initial commit of ebook 30757HEADmain

5 files changed, 8650 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/30757-8.txt b/30757-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..1038f12
--- /dev/null
+++ b/30757-8.txt
@@ -0,0 +1,8634 @@
+The Project Gutenberg EBook of Perhe, by Fredrika Bremer
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Perhe
+       Kuvauksia jokapäiväisestä elämästä
+
+Author: Fredrika Bremer
+
+Translator: Theodolinda Hahnsson
+
+Release Date: December 25, 2009 [EBook #30757]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PERHE ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+PERHE
+
+Kuvauksia jokapäiväisestä elämästä
+
+
+Kirj.
+
+FREDRIKA BREMER
+
+
+Suomentanut ["Familjen H."] T. H. [Theodolinda Hahnsson]
+
+
+Helsingissä,
+G. W. Edlund'in kustannuksella.
+1882.
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Herra F. A. Brockhausille Leipzig'iin.
+
+ENSIMMÄINEN OSA:
+
+Perille-tulo. -- Tee. -- Kuvat.
+Julian kirje. -- Helena. -- Sokea. -- Emilia. -- Sulhot.
+Viisi päivää häitten edellä
+Hääpäivä
+
+TOINEN OSA:
+
+Päivälliset. -- Sotkeloa kaikellaisista.
+Sokea
+Kevät ja Rakkaus
+Vyhti sekaantuu
+Kornetti. Kornetti. Kornetti.
+"Huhuu! Huhuu!"
+Teetä ja illallista
+Mitä lukiani luultavasti huutavat
+Viimeiset vehkeet
+
+
+
+
+Herra F. A. Brockhausille Leipzig'iin.
+
+
+Korkeasti kunnioitettava Herra!
+
+Teidän kirjeenne on minussa iloa ja kiitollisuutta herättänyt,
+jonka tahtoisin todeksi näyttää siten, että pyyntönne mukaan "kertoisin
+yhtä ja toista elämästäni sekä koko sivistykseni kehityksestä". Mutta
+tuopa käynee vaikeaksi, koska tässä ainoastaan pintapuolisesti saatan
+mainita _sisällistä_ elämääni koskevista seikoista, joissa juuri
+pää-asiallisesti on koko elämäkertani.
+
+Kerran, jolloin tässä maailmassa minua ei enään olemassa ole,
+tahtoisin hengettärenä tänne palata kertomaan ihmisille suurimmista
+kärsimyksistäni ja nautinnoistani, kaikesta, mitä olen rakastanut ja
+kokenut. Eikä silloin kenenkään tarvitsisi minua peljätä! Sillä vaikka
+minä sydän-yöllä tulisinkin jonkun taistelevan, levottoman sielun,
+luokse, tekisin sen vain saattaakseni hänen mielensä rauhallisemmaksi,
+hänen yölamppunsa kirkkaammaksi sekä itseni hänen ystäväksensä ja
+sisareksensa.
+
+Kuitenkin sopinee nytkin jo luoda ystävällisiä silmäyksiä tuon verhon
+taakse, joka peittää ulkomuodoltaan hyvinkin vähäpätöistä ja tavallista
+elämää. Siis nähtäköön, että olen syntynyt Auran rannalla, että
+kumminani oli useita Turun oppineita ja kunnioitettavia provessoreita
+ja noista silmäyksistä (jos niissä on näkiävoimaa) selvinnee silloin
+vaikutus, johon tässä saatiin ainoastaan hämärästi viitata. Kolmen
+vuoden vanhana vietiin minä pois kodistani Suomen maasta, ja siitä
+ajasta olen säilyttänyt vain yhden ainoan muiston. Tämä muisto on eräs
+_sana_, on voimakas nimi; -- pelolla ja rakkaudella Suomen kansa
+pakanuuden synkkinä aikoina mainitsi tuota sanaa, ja vielä tänäkin
+päivänä mainitaan sitä samoilla, mutta kuitenkin kristin-opin valon
+jalostuttamilla tunteilla; usein luulen tätä sanaa kuulevani ukkosen
+jyminässä, kun se vaeltaa vapisevan maan ylitse, ja myöskin tuulen
+vienossa leyhkässä, joka lohduttaa ja virkistyttää luontoa; tuo sana,
+tuo nimi on _Jumala_!
+
+Jos nyt hyvän-tahtoisesti seuraatte minua Suomesta Ruotsiin, jossa
+isäni, myytyänsä Suomessa kartanonsa, tuli tilan-haltiaksi, niin en
+suinkaan vaivaa teitä minua seuraamaan edemmäksi tuohon sekavista
+alkutöistä rikkaaseen lapsuuteni ja nuoruuteni aikaan enkä myöskään
+pidätä teitä katselemaan perhettä, joka on varsin tavallinen eikä
+tarjoa mitään vaihtelevaisuutta, paitsi että se joka syksy
+kattovaunuissa maan-kartanostansa lähtee pääkaupungissa olevaan
+taloonsa sekä joka kevät kaupungintalostansa maan-kartanoonsa, ja jossa
+on nuoria tyttäriä, mitkä soittavat sonaatteja, laulavat romanseja eli
+laulurunoja, harjoittelevat piirustusta, lukevat romaneja, koettavat
+kaikin tavoin sivistyttää itseänsä ja toivoen katselevat tulevaisuutta
+kohden, nähdäksensä ja tehdäksensä ihme-töitä. Nöyrimmästi minun
+täytyy tunnustaa, että minä kuvituksissani aina näin itseäni
+sotasankarittarena. Jos nyt ehkä tahdotte luoda silmäyksen tuohon
+perhe-kuntaan, niin näette sen heidän maan-kartanossansa suureen
+huoneeseen kokoontuneena ääneensä lukemaan, ja -- jos teitä huvittaa --
+sopii teidän huomata sitä vaikutusta, minkä muutamat Saksan suurista
+kirjailioista tekevät erittäinkin yhteen tyttäreen. Jos tulisesta
+mielen-liikutuksesta kuolla saattaisi, niin hän epäilemättä olisi
+Schiller'in Don Carlos'ta lukeissaan kaatunut kuoliaaksi tuolilta
+maahan, eli oikeammin, hän olisi kokonaan sulautunut tunteitten
+kyynel-virraksi. -- Mutta tuon vaaran hän kesti. Hän eli lukeaksensa ja
+oppiaksensa vielä paljon uutta tuon maan kirjallisista tuotteista --
+tuon maan, jota syystä sopii kutsua "Europan sydämmeksi" ja jonka
+rikkaasta sivistys-lähteestä hän vielä tänäkin päivänä ammentaa
+sielullensa runsaan ravinnon.
+
+Jos syvemmältä tahdotte hänen sieluhunsa katsella, -- niin näette miten
+maallinen raskas todellisuus vähitellen levittää huntunsa hänen
+nuoruutensa unelmien ylitse, miten hämärä jo aikaiselta laskee varjonsa
+hänen tielleen, miten hän huolestuneena -- mutta turhaan! -- koettaa
+paeta kohtaloansa. Ilma on ikään kuin sakean lumipyryn pimittämänä,
+hämäryys synkistyy, jo tulee yö; ja tämän synkän äärettömän talvi-yön
+helmassa kuulee hän idästä ja lännestä, eläimistä ja kasveista,
+kuihtuvasta luonnosta, epätoivoisesta ihmiskunnasta valittavia ääniä ja
+näkee elämän ihanuuksinensa, lempinensä, sykkivine sydämminensä elävänä
+haudattuna kylmän, kostean jääkerroksen alle. Taivas on pimeä ja tyhjä
+-- ei yhtäkään silmää eikä yhtäkään sydäntä enään olemassa ole. Kaikki
+on kuollutta eli oikeammin: kaikki _katoaa_ paitsi murhe musta.
+
+Kenties olette joskus huomannut, millä merkillisellä tavalla kaikki
+syvämielisemmät jumalais-tarustot alkavat. _Alussa_ nähdään valoisan ja
+lämpimän, jumalallisen peri-ajatuksen taipuvaa alas pimeän, sumuisen
+alku-ainehen puoleen. Ja tästä syleilystä, valosta ja pimeydestä,
+tulesta ja kyyneleistä syntyy vihdoinkin -- _yksi Jumala_. Minä luulen,
+että jotakin saman-kaltaista tapahtuu jokaisessa ihmisessä, joka on
+syntynyt syvempää, aatteellisempaa eloa varten; jotakin sellaista
+kuitenkin _hän_ on kokenut, joka nämät rivit kirjoittaa.
+
+Jos saman henkilön olisitte nähnyt muutamia vuosia myöhemmin, niin
+olisitte havainnut hänessä suuren muutoksen tapahtuneen. Te olisitte
+nähnyt, miten nuot kasvot, jotka kauan aikaa olivat kyyneleistä
+surkastuneina olleet, nyt loistivat sanomattomasta ilosta; hän oli
+ikään kuin haudasta noussut uuteen eloon. Mikä siis oli matkaan
+saattanut tuon muutoksen? Onko hänestä tullut sotasankaritar, onko hän
+saavuttanut kauneuden, rakkauden tahi maineen kunniaseppeleen? -- Ei,
+ei mitään tuosta kaikesta! Nuoruuden harhakuvitukset ovat haihtuneet,
+nuoruudenaika on ohitse. Ja kuitenkin on hän uudestaan nuori, sillä
+hänen sieluunsa on syntynyt vapaus, tuohon pimeään sekavaan on
+kuulunut: "Tulkoon valkeus!" Ja valkeus on tunkenut pimeyden läpi sekä
+laskenut loisteensa _vapautetun_ ylitse, joka, silmät vakaasti valoon
+kiinnitettynä, on ilokyynelten vuotaessa saattanut sanoa: "Kuolema,
+kussa on sinun otas? Hauta, kussa on sinun voittos?"
+
+Monta surua hän sittemmin on saanut kokea, poijes on temmattu moni
+niistä, joita hän sydämmestään on rakastanut. Monet murheet ovat
+hänelle tuottaneet kivistystä, joka on katkeralta tuntunut ja vieläkin
+tuntuu, mutta hänen sydämmensä sykkii toki raittiina, tuo pimeä yö on
+kadonnut. Niin, se on poissa, mutta sen hedelmä tallella; sillä,
+samati kuin muutamat kukat ainoastaan yöllä puhkeavat, niin myöskin
+ihmis-sielu vasta suuren surun yössä herää näkemään noitten iäisten
+tähtien valoa.
+
+Ehkä myöskin tahtoisitte kuulla jotakin kirjailia-toimestani. Sen
+ensimmäinen alku ilmaantui, kun elin kahdeksatta vuottani, seuraavassa
+ranskan-kielisessä värsypätkässä, jonka sepitin kuulle:
+
+    O corps céleste de la nature!
+
+Ja näin jatkoin minä nuorena kauan aikaa tuollaisia ylevään suuntaan
+pyrkiviä sepustelemisia, joita lukemasta tahtoisin säästää
+vihollisianikin, jos minulla joitakuita olisi. Minä kirjoitin
+nuoruuteni ja levottomuuteni tunteitten vaatimuksesta; minä kirjoitin,
+ikään kuin lahdessa nuot tuulen ajelemat pienet aallot, jotka piirtävät
+tarkoituksettomia jälkiä rannan hiekkaan; minä kirjoitin vain
+kirjoittaakseni. Sittemmin tartuin kynääni varsin toisista syistä ja
+kirjoitin -- mitä lukenut olette.
+
+Tänään, jolloin jo seison elämäni syksyn rajalla, näen vielä samoja
+esineitä ympärilläni kuin nuoruuteni keväimessäkin, ja onpa minulle
+sekin onni suotu, että monesta rakkaasta minulla vielä on elossa kallis
+äiti ja sisar. Net niityt, jotka ympäröivät meidän asuntoamme ja jossa
+muinoin Kustaa II Adolf tarkasti sotajoukkoansa, ennenkuin hän
+vapauttaja-kuninkaana lähti Saksaan, näyttävät silmissäni nyt yhtä
+kauniilta kuin lapsuuteni aikanakin; ne ovat vain tulleet minulle
+kalliimmaksi, sillä nyt minä paremmin tunnen niitten ruohot ja kukat.
+
+Oman tulevaisuuteni suhteen on minulla vain se ainoa toivo, että
+saattaisin päättää ne työt, joihin olen ryhtynyt ja joittenka alkuna
+minun näihin asti kirjoitetut teokseni ovat. Jollei tämä minulta
+onnistu, pidän itseäni ansaitsemattomana kaikkeen siihen hyvyyteen,
+jota minulle jo on osoitettu, vaan _jos_ tämä onnistuu, ansaitsee siitä
+parahan kiitoksen net hyvät, rehelliset ihmiset, jotka hyväksymällä
+ovat minua työhöni kehoittaneet. Minä puolestani kiitän heitä
+sydämmestäni!
+
+Ottakaatte myöskin Te, kunnioitettava herrani, vastaan tämä osoitus
+minun tunteistani Teitä ynnä teidän maan-miehiänne kohtaan, ja olkaatte
+vakuutettu totisesta kunnioituksestani ja kiitollisuudestani.
+
+Årstasta Toukokuun 3 päivänä 1841.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Kun nyt ensimmäinen suomalainen käännös tuon mainion ruotsalaisen,
+Suomessa syntyneen kirjailiattaren suuremmista teoksista eli romaneista
+yleisölle ilmestyy, on sopivaksi nähty, että sen etupäässä tulisi
+olemaan yllämainittu, Leipzig'iin kirjan painaja ja -kustantaja F. A.
+Brockhaus'ille kirjoitettu kirje, joka sittemmin on ollut Fredrika
+Bremer'in koottujen teoksien esipuheena, kun net saksan-kielisinä
+rupesivat ilmestymään 1841. Näistä "Presidentin tyttäret" oli
+ensimmäinen, joka pääsi saksalaisen yleisön tuttavuuteen. Sama kirje on
+myöskin hänen teostensa ensimmäisen ranskalaisen käännöksen eli
+"Naapurit" romanin esipuheena (1845). Että tuo huvittava kirje, joka
+kirjoitettiin neljäkymmentä vuotta sitten, jolloin Fredrika Bremer eli
+elämänsä keskipäivässä, jolloin hänen maineensa oli korkeimmallaan, nyt
+myöskin pannaan tämän "Perhe" nimisen suomalaisen käännöksen
+alkupäähän, on aivan paikallaan, koska juuri mainittu romani oli
+ensimmäinen, millä Fredrika Bremer alkoi "Kuvauksia jokapäiväisestä
+elämästä" nimistä romanijaksoa, joka on perustanut hänen maineensa; ja
+sen ohessa me nyt myöskin tahdomme mainita muutaman sanan hänen
+elämästänsä, kirjailiatoimestansa ja kansallisuudestansa.
+
+Fredrika Bremer syntyi Elokuun 17 päivänä 1801 Tuorlan talossa lähellä
+Turkua, jossa sekä hänen isänsä että isän-isänsä olivat asuneet. Nämät
+olivat varallisia ja yleisesti kunnioitettuja kauppiaita sekä kuuluivat
+erääseen sukuun, joka Saksasta oli Ruotsin kautta Suomeen muuttanut ja
+täällä vieläkin löytyy lavealle levinneenä.
+
+Hänen isänsä äiti, Ulrika Fredrika Bremer, syntyisin Salonius, k. 1798,
+oli etevä nainen ja teki leskenä monta testamentillista määräystä,
+muitten muassa myöskin Turun akatemian varattomain yli-opistolaisten
+hyväksi, jonka vuoksi silloinen jumaluus-opin provessori Jaakko
+Tengström piti hänestä muistopuheen, ja H. G. Porthan toimitti siihen
+tilaisuuteen kutsumus-kirjan; molemmat kiittivät hänen ansioitansa sekä
+perheen-emäntänä että hyvän-tekiänä.
+
+Vanhempainsa muassa (äiti lienee ollut ruotsalainen) muutti Fredrika
+Bremer jo kolmen vuoden vanhana 1804 Ruotsiin ja oleskeli siellä
+melkein koko tuon siunauksesta, työstä ja kunniasta rikkaan elämänsä,
+kertaakaan enään käymättä Suomen maassa. Ruotsissa hän myöskin
+kuoli Joulukuun 31 päivänä 1865 Årsta nimisessä kotokartanossaan
+Öster-Haningen pitäjässä vähän matkaa Tukholmasta. Mainitun pitäjän
+kirkkomaahan hän on haudattuna ja haudan graniitti-patsaassa, jonka
+päällä seisoo risti, on nimen ynnä syntymä- ja kuolema-päivän alla
+hänen oman tahtonsa mukaan piirrettynä seuraavat Raamatun sanat; --
+"Kun minä huusin Herraa, pelasti hän minua kaikesta minun hädästäni".
+
+Fredrika Bremer'in kirjailiatyö alkoi jo 1828, ja sitä hän jatkoi
+sitten aina elämänsä loppuun asti; ensimmäisen suuremman työnsä,
+"Perheen", kirjoitti hän vuosina 1829-1831 eli viisikymmentä vuotta
+takaperin. Hänen teoksiansa on enemmän kuin 30 nidosta osaksi
+romaneja ja novelleja, joista useimmat ilmestyivät tuolla yhteisellä
+nimellä: "Kuvauksia jokapäiväisestä elämästä", (1828-1848), osaksi
+matkakertomuksia, joista ovat arvollisimmat: "Uuden mantereen kodit",
+päiväkirja kirje-muotoon esitettynä kaksivuotisen matkan aikana
+(1849-1851) Pohjois-Amerikassa ja Cubassa, sekä "Elämän-olot vanhalla
+mantereella", matkamuistelmia Sveitsistä, Italiasta, Palestinasta,
+Turkinmaalta, Kreikasta ja sen saaristoista (1856-1861), ja vielä
+muutamia pienempiä siveys-opillisia ja ihmis-rakkautta osoittavia
+kirjoituksia; kaikki ne ihanasti osoittavat hänen neroansa ja hyvää
+sydäntänsä. Net otettiinkin erin-omaisella suosiolla vastaan Ruotsissa,
+samati net Suomessa maamme ruotsalaista sivistynyttä yleisöä
+miellyttivät sekä voittivat pian myöskin ulkomailla suurta huomiota --
+niitä luettiin ihastuksella sekä Europassa että Amerikassa; suurin osa
+niistä on käännetty Saksan, Englannin, Ranskan. Tanskan ja Hollannin
+kielelle, muutamat myöskin Italiaksi y.m. Net ovat Fredrika Bremer'in
+nimen tehneet maailman kuuluisaksi. Hänen ihmis-rakkautta osoittavia
+töitänsä, joita hän Tukholmassa paraiten harjoitti, sekä muita hänen
+elämäänsä kuuluvia kohtia jätämme varsin mainitsematta. Hänen
+vaikutuksensa Ruotsin yleiseen sivistykseen, ruotsalaisten naisten
+edistyttämiseen siveydellisessä, tiedollisessa ja yhteiskunnallisessa
+suhteessa, on ollut ääretöin.
+
+Fredrika Bremer'in lukuisat kirjoitukset eivät millään tavalla kuulu
+Suomen kirjallisuuteen; net eivät sisällä mitään, joka niille sitä
+oikeutta tuottaisi, niissä ei ole mitään suomalaisuutta, vaan ovat ne
+jaloimmassa merkityksessä _ruotsalaisia_, ja syystä niitä luetaankin
+ruotsalaisen kansallis-kirjallisuuden helmiksi. Niin, Fredrika Bremer
+on todellakin Ruotsin kaikkein isän-maallisin kirjailiatar; Ruotsia,
+sen luontoa, kansaa ja kaikkea, mitä siellä jaloa, ihanaa ja hyvää
+löytyi, hän tulisimmalla rakkaudella suosi ja kohteli, hän uneksi sen
+onnesta ja teki työtä sen hyväksi. "Jalot ovat sinun neuvosi Ruotsi,
+emämaa, kotimaa! jalkojesi juuressa tahdon minä istua ja sinua
+kuunnella kuten lapsi äitiänsä", näin hän huudahtaa "Mittumaaria-matka"
+nimisessä teoksessaan, jossa hän osoittaa harrasta isänmaan-rakkautta
+kaikkiin Ruotsin eri maakuntiin. Sanalla sanoen: Fredrika Bremer on
+ruotsalainen kaikesta sydämmestään ja mielestään. -- Että niin on laita
+sekä että hän vain hämärästi muisti toisen maan, Suomen. suojanneen
+hänen kehtoansa, ei saata kummastuttaa ketään, joka tulee ajatelleeksi,
+kuinka aikaiselta tuo pieni taimi muutettiin ruotsalaiseen maahan.
+Kun hänen sielunsa ensiksi oli pysyväisille vaikutuksille altis,
+jolloin hän ensiksi oppi tuntemaan ja käsittämään, oli kaikki, mikä
+häntä ympäröitsi, ruotsalaista, sekä maa että kansa, eikä hänen
+synnyin-maansa enään ollut yhdistettynä vanhaan emämaahan, vaan kävi
+nyt uusia kohtaloita kohden uuden johdon ohjaamana. Eipä ihmettä siis,
+ell'ei Fredrika Bremer millään erityisellä hartaudella muistellut
+Suomea eikä seurannut sen kansallisia pyrinnöitä, vaikka hän kyllä
+vanhoilla päivillään tänne halasi, jälleen nähdäksensä ensimmäistä
+lapsuuden-kotiansa; Suomi oli hänelle, melkein kyllä, varsin vieras
+maa, rakas etenkin siitä syystä, että se oli entinen Ruotsin maakunta,
+jossa hän oli syntynyt. Suomi ei myöskään hänen suhteensa saata kehua
+itseänsä muusta kuin siitä, että on hänen elon-kipenänsä sytyttänyt,
+ollut se maa, josta hänen neronsa ensiksi on versonut. [Toisin on laita
+muutamien muitten nerojen, jotka aikaisin ovat jättäneet maansa ja
+Ruotsissa kaunokirjallisuuden tahi taiteen alalla saavuttaneet nimen,
+esimerkiksi Lilljenstedt (Paulinus), Freese, Creutz, Crusell ja
+Lauraeus; he olivat kuitenkin kasvaneet Suomessa, ja samoin myös
+Choraeus ja Franzén, jotka vielä ovat täällä sepittäneetkin ihanimmat
+runonsa. Heitä kaikkia saatamme suuremmasta tahi vähemmästä syystä
+kutsua meidän maan-miehiksemme.] Tämä ei kuitenkaan ole estänyt meitä
+Suomalaisia suurimmalla mielihartaudella seuraamasta hänen runsaasti
+kolmikymmen-vuotista kirjailiatyötänsä, -- meitä, jotka hänessä olemme
+oppineet kunnioittamaan rakastettavinta romanin-kirjoittajaa, tuntemaan
+korkeinta viisautta janoavaa henkeä sekä ihmiskunnan parasta
+harrastavaa nais-sielua, ja me saatamme sanoa, ettei hänen nimensä,
+hänen työnsä, hänen elämänsä ole suomalaisillekkaan sydämmille vieras.
+
+
+
+
+
+
+ENSIMMÄINEN OSA.
+
+
+
+
+Perille-tulo. Tee. -- Kuvat.
+
+
+Eräänä iltana 1829 Helmikuun loppupuolella istuin Tukholman tullin
+suussa odottaen tullitarkastusta, jotta sitten olisin valmis pienessä
+avoreessäni ajamaan Ruotsin pääkaupunkiin hirveässä pyry-ilmassa,
+viluisena, väsyneenä ja unisena; siis, kuten sinä minun nuori, suloinen
+ja helläsydämminen lukiattareni kyllä käsität, en suinkaan ollut
+kadehdittavassa tilassa.
+
+Hevos-parkani, joka oli pään-taudissa, yski ja korskui. Palvelia, joka
+suitsia piteli, huitoeli käsiään vasten kylkiänsä, pitääkseen itseänsä
+lämpimänä. Tuuli vinkui ja lumi tuiskueli ympärillämme. Minä nuokuin ja
+odotin, kuten usein olen tehnyt myrsky-ilmassa, josko se sitten on
+raivonnut sisällä tahi ulkona, ja tämän olenkin aina parhaaksi
+havainnut, jollemme onnistu kokonaan välttämään noita tuiskuja. Vihdoin
+viimein kuului vitkallinen jalan-astunta narisevassa lumessa. Tullimies
+lähestyi, lyhty kädessä. Hänen nenänsä punoitti ja onnettomalta hän
+näytti. Minulla oli kourassa raha, jonka aioin pistää hänen käteensä,
+siten päästäkseni rauhaan ja häiritsemättä kulkemaan eteen päin, mutta
+hän veti kätensä pois, sanoen kuivasti, vaan toki kohteliaasti: "tuota
+ei tarvita, en tahdo teitä paljoakaan vaivata", ja rupesi nyt
+nostelemaan rekipeittoani, kääröjäni ja nyttyjäni; vieläpä harmikseni
+minun täytyi nousta reestäni. Pahoilla mielin, mutta salaisella
+koston-himolla pistin rahani takaisin matkalaukkuuni ja ajattelin:
+"olkoon menneeksi, kyllä pääset rahastani, en huoli sinulle antaa
+mitään vaivastasi!"
+
+Tällä välin minun seuramielinen palveliani rupesi hänen kanssaan
+juttelemaan. "Herra hyvä! kamalan ilkeä ilma tänä iltana".
+
+"On niin".
+
+"Mielestäni teidän olisi hauskempi istua lämpimässä tuvassa, jossa
+kurkkuunnekin pisaran saisitte, kuin täällä käsiänne palelluttamassa ja
+meitä viivyttämässä, josta hyvästä ei teitä kukaan kiitä".
+
+Ei mitään vastausta.
+
+"Tahtoisinpa jotakin maksaa, jos nyt saisin istua akkani luona lämpimän
+takan ääressä pyhäpuuroa syömässä. Herra hyvä! sehän maistuisi se!"
+
+"Kyllä kai".
+
+"Onko teillä vaimo?"
+
+"On".
+
+"Entä lapsia?"
+
+"On".
+
+"Paljoko heitä?"
+
+"Neljä". Tuohon vastaukseen hän liitti syvän huokauksen.
+
+"Neljä! Kylläpä teillä sitten on syöjiä. Katsos vain, nyt luulitte
+saaneenne jotakin sala-tavaraa -- juustoa, herra hyvä, juustoa nähkääs,
+niin, kyllä saatte nuolla huulianne -- menisinpä vaikka vedolle, että
+halukkaammin haukkaisitte juustoa kuin kuuta. Noh, ettekö näe, että
+tämä ainoastaan on voipytty? tahdotteko välttämättömästi kynsiänne
+kastaa suolaveteen?"
+
+Koska tullimies nyt oli vakuutettu siitä, että rekeni parhaasta päästä
+sisälsi joukon juustoja, varikoisia ja piparkakkuja, järjesti hän taas
+kaikki tarkasti paikalleen, kurkoitti kättään auttaaksensa minua
+jälleen rekeen istumaan sekä kääri peitteet visusti ympärilleni.
+Täll'aikaa oli mielipahani jo varsin haihtunut. Minä ajattelin: "Nuot
+tullimies-parathan ovat velvolliset olemaan matkustajien kiusauksena,
+ja tämäpä on minua kohdellut mitä sävyisimmästi". Ja sillä välin kuin
+hän yhä huolellisesti järjesteli kaikki entiseen kuntoonsa, syntyi
+minun mieleeni monenmoisia kuvauksia, josta jouduin aina suopeammalle
+mielelle. Tuo punaiseksi paleltunut nenä, alakuloinen muoto ja kankeat
+sormet, hänen neljä lastansa, tuisku sekä pimeä, kamoittava ilma --
+kaikki nämät liikkuivat edessäni, kuten varjot pimikammiossa, ja saivat
+sydämmeni aivan heltymään. Minä pistin taasen käteni matkalaukkuuni
+rahoja hakeakseni; minä hankin antaa juustoa ja varikoisen noille
+lapsille illalliseksi; mutta sillä aikaa, kuin minä hankin ja
+tuumailin, otti tullimies teljen pois, nostaen kohteliaasti lakkiaan,
+ja samassa ajoin tullista sisälle. -- Aioinpa nyt huutaa: "pidätä!"
+mutta sitä en kuitenkaan tehnyt. Surullisena ja pahoilla mielin, ikään
+kuin jos olisin jonkun kalliin tavaran tielle kadottanut, matkustin
+minä läpi kaupunkia, nähden lumipyrystä hohtavan, ikään kuin
+kuultokuvassa, tuon punaisen paleltuneen nenän ja alakuloisen muodon,
+jonka helposti olisin voinut, kumminkin hetkeksi, iloiseksi saattaa.
+
+Montapa tilaisuutta, jossa suuremmassa tahi vähemmässä määrässä
+saattaisimme hyvää tehdä, katoo käsistämme, ollessamme näin kahdella
+päällä! Sillä välin kuin ajattelemme: "teenkö niin taikka näin?" joutuu
+aika riennossaan ja tuo ilonkukka, jonka olisimme voineet eloon luoda,
+on lakastuneena, emmekä -- kentiesi -- katumuksen kyyneleilläkään enään
+saa sitä virkoamaan!
+
+Näin ajattelin, jolloin hevoseni hiljakseen kulki katujen syvässä
+mohjussa ja rekeni usein vajosi ojaan, josta se työläästi nousi
+kulkuradalleen. Tuuli puhalsi lyhtykynttilät sammuksiin ja kadut saivat
+valaistuksensa ainoastaan kauppapuotien loistavasta valosta. Täällä
+näin herran, jolta tuuli tahtoi kaapun riistää, ja kun hän sitä kääri
+paremmin ympärillensä, lensi lakki hänen päästään; tuolla taas tuli
+nainen, joka piteli toisella kädellä hattuansa ja toisella turkkiansa
+sekä kulki siten sokkona, mutta rohkeana, päistikkaa vasten
+hedelmäkauppiaan lautapuotia, josta nirppanenäinen nainen äkeästi käski
+häntä paremmin eteensä katsomaan.
+
+Tuossa ulvoi koira ja tässä mies kirosi, kun oli ajanut aisansa poikki
+toisen kuormaan; pieni poika kulki iloisesti viheltäen; myrsky-ilma ja
+hälinä ei saattanut hänen lapsellista tyventä mieltänsä häiritä. Usein
+näin kumureen valoisine lyhtyineen rientävän pyrstötähden tapaan
+loistavaa rataansa eteenpäin ja senpä edestä väistyi sekä ihmiset että
+eläimet. Tämä oli nyt kaikki, mitä tänä iltana sain kuulla ja nähdä
+tästä komeasta ja suuresta pääkaupungista. Saattaakseni itseäni
+iloisemmalle mielelle, rupesin nyt ajattelemaan sitä rakastettavaa
+perhettä, jonka suloiseen suojaan minäkin kohta olin pääsevä, sitä
+iloista syytä, jonka vuoksi sinne lähdin, ynnä muita hupaisia ja
+herttaisia sekä sydäntäni lämmitteleviä asioita, joita saatoin
+muistooni johdattaa. Vihdoin rekeni seisattui. Ajuri huusi: "nyt olemme
+perillä!" Ja ihastuen sanoin itselleni: "nyt olen siis täällä!" ja pian
+kuuluikin ympärilläni monta ääntä, jotka kaikki erilaisilla
+ilosäveleillä huusivat: "hyvää päivää, hyvää päivää! hyvää iltaa!
+tervetultua, tervetultua!" Minä, varikoiseni, juustoni, piparkakkuni,
+me olimme kaikin sydämmellisesti tervetulleita ja asetettiin hauskaan,
+lämpimään huoneeseen. Puolen tuntia myöhemmin istuin minä kauniissa,
+hyvin valaistussa vieras-huoneessa, jossa eversti H. perheineen oli
+koossa. Nyt oli teen-juonnin aika, ja porisevasta teekyökistä nousi
+tupruava savupilvi, joka liiteli kiiltävien kuppien ylitse; makeilla
+leivoksilla kukkuralleen täytetyt kopat peittivät kokonaan tuon tilavan
+pöydän. Telemakos Tartaroksesta Elysean kentille päästyään ei
+suinkaan ollut onnellisempi minua, kun matkusteltuani pyry-ilmassa
+pääsin herttaisen tee-pöydän ääreen. Nuot iloiset hempeät ihmiset,
+jotka liikkuivat ympärilläni, kaunis, hauska huone sekä kynttiläin
+loisto, joka monessakin tilaisuudessa elähyttää sieluamme, makusa,
+lämmittävä neste, jota nautin, -- kaikki tämä oli oikein oivallista,
+virkistyttävää ja ilahuttavaa, kaikki oli... Ah, uskotko  lukiani, että
+tuo paleltunut nenä, jonka tullin-suussa näin, nyt kesken kaikkea
+ihastustani kuvautui eteheni teekuppini partaalle, siten karvastuttaen
+ihailtua juomaani? Teki vain kuin tekikin se niin -- ja luulenpa
+varmaankin, että vähemmän peljästyneenä olisin omaa nenääni katsellut
+kahden-kertaisena. Saadakseni mieleni täydellisesti rauhoitetuksi
+sanoin itselleni: "huomenna on toinen päivä, tehdäänpä huomenna mitä
+tänään jätin tekemättä!" ja tyytyväisenä tähän huomis-päivän varalle
+tekemään päätökseeni minä nyt tapani mukaan istuin ääneti huoneen
+nurkassa sukkaa kutoen ja aina välimmiten maistellen teetä kupista,
+joka oli pienellä vieressäni olevalla pöydällä. Täällä saatoin
+huomaamattomana tarkata silmien edessä olevaa perhe-kuvaa. Eversti H.
+istui sohvan nurkassa asetellen kortteja pöydälle, luullakseni johonkin
+piiritys-muotoon. Hän oli pitkä ja harteva, mutta laiha ja kivulloisen
+näköinen. Hänen muotonsa oli jalo, ja kuopalle vaipuneitten silmiensä
+katse oli läpitunkeva, mutta tyven, ja ilmaisi useimmiten ääretöintä
+hyvyyttä, varsinkin kun hän katseli lapsiansa. Hän oli harvapuheinen
+eikä puheita pitänyt koskaan, mutta hänen sanansa, tyvenesti ja
+pontevasti sanottuna, olivat aina kaikkien mielestä sanat, jotka
+paikkansa pitivät. Vakavuus ja lempeys ilmautui koko hänen olennossaan.
+Hänen vartalonsa oli erinomaisen oikoinen, ja olenpa aina luullut, että
+enemmän kuin sotamies-tavat, se vakavuus, rehellisyys, ja suoruus, joka
+oli hänen luonteensa perijuurena ja joka hänessä kuvautui, oli hänen
+semmoiseksi muodostanut.
+
+Hän ei koko iltana sekauntunut lastensa vilkkaaseen keskusteluun, mutta
+välistä toki tapahtui, että hän pisti joukkoon jonkun leikillisen
+muistutuksen; tätä kuitenkin aina seurasi katse, niin kujeellinen ja
+huvittava, vaan myöskin niin hyvän-suopea, että muistutuksen esineenä
+oleva tunsi itsensä yhtä huvitetuksi kuin hämille joutuneeksi.
+
+Hänen vaimonsa (Armo, joksi häntä vanhan tavan mukaan kutsuin) istui
+sohvan toisessa nurkassa havasta kutoen, mutta työtänsä erittäin
+tarkkaamatta. Näytti siltä, kuin ei hän nuorenakaan olisi ollut
+kaunis, mutta hän oli varsinkin puhuessaan niin virkeä, hupainen ja
+hyvännäköinen, että oikein halusta häntä katseli. Jotakin hellää,
+mutta levotonta kuvautui hänen olennossaan, etenkin hänen silmissänsä;
+niistä kohta arvasi, että hänen mielessään alituisesti pyöri tuo
+perheen-emännän ääretöin huolisarja, joka miehestä ja lapsista alkaen
+ulottuu koko talon piiriin, joka nurkkaan ja pieleen; eikä vielä lopu
+tomun hiukkaseenkaan, mikä on poijes puhallettava, vaan toki aina
+takaisin palajaa.
+
+Armon hellät, levottomat silmät, joista suru ja ilo kuvautui, katsoivat
+useasti tänä iltana hänen vanhimman tyttärensä, Emilian puoleen.
+Ystävällinen hymy lepäsi hänen huulillaan ja silmäripsissä kyyneleet
+kimaltelivat, mutta sekä hymy että kyyneleet ilmaisivat hartainta,
+sydämmellisintä äidin-rakkautta.
+
+Emilia ei näyttänyt huomaavan äidin katseita, vaan kaasi pienillä,
+valkoisilla käsillään levollisena teetä kuppeihin ja koetti, muuttaen
+muotoansa arvokkaammaksi, tehdä lopun Kaarlo veljen vehkeistä, tämä
+kun teepöydän varoissa teki kaikkia niitä häiriöitä, joita hän
+vakuutti olevan sisar-kultansa sydämmessä. Emilia oli vartaloltaan
+jänterä, mutta sievä ja tavallisen pitkä. Hän oli vaalean-verinen,
+valko-ihoinen; ja vaikk'ei hänen kasvonsa piirteet olleet kaunottaren,
+täytyi toki mieltyä hänen muotoonsa, jota erittäin sulostutti niissä
+kuvautuva mielen puhtaus, suoruus ja lempeys. Isältään näkyi hän
+perineen tuon tyvenen luontonsa, jossa kuitenkin oli enemmän
+ilomielisyyttä, sillä Emilia, vaikka hän välistä arvokkaaksi muuttikin
+muotonsa, nauroi usein ja niin sydämmellisesti, että hän tällä sai
+vielä kaikki muutkin nauramaan.
+
+Harvat ovat net, joita nauru kaunistaa, ja senpä tähden monikin
+nauraessaan vie nenäliinansa kasvoinsa eteen, peittääksensä tuota
+sulotointa näkyä, mikä siitä syntyy, kun suu on leveällään, silmät
+raollaan j.n.e. Tätä varovaisuuden keinoa olisi Emilia ainakin
+hyljännyt, vaikkapa hänen olisikin ollut tarvis sitä käyttää, sillä
+hänen suora, vaatimatoin luontonsa halveksi vähintäkin veikistelemistä.
+Tässä tapauksessa hänen kuitenkaan ei ollut varomisen syytä, sillä
+sydämmellisenä ja luonnollisena hänen naurunsa oikein viehätti, vieläpä
+senkin vuoksi, että se näkyviin tuotti kauniimmat ja valkoisimmat
+hampaat, mitkä milloinkaan ovat kaunistaneet suloista, mehevätä suuta;
+mutta tuota ei Emilia ollenkaan ajatellut.
+
+Miehenä minä Emiliaa nähdessäni olisin ensi silmän-räpäyksessä
+ajatellut: "Tuossa minun vaimoni! (nimittäin, jos hän sen suvaitsee)".
+
+Kuitenkaan ei Emilia ollut kaikessa semmoinen, jolta hän näytti, taikka
+paremmin sanoakseni: hänessä löytyi paljokin niitä ristiriitaisuuksia,
+jotka jaloimmankin luonteen kanssa yhteen liittyvät ikään kuin solmut
+hienossa, taitavasti kudotussa kankaassa.
+
+Emilia ei enään ollut nuoruutensa ensi keväimessä ja sinun mielestäsi,
+nuori, kuusitoista-vuotinen lukiattareni, hän ehkä oli vanha, hyvin
+vanha. Nyt varmaankin kysynet: "Kuinka vanha hän siis oli?" Hän oli
+nykyään täyttänyt kuusikolmatta vuotta. "Uih! sehän hirveätä! hänpä oli
+vanha, koko vanha ihminen!" Eipä niinkään, ruusunuppuseni, ei hän
+ollutkaan hirveän vanha, hän oli vain ruusu täydessä kukoistuksessaan,
+ja minun mieltäni oli myöskin herra ... vaan kerrotaanpa siitä toiste.
+
+Minä sitä maalaajaa surkuttelen, jonka vaikeaksi tehtäväksi tulee
+Julian kuvaileminen, sillä hänpä on alituisesti liikkuva. Välistä hän
+veljelleen tekee kepposia, joita tämä ei koskaan jätä maksamatta,
+toisinaan hän pyörielee sisariensa ympärillä. Väliin hän kynttilöitä
+niistää, mutta sammuttaa net samassa, jotta hän taaskin saisi niitä
+sytyttää. Äitinsä päähineen hän laskee epäjärjestykseen, mutta samassa
+taas oikeaan kuntoon, tavan takaa hän hiipii everstin luo, laskein
+käsivartensa isänsä kaulan ympäri ja suudellen hänen otsaansa. Everstin
+huuto: "tyttö! jätä minua rauhaan!" ei yhtään estänyt häntä piankin
+takaisin palajamasta.
+
+Vähäinen oma pää, jonka ympärillä vahvat, vaaleat hius-palmikot ovat
+kiehkuroina, vilkkaat sinisilmät, tummat silmäluomet ja ripset, sievä
+nenä, isohko, mutta kaunis suu, vähäinen, hieno vartalo, pienet kädet,
+pienet jalat, jotka ovat taipuvaisemmat tanssiin kuin kävelyyn, --
+siinä nyt on kahdeksantoista-vuotiaan Julian kuva.
+
+Kaarlo veli -- ah, suokaa anteeksi -- Kaarlo kornetti oli kolme
+kyynärää pitkä, hänen vartalonsa oli soma, käytöksensä sievä ja nuortea
+-- josta hyvästä hänen tuli kiittää luontoansa, voimistelua ja Juliaa.
+Monta omituista tuumaa hän aina kiven kovaan puolusti, mutta
+erittäinkin parahimmaksi kolme asiaa. Ensiksikin väitti hän omaa
+kansaansa Euroopan etevimmäksi. Tuon kyllä kaikki tämän perheen jäsenet
+myönsivät. Toiseksi kornetti vakuutti, ett'ei hän milloinkaan
+saattaisi rakastua, koska hän mitään taajempaa sydämmen tykytystä
+tuntematta jo oli ehtinyt kahdenkymmenen-vuotiaaksi, millä iällä hänen
+onnellisemmista kumppaneistaan moni oli ollut varsin hulluna
+rakkaudesta. "Kyllä se aika vielä ehtii", sanoo eversti. Julia ennustaa
+veljensä vielä silmittömästi rakastuvan. Emilia huoaten, rukoilee
+Jumalaa häntä siitä varjelemaan. Kolmanneksi Kaarlo luulee itsensä niin
+rumaksi, että hän saattaisi peljättää vaikka hevosia. Tämän vian Julia
+väittää vain veljensä onneksi, jos hänen esimerkiksi tarvitsisi hyökätä
+vihollisten ratsuväkeä vastaan; mutta sekä Julian että hänen sisartensa
+ja vieläpä monen muunkin mielestä tuo Kaarlon muodossa kuvautuva
+suoruus, rehellisyys ja miehuullisuus kylläksi palkitsi kasvojen
+piirteitten puuttuvaa kauneutta. Saattaaksensa pientä, suloista iloa
+veljellensä kertoo Julia usein, mitenkä hirveän rumana ja inhoittavana
+hän pitää tuota herra P:tä, jolla kuitenkin on pää niin kaunis, kuin
+Kreikkalaisten Apollo Jumalan, mutta aivan kuolleet kasvon piirteet.
+Kaarlo kornetti rakastaa hellästi siskojaan, ollen sydämmestään heidän
+apunansa kaikessa, etenkin koettaa hän totuttaa heitä malttavaisuuteen.
+
+Isänsä vieressä istui nuorin tytär, seitsentoista-vuotias Helena. Ensi
+hetkessä, jolloin häneen katsahti, täytyi häntä surkutella, mutta jopa
+toisessa myöskin onnitella. Hän oli ruma ja kyttyräselkäinen, mutta
+hänen erittäin kirkkaista silmistänsä loisti järkevyyttä ja
+ilomielisyyttä. Hänessä näkyi olevan tuo luonnon lujuus ja tyvenyys,
+tuo mielen tasaisuus, selvyys ja iloisuus, jotka elämämme rauhalle ja
+onnelle ovat taatumpana tukena ja turvana kuin kaikki lumoavat
+ulkonaiset ihanuudet, joita maailma suosii ja rakastaa. Ahkeraan hän
+valkoista silkkihametta ompeli eikä nostanut silmiänsä työstään, paitsi
+milloin hän ystävällisesti ja tarkoittavasti noikkasi Emilialle taikka
+hartaasti kunnioittavalla, melkeinpä jumaloitsevalla katseella katsahti
+isäänsä.
+
+Näyttipä melkein siltä, kuin eversti olisi hellimmästi rakastanut tuota
+ulkonaisesti kovan onnen osaista lastaan, sillä usein, jolloin Helena,
+päätään nojaten isänsä olkapäätä vasten, nosti rakastavan katseensa
+hänen puoleensa, painoi hän suutelon tämän otsalle, katsoen häneen
+sanomattoman lempeästi. Everstin toisella puolella istui myöskin
+nuori nainen -- hänen veljensä tytär. Häntä olisi saattanut
+luulla muinais-ajan kuvapatsaaksi, sillä yhtä ihanana, yhtä
+marmorin-valkoisena ja yhtä liikkumatoinna istui hän siinä. Kauniimman
+tummia silmiä tuskin olemassa oli. Mutta voi kuitenkin! kylläpä tuli
+häntä surkutella! Noilla ihanilla silmillänsä ei hän enään koskaan
+ollut näkevä maailman valoa. Hän oli neljä vuotta ollut umpisokeana.
+Hallitsiko hänen sydämmensä syvyydessä tyvenet myrskyiset tunteet, sitä
+oli vaikea nähdä, -- sillä pimeytetyt olivat sielun kuvastimet ja hänen
+kankea, kylmä, melkein puolikuollut ulkomuotonsa työnsi luotaan kaikki
+kysyvät katseet. Näytti mielestäni siltä, kuin hän, jolloin kova
+onnensa julisti tuon tuomion: "tästä lähtein et valkeutta näe", olisi
+ylpeässä hurjuudessa vannonut: "minun tuskaani ei iäinen ihminen nähdä
+saa".
+
+Vielä vähäinen joukko tuolla huoneen perällä on tähän kuvatauluuni
+esiin tuotava: nimittäin maisteri Rup --, joka hyvän-luontoisuutensa,
+oppinsa, vähäpuheisuutensa, likinäköisyytensä, pysty-nenäisyytensä ja
+hajamielisyytensä vuoksi on mainittava, sekä hänen oppilaansa, everstin
+nuorimmat pojat, pieni Akseli ja pikku Klaus, jotka ansaitsivat
+huomiota lihavuutensa ja kömpelömäisyytensä tähden. Näitä lölleröitä
+kutsuttiin perheen kesken tallukoiksi.
+
+Maisteri, jonka tukkaan kynttilän valkea jo kolmesti oli tarttunut,
+istui vieläkin pelkäämättä niin lähellä kynttilää, kuin suinkin
+mahdollista oli, kirjaansa ahkerasti lukemassa. Tallukat söivät
+makeisia, laskivat talon-hävitystä ja odottivat näkevänsä maisterin
+tukassa vielä neljännenkin ilovalaistuksen, jonka lähemmäs tuloa he
+toisillensa ilmoittivat ystävällisillä tuuppauksilla sekä kuiskutellen:
+"katsos nyt! odotappas! kohta syttyy!"
+
+Tahtoisinpa sanomattoman halusta tietää, eikö armaista, nuorista
+lukioistani kukaan, joko hyvin kohtelias taikka vähän utelias, mielisi
+lähemmin tutustua tuohon henkilöön, joka sukkaa kutoen hiljaa ja ääneti
+istuu vieras-huoneen nurkassa, maistellen silloin tällöin teetä kupista
+ja tarkaten seuran jäseniä.
+
+Jotta en yhtäkään lukiani toiveista, joita suinkin aavistaa saatan,
+jättäisi täyttämättä, tahdon nyt myöskin tuosta henkilöstä tehdä
+kuvauksen. Hän kuuluu siihen ihmis-luokkaan, jonka jäsenten elosta ja
+olosta eräs yksinkertainen kanssasisar sanoi näin: "välistä täytyy
+meidän olla kuten olisimme joka paikassa läsnä olevaisina, toisinaan
+taas, kuten meitä ei olisi olemassakaan". Tämä eris-kummallinen kanta
+on semmoisen henkilön, joka, perheeseen oikeastaan kuulumatta, siinä
+kuitenkin on saanut sijansa jonkunlaisena seura-kumppalina, ollen
+ainaisena apuna töissä ja neuvoissa, myötä- ja vastoin-käymisessä. Minä
+nyt tahdon muutamilla sanoilla kertoa tuollaisen henkilön elämästä
+yleensä, mutta jotta ei hänkään arvonimistä osattomaksi jäisi, meillä
+kun niistä paljo pidetään, nimittelen häntä Kotitarkaksi. Hänen
+työ-alansa on laaja ja seuraavaa laatua: Hänen totinen ajatuksensa,
+työnsä ja toimensa saa ulottua joka paikkaan, mutta -- mitään huomiota
+vaatimatta. Jos talon isännän on huono hattu päässä, tulee kotitarkka
+esiin joko ukkosen johdattimena tahi lietsimenä, jonka tehtävänä
+on tuon huonon hatun poijes puhaltaminen. Jos emäntä joutuu
+viemistyksiin, on Kotitarkan läsnä-olo varmaankin yhtä tarpeellinen,
+kuin hajuvesi-potin. Jos tyttäret ovat harmia saaneet, on hän tuohonkin
+osaa ottamassa; jos heillä on pieniä toiveita, tuumia ja ehdotelmia, on
+hän se torvi, jonka kautta he puhuvat jotenkin kuuroille korville. Jos
+lapset huutavat, lähetetään net hänen luoksensa viihdytettäväksi;
+jolleivät nukkua tahdo, täytyy hänen puhua heille satuja. Jos joku on
+sairaana, silloin hän on valvomassa, kaikellaisia toimia hän tekee koko
+perheen puolesta, ja hyviä neuvoja hänen tulee tarvittaissa antaa
+kaikille. Kyökissä hänen pitää tarkastaman kaikkea ja seurasalissa hän
+kahvia kaataa kuppeihin. Jos tulee uljaita vieraita, jos tulossa on
+joku juhla, silloin -- hän katoaa näkyvistä, ja missä hän on, sitä
+tiedetään yhtä vähän, kuin mihin savupiipusta nouseva savu katoaa.
+Mutta hänen näkymättömästä olemistansa vaikutusten täytyy aina
+ilmautua. Pataa, jossa herkkuruoka on keitetty, ei lasketa kauniisti
+katetulle pöydälle, sehän vain jätetään kyökin takalle, ja sama kohtalo
+jää myöskin kotitarkan osaksi, hänen tulee valmistaa mitä muille on
+hauskaa ja hyödyllistä, mutta itselleen siitä kunniaa pyytämättä, ja
+jos hän lujamielisenä kärsivällisesti ja malttavaisesti nämät
+tehtävänsä tekee, on hänen olonsa ja elämänsä hänelle itselleen yhtä
+hauska, kuin se perheen keskuudessa on suuresta arvosta. Mutta --
+muistaa tulee -- siivona ja nöyränä täytyy hänen myöskin olla sekä
+käydä hiljaa ovissa; nostaa ääntä hän ei saa senkään vertaa, kuin
+suriseva kärpänen, eikä millään muotoa, kuten sillä on tapana, tunkea
+ihmisten nenälle. Haukotella hänen tulee niin harvoin, kuin
+inhimillinen luontonsa suinkin sallii, mutta sen sijaan hän vapaasti,
+vaikka varovaisesti, saa käyttää silmiään ja korviaan ja siten tehdä
+havaintojansa, jotka hänelle hyödyksi tulevat. Aivan päin vastoin,
+kuin mitä luonnon maailmaa tutkiessa tarvitaan, on hengellisissä
+asioissa. Niissä on alhainen, näkymätöin asema sopivimpana
+tarkastuspaikkana, ja siis on kotitarkalla parahin tilaisuus tähtäämään
+tutkivaa katsettansa perhe-maailman sisällisiin oloihin. Jokainen
+liikunto, jokainen pilkku sydämmen kiertotähdessä tulee vähitellen
+hänen nähtäviinsä, pienintäkin pyrstötähteä, joka rataansa kulkee, hän
+silmällänsä seuraa, hän näkee, miten sen pimenemiset tulevat ja
+katoavat, ja katsellen sen ilmiöitä -- ihmis-sydämmen vaihtelevia
+tunteita ja ajatuksia, jotka ovat taivaan tähtiä lukuisammat -- hän
+päivästä päivään oppii aina paremmin tuntemaan tuota luomisen suurta
+ihmeellistä teosta. Tästä siis näkyy, että hän vähitellen saavuttaa
+omaisuuden, joka on kullan arvoinen, ja josta hänellä aina on hyötyä --
+hän tulee ihmistuntiaksi, ja hänelle hymyilee tuo toivo, että
+tulevaisuudessa, jolloin silmälasit koristavat hänen nenäänsä ja
+hiukset hopeaiset hänen päätänsä, nuoriso ihmetellen kuuntelee, kun hän
+heille kokemuksistaan kertoo, mitä hän _tietää_, mutta he eivät vielä
+_aavistakkaan_.
+
+Tämä nyt olkoon sanottuna kotitarkasta yleensä, mutta nyt vielä muutama
+sana hänestä, joka everstin perheessä tulee muutamissa kohden
+tuollaisen henkilön osaa näyttämään. Minä sanon muutamissa kohden,
+sillä oikeastaan häntä siellä pidetään ystävänä, eikä hänen siis
+tarvitse olla kuiskuttajana eikä myöskään seisoa kulissien takana, vaan
+muitten muassa saa hän useinkin astua näyttämölle sanaansa sanomaan
+yhtä rohkeasti ja vapaasti, kuin nuot muutkin näytteliät. Ensimäinen
+sana, jonka hän lapsena lausui, oltuansa vuoden tässä matalassa
+maailmassa, oli "Kuu". Kahdeksan vuotta myöhemmin kirjoitti hän
+ensimmäisen runonsa -- kuulle; tuon sittemmin niin kuivaksi ja
+runottomaksi muodostuneen elämän aamu oli ainoastaan kuutamossa
+haaveksivan suloinen unelma. Monta runoelmaa ja laulua hänen kynänsä
+sepitteli kaikista luonnon ihailtavimmista esineistä noina herttaisina
+nuoruuden päivinä, jolloin sydän raittiisti sykähtelee, jolloin tunteet
+kevät-tulvan tavalla kuohuvat ja suloiset surut saavat kyynelten
+lähteet tihkuamaan, mutta kaikissa hänen lauluissaan, kirjoituksissansa
+ja unelmissaan oli aina jotakin kuuvalosta.
+
+Hänen viisaat vanhempansa ravistivat päätään sanoen: "Tyttö! jos
+sinä runoja sepittelet, niin sinä huonosti ruoat laittelet ja
+saat net syödä pohjaan palaneena. Sinun täytyy tulevaisuudessa
+itse hankkia elatuksesi, ja siis sinun tulee olla taitava
+leipomisessa ja kehräämisessä. Kuuvalo ei vastaa ravitse". Mutta tyttö
+sepitteli runoja, keitti ruokia pohjaan polttamatta sekä pyöritteli
+rukin-hiunuansa ja leipoi leipänsä, vaan lapsuuden ystävätänsä, tuota
+lempeätä kuuta, hän ei koskaan unhoittanut. Sittemmin aikain takaa,
+jolloin sen ystävällinen valo paistoi hänen vanhempiensa haudalle, ei
+hän enään yhtäkään runoa sen kunniaksi sepittänyt; nyt hän vain
+rukoilevalla katseella tähtäsi silmiänsä tuon lempeätä loistoa kohti,
+ikään kuin lohduttajan luo, joka oli orpoa suojeleva ja johdattava
+hänen yksinäisellä polullaan. Mutta voi! tuo orpo parka olisi melkein
+nälkään nääntynyt ihanassa kuutamossa, ellei toinen valo ja toiset
+säteet olisi hänen pelastukseksensa rientäneet. Net tulivat erään
+kreivillisen kyökin takasta. Hän onnistui laittamaan hyvää
+viinihyydykettä -- tämä tuli hänen onneksensa.
+
+Oli huomattu, että hän osasi valmistaa erin-omaisen hyvää
+viinihyydykettä; ja vieläpä hänessä havaittiin monta muutakin yhtä
+verratointa omaisuutta. Eräs vapaasukuinen, jolla oli ahvettuneet
+huulet, käytti hänen valmistamaansa suunvoidetta ja tuli ihan
+terveeksi. Vanha herra, jossa oli ollut senkin seitsemän kipua ja
+vammaa, joista hän halusta kertoi, havaitsi suureksi ilokseen, että tuo
+henkilö väsymättömällä maltillisuudella häntä kuunteli. Eräs hellä
+äiti, jolla oli neljä erin-omaisen viisasta lasta, kuuli syvästi
+liikutettuna ruusuhuulisten lastensa kertovan, miten kykenevällä
+tavalla kotitarkka sai sanat sointumaan toisihinsa, esimerkiksi
+taputtaa ja naputtaa, iloinen ja suloinen, pienoinen ja vienoinen
+j.n.e. Eräs haukotteleva Armo virkkamustui aivan, kun tämä taidokas
+korteista tiesi ennustaa, että hänelle oli lahja tulossa; yhdeksän
+henkeä kehui, että he tuota hätää olivat hänen neuvostansa parantuneet
+hammas-taudista, rintataudista ja nuhasta. Eräissä häissä ja
+peijaisissa huomattiin, että hän erittäin taitavasti järjesteli kaikki,
+armon pään-koristeesta alkaen aina makeis-leivoksiin ja morsiamen
+kiharoissa olevasta myrttiruunusta aina viinapöydän voileipiin asti. Ja
+tuossa surullisemmassa juhlallisuudessa hän yhtähyvin muisti koristaa
+viimeistä untaan nukkuvan morsiamen vuodetta kuin kestitä niitä, jotka
+eivät koskaan surun ja murheen tiloissakaan unohda, että meidän tulee
+syödä, jos mielimme elää.
+
+Ahkerasti käyttäen kaikkia näitä kykyjään ja taitojansa hän
+saavutettuaan vielä muutamia saman-laatuisia lisäksi, nousi askel
+askeleelta siksi, että hänelle annettiin kunnia- ja arvonimeksi
+kotitarkka. Runojen kirjoittaminen häneltä melkein vallan on unohtunut,
+paitsi mitä hän välistä silloin tällöin velvollisuudesta kyhäilee
+nimipäivä- ja syntymäpäivä-runoja.
+
+Kuuta hän ei juuri muuten katsele paitsi nähdäksensä, onko ylä- vai
+alakuu, ja kuitenkin sen säteet ehkä ovat ainoat ystävät, jotka käyvät
+hänen yksinäistä hautaansa katsomassa. Mutta eihän tässä nyt
+kirjoitetakkaan mitään huolirunoja. Tahtooko joku enemmän tietoja
+tuosta runottomasta kuutamon ystävästä? Kuinka vanha? Noin kahden, ja
+neljänkymmenen välillä. Minkä muotoinen? Sen muotoinen, kuin ihmiset
+useimmiten ovat; vaikka useimmat ihmiset ehkä pahastuisivat, jos
+kuulisivat hänen luulevan itsensä heidän näköiseksensä. Hänen nimensä?
+-- Ah! nöyrin palveliattarenne -- Tiina Piete Jokapäiväinen.
+
+
+
+
+Julian kirje. -- Helena. -- Sokea. -- Emilia. -- Sulhot.
+
+
+Olen jo ennen maininnut, että syynä kaupungin-matkaan oli eräs hauska
+asia, ja luulenpa lukiattareni parahiten saavan selkoa sen laadusta
+siten, että tässä tuon esiin erään kirjeen, jonka joku aika takaperin
+maalla yksinäisyydessä ollessani sain Julia H:lta.
+
+Piete hyvä!
+
+Laske pian pois tuo ikuinen sukkakutimesi! Paras on, kun nämät rivit
+saat, että niistät pitkän karren kynttilästä (illallahan posti R:ään
+tulee?). Lukitse ovesi, jotta kaikessa rauhassa mukavasti saatat istua
+sohvaasi, suurella tarkkuudella, kuten asia vaatii, lukemaan näitä
+tärkeitä uutisia, joita sinulle nyt ilmoitan. Minä aina tänne asti
+näen, kuinka hirveän utelias olet -- kuinka silmäsi tirkistävät, ja --
+jopa nyt kerron sinulle ... sadun!
+
+Oli kerran eräs mies, joka ei ollut kuningas eikä ruhtinas, vaikka hän
+ansioittensa puolesta kyllä oli heidän vertaisensa. Tällä oli tytär, ja
+vaikk'eivät onnen kohtalot suoneet hänen syntyä ruhtinattareksi,
+kokoontui kuitenkin tuon pienokaisen tytön kätkyen ympäri kymmenkunta
+naishaltiaa, he kun siten tahtoivat osoittaa sulaa kunnioitusta hänen
+isälleen. Net lahjoittivat tytölle ihanuutta, viisautta, suloutta,
+taitoa, jalon sydämmen, hyvän luonnon, malttavaisuutta ja, sanalla
+sanoen kaikkea, mikä vain naista miellyttäväksi tekee. Antaaksensa
+hänelle vielä päällisten päätteeksi onnen lahjoja, tuli vihdoin viimein
+nais-haltia Varovainen, lausuen pitkäveteisillä sanoilla: "ajalliseksi
+ja iankaikkiseksi onneksensa tulee hänen, valitessaan itsellensä
+puolisoa, olla äärettömästi varovainen, epäilevä, vieläpä arkakin".
+"Oikein sanottu! Viisaasti lausuttu!" huusivat syvästi huoaten kaikki
+haltiarouvat.
+
+Tuo runsas-lahjainen kasvoi niin suloiseksi, kuin syystä sopi
+toivoakkin, ja pian kyllä hänelle tuli kosioita, jotka aamusta iltaan
+rukouksilla ja huokauksilla kolkuttivat hänen sydämmensä ovelle, mutta
+voi! järkähtämättä se pysyi kiinni, ja jos sitä joskus vähän
+raotettiin, pantiin se kohta jälleen kiinni, jopa kahdenkertaiseen
+lukkoon. Onneksi kyllä oli prinsessa Turandotte'n aikakausi jo mennyt
+menojaan, ja Ruotsissa, jossa ihana Elimia asui, oli ilma varmaankin
+viileämpää laatua kuin siinä maassa, missä Calaf prinssi huokaili, --
+kosk'ei milloinkaan kuultu, että net, joille Elimia rukkaset antoi,
+olisivat lopettaneet elämänsä; näyttipä siltä, kuin eivät olisi
+kadottaneet ruokahaluansakkaan, ja tiedetäänpä varmaan, että muutamat
+heistä (uskoisiko tuota?) yhtä huolettomasti, kuin sukkia jalkaan
+muutetaan, ottivat itselleen uuden lemmikin.
+
+Ensimmäinen, joka pyrki ihanan Elimian sydämmen voittajaksi, oli tämän
+mielestä liian hellätunteinen, sillä sääsken tappaminen häntä jo
+pöyristytti, ja hän huokasi ajatellessaan kanan-poikaisten surkeaa
+kohtaloa, kun näki heidät pöydässä paistina, jona juuri olivat hänen
+lemmikkinsä mieliruokana. Tuommoiseen tyttö ei kiintyä tahtonut, hän
+kun pelkäsi tämän vaimona nälkään nääntyvänsä pelkästä maito- ja
+kasvi-ruoasta. Toinen kosia tallasi huolettomasti muurahaiset, jotka
+sattuivat hänen tielleen, oli harras kalastaja ja metsästäjä -- ja
+häntä siis pidettiin kovasydämmisenä hirviönä; -- monta vertaa
+halukkaammin hän ottaisi jäneksen miehekseen kuin metsästäjän! Jänes
+tuli, polvet vapisevina ja pelko sydämmessä. Huoaten, änkyttäen puhui
+hän toivostaan ja epätoivostaan. "Poika parka", vastattiin, "mene
+piiloon, sillä muuten sinä ehkä joutuisit ensimmäisen sinua tapaavan
+petoeläimen saaliiksi". Jänes pötki pois, jalopeura astui sijaan
+kopeana kosiana. Nyt meidän kaunotar itse pelkäsi joutuvansa surman
+suuhun ja puikahti piiloon siksi, että tuo mahtava oli mennyt. Tämä oli
+neljäs. Viides, iloinen ja hilpeä, pidettiin kevyt-mielisenä. Kuudetta
+luultiin kortin-lyöjäksi, seitsemättä juomariksi, koska hänen nenässään
+oli muutamia nyppylöitä. Kahdeksas näytti pahan-luontoiselta, yhdeksäs
+itsekkäältä; kymmenes sanoi joka lauseella: "pahuus vieköön!" Ei
+semmoisen kanssa ollut hyvä lähteä elämän matkalle! Yhdestoista katsoi
+liiaksi käsiään ja jalkojaan ja oli siis turhamainen houkkio.
+Kahdestoista tuli, ja hän oli hyvä, jalo, miehekäs, kaunis, rakkautensa
+näkyi olevan sydämmellinen, sanottavansa esitti hän taitavasti; nyt
+oltiin pahimmassa kuin pulassa, kun ei tietty, mitä vikaa hänestä
+löytäisi. Hän näytti todellisesti rakastavan, ... mutta ehkä se vain
+näytti siltä, taikka jos hän rakastikin, se ehkä vain oli tuota
+katoavaa ulkomuotoa eikä kuolematointa sielua; ... Jumala varjelkoon,
+mikä hirveä synti! Jos niin oli asian laita ... niin ... mutta
+armastaja vannoi lempivänsä tytön sielua, juuri hänen hengellistä
+olentoansa ja eräänä onnellisena hetkenä hän niin mahtavalla voimalla
+valloitti tuon kaunottaren jo alttiiksi joutuneen sydämmen, että tytön
+vapisevat huulet vihdoinkin liikkuivat tapaan semmoiseen, että kosia
+luuli niiden muodostavan portin, jonka kautta tuo myöntävä vastaus oli
+hänelle tuleva. Ja ollen varmana siitä, että hän nyt oli saanut
+toivotun vastauksen, lankesi hän polvilleen, suuteli ihanaa Elimiaa,
+joka ihmeestä ja hämmästyksestä melkein oli kaatumaisillaan, kun hän
+nyt näin tietämättään, miten se kävi, havaitsi olevansa kihloissa!
+
+Hänen isänsä ja sulhasensa päättivät häät pidettäväksi mitä pikemmin
+sitä paremmin. Elimia ei kieltävällä eikä myöntävällä sanalla
+sekaantunut koko tuumaan, ja sulhanen tietysti luuli hänen vaiti-olonsa
+tarkoittavan heidän päätöksensä hyväksymistä. Aika joutui joutumistaan,
+vaan sillä välin ihana Elimia luki päivät, sanoen: "nyt on ainoastaan
+14 päivää jäljellä, nyt 12 ja, armollinen taivas! nyt ainoastaan 10,
+Herra Jumala, nyt vain 8 päivää!" Aina suurempi tuska ja pelko
+valloitti nyt hänen sydäntänsä. Kaikellaiset kummat ajatukset ja turhat
+luulot, Egyptin heinäsirkkoja lukuisammat, anastivat hänen muuten
+viisasta ja tyventä mieltänsä, pimentäen ja hämmentäen sitä. Hän ei nyt
+suorastaan eroa tahtonut sulhostansa, mutta päätti vain häät
+jätettäväksi toiseen aikaan, sillä Almantsor'issa hänen mielestään oli
+kuitenkin vikoja enemmän, kuin mitä olisi luulla saattanut, ja se
+suurin, että hän hyvin ymmärsi niitä peittää. Ihminen ei koskaan ole
+täydellinen, ja hän, joka meistä parhaimmalta näyttää, on usein ehkä
+vähimmän viatoin. Sitä paitsi Elimia luuli, ett'ei heidän luonnossansa
+ollut sopusointua; ja sen lisäksi vielä oli tuo sulhanen liika nuori,
+hän itse liian vanha j.n.e., siis loppu ja päätös tuosta kaikesta, että
+hän koko elinajakseen tulisi onnettomaksi.
+
+Eräs Elimian hyvistä ystävistä olisi halusta niskat taittanut
+nais-haltia Varovaiselta, jonka onnetoin lahja oli siihen syynä, että
+Elimia aikoi hyljätä sen onnen, mikä hänen osakseen tulisi semmoisen
+miehen omana, joka hartaasti oli häneen kiintynyt ja ikään kuin häntä
+varten luotu.
+
+Nyt, Piete, näen, kuinka käyt malttamattomaksi, ja kysyt: "mikä tämän
+lorun lopuksi, ja mitä hyvää tästä tulee?" Ystäväni rakas! tätä kaikkea
+olen tarjonnut ensiksikin ikään kuin ruokaryypyksi, enentääkseni
+ruokahaluasi itse ateriaa varten, ja sitten näyttääkseni, mikä
+erin-omainen noitavoima pienelle Julialle on tuota hätää annettu, sillä
+muutamalla kynän-piirteellä muutan minä kaikki mainitsemani henkilöt,
+laitan _entiset nykyisiksi_ ja sadun, tosi-asiaksi.
+
+Almantsor'ista tulee nuori uljas Algernon S. ja hänen morsiamestansa,
+ihanasta Elimiasta, sisareni Emilia H., joka aina välimiten katkerasti
+katuu lupaustaan. Nais-haltia Varovaisen täytyy kärsiä suuremmat
+muutokset; hän ei ole mikään muu, kuin tuo horjuvaisuus ja
+epävakaisuus, joka aina valloittaa Emilian sydäntä, milloin hänen vain
+tulee päättää pyhään avioliittoon menemisestänsä. Jollei häntä nyt
+monelta taholta tuupattaisi eteen päin, menisi hän kuten kravut --
+takaperin. Tämä Emilia, jota minä niin hartaasti rakastan, vaikka hän,
+usein kyllä, koettelee malttavaisuuttani, istuu nyt vastapäätäni sohvan
+nurkassa kalpeana, silmät itkusta punaisina, ajatellen hääpäiväänsä ja
+-- hikoillen tuskasta! Onko tuo naurettavaa vai itkettävää? Minä
+kumminkin vuoroin nauran ja itken sekä houkuttelen Emiliaa tekemään
+samoin.
+
+Ainoa keino, millä saatamme estää Emilia parkaa miettimästä ja
+suremasta turhan päiten, on, että kaikki toimet saavat mennä sikin
+sokin tulisimmassa kiiruussa aina hääpäivään asti, jotta hänen päänsä
+oikein joutuisi pyörälle. Tiedänpä, ett'ei isäni koskaan sallisi, että
+joku meistä olisi sanansa syöjä. Emilia sen myöskin kyllä tietää, ja
+luulenpa, että tämä juuri tekeekin häntä välistä kovin alakuloiseksi.
+Ja kuitenkin hän rakastaa, välistä oikein ihaileekin sulhoaan, -- mutta
+antaisi sentään vieläkin, jos uskaltaisi, hänelle rukkaset! Sanoppa,
+mitenkä kaikki tämä on selitettävä -- mitenkä tämä on mahdollista!
+Mutta kun hänen kohtalonsa kerran on pätevästi päätetty ja
+muuttumattomana pysyvä, luulen hänen kyllä onneensa tyytyvän, ja, mikä
+hupaisinta, Emilia itsekkin luulee samoin. Nyt on asiat kuitenkin sillä
+kannalla, että tulevalla viikolla kaikkien häävalmistusten pitää olla
+valmiina. Ja pyhänä, siis ylihuomisesta viikon takaa, on tuo hirveä
+hääpäivä. Emilia vihitään kotona, ja ainoastaan sukulaisista kutsutaan
+muutamia. Emilia tahtoo sen ja hänen mieltänsä nyt noudatetaan
+kaikessa, missä suinkin mahdollista on. Hän sanoo sillä tavalla
+tehtävän kaikille uhri paroille. Naurettava aatos! Näethän, Piete hyvä,
+kuinka välttämättömästi sinua täällä tarvitaan. Tosiaankin, me
+tarvitsemme kaikin puolin sinun apuasi ja neuvoasi. Kääri siis
+kapineesi kokoon ja lähde tänne mitä pikimmin sitä paremmin.
+
+Maanantaina Algernon tulee Tukholmaan ja hänen kanssaan myöskin minun
+sulhaseni. Minä en ole ollut niin arka ja monimutkainen kuin Emilia,
+mutta enpä ole sentään valinnut huonommin kuin hänkään. Arvidini on
+kaunis ja sorea ja hänen sydämmensä kultaa kalliimpi. Isäni pitää
+hänestä paljon, ja sehän minulle on suurimman arvoista! Minun rakas,
+hyvä ja kunnioitettu isäni! Olinhan varmasti päättänyt, ett'en koskaan
+jättäisi isääni ja äitiäni... Minä en ymmärrä, mitenkä sentään saatin
+mennä kihloihin ... mutta Arvidini ääretöntä suloutta en voinut
+vastustaa. Onhan isäni luona vielä Helena, hän ei kuitenkaan koskaan
+naimisiin mene; ja Helena ainakin vastaa kolme minun vertaistani
+tyttöä. Isäni ei ensinnä hyväksynyt meidän liittoamme, vaan pani niin
+kovasti vastaan, että se melkein jo oli myttyyn menemäisillään, mutta
+minä itkein lankesin polvilleni, sulhoni isä (minun isäni nuoruuden
+ystävä) puhui kovin kauniisti, ja Arvid itse näytti niin surulliselta,
+että isäni vihdoinkin heltyen sanoi: "noh saakoot nyt sitte toinen
+toisensa". Arvid ja minä, mekös nyt iloitsimme kuten leivoset. Pian
+saat häntä nähdä; hänen leukapartansa ja viiksensä ovat mustat,
+silmänsä suuret ja siniset, ja kaikkein kauniin hänessä on ... mutta
+saathan nähdä, saatpa nähdä! Hänen on äänensä kauniin, mitä maailmassa
+olla sopii, ja oikeinpa miellyttävällä tavalla hän lausuu "hiisi
+vieköön!" vaikka sitä vastaan väittää. Sinun mielestäsi tämä ehkä
+kummalta kuuluu, mutta sinä saat nähdä, saatpa kuulla! Tule, tule
+viimeistäänkin ylihuomis-iltana syleilemään,
+
+                                                  ystävääsi
+                                                 Julia H:ta.
+
+_Lisää_: Pyytäisin sinua mukaasi ottamaan noita makeita varikoisia,
+jotka, kuten tiedät, ovat isälleni ja äidilleni mieluisia, sekä
+juustoja Kaarlolle ja Helenalle ja vähän piparkakkuja minulle. Onhan
+sinulla niitä aina varalla. Emilia, Emilia parka, Emilia vaivainen!
+kylläpä hänellä on täysi työ, ennen kuin saattaa tuskansa niellä. Etpä
+usko, kuinka minä pelkään, että hän turhasta surusta ja levottomuudesta
+käy varsin kalpeaksi ja rumaksi, siksi kuin Algernon tulee. Minä
+melkein luulen Emilian sitä toivovankin, tietysti koetellaksensa, onko
+hänen sulhonsa rakkaus hänen kuolemattomaan sieluunsa todellinen.
+Varmaankin Emilia vaatisi sulhoaan yhtä hehkuvasti rakastamaan
+morsiantansa, vaikka tämä myyränkin muotoiseksi muuttuisi. Olen oikein
+huolestuneena. Emilian muoto on kovin vaihteleva, levottomana ja
+surullisena ei hän ole sama ihminenkään kuin milloin hän on iloisella
+ja hyvällä mielellä.
+
+Hyvästi vielä kerran.
+
+Lisää: Tiedätkö, kuka Emilian tulee vihkimään. Provessori L., hän, joka
+näyttää niin hirveän totiselta, joka on vääräsäärinen ja punasilmäinen,
+ja jonka nenässä on kaksi suurta nystermää. Hän on nykyään päässyt
+tänne kirkkoherraksi. Isäni pitää häntä suuressa arvossa. Minä
+puolestani en suinkaan halusta antaisi häteläsilmäisen papin itseäni
+vihkiä. Mutta minähän en naimisiin menekkään ennen, kuin vasta kahden
+vuoden kuluttua taikka kentiesi syksyllä, tuota siis ei vielä tarvitse
+ajatella.
+
+Olinpa melkein unhoittamaisillani noita lukemattomia terveisiä, joita
+koko perheemme sinulle lähettää.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Minä noudatin kohta Julian kutsumusta ja tulin, kuten jo nähtiin,
+eräänä iltana helmikuun loppupuolella eversti H:lle.
+
+Vielä on minulla muutama sana sanottavana tuon illan tapahtumista,
+joihin taaskin liitän kertomukseni juoksun.
+
+Sokea, joka pitkän ajan oli istunut hiljaa ja ääneti, sanoi nyt äkkiä
+ja jotenkin kiivaasti: "minä tahtoisin laulaa": Helena nousi kohta
+häntä istuttamaan pianon ääreen sekä istui sitten säestääksensä hänen
+lauluansa. Sokea jäi seisomaan. Helena kysyi, mitä hän mieli laulaa.
+"Ariadne à Naxos" vastasi hän lyhyesti ja jyrkästi. Nyt alkoivat.
+Alussa ei tuon sokean laulu minua miellyttänyt; hänen äänensä oli
+voimakas, synkeä, melkein kamoittava, mutta jota kauemmin häntä
+kuunteli ja jota suuremmalla tarkkuudella, sitä paremmin havaitsi,
+miten hänen laulunsa lumoavalla totuudella ilmaisi tunteita, ja sitä
+enemmän se myöskin kuulioita viehätti; oikeinpa tuntui vilun-väreitä
+ruumiissa, sydän sykki, ja me ikään kuin seurasimme Ariadnea, kun hän
+kiihtyvän tuskan vallassa etsii lemmikkiänsä ja häntä huokeammin
+keksiäksensä nousee kallion huipulle. Säistö tässä kohden oivallisesti
+osoittaa hänen kiipeemistänsä; luuleepa näkevänsä, miten hän, sydän
+aavistuksia täynnä, hengästyneenä kiirehtii eteenpäin. Vihdoinkin hän
+huipulle ennättää, katsahtaa avaruuteen ja havaitsee kaukana merellä
+valkoiset purjeet, jotka hänen näkyvistänsä etenivät etenemistään. Tuo
+sokea koko sielunsa innolla seurasi Ariadnea, melkeinpä olisi uskonut,
+että hänen silmänsä, jotka eteensä tirkistivät, näkivät jotakin muuta
+kuin pimeyttä. Kyyneleet nousivat välttämättömästi kaikkien silmiin,
+kun hän sydäntä vihloavan surun ja rakkauden valtaamana, mikä kuvautui
+hänen sekä muodossansa että äänessään, Ariadnen kanssa huusi: "Teseo,
+Teseo!" Juuri kun hänen innostuksensa ja meidän mieltymyksemme oli
+ennättänyt korkeimmalleen, nousi eversti äkkiä istualta, meni pianon
+luo, tarttui laulajattaren käteen ja vei hänen sanaakaan sanomatta
+istumaan sohvalle, johon hän myöskin itse istahti hänen rinnallensa.
+Minä huomasin sokean kiivaasti vetävän kätensä pois everstin kädestä.
+Hän oli kalman kalpeana ja aivan haltioissaan. Tämä kaikki ei
+ollenkaan näyttänyt muita kummastuttavan paitsi minua. Nyt alkoi vain
+kaikellaisista joutavista asioista keskustelu, johon kaikki muut
+yhtyivät paitsi sokea. Hetken kuluttua sanoi eversti hänelle: "sinä
+tarvitset lepoa", ja tarttui samassa hänen käteensä sekä talutti häntä
+huoneesta pois sitte, kuin tuo sokea ensin melko juhlallisesti oli
+hyvästijätöksi noikannut. Juuri huoneesta mennessään huusi eversti:
+"Helena!" ja Helena seurasi heitä.
+
+Hetken perästä minäkin menin huoneeseeni siellä lepoa nauttiakseni,
+mutta sokean muoto joka ehtimiseen kuvautui silmieni eteen, yhä esteli
+minua nukkumasta; minä kuulin hänen huikean äänensä sekä näin tuon
+tunteita ilmaisevan muodon ja koetinpa arvata niitten tunteitten
+luontoa, jotka hänen sydämmessään riehuivat.
+
+Minä en vielä nukkumaan ehtinyt, kun Emilia ja Julia hiljaa hiipivät
+huoneeni vieressä olevaan kammariinsa. Väliovi oli auki, ja minä kuulin
+mitä puoli-ääneensä keskustelivat. Julia sanoi vähän harmistuneena:
+"sinä haukottelet, sinä huokaat, ja kuitenkin tulee Algernon huomenna!
+Emilia, sinulla ei ole tuntoa enemmän kuin paperirasialla!"
+
+_Emilia_. Mistäs tiedät, vaikka sen tekisin sulasta
+myötätuntoisuudesta, sillä ehkä Algernon juuri tällä haavaa tekee
+ihan samoin.
+
+_Julia_. Sitä ei hän tee, siitä olen aivan varma. Ennemmin luulen hänen
+tuosta ilosta, kun tietää sinun jo pian näkevänsä, joutuvan niin
+malttamattomaksi, ett'ei hän tiedä, seisooko hän yhdellä vai kahdella
+jalalla.
+
+_Emilia_. Hänen viimeisen kirjeensä takiako sinä tuohon päätökseen olet
+tullut?
+
+_Julia_. Sehän oli kirjoitettu tulisimmassa kiireessä. Eikä sitä
+kukaan aina yhtä hyvin kykene kirjoittamaan; ehkä hänessä oli kova
+päänkivistys ... taikka nuhaa ... taikka kentiesi hän oli kylmettynyt.
+
+_Emilia_. Olkoon kaikkia mitä suvaitset, mutta eipä kukaan saata syystä
+kaunistella tuota kirjeen tyhjää, kylmää loppupuolta.
+
+_Julia_. Mutta Emilia, minä vakuutan, että siinä on kirjoitettuna --
+"hellimmällä uskollisuudella".
+
+_Emilia_. Ja minä olen varma, että siihen varsin kuivasti ja kylmästi
+on piirretty: "kunnioituksella ja ystävyydellä olen aina" -- aivan
+kuten vieraalle henkilölle, jolle tavallisesti kirjoitetaan:
+"kunnioituksella" j.n.e. sillä missä hellimpiä tunteita puuttuu, siinä
+tuo köyhä kunnioitus saa olla parsimassa. Missä on yölakkini? kah
+tuossa. Hohoh! hohoh! Sinä Julia, näet kaikki aivan ruusuhohteessa!
+
+_Julia_. Minä näen, että sulhasten tulee olla varoillaan ett'eivät puhu
+kunnioituksesta... Mutta varmaan tiedän, ett'ei Algernon ole käyttänyt
+tuota hirveätä sanaa, vaan päin vastoin jotakin oikein harrasta ja
+sydämmellistä. Emilia kulta, tuo kirjeesi tänne. Saatpa nähdä, että
+olet häntä väärin tuominnut.
+
+_Emilia_. Sinun mieliksesi tuon kirjeen tänne. Saammepa nähdä, että
+minä olen oikeassa!
+
+_Julia_. Me saamme nähdä, että minä olen oikeassa!
+
+Nyt toi Emilia kirjeen. Sisarukset lähenivät kynttilää.
+
+Tarkemmin nähdäksensä kirjeen sisältöä, Julia niisti karren
+kynttilästä, jonka hän, joko tahallaan taikka tapaturmasta, sammutti.
+Nyt vallitsi pimeys ja äänettömyys, mutta hetken perästä kuului Emilian
+iloinen nauru, joka tarttui Juliaan, ja minä lisäksi vielä tein sen
+kolmi-ääniseksi. Etsien ja kuukuellen pöytien ja tuolien välitse he
+vihdoin löysivät vuoteensa ja huusivat nauraen minulle: "hyvää yötä,
+hyvää yötä!"
+
+Seuraava päivä oli noita puuhamis- ja puhdistus-päiviä jommoisia
+kaikissa hyvin järjestetyissä taloissa aina välimiten on, ja joita
+saattaa verrata raivoavaan myrsky-ilmaan, jonka tuulten ja sateitten
+tauottua luonto taas virkistyneemmässä ja kauniimmassa muodossa tulee
+näkyviimme.
+
+Nyt pestiin, huhdottiin, tuuletettiin ja tomutettiin joka nurkkaa ja
+pieltä. Armo, joka itse tahtoi kaikesta huolta pitää, kulki lakkaamatta
+edes ja takaisin ovissa jättäen net useimmiten kaikki aivan auki, josta
+syystä huoneisiin syntyi ristituulta. Pelastuakseni kylmettymisestä ja
+hammas-taudista pakenin huoneesta huoneeseen, kun vihdoin toisessa
+kerroksessa Helenan kammarissa löysin tyvenen sataman. Tämä vähäinen
+huone oli mielestäni kauniin ja hauskin koko talossa. Sen ikkunat
+olivat päivän-puolella. Seinissä riippui kuvia, enimmiten kauniita
+maisema-kuva. Näitten joukossa oli mainittavimmat kaksi Fahlcranz'in
+tekemää, joihin tämä suuri taiteilia oli luonut sen viehättävän
+tyvenyyden, jonka ihana kesä-ilta luontohon levittää, ja mikä aina
+mahtavasti ihmis-sydämmiin vaikuttaa. Niihin silmiin, jotka tätä
+maisema-kuvausta tarkkaan katselivat, ilmaantui piankin suloista
+haaveilua ja tämä juuri oli varma todistus kuvien täydellisestä
+ihanuudesta.
+
+Huone-kalut olivat kauniit ja mukavat. Piano, maalaus-jalat ja hyvillä
+kirjoilla varustettu kaappi näyttivät kyllin, ettei tässä ahtaassa
+piirissä puuttunut mitään siitä, mikä tekee jokaisen hetken meidän
+kodissamme hauskaksi ja estää meitä kaipaamasta ulkonaisen maailman
+huvituksia.
+
+Suuret, komeat kurjen-polvet (Gieranium), joitten heleä vihannuus
+muistutti kevään suloudesta, seisoivat akkunoilla, hajottaen ja
+vähentäen sisään paistavan auringon säteitä, jotka tänä päivänä
+loistivat niin kirkkaan kirkkaina, kuin tavallisesti kovassa
+talvi-pakkasessa. Kaunis kukillinen matto peitti lattian.
+
+Helena istui sohvassa ompelemassa. Hänen edessänsä olevalla
+ompelupöydällä oli Uusi Testamentti.
+
+Sydämmen tyvenyyttä ja tyytyväisyyttä ilmaisevalla hymyllä otti hän
+minua vastaan. Minä istuin työtä tekemään, kuten hänkin, ja tunsin
+itseni olevan erinomaisen iloisella tuulella ja hyvillä mielin. Me
+ompelimme Emilian morsius-hametta.
+
+"Sinä katselet huonettani?" sanoi minulle Helena hymyillen, samassa
+kuin hän silmillään seurasi katseeni suuntaa.
+
+"Niin teenkin", vastasin minä, "sisaresi huoneet ovat hauskat ja
+kauniit, mutta myöntää täytyy, ett'ei niitä tähän verrata saata".
+
+"Se on ollut isäni tahto, että minä olisin ainoa lellilapsi tässä
+talossa", sanoi hän ja lisäsi kyynel-silmin vielä: "minun hyvä isäni on
+kaikin tavoin koettanut, ett'ei minun ikänä tarvitsisi kaivata niitä
+iloja ja nautinnoita, joita kauniit ja terveet sisareni ovat onnen
+osakseen saaneet, ja joista minä viallisuuteni ja kipujeni tähden olen
+pois suljettuna. Siksi on hän näitten sijaan antanut minulle paljon
+suurempia, net, joita taiteiden tunteminen ja harjoittaminen tarjoaa
+sille, joka niitä mielihalulla harrastaa. Sentähden hän ymmärrystäni
+kehittää ja vahvistaa hyvin järjestettyjen opintojen kautta, jotka
+eivät koskaan ole pintapuolisia, ja joita hän itse johtaa. Siksi hän
+tähän vähäiseen soppeen, jossa minä vietän suurimman osan elämästäni,
+on koonnut näin ylen paljon kaikellaista ihanaa, joka tunteita, silmiä
+ja ajatuksia miellyttää. Mutta vielä suuremmasta arvosta, kuin nämät
+kaikki, on se hellä isällinen rakkaus, jota hän minulle osoittaa, ja
+jolla hän minua suojelee, varmaankin vain sen vuoksi, ett'en koskaan
+katkerasti kaipaisi sitä rakkautta, jota luonto ei ole suonut minun
+nauttia. Hän on täydellisesti onnistunut, eikä minulla ole muuta
+toivoa, kuin että voisin elää hänen, äitini, sisarieni ja Jumalani
+mieliksi".
+
+Nyt olimme hetken ääneti, ja sydämmessäni minä kunnioitin tuota isää,
+joka näin ymmärsi huolta pitää niitten lasten onnesta, jotka hänelle
+oli suotu. Helena sanoi taas: "kun äitini ja sisareni ovat kemuissa ja
+seuroissa, viettää hän enemmän aikaansa minun luonani; minä silloin
+soitan hänelle ja luen ääneeni, ja hän, sanomattomassa hyvyydessään,
+suo minun uskoa, että paljonkin lisään hänen elämänsä iloa. Tämä ajatus
+tekee minua sangen onnelliseksi. Tuo on suloinen, kadehdittava kohtalo,
+kun tietää olevansa _jonkin arvoisena_ sille, joka on siunauksena
+kaikelle, mikä häntä ympäröitsee!"
+
+Ajatuksissani sanoin minä kaikille maailman perheen-isille: "oi,
+miksikä teistä ainoastaan harvat ovat tämän isän kaltaisia? Kodin
+kuninkaat, oi, kuinka paljon iloa ja autuutta te saattaisitte
+ympärillenne levittää, kuinka äärettömästi kunnioitettuna ja
+rakastettuna te saattaisitte olla!" Sitten juttelimme Emiliasta.
+
+"Kumma minusta on", sanoi Helena, "että Emilia, joka tavallisesti on
+tyven-mielinen, ajatuksissaan ja päätöksissään selvä sekä kaikin
+puolin oikein kelvollinen, kuitenkin on yhdessä asiassa epäselvä. Hän
+menisi halusta naimisiin, koska hän pitää onnellista avioliittoa
+autuaallisimpana tilana, mitä maailmassa olla saattaa, mutta juuri
+tuossa naimis-asiassa hänelle päättäminen on käynyt kovin vaikeaksi.
+Kaksi hänen lapsuutensa ystävistä on joutuneet onnettomiin naimisiin,
+ja tuopa hänessä yht'äkkiä on synnyttänyt semmoisen pelon, että hän nyt
+luulee joutuvansa onnettomaksi naimisessaan eikä rohkenisi onnelliseksi
+tulla, ellei muut hänen parhaakseen toimielisi. Hän on nyt välistä
+tuskasta melkein kipeänä, kun hänen hääpäivänsä lähenee lähenemistään,
+ja kuitenkin on Algernon se mies, jota hän todellisesti rakastaa, ja
+jonka kanssa hän tulee täydellisen onnelliseksi, siitä olemme kaikki
+vakuutetut. Välimmiten on hänellä tyvenet kuurot, kuten eilen illalla
+näit. Pahoin toki pelkään, että tämä tuuli piankin on mennyt ohitse,
+sekä että hänen levottomuutensa ja epävakaisuutensa enenee aina sitä
+myöden, kuin tuo tärkeä päivä lähenee, joka sitten varmaankin tekee
+täydellisen lopun hänen horjuvaisuudestansa, sillä kun jotakin on
+peruuttamattomasti päätetty, tyytyy hän siihen ja katsoo sen
+parhaaksensa. Hääpäivään asti täytyy häntä välttämättömästi
+kaikin tavoin häiritä ja huvitella, jotta hänellä ei olisi aikaa
+turhan-päiväisiin miettimisiin. Me olemme kukin ottaneet erityisen osan
+tästä huvinäytelmästä, jota meidän tulee sisar-kultamme hyväksi
+näytellä. Isäni aikoo viedä häntä kävely-matkoille, äitini keskustelee
+hänen kanssaan kaikista, mitä vielä pitää tulemaan valmiiksi ennen
+häitä. Julia ei aio antaa hänen koskaan olla rauhassa, hän tavalla
+tai toisella on häntä häiritsevä. Kaarlo veljemme aina välimiten
+saattaa häntä kinaamaan Napoleonista, jota veljeni ei muka pidä niin
+suuri-arvoisena kuin Kaarle XII:ta -- sepä Emiliaa harmittaa, ja tämä
+onkin ainoa asia, josta olen kuullut hyvän, hiljaisen sisareni
+kiihtyneenä kinaavan. Minä puolestani aion tavan takaa häneltä kysyä
+neuvoja hänen vaatetuksensa suhteen. Pienet veljeni ovat jo aikoja
+sitten itsestään tietäneet tehtävänsä, he kun ehtimiseen jankuttaen
+pyytävät milloin mitäkin. Tähän asti olemme kaikin pitäneet siitä
+huolta, että he ovat saatavansa saaneet, mutta nyt tämä jätetään
+kokonaan hänen huoleksensa. Sinun osakses, Piete hyvä, tulisi, että
+aina sopivissa tiloissa lausuisit Algernon'ista jonkun kiitos-lauseen,
+mikä tehtävä ei suinkaan tule sinulle vaikeaksi. Emilia pitää meitä
+kaikkia puolueellisina, mutta sinua ei hän epäile ja siksi sinun sanasi
+paremmin vaikuttaa".
+
+Minä hyvin tehtävääni tyydyin, sillä hauskaltahan aina tuntuu, kun
+hyvällä omalla tunnolla saattaa ihmisiä kiittää.
+
+Pitkän ajan puhuttuamme Emiliasta ja hänen lemmikistänsä, heidän
+tulevista oloistansa j.n.e., johdatin minä puhettamme sokeaan, josta
+halusin saada tarkempia tietoja.
+
+Helena karttaen ja nähtävän varovaisesti sanoi vain: "Liisi on vuoden
+ajan ollut meillä. Me pidämme häntä kovin hyvänä sekä toivomme, että
+ajan mittaan voitamme hänen luottamuksensa ja saatamme tehdä häntä
+onnellisemmaksi".
+
+Sitten Helena ehdotteli, että menisimme Liisiä tervehtimään. Hän sanoi:
+"tavallisesti menen aina edeltä puolen-päivän hänen luoksensa, mutta
+tänään en ole vielä ollut. Minä paljonkin viettäisin aikaani hänen
+luonaan, mutta hän on halukkaammin yksinänsä".
+
+Me läksimme yhdessä sokean huoneeseen.
+
+Hän oli jo vaatteissaan ja istui vuoteensa laidalla laulaen hiljaa
+itseksensä.
+
+"Oi, paljonpa hän lienee kärsinyt! Hän on elävä surun kuva!" ajattelin
+minä nyt, jolloin päivän valossa läheltä katselin noita kalpeita ihania
+kasvoja, joista selvään näkyi kovien, vielä päättymättömien taistelujen
+jälkiä ja surujen niin katkerien, ett'ei kyyneleitä ollut niitten
+lievitteeksi.
+
+Nuori tyttö, jonka ruusun-punaiset posket ja iloinen muoto oli tuon
+kärsivän raukan suorana vastakohtana, istui huoneen nurkassa sukkaa
+kutoen. Hän oli siellä sokean avuksi. Hempeällä äänellä ja liikuttavan
+sydämmellisillä sanoilla Helena puhutteli Liisiä; tämä vastasi jäykästi
+ja kylmästi. Minusta näytti siltä, kuin hän huoneeseen tultuamme oikein
+olisi koettanut vähitellen saada itsellensä semmoisen kylmän, kuolleen
+muodon, jonka huomasin olleen illallakin. Helena ja minä jatkoimme
+sitten yksistämme keskustelua, ja sillä aikaa sokea väänteli ja
+kierteli mustaa silkkinuoraa erin-omaisen kauniitten sormiensa
+ympärille, mutta yht'äkkiä hän huudahti: "vait! vait!" vieno puna
+leimahti hänen poskilleen, ja hänen rintansa aaltoili. Me kuuntelimme
+ääneti; vasta muutaman hetken kuluttua kuului kumiseva ääni jalan
+astunnasta, joka verkalleen läheni. "Hän se on!" sanoi sokea ikään kuin
+itseksensä. Minä katsahdin kysyvästi Helenaan, mutta Helena loi
+silmänsä lattiaan päin. Eversti astui sisälle. Sokea nousi istualta ja
+jäi kuvapatsaan muotoiseksi liikkumattomana seisomaan, kuitenkin luulin
+huomaavani hänessä vähäisen värähdyksen. Eversti puhutteli häntä
+tapansa mukaan tyvenesti, eipä kuitenkaan kuten minusta näytti,
+tavallisella lempeällä äänellään, ja sanoi tulleensa noutamaan Liisiä,
+koska hänen oli aikomus mennä Emilian ja Liisin kanssa ajelemaan.
+"Ilma", lisäsi hän, "on kirkas ja raitis, se tekee sinulle hyvää".
+
+"Minulle hyvää?" sanoi hän katkerasti hymyillen, mutta tuosta väliä
+pitämättä käski eversti Helenan auttamaan vaatteita hänen yllensä.
+Sokea ei tätä vastustellut, vaan antoi ääneti vaatettaa itseänsä ja
+meni ketään kiittämättä everstin taluttamana ulos.
+
+"Liisi raukka!" sanoi sääliväisesti huoaten Helena, sokean poijes
+mentyä.
+
+Minulla tosiaan ei ollut avainta tuon käsittämättömän ihmisen
+sydämmeen, mutta sen verran toki olin nähnyt, että minäkin sydämmeni
+kyllyydestä huokailin: "Liisi raukka!"
+
+Me rupesimme nyt taas työhömme, jota jatkaessamme hauskasti
+keskustelimme aina melkein puolipäivään asti.
+
+Minä silloin menin Emilian luoksi, joka oli tullut kotia ajelemasta, ja
+tapasin hänen kiistelemässä Julian kanssa, tämä kun oikein
+tuskastuneena koki temmata Emilialta hameen, jonka hän aikoi pukea
+yllensä. Emilia nauroi sydämmellisesti ja Julia oli vähällä itkeä.
+
+"Auta! Piete, auta!" huusi hän. "Onko semmoista milloinkaan kuultu
+taikka nähty? Kuule, Piete! Juuri sen vuoksi, että Emilia tänään
+odottaa Algernon'ia tänne, tahtoo hän pukea ylleen rumimman
+hameensa, ... niin, semmoisen hameen, jossa hän ei ole muotoisensakaan!
+eikä siinäkään ole tarpeeksi, hän tahtoo vielä vyötärölleen nauhan,
+joka on vahva kuin kapalovyö, ja hiuksiinsa kamman, joka varmaankin on
+jonkun hirveän noita-akka vainajan jäljelle jäänyttä omaisuutta, niin
+hirveän ruma se on! Nyt olen jo neljänneksen tunnin tässä kiistellyt
+tuon onnettoman vaatetuksen takia, ... mutta turhaan".
+
+"Jos minä", sanoi Emilia arvokkaasti, "Algernon'in silmissä
+ainoastaan hameen taikka kamman vuoksi muutun miellyttäväksi taikka
+vasten-mieliseksi, niin..."
+
+"Katsos siinä se nyt on!" sanoi Julia varsin toivotonna; "nyt olemme
+ehtineet koetuksiin, enkä enään tiedä kuinka rumaksi ja kamalaksi hän
+saattaa itsensä muodostaa, sillä koettaaksensa, onko Algernon jalossa
+uskollisuudessa kaikkia mainehikkaita romanisankareita etevämpi. Minä
+rukoilen, älä vain millään muotoa leikkaa pois korviasi taikka
+nenääsi!" Emilia nauroi. "Ja sinähän saattaisit varsin helposti olla
+niin kaunis, niin suloinen!" lisäsi Julia aina hartaasti rukoillen ja
+koetti samalla saada haltuunsa tuon onnettoman hameen ja kamman.
+
+"Minä olen päättänyt olla näissä vaatteissa tänään", sanoi Emilia
+vakaasti, "ja sen olen syystä tehnyt, mutta jos sillä herätän sinun ja
+sulhoni kauhun -- niin saan kohtalooni tyytyä".
+
+"Emilia kyllä sentäänkin tulee kauniiksi", sanoin minä Julialle,
+häntä siten lohduttaakseni; "mene sinä nyt vaatettamaan itseäsi
+päivällisiksi. Muista, että sinulla myöskin on sulhanen, jota sinun
+tulee miellyttää".
+
+"Hohho, tuo ei ole vaikeaa; vaikka asettaisin säkin hameekseni ja
+ruukun päähäni, net hänen mielestänsä kaunistaisivat minua varsin
+erin-omaisesti".
+
+"Sinä siis luulet", lausui Julia, "ett'ei Algernon katsele minua
+samoin, kuin Arvid sinua".
+
+Julia näytti vähän hämmästyneeltä.
+
+"Mene nyt, mene", keskeytin minä heitä, "muuten emme koskaan tule
+valmiiksi; mene nyt Julia, minä autan Emiliaa ja menenpä vaikka
+vedolle, että hän vasten tahtoansakin tulee kauniiksi". Julia läksi
+vihdoinkin Helenan luo, hän kun joka päivä kampasi Julian erinomaisen
+kauniita hiuksia.
+
+Yksin jäätyäni Emilian kanssa ja auttaissani hänen ylleen tuota
+tosiaankin huonon-näköistä harmaan-ruskeata hametta, sanoin hänelle
+muutamia minun mielestäni viisaita sanoja hänen mielen-tilastansa ja
+käytöksestänsä. Hän vastasi minulle: "myönnän kyllä, ett'en ole
+semmoinen kuin minun pitäisi oleman ... minä toivoisin olevani
+toisellainen, mutta tunnenpa sydämmessäni niin vähän rauhaa ja onnea,
+että väliin en voi hallita itseäni. Minä olen nyt tekemäisilläni
+liittoa, johon minun ehk'ei olisi ikänä pitänyt ryhtyäkkään". Ja jos
+tällä ajalla, jona vielä kihloissa olen, tulen vakuutetuksi siitä,
+ett'ei epäilykseni ole perustuksia vailla, silloin ei mikään maailmassa
+saata estää minua liittoamme peruuttamasta ja siten välttämään
+elinaikaiseen onnettomuuteen joutumista. Sillä jos totta onpi, että
+onnellisessa avioliitossa on kuten taivaan taloissa, niin yhtä varmasti
+onnettomassa on kuten paholaisen tuvissa".
+
+"Jollet rakasta sulhoasi", sanoin minä, "on tuo tosiaankin
+ihmetyttävää, että olet antanut asian joutua näin pitkälle".
+
+"Jollet rakasta?" toisti Emilia hämmästyneenä, "totta maar häntä
+rakastan, ja sepä se juuri on pahin onnettomuus, sillä rakkauteni estää
+minua näkemästä hänen vikojansa".
+
+"Sitä ei suinkaan kukaan otaksuisi siitä päättäen, mitä tässä äsken
+puhuit", vastasin minä hymyillen.
+
+"Voi on! on tuo kuitenkin totta!" sanoi Emilia, "muutamat niistä
+ovatkin niin silmiin pistäviä, ett'ei saata olla niitä näkemättä; hän
+esimerkiksi on -- liian nuori!"
+
+"Semmoinen kelvotoin!" sanoin minä nauraen, "tuohan tosiaankin on
+konnamaista!"
+
+"Niin naura sinä vain! Minusta tuo todellakaan ei ole hauskaa. Sitä en
+juuri tahdo sanoa, että syy on hänessä, mutta vika se kuitenkin on
+siinä suhteessa, että minä tahtoisin vanhemman miehen. Minä olen nyt
+kuudenkolmatta vuoden vanha ja siis juuri jäähyväisiä sanomaisillani
+nuoruuden iälle, hän on minua vain kaksi vuotta vanhempi ja siis
+mieheksi vielä varsin nuori. Minä olen jo arvokas eukko, kun hän vielä
+on mies parhaallaan. Hän ehkä on taipuvainen kevytmielisyyteen -- ja
+menee halusta pois vanhasta ikävästä vaimostaan tuonne..."
+
+"Hohoh, hohoh!" keskeytin minä häntä, "tämmöinen pakkovarovaisuus on
+melkein liikaa. Onko sinulla mitään syytä siihen luuloon, että hän
+luonnostaan on kevyt-mielinen?"
+
+"Ei juuri erittäin ... mutta tänä kevytmielisenä aikakautena löytyy
+uskollisuutta ja kestäväisyyttä ylen harvassa. Minä tiedän, ett'en ole
+Algernon'in ensimmäinen rakkaus, ja kukapa sitä takaa, että olen
+viimeinen? Vaikka mitä voisi kärsiä ennen, kuin mieheni uskottomuutta
+... mutta sitä en kestäisi. Minä olen sen sanonut Algernon'ille, ja hän
+on vakuuttanut ... mutta mitäpä ei lempiä vakuuta armaallensa? -- Ja
+sitä paitsi, mistä minä tiedän, rakastaako hän minua sillä totisella
+rakkaudella, joka ainoastaan on kestäväinen? Mahdollista, että hän
+minuun on vain vähän mieltynyt -- ja semmoinen mieltyminen on ainoastaan
+heikko katkeava lanka! Myöskin olen ajatellut (ja tuo on usein minua
+hirveästi harmittanut), että rikkauteni taikka net varat, jotka kerran
+olen saava, ovat jotakin vaikuttaneet..."
+
+"No nyt sinä lasket liikoja!" sanoin minä. "Sinä näet aaveita
+keskipäivällä. Kuinka saatatkaan tuommoisia turhia luulla? Olethan
+tuntenut häntä..."
+
+"Ainoastaan kaksi vuotta", keskeytti Emilia, "ja melkein ensi hetkestä,
+jolloin tutustuimme, liehui hän ympärilläni ja näytti tietysti
+ainoastaan miellyttävimmät puolensa... Ja kukapa kykenee miehen sydäntä
+tutkimaan? Katsos, Piete, minä en saata sanoa, että tunnen sitä miestä,
+johonka kohtaloni liitän. Mitenkä olisinkaan saattanut oppia häntä
+tuntemaan? Kun näkee toinen toisensa ainoastaan hienossa sivistyneessä
+seura-elämässä, jossa luonto ei juuri koskaan pääse näkyviin, oppii
+ainoastaan tuntemaan toistensa ulkonaisia ja pintapuolisia
+ominaisuuksia. Ihmisellä saattaa olla paha, äkäinen luonto, hän saattaa
+olla saituri, ja mikä pahinta, ilman mitään uskontoa, ja kuitenkin on
+mahdollista, että hänen kanssaan on seurustellut monta vuotta mitään
+näistä aavistamatta; ja hän, jota tämmöinen henkilö koettaa miellyttää,
+siitä vähimmän selkoa saa".
+
+Minä en tietänyt, mitä tähän olisin vastannut; tämä kertomus oli
+mielestäni tosi, eikä Emilian pelkokaan ollut perätöin. Hän jatkoi:
+"jos olisi tuntenut toisiansa kymmenen vuotta, ja jospa vielä olisi
+matkoilla yhdessä oltu, -- sillä matkoilla ei aina tule varoillansa
+oltua, siinä enimmiten oikea luonto ja mielen-laatu tulee näkyviin ...
+silloin jotenkin varmasti saattaisi sanoa, minkä ilman lapsia ollaan".
+
+"Tuo keino", minä sanoin, "ollee jotenkin pitkällinen ja vaivalloinen,
+vaikka se hyvältäkin näyttää, ja olisi ehkä sopinut rakastajille,
+jotka elivät ristiretkien aikoina. Nyky-aikaan kävellään
+'Kuninkaattaren-kadulla' ja ajetaan ehkä joskus pohjoiseen tulliin asti.
+Enempää ei sovi pyytääkään. Tällä matkalla näkee maailmaa ja tulee
+myöskin maailman näkyviin; ihmiset tervehtivät toisiansa, he puhuvat,
+laskevat leikkiä, nauravat ja pitävät toisiansa niin sievinä, ett'eivät
+tämän lyhkäisen matkan päätettyänsä ollenkaan arveluttavaksi näe tuota
+pitkää elämän matkaa, jota yhdessä menevät astumaan. Mutta, jättäkäämme
+leikkipuhe; etkö koskaan ole suoraan puhunut sulhosi kanssa niistä
+asioista, joissa sinä tahtoisit tuntea hänen mielipiteensä?"
+
+"Olen monta kertaa", vastasi Emilia, "varsinkin kihloihin jouduttuamme,
+ja aina olen hänessä ollut huomaavinani semmoisia mielipiteitä, joita
+olen toivonutkin; mutta voi! Ihminen uskoo aina halusta, sen mitä hän
+toivoo. Mahdollista myöskin on, että Algernon, minua kun tahtoi
+miellyttää, olisi innoissaan erehtynyt mielipiteistään. Minä olen
+päättänyt koettaa tällä ajalla, jolloin vielä vapaa olen, kaikin tavoin
+saada selkoa asiain oikeasta ja todellisesta laadusta enkä suinkaan,
+jos tässä jotakin voin, omatekoisella sokeudella tahdo syöstä häntä ja
+itseäni onnettomuuteen. Vaikkapa hän olisikin kelvollinen, hän ehk'ei
+kuitenkaan sopisi minulle enkä minä hänelle, meidän luonteemme ja
+mielemme saattaisivat olla perin epäsopuiset".
+
+Näissä surullisissa tulevaisuuden tuumissa kului aika ja Emilia ehti
+vaatteisiin, mutta myöntää täytyi, ett'ei hänen pukunsa häntä
+kaunistanut. Emilia lopetti keskustelumme sillä, että sanoi:
+"toivoisin jo olevani naimisissa, jotta pääsisin noista kiusaavista
+naimis-ajatuksista".
+
+"Ristiriitainen on ihmis-mieli!" ajattelin minä.
+
+Päivällisillä ollessamme moittivat yleensä ja kornetti erittäinkin,
+Emilian pukua. Julia piti suunsa kiinni, mutta sen sijaan hänen
+silmänsä puhuivat. Eversti yksistään ei mitään maininnut, mutta
+katsahti vain Emiliaan vähän ilkkavalla katseella, josta tämä punastui.
+
+Päivällisen jälkeen sanoi Julia Emilialle: "sisar-kultani, en minä sitä
+tarkoittanut, ett'ei Algernon sinusta yhtä paljon pitäisi, vaikkapa
+olisit julmemmissakin vaatteissa, mutta minä tahdoin vain sanoa, että
+pahasti tekisi se morsian, joka ei koettaisi miellyttää sulhoansa
+kaikin tavoin, minä tarkoitin, että tuo olisi oikein ... että tuo olisi
+väärin ... että tuo olisi..."
+
+Tässä Julia joutui pois koko selityksensä radalta ja tuli siitä melkein
+yhtä hämillensä kuin entinen pormestari, joka oli joutunut samallaiseen
+tilaan. Emilia puristi ystävällisesti hänen kättään sanoen: "sinä
+olet itse seurannut mielipiteitäsi ja onnistunut hyvin, sillä
+tuskinpa koskaan olen sinua nähnyt paremmin puettuna enkä yleensä
+miellyttävämpänä kuin tänään, ja varmaankin Arvid on samaa mieltä oleva
+kuin minä".
+
+Julia punastui, enemmän ilostuneena näistä sisarensa sanoista, kuin jos
+hänen sulhasensa hänelle olisi lausunut jonkun kiitos-sanan.
+
+Iltapuolella toimet ja tohinat talossa olivat päättyneet, kaikki
+tulivat taas entiseen hauskaan järjestykseensä, ja Armo pääsi myöskin
+lepoon.
+
+Teen-juonnin aikana tuli Algernon ja Arvid. Emilia ja Julia punastuivat
+kuin kesäruusut; vanhempi katsoi alas, toinen ylös-päin.
+
+Algernon osoitti sydämmellistä iloa, kun sai taas nähdä Emilian.
+Hänellä oli kovin paljon puhumista Emilian kanssa; eikä hän ensinkään
+huomannut hänen pukuansa, tuskin sitä silmäilikään, mutta oli
+nähtävästi niin mieltynyt, niin onnellinen ja huvittava, että iloisuus,
+joka hänen silmistään loisti, tarttui Emiliaankin, joten tämä, vaikka
+hänen yllään oli tuo epämiellyttävä puku, sittenkin näytti tänä iltana
+niin suloiselta ja viehättävältä, että Juliakin jo tyytyi hänen
+vaatetukseensa.
+
+Arvid luutnantti ei ollut vähemmän tyytyväinen pienen suloisen
+morsiamensa rinnalla, vaikk'ei hän saattanut, kuten Algernon,
+kauniilla, vilkkailla sanoilla sitä ilmoittaa. Kaunopuheliaisuuden
+lahja ei ole kaikille suotu, ja kullakin on hänen tapansa. Hän joi
+kolme kuppia teetä, söi vankasti nisuleivoksia, suuteli useasti
+morsiamensa kättä ja näytti onnelliselta. Minä kuulin hänen pari kertaa
+sanovan "hiisi vieköön!" ja havaitsin, että kaunis suu ja ääni
+saattavat vähentää epämiellyttävien sanojen rumuutta. Arvid luutnantti
+tosiaankin oli oikea Adonis, mutta viiksisuinen.
+
+Hänen kasvonsa ilmaisivat hyvyyttä ja rehellisyyttä, ... mutta (pyydän
+tuhansia kertoja häneltä anteeksi) myöskin vähän yksinkertaisuutta ja
+itserakkautta. Hänen kauniiseen kaksikymmenvuotiseen päähänsä ei
+näkynyt mahtuvan monta tuumaa.
+
+Algernon'illa oli erinomaisen jalo muoto, siinä kuvautui hyvyys,
+miehuullisuus ja älykkäisyys. Hänen vartalonsa oli pitkä, kasvonsa
+piirteet säännöllisen kauniit ja käytöksensä kaikin tavoin sujuva ja
+miellyttävä.
+
+"Kuinka", ajattelin minä, "saattaa Emilia katsella tuota jaloa muotoa,
+karkoittamatta kohta sydämmestään kaikkea turhaa varovaisuutta ja
+pelkoa?"
+
+Täksi illaksi net kuitenkin katosivat taikka poistuivat sielun
+synkimpään syvyyteen. Koko perhe näytti onnelliselta, ja kaikki oli
+eloa ja iloa.
+
+Sokeaa ei tänä iltana seurassa näkynyt.
+
+
+
+
+Viisi päivää häitten edellä.
+
+
+Vaikka maanantai hauskasti ja iloisasti loppui, heräsi Emilia kuitenkin
+tiistai-aamuna voihkaten: "taaskin olen yhden päivän lähempänä tuota
+hirveää hääpäivää!"
+
+Aamupuolella tuli Algernon'ilta kauniita lahjoja. Emiliaa ei tuo tapa
+miellyttänyt, että sulhanen morsiamelleen antaa lahjoja.
+
+Hän sanoi: "Tuo on huono tapa, se tekee naiset kauppatavaraksi, jota
+miehet ikäänkuin ostavat itselleen. Tämä jo kyllin pitäisi estämään
+sivistyneitä kansoja tällaisesta tavasta, kun tietävät, että kaikissa
+raa'oissa villikansoissa sitä käytetään".
+
+Sitäpaitsi hän muutamista lahjoista havaitsi, että liika vähän oli
+arvoa pantu siihen, mikä on hyödyllistä, vaan sitä enemmän komeuteen ja
+loistoon.
+
+"Jospa hän ei vain olisi huijari!" sanoi hän syvästi huoaten. "Vähänpä
+Algernon minua tuntee, jos luulee minun enemmän rakastavan kalliita
+kiviä kuin muutamia hänen antamiansa kukkia. Yhtä paljon kuin rakastan
+kaikkea kaunista ja siistiä, yhtä vähän minua miellyttää pintapuolinen
+komeus ja kaikellainen loistava turhuus. Eikä meikäläisten oloissa
+tuommoiset ollenkaan sovi".
+
+Emilia oli tullut huonolle tuulelle, hän tuskin katseli lahjoja, joita
+Julia ehtimiseen kehui huutaen: "ihanat! oivalliset!" Emilia ei koko
+päivänä ottanut päästään papereita, joilla hän hiuksensa oli
+kähäröinnyt, ja käveli suuressa saalissa, joka oli vinossa hänen
+olkapäillään. Kornetti häntä vertaili hottentottilaiseen tyttöön ja
+sanoi, ett'ei hän, vaikka olikin "raakojen tapojen" ympäröimänä, toki
+muodostaisi itseänsä villi-naiseksi. Päivälliselle mennessämme sanoin
+Emilialle, miten erinomaisen jalolta ja viehättävältä hänen sulhasensa
+minusta näytti. Minunhan tuli, osaani hyvin näyttääkseni,
+todenmukaisesti kiittää Algernon'ia.
+
+"Niin", vastasi Emilia, "hän kyllä on kaunis, paljon kauniimpi mieheksi
+kuin minä vaimoksi, ja sepä minun mielestäni juuri onnetointa on".
+
+"So jah!" ajattelin minä, "nyt olen taas karille törmäissyt".
+
+Emilia sanoi vielä: "Harvoin sitä näkee, ett'ei erittäin kaunis muoto
+omistajassaan synnytä turhamielisyyttä; ja itseensä ihastunut mies on
+minusta mitä ilkein. Vaimoansa, joka kauneudessa ei ole hänen
+vertaisensa, katsoo hän velvolliseksi miehensä ihanuutta ja sujuvuutta
+kiittämään ja ylistämään. Turhamaisuus ei naista kaunista, mutta miehen
+se tykkänään halventaa. Minusta miehen ulkomuoto ei ole paljosta eikä
+juuri mistäkään arvosta hänen vaimollensa. Saattaisinpa sydämmestäni
+rakastaa ruman-näköistä, mutta jaloa miestä, ja tuhannen vertaa
+halukkaammin häneen liittyisin kuin semmoiseen, jolla ainoastaan on
+ihana ulkomuoto. Nuorukainen, joka omaan kuvaansa on mieltynyt, on
+inhoittava".
+
+Nuot sanat sanottuaan aukaisi Emilia salin oven. Algernon oli yksin
+huoneessa ja seisoi -- kuvastimen edessä ja nähtävällä tarkkuudella
+itseänsä katsellen. Mutta tästäkös Emilia punastui! olisittepa nähneet,
+minkä muotoisena hän meni sulhoansa vastaan, joka puolestaan hämillään
+morsiamensa ällistyneestä ja harmistuneesta muodosta, ehkä myöskin
+vähän häpeillään, kun häntä näin tavattiin kahden kesken kuvastimen
+kanssa, joutui aivan ymmälle. Tästä syystä minun täytyi pitää
+keskustelua vireillä; nyt siis juttelin ilmasta, kelistä ja sen
+semmoisista.
+
+Onneksi kuitenkin muutkin perheen jäsenet vähitellen saapuivat sisälle,
+ja asiat siten joutuivat hauskemmalle kannalle.
+
+Emilia yhä vain näytti olevan pahalla tuulella, ja Algernonkin häntä
+katsellessansa vähitellen synkistyi. Minä mielestäni havaitsin hänen
+vasemmassa silmässänsä naarannapin ja arvelin sen siihen syypääksi,
+että hän kuvastimen kanssa oli joutunut noin läheiseen tuttavuuteen;
+mutta Emilia ei ollut sitä näkevinään. Moni vähäpätöinen seikka vielä
+lisäksi pahensi näitten rakastavien väliä. Sattuipa niin, että Algernon
+piti paljon semmoisista esineistä, jotka eivät ollenkaan Emiliaa
+miellyttäneet, ja mikä oli Emilian herkkuruoka, sitä ei Algernon
+maistanutkaan. Emilia havaitsi varmaan, ett'ei heidän välillänsä ollut
+mitään yhtämielisyyttä. Algernon moitti yleensä, mutta ilman mitään
+pistos-sanaa ja erinäistä tarkoitusta, oikullisia ihmisiä ja puhui,
+miten epämieluisia net hänestä ovat. Mutta tämä olisi tällä kertaa
+saanut olla puhumatta, sillä Emilia otti itseensä ja muuttui vielä
+kopeamman ja arvokkaamman näköiseksi. Julian kävi mieli pahaksi.
+"Paljoa parempi olisi", sanoi hän, "jos he oikein ääneensä toruisivat,
+kuin että tuossa istuvat vaiti ja ovat sydämmissään suuttuneet
+toisillensa".
+
+Kaarlo kornetti meni Emilian luo, sanoen: "armollinen sisareni, minä
+rukoilen sinua, älä istu tuossa ikään kuin kiinalainen muuri, jonka
+lävitse ei pääse nuot nuolet, mitkä Algernon'in rakastuneet silmät
+sinuun lähettävät. Ole, jos saatat, hiukan vähemmän jäinen. Katso
+sulhoasi! mene hänen luoksensa ja anna pieni muisku hänelle!" -- Kyllä
+kai; paremmin olisi sopinut toivoa, että kiinalainen muuri olisi
+liikkeelle lähtenyt. Emilia ei edes katsonut Algernon'iin, joka
+kuitenkin hartaasti näkyi halajavan sovintoa. Algernon ehdoitteli, että
+yhdessä laulaisivat erään kaksi-äänisen nykyänsä ilmaantuneen
+italialaisen laulun, varmaankin teki hän sen siinä toivossa, että
+sopusoinnun hengettäret karkoittaisivat kalkki pahan-suovat, jotka
+hänen ja hänen lemmittynsä rauhaa olivat häirinneet, ja että laulun
+säveleet tekisivät heidän keskinäisen välinsä sopusointuisaksi. Turha
+toivo! Emilia sanoi päänsä olevan kipeänä, josta syystä hän ei jaksanut
+laulaa, ja kipeä se todella olikin, oikeinpa kovin, sen näin hänen
+silmistäänkin. Hänen päätänsä tavallisesti aina rupesi kivistämään,
+jos hän harmistui taikka muuten oli levotoin. Luullen Emilian
+päänkivistystä vain tekokivuksi ja huolimatta morsiamestaan, joka istui
+sohvan nurkassa, nojaten särkevää päätään kättänsä vastaan, sanoi
+Algernon aikovansa operaan Mozart'in Figaroa kuuntelemaan, kumarsi
+hätimmiten ja läksi pois.
+
+Ilta kului verkalleen loppuunsa. Ei ollut kukaan iloisella mielellä.
+Että Emilia kärsi, sen havaitsi kaikki, eikä kukaan sen vuoksi
+malttanut häntä nuhdella hänen käytöksestään.
+
+Eversti ainoastaan ei ollut mitään huomaavinaan, hän vain huoletoinna
+asetteli pöydälle korttejansa.
+
+Illalla erotessamme sanoi kornetti minulle: "tämä menee vallan päin
+mäntyä! Huomenna meidän täytyy panna koko programmimme toimeen!"
+
+Huomis-päivä eli keskiviikko tuli. Algernon saapui jo aikaisin
+ennen puolta päivää. Hänen katseensa oli harras ja äänensä niin
+sydämmellinen, kun hän Emiliaa puhutteli, että tämä varsin heltyi ja
+sai kyyneleitä silmiinsä. Kaikki oli nyt hyvin näitten rakastavien
+välillä, eikä kukaan tietänyt, miten niin oli käynyt, eipä he
+itsekkään.
+
+Tämä päivä meni rauhaisena ohitse muuten, paitsi että Emilia kahdesti
+kovin peljästyi, mutta siitä ei hän toki kuollut. Ensiksikin tapahtui
+aamupuolella, jolloin Algernon keskusteli armon kanssa, että Emilia
+kuuli hänen lausuvan sanoja, joista hän hetken ajaksi tuli siihen
+luuloon, että hänen sulhasensa oli suurin saituri, mitä maailmassa olla
+saattaa, mutta onnekseen hän heti huomasi, Algernon'in vain matkineen
+erään kumppaninsa sanoja, joita hän itse sitte sydämmessään nauroi.
+Emilia taas huokeammin hengitti ja rupesi myöskin nauramaan. Toinen
+säikähdys tapahtui illalla, jolloin istuimme akkunan ääressä kirkkaassa
+kuuvalossa, ja minä vakaasti keskustellessamme sanoin: "niitä löytyy
+kuitenkin hyviä ja jaloja ihmisiä, jotka ovat niin onnettomat,
+ett'eivät usko tulevaa elämätä olevankaan, eivät usko elämällämme
+olevan mitään suurempaa tarkoitusta, -- näitä tämmöisiä meidän tulee
+surkutella -- mutta ei moittia..." Emilia katsoi kysyvästi minuun, ja
+hänen kauniissa silmissänsä ilmautui sanomatoin tuska. Hänen
+ajatuksensa oli: "Algernon'iako sinä tahdot puolustaa?" Minä vastasin
+hänelle siten, että johdatin hänen huomionsa Algernon'iin, joka minun
+puhuessani loi katseensa kirkasta tähtitaivasta kohti, ja tämä katse
+oli lujaa, suloista toivoa täynnänsä. Emilia silloin kiitollisesti
+katsahti häneen, ja kun heidän silmänsä kohtelivat toisiansa, loistivat
+net ilosta ja rakkaudesta.
+
+Tämä päivä oli oikein hyvin päättymäisillään! Mutta ah, miksikä
+Algernon illallisella ollessamme sai pienen kirjeen? Miksikä hän sitä
+lukeissaan joutui hämilleen ja kadotti suuren osan iloisuudestaan?
+Miksikä hän varsin äkki-arvaavatta ilman mitään selitystä läksi pois?
+
+Niin miksikä? -- Sitä ei kukaan tietänyt, mutta moni meistä olisi
+vaikka mitä antanut, sitä tietääksensä.
+
+"Eihän sinun päähäsi pöllähtäne vain mitään pahaa ajatusta sulhasestasi
+tuon kirjeen takia?" sanoi Julia Emilialle, jolloin levolle menivät.
+
+"Hyvää yötä Julia!" vastasi Emilia huoaten.
+
+Mutta itse hän ei hyvää yötä nauttia saanut.
+
+Torstaina. Emilian ympärillä vahva sumu, jota me turhaan koetimme
+poistaa. Jo eineellä ollessamme rupesi kornetti puhumaan Napoleonista
+ja Kaarlo XII:ta, mutta Emilia ei jaksanut kinata. Julia ja Helena
+hukkaan koettivat häntä ilostuttaa. Minä en osastani uskaltanut
+sanaakaan sanoa, sillä kirje oli aina tielläni.
+
+Kello 12:ta tuli Algernon. Hän näytti kiihtyneeltä ja silmänsä
+säteilivät kummallisesti. Emilia oli edellisenä päivänä luvannut mennä
+tänään sulhasensa kanssa ajelemaan; ja siksipä Algernon nyt tuli häntä
+noutamaan. Kaunis reki peurannahkoineen oli portin edessä. Emilia sanoi
+kylmästi ja vakaasti, ett'ei hän mene ajelemaan. "Miks'ei?" kysyi
+Algernon.
+
+"Kirjeen vuoksi", olisi Emilian tullut toden mukaisesti vastata, mutta
+hän sanoi: "minä haluan olla kotona".
+
+"Oletko kipeä?"
+
+"En".
+
+"Miksikä et tahdo huvittaa minua sillä, että tulet kanssani, kuten olet
+luvannut?"
+
+"Kirje, kirje!" ajatteli Emilia; mutta punastuen sanoi hän vain
+vieläkin kerran: "minä halukkaammin olen kotona".
+
+Algernon suuttui, hän punastui kovin ja silmänsä leimusivat. Hän meni
+ulos, ja paiskasi joksikin lujasti oven kiitti.
+
+Palvelia, joka portin edessä hevosta piteli, oli tällä välin jättänyt
+sen omaan valtaansa. Hevonen ollen yksinänsä peljästyi, kun lunta
+kopsahti katolta maahan, se nytkähti, kaasi kumoon erään akan ja olisi
+varmaankin lähtenyt karkaamaan, ellei Algernon, joka samassa tuli ulos
+kadulle, olisi rientänyt sen eteen ja väkevin kourin tarttunut
+ohjaksiin. Saatuaan hevosensa hillityksi, huusi hän erästä miestä sitä
+pitelemään ja kiiruhti itse auttamaan jaloilleen akkaa, joka
+säikähdyksestä ei uskaltanut liikahtaakkaan, mutta kaikeksi onneksi ei
+ollut vähintäkään loukkaantunut. Hän puhui akan kanssa muutaman hetken
+ja antoi hänelle rahaa.
+
+Palveliallensa, joka vihdoinkin tuli, antoi hän korville, hyppäsi
+sitten rekeen, otti itse ohjat ja ajoi pois tulisessa kiiruussa.
+
+Kalpeana oli Emilia minun kanssani katsellut akkunasta tätä tapausta,
+mutta huudahti sen loppupuolella: "hän on kiukkuinen ja hurjapäinen
+luonnostaan!" ja parkasi nyt itkemään.
+
+"Hänessä on inhimillisiä heikkouksia", sanoin minä, "ei tämä ole muuta
+mitään. Hän oli tänne tullessaan kiihtyneessä ja levottomassa
+mielen-tilassa, ja kun sinä sitten mitään ilmoittamatta olit sanasi
+syöjä etkä mennyt ajelemaan hänen kanssaan, hän tietysti suuttui;
+palveliansa huolettomuus, joka helposti olisi matkaan saattanut suuren
+onnettomuuden, kiihoitti vielä enemmän hänen suuttumustaan, ja tämä
+ilmaantui ainoastaan siinä, että hän palvelialleen antoi yhden ainoan,
+hyvin ansaitun korvapuustin. Eihän sovi vaatiakkaan, että nuori mies
+voisi olla vallan tyvenellä mielellä, kun hänellä yhtä kyytiä on ollut
+monta harmia, mitkä ovat saattaneet hänen verensä kuohumaan. Siinä on jo
+kylliksi, kun kiivaudessaan voi mieltänsä malttaa ja olla niin hyvä,
+kuin tässä nykyään näimme Algernon'in olleen tuota akkaa kohtaan. Muuten
+luulen, että, jollet Algernon'ia suututtaisi oikuillasi ja nurjuudellasi
+-- suo minulle anteeksi viimeksi mainitut kauniit sanani -- vaan päin
+vastoin koettaisit hyvään käyttää sitä suurta vaikutus-voimaa, jonka me
+kaikki näemme sinulla olevan, sinun ei koskaan tarvitsisi nähdä häntä
+kiukkuisena ja hurjapäisenä, joksi häntä nimitit".
+
+Minä olin varsin tyytyväinen puheeseeni, sen lausuttuani loppuun, ja
+luulin sen tekevän erin-omaisen mahtavan vaikutuksen, -- mutta Emilia
+oli vaiti ja näytti onnettomalta.
+
+Algernon ei palannut päivällisiksi.
+
+Kaarlo kornetti kertoi päivällisen jälkeen, että hän oli kuullut
+kaksin-taistelun olleen edeltä puolen-päivän. Toinen taistelioista, oli
+käyttänyt Algernon'ia, parasta ystäväänsä, puolus-miehenänsä. Hän oli
+kutsun lähettänyt Algernon'ille vähäisessä kirjeessä, (sanoi kornetti
+hyvin pontevasti), joka jätettiin neljännestä vailla kymmenen eilen
+illalla tähän taloon; jossa Algernon silloin oleskeli. Algernon oli
+tehnyt, mitä suinkin saattoi, estääksensä taistelua, -- mutta turhaan.
+Asian-omaiset taistelivat, ja Algernon'in ystävä pahoin haavoitti
+vastustajaansa. Tarkempia tietoja asiasta kornetilla ei ollut.
+
+Nyt oli kaikki selvän selvää, ja puhtaassa valossa näki Emilia sulhonsa
+kuvan.
+
+Iltapuolella tuli Algernon; hän oli varsin tyven-mielinen, mutta vakaa,
+eikä mennyt kuten tavallisesti istumaan morsiamensa viereen. Emilia ei
+ollut iloinen; ensimmäistä sovinnon askelta hän ei uskaltanut ottaa, se
+näytti häntä peljättävän, mutta hän koetti kuitenkin monenmoisella
+tavalla osoittaa, että hän halasi lepyttää sulhoansa. Itse hän kauppasi
+hänelle teetä ja kysyi, oliko se tarpeeksi makeaa, sekä vielä, saisiko
+hän kaataa hänelle toisen kupillisen j.n.e. Algernon oli yhä kylmä
+morsiantansa kohtaan ja näytti usein vaipuvan syviin ajatuksiin,
+unhoittaen kokonaan, missä hän oli. Emilia tunsi itsensä loukatuksi ja
+istui alakuloisena etäämmälle huoneeseen ompelemaan eikä pitkään aikaan
+katsahtanut pois työstään.
+
+Kaarlo kornetti sanoi Helenalle ja minulle: "Tämä ei hyvin käy päinsä,
+-- mutta hyvät ihmiset, millä asiat paremmalle kannalle saataisiin?
+Minun ei nyt taas sovi ruveta puhumaan Napoleonista ja Kaarle XII:ta,
+-- edellä puolen-päivänhän heistä jo juttelin enkä silloin suinkaan
+hyvin onnistunut. Myöntää täytyy, ett'ei Emilia ole mikään herttainen
+morsian. Jollei hän vaimona tule toisellaiseksi, niin... Eikö hän nyt
+olisi velvollinen menemään Algernon'in luo, häntä lohduttamaan ja
+ilostuttamaan? Katsokaas, nyt hän jo menee -- eipä, hän otti vain
+lankakerän. Algernon raukka! Jopa luulen sen olevan itselleni onneksi,
+että olen näin tunteetoin. Nuot rakastaja raukat saavat kärsiä enemmän
+kuin upseeriksi pyrkivä sotilas. Olisin minä sulhanen! -- Noh hyvänen
+aika, Klaus pieni! mitä siinä nyt taas jankutat ... nisukakkuako? Mene
+luo, mene Emiliani luo, ei minulla ole nisukakkuja! Niin, vähäinen
+liikkuminen arvoisalle neitosellemme tekee varsin hyvää".
+
+Kornetti ei nähnyt, kuinka nöyrä "meidän arvoisa neitosemme"
+sydämmessään oli tänä iltana, eikä sitä, että Algernon nyt oli syynä
+heidän välillään vallitsevaan kylmyyteen.
+
+Tänä iltana Algernon ja Emilia lähestyneet toisiansa, vaan erosivat
+kylmästi kumminkin näennäisesti.
+
+Perjantai-aamuna päätti Emilia, että erot tehtäisiin. Algernon oli
+jalo, kelvollinen -- mutta liian kova eikä rakastanut häntä; -- sen hän
+oli edellisenä iltana aivan selvään nähnyt; hän tahtoi nyt kahden
+kesken puhua sulhonsa kanssa j.n.e. Algernon tuli. Hän oli nyt paljon
+iloisempi kuin edellisenä päivänä ja näytti toivovan, että kaikki
+harmit ja ikävyydet olisivat unohduksissa. Emilia ajatellessaan
+tärkeätä tehtäväänsä oli ensin varsin juhlallinen, mutta Julia, Helena,
+Armo, Kaarlo kornetti ja minä pyörimme niin alituisesti hänen
+ympärillänsä, että vihdoin saimme hänen sekaantumaan puheeseemme ja
+siten estimme häntä yksityisistä keskusteluista sekä turhista
+mietinnöistä. Nyt saatiin taas välimiten kuulla hänen sydämellistä
+nauruansa, eikä hänen miettimisensä synnyttänyt hänessä
+surumielisyyttä.
+
+Tämän päivän iltapuolella allekirjoitettiin naimasovinto.
+
+Itse herra Charles Grandison'in morsian, tuo ihana Harriet Byron,
+pudotti (niin sanotaan) kädestänsä kynän, jolla hänen oli aikomus
+allekirjoittaa naimasovintonsa, hänellä kun ei ollut tarpeeksi voimaa
+ja mielen lujuutta päättämään omaa kohtaloansa. Tuhansittain on ollut
+nuoria morsiamia, jotka vavisten ovat tuommoisena hetkenä tehneet
+samoin kuin hän; ihmettäkö siis, että meidän pelkäävä, epämielinen
+Emilia oli varsin kauhistuksissaan! Kynä ei ainoastaan pudonnut hänen
+kädestään, vaan, tekipä se vielä tuohon tärkeään paperiin suuren mustan
+pilkun, jonka hän itse piti pahana enteenä, ja luulenpa, ett'ei hän
+vieläkään olisi siihen pannut nimeänsä, jollei eversti (aivan samoin
+kuin herra Charles) olisi ottanut kynän, asettanut sen hänen
+liikkumattomien sormiensa väliin ja tarttunut hänen vapisevaan käteensä
+sekä johdattanut sitä.
+
+Illalla, jolloin olimme yksistämme huoneissamme, sanoi Emilia syvästi
+huoaten: "tästä täytyy kai nyt siis tulla valmista! Ei suinkaan siihen
+enään mitään voi ... ja ylihuomenna hän jo vie minua poijes kaikesta,
+jota niin hartaasti rakastan!"
+
+"Saattaisipa luulla", sanoi Julia hymyillen, mutta toki
+kyynel-silmin, "että sinä aiot lähteä maailman ääriin, ja kuitenkin
+ainoastaan muutama katu ja tori tulee meitä sinusta eroittamaan; me
+saatamme nähdä toisiamme vaikka joka päivä".
+
+"Joka päivä, niin!" sanoi Emilia itkein, "mutta ei joka tunti, kuten
+nyt!"
+
+Lauantaina oli Emilia hyvä ja ystävällinen kaikille, mutta alakuloisena
+ja levottomana näytti hän tahtovan paeta niitä ajatuksia, jotka häntä
+joka paikassa ahdistivat. Algernon tuli hetki hetkeltä vakaisemmaksi ja
+katseli morsiantansa huolestuneella, tutkivalla katseella. Näytti siltä,
+kuin hän olisi peljännyt, ett'ei Emilia olisi antanutkaan hänelle
+sydämmensä, vaan ainoastaan sanansa. Kuitenkin hän näkyi pelkäävän
+kaikenmoisia selityksiä ja koetti varoa, ett'ei hän jäisi Emilian kanssa
+kahden.
+
+Minä kuulin kyökkipiian sisar-puolen kälyltä, että Algernon monelle
+köyhälle perheelle oli antanut jakaa ruokatavaroita ja rahoja sekä
+käskenyt sanoa, että he hänen hääpäivänänsä söisivät hyvän aterian ja
+olisivat iloisina. Tämän minä ilmoitin Emilialle, joka puolestaan
+myöskin oli tehnyt samoin. Tuo heidän ajatustensa yhtäläisyys ilostutti
+ja rohkaisi häntä vähäsen.
+
+Nyt oli joka taholla niin ahkerasti ommeltu ja työtä tehty, että kaikki
+oli valmista ja täydessä järjestyksessä jo päivää ennen häitä.
+
+Hyvästi jättämisessä oli tänä iltana jotakin juhlallista. Kaikki me
+syleilimme Emiliaa, ja joka ainoan silmissä näkyi kyyneleitä. Emilia
+koetti hillitä liikutustaan, mutta ei saattanut puhua. Kaikki
+ajattelivat huomis-päivää.
+
+
+
+
+Hääpäivä.
+
+
+Tuo tärkeä päivä, jota kauan oli odotettu ja peljätty, tuli vihdoinkin.
+Emilia oli tuskin noussut vuoteeltaan, kun hän jo epäilevänä katsahti
+taivasta kohti; se oli pilvessä. Ilma oli samea ja kylmä; kaikki, mitä
+akkunasta näkyi, kantoi tuommoista surun-voittosta muotoa, kuin minkä
+laskee kalsea talvipäivä sekä luontoon että ihmisiin. Savupiipuista
+nouseva savu painui alas-päin ja musteni, liehuessaan hitaasti pitkin
+kattoja, niitten valkoista lumipeitettä. Muutamat akat, joidenka nenät
+olivat pakkasesta punaisina, posket sinisinä, veivät torille
+maitokuormiaan, joita laihat hevoset verkalleen kuljettivat; näitten
+takkuiset päät painuivat tavallista enemmän maahan päin. Pienet
+varpusetkin eivät näyttäneet olevan niin ilomielisinä, kuin
+tavallisesti, vaan istuivat syömättä ja visertämättä kyyristyneinä
+pitkin katon-räystäitä. Silloin tällöin joku heistä aukaisi pienen
+noukkansa taikka oikaisi siipeänsä, mutta sen ne nähtävästi tekivät
+ikävyydestä. Emilia huokasi. Kirkas taivas ja hiukan auringon-loistoa
+olisi ilostuttanut ja virkistyttänyt hänen alakuloista mieltänsä. Kukapa
+ei toivoisi hääpäivällensä kirkasta valoisaa päiväpaistetta? Näyttipä
+meistä siltä, kuin ei rakkaus avioliitossa saattaisi kirkkaasti palaa,
+ellei se syttyisi taivaan puhtaan valon loisteessa. Tuo salainen usko,
+ett'ei taivas huolettomana katsele meidän maallista onneamme, asuu aina
+sydämmissämme, ja vaikka olemmekin tyhjää tomua, niin näemme kuitenkin,
+kun nuot iankaikkiset kaarrokset menevät pilviin taikka loistavat
+kaikessa kirkkaudessaan, tässä vaihtelemisessa jotakin myötätuntoisuutta
+eli meihin koskevaa ennettä, ja usein, hyvin usein meidän toivomme ja
+pelkomme ovat ainoastaan pilven ja ilman lapsia!
+
+Emilia, jolla oli ollut unetoin yö, ja joka lisäksi oli pahoilla mielin
+edellisen päivän tapahtumista, kävi nyt tämän kalsean aamun vuoksi
+varsin alakuloiseksi. Hän valitti päätänsä kipeäksi ja pyysi, sitte
+kuin hän eineellä oltuansa oli syleillyt vanhempiansa ja sisariaan,
+ollaksensa päivällisiin asti yksin huoneessaan. Tähän pyyntöön sai hän
+myöntävän vastauksen. Eversti näytti tavallista vakaammalta. Armon
+muoto oli niin huolestunut, että häntä katsellessa oikein sydäntä
+viilsi. Suru ja levottomuus Emilian takia sekä tarkka huolenpito
+hääpäivällisistä vuorottain anastivat hänen sielunsa voimia, ja
+voihkaten hän aina keskustelunsa alkoi. Kornetti ei myöskään iloinen
+ollut, ja Helenan tunteellisissa kasvoissa näkyi hieno surun-vivahdus.
+Julia oli sanomattomasti ihmeissään siitä, että hääpäivää näin
+surullisesti aljettiin ja hänen muotonsa osoitti vuoron itkun ja naurun
+halua. Ainoastaan Maisteri ja "tallukat" olivat tavallisella tuulella.
+Edellinen pureskeli kynsiään ja katseli ilmaan, jälkimmäiset yhä vain
+söivät einettä.
+
+Minä olin Armon apuna koko aamupuolen, eikä tuo ollutkaan vähää, mitä
+meillä oli puhuttavaa, toimitettavaa ja osaksi omin käsin tehtävää. Me
+vispilöitsimme sitruuna-jälkiruokaa, käänsimme paistia, panimme suolaa
+lihaliemeen, vaikeroitsimme huonosti onnistuneitten ispinöitten takia,
+iloitsimme tuosta komeasta krokaanista ja poltimme kielemme senkin
+seitsemään liemeen. Ah, nuot liekit, jotka rakkauden tuli sytyttää
+kyökin takkaan, eivät suinkaan ole mitään runon-liekkiä!
+
+Eversti itse valmisti punssia ja muita makeita juomia sekä teki meille
+sillä äärettömästi häiriötä ja haittaa; väliin hän tarvitsi paljon
+apulaisia, väliin kapineita, ja jopa näytti siltä, kuin hän olisi
+luullut, ett'ei tärkeätä tehtävää muilla ollutkaan. Tämäpä oikein
+harmitti Armoa; hän antoi siitä miehellensä vähäiset nuhteet, ja mies
+antoi vaimonsa olla oikeassa.
+
+Sillä aikaa, jolloin minä neuvoin keittäjää somimmalla tavalla
+valmistamaan erästä ruokaa, tuli Julia, itkusilmissä, juosten kyökkiin.
+"Anna minulle", huusi hän tavallisella hilpeydellään, "jotakin hyvää
+Emilialle! Hän ei syönyt mitään eineheksi; varmaankin hän sairastuu ja
+pyörtyy pelkästä heikkoudesta jo tänään! Mitä sinulla siellä on? Munia,
+lihaliemeen pantavia! Minä otan kaksi. Hyydykettä! Saahan sitäkin ottaa?
+Ah, vähän kapris-kastiketta, se virkistyttää, -- ja nyt vähän kalaa
+taikka lihaa mukaan, pari ranskan-leipää myös ... no niin, muutama
+makeinen vielä, sitte olen jo tyytyväinen. Emilia syö kovin halusta
+makeisia. Tiedätkö, Piete, mitä hän tekee?" lisäsi Julia kuiskaten. "Hän
+rukoilee Jumalaa! Olen kurkistanut avaimen reijästä, hän on langennut
+polvillensa rukoilemaan, Jumala häntä siunatkoon!" Ja nyt kirkkaita
+kyyneleitä vieri Julian poskille, samalla kuin hän kiiruhti ulos, vieden
+muassaan kolme täysinäistä lautasta, joita hän kantoi, vaan miten, sitä
+en ymmärrä.
+
+Vihdoinkin saimme tehtävämme tehtyä ja nyt jätimme kaikki palkollisten
+käsiin, tarpeelliset määräykset mukana; Eversti, Armo ja minä menimme
+pukemaan itseämme päivällisiksi.
+
+Sittemmin menin Emilian luo. Hän seisoi kuvastimen edessä
+morsius-puvussaan, silmäillen itseänsä katseella, joka ei ilmaissut
+sitä tyytyväisyyttä ja itse-mieltymystä, jota suloinen, kauniissa
+puvussa oleva nainen melkein aina tuntee tarkastellessaan omaa
+rakastettavaa itseänsä. Helena kiinnitti hänen ranne-rengastansa ja
+Julia, ollen polvillaan, pani kuntoon hänen liepeittensä koristeita.
+
+"Katso!" huusi Julia, sisään tullessani, "eikö hän ole
+suloinen? eikö hän ole kaunis ja kuitenkin", lisäsi hän kuiskaten,
+"antaisin halusta puolet tavaroistani, jos saattaisin sillä antaa
+toisellaisen näön hänen kasvoihinsa. Hänpä on synkkä ja harmaa kuin
+ilmakin!"
+
+Emilia, joka oli kuullut nämät viimeiset sanat, lausui: "eihän
+onnettomana saata iloiselta näyttää. Kaikki tuntuu minusta kovin
+ikävältä ja raskaalta. Tämä päivä on hirveä päivä; minä tahtoisin
+kuolla!..."
+
+"Herra Jumala!" sanoi Julia minulle ja laski kätensä ristiin, "nyt hän
+rupeaa itkemään! ... saa punaiset silmät ja punaisen nenän eikä tule
+ollenkaan enään kauniiksi. Mitä nyt teemme?".
+
+"Emilia kulta", lausui lempeästi Helena tarttuessaan sisarensa käteen,
+"etkö ole vähän ymmärtämätöin? Tämä naimis-liittohan tapahtui yhtä
+paljon sinun kuin meidän kaikkien suostumuksesta, ja sen mukaan mitä
+ihmis-järki voi päättää, täytyy sinun tulla onnelliseksi. Eikö
+sulhasesi ole jalo ... eikö hän sinua rakasta mitä hellimmästi? Mistä
+löytäisit miehen, joka vanhemmillesi olisi hellempi poika ja
+sisarillesi hartaampi veli, kuin hän on?"
+
+"Tuo kaikki on kyllä totta, Helena hyvä, taikka oikeammin sanoakseni,
+näyttää olevan totta. Mutta voi, kun ajattelen että nyt on muutos
+tapahtuva koko elossani ja olossani, ... että nyt olen erkaneva
+vanhemmistani, olen jättävä teidät, rakkaat siskoseni, tämän kodin,
+jossa olen ollut äärettömän onnellinen -- ja tuon kaiken tekisin miehen
+tähden, jonka sydäntä en tunne yhtä kuin teidän, joka minun suhteeni
+saattaa muuttua, joka monella tavalla saattaa tehdä minua onnettomaksi
+-- ja tämä mies on tästä lähtein oleva minulle kaikki kaikessa ...
+kohtaloni on muuttumattomasti kiinnitetty häneen ... oi, siskoni, tuota
+ajatellessani silmäni menevät mustiin, polveni vapisevat -- ja kun
+ajattelen, että tänään, juuri tänään ... vain muutaman tunnin päästä on
+elämäni kohtalo päätetty ... sekä että vielä olen vapaa ja voin palata
+entisyyteeni ... silloin minua vaivaa semmoinen epämielisyyden ja
+horjuvaisuuden tuska, ett'ei sitä kukaan käsittää saata. Sisareni,
+Piete, älkää koskaan menkö naimisiin!"
+
+"Emilia hyvä", sanoi Helena, "sinä joka aina helposti olet saattanut
+asettua sen mukaan, kuin välttämättömyys vaatii, ajatteleppas nyt, että
+kohtalosi jo on päätetty, että jo on liian myöhäistä luopua onnestasi".
+
+"Myöhäistä!" huudahti Emilia ottamatta korviinsakkaan noita viimeisiä
+sanoja, "myöhäistä ei se ole niin kauan, kuin ei pappi vielä ole meitä
+yhdistänyt ... vieläpä minun on alttarin juurellakin oikeus ... ja
+saatan..."
+
+"Ja sydämmesi sallisi tuota!" voihkasi Julia surkealla äänellä, "sinä
+hennoisit saattaa Algernon'ia onnettomaksi? sinä saattaisit..."
+
+"Hullutuksia!" kuului ääni sanovan ovesta, ja Eversti seisoi siinä
+käsivarret ristissä, katsellen naurussa suin Juliaa, joka seisoi
+melkein semmoisessa asemassa, kuin kuuluisa George näytteliätär,
+jollain häntä Maria Stuartina ihailtiin. Julia punastui, mutta Emilia
+vielä enemmän.
+
+Kornetti, joka isäänsä seurasi, tarjosi Algernonin puolesta sisarelleen
+virkeitä, erinomaisen kauniita kukkia sekä pienen kirjeen, joka sisälsi
+ainoastaan muutamia riviä, mutta net eivät suinkaan olleet tyhjät eikä
+kylmät. Emilian kasvot kirkastuivat, hän puristi veljensä kättä, ja
+tämä ollen erittäin kohteliaalla tuulella laski tuota pikaa
+polvillensa, pyytäen saadaksensa sitä kunniaa, että hänen sallittaisiin
+suudella sisarensa kengän-kärkeä. Emilia armollisesti pisti esiin
+pienen jalkansa ja samalla, kuin kornetti kumartui suudellaksensa
+taikka, kuten minusta näytti, purraksensa hänen kenkänsä kärkeä, laski
+Emilia käsivartensa veljensä kaulan ympäri, suudellen häntä
+sydämmellisesti. Eversti tarttui tyttärensä käteen, vei hänen lattian
+keskelle ja me asetuimme hänen ympärilleen. Nähdessänsä Everstin
+helliä, isällisiä katseita sekä meidän, ilolla ja rakkaudella häneen
+kiinnitetyt silmämme tunsi Emilia sydämmessään semmoista mielihyvää,
+että hän punastui ja tuli niin kauniiksi, kuin Julia suinkin toivoa
+saattoi. Hänen pukunsa oli vaatimatoin, mutta soma ja luonnikas. Niille
+nuorille lukioilleni, jotka tahtovat tarkempaa tietoa hänen
+vaatetuksestaan, tahdon tässä ilmoittaa, että hänellä oli yllään
+valkoinen, pitsillä koristettu silkki-puku; keltaisissa, erin-omaisen
+kauniissa hiuksissaan oli hänellä viheriäinen myrttikruunu, jonka
+ylitse huntu (Helenan uljasta työtä) oli somasti sovitettu, ja tämä
+teki hänen lempeät, viattomat kasvonsa Paul Veronesen pyhän neitsyen
+muotoiseksi. Tullaksensa oikein ihastuttavaksi häneltä ainoastaan
+puuttui tuo toivon, rakkauden ja onnellisuuden ilmaus, joka on
+morsiamen parahin kaunistus.
+
+Näytti siltä, kuin hänen sydämmensä kuitenkin olisi käynyt
+tyytyväisemmäksi, ja ikään kuin hänen mielen-tilaansa soveltuaksensa
+aurinkokin pilkoitti pilvien välistä, lähettäen huoneeseen kalpean
+loisteensa.
+
+Mutta sekä tuo sisällinen, että ulkonainen valostus kesti ainoastaan
+muutaman silmänräpäyksen. Sitten pimeni taas. Kun menimme alas
+päivälliselle, näytti Julia surullisen muotoisena minulle, miten kaikki
+Emilialle tuotu ruoka oli melkein koskematta, ainoastaan hyydykettä oli
+hän vähän maistanut.
+
+Ruoalla ollessamme Emilia katseli ympärilleen kaikkia niitä, joita
+hänen jo kohta oli jättäminen, ja sydämmensä kyllyydestä hänen
+silmiinsä nyt kyyneleitä tulvaili. Päivällistä syötiin, mutta silloin
+ei vallinnut sama ilomielisyys, kuin tavallisesti ennen, eikä ruoka
+näkynyt muita maittavan, paitsi Maisteria ja tallukoita, heille kun
+aina ruoka kelpasi. Emilia, jolle myrtti tuntui rasittavaisemmalta,
+kuin kuninkaalle hänen kruununsa, ei syönyt ollenkaan eikä myös
+nauranut koko aterian aikana, vaikka siihen kylläkin syytä olisi ollut
+Maisterin vuoksi, joka kolmesti oli niin erinomaisen hajamielinen,
+ett'ei everstikään saattanut nauramatta olla. Ensiksi hän erehtyi
+nuuskarasiastansa ja suola-astiasta siten, että hän aikalailla nuuski
+suolaa nenäänsä ja sekoitti keitokseen hyväsesti nuuskaa; tämä tuotti
+hänen kasvoihinsa monenmoisia väänteitä sekä silmiin kyyneleitä, joita
+pyhkiäksensä hän nenäliinan sijasta kaappasi Armon saalin, joka toki
+kiiruummasti ja hämmästyksellä häneltä poijes siepattiin; viimeksi hän
+palvelialle, joka hänelle paistia kauppasi, kumarsi ja pyysi
+kursaillen: "röökinä on vain hyvä ja ottaa itse ensiksi". Julia katsoi
+huolestuneena sisartaan ja kuiskasi minulle: "Hän ei syö eikä naura,
+tuo on surullista!"
+
+Vielä surullisemmaksi kävi iltapuoli, jolloin nuot harvat kutsutut
+vieraat tulivat eikä Algernon'ia, jota jo aikaiselta odotettiin,
+kuulunutkaan. Armo katsoi ehtimiseen mitä levottomimman muotoisena
+oveen päin ja tuli paki parastaan kolme taikka neljä kertaa minun
+luokseni sanomaan: "En saata ymmärtää, miksikä Algernon viipyy".
+Vieraat myöskin kaipasivat häntä, vaan Emilia ei kysynyt mitään eikä
+katsonut oveen päin, mutta selvästi saatti havaita, miten hän hetki
+hetkeltä kävi vakaammaksi ja kalpeammaksi. Julia istui viereeni ja
+nimitti minulle vieraitten sisään tultua heidän nimensä sekä liitti sen
+lisäksi heistä vielä yhtä ja toista. "Tuo kaunis soreavartaloinen
+rouva, joka noin somasti käyttää itsensä, on paronitar S. -- Kukapa
+saattaisi uskoa hänen olevan seuroihin tullessansa aina niin ujoillaan,
+että hän melkein vapisee? -- Katso hänen tuntehikkaita silmiänsä, mutta
+älä niitä usko, hän ei saata puhua muusta, kuin ilmasta, ja kotona hän
+päivät pitkät haukoittelee. Kukapa tuo on, joka nyt tulee ja noin
+kerjäläismäisesti pistää hattunsa edellään ovesta sisälle? -- hahha!
+Setä P.; hän on hyvä ukko, mutta unitautinen. Hänelle pennin verosta
+annan suutelon. Kunpa ei hän vain juhlamenojen aikana rupeaisi
+kuorsaamaan! Katsos, Piete, minun sulhoani, joka tuolla on uunin
+vieressä! Eikö hän ole Apollomainen? Minusta hän kuitenkin liian
+mukavasti siellä lämmittelee itseänsä, näyttääpä siltä, kuin hän ihan
+unhoittaisi huoneessa olevan muitakin ihmisiä. Tuo, joka nyt sisään
+tuli, on orpanani, rouva M. Hän on oikea enkeli, ja hänen heikko
+ruumiinsa on väkevän sielun verhona".
+
+"Katsos, millä tavalla Emilia ottaa kaikkia vastaan ... aivan kuten hän
+aikoisi sanoa: 'Herrat ja naiset, te olette hyvin hyvät, kun tulette
+maahan-paniaisiini!' Minä en ymmärrä, mitä Algernon ajattelee, joka näin
+kauan poissa viipyy. Hyvänen aika, kuinka onnettomalta Emilia näyttää!"
+
+"Tuossahan on pappi! Vaikka hänessä onkin ruuppoja ja vaikka hänen
+toinen silmänsä on punainen, näyttää hän kuitenkin siistiltä; tuntuupa
+siltä, kuin minun täytyisi kunnioittaa häntä".
+
+"Katsos, kuinka Kaarlo koettaa huvittaa Emiliaa. Oikein, veljeni! mutta
+et sinä tällä kertaa onnistu".
+
+"Noh, Jumalan kiitos, tuossa on vihdoinkin Algernon! mutta noin
+vakainen ja kalpea! ... ja kuitenkin on hän kaunis. Paljon kauniimpi,
+kuin mitä Emilia nyt tällä erää on. Hän menee morsiamensa luokse,
+katsos vain kuinka ylpeältä Emilia näyttää ..l Algernon puolustaa
+itseänsä, luulen minä .. mitä! hänessä on ollut kova hampaan-särky,
+hänen on täytynyt antaa ottaa suustansa hammas! Algernon parka!
+Hammas-särkyä hääpäivänä! Mikä kova onni! Katsos, nyt istuvat he kaikki
+yhdessä piirissä! Piirillinen istuvia ihmisiä saattaa minuakin
+tuskan-hikeen. Mistä he puhuvat? varmaankin ilmasta. Erittäin hauska
+aine tosiaankin! Mutta ilma ei todellakaan nyt ole huvittava -- kuule,
+kuinka lumi ja vesi rätisee ikkunoita vasten! Täällä sisällä on hirveän
+lämmin ... ja Emilia tekee ilman vielä raskaammaksi. Minun täytyy mennä
+häntä puhuttelemaan".
+
+Hetken perästä tultiin sanomaan, että kansaa, joka morsianta tahtoi
+katsella, kokountui portaille.
+
+Tämä oli taas uusi tuska tuolle kainolle Emilialle. Hän nousi, mutta
+istahti taas kohta, vaaleten.
+
+"Hajuvettä! Hajuvettä!" kirkasi Julia minulle, "hän kalpenee, hän
+pyörtyy!"
+
+"Vettä!" huusi eversti kaikuvalla äänellä. Maisteri sai teekyökin
+käsiinsä ja kiiruhti esiin. En tiedä, oliko se tämä näky vai tuo, että
+hän ponnistaen sielunsa voimia koetti hillitä sydämmensä liikutuksia,
+joka sai Emiliaa voittamaan heikkouttansa; hän tointui äkkiä ja meni
+ulos sisariensa kanssa, mutta katsoi samassa levottomalla ja
+tyytymättömällä katseella Algernon'iin, joka seisoi vähän etäämpänä,
+tarkaten häntä erin-omaisen, melkeinpä ankaran vakavasti.
+
+"Oletteko hullu?" huusi puoli-ääneensä setä P. ja tempasi käsivarresta
+Maisteria, joka vielä seisoi tuijottavin silmin ja teekyökki kädessä.
+Maisteri peljästyneenä teki äkkinäisen käänteen ja nyhäsi samalla
+tallukoita, joten net kellertyivät kumoon toinen toisensa päälle, ikään
+kuin keilat, joihin pallo on koskenut. Teekyökki maisterin käsissä
+keikahti polttaen hänen sormiansa, ja vaikeroiden hän pudotti sen
+tallukka raukkojen päälle, joittenka liikkumattomien ruumisten ylitse
+savupilvi liehuen nousi. Vaikka kuu olisi maahan pudonnut, se ei
+suurempaa hämmästystä olisi synnyttänyt, kuin tämä tapaus. Aksel ja
+Klaus eivät äännähtäneetkään, -- ja Armo oli valmis uskomaan, että
+hänen pienet tallukkansa olivat loppunsa saaneet. Mutta kun eversti ja
+Algernon olivat heitä ravistaneet sekä jaloilleen nostaneet, havaittiin
+heidän olevan aivan hengissä. He olivat vain niin ihmeissään,
+kauhistuksissaan ja niin hämmästyksissänsä, ett'eivät ensi hetkessä
+saattaneet liikahtaa eikä puhuakkaan. Onneksi kuitenkin tuo kuuma vesi,
+joka heitä kastoi, enimmäkseen oli juossut heidän vaatteillensa; ja
+sitä paitse se luultavasti oli jotenkin jähtynyttä, koska jo puoli
+tuntia oli kulunut siitä, kuin päästiin teetä juomasta. Ainoastaan yksi
+pilkku Aksel'in otsassa ja Klaus'in vasemmassa kädessä vaati hoitoa.
+Maisteri oli vallan toivotonna, pienet pojat itkivät. Net vietiin
+levolle erääseen kammariin, jossa minä lupasin heidän kanssaan
+olla kaiken sen ajan, joka minulla oli vallassani. Armo, jonka
+hyvän-luontoisuus ei ikänä sallinut häntä levollisena näkemään
+surullista muotoa, meni nyt Maisteria lohduttamaan. Tässä hän siten
+parahiten onnistui, että antoi Maisterin kertoa, mitenkä pikku pojat
+olivat tuon kolahuksen kestäneet oikein Spartalaisella uljuudella, ja
+tämän taas Armo piti erinomaisena todistuksena siitä ansiollisesta
+kasvatuksesta, jonka Maisteri oli hänen lapsilleen antanut. Maisteri
+tuli varsin iloiseksi ja innostuneeksi sekä sanoi vähän pöyhistellen:
+"minä toivon, että Armon toivokkaista pojista vielä muodostan
+todellisia Spartalaisia!" Mutta Armo toivoi, ett'ei se tapahtuisi
+toistennettujen kuumien vesilöylytysten kautta; tätä toivoansa ei hän
+kuitenkaan ilmaissut.
+
+Tällä välin oli morsian päässyt itseään näyttelemästä ja jätti
+väsyneenä tuon huoneen, jossa hänen täytyi vanhan kummallisen tavan
+mukaan, jota Ruotsissa vielä käytetään, seisoa uteliaan kansan
+tarkastettavana.
+
+"Ei häntä kauniiksi kehuttu", sanoi Julia minulle surkealla äänellä,
+"eikä se kummakaan ollut, sillä hän oli synkkä kuin syksyinen taivas!"
+
+Me veimme Emilian erityiseen huoneeseen, jotta hän siellä saisi levätä
+hetkisen. Hän vaipui alas tuolille, pani nenäliinansa silmiensä eteen
+ja oli ääneti.
+
+Salissa oli kaikki juhlamenoja varten valmistettuna, Emiliaa vain
+odotettiin.
+
+"Tässä on hajuvettä, Emilia, pistä nenäsi tänne! Emilia kulta, juo
+vettä klasillisen!" pyysi Julia, joka nyt rupesi vapisemaan.
+
+"Sinua odotetaan, Emilia hyvä!" sanoi Kaarlo kornetti, joka nyt tuli
+huoneeseen, pyytäen Emiliaa hänen seurassaan tulemaan pois kammarista.
+
+"Minä en saata -- minä en todellakaan saata tulla!" sanoi Emilia
+äänellä, jossa suurin tuska ilmautui.
+
+"Sinä et saata!" huudahti kornetti suuresti ihmetellen, "miksikä et?"
+ja katsoi kysyvästi meihin kaikkiin. Julia seisoi surkeassa
+asemassa, ristissä käsin. Helenan tyvenissä kasvoissa kuvautui nyt
+tyytymättömyys, ja minä -- minä en millään muotoa saata muistaa, mitä
+tein, mutta sydämmessäni olin Emilian kanssa yhtä mieltä. Eikä kukaan
+meistä mitään vastannut.
+
+"En, minä en saata tulla", pitkitti Emilia erin-omaisessa
+mielen-liikutuksessa, "minä en saata vannoa tuota iäksi päiviksi
+sitovaa valaa. Aavistukseni on varma ... yhteen liitettynä tulemme
+onnettomiksi ... me emme sovi toisillemme. Tämä kyllä saattaa olla
+minun syyni, mutta varma se minusta kuitenkin on. Tällä hetkellä hän
+tosiaankin on minuun kovin tyytymätöin ja luulee minua oikulliseksi
+ihmiseksi, ajatellen inhoaa yhtymistänsä semmoisen kanssa ... hänen
+ankara katseensa nykyään ilmoitti minulle kaikki ... hän ehkä kyllä on
+oikeassa, varsin oikeassa ja sen vuoksi on hänelle sekä minulle paras,
+että erkanemme".
+
+"Mutta, Emilia", huudahti veli, "ajatteletko, mitä sanot? tuohan
+on liian myöhäistä ... pappikin on jo täällä ... häävieraat ...
+Algernon..."
+
+"Mene hänen luoksensa, Kaarlo hyvä!" rukoili Emilia, tullen yhä enemmän
+liikutetuksi, "käske häntä tulemaan tänne, minä tahdon itse puhua hänen
+kanssaan, sanoa hänelle kaikki, ... vielä ei tuo saata olla liian
+myöhäistä, koska siitä riippuu koko elämän rauha ja onni; -- mene, minä
+rukoilen sinua, mene!"
+
+"Voi sentään! voi sentään! mitä tästä tuleekaan?" sanoi Julia ja näytti
+onnettomalta, ikään kuin hän olisi tahtonut maata ja taivasta huutaa
+avuksensa.
+
+"Muista, Emilia, isääsi!"
+
+"Minä laskeun hänen jalkainsa juureen, eikä hän ole vaativa lastansa
+menemään iäiseen onnettomuuteen!"
+
+"Jospa me saattaisimme häntä jollakin tavalla huvitella, jospa
+hetkeksikin saisimme hänen ajatuksensa toimimaan toisaalla!" kuiskasi
+Helena veljelleen.
+
+Kaarlo kornetti avasi oven ikään kuin mennäksensä ulos, samassa
+kuulimme kovan kolauksen; kornetti huudahti: "voi minun silmääni!".
+Kaikki peljästyivät, sillä niin luonnollisesti tämä vähäinen petos
+toimeen pantiin, ett'ei meistä kukaan ensi hetkessä sitä kurin-teoksi
+huomannut. Emilia, joka aina oli valmis ensimmäisenä menemään hädässä
+olevan avuksi, oli nytkin, vaikka omasta kohtalostaan levottomana,
+kuitenkin valmis kiirehtimään veljensä luo, ja ottaen kädet pois hänen
+silmistään rupesi hän veteen kastetulla nenäliinalla niitä hartaasti
+hautomaan sekä kysyi sääliväisesti: "kivistääkö paljon? Luuletko, että
+silmä on vikaantunut? onneksi ei näy verta..."
+
+"Sen pahempi!" sanoi kornetti synkällä äänellä; mutta onnettomasti
+kyllä, pieni petollinen hymy samassa selvitti koko asian.
+
+Emilia katseli veljeänsä tarkemmin ja tuli kohta siihen vakuutukseen,
+ett'ei häntä sattunutkaan. "Ah", sanoi hän, "kyllä jo ymmärrän! Tämä on
+taas sinun vehkeitäsi, mutta ei net minua erehtymään saata... Minä
+pyydän, minä rukoilen sinua, Kaarlo! jos vähänkin minua rakastat, niin
+mene Algernon'in luo, sano hänelle, että minä tahtoisin häntä puhutella
+muutaman hetkisen!"
+
+"Kun ei nyt teissä ollut kenessäkään sen vertaa älykkäisyyttä, että
+olisitte kynttilän sammuttaneet!" huudahti kornetti ja katsoi
+harmistuneena erittäinkin minuun. Helena kuiskasi hänen korvaansa
+jotakin, ja hän meni Julian kanssa huoneesta ulos.
+
+Helena ja minä olimme nyt hiljaa ja ääneti, mutta Emilia nähtävässä
+sielun-tuskassa kulki edes ja takaisin lattialla, puhuen ikään kuin
+itseksensä. "Mitä pitää minun tehdä? Kuinka tulee minun tehdä?" sanoi
+hän puoli-ääneensä. Nyt kuului askeleita läheisestä huoneesta. "Hän
+tulee!" sanoi Emilia, ja koko hänen ruumiinsa vapisi.
+
+Ovi avattiin ja Algern ... ei, vaan eversti astui sisään arvokkaan
+vakaana. Emilia hengähti, kävi istumaan, nousi istualta ja istahti taas
+sekä kalpeni ja punastui. "Sinä olet liiaksi kauan antanut odottaa
+itseäsi", sanoi eversti tyynesti, mutta karkeasti, "minä tulen nyt
+sinua noutamaan".
+
+Emilia laski kätensä ristiin, katsoi rukoilevasti isäänsä, aukaisi
+suutansa, mutta sulki sen taas samassa, hämmentyneenä isänsä ankaran
+vakaasta muodosta, ja kun eversti tarttui hänen käteensä, näkyi hän
+kadottaneen kaiken vastustus-voimansa; epätoivon-alaiseen nöyryyteen
+vaipununna meni hän seuraten isäänsä. Helena ja minä menimme muassa.
+
+Sali oli uhkeasti valaistuna, ja kaikki siellä olevat henkilöt
+katselivat oveen päin, josta eversti taluttaen Emiliaa tuli sisälle.
+Emilia sittemmin sanoi minulle, että hänen sisään tullessaan kaikki
+meni mustiin, niin ett'ei hän yhtäkään esinettä eroittanut selvään.
+"Eipä siis ihmettä ollutkaan", sanoi hänen veljensä, "että olit ikään
+kuin unissa kulkeva".
+
+Algernon katsoi Emiliaan niin ankarasti, ettei se suinkaan hänen
+rohkeuttaan lisännyt.
+
+Ei kumpikaan heistä mitään puhunut. Juhlamenot alkoivat. Nuori pari
+seisoi papin edessä. Emilia oli kalman-kalpea ja vapiseva. Julia
+kadotti kaiken rohkeutensa. "Tämä on hirveätä", sanoi hän ja kävi
+melkein yhtä kalpeaksi, kuin hänen sisarensa.
+
+Nyt korotti äänensä hän, joka tälle nuorelle parikunnalle oli
+ilmoittava heidän pyhät velvollisuutensa. Tuo ääni oli tuntehikas,
+hyvin-sointuva ja näytti olevan Jumalallisen hengen elähyttämänä,
+se puhui avioliiton pyhyydestä, pariskunnan keskinäisistä
+velvollisuuksista, miten heidän tuli rakastaa toisiansa, huojentaa
+elämänsä matkalla toistensa kuormaa, lieventää toistensa murheita, elää
+jumalan pelossa; se puhui esirukouksista, jotka suloisesti yhdistää
+heitä keskinäisessä rakkaudessa ja saattaa heitä lähemmäksi heidän
+iankaikkista alkujuurtansa, sekä miten tällainen yhdistys, jumalan
+tahdon mukaan aljettu ja yhä edelleen jatkettu, edistää suurinta
+maallista onnellisuutta ja nyt hän rukoili Jumalan siunausta nuorelle
+morsius-parille. Nämät suloiset, kauniit ja rauhaisat sanat synnyttivät
+kaikkien sydämmiin hiljaisia ja pyhiä liikutuksia. Huoneessa oli kaikki
+niin hiljaa, että melkeinpä olisi saattanut luulla, ett'ei kukaan
+hengittänytkään. Selvästi näin, että Emilia joka hetkeltä kävi
+levollisemmaksi. Net muutamat sanat, joita hänen tuli sanoa, lausui hän
+selvästi ja vakaalla äänellä. Polvillansa ollessaan näytti hän minusta
+hartaasti ja toivovana rukoilevan. Sillä välin minä tarkastavin silmin
+katselin ympärilleni. Eversti oli tavallista kalpeampi, mutta katseli
+nuorta paria silmillä, joissa ilmautui rauhallisuus ja hellyys. Armo
+itki eikä nostanut silmiään nenäliinastaan. Julia oli varsin
+liikutettu, vaikk'ei hän liikahtanutkaan. Helena, rukous kirkkaissa
+silmissään, katsahti taivasta kohti. Kornetti näki paljon vaivaa,
+oletellessaan ikään kuin ei kyyneleet, vaan joku muu olisi hänen
+silmiänsä punaisiksi saattanut. Sokea hymyili hiljakseen. Muut kaikki
+olivat suuremmassa tahi vähemmässä määrässä liikutettuja, mutta
+varsinkin Maisteri, joka juhlamenojen loppupuolella yksin häiritsi
+hiljaisuutta sillä, että hän alin-omaa nenäänsä niisti; onneksi
+kuitenkin oli hän löytänyt nenäliinansa.
+
+Siunaus tälle morsius-parille luettiin äänellä niin suloisella, niin
+juhlallisella, ikään kuin se taivaasta olisi kajahtanut. Vihkiminen oli
+päätetty. Emilia ja Algernon olivat iäksi päiviksi yhdistetyt. Emilia
+meni vanhempiensa luo, syleilläksensä heitä. Hän minusta näkyi nyt
+olevan ihan toinen ihminen. Lempeä valo säteili hänen otsallaan ja
+silmissään, hohtava lämmin puna paloi hänen poskillansa. Hän oli
+kerrassaan muuttunut nuoren onnellisen morsiamen ihanne-kuvaksi.
+
+"Jumalan kiitos! Jumalan kiitos!" kuiskasi ristissä käsin ja
+kyynel-silmin Julia, "nythän on kaikki hyvin!"
+
+Eversti koetti hillitä sydämmensä heltymistä ja sanoi varsin
+leikillisen muotoisena: "Niin, nyt olet auttamattomasti kiinni, et enää
+saata rukkasia antaa!"
+
+"Sitä en enään tahtoisikkaan", sanoi Emilia suloisesti hymyillen ja
+luoden sulhoonsa katseen, joka häneen synnytti hartainta, puhtainta
+iloa. Yleinen tyytyväisyys ja iloisuus vallitsi seurassa. Näyttipä
+siltä, kuin kaikki olisivat mielineet laulamaan ja hyppimään. Setä
+P:kin oli ihan valveilla ja pani toimeen katrillia, jossa hän pian
+itsekkin iloisesti jalkojaan kopsutteli tuon sorean, vienon tuulen
+tapaisesti hiipivän, paronitar S:n rinnalla. Tanssiessa Arvid ja Julia
+vetivät ihmisten huomiota puoleensa, he olivat niin ihastuttavia, että
+silmät väkisinkin heihin kiintyivät. Minä hyppäsin Maisterin kanssa,
+joka minua oli tanssimaan pyytänyt -- toivon kuitenkin ett'ei hän sitä
+tehnyt hajamielisyydestä. Me myöskin vedimme huomiota puoleemme, vaikka
+erityisellä tavalla.
+
+Minusta tuntui, ikään kuin olisimme olleet kaksi pallopelin palloa,
+jotka aina seisoivat esillä toisten nyhättäväksi ja lykättäväksi, ja
+varma on, että muut tuuppasivat meitä ja me muita ehtimiseen; tästä
+minun kuitenkin erin-omattain täytyy syyttää tanssikumppaniani, joka
+yhtenään erehtyi oikeasta ja vasemmasta sekä sekaannutti kaikki
+tanssivuorot. Mutta sillä välin me yhtä sydämmellisesti ja ääntevästi,
+kuin muutkin, nauroimme tanssitemppujamme, ja Maisteri sanoi: "minä en
+koskaan ole hypännyt näin iloista _valssia_".
+
+Helena soitti pianolla tanssin säveleitä. Emilia ei tanssia tahtonut.
+Hän istui eräässä syrjäkammiossa, jonka ovet tanssisaliin päin olivat
+auki, ja Algernon hänen vieressään. He puhuivat hiljaa, mutta
+vilkkaasti; heidän muodossaan kuvautui sydämmellinen hellyys, ja
+luulenpa, että tuo epäilysten, levottomuuksien ja väärin käsitettyjen
+sekava vyyhti nyt viimeinkin ainaiseksi selkeni. Ihokivi-lampun leppeä
+loisto laski lumoavan valonsa näitten nuorten ylitse, jotka nyt olivat
+yhtä onnelliset kuin kauniitkin.
+
+Näytti siltä, kuin he olisivat unohtaneet koko heidän ympärillänsä
+olevan maailman, mutta eipä yksikään koko seurasta heitä unhoittanut.
+Itse-kukin hymyillen lähetti syrjäkammioon silmäyksen. Julia tuli monta
+kertaa luokseni ja osoitti loistavin silmin minulle näitä rakastavia,
+sanoen: "Katso! katso!"
+
+Illempänä osa seurasta kokountui syrjäkammioon, jossa yleisempi
+keskustelu alkoi. Muutamat nykyään ilmaantuneet kirjat, jotka pöydällä
+olivat esillä, antoivat aihetta moninaisiin lauselmiin niitten arvosta
+sekä luettavasta yleensä.
+
+"Minä en ymmärrä", sanoi setä P., "mikä hiisi minua on vaivannut näihin
+aikoihin. Olenhan tavallisesti kyllä hereillä sekä vilkas ja virkku,
+kuten kala, mutta koska vain tirkistän noihin kirja pahoihin, painuvat
+net heti silmilleni enkä näe enään pienintäkään erää".
+
+"Lukeeko armollinen tätini halusta?" kysyi paronitar S:ltä.
+
+"Ah, voi!" vastasi paronitar, nostaen ihanat silmänsä kattoa kohti,
+"siihen minulla ei ole koskaan aikaa; minulla on niin paljo
+kaikellaista työtä ja tointa". Ja nyt hän huolellisesti kääri
+vartalonsa ympäri uhkean saalinsa.
+
+"Jos minä joskus menen naimisiin", sanoi eräs kuusikymmen-vuotias
+herra, "panen sen vaimolleni ehdoksi, ett'ei hän koskaan lukisi muita
+kirjoja kuin virsi- ja kokkikirjaa".
+
+"Minun vaimo-vainajani ei milloinkaan lukenut muita kirjoja ... mutta
+hänpä vasta olikin oikein uljas emäntä!" huudahti setä P. silmiään
+pyyhkien sekä näpähytttäen nuuska-nenäänsä.
+
+"No niin, minä en, hiisi vieköön, ymmärrä, miksikä naiset tähän aikaan
+niin ylen paljon viettävät aikaansa lukemisella, sitä en, hiisi
+vieköön, saata ymmärtää!" sanoi Arvid luutnantti kaapatessaan
+sokerileivos-astiasta kourallisen makeisia.
+
+Julia lennätti sulholleen terävän silmäyksen ja luulenpa ett'ei "hiisi
+vieköön" tällä kertaa kauniilta soinut hänen korvissaan. "Ennen
+olisin", sanoi hän harmista punastuen, "ruokaa ja juomaa vailla, kuin
+lukematta. Löytyykö mitään niin sielua jalostuttavaa, kuin hyvien
+kirjojen lukeminen? Mitään, joka niin ylentää henk ... tahdonpa sanoa,
+joka ylentää ajatukset ja tunteet aina ... ylits ... aina..."
+
+Julia raukkani ei koskaan onnistunut, kun hän vain koetti puhua
+ylevästi. Hänen ajatuksensa olivat rakettien tapaisia, jotka äkkiä
+nousevat ilmaan välkkyvänä tulisäteenä, mutta sammuvat samassa,
+haihtuen tuhka-tomuksi.
+
+Kaarlo kornetti kiiruhti kaatamaan lasillisen viini- ja vesisekoitusta
+Arvid luutnantin päälle sekä oli katkaisevinaan sisarensa puhetta, kun
+huudahti: "tiesinpä, että minun kävisi hullusti! Minä koetin pitää
+lasia pystyssä peukaloni päässä. Anteeksi lankoni! mutta luulenpa, että
+jollakin tavalla olit tielläni ... käteni ei ollut oikein vapaana".
+
+"Kyllä minä toisten koetan kavahtaa, ett'en joudu tiellesi", sanoi
+Arvid luutnantti osaksi pilalla, mutta myöskin vähän närkästyneenä,
+sekä rupesi pyyhkimään takkiansa nenäliinallaan; ja ollen varovainen
+meni hän sitten istumaan huoneen toiselle puolen.
+
+Mutta Julian ei nyt onnistunutkaan näin helposti pulastaan päästä, tuo
+kirjojen vihaaja vanha herra kääntyi varsin vakaisena hänen puoleensa
+sanoen: "Arvattavasti te parhaasta päästä luette saarnoja sekä
+siveys-opillisia kirjoja?"
+
+"E ... e ... en, en juuri paljoakaan lue saarnoja --" vastasi Julia
+hämillään, ja kun hän samassa havaitsi sen läpitunkevan katseen, millä
+provessori L. häntä tarkasti, punastui hän aivan.
+
+"Arvattavasti siis luette historian kertomuksia? -- net tosiaan kyllä
+ansaitsevat lukemista".
+
+"En juuri _historian_ kertomuksia", sanoi Julia taas iloisesti ja
+rohkeasti, "mutta sitä halukkaammin muita kertomuksia, siis ilman
+pitkiä puheita -- jos setääni haluttaa tietää, minkä kaltaisen
+lukemisen nauttimista varten tahtoisin olla ruokaa, juomaa ja unta
+vailla, niin tunnustan sen olevan romanien".
+
+Vanha herra nosti kätensä ja katsahti kauhistuen ylöspäin. Hänen
+muodostaan päättäen tuli helposti siihen luuloon, että Rousseaun sanat:
+"jamais fille sage n'a lu de romans" [viisas tyttö ei ole koskaan
+lukenut romaania] olivat saattaneet häntä kammomaan noin vaarallista
+lukemista.
+
+Julian puhuessa suoraan ajatuksensa, näkyi vähän moittiva katse melkein
+jokaisen silmissä. Paronitar oli varsin hämillään sukulaisensa tähden.
+Ainoastaan provessori hymyili hyvän-tahtoisesti ja kornetti kiirehti
+sanomaan:
+
+"No se ei suinkaan ole mikään kumma asia, jos romania lukeekin
+semmoisia, joita nyky-aikana kirjoitetaan. Rouva Stael'in Corinna on
+minulta vienyt yhden yön unen, ja Walter Scottin Rebecka on kolmeksi
+päivää ottanut minulta ruokahaluni!"
+
+Julia katsoi suuresti kummastuen veljeensä. Emilia myöskin loi suuret
+sinisilmänsä kysyväisesti hänen puoleensa, mutta tämä ei ollut noita
+silmäyksiä huomaavinaankaan.
+
+"Minun tyttäreni ei koskaan saa romanikirjallisuutta lukea", sanoi
+paronitar S., ja pannen suunsa oikein suppuun istui hän paremmin sohvan
+perälle, katsellen uhkean saalinsa liepeitä.
+
+"Oih, täti hyväni!" sanoi rouva M. hymyillen ja päätään ravistaen,
+"mitä hänen siis pitää lukeman?"
+
+"Hänen ei tarvitse lukea ollenkaan mitään!"
+
+"Erittäin oivallista!" huudahti vanha herra.
+
+"Minä tosiaankin luulen", sanoi Algernon, "että parempi on olla varsin
+lukematta, kuin lukea ainoastaan romaneja. Romani on sielulle, mitä
+opiumi eli unilääkkeet ovat ruumiille: se niitten alituisesta
+nauttimisesta heikkonee ja vahingoittuu. Suo anteeksi, Julia, mutta
+luulisinpa nuoren naisen kyllä saattavan paremmin aikaansa viettää kuin
+tuommoisten kirjojen lukemisella".
+
+Mutta eipä Julia anteeksi antavalta näyttänyt.
+
+Emilia sanoi: "Kuten Algernon, minäkin luulen, että nuoria naisia
+erittäinkin romanien lukeminen enemmän haittaa kuin hyödyttää".
+
+Julia sai kyyneleitä silmiinsä ja katseli Emiliaa, ikään kuin olisi
+tahtonut sanoa: "panetko sinäkin minua vastaan?"
+
+"Minä myönnän", sanoi rouva M., "että tuo saattaa olla kovin
+vahingollista jos..."
+
+"Vahingollista!" keskeytti vanha herra, "sanokaa pahentavaista,
+myrkyllistä, perin pohjin turmelevaa?"
+
+Julia nauroi. "Provessori hyvä", huudahti hän, "auttakaa, auttakaa!
+Minä kohta luulen olevani turmeltuneena ja kadotettuna olentona. Minä
+pyydän, sanokaa jotakin romanin, lukemisen puolustukseksi, niin teille
+jotakin hyvää annan", ja veitikkamaisesti hymyillen nosti hän
+sormellaan korkealle pientä sokerileivos-kiehkuraa.
+
+"Sillä on kylläkin hyvät puolensa", vastasi provessori, "kun se
+tapahtuu valikoimalla ja kohtuullisesti. Minä puolestani
+romanilukemisen katson nuorisolle sekä hyödylliseksi että hauskaksi".
+
+"Kuulkaa, kuulkaa!" huudahti Julia lyöden iloisesti käsiään yhteen.
+
+"Mutta sananne kaipaavat perustusta!" huudahti setä P.
+
+"Niin, niin, perustusta, perustusta!" kirkasi vanha herra.
+
+"Hyvillä romaneilla", jatkoi provessori, "minä tarkoitan niitä, jotka,
+ikään kuin hyvät taulut, kuvaavat luontoa todellisesti, millä on etuja,
+joita ei muissa kirjoissa löydä yhtä suuressa määrin. Net kuvaavat
+ihmis-sydämmen historiaa; ja kenellekkä nuorelle, joka tarkasti tahtoo
+tuntea itseänsä ja kanssa-ihmisiänsä, eikö tämä kirja olisi hauska ja
+arvokas? Maailma on siinä vilkkaimmalla tavalla kuvattuna moninaisissa
+vaihtelevaisissa muodoissaan; ja nuoriso näkee tässä silmiensä edessä
+piirrettynä tuon maan, missä sen piankin on alkaminen pitkää
+elämän-matkaansa. Kaikki rakastettavat ja hyvät avut ovat romanissa
+runollisessa ja viehättävässä hohteessa. Nuorta hehkuvaa sydäntä
+miellyttää tässä kaikki hyvä ja oikea, mikä ehkä karkeammassa ja
+vakavammassa muodossa olisi joutunut sille vasten-mieliseksi.
+
+"Samati ilkeys, pahuus ja kaikkinainen halpamielisyys on kuvattuna koko
+inhoittavassa muodossaan, joten me opimme niitä ylenkatsomaan, vaikka
+olisivatkin maailman loiston ja komeuden verhossa, kun sitä vastoin
+jalous, vaikka kaiken maailman kurjuuksien kanssa taistellen, meitä
+innostuttaa ja ihastuttaa.
+
+"Tuo totuus, että ihminen sydämmessään tuntee palkinnon hyvistä ja
+rangaistuksen huonoista töistään, vaikka usein kyllä hänen ulkonaisissa
+kohtaloissaan ei siitä näe pienintäkään jälkeä, tulee romanissa
+näkyviin selvästi ja vilkkaasti sekä sillä voimalla, jota meidän tulee
+antaa jokaiselle siveelliselle totuudelle, tehdäksemme sitä yleisesti
+käsitettäväksi ja hyödyttäväksi.
+
+"Ja muuten on aivan luonnollista, että ylevämielinen nuoriso hyvänä
+ystävänänsä rakastaa romania, koska hän siitä löytää kaikki net
+innokkaat, jalot ja ihanat tunteet, jotka liikkuvat hänen omassakin
+sydämmessään, ja mitkä siellä ovat synnyttäneet ensimmäiset
+taivaalliset aavistukset autuudesta ja kuolemattomuudesta".
+
+Sydämmellinen ihastus kuvautui Julian suloisissa kasvoissa, ja
+hän kiirehti provessorin luo, jolle hän ei nyt antanutkaan
+sokeri-kiehkuraa, vaan hartaan lapsellisen syleilyn; sanoen: "tuhansia
+kiitoksia, tuhansia kiitoksia, minä olen tyytyväinen, varsin
+tyytyväinen!"
+
+Vanha herra huokasi, katsahtaen taivasta kohti.
+
+Arvid luutnantti ei näyttänyt "varsin tyytyväiseltä", mutta söi
+ehtimiseen sokerileivoksia.
+
+Setä P. nuokkui ja noikkasi; kornetti vakuutti, ett'ei tuo mitään
+suostumuksen osoitusta ollut.
+
+Provessori puolestaan näytti tyytyväiseltä, ja isällisesti suuteli hän
+ensin tuon hilpeän tytön kättä ja sitten hänen otsaansa.
+
+Arvid luutnantti suurella töminällä lykkäsi tuolin luotaan; samassa
+avattiin ruokahuoneen ovet -- illallinen oli pöydällä.
+
+Ruoalla katettua pöytää katselee aina omituisella mieltymyksellä se,
+joka on ollut apuna ruuan valmistuksessa ja pöydälle järjestämisessä
+y.m.
+
+Jokainen ruokalaji on meidän huoltemme lapsi, jolla on osansa
+mieltymyksestämme ja suosiostamme, siinä kun se onpi pöydällä makusana,
+soreasti asetettuna ja valmiina kohta iäksi päiviksi katoamaan. Mutta
+tämmöisissä tilaisuuksissa on meillä sydän kivestä, ja olenpa
+vakuutettu siitä, että Armo, yhtä hyvin kuin minäkin, oikein
+sydämmestään nautti katsellessaan, mitenkä kaikki herkulliset eturuoat,
+väliruoat ja jälkiruoat katosivat häävieraitten suuhun, nähtävästi
+heidän suureksi mielihyväkseen. Armo, levollisena Emilian puolesta sekä
+nähden, miten ruoan tarjoeleminen kävi hyvin, emännöitsi luontevasti ja
+iloisesti, ainoastaan silloin tällöin häntä näytti häiritsevän joku
+huolestuttava ajatus, kun hän pikku tallukoita muisti.
+
+Morsian oli lempeä ja loistava. Algernon näytti olevan onnellisin
+elävitten joukossa. "Katsokaa Emiliaa! Katsokaa Emiliaa!" sanoi
+ehtimiseen Kaarlo kornetti, joka istui vieressäni pöydässä, "luulisiko
+häntä samaksi henkilöksi, mikä tänään koko puolen päivää on kiusannut
+meitä ja itseänsä?"
+
+Julia otti arvokkaan ja ylpeän muodon joka kerta, kuin hänen sulhonsa
+häntä puhutteli. Tämä päätti vihdoin pysyä itsekseen, kuitenkin aina
+täysin suin.
+
+Setä P. nukkui; vähän kermahyydykettä oli jäänyt hänen nenälleen, ja
+seuran puhuessa ja nauraessa veteli hän aina välimmiten aika
+kuorsauksia, jotka kuuluivat kuten säveleet väkiviulussa, jolloin net
+jousen harppauksesta yhteen ääntyvät muitten pienempien viulujen
+pirinään.
+
+Aterian lopulla juotiin maljoja, jotka eivät olleet teeskenneltyjä eikä
+ikäviä, vaan iloisia ja sydämmellisiä. Maisteri, juhlatilasta ja
+viinin-mehusta innostuneena, lausui morsius-parin kunniaksi seuraavan
+tilapäisen runon:
+
+    Lasit täyttäkäämme täyteen;
+    Hei! nyt maljan pohjaan juon!
+    Vaahto kattoon asti nouskoon!
+    Pari -- teille maljan juon!
+
+    Kilistelkäät lasianne!
+    Tässä joukoss' ilolla
+    Ehkä vielä viettää saamme
+    Kultahäitä riemulla!
+
+Nauraen ja lasia kilistellen juotiin tämä malja ja sitte juotiin vielä
+toinen Maisterille, joka, siitä olen vakuutettu, nyt luuli itsensä
+melkein Bellman'in vertaiseksi.
+
+Illallisen jälkeen kohtasi Emiliaa odottamatoin ilo. Salissa oli
+levitettynä suurelle pöydälle öljymaalauksia, hänen vanhempiensa ja
+sisarustensa kuvat, melkein kaikki erittäin hyvin onnistuneita. "Tällä
+tavoin me kaikki seuraamme sinua uuteen kotiisi", sanoi eversti ja
+sulki syliinsä Emilian, "niin, niin, sinä et meistä pääse!" Suloisina
+kyyneleet virtailivat Emilian poskille, hän syleili isäänsä, äitiänsä
+ja sisaruksiansa ollen niin liikutettuna, että hän vasta hetken päästä
+saatti heitä kiittää. Sitten rupesi seura tyyskästi tarkastamaan
+jokaista kuvaa erittäin, eikä nyt moitettakaan puuttunut. Tuossa
+havaittiin vika nenässä, tässä silmissä, jotka olivat liian pienet,
+tuossa taas suu oli liika suuri; eikä sitä paitsi taiteilia muka ollut
+näissä kuvissa kaunistanut kuvatuita, vaan pikemmin päin vastoin j.n.e.
+
+Taiteilia parat! siinä näette, mitenkä tarkastettaessa työnne joutuu
+moitteen-alaiseksi, sillä moitteen-halu on yleisin vika maailmassa;
+taiteilia parat! onnenne, onnenne on se, että usein olette vähän
+kuuroja, olette tyytyväiset, kun tunnette rahat taskussanne sekä
+tiedätte itsellänne olevan eteviä luonnon-lahjoja!
+
+Ainoastaan Emilia ei nähnyt mitään vikoja. Tuohan juuri oli hänen
+isänsä katse, äitinsä hymy, sisaren veitikkamaisuus ja Kaarlo veljen
+urhea olento, Helenan hyvä ja levollinen muoto; ja pienet tallukat, oi!
+he olivat ihmetyttävän onnistuneet, oikeinpa halutti heille tarjota
+sokerileivoksia.
+
+Pienet tallukka parat! Peljästyneinä ja palovammoissa oli heidän
+täytynyt jättää koko kemut, joista he jo kolme viikkoa edeltäkäsin
+olivat iloinneet. Illan kuluessa kuitenkin meistä aina joku pistäysi
+ylikertaan heidän luoksensa, vieden heille omenia, sokerileipiä y.m.
+Maisteri itse ensiksi kaikkein ahkerimmin juoksenteli portahia ylös ja
+alas, mutta koska hän tuolla vähän vieraalla tiellä jo kolmesti oli
+kumoon kellertynyt, jäi hän rauhassa saliin istumaan.
+
+Armo oli tällä välin huolestuneena kumminkin kuusi kertaa sanonut
+minulle: "minun pienet poika parkani! varmaankin minun täytyy valvoa
+heidän luonansa tänä yönä!" ja minä vastasin joka kerta:
+
+"Sitä ei Armon tarvitse tehdä, kyllä minä olen tykönänsä".
+
+"Mutta sinä nukut varmaan!"
+
+"En, Armo hyvä, minä en nuku".
+
+"Vakuutatko kunniasanalla?
+
+"Kunniasanallani", vastasin minä ja kiihtyneenä armon levottomuudesta
+riensin jo ennen, kuin seura hajosi, hyvin varustettuna laastarilla,
+rohdoilla ynnä makeisilla toiseen kerrokseen heidän luoksensa.
+
+Pojat olivat hyvin tyytyväiset makeisiinsa sekä varsin ihastuksissaan
+siitä, että heidän tähtensä kynttilää poltettaisiin koko yön. Tuo illan
+kommellus pyöri alin-omaa heidän mielessään; he eivät väsyneet
+puhumasta, miten Maisteri oli heitä tuupannut, mitenkä olivat
+kumoon kaatuneet sekä mitä olivat tunteneet ja tuumanneet, kun
+Maisteri pudotti teekyökin heidän päällensä. Aksel oli ajatellut
+veden-paisumusta ja Klaus viimeistä tuomioa; mutta kesken kertomustansa
+he nukkuivat.
+
+Puoli-kahdentoista aikaan kuului kulkusten kilinää sekä hevosten ja
+rekien töminää everstin talon edustalta. Kello 12 oli kaikki ihan
+hiljaista sekä ulkona että sisällä.
+
+"Kohta kaikki lepäävät makeassa unessa", ajattelin minä ja rupesin
+vähitellen itse tulemaan kovin uniseksi.
+
+Mitä ikävintä on, kun unisena yksinään täytyy valvoa, varsinkin jos
+net, joittenka tähden on valvomassa, kaikin voimin kuorsaavat, -- ja
+ellen olisi kunniasanallani vakuuttanut, ett'en silmiäni ummistaisi,
+niin varmaan minäkin olisin nukkunut. Kudoinpa sukkaa, mutta se työ ei
+käynyt laatuun, sillä olinhan joka hetki silmäni puhki pistämäisilläni.
+Minä luin, mutta en ymmärtänyt sanaakaan. Meninpä akkunan luo, katselin
+kuuta ja ajattelin -- en yhtään mitään. Kynttiläni karsi kasvoi
+kasvamistaan. Minä aioin sitä niistää, mutta suureksi onnettomuudekseni
+sammutinkin valkean.
+
+Valvomiseni kävi nyt yhä vaikeammaksi. Minä koetin mieleeni johdattaa
+kaikellaista peloittavaa, jotta hereillä pysyisin. Tuota valkoista
+uunia, joka hämärässä epäselvästi kiilui, kuvittelin "valkoisen rouvan"
+haamuksi. Minä ajattelin kylmää kättä, joka äkkiä tarttuisi minun
+käteeni, ääntä, joka kuiskailisi kamaloita sanoja korviini, veristä
+olentoa, joka lattiasta nousisi -- silloin naapuritalosta kuului kukon
+kimeä ääni, joka koittavan päivän valon kanssa yhdessä karkoitti
+minulta pois kaikki aaveen-tapaiset mielikuvitukset.
+
+Kahden pienen nokikolarin aamutervehdys, joka surullisena lauluna
+kuului korkealta heidän savuisista huvimajoistaan, aloitti tuota
+kaikkialla heräävä eloa.
+
+Kyökeissä valkeat pian ystävällisesti loistivat, ja kahvin höyryt
+levittivät arapialaista lemuansa. Ihmisiä liikkui kaduilla ja
+raittiissa talvi-ilmassa kajahteli kaunihisti kirkkojen kellot kutsuen
+aamurukoukseen. Purppurahohteisina nousivat savupilvet sinitaivasta
+kohti ja iloiten näin vihdoinkin auringonsäteet, jotka ensiksi
+tervehtivät kirkon-tornien kelloja ja sitten levittivät valovaippaansa
+ihmis-asuntojen ylitse.
+
+Ympärilläni oleva maailma aukaisi kirkkaat silmänsä, mutta minä hankin
+unen helmoihin, ja kun iloiset äänet tervehtien huusivat minulle:
+"hyvää huomenta!" vastasin minä puolinukuksissani: "hyvää yötä!"
+
+
+
+
+
+
+TOINEN OSA.
+
+
+
+
+Päivälliset. -- Sotkeloa kaikellaisista.
+
+
+Hääpäivällä on myöskin huomis-päivänsä! Ikävä päivä häätalossa! Koko
+menneestä juhlallisuudesta on jäljellä ainoastaan, mitä sammutetusta
+kynttilästä, -- kun kodin herttaisesta keskuudesta juhlallisuuksien
+ynnä juhlapukujen kanssa myöskin yksi sen jäsenistä -- yksi tähtönen
+kotitaivaalta katoaa, silloin ei ole ihmettäkään, jos taivaan-ranta
+pilveilee; -- niin pikku Juliani, minusta oli tuo varsin luonnollista,
+että sinä noustuasi kuljit ympäri kuten sade-pilvi, jolloin veljesi
+melkein ukkosen-pilven näköisenä kulki huoneesta huoneeseen hoilotellen
+"Tähtilaulua", jota oli hyvin ikävä kuunnella.
+
+Nuori pariskunta oli päättänyt viettää tätä päivää Algernon'in vanhan
+muorin luona, joka hätäräsilmäisenä eleli vanhan palveliansa ja
+kissansa kanssa varsin maailmasta eronneena ja ihmis-rakkaudesta
+toivoen, ett'ei kukaan ikänänsä naimisiin menisi, jota hurskasta toivoa
+hän kyllä oli ilmoittanut poikansa pojalle ynnä Emiliallekkin, mutta
+turhaan. Nyt hän sentään harmissaankin oli kutsunut heitä luoksensa
+ja itse, kuten hän kertoi, kuorinut omenat omenakakkuun, joka
+herkkuruokana oli lopettava nuot yksinkertaiset päivälliset. Kolmannen
+päivän lupasi nuori pari viettää meillä, ja me aioimme sitten
+neljäntenä olla heillä.
+
+Kuten mainitsin, vietimme toista hääpäivää unestuneessa hiljaisuudessa.
+Armo ei syönyt koko päivänä muuta kuin vetelää kauralientä.
+
+Kun päivä oli loppuunsa kulunut ja kukin mennyt makuuhuoneeseensa,
+kaipasi Julia kovin jotakin huvitusta; hän lähetti tuomaan itsellensä
+saksan-pähkinöitä, tuli sitten minun kammariini ja rupesi niitä rikki
+napsuttelemaan sekä kiittämään sulhoansa.
+
+"Hän on oikein verrattoman siivo! oikein kunnollinen, ymmärtäväinen,
+tasainen ja rauhallinen luonnostaan, hauska, siisti ... (erinomaisen
+makusa pähkinä)! Hän on huolellinen, varovainen ja erittäin järkevä
+toimissaan ... eikä myöskään ahne ... kovin hyvä ... eikä kuitenkaan
+liian hyvä, hän on ... varsin parahultainen!"
+
+Minä tähän kaikkeen noikkasin myöntäväisesti, toivoi Julialle onnea
+runsaasti ja -- haukottelin äärettömästi. Niin löytyy täydellisyyksiä,
+jotka ovat kovin _unettavaisia_.
+
+Aamulla puhalsi raittiimpi tuuli. Nuorikon päähine kaunistutti
+Emiliaa, hän oli suloinen, lempeä ja tyven, -- vaan ei varsin iloinen,
+mutta Algernon sitä vastaan oli kovin hilpeä, vilkas ja puhelias. Tämä
+ihmetytti ja harmitti Juliaa; hän katseli heitä molempia vuorottain
+eikä tietänyt, mitä ajatella. Talon palveliat olivat erittäin
+halukkaat nimittämään Emiliaa "armoksi", mutta tämä uusi nimitys ei
+näkynyt ollenkaan häntä huvittavan, ja kun talon vanha uskollinen
+palvelia-neitsy varmaankin seitsemännen kerran sanoi: "neiti kulta ...
+voi herra! ... armo kulta ..." sanoi Emilia vihdoin vähän harmistuneena
+ja väsyneenä: "noh älä huoli!... Eihän tuo nyt ole tarpeellista".
+Palvelia kysyi joka ruokalajia tarjotessaan: "suvaitseeko armo?"
+"Kyllä, kyllä se mies mailmansa tuntee", sanoi eversti. Mutta näyttipä
+siltä, kuin tämä maailma Emilian mielestä ei olisi tuntunut oikein
+hauskalta. Jälkeen puolen päivän Julia varsin tuskaantuneena vei eri
+huoneeseen Emilian, laski polvillensa hänen eteensä, kietoi vartensa
+hänen ympärillensä ja huusi itkein: "Emilia, mikä sinua vaivaa? Emilia
+kulta! Herra Jumala ... sinä et ole iloinen, vaan näytät alakuloiselta.
+Etkö ole tyytyväinen? etkö ole onnellinen?" Hartaasti syleili Emilia
+sisartaan ja sanoi häntä lohduttaen, mutta kyynel-silmin: "Kyllä
+kaiketi tulen, Julia kultani; Algernon on kovin hyvä ja jalo ... minun
+täytyy hänen kanssaan onnelliseksi tulla".
+
+Mutta Julia, kuten kaikki äkkinäiset ja vilkkaat luonteet, ei tyytynyt
+tuohon: "minä tulen", vaan vaati: "minä olen"; hänen mielestänsä tuo
+oli varsin mahdotointa, varsin lunnotointa, ett'ei nuori rouva olisi
+sanomattoman onnellinen. _Sen oli hän lukenut romaneissa_. Koko lopun
+päivää hän varsin epäsuosiolla kohteli Algernon'ia, joka ei tuosta
+juuri paljoakaan piitannut.
+
+Kun Emilia itkussa silmin taas oli lähtenyt kodistansa, rupesi Julia
+suoraan ilmoittamaan mielipahaansa ja moittimaan Algernon'ia, joka
+saatti olla iloinen ja huoletoin, vaikka Emilia oli alakuloinen; hän
+oli "jääpuikko, raakalainen, oikea pakana" ... muistaa tulee kuitenkin,
+ett'ei eversti eikä Armo ollut sisällä tämän loruttelun aikana.
+Kornetti katseli asiaa toiselta kannalta -- hän ei tyytynyt Emiliaan,
+joka varsin liiallisesti oli antanut miehensä palvella vaimoaan. Hän,
+mies parka, oli saanut juosta tuomaan Emilian ompelukoppaa, vetää
+päällys-kengät hänen jalkaansa ja pukea huivin sekä päällys-takin hänen
+yllensä -- eikä siitä hänelle edes kiitosta antanut. Julia puolusti
+sisartaan ja kornetti Algernon'ia; riidan henki oli jo kylvänyt
+muutamia: katkeria siemeniä heidän kinaansa, ja nämät molemmat hyvät
+siskot olisivat ehkä suuttuneet toisillensa, elleivät molemmat
+yht'aikaa olisi alaspäin kumartuneet ottaaksensa ylös lattialta Helenan
+silmäneulaa ja samassa kopsahtaneet päin yhteen, joka hyökkäys päästi
+taistelun iloiseen nauruun; ja kysymys miehen sekä vaimon oikeuksista,
+tuo meri, jonka lainehilla keinumassa nämät taisteliat varsin
+äkki-arvaamatta havaitsivat itsensä, jätettiin nyt sikseen.
+
+Seuraava päivä toi lohdutusta Julialle. Emilia oli iloisempi; ja
+onnellisena siitä, kun sai omassa kodissaan vastaan ottaa vanhempiansa
+ja sisaruksiaan, käytti hän itseänsä teeskentelemättömän suloisesti ja
+koetti hartaasta sydämmestä vieraitansa kaikin puolin hyvin kestitä.
+Pelkkää everstin mieliruokaa oli päivälliseksi laitettu ja silmät
+loistivat ilosta, kun hänen isänsä toistamiseen pyysi kilpikonnalientä,
+sanoen vielä lisäksi: "se oli heikkarin hyvää". Armo oli oikein
+tyytyväinen sekä tuon makuisan ja hyvin järjestetyn aterian että
+muittenkin tointen vuoksi. Hän kyllä vähän levotoinna tirkisteli yhtä
+putinkia, joka toiselta puoleltaan vähän muistutti raunioa, mutta Julia
+käänsi näpsästi vatin toisappäin, ja Armo, joka oli vähän likinäköinen,
+luuli silmissänsä vian olleen sekä tuli varsin levolliseksi.
+
+Emilia oli kaikin tavoin emäntämäinen, ja tämä häntä oikein kaunisti.
+Kornetti oli ihastunut sisareensa ja kaikkeen, mikä häntä ympäröitsi
+hänen uudessa kodissaan -- kaikki puhui oman maan kieltä, sohvat,
+tuolit, pöydät, akkunan uutimet, pöytä-astiat y.m. Ei mitään
+ulkomaalaista löytynyt, ja siksipä juuri hänen mielestään tuntui tämä
+koti hauskalta ja tuttavalta.
+
+Julia tytyi hyvin Algernon'iin, joka, vaikka ei juuri liehitellyt
+nuorta rouvaansa, kuitenkin seurasi häntä rakastavilla katseillaan,
+liikkui hän sitte etäämpänä taikka lähempänä; selvään näkyi, että koko
+hänen sielunsa ympäröitsi Emiliaa, jonka tunteita moni kirkas,
+ystävällinen silmäys vei yhdistymään Algernon'in tunteihin.
+
+Oi miten hyvältä kahvi maistuu, kun ulkona on pyry-ilma, mutta sisällä
+kesäistä suloa! Sen me kaikki naiset havaitsimme, jolloin jäljestä
+puolen päivän iloisesti keskustellen ja tuota arapialaista papua
+nauttien istuimme kokountuneena uunin ääressä, jossa valkea paloi, ja
+jolloin Emilia kertoi, millä tavoin hän aikoi järjestää taloudelliset
+toimensa ja askareensa, saadakseen kotinsa hauskaksi ja hyvään kuntoon,
+sekä mitä hän näistä oli keskustellut ja vielä aikoi keskustella
+_miehensä_ kanssa -- (tuo sana ei vielä oikein hyvin sujunut Emilian
+huulilta); ja katsokaa! kaikki hänen tuumansa olivat oikein viisaita,
+oikein hyviä, varsin tarpeen-mukaisia. Me valkean-loistossa ja kahvia
+nauttiessamme tarkasti ajatellen tutkimme kaikkia, otimme pois ja
+panimme lisää emmekä kuitenkaan keksineet mitään, joka olisi ollut
+erittäin parempaa, kuin mitä Emilia oli ajatellut.
+
+Perhekuntaa saattaa yhtä haavaa vertailla sekä runoon että koneeseen.
+Sen runollisuutta eli niitä tunteita, jotka virtailevat läpi koko
+perheen ja yhdistävät sen jokaista jäsentä, jotka kukkakiehkuroihin
+kietovat elämän okaat ja toivon keväiseen pukuun vaatettavat tuon
+kylmän todellisen maailman, -- net tuntee jokainen ihmis-sydän. Mutta
+konetta, (jonka hyvin hoidettua käymistä paitsi jokainen perheellinen
+näytelmä toki on kaikkea järjestystä vailla) monikin pitää
+vähäpätöisenä ja hoitaa sitä huolettomasti. Ja kuitenkin on
+koti-elämässä tämä osa hyvinkin tärkeä sen vastaiselle menestymiselle.
+Tämän koneen laita on sama kuin kellon. Jos kaikki pyörät y.m. ovat
+hyvässä järjestyksessä, niin heiluri tarvitsee ainoastaan pikkaisen
+heilauksen, ja kaikki joutuu tarpeen-mukaiseen liikuntoon, kaikki menee
+edelleen levollisesti ja säännöllisesti ikään kuin itsestään, ja rauhan
+sekä menestyksen kultaiset viisarit osoittavat joka hetken tuossa
+kirkkaassa taulussa.
+
+Tämän tunsi Emilia ja tahtoi jo alusta alkaen niin järjestää kotinsa,
+että vaikka onnen kohtalot sattuisivatkin joskus olemaan
+epäsuosiollisia, se kuitenkin hauskana ja järjestettynä kestäisi
+loppuun saakka hänen elämänsä viimeiseen ehtooseen asti.
+
+Tämän päämäärän edistyttämiseen on erittäin tärkeätä, että raha-asiat
+talouden-hoidossa järjestetään viisaasti ja tarkasti. Emilialla oli
+nämät hyvällä ja selvällä kannalla. Suuresta yhteisestä kassasta
+jaettiin ja järjestettiin monta pientä kassaa, jotka, ikään kuin purot
+virtaillen yhdestä lähteestä, huolellisesti eri suunnille johdatettuna
+tekivät kyökkitarhan hedelmälliseksi.
+
+Emilian piti itseänsä varten joka vuosi saaman määrätyn rahasumman,
+jota hän käyttäisi omiin vaatteisiinsa sekä muihin pieniin tarpeisiin,
+-- jotka eivät kuuluisi taloudellisiin asioihin. Ja koska hänen
+perheensä aina tulisi olemaan yksinkertainen ja sievä, kuten se oli
+tähänkin asti ollut, saattoi hän käyttää suurimman osan näistä rahoista
+sydämmensä iloksi -- arvatkaa suloiset lukijattareni, eli sanokaa millä
+lajilla? Te sen kyllä tiedätte.
+
+Emännällä tulee olla oma rahavaransa -- iso taikka pieni, se on yhden
+tekevää. Kymmenen, viisikymmentä, sata taikka tuhannen markkaa, -- aina
+varojen mukaan, -- mutta omia, joista hän tiliä tekee ainoastaan --
+itsellensä. Tahdotteko, hyvät herrat, tietää minkä tähden; -- te, jotka
+vaaditte vaimoanne nuppineulasta ja pennistäkin tiliä tekemään? --
+Juuri erittäin teidän oman hauskuutenne ja rauhanne vuoksi. Tuota ette
+saa päähänne! Mutta kuulkaatte! Palvelus-tyttö rikkoo teekupin,
+palvelianne pudottaa pirstaleiksi lasin, vieläpä äkki-arvaamatta
+palasiksi menee teekannu, kupit ja lasit, joita ei kukaan ole rikkonut,
+y.m. Emäntä, jolla ei ole omaa rahaa, tarvitsee kuitenkin kuppia sekä
+lasia; hän menee miehensä luo, ilmoittaa onnettomuuden ja pyytää jonkun
+markan korvataksensa vahinkoa. Mies moittii palkollisiansa ja
+vaimoansa, joka on velvollinen pitämään vaaria palkollisistansa;
+"rahoja, niin ... vähän rahoja ... rahoja ei maasta nouse eikä myöskään
+taivaasta putoa ... monesta pienestä purosta syntyy suuri virta" --
+y.m. Näin käy, hän antaa rahaa vähissä erin ja tulee usein pahalle
+tuulelle.
+
+81
+
+Jos emännällä on omat käsirahat, silloin ei pienet harmit koskaan pääse
+hänen miestänsä vaivaamaan. Lapset, palvelus-väki ja vahingot ovat
+kyllä aina samallaiset; -- mutta epäjärjestystä ei havaita, kaikki on
+paikallaan, kuten ennenkin, kaikki on järjestyksessä, eikä talon
+päämiehen, joka ehkä varsin tyvenellä mielellä antaisi pois ehkä varsin
+vaikka tuhannen markkaa, tarvitse kahdentoista markan takia, joita
+pienissä osissa häneltä kiskotaan, menettää mielensä tyvenyyttä, joka
+perheelle samoin, kuin hänelle itsellekkin, on äärettömän suuresta
+arvosta.
+
+Vai etkö sinä minään pidä, sinä tunnotoin rikas, noita pieniä
+odottamattomia lahjoja, noita syntymäpäivä- ja nimipäivä-riemuja, joita
+vaimosi iloksensa sinulle valmistaa? -- noita tuhansia pikku
+huvituksia, jotka odottamatta, kuten lentotähdet, tuikkaavat kodin
+taivaalla, -- ja nämät kaikki vaimon hellyys sinulle lahjoittaa, jos
+hänen apunansa on _vähäisen rahaa_, jota sinä hänelle yht'aikaa annat
+vähän runsaammassa määrässä, saadaksesi suuren koron hauskuutta ja iloa
+pienissä osissa takaisin.
+
+Noh, käsitättekö tämän nyt jo? Algernon oli sen jo aikaa ymmärtänyt, ja
+tämäpä paljon vaikutti Emilian tulevaiseksi onneksi.
+
+Naisen sydämmelle on antaminen erin-omaisen suloista. Hän tuntee
+itsensä olevan toisten suosimana ja ilona, sehän on sydämmen
+päiväpaistetta, ja sitä täällä kylmässä pohjolassa tarvitaan ehkä
+enemmän kuin muualla. Sitä paitsi tällainen vapaus on hyvin
+virkistyttävä!
+
+Mutta missäpä minä olin nykyään? Ah, jo muistan, olin Emilian luona
+kahvia juomassa! Sieltä ajan siivillä lennämme pisemmälle matkalle.
+
+Hän, joka kynällään rupeaa kertoelemaan, saa olla varoillansa, ett'ei
+liiaksi koettele lukian malttavaisuutta. Välistä kertoja kyllä saattaa
+tehdä selvän tästä, huomisesta, ja vieläpä ylihuomisestakin päivästä;
+mutta toiste hänen taas täytyy tehdä vähäisen harppauksen sekä ajan
+että tapahtumien ylitse, sillä muutoin ehkä lukia, kirjaa lukeissansa,
+hyppäisi viidennestä kahdeksanteen lukuun. Ja koska kaikella muotoa
+tahdon estää kunnioitettavaa perhettäni joutumasta tuommoisen kohtelun
+alaiseksi, kiiruhdan minä heidän kanssaan pienellä hyppäyksellä kolmen
+kuukauden ohitse ja tahdon ainoastaan muutamilla piirtein mainita,
+mitenkä nämät minun ystäväni eli H:n perhe sen ajan eleli.
+
+Julia sulhasineen vietti sen kävelyllä. Joka ainoa päivä, jolloin ilman
+vuoksi vain saattivat ulkona olla, kävelivät he katuja pitkin,
+tervehtien tuttaviansa ja jutellen heidän kanssaan sekä katsellen
+ihmisiä ynnä heidän pukujaan ja samassa mielihyvällä muistaen omia
+vaatteitansa, joitten tiesivät olevan erittäin kauniita. Välistä
+poikkesivat he muutamaan kauppapuotiin ostamaan jotain pientä tavaraa,
+toisinaan taas sokurileipurille makeisia syömään, ja tämäpä myöskin oli
+"hirveän hauskaa". Illoin oli aina jotain huvitusta tarjona, joku
+näytelmä, illalliset, tanssit y.m. -- ja näistä saatiin aina
+keskusteltavaa huomispäivän varalle -- joten näitten kihlattujen,
+Jumalan kiitos, ei tarvinnut olla puheen aihetta vailla. Sitä paitsi
+Arvid luutnantti, joka oikein eleli _maailman näyttötanterella_, aina
+tiesi jutella jotakin päivän _pienistä_ tapauksista, jonkun sanan,
+minkä ihmiset olivat puhuneet toisistansa -- ja tämä näette! oli kaikki
+hyvin hauskaa -- Julian mielestä.
+
+      *       *       *       *       *
+
+Kornetti oli tullut kummalliseen kiihkoon. Hän oli ruvennut lukua
+harjoittamaan. Hän luki sotatiedettä, suure-tiedettä, historiaa y.m. ja
+sai aina vahvemman vakuutuksen siitä, että, samati kuin hänen
+ruumiillinen silmänsä oli luotu katselemaan joka suunnalle maailmaan
+sekä ylös taivasta kohti, samoin myöskin hänen sielunsa silmä oli luotu
+tarkastaan luonnon ja tieteitten valtakuntaa ja niissä havaitsemaan
+taivaan valoa. Omituista oli, että, jota paremmin hän oppi näkemään,
+sitä enemmän hän pimeyttä pelkäsi. Jopa hän aaveitakin pelkäsi!
+Niin, hyvät herrani, tuo on aivan totta, ja nuot aaveet, joita hän
+kammoi, ovat ikivanhoista ajoista tunnetuita ja niiden nimet ovat
+_Tiedottomuus_, eräs hirveän paksu rouva, jonka puku on jostakin
+valkoisesta kiiltävästä vaatteesta, _Itseviisaus_, edellisen
+pitkäkaulainen tytär, joka aina astelee äitinsä liepeillä, ja
+_Leveäpuheinen_, jota sanotaan vanhan ranskalaisen kielitaiturin
+haamuksi; hän lienee ollut noitten naisten sukua ja usein seurustellut
+heidän parissaan.
+
+Halusta kornetti haki vanhempien ja taitavampien miesten seuraa; kotona
+hän paljon vietti aikaansa isänsä ja Helenan seurassa ja antoi usein
+nuorten tuttavainsa turhaan kopistella hänen ovillensa, -- välistä oli
+hän kuitenkin vähän kahdella päällä avaamisen suhteen, sillä hän
+ajatteli: "ehkä hyvä ystäväni tulee rahojani takaisin maksamaan", mutta
+arveli vähän mietittyään: "siinä tapauksessa ei niin kovasti
+koputettaisi", ja jäi rauhassa työhönsä. Kaksi nuorta ystävää
+kornetilla oli, joille aina määrätystä tunnus-sanasta ovi avattiin.
+Jalon kolmikon muodostivat nämät nuorukaiset. Heidän mielilauseensa
+sekä sodan että rauhan aikana oli: _pyrkikäämme eteenpäin_!
+
+      *       *       *       *       *
+
+Emilia ja Algernon matkustivat huhtikuun alkupuolella Blekingeen.
+Siellä eli eräässä suuressa kartanossa Emilian vanha kummi-täti. Kohta
+häittensä jälkeen sai Emilia tältä vanhukselta kirjeen, jossa hän
+kutsui nuorta paria tulemaan luoksensa mitä pikemmin sitä parempi.
+Hänen poikansa, ainoa lapsensa, oli nykyään kuollut, ja nyt hän
+kuusikymmen-vuotiaana tahtoi ilahuttaa eli uudelleen virkistyttää
+sydäntänsä siten, että koki saada itsellensä jotain uutta
+rakastettavaksi, jotakin, jonka hyväksi hän eläisi. Hän pyysi näitä
+vastanaineita viipymään luonansa koko kevään ynnä kesän sekä jutteli
+naapureista ja kaikellaisista huveista ja hauskuuksista, jotka
+tekisivät heidän kesä-olonsa hupaiseksi. Hän vielä mainitsi aikovansa
+tehdä testamenttinsä ja siinä määrätä kaiken omaisuutensa heille
+perinnöksi, jos he häntä pitäisivät äidin arvossa.
+
+"Katsos vain! Sehän oli kaunis kirje!" sanoi setä P. "Lähde sinä
+oikopäätä vaimosi kanssa ... anna kohta tuoda vaunut esille ja
+valjastaa hevoset. Minäpä tahtoisin olla sinun sijassasi, sinä onnen
+lapsi! Odottaa huhtikuun alkua? Hullutusta! Entä jos ämmä sillä välin
+kuolisi! -- silloinhan olisit antanut onnen juosta ohitsesi! Sitä minä
+en tosiaankaan antaisi! Julia rakas, herätä minua, kun kahvia juodaan".
+
+Kun matkavaunut olivat portaitten edessä ja Emilia istu Algernon'in
+vieressä itkusilmin, sanoi hartaat, surulliset jäähyväiset vaunujen
+ympärillä rakkaille vanhemmillensa, silloin tarttui Algernon hänen
+käteensä kysyen: "tahtoisitko nyt halukkaammin jäädä _tänne_ kuin minua
+seurata?"
+
+"En, sinua tahdon seurata", vastasi Emilia.
+
+"Oikeinko sydämmestäsi?"
+
+"Varsin sydämmestäni".
+
+"Ajappas nyt!" huudahti Algernon iloisesti. "Emilia, me seuraamme
+toisiamme -- elämämme matkalla!"
+
+Vaunut vierivät. Oi, jospa kaikki avioliiton-vaunut keinuisivat noin
+köykäisesti ja notkeasti.
+
+      *       *       *       *       *
+
+Synkkänä ja ääneti hiipi sokea pimeitten päiviensä läpi; hänen
+terveytensä huonontui nähtävästi. Hänen sielunsa oli kuten valkea
+sysihaudassa, sen liekit eivät leimuele eivätkä näy, mutta hiillyttävät
+kuitenkin hiljaa ja varmasti asuntonsa. Ainoastaan laulussa hän joskus,
+jolloin luuli olevansa yksin, ilmaisi tunteitansa. Hän sepitteli laulun
+sanoja ja säveleitä, -- net olivat onnettoman sydämmen synnyttämiä.
+Seurassa ei hän juuri koskaan sanaakaan sanonut. Ainoastaan siitä, että
+hän lakkaamatta kierteli nauhaa käsiensä ja sormiensa ympäri, havaitsi
+hänen sisällistä, ainaista levottomuuttansa.
+
+      *       *       *       *       *
+
+Naisia löytyy, joittenka luonto vaikuttaa, että, mitä ikänänsä he
+kotonsa keskuudessa tekevät, tulee hyvin tehdyksi, mihinkä he menevät,
+seuraa heitä hiljainen riemu, sellainen, kuin tyyne keväinen päivä, ja
+missä he oleskelevat, siellä viihtyy mieltymys ja hauskuus, joka ikään
+kuin tarttuu kaikkiin, jotka heitä lähestyvät; tämä mielen-tila on
+puhtaan, hurskaan ja nöyrän sydämmen. Onnellinen hän! onnellisempi
+kaikkia muita, (vaikka heillä muissa suhteissa olisikin mitä runsaimpia
+lahjoja) jolla on nämät omaisuudet! -- Ja onnellinen oli Helena, sillä
+hänellä on nuot ihanat lahjat. Kirjeessä, jonka hän siihen aikaan
+kirjoitti eräälle ystävällensä, kuvaili hän itse tuota onnellista
+tilaansa.
+
+"Sinä kysyt, mitä minä teen (mainitsi hän kirjeensä loppupuolella).
+Minä nautitsen joka hetki elämän suloutta. Vanhempani, siskoni, työni,
+kirjani, kukkaseni, aurinko, tähdet, taivas ja maa, kaikki lahjoittavat
+ne minulle iloa; kaikki antavat ne minun tuntea, mitenkä suloista ja
+autuasta elämä on. Sinä kysyt, mitä minulla neuvona, kun pimeät
+ajatukset ja epäillykset valloittavat sieluani. Ystäväni hyvä, ei
+minulla saata niitä olla, sillä minä uskon Jumalaan, minä rakastan
+häntä ja panen toivoni häneen; -- ei minulla ole mitään muretta eikä
+ikävää huolta, sillä minä tiedän hänen kaikki hyvin tekevän ... että
+kerran kaikki hyväksi ja selväksi tulee. Kun näin tunnen, näin
+ajattelen, niin täytyyhän minun olla onnellinen..."
+
+      *       *       *       *       *
+
+"Curro, curri, currum, currere", änkyttivät pikku tallukat. "Cucurri,
+cursum, currere, te senkin tallukat!" oikaisi Maisteri; ja tätä tekoa
+he tekivät (minä en koskaan liioittele) lähes kolmen kuukauden ajan.
+
+"Hitaasti käypi, -- mutta hyvin ja varmasti!" sanoi Maisteri,
+vakuutettuna ja lohduttaen, Armolle.
+
+      *       *       *       *       *
+
+Armo ... Jumala siunatkoon tuota hyvän-luontoista Armoa ... mutta
+luulenpa, että maalle muuttamisemme olisi käynyt päinsä vähemmälläkin
+vaivalla, ilman noita kaikkia vohkinoita ja kohinoita, ilman noita
+myttyjä ja pyttyjä. Tuosta everstikin leikillään vähän puhui, mutta
+Armo vastasi totisena: "Se on helposti sanottu".
+
+Kornetti, joka ei kärsinyt äitiänsä vähintäkään moitittavan eikä hänen
+töissään ja toimissaan koskaan tahtonut nähdä yhtäkään vikaa, oli samaa
+mieltä äitinsä kanssa kaikissa hänen huolissaan sekä vastusteli meitä,
+jotka niitä pidimme vähän tarpeettomina; ja kun liiaksi surulliselta
+näytti, käveli hän huoneesta huoneesen laulaen: "God save
+the king!" [Jumala suojelkoon kuningasta!] (tässä koko hänen
+Englanninkielen-taitonsa) saadaksensa meidän huomiotamme siten Armosta
+pois.
+
+Armo toimitteli ja vaivasi itseänsä kaikkein meidän yhteiseksi hyväksi
+kokonaisen kuukauden muuttomme edellä ja jälkeen; ja itse matkapäivänä
+-- oi taivas!
+
+            Nyt toimitetaan,
+            Nyt puhdistetaan,
+            Ja tuolit on niin,
+            Ja pöydät on näin,
+            Ei asemassaan
+            Ole rahtunenkaan,
+            Ja kello se soi:
+            Hoi palvelija hoi!
+    Nyt vieraat ja arkut ja kuormat ja suut
+    On täytettävät, samoin kaikkikin muut,
+    On ystävist' juttua, paistista myös,
+    Ja padat ja lukut ja suut ovat työss'
+    Ja rouva se hymyy ja huokailee taas:
+            Nyt aika jo ois
+            Täält' lähteä pois!
+    Oi juoska nyt, juoskaa ... sinne! ja tuonne!
+    Tieltäni pois! Tuo turkit nyt tänne!
+            Tohusta riennän,
+            Poijes mä lennän,
+poijes riennän
+                Tuorlinnaan,
+everstin kototaloon, johon me saavuimme Toukokuun keskivälissä.
+
+Jos minun suonissani virtailisi edes pisarallinen sitä neroa,
+mitä Walter Scott'in läkki-astiasta on levinnyt ympäri maailmaa ja
+muinais-historiallisella nesteellä kostuttanut satojen kirjailijain
+kyniä, -- niin minä nyt tekisin oivallisen kertomuksen tuosta komeasta
+Tuorlinnasta, jonka eräs jalomielinen ja korkeasukuinen rouva
+kolmekymmen-vuotisen sodan aikana rakennutti yhdeksänä kuukautena ja
+varusti niin vahvoilla kiviseinillä, kuin sen aikuiset luonteet, ja
+ikkunoilla niin pienillä, kuin valistuksen valo sen aikakauden
+luostarikäytävissä. Minä kertoisin, miten Barbro Aaken tytär, Göholm'an
+ja Hedesön omistaja, amiraali Stjernbjelken puoliso, (jonka muotokuva,
+Tuorlinnassa vielä säilytettynä, osoittaa hänen olleen ylpeän ja tuiman
+naisen), ihastuttaaksensa Saksassa vapauden puolesta sotivaa miestänsä,
+tuon jalon rakennuksen rakennutti korkealle mäelle, jossa se vielä
+seisoo ruhtinaallisen suurena vallitsemassa äärettömiä vainio- ja
+niitty-lakeoita, ja vieläpä kertoisin, miten hän sankarin kotiin
+tullessa antoi sytyttää valkeaa linnan joka akkunaan, viehättääksensä
+ja lumotaksensa miehensä silmiä. Kuiskaisinpa myöskin, ett'ei tuo tuuma
+liene onnistunutkaan, sillä taru kertoo amiraalin kovasti suuttuneen
+tuosta Barbro rouvan rakennus-toimesta. Vieläpä kertoisin jotakin
+niistä heidän jälkeläisistänsä, jotka sittemmin ovat kartanossa
+oleskelleet ja joista joku runolahjainen oli itsellensä jälkimuistoksi
+sekä meille huviksi ja hyödyksi piirtänyt erääseen vielä eversti H:n
+aikana linnan salissa olevaan ikkunaan:
+
+    "Neiti Siiri on hassunlainen,
+    Hänen Rakkinsa samallainen".
+
+Ja ajan virrassa jouduttuani meidän päivien, keski-ajan sammuneille
+tulivuorille rakennetuihin lepokammioihin, kuljeskelisin minä niissä
+tutkien tuon mujuvirran jäännöksiä, kokoilisin muiston tomu-astiaan
+sammuneitten tulien tuhan sekä hajoittelisin sen näihin lehtiin -- --
+eli selvemmin puhuakseni, minä kertoisin kaikista noista vanhoista
+haarniskoista, kypäristä ja keihäistä, joita vielä tallennettiin
+Tuorlinnassa ja joihin Kaarlo kornetti pani erinomaisen arvon, sekä
+verisistä vaatteista, miekoista, murhapesistä y.m. ja rauhallisten
+muistojen joukossa mainitsisin tuosta tuhansilla puupiirroksilla
+varustetusta ovesta, joka Kustaa II Adolfin makuuhuoneesta oli tänne
+kartanon vanhasta rakennuksesta siirretty, sekä tuosta äärettömän
+suuresta salista, jonka lattia oli kokoonpantu tammisista neliöistä,
+sen katosta, jota kannatti tammiset orret, ja Barbro rouvan
+muotokuvasta, siinä kun hän istuu savilasta kädessään, hänen rukistansa
+j.n.e. ja, jotta en unhoittaisi suolaa ruoasta, kertoilisin minä noista
+kummittelemisista, jotka linnassa vallitsivat ja joista ei kukaan niin
+häirityksi tullut kuin maisteri. Hän kuuli usein hirveitä ääniä --
+torven räikinän ja suden-ulvonnan seka-ääniä; hän kuuli, miten
+biljaardi-salissa hiljaa käydä hissuteltiin, kuinka pallot vierivät ja
+pienet kellot kilisivät y.m. Vieläpä juttelisin, mitä talon-väki tiesi
+päättömästä haamusta, joka suuressa tammisalissa kuutamo-iltoina kulki,
+miten usein keski-yön aikaan varsin äkki arvaamatta kynttiläin valo
+loisti joka akkunasta ja mitenkä linnassa jokainen oli kuullut pöytiä
+ja tuolia suurella melulla lykättävän edes ja takaisin huoneissa,
+joissa ei ketään ollut, sekä että Armo itse -- -- hui! minuakin jo
+rupeaa kamoittamaan ja selvästi käsitän, että kykenen ainoastaan
+tavallisella musteella piirtämään tavallisia jokapäiväisiä tapauksia,
+-- siis tuntuu minusta turvallisemmalta ja hupaisemmalta kertominen,
+mitenkä pikku tallukat sanomattoman onnellisina, kun saivat olla
+maalla, juoksentelivat ympäri, keikkuen ja kierien kuopissa ja
+kivikoissa, jotka olivat kartanon vanhan rakennuksen jäännöksiä,
+hakivat aarteita ja löysivät kelta-esiköitä, sekä mitenkä Julia, ollen
+itse kuten kesälintunen, juoksi siivellisten siskojensa perässä,
+kerskaavasti huutaen sulhoansa saavuttamaan häntä, kunnes havaitsi,
+ett'ei tämä maksanut vaivaa, sillä sulhanen semmoista katsoi liian
+rasittavaksi. "Olihan kovin lämmin".
+
+Hän halukkaimmin tahtoi istua morsiamensa kanssa pehmeässä sohvassa,
+mukavasti nojaten sen pöhökkäitä tyynyjä vasten ja ajatellen tämän
+elämän -- mukavia puolia. Väliaikoina hän kävi metsästämässä, eversti
+H:n ja isänsä alueella vuorotellen. Hänen isänsä oli iloinen,
+hyvä-sydämminen harmaapäinen ukko, joka piti viisi asiaa suuressa
+arvossa, nimittäin vapaasukuista nimeänsä, poikaansa, eversti H:n
+ystävyyttä, valkoista hevos-pariansa, jota joutseniksi kutsuttiin,
+piippuansa, jonka virittämistä varten valkea paloi pesässä kesät,
+talvet. Varsin mieltynyt oli hän tulevaan pikku miniäänsä, joka
+kuitenkin teki hänelle monta pientä kepposta, joista hän pian suuttui,
+mutta myöskin yhtä pian leppyi. Hän kertoeli halusta, liioitteli
+hyväsesti, kiroili aika tavalla ja oli muuten "kunnian-mies".
+
+Tuorlinnassa tuli perhe piankin rauhalliseen ja hauskaan
+elämän-järjestykseen. Armo kyllä vielä monet ajat kulki ympäri
+avain-kimppuinensa ja huolinensa, mutta eipä kukaan antanut sen häiritä
+itseänsä, ja olipa hän niin herttaisen hyvä, ett'ei hän koskaan
+vaivannut huolillaan muita kuin itseänsä.
+
+Illat erittäinkin olivat hupaiset. Silloin kokoonnuimme pieneen,
+viheriäiseen syrjäkammioon, jota kukkaiset sekä monet taulut
+koristivat, ja jossa luettiin Franzén'in, Tegnér'in, Stagnelius'en,
+Sjöberg'in, Nicander'in ynnä muitten runoiliain teoksia, joittenka
+arvoa provessori L:n tunteellinen esittely ja kaunis lause-tapa meitä
+opetti vielä paremmin käsittämään, tehden meitä joka päivä jaloista
+tunteista ja ajatuksista rikkaammiksi. Usein valittiin myöskin
+vakavamman-laatuista lukemista eli semmoista, joka valoa antaa
+ihmiselle ja selvitystä hänen sydämmensä tärkeimmistä asioista,
+Jumalasta ja kuolemattomuudesta. Tämä, sen huomasin minä piankin,
+tehtiin erittäin tuon sokean vuoksi, jonka marmorin-kalpeilla kasvoilla
+everstin katse aina viipyi, jolloin luettiin niitä kohtia, missä
+Jumalalliset säteet kirkkaimmin ja lämpeimmin loistivat, vaikkapa
+ihmia-heikkoudenkin hunnun lävitse. Usein myöskin kului ilta noista
+samoista asioista keskusteltaissa. Provessori L., Helena ja eversti
+parhaasta päästä näihin keskusteluihin osaa ottivat. Luonnollista
+aihetta niihin antoi everstin toimet, joihin hän provessori L:n kanssa
+yhdessä neuvoin ryhtyi, hankkien kelvollisia kouluja ynnä muita
+tarpeellisia laitoksia alustalaistensa hyödyksi, huviksi ja
+siveelliseksi kehittymiseksi. Ihminen, -- hänen jäsen-rakennuksensa,
+kasvatuksensa, päämääränsä; jaloutensa, heikkoutensa, Jumalan voima,
+ihmiskunnan jalostuttaminen oikein saarnatun ja oikein ymmärretyn
+evankeliumin kautta, -- hänen elämänsä tässä ja tulevaisessa
+maailmassa: nämät olivat aineita, joita provessori L. selvästi ja
+innokkaasti selitteli. Hänen vilkas ja voimakas esittelynsä, joka
+oivallisesti ilmaisi hänen sydämmensä rikkaita tunteita, sekä
+erinomainen kykenevyys, millä hän, valiten esi-merkkejä historian,
+siveysopin ynnä luonnon alalta, teki selvästi käsitettäviksi
+epäselvimmätkin kohdat -- tuo ihana rauhaisa varmuus, joka oli hänen
+oppinsa seurauksena, ja jonka suloinen voima vastustamattomasti tunkesi
+kaikkein hänen kuulioittensa sydämmiin, -- hänen kauniisti sointuva
+miehuullinen äänensä ja arvokas ryhtinsä: kaikki tämä vaikutti, että
+häntä mieltymyksellä olisi kuunnellut vaikka tuntikaudet. Ja kun hän,
+tunkein aineeseensa aina syvää syvemmälle, enenevällä innolla ja
+voimalla ilmaisi yhä jalompia ja uskaliaampia aatteita, silloin tuntui,
+ikään kuin olisimme maasta kohonneet taivasta lähemmäksi. Tämä
+oli ajatusten ja tunteiden jumaloitsemista, ja kuitenkin tuo
+silmän-räpäyksellinen taivaan-käynti aina jätti meidän sydämmiimme
+iankaikkisesta tulesta elävän säkenen.
+
+Tämmöisinä iltoina minä havaitsin jalompia ja vakavampia tunteita
+syntyvän tuon näihin asti jokseenkin lapsellisen ja kevyt-mielisen
+Julian sydämmeen. Minä näin, miten hänen rintansa kohoili, hänen
+poskensa hehkuivat, kun hän kuunteli provessoria, jolloin tämä puhui
+totuudesta ja hyvistä avuista, miten hänen tuntehikkaat silmänsä
+kiintyivät jalon esitteliän huuliin, ikään kuin hän olisi tahtonut
+sydämmeensä tallentaa joka sanan. Hän vastasi usein lyhyesti ja
+huolimattomasti sulhasellensa, kun tämä välistä tahtoi hänenkin
+mieltänsä kysyä, laitettuaan pieniä kauniita paperi-kapineita ja
+leikkauksia, joittenka valmistamiseen hänellä oli oikein taiteellista
+taipumusta.
+
+Sokea oli keskustelun aikoina aina aivan ääneti, ja harvoin ainoakaan
+värähdys hänen kuvapatsaan-tapaisissa kasvoissansa ilmaisi mitään
+sisällistä liikutusta.
+
+Me myöskin keskustelimme illoin -- mutta keskustelumme oli
+helppotajuisempaa, vaan kuitenkin aine-rikasta laatua; näissä Armo ja
+Kaarlo kornetti loistelivat. Eräänä iltana, jolloin provessori L. ja
+eversti olivat poissa, piti Arvid luutnantti peuran-lihan suolaamisesta
+ja höystämisestä sekä sen kastikkeesta pitkän esitelmän. Julia kysyi:
+"Eikö Arvidin puhe ole tuottanut teille tavattoman hyvää ruokahalua,
+joten toivotte aikaista illallista päästäksenne pikemmin maata?"
+
+Tämän kaikki myönsivät.
+
+Eräänä päivänä kun Julian kanssa istuin työskennellen auaistun akkunan
+ääressä, -- ruusukasvi oli välissämme olevalla pöydällä -- ja me kauan
+olimme istuneet ääneti, sanoi Julia: "eikö sinun mielestäsi?" -- ja
+samassa hän vaikeni.
+
+Minä katsoin häneen ja kysyin: "mitä sitten?"
+
+"Sitä, että ... että provessori L:n kasvoissa on jotakin erinomaisen
+jaloa, varsinkin hänen otsansa piirteissä?..."
+
+"Niin", vastasin minä, "niissä ilmautuu hänen jalo sielunsa, hänen
+lempeä viisautensa".
+
+Julia kumartui ruusukukan luokse, nauttiaksensa sen tuoksua, vaan
+samassa sen nuput näkyivät puhkeavan hänen poskillensa.
+
+"Kyllä ymmärrän!" ajattelin minä.
+
+Taasen sanoi Julia: "eikö sinun mielestäsi?" ... hän vaikeni nytkin.
+
+"Pro ... sanon minä hänelle ohjeeksi.
+
+"Niin ... eikö ... eikö provessori L:n ääni ole hyvin sointuva sekä
+eikö hän sinun mielestäsi puhu varsin oivallisesti? Hän tekee kaikki
+varsin selväksi ... niin täydelliseksi ja ihanaksi. Tuntuu, ikään kuin
+häntä kuunnellessa tulisi paremmaksi".
+
+"Tosi kyllä, mutta eikö sinun mielestäsi Arvid luutnantilla ole hyvin
+kauniit viikset, oivalliset hampaat ja erittäin kaunis ääni, varsinkin
+kun hän sanoo 'hiisi viek...'".
+
+"Nyt, Piete, olet sinä paha", sanoi Julia, kovin punastuen, sekä juoksi
+samassa matkoihinsa. Ohitse mennessään herätti hän Arvid luutnantin,
+joka läheisessä huoneessa sohvalla veteli päivällis-untansa; tämä nyt
+vähän murisi ja vaati, vetelästi venutellen jäseniään, suuteloa
+hyvän-tekiäisiksi.
+
+Saiko hän? mitä vielä! Päivä päivältä tuli Julia yhä vakavammaksi,
+hänen entinen iloisa, tasainen mielensä ... rupesi käymään
+epätasaiseksi ja välistä tylyksikin; hänen koko olentonsa muuttui
+hiljaisemmaksi, ja näyttipä hänen suloiset kasvonsa joskus vähän
+alakuloiseltakin. Vaan tuota muutosta ei kukaan tämän perheen jäsenistä
+pitkään aikaan huomannut, sillä heillä oli kullakin omassa kohdassaan
+paljo toimitettavana.
+
+Armo, jonka vilkas ja toimelias luonne aina pani häntä liikkeelle,
+pyöri maalla joka hetki askareissaan. Hän oli alustalaistensa
+lohduttajana, neuvon-antajana ja opettajana sekä tärkeissä että vähissä
+asioissa ja sitä paitsi koko seudun lääkärinä. Ja kaikki tämä kävi
+häneltä aivan ikään kuin itsestään ilman tohinaa ja semmoisella älyllä,
+ett'ei sitä hänestä olisi uskonutkaan, hänestä, joka tavallisesti
+omassa kodissaan vähäpätöisyyksistäkin huolestui. Itse hän kulki kansan
+luona, antaen heille rohtoja ja kehoituksia, liemiä ja hyviä neuvoja,
+siinähän sitte sekä mehua että höystettä. Hän oli koko seudun lemmikki.
+Vanhat ja nuoret, rikkaat ja köyhät ylistivät häntä "liiankin hyväksi
+ja alhaiseksi".
+
+Näytti siltä, kuin eversti vähemmän olisi huolinut alustalaisistansa,
+mutta oikeastaan hän toden takaa työskenteli ja toimieli niitten
+hyväksi, jotka hänen haltuunsa oli suotu. Hän oli alustalaisillensa ja
+samoin myöskin palkollisillensa hyvä ja oikeutta harrastava, mutta
+ankara isäntä. Yleensä häntä peljättiin enemmän kuin rakastettiin, vaan
+kuitenkin myönnettiin, että sillä ajalla, jona hän oli kartanoa
+hallinnut, juoppous, kaikellainen irstaisuus ja pahat tavat vuosi
+vuodelta olivat vähentyneet, ja että sijaan oli astunut järjestys,
+rehellisyys, puhtaus sekä naapurien välinen sopuisuus, josta sitten oli
+syntynyt hauskuutta ja hyvää toimeen-tuloa yhä laveampiin piiriin, aina
+lähiseutuihinkin, ja net oivat toimet, joihin hän oli ryhtynyt, net
+hyvät koulut, jotka hän oli perustanut ja joita hän joka vuosi
+täydellisemmäksi saattoi, antoivat syytä siihen toivoon, että nuorempi
+sukupolvi tulisi vielä onnellisemmaksi, sekä jalommaksi. Voimakkaana
+apulaisena seisoi nyt provessori L. hänen rinnallaan.
+
+Tässä on aika ja paikka, jossa sopii lausua selvitteeksi muutaman sana;
+provessori L:n henkilöstä. Tähän ei tarvita pitkiä puheita.
+
+Provessori L. oli varakkaan miehen poika sekä itsekkin hyvissä
+varoissa. Hän oli ruvennut papiksi saattaaksensa, kuten hänen
+ajatuksensa oli, siten tehokkaimmalla tavalla hyödyttää lähimäisiänsä.
+Hän oli myöskin sanan ihanimmassa merkityksessä seurakuntansa isä.
+
+Kummallista oli, että hän yhtä paljon kuin minä, ehkäpä enemmänkin,
+tarkasteli Juliaa. Hänen katseensa usein ystävällisesti, vakaasti ja
+tutkivasti seurasi tyttöä...
+
+Pääjohdatus seurakunnan tyttökoulussa oli Helenan, ja tämän tärkeän
+tehtävän hän ilomielin, tunnollisesti ja oivallisesti toimitti.
+
+Kornetin kai oli ... pääjohdatus poikakoulussa -- niin ehkä joku
+luullee! Ei maarin! ja paras tuo olikin sekä hänelle että koululle. Hän
+oli varsin äkkipäätä saanut erin-omaisen kasvitieteen-kiihkon ja läksi
+ulos aikaisin aamusilla, oli usein poissa koko pitkän päivän sekä tuli
+vasta illalla kotia aivan väsyneenä ja taskut täynnä rikkaruo -- -- --
+kasvia, tuli minun sanoa. Hän jutteli paljon kasvitieteen arvosta ja
+hyödystä, kiitti sitä kovin miellyttäväksi, sekä selvitteli ehtimiseen
+Julialle, mikä eroitus oli kahdeksan- ja viisiheteisen välillä,
+y.m. Erittäin innokas oli hän etsimään sirkun-kelloja, joita hän
+tiesi näillä tienoin kasvavan, vaikk'ei niitä vielä ollut hänen
+löydettäviinsä sattunut. Tuota kasvia hän nyt etsi sekä myöhään että
+varhain.
+
+"Kaarlo on oikein kummallinen näihin aikoihin", sanoi Julia, "kun hän
+palaa kotiin kasvitieteellisiltä retkiltään, on hän joko niin iloinen,
+että syleilee kaikkia ihmisiä, taikka näyttää niin suuttuneelta, että
+melkein pelkään hänen purevan".
+
+"Hän kasvitieteellisessä kiihkossaan varsin unohtaa muun", sanoi
+eversti.
+
+Helena hymyili päätään puistaen -- niin tein minä myöskin -- samoin
+teet varmaankin sinä, nuori lukiani. Minä arvaan, että sinä arvaat,
+että hän ... mutta vaiti, vaiti siksi ... älkäämme ilmoittako
+salaisuutta, se kyllä aikanaan tulee ilmi. Mutta sillä välin lähdemme
+suurissa perhe-vaunuissa vieraisiin, Eversti, Armo, Julia, Kornetti ja
+minä. Armo, jonka ajatukset välistä olivat ikään kuin puusta
+pudonneita, oli nykyään keksinyt, että minä rupesin tulemaan
+alakuloiseksi, johonka mielen-tilaan ilmestys-raamatun liiallinen
+lukeminen minua muka olisi saattanut; tähän luuloon hän siitä syystä
+oli joutunut, että hän pari kertaa havaitsi minun silmäilevän Raamatun
+viimeistä sivua, jossa uuden Jerusalemin tulemisesta kerrotaan. Armo ei
+mitään peljännyt niin paljon, kuin kirjojen tutkimista, ja luuli
+melkein ymmärrykseni jo olevan vaarassa; huvittaaksensa minua sekä
+saadaksensa "Pieteä vähän pois tuollaisista" tahtoi hän
+välttämättömästi minua mukaansa, kun lähdettiin naapurien luo
+vieraisiin.
+
+Eräänä kauniina päivänä läksimme matkaan, ollen kaikin hyvällä
+tuulella.
+
+Me joimme kahvia Mellander'in rouvan luona, joka miehensä kanssa (tämä
+rouva oli miehensä pää) oli vuokrannut everstiltä vähäisen tilan.
+Mellander'in rouva oli hirveän ruma, hän oli rokon-arpinen ja leukansa
+vähän partainen. Hiljaiselle, hänen valtaansa ja avujansa äärettömästi
+kunnioittavalle miehellensä näytti hän kylläkin, kenen päässä hattu
+oli; ja koko pitkän päivän hän jutteli sivistyksestä ja siveys-opista
+kauniille, mutta jotenkin hontakkamaisille tyttärillensä, joita
+kornetti vertaili nuokkukoivuihin. Muuten oli hän siisti, säästävä ja
+kodikas sekä piti hyvässä järjestyksessä kotonsa, miehensä, ja
+tyttärensä, yhden piian ja kolme kissaa -- ja luuli sen vuoksi
+itsellänsä olevan oivallisen "ministeripään".
+
+"Niin niin!" sanoi hän kerran huoaten. "Nyt sanotaan: kreivi Platen on
+kuollut!" Tulevana vuonna ehkä: "ja Mellander'in rouvakin on manalaan
+muuttanut".
+
+"Jopa jotakin", sanoi eversti, joka oli läsnä.
+
+Sillä välin, kuin herra kamreeri Mellander vei everstiä pieneen
+puutarhaan näyttääksensä hänelle uutta viljelystä eli "Perkiöä", jonka
+hän oli laittanut vanhaan perunamaahan, saimme me Mellander'in rouvalta
+kuulla vähän kaikenmoista uutta. Ensiksikin, että hän oli lukenut erään
+hyvin hupaisen kirjan, jossa puhuttiin nuoresta Frits nimisestä
+nuoresta miehestä.
+
+"Onko tuo kirja romani?" kysyi Armo.
+
+"On, romani se on ja kovin hauska. Jota Frits hyvänä pitää, hänen
+nimensä on Ingeborg".
+
+"Kuka on sen kirjan tekiä?" kysyi Armo.
+
+"Jaa -- sitä en tiedä. Mutta kyllä hän kuuluu olevan pappina ... Ja
+siinä sanotaan kovin kauniisti, mitenkä he soutelevat järvellä ja
+mitenkä tyttö plaksuttelee pieniä valkosia käsiänsä -- --".
+
+Sulasta hämmästyksestä huudahti kornetti varsin kimeästi: "Lieneekö tuo
+Frithiof?"
+
+"Frithiof -- -- -- niin Frits'iksi elikkä Frithiof'iksi häntä
+nimitettiin".
+
+"Tegnér'in tekemä kirja!" huudahti taas vuorostaan Armo.
+
+"Ten -- niin, niin, jonkun sellaisen nimen olen kuullut".
+
+Julia katsahti taivasta kohti.
+
+Armo, joka ensi kerran älysi, että tällaista keskustelu-ainetta tuli
+muuttaa jota pikemmin sitä paremmin, kysyi nyt Mellander'in rouvalta,
+oliko kreivinna B. ... jo muuttanut kartanoonsa.
+
+"En tiedä!" sanoi Mellander'in rouva terävästi, "hänestä en minä tiedä
+mitään. Meidän välillämme ei ole mitään 'kommerssia' enään. Mitäpä
+pikku Armoni tästä ajattelee, kun kuulee, että kreivinna ja minä olemme
+yhdessä kasvaneita? Niin, me olimme nuoruudessamme yhdessä joka päivä,
+ja hänen olkihatussansa oli keltaiset nauhat ja minun olkihatussani oli
+punaiset nauhat, ja minä sanoin hänelle: 'kuules Sanetti!' ja hän sanoi
+minulle: 'kuules Lisetti!' ja me olimme parhaita ystäviä, mitä
+maailmassa tavataan. Sitte hän läksi yhtäälle, minä toisaalle, --
+nimittäin enoni, raatimies Stridsberg'in luo Norrteljeen. Armo
+varmaankin tuntee -- -- --?"
+
+"En!" vastasi Armo.
+
+"Hyvänen aika! ette tunne rikasta Stridsberg'iä, -- häntä, joka oli
+nainut neiti Bredström'in, tuon Tukholmassa asuvan tukkukauppias
+Bredström'in tyttären -- -- tietäähän Armo? -- -- Bredström'in --
+kauppatorin varrella asuvan Lönnqvist'in langon?"
+
+"En tunne", vastasi Armo hymyten ja hiukan hämillään.
+
+"Vai niin -- -- vai niin", sanoi Mellander'in rouva jotenkin
+tyytymättömästi ja ehkäpä pannen nyt vähemmän arvoa Armon
+tuttavuuksiin. "Noh", jatkoi hän kertomustaan, "sitte kävi niin,
+ett'emme moneen vuoteen nähneet toisiamme. Mutta kun minä jouduin
+Mellander'in vaimoksi, satuin Tukholmassa eräissä laulajaisissa
+näkemään nuoruuden kumppaniani, joka nyt oli päässyt kreivinna B:ksi ja
+minä hänelle noikkaan ja noikkaan, ... mutta mitäpä luulette? -- Hän
+katselee minua tarkkaan, vaan eipä tervehdäkkään -- -- -- eikä ole
+minua tuntevinaankaan. 'Hohoh!' ajattelin minä. Mutta kun hän ajaa
+maantien varrella olevan asuntoni sivutse, silloin hän muka pistää
+päänsä ulos vaunujen akkunasta sekä noikkaa noikkaamistansa, mutta --
+minä vain sukkaa kudon! Mitä pikku Armo tästä kaikesta ajattelee?"
+
+Mitä pikku Armo ajatteli, siitä Mellander'in rouva ei tällä kertaa
+selkoa saanut, sillä juuri samassa tuli hänen rakas puolisonsa sisälle
+everstin kanssa, joka kiirehti poijes, koska kello jo oli joutunut
+viiteen ja meillä oli koko penikuorman matka Lehtosaaren ruukin-patruuna
+D:lle, jonka luoksi vielä aioimme vieraisiin. Kaksi kupillista kahvia
+täytyi meidän kuitenkin kaikkien juoda, paitsi kornetin, joka siunaten
+Mellander'in rouvan hyvän-tahtoisuutta sekä hänen kahviansa jyrkästi
+vakuutti, ett'ei hän sietäisi toista kuppia. Hän ja Julia olivat koko
+ajan, miten parahiten saattoivat, koettaneet huvitella Eeva ja Maalu
+neitosia. Kornetti iloisella ja reippaalla tavallaan aloitti heille
+monessa suhteessa pientä kohteliaisuutta. Julia kiitti heidän
+kukkakasvejansa, lupasi lainata heille kirjoja, ompelumalleja y.m. ja
+tämä kaikki vaikutti, että nämät nuokkukoivut näyttivät siltä, kuin
+raitis tuuli olisi niitä ravistellut taikka virvoittava sade
+virkistänyt, sillä rupesivatpa tuuvittelemaan oksiansa ja heiluttelemaan
+lehtiänsä eli toisin sanoen: Maalu ja Eeva tulivat varsin virkuiksi ja
+heidän silmänsä vilkkuivat ikään ja länteen.
+
+Lehtosaaressa otettiin everstiä perheinensä vastaan oikein meluavalla
+ilolla, erittäin Kaarlo kornetista pidettiin suurta uhoa, hän kun
+reippaan olentonsa, iloisen luontonsa ja kaikellaisten kepposten takia
+oli yleensä koko naapuriston lemmikki ja varsinkin suosittuna iloisessa
+Lehtosaaressa, jossa tanssit, näytelmät ja kaikellaiset huvitukset
+vaihtelivat, ja jossa hän yhtenä ainoana yönä oli vuorotellen
+tanssittanut kahtatoista tyttöä kahdessakymmenessä ja neljässä
+katrillissa. Näytelmissä oli hän ollut monena miehenä ja aina
+herättänyt suurta mieltymystä. Rakastajan osaa hän ei tosin kyennyt
+näyttämään, tietysti siitä syystä, ett'ei hän _koskaan saattanut
+rakastua_ eikä hän luonnollisesti taitanut näyttää, mitä varsin soti
+hänen luontoansa vastaan.
+
+Ruukin-patruuna D:n kolme taidokasta tytärtä ja neljä taidokasta poikaa
+olivat päättäneet isänsä nimipäivän kunniaksi pitää laulajaiset, joihin
+jotenkin lukuisasti oli kuulioita kutsuttu, ja näitten joukkoon H:n
+perhe lisäsi viisi terve-tullutta vierasta.
+
+Rouva D., jota huhu kertoi erittäin sivistyneeksi naiseksi, joka tiesi
+jutella Weber'istä ja Rossini'stä, kasvatuksesta ja sivistyksestä,
+värityksestä, hyvästä aistista ja taitavuudesta y.m., rupesi nyt Armoa
+huvitellaksensa pitämään koreita puheita kasvatuksesta sekä niistä
+peri-aatteista, joittenka nojalla hän oli lapsiansa kasvattanut, ja
+joissa aatteissa Weber ja Rossini, sivistys, aisti ja taitavuus
+joutuivat varsin taitamattomasti yhteen sekamelskaan.
+
+Laulajaiset alkoivat. Eleonora D. istui punastuneena ja peloissaan
+pianon ääreen sekä soitti erään kappaleen. Joka soinnokselta hän
+lahjoitti kuuliain korville pari tahi kolme säveltä kaupan päällisiksi,
+ja juoksumat, kiitos olkoon väkipolkimen ja näppäryyden, net kävivät
+kuten gummilla sivallus piirustuksen ylitse. Loppu teki suuren
+vaikutuksen. Koko piano rämisi. Tämän jälkeen tuo sinisilmäinen Tereesa
+lauloi Sevillan parturista arian. Hänen katkonaiset sävelensä, väkevät,
+ikään kuin käsivoimalla väännetyt luikerruksensa ja kimeät huutonsa
+saavuttivat kuulioilta hilpeimmät kiitokset näin suuresta vaivasta.
+
+Ruukin-patruuna D., paksu, lyhytläntä, iloinen ukko oli lapsiinsa kovin
+ihastunut ja hänen isällinen sydämmensä heitä vertasi senkin seitsemään
+neroon. Tavan takaa hän meni everstin luo sekä huudahti tuikkaavin
+silmin ja käsiään hieroen: "noh, veliseni, mitäs ajattelet? Mitäs
+sanot, veljeni? mitä häh? Häh mitä?"
+
+Everstillä oli luonnollinen hyvä aisti, ja myöskin oli hän eläessään
+kuullut niin paljon hyvää soitantoa, että kylläkin tiesi tällaista
+arvostella, mutta hän turvasi nyt tuohon veitikkamaiseen hymyilyynsä ja
+antoi kiitos-lauseeksi tämän epäselvän vastauksen: "hän soittaa kuten
+itse Hiisi!" taikka "hän laulaa kuten tuhat tulimmainen!" jotka vankat
+lauselmat mieltynyt isä otti vastaan suurimmalla ilolla.
+
+Sittemmin lauloivat Aatu D. ja yksi hänen sisaristaan erään laulun,
+joka meni vähän (kuten eversti sanoi) "rikki"; ja tästä nyt syntyi
+silmäsota veljen ja sisaren välille siksi, kuin laulu taas vähitellen
+sointui yhteen.
+
+Päätökseksi esitti nuot seitsemän taituria yhteen ääneen yhdys-laulun,
+laskein siinä maljasta ja kaljasta, ilosta ja elosta sekä jos jostakin,
+mitä vain loppu-sointuiselta vetävää tuo Aatu runoilia oli kokoon
+kasannut, ja oli laulu sellainen, josta pahasti pelkäsin huoneen
+hajoavan.
+
+Armo, joka kaiken aikaa oli istunut ikään kuin ehtookirkossa, niin
+hartaan ja juhlallisen näköisenä, pani nyt parastansa tyydyttääksensä
+tuota taiteellista, ylistystä janoavaa perhettä. Eversti toisti vankat
+lauselmansa; ja seura huusi ääntevästi: "hyvin! oivallisesti!" joita
+sanoja monesta kohden kuitenkin seurasi epäiltäviä suun väänteitä ja
+nenän nirputuksia. Tätä tapaa kornetti -- hänen kyllä sopi moittia,
+hänen, joka toden-peräisesti saatti sanoa, kuin sanoikin, ett'ei hän
+ollenkaan käsittänyt soitto- eikä laulutaidetta eikä siis saattanut
+sitä arvostellakkaan, vaan toinen raukka, jolta hänen soitannollisen
+aistinsa takia arvostelua vaaditaan, on tämmöisissä laulajaisissa
+pahemmassa kuin pulassa. Taideniekkoja saa arvostella, siihen on oikeus
+rahalla lunastettu, vaan taiteen harrastajaa saa ainoastaan kiittää --
+tämä on ikään kuin velvollisuus -- mutta jollemme sitä hyvällä omalla
+tunnolla saata tehdä, niin ei totuuskaan piiloon pakene jättämättä
+kasvoihimme jonkunlaisia vieraita väreitä.
+
+Ennen illallista ei kotiin-lähtöä ollut ajattelemistakaan, vasta kello
+yhdentoista aikaan istuimme jälleen vaunuissa. Erittäin kaunis ja
+leppeä oli keväinen yö. Armo nukahti pian, häntä tuuti vaunujen
+hiljainen liikunto ja meidän keskustelumme häntä nukutti. Vähitellen
+vaikenimme kaikin. Everstin muoto synkistyi. Kornetti istui katsellen
+kuuta, joka kalpeana ja lempeänä loisti tyvenen, viheriäisen maan
+ylitse. Hänen katseessaan oli jotakin haaveksivaa, sitä en hänessä
+koskaan ennen havainnut. Julia kävi myöskin miettiväksi. Ajaja sekä
+hevoset luultavasti myöskin ajattelivat jotakin, sillä vain verkalleen
+kuljimme eteen päin tasankojen ja metsien läpi. Kun keski-yön aikana
+ajoimme pappilan, provessori L:n asumapaikan, sivutse, näkyi siellä
+kynttilän valo eräästä akkunasta kimaltelevan. Eversti sen huomasi ja
+sanoi ystävällisesti loistavin silmin: "tuossa istuu nyt L. valvomassa
+ja työtä tekemässä lähimmäistensä hyväksi. Hän ei suo itsellensä
+yölepoa, -- -- ja kuitenkin kuluu luultavasti viisikymmentä vuotta,
+ennenkuin hänen teoksensa ymmärretään sekä arvossa pidetään. -- Ja
+päivin hän käyttää kaikki tunnit niihin monenmoisiin töihin, joita hän
+virkansa puolesta on velvollinen tekemään".
+
+"Hän on kynttilänsä tapainen", sanoi kornetti, "lahjoittaaksensa valoa,
+se itsensä kuluttaa.
+
+"Hän on varmaankin hyvin jalo mies!" sanoi Julia, kyynel silmässä.
+
+"On kyllä", sanoi eversti, "en tunne ketään jalompaa. Mutta hänen on
+mahdotoin elää kauan sillä tavoin, kuin hän itseänsä hoitaa".
+
+"Eikö hänellä", kysyi Julia vielä, "ole siellä kotona äitiä, sisarta
+taikka ketään omaista, joka, hellitellen häntä, pitää hänestä huolta?"
+
+"Ei. hän on yksin".
+
+"Yksin!" toisti Julia hiljaa ja surullisesti.
+
+Kun hevoset verkalleen eteen päin kulkein kaarsivat pappilaa, pisti
+Julia päänsä ulos vaunuista ja katseli yhä yhteen suuntaan.
+
+"Mitäs katselet, lapseni?" kysyi eversti.
+
+"Kynttilää, isäseni ... se loistaa niin ihanasti yön pimeydessä'!"
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavana päivänä oli meidän taas meneminen vieraisiin naapuristoon,
+mutta tällä kertaa ei kornetti millään muotoa saattanut meitä seurata.
+Hän oli saanut onkeensa, että Sirkun-kelloja löytyi eräässä
+metsämaassa, joka oli puolen penikuorman Tuorlinnasta ikään päin.
+Saadaksensa tuosta vahvaa varmistusta, täytyi hänen jo edeltä puolen
+päivän jättää meidät ja lähteä matkalle.
+
+"Minä en ymmärrä", sanoi Julia, "mistä tuo Kaarlo toisinaan elää. Hän
+ei koskaan ota evästä mukaansa, kun hän lähtee metsämaihin kasveja
+etsimään. Oikein hän onkin mielestäni laihtunut".
+
+"Nyt hän taaskin metsään juoksee!" sanoi eversti, kun näki poikansa
+pitkin askelin rientävän pihan poikki; "pelkäänpä, että tuo Linnaea
+borealis tekee häntä viiropääksi".
+
+Vieraissa käyntimme ei tänäpäivänä oikein hyvin onnistunut. Viikin
+kartanossa, L:n perheessä, oli lapset rupulissa ja pikku tallukkojen
+vuoksi ajoimme, tämän kuultuamme, täyttä nelistä poijes.
+
+Eräästä kreivilästä, johon poikkesimme, oli kreivinna poissa. Hänen
+kanarialintunsa lauloivat puutarhan huvimajassa nälkäisinä kauniissa
+häkeissään; he vuoroin valittaen ja iloisesti visertäen koettivat
+puutoksiansa ilmoittaa.
+
+Armo antoi niille siemeniä, vettä, sokeria ja linnun-ruohoa sekä
+nimitti niitä monenmoisilla lempisanoilla.
+
+"Kaikesta vaivastamme", valitti eversti, "tuskin teekuppia saamme tänä
+iltana!"
+
+Eversti oikein tunsi ruumiissaan kaipauksen, jos hänen vain
+iltapuolella kuuden ja seitsemän välillä täytyi olla ilman teetä, ja
+Armo, joka tuon kyllä tiesi, istui oikein huolissaan vaunuissa, kotia
+päin palatessamme, tätä matkaa kun varmaankin kestäisi vielä toista
+tuntia. Viedäksensä meitä oikotietä ajoi kuski pois tavalliselta
+maantieltä, ja nyt siis katseltavaksemme kuvautui uusia näkö-aloja.
+Eräässä jylhässä metsäseudussa seisautettiin hevoset huoahtamaan.
+Oikealla puolen, vähän etäämpänä meistä, näkyi puitten latvojen ylitse
+hieno savupilvi, jota vähäinen tuulen-henki toi meitä kohti.
+
+"No totta tosiaankin", sanoi eversti, "luulenpa, että tuolla on pantu
+teevettä meitä varten kiehumaan! Katsoppa, Julia -- eiköhän siellä
+metsän läpi haamoita joku valkoinen muuri?"
+
+"Kyllä! minä näen jotakin harmaan-valkoista ... siellä on todellakin
+talo ... savu näkyy tulevan sieltäpäin. Varmaankin joku haltiatar, joka
+tahtoo meitä kestitä, odottelee meitä siellä. Haltiatar, joka tarjoo
+meille teetä, sehän oivallista!"
+
+"Minä luulen", sanoi eversti, "että, vaikk'ei siellä haltiatarta
+olisikkaan, on siellä kuitenkin ihmisiä, ja net varmaankin antavat
+meille teetä, jos me -- mitäs tuumaat, Lotta? Menemmekö vieraisiin
+tuonne hauskaan, vähäiseen metsälinnaan? Me sanomme tuolle
+herras-väelle, että toivomme päästä heidän tuttavuuteensa sekä että
+me ... sanalla sanoen, että olemme janoissamme".
+
+Julia nauroi sydämmestään. Armo näytti hirveän hämmästyneeltä.
+
+"Ystäväni hyvä", sanoi hän, "tuo ei millään tavoin sovi!"
+
+"Kupillinen teetä sopisi minulle hirveän hyvin", vakuutti eversti.
+
+"Sitä paitsi, äiti kulta", lisäsi Julia, "saisimme siellä ehkä
+uusia hupaisia tuttavia. Esimerkiksi vain, entä jos Don Quixote ei
+suonen-iskemisistään olisikkaan kuollut, kuten on kerrottu, vaan olisi
+lähtenyt pohjoiseen päin ja ruvennut asumaan täällä ihanan Tobosansa
+kanssa sekä tulisi nyt meitä vaataan ottamaan... Mahdollista myöskin,
+että tapaisimme siellä jonkun erakon, joka meille elämän-vaiheistaan
+juttelisi, elikkä vale-pukuun puetun kuninkaan-pojan".
+
+"Olkoonpa mikä hyvänsä ja kuka tahansa, kun hän vain on niin
+kristillinen, että antaa meille kupin teetä".
+
+Vaikka eversti nyt varmaankin neljännen kerran muistutti teekupistansa,
+vastusteli Armo kuitenkin yksipäisesti tuota aiottua vieraissa
+käyntiämme, joten koko tuuma jätettiin sikseen ja päätettiin jatkaa
+matkaamme yhtä kyytiä.
+
+Kun vaunut taas läksivät liikkeelle, niin -- naksis! meni toinen pyörä
+paikaltaan, vaunut kaatuivat vähitellen kumoon ja monin äänin
+huutaessamme kellersimme toinen toistemme ylitse alas maantielle.
+
+Armo joutui varsin päälleni, mutta ompelulaukkuansa, joka sattumuksesta
+oli joutunut alleni, koetti hän kuitenkin vetää irti, ennenkuin itse
+ajatteli pystyyn nousemistansa, vaan minä selitin, että tämä oli
+mahdotonta niin kauan, kuin minä en päässyt paikaltani liikahtamaan.
+
+Vihdoinkin seisoimme kaikin jaloillamme. Armo oli varsin kalpea ja me
+muut kokoonnuimme huolestuneina hänen ympärilleen kyselemään, oliko
+häneen sattunut taikka oliko hän paljon peljästynyt j.n.e., mutta
+kun hän kieltämällä vastasi kaikkeen ja me hänen tuskallisiin
+kysymyksiinsä, miten oli meidän laitamme, myöskin saatimme vastata,
+ett'emme peljästyneet ja ett'ei meihin tullut mustelmaa eikä naarmaa
+(likistyksistä en tahtonut puhuakkaan), purskahti Julia niin iloiseen
+ja ääntevään nauruun, että se tarttui meihin kaikkiin. Ajaja ja
+palvelia, jotka molemmat olivat vahingoittumatta kuten metkin,
+raappivat huolissaan päätään.
+
+Heidän avullaan koetti eversti nyt nostaa noita vanhoja, raskaita
+vaunuja asemillensa, mutta maantiellä oli syvältä hietaa ja vaunut
+olivat kaatuneet kuoppapaikkaan, ajaja oli saamatoin rahnus ja palvelia
+vanha muinais-kalu, he vain huusivat: "äh ... voh!" Ainoastaan eversti
+teki työtä toden takaa -- mutta vaunut eivät liikahtaneet paikaltaan.
+
+Meneminen tuonne harmaaseen taloon (ainoa ihmis-asunto näillä
+tienoilla) tuli nyt välttämättömäksi, ja eversti, jolle tämä käynti
+sekä teekupillinen oli niin mieluista, että oli varsin iloissaan koko
+tästä vaunuseikasta, huudahti nyt: "meidän tulee kaikkien seurata
+toisiamme myötä-, ja vastoin-käymisessä!" Sitte hän itsensä tarjosi
+vaimollensa taluttajaksi ja saattoi häntä erittäin ilomielisenä ja
+leikillisenä pitkin kapeata polkua, joka, koukerrellen läpi taajan
+kuusi- ja mänty-metsän, näkyi vievän usein mainittua harmaata taloa
+kohti.
+
+"Sade tulee!" sanoi Armo katsoen huolestuneena taivasta kohti, "hattuni
+--. emmekö saattaisi viipyä täällä puitten suojassa niin kauan, kuin
+Grönvall juoksee toimittamaan väkeä vaunuja nostamaan?"
+
+"Ei tule sadetta", vastasi eversti.
+
+"Jo sataa!" huudahti Armo.
+
+"Joutukaamme, jotta pääsisimme katon alle!" sanoi eversti ja kiirehti
+iloisesti eteen päin, pitäen hattuansa Armon pään ylitse.
+
+Jopa vihdoinkin olimme perillä tuon vähäisen harmaan talon luona.
+Ulkomuodoltaan näytti se kolkolta ja rappiolle joutuneelta. Sen
+ympärystä oli viljelemätöin ja metsittynyt, ainoastaan pieni,
+kyökkikasveja varten viljelty tarha, oli kunnossa. Erään metsäjärven
+hopeinen pinta välkkyi vähän etäämpänä läpi tumman hongiston.
+
+Juuri kun pääsimme taloon sisälle, rupesi oikein ripeästi satamaan.
+Porstuan oikealla puolella oli ovi raollaan, se johdatti kyökkiin. Kun
+eversti nyt astui sisään, hyppäsi eräs piika, kuten peljästynyt jänes,
+nurkastaan esiin, tähtäsi meihin puoli-uniset, harmaat silmänsä ja
+änkytti: "nouskaa ylös portaita ... herrasväki on kotona".
+
+Sitte astuimme pimeitä ja kapeita puuportaita, joitten loputtua eversti
+avasi oven; se vei pieneen huoneeseen, jossa joka haaralla oli pyykkiä
+hajallaan. Pöydät, tuolit ja kopat olivat täynnä sekä silitettyjä että
+silittämättömiä vaatteita. Ilma höyrysi vastaamme kuumana, ikään kuin
+lämmitetystä uunista.
+
+"Astu vain, astu vain!" sanoi eversti, ystävällisesti kehoittaen,
+vaimollensa, joka äkkiä seisahtui kynnykselle.
+
+"Enhän minä, ystäväni rakas, saata astua vaate-koppasiin", vastasi Armo
+vähän närkästyneenä. Eversti ja minä siirsimme net vähän tieltä pois ja
+sitte koperoitsimme tuon pyykkivaraston läpi toisen oven luokse, jonka
+auettua kaikin hämmästyksestä ja ihastuksesta jäimme hetkeksi
+paikallemme seisomaan.
+
+Ihana, jalon-näköinen, mustaan silkkiin ja pitseihin komeasti puettu
+nainen seisoi lattian keskellä huoneessa, jota kristallilasit,
+kukka-uurnat, uhkeat kuvastimet ynnä muut tarpeettomat kiiltokalut
+somasti kaunistivat. Vähän taaempana hänestä seisoi -- vaikka hän
+minusta näytti ikään kuin leijailevalta -- nuori ... ja todellakin
+ainoastaan nuori tyttö, mutta niin ihastuttava, niin enkelin-ihana,
+että tosiaankin tahtoi epäillä, oliko hänen olentonsa maailmasta
+kotoisin. Hän oli ehkä kuusitoistavuotias, vaaleat palmikkonsa olivat
+somasti käärityt kultaisen hius-nuolen ympäri, ja yllänsä oli hänellä
+valkoinen hohtopuku, joka pilven-hattaran tapaisena ympäröitsi tuota
+liljan-valkeata, suloista, ihanteen-ihanasti muodostunutta,
+enkelimäistä olentoa.
+
+Tuo vanhempi nainen tuli meitä vastaan ja hänen tumman-siniset silmänsä
+vähän ylpeästi ja kysyvästi tarkastelivat kutsumattomia vieraita, Armo
+astui pari askelta taakse päin ja sotki minua varpaille. Eversti, jonka
+jalo ryhti, sekä suora ja taitava käytös miellytti jokaista, sai
+piankin suloisen hymyn tuon kauniin tapiolan-emännän huulille, kun hän
+leikillisesti ja sujuvasti kertoi syyn eli syyt meidän odottamattomaan
+tuloomme; hän pyysi heitä suomaan anteeksi, että näin tuntemattomina
+tulimme heille vieraisiin, ilmoitti nimensä (joka tuohon kaunottareen
+näkyi tekevän kummallisen vaikutuksen) ja esitti sitte vaimonsa ja
+tyttärensä. Minun hän unhoitti. Sen suon hänelle anteeksi, sillä
+kukapa kysyy kyytimiestä, kun pyytää kyytihevoista? Tapiolan kaunis
+emäntä vastasi vieras-kielisellä murteella, mutta todellakin
+soitannon-suloisella äänellä: "olkaatte terve-tulleita! kyllä vaunuihin
+apua saadaan ja teille laitetaan teetä ... niin hyvää kuin saan aikaan.
+-- Tässä on tyttäreni, minun Herminani", lisäsi hän ja suori,
+hyväillen, varjoavat kiharat pois keijukaisen otsalta.
+
+Armo, mennessään sohvan luo, seisattui kohteliaasti kumartamaan erästä
+herraa, joka näihin asti oli seisonut akkuna-uutimen varjostamana,
+mutta nyt astui esiin ja otti kiinni hämmästyneen Armon käteen,
+puristaen ja suudellen sitä, jolloin hän nauraen, mutta myöskin ollen
+vähän hämillään lausui: "Äiti kulta!" Tämä herra oli kornetti!
+
+Armo sanoi vain: "Herra Jumala!" ja tuijottaen poikaansa, hän varsin
+ällistyneenä ja ristissä käsin äkkiä istahti alas sohvaan. Eversti
+seisoi silmät pystyssä, ja suullaan hän teki kummallisen muikerruksen,
+mutta ei puhunut mitään. Jonkunlainen ahdistava, levotoin hämmennys
+valloitti seuraa. Kornetti, joka erittäinkin ikään kuin kuumilla
+kivillä seisoi, meni pian ulos tarkastamaan vaunujen kuntoon panemista.
+
+Tapiolan kaunis emäntä myöskin meni ulos, ja me jäimme yksin
+keijukaisen pariin, jota eversti nähtävällä ihastuksella katseli. Hän
+sekä Armo ja Julia koettivat kaikellaisten asiain juttelemisella sekä
+kysymysten kautta saada tyttöä vähän laveampiin keskusteluihin, mutta
+sepä ei onnistunut; tämä puhui ainoastaan vähän sekä karttoi
+kysymyksiä. Lapsellinen viattomuus, suloinen ja melkeinpä taivaallinen
+levollisuus kuvautui koko hänen olennossaan ja kaikessa, mitä hän
+sanoi. Hän puhui jotenkin selvää ruotsia, mutta korko oli kauniisti
+sointuvan italian-kielen. Julia oli varsin ihastunut häneen sekä
+kuiskasi ehtimiseen minulle: "hän on enkeli, oikea enkeli! Katso
+hänen suutaan! ... ei, mutta katso hänen pientä kättänsä! ja hänen
+jalkaansa! ... ja katso hänen silmiään! ... hei, Kaarlo veikka! ... nyt
+varmaankin olet kiinni! ... hän on tosiaankin enkeli!"
+
+Tuossa vähäisessä, somasti koristetussa huoneessa oli myöskin kaksi
+soittokonetta, nimittäin kannel ja lyyry. Julian kysymykseen, soittiko
+Hermina, vastasi tyttö siten, että hän kanteleella soitti ja lauloi
+erään italialaisen laulun niin luontevasti ja niin suloisella äänellä,
+että oikein kyyneleet silmistämme vierivät.
+
+Hänen laulunsa tuskin oli loppunut, kun äiti tuli sisälle; kohta sen
+jälkeen tuli kornetti ja sitten tee. Tämä viimeksi mainittu antoi
+jokaiselle vähän tehtävää, joten keskustelun puute vähemmän tuli ilmi.
+
+Minä en saattanut olla huomaamatta (tämä annettakoon anteeksi
+talon-tarkalle) teekalujen kehnoutta. Kupit olivat halvinta posliinia
+(kolme oli sinkitettynä), sokeri oli tavallista; -- leipää eli nisusia
+ei ollut nimeksikään.
+
+Minä luulen, että meidän kaunis emäntämme huomasi, miten Armo ja minä
+iskimme silmää toisillemme, sillä hänen muotonsa osoitti tuskallista
+hämmennystä ja hän soperteli jotakin vehnäjauhoista, miten niitten
+saaminen tänne oli vaikea. -- Tämän puutteen poistajaksi Armo oitis
+hyvän-tahtoisella tavallaan itseänsä tarjosi, luvaten lähettää omista
+varoistaan, mutta tähän vastasi rouva kylmästi ja vakaasti: "ei
+suinkaan, kiitoksia vain!" josta vastauksesta Armo hämmentyi ja vähän
+närkästyikin.
+
+Eversti joi par'aikaa mielihyvällä toisen kuppinsa teetä, jolloin äkkiä
+kuulimme kovan melun ja kiireet askeleet portaissa. Emäntämme kävi
+vuoroin punaiseksi, vuoroin kalveaksi sekä nousi mennäksensä ovea
+kohti, mutta samassa se äkkiä paiskattiin auki ja kalpeakasvoinen,
+kovan-näköinen mies, joka hurjaa vihan-vimmaansa koetti hillitä, astui
+kiivaasti sisälle, tervehti ylpeästi ja huolettomasti huoneessa olevia
+sekä meni akkunan ääreen, johon hän jäi ääneti istumaan; sieltä hän
+toki välimiten loi vihaiset, hurjat ja läpitunkevat katseet meidän
+kaunista emäntää kohti, joka nähtävästi vapisevana palasi istumaan
+Armon viereen. Siellä hän kuitenkin vähitellen kävi levollisemmaksi
+sekä vastasi noihin vihaisiin silmäilyksiin katseella, joka osoitti
+ylpeyttä ja ylenkatsetta.
+
+Eversti, joka tutkivasti tarkasteli vastatullutta, puhutteli häntä
+kysyen, minkälainen ilma oli. Tämän äänen kuultuaan kääntyi tuntematoin
+äkkiä kysyjän puoleen, katsoen häneen terävästi; heikko puna nousi nyt
+hänen kuihtuneille poskillensa, ja hän vastasi ikään kuin tietämättä,
+mitä hän sanoi: "niin, niin ... ei nyt sada enään ... kyllä saattaa
+mennä!..."
+
+Hän katsoi ulos akkunasta ja matki taas: "ei enään sada ollenkaan,
+kyllä sopii vaaratta lähteä matkalle..."
+
+Eversti, joka tänään oikein halusi ärsytellä ja vastustella, sanoi nyt,
+vaikka nähtävästi selkeni: "vieläpä siellä pisartelee; -- taivas
+synkistyy, kohta varmaankin rupeaa kovemmin satamaan!"
+
+Armo loi nyt häneen ystävällisen, rukoilevan katseen, ja tuon
+äänettömän rukouksen takia nousi eversti kohta, nähden vihdoinkin, että
+taivas selkeni sekä että sopi "lähteä matkalle!"
+
+Kiittäen sekä siitä anteeksi pyytäen, että olimme vaivanneet, sanoimme
+jäähyväiset metsän-emännälle ja hänen tyttärellensä, jonka kauniissa
+silmissä suuret kyyneleet kimaltelivat, kun me, ääneti kumartaen herra
+Pukkipäätä (joksi Julia häntä nimitteli), lähdimme huoneesta. Herran
+silmät osoittivat, että hän oikein lykkäämällä olisi mielinyt ajaa
+meitä matkoihimme.
+
+"Kaarlo, sinä seuraat kaiketi mukanamme?" sanoi eversti pojalleen,
+"taikka aiotko vielä hakea sirkunkell--?"
+
+"Jahka minä juoksen edellä katsomaan, onko vaunut hyvässä kunnossa!"
+huudahti kornetti sekä lähti juoksemaan kuten tuulis-pää.
+
+Sitte kun taas istuimme vaunuissa, kornettia kovin ahdistettiin
+kysymyksillä, mutta hän ei sanonut tietävänsä enempää noista kauniista
+ulkomaalaisista, kuin mekään; hän oli eräällä metsäretkellään joutunut
+heidän tuttavuuteensa sekä tiesi, että olivat kauniita ja
+rakastettavia, että elivät maailman tohinasta erillään ja olivat
+vähissä varoissa ... enempää hän ei heistä muka tietänyt ... ei
+ollenkaan muuta...
+
+"Köyhiä!" huudahti Armo, "ja sillä tapaa vaatetettuna -- semmoiset
+pitsit!"
+
+Kornetti punastui ja sanoi vain: "he ovat aina hyvissä vaatteissa".
+
+"Mutta kukapa, hyvät ihmiset, tuo vihainen herra oli?" huudahti Julia.
+
+"Talon herra", vastasi kornetti; "hänellä näkyy olevan levotoin ja äreä
+luonto ... muuten en tunne tästä perheestä paljon mitään..."
+
+Eversti katsoi terävästi poikaansa, joka nähtävästi joutui hämilleen.
+
+Vaunuissa vallitsi nyt äänettömyys. Armo ravisti päätään ikään kuin
+säestääksensä omia ajatuksiaan.
+
+Kerran katkaisi eversti äänettömyyden sillä, että hän
+hyvän-tahtoisesti hymyillen lausui: "minulla on vielä hänen kilin kilin
+korvissani!"
+
+"Kilin kilin?" toisti kornetti punastuen.
+
+"Niin oikein!" vastasi eversti lyhyesti, ja taas oltiin vaiti.
+
+Julian sydän sekä silmät olivat kyllä täynnä hilpeitä sanoja, joita hän
+olisi tahtonut puhua noista ihanista ulkomaalaisista, mutta hän ei
+oikein tietänyt, millä pohjalla hän seisoi veljensä ja näitten
+muukalaisten tuttavuuden suhteen, ja sitä paitsi hän hyvin harvoin
+uskalsi isänsä seurassa ilmoittaa ihastustaan, koska hirveästi pelkäsi
+tuota ivallista hymyä, joka välistä ilmaantui everstin kasvoihin.
+
+"Kummapa on, että juuri tässä metsäseudussa, joka on Tuorlinnasta itään
+päin, löytyy tuo harvinainen sirkunkello-kasvi..."
+
+"Eikö Isä luule", keskeytti äkkiä kornetti, "että sopisi vetää ylös
+akkunat ... taikka ehkä olisi paras, ett'ei isä nyt juuri puhuisi ...
+niin paljoa ... tuo kylmä sumu virtailee vaunuihin..."
+
+"Kiitoksia huolestasi, poikani, -- minun ei ole mitään hätää. Sinun
+puolestasi paremmin on pelkäämisen syytä, että esimerkiksi saatat
+jonkun kivun itsellesi noilla kasvitutkimismatkoillasi, että kylmetytät
+itsesi ... ja joudut vilutautiin..."
+
+"Vilutautiin!" sanoi kornetti nauraen, mutta myöskin punastuen,
+"pikemmin saattaisin joutua jonkunlaiseen kuumeeseen..."
+
+"Minä tahdon ruveta lääkäriksesi", sanoi eversti, "ja koska jo näen
+arveluttavia kivun oireita, määrään sinulle..."
+
+"Kiitän nöyrimmästi, isä hyvä! mutta vielä en ole vaarassa -- sen
+vakuutan! Sitä paitsi minä kovin pelkään lääkityksiä".
+
+Eversti oli vaiti. Armo huokasi. Julia vilkasi veitikkamaisesti minuun.
+Vaunut seisattuivat, ja me olimme perillä. Ilta olikin jo joutunut
+myöhän-puoliseksi.
+
+Illallista syödessämme sanoi eversti pojallensa: "Kuules Kaarlo,
+milloinka sinä niin onnelliseksi tulit, että löysit tuon
+sirkun-kellosi?"
+
+Rohkeasti vastasi kornetti: "juuri tänään, isäni!" ja otti samalla
+taskukirjansa, aukaisi sen sekä veti sieltä ulos erään vähäisen kuivan
+kasvin, sanoen: "tässä pohjolan pienessä kasvissa, joka löytyy, paitsi
+Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa, ainoastaan Sveitsissä ja eräällä
+vuorella Ameriikassa, on varsin erinomaisen hyvä haju, etenkin yön
+aikana. Tämä tässä rupeaa jo kuivahtamaan, mutta vieläpä se toki
+hyvältä tuoksuu, -- koetappas, Julia..."
+
+"Jopa peräti, Kaarlo hyvä", huudahti Julia, "siinähän on väkevä
+koiruohon haju! ... taikka ei ... mitä mä sanon ... se tuoksahtaa..."
+
+"Koiruoho!" sanoi kornetti hämmästyksissään ja katsoi vähän häpeillään
+kädessään olevaa koiruohoa. "Minä erehdyin ... minä hukkasin, minä
+olin..."
+
+Eversti hymyili vähän ivallisesti ja sanoi: "Myöntää täytyy, että tuo
+sirkun-kello on hyvin kummallinen kasvi!"
+
+Se, joka varmaankin pian kyllä sai kuulla enemmän tuosta
+Sirkun-kellosta, oli Armo. Äidin ja pojan välillä vallitsi niin
+sydämmellinen hellyys, että toisen kysymykset epäilemättä toivat
+ilmi toisen salaisuudet silloinkin, jolloin ei niitä muuten
+vapaaehtoisesti ilmoitettu. Kaikista lapsistaan rakasti Armo enimmän
+vanhinta poikaansa, vaikka hän ei tahtonut myöntää, että sydämmensä
+heidän välillään teki mitään eroitusta. Kaarlo olikin kaikista paraiten
+äitinsä näköinen sekä muotonsa että hyvän, hellän sydämmensä puolesta.
+Sitä paitsi oli hän lapsena ollessaan ollut heikko ja kivulloinen,
+jonka vuoksi äiti oli saanut hänestä nähdä niin paljon huolta ja
+vaivaa, että hän silloin menetti suuren osan terveydestänsä ja
+voimistaan; tämä ehkä enemmän, kuin mikään muu, sitoi häntä tähän
+lapseen, joka ainoastaan noin suurten uhrausten kautta varjeltui. Josta
+näin paljon vaivaa näemme, se käy meille kalliiksi. Kyllä poika häntä
+nyt palkitsi suurimmalla lapsellisella rakkaudella.
+
+Jos Armo tiesikin jonkun salaisuuden, niin emme kuitenkaan muut siitä
+selkoa saaneet. Eversti ei näkynyt tietävän enempää kuin mekään, sillä
+iloisella mielellä ollessaan hän usein laski leikkiä kasvitieteestä ja
+sirkun-kelloista, jotka sanat kornettia oikein olivat ruvenneet
+peljästyttämään ja joitten mainitsemista hän aina koetti estää sillä,
+että äkkiä otti jotakin muuta puheen aineeksi, mitä hädin parhaaksi
+näki.
+
+Tällä välin hän kuitenkin häiritsemättä jatkoi matkustuksiansa. Vieläpä
+hän kerran lähti lähiseutuihin jalkamatkalle, joka kesti viikon päivät;
+sitten ... vaan tästä toisten.
+
+Eversti sanoi tavallisella tyvenellä tavallaan: "neljäntoista päivän
+perästä nuoren herran täytyy lähteä leiriin, ja sitten sotatoimet häntä
+koko kesän pidättävät rantamailla; rakkaus kasviin ja sirkun-kelloihin
+kyllä haihtuu hänestä pois sillä välin".
+
+Kaarlon poissa ollessa Julia oli melkein pahoissa päivissä. Arvid
+luutnantti, joka maalla kaipasi sitä puheen ainetta, jota kaupungin
+elämä tuottaa, ei tietänyt, kun hän kahden-kesken oli morsiamensa
+parissa, hänelle sanoa mitään muuta kuin: "minun pikku Juliani!" jota
+lauselmaa suutelo aina seurasi ikään kuin puuttuvan puheen jatkoksi;
+tuota pikku Julia toki välimiten vältti. Kun sitten nämät rakastuneet
+pitkän ajan olivat ääneti tarkastaen toisiaan istuneet rinnatusten,
+rupesivat he haukottelemaan. Silloin sanoi Arvid, "sinun on uni, pikku
+Juliani!"
+
+"Niin on", vastasi hän ja ajatteli itsekseen: "siitä sinulle kiitos
+olkoon".
+
+"Nojaa minuun, enkelini, ja nukahda vähäsen", sanoi lempeällä äänellä
+Julian tuleva maallinen turva, "nojaa minuun ja tähän tyynyyn, jonka
+minä asetan näin, minä nojaan tuohon toiseen ja nukahdan myöskin, ...
+tämähän tulee oikein äärettömän hauskaksi!"
+
+Jotenkin surkean-muotoisena noudatti Julia neuvoa, ja pian nähtiin
+nämät kihlatut sekä edeltä että jälkeen puolen-päivän istuvan
+puolinukuksissa toistensa rinnalla. Julia kyllä useasti sanoi, että
+synti ja häpeä oli näin tuhlata pois elämänsä päiviä, mutta hänen
+sulhasensa mielestä sillä tapaa paraiten saatti elämäänsä nauttia. Ja
+koska se, joka hyväksi vaimoksi aikoo, jo morsiamenakin tahtoo
+rakastettunsa toiveet täyttää, niin Julia, kumminkin toistaiseksi, aina
+sekä edeltä että jälkeen puolen-päivän nukahteli. Kerran kun Arvid
+luutnantti tarjousi hänelle tyynyksi, kuultiin hänen puoleksi hymyten
+närkästyneenä sanovan: "minä vakuutan sinulle, että kohta rupean sinua
+täydestä todesta sellaisena pitämään".
+
+
+
+
+Sokea.
+
+
+    "Näen -- mustana kaikki".
+
+Armo, joka päätti minua muka alakuloiseksi, vakuutti nyt keksineensä
+synkkämielisyyteni syyn. Hän sen arveli alkavaksi keuhkotaudiksi sekä
+määräsi minua juomaan maitoa ja kävelemään aamuisin hiljaa raittiissa
+ilmassa.
+
+Ehkä teki hän sen vain saadaksensa sopivalla tavalla minua seuraajaksi
+Liisille, jolle tohtorit olivat määränneet samallaista ohjelmaa. Mutta
+oli miten oli, neljä asiaa oli varmana: alakuloinen olin, --
+keuhkotauti minussa oli, parannukset tarvitsin, -- ja kävellä minun
+täytyi.
+
+Minä siis rupesin maitoa juomaan sekä kävelin aamuisin ihanassa
+kevät-ilmassa, taluttaen ääneti olevaa Liisiä kauniissa puistossa, jossa
+linnut varsinkin tähän aikaan päivästä pitivät laulajaisiansa; heitä ei
+häirinnyt meidän hiljaiset askeleemme eikä net muutamat sanat, jotka
+huuliltamme lähtivät.
+
+Liisin mielen-tila oli alussa kylmä ja tyly. Hän oli melkein aina
+ääneti, ja ne harvat sanat, joita hän puhui, ilmaisi murtunutta mieltä
+ja ärtyistä luontoa. Hän kysyi usein: "mitä kello on?" ja minun
+vastattuani hän aina huokasi: "eikö enempää?"
+
+Minä olin ääneti sen vuoksi, ett'en tosiaankaan tietänyt, mitä olisin
+sanonut, sillä pelkäsinpä, että sopimattomalla sanalla ehkä olisin
+loukannut hänen levotointa, tunteellista ja onnetointa sieluansa. Minä
+näin hänen kärsivän ja olisin halusta koettanut lohduttaa, mutta enpä
+tietänyt, mitä nuottia minun tuli vetää tehdäkseni hyvää vaikutusta
+hänen sydämmeensä.
+
+Sitä paitsi eivät mielestäni ihmis-sanat olisi voineet vaikuttaa
+enempää lievitystä, kuin tuo leppeä, raitis ja virkistävä ilma, joka
+leyhäeli ympärillämme, kuin nuot kauniit liverrykset, jotka hiljaa
+humisevista lehdikoista kuuluivat, kuin tuo runsas, suloinen tuoksu,
+joka oli ikään kuin nuoren luonnon hengähdys ja meihin, sitä
+nauttiessamme, tunkesi virkistyttävästi aina sydämmiimme asti. Ah,
+mitäpä olisinkaan saattanut sanoa kauniimpaa, hellempää ja
+viihdyttävämpää kuin mitä tämä luonnon suloinen ja ihmeellinen
+runollisuus hänelle lausui.
+
+Vähitellen tuli Liisin mieli-ala lempeäksi. Minun äänettömät ainaiset
+huoleni hänestä eivät enään tulleet kylmästi hyljätyiksi. Hän puhui
+enemmän sekä levollisemmin kuin ennen.
+
+Eräänä päivänä hän sanoi minulle: "Sinä olet ystävällinen ja äänetöin
+kuin luonto, sinun seurasi tekee minulle hyvää". Koska en ikänä
+ainoallakaan kysymyksellä koettanut tunkea hänen sydämmensä
+salaisuuksia urkkimaan, näkyi hän kokonaan unhoittavan, että hänen
+ympärillään oli muuta kuin luonto, jonka helmaan ei onnettominkaan
+olento pelkää suruansa sulkea, ja tämä ystävä hänelle usein onkin
+uskollisin ja paras lohduttaja. Monta kertaa hän itsekseen äännähti,
+välistä vienosti valittaen, väliin kamoittavan hurjasti ja
+nureksivasti. Tämän ääntämisensä hän tavallisesti äkkiä keskeytti,
+ainoastaan joskus hän lauloi yksitoikkoisesti, mutta suloisesti jonkun
+kätky-laulun, ikään kuin viihdyttääkseen sydämmensä riehuvia tunteita.
+Tämä surullinen, miellyttävä laulu synnytti minuun välistä juuri tuota
+surun-voittoista mielen-tilaa, jota Armo tahtoi minusta poistaa.
+
+Liikkeissään osoitti Liisi myöskin samaa vapautta näihin asti
+hillittyjen tunteittensa ilmaisemalla. Hän ojensi usein käsivartensa
+hitaasti taikka teki niillä liikenneitä ikään kuin torjuaksensa luotaan
+pois jotain hirveätä; välistä painoi hän kätensä kovasti vasten
+rintaansa ja laski net toisinaan taas ristiin otsansa ylitse, jolloin
+muotonsa osoitti hänen äärettömästi kärsivän. Usein hänen liikuntonsa
+olivat niin kiivaat ja hurjat, että melkein olisi saattanut luulla
+hänen mieli-puoleksi joutuneen. Mutta niin pian, kuin meidän
+aamukävelymme oli loppunut, ja me rupesimme lähenemään kotia, hänen
+olentonsa taas vähitellen palasi entiseen umpimieliseen, kylmään,
+melkeinpä luonnottomaan kankeuteensa.
+
+Eräänä aamuna, jolloin olimme istuneet vähäiselle lavitsalle, sanoi hän
+äkkiä minulle: "me istumme auringossa, eikö niin? Minä tunnen sen
+paisteen. Hakekaamme varjoa. Minä en auringosta pidä, eikä sillä ole
+minuun mitään osaa".
+
+Minä vein hänen nyt eräälle lavitsalle, jossa tuuhea sireeni-aita esti
+auringon-säteet loistamasta meihin.
+
+"Tänään on varmaankin hyvin kaunis päivä", sanoi Liisi, "ilma ei ole
+mielestäni koskaan tuntunut näin suloiselta". Ja nyt hän rupesi minulta
+kyselemään kukkien väristä, puista, linnuista ja kaikesta ihanasta,
+mutta hänelle näkymättömistä, mitä meitä ympäröitsi, ja sen hän teki
+äänellä, joka oli niin surullisen lempeä, niin täynnä hiljaista itsensä
+kieltämistä, että se syvästi liikutti sydäntäni, ja pari kyyneltä,
+joita en koettanutkaan vierimästä estää, putosi silmistäni hänen
+kädellensä, joka minun kädessäni lepäsi. Äkkiä veti hän sen pois,
+sanoen: "sinä itket minun tähteni, sinä säälit minua! -- Sitä ei
+kenenkään tule tehdä, -- ei kenenkään tarvitse minua surkutella, -- ei
+kenenkään minua armahtaa; -- minä en sitä ansaitse! Sinä et kauemmin
+saa olla petyksissä minun suhteeni, opi minua tuntemaan, -- opi
+kammoksumaan minua! tämä sydän on tahtonut tehdä rikoksen, -- tämä käsi
+on tehnyt murhan! -- Minä kuljen nyt -- sen tiedän -- sen tunnen --
+kuolemata kohden, mutta hiljaista, melkeinpä kivutointa kuolemaa, ilman
+häpeätä ja epäkunniaa, mutta minä olisin ansainnut kuolemani pyövelin
+kädestä".
+
+Näitä sanoja kuullessani päivä mielestäni musteni silmieni edessä.
+Hiljaa kauhistuen olin ääneti. Tuo sokea oli myöskin ääneti ja hänen
+muodossaan kuvastui ensin hurja epätoivo, sitten näkyi ivallinen hymy
+hänen kalpeilla huulillaan, kunnes muoto vähitellen muuttui synkeän
+alakuloiseksi, jolloin hän hiljaa ja verkalleen kysyi: "Onko kukaan
+vielä lähelläni?" -- "Minä olen täällä", vastasin minä niin tyvenesti
+ja lempeästi, kuin suinkin saatin, sillä tiesinpä, että onnetoin
+rikoksellinen vielä suuremmassa määrässä, kuin viattomasti kärsivä,
+kaipaa kanssa-ihmistensä hyvyyttä.
+
+"Pian", sanoi Liisi, laskein kätensä sydämmellensä, "pian nämät
+polttavat tulet, jotka riehuvat täällä, sammuvat. Hiljainen kuolema,
+minä tunnen ystävällisen lähestymisesi! ... Sinun siipesi viileä leyhkä
+antaa minulle välistä hetkellisen lievityksen... Pian tämä kylmä sydän
+on lepäävä, kangistuva kylmässä maassa... Äidillinen maa, sinä suljet
+kyllä helmaasi väsyneen lapsen, joka ei oppinut tuntemaan yhtäkään
+äidin sydäntä, ei isän syliä eikä ystävän turvaavaa kättä elämän
+pitkänä, pitkänä päivänä!... Mutta miksikä valitan? Saadakseni
+surkuttelevan ylenkatseen armopalaa? Enkä edes sitäkään ansaitse!...
+Minä olen viheliäinen olento!"
+
+Hän vaikeni, mutta jatkoi hetken perästä taas: "kummallista! -- tänään
+-- tänään -- satoja päiviä äänettömänä kärsittyäni elämäni kurjuuksia,
+vaatii sydämmeni minua puhumaan, ... tahtoo, ikään kuin kauan kahleissa
+ollut vanki, hengittää vapaampaa ilmaa, tahtoo astua päivän valoon,
+huolimatta niistä inhon ja kauhistuksen tunteista, joita tämä
+rikoksellinen vaivainen muissa herättää... Liekki tahtoo vielä kerran
+leimahtaa ja laskea loisteen, jospa kamoittavankin, ennen kuin se iäksi
+sammuu.
+
+"Käännä pois kasvosi minusta, Piete!... Seuraa auringon esimerkkiä
+-- -- se on minusta yhden tekevää -- taikka oikeimmin, sekin on hyvä;
+minulla on vielä jotain menetettävää -- sinun sääliväisyytesi. Hyvä,
+minä olen tuon rangaistuksen itselleni velkaa..."
+
+Hän vaikeni taas; tuliset kivistävät tunteet näkyivät vaivaavan hänen
+sieluansa ja sanomatoin into ja surullisuus kuvautui hänen ihanissa
+kasvoissaan, jolloin hän, eteen päin kurkoittaen käsiänsä, huudahti:
+
+"Isänmaa, vapaus, kunnia! -- oi, joska olisin voinut elää, taistella ja
+kuolla edestänne ... silloin en olisi tullut täksi huonoksi,
+langenneeksi olennoksi, kuin nyt olen. Oi, jospa olisin ollut mies,
+silloin ei sydämmeni turhaan olisi sykkinyt teidän tähtenne, teidän,
+jotka aina suurena päämaalina olette edessämme, kun sielumme halajaa
+kotkan-siivin lentämään! Tämä liekki, joka nyt hivuttaa rikoksellista
+rintaani, olisi silloin teidän alttarillenne sytytettynä palanut
+kirkkaana ja pyhänä uhriliekkinä korkeuteen päin. Mutta nyt! ... oi,
+onnetoin se nainen, jonka sielulle luonto on lahjoittanut paljon tulta,
+tunnetta ja intoa! Onnetoin se nainen, joka siinä ahtaassa piirissä,
+mihinkä hän on kutsuttu hiljaisuudessa ja yksitoikkoisuudessa
+vaikuttamaan, näkee ainoastaan ilottomuutta, vankeutta ja elämänsä
+haudan.
+
+"Minä olin tuo onnetoin. Oi äärettömästi olen kärsinyt ja taistellut
+sallimusta vastaan! Minä taistelin lohikäärmettä vastaan, jonka
+voittajaksi luulin olevani kutsuttu ... mutta se voitti minun -- se on
+minua tomuun viskannut, murtanut, sotkenut kuten matoa.
+
+"Nuoruuteni innossa ylpeilin siitä, että tunteeni olivat syvät,
+jäntevät ja tuliset, minä ylenkatsoin maltillisuutta enkä tahtonut
+tunnustaa muuta lakia kuin omaa tahtoani; minä tunsin olevan siivet --
+ja tahdoin lentää, minä tahdoin nousta kaikkien ylitse ja lankesin!
+
+"Oo, joska minun pian sammuva ääneni kuuluisi jokaiselle naiselle, joka
+hehkuvana ja innostuneena luulee itsensä jotakin suurta, loistavaa
+tarkoitusta varten luoduksi, luulee, että tunteitten rikkaus ja voima,
+jolla hän on lahjoitettu, oikeuttavat häntä ylenkatsomaan tuota
+hiljaista maailmaa, johon yhteiskunnallinen järjestys on hänen
+asettanut, sekä tuota kainoa, miellyttävää tunteitten maltillisuutta,
+jota sekä taivaallinen että maallinen laki hänelle määrää -- oo, jospa
+hän näkisi minua näiden lakien rikkomisesta langenneena ja kuulisi
+minun varoittavan ääneni lausuvan: eksynyt surkuteltava olento,
+hillitse itsesi! Sinun oma intohimoinen sielusi -- kas siinä
+lohikäärme, jota vastaan sinun tulee taistella, siinä tuli, joka sinua
+kalvaa ja tulee muitten surmaksi, ellet sitä aikanaan tukehuta! Taivuta
+itsesi sallimusten ja yhteiskunnallisten järjestysten mukaan ... koeta
+voittaa itsesi ... muuten joudut kärsimään ja muserrut kuin minä!
+
+"Minulle on taisteleminen jo myöhäistä -- voimani ovat menneet, haluni
+mennyt! Tuli on päässyt valtaan -- temppeli palaa, palaa, palaa -- ja
+tulee palamaan siksi, kuin tuulet eivät enään löydä siitä muuta kuin
+tuhan... Rovioni olen itse sytyttänyt -- minä palan ja kärsin! Sinä
+ympärilläni oleva maailma, joka olet täynnäsi sopusointua, ihanuutta ja
+laulua, joka, ikään kuin hymyillen heräävä lapsi, hyväillen suljet
+minut helmaasi ... turhaan hymyilet, turhaan sinä hyväilet ... minä en
+sinua ymmärrä -- minä kärsin!
+
+"Kun olin nuori ... mielestäni siitä on jo kokonainen vuosisata ...
+silloin jo tunsin sydämmessäni toisinaan taivaan, toisinaan helvetin
+... nyt en siellä enään taivasta tunne. Kun olin nuori -- vielä varsin
+nuori -- minä jo lemmin rakkauden innon koko hehkuvalla voimalla. Ensi
+lempeni esineenä oli isänmaani ... sinä ehkä hymyilet sekä pidät
+tuollaista tunnetta nuoren tytön sydämmessä naurettavana .. sen ovat
+muutkin tehneet; vaan kuitenkin -- isänmaani! Minun isäini jalo,
+rakastettu maa! jospa kaikilla sinun pojillasi olisi ollut minun
+sydämmeni -- heikon tytön sydän, niin olisit vielä, mitä ennen olet
+ollut urojen kotopaikkana ... Euroopan jalopeurana.
+
+"Sinä olet lukenut ja kuullut puhuttavan marttiiroista, niistä
+hirvittävistä kiusauksista ja melkeinpä mahdottomista julmuuksista,
+joita vapauden ja isänmaan ystävät kaikkina aikoina ovat kärsineet, ja
+olet varmaankin kauhistuen kääntänyt katseesi ja ajatuksesi toisaalle.
+Minä luin myöskin, minä kuulin heidän kohtaloistaan ja halasin
+osalliseksi niistä, minä ajattelin mielihalulla kaikkia vaivoja,
+kaikkia hirvittäviä tuskia .. ja taivaan autuudelta ne minusta
+näyttivät, kärsittynä, oo isänmaa, sinun puolestasi! -- minä rukoilin
+Jumalalta heidän kunniaansa, heidän iloansa.
+
+"Sillä aikaa, kuin minun nuoruuteni kehkeytyi kukoistukseen ja
+tunteeni uhkuivat kuten kevät-virta, riehui sodan murha-aseet Euroopan
+lävitse, ... ainoastaan kaiku niitten aseitten kalskeesta, jotka
+sotivissa ryhmissä leimuivat, ennätti meidän rauhalliseen maahamme.
+Mutta se ennätti minun korvilleni ja herätti sydämmessäni hurjimmat,
+kiihkeimmät tunteet... Ah, minä olin ainoastaan nainen! ... minun
+haaveilemistani naurettiin ja ivattiin. Minä itkin katkerimmat
+närkästyksen kyyneleet -- ja tallensin hehkuvan tuleni sydämmeeni.
+
+"Vanha tuli, ja sanat: _isänmaa, vapaus_, jotka sodan tulen
+leimahtaessa loistivat häikäisevän kirkkaana, kadottivat nyt rauhan
+siimehessä monta noista viehättävistä säteistään. Minunkin rinnassani
+nuot ihanat sanat menettivät luontevan jännitys-voimansa, kun ei niihin
+enään yhdistynyt muisto vaaroista, taisteluista ja kunniakuolemasta.
+Rauha oli päätetty, kaikki mielen-jännitykset herkenivät. Ympärilläni
+oleva maailma oli entistä jokapäiväisempi ja yksitoikkoisempi. Mutta
+minun sydämmeni jäi yhtäläiseksi kuin ennenkin, se tahtoi elää,
+vaikuttaa; minä olin kiihkeä kuten ennen, vieläpä enemmänkin, minä
+halasin valloittamaan elämän korkeimpia kukkuloita, vaan ihmiset,
+yhteiskunnalliset järjestykset ja kaikellaiset olot vaativat minua
+iäksi jäämään tuohon tyhjään elooni. Laiva-orja ei koskaan ole
+saattanut onnettomampana olla kuin minä. Väsymättömänä, kuin
+myrsky-ilman henki, työskenteli sieluni, se syleili maailmaa ja tahtoi
+koroittaa itseänsä tähtitarhaan asti, tunkea kaikkein tunteitten ja
+tiedetten salaisuuksiin, mutta minun ruumiini ja huomioni kiinnitettiin
+siihen, mitä elämässä on vähäpätöisintä ja jokapäiväisintä. Minussa eli
+kaksi olentoa yhdessä olennossa ja toinen oli toisen vaivana.
+
+"Yhden ainoan intohimon maailma naisen sydämmelle suo ... kasvatuksessa
+sitä tavallisesti kehitetään romanien ja sulavien runojen ynnä muitten
+sellaisten lukemisella. Tämä ainoa on rakkaus, ja sitä minä tulin
+tuntemaan. Sanotaanpa, että se jalostuttaa naista ja tekee häntä
+sanomattoman onnelliseksi ... minua on se vienyt rikokseen ja saattaa
+minua nyt hautaan.
+
+"Isäni kuoli. Hän ei koskaan minua käsittänyt, ei koskaan minua
+rakastanut eikä koskaan minua onnelliseksi tehnyt! Miksikä antoi hän
+minulle elämäni? -- Jospa äitini olisi elänyt, oo, hän olisi käsittänyt
+ja rakastanut minua! Minä olen paljon kuullut hänestä puhuttavan, hän
+oli kovat kärsinyt ... ja paljon taistellut. -- Minä olin hänen
+viimeisen huokauksensa hedelmä ja tuon huokauksen imin ensimmäisessä
+hengen-vedossani, ... äitini ensimmäisessä ja viimeisessä suutelossa.
+Sen vuoksi oli koko elämäni kuoleman-kamppauksen kaltainen, iäinen
+kamppaus, taistelu. Vaan pian siitä jo ehkä loppu tulee!
+
+"Minun setäni, josta näihin asti olin elänyt kauaksi eroitettuna, otti
+minua luokseen. Sinä tunnet hänen ... vaan ei, sinä et häntä tunne!
+Sinä luulet hänen olevan täydellisimmän, mitä maailmassa löytyy --
+mutta hän on kova, taipumatoin mies, -- leppymätöin, kova tuomari. Oo,
+kuinka kovan kova hän on ollut minulle! Ja voi kuitenkin, miten
+äärettömästi häntä rakastin! Minulla ei ollut ketään eikä mitään koko
+maailmassa. Hän tuli minun kaikekseni. Minä en nähnyt ketään enkä
+mitään paitsi häntä. Sen hänelle sanoin. Oi jospa hän olisi osoittanut
+vähintäkin lempeyttä, pienintäkin armahtavaisuutta minua kohtaan, mutta
+hän oli kova vain. Hänen katseensa oli kylmä, hänen sanansa rankaiseva.
+Minä olin toivotonna, mutta jumaloitsin häntä kuitenkin.
+
+"Minä olin ihana, älykäs, nuori, minulla oli sydän eloa ja tunteita
+täynnänsä. Ikään kuin laineet, jotka turhaan loiskivat vasten kalliota,
+joka, järkähtämättä vastustaen, niitä aina takaisin viskaa, niin liehui
+turhaan kaikki minun tunteeni, kaikki luonnon-lahjani esiin uhriksi
+hänen alttarillensa. Voi! lainehet saavat kuitenkin kyyneleillään
+kastella sitä kovaa rintaa, joka heidät kukistaa ja hylkää, -- minun
+kyyneleeni eivät saaneet vieriä sille kädelle, joka minua poijes
+sysäsi, joka antoi minulle kuoleman iskun. Hän, jota minä rakastin ja
+kunnioitin enemmän kuin mitään muuta maailmassa, hän sanoi, että
+tunteeni häntä kohtaan olivat väärät. En tiedä, mitä silloin olivat.
+Tavalliset eivät kuitenkaan olleet -- eivätkä sopivia täällä maan
+päällä. Minä en silloin olisi peljännyt, vaikka enkelit olisivat
+katsahtaneet sydämmeeni ... sillä he olisivat minua ymmärtäneet...
+Rakastavathan taivaan enkelit! ja rakastavat tietysti jalommin,
+puhtaammin kuin maailman lapset, sillä he rakastavat korkeinta, pyhintä
+-- he rakastavat Jumalaa!... Ah minä jumaloitsin häntä! Miksikä oli hän
+minulle vain ankara, rankaiseva kostaja? Hänen kurituksensa vaikutti
+minussa ylenkatsetta itseäni kohtaan, vaan häntä jumaloitsin yhä
+enemmän.
+
+"Hetkeksi nousi maailmallinen ylpeys rintaani. Minä tahdoin voittaa
+himoani -- rangaista sen esineen heltymätöintä kovuutta.
+
+"Minä menin kihloihin eräälle nuorelle miehelle, ... hyvälle ja
+rakastettavalle, kuten luulen ... joka rakasti minua; häntä tuskin
+muistankaan. Minä tahdoin rangaista ja luulin tällä keinoin hyvin
+onnistuvani ... niin, sillä olinpa kuitenkin väliin siinä luulossa,
+että hän, joka minulle oli kaikkea kalliimpi, minua rakasti. --
+Olisikohan rakkaus yksistään tuli, jonka voimat eivät riittäisi
+lämmittämään sitä esinettä, johon sen kaikki polttavat säteet
+loistavat? -- -- Ja sitä paitsi olin ihana -- ja hän oli, sen tiesin,
+sen näin, naisen kauneuden ihailia ... naisen kauneus saattoi hänen
+heikoksi... Vaan mitä sanonkaan! Koskapa hän olisi heikkona ollut?
+Koska olisin nähnyt häntä horjuvana, tuota ylevää, jaloa, voimallista?
+oi minä -- oi minä olin tuo heikko, tuo eksynyt, hurmaantunut,
+viheliäinen!
+
+"Minun häitäni valmistettiin, morsius-vaatteet olivat jo valmiit,
+lahjoja, hyväilyjä ja mairituksia oikein kiertyi ympärilleni ... minä
+katsoin häneen, jota rakastin ... hän oli hyvin kalpea.
+
+"Hääpäivä tuli, vihkimys-hetki tuli ... minä katsoin häneen -- hän oli
+kalpea, hänen silmissään paloi synkkä tuli -- vaan hän ei sanonut
+mitään. Viimeisessä tärkeässä silmän-räpäyksessä katsoin vielä häneen,
+-- silloin käänsi hän kasvonsa minusta pois; jalot, rakkaat kasvonsa
+käänsi hän minusta pois -- katseella -- oo muisto! Papin kysymykseen
+vastasin: 'Minä lupaan!' Hornan tuli paloi sydämmessäni.
+
+"Samana iltana menin pois ja piiloitin itseni, piiloitin itseni
+kaikilta ihmisiltä. Kummalliselta tuntui pääni ja rintani. Ja minuakos
+haettiin! ... ha ha haa! tuo oli hullun-kurista!
+
+"Minä olin ottanut rahoja mukaani ja onnistuin matkustamaan vieraan
+nimen varjossa erääseen Ruotsin ranta-kaupunkiin.
+
+"Siellä näin meren ... myrsky-ilma kuohutti sitä ... aamu-taivas
+kaarteli punaisessa hohteessa sen ylitse. Minä muistan sen vielä ...
+ah! se oli ihanaa! Minä istuin eräällä kalliolla, katsellen mereen
+päin. Avaruus avasi minulle helmansa; aalto kohosi aallon perästä, --
+kohisten, kuohuen ... poispäin ... poispäin ... kaukaisuuteen,
+ääretöintä etäisyyttä kohden, jossa meri ja taivas syleilivät
+toisiansa; ympärilläni kohisi ja humisi -- huu! se oli kauheata, mutta
+komeaa! Jotakin raittiin tuulahduksen tapaista leyhkyi tuskaantuneen
+rintani lävitse. Minä tunsin itseni virkistyneeksi ja voimistuneeksi.
+Aallot puhuivat kieltä, joka minulle hyvää teki. Ne kuiskailivat, ne
+viittoivat minulle: 'poispäin, poispäin!' Puolen päivää istuin
+kalliolla ääneti, minä katselin aavaa merta ja kuultelin. Minä näin
+auringon nousevan aalloista, näin purjehtiain valkoisilla
+kyyhkyn-siivillään, sinertävällä merellä, sinisen taivaan alla,
+kiitävän poispäin jonnekkin etäiseen rauhan-rantaan. Minä kuulin
+aaltojen kehoittavat äänet ja päätin seurata niitten kutsumusta.
+
+"Amerikkaan tahdoin mennä. Kauas, kauas pois tahdoin minä siitä maasta,
+jonka polkuja hänen jalkansa astui, siitä ilmasta, jota hän hengitti,
+sitä kieltä tuntemasta, niitä tapoja näkemästä, jotka olivat hänen.
+
+"Päivä oli tullut, jolloin minä aioin lähteä, hetki oli käsissä. Kohta
+olin astuva siihen alukseen, joka minua oli vapahtava; sen lippu liehui
+hauskasti myötäisessä tuulessa ... pian olin keinuva vilpoisten
+aaltojen päällä, net lauloivat niin suloisesti; ... niitten laulun
+seasta kuului yht'äkkiä ääni ... minä tunsin tukevan käden tarttuvan
+minuun ... ja väkisin raastavan minua poijes. Kauhistuttavia sanoja
+puhui minulle rakastettu ääni ... niitä tuskin ymmärsin ... kaikki
+näytti minusta kummalliselta, -- käsittämättömältä. Kuten vankia,
+vietiin minua takaisin mieheni luo. Silloin tunsin minä taas jotain
+kummallista päässäni ja rinnassani, -- -- siellä tanssi ja pyöri --
+mutta kuitenkin tuntui siellä kalvava kipu. Tämä kiihtyi kiihtymistänsä
+-- minä tulin totta sanoakseni -- hulluksi.
+
+"Eräänä päivänä ... en tiedä mihinkä minua silloin oli viety ... enkä
+kenenkä kanssa minä olin. Silmissäni heijaili kaikki epäselvinä,
+julmina ryhminä. Silloin sain äkkiä kuulla kohinan, ikään kuin
+myrsky-ilmassa aaltoilevasta merestä, -- mutta kohina sai helyn,
+muuttui säveleeksi ja uhkui ihanan voimalliseksi soinnoksi sekä hiljeni
+sitten suloisen vakavaksi nuotiksi.
+
+"Siihen yhtyi ääni, joka selvästi ja hiljaisesti lauloi:
+
+    "Oo Jumalan karitsa, joka maailman synnit pois otat".
+
+"Kuten pilven hattara, joka täynnänsä taivaallista mehua, laskee alas
+kuivaan kuihtuneeseen maahan, niin laskeutuivat nuot pyhät säveleet
+alas kangistuneeseen sieluuni ja sulattivat sen hiiltynyttä mujua.
+
+"Ikään kuin erin-omaisen voiman pakoittamana yhdistin minäkin ääneni
+tuohon lauluun -- selvästi muistaen sekä sanat että sävelmän. Nuot
+sanat olin kuullut ensi kerran Herran ehtoolliselle mennessäni --
+jolloin, pyhät tunteet sydämmessäni, notkistin alttarin juurella
+polveni ja näin taivaan avoinna ylitseni ... ja kuullessani sanat: 'Suo
+meille rauhasi!' rupesivat kyyneleeni vuotamaan; ja siitä hetkestä
+alkaen tulin minä järkeeni jälleen. Niin, tulin, mutta _rauhaani_, ah,
+sitä minä en saanut ... ja vieläkin, aina ja ehkä iankaikkisesti pysyy
+tuo taivaan kyyhky etäällä minusta.
+
+"Ah, minä en ansainnutkaan sen tulemista sydämmeeni, sillä minussa ei
+ollut nöyryyttä, ei pyhyyttä ... enkä pyhitystä edes halunnutkaan!
+
+"Mieheni oli kuollut. Minä olin iloinen. Minä tulin taaskin setäni
+kotiin, sinne halasin; sydämmessäni oli muutos tapahtunut ja minä
+luulin nyt vihaavani yhtä paljon, kuin ennen olin rakastanut. Minä
+tahdoin jälleen nähdä häntä, jonka tähden olin niin äärettömästi
+kärsinyt, -- nähdä häntä, kerskatakseni, näyttääkseni hänelle -- ja jos
+mahdollista -- antaakseni hänen tuntea, että minäkin saatin olla ylpeä,
+kylmä, ylenkatsova. Tahdoin nöyryyttää häntä.
+
+"Minä näin hänen elävän onnellisena, levollisena, perheensä keskellä.
+-- Kaikille, halvimmallekkin osoitti hän hyvyyttä, -- minulle antoi hän
+vain katseen, ylpeämmän, kylmemmän, kovemman kuin ennen.
+
+"Minä tunsin sydämmeni kaikki jänteet vapisevan. Hirveä tunne valtasi
+sydämmeni. Hänen kovuutensa ikään kuin ivasi minun näennäistä
+kylmyyttäni, hänen voimansa minun heikkouttani, hänen levollisuutensa
+minun iankaikkista levottomuuttani. Hän oli ollut tyly minua kohtaan.
+Minun mielestäni hän onnellisessa ylpeydessään minua jaloillaan tomuun
+tallasi kuten matoa. Hänen kuvansa minua vainosi, nukkuissani ja
+valvoissani näin sen vain aina. Se seisoi jättiläisenä edessäni, -- se
+tukehutti -- se vei minulta ilman. -- Ellei häntä olisi ...
+hengittäisin minä! Ellei häntä olisi ... olisin _minä_! Ellei häntä
+enään olisi olemassa, -- silloin hän ei myöskään enään olisi elämäni
+ristinä. Pois pyhittynä elävitten luettelosta, hän kyllä pian katoaisi
+jälkeen jääneitten muistosta... Minä saattaisin ... voih! minua
+tukehuttaa ... kostaa ... rangaista häntä -- kostaa! Tänä päivänä, tänä
+päivänä vielä hänen levollinen katseensa kerskaavasti minuun katsoi ...
+huomenna!...
+
+"Rikos on sanan kaltainen, -- ajatuksen synnyttämänä se lentää esiin ja
+näyttää meistä usein vähäpätöiseltä, viattomalta, -- mutta sen
+seuraukset kestävät aina läpi iankaikkisuuden.
+
+"Minä eräänä iltana ripoitin vähän arsenikki-myrkkyä mantelimaitoon,
+jota oli lasissa setäni juotavaksi valmistettuna.
+
+"Olipa minulla tuota myrkkyä vähäsen tallella omalle varalleni myöskin,
+sillä mahdolliseksi minusta tuntui, että saattaisin ... katua.
+
+"Oletko sinä tuntenut katumusta?"
+
+Minä en rohjennut vastata.
+
+Liisi jatkoi: "Kun olin tehnyt tuon onnettoman työn, menin ylös
+huoneeseeni. Minä tunsin itseni levolliseksi ja kylmäksi ... kylmä kuin
+marmorikivi oli ruumiini -- siltä tuntui myöskin sydämmeni ... sen
+sykkiminen oli ikään kuin puuttunut. Minä seisoin lieden ääressä
+lämmitellen jäisiä käsiäni, kun äkkiä kuului alikerrasta hätäistä
+liikettä ja levotointa melua.
+
+"Silloin valtasi minua hirveä tuska ... minä menin alas ja näin uhrini,
+kuolon kalpeana, melkeinpä tainnoksissa, sohvassa istuvan, pää
+taakse-päin vaipununna. Hänen vaimonsa ja lapsensa olivat oikein
+toivottomassa tuskassa hänen ympärillään.
+
+"Kun tulin sisälle, loi setäni minuun silmäyksen ... sitä en koskaan
+unhoita! Silloin minua lähestyi koston hirmuhenki, joka tarttui
+terävillä, verisillä kourillaan minun sydämmeeni. _Se oli katumus_.
+
+"Ääntevästi tunnustin rikokseni -- ja rukoilin heidän kiroustansa,
+joittenka onnen olin hävittänyt... Minä konttasin lattialla, painaen
+otsaani tomuun... Ei kukan koroittanut ääntänsä syyttääksensä minua,
+-- -- mutta eipä myös yksikään käsi minua ylös lattiasta auttanut. Minä
+raahasin itseni hänen jalkojensa luo, jonka olin myrkyttänyt, -- minä
+tahdoin niitä suudella ... mutta toinen jalka sysäsi minut pois, se oli
+hänen vaimonsa, -- minä suutelin sitä ja menin onnekseni tainnoksiin.
+
+"Minä olin pitkän ajan varsin hourupäisenä. Kun taas tulin järkeeni,
+näin setäni seisovan vuoteeni ääressä, kuulin hänen julistavan minulle
+pelastumisensa -- ja anteeksi antamuksensa.
+
+"Niin langennut, niin syvälle langennut olin, -- että halukkaammin
+olisin hänen kirouksensa ottanut vastaan. Se olisi -- siltä minusta
+näytti -- kelvottomuuttani vähentänyt, mutta ei hänen jalouttansa.
+
+"Kaikkein himojen raivoisin myrskytuuli riehui sydämmessäni. Minä
+kirosin valoa -- ja valo vei säteensä pois minun kelvottomista
+silmistäni -- sekä ruumiini että sieluni sulkeutui iankaikkiseen yöhön.
+
+"Luonnon myrskyt ovat lyhykäiset, niitä seuraa tyvenet, kirkkaat
+päivät. Ihmis-sydämmessä himojen myrskytuulet riehuvat kauan ja suovat
+vain hetkellisen levon. Minäkin sain tuon tuntea, mutta se oli yön
+rauha -- elämän turtumus -- horros -- pimeyden kehtolaulu. Se taukosi,
+synnyttääksensä uuden kalvaavan, polttavan tulen, jota kyynelten
+iankaikkisesti vuotavat lähteet eivät ikänä voi sammuttaa. Minä
+ikävöitsin ja halasin äärettömän palavasti _sovitusta_.
+
+"Oi ristin kuolema, -- tuskat, verihiki, kivut! -- kärsiä ja teidän
+kauttanne sovittaa -- se -- sepä olisi hekumallista ollut. Mutta
+sokeana ... muumian tapaisena elävien olentojen joukossa, --
+rikoksellisena ihmis-pirstaleena, -- voimattomana, mitättömänä
+olentona ... olin minä, -- ylen-katsottava, -- ylen-katsottuna, -- oi
+kurjuutta! kurjuutta! kurjuutta!
+
+"Rangaistakseni itseäni, päätin kuitenkin jäädä eloon -- jäädä eloon --
+heidän ylenkatseensa esineeksi, joita minä rakastin ja kunnioitin; --
+hyljätäkseni jokaista säälivää kättä -- ja vaivatakseni itseäni niin
+paljon, kuin suinkin saatin.
+
+"Minä jätin vielä kerran sen perheen, jonka onnea olin
+hävittämäisilläni ollut, ja nyt kinastin viheliäisyydessä eteenpäin
+muutaman vuoden. Takaisin tulin sitte, kuin kuolema oli laskenut
+kätensä rinnalleni. Setäni tahtoi minua palajamaan. Hänen pitää
+hallitseman minua viimeiseen hengen-vetooni asti. Minä en siihen enään
+mitään voi -- se on niin sallittu. Minulla ei enään ole mitään voimaa,
+minusta on tullut loppu, -- loppu!"
+
+Hän vaikeni. Hiljaa rupesin nyt puhumaan muutamia rauhoittavia ja
+neuvovia sanoja. Minä puhuin malttavaisuudesta ja nöyryydestä; minä
+mainitsin -- rukousta.
+
+"Rukous!" toisti Liisi katkerasti hymyillen. "Kuules Piete! monta
+monituista vuotta olen rukoillut ... yöt ja päivät, joka tunti, joka
+hetki; -- minä olen maannut polvillani siksi kuin vilu on jäädyttänyt
+jäseneni, ja rukoillut: 'oo isä, ota minulta tämä talkki!' ikään kuin
+kivi, ilmaan viskattuna, takaisin putoaa haavoittaen viskaajan sydäntä,
+niin on rukous ollut minulle... Minä en rukoile koskaan enään!"
+
+"Oi rukoile, oi rukoile!" sanoin minä itkein, "rukoile vain oikealla
+mielellä... Jumala on armollinen ja antaa vakaalle tahdolle voimaa..."
+
+"Jumala?" sanoi sokea synkeällä äänellä. "Oo maailma -- jota en enään
+näe, -- aurinko, joka ei enään silmiäni valaise, sinä puhut Jumalasta!
+Sydän, jossa iankaikkinen rauhattomuus riehuu! sinun sykkimisessäsi
+kuulen hänen nimensä. Omatunto, rankaisia! -- sinä ilmoitat kostajaa...
+Rakkauden tuli, sinä elämä minun elämästäni! liekissäsi aavistan minä
+sinun iäistä perus-juurtasi... Mutta _Usko_, -- sinä vaalea enkeli,
+jonka tulisi näyttää minulle minun Jumalani, -- sinua en tunne.
+Aikaisin olen minä astunut alas epäilyksen kuiluun. Minä en mitään
+kiellä, -- mutta en myöskään usko mitään. Minä näen -- pimeyden vain!"
+
+"Ja etkö sovittajan kirkkautta, ristiin-naulitun säde-kehää -- ja
+Jesusta?" kysyin minä hämmästyen ja kauhistuen.
+
+Sokea oli vähän aikaa ääneti, katkera alakuloisuus kuvautui hänen
+muodossaan, ja hän sanoi hetken perästä:
+
+"Minä luin kerran eräästä näöstä taikka unesta -- ja monta kertaa sen
+aave-haamu nousee peloittavana ja kauhistuttavana sydämmeeni".
+
+[Madame Staël'in de l'Almagne, toinen osa, sivu 276, Jean Paul'in uni.]
+"Keski-yön aikana äkkiä aukeni näkymättömien käsien voimasta erään
+kirkon ovet. Joukko kamoittavia varjoja kokoontui alttarin ympärille,
+he huohuttivat ja heidän rintansa aaltoili levottomasti. Lapset
+lepäsivät vielä haudoissaan.
+
+"Silloin astui ylä-ilmoista alas alttarille loistava haamu, jalo,
+ylevä, mutta hänen muotonsa kuvasti ainaista surua. Kuolleet huusivat:
+'oo Kristus! eikö löydy yhtäkään Jumalaa?' Hän vastasi: 'ei yhtäkään'.
+Kaikki varjot rupesivat kovin värisemään ja Kristus lisäsi: 'minä olen
+liidellyt ilmojen läpi, kiitänyt kautta aurinkojen, -- eikä sielläkään
+ole yhtään Jumalaa. Minä olen kulkenut maailman perimmäisiin ääriin
+asti, olen katsonut alas hornan kuiluun, ja huutanut: Isä, kussa olet?
+mutta kuulinpa ainoastaan, miten sateen pisarat putoilivat syvyyteen,
+-- ja tuo iankaikkinen myrsky, jota ei mikään järjestys ohjaa, on
+yksistään minulle vastannut. Minä loin sitten silmäni taivaan kaarrosta
+kohti -- ja näin siellä ainoastaan pimeän avaruuden, joka tyhjänä
+tyhjyytenä kalvaamalla kulutti omaa itseänsä. Koroittakaatte uudestaan
+katkerat, vihloavat valitus-huutonne ja hajotkaatte, sillä kaikki on
+mennyttä'. Nuot lohdutusta kaipaavat varjot katosivat. Pian oli kirkko
+tyhjänä, mutta yht'äkkiä -- hirveä näky! -- kuolleet lapset, jotka taas
+vuorostaan olivat kirkkopihalla heränneet, kiiruhtivat nyt esiin ja
+lankesivat polvillensa alttarilla olevan majesteetillisen haamun eteen,
+huutaen: 'Jesus, eikö meillä ole mitään isää?' -- ja kyyneleitä
+vuodattain vastasi haamu: 'me olemme kaikki isättömiä, te ja minä, ei
+meillä ole yhtään...'"
+
+Tässä sokea keskeytti puheensa, ikään kuin kauhistuen tuota
+sairaalloista, houreen-tapaista mielikuvitusta, ja oli hetken aikaa
+ääneti, mutta laski sitten sormensa ristiin, ojensi verkalleen
+ulos-päin käsi-vartensa ja parahti kamalaan läpitunkevaan huutoon, joka
+ilmaisi hirveintä epätoivoa.
+
+Sinä hetkenä lähestyi meitä kiirehtivät askeleet ja eversti seisoi
+äkki-arvaamatta edessämme, luoden minuun kysyvän ja levottoman katseen.
+Sokea, joka tunsi hänen käyntinsä, antoi vavisten kätensä painua alas,
+mutta pian hän net taas kohoitti everstiä kohti ja rukoili sydäntä
+viiltävällä äänellä: "Ole säälivä, ole hyvä minulle! Minä olen kovin
+onnetoin. Jos taas tulen mielipuoleksi, niin älä vie minua hulluin
+huoneeseen. Kyllähän minusta jo loppu tulee pian. Suo edes että rakkaat
+kädet silmäni sulkevat!"
+
+Sääli ja syvä suru kuvautui everstin kasvoissa. Hän katseli kauan
+Liisiä, istahti sitten hänen viereensä, laski käsi-vartensa tueksi
+hänen ympärillensä ja antoi hänen päänsä levätä vasten rintaansa.
+
+Tämä oli ensi kerta, jolloin näin hänen hellästi kohtelevan onnetointa
+sokeaa. Liisin kyyneleet vierivät hitaasti hänen kalpeita poskiansa
+pitkin. Hän oli ihana, mutta ihana, kuten langennut enkeli, jonka
+kainosteleva toivotoin muoto näyttää hänen tuntevan itsensä
+ansaitsemattomaksi siihen armoon, jota hänelle osoitetaan.
+
+Nyt havaitsin Armon vähän etäämpänä lähestyvän meitä. Kun hän näki
+Liisin noin everstin turvissa, hämmästyi hän hetkellisesti, mutta
+käveli samassa taas meitä kohti, vaikka vieläkin jonkunlainen kummastus
+kuvautui hänen kasvoissaan. Eversti istui liikahtamatta. Liisi ei
+näkynyt huomaavan mitään hänen ympärillään olevasta. Kun Armo tuli
+meidän lähellemme, loi hän everstiin katseensa, heidän silmäyksensä
+kohtasivat toisiansa -- sulaen ystävälliseen kirkkaasti loistavaan
+säteeseen, ja ikään kuin saman ajatuksen synnyttämästä liikkeestä
+antoivat he kättä toisillensa.
+
+Armo hyväili Liisiä ja puhutteli häntä hellästi, -- Liisi vastasi
+kyyneleillä vain. Hetken perästä nousi eversti tarttuen sokean käteen,
+Armo otti toiseen, ja näin hellästi ja hiljaa hoitaen he häntä
+välissään taluttivat kotia päin.
+
+Minä jäin yksin puistoon. Tuskallisilla ja levottomilla tunteilla
+katsahdin lempeätä, keväistä sinitaivasta kohden, sydämmestäni halasin,
+että sen kirkkaus loistaisi sieluuni.
+
+Matkustaissani elämän tyveneitten kohtalojen läpi, minun ei koskaan ole
+tarvinnut koetella niitä tyrskyjä, jotka kohtaavat monta monituista
+elämän vaeltajaa, vaan olen rauhallisessa sydämmessäni tallentanut
+elähyttävän uskon ja pyhittävän toivon; ainoastaan kanssa-ihmisteni
+onnettomuudet, kärsimykset ja epätoivot ovat välistä pilviin peittäneet
+ihanata aurinkoani ja elämäni iloa sekä saattaneet minua välistä
+katsahtamaan korkeuteen, katkerasti kysyen ... "miksikä?"
+
+Mutta eipä vastaus kauan viipynyt, kun sitä rukouksessa hartaasti
+anoin. Lohduttavat tuuloset leyhkyivät levottomaan sieluuni kuiskaten:
+
+"Pilvet haihtuvat, aurinko jäljelle jääpi. Ihmisten rikokset, surut ja
+hairaukset eivät saata muuttaa luojan hyvyyttä. Me näemme ainoastaan
+vähäisen osan. Ihmiset kuolevat -- muuttuvat. Jumala on muuttumatoin".
+
+Turhaan me epäillemme, nureksimme ja olemme levottomat. Kaikista
+elämämme harhateistä on meillä ainoastaan yksi ulos-käytävä. Sinä
+hetkenä, jolloin pimeys meistä synkeimmältä näyttää, olemme ehkä
+lähimpänä valoa. Kun sydän-yön kello kajahtaa, silloin kohta aamukin jo
+kajastaa, -- ja vaikka se olisikin kuollon-kello, joka meille
+vapahdusta julistaisi, niin, kun elämämme sokkelot meistä ahtailta ja
+pimeiltä näyttävät, mitäpä lohdullisempaa saattaisimme itsellemme
+sanoa, kuin: "meille avataan ovi, ja me pääsemme ulos, -- valkeuteen".
+Näyttäköön meistä kuinkakin ahtaalta, umpinaiselta, -- niin tiedämme
+että, -- "meille avataan ovi!" No siis, -- odottakaamme, toivokaamme!
+
+       *       *       *       *       *
+
+Liisin mielen-tila kävi tästä päivästä vielä levottomammaksi. Hänellä
+oli välistä oikeita mielen-vian kohtauksia, joten hänestä täytyi toista
+vertaa paremmin pitää huolta kuin ennen.
+
+Hänen kärsimisensä ja rauhatoin elämänsä levitti ikään kuin synkeän
+hunnun koko perheen ylitse. Erittäinkin näkyi se haitallisesti
+vaikuttavan everstin terveyteen ja luontoon.
+
+Jotta en lukioitteni silmiä väsyttäisi sillä, että liika kauan annan
+heidän tarkastella tätä synkkää taulua, tahdon heitä nyt saattaa toisen
+luo. Se on valoisa, iloinen; siinä astuu yhdistettynä esiin maailman ja
+ihmis-sydämmen nuoruus. Me panemme sille nimeksi:
+
+
+
+
+Kevät ja Rakkaus.
+
+
+    "Myöskin minä olen Arkadiassa ollut".
+
+Viattomat ilot, viattomat surut, te nuoruuden-aikani ystävät, te
+enkelit, jotka hymyten ja itkein avasitte minulle elämän portit! teitä
+kutsun tänään! Ja teitä myöskin, te ajatukset, puhtaat kuin taivaan
+sini! tunteet, lämpimät kuin kevät-auringon säteet! toivo, raitis kuin
+kevät-aamun leyhke! minä kutsun teitä, -- tulkaa, oi tulkaa
+elähyttämään uupunutta mieltäni!
+
+Minä tahdon laulaa keväästä ja rakkaudesta, nuoruudesta ja ilosta; --
+suloiset raittiit muistot, nuoruuden-hetken satakielet! koroittakaatte
+äänenne! minä tahdon nuotille panna teidän säveleitänne ja ihastua
+vielä kerran teidän laulustanne.
+
+Toukokuun kahdentenakolmatta päivänä nousi kevät-aurinko kirkkaana ja
+kosketti kullan-keltaisilla säteillään Kaarlo kornetin silmiä. Oitis
+näki hän unissaan kalparitariston tähdet välkkyvän joukottain
+edessänsä. Hän pyrki halullisesti niitä selvemmin katselemaan, koetti
+aukaista silmiänsä, heräsi ja näki tähtien katoavan pois päivän
+ihanassa valossa, jonka säde-loisteessa pyöri miljonittain hiukeita.
+
+Neljänneksen tunnin kuluttua nähtiin hänen, pyssy olalla, kuleksivan
+seudun metsien raittiissa aamu-ilmassa. Tämä oli kevät-aamu niin ihana,
+kuin se, josta runoilla Böttiger laulaa;
+
+    "Suloisna hymyi luontonen
+    Ja nurmi vihersi,
+    Ja rukousta kukkasen
+    Jo leivo sävelsi,
+    Ja puro purki hiljakseen
+    Pois lahden tyyneeseen,
+    Missä joutsen hopeehohteinen
+    Ui, lauluns laulaen.
+
+    Ja päivän kultaa kohden loi
+    Lentonsa kotkanen,
+    Ja mehiläinen mettä joi,
+    Vei korttaan muurainen,
+    Ja perho kätki ruususeen
+    Nuot punasiipensä,
+    Ja kyyhkypari toisilleen
+    Nyt kuiskaa lempensä.
+
+    Yks' nuorukainen toivova
+    Käy puitten varjossa,
+    Ja verensä on hehkuva,
+    Ja katse kaipaava".
+    ....................
+
+Tässä nuorukaisessa nyt näemme Kaarlo kornetin täynnänsä niitä
+raittiita, suloisia tunteita, joita ainoastaan elämän ja luonnon
+aamuhetket yhdistettynä meille lahjoittavat. Hän katselee ympärillensä,
+välistä ylös sinistä taivasta kohti, toisinaan alas aamukasteesta
+kimaltelevaan ruohoon ja välin taas kaukaiseen etäisyyteen, jossa
+keveät ruusun-hohteiset usvat aina edempää edemmäksi haihtuvat.
+
+Suloinen tuoksuva leyhke hyväilevän länsituulen tuomana...
+
+Niin pitkälle olin kirjoittanut tunteitteni aina enenevässä kiihkossa,
+kun varsin äkkiä tunsin niin väkevän ruusun-hajun, että pääni joutui
+varsin pyörälle; myöskin kuulin erin-omaisen sohinan ja kohinan
+ympärilläni. Minä nostin kynäni -- joka juuri siinä silmän-räpäyksessä
+oli ikään kuin villitty -- paperista ja katsoin taakseni.
+
+Mikä näkö! Huone oli täynnä pieniä loistavia kerubeja, joilla oli
+ruusukiehkurat päässä ja käsissä, ja heidän siipiensä ainainen värinäpä
+se oli, joka matkaan saattoi tuon kummallisen suhinan. Jota kauemmin
+minä katselin noita ihmeellisiä olentoja, sitä viehättävämmältä minusta
+näytti net värit, jotka loistivat heidän silmissään, poskissaan,
+siivissään j.n.e. ja kun niistä loin katseeni muihin esineihin, kah!
+silloin näytti kirjoitusmusteeni valkoiselta, paperini mustalta,
+keltainen seinäni viheriäiseltä, ja itse olin kuvastimessani --
+ruusun-punainen. Eipä kummakaan, että ruusun-tuoksu nousi päähäni.
+
+Nyt tunsin minä nuot pikku veitikat; minä olin heitä ennen nähnyt. Ja
+kukapa ei noita ole nähnyt ja tuntenut! Nethän ne ovat, jotka
+kujeilevat seitsemäntoista-vuotisen tytön ympärillä ja vääntävät hänen
+päänsä vähän kallelle. Net ne ovat, jotka panevat nuorukaisten silmät
+harhailemaan siten, että he tulevaisuutensa taulussa näkevät
+kirjoitettuna "_huvitus ensin ja työ sitten_", kun pitäisi olla: "_työ
+ensin, huvitus sitten_". Netpä senkin saavat aikaan, että tyhjän-päiten
+nähdään paljo vaivaa, juostaan kymmenenkin peninkuorma virvatulen
+perässä, sekä että toisinaan ei taas nähdä senkään vertaa, että
+tartuttaisiin onneen kiinni, vaikka se juuri kulkee aivan lähitsemme.
+Net ne ovat, jotka, epävakaisina kuin huhtikuun ilma liehuvat
+uskottelemassa koko maailmaa ja tekevät koko maailmasta pilkkaa; jotka
+saattavat P:n menemään naimiseen ja T:n jäämään naimattomaksi sekä
+molemmat siten tekemään väärin; jotka matkaan saavat, että A. antaa
+myöntävän ja J. kieltävän vastauksen sekä että molemmat erehtyvät. Net
+ne ovat, jotka tunkevat rahakauppias Laskumiehen konttuoriin,
+sekoittavat hänen vekselinsä ja panevat häntä tekemään kuutosesta
+yhdeksäistä ja päin vastoin. Ja netpä runoiliankin ympärillä niin
+armottomasti suhisevat ja surisevat, että hän esittelee kaikkea muuta,
+paitse mitä on selvää ja järkevää, että hän väärässä muodossa kuvailee
+meille todellisuutta ja siten harhauttaa sekä itseänsä että muita.
+Mielikuvituksemme haahmoitukset, pienet ruusun-väriset veitikat! kukapa
+ei teitä tuntisi? Mutta kukapa ei teitä väistäisi, kukapa ei tahtoisi
+teitä torjua luotaan, joka kerran on saanut kokea teidän kepposianne ja
+petoksianne? Ja erittäinkin niitten, jotka kutovat jokapäiväisen elämän
+kangasta, tahtoen järkevästi ja siististi viskata sukkulansa sen
+köyhän-puoliseen loimeen, tulee paremmin kuin muitten olla varuillansa,
+ett'ei teidän ruusutuoksunne hurmaa heidän ajatuksiaan eikä sekoita
+heidän aivujaan. Minä havaitsin, missä vaarassa olin, kuinka
+vaaralliselle tielle kynäni oli kiitänyt. Minä laskin sen pois, nousin
+istualta ja menin juomaan pari lasillista kylmää vettä, avasin akkunan
+ja henkäsin sisääni tuota vielä lumikylmää huhtikuun ilmaa, -- katselin
+taivaan kirkkautta kohti, katsoin alas maahan, jossa piiskattiin
+tomua vaatteista, käänsin huomioni sitten kolmeen kissaan, jotka
+vasta-päätäni eräässä vintin-akkunassa istuivat, pää kallellaan, varsin
+siististi maailman menoa katselemassa. Sanalla sanoen, minä annoin
+silmäni tarkata ympärilläni olevaa jokapäiväistä elämää, tullakseni
+pois mielikuvitukseni maailmasta, joka nuoruuden-muistojeni siivillä
+lenteli esiin ja leveni ympärilleni. Yksi noista pienistä veitikoista
+oli korviini kuiskannut: "vähäisen sopii perättömiäkin jutella, kunpa
+siitä vain syntyy kaunis vaikutus", ja jollen vain olisi aikanaan
+tointunut ja katsellut ympärilleni, olisitte, hyvät lukiani, kentiesi
+saaneet nähdä kevään sekä rakkauden, jonka vertaista ei koskaan ole
+muualla ollut ... paitsi ehkä Arkadiassa.
+
+Kun akkunan luota palasin, oli huoneen ilma aivan raitis. Nuot pienet
+ruusun-väriset hämmentäjät olivat matkoissaan, ja minä näin taas kaikki
+esineet todellisessa ja luonnollisessa muodossansa.
+
+Todellisuuden kuvan täytyy olla kirkkaan puron kaltainen, joka
+eteenpäin virtaessaan selvästi ja toden-mukaisesti näyttää kaikki sen
+aalloissa kuvastuvat esineet, ja jonka kirkkaan veden lävitse pohja ja
+siinä olevat aineet näkyvät. Kaikki, mitä kuvailia eli tekiä
+kerronnassaan saa mielikuvituksellensa myöntää, on siinä, että se
+toimielee auringon-säteenä, joka muuttamatta esineitten omituisuutta
+kuitenkin lahjoittaa väreille kauniimman loiston, antaa aalloissa
+välkkyvälle päivälle timanttihohteen ja valaisee puhtaalla
+kirkkaudellaan itse puron santapohjaa.
+
+Saatuani tällaisen vakaan mielipiteen minä nyt sen johdosta levollisena
+astun näyttämölle auringon-säteenä, jonka annan laskea loisteensa
+tosi-kuvailulle, minkä olen keväästä ja lemmestä tekevä. Mutta
+auringon-paistekkin väsyttää, yhtä kuin moni muukin, jos sitä kestää
+liika kauan (kuten esimerkiksi Egyptissä); siksi annan auringon-säteeni
+vain sieltä ja täältä loistaa esiin, vaeltaissamme nuoruuden
+onnellisilla aloilla, ja valaista ainoastaan niitä kohtia, joissa
+arvaan lukiani halukkaimmin viipyvän, taikka missä itse haluan istua,
+lämmitellä ja levähdellä. Astukaamme nyt metsästä ulos
+
+    Ensimmäiseen Valon-säteeseen.
+
+Se loistaa läpi synkän honkametsän ja näyttää meille aukean paikan,
+jonka perällä esiintyy tuo vähäinen harmaa talo, joka kaunisti näkymöä
+eräässä edellisessä luvussa. Edessämme näemme viheriän rannan, jota
+lännen kirkkaat laineet hyväilevät. Graniittikalliot kohoavat
+muodottomina ja seisovat vahtina veden-emon taivaan-sinisen linnan
+ympärillä. Niitten rinnalla nuoret viheriälatvaiset koivut
+häälyttelevät hyvän-tuoksuvia oksiaan länsituulosissa, jotka niitten
+ympäri liehuvat täynnänsä eloa ja iloa, täynnänsä _kevättä_.
+
+Järven rannalla, viheriäisessä lehdossa havaitsemme nuoren miehen ja
+nuoren naisen istumassa kukoistavalla nurmikolla toinen toisensa
+rinnalla. He näyttävät onnellisilta, -- nähtävästi he nauttivat
+luonnosta, toistensa seurasta ja kaikesta. Nuorukainen juttelee tytölle
+jotakin; hänen silmänsä kiiltävät, väliin hän net säteilevinä luo
+taivasta kohti, toisinaan katselee hän eteensä ja muodossaan kuvautuu
+uhkeamielisyys ja onnellisuus, väliin hän taas kauan tarkastelee
+tyttöä, ikään kuin tahtoisi tutkia hänen sydämmensä tilaa. Hän painaa
+kätensä vasten rintaansa, oikaisee käsivartensa ulospäin, ikään kuin
+syleilläksensä koko maailmaa; hän puhuu hartaan vakuutuksensa koko
+voimalla ja voi siis varmaankin saada kuuliansa vakuutetuksi. Tyttö
+kuuntelee ystävällisesti tuota puhetta, joka näkyy häntä miellyttävän.
+Hän kuuntelee, välistä kyynelten vieriessä, väliin ihmetellen ja
+ihastuneena, laskee kätensä ristiin tahi nostaa net ylöspäin, iloisesti
+huutaen, ja näyttää aina enemmän vakuutetulta. Mistä hän on vakuutettu?
+Tuon nuoren miehen rakkaudestako?
+
+               "Hui hai!
+    Lemmest' vainko puhuttaisiin?"
+
+Ei suinkaan, -- vakuutettu on hän siitä, että Kustaa Vaasa oli suurin
+kuningas, Kustaa II Adolfi suurin ritari ja kahdestoista Kaarle paljon
+suurempi sankari kuin Napoleon sekä että hänen isänmaansa kansa oli
+paras, mitä maan päällä löytyi.
+
+Muutamat lukiattaristani, joilla on erittäin hyvä muisto tahi
+erin-omainen arvaamisen kyky, saavat varmaan päähänsä tuon sattuvan
+ajatuksen: "Tässä epäilemättä näemme Kaarlo kornetin ja hänen
+sirkkusensa eli kauniin Herminan!"
+
+Aivan oikein.
+
+"Mutta kuinkapa he ovat tulleet toistensa tuttavuuteen?" kysynee
+ehkä joku teistä. Minä vastaan: lukekaa vanhatta Testamentista
+Moseksen-kirjan 24 luk. Eleazarin ja Rebekan tuttavuudesta. Net pienet
+eroitukset, jotka vanhemman ja uudemman ajan välillä vallitsevat
+puheessa ja tavoissa, ehkä vaatisivat minua tekemään vähäisiä
+rajoituksia Mesopotamiassa Patriarkkain ajalla ja nyky-aikana Ruotsissa
+tapahtuneen idyllikuvauksen välille, mutta tätä en pidä niin
+tarpeellisena, että uudestaan rupeaisin kertoilemaan kohtauksesta, joka
+saattaisi lukiani toistamaan Salomonin ikävää, mutta toden-peräistä
+sananlaskua: "ei mitään uutta auringon alla!" ja vieläpä tämmöinen
+kertominen itsessänikin synnyttäisi sen tunnon, että ihanasta
+alkuperäisestä kuvauksesta teen huonon jäljennöksen, no siis, tässä oli
+myöskin väsynyt matkamies, lähde, nuori tyttö, joka tuli vettä ruukulla
+noutamaan sekä antoi matkustavaisen juoda. Eihän tällä ollut kameleita,
+mutta olipa hänellä hellä, kiitollinen, kaikelle muulle, paitsi
+kristilliselle rakkaudelle, kylmä sydän. Ja tämä ihana hellyys, tämä
+jalo voima vaikutti sen, että hän kantaen tuon suloisen tytön
+vesiruukkua saattoi häntä kotia.
+
+Sitte kun näin olemme ensimmäisestä valon-säteestä saanut siemauksen
+(en nimitä sitä ruokaryypyksi, kosk'en tahdo loukata rakkauden
+ystäviä), siirrymme
+
+    Toiseen Valon-säteeseen,
+
+jossa tulemme paremmin tuntemaan metsäperhettä ja Kaarlo kornetin
+sydäntä sekä yleisesti huomaamaan, mikä tarkoitus luojalla hänen
+suhteensa lienee, ja tämä meitä johdattaa siihen siveelliseen
+mietiskelmään, että meidän jokaisen tulee täällä maailman
+monimutkaisissa kierroksissa pitää sydäntämme tarkalla silmällä.
+
+Jos syystä Herminaa saatti verrata Rebekkaan, niin eipä suinkaan Paroni
+K., Herminan isäpuoli, ollut vähintäkään vieraan-varaisen Bethuelin
+tapainen. Erittäin kylmästi ja tylysti otti hän nuorta matkustajaa
+vastaan. Hänen rouvansa, tuo ennen mainittu metsän-emäntä, ei ollut
+paljoakaan leppeämpi. Näytti melkein siltä, kuin olisivat sekä
+peljästyneet että harmistuneet siitä, että heidän piilopaikkansa oli
+tullut ilmi. Mutta eivätpä he kauan saattaneetkaan peljätä eivätkä
+tylysti kohdella nuorukaista semmoista, kuin Kaarlo kornetti oli. Hänen
+suora, rakastettava ilomielisyytensä ja hyvyys, joka tuli esiin koko
+häneen olennossaan, hänen vaatimattomuutensa sekä jalo, sujuva
+käytöksensä, jonka hän oli perinyt isältään, hänen kirkkaat, lempeät
+silmänsä, jotka aina levollisesti, vapaasti ja suorasti katselivat
+toista silmiin, vaikuttivat, että aivan eriluontoisiakin ihmisiä hyvin
+viihtyi hänen seurassaan. Sydän vaati välttämättömästi häntä uskomaan,
+ja jokainen tahtoi halusta elää hänen parissansa samasta syystä, kuin
+halutaan elää vapaassa luonnossakin, -- sen vuoksi, että siellä elämä
+meistä tuntuu hauskemmalta, että siellä olemme onnellisemmat ja
+paremmat; sillä kun me ... mutta mitäpä se hyödyttää, että tässä rupean
+mieleen johdattamaan asioita, joita jokahinen ilmankin tietää?
+
+Kaarlo kornetti tahtoi ja saattoikin miellyttää sekä paronitar K:ta
+että hänen miestänsä niin, että he, kun kornetti pyysi käydäksensä
+heidän luonaan, suostuivat hänen pyyntöönsä, jos hän (tämä tehtiin
+välttämättömäksi ehdoksi) lupaisi, ett'ei hän kellenkään, ei edes
+kodissaan, ilmoittaisi mitään heidän olopaikastansa eikä heidän
+tuttavuudestansa hänen kanssaan.
+
+Tämän lupasi kornetti, sen tähden -- -- -- sen tähden, että hän
+erin-omaisesti halasi takasin näitten ihmisten luo.
+
+Muutamassa päivässä hän jo oppi tuntemaan niitä kummallisia ja
+onnettomia epäkohtia, jotka vallitsivat tässä perheessä; mutta aikaapa
+kului, ennen kuin hän tuli havaitsemaan niitten syitä. Paroni K. oli
+ruotsalainen, hänen rouvansa ja tytär-puolensa italialaisia; pari
+kuukautta sitten oli hän niiden kanssa tullut Ruotsiin. Heidän
+vaatetuksensa oli komea ja erittäin sievä; heidän puheensa ja
+käytöksensä, heidän sivistyksensä ja taitonsa ilmaisi, että he
+kuuluivat korkeimpaan ja hienoimpaan säätyluokkaan, ja kuitenkin he
+täällä saivat kärsiä puutetta paljosta elämälle tarpeellisesta,
+nimittäin semmoisesta, mitä maailman lellilapsille on tullut
+välttämättömän tarpeelliseksi. Kaikki muu, mitä talossa löytyi, osoitti
+suurinta köyhyyttä, paitsi yksi huone, johon oli ikään kuin jotain
+onnen haaksirikosta koottu kaikellaista korutavaraa. Se jokapäiväinen
+ravinto, jota he nauttivat, ei ollut parempi, kuin mitä jokaisen torpan
+perheen on vara pitää. Kornetti puolestaan vakuutti, ett'ei mikään
+ruoka ollut parempi kuin perunat ja silli.
+
+Paroni K:n ja hänen rouvansa kesken riehui melkein ainainen myrsky.
+Heidän välillään näkyi vallitsevan vuorotellen palavin rakkaus ja
+väkevin viha, joka toisinaan paronittaren olennossa ilmaantui ylpeänä
+ylenkatseena, vaan hänen miehessään hillitsemättömänä kiukkuna ja
+raivona. Tämän onnettoman parikunnan välillä tapahtui usein kohtauksia,
+joissa he katkerimmalla tavalla moittivat toisiaan; pienimmätkin
+vähäpätöisyydet siihen antoivat aihetta, ja nämät rettelöt tavallisesti
+päättyivät siten, että paroni joutui mielettömään raivoon ja paronitar
+itki, huutaen onnettomasti. Paronitar näkyi oikeastaan olevan
+jaloluontoinen, mutta hän oli myöskin taipumatoin, ylpeä ja kovin
+kiihkeä. Hänen miehensä oli heikko, mutta itsekäs, raivoisa ja kiivas
+luonnostaan, -- välistä kuitenkin, jolloin hänellä oli levollisempia
+hetkiä, jolloin hän ikään kuin katui pahuuttansa, saattoi aavistaa,
+että tässäkin luonteessa löytyi jalompia puolia, -- jotakin, joka
+ansaitsi rakkautta.
+
+Malttavaisena, lempeänä ja ystävällisenä, kuten kärsivä enkeli, seisoi
+Hermina levittäen viattomuutensa lumivalkiat siivet sovittavasti
+näitten, himojen taistelossa raivoisaksi ja katkeraksi joutuneitten
+luontojen välille.
+
+Hänellä oli _ihana sielu_, mutta se ei ollut, samati kuin hänen
+ruumiinsa, semmoisena syntyänsä. Se oli siksi muodostunut kärsimysten
+kautta, joita hän jo aikaiseen oli saanut kodissaan kokea, ja myöskin
+aikaiseen kehittyneen uskon-elämän kautta, joka sai hänen malttavasti
+kärsimään, hymyillen kieltämään itseltänsä kaikkea, työskentelemään
+rakastavasti ja väsymättömästi sekä uhraamaan suruansa Jumalalle.
+Lievittääksensä äitinsä kärsimystä ja saadaksensa hänelle enemmän
+mukavuutta teki hän karkeimpiakin askareita, jotka muuten olivat talon
+ainoan piian tehtäviä. Oikein sääli oli nähdä tuota ihanata, hienoa
+naista tekemässä rotevan palvelian töitä, kantamassa taakkoja, joiden
+alla hän miltei uupunut, -- niin, joiden alla hän olisi uupunut, ellei
+Kaarlo kornetti olisi tullut nostamaan taakkaa omille hartioillensa.
+Hänen tulonsa tuotti monta muutosta Herminalle. Kuten Jakob palveli
+Labania ihanan Rakelin tähden, niin palveli Kaarlo kornetti paroni
+K:ta, lievittääksensä Herminan vaivoja. Hän metsästi ja kalasti sekä
+toimitti varoja kyökkiin, ja vastuspa oli estää häntä olemasta kokkina
+takan ääressä, kun hän näki, miten Herminan täytyi lieden edessä
+polttaa ihania kasvojansa ja käsiänsä. Toisin tavoin hän ei rohjennut
+apuansa tarjota tälle köyhyydessäänkin uhkean-ylpeälle herras-väelle.
+
+Tähän asti oli Hermina melkein orjan tapaan äitiänsä palvellut, mutta
+eipä hän siitä tullut palkituksi sillä hellyydellä, jonka hän hyvin
+olisi ansainnut. Paronitar näkyi olevan tottunut ottamaan uhria
+vastaan, siitä kiitosta antamatta; vielä vähemmin hän itse mitään
+uhrata tahtoi.
+
+Vaivoin hän kärsi sitä köyhää ja vähä-arvoista tilaa, johon oli
+joutunut. Herminaa hän vaati käymään yhtä komeasti ja somasti puettuna,
+kuin hän itsekkin aina oli, ja tämähän kävikin laatuun, koska olivat
+Italiasta muassaan tuoneet koko rikkaan vaate-varaston. Olipa ikään,
+kuin hän näissä entisen komeutensa jäännöksissä olisi hakenut
+lohdutusta nykyiseen kohtaloonsa, eli ikään kuin hän ei olisi uskonut
+tätä nykyistä tilaansa tosi-oloksi, vaan hetkelliseksi lumoukseksi,
+joka milloin hyvänsä saattoi muuttua; hän juuri kuin odotti, että joku
+haltiatar noitasauvallaan palatsiksi muuttaisi tuon pienen, harmaan
+talon ja piti itsensä siis valmiina, jotta hän ylhäisen arvonsa
+mukaisesti saattaisi vastaan ottaa kunnioituksia ja onnen-toivotuksia,
+
+Paroni K. kohteli kylmästi, välistä kovuudellakin tytärpuoltaan, ja
+selvästi näkyi, että mitä Hermina hänen puolestaan teki, sitä hän ei
+tehnyt isänsä -- mutta Jumalan vuoksi.
+
+Siitä hetkestä asti, kuin kornetti tuli tähän perheeseen, sai hän siinä
+vallan, joka enentyi päivä päivältä, ja tätä valtaansa käytti hän
+valmistaaksensa Herminalle iloisempaa elämää.
+
+Paroni K. oli useimmiten päivät poissa ja tuli vasta iltapuolella
+kotia; joskus hän retkillään viipyi kaksi ja kolmekkin päivää.
+Tämmöisinä rauhan aikoina ymmärsi kornetti toimittaa Herminalle
+sellaisen vapauden, jota tämä neitonen ei ennen koskaan saanut tuntea,
+vaan josta hän nyt lapsellisella mielellä sydämmestään iloitsi.
+Kornetin kehoituksesta nimittäin tuli paronitar, joka rakasti luonnon
+kauneutta, pitkille kävely-matkoille tuohon ihanaan, runolliseen
+metsäseutuun. Kasvitiede oli ennen ollut hänen paras huvituksensa;
+kornetti sai hänen uudestaan mieltymään siihen ... ja näki joka
+paikassa kukkia (luulenpa siinäkin, jossa ei yhtään ollut),
+saattaaksensa tuota kotomaansa rikkaaseen kasvikuntaan mieltynyttä
+Italialaista vakuutetuksi siitä, että hänen, kornetin, isänmaa oli yhtä
+rikas kasveista, kuin uroista ja raudasta. Varma on kuitenkin (sen hän
+itse myöhemmin tunnusti), ett'ei hän siitä niin tarkkaan huolinut,
+vaikka hän paronittarelle erittäin harvinaisina kasveina esitteli
+kissankäpälöitä, keltänätkymiä, suopursuja, ketunleipiä, koiruohoja,
+taskuheiniä, tervakukkia y.m.
+
+Ihanimman kaikista, mitä luonnossa löytyi, sanoi hän olevan tuon
+suloisen "Linnaea borealis" eli sirkunkellon, joka on nimensä saanut
+maailman suurimmasta luonnon-tutkiasta, Linné'stä. Tätä ihmeellistä
+kasvia löytämään koetti hän innostuttaa paronitarta ja Herminaa, miten
+vain suinkin saattoi. Joka päivä aavisti hän sen löytyvän jollakin
+uudella seudulla, -- hän haki kauan, -- kauan ja tarkasti, mutta ei
+havainnut sitä ennen, kuin vasta sinä hetkenä, jona hän havaitsi
+rakkautensa.
+
+Näillä retkillä sai kornetti tilaisuutta olemaan alituisesti Herminan
+seuralaisena. Heidän kävellessään oli hän Herminan tukena, ja kun he
+levähtivät, silloin hän tyttöä auringon polttavilta säteiltä suojeli;
+vähitellen hän sai Herminan juoksemaan metsissä, kiipeemään
+vuorilla ja, sanalla sanoen, nauttimaan tuota vapaata, raitista
+nuoruuden elämää, josta tyttö, joka näihin asti oli elänyt melkein
+luostarin-tapaisessa hiljaisuudessa, ei ollenkaan tietänyt. Kun hän
+nyt, posket terveydestä hohtavina, hiipi ihanana ja ketteränä, kuin
+vuoren-neito tuossa kevät-tuoksujen sulostuttamassa luonnossa ja aina
+välimmiten käänsi herttaiset, kiitollisuudesta ja ystävyydestä
+loistavat kasvonsa sitä kohti, joka hänen elämänsä näin hauskaksi oli
+muuttanut, silloin ... silloin tunsi kornetti jotakin kummallista
+sydämmessään ... lämpymän, suloisen, -- varsin erin-omaisen, hänelle
+näihin asti tuntemattoman tunteen.
+
+Paronitar näkyi katselevan noita molempia ystäviä ikään kuin kahta
+lasta, joittenka leikkiä hän salli sen vuoksi, että he kaiken ilonsa,
+kaikki kukkasensa kuitenkin uhrasivat hänelle. Kornetti kykeni hyvin
+pitämään ihmisiä hyvällä mielellä ja vieläpä muillekkin kohteliaina.
+
+Suurimmasta arvosta oli hän kuitenkin Herminalle niinä hetkinä, jolloin
+nuot kodissa usein tapahtuvat ikävät kohtaukset tyttö paran silmiin
+tuottivat katkeria kyyneleitä, joita salataksensa hän tavallisesti
+kiirehti kyökkiin. Tänne kornetti häntä aina seurasi, lohduttaen häntä
+veljellisellä hellyydellä; väliin hän tyttöä kehoitti tulemaan kanssaan
+ulos ja koetti sitten keskustellen ja kertomuksia jutellen johdattaa
+hänen ajatuksiansa iloisempaan suuntaan.
+
+Kerran oli Herminaa kotona tarvittu ja huudettu, mutta häntä ei ollut
+saatavissa; tästä hänen isäpuolensa suuttui ja kovasti nuhteli tyttöä.
+Kornetti otti itseensä näistä nuhteista, ja se tapa, millä hän vastasi
+paronille, vaikutti sen, että Hermina sai suuremman vapauden kuin
+ennen. He saivat nyt usein mennä kahden ulos kävelemään. Herminan
+opetus oli monessa, etenkin vakavammissa oppi-aineissa huolettomasti
+hoidettu. Näissä kornetti tuli hänen opettajaksensa (varsinkin ruotsin
+historiassa); hän tuli ikään kuin veljeksi tälle tytölle. Ja pianpa hän
+saikin veljen suloisen nimen Herminalta, sillä eräänä päivänä, kun he
+yhdessä lukivat kieli-oppia, tulivat he siihen päätökseen, että
+sinutteleminen tuntui paljon kauniimmalta kuin teititteleminen, sekä
+että tuo edellinen heidän välillään olisi käytettävä.
+
+Hermina puolestaan ei juuri tullut Kaarlo kornetin opettajattareksi
+eikä varsin sisareksikaan, mutta hän tuli aivan kornetin huomaamatta --
+hänen silmäinsä valoksi, hänen elämänsä iloksi, hän tuli hänen ... nyt
+on jo kylläkin aikaa ilmoittaa lukioilleni ja varsinkin nuorille
+lukiattarilleni, mitenkä Kaarlo kornetin oli laita. Hän oli
+rakastunut!!!
+
+Eihän tuota kukaan olisi milloinkaan saattanut arvata. Itse ei hän tätä
+uskonut, aavistanut eikä arvannut ennen, kuin
+
+    Kolmannessa Valon-säteessä,
+
+jolloin hän eräänä iltana auringon laskiessa käveli rasvatyyneen järven
+rannalla, Hermina rinnallaan. Tyttö kulki vaiti ja kalpeana -- niin,
+hänen kalpeutensa oli sitä laatua, joka osoittaa, että sydän on
+ilotoin, nöyrä, mutta kärsivä.
+
+Hänen vanhempiensa välillä oli taaskin ollut kohtauksia semmoisia,
+jotka syvästi koskivat tytön hempeään sydämmeen. Kaarlo kornetti oli
+melkein väkisin vienyt hänen pois vanhempain luota ja koetti nyt,
+vaikka turhaan, huvitella ja ilostuttaa hänen alakuloista mieltään.
+Käveltyänsä vähän aikaa, he istuivat koivujen varjoon sammaltuneen
+kallion juurelle ja ääneti katselivat sammuvaa iltaruskoa, joka
+hohteensa laski veden kuvastimelle sekä toisen rannan metsäisien
+vuorten huipuille.
+
+Silloin vasta loi Hermina kyyneltyneet silmänsä Kaarlo kornettia
+kohden, sanoen: "veljeni, sinä olet kovin hyvä..." Hän aikoi puhua
+enemmän, mutta äänensä vavahti; hän vaikeni ja näytti taistelevan
+kyyneltensä kanssa, mutta lisäsi sitten taas, kääntäen samalla kasvonsa
+pois päin: "sinä viivyt täällä minun vuokseni, hyvyydestä minua
+kohtaan, ja sinulla un minun vuokseni monta ikävää ja raskasta hetkeä
+ja ... kuitenkin saattaisit olla hyvin onnellinen, sinullahan on isä,
+on äiti, molemmat kovin hyvät ja oivalliset ... sisaria, joita
+rakastat; -- he sinua kaipaavat ... palaa takaisin heidän pariinsa --
+ja jää heidän luoksensa ... ole onnellinen ... äläkä tule tänne
+takaisin!"
+
+Ääneti istui kornetti katsellen järveä, ja ikään kuin kuvastimessa näki
+hän samalla sydämmensä tilan.
+
+"Miksikä sinä jatkoitkaan käyntiäsi meillä?" sanoi taa Hermina
+rukoilevalla ja hempeän suloisella äänellä. "Sinä saatat itsellesi
+paljon pahaa etkä voi kuitenkaan muuttaa kohtaloani. Isäni on tänä
+päivänä puhunut sinulle kovia, uhkaavia sanoja ... voi, jätä meidät!
+Miksikä viipyisit? Älä ole levotoin minun tähteni, Kaarlo! Jumala kyllä
+minua vahvistaa ja auttaa".
+
+"Hermina!" sanoi Kaarlo kornetti, "minä en saata jättää sinua ... mutta
+yhtä paljon itseni kuin sinun tähtesi olen..."
+
+Hermina katsoi kysyvästi kornetin puoleen, ja samalla kaksi suurta
+kyyneltä verkalleen vierieli alas hänen poskillensa.
+
+"Sen tähden ... sen tähden", jatkoi kornetti syvästi liikutettuna, "...
+että ... Hermina, sen tähden, että rakastan sinua sanomattomasti,
+ett'ei minulla yhtään iloa ole maailmassa, jollen saa sinua nähdä sekä
+olla sinun kanssasi..."
+
+Herminan enkelin-muotoiset kasvot loistivat odottamattomasta ja
+hartaasta ilosta. "Siis löytyy joku, joka minua rakastaa ... ja sinä
+olet se, sinä minun veljeni! Oi, miten Jumala on hyvä minua kohtaan!"
+Ja hän kurkoitti kättään kornetille.
+
+Katsellen Herminan pientä valkoista kättä kornetti kysyi, salainen
+pelko sydämmessä: "Pidätkö sinäkin minua hyvänä?"
+
+"Kuinkapa saattaisin muuta?" vastasi Hermina. "Olenhan sitte vasta
+ollut onnellinen, kuin sinua opin tuntemaan. Sinä olet niin hyvä, niin
+oivallinen, ensimmäinen, joka on rakastanut Herminaa".
+
+"Ja ensimmäinen, jota Hermina on rakastanut?" kysyi kornetti vähän
+tutkistellen.
+
+"Aivan varmaan! paitsi äitiäni olet ensimmäinen".
+
+[Minä tiedän hyvinkin, mitkä suuret kasat romanikultaa minä tässä
+silmän-räpäyksessä luotani lykkään. Selvästi ymmärrän, miten kaikki
+tässä vähäisessä romani-hiukkasessa olisi saattanut tulla paremmaksi,
+hauskemmasti aloitetuksi ja vilkkaammasti esitetyksi; kuinka tämän
+kappaleen sekä alku että loppu olisi saattanut tuottaa kirjalleni
+kahden-kertaisen menekin. Mutta siihen olisi mennyt useampia sanoja,
+siis useampia rivejä, siis enemmän paperia ja minun kirjani kustantaja
+pelkää kovin, että kirja tulee liika vahvaksi, joten sitä ei saattaisi
+myydä yhdestä pankkooriksistä, siis olen pakoitettu supistamaan kokoon
+sekä mielikuvitustani että ainettani, saadakseni likistettyä kirjani
+tuon määrätyn hinnan arvoiseksi. Kustantajani luulee, että yleisö ei
+juuri huoli paljoa maksaa tuommoisista jokapäiväisistä asioista. Minä
+luulen, että hän on oikeassa ja että yleisö on oikeassa, sekä että minä
+olen oikeassa, kun otan heidän tahtonsa ojennus-nuorakseni.]
+
+Suloinen, autuaallinen tunne valtasi näitä nuoria rakastavia; ja ikään
+kuin olisi itse lemmen-jumala ruusuhunnussa laskeutunut kanervikolle
+heidän taaksensa, levisi nyt heidän ympärillensä tuoksu niin ihana ja
+suloinen (varmaankaan ei Olympiassa jumalilla ollut parempaa), että
+Kaarlo kornetti kesken sydämmensä ihastusta nousi huutaen: "Linnaea!
+minun elämäni kukka on löytynyt!" ja tosiaankin siellä vuoren kyljessä
+kasvoi pitkissä, lehevissä köynnöksissä sirkunkelloja. Kohta niistä
+sidottiin kiehkura Herminan päähän. Kukapa saattaisi kertoa sitä
+puhdasta, suloista onnea, ja viatonta iloa joka tästä nyt seurasi?
+
+Hermina ei enään ollut kalpea; eikä enään sanaakaan puhuttu Kaarlon
+palaamisesta kotiinsa omaistensa luokse. Olihan Hermina nyt Kaarlon oma
+ja Kaarlo Herminan. He ymmärsivät toisiansa, he olivat onnelliset.
+Kaikki muuttuisi hyväksi, he olisivat aina yhdessä. Heitä ei enään
+_mikään_ voisi eroittaa, -- he olivat toinen toisensa sekä maassa että
+taivaassa.
+
+Luonto näkyi olevan yhtämielinen näitten nuorten onnellisten kanssa;
+lempeänä, rakastavana, kuten hellä äiti, sulki se heitä hyväilevään
+helmaansa.
+
+Kukapa ei halusta antaisi kymmenen raskasta, syksyistä vuotta, jos
+hetkenkin vain saisi nauttia kevättä ja rakkautta!
+
+    Neljäs Valon-säde,
+
+        loistaa yli kornetin vihan,
+              tuon hirveän.
+
+Eräänä lämpimänä kesäkuun päivänä tuli kornetti metsätaloon, hikisenä,
+väsyneenä, kaipaavana ja janoisena, toivoen rakastettunsa silmästä
+saavansa ystävällisen katseen sekä hänen kädestänsä virkistyttävän
+juoman. Huoneen ulkopuolella hän jo kuuli kantelon soivan. Hän
+juoksi ylös portaita, meni sisälle ja näki Herminan ihanampana,
+sievemmästi puettuna kuin koskaan ennen, istuvan kanteletta soittaen
+liljan-valkoisilla sormillaan, ja hänen vieressään ... voi kauheata,
+voi tuli ja leimaus ja kuolema! tuonen temppuja ja pahuuden keksintöjä!
+hänen vieressään istuu -- ehkä Cerberus, tuonen kolmipäinen koira, --
+vieläpä pahempi! ehkäpä Polyfemus, tuo yksisilmäinen jättiläinen, --
+vieläpä pahempi, kauheampi! -- ehkä paholainen, -- vielä pahempi,
+pahempi, hirveämpi vain! Ah, eipä se ollut "la Béte", joka istui "la
+Belle'nsä" vieressä, ei, tämä oli nuorukainen, niin kaunis kuin kuva,
+se oli toinen Azor prinssi.
+
+Tämä kaunis, uhkea, tyyne, kylmä, hieno ja sievä Genserik G. katseli
+kummastuksella tuota palavoissaan olevaa, tomustunutta ja tästä
+odottamattomasta kohtauksesta kovin ällistyneeksi joutunutta kornetti
+H:ta. Pian kuitenkin hän nousi istualta, oikaisi soman vartalonsa sekä
+meni kohteliaasti ja sievästi vasta tulleen luokse, tarjoten hänelle
+kättänsä ystävällisen alhaisesti. Hän sanoi ihastuneensa, kun sai
+tavata kornetin täällä maalla, ja muistutti myöskin siitä kerrasta,
+jolloin viimeiseksi toisiaan Tukholmassa tapasivat. Kornetti ei tästä
+kohtauksesta yhtään ihastuneelta näyttänyt eikä lausunut ainoatakaan
+kohteliaisuuden sanaa. Genserik meni taaskin Herminan luokse sekä pyysi
+häntä laulamaan. Kornetti teki tyhjästä asiaa kävelläksensä lattian
+poikki, ja mennessänsä Herminan ohitse hän kuiskasi tytön korvaan: "älä
+laula!"
+
+Vaativalla äänellä ja silmäyksellä määräsi paronitar tytärtänsä
+laulamaan. Hermina lauloi, mutta vapisevalla äänellä. Kornetti istahti
+akkunan ääreen ja pyyhkieli hikeä otsastaan. Hän koko aikana, jolloin
+Genserik oli talossa, tuskin puhui kolmeakaan sanaa, osaksi siitä
+syystä, ettei kukaan puhunut hänen kanssaan, sekä myöskin siitä, että
+nuori Genserik itse puhui lakkaamatta. Hän puhui erittäin sujuvasti,
+hänen keskustelunsa oli kohteliasta ja vilkasta, -- hänellä oli niin
+paljon oppia ja tietoa, että oikein tuntui _hauskalta_ (kornetista
+_harmittavalta_). Sitä paitsi hän tiesi oman arvonsa, ja tuopa häntä
+paremmin koroitti muitten silmissä.
+
+"Minä olen -- minulla on -- minä teen -- minä hyväksyn -- minä
+ajattelen -- minä tahdon -- minun täytyy -- minä olen sanonut" -- tämä
+oli aine, jossa ja missä hänen puheensa ja ajatuksensa juoksu yhä
+pyöri. Niin, tämä _Minä_ kasvoi ja paisui vähitellen niin suureksi ja
+mahtavaksi, että Kaarlo kornetti mielestään näki itsensä syrjään
+sysätyksi, jopa sulavan mitättömäksi. Hänestä tuntui huoneessa ilma
+tukehuttavalta, hänen täytyi mennä ulos, hengittääksensä vapaasti
+raittiissa ilmassa. Hän kulki edes takaisin puutarhaa pitkin
+harmistuneena ajatuksissaan.
+
+"Mikä tuulen-puuska, varmaankin Saharan erämaasta on tänne tuiskannut
+tuon nuoren sukukartanon-perillisen, tuon turmioa tuovan Genserik G:n?
+Paronitarhan oikein kursaili ja liehitteli häntä. Mitäpä tämä tietää?
+Tuo nuorukainen on rikas, kaunis, sivistynyt, hän on perivä
+sukukartanon, hän on ... hyvänen aika! mitä kaikkia hän olleekaan?
+Hän osoitti varsin selvään mieltymystänsä ihanaan Herminaan --
+varsinkin ... (oikeinpa saattaa raivostua) hänen laulaessaan.
+
+"Ja Hermina! ... miksikä hän lauloi, vaikka _minä_ käskin hänen olla
+laulamatta? Miksikä hän antoi vieraan miehen osoittaa kohteliaisuuttaan
+hänelle ... (tuommoisen, joka vielä päällitten päätteeksi oli
+sukukartanon-perillinen?) Miksikä hän ei edes sen vertaa minua
+huomannut, että olisi tuonut lasillisen vettä juodakseni -- vaan antoi
+minun siinä seisoa kuivin suin janoissani, kärsimässä sekä ruumiin että
+sielun tuskia?"
+
+Näihin tämän onnettoman rakastajan kysymyksiin ei kukaan vastannut.
+Taivaan-kaarros vetäytyi pilviseksi, ja maassa kietoutui papumaan
+sotketut pavun-taimet hänen jalkojensa ympäri. Yht'äkkiä kuului
+hevos-kavioitten kopina. Tämä kumisi kornetin korvissa ikään kuin
+riemusoitanto; Genserik lähti matkoihinsa ja kornetti palasi kiiruusti
+taloon, saadaksensa selvitystä. Mutta eipä hän kumpaakaan saanut.
+Paronitar kohteli häntä kylmästi ja vieroittavasti. Hänen vaativa,
+vakoileva katseensa tarkasteli Herminaa, joka istui ompelemassa
+uskaltamatta silmiään neulomastansa nostaa. Tämä hetki, jolloin näin
+kahden puolin oltiin tyytymättöminä, juuri oli se, jona kornetin
+omaiset äkki-arvaamatta ilmestyivät taloon ja lukia tietää, miten
+sitten kävi.
+
+Harmillinen ja ikävä oli sitä seuraava aika kornetille. Hän ei enään
+saattanut tulla rakastettunsa kotiin tapaamatta Genserik G:tä siellä.
+Hänen kilpailiansa oli varsin nähtävästi Paroni K:n ja paronittaren
+suosittuna. Kornettia nämät aina yhä huolettomammin kohtelivat. Hermina
+yksin oli lempeä ja ystävällinen, mutta alakuloinen ja ääneti sekä
+näytti hänen kysymyksiänsä karttavan.
+
+Pitääksensä metsäperhettä paremmin silmällä, päätti kornetti lähteä
+jalkamatkalle ja matkusti nyt siten, että asettui Herminan kodon
+lähellä olevaan heinälatoon; täällä hän öisin lepäsi, ja päivin hän
+hääri Herminan asunnon ympärillä, kuten mehiläinen kukan parissa.
+
+Sopiihan sadostakin onnellinen olla, niin, heinäin ja kornetin päällä
+maatessa saattaa luulla joutuneensa taivaan tupiin! Mutta jos
+närkästyksen ja tyytymättömyyden okaat pistävät sydämmessä, niin
+silloin varmaankin lato sekä sen korsivuode vielä lisäävät kiviä
+kuormaan. Kornetti tästä kaikesta teki muistoluettelon.
+
+Suuri muutos tapahtui vähitellen metsätalossa. Sinne tuli yllin kyllin
+ruokavaroja, viinejä ja monen-moista tavaraa, sinne otettiin myöskin
+useampia palvelioita. Paroni K. oli aina erin-omaisen hyvällä tuulella
+ja paronitar tuli yhä uhkeammaksi ja majesteetillisemmäksi ... kornetti
+kävi aivan liikanaiseksi ja hyljätyksi. Genserik G. oli vallan sysännyt
+hänen syrjään. Nämät nuoret miehet rupesivat tulemaan toisillensa aivan
+vasten-mielisiksi, ja kornetti, joka oli närkästynyt, katkera ja
+pistävä, näytti itseänsä tavallisesti huonommalta puolelta varsinkin
+tuon sivistyneen, kylmän, kohteliaan ja tyvenen Genserik'in rinnalla.
+Sen hän tunsi sekä näki kaikkien silmistä ja tuli tästä aina
+alakuloisemmaksi. Hän toimitti osansa huonosti, ja jotta en
+hienotunteellisia lukioitani väsyttäisi, tahdomme katsella ympärillemme
+
+    Viidennessä Valon-säteessä.
+
+Tavallista tyytymättömämpänä ja ajatuksiinsa vaipuneena kulki Kaarlo
+kornetti eräänä iltana hiljaisesti humisevassa honkametsässä, hän oli
+suuttunut Herminaan, hänen surulliseen ystävyyteensä ja umpimieliseen
+olentoonsa, vieläpä itseensäkkin ja koko maailmaan. Silloin tuli hän
+lähteen luo, jossa ensi kerran oli nähnyt Herminan, ja seisoi siinä
+surullisilla tunteilla katsellen lähteen tyyneessä kuvastimessa
+tyytymättömiä, ahvettuneita, epäkauniita kasvojansa, hän vertaili niitä
+ajatuksissaan Genserik'in ihanaan, kirkkaaseen ja viisaaseen muotoon.
+Nyt äkki-arvaamatta näki hän lähteessä toiset kasvot omiensa rinnalla.
+Nämät olivat ihanat, kuten enkelin, ne olivat Herminan. Ilon-värähdys
+tuntui kornetin sydämmessä, mutta samassa sen poisti katkera tunne.
+
+"Hermina", sanoi hän, "varmaankin Genserik'in luulit tässä löytäväsi".
+
+Hermina oli hetken aikaa vaiti, mutta laski sitten hiljaa kätensä
+kornetin olalle, sanoen ainoastaan: "Kaarlo! Emmekö enään ymmärrä
+toisiamme?"
+
+Kornetti loi silmänsä Herminaan, jonka lempeä, rakastettava, mutta
+kyyneleinen katse kohtasi kornetin silmäystä. Rakastavaiset! jos teidän
+rakkautenne silkkivyyhti on sekauntunut ja te tahdotte sitä selvittää,
+-- niin älkää puhuko. Katselkaa toisianne.
+
+Kaarlo kornetista tuntui, ikään kuin huntu yht'äkkiä olisi pudonnut
+pois hänen silmiltään, usva haihtui hänen sielustansa, hänelle tuli
+kaikki ihan selväksi, oikeinpa taivaan selkeäksi. Kauan nämät
+rakastavaiset seisoivat ääneti, nauttien valoa, rauhaa ja autuutta
+toistensa kirkkaasti loistavista silmistä.
+
+Sitte kun ei enään melkein yhtäkään levottomuuden kipinää ollut
+jäljellä heidän sydämmissään, rupesi nämät lempivät selittelemään
+asioitansa toisillensa.
+
+"Sinä", sanoi muun muassa Hermina, "sinähän olet ensimmäinen, joka
+minua on rakastanut, sinä olet opettanut minua tuntemaan, että elämä on
+suloista! Ja vaikka et sitä olisikkaan tehnyt, niin kuinkapa saatat
+luulla, että minä _sinun_ vertaisena pitäisin tuommoista kylmää,
+itsekästä olentoa, kuin Genserik G. on?"
+
+"Mutta hän on niin hirvittävän kaunis!" sanoi kornetti nauraen, mutta
+myöskin vähän häpeillään.
+
+"Onko hän? sitä en ole havainnut. Minua hän ei miellytä. Yhden tiedän,
+joka minua miellyttää, -- yhden, jonka kasvoja katsellessani tunnen
+itseni onnelliseksi; -- yhden, jonka pidän kauniina... Tahdotko nähdä
+hänen kuvansa?"
+
+Hän saatti kornetin lähteelle, jonka kuvastimessa tämä mielihyvällä
+näki ahvettuneet, ilosta säteilevät kasvonsa.
+
+"Mutta sinun vanhempasi suosivat Genserik'iä", sanoi kornetti.
+
+"Mutta minä suosin sinua", vastasi Hermina.
+
+"Hän rakastaa sinua".
+
+"Mutta minä rakastan sinua".
+
+"Hermina!"
+
+"Kaarlo!"
+
+Kun ihminen on jättänyt tämän maailman elämän mennäksensä toiseen
+parempaan -- taivaaseen, niin sanotaan lohdullisesti: "rauha olkoon
+hänen kanssaan!" Ja sitten ruvetaan muuta ajattelemaan.
+
+Samati saattaa, kun kaksi rakastavaa epäilystensä surun-laaksosta ovat
+astuneet sovinnon kirkkaisiin taivaan-kartanoihin, sanoa: rauha olkoon
+heidän kanssaan, sekä sitten ruveta ajattelemaan muita asioita.
+
+Kuitenkin tahdomme vielä viimeiseksi rauhan merkiksi laskea heidän
+ylitsensä
+
+    Kuudennen Valon-säteen.
+
+Tämä hymyillen katselee tuota riemua, joka muutamina onnellisina
+päivinä virtaili Kaarlo kornetin suonissa. Kaarlo luotti Herminaan; ei
+tytön äänettömyys, ei hänen umpimielisyyteensä eikä kohteliaisuutensa
+Genserik'iä vastaan, ei Genserik'in taajat vieraissa käynnit, ei hänen
+uhkeutensa eikä liehittelemisensä ... ei paroni K:n ja hänen rouvansa
+kylmäkiskoisuus häntä (kornettia vastaan) -- ei mikään tästä kaikesta
+häntä nyt enään huolestuttanut. Lato hänelle tarjosi oikein
+taivaallisen olopaikan. Luonnon kevät kuvasti hänen sydämensä kevättä.
+Metsä, kukat, aallot, tuulet, linnut, kaikki lauloivat ne hänelle
+"iloa, iloa!" Iloako? -- ah, Rinaldo, Rinaldo! Kuule! Torvet soivat
+kutsuen sinua Armidasi luota ja ilostasi täytyy sinun erota.
+
+Torvet soivat! Eivät Palestinan kentältä, eivät luvatusta maasta --
+vaan kotomaasta, -- yhtäkaikki! Uusi Rinaldo, Kaarlo kornetti, sinun
+täytyy jättää sen, joka on siveämpi, kainompi ja sen vuoksi myöskin
+ihanampi kuin Armida. Hänen haltialinnastansa (vähäisestä harmaasta
+talosta) täytyy sinun riistää itsesi. Sitä vaatii tuo taipumatoin,
+kaikkien henkirykmenttien "ylikenraali _Sallimus_", joka ylen vähän
+piittaa sydämmen vaatimuksista.
+
+Torvet soivat, velvollisuudet kutsuvat -- leiriin, leiriin! ja
+
+    Seitsemäs Valon-säde
+
+sammuu meidän lempivien hyvästi-jättökyyneleihin.
+
+Säästääksemme vielä omia kyyneleitämme, komennamme ajatuksemme:
+oikealle eteen päin mars! takaisin Tuorlinnaan. Siellä vanhojen
+tuttavien parissa käymme uusia toimia katselemaan, esimerkiksi
+
+    Maan läpikaivamisia y.m.
+
+Eräänä iltana, jolloin kaikki olimme kokoontuneet Liisin vuoteen
+ympäri, luki provessori L. ääneensä erästä saksalaista kirjaa. Tämän
+kirjan aineena oli: ihmisen muodostuminen toisessa maailmassa; ne
+valaisevat viittaukset hänen muuttumisestansa, mitkä meille on annettu
+niissä muutoksissa, joita havaitsemme luonnon alhaisemmassa maailmassa,
+ja jotka aina ovat jalostuttamisia.
+
+Kirjan sisällön johdosta provessori lukemisensa lopetti seuraavalla
+mietteellä: "Kukkanen tulee ensin näkyviin itävänä siemenenä, sitten
+taimena; taimeen tulee kukkasilmikko, joka vähitellen puhkee
+kukoistukseen. Samallaisia kehkeytymisiä ja muutoksia tapahtuu monessa
+elävässä olennossakin; näitten seassa perhonen on meille tuttu
+vertaus-kuva ihmisen muuttumisesta. Siinä nyt näet tuon ruman, törkeää
+aistoa noudattavan toukan; sen hetki tulee, se uupuu ikään kuin
+kuolemaan: se käärii itsensä kääreeseen ja sillä jo on käärin-liinansa
+kangas, samati kuin sillä osaksi on tulevan olentonsa elin-aineet,
+omassa ruumiissaan. Nyt renkaat tekevät työtä, nyt sisäiset elimet
+koettavat voimiansa. Hitaasti muuttuminen käy eteen päin, ja näyttääpä
+siltä, kuin se kokonaan turmiota tuottaisi; kymmenen jalkaa jää maahan,
+jonka se on päältään luonut, ja tuo uusi olento on vielä muodoton
+kaikissa jäsenissään. Nämät vähitellen kuitenkin muodostuvat ja tulevat
+järjestykseensä, mutta olento itse ei herää ennen, kuin sen muutos on
+täydellinen: nyt tunkee se valoon, ja äkkiä joutuu viimeinen
+muodostuminen. Ainoastaan muutama hetkinen -- ja nuot hennot siivet
+tulevat viisi kertaa suuremmiksi, kuin milloin kuollon-vaippaan olivat
+käärittynä. Niille on luoja lahjoittanut jänteän voiman ja kaikellaista
+loistoa, mitä auringon alla säteilee. Tuon olennon koko luonto on nyt
+muuttunut; korkeitten lehtien verosta, jotka ennen olivat sen
+ravintona, imee se nyt kukkaisten kulta-kuvasta hunaja-juomaa. Kukapa
+koi-madosta tuntisi tulevaa perhosta? Kukahan molemmissa tuntisi
+saman olennon, jollei kokemus olisi meille sitä todeksi näyttänyt?
+Ja molemmat nämät elon-muodot ovat vain yhden ja saman olennon
+elämän-juoksu tässä matelevassa maailmassa. Ihanapa ollee luonnon
+muodostamis-voima siellä, missä elollinen piiri on laveampi, missä
+elämän-iät, joita se kehittää, käsittävät enemmän kuin yhden maailman.
+
+"Tällä tapaa näyttää luonto meille myöskin näissä
+tulemis-verrannoissaan eli näissä muuttuvaisissa olennoissa, mitä
+varten se valtakuntansa luotuihin asetti kuollon-unen. Tämä on
+virvoittava horros, mikä verhoo olentoa, jonka elimelliset voimat
+pyrkivät uuteen muodostumiseen. Olennolla itsellään, olkoon sillä
+tajuntaa enemmän tahi vähemmän, ei ole voimaa kylliksi johtamaan
+taisteloansa; se siis nukahtaa ja herää vasta silloin, kuin se on
+valmiiksi muodostunut. Siis on myöskin kuollon-uni isällinen, lempeä
+lievitys; se on viihdyttävä uni-juoma, jonka vaikuttaessa luonto kokoo
+voimiansa, ja tuo nukkuva sairas parantuu".
+
+Tässä L. vaikeni. Syvä, suloinen liikutus valtasi meitä kaikkia. Me
+istuimme ääneti, katsellen sairas-raukkaamme, jonka poskipäitä pitkin
+suuret kyynel-helmet vierivät, samalla kuin heikko vaikeroiva ääni
+tunkesi hänen huuliensa välitse. Armo hyväillen hellitteli häntä;
+eversti laski, ikään kuin siunaten, kätensä hänen päänsä päälle. Syvä,
+ääntevä, pitkältä kestävä huokaus veti tässä silmän-räpäyksessä meidän
+kaikkien huomiotamme Arvid luutnanttiin, joka oli nukkunut sohvan
+toiseen nurkkaan, jossa hän mukavasti loikoili, nenä ylöspäin ja suu
+selällään. Tämä torven-toitotus oli ikään kuin lähtömerkki Julialle,
+joka punastuneena kiirehti ulos huoneesta. Hetken perästä minä menin
+häntä etsimään ja löysin hänen ulkona portailla seisomassa. Hän
+nojautui, käsivarret ristissä, vasten rauta-aitaa ja katseli vaaleata
+ilta-taivasta, jossa himmeät tähdet rupesivat hohtamaan.
+
+"Julia!" sanoin minä, laskein käsivarteni hänen ympärillensä.
+
+"Voi, Piete!" huokasi Julia, "minä olen onnetoin, -- minä olen kovin
+onnetoin! täytyykö minun koko elin-ajakseni sellaiseksi jäädä?"
+
+Ennenkuin ennätin vastata, tuli Arvid luutnantti portaille ja huudahti
+haukotellen: "mitä hiidessä sinä täällä teet, Julia? seisot ja
+kylmetytät itsesi, -- saat nuhaa ja rintatautia. Tule sisälle taas,
+kultani. Luulenpa, että jo on ruvettu pöytääkin kattamaan. Tulehan!"
+
+"Arvid!° sanoi Julia, tule sinä tänne luokseni hetkeksi", ja nyt
+tarttui hän ystävällisesti sulhonsa käteen ja sanoi lämpimästi: "katso,
+kuinka kaunista kaikki tänä iltana on, menkäämme alas puistoon, sinne,
+tiedäthän, jossa kerran molemmin suostuimme, että... Minä tahdon puhua
+kanssasi, anoa sinulta jotakin".
+
+"Saatammehan yhtä hyvin jutella vieras-huoneessa..."
+
+"Niin ... mutta täällä on kovin kaunista tänä iltana! Katso nyt
+ympärillesi! Kuuletko lintusta, miten suloisesti se visertää, --
+kuuletko paimen-torvea tuolta kaukaa? Katsoppa nyt tuonne päin, tuonne,
+missä aurinko juuri on mennyt mailleen ... oi miten hempeä rusoitus,
+ah, tämä on ihana ilta!"
+
+"Ihastuttava, minun enkeliseni", vastasi Arvid luutnantti, koettaen
+samassa estää haukotustansa, "mutta minun on hirveän nälkä ja tänne
+tullessani, kun kuljin kyökin läpi, tunsin oikein herttaisen
+kallopsi-hajun; nyt halajan saliin, sillä toivottavasti saan siellä
+tuota taaskin nauttia. Sitä paitsi täällä nousee pahan-päiväinen sumu.
+Tule, enkeliseni".
+
+"Arvid!" sanoi Julia, vetäen kätensä pois Arvidin kädestä, "meidän on
+katsantotapamme erillainen -- me olemme varsin eri mieltä, näen
+minä..."
+
+"Etkö sinä pidä kalopsista?"
+
+"Herra siunatkoon sinua kalopsinesi, enhän minä siitä puhu. Mutta
+meidän taipumustemme, meidän tunteemme, net eivät soinnu yhteen..."
+
+"Niin se ei ole minun syyni".
+
+"Ei ... mutta minä pelkään, ett'emme sovi yhteen ... että tulemme
+onnettomiksi..."
+
+"Oih kultaseni, kyllähän tuommoiset tasoittuvat. Älkäämme murehtiko
+ennen aikojaan. Se vie ruokahalun. Tule, syökäämme illallista rauhassa.
+Tule, pikku vaimoseni..."
+
+"Mutta minä en tahdo ... enkä myöskään ole sinun vaimosi", sanoi Julia
+ja kääntyi samassa pois sulhostaan, "enkä", lisäsi hän hiljaa, "tahdo
+olla sinun morsiamesi enään..."
+
+"Et tahdo?" sanoi Arvid levollisesti. "Niin, mutta katsos, siinä on
+monta vaikeutta, ennenkuin kihlaus myttyyn menee. Sinulla on minun
+sormukseni ja minulla on sinun ... sitä paitsi minä en juuri pelkää ...
+tytöillä on heidän oikkunsa. No, no, ne katoovat kai huomiseksi.
+Hyvästi Julia! Minä menen kalopsia syömään, niele sinä oikkujasi!" ja
+nyt luutnantti katosi porstuaan.
+
+Julia tarttui minuun käsikynkästä ja sitte läksimme puutarhaan. Hän
+itki katkerasti, mutta minä kävelin ääneti hänen rinnallansa, odottaen
+että hän purkaisi sydäntänsä sulhasestaan valittamalla. Mutta hän oli
+vaiti, puristi vain useasti kättäni ja itki yhäti.
+
+Poiketessamme sivukäytävälle tuli eräs viittaan puettu henkilö
+hiljalleen kävellen vastaamme. Provessori L:n ääni kuului viitasta;
+hän puhutteli Juliaa, laskein leikkiä hänen romantillisesta
+iltakävely-halustaan, mutta näki samassa, kun hän meitä läheni, Julian
+itkusta punastuneet silmät ja tuli oitis vakaiseksi ja äänettömäksi.
+
+"Provessori L.", sanoi Julia puoleksi leikillisesti, vaikka vielä itku
+istui kurkussa, "sanokaapa minulle, miten tulee menetellä silloin, kuin
+havaitsee tehneensä suuren tyhmyyden eikä enään saata sitä
+tekemättömäksi tehdä..."
+
+"Silloin", vastasi provessori L., "täytyy viisauden kärsiä, mitä
+tyhmyys on matkaan saattanut".
+
+"Ja ihmisen täytyy tulla onnettomaksi koko elin-ajaksensa?"
+
+"Onnettomaksi hänen ei tarvitse tulla -- mutta paremmaksi ja
+viisaammaksi; hänen tulee käyttää tuota entistä vikaansa ikään kuin
+portaana, jota myöden hän astelee täydellisyyttä lähemmäksi".
+
+"Tuo tuntuu kyllä kauniilta ja varsinkin opettavaiselta, -- mutta
+kuitenkin on mahdollista, että saattaa väsyä viisauteen,
+täydellisyyteen ja koko elämään -- että joka päivä tuntuu hirveän
+pitkältä".
+
+"Ainoastaan hyvin heikkoluontoinen olento", sanoi provessori lempeästi,
+"saattaa niin vaipua haluttomuuteen ja kyllästyä elämäänsä.
+Synkeimmässä ja ilottomimmassakin elämän-tilassa on joitakuita
+valopilkkuja, jos vain tahdomme niitä nähdä. Omassa itsessämme aina
+varmimmasti löydämme kaikissa suruissa ja murheissa lohdutuksen
+lähteitä. Kun ympärillämme oleva maailma meitä kiusaa ja häiritsee,
+hakekaamme silloin rauhan majaa ja sisällistä eloa omassa itsessämme.
+Meidän tulee Hamletin kanssa sanoa: 'Oi minä saattaisin olla suljettuna
+pähkinän kuoreen ja pitää itseäni äärettömäin valtain hallitsiana!'
+Meidän oman sisällisen maailmamme tunteminen, sen selkeäksi saattaminen
+ja kehkeyttäminen antaa meille niin suurta nautintoa, ett'ei
+elämässämme mikään asema voi sitä meiltä riistää, ja tämä on nautinto,
+jota piankin täytyy tunnustaa riittäväksi tekemään kalseintakin
+maallista elämää meille rakkaaksi. Kun oppii ajattelemaan, silloin
+myöskin oppii elämään ja nauttimaan".
+
+"Mutta", huokasi Julia, "kuinkapa saattaisi oppia ajattelemaan..."
+
+"Miehen kanssa, joka vain ajattelee kalopsia?" lisäsin minä itsekseni.
+
+"Hyvät kirjat", jatkoi provessori, "ovat lempeät lohduttajat ja
+ystävät. Niitten avulla me, jos vakaasti tahdomme, varmaan saamme
+järjestykseen ja menestykseen sisällisen elomme". Hän oli hetken
+ääneti, mutta lisäsi sitten liikutettuna ja innokkaasti: "minun
+kirjani, teitäpä minun tulee paljostakin kiittää!"
+
+"Te olette onnetoin ollut?" sanoi Julia ystävällisesti.
+
+"Kaikki, mitä maailmassa hartaimmin rakastin, olen kadottanut enkä
+ainoastaan kuoleman kautta. Aina lapsuudestani asti nämät koetukset
+ovat minua seuranneet. Moni katkera hetki on kulunut, ennenkuin olen
+saattanut taivuttaa itseäni nöyryydellä vastaan ottamaan iankaikkisen
+Jumalan säätämisiä, ja vieläkin..."
+
+"Oi, jospa voisin teitä lohduttaa!" huusi Julia, lapsellisen hartaalla
+innolla.
+
+"Minä olen", jatkoi L. "koettanut karaista sydäntäni, varjellakseni
+sitä noin katkeroista kärsimyksistä, olen kauan taistellut sen
+tunteellisuutta vastaan, -- minä en enään ole nuori -- ja kuitenkin
+(tämän sanoi hän surullisesti hymyillen) täytyy minun ehkä piankin,
+lohdutusta hakeakseni, palata takaisin kirjojeni luokse".
+
+"Minä tahtoisin kirjana olla", sanoi Julia itkussa silmin.
+
+Provessori L. katseli häntä isällisellä ... eipä juuri isällisellä,
+mutta kuitenkin sanomattomalla hellyydellä, sanoen kauniilla, hyvin
+sointuvalla äänellä: "Hyvä, suloinen tyttö!" ja hetken perästä hän
+levollisempana jatkoi: "valitus on heikkoutta vain. Vahvistusta
+kärsimystemme kantamiseen saamme rukouksesta ja velvollisuuksiemme
+harjoittamisella. Etsikäämme siis voimia näistä lähteistä!"
+
+Hän kurkoitti Julialle kättään, johon tämä itkevänä laski omansa.
+
+Tällä hetkellä tulimme erääseen lehtimajaan, jossa kolme mustaa olentoa
+nousi ikään kuin maasta meidän ihmettelevien silmiemme eteen. Ja tuskin
+vähemmän kummastuimme, kun tunsimme pikku tallukat sekä yhden heidän
+kumppaninsa, jotka syvissä mietinnöissä seisoivat uumissa asti
+kuopassa. Monta kertaa kysyttyämme, mitä siellä tekivät, saimme hetken
+vaiti-olon perästä vastaukseksi jonkunlaisia sekavia ääniä, sitten
+vihdoin he ilmaisivat sekä jotenkin hämärästi selittivät tuon suuren
+salaisuutensa. He nimittäin olivat ruvenneet kaivamaan maan läpi,
+tehdäkseen omaisillensa, varsinkin everstille, odottamattoman ilon.
+
+Mikä heidän työnsä jatkamista nyt pidätti, ei suinkaan ollut työn
+vaikeus, mitä vielä! vaan syvä ajatus, joka oli pistänyt pikku Klausin
+aivoihin: hän mietti, että, kun olisivat maan kaivaneet läpi, olisi
+ehkä mahdollista, että itse samassa putoaisivat sen lävitse, ja mihin
+he sitten joutuisivat ... sitä provessori L. nyt hyvän-tahtoisesti
+heille ehkä selvittäisi.
+
+Meidän täytyi nyt kaikkien nauraa.
+
+Provessori L. jätti selityksensä seuraavaan päivään sekä lähetti,
+ystävällisesti leikkiä laskein, kääpiöt jättiläis-tuuminensa kotia.
+Samassa tuli sekä meille että heille sana, joka ilmoitti, että meitä
+odotettiin illalliselle. Tuo pieni kolmikko lähti nelistämään. Me
+seurasimme hiljaa perässä, mutta nyt satuimme tuohon Arvid luutnantin
+"pahan-päiväiseen" sumuun, joka seisoi ikään kuin kiviseinä puutarhan
+ja linnan-pihan välillä. Nyt vasta havaitsimme, että Julia oli ilman
+isoa huivia. Minä en ollut paljon paremmin varustettuna. L. otti
+viittansa ja tahtoi sillä verhota Juliaa, mutta tämä ei siihen
+ollenkaan aikonut suostua, koska provessorin terveys oli heikonlainen.
+Siinä he ehkä vielä kävelisivät taistellen ja väitellen, jollen minä
+olisi tullut väliin sovinto-ehdoituksella. Minä esittelin, että he
+molemmat käyttäisivät hyväkseen provessorin viittaa, joka oli jotenkin
+leveä. Tämä hyväksyttiin, ja Julian hieno, lännetärmäinen olento katosi
+provessorin viittaan, jonka tyttö nauraen kääri ympärilleen. Ja eteen
+päin matkustimme yön pimeyden ja usvan lävitse.
+
+Tämä ehkä oli kuitenkin vähän hullusti asetettu, ajattelin sitten. Ei
+rouva Genlis vainaja eikä herra Lafontaine ensinkään olisi sallinut
+romani-maailmassaan kahden rakastuneen kävelevän yhden viitan alla,
+käyttämättä tätä sopivaa tilaisuutta rakkautensa ilmoittamiseksi, ja
+haluttaisipa juuri tietää, eiköhän Luonto rouva tälläkin kertaa saa
+jotakin toimeen, eikö hän anna jonkun huokauksen, jonkun sanan...
+
+Minä kuuntelin tarkasti, mennessäni viitan alla kävelevien jäljessä,
+mutta -- he olivat vaiti -- ei yhtäkään sanaa, ei ääntäkään. Jopa
+nyt!... Mitä se oli? Julia aivasti. No, L. sanoo kai "onneks' olkoon!"
+ja sepä saattaisi sitten johdattaa heitä muu ..., ei, hän ei mitään
+sanonut.
+
+Me olemme tulleet puutarhasta, me menemme pihan poikki. Eivätkö he nyt
+kumpikaan puhu? nyt! ... eipä vain. Me astumme portahia; me menemme
+ovesta; no nyt sitten! ... ei sittenkään. Viitta putosi Julian olalta,
+hän kiitti ja kumarsi, provessori noikkasi kohteliaasti.
+
+Kun tulimme kotiin, istui Arvid luutnantti kalopsia syömässä. Meitä oli
+jo kauan odotettu. Puolustukseksemme kerroin minä tuosta provessorin ja
+Julian viitta-taistelosta. Koko illallisen aikana Armo, Juliaan
+katsoessansa, aina ravisteli päätään, siten nuhdellaksensa häntä tuosta
+äärettömästä varomattomuudesta, että hän meni myöhään ulos ilman
+saaliansa.
+
+Kun Arvid luutnantti äkkäsi morsiamensa punastune silmät, näytti hän
+jotenkin ällistyneeltä, mutta ajatteli varmaankin: "kyllä kai hänen
+mielensä tyyntyy, jahka hän saa syödä ja maata", sillä hän ei
+illallis-pöydästä kiirehtinyt eikä sittemmin myöskään koettanut päästä
+morsiamensa puheille, vaan ratsasti pois tavalliseen aikaan ja
+tavallisen levollisella mielellä.
+
+Mutta Julian tyytymättömyys ei haihtunut, päin vastoin näytti se
+enentyvän. Turhaan Arvid kehoitti häntä nojaamaan päätänsä hänen
+rintaansa vasten, pitämään häntä tyynynä, johon sopi nukahtaa. Mutta
+Julia ei siinä enään lepoa löytänyt. Turhaan vanha kenraali P., Arvidin
+isä, tuli pyytämään pientä tulevaa miniäänsä ajelemaan uljaalla
+joutseniksi nimitetyllä hevos-parillaan; mutta eipä mitään
+tahtonut auttaa. Joka päivä ilmaantui nuorten kihlattujen välillä
+erimielisyyksiä, jotka, Arvidin erin-omaisesta hidas-luontoisuudesta
+huolimatta, kävivät yhä arveluttavimmiksi. Armo, joka nyt myöskin tuon
+huomasi, rupesi tulemaan varsin levottomaksi ja oli aina valmiina
+jollakin hyvän-tahtoisella, sovittavalla leikkisanalla kokoon solmimaan
+tuota katkennutta sovintolankaa. Tämä onnistui vielä, mutta joka päivä
+sai lanka useampia solmuja.
+
+Tätä kesti jonkun aikaa. Kaarlo kornetti lähti leiriltä päästyään
+Roslagen'iin. Sieltä kirjoitti hän kirjeitä, joissa varsin suuttuneena
+kertoi tomusta, kuumuudesta, ikävästä ja tiesi mistä. Kasvi-opista ei
+hän sanaakaan maininnut.
+
+Liisin tila pysyi kesän kuluessa aina yhtäläisenä, ja Armo piti yhä
+edelleenkin rintani sekä alakuloisuuteni paranemiseksi maidon-juomista
+hyvin tarpeellisena.
+
+Onnettaret kehräsivät muitten tämän perheen jäsenien elämän-langat
+tavallisilla pellavilla, jotka vähän olivat rohtimilla, mutta kuitenkin
+enemmän silkillä sekoitettuja, kunnes he Elokuun lopulla -- tarttuivat
+saksiinsa. Katsokaamme
+
+    Miksikä?
+
+Raskaan, uuvuttavan päivän perästä nousi iltapuolella ukkosen pilviä
+taivahalle, jonka ne auringon laskiessa peittivät kokonaan. Haudan
+äänettömyys vallitsi koko seudussa. Karjalaumat, jotka kotia
+kiirehtivät, eivät äännähtäneetkään, ei yksikään lintunen visertänyt,
+haavan lehdet eivät värähtäneet, eipä sääskiparvikaan uskaltanut
+auringon lasketessa survomaan lähteä. Koko luonto seisoi ikään kuin
+tuskallisesti odottamassa jotakin kamoittavaa, tavatointa kohtausta.
+
+Myöhemmin illalla alkoi tuo hirveä näytelmä. Salamat valaisivat tavan
+takaa seutua, joka sillä välin oli öiseen pimeyteen verhottuna, ja
+niitten valossa näkyi, miten pilvi-ryhmät kävivät aina synkemmiksi
+ja uhkaavina kokountuivat linnan ylitse. Silloin tällöin viuhui
+yksinäinen tuulen puuska ilmassa, ja sitte seurasi haudan hiljaisuus.
+Kumisevasti, mutta aina enentyvällä voimalla jyristen kuului ukkonen
+monelta taholta.
+
+Armo juoksi pelliltä pellille, akkunalta akkunalle, katsoaksensa, oliko
+kaikki säntilleen kiinni pantuna. Julia ja Helena seisoivat everstin
+vieressä akkunan luona, ja turvautuen isäänsä he aina salaman
+leimahtaessa ja ukkosen jyrittäessä liittyivät häntä lähemmäksi.
+
+Minä menin sokean luokse. Hän istui vuoteellaan, kyykyksiin vaipuneena,
+sekä näytti elämäänsä kokonaan kyllästyneeltä ja lauloi synkällä,
+matalalla äänellä:
+
+    Nyt on yö, nyt on yö;
+    Kaikk' mustana vaan, mun on loppunut työ;
+        Sydän rauhaa kaipaa;
+
+    Lepo suo, lepo suo!
+    Majahan minä vie, vaan toukkien luo,
+        Oi kuolema kalpee!
+
+    Suo nukkuani!
+    Väsynyt minä oon, jopa itkustani
+        Oon kyltynyt eloon!
+
+Tässä tuo elämäänsä kyltynyt raukka antoi päänsä vaipua alas tyynylle.
+Hän oli hiljaa ja ääneti hetken aikaa, minä näin hänen surullisesti
+hymyilevän, ja hän alkoi taas kirkkaammalla äänellä ja iloisemmalla
+nuotilla, laulamaan:
+
+    Jospa koittavi koi,
+    Jos hautaani kuulen, kun veisu se soi,
+        Elohon mikä kutsuu...
+
+    Niin mä loistoosi saan,
+    Oi mun ruhtinaani! täält' mullasta maan
+        Kun päätäni nostaa...
+
+Tässä rupesivat hänen kyyneleensä vuotamaan, ja toisella nuotilla
+lauloi hän nyt itkevänä sekä katkonaisissa jaksoissa:
+
+    Oi äiti, oi äiti!
+    Helmahas sulje
+    Eksynyt raukka,
+    Langennut lapsi!
+    Opeta häntä
+    Rukoilemaan...
+    ..........
+    Hellitse häntä,
+    Viihdytä häntä!
+
+    Oi äiti, oi äiti!
+    Sulje ma syliis,
+    Painele vasten
+    Rintaasi hellää!
+    Anna mun tuta
+    Lempeä taivaan,
+    Sykkäilevästä
+    Sydämmest' äidin!
+
+    Ah! sit' en koskaan
+    Tuntea saanut.
+    ..........
+    Yksin mä kuljin,
+    Yksin mä lemmin,
+    Yksin mä kärsein,
+    Haikean haikeast'!
+    ..........
+    Yksin mä lemmin
+    Kuolemassainkin.
+
+    Oi äiti, oi äiti!
+    Vie minut täältä
+    Mailmasta luokses
+    Kiusauksesta!
+    ..........
+    Välkkyvä liekki
+    Tomusta kutsu!
+    Pimeydestä
+    Valohon nosta!
+
+Kamala ukkosen jylinä, joka kajahteli koko linnan lävitse, keskeytti
+hänen lauluansa. Sitte seurasi aina kiihtyneempänä jyrinä jyrinän
+perästä; hirveä myrskyinen tuuli rupesi myöskin raivoamaan.
+
+"Onko kukaan täällä?" kysyi sokea. Minä menin hänen luoksensa. Hän
+sanoi: "minä kuulen soitannon, joka minulle hyvää tekee. Vie minua
+akkunan luokse!"
+
+Sinne tultuansa laski hän käsivarret ristiin rintansa päälle ja käänsi
+kasvonsa taivasta kohti. Salamat leimahtivat hänen ihanille, kalpeille
+kasvoillensa, ja hirveät ukkosen jyrähdykset näyttivät surmalla
+uhkaavan sitä olentoa, joka ikään kuin kerskaavalla ilolla kohotti
+levollista otsaansa turmion henkiä kohden.
+
+Olipa ikään, kuin Liisin sydämmeen vähitellen olisi syntynyt kiihkeitä
+tunteita ja luonnon taistelot löytäneet hänen sielussaan vastakaikua.
+Äkkiä huudahti hän: "minä näen jotakin, liekkikäsi tulisine sorminensa
+välähti silmieni ohitse!"
+
+Hän seisoi hetkisen, ikään kuin kiihkeässä odotuksessa, ja sanoi sitten
+hiljaisella innostuksella: "kuinka ihanasti, kuinka ihanasti tuolla
+ylhäällä pilvissä soi! Sydämmeni kutsuu sitä siskoisten soinnoksi.
+Täällä, sydämmessäni on ensimmäinen ääni; -- tuolla soi nyt toinen. Nyt
+on sopusointu, nyt on iloa ja riemua! Taivaan valta! äidin helma! sulje
+minua palavaan syliisi! äiti, äiti, sinunko äänesi kuulen? -- sinunko
+kätesi näin? ... näen ... minä näen taaskin! Viittaatko minua? Kutsutko
+minua? -- Ilmaa!" kirkasi hän nyt raivoisasti ja vaativasti, "vie minua
+ulos vapaaseen ilmaan! Minä tahdon kuulla äitini ääntä, -- minä tahdon
+lentää hänen sylihinsä ja tulla lämpymäksi taas. Tuolla ulkona on
+valkeasiipiä, net minua kannattavat. Siellä on vaunut ... kuule, kuinka
+ne pyörivät! net minua tulevat viemään. Pian, pian! etkö näe kättä? Se
+viittaa. Kuule ääntä! se kutsuu! hoi! kuuletko?"
+
+Minä tartuin hellästi häneen ja pyysin häntä pysymään hiljaisena. Hän
+keskeytti minua, sanoen juhlallisesti: "Jumala ei kuule viimeistä
+rukoustasi, jos sinä nyt et kuule minun. Hän on sinua siunaava, jos
+sinä nyt tottelet minua. Vie minua ulos vapaaseen ilmaan! Tämä on
+viimeinen kerta, jolloin sinulta jotain pyydän. Sinä et tiedä, mitenkä
+koko elämäni onni riippuu tästä hetkestä. Vie minua ulos valtakuntaani
+-- myrskyn valtakuntaan ... siellä, ainoastaan siellä saatan minä saada
+rauhaa. Piete, Piete hyvä! katso, minä olen hiljaa, olen tyvenellä
+mielellä, minä en ole hullu. Kuule minua ... kuule rukoustani! olen
+kahleissa ollut koko elämäni ajan ... anna minun vain hetkeksi tulla
+vapaaksi ... silloin kaikki minun monituiset, vertä vuotavat haavani
+paranevat!"
+
+Minä en voinut tuota ääntä enkä noita sanoja vastustaa. Minä talutin
+häntä alas eräälle penkereelle, joka oli linnan edustalle laitettu
+vuoren kukkulalle. Tuo nuori tyttö, joka oli Liisin hoitajana, pelkäsi
+ukkosta eikä sen vuoksi seurannut meitä.
+
+Pian sain katua myöntyväisyyttäni, Tuskin olimme ennättäneet tuohon
+raivoavaan luontoon, ennenkuin Liisi riisti itsensä minusta irti,
+juoksi muutaman askeleen eteenpäin ja seisattui sitten, huutaen
+äänellä, joka oli kerskaavan ja mielettömän iloinen. Tämä oli kamalan
+ihana näytös. Salaman leimahdukset viskasivat punaisia nuoliaan ympäri
+koko seutua; tuuli viuhui, ja ukkosen jyrinät kaartelivat päämme ylitse
+vuoroin kumisten ja kähisten. Ikään kuin myrskyn hengettärenä seisoi
+sokea kalliolla, hänen liikenteensä olivat hurjat ja kamalat, hän
+nauroi ja löi käsiänsä yhteen mielettömällä ilolla, toisinaan hän taas
+käsiään kurkoittaen pyörieli ympäri; laulaen väkevällä, kirkkaalla
+äänellä:
+
+    Liehuvat liekit,
+    Leimuvat laineet
+    Valkeitten valloista!
+    Pauhaavat myrskyt!
+    Tyynehet hetket
+    Poistatte mailmasta!
+
+    Ukkosen pauhut,
+    Uhkuvat voimat
+    Maailman kaikesta!
+    Katsokaa naista
+    Hallitsevaista
+    Ääntäni Kuulkaatte!
+
+    Leimahda leimu,
+    Laulaos laulu!
+    Valtaani rientää saan!
+    ..........
+    Voitosta laulan,
+    Siivin mä lennän,
+    ..........
+    Vapaaksi pääsen vaan!
+
+Taaskin hän hurjasti nauroi ja huusi: "kuinka ihanata, kuinka ihanata!
+kuinka komeata! Oi, kuin olen iloinen, iloinen! Nyt on minun
+hallitus-päiväni tullut... Kruunu, ... valkea kruunu on alas astuva
+synkistä pilvistä ja pantava päähäni. Päiväni on tullut, hetkeni on
+käsissä!"
+
+Juuri samassa seisoi, sanomattomaksi lohdutuksekseni, eversti tuon
+onnettoman vieressä.
+
+"Sinun täytyy", sanoi hän, "palata takaisin huoneeseesi".
+
+Kiivaalla liikunnolla irtaannutti Liisi kätensä everstin kädestä ja sen
+sijasta, että hän kuten ennen olisi nöyränä totellut setäänsä, seisoi
+hän nyt everstin edessä ylpeänä ja kerskaavana, oikeinpa Medean
+muotoisena, sekä sanoi taas: "hetkeni on tullut! Minä olen vapaa!
+Täytyy! Kuka tohtii minulle noin sanoa täällä, tässä paikassa? Enkö
+minä seiso valtakunnassani? Eikö äitini pidä minua sylissäni? Etkö näe,
+mitenkä hänen liekki-kätensä hyväilevät minua ja työntävät sinua pois?"
+
+Eversti, joka pelkäsi hänen mielen-vikansa esiintyvän yhä enentyvällä
+voimalla, tahtoi ottaa häntä syliinsä, viedäksensä häntä linnaan
+takaisin. Silloin Liisi äärettömällä hellyydellä laski kätensä hänen
+kaulansa ympäri, sanoen: "no, jos minä suljen sinua syliini ja sinä
+minua -- niin äitini ottaa meitä molempia tulihelmaansa. Oi, mikä
+kirkas, taivaallinen autuus! Tänään on minun päiväni -- hetkeni on
+käsissä! Minä olen vapaa, ja sinä olet vangittu. Minä näytän sen -- --
+minä näytän, ett'et koskaan pääse vapaaksi!"
+
+Nuot kerskaavaiset sanatko: "_minä näytän sen_" miehen
+vastustamis-halua herättivät, vai oliko se joku toinen tunne -- mutta
+eversti irroitti äkkiä itsensä Liisistä ja seisoi hiljaisena parin
+askeleen päässä hänestä.
+
+"Niin, minä en pelkää ... minä en sinua pelkää", jatkoi Liisi. "Sinä
+olet jäseneni vanginnut, olet kieleni sitonut, ja kuitenkin seison nyt
+edessäsi mahtavana, väkevänä; ja kuten salamat leimahtakoon sinua
+vastaan nuot kamoittavat sanani: 'minä lemmin sinua! minä lemmin
+sinua!' Sinä et enään voi kieltää minua niitä sanomasta, sinun vihasi
+on voimatoin. Ukkonen on minun puolellani, myrsky on minun puolellani.
+Kohta olen aina oleva heidän kanssaan tuolla ylhäällä. Taivaallasi olen
+liitelevänä pilvenä sinua seuraava koko elämäsi ajan, kalpeana haamuna
+leijailen pääsi ylitse, ja sitten, kun kaikki on äänetöintä, hiljaista
+ympärilläsi, täytyy sinun vielä kuulla ääneni huutavan: 'minä lemmin
+sinua, minä lemmin sinua!'"
+
+Kummallinen, syvä liikutus näytti valloittaneen everstiä; hän seisoi
+liikkumatoinna, käsivarret ristissä, mutta synkkä tuli leimui hänen
+silmistään.
+
+Tyveneemmällä innostuksella jatkoi Liisi taas: "oi, kuinka äärettömästi
+minä sinua olen rakastanut! Niin sydämmestänsä, niin tulisesti ei
+yksikään kuolevainen ole rakastanut! Taivas, joka kumajat pääni
+ylitse ... maa, joka pian avaat minulle haudan, teitä otan mitä
+iankaikkisiksi todistajikseni! Kuulkaatte minun sanani! Tiedä se,
+sinäkin, minun elämäni rakastettu risti; sinä jalo, kaikkien
+ajatusteni, lempeni ja vihani mahtava esine, niin; -- -- niin,
+_vihani_ ... kuule kuinka se lausuu: -- minä lemmin sinua! Koko
+olentoni syvimmällä, pyhimmällä elolla olen sinua lempinyt; -- syvä
+kuin meri, mutta puhdas kuin taivas, oli tämä minun tunteeni. Sinä et
+ole sitä ymmärtänyt ... eikä kukaan maailmassa ole sitä ymmärtävä ...
+äitini sen tietää ... ja _Hän_, joka on kaikkia korkeampi. Jos olisimme
+eläneet maailmassa semmoisessa, jossa sanat ja teot saattaisivat olla
+viattomat kuin ajatukset ja tunteet ... oo, silloin minä olisin, kuten
+kirkas ja lämmin liekki, liehuen ja hehkuen ympäröinnyt olentoasi ...
+olisin antanut sinun tuntea suloisinta autuutta ... puhtaana
+uhriliekkinä palanut sinulle ainoastaan. Semmoinen oli rakkauteni.
+Mutta sinä et sitä ymmärtänyt ... sinä et minua rakastanut ...
+sinä työnsit minun pois, ylenkatsoit minua ... ja minä tulin
+rikokselliseksi ... mutta lemmin kuitenkin ... ja lemmin vieläkin ...
+ja aina ja ijankaikkisesti ... ja _yksin_!"
+
+"Yksin?!!" huudahti eversti, jolloin väkevä tunne näkyi vievän häntä
+tavalliselta radaltaan.
+
+"Niin, yksin..." jatkoi sokea hämmästyen ja vavisten, "oliko koskaan
+toisin? Minä olen sitä joskus aavistanut ... mutta... Oo, minun
+Jumalani, minun Jumalani! olisiko se mahdollista? Oi sano, onko se
+mahdollista? Tuon nimessä, tuon iankaikkisen autuuden, jonka sinä
+ansaitset -- mutta joka ei koskaan saata tulla minun osakseni -- ja
+kautta valon, jonka sinä näet, mutta jota en minä koskaan näe -- pyydän
+sinua sanomaan -- sanomaan: oletko minua rakastanut?"
+
+Hetken vallitsi luonnossa täydellinen hiljaisuus. Näyttipä siltä, kuin
+se olisi tahtonut kuunnella sitä vastausta, jota minäkin vapisevalla
+tuskalla odotin. Ainoastaan vaalakkaat, pitkälliset salamat
+leimahtelivat ympärillämme.
+
+Voimallisella, melkeinpä ponnistetulla äänellä vastasi eversti
+juhlallisesti: "olen!"
+
+Sokea käänsi taivasta kohti kasvonsa, jotka loistivat melkein
+autuaallisesta onnesta, samalla kuin eversti, syvästi liikutettuna
+lisäsi: "niin, minä olen sinua lempinyt, Liisi, rakastanut sinua
+sydämmeni koko voimalla ... mutta Jumalan voima sielussani oli vielä
+suurempi ja varjeli minua lankeemasta. -- Ainoastaan minun kovuuteni on
+pelastanut minun ja sinun. Minun rakkauteni ei ollut yhtä puhdas kuin
+sinun. Ei myrkky, jota sinun kätesi minulle valmisti, ole terveyttäni
+turmellut -- vaan taistelo himoja ja haluja vastaan ... sekä suru sinun
+puolestasi. Liisi! Liisi! sinä olet minulle ollut äärettömän kallis ...
+ja olet vieläkin... Liisi..."
+
+Liisi ei häntä enään kuullut; hän ikään kuin vaipui alas sen autuuden
+voimasta, joka laskeutui hänen päällensä, ja siinä silmän-räpäyksessä,
+kuin minä juoksin hänen luoksensa, hän kuten kuoleva kaatui maahan,
+samalla kuiskaten sanomattoman autuaallisen näköisenä: "Hän on minua
+rakastanut!"
+
+Eversti ja minä vaivoin jaksoimme viedä häntä takaisin hänen
+huoneeseensa. Minä vapisin -- ja eversti oli ikään kuin rampaantunut.
+Tuskan hiki helmeillen tiukkui hänen otsaltaan.
+
+Aikaa kului, ennenkuin Liisi tointui, ... mutta kun hän taas virkosi,
+kun elämän virta jälleen juoksi hänen suonissaan, kuiskasi hän vain:
+"Hän ei ole minua ylenkatsonut! ... hän on minua rakastanut!" ja oli
+sitten hiljaisena ja levollisena, ikään kuin olisi hän maailmassa jo
+loppulaskunsa suorittanut eikä enään mitään toivonut.
+
+Koko yön raivosi ukkonen hirveästi, mutta salamat valaisivat nyt sokean
+kasvoja, jotka suloisesta autuudesta loistivat.
+
+Tästä hetkestä Liisi net muutamat päivät, joina hän vielä eli, oli
+varsin muuttunut. Kaikki hänessä oli lepoa ja lempeyttä. Hän puhui
+harvoin, mutta pusersi ystävällisesti ja kiitollisena niitten käsiä,
+jotka lähestyivät sitä vuodetta, missä hän melkein liikkumatoinna
+lepäsi. Usein kuultiin hänen hiljaa sanovan: "hän on minua lempinyt!"
+
+Eräänä päivänä seisoi Armo Liisin vuoteen vieressä, joka ei näkynyt
+huomaavan hänen läsnä-oloansa, vaan matki sanomattomalla suloudella
+nuot hänelle kalliit sanat. Minä silloin näin kipeän surun kuvautuvan
+Armon hyvän-tahtoisissa kasvoissa, -- näin hänen huulensa vapisevan
+kyynelten vierivän harvaan alas hänen poskiltaan. Hän kääntyi äkkiä
+toisaalle ja lähti pois. Minä seurasin häntä, sillä hän oli unhottanut
+avain-kimppunsa. Me menimme vierashuoneen lävitse. Eversti istui
+siellä, nojaten päätään kättänsä vastaan, hän oli selin meihin päin ja
+näytti lukevan. Armo hiipi hiljaa hänen taaksensa, suuteli hänen
+otsaansa ja koetti, mennen sänkykammariinsa, tukehuttaa
+itkun-nyyhkähystä. Eversti kummastuen katsoi hänen jälkeensä, sitten
+silmäili sitten kättänsä, joka oli kosteaksi käynyt hänen vaimonsa
+kyyneleistä, suuteli pois net ja vaipui taas entiseen miettivään
+asemaansa. Hetken perästä minä Armoa seurasin sänkykamariin, vaan hän
+ei ollut siellä; hänen virsikirjansa oli auki jätetty sohvalle. Kirjan
+lehdissä näkyi vielä kyynelten jäljet. Vihdoinkin, kuljettuani ympäri
+koko huonerivissä, hänen löysin kyökistä, jossa hän juuri par'aikaa
+nuhteli kyökkipiikaa, tämä kun oli unohtanut hakata selkäluut irti
+lampaan kyljestä, joka nyt tulella kärisi; tuohan erhetys olikin
+anteeksi antamatoin asia, olletikkin koska minä jo kahdesti olin
+ilmoittanut, että lampaan-kylki piti päivälliseksi käristettämän ja
+seljästä lihahakkelusta paistettavan illalliseksi.
+
+"Ei sitä koskaan saata luottaa muihin kuin itseensä", sanoi Armo vähän
+pistävästi minulle, antaessani hänelle avaimet.
+
+Tästä alkaen en enään jättänyt Liisiä, vaan olin yöt päivät hänen
+luonaan.
+
+Erin-omaisen nopeasti hänen ruumiillinen olentonsa näkyi rientävän
+loppuunsa. Näyttipä siltä, kuin ensimmäinen lemmen sana, jonka hän
+kuuli, olisi ollut tunnus-sana hänen kärsivän sielunsa pelastukseksi.
+
+Niinpä monelle tämän maailman lapselle käy. He taistelevat kiusauksen
+otaa vastaan monta monituista vuotta, -- elävät, kärsivät ja
+taistelevat. Ota katkee ja he vaipuvat voimattomina alas. Onni tarjoaa
+heille pikariansa. He laskevat huulensa sen purpurapartaalle -- -- ja
+_kuolevat_!
+
+Paitsi Helenaa ja minua oli myöskin provessori L. melkein alituisesti
+Liisin luona. Väliin hän sairaalle luki ääneensä, toisinaan jutteli
+meidän kanssamme tavalla semmoisella, joka virkisti Liisin uinailevaa
+jumalisuuden-tuntoa sekä vahvisti hänen uskoansa noihin kalleihin
+totuuksiin, jotka ikään kuin valoisina enkeleinä seisovat kuolevain
+vuoteen ääressä.
+
+Kerran provessori Liisiltä paljon kyseli hänen sisällisestä tilastansa.
+Hän vastasi: "minulla nyt ei ole tarpeeksi voimia itse-koettelemukseen.
+Mutta minä tunnen ... minulla on yksi toivo... Minä aavistan
+kirkkautta!..."
+
+"Herra valistakoon kasvonsa sinun päällesi", sanoi provessori L.
+hiljaisella vakavuudella ja luottamuksella.
+
+Seuraavana päivänä pyysi Liisi, että koko perhe kokoontuisi hänen
+luokseen. Kun kaikki, provessori L. mukana, olimme koossa sairaan
+huoneessa, jossa kamoittava äänettömyys vallitsi, nimitti Liisi
+erittäin jokaista, ketä hän toivoi lähestymään vuodettansa, tarttui
+hänen käteensä, suuteli sitä ja sanoi nöyrästi rukoillen: "_suo
+anteeksi_!" Näin hän lausui jokaiselle. Ei kukaan voinut puhua, ja tuo
+surullinen: "suo anteeksi, suo anteeksi!" oli ainoa ääni, joka katkaisi
+huokausten tuskallista oihkinaa.
+
+Eversti ja hänen vaimonsa olivat vielä yksin jäljellä. Silloin Liisi
+hetken oli ääneti; hän hengitti raskaasti ja vaivalloisesti, mutta
+sanoi vihdoin: "tahtooko setäni tulla luokseni?"
+
+Eversti meni hänen tykönsä -- Liisi kurkoitti kätensä häntä kohden ja
+hän kumartui alas, -- he suutelivat toisiansa. Oi mikä suutelo!
+Ensimmäinen ja viimeinen -- lemmen ja kuollon!
+
+Ei sanaakaan kuulunut. Kuolon-kalpeana ja horjuvilla askeleilla poistui
+nyt eversti etäämmäksi. Liisi sanoi vapisevalla äänellä: "nostakaa
+minua vuoteeltani ja taluttakaa minua tätini luokse".
+
+Me tottelimme. Hän osoitti erin-omaista voimaa sekä käveli kahden
+hengen tukemana kamarin toiseen päähän, jossa Armo hänen aikomustaan
+aavistamatta istui itkemässä.
+
+"Auttakaa minua", sanoi Liisi, "että saatan laskea polvilleni!"
+
+Armo nousi äkkiä seisaalle, estääksensä hänen yritystään, mutta vielä
+nopeammin Liisi lankesi polvillensa Armon jalkojen eteen, joita
+suudellen hän vavahtavasti huoaten sammalsi: "suo anteeksi! suo
+anteeksi!"
+
+Melkein hengetöinnä häntä taas kannettiin vuoteellensa.
+
+Tästä hetkestä ei eversti häntä enään jättänyt.
+
+177
+
+Seuraavan yön ja päivän Liisi makasi viihtyneenä, mutta näkyi kärsivän
+ruumiillisia vaivoja. Iltapuolella, jolloin provessori L., eversti ja
+minä ääneti istuimme hänen vuoteensa ääressä, heräsi hän hiljaisesta
+unestaan sekä sanoi ääntevästi ja selkeästi: "hän on minua lempinyt!
+Maa, minä kiitän sinua!"
+
+Sitten hän taas vaipui jonkunlaiseen uneen eli unen horrokseen, joka
+kesti tunnin verran. Hänen hengähdyksensä kävi tällä aikaa taajaan,
+mutta rupesi vähitellen heikkenemään. Nyt se hetkeksi taukosi, sitte
+kuului huokaus. Ja nyt yht'äkkiä näkyi hengähdys vallan tauonneen. Tämä
+oli kamala hetki. Suonen-vedon tapainen puistutus kävi läpi hänen
+ruumiinsa ... vielä kova huokaus eli ohkaus, jota seurasi kamoittavan
+valittava ääni ... ja kaikki oli hiljaista.
+
+"Hänen on päivänsä päättynyt!" sanoi eversti sortuneella äänellä ja
+painoi huulensa Liisin kuolon-kalpealle otsalle.
+
+"Hän _näkee_ nyt!" lausui provessori L. ja loi loistavan katseen
+taivasta kohti.
+
+Kesä-illan tuoksuvat leyhkät liehuivat sisälle au'aistusta akkunasta,
+ja linnut lauloivat iloisesti ulkona punakuusaimistossa. Lempeä
+ruson-hohto, heijastus juuri laskeuneesta ilta-auringosta, levisi
+huoneeseen ja laski kuollon-unessa lepäävälle kirkastavan valon.
+
+Hiljaisena, kivutoinna makasi Liisi nyt siinä; hän joka kauan oli
+taistellut ja epätoivossa ollut ... lepäsi nyt niin levollisena --
+hiljaisena! Valkoisten tyynyjen ylitse valui hänen uhkeat tummat
+hiuksensa alas lattiaa kohden. Hänen huulillaan oli kummallinen
+hymyily, täynnänsä tietoja muille tuntemattomia. -- Minä olen tuon
+hymyilyn nähnyt monen, kuolon-unessa olevan huulilla ...
+iankaikkisuuden enkeli on niihin painanut suutelonsa.
+
+Rauhallinen hetki on tuo, jolloin levottomuudesta ja tuskista sykkivä
+sydän saa levon! Rauhallinen hetki, joka sovittaa meitä meidän
+vihollistemme kanssa, joka tuottaa jokaisen ystävän lähemmäksi meitä,
+joka unhoitukseen vie meidän vikamme sekä laskee säteilevään valoon
+kaikki meidän ansiomme, joka antaa sokealle näön ja päästää sielun
+siteet! -- ihana ja rauhallinen hetki! vaikkapa öisen enkelin siipien
+kannattamana, sinä kuitenkin hymyilet minua vastaan kuten aamurusko, ja
+kun olen nähnyt sinun koittavan muille, olen monta kertaa toivonut,
+että minulle myöskin valkenisit.
+
+
+
+
+Vyhti sekaantuu.
+
+
+Liisiä ei enään ollut. Ikään kuin ukkosen pilvi oli hän synkistyttänyt
+niitten olentojen kirkasta taivasta, joittenka turvissa hän eli. Kun
+tämä pilvi oli poissa, levisi jokaiseen rauhan ja levollisuuden tunne.
+Monta kyyneltä omistettiin hänen surulliselle muistollensa, mutta ei
+yksikään sydän häntä takaisin kutsunut. Surkuteltava Liisi! sinä
+lahjoitit rauhaa vasta sitten, kuin oma sydämmesi sitä haudassa nautti.
+
+Me näemme tuon joka päivä; vähäpätöisin ja yksinkertaisin ihminen, joka
+on hyvä ja rauhallinen, lähtee maailmasta enemmän rakastettuna, enemmän
+kaivattuna kuin runsas-lahjainen, joka väärin on käyttänyt eräänsä,
+joka kaikella ihanuudella, nerollansa ja sydämmen-lämmöllänsä ei ole
+ainoatakaan olentoa onnelliseksi tehnyt.
+
+Eversti yksistään oli kauan aikaa synkällä mielellä, hän oli myöskin
+tavallista enemmän umpimielinen vaimoansa ja lapsiansa kohtaan. Heidän
+hellyytensä ja huolellisuutensa sekä ajan vaikuttava voima rupesi
+kuitenkin vähitellen jo tuota synkkyyttä haihduttamaan, jolloin
+kohtauksia tapahtui hänen perheessään, jotka uudestaan häiritsivät
+hänen lepoansa sekä saattoivat hänen jo luonnostaan väkevät tunteensa
+kuohumaan.
+
+Eräänä päivänä hyökkäsi Arvidin isä, kenraali P. everstin huoneeseen
+varsin raivoissaan. Ensiksikin hän sydäntään purkasi vannomisilla ja
+kirouksilla, ja kun eversti kylmästi kysyi, mitä tuo tuommoinen
+merkitsi, änkytti hän varsin mielettömänä: "mitä tuommoinen tietää?...
+Mitä tuommoinen tietää .. tuhat tulimmaista! se tietää, että sinun
+tyttösi on senkin vietävä..."
+
+"Kenraali P.!" sanoi eversti, äänellä, joka oitis teki semmoisen
+vaikutuksen, että tuo vihastunut malttoi mieltänsä ja vähän hiljempää
+matki: "se -- se -- se ... tietää ... että sinun tyttäresi leikin-tekona
+pitää pyhimmät asiat, että hän on uskotoin sanansa syöjä, hiisi
+vieköön! ... ja tahtoo tehdä eron Arvidista ... tahtoo antaa hänelle
+kihlasormuksen ... tuhat tulim ... että Arvid on varsin toivottomana ja
+tahtoo ampua itsensä kuoliaaksi ... hän kun on niin kiivas ja hurja, ja
+minä vanha mies jään onnettomaksi ja lapsettomaksi". Tässä tipahteli
+pari kyyneltä ukon silmistä, ja hän lisäsi äänellä, jossa suru ja viha
+taistelivat: "hän ei piittaa minun poikani rauhasta ... hän ei kunnioita
+minun harmaita hapsiani, vaan pitää meitä pilkkanansa!... Minä häntä
+niin hellästi hyvänä pidin ... kuten isä; veljeni ... kuten isä; ...
+minä kaiken luottamukseni panin häneen, luulin hänen tuottavan iloa
+elämäni ehtoolle; ... tämä tulee minulle kuolemaksi. Hän sanoo vasten
+silmiä Arvidille, ett'ei hän huoli hänestä ... vasten silmiä, minun
+pojalleni ... tuhat tulimmaista! Poikani tulee vielä koko pitäjän
+naurettavaksi ... hän ampuu itsensä vasten naamaa, sanon minä ... ja
+minä vanha mies jään onnettomaksi, lapsettomaksi".
+
+Eversti, joka varsin ääneti oli kuunnellut tuota kaikkea, soitti nyt
+kiivaasti. Minä olin viereisessä huoneessa ja menin sisälle everstin
+luo, tiedustellakseni asioista vähäsen, jotta sitten edeltä päin saisin
+Julian tiettäväksi, mitä häntä siellä odotteli.
+
+Everstin muoto ilmaisi suuttumusta ja ankaruutta. Hän pyysi minua
+käskemään Juliaa luoksensa.
+
+Minä tapasin Juliaa suurimmassa tuskassa, ja kenraalin käynnistä hän
+kyllä jo aavisti, mikä häntä odotti.
+
+"Minä tiedän ... minä tiedän..." hän vaaleten huudahti, sanaa
+tuodessani, "siihen sen käydä täytyi ... sitä ei mikään auta..."
+
+"Mutta oletko todellakin", kysyin minä, "tehnyt eron sulhasestasi?"
+
+"Minä olen ... olen melkein...", vastasi hän alakululoisena ja
+surullisena, "minä en nyt joudu puhumaan ... eilen illalla tulin
+Arvidille sanan sanoneeksi; ... hän oli niin kylmä ja ivallinen ...
+minä kiivastuin, hän suuttui ... ja ratsasti vihoissaan täältä pois..."
+
+Taas everstin kello kuului soivan. "Voi hyvänen aika!" sanoi Julia ja
+painoi käsiään vasten sydäntänsä, "nyt minun täytyy mennä ... ja nyt
+täytyy olla rohkeutta. Ah, jollen tuota pelkäisi, tuota tuhoa tuottavaa
+silmäystä ... sano, Piete, näyttikö isä kovin vakavalta?"
+
+Minä en tähän saattanut kieltävästi vastata; varoitin häntä vain liika
+pikaisista päätöksistä ja käskin häntä tarkoin muistamaan kerran
+annettua lupaustansa sekä miten lujia perus-johteita everstillä oli
+lupausten pyhänä pitämisen suhteen.
+
+"Voi, minä en saata ... minä en saata!" oli kaikki, mitä Julia jaksoi
+sanoa, kun hän kalpeana ja vapisevana meni alas portaita, jotka
+johtivat everstin huoneeseen. Tultuansa oven luokse, hän seisattui,
+näytti tulleen vakaaseen päätökseen ja sanoi: "minun täytyy!" sekä meni
+sisälle.
+
+Noin puolen tunnin kuluttua Julia tuli Helenan huoneeseen, jossa
+minäkin olin, ja näytti varsin onnettomalta. Hän viskasi itsensä
+sohvaan, laski päänsä Helenan helmaan sekä rupesi katkerasti itkemään.
+Tuo hyvä Helena istui ääneti, mutta sääliväisyydestä kyyneleet helminä
+vierivät Julian kullan-hohtaville palmikoille. Kun pitkän hetken
+kuluttua Julian suru näkyi hälvenevän, sanoi Helena hellästi ja laskien
+kätensä hyväillen sisarensa uhkeille kiharoille: "Julia hyvä, minä en
+vielä tänään ole hiuksiasi sievistänyt, istu hetkeksi, niin sen piankin
+teen".
+
+"Ah, leikkaa poikki hiukseni! -- minä tahdon nunnaksi ruveta!" vastasi
+Julia, mutta nousi kuitenkin istualle, pyyhki silmiänsä, antoi
+järjestää hiuksiansa, auttoi Helenaa hänen hiustensa suorittamisessa ja
+tuli sillä aikaa levollisemmaksi.
+
+Varma on, että jokapäiväisten toimien pienet huolet erin-omaisella
+voimalla haihduttavat surujamme.
+
+Kun kysyimme, mitä hänelle oikeastaan oli tapahtunut, vastasi Julia:
+"se on tapahtunut, että minä olen tuomittu koko elämäni iäksi kärsimään
+hetkellisestä ajattelemattomuudesta sekä tulemaan onnettomaksi
+ihmiseksi, ... jos nimittäin antaun tuon tuomion alaiseksi; mutta sitä
+en tee ... ennen kärsin isäni suuttumusta ... ennen..."
+
+"Oi, Julia, Julia!" keskeytti Helena, "ajatteleppas, mitä sanot!"
+
+"Helena! sinä et tiedä, mitä minä olen kärsinyt, kuinka minä olen
+taistellut oman itseni kanssa jo pitkiä aikoja. Sinä et tiedä, kuinka
+selvään minä käsitän sen surkeuden ja viheliäisyyden, mikä tulisi
+kohtalokseni, jos menisin Arvidin puolisoksi! Ah, minä kuljin ennen
+ikään kuin unissani ja ajattelematta annoin hänelle käteni; nyt olen
+herännyt -- enkö saisi vetää kättäni pois, kun näen antaneeni sen
+yhdelle..."
+
+"Arvid on hyvä ihminen, Julia!"
+
+"Ketä sinä hyväksi kutsut, Helena? Sitäkö, joka ei vain ole kiukkuinen?
+Arvid -- minä olen koettanut, minä olen häntä koettanut -- näyttää
+hyvältä sen vuoksi, ett'ei hän jaksa olla paha, -- levolliselta ja
+tasaiselta sen tähden, ett'ei hän huoli muusta kuin mukavuudestaan, --
+ymmärtäväiseltä sen vuoksi, ett'ei nenäänsä edemmäksi näe ... ah! näin
+kieltoperäinen hänen luontonsa on ... miksikä pelkäisin lisätä
+kieltävän lauseen tuohon hänen negatiivillisuuteensa -- miksikä en
+sanoisi, ett'en hänestä huoli? Älä uskokkaan, että se kauan häntä
+huolestuttaa; -- hän ei minua rakasta, ... hän ei saata rakastaa, sillä
+hänellä ei ole mitään tunteita! Voi hän on vain tuore puun-pölkky, jota
+minä tulellani turhaan koettaisin sytyttää, -- liekki muuttuisi
+vähitellen savuksi ja vihdoin se varsin sammuisi".
+
+"Vaikk'ei, Julia kulta, Arvid olisikkaan mies sinun vertaisesi, joka
+kykenisi sinua onnelliseksi vaimoksi saattamaan, -- miksikä ei sinun
+tulesi siltä kirkkaana palaisi? Eihän Arvid ole paha, hän ei koskaan
+tulisi sinun kiusaajaksesi. Onhan niitä monta monituista vaimoa,
+joittenka miehet ovat verrattoman alhaisemmalla kannalla kuin Arvid, ja
+kuitenkin he ovat pyrkineet ja tulleet oivallisiksi perheen-emänniksi,
+ovat luoneet onnea ja hauskuutta ympärillensä ja nauttivat sitä
+onnellisuutta, jota täytetyn velvollisuuden ihana tunto aina tuottaa.
+Esimerkiksi orpanamme, rouva M.; eikö hän ole varsin kunnioitettava ja
+rakastettava nainen? Ja kummoinenka on hänen miehensä? Entä Emma S. ja
+Hedda R...."
+
+"Niin, ja Penelope ja sisaria koko komppania ... ah! Helena kulta!
+noita rouvia minä pidän suuressa arvossa, minä kunnioitan ja ihailen
+heitä; tahtoisinpa olla heidän tapaisensa, -- mutta yhdestä asiasta
+olen varma -- siitä -- ett'en tuota saata. Sitä itsenäisyyttä, sitä
+varmuutta, sitä perus-johteitten lujuutta ja selkeyttä, mikä on aivan
+tarpeellisena omaisuutena sille, jonka täytyy avio-elämässä olla
+johtavana henkenä -- sitä minussa ei ole ... ei ollenkaan! Juuri minä
+tarvitsen johtajata -- minä olen köynnös ja tarvitsen tammen tuekseni.
+Tällä hetkellä selvenee minun käsitys-voimani -- minä tunnen, että
+minussa on parempi elo itämässä, uusi maailma avautuu minulle! Jospa
+sen läpi saisin kulkea sellaisen puolison rinnalla, jota minä
+saattaisin rakastaa ja kunnioittaa, joka sydämmensä lemmellä pitäisi
+minun puhdistettua tultani vireillä, joka ymmärryksensä kirkkaalla
+valolla laskisi valaisevia säteitä minunkin hämärään sieluuni ...
+(esimerkiksi provessori L., ajattelin minä), oo! silloin saattaisin
+vielä tulla paremmaksi ihmiseksi -- ja ennättää päämaalin, jonka minä
+nyt enemmän aavistan kuin näen... Mutta Arvid'in kanssa, Helena hyvä,
+Arvid'in kanssa ... olisi maailma minusta kuten ruokahuone, -- ja minä
+siinä kuten homehtunut juusto".
+
+"Minkälainen vertaus, Julia hyvä!"
+
+"Kyllä se on toden-mukaisempi kuin luulet. Ohho, tuo avioliitto on
+surkeampi asia, kuin mitä moni käsittää. Siinä on useain käynyt samati,
+kuin minun nyt saattaa käydä ... he ovat turhaan nostaneet avioliiton
+purjeet, -- he ovat luulleet ennättäneensä onnen satamaan -- ja ovatkin
+joutuneet karille sekä kiintyneet siihen koko elämänsä ajaksi ... kuten
+syömä-simpsukka kotelossaan ovat he siellä kontanneet ympäri ja
+hakeneet hiukan päiväpaistetta ... siksi, että armahtavainen laine on
+tullut..."
+
+"Julia! Julia!..."
+
+"Helena! Helena! Tuo on kertomus jokapäiväisestä elämästä, joka päivä
+sen todeksi näyttää. Montapa jalompaakin luonnetta on tuolla tavalla
+turmionsa saanut, ja niin käy myöskin minun, jollen ajoissa purjehdi
+hietakarin sivutse".
+
+"Julia! Minä pelkään, ett'ei tuo tapahtua saata, sillä isämme
+perus-aatteet ovat järkähtämättömät ja sanassaan pysymistä hän etenkin
+katsoo tärkeäksi. Ja minusta hän on varsin oikeassa. Sitä paitsi mitä
+kihlauksen purkamiseen tulee, niin kun peruuttaa kerran tehdyn liiton,
+on siinä mielestäni jotakin joka niin loukkaa naisellista
+hienotuntoisuutta, että minun mielestäni..."
+
+"Hienotuntoisuutta ja hienotunteisuutta ... minun mielestäni osoittaa
+tuo kaikkea muuta kuin hienoja tunteita, ja onpa myöskin varsin
+luonnotointa, että pelkän hienotuntoisuuden tähden uhraa koko elämänsä
+onnen".
+
+"Saattaisitko tulla onnelliseksi, Julia, jos kadottaisit omaistesi --
+isäsi rakkauden, -- maailman kunnioituksen?"
+
+"Maailman kunnioituksesta ... siitä minä en monta penniä maksa, mutta
+niitten, joita minä rakastan ... ah, Helena, Piete, -- olisikohan se
+mahdollista että sitä kadottaa saattaisin? Sitte varmaan parempi olisi,
+että tuomitsisin itseni onnettomaksi jäämään..."
+
+"Sinä et ole onnettomaksi tuleva", sanoi Helena ja sulki samassa
+kyynel-silmin Julian syliinsä, "sinun pitää..."
+
+"Siitä et sinä mitään tiedä, Helena", keskeytti häntä Julia
+närkästyneellä malttamattomuudella, "_minä_, minä tiedän tulevani
+onnettomaksi. Onpa vielä muutakin, kuin Arvid'in kelvottomuus, joka
+minua siksi tekee, nimittäin tuo varmuus, että päämaalini minulta on
+mennyt hukkaan, -- tuo varmuus, että minun olisi saattanut kohtaloni
+olla jalo, onnekas, että olisin saattanut elää täällä maailmassa etevän
+ja oivallisen olennon onneksi. Oi! minä tunnen sen, minä olisin, kuten
+leivo, liidellyt korkeutta kohden valossa, vapaana ja laulaen -- -- ja
+nyt, nyt minä -- niinkuin ennustanut olen -- konttaan elämän
+hietakarilla, kuten syömäsimpsukka laahaten vankihuonettani muassani!"
+
+Tuotuansa toistamiseen esiin tämän hirveän, ehkä jotenkin väärän
+vertauksen, häntä uudestaan valloitti katkera suru; hän taaskin
+heittäysi sohvalle sekä jäi siihen koko päiväksi eikä tahtonut syödä,
+ei juoda eikä myöskään mitään lohdutusta kuulla. Armo juoksi itse, ja
+myöskin minua hän juoksutti ehtimiseen, portaita ylös ja alas, rohtoja
+ja hajuvettä viemään.
+
+Julia tuli todellakin sairaaksi, vaikka hänen kipunsa oli helponlaista,
+ja viipyi kaksi päivää huoneessansa. Tällä ajalla ei hän ollenkaan
+nähnyt isäänsä. Julian suureksi mielihyväksi ei myöskään kenraalia eikä
+Arvid'ia kuulunut eikä näkynyt näinä päivinä.
+
+Armolla oli aina ollut oman omituinen menetys-tapansa eli
+sukkeluutensa, milloin vain isän ja lasten välille syntyi jonkunlaista
+erimielisyyttä. Kun hän puhui miehensä kanssa oli hän sanoissaan aina
+olevinansa lastensa puolustajana ja jutellessaan näiden kanssa väitti
+hän kiven kovaan miehensä olevan oikeassa. Luulenpa kuitenkin, että
+hänen sydämmensä oli taipuvaisempi heikompaa puolustamaan, koska
+välistä muutamissa suhteissa kaiken täytyi käydä sen mukaan, kuin
+everstin järkähtämätöin tahto vaati, hyväili Armo tavallista hellemmin
+lapsiansa. Hän oli myöskin nyt puhunut everstin kanssa Julian puolesta
+ja hänen kihlauksensa purkamisesta, mutta havainnut miehensä
+myöntymättömäksi ("mahdottomaksi", sanoi Armo), ja kun hän nyt näki
+Julian noin onnettomana, tuli hän varsin huomaamattansa everstiä
+kohtaan kentiesi epäystävälliseksi -- ei! herrantieten! ... mutta
+sentään hiukan vähemmän ystävälliseksi -- noin päältä nähden (mutt'ei
+sydämmestään, siitä kyllä vastaan); hän piti ehkä vähemmin huolta hänen
+ruoastaan ja hauskuudestaan monessa pikku suhteessa. Jonkinlainen
+ikävyys, näihin asti tässä perheessä varsin tuntematoin, vallitsi
+talossa muutaman päivän.
+
+Hyväntahtoisesti hymyillen sanoi eversti minulle eräänä aamuna: "ei pyy
+pataan tule, ellei mies metsään mene", ja rupesi astelemaan portaita,
+jotka veivät Julian kammariin.
+
+Samassa matkarattaat seisattuivat pihalle ja Kaarlo kornetti hehkuvin
+kasvoin ja melkeinpä hämmästyneen muotoisena juoksi alas rattahilta
+sekä ylös portahia, syleili ääneti, mutta kiivaasti vanhempiansa ynnä
+sisariaan ja pyysi sitten puhutella everstiä hetkisen.
+
+Hetki venyi muutamaksi tunniksi, ennenkuin kornetti kalpeana ja
+onnettoman näköisenä tuli yksin isänsä huoneesta. Ikään kuin
+houreissaan kulki hän vieras-huoneen läpi sallin, tuli sitten Armon
+kammioon eikä, kuten näytti, huomannutkaan äitiänsä eikä minua, vaan
+istahti ääneti, nojaten päätään pöytää vasten sekä peittäen silmiänsä
+käsillään, juuri kuin estääksensä päivää niitä häikäisemästä.
+
+Äidillisellä tuskalla katseli Armo poikaansa, nousi vihdoin istualta ja
+silitteli hyväillen hänen poskeansa, sanoen: "hyvä poikani! mikä sinun
+on?"
+
+"Ei mikään!" vastasi kornetti hiljaa ja sortuneella äänellä.
+
+"Ei mikään?" toisti Armo. "Kaarlo, sinä saatat minua surulliseksi ...
+sinä olet kalpea ... olet onnetoin!..."
+
+"Niin olen!" vastasi kornetti samalla hiljaisella äänellä.
+
+"Minun lapseni ... minun poikani! mikä sinulta puuttuu?"
+
+"Kaikki!"
+
+"Kaarlo! ... ja sinulla on äiti, joka antaisi vaikka henkensä, jos hän
+sillä voisi sinua onnelliseksi saattaa!"
+
+"Minun hyvä äitini!" huudahti kornetti ja lisäsi sulkein häntä
+syliinsä: "suokaa minulle anteeksi!"
+
+"Lapseni rakas! sanoppa, mitä puolestasi tehdä saattaisin ... sano mitä
+sinulta puuttuu, -- ilmoita minulle kaikki! Joku keino löytynee ...
+minä en tahdo elää, nähdäkseni sinua onnettomana".
+
+"Minun täytyy tulla onnettomaksi, ellen tänään saa kymmentä tuhatta
+markkaa tahi näin suuren summan takausta. Jollen sitä tänään saa, -- on
+Hermina ... minun Herminani muutaman päivän kuluttua toisen puolisona!
+Voi toki! Minun koko elämäni autuuden ja vieläpä toisenkin olennon
+onnen saattaisin ostaa tuosta vähäpätöisestä rahasta, vaan sitä minulta
+kiellettiin? Olen puhunut isäni kanssa, ilmaissut hänelle sydämmeni
+tunteet -- sanonut hänelle kaikki. Hänellä on tuo rahasumma ... minä
+tiesin sen ... mutta hän..."
+
+"Mutta hän on kai kieltänyt?"
+
+"Aivan jyrkästi, järkähtämättömästi. Hän sanoo, että se raha on
+onnettomien ja tarvitsevaisten osa ... ja noita vieraita köyhyyttä
+kärsiviä hän auttaa, vaan tekee sillä poikansa onnettomaksi!"
+
+Nyt nousi kornetti kiivaasti istualta ja käveli pitkillä askeleilla
+lattian poikki, lausuen innossaan: "mikä ilkiö on saattanut isälleni
+panetella Herminaa ... tuota hurskasta enkeliä? Hänkö minua pettäisi!
+Hän ... hänkö rakastaisi tuota harmillista G:tä! Tämä ainoastaan tahi
+hänen lähettiläänsä ovat saattaneet..."
+
+Tässä kornetti särki vaunut ynnä niihin kuuluvat hevoset (pikku
+tallukoitten ajoneuvot), ja Armo peljästyksissään siirsi poikansa
+läheisyydestä kukkaruukun, kuunteli tarkasti hänen valitustaan ja kysyi
+huolellisesti:
+
+"Mutta miksikä?... Mutta kuinka?"
+
+"Älkää nyt kysykö!" huusi kornetti malttamattomasti. "Ainoastaan tämän
+saatan nyt sanoa: elämäni onni tahi onnettomuus riippuu siitä, saanko
+tänään tuon mainitun summan. Minä saatan tulla onnellisimmaksi
+ihmiseksi, mitä maan päällä löytyy -- tahi onnettomimmaksi -- enkä minä
+yksistään..."
+
+"Kaarlo!" sanoi Armo juhlallisesti, "katso minuun!... Jumala siunatkoon
+rehellisiä silmiäsi, poikani! Niin -- minä tunnen sinun, -- ethän sinä
+tahtoisi minua askelta astumaan, jota perästäpäin saisin katua?"
+
+"Äitini! ... saattaisitko sitä katua, että olet auttanut minua
+saavuttamaan elämäni onnea?"
+
+"Siinä on kylläksi, lapseni! Minä menen nyt puhumaan isäsi kanssa.
+Vartoo minua tässä".
+
+Kiihtyneessä mielen-tilassa odotti kornetti äitinsä takaisin tuloa.
+Minä näin, että hän tällä haavaa oli sellaisessa nuoruuden-vimmassa,
+jossa ollessamme tavattomana pidämme, että joku rohkenee vastustamaan
+meidän toivojamme ja tahtoamme. Tämmöisinä hetkinä ei käsitetä tuota
+sanaa: "mahdotointa". Silloin luulemme, että aurinkoakin saatamme
+ omin määrin hallita ja vuoria tempaista pois paikoiltaan eli,
+mikä on yhtä mahdotointa, juurtuneita mielipiteitä lujasta vakaasta
+ihmis-sydämmestä.
+
+Kului aikaa, ennenkuin Armo palasi. Julia ja Helena seurasivat häntä.
+Hän oli kalpeana, kyyneleitä kimalteli hänen silmäripsissään ja äänensä
+värähti, kun hän sanoi: "isäsi ei tahdo .. hänellä on syynsä, hän
+luulee tekevänsä ... ja tekee varmaankin, mitä oikein on. Mutta,
+lapseni hyvä, sinä sittenkin saatat tulla autetuksi. Ota nämät helmet
+ja kalliit kivet ... net ovat minun ... minä saan käyttää niitä tahtoni
+mukaan ... ota net. Tukholmassa sinä niistä oitis saat melkoisen..."
+
+"Ja nämät ... nämät myöskin, Kaarlo!" sanoi Julia ja Helena, hyväillen
+veljeänsä ja tarjoten hänelle kalleuksiansa, "ota myöskin nämät ... me
+pyydämme sinua, Kaarlo, ... ota, -- myy kaikki, -- ja tule
+onnelliseksi!"
+
+Tumma punastus nousi tuon nuoren miehen kasvoille ja kyyneleitä
+tulvaili hänen silmistään. Samassa hetkessä eversti astui sisälle,
+seisattui ovelle ja loi huoneen perällä oleviin terävän katseen. Äkkiä
+leimahti hänen silmistään suuttumus ja ylenkatse. "Kaarlo!" huudahti
+hän voimakkaalla äänellä, "jos saatat olla niin kelvotoin, että tahdot
+hyväksesi käyttää äitisi ja sisariesi heikkoutta, tyydyttääksesi
+sokeita, mielettömiä himojasi, niin minä sinua ylönkatson enkä sinua
+pojakseni omista!"
+
+Kovin onnettomana sekä nyt näin väärän luulon alaiseksi joutununna
+tämä nuorukainen sydämmessään katkerasti närkästyi. Hän kävi
+kuolon-kalpeaksi, puristi kokoon huulensa, polki kiivaasti jalkaansa ja
+meni kuten tuli ja leimaus ulos ovesta. Muutama minuuti sen jälleen
+ratsasti hän aika kyytiä poikki linnan pihan.
+
+
+
+
+Kornetti. Kornetti. Kornetti.
+
+
+    "Halloo! se metsän läpi kaikuu".
+
+Halloo! se kaikuu. Nyt kyytätty karkaa, vaan kyyttääjät seuraa. Mikä
+otuksena? Onnetoin ihminen. Entä metsästäjät? Närkästyksen, epätoivon
+ja raivon hurjat hengettäret. Kas kuten kyyttäävät! Verratoin ajo! Nyt
+kyytätty karkaa, vaan kyyttääjät seuraavat. Halloo! Halloo! He jäljissä
+rientää, -- he seuraa, he seuraa, läpi metsikköjen -- poikki järvien
+soutaa, yli vuorten ja maan he nyt saalistaan ... yhä etseilee ... vaan
+se väistyilee ... jopa uuvahtaa... Halloo! Halloo! ajo loppuns' saa!
+
+Eteen päin! eteen päin kannusti kyytätty läähöttävää ratsuansa, joka
+vaahtoisena juoksi kivien ja kantojen ylitse. Raivoisa sekasorto
+vallitsi hänen sielussaan. Hän ratsasti, että tomu tuoksui, maantien
+poikki ja synkkäin metsämaitten lävitse, tukehuttaen sielussaan
+jokaisen ajatuksen, jokaisen tunteen ja totellen ainoastaan tuota
+kehoittavaa: eteen päin! eteen päin! mikä kajahteli jok'ainoassa hänen
+kuumeen-tapaisessa suonen-tykytyksessäänkin.
+
+Mökkien rauhalliset asukkaat, joitten sivuitse hän kiisi kuten
+tuuliais-pää, juoksivat ihmetellen kurkistamaan: "ken se lienee ollut,
+jonka ratsu noin viiropäisenä laukkaili?" Ja yksi heistä (Tiina Antin
+tytär), vakuutti nähneensä koiran ja jäneksen juoksevan esiin, metsästä
+toisen, tuvasta toisen, sekä sitten istuen vastapäätä toisiansa
+tirkistävän tuota raivoisaa ratsastajaa, jonka mentyä ne varsin
+hämmennyksissään juoksivat toistensa ohitse, koira metsään ja jänes
+tupaan.
+
+Tämä raivoisa ratsastaja, Kaarlo kornetti, ei seisahtanut ennen, kuin
+hän ennätti meille jo ennaltaan tutun metsätalon portille. Tässä hän
+hyppäsi hevosen seljästä ja juoksi ylös portaita. Ylikerran ovet olivat
+kaikki lukitut, äänettömyys vallitsi kaikkialla. Hän juoksi portaita
+alas. Ovet olivat myöskin alikerrassa lukitut, kaikki oli hiljaista ja
+eloa vailla. Hän juoksi pihan poikki vähäiseen sivurakennukseen ja
+tempasi oven auki. Vanha, kokoon kyyristynyt akka istui tuvassa,
+hyräillen virren nuottia ja kehräten rohtimia.
+
+"Missä on herras-väki? Missä on Hermina neiti?" kysyi kummissaan ja
+hengästyksissään oleva kornetti.
+
+"Hää?" vastasi rohtimen-kehrääjä.
+
+"Missä herras-väki on?" kirkasi kornetti vimmatulla äänellä ja katsoi
+kiivaasti akkaan.
+
+"Mitä? Hää?" vastasi akka, pannen tyytyväisenä nuuskaa nenäänsä.
+
+Kornetti polki jalkaansa. (Kitattu kuppi putosi hyllyltä, kolme
+viallista klasia kilisi yhteen). "Oletko varsin kuuro?" kirkasi hän
+kovalla äänellä, "minä kysyn, mihinkä herras-väki on täältä
+matkustanut?"
+
+"Matkustaisitte! Tuorlinnan kartanoon kai? sitä kai herra tarkoittaa?
+Sinne käy tie tuolta aitovierestä, ja..."
+
+"Minä kysyn", kirkasi kornetti tuskastuneen koko voimalla, "onko
+herras-väki, joka tässä talossa asui, lähtenyt poijes".
+
+"Lähteenmoisioon! vai niin, no se tie käy..."
+
+"Tämähän käy päin mäntyä", sanoi kornetti varsin onnettomana,
+"vähemmästäkin jo sappi paisuu".
+
+"Kyllä, kyllä, no niin!" huokaili hämillään ja peljästyksissään tuo
+pikku akka, nähdessänsä kornetin suuttuneena, ja meni poimimaan
+särjetyn kupin palaset lattialta.
+
+Markka putosi hänen nenälleen samassa ja vieras oli mennyt menojaan.
+
+"Jumala varjelkoon!... Herra siunatkoon!..." änkötti peljästynyt mummo
+nyt mielihyvissään.
+
+Toinen ovi samassa porstuassa lensi nyt taas kornetin tempaamisesta
+auki.
+
+Takkansa ääressä possunsa vieressä (nimittäin vesansa vieressä) istui
+lihava nainen syöttäen pientä pörhötukkaista poikaansa vellillä.
+
+Kornetti tässä taas uudisti saman kysymyksensä ja sai vastaukseksi:
+
+"Kyllä, kyllä ovat poijes lähteneet!"
+
+Mutta mihinkä? sano, koska ... sano mihinkä? Eikö yhtäkään kirjettä?
+Eikö yhtäkään sanaa minulle jätetty?"
+
+"Kirjettä? Kyllä, sain minä yhden, joka piti jätettämän kornetti H:lle,
+ja minä aion juuri mennä viemään sitä Tuorlinnaan, kun vain ensin saan
+tipan velliä poikaani ... poju parkani, -- syö, poika!"
+
+"Hyvänen aika! tuo heti kirje tänne, joutuun, mene heti, sanon minä,
+sitä tuomaan, mene..."
+
+"Kyllä, kyllä ... minä menen, kun vain saan velliä tipan poikaani.
+Hänen on kovin nälkä, poju parkani. Syö, poika!"
+
+"Minä syötän poikaa, anna tänne lusikka ... mene vain, tuo kirje tänne,
+oitis!...´"
+
+Vihdoin akka menee arkkunsa luo. Kornetti seisoo takan ääressä, ottaa
+padasta lusikalla velliä, puhaltaa sitä tuskallisen näköisenä ja kaataa
+pojan auki olevaan suuhun. Akka koperoitsee arkussaan, etsii
+etsimistään. Nuuskarasia ja voipytty, sukat ja hameet, virsikirja ja
+kaikki tulevat yhtäperää ylös arkusta, ja kaikki ladotaan laveasti
+ympäri lattialle, kirjettä vain ei näy.
+
+Kornetti astuu ja polkee jalkaa tuskallisessa malttamattomuudessa.
+
+"Noh joutukaa nyt! syntyykö siitä mitään? Voih!"
+
+"Kohta, kohta! odottakaa nyt vähän, odottakaa, -- täällä, ei, vaan
+täällä -- ei, odottakaa vähän ... odottakaa".
+
+Mutta kirjettä ei kuulu. Akka höpisee hiljaa itseksensä ja mutisee
+hampaittensa välistä:
+
+"Se on poissa, -- ei sitä ole!"
+
+"Ei ole:" huudahtaa kornetti ja kaataa hämmästyksissään lusikallisen
+kuumaa velliä pojan kaulakuoppaan, ja poika siitä vaikeroiden
+huutamaan.
+
+Kirjettä ei löytynyt. "Poika varmaankin on saanut sen käsiinsä,
+pureskellut rikki taikka polttanut sen". Ja akka, joka varmaankin on
+enemmän huolissaan poikansa hädästä kuin kornetin, sanoi äreästi:
+"herra menee Lehtosaareen, siellä saatte asioista selkoa. Herrasväki
+lähti sinne päin, ja Agnes neiti oli juuri hiljattain Hermina neidon
+luona".
+
+Kornetti jätti markan tuon punaisen kaulan plaastariksi, morkkasi ja
+moitti puoli-ääneensä sekä kantoa että vesaa, riensi sitten Kiilto
+ratsunsa luo, joka herraansa odotellen oli pihasta syönyt syksyn
+viimeiset ruohot, ja hypähti sen selkään.
+
+Nyt Lehtosaareen. Sinne oli lähes penikuorman matka. Kiilto tunsi
+kannustimet ja lähti nelistämään.
+
+Joki juoksee maantien poikki. Silta on rikki revitty, sitä parannetaan
+parasta aikaa. Kyllä löytyy toinenkin tie, -- mutta se vie virstan
+verran väärään. Yks kaks vain ja Kiilto kuorskuen ui rohkeana
+aalloissa, jotka viruttavat vaahdon sen kaulasta ja kuonosta sekä
+suutelevat satulalla seisovan ratsastajan jalkoja.
+
+Vähän matkan päässä katseli tuota temppua kaksi matkustajaa.
+
+"Kuules, muori", sanoi heistä toinen, "luulenpa, että Ahti itse tuossa
+mustan hepon seljässä ratsastaa alas virtaan".
+
+"Eipä, vaari", virkkoi toinen, "minä luulen tuon olevan sulhon, joka
+ratsastaa lemmittynsä luokse".
+
+"Usko minua, akkaseni!"
+
+"Usko minua, ukkoseni".
+
+Ja "usko minua, kultani", kun sanon, että ratsastaja jo on toisella
+rannalla; ja eteen päin, eteen päin kiitää hän kautta maitten ja
+metsien.
+
+Kiilto raukka! Kun Lehtosaaren valkoiset muurit pilkoittivat
+kellastuneitten puitten välistä, olet melkein sortumaisillasi, mutta
+nähtyänsä kartanon ratsastaja hiljentää vauhtia ja tultuansa pihaan saa
+Kiilto levähtää ja puhaltaa kolmen ratsun rinnalla, jotka osoittavat,
+että Lehtosaaressa tätä nykyä on vieraita.
+
+Herra ruukin-patruuna istui huoneessaan, katsellen tyytyväisen tuntian
+muotoisena mustalla liidulla piirustettua kuvaa, jonka hänen erittäin
+toivokas tyttärensä Eleonora oli valmistanut, ja ruukin-patruunan rouva
+Emerentia D., syntynyt J., seisoi hänen vieressänsä, lukein ihastuneena
+ja tarkkuudella maalais-elämän ja yksinkertaisuuden suloutta kuvaavaa
+runoelmaa, jonka oli sepittänyt hänen kovin toivokas poikansa Lasse
+Antti (häntä perheen kesken kutsuttiin pikku lord Byron'iksi),
+kun Kaarlo kornetti kiiruusti astui huoneeseen ja, hätäpikaa anteeksi
+anottuansa sekä huolimatta, mitä ajateltiin hänestä, hänen
+mielen-kiihostansa ja kysymyksistänsä, pyysi, että hänelle
+ilmoitettasiin, mitä täällä tiesivät paroni K:n sekä hänen perheensä
+äkkinäisestä pois-lähdöstä.
+
+"Eipä juuri paljon muuta", sanoi ruukin-patruuna D. otsaansa rypistäen,
+"kuin että he eilen jäljestä puolen päivän tästä ajoivat ohitse, ja
+että paroni K. suvaitsi tulla tänne luokseni antaaksensa minulle
+hyväseksi silmilleni sekä maksaaksensa neljännen osan siitä summasta,
+jonka minä hänelle hyvän hyvyydestä jo aikoja sitten lainasin... Oikea
+Dido, kornetti H. Eleonora tyttäreni tekemä..."
+
+Rouva D. puuttui puheeseen. "Paronitar, eli miksi häntä kutsuisin --
+sillä minussa on se luulo, että hän vähemmän on paronitar kuin minä --
+ei edes tehnyt sitä hyvää, että olisi tervehtänyt minua eilen, siinä
+kun istui vaunuissa. Niin, niin, kauniin kiitoksen kyllä siitä saa,
+että ihmisille tekee 'politesseja!' Mitä vielä! Hän istui oikoisena ja
+komeana, kuten kuningatar vaunuissaan ... _vaunuissaan_ sanoin minä ...
+kyllä kauniistikkin ... nuoren G:n ekipaassi se oli, itse istui hän
+siellä myös, kuten häkkiin saatu lintu ja sepä ehkä teki rouvaa noin
+ylpeäksi..."
+
+"G:n vaunuissa? G. heidän seurassaan?" kirkasi kornetti; "ja Hermina?"
+
+"Istui ja katseli alas päin kuten kalkkuna. Niin, siitä tytöstä minä
+olen tullut hyvin petetyksi. Minun tuli häntä sääli ja annoin tytärteni
+ottaa häntä siipiensä varjoon sekä vähän 'ankuraseerata' hänen
+soitannollista taipumustansa. Tereesa varsinkin oli oikein
+'ankoveerannut' itseänsä häneen. Mutta minä piankin havaitsin tehneeni
+'imprudanssin' sekä ett'ei hän eikä koko tuo perhe ollenkaan ollut
+sopivaa 'sosieteettia' minun tyttärilleni. Kaikellaisia kummallisia
+huhuja käy tuosta ylhäisestä herras-väestä, -- he ovat käyttäneet
+itseänsä semmoisella tavalla, että ..."
+
+Eräs palvelia tuli sisälle, tuoden tupakkapiippuja, joita hän järjesti
+huoneen nurkkaan. Ruukin-patruuna D. alkoi ranskaksi keskustelunsa --
+hän näki sen nyt sopivimmaksi.
+
+"Oui, c'est une vrai scandale", sanoi patruuna; "une forgerie de
+tromperie! Un vrai frippon est la fille, -- je sais ça, -- et le plus
+extrèmement mauvais sujet est sa père".
+
+"Son père", oikaisi rouva D., "et le père de toute chose c'est son
+mère. Un conduite, oh! Ecoute, Cher Cornèt: dans Italie, le mère et le
+fille et la père..."
+
+Nyt äkkipäätä nousi läheisessä huoneessa hirveä melu, siellä kirastiin,
+naurettiin, iloittiin ja pidettiin semmoista meteliä, että moista ei
+koskaan ennen kuultu. Siellä vingutettiin viulua, kalisteltiin
+lapioilla ja pesän koriloilla, laulettiin, rääkyttiin sekä
+piipotettiin, ja tästä vinkunasta kuului kaikellaisten huutojen
+joukosta jotenkin selkeästi ainoastaan sanat:
+
+"Isä! isä! nyt osaamme näytettävämme. Nyt on näytelmä valmis! Hurraa,
+hurraa!"
+
+Tuo riemuitseva joukko syöksi nyt ikään kuin kohiseva koski sisälle
+huoneeseen, mutta nähtyänsä Kaarlo kornetin nousi tämän huimapäisen
+nuorison ilo vallan liialliseksi, ja yhteen äänen nyt huusivat:
+
+"Iffi, Iffi! Hurraa! hurraa! Kornetti H. Kaarlo kornetti tulee meidän
+Iffiksemme! Hurraa! Eläköön Iffi toinen, eläköön kornetti Iffi!
+Eläköön..."
+
+"Tuhat tulimmaista!" ajatteli kornetti, kun tuo hurja joukko suorastaan
+hyökkäsi hänen päällensä, koettaen vetää häntä mukaansa ja huutaen:
+"tule Iffi! Tule Kaarlo kornetti, pian, pian! Meillä on kohta
+harjoitus! Kornetti lukee osaansa paperista, jonka hän saa pitää
+kädessään... Tule, tule vain!"
+
+"Lumotaan Kaarlo kornetti noitaluvuilla! Laske polvillesi ja nouse
+Iffinä".
+
+Nämät viimeiset sanat julisti pieni, suloinen, Auneta D., joka nousi
+varpaisillensa, ripustaakseen huntua Kaarlon päähän, mutta hän ei
+koskaan saanut sitä kornetin korvia ylemmäksi. Luutnantti Mätälin tuli
+hänen avuksensa. Eleonora D. ja Miina P. olivat jo panneet suuren
+huivin hänen olkapäilleen ja kolme nuorta herraa kääri hänen
+ympärillensä lakanan, joka oli käytettävä hameen asemesta. D:n neitien
+apumiesten joukossa näkyi myöskin Arvid luutnantti. Kornetti pani
+vastaan, mutta turhaan, hän koroitti ääntänsä, vieläpä kirkasikin, se
+ei mitään vaikuttanut! -- tuossa melussa he elivät häntä ymmärtäneet
+eivätkä edes kuulleet.
+
+Tässä hän nyt pelkästä harmista joutui oikein tuskan valtaan ja teki
+hurjan päätöksen. Käyttäen voimiansa jotenkin epäkohteliaalla tavalla,
+tuuppasi hän molemmilla käsillä oikealle ja vasemmalle ihmiset luotaan,
+riisti yltään lakanan ja -- juoksi. Juoksi auki olevasta ovesta, jonka
+hän edessään näki, joutui suureen huone-jonoon ja juoksi, juoksi,
+juoksi vain, katsomatta kummallekkaan puolellensa! -- Juoksi kumoon
+yhden piian, kolme tuolia, kaksi pöytää ja tuli vihdoin, huoneesta
+huoneeseen juostuansa, suureen ruokasaliin. Tämän toisella puolen oli
+eteis-huone eli tampuuri. Sen muisti kornetti -- ja on juuri
+menemäisillään sinne, kun hän kauhistukseksensa kuulee tuon rähisevän
+joukon, kaikuvalla äänellä valittaen ja huutaen: "Iffi! Iffi!" tulevan
+eteis-huoneessa häntä vastaan. Suurimmassa sielun-tuskassa aikoi
+kornetti palata takaisin samaa tietä, jota oli tullutkin, mutta näki
+raollaan olevan oven, joka vei vähäisille kiertoportaille.
+
+Nuolen nopeudella riensi kornetti alas portaita. Net olivat pimeät ja
+ahtaat, -- kierivät kierimistänsä. Jopa hänen päätänsäkkin rupesi
+pyöryttämään, mutta nyt hän vihdoin tunsi tukevan pohjan jalkainsa
+alla. Hän seisoi pienessä porstuassa. Eräästä raollaan olevasta
+rauta-ovesta vilkutti vähäinen valon-säde. Kornetti meni siitäkin
+ovesta sisälle. Vastapäätä olevasta akkunasta, joka vahvasti oli
+rautakangilla varustettuna, loisti laskeva syksyinen aurinko vienosti
+huoneeseen ja valaisi tämän vähäisen holvikammarin valkoisen-harmaita,
+alastomia kivimuuria. Kornetti oli -- vankihuoneessako? -- Ei, vaan
+ruokahuoneessa.
+
+Kornetti haki ulos-käytävää. Kylläpä tuossa pienessä porstuassa oli
+vastapäätä holvi-ovea toinen vähäinen ovi, mutta se kaipasi avainta.
+Kornetti haki hakemistansa, mutta -- turhaan. Hän istui holvissa olevan
+leipälaarin syrjälle, vapautti itsensä huivista ja hunnusta sekä
+kuunteli suurella mielihyvällä, miten nuot hurjat takaa ajajat tuolla
+ylhäällä teuhaten ja etsien hänen jälkiänsä riensivät etäämmälle
+ohitse. Kuitenkin kuului meteli vielä niin läheltä, ett'ei kornetti
+uskaltanut marssia pois piilopaikastaan. Onnettomana, harmissaan,
+väsyneenä ja koko maailmaan suuttuneena tirkisteli hän melkein suoraan
+eteensä mitään ajattelematta.
+
+Vadillinen makeis-leivoksia sekä jäännöksiä ispinöistä,
+vasikan-paistista ja viinamarja-hyydykkeestä oli pöydällä auringon
+valossa, ja net Kaarlon mielestä ystävällisesti viittailivat hänelle.
+
+Kornetti tunsi jotain erin-omaista; kesken toivottomuuttansa,
+monemmoisten ikävien ajatusten vaivaamana tunsi hän -- nälkää!
+
+Ihmis-luonto raukka! Oi ihminen, suurin luoduista! Tomun tomukuningas!
+Vallitkoon sinun sydämmessäsi joko taivas taikka helvetti -- niin syödä
+sinun kuitenkin täytyy! Toisena hetkenä enkelinä, toisena eläimenä!
+Vaivainen ihmis-luonto!
+
+Ja päin vastoin:
+
+Onnellinen ihmis-luonto! Onnellinen kaksinaisuus, joka yksistään
+säilyttää olennon kokonaisuutta! lohduttaa henkeä, henki eläintä, ja
+ainoastaan siten saattaa _ihminen_ elää.
+
+Kornetti eli, tunsi nälkää ja näki ruokaa eikä paljon tuumannut,
+ennenkuin tyydytti vatsansa vaatimuksia. Siinä nyt menivät ispinästä
+hakkelukset ja elintäyttelykset.
+
+Anteeksi! anteeksi, nuoret lukiattareni! kyllä tiedän ... rakastaja,
+romanisankari varsinkaan, ei saisi olla noin epärunollinen, noin
+maallinen ... ja meidän sankarimme ehkä on joutunut kovaan vaaraan --
+on kaikkea teidän myötätuntoisuuttanne ehkä kadottamaisillaan. Mutta
+muistakaa, muistakaa, suloiset olennot, te, jotka elätte ruusutuoksusta
+ja tunteista, hän oli mies, ja mikä pahempi -- hän oli kornetti, oli
+ratsastanut pitkän matkan eikä einettäkään syönyt koko päivänä.
+Ajatelkaa sitä!
+
+Mutta sopiikohan sitä tuolla tapaa syödä muitten ruokahuoneesta?
+
+Ah armollinen ja ylimmäinen käyttelyn-ohjaajattareni! Kun on oikein
+onnettomana, oikein harmistununna, oikein sydämmestään suutuksissa
+maailmalle, -- silloin sopivana pitää kaikkea, mitä vain jotenkin sopii
+_itselle_ eikä loukkaa _muuta_ kuin yleisiä käytös-tapoja. Noita
+silloin oikein haluaa tallata jaloillaan ikään kuin rikkaruohoa ja
+joutuu usein semmoiseen mielen-tilaan, että tuntee itsellänsä olevan
+voimaa sanomaan vaikka koko maailmalle: "tieltä poijes!"
+
+Kaarlo kornetti oli jo melkein saanut ispinän pois edestänsä, kun
+vinkuna yhä enenevällä voimalla kuului, ja uudestaan huudettiin tuota
+onnetointa sanaa: "Iffi" sekä kukerruttiin ja meluttiin ylhäällä
+portaissa niin, että hän pian huomasi kyyttäjien saaneen hänestä vihiä
+ja olevan hänen jäljissään. Varsin tuskastuneena juoksi Kaarlo nyt
+akkunan luo, tarttui voimiensa tapaa sen rautavarustuksiin, aikoen
+riistää niitä irti ja, maksoihan sitten mitä maksoi, -- lähteä akkunan
+kautta ulos. Raudat taipuivat, mutta pysyivät kuitenkin paikoillaan.
+Aina lähemmäksi tuo meluava raikuna läheni. Tänä hirveänä hetkenä
+kiilsi, auringon-loisteen valossa avain esiin akkunan äärimmäisestä
+nurkasta.
+
+Oi vapauttava säde! Kornetti kaappasee avaimen, -- se sopii suulle, ovi
+aukenee ja, kuten pahat hengettäret olisivat häntä takaa ajaneet
+(kornetti tässä vimmassa ja häiriössä näki mielessään nuot suloiset,
+sivistyneet D:n neidet hirviön muotoisina), hän nyt riensi, paeten
+pitkän käytävän lävitse, ulos porstuaan, alas portaita, poikki pihan ja
+ylös Kiillon selkään. Tuskin hän satulaan ennätti, ennenkuin tuo
+meluava joukko, ikään kuin mehiläis-parvi pesästään, syöksi portista
+pihaan, laulaen, ei, vaan kirkuen yhteen ääneen:
+
+    "Iffini, Iffini!
+    Oih, kuin olet pelkuri!
+    Kaunotar, miks' riennät pois?
+    Tule taas, tule taas!"
+
+Kornetti ratsasti pois ja katosi pian noitten laulajien näkyvistä.
+Kolme nuorta herraa, jotka sydämmensä ilossa eivät tästä muuta
+käsittäneet, kuin että kornetti heille tahtoi tehdä erittäin hauskat
+kepposet, nousi heti ratsahille, karkaajaa takaa ajamaan.
+
+Havaittuansa, että häntä uudestaan hätyytettiin, pysytti kornetti
+ratsunsa, suureksi ihmeeksi hätyyttäville, jotka pian hänen saavuttivat
+sekä piirittivät häntä, kimeästi nauraen ja huutaen:
+
+"Noh! soh! jopa nyt saimme kornetin kiinni, ei nyt auta mikään!
+Antautukaa kornetti H., palatkaa oitis meidän kanssamme;" -- ja nyt
+yksi heistä tarttui suitsiin, mutta hänen kätensä temmattiin
+epäsuopeasti pois, ja ylpeästi katsellen takaa-ajajiinsa sanoi kornetti
+kiivaasti:
+
+"Jos herroilla olisi ollut vähänkään älyä, niin olisitte käsittäneet,
+ett'ei minua tällä tuulella haluta leikitseminen eikä leikin-teko.
+Näkisittepä nyt myöskin, että kaikki nämät vehkeet ovat minulle
+suorastaan vasten-mielisiä, ... hitto niitä vieköön ja teitä
+myöskin!... Jättäkää minua rauhaan!"
+
+"Tuo puhe on häpeemätöintä kuin pahuus", sanoi yksi noista kolmesta ja
+antoi hevosensa kulkea samaa kulkua kuin Kaarlo kornetinkin, mutta
+sillä aikaa nuot toiset molemmat herrat jäivät hämmästyen seisomaan, ja
+vähän tuumattuaan laskivat leveän naurun ja läksivät täyttä laukkaa
+takaisin päin.
+
+Kornetti ratsasti hiljalleen ja katseli suuttuneella ja kysyvällä
+katseella kutsumattomaan seuraajaansa, joka suurilla, kirkkailla
+sinisilmillänsä tarkasteli kornettia.
+
+Äänettöminä ratsastettuaan nämät molemmat pian tulivat eräälle
+tien-haaralle. Silloin kornetti ylpeänä kääntyi seuraajansa puoleen,
+sanoen:
+
+"Arvattavasti tästä erkanemme; hyvää yötä, herrani!"
+
+"Eipä", vastasi tämä huolettomasti ja korskeasti, "minulla on teille
+vielä vähän sanottavaa".
+
+"Milloinka ja missä vain suvaitsette!" sanoi kornetti kiivastuen.
+
+"Hohoh! Hohoh!" vastasi ilkkuen toinen, "panetteko noin pahaksenne?
+'Milloinka ja missä vain suvaitsette', nethän ovat sanoja, joita
+käytetään kutsuttaessa, sellaisiin kemuihin, joissa, missä ja milloinka
+vain suvaitaan, toinen ottaa toiseltaan hengen. Noh olkoon menneeksi,
+minun puolestani se kyllä saa tapahtua 'milloinka ja missä
+suvaitsette'. Mutta tällä kertaa en kuitenkaan tarkoittanut mitään noin
+ankaraa. Tahdoin vain saattaa teitä, ollakseni teille seurana,
+nähdäkseni, saattaisinko vähän virkistyttää teitä ... keskustellakseni
+kanssanne..."
+
+"Muutamien henkilöin kanssa minä halukkaimmin keskustelen miekka
+kädessä ... se pidättää, se estää tulemasta liian lähelle..."
+
+"Miekkaa käyttäisitte", sanoi huolettomasti hänen vastustajansa;
+"miksikä juuri miekkaa eikä ennemmin pistuoleja? Net puhuvat
+korkeammalla äänellä ja estävät myöskin ihmisiä liiaksi lähelle
+tulemasta, -- minä en halusta käytä miekkaa".
+
+"Ehkä halukkaimmin käytätte nuppineuloja?" kysyi kornetti ivallisesti.
+
+"Niin, nuppineuloja, -- -- tahi hius-neuloja", vastasi hymyillen hänen
+vastustajansa, ja ottaen hatun päästään hän uhkeimmista palmikoista,
+mitkä milloinkaan ovat koristaneet naisen päätä, veti pitkän
+hius-neulan sekä kiinnitti siihen vähäisen kirjeen, jonka hän kurkoitti
+kornetille, sanoen nyt varsin muuttuneella äänellä:
+
+"Jos tämä mielestänne kipeämmin koskee kuin miekan kärki, niin antakaa
+anteeksi hänelle, jonka täytyy vasten tahtoansa sen teille antaa!"
+
+Ja tuo sinisilmäinen ratsastaja, Tereesa D., katsoi ystävällisesti ja
+säälivästi kornettiin, hyökähytti hiukkasen päätään, käänsi hevosensa
+ja katosi pian kornetin ihmettelevien silmäin näkyvistä.
+
+Toinen tunne kuvautui niissä oitis jälleen, sillä net tunsivat kirjeen
+päällekirjoituksessa Herminan käsi-alan. Tunteilla, joita helposti
+käsittää, avasi kornetti kirje-lipun ja luki seuraavaa:
+
+"Minun ainoa ystäväni maailmassa! Hyvästi! Hyvästi! Kun tulet -- on se
+jo liian myöhäistä. Minun on täytynyt äitini ankaran-tuskallisten
+rukousten tähden taipua hänen tahtonsa mukaan. Tänään lähden
+Tukholmaan. Huomenna olen Genserik'in puolisona ... jos elän silloin
+vielä. Veljeni, ystäväni, minun kaikkeni ... ah, anna minulle anteeksi!
+Hyvästi! _Hermina_".
+
+Kirje oli edellisenä päivänä kirjoitettu.
+
+"Nyt Tukholmaan!" sanoi kornetti hurjasti ja vakaasti päättäen häntä
+omaksensa voittaa taikka kuolla! "Oi iäinen taivas, kiitos olkoon
+sinulle! vielä on aikaa!"
+
+Ilta kävi myrskyiseksi ja pimeäksi. Kornetti ei siltä tietänyt; hän ei
+ensinkään huomannut mitään ympärillänsä olevasta maailmasta, vaan
+ratsasti täyttä laukkaa kestikievari-taloon.
+
+"Heti paikalla tuokaa tänne nopea, reipas ratsu!" huusi kornetti, "minä
+maksan mitä vain tahdotte".
+
+Iloisena hirnuen kuorskuva ori pian kantoi seljässään tuota hurjaa
+ratsastajaa, joka äänellään ja kannustimillaan vielä enemmän kiihoitti
+sen intoa ja sokean malttamattomuuden vimmassa kiidätti eteen päin,
+eteen päin, yli ...; vaan hengähtäkäämme hetkisen.
+
+
+
+
+"Huhuu! Huhuu!"
+
+
+    Enne-huuhka.
+
+Yö oli. Kuu laski hopeahohteensa hiljaa virtailemaan ohitse Tuorlinnan,
+jossa kaikki näytti lepäävän, sillä ei yhtäkään kynttilää noista
+syvistä akkunoista vilkuttanut esiin, kuiskaamaan valvovasta
+ihmis-silmästä, sydämmestä, joka ei lepoa saanut. Ah! -- ja
+kuitenkin...
+
+Everstin huoneeseen loisti yön kirkas lamppu valaisten seinissä
+kultakehissään olevia sukukuvia, joittenka haamut, kuun säteitten
+kalpeassa, sinertävässä valossa näyttivät taasen virkoavan ja
+menneitten aikojen yöstä, jonka varjossa heidän ilonsa ja murheensa,
+vihansa ja rakkautensa, rukouksensa ja silmänsä jo aikoja sitten olivat
+sammuneet, katselevan, hiljaisesti ja haaveksivasti hymyillen, elossa
+olevan polvelaisensa taistelua yhden elämänsä synkkiä vihollisia
+vastaan ja kuiskaavan noissa henki-lauluissa, joita ainoastaan ajatus
+kykenee käsittämään:
+
+    "Unohdukseen kaikki peittyy!
+    Kamppailut ne rauhaks' kääntyy --
+    Sota sullen levon suo;
+    Henki! viihdy -- muisto tuo!"
+
+_Rauhaks' kääntyy_? Hiljaiset haamut! Te tahdotte lohduttaa. Mutta
+hetkiä löytyy, jolloin me, kun ajattelemme rauhaa, tuota haudan ja
+taivaan sanaa, itkemme katkeria kyyneleitä.
+
+Eversti seisoi akkunansa ääressä, katsellen ulos kuutamo-yöhön. Hänen
+korkea otsansa oli tavallista kalpeampi ja kuoppiinsa vaipuneista
+silmistänsä leimahti synkkä tuli.
+
+Viuhoava tuuli tuiskaeli linnan pihalla, vieden edes ja takaisin suuria
+joukkoja kellastuneita lehtiä, mitkä pyörivät tuon vanhan tukevan
+linnan edustalla, muistuttaen hoviväestä, joka koettaa ilostuttaa
+synkästi katselevaa ruhtinastansa. Torniviirit kieppuivat kitisten ja
+levotoin, ikävä vinkuna, sellainen joka myrsky-säällä kuuluu suurissa
+rakennuksissa, kulki valittaen läpi linnan. Tuollaiset äänet sopivat
+olemaan onnettomuuksien enteinä; ne saattavat mielen ikäväksi samati,
+kuin surulliset aavistuksetkin. Taivaalla vaaleat hattarat riensivät
+sivuitse kummallisina haamuina, olivatpa ikään kuin sotajoukkoja, jotka
+rikki riistettyine lippuinensa paeten rientävät eteen päin. Ne
+verhoivat tuulen-hunnuilla yön ruhtinattaren, joka kuitenkin voiton
+säteillä piankin loisti niiden lävitse, ja kokoontuivat vihdoin
+harmaisiin ryhmiin alas taivaan rantaa kohti.
+
+Levottomilla ja synkillä tunteilla katseli eversti tuota luonnon
+raivoisaa taistelua. Katkerasti hän tunsi, että rauhattomuuden henki
+oli myrkyllisellä hengähdyksellään häirinyt hänenkin aina ennen
+onnellisen ja sopuisan perheensä rauhaa. Hän, joka kovin hellästi
+rakasti omaisiansa ja jota he puolestaan samati rakastivat, oli nyt
+yht'äkkiä ikään kuin vieraantunut heistä. Vaimo, lapset vetäyntyivät
+pois hänestä, kääntyivät pois hänen puolestaan, -- ja tämä oli hänen
+syynsä; hän oli kieltävästi vastannut heidän rukouksiinsa, -- he olivat
+onnettomat hänen tähtensä; -- ja tällä hetkellä, jolloin hänen
+omatuntonsa todisti, että hän oli oikein tehnyt, oli perus-aatteissaan
+lujana pysynyt ja aina virheettömästi menetellyt tämän ankaran, mutta
+korkean määrän mukaan -- tällä hetkellä hänen sydämmeensä syntyi
+pistäviä tunteita, jotka syyttivät häntä erehtymisestä näitten
+perus-aatteitten oikean käyttämisen suhteen sekä siitä, että hän täten
+oli ollut syynä kärsimyksiin, joita hänen olisi sopinut poistaa, että
+hän oli niiden päiviä katkeroiksi saattanut, joittenka elämää hän oli
+kutsuttu siunaamaan. Ruumiillinen kivun-tunne, joka häntä vaivasi ja
+erin-omattain silloin, kuin hänen sielunsa oli tuskaantuneena, -- --
+kova rinnan-polte, joka ahdisti hänen hengitystänsä, tuntui näitten
+surullisten ajatusten hetkinä tavattoman väkevästi. Hän havaitsi
+itsensä yksinäiseksi ... ei kukaan nyt häntä hellyydellä muistanut ...
+eikä kenenkään ajatukset lentäneet rukouksen, rauhaa leyhyttävillä,
+kyyhkysiivillä hänen ympärillään, -- hän oli yksin! Kyynele tunkesi
+hänen miehuulliseen silmäänsä ja hän katsahti ylös korkeuteen, toivoen
+piankin saavansa jättää tämän maailman, jossa surut ja murheet
+hallitsevat.
+
+Valkoinen pilven-hattara, ikään kuin joku ihmis-olento kurkoittavin
+käsivarsin, liiteli yksin näkyviin alitse tähtikaarroksen, -- sekä
+näytti laskeutuvan aina alemmaksi, ja nuot kurkoittavat utuiset
+käsivarret ikään kuin lähestyivät everstiä. Hän ajatteli Liisiä, --
+hänen rakkauttansa ja hänen lupaustansa, että vielä kuoltuaankin
+ympäröitsisi lemmittyänsä. Olipa ikään kuin hänen henkensä nyt olisi
+tahtonut everstiä suojella -- nyt kun kaikki muut olivat hänen
+hyljänneet! Eikö tuo ollut Liisin haamu, joka nyt, kun kaikki
+lempi-äänet perheen isän ympärillä olivat vaienneet, astui alas, yksin
+huutaaksensa hänelle yön hiljaisuudessa: minä lemmin sinua! minä lemmin
+sinua!
+
+Aina lähempää lähemmäksi tuli tuo haamun-näköinen hattara; -- everstin
+silmä seurasi sitä surullisella katseella ja melkeinpä tietämättään
+koroitti hän käsiään sitä kohti. Silloin tuulen henki äkkiä siihen
+tarttui, -- nuot kurkoittavat käsivarret riistettiin uturuumiista ja
+epäselvinä raivoavina liekkinä tuo valkoinen hattara, kuten kamoittava
+mielikuvitus, riensi Tuorlinnan tornihuippujen ohitse. Tyhjältä näytti
+avaruus. Eversti laski kätensä sydämmelleen, -- sielläkin tuntui
+tyhjältä. Syvät huokaukset nousivat raskaasti hänen rinnastaan. Tänä
+katkerana hetkenä joka häntä lähestyi hiljaisilla askeleilla, -- käsi
+pistäytyi hänen käteensä, pää nojautui hiljaa hänen olkaansa vastaan.
+Eversti ei taaksensa katsonut eikä kysynyt mitään, -- hän kyllä tiesi,
+että se ystävä nyt oli lähellä, joka monta, monta vuotta yhdessä hänen
+kanssaan oli kärsinyt elämän murheita ja nauttinut sen riemuja; tämä
+yksistään saattoi aavistaa hänen salaista kärsimystänsä, ainoastaan
+tämä saattoi yön hiljaisuudessa tulla hänen luoksensa, rakkaudellansa
+häntä lohduttamaan. Hiljaa kiersi eversti käsivartensa sen ystävän
+ympärille, joka oli hänen kumppaninansa hänen elämänsä matkalla, ja
+painoi häntä vasten rintaansa, jossa pian sekä sisällinen että
+ulkonainen kivistys hälveni. Näin nämät aviokumppanit seisoivat
+katsellen, miten tuuli maan ylitse viuhueli ja ylhäällä pilviä
+riennätteli. He eivät sanaakaan toisillensa selvikkeeksi sanoneet.
+Miksikä sitä olisivatkaan tehneet? _Sovinto_ sulki heitä taivaalliseen
+helmaansa. Siinä he seisoivat, ja sydän sykkäili sydäntä vastaan; he
+ymmärsivät toisiansa.
+
+Tuuli, mikä hetki hetkeltä enentyi, liikutti tornikelloa, joka juuri
+nykyään oli kaksitoista lyönyt. Kumeat läppäykset kuuluivat tuon
+tuostakin. Eversti lujempaan puristi rintaansa vastaan vaimoansa, joka
+tällä hetkellä ehdottomasti tunsi pöyristyksen käyvän läpi ruumiinsa.
+Hän katsoi mieheensä. Everstin silmät olivat liikkumattomasti
+kiinnitettynä yhteen ainoaan pilkkuun ja armon, jolloin katsoivat
+samaan suuntaan, jäivät myöskin tuijottamaan.
+
+Maantiellä, joka tältä puolen näkyi melkein suoraan vastapäätä
+huone-riviä hyvin pitkältä, liikkui suuri musta esine, joka,
+kulkeissaan lähemmäksi linnaa, aina hetki hetkeltä suureni ja muodostui
+kummallisemmaksi. Pianpa saattoi kuun valossa havaita siinä olevan
+monta erityistä yksilöä, jotka, kummallisella tavalla ollen yhdessä
+koossa ja ikään kuin yhteen liitettynä, liikkuivat hitaasti, mutta yhtä
+haavaa eteen päin. Nyt joutuvat lehtokujan varjoon -- nyt näkyivät
+taas, mutta lähempänä. Siinä oli useita miehiä, jotka näyttivät
+kantavan jotakin raskasta.
+
+"Se on ruumiin-saatto!" kuiskasi Armo.
+
+"Mahdotointa! keski-yön aikaan!" vastasi eversti.
+
+Aina lähemmäksi eteen päin kulki tuo synkkä joukko. Nyt se tuli linnan
+pihaan. Tuuli vinkui raivoisena, lennättäen kellastuneita lehtiä
+kantajain päälle ja temmaisten lakit heidän päästään, mutta eipä kukaan
+lähtenyt niitä etsimään. Kantajat kulkivat suorastaan linnan
+päärakennusta kohti. Nyt he astuivat ylös portaita ... hiljaa,
+varovaisesti; ... ovea koputettiin, -- kaikki oli hetken hiljaa,
+äänetöintä, -- ovi meni auki ja kantajat läksivät sisälle. Sanaakaan
+sanomatta jätti eversti vaimonsa, meni äkkiä ulos huoneesta, jonka oven
+hän lukitsi, ja juoksi portaita alas. Kantajat olivat laskeneet
+porstuaan pylväitten väliin taakkansa eli paaret. Tumma viitta oli
+niitten peitteenä ja kantajat seisoivat epätietoisina ja surullisina
+paarten ympärillä.
+
+"Kuka teillä siinä on?" kysyi eversti äänellä, jota hän koetti estää
+vapisemasta. Ei vastausta annettu. Eversti meni lähemmäksi ja nosti
+peitettä. Kuu loisti korkeitten gootilaisten akkunain lävitse alas
+paarten päälle. Verinen ruumis makasi siinä. Eversti tunsi poikansa.
+
+Oo isän-murhe! Peittäkää siivillänne, te taivaan enkelit, hymyileviä
+kasvojanne, älkäätte nostako silmiänne katsomaan isän murhetta!
+Sammukaa, sammukaa te taivaan loistavat kynttilät! Tule, pimeä yö,
+pyhällä hunnullasi peittämään kaikkien silmiltä tuota surua, jolla ei
+kyyneleitä eikä sanoja ole! Oi, älköön koskaan ihmis-silmä uteliaalla
+katseella saastuttako isän surua!
+
+Jalo, onneton isä! kun näimme sinun katsovan poikaasi, käänsimme
+silmämme toisaalle, -- mutta sinun puolestasi me hartaasti rukoilimme.
+
+Koko talon väki, ja minä heidän mukanansa, oli onnettomuuden sanoman
+saatuaan tullut liikkeelle. Ääneti seisoimme kaikin paarien ympärillä.
+Everstin viittauksesta ja sanoista: "haavalääkäri tänne!" menivät
+kaikki toimeen. Oitis lähdettiin kaupunkiin, tuomaan haavalääkäriä,
+jonka eversti tunsi taitavaksi; tuo hengetöin ruumis nostettiin
+paarilta ja vietiin erääseen kammariin. Kantajien kyyneleet vierivät
+heidän rakastetun herransa ruumiille. Eversti ja minä seurasimme tuota
+verkalleen kulkevaa, surullista joukkoa. Minä en uskaltanut katsoa
+everstiin, mutta kyllä kuulin, miten raskaat, melkeinpä korisevat
+huokaukset ahdistivat hänen hengitystänsä.
+
+Kun ruumis oli laskettu vuoteelle, ruvettiin, vaikka epätoivossa,
+käyttämään kaikkia keinoja, joita tavallisesti viljellään tainnoksissa
+olevien toinnuttamiseksi ja vale-kuolleitten virvoittamiseksi eloon.
+Jalat harjattiin, ohaukset, rinta ja kalvoimet hierottiin väkevillä
+aineilla. Vertä vielä hitaasti juoksi hänen päässään olevasta lävestä;
+se tukittiin. Jalkoja hieroessani uskalsin everstiin luoda tuskallisen,
+kysyvän silmäyksen, -- mutta pöyristyen käänsin oitis katseeni
+toisaalle. Hän oli kuolon-kalpeana, -- suonen-veto oli hänen kasvonsa
+saattanut kamalan-näköisiksi. Huulet olivat lujasti puristuneet yhteen
+ja silmät tuijottavina.
+
+Äkkiä tunsin ikään kuin vähäisen vavistuksen noissa jähmettyneissä
+jäsenissä, joita käteni koski. Minä tuskin hengitin, -- taaskin tuntui
+värähdys uudestaan; -- minä katsoin nytkin everstiin.
+
+Toisen kätensä piti hän kovasti rintaansa painettuna, toisen laski hän
+poikansa suun eteen ja tarttui sitten minun käteeni, vieden sen myöskin
+tuon kuolevan suulle, hieno höyry tuntui kädessäni. Heikosti suoni
+tykytti ohauksissa, yksi huokaus, uudestaan eloon virkoavan ensimmäinen
+tervehdys, kohotti hänen rintaansa, ja vieno rusotus levisi hänen
+kasvoihinsa. Eversti katsahti ylös taivasta kohti! Oi, mikä katse!
+ Oo isän iloa! Onpa syytä sinua vaikka surullakin ostaa. Katsokaatte,
+oi taivaan enkelit, säteilevillä silmillä alas autuaalliseen
+isän-sydämmeen! Tämä on näky, joka teille sopii.
+
+Nyt aukenivat nukahtavan silmät ja kuvastelivat itseänsä tuossa
+isällisessä katseessa, jossa suurimmasta tuskasta vapautetun koko ilo
+ilmautui; hetken olivat ne auki, vaan vaipuivat sitten taas kiinni.
+Peljästyneenä laski eversti taaskin kätensä poikansa suun eteen,
+tunteakseen, oliko hänen hengähdyksensä heikkenemässä; silloin nuot
+kalpeat huulet liikkuivat suuteloon tuota isällistä kättä vastaan;
+rauhan ja sovinnon hymyily levisi hänen kasvoihinsa, mutta hän makasi
+yhä vain liikkumattomana, silmät suljettuna, kuten nukahtavan,
+hengähdyksensä oli heikko, mutta keveä, eikä hän puhumaan
+yrittänytkään.
+
+Koska tuo hellä ja ymmärtäväinen Helena minun kanssani istui veljensä
+vuoteen ääressä, jätti eversti poikansa, mennäksensä hakemaan
+vaimoansa; hän viittasi minua seuraamaan itseänsä, ja minä juoksin ylös
+portaita, nipistellen poskiani, jotta en näyttäisi kuolon-sanoman
+tuojalta. Armo istui liikkumattomana kädet ristissä; -- kuun valossa
+oli hän melkein kuten nuot kalpeat haamut muinais-ajoista, jotka
+äänettömänä perhekuntana katselivat hänen ympärillänsä. Sisälle
+tultuamme sanoi hän hiljaisen tuskan alaisena: "Jotakin on tapahtunut!
+mutta mitä? Sanokaa minulle ... sanokaa minulle kaikki!"
+
+Ihmeellisellä tyvenyydellä ja hartaalla hellyydellä koetti eversti
+ennakolta rohkaista vaimoansa ottamaan vastaan sitä surua, joka häntä
+odotti. Hän koetti lohduttaa Armoa ja sytyttää häneen toivoa varmaankin
+suurempaa, kuin mitä hänellä, everstillä itsellään tällä haavaa saattoi
+olla. Sen jälkeen hän vaimonsa vei sairas-huoneeseen. Äänetöinnä,
+sanaakaan lausumatta ja kyyneleitä vuodattamatta tuo onnetoin äiti
+läksi poikansa luokse, joka tällä haavaa minusta näytti vielä enemmän
+kuolemaisillaan olevalta, kuin mitä nykyään. Eversti seisoi vuoteen
+jalkopään ääressä ja hänellä oli vielä tuo voimallinen, miehuullinen
+ryhtinsä, mutta kun hän näki vaimonsa laskevan päätään poikansa
+veriselle pään-alaselle sekä äidin-rakkauden ja äidin-surun
+sanomattomalla hellyydellä suutelevan hänen kalpeita huuliansa, kun hän
+näki heidän kasvojensa yhtämuotoisuuden vielä selvemmin esiintyvän
+siinä kuolon-varjossa, joka näitä molempia verhosi, silloin painoi hän
+päänsä alas, kätkein sitä käsiinsä, ja itki kuten lapsi. Ah, kaikin
+itkimme katkerasti. Näyttipä meistä, ikään kuin tuo toivon kipinä, joka
+äsken leimahti, taaskin sammuisi -- eikä kenenkään päähän se ajatus
+syntynyt, että äiti kestäisi poikansa kuolemaa.
+
+Ja kuitenkin -- maalliset surut, kalvaavat kivut, terävät miekat, jotka
+tungette sielun sisimpään soppeen, te ette kuoleta. Elämän ihmeellinen
+siemen saattaa imeä voimaa surustakin, saattaa, kuten liika eli
+lihakasvannainen, rikkimuserrettunakin taas uudestaan juurtua, yhä
+edelleen kasvaa -- kärsiä. Surevat äidit, puolisot, morsiamet,
+tyttäret, sisaret, -- naiselliset sydämmet, joihin surut aina kovimmin
+koskevat, joita net kovimmin musertavat! -- te sen todistatte. Te
+olette nähneet lemmittyjenne kuolevan, luulitte kuolevanne heidän
+kanssaan -- ja elätte kuitenkin -- ettekä saata kuolla. Mutta mitäpä
+sanon? -- jos elätte, jos voitte suostua elämään -- niin eikö se ole
+sen vuoksi, että korkeudesta on leyhkynyt teidän sieluunne lohdutusta
+ja voimaa. Saattaisinko tuota epäillä -- muistaessani sinua, ylevää
+Tilda R:tä, jaloimman miehen surevaa morsianta. Sinä olit saanut hänen
+viimeisen huokauksensa, -- hänessä olit kadottanut kaikki, mitä sinulla
+oli tässä maailmassa, -- tulevaisuutesi oli pimeä ja ilotoin, -- ja
+kuitenkin olit sinä nöyrä, lempeä, ystävällinen ja hyvä! Sinä itkit --
+mutta lohduttaen sanoit ystäville, jotka kanssasi surivat: "uskokaa
+minua, -- ei tämä ole niin katkeraa!" Silloin ymmärsimme, että
+lohdutusta löytyy, jota ei tämä maailma anna. Ja koska sinä, koettaen
+suruasi lieventää, sanoit: "en tahdo surullani hänen lepoansa häiritä",
+kukapa saattoi epäillä, että _hän_, jonka onnesta haudan tuolla puolen
+sinä vielä tahdoit huolta pitää, oli sinun lähelläsi ja ympäröitsi
+sinua rakkaudellansa, vahvistaen ja lohduttaen sinua.
+
+"Ja enkeli taivaasta ilmestyi hänelle vahvistaen häntä".
+
+Nöyrämieliset kärsiät, kiitos teille olkoon! Te ilmoitatte maailmalle
+Jumalan valtakunnasta ja osoitatte tien taivaaseen. Päässänne olevasta
+orjantappura-kiehkurasta näemme puhkeavan iankaikkisia ruusukukkia.
+
+Mutta minä palajan tuohon toivottomana olevaan äitiin, joka tästä
+ensimmäisestä odottamattomasta onnettomuuden kohtauksesta aivan sortui.
+Hän toipui -- käydäksensä pitkän koetus-ajan läpi, -- sillä kauan hänen
+lemmittynsä häälyi elämän ja kuoleman välillä. Hänellä itsellään ei
+ollut tarpeeksi voimia eikä kykyä oikein hoitamaan poikaansa. Jollei
+Helenaa olisi ollut eikä everstiä eikä minua, (häpeä kyllä on itseänsä
+mainita) niin ... mutta nyt _olimme_ kaikin, ja senpä vuoksi (ja
+Jumalan armosta) jäi kornetti -- eloon.
+
+Surujen ja murheitten aikana sielut paremmin yhdistyvät. Kun ulkonaiset
+onnettomuudet syöksevät päällemme, -- silloin lähenemme toisiamme, ja
+enemmiten juuri surun kyynelten kostutuksesta rakkauden ja ystävyyden
+ihanimmat kukat kasvavat. Perheessä yhteinen onnettomuus tavallisesti
+poistaa kaikki pienet kiistat ja epäsopuisuudet, vetäen kaikkein
+huomiota ja mieltä yhteen suuntaan, yhteen paikkaan. Varsinkin silloin,
+kuin kuolema uhkaa jotakuta sen rakastetuista jäsenistä, epäsointuisat
+äänet vaikenevat ja sopuisat vaikka surulliset tunteet liikkuvat
+jokaisen sydämmessä, hallitsevat jokaisen ajatuksissa, muodostaen
+rauhan unikkokiehkuran, jonka helmassa rakastettu sairastaja lepää.
+
+Sen jälkeen, kuin tuo kohtaus Kaarlo kornetille tapahtui, ja koko hänen
+sairastamisensa aikana olivat kaikki häiriöt, kaikki epäsointuisuudet
+perheestä kadonneet; kaikkein huolet, tunteet ja ajatukset liikkuivat
+ainoastaan hänen ympärillänsä; ja kun hänen henkensä ei enään ollut
+vaarassa, jolloin hän rupesi paranemaan, -- oi kuinka elävästi silloin
+jokainen tunsi, että äärettömästi toisiansa rakastivat -- että heillä
+oli sanomatoin halu toisiansa onnelliseksi tekemään, -- ja kovinpa
+peljättiin ja oltiin varoillaan, ett'ei kukaan millään tavalla
+synkistyttäisi tuota selkenevää taivasta.
+
+Eipä saattanut kyyneleitä silmiin saamatta katsella ... mutta minä en
+ymmärrä, mikä minua tänään vaivaa, miksikä olen näin itkumielinen --
+miksikä tahdon lukioitani itkemään sekä suruani että iloani, -- ikään
+kuin ei turhia kyyneleitä yllin kyllin vierisi turhan tunteellisuuden
+takia taikka ikään kuin itse olisin perheeseen ikävystynyt. Käykäämme
+siis pikimmältään vieraissa D:n perheen luona ja katsokaamme, onko
+siellä hupaisempi. Noitasauvani avulla (huonoin hanhen-kynä, mitä
+maailmassa löytyä saattaa) siirrän minä meitä, nimittäin lukioitani
+sekä itseäni, hetkeksi
+
+    Lehtosaareen.
+
+Eines-pöytä oli katettuna ja sen ympärillä paljon väkeä. Maljoja oli
+pöydällä ja maljoja juotiin.
+
+"Hiisi vieköön", sanoi ääni, jonka lukia tuntenee, "luulenpa, että
+minua haluttaa vieläkin kerran juoda pohjaan Eleonora neitin maljan!"
+
+Hänen vilkas naapurinsa, joka oli punainen, kuin turkin-pippuri, sanoi
+ystävällisesti varoittaen: "mitäpä Julia H. siitä sanoisi?"
+
+"Julia...? Minä siitä, hiisi vieköön, vähän välitän, mitä Julia
+sanoo... Julia neiti katsokoon eteensä vain, miten hänen käy oikkujensa
+vuoksi. Saattaisipa pistää päähäni, hiisi vieköön, että minä jonakuna
+kauniina päivänä lähettäisin kihlasormukseni hänelle takaisin ... niin
+niin!..."
+
+"Arvid, sinun maljasi!" kirkasi luutnantti Mätälin, "kaikkien
+itsenäisten miesten malja!"
+
+"Heidän ystäviensä myöskin!" huusi tuo pieni 'Byron'. "Minä aioin sanoa
+ystävättärien", kuiskasi hän Eleonoralle, "mutta ei se nyt tässä
+sopinut, ymmärrätkö?"
+
+"Kyllä, siitä en minä paljon huoli", vastasi hän.
+
+"Arvid luutnantti! luutnantti Arvid P., minä juon maljan teidän
+kunniaksenne!" huudahti ruukin-patruuna D.
+
+"Minä myöskin, ja minä ja minä!" matki useat äänet.
+
+"Kaada naapuris lasiin, Eleonora!"
+
+"Hyvä herrasväki, minä esittelen Arvid luutnantin morsiamelle
+maljan ... toivoen, että hän oikein miettisi asioitansa sekä kaikkea
+mitä hänen onneensa kuuluu -- ja ottaisi sulhasensa armoonsa jälleen".
+
+_Yhdys-ääni_. "Niin, että hän ottaisi..."
+
+_Yksi ääni_. "Hyvä herrasväkeni ... hiisi vieköön ... herrasväkeni, --
+tuo on jotakin, josta minä, hiisi vieköön, en välitä. Minua ei haluta
+sulkea häntä armoihini. -- Minä ... mutta haluan ... niin minua
+haluttaa lähettää kihlasormukseni hänelle jälleen ... hiisi vieköön!"
+
+_Yhdys-ääni_. "Kaikkein itsenäisten malja! Arvid luutnantin malja!"
+
+"Ja kaikkein oikuttomien tyttöjen malja; tyttäreni Eleonoran ja hänen
+sisariensa malja!" huudahti ruukin-patruuna D.
+
+_Yhdys-ääni_. "Maljanne, maljanne!"
+
+"Sitä kyllä juoda sopii!" sanoi suutaan vääntäen pikku 'lord Byron'.
+
+
+
+
+Teetä ja illallista.
+
+
+Nykyään sain kunniakseni nähdä lukioitani vähäisissä einepidoissa; nyt
+pyydän teitä nöyrimmästi pieniin illallisiin. No noh, älkäätte
+peljästykö! Net eivät tule olemaan suurta eikä uljasta laatua, ei kuten
+ylhäisyyksien luona, eivätkä net valvomisella rasita teitä läpi
+yösydämmen.
+
+Tuorlinnassa eräässä sinisessä sivukammiossa katan minä pientä
+ympyrkäistä pöytää. Helena on pöydän keskelle laskenut suuren
+kopallisen viinirypäleitä ja kiehkuraksi sen ympärille monenlaisia
+kukkia, joita syys-auringon kalpeat säteet vielä ovat kauniina
+säilyttäneet. Tuon loistavan keskustan ympärille on laskettu noita
+yksinkertaisia ruokia, joista saa selkoa "Philemon ja Baukis" sadusta
+sekä kaikista idylleistä eli luontorunoista, joissa vain illallisista
+jutellaan. Minä siis en hävitä paperia maidon, kerman ja muiden
+ruokalajien luettelemisella. [Noh hyvänen aika! Pistipä tuossa paikassa
+muistiini, että Baukis, saatuansa odottamattomia vieraita, juoksi
+heidän kestitsemistänsä varten uhraamaan ainoan hanhensa! Mutta minä
+-- -- joka olen _kutsunut_ suurille illallisille -- enkä saata
+vierailleni tarjota hanhea, vasikkaa enkä kalkkunaa! -- minä häpeän
+silmäni maalle!] Armo ei varmaankaan minulle anteeksi antaisi, jos
+mainitsematta jättäisin yhden vadillisen hunajakakkuja, joista hyvän
+hajullinen neste vuosi, sekä suuren, luumuilla täytetyn tortun (sitä
+valmistamassa hän itse oli ollut), joka oli pöyhkeä, sulava ja
+makuisampi kuin... Eversti kyllä väitti, että hän, syötyään siitä
+pienen palan, tunsi jotakin raskasta vatsassansa, -- mutta (kuten Armo
+vähän suuttuneena lausui) "eipä tiedä, mikä ihmisiä välistä painaa.
+Herroilla on hyvin monta kummallista mielipidettä".
+
+Sinä hetkenä, johon nyt tahdon lukiani huomiota saattaa, lakkasi Armo
+juuri viidennen kerran hieromasta karahvinin suullisesta pilkkua, joka
+vihdoin havaittiin olevan pieni vika itse lasissa, eikä sitä siis,
+harmillista kyllä, saanut hieromalla poijes. Tuohon huoneeseen, jota
+lamppu lempeästi valaisi, kokoontui vähitellen: Julia (ilman
+kihlasormusta), provessori L. sekä maisteri oppilaisineen, ja vihdoin
+astui Kaarlo kornetti isänsä ja Helenan taluttamana sisään. Ensi kerran
+sen jälkeen, kuin hän hevosen seljästä putosi, oli hän nyt perheen
+keskuudessa iltaa viettämässä. Armo meni kyynel-silmin häntä vastaan ja
+suuteli häntä, eikä ollut äidillä rauhaa ennen, kuin oli saanut
+poikansa istumaan sohvaan viereensä ja everstin hänen toiselle
+puolellensa. Siinä Kaarlo nyt sai mukavasti nojata itseään vasten
+pehmeitä patjoja, joita Armo tahtoi myöskin hänen päänsä ympärille
+asetella tavalla, joka ainoastaan siivillisten kerubien avulla olisi
+saattanut menestyä. Eversti katseli salaisella ilolla, miten patjat
+toinen toisensa perään putosivat alas, ja sanoi vain levollisesti "ai!"
+kun net vierivät oikealle ja vasemmalle. Armo vakuutti, että eversti
+niitä puhalsi. Saatuansa net jotenkin mielensä mukaan asetetuksi, istui
+hän ääneti, hellästi ja surullisesti hymyillen, katselemaan poikansa
+kalpeita kasvoja, ja varsin hänen tietämättänsä vieri kyyneleet hänen
+poskilleen. Eversti katseli vaimoansa lempeällä, mutta vakaalla
+katseella niin kauan, että tämä tuosta huomasi ottaa vaaria itsestänsä,
+ja hän saattoi myöskin oitis hillitä liikutustansa, jotta hän ei
+millään tavalla häiritsisi rakastetun sairastavan rauhaa.
+
+Oikein suloista oli nähdä, kuinka pikku tallukat, mieltyneinä katsellen
+makeisiinsa ja suut auki, veivät veikollensa kaikki, mitä Helena heidän
+eteensä oli latonut, ja miten heidän oli vaikea jättää lautasia
+käsistään. Julia oli polvillaan veljensä vieressä ja valikoitsi
+vadista, jonka hän oli sohvalle asettanut, kauniimmat ja suurimmat
+marjarypäleet, joita hän kurkoitti veljellensä.
+
+Minua olisi kovin haluttanut kysyä provessorilta: mitä kirjaa
+provessori noin hartaasti ja tarkasti lukee? Hän olisi vastannut:
+"Juliaa" tahi joutunut hämilleen ja hakenut kirjan nimilehteä, mikä
+temppu olisi näyttänyt hyvin epäiltävältä, nimittäin kirjan lukemisen
+suhteen.
+
+Useimpien silmissä tässä pienessä seurassa ilmaantui jotakin erityistä,
+jotakin kiihkeää, eloisaa, sanalla sanoen, jotain sellaista, joka
+tuikkaa lasten silmistä, kun he joulu-aattona vartovat joulupukin
+tulemista.
+
+Kaarlo kornetti yksistään oli alakuloinen ja ääneti. Tuo
+väliin-pitämättömyys ja raukeus, joka kuvautui hänen silmissään,
+osoitti ilotointa sydäntä, ja vaikka hän ystävällisesti ja lempeästi
+vastasi kaikkiin lemmen-osoituksiin, joita hänelle yltäkyllin
+tarjottiin, oli hänen hyväilynsäkin niin surullinen, että se uudestaan
+tuotti kyyneleet Armon silmiin.
+
+Maisteri kulki etsien jotakuta, joka hänen kanssaan olisi sakkia
+pelannut. Hän oli monasti asemaan asettanut sakkinapelot ja yskinyt
+vähintäin seitsemän kertaa, ikään kuin viittaukseksi, jotta halulliset
+vastustajat tietäisivät ilmoittaa itseänsä, mutta koska ei yhtäkään
+sodan-halukasta näkynyt, läksi hän itse ristiretkelle, etsimään ja
+vaatimaan heitä taisteluun. Provessori L., joka ensiksi näki itsensä
+vaarassa, pisti niin vakaisena nenänsä kirjaansa, että maisteri kadotti
+kaiken rohkeutensa eikä uskaltanut tässä mitään koetusta, vaan kääntyi
+Juliaan, joka riensi huoneen toiselle puolen. Sen perästä asteli hän
+Helenan luo, -- mutta Helena kaasi teetä kuppeihin, -- nyt tuli hän
+uskaliaasti minun luokseni suoraan.
+
+"Minun täytyy", vastasin minä, "mennä katsomaan, onko meillä kuuvalo
+tänä iltana". (Meillä oli alakuun viimeinen päivä).
+
+Maisteri parka loi vihdoin, syvästi huoaten, katseensa pikku
+tallukoihin, jotka juuri par'aikaa torttua söivät, ja kehoitti heitä
+pian "tekemään tehtävänsä", koska hän aikoi näyttää heille, miten
+sakkinapeloita käytetään. Eversti, joka puhalsi teekuppiin ja hymyillen
+oli katsellut tämän pienen seuran vehkeitä, koroitti nyt äänensä ja
+sanoi pannen joka sanalle erin-omaisen koron; "Olen tänään kuullut
+puhuttavan, että naapurimme, luutnantti Arvid P., hakee neiti Eleonora
+D:n luona (ja ehkä myöskin löytää) lohdutusta, jota hän tarvitsee erään
+toisen nuoren neiden huikentelevaisuuden takia".
+
+Voi miten Julia punastui! Provessori L. pudotti lattiaan kirjansa.
+
+"Minä luulen", jatkoi eversti, "että tämä sopii kyllä hyvin. Eleonora
+D. on, luulen minä, ymmärtäväinen tyttö, joka tuntee itsensä ja löytää
+muissakin heidän hyvät puolensa. Arvid P. on kyllä hyvä hänelle, ja
+Eleonora on kylläksi hyvä Arvid'ille. Minä toivotan heille kaikellaista
+onnea!"
+
+"Minä myöskin!" sanoi Julia puoli-ääneensä ja hiipi isänsä luo,
+ihastuneena siitä, että nuot sanat ikään kuin osoittivat, että eversti
+hänen kihlauksensa peruuttamista hyväksyi. Hän katsoi hetkisen isäänsä
+kohden katseella, jossa toivo, ilo, hellyys ja epäilys vaihteli; mutta
+kun everstin silmät, isällistä lempeyttä täynnä, hymyilivät häntä
+vastaan, laski hän käsivartensa isänsä kaulan ympäri, antaen hänelle
+niin monta suuteloa, ett'en minä niitä kyennyt lukemaankaan.
+
+Provessori L. kiersi käsivartensa oman itsensä ympäri (luultavasti
+toisen syleiltävän puutteesta), silmäillen tuota kaunista tyttöä
+katseella ... oi, kuinka paljon katse välistä saattaa puhua!
+
+"Anna minulle lasillinen viiniä, Piete!" huusi eversti, "minä tahdon
+juoda iloisen ja iloa tuottavan maljan. Lasillinen oman maan viiniä,
+tietysti!"
+
+(Ystävällinen lukiani! hän tarkoitti marjaviiniä, minun valmistamaani.
+Suokaatte minulle tämä vähäinen oma-kehuni anteeksi!)
+
+Minä kaasin everstille lasillisen.
+
+"Sinun maljasi, Kaarlo poikani!" huusi hän loistavin silmin.
+
+Samassa hetkessä kuului kaunis, sulosointuinen kanteleen-ääni
+läheisestä huoneesta. Olipa ikään kuin sähkövoima olisi koskenut
+jokaiseen huoneessa olevaan henkilöön, ja jonkinlainen valaistus syttyi
+kaikkein silmiin. Kornetti tahtoi hypätä seisoalle, mutta siitä häntä
+esti hänen isänsä, joka oli kiertänyt käsivartensa hänen ympärillensä,
+ja Armo, tuskaantuneena siitä, että poikansa noin nähtävän kiivaasti
+liikkui, kaasi hajuvettä hänen päällensä runsaammin, kuin mitä
+olisi suotavaa ja kohtuullista ollut. Nyt kuului vielä yksityisiä
+kanteleen-ääniä, ja vieläpä kerran. Sitten tulvasi vähitellen, ikään
+kuin kukkien tuoksut kevät-aamuna, ihana, puhdas sävel-virta, vuoron
+kohoten ja laskeutuen, se tunkesi äärettömän suloisena ja viehättävänä
+aina sydämmen sisimpään soppeen, joten olisi saattanut luulla enkelin
+koskevan kantelon kieliin. Noihin ääniin yhtyi pian vielä
+viehättävämpi, -- nuoren naisen ääni, puhdas, heleä ja suloinen, joka
+alussa oli vapiseva, mutta sitte vahvemmaksi vakaantui ja aina
+ihastuttavammalla ja tunteellisemmalla tavalla lauloi:
+
+    Ah muistatko sen hetkisen,
+    Jon' saimme toisemme
+    Ja lemmen liekki liehuen
+    Loi loisteen tiellemme?
+
+    Meist' oli maailma suloinen,
+    Ah, ylen valoisa,
+    Ja joka aatos taivaasen
+    Nyt kantoi kiitosta.
+
+    Vaan tuli hetki katkera,
+    Kuin meitä eroitti,
+    Ja suusta suuhun suruisa
+    Nyt lensi "_hyvästi!_"
+
+    "Oi ilo, autuus maailman,
+    Nyt jääkää hyvästi!"
+    Sä sanoit, mutta ystävän'
+    Nyt ole suruti!
+
+    Sun armaas on jo luonasi
+    Ja sulle hymyilee:
+    "Nyt iät' olen omasi!"
+    Hän sulle kuiskailee.
+
+Mitä teki tällä välin kornetti? Hänen silmissään säteili ilon ja
+ihastuksen tulet. Hänen jalkansa liikkuivat, hän kurkoitti käsiään;
+mutta eversti piti häntä kiinni ja pyysi sekä sanoilla että katseilla
+häntä paikallaan pysymään, joten kornetin täytyi jäädä sohvaan
+istumaan. Hänen kiivautensa myöskin tyyntyi laulun kestäessä; hiljaiset
+autuaat tunteet näkyivät vallitsevan hänen sielussansa, ja kun hän
+silmänsä loi kattoa kohti, näytti siltä, kuin hän taivaan taloihin
+olisi katsellut.
+
+Armo, joka oli lähtenyt ulos, palasi laulun tauottua taasen sisälle,
+taluttaen tuota viehättävää laulajatarta -- tuota enkelin-ihanaa --
+Herminaa. Eversti nousi istualta ja meni heitä vastaan. Isällisellä
+rakkaudella syleili hän tätä suloista olentoa ja esitteli häntä
+juhlallisesti seuralle, sanoen: "tässä on minun neljäs rakastettu
+tyttäreni!"
+
+Eihän kukaan pahastune sitä, ett'ei kornetti oitis hypännyt sohvasta ja
+langennut polvillensa rakastettunsa eteen. Sitä ei hän nyt todellakaan
+saattanut tehdä. Tuo ääretöin onnellisuuden-tunne oli liian suuri hänen
+riutuneille voimillensa -- ja samassa hetkessä, jolloin hän näki tuon
+rakastetun olennon, jonka hän iäksi päiviksi luuli kadottaneensa,
+äitinsä rinnalla astuvan sisään, meni hän tainnoksiin.
+
+Armo kaasi nyt varsin hänen päällensä kaiken hajuveden, mitä potissa
+oli.
+
+Kun kornetti taas aukaisi silmänsä, kohtasi ne Herminan silmiä, jotka
+kyyneleisinä ja hellyyttä täynnä häntä katselivat. Eversti tarttui
+näitten nuorten käsiin ja yhdisti net. Koko perhe ympäröitsi heitä,
+sulkein piiriinsä nämät molemmat onnelliset. Sanoja ei lausuttu, mutta
+nuot katseet, nuot hymyilyt, täynnänsä rakkautta ja onnellisuutta --
+paljonpa paremmat ovat net kuin sanat!
+
+
+
+
+Mitä lukiani luultavasti huutavat.
+
+
+"Mutta mitenkä? Mutta mitä? Mutta miksikä? Mutta koska? Mutta kuinka
+kävi, kuinka tuo tapahtui?"
+
+Kaikella kunnioituksella olen teille säännöllisesti ja järjestyksessä,
+kuten Kotitarkan tulee, antava
+
+    Selitystä.
+
+Kun hyydyke on melkein valmiiksi keitettyä, pannaan siihen, jotta se
+kävisi kirkkaaksi ja läpihohtavaksi, munan-valkuaista. [Lukia ehkä
+hyvän-tahtoisesti muistiinsa johdattanee, että Kotitarkan onni eli
+menestys valmistettiin eli keitettiin viinihyydykkeen kautta, ja
+kiitollisuudesta, jota hän on velvollinen osoittamaan tuolle
+hirven-sarvista valmistetulle jälkiruoalle, tarjoaa hän sitä nyt
+viimeiseksi makupalaksi.] Samoin myöskin, jolloin romani, vähäinen
+kertomus tahi joku muu kirjallinen keitos lähenee loppuansa, pannaan
+siihen jonkunlainen selitys, jotta kaikki, mitä on sameaa, tulisi
+kirkkaaksi; ja tämmöisellä selityksellä on usein munan-valkuaisen
+omaisuudet, se nimittäin on sitkeä, koossa pitävä, selkeä ja selittävä
+sekä joksikin mautoin.
+
+Jopa näen teidän irmastelevan tätä munanvalkuais-kertomustani ja
+olenhan itsekkin vähän levotoin ja ikävystynyt siihen, kuten kaikkeen
+sitkeään, sekä luulen sen viisaimmaksi, että omien kankeasti
+esitettyjen sanojeni sijasta saatan lukioitteni kuunneltavaksi sitä
+keskustelua, joka eräänä kauniina Marraskuun päivänä oli rouva D:n ja
+rouva Mellanderin välillä, mikä muuten oli rouva D:n sekä koko seudun
+uutis- ja ilmoitus-lehtenä. Vapahtaakseni lukioitani joutumasta
+harhatielle noitten rouvien arveluitten ja erhetyksien takia, tahdon
+(rouva D:n ja rouva Mellanderin tietämättä) näyttämölle tuoda
+kuiskuttajan (sufflör'in) eli totuuden hengestä tuulahduksen, joka,
+puhaltakoon se maailman-historian kentän ylitse taikka perheellisen
+elämän vähimmästä oven-rakosesta, aina on tärkeä ja kallis-arvoinen
+apulainen. Minun kuiskuttajani eroaa kuninkaallisen teaterin
+kuiskuttajasta siinä, ett'ei hän kuiskaa näytteliälle, vaan kuulioille,
+saattaen heitä siten oikealle radalle. Mutta palatkaamme asiaan.
+
+
+Näytös tapahtuu Lehtosaaressa, rouva D:n työkammiossa.
+
+(Rouva D. istuu juomassa iltapäivä-kahviansa. Rouva Mellander tulee
+sisälle).
+
+_Rouva D._ No, kulta rouvaseni, noh vihdoinkin -- tervetultuanne!...
+Olen odottanut vähintäin puolen tuntia. Kahvi on melkein kylmää ...
+minun täytyy varmaankin antaa lämmittää sitä...
+
+_Rouva M._ Herranen aika! pikku Patrunessani ... älkää suinkaan!
+kylmänä ja lämpymänä, aina se on kylläksi hyvää minulle.
+
+_Rouva D._ (kahvia kaataessaan). Noh, rouva Mellander, noh ... mitä
+uutta?
+
+_Rouva M._ Niin, armoseni! nyt olen saanut, Jumalan kiitos, kaikista
+selkoa ... palan sokeria lisäksi pyytäisin...
+
+_Rouva D._ Noh, kertokaa, kertokaa oitis! Olen kuullut sanottavan, että
+tuo pieni metsän-nirpakka tuolla -- tuo Hermina -- on omaksi lapseksi
+otettu H:n perheeseen ... että hän ja Kaarlo kornetti ovat kihloissa
+sekä että jo kohta häitä vietetään.
+
+_Kuiskuttaja_. Vasta kolmen vuoden päästä, niin on eversti H. sanonut.
+Kornetin täytyy ensin matkustaa katselemaan vähän ympärillensä
+maailmassa; ja Herminan (sanoo Armo) täytyy ensin oppia ruotsin
+maantalous-hoitoa -- ja siihen hän kyllä tarvitsee kolme vuotta.
+
+_Rouva M._ Mielestäni joku puhui tässä lähellämme, olemmeko yksistämme?
+
+_Rouva D._ Ei ainoakaan henki meitä kuule.
+
+_Rouva M._ Noh, sitte minä kerron, kulta Patrunessani; nämät ovat
+hauskat asiat ... mutta näettehän sen ... en minä tahdo, että sanotaan
+minun tätä kertoneen...
+
+_Rouva D._ Ei yksikään henki sitä saa tietää.
+
+_Kuiskuttaja_ (viheltää).
+
+_Rouva M._ No niin! Asian laita on näin. Ensin alussa oli tämä nykyinen
+paronitar K. ... mennyt ulkomailla naimisiin eräälle vapaasukuiselle
+ruotsalaiselle herralle, jonka nimi oli Stjern ... taikka jotakin sinne
+päin, ja tässä avioliitossa oli hänellä tytär ... juuri tuo kaunis
+vesa, tämä Hermina, josta ei isä eikä äiti paljon huolta pitänyt --
+sillä, näettekö, he olisivat tahtoneet pojan, ja tytöllä lienee
+ollut raskaat päivät kotona. Noh ... sitten tuli Paroni K. sinne
+ulkomaalle ... Taliin ... taikka -- en muista varmaan, kuinka sitä
+maata nimitettiin, ja sai nähdä tuon kauniin rouvan -- Herminan
+äidin ... rakastui häneen varsin hirveästi ja rouva rakastui paroniin
+äärettömästi. Tuosta rouvan mies sai tiedon ... tästä syntyy talossa
+hirveä kommerveikka ja noitten herrojen välillä tappelu.
+
+_Kuiskuttaja._ Kaksin-taistelu!
+
+_Rouva M._ Ja pää-asia oli se, että paronin täytyi lähteä maasta
+poijes. Hän palasi Ruotsiin takaisin ja eli täällä jonkun ajan
+jumalattomasti, löi korttia ja joi niin, että hänen varansa joutuivat
+varsin huonolle kannalle. Silloin sai hän eräänä päivänä tietää, että
+tuon kauniin rouvan mies tuolla ulkomaalla oli kuollut ja matkusti
+oitis sinne, ajatellen, että hän saisi itsellensä kauniin rouvan ja
+hänen kanssaan kauniit rahat myötäjäisiksi, joilla saattaisi maksaa
+velkansa. No niin, -- hän kosii leskeä -- ja tämä ottaa hänen, he
+vihitään kaikessa hiljaisuudessa ja rouva toivoo saavansa tuon sitten
+anteeksi vanhalta isältään, mutta tämä (eräs rikas ylhäinen patruuna)
+joutuu varsin vihan vimmaan ja tekee tyttärensä perinnöttömäksi. Niin,
+näillä vastanaineilla ei ollut pienintäkään erää, millä olisivat
+ulkomaalla eläneet. Noh, -- silloin tulivat he kauniisti tänne -- ja
+samaan aikaan eräs kauppahuone, jossa oli koko loppu paroni K:n
+tavarasta, joutui häviöön -- ja nyt tuli velkojia joka haaralta hänen
+kimppuunsa -- ja hänen täytyi suorastaan piiloitella itseään, ja senpä
+tähden hän asui tuolla metsätalossa, jossa ei hän kärsinyt nähdä koiraa
+eikä kissaa -- ja jos sinne sattumalta ihmisiä tuli, oli hän kuten
+vihainen sonni, niin paha -- ja oli suuttunut rouvallensa, jonka hän
+luuli houkutelleen ihmiset sinne. Niin -- siellä lienee ollut
+onnetointa ja viheliäistä elämää.
+
+_Rouva D._ Mutta kuinka nuori H. sinne tuli?
+
+_Rouva M._ Jaa, sen Jumala tietää! ... siitä minä en ole selkoa
+saanut ... mutta sinne hän tuli -- ja nuot molemmat nuoret rakastuivat
+toisiinsa. Melkein samassa hälinässä tuli sinne myöskin tuo kaunis,
+rikas sukukartanon omistaja G. ja rakastuu hänkin pikku Herminaan.
+
+_Rouva D._ Tämä on varsin käsittämätöintä! Eihän se tyttö ole ensinkään
+kaunis ... ei hänessä ole mitään "frääsööriä" ei "kokoriittia"...
+
+_Rouva M._ Niin, mitäpä hän on teidän suloisten tyttärienne suhteen? --
+kuten retiisi punajuurikkojen rinnalla.
+
+_Rouva D._ (punastuen). Rouva Mellander luultavasti tarkoittaa
+ruusukukkia.
+
+_Kuiskuttaja._ Pioneja.
+
+_Rouva M._ Niin, juuri niitä minä tarkoitin ... aivan tietysti. Mutta
+missä minä nyt olinkaan? Jo muistan. Jaa ... nuori H. matkusti pois ja
+oli poissa koko kesän, mutta sukukartanon omistaja kävi ehtimiseen
+paroni K:n luona -- ja osoitti kohteliaisuutta. Eräänä kauniina päivänä
+kosi hän tyttöä, mutta mitä luulette? Hermina ei hänestä huoli -- vaan
+antaa suorastaan kieltävän vastauksen. Mutta silloinpa lienee talossa
+meteli noussut.
+
+_Rouva D._ Tuo tyttö minusta aina on ollut haaveksiva houkkio.
+
+_Rouva M._ Syksyllä kaikki paronin velkojat hänen panivat pintehesen,
+uhaten viedä häntä vankeuteen, elleivät saisi rahaa. Katsokaatte,
+Patrunessaseni, asian laita on sellainen, että paroni lienee kesällä
+salaa oleskellut Tukholmassa, siellä lyönyt korttia ja voittanut sekä
+niillä varoilla elättänyt perhettänsä ja vähän maksanut velkojillensa.
+Mutta äkkiä onni muuttui, tuuli kävi vastaiseksi, ja paroni joutui
+kovaan pulaan. Silloin vannoi hän kovan valan ja sanoi G:lle: "maksa
+minulle kymmenentuhatta markkaa nyt oitis -- niin saat Herminan
+vaimoksesi". Ja G. vastasi: "niin pian, kuin hän tulee vaimokseni,
+maksan minä paikalla rahan". Paroni tahtoi ensin peljättää Herminaa,
+saadaksensa häntä ottamaan Genserik'iä, mutta ei se auttanut. Silloin
+lankesi hän tytön eteen polvillensa, rukoillen häntä, ja paronitar teki
+samoin, tyttö itki ja sanoi vain: "antakaa minulle vielä kolme päivää
+miettimisen aikaa". Sitä ei vanhemmat tahtoneet, mutta heidän täytyi
+vihdoin myöntää; ja sillä aikaa kirjoitti Hermina kornetti H:lle, että
+hän kiiruimmiten rientäisi kotia.
+
+_Kuiskuttaja._ Hyvin vähän hänen sanojensa mukaista.
+
+_Rouva M._ ... että hän maksaisi rahasumman ja sitten saisi hänen,
+nimittäin Herminan, vaimoksensa.
+
+_Kuiskuttaja._ Sillä tapaa ei hän kirjoittanut.
+
+_Rouva D._ Oikein "intrigantti" elävä.
+
+_Rouva M._ Niin kyllä! Noh ... kornetti tuli kotiinsa vallan
+onnetoinna, tahtoi rahaa isältänsä, joka ei sitä hänelle antanut.
+
+_Rouva D._ Jaa, jaa, ukko on ehkä kovin ahne. Noh! tuon loppu-asian
+minä kyllä tunnen. Kina syntyi isän ja pojan välille. Everstinna tuli
+sinne myöskin; he sanoivat toisillensa "sottisseja"...
+
+_Kuiskuttaja._ Väärin!
+
+_Rouva M._ Niin, siitä syntyi perhe-kahakka. Kornetti ratsasti pois
+vihan-vimmassaan, tuli metsätaloon eikä löytänyt asujamia kotona -- he
+olivat lähteneet poijes; tästä joutui kornetti vallan mielettömäksi,
+ratsasti sinne ja tänne sekä tapasi vihdoin erään tuttavan, jonka hän
+vaati kaksin-taisteluun.
+
+_Kuiskuttaja._ Väärin.
+
+_Rouva D._ Niin, ja sitten hän yöllä kannettiin kuolleena kotiin
+vanhempiensa luo. -- Mutta mihinkä K:n perhe joutui?
+
+_Rouva M._ Asian laita on näin: Heille tuli väkeä, jotka väkisin
+tahtoivat panna kiinni paroni K:n. Silloin paroni ja paronitar
+riensivät Herminan kimppuun, rukoillen häntä niin, että hän
+sydämmen-tuskassaan myöntyi kaikkeen, mitä he vain pyysivät.
+Sukukartanon-omistaja puhutteli velkojia ja lupasi maksaa heitä
+muutaman päivän päästä. Ja sitten hän vei Herminan Tukholmaan, siellä
+piti heitä kuulutettaman kolmesti yhtenä pyhänä ja oitis sitte
+vihittämän; tämän piti käymän suurimmassa hiljaisuudessa ja tulisessa
+kiiruussa, sillä kaikki, ja varsinkin G., pelkäsivät he nuorta H:ta.
+
+_Rouva D._ Mutta mikä siinä oli esteenä, ett'ei häistä mitään tullut?
+
+_Rouva M._ Se, että Hermina tuli kipeäksi ja melkeinpä puolihulluksi,
+aivan kuten tämä "Klamenttiina Kantsonissa" -- eräässä romanissa, kait
+Patronessa sen tuntee -- ja hän oli melkein loppua tekemäisillään
+elämästänsä.
+
+_Kuiskuttaja._ Väärin.
+
+_Rouva D._ Kuinka jumalattomasti!
+
+_Rouva M._ Silloin hänen äitinsä huolestui ja lähetti sanaa eversti
+H:lle, joka ennen muinoin lienee ollut hänen hyvä tuttavansa...
+
+_Kuiskuttaja._  Väärin, väärin, väärin.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Koska kuiskuttaja noista kolmesta henkilöstä näkyy olevan se, joka
+paraiten tuntee koko näytelmän juonen (varmaankin sen tähden, että hän
+käsikirjoitusta pitää kädessänsä), niin on oikeaa ja kohtuullista, että
+häntä vaadimme yksistään näyttämölle, selvittämään kaikkea, mitä hän
+noin kerskaten väittää muitten sanovan väärin.
+
+_Kuiskuttaja._ Hyvä yleisöni, asian laita on näin: Herminan
+sielun-vaivat, joita hän jo kauan oli kärsinyt, vaikuttivat tosiaankin
+hänessä viimeisinä päivinä jonkunmoista hiljaista hourailemista, joka
+peljästytti kaikkia hänen ympärillään olevia. Genserik G., joka
+selvästi havaitsi, miten vasten-mielinen hän oli Herminalle, ja,
+myöskin sai tietää, kuinka huonossa tilassa K:n varat olivat, korjasi
+luunsa koko joukosta ja katosi tuota hätää niin, ett'ei tietty, mihinkä
+hän oli mennyt. Paroni K. piankin näki, ett'ei häntä mikään pulasta
+saattanut pelastaa, ja päätti lähteä karkuun -- ja hänen vaimonsa
+seurasi mukana. Tänä toivottomuuden hetkenä uusi tähti syttyi näitten
+onnettomien puolisojen taivahalle. -- He lähestyivät toisiansa, he
+itkivät yhdessä. Entisyyden ylitse levitettiin unohduksen huntu, he
+lupasivat tukea toisiansa vaivalloisella tiellään, heidän entinen
+rakkautensa heräsi eloon ja antoi heidän aavistaa, että, jos he sen
+tulta säilyttäisivät, olisi heillä suurimmassakin kurjuudessa jotain
+onnea. Paronittaren sydäntä, jonka jäätä kärsimykset olivat
+musertaneet, kivisti Herminan takia, hän kauhistui tyttärensä kohtaloa,
+ajatellessansa, että hänen täytyisi onnettomien vanhempiensa kanssa
+kuleksia ympäri maailmaa suuren köyhyyden ja kurjuuden uhrina. Eräänä
+iltana istui hän katsellen tuota ihanaa, kalpeata, surusta ja
+sielun-kärsimyksistä riutunutta tyttöä, joka nyt makasi hiljaisessa
+unessa; hänen sydämmensä miltei pakahtunut, ja tukehuttaen ylpeyttänsä
+tarttui hän kynään ja kirjoitti seuraavat rivit everstinna H:lle:
+
+"Toivottomassa tilassa oleva äiti anoo äidin armeliaisuutta. Ennen,
+kuin vuorokausi on loppuun kulunut, täytyy minun Tukholmasta lähteä
+paetakseni Ruotsista. Tytärtäni en tahdo enkä saata ottaa mukaani. Minä
+en tahdo nähdä häntä kurjuuden uhrina, -- ja kurjuus tästälähin
+osakseni tulee. Teidän kunnioitettava luonteenne, se hyvän-tahtoisuus,
+jonka itse olen nähnyt teidän kasvoistanne kuvautuvan, on synnyttänyt
+minussa rohkeutta kääntymään teidän puoleenne rukouksellani ... (oi,
+jospa sen kuulisitte vapisevilta huuliltani, jos näkisitte muserretun,
+katuvaisen äidin-sydämmeni -- niin varmaankin rukoukseni kuulisitte):
+-- ottakaa -- ottakaa lapseni teidän kotiinne, teidän perheeseenne!
+armosta ottakaa häntä! Ottakaa Herminani turviinne -- ottakaa häntä
+tytärtenne kammari-neitsyeksi -- siksihän kuitenkin kelvannee Marchese
+Agavellon tyttären tytär. _Nyt_ hän on heikko ja kipeä -- heikko sekä
+ruumiiltaan että mieleltään, nyt ei hän paljon mihinkään kelpaa; ...
+mutta olkaatte malttavainen häntä kohtaan... Ah, minä tunnen -- että
+käyn katkeraksi, ja -- minun tarvitsisi olla nöyränä! Suokaatte minulle
+anteeksi! Ja jos minua tästä toivottomasta tilasta tahdotte pelastaa --
+niin rientäkäätte -- rientäkäätte lohduttavana enkelinä tänne ja
+sulkekaatte suojelevaan helmaanne surkuteltavaa lastani! Silloin minä
+teitä siunaan ja rukoilen puolestanne; oi, jospa ei teidän koskaan
+tarvitsisi kärsiä niin katkeraa hetkeä kuin minä nyt! _Eugenia A._"
+
+Tämän kirjeen sai everstinna muutamia päiviä sen jälkeen, kuin hänen
+pojallensa onnettomuus tapahtui. Hän näytti sen everstille. Nämät
+molemmat puolisot läksivät heti Tukholmaan -- ja kun palasivat, oli
+Hermina mukana; hänelle he siitä hetkestä osoittivat isällistä ja
+äidillistä rakkautta, ja hän rupesi piankin tässä kodissa, jossa rauha
+ja rakkaus häntä ympäröitsi, kukoistamaan yhtä kauniina, kuin
+onnellisena.
+
+    Kuiskuttaja menee pois, jättäen tilaa Piete Jokapäiväiselle,
+    jolla näkyy olevan hyvä puhumisen halu.
+
+Harvat ihmiset elämän näyttötanterella rakastavat puhumattoman osaa.
+Jokainen tahtoo halusta vuorostaan sanoa jotakin, vaikka ei mitään
+muuta, niin kuitenkin: "nimeni on Pietari" -- tahi: "nimeni on Paavo,
+katso minua! tahi kuule minua!" ja koska minä, Piete Jokapäiväinen, en
+tahdo tehdä sitä vääryyttä itselleni, että näyttäisin ujommalta, kuin
+olen, astun nyt esiin sanoen: "kuulkaatte minua".
+
+Paroni K. katosi äkkiä rouvineen Ruotsista. He suuntasivat matkaansa
+Italiaan. jossa paronitar vielä aikoi koettaa isäänsä lepyttää. He
+luulivat joutuvansa taistelemaan kaikellaisten vastuksien kanssa,
+joita köyhyys ja puutteet tuottavat, mutta toisin kävikin. Matkalla
+heidän ihmeeksensä, monessa paikkaa varsin tuntemattomatkin ihmiset
+osoittivat erin-omaista kohteliaisuutta. Useassa kaupungissa oli heillä
+raha-summia nostettavana, -- hyvä enkeli näytti heitä seuraavan ja
+valvovan heidän parastansa. Paronittaren kirjeet hänen tyttärellensä
+sisälsivät näitä sanomia.
+
+"Tuon kaiken on mieheni tehnyt", sanoi Armo minulle eräänä päivänä,
+silmät loistavina ylpeydestä, hellyydestä ja ilosta. "K. on ollut hänen
+vihamiehensä heidän nuoruudessaan -- ja tehnyt hänelle monta kertaa
+vääryyttä, ja vaikka he siitä ajasta asti ovat olleet eri haaralla,
+niin tiedän, että mieheni ei ole sitä unhoittanut, sillä unhoittaa hän
+ei saata; -- mutta sellainen on hänen kostonsa... Hän on jalo ihminen
+-- Jumala häntä siunatkoon!"
+
+Minä vastasin "Amen!"
+
+
+
+
+
+Viimeiset vehkeet.
+
+
+Leskirouva, pruustinna Pupina Pultti istui matkarattaillaan, suitset ja
+piiska tukevissa kourissansa. Hänen ympärillensä oli heiniin pistettynä
+joukko pyttyjä ja pussia, joissa oli ruokatavaroita, ja keskellä niitä
+hänen hyvä ystävänsä Piete Tiina Jokapäiväinen.
+
+Elokuun ilta oli tyven ja kaunis, tie hyvä, hepo iloinen, ja kuitenkin
+näkyi rouva Pupinan matka edistyvän hitaasti, -- sillä hänen edellään
+ajoi nuori talonpojan-poika, joka oikein näytti koettelevan rouvan
+malttavaisuutta, koska ajoi varsin käyden edessämme ja esti meitä
+pääsemästä ohitse; kun me ajoimme vasemmalle, teki hän samoin,
+jos hevosta ohjasimme oikealle, ajoi hän taas eteemme. Koko aikana
+lauloi hän kaikellaisia renttulauluja, joittenka sisältö oli mitä
+inhoittavinta laatua, ja katsoi taaksensa ilkkuvasti virnistellen. Minä
+katsoin ylös pruustinna Pultin puoleen, sillä olen (jumala nähköön)
+lyhyt-läntä nainen ja hän on pitkävartaloinen, oikoinen sekä tukeva
+kuten mastopuu, ja minä huomasin, kuinka hänen alihuulensa pistäytyi
+ulospäin sellaisella tavalla, joka osoitti hänen olevan suutuksissaan,
+näin hänen leukansa ja nenän-päänsä muuttuvan hehkeän-punaiseksi sekä
+vihan nuolia lentävän hänen pienistä harmaista silmistänsä. Useita
+kertoja olimme sekä hyvillä että kovilla sanoilla kehoittaneet poikaa
+väistymään tieltä -- mutta turhaan. Pruustinna Pupina puri huuliaan,
+antoi minulle, sanaakaan sanomatta, suitset pideltäväkseni, hyppäsi
+rattahilta, astui muutaman aika askeleen ja seisoi tuota hätää
+meidän kiusaajamme rinnalla, tarttui voimallisella kädellä hänen
+kaulukseensa, veti kuormasta hänen alas maahan, ennenkuin hämille
+joutunut poika ennätti tehdä vastakynttä, ja lamahutti häntä tukevalla
+piiskan-varrellaan muutamia kertoja selkään, kysyen samalla, tahtoisiko
+poika pyytää anteeksi sekä tehdä parannusta, vai haluaisiko hän
+vieläkin koetella matkustavaisen käsivoimia. Luultavasti tämä jo
+kylläksi oli vakuutettu niitten vankkuudesta, sillä hän kävi äkkiä
+nöyräksi ja katuvaiseksi sekä lupasi kaikkea, mitä vain tahdottiin.
+Pruustinna Pultti antoi nyt pojan nousta seisoalle ja piti hänelle
+lyhykäisen voimallisen saarnan, jonka loppu oli niin kaunis, että se
+liikutti minua, liikutti itse pruustinnaa ja myöskin poikaa, joka
+hatun-lierillään pyyhki kyyneleet silmistänsä. "Minä tunnen sinun",
+sanoi vihdoin Pupina rouva, "sinä olet samasta pitäjästä kuin minäkin;
+isäsi on kauan ollut kipeänä, huomenna sunnuntaina sinun sopii tulla
+minun luokseni Lehtikylään, niin saat hänelle jotakin".
+
+Me kuljimme nyt esteettömästi eteen päin, mutta seisatuimme kuitenkin
+vielä muutaman kerran. Yhdessä paikassa autoimme erästä akkaa, joka oli
+ajanut kuormansa kumoon, toisessa pruustinna astui rattahilta, suurella
+vaivalla auttaaksensa irti suurta sika-eläintä, joka oli takertunut
+kiinni aitaan ja jonka epäsointuinen valitus-huuto tunkesi sydämmen
+sisimpään sopukkaan.
+
+Auringon lasketessa näimme sen viimeiset säteet tervehtivän Lehtikylää.
+Hienot savuhöyryt nousivat korkin-vääntiön tapaisina mökkien
+savupiipuista, leviten kirkkaaseen ilta-ilmaan, jossa sitten yhtyivät
+pieneksi läpihohtavaksi hattaraksi, mikä hohtovärisen teltan tapaisena
+liiteli kylän ylitse, joka sievine taloinensa ja viheriäisine
+puutarhoinensa, kirkkaan lirisevän joen ympäröimänä näytti meistä
+erittäin somalta, siinä kun ajoimme hiljakseen alas pitkän-vieruista
+mäkeä, mikä pian jakaantui kahteen haaraan, joista toinen vei lähellä
+olevaan kotiimme.
+
+Lehmät, kellokaulat, tulivat pitkissä riveissä rauhallisesti ammuen
+laitumelta kotia lypsettäväksi. Paimen-torvet kuuluivat. Rahvaan tytöt
+hyräilivät kirkkaalla ja kimeällä äänellä, ja näihin ääniin yhtyi
+myöskin kirkon kellojen piu pau, laulaen lauantai-iltana hyvää yötä
+menneelle viikolle ja ilmoittaen lepopäivän tuloa. Rouva Pupina Pultin
+kasvot kävivät iloisiksi ja juhlallisiksi. Kaikki ihmiset tervehtivät
+häntä -- ystävällisesti ja kunnioittavasti, ja ystävällisesti hän myös
+kaikille vastasi. Kun tulimme perille pienen koulumme luo, riensi
+lapsiparvi huoneista vastahamme, ääntevästi ja iloisesti huudahtaen, ja
+ihastuksesta huumeutuneena -- he hellästi syleilivät pruustinnaa.
+Hyväilys-sanoja ja piparikakkuja jaettiin kaikille.
+
+Monet työt anastivat nyt pruustinnan aikaa. Toinen piika oli kankaan
+saanut kudotuksi ja toinen oli juuri pannut uutta kangasta tukkiin;
+niitä täytyi pruustinnan käydä katsomassa.
+
+Yksi palvelioista oli lyönyt kirveellä sääreensä haavan, sitä
+pruustinnan täytyi sitoa; naapuritalossa oli eräs pieni poika, joka ei
+antanut pahaakaan rauhaa (sanoi hänen äitinsä), ennenkuin hän saisi
+nähdä pruustinnaa. Yksi pariskunta oli tullut eripuraiseksi ja tapellut
+-- niitten väliä pruustinnan täytyi mennä ratkaisemaan y.m. y.m.
+
+Ensi työkseen Pupina rouva puhutteli koululapsiansa, piti rukousta
+heidän kanssaan ja itki erään vähäisen, sydämmestään katuvan kanssa,
+joka kovan erehdyksen oli tehnyt päivän kuluessa; hän varoitti
+toista, kiitti kolmatta, suuteli heitä kaikkia ja meni sitten
+velvollisuuksiansa täyttämään kodin ulkopuolella. Kun kello löi
+yksitoista, oli hän sitonut haavan, nuhdellut ja sovittanut nuot
+mainitut puolisot, lohduttanut pientä poikaa y.m. Sitten palasi hän
+jälleen kotia, katseli kankaitaan, määräsi huomis-päivän tehtävät, söi
+tuota hätää pari perunaa sekä vähän suolaa ja meni sitten kylän toiseen
+päähän, antaaksensa eräälle sairaalle iloisia sanomia hänen väärältä
+tieltä palanneesta lapsestansa.
+
+Tällä välin istuin minä huoneessani. Vuoteillaan makasi ympärilläni
+neljä pientä punaposkista tyttöä, he nukkuvat hiljaa lumivalkoisissa
+lakanoissaan.
+
+Tuo tyven, kaunis elokuun-yö, joka oli niin lämmin, että saatoin pitää
+akkunani auki, äänettömyys ja tyvenyys ympärilläni sekä nukkuvien
+lasten hiljainen hengähdys synnytti suloa ja tyytyväisyyttä sydämmeeni,
+herättäen minussa noita hiljaisia, vienoja tunteita, jotka tuottavat
+rauhaa nykyisyydelle ja usein leyhkäävät mieleemme muistoja muinaisista
+ajoista. Kuu, tämä lapsuuteni ja nuoruuteni ystävä, nousi kalpeena ja
+ystävällisenä katsellen koivulehdikkojen ylitse minun huoneeseeni. Sen
+valo hyväillen siveli uneen vaipuneitten lasten silmiä ja loisti sitten
+hiljaa kasvoille, joissa elämän päivät olivat punan poijes hivuttaneet,
+rinnalle, jonka tunteita vuodet eivät tyveniksi voineet saattaa. Oo,
+kuinka ihmeellisesti elämäni kaikki rakkaat, surulliset ja iloiset
+muistot liitelivät esiin noitten ystävällisten säteitten valossa!
+Kirkkaina net nousivat yöstä eteeni ja tunkesivat sydämmeeni lämpiminä,
+elävinä! Kaikki ne henkilöt, joittenka yhteydessä elämässäni olin ollut
+ja jotka olivat tulleet minulle rakkahiksi ja kalliiksi, näyttivät
+ikään kuin kokoontuvan ympärilleni, tahtoen uudestaan sanoillansa ja
+katseillaan koettaa vaikutus-voimaansa. H:n perhe, josta nyt olin lähes
+vuoden ollut eroitettuna, tuli tällä hetkellä niin lähelleni, että minä
+mielestäni saatoin puhua sen rakastettavien jäsenten kanssa, kysyä
+heiltä, miten kaikki menestyi heidän kodissaan, -- olivatko onnellisia,
+vieläkö he minua muistivat? -- muistivatko? Sillä minä en ollut pitkiin
+aikoihin saanut heiltä vähintäkään muistomerkkiä enkä yhtäkään riviä,
+en sanaakaan. Lapsellisen ikävä tunne, tuo, että olin unohduksiin
+joutunut, ett'en oikein olisi kenenkään oma, että niille henkilöille,
+joita rakastan ja kunnioitan, olisin noin mitättömän arvoisena --
+valtasi hetkeksi sydämmeni. Minun täytyi itkeä ja nenäliina painettuna
+silmieni eteen, istuin vielä, kuin pruustinna Pultti, joka pihalta oli
+nähnyt minun istuvan akkunan ääressä, tuli sisälle. Hän kyseli
+vakavasti, kuten se, joka tahtoo asiasta selkoa, ja minä vastasin
+tunnustaen nöyrästi heikkouttani. Hän nuhteli minua toden takaa, neuvoi
+ja suuteli minua hellästi, kuten äiti, sekä käski minua oitis menemään
+maata ja hänen tähtensä varomaan terveyttäni, mikä jo kauan aikaa oli
+muka ollut heikkonemaan päin.
+
+Hän jätti minun, -- mutta minä en vielä totellut, vaan iskin valkeaa,
+sytytin kynttiläni ja istuin kirjoittamaan nuhteita -- -- itselleni.
+Sillä välin kuulin kellon kumahuttavan kaksitoista -- vieläpä puolen
+tunnin päästä kumahuksen. Silloin kuului yht'äkkiä jotakin melua, ja
+kohta sen jälkeen juoksi joku ylös portaita, jotka veivät minun
+huoneeseeni. Kammarini ovi aukeni hiljaa -- ja leskirouva, pruustinna
+Pupina Pultti, yölakki päässä, tohvelit jalassa ja peitto seljässä,
+seisoi siinä ilosta loistavin silmin -- ja kädessä paksu kirje, jonka
+hän minulle kurkoitti kuiskaten: "H:n perheeltä! -- Minä en kaupunkiin
+lähetettyni tuloa aikonut kauemmin varrota, mutta, juuri kun olin maata
+panemaisillani, kuulin hänen tulevan. Minä aavistin! -- Hyvää yötä!
+Hyvää yötä! Jumala sinulle iloa suokoon!" Ja poissa oli Pupina Pultti.
+
+Minä sain iloa. Julian kirje sisälsi seuraavan:
+
+
+Elokuun 13 päivänä 1830.
+
+Eräs vähäinen papin rouva sinulle nyt kirjoittaa. Kaksi kuukautta on
+kulunut siitä, kuin vielä olin Julia H., mutta nyt olen Julia L. En ole
+rohjennut kirjoittamaan sitä sinulle ennen. Minä olen ollut varsin
+levotoinna ja pyörällä päin jonkun ajan. Syynä oli ensiksikin, että
+pidin miestäni äärettömässä kunniassa, -- niin -- minä en tosiaankaan
+tietänyt, miten menettelisin, -- niin olin provessoriin ihastunut,
+mutta -- tunsin itseni halvaksi hänen rinnallaan eikä tuo kallis
+itserakkaus oikein hyvin sallinut Julia H:ta tulemaan -- kuinka sen nyt
+sanoisinkaan? -- halvaksi minun silmissäni. Ja sitten -- tuo siunattu
+maantalouden-hoito! -- lehmät ja lampaat, munat ja voit ja maidot y.m.
+ja vielä koko ääretöin joukko kaikellaista pientä, -- ja sitten äiti,
+joka oli levotoin ja tahtoi auttaa minua, mutta ... noh, -- vähitellen
+tuli kaikki kuitenkin varsin ihmeellisesti kuntoon. Tuo pieni,
+joutsella ja nuolella varustettu lempijumala auttoi minua. Minun hyvä
+L:ni, luulen minä, vielä huolellisemmin koetti minua miellyttää, kuin
+minä häntä, -- niin, hän oli ja on oikein rakastunut minuun. Kun sen
+näin, ei enään ollut yhtäkään hätää, -- minä tulin rohkeaksi. Lehmät,
+vasikat ja kanat hyötyivät, talouden suuren padan alle syttyi raitis
+tuli, -- ja äiti kävi levolliseksi, Jumalan kiitos! Ja mieheni, -- noh,
+se on tiettyä, hän oli tyytyväinen, -- koska minä tyydyin häneen.
+
+Tiedätkö Piete, mitä minä rukoilen joka ilta ja aamu, joka hetki, koko
+sydämmeni pohjasta: "Oo Jumala, auta minua sellaiseksi tulemaan, että
+mieheni rakkautta ansaitsisin, anna minulle voimia häntä onnelliseksi
+tekemään!" ja minä olen saanut paljon voimaa, -- sillä hän on (niin hän
+sanoo ja sen kyllä näkeekin) hyvin onnellinen. Jospa tietäisit, kuinka
+raittiilta hän näyttää ja kuinka iloiselta! Näetkö, sepä on sen vuoksi,
+että minä pidän häntä järjestyksessä, hän ei nyt enään saa rasittaa
+itseänsä, kuten ennen, -- eikä hän myöskään enään istu yökausia
+kynttilänsä ääressä, -- siitä tavasta on hän itsensä vieroittanut. Ja
+kuitenkin hän ajattelee ja kirjoittaa (sen hän itse myöntää) vapaammin
+ja pontevammin kuin ennen. Sitä paitsi minä tarkasti varon, ett'en
+häntä häiritse, milloin hän on työ-huoneessansa kirjoittamassa tahi
+lukemassa. Ah!... Jolloin kovin halusta tahdon hetkisen häntä nähdä
+(hän on, Piete, kuitenkin hyvin kaunis), silloin mä hiljaa hiivin hänen
+huoneeseensa, teen hänelle pienet kepposet, suudellen hänen otsaansa
+tai pannen hänen kirjaansa kukan tai muuta sellaista, ja menen sitte
+taas ääneti poijes ja saan, kääntyessäni ovea kiinni panemaan,
+vilahdukselta nähdä hänen silmiään, jotka ottavat kiiruustakin joudun,
+seurataksensa minua.
+
+Muuten koetan voimieni takaa valmistella itseäni oikein
+kunnioitettavaksi papin-rouvaksi. Minä tahdon, että mieheni vaimoa
+saatettaisiin seurakunnassa pitää hyvän emännän esi-merkkinä. Älä usko,
+että sen vuoksi unhoitan eli huolettomasti hoidan ulkonaista ihmistäni;
+en suinkaan! katsonpa usein kuvastimeen, neuvoa kysyäkseni; mutta
+tiedätkö, minkä kuvastimen neuvoa halukkaimmin kysyn? Noh sen, jonka
+näen mieheni silmissä. Hauska on nähdä itseänsä _kauniina_.
+
+Piete, paljonpa ihminen jalostuu, kun on sellaiseen mieheen
+liittyneenä, jota äärettömästi kunnioittaa, ja joka myöskin on niin
+hyvä kuin L.! Miksikä mitättömäksi olennoksi Arvidin vaimona olisin
+tullut, miten elotointa elämää olisin viettänyt! Nyt tunnen sydämmeni
+iloksi arvoni päivä päivältä nousevan mieheni ja omissa silmissäni.
+Tämä synnyttää -- autuaallisia tunteita!
+
+Tiedätkö, että Arvid on nainut? -- siitä on vähän paremmin kuin kolme
+kuukautta. Hänen vaimonsa, Eleonora D., näkyy olevan varsin liiaksi
+valveilla, -- ja Arvid'in ilo näyttää, saattaisipa sanoa -- melkein
+köyhän-puoliselta. Pelkäänpä, että hänen hyvä leponsa on tullut vähän
+häirityksi. Arvid parka! Tuo nuori pari pitää kuitenkin uljaita pitoja
+ja kestiä. Ukko P. kulkee joka päivä (varmaankin ehdollaan) juuri tästä
+meidän ohitsemme "joutsenillansa", ja hänen kauniissa vaunuissaan istuu
+miniänsä hänen rinnallaan. Ukko ajaa aivan hiljaa, ikään kuin luulisi
+hän olevansa minun onneani hautaan saattamassa; -- mutta minä ruokin
+ankkojani iloisena ja suruttomana, noikkaan ystävällisesti Eleonoralle
+ja kiitän Jumalaa onnen-osastani.
+
+On lauantai-ilta. Minä odotan miestäni kotiin. Akkunani alla olevaan
+lehtimajaan olen asettanut illallis-pöytämme; parsaheinän-juuria omasta
+puutarhastamme sekä mansikoita ja maitoa -- kaikki mieheni herkkuruokia
+-- on minulla illalliseksi. Tuo enkelin-muotoinen Hermina Linnaea
+koristaa paraikaa pöytää kukkasilla. Hän on niin ihana, niin hyvä, niin
+sanomattoman suloinen, ett'ei sitä kukaan uskoa saata! Hän on jo
+melkein vienyt voiton meistä kaikista vanhempiemme sydämmessä, vaan
+tuon hänelle halusta anteeksi antaa. Ah, veljeni! sinä olet ihanan
+helmen löytänyt. Välimeren rannat Kaarlo jo pian jättää, löytääksensä
+täällä rakkaassa Pohjolassa elämänsä kalliin helmen ja sulkeaksensa
+häntä avioliiton koteloon! Hui! mistä sain tuon ahtaan kuvauksen?
+Vaikka, olkoon niinkin. Jos vain rakkauden aurinko loistaa simpsukan
+kuoreen eli asuntoon, niin se kyllä keinuu elämän aalloilla pienenä
+autuuden saarena. Kaarlo veljeni kirjoittaa kotiansa kovin iloisia ja
+hauskoja kirjeitä. Hänen sielunsa tulee ikään kuin museoksi, jonka
+kalleuksien joukossa hänen Herminansa elää. Tämä silloin tosiaankin
+tulee olemaan, kuten helmi kullassa. Sinä kai tiedät, mitä veljelleni
+tapahtui ennen, kuin hän meidän jätti? Eräänä kauniina iltana hän
+nukkui kornettina ja heräsi -- luutnanttina. Eiköhän tuo ollutkin
+oivallista!?
+
+Huomenna tulevat rakkaat vanhempani ja sisareni tänne päivällisille.
+Silloin tulee minulle ilopäivä.
+
+Olen kertonut sinulle, kuinka onnellinen olen, mutta kuitenkin on
+minulla vielä toivo, hyvinkin harras, joka, jos se toteutuisi, vielä
+lisäisi kukkuralla onneni mittaa. Hyvä ystäväni, täällä asunnossamme on
+vähäinen huone, kaunis ja hauska, seinissä on vihriäiset paperit,
+akkunoissa valkoiset uutimet (aivan sinun mielesi mukaan) ja näkö-ala
+niityille päin, joissa lihavat lehmät, jotka antavat erittäin hyvää
+maitoa, ovat laitumella. Huoneessa on myöskin kirjakaappi, yksi ...
+mutta, pitkäksi käy noitten kaikkien luetteleminen! -- tule katsomaan,
+ja jos se on mieleisesi sekä luulet tyytyväsi isäntäväkeen -- niin pidä
+huone omanasi. Hyvä ystäväni, tule meille -- tule!... Nyt kuulin jo
+kaukaa, että L. lähenee. Hän tulee minun huoneeseeni. Minä en ole häntä
+näkevinäni enkä kuulevinani. Ei saa pilata miehiä eikä saattaa heitä
+uskomaan, että me heidän askeleistansakin vaaria otamme. Niin ...
+yski ... ota minua syliisi ... en sittenkään liikahda, en jätä kynääni.
+Eihän tarvitse aina myöntää; ei saa pilata...
+
+(L. kirjoittaa) vaimoansa; ja senpä tähden _täytyy_ Julian jättää
+kynänsä ja, istuen polvellani nähdä minun kirjoittavan, mikä varmaankin
+häntä kovin harmittaa.
+
+Hyvä Piete ystävämme, tule meille! Me sinua hartaasti odotamme. Meidän
+kodissamme sinun täytyy viihtyä. Tule katsomaan, kuinka minä Juliaa
+kurissa pidän. Osoitteeksi siitä, miten menettelen, en anna hänen enään
+tänä päivänä sanaakaan kirjoittaa, vaikka hän sitä kuinkakin hartaasti
+tahtoisi.
+
+Minä _tahdon_ kir...
+
+
+Elokuun 14 päivänä.
+
+Minä itken, minä nauran, olenpa varsin mielettömänä -- ja kuitenkin
+minun täytyy kirjoittaa. Tiedätkö, kuka täällä on, kuka juuri nykyään
+tänne tuli? Arvaa, arvaa! Voi ei nyt ole arvaamisen aikaa! Emilia on
+täällä, sisareni! tuo hyvä Emilia, tuo iloinen Emilia, tuo kaunis --
+onnellinen Emilia! Ja Algernon on täällä ja pieni Algernon, pulskein
+pikku poika, mitä maailmassa löytyy! Äitini häntä hypyttää, isäni
+hypyttää, Emilia hypyttää, Algernon ja L. hypyttävät myöskin ...
+odottakaa, odottakaa, minä tahdon tulla laulamaan! en saata kirjoittaa
+sanaakaan enään, se on niin totta, kuin että nimeni on _Julia_.
+
+Lisää: Piete kulta, palaa meille takaisin! sitä pyytää _H:n perhe_.
+
+
+Rakastettava, onnellinen perhe! minä kiitän sinua, -- mutta Piete ei
+tule. Sen vastauksen kirjoitan heille huomenna. Viattomat lapset, jotka
+ympärilläni makeassa levossa lepäätte, teidän luoksenne minä jään,
+koska teille saatan olla hyödyllinen. Joka muitten hyväksi luopuu
+jostakin ilostansa, saapi usein sellaista hyvää, mikä oikein on
+kallis-arvoista -- hän saa _rauhaa_. Oo, jospa minä sitä tuntisin,
+milloin päivät hiljaisina aaltoina yksitoikkoisesti, mutta tyvenesti
+edelleen vierivät, vieden minua aina lähemmäksi rauhan rantaa, silloin
+olisi joka päivä siunattu!
+
+Öiset usvat nousevat niityille, ilmoittaen aamun tuloa ja kehoittaen
+minua levolle. Elämäni kunnaan ympäri nousee myöskin kylmä sumu, -- kun
+se tulee lähemmäksi, kirjoitan vielä kerran ja sanon jäähyväiseni H:n
+perheelle.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Perhe, by Fredrika Bremer
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PERHE ***
+
+***** This file should be named 30757-8.txt or 30757-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/3/0/7/5/30757/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/30757-8.zip b/30757-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..bfaec63
--- /dev/null
+++ b/30757-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..3ba68ad
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #30757 (https://www.gutenberg.org/ebooks/30757)