diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 26141-8.txt | 5737 | ||||
| -rw-r--r-- | 26141-8.zip | bin | 0 -> 114522 bytes | |||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
5 files changed, 5753 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/26141-8.txt b/26141-8.txt new file mode 100644 index 0000000..05dec4c --- /dev/null +++ b/26141-8.txt @@ -0,0 +1,5737 @@ +The Project Gutenberg EBook of Iltapuhteeksi I, by Santeri Ivalo + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Iltapuhteeksi I + Kokoelma pieniä kertomuksia + +Author: Santeri Ivalo + +Release Date: July 28, 2008 [EBook #26141] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ILTAPUHTEEKSI I *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +ILTAPUHTEEKSI I + +Kokoelma pieniä kertomuksia + + +Kirj. + +SANTERI IVALO [nimellä Santeri Ingman] + + +Werner Söderström, Porvoo, 1891. + + + +SISÄLLYS: + +Puolukassa +Rajoilla +Koulutyttö +Vanha juttu +Ruiskahvi +Hännätön vasikka +Hienoa rakkautta +Tulo kotiin +Itkuja +Mesenaatti +Kunnia olkoon +Viides päivä heinäkuuta +Sillalla +Nuku rauhassa +Juopunut +Huoneen haussa +Siltä väliltä +Viimeisessä tingassa +Ystäväni ulkolainen +Kummituksia +Huonemies +Vielä siihen mitä rakkautta...! +Kuun pimeneminen +Matalassa + + + + +PUOLUKASSA. + + +-- Taasko nuo lapset ovat olleet aholla luvatta laukkomassa. Ei niille +näy olevan apua, jos ei joskus vitsaa heilauta. Siellä rämpivät +päiväkaudet, liottavat vähätkin kenkäpahasensa, repivät vaatteensa ja +saavat siellä kylmässä syksysateessa yskät ja muut taudit. + +-- Mutta mehän olimme marjassa, äiti. + +-- Marjassa te... Sinäkin Mikko marjassa, tuommoinen nassakan tappi, +joka tuskin yllät marjaa varresta ottamaan! Mutta sitä pitää +juoksennella toisten isompain jäljissä, vaikk'ei matkassa pysyisikään. + +-- Pysynpähän. Noin ison ropposellisen olen poiminut. + +-- Näytä, -- no kaikkia! Eikö lie rikkoja ja raakasia astian täydeltä. +Jos nyt joskus kävisittekin ja toisitte oikeita marjoja, mutta mitäs +noista puolukan pahasista on, vaikka niitä kapoittain kantaisitte. -- +Niin, nyt värisette vilusta, raukat! + +Lapset seisoivat lieden luona ja lämmittelivät kontettuneita käsiään. +Siinä tungeskeli pikku Mikkokin pyylevänä ja teerevänä toisten joukossa +ja taputteli kiukaan laitaan luonnottoman suuria saappaitaan, joissa +vesi sisällä lotisi. Mutta ilo loisti silmästä, ja tyytyväisenä hän +piteli kädessään tuohista, jonka hän ihan yksin oli poiminut +kukkuroilleen puolukoita. Eikä hänen järjentynkänsä riittänyt mitenkään +käsittämään, ettei hänellä siinä olisi todistus miehen työstä. Toiset, +vanhemmat, joilla oli paljon suuremmat astiat, mittailivat niitä ja +kinailivat, kenellä enin. + +Äiti oli olevinaan suutuksissaan, toruili ja tuskaili, mutta sen näki +sentään, ettei hän kovinkaan tosissaan ollut vihaisena. Hän vain tahtoi +ylläpitää perheessään tarpeellista kuria ja järjestystä ja esiintyi +senvuoksi ulkonaisesti ankarana ja taipumattomana, niinkuin tulee +kelvollisen kasvattajan. Hyppiessään tuvassa edestakaisin moninaisissa +toimissaan hän nuhteli lapsukaisia ja opetti: + +-- Ja kenelle te luulette olevan hyötyä noista puolukoistanne? Kuka +niitä syöpi muut kuin te itse ja porsaat? Jos te johonkin kykenisitte, +niin tarvittaisiin teidän apuanne tässä talossa todempaankin kuin +juoksentelemaan pitkin soita ja kankaita. + +Mutta vaari, joka istui ikkunan pielessä ja paikkaili nuotan perää, hän +otti puolustaakseen pienokaisia. + +-- Antaa lasten juosta, hän sanoi, kunhan jotakin ovat tekevinään, +parempi se on kuin jos joutilaina kylällä vetelehtisivät ja oppisivat +laiskuuteen ja kaikkinaiseen ilkeyteen. Eihän noista vielä pahaisista +ole nuotallekaan eikä muuhunkaan vakavampaan, marjassa ovat aivan +omiaan. + +-- Marjassa jos olivat tai eivät, yks'kaikki. Jo on tuo vaarikin +leikkisä: mitä se luulee merkittävän noilla raakaisilla puolukoilla, +joita kantelevat kakarat. + +-- Vaikk'ei merkittäisikään, kunhan ovat toimessa ja tottuvat jotakin +tekemään. Vielä se koituu heillekin vakavamman työn aika, ja silloin on +hyvä, että omasta halustaan ovat lapsuudesta saakka harjaantuneet +matkassa olemaan. -- Kerätkää vain, lapset, marjoja, kerätkää paljon. +Kauppamiehessä jo kuulutaan ostettavan puolukoitakin, maksetaan +parikymmentä penniä kapalta, hyvä on sekin lapsen ansioksi. + +-- Maksettaneenko mitään tuommoisista raakain sekaisista, en usko. + +-- Miksei, kun perataan, erotetaan rikat pois ja raakaset. + +-- Ja silloin ei taida jäädä paljon jäljelle. Ei, vaari kulta, ei taida +sekään lyödä leiville. + +Vaari ei vastannut mitään, solmi vain äänetönnä nuotan silmukoita. +Hänellä nyt kerta oli oma ajatuksensa asiasta, eikä hän viitsinyt siitä +ruveta sen enempää kinaamaan. Kestää sitä kinata akkain kanssa, jotka +pieksävät suuta saadakseen olla äänessä! Kotvasen kuluttua hän virkkoi +kumminkin puoliääneen: + +-- On sitä aikoinaan oltu marjahaluisia itse kukin, sinäkin ja muutkin. + +-- On oltu, mutta kun syyskylmässä rämmitään muka puolukassa +päiväkaudet pitkin kankaita, niin se on jo toista. + +Koettamalla oli äiti koettanut saada mieltään ja ääntään pidetyksi +vihaisena. Sehän kävisi hänen hallitsijanarvolleen, jos hän kesken +heltyisi. Mutta heltynyt hän kumminkin jo oli. Sangen viatonta huviahan +tuo nyt sentään oli lapsille ollut, marjassahan nuo raukat olivat +olleet olevinaan. Sentähden hän puheensa lopettajaisiksi ja leppyneellä +äänellä varoitteli, että vasta pysyisivät kiltteinä ja kuuliaisina +eivätkä enää lähtisi juoksentelemaan syysmärkään. + +-- Mutta kun siellä on lysti, äiti, marjassa, selitti pikku Mikko, kun +näki, että hänkin tässä jo uskaltaa ruveta äännähtelemään. + +-- Vai lystikin vielä, -- no lapsen mieli ja lampaan pää! Äiti silitti +jo aivan leppyneenä nuorimpansa pyöreätä liinapäätä. -- Saattehan te +vastakin puolukkaan mennä kun lupa annetaan ja sää on kaunis... + + + + +RAJOILLA. + + +Kun hän iltapäivällä istuskeli kahden kesken äitinsä kanssa, +näperrellen jotakin mutkikasta koruompeletta, suuttui hän aina, kun +alettiin puhua hänen tulevaisuudestaan. + +-- Mitä siitä nyt huolehtii, enhän minä nyt missään tapauksessa nälkään +kuole... Eikähän nyt kaikkien ihmisten tarvitse mennä naimisiin ... +äiti elää vielä siinä vanhanaikaisessa uskossa... Ush!... Ei suinkaan +sitä nyt tarvitse pelätä, että minusta kerjäläinen tulee... + +Mutta itse hän kumminkin aina tietämättään johti puheen sille tolalle, +joutui siihen, jos mistä olisi puhuttu. + +-- Kerjäläinen, -- Jumala varjelkoon! Onhan sinulla, Anna, siksi +varakkaita sukulaisia ... eikähän nyt vielä ole syytä noin ajatella. +Mietin vain, miten sinä, lapsi parka, järjestäisit elämäsi, jos minä +esimerkiksi nyt heti laskisin vanhan pääni lepoon. + +-- Äiti puhuu aina niin traagillisesti. Mitä varten kuvitella turhia, +mehän olemme molemmat vielä terveitä ... niin, niin, eihän sinun +sairaalloisuutesi toki hengenvaarallista ole, täällä elämme onnellisina +hiljaisessa kodissamme... Ja pojistakin tulee virkamiehiä, onhan Edvin +jo hyvällä alulla ja Oskarkin... + +-- Oskar raukka, mikä hänestäkin vielä tullee! Ja Edvin, veloissa +kiireeseen asti, ja vielä kihlasi tuon köyhän... + +-- No mutta, luuleeko äiti, että minä olen riippuvainen velimiesteni +armopaloista... + +-- Ei, enhän minä, mutta kun sinä mainitsit... + +-- Ja miksen voisi omin nokkinikin tulla toimeen, voinhan +kirjoittaa ... ja osaanhan kieliä... + +-- Niin, osaathan kylläkin... + +Äiti ojensihe lähemmäs lamppua selittelemään solmun paikkaa +kutimessaan. Siihen hän katkaisi sanottavansa, sillä hän ei tahtonut +sanoa, mitä ajatteli. Ei tahtonut repiä esille sitä vanhaa arkaa +paikkaa. Kuinka nöyryyttävää olisikaan hyvän ja ennen rikkaana pidetyn +perheen tyttärelle, jos piti kulkea talosta toiseen ja päivällisestä +antaa kieli tunti jonkun kaukaisen sukulaisen lapsille ... eli sillä +nimellä saada se päivällinen armosta. Kirjoitustyötä hän tiesi Annan jo +salaa ottaneen ja iltamyöhillä sitä harjoittelevan -- arvonsa ja +säätynsä mukaisiin vaatteisiin oli tyttöparan vaikea saada rahoja, -- +mutta hän kirjoitteli vielä yksinäisyydessään, ettei sitä kukaan hänen +tuttavistaan huomaisi... + +Äiti katsahti kerran toisensa perästä tyttärensä puoleen, joka siinä +rauhatonna ja tyytymättömän näköisenä ompeli ompelettaan. Olihan se +vielä viehättävän näköinen, hieno hipiä ja pulskan korkeat olkapäät, +näppärä käytös ja hyvästä perheestä kotoisin... Eikähän se nyt vielä +niin vanhakaan ole, vasta seitsemänkolmatta, eihän se nykyaikaan ole +ikä eikä mikään... Hm ... on se jo rajoilla. Mistä se nyt tulee kosija, +kun ei ole ennen tullut... Ja tarkemmin kun katselee, niin onhan niissä +jo jotakin väsynyttä noissa hienon kalpeissa kasvoissa, silmätkin sen +jo ovat ikäänkuin sammumaan ja mietonemaan päin, ja muodoissa näkyy jo +selvään tuota kankeutta ja kulmikkuutta, joka aina tulee esille, kun +tuorein ja mehevin nuoruus on ohi... On se jo rajoilla ... sen hän +tietää itsekin, yhä selvemmin joka päivä... + +-- Enkähän minä mikään ikäloppu ole, siitä ei vielä tarvitse huolehtia, +alkoi Anna taas hetken kuluttua ja viskautui hermostuneesti tuolilla. + +-- Ethän suinkaan, päinvastoin... + +-- Ja vaikka olisinkin, niin mikä sitten. Eihän naiminen ole mikään +ainoa korkein onnen määrä. + +-- Ei olekaan. + +-- No, mitä siitä sitten myötään jankuttaa... + +Äläpäs nyt onnikin, kun miehelään meno, hän koetti lohduttaa itseään, +huolia vain ja kärsimyksiä ja orjuutta... Mutta hän ei saanut +karkoitetuksi mielestään sitä kuvaa, joka niin kauan ja niin usein oli +vallinnut hänen mielessään ja muodostanut hänen tulevaisuutensa +tuntemattomasta rakkauden onnesta ja sittemmin yhä selvempänä ja +todellisuudenmukaisempana elämän päämaalina. -- Se palasi tuo mielikuva +omasta, rauhaisesta ja rakkaasta kodista uudelleen ja yhä uudelleen +hänen mieleensä. Ennen tytön unelmissa se koti oli ollut piirteiltään +epäselvä, mutta komea ja suuri ja täynnänsä kaikkea maallista ja +taivaallista yltäkylläisyyttä... Se oli sekin aikaa! Sittemmin siitä +oli vuosi vuodelta joutunut tingittäväksi haavekerros mukavuutta ja +autuutta toisensa perään, tuo tulevaisuuden kodin kuva oli hämärästä +korkeudestaan laskeutunut askelen toisensa jälkeen alaspäin maaperää +kohden, kunnes se vihdoin oli joutunut ihan todellisuuden kylmänkovalle +kalliolle. Silloin siinä ei ollut enää jäljellä muuta kuin pieni, +sangen pieni ja vaatimaton koti, rajoitettu määrä maallista onnea ja +hyvin epäilyksenalaista taivaallista... Mutta sekin olisi nyt ollut sen +entisen uhkean ja yltäkylläisen arvoinen, jos se olisi ollut tuossa +todellisena edessä... Mutta tuokin vähä, mitä oli jäljellä, tuntui joka +hetki ikäänkuin murenevan käsiin ja mielivän jättäytyä jäljelle... +Jokohan tuo menisi toteutumattomana sinne, mistä oli tullutkin, +unelmana ja haavekuvana kadotettujen joukkoon... Siinä se oli +rajoilla... Todellako vanhaksipiiaksi? Ei! + +-- Ei, tuo on tuskallista, kun minä rupesinkin sille Akselille tätä +mattoa ompelemaan, suuritöinen kuin hyväkin, ihan silmät menee, ja +saapiko siitä sitten suurta kiitostakaan. + +Hän viskasi ompeluksen syrjään ja oikoi hermostuneesti +kokoonkyyristynyttä vartaloaan. + +-- Niin, miksi ryhdyitkin, lapseni, noin vaikeaan ja aikaa vievään +työhön, olisihan joululahjaksi pienempikin kelvannut... Ja pelkään +vain, ettei serkkusi sen arvoa ymmärrä, ja hän on muutenkin käynyt niin +omituiseksi viime aikoina ja epäkohteliaaksi sinua kohtaan. + +-- Samahan se minulle on, miksi hän on käynyt... Vai luuletko, äiti, +että minä millään tarkoituksella tätä ompelen ... hyi, se on +halpamaista! + +-- No, mutta mitä sinä ajattelet, kuinka sinä noin, Anna, päästät pahan +tuulesi ilmoille! + +-- Voi, älä suutu, äiti, en tahtonut loukata ... minä olen tänään vähän +hermostunut ja ärtynyt... Ja suututtaa, kun kaikki ihmiset aina +viittaavat, että minä muka olisin joka miespuolisen vaivainen, jonka +kanssa joudun tekemisiin. -- Hän rupesi taas jatkamaan ompelustaan. -- +Ja mikä se Akselikin sitten nyt on olevinaan... Kelpasi tuolle ennen +minunkin seurani... + +-- Muut isommat tuttavuudet, ei välitä enää köyhistä sukulaisista... + +Akselikin, kaikkea nyt! kiukuttelihe Anna itsekseen vetäessään hienoa +kultalankaa edestakaisin kankaan läpi ja tähystellessään mutkikkaaseen +kuosikaavaan. -- Kaikkea! Hänetkin olisin ennen voinut vaikka keriä +kerälle, jos olisin tahtonut, mokoman paksupäämoukan, ja nyt tämäkin jo +alkaa kartella »vanhaa serkkuaan» ... juuri kuin hänkin luulisi +saavansa nuoren ja kauniin... Hänelle nyt en menisikään, ennen olen +omillani ... ja mikä on ollakseni... + +Mutta se oli omituista, että aina, kun hän rupesi ajattelemaan sitä +omillaan olemista ja elämistä, niin kuvastui tulevaisuus hänen eteensä +valottomana, karuna taipaleena, jonka toisesta päästä ei ollut tietoa +ja jossa virstanvälit näyttivät autioilta, ikävän pitkiltä ja +yksitoikkoisilta. Yhtä iankaikkista näpertelemistä ja nuhertamista, +yhtä turhaa keikottelemista ja hassuttelemista vuosi vuodelta +pysyäkseen nuorena ja viehättävänä, -- ja säännöllistä vanhenemista ja +tylsistymistä. Yhtä väritöntä ja sisällyksetöntä päiväin viettämistä, +jommoista jo oli alkanut olla tämä viimeinen aika. Ja minkälaisissa +oloissa? Sata markkaa vuotuista korkoa isänperinnöstä, kaksi eläkettä, +neljäs kirjoituksista ja viides kielitaidosta, -- elä sillä ja pysy +nuorena ja kauniina! -- Ja sitten vanhemmuuttaan rupeaisi uskovaiseksi, +pukeutuisi vanhanaikaiseen pukuun, jota sukulaisten lapset pelkäisivät. +Ja nuoret rouvat panisivat toimeen arpajaiset »köyhiä säätyläisiä» +varten ja toisivat aina hänellekin kymmenmarkkasen tai kaksi... + +-- Prrr... Siellä soitti joku eteisen kelloa. Anna hypähti kiireisesti +pystyyn, heitti neuleen syrjään, oikaisi vaatteensa ja vetäisi liiviä +useita kertoja alaspäin, jotta se rinnoilta olisi täyteläämmän ja +pyöreämmän näköinen. Hänellä oli solakka vartalo, leveät lanteet ja +kaareva selkä. Ohi mennessään hän viivähti hetkisen kuvastimen edessä, +tasoitteli otsalta ja ohimoilta hienosti käheröivää tukkaa ja +painahutti kämmenellä poskia, jotta niihin tulisi vähäisenkään väriä. +Sen hän teki kaiken silmänräpäyksessä. Sitten hän meni ja avasi. + +-- Hyvää iltaa, onko Oskari kotona? + +-- En tiedä varmaan, käykää sisälle, minä katson. Ei, ei hän näy olevan +huoneessaan, mihin lie mennyt, mutta varmaankin hän kohta tulee. + +-- Tuleekohan? + +-- Niin luulen varmasti. Käykää tänne sisälle istumaan niin kauaksi, me +olimme juuri aikeissa ruveta teetä juomaan. Istukaa, olkaa hyvä. + +-- Kiitos... + +Se oli vanha tuttu taloon sekin, Oskarin ikäisiä tovereita. Tämän tulo +muutti Annan yht'äkkiä kuin taikasauvalla. Synkkämielisestä, elämäänsä +väsyneestä naisesta tuli iloinen, sukkelakielinen, keikaileva +tyttölapsi. Silmät saivat entisen veitikkamaisen kiiltonsa, +kangistuneet piirteet suun ympäriltä tuntuivat sulautuneen hymyyn, ja +sirotekoinen jalkaterä pistihe viekkaasti esiin hameen alta ja takoi +keveästi lattiata vasten vallatonta tahtiaan. Anna oli tyttönä ollut +kaunis ja oli vieläkin, milloin vain pääsi entiselle tyttötuulelleen. +Ja hän asettui sille tuulelle -- tuo oli jo tullut hänen tavakseen -- +aina kun joutui vierasten, varsinkin nuorten miesten seuraan. + +Nämä katselivat häntä, nauroivat hänen kanssaan, viihtyivät hyvin ja +vähältä jo lämpesivät, mutta jäähtyivät taas. Hän ei voinut hetkeä +kauemmaksi heitä kiinnittää, hän ei voinut jättää syvempää vaikutusta +heidän mieliinsä. Tämänkin nuoren miehen hän oli jo monesti +valloittanut, mutta aina kadottanut. + +-- Minä ompelen tässä joululahjaa serkulleni, Akselille. Säikähdin +oikein äsken, kun te tulitte, että jospa onkin hän. + +-- Onko hän sitten niin pelättävä? + +-- Onhan tuo vähän karhumainen, kömpelö ja juro, muttei sentään juuri +peloittava. Tämän työni vuoksi vain pelkäsin... + +-- Saapipas hän komean keinutuolinmaton. + +-- Pitäähän hänelläkin olla jotakin komeata. On sitten jotakin edes +kodikasta hänen vanhanpojan pesässään. + +-- Kodikasta kyllä -- ja kenties muutakin. + +-- Mitä muuta? + +-- Niin, kenties tuo ei olekaan pelkkä joululahja eikä pelkkä +serkunlahja. + +-- Mitä vielä ... te erehdytte perin pohjin. Ei, katsokaas, hänestä +tulee vanhapoika ja minusta vanhapiika, se on tähdissä niin päätetty. +Ja se onkin parasta, minä puolestani olen siihen ajatukseen jo aikoja +piintynyt ja mieltynyt. Ihminen on niin riippumaton, niin vapaa ja +itsenäinen, kun kulkee omaa tietään... + +Hän vilkutti viekkaasti silmiään kulmain alta, keikutti päätään ja +naureskeli. Hän oli oikein hurmaava, kaikkea muuta hän näytti olevan +kuin vanhanpiian ehdokas. Ja se nuori mies lämpeni taaskin hetkeksi. + +-- Lyönpä vetoa, ettette ajattele, mitä puhutte. + +-- Lyökääpä! Minähän olenkin jo sitäpaitsi aikoja kulkenut yli +rajan. -- + +Oskaria ei kuulunut, ja vieras lähti. Äiti oli jo uupunut ja käynyt +levolle, Anna korjasi ompeleensa pois, söi seisoaltaan voileivän, +sammutti tulet ja meni hänkin makuuhuoneeseen. + +-- Yli rajan, -- niin, oikeastaanhan hän jo oli ylikin rajan, hän +tuumaili itsekseen riisuutuessaan. Sehän näkyi tänäkin iltana, näkyy +selvemmin joka päivä. -- Hän haukotteli, katseli väsyneesti ja tylsästi +eteensä; avasi sitten valokuva-albuminsa ja silmäili siitä tuttavia +entisiltä ajoilta. Oli niitä ollut ihailijoita jos ihailtujakin! Olivat +menneet. -- Siinä oli hänen omakin kuvansa kymmenen vuotta sitten: +terveet, iloiset kasvot, paksu palmikko niskassa... Silloin sitä olisi +pitänyt iskeä, jos olisi ymmärtänyt... -- Huu! Oikeinpa vilusti, piti +viskata huivi hartioille yönutun päälle. + +Anna kiersi paperiliuskoja hiuksiinsa, kähertääkseen huomiseksi +kiharoita otsalle ja ohimoille. Välinpitämättömästi hän sitä teki, +melkein vastenmielisesti. Tuota kähertämistä hän nyt oli jatkanut joka +ilta monta herran vuotta ... ja mitä varten? -- + +Lukitusta pöydänlaatikosta hän otti esille kirjoitustyönsä, levitti +arkit pöydälle ja alkoi kopioida. Kirjoitti puolen sivua ja heitti +kynän pois, nojautui selkäkenoon tuolia vasten. Siinä oli suuri +kuvastin hänen kupeellaan seinällä, ja silmät osuivat sattumalta sinne. +Hän säpsähti, vetäytyi taapäin. Tuossa kuvastimessa hän oli aivan +näkevinään vastaisen kuvansa: laihat, kalpeat kasvot, väsyneet ja +jäykistyneet piirteet, himmeät silmät. Kummallisina kuvioina hämärsivät +tuossa laimeassa valaistuksessa tukan omituiset lisäkkeet, ja tuo huivi +hartioilla, sepä vasta oli kuvaava... + +Kylmyys ja kyllästyminen tuntui koko ruumiissa. Tuossa se siis oli +hänen tulevaisuutensa! Noin hän siis istuisi yksin yönutussa pöytänsä +ääressä kirjoitellen iltamyöhällä kokoon yhtä markkaa, jolla sitten +ostaisi kahvinaulan tai ehkä kultalankaa serkun keinutuolinmattoon... +Ei enää vailla muuta kuin olisi yömyssy ja paksusankaiset silmälasit! + +... Niin, hän oli jo varmaankin käynyt yli rajan, oli varmaankin... + +Huih, kun vilusti ja värisytti! Yö olikin niin kamalan kolkko ja +kylmä... + + + + +KOULUTYTTÖ. + + +Aino oli vielä koulutyttö, vaikka olikin jo naiskoulun ylimmällä +luokalla, sillä luokalla, jolla hameen helmat jo lasketaan polvia +alemmas ja jolla toverielämä, yhteishenki ja pienet naiselliset +salaisuudet »siskojen kesken» puhkeavat kauniimpaan kukkaseensa. Vielä +koulutyttö, vaikka jo tyttöyden sillä asteella, jolla elämän +todellisuuden, sen ihanuuden ja surullisuuden ensi esimaku maistetaan, +haaveksitaan rakkautta ja tuumitaan tulevaisuutta, käydään +sentimentaalisina istumassa »vapaamuurarin haudalla» ja teetetään +toverimerkiksi hopeainen kysymysmerkki, jotta siihenpä elämä +vastatkoon... Niin, niin, siitä alkaa jo lapsen leikki olla poissa, +vaikka ei elämällä vielä olekaan sitä varmaa suuntaa eikä periaatetta, +jota se hakee ja luulee löytävänsä. + +Niissä vuosissa oli Aino. Hän käherteli salaa tukkaansa kiharoita +otsalle ja ohimoille, että ne tekisivät runollisen vaikutuksen, käveli +kadulla vakavana ja arvokkaana, jottei häntä suinkaan luultaisi +koulutytöksi ja illoilla hän istui myöhään yönutussa ylhäällä ja luki +ajattelevaisena Heinen runoja, viivasi sieltä täältä jonkin säkeen, +jossa hänestä oli sattuvasti kuvattu elämän suurta kysymystä, ja mietti +syväaatteista ongelmaa kauan, -- kunnes nukahti. + +Hän oli näet rakastunut -- tietysti. Rakkaus kuului välttämättä hänen +luontoonsa, hänen sukuunsa ja ikäänsä, -- olihan hän yht'aikaa nainen +ja lapsi. + +Mutta hänessä lapsi vielä voitti naisen. Hän ei voinut rakkauttaan +kylliksi salata eikä osannut vielä niitä oikkuja ja temppuja, joita +nainen tietää käyttää tunteensa viehättävinä apulaisina. Hän oli vielä +luonnostaan naiivi. + +Hän oli rakastunut. Hänen sielunsa ihanne oli pitkänsolakka, harteikas, +mustaviiksinen mies, kolmannella kymmenellä oleva, lempeäsilmäinen, +sukkelakielinen. Akseli hän oli nimeltään, ja hän kävi usein Ainon +kodissa, sangen usein, ja oli aina kohtelias ja ystävällinen, puhutteli +Ainoa neidiksi ja puristi kättä lämpöisesti, -- niin ainakin Ainosta +tuntui. + +Joka kerta kun Akseli tuli heille, kävi Aino iloiseksi ja puheliaaksi, +nauroi ja ilvehti ja kertoi pitkät jutut koulustaan ja muista +kokemuksistaan, ja toiset kuuntelivat ja nauroivat. Akselikin nauroi, +nauroi niin miehekkäästi, mutta samalla lempeästi. + +Mutta eräänä iltana he jäivät kahden saliin istumaan, ja silloin +Ainolla ei ollut mitään puhuttavaa eikä kerrottavaa, Akseli sai yksin +olla äänessä. Mutta hän puhuikin kauniisti ja sujuvasti ja katseli niin +lämpimästi, ja kun hän sitten kohta lähti, tuntui erityinen hellyys +olevan hänen äänessään hänen hyvästellessään ja erityinen kuumuus hänen +kämmenessään... Vai olisiko se ollut Ainon omassa kämmenessä? + +Sinä iltana Aino istui kauan ylhäällä ja luki Heineä. Mutta kesken sitä +lukuaan ratkesi hän itkemään. Itki kiihkeästi, itki kauan, tietämättä +mille itki, mutta kun hän vihdoin herkesi, tajusi hän sen, että olikin +rakastunut, tajusi sen selvästi ja tunsi... + +Hiljaa hän hiipi toiseen huoneeseen, jossa hänen vanhempi +ystävättärensä juuri asettautui levolle, hiipi tämän vuoteelle ja +puhkesi taaskin itkemään. + +-- Mitä itket, lapseni, mikset asetu levolle, miksi itket? 3 + +Nyyhkytysten keskeltä soperteli Aino: + +-- Mi-minä olen ra-kastunut. + +-- Sinäkö, Aino, ja keneen ja milloin? + +-- Tänä iltana, Akseli oli täällä, me jäimme kahden .. + +-- Ja sinä rakastuit. Puhuiko Akseli sulle mitään? + +-- Puhui, paljon, vaikk'en tiedä mitä. Luuletko, Anna, luuletko, että +... että hän voi minusta ... pitää ... tämmöisestä. + +-- Lapsi raukka, mistä minä tiedän. Kaiketi hän sinusta pitää, +pidämmehän me kaikki, mutta hän on mies ja sinä vasta koulutyttö. + +-- Niin, koulutyttö ... niin, hän ei voi minua rakastaa, minä tiedän +sen, hän ei voi. Voi minua hullua ... mutta minkä sille teen, minä +tunnen sen, minä olen häneen rakastunut... + +-- No, se menee ohi, sinä pieni hupakko, rauhoitu vain ja mene +nukkumaan kyyneleet silmistäsi. Sinä haaveksit, ystäväni. + +-- En. Minä en ole enää mikään lapsi. Minä olen rakastunut, minä sanon +sen sulle enkä kenellekään muulle, ja minä vien sen rakkauteni +salattuna muassani hautaan. Hän ei voi minua rakastaa -- no, ei pidä +hänen myöskään saaman tietää, mitä minä hänen tähtensä kärsin. + +-- Kärsit, ystäväni! Mutta kenties hän sinua rakastaakin... + +-- Ei, ei... + +Murtunein sydämin, tuska mielessään Aino poistui vuoteelleen, itki +siinä vielä hetken ja nukkui nyyhkytyksiinsä. + +Kun Akseli sen jälkeen heille tuli, ei Aino näyttäynytkään, tai jos +näyttäytyi, käveli hän vakavana, surullisena ohi, vastasi jäykkänä +tervehdykseen, eikä puheisiin koskaan puuttunut niinkuin ennen. Hän +tunsi saaneensa maistaa elämän todellisuuden ensi karvaan palan, mutta +hän tahtoi niellä sen alas arvokkaasti ja kestävästi. Hän tahtoi kärsiä +yksin, ja kärsiä perin pohjin, sillä tuossa kärsimyksessähän se hänen +elämänsä sulouskin oli. Toverit ihmettelivät koulussa hänen +muuttumistaan, kuiskailivat yhtä ja toista, huomasivat sitten, mitä +tautia hän poti, ja koettivat ystävyydellä ja säälillä saada häntä +tunnustuksille. Kauan hän vastusteli, mutta vihdoin se lohkesi, tuska +tunki pakostakin esiin, ja hän kertoi vihdoin salaisuutensa parille +parhaalle ystävälleen, kertoi kaikki, koko kaihonsa ja pettymyksensä, +ja yhdessä sitten itkettiin tämän elämän viheliäisyyttä ja kurjuutta, +kurjuutta... Tytön jaloja, syviä, hehkuvia tunteita tuo karkea mies ei +voinut käsittää, hän ei ollut niiden arvoinen, hän oli halveksittava +raakalainen, mutta kumminkin häntä täytyi rakastaa, täytyi... + +Akseli oli salakihloissa Annan, Ainon vanhimman ystävättären ja +asuntokumppanin kanssa, vaikkei siitä kukaan tiennyt. Tämä kertoi +sulholleen Ainon yöllisen tunnustuksen. Yhdessä he nauroivat sille +jutulle. + +-- Koulutytön haaveita. + +-- Lapsen houreita. + +Ja kun Akseli sitten leikillään rupesi Ainoa hyvittelemään, välähti +tässä sammunut toivo uudestaan. Hän tahtoi tutkia, oliko siinä toivossa +perää, ja samalla hän tahtoi itse näyttäytyä niin hyvässä valossa kuin +suinkin. Ja hän rupesi taas iloiseksi, reippaaksi tyttölapseksi. + +-- En minä ole koketti, hän puhui kerran, kun he taas salissa kahden +istuivat, -- vaikka ehkä siltä näytän. + +-- Kuka sitä on sanonut! Te olette naiivi. + +-- Tytöt sanovat koulussa, että minä hivutan kämmenselällä poskiani +päästäkseni punakaksi, mutta siinä ei ole perää. + +-- Ei ole, sanokaa te tytöille niin, että semmoisiin metkuihin te +olette vielä liian lapsi. -- + +Kaikki toivo oli lopussa, Akseli kohteli häntä niinkuin koulutyttöä, +niinkuin lasta! Tuo uusi havainto olisi Ainon kerrassaan murtanut, +ellei se olisi häntä niin perin pohjin suututtanut, ettei hän kiukulta +tuskaansa muistanutkaan. Hänkö lapsi, joka jo oli niin paljon kokenut +ja kärsinyt sieluntuskia, ja kenen tähden kärsinyt? Oi sinuas, sinä +kiittämätön sukukunta!... + +Ystävätär, asuntotoveri, matkusti pois, ja kohta Aino sai kihlakortin, +hänen ja Akselin. Hän sulkeutui huoneeseensa, ei lähtenyt +iltasellekaan, istui vain siellä yksin pimeässä nurkassa mustissa +tunteissaan. Hänen rakkauttaan oli törkeästi pilkattu, häväisty ... +hänen toiveensa olivat kaatuneet ja ystävätärkin oli ollut niitä +kaatamassa! -- Aino istuutui kirjettä kirjoittamaan, ystävättärelle +kirjoitti. Kirjoitti onnittelevansa heitä, toivotti ikuista onnea ja +autuutta sille yhteydelle, joka teki hänen, Ainon, elämän autioksi +korveksi. Mutta hänpä olikin kovin vähäpätöinen, mitätön henkilö tässä +maailmassa, häntä ei ainoastaan saanut pettää ja loukata, hänen +pyhimpiä tunteitaan sai kuka tahansa törkeästi pilkata ja ivata... +Hänhän oli ainoastaan koulutyttö... + +Hän kirjoitti pitkälti, kolme arkkia täyteen ja vielä reunat ristiin, +kirjoitti itku silmässä, niin että kyyneleet, jotka tunkivat esille, +monesta kohden liottivat paperin... Mutta sen paremminpahan näkevät, +mitä hän kärsii, lie tuostakin lysti heille. Ja kun hän vihdoin oli +lopettanut, olivat kyyneleetkin lopussa, ajettunein silmin hän sulki +kirjeen ja viskautui vuoteelle... Elämä oli kurjuutta!... + +Aamulla, kouluun mennessään, hän otti kirjeen mukaan postiin +viedäkseen. Mutta hänen portaita laskeutuessaan häntä alkoi epäilyttää, +ulko-ovella hän jo pyörähti takaisin, juoksi kamariinsa, viskasi +kirjeen tuleen ja katsoi, kuinka se siinä hiiltyi. + +Hiiltyköön, mitäpä hän turhia rupeaa lörpöttelemään, vielä nauravat... +Ja mitäpä hän joutavia rupeaa suremaan, onhan sitä ajattelemista paljon +muutakin, lukemista paljon, joululuvat tulossa iloineen, mitäpä +maksaisi pitkiä suruja kantaa, hänhän on vain -- koulutyttö. + + + + +VANHA JUTTU. + + +Hauskaa perheiltamaa oli juuri vietetty sulhasen kodissa, jossa hänen +ja morsiamen lähimmät sukulaiset olivat olleet koolla. Iltanen oli +syöty ja useimmat vieraat olivat menneet. Naisista olivat toiset jo +käyneet levolle ja toiset korjailivat ruokailuhuoneesta ruokia pois ja +sammuttelivat tulia. Mutta poikien huoneessa istui vielä muutamia +miehisiä vieraita jutellen kahvikuppien ja punssilasien ääressä; +sulhasen ja morsiamen velimiehiä ne olivat, ja niitten joukossa +parhaana miehenä Oskar-eno, vanhapoika. + +Hänelle oli ilta ollut kuivanlainen. Hän oli näet, tuo juro, naisarka, +elähtänyt poikamies aina vähän pahalla tuulella noissa pitkäpiimäisissä +perheiltamissa, joissa tupakatkin piti varkain polttaa, piti istua +salissa tyttöjen naurunkappaleena, juoda teetä, syödä makeisia ja +joissa sattumalta vain totitilkan sai. Mutta annas kun naiset oli +saatettu nukkumaan, kun iltamyöhällä istuttiin lasien ääressä noinikään +miesten kesken -- silloin oli hänkin taas poikaa. Nuorten miesten +parissa hän parhaiten viihtyi, sillä silloin oli hänellä, vanhimmalla, +aina etuoikeus olla äänessä, ja hän oli hyvin mielellään äänessä. Hän +kertoi juttuja toisen toisensa perään, nauratti toisia ja nauroi itse, +niin että vesi valui harmaista silmistä. + +Mutta toisinaan, kun Oskar-eno tarttui suustaan kiinni puheen päähän, +ei siitä toista päätä näyttänyt tulevankaan. Siinä alkoivat jutut ja +sukkeluudet tulla kahteen kertaan esille, ja silloin hän oli +vaarallinen mies. Hänestä oli silloin ihan pääsemättömissä. Istua piti +ja kuunnella -- ja hän pani hyvin pahakseen, jos haukotteli! Eikä häntä +taas kukaan tahtonut suututtaa suurin surmin, tietysti ei, rikasta, +rakasta enoa. + +Nytkin hän näytti merkeistä päättäen olevan vaarallisella puhepäällä. +Hän oli koko illan näyttänyt ikäänkuin surumielisenä hautovan jotakin +vanhaa muistoa, ja varmana saattoi pitää, että siitä sitä nyt lähti +tulemaan. Tuumailtiin vain, että lähteeköhän sieltä nyt uutta vai +vanhaa ja minkä verran. Punssiakaan ei ollut kuin pullo puolillaan, +kovin uhkasi käydä surulliseksi, jos juttua hyvin kauan kestäisi. + +Vastoin tavallisuutta ukko istuskeli kauan aikaa äänetönnä, maistellen +silloin tällöin lusikalla kahvia. Oli toisillakin kerran puhevalta. Ja +siinä jo ajateltiin, että kenties hän hyvinkin noinikään heittänee +puhumisensa. + +Mutta äkkiä eno käännähti, katsoi Anttia, sulhasmiestä, tarkoin ja +kysäisi: + +-- Milloin sinä Antti oikeastaan päätit kosaista tuota tyttöäsi? + +-- Milloinka? Sitäpä on vaikea sanoa, sillä monta monituista kertaa +olin ajatellut sen tehdä. + +-- Niin mutta ... älä kiertele. Milloin se sinussa noin oikein varmaksi +kypsyi, että nyt kosin. + +-- Kypsynytkö lie tässä mennä kesänä, kun minun heinäkuussa piti lähteä +reserviin keskeltä kesän hauskimpia huviretkiä ja pois tyttöni +lähitienoilta. Silloin tuo ainakin tuntui pakolliselta. Kun yksin +lähdin laivalla ajamaan ikävään kasarmiin ja siinä istuskelin kannella +katsellen, kuinka tuttu ranta häipyi niemien taakse, sillä hetkellä +päätin varmasti kysäistä tyttöäni, -- jos eno haluaa niin perin tarkkaa +ajanmääräystä. + +-- Ja silloinko kirjoitit? + +-- Kirjoitin sitten vähän myöhemmin. + +Ukko särviskeli taas hetkisen lusikallaan kahvia ja oli ääneti. Hän oli +harvinaisen vakavalla tuulella, melkein juhlallisella, näytti aivan +siltä kuin hän olisi mielessään märehtinyt joitakin vanhoja +surumielisiä muistoja. Sitä katselivat nuoremmat kummissaan: jos eno +nyt vielä rupeaa haaveilemaan, niin silloin vie hiiteen kerrassaan! + +-- Jos se multakin kerta olisi tullut kirjoitetuksi, niin yhtä kaikki +ei istuisikaan Oskar-eno kuivana vanhanapoikana nyt teidän parissanne +lörpöttelemässä joutavia yön kuluksi. -- Noin puheli ukko miltei ujolla +äänellä, kohottamatta silmiään kahvikupista, jota hän lusikalla +hämmenteli. + +Tuossa se siis oli, mitä hän oli miettinyt ja mitä hän nyt aikoi +kertoa. Mutta siitähän lupasi tulla hauska juttu. Eno kun kertoisi +omista lemmenseikoistaan ja kosinta-aikeistaan, sehän olisi +harvinaista, jotakin uutta! + +-- Ajattelitteko tekin kirjoittaa tytölle ja kosia? + +-- Kertokaapa siitä eno! + +-- Ajattelinhan minäkin kerran... Mutta mitäpä noista vanhoista +jutuista jaarittelemaan, myöhäinenkinhän nyt jo on... + +Oli se nyt kerran ihmeeksi enollekin myöhäinen. Tavallisesti hän istui +ja pärisi sivu puolen yön eikä tahtonut mitenkään malttaa heittää, vaan +puhui vielä ulos mennessään, jotta kadulta kuului loppusukkeluuksia +hänen kulkiessaan. Ja nyt hän ei viitsinyt jaaritella! + +Mutta näki sen sentään, että hänen itsensäkin teki mieli käydä +kertomaan, eikä hän olisi sitä nyt kertomatta heittänyt millään +ilveellä, vaikka oli hiukan arastelevinaan. Hieman vain kun +kehoiteltiin ja kyseltiin, niin jo alkoi. + + * * * * * + +-- Vai niinkö te luulette, etten minä olisikaan koskaan ollut +rakastuneena, puhui hän heittäytyessään keinutuoliin takanojaan. Hohoi! +Olin kerran jo puolikihloissakin, ja hamaan kolmanteen kymmenenteen +vuoteeni saakka olin sitäpaitsi rakastuneena säännöllisesti kaksi +kertaa vuodessa, syksystä ja keväästä, vaikken niistä viitsinyt puhua +kenellekään. Mutta tämä kirjeen kirjoittaminen oli sentään eri juttu. + +Tietysti minä olin nuori ja ylioppilas. Silloin noita ylioppilaita ei +vielä ollutkaan joka kuusen juurella, niin että minä olin herra, enkä +ainoastaan omasta mielestäni, vaikka olinkin iältäni vasta parissa +kymmenissä. Ja kesä oli luonnollisesti kauniimmillaan, kentät +kukoistivat ja puut vihannoivat ja linnut lauloivat -- niinkuin te sen +kaiken hyvin tiedätte rakkauskertomuksista. Olin viettänyt alkukesän +Karjalassa ja matkustin sieltä kesäsydännä kotiini Pohjanmaalle. +Laivalla olin tullut Kuopioon, mutta en jatkanut sieltä suoraan +Iisalmelle, vaan pyöräytin Tuovilanlahdesta mutkan Pielaveden kirkolle, +sinne pappilaan ativoihin. Siellä oli häät talossa, ja suoraan +tunnustaakseni olinkin sovittanut matkani niin, että minun sopi +pistäytyä matkan varrella sukulaistalossa ilopäiviä viettämässä. + +En ole näet elämäni pitkään viettänyt sen huolettomampia enkä vähemmin +rasittavia päiviä kuin vieraillessani nuorena ylioppilaana kerran +kesässä viikon päivät isossa sukulaispappilassa. Siellä eletään +herroiksi, mutta ei rasittavan herroiksi. Levätään pitkään ja levätään +hyväksi höllyvillä höyhenpatjoilla, syödään rasvaista, maalaista ja +makeata; kupit ovat kookkaat ja vehnäviipaleet paksuiksi leikatut. +Sillä välin käydään ongella, uimassa ja ajelemassa, istutaan varjossa +puutarhan pehmeällä, nuorella nurmikolla ja poltetaan tupakkaa +pitkävartisista letkapiipuista... + +Mutta tällä kertaa oli häät tulossa taloon. Siellä touhua ja juoksua, +siellä meteliä ja hämminkiä, leivottiin, paistettiin, leikeltiin, +keitettiin. Ihmistä kiehui kuin kattilassa pitkin portaita, pihoja ja +puutarhoja. Mutta mitäs me nuoret siitä. Me vietimme omia ilojamme +missä milloinkin miellytti, venehissä vetten päällä, koivikossa niemen +kärjellä ja kalmistossa kirkkomäellä. Siellä oli nuorisoa kappale -- +etäisiä sukulaisia oltiin toisilleen melkein kaikki, -- iloista, +tervettä, reipasta nuorisoa, joka ei muuta ajatellut kuin sen kuluvan +hetken huvia. Oli tultu kokoon ilopäiviä viettämään ja nautittiin nyt +elämästä kuin kepeät kesälinnut, laulettiin, naurettiin, kisailtiin ja +karkeloitiin. Isännät ja emännät antoivat meidän vapaasti iloita, hyvä +kun emme olleet jaloissa vastuksina. Ja me ahmimme nuoruuden +elämäntäyteistä iloa, ahmimme joka huokaisulla, joka liikkeellä. Hiki +juoksi päästä uutukaisten valkolakkien alta ja puna hehkuili koreina +kukkasina tyttöjen terveillä, mehevillä poskilla. + +Se oli aikaa satumaista. + +Siellä oli tyttöjä monenkinlaisia, oli hienohipiäisiä, hoikkaisia +kaupungin neitejä, oli maalaistyttöjä, pullevia ja tukevia. +Soudeltaessa, käveltäessä ja leikittäessä järjestyttiin aina tietysti +parittain, ja kukin valitsi toverikseen oman mielitiettynsä, jota hän +enemmän kuin muita piteli hellänä. + +Minun osalleni lankesi nuori ja näppärä maalaistyttö, tuores kuin +keväinen tuulahdus. Teoltaan hän tosin ei vielä ollut saanut +viimeistä silitystä, muodot olivat kyllä pyöreät, mutta näyttivät +toisinaan -- vika saattoi olla kotitekoisessa puvussakin -- hiukan +tasaantumattomilta ja kömpelöiltä; kasvot oli ehkä liiankin punakat, +kun ei tyttö vielä ollut saanut tottuneeksi myötään käyttämäänsä +päivänvarjoa; kädet ja jalat olivat tarpeettoman suuret ja luisevat. +Mutta silmät, ne olivat kirkkaat kuin kauriilla, huulet kuin mansikat +päivän puolella ahoa, ja paksu lettitynkä, joka selälle roikkuili, oli +väriltään ja muodoltaan väärentämätöntä, turmelematonta, luonnon omaa +tekoa. Sillä palmikolla minä en koskaan malttanut olla leikkimättä, +joko sitten istuttiin vierekkäin soutoteljolla taikka iltaviileällä +levähdettiin päivän vaivoista puutarhan seinänviereisellä +kiikkulaudalla. Mutta hän ei tuosta suuttunut: sitä myöten oli leikki +sallittua. Hän vain nauroi, nauroi niin puhtaasta ilosta, että kyynel +kimalteli silmän nurkassa, hampaat välähtivät valkeina punaisten +mehupeitteiden alta ja koko vartalo hytkähteli notkeasti, viattomasti, +luonnollisesti. + +Hän oli minun naurava sulottareni. Ja minä nauroin tietysti myöskin, +riemuitsin oikein sydämeni pohjasta. + +Hänen nimensä oli Iida. Siitä ajasta on minussa omituinen +myötätuntoisuus kaikkia Iidoja kohtaan. Minusta siinä nimessä jo +kajahtaa jotakin hempeää ja naisellista. Asettelin mielessäni +rinnakkain nimiä Iida ja Oskar: olihan toinen niin naisellisen pehmeä +ja toinen niin miehevä ja luja. + +Ensi päivänä olimme kohteliaita toisillemme, toisena sinuttelimme +toisiamme ja riitelimme, ja kolmantena jo hieman ujostelimme toisiamme, +kun katseet osuivat vastakkain. Siihen aikaan oltiin vielä herkkiä +punastumaan. + +Neljäntenä päivänä oli häät. Jo tuli kokoon oman kylän vieraita, outoja +meille matkustajille, jotka jo olimme kuin yhden perheen jäseniä. Siitä +me ikäänkuin vetäysimme lähekkäämmäs, tutustuimme, veljistyimme. +Kuiskailimme salavihkaisesti, heitimme katseita, pidätimme naurua, +ymmärsimme toisemme. Mieliala kävi vihkimätilaisuuden lähestyessä +juhlalliseksi. Tytöt olivat pukeneet hienot hääpukunsa ylleen ja +näyttivätpä niissä nyt ihan moitteettoman siroilta. Iidallakin oli +valkoinen puku, ihan vasiten tehty muotien mukaiseksi. Se taipui +sulavana hartioille ja uumille, solui pehmoisena ja sivelevänä ruumiin +mukaan, tehden äsken kömpelön näköisen vartalon solakaksi ja +säännölliseksi. Oliko siihen nyt apuna käytetty kureliiviäkin, sitä en +tullut ajatelleeksi. Mutta sen puvun vaikutuksesta hänen liian +punakkaat kasvonsakin näyttivät nyt hienommilta: käsissä oli +hansikkaat, jaloissa vaatekengät ja tukkaan oli sidottu sinervä nauha. + +Me seisoimme vastakkain morsiusparia vihittäessä. Hän oli heti +huomannut, että hänen uusi pukunsa vaikutti minuun voittavasti. Sen +kaupunkilaispukunsa mukana hän näytti saaneen kaupunkilaisnaisen +terävyyttä ja tarkkuutta ja naisellista viekkautta ja juonta, joka +hurmaa saman verran kuin maalaistytön viattomuus ja viehkeys. + +Minä pikeysin yhä enemmän. Hääpäivän iltana koko hääjoukko oli +kävelemässä; käytiin näköalaa ihailemassa läheiseltä vuorelta. +Katseltiin, kuinka päivä laski ja ilta vähitellen vaihtui yöksi. +Kastekin laski ruohikkoon ja ilma kävi viileäksi. Iida taitteli +kanervan oksia, taittoi yhden mullekin ja pisti takkini napinläpeen, ja +katsoi sitä tehdessään veitikkamaisesti silmiini. Ja me riitelimme +siitä, oliko kanerva onnen kukka; hän sanoi että oli, minä että ei. +Siitä riitelimme vielä, kun toiset laskeutuivat alas kukkulalta ja +maantieltä huutelivat meitä. Me lähdimme vitkastellen laskeutumaan +jäljestä, kävelimme vierekkäin hiljalleen yösumun laskeutuessa järvelle +ja niityille... + +Sinä yönä minä valvoin ja kirjoitin runoa, varkain kirjoitin makuullani +vintillä, veljesvuoteella, toisten nukkuessa. Mitä Iida teki toisessa +ullakkokamarissa, tyttöjen sisarvuoteella, sitä en tiedä. Arvatenkin +hän nukkui. Silloin olin varma, että hänkin valvoi ja ajatteli minua +niinkuin minä häntä, ja tuo varma luulo teki minut autuaaksi. Kirjoitin +pitkän runon muistikirjaani. Aamulla minun piti antaa se Iidalle +sopivassa tilaisuudessa ennen lähtöäni. + +Niin -- ennen lähtöäni. Aamulla minun näet täytyi lähteä. Laivakulut, +matkatoverit, mitkä lienevät pakottaneet, mutta minun täytyi lähteä. +Täytyi erota noin lämpimimmiltään, jättää toiset nuoret vielä moniksi +päiviksi iloista elämää jatkamaan, heittää Iida... + +Kun aamulla tulin puutarhaan, olivat tytöt jo siellä minulle +kukkaskimppua sitomassa. Näin selvästi kuinka Iida kävi hakemassa +lemmenkukkia ja pisti ne sinne kätköön toiseen laitaan; -- ne ovat +minulla samoin kuin kanervan oksa vieläkin tallella. Minusta tyttö oli +melkein itkeneen näköinen, -- vai olisiko uni ollut aamuvarhaalla vielä +silmässä. Ei puheltu muusta kuin niistä iloista, joita yhdessä vielä +pidettäisiin, jos minä jäisin. Ja minun täytyi lähteä, hevosta pantiin +jo valjaisiin! Olisin itkenyt, jos olisin miehuudeltani ilennyt. Mutta +koska olin mies, koetin nauraa tuska sydämessä. Iida ei enää nauranut. +Hän sitoi kukkasvihkoa, katseli alas ja oli ääneti. + +Se hetki oli surun hetki. Se oli heräämisen hetki ihanista unelmista +kylmään ja pakolliseen todellisuuteen. + +Ei -- runoani en voinut antaa, se liian kylmästi, liian huonosti +tulkitsi sen, mitä tunsin ja mitä tahdoin sanoa. Minulla oli sanottavaa +niin äärettömän paljon, sydän kukkuraa myöten täysi. Minun piti +kirjoittaa kirje Tuovilanlahdesta, kirjoittaa kaikki, selittää +kaikki... Jo annoin siitä Iidalle viittauksen. Hän katsoi kummastuneen +näköisenä -- oli näet muita läsnä -- mutta näin selvästi, että hän +ymmärsi -- ja hyväksyi. + +Vanhemmat ihmiset hymyilivät hiukan, kun hyvästellessä ei meidän -- +Iidan ja minun -- kättelystä näyttänyt loppua tulevankaan, mutta +hymyilivät suosiollisesti, niinkuin viattomasti leikkiville lapsille. +Hän heilutti vielä liinaa veräjän pielessä, kun kärryt tienkäänteessä +vierivät näkymättömiin. Ja minä vilautin valkoista lakkiani. -- + +Se oli tukalata matkaa. Päivä poltti tulena niskaa, maantie pölisi +yhtenä pilvenä, kyytimies nukkui ja hevonenkin laiskistui helteessä +juoksemasta. Ja minut kuljetti kova kohtaloni virstan virstansa perään +poikemmas siitä paikasta, jossa kerran ihmeeksi olin saanut nauttia +täysin siemauksin nuoruutta ja onnea ja jossa minua ikävöitsi +kirkassilmäinen, hellämielinen tyttö, jonka parista säälimätön pakko +oli minut kesken ilojen maailmalle kiskaissut. Mieleni oli apea, minua +suututti ja kirveli, mutta ei auttanut muu kuin ajele pois +yksinäisyyteesi ja ikävääsi, josta nyt olit neljäksi päiväksi saanut +silmäillä onnellisten asuntoihin. + +Olin yksin, yksin tunteeni vallassa. Kirjoittaa aioin tytölleni, mietin +jo alun ja lopun ja keskelle mehevät paikat. Siitä olisi tullut lämmin, +kaunis, liikuttava rakkaudenkirje. Mutta siitä ei tullut mitään. + +Kievarin kynät olivat kelvottomat, paperia ei ollut kunnollista, +väsytti ja suututti. Mutta se ei olisi estänyt. Jo muutamanlaisen +kirjeen heti kirjoitin, mutta repäisin sen huonona ja aloitin toista. +Ja silloin rupesi järki-vähäinen pelaamaan. Rupesi tutkimaan. Mitä +minulla oli muka mielessä tehdä? Kihlatako tyttö? Kihlatako outo nainen +nelipäiväisen tuttavuuden jälkeen, tuntematta vanhempia, sukulaisia, +tuntematta itseäänkään. Ja saattoiko luottaa tuollaiseen hetken +tulistumiseen? Eikö olisi vääryys tyttöäkin kohtaan, jos kirjoittaisin, +kihlaisin, ja se unelma sitten kumminkin tulisi rikotuksi. Olinhan +pelkkä keltanokka... + +Semmoista se järki opetti lukemattomin vaihteluin, kun kerran pääsi +ääneen. Koettihan tunneraukka pitää puoliaan, ja monesti se jo oli +voitolla, kun jokin satunnainen muisto taas elävästi kuvasi Iidan +lempeän muodon eteeni. Silloin taas kirjoitin ja revin. Ja vaikka sen +ottelun aikana rakkauteni yhä vahvistui ja vankistui, niin siihen +määrään olin saamaton, että kirje jäi lähettämättä. Saatanhan sen +vastakin lähettää, ajattelin, kunhan mietin. Ja odotustunti kului. + +Laiva tuli, kyytimies palasi, minä laskin kohta laivalla täyttä vauhtia +Tuovilanlahdesta pohjoiseen päin. Ja siihen loppui minun unelmani. +Tosin olen sen uneksinut uudelleen ja uudelleen vuosien kuluessa +muinaisuudenmuistona, mutta vieläkään en voi uskoa tehneeni oikein, kun +sen kirjeen jätin kirjoittamatta. Kuvittelen, että siitä olisi lähtenyt +kahdelle onnea. Sillä joskaan ei ole varmaa, että Iida nyt olisi +emäntänä omassa talossani -- kuka voipi tutkia kaikki mahdollisuudet! +-- niin olisi se ainakin sangen luultavaa. + +Mutta minä olen aina miettinyt tunnin liikaa... + + * * * * * + +Ukko ryyppäsi punssin lasistaan ja kaatoi uutta. Yö oli taaskin kulunut +yli puolen, mutta ihme kyllä, aika ei ollut käynyt siksikään pitkäksi, +ei ketään nuorista kuulijoista ollut haukotuttanut. Ja punssitilkkakin +oli hyvin riittänyt, kun harvoin muistettiin lyhentää ryypyn-välejä. +Oli istuttu ääneti ja kuunneltu. Jokainen tunsi, että eno oli kertonut +toden tarinan, sillä vastoin tavallisuuttaan hän oli tullut kertoneeksi +sen lämpimästi, vakavasti, paikoin oikein juhlallisesti. + +-- Mutta eihän se ollut niinkään itkettävä historia, selitti eno +iloisemmalla äänellä, kun hänen nuoret ystävänsä eivät oikein tahtoneet +päästä erilleen kertomuksen tunnelmasta. -- Sehän oli vain tavallinen +vanha juttu. Terveeksi sen päälle! + + + + +RUISKAHVI. + + +Pohjanmaalla se oli ensiksi syntynyt tuo aate ja sieltä mahtavana +virtana vierinyt yli kaiken Suomen niemen. + +Nimittäin ruiskahvi-aate. + +Se oli vaikuttanut kaikkiin kansanluokkiin, voittanut alaa »syvissä +riveissä» ja läpitunkenut nekin kerrokset, jotka pinnemmalla kelluvat. +Luonnollisesti. Sillä uusilla aatteilla on aina vastustamaton, mukaansa +tempaava voima. + +Ja nyt se oli päivän polttavana kysymyksenä puheessa ja käytännössä +Ahmaistenkin kirkolla. + +Siellä oli tuota aatetta ensiksi ruvennut käytäntöön panemaan +kansakoulunopettajan rouva, sitten sitä oli -- koetteeksi vain -- +yritetty lukkarissa ja siltavoudissa, ja sen jälkeen oli siihen +ryhdytty muutamissa isommissa taloissa, joissa jo oltiin toisista siksi +edellä, että niissä saattoi huoletta käydä uusiin rientoihin käsiksi, +-- välipä tästä, jos muut pienemmät vähän veistelivätkin. + +Mutta vauhtinsa sai Ahmaisissa ruiskahviliike vasta, kun sitä +tunnetulla innollaan ja taidollaan rupesi ajamaan valtiopäivämies, +esitellen tämän liikkeen syvempää, jalompaa, suorastaan isänmaallista +tarkoitusta, jonka eteen kyllä ansaitsee panna sekä voimia että +uhrauksia. Väsymätön hän oli kehoittamaan ja kertomaan -- hän oli aina +väsymätön puhuessaan köyhän kansansa eduksi --, ja hänen menestyksensä +olikin suuri, kun häntä vielä kansakoulunopettaja kannatti kaikilla +apuneuvoilla, joita tieto antaa. -- Kohta keitettiin niinhyvin +nimismiehessä ja henkikirjurissa kuin melkein kaikissa kirkonkylän +pikkutaloissa ja mökeissä pelkkää ruista. + +Julkisesti tuota liikettä ei kukaan uskaltanut vastustaa. Mutta +äänetöntä vastustusta oli kumminkin, salakähmäistä, ja sehän se olikin +kurjinta. Tämän vastustuksen laajuutta, sen voimaa ja kestävyyttä +punnittiin tarkoin Antin päivänä lukkarissa. + +Sinne oli kylän rahvasta lukuisasti saapunut, ja kaikki tahallaan +edeltäpuolisen, koska tiettiin, että nyt ensi kertaa suuremmassa, +yleisessä kestissä tarjotaan ruiskahvia. Eipä siis kumma, että +keskustelu enimmäkseen pysyttelikin tämän nuoren, suositun kysymyksen +seutuvilla. Kaikenlaiset muut kylänjuorut ja torat unohtuivat. +Valtiopäivämies -- hän oli myös kunnan esimies --, joka ei ollut +seurustellut lukkarissa sitten kun tämä viime keväänä oli uskaltanut +vastustella häntä kuntakokouksessa, saapui ystävällinen hymy +huulillaan, ja nimismiehen ja henkikirjurin rouvat, unohtaen täsmälleen +vuoden vanhan kinansa, tervehtivät toisiansa lämpimästi. Kauniiseen +sopusointuun yhdisti kaikkia sama innostus, pienehköt kylmyydet ja +katkeruudet se lääkitsi pois sydämistä, sillä nyt kun ryypättiin +ruiskahvia vehnäsen kera, niin tunnettiin selvästi, ettei siinä ollut +kysymyksessä paljas nautinto, vaan myöskin aate. + +-- Todenteolla, sanoi kansakoulunopettajan rouvalle valtiopäivämiehen +emäntä -- häntä ei rouvaksi sanottu, -- tämä maistuu verrattomasti +paremmalta kuin mitkään ostokahvit. Onhan tämä vain puhdasta...? Hän +kääntyi kanttorin rouvan puoleen. + +-- Ihan selvää kotipellon ruista, tämä vakuutti. Ottakaa vehnästä ... +no, enemmän. + +-- Kiitoksia, riittää jo. -- Ja kun ei ennen ole hoksannut kukaan... + +-- Sanokaas muuta, puuttui puheeseen kansakoulunopettaja, jonka rouva +oli Ahmaisissa aatteen pannut alulle, olisipa luullut jonkun jo ennen +ymmärtävän... + +-- Vaikka muistan minä ennen lapsuudestani, että naurettiin, kun +muutamin paikoin polttivat ruista kahvinsa jatkoksi, vaikka ei ne sitä +toki humalavedessä liottaneet. + +-- Niin, siinäpä se onkin erotus. + +Siltavouti laski kuppinsa pöydälle ja kumarsi. -- Suuri kiitos. Ja +tuskin ne sitä nytkään edes kaikin paikoin hoksaavat, ja miksei ne +hoksaa, mutta eivät tahdo. Tuollakaan Leskelässä ei kuuluta uhallakaan +pantavan pannuun murustakaan ruista. + +-- Entä Kelalassa! + +-- Kuuluvat vain sanovan, että on sitä heillä toki siksi vielä varaa, +että suovat kupillisen puhdasta kahvia itselleen ja palkollisilleen. + +-- Niin, onhan sitä varaa velkaisella. He, he! -- Sille naurettiin, ja +toinen kuppi tarjottiin ja juotiin. + +-- Entäpäs nämä Tyynelän vanhat mamsellit, ei suinkaan nekään...? + +-- Niistä nyt ei puhettakaan, vanhatpiiat, ikuiset kahvin särpijät! + +-- Eihän siitä semmoisille apua. Mutta kun monet mökkiläisetkään eivät +voi pysyä muuta kuin paljaissa ostokahveissa. + +'-- Juuri meidän kauppamiehemme heitä pilaavat, selitti lukkari. +Koettavat aina kahden kesken tehdä pilkanalaiseksi koko puuhaa ja sen +puoltajia. + +-- Mutta tiedetäänpä se, mistä syystä he sen tekevät, virkkoi siihen +valtiopäivämies, -- eivätkä ne syyt juuri kauniita ole. Sinne uhkaavat +jäädä makasiineihin happanemaan ja rottain ruoiksi koko heidän syksyllä +tuottamansa runsaat kahvivarastot, käsistä on luikahtaa sekä pääoma +että voitto, eikäpä siis kummakaan, että he koettavat kaikilla +epätoivon yrityksillä taistella tätä nuorta liikettä vastaan ja tappaa +se jo kehtoonsa. Mutta turhaan potkivat tutkainta vastaan. + +-- Turhaan, todisti kauppias Tuppurainen, jolta lukkari, henkikirjuri +ja nimismies ostivat tavaransa. Hän oli jo ajoissa myönyt kaiken +kahvivarastonsa polkuhinnasta naapuripitäjän kauppamiehelle -- siellä +ei ollut liike vielä aivan laajalle levinnyt -- ja pannut puotinsa +ikkunaan ilmoituksen, että »valmiiksi paahdettua ruiskahvia on +myötävänä 10 pennillä naulalta». -- Turhaan, sillä kuka hullu nyt enää +ostaisi ulkomaan sotkuja, kun parempaa kahvia kasvaa oma pelto, +kotipelto. + +-- Syrjäkyläläiset sitä vain taitavat enimmäkseen ostaa, tiesi +nimismies. + +-- Ja oletteko kuulleet hullumpia! jatkoi hänen rouvansa, -- sanovat +muka Jumalan viljan tärväämiseksi, jos kotipellon ruista kahviksi +paahdetaan. + +-- Sitä taikuutta! -- Lukkarin rouva löi käsiään yhteen. -- Mutta eikö +maistu rouvalle vielä ... no ottakaa, kotikahvia! + +-- Kiitoksia, enpä jaksaisi, mutta koska se on niin hyvää... Hän otti +kolmannen kupin. + +172 + +-- Niin, pimeys on vielä suuri kansassamme, puhui valtiopäivämies. Ei +se ymmärrä omaa etuaan. Sitä täytyy vähitellen valistaa: ei merta +pisaroitta soudeta. Ja meidän on velvollisuus sitä neuvoa esimerkeillä +ja sanoilla, ja senhän teemmekin mielellämme, kun siten voimme +hyödyttää kansaamme ja isänmaatamme. + +Ja henkikirjurinkin rouva otti kolmannen kupin hyvin omintunnoin. Siitä +ei ollut paljasta nautintoa, siinä oli aate. + +-- Ka, rovastihan sieltä ajaa röökynöineen, ilmoitti muudan, ja kaikki +kiiruhtivat ikkunoihin. Oli se ilmoitus vähän omiaan innostusta +laimentamaan. Kaikki näet tiesivät, että pappilassa rehotti vielä +vanha, tuhlaavainen ulkomaan kahvin juonti, ja siinä se juuri oli +suurin syy, mikseivät syrjäkyläläiset yhtyneet uuteen aatteeseen, koska +siihen vastoin pappilan esimerkkiä eivät täysin voineet luottaa ne, +jotka eivät kyenneet asioita itsenäisesti arvostelemaan. Ja +valtiopäivämies tiesi kyllä, kuinka kiihkeästi papisto aina vastustaa +kaikkea uutta, olkoon hyvää tai huonoa, niin että sieltä päin siis ei +ollut odotettavanakaan kannatusta tuolle nuorelle liikkeelle. + +Sentähden rovastin tultua mieliala menikin vähän jäykäksi. Täytyi +ruveta puhumaan muista asioista, mutta se ei oikein luistanut. Juopa +tuntui olevan toisinaan välissä. Ja kun kohta erottiin, niin monikin +nyt vasta ymmärsi valtiopäivämiehen sanat: ei merta pisaroitta soudeta. + +Mutta pappilankin nuorista neitosista oli jo kauan tuntunut raskaalta +tuo muista kyläläisistä eroava asema kahvikysymyksessä. Neiti Augusta, +joka paljon seurusteli nimismiehessä, oli siellä sekä aatteellisesti +että käytännöllisesti imenyt itseensä ruiskahvin jalon tarkoituksen, ja +jo viikkokausia hän oli mielessään hautonut päätöstä heittää kotonaan +pois koko kahvin juonti. Ainoastaan äidin huomautukset, että moisesta +mielenosoituksesta toisinaan isä suuttuisi, olivat pidättäneet häntä +päätöstään toimeenpanemasta. Ruustinnan itsensä tosin tiedettiin +salaisesti kallistuvan samaan suuntaan, mutta julkisesti hän ei koskaan +tehnyt mitään vastoin herransa ja miehensä tahtoa. Ja rovasti itse oli +pysyttäytynyt kamalan äänettömänä koko asiasta; jos siitä puhumaan +ruvettiin, hän käänsi vakaana ja vaiti ollen selkänsä. + +Mutta kun hän eräänä iltapäivänä astui ruokasaliin päivälliskahville, +huomasi koko kokoontunut perhe, että jo on jotakin tekeillä. Eikä +kukaan sanaakaan virkkanut, ennen kuin rovasti vetäistyään piipustaan +pari sakeata savua rykäisi ja lausui: + +-- Minä olen jo vanha mies, eikä ole minun asiani siis enää sekautua +niihin uusiin tuumiin, joita tässä maailmassa milloin miltäkin kolkalta +esiintyy. + +Neiti Augusta huokasi: niinkö siis! + +-- Mutta kumminkin olen kykenevä omistamaan uusistakin sitä, mikä on +todella järkevää ja hyvää, ja minä tunnen velvollisuutenikin sen +esimerkin tähden, jota olen muille osoittamaan asetettu. + +Rovasti vetäisi taas arvokkaasti pari henkisavua ja jatkoi hetkisen +syvän äänettömyyden jälkeen: -- Ja minä toivon, ettei tästä hetkestä +meidän talossa käytetä kahviksi muuta kuin ruista, pelkkää kotipellon +ruista. Minä toivon niin ja tiedän, että tahtoni täytetään. + +Rovasti loi tuiman ja päättävän katseen ympärilleen, nousi, kuppiin +koskematta, ja astui vakavin askelin ulos huoneesta. Hän tiesi, että +hän oli uhrannut jotakin isänmaan alttarille. + +-- Oi kun hän on hyvä, tuo isä! Lähden heti häntä suutelemaan. -- Neiti +Augusta ihan riemusta hypähteli. + +-- Niin, lähdetään, minä myös, puheli nuorempi syleillen sisartaan. + +-- Älkää menkö, neuvoi äiti, ei isä pidä semmoisesta. Menkää mieluummin +paahtamaan hiukan ruista, niin saamme hänellekin piankin kupin... + +-- Sen teemme. -- Neiti Augusta löi käsiään yhteen. -- Eikä enää +ostokahvia ajatellakaan. Ja nyt seuraa meidän jälkeen koko kylä ja koko +pitäjä. + +-- Ja koko maailma, lisäsi nuorempi, ja tanssien he riensivät ulos. + +Mutta pappilan nuori maisteri, joka vasta oli Helsingistä saapunut +kotiin, hymähteli salavihkaa viiksiään väännellen ajatellessaan tuota +maalaisten lapsellista ja pienenmoista innostusta ja heidän rientojaan. +-- Ruiskahvia! Olisipa sentään hullua, jos esimerkiksi Kämpissä tilaisi +ruista avec'in kanssa. + +Kovin häntä nauratti tuota ajatellessaan. + +Tieto pappilan päätöksestä levisi kuin vihuri yli kylän ja täytti +rinnat riemulla. Ja sanomalehtiin kirjoitettiin Ahmaisista, että siellä +tuskin enää tapaa muuta kuin ruiskahvia. Seurattava esimerkki. + + * * * * * + +Ja niin se elettiin Ahmaisissa talvi kevätpuoleen asti, ja ruiskahvia +juotiin. Mutta semmoista se on maailman meno: into laimeni. Tuli väliin +muitakin harrastuksia, kaikenlaisia, eri mielipiteitä syntyi kohta +tapahtuvasta kappalaisen vaalista, heräsi arpajaisintoja ja +torvisoittokuntaintoja, ja puolueet Ahmaisissa jakautuivat piankin ihan +uusien periaatteiden mukaan. Ja niinhän tuo tuntuikin vähän +lapselliselta ja naurettavalta elää riidassa kyläläistensä kanssa +kahvikupista, olipa tuossa nyt mitä tahansa, eihän sen tähden +kannattanut olla naapuriensa kanssa seurustelematta. + +Niin ainakin tuntui lukkarin rouvasta, ja kun Kelalasta kerta +kevätpuolella heille tultiin, niin ostokahvissa ne sovinnot juotiin, +vaikka valtiopäivämiehestäkin satuttiin käymässä olemaan. Lukkari ja +valtiopäivämies taas heittivät koko kysymyksen naisten asiaksi, +keittäköönpä akkaväki ja juokoon mitä tahansa, yks'kaikki, on sitä toki +miehisillä miehillä vähän tärkeämpiä ajattelemisia. Mutta pikkuista +pilaa he eivät voineet olla Tuppuraisesta laskematta hekään, ja +toisilla kauppamiehillä oli naurua koko kevääksi. + +Kun nimismiehessä eräänä kevätpäivänä oli koolla pelkkiä herrasnaisia, +muistui mieleen entinen ruiskahvihomma. + +-- Kyllä minä sen heti älysin, ettei se voi olla edes terveellistäkään +tuo musta, sakea velli, mutta join kumminkin mieliksi sitäkin, kun +tarjottiin. Eihän sitä tahtonut riitautua niin joutavista asioista, +selitti henkikirjurin rouva. + +-- Hyvin vastenmielisesti minäkin sitä join, sanoi nimismiehen rouva, +-- kupin enintään, ja kotonani pidin oikeata kahvia ainakin puoleksi ja +enemmänkin. + +-- Samoin minä. Silloin se karvaus toki ei niin tuntunut. + +-- Nyt en ole tilkkaakaan pitänyt ruista pitkiin aikoihin. Gustavkaan +ei sitä suvaitse, vaikka emme sitä heti tahtoneet ilmoittaa ja loukata +kyläläisiä. + +-- Niin, ne olivatkin kovin kiihkoisia talonpoikaiset, valtiopäivämies +esimerkiksi. + +Ruustinna selitti, että hänestä se aina oli tuntunut niin hieman +lapselliselta puuhalta, kun Augusta oli siitä puhunut, mutta kun hänen +miehensä oli esimerkin vuoksi taipunut siihen suostumaan, niin oli +heillä ruiskahvia pidetty, varsinkin palvelusväelle, mutta aina oli +toistakin ollut. + +-- Jaa, ja kyllä se hyvä saattoi ollakin tuo tuuma köyhille +syrjäkyläläisille, joilla pennit ovat niin lujassa. + +-- Niille se kyllä on hyvinkin terveellinen ja maistuneekin -- +suolattuna. + +Ja pappilan nuorilla neitosilla oli niin paljon puuhaa arpajaisista, +niin äärettömän kiire, etteivät he joutaneetkaan ajattelemaan niin +maallisia asioita kuin kahvia. + +Mutta kun vihdoin kaikki oli arpajaisia varten valmiina ja +kansakoulunopettaja juhlatilaisuudessa piti puhetta, niin hän lopetti +sen seuraavilla sanoilla: »Ja isänmaata palvellessamme emme saa eksyä +vähäpätöisiin harrastuksiin, syrjäpoluille, vaan meidän täytyy omistaa +koko sielumme, kaikki työmme kansallemme ja isänmaallemme». + +Monikin ymmärsi, että hän syrjäpolulla tarkoitti ruiskahviliikettä. + +1890. + + + + +HÄNNÄTÖN VASIKKA. + + +P:n pikkukaupunki ei ollut enää ihan viimeisiä meidän maassamme, ei +hetikään. Sillä oli jo oma sanomalehti ja oma kirjapaino, ja niitä on +kaupunkeja, joissa ei ole kumpaistakaan. + +Niin -- oli kirjapainokin, ihan uusi ja uutta muotia, ulkomaan tekoa. +Mutta yksi siinä oli vika: ei ollut mitä painaa. Sanomalehteenhän sitä +nyt meni kaksi iltaa ja kaksi aamua viikossa, mutta sillä välin kone +seisoi laiskana ja happani öljyynsä, ja kirjapainopojat vetelehtivät +joutilaina nauttien palkkaa käyttämättömästä taidostaan, vetelehtivät +ja juopottelivat muitten harmiksi ja herättivät yleistä pahennusta. + +Oliko se nyt laitaa? + +Kirjapaino-osakeyhtiö oli jo pitänyt parikin kokousta siitä, että +mitähän sitä painettaisiin. Oli puhuttu sinne ja tänne, oli tiedusteltu +sieltä ja täältä, oli tehty esityksiä ja tutkittu tarjouksia, moitittu +esityksiä ja hylätty tarjouksia, eikä ollut päästy päätökseen. Paino +jörötti joutilaana neljä viikonpäivää. + +Taaskin oli kokous, mutta siinä yritti käymään niinkuin edellisessäkin. +Painettavaa ei tavattu semmoista, joka olisi ollut kaikille mieliksi, +sillä ainahan siihen jollakulla oli jokin mutka moitteeksi nakata, ja +asia raukesi. -- Vihdoin Niiranen, nahkuri, jolla myöskin oli osake, +mutta joka ei tähän asti ollut pitänyt itseään kypsyneenä ottamaan osaa +kirjallisiin arvosteluihin, hän nyt nousi ja lausui: + +-- Käskee se olla kirjapaino, joka joutilaana töröttää, ja saapi se +olla kirjapainoyhtiökin, joka kahdesti kuukauteensa kokoontuu, mutta ei +saa tuon luotuista toimeen. Enkä minä älyä, mikä niissä lie vika +kaikissa painettavissa, kun ei ne passaa. Mutta minä esitän semmoisen, +jossa ei pitäisi olla vikaa mitään, minä ehdotan, että me työn +kaunistukseksi alamme alusta ja painatamme Aapisen. + +Aapisen. Se oli jotakin uutta. Ja se saavutti heti suosiota. + +-- Minä pyydän lämpimästi kannattaa tätä tehtyä esitystä, sanoi +postimestari, joka muuten varsinkin oli ollut kärkäs moittimaan ja +hylkäämään esityksiä. Tämä kelpasi. -- Ehdotan vain lisäksi, että +siihen tilataan kuvat Saksasta. + +-- Minä suostun myöskin, vakuutti Rihkanen, kauppias. -- Tämä on +yritys, josta ei missään tapauksessa voi tulla tappiota, vaan joka +voipi ajan pitkään hyvinkin lyödä leiville. Painokustannukset eivät +pääse kovin suuriksi, jospa vaikka kuvatkin tilattaneen, eikäpä tarvis +tekijälle paljon palkkiota maksaa, mutta menekki on yhtä taattu kuin +lehtitupakan. + +Kansakoulunopettaja Posio, joka yleensä katseli kaikkia asioita vähän +korkeammalta, vähän ihanteellisemmalta kannalta kuin kaikki muut, +puolusti sitä myöskin: + +-- Minun mielestäni meidän kaikkien pitäisi olla kiitolliset ehdotuksen +tekijälle tästä sopivasta keksinnöstä, ja pitäisi innolla ryhtyä +yritykseen. Sillä alkavaisia kun olemme tässä työssä levittäessämme +kansalle valoa, sopii meidän myöskin alkaa vaatimattomasta alusta. Ja +kumminkaan se ei ole mikään mitätön yritys. Päinvastoin se on yritys, +joka... + +Hän piti pitkähkön ylistyspuheen. Ja vielä puolustivat asiata viskaali +ja rehtori, eikä tohtorikaan pannut vastaan, vaikka vähän partaansa +myhäili. + +Puheenjohtaja, kaupungin ainoa kauppaneuvos, kuunteli pitkiä +keskusteluja tyynen kärsivällisesti, ja maisteri kirjoitti uutterasti +pöytäkirjaa. Vihdoin, kun keskustelu hetkeksi herkesi, nousi +puheenjohtaja: + +-- Tässä on meille tehty hyvin huomioon otettava ehdotus, joka on +saavuttanut runsasta kannatusta ja suosiota, eikä sitä ole tietääkseni +kukaan vastustanut. Saan siis ensiksi kysyä herroilta: aletaanko, +niinkuin tässä on ehdotettu, alusta? + +-- Aletaan. + +-- Tehdäänkö aapinen, kuva-aapinen? + +-- Tehdään. + +-- Ja kuvat tilataan Saksasta? + +-- Saksasta. + +Puheenjohtaja iski kurikan pöytään ja pyyhkäisi hien paljaaksi +kuluneelta päälaeltaan. -- Vihoviimeinkin oli siis tehty päätös, ja +tuntuipa oikein kepeältä, kun tuo vaikea alku oli saatu meneilleen. +Pirteä, sovinnollinen mieliala pääsi valloilleen, ja tieto siitä, että +johonkin sentään kyettiin sekä sen tiedon tuottama rohkea luottamus +tulevaisuuteen valtasi mielet. Sentähden, sitten kun oli valittu +toimikunta -- viisi jäsentä ja kaksi varajäsentä -- päätettiin +yksimielisesti lähteä seurahuoneen puolelle juomaan yhteinen malja +uuden yrityksen menestymiseksi. -- + +Kului kuukausi, toista. Tekstit kirjoitettiin, -- pistettiin vanhan +sekaan uuttakin; kuvat tilattiin Saksasta ja saapuivat. Ja taas +kuulutettiin osakeyhtiö kokoon, kuulemaan toimikunnan ehdotusta ja +tekemään lopullista päätöstä. + +Kymmenkunta aapiskuvan valmista vormua -- sanoivat klisseiksi -- oli +vasta tullut, jotta älä muuta kuin paina. Niitä kuviahan siinä +kokouksen aluksi ensiksi katseltiin ja ihmeteltiin. Oli siinä muudankin +kuva, Jooseppi paimenessa. + +-- Siinäpä on sarvipäätä, lammasta jos lehmääkin. + +-- On. Ja vasikka, totta vieköön, täydessä laukassa, häntä pystyssä. + +Niin todella, häntä pystyssä ja vähän käppyrässä. + +-- On se vähän tarpeetonta, että on kuvattu vasikka tuolleen, häntä +siivottomasti pystyyn. Se nyt ei juuri kuvaa kaunista. -- Niin tuumasi +heti postimestari, jotakin moittiakseen. + +-- Hyvin tarpeetonta, se on minusta suorastaan sopimatonta, se ei +loukkaa ainoastaan kauneuden tunteita, vaan vieläpä kainoudenkin +tunteita. -- Niin Posiosta. + +-- Johan tämä nyt loukkaakin, vasikan häntä, olipa tuo miten päin +tahansa, arveli Niiranen, nahkuri, ja ojensi paperin rehtorille. -- +Kuva on minusta hyvä, häntä myöskin. + +-- Minä olen ihan vastakkaista mielipidettä enkä ymmärrä, miten ne ovat +lastenkirjaa varten voineet lähettää tuommoisen hävittömän kuvan. -- +Rehtori laski pahantuulisena kuvan pöydälle ja naputteli sormellaan +sitä puhuessaan siinä juuri vasikan hännän kohdalle. -- Tuommoista me +emme voi aapiseemme painattaa, ja minä ehdotan sen vuoksi, että koko +kuva jätetään pois. + +-- Se ei käy laatuun, selitti Rihkanen, kauppias. -- Me olemme +tilanneet kuvia Saksasta saakka, maksaneet rahat, ja sitäkö varten, +että ne hukkaan heitettäisiin. Johan tässä nyt joutavoimaan! Kun ne +kerta on ostettu, niin tottapa ne pitää myödäkin. Ja mitä vasikan +häntään tulee, niin ei paineta koko kapinetta, jos se on niin ilkeä +kappale. Lykätään pois koko häntä, -- se on hyvin sievään tehty. + +-- Sitten siihen tulisi hännätön vasikka, huomautti maisteri, +kohottamatta päätään kirjoituksistaan. + +-- Niin tulisi, ja mikä sitten. Vähemmin loukkaisi. + +Tehtäisiinkö hännätön vasikka? Puheenjohtaja oli vähän epävarmana missä +muodossa hän sen ehdottaisi äänestettäväksi. -- Silloin nousi tohtori. + +-- Tämähän on selvää hassutusta. Onhan ihan luonnollista, että häntä on +kuvattu pystyyn vasikalle, kun se nyt kerta on semmoinen suruton +mullikka, joka hyppien ja potkien karjassa hilpeyttään karkaa, +tömistelee vallatonna ja laukkaa vauhkona pitkin tantereita, jotta +häntä suorana perässä. Luonnotonta olisi, jos se olisi mitenkään muuten +kuvattu -- iloinen vasikka. Tuo juuri osoittaa taiteilijan herkkyyttä +ja hienoa havaintokykyä, ja se olisi mielettömintä hupsutusta, jos me +sen takia heittäisimme kuvan pois, ja vielä mielettömämpää ja +naurettavampaa, jos häntä lyhennettäisiin. Kuva on semmoisenaan sievä +ja luonnollinen. + +-- Luonnollinen, tietysti se on luonnollinen, puhui rehtori, joka jo +alkoi kiivastua, -- mutta onko se sopivaa luonnollisuutta? Onhan se +luonnollista, että koirakin kynsii kylkiään ja että sika ryömii +rapakossa, mutta onko se taidetta, ja onko se semmoista taidetta, että +sitä sopii tarjota lapsille, kansan lapsille? Minä vain kysyn. + +-- No, no, puuttui puheeseen postimestari, joka oli koko +vasikanhäntäkysymyksen eleille herättäjä, mutta joka ei ollut ajatellut +tätä kysymystä aivan noin ankarassa muodossa ja sitä paitsi oli hyvin +muuttelevainen mielipiteiltään. -- Eihän sitä nyt tarvitse noin rumalta +kannalta katsoa, eikähän ne lapsetkaan sitä niin katso. Ja jos oikein +asiata ajattelee, niin näkeehän ne lapset joka kesäpäivä vasikkain +noinikään pelehtivän kujassa ja tanhualla, eivätkähän ne kuvassakaan +sen vaarallisempia saata olla. + +-- Vai ei, huudahti Posio ja pani painon kummallekin sanalle. -- Me +olemme mielestäni käsittäneet tehtävämme aivan väärin, ja olisi paljoa +parempi, jos emme ensinkään olisi ryhtyneet koko aapisen painattamiseen +emmekä yleensä kirjain tekemiseen, jos meidän todella on tarkoitus +levittää tuommoista siivottomuutta. Ja minne me sitä levitämme? Kansan +vielä turmeltumattomiin, syviin riveihin, sinnekö aiomme levittää +viheliäisintä ryönää ja törkyä. Tämän kansan lapsiltako todella aiomme +turmella heidän onnellisen, puhtaan lapsellisuutensa, ja siten koko +kansamme tulevaisuuden ja sen siveellisen voiman! + +-- Onhan se irstas ja rietas tapa, että vasikka noinikään pitelee +häntäänsä. -- Sen myönsi jo nahkuri Niiranenkin mielellään. -- Mutta +minusta tuo ei ole niin vaarallista juuri sen vuoksi, että se on +vasikka, pariviikkoinen piimäturpa, jolta nyt ei voi vaatia suurta +elämänkokemusta. Toista olisi, jos se olisi raavas sonni taikka vanha +lehmä, mutta vasikalle voisimme antaa anteeksi. + +-- Oho, puhkesi viskaali Spets puhumaan. -- Onko tämä järjestystä, onko +tämä enää siivoa: vasikatkin tässä alkavat häntä pystyssä pröystäillä, +mitä sitten muut. Ja semmoisia kun jo lapsille näytetään, niin +minkälaiseksi muuttuu sitten heidän oma käsityksensä järjestyksestä ja +siivosta! + +-- Minä sanoin jo äsken, että tämä on hassutusta, selitti tohtori. -- +Tuommoisesta asiasta, vasikan hännästä, jauhetaan tuntikausia, ja +siihen sotketaan siveellisyydet ja järjestykset, -- vaikka olisi muita +tärkeitä ja kiireellisiäkin asioita ratkaistavana. Heitetään jo +lemmessä tuo vasikka. + +-- Tässäpä ei olekaan kysymyksessä enää yksi ainoa vasikan häntä, tässä +on kysymyksessä koko se periaate, jolle tämä meidän osakeyhtiömme on +rakennettu ja jonka mukaan sen tulee toimia levittäessään tietoa ja +sivistystä. -- Rehtori tulistui yhä enemmän. -- Tässä on kysymyksessä +vielä paljon suuremmat periaatteet, ne samat, joiden välinen taistelu +jo valitettavasti on Suomenkin niemellä alkanut, taistelu toiselta +puolen jalojen ihanteiden ja valon palveluksen, toiselta sen +mädännäisyyden välillä, joka luonnollisuuden ja todellisuuden +viattomain nimien suojassa on näkynyt tunkeutuvan jo tähän meidänkin +rauhalliseen, syrjäiseen yhtiöömme. Minä pyytäisin varoittaa yhtiötä +päästämästä tätä myrkkyä turmelemaan meidän kaunista työtämme. + +Tohtori kävi rauhattomaksi. Sen huomasi puheenjohtaja, ja hänenkin +mielestään keskustelu jatkui ja laajeni arveluttavassa määrässä. Sitä +piti ehkäistä. + +-- Tahdon ystävällisesti huomauttaa, että ei pitäisi antaa keskustelun +haaraantua kovin monelle taholle, sillä siten emme koskaan pääse +mihinkään päätökseen. Asiat olisi kai yksitellen selvitettävä, ja jos +minä olen keskustelua oikein ymmärtänyt, niin on meidän ensiksi saatava +ratkaistuksi kysymys tästä kuvasta, tästä -- vasikan hännästä. Onko +niin? + +-- Niin on. + +-- On tullut esille kaksikin ehdotusta, toinen, ettei tätä mainittua +kuvaa ensinkään painettaisi, toinen, että ainoastaan häntä lykättäisiin +pois, mutta tätä jälkimmäistä ei ole tietääkseni kannatettu. + +Viskaali Spets pyysi puheenvuoroa. + +-- Tarkoitukseni oli äsken juuri sitä ehdotusta puolustaa, eikö lie +tullut sanotuksi. Juuri tuo häntähän siinä on siivottomin kohta, +eikähän sitä nyt siltä kumminkaan tarvitse hylätä Jooseppia ja koko +hänen karjaansa. + +Nahkuri Niiranen vastusti hännättömiä vasikoita ja muita vaivaisia +elukoita. Postimestari samoin, ja keskustelu leimahti uuteen liekkiin. +Kansakoulunopettaja vei asian taas yleisempiin näkökohtiin ja esitti +korkeammalta kannalta niitä vaaroja, joita, jos johtopäätökset +tehtäisiin, seuraisi kansalle ja isänmaalle. Rehtori tuli keskustelun +kuumuudessa lausuneeksi, että sen, joka luonnollisena ja jokapäiväisenä +puolustaa törkeyttä pienemmissä asioissa, hänen siveelliseen kantaansa +ei ole suuremmissakaan paljon luottamista, hänen käsityksensä +sopivaisuudesta ja kainoudesta ovat sekaisin. + +Tuosta suuttui vihdoinkin tohtori. -- Ja se siveellisyys, joka punastuu +vasikan häntää, on hyvin epäiltävää laatua. Puhtaalle on kaikki +puhdasta, mutta näkyy myöskin olevan päinvastoin. Sillä näet täytyy +olla jotenkin saastainen mielikuvitus, joka näkee jotakin irstasta +siinä, että vasikan laukatessa häntä oikeaa suoraksi; semmoista ei ole +kansalla, vielä vähemmin sen lapsilla, sitä on ainoastaan semmoisella, +joka riettaudessa on mielikuvituksensa niin araksi ärsyttänyt. + +Tuo oli jo liikaa. Puheenjohtaja varoitti menemästä mieskohtaisuuksiin +ja käski pysyä asiassa. Mutta rehtori oli jo noussut, noutanut hattunsa +ja keppinsä. Mennessään hän lausui matalalla, murtuneella äänellä, että +hänen täytyi haikein mielin nähdä töiden, joista hän oli luullut +siunausta versovan, muuttuvan kiroukseksi. Mutta hän puhdisti tomun +jaloistaan eikä enää voinut kuulua semmoiseen yhtiöön, missä sallitaan +miestä, joka suoraan ja vihatta lausuu vakaumuksensa, solvattavan +tavalla semmoisella, ettei siitä voi jatkaa keskustelua muualla kuin -- +oikeustuvassa. + +Hän meni. Ja häntä seurasi kansakoulunopettaja ja viskaali. Muut +jäivät, mutta sinne jäi myöskin raskas, painava mieliala, murtuneet +yhteistyön toiveet ja tuskallinen epävarmuus tulevaisuudesta. + +Ja siihen kaikkeen oli syynä vasikan häntä eli hännätön vasikka. + +Ja tämäkin asia jäi auki. Oli kaksi -- oikeastaan kolme -- niin +vastakkaista mielipidettä, ettei ollut enää rohkeutta äänestämisellä +tehdä päätöstä, jos ei mieli tehnyt antaa surmaniskua yhtiölle, ja +täytyi se sen vuoksi lykätä vastaiseen kokoukseen, kun jo yökin oli +kulunut sivu puolen. Niirasen esityksestä päätettiin sillä välin +kysellä muitten, yhtiön ulkopuolella olevien vaikuttavien henkilöiden +mielipidettä asiasta, etenkin pormestarin ja kirkkoherran. + +Näitten neuvoa kysyttiinkin, ja lyhyen miettimisajan jälkeen he +molemmat laittoivat kirjallisen lausunnon. Pormestari vastasi, että jos +esimerkiksi kaupungin kadulla tapahtuisi jotakin semmoista -- nimittäin +että vasikka laukkaisi häntä pystyssä, -- ja joku isommasta maailmasta +olisi näkemässä, niin se ei suinkaan olisi kaupungille kunniaksi, +päinvastoin. Mutta tuommoisessa rahvaalle aiotussa lastenkirjassa se +nyt ei voi olla niin vaarallista. Rovasti taasen ei ollut löytänyt +Raamatusta yhtään paikkaa, jossa sitä olisi nimenomaan kielletty, ja +hänen täytyi siis otaksua, että se oli luvallista. Sillä jos se olisi +kiellettyä, niin siitä varmaankin jossakin paikassa puhuttaisiin. + +Näitten neuvojen mukaan se aapinen vihdoin painettiin ja kävi ulos +maailmaan levittämään valoa, ja vasikka sai pitää häntänsä. Mutta +kaikesta vastuusta vapauttivat itsensä rehtori, kansakoulunopettaja ja +viskaali: he möivät osakkeensa enimmän tarjoavalle. + + * * * * * + +Mutta sillä aikaa kun miehet osakeyhtiön kokouksessa vasikan hännästä +riitelivät ja riitautuivat, rouvat istuivat ikävissään kotona ja +odottivat ja kummastelivat, että missähän ne nyt taas viipynevätkään. +Kunhan vain eivät taaskin olisi poikenneet yhteistä maljaa juomaan! Ne +miehet! -- Tohtorin rouva ajatteli, että näin kai se istuu rehtorinkin +rouva ... ja hän päätti äkkiä kysäistä telefonissa -- P:n kaupungissa +oli näet jo sekin -- olisiko tämän mies hyvinkin jo koteutunut. Eihän +hän raukka siinä surkeudessaan muistanut, ettei sitä telefoniakaan toki +pidetä kaikin ajoin auki, eikähän hän vielä tiennyt, että se heidän +hyvä väli rehtorilaisten kanssa oli ikipäiviksi juuri loppumaisillaan +tai jo loppunut. + +Mutta pianpa sen sai kuulla sekä hän että muut, ja jo aikaisin aamulla +sen tiesi koko kaupunki. Syitä he eivät oikein tienneet. Heille tosin +kerrottiin, että syynä olisi ollut vasikan häntä eli hännätön vasikka, +mutta arvelivat kumminkin, että siinä mahtoi olla jokin syvempi +salainen pohjemmalla. + +Vielä vähemmin siitä tiesivät kaupungin piiat, jotka torilla ja +kaivolla seisoivat emäntäinsä harmiksi tuntikausia yhdessä tukussa ja +juttelivat tuosta merkillisestä tapauksesta. He eivät tienneet koko +asiasta muuta kuin -- hännättömän vasikan. Nuo sanat. Mutta ne samaiset +sanat olivatkin sen syksyä kovin kuuluisat ja käytetyt P:n kaupungissa, +niitä muistivat nuoret ja vanhat, sillä niistähän johtui suuria +mullistuksia kaupungin sisällisissä oloissa. + +Samoin näet kuin rehtori ja tohtori olivat riitautuneet, samoin +riitautuivat muutkin, naapurukset, nahkuri Niiranen ja viskaali Spets +etupäässä; ja vaikka he eivät oikeastaan tienneet, mistä heidän +välillään oli ne vihat, niin se kuului asiaan. Heidän talonsa olivat +vierekkäin, aita, matala lautalankku vain oli välissä, ja sentähden +heidän lapsensa olivatkin ennen aamusta iltaan yhdessä leikkineet +vuoroin kumpaisenkin pihamaalla. Mutta nyt nekin tapella natustivat +portilla ja kadulla ja haukkuivat toisiaan aidan yli, jotta: hännätön +vasikka! Niirasen, nahkurin, pikku Eerokin, nelivuotias kakara, joka ei +vielä aidan korkeudelle ylettynyt, hänkin kiipesi tynnyrin päälle, +härnäsi sieltä kepakolla viskaalin lapsia ja huusi: + +-- Hännätön vasikka, hännätön vasikka! + + + + +HIENOA RAKKAUTTA. + + +He olivat kihloissa, Alfons ja Ines, ja rakastivat toisiaan niin +äärettömästi. Ja se rakkaus oli hempeää ja se oli tulista, niin että se +sekä uinumaan vaivutti että hehkumaan kuumensi. Se oli puhdasta, pyhää +autuutta, ja samalla se oli hekumaa ja nautintoa, ja juuri sen tähden +se olikin niin kaunista, että se syrjäistäkin liikutti. + +Kesäaika se oli, jäljestä juhannuksen, jolloin pellolla ruis heilimöipi +ja heinä pientareella käypi terään, ja oli poutapäivän illansuu. Tuuli +oli tyyntynyt ja päivä oli vaipumassa ja kaste laskihe nurmelle. Senkin +tähden se rakkaus oli niin kaunista, sillä lepoon vaipui luonto, taivas +ja maa oli sopusoinnussa, ja rakkaushan on sopusointu. Se helähtelee +syrjäiselle kuulumattomin sävelin, mutta sen äänetön kaiku siroittaa +sivuilleenkin tyyneyttä ja sopua. + +He istuivat illan yöhön puiston lehvistössä, kahden istuivat Alfons ja +Ines, sillä he olivat kihloissa ja rakastivat toisiaan, ja heidän +rakkautensa oli puhdasta ja hienoa. Se oli todellakin hienoa, se oli +toista kuin tavallinen kankea talonpojan rakkaus. Se ei loistanut +ainoastaan silmistä kultareunaisten rillien takaa; iltapäivän hohteessa +se kajasti kellonperistä ja kenkäinkin soijista. Eikä se uskonut +kultasormuksisten kämmenten puristusta, se sinkoili kaarevista +käsivarren liikkeistä ja pulppusi poven kuohunnasta povea vastaan ja +huulen painannasta huulta vastaan. -- Se oli sitä oikeata imelää +herrasrakkautta. + +Säännöllisesti koristetun puutarhan siimeikkäässä lehtimajassa he näin +lempien viivähtivät, istuivat kauan siinä tuolilla lähekkäin ja +toisiinsa nojaten; tuulen olivat jo istuneet lepäämään ja linnut +vaikenemaan, ja istuivat vielä punoittamaan läntisen taivaanrannan ja +sulkemaan suurten istukaskukkien terälehdet. Eivätkä he paljon +puhuneet, ääneti nauttivat onneaan; väliin vain sana pulpahti kuiskeena +esiin täyteläästä sydämestä. + +-- Oi Alfons, jos näin saisin lempien iäti rinnallasi istua tässä +tyynessä lehvistössä, -- juuri näin. Elämä olisi autuutta, taivasta! + +-- Sinä olet autuus, ja sinä olet taivas! + +Ja taas notkahti rinta rintaa vasten, ja huuli venähti huulta vasten. +-- Mutta rusko taivaalla kelmeni, varjot tummenivat ja notkosta nousi +kostean viileähkö illanhenki. + +Silloin he ihmettelivät, että miksikähän se Mari ei tullutkaan nyt +iltaselle kutsumaan, ei ensimmäistä kertaa, sillä ensi kutsuahan heidän +ei sopinut totella, kun kihloissa olivat ja rakkauden maailmoissa +elivät. Jo olisi ollut aika, mutta ei kuulunut Maria. Sitä he +ihmettelivät ja tuumivat taas, että kyllä he mahtaisivat olla +onnellisen näköisiäkin, jos nyt joku kulkija sattuisi illan suussa +vilahdukselta näkemään heidät vierekkäin istuvina siinä tuuhean +lehtimajan piilottavassa siimeksessä. Se kai olisi ihana näky, jos +tuosta noin oksien välitse katselisi heitä syrjäinen. Ja silloin taas +käsivarret likistyivät tiukemmalle. He olivat onnelliset, he rakastivat +toisiaan ja saivat rakastaa, ja heidän rakkautensa oli kaunis, oli +hieno. Ja kun lauhkea illan henki heilautti lehteä ja nuokautti heinän +vartta ja ohimennen tuoksuttaen kukkasten lemua vienosti pyyhkäisi +polttelevia poskia, silloin tuntuivat taas sielu ja ruumis, luonto ja +tunne sulautuvan yhteen sopusointuun, yhteen autuuteen, yhteen +hekumaan. Sillä rakkaus oli levittänyt siunaustaan kaikkialle, ja se +rakkaus oli kaunista, oli hienoa. + +Tuo se vain oli kumma, että miksei Mari tullut iltaselle käskemään, ei +ensimmäistä kertaa, ja yö jo oli tulossa. Pakostahan heille oli +poislähtö, kun kahden olivat ja yö läheni. Poispa he lähtivätkin, +hyvästit suutelivat hurmaavalle lehtimajalle ja astelivat hiekoitettua +käytävää pitkin kartanoa kohden, verkkaan kävelivät ja seisahtuivat +usein päät vastakkain toisiaan silmiin katsomaan: lemmen elävä lieska +niistä sinkoili. + +Siinä kävellessään he näkivät piikatytön, Marin, seisovan nojautuneena +puutarhan aitaa vastaan; hänet oli kyllä nähtävästi lähetetty +iltakutsua viemään, mutta hän oli unohtunut taipaleelle lämmintä kättä +aidan yli puristamaan. Ja kummako että unohtui, kun Janne työstä +palatessaan juuri oli kulkenut siinä aidan kuvetta, huutanut luokseen +ja sanonut, että »haepas nyt tyttö ne neljäkymmentä markkaa säästöjäsi, +nyt niitä tarvittaisiin, että saisi siemenruista ostaa tynnyrin pari ja +kylvää siihen peltotilkkuun mökin rojun liepeelle». Ja tyttö oli +juossut luhasta ne neljäkymmentä markkaa, jotka olivat riepuun +käärittyinä säästymässä pyhähameen taskussa, lopannut ne Jannen +kouraan, ja siihen samaan kouraan se unohtui käsikin hetkeksi +viipymään. Tuli siinä näet taasen tuumatuksi, että jos kekriin asti +elettäisiin, niin saattaisi silloin jo ehkä mennä yhteen, sillä +mökkikään ei ollut enää kuin uunia ja ikkunaa vailla, mutta tiilet +olivat kalliita ostaa eikä itsekään polttamaan joudettaisi kiireen työn +aikana, ja laseista ei ollut tietoa, mistä nuo säätäneenkin, vaikk'ei +monta palasta tarvittaisi. Perunat olivat jo nousseet päälle, mutta ne +kaksi koivua, jotka Mari oli keväällä istuttanut siihen ikkunan alle, +näyttivät kuivuvan. Kuivukoot, on puuta metsässä, eikäpä tuo kaukana +lie. + +Niitä jutellessa se Marin käsi oli liian pitkäksi aikaa unohtunut +pystyaidan ylitse lepäämään Jannen kouraan, ja ne neljäkymmentä markkaa +rievussa olivat siinä välissä. Ja juuri sen tähden saivat Alfons ja +Ines suureksi ihmeekseen lähteä kutsumattomina illalliselle. + +Mutta kun he ehtivät sille kohdalle, jossa Mari ojensi kättä Jannelle, +niin he nykäisivät toisiaan, naurahtivat viekkaasti ja rykäisivät. Kun +tyttö heidät silloin huomasi, hän säpsähti äkkiä, heitti Jannen +hyvästittä matkoihinsa laputtamaan ja juoksi punoittavana anteeksi +pyytämään. Anteeksi hän saikin, sillä rakkaus on jalomielinen. Ines +sanoi vain noin puoli leikillä, että ei pidä unohtua toimissaan. + +Mari juosta viiletti töihinsä keittiöön, ja sydän läpätti pelosta tuon +viipymisen takia. Mutta onnelliset kihlautuneet jatkoivat matkaansa +entistä verkemmin, painautuivat kyljikkäin entistä lähemmäs ja +kietaisivat käsivarret tiukemmin toistensa ympäri; siten se tuntui yhä +lämpimämmältä, yhä hurmaavammalta, yhä autuaammalta. Sillä he +rakastivat toisiaan, ja se heidän rakkautensa oli tulista, oli +kaunista, oli hienoa. + + + + +TULO KOTIIN. + + +Joskus pitkästä ajasta palaa tuo vanha koti niin selvästi mieleeni. +Näen aivan kuin elävin silmin edessäni matalan talon pikkukaupungin +laidassa, näen sen edessä epätasaisen kadun, vinon portin ja sen läpi +vanhan lasikuistin, josta harmaja vesimaali jo monen kesän sateissa on +lionnut hienoksi ja jonka portaat ajan hammas on syönyt kuopille. + +Tuosta talosta, jota ennen vanhaan olin tottunut kodikseni kutsumaan, +olen jo aikoja vieraantunut, olen kierrellyt maailmaa paikassa jos +toisessakin, koteutunut yhteen ja taas vieraantunut ja toiseen +puuttunut. En ole osannut vanhaa kotipihaani enää kodikseni kutsua, se +on minulle omana enää ainoastaan hiljaisten hetkieni muistoissa. +Oikeutta ei ole enää minun kaivata tuota vanhaa kotitaloa eikä ikävöidä +sinne. + +Ennen se oli rakas minulle, tuo kotitalo. Kaipaus oli mielessä siitä +lähtiessä, sinne rauhaiseen piilopaikkaan halusi mieli, kun myrsky kävi +maailman merellä ja taistelussa väsyi tarmo, ja ilonhetki oli ollut se, +jolloin aina vuoden kuluttua sain palata sinne, joskin ainoastaan niin +kuin sotamies lyhyelle lomalle. + +Mutta nuo mieliteot olivat ennen kumminkin salaisia. Mieshän sitä +mukamas oli olevinaan, kun nuorena ylioppilaana eleli Helsingissä, +täysi mies, jolla ei saanut olla mitään hempeitä, naisellisia tunteita +semmoisia kuin koti-ikävää tai muuta lapsellista kaipausta. Ei, niitä +ei saanut julkisesti olla, eikä saanut niitä tunteita näyttää, jos +olisi ollutkin, ei ainakaan niistä toiselle puhua, vaikkapa olisikin +joskus ikävänä iltahetkenä mieli niin pehmoiseksi sulanut, että +kotikaipuu olisi sen vallannut. Lähtiessä kotoa piti lähteä miehenä, +huolettomana ja iloisena, ja kun taas sinne palasi, piti tulla +tunteettomana ja kylmänä, niinkuin maailmassa kokenut ja karaistunut, +josta oli sama, tulipa tuota tai oli tulematta. Mikäs tämä nyt kun +koti? Kotipihalle piti ajaa kuin kievarin pihalle, maksaa rauhallisesti +kyytihevonen -- eihän siinä kiirettä ollut, -- oikaista ruumis ja +haukotella, kerätä kampsut kärryistä ja sitten verkalleen astua kuistia +kohden, jäykästi ja miehevästi. + +Ja kun kotiväki, äiti ja sisaret, juoksivat alas pihalle ottamaan +vastaan, niin ihan tyynesti sitä piti mennä kohti, paiskata kättä ja +maltillisesti selittää, että eihän sitä kuulunut mitään erikoista. + +Se oli elämänviisautta tuommoinen hillitseminen, miehevyyttä se oli, +kun osasi tukahduttaa kiihkeämmän tunteen. Ei edes itselleen saanut +tunnustaa, että mieli olisi heltynyt, kuta enemmän koti läheni, että +sydän olisi ilosta hytkähtänyt, kun kärryt kääntyivät sisälle tuosta +vinosta portista ja äitimuorin rakas, koukkuun painunut vartalo +ilmestyi sisältä keittiön portaille. + +Mutta muistuupa mieleeni sentään eräs kotiintulo, jolloin mieli ei +pysynytkään noin kylmänä, ei väkisinkään, ja jolloin teeskennelty +miehuus suli innokkaan kaipauksen alta. + +Oli yö, kesäyö noin vähää ennen juhannusta, kun ajettiin viimeistä +taivalta kotikaupunkiin. Yhteen kyytiin olin ajanut rautateillä ja +laivoilla, ja nyt oli enää vain toista penikulmaa maantietä kotiin. Yö +oli lempeä. Tuores tuoksu levisi nuoresta lehdestä lehvikosta ja terve +lemu nousi nurmesta niityillä ja ojanpartailla. Päivä oh laskenut, +mutta pimeys ei päässyt voittamaan eikä kylmä saanut valtaa. Vilpoista +oli tosin ilma, mutta leppeätä, yökasteesta senverran kosteata, että se +ikäänkuin pehmeästi hiveli ihoa ja painoi pölyn maata vasten. + +Ajettiin alas mäkeä Vieremän hovin kohdalla, ohi tyynen, matalasaarisen +sisäjärven; pellot ja niityt jäivät mäkirinteelle vasemmalle kädelle, +kun laskeuduttiin tuuheaan, korkealatvaiseen koivikkoon. Kyytimies +nuokkuili puoliunisena, nykki suitsia ja maiskautteli suullaan muka +hevosta kiirehtiäkseen; mutta tämä tapa oli hänelle jo niin muuttunut +toiseksi luonnoksi, että hevonen hyvin tiesi, mitä se merkitsi, eikä +ollut milläänkään, jos ei kiirehtiminen käynyt sen tiukemmaksi; +hölkkäili vain omia aikojaan ja vanhaa tasaista tahtiaan. Kärryt +notkahtelivat säännöllisesti sileällä maantiellä. Hervotonna heiluilin +minä kärryjen tahdissa, katselin tiedottomasti tien vieren maisemaa. Se +oli yksitoikkoista, korkeaa koivikkoa; silmä seurasi koivunrunkoja, +kantoja, kiviä, aitoja, notkoja ja kukkuloita, seurasi väsyneesti sitä +myöten kuin matka kului ja kuva edessä verkalleen vaihteli. Ruumis oli +vaipunut puoliunen horrostilaan. Ajatus oli kuin seisahtunut, vain +mielikuvitus teki työtä. Se loi esiin kaikenlaisia, kirjavia unikuvia, +tauluja liiteli kuin panoraamassa editseni, ajelehti pitkässä, +epäselvässä jonossa. + +Kotoni näin edessäni, näin sen lapsuuteni ajoilta, joilta yleisen +hämärän joukosta aina jokin selvempi tuokiokuva puikahti esiin. Oltiin +kotipihalla eräänä hiljaisena aamuhetkenä kesällä. Isävainaja istui +avarassa yönutussa portailla ja veteli savuja pitkävartisesta piipusta. +Äiti ripusteli pihalla pesuvaatteita nuorille kuivamaan. Jalo-koira +makasi päivänpaisteessa nurmikolla, tapaili hampaillaan kiinni +kärpäsiä. Kiikkulaudalla seinän varjossa istui sisar ompelemassa ja +toruskeli minua, joka avopäin seisoin ja kartulla kolistelin pihalle +kaadetun ammeen kylkeen, niin että se kumeasti kajahteli. Äiti tuli, +tarttui lempeästi leuan alta kiinni: »Tule pois poika, haetaan hattu +päähän», sanoi hän ja lähti taluttamaan... + +Hepo herkesi kävelemään, kun nousi vastamaata mäelle. Kyytimies +havahtui nykäisemään suitsia ja varomaan, ettei hevonen, joka +kiivetessään kierteli maantien syrjästä toiseen, sysäisi kärryjä ojaan. +Hetkisen huokasi hevonen kunnaalle päästyään. Sieltä näki laajalti +näreikön yli, joka vihantana kasvoi rinteellä ja jonka välisissä +notkoissa vaaleampi lehtimetsä näytti iloisilta saarekkeilta. Kukkula +nousi kukkulan takaa, kunnes etäisin hämärtyi yhteen yön kelmenevän +taivaanrannan kanssa. + +Taas soluttiin tasaisemmalle taipaleelle, ja ruumis vaipui jälleen +notkumaan kärryn tykytysten tahdissa, ja mielikuvitus lähti taaskin +muistojen varastosta kaivamaan esiin uusia kepeitä unikuvia. + +Se vei minut kotiin erääksi syysillaksi. Isä oli silloin jo kuollut. +Äiti täytteli lattialla matkalaukkuani, latoi sievästi ja sileästi +rinnakkain liinavaatteita, kaulustimia ja sukkia pohjalla olevain +kirjojen päälle. Pöydälle oli laskettu matkarahat, laskettu tarkoin +punniten ja määrän päästä. Minä näin, että äidillä oli kyynel silmässä; +hän pyyhki sen pois, mutta toinen valahti sijaan. Aamulla piti pojan +lähteä ensi kertaa yksin maailmalle: löytyneekö tuo sieltä koskaan enää +vai sinnekö hämmentynee joukkojen sekaan taipaleelle... Äitimuori +koetti olla rohkeana, mutta yhä useampi vesihelmi tipahti sinne +liinavaatteiden lomaan. Minä olin istuvinani illalliselle, mutta pala +ei luistanut kurkusta. Lähdin ulos ja seisoin hetkisen portailla +koettaen terästää luontoani, joka uhkasi sulaa niin pehmeäksi... + +Jo saavuttiin Tuokslahden myllylle, ja hevonen, joka siinä aina oli +tottunut hetkisen huokaamaan, pysähtyi nytkin. Mutta kohta kyytimies +repäisi suitsia, arveli, että eiköhän paineta, ruuna, yhteen kyytiin, +viileähän sinun on nyt yö helkytelläksesi, välemmin pääset laitumelle +lepäämään ja me nukkumaan. Soo, -- nyki menemään. + +Ruuna luimisteli kahden puolen oudoksuen tuommoista tavattomuutta ja +lähti vihdoin verkalleen, hyvin tyytymättömän näköisenä vetämään +edelleen. Kyytimiestä nukutti, hän halusi päästä vuoteelleen, ja minä +olin siitä hyvilläni, sillä hyvin haluton olisin nyt ollut katkaisemaan +taivalta. Vajaan tunnin matka oli enää kotiin, ja sinne rupesi tekemään +mieleni aina enemmän joka lähemmältä virstalta. Paikat kävivät +tutummiksi. Tuon kosken alla olin monesti uistinta vetänyt; tuossa +niemen takana olimme kerta kesäasuntoa olleet. Tätä väliä olin kulkenut +niin monta, monta kertaa kotiini. -- + +Olisihan siinä voinut syöttää ja maata muutamia tunteja ja sitten +aamulla levänneenä miehenä saapua kotiin ihmisten nousuaikana. Niin +olin joskus tehnyt, kun yöllä olin tullut. Mutta en nyt: levätä en nyt +malttanut ennen kuin kotikaton alla kotoisilla patjoilla. + +Tuntui kuin olisin ollut koko tuon pitkän vuoden yhtä mittaa +taipaleella, matkalla kotiin päin. Sinne olin nyt juuri saapumaisillani +ja halusin ennen uuden päivän koittoa saada loppuun levottoman +kiertokulkuelämäni ja alkaa aamuni tyynesti ja rauhallisesti omaisteni +keskessä, kodin huojentavassa helmassa. + +Ajettiin käyden poikki Liikolan salmen sillan. Järvi oli rasvatyynnä, +salakat vain hyppivät kaislikon rinnassa. Hienoinen virta, joka +salmessa kävi, kieraisi muutamia pyörteen solmuja sillan yläpuolella, +ja alta kuului veden huuhdonta kiviä vastaan. Kun siitä törmälle +noustiin, hämärti jo etäällä Rauskunvuoren tumma hongikko, jonka +juurella kotikylä oli. + +Suon yli jos olisi porrasta myöten suoraan lähtenyt kulkemaan, ei olisi +ollut kuin parin virstan pyörähdys kotiin. Nyt oli kierrettävä puolen +penikulman mutka. Jos olisi päivä ollut, olisin ehdottomasti lähtenyt +oikaisemaan. Olisin ehättänyt lukkarin ruispellon pientareita pitkin, +lepikon läpi kasarmin kentälle ja sen yli aitoja kiipeillen hevoshaan +poikki ihan kotikadun kulmaan. Siitä olisin takaportin kautta +puikahtanut pihaan, tullut sisään huoneisiin kuin uintiretkeltä taikka +pieneltä aamukävelyltä. Ja kotona olisivat hämmästyneet, että +pilvistäkö se mies siihen pyörähti... + +Virstat pitenivät, kuta lähemmäs kotoa tultiin. Tuo virsta ennen kuin +Tuhkalaan saavuttiin tuntui varmaankin kahdeksi venyneen; oli se joskus +ollut liiankin lyhyt! Hevonen näytti väsyvän loppumatkalla, vai +muutenko lie ilkeyksissään heittäytynyt laiskaksi -- minun kiusaukseni. +Otin ruoskan ja sivalsin pari kertaa pitkin kylkiä. Vauhti lisääntyi, +kyytimies heräsi ja nykäisi hänkin suitsia unisesti. Mutta höyry loppui +jo hautuumaan nurkassa, ruuna herkesi taas vanhaan tasaiseen +hölkkäjuoksuunsa. Taas vaivuin nuokkumaan kärryn nykäysten mukana, +katselin kiviaidan yli vainajien hiljaiseen kalmistoon, josta kuusten +keskeltä vilahteli tuttuja hautapatsaita. + +Mitähän, jos äitimuori olisi kuollut, tai juuri kuolemaisillaan olisi +sairaana... Vanha hän oli ja raihnainen... Ei, mistä tuo musta ajatus +nyt tuli. -- Mutta kenties häntä on sääli yöllä häiritä. Häntä vaivaa +unen puute, raatsisinko herättää... Ehkäpä nostatankin vain palvelijan, +käsken hänen kaikessa hiljaisuudessa valmistaa vuoteeni muita +herättämättä. Muori saisi vasta aamulla tietää minun olevan kotona. +Silloin hän toruisi, että miksei häntä herätetty, juoksisi varpaillaan +ja pölyttelisi minun tomuttuneita matkakampsujani, hakisi esiin +säilöstään puhtaita liinavaatteita eikä vihdoin malttaisi olla +pilkistämättä hiljaa kuin hiiri oven raosta huoneeseeni sisälle, -- se +vanha, herttainen muori... + +Rattaat tuntuivat pyörivän kuin tervassa. Kaupungin luona oli tie +ajettu kuopille, ja niitä myöten rämisivät pyörät, kärryt viskelehtivät +puolelle ja toiselle. Vihdoin kääntyi tie metsän suojasta ja kaupunki +levisi näkyviin -- vanha puoli näet, jonka läpi vielä piti ajaa uudelle +puolelle päästäkseen. Hevonen hiljensi hermostuttavasti juoksuaan. +Siinä oli muka vähän vastamaata kaupunkiin tultaessa, ja tietysti sen +täytyi siinä kävellä niinkuin hyvässäkin mäessä. Ja sitten siellä oli +mutkaiset kadut ja kiperät katukivet... + +Ei ollut elävän sielua liikkeessä, koko tuo vanha raihnainen kylä +tuntui kuolleen lailla lepäävän viattoman vanhurskautensa iankaikkista +unta. Siellä ajeli kuin pitkin Pompejin haudoista kaivettuja katuja. + +Mutta jo saavuttiin rantakadulle. Aukeni esiin ulappa ja lahden takaa +näkyi kaupungin uusi puoli, sen laidasta vilahti toisten rakennusten +takaa jo palanen kotitalon matalata kattoa. + +Taas heilahti ruoska, ja ruuna lähti hyvää vauhtia kiertämään lahden +pohjan kautta omalle puolelle. Laskeuduttiin notkoon, jossa koko +kotiranta peittyi näkymättömiin, ja vielä kerran herkesi ruuna käyden +nousemaan notkosta. Työläästi se nousi, melkein pysähtelemällä... + +Tuossahan se nyt oli se talo. Maali oli vielä entistäänkin vaaleammaksi +kulunut, portin pieli oli entistään vinommassa, kuisti näytti entistään +harmaammalta. Mutta kukkaset näyttivät ikkunassa ystävällisesti +nyökyttävän tervetuliaisiksi ja koko talosta ja pihasta tuntui tuttu +lämmin henki lehahtavan vastaani. + +Hevonen seisahtui portin eteen, seisahti kuin muuri ja huokui syvästi. +Nousin, astuin kankein jäsenin pihalle. Muorin ikkunan edessä oli +uutimet; siihen teki mieleni koputtaa, mutta kolkutin kumminkin ensin +keittiön ovelle. Ei vastausta. Palvelija nukkui siellä sikeästi kuin +ranka. + +Jo menin muorin ikkunan alle, kosketin hiljaa ruoskan varrella ikkunan +alasyrjään. Heti kuului liikettä, uutimen laitaa raotettiin, ja +minuutin ajan kaikki oli ääneti... Odotin... Jo kuului askeleita +kuistissa, ovi aukesi ja ulos kurkisti äitimuorin vanha harmahtava pää +ja ihastuksesta kiiluvat silmät... Yhdellä hyppäyksellä nousin portaita +ylös. + +Minä olin kotona... + + + + +ITKUJA. + + +Pohjoiskadun puulaakissa oli elämä koko päivän ollut surullista ja +alakuloista, tyystin olivat naurut tyrehtyneet ja ilot näivettyneet. +Laulu ei tapansa mukaan kajahtanut, ja pianon kansi pysyi kiinni. +Allapäin oli kulkenut itsekukin omissa askareissaan, ja herahtanut oli +useamman luomen alta jo kyynelkin noin ikään puoliväkisin ja +salavihkaa, ja vaikka niitä oli koetettu pidättääkin, niin kostuneet +olivat päivän kuluessa yhä useammat silmät. -- Mikä siinä oli kirjansa +ääressä ollut nuokkuvinaan, mikä mitäkin puuhaavinaan, mutta siihen +puuhan sekaan oli aina huokaus puhjennut, ja nenäliinaa oli tiheään +ollut tarvis. + +Se oli ollut semmoista yleistä, hiljaista ja salaista, mutta syvää +mielenhaikeutta koko päivän. -- + +Elsa vain yksin oli ollut siksikin rauhallinen, oli toimittanut kaikki +päivän työnsä niinkuin ainakin, eikä ollut itkuun hänen silmänsä +taipunut. Hiukan tosin, mutta tuskin nähtävästi oli kelmistynyt +hänenkin verevä poskensa, kun hän aamulla oli sen kirjeen kiinni +pannut, ja oudon vakava piiru oli ollut suun pielessä, kun hän oli +palannut sitä kirjettä viemästä postilaatikkoon. Muuten oli ollut kuin +ainakin, se vain, ettei hänenkään mielensä suostunut leikinlaskuun. + +Mutta toiset tytöt olivat päätään riiputtaneet alaspäin aivan kuin +niskasuonet olisivat venähtäneet, olivat huokailleet, olleet surkeina +ja karttaneet toisiaan; ja syystä kyllä, sillä jos Sannin ja Mimmin +tuskat olisivat päässeet vastakkain jysähtämään, niin ne eivät enää +olisi olleet hillittävissä, siitä olisi syntynyt yleinen itku ja parku +ja äänekäs äläkkä. + +Hyvin tuo oli ollut joutavan näköistä katsella miehisen miehen. Pojat +olivatkin hienoksittain kiroilleet akkaväen tuulia, jotka puhaltavat +milloin miltäkin kolkalta ihan ilman syytä ja järkeä. Suututtanut oli +ensiksikin se, ettei siitä aiotusta aamukävelystä, -- jota juuri tytöt +eilen olivat puuhanneet, -- tuon yleisen surkeuden takia tullutkaan +mitään, ja sitten tuo itkun pillitys ja pidätetyt huokaukset olivat +tärvänneet heidänkin hyvän tuulensa kokonaan ja tympäisseet kerrassaan +-- hyih! + +Sitä nuhertamista se oli ollut koko aamupuolen, ja kun päivällinen +vihoviimein joutui, kävivät pojat oikein vihaisina paistiin käsiksi. +Mutta tytöillepä ei maittanut. Niin ottivat eteensä kuin kärpäselle, +eivätkä sitäkään syödä jaksaneet -- ei mitenkään. Kurkkua myöten olivat +täyteläisinä itkua ja surkeutta, silmät verestivät ja nenä punoitti ja +päätä kivisti. Ensin nousi yksi kesken ruokapöydästä, sitten toinen ja +kolmas, ja menivät pois nenäliina suun edessä, ja Elsakin, joka melkein +loppuun asti istui, tuijotti totisena yhteen kohti, siihen juuri +pöytäliinan mutkaan tähysti koko ajan. -- Ei kukaan uskaltanut virkkaa +sanaakaan, ei Aatulta edes lohjennut yhtään tyhmyyttä. + +Se oli niin perin surullista. + +Itsekseen istuivat pojat syötyään, ikävissään salissa tupakoiden, ja +tuumailivat, että senkö vietävä niillä nyt taasen on. Kyllähän Eemeli +syitäkin vähän arveli, oli nähnyt illalla jo pahoja oireita, kun Elsa +oli tullut kotiin, ja hän tiesi myöskin, kenen matkassa se oli tullut, +-- Eklundin, maanmittarin, sen saman, joka ennenkin oli niitten +matkassa kulkenut ja ollut tyttöjen puheenaiheena. Ja Yrjö oli kuullut +sitä samaista itkun pillitystä jo pitkin yötä seinän takaa. + +-- Ettäkö olisi kihloihin mennyt Elsa? + +-- Tai antanut rukkaset. + +-- Kirjeen se vain kirjoitti tänä aamuna. + +-- Ja sekö nyt sitten itkettävää olisi, olipa kummin tahansa! + +Mutta hämärän tultua se jo kävi ihan sietämättömäksi. Suljettujen ovien +taakse olivat tytöt vetäytyneet omiin suojiinsa, ja kun heistä jollekin +sattui asiata saliin, niin käväisivät pikimmältään, syrjään katsomatta, +juuri kuin siellä ei muita olisi ollutkaan. Ja kun Aatu kysäisi, että +mitä viisautta se tuo nyt taasen on, niin ei tullut halkaistua sanaa +vastaan. -- Ka, olkoot omillaan, me vain emme tahdo pakkautua... + +Pojat päättivät harmissaankin lähteä kaikin ulos, vaikkapa punssilasin +hakuun jostakin kapakasta. Tuota tuommoista nyt ei ilennyt nähdä eikä +kuulla. + +Ovella tuli heitä vastaan Eeva, tuo ainian suruton lintu, kaikkien +yhteinen iloinen lemmikki. Mutta niin meni hänkin ohi kuin ei olisi +nähnytkään vastaantulijoita, meni surullisen ja haikean makuisena +hänkin; mutta kun tuo haikeus ei hänessä tuntunut oikein koteutuneelta +eikä luonnolliselta, niin se teki hienosti naurettavan vaikutuksen. + +-- No siinä minä, missä muutkin: tottapa sitä hänenkin näet pitää +surra, koska toisetkin! + +-- Eipähän ilman, se kuuluu asiaan. Eiväthän ne muuten kanoja +olisikaan. + +-- Mutta nyt surkoot ja vetistelkööt aivan maksaa ja sappea myöten +meistä nähden, itkekööt nyt lirittäkööt kerran ihmeeksi, niin että +piisaa. Saavat he meistä rauhan! + +-- Ja vielä ne taas katajatkin pölisevät. + +Kun pojat olivat menneet, siirtyivät tytöt vähitellen kamaristaan +pimeään saliin, jossa oli tilaa väljemmältä tuskalle. Ja salvattu +tuskan tulva alkoi uurtaa läpi tokeensa. Eeva tuli, ja koko varsi +värisi, kun hän kiihkoisasti kiersi käsivartensa Elsan kaulalle ja +painoi itkusta sykähtelevän päänsä toisen rintaa vastaan. He ymmärsivät +niin hyvin toisensa! -- Vihoviimein silloin repesi heltymään Elsankin +mieli, joka jäykkänä ja taipumattomana oli tähän asti ollut, suli jo +väkisinkin sydän, jota hän oli koettanut kovaksi karaista, tunne +tempasi vallan, ja kyynelvirta, voimakas, raivoisa irtautui +pakotetuista pintehistään ja syöksyi esiin hillitsemättömällä vimmalla. +Eeva sylissään hän vaipui vastuksettomana, voitettuna siihen sohvan +nurkkaan, itki kiihkeästi, äänekkäästi, itki kauan, niin että jäsenet +värähtivät, tunto herposi ja huumaus valtasi. Kilpaa nyyhkytti Eeva +hänen sylissään, ja Sanni ja Mimmi säestivät ulisemalla kuorossa, niin +lähellä kuin suinkin, niin surkeasti kuin suinkin. + +Oli se itkua. Ja jo tämä elämä oli viheliäistä, kurjaa, kurjaa! Tämä +maailma kummallista, nurinpuolista, käsittämätöntä! Mitä varten piti +kaikki, kaikki olla noin umpisurkeata! + +Pitkän ajan kuluttua hiljeni itku hetkeksi ja nyyhkytysten keskitse +puhkesi katkonaisia lauseita. + +-- Voi, ajattelithan sinä, punnitsithan sinä tyystin. Ajattelithan sinä +kaikki mahdollisuudet voidaksesi häneen kerran kumminkin suostua? + +-- Niin, kuinka lannistunut, kuinka musertunut se poika parka nyt +mahtaneekaan olla! + +-- Niin ... oih, mutta... + +-- Etkö koskaan olisi voinut häntä rakastaa, koskaan? + +-- En, oi en koskaan, minä tiedän sen niin selvästi, sen tunnen niin +kamalan varmasti. -- Ja taas syöksyi esiin itkujen tulva, voimakas, +raivoisa, ja Eeva nyyhkytti kilpaa hänen sylissään ja Sanni ja Mimmi +säestivät kuorossa. + +-- Minä en häntä voi rakastaa, _häntä_ en. + +Sehän se juuri oli niin nurinpuolista, vinoon kiertynyttä, kummallista +tässä maailmassa. -- Elsa kyllä saattoi rakastaa, ja rakastaa +tulisesti, mutta ei _häntä_. Ja hän taas ei muita! Kyllä, kyllä se oli +viheliäistä tämä elämä -- kurjaa! + +Niin sitä itkettiin, vetisteltiin siinä pimeässä kauan, -- pari tuntia. +Ja kyyneleet loppuivat ja uupumus voitti. Lepoon vaipui vähitellen +mieli, tyyntyi ja tyytyi. Silloin pani Mimmi tulta lamppuun ja Sanni +laski varjostimet ja Eeva ihmetteli vielä itku kurkussa, että +mihinkähän ne ovat pojatkin menneet. Pyyhittiin sitten kuiviksi itkusta +ajettuneet silmät, jotka karttoivat valoa, korjattiin vaatteet, jotka +siinä hötäkässä olivat epäjärjestykseen kiertyneet, ja ajateltiin, että +jo tämä elämä on surullista. Mutta eihän se nyt ollut Elsan syy, se oli +tämän nurinpuolisen maailman syy. Ja yhtä kaikki se _hänkään_ sentään +ei niin perin lannistunut, vakavahan se oli ja järkevä, olihan se mies. +Kai se lohduttautuu ennemmin tai myöhemmin -- poika parka. + +Ja mistä se siihen muuten otettiin parempikaan maailma, vaikka ei ollut +tästä nykyisestä paljon haaraa -- ei. + +Mimmi haki vanhoja säästöjä, pussillisen rusinoita ja manteleita, ja +niitä syötiin, nakerrettiin siinä sitten juteltaessa illan kuluksi, ja +ihmeteltiin, että missähän vain ne pojat viipynevätkään. Soittipa Sanni +jo kappaleen pianollakin -- tosin hiukan surunvoittoisen. Näet aina +sentään vielä väliin tipahti siihen lautaselle kyynelkin, yksi ja +toinen tirahti, -- mutta ne nieltiin alas rusinain ja mantelien +matkassa. + + + + +MESENAATTI. + + +Laitoksen johtaja pyyhkäisi hien otsaltaan, ryyppäsi vettä kulauksen, +kuivasi sitten partansa ja jatkoi, käännähtäen oikealle: + +-- Ja tämän koko laitoksen puolesta on vielä tärkeä ja rakas +velvollisuuteni lausua kiitoksen ja kunnioituksen sanat sille +miehelle... + +(Kunnallisneuvos Kyriakus istui vielä tyynenä: hän oli vanhastaan +tottunut odottamaan kunnes joka lause oli ohi, silloin vasta tuli hänen +nousta, silloin hän tiesi nimensä tulevan mainituksi.) + +... jota koko tämän laitoksen enemmän kuin ketään muuta aina tulee +muistaa ja jota se muistaa perustajanaan, tukenaan. Teille, +kunnallisneuvos Kyriakus (tämä nousi, kääntyi päin puhujaa nojaten +toisella kädellä pöytään, toisella varta vasten hänelle hankitun, +pehmoisen lepuutuolin selkään), Teille tahtoisin, jos sen sanoilla +tehdä voisin, tulkita ne lämpöiset, ne sydämelliset kiitoksen tunteet, +joita meissä kaikissa tälläkin hetkellä liikkuu, kun taas työvuotemme +loppuun kuluttua saamme silmäillä taaksepäin, saamme nähdä vuotisen +hedelmän kypsyneen niistä touoista, joita Te, herra kunnallisneuvos, +olette kylvänyt. Ilahduttavaa on meidän ollut havaita, että Te nytkin +olette ottanut sen vaivan päällenne ja saapuneet tähän tilaisuuteen, +jolloin meidän taas on suotu nähdä yhden hirsikerroksen kohoavan siinä +rakennuksessa, johon Te olette laskenut niin vankan perustuksen. +Ilahduttavaa se on meille kaikille siksi, että me siitä huomaamme, että +Te ette ainoastaan ole halunnut perustuksia laskea, vaan suvaitsette +vielä isänä ja holhoojana edeskinpäin työn jatkumista valvoa. -- +Ottakaa vastaan, herra kunnallisneuvos, meidän kaikkien, koko laitoksen +vilpittömät, sydämelliset kiitokset. + +Seurasi sitten moninkertaiset kumarrukset kummaltakin puolen, +kunnallisneuvos istahtihe taas lepotuoliinsa, johtaja jatkoi puhettaan +muista asioista. Oli näet laitoksen, maanviljelysopiston, vuositutkinto +ja sen lopputoimitus. + +-- Kuka se oli tuo, jota noin kiitettiin, kysyi ovensuussa +kuuntelijoista eräs vieressään seisovalta. + +-- Kukako? Oletteko te ainoa muukalainen...? + +-- Suokaa anteeksi, minähän olen matkustaja, oliko se joku hallituksen +puolesta, vai...? + +-- Hallituksen -- ei -- kuulittehan te, kunnallisneuvos Kyriakus, hän +itse. + +-- Todellakin sen nimen kuulin, mutta en tunne häntä nimeltäkään. Kuka +hän sitten on? + +-- Ei, mutta minä häpeän teidän puolestanne. Tulkaa tänne eteiseen, +niin kerron. Kunnallisneuvos Kyriakus on mies, jonka nimeä koko tämä +paikkakunta kunnioituksella, rakkaudella ja ylpeydellä mainitsee, hän +ei ole ainoastaan perustanut tätä laitosta, vaan myös... + +-- Onko hän tämän laitoksen järjestäjä vai onko hän keksinyt jonkin +uuden suunnan maataloudessa ja karjanhoidossa, koska hänen työstään +sanottiin hedelmän jo kypsyneen? + +-- Ei, niihin hän ei puutu, vaan hän on lahjoittanut laitokselle +puolenmanttaalisen maan rakennuksineen, kaikkineen. + +Kertoja katsoi sen sanottuaan matkustajaa silmiin säälivästi ja +tuikeasti, että eikö tuo jo ymmärrä hävetä tietämättömyyttään. Mutta +eihän tämä siksikään, sanoihan vain: + +-- Vai niin, suuri mesenaatti siis, lahjoittaja. + +-- Niin, lahjoittaja, puuttui puheeseen kolmas henkilö, joka tuli +kuumasta salista ulos vilvoittelemaan. -- Ja harvat ihmiset osaavat +viljellä maataan niin hedelmälliseksi kuin hän. Siitä puolesta +manttaalista hänelle nyt vuosittain kypsyy kolmet, neljät sadot +kiitoksia, kunnioituksia ja siunauksia. + +Ensimmäinen kertoja meni takaisin saliin, ja matkustaja huomasi heti, +että tämä uusi oli nyt taas semmoinen viheliäinen virnistelijä ja +koiransilmä, jolle ei ole mitään pyhää eikä kallista tässä +maailmassa eikä tulevaisessa. Mutta hän halusi kuulla lähemmin +kunnallisneuvoksesta. + +-- Epäilemättä hän sentään on tehnyt lahjoituksensa jalossa +tarkoituksessa, ja täytyyhän aina kunnioittaa niitä, jotka, hankittuaan +suurehkot varat, niitä ylevämielisesti käyttävät yleishyviin ja +isänmaallisiin tarkoituksiin. + +-- Kaikella kunnioituksella, minä puolestani kiemurtelen aina matona +hänen jalkainsa juuressa ja siunailen sitä sielun ylevyyttä. Siitä +määrästä, mitä hän ei talven kuluessa ole saanut Pariisissa ja Roomassa +menemään vaimovainajansa perintöjen koroista, hän ei pane kaikkia +pääomaan, vaan lahjoittaa aina väliin pienen prosentin kotiin tultuaan +johonkin yleishyödylliseen yritykseen, ja lukee sitten mielellään +paikkakunnan sanomalehdissä, että »kunnallisneuvos Kyriakus on taasen +tunnetulla anteliaisuudellaan» jne., niinkuin tiedätte. + +-- Hm, te olette ankara tuomioissanne. Mutta jos niinkin olisi, kuten +sanotte, kaikki miljoonanomistajat eivät tee senkään vertaa yhteisten +asiain hyväksi. + +-- Sepä se. Sattuu esimerkiksi olemaan tämmöinen kivikkoniemi liikaa +maata, josta nyt ei juuri suurtakaan rahaa saa, mutta toinen möisi sen +sittenkin ja lainaisi rahat korkoa vastaan; toinen antaa sen uudelle +maanviljelysopistolle ja laskee, hitto soi, semmoisen perustuksen, +johon kestää joka vuosi rakentaa hirsikerroksia, kunnes siitä tulee +Jaakopin portaat taivaaseen asti, niinkuin sen itse äsken kuulitte. Ja +sitten mesenaatin nimi -- siinä se on erotus. + +Matkustaja älysi, että tällä miehellä on lahjoittajaa vastaan jotakin +vanhaa kaunaa, ja kuulikin myöhemmin, että hän oli kerran saanut +lainanpyyntöönsä kieltävän vastauksen, ja sai sitä paitsi vielä +varmalta taholta tietää, että mies muutenkin oli järkipäästään vähän +löylyn lyömä. Semmoisen kanssa hän ei siis tahtonut puuttua pitempiin +pakinoihin, hymyili vain ja kääntyi toisaalle katsomaan, kun ihmiset +toimituksen päätyttyä jo ulos lappoivat. Siinä tuli kunnallisneuvoskin; +suorana ja pöhevänä oman arvonsa tuntien hän asteli, ja johtaja ja muut +korkeimmat herrat hääräilivät hänen kupeillaan, puolella ja toisella, +ja ihmistungos, joka eteisen täytti, hajausi kahtialle nöyrästi ja +kunnioittavasti. Takin ylle auttajia oli montakin, yksi toi hatun, +toinen kepin, ja niin saatiin neuvos vaunuihin, jotka, kaksi mustaa, +venäjänrotuista oritta edessään, odottivat portaitten edustalla. Mutta +neuvos ei tahtonutkaan istua yksin, viittasi sormellaan opiston +johtajaa viereensä, ja niinkuin orava tämä kapusi lakki kourassa ylös +ja istahti täpärälle siihen toiseen nurkkaan neuvoksen rinnalle, yhäti +kumarrellen kunniasta, joka hänelle suotiin. Ajaja nykäsi suitsia, +hevoset oikaisivathen menemään ja vaunut lähtivät pyörimään tupruttaen +pölyä ja hiekkaa vasten silmiä maantiellä kulkijoille, jotka olivat +lakit kädessä ja polvet notkussa seisahtuneet tiepuoleen. + +-- Raharuhtinas, näetten, mesenaatti, puhua paapatti taas se samainen +koiransilmä, joka oli ehättänyt ulos matkustajan rinnalle kävelemään. + +-- Ja nyt siellä tulee hänen hovillaan päivälliset semmoiset, ettei +niiden vertaa ole nähty kolmenkymmenen penikulman piirissä sittenkun +mennä kesänä sillä samaisella hovilla. Eivätkä ne päivälliset maksa +enempää kuin parin kolmen pienen tilallisen maat tai muutamain +tavallisesti elävien käsityöläisperheiden vuosieläke. + +-- Kuulkaa, jos noista teidän mielipiteistänne johtopäätökset +vedettäisiin... + +-- Niin ne veisivät hiiteen, aivan kerrassaan. Minä vain tahdoin noista +päivällisistä sanoa -- minäkin olin niissä ennen, siellä on vain +valittu, suosittu seura --, että niissä te vasta saisitte puheita +kuulla, -- niin no, ymmärrättehän te sen. Jokainen näet on +kiitollisuuden velassa ja maksaa vuosittain sitä velkaa korealla +puheella, saadakseen uutta tai ainakin korot kuitatakseen. Hiessä on jo +mennessä monen pää, jos ei kuivana lie palatessakaan, ainakaan +sisällisesti... + +-- Neuvos kai vastaa niihin puheisiin. + +-- Vastaa? -- ei. Asianlaita on näette se, että hänen päässään ei ole +mitään, ei edes täitäkään, niinkuin eräs hänen torpparinsa on sanonut. +Sanoo vain esimerkiksi näin: »No, moron, mikä käteen, se kärsään», ja +istuu taas tuolilleen pöydän päähän, kuuntelee laitoksiaan, sivelee +viiksiään ja tuntee syvästi sydämessään, että hän on, niinkuin on +sanottu, suuri, jalo, ylevä mies. Siitä hän viittaa sanomalehden +toimittajan luokseen ja kuiskuttaa tälle kaikkien kuullen, että hän on +päättänyt antaa 300 markkaa kansakoululle taikka kirkon urkuihin. + +Jo kävi matkustajalle aivan selväksi, että koiransilmän päässä oli +liian paljon muutakin kuin täitä sekaisin, ja hän nosti siis +lakkia ja kääntyi tienhaarasta toisaalle. Mutta tuon lörpöttäjän +ajatuksenjuoksusta oli häneenkin jo tarttunut kaikenlaisia tuumia, +joita hän ei heti saanut mielestään karkaamaan. Tuli siinä esimerkiksi +vastaan mies lehmää taluttaen, akka jäljessä vitsalla hosuen, molemmat +-- nimittäin mies ja akka, ei lehmä -- hyvin surullisen näköisiä, ja +silloin heti pisti päähän ajatus, että tuossahan se nyt +kunnallisneuvoksen torppari viepi viimeistä lehmäänsä kaupunkiin +myötäväksi saadakseen rahaa isännälleen vuokran maksuksi, ja samaan +aikaan neuvos itse julkeissa juomingeissa lahjoittaa 300 markkaa kirkon +kynttilöihin; mutta se, näet jälkimmäinen asia, tulee sanomalehtiin +asianmukaisten koristeiden kera, edellinen ei tule kuulumaan mihinkään. + +Semmoinenkin ajatus pisti päähän, mutta se oli aivan perusteeton, +hupsuttelijan aivoista lähtenyt. Kaikki muut ihmisethän sen +kiitollisuudella ja kunnioituksella tunnustivat, että kunnallisneuvos +oli suuri ja jalomielinen mesenaatti. + + + + +KUNNIA OLKOON. + + +Kuuma oli ilma jo aamusta päivin. Ei tuntunut tuulen henkeä, päivä +paahteli vain heloittavana pilvettömältä taivaalta. Se tuntui raskaalta +ja painostavalta. Niin hiljaistakin oli kaikki, ei kuulunut +risahdustakaan. Käveltiin aivan kuin autiossa erämaassa, ja kumminkin +oleiltiin aivan kaupungin vieressä, kaupunkilaisten suosituimmalla +kävelypaikalla, vanhan linnan raunioisilla vallituksilla. + +Nimittäin Käkisalmen kaupungin ja Käkisalmen linnan. Matkailuretkellä +oltiin siellä ja poikettiin tietysti katselemaan linnan raunioita. +Siellä nyt kapuiltiin ja kiipeiltiin, tutkittiin ja ihmeteltiin +kauniina kesäisenä sunnuntaiaamun hetkenä. + +Tuostakohan lie koko se juhlallisuus tullutkin mieliimme, se +haaveksivaisuuteen vivahtava vakavuus ja hartaus, joka meidät pani +äänettöminä ja ajattelevina harhailemaan siellä linnanraunion +nurmettuneilla penkereillä. Ja juhlallistahan olikin luonto ja +ympäristö, eikä ollut ihme, että se meihin vaikutti. Ainahan tuommoiset +muistot muinaisilta ajoilta tunkevat ihmismieliin ja herättävät vakavia +mietteitä. Mieli tapailee kuvia niiltä entisiltä ajoilta, jolloin nuo +nyt kukistuneet muistomerkit olivat vilkkaan ja toimivan elämän +keskustoina, jolloin noiden kivimuurien sisällä, jotka nyt jo +vuosisadan vuosisatansa perästä ovat seisoneet kosteina, autioina +holveina, vielä eleli ihmisjoukko tuntien, ajatellen, toivoen ja +toimien niinkuin me nyt eläväiset, ja niinkuin taas ne, jotka kerran +kuljeksivat meidän raunioituneiden muistomerkkiemme keskellä, ja +meidän, vainajien, unohtuneiksi nurmettuneilla haudoilla. Nousepa +torniin tuon vanhan, raakakivisen linnan, luo sieltä katseesi alas ja +ympäristöösi noille vallitusten suojaamille vainioille, joissa nyt +rauhallisena versoo nuortea näreikkö, noille kivisille rannoille, joita +nyt ihmiskäsien kuivaama virta hiljalleen huuhtoilee, lipuen eteenpäin +verkalleen ja ikäänkuin väsyneenä, niin tuletpa ajatelleeksi niitä +aikoja, jolloin siellä ja juuri siellä inhimilliset intohimot, viha, +vaino ja kosto ihmisten kesken raivoisimmillaan riehuilivat, niinkuin +riehuilevat nytkin ihmisten kesken, vaikka toisen muotoisina, ja +niinkuin tulevat riehumaan vastakin ihmisten kesken, vaikka ehkä +toisella tavalla ja toisessa muodossa. + +Ja vaikka et tuota niin selvästi ajattelisikaan, niin hetkeksi vaipuu +kumminkin mielesi miettiväiseksi, ihan tahtomattasi käyt +vakavatuumaiseksi, melkeinpä juhlalliseksi. + + * * * * * + +Niin ainakin meistä tuntui, meistä kahdesta matkailijasta nimittäin. +Kolmas joukossa, käkisalmelainen, joka meidän seurassamme kulki +näyttelemässä noita merkkipaikkoja, jotka hän jo lukemattomia kertoja +oli nähnyt ja näytellyt, itse ihmetellyt ja väsymiinsä muille +kuvaillut, hän ei tietysti jaksanut seurata meitä tuohon haaveilun +partaalle ulottuvaan mielentilaan, vaan tuumaili nähtävästi iva +mielessään, että nämä nyt ovat taas maitomielisiä haaveilijoita, jotka +luulevat näkevänsä ympärillään noissa kukistuneissa holveissa vainajien +haamuja ja ruostuneilla kivillä vihan verta ja sillä pakolla koettavat +ärsyttää mieltään ajattelemaan ja tuntemaan elämän vähäpätöisyyttä, +tyhjyyttä ja katoavaisuutta. Hän kysyikin, eikö meistä kumpikaan jo +istunut alas penkereelle runoa kirjoittamaan. Mutta me, halveksien +hänen pilkkaansa, olimme ihan peittelemättä juhlallisina ja +haaveilevina; luontokin siihen houkutteli, hiljaista kun oli kaikki, +tyyntä ja sopusointuista. Päivä nousi jo korkealle, aamu oli pitkälle +ehtinyt, kun kävelimme takaisinpäin vihannan vesakkopuiston läpi ja +poikkesimme toiselle rannalle, uudemman linnoituksen puolelle, jossa +nykyään sijaitsee hullujenhuone. Kaupungissa soivat kirkonkellot +kutsuen rahvasta jumalanpalvelukseen. Ne kumahtelivat vakavasti, +säännöllisesti ja verkalleen, ja kaiku lahdentakaiselta rannalta +vastasi heikommin, mutta hartaasti kumisten, melkein kuin rukoillen ja +valitellen. Rasvatyynnä oli järven pinta; liekö viettänyt juhlahetkeä +sekin vai muutenko lie väsyneenä vaipunut hervottomasti lepäämään +arastellen päivän liiaksi paahtavia säteitä. + +Näyttipä melkein siltä kuin tuo hetken juhlallisuus olisi vallannut +hourutkin kopeissaan, lumonnut mielettömäinkin mielet. Syvä äänettömyys +vallitsi noissa synkissä kasarmeissa. Tiheän rautaristikon takaa +näkyivät siellä täällä aukinaisessa ikkunassa jotkut laihat, kalvakat +kasvot, tuuheapartainen leuka, ja silmät, joissa loisti surunvoittoinen +kaipaus tai hillitty himo. Vartijamies istui puolinukuksissaan varjossa +aukinaisen portin kynnyksellä, vieressä iso villakoira, joka oli +oikaissut kaikki jäsenensä niin suoran veteliksi kuin mahdollista. + +Seisahdimme hetkeksi mekin siimekseen rikoshullujen suljetun +kivivankilan kupeelle levähtämään. Kellojen soitto tapulissa oli juuri +tauonnut. Ei elävän liikettä kuulunut kaukaakaan. + +Silloin helähti äkkiä ylhäältäpäin kitaran soinnukas, kituva sävel. +Hienona, epäselvänä se aluksi väreili, mutta kiihtyi siitä vähitellen +selvemmäksi, kirkkaammaksi ja voimakkaammaksi, siksi kunnes se +helkkyvinä, puhtaina, vapaina ääninä virtasi ulos äänettömään luontoon, +soinnullaan vallaten kaikki. Taas sävel hieman heikkeni, näppäili +muutamia kertoja katkonaisesti, hetken väliajoin, juuri kuin odotellen +jotakin mukaansa. Ja samassa kuuluikin syvä, miehekäs ääni, joka +hartaasti, kiihkeän voimakkaasti messusi: »Kunnia olkoon ... Jumalan +kor-keuu-des-sa ..., ja maassa rauha ... ja ih-mi-sil-le ... hyvä +tahto...» Lopulta ääni, joka oli kajahtanut mahtavana, kaikki +voittavana, hiljeni, tyyntyi, verkalleen ikäänkuin rauhoittuneena +nukkui pois; kitara heläytti vielä pari sävelkierrosta ja hiljeni +sekin, vaikeni vähitellen, hyvin vähitellen, hienoni, hienoni, kunnes +sen ääni viimeisillään värähteli tuskin kuultavana, niin että se +tauonneenakin vielä soi korvissa pitkän aikaa, vaikk'ei siitä tiennyt, +oliko tuo sointi kitaran ääntä vai kaikua mielikuvituksesta. + +Me seisoimme kuin lumottuina, seisoimme kauan aikaa äänettöminä +katsellen ylös, mistä sävelvirta oli lähtenyt. Se oli tullut eräästä +toisen kerroksen ikkunasta. Ikkuna oli auki, mutta sisältä ei näkynyt +mitään, ei muuta kuin musta tyhjyys. Soittaja ja laulaja istui kai +sivummalla pöydän ääressä. + +Hän oli -- niin kertoi oppaamme -- pappi. Hurskas ja innokas pappi hän +oli ollut, mutta kerran oli hänen järkensä pimennyt. Uskonnollisessa +huomiossaan hän oli saanut päähänsä, että hänen täytyi saattaa veljensä +autuaaksi. Salaperäinen velvollisuus, ankara sisällinen pakko käski +häntä heti, hetkeäkään viipymättä, rientämään ja pelastamaan +velimiestään. Hän lähti matkalle, ajoi parikymmentä peninkulmaa pahaa +aavistamattoman veljensä luo, tapasi hänet kotona, istui iltakauden +jutellen rauhallisesti kahden kesken, kunnes äkkiä nousi ja iski +mukaansa ottamallaan kurikalla velimiestä takaraivoon, niin että tämä +kellahti kuolleena istuimeltaan. Sitten meni ja antautui kiinni. Ja nyt +hän on jo vuosia istunut rikoshullujen ilottomassa kopissa, jossa hän, +ollen vielä toimittavinaan papillista virkaansa, kitaralla säestäen +messuilee harvinaisen kauniilla äänellään ja veisaa kiitosvirsiä sille +Jumalalle, jolle hän luulee veljesmurhallaan tehneensä otollisen +palveluksen. + +Tämän kertoi meille oppaana oleva käkisalmelainen tuttavamme +seisoessamme siinä seinämällä ikkunan alla. Sillä välin kitaran ääni +oli taas alkanut soida, aluksi vienosti, valittavasti, niinkuin itkevän +lapsen kituvalla äänellä, sitten yhä selvemmällä, kirkkaammalla, +helkkyvämmällä. Tuntui kuin se ensin olisi arastellut, uskaltamatta +oikein esittää ylistysvirttään, mutta sai vähitellen omista sävelistään +rohkeutta ja purki sitten kiitosta täpö täyden sydämensä valtavina, +intohimoisina sävelinä, kunnes taas tyydytettynä, rauhoittuneena, +lohduttuneena hiljeni hienosti soivaan rukoukseen. Ja laulajan ääni, +joka taas kajahti syvänä ja mahtavana, sekin tuntui niin vakuuttavalta, +niin hartaalta ja sydämelliseltä, kuin olisi hän itselleen ja suurelle, +lohdutusta kaipaavalle seurakunnalle julistanut armoa, rauhaa ja +sovintoa. »Kunnia olkoon...», se soi niin voimakkaasti ja niin +pakottavasti, että se painoi kuuntelijankin sanattomaksi ja hartaaksi +ja pani heltyneenä yhtymään kiitosvirteen. + +Hän messusi kuin alttarilta, mutta ei niinkuin virkamies +ulkokullatuille sanankuulijoille, vaan niinkuin nöyrä, puutteensa +tunteva palvelija ylistää Herransa kiitosta koko katuvalle ja armoa +kaipaavalle luomakunnalle. Ja hänellä olikin siinä kuuntelijajoukko, +joka lohdutusta kyllä kaipasi. Useaan ikkunaan tuossa synkässä talossa +ilmestyi vähitellen surkastuneet, intohimoiset ja häiriytyneet kasvot, +joille sävelten aikana tuntui hetkeksi laskeutuvan rauhan ja +tyydytyksen leima. Rautaristikon läpi pistäytyi silloin tällöin ulos +laiha käsivarsi, joka ikäänkuin tavoitteli jotakin, mutta sitten +laskeutui hervotonna riippumaan. Seurakunta oli vaipunut hiljaiseen +kuuntelemiseen. Vartijakin oli pannut kätensä ristiin polville, ja +vieressä makaava villakoira oli nostanut päänsä kuuntelevaan asentoon. + +Taas nukkui sävel kuin vaikenevaan rukoukseen, ja kitaran säestävä ääni +väreili vielä hienon hienona hyvän hetken, ennenkuin verkalleen +taukosi. Mutta kun kaikki taas oli äänetöntä, se alkoi uudelleen soida +ujosti ja arkaellen, kunnes siitä jälleen kiihtyi helkkyvään +ylistysvirteensä, ja laulajan »Kunnia olkoon...» valtasi uudelleen +heltyvän luonnon. + +Moneenko kertaan hän sen uudisti, sitä en muista. Hän tuntui +tarvitsevan paljon lohdutusta, hänen täytyi virittää ylistysvirtensä +uudelleen ja yhä uudelleen herkeämättä. Mutta aina se uudistui hiukan +erilaisena kuin edellisellä kerralla, eri vivahduksin, eri värityksin. +Ja tuntuipa melkein siltä kuin se joka kerran olisi alkanut entistään +hartaampana ja nöyrempänä ja kuin »Kunnia olkoon...» aina olisi +kajahtanut entistään kirkkaammin ja sointuvammin. Se oli aina sama, +mutta aina myöskin vaikuttavampi ja tuntoon sulautuvampi. -- + +Luulenpa melkein, että siinä tuntikausi seisottiin kuunnellen +mielipuolen harrasta messua. Oli kuultu messua kirkoissa, oli laulua ja +soittoa kuultu liikuttavaakin, mutta niinkuin tämä mielettömän messu ei +meihin mikään ollut vaikuttanut. Juuri siksikö, että siitä kuvastui +hullulle ainoa selväksi jäänyt ajatus ja tunne, joka lähti pakottavasta +sydämestä? En tiedä; mutta sydämeen se tunki. + + * * * * * + +Jo vihdoinkin lähdettiin. Vielä poistuessamme pysähdyimme vanhan kirkon +raunioiden takana viimeisen kerran nauttimaan ja ihailemaan, kuinka +sulavasti ja soinnukkaasti laulajan miehekäs ääni ja kitaran vieno +säestys heiketessään väreilivät, kun loppusävel »... ja ihmisille hyvä +tahto...» vähitellen nukkui pois rauhaan ja sopusointuun. Kauan se +kajahteli korvissamme lempeänä ja tyynnyttävänä, kun kävelimme +keskipäivän paahtavassa helteessä rantatietä takaisin Käkisalmen pienen +kylän keskustaan. + +Iloisessa illanvietossa haihtui meistä kumminkin pian tuo harras +vaikutus. Semmoistahan se on nuoren kevyt luonto; pian se haihduttaa ja +unohtaa syvimmätkin tunteensa muiden toisarvoisten tieltä. Valssin +iloinen ja reipas sävel ja polkan vallaton tahti huuhtoilivat +korvistamme ja mielistämme papin messun sulavan soinnun, ja iloisten +impien kisoissa häipyi sydämistä tuo hartaus ja juhlallisuus, joka +meidät äsken oli tehnyt niin vakaviksi ja miettiväisiksi. + +Mutta vielä iltayöllä, kun laivalla ajettiin Kivisalmen rannasta ulos +tyynelle ulapalle, kun kaikki taas oli äänetöntä ja rauhallista, +silloin seisoimme vielä kerran miettivinä laivan kannella katsellen +etäisyyteen, jossa laskeneen päivän rusko kelmeänpunaisena kajastui +järven pinnasta, ja silloin palasi taas meidän molempien mieliin messun +äsken kuultu sävel. Se soi korvissamme hellämielisenä kehoituksena +kaukaisuuden mailta, se kajahti voimakkaana kiitosvirtenä kaikesta +siitä kauneudesta ja hyvyydestä, jota me saimme nauttia. Ja kitaran +lempeä, kirkas ääni helähteli lumoavana tuhansin vivahduksin, värähteli +hienona, etäisenä sointuna... + +Laivan kone tykytti täysin voimin, takoi vettä ja potki menemään hyvää +vauhtia selälle päin, ja ranta häämötti yhä enemmän ja enemmän utuisena +ja epäselvänä yön hämärässä. Ja yhä kaukaisemmaksi, yhä vieraammaksi +siirtyi virrenkin sävel mielistämme, yhä heikompana ja epäselvempänä +värähteli kitaran lempeä ääni. + + + + +VIIDES PÄIVÄ HEINÄKUUTA. + + +Selällään loikoili Tauno sohvalla ja luki. Jo käänsi hän kirjasta +viimeisen sivun esiin, silmäili sitäkin hätäisesti, paiskasi kirjan +kiinni ja hyppäsi pystyyn. + +-- Se oli valhetta, roskaa koko juttu! Kaikkea sitä painetaan ja +ihmisille syötetään. + +Hän oli lukenut erään noita »uusia» kertomuksia, joita nyt oli alkanut +nousta kuin sieniä sateen jälkeen. -- Paljasta roskaa, kaikki mustia +ja sakeita kuin terva. Kaikki yhtä maata! -- Tauno muisteli +lyhykäisyydessä, mitä nytkin oli lukenut: Niin, tietysti se oli joku +ompelijatar tai muu mamseli, joka oli työssä rikkaassa talossa +kaupungissa. Kaunis hän oli, -- no, se on selvää, -- ja nuori, mutta +kalvakka ja vähän jo kuihtunut, köykyssä kun istui aina ja ompeli; ja +surumielinen, tumma oli hänen katseensa, milloin hän työnsä yli kadulle +silmäili. -- Kovaosainen, tietysti semmoinen... Ja sitten talossa oli +vanhin poika, nuori herrassöötinki, vahaviiksinen ja sukkelakielinen. +Eipähän ilman. -- Ja tyttöpolo katseli väliin herrassöötinkiä, ja +herrassöötinki tyttöä, ja toisinaan illoin tämä tuli istumaan +ompelukoneen viereen, puhelemaan ja naurattamaan. Ja talvella hän +väliin käytti tyttöä ajelemassa kuutamoiltoina, kun milloin muu +herrasväki ei ollut kotosalla. Kuinkas muuten? -- Jonkin ajan perästä +tyttö joutui pois talosta -- hm --, maalle minne lie hävinnyt, ja +herrassöötinki meni rikkaisiin kihloihin ja pääsi sijaistuomariksi, +myöskin maalle. Ja siellä eräissä käräjissä oli lapsenmurhajuttu esillä +-- kuuluu asiaan! Kun syytetty astui oikeuden eteen, tuomari kalpeni +äkisti, horjahti eikä saanut sanaa suustaan; ryyppäsi vettä, valitti +kuumuutta ja langetti tuomion -- rikollinen kuritushuoneeseen. -- Niin, +tietysti sinne, taikka hulluinhuoneeseen, taikka koskeen syysyönä -- +mitenkäpäs muuten? -- Sama vanha roskajuttu, vanha valhe! + +Taunoa suututti, hän sylkäisi, viskasi kirjan uunin päälle -- mokoman, +veti saappaat jalkaansa ja rupesi laittamaan kuntoon siimoja +lähteäkseen päivällisen jälkeen eräitä polakoukkuja laskemaan. Ja hän +muisti, että nyt oli viides päivä heinäkuuta, haki esiin Runebergin, +luki siitä muutaman runon eikä ajatellut koko äskeistä roskakirjaa. -- +Jouti uunille... + +-- Soudatko sinä Leppälahdelle asti tänään, kysyi äiti, kun Tauno +päivällisen jälkeen kantoi pyydyksiään rantaan. + +-- Enpä tiedä. Kyllähän näitä koukkuja sinnekin asti riittäisi, ja +hyvät kaislikot siellä on. Miksi niin? + +-- Muuten vain ajattelin, että jos sinne joudut, niin voisit samalla +viedä Könösen muorille pari kappaa perunoita, -- niitä kun meillä vielä +on näin kyllitellen, ja eikö heillä lie puute niistäkin. + +-- No miksen, kun joudutatte. + +-- Odotapas, virkkoi sisar ikkunasta, minä annan vähän liinaompelusta +Iitulle, hän on niin sukkela käsistään tekemään. Kiireenlainen niillä +olisi. -- Kiire oli näet sisarella niihin aikoihin, paljon oli +ommeltavaa, eikähän niitä kaikkia itse ehtinyt, kun kihloissa oli ja +hääpäivä läheni. + +-- Vieläkö kiire? Höpsis! Ehtiihän ne häitten jälkeenkin. -- Pikku +kiusaa oli Tauno hyvin herkkä tekemään sisarelleen, joka oli sieluaan +myöten kiintynyt häätouhuihinsa. -- Tuo, Yrjö, se mytty rantaan, hän +virkkoi pikku veljelleen, joka pihalla koiran kanssa pelehti. + +-- Ota minut mukaan soutamaan. + +-- Ei sinusta ole. -- Oli Yrjö ollut joskus matkassa, mutta ei Tauno +hänestä nyt huolinut, haittana se vain olisi ollut. + +-- Tulethan iltaselle kotiin, kysyi äiti, perunasäkkiä tuoden. + +-- Jos joudun, ja joudunhan minä, kaunispa nyt on sääkin. + +Helteistä oli vesilläkin noin keskipäivän aikana, ja Tauno viskasi +takin yltään. Mutta herttaista oli, oli keskikesän suloa. Tuskinpa +värehtikään järven pinta, vihantina kuvastuivat saarten ja nienten +äyräät kirkkaaseen kalvoon. Kirkas ja iloinen oli Taunonkin mieli, ja +ääneensä hän lausui eräitä säkeitä »Heinäkuun viidennestä päivästä», +kun asettui kaislikon rinteeseen maimakaloja onkimaan. + +Siinä istuessa ajatukset harhailivat sinne tänne. Viivähtivät hetkisen +Könösen Iitussakin. -- Muun työn kesken se tyttö vielä liinaompelusta +ehtii näperrellä... Suutari kuuluu isä olleen, mutta nuorena on +kuollut, ja köyhänä... -- Kun ei tyttö ole mennyt naimisiin, nätti +tyttöhän se on. Kun saisi jonkun nuoren, siivon talonpojan. Saapihan +se, nuori tuo onkin vielä. Vähän hienompi hän on muita. Ei se oikein +sopiva olisi hänelle tuo Isotalon uusi isäntä, joka siellä kuuluu +kulkevan; vanha kettu, käräjäpukari, mikä lie, -- vaikka rikas talo. + +Monet kahvit Tauno oli Könösen muorin mökissä kalamatkoillaan juonut, +ennen isän kanssa, sitten yksin, ja oli muori sen tautta aina ollut +niinkuin pappilan erityisenä suojattina. -- Hoikasta ressusta Iitu oli +sillä välin kasvanut korkeaksi, pullevaksi immeksi. Mennä syksynä, kun +tyttö kerran saattoi hänet järven poikki, oli Tauno nauratellut ja +leikkiä laskenut Iitun kanssa, ja monesti tämä oli sievästi +punehtunut... Omituisesti se oli punastunut nytkin, kun hän keväällä +Helsingistä tultuaan oli sinne ensi kertaa poikennut. Taisipa tyttö +vähän häneen... No -- kun tulee joku siivo talonpoika... Ei hän soisi +muuta kuin hyvää Iitulle, hyvä tyttöhän se oli. -- Ka, voudin venehän +siinä soutaa; rysiään kokevat. Niin, huomenna ne on kekkerit voudissa, +saapi ehkä tanssiakin... Miellyttävä tyttö tuo voudin Helmi, -- vielä +tosin kuin ruusu nupussaan... + +Silleen ne kiertelivät siinä ajatukset ympäriinsä asiasta toiseen, ja +moneen kertaan kiertelivät, ja kirkkaita salakoita nousi sillä välin +tiheään ruohikon rinnasta. -- + +Koukut oli pantu ja Tauno souti rannalle päin. Ihan lahden pohjukkaan +asti hän ei viitsinyt kiertää nientä, vaan laski siihen, missä maantie +kulkee aivan rantaa, josta oikotietäkin pääsi Könösen mökille. Rantaan +saapuessaan Tauno näki jonkun ajavan aika pöläkkää maantietä -- ka, +Isontalon isäntähän se oli, -- kylläpä synkän näköisenä ja juuri kuin +häpeissään. + +Vähän häpeissään se olikin Isontalon Antti. Jos olisi hevonen +ymmärtänyt, olisi se saanut kuulla ukon kiukuttelevan: + +-- Perhana, vasikannahat...! Kun minä vielä hupsuttelinkin, vanha mies! +-- Kuka olisi uskonut tytönnappulaa? Köyhä kuin rotta, mutta näpsäkkä! +Peijakas! Eipä olisi uskonut, en minä eikä muut. Onkohan tuolla +toinen...? Ja minä jo kehahdin sitä kylässä, että emännän minä siitä +Isoontaloon tuon. -- Juutasta! Siitä ne veitikat tietysti narrailemaan +rupeavat, ilkeitä niitä kyllä aina on, jotka siten vihojaan purkavat, +laulunkin yhtäkaikki tekevät. -- Tuossa pappilankin maisteri. Saa kai +sen sekin kuulla, ja muut... Voi sun vietävä! -- Muorikaan ei osaa olla +omalle tytölleen sen kovempana, kun tälle vain ei kelpaa isoon taloon +emännäksi... Korea tyttö se on. No viisi siitä, kun vain en olisi sitä +edeltäpäin tullut maininneeksi... Kun rupesin koko peliin! + +Silleen tuskaili isäntä kieseissään ja suomaisi aina hevosta, jotta +hittojako se... + +Tauno lepäili hiukan ahteella ja pisti tupakan: olihan sitä vähilleen +virsta matkaa mökille, mutta menihän se selässä pussi, ja mytty myös... +-- Eikö taas lie Könösessä Isotalokin käynyt; niin oli nyreissään. +Vaikka lie rukkaset saanut! + +Siitä hän lähti kävelemään nurmikon poikki, polkua pitkin. Puolessa +taivalta Könösen muori tuli vastaan. + +-- Päivää, muori. Minä olin juuri teille tulossa. + +-- Hyvää päivää. Ka kalamatkallako? + +-- Niin, ja tässä ... äiti lähetti vähän perunoita muorille. + +-- Jumala siunatkoon sitä ruustinnaa, köyhiäkin aina muistelee. Minä +olin tästä kylään lähdössä, kehruita viemään, pistäytymään... + +Hän yritti takaisin kääntymään. + +-- Viekää pois. Minä nakkaan vain nämä teidän mökille. + +-- Entäpä jos maisteri joisi kahvit, jos keittämään... + +-- Kiitos, -- ei tarvis. Minä en nyt joudakaan tällä kertaa. -- Tässä +on sisarelta ompeluksia, veisin, jos Iitu joutaisi... + +-- Ka, miksei. Eihän sitä taas nyt niin kiirettä ole hänelläkään. -- +Minä sitten tästä kylään pistäyn. + +-- Hyvästi vain. Hyvästi. + +-- Hyvästi. Tuhannet kiitokset ruustinnalle ja maisterille itselleen, +kun nyt rupesitte meidän tautta vaivaa näkemään. + +-- Eihän tämä vaivaa ole eikä mitään. Hyvästi. + +-- Hyvästi. Muori katseli vielä jälkeensä, että komea mies se oli tuo +pappilan nuori maisteri, ja hyvin kunnolliseksi sitä kehutaan... + +-- Pois meni muorikin, -- tuumi Tauno kävellessään, -- eikö lie Iitu +ihan yksin. No, eihän se mitä, pistäydyn vain ja saatan perille nuo +viemiset. Myöhäksihän voipi käydä ennenkuin kotiin ehtii, ja näyttääpä +vähän kuin alkaisi pilveillä. Eihän siitä Yrjöstä olisi ollut, jos +vielä satamaan rupeaa... + +Hiukan säpsähti Iitu ja punastui, kun Tauno astui tupaan. Ei hän ollut +nähnyt venettä eikä mitään, kun äkkiä ilmautui siihen tuo tuttu, +solakka vartalo. -- Silmät oli hänellä vähän punertavat, oli tainnut +hieman itkeä pihauttaa. + +Ujostellen hän teki hyvän päivän. + +-- Minä tapasin muorin tuossa tiellä. Kotoa lähettivät hänelle vähän +perunoita, ja sisareni pani ompelutyötä, jos Iitu joutaisi... + +-- Kyllähän, istukaa. Joko siellä pappilassa milloin häät pidetään? + +-- Elokuussa ne taitaa tulla. + +Ei puhunut kumpainenkaan kotvaan aikaan. + +-- Entä milloin täällä häät tulee, kysäisi Tauno. + +Taas Iitu punastui ja painui äänetönnä vaatteita katselemaan. Kaunis +hän oli tuossa ikkunaa vasten seisoessaan. + +-- Täältäkö se Isontalon isäntä äsken ajoi? + +-- Kävihän se täällä. -- Ei tiennyt Iitu mihin katsoa. + +-- Taitaa hän täältä emännän viedäkin taloonsa. Vai miten? + +-- Ei vie. + +Niin, rukkasetpahan oli vetänyt ukko. + +-- Se on oikein. Nuori pitää olla ja pulska niinkuin oot itsekin, Iitu. + +Iitu katsahti äkkiä ylös ja hymyili. Hän muisti, että oli se maisteri +ennenkin tuolleen ilveillyt, silloin kun järven yli soudettiin. + +-- Joiskohan maisteri kahvia? + +-- Ei nyt tällä kertaa, kiitoksia. -- Hän nousi lähteäkseen. -- +Toisella kertaa taas. Minulla on pyydykset täällä puolessa. + +-- Mitkä pyydykset? + +-- Kalanpyydykset, hauinkoukut. Vai mitä pyydyksiä sinä luulit? -- Hän +naurahti veitikkamaisesti. + +Iitu tuli hämilleen ja katsoi alas, että mitenkä hän taasen noin +tyhmästi... + +Tauno ojensi kättä hyvästiksi. Mutta niin oli nyt sievännäköisenä tyttö +tuossa, että eihän sitä miten malttanut olla suutelematta. Eikä +Iitukaan osannut paljon vastaan panna, katsahti vain akkunasta, että +tuliko se äiti. Ei näkynyt; eikä Iitu tiennyt itsekään, olisiko hän +suonut äidin tulevan vai eikö olisi suonut... + + * * * * * + +Pilveilemään oli ruvennutkin ja tuulemaan. Päivä oli peitossa, ja +harvakseen ropisti vesiä taivas. Tumman synkiltä tuntuivat saaret ja +rannat, metsä humisi kumeasti, ja rauhatonna aaltoili järvi. + +Oli siinä Taunolla kiskomista vastaiseen. Ei hän nyt ensinkään +muistanut, että oli viides päivä heinäkuuta, koettaessaan karttaa +salmien suista tulevia ristilaineita. Ja ristilaineita kävi hänen +omassa povessaankin. -- Tänne jäivät häneltä Leppälahteen koukut, mutta +ei tehnyt mieli palata kohta Könösen mökille. Tyttö parka; Taunostako +siis hän piti? Rikkaan talon emännyyden oli hän vasta hylännyt, ja mikä +tiesi, millaiseksi hänen elämänsä vielä oli muuttuva, mille tielle +hän... -- Taunolle muistui mieleen kirja, jonka hän oli aamulla +lukenut, ja yleensä nuo kirjat, jotka päättyvät kuritushuoneeseen ja +hulluinhuoneeseen. Ja hän ajatteli, että ehkä se ei ollutkaan niin +pelkkää valhetta... Paljon niissä on varjoa ja mustaa, eikä niitä ole +hauska lukea, mutta sitä on maailmassakin niin paljon ilotonta ja +mustaa... Ihminenkin on niin heikko ja kelvoton, eikähän sitä voinut +mennä takuuseen mistään, ei itsestään eikä muista. -- Suuttunut olisi +Tauno, jos joku päivällä olisi hänelle sanonut, että hänkin voisi noin +käyttää väärin toisen herkkyyttä... Hänestä tuo tyttöparka piti, ja +jospa Tauno olisi tytöstä pitänyt vielä enemmänkin, kuin nyt, niin +eihän hän sille mitään voinut. Siellä se istuu ja ompelee pappilan +neuleita ja muistelee häntä... + +Vaikealta tuo tuntui Taunosta ajatella. Ja siinä soutaessaan vastaiseen +illan yöksi vaihtuessa hän mietti taas yhtä ja toista. + +Hän mietti, että päivällä oli ollut niin tyyntä ja kaunista, eikä olisi +luullut, että siitä niin äkkiä sade nousisi ja vihurituulet. Ja järven +selkä oli ollut niin kirkas, sinervä taivas oli siinä kauniisti +kajastanut ja hymyilevät rannat olivat olleet vihantana puitteena. Nyt +kuohuili myrskyisenä ulappa, sankan hallava oli pilvekäs taivas, ja +rannat haamoittivat mustina ja peloittavina. Ja siksi kai tuntuikin +luonto nyt vielä synkemmältä, kun se päivällä oli ollut niin kirkas. + +Mutta niinhän se on luontokin, että siinä on paistetta ja varjoja. + +Ei ollut edes viides päivä heinäkuuta vielä aivan lopussa, kun Tauno +tuli kotiin ja hiipi kamariinsa, hiipi hiljaa kuin pahantekijä töitään +pakoon. Kauan hän vielä seisoi siellä yksin ikkunan ääressä ja katsella +tuijotti miettivänä ulos myrskyävään luontoon. + + + + +SILLALLA. + + +Hyvin se oli säännöllistä maisterin elämä. Niin no, tietysti aamupäivät +koulussa, ne olivat enemmän kuin säännöllisiä, ne olivat +yksitoikkoisia. Mutta illatkin. Tuossa päivällisen syötyään hän puki +vanhan nukkavierun palttoonsa ylleen ja katseli silloin aina melkein +hämmästyneenä sitä yhtä napin kohtaa, johon ei ihmeeksikään itsekseen +ilmestynyt nappia, -- mutta pysyipä tuo reuhka päällä niine +nappeineenkin. Pyyhkäisi sitten, ennenkuin päähänsä pani, kämmenellään +pari kertaa pörröistä karvalakkiaan ja silmäili vuoria, että +pysyisivätkö ne sen takana vielä pumpulit, ja ajatteli, että saisihan +se olla vähän siistimpikin lakki. Mutta nuo takajalat ainakin, +kalossit, ne pitää ostaa uudet huomispäivänä, -- kun tulisi aikuista. +Kepin maisteri pisti jo valmiiksi, koukku vasemmassa kouransilmässä, +syvälle taskuunsa, niin että sitä ainoastaan noin vajaan kyynärän verta +oli ulkopuolella, -- ja lähti sitten tallustamaan. Käveli kirkon +kiviaidan kuvetta pormestarin nurkkaan, siitä viistoon yli kadun pumpun +luo, ja niin rantakäytävää pitkin alas sillalle. Olisihan sitä torin +poikki suoraankin päässyt, mutta eipä tuota ollut kiirettä. + +Niin hän teki syksyllä ja talvella. Siinä sillalla oli niin raikasta ja +vilpoista ja rauhallista, että siinä mielikseenkin asteli päästä +toiseen ja taas toiseen tuntia pari -- eipä tuota ollut muutakaan +tekemistä. Jos kovin kylmästi puhalsi jäinen viima tai lunta pyrytti +talvinen taivas, niin hän painoi karvareuhkan syvemmälle korvilleen, +nosti pystyyn takkinsa kuluneen samettikauluksen, tukki kädet +syvemmälle taskuihin -- ja kiirehti pikkuisen tavallista vitkaista +laiskanmarssiaan. Mutta käveli kumminkin. Siellä sillalla oli niin +yksinäistä ja rauhallista. Harvoin siellä joku muu kiirehti sillan yli, +jonkin kerran leipurin Vendla-neiti, joka juuri sillan korvassa asui, +juosta piipotti ohitse ja hymyili ystävällisesti yksin kävelijälle. +Kaikki muut kulkijat oikaisivat jäätä pitkin joen poikki, ja nuoriso +huvittelihe siellä poikemmalla, luistinradalla, josta väliin vain +sillalle asti helähti raikas nauru tai joskus sunnuntai-iltoina +vaskitorvien tahdikas soitto. Yksin sai maisteri kävellä, ja +tyytyväisenä, makein hymy kasvoillaan hän palasi sieltä pilkkoisen +pimeässä samaa tietä kaupunkiin, mutta poikkesi pormestarin nurkasta +oikealle, pistäysi seurahuoneella, jossa hiljakseen nauttien, +sanomalehti edessään ryypiskeli lämpöistä totia lasillisen, -- harvoin +kaksi. + +Niin syksyllä ja talvella. Mutta kun kevät tuli ja sulatti rinteet ja +laihdutti kinokset, kävi maisteri tyytymättömäksi. Silloin näet kohosi +uhkuvesi jäälle ja pakotti jalkamiehet mutkan kautta kulkemaan sillan +yli, ja silloin ei maisteri saanut olla yksin. Pilasipa se samainen +uhkuvesi luistinradankin ja ajoi nuorukaiset, tytöt ja pojat, toisiaan +tapaamaan iltapuhteilla maisterin hiljaisella sillalla, jossa nyt +mustanaan alkoi vilistä ihmistä, suurta jos pientäkin. Ja kun +myöhemmällä vielä kaupungin rouvatkin rupesivat kävelemään sillä +samaisella sillalla, -- niin no, silloin vei hiiteen kerrassaan! Niille +nyt tässä olisi pitänyt ruveta nostelemaan lakkia, josta ei tiennyt, +milloin sattui tuuli tempaamaan rääsyiset vuorit ja pumpulit, ja +paljastamaan siinä kaikkien nähden pään, jonka keskipaikka jo +hiuksettomana kaljotti. + +Se oli senkin vietävätä. + +Jo oli maisteri pari päivää poissa koko sillalta, istui ensiksi kotona +ja meni aikaisemmin kapakkaan. Mutta siitä ei tullut ihan mitään. Hän +oli pahalla tuulella, ei maistunut ruoka eikä tupakka, eikä yöllä +saanut unta silmiinsä. Se kun näet kävi epäsäännölliseksi elämä. Hänen +täytyi välttämättä kävellä nuo tuntinsa sillalla; hän ei tullut +toimeen, ellei tuuli joka päivä noin ikään viileästi heilutellut +tuuheata partaa, ja ellei raikas ilman henki päässyt täyttämään +keuhkoja ja muita huokosia, ja ellei... + +Maisteri ilmestyi taaskin sillalle ja sai takaisin entiset hyvät +tuulensa ja huulilleen vanhan makean hymynsä. Tulkoon nyt, hän +ajatteli, kun siinä tutussa sillan toisessa päässä pyöräytti takaisin, +-- tulkoon heitä nyt vaikka tuhannen tynnyriä rouvia, hän ei vääjää; ja +tyttölapsista, kynsipuhkoista, niistä hän viisi. + +-- Ai, ai, onko maisterikin täällä tyttöjä katselemassa, ilveili +hänelle henkivouti, kun toiselta puolelta asioiltaan palasi ja yhytti +maisterin sillalla vastaansa. + +-- Niin, tyttöjä, hehe, naurahti maisteri, eli tyttösiä tyllyköitä, +niinkuin runoilija sanoo kauniisti ja kuvaavasti, hehe. + +-- Jaa, jaa, himonsa ne on hiirelläkin, veisteli toinen ja jatkoi +matkaansa nostaen kättä hatun reunaan. + +Maisteri ei ennättänyt tehdä sitäkään, kädet kun olivat syvällä +taskussa. Hän vain nyökäytti päätään ja käännähti kävelemään samaista +tasaista tahtiaan. -- Niinpä niin, tyllyköistä, hän puheli itsekseen, +ja nauroi niin, että kyyneleet tirahtivat silmälasien alta, +tyllyköistä, niistähän se hän... + +Mutta tytöt, kun tulivat vastaan, katselivat häntä kummissaan ja +muikeina, että eiköhän tuo heistä välittänyt, koska ei ollut +tietääkseenkään. Eihän se. Silloin he rupesivat hänestä pilkkaa +laskemaan, nauramaan, tirskumaan, vikittämään. + +-- Onkohan se leikkauttanut tuota tukkaansa tällä vuosisadalla? + +-- Ei ainakaan partaansa, siinä piikit pörröttävät kuin pystyaidassa +seipäät. + +-- Ja tuo lakki on varmaankin samalta sataluvulta. + +-- Silloinkin kai hän sen on ostanut jostakin muinaiskalujen +huutokaupasta. + +-- Luulisi sitä jo tarkenevan vähän ohuemmallakin. -- Vai tuoko hänellä +kesälläkin lie? + +-- Kiinni kai se on kasvanut päähän, koska minä ainakaan en ole koskaan +nähnyt sen siitä kohoavan. + +-- Ei, mutta kas noita housunlahkeita, kun repaleet venyvät... + +-- Hi hi hi hi! + +Oli siitä tytöillä lystiä. Mutta kun telegrafisti ja apteekinoppilas +siinä juuri tulivat vastaan, niin oikaisivathen he suoriksi ja +koettivat asettautua arvokkaaseen, mutta samalla vapaaseen asentoon, ja +kumarsivat näitten tervehdykseen tuskin huomattavasti. + +Rouvat kulkivat siellä taampana ja päivittelivät tuon elukan, maisterin +tökeryyttä ja paatumusta, kun ei edes ymmärtänyt tervehtiä. Mutta +sääliäkin sitä miesparkaa piti; hän oli niitä, jotka maailma oli +hylyikseen potkaissut ja joiden elämä vuoteen ja kapakan välillä ei +suuresti eroa luontokappaleesta. Oli siinä, tiesi muudan, ennen +kuulunut olleen miestä monenkin edestä, lahjakas ja toivorikas oli +maisteri ollut nuorukaisena, -- tuommoisena nyt vetelehti, +sijaisopettajana nakkelehti pikkukaupungista toiseen, pikkukoulusta +toiseen. Tämän vuoden täällä, toisen toisessa maan nurkassa. -- +Sattumoissahan se on saukon ruoka, myönsi toinen, eikähän sen elämä +mahda itsestäänkään olla kovin makeata, mutta kenen on syy, kun mies +heittäytyy noin veteläksi ja saamattomaksi, kun ei pidä huolta +itsestään edes vähää, -- ei sisäpuolestaan eikä ulkoasustaan. + +Maisteri kumminkin olisi ollut tyytyväinen ja hänen mielensä olisi +ollut makea, jos vain olisi yksikseen saanut sillallaan astella, jos +olisi saanut olla rauhassa tyttärien soppityrskyiltä ja rouvien +sääliviltä, halveksivilta katseilta. Ne häntä häiritsivät. -- Niiden +rouvien viestiksi hän sitäkin arveli, kun rehtori eräänä päivänä +ystävällisesti taputellen häntä olkapäälle tuumasi, että eiköhän olisi +aika ottaa esille huopahattu ja lähettää tuo takki räätälille. + +-- Kaksi nappia on jo aivan poissa ja kolmaskin tuossa kipperästi +riippuu tipahtamaisillaan. + +-- Niinpä on kolmaskin, näkyy. + +-- Älä pane pahaksesi, veli, ne ovat näet naisväet varsinkin näin +pikkukaupungeissa niin turhantarkkoja ja teräväsilmäisiä. + +-- Tietääpä sen, naiset, niille jos pitänee mieliksi olla. + +-- Eihän niille mieliksi osaa olla kuolevaisista kukaan, mutta niinkuin +sinäkin esimerkiksi haluat täällä sillalla usein kävellä... + +Maisteri joi sinä iltana kapakassa totia usean lasin. Ne olivat taas +pilanneet hänen hyvän tuulensa, karkoittaneet tyytyväisen hymyn hänen +karkeatekoisilta kasvoiltaan ja panneet epäjärjestykseen hänen +mielensä. -- Hittojako ne oikeastaan hänestä tahtoivat, sekin nyt +peeveliä lie, kun ei pitäne saada olla omillaan, kun ei kenenkään +nokalle hypi. Niillä on senkin turkasen ilveet ja elkeet -- hänen +napeistaan nyt pitävät murhetta, -- pitäkööt omistaan ja kakaroistaan. +-- Pääsevät kai hänestä parin viikon perästä. -- Sillalla kun muka +kävelee, -- raskii hän heittää ne kävelytkin, jos niikseen tulee, -- +maisteri ryyppäsi pitkän ryypyn, tottapa se ei ollut niinkään helppo +raskia. + +-- Mikäpäs olisi, ettei hän voisi kävellä muualla, pitäkööt siltansa, +aivan kai se saman hänelle teki -- melkein saman. Miksei hän voisi +esimerkiksi kulkea tietä pitkin tuonne niemelle päin, metsän halki, oli +sitä raikasta Jumalan luontoa ja ilmaa sielläkin, ja siellä sitä vasta +olikin. No niin, kyllähän se tie oli likaista, vetelää oli näin +keväiseen aikaan -- ei ole niinkuin sillalla, -- ja ajajia täytyy +syrjätä tiepuoleen -- hänen moisilla kalosseilla, eikähän siellä näe +koskaan sitä leipurin mamselliakaan ohi tipsuttavan ... no eipä näe +muitakaan, siitä hyvä. Maisteri ryyppäsi lasinsa pohjaan ja teki vielä +uutta. + +Seuraavina päivinä ei maisteria näkynyt sillalla tallustelemassa. Hän +käveli lokaista maantietä niemelle päin ja poikkesi siellä metsikköön +kävelemään paljasta maata, missä keväinen päivä jo oli mäen eteläisiltä +rinteiltä sulattanut lumen. Mutta ei sillä kävelyllä nyt ollut entistä +makua. Piti aina vahtia jalkoihinsa, varoa märkiä paikkoja, eikä siellä +päässyt tuuli vapaasti puhaltamaan partaa heiluttaakseen, eikä... +Maisteri istahti siellä kivelle pälvipaikalla, kolisteli kepakolla +maata ja tuumaili, että eipä tämä nyt ole mistään kotoisin. -- Oli +siinä muutamia vuokkojakin, kevään ensimmäisiä, jotka olivat laihoina +ja kelmeinä erehtyneet ennen aikojaan kasvamaan kinoksien pariin. Niitä +hän siinä joutessaan ja mietteissään poimi, tonki juurineen ja istutti +sitten taas siihen mullikkoon kiven suojaan, suviselle kupeelle. Ja +vasta ne siihen istutettuaan ja sovitettuaan hän huomasi, että hän +niistä ajatuksissaan oli kuvaillut V:n mallin. + +-- He, he ja höpsistä! Kaikkia sen sairaan mieli tekee! -- Vielä pois +kävellessä tuo lapsellisuus nauratti maisteria niin, että ruumis +hytkähti ja vedet tirahtivat silmälasien alta. + +Palattuaan kaupunkiin hän käveli taaskin kirkon kiviaidan kuvetta ja +pormestarin nurkkaan asti, siitä viistoon yli kadun pumpun luo ja niin +taas rantakäytävää pitkin. + + + + +NUKU RAUHASSA. + + +Nuku rauhassa, sinä kaupunki, lepää huoletonna, ne, jotka +turvallisuuttasi varjelevat, ovat valveilla. + +Yö on pimeä, hiljaisuus kattaa kaupungin kuin kuoleman käsi, +äänettömyys valtaa autiot kadut. Huminana voi väliin kuulua loitommalta +rattaiden räminä, kiirehtien napsuttelee suorinta tietä se myöhästynyt +kulkija, joka kotiinsa vuoteeseen ehättää; hänen askeleensa häipyvät +yön hiljaisuuteen, taas ei kuulu risahdustakaan kotvaan aikaan. Kapakat +ovat kiinni, ajurit ovat vetäytyneet kotiinsa, koko kaupunki nukkuu yön +jälkeistä puolisikeintä untansa. + +Mutta nuku pois, kaupunki, nuku rauhassa, ne, jotka turvallisuuttasi +vaalivat, ovat valveilla. + +Yksin astuskelee poliisi pitkin äänetöntä, autiota katua, astelee +verkalleen, vakavin, tasaisin askelin, suorana, tyynenä öisten varjojen +keskessä niinkuin kuningas valtakunnassaan. Pää pystyssä, kädet selän +takana hän pysähtyy kadunkulmassa, luopi tyynen mutta tyystin tutkivan +katseen eteen ja kupeille kummallekin, viivähtää siinä hetkisen ja +jatkaa taas vakaista, öistä vaellustaan. Kadun päähän asti hän kulkee, +toista takaisin, sitä kiertoaan kiertää tunnin tuntinsa perästä, +äänetönnä ja varmana. Kun milloin tulee vastaan pari juopunutta +pikku rähinätä pitäen, hän vain seisahtuu ja katsoo: hänen +persoonallisuutensa vaikuttaa heihin jo hillitsevästi ja +rauhoittavasti. Ja jos hän enemmän metelöiville lausuu tyynen, +varoittavan sanan, niin sillä hän melkein aina saapi lamautumaan +kiihoittuneen luonnon. + +Hän on herrana öisessä valtakunnassaan, mutta hän ei käytä valtaansa +väärin. Hän on kaikkien ystävä, kaikkien holhooja, hänellä ei näytä +olevan inhimillisiä intohimoja tekoihinsa vaikuttamassa, tyynenä ja +tyytyväisenä hän kävelee tasaista marssiaan, satoiko vettä taivas tai +paukuttiko nurkkia talvinen pakkanen. Ei hän ikävöi yön selästä +lämpöiselle vuoteelleen, ei hän tunne mitään viettiä eikä kaipuuta. + +Hän vaalii yleistä rauhaa himotonna, tunteetonna. -- + +Mutta välähtihän sieltä hehkuva kipinä hänen silmistään, kun hän +kadunkolkasta loi katseensa oikealle. Tuli singahti siitä katseesta, +syvän, hillitsemättömän, tyydyttämättömän intohimon vaarallinen välke. +Erehdyskö? Ei. Se loisti niin läpitunkevasti, niin kiihkeästi, niin +leimahtavasti, siitä ei voinut erehtyä, siihen näytti kaikki elämän +taistelujen, kateuden, toivon, äärimmilleen ärsytetyn sielun tuliset +liekit lietsoneen hehkuaan, ja se hehku valtasi hetkeksi hänen koko +ruumiinsa, koko olennon. Varsi vavahti eteenpäin, hartiat kohosivat, +kaula kyyristyi, polvet notkahtivat juoksuasentoon, käsi tapasi +ehdottomasti miekan kahvaa. -- Mutta hetkeksi ainoastaan, siunaamaksi +silmänräpäykseksi: kohta oli mies taas entisellään, suorana, varmana, +tyynenä ja vakavana; pää pystyssä, kädet rauhallisina hän seisoi +minuutin, pari ja lähti taas mitatuin askelin jatamaan eteenpäin +tasaista tahtiaan. Silmän lieska oli kadonnut, se tuli näytti vain +yhdessä hetkessä leimahtaneen, samassa iäksi taas sammuneen. + +Mistä oli kotoisin tuo tuli, missä oli sen ahjo? Oliko se siinä +tuokiossa jo iäksi sammunut? + +Ei. Se kyti yhä, eikä se ainoastaan kytenyt, se palaa roimusi täytenä +liekkinä kylmän ja rauhallisen kuoren alla. Sieltä se aina väliin +salavihkaa vilahti, kun hän kulki katua ylös, toista alas ja yön +hiljaisuudessa vaali kaupungin turvallisuutta. + +-- Niin hiljaista kaikki, niin kirotun hiljaista ja rauhallista, niin +viheliäisen tyyntä ja siivoa. Ei tapahdu mitään, ei vaikka uinisi. Ei +yhtään rikosta, ei yhtään loukkausta järjestystä vastaan, ei niin +mitätöntä mitään koko yön pitkään. Ei sen vertaa, että olisi aihetta +äkkiä syöksähtää esiin syynalaisen eteen ja juhlallisella äänellä +huudahtaa: »soh», ja sillä yhdellä tavulla musertaa multaa mureammaksi +jos kuinka ylpiäs mieli. Ei minkäänlaista! Poliisi kulkee katua päästä +toiseen ja taas toiseen kuin metsämies saaliin jäljillä, mutta turhaan. +Kaikki siellä on siivosti, kaikki paikoillaan, järjestyksessä. +Sietämätöntä! + +-- Jos esimerkiksi, tuosta noin kun nurkan takaa kääntyy, näkisi +miehiä murtautumassa kauppiaan viinikellariin. Jos niillä olisi jo +lukot auki ja näkisi vain vilaukselta jalat, kun sisään puikahtavat, +silloinkos ... voi sun hitto! Niinkuin kissa lentäisi lintusen niskaan, +jalat ei kuin sivaltamalla maata pyyhkäisisivät, ja eikö nuo olisi +siinä hetkessä konnat koivistaan kiinni! Olisivat! Ja sitten heille +vain tyynesti ja vakavasti sanoisi, että kävelläänpäs tästä »kamariin» +päin, siellä on yötä hyvä olla. Ja-a. Kas, se olisi jotakin. + +Nurkkaan hän saapuu, katsahtaa kiihkoisasti puolelle ja toiselle silmän +tulta iskiessä: ei mitään. Mitäs siellä vietävässä olisi! + +-- Tai jos alkaisi kuulua tuolta edempää jonkinlaista vikinää, +valituksen sekaista, jos tuolla porttikäytävässä pari herran-luuhkaa +koettaisi väkisin kuljettaa tyttölasta ... siihen hiipisi hiljaa kuin +kärppä, kunnes... Eivät ne olisi enää omalla asiallaan, eivät sen +vietävät olisikaan. Ja huomenna jo luettaisiin kaikissa sanomalehdissä: +»Inhoittavaa» jne., kunnes lopussa olisi, että »mutta kaikeksi onneksi +meidän aina valpas poliisimme joutui väliin --». + +Porttikäytävä oli hiljainen ja tyhjä niinkuin ainakin, kissain +nau'untaa vain kuului takapihalta, sen epäilyttävämpää ääntä ei lähellä +eikä kaukana. + +-- Vilkkuu tuli ylhäältä, muutamasta kolmannen kerran ikkunasta. +Mitähän jos sieltä äkkiä pörähtäisi tuskallinen, epätoivon huuto: »Tuli +irti!» -- Taikka vielä paremmin, jos sieltä tai muualta äkkiä +lyötäisiin lasi säpäleiksi ja »murhaaja, murhaaja!», kaikuisi yön +hiljaisuuteen. Älä muuta kuin vihellä pilliin, kimakasti, heleästi, +miekka kouraan, ylös ja mies kiinni, rautoihin! Toisia tulisi, juoksisi +hengästyneinä avuksi: kaikki toimitettuna, ei muuta kuin viedä mies +talteen ja jättää raportti. Peijakas! + +Ja komisarius kysyisi: K--ko nämä otti kiinni? + +-- Joo, herra komisarjus, itse työssä... + +Mutta mitäs tyhjää, mitäs täällä semmoisia tapahtuisi. Tuskin viikon +pitkään löytää miehen makaamassa päissään katuvieressä tai yhyttää +jonkun poikanulikan lankun yli hyppäämässä. Siinä kaikki. Ei tapahdu +mitään, ei sen kuvallista. + +-- Entäpä jos... + +Kun milloin jostakin rapsahdus kuuluu tai näkyy jokin epäilyttävä varjo +häämöttävän loitommalla, silloin aina silmä salamoi ja jäntereet +nykähtävät. Mutta se ei ollut otus, ei viljaksi kelpaava, lammas se +oli, joka pensaikossa hyppi, tai varis, joka lentoon lähtiessään +latvoja rapisteli. Mitätön haaska! + +Katua kävelee poliisimies yksin, vakavin, tyynin askelin, pää +levollisesti pystyssä, kookas vartalo suorana, katua kävelee ylös, +toista alas, päästä toiseen ja taas toiseen, kävelee tasaista tahtiaan +vielä aamun valjetessa, kaupungin herätessä, liikkeen alkaessa. Hänen +vaihtotuntinsa on kohta käsissä, hän lähtee lepäämään aloittaakseen ja +jatkaakseen tointansa toisena iltana ja yönä. Hän on valvonut uinuvien +turvallisuutta... + +Nuku rauhassa sinä kaupunki, nuku pois, ne, jotka turvallisuuttasi +vaalivat, ne ovat valveilla. + + + + +JUOPUNUT. + + +-- Ka, jopa se alkaa olla puoliyö, pitää lähteä, neljään pulloonhan se +jo taas taisi noustakin juonti. Tuletko Ville? + +-- Enkä tule, minä juon, pyhäpä tuo on päiväkin huomenna, niin miksen +joisi. + +-- Niin mikset -- juo vain. Yksinkö siinä aiot istua? + +-- Yksinkö? Mitä se patajuoppo, semmoinen kuin minä, vielä muuta seuraa +kaipaisi kuin olutta. Hih! Olutta! + +-- Satut sille päälle, vihapäälle; mutta jos sittenkin lähtisit, johan +ne kohta kumminkin ajavat. + +-- Enkä lähde, ajakoot, on tässä siksi poikaa, saavat tulla ja saat +sinäkin. Jottako lähtisin, ja mitä varten ja minne? Mene sinä, mene +pian, että aamulla jaksat aikaisin nousta henttuasi halaamaan, minä en +tule, miksikä tulisin, kun mulla kerta on lysti, hiuh, -- ja juon ja +laulan ja reuhaan ja pauhaan ... moron, moron. Tämä poika ei ole köyhä +eikä kipeä. + +-- No, terveeksi sitten jää. + +-- Terveeksi -- minuako pilkkaat, minä jään miksi tahdon ja sinä saat +mennä vaikka... + +Ville jäi yksin siihen pöydän ääreen istumaan, nojausi tuolin selkää +vastaan, ja pää painui alaspäin. Kädessä hän piti olutlasia ja katseli +siitä tylsästi ympärilleen. Oli sakeata, harmajan savuista siinä +kapakkahuoneessa, sotkuista oli, kaikki näytti olevan sekaisin. Siinä +oikealla istui miehiä, jotka väittelivät ja rähisivät, vasemmalle taas +supatti kaksi miestä, viekkaan näköistä, päät yksissä posmittivat -- +toinen kehoitti myötään toista juomaan. Mutta sieltä edempää näkyi +kaikki kuin usvan takaa, epäselvänä, häilyvänä: yksi sääri siinä +selvästi roikkuili, kalossi on jalassa, mutta kenen jalka se oli, siitä +ei saanut selvää -- ei vaikka... Ja muuan oli paitahihoissaan, vaan ei +näkynyt päätä, liekö ollutkaan. Mutta pulloja oli paljon, oikein +lystisti paljon, ja laseja tyhjiä ja täysinäisiä -- ne näyttivät +liikkuvan, heiluvan puolelle ja toiselle -- voipa peeveli, kuinka oli +hauskan näköistä. Ja ryökkynä siinä yhä samettireunanutussa kantoi +uusia, töksäytteli väsyneen näköisenä, kun komennettiin paikasta +toiseen mutta kantaa sen piti, piti vissisti, eivät auttaneet juonet. +Sen piti kantaa olutta, olutta... + +-- Olutta! Hoi, te röökynä! Olutta. + +-- No hiljempään ... vähemmälläkin kuuluu. Ja vastahan minä toin. + +-- Mitä se siihen kuuluu, mulle pitää tuoda olutta, minä tahdon ja minä +maksan, ja minä jaksan... + +Ville sai oluen, kaksi oli nyt täysinäistä pulloa edessä, ja siinä hän +istui yksin niiden ääressä. Palttoo oli auki yllä, auki oli takki ja +liivikin, ja lakki oli vinossa päässä, toisella korvalla röhötti, jalat +retkottivat kaukana pöydän alla. Aina hän maisteli väliin lasista, jota +yhä kädessään piteli, mutta ei se enää oikein ottanut tyhjentyäkseen. +Hän uhkasi siinä joskus, katsellen somasti pyörivään ympäristöönsä, +mutta vähitellen alkoi lamautua luonto, herpautui repäisevä uhkamieli, +vankka oma tahto lannistui, ajatus kangistui. Siihen hän oli lutistua +istuimelleen ... mutta ei, ei niin sentään, vielähän hän oli mies, joka +olonsa tiesi ja voimansa, joka itsestään osasi vastata ... ei tässä +niinkään sentään lutistuta. + +-- Ja sitten me ryypättiin. Ja juo ja laula... Kenenkä se tuo on rakki, +he, tiisti, tahdotko sinä olutta ... saat tilkan niskaasi, -- ka niin, +päristele nyt. + +-- Se on minun koirani, örähti muudan nousten suuttuneena. + +-- Yhy. Ja juo ja laula... + +-- Se on minun koirani, millä oikeudella te... + +-- Ei oikeaan eikä vasempaan... + +-- Ulos heti tästä huoneesta, päihtynyt sälli-rakkari holvailee... + +-- So, ei tappelua. Ryökkynä ehätti siihen, erotti miehet, jotka +kauluksista jo olivat tarrautuneet, ja talutti ulos Villen; tämä +seurasi lakeana kuin lammas, hoippaili vain ja soperteli: ja juo ja +laula. + +Vasta kadulla, kun jo ovi oli takana suljettu, alkoi tuntua, että sitä +vietävätä olisi pitänyt nokittaa. Hänen muka koiransa, äläs kelpo +värkki, siitä haukkumaan ja kaulaan tapaamaan. Olisipa pitänyt sitä +möhömahaa vähän heilauttaa. Ja röökynäkin heti minun kimppuuni, +halvemman kun muka näköinen olin, niin tietysti se minua ulos +taluttamaan, se tuhannen lutsukka. Ja oluttakin jäi juomatta kuinka +paljon liekään maksettua. Kyllä minä vielä... -- Ville kopautti +muutamia kertoja ovelle, sisään muka rynnistääkseen, mutta ajatteli +sitten, että viittätoistako hän niistä koko herskapeista, pitäkööt +oluensakin, kun kehtaavat ... eipähän ne köyhää petkuttane, kun häntä +petkuttavat -- vietävän roistot. Kaksi pulloa maksettua olutta ... no +sitä pitää kapakkainkin jollakin tavalla tienata. + +Niin se Ville mukisi ja kiukutteli, kun siitä verkalleen vinttaroi +katua ylöspäin. Takki leuhtoi auki, kädet olivat pistettyinä palttoon +taskuihin, pää oli alaspäin kumarassa ja lakki toisella korvalla. + +-- Niin -- minnekähän nyt siinä oikeastaan luikkikaan, niin minne, +samapa se minne, tottapa siitä johonkin koituu, jonkin paikan yhyttää. +Tuttupa on tie tuonnepäin, on sitä kävelty joskus ennenkin... On +kävelty, on roivattu, on juopoteltu ennenkin ... juodaan ja roivataan +vastakin, kehenpä se kuuluu, kenelläpä on siihen sananvaltaa. +Saarnatkoot raittiuttaan tyhmemmille, tämä poika ei vääjää eikä ole +vääjätä pakko. + +Semmoisia sekavia tuumiaan hän puoliääneen soperteli yksin yönselässä +kävellessään. Mutta sakein huuru haihtui päästä raikkaassa, kylmässä +ilmassa, tajunta palasi vähitellen juopuneen mieleen, selvää järkeä +pilkisti pikkuisen samean hämärän keskitse. Pistipä mieleen ajatus, +että taasko hän täällä yksin yösydännä päissään tallustaa autiolla +kadulla, taasko on juotuna viikon palkka, taasko ovat tärvättynä hyvät +aikomukset, taasko on voittanut himo miehen. Eikö yhtään kertaa enää +jaksa pysyä aisoissaan, ei jaksa ... mennyttä miestä, mennyttä miestä! +Kelvoton hylky, hylkyjen hylky sinä Ville oot, tämmöinen juuri hylky, +hylky, hylky... + +Sappeaan valatti noin hetkeksi tajuntaan herännyt mieli, katkeraa +sappea omaa kelvottomuuttaan kohtaan. Roisto, kurja kapakan kulkija, +yön koluaja, viheliäinen vetelys, mitätön tontti, semmoinen hän oli, +hän itse, juuri sama Ville, joka tuossa toikkuroi kadunviertä ja +sadatteli omaa kurjuuttaan, hän itse, eikä sitä toista toki semmoista +ollutkaan. Eikä siitä omasta häijystä itsestään päässyt erilleen enää +koskaan, siihen surkeuteensa piti hapata, juoppoheittiö nimenä, +heittiön päivät edessä. Se kirveli, melkein itketti. + +Siinä olivat muutamat puodin portaat nurkassa, niille mies istahti +hetkeksi, sillä raukeiksi kävivät jäsenet ja uupumus voitti. Pään hän +nojasi kättä vastaan, kumartui siihen, ja vedet tirahtivat silmiin +miehisen miehen, niin oli katumusta, synkkyyttä täynnänsä sydän. +Miettiä hän ei voinut asemaansa, ajatus ei juossut, mutta tuntui niin +kolakalta, katkeralta. Siinä hän vaipuneena istui, ei nukkunut, mutta +ei ollut valveillakaan. -- + +Kolme ylioppilasta laskeusi alas katua, palasivat iloisina ilvehtien +öiseltä retkeltään, eivät olleet kurjia eivätkä surkeita. Kadunkolkassa +näkivät yksin istujan; se oli merkillinen ilmiö, sitä piti pysähtyä +katsomaan, tarkemmasti tutkimaan, saamaan selville, mikä siinä istui ja +mitä varten se siinä istui. -- Taisi nukkua ... no, sitten kai sille +piti laulaa kehtolaulu. Yks, kaks, kolme... »Uinahda sä vieno...» + +Ville heräsi, nosti päätään ja katsoi tyhmänä, tuijottavin silmin noita +outoja, ilvehtiviä laulajia. Hän ei käsittänyt, mitä ne olivat, katseli +vain liikkumattomana, suu selällään. Ylioppilaat katkaisivat laulunsa, +rämähtivät nauramaan, yksi heistä nosti kohteliaasti hattua ja kumarsi: +-- Anteeksi jos häiritsemme, mutta miksi olet noin surkeana. Onko +heilasi vietelty vai tahdotko ehkä paperossin? + +-- En. + +-- Vai et. Kuka sinä olet? + +-- Heittiö. + +-- Hauskaa tehdä tuttavuutta. Mutta sinähän itket, lapsiparka, annas +kun niistän nokkasi. Mitä itket? + +-- Minä olen heittiö, juopporenttu, koira minä olen, viheliäinen, +ihmisten hylky... Sylkekää minua... + +-- No, jos sillä voimme tehdä palveluksen, niin... + +-- Pojat, so, oletteko hävyttömiä, näettehän, että mies on tosissa +tuumissa, kovissa asessoreissa... + +-- Ei näy olevan omalla asiallaan. Heitetään siihen kypsymään. + +-- Jääkää terveeksi, suurimmalla kunnioituksella. + +Ylioppilaat lähtivät, ja Ville jäi siihen istumaan ja katsomaan. +Taisipa hän heittäytyä noitten vinttasäärien pilkaksi... Ka pilkatkoot, +viisi niistä. -- Mutta nyt pois tästä --, kotiin nukkumaan. Vielä hän +on mies, vielä hän tietää itsensä, tahtonsa ja tekonsa. Vielä hän osaa +itseään hillitä, vielä hänessä on voimaa parantua, vakautua. Jo tästä +hetkestä... + +Hän kavahti äkkiä pystyyn, pani takin kiinni, korjasi lakin päähänsä ja +lähti vakavin, kiireisin askelin kävelemään kotipuolta kohden. Hän oli +tehnyt lujan päätöksen... + + + + +HUONEEN HAUSSA. + + +Siinä oli omituinen uutuudenviehätyksensä, kun Villensaunassa taas +aamuhetkenä istuttiin tupakka hampaissa ja selailtiin Hufvudstadsbladin +viime sivulta asunnon ilmoituksia. Yö oli maattu hotellin pehmoisesti +höllyvillä patjoilla, oli maattu kauan, nukuttu pois kaikki pitkän +rautatiematkan rasitukset ja jysäykset, silmät oli pesty ja vaatteet +oli harjattu, ja tuntuipa nyt sekä sielussa että ruumiissa suloinen +levollisuus ja tyytyväisyys, kun aamukahvikin vielä oli saatu +siematuksi vatsaa pohjustamaan. Taas oltiin Helsingin ilmaa +hengittämässä, vanhaa tuttua, se tuntui oikein luissa ja lihoissa. + +Ja nyt sitä piti lähteä kävelemään, asuntoa hakemaan, hakemaan kotia +taas muutamiksi kuukausiksi, semmoista ylioppilaskotia, huonetta +täyshoidon kanssa, taikka puolihoidon, miten vain parhaiten passaisi. +Ja olipa noita vara valita, koteja nimittäin, kolmatta palstaa oli +Hufvudstadsbladin takasivulla ilmoituksia, parempia ja huonompia, jos +minkälaisia -- ei muuta kuin tee kauppa ja asetu. Ja hyvillä mielin, +varmana tuloksesta lähdinkin kera nuorimman veljeni, joka oli ensi +retkellään nyt minun opastettavanani, matkaan, valitsemaan kotoa +itselleni ja hänelle. + +Lähdettiin, alettiin kierros kaupungin toisesta laidasta, Santalahden +rannalta. Paperille oli näet valmiiksi järjestettyinä ne kortteerit, +jotka inhimillisesti katsoen ja ilmoituksista päättäen näyttivät +otollisilta, järjesteltyinä varman kaavan mukaan, paikan mukaan, laadun +mukaan. Oltiinhan kotoa valitsemassa, pitihän sen siis täyttää ainakin +muutamia niistä vaatimuksista, joita ihminen, luonnollista kyllä, +asettaa paikalle, jossa hän aikoo elää. Olisihan niitä ehtoja ollut +paljonkin, mutta eihän niitä kaikkia saisi täytetyksi, sen tiesi jo +ennestään, kunhan nyt edes olisi asunto jokseenkin huokea, huoneet +puhtaat ja kalustot eheät, kunhan ei emäntä olisi kovin hapannut, kunpa +ei olisi aivan paljon »läpikäymistä», kunhan ei tarvitsisi viidettä +kerrosta ylemmäs kiivetä, kunpa vain ei olisi kovin kosteata eikä taas +kylmää, ja kunhan... + +-- Tässäkö on ilmoitettu olevan huonetta asuttavaksi? + +-- Tässä, olkaa hyvä, käykää sisään. Huonetta on ja hyvää, siisti +sisustus, aivan noin hienoja herroja varten. + +-- Entä hinta? + +-- Siitä sovitaan, me ei nyljetä ylioppilaita. Tämmöinen hauska +sisäänkäytävä, ja noin avara näköala, ja, siitä pyydän huomauttaa, +seurustelua on perheen keskuudessa. -- Rouva, lihava ja likainen, +näytti ihan yksinäiseltä, joten pahoin pelkään, että hän siihen +perheeseen ei lukenut muuta kuin oman itsensä. + +-- Jaa, sehän tuntuu hyvin lupaavalta. + +-- Niin luulisin, ja huone vanhassa puutalossa on aivan kuiva ja +lämmin, niinkuin ymmärrätte. -- Oli siinä jokin outo haju, mutta eipä +se olisi kauppoja katkaissut, ellei nuorin veljeni, viitaten +seinänvierustalle lattiaan, olisi ajattelemattomuudessaan puhjennut +lausumaan: + +-- Ja tuoko on torakka? + +-- Vai torakka, vai ... meidän huoneessa... Minä soisin, etteivät +tuommoiset herrat tulisi tänne vanhasta ihmisestä pilkkaa tekemään, +koiruuttaan koettelemaan... + +Lähdimme häntä koipien välissä toiseen taloon. Kiipeiltiin kivirappuja, +tavailtiin ovileimoja, soitettiin... + +-- Huonettako herrat hakee? Se vietiin tunti sitten. + +Toiseen paikkaan. Pimeässä eteisessä haettiin kauan tulitikun valossa +ovea ja oven ripaa, ja suurella vaivalla osuttiin vihdoin vanhan +neitosen eteen. Mutta siellä alkoi tutkinto. Mitkä nimet olivat? +Oltiinko veljeksiä? Mistä kotoisin? Mikä mies isä oli? Mitä luettiin? +Kauanko on oltu ylioppilaina? Missä ennen asuttu ja miksei nyt siellä? + +-- Niin, näettekös, kun ottaa vieraita ihmisiä huoneihinsa ja +hoitoonsa, pitää myöskin tietää, kenen kanssa joutuu tekemisiin. On +meillä täällä huone, pienenlainen tosin ... mutta vielä minun täytyy +kysyä, -- tähän aikaan sitä on nuorisoakin niin monenlaisia --, mitä +herrat ovat noinikään mielipiteiltään...? + +-- Jottako oikein periaatteen kannalta? + +-- Niin, sitä on näet sen pahempi niin monenlaista ... ja katkeraa +olisi, jos sittemmin huomaisi pettyneensä, jos ottaisi jumalankieltäjiä +ja kevytmielisiä saman katon alle asumaan. + +-- Oikein me olemme ristityitä ihmisiä, kastetuita ja ripillä käypiä. + +-- Jaa, se on niin hyvä, kun tietää. Tässä on meillä huone ... mutta +maksavatko herrat säännöllisesti, kuukausittain. + +-- Joo, säännöllisyys on meidän puolelta periaate. + +Huone oli keittiön takana, pieni epättö, hajanaiset ikkunat, ja tuolit +ja pöydät olivat jalkavialliset. Ei siitä ollut meikäläisille, pois +piti lähteä. Olisihan eukko saattanut näyttää huoneensa jo ennen tuota +tutkintoa, jottei olisi koko elämäkertaansa tarvinnut luetella eikä +uskontunnustustaan. Mutta täytyihän sitä kärsiä kaikkea, kun oltiin +huoneen haussa. + +Nuorin veljeni alkoi jo kyllästyä. Hän oli kuvitellut mielessään, että +kodin valitseminen olisi hyvinkin huokea juttu, että siinä itse olisi +herrana ja määrääjänä, valitsisi niinkuin housuvaatetta räätäliltä, +ja kun sopivan löytäisi, sanoisi vain: tuosta mulle, ja kaupat +olisi tehty. Hän oli käsittänyt tuon kodin valitsemisen hyvin +hauskaksi asiaksi, melkein niinkuin tytön pyytämiseksi ranseesiin +yksinkertaisissa maalaistansseissa, että muka hän vain kulkisi pää +pystyssä rivien ohitse, katselisi tutkivin silmin kupeille kummallekin, +jossa hienohelmat istuivat sydän kurkkuperässä varroten, että +ottaakohan se nyt minut tuo komea poika. Mutta, -- niin hän oli +kuvitellut -- hän kulkisi välinpitämättömänä ohi kaikkien vanhojen ja +rumien, jättäisi ne muille myöhästyneille, ja vasta kun missä silmä +iskisi nuoreen, hymyilevään punaposkeen, vasta silloin hän vaalinsa +tekisi ja vaatisi, että tule sinä siro tyttö kumppanikseni nyt vähäksi +aikaa elämän tanssissa pyörähtämään. Ja hätäkö olisi tuolleen +valitessa, kun otettavia oli paljon ja ottajia vielä vähän, parhaan hän +veisi joukosta, semmoisen, jonka seurassa aika kuluisi rattoisasti ja +hauskasti. + +Niin hän sanoi sitä arvelleensa, nuorin veljeni, mutta huomasi jo +saaneensa ensi kurituksen niistä ihanteellisista elämän unelmista, +joita hänen kokematon mielikuvituksensa oli luonut. Poika parka, monta +kolahdusta hän vielä tulisi saamaan! Kävellessämme pidin hänelle tuosta +pienen esitelmän, huomautin, ettei sitä kotia niinkään ostettu kuin +leikkikalua joulunäyttelyn pöydältä -- ei. Kolmisen tuntia olimme jo +kulkeneet, talosta taloon, kadulta kadulle, eikä ollut vielä asunnosta +tietoa ensinkään. Jos jokin sattuikin vähänkään sopiva, niin oli siinä +kumminkin aina siksi paljon vikoja, että päätettiin kävellä edelleen, +hakea parempaa. Sitä nuorta, kaunista tyttöä ei tuntunut löytyvänkään. +Milloin sillä oli ruumis vino, huone kovin monen mutkan takana, milloin +ei näyttänyt silmiltään puhtaalta, seinät ja kalustot olivat öljyisen +tahmeat, milloin se oli liian suuri, milloin liian pieni, ja mikä +pahinta oli, sillä oli aina matkassaan joku vanha, rypistynyt tantta, +joka ei malttanut olla hinnasta tinkimättä, utelematta miehen avuista +ja asioista tai muuten epämiellyttävällä olemuksellaan tympäisemättä +kerrassaan ja turmelematta vaikutusta, jonka tyttö itse teki. + +Toinen puolisko kaupunkia oli jo käyty ja kelpaamattomaksi nähty, +toinen oli vielä jäljellä. Mutta jo oli päivällisenkin aika sivu +siirtynyt, vatsassa jo murteli ja väänteli ja jalat pyrkivät +omituisesti seisahtelemaan ja lepopaikkaa hakemaan. Toverini istahti +päättäväisesti Esplanaadin penkille. + +-- Heitetään jo vähäksi aikaa, minua suoraan sanoen väsyttää ja +tympäisee. + +-- Niin minuakin, mutta pitäähän se asuntokin saada. + +-- Pitäisi se peijakas ... niinhän tämä on kuin kerjuulla kulkua ... +raha kourassa pitää huoneen puutteessa tirppoa, ja sen ne ovat sitten +näköisetkin, että niistä viitsisi rahaa maksaa. Mennään syömään; +minulla on nälkä. + +-- Kapakkaanko? + +-- Ka, syötävähän se on, lähteehän se vähemmälläkin henki. + +Syötiin, ja syötiin kovasti, juotiin kahvit ja pistettiin sikariksi. +Mutta silloinpa ei enää tehnytkään mieli katuja kiertelemään, joka +ovelle kolkuttamaan ja aina kysymään: onko huonetta, mikä hinta? +Kyllästytti jo kysellä, mitä se valon kanssa maksoi ja mitä ilman, +kenen sänkyvaatteet piti olla ja pyyheliinat -- kaikki muuten +tarpeellisia kapineita, mutta mitäpä niistä, kun ei kumminkaan puhetta +edemmäs päästy. Siinä istuttiin, toinen odotti toisensa sanovan, että +eikö sitä jo lähdetä, mutta ei virketty mitään. Ja ilta tuli ja yö. + +Seuraavana päivänä aamusta alkaen uusi kierros, uudet kysymykset, uudet +tutkinnot ja selvitykset, ja siinä juostessa paikasta toiseen parasta +valitessa vietiin jo nekin, jotka olivat vähänkään otollisilta +maistuneet. Ja kun tuli toinen ilta, kun uupuneina, epätoivon partaalla +vihdoin tehtiin hurja päätös, otettiin summassa se, mikä väsyneille +lähimmäs osui, silloin tiedettiin, ettei ollut tyttöä tanssiin kävelty +valitsemassa, tyttöä hoikinta ja verevintä, vaan että oli juostu +täydessä tolkussa -- huoneen haussa. + + + + +SILTÄ VÄLILTÄ. + + +Kun Eetu pienenä poikaressuna tallusteli pihamaalla yksin syrjässä +toisten lasten leikeistä taikka rimpuili maantien veräjän alimmilla +puolapuilla, niin ilvehtivät ohikulkijat hänelle toisinaan. Kysyivät: +»Mikäs on tytöllä nimenä», taikka: »Kenenkä se tämä on poika, vai +tyttökö lie?» Mutta Eetu ei puhunut mitään. + +Hän seisoi töllistellen kuin puusta pudonneena, seisoi ääneti katsellen +alas pitkin pitkää punaista puseroaan, pureskeli peukaloaan ja kaiveli +varpaalla hiekkaa. Ilvehtijöille ei puhunut halkaistua sanaa. Vasta jos +pitemmälti kiusasivat, hän pirautti kimakan itkun. -- »Mitäs te +kiusaatte», lohdutti silloin aina joku, »näkeehän tuon tytöksi koko +asennolta ja kaikista tuumistaan.» -- »Ole väkättämättä», väitti +toinen, »poika se on sittenkin, ja Eetu-niminen onkin, lautamiehen +poika, tiedänhän minä.» -- »Liekö tuo kumpaistakaan», sovitteli kolmas +matkaa jatkaen, »eikö lie siltä väliltä.» + +Vaikea olikin tuota Eetusta sen varmempaan päättää enempää luonteesta +kuin käytöksestäkään, vaikea vielä sittenkin, kun hän jo vähän +varreltaan yleni. Hän ei pelehtinyt toisten ikäistensä poikain parissa +vetisillä jokirannoilla, ei siis koskaan sekaan tipahtanut eikä saanut +äitimuorilta »kuka-käskeä». Ei hän juosta viiletellyt vauhkona pitkin +vainioita, ei tärvellyt kylvöheinää eikä päästänyt isäänsä tukkansa +kimppuun. Kärkkäämpikin hän oli keräilemään koreita tilkkuja ja lasin +sirpaleita ja olemaan tyttöjen kanssa vieraisilla. Vasta kun housut +laitettiin, näki Eetusta, että siinä taitaa ollakin miehen taimi. + +Niin, -- Eetu oli lautamiehen poika, ja kummakos siis, jos hänet +puuhattiin kaupunkiin kouluun, kun hän siihen ikään pääsi. Siinä +talossa oli varaa yksi poika vaikka papiksi asti kouluttaa, ja kun Eetu +oli heikko ja hontelo ruumiiltaan ja kun hänestä siis ei näyttänyt +paisuvan kuvallista työmiestäkään, niin arveltiin, että joutihan tuo, +olihan noita sikiöitä kasvamassa ja toisia tuli. Ja lukemaan hän oli +ovela, -- niin ainakin akat arvelivat, kun Eetu kernaammin istuskeli +tuvassa jotakin kirjaa tavailemassa kuin lähti toisten ikäistensä +tapaan nuotalle yökuntiin taikka talvella havun vetoon. + +Ja niin sitä luultiin ensin koulussakin, että siinähän se nyt onkin +oikea lukumiehen alku. Läksynsä hän osasi puhtaasti ja oli siivoimpia +koko joukossa. Kun toiset välitunnilla telmivät ja huutelivat, Eetu +istuskeli sormet korvissa ja käänsi vielä kertaan läpi latinan +kappaleen, eikä hän iltapäivälläkään malttanut lähteä lumisille taikka +torille linnapallille särkemään kauppaneuvoksen vintin ikkunoita, +niinkuin muut. Hän luki. Ja luultiin, että tuossahan se on tiedemiehen +alku, siitähän se paisuu nero. + +Jo aikaisin toverit tosin alkoivat epäillä hänen tieteellisyyttään ja +arvelivat, että Eetun neronkin laita saattoi olla hieman niin ja näin, +kuin leppävirtalaisen autuuden. Sillä vaikka hän luki enemmän kuin +kaksi muuta yhteensä, niin ei osaaminen sentään ollut samassa +suhteessa; ja kun sattui esiin asia, joka ei ollut päivän läksyssä, +pyöri Eetulla piankin turpa. Huomasivat sen vihdoin opettajatkin, mutta +pitivät vanhaan tapaan häntä kumminkin etevänä, tai arvelivat ainakin, +että hän nyt oli, kuten moni muu, -- siltä väliltä. + +Eetusta tehtiin ylioppilas, ja elämän ura oli valittava. Vanhukset ja +muut toivoivat hänestä pappia, ja mietti hän sitä itsekin: sitenhän +pikimmin olisi päässyt leipään käsiksi ja lukuhommista erilleen. Mutta +ei se Eetusta oikein vedellyt, ei tyydyttänyt se papin paikka, se oli +hänestä liian vaatimatonta, oli vähän liian -- halpaa. Muuhunkaan +hänellä ei tosin ollut halua, mutta ei siihenkään. Sitä kesti punnita +kauan aikaa, ruvetako papiksi vai muuksiko: sillä välillä nakkeli. +Vihdoin Eetu päätti papin arvon liian halvaksi ja rupesi lakimieheksi. + +Ylioppilaselämään ja sen rientoihin astuessaan oli Eetun tietysti +toveripiiri ja puoluekanta valittava. Hän eli siihen aikaan, jolloin jo +oli käynyt vanhanaikaiseksi olla suomenmielinen. Mutta eihän nyt taas, +herra Jumala, sopinut hänen, kansan lapsen, joka ruotsia tuskin taisi +lauseen mongertaa, eihän hänen sopinut ruveta ruotsinmieliseksikään, ja +sitä paitsi oli jo vanhanaikaista olla ruotsinmielinenkin. Olihan niitä +vielä valitettavasti kumpiakin, ja oli paljonkin, mutta niitä ei enää +pidetty järkensä kannalta oikein terveinä, eikä Eetu suinkaan tahtonut +joutua siinä suhteessa epäiltävien lukuun. Puolueeseen, kumpaan +tahansa, kuulumisesta olisi sitä paitsi ollut kovin paljon vaivaa ja +vastusta; olisi aina pitänyt olla valmis puolustamaan mielipiteitään, +ja hiidestäkö ne aina otti mielipiteet ja vielä niiden puolustukset. Ja +sitten olisi joskus voinut sattua tilaisuus, jolloin olisi ollut +hauskempi ja hyödyllisempi kuulua vastakkaiseen puolueeseen eikä +siihen, johon jyrkästi oli liittynyt. Ei. Niin tyhmä ei Eetu ollut, +sillä joskaan hän ei ollut mikään nero, niin hän oli kumminkin siltä +tyhmän ja viisaan väliltä. + +Ja pakkoko hänen oli liittyä mihinkään jyrkkään puolueeseen eli +jyrkästi suomenmieliseen -- ruotsalaisiin esti luonto häntä yhtymästä, +-- kun jo oli olemassa puolue, joka ei ollut toista eikä toista, vaan +oli siltä väliltä. Ei Eetu tiennyt, oliko tuo mikään varsinainen +puolue, vaan sama se hänelle: paljon niitä oli semmoisia. Ja niihinpä +oli turvallinen liittyä, ei tarvinnut ainakaan pelätä joutuvansa +puoluekysymyksissä tappiolle, kun saattoi kuulua mihin puolueeseen +milloinkin näytti parhaalta. Sitä paitsi vanhimmat ja vaikuttavimmat +väsymiinsä saarnailivat tuon välikannan etuja, ja vanhojen neuvoja +täytyy aina totella, vaikka ne tympäisisivätkin nuoren mieltä, -- +eivätkä ne Eetua toki tympäisseetkään. + +Siihen ryhmään päätti Eetu liittyä, ja hän huomasi pian tuumailleensa +hyvin järkevästi: ei totta vieköön hän olisi uskonutkaan itseään niin +ymmärtäväiseksi. Hän omisti heti saman periaatteen kaikkien muidenkin +kysymysten ja liikkeiden suhteen, joista myötään tuli puhetta, +kun niitä viime aikoina oli siinnyt kuin sieniä sateella: +raittiuskysymyksiä, naisliikkeitä, uskonnon vapausaatteita -- mene +tiedä kaikkia! Sen Eetu vain tiesi, ettei hän aikonut olla niiden +puolustaja eikä vastustaja, vaan aikoi aina pysytellä kahden +äärimmäisen välillä. + +Siitä oli ensiksikin se etu, että hänellä nyt todellakin oli jokin +periaate. Niitä on näet paljon ihmisiä, joilla ei ole edes sitäkään, +vaikka sellaisia täytyy surkutella. Mutta Eetulla oli periaate. + +Hänen asemansa vapautti hänet kaikista agitationijuoksuista -- suuri +etu ensi ylioppilasvuosina. Eihän sellainen muita yllytä, joka ei itse +kuulu mihinkään puolueeseen. + +Vielä se suuri etu, että Eetu periaatteeseensa nojaten saattoi sanoa +itseään itsenäiseksi. Kun näet joskus sattuu ihmiselämässä sellaisia +tilaisuuksia, että kysytään: kuulutko tähän joukkoon, vai toiseenko, +niin siihen on vaikea vastata: olen siltä väliltä. Se kuuluisi rumalta. +Mutta silloin voipi rykäistä ja sanoa: + +-- Niin, hm, minulla on tästä asiasta omat, itsenäiset mielipiteeni. + +Ei niistä tarvitse tehdä selkoa, vaikkei niitä olisikaan. Mutta sillä +sanalla saa aina kysyjän suun kunnioituksella tukkeutumaan. + +Tuon edun Eetu havaitsi kerran muutamassa pienessä pulassa, jommoiseen +hän ei olisi arvannut joutuvansakaan. Hän oli silloin jo parin vuoden +ylioppilas. + +Eräänä aamuna, kun Eetu juuri oli noussut vuoteeltaan, peseytynyt ja +asettunut vakavin päätöksin »siviiliään» lukemaan, soitettiin kelloa ja +sisään astuu ylioppilas, outo keltanokka. Katsoo paperiinsa, änkyttää: + +-- Tekö olette herra Kemppainen? + +-- Joo. Istukaa, olkaa hyvä. + +-- Kiitoksia. Minulla on täällä suomenmielisten ehdokaslista +hoitokomiteaan, pyytäisin nimeänne tähän vaalilippuun. + +-- Jaha, jaha, jaha. Ketä siinä on ehdolla ... vai niin. Ja vaali on +huomeniltana? + +-- Seitsemän aikana. + +-- Vai niin, pankaa tupakka, tässä tulitikkuja. + +Eetu oli kahdella päällä. Hän oli siihen asti koettanut pysyä erillään +noista vaaleista, eikä ollutkaan kukaan vaivannut häntä lipuillaan. Nyt +asema oli hiukan kiusallinen, kun oli epäjohdonmukaista ja vaarallista +kirjoittaa, paha myöskin olla kirjoittamatta. Vihdoin hän tarttui +kynään piirtääkseen nimensä... + +Silloin soi kello taaskin, ja sisään astui toinen ylioppilas, outo +keltanokka sekin, vähän hienompaa tekoa kuin toinen. Tämä rupesi +myöskin vetämään esiin paperia, mutta kun havaitsi toisen siinä jo +istumassa, muljautti silmiään, siirteli jalkojaan ja soperti: + +-- Onko minulla kunnia puhua herra Kemppaisen kanssa? + +-- Juu. Tehkää hyvin, käykää istumaan. + +-- Niin, kiitoksia, minulla olisi vain pieni asia -- hän luimisteli +pahasti toisen puoleen, -- pyytäisin teitä hyväntahtoisesti +kirjoittamaan nimenne tähän keltaiseen vaalilippuun. + +-- Jassoo, jaha ... pankaa tupakka. Näyttäkääs ... teillä on +ruotsinmielisten lista. + +-- Niin on. Ja pyytäisin vielä huomauttaa tuosta kehoituksesta, joka on +lippuun liitetty... + +-- Hm ... vai niin. -- Ettekö polta? Niin minä en varmasti ..., minä en +suoraan sanoen... Niin, minä olen aikonut itse tulla siihen kokoukseen. +-- Eetu nousi seisomaan. -- Minulla on, nähkääs, tästä asiasta omat +mielipiteeni, minä en äänestä kumpaakaan herrojen listaa. Pyydän +huomauttaa, että minä olen itsenäisellä kannalla enkä tahdo enkä aio +kallistua puolelle enkä toiselle. -- Niin, hyvästi, hyvästi, minulla on +niinkuin sanottu, omat mielipiteeni... + +Keltanokat lähtivät peräkkäin pois allapäin ja kääntyivät portilla +toinen oikealle ja toinen vasemmalle. Mutta Eetu istahti taas mukavasti +keinutuoliinsa, viskautui selkäkenoon, puhalsi tyytyväisenä kattoa +kohden pari sakeata savua ja hoki itsekseen: + +-- Jaa, minä olenkin itsenäinen. -- + +Ei Eetun tarvinnut puolueasemastaan eikä kannastaan suuria haittoja +pelätä. Jos joku hurja puoluekiihkoinen joskus vähin veisteli ja +pilkkaili, että Eetu muka oli yhtä sileä joka puolelta ja taipuisa kuin +hiiren nahka, niin olipa varsin sopivata häntä yli olan silmäillä, +silmäillä halveksumisen ja säälin katsein: veistelijä vaikeni. + +Mutta vuodet vierivät ja parta kasvoi, Eetu vanheni ja varsi patvi. Hän +suoritti tutkintonsa ja osti silkkihatun, mitteli muutaman vuoden +ylimääräisenä Helsingin katuja, kävi kumarrusretkillä ja sai viran. + +Ja Eetu oli, niinkuin virkamiehen tulee, notkea ylemmilleen ja kopea +alemmilleen ja yleisön edessä asianhaarain mukaan. Mutta vanhassa +periaatteessaan hän pysyi lujana. Jos kävit kysymässä hänen +mielipidettään asiasta mistä tahansa, niin hän puristi kyllä lämmintä +kättä ja esitti sinulle sen asian aivan laveasti ja perinpohjaisesti. +Mutta tuolla asialla oli aina kaksi puolta, toinen puoli ja toinen +puoli, etkä tiennyt Eetun luota lähtiessäsi, kumpi niistä oli oikea, -- +ellei oikeus ollut sillä välillä. + +Nyt on Eetu nimitetty jäseneksi erääseen korkeaan keskusvirastoon, ja +hänen yhteiskunnallinen asemansa on tärkeä ja arvokas. Mutta hän kantaa +pystypäisenä kunniakkaasti ja kepeästi tuon arvonsa, ja on syytä +otaksua, että hän jaksaa kantaa vielä suurempaakin arvoa. + +Ihmiset pitävät häntä erinomaisena ja etevänä, eivätkä suotta, sillä +kuinka hän muuten olisi voinut omin voimin kohota semmoiseen asemaan. +On ainoastaan joku haaksirikkoinen lapsuudentoveri, joku +myrkkymielinen, kateellinen koiransilmä, joka kokemuksiinsa nojaten +väittää, että Eetu muka aina on ollut noin ikään »siltä väliltä». + +Olkoon. Mutta sitä tietäpä hän on tiennyt kohota korkeammalle kaikkia +kadehtivia kilpailijoitaan. + + + + +VIIMEISESSÄ TINGASSA. + + +Eemeli oli parhaita miehiä, mitä tavataan, oli vain hiukan hidas ja +huoleton tuumissaan ja toimissaan. Kun hän jotakin sai ruvenneeksi +tekemään, niin se luisti kyllä, ja luisti hyvästikin, sillä Eemeli ei +ollut mikään tuhma mies, päin vastoin. Mutta ennenkuin hän sai +ryhtyneeksi mihinkään, niin -- pane pois, siitä ei tahtonut koskaan +tulla alkua. Hän mietti, punnitsi, hidasteli ja vitkasteli niin, että +toinen, paljon tyhmempi, mutta vähän sukkelampi aina meni hänen +edelleen missä tahansa. + +No -- istuskelihan se kyllä Eemeli mielellään kapakoissakin, istuskeli +jörönä ja puhumattomana illat pitkät niinkuin aikaa ei olisi ollut +olemassakaan, väänteli viiksiään ja hämmenteli lasiaan, välittämättä +mitä muut tekivät, tulivatko vai menivät. Mutta ei sekään hänen +lukujaan olisi niin suuresti estänyt, sillä moni ylioppilas palveli +viinan jumalaa paljoa hurjemmin kuin hän ja valmistui kumminkin. Ja se +tietiinkin, että hän luki ja osasi. + +Mutta ei saanut menneeksi tentteeraamaan. Kului lukukausi ja kului +toinen; nuoremmat ikäluokat kulkivat hänestä ohi, raha-asiat huononivat +ja luotto loppui, ja luultiin jo, ettei siitä Eemelin tutkinnosta +tulekaan koskaan mitään. Mies vanheni ja jurottui yhä, ja takki kävi +nukkavieruksi. Ja arveltiin, että siihen se tentteeraus nyt on jäänyt. + +Mutta eipähän jäänyt. Muuanna keväänä, kun toverit jo tuumailivat +laittaa pois koko miehen Helsingistä vetelehtimästä, suuttui Eemeli, +katseli tulisessa vauhdissa vielä kerran kirjansa läpi, ja meni +tenttasi niinkuin tuiskussa. Ei uskonut kukaan, kun hän sanoi, että nyt +hän aikoo valmistua, sillä sen hän oli sanonut jo kymmenen kertaa +ennen. Mutta siinä ei ollut kuin yksi pyöräys, -- hän oli vain muutamia +viikkoja näkymättömissä -- kun jo neljästä aineesta kolme pahinta oli +kunnialla suoritettuna. + +Mutta silloin Eemeli arveli, että »tpruu»; hänen hidasta luontoaan +rupesi vauhti arveluttamaan, hän ei tuntenut itseään tuona kovin +toimeliaana miehenä -- hän päätti seisahtua. Ja taas kului kuukausia +niin, että ei Eemelin tutkinnosta kuulunut mitään. Ja talon hyyryt +jäivät maksamatta, vaatteet jäivät pesettämättä, kengät irvistelivät ja +housunlahkeet repaloivat. Kun hän sai jostakin viitosen tai kympin, +niin hän maksoi pienimmän velkansa, joi jäännöksen suuhunsa ja makasi +sitten taas kotona miettien, mistä saisi tupakkarahat ja millä +ilveellä matami saataisiin vähäksi aikaa tyynnytetyksi alituisista +kärttämisistään. + +Hänellä ei ollut kirjoja lukeakseen tuota neljättä ainetta, eikä saanut +aikaiseksi mennä mistään lainaamaan. Kolmas kuukausi kului lopulleen, +tenttamina-aika oli menossa sivu. + +Silloin hänet nykäisi horrostilasta taas eräs nuori tuttava, joka +tarvitsi tutkintotoveriä. + +-- Joo, kyllä minä tulen, kun kirjat annat, käyhän vain ilmoittamassa. + +-- Ensi viikollako mennään? + +-- Milloin tahansa, kyllä minä joudun. + +Mutta hän ei joutunutkaan sen nuoren miehen matkaan. Lukenut hän kyllä +oli, mutta -- ei ollut frakkipukua enää, se oli kiinnitettynä, eikä hän +viitsinyt lähteä lainailemaankaan, ei mielestään ilennyt, tuumasi vain, +että kun saisi omansa lunastetuksi, niin... + +Istuskeli kotona ja mietti, että kun saisi siksi rahaa jostakin ... +mutta ei viitsinyt mennä hakemaankaan, sillä tiesihän tuon jo +ennestään, kuinka lujassa se oli, -- ei sitä saisi kumminkaan... Hän +oli jo ennestään velkaa joka ikiselle ja koko maailmalle. + +Vasta kun se nuori mies tuli kertomaan tutkinnostaan ja tarjosi omasta +ehdostaan pukuaan lainaksi, tuumasi Eemeli, että jos sitä menisi... Oli +viimeinen määräpäivä juuri täpärimmillään ohi luistamassa. + +Pieneksi se nuoren miehen puku kävi hänelle, housut pingoittivat +reisiltä kuin makkaran kuoret, ja vanhoista kengistä jäi pari tuumaa +varttakin näkymään lahkeitten alta, takki likisti hartiat kokoon, eikä +nappiin menemisestä ollut puhettakaan. Mutta kun toinen mies sanoi, +että hyvä on, ja kun puhtaan kaulustan vielä kaulastaan lainasi, niin +ajatteli Eemelikin, että antaa mennä. + +Meni, tentteerasi ja läpäisi. + +Kaikki oli ohitse, tutkinto saatu ja hyvä, ei muuta kuin se virallinen +julkinen tutkinto jäljellä. Mutta siinä teki vielä viimeisen tingan. + +Siihen julkiseen tutkintoon on rahamaksukin, 39 markkaa, joka samassa +on suoritettava. Jos et sitä suorita, niin älä otakaan tutkintoa, sen +tiesi Eemeli erinomaisen hyvin. Ja hän istui taas kotona ja ihmetteli, +että mistähän vain nuokin saanee ... saaneeko mistään... + +Ja hän tuli jo vähän levottomaksi, kenties ensi kertaa elämässään. Se +olisi joutavata, hän tuumi, jos niitä ei nyt saisi, se olisi +jonninjoutavata... Ja hän ponnisti vihoviimein mielensä jännityksiin, +keräsi kokoon kaiken päättäväisyytensä ja lähti vielä kerran +»vippaamaan.» Kulki ensin tuntikausia ja mietti, että mistähän sitä +yrittäisi, kävi jo muutamassa porstuassakin ja palasi takaisin, +toisella ovella jo soitti, mutta ei tavannut hakemaansa miestä kotona, +ja arveli silloin jo lähteä kotiin, sillä mistäpä sen nyt siihen +kiireeseen enää ehti saada semmoisen rahan, parasta lie kun jättää +semmoisekseen. + +Oli jo ilta, ja seuraavana aamuna oli julkinen tutkinto määrätty +pidettäväksi, siksi olisi rahat pitänyt saada, mutta eipä noita näkynyt +saavan... + +Eemeli alkoi painua kotiin päin. + +Mutta samassa tuli vastaan tuttu mies, joka tervehti, paiskasi oikein +kättä. Vaistomaisesti Eemeliltä pääsi silloin kysymys: + +-- Onko sulla kolmeakymmentä yhdeksää markkaa? + +-- Kolmekymmentä yhdeksää, miksei neljääkymmentä? + +-- Sen kun vain tutkintorahoja tarvitsisin. + +-- Ja milloin sinulla olisi se tutkinto? + +-- Aamulla, yhdentoista aikaan. + +-- Eikä rahoja ole? + +-- Ei penniäkään. + +-- Eikä tiedossa mistään? + +-- Mistäpä ne ... jos ei sulla sattune... + +Sattuihan sillä, ja oli myös halukas auttamaan, mutta ei mukaan +sattunut. Käski Eemelin aamulla käydä hakemassa, niin saisi. + +Soo -- noinhan se selviää, niinhän se menee kuin rasvatuilla rattailla. +Eemeli käveli kotiin sangen tyytyväisenä itseensä ja koko maailmaan. + +Lainahousut tuntuivat aamulla jalkaan vedettäessä hävittömän pieniltä +ja takki ahtaalta, ja se valkoinen kaulaliina, jota viime aikoina niin +usein oli pitänyt edestakaisin kaulaansa näperrellä, oli jo siivottoman +likainen... Nuo asiat vähän mietittivät Eemeliä, kun hän aamulla rupesi +pukeutumaan tutkintoa varten, sillä jos nuo yksityisissä tenttaminoissa +hät'hätää olivat menetelleetkin, niin taisi olla niin ja näin niissä +mennä julkiseen, jossa oli muitakin useita sekä tutkittavia että +tutkijoita ja kuuntelijoita. Ne epäilyttivät häntä hyvin, kun hän +katseli pitkin säärenvartta alas kenkiin ja käänteli hyppysissään +mustanpuhuvata kaulaliinaa. + +-- Housuja ei nyt enää ole mikään mahdollisuus saada toisia, hän tuumi +ja koetti pingoittaa lahjetta alemmas ... mutta jos ottaisi yhteen +otteeseen rahaa koko neljäkymmentä ja ostaisi puhtaan liinan... + +Sen hän päätti tehdä ulkonaisen ihmisensä vuoksi, ja saikin koko +neljäkymmentä. Mutta kohta hän katui, kun ei ottanut vielä paria +markkaa ..., liinaa näet ei saanut minkäänlaista markalla, se maksoi +puolentoista... + +Ja kun se raha kerta vaille jäi, niin hän meni olutkauppaan juomaan +janoonsa seidelin ja miettimään, mitä nyt olisi tehtävä. Aikaa oli +vielä vajaa tunti, rahaa oli markkaa vailla määrä... + +Harvoin Eemeli mietti elämänsä surkeutta, mutta nyt se astui kovin +selvänä hänen eteensä, että tämä elämä todella on surkeata. Hänen siinä +istuessaan oluthaarikko edessään tuntui hänestä hetkisen siltä, kuin +hän olisi ollut yksi ihmiskunnan marttyyrejä, niitä yhteiskunnan +lapsipuolia, jotka vain olivat määrätyt kärsimään ja puutteissa +kitkuttamaan elämänsä läpi ja joita toiset onnellisemmat saattoivat +pilkata ja häväistä ja polkea ja sortaa minkä verran ilkesivät, joilla +ei ollut mitään oikeuksia eikä mitään mahdollisuuksia... + +Mutta ainoastaan hetkisen hän niin mietti, siunaaman silmänräpäyksen +vain. Aika riensi, hänen täytyi joutua. Taas äskeisen tuttavan luo. Hän +ei ollut enää kotona. Siis muualle, toiseen taloon markan hakuun... + +Hiki valui päästä, kun hän astui tutkintoon. Mutta silloin hänellä jo +olikin täydet rahat, ja helpotuksen huokauksin hän laski ne +asianomaisen sihteerin kouraan. + +Ja kun sieltä pääsi, oli Eemeli taas tyynenä ja tyytyväisenä itseensä +ja koko maailmaan. Nyt oli taas aikaa laskeutua rauhaan ja suloiseen +huolettomuuteen lepäämään noista tavattomista, hänen luonteelleen +vieraista ja vaivalloisista ponnistuksista. Nyt oli arvo saatu, nyt +meni jo nimi vekselissä... + +Eemeli ei ollut enää köyhä eikä surullinen, kaikkein vähimmän hän oli +yhteiskunnan lapsipuoli. + + + + +YSTÄVÄNI ULKOLAINEN. + + +Minun ystäväni on nähnyt paljon maailmaa. Hän on kulkenut useimmat +Euroopan suurimmat pääkaupungit, matkustanut merkillisimmät paikat ja +laajentanut näköpiirinsä, niin että hän nyt pystyy katselemaan kaikkia +asioita yleisemmältä, laajemmalta kannalta. Minä en voi muuta kuin +ihailla tuota ystäväni suurta etevämmyyttä, ja -- kadehtia sitä. + +Minä näet en ole nähnyt maailmaa paljon ensinkään ulkopuolella +kotimaan ahtaita nurkkia. Sanon tahallani »paljon ensinkään», +vaatimattomuudessani minäkin vähän kerskaillakseni, niinkuin sopii +minun ahtaammalta näkökannaltani. Sillä Tukholmassa minäkin olen +käynyt, -- pistäytymällä tässä muuanna kesänä. Mutta sielläkään en +ehtinyt laajentaa paljon mitään, niin ettei minun pitäisi iletä mainita +koko Tukholmassa käyntiäni, -- niin vähäarvoista se oli ystäväni +matkojen rinnalla. Mutta mainitsen kumminkin, koska minulla siitä on +ollut suurta suoranaista hyötyä -- jäljestäpäin. + +Se matkani näet auttaa minua houkuttelemaan ystävältäni hänen +arvokkaita ulkomaan kertomuksiaan, joita kuunnellessani minäkin, vaikka +vaillinaisesti, hiukan saan laajennetuksi ahdasta näköpiiriäni. Minä +voisin melkein vakuuttaa, että siinä on ollut suurin hyötyni koko +Tukholman-matkastani, ja minulla on syytä olla iloinen, että sen tulin +tehneeksi. + +Minä viekoittelen hänet aivan tietämättään juttelemaan näkemiään ja +kuulemiaan Pariisista, Berliinistä, Wienistä, milloin mistäkin, ja +sitten kun hänet kerta olen saanut alkuun, en muuta kuin äänetönnä +kuuntelen, joskus vain pistän väliin jonkin »älä!», »johan nyt!» tai +»ohoh!» + +Menettelytapani on tämmöinen. + +Me kävelimme esimerkiksi Aleksanterinkatua ja katselimme ohimennen +puotien lasi-ikkunoista sisälle. Silloin minä niinkuin sivumennen +mainitsen: + +-- Johan niillä on täälläkin noita suuria laseja. Mutta olivat ne kaksi +kertaa suurempia, joita näin Tukholman puotiloissa, siellä käydessäni. + +Silloin hän hieman naurahtaa, hymyilee pilkan ja säälin sekaisesti ja +alkaa: + +-- Mitä lie ollut sielläkin. Mutta kun esimerkiksi Euroopan suurissa +pääkaupungeissa näkee laseja, niin ne ovat sentään laseja. Pariisissa +esimerkiksi boulevardien varsilla, ja entä Brysselissä... + +Hän on päässyt alkuun, ja minä olen tyytyväinen. Saan noin +aivan ilmaiseksi ihan uuden käsityksen maailmasta, mitä tulee +lasi-ikkunoihin. + +Tulee sitten meitä vastaan neitonen nuori ja kaunis, hieno hipiä ja +kukkeat kulmat. Minä innostun heti. + +-- Kylläpä oli jumalallinen ihminen, sanon, säännöllinen ja samalla +hempeä, aivan kuin muudan vahatyttö tuolla Tukholman panoptikumissa. + +-- Niin, mutta olisitpa nähnyt esimerkiksi Berliinin vahamuseossa... Se +on ensimmäinen laatuaan maailmassa, Pariisissakaan ei ole semmoista. +Siellä kun liikut, niin et erota elävätä ihmistä vahakuvasta, +kunnioituksena nostaisit lakkia vaha-Bismarckille, ja yksin jos olisit, +et malttaisi olla vahatyttöä suutelematta. Mutta kun useammin käypi... + +Me kävelimme alas Unioninkatua, muka Esplanaadille. Mutta sattuikin +olemaan jokin ylhäinen nimipäivä, paraati oli torilla. Ihmisiä oli +siellä kuin helluntainepistolassa, ja siksipä me emme viitsineetkään +nyt lähteä joukkoon tungeskelemaan, -- onhan tuo tuommoinen jo nähty. +Minun jos olisikin mieleni tehnyt, niin en ilennyt ystävääni pyytää, +sillä kummempiakin tuo toki lie ollut paraateja katsomassa. +Seisoskelimme siellä syrjemmässä hetkisen, ja minä otin ohimennen vähän +arvostellakseni marssivain sotamiesten juhlavormuja. + +-- Puku sittenkin on sotamiehen koristus. Mutta ei niillä täällä meidän +väessä sentään ole niin komeita koristuksia kuin kuuluu olevan +ulkomailla ja kuin jo muutamilla Ruotsin kaartinkin osastoilla näkyi +olevan. + +-- Eiväthän nämä ole pukuja eivätkä mitään sen rinnalla, kuin +esimerkiksi Saksassa husaareilla ja ulaaneilla ja muilla. Kun ne ovat +paraatipuvussa, niin se on vähän toinen kiilto ja toinen helinä. +Kypärät välkkyvät kuin tulen liekit, vyöt paistavat hopealta ja vaate +on hieman erilaista tekoa, sen vakuutan. Kun niitä näkee ohi marssivan, +niin oikein äkkinäiseltä silmät huikiaa. + +-- Johan sinä nyt taidat... -- Minä uskalsin hiukan epäillä tuota, +niinkuin on luonnollista minun ahtaammalta näkökannaltani. Mutta sitä +minun ei olisi pitänyt tehdä, ainakaan ääneen. + +-- Käypäs katsomassa, jos et usko. Niin seisot siellä kuin maalainen +apteekin edessä suu auki, ja ällistyt niin, jottet ymmärrä pitkään +aikaan niskojasi kääntää. Mutta kun vähän on saanut liikkuneeksi +Euroopan eri maissa, niin siihenkin kiiltoon pääsee tottumaan. + +Ystäväni vähältä suuttui, niin tyhmä oli hänestä minun epäilemiseni. Ja +minä jo pelkäsin, että nyt häneltä ei enää tule kertomusta mitään; +mutta sattui samassa niin onnellisesti, että ihmisliuta rupesi sotaväen +jäljestä vetäytymään meihin päin, tunkeilemaan ja ehättelemään. +Huomautin silloin, että onpa tässä rahvasta kerraksi, tämmöisessä +ihmistungoksessa olen harvoin ollut. + +-- Mitäs tungosta luulet tämän olevan. Olisitpa joskus Pariisin +kaduilla, kun kansaa syystä tai toisesta on tulvinut kokoon. Siinä sitä +on rahvasta, on hämminkiä. Se on kuin yksi tuhatpäinen eläin, joka +kippurehtaa kadulla tai torinpaikoilla, aaltoilee kuin meri ja kihisee +kuin koski. Mutta järjestys siinäkin pidetään, ei mitään metakkaa pääse +syntymään. Jos voisit aavistaa, minkälaiset siellä on poliisit... + +Enhän minä sitä voinut aavistaa, omalta näkökannaltani, mutta koetin +olla tarkkaavaisen ja viisaan näköisenä niinkuin ainakin, ettei hän +arvelisi kuvaamisensa turhaan menevän. + +-- Sinne sitä kyllä äkkinäinen sotkeutuisi ja hämmentyisi, niin ettei +lopulta tietäisi missäpäin hänellä on silmät ja missä selkä. Mutta +pariisilaiset ovat siinä tungoksessa kuin kotonaan, ovat +leikkisimmillään silloin juuri. Ja kun maailmassa jonkin aikaa on +liikkunut, niin siihen tottuu ja on levollinen kuin ainakin. Ja +samanlaista se on muissakin Euroopan suurimmissa pääkaupungeissa. + +Hän kieraisi tyytyväisen näköisenä hienoja pariisilaisia viiksiään ja +teki sitten liikkeen kädellään, ikäänkuin osoittaakseen, että siellä +tuo oli jotakin, mutta mitäs täällä. Jos minulle oli mieluista kuulla +hänen muistelmiaan, niin mieluista se tuntui olevan hänellekin kertoa. +Niissä muistoissa viivähtää hänen mielensä kernaasti, usein ja kauan, +hän ikäänkuin märehtii tarkalleen yksityiskohtia myöten kaikkea, mitä +on nähnyt ja kokenut maailman keskipisteissä, elää ne ajatuksissaan +uudelleen ja yhä uudelleen. Ja silloin aina leviää ylhäinen, hieno, +voisipa sanoa ulkomaalainen hymy hänen kasvoilleen, ja hänen +liikkeissään tuntee silloin selvästi kokeneen ja elämään tottuneen +maailmanihmisen. Minullehan se kaikki tietysti käypi kateeksi -- eikä +kummakaan --, mutta en puhu mitään, itsekseni vain katson ja kadehdin. + +Mutta sattui tässä tuonaan niin, että oli tuo kateellinen mieleni +vähällä päästä ilmi purkautumaan. Me istuskelimme, ystäväni ja minä, +Seurahuoneen täyteen ahdetussa salissa ja katselimme tanssivaa »Svea +balettia», jota sekä sanomissa että yksityisesti oli paljon kehuskeltu. +Mutta meitä se ei tyydyttänyt kumpaistakaan, liian oli kömpelöä, liian +kankeaa ja liian rivoa. Minäkin olin nähnyt Tukholmassa käydessäni +»Mosebackenilla» tanssijattaria paljon sorjempia ja liikkeiltään +notkeampia ja sirompia, enkä tietysti malttanut taas olla puheen aluksi +huomauttamatta, että -- »kaikenlaista muualla jo kelpaamatonta ryönää +ne tänne Suomeen lähettävät. Kun minäkin olin Tukholmassa ja siellä +näin tanssijattaria, niin aivan ne olivat kuin henkiä tai keijukaisia +näitten rinnalla...» + +Mutta silloin ystäväni vähän jo tuskaantui. + +-- Sinulla on aina hampaillasi nuo Tukholman näkemäsi. Äläs kelpo +Tukholma, eihän se ole sen kummempi kylä kuin tämäkään Helsinki, +ainakin hyvin vähän kummempi. Kun näkee jotakin tähän laatuun +esimerkiksi Berliinissä ja esimerkiksi Pariisissa, niin eihän sitä voi +verratakaan; siellä tulta, siellä makua, siellä mehua. Huonoinkin +tanssijattarien esiintymispaikka siellä on siksi paljon etevämpi sinun +tukholmalaisiasi, ettei sinulla voi oikeasta tanssista olla +käsitystäkään. Sitä ei voi verratakaan sinun Tukholmiisi. + +Näin hän sanoi kiivastuen, ja suoraan sanoen se minun pisti vihaksi. +Olin näet aina kaikessa vaatimattomuudessani ollut itsekseni hieman +ylpeä Tukholman-retkestäni, -- niitä on näet paljon, jotka eivät ole +käyneet edes sielläkään -- ja ymmärrettävästi loukkasi siis tunnettani +pahasti, kun ystäväni noin säälimättä repi palasiksi kaikki ylpeyteni +ja hiljaisen iloni syyt. Ja sitäpaitsi näytti nyt siltä, kuin ei minun +enää kannattaisi ruvetakaan Tukholman-tiedoillani houkuttelemaan häntä +kertomiseen. Hän jo nähtävästi halveksi kaikkia minun vähiä +kokemuksiani sieltä. + +En puhunut mitään, mutta hiljaisuudessa kaiveli sydäntäni. Katselin, +kuinka hän istui varmana ja ikäänkuin anteeksi antavin ja armollisen +suvaitsevaisuuden katsein seurasi näyttämöllä tapahtuvia, hänelle kovin +vähäpätöisiä seikkoja. -- Koskahan minä pääsisin tuolle kannalle? +Varmaankaan en koskaan. + +Ihan leppyneinä ystävinä me lähdimme pois, mutta minun oli mieli +haikeana. Ja silloin kirjoitin tämän. + +Mutta äärettömän hyvästi voin mielessäni kuvailla, kuinka hän, jos +sattumalta näkisi tämän painettuna, kieraisisi pystyyn pariisilaiset +viiksensä, hymähtäisi itsekseen pilkan ja säälin sekaisesti ja +tuumailisi: + +-- No onhan tuo nyt tämäkin. Mutta kun kirjoitetaan esimerkiksi +Euroopan suurissa sivistysmaissa... + + + + +KUMMITUKSIA. + + +Ilta oli sateinen ja pimeä niinkuin syksyllä ainakin. Ilkeätä lorinata +piti vesi, joka räystäskourusta roiskuili maahan, ja epäsointuisasti +säesti sitä etäämpää ojatulva valuessaan maantienojasta viemäriin. +Maantiellä oli isoja lätäköitä, rattaat räiskyttivät alituisesti +soravettä ajajan niskaan ja silmille, ja ken jalan sortui kulkemaan, +sai visusti varoa, ettei häntä niljakka savi livauttanut nokalleen +rapakkoon. Kopeloimalla sai eteensä koetella tiellä pysyäkseen, sillä +niin oli pimeätä kuin säkissä. + +Tuo oli oikein kamalata säätä Hilma-rouvasta, kun hän teki poislähtöä +postineidin luota. Ja myöhäksikin oli vielä mennyt ilta, aika oli +kulunut siinä rupatellessa niin, ettei sitä huomannutkaan. Kahden +kesken olivat istuneet, voudin nuori rouva ja postineiti, jälkimmäisen +luona ja jutelleet illan kuluksi tämän maailman asioita. Ja hyvähän +tuo oli, että oli saanut iltansa siksikin menemään, sen vihattavan +perjantai-illan, jolloin muuten aina piti itsekseen istua, kun +pitäjän herroilla oli vistipäivänsä ja totinjuontipäivänsä. Niinä +perjantai-iltoina istui sentähden neiti Roosa, postineiti, tavallisesti +voudissa, rouvan huvina. Mutta nyt hän oli päivällä sanonut: »Tule sinä +Hilma nyt kerran minun luokseni, niin istumme siellä. Minä kun en ole +oikein tervekään, niin juodaan nyt kerran ihmeeksi siellä meillä teetä. +Laita poika ajoissa nukkumaan ja tule». Ja Hilma-rouva oli ajatellut, +että miksipä hän ei lähtisi, ainahan vaihtelu hauskuttaa. + +Istuttu oli oikein lukon takana -- joulukin läheni -- ja syvässä +hiljaisuudessa puhuttu asiat poikki ja pitkin, niin että posket lopulta +hehkuivat ja päätä kivisti; ainahan sitä on puheen ainetta, kun nuori +rouva ja neitonen suuksatusten yhtyvät. Kello viilti yli yhdentoista. +Sentähden lähti Roosa-neiti itse palvelijoineen lyhty kädessä +saattamaan vierastaan kotiin, vaikk'ei ollutkaan sitä heidän väliä kuin +satakunta syltä kylänkeskeistä taivalta. + +Lähtivät ja kiertelivät lyhdyn häilyvässä valossa maantien syvimpiä +rapakoita, kohottelivat hameitaan puolelta ja toiselta aina vain +ylemmäksi, etteivät helmat pääsisi kastumaan; eipä tuossa ketään lie +ollut näkemässä. Kuollut oli yö; veden loisketta kuului askelten alta, +mutta elävän ääntä ei läheltä eikä kaukaa. Pimeys oli kätkenyt luonnon, +maantieltä lähimmät rakennuksetkin tuskin hämärtivät epäselvinä ja +valottomina. + +Roosa-neitiäkin jo peloitti, he värisivät molemmat kävellessään +käsikynkitysten varovasti edelleen. + +Kirkon valkea seinä kuvautui kalpeana mustan männikön rinnassa. Naiset +painautuivat lähekkäämmäs, kulkivat ääneti, tuskin hengittivät, kun +portin ohi menivät. Jokin akkuna lepatti ilman vedossa. Heitä +puistatti, tuntui kylmältä. + +Mutta Hilma-rouva koetti olla rohkeana. + +-- Peloittaako sinua? Palaa takaisin, kyllä minä yksinkin jo uskallan +kävellä. + +-- Hyi, mitä puhut. Sinäkö jäisit yksin tässä yössä maantielle -- ei. + +-- Mitä manalaisia sinä täällä luulet olevan? + +-- En minä aaveita pelkää. Mutta sattuisi joku ilkiö olemaan kätkössä +nurkan takana... + +Puolen matkaa he olivat kulkeneet, kun saapuivat kapteeni vainajan +talon kohdalle. He ihmettelivät sitä pimeyttä, kun ei koko taloa paljon +haamoittanutkaan, vaikka se oli aivan maantien varrella. Silloin juuri +piika, joka edellä kantoi lyhtyä, kiljaisi, säpsähti, niin että lyhty +oli pudota. + +-- Sieltä näkyy tulta akkunasta. + +-- Tulta autiosta talosta! Johan sinä nyt... + +Mutta Hilma-rouva näki sen itse, kun astui kaksi askelta. Kapteeni +vainajan huoneen akkunasta talon päätypuolelta näkyi himmeä valo, +kalpea kuin kuutamon paiste. Pienen puutarhan puitten lomitse se loisti +kuin ilmassa häilyvä liekki valaisten lehdettömän pihlajan hoikat +oksat. Mutta siihen se rajoittuikin. + +-- Tuli autiossa talossa ... huih, katso! -- Roosa-neiti värisi kuin +lapsi tarttuessaan kaksin käsin ystävänsä käsivarteen. Hänen silmänsä +olivat kuin juotetut siihen häilyvään, kelmeään liekkiin. + +-- Se ehkä heijastaa lyhdystä. + +-- Vai lyhdystä, hätäili piika, katsokaa. -- Hän peitti lyhdyn +hameittensa alle, ja tuli näkyi sittenkin. + +-- Mutta eihän siellä voi olla ketään, puhui rouva, koettaen näyttää +miehuuttaan. -- Avaimet ovat kaikki meillä, maalarit toivat menneellä +viikolla. + +-- Siitäpä juuri, kuiskaili piika. -- Kas kun leimuaa, nyt vilahti kuin +varjo ohi... + +-- Lähdetään, huokasi neiti tuskin kuultavasti. Hän ei itse päässyt +liikkeelle, jäsenet olivat kuin jäätyneet! + +Kapteeni oli ollut vanha eläkkeellään eläjä, siivo mies, vaikk'ei +vailla omituisia vanhanpojan tapojaan. Oli peloittanut lapsia +tuuheilla viiksillään ja ankaralla muodollaan, oli kauhistuttanut +eukkoja uskonkiellollaan ja tyttöjä naurattanut ja kutkuttanut +vapaapuheisuudellaan. Ja hänenkö rauhaton henkensä nyt liiteli vainajan +asunnoissa ja poltti virvatulia yön pimeässä? Tiesi, mikä salaperäinen +eläjä hän lie ollutkaan... + +-- Mutta olethan lapsellinen, Roosa, meidän valistuneella +vuosisadalla! -- + +Mutta samassa taas leimahti kirkkaaksi tuo sinervä valo, ja ikkunaan +ilmestyi todellakin musta, muodoton varjo. Niin, niitä näytti olevan +kaksi, ne liikkuivat siinä edestakaisin, milloin hämärtäen valoa, +milloin vetäytyen syrjään. Taas tulivat esiin, sulivat yhdeksi, tuli +tupsahti ja sammui. + +Nyt oli rohkeus lopussa. Piika kiljaisi, hytkähti ja lähti vilistämään +lyhty kädessä. Toiset jäljessä. Helmat hulmusivat pitkin rapakoita, +vesi roiskuili korkealle, kastellen kasvoja myöten. Lyhty palvelijan +ojennetussa kädessä heilahteli ja muodosti kummia kuvioita yön mustaa +pohjaa vastaan: tuli siinä läähätti, sammuili vuoroin, vuoroin liekitsi +ja leimusi vauhdin viimassa. Juostiin tulisesti. Rohkeus oli poissa, +poissa valistunut vuosisata, poissa järki ja varovaisuus: aave oli +mielessä ja sydämessä kummituksen kauhu. Takaa maantieltä kuului +kolinaa, hermot ärtyivät äärimmilleen; vauhtia lisättiin, talo oli +lähellä. Pinnistettiin viimeinen ponnistus, hyppy poikki rapakon ja -- +läiskäys... + +Lyhty oli leimahtanut ja sammunut. + +Se oli tapahtunut voudin veräjällä. Samassa ajoivat veräjälle naapurin +isäntä ja vouti, jotka palasivat vistin peluusta. He löysivät ojasta +kolme puolikuollutta, likomärkää naisihmistä ja hajanaisen lyhdyn. + + * * * * * + +Tätä juttua kertovat erityisellä mielihyvällä kylän herrat jokaiselle +uudelle vieraalle, joka ensi kertaa on muassa perjantai-iltoina heidän +vistipöytänsä ääressä, kun rouvat ovat kotona odottamassa. He kertovat +sen toiseen kertaan ja kolmanteen, ja nauravat aina yhtä herttaisesti, +yhtä makeasti, ja joka kerta siitä kummitusjutusta saa kuulla hiukan +uudemman toisinnon, entistään kuvaavamman. Ja loppu, arvoituksen +selitys, se kerrotaan matalammalla äänellä, naurua pidättämällä, +viittailemalla ja evästelemällä. + +Maalaripojat, veitikat, olivat edellisillä viikoilla viimeistelleet +kapteenin talossa muutamia siistimistöitä, joita tarvittiin uuden +asukkaan varalle. Avaimet vietiin sitten kyllä voutiin, mutta +poikaviikarit olivat ajoissa huomanneet, miten noita vanhoja lukkoja +sai avaimittakin sen verran aukeamaan, että sisälle päästiin. + +Kaupungissa ne olivat käyneet opissa, vekkulit, ja oppineet siellä +ammatin sivultakin yhtä ja toista. He tiesivät, mitenkä ikäviä iltoja +hauskasti vietetään. + +Työn lomaan he joivat joskus mielellään viinatilkan ja olivat pahoja +pelehtimään kylän piikatyttöjen kanssa. Mutta kun kapakoita ei ollut ja +kun ulkona törmillä ja luhillakin kävi syyspuoleen kylmäksi istua, +menivät he omia teitään yön aikaan pullojensa kanssa kapteeni vainajan +keittiöön, sulkivat ikkunat, tekivät tulet ja huvittelivat mielin +määrin. Väliin viekoittelivat pari piikatyttöäkin lämmittämään liedellä +kahvipannua. + +Niin perjantai-iltanakin. Mutta lämpimässä innostuksessaan he olivat, +varomattomasti kyllä, unohtaneet hetkeksi välioven sulkematta, ja tuli +leimusi tietysti akkunasta himmeänä, kalpeana ja kaameana yön pimeään. +Mutta kuka sen nyt arvasi, että siitä sillä hetkellä juuri sattuisi +kulkemaan ohi kylän hienoja, hermoheikkoja naisia, jotka säikähtivät +heidän varjojaan, kun he hiljaa sukkasillaan pistivät pieneksi +tanssiksi --? + +Rouvat eivät kuulu kärsivän ensinkään tätä kummitusjuttua kerrottavan. +Mutta siksi juuri herrat kertovatkin sen sitä maukkaammin ja +innokkaammin. + + + + +HUONEMIES. + + +He olivat, äiti ja poika, tulleet Viertolaan eräänä syysiltana, eli +äiti oli tullut ja kantanut viisiviikkoista poikaansa riepukäärössä +rinnoillaan. Kirkolta oli tullut, oli pyytänyt asuntoa joksikin aikaa +Viertolan pirtissä, ja sinnehän tuo sitten oli jäänytkin poikineen +huonemieheksi elämään, -- oli siellä jo vähilleen vuoden asuntoa +pitänyt. Kesällä Marketta raateli kasakkana talon töissä, heinässä ja +elonleikkuussa, talven kehräsi villalankaa kirkonkylän kauppiaalle ja +keinutti kätkyessä lepäävää poikaansa. + +Ei niitä juuri siihen olisi viertolaisista kukaan kaivannut, kun +kylliksi oli omankin talon väkeä niille ainoan pirtin pienille +tiloille, mutta eihän niitä taas mikä hirvinnyt siitä ruveta poiskaan +ajamaan, minnepä nuo olisi ajanutkaan, ja vähän niistä sentään oli +vastustakin. Äiti oli säveä ja hiljainen, aina myöntyväinen, istui +äänetönnä nurkassaan ja kehräili omia aikojaan olematta kenenkään +jaloissa, ja poikakin makasi siinä vieressä niin tasaisena ja +tuppisuuna, ettei päästänyt kuin joskus ihmeeksi pahempaa älää. Ja oli +siitä Marketasta aina apuakin; kun milloin tarvittiin neljäs mies +nuotalle tai muualle ulkotöihin, hän oli aina valmis lähtemään, kunhan +emäntä otti hänen Villeään sill'aikaa katsoakseen. + +Yleensä eivät ihmiset olleet kovinkaan ilkeitä Marketalle, nuorihan tuo +olikin vielä, raukka, hentoinen ja surullinen, niin että sääliltäkään +ei häntä paljoa pilkata iljennyt. Emäntä se vain joskus sätkäytteli +joitakin sukkeluuksia »vahingon sattumisesta», kun näet, vaikka suotta, +pelkäsi, että isäntä ja muut talon miehiset miehet liikanaisella +mielihyvällä katselivat Marketan hienohipiäisiä kasvoja ja tummahtavia +silmiä. + +Kun sattui joku kaukaisempi vieras talossa käymään ja kätkyeen viitaten +kysäisemään, että kenenkä lapsi se tuo on, niin emäntä oli hyvin herkkä +tokaisemaan: + +-- Tuonhan se on meidän huonemiehen. Onhan sillä äiti ääressä, isästä +ei taida olla tietoa. + +-- Jottako lehdosta on löytänyt?... + +-- Niin nuo sanovat sen pehkon juurelta varvikosta tavanneen, minä en +tiedä... + +-- Voipihan niitä sieltäkin tavata, kun niikseen sattuu. + +-- Ja sattuuhan se, kun sattuakseen on, vahinko viisaallekin. + +Mutta silloin Marketta nurkassaan aina nojausi etukumaraan kätkyen yli +-- sitä ei nähnyt, itkikö hän vai mitä teki, -- korjasi peittoa ja +alkoi hiljalleen liekuttaa, laulellen kuiskailevalla äänellä: + + »Nuku, nuku, nurmilintu, + väsy, väsy, västäräkki.» + +Lauloi sen kerran kertansa perään ja alkoi sitten taas rukkia polkea +katsellen koko ajan nurkkasilmällä hellästi kehtoon ja pieneen eläjään +siinä. Katsoiko tuo muuten vain noin vaistomaisesti siihen vai +seurasiko ajatuskin noita silmän liikkeitä, sitä ei tiedä. Ajatteliko +hän ehkä, että tuossa lepäät sinä minun onnettomuuteni ja onneni, minun +köyhyyteni ja kurjuuteni ja ainoa kallis omaisuuteni, minun häpeäni ja +minun alentumiseni, ja minun rakkauteni ja elämäni määrä. Ajatteliko +hän ehkä, että mikä onkaan kerran tuleva sinusta, pieni peipposeni, kun +varreltasi ylenet ja vuosiltasi vanhenet. Mikä on tuleva piian pojasta? +Tuleeko sinusta mies, joka kykenet arvokkaana ja suorana käymään +kunnialla elämäsi läpi ja pesemään pois sen pilkun, minkä äitisi häpeä +on syntymääsi leimannut, tuleeko sinusta mies, joka maksat äidin +vaivat, itkut ja huolet ja annat hänelle vielä sen aseman ihmisten +seurassa, jonka syntymäsi häpeä riisti piialta... Vai tuletko +varttuneena ehkä kelvottomaan, kevytmieliseen sukuusi, tuleeko +sinustakin viheliäinen raivaaja, joka elämän varjopolkua astelet, +turmelet oman onnesi, kukistat minun toivoni ja tärvelet muita +viattomia, niinkuin isäsi teki... Ajatteliko hän näitä vai eikö, kun +polki rukkia, kehräsi villaista lankaa ja katseli hellästi lasta +kätkyessä, vai tunsiko hän sen ainoastaan hämäränä sielunkuvana? +Lapseen vain näytti siinä koko hänen sielunsa huomio alituisesti +kiintyneeltä. + +-- Olisi kai se Marketta miehen saanut hyvänkin, jollei kovin nuorena +olisi vinon tielle eksynyt, puhuivat talon ihmiset toisinaan +iltapuhteina, kun Marketta ei tupaan sattunut. -- Hyvinhän se on laatu +ihminen, hiljainen ja työteliäs, ja näköpäästään siksi soma, että +vertaista vain saapi hakea. + +-- Ihan se on ollut niitä valikkotyttöjä aikoinaan ja on vieläkin. Se +tuon lieneekin ojaan kaatanut. Piikako hän lie siellä kirkolla ollut, +ennenkuin tuon lapsen teki? + +-- Piikaihminen. Sitä minä toisinaan olen oudoksunut, että miksei tuo +ole ruokkoa vaatinut keltään, tottapa se lapsen isä tuon olisi maksaa +joutanut, kun ei vihille taipunut viemään... + +-- Tokko tuolla siitä isästä lie kovinkaan vissejä tietoja, tokaisi +silloin emäntä, joka aina oli kärkkäin Markettaa panettelemaan. -- +Puhuvat, että se siellä yhden jos toisenkin kanssa on vesakoissa +virunut ja luhilla lepäillyt, ketäpä se sitten ruokosta osaisi +ahdistellakaan. + +-- Ja vaikka olisi siitä ollutkin tieto, niin saattoi arastella +käräjäinkäyntejä ja muita jutkuja, nuori kun on vielä ja ujo. Pesusen +Hannuahan nuo isäksi hokevat, mutta menepäs niitä isoisia ja rikkaita +siitä haastamaan ja vielä toteen näyttämään. Pakeni tänne salolle +tyttöparka koko ympäristöään ja häpeätään, heitti ruokot ja muut. + +-- Kovin se onkin noloksi mennyt ja surulliseksi, mutta tietääpä sen, +kun maailma joka kolkalta hylkää ja häpäisee häntä... + +Aamusta iltaan Marketta istui ahkerana rukkiaan polkemassa, ja aina kun +kehruunsa oli saanut valmiiksi hän lähti niitä kirkolle viemään. +Silloin hän puki pyhähameen ylleen, vyötti vyön solakan vartalonsa +ympäri ja suki tuuhean tukkansa paksulle palmikolle. Sitä tehdessään +hän katseli kuvaansa pienestä peilistä, ja talonväki näki hänen usein +siihen hetkeksi jäävän seisomaan kuvastin kädessä. Tarkasteliko hän +siinä hukkaan kuihtuvaa kauneuttaan, joka ennen oli ollut hänen +ylpeytensä ja hänen vallattoman uhkamielisyytensä aiheena, ja +ajatteliko, että olisipa siitä voinut nauttia kauemmin ja nauttia +paremmin? Kenties hänen mieleensä muistuivat ne onnelliset tyttövuodet, +jolloin hän iloisena lintusena viserteli töitä tehdessään ja kaikissa +kylän kekkereissä oli kaikkien suosima kukkanen, jonka ympärillä aina +poikia monittain liehakoi, vaikka hän olikin vain köyhä piikatyttö... +Kenties hän mietti sitä onnea, mikä hänenkin osakseen olisi voinut +tulla, jos hän ajoissa olisi ymmärtänyt suostua niihin, jotka hänellä +silloin olivat miehiksi tarjolla, eikä olisi vallatonna antautunut +vaaran tielle ..., jossa hän menetti onnensa, iloisuutensa, +kauneutensa, kunniansa -- kaikki. Kenties hän kuvastin kädessään siinä +kaihoili sitä elämän haaksirikkoa, johon hänen kauneutensa oli hänet +syössyt... Kenties. Sillä entistään murheellisempana hän heitti peilin +kädestään, käveli vielä kehdon luo, jossa lapsi rauhassa lepäsi, +kohenteli sen vuodetta ja lähti. + +-- On sillä vielä vanhoja metkujaan jäljellä, koreilua ja ylpeilyä, +puhui emäntä viitaten Marketan kuvastintarkastukseen. + +-- Mutta onkin sillä silmät, jottei toisella, vastasi isäntä +ähmästäänkin eukkorahjustaan pistelläkseen. + +-- On sillä -- lutsukalla... + +Illalla, kylältä palattuaan, oli Marketta useimmiten vielä entistään +alakuloisempi ja surullisempi. Hän oli tavannut entisiä, onnensa +aikaisia tuttavia, oli taas saanut kärsiä pilkkaa ja nöyryytystä +ja tunsi itsensä vielä entistä hylätymmäksi, vielä entistä +yksinäisemmäksi, vielä entistään viheliäisemmäksi. Silloin hän astui +kiihkoisesti kehdon luo, jossa se ainoa lepäsi, jota varten hänen enää +kannatti elää ja joka oli hänen ainoa omaisuutensa ja ainoa turvansa, +nosti hellästi pojan rinnoilleen ja ruokki sitä siinä katsellen +käsivarrellaan lepäävää pienokaista tavattoman hellästi, lempeästi ja +rakkaasti. Silloin hän tunsi, että vaikka kaikki maailmassa häntä +vastaan nouskoon kukistamaan häntä vieläkin suurempaan kurjuuteen ja +häpeään, niin onpa jäljellä aina yksi toivo ja yksi tehtävä... + +Kun hän oli taas lapsen kehtoonsa laskenut ja peittänyt, soudatteli hän +sitä uneen tuuditellakseen, ja katse lepäsi lakkaamatta pienokaisen +viattomilla kasvoilla. Ja vaikka poika oli jo aikoja nukkunut, hän +soudatti sitä siinä vielä kauan aikaa, laulellen hiljalleen omituisen +surunvoittoisella äänellä uudelleen ja yhä uudelleen: + + »Nuku, nuku, nurmilintu, + väsy, väsy, västäräkki...» + +Hän lauloi hyvin hiljaa, tuskin kuuluvalla äänellä, mutta siinä äänessä +oli sittenkin sellainen sointu, siinä kuvastui sellainen vieno, +lämpöinen rakkaus ja alttiiksiantavaisuus, että se pakostakin vaikutti +kaikkiin Viertolan tuvassa olijoihin. Heidän puheensa katkesi, heidän +raikas naurunsa väsähti, yhdessä kohdin he istuivat kauan, äänettöminä +ja hartaina kuunnellen tuon yksinäisen huonemiehen hiljaista +hyräilemistä nurkassaan. He tunsivat siitä soinnusta, että siinä nuori +onneton äiti tuuditti lepoon lehtolastaan. + + + + +VIELÄ SIIHEN MITÄ RAKKAUTTA...! + + +Kolmatta vuotta se jo Jehu apteekkarilla oli. Pienestä poikaressusta +asti hän oli kasvanut patruuna-vainajan konnulla, ja kun hänet sitten, +pariinkymmeniin päästyään, huomattiin toimeliaaksi ja luotettavaksi +mieheksi, oli nuori patruuna ottanut hänet kaupunginrengikseen, -- +hevosta hoitamaan, katua lakaisemaan ja juoksemaan apteekkiherrojen +asioilla. Juho hänen nimensä oikeastaan oli, mutta reviisorit olivat +hänet Jehuksi ristineet, hän kun oli koko veitikka tohtorin piikoja +riiailemaan. + +-- No jo se on täysi Jehu, he hänelle ilveilivät, -- kun kaupungin +pulskimpia tyttöjä alkaa kopistella. + +-- Mutta eipä paljon mies uskaltanut niihin katsellakaan, kun maalta +moukkana tuli! Nyt se vain jo tohtorin silkkihuivi-, juppahame-piikojen +kanssa kynkitysten kulkee. + +-- Nehän, näetsen, hyvin soveltuvat yhteen: apteekkirenki ja tohtorin +piiat, -- molemmat kuuluvat lääketieteeseen. + +-- Ja terveydenhoitoon. Heistä sitten potra pari tulee! + +-- Mutta minkä se Jehu niistä kolmesta ottaa? Tiinanko? -- Pulskia ovat +kaikki. + +-- Ottaa kaikki kolme, niin piisaa! + +Silleen ilveilivät roviisorit ja muut apteekkiherrat Jehulle, kun tämä +milloin kantoi sisälle puita tai vettä tahi muuta apteekissa puuhasi. +Jehu se vain myhähteli sanoen: »Jo ne on leikkisiä nuo roviisorit! Mitä +minä niistä letsukoista...!» + +Mutta kumminkin hän aina sunnuntai-iltoina asteli uljaasti pitkin +katuja verkatakissa ja varsianturoissa, talutellen kynkästä milloin +mitäkin tohtorin piioista, ja apteekin sivu marssiessaan hän hymyili +veitikkamaisesti sille roviisoreista, jonka vuoro oli olla sisässä ja +joka yksin ikävissään apteekin ikkunoista katuliikettä katseli. + +Eräänä talvipäivänä Jehu astui hyvin miettiväisen näköisenä apteekin +varastohuoneeseen, jossa apteekkarikin silloin oli. Heti huomasivat +herrat, että miehellä oli jotakin sanottavana, kun niin vakavissa +ajatuksissa kulki. + +-- No, mikä nyt Jehun sydäntä painaa? Puhu pois, kehoitti muuan. + +-- Rukkaset lie poika parka tohtorin piioilta saanut, virkkoi toinen. + +-- Eihän toki kaikilta, lohdutti kolmas. + +Mutta hämillään ja lakkiaan pyöritellen Jehu kääntyi apteekkarin +puoleen: + +-- Minä tuota lähdin kysymään ... pistäysin ... että paniskohan se +patruuna hyvin pahaksi, jos tuota minä niinkuin kesken vuoden... + +Kesken jäi lause. + +-- Mikä päähäsi nyt on pistänyt? Pois palveluksestako pyrit? kysyi +kummissaan apteekkari. + +-- Niinhän minä sitä olen vähän tuumaillut, että jos ei patruuna +pahastuisi... + +-- Mistä sinä nyt niille tuumille olet tullut? Tuskin toivonetkaan +muualla missään saavasi helpompaa työtä, ja mitä palkkaan tulee, niin +voisihan sitä vielä lisätäkin, sillä olen sinuun tyytyväinen enkä pidä +muuttelemisista. + +-- Enhän minä muualle palvelukseen... Itsekseni olen aikonut ruveta +elämään. + +-- Itseksesi! Yksinäinen, tyhjä mies! + +-- Yksinkään en aivan... Tuumat olisi, että jos akan ottaisi. -- +Melkeinpä punaisiksi karahtivat Jehun ohimot ja posket. Lakkiinsa hän +pää kenossa katseli. + +-- Vai akoittua aiot! huudahtivat herrat melkein yhteen ääneen. -- No +kenen sinä niistä kolmesta ... Tiinanko? + +-- Täältä se olisi puheissa Kiviniemen puolesta, jos vain patruuna... + +-- No koska sinulla niin vakavat aikomukset on, niin enhän minä tahdo +estellä, sanoi apteekkari. -- Joko sinä kuinka pian pois pyrit? + +-- Niin sitä on arveltu, että ehkä ensi pyhänä kuulutettaisiin, -- tai +vastako toisena. + +Epäillen Jehu katseli patruunaa kulmain alta. Suoraan ei kehdannut, kun +siinä kaikki irvistelivät... + +-- Heitähän se nyt toki toiseen! Eihän tässä niin kiirettä liene. Mutta +onnea vain toivotan! -- Patruuna hymyili ystävällisesti ja meni toiseen +huoneeseen. + +Nytkös rupesivat roviisorit utelemaan, oikeinpa hätistelivät Jehua: + +-- No sinä Jehu olet, kiusasivat he. -- Tuota päätä vain naimisiin, +edeltäpäin mitään virkkamatta! + +-- Ja mihin se semmoinen kiire on? Eihän lie vain oravan poika +matkassa? + +-- Milloin sinä jo Kiviniemessä olet ehtinyt kuupittaa? + +-- Enhän minä siellä vielä ..., sai Jehu vastanneeksi. -- Tapani-eno +sitä minulle puhui, ja jo se oli sitä Kiviniemessäkin esitellyt, että +minut kotivävyksi hankkisi. + +-- Ja sikseenkö tohtorin Tiinan heititkin? + +-- Uusi lintusipa vasta komea lienee! + +-- Mikä nimi? + +-- Kuinka vanha? + +Niin ne herrat kysymyksillään Jehua hätyyttivät, ettei hän paljoa +vastata ehtinyt. + +-- Liisa-niminen se... Parisen kymmenissä kuuluu olevan, tokaisi hän +kumminkin väliin. + +-- Minkä näköinen se on? Tummako vai vaalea? + +-- En minä häntä niin tarkoin tiedä. + +-- Et tiedä? Tottapa se komea tyttö on. + +-- Tottapa se komia... En minä häntä vielä ole nähnyt. + +-- Et nähnyt! -- Sekös herroja ihmetytti. -- Et nähnyt morsiantasi! +Kuinka sinä sitten saatat häntä tuntea ja rakastaa? + +-- Hyväluontoiseksihan nuo tuota hokevat, eikähän siihen mitä +rakkautta... Jo ne on leikkisiä nuo herrat! -- Jehu hymyili ja meni +ulos, pilaksi kun herrat hänen naimisensa tekivät. + +Sitä ne eivät herrat kummastelleet, että Jehu omilleen pyrki. -- +Tukalatahan se on toisen orjana olla. Eikä sitäkään, että hän naimisiin +aikoi. Tunsivathan he kaikki, kuinka ilottomat usein poikamiehen päivät +ovat: ei häntä, hänen töistään päästyänsä, armaan syli odottele, ei +lievitä hänen ikäviään eikä huoliaan oman, hellän naisen hempeys, ja +kylmäksi jääpi vuoteellakin hänen kylkensä. Mutta sitä ne herrat +ihmettelivät, kun ei Jehu sanonut morsiantaan rakastavansa eikä +tuntevansakaan. + +-- Joko ne ensi pyhänä kuuliaiset pidetään? kysyi viikkoa myöhemmin +muudanna aamuna eräs roviisoreista Jehulta, kun tämä tulta apteekin +uuniin teki. + +-- Ensi pyhänähän ne ..., vastasi Jehu vähän ujostellen. + +-- Kai olet jo Kiviniemessä käynyt henttuasi katsomassa. + +-- Ei siitä kiviniemeläisten kanssa tolkkua tullutkaan. + +-- Vai jo ne hommat ovat lopussa! + +-- Miten sinulla sitten ensi sunnuntaina kuuliaiset on? + +-- Kuka ne kaupat purki? + +Taasen utelivat Jehulta kilvan herrat lääketaikinaa vanutellessaan ja +pulloja punnitessaan. + +-- Niin tuota se Tapani-enokin arveli, että kun siellä vielä molemmat +vanhukset elävät, -- eikä kuolemastakaan ole tietoa, ja kaksi poikaakin +kuuluu olevan, niin sattuisi appiukosta tai muista vielä vastuksensa +saamaan. Ja se jo kävi Kiviniemessä peruuttamassa. + +-- No siinä minun uneni! Mutta miten nyt kuuliaistesi käypi? + +-- Nyt on, näettesen, puheessa ottaa eukko tuolta Olhavan kylästä. +Siellä on talo, toista paljon vauraampi, eikä elä enää kuin muori, +sekin jo kuolemata tekee. Ei velimiehiä, ei muita. Heti isännäksi +pääsee. + +-- Se on Jehua! Äsken tytön kihlasi -- hylkäsi -- ja nyt on jo toinen +ongessa. Kovin sinä Jehu aloit hätäillä. + +-- No se kun niin kerran tuli patruunan kanssa puhutuksi... + +-- Entä minkälainen nyt olhavalainen henttusi on? Oletko häntäkään +nähnyt? + +-- Kävinhän minä siellä menneen yön seudussa. Roteva ihminen ... ja +viisissäkolmatta. Työtä julma tekemään, vaikka vähän äkäiseksi +haukkuvat. + +-- Vai äkäinen! Mutta siitähän sinä Jehu ikuisen ristin saat! Heitä jo +ajoissa! + +-- Kyllä minä yhden akan hoidan. Jos kovin sydämiköksi rupeaa, niin +heilautan köyden päätä. -- Jehu oikaisi suoraksi kookkaan vartensa. + +-- Siinä miestä! Jota rakastaa, sitä ruoskia aikoo. -- Vai etkö +olhavalaista morsiantasikaan rakasta? + +-- Rakast... Pyhyh! Vielä siihen mitä rakkautta tarvitaan! Eihän sitä +näin talonpoikaisissa... -- Jehu yritti jo tuskaantumaan, kun ne herrat +myötään siitä rakkaudesta jankuttivat. -- Siihen rakkaudet ja muut ..., +höpisi hän vielä ulosmennessään. + +Ja seuraavana sunnuntaina kuulutettiin pyhään avioliittoon »toimellinen +ja siivo renkimies Juho Heiskanen, tästä kaupungista, ja neitsyt, +kunniallinen ja siveä talon tytär Kaisa Kokkonen maaseurakunnan Olhavan +kylästä». + +Kolmen viikon perästä kirkosta palattuaan Jehu korjasi arkkunsa +apteekkarin pirtistä, heitti jäähyväiset patruunalle, reviisorille ja +piioille ja istahti rekeen morsiamensa viereen, joka sillä välin +kadulla hevosta piteli. + +-- Ja noin vain ilman rakkautta, mutisi itsekseen se roviisoreista, +jonka vuoro sinä pyhänä oli apteekissa olla ja joka yksin ikävissään +sieltä ikkunasta heidän lähtöään katseli. + + * * * * * + +-- Kas Jehu, ja ihka elävänä, huudahti eräs apteekkiherroista, kun +turkkipäällinen mies ovesta astui ja laski pullon ja paperin tiskille. +-- Oletko sairas, vai eukkosiko? + +-- Anoppihan se vielä kuolemantekoaan jatkaa, vastasi Jehu, lunta +saappaistaan kolistellen. + +Kaksi vuotta oli kulunut siitä, kun Jehu Olhavaan läksi. Patvinut hän +oli hiukan ja muutenkin isännöitynyt. -- Mutta herrat olivat +entisellään. Joku vanhempi vain oli poissa, joku uusi sijassa. Muudan +oli poskiparran kasvattanut, toiselle, ennen parrattomalle, olivat +viikset versoneet. + +Herrat kyselivät Jehulta hänen elämäänsä ja vaiheitaan. -- Pian siitä +oli eukolta liika korskeus laimistunut... Poika oli heillä jo vuoden +ikäinen, toinen tekeillä... Maa oli nyt hyvässä kunnossa, vaikka se +Jehun taloon tullessa olikin ollut huononlaisessa hoidossa akkaväen +käsissä. + +-- Mutta eikö ne herrat lähde meillä käymään, esitteli Jehu. -- Ei tätä +ole kuin yhdeksän virstaa; pian minä oriillani teidät sinne nakkaan, ja +taas takaisin. + +Mielelläänhän ne toki herrat lähtivätkin, kaksi heistä kun oli irti +sinä iltapäivänä. -- Kun Jehu oli kaupungissa ostoksensa ostanut, hän +ajoi apteekin edustalle, roviisorit istuivat rekeen, ja raikkaassa +talvi-ilmassa he ajaa karauttivat leikkiä laskien ulos kaupungista. + +Jehun talon uudella puolella, lämpöisessä vierastuvassa he kohta +istuivat ja juttelivat. Ropsa emäntä kahvin keittoa puuhasi. + +-- Näin vapaa ja onnellinen on nyt elosi, virkkoi roviisoreista toinen. +-- Ja me siellä yhä saamme päivät päästään vieraan tiskin takana +juoksennella. + +-- Miksette ota eukkoa ja rupea kotivävyksi taloon, kuten minä, kysäisi +Jehu. + +-- Ei se meille näy sopivan, eikä sitä valittuakaan tunnu löytyvän. + +-- Mitäpä hänestä niin paljon valitsee. Ottaa porauttaa yht'äkkiä -- +siinä se temppu. + +-- Niinhän se tuntuisi, mutta... + +-- Mutta mitä? Ottaa eukon mistä saapi. + +-- Aivan oudon, tuntematta ja rakastamatta häntä. Niinkö? + +-- Niin, miksei? -- Niinhän ne meikäläisetkin tekevät. + +-- Ja hyvin menestyvät rakkaudettakin? + +-- Hyvin. Vielä siihen mitä rakkautta...! + +Jehu istui kätkyen laidalla ja hypitti hymysuin käsiensä välissä +tervettä poikaansa. + +Onnellinen hän oli, ja hän tunsi sen täydelleen. + + + + +KUUN PIMENEMINEN. + + +Pohjoisesta puhalsi jäinen viima, virtasi vihaisena pitkin katua, ja +kun se ei seinänvierustoilla päässyt täyteen vauhtiinsa, niin puski +torin paikoilla kahta äkäisempänä kiukkuaan ja puri terävästi. + +-- Onpa oikein tulipalopakkanen, sanoivat tuttavat tuttavilleen, kun +kadulla vastakkain sattuivat ja tavanmukaisesti arvelivat, että piti +jotakin lausua. + +-- Niinpä puree kuin puukon kärki. + +-- Mutta niikseen se olikin hiki mätäkuun kuumuudessa. + +-- Sen se nyt kostaa. + +Kauaksi he eivät jääneet siihen juttuamaan, eihän sitä mikä semmoisessa +säässä. Kohauttivat hartioitaan, joita vilu ahdisti, vetäisivät kaulan +lyhyeksi, solauttivatpa leuankin takin kaulustan alle ja jatkoivat +kiireistä kulkuaan. Kenellä turkit oli, se koetti kiireesti kohauttaa +karvaista kaulusta korvilleen ja painautti sitten taas käsivarret +syvemmälle hiain sisään, eikä hänellä siinä ollut hätääkään. Mutta ne, +joilla ei ollut turkista haaraa, kärvistelivät kylmissään ohkaisissa +päällystakeissa; harppasivat pitkään ja tiheään narisevalla tantereella +ja varastivat tuon tuostakin toisella jalalla, kun eivät suorastaan +juosta viitsineet. Vuoroin toisella, vuoroin toisella kädellä he +painahuttivat korviaan, mutta nykäisivät pian taas kätensä pois siitä +korvallisesta ja pistivät ne takin taskuun niin syvälle kuin suinkin. +-- Hevoset nurkissa seisoivat paksussa kuurassa ja arastelivat +kuolaimiaan, ja issikkapojat siinä vieressä kävelivät edestakaisin, +lopsuttivat jalkojaan vastakkain ja korjasivat usein hevosen lointa +samalla lämmitellen käsiään hevon lämpöisessä ihossa. Väliin tarrasivat +kiinni toisiinsa ja ponnistelivat hetkisen rakkaassa sylipainissa. + +Illan suussa helpotti viima, mutta eipä lauhtunut ilma. Taivas oli +kirkas ja kylmä, pakkanen oli kuiva ja salainen, se uhkasi kerrassaan +pitkittä kidutuksitta jäädyttää siihen yhteen paikkaan, jos ken +hetkeksikään seisomaan jäi. Vähäksi kävi liike kadulla, issikat vain +ajelivat siellä, sen tuhannen kyytiä porauttelivat, ja niistäkin moni +ohjasi ennen aikojaan koninsa kotiin. + +-- Tuohan se oli vietävää, kun piti sattua moinen sää, ja juuri oli +aikomus kävellä tyttöjen kanssa kuun pimenemistä katsomassa. -- Niin +tuumaili Eero, kun kahdeksaa käydessä puoli juoksua riensi alas +Aleksanterinkatua. -- Olisi tämä nyt kyllä kirkasta säätä, taivas selvä +kuin peili ja kuu kuin juusto, mutta eihän ne tytöt varsinkaan hirveä +lähteä tämmöiseen ilmaan ulos, eikä täällä kauan tee mieli ilman +aikojaan kärvistellä miehisenkään miehen. Hitto kun selkääkin kylmää, +ja eivätkö nuo liene korvat jo selvässä jäässä, koska noista ei enää +tiedä mitään ... niin on, kuin ei olisikaan koko korvia. Mutta mikäpä +niitä osaa koetellakaan vantuttomin käsin. Jokohan pitänee katkaista +taival ja pistäytyä johonkin kapakkaan ..., vaan eipä taida viitsiä, +painaa häntä yhteen kyytiin, niin tuosta kerralla pääsee. + +Eero painoi menemään hyvää vauhtia, ja kun pääsi Heikinkadun puistoon, +jossa taas viima vapaasti kävi, juosta hilkkasi hän aina kolmisen +askelta yhteen kyytiin, ja niin taas käveli väliin. -- Ihanhan kangisti +suunpieliä, ja harvat parranhiuteet ylähuulessa olivat yhtenä tönkkönä +jäässä. Mutta tuossahan tuo olisi jo talokin. Kun häntä vähäisen matkaa +vielä kärsisi nousta vastamaata Vladimirinkatua, niin pääsisihän sitä +lämpimään. Siellä perillä hän ei olisi milläänkään koko pakkasesta, +sanoisi vain, jotta raittiinlainen on ilma, muuten selkeä ja kaunis. +Vielä hän ne tytöt sieltä ulos puijaisi ja nauraisi sitten, kun +viluissaan inuisivat... Mutta jos ne juuttaat eivät sattuisikaan kotiin +ja pitäisi taas lähteä yhteen puuhkaan takaisin viiltämään ... +paleltuisihan ne jo silmätkin päästä. Se olisi joutavata, jos ei +Almakaan... Mutta tottapa ne nyt kotona ovat, olihan sitä jo puhettakin +vähän, ja eivätpähän ne kauas ole tarjenneet juosta... Senkin vietävätä +se sentään olisi, -- no, lämmitellä pitäisi sitä sittenkin pikkuisen +aikaa, -- ja missäpä ne ovat kuin kotona. + +Nyt oli hän jo ovella, -- siinähän sitä vielä piti seisoa ja soittaa, +helistellä. Ja nyt piika peeteli ei tule avaamaankaan ... painaapa +häntä toisen kerran, oikein emäheläyksen... Ka jo, jo tulee toljana, +ka, nyt ei löydä avainta... + +-- Onko täällä herrasväki kotona? + +-- Eivät ole. + +No nyt sen päätti. Siinä hän nyt seisoi, ja piika hoppuili ovea +sulkeakseen, kun kylmä, raaka ilma vastaan tunki. + +-- Missä ne ovat? Eikö ne tulekaan? + +-- Vasta lähtivät. + +-- Eikä ketään kotona? + +-- Ei muita kuin Alma neiti, hänkin vähän sairaana. + +Ähäs, jopa kerran nykäisi sittenkin. Alma yksin. -- Liekö pahastikin +sairaana. Pistäyn vähän sisälle ... asiatani ajamaan ... lämmittelemään +hetkeksi. + +Sisälle meni Eero, ja suloisesti sieltä lämmin lehahti vastaan; piika +jäi ovea sulkemaan ja katseli vähän kieroon tuota väkisin pakkautujaa, +jotta tuopa vasta tollo lie. -- Saattoihan se olla hiukan tukkeumisen +näköistä, arveli Eerokin takkia riisuessaan, mutta mikäpä siihen +ilmaan ... ja kun puhettakin oli ollut, kyllähän Alma tiesi... + +Eikä Alma ollutkaan pahasti sairaana, vilustanut vain oli päivällä +pikkuisen ja päätä särkenyt, nyt se oli jo melkein ohi. Mutta kumminkin +hän oli -- selitti hän Eerolle tervehdysten jälkeen -- päättänyt pysyä +huoneessa sen iltaa, kun vielä hiukan hervotti. Hauskaa oli, että Eero +sattui siihen juuri tulemaan pakinata pitämään, sillä yksin kun oli, +kävi aika pitkäksi, ja hän oli siinä hämärässä ollut jo vähän +surullisella tuulella. + +-- Ja tästä ikkunasta me näemme kuun pimenemisenkin ihan selvään. Kas +kun se nyt onkin kirkas ja täysi, himmentää tähdetkin ympäriltään. +Mihin aikaan se alkaakaan pimeneminen? + +-- Yhdeksän ja kaksi minuuttia se vasta... Ehkä olette väsynyt ja +tahdotte jo aikaisemmin mennä levolle. Älkää minun tähteni valvoko ... +pistäydyin vain hetkeksi lämmittelemään. + +-- Ei, ei. Olen nukuskellut pitkin päivää, istun mielelläni tässä, +nojaan tuohon sohvan nurkkaan. Siihen näkyy kuukin ihan selvästi, +akkunan ääressä voisi vetää. + +-- Mutta kun on valoa sisällä, niin ei näe hyvästi ulos. + +-- Lampun voimme sitten siirtää edemmäs, mutta vielähän ei ole mitään +katsottavaa puoleen tuntiin. Käykäähän istumaan. + +Siinä he puhelivat hetkisen. Alma kertoi, että heiltä kaikki muut +olivat lähteneet syntymäpäiville jonkun sukulaisen luo; mutta kun +siellä kai tulisi olemaan isompi seura, niin Alma ei viitsinyt lähteä, +vaikka hän olisi juuri jaksanutkin. Myöhäiseen aina vetää isoissa +seuroissa, ja ikäväksi niissä käypi. -- Eero sanoi huomanneensa, ettei +piika olisi mielellään suonut hänen tulevan sisälle, estellyt oli ja +Almaa oikein sairaaksi sanonut, jotta häntä ilman pakkasta olisi hyvin +epäilyttänyt koko tulo. -- Tuo oli piian puolelta hyvin luonnollinen +heikkous, selitti Alma; pieni anteeksi annettava viekkaus. Hän näet kai +oli toivonut isäntäväen poissa ollessa pääsevänsä ulos omien +tuttaviensa pariin ja pelkäsi nyt vieraan tullessa, että pitäisi jäädä +teetä keittämään. -- Ei millään muotoa Eero sitä tahtonut, että hänen +tähtensä palvelijan harvoin sattuva vapaus sitoutuisi, ja naurahdellen +he päättivät molemmat, että piika menköön omiin iloihinsa, he eivät +välittäisi koko teevedestä. + +Puhetta punousi pitemmältäkin. Eero kun oli maalainen ja nuori, niin +hän oli hieman ujo ja arka, ja sentähden olivat talon neitoset, +pääkaupungin ilmassa kasvatetut, aina toisinaan vähin veistelleet hänen +kömpelyyttään, mutta pitivät muuten paljon hänen suorasta luonteestaan. +Eikähän se kumma ollut, jos Eerokin hyvin viihtyi tyttösten parissa, +Alman varsinkin -- eipä niitä ole Helsingissä ylioppilaalla +naistuttavia kovinkaan valita. Hyvinkin se tuntui hauskalta nyt, kun +kerran kahden kesken pääsi pakinoimaan, -- mutta samalla tuntui sekaan +vähän oudoltakin ja tukalalta. + +Tyttö olikin kerrassaan miellyttävä, kun noin nojaavassa asennossa +lepäili siinä sohvan nurkassa hieman väsyneenä ja hervotonna ja +hienoilla hoikkasilla sormillaan hypitteli rannerengasta sylissään. +Hitto kun oli sulavan mallinen! Pehmoinen villavaippa kierteli +taipuisana solakan vartalon notkelmia ja valahti lanteilta syrjälle; +jalka polki pehmoisesti jotakin vallatonta tahtia. Pää oli vähän +taapäin vaipuneena, puhuessa vain sujahti sorea kaula suoraksi. Silmät +hän piti viekkaasti puoliummessa, niin ettei niistä saanut selvää, mitä +ne miettivät; kasvot olivat hiukan kalpeat, mutta sitäpä sirommilta ja +valkoisemmilta ne näyttivät. + +-- Kerrassaan miellyttävä, tuumi Eero ja jäi joskus kesken sanan +äänettömäksi katselemaan. Elävä taideteos. -- Puhe ei tahtonut Eerolta +oikein luistaa, mutta ainahan sitä piti koettaa jotakin sanoa, jutella +aivan tavallisia asioita, vaikka ne siinä tilaisuudessa tuntuivatkin +hyvin tyhjiltä ja tyhmiltä. Tyttö vastasi verkalleen, hienoisella, +levollisella äänellä, mutta silmät, ne kun joskus vilahtivat, niin +niissäpä vasta oli senkin tuhannen peli ja ilve, niistä tuntui +singahtavan tultakin, aivan tyynen kuoren alta. + +Eero kävi hajamieliseksi, hänen oli toisinaan melkein paha olla tuota +kuvaa katsellessaan. Hän koetti pysytellä vapaana, koetti jutella ja +laskea leikkiäkin, koetti toisaallekin katsella, mutta ei saanut +silmiään erilleen tuosta tytöstä, siihen vain piti tirkistellä, ja taas +katkesi puhe. + +-- Mitä joutavia, oliko hän hypnotiseerattu vai mikä ihme... Eero nousi +äkkiä, melkein äkäisesti, käveli akkunan luo ja taas takaisin, katsoi +kelloaan rauhattomasti useita kertoja peräkkäin ja istahti taasen. + +Sama juttu. Silmät olivat kuin naulatut siihen sohvaan. + +-- Joko kohta alkaa olla aika kuun pimetä? kysyi Alma, kohahtaen hiukan +sohvassa. + +-- Ei se vielä ... tai kohta on, viiden minuutin perästä ... tai +neljän. -- Eero katseli kelloaan oikein tiukasti! + +-- Pitäisi katsoa kuuta kiikarilla. Salin pöydällä se on kaukoputki +luullakseni. + +-- Istukaa, kyllä minä käyn hakemassa. + +-- Löydätteköhän te? + +-- Löydän, varmasti. + +Mielellään meni Eero toiseen huoneeseen, jos minuutiksikaan, +vapautuakseen tuosta omituisesta vetovoimasta, -- mutta mielellään hän +taas palasikin. -- Hiljaista oli koko talossa, seinäkello vain kävellä +napsutteli tasaista tahtiaan, ja joskus paukahtivat nurkat pakkasessa. +Harvoinpa ulkoakaan helähtivät ohiajajan kulkuset tai naukui kitisevä +lumi jalkamiehen kadulla kiirehtiessä. Sisällä oli kaikki äänetöntä, ei +siellä ollut elävätä henkeä muuta kuin he kahden. + +Eero toi kiikarin salista, katseli sillä itse ensin akkunasta ja ojensi +sen sitten Almalle. + +-- Eipä täältä todellakaan hyvästi näe, kun on valo noin lähellä. + +-- Siirränkö lampun tuonne etäämmälle? + +-- Niin siirtäkää, pienentäkää liekkiä ja pankaa vielä varjostin eteen. + +Puolihämärä oli nyt huone, kuu vain paistaa loimotti sisälle. Nyt se +tyttö vasta oli soman näköinen, kun muodot ja varjot noin melkein +sulivat toisiinsa himmeäksi, ärsyttäväksi kuvaksi. -- Eero siirsi +tuolinsa akkunan viereen, asettui melkein selin tyttöön. Ja niin he +katselivat kauan aikaa ääneti kirkkaalle taivaalle, katselivat, kuinka +kuun syrjästä vähitellen lähti kappale kulumaan, aina suurempi ja +suurempi, ikäänkuin siitä olisi näkymättömällä taltalla hierretty +hienoja viipaleita tai niinkuin jokin happo olisi syönyt ohkaista +levyä. -- Olihan se tuo nyt katsottavaakin noin juhlallisessa +äänettömyydessä! Eerosta tuo tuppisuisuus oli ihan naurettavaa, mutta +mistäpä hän otti siinä keskustelunaiheenkaan, pää tuntui ihan +ontelolta, ei sanaakaan löytynyt varastosta. Ruvetako selittämään +tieteellisesti, kuinka toinen kiertotähti... Hiiteen kiertotähdet! -- +Mutta eipä tahtonut uskaltaa kääntyäkään, silmät eksyvät ja takertuvat +taas siihen sohvakuvaan... Mutta näinkin tuo selin on typerätä -- ei... + +Eero hypähti taaskin äkkiä, käveli pöydän luo ja asettui äskeiselle +paikalleen Alman viereen, joka vielä nojasi entisessä asemassa kiikari +silmillä. + +-- Onhan tämä kummaa katsottavaa, vajaalaitasta kuuta. + +-- Eikö ole sitten? + +-- Miksei, varsinkin tämmöisessä juhlallisuudessa... + +-- No niin, jutelkaa jotakin. + +Tavallinen asiahan se oli, mitä Alma sanoi, mutta minkä tähden nuo +silmät taas noinikään suikahtivat. Ja minkä tähden tuo käsivarsi noin +kaarevasti koukertui, jättäen varren vaipan alle selvemmin näkyviin, +minkä tähden tuo jalka noin vallatonna keinui, ja puolihämäräkö sen +kaiken teki noin salamiellyttäväksi ja viekoittelevaksi. Eihän se Alma +muuten nyt mikään niin kumma otus ollut... Oliko hän, Eero, +hermoheikko, vai miksi hän tuntui nyt noin levottomalta, mikä häntä +ärsytti? Ja miksipä ei tyttökään sanaakaan virkkanut, oli kuin +kiusoillaan noin vaiti, noin levollinen, noin liikkumaton. Eeroa +hervotti, melkein vapisutti. -- Jospa tyttö sanoisi sanankaan, tahi jos +itse keksisi jotakin järkevätä... + +-- Ei se ole vielä puoleksikaan pimennyt. + +-- Ei hetikään. -- Tyttö laski kiikarin syliinsä ja katsoi Eeroa. -- +Onko teillä kylmä? + +-- Mitä hulluja ... päinvastoin. Miksi niin? -- Hyvinhän täällä on +lämmin. + +Eeron ääni näet oli värähtänyt. Huomasi hän sen itsekin, ja sitä kai se +oli tyttökin tarkoittanut, mutta miksei sanonut... Hm. Noin vain istui +levollisena, pää kenossa ja katseli puoleksi suljetuin silmin viistoon +Eeron ohi ulos. Sopi se siitä näkemään Eeronkin, mutta ei siitä +tiennyt, katsoiko se häntä vai eikö. -- Mutta hurmaava hän oli, kun +häntä noinikään kiireesti katsahti yhdellä silmäyksellä koko vartaloa +pitkin, ihan lumoava. -- Kummallista! Siitä äskeisestä pakkasessa +olosta kai ne vielä Eeron posket paloivat ja korvat kuumensivat ja veri +noin kiireesti virtasi. Tuntuipa melkein, että häneltä itsestään voisi +käsivarsi oieta tempaamaan tyttöä vyötäreiltä kiinni ja nykäisemään +rintaansa vasten. Olisikohan se sittenkin yhtä äänetön ja liikkumaton +ja levollinen, ja pää hänen olallaan noinikään kenossa... Ei, siinä ei +ollut hyvä istua, taas Eero lähti mittelemään lattiata edestakaisin. -- +Poskia poltti ja selkääkin kuumotti, -- tautiko lie ruumiissa. + +-- Jopa se alkaa olla kuu niinkuin turkkilaisen vaakuna. + +-- Mutta eipä toinenkaan laita ole aivan pimeä. + +-- Ei, vaskenkarvaiselta läpikuultaa. + +-- Istukaa ... miksi te olette noin rauhaton? + +-- Enhän minä juuri rauhatonkaan... Kuka siellä kulkee keittiön ovessa? + +-- Ei meidän ovissa kuljettu. + +Missä ovessa lie kuljettukaan, mutta sitä Eero oikein säpsähti. Kävi +taas istumaan ja oli puolipimeässä albumia tähtäilevinään. -- Olisivat +ne saaneet toisetkin olla kotona, tuumi Eero, näin kahden kesken hän +jäi niin tyhmäksi ... tottumaton oli. Peto, kun ärsytti tuo tytön olo +siinä vieressä; tyynenä se istui kuin kirkossa, mutta mielessään Eero +oli kuulevinaan, kuinka sydän hänelläkin raivoisasti tykki, juuri +kuin hänellä itsellään, ja henki läähätti; oli tuntevinaan sen kuuman +hengityksen lehahtavan ihan omalle hipiälleen, oli näkevinään hienon +kuumeenpunan leviävän tytönkin ohimoille ja liekkiä leimuavan sen +silmistä. -- Taudin jälkiähän se saattoi olla, sairaana kun oli +Alma ollut. -- Mutta mitäpä jos hän tempaisi kiinni tuon käden, +joka hervotonna riippuu, jos painaisi pään rintaansa vastaan ja +suutelisi ... tunnit pitkät lepäisi tyttö hänen rinnoillaan -- sepä +olisi autuutta, hekumaa... -- Höpsis, ettäkö kosisi! Mitä hullutusta, +ihanhan hän oli pyörällä, järki sekaisin. Mikä hornan henki puhalsi +häneen nuo kiihkeät tunteet, mikä häntä tenhosi? Irti täytyi hänen +siitä repäistä itsensä, muuten... + +-- Nyt se alkaa taas jo kasvaa kuu. -- Eero sai taas ajatuksensa +erilleen siitä lumouksesta ja rupesi lähtöä tekemään. Kuu oli jo ollut +pienimmillään, vähäisen sakaraa vain oli vilkkunut yhdestä laidasta, ja +taas kävi siitä peitto syrjälle siirtymään. Kulussaan kuu jo lähti +nousemaan ikkunan yläpuolelle. + +-- Niin, se näytelmä on kohta lopussa. Mutta mihinkä te kiirehditte, +istukaa nyt vielä. + +-- Kiitos, kyllä lähden. Tekin olette kai väsynyt, ja itse olen tänään +niin kumman tyhmänä, en tiedä miksi. Huvittava en voi olla, lienen siis +ikävystyttävä. + +-- Miten niin, vika taitaa olla minussa. + +-- Eikö mitä. Tässä olen vain ääneti jörötellyt koko illan. + +-- Mitäpä niistä aina pitkistä puheistakaan... + +Olihan siinä Alman suupielessä ikäänkuin pilkallinen hymy, ja +äänessäkin värähti leikkiä, -- vai erehtynytkö lie Eero. Hän häpesi, +loi alas katseensa, vaikkei tiennyt miksi. Ojensi sitten kätensä +hyvästiksi -- kuuma oli tytönkin kämmen, hän viiväytti sitä hetkisen +kourassaan. Mutta ei, ei hän muuta kuin puristi sitä hienosti ja +kumarsi samalla syvään, ettei tarvitsisi silmiin katsoa. Ovelle asti +tyttö saattoi häntä, käski tulla pian takaisin -- kun muutkin ovat +kotona. + +Ihanhan se oli tavallinen vieraissa käynti, eihän siinä ollut mitään +sen eriskummallisempaa, mutta kumminkin Eeron poltteli poskia, ja +ikäänkuin häpeissään hän riensi alas katua, arkana, juuri kuin olisi +pahaa tekoa paennut. -- Perh... Oliko hän mikään kuutamosankari, +joka tähysti taivaalle ja uneksi ja haaveksi ja kuvitteli ja oli +mielenliikutuksessa! Senkö vietävä häntä villitsi ja hölmöksi teki! Jo +vain hän oli mahtanut olla tyhmän näköinen siinä tuolilla tirppoessaan, +kumma kun ei tyttö nauranut ... mutta olikin sillä pila silmässä. Niin +hän oli ollut juuri kuin koulupoika -- hitto kun hävetti. + +Pakkanen porahteli, rasahteli nurkissa, ja puut puistossa paukahtivat, +lumi narisi kalossien alla. Mutta Eeron poskia poltteli ja hengitys oli +vieläkin kuumaa, vaikka hän koettikin tyynnyttäidä ja naurahtaa +poikamaiselle huumaukselleen. Vasta matkan kuluessa hän alkoi jäähtyä. + +Eihän Alma ollut mikään tunnettu kaunotar, aivanhan se oli +tavallinen tyttölapsi, mutta se kun oli niin salamielisenä ja vakavana +istunut nojautuvassa asennossaan, niin se oli Eeroon äkiksestään +tuolleen vaikuttanut. -- Mutta pitää sitä ollakin tökerö, kun silleen +typertyy ..., mutta sitä kun harvoin on naisten seurassa, niin +käyttäytyy juuri kuin suutari. Tuossahan hänellä olisi ollut hauska +tilaisuus leikkiä laskea ja vaikkapa varastaa yksi suukkonenkin ... ja +tokko tuota olisi paljon tarvinnut varastaakaan, löyhässäkin olisi +saattanut olla. Mutta kun ei mies älyä, ei kuin istuu vain ja +haaveilee! Perhana kun laiminlyöpi tilaisuuden, tärvää hauskan illan, +ei niitä toki niin usein olekaan tarjona, ja tyttökin katseli niin +pilkoillaan ja sääliväisesti ..., eihän nyt, juutas soi, hänkään +suorastaan... + +Suututtipa nyt Eeroa jäljestäkäsin ja hävetti, että oli istunut niin +juuri kuin kuivettunut puujumala, sävyisänä ja jäykkänä kuin mikähän +apostoli. Toisekseen, olihan se taas hyvä, kun niilläkin kaupoilla irti +pääsi, siksi oli siellä kumma istua tuppisuuna ja tyhmänä ..., sitä kun +on äkkinäinen ja härkäpoika. -- + +Kuu oli melkein entisellään, kun Eero Senaatintorin poikki viiletti +menemään kotiinsa Kruununhakaan. Vihaisesti puhui mereltä vihuri, +kylmää oli kuunkin valo. -- Tuota kuutahan siellä oli niin +juhlallisesti tähystelty kuin kirkossa ... oikein kuumensi ..., no +kuumensi sitä toki tyttöäkin ... siltä ainakin näytti! -- No niin. +Olkoon nyt jo tuo asia. -- Eero koetti karkoittaa ajatuksiaan +pyörimästä tuon yhden ainoan asian seutuvilla -- eihän tuo nyt sentään +ollut niin mikään kovin merkillinen juttu, on sitä joskus oltu +kummemmissakin... + +Mutta eivät ne ajatukset sillä yhdellä yrityksellä sentään huvenneet, +vielä niitä kotonakin piisasi pitkin iltaa ja maatakin pantua. Ja se se +siinä varsinkin pisteli, kun niin kylmänä oli ollut, ei hellää sanaa +tullut sanoneeksi, -- ei niitä tilaisuuksia toki hänenlaisillaan niin +usein ollutkaan tarjona. + + + + +MATALASSA. + + +»Laine» uiskenteli kuin vesilintu sulavasti ja liukkaasti alas virtaa, +tykytti ahkerasti pienellä koneellaan ja tuprutti harmaata savua, joka +jäi jäljelle virran ylle leijuilemaan ja vähitellen sekoittui +iltapäivän hienoon autereeseen. Kirkkorahvasta oli »Laineen» täydeltä; +kirjavina loistivat naisten kepeät kesäpuvut ja miesten puhtoiset +paidanhiat, ja ohiajettaessa kajahti rantatörmästä takaisin hanurin +hilpeä ääni ja nuorten helkkyvä nauru. Juhlallinen kirkonaika oli +ohitse, sunnuntain iloinen iltapäivämieli vallitsi kotikylään +palaavassa Suorannan nuorisossa. + +Laskettiin juuri Siikakosken vuolasta korvaa kohden, kierrettiin väylän +mukana suvantopuolta pitkin Mansikkaniemen hiekkaista kuvetta. Perämies +istui huoletonna kunniasijallaan, käänteli peräsintä melkein +vaistomaisesti tuossa joka päivä kuljettavassa, tutussa reitissä; +joskus hän vain pikimmiltään silmäili matkan juoksua ja laski muuten +leikkiä tyttölauman kanssa, joka oli keräytynyt perään hänen +ympärilleen. Hän oli komea poika -- perämies Ville --, iloinen veitikka +ja suustaan sukkela. Tytöt viihtyivät hänen parissaan yhtä mielellään +kuin hän tyttöjen, ja joka pyhä, kun kirkolla kävivät, oli tytöillä +»Laineessa» ilonhetki rupatellessaan Villen kanssa. + +-- Laskepa vain nyt matalaan, Ville, niin uitetaan perämiestä, he +ilveilivät. + +-- Vaikkapa laskisinkin. Vähemmin pääsisitte Suorantaan huveihin, kun +en minäkään pääse, saisitte tässä istua iltakauden. + +-- Ei ainakaan perämiehen ansiota lie, jos raapaisematta päästään, +puuttui eräs miespuolinen puheisiin, -- häneltä ei näy silmät joutavan +muuta kuin tyttöjä katselemaan, eikä niistäkään kuin yhtä. + +-- Mutta sepä tyttö onkin Suorannan ruusu. Kyllä vene väylän löytää ja +silmät tytöistä rakkaimman. + +Tyttö istui siinä toisten tavallisten piirissä, sievä ja sorea kuin +kukkanen nokkosten keskellä. Väljä, ohkoinen huivi sulki puitteina nuo +pienet, sirotekoiset kasvot, joita päivä ei ollut kuin parahiksi saanut +paahtaa. Sinervät silmät vilahtivat vilkkaina, kun hän lempinimeä +lausuttaessa loi katseensa alas, ja huulet, jotka hienosti nauruun +suipistuivat, olivat mehevät kuin mansikat; pehmoisena peitti vaalea +kesäpuku notkean vartalon nuoruuttaan pyöreitä muotoja. Häntä kutsuivat +kylän pojat toisten tyttöjen kiusalla Suorannan ruusuksi, joksi joku +kulkijapoika hänet kerran oli ristinyt. Tätä kukkasta nyt vahtaili +perämies hellin katsein, häntä hän koetti naurattaa ja hyvillään pitää, +niin että oman kylän pojille vähältä kävi kateeksi. + +-- Rakkaaksipa tuntuu käyvän. + +-- Eihän silmä osaa ota, lohdutti tytöistä eräs pilkallaan. + +-- Eipä tiedä, vaikka jo tällä matkalla ottaisi teiltä koko otuksen, +uhkaili Ville. + +»Laine» solui sievästi alaspäin kiihtyvässä virrassa, kierti koreasti +niemekettä kosken niskassa. Aalto kohosi notkeasti keulan alta ja +hajausi kahtaalle leveinä lainevöinä virran kiiltävään kalvoon, kunnes +tapasi rannan ja loiskahti pärskähtäen törmäkiville. Nauru helähti +juuri kirkkaimmillaan »Laineen» perästä, kun vauhti äkkiä pysähtyi, +vene töksähti, heilahti ja tarttui hietikkoon kiinni. Kone iski +takaisinpäin, mutta turhaan. Vene oli seisahtunut eikä hievahtanut +paikoiltaan. Virta painoi sitä yhä kiinteämmästi pehmoiseen pohjaan, se +oli lujassa kuin juotettu. Siinä istui rahvas ällistyneenä ja ääneti. + +Kaikki katsoivat perämieheen hämillään. Tämä istui paikoillaan aivan +tyynenä hätäilemättä; hetken kuluttua hän selitti, että minkä tälle +vahingolle nyt osaa, vesi on joessa laskenut, niin ettei vanha väylä +enää näy olevan luotettava, kun laiva on kovin lastissa. Eikä hän +tiennyt muuta neuvoksi kuin nousta maihin ja odottaa, kunnes »Ilma» +illemmalla tulee alhaaltapäin ja vetää kilpailijansa karilta. + +Luonnollisena, päivänselkeänä asiana hän selitti tätä, ilman vilppiä ja +petosta. Mutta silmän nurkassa näytti veitikka vallattomasti ilkkuvan, +ja huuliparran omituiset liikkeet osoittivat, että häntä tässä jutussa +jokin huvitti. Kekseihin ei ole turvautumista, neuvoi hän vielä +varmuuden vuoksi niitä, jotka aikoivat ruveta työntämään, pohja on +siksi huonoa. Mutta senkin hän lausui, vaikka varmalla, kumminkin niin +kälmimäisellä äänellä, että aivan siltä kuulosti, kuin hän olisi +koettanut nielaista naurunsa. + +-- Niin se käypi, kun herkeämättä tyttöä vahtii, muistamatta väylää +katsella, moitti joku nuristen. + +-- Väylällä ollaan ... eikähän tässä ole hätää mitään. Tunniksi, +pariksi noustaan tuohon törmälle ... kenelläpä tässä lie sellaista +kiirettä... Ja vaikka lieneekin, eihän se vahinko tule kello kaulassa. + +Hellitettiin höyryä vähemmäksi, vingautettiin pilliä, ja rannasta tuli +vene noutamaan maihin matkustajia. Kohta oli koko matkue Mansikkaniemen +törmällä. Perämieskin nousi maihin, jätti koneenkäyttäjän ja +lämmittäjän »Lainetta» katsomaan. + +Vanhemmat ja lapset nousivat taloloihin syömään ja lepäämään, nuori +väki jäi törmälle istumaan. Ryhmittäin heittäytyivät toiset loikomaan +pehmeään nurmikkoon, juttelemaan ja tupakoimaan, toiset astelivat +verkalleen pitkin rantaa viskellen kiviä koskeen, taikka hajautuivat +aholle hakemaan päivän puolelta kesän ensimmäisiä kypsyneitä +mansikoita. Viritettiinpä väliin taas hanurikin soimaan, ja joku +suruton poika tempasi tytön vyötäreiltä ja pyöritti häntä hetkisen +polkan tahdissa tasaisella nurmikolla. + +Luonnossa ja ihmisten mielissä oli valloillaan herttainen pyhäillan +mieliala. Hopeavyönä virtasi joki alhaalla törmäin välissä, kosken +laineet loiskahtivat ja kimaltivat helmikirkkaina päivän valossa, ja +suvantorannalla kaislikon rinnassa kylpi sorsan poikue rauhallisesti ja +sopuisasti perhekylpyään. Kullankeltaisina hohtivat toisella rannalla +laajat, kypsymäisillään olevat viljapellot, ja niityltä levitti kuiva +heinä ympärilleen suloista, hienosti huumaavaa tuoksuaan. Taloissa ja +mökeissä oli aivan äänetöntä, kuin olisi elämä niissä hetkeksi +uinahtanut; niistä olivat ihmiset joko lähteneet ulos kyläilemään +taikka he nukkuivat todellakin tuvissa ja siimeksissä, leväten viikon +rasittavista töistä ja kooten voimia taas huomenna aikaisin alkaviin +ponnistuksiin. Pari poikaa seisoi käärityin lahkein vesikivellä +alempana kosken rannalla, käsissä pitkät onkivavat, joita he hiljalleen +kuljettivat vastavirtaan ja nykäisivät aina, kun harri tapaili ongen +perhoa. Yli virran ja rantojen lepäsi hienoa, himmeäsumuista auerta, +joka antoi koko luonnolle lämpöisen, tyynen, vähän väsyneen värityksen. + +Lempeä sopusointu vallitsi luonnossa, mutta samalla siinä oli jotakin +raskasta ja velttoa, jotakin ärsyttävää. Ja koivikko mäelläkin, jossa +nuoriso odotti matkan jatkamista, kuvastui sen keskusteluista pilan ja +hilpeyden seasta jonkin verran painostavaa ja pakotettua. Leikkipuheita +laskivat pojat ja tytöt ja väistelivät toistensa hyökkäyksiä ja kompia +uusilla, sukkelammilla. Mutta ne tuntuivat tarpeettoman useinkin +ärtyneiltä ja vihaisilta. Pojat näyttivät varsinkin olevan huonommalla +puolella, ja kiusallaan pistelivät heitä tytöt. He väittivät poikia +siitä nolostuneiksi, että heidän yhteinen, yleinen lemmikkinsä, +Suorannan ruusu, oli poissa joukosta ja tyytymättömänä silmäilikin moni +poika pitkin tietä ylöspäin, jonne »Laineen» nuori ja komea perämies +oli lähtenyt kävelemään ja kuhertelemaan heidän kukkasensa kera. + +-- Ne on miehiä, ilveilivät tytöt, -- kun eivät pystyneet korjaamaan +kotikylän koreinta tyttöä, vaan jättivät sen vennon vieraspitäjäläisen +kynsiin. -- Tietysti tytöt olivat kateellisia, mutta siitäpä juuri +heitä kutkuttikin kiusata poikia. + +-- Nämäpä pojat eivät välitä paljon koreimmista eivätkä namimmistakaan. +Eikä sitä tyttöä vieras vielä ole vienyt eikä viekään, jos vain omassa +kylässä tahdottaneen pitää. + +-- Senpä nyt näkee jo nääveleistäkin. Miksi te sitten istuisitte +noloina ja alla päin ja huulet mutrullaan, jotta sääliksi oikein mielii +käymään. + +-- Säälikää omaa naimattomuuttanne. Meistä nähden vieköön kuka huolinee +Suorannan tytöt vaikka järjestään kaikki, vieköön ja viruttakoon ... +kangas ei meillä olekaan niin yhden langan varassa. