan sekä vastusteli meitä, +jotka niitä pidimme vähän tarpeettomina; ja kun liiaksi surulliselta +näytti, käveli hän huoneesta huoneesen laulaen: "God save +the king!" [Jumala suojelkoon kuningasta!] (tässä koko hänen +Englanninkielen-taitonsa) saadaksensa meidän huomiotamme siten Armosta +pois. + +Armo toimitteli ja vaivasi itseänsä kaikkein meidän yhteiseksi hyväksi +kokonaisen kuukauden muuttomme edellä ja jälkeen; ja itse matkapäivänä +-- oi taivas! + + Nyt toimitetaan, + Nyt puhdistetaan, + Ja tuolit on niin, + Ja pöydät on näin, + Ei asemassaan + Ole rahtunenkaan, + Ja kello se soi: + Hoi palvelija hoi! + Nyt vieraat ja arkut ja kuormat ja suut + On täytettävät, samoin kaikkikin muut, + On ystävist' juttua, paistista myös, + Ja padat ja lukut ja suut ovat työss' + Ja rouva se hymyy ja huokailee taas: + Nyt aika jo ois + Täält' lähteä pois! + Oi juoska nyt, juoskaa ... sinne! ja tuonne! + Tieltäni pois! Tuo turkit nyt tänne! + Tohusta riennän, + Poijes mä lennän, +poijes riennän + Tuorlinnaan, +everstin kototaloon, johon me saavuimme Toukokuun keskivälissä. + +Jos minun suonissani virtailisi edes pisarallinen sitä neroa, +mitä Walter Scott'in läkki-astiasta on levinnyt ympäri maailmaa ja +muinais-historiallisella nesteellä kostuttanut satojen kirjailijain +kyniä, -- niin minä nyt tekisin oivallisen kertomuksen tuosta komeasta +Tuorlinnasta, jonka eräs jalomielinen ja korkeasukuinen rouva +kolmekymmen-vuotisen sodan aikana rakennutti yhdeksänä kuukautena ja +varusti niin vahvoilla kiviseinillä, kuin sen aikuiset luonteet, ja +ikkunoilla niin pienillä, kuin valistuksen valo sen aikakauden +luostarikäytävissä. Minä kertoisin, miten Barbro Aaken tytär, Göholm'an +ja Hedesön omistaja, amiraali Stjernbjelken puoliso, (jonka muotokuva, +Tuorlinnassa vielä säilytettynä, osoittaa hänen olleen ylpeän ja tuiman +naisen), ihastuttaaksensa Saksassa vapauden puolesta sotivaa miestänsä, +tuon jalon rakennuksen rakennutti korkealle mäelle, jossa se vielä +seisoo ruhtinaallisen suurena vallitsemassa äärettömiä vainio- ja +niitty-lakeoita, ja vieläpä kertoisin, miten hän sankarin kotiin +tullessa antoi sytyttää valkeaa linnan joka akkunaan, viehättääksensä +ja lumotaksensa miehensä silmiä. Kuiskaisinpa myöskin, ett'ei tuo tuuma +liene onnistunutkaan, sillä taru kertoo amiraalin kovasti suuttuneen +tuosta Barbro rouvan rakennus-toimesta. Vieläpä kertoisin jotakin +niistä heidän jälkeläisistänsä, jotka sittemmin ovat kartanossa +oleskelleet ja joista joku runolahjainen oli itsellensä jälkimuistoksi +sekä meille huviksi ja hyödyksi piirtänyt erääseen vielä eversti H:n +aikana linnan salissa olevaan ikkunaan: + + "Neiti Siiri on hassunlainen, + Hänen Rakkinsa samallainen". + +Ja ajan virrassa jouduttuani meidän päivien, keski-ajan sammuneille +tulivuorille rakennetuihin lepokammioihin, kuljeskelisin minä niissä +tutkien tuon mujuvirran jäännöksiä, kokoilisin muiston tomu-astiaan +sammuneitten tulien tuhan sekä hajoittelisin sen näihin lehtiin -- -- +eli selvemmin puhuakseni, minä kertoisin kaikista noista vanhoista +haarniskoista, kypäristä ja keihäistä, joita vielä tallennettiin +Tuorlinnassa ja joihin Kaarlo kornetti pani erinomaisen arvon, sekä +verisistä vaatteista, miekoista, murhapesistä y.m. ja rauhallisten +muistojen joukossa mainitsisin tuosta tuhansilla puupiirroksilla +varustetusta ovesta, joka Kustaa II Adolfin makuuhuoneesta oli tänne +kartanon vanhasta rakennuksesta siirretty, sekä tuosta äärettömän +suuresta salista, jonka lattia oli kokoonpantu tammisista neliöistä, +sen katosta, jota kannatti tammiset orret, ja Barbro rouvan +muotokuvasta, siinä kun hän istuu savilasta kädessään, hänen rukistansa +j.n.e. ja, jotta en unhoittaisi suolaa ruoasta, kertoilisin minä noista +kummittelemisista, jotka linnassa vallitsivat ja joista ei kukaan niin +häirityksi tullut kuin maisteri. Hän kuuli usein hirveitä ääniä -- +torven räikinän ja suden-ulvonnan seka-ääniä; hän kuuli, miten +biljaardi-salissa hiljaa käydä hissuteltiin, kuinka pallot vierivät ja +pienet kellot kilisivät y.m. Vieläpä juttelisin, mitä talon-väki tiesi +päättömästä haamusta, joka suuressa tammisalissa kuutamo-iltoina kulki, +miten usein keski-yön aikaan varsin äkki arvaamatta kynttiläin valo +loisti joka akkunasta ja mitenkä linnassa jokainen oli kuullut pöytiä +ja tuolia suurella melulla lykättävän edes ja takaisin huoneissa, +joissa ei ketään ollut, sekä että Armo itse -- -- hui! minuakin jo +rupeaa kamoittamaan ja selvästi käsitän, että kykenen ainoastaan +tavallisella musteella piirtämään tavallisia jokapäiväisiä tapauksia, +-- siis tuntuu minusta turvallisemmalta ja hupaisemmalta kertominen, +mitenkä pikku tallukat sanomattoman onnellisina, kun saivat olla +maalla, juoksentelivat ympäri, keikkuen ja kierien kuopissa ja +kivikoissa, jotka olivat kartanon vanhan rakennuksen jäännöksiä, +hakivat aarteita ja löysivät kelta-esiköitä, sekä mitenkä Julia, ollen +itse kuten kesälintunen, juoksi siivellisten siskojensa perässä, +kerskaavasti huutaen sulhoansa saavuttamaan häntä, kunnes havaitsi, +ett'ei tämä maksanut vaivaa, sillä sulhanen semmoista katsoi liian +rasittavaksi. "Olihan kovin lämmin". + +Hän halukkaimmin tahtoi istua morsiamensa kanssa pehmeässä sohvassa, +mukavasti nojaten sen pöhökkäitä tyynyjä vasten ja ajatellen tämän +elämän -- mukavia puolia. Väliaikoina hän kävi metsästämässä, eversti +H:n ja isänsä alueella vuorotellen. Hänen isänsä oli iloinen, +hyvä-sydämminen harmaapäinen ukko, joka piti viisi asiaa suuressa +arvossa, nimittäin vapaasukuista nimeänsä, poikaansa, eversti H:n +ystävyyttä, valkoista hevos-pariansa, jota joutseniksi kutsuttiin, +piippuansa, jonka virittämistä varten valkea paloi pesässä kesät, +talvet. Varsin mieltynyt oli hän tulevaan pikku miniäänsä, joka +kuitenkin teki hänelle monta pientä kepposta, joista hän pian suuttui, +mutta myöskin yhtä pian leppyi. Hän kertoeli halusta, liioitteli +hyväsesti, kiroili aika tavalla ja oli muuten "kunnian-mies". + +Tuorlinnassa tuli perhe piankin rauhalliseen ja hauskaan +elämän-järjestykseen. Armo kyllä vielä monet ajat kulki ympäri +avain-kimppuinensa ja huolinensa, mutta eipä kukaan antanut sen häiritä +itseänsä, ja olipa hän niin herttaisen hyvä, ett'ei hän koskaan +vaivannut huolillaan muita kuin itseänsä. + +Illat erittäinkin olivat hupaiset. Silloin kokoonnuimme pieneen, +viheriäiseen syrjäkammioon, jota kukkaiset sekä monet taulut +koristivat, ja jossa luettiin Franzén'in, Tegnér'in, Stagnelius'en, +Sjöberg'in, Nicander'in ynnä muitten runoiliain teoksia, joittenka +arvoa provessori L:n tunteellinen esittely ja kaunis lause-tapa meitä +opetti vielä paremmin käsittämään, tehden meitä joka päivä jaloista +tunteista ja ajatuksista rikkaammiksi. Usein valittiin myöskin +vakavamman-laatuista lukemista eli semmoista, joka valoa antaa +ihmiselle ja selvitystä hänen sydämmensä tärkeimmistä asioista, +Jumalasta ja kuolemattomuudesta. Tämä, sen huomasin minä piankin, +tehtiin erittäin tuon sokean vuoksi, jonka marmorin-kalpeilla kasvoilla +everstin katse aina viipyi, jolloin luettiin niitä kohtia, missä +Jumalalliset säteet kirkkaimmin ja lämpeimmin loistivat, vaikkapa +ihmia-heikkoudenkin hunnun lävitse. Usein myöskin kului ilta noista +samoista asioista keskusteltaissa. Provessori L., Helena ja eversti +parhaasta päästä näihin keskusteluihin osaa ottivat. Luonnollista +aihetta niihin antoi everstin toimet, joihin hän provessori L:n kanssa +yhdessä neuvoin ryhtyi, hankkien kelvollisia kouluja ynnä muita +tarpeellisia laitoksia alustalaistensa hyödyksi, huviksi ja +siveelliseksi kehittymiseksi. Ihminen, -- hänen jäsen-rakennuksensa, +kasvatuksensa, päämääränsä; jaloutensa, heikkoutensa, Jumalan voima, +ihmiskunnan jalostuttaminen oikein saarnatun ja oikein ymmärretyn +evankeliumin kautta, -- hänen elämänsä tässä ja tulevaisessa +maailmassa: nämät olivat aineita, joita provessori L. selvästi ja +innokkaasti selitteli. Hänen vilkas ja voimakas esittelynsä, joka +oivallisesti ilmaisi hänen sydämmensä rikkaita tunteita, sekä +erinomainen kykenevyys, millä hän, valiten esi-merkkejä historian, +siveysopin ynnä luonnon alalta, teki selvästi käsitettäviksi +epäselvimmätkin kohdat -- tuo ihana rauhaisa varmuus, joka oli hänen +oppinsa seurauksena, ja jonka suloinen voima vastustamattomasti tunkesi +kaikkein hänen kuulioittensa sydämmiin, -- hänen kauniisti sointuva +miehuullinen äänensä ja arvokas ryhtinsä: kaikki tämä vaikutti, että +häntä mieltymyksellä olisi kuunnellut vaikka tuntikaudet. Ja kun hän, +tunkein aineeseensa aina syvää syvemmälle, enenevällä innolla ja +voimalla ilmaisi yhä jalompia ja uskaliaampia aatteita, silloin tuntui, +ikään kuin olisimme maasta kohonneet taivasta lähemmäksi. Tämä +oli ajatusten ja tunteiden jumaloitsemista, ja kuitenkin tuo +silmän-räpäyksellinen taivaan-käynti aina jätti meidän sydämmiimme +iankaikkisesta tulesta elävän säkenen. + +Tämmöisinä iltoina minä havaitsin jalompia ja vakavampia tunteita +syntyvän tuon näihin asti jokseenkin lapsellisen ja kevyt-mielisen +Julian sydämmeen. Minä näin, miten hänen rintansa kohoili, hänen +poskensa hehkuivat, kun hän kuunteli provessoria, jolloin tämä puhui +totuudesta ja hyvistä avuista, miten hänen tuntehikkaat silmänsä +kiintyivät jalon esitteliän huuliin, ikään kuin hän olisi tahtonut +sydämmeensä tallentaa joka sanan. Hän vastasi usein lyhyesti ja +huolimattomasti sulhasellensa, kun tämä välistä tahtoi hänenkin +mieltänsä kysyä, laitettuaan pieniä kauniita paperi-kapineita ja +leikkauksia, joittenka valmistamiseen hänellä oli oikein taiteellista +taipumusta. + +Sokea oli keskustelun aikoina aina aivan ääneti, ja harvoin ainoakaan +värähdys hänen kuvapatsaan-tapaisissa kasvoissansa ilmaisi mitään +sisällistä liikutusta. + +Me myöskin keskustelimme illoin -- mutta keskustelumme oli +helppotajuisempaa, vaan kuitenkin aine-rikasta laatua; näissä Armo ja +Kaarlo kornetti loistelivat. Eräänä iltana, jolloin provessori L. ja +eversti olivat poissa, piti Arvid luutnantti peuran-lihan suolaamisesta +ja höystämisestä sekä sen kastikkeesta pitkän esitelmän. Julia kysyi: +"Eikö Arvidin puhe ole tuottanut teille tavattoman hyvää ruokahalua, +joten toivotte aikaista illallista päästäksenne pikemmin maata?" + +Tämän kaikki myönsivät. + +Eräänä päivänä kun Julian kanssa istuin työskennellen auaistun akkunan +ääressä, -- ruusukasvi oli välissämme olevalla pöydällä -- ja me kauan +olimme istuneet ääneti, sanoi Julia: "eikö sinun mielestäsi?" -- ja +samassa hän vaikeni. + +Minä katsoin häneen ja kysyin: "mitä sitten?" + +"Sitä, että ... että provessori L:n kasvoissa on jotakin erinomaisen +jaloa, varsinkin hänen otsansa piirteissä?..." + +"Niin", vastasin minä, "niissä ilmautuu hänen jalo sielunsa, hänen +lempeä viisautensa". + +Julia kumartui ruusukukan luokse, nauttiaksensa sen tuoksua, vaan +samassa sen nuput näkyivät puhkeavan hänen poskillensa. + +"Kyllä ymmärrän!" ajattelin minä. + +Taasen sanoi Julia: "eikö sinun mielestäsi?" ... hän vaikeni nytkin. + +"Pro ... sanon minä hänelle ohjeeksi. + +"Niin ... eikö ... eikö provessori L:n ääni ole hyvin sointuva sekä +eikö hän sinun mielestäsi puhu varsin oivallisesti? Hän tekee kaikki +varsin selväksi ... niin täydelliseksi ja ihanaksi. Tuntuu, ikään kuin +häntä kuunnellessa tulisi paremmaksi". + +"Tosi kyllä, mutta eikö sinun mielestäsi Arvid luutnantilla ole hyvin +kauniit viikset, oivalliset hampaat ja erittäin kaunis ääni, varsinkin +kun hän sanoo 'hiisi viek...'". + +"Nyt, Piete, olet sinä paha", sanoi Julia, kovin punastuen, sekä juoksi +samassa matkoihinsa. Ohitse mennessään herätti hän Arvid luutnantin, +joka läheisessä huoneessa sohvalla veteli päivällis-untansa; tämä nyt +vähän murisi ja vaati, vetelästi venutellen jäseniään, suuteloa +hyvän-tekiäisiksi. + +Saiko hän? mitä vielä! Päivä päivältä tuli Julia yhä vakavammaksi, +hänen entinen iloisa, tasainen mielensä ... rupesi käymään +epätasaiseksi ja välistä tylyksikin; hänen koko olentonsa muuttui +hiljaisemmaksi, ja näyttipä hänen suloiset kasvonsa joskus vähän +alakuloiseltakin. Vaan tuota muutosta ei kukaan tämän perheen jäsenistä +pitkään aikaan huomannut, sillä heillä oli kullakin omassa kohdassaan +paljo toimitettavana. + +Armo, jonka vilkas ja toimelias luonne aina pani häntä liikkeelle, +pyöri maalla joka hetki askareissaan. Hän oli alustalaistensa +lohduttajana, neuvon-antajana ja opettajana sekä tärkeissä että vähissä +asioissa ja sitä paitsi koko seudun lääkärinä. Ja kaikki tämä kävi +häneltä aivan ikään kuin itsestään ilman tohinaa ja semmoisella älyllä, +ett'ei sitä hänestä olisi uskonutkaan, hänestä, joka tavallisesti +omassa kodissaan vähäpätöisyyksistäkin huolestui. Itse hän kulki kansan +luona, antaen heille rohtoja ja kehoituksia, liemiä ja hyviä neuvoja, +siinähän sitte sekä mehua että höystettä. Hän oli koko seudun lemmikki. +Vanhat ja nuoret, rikkaat ja köyhät ylistivät häntä "liiankin hyväksi +ja alhaiseksi". + +Näytti siltä, kuin eversti vähemmän olisi huolinut alustalaisistansa, +mutta oikeastaan hän toden takaa työskenteli ja toimieli niitten +hyväksi, jotka hänen haltuunsa oli suotu. Hän oli alustalaisillensa ja +samoin myöskin palkollisillensa hyvä ja oikeutta harrastava, mutta +ankara isäntä. Yleensä häntä peljättiin enemmän kuin rakastettiin, vaan +kuitenkin myönnettiin, että sillä ajalla, jona hän oli kartanoa +hallinnut, juoppous, kaikellainen irstaisuus ja pahat tavat vuosi +vuodelta olivat vähentyneet, ja että sijaan oli astunut järjestys, +rehellisyys, puhtaus sekä naapurien välinen sopuisuus, josta sitten oli +syntynyt hauskuutta ja hyvää toimeen-tuloa yhä laveampiin piiriin, aina +lähiseutuihinkin, ja net oivat toimet, joihin hän oli ryhtynyt, net +hyvät koulut, jotka hän oli perustanut ja joita hän joka vuosi +täydellisemmäksi saattoi, antoivat syytä siihen toivoon, että nuorempi +sukupolvi tulisi vielä onnellisemmaksi, sekä jalommaksi. Voimakkaana +apulaisena seisoi nyt provessori L. hänen rinnallaan. + +Tässä on aika ja paikka, jossa sopii lausua selvitteeksi muutaman sana; +provessori L:n henkilöstä. Tähän ei tarvita pitkiä puheita. + +Provessori L. oli varakkaan miehen poika sekä itsekkin hyvissä +varoissa. Hän oli ruvennut papiksi saattaaksensa, kuten hänen +ajatuksensa oli, siten tehokkaimmalla tavalla hyödyttää lähimäisiänsä. +Hän oli myöskin sanan ihanimmassa merkityksessä seurakuntansa isä. + +Kummallista oli, että hän yhtä paljon kuin minä, ehkäpä enemmänkin, +tarkasteli Juliaa. Hänen katseensa usein ystävällisesti, vakaasti ja +tutkivasti seurasi tyttöä... + +Pääjohdatus seurakunnan tyttökoulussa oli Helenan, ja tämän tärkeän +tehtävän hän ilomielin, tunnollisesti ja oivallisesti toimitti. + +Kornetin kai oli ... pääjohdatus poikakoulussa -- niin ehkä joku +luullee! Ei maarin! ja paras tuo olikin sekä hänelle että koululle. Hän +oli varsin äkkipäätä saanut erin-omaisen kasvitieteen-kiihkon ja läksi +ulos aikaisin aamusilla, oli usein poissa koko pitkän päivän sekä tuli +vasta illalla kotia aivan väsyneenä ja taskut täynnä rikkaruo -- -- -- +kasvia, tuli minun sanoa. Hän jutteli paljon kasvitieteen arvosta ja +hyödystä, kiitti sitä kovin miellyttäväksi, sekä selvitteli ehtimiseen +Julialle, mikä eroitus oli kahdeksan- ja viisiheteisen välillä, +y.m. Erittäin innokas oli hän etsimään sirkun-kelloja, joita hän +tiesi näillä tienoin kasvavan, vaikk'ei niitä vielä ollut hänen +löydettäviinsä sattunut. Tuota kasvia hän nyt etsi sekä myöhään että +varhain. + +"Kaarlo on oikein kummallinen näihin aikoihin", sanoi Julia, "kun hän +palaa kotiin kasvitieteellisiltä retkiltään, on hän joko niin iloinen, +että syleilee kaikkia ihmisiä, taikka näyttää niin suuttuneelta, että +melkein pelkään hänen purevan". + +"Hän kasvitieteellisessä kiihkossaan varsin unohtaa muun", sanoi +eversti. + +Helena hymyili päätään puistaen -- niin tein minä myöskin -- samoin +teet varmaankin sinä, nuori lukiani. Minä arvaan, että sinä arvaat, +että hän ... mutta vaiti, vaiti siksi ... älkäämme ilmoittako +salaisuutta, se kyllä aikanaan tulee ilmi. Mutta sillä välin lähdemme +suurissa perhe-vaunuissa vieraisiin, Eversti, Armo, Julia, Kornetti ja +minä. Armo, jonka ajatukset välistä olivat ikään kuin puusta +pudonneita, oli nykyään keksinyt, että minä rupesin tulemaan +alakuloiseksi, johonka mielen-tilaan ilmestys-raamatun liiallinen +lukeminen minua muka olisi saattanut; tähän luuloon hän siitä syystä +oli joutunut, että hän pari kertaa havaitsi minun silmäilevän Raamatun +viimeistä sivua, jossa uuden Jerusalemin tulemisesta kerrotaan. Armo ei +mitään peljännyt niin paljon, kuin kirjojen tutkimista, ja luuli +melkein ymmärrykseni jo olevan vaarassa; huvittaaksensa minua sekä +saadaksensa "Pieteä vähän pois tuollaisista" tahtoi hän +välttämättömästi minua mukaansa, kun lähdettiin naapurien luo +vieraisiin. + +Eräänä kauniina päivänä läksimme matkaan, ollen kaikin hyvällä +tuulella. + +Me joimme kahvia Mellander'in rouvan luona, joka miehensä kanssa (tämä +rouva oli miehensä pää) oli vuokrannut everstiltä vähäisen tilan. +Mellander'in rouva oli hirveän ruma, hän oli rokon-arpinen ja leukansa +vähän partainen. Hiljaiselle, hänen valtaansa ja avujansa äärettömästi +kunnioittavalle miehellensä näytti hän kylläkin, kenen päässä hattu +oli; ja koko pitkän päivän hän jutteli sivistyksestä ja siveys-opista +kauniille, mutta jotenkin hontakkamaisille tyttärillensä, joita +kornetti vertaili nuokkukoivuihin. Muuten oli hän siisti, säästävä ja +kodikas sekä piti hyvässä järjestyksessä kotonsa, miehensä, ja +tyttärensä, yhden piian ja kolme kissaa -- ja luuli sen vuoksi +itsellänsä olevan oivallisen "ministeripään". + +"Niin niin!" sanoi hän kerran huoaten. "Nyt sanotaan: kreivi Platen on +kuollut!" Tulevana vuonna ehkä: "ja Mellander'in rouvakin on manalaan +muuttanut". + +"Jopa jotakin", sanoi eversti, joka oli läsnä. + +Sillä välin, kuin herra kamreeri Mellander vei everstiä pieneen +puutarhaan näyttääksensä hänelle uutta viljelystä eli "Perkiöä", jonka +hän oli laittanut vanhaan perunamaahan, saimme me Mellander'in rouvalta +kuulla vähän kaikenmoista uutta. Ensiksikin, että hän oli lukenut erään +hyvin hupaisen kirjan, jossa puhuttiin nuoresta Frits nimisestä +nuoresta miehestä. + +"Onko tuo kirja romani?" kysyi Armo. + +"On, romani se on ja kovin hauska. Jota Frits hyvänä pitää, hänen +nimensä on Ingeborg". + +"Kuka on sen kirjan tekiä?" kysyi Armo. + +"Jaa -- sitä en tiedä. Mutta kyllä hän kuuluu olevan pappina ... Ja +siinä sanotaan kovin kauniisti, mitenkä he soutelevat järvellä ja +mitenkä tyttö plaksuttelee pieniä valkosia käsiänsä -- --". + +Sulasta hämmästyksestä huudahti kornetti varsin kimeästi: "Lieneekö tuo +Frithiof?" + +"Frithiof -- -- -- niin Frits'iksi elikkä Frithiof'iksi häntä +nimitettiin". + +"Tegnér'in tekemä kirja!" huudahti taas vuorostaan Armo. + +"Ten -- niin, niin, jonkun sellaisen nimen olen kuullut". + +Julia katsahti taivasta kohti. + +Armo, joka ensi kerran älysi, että tällaista keskustelu-ainetta tuli +muuttaa jota pikemmin sitä paremmin, kysyi nyt Mellander'in rouvalta, +oliko kreivinna B. ... jo muuttanut kartanoonsa. + +"En tiedä!" sanoi Mellander'in rouva terävästi, "hänestä en minä tiedä +mitään. Meidän välillämme ei ole mitään 'kommerssia' enään. Mitäpä +pikku Armoni tästä ajattelee, kun kuulee, että kreivinna ja minä olemme +yhdessä kasvaneita? Niin, me olimme nuoruudessamme yhdessä joka päivä, +ja hänen olkihatussansa oli keltaiset nauhat ja minun olkihatussani oli +punaiset nauhat, ja minä sanoin hänelle: 'kuules Sanetti!' ja hän sanoi +minulle: 'kuules Lisetti!' ja me olimme parhaita ystäviä, mitä +maailmassa tavataan. Sitte hän läksi yhtäälle, minä toisaalle, -- +nimittäin enoni, raatimies Stridsberg'in luo Norrteljeen. Armo +varmaankin tuntee -- -- --?" + +"En!" vastasi Armo. + +"Hyvänen aika! ette tunne rikasta Stridsberg'iä, -- häntä, joka oli +nainut neiti Bredström'in, tuon Tukholmassa asuvan tukkukauppias +Bredström'in tyttären -- -- tietäähän Armo? -- -- Bredström'in -- +kauppatorin varrella asuvan Lönnqvist'in langon?" + +"En tunne", vastasi Armo hymyten ja hiukan hämillään. + +"Vai niin -- -- vai niin", sanoi Mellander'in rouva jotenkin +tyytymättömästi ja ehkäpä pannen nyt vähemmän arvoa Armon +tuttavuuksiin. "Noh", jatkoi hän kertomustaan, "sitte kävi niin, +ett'emme moneen vuoteen nähneet toisiamme. Mutta kun minä jouduin +Mellander'in vaimoksi, satuin Tukholmassa eräissä laulajaisissa +näkemään nuoruuden kumppaniani, joka nyt oli päässyt kreivinna B:ksi ja +minä hänelle noikkaan ja noikkaan, ... mutta mitäpä luulette? -- Hän +katselee minua tarkkaan, vaan eipä tervehdäkkään -- -- -- eikä ole +minua tuntevinaankaan. 'Hohoh!' ajattelin minä. Mutta kun hän ajaa +maantien varrella olevan asuntoni sivutse, silloin hän muka pistää +päänsä ulos vaunujen akkunasta sekä noikkaa noikkaamistansa, mutta -- +minä vain sukkaa kudon! Mitä pikku Armo tästä kaikesta ajattelee?" + +Mitä pikku Armo ajatteli, siitä Mellander'in rouva ei tällä kertaa +selkoa saanut, sillä juuri samassa tuli hänen rakas puolisonsa sisälle +everstin kanssa, joka kiirehti poijes, koska kello jo oli joutunut +viiteen ja meillä oli koko penikuorman matka Lehtosaaren ruukin-patruuna +D:lle, jonka luoksi vielä aioimme vieraisiin. Kaksi kupillista kahvia +täytyi meidän kuitenkin kaikkien juoda, paitsi kornetin, joka siunaten +Mellander'in rouvan hyvän-tahtoisuutta sekä hänen kahviansa jyrkästi +vakuutti, ett'ei hän sietäisi toista kuppia. Hän ja Julia olivat koko +ajan, miten parahiten saattoivat, koettaneet huvitella Eeva ja Maalu +neitosia. Kornetti iloisella ja reippaalla tavallaan aloitti heille +monessa suhteessa pientä kohteliaisuutta. Julia kiitti heidän +kukkakasvejansa, lupasi lainata heille kirjoja, ompelumalleja y.m. ja +tämä kaikki vaikutti, että nämät nuokkukoivut näyttivät siltä, kuin +raitis tuuli olisi niitä ravistellut taikka virvoittava sade +virkistänyt, sillä rupesivatpa tuuvittelemaan oksiansa ja heiluttelemaan +lehtiänsä eli toisin sanoen: Maalu ja Eeva tulivat varsin virkuiksi ja +heidän silmänsä vilkkuivat ikään ja länteen. + +Lehtosaaressa otettiin everstiä perheinensä vastaan oikein meluavalla +ilolla, erittäin Kaarlo kornetista pidettiin suurta uhoa, hän kun +reippaan olentonsa, iloisen luontonsa ja kaikellaisten kepposten takia +oli yleensä koko naapuriston lemmikki ja varsinkin suosittuna iloisessa +Lehtosaaressa, jossa tanssit, näytelmät ja kaikellaiset huvitukset +vaihtelivat, ja jossa hän yhtenä ainoana yönä oli vuorotellen +tanssittanut kahtatoista tyttöä kahdessakymmenessä ja neljässä +katrillissa. Näytelmissä oli hän ollut monena miehenä ja aina +herättänyt suurta mieltymystä. Rakastajan osaa hän ei tosin kyennyt +näyttämään, tietysti siitä syystä, ett'ei hän _koskaan saattanut +rakastua_ eikä hän luonnollisesti taitanut näyttää, mitä varsin soti +hänen luontoansa vastaan. + +Ruukin-patruuna D:n kolme taidokasta tytärtä ja neljä taidokasta poikaa +olivat päättäneet isänsä nimipäivän kunniaksi pitää laulajaiset, joihin +jotenkin lukuisasti oli kuulioita kutsuttu, ja näitten joukkoon H:n +perhe lisäsi viisi terve-tullutta vierasta. + +Rouva D., jota huhu kertoi erittäin sivistyneeksi naiseksi, joka tiesi +jutella Weber'istä ja Rossini'stä, kasvatuksesta ja sivistyksestä, +värityksestä, hyvästä aistista ja taitavuudesta y.m., rupesi nyt Armoa +huvitellaksensa pitämään koreita puheita kasvatuksesta sekä niistä +peri-aatteista, joittenka nojalla hän oli lapsiansa kasvattanut, ja +joissa aatteissa Weber ja Rossini, sivistys, aisti ja taitavuus +joutuivat varsin taitamattomasti yhteen sekamelskaan. + +Laulajaiset alkoivat. Eleonora D. istui punastuneena ja peloissaan +pianon ääreen sekä soitti erään kappaleen. Joka soinnokselta hän +lahjoitti kuuliain korville pari tahi kolme säveltä kaupan päällisiksi, +ja juoksumat, kiitos olkoon väkipolkimen ja näppäryyden, net kävivät +kuten gummilla sivallus piirustuksen ylitse. Loppu teki suuren +vaikutuksen. Koko piano rämisi. Tämän jälkeen tuo sinisilmäinen Tereesa +lauloi Sevillan parturista arian. Hänen katkonaiset sävelensä, väkevät, +ikään kuin käsivoimalla väännetyt luikerruksensa ja kimeät huutonsa +saavuttivat kuulioilta hilpeimmät kiitokset näin suuresta vaivasta. + +Ruukin-patruuna D., paksu, lyhytläntä, iloinen ukko oli lapsiinsa kovin +ihastunut ja hänen isällinen sydämmensä heitä vertasi senkin seitsemään +neroon. Tavan takaa hän meni everstin luo sekä huudahti tuikkaavin +silmin ja käsiään hieroen: "noh, veliseni, mitäs ajattelet? Mitäs +sanot, veljeni? mitä häh? Häh mitä?" + +Everstillä oli luonnollinen hyvä aisti, ja myöskin oli hän eläessään +kuullut niin paljon hyvää soitantoa, että kylläkin tiesi tällaista +arvostella, mutta hän turvasi nyt tuohon veitikkamaiseen hymyilyynsä ja +antoi kiitos-lauseeksi tämän epäselvän vastauksen: "hän soittaa kuten +itse Hiisi!" taikka "hän laulaa kuten tuhat tulimmainen!" jotka vankat +lauselmat mieltynyt isä otti vastaan suurimmalla ilolla. + +Sittemmin lauloivat Aatu D. ja yksi hänen sisaristaan erään laulun, +joka meni vähän (kuten eversti sanoi) "rikki"; ja tästä nyt syntyi +silmäsota veljen ja sisaren välille siksi, kuin laulu taas vähitellen +sointui yhteen. + +Päätökseksi esitti nuot seitsemän taituria yhteen ääneen yhdys-laulun, +laskein siinä maljasta ja kaljasta, ilosta ja elosta sekä jos jostakin, +mitä vain loppu-sointuiselta vetävää tuo Aatu runoilia oli kokoon +kasannut, ja oli laulu sellainen, josta pahasti pelkäsin huoneen +hajoavan. + +Armo, joka kaiken aikaa oli istunut ikään kuin ehtookirkossa, niin +hartaan ja juhlallisen näköisenä, pani nyt parastansa tyydyttääksensä +tuota taiteellista, ylistystä janoavaa perhettä. Eversti toisti vankat +lauselmansa; ja seura huusi ääntevästi: "hyvin! oivallisesti!" joita +sanoja monesta kohden kuitenkin seurasi epäiltäviä suun väänteitä ja +nenän nirputuksia. Tätä tapaa kornetti -- hänen kyllä sopi moittia, +hänen, joka toden-peräisesti saatti sanoa, kuin sanoikin, ett'ei hän +ollenkaan käsittänyt soitto- eikä laulutaidetta eikä siis saattanut +sitä arvostellakkaan, vaan toinen raukka, jolta hänen soitannollisen +aistinsa takia arvostelua vaaditaan, on tämmöisissä laulajaisissa +pahemmassa kuin pulassa. Taideniekkoja saa arvostella, siihen on oikeus +rahalla lunastettu, vaan taiteen harrastajaa saa ainoastaan kiittää -- +tämä on ikään kuin velvollisuus -- mutta jollemme sitä hyvällä omalla +tunnolla saata tehdä, niin ei totuuskaan piiloon pakene jättämättä +kasvoihimme jonkunlaisia vieraita väreitä. + +Ennen illallista ei kotiin-lähtöä ollut ajattelemistakaan, vasta kello +yhdentoista aikaan istuimme jälleen vaunuissa. Erittäin kaunis ja +leppeä oli keväinen yö. Armo nukahti pian, häntä tuuti vaunujen +hiljainen liikunto ja meidän keskustelumme häntä nukutti. Vähitellen +vaikenimme kaikin. Everstin muoto synkistyi. Kornetti istui katsellen +kuuta, joka kalpeana ja lempeänä loisti tyvenen, viheriäisen maan +ylitse. Hänen katseessaan oli jotakin haaveksivaa, sitä en hänessä +koskaan ennen havainnut. Julia kävi myöskin miettiväksi. Ajaja sekä +hevoset luultavasti myöskin ajattelivat jotakin, sillä vain verkalleen +kuljimme eteen päin tasankojen ja metsien läpi. Kun keski-yön aikana +ajoimme pappilan, provessori L:n asumapaikan, sivutse, näkyi siellä +kynttilän valo eräästä akkunasta kimaltelevan. Eversti sen huomasi ja +sanoi ystävällisesti loistavin silmin: "tuossa istuu nyt L. valvomassa +ja työtä tekemässä lähimmäistensä hyväksi. Hän ei suo itsellensä +yölepoa, -- -- ja kuitenkin kuluu luultavasti viisikymmentä vuotta, +ennenkuin hänen teoksensa ymmärretään sekä arvossa pidetään. -- Ja +päivin hän käyttää kaikki tunnit niihin monenmoisiin töihin, joita hän +virkansa puolesta on velvollinen tekemään". + +"Hän on kynttilänsä tapainen", sanoi kornetti, "lahjoittaaksensa valoa, +se itsensä kuluttaa. + +"Hän on varmaankin hyvin jalo mies!" sanoi Julia, kyynel silmässä. + +"On kyllä", sanoi eversti, "en tunne ketään jalompaa. Mutta hänen on +mahdotoin elää kauan sillä tavoin, kuin hän itseänsä hoitaa". + +"Eikö hänellä", kysyi Julia vielä, "ole siellä kotona äitiä, sisarta +taikka ketään omaista, joka, hellitellen häntä, pitää hänestä huolta?" + +"Ei. hän on yksin". + +"Yksin!" toisti Julia hiljaa ja surullisesti. + +Kun hevoset verkalleen eteen päin kulkein kaarsivat pappilaa, pisti +Julia päänsä ulos vaunuista ja katseli yhä yhteen suuntaan. + +"Mitäs katselet, lapseni?" kysyi eversti. + +"Kynttilää, isäseni ... se loistaa niin ihanasti yön pimeydessä'!" + + * * * * * + +Seuraavana päivänä oli meidän taas meneminen vieraisiin naapuristoon, +mutta tällä kertaa ei kornetti millään muotoa saattanut meitä seurata. +Hän oli saanut onkeensa, että Sirkun-kelloja löytyi eräässä +metsämaassa, joka oli puolen penikuorman Tuorlinnasta ikään päin. +Saadaksensa tuosta vahvaa varmistusta, täytyi hänen jo edeltä puolen +päivän jättää meidät ja lähteä matkalle. + +"Minä en ymmärrä", sanoi Julia, "mistä tuo Kaarlo toisinaan elää. Hän +ei koskaan ota evästä mukaansa, kun hän lähtee metsämaihin kasveja +etsimään. Oikein hän onkin mielestäni laihtunut". + +"Nyt hän taaskin metsään juoksee!" sanoi eversti, kun näki poikansa +pitkin askelin rientävän pihan poikki; "pelkäänpä, että tuo Linnaea +borealis tekee häntä viiropääksi". + +Vieraissa käyntimme ei tänäpäivänä oikein hyvin onnistunut. Viikin +kartanossa, L:n perheessä, oli lapset rupulissa ja pikku tallukkojen +vuoksi ajoimme, tämän kuultuamme, täyttä nelistä poijes. + +Eräästä kreivilästä, johon poikkesimme, oli kreivinna poissa. Hänen +kanarialintunsa lauloivat puutarhan huvimajassa nälkäisinä kauniissa +häkeissään; he vuoroin valittaen ja iloisesti visertäen koettivat +puutoksiansa ilmoittaa. + +Armo antoi niille siemeniä, vettä, sokeria ja linnun-ruohoa sekä +nimitti niitä monenmoisilla lempisanoilla. + +"Kaikesta vaivastamme", valitti eversti, "tuskin teekuppia saamme tänä +iltana!" + +Eversti oikein tunsi ruumiissaan kaipauksen, jos hänen vain +iltapuolella kuuden ja seitsemän välillä täytyi olla ilman teetä, ja +Armo, joka tuon kyllä tiesi, istui oikein huolissaan vaunuissa, kotia +päin palatessamme, tätä matkaa kun varmaankin kestäisi vielä toista +tuntia. Viedäksensä meitä oikotietä ajoi kuski pois tavalliselta +maantieltä, ja nyt siis katseltavaksemme kuvautui uusia näkö-aloja. +Eräässä jylhässä metsäseudussa seisautettiin hevoset huoahtamaan. +Oikealla puolen, vähän etäämpänä meistä, näkyi puitten latvojen ylitse +hieno savupilvi, jota vähäinen tuulen-henki toi meitä kohti. + +"No totta tosiaankin", sanoi eversti, "luulenpa, että tuolla on pantu +teevettä meitä varten kiehumaan! Katsoppa, Julia -- eiköhän siellä +metsän läpi haamoita joku valkoinen muuri?" + +"Kyllä! minä näen jotakin harmaan-valkoista ... siellä on todellakin +talo ... savu näkyy tulevan sieltäpäin. Varmaankin joku haltiatar, joka +tahtoo meitä kestitä, odottelee meitä siellä. Haltiatar, joka tarjoo +meille teetä, sehän oivallista!" + +"Minä luulen", sanoi eversti, "että, vaikk'ei siellä haltiatarta +olisikkaan, on siellä kuitenkin ihmisiä, ja net varmaankin antavat +meille teetä, jos me -- mitäs tuumaat, Lotta? Menemmekö vieraisiin +tuonne hauskaan, vähäiseen metsälinnaan? Me sanomme tuolle +herras-väelle, että toivomme päästä heidän tuttavuuteensa sekä että +me ... sanalla sanoen, että olemme janoissamme". + +Julia nauroi sydämmestään. Armo näytti hirveän hämmästyneeltä. + +"Ystäväni hyvä", sanoi hän, "tuo ei millään tavoin sovi!" + +"Kupillinen teetä sopisi minulle hirveän hyvin", vakuutti eversti. + +"Sitä paitsi, äiti kulta", lisäsi Julia, "saisimme siellä ehkä +uusia hupaisia tuttavia. Esimerkiksi vain, entä jos Don Quixote ei +suonen-iskemisistään olisikkaan kuollut, kuten on kerrottu, vaan olisi +lähtenyt pohjoiseen päin ja ruvennut asumaan täällä ihanan Tobosansa +kanssa sekä tulisi nyt meitä vaataan ottamaan... Mahdollista myöskin, +että tapaisimme siellä jonkun erakon, joka meille elämän-vaiheistaan +juttelisi, elikkä vale-pukuun puetun kuninkaan-pojan". + +"Olkoonpa mikä hyvänsä ja kuka tahansa, kun hän vain on niin +kristillinen, että antaa meille kupin teetä". + +Vaikka eversti nyt varmaankin neljännen kerran muistutti teekupistansa, +vastusteli Armo kuitenkin yksipäisesti tuota aiottua vieraissa +käyntiämme, joten koko tuuma jätettiin sikseen ja päätettiin jatkaa +matkaamme yhtä kyytiä. + +Kun vaunut taas läksivät liikkeelle, niin -- naksis! meni toinen pyörä +paikaltaan, vaunut kaatuivat vähitellen kumoon ja monin äänin +huutaessamme kellersimme toinen toistemme ylitse alas maantielle. + +Armo joutui varsin päälleni, mutta ompelulaukkuansa, joka sattumuksesta +oli joutunut alleni, koetti hän kuitenkin vetää irti, ennenkuin itse +ajatteli pystyyn nousemistansa, vaan minä selitin, että tämä oli +mahdotonta niin kauan, kuin minä en päässyt paikaltani liikahtamaan. + +Vihdoinkin seisoimme kaikin jaloillamme. Armo oli varsin kalpea ja me +muut kokoonnuimme huolestuneina hänen ympärilleen kyselemään, oliko +häneen sattunut taikka oliko hän paljon peljästynyt j.n.e., mutta +kun hän kieltämällä vastasi kaikkeen ja me hänen tuskallisiin +kysymyksiinsä, miten oli meidän laitamme, myöskin saatimme vastata, +ett'emme peljästyneet ja ett'ei meihin tullut mustelmaa eikä naarmaa +(likistyksistä en tahtonut puhuakkaan), purskahti Julia niin iloiseen +ja ääntevään nauruun, että se tarttui meihin kaikkiin. Ajaja ja +palvelia, jotka molemmat olivat vahingoittumatta kuten metkin, +raappivat huolissaan päätään. + +Heidän avullaan koetti eversti nyt nostaa noita vanhoja, raskaita +vaunuja asemillensa, mutta maantiellä oli syvältä hietaa ja vaunut +olivat kaatuneet kuoppapaikkaan, ajaja oli saamatoin rahnus ja palvelia +vanha muinais-kalu, he vain huusivat: "äh ... voh!" Ainoastaan eversti +teki työtä toden takaa -- mutta vaunut eivät liikahtaneet paikaltaan. + +Meneminen tuonne harmaaseen taloon (ainoa ihmis-asunto näillä +tienoilla) tuli nyt välttämättömäksi, ja eversti, jolle tämä käynti +sekä teekupillinen oli niin mieluista, että oli varsin iloissaan koko +tästä vaunuseikasta, huudahti nyt: "meidän tulee kaikkien seurata +toisiamme myötä-, ja vastoin-käymisessä!" Sitte hän itsensä tarjosi +vaimollensa taluttajaksi ja saattoi häntä erittäin ilomielisenä ja +leikillisenä pitkin kapeata polkua, joka, koukerrellen läpi taajan +kuusi- ja mänty-metsän, näkyi vievän usein mainittua harmaata taloa +kohti. + +"Sade tulee!" sanoi Armo katsoen huolestuneena taivasta kohti, "hattuni +--. emmekö saattaisi viipyä täällä puitten suojassa niin kauan, kuin +Grönvall juoksee toimittamaan väkeä vaunuja nostamaan?" + +"Ei tule sadetta", vastasi eversti. + +"Jo sataa!" huudahti Armo. + +"Joutukaamme, jotta pääsisimme katon alle!" sanoi eversti ja kiirehti +iloisesti eteen päin, pitäen hattuansa Armon pään ylitse. + +Jopa vihdoinkin olimme perillä tuon vähäisen harmaan talon luona. +Ulkomuodoltaan näytti se kolkolta ja rappiolle joutuneelta. Sen +ympärystä oli viljelemätöin ja metsittynyt, ainoastaan pieni, +kyökkikasveja varten viljelty tarha, oli kunnossa. Erään metsäjärven +hopeinen pinta välkkyi vähän etäämpänä läpi tumman hongiston. + +Juuri kun pääsimme taloon sisälle, rupesi oikein ripeästi satamaan. +Porstuan oikealla puolella oli ovi raollaan, se johdatti kyökkiin. Kun +eversti nyt astui sisään, hyppäsi eräs piika, kuten peljästynyt jänes, +nurkastaan esiin, tähtäsi meihin puoli-uniset, harmaat silmänsä ja +änkytti: "nouskaa ylös portaita ... herrasväki on kotona". + +Sitte astuimme pimeitä ja kapeita puuportaita, joitten loputtua eversti +avasi oven; se vei pieneen huoneeseen, jossa joka haaralla oli pyykkiä +hajallaan. Pöydät, tuolit ja kopat olivat täynnä sekä silitettyjä että +silittämättömiä vaatteita. Ilma höyrysi vastaamme kuumana, ikään kuin +lämmitetystä uunista. + +"Astu vain, astu vain!" sanoi eversti, ystävällisesti kehoittaen, +vaimollensa, joka äkkiä seisahtui kynnykselle. + +"Enhän minä, ystäväni rakas, saata astua vaate-koppasiin", vastasi Armo +vähän närkästyneenä. Eversti ja minä siirsimme net vähän tieltä pois ja +sitte koperoitsimme tuon pyykkivaraston läpi toisen oven luokse, jonka +auettua kaikin hämmästyksestä ja ihastuksesta jäimme hetkeksi +paikallemme seisomaan. + +Ihana, jalon-näköinen, mustaan silkkiin ja pitseihin komeasti puettu +nainen seisoi lattian keskellä huoneessa, jota kristallilasit, +kukka-uurnat, uhkeat kuvastimet ynnä muut tarpeettomat kiiltokalut +somasti kaunistivat. Vähän taaempana hänestä seisoi -- vaikka hän +minusta näytti ikään kuin leijailevalta -- nuori ... ja todellakin +ainoastaan nuori tyttö, mutta niin ihastuttava, niin enkelin-ihana, +että tosiaankin tahtoi epäillä, oliko hänen olentonsa maailmasta +kotoisin. Hän oli ehkä kuusitoistavuotias, vaaleat palmikkonsa olivat +somasti käärityt kultaisen hius-nuolen ympäri, ja yllänsä oli hänellä +valkoinen hohtopuku, joka pilven-hattaran tapaisena ympäröitsi tuota +liljan-valkeata, suloista, ihanteen-ihanasti muodostunutta, +enkelimäistä olentoa. + +Tuo vanhempi nainen tuli meitä vastaan ja hänen tumman-siniset silmänsä +vähän ylpeästi ja kysyvästi tarkastelivat kutsumattomia vieraita, Armo +astui pari askelta taakse päin ja sotki minua varpaille. Eversti, jonka +jalo ryhti, sekä suora ja taitava käytös miellytti jokaista, sai +piankin suloisen hymyn tuon kauniin tapiolan-emännän huulille, kun hän +leikillisesti ja sujuvasti kertoi syyn eli syyt meidän odottamattomaan +tuloomme; hän pyysi heitä suomaan anteeksi, että näin tuntemattomina +tulimme heille vieraisiin, ilmoitti nimensä (joka tuohon kaunottareen +näkyi tekevän kummallisen vaikutuksen) ja esitti sitte vaimonsa ja +tyttärensä. Minun hän unhoitti. Sen suon hänelle anteeksi, sillä +kukapa kysyy kyytimiestä, kun pyytää kyytihevoista? Tapiolan kaunis +emäntä vastasi vieras-kielisellä murteella, mutta todellakin +soitannon-suloisella äänellä: "olkaatte terve-tulleita! kyllä vaunuihin +apua saadaan ja teille laitetaan teetä ... niin hyvää kuin saan aikaan. +-- Tässä on tyttäreni, minun Herminani", lisäsi hän ja suori, +hyväillen, varjoavat kiharat pois keijukaisen otsalta. + +Armo, mennessään sohvan luo, seisattui kohteliaasti kumartamaan erästä +herraa, joka näihin asti oli seisonut akkuna-uutimen varjostamana, +mutta nyt astui esiin ja otti kiinni hämmästyneen Armon käteen, +puristaen ja suudellen sitä, jolloin hän nauraen, mutta myöskin ollen +vähän hämillään lausui: "Äiti kulta!" Tämä herra oli kornetti! + +Armo sanoi vain: "Herra Jumala!" ja tuijottaen poikaansa, hän varsin +ällistyneenä ja ristissä käsin äkkiä istahti alas sohvaan. Eversti +seisoi silmät pystyssä, ja suullaan hän teki kummallisen muikerruksen, +mutta ei puhunut mitään. Jonkunlainen ahdistava, levotoin hämmennys +valloitti seuraa. Kornetti, joka erittäinkin ikään kuin kuumilla +kivillä seisoi, meni pian ulos tarkastamaan vaunujen kuntoon panemista. + +Tapiolan kaunis emäntä myöskin meni ulos, ja me jäimme yksin +keijukaisen pariin, jota eversti nähtävällä ihastuksella katseli. Hän +sekä Armo ja Julia koettivat kaikellaisten asiain juttelemisella sekä +kysymysten kautta saada tyttöä vähän laveampiin keskusteluihin, mutta +sepä ei onnistunut; tämä puhui ainoastaan vähän sekä karttoi +kysymyksiä. Lapsellinen viattomuus, suloinen ja melkeinpä taivaallinen +levollisuus kuvautui koko hänen olennossaan ja kaikessa, mitä hän +sanoi. Hän puhui jotenkin selvää ruotsia, mutta korko oli kauniisti +sointuvan italian-kielen. Julia oli varsin ihastunut häneen sekä +kuiskasi ehtimiseen minulle: "hän on enkeli, oikea enkeli! Katso +hänen suutaan! ... ei, mutta katso hänen pientä kättänsä! ja hänen +jalkaansa! ... ja katso hänen silmiään! ... hei, Kaarlo veikka! ... nyt +varmaankin olet kiinni! ... hän on tosiaankin enkeli!" + +Tuossa vähäisessä, somasti koristetussa huoneessa oli myöskin kaksi +soittokonetta, nimittäin kannel ja lyyry. Julian kysymykseen, soittiko +Hermina, vastasi tyttö siten, että hän kanteleella soitti ja lauloi +erään italialaisen laulun niin luontevasti ja niin suloisella äänellä, +että oikein kyyneleet silmistämme vierivät. + +Hänen laulunsa tuskin oli loppunut, kun äiti tuli sisälle; kohta sen +jälkeen tuli kornetti ja sitten tee. Tämä viimeksi mainittu antoi +jokaiselle vähän tehtävää, joten keskustelun puute vähemmän tuli ilmi. + +Minä en saattanut olla huomaamatta (tämä annettakoon anteeksi +talon-tarkalle) teekalujen kehnoutta. Kupit olivat halvinta posliinia +(kolme oli sinkitettynä), sokeri oli tavallista; -- leipää eli nisusia +ei ollut nimeksikään. + +Minä luulen, että meidän kaunis emäntämme huomasi, miten Armo ja minä +iskimme silmää toisillemme, sillä hänen muotonsa osoitti tuskallista +hämmennystä ja hän soperteli jotakin vehnäjauhoista, miten niitten +saaminen tänne oli vaikea. -- Tämän puutteen poistajaksi Armo oitis +hyvän-tahtoisella tavallaan itseänsä tarjosi, luvaten lähettää omista +varoistaan, mutta tähän vastasi rouva kylmästi ja vakaasti: "ei +suinkaan, kiitoksia vain!" josta vastauksesta Armo hämmentyi ja vähän +närkästyikin. + +Eversti joi par'aikaa mielihyvällä toisen kuppinsa teetä, jolloin äkkiä +kuulimme kovan melun ja kiireet askeleet portaissa. Emäntämme kävi +vuoroin punaiseksi, vuoroin kalveaksi sekä nousi mennäksensä ovea +kohti, mutta samassa se äkkiä paiskattiin auki ja kalpeakasvoinen, +kovan-näköinen mies, joka hurjaa vihan-vimmaansa koetti hillitä, astui +kiivaasti sisälle, tervehti ylpeästi ja huolettomasti huoneessa olevia +sekä meni akkunan ääreen, johon hän jäi ääneti istumaan; sieltä hän +toki välimiten loi vihaiset, hurjat ja läpitunkevat katseet meidän +kaunista emäntää kohti, joka nähtävästi vapisevana palasi istumaan +Armon viereen. Siellä hän kuitenkin vähitellen kävi levollisemmaksi +sekä vastasi noihin vihaisiin silmäilyksiin katseella, joka osoitti +ylpeyttä ja ylenkatsetta. + +Eversti, joka tutkivasti tarkasteli vastatullutta, puhutteli häntä +kysyen, minkälainen ilma oli. Tämän äänen kuultuaan kääntyi tuntematoin +äkkiä kysyjän puoleen, katsoen häneen terävästi; heikko puna nousi nyt +hänen kuihtuneille poskillensa, ja hän vastasi ikään kuin tietämättä, +mitä hän sanoi: "niin, niin ... ei nyt sada enään ... kyllä saattaa +mennä!..." + +Hän katsoi ulos akkunasta ja matki taas: "ei enään sada ollenkaan, +kyllä sopii vaaratta lähteä matkalle..." + +Eversti, joka tänään oikein halusi ärsytellä ja vastustella, sanoi nyt, +vaikka nähtävästi selkeni: "vieläpä siellä pisartelee; -- taivas +synkistyy, kohta varmaankin rupeaa kovemmin satamaan!" + +Armo loi nyt häneen ystävällisen, rukoilevan katseen, ja tuon +äänettömän rukouksen takia nousi eversti kohta, nähden vihdoinkin, että +taivas selkeni sekä että sopi "lähteä matkalle!" + +Kiittäen sekä siitä anteeksi pyytäen, että olimme vaivanneet, sanoimme +jäähyväiset metsän-emännälle ja hänen tyttärellensä, jonka kauniissa +silmissä suuret kyyneleet kimaltelivat, kun me, ääneti kumartaen herra +Pukkipäätä (joksi Julia häntä nimitteli), lähdimme huoneesta. Herran +silmät osoittivat, että hän oikein lykkäämällä olisi mielinyt ajaa +meitä matkoihimme. + +"Kaarlo, sinä seuraat kaiketi mukanamme?" sanoi eversti pojalleen, +"taikka aiotko vielä hakea sirkunkell--?" + +"Jahka minä juoksen edellä katsomaan, onko vaunut hyvässä kunnossa!" +huudahti kornetti sekä lähti juoksemaan kuten tuulis-pää. + +Sitte kun taas istuimme vaunuissa, kornettia kovin ahdistettiin +kysymyksillä, mutta hän ei sanonut tietävänsä enempää noista kauniista +ulkomaalaisista, kuin mekään; hän oli eräällä metsäretkellään joutunut +heidän tuttavuuteensa sekä tiesi, että olivat kauniita ja +rakastettavia, että elivät maailman tohinasta erillään ja olivat +vähissä varoissa ... enempää hän ei heistä muka tietänyt ... ei +ollenkaan muuta... + +"Köyhiä!" huudahti Armo, "ja sillä tapaa vaatetettuna -- semmoiset +pitsit!" + +Kornetti punastui ja sanoi vain: "he ovat aina hyvissä vaatteissa". + +"Mutta kukapa, hyvät ihmiset, tuo vihainen herra oli?" huudahti Julia. + +"Talon herra", vastasi kornetti; "hänellä näkyy olevan levotoin ja äreä +luonto ... muuten en tunne tästä perheestä paljon mitään..." + +Eversti katsoi terävästi poikaansa, joka nähtävästi joutui hämilleen. + +Vaunuissa vallitsi nyt äänettömyys. Armo ravisti päätään ikään kuin +säestääksensä omia ajatuksiaan. + +Kerran katkaisi eversti äänettömyyden sillä, että hän +hyvän-tahtoisesti hymyillen lausui: "minulla on vielä hänen kilin kilin +korvissani!" + +"Kilin kilin?" toisti kornetti punastuen. + +"Niin oikein!" vastasi eversti lyhyesti, ja taas oltiin vaiti. + +Julian sydän sekä silmät olivat kyllä täynnä hilpeitä sanoja, joita hän +olisi tahtonut puhua noista ihanista ulkomaalaisista, mutta hän ei +oikein tietänyt, millä pohjalla hän seisoi veljensä ja näitten +muukalaisten tuttavuuden suhteen, ja sitä paitsi hän hyvin harvoin +uskalsi isänsä seurassa ilmoittaa ihastustaan, koska hirveästi pelkäsi +tuota ivallista hymyä, joka välistä ilmaantui everstin kasvoihin. + +"Kummapa on, että juuri tässä metsäseudussa, joka on Tuorlinnasta itään +päin, löytyy tuo harvinainen sirkunkello-kasvi..." + +"Eikö Isä luule", keskeytti äkkiä kornetti, "että sopisi vetää ylös +akkunat ... taikka ehkä olisi paras, ett'ei isä nyt juuri puhuisi ... +niin paljoa ... tuo kylmä sumu virtailee vaunuihin..." + +"Kiitoksia huolestasi, poikani, -- minun ei ole mitään hätää. Sinun +puolestasi paremmin on pelkäämisen syytä, että esimerkiksi saatat +jonkun kivun itsellesi noilla kasvitutkimismatkoillasi, että kylmetytät +itsesi ... ja joudut vilutautiin..." + +"Vilutautiin!" sanoi kornetti nauraen, mutta myöskin punastuen, +"pikemmin saattaisin joutua jonkunlaiseen kuumeeseen..." + +"Minä tahdon ruveta lääkäriksesi", sanoi eversti, "ja koska jo näen +arveluttavia kivun oireita, määrään sinulle..." + +"Kiitän nöyrimmästi, isä hyvä! mutta vielä en ole vaarassa -- sen +vakuutan! Sitä paitsi minä kovin pelkään lääkityksiä". + +Eversti oli vaiti. Armo huokasi. Julia vilkasi veitikkamaisesti minuun. +Vaunut seisattuivat, ja me olimme perillä. Ilta olikin jo joutunut +myöhän-puoliseksi. + +Illallista syödessämme sanoi eversti pojallensa: "Kuules Kaarlo, +milloinka sinä niin onnelliseksi tulit, että löysit tuon +sirkun-kellosi?" + +Rohkeasti vastasi kornetti: "juuri tänään, isäni!" ja otti samalla +taskukirjansa, aukaisi sen sekä veti sieltä ulos erään vähäisen kuivan +kasvin, sanoen: "tässä pohjolan pienessä kasvissa, joka löytyy, paitsi +Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa, ainoastaan Sveitsissä ja eräällä +vuorella Ameriikassa, on varsin erinomaisen hyvä haju, etenkin yön +aikana. Tämä tässä rupeaa jo kuivahtamaan, mutta vieläpä se toki +hyvältä tuoksuu, -- koetappas, Julia..." + +"Jopa peräti, Kaarlo hyvä", huudahti Julia, "siinähän on väkevä +koiruohon haju! ... taikka ei ... mitä mä sanon ... se tuoksahtaa..." + +"Koiruoho!" sanoi kornetti hämmästyksissään ja katsoi vähän häpeillään +kädessään olevaa koiruohoa. "Minä erehdyin ... minä hukkasin, minä +olin..." + +Eversti hymyili vähän ivallisesti ja sanoi: "Myöntää täytyy, että tuo +sirkun-kello on hyvin kummallinen kasvi!" + +Se, joka varmaankin pian kyllä sai kuulla enemmän tuosta +Sirkun-kellosta, oli Armo. Äidin ja pojan välillä vallitsi niin +sydämmellinen hellyys, että toisen kysymykset epäilemättä toivat +ilmi toisen salaisuudet silloinkin, jolloin ei niitä muuten +vapaaehtoisesti ilmoitettu. Kaikista lapsistaan rakasti Armo enimmän +vanhinta poikaansa, vaikka hän ei tahtonut myöntää, että sydämmensä +heidän välillään teki mitään eroitusta. Kaarlo olikin kaikista paraiten +äitinsä näköinen sekä muotonsa että hyvän, hellän sydämmensä puolesta. +Sitä paitsi oli hän lapsena ollessaan ollut heikko ja kivulloinen, +jonka vuoksi äiti oli saanut hänestä nähdä niin paljon huolta ja +vaivaa, että hän silloin menetti suuren osan terveydestänsä ja +voimistaan; tämä ehkä enemmän, kuin mikään muu, sitoi häntä tähän +lapseen, joka ainoastaan noin suurten uhrausten kautta varjeltui. Josta +näin paljon vaivaa näemme, se käy meille kalliiksi. Kyllä poika häntä +nyt palkitsi suurimmalla lapsellisella rakkaudella. + +Jos Armo tiesikin jonkun salaisuuden, niin emme kuitenkaan muut siitä +selkoa saaneet. Eversti ei näkynyt tietävän enempää kuin mekään, sillä +iloisella mielellä ollessaan hän usein laski leikkiä kasvitieteestä ja +sirkun-kelloista, jotka sanat kornettia oikein olivat ruvenneet +peljästyttämään ja joitten mainitsemista hän aina koetti estää sillä, +että äkkiä otti jotakin muuta puheen aineeksi, mitä hädin parhaaksi +näki. + +Tällä välin hän kuitenkin häiritsemättä jatkoi matkustuksiansa. Vieläpä +hän kerran lähti lähiseutuihin jalkamatkalle, joka kesti viikon päivät; +sitten ... vaan tästä toisten. + +Eversti sanoi tavallisella tyvenellä tavallaan: "neljäntoista päivän +perästä nuoren herran täytyy lähteä leiriin, ja sitten sotatoimet häntä +koko kesän pidättävät rantamailla; rakkaus kasviin ja sirkun-kelloihin +kyllä haihtuu hänestä pois sillä välin". + +Kaarlon poissa ollessa Julia oli melkein pahoissa päivissä. Arvid +luutnantti, joka maalla kaipasi sitä puheen ainetta, jota kaupungin +elämä tuottaa, ei tietänyt, kun hän kahden-kesken oli morsiamensa +parissa, hänelle sanoa mitään muuta kuin: "minun pikku Juliani!" jota +lauselmaa suutelo aina seurasi ikään kuin puuttuvan puheen jatkoksi; +tuota pikku Julia toki välimiten vältti. Kun sitten nämät rakastuneet +pitkän ajan olivat ääneti tarkastaen toisiaan istuneet rinnatusten, +rupesivat he haukottelemaan. Silloin sanoi Arvid, "sinun on uni, pikku +Juliani!" + +"Niin on", vastasi hän ja ajatteli itsekseen: "siitä sinulle kiitos +olkoon". + +"Nojaa minuun, enkelini, ja nukahda vähäsen", sanoi lempeällä äänellä +Julian tuleva maallinen turva, "nojaa minuun ja tähän tyynyyn, jonka +minä asetan näin, minä nojaan tuohon toiseen ja nukahdan myöskin, ... +tämähän tulee oikein äärettömän hauskaksi!" + +Jotenkin surkean-muotoisena noudatti Julia neuvoa, ja pian nähtiin +nämät kihlatut sekä edeltä että jälkeen puolen-päivän istuvan +puolinukuksissa toistensa rinnalla. Julia kyllä useasti sanoi, että +synti ja häpeä oli näin tuhlata pois elämänsä päiviä, mutta hänen +sulhasensa mielestä sillä tapaa paraiten saatti elämäänsä nauttia. Ja +koska se, joka hyväksi vaimoksi aikoo, jo morsiamenakin tahtoo +rakastettunsa toiveet täyttää, niin Julia, kumminkin toistaiseksi, aina +sekä edeltä että jälkeen puolen-päivän nukahteli. Kerran kun Arvid +luutnantti tarjousi hänelle tyynyksi, kuultiin hänen puoleksi hymyten +närkästyneenä sanovan: "minä vakuutan sinulle, että kohta rupean sinua +täydestä todesta sellaisena pitämään". + + + + +Sokea. + + + "Näen -- mustana kaikki". + +Armo, joka päätti minua muka alakuloiseksi, vakuutti nyt keksineensä +synkkämielisyyteni syyn. Hän sen arveli alkavaksi keuhkotaudiksi sekä +määräsi minua juomaan maitoa ja kävelemään aamuisin hiljaa raittiissa +ilmassa. + +Ehkä teki hän sen vain saadaksensa sopivalla tavalla minua seuraajaksi +Liisille, jolle tohtorit olivat määränneet samallaista ohjelmaa. Mutta +oli miten oli, neljä asiaa oli varmana: alakuloinen olin, -- +keuhkotauti minussa oli, parannukset tarvitsin, -- ja kävellä minun +täytyi. + +Minä siis rupesin maitoa juomaan sekä kävelin aamuisin ihanassa +kevät-ilmassa, taluttaen ääneti olevaa Liisiä kauniissa puistossa, jossa +linnut varsinkin tähän aikaan päivästä pitivät laulajaisiansa; heitä ei +häirinnyt meidän hiljaiset askeleemme eikä net muutamat sanat, jotka +huuliltamme lähtivät. + +Liisin mielen-tila oli alussa kylmä ja tyly. Hän oli melkein aina +ääneti, ja ne harvat sanat, joita hän puhui, ilmaisi murtunutta mieltä +ja ärtyistä luontoa. Hän kysyi usein: "mitä kello on?" ja minun +vastattuani hän aina huokasi: "eikö enempää?" + +Minä olin ääneti sen vuoksi, ett'en tosiaankaan tietänyt, mitä olisin +sanonut, sillä pelkäsinpä, että sopimattomalla sanalla ehkä olisin +loukannut hänen levotointa, tunteellista ja onnetointa sieluansa. Minä +näin hänen kärsivän ja olisin halusta koettanut lohduttaa, mutta enpä +tietänyt, mitä nuottia minun tuli vetää tehdäkseni hyvää vaikutusta +hänen sydämmeensä. + +Sitä paitsi eivät mielestäni ihmis-sanat olisi voineet vaikuttaa +enempää lievitystä, kuin tuo leppeä, raitis ja virkistävä ilma, joka +leyhäeli ympärillämme, kuin nuot kauniit liverrykset, jotka hiljaa +humisevista lehdikoista kuuluivat, kuin tuo runsas, suloinen tuoksu, +joka oli ikään kuin nuoren luonnon hengähdys ja meihin, sitä +nauttiessamme, tunkesi virkistyttävästi aina sydämmiimme asti. Ah, +mitäpä olisinkaan saattanut sanoa kauniimpaa, hellempää ja +viihdyttävämpää kuin mitä tämä luonnon suloinen ja ihmeellinen +runollisuus hänelle lausui. + +Vähitellen tuli Liisin mieli-ala lempeäksi. Minun äänettömät ainaiset +huoleni hänestä eivät enään tulleet kylmästi hyljätyiksi. Hän puhui +enemmän sekä levollisemmin kuin ennen. + +Eräänä päivänä hän sanoi minulle: "Sinä olet ystävällinen ja äänetöin +kuin luonto, sinun seurasi tekee minulle hyvää". Koska en ikänä +ainoallakaan kysymyksellä koettanut tunkea hänen sydämmensä +salaisuuksia urkkimaan, näkyi hän kokonaan unhoittavan, että hänen +ympärillään oli muuta kuin luonto, jonka helmaan ei onnettominkaan +olento pelkää suruansa sulkea, ja tämä ystävä hänelle usein onkin +uskollisin ja paras lohduttaja. Monta kertaa hän itsekseen äännähti, +välistä vienosti valittaen, väliin kamoittavan hurjasti ja +nureksivasti. Tämän ääntämisensä hän tavallisesti äkkiä keskeytti, +ainoastaan joskus hän lauloi yksitoikkoisesti, mutta suloisesti jonkun +kätky-laulun, ikään kuin viihdyttääkseen sydämmensä riehuvia tunteita. +Tämä surullinen, miellyttävä laulu synnytti minuun välistä juuri tuota +surun-voittoista mielen-tilaa, jota Armo tahtoi minusta poistaa. + +Liikkeissään osoitti Liisi myöskin samaa vapautta näihin asti +hillittyjen tunteittensa ilmaisemalla. Hän ojensi usein käsivartensa +hitaasti taikka teki niillä liikenneitä ikään kuin torjuaksensa luotaan +pois jotain hirveätä; välistä painoi hän kätensä kovasti vasten +rintaansa ja laski net toisinaan taas ristiin otsansa ylitse, jolloin +muotonsa osoitti hänen äärettömästi kärsivän. Usein hänen liikuntonsa +olivat niin kiivaat ja hurjat, että melkein olisi saattanut luulla +hänen mieli-puoleksi joutuneen. Mutta niin pian, kuin meidän +aamukävelymme oli loppunut, ja me rupesimme lähenemään kotia, hänen +olentonsa taas vähitellen palasi entiseen umpimieliseen, kylmään, +melkeinpä luonnottomaan kankeuteensa. + +Eräänä aamuna, jolloin olimme istuneet vähäiselle lavitsalle, sanoi hän +äkkiä minulle: "me istumme auringossa, eikö niin? Minä tunnen sen +paisteen. Hakekaamme varjoa. Minä en auringosta pidä, eikä sillä ole +minuun mitään osaa". + +Minä vein hänen nyt eräälle lavitsalle, jossa tuuhea sireeni-aita esti +auringon-säteet loistamasta meihin. + +"Tänään on varmaankin hyvin kaunis päivä", sanoi Liisi, "ilma ei ole +mielestäni koskaan tuntunut näin suloiselta". Ja nyt hän rupesi minulta +kyselemään kukkien väristä, puista, linnuista ja kaikesta ihanasta, +mutta hänelle näkymättömistä, mitä meitä ympäröitsi, ja sen hän teki +äänellä, joka oli niin surullisen lempeä, niin täynnä hiljaista itsensä +kieltämistä, että se syvästi liikutti sydäntäni, ja pari kyyneltä, +joita en koettanutkaan vierimästä estää, putosi silmistäni hänen +kädellensä, joka minun kädessäni lepäsi. Äkkiä veti hän sen pois, +sanoen: "sinä itket minun tähteni, sinä säälit minua! -- Sitä ei +kenenkään tule tehdä, -- ei kenenkään tarvitse minua surkutella, -- ei +kenenkään minua armahtaa; -- minä en sitä ansaitse! Sinä et kauemmin +saa olla petyksissä minun suhteeni, opi minua tuntemaan, -- opi +kammoksumaan minua! tämä sydän on tahtonut tehdä rikoksen, -- tämä käsi +on tehnyt murhan! -- Minä kuljen nyt -- sen tiedän -- sen tunnen -- +kuolemata kohden, mutta hiljaista, melkeinpä kivutointa kuolemaa, ilman +häpeätä ja epäkunniaa, mutta minä olisin ansainnut kuolemani pyövelin +kädestä". + +Näitä sanoja kuullessani päivä mielestäni musteni silmieni edessä. +Hiljaa kauhistuen olin ääneti. Tuo sokea oli myöskin ääneti ja hänen +muodossaan kuvastui ensin hurja epätoivo, sitten näkyi ivallinen hymy +hänen kalpeilla huulillaan, kunnes muoto vähitellen muuttui synkeän +alakuloiseksi, jolloin hän hiljaa ja verkalleen kysyi: "Onko kukaan +vielä lähelläni?" -- "Minä olen täällä", vastasin minä niin tyvenesti +ja lempeästi, kuin suinkin saatin, sillä tiesinpä, että onnetoin +rikoksellinen vielä suuremmassa määrässä, kuin viattomasti kärsivä, +kaipaa kanssa-ihmistensä hyvyyttä. + +"Pian", sanoi Liisi, laskein kätensä sydämmellensä, "pian nämät +polttavat tulet, jotka riehuvat täällä, sammuvat. Hiljainen kuolema, +minä tunnen ystävällisen lähestymisesi! ... Sinun siipesi viileä leyhkä +antaa minulle välistä hetkellisen lievityksen... Pian tämä kylmä sydän +on lepäävä, kangistuva kylmässä maassa... Äidillinen maa, sinä suljet +kyllä helmaasi väsyneen lapsen, joka ei oppinut tuntemaan yhtäkään +äidin sydäntä, ei isän syliä eikä ystävän turvaavaa kättä elämän +pitkänä, pitkänä päivänä!... Mutta miksikä valitan? Saadakseni +surkuttelevan ylenkatseen armopalaa? Enkä edes sitäkään ansaitse!... +Minä olen viheliäinen olento!" + +Hän vaikeni, mutta jatkoi hetken perästä taas: "kummallista! -- tänään +-- tänään -- satoja päiviä äänettömänä kärsittyäni elämäni kurjuuksia, +vaatii sydämmeni minua puhumaan, ... tahtoo, ikään kuin kauan kahleissa +ollut vanki, hengittää vapaampaa ilmaa, tahtoo astua päivän valoon, +huolimatta niistä inhon ja kauhistuksen tunteista, joita tämä +rikoksellinen vaivainen muissa herättää... Liekki tahtoo vielä kerran +leimahtaa ja laskea loisteen, jospa kamoittavankin, ennen kuin se iäksi +sammuu. + +"Käännä pois kasvosi minusta, Piete!... Seuraa auringon esimerkkiä +-- -- se on minusta yhden tekevää -- taikka oikeimmin, sekin on hyvä; +minulla on vielä jotain menetettävää -- sinun sääliväisyytesi. Hyvä, +minä olen tuon rangaistuksen itselleni velkaa..." + +Hän vaikeni taas; tuliset kivistävät tunteet näkyivät vaivaavan hänen +sieluansa ja sanomatoin into ja surullisuus kuvautui hänen ihanissa +kasvoissaan, jolloin hän, eteen päin kurkoittaen käsiänsä, huudahti: + +"Isänmaa, vapaus, kunnia! -- oi, joska olisin voinut elää, taistella ja +kuolla edestänne ... silloin en olisi tullut täksi huonoksi, +langenneeksi olennoksi, kuin nyt olen. Oi, jospa olisin ollut mies, +silloin ei sydämmeni turhaan olisi sykkinyt teidän tähtenne, teidän, +jotka aina suurena päämaalina olette edessämme, kun sielumme halajaa +kotkan-siivin lentämään! Tämä liekki, joka nyt hivuttaa rikoksellista +rintaani, olisi silloin teidän alttarillenne sytytettynä palanut +kirkkaana ja pyhänä uhriliekkinä korkeuteen päin. Mutta nyt! ... oi, +onnetoin se nainen, jonka sielulle luonto on lahjoittanut paljon tulta, +tunnetta ja intoa! Onnetoin se nainen, joka siinä ahtaassa piirissä, +mihinkä hän on kutsuttu hiljaisuudessa ja yksitoikkoisuudessa +vaikuttamaan, näkee ainoastaan ilottomuutta, vankeutta ja elämänsä +haudan. + +"Minä olin tuo onnetoin. Oi äärettömästi olen kärsinyt ja taistellut +sallimusta vastaan! Minä taistelin lohikäärmettä vastaan, jonka +voittajaksi luulin olevani kutsuttu ... mutta se voitti minun -- se on +minua tomuun viskannut, murtanut, sotkenut kuten matoa. + +"Nuoruuteni innossa ylpeilin siitä, että tunteeni olivat syvät, +jäntevät ja tuliset, minä ylenkatsoin maltillisuutta enkä tahtonut +tunnustaa muuta lakia kuin omaa tahtoani; minä tunsin olevan siivet -- +ja tahdoin lentää, minä tahdoin nousta kaikkien ylitse ja lankesin! + +"Oo, joska minun pian sammuva ääneni kuuluisi jokaiselle naiselle, joka +hehkuvana ja innostuneena luulee itsensä jotakin suurta, loistavaa +tarkoitusta varten luoduksi, luulee, että tunteitten rikkaus ja voima, +jolla hän on lahjoitettu, oikeuttavat häntä ylenkatsomaan tuota +hiljaista maailmaa, johon yhteiskunnallinen järjestys on hänen +asettanut, sekä tuota kainoa, miellyttävää tunteitten maltillisuutta, +jota sekä taivaallinen että maallinen laki hänelle määrää -- oo, jospa +hän näkisi minua näiden lakien rikkomisesta langenneena ja kuulisi +minun varoittavan ääneni lausuvan: eksynyt surkuteltava olento, +hillitse itsesi! Sinun oma intohimoinen sielusi -- kas siinä +lohikäärme, jota vastaan sinun tulee taistella, siinä tuli, joka sinua +kalvaa ja tulee muitten surmaksi, ellet sitä aikanaan tukehuta! Taivuta +itsesi sallimusten ja yhteiskunnallisten järjestysten mukaan ... koeta +voittaa itsesi ... muuten joudut kärsimään ja muserrut kuin minä! + +"Minulle on taisteleminen jo myöhäistä -- voimani ovat menneet, haluni +mennyt! Tuli on päässyt valtaan -- temppeli palaa, palaa, palaa -- ja +tulee palamaan siksi, kuin tuulet eivät enään löydä siitä muuta kuin +tuhan... Rovioni olen itse sytyttänyt -- minä palan ja kärsin! Sinä +ympärilläni oleva maailma, joka olet täynnäsi sopusointua, ihanuutta ja +laulua, joka, ikään kuin hymyillen heräävä lapsi, hyväillen suljet +minut helmaasi ... turhaan hymyilet, turhaan sinä hyväilet ... minä en +sinua ymmärrä -- minä kärsin! + +"Kun olin nuori ... mielestäni siitä on jo kokonainen vuosisata ... +silloin jo tunsin sydämmessäni toisinaan taivaan, toisinaan helvetin +... nyt en siellä enään taivasta tunne. Kun olin nuori -- vielä varsin +nuori -- minä jo lemmin rakkauden innon koko hehkuvalla voimalla. Ensi +lempeni esineenä oli isänmaani ... sinä ehkä hymyilet sekä pidät +tuollaista tunnetta nuoren tytön sydämmessä naurettavana .. sen ovat +muutkin tehneet; vaan kuitenkin -- isänmaani! Minun isäini jalo, +rakastettu maa! jospa kaikilla sinun pojillasi olisi ollut minun +sydämmeni -- heikon tytön sydän, niin olisit vielä, mitä ennen olet +ollut urojen kotopaikkana ... Euroopan jalopeurana. + +"Sinä olet lukenut ja kuullut puhuttavan marttiiroista, niistä +hirvittävistä kiusauksista ja melkeinpä mahdottomista julmuuksista, +joita vapauden ja isänmaan ystävät kaikkina aikoina ovat kärsineet, ja +olet varmaankin kauhistuen kääntänyt katseesi ja ajatuksesi toisaalle. +Minä luin myöskin, minä kuulin heidän kohtaloistaan ja halasin +osalliseksi niistä, minä ajattelin mielihalulla kaikkia vaivoja, +kaikkia hirvittäviä tuskia .. ja taivaan autuudelta ne minusta +näyttivät, kärsittynä, oo isänmaa, sinun puolestasi! -- minä rukoilin +Jumalalta heidän kunniaansa, heidän iloansa. + +"Sillä aikaa, kuin minun nuoruuteni kehkeytyi kukoistukseen ja +tunteeni uhkuivat kuten kevät-virta, riehui sodan murha-aseet Euroopan +lävitse, ... ainoastaan kaiku niitten aseitten kalskeesta, jotka +sotivissa ryhmissä leimuivat, ennätti meidän rauhalliseen maahamme. +Mutta se ennätti minun korvilleni ja herätti sydämmessäni hurjimmat, +kiihkeimmät tunteet... Ah, minä olin ainoastaan nainen! ... minun +haaveilemistani naurettiin ja ivattiin. Minä itkin katkerimmat +närkästyksen kyyneleet -- ja tallensin hehkuvan tuleni sydämmeeni. + +"Vanha tuli, ja sanat: _isänmaa, vapaus_, jotka sodan tulen +leimahtaessa loistivat häikäisevän kirkkaana, kadottivat nyt rauhan +siimehessä monta noista viehättävistä säteistään. Minunkin rinnassani +nuot ihanat sanat menettivät luontevan jännitys-voimansa, kun ei niihin +enään yhdistynyt muisto vaaroista, taisteluista ja kunniakuolemasta. +Rauha oli päätetty, kaikki mielen-jännitykset herkenivät. Ympärilläni +oleva maailma oli entistä jokapäiväisempi ja yksitoikkoisempi. Mutta +minun sydämmeni jäi yhtäläiseksi kuin ennenkin, se tahtoi elää, +vaikuttaa; minä olin kiihkeä kuten ennen, vieläpä enemmänkin, minä +halasin valloittamaan elämän korkeimpia kukkuloita, vaan ihmiset, +yhteiskunnalliset järjestykset ja kaikellaiset olot vaativat minua +iäksi jäämään tuohon tyhjään elooni. Laiva-orja ei koskaan ole +saattanut onnettomampana olla kuin minä. Väsymättömänä, kuin +myrsky-ilman henki, työskenteli sieluni, se syleili maailmaa ja tahtoi +koroittaa itseänsä tähtitarhaan asti, tunkea kaikkein tunteitten ja +tiedetten salaisuuksiin, mutta minun ruumiini ja huomioni kiinnitettiin +siihen, mitä elämässä on vähäpätöisintä ja jokapäiväisintä. Minussa eli +kaksi olentoa yhdessä olennossa ja toinen oli toisen vaivana. + +"Yhden ainoan intohimon maailma naisen sydämmelle suo ... kasvatuksessa +sitä tavallisesti kehitetään romanien ja sulavien runojen ynnä muitten +sellaisten lukemisella. Tämä ainoa on rakkaus, ja sitä minä tulin +tuntemaan. Sanotaanpa, että se jalostuttaa naista ja tekee häntä +sanomattoman onnelliseksi ... minua on se vienyt rikokseen ja saattaa +minua nyt hautaan. + +"Isäni kuoli. Hän ei koskaan minua käsittänyt, ei koskaan minua +rakastanut eikä koskaan minua onnelliseksi tehnyt! Miksikä antoi hän +minulle elämäni? -- Jospa äitini olisi elänyt, oo, hän olisi käsittänyt +ja rakastanut minua! Minä olen paljon kuullut hänestä puhuttavan, hän +oli kovat kärsinyt ... ja paljon taistellut. -- Minä olin hänen +viimeisen huokauksensa hedelmä ja tuon huokauksen imin ensimmäisessä +hengen-vedossani, ... äitini ensimmäisessä ja viimeisessä suutelossa. +Sen vuoksi oli koko elämäni kuoleman-kamppauksen kaltainen, iäinen +kamppaus, taistelu. Vaan pian siitä jo ehkä loppu tulee! + +"Minun setäni, josta näihin asti olin elänyt kauaksi eroitettuna, otti +minua luokseen. Sinä tunnet hänen ... vaan ei, sinä et häntä tunne! +Sinä luulet hänen olevan täydellisimmän, mitä maailmassa löytyy -- +mutta hän on kova, taipumatoin mies, -- leppymätöin, kova tuomari. Oo, +kuinka kovan kova hän on ollut minulle! Ja voi kuitenkin, miten +äärettömästi häntä rakastin! Minulla ei ollut ketään eikä mitään koko +maailmassa. Hän tuli minun kaikekseni. Minä en nähnyt ketään enkä +mitään paitsi häntä. Sen hänelle sanoin. Oi jospa hän olisi osoittanut +vähintäkin lempeyttä, pienintäkin armahtavaisuutta minua kohtaan, mutta +hän oli kova vain. Hänen katseensa oli kylmä, hänen sanansa rankaiseva. +Minä olin toivotonna, mutta jumaloitsin häntä kuitenkin. + +"Minä olin ihana, älykäs, nuori, minulla oli sydän eloa ja tunteita +täynnänsä. Ikään kuin laineet, jotka turhaan loiskivat vasten kalliota, +joka, järkähtämättä vastustaen, niitä aina takaisin viskaa, niin liehui +turhaan kaikki minun tunteeni, kaikki luonnon-lahjani esiin uhriksi +hänen alttarillensa. Voi! lainehet saavat kuitenkin kyyneleillään +kastella sitä kovaa rintaa, joka heidät kukistaa ja hylkää, -- minun +kyyneleeni eivät saaneet vieriä sille kädelle, joka minua poijes +sysäsi, joka antoi minulle kuoleman iskun. Hän, jota minä rakastin ja +kunnioitin enemmän kuin mitään muuta maailmassa, hän sanoi, että +tunteeni häntä kohtaan olivat väärät. En tiedä, mitä silloin olivat. +Tavalliset eivät kuitenkaan olleet -- eivätkä sopivia täällä maan +päällä. Minä en silloin olisi peljännyt, vaikka enkelit olisivat +katsahtaneet sydämmeeni ... sillä he olisivat minua ymmärtäneet... +Rakastavathan taivaan enkelit! ja rakastavat tietysti jalommin, +puhtaammin kuin maailman lapset, sillä he rakastavat korkeinta, pyhintä +-- he rakastavat Jumalaa!... Ah minä jumaloitsin häntä! Miksikä oli hän +minulle vain ankara, rankaiseva kostaja? Hänen kurituksensa vaikutti +minussa ylenkatsetta itseäni kohtaan, vaan häntä jumaloitsin yhä +enemmän. + +"Hetkeksi nousi maailmallinen ylpeys rintaani. Minä tahdoin voittaa +himoani -- rangaista sen esineen heltymätöintä kovuutta. + +"Minä menin kihloihin eräälle nuorelle miehelle, ... hyvälle ja +rakastettavalle, kuten luulen ... joka rakasti minua; häntä tuskin +muistankaan. Minä tahdoin rangaista ja luulin tällä keinoin hyvin +onnistuvani ... niin, sillä olinpa kuitenkin väliin siinä luulossa, +että hän, joka minulle oli kaikkea kalliimpi, minua rakasti. -- +Olisikohan rakkaus yksistään tuli, jonka voimat eivät riittäisi +lämmittämään sitä esinettä, johon sen kaikki polttavat säteet +loistavat? -- -- Ja sitä paitsi olin ihana -- ja hän oli, sen tiesin, +sen näin, naisen kauneuden ihailia ... naisen kauneus saattoi hänen +heikoksi... Vaan mitä sanonkaan! Koskapa hän olisi heikkona ollut? +Koska olisin nähnyt häntä horjuvana, tuota ylevää, jaloa, voimallista? +oi minä -- oi minä olin tuo heikko, tuo eksynyt, hurmaantunut, +viheliäinen! + +"Minun häitäni valmistettiin, morsius-vaatteet olivat jo valmiit, +lahjoja, hyväilyjä ja mairituksia oikein kiertyi ympärilleni ... minä +katsoin häneen, jota rakastin ... hän oli hyvin kalpea. + +"Hääpäivä tuli, vihkimys-hetki tuli ... minä katsoin häneen -- hän oli +kalpea, hänen silmissään paloi synkkä tuli -- vaan hän ei sanonut +mitään. Viimeisessä tärkeässä silmän-räpäyksessä katsoin vielä häneen, +-- silloin käänsi hän kasvonsa minusta pois; jalot, rakkaat kasvonsa +käänsi hän minusta pois -- katseella -- oo muisto! Papin kysymykseen +vastasin: 'Minä lupaan!' Hornan tuli paloi sydämmessäni. + +"Samana iltana menin pois ja piiloitin itseni, piiloitin itseni +kaikilta ihmisiltä. Kummalliselta tuntui pääni ja rintani. Ja minuakos +haettiin! ... ha ha haa! tuo oli hullun-kurista! + +"Minä olin ottanut rahoja mukaani ja onnistuin matkustamaan vieraan +nimen varjossa erääseen Ruotsin ranta-kaupunkiin. + +"Siellä näin meren ... myrsky-ilma kuohutti sitä ... aamu-taivas +kaarteli punaisessa hohteessa sen ylitse. Minä muistan sen vielä ... +ah! se oli ihanaa! Minä istuin eräällä kalliolla, katsellen mereen +päin. Avaruus avasi minulle helmansa; aalto kohosi aallon perästä, -- +kohisten, kuohuen ... poispäin ... poispäin ... kaukaisuuteen, +ääretöintä etäisyyttä kohden, jossa meri ja taivas syleilivät +toisiansa; ympärilläni kohisi ja humisi -- huu! se oli kauheata, mutta +komeaa! Jotakin raittiin tuulahduksen tapaista leyhkyi tuskaantuneen +rintani lävitse. Minä tunsin itseni virkistyneeksi ja voimistuneeksi. +Aallot puhuivat kieltä, joka minulle hyvää teki. Ne kuiskailivat, ne +viittoivat minulle: 'poispäin, poispäin!' Puolen päivää istuin +kalliolla ääneti, minä katselin aavaa merta ja kuultelin. Minä näin +auringon nousevan aalloista, näin purjehtiain valkoisilla +kyyhkyn-siivillään, sinertävällä merellä, sinisen taivaan alla, +kiitävän poispäin jonnekkin etäiseen rauhan-rantaan. Minä kuulin +aaltojen kehoittavat äänet ja päätin seurata niitten kutsumusta. + +"Amerikkaan tahdoin mennä. Kauas, kauas pois tahdoin minä siitä maasta, +jonka polkuja hänen jalkansa astui, siitä ilmasta, jota hän hengitti, +sitä kieltä tuntemasta, niitä tapoja näkemästä, jotka olivat hänen. + +"Päivä oli tullut, jolloin minä aioin lähteä, hetki oli käsissä. Kohta +olin astuva siihen alukseen, joka minua oli vapahtava; sen lippu liehui +hauskasti myötäisessä tuulessa ... pian olin keinuva vilpoisten +aaltojen päällä, net lauloivat niin suloisesti; ... niitten laulun +seasta kuului yht'äkkiä ääni ... minä tunsin tukevan käden tarttuvan +minuun ... ja väkisin raastavan minua poijes. Kauhistuttavia sanoja +puhui minulle rakastettu ääni ... niitä tuskin ymmärsin ... kaikki +näytti minusta kummalliselta, -- käsittämättömältä. Kuten vankia, +vietiin minua takaisin mieheni luo. Silloin tunsin minä taas jotain +kummallista päässäni ja rinnassani, -- -- siellä tanssi ja pyöri -- +mutta kuitenkin tuntui siellä kalvava kipu. Tämä kiihtyi kiihtymistänsä +-- minä tulin totta sanoakseni -- hulluksi. + +"Eräänä päivänä ... en tiedä mihinkä minua silloin oli viety ... enkä +kenenkä kanssa minä olin. Silmissäni heijaili kaikki epäselvinä, +julmina ryhminä. Silloin sain äkkiä kuulla kohinan, ikään kuin +myrsky-ilmassa aaltoilevasta merestä, -- mutta kohina sai helyn, +muuttui säveleeksi ja uhkui ihanan voimalliseksi soinnoksi sekä hiljeni +sitten suloisen vakavaksi nuotiksi. + +"Siihen yhtyi ääni, joka selvästi ja hiljaisesti lauloi: + + "Oo Jumalan karitsa, joka maailman synnit pois otat". + +"Kuten pilven hattara, joka täynnänsä taivaallista mehua, laskee alas +kuivaan kuihtuneeseen maahan, niin laskeutuivat nuot pyhät säveleet +alas kangistuneeseen sieluuni ja sulattivat sen hiiltynyttä mujua. + +"Ikään kuin erin-omaisen voiman pakoittamana yhdistin minäkin ääneni +tuohon lauluun -- selvästi muistaen sekä sanat että sävelmän. Nuot +sanat olin kuullut ensi kerran Herran ehtoolliselle mennessäni -- +jolloin, pyhät tunteet sydämmessäni, notkistin alttarin juurella +polveni ja näin taivaan avoinna ylitseni ... ja kuullessani sanat: 'Suo +meille rauhasi!' rupesivat kyyneleeni vuotamaan; ja siitä hetkestä +alkaen tulin minä järkeeni jälleen. Niin, tulin, mutta _rauhaani_, ah, +sitä minä en saanut ... ja vieläkin, aina ja ehkä iankaikkisesti pysyy +tuo taivaan kyyhky etäällä minusta. + +"Ah, minä en ansainnutkaan sen tulemista sydämmeeni, sillä minussa ei +ollut nöyryyttä, ei pyhyyttä ... enkä pyhitystä edes halunnutkaan! + +"Mieheni oli kuollut. Minä olin iloinen. Minä tulin taaskin setäni +kotiin, sinne halasin; sydämmessäni oli muutos tapahtunut ja minä +luulin nyt vihaavani yhtä paljon, kuin ennen olin rakastanut. Minä +tahdoin jälleen nähdä häntä, jonka tähden olin niin äärettömästi +kärsinyt, -- nähdä häntä, kerskatakseni, näyttääkseni hänelle -- ja jos +mahdollista -- antaakseni hänen tuntea, että minäkin saatin olla ylpeä, +kylmä, ylenkatsova. Tahdoin nöyryyttää häntä. + +"Minä näin hänen elävän onnellisena, levollisena, perheensä keskellä. +-- Kaikille, halvimmallekkin osoitti hän hyvyyttä, -- minulle antoi hän +vain katseen, ylpeämmän, kylmemmän, kovemman kuin ennen. + +"Minä tunsin sydämmeni kaikki jänteet vapisevan. Hirveä tunne valtasi +sydämmeni. Hänen kovuutensa ikään kuin ivasi minun näennäistä +kylmyyttäni, hänen voimansa minun heikkouttani, hänen levollisuutensa +minun iankaikkista levottomuuttani. Hän oli ollut tyly minua kohtaan. +Minun mielestäni hän onnellisessa ylpeydessään minua jaloillaan tomuun +tallasi kuten matoa. Hänen kuvansa minua vainosi, nukkuissani ja +valvoissani näin sen vain aina. Se seisoi jättiläisenä edessäni, -- se +tukehutti -- se vei minulta ilman. -- Ellei häntä olisi ... +hengittäisin minä! Ellei häntä olisi ... olisin _minä_! Ellei häntä +enään olisi olemassa, -- silloin hän ei myöskään enään olisi elämäni +ristinä. Pois pyhittynä elävitten luettelosta, hän kyllä pian katoaisi +jälkeen jääneitten muistosta... Minä saattaisin ... voih! minua +tukehuttaa ... kostaa ... rangaista häntä -- kostaa! Tänä päivänä, tänä +päivänä vielä hänen levollinen katseensa kerskaavasti minuun katsoi ... +huomenna!... + +"Rikos on sanan kaltainen, -- ajatuksen synnyttämänä se lentää esiin ja +näyttää meistä usein vähäpätöiseltä, viattomalta, -- mutta sen +seuraukset kestävät aina läpi iankaikkisuuden. + +"Minä eräänä iltana ripoitin vähän arsenikki-myrkkyä mantelimaitoon, +jota oli lasissa setäni juotavaksi valmistettuna. + +"Olipa minulla tuota myrkkyä vähäsen tallella omalle varalleni myöskin, +sillä mahdolliseksi minusta tuntui, että saattaisin ... katua. + +"Oletko sinä tuntenut katumusta?" + +Minä en rohjennut vastata. + +Liisi jatkoi: "Kun olin tehnyt tuon onnettoman työn, menin ylös +huoneeseeni. Minä tunsin itseni levolliseksi ja kylmäksi ... kylmä kuin +marmorikivi oli ruumiini -- siltä tuntui myöskin sydämmeni ... sen +sykkiminen oli ikään kuin puuttunut. Minä seisoin lieden ääressä +lämmitellen jäisiä käsiäni, kun äkkiä kuului alikerrasta hätäistä +liikettä ja levotointa melua. + +"Silloin valtasi minua hirveä tuska ... minä menin alas ja näin uhrini, +kuolon kalpeana, melkeinpä tainnoksissa, sohvassa istuvan, pää +taakse-päin vaipununna. Hänen vaimonsa ja lapsensa olivat oikein +toivottomassa tuskassa hänen ympärillään. + +"Kun tulin sisälle, loi setäni minuun silmäyksen ... sitä en koskaan +unhoita! Silloin minua lähestyi koston hirmuhenki, joka tarttui +terävillä, verisillä kourillaan minun sydämmeeni. _Se oli katumus_. + +"Ääntevästi tunnustin rikokseni -- ja rukoilin heidän kiroustansa, +joittenka onnen olin hävittänyt... Minä konttasin lattialla, painaen +otsaani tomuun... Ei kukan koroittanut ääntänsä syyttääksensä minua, +-- -- mutta eipä myös yksikään käsi minua ylös lattiasta auttanut. Minä +raahasin itseni hänen jalkojensa luo, jonka olin myrkyttänyt, -- minä +tahdoin niitä suudella ... mutta toinen jalka sysäsi minut pois, se oli +hänen vaimonsa, -- minä suutelin sitä ja menin onnekseni tainnoksiin. + +"Minä olin pitkän ajan varsin hourupäisenä. Kun taas tulin järkeeni, +näin setäni seisovan vuoteeni ääressä, kuulin hänen julistavan minulle +pelastumisensa -- ja anteeksi antamuksensa. + +"Niin langennut, niin syvälle langennut olin, -- että halukkaammin +olisin hänen kirouksensa ottanut vastaan. Se olisi -- siltä minusta +näytti -- kelvottomuuttani vähentänyt, mutta ei hänen jalouttansa. + +"Kaikkein himojen raivoisin myrskytuuli riehui sydämmessäni. Minä +kirosin valoa -- ja valo vei säteensä pois minun kelvottomista +silmistäni -- sekä ruumiini että sieluni sulkeutui iankaikkiseen yöhön. + +"Luonnon myrskyt ovat lyhykäiset, niitä seuraa tyvenet, kirkkaat +päivät. Ihmis-sydämmessä himojen myrskytuulet riehuvat kauan ja suovat +vain hetkellisen levon. Minäkin sain tuon tuntea, mutta se oli yön +rauha -- elämän turtumus -- horros -- pimeyden kehtolaulu. Se taukosi, +synnyttääksensä uuden kalvaavan, polttavan tulen, jota kyynelten +iankaikkisesti vuotavat lähteet eivät ikänä voi sammuttaa. Minä +ikävöitsin ja halasin äärettömän palavasti _sovitusta_. + +"Oi ristin kuolema, -- tuskat, verihiki, kivut! -- kärsiä ja teidän +kauttanne sovittaa -- se -- sepä olisi hekumallista ollut. Mutta +sokeana ... muumian tapaisena elävien olentojen joukossa, -- +rikoksellisena ihmis-pirstaleena, -- voimattomana, mitättömänä +olentona ... olin minä, -- ylen-katsottava, -- ylen-katsottuna, -- oi +kurjuutta! kurjuutta! kurjuutta! + +"Rangaistakseni itseäni, päätin kuitenkin jäädä eloon -- jäädä eloon -- +heidän ylenkatseensa esineeksi, joita minä rakastin ja kunnioitin; -- +hyljätäkseni jokaista säälivää kättä -- ja vaivatakseni itseäni niin +paljon, kuin suinkin saatin. + +"Minä jätin vielä kerran sen perheen, jonka onnea olin +hävittämäisilläni ollut, ja nyt kinastin viheliäisyydessä eteenpäin +muutaman vuoden. Takaisin tulin sitte, kuin kuolema oli laskenut +kätensä rinnalleni. Setäni tahtoi minua palajamaan. Hänen pitää +hallitseman minua viimeiseen hengen-vetooni asti. Minä en siihen enään +mitään voi -- se on niin sallittu. Minulla ei enään ole mitään voimaa, +minusta on tullut loppu, -- loppu!" + +Hän vaikeni. Hiljaa rupesin nyt puhumaan muutamia rauhoittavia ja +neuvovia sanoja. Minä puhuin malttavaisuudesta ja nöyryydestä; minä +mainitsin -- rukousta. + +"Rukous!" toisti Liisi katkerasti hymyillen. "Kuules Piete! monta +monituista vuotta olen rukoillut ... yöt ja päivät, joka tunti, joka +hetki; -- minä olen maannut polvillani siksi kuin vilu on jäädyttänyt +jäseneni, ja rukoillut: 'oo isä, ota minulta tämä talkki!' ikään kuin +kivi, ilmaan viskattuna, takaisin putoaa haavoittaen viskaajan sydäntä, +niin on rukous ollut minulle... Minä en rukoile koskaan enään!" + +"Oi rukoile, oi rukoile!" sanoin minä itkein, "rukoile vain oikealla +mielellä... Jumala on armollinen ja antaa vakaalle tahdolle voimaa..." + +"Jumala?" sanoi sokea synkeällä äänellä. "Oo maailma -- jota en enään +näe, -- aurinko, joka ei enään silmiäni valaise, sinä puhut Jumalasta! +Sydän, jossa iankaikkinen rauhattomuus riehuu! sinun sykkimisessäsi +kuulen hänen nimensä. Omatunto, rankaisia! -- sinä ilmoitat kostajaa... +Rakkauden tuli, sinä elämä minun elämästäni! liekissäsi aavistan minä +sinun iäistä perus-juurtasi... Mutta _Usko_, -- sinä vaalea enkeli, +jonka tulisi näyttää minulle minun Jumalani, -- sinua en tunne. +Aikaisin olen minä astunut alas epäilyksen kuiluun. Minä en mitään +kiellä, -- mutta en myöskään usko mitään. Minä näen -- pimeyden vain!" + +"Ja etkö sovittajan kirkkautta, ristiin-naulitun säde-kehää -- ja +Jesusta?" kysyin minä hämmästyen ja kauhistuen. + +Sokea oli vähän aikaa ääneti, katkera alakuloisuus kuvautui hänen +muodossaan, ja hän sanoi hetken perästä: + +"Minä luin kerran eräästä näöstä taikka unesta -- ja monta kertaa sen +aave-haamu nousee peloittavana ja kauhistuttavana sydämmeeni". + +[Madame Staël'in de l'Almagne, toinen osa, sivu 276, Jean Paul'in uni.] +"Keski-yön aikana äkkiä aukeni näkymättömien käsien voimasta erään +kirkon ovet. Joukko kamoittavia varjoja kokoontui alttarin ympärille, +he huohuttivat ja heidän rintansa aaltoili levottomasti. Lapset +lepäsivät vielä haudoissaan. + +"Silloin astui ylä-ilmoista alas alttarille loistava haamu, jalo, +ylevä, mutta hänen muotonsa kuvasti ainaista surua. Kuolleet huusivat: +'oo Kristus! eikö löydy yhtäkään Jumalaa?' Hän vastasi: 'ei yhtäkään'. +Kaikki varjot rupesivat kovin värisemään ja Kristus lisäsi: 'minä olen +liidellyt ilmojen läpi, kiitänyt kautta aurinkojen, -- eikä sielläkään +ole yhtään Jumalaa. Minä olen kulkenut maailman perimmäisiin ääriin +asti, olen katsonut alas hornan kuiluun, ja huutanut: Isä, kussa olet? +mutta kuulinpa ainoastaan, miten sateen pisarat putoilivat syvyyteen, +-- ja tuo iankaikkinen myrsky, jota ei mikään järjestys ohjaa, on +yksistään minulle vastannut. Minä loin sitten silmäni taivaan kaarrosta +kohti -- ja näin siellä ainoastaan pimeän avaruuden, joka tyhjänä +tyhjyytenä kalvaamalla kulutti omaa itseänsä. Koroittakaatte uudestaan +katkerat, vihloavat valitus-huutonne ja hajotkaatte, sillä kaikki on +mennyttä'. Nuot lohdutusta kaipaavat varjot katosivat. Pian oli kirkko +tyhjänä, mutta yht'äkkiä -- hirveä näky! -- kuolleet lapset, jotka taas +vuorostaan olivat kirkkopihalla heränneet, kiiruhtivat nyt esiin ja +lankesivat polvillensa alttarilla olevan majesteetillisen haamun eteen, +huutaen: 'Jesus, eikö meillä ole mitään isää?' -- ja kyyneleitä +vuodattain vastasi haamu: 'me olemme kaikki isättömiä, te ja minä, ei +meillä ole yhtään...'" + +Tässä sokea keskeytti puheensa, ikään kuin kauhistuen tuota +sairaalloista, houreen-tapaista mielikuvitusta, ja oli hetken aikaa +ääneti, mutta laski sitten sormensa ristiin, ojensi verkalleen +ulos-päin käsi-vartensa ja parahti kamalaan läpitunkevaan huutoon, joka +ilmaisi hirveintä epätoivoa. + +Sinä hetkenä lähestyi meitä kiirehtivät askeleet ja eversti seisoi +äkki-arvaamatta edessämme, luoden minuun kysyvän ja levottoman katseen. +Sokea, joka tunsi hänen käyntinsä, antoi vavisten kätensä painua alas, +mutta pian hän net taas kohoitti everstiä kohti ja rukoili sydäntä +viiltävällä äänellä: "Ole säälivä, ole hyvä minulle! Minä olen kovin +onnetoin. Jos taas tulen mielipuoleksi, niin älä vie minua hulluin +huoneeseen. Kyllähän minusta jo loppu tulee pian. Suo edes että rakkaat +kädet silmäni sulkevat!" + +Sääli ja syvä suru kuvautui everstin kasvoissa. Hän katseli kauan +Liisiä, istahti sitten hänen viereensä, laski käsi-vartensa tueksi +hänen ympärillensä ja antoi hänen päänsä levätä vasten rintaansa. + +Tämä oli ensi kerta, jolloin näin hänen hellästi kohtelevan onnetointa +sokeaa. Liisin kyyneleet vierivät hitaasti hänen kalpeita poskiansa +pitkin. Hän oli ihana, mutta ihana, kuten langennut enkeli, jonka +kainosteleva toivotoin muoto näyttää hänen tuntevan itsensä +ansaitsemattomaksi siihen armoon, jota hänelle osoitetaan. + +Nyt havaitsin Armon vähän etäämpänä lähestyvän meitä. Kun hän näki +Liisin noin everstin turvissa, hämmästyi hän hetkellisesti, mutta +käveli samassa taas meitä kohti, vaikka vieläkin jonkunlainen kummastus +kuvautui hänen kasvoissaan. Eversti istui liikahtamatta. Liisi ei +näkynyt huomaavan mitään hänen ympärillään olevasta. Kun Armo tuli +meidän lähellemme, loi hän everstiin katseensa, heidän silmäyksensä +kohtasivat toisiansa -- sulaen ystävälliseen kirkkaasti loistavaan +säteeseen, ja ikään kuin saman ajatuksen synnyttämästä liikkeestä +antoivat he kättä toisillensa. + +Armo hyväili Liisiä ja puhutteli häntä hellästi, -- Liisi vastasi +kyyneleillä vain. Hetken perästä nousi eversti tarttuen sokean käteen, +Armo otti toiseen, ja näin hellästi ja hiljaa hoitaen he häntä +välissään taluttivat kotia päin. + +Minä jäin yksin puistoon. Tuskallisilla ja levottomilla tunteilla +katsahdin lempeätä, keväistä sinitaivasta kohden, sydämmestäni halasin, +että sen kirkkaus loistaisi sieluuni. + +Matkustaissani elämän tyveneitten kohtalojen läpi, minun ei koskaan ole +tarvinnut koetella niitä tyrskyjä, jotka kohtaavat monta monituista +elämän vaeltajaa, vaan olen rauhallisessa sydämmessäni tallentanut +elähyttävän uskon ja pyhittävän toivon; ainoastaan kanssa-ihmisteni +onnettomuudet, kärsimykset ja epätoivot ovat välistä pilviin peittäneet +ihanata aurinkoani ja elämäni iloa sekä saattaneet minua välistä +katsahtamaan korkeuteen, katkerasti kysyen ... "miksikä?" + +Mutta eipä vastaus kauan viipynyt, kun sitä rukouksessa hartaasti +anoin. Lohduttavat tuuloset leyhkyivät levottomaan sieluuni kuiskaten: + +"Pilvet haihtuvat, aurinko jäljelle jääpi. Ihmisten rikokset, surut ja +hairaukset eivät saata muuttaa luojan hyvyyttä. Me näemme ainoastaan +vähäisen osan. Ihmiset kuolevat -- muuttuvat. Jumala on muuttumatoin". + +Turhaan me epäillemme, nureksimme ja olemme levottomat. Kaikista +elämämme harhateistä on meillä ainoastaan yksi ulos-käytävä. Sinä +hetkenä, jolloin pimeys meistä synkeimmältä näyttää, olemme ehkä +lähimpänä valoa. Kun sydän-yön kello kajahtaa, silloin kohta aamukin jo +kajastaa, -- ja vaikka se olisikin kuollon-kello, joka meille +vapahdusta julistaisi, niin, kun elämämme sokkelot meistä ahtailta ja +pimeiltä näyttävät, mitäpä lohdullisempaa saattaisimme itsellemme +sanoa, kuin: "meille avataan ovi, ja me pääsemme ulos, -- valkeuteen". +Näyttäköön meistä kuinkakin ahtaalta, umpinaiselta, -- niin tiedämme +että, -- "meille avataan ovi!" No siis, -- odottakaamme, toivokaamme! + + * * * * * + +Liisin mielen-tila kävi tästä päivästä vielä levottomammaksi. Hänellä +oli välistä oikeita mielen-vian kohtauksia, joten hänestä täytyi toista +vertaa paremmin pitää huolta kuin ennen. + +Hänen kärsimisensä ja rauhatoin elämänsä levitti ikään kuin synkeän +hunnun koko perheen ylitse. Erittäinkin näkyi se haitallisesti +vaikuttavan everstin terveyteen ja luontoon. + +Jotta en lukioitteni silmiä väsyttäisi sillä, että liika kauan annan +heidän tarkastella tätä synkkää taulua, tahdon heitä nyt saattaa toisen +luo. Se on valoisa, iloinen; siinä astuu yhdistettynä esiin maailman ja +ihmis-sydämmen nuoruus. Me panemme sille nimeksi: + + + + +Kevät ja Rakkaus. + + + "Myöskin minä olen Arkadiassa ollut". + +Viattomat ilot, viattomat surut, te nuoruuden-aikani ystävät, te +enkelit, jotka hymyten ja itkein avasitte minulle elämän portit! teitä +kutsun tänään! Ja teitä myöskin, te ajatukset, puhtaat kuin taivaan +sini! tunteet, lämpimät kuin kevät-auringon säteet! toivo, raitis kuin +kevät-aamun leyhke! minä kutsun teitä, -- tulkaa, oi tulkaa +elähyttämään uupunutta mieltäni! + +Minä tahdon laulaa keväästä ja rakkaudesta, nuoruudesta ja ilosta; -- +suloiset raittiit muistot, nuoruuden-hetken satakielet! koroittakaatte +äänenne! minä tahdon nuotille panna teidän säveleitänne ja ihastua +vielä kerran teidän laulustanne. + +Toukokuun kahdentenakolmatta päivänä nousi kevät-aurinko kirkkaana ja +kosketti kullan-keltaisilla säteillään Kaarlo kornetin silmiä. Oitis +näki hän unissaan kalparitariston tähdet välkkyvän joukottain +edessänsä. Hän pyrki halullisesti niitä selvemmin katselemaan, koetti +aukaista silmiänsä, heräsi ja näki tähtien katoavan pois päivän +ihanassa valossa, jonka säde-loisteessa pyöri miljonittain hiukeita. + +Neljänneksen tunnin kuluttua nähtiin hänen, pyssy olalla, kuleksivan +seudun metsien raittiissa aamu-ilmassa. Tämä oli kevät-aamu niin ihana, +kuin se, josta runoilla Böttiger laulaa; + + "Suloisna hymyi luontonen + Ja nurmi vihersi, + Ja rukousta kukkasen + Jo leivo sävelsi, + Ja puro purki hiljakseen + Pois lahden tyyneeseen, + Missä joutsen hopeehohteinen + Ui, lauluns laulaen. + + Ja päivän kultaa kohden loi + Lentonsa kotkanen, + Ja mehiläinen mettä joi, + Vei korttaan muurainen, + Ja perho kätki ruususeen + Nuot punasiipensä, + Ja kyyhkypari toisilleen + Nyt kuiskaa lempensä. + + Yks' nuorukainen toivova + Käy puitten varjossa, + Ja verensä on hehkuva, + Ja katse kaipaava". + .................... + +Tässä nuorukaisessa nyt näemme Kaarlo kornetin täynnänsä niitä +raittiita, suloisia tunteita, joita ainoastaan elämän ja luonnon +aamuhetket yhdistettynä meille lahjoittavat. Hän katselee ympärillensä, +välistä ylös sinistä taivasta kohti, toisinaan alas aamukasteesta +kimaltelevaan ruohoon ja välin taas kaukaiseen etäisyyteen, jossa +keveät ruusun-hohteiset usvat aina edempää edemmäksi haihtuvat. + +Suloinen tuoksuva leyhke hyväilevän länsituulen tuomana... + +Niin pitkälle olin kirjoittanut tunteitteni aina enenevässä kiihkossa, +kun varsin äkkiä tunsin niin väkevän ruusun-hajun, että pääni joutui +varsin pyörälle; myöskin kuulin erin-omaisen sohinan ja kohinan +ympärilläni. Minä nostin kynäni -- joka juuri siinä silmän-räpäyksessä +oli ikään kuin villitty -- paperista ja katsoin taakseni. + +Mikä näkö! Huone oli täynnä pieniä loistavia kerubeja, joilla oli +ruusukiehkurat päässä ja käsissä, ja heidän siipiensä ainainen värinäpä +se oli, joka matkaan saattoi tuon kummallisen suhinan. Jota kauemmin +minä katselin noita ihmeellisiä olentoja, sitä viehättävämmältä minusta +näytti net värit, jotka loistivat heidän silmissään, poskissaan, +siivissään j.n.e. ja kun niistä loin katseeni muihin esineihin, kah! +silloin näytti kirjoitusmusteeni valkoiselta, paperini mustalta, +keltainen seinäni viheriäiseltä, ja itse olin kuvastimessani -- +ruusun-punainen. Eipä kummakaan, että ruusun-tuoksu nousi päähäni. + +Nyt tunsin minä nuot pikku veitikat; minä olin heitä ennen nähnyt. Ja +kukapa ei noita ole nähnyt ja tuntenut! Nethän ne ovat, jotka +kujeilevat seitsemäntoista-vuotisen tytön ympärillä ja vääntävät hänen +päänsä vähän kallelle. Net ne ovat, jotka panevat nuorukaisten silmät +harhailemaan siten, että he tulevaisuutensa taulussa näkevät +kirjoitettuna "_huvitus ensin ja työ sitten_", kun pitäisi olla: "_työ +ensin, huvitus sitten_". Netpä senkin saavat aikaan, että tyhjän-päiten +nähdään paljo vaivaa, juostaan kymmenenkin peninkuorma virvatulen +perässä, sekä että toisinaan ei taas nähdä senkään vertaa, että +tartuttaisiin onneen kiinni, vaikka se juuri kulkee aivan lähitsemme. +Net ne ovat, jotka, epävakaisina kuin huhtikuun ilma liehuvat +uskottelemassa koko maailmaa ja tekevät koko maailmasta pilkkaa; jotka +saattavat P:n menemään naimiseen ja T:n jäämään naimattomaksi sekä +molemmat siten tekemään väärin; jotka matkaan saavat, että A. antaa +myöntävän ja J. kieltävän vastauksen sekä että molemmat erehtyvät. Net +ne ovat, jotka tunkevat rahakauppias Laskumiehen konttuoriin, +sekoittavat hänen vekselinsä ja panevat häntä tekemään kuutosesta +yhdeksäistä ja päin vastoin. Ja netpä runoiliankin ympärillä niin +armottomasti suhisevat ja surisevat, että hän esittelee kaikkea muuta, +paitse mitä on selvää ja järkevää, että hän väärässä muodossa kuvailee +meille todellisuutta ja siten harhauttaa sekä itseänsä että muita. +Mielikuvituksemme haahmoitukset, pienet ruusun-väriset veitikat! kukapa +ei teitä tuntisi? Mutta kukapa ei teitä väistäisi, kukapa ei tahtoisi +teitä torjua luotaan, joka kerran on saanut kokea teidän kepposianne ja +petoksianne? Ja erittäinkin niitten, jotka kutovat jokapäiväisen elämän +kangasta, tahtoen järkevästi ja siististi viskata sukkulansa sen +köyhän-puoliseen loimeen, tulee paremmin kuin muitten olla varuillansa, +ett'ei teidän ruusutuoksunne hurmaa heidän ajatuksiaan eikä sekoita +heidän aivujaan. Minä havaitsin, missä vaarassa olin, kuinka +vaaralliselle tielle kynäni oli kiitänyt. Minä laskin sen pois, nousin +istualta ja menin juomaan pari lasillista kylmää vettä, avasin akkunan +ja henkäsin sisääni tuota vielä lumikylmää huhtikuun ilmaa, -- katselin +taivaan kirkkautta kohti, katsoin alas maahan, jossa piiskattiin +tomua vaatteista, käänsin huomioni sitten kolmeen kissaan, jotka +vasta-päätäni eräässä vintin-akkunassa istuivat, pää kallellaan, varsin +siististi maailman menoa katselemassa. Sanalla sanoen, minä annoin +silmäni tarkata ympärilläni olevaa jokapäiväistä elämää, tullakseni +pois mielikuvitukseni maailmasta, joka nuoruuden-muistojeni siivillä +lenteli esiin ja leveni ympärilleni. Yksi noista pienistä veitikoista +oli korviini kuiskannut: "vähäisen sopii perättömiäkin jutella, kunpa +siitä vain syntyy kaunis vaikutus", ja jollen vain olisi aikanaan +tointunut ja katsellut ympärilleni, olisitte, hyvät lukiani, kentiesi +saaneet nähdä kevään sekä rakkauden, jonka vertaista ei koskaan ole +muualla ollut ... paitsi ehkä Arkadiassa. + +Kun akkunan luota palasin, oli huoneen ilma aivan raitis. Nuot pienet +ruusun-väriset hämmentäjät olivat matkoissaan, ja minä näin taas kaikki +esineet todellisessa ja luonnollisessa muodossansa. + +Todellisuuden kuvan täytyy olla kirkkaan puron kaltainen, joka +eteenpäin virtaessaan selvästi ja toden-mukaisesti näyttää kaikki sen +aalloissa kuvastuvat esineet, ja jonka kirkkaan veden lävitse pohja ja +siinä olevat aineet näkyvät. Kaikki, mitä kuvailia eli tekiä +kerronnassaan saa mielikuvituksellensa myöntää, on siinä, että se +toimielee auringon-säteenä, joka muuttamatta esineitten omituisuutta +kuitenkin lahjoittaa väreille kauniimman loiston, antaa aalloissa +välkkyvälle päivälle timanttihohteen ja valaisee puhtaalla +kirkkaudellaan itse puron santapohjaa. + +Saatuani tällaisen vakaan mielipiteen minä nyt sen johdosta levollisena +astun näyttämölle auringon-säteenä, jonka annan laskea loisteensa +tosi-kuvailulle, minkä olen keväästä ja lemmestä tekevä. Mutta +auringon-paistekkin väsyttää, yhtä kuin moni muukin, jos sitä kestää +liika kauan (kuten esimerkiksi Egyptissä); siksi annan auringon-säteeni +vain sieltä ja täältä loistaa esiin, vaeltaissamme nuoruuden +onnellisilla aloilla, ja valaista ainoastaan niitä kohtia, joissa +arvaan lukiani halukkaimmin viipyvän, taikka missä itse haluan istua, +lämmitellä ja levähdellä. Astukaamme nyt metsästä ulos + + Ensimmäiseen Valon-säteeseen. + +Se loistaa läpi synkän honkametsän ja näyttää meille aukean paikan, +jonka perällä esiintyy tuo vähäinen harmaa talo, joka kaunisti näkymöä +eräässä edellisessä luvussa. Edessämme näemme viheriän rannan, jota +lännen kirkkaat laineet hyväilevät. Graniittikalliot kohoavat +muodottomina ja seisovat vahtina veden-emon taivaan-sinisen linnan +ympärillä. Niitten rinnalla nuoret viheriälatvaiset koivut +häälyttelevät hyvän-tuoksuvia oksiaan länsituulosissa, jotka niitten +ympäri liehuvat täynnänsä eloa ja iloa, täynnänsä _kevättä_. + +Järven rannalla, viheriäisessä lehdossa havaitsemme nuoren miehen ja +nuoren naisen istumassa kukoistavalla nurmikolla toinen toisensa +rinnalla. He näyttävät onnellisilta, -- nähtävästi he nauttivat +luonnosta, toistensa seurasta ja kaikesta. Nuorukainen juttelee tytölle +jotakin; hänen silmänsä kiiltävät, väliin hän net säteilevinä luo +taivasta kohti, toisinaan katselee hän eteensä ja muodossaan kuvautuu +uhkeamielisyys ja onnellisuus, väliin hän taas kauan tarkastelee +tyttöä, ikään kuin tahtoisi tutkia hänen sydämmensä tilaa. Hän painaa +kätensä vasten rintaansa, oikaisee käsivartensa ulospäin, ikään kuin +syleilläksensä koko maailmaa; hän puhuu hartaan vakuutuksensa koko +voimalla ja voi siis varmaankin saada kuuliansa vakuutetuksi. Tyttö +kuuntelee ystävällisesti tuota puhetta, joka näkyy häntä miellyttävän. +Hän kuuntelee, välistä kyynelten vieriessä, väliin ihmetellen ja +ihastuneena, laskee kätensä ristiin tahi nostaa net ylöspäin, iloisesti +huutaen, ja näyttää aina enemmän vakuutetulta. Mistä hän on vakuutettu? +Tuon nuoren miehen rakkaudestako? + + "Hui hai! + Lemmest' vainko puhuttaisiin?" + +Ei suinkaan, -- vakuutettu on hän siitä, että Kustaa Vaasa oli suurin +kuningas, Kustaa II Adolfi suurin ritari ja kahdestoista Kaarle paljon +suurempi sankari kuin Napoleon sekä että hänen isänmaansa kansa oli +paras, mitä maan päällä löytyi. + +Muutamat lukiattaristani, joilla on erittäin hyvä muisto tahi +erin-omainen arvaamisen kyky, saavat varmaan päähänsä tuon sattuvan +ajatuksen: "Tässä epäilemättä näemme Kaarlo kornetin ja hänen +sirkkusensa eli kauniin Herminan!" + +Aivan oikein. + +"Mutta kuinkapa he ovat tulleet toistensa tuttavuuteen?" kysynee +ehkä joku teistä. Minä vastaan: lukekaa vanhatta Testamentista +Moseksen-kirjan 24 luk. Eleazarin ja Rebekan tuttavuudesta. Net pienet +eroitukset, jotka vanhemman ja uudemman ajan välillä vallitsevat +puheessa ja tavoissa, ehkä vaatisivat minua tekemään vähäisiä +rajoituksia Mesopotamiassa Patriarkkain ajalla ja nyky-aikana Ruotsissa +tapahtuneen idyllikuvauksen välille, mutta tätä en pidä niin +tarpeellisena, että uudestaan rupeaisin kertoilemaan kohtauksesta, joka +saattaisi lukiani toistamaan Salomonin ikävää, mutta toden-peräistä +sananlaskua: "ei mitään uutta auringon alla!" ja vieläpä tämmöinen +kertominen itsessänikin synnyttäisi sen tunnon, että ihanasta +alkuperäisestä kuvauksesta teen huonon jäljennöksen, no siis, tässä oli +myöskin väsynyt matkamies, lähde, nuori tyttö, joka tuli vettä ruukulla +noutamaan sekä antoi matkustavaisen juoda. Eihän tällä ollut kameleita, +mutta olipa hänellä hellä, kiitollinen, kaikelle muulle, paitsi +kristilliselle rakkaudelle, kylmä sydän. Ja tämä ihana hellyys, tämä +jalo voima vaikutti sen, että hän kantaen tuon suloisen tytön +vesiruukkua saattoi häntä kotia. + +Sitte kun näin olemme ensimmäisestä valon-säteestä saanut siemauksen +(en nimitä sitä ruokaryypyksi, kosk'en tahdo loukata rakkauden +ystäviä), siirrymme + + Toiseen Valon-säteeseen, + +jossa tulemme paremmin tuntemaan metsäperhettä ja Kaarlo kornetin +sydäntä sekä yleisesti huomaamaan, mikä tarkoitus luojalla hänen +suhteensa lienee, ja tämä meitä johdattaa siihen siveelliseen +mietiskelmään, että meidän jokaisen tulee täällä maailman +monimutkaisissa kierroksissa pitää sydäntämme tarkalla silmällä. + +Jos syystä Herminaa saatti verrata Rebekkaan, niin eipä suinkaan Paroni +K., Herminan isäpuoli, ollut vähintäkään vieraan-varaisen Bethuelin +tapainen. Erittäin kylmästi ja tylysti otti hän nuorta matkustajaa +vastaan. Hänen rouvansa, tuo ennen mainittu metsän-emäntä, ei ollut +paljoakaan leppeämpi. Näytti melkein siltä, kuin olisivat sekä +peljästyneet että harmistuneet siitä, että heidän piilopaikkansa oli +tullut ilmi. Mutta eivätpä he kauan saattaneetkaan peljätä eivätkä +tylysti kohdella nuorukaista semmoista, kuin Kaarlo kornetti oli. Hänen +suora, rakastettava ilomielisyytensä ja hyvyys, joka tuli esiin koko +häneen olennossaan, hänen vaatimattomuutensa sekä jalo, sujuva +käytöksensä, jonka hän oli perinyt isältään, hänen kirkkaat, lempeät +silmänsä, jotka aina levollisesti, vapaasti ja suorasti katselivat +toista silmiin, vaikuttivat, että aivan eriluontoisiakin ihmisiä hyvin +viihtyi hänen seurassaan. Sydän vaati välttämättömästi häntä uskomaan, +ja jokainen tahtoi halusta elää hänen parissansa samasta syystä, kuin +halutaan elää vapaassa luonnossakin, -- sen vuoksi, että siellä elämä +meistä tuntuu hauskemmalta, että siellä olemme onnellisemmat ja +paremmat; sillä kun me ... mutta mitäpä se hyödyttää, että tässä rupean +mieleen johdattamaan asioita, joita jokahinen ilmankin tietää? + +Kaarlo kornetti tahtoi ja saattoikin miellyttää sekä paronitar K:ta +että hänen miestänsä niin, että he, kun kornetti pyysi käydäksensä +heidän luonaan, suostuivat hänen pyyntöönsä, jos hän (tämä tehtiin +välttämättömäksi ehdoksi) lupaisi, ett'ei hän kellenkään, ei edes +kodissaan, ilmoittaisi mitään heidän olopaikastansa eikä heidän +tuttavuudestansa hänen kanssaan. + +Tämän lupasi kornetti, sen tähden -- -- -- sen tähden, että hän +erin-omaisesti halasi takasin näitten ihmisten luo. + +Muutamassa päivässä hän jo oppi tuntemaan niitä kummallisia ja +onnettomia epäkohtia, jotka vallitsivat tässä perheessä; mutta aikaapa +kului, ennen kuin hän tuli havaitsemaan niitten syitä. Paroni K. oli +ruotsalainen, hänen rouvansa ja tytär-puolensa italialaisia; pari +kuukautta sitten oli hän niiden kanssa tullut Ruotsiin. Heidän +vaatetuksensa oli komea ja erittäin sievä; heidän puheensa ja +käytöksensä, heidän sivistyksensä ja taitonsa ilmaisi, että he +kuuluivat korkeimpaan ja hienoimpaan säätyluokkaan, ja kuitenkin he +täällä saivat kärsiä puutetta paljosta elämälle tarpeellisesta, +nimittäin semmoisesta, mitä maailman lellilapsille on tullut +välttämättömän tarpeelliseksi. Kaikki muu, mitä talossa löytyi, osoitti +suurinta köyhyyttä, paitsi yksi huone, johon oli ikään kuin jotain +onnen haaksirikosta koottu kaikellaista korutavaraa. Se jokapäiväinen +ravinto, jota he nauttivat, ei ollut parempi, kuin mitä jokaisen torpan +perheen on vara pitää. Kornetti puolestaan vakuutti, ett'ei mikään +ruoka ollut parempi kuin perunat ja silli. + +Paroni K:n ja hänen rouvansa kesken riehui melkein ainainen myrsky. +Heidän välillään näkyi vallitsevan vuorotellen palavin rakkaus ja +väkevin viha, joka toisinaan paronittaren olennossa ilmaantui ylpeänä +ylenkatseena, vaan hänen miehessään hillitsemättömänä kiukkuna ja +raivona. Tämän onnettoman parikunnan välillä tapahtui usein kohtauksia, +joissa he katkerimmalla tavalla moittivat toisiaan; pienimmätkin +vähäpätöisyydet siihen antoivat aihetta, ja nämät rettelöt tavallisesti +päättyivät siten, että paroni joutui mielettömään raivoon ja paronitar +itki, huutaen onnettomasti. Paronitar näkyi oikeastaan olevan +jaloluontoinen, mutta hän oli myöskin taipumatoin, ylpeä ja kovin +kiihkeä. Hänen miehensä oli heikko, mutta itsekäs, raivoisa ja kiivas +luonnostaan, -- välistä kuitenkin, jolloin hänellä oli levollisempia +hetkiä, jolloin hän ikään kuin katui pahuuttansa, saattoi aavistaa, +että tässäkin luonteessa löytyi jalompia puolia, -- jotakin, joka +ansaitsi rakkautta. + +Malttavaisena, lempeänä ja ystävällisenä, kuten kärsivä enkeli, seisoi +Hermina levittäen viattomuutensa lumivalkiat siivet sovittavasti +näitten, himojen taistelossa raivoisaksi ja katkeraksi joutuneitten +luontojen välille. + +Hänellä oli _ihana sielu_, mutta se ei ollut, samati kuin hänen +ruumiinsa, semmoisena syntyänsä. Se oli siksi muodostunut kärsimysten +kautta, joita hän jo aikaiseen oli saanut kodissaan kokea, ja myöskin +aikaiseen kehittyneen uskon-elämän kautta, joka sai hänen malttavasti +kärsimään, hymyillen kieltämään itseltänsä kaikkea, työskentelemään +rakastavasti ja väsymättömästi sekä uhraamaan suruansa Jumalalle. +Lievittääksensä äitinsä kärsimystä ja saadaksensa hänelle enemmän +mukavuutta teki hän karkeimpiakin askareita, jotka muuten olivat talon +ainoan piian tehtäviä. Oikein sääli oli nähdä tuota ihanata, hienoa +naista tekemässä rotevan palvelian töitä, kantamassa taakkoja, joiden +alla hän miltei uupunut, -- niin, joiden alla hän olisi uupunut, ellei +Kaarlo kornetti olisi tullut nostamaan taakkaa omille hartioillensa. +Hänen tulonsa tuotti monta muutosta Herminalle. Kuten Jakob palveli +Labania ihanan Rakelin tähden, niin palveli Kaarlo kornetti paroni +K:ta, lievittääksensä Herminan vaivoja. Hän metsästi ja kalasti sekä +toimitti varoja kyökkiin, ja vastuspa oli estää häntä olemasta kokkina +takan ääressä, kun hän näki, miten Herminan täytyi lieden edessä +polttaa ihania kasvojansa ja käsiänsä. Toisin tavoin hän ei rohjennut +apuansa tarjota tälle köyhyydessäänkin uhkean-ylpeälle herras-väelle. + +Tähän asti oli Hermina melkein orjan tapaan äitiänsä palvellut, mutta +eipä hän siitä tullut palkituksi sillä hellyydellä, jonka hän hyvin +olisi ansainnut. Paronitar näkyi olevan tottunut ottamaan uhria +vastaan, siitä kiitosta antamatta; vielä vähemmin hän itse mitään +uhrata tahtoi. + +Vaivoin hän kärsi sitä köyhää ja vähä-arvoista tilaa, johon oli +joutunut. Herminaa hän vaati käymään yhtä komeasti ja somasti puettuna, +kuin hän itsekkin aina oli, ja tämähän kävikin laatuun, koska olivat +Italiasta muassaan tuoneet koko rikkaan vaate-varaston. Olipa ikään, +kuin hän näissä entisen komeutensa jäännöksissä olisi hakenut +lohdutusta nykyiseen kohtaloonsa, eli ikään kuin hän ei olisi uskonut +tätä nykyistä tilaansa tosi-oloksi, vaan hetkelliseksi lumoukseksi, +joka milloin hyvänsä saattoi muuttua; hän juuri kuin odotti, että joku +haltiatar noitasauvallaan palatsiksi muuttaisi tuon pienen, harmaan +talon ja piti itsensä siis valmiina, jotta hän ylhäisen arvonsa +mukaisesti saattaisi vastaan ottaa kunnioituksia ja onnen-toivotuksia, + +Paroni K. kohteli kylmästi, välistä kovuudellakin tytärpuoltaan, ja +selvästi näkyi, että mitä Hermina hänen puolestaan teki, sitä hän ei +tehnyt isänsä -- mutta Jumalan vuoksi. + +Siitä hetkestä asti, kuin kornetti tuli tähän perheeseen, sai hän siinä +vallan, joka enentyi päivä päivältä, ja tätä valtaansa käytti hän +valmistaaksensa Herminalle iloisempaa elämää. + +Paroni K. oli useimmiten päivät poissa ja tuli vasta iltapuolella +kotia; joskus hän retkillään viipyi kaksi ja kolmekkin päivää. +Tämmöisinä rauhan aikoina ymmärsi kornetti toimittaa Herminalle +sellaisen vapauden, jota tämä neitonen ei ennen koskaan saanut tuntea, +vaan josta hän nyt lapsellisella mielellä sydämmestään iloitsi. +Kornetin kehoituksesta nimittäin tuli paronitar, joka rakasti luonnon +kauneutta, pitkille kävely-matkoille tuohon ihanaan, runolliseen +metsäseutuun. Kasvitiede oli ennen ollut hänen paras huvituksensa; +kornetti sai hänen uudestaan mieltymään siihen ... ja näki joka +paikassa kukkia (luulenpa siinäkin, jossa ei yhtään ollut), +saattaaksensa tuota kotomaansa rikkaaseen kasvikuntaan mieltynyttä +Italialaista vakuutetuksi siitä, että hänen, kornetin, isänmaa oli yhtä +rikas kasveista, kuin uroista ja raudasta. Varma on kuitenkin (sen hän +itse myöhemmin tunnusti), ett'ei hän siitä niin tarkkaan huolinut, +vaikka hän paronittarelle erittäin harvinaisina kasveina esitteli +kissankäpälöitä, keltänätkymiä, suopursuja, ketunleipiä, koiruohoja, +taskuheiniä, tervakukkia y.m. + +Ihanimman kaikista, mitä luonnossa löytyi, sanoi hän olevan tuon +suloisen "Linnaea borealis" eli sirkunkellon, joka on nimensä saanut +maailman suurimmasta luonnon-tutkiasta, Linné'stä. Tätä ihmeellistä +kasvia löytämään koetti hän innostuttaa paronitarta ja Herminaa, miten +vain suinkin saattoi. Joka päivä aavisti hän sen löytyvän jollakin +uudella seudulla, -- hän haki kauan, -- kauan ja tarkasti, mutta ei +havainnut sitä ennen, kuin vasta sinä hetkenä, jona hän havaitsi +rakkautensa. + +Näillä retkillä sai kornetti tilaisuutta olemaan alituisesti Herminan +seuralaisena. Heidän kävellessään oli hän Herminan tukena, ja kun he +levähtivät, silloin hän tyttöä auringon polttavilta säteiltä suojeli; +vähitellen hän sai Herminan juoksemaan metsissä, kiipeemään +vuorilla ja, sanalla sanoen, nauttimaan tuota vapaata, raitista +nuoruuden elämää, josta tyttö, joka näihin asti oli elänyt melkein +luostarin-tapaisessa hiljaisuudessa, ei ollenkaan tietänyt. Kun hän +nyt, posket terveydestä hohtavina, hiipi ihanana ja ketteränä, kuin +vuoren-neito tuossa kevät-tuoksujen sulostuttamassa luonnossa ja aina +välimmiten käänsi herttaiset, kiitollisuudesta ja ystävyydestä +loistavat kasvonsa sitä kohti, joka hänen elämänsä näin hauskaksi oli +muuttanut, silloin ... silloin tunsi kornetti jotakin kummallista +sydämmessään ... lämpymän, suloisen, -- varsin erin-omaisen, hänelle +näihin asti tuntemattoman tunteen. + +Paronitar näkyi katselevan noita molempia ystäviä ikään kuin kahta +lasta, joittenka leikkiä hän salli sen vuoksi, että he kaiken ilonsa, +kaikki kukkasensa kuitenkin uhrasivat hänelle. Kornetti kykeni hyvin +pitämään ihmisiä hyvällä mielellä ja vieläpä muillekkin kohteliaina. + +Suurimmasta arvosta oli hän kuitenkin Herminalle niinä hetkinä, jolloin +nuot kodissa usein tapahtuvat ikävät kohtaukset tyttö paran silmiin +tuottivat katkeria kyyneleitä, joita salataksensa hän tavallisesti +kiirehti kyökkiin. Tänne kornetti häntä aina seurasi, lohduttaen häntä +veljellisellä hellyydellä; väliin hän tyttöä kehoitti tulemaan kanssaan +ulos ja koetti sitten keskustellen ja kertomuksia jutellen johdattaa +hänen ajatuksiansa iloisempaan suuntaan. + +Kerran oli Herminaa kotona tarvittu ja huudettu, mutta häntä ei ollut +saatavissa; tästä hänen isäpuolensa suuttui ja kovasti nuhteli tyttöä. +Kornetti otti itseensä näistä nuhteista, ja se tapa, millä hän vastasi +paronille, vaikutti sen, että Hermina sai suuremman vapauden kuin +ennen. He saivat nyt usein mennä kahden ulos kävelemään. Herminan +opetus oli monessa, etenkin vakavammissa oppi-aineissa huolettomasti +hoidettu. Näissä kornetti tuli hänen opettajaksensa (varsinkin ruotsin +historiassa); hän tuli ikään kuin veljeksi tälle tytölle. Ja pianpa hän +saikin veljen suloisen nimen Herminalta, sillä eräänä päivänä, kun he +yhdessä lukivat kieli-oppia, tulivat he siihen päätökseen, että +sinutteleminen tuntui paljon kauniimmalta kuin teititteleminen, sekä +että tuo edellinen heidän välillään olisi käytettävä. + +Hermina puolestaan ei juuri tullut Kaarlo kornetin opettajattareksi +eikä varsin sisareksikaan, mutta hän tuli aivan kornetin huomaamatta -- +hänen silmäinsä valoksi, hänen elämänsä iloksi, hän tuli hänen ... nyt +on jo kylläkin aikaa ilmoittaa lukioilleni ja varsinkin nuorille +lukiattarilleni, mitenkä Kaarlo kornetin oli laita. Hän oli +rakastunut!!! + +Eihän tuota kukaan olisi milloinkaan saattanut arvata. Itse ei hän tätä +uskonut, aavistanut eikä arvannut ennen, kuin + + Kolmannessa Valon-säteessä, + +jolloin hän eräänä iltana auringon laskiessa käveli rasvatyyneen järven +rannalla, Hermina rinnallaan. Tyttö kulki vaiti ja kalpeana -- niin, +hänen kalpeutensa oli sitä laatua, joka osoittaa, että sydän on +ilotoin, nöyrä, mutta kärsivä. + +Hänen vanhempiensa välillä oli taaskin ollut kohtauksia semmoisia, +jotka syvästi koskivat tytön hempeään sydämmeen. Kaarlo kornetti oli +melkein väkisin vienyt hänen pois vanhempain luota ja koetti nyt, +vaikka turhaan, huvitella ja ilostuttaa hänen alakuloista mieltään. +Käveltyänsä vähän aikaa, he istuivat koivujen varjoon sammaltuneen +kallion juurelle ja ääneti katselivat sammuvaa iltaruskoa, joka +hohteensa laski veden kuvastimelle sekä toisen rannan metsäisien +vuorten huipuille. + +Silloin vasta loi Hermina kyyneltyneet silmänsä Kaarlo kornettia +kohden, sanoen: "veljeni, sinä olet kovin hyvä..." Hän aikoi puhua +enemmän, mutta äänensä vavahti; hän vaikeni ja näytti taistelevan +kyyneltensä kanssa, mutta lisäsi sitten taas, kääntäen samalla kasvonsa +pois päin: "sinä viivyt täällä minun vuokseni, hyvyydestä minua +kohtaan, ja sinulla un minun vuokseni monta ikävää ja raskasta hetkeä +ja ... kuitenkin saattaisit olla hyvin onnellinen, sinullahan on isä, +on äiti, molemmat kovin hyvät ja oivalliset ... sisaria, joita +rakastat; -- he sinua kaipaavat ... palaa takaisin heidän pariinsa -- +ja jää heidän luoksensa ... ole onnellinen ... äläkä tule tänne +takaisin!" + +Ääneti istui kornetti katsellen järveä, ja ikään kuin kuvastimessa näki +hän samalla sydämmensä tilan. + +"Miksikä sinä jatkoitkaan käyntiäsi meillä?" sanoi taa Hermina +rukoilevalla ja hempeän suloisella äänellä. "Sinä saatat itsellesi +paljon pahaa etkä voi kuitenkaan muuttaa kohtaloani. Isäni on tänä +päivänä puhunut sinulle kovia, uhkaavia sanoja ... voi, jätä meidät! +Miksikä viipyisit? Älä ole levotoin minun tähteni, Kaarlo! Jumala kyllä +minua vahvistaa ja auttaa". + +"Hermina!" sanoi Kaarlo kornetti, "minä en saata jättää sinua ... mutta +yhtä paljon itseni kuin sinun tähtesi olen..." + +Hermina katsoi kysyvästi kornetin puoleen, ja samalla kaksi suurta +kyyneltä verkalleen vierieli alas hänen poskillensa. + +"Sen tähden ... sen tähden", jatkoi kornetti syvästi liikutettuna, "... +että ... Hermina, sen tähden, että rakastan sinua sanomattomasti, +ett'ei minulla yhtään iloa ole maailmassa, jollen saa sinua nähdä sekä +olla sinun kanssasi..." + +Herminan enkelin-muotoiset kasvot loistivat odottamattomasta ja +hartaasta ilosta. "Siis löytyy joku, joka minua rakastaa ... ja sinä +olet se, sinä minun veljeni! Oi, miten Jumala on hyvä minua kohtaan!" +Ja hän kurkoitti kättään kornetille. + +Katsellen Herminan pientä valkoista kättä kornetti kysyi, salainen +pelko sydämmessä: "Pidätkö sinäkin minua hyvänä?" + +"Kuinkapa saattaisin muuta?" vastasi Hermina. "Olenhan sitte vasta +ollut onnellinen, kuin sinua opin tuntemaan. Sinä olet niin hyvä, niin +oivallinen, ensimmäinen, joka on rakastanut Herminaa". + +"Ja ensimmäinen, jota Hermina on rakastanut?" kysyi kornetti vähän +tutkistellen. + +"Aivan varmaan! paitsi äitiäni olet ensimmäinen". + +[Minä tiedän hyvinkin, mitkä suuret kasat romanikultaa minä tässä +silmän-räpäyksessä luotani lykkään. Selvästi ymmärrän, miten kaikki +tässä vähäisessä romani-hiukkasessa olisi saattanut tulla paremmaksi, +hauskemmasti aloitetuksi ja vilkkaammasti esitetyksi; kuinka tämän +kappaleen sekä alku että loppu olisi saattanut tuottaa kirjalleni +kahden-kertaisen menekin. Mutta siihen olisi mennyt useampia sanoja, +siis useampia rivejä, siis enemmän paperia ja minun kirjani kustantaja +pelkää kovin, että kirja tulee liika vahvaksi, joten sitä ei saattaisi +myydä yhdestä pankkooriksistä, siis olen pakoitettu supistamaan kokoon +sekä mielikuvitustani että ainettani, saadakseni likistettyä kirjani +tuon määrätyn hinnan arvoiseksi. Kustantajani luulee, että yleisö ei +juuri huoli paljoa maksaa tuommoisista jokapäiväisistä asioista. Minä +luulen, että hän on oikeassa ja että yleisö on oikeassa, sekä että minä +olen oikeassa, kun otan heidän tahtonsa ojennus-nuorakseni.] + +Suloinen, autuaallinen tunne valtasi näitä nuoria rakastavia; ja ikään +kuin olisi itse lemmen-jumala ruusuhunnussa laskeutunut kanervikolle +heidän taaksensa, levisi nyt heidän ympärillensä tuoksu niin ihana ja +suloinen (varmaankaan ei Olympiassa jumalilla ollut parempaa), että +Kaarlo kornetti kesken sydämmensä ihastusta nousi huutaen: "Linnaea! +minun elämäni kukka on löytynyt!" ja tosiaankin siellä vuoren kyljessä +kasvoi pitkissä, lehevissä köynnöksissä sirkunkelloja. Kohta niistä +sidottiin kiehkura Herminan päähän. Kukapa saattaisi kertoa sitä +puhdasta, suloista onnea, ja viatonta iloa joka tästä nyt seurasi? + +Hermina ei enään ollut kalpea; eikä enään sanaakaan puhuttu Kaarlon +palaamisesta kotiinsa omaistensa luokse. Olihan Hermina nyt Kaarlon oma +ja Kaarlo Herminan. He ymmärsivät toisiansa, he olivat onnelliset. +Kaikki muuttuisi hyväksi, he olisivat aina yhdessä. Heitä ei enään +_mikään_ voisi eroittaa, -- he olivat toinen toisensa sekä maassa että +taivaassa. + +Luonto näkyi olevan yhtämielinen näitten nuorten onnellisten kanssa; +lempeänä, rakastavana, kuten hellä äiti, sulki se heitä hyväilevään +helmaansa. + +Kukapa ei halusta antaisi kymmenen raskasta, syksyistä vuotta, jos +hetkenkin vain saisi nauttia kevättä ja rakkautta! + + Neljäs Valon-säde, + + loistaa yli kornetin vihan, + tuon hirveän. + +Eräänä lämpimänä kesäkuun päivänä tuli kornetti metsätaloon, hikisenä, +väsyneenä, kaipaavana ja janoisena, toivoen rakastettunsa silmästä +saavansa ystävällisen katseen sekä hänen kädestänsä virkistyttävän +juoman. Huoneen ulkopuolella hän jo kuuli kantelon soivan. Hän +juoksi ylös portaita, meni sisälle ja näki Herminan ihanampana, +sievemmästi puettuna kuin koskaan ennen, istuvan kanteletta soittaen +liljan-valkoisilla sormillaan, ja hänen vieressään ... voi kauheata, +voi tuli ja leimaus ja kuolema! tuonen temppuja ja pahuuden keksintöjä! +hänen vieressään istuu -- ehkä Cerberus, tuonen kolmipäinen koira, -- +vieläpä pahempi! ehkäpä Polyfemus, tuo yksisilmäinen jättiläinen, -- +vieläpä pahempi, kauheampi! -- ehkä paholainen, -- vielä pahempi, +pahempi, hirveämpi vain! Ah, eipä se ollut "la Béte", joka istui "la +Belle'nsä" vieressä, ei, tämä oli nuorukainen, niin kaunis kuin kuva, +se oli toinen Azor prinssi. + +Tämä kaunis, uhkea, tyyne, kylmä, hieno ja sievä Genserik G. katseli +kummastuksella tuota palavoissaan olevaa, tomustunutta ja tästä +odottamattomasta kohtauksesta kovin ällistyneeksi joutunutta kornetti +H:ta. Pian kuitenkin hän nousi istualta, oikaisi soman vartalonsa sekä +meni kohteliaasti ja sievästi vasta tulleen luokse, tarjoten hänelle +kättänsä ystävällisen alhaisesti. Hän sanoi ihastuneensa, kun sai +tavata kornetin täällä maalla, ja muistutti myöskin siitä kerrasta, +jolloin viimeiseksi toisiaan Tukholmassa tapasivat. Kornetti ei tästä +kohtauksesta yhtään ihastuneelta näyttänyt eikä lausunut ainoatakaan +kohteliaisuuden sanaa. Genserik meni taaskin Herminan luokse sekä pyysi +häntä laulamaan. Kornetti teki tyhjästä asiaa kävelläksensä lattian +poikki, ja mennessänsä Herminan ohitse hän kuiskasi tytön korvaan: "älä +laula!" + +Vaativalla äänellä ja silmäyksellä määräsi paronitar tytärtänsä +laulamaan. Hermina lauloi, mutta vapisevalla äänellä. Kornetti istahti +akkunan ääreen ja pyyhkieli hikeä otsastaan. Hän koko aikana, jolloin +Genserik oli talossa, tuskin puhui kolmeakaan sanaa, osaksi siitä +syystä, ettei kukaan puhunut hänen kanssaan, sekä myöskin siitä, että +nuori Genserik itse puhui lakkaamatta. Hän puhui erittäin sujuvasti, +hänen keskustelunsa oli kohteliasta ja vilkasta, -- hänellä oli niin +paljon oppia ja tietoa, että oikein tuntui _hauskalta_ (kornetista +_harmittavalta_). Sitä paitsi hän tiesi oman arvonsa, ja tuopa häntä +paremmin koroitti muitten silmissä. + +"Minä olen -- minulla on -- minä teen -- minä hyväksyn -- minä +ajattelen -- minä tahdon -- minun täytyy -- minä olen sanonut" -- tämä +oli aine, jossa ja missä hänen puheensa ja ajatuksensa juoksu yhä +pyöri. Niin, tämä _Minä_ kasvoi ja paisui vähitellen niin suureksi ja +mahtavaksi, että Kaarlo kornetti mielestään näki itsensä syrjään +sysätyksi, jopa sulavan mitättömäksi. Hänestä tuntui huoneessa ilma +tukehuttavalta, hänen täytyi mennä ulos, hengittääksensä vapaasti +raittiissa ilmassa. Hän kulki edes takaisin puutarhaa pitkin +harmistuneena ajatuksissaan. + +"Mikä tuulen-puuska, varmaankin Saharan erämaasta on tänne tuiskannut +tuon nuoren sukukartanon-perillisen, tuon turmioa tuovan Genserik G:n? +Paronitarhan oikein kursaili ja liehitteli häntä. Mitäpä tämä tietää? +Tuo nuorukainen on rikas, kaunis, sivistynyt, hän on perivä +sukukartanon, hän on ... hyvänen aika! mitä kaikkia hän olleekaan? +Hän osoitti varsin selvään mieltymystänsä ihanaan Herminaan -- +varsinkin ... (oikeinpa saattaa raivostua) hänen laulaessaan. + +"Ja Hermina! ... miksikä hän lauloi, vaikka _minä_ käskin hänen olla +laulamatta? Miksikä hän antoi vieraan miehen osoittaa kohteliaisuuttaan +hänelle ... (tuommoisen, joka vielä päällitten päätteeksi oli +sukukartanon-perillinen?) Miksikä hän ei edes sen vertaa minua +huomannut, että olisi tuonut lasillisen vettä juodakseni -- vaan antoi +minun siinä seisoa kuivin suin janoissani, kärsimässä sekä ruumiin että +sielun tuskia?" + +Näihin tämän onnettoman rakastajan kysymyksiin ei kukaan vastannut. +Taivaan-kaarros vetäytyi pilviseksi, ja maassa kietoutui papumaan +sotketut pavun-taimet hänen jalkojensa ympäri. Yht'äkkiä kuului +hevos-kavioitten kopina. Tämä kumisi kornetin korvissa ikään kuin +riemusoitanto; Genserik lähti matkoihinsa ja kornetti palasi kiiruusti +taloon, saadaksensa selvitystä. Mutta eipä hän kumpaakaan saanut. +Paronitar kohteli häntä kylmästi ja vieroittavasti. Hänen vaativa, +vakoileva katseensa tarkasteli Herminaa, joka istui ompelemassa +uskaltamatta silmiään neulomastansa nostaa. Tämä hetki, jolloin näin +kahden puolin oltiin tyytymättöminä, juuri oli se, jona kornetin +omaiset äkki-arvaamatta ilmestyivät taloon ja lukia tietää, miten +sitten kävi. + +Harmillinen ja ikävä oli sitä seuraava aika kornetille. Hän ei enään +saattanut tulla rakastettunsa kotiin tapaamatta Genserik G:tä siellä. +Hänen kilpailiansa oli varsin nähtävästi Paroni K:n ja paronittaren +suosittuna. Kornettia nämät aina yhä huolettomammin kohtelivat. Hermina +yksin oli lempeä ja ystävällinen, mutta alakuloinen ja ääneti sekä +näytti hänen kysymyksiänsä karttavan. + +Pitääksensä metsäperhettä paremmin silmällä, päätti kornetti lähteä +jalkamatkalle ja matkusti nyt siten, että asettui Herminan kodon +lähellä olevaan heinälatoon; täällä hän öisin lepäsi, ja päivin hän +hääri Herminan asunnon ympärillä, kuten mehiläinen kukan parissa. + +Sopiihan sadostakin onnellinen olla, niin, heinäin ja kornetin päällä +maatessa saattaa luulla joutuneensa taivaan tupiin! Mutta jos +närkästyksen ja tyytymättömyyden okaat pistävät sydämmessä, niin +silloin varmaankin lato sekä sen korsivuode vielä lisäävät kiviä +kuormaan. Kornetti tästä kaikesta teki muistoluettelon. + +Suuri muutos tapahtui vähitellen metsätalossa. Sinne tuli yllin kyllin +ruokavaroja, viinejä ja monen-moista tavaraa, sinne otettiin myöskin +useampia palvelioita. Paroni K. oli aina erin-omaisen hyvällä tuulella +ja paronitar tuli yhä uhkeammaksi ja majesteetillisemmäksi ... kornetti +kävi aivan liikanaiseksi ja hyljätyksi. Genserik G. oli vallan sysännyt +hänen syrjään. Nämät nuoret miehet rupesivat tulemaan toisillensa aivan +vasten-mielisiksi, ja kornetti, joka oli närkästynyt, katkera ja +pistävä, näytti itseänsä tavallisesti huonommalta puolelta varsinkin +tuon sivistyneen, kylmän, kohteliaan ja tyvenen Genserik'in rinnalla. +Sen hän tunsi sekä näki kaikkien silmistä ja tuli tästä aina +alakuloisemmaksi. Hän toimitti osansa huonosti, ja jotta en +hienotunteellisia lukioitani väsyttäisi, tahdomme katsella ympärillemme + + Viidennessä Valon-säteessä. + +Tavallista tyytymättömämpänä ja ajatuksiinsa vaipuneena kulki Kaarlo +kornetti eräänä iltana hiljaisesti humisevassa honkametsässä, hän oli +suuttunut Herminaan, hänen surulliseen ystävyyteensä ja umpimieliseen +olentoonsa, vieläpä itseensäkkin ja koko maailmaan. Silloin tuli hän +lähteen luo, jossa ensi kerran oli nähnyt Herminan, ja seisoi siinä +surullisilla tunteilla katsellen lähteen tyyneessä kuvastimessa +tyytymättömiä, ahvettuneita, epäkauniita kasvojansa, hän vertaili niitä +ajatuksissaan Genserik'in ihanaan, kirkkaaseen ja viisaaseen muotoon. +Nyt äkki-arvaamatta näki hän lähteessä toiset kasvot omiensa rinnalla. +Nämät olivat ihanat, kuten enkelin, ne olivat Herminan. Ilon-värähdys +tuntui kornetin sydämmessä, mutta samassa sen poisti katkera tunne. + +"Hermina", sanoi hän, "varmaankin Genserik'in luulit tässä löytäväsi". + +Hermina oli hetken aikaa vaiti, mutta laski sitten hiljaa kätensä +kornetin olalle, sanoen ainoastaan: "Kaarlo! Emmekö enään ymmärrä +toisiamme?" + +Kornetti loi silmänsä Herminaan, jonka lempeä, rakastettava, mutta +kyyneleinen katse kohtasi kornetin silmäystä. Rakastavaiset! jos teidän +rakkautenne silkkivyyhti on sekauntunut ja te tahdotte sitä selvittää, +-- niin älkää puhuko. Katselkaa toisianne. + +Kaarlo kornetista tuntui, ikään kuin huntu yht'äkkiä olisi pudonnut +pois hänen silmiltään, usva haihtui hänen sielustansa, hänelle tuli +kaikki ihan selväksi, oikeinpa taivaan selkeäksi. Kauan nämät +rakastavaiset seisoivat ääneti, nauttien valoa, rauhaa ja autuutta +toistensa kirkkaasti loistavista silmistä. + +Sitte kun ei enään melkein yhtäkään levottomuuden kipinää ollut +jäljellä heidän sydämmissään, rupesi nämät lempivät selittelemään +asioitansa toisillensa. + +"Sinä", sanoi muun muassa Hermina, "sinähän olet ensimmäinen, joka +minua on rakastanut, sinä olet opettanut minua tuntemaan, että elämä on +suloista! Ja vaikka et sitä olisikkaan tehnyt, niin kuinkapa saatat +luulla, että minä _sinun_ vertaisena pitäisin tuommoista kylmää, +itsekästä olentoa, kuin Genserik G. on?" + +"Mutta hän on niin hirvittävän kaunis!" sanoi kornetti nauraen, mutta +myöskin vähän häpeillään. + +"Onko hän? sitä en ole havainnut. Minua hän ei miellytä. Yhden tiedän, +joka minua miellyttää, -- yhden, jonka kasvoja katsellessani tunnen +itseni onnelliseksi; -- yhden, jonka pidän kauniina... Tahdotko nähdä +hänen kuvansa?" + +Hän saatti kornetin lähteelle, jonka kuvastimessa tämä mielihyvällä +näki ahvettuneet, ilosta säteilevät kasvonsa. + +"Mutta sinun vanhempasi suosivat Genserik'iä", sanoi kornetti. + +"Mutta minä suosin sinua", vastasi Hermina. + +"Hän rakastaa sinua". + +"Mutta minä rakastan sinua". + +"Hermina!" + +"Kaarlo!" + +Kun ihminen on jättänyt tämän maailman elämän mennäksensä toiseen +parempaan -- taivaaseen, niin sanotaan lohdullisesti: "rauha olkoon +hänen kanssaan!" Ja sitten ruvetaan muuta ajattelemaan. + +Samati saattaa, kun kaksi rakastavaa epäilystensä surun-laaksosta ovat +astuneet sovinnon kirkkaisiin taivaan-kartanoihin, sanoa: rauha olkoon +heidän kanssaan, sekä sitten ruveta ajattelemaan muita asioita. + +Kuitenkin tahdomme vielä viimeiseksi rauhan merkiksi laskea heidän +ylitsensä + + Kuudennen Valon-säteen. + +Tämä hymyillen katselee tuota riemua, joka muutamina onnellisina +päivinä virtaili Kaarlo kornetin suonissa. Kaarlo luotti Herminaan; ei +tytön äänettömyys, ei hänen umpimielisyyteensä eikä kohteliaisuutensa +Genserik'iä vastaan, ei Genserik'in taajat vieraissa käynnit, ei hänen +uhkeutensa eikä liehittelemisensä ... ei paroni K:n ja hänen rouvansa +kylmäkiskoisuus häntä (kornettia vastaan) -- ei mikään tästä kaikesta +häntä nyt enään huolestuttanut. Lato hänelle tarjosi oikein +taivaallisen olopaikan. Luonnon kevät kuvasti hänen sydämensä kevättä. +Metsä, kukat, aallot, tuulet, linnut, kaikki lauloivat ne hänelle +"iloa, iloa!" Iloako? -- ah, Rinaldo, Rinaldo! Kuule! Torvet soivat +kutsuen sinua Armidasi luota ja ilostasi täytyy sinun erota. + +Torvet soivat! Eivät Palestinan kentältä, eivät luvatusta maasta -- +vaan kotomaasta, -- yhtäkaikki! Uusi Rinaldo, Kaarlo kornetti, sinun +täytyy jättää sen, joka on siveämpi, kainompi ja sen vuoksi myöskin +ihanampi kuin Armida. Hänen haltialinnastansa (vähäisestä harmaasta +talosta) täytyy sinun riistää itsesi. Sitä vaatii tuo taipumatoin, +kaikkien henkirykmenttien "ylikenraali _Sallimus_", joka ylen vähän +piittaa sydämmen vaatimuksista. + +Torvet soivat, velvollisuudet kutsuvat -- leiriin, leiriin! ja + + Seitsemäs Valon-säde + +sammuu meidän lempivien hyvästi-jättökyyneleihin. + +Säästääksemme vielä omia kyyneleitämme, komennamme ajatuksemme: +oikealle eteen päin mars! takaisin Tuorlinnaan. Siellä vanhojen +tuttavien parissa käymme uusia toimia katselemaan, esimerkiksi + + Maan läpikaivamisia y.m. + +Eräänä iltana, jolloin kaikki olimme kokoontuneet Liisin vuoteen +ympäri, luki provessori L. ääneensä erästä saksalaista kirjaa. Tämän +kirjan aineena oli: ihmisen muodostuminen toisessa maailmassa; ne +valaisevat viittaukset hänen muuttumisestansa, mitkä meille on annettu +niissä muutoksissa, joita havaitsemme luonnon alhaisemmassa maailmassa, +ja jotka aina ovat jalostuttamisia. + +Kirjan sisällön johdosta provessori lukemisensa lopetti seuraavalla +mietteellä: "Kukkanen tulee ensin näkyviin itävänä siemenenä, sitten +taimena; taimeen tulee kukkasilmikko, joka vähitellen puhkee +kukoistukseen. Samallaisia kehkeytymisiä ja muutoksia tapahtuu monessa +elävässä olennossakin; näitten seassa perhonen on meille tuttu +vertaus-kuva ihmisen muuttumisesta. Siinä nyt näet tuon ruman, törkeää +aistoa noudattavan toukan; sen hetki tulee, se uupuu ikään kuin +kuolemaan: se käärii itsensä kääreeseen ja sillä jo on käärin-liinansa +kangas, samati kuin sillä osaksi on tulevan olentonsa elin-aineet, +omassa ruumiissaan. Nyt renkaat tekevät työtä, nyt sisäiset elimet +koettavat voimiansa. Hitaasti muuttuminen käy eteen päin, ja näyttääpä +siltä, kuin se kokonaan turmiota tuottaisi; kymmenen jalkaa jää maahan, +jonka se on päältään luonut, ja tuo uusi olento on vielä muodoton +kaikissa jäsenissään. Nämät vähitellen kuitenkin muodostuvat ja tulevat +järjestykseensä, mutta olento itse ei herää ennen, kuin sen muutos on +täydellinen: nyt tunkee se valoon, ja äkkiä joutuu viimeinen +muodostuminen. Ainoastaan muutama hetkinen -- ja nuot hennot siivet +tulevat viisi kertaa suuremmiksi, kuin milloin kuollon-vaippaan olivat +käärittynä. Niille on luoja lahjoittanut jänteän voiman ja kaikellaista +loistoa, mitä auringon alla säteilee. Tuon olennon koko luonto on nyt +muuttunut; korkeitten lehtien verosta, jotka ennen olivat sen +ravintona, imee se nyt kukkaisten kulta-kuvasta hunaja-juomaa. Kukapa +koi-madosta tuntisi tulevaa perhosta? Kukahan molemmissa tuntisi +saman olennon, jollei kokemus olisi meille sitä todeksi näyttänyt? +Ja molemmat nämät elon-muodot ovat vain yhden ja saman olennon +elämän-juoksu tässä matelevassa maailmassa. Ihanapa ollee luonnon +muodostamis-voima siellä, missä elollinen piiri on laveampi, missä +elämän-iät, joita se kehittää, käsittävät enemmän kuin yhden maailman. + +"Tällä tapaa näyttää luonto meille myöskin näissä +tulemis-verrannoissaan eli näissä muuttuvaisissa olennoissa, mitä +varten se valtakuntansa luotuihin asetti kuollon-unen. Tämä on +virvoittava horros, mikä verhoo olentoa, jonka elimelliset voimat +pyrkivät uuteen muodostumiseen. Olennolla itsellään, olkoon sillä +tajuntaa enemmän tahi vähemmän, ei ole voimaa kylliksi johtamaan +taisteloansa; se siis nukahtaa ja herää vasta silloin, kuin se on +valmiiksi muodostunut. Siis on myöskin kuollon-uni isällinen, lempeä +lievitys; se on viihdyttävä uni-juoma, jonka vaikuttaessa luonto kokoo +voimiansa, ja tuo nukkuva sairas parantuu". + +Tässä L. vaikeni. Syvä, suloinen liikutus valtasi meitä kaikkia. Me +istuimme ääneti, katsellen sairas-raukkaamme, jonka poskipäitä pitkin +suuret kyynel-helmet vierivät, samalla kuin heikko vaikeroiva ääni +tunkesi hänen huuliensa välitse. Armo hyväillen hellitteli häntä; +eversti laski, ikään kuin siunaten, kätensä hänen päänsä päälle. Syvä, +ääntevä, pitkältä kestävä huokaus veti tässä silmän-räpäyksessä meidän +kaikkien huomiotamme Arvid luutnanttiin, joka oli nukkunut sohvan +toiseen nurkkaan, jossa hän mukavasti loikoili, nenä ylöspäin ja suu +selällään. Tämä torven-toitotus oli ikään kuin lähtömerkki Julialle, +joka punastuneena kiirehti ulos huoneesta. Hetken perästä minä menin +häntä etsimään ja löysin hänen ulkona portailla seisomassa. Hän +nojautui, käsivarret ristissä, vasten rauta-aitaa ja katseli vaaleata +ilta-taivasta, jossa himmeät tähdet rupesivat hohtamaan. + +"Julia!" sanoin minä, laskein käsivarteni hänen ympärillensä. + +"Voi, Piete!" huokasi Julia, "minä olen onnetoin, -- minä olen kovin +onnetoin! täytyykö minun koko elin-ajakseni sellaiseksi jäädä?" + +Ennenkuin ennätin vastata, tuli Arvid luutnantti portaille ja huudahti +haukotellen: "mitä hiidessä sinä täällä teet, Julia? seisot ja +kylmetytät itsesi, -- saat nuhaa ja rintatautia. Tule sisälle taas, +kultani. Luulenpa, että jo on ruvettu pöytääkin kattamaan. Tulehan!" + +"Arvid!° sanoi Julia, tule sinä tänne luokseni hetkeksi", ja nyt +tarttui hän ystävällisesti sulhonsa käteen ja sanoi lämpimästi: "katso, +kuinka kaunista kaikki tänä iltana on, menkäämme alas puistoon, sinne, +tiedäthän, jossa kerran molemmin suostuimme, että... Minä tahdon puhua +kanssasi, anoa sinulta jotakin". + +"Saatammehan yhtä hyvin jutella vieras-huoneessa..." + +"Niin ... mutta täällä on kovin kaunista tänä iltana! Katso nyt +ympärillesi! Kuuletko lintusta, miten suloisesti se visertää, -- +kuuletko paimen-torvea tuolta kaukaa? Katsoppa nyt tuonne päin, tuonne, +missä aurinko juuri on mennyt mailleen ... oi miten hempeä rusoitus, +ah, tämä on ihana ilta!" + +"Ihastuttava, minun enkeliseni", vastasi Arvid luutnantti, koettaen +samassa estää haukotustansa, "mutta minun on hirveän nälkä ja tänne +tullessani, kun kuljin kyökin läpi, tunsin oikein herttaisen +kallopsi-hajun; nyt halajan saliin, sillä toivottavasti saan siellä +tuota taaskin nauttia. Sitä paitsi täällä nousee pahan-päiväinen sumu. +Tule, enkeliseni". + +"Arvid!" sanoi Julia, vetäen kätensä pois Arvidin kädestä, "meidän on +katsantotapamme erillainen -- me olemme varsin eri mieltä, näen +minä..." + +"Etkö sinä pidä kalopsista?" + +"Herra siunatkoon sinua kalopsinesi, enhän minä siitä puhu. Mutta +meidän taipumustemme, meidän tunteemme, net eivät soinnu yhteen..." + +"Niin se ei ole minun syyni". + +"Ei ... mutta minä pelkään, ett'emme sovi yhteen ... että tulemme +onnettomiksi..." + +"Oih kultaseni, kyllähän tuommoiset tasoittuvat. Älkäämme murehtiko +ennen aikojaan. Se vie ruokahalun. Tule, syökäämme illallista rauhassa. +Tule, pikku vaimoseni..." + +"Mutta minä en tahdo ... enkä myöskään ole sinun vaimosi", sanoi Julia +ja kääntyi samassa pois sulhostaan, "enkä", lisäsi hän hiljaa, "tahdo +olla sinun morsiamesi enään..." + +"Et tahdo?" sanoi Arvid levollisesti. "Niin, mutta katsos, siinä on +monta vaikeutta, ennenkuin kihlaus myttyyn menee. Sinulla on minun +sormukseni ja minulla on sinun ... sitä paitsi minä en juuri pelkää ... +tytöillä on heidän oikkunsa. No, no, ne katoovat kai huomiseksi. +Hyvästi Julia! Minä menen kalopsia syömään, niele sinä oikkujasi!" ja +nyt luutnantti katosi porstuaan. + +Julia tarttui minuun käsikynkästä ja sitte läksimme puutarhaan. Hän +itki katkerasti, mutta minä kävelin ääneti hänen rinnallansa, odottaen +että hän purkaisi sydäntänsä sulhasestaan valittamalla. Mutta hän oli +vaiti, puristi vain useasti kättäni ja itki yhäti. + +Poiketessamme sivukäytävälle tuli eräs viittaan puettu henkilö +hiljalleen kävellen vastaamme. Provessori L:n ääni kuului viitasta; +hän puhutteli Juliaa, laskein leikkiä hänen romantillisesta +iltakävely-halustaan, mutta näki samassa, kun hän meitä läheni, Julian +itkusta punastuneet silmät ja tuli oitis vakaiseksi ja äänettömäksi. + +"Provessori L.", sanoi Julia puoleksi leikillisesti, vaikka vielä itku +istui kurkussa, "sanokaapa minulle, miten tulee menetellä silloin, kuin +havaitsee tehneensä suuren tyhmyyden eikä enään saata sitä +tekemättömäksi tehdä..." + +"Silloin", vastasi provessori L., "täytyy viisauden kärsiä, mitä +tyhmyys on matkaan saattanut". + +"Ja ihmisen täytyy tulla onnettomaksi koko elin-ajaksensa?" + +"Onnettomaksi hänen ei tarvitse tulla -- mutta paremmaksi ja +viisaammaksi; hänen tulee käyttää tuota entistä vikaansa ikään kuin +portaana, jota myöden hän astelee täydellisyyttä lähemmäksi". + +"Tuo tuntuu kyllä kauniilta ja varsinkin opettavaiselta, -- mutta +kuitenkin on mahdollista, että saattaa väsyä viisauteen, +täydellisyyteen ja koko elämään -- että joka päivä tuntuu hirveän +pitkältä". + +"Ainoastaan hyvin heikkoluontoinen olento", sanoi provessori lempeästi, +"saattaa niin vaipua haluttomuuteen ja kyllästyä elämäänsä. +Synkeimmässä ja ilottomimmassakin elämän-tilassa on joitakuita +valopilkkuja, jos vain tahdomme niitä nähdä. Omassa itsessämme aina +varmimmasti löydämme kaikissa suruissa ja murheissa lohdutuksen +lähteitä. Kun ympärillämme oleva maailma meitä kiusaa ja häiritsee, +hakekaamme silloin rauhan majaa ja sisällistä eloa omassa itsessämme. +Meidän tulee Hamletin kanssa sanoa: 'Oi minä saattaisin olla suljettuna +pähkinän kuoreen ja pitää itseäni äärettömäin valtain hallitsiana!' +Meidän oman sisällisen maailmamme tunteminen, sen selkeäksi saattaminen +ja kehkeyttäminen antaa meille niin suurta nautintoa, ett'ei +elämässämme mikään asema voi sitä meiltä riistää, ja tämä on nautinto, +jota piankin täytyy tunnustaa riittäväksi tekemään kalseintakin +maallista elämää meille rakkaaksi. Kun oppii ajattelemaan, silloin +myöskin oppii elämään ja nauttimaan". + +"Mutta", huokasi Julia, "kuinkapa saattaisi oppia ajattelemaan..." + +"Miehen kanssa, joka vain ajattelee kalopsia?" lisäsin minä itsekseni. + +"Hyvät kirjat", jatkoi provessori, "ovat lempeät lohduttajat ja +ystävät. Niitten avulla me, jos vakaasti tahdomme, varmaan saamme +järjestykseen ja menestykseen sisällisen elomme". Hän oli hetken +ääneti, mutta lisäsi sitten liikutettuna ja innokkaasti: "minun +kirjani, teitäpä minun tulee paljostakin kiittää!" + +"Te olette onnetoin ollut?" sanoi Julia ystävällisesti. + +"Kaikki, mitä maailmassa hartaimmin rakastin, olen kadottanut enkä +ainoastaan kuoleman kautta. Aina lapsuudestani asti nämät koetukset +ovat minua seuranneet. Moni katkera hetki on kulunut, ennenkuin olen +saattanut taivuttaa itseäni nöyryydellä vastaan ottamaan iankaikkisen +Jumalan säätämisiä, ja vieläkin..." + +"Oi, jospa voisin teitä lohduttaa!" huusi Julia, lapsellisen hartaalla +innolla. + +"Minä olen", jatkoi L. "koettanut karaista sydäntäni, varjellakseni +sitä noin katkeroista kärsimyksistä, olen kauan taistellut sen +tunteellisuutta vastaan, -- minä en enään ole nuori -- ja kuitenkin +(tämän sanoi hän surullisesti hymyillen) täytyy minun ehkä piankin, +lohdutusta hakeakseni, palata takaisin kirjojeni luokse". + +"Minä tahtoisin kirjana olla", sanoi Julia itkussa silmin. + +Provessori L. katseli häntä isällisellä ... eipä juuri isällisellä, +mutta kuitenkin sanomattomalla hellyydellä, sanoen kauniilla, hyvin +sointuvalla äänellä: "Hyvä, suloinen tyttö!" ja hetken perästä hän +levollisempana jatkoi: "valitus on heikkoutta vain. Vahvistusta +kärsimystemme kantamiseen saamme rukouksesta ja velvollisuuksiemme +harjoittamisella. Etsikäämme siis voimia näistä lähteistä!" + +Hän kurkoitti Julialle kättään, johon tämä itkevänä laski omansa. + +Tällä hetkellä tulimme erääseen lehtimajaan, jossa kolme mustaa olentoa +nousi ikään kuin maasta meidän ihmettelevien silmiemme eteen. Ja tuskin +vähemmän kummastuimme, kun tunsimme pikku tallukat sekä yhden heidän +kumppaninsa, jotka syvissä mietinnöissä seisoivat uumissa asti +kuopassa. Monta kertaa kysyttyämme, mitä siellä tekivät, saimme hetken +vaiti-olon perästä vastaukseksi jonkunlaisia sekavia ääniä, sitten +vihdoin he ilmaisivat sekä jotenkin hämärästi selittivät tuon suuren +salaisuutensa. He nimittäin olivat ruvenneet kaivamaan maan läpi, +tehdäkseen omaisillensa, varsinkin everstille, odottamattoman ilon. + +Mikä heidän työnsä jatkamista nyt pidätti, ei suinkaan ollut työn +vaikeus, mitä vielä! vaan syvä ajatus, joka oli pistänyt pikku Klausin +aivoihin: hän mietti, että, kun olisivat maan kaivaneet läpi, olisi +ehkä mahdollista, että itse samassa putoaisivat sen lävitse, ja mihin +he sitten joutuisivat ... sitä provessori L. nyt hyvän-tahtoisesti +heille ehkä selvittäisi. + +Meidän täytyi nyt kaikkien nauraa. + +Provessori L. jätti selityksensä seuraavaan päivään sekä lähetti, +ystävällisesti leikkiä laskein, kääpiöt jättiläis-tuuminensa kotia. +Samassa tuli sekä meille että heille sana, joka ilmoitti, että meitä +odotettiin illalliselle. Tuo pieni kolmikko lähti nelistämään. Me +seurasimme hiljaa perässä, mutta nyt satuimme tuohon Arvid luutnantin +"pahan-päiväiseen" sumuun, joka seisoi ikään kuin kiviseinä puutarhan +ja linnan-pihan välillä. Nyt vasta havaitsimme, että Julia oli ilman +isoa huivia. Minä en ollut paljon paremmin varustettuna. L. otti +viittansa ja tahtoi sillä verhota Juliaa, mutta tämä ei siihen +ollenkaan aikonut suostua, koska provessorin terveys oli heikonlainen. +Siinä he ehkä vielä kävelisivät taistellen ja väitellen, jollen minä +olisi tullut väliin sovinto-ehdoituksella. Minä esittelin, että he +molemmat käyttäisivät hyväkseen provessorin viittaa, joka oli jotenkin +leveä. Tämä hyväksyttiin, ja Julian hieno, lännetärmäinen olento katosi +provessorin viittaan, jonka tyttö nauraen kääri ympärilleen. Ja eteen +päin matkustimme yön pimeyden ja usvan lävitse. + +Tämä ehkä oli kuitenkin vähän hullusti asetettu, ajattelin sitten. Ei +rouva Genlis vainaja eikä herra Lafontaine ensinkään olisi sallinut +romani-maailmassaan kahden rakastuneen kävelevän yhden viitan alla, +käyttämättä tätä sopivaa tilaisuutta rakkautensa ilmoittamiseksi, ja +haluttaisipa juuri tietää, eiköhän Luonto rouva tälläkin kertaa saa +jotakin toimeen, eikö hän anna jonkun huokauksen, jonkun sanan... + +Minä kuuntelin tarkasti, mennessäni viitan alla kävelevien jäljessä, +mutta -- he olivat vaiti -- ei yhtäkään sanaa, ei ääntäkään. Jopa +nyt!... Mitä se oli? Julia aivasti. No, L. sanoo kai "onneks' olkoon!" +ja sepä saattaisi sitten johdattaa heitä muu ..., ei, hän ei mitään +sanonut. + +Me olemme tulleet puutarhasta, me menemme pihan poikki. Eivätkö he nyt +kumpikaan puhu? nyt! ... eipä vain. Me astumme portahia; me menemme +ovesta; no nyt sitten! ... ei sittenkään. Viitta putosi Julian olalta, +hän kiitti ja kumarsi, provessori noikkasi kohteliaasti. + +Kun tulimme kotiin, istui Arvid luutnantti kalopsia syömässä. Meitä oli +jo kauan odotettu. Puolustukseksemme kerroin minä tuosta provessorin ja +Julian viitta-taistelosta. Koko illallisen aikana Armo, Juliaan +katsoessansa, aina ravisteli päätään, siten nuhdellaksensa häntä tuosta +äärettömästä varomattomuudesta, että hän meni myöhään ulos ilman +saaliansa. + +Kun Arvid luutnantti äkkäsi morsiamensa punastune silmät, näytti hän +jotenkin ällistyneeltä, mutta ajatteli varmaankin: "kyllä kai hänen +mielensä tyyntyy, jahka hän saa syödä ja maata", sillä hän ei +illallis-pöydästä kiirehtinyt eikä sittemmin myöskään koettanut päästä +morsiamensa puheille, vaan ratsasti pois tavalliseen aikaan ja +tavallisen levollisella mielellä. + +Mutta Julian tyytymättömyys ei haihtunut, päin vastoin näytti se +enentyvän. Turhaan Arvid kehoitti häntä nojaamaan päätänsä hänen +rintaansa vasten, pitämään häntä tyynynä, johon sopi nukahtaa. Mutta +Julia ei siinä enään lepoa löytänyt. Turhaan vanha kenraali P., Arvidin +isä, tuli pyytämään pientä tulevaa miniäänsä ajelemaan uljaalla +joutseniksi nimitetyllä hevos-parillaan; mutta eipä mitään +tahtonut auttaa. Joka päivä ilmaantui nuorten kihlattujen välillä +erimielisyyksiä, jotka, Arvidin erin-omaisesta hidas-luontoisuudesta +huolimatta, kävivät yhä arveluttavimmiksi. Armo, joka nyt myöskin tuon +huomasi, rupesi tulemaan varsin levottomaksi ja oli aina valmiina +jollakin hyvän-tahtoisella, sovittavalla leikkisanalla kokoon solmimaan +tuota katkennutta sovintolankaa. Tämä onnistui vielä, mutta joka päivä +sai lanka useampia solmuja. + +Tätä kesti jonkun aikaa. Kaarlo kornetti lähti leiriltä päästyään +Roslagen'iin. Sieltä kirjoitti hän kirjeitä, joissa varsin suuttuneena +kertoi tomusta, kuumuudesta, ikävästä ja tiesi mistä. Kasvi-opista ei +hän sanaakaan maininnut. + +Liisin tila pysyi kesän kuluessa aina yhtäläisenä, ja Armo piti yhä +edelleenkin rintani sekä alakuloisuuteni paranemiseksi maidon-juomista +hyvin tarpeellisena. + +Onnettaret kehräsivät muitten tämän perheen jäsenien elämän-langat +tavallisilla pellavilla, jotka vähän olivat rohtimilla, mutta kuitenkin +enemmän silkillä sekoitettuja, kunnes he Elokuun lopulla -- tarttuivat +saksiinsa. Katsokaamme + + Miksikä? + +Raskaan, uuvuttavan päivän perästä nousi iltapuolella ukkosen pilviä +taivahalle, jonka ne auringon laskiessa peittivät kokonaan. Haudan +äänettömyys vallitsi koko seudussa. Karjalaumat, jotka kotia +kiirehtivät, eivät äännähtäneetkään, ei yksikään lintunen visertänyt, +haavan lehdet eivät värähtäneet, eipä sääskiparvikaan uskaltanut +auringon lasketessa survomaan lähteä. Koko luonto seisoi ikään kuin +tuskallisesti odottamassa jotakin kamoittavaa, tavatointa kohtausta. + +Myöhemmin illalla alkoi tuo hirveä näytelmä. Salamat valaisivat tavan +takaa seutua, joka sillä välin oli öiseen pimeyteen verhottuna, ja +niitten valossa näkyi, miten pilvi-ryhmät kävivät aina synkemmiksi +ja uhkaavina kokountuivat linnan ylitse. Silloin tällöin viuhui +yksinäinen tuulen puuska ilmassa, ja sitte seurasi haudan hiljaisuus. +Kumisevasti, mutta aina enentyvällä voimalla jyristen kuului ukkonen +monelta taholta. + +Armo juoksi pelliltä pellille, akkunalta akkunalle, katsoaksensa, oliko +kaikki säntilleen kiinni pantuna. Julia ja Helena seisoivat everstin +vieressä akkunan luona, ja turvautuen isäänsä he aina salaman +leimahtaessa ja ukkosen jyrittäessä liittyivät häntä lähemmäksi. + +Minä menin sokean luokse. Hän istui vuoteellaan, kyykyksiin vaipuneena, +sekä näytti elämäänsä kokonaan kyllästyneeltä ja lauloi synkällä, +matalalla äänellä: + + Nyt on yö, nyt on yö; + Kaikk' mustana vaan, mun on loppunut työ; + Sydän rauhaa kaipaa; + + Lepo suo, lepo suo! + Majahan minä vie, vaan toukkien luo, + Oi kuolema kalpee! + + Suo nukkuani! + Väsynyt minä oon, jopa itkustani + Oon kyltynyt eloon! + +Tässä tuo elämäänsä kyltynyt raukka antoi päänsä vaipua alas tyynylle. +Hän oli hiljaa ja ääneti hetken aikaa, minä näin hänen surullisesti +hymyilevän, ja hän alkoi taas kirkkaammalla äänellä ja iloisemmalla +nuotilla, laulamaan: + + Jospa koittavi koi, + Jos hautaani kuulen, kun veisu se soi, + Elohon mikä kutsuu... + + Niin mä loistoosi saan, + Oi mun ruhtinaani! täält' mullasta maan + Kun päätäni nostaa... + +Tässä rupesivat hänen kyyneleensä vuotamaan, ja toisella nuotilla +lauloi hän nyt itkevänä sekä katkonaisissa jaksoissa: + + Oi äiti, oi äiti! + Helmahas sulje + Eksynyt raukka, + Langennut lapsi! + Opeta häntä + Rukoilemaan... + .......... + Hellitse häntä, + Viihdytä häntä! + + Oi äiti, oi äiti! + Sulje ma syliis, + Painele vasten + Rintaasi hellää! + Anna mun tuta + Lempeä taivaan, + Sykkäilevästä + Sydämmest' äidin! + + Ah! sit' en koskaan + Tuntea saanut. + .......... + Yksin mä kuljin, + Yksin mä lemmin, + Yksin mä kärsein, + Haikean haikeast'! + .......... + Yksin mä lemmin + Kuolemassainkin. + + Oi äiti, oi äiti! + Vie minut täältä + Mailmasta luokses + Kiusauksesta! + .......... + Välkkyvä liekki + Tomusta kutsu! + Pimeydestä + Valohon nosta! + +Kamala ukkosen jylinä, joka kajahteli koko linnan lävitse, keskeytti +hänen lauluansa. Sitte seurasi aina kiihtyneempänä jyrinä jyrinän +perästä; hirveä myrskyinen tuuli rupesi myöskin raivoamaan. + +"Onko kukaan täällä?" kysyi sokea. Minä menin hänen luoksensa. Hän +sanoi: "minä kuulen soitannon, joka minulle hyvää tekee. Vie minua +akkunan luokse!" + +Sinne tultuansa laski hän käsivarret ristiin rintansa päälle ja käänsi +kasvonsa taivasta kohti. Salamat leimahtivat hänen ihanille, kalpeille +kasvoillensa, ja hirveät ukkosen jyrähdykset näyttivät surmalla +uhkaavan sitä olentoa, joka ikään kuin kerskaavalla ilolla kohotti +levollista otsaansa turmion henkiä kohden. + +Olipa ikään, kuin Liisin sydämmeen vähitellen olisi syntynyt kiihkeitä +tunteita ja luonnon taistelot löytäneet hänen sielussaan vastakaikua. +Äkkiä huudahti hän: "minä näen jotakin, liekkikäsi tulisine sorminensa +välähti silmieni ohitse!" + +Hän seisoi hetkisen, ikään kuin kiihkeässä odotuksessa, ja sanoi sitten +hiljaisella innostuksella: "kuinka ihanasti, kuinka ihanasti tuolla +ylhäällä pilvissä soi! Sydämmeni kutsuu sitä siskoisten soinnoksi. +Täällä, sydämmessäni on ensimmäinen ääni; -- tuolla soi nyt toinen. Nyt +on sopusointu, nyt on iloa ja riemua! Taivaan valta! äidin helma! sulje +minua palavaan syliisi! äiti, äiti, sinunko äänesi kuulen? -- sinunko +kätesi näin? ... näen ... minä näen taaskin! Viittaatko minua? Kutsutko +minua? -- Ilmaa!" kirkasi hän nyt raivoisasti ja vaativasti, "vie minua +ulos vapaaseen ilmaan! Minä tahdon kuulla äitini ääntä, -- minä tahdon +lentää hänen sylihinsä ja tulla lämpymäksi taas. Tuolla ulkona on +valkeasiipiä, net minua kannattavat. Siellä on vaunut ... kuule, kuinka +ne pyörivät! net minua tulevat viemään. Pian, pian! etkö näe kättä? Se +viittaa. Kuule ääntä! se kutsuu! hoi! kuuletko?" + +Minä tartuin hellästi häneen ja pyysin häntä pysymään hiljaisena. Hän +keskeytti minua, sanoen juhlallisesti: "Jumala ei kuule viimeistä +rukoustasi, jos sinä nyt et kuule minun. Hän on sinua siunaava, jos +sinä nyt tottelet minua. Vie minua ulos vapaaseen ilmaan! Tämä on +viimeinen kerta, jolloin sinulta jotain pyydän. Sinä et tiedä, mitenkä +koko elämäni onni riippuu tästä hetkestä. Vie minua ulos valtakuntaani +-- myrskyn valtakuntaan ... siellä, ainoastaan siellä saatan minä saada +rauhaa. Piete, Piete hyvä! katso, minä olen hiljaa, olen tyvenellä +mielellä, minä en ole hullu. Kuule minua ... kuule rukoustani! olen +kahleissa ollut koko elämäni ajan ... anna minun vain hetkeksi tulla +vapaaksi ... silloin kaikki minun monituiset, vertä vuotavat haavani +paranevat!" + +Minä en voinut tuota ääntä enkä noita sanoja vastustaa. Minä talutin +häntä alas eräälle penkereelle, joka oli linnan edustalle laitettu +vuoren kukkulalle. Tuo nuori tyttö, joka oli Liisin hoitajana, pelkäsi +ukkosta eikä sen vuoksi seurannut meitä. + +Pian sain katua myöntyväisyyttäni, Tuskin olimme ennättäneet tuohon +raivoavaan luontoon, ennenkuin Liisi riisti itsensä minusta irti, +juoksi muutaman askeleen eteenpäin ja seisattui sitten, huutaen +äänellä, joka oli kerskaavan ja mielettömän iloinen. Tämä oli kamalan +ihana näytös. Salaman leimahdukset viskasivat punaisia nuoliaan ympäri +koko seutua; tuuli viuhui, ja ukkosen jyrinät kaartelivat päämme ylitse +vuoroin kumisten ja kähisten. Ikään kuin myrskyn hengettärenä seisoi +sokea kalliolla, hänen liikenteensä olivat hurjat ja kamalat, hän +nauroi ja löi käsiänsä yhteen mielettömällä ilolla, toisinaan hän taas +käsiään kurkoittaen pyörieli ympäri; laulaen väkevällä, kirkkaalla +äänellä: + + Liehuvat liekit, + Leimuvat laineet + Valkeitten valloista! + Pauhaavat myrskyt! + Tyynehet hetket + Poistatte mailmasta! + + Ukkosen pauhut, + Uhkuvat voimat + Maailman kaikesta! + Katsokaa naista + Hallitsevaista + Ääntäni Kuulkaatte! + + Leimahda leimu, + Laulaos laulu! + Valtaani rientää saan! + .......... + Voitosta laulan, + Siivin mä lennän, + .......... + Vapaaksi pääsen vaan! + +Taaskin hän hurjasti nauroi ja huusi: "kuinka ihanata, kuinka ihanata! +kuinka komeata! Oi, kuin olen iloinen, iloinen! Nyt on minun +hallitus-päiväni tullut... Kruunu, ... valkea kruunu on alas astuva +synkistä pilvistä ja pantava päähäni. Päiväni on tullut, hetkeni on +käsissä!" + +Juuri samassa seisoi, sanomattomaksi lohdutuksekseni, eversti tuon +onnettoman vieressä. + +"Sinun täytyy", sanoi hän, "palata takaisin huoneeseesi". + +Kiivaalla liikunnolla irtaannutti Liisi kätensä everstin kädestä ja sen +sijasta, että hän kuten ennen olisi nöyränä totellut setäänsä, seisoi +hän nyt everstin edessä ylpeänä ja kerskaavana, oikeinpa Medean +muotoisena, sekä sanoi taas: "hetkeni on tullut! Minä olen vapaa! +Täytyy! Kuka tohtii minulle noin sanoa täällä, tässä paikassa? Enkö +minä seiso valtakunnassani? Eikö äitini pidä minua sylissäni? Etkö näe, +mitenkä hänen liekki-kätensä hyväilevät minua ja työntävät sinua pois?" + +Eversti, joka pelkäsi hänen mielen-vikansa esiintyvän yhä enentyvällä +voimalla, tahtoi ottaa häntä syliinsä, viedäksensä häntä linnaan +takaisin. Silloin Liisi äärettömällä hellyydellä laski kätensä hänen +kaulansa ympäri, sanoen: "no, jos minä suljen sinua syliini ja sinä +minua -- niin äitini ottaa meitä molempia tulihelmaansa. Oi, mikä +kirkas, taivaallinen autuus! Tänään on minun päiväni -- hetkeni on +käsissä! Minä olen vapaa, ja sinä olet vangittu. Minä näytän sen -- -- +minä näytän, ett'et koskaan pääse vapaaksi!" + +Nuot kerskaavaiset sanatko: "_minä näytän sen_" miehen +vastustamis-halua herättivät, vai oliko se joku toinen tunne -- mutta +eversti irroitti äkkiä itsensä Liisistä ja seisoi hiljaisena parin +askeleen päässä hänestä. + +"Niin, minä en pelkää ... minä en sinua pelkää", jatkoi Liisi. "Sinä +olet jäseneni vanginnut, olet kieleni sitonut, ja kuitenkin seison nyt +edessäsi mahtavana, väkevänä; ja kuten salamat leimahtakoon sinua +vastaan nuot kamoittavat sanani: 'minä lemmin sinua! minä lemmin +sinua!' Sinä et enään voi kieltää minua niitä sanomasta, sinun vihasi +on voimatoin. Ukkonen on minun puolellani, myrsky on minun puolellani. +Kohta olen aina oleva heidän kanssaan tuolla ylhäällä. Taivaallasi olen +liitelevänä pilvenä sinua seuraava koko elämäsi ajan, kalpeana haamuna +leijailen pääsi ylitse, ja sitten, kun kaikki on äänetöintä, hiljaista +ympärilläsi, täytyy sinun vielä kuulla ääneni huutavan: 'minä lemmin +sinua, minä lemmin sinua!'" + +Kummallinen, syvä liikutus näytti valloittaneen everstiä; hän seisoi +liikkumatoinna, käsivarret ristissä, mutta synkkä tuli leimui hänen +silmistään. + +Tyveneemmällä innostuksella jatkoi Liisi taas: "oi, kuinka äärettömästi +minä sinua olen rakastanut! Niin sydämmestänsä, niin tulisesti ei +yksikään kuolevainen ole rakastanut! Taivas, joka kumajat pääni +ylitse ... maa, joka pian avaat minulle haudan, teitä otan mitä +iankaikkisiksi todistajikseni! Kuulkaatte minun sanani! Tiedä se, +sinäkin, minun elämäni rakastettu risti; sinä jalo, kaikkien +ajatusteni, lempeni ja vihani mahtava esine, niin; -- -- niin, +_vihani_ ... kuule kuinka se lausuu: -- minä lemmin sinua! Koko +olentoni syvimmällä, pyhimmällä elolla olen sinua lempinyt; -- syvä +kuin meri, mutta puhdas kuin taivas, oli tämä minun tunteeni. Sinä et +ole sitä ymmärtänyt ... eikä kukaan maailmassa ole sitä ymmärtävä ... +äitini sen tietää ... ja _Hän_, joka on kaikkia korkeampi. Jos olisimme +eläneet maailmassa semmoisessa, jossa sanat ja teot saattaisivat olla +viattomat kuin ajatukset ja tunteet ... oo, silloin minä olisin, kuten +kirkas ja lämmin liekki, liehuen ja hehkuen ympäröinnyt olentoasi ... +olisin antanut sinun tuntea suloisinta autuutta ... puhtaana +uhriliekkinä palanut sinulle ainoastaan. Semmoinen oli rakkauteni. +Mutta sinä et sitä ymmärtänyt ... sinä et minua rakastanut ... +sinä työnsit minun pois, ylenkatsoit minua ... ja minä tulin +rikokselliseksi ... mutta lemmin kuitenkin ... ja lemmin vieläkin ... +ja aina ja ijankaikkisesti ... ja _yksin_!" + +"Yksin?!!" huudahti eversti, jolloin väkevä tunne näkyi vievän häntä +tavalliselta radaltaan. + +"Niin, yksin..." jatkoi sokea hämmästyen ja vavisten, "oliko koskaan +toisin? Minä olen sitä joskus aavistanut ... mutta... Oo, minun +Jumalani, minun Jumalani! olisiko se mahdollista? Oi sano, onko se +mahdollista? Tuon nimessä, tuon iankaikkisen autuuden, jonka sinä +ansaitset -- mutta joka ei koskaan saata tulla minun osakseni -- ja +kautta valon, jonka sinä näet, mutta jota en minä koskaan näe -- pyydän +sinua sanomaan -- sanomaan: oletko minua rakastanut?" + +Hetken vallitsi luonnossa täydellinen hiljaisuus. Näyttipä siltä, kuin +se olisi tahtonut kuunnella sitä vastausta, jota minäkin vapisevalla +tuskalla odotin. Ainoastaan vaalakkaat, pitkälliset salamat +leimahtelivat ympärillämme. + +Voimallisella, melkeinpä ponnistetulla äänellä vastasi eversti +juhlallisesti: "olen!" + +Sokea käänsi taivasta kohti kasvonsa, jotka loistivat melkein +autuaallisesta onnesta, samalla kuin eversti, syvästi liikutettuna +lisäsi: "niin, minä olen sinua lempinyt, Liisi, rakastanut sinua +sydämmeni koko voimalla ... mutta Jumalan voima sielussani oli vielä +suurempi ja varjeli minua lankeemasta. -- Ainoastaan minun kovuuteni on +pelastanut minun ja sinun. Minun rakkauteni ei ollut yhtä puhdas kuin +sinun. Ei myrkky, jota sinun kätesi minulle valmisti, ole terveyttäni +turmellut -- vaan taistelo himoja ja haluja vastaan ... sekä suru sinun +puolestasi. Liisi! Liisi! sinä olet minulle ollut äärettömän kallis ... +ja olet vieläkin... Liisi..." + +Liisi ei häntä enään kuullut; hän ikään kuin vaipui alas sen autuuden +voimasta, joka laskeutui hänen päällensä, ja siinä silmän-räpäyksessä, +kuin minä juoksin hänen luoksensa, hän kuten kuoleva kaatui maahan, +samalla kuiskaten sanomattoman autuaallisen näköisenä: "Hän on minua +rakastanut!" + +Eversti ja minä vaivoin jaksoimme viedä häntä takaisin hänen +huoneeseensa. Minä vapisin -- ja eversti oli ikään kuin rampaantunut. +Tuskan hiki helmeillen tiukkui hänen otsaltaan. + +Aikaa kului, ennenkuin Liisi tointui, ... mutta kun hän taas virkosi, +kun elämän virta jälleen juoksi hänen suonissaan, kuiskasi hän vain: +"Hän ei ole minua ylenkatsonut! ... hän on minua rakastanut!" ja oli +sitten hiljaisena ja levollisena, ikään kuin olisi hän maailmassa jo +loppulaskunsa suorittanut eikä enään mitään toivonut. + +Koko yön raivosi ukkonen hirveästi, mutta salamat valaisivat nyt sokean +kasvoja, jotka suloisesta autuudesta loistivat. + +Tästä hetkestä Liisi net muutamat päivät, joina hän vielä eli, oli +varsin muuttunut. Kaikki hänessä oli lepoa ja lempeyttä. Hän puhui +harvoin, mutta pusersi ystävällisesti ja kiitollisena niitten käsiä, +jotka lähestyivät sitä vuodetta, missä hän melkein liikkumatoinna +lepäsi. Usein kuultiin hänen hiljaa sanovan: "hän on minua lempinyt!" + +Eräänä päivänä seisoi Armo Liisin vuoteen vieressä, joka ei näkynyt +huomaavan hänen läsnä-oloansa, vaan matki sanomattomalla suloudella +nuot hänelle kalliit sanat. Minä silloin näin kipeän surun kuvautuvan +Armon hyvän-tahtoisissa kasvoissa, -- näin hänen huulensa vapisevan +kyynelten vierivän harvaan alas hänen poskiltaan. Hän kääntyi äkkiä +toisaalle ja lähti pois. Minä seurasin häntä, sillä hän oli unhottanut +avain-kimppunsa. Me menimme vierashuoneen lävitse. Eversti istui +siellä, nojaten päätään kättänsä vastaan, hän oli selin meihin päin ja +näytti lukevan. Armo hiipi hiljaa hänen taaksensa, suuteli hänen +otsaansa ja koetti, mennen sänkykammariinsa, tukehuttaa +itkun-nyyhkähystä. Eversti kummastuen katsoi hänen jälkeensä, sitten +silmäili sitten kättänsä, joka oli kosteaksi käynyt hänen vaimonsa +kyyneleistä, suuteli pois net ja vaipui taas entiseen miettivään +asemaansa. Hetken perästä minä Armoa seurasin sänkykamariin, vaan hän +ei ollut siellä; hänen virsikirjansa oli auki jätetty sohvalle. Kirjan +lehdissä näkyi vielä kyynelten jäljet. Vihdoinkin, kuljettuani ympäri +koko huonerivissä, hänen löysin kyökistä, jossa hän juuri par'aikaa +nuhteli kyökkipiikaa, tämä kun oli unohtanut hakata selkäluut irti +lampaan kyljestä, joka nyt tulella kärisi; tuohan erhetys olikin +anteeksi antamatoin asia, olletikkin koska minä jo kahdesti olin +ilmoittanut, että lampaan-kylki piti päivälliseksi käristettämän ja +seljästä lihahakkelusta paistettavan illalliseksi. + +"Ei sitä koskaan saata luottaa muihin kuin itseensä", sanoi Armo vähän +pistävästi minulle, antaessani hänelle avaimet. + +Tästä alkaen en enään jättänyt Liisiä, vaan olin yöt päivät hänen +luonaan. + +Erin-omaisen nopeasti hänen ruumiillinen olentonsa näkyi rientävän +loppuunsa. Näyttipä siltä, kuin ensimmäinen lemmen sana, jonka hän +kuuli, olisi ollut tunnus-sana hänen kärsivän sielunsa pelastukseksi. + +Niinpä monelle tämän maailman lapselle käy. He taistelevat kiusauksen +otaa vastaan monta monituista vuotta, -- elävät, kärsivät ja +taistelevat. Ota katkee ja he vaipuvat voimattomina alas. Onni tarjoaa +heille pikariansa. He laskevat huulensa sen purpurapartaalle -- -- ja +_kuolevat_! + +Paitsi Helenaa ja minua oli myöskin provessori L. melkein alituisesti +Liisin luona. Väliin hän sairaalle luki ääneensä, toisinaan jutteli +meidän kanssamme tavalla semmoisella, joka virkisti Liisin uinailevaa +jumalisuuden-tuntoa sekä vahvisti hänen uskoansa noihin kalleihin +totuuksiin, jotka ikään kuin valoisina enkeleinä seisovat kuolevain +vuoteen ääressä. + +Kerran provessori Liisiltä paljon kyseli hänen sisällisestä tilastansa. +Hän vastasi: "minulla nyt ei ole tarpeeksi voimia itse-koettelemukseen. +Mutta minä tunnen ... minulla on yksi toivo... Minä aavistan +kirkkautta!..." + +"Herra valistakoon kasvonsa sinun päällesi", sanoi provessori L. +hiljaisella vakavuudella ja luottamuksella. + +Seuraavana päivänä pyysi Liisi, että koko perhe kokoontuisi hänen +luokseen. Kun kaikki, provessori L. mukana, olimme koossa sairaan +huoneessa, jossa kamoittava äänettömyys vallitsi, nimitti Liisi +erittäin jokaista, ketä hän toivoi lähestymään vuodettansa, tarttui +hänen käteensä, suuteli sitä ja sanoi nöyrästi rukoillen: "_suo +anteeksi_!" Näin hän lausui jokaiselle. Ei kukaan voinut puhua, ja tuo +surullinen: "suo anteeksi, suo anteeksi!" oli ainoa ääni, joka katkaisi +huokausten tuskallista oihkinaa. + +Eversti ja hänen vaimonsa olivat vielä yksin jäljellä. Silloin Liisi +hetken oli ääneti; hän hengitti raskaasti ja vaivalloisesti, mutta +sanoi vihdoin: "tahtooko setäni tulla luokseni?" + +Eversti meni hänen tykönsä -- Liisi kurkoitti kätensä häntä kohden ja +hän kumartui alas, -- he suutelivat toisiansa. Oi mikä suutelo! +Ensimmäinen ja viimeinen -- lemmen ja kuollon! + +Ei sanaakaan kuulunut. Kuolon-kalpeana ja horjuvilla askeleilla poistui +nyt eversti etäämmäksi. Liisi sanoi vapisevalla äänellä: "nostakaa +minua vuoteeltani ja taluttakaa minua tätini luokse". + +Me tottelimme. Hän osoitti erin-omaista voimaa sekä käveli kahden +hengen tukemana kamarin toiseen päähän, jossa Armo hänen aikomustaan +aavistamatta istui itkemässä. + +"Auttakaa minua", sanoi Liisi, "että saatan laskea polvilleni!" + +Armo nousi äkkiä seisaalle, estääksensä hänen yritystään, mutta vielä +nopeammin Liisi lankesi polvillensa Armon jalkojen eteen, joita +suudellen hän vavahtavasti huoaten sammalsi: "suo anteeksi! suo +anteeksi!" + +Melkein hengetöinnä häntä taas kannettiin vuoteellensa. + +Tästä hetkestä ei eversti häntä enään jättänyt. + +177 + +Seuraavan yön ja päivän Liisi makasi viihtyneenä, mutta näkyi kärsivän +ruumiillisia vaivoja. Iltapuolella, jolloin provessori L., eversti ja +minä ääneti istuimme hänen vuoteensa ääressä, heräsi hän hiljaisesta +unestaan sekä sanoi ääntevästi ja selkeästi: "hän on minua lempinyt! +Maa, minä kiitän sinua!" + +Sitten hän taas vaipui jonkunlaiseen uneen eli unen horrokseen, joka +kesti tunnin verran. Hänen hengähdyksensä kävi tällä aikaa taajaan, +mutta rupesi vähitellen heikkenemään. Nyt se hetkeksi taukosi, sitte +kuului huokaus. Ja nyt yht'äkkiä näkyi hengähdys vallan tauonneen. Tämä +oli kamala hetki. Suonen-vedon tapainen puistutus kävi läpi hänen +ruumiinsa ... vielä kova huokaus eli ohkaus, jota seurasi kamoittavan +valittava ääni ... ja kaikki oli hiljaista. + +"Hänen on päivänsä päättynyt!" sanoi eversti sortuneella äänellä ja +painoi huulensa Liisin kuolon-kalpealle otsalle. + +"Hän _näkee_ nyt!" lausui provessori L. ja loi loistavan katseen +taivasta kohti. + +Kesä-illan tuoksuvat leyhkät liehuivat sisälle au'aistusta akkunasta, +ja linnut lauloivat iloisesti ulkona punakuusaimistossa. Lempeä +ruson-hohto, heijastus juuri laskeuneesta ilta-auringosta, levisi +huoneeseen ja laski kuollon-unessa lepäävälle kirkastavan valon. + +Hiljaisena, kivutoinna makasi Liisi nyt siinä; hän joka kauan oli +taistellut ja epätoivossa ollut ... lepäsi nyt niin levollisena -- +hiljaisena! Valkoisten tyynyjen ylitse valui hänen uhkeat tummat +hiuksensa alas lattiaa kohden. Hänen huulillaan oli kummallinen +hymyily, täynnänsä tietoja muille tuntemattomia. -- Minä olen tuon +hymyilyn nähnyt monen, kuolon-unessa olevan huulilla ... +iankaikkisuuden enkeli on niihin painanut suutelonsa. + +Rauhallinen hetki on tuo, jolloin levottomuudesta ja tuskista sykkivä +sydän saa levon! Rauhallinen hetki, joka sovittaa meitä meidän +vihollistemme kanssa, joka tuottaa jokaisen ystävän lähemmäksi meitä, +joka unhoitukseen vie meidän vikamme sekä laskee säteilevään valoon +kaikki meidän ansiomme, joka antaa sokealle näön ja päästää sielun +siteet! -- ihana ja rauhallinen hetki! vaikkapa öisen enkelin siipien +kannattamana, sinä kuitenkin hymyilet minua vastaan kuten aamurusko, ja +kun olen nähnyt sinun koittavan muille, olen monta kertaa toivonut, +että minulle myöskin valkenisit. + + + + +Vyhti sekaantuu. + + +Liisiä ei enään ollut. Ikään kuin ukkosen pilvi oli hän synkistyttänyt +niitten olentojen kirkasta taivasta, joittenka turvissa hän eli. Kun +tämä pilvi oli poissa, levisi jokaiseen rauhan ja levollisuuden tunne. +Monta kyyneltä omistettiin hänen surulliselle muistollensa, mutta ei +yksikään sydän häntä takaisin kutsunut. Surkuteltava Liisi! sinä +lahjoitit rauhaa vasta sitten, kuin oma sydämmesi sitä haudassa nautti. + +Me näemme tuon joka päivä; vähäpätöisin ja yksinkertaisin ihminen, joka +on hyvä ja rauhallinen, lähtee maailmasta enemmän rakastettuna, enemmän +kaivattuna kuin runsas-lahjainen, joka väärin on käyttänyt eräänsä, +joka kaikella ihanuudella, nerollansa ja sydämmen-lämmöllänsä ei ole +ainoatakaan olentoa onnelliseksi tehnyt. + +Eversti yksistään oli kauan aikaa synkällä mielellä, hän oli myöskin +tavallista enemmän umpimielinen vaimoansa ja lapsiansa kohtaan. Heidän +hellyytensä ja huolellisuutensa sekä ajan vaikuttava voima rupesi +kuitenkin vähitellen jo tuota synkkyyttä haihduttamaan, jolloin +kohtauksia tapahtui hänen perheessään, jotka uudestaan häiritsivät +hänen lepoansa sekä saattoivat hänen jo luonnostaan väkevät tunteensa +kuohumaan. + +Eräänä päivänä hyökkäsi Arvidin isä, kenraali P. everstin huoneeseen +varsin raivoissaan. Ensiksikin hän sydäntään purkasi vannomisilla ja +kirouksilla, ja kun eversti kylmästi kysyi, mitä tuo tuommoinen +merkitsi, änkytti hän varsin mielettömänä: "mitä tuommoinen tietää?... +Mitä tuommoinen tietää .. tuhat tulimmaista! se tietää, että sinun +tyttösi on senkin vietävä..." + +"Kenraali P.!" sanoi eversti, äänellä, joka oitis teki semmoisen +vaikutuksen, että tuo vihastunut malttoi mieltänsä ja vähän hiljempää +matki: "se -- se -- se ... tietää ... että sinun tyttäresi leikin-tekona +pitää pyhimmät asiat, että hän on uskotoin sanansa syöjä, hiisi +vieköön! ... ja tahtoo tehdä eron Arvidista ... tahtoo antaa hänelle +kihlasormuksen ... tuhat tulim ... että Arvid on varsin toivottomana ja +tahtoo ampua itsensä kuoliaaksi ... hän kun on niin kiivas ja hurja, ja +minä vanha mies jään onnettomaksi ja lapsettomaksi". Tässä tipahteli +pari kyyneltä ukon silmistä, ja hän lisäsi äänellä, jossa suru ja viha +taistelivat: "hän ei piittaa minun poikani rauhasta ... hän ei kunnioita +minun harmaita hapsiani, vaan pitää meitä pilkkanansa!... Minä häntä +niin hellästi hyvänä pidin ... kuten isä; veljeni ... kuten isä; ... +minä kaiken luottamukseni panin häneen, luulin hänen tuottavan iloa +elämäni ehtoolle; ... tämä tulee minulle kuolemaksi. Hän sanoo vasten +silmiä Arvidille, ett'ei hän huoli hänestä ... vasten silmiä, minun +pojalleni ... tuhat tulimmaista! Poikani tulee vielä koko pitäjän +naurettavaksi ... hän ampuu itsensä vasten naamaa, sanon minä ... ja +minä vanha mies jään onnettomaksi, lapsettomaksi". + +Eversti, joka varsin ääneti oli kuunnellut tuota kaikkea, soitti nyt +kiivaasti. Minä olin viereisessä huoneessa ja menin sisälle everstin +luo, tiedustellakseni asioista vähäsen, jotta sitten edeltä päin saisin +Julian tiettäväksi, mitä häntä siellä odotteli. + +Everstin muoto ilmaisi suuttumusta ja ankaruutta. Hän pyysi minua +käskemään Juliaa luoksensa. + +Minä tapasin Juliaa suurimmassa tuskassa, ja kenraalin käynnistä hän +kyllä jo aavisti, mikä häntä odotti. + +"Minä tiedän ... minä tiedän..." hän vaaleten huudahti, sanaa +tuodessani, "siihen sen käydä täytyi ... sitä ei mikään auta..." + +"Mutta oletko todellakin", kysyin minä, "tehnyt eron sulhasestasi?" + +"Minä olen ... olen melkein...", vastasi hän alakululoisena ja +surullisena, "minä en nyt joudu puhumaan ... eilen illalla tulin +Arvidille sanan sanoneeksi; ... hän oli niin kylmä ja ivallinen ... +minä kiivastuin, hän suuttui ... ja ratsasti vihoissaan täältä pois..." + +Taas everstin kello kuului soivan. "Voi hyvänen aika!" sanoi Julia ja +painoi käsiään vasten sydäntänsä, "nyt minun täytyy mennä ... ja nyt +täytyy olla rohkeutta. Ah, jollen tuota pelkäisi, tuota tuhoa tuottavaa +silmäystä ... sano, Piete, näyttikö isä kovin vakavalta?" + +Minä en tähän saattanut kieltävästi vastata; varoitin häntä vain liika +pikaisista päätöksistä ja käskin häntä tarkoin muistamaan kerran +annettua lupaustansa sekä miten lujia perus-johteita everstillä oli +lupausten pyhänä pitämisen suhteen. + +"Voi, minä en saata ... minä en saata!" oli kaikki, mitä Julia jaksoi +sanoa, kun hän kalpeana ja vapisevana meni alas portaita, jotka +johtivat everstin huoneeseen. Tultuansa oven luokse, hän seisattui, +näytti tulleen vakaaseen päätökseen ja sanoi: "minun täytyy!" sekä meni +sisälle. + +Noin puolen tunnin kuluttua Julia tuli Helenan huoneeseen, jossa +minäkin olin, ja näytti varsin onnettomalta. Hän viskasi itsensä +sohvaan, laski päänsä Helenan helmaan sekä rupesi katkerasti itkemään. +Tuo hyvä Helena istui ääneti, mutta sääliväisyydestä kyyneleet helminä +vierivät Julian kullan-hohtaville palmikoille. Kun pitkän hetken +kuluttua Julian suru näkyi hälvenevän, sanoi Helena hellästi ja laskien +kätensä hyväillen sisarensa uhkeille kiharoille: "Julia hyvä, minä en +vielä tänään ole hiuksiasi sievistänyt, istu hetkeksi, niin sen piankin +teen". + +"Ah, leikkaa poikki hiukseni! -- minä tahdon nunnaksi ruveta!" vastasi +Julia, mutta nousi kuitenkin istualle, pyyhki silmiänsä, antoi +järjestää hiuksiansa, auttoi Helenaa hänen hiustensa suorittamisessa ja +tuli sillä aikaa levollisemmaksi. + +Varma on, että jokapäiväisten toimien pienet huolet erin-omaisella +voimalla haihduttavat surujamme. + +Kun kysyimme, mitä hänelle oikeastaan oli tapahtunut, vastasi Julia: +"se on tapahtunut, että minä olen tuomittu koko elämäni iäksi kärsimään +hetkellisestä ajattelemattomuudesta sekä tulemaan onnettomaksi +ihmiseksi, ... jos nimittäin antaun tuon tuomion alaiseksi; mutta sitä +en tee ... ennen kärsin isäni suuttumusta ... ennen..." + +"Oi, Julia, Julia!" keskeytti Helena, "ajatteleppas, mitä sanot!" + +"Helena! sinä et tiedä, mitä minä olen kärsinyt, kuinka minä olen +taistellut oman itseni kanssa jo pitkiä aikoja. Sinä et tiedä, kuinka +selvään minä käsitän sen surkeuden ja viheliäisyyden, mikä tulisi +kohtalokseni, jos menisin Arvidin puolisoksi! Ah, minä kuljin ennen +ikään kuin unissani ja ajattelematta annoin hänelle käteni; nyt olen +herännyt -- enkö saisi vetää kättäni pois, kun näen antaneeni sen +yhdelle..." + +"Arvid on hyvä ihminen, Julia!" + +"Ketä sinä hyväksi kutsut, Helena? Sitäkö, joka ei vain ole kiukkuinen? +Arvid -- minä olen koettanut, minä olen häntä koettanut -- näyttää +hyvältä sen vuoksi, ett'ei hän jaksa olla paha, -- levolliselta ja +tasaiselta sen tähden, ett'ei hän huoli muusta kuin mukavuudestaan, -- +ymmärtäväiseltä sen vuoksi, ett'ei nenäänsä edemmäksi näe ... ah! näin +kieltoperäinen hänen luontonsa on ... miksikä pelkäisin lisätä +kieltävän lauseen tuohon hänen negatiivillisuuteensa -- miksikä en +sanoisi, ett'en hänestä huoli? Älä uskokkaan, että se kauan häntä +huolestuttaa; -- hän ei minua rakasta, ... hän ei saata rakastaa, sillä +hänellä ei ole mitään tunteita! Voi hän on vain tuore puun-pölkky, jota +minä tulellani turhaan koettaisin sytyttää, -- liekki muuttuisi +vähitellen savuksi ja vihdoin se varsin sammuisi". + +"Vaikk'ei, Julia kulta, Arvid olisikkaan mies sinun vertaisesi, joka +kykenisi sinua onnelliseksi vaimoksi saattamaan, -- miksikä ei sinun +tulesi siltä kirkkaana palaisi? Eihän Arvid ole paha, hän ei koskaan +tulisi sinun kiusaajaksesi. Onhan niitä monta monituista vaimoa, +joittenka miehet ovat verrattoman alhaisemmalla kannalla kuin Arvid, ja +kuitenkin he ovat pyrkineet ja tulleet oivallisiksi perheen-emänniksi, +ovat luoneet onnea ja hauskuutta ympärillensä ja nauttivat sitä +onnellisuutta, jota täytetyn velvollisuuden ihana tunto aina tuottaa. +Esimerkiksi orpanamme, rouva M.; eikö hän ole varsin kunnioitettava ja +rakastettava nainen? Ja kummoinenka on hänen miehensä? Entä Emma S. ja +Hedda R...." + +"Niin, ja Penelope ja sisaria koko komppania ... ah! Helena kulta! +noita rouvia minä pidän suuressa arvossa, minä kunnioitan ja ihailen +heitä; tahtoisinpa olla heidän tapaisensa, -- mutta yhdestä asiasta +olen varma -- siitä -- ett'en tuota saata. Sitä itsenäisyyttä, sitä +varmuutta, sitä perus-johteitten lujuutta ja selkeyttä, mikä on aivan +tarpeellisena omaisuutena sille, jonka täytyy avio-elämässä olla +johtavana henkenä -- sitä minussa ei ole ... ei ollenkaan! Juuri minä +tarvitsen johtajata -- minä olen köynnös ja tarvitsen tammen tuekseni. +Tällä hetkellä selvenee minun käsitys-voimani -- minä tunnen, että +minussa on parempi elo itämässä, uusi maailma avautuu minulle! Jospa +sen läpi saisin kulkea sellaisen puolison rinnalla, jota minä +saattaisin rakastaa ja kunnioittaa, joka sydämmensä lemmellä pitäisi +minun puhdistettua tultani vireillä, joka ymmärryksensä kirkkaalla +valolla laskisi valaisevia säteitä minunkin hämärään sieluuni ... +(esimerkiksi provessori L., ajattelin minä), oo! silloin saattaisin +vielä tulla paremmaksi ihmiseksi -- ja ennättää päämaalin, jonka minä +nyt enemmän aavistan kuin näen... Mutta Arvid'in kanssa, Helena hyvä, +Arvid'in kanssa ... olisi maailma minusta kuten ruokahuone, -- ja minä +siinä kuten homehtunut juusto". + +"Minkälainen vertaus, Julia hyvä!" + +"Kyllä se on toden-mukaisempi kuin luulet. Ohho, tuo avioliitto on +surkeampi asia, kuin mitä moni käsittää. Siinä on useain käynyt samati, +kuin minun nyt saattaa käydä ... he ovat turhaan nostaneet avioliiton +purjeet, -- he ovat luulleet ennättäneensä onnen satamaan -- ja ovatkin +joutuneet karille sekä kiintyneet siihen koko elämänsä ajaksi ... kuten +syömä-simpsukka kotelossaan ovat he siellä kontanneet ympäri ja +hakeneet hiukan päiväpaistetta ... siksi, että armahtavainen laine on +tullut..." + +"Julia! Julia!..." + +"Helena! Helena! Tuo on kertomus jokapäiväisestä elämästä, joka päivä +sen todeksi näyttää. Montapa jalompaakin luonnetta on tuolla tavalla +turmionsa saanut, ja niin käy myöskin minun, jollen ajoissa purjehdi +hietakarin sivutse". + +"Julia! Minä pelkään, ett'ei tuo tapahtua saata, sillä isämme +perus-aatteet ovat järkähtämättömät ja sanassaan pysymistä hän etenkin +katsoo tärkeäksi. Ja minusta hän on varsin oikeassa. Sitä paitsi mitä +kihlauksen purkamiseen tulee, niin kun peruuttaa kerran tehdyn liiton, +on siinä mielestäni jotakin joka niin loukkaa naisellista +hienotuntoisuutta, että minun mielestäni..." + +"Hienotuntoisuutta ja hienotunteisuutta ... minun mielestäni osoittaa +tuo kaikkea muuta kuin hienoja tunteita, ja onpa myöskin varsin +luonnotointa, että pelkän hienotuntoisuuden tähden uhraa koko elämänsä +onnen". + +"Saattaisitko tulla onnelliseksi, Julia, jos kadottaisit omaistesi -- +isäsi rakkauden, -- maailman kunnioituksen?" + +"Maailman kunnioituksesta ... siitä minä en monta penniä maksa, mutta +niitten, joita minä rakastan ... ah, Helena, Piete, -- olisikohan se +mahdollista että sitä kadottaa saattaisin? Sitte varmaan parempi olisi, +että tuomitsisin itseni onnettomaksi jäämään..." + +"Sinä et ole onnettomaksi tuleva", sanoi Helena ja sulki samassa +kyynel-silmin Julian syliinsä, "sinun pitää..." + +"Siitä et sinä mitään tiedä, Helena", keskeytti häntä Julia +närkästyneellä malttamattomuudella, "_minä_, minä tiedän tulevani +onnettomaksi. Onpa vielä muutakin, kuin Arvid'in kelvottomuus, joka +minua siksi tekee, nimittäin tuo varmuus, että päämaalini minulta on +mennyt hukkaan, -- tuo varmuus, että minun olisi saattanut kohtaloni +olla jalo, onnekas, että olisin saattanut elää täällä maailmassa etevän +ja oivallisen olennon onneksi. Oi! minä tunnen sen, minä olisin, kuten +leivo, liidellyt korkeutta kohden valossa, vapaana ja laulaen -- -- ja +nyt, nyt minä -- niinkuin ennustanut olen -- konttaan elämän +hietakarilla, kuten syömäsimpsukka laahaten vankihuonettani muassani!" + +Tuotuansa toistamiseen esiin tämän hirveän, ehkä jotenkin väärän +vertauksen, häntä uudestaan valloitti katkera suru; hän taaskin +heittäysi sohvalle sekä jäi siihen koko päiväksi eikä tahtonut syödä, +ei juoda eikä myöskään mitään lohdutusta kuulla. Armo juoksi itse, ja +myöskin minua hän juoksutti ehtimiseen, portaita ylös ja alas, rohtoja +ja hajuvettä viemään. + +Julia tuli todellakin sairaaksi, vaikka hänen kipunsa oli helponlaista, +ja viipyi kaksi päivää huoneessansa. Tällä ajalla ei hän ollenkaan +nähnyt isäänsä. Julian suureksi mielihyväksi ei myöskään kenraalia eikä +Arvid'ia kuulunut eikä näkynyt näinä päivinä. + +Armolla oli aina ollut oman omituinen menetys-tapansa eli +sukkeluutensa, milloin vain isän ja lasten välille syntyi jonkunlaista +erimielisyyttä. Kun hän puhui miehensä kanssa oli hän sanoissaan aina +olevinansa lastensa puolustajana ja jutellessaan näiden kanssa väitti +hän kiven kovaan miehensä olevan oikeassa. Luulenpa kuitenkin, että +hänen sydämmensä oli taipuvaisempi heikompaa puolustamaan, koska +välistä muutamissa suhteissa kaiken täytyi käydä sen mukaan, kuin +everstin järkähtämätöin tahto vaati, hyväili Armo tavallista hellemmin +lapsiansa. Hän oli myöskin nyt puhunut everstin kanssa Julian puolesta +ja hänen kihlauksensa purkamisesta, mutta havainnut miehensä +myöntymättömäksi ("mahdottomaksi", sanoi Armo), ja kun hän nyt näki +Julian noin onnettomana, tuli hän varsin huomaamattansa everstiä +kohtaan kentiesi epäystävälliseksi -- ei! herrantieten! ... mutta +sentään hiukan vähemmän ystävälliseksi -- noin päältä nähden (mutt'ei +sydämmestään, siitä kyllä vastaan); hän piti ehkä vähemmin huolta hänen +ruoastaan ja hauskuudestaan monessa pikku suhteessa. Jonkinlainen +ikävyys, näihin asti tässä perheessä varsin tuntematoin, vallitsi +talossa muutaman päivän. + +Hyväntahtoisesti hymyillen sanoi eversti minulle eräänä aamuna: "ei pyy +pataan tule, ellei mies metsään mene", ja rupesi astelemaan portaita, +jotka veivät Julian kammariin. + +Samassa matkarattaat seisattuivat pihalle ja Kaarlo kornetti hehkuvin +kasvoin ja melkeinpä hämmästyneen muotoisena juoksi alas rattahilta +sekä ylös portahia, syleili ääneti, mutta kiivaasti vanhempiansa ynnä +sisariaan ja pyysi sitten puhutella everstiä hetkisen. + +Hetki venyi muutamaksi tunniksi, ennenkuin kornetti kalpeana ja +onnettoman näköisenä tuli yksin isänsä huoneesta. Ikään kuin +houreissaan kulki hän vieras-huoneen läpi sallin, tuli sitten Armon +kammioon eikä, kuten näytti, huomannutkaan äitiänsä eikä minua, vaan +istahti ääneti, nojaten päätään pöytää vasten sekä peittäen silmiänsä +käsillään, juuri kuin estääksensä päivää niitä häikäisemästä. + +Äidillisellä tuskalla katseli Armo poikaansa, nousi vihdoin istualta ja +silitteli hyväillen hänen poskeansa, sanoen: "hyvä poikani! mikä sinun +on?" + +"Ei mikään!" vastasi kornetti hiljaa ja sortuneella äänellä. + +"Ei mikään?" toisti Armo. "Kaarlo, sinä saatat minua surulliseksi ... +sinä olet kalpea ... olet onnetoin!..." + +"Niin olen!" vastasi kornetti samalla hiljaisella äänellä. + +"Minun lapseni ... minun poikani! mikä sinulta puuttuu?" + +"Kaikki!" + +"Kaarlo! ... ja sinulla on äiti, joka antaisi vaikka henkensä, jos hän +sillä voisi sinua onnelliseksi saattaa!" + +"Minun hyvä äitini!" huudahti kornetti ja lisäsi sulkein häntä +syliinsä: "suokaa minulle anteeksi!" + +"Lapseni rakas! sanoppa, mitä puolestasi tehdä saattaisin ... sano mitä +sinulta puuttuu, -- ilmoita minulle kaikki! Joku keino löytynee ... +minä en tahdo elää, nähdäkseni sinua onnettomana". + +"Minun täytyy tulla onnettomaksi, ellen tänään saa kymmentä tuhatta +markkaa tahi näin suuren summan takausta. Jollen sitä tänään saa, -- on +Hermina ... minun Herminani muutaman päivän kuluttua toisen puolisona! +Voi toki! Minun koko elämäni autuuden ja vieläpä toisenkin olennon +onnen saattaisin ostaa tuosta vähäpätöisestä rahasta, vaan sitä minulta +kiellettiin? Olen puhunut isäni kanssa, ilmaissut hänelle sydämmeni +tunteet -- sanonut hänelle kaikki. Hänellä on tuo rahasumma ... minä +tiesin sen ... mutta hän..." + +"Mutta hän on kai kieltänyt?" + +"Aivan jyrkästi, järkähtämättömästi. Hän sanoo, että se raha on +onnettomien ja tarvitsevaisten osa ... ja noita vieraita köyhyyttä +kärsiviä hän auttaa, vaan tekee sillä poikansa onnettomaksi!" + +Nyt nousi kornetti kiivaasti istualta ja käveli pitkillä askeleilla +lattian poikki, lausuen innossaan: "mikä ilkiö on saattanut isälleni +panetella Herminaa ... tuota hurskasta enkeliä? Hänkö minua pettäisi! +Hän ... hänkö rakastaisi tuota harmillista G:tä! Tämä ainoastaan tahi +hänen lähettiläänsä ovat saattaneet..." + +Tässä kornetti särki vaunut ynnä niihin kuuluvat hevoset (pikku +tallukoitten ajoneuvot), ja Armo peljästyksissään siirsi poikansa +läheisyydestä kukkaruukun, kuunteli tarkasti hänen valitustaan ja kysyi +huolellisesti: + +"Mutta miksikä?... Mutta kuinka?" + +"Älkää nyt kysykö!" huusi kornetti malttamattomasti. "Ainoastaan tämän +saatan nyt sanoa: elämäni onni tahi onnettomuus riippuu siitä, saanko +tänään tuon mainitun summan. Minä saatan tulla onnellisimmaksi +ihmiseksi, mitä maan päällä löytyy -- tahi onnettomimmaksi -- enkä minä +yksistään..." + +"Kaarlo!" sanoi Armo juhlallisesti, "katso minuun!... Jumala siunatkoon +rehellisiä silmiäsi, poikani! Niin -- minä tunnen sinun, -- ethän sinä +tahtoisi minua askelta astumaan, jota perästäpäin saisin katua?" + +"Äitini! ... saattaisitko sitä katua, että olet auttanut minua +saavuttamaan elämäni onnea?" + +"Siinä on kylläksi, lapseni! Minä menen nyt puhumaan isäsi kanssa. +Vartoo minua tässä". + +Kiihtyneessä mielen-tilassa odotti kornetti äitinsä takaisin tuloa. +Minä näin, että hän tällä haavaa oli sellaisessa nuoruuden-vimmassa, +jossa ollessamme tavattomana pidämme, että joku rohkenee vastustamaan +meidän toivojamme ja tahtoamme. Tämmöisinä hetkinä ei käsitetä tuota +sanaa: "mahdotointa". Silloin luulemme, että aurinkoakin saatamme + omin määrin hallita ja vuoria tempaista pois paikoiltaan eli, +mikä on yhtä mahdotointa, juurtuneita mielipiteitä lujasta vakaasta +ihmis-sydämmestä. + +Kului aikaa, ennenkuin Armo palasi. Julia ja Helena seurasivat häntä. +Hän oli kalpeana, kyyneleitä kimalteli hänen silmäripsissään ja äänensä +värähti, kun hän sanoi: "isäsi ei tahdo .. hänellä on syynsä, hän +luulee tekevänsä ... ja tekee varmaankin, mitä oikein on. Mutta, +lapseni hyvä, sinä sittenkin saatat tulla autetuksi. Ota nämät helmet +ja kalliit kivet ... net ovat minun ... minä saan käyttää niitä tahtoni +mukaan ... ota net. Tukholmassa sinä niistä oitis saat melkoisen..." + +"Ja nämät ... nämät myöskin, Kaarlo!" sanoi Julia ja Helena, hyväillen +veljeänsä ja tarjoten hänelle kalleuksiansa, "ota myöskin nämät ... me +pyydämme sinua, Kaarlo, ... ota, -- myy kaikki, -- ja tule +onnelliseksi!" + +Tumma punastus nousi tuon nuoren miehen kasvoille ja kyyneleitä +tulvaili hänen silmistään. Samassa hetkessä eversti astui sisälle, +seisattui ovelle ja loi huoneen perällä oleviin terävän katseen. Äkkiä +leimahti hänen silmistään suuttumus ja ylenkatse. "Kaarlo!" huudahti +hän voimakkaalla äänellä, "jos saatat olla niin kelvotoin, että tahdot +hyväksesi käyttää äitisi ja sisariesi heikkoutta, tyydyttääksesi +sokeita, mielettömiä himojasi, niin minä sinua ylönkatson enkä sinua +pojakseni omista!" + +Kovin onnettomana sekä nyt näin väärän luulon alaiseksi joutununna +tämä nuorukainen sydämmessään katkerasti närkästyi. Hän kävi +kuolon-kalpeaksi, puristi kokoon huulensa, polki kiivaasti jalkaansa ja +meni kuten tuli ja leimaus ulos ovesta. Muutama minuuti sen jälleen +ratsasti hän aika kyytiä poikki linnan pihan. + + + + +Kornetti. Kornetti. Kornetti. + + + "Halloo! se metsän läpi kaikuu". + +Halloo! se kaikuu. Nyt kyytätty karkaa, vaan kyyttääjät seuraa. Mikä +otuksena? Onnetoin ihminen. Entä metsästäjät? Närkästyksen, epätoivon +ja raivon hurjat hengettäret. Kas kuten kyyttäävät! Verratoin ajo! Nyt +kyytätty karkaa, vaan kyyttääjät seuraavat. Halloo! Halloo! He jäljissä +rientää, -- he seuraa, he seuraa, läpi metsikköjen -- poikki järvien +soutaa, yli vuorten ja maan he nyt saalistaan ... yhä etseilee ... vaan +se väistyilee ... jopa uuvahtaa... Halloo! Halloo! ajo loppuns' saa! + +Eteen päin! eteen päin kannusti kyytätty läähöttävää ratsuansa, joka +vaahtoisena juoksi kivien ja kantojen ylitse. Raivoisa sekasorto +vallitsi hänen sielussaan. Hän ratsasti, että tomu tuoksui, maantien +poikki ja synkkäin metsämaitten lävitse, tukehuttaen sielussaan +jokaisen ajatuksen, jokaisen tunteen ja totellen ainoastaan tuota +kehoittavaa: eteen päin! eteen päin! mikä kajahteli jok'ainoassa hänen +kuumeen-tapaisessa suonen-tykytyksessäänkin. + +Mökkien rauhalliset asukkaat, joitten sivuitse hän kiisi kuten +tuuliais-pää, juoksivat ihmetellen kurkistamaan: "ken se lienee ollut, +jonka ratsu noin viiropäisenä laukkaili?" Ja yksi heistä (Tiina Antin +tytär), vakuutti nähneensä koiran ja jäneksen juoksevan esiin, metsästä +toisen, tuvasta toisen, sekä sitten istuen vastapäätä toisiansa +tirkistävän tuota raivoisaa ratsastajaa, jonka mentyä ne varsin +hämmennyksissään juoksivat toistensa ohitse, koira metsään ja jänes +tupaan. + +Tämä raivoisa ratsastaja, Kaarlo kornetti, ei seisahtanut ennen, kuin +hän ennätti meille jo ennaltaan tutun metsätalon portille. Tässä hän +hyppäsi hevosen seljästä ja juoksi ylös portaita. Ylikerran ovet olivat +kaikki lukitut, äänettömyys vallitsi kaikkialla. Hän juoksi portaita +alas. Ovet olivat myöskin alikerrassa lukitut, kaikki oli hiljaista ja +eloa vailla. Hän juoksi pihan poikki vähäiseen sivurakennukseen ja +tempasi oven auki. Vanha, kokoon kyyristynyt akka istui tuvassa, +hyräillen virren nuottia ja kehräten rohtimia. + +"Missä on herras-väki? Missä on Hermina neiti?" kysyi kummissaan ja +hengästyksissään oleva kornetti. + +"Hää?" vastasi rohtimen-kehrääjä. + +"Missä herras-väki on?" kirkasi kornetti vimmatulla äänellä ja katsoi +kiivaasti akkaan. + +"Mitä? Hää?" vastasi akka, pannen tyytyväisenä nuuskaa nenäänsä. + +Kornetti polki jalkaansa. (Kitattu kuppi putosi hyllyltä, kolme +viallista klasia kilisi yhteen). "Oletko varsin kuuro?" kirkasi hän +kovalla äänellä, "minä kysyn, mihinkä herras-väki on täältä +matkustanut?" + +"Matkustaisitte! Tuorlinnan kartanoon kai? sitä kai herra tarkoittaa? +Sinne käy tie tuolta aitovierestä, ja..." + +"Minä kysyn", kirkasi kornetti tuskastuneen koko voimalla, "onko +herras-väki, joka tässä talossa asui, lähtenyt poijes". + +"Lähteenmoisioon! vai niin, no se tie käy..." + +"Tämähän käy päin mäntyä", sanoi kornetti varsin onnettomana, +"vähemmästäkin jo sappi paisuu". + +"Kyllä, kyllä, no niin!" huokaili hämillään ja peljästyksissään tuo +pikku akka, nähdessänsä kornetin suuttuneena, ja meni poimimaan +särjetyn kupin palaset lattialta. + +Markka putosi hänen nenälleen samassa ja vieras oli mennyt menojaan. + +"Jumala varjelkoon!... Herra siunatkoon!..." änkötti peljästynyt mummo +nyt mielihyvissään. + +Toinen ovi samassa porstuassa lensi nyt taas kornetin tempaamisesta +auki. + +Takkansa ääressä possunsa vieressä (nimittäin vesansa vieressä) istui +lihava nainen syöttäen pientä pörhötukkaista poikaansa vellillä. + +Kornetti tässä taas uudisti saman kysymyksensä ja sai vastaukseksi: + +"Kyllä, kyllä ovat poijes lähteneet!" + +Mutta mihinkä? sano, koska ... sano mihinkä? Eikö yhtäkään kirjettä? +Eikö yhtäkään sanaa minulle jätetty?" + +"Kirjettä? Kyllä, sain minä yhden, joka piti jätettämän kornetti H:lle, +ja minä aion juuri mennä viemään sitä Tuorlinnaan, kun vain ensin saan +tipan velliä poikaani ... poju parkani, -- syö, poika!" + +"Hyvänen aika! tuo heti kirje tänne, joutuun, mene heti, sanon minä, +sitä tuomaan, mene..." + +"Kyllä, kyllä ... minä menen, kun vain saan velliä tipan poikaani. +Hänen on kovin nälkä, poju parkani. Syö, poika!" + +"Minä syötän poikaa, anna tänne lusikka ... mene vain, tuo kirje tänne, +oitis!...´" + +Vihdoin akka menee arkkunsa luo. Kornetti seisoo takan ääressä, ottaa +padasta lusikalla velliä, puhaltaa sitä tuskallisen näköisenä ja kaataa +pojan auki olevaan suuhun. Akka koperoitsee arkussaan, etsii +etsimistään. Nuuskarasia ja voipytty, sukat ja hameet, virsikirja ja +kaikki tulevat yhtäperää ylös arkusta, ja kaikki ladotaan laveasti +ympäri lattialle, kirjettä vain ei näy. + +Kornetti astuu ja polkee jalkaa tuskallisessa malttamattomuudessa. + +"Noh joutukaa nyt! syntyykö siitä mitään? Voih!" + +"Kohta, kohta! odottakaa nyt vähän, odottakaa, -- täällä, ei, vaan +täällä -- ei, odottakaa vähän ... odottakaa". + +Mutta kirjettä ei kuulu. Akka höpisee hiljaa itseksensä ja mutisee +hampaittensa välistä: + +"Se on poissa, -- ei sitä ole!" + +"Ei ole:" huudahtaa kornetti ja kaataa hämmästyksissään lusikallisen +kuumaa velliä pojan kaulakuoppaan, ja poika siitä vaikeroiden +huutamaan. + +Kirjettä ei löytynyt. "Poika varmaankin on saanut sen käsiinsä, +pureskellut rikki taikka polttanut sen". Ja akka, joka varmaankin on +enemmän huolissaan poikansa hädästä kuin kornetin, sanoi äreästi: +"herra menee Lehtosaareen, siellä saatte asioista selkoa. Herrasväki +lähti sinne päin, ja Agnes neiti oli juuri hiljattain Hermina neidon +luona". + +Kornetti jätti markan tuon punaisen kaulan plaastariksi, morkkasi ja +moitti puoli-ääneensä sekä kantoa että vesaa, riensi sitten Kiilto +ratsunsa luo, joka herraansa odotellen oli pihasta syönyt syksyn +viimeiset ruohot, ja hypähti sen selkään. + +Nyt Lehtosaareen. Sinne oli lähes penikuorman matka. Kiilto tunsi +kannustimet ja lähti nelistämään. + +Joki juoksee maantien poikki. Silta on rikki revitty, sitä parannetaan +parasta aikaa. Kyllä löytyy toinenkin tie, -- mutta se vie virstan +verran väärään. Yks kaks vain ja Kiilto kuorskuen ui rohkeana +aalloissa, jotka viruttavat vaahdon sen kaulasta ja kuonosta sekä +suutelevat satulalla seisovan ratsastajan jalkoja. + +Vähän matkan päässä katseli tuota temppua kaksi matkustajaa. + +"Kuules, muori", sanoi heistä toinen, "luulenpa, että Ahti itse tuossa +mustan hepon seljässä ratsastaa alas virtaan". + +"Eipä, vaari", virkkoi toinen, "minä luulen tuon olevan sulhon, joka +ratsastaa lemmittynsä luokse". + +"Usko minua, akkaseni!" + +"Usko minua, ukkoseni". + +Ja "usko minua, kultani", kun sanon, että ratsastaja jo on toisella +rannalla; ja eteen päin, eteen päin kiitää hän kautta maitten ja +metsien. + +Kiilto raukka! Kun Lehtosaaren valkoiset muurit pilkoittivat +kellastuneitten puitten välistä, olet melkein sortumaisillasi, mutta +nähtyänsä kartanon ratsastaja hiljentää vauhtia ja tultuansa pihaan saa +Kiilto levähtää ja puhaltaa kolmen ratsun rinnalla, jotka osoittavat, +että Lehtosaaressa tätä nykyä on vieraita. + +Herra ruukin-patruuna istui huoneessaan, katsellen tyytyväisen tuntian +muotoisena mustalla liidulla piirustettua kuvaa, jonka hänen erittäin +toivokas tyttärensä Eleonora oli valmistanut, ja ruukin-patruunan rouva +Emerentia D., syntynyt J., seisoi hänen vieressänsä, lukein ihastuneena +ja tarkkuudella maalais-elämän ja yksinkertaisuuden suloutta kuvaavaa +runoelmaa, jonka oli sepittänyt hänen kovin toivokas poikansa Lasse +Antti (häntä perheen kesken kutsuttiin pikku lord Byron'iksi), +kun Kaarlo kornetti kiiruusti astui huoneeseen ja, hätäpikaa anteeksi +anottuansa sekä huolimatta, mitä ajateltiin hänestä, hänen +mielen-kiihostansa ja kysymyksistänsä, pyysi, että hänelle +ilmoitettasiin, mitä täällä tiesivät paroni K:n sekä hänen perheensä +äkkinäisestä pois-lähdöstä. + +"Eipä juuri paljon muuta", sanoi ruukin-patruuna D. otsaansa rypistäen, +"kuin että he eilen jäljestä puolen päivän tästä ajoivat ohitse, ja +että paroni K. suvaitsi tulla tänne luokseni antaaksensa minulle +hyväseksi silmilleni sekä maksaaksensa neljännen osan siitä summasta, +jonka minä hänelle hyvän hyvyydestä jo aikoja sitten lainasin... Oikea +Dido, kornetti H. Eleonora tyttäreni tekemä..." + +Rouva D. puuttui puheeseen. "Paronitar, eli miksi häntä kutsuisin -- +sillä minussa on se luulo, että hän vähemmän on paronitar kuin minä -- +ei edes tehnyt sitä hyvää, että olisi tervehtänyt minua eilen, siinä +kun istui vaunuissa. Niin, niin, kauniin kiitoksen kyllä siitä saa, +että ihmisille tekee 'politesseja!' Mitä vielä! Hän istui oikoisena ja +komeana, kuten kuningatar vaunuissaan ... _vaunuissaan_ sanoin minä ... +kyllä kauniistikkin ... nuoren G:n ekipaassi se oli, itse istui hän +siellä myös, kuten häkkiin saatu lintu ja sepä ehkä teki rouvaa noin +ylpeäksi..." + +"G:n vaunuissa? G. heidän seurassaan?" kirkasi kornetti; "ja Hermina?" + +"Istui ja katseli alas päin kuten kalkkuna. Niin, siitä tytöstä minä +olen tullut hyvin petetyksi. Minun tuli häntä sääli ja annoin tytärteni +ottaa häntä siipiensä varjoon sekä vähän 'ankuraseerata' hänen +soitannollista taipumustansa. Tereesa varsinkin oli oikein +'ankoveerannut' itseänsä häneen. Mutta minä piankin havaitsin tehneeni +'imprudanssin' sekä ett'ei hän eikä koko tuo perhe ollenkaan ollut +sopivaa 'sosieteettia' minun tyttärilleni. Kaikellaisia kummallisia +huhuja käy tuosta ylhäisestä herras-väestä, -- he ovat käyttäneet +itseänsä semmoisella tavalla, että ..." + +Eräs palvelia tuli sisälle, tuoden tupakkapiippuja, joita hän järjesti +huoneen nurkkaan. Ruukin-patruuna D. alkoi ranskaksi keskustelunsa -- +hän näki sen nyt sopivimmaksi. + +"Oui, c'est une vrai scandale", sanoi patruuna; "une forgerie de +tromperie! Un vrai frippon est la fille, -- je sais ça, -- et le plus +extrèmement mauvais sujet est sa père". + +"Son père", oikaisi rouva D., "et le père de toute chose c'est son +mère. Un conduite, oh! Ecoute, Cher Cornèt: dans Italie, le mère et le +fille et la père..." + +Nyt äkkipäätä nousi läheisessä huoneessa hirveä melu, siellä kirastiin, +naurettiin, iloittiin ja pidettiin semmoista meteliä, että moista ei +koskaan ennen kuultu. Siellä vingutettiin viulua, kalisteltiin +lapioilla ja pesän koriloilla, laulettiin, rääkyttiin sekä +piipotettiin, ja tästä vinkunasta kuului kaikellaisten huutojen +joukosta jotenkin selkeästi ainoastaan sanat: + +"Isä! isä! nyt osaamme näytettävämme. Nyt on näytelmä valmis! Hurraa, +hurraa!" + +Tuo riemuitseva joukko syöksi nyt ikään kuin kohiseva koski sisälle +huoneeseen, mutta nähtyänsä Kaarlo kornetin nousi tämän huimapäisen +nuorison ilo vallan liialliseksi, ja yhteen äänen nyt huusivat: + +"Iffi, Iffi! Hurraa! hurraa! Kornetti H. Kaarlo kornetti tulee meidän +Iffiksemme! Hurraa! Eläköön Iffi toinen, eläköön kornetti Iffi! +Eläköön..." + +"Tuhat tulimmaista!" ajatteli kornetti, kun tuo hurja joukko suorastaan +hyökkäsi hänen päällensä, koettaen vetää häntä mukaansa ja huutaen: +"tule Iffi! Tule Kaarlo kornetti, pian, pian! Meillä on kohta +harjoitus! Kornetti lukee osaansa paperista, jonka hän saa pitää +kädessään... Tule, tule vain!" + +"Lumotaan Kaarlo kornetti noitaluvuilla! Laske polvillesi ja nouse +Iffinä". + +Nämät viimeiset sanat julisti pieni, suloinen, Auneta D., joka nousi +varpaisillensa, ripustaakseen huntua Kaarlon päähän, mutta hän ei +koskaan saanut sitä kornetin korvia ylemmäksi. Luutnantti Mätälin tuli +hänen avuksensa. Eleonora D. ja Miina P. olivat jo panneet suuren +huivin hänen olkapäilleen ja kolme nuorta herraa kääri hänen +ympärillensä lakanan, joka oli käytettävä hameen asemesta. D:n neitien +apumiesten joukossa näkyi myöskin Arvid luutnantti. Kornetti pani +vastaan, mutta turhaan, hän koroitti ääntänsä, vieläpä kirkasikin, se +ei mitään vaikuttanut! -- tuossa melussa he elivät häntä ymmärtäneet +eivätkä edes kuulleet. + +Tässä hän nyt pelkästä harmista joutui oikein tuskan valtaan ja teki +hurjan päätöksen. Käyttäen voimiansa jotenkin epäkohteliaalla tavalla, +tuuppasi hän molemmilla käsillä oikealle ja vasemmalle ihmiset luotaan, +riisti yltään lakanan ja -- juoksi. Juoksi auki olevasta ovesta, jonka +hän edessään näki, joutui suureen huone-jonoon ja juoksi, juoksi, +juoksi vain, katsomatta kummallekkaan puolellensa! -- Juoksi kumoon +yhden piian, kolme tuolia, kaksi pöytää ja tuli vihdoin, huoneesta +huoneeseen juostuansa, suureen ruokasaliin. Tämän toisella puolen oli +eteis-huone eli tampuuri. Sen muisti kornetti -- ja on juuri +menemäisillään sinne, kun hän kauhistukseksensa kuulee tuon rähisevän +joukon, kaikuvalla äänellä valittaen ja huutaen: "Iffi! Iffi!" tulevan +eteis-huoneessa häntä vastaan. Suurimmassa sielun-tuskassa aikoi +kornetti palata takaisin samaa tietä, jota oli tullutkin, mutta näki +raollaan olevan oven, joka vei vähäisille kiertoportaille. + +Nuolen nopeudella riensi kornetti alas portaita. Net olivat pimeät ja +ahtaat, -- kierivät kierimistänsä. Jopa hänen päätänsäkkin rupesi +pyöryttämään, mutta nyt hän vihdoin tunsi tukevan pohjan jalkainsa +alla. Hän seisoi pienessä porstuassa. Eräästä raollaan olevasta +rauta-ovesta vilkutti vähäinen valon-säde. Kornetti meni siitäkin +ovesta sisälle. Vastapäätä olevasta akkunasta, joka vahvasti oli +rautakangilla varustettuna, loisti laskeva syksyinen aurinko vienosti +huoneeseen ja valaisi tämän vähäisen holvikammarin valkoisen-harmaita, +alastomia kivimuuria. Kornetti oli -- vankihuoneessako? -- Ei, vaan +ruokahuoneessa. + +Kornetti haki ulos-käytävää. Kylläpä tuossa pienessä porstuassa oli +vastapäätä holvi-ovea toinen vähäinen ovi, mutta se kaipasi avainta. +Kornetti haki hakemistansa, mutta -- turhaan. Hän istui holvissa olevan +leipälaarin syrjälle, vapautti itsensä huivista ja hunnusta sekä +kuunteli suurella mielihyvällä, miten nuot hurjat takaa ajajat tuolla +ylhäällä teuhaten ja etsien hänen jälkiänsä riensivät etäämmälle +ohitse. Kuitenkin kuului meteli vielä niin läheltä, ett'ei kornetti +uskaltanut marssia pois piilopaikastaan. Onnettomana, harmissaan, +väsyneenä ja koko maailmaan suuttuneena tirkisteli hän melkein suoraan +eteensä mitään ajattelematta. + +Vadillinen makeis-leivoksia sekä jäännöksiä ispinöistä, +vasikan-paistista ja viinamarja-hyydykkeestä oli pöydällä auringon +valossa, ja net Kaarlon mielestä ystävällisesti viittailivat hänelle. + +Kornetti tunsi jotain erin-omaista; kesken toivottomuuttansa, +monemmoisten ikävien ajatusten vaivaamana tunsi hän -- nälkää! + +Ihmis-luonto raukka! Oi ihminen, suurin luoduista! Tomun tomukuningas! +Vallitkoon sinun sydämmessäsi joko taivas taikka helvetti -- niin syödä +sinun kuitenkin täytyy! Toisena hetkenä enkelinä, toisena eläimenä! +Vaivainen ihmis-luonto! + +Ja päin vastoin: + +Onnellinen ihmis-luonto! Onnellinen kaksinaisuus, joka yksistään +säilyttää olennon kokonaisuutta! lohduttaa henkeä, henki eläintä, ja +ainoastaan siten saattaa _ihminen_ elää. + +Kornetti eli, tunsi nälkää ja näki ruokaa eikä paljon tuumannut, +ennenkuin tyydytti vatsansa vaatimuksia. Siinä nyt menivät ispinästä +hakkelukset ja elintäyttelykset. + +Anteeksi! anteeksi, nuoret lukiattareni! kyllä tiedän ... rakastaja, +romanisankari varsinkaan, ei saisi olla noin epärunollinen, noin +maallinen ... ja meidän sankarimme ehkä on joutunut kovaan vaaraan -- +on kaikkea teidän myötätuntoisuuttanne ehkä kadottamaisillaan. Mutta +muistakaa, muistakaa, suloiset olennot, te, jotka elätte ruusutuoksusta +ja tunteista, hän oli mies, ja mikä pahempi -- hän oli kornetti, oli +ratsastanut pitkän matkan eikä einettäkään syönyt koko päivänä. +Ajatelkaa sitä! + +Mutta sopiikohan sitä tuolla tapaa syödä muitten ruokahuoneesta? + +Ah armollinen ja ylimmäinen käyttelyn-ohjaajattareni! Kun on oikein +onnettomana, oikein harmistununna, oikein sydämmestään suutuksissa +maailmalle, -- silloin sopivana pitää kaikkea, mitä vain jotenkin sopii +_itselle_ eikä loukkaa _muuta_ kuin yleisiä käytös-tapoja. Noita +silloin oikein haluaa tallata jaloillaan ikään kuin rikkaruohoa ja +joutuu usein semmoiseen mielen-tilaan, että tuntee itsellänsä olevan +voimaa sanomaan vaikka koko maailmalle: "tieltä poijes!" + +Kaarlo kornetti oli jo melkein saanut ispinän pois edestänsä, kun +vinkuna yhä enenevällä voimalla kuului, ja uudestaan huudettiin tuota +onnetointa sanaa: "Iffi" sekä kukerruttiin ja meluttiin ylhäällä +portaissa niin, että hän pian huomasi kyyttäjien saaneen hänestä vihiä +ja olevan hänen jäljissään. Varsin tuskastuneena juoksi Kaarlo nyt +akkunan luo, tarttui voimiensa tapaa sen rautavarustuksiin, aikoen +riistää niitä irti ja, maksoihan sitten mitä maksoi, -- lähteä akkunan +kautta ulos. Raudat taipuivat, mutta pysyivät kuitenkin paikoillaan. +Aina lähemmäksi tuo meluava raikuna läheni. Tänä hirveänä hetkenä +kiilsi, auringon-loisteen valossa avain esiin akkunan äärimmäisestä +nurkasta. + +Oi vapauttava säde! Kornetti kaappasee avaimen, -- se sopii suulle, ovi +aukenee ja, kuten pahat hengettäret olisivat häntä takaa ajaneet +(kornetti tässä vimmassa ja häiriössä näki mielessään nuot suloiset, +sivistyneet D:n neidet hirviön muotoisina), hän nyt riensi, paeten +pitkän käytävän lävitse, ulos porstuaan, alas portaita, poikki pihan ja +ylös Kiillon selkään. Tuskin hän satulaan ennätti, ennenkuin tuo +meluava joukko, ikään kuin mehiläis-parvi pesästään, syöksi portista +pihaan, laulaen, ei, vaan kirkuen yhteen ääneen: + + "Iffini, Iffini! + Oih, kuin olet pelkuri! + Kaunotar, miks' riennät pois? + Tule taas, tule taas!" + +Kornetti ratsasti pois ja katosi pian noitten laulajien näkyvistä. +Kolme nuorta herraa, jotka sydämmensä ilossa eivät tästä muuta +käsittäneet, kuin että kornetti heille tahtoi tehdä erittäin hauskat +kepposet, nousi heti ratsahille, karkaajaa takaa ajamaan. + +Havaittuansa, että häntä uudestaan hätyytettiin, pysytti kornetti +ratsunsa, suureksi ihmeeksi hätyyttäville, jotka pian hänen saavuttivat +sekä piirittivät häntä, kimeästi nauraen ja huutaen: + +"Noh! soh! jopa nyt saimme kornetin kiinni, ei nyt auta mikään! +Antautukaa kornetti H., palatkaa oitis meidän kanssamme;" -- ja nyt +yksi heistä tarttui suitsiin, mutta hänen kätensä temmattiin +epäsuopeasti pois, ja ylpeästi katsellen takaa-ajajiinsa sanoi kornetti +kiivaasti: + +"Jos herroilla olisi ollut vähänkään älyä, niin olisitte käsittäneet, +ett'ei minua tällä tuulella haluta leikitseminen eikä leikin-teko. +Näkisittepä nyt myöskin, että kaikki nämät vehkeet ovat minulle +suorastaan vasten-mielisiä, ... hitto niitä vieköön ja teitä +myöskin!... Jättäkää minua rauhaan!" + +"Tuo puhe on häpeemätöintä kuin pahuus", sanoi yksi noista kolmesta ja +antoi hevosensa kulkea samaa kulkua kuin Kaarlo kornetinkin, mutta +sillä aikaa nuot toiset molemmat herrat jäivät hämmästyen seisomaan, ja +vähän tuumattuaan laskivat leveän naurun ja läksivät täyttä laukkaa +takaisin päin. + +Kornetti ratsasti hiljalleen ja katseli suuttuneella ja kysyvällä +katseella kutsumattomaan seuraajaansa, joka suurilla, kirkkailla +sinisilmillänsä tarkasteli kornettia. + +Äänettöminä ratsastettuaan nämät molemmat pian tulivat eräälle +tien-haaralle. Silloin kornetti ylpeänä kääntyi seuraajansa puoleen, +sanoen: + +"Arvattavasti tästä erkanemme; hyvää yötä, herrani!" + +"Eipä", vastasi tämä huolettomasti ja korskeasti, "minulla on teille +vielä vähän sanottavaa". + +"Milloinka ja missä vain suvaitsette!" sanoi kornetti kiivastuen. + +"Hohoh! Hohoh!" vastasi ilkkuen toinen, "panetteko noin pahaksenne? +'Milloinka ja missä vain suvaitsette', nethän ovat sanoja, joita +käytetään kutsuttaessa, sellaisiin kemuihin, joissa, missä ja milloinka +vain suvaitaan, toinen ottaa toiseltaan hengen. Noh olkoon menneeksi, +minun puolestani se kyllä saa tapahtua 'milloinka ja missä +suvaitsette'. Mutta tällä kertaa en kuitenkaan tarkoittanut mitään noin +ankaraa. Tahdoin vain saattaa teitä, ollakseni teille seurana, +nähdäkseni, saattaisinko vähän virkistyttää teitä ... keskustellakseni +kanssanne..." + +"Muutamien henkilöin kanssa minä halukkaimmin keskustelen miekka +kädessä ... se pidättää, se estää tulemasta liian lähelle..." + +"Miekkaa käyttäisitte", sanoi huolettomasti hänen vastustajansa; +"miksikä juuri miekkaa eikä ennemmin pistuoleja? Net puhuvat +korkeammalla äänellä ja estävät myöskin ihmisiä liiaksi lähelle +tulemasta, -- minä en halusta käytä miekkaa". + +"Ehkä halukkaimmin käytätte nuppineuloja?" kysyi kornetti ivallisesti. + +"Niin, nuppineuloja, -- -- tahi hius-neuloja", vastasi hymyillen hänen +vastustajansa, ja ottaen hatun päästään hän uhkeimmista palmikoista, +mitkä milloinkaan ovat koristaneet naisen päätä, veti pitkän +hius-neulan sekä kiinnitti siihen vähäisen kirjeen, jonka hän kurkoitti +kornetille, sanoen nyt varsin muuttuneella äänellä: + +"Jos tämä mielestänne kipeämmin koskee kuin miekan kärki, niin antakaa +anteeksi hänelle, jonka täytyy vasten tahtoansa sen teille antaa!" + +Ja tuo sinisilmäinen ratsastaja, Tereesa D., katsoi ystävällisesti ja +säälivästi kornettiin, hyökähytti hiukkasen päätään, käänsi hevosensa +ja katosi pian kornetin ihmettelevien silmäin näkyvistä. + +Toinen tunne kuvautui niissä oitis jälleen, sillä net tunsivat kirjeen +päällekirjoituksessa Herminan käsi-alan. Tunteilla, joita helposti +käsittää, avasi kornetti kirje-lipun ja luki seuraavaa: + +"Minun ainoa ystäväni maailmassa! Hyvästi! Hyvästi! Kun tulet -- on se +jo liian myöhäistä. Minun on täytynyt äitini ankaran-tuskallisten +rukousten tähden taipua hänen tahtonsa mukaan. Tänään lähden +Tukholmaan. Huomenna olen Genserik'in puolisona ... jos elän silloin +vielä. Veljeni, ystäväni, minun kaikkeni ... ah, anna minulle anteeksi! +Hyvästi! _Hermina_". + +Kirje oli edellisenä päivänä kirjoitettu. + +"Nyt Tukholmaan!" sanoi kornetti hurjasti ja vakaasti päättäen häntä +omaksensa voittaa taikka kuolla! "Oi iäinen taivas, kiitos olkoon +sinulle! vielä on aikaa!" + +Ilta kävi myrskyiseksi ja pimeäksi. Kornetti ei siltä tietänyt; hän ei +ensinkään huomannut mitään ympärillänsä olevasta maailmasta, vaan +ratsasti täyttä laukkaa kestikievari-taloon. + +"Heti paikalla tuokaa tänne nopea, reipas ratsu!" huusi kornetti, "minä +maksan mitä vain tahdotte". + +Iloisena hirnuen kuorskuva ori pian kantoi seljässään tuota hurjaa +ratsastajaa, joka äänellään ja kannustimillaan vielä enemmän kiihoitti +sen intoa ja sokean malttamattomuuden vimmassa kiidätti eteen päin, +eteen päin, yli ...; vaan hengähtäkäämme hetkisen. + + + + +"Huhuu! Huhuu!" + + + Enne-huuhka. + +Yö oli. Kuu laski hopeahohteensa hiljaa virtailemaan ohitse Tuorlinnan, +jossa kaikki näytti lepäävän, sillä ei yhtäkään kynttilää noista +syvistä akkunoista vilkuttanut esiin, kuiskaamaan valvovasta +ihmis-silmästä, sydämmestä, joka ei lepoa saanut. Ah! -- ja +kuitenkin... + +Everstin huoneeseen loisti yön kirkas lamppu valaisten seinissä +kultakehissään olevia sukukuvia, joittenka haamut, kuun säteitten +kalpeassa, sinertävässä valossa näyttivät taasen virkoavan ja +menneitten aikojen yöstä, jonka varjossa heidän ilonsa ja murheensa, +vihansa ja rakkautensa, rukouksensa ja silmänsä jo aikoja sitten olivat +sammuneet, katselevan, hiljaisesti ja haaveksivasti hymyillen, elossa +olevan polvelaisensa taistelua yhden elämänsä synkkiä vihollisia +vastaan ja kuiskaavan noissa henki-lauluissa, joita ainoastaan ajatus +kykenee käsittämään: + + "Unohdukseen kaikki peittyy! + Kamppailut ne rauhaks' kääntyy -- + Sota sullen levon suo; + Henki! viihdy -- muisto tuo!" + +_Rauhaks' kääntyy_? Hiljaiset haamut! Te tahdotte lohduttaa. Mutta +hetkiä löytyy, jolloin me, kun ajattelemme rauhaa, tuota haudan ja +taivaan sanaa, itkemme katkeria kyyneleitä. + +Eversti seisoi akkunansa ääressä, katsellen ulos kuutamo-yöhön. Hänen +korkea otsansa oli tavallista kalpeampi ja kuoppiinsa vaipuneista +silmistänsä leimahti synkkä tuli. + +Viuhoava tuuli tuiskaeli linnan pihalla, vieden edes ja takaisin suuria +joukkoja kellastuneita lehtiä, mitkä pyörivät tuon vanhan tukevan +linnan edustalla, muistuttaen hoviväestä, joka koettaa ilostuttaa +synkästi katselevaa ruhtinastansa. Torniviirit kieppuivat kitisten ja +levotoin, ikävä vinkuna, sellainen joka myrsky-säällä kuuluu suurissa +rakennuksissa, kulki valittaen läpi linnan. Tuollaiset äänet sopivat +olemaan onnettomuuksien enteinä; ne saattavat mielen ikäväksi samati, +kuin surulliset aavistuksetkin. Taivaalla vaaleat hattarat riensivät +sivuitse kummallisina haamuina, olivatpa ikään kuin sotajoukkoja, jotka +rikki riistettyine lippuinensa paeten rientävät eteen päin. Ne +verhoivat tuulen-hunnuilla yön ruhtinattaren, joka kuitenkin voiton +säteillä piankin loisti niiden lävitse, ja kokoontuivat vihdoin +harmaisiin ryhmiin alas taivaan rantaa kohti. + +Levottomilla ja synkillä tunteilla katseli eversti tuota luonnon +raivoisaa taistelua. Katkerasti hän tunsi, että rauhattomuuden henki +oli myrkyllisellä hengähdyksellään häirinyt hänenkin aina ennen +onnellisen ja sopuisan perheensä rauhaa. Hän, joka kovin hellästi +rakasti omaisiansa ja jota he puolestaan samati rakastivat, oli nyt +yht'äkkiä ikään kuin vieraantunut heistä. Vaimo, lapset vetäyntyivät +pois hänestä, kääntyivät pois hänen puolestaan, -- ja tämä oli hänen +syynsä; hän oli kieltävästi vastannut heidän rukouksiinsa, -- he olivat +onnettomat hänen tähtensä; -- ja tällä hetkellä, jolloin hänen +omatuntonsa todisti, että hän oli oikein tehnyt, oli perus-aatteissaan +lujana pysynyt ja aina virheettömästi menetellyt tämän ankaran, mutta +korkean määrän mukaan -- tällä hetkellä hänen sydämmeensä syntyi +pistäviä tunteita, jotka syyttivät häntä erehtymisestä näitten +perus-aatteitten oikean käyttämisen suhteen sekä siitä, että hän täten +oli ollut syynä kärsimyksiin, joita hänen olisi sopinut poistaa, että +hän oli niiden päiviä katkeroiksi saattanut, joittenka elämää hän oli +kutsuttu siunaamaan. Ruumiillinen kivun-tunne, joka häntä vaivasi ja +erin-omattain silloin, kuin hänen sielunsa oli tuskaantuneena, -- -- +kova rinnan-polte, joka ahdisti hänen hengitystänsä, tuntui näitten +surullisten ajatusten hetkinä tavattoman väkevästi. Hän havaitsi +itsensä yksinäiseksi ... ei kukaan nyt häntä hellyydellä muistanut ... +eikä kenenkään ajatukset lentäneet rukouksen, rauhaa leyhyttävillä, +kyyhkysiivillä hänen ympärillään, -- hän oli yksin! Kyynele tunkesi +hänen miehuulliseen silmäänsä ja hän katsahti ylös korkeuteen, toivoen +piankin saavansa jättää tämän maailman, jossa surut ja murheet +hallitsevat. + +Valkoinen pilven-hattara, ikään kuin joku ihmis-olento kurkoittavin +käsivarsin, liiteli yksin näkyviin alitse tähtikaarroksen, -- sekä +näytti laskeutuvan aina alemmaksi, ja nuot kurkoittavat utuiset +käsivarret ikään kuin lähestyivät everstiä. Hän ajatteli Liisiä, -- +hänen rakkauttansa ja hänen lupaustansa, että vielä kuoltuaankin +ympäröitsisi lemmittyänsä. Olipa ikään kuin hänen henkensä nyt olisi +tahtonut everstiä suojella -- nyt kun kaikki muut olivat hänen +hyljänneet! Eikö tuo ollut Liisin haamu, joka nyt, kun kaikki +lempi-äänet perheen isän ympärillä olivat vaienneet, astui alas, yksin +huutaaksensa hänelle yön hiljaisuudessa: minä lemmin sinua! minä lemmin +sinua! + +Aina lähempää lähemmäksi tuli tuo haamun-näköinen hattara; -- everstin +silmä seurasi sitä surullisella katseella ja melkeinpä tietämättään +koroitti hän käsiään sitä kohti. Silloin tuulen henki äkkiä siihen +tarttui, -- nuot kurkoittavat käsivarret riistettiin uturuumiista ja +epäselvinä raivoavina liekkinä tuo valkoinen hattara, kuten kamoittava +mielikuvitus, riensi Tuorlinnan tornihuippujen ohitse. Tyhjältä näytti +avaruus. Eversti laski kätensä sydämmelleen, -- sielläkin tuntui +tyhjältä. Syvät huokaukset nousivat raskaasti hänen rinnastaan. Tänä +katkerana hetkenä joka häntä lähestyi hiljaisilla askeleilla, -- käsi +pistäytyi hänen käteensä, pää nojautui hiljaa hänen olkaansa vastaan. +Eversti ei taaksensa katsonut eikä kysynyt mitään, -- hän kyllä tiesi, +että se ystävä nyt oli lähellä, joka monta, monta vuotta yhdessä hänen +kanssaan oli kärsinyt elämän murheita ja nauttinut sen riemuja; tämä +yksistään saattoi aavistaa hänen salaista kärsimystänsä, ainoastaan +tämä saattoi yön hiljaisuudessa tulla hänen luoksensa, rakkaudellansa +häntä lohduttamaan. Hiljaa kiersi eversti käsivartensa sen ystävän +ympärille, joka oli hänen kumppaninansa hänen elämänsä matkalla, ja +painoi häntä vasten rintaansa, jossa pian sekä sisällinen että +ulkonainen kivistys hälveni. Näin nämät aviokumppanit seisoivat +katsellen, miten tuuli maan ylitse viuhueli ja ylhäällä pilviä +riennätteli. He eivät sanaakaan toisillensa selvikkeeksi sanoneet. +Miksikä sitä olisivatkaan tehneet? _Sovinto_ sulki heitä taivaalliseen +helmaansa. Siinä he seisoivat, ja sydän sykkäili sydäntä vastaan; he +ymmärsivät toisiansa. + +Tuuli, mikä hetki hetkeltä enentyi, liikutti tornikelloa, joka juuri +nykyään oli kaksitoista lyönyt. Kumeat läppäykset kuuluivat tuon +tuostakin. Eversti lujempaan puristi rintaansa vastaan vaimoansa, joka +tällä hetkellä ehdottomasti tunsi pöyristyksen käyvän läpi ruumiinsa. +Hän katsoi mieheensä. Everstin silmät olivat liikkumattomasti +kiinnitettynä yhteen ainoaan pilkkuun ja armon, jolloin katsoivat +samaan suuntaan, jäivät myöskin tuijottamaan. + +Maantiellä, joka tältä puolen näkyi melkein suoraan vastapäätä +huone-riviä hyvin pitkältä, liikkui suuri musta esine, joka, +kulkeissaan lähemmäksi linnaa, aina hetki hetkeltä suureni ja muodostui +kummallisemmaksi. Pianpa saattoi kuun valossa havaita siinä olevan +monta erityistä yksilöä, jotka, kummallisella tavalla ollen yhdessä +koossa ja ikään kuin yhteen liitettynä, liikkuivat hitaasti, mutta yhtä +haavaa eteen päin. Nyt joutuvat lehtokujan varjoon -- nyt näkyivät +taas, mutta lähempänä. Siinä oli useita miehiä, jotka näyttivät +kantavan jotakin raskasta. + +"Se on ruumiin-saatto!" kuiskasi Armo. + +"Mahdotointa! keski-yön aikaan!" vastasi eversti. + +Aina lähemmäksi eteen päin kulki tuo synkkä joukko. Nyt se tuli linnan +pihaan. Tuuli vinkui raivoisena, lennättäen kellastuneita lehtiä +kantajain päälle ja temmaisten lakit heidän päästään, mutta eipä kukaan +lähtenyt niitä etsimään. Kantajat kulkivat suorastaan linnan +päärakennusta kohti. Nyt he astuivat ylös portaita ... hiljaa, +varovaisesti; ... ovea koputettiin, -- kaikki oli hetken hiljaa, +äänetöintä, -- ovi meni auki ja kantajat läksivät sisälle. Sanaakaan +sanomatta jätti eversti vaimonsa, meni äkkiä ulos huoneesta, jonka oven +hän lukitsi, ja juoksi portaita alas. Kantajat olivat laskeneet +porstuaan pylväitten väliin taakkansa eli paaret. Tumma viitta oli +niitten peitteenä ja kantajat seisoivat epätietoisina ja surullisina +paarten ympärillä. + +"Kuka teillä siinä on?" kysyi eversti äänellä, jota hän koetti estää +vapisemasta. Ei vastausta annettu. Eversti meni lähemmäksi ja nosti +peitettä. Kuu loisti korkeitten gootilaisten akkunain lävitse alas +paarten päälle. Verinen ruumis makasi siinä. Eversti tunsi poikansa. + +Oo isän-murhe! Peittäkää siivillänne, te taivaan enkelit, hymyileviä +kasvojanne, älkäätte nostako silmiänne katsomaan isän murhetta! +Sammukaa, sammukaa te taivaan loistavat kynttilät! Tule, pimeä yö, +pyhällä hunnullasi peittämään kaikkien silmiltä tuota surua, jolla ei +kyyneleitä eikä sanoja ole! Oi, älköön koskaan ihmis-silmä uteliaalla +katseella saastuttako isän surua! + +Jalo, onneton isä! kun näimme sinun katsovan poikaasi, käänsimme +silmämme toisaalle, -- mutta sinun puolestasi me hartaasti rukoilimme. + +Koko talon väki, ja minä heidän mukanansa, oli onnettomuuden sanoman +saatuaan tullut liikkeelle. Ääneti seisoimme kaikin paarien ympärillä. +Everstin viittauksesta ja sanoista: "haavalääkäri tänne!" menivät +kaikki toimeen. Oitis lähdettiin kaupunkiin, tuomaan haavalääkäriä, +jonka eversti tunsi taitavaksi; tuo hengetöin ruumis nostettiin +paarilta ja vietiin erääseen kammariin. Kantajien kyyneleet vierivät +heidän rakastetun herransa ruumiille. Eversti ja minä seurasimme tuota +verkalleen kulkevaa, surullista joukkoa. Minä en uskaltanut katsoa +everstiin, mutta kyllä kuulin, miten raskaat, melkeinpä korisevat +huokaukset ahdistivat hänen hengitystänsä. + +Kun ruumis oli laskettu vuoteelle, ruvettiin, vaikka epätoivossa, +käyttämään kaikkia keinoja, joita tavallisesti viljellään tainnoksissa +olevien toinnuttamiseksi ja vale-kuolleitten virvoittamiseksi eloon. +Jalat harjattiin, ohaukset, rinta ja kalvoimet hierottiin väkevillä +aineilla. Vertä vielä hitaasti juoksi hänen päässään olevasta lävestä; +se tukittiin. Jalkoja hieroessani uskalsin everstiin luoda tuskallisen, +kysyvän silmäyksen, -- mutta pöyristyen käänsin oitis katseeni +toisaalle. Hän oli kuolon-kalpeana, -- suonen-veto oli hänen kasvonsa +saattanut kamalan-näköisiksi. Huulet olivat lujasti puristuneet yhteen +ja silmät tuijottavina. + +Äkkiä tunsin ikään kuin vähäisen vavistuksen noissa jähmettyneissä +jäsenissä, joita käteni koski. Minä tuskin hengitin, -- taaskin tuntui +värähdys uudestaan; -- minä katsoin nytkin everstiin. + +Toisen kätensä piti hän kovasti rintaansa painettuna, toisen laski hän +poikansa suun eteen ja tarttui sitten minun käteeni, vieden sen myöskin +tuon kuolevan suulle, hieno höyry tuntui kädessäni. Heikosti suoni +tykytti ohauksissa, yksi huokaus, uudestaan eloon virkoavan ensimmäinen +tervehdys, kohotti hänen rintaansa, ja vieno rusotus levisi hänen +kasvoihinsa. Eversti katsahti ylös taivasta kohti! Oi, mikä katse! + Oo isän iloa! Onpa syytä sinua vaikka surullakin ostaa. Katsokaatte, +oi taivaan enkelit, säteilevillä silmillä alas autuaalliseen +isän-sydämmeen! Tämä on näky, joka teille sopii. + +Nyt aukenivat nukahtavan silmät ja kuvastelivat itseänsä tuossa +isällisessä katseessa, jossa suurimmasta tuskasta vapautetun koko ilo +ilmautui; hetken olivat ne auki, vaan vaipuivat sitten taas kiinni. +Peljästyneenä laski eversti taaskin kätensä poikansa suun eteen, +tunteakseen, oliko hänen hengähdyksensä heikkenemässä; silloin nuot +kalpeat huulet liikkuivat suuteloon tuota isällistä kättä vastaan; +rauhan ja sovinnon hymyily levisi hänen kasvoihinsa, mutta hän makasi +yhä vain liikkumattomana, silmät suljettuna, kuten nukahtavan, +hengähdyksensä oli heikko, mutta keveä, eikä hän puhumaan +yrittänytkään. + +Koska tuo hellä ja ymmärtäväinen Helena minun kanssani istui veljensä +vuoteen ääressä, jätti eversti poikansa, mennäksensä hakemaan +vaimoansa; hän viittasi minua seuraamaan itseänsä, ja minä juoksin ylös +portaita, nipistellen poskiani, jotta en näyttäisi kuolon-sanoman +tuojalta. Armo istui liikkumattomana kädet ristissä; -- kuun valossa +oli hän melkein kuten nuot kalpeat haamut muinais-ajoista, jotka +äänettömänä perhekuntana katselivat hänen ympärillänsä. Sisälle +tultuamme sanoi hän hiljaisen tuskan alaisena: "Jotakin on tapahtunut! +mutta mitä? Sanokaa minulle ... sanokaa minulle kaikki!" + +Ihmeellisellä tyvenyydellä ja hartaalla hellyydellä koetti eversti +ennakolta rohkaista vaimoansa ottamaan vastaan sitä surua, joka häntä +odotti. Hän koetti lohduttaa Armoa ja sytyttää häneen toivoa varmaankin +suurempaa, kuin mitä hänellä, everstillä itsellään tällä haavaa saattoi +olla. Sen jälkeen hän vaimonsa vei sairas-huoneeseen. Äänetöinnä, +sanaakaan lausumatta ja kyyneleitä vuodattamatta tuo onnetoin äiti +läksi poikansa luokse, joka tällä haavaa minusta näytti vielä enemmän +kuolemaisillaan olevalta, kuin mitä nykyään. Eversti seisoi vuoteen +jalkopään ääressä ja hänellä oli vielä tuo voimallinen, miehuullinen +ryhtinsä, mutta kun hän näki vaimonsa laskevan päätään poikansa +veriselle pään-alaselle sekä äidin-rakkauden ja äidin-surun +sanomattomalla hellyydellä suutelevan hänen kalpeita huuliansa, kun hän +näki heidän kasvojensa yhtämuotoisuuden vielä selvemmin esiintyvän +siinä kuolon-varjossa, joka näitä molempia verhosi, silloin painoi hän +päänsä alas, kätkein sitä käsiinsä, ja itki kuten lapsi. Ah, kaikin +itkimme katkerasti. Näyttipä meistä, ikään kuin tuo toivon kipinä, joka +äsken leimahti, taaskin sammuisi -- eikä kenenkään päähän se ajatus +syntynyt, että äiti kestäisi poikansa kuolemaa. + +Ja kuitenkin -- maalliset surut, kalvaavat kivut, terävät miekat, jotka +tungette sielun sisimpään soppeen, te ette kuoleta. Elämän ihmeellinen +siemen saattaa imeä voimaa surustakin, saattaa, kuten liika eli +lihakasvannainen, rikkimuserrettunakin taas uudestaan juurtua, yhä +edelleen kasvaa -- kärsiä. Surevat äidit, puolisot, morsiamet, +tyttäret, sisaret, -- naiselliset sydämmet, joihin surut aina kovimmin +koskevat, joita net kovimmin musertavat! -- te sen todistatte. Te +olette nähneet lemmittyjenne kuolevan, luulitte kuolevanne heidän +kanssaan -- ja elätte kuitenkin -- ettekä saata kuolla. Mutta mitäpä +sanon? -- jos elätte, jos voitte suostua elämään -- niin eikö se ole +sen vuoksi, että korkeudesta on leyhkynyt teidän sieluunne lohdutusta +ja voimaa. Saattaisinko tuota epäillä -- muistaessani sinua, ylevää +Tilda R:tä, jaloimman miehen surevaa morsianta. Sinä olit saanut hänen +viimeisen huokauksensa, -- hänessä olit kadottanut kaikki, mitä sinulla +oli tässä maailmassa, -- tulevaisuutesi oli pimeä ja ilotoin, -- ja +kuitenkin olit sinä nöyrä, lempeä, ystävällinen ja hyvä! Sinä itkit -- +mutta lohduttaen sanoit ystäville, jotka kanssasi surivat: "uskokaa +minua, -- ei tämä ole niin katkeraa!" Silloin ymmärsimme, että +lohdutusta löytyy, jota ei tämä maailma anna. Ja koska sinä, koettaen +suruasi lieventää, sanoit: "en tahdo surullani hänen lepoansa häiritä", +kukapa saattoi epäillä, että _hän_, jonka onnesta haudan tuolla puolen +sinä vielä tahdoit huolta pitää, oli sinun lähelläsi ja ympäröitsi +sinua rakkaudellansa, vahvistaen ja lohduttaen sinua. + +"Ja enkeli taivaasta ilmestyi hänelle vahvistaen häntä". + +Nöyrämieliset kärsiät, kiitos teille olkoon! Te ilmoitatte maailmalle +Jumalan valtakunnasta ja osoitatte tien taivaaseen. Päässänne olevasta +orjantappura-kiehkurasta näemme puhkeavan iankaikkisia ruusukukkia. + +Mutta minä palajan tuohon toivottomana olevaan äitiin, joka tästä +ensimmäisestä odottamattomasta onnettomuuden kohtauksesta aivan sortui. +Hän toipui -- käydäksensä pitkän koetus-ajan läpi, -- sillä kauan hänen +lemmittynsä häälyi elämän ja kuoleman välillä. Hänellä itsellään ei +ollut tarpeeksi voimia eikä kykyä oikein hoitamaan poikaansa. Jollei +Helenaa olisi ollut eikä everstiä eikä minua, (häpeä kyllä on itseänsä +mainita) niin ... mutta nyt _olimme_ kaikin, ja senpä vuoksi (ja +Jumalan armosta) jäi kornetti -- eloon. + +Surujen ja murheitten aikana sielut paremmin yhdistyvät. Kun ulkonaiset +onnettomuudet syöksevät päällemme, -- silloin lähenemme toisiamme, ja +enemmiten juuri surun kyynelten kostutuksesta rakkauden ja ystävyyden +ihanimmat kukat kasvavat. Perheessä yhteinen onnettomuus tavallisesti +poistaa kaikki pienet kiistat ja epäsopuisuudet, vetäen kaikkein +huomiota ja mieltä yhteen suuntaan, yhteen paikkaan. Varsinkin silloin, +kuin kuolema uhkaa jotakuta sen rakastetuista jäsenistä, epäsointuisat +äänet vaikenevat ja sopuisat vaikka surulliset tunteet liikkuvat +jokaisen sydämmessä, hallitsevat jokaisen ajatuksissa, muodostaen +rauhan unikkokiehkuran, jonka helmassa rakastettu sairastaja lepää. + +Sen jälkeen, kuin tuo kohtaus Kaarlo kornetille tapahtui, ja koko hänen +sairastamisensa aikana olivat kaikki häiriöt, kaikki epäsointuisuudet +perheestä kadonneet; kaikkein huolet, tunteet ja ajatukset liikkuivat +ainoastaan hänen ympärillänsä; ja kun hänen henkensä ei enään ollut +vaarassa, jolloin hän rupesi paranemaan, -- oi kuinka elävästi silloin +jokainen tunsi, että äärettömästi toisiansa rakastivat -- että heillä +oli sanomatoin halu toisiansa onnelliseksi tekemään, -- ja kovinpa +peljättiin ja oltiin varoillaan, ett'ei kukaan millään tavalla +synkistyttäisi tuota selkenevää taivasta. + +Eipä saattanut kyyneleitä silmiin saamatta katsella ... mutta minä en +ymmärrä, mikä minua tänään vaivaa, miksikä olen näin itkumielinen -- +miksikä tahdon lukioitani itkemään sekä suruani että iloani, -- ikään +kuin ei turhia kyyneleitä yllin kyllin vierisi turhan tunteellisuuden +takia taikka ikään kuin itse olisin perheeseen ikävystynyt. Käykäämme +siis pikimmältään vieraissa D:n perheen luona ja katsokaamme, onko +siellä hupaisempi. Noitasauvani avulla (huonoin hanhen-kynä, mitä +maailmassa löytyä saattaa) siirrän minä meitä, nimittäin lukioitani +sekä itseäni, hetkeksi + + Lehtosaareen. + +Eines-pöytä oli katettuna ja sen ympärillä paljon väkeä. Maljoja oli +pöydällä ja maljoja juotiin. + +"Hiisi vieköön", sanoi ääni, jonka lukia tuntenee, "luulenpa, että +minua haluttaa vieläkin kerran juoda pohjaan Eleonora neitin maljan!" + +Hänen vilkas naapurinsa, joka oli punainen, kuin turkin-pippuri, sanoi +ystävällisesti varoittaen: "mitäpä Julia H. siitä sanoisi?" + +"Julia...? Minä siitä, hiisi vieköön, vähän välitän, mitä Julia +sanoo... Julia neiti katsokoon eteensä vain, miten hänen käy oikkujensa +vuoksi. Saattaisipa pistää päähäni, hiisi vieköön, että minä jonakuna +kauniina päivänä lähettäisin kihlasormukseni hänelle takaisin ... niin +niin!..." + +"Arvid, sinun maljasi!" kirkasi luutnantti Mätälin, "kaikkien +itsenäisten miesten malja!" + +"Heidän ystäviensä myöskin!" huusi tuo pieni 'Byron'. "Minä aioin sanoa +ystävättärien", kuiskasi hän Eleonoralle, "mutta ei se nyt tässä +sopinut, ymmärrätkö?" + +"Kyllä, siitä en minä paljon huoli", vastasi hän. + +"Arvid luutnantti! luutnantti Arvid P., minä juon maljan teidän +kunniaksenne!" huudahti ruukin-patruuna D. + +"Minä myöskin, ja minä ja minä!" matki useat äänet. + +"Kaada naapuris lasiin, Eleonora!" + +"Hyvä herrasväki, minä esittelen Arvid luutnantin morsiamelle +maljan ... toivoen, että hän oikein miettisi asioitansa sekä kaikkea +mitä hänen onneensa kuuluu -- ja ottaisi sulhasensa armoonsa jälleen". + +_Yhdys-ääni_. "Niin, että hän ottaisi..." + +_Yksi ääni_. "Hyvä herrasväkeni ... hiisi vieköön ... herrasväkeni, -- +tuo on jotakin, josta minä, hiisi vieköön, en välitä. Minua ei haluta +sulkea häntä armoihini. -- Minä ... mutta haluan ... niin minua +haluttaa lähettää kihlasormukseni hänelle jälleen ... hiisi vieköön!" + +_Yhdys-ääni_. "Kaikkein itsenäisten malja! Arvid luutnantin malja!" + +"Ja kaikkein oikuttomien tyttöjen malja; tyttäreni Eleonoran ja hänen +sisariensa malja!" huudahti ruukin-patruuna D. + +_Yhdys-ääni_. "Maljanne, maljanne!" + +"Sitä kyllä juoda sopii!" sanoi suutaan vääntäen pikku 'lord Byron'. + + + + +Teetä ja illallista. + + +Nykyään sain kunniakseni nähdä lukioitani vähäisissä einepidoissa; nyt +pyydän teitä nöyrimmästi pieniin illallisiin. No noh, älkäätte +peljästykö! Net eivät tule olemaan suurta eikä uljasta laatua, ei kuten +ylhäisyyksien luona, eivätkä net valvomisella rasita teitä läpi +yösydämmen. + +Tuorlinnassa eräässä sinisessä sivukammiossa katan minä pientä +ympyrkäistä pöytää. Helena on pöydän keskelle laskenut suuren +kopallisen viinirypäleitä ja kiehkuraksi sen ympärille monenlaisia +kukkia, joita syys-auringon kalpeat säteet vielä ovat kauniina +säilyttäneet. Tuon loistavan keskustan ympärille on laskettu noita +yksinkertaisia ruokia, joista saa selkoa "Philemon ja Baukis" sadusta +sekä kaikista idylleistä eli luontorunoista, joissa vain illallisista +jutellaan. Minä siis en hävitä paperia maidon, kerman ja muiden +ruokalajien luettelemisella. [Noh hyvänen aika! Pistipä tuossa paikassa +muistiini, että Baukis, saatuansa odottamattomia vieraita, juoksi +heidän kestitsemistänsä varten uhraamaan ainoan hanhensa! Mutta minä +-- -- joka olen _kutsunut_ suurille illallisille -- enkä saata +vierailleni tarjota hanhea, vasikkaa enkä kalkkunaa! -- minä häpeän +silmäni maalle!] Armo ei varmaankaan minulle anteeksi antaisi, jos +mainitsematta jättäisin yhden vadillisen hunajakakkuja, joista hyvän +hajullinen neste vuosi, sekä suuren, luumuilla täytetyn tortun (sitä +valmistamassa hän itse oli ollut), joka oli pöyhkeä, sulava ja +makuisampi kuin... Eversti kyllä väitti, että hän, syötyään siitä +pienen palan, tunsi jotakin raskasta vatsassansa, -- mutta (kuten Armo +vähän suuttuneena lausui) "eipä tiedä, mikä ihmisiä välistä painaa. +Herroilla on hyvin monta kummallista mielipidettä". + +Sinä hetkenä, johon nyt tahdon lukiani huomiota saattaa, lakkasi Armo +juuri viidennen kerran hieromasta karahvinin suullisesta pilkkua, joka +vihdoin havaittiin olevan pieni vika itse lasissa, eikä sitä siis, +harmillista kyllä, saanut hieromalla poijes. Tuohon huoneeseen, jota +lamppu lempeästi valaisi, kokoontui vähitellen: Julia (ilman +kihlasormusta), provessori L. sekä maisteri oppilaisineen, ja vihdoin +astui Kaarlo kornetti isänsä ja Helenan taluttamana sisään. Ensi kerran +sen jälkeen, kuin hän hevosen seljästä putosi, oli hän nyt perheen +keskuudessa iltaa viettämässä. Armo meni kyynel-silmin häntä vastaan ja +suuteli häntä, eikä ollut äidillä rauhaa ennen, kuin oli saanut +poikansa istumaan sohvaan viereensä ja everstin hänen toiselle +puolellensa. Siinä Kaarlo nyt sai mukavasti nojata itseään vasten +pehmeitä patjoja, joita Armo tahtoi myöskin hänen päänsä ympärille +asetella tavalla, joka ainoastaan siivillisten kerubien avulla olisi +saattanut menestyä. Eversti katseli salaisella ilolla, miten patjat +toinen toisensa perään putosivat alas, ja sanoi vain levollisesti "ai!" +kun net vierivät oikealle ja vasemmalle. Armo vakuutti, että eversti +niitä puhalsi. Saatuansa net jotenkin mielensä mukaan asetetuksi, istui +hän ääneti, hellästi ja surullisesti hymyillen, katselemaan poikansa +kalpeita kasvoja, ja varsin hänen tietämättänsä vieri kyyneleet hänen +poskilleen. Eversti katseli vaimoansa lempeällä, mutta vakaalla +katseella niin kauan, että tämä tuosta huomasi ottaa vaaria itsestänsä, +ja hän saattoi myöskin oitis hillitä liikutustansa, jotta hän ei +millään tavalla häiritsisi rakastetun sairastavan rauhaa. + +Oikein suloista oli nähdä, kuinka pikku tallukat, mieltyneinä katsellen +makeisiinsa ja suut auki, veivät veikollensa kaikki, mitä Helena heidän +eteensä oli latonut, ja miten heidän oli vaikea jättää lautasia +käsistään. Julia oli polvillaan veljensä vieressä ja valikoitsi +vadista, jonka hän oli sohvalle asettanut, kauniimmat ja suurimmat +marjarypäleet, joita hän kurkoitti veljellensä. + +Minua olisi kovin haluttanut kysyä provessorilta: mitä kirjaa +provessori noin hartaasti ja tarkasti lukee? Hän olisi vastannut: +"Juliaa" tahi joutunut hämilleen ja hakenut kirjan nimilehteä, mikä +temppu olisi näyttänyt hyvin epäiltävältä, nimittäin kirjan lukemisen +suhteen. + +Useimpien silmissä tässä pienessä seurassa ilmaantui jotakin erityistä, +jotakin kiihkeää, eloisaa, sanalla sanoen, jotain sellaista, joka +tuikkaa lasten silmistä, kun he joulu-aattona vartovat joulupukin +tulemista. + +Kaarlo kornetti yksistään oli alakuloinen ja ääneti. Tuo +väliin-pitämättömyys ja raukeus, joka kuvautui hänen silmissään, +osoitti ilotointa sydäntä, ja vaikka hän ystävällisesti ja lempeästi +vastasi kaikkiin lemmen-osoituksiin, joita hänelle yltäkyllin +tarjottiin, oli hänen hyväilynsäkin niin surullinen, että se uudestaan +tuotti kyyneleet Armon silmiin. + +Maisteri kulki etsien jotakuta, joka hänen kanssaan olisi sakkia +pelannut. Hän oli monasti asemaan asettanut sakkinapelot ja yskinyt +vähintäin seitsemän kertaa, ikään kuin viittaukseksi, jotta halulliset +vastustajat tietäisivät ilmoittaa itseänsä, mutta koska ei yhtäkään +sodan-halukasta näkynyt, läksi hän itse ristiretkelle, etsimään ja +vaatimaan heitä taisteluun. Provessori L., joka ensiksi näki itsensä +vaarassa, pisti niin vakaisena nenänsä kirjaansa, että maisteri kadotti +kaiken rohkeutensa eikä uskaltanut tässä mitään koetusta, vaan kääntyi +Juliaan, joka riensi huoneen toiselle puolen. Sen perästä asteli hän +Helenan luo, -- mutta Helena kaasi teetä kuppeihin, -- nyt tuli hän +uskaliaasti minun luokseni suoraan. + +"Minun täytyy", vastasin minä, "mennä katsomaan, onko meillä kuuvalo +tänä iltana". (Meillä oli alakuun viimeinen päivä). + +Maisteri parka loi vihdoin, syvästi huoaten, katseensa pikku +tallukoihin, jotka juuri par'aikaa torttua söivät, ja kehoitti heitä +pian "tekemään tehtävänsä", koska hän aikoi näyttää heille, miten +sakkinapeloita käytetään. Eversti, joka puhalsi teekuppiin ja hymyillen +oli katsellut tämän pienen seuran vehkeitä, koroitti nyt äänensä ja +sanoi pannen joka sanalle erin-omaisen koron; "Olen tänään kuullut +puhuttavan, että naapurimme, luutnantti Arvid P., hakee neiti Eleonora +D:n luona (ja ehkä myöskin löytää) lohdutusta, jota hän tarvitsee erään +toisen nuoren neiden huikentelevaisuuden takia". + +Voi miten Julia punastui! Provessori L. pudotti lattiaan kirjansa. + +"Minä luulen", jatkoi eversti, "että tämä sopii kyllä hyvin. Eleonora +D. on, luulen minä, ymmärtäväinen tyttö, joka tuntee itsensä ja löytää +muissakin heidän hyvät puolensa. Arvid P. on kyllä hyvä hänelle, ja +Eleonora on kylläksi hyvä Arvid'ille. Minä toivotan heille kaikellaista +onnea!" + +"Minä myöskin!" sanoi Julia puoli-ääneensä ja hiipi isänsä luo, +ihastuneena siitä, että nuot sanat ikään kuin osoittivat, että eversti +hänen kihlauksensa peruuttamista hyväksyi. Hän katsoi hetkisen isäänsä +kohden katseella, jossa toivo, ilo, hellyys ja epäilys vaihteli; mutta +kun everstin silmät, isällistä lempeyttä täynnä, hymyilivät häntä +vastaan, laski hän käsivartensa isänsä kaulan ympäri, antaen hänelle +niin monta suuteloa, ett'en minä niitä kyennyt lukemaankaan. + +Provessori L. kiersi käsivartensa oman itsensä ympäri (luultavasti +toisen syleiltävän puutteesta), silmäillen tuota kaunista tyttöä +katseella ... oi, kuinka paljon katse välistä saattaa puhua! + +"Anna minulle lasillinen viiniä, Piete!" huusi eversti, "minä tahdon +juoda iloisen ja iloa tuottavan maljan. Lasillinen oman maan viiniä, +tietysti!" + +(Ystävällinen lukiani! hän tarkoitti marjaviiniä, minun valmistamaani. +Suokaatte minulle tämä vähäinen oma-kehuni anteeksi!) + +Minä kaasin everstille lasillisen. + +"Sinun maljasi, Kaarlo poikani!" huusi hän loistavin silmin. + +Samassa hetkessä kuului kaunis, sulosointuinen kanteleen-ääni +läheisestä huoneesta. Olipa ikään kuin sähkövoima olisi koskenut +jokaiseen huoneessa olevaan henkilöön, ja jonkinlainen valaistus syttyi +kaikkein silmiin. Kornetti tahtoi hypätä seisoalle, mutta siitä häntä +esti hänen isänsä, joka oli kiertänyt käsivartensa hänen ympärillensä, +ja Armo, tuskaantuneena siitä, että poikansa noin nähtävän kiivaasti +liikkui, kaasi hajuvettä hänen päällensä runsaammin, kuin mitä +olisi suotavaa ja kohtuullista ollut. Nyt kuului vielä yksityisiä +kanteleen-ääniä, ja vieläpä kerran. Sitten tulvasi vähitellen, ikään +kuin kukkien tuoksut kevät-aamuna, ihana, puhdas sävel-virta, vuoron +kohoten ja laskeutuen, se tunkesi äärettömän suloisena ja viehättävänä +aina sydämmen sisimpään soppeen, joten olisi saattanut luulla enkelin +koskevan kantelon kieliin. Noihin ääniin yhtyi pian vielä +viehättävämpi, -- nuoren naisen ääni, puhdas, heleä ja suloinen, joka +alussa oli vapiseva, mutta sitte vahvemmaksi vakaantui ja aina +ihastuttavammalla ja tunteellisemmalla tavalla lauloi: + + Ah muistatko sen hetkisen, + Jon' saimme toisemme + Ja lemmen liekki liehuen + Loi loisteen tiellemme? + + Meist' oli maailma suloinen, + Ah, ylen valoisa, + Ja joka aatos taivaasen + Nyt kantoi kiitosta. + + Vaan tuli hetki katkera, + Kuin meitä eroitti, + Ja suusta suuhun suruisa + Nyt lensi "_hyvästi!_" + + "Oi ilo, autuus maailman, + Nyt jääkää hyvästi!" + Sä sanoit, mutta ystävän' + Nyt ole suruti! + + Sun armaas on jo luonasi + Ja sulle hymyilee: + "Nyt iät' olen omasi!" + Hän sulle kuiskailee. + +Mitä teki tällä välin kornetti? Hänen silmissään säteili ilon ja +ihastuksen tulet. Hänen jalkansa liikkuivat, hän kurkoitti käsiään; +mutta eversti piti häntä kiinni ja pyysi sekä sanoilla että katseilla +häntä paikallaan pysymään, joten kornetin täytyi jäädä sohvaan +istumaan. Hänen kiivautensa myöskin tyyntyi laulun kestäessä; hiljaiset +autuaat tunteet näkyivät vallitsevan hänen sielussansa, ja kun hän +silmänsä loi kattoa kohti, näytti siltä, kuin hän taivaan taloihin +olisi katsellut. + +Armo, joka oli lähtenyt ulos, palasi laulun tauottua taasen sisälle, +taluttaen tuota viehättävää laulajatarta -- tuota enkelin-ihanaa -- +Herminaa. Eversti nousi istualta ja meni heitä vastaan. Isällisellä +rakkaudella syleili hän tätä suloista olentoa ja esitteli häntä +juhlallisesti seuralle, sanoen: "tässä on minun neljäs rakastettu +tyttäreni!" + +Eihän kukaan pahastune sitä, ett'ei kornetti oitis hypännyt sohvasta ja +langennut polvillensa rakastettunsa eteen. Sitä ei hän nyt todellakaan +saattanut tehdä. Tuo ääretöin onnellisuuden-tunne oli liian suuri hänen +riutuneille voimillensa -- ja samassa hetkessä, jolloin hän näki tuon +rakastetun olennon, jonka hän iäksi päiviksi luuli kadottaneensa, +äitinsä rinnalla astuvan sisään, meni hän tainnoksiin. + +Armo kaasi nyt varsin hänen päällensä kaiken hajuveden, mitä potissa +oli. + +Kun kornetti taas aukaisi silmänsä, kohtasi ne Herminan silmiä, jotka +kyyneleisinä ja hellyyttä täynnä häntä katselivat. Eversti tarttui +näitten nuorten käsiin ja yhdisti net. Koko perhe ympäröitsi heitä, +sulkein piiriinsä nämät molemmat onnelliset. Sanoja ei lausuttu, mutta +nuot katseet, nuot hymyilyt, täynnänsä rakkautta ja onnellisuutta -- +paljonpa paremmat ovat net kuin sanat! + + + + +Mitä lukiani luultavasti huutavat. + + +"Mutta mitenkä? Mutta mitä? Mutta miksikä? Mutta koska? Mutta kuinka +kävi, kuinka tuo tapahtui?" + +Kaikella kunnioituksella olen teille säännöllisesti ja järjestyksessä, +kuten Kotitarkan tulee, antava + + Selitystä. + +Kun hyydyke on melkein valmiiksi keitettyä, pannaan siihen, jotta se +kävisi kirkkaaksi ja läpihohtavaksi, munan-valkuaista. [Lukia ehkä +hyvän-tahtoisesti muistiinsa johdattanee, että Kotitarkan onni eli +menestys valmistettiin eli keitettiin viinihyydykkeen kautta, ja +kiitollisuudesta, jota hän on velvollinen osoittamaan tuolle +hirven-sarvista valmistetulle jälkiruoalle, tarjoaa hän sitä nyt +viimeiseksi makupalaksi.] Samoin myöskin, jolloin romani, vähäinen +kertomus tahi joku muu kirjallinen keitos lähenee loppuansa, pannaan +siihen jonkunlainen selitys, jotta kaikki, mitä on sameaa, tulisi +kirkkaaksi; ja tämmöisellä selityksellä on usein munan-valkuaisen +omaisuudet, se nimittäin on sitkeä, koossa pitävä, selkeä ja selittävä +sekä joksikin mautoin. + +Jopa näen teidän irmastelevan tätä munanvalkuais-kertomustani ja +olenhan itsekkin vähän levotoin ja ikävystynyt siihen, kuten kaikkeen +sitkeään, sekä luulen sen viisaimmaksi, että omien kankeasti +esitettyjen sanojeni sijasta saatan lukioitteni kuunneltavaksi sitä +keskustelua, joka eräänä kauniina Marraskuun päivänä oli rouva D:n ja +rouva Mellanderin välillä, mikä muuten oli rouva D:n sekä koko seudun +uutis- ja ilmoitus-lehtenä. Vapahtaakseni lukioitani joutumasta +harhatielle noitten rouvien arveluitten ja erhetyksien takia, tahdon +(rouva D:n ja rouva Mellanderin tietämättä) näyttämölle tuoda +kuiskuttajan (sufflör'in) eli totuuden hengestä tuulahduksen, joka, +puhaltakoon se maailman-historian kentän ylitse taikka perheellisen +elämän vähimmästä oven-rakosesta, aina on tärkeä ja kallis-arvoinen +apulainen. Minun kuiskuttajani eroaa kuninkaallisen teaterin +kuiskuttajasta siinä, ett'ei hän kuiskaa näytteliälle, vaan kuulioille, +saattaen heitä siten oikealle radalle. Mutta palatkaamme asiaan. + + +Näytös tapahtuu Lehtosaaressa, rouva D:n työkammiossa. + +(Rouva D. istuu juomassa iltapäivä-kahviansa. Rouva Mellander tulee +sisälle). + +_Rouva D._ No, kulta rouvaseni, noh vihdoinkin -- tervetultuanne!... +Olen odottanut vähintäin puolen tuntia. Kahvi on melkein kylmää ... +minun täytyy varmaankin antaa lämmittää sitä... + +_Rouva M._ Herranen aika! pikku Patrunessani ... älkää suinkaan! +kylmänä ja lämpymänä, aina se on kylläksi hyvää minulle. + +_Rouva D._ (kahvia kaataessaan). Noh, rouva Mellander, noh ... mitä +uutta? + +_Rouva M._ Niin, armoseni! nyt olen saanut, Jumalan kiitos, kaikista +selkoa ... palan sokeria lisäksi pyytäisin... + +_Rouva D._ Noh, kertokaa, kertokaa oitis! Olen kuullut sanottavan, että +tuo pieni metsän-nirpakka tuolla -- tuo Hermina -- on omaksi lapseksi +otettu H:n perheeseen ... että hän ja Kaarlo kornetti ovat kihloissa +sekä että jo kohta häitä vietetään. + +_Kuiskuttaja_. Vasta kolmen vuoden päästä, niin on eversti H. sanonut. +Kornetin täytyy ensin matkustaa katselemaan vähän ympärillensä +maailmassa; ja Herminan (sanoo Armo) täytyy ensin oppia ruotsin +maantalous-hoitoa -- ja siihen hän kyllä tarvitsee kolme vuotta. + +_Rouva M._ Mielestäni joku puhui tässä lähellämme, olemmeko yksistämme? + +_Rouva D._ Ei ainoakaan henki meitä kuule. + +_Rouva M._ Noh, sitte minä kerron, kulta Patrunessani; nämät ovat +hauskat asiat ... mutta näettehän sen ... en minä tahdo, että sanotaan +minun tätä kertoneen... + +_Rouva D._ Ei yksikään henki sitä saa tietää. + +_Kuiskuttaja_ (viheltää). + +_Rouva M._ No niin! Asian laita on näin. Ensin alussa oli tämä nykyinen +paronitar K. ... mennyt ulkomailla naimisiin eräälle vapaasukuiselle +ruotsalaiselle herralle, jonka nimi oli Stjern ... taikka jotakin sinne +päin, ja tässä avioliitossa oli hänellä tytär ... juuri tuo kaunis +vesa, tämä Hermina, josta ei isä eikä äiti paljon huolta pitänyt -- +sillä, näettekö, he olisivat tahtoneet pojan, ja tytöllä lienee +ollut raskaat päivät kotona. Noh ... sitten tuli Paroni K. sinne +ulkomaalle ... Taliin ... taikka -- en muista varmaan, kuinka sitä +maata nimitettiin, ja sai nähdä tuon kauniin rouvan -- Herminan +äidin ... rakastui häneen varsin hirveästi ja rouva rakastui paroniin +äärettömästi. Tuosta rouvan mies sai tiedon ... tästä syntyy talossa +hirveä kommerveikka ja noitten herrojen välillä tappelu. + +_Kuiskuttaja._ Kaksin-taistelu! + +_Rouva M._ Ja pää-asia oli se, että paronin täytyi lähteä maasta +poijes. Hän palasi Ruotsiin takaisin ja eli täällä jonkun ajan +jumalattomasti, löi korttia ja joi niin, että hänen varansa joutuivat +varsin huonolle kannalle. Silloin sai hän eräänä päivänä tietää, että +tuon kauniin rouvan mies tuolla ulkomaalla oli kuollut ja matkusti +oitis sinne, ajatellen, että hän saisi itsellensä kauniin rouvan ja +hänen kanssaan kauniit rahat myötäjäisiksi, joilla saattaisi maksaa +velkansa. No niin, -- hän kosii leskeä -- ja tämä ottaa hänen, he +vihitään kaikessa hiljaisuudessa ja rouva toivoo saavansa tuon sitten +anteeksi vanhalta isältään, mutta tämä (eräs rikas ylhäinen patruuna) +joutuu varsin vihan vimmaan ja tekee tyttärensä perinnöttömäksi. Niin, +näillä vastanaineilla ei ollut pienintäkään erää, millä olisivat +ulkomaalla eläneet. Noh, -- silloin tulivat he kauniisti tänne -- ja +samaan aikaan eräs kauppahuone, jossa oli koko loppu paroni K:n +tavarasta, joutui häviöön -- ja nyt tuli velkojia joka haaralta hänen +kimppuunsa -- ja hänen täytyi suorastaan piiloitella itseään, ja senpä +tähden hän asui tuolla metsätalossa, jossa ei hän kärsinyt nähdä koiraa +eikä kissaa -- ja jos sinne sattumalta ihmisiä tuli, oli hän kuten +vihainen sonni, niin paha -- ja oli suuttunut rouvallensa, jonka hän +luuli houkutelleen ihmiset sinne. Niin -- siellä lienee ollut +onnetointa ja viheliäistä elämää. + +_Rouva D._ Mutta kuinka nuori H. sinne tuli? + +_Rouva M._ Jaa, sen Jumala tietää! ... siitä minä en ole selkoa +saanut ... mutta sinne hän tuli -- ja nuot molemmat nuoret rakastuivat +toisiinsa. Melkein samassa hälinässä tuli sinne myöskin tuo kaunis, +rikas sukukartanon omistaja G. ja rakastuu hänkin pikku Herminaan. + +_Rouva D._ Tämä on varsin käsittämätöintä! Eihän se tyttö ole ensinkään +kaunis ... ei hänessä ole mitään "frääsööriä" ei "kokoriittia"... + +_Rouva M._ Niin, mitäpä hän on teidän suloisten tyttärienne suhteen? -- +kuten retiisi punajuurikkojen rinnalla. + +_Rouva D._ (punastuen). Rouva Mellander luultavasti tarkoittaa +ruusukukkia. + +_Kuiskuttaja._ Pioneja. + +_Rouva M._ Niin, juuri niitä minä tarkoitin ... aivan tietysti. Mutta +missä minä nyt olinkaan? Jo muistan. Jaa ... nuori H. matkusti pois ja +oli poissa koko kesän, mutta sukukartanon omistaja kävi ehtimiseen +paroni K:n luona -- ja osoitti kohteliaisuutta. Eräänä kauniina päivänä +kosi hän tyttöä, mutta mitä luulette? Hermina ei hänestä huoli -- vaan +antaa suorastaan kieltävän vastauksen. Mutta silloinpa lienee talossa +meteli noussut. + +_Rouva D._ Tuo tyttö minusta aina on ollut haaveksiva houkkio. + +_Rouva M._ Syksyllä kaikki paronin velkojat hänen panivat pintehesen, +uhaten viedä häntä vankeuteen, elleivät saisi rahaa. Katsokaatte, +Patrunessaseni, asian laita on sellainen, että paroni lienee kesällä +salaa oleskellut Tukholmassa, siellä lyönyt korttia ja voittanut sekä +niillä varoilla elättänyt perhettänsä ja vähän maksanut velkojillensa. +Mutta äkkiä onni muuttui, tuuli kävi vastaiseksi, ja paroni joutui +kovaan pulaan. Silloin vannoi hän kovan valan ja sanoi G:lle: "maksa +minulle kymmenentuhatta markkaa nyt oitis -- niin saat Herminan +vaimoksesi". Ja G. vastasi: "niin pian, kuin hän tulee vaimokseni, +maksan minä paikalla rahan". Paroni tahtoi ensin peljättää Herminaa, +saadaksensa häntä ottamaan Genserik'iä, mutta ei se auttanut. Silloin +lankesi hän tytön eteen polvillensa, rukoillen häntä, ja paronitar teki +samoin, tyttö itki ja sanoi vain: "antakaa minulle vielä kolme päivää +miettimisen aikaa". Sitä ei vanhemmat tahtoneet, mutta heidän täytyi +vihdoin myöntää; ja sillä aikaa kirjoitti Hermina kornetti H:lle, että +hän kiiruimmiten rientäisi kotia. + +_Kuiskuttaja._ Hyvin vähän hänen sanojensa mukaista. + +_Rouva M._ ... että hän maksaisi rahasumman ja sitten saisi hänen, +nimittäin Herminan, vaimoksensa. + +_Kuiskuttaja._ Sillä tapaa ei hän kirjoittanut. + +_Rouva D._ Oikein "intrigantti" elävä. + +_Rouva M._ Niin kyllä! Noh ... kornetti tuli kotiinsa vallan +onnetoinna, tahtoi rahaa isältänsä, joka ei sitä hänelle antanut. + +_Rouva D._ Jaa, jaa, ukko on ehkä kovin ahne. Noh! tuon loppu-asian +minä kyllä tunnen. Kina syntyi isän ja pojan välille. Everstinna tuli +sinne myöskin; he sanoivat toisillensa "sottisseja"... + +_Kuiskuttaja._ Väärin! + +_Rouva M._ Niin, siitä syntyi perhe-kahakka. Kornetti ratsasti pois +vihan-vimmassaan, tuli metsätaloon eikä löytänyt asujamia kotona -- he +olivat lähteneet poijes; tästä joutui kornetti vallan mielettömäksi, +ratsasti sinne ja tänne sekä tapasi vihdoin erään tuttavan, jonka hän +vaati kaksin-taisteluun. + +_Kuiskuttaja._ Väärin. + +_Rouva D._ Niin, ja sitten hän yöllä kannettiin kuolleena kotiin +vanhempiensa luo. -- Mutta mihinkä K:n perhe joutui? + +_Rouva M._ Asian laita on näin: Heille tuli väkeä, jotka väkisin +tahtoivat panna kiinni paroni K:n. Silloin paroni ja paronitar +riensivät Herminan kimppuun, rukoillen häntä niin, että hän +sydämmen-tuskassaan myöntyi kaikkeen, mitä he vain pyysivät. +Sukukartanon-omistaja puhutteli velkojia ja lupasi maksaa heitä +muutaman päivän päästä. Ja sitten hän vei Herminan Tukholmaan, siellä +piti heitä kuulutettaman kolmesti yhtenä pyhänä ja oitis sitte +vihittämän; tämän piti käymän suurimmassa hiljaisuudessa ja tulisessa +kiiruussa, sillä kaikki, ja varsinkin G., pelkäsivät he nuorta H:ta. + +_Rouva D._ Mutta mikä siinä oli esteenä, ett'ei häistä mitään tullut? + +_Rouva M._ Se, että Hermina tuli kipeäksi ja melkeinpä puolihulluksi, +aivan kuten tämä "Klamenttiina Kantsonissa" -- eräässä romanissa, kait +Patronessa sen tuntee -- ja hän oli melkein loppua tekemäisillään +elämästänsä. + +_Kuiskuttaja._ Väärin. + +_Rouva D._ Kuinka jumalattomasti! + +_Rouva M._ Silloin hänen äitinsä huolestui ja lähetti sanaa eversti +H:lle, joka ennen muinoin lienee ollut hänen hyvä tuttavansa... + +_Kuiskuttaja._ Väärin, väärin, väärin. + + * * * * * + +Koska kuiskuttaja noista kolmesta henkilöstä näkyy olevan se, joka +paraiten tuntee koko näytelmän juonen (varmaankin sen tähden, että hän +käsikirjoitusta pitää kädessänsä), niin on oikeaa ja kohtuullista, että +häntä vaadimme yksistään näyttämölle, selvittämään kaikkea, mitä hän +noin kerskaten väittää muitten sanovan väärin. + +_Kuiskuttaja._ Hyvä yleisöni, asian laita on näin: Herminan +sielun-vaivat, joita hän jo kauan oli kärsinyt, vaikuttivat tosiaankin +hänessä viimeisinä päivinä jonkunmoista hiljaista hourailemista, joka +peljästytti kaikkia hänen ympärillään olevia. Genserik G., joka +selvästi havaitsi, miten vasten-mielinen hän oli Herminalle, ja, +myöskin sai tietää, kuinka huonossa tilassa K:n varat olivat, korjasi +luunsa koko joukosta ja katosi tuota hätää niin, ett'ei tietty, mihinkä +hän oli mennyt. Paroni K. piankin näki, ett'ei häntä mikään pulasta +saattanut pelastaa, ja päätti lähteä karkuun -- ja hänen vaimonsa +seurasi mukana. Tänä toivottomuuden hetkenä uusi tähti syttyi näitten +onnettomien puolisojen taivahalle. -- He lähestyivät toisiansa, he +itkivät yhdessä. Entisyyden ylitse levitettiin unohduksen huntu, he +lupasivat tukea toisiansa vaivalloisella tiellään, heidän entinen +rakkautensa heräsi eloon ja antoi heidän aavistaa, että, jos he sen +tulta säilyttäisivät, olisi heillä suurimmassakin kurjuudessa jotain +onnea. Paronittaren sydäntä, jonka jäätä kärsimykset olivat +musertaneet, kivisti Herminan takia, hän kauhistui tyttärensä kohtaloa, +ajatellessansa, että hänen täytyisi onnettomien vanhempiensa kanssa +kuleksia ympäri maailmaa suuren köyhyyden ja kurjuuden uhrina. Eräänä +iltana istui hän katsellen tuota ihanaa, kalpeata, surusta ja +sielun-kärsimyksistä riutunutta tyttöä, joka nyt makasi hiljaisessa +unessa; hänen sydämmensä miltei pakahtunut, ja tukehuttaen ylpeyttänsä +tarttui hän kynään ja kirjoitti seuraavat rivit everstinna H:lle: + +"Toivottomassa tilassa oleva äiti anoo äidin armeliaisuutta. Ennen, +kuin vuorokausi on loppuun kulunut, täytyy minun Tukholmasta lähteä +paetakseni Ruotsista. Tytärtäni en tahdo enkä saata ottaa mukaani. Minä +en tahdo nähdä häntä kurjuuden uhrina, -- ja kurjuus tästälähin +osakseni tulee. Teidän kunnioitettava luonteenne, se hyvän-tahtoisuus, +jonka itse olen nähnyt teidän kasvoistanne kuvautuvan, on synnyttänyt +minussa rohkeutta kääntymään teidän puoleenne rukouksellani ... (oi, +jospa sen kuulisitte vapisevilta huuliltani, jos näkisitte muserretun, +katuvaisen äidin-sydämmeni -- niin varmaankin rukoukseni kuulisitte): +-- ottakaa -- ottakaa lapseni teidän kotiinne, teidän perheeseenne! +armosta ottakaa häntä! Ottakaa Herminani turviinne -- ottakaa häntä +tytärtenne kammari-neitsyeksi -- siksihän kuitenkin kelvannee Marchese +Agavellon tyttären tytär. _Nyt_ hän on heikko ja kipeä -- heikko sekä +ruumiiltaan että mieleltään, nyt ei hän paljon mihinkään kelpaa; ... +mutta olkaatte malttavainen häntä kohtaan... Ah, minä tunnen -- että +käyn katkeraksi, ja -- minun tarvitsisi olla nöyränä! Suokaatte minulle +anteeksi! Ja jos minua tästä toivottomasta tilasta tahdotte pelastaa -- +niin rientäkäätte -- rientäkäätte lohduttavana enkelinä tänne ja +sulkekaatte suojelevaan helmaanne surkuteltavaa lastani! Silloin minä +teitä siunaan ja rukoilen puolestanne; oi, jospa ei teidän koskaan +tarvitsisi kärsiä niin katkeraa hetkeä kuin minä nyt! _Eugenia A._" + +Tämän kirjeen sai everstinna muutamia päiviä sen jälkeen, kuin hänen +pojallensa onnettomuus tapahtui. Hän näytti sen everstille. Nämät +molemmat puolisot läksivät heti Tukholmaan -- ja kun palasivat, oli +Hermina mukana; hänelle he siitä hetkestä osoittivat isällistä ja +äidillistä rakkautta, ja hän rupesi piankin tässä kodissa, jossa rauha +ja rakkaus häntä ympäröitsi, kukoistamaan yhtä kauniina, kuin +onnellisena. + + Kuiskuttaja menee pois, jättäen tilaa Piete Jokapäiväiselle, + jolla näkyy olevan hyvä puhumisen halu. + +Harvat ihmiset elämän näyttötanterella rakastavat puhumattoman osaa. +Jokainen tahtoo halusta vuorostaan sanoa jotakin, vaikka ei mitään +muuta, niin kuitenkin: "nimeni on Pietari" -- tahi: "nimeni on Paavo, +katso minua! tahi kuule minua!" ja koska minä, Piete Jokapäiväinen, en +tahdo tehdä sitä vääryyttä itselleni, että näyttäisin ujommalta, kuin +olen, astun nyt esiin sanoen: "kuulkaatte minua". + +Paroni K. katosi äkkiä rouvineen Ruotsista. He suuntasivat matkaansa +Italiaan. jossa paronitar vielä aikoi koettaa isäänsä lepyttää. He +luulivat joutuvansa taistelemaan kaikellaisten vastuksien kanssa, +joita köyhyys ja puutteet tuottavat, mutta toisin kävikin. Matkalla +heidän ihmeeksensä, monessa paikkaa varsin tuntemattomatkin ihmiset +osoittivat erin-omaista kohteliaisuutta. Useassa kaupungissa oli heillä +raha-summia nostettavana, -- hyvä enkeli näytti heitä seuraavan ja +valvovan heidän parastansa. Paronittaren kirjeet hänen tyttärellensä +sisälsivät näitä sanomia. + +"Tuon kaiken on mieheni tehnyt", sanoi Armo minulle eräänä päivänä, +silmät loistavina ylpeydestä, hellyydestä ja ilosta. "K. on ollut hänen +vihamiehensä heidän nuoruudessaan -- ja tehnyt hänelle monta kertaa +vääryyttä, ja vaikka he siitä ajasta asti ovat olleet eri haaralla, +niin tiedän, että mieheni ei ole sitä unhoittanut, sillä unhoittaa hän +ei saata; -- mutta sellainen on hänen kostonsa... Hän on jalo ihminen +-- Jumala häntä siunatkoon!" + +Minä vastasin "Amen!" + + + + + +Viimeiset vehkeet. + + +Leskirouva, pruustinna Pupina Pultti istui matkarattaillaan, suitset ja +piiska tukevissa kourissansa. Hänen ympärillensä oli heiniin pistettynä +joukko pyttyjä ja pussia, joissa oli ruokatavaroita, ja keskellä niitä +hänen hyvä ystävänsä Piete Tiina Jokapäiväinen. + +Elokuun ilta oli tyven ja kaunis, tie hyvä, hepo iloinen, ja kuitenkin +näkyi rouva Pupinan matka edistyvän hitaasti, -- sillä hänen edellään +ajoi nuori talonpojan-poika, joka oikein näytti koettelevan rouvan +malttavaisuutta, koska ajoi varsin käyden edessämme ja esti meitä +pääsemästä ohitse; kun me ajoimme vasemmalle, teki hän samoin, +jos hevosta ohjasimme oikealle, ajoi hän taas eteemme. Koko aikana +lauloi hän kaikellaisia renttulauluja, joittenka sisältö oli mitä +inhoittavinta laatua, ja katsoi taaksensa ilkkuvasti virnistellen. Minä +katsoin ylös pruustinna Pultin puoleen, sillä olen (jumala nähköön) +lyhyt-läntä nainen ja hän on pitkävartaloinen, oikoinen sekä tukeva +kuten mastopuu, ja minä huomasin, kuinka hänen alihuulensa pistäytyi +ulospäin sellaisella tavalla, joka osoitti hänen olevan suutuksissaan, +näin hänen leukansa ja nenän-päänsä muuttuvan hehkeän-punaiseksi sekä +vihan nuolia lentävän hänen pienistä harmaista silmistänsä. Useita +kertoja olimme sekä hyvillä että kovilla sanoilla kehoittaneet poikaa +väistymään tieltä -- mutta turhaan. Pruustinna Pupina puri huuliaan, +antoi minulle, sanaakaan sanomatta, suitset pideltäväkseni, hyppäsi +rattahilta, astui muutaman aika askeleen ja seisoi tuota hätää +meidän kiusaajamme rinnalla, tarttui voimallisella kädellä hänen +kaulukseensa, veti kuormasta hänen alas maahan, ennenkuin hämille +joutunut poika ennätti tehdä vastakynttä, ja lamahutti häntä tukevalla +piiskan-varrellaan muutamia kertoja selkään, kysyen samalla, tahtoisiko +poika pyytää anteeksi sekä tehdä parannusta, vai haluaisiko hän +vieläkin koetella matkustavaisen käsivoimia. Luultavasti tämä jo +kylläksi oli vakuutettu niitten vankkuudesta, sillä hän kävi äkkiä +nöyräksi ja katuvaiseksi sekä lupasi kaikkea, mitä vain tahdottiin. +Pruustinna Pultti antoi nyt pojan nousta seisoalle ja piti hänelle +lyhykäisen voimallisen saarnan, jonka loppu oli niin kaunis, että se +liikutti minua, liikutti itse pruustinnaa ja myöskin poikaa, joka +hatun-lierillään pyyhki kyyneleet silmistänsä. "Minä tunnen sinun", +sanoi vihdoin Pupina rouva, "sinä olet samasta pitäjästä kuin minäkin; +isäsi on kauan ollut kipeänä, huomenna sunnuntaina sinun sopii tulla +minun luokseni Lehtikylään, niin saat hänelle jotakin". + +Me kuljimme nyt esteettömästi eteen päin, mutta seisatuimme kuitenkin +vielä muutaman kerran. Yhdessä paikassa autoimme erästä akkaa, joka oli +ajanut kuormansa kumoon, toisessa pruustinna astui rattahilta, suurella +vaivalla auttaaksensa irti suurta sika-eläintä, joka oli takertunut +kiinni aitaan ja jonka epäsointuinen valitus-huuto tunkesi sydämmen +sisimpään sopukkaan. + +Auringon lasketessa näimme sen viimeiset säteet tervehtivän Lehtikylää. +Hienot savuhöyryt nousivat korkin-vääntiön tapaisina mökkien +savupiipuista, leviten kirkkaaseen ilta-ilmaan, jossa sitten yhtyivät +pieneksi läpihohtavaksi hattaraksi, mikä hohtovärisen teltan tapaisena +liiteli kylän ylitse, joka sievine taloinensa ja viheriäisine +puutarhoinensa, kirkkaan lirisevän joen ympäröimänä näytti meistä +erittäin somalta, siinä kun ajoimme hiljakseen alas pitkän-vieruista +mäkeä, mikä pian jakaantui kahteen haaraan, joista toinen vei lähellä +olevaan kotiimme. + +Lehmät, kellokaulat, tulivat pitkissä riveissä rauhallisesti ammuen +laitumelta kotia lypsettäväksi. Paimen-torvet kuuluivat. Rahvaan tytöt +hyräilivät kirkkaalla ja kimeällä äänellä, ja näihin ääniin yhtyi +myöskin kirkon kellojen piu pau, laulaen lauantai-iltana hyvää yötä +menneelle viikolle ja ilmoittaen lepopäivän tuloa. Rouva Pupina Pultin +kasvot kävivät iloisiksi ja juhlallisiksi. Kaikki ihmiset tervehtivät +häntä -- ystävällisesti ja kunnioittavasti, ja ystävällisesti hän myös +kaikille vastasi. Kun tulimme perille pienen koulumme luo, riensi +lapsiparvi huoneista vastahamme, ääntevästi ja iloisesti huudahtaen, ja +ihastuksesta huumeutuneena -- he hellästi syleilivät pruustinnaa. +Hyväilys-sanoja ja piparikakkuja jaettiin kaikille. + +Monet työt anastivat nyt pruustinnan aikaa. Toinen piika oli kankaan +saanut kudotuksi ja toinen oli juuri pannut uutta kangasta tukkiin; +niitä täytyi pruustinnan käydä katsomassa. + +Yksi palvelioista oli lyönyt kirveellä sääreensä haavan, sitä +pruustinnan täytyi sitoa; naapuritalossa oli eräs pieni poika, joka ei +antanut pahaakaan rauhaa (sanoi hänen äitinsä), ennenkuin hän saisi +nähdä pruustinnaa. Yksi pariskunta oli tullut eripuraiseksi ja tapellut +-- niitten väliä pruustinnan täytyi mennä ratkaisemaan y.m. y.m. + +Ensi työkseen Pupina rouva puhutteli koululapsiansa, piti rukousta +heidän kanssaan ja itki erään vähäisen, sydämmestään katuvan kanssa, +joka kovan erehdyksen oli tehnyt päivän kuluessa; hän varoitti +toista, kiitti kolmatta, suuteli heitä kaikkia ja meni sitten +velvollisuuksiansa täyttämään kodin ulkopuolella. Kun kello löi +yksitoista, oli hän sitonut haavan, nuhdellut ja sovittanut nuot +mainitut puolisot, lohduttanut pientä poikaa y.m. Sitten palasi hän +jälleen kotia, katseli kankaitaan, määräsi huomis-päivän tehtävät, söi +tuota hätää pari perunaa sekä vähän suolaa ja meni sitten kylän toiseen +päähän, antaaksensa eräälle sairaalle iloisia sanomia hänen väärältä +tieltä palanneesta lapsestansa. + +Tällä välin istuin minä huoneessani. Vuoteillaan makasi ympärilläni +neljä pientä punaposkista tyttöä, he nukkuvat hiljaa lumivalkoisissa +lakanoissaan. + +Tuo tyven, kaunis elokuun-yö, joka oli niin lämmin, että saatoin pitää +akkunani auki, äänettömyys ja tyvenyys ympärilläni sekä nukkuvien +lasten hiljainen hengähdys synnytti suloa ja tyytyväisyyttä sydämmeeni, +herättäen minussa noita hiljaisia, vienoja tunteita, jotka tuottavat +rauhaa nykyisyydelle ja usein leyhkäävät mieleemme muistoja muinaisista +ajoista. Kuu, tämä lapsuuteni ja nuoruuteni ystävä, nousi kalpeena ja +ystävällisenä katsellen koivulehdikkojen ylitse minun huoneeseeni. Sen +valo hyväillen siveli uneen vaipuneitten lasten silmiä ja loisti sitten +hiljaa kasvoille, joissa elämän päivät olivat punan poijes hivuttaneet, +rinnalle, jonka tunteita vuodet eivät tyveniksi voineet saattaa. Oo, +kuinka ihmeellisesti elämäni kaikki rakkaat, surulliset ja iloiset +muistot liitelivät esiin noitten ystävällisten säteitten valossa! +Kirkkaina net nousivat yöstä eteeni ja tunkesivat sydämmeeni lämpiminä, +elävinä! Kaikki ne henkilöt, joittenka yhteydessä elämässäni olin ollut +ja jotka olivat tulleet minulle rakkahiksi ja kalliiksi, näyttivät +ikään kuin kokoontuvan ympärilleni, tahtoen uudestaan sanoillansa ja +katseillaan koettaa vaikutus-voimaansa. H:n perhe, josta nyt olin lähes +vuoden ollut eroitettuna, tuli tällä hetkellä niin lähelleni, että minä +mielestäni saatoin puhua sen rakastettavien jäsenten kanssa, kysyä +heiltä, miten kaikki menestyi heidän kodissaan, -- olivatko onnellisia, +vieläkö he minua muistivat? -- muistivatko? Sillä minä en ollut pitkiin +aikoihin saanut heiltä vähintäkään muistomerkkiä enkä yhtäkään riviä, +en sanaakaan. Lapsellisen ikävä tunne, tuo, että olin unohduksiin +joutunut, ett'en oikein olisi kenenkään oma, että niille henkilöille, +joita rakastan ja kunnioitan, olisin noin mitättömän arvoisena -- +valtasi hetkeksi sydämmeni. Minun täytyi itkeä ja nenäliina painettuna +silmieni eteen, istuin vielä, kuin pruustinna Pultti, joka pihalta oli +nähnyt minun istuvan akkunan ääressä, tuli sisälle. Hän kyseli +vakavasti, kuten se, joka tahtoo asiasta selkoa, ja minä vastasin +tunnustaen nöyrästi heikkouttani. Hän nuhteli minua toden takaa, neuvoi +ja suuteli minua hellästi, kuten äiti, sekä käski minua oitis menemään +maata ja hänen tähtensä varomaan terveyttäni, mikä jo kauan aikaa oli +muka ollut heikkonemaan päin. + +Hän jätti minun, -- mutta minä en vielä totellut, vaan iskin valkeaa, +sytytin kynttiläni ja istuin kirjoittamaan nuhteita -- -- itselleni. +Sillä välin kuulin kellon kumahuttavan kaksitoista -- vieläpä puolen +tunnin päästä kumahuksen. Silloin kuului yht'äkkiä jotakin melua, ja +kohta sen jälkeen juoksi joku ylös portaita, jotka veivät minun +huoneeseeni. Kammarini ovi aukeni hiljaa -- ja leskirouva, pruustinna +Pupina Pultti, yölakki päässä, tohvelit jalassa ja peitto seljässä, +seisoi siinä ilosta loistavin silmin -- ja kädessä paksu kirje, jonka +hän minulle kurkoitti kuiskaten: "H:n perheeltä! -- Minä en kaupunkiin +lähetettyni tuloa aikonut kauemmin varrota, mutta, juuri kun olin maata +panemaisillani, kuulin hänen tulevan. Minä aavistin! -- Hyvää yötä! +Hyvää yötä! Jumala sinulle iloa suokoon!" Ja poissa oli Pupina Pultti. + +Minä sain iloa. Julian kirje sisälsi seuraavan: + + +Elokuun 13 päivänä 1830. + +Eräs vähäinen papin rouva sinulle nyt kirjoittaa. Kaksi kuukautta on +kulunut siitä, kuin vielä olin Julia H., mutta nyt olen Julia L. En ole +rohjennut kirjoittamaan sitä sinulle ennen. Minä olen ollut varsin +levotoinna ja pyörällä päin jonkun ajan. Syynä oli ensiksikin, että +pidin miestäni äärettömässä kunniassa, -- niin -- minä en tosiaankaan +tietänyt, miten menettelisin, -- niin olin provessoriin ihastunut, +mutta -- tunsin itseni halvaksi hänen rinnallaan eikä tuo kallis +itserakkaus oikein hyvin sallinut Julia H:ta tulemaan -- kuinka sen nyt +sanoisinkaan? -- halvaksi minun silmissäni. Ja sitten -- tuo siunattu +maantalouden-hoito! -- lehmät ja lampaat, munat ja voit ja maidot y.m. +ja vielä koko ääretöin joukko kaikellaista pientä, -- ja sitten äiti, +joka oli levotoin ja tahtoi auttaa minua, mutta ... noh, -- vähitellen +tuli kaikki kuitenkin varsin ihmeellisesti kuntoon. Tuo pieni, +joutsella ja nuolella varustettu lempijumala auttoi minua. Minun hyvä +L:ni, luulen minä, vielä huolellisemmin koetti minua miellyttää, kuin +minä häntä, -- niin, hän oli ja on oikein rakastunut minuun. Kun sen +näin, ei enään ollut yhtäkään hätää, -- minä tulin rohkeaksi. Lehmät, +vasikat ja kanat hyötyivät, talouden suuren padan alle syttyi raitis +tuli, -- ja äiti kävi levolliseksi, Jumalan kiitos! Ja mieheni, -- noh, +se on tiettyä, hän oli tyytyväinen, -- koska minä tyydyin häneen. + +Tiedätkö Piete, mitä minä rukoilen joka ilta ja aamu, joka hetki, koko +sydämmeni pohjasta: "Oo Jumala, auta minua sellaiseksi tulemaan, että +mieheni rakkautta ansaitsisin, anna minulle voimia häntä onnelliseksi +tekemään!" ja minä olen saanut paljon voimaa, -- sillä hän on (niin hän +sanoo ja sen kyllä näkeekin) hyvin onnellinen. Jospa tietäisit, kuinka +raittiilta hän näyttää ja kuinka iloiselta! Näetkö, sepä on sen vuoksi, +että minä pidän häntä järjestyksessä, hän ei nyt enään saa rasittaa +itseänsä, kuten ennen, -- eikä hän myöskään enään istu yökausia +kynttilänsä ääressä, -- siitä tavasta on hän itsensä vieroittanut. Ja +kuitenkin hän ajattelee ja kirjoittaa (sen hän itse myöntää) vapaammin +ja pontevammin kuin ennen. Sitä paitsi minä tarkasti varon, ett'en +häntä häiritse, milloin hän on työ-huoneessansa kirjoittamassa tahi +lukemassa. Ah!... Jolloin kovin halusta tahdon hetkisen häntä nähdä +(hän on, Piete, kuitenkin hyvin kaunis), silloin mä hiljaa hiivin hänen +huoneeseensa, teen hänelle pienet kepposet, suudellen hänen otsaansa +tai pannen hänen kirjaansa kukan tai muuta sellaista, ja menen sitte +taas ääneti poijes ja saan, kääntyessäni ovea kiinni panemaan, +vilahdukselta nähdä hänen silmiään, jotka ottavat kiiruustakin joudun, +seurataksensa minua. + +Muuten koetan voimieni takaa valmistella itseäni oikein +kunnioitettavaksi papin-rouvaksi. Minä tahdon, että mieheni vaimoa +saatettaisiin seurakunnassa pitää hyvän emännän esi-merkkinä. Älä usko, +että sen vuoksi unhoitan eli huolettomasti hoidan ulkonaista ihmistäni; +en suinkaan! katsonpa usein kuvastimeen, neuvoa kysyäkseni; mutta +tiedätkö, minkä kuvastimen neuvoa halukkaimmin kysyn? Noh sen, jonka +näen mieheni silmissä. Hauska on nähdä itseänsä _kauniina_. + +Piete, paljonpa ihminen jalostuu, kun on sellaiseen mieheen +liittyneenä, jota äärettömästi kunnioittaa, ja joka myöskin on niin +hyvä kuin L.! Miksikä mitättömäksi olennoksi Arvidin vaimona olisin +tullut, miten elotointa elämää olisin viettänyt! Nyt tunnen sydämmeni +iloksi arvoni päivä päivältä nousevan mieheni ja omissa silmissäni. +Tämä synnyttää -- autuaallisia tunteita! + +Tiedätkö, että Arvid on nainut? -- siitä on vähän paremmin kuin kolme +kuukautta. Hänen vaimonsa, Eleonora D., näkyy olevan varsin liiaksi +valveilla, -- ja Arvid'in ilo näyttää, saattaisipa sanoa -- melkein +köyhän-puoliselta. Pelkäänpä, että hänen hyvä leponsa on tullut vähän +häirityksi. Arvid parka! Tuo nuori pari pitää kuitenkin uljaita pitoja +ja kestiä. Ukko P. kulkee joka päivä (varmaankin ehdollaan) juuri tästä +meidän ohitsemme "joutsenillansa", ja hänen kauniissa vaunuissaan istuu +miniänsä hänen rinnallaan. Ukko ajaa aivan hiljaa, ikään kuin luulisi +hän olevansa minun onneani hautaan saattamassa; -- mutta minä ruokin +ankkojani iloisena ja suruttomana, noikkaan ystävällisesti Eleonoralle +ja kiitän Jumalaa onnen-osastani. + +On lauantai-ilta. Minä odotan miestäni kotiin. Akkunani alla olevaan +lehtimajaan olen asettanut illallis-pöytämme; parsaheinän-juuria omasta +puutarhastamme sekä mansikoita ja maitoa -- kaikki mieheni herkkuruokia +-- on minulla illalliseksi. Tuo enkelin-muotoinen Hermina Linnaea +koristaa paraikaa pöytää kukkasilla. Hän on niin ihana, niin hyvä, niin +sanomattoman suloinen, ett'ei sitä kukaan uskoa saata! Hän on jo +melkein vienyt voiton meistä kaikista vanhempiemme sydämmessä, vaan +tuon hänelle halusta anteeksi antaa. Ah, veljeni! sinä olet ihanan +helmen löytänyt. Välimeren rannat Kaarlo jo pian jättää, löytääksensä +täällä rakkaassa Pohjolassa elämänsä kalliin helmen ja sulkeaksensa +häntä avioliiton koteloon! Hui! mistä sain tuon ahtaan kuvauksen? +Vaikka, olkoon niinkin. Jos vain rakkauden aurinko loistaa simpsukan +kuoreen eli asuntoon, niin se kyllä keinuu elämän aalloilla pienenä +autuuden saarena. Kaarlo veljeni kirjoittaa kotiansa kovin iloisia ja +hauskoja kirjeitä. Hänen sielunsa tulee ikään kuin museoksi, jonka +kalleuksien joukossa hänen Herminansa elää. Tämä silloin tosiaankin +tulee olemaan, kuten helmi kullassa. Sinä kai tiedät, mitä veljelleni +tapahtui ennen, kuin hän meidän jätti? Eräänä kauniina iltana hän +nukkui kornettina ja heräsi -- luutnanttina. Eiköhän tuo ollutkin +oivallista!? + +Huomenna tulevat rakkaat vanhempani ja sisareni tänne päivällisille. +Silloin tulee minulle ilopäivä. + +Olen kertonut sinulle, kuinka onnellinen olen, mutta kuitenkin on +minulla vielä toivo, hyvinkin harras, joka, jos se toteutuisi, vielä +lisäisi kukkuralla onneni mittaa. Hyvä ystäväni, täällä asunnossamme on +vähäinen huone, kaunis ja hauska, seinissä on vihriäiset paperit, +akkunoissa valkoiset uutimet (aivan sinun mielesi mukaan) ja näkö-ala +niityille päin, joissa lihavat lehmät, jotka antavat erittäin hyvää +maitoa, ovat laitumella. Huoneessa on myöskin kirjakaappi, yksi ... +mutta, pitkäksi käy noitten kaikkien luetteleminen! -- tule katsomaan, +ja jos se on mieleisesi sekä luulet tyytyväsi isäntäväkeen -- niin pidä +huone omanasi. Hyvä ystäväni, tule meille -- tule!... Nyt kuulin jo +kaukaa, että L. lähenee. Hän tulee minun huoneeseeni. Minä en ole häntä +näkevinäni enkä kuulevinani. Ei saa pilata miehiä eikä saattaa heitä +uskomaan, että me heidän askeleistansakin vaaria otamme. Niin ... +yski ... ota minua syliisi ... en sittenkään liikahda, en jätä kynääni. +Eihän tarvitse aina myöntää; ei saa pilata... + +(L. kirjoittaa) vaimoansa; ja senpä tähden _täytyy_ Julian jättää +kynänsä ja, istuen polvellani nähdä minun kirjoittavan, mikä varmaankin +häntä kovin harmittaa. + +Hyvä Piete ystävämme, tule meille! Me sinua hartaasti odotamme. Meidän +kodissamme sinun täytyy viihtyä. Tule katsomaan, kuinka minä Juliaa +kurissa pidän. Osoitteeksi siitä, miten menettelen, en anna hänen enään +tänä päivänä sanaakaan kirjoittaa, vaikka hän sitä kuinkakin hartaasti +tahtoisi. + +Minä _tahdon_ kir... + + +Elokuun 14 päivänä. + +Minä itken, minä nauran, olenpa varsin mielettömänä -- ja kuitenkin +minun täytyy kirjoittaa. Tiedätkö, kuka täällä on, kuka juuri nykyään +tänne tuli? Arvaa, arvaa! Voi ei nyt ole arvaamisen aikaa! Emilia on +täällä, sisareni! tuo hyvä Emilia, tuo iloinen Emilia, tuo kaunis -- +onnellinen Emilia! Ja Algernon on täällä ja pieni Algernon, pulskein +pikku poika, mitä maailmassa löytyy! Äitini häntä hypyttää, isäni +hypyttää, Emilia hypyttää, Algernon ja L. hypyttävät myöskin ... +odottakaa, odottakaa, minä tahdon tulla laulamaan! en saata kirjoittaa +sanaakaan enään, se on niin totta, kuin että nimeni on _Julia_. + +Lisää: Piete kulta, palaa meille takaisin! sitä pyytää _H:n perhe_. + + +Rakastettava, onnellinen perhe! minä kiitän sinua, -- mutta Piete ei +tule. Sen vastauksen kirjoitan heille huomenna. Viattomat lapset, jotka +ympärilläni makeassa levossa lepäätte, teidän luoksenne minä jään, +koska teille saatan olla hyödyllinen. Joka muitten hyväksi luopuu +jostakin ilostansa, saapi usein sellaista hyvää, mikä oikein on +kallis-arvoista -- hän saa _rauhaa_. Oo, jospa minä sitä tuntisin, +milloin päivät hiljaisina aaltoina yksitoikkoisesti, mutta tyvenesti +edelleen vierivät, vieden minua aina lähemmäksi rauhan rantaa, silloin +olisi joka päivä siunattu! + +Öiset usvat nousevat niityille, ilmoittaen aamun tuloa ja kehoittaen +minua levolle. Elämäni kunnaan ympäri nousee myöskin kylmä sumu, -- kun +se tulee lähemmäksi, kirjoitan vielä kerran ja sanon jäähyväiseni H:n +perheelle. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Perhe, by Fredrika Bremer + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PERHE *** + +***** This file should be named 30757-8.txt or 30757-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/3/0/7/5/30757/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/30757-8.zip b/30757-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..bfaec63 --- /dev/null +++ b/30757-8.zip diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..3ba68ad --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #30757 (https://www.gutenberg.org/ebooks/30757) |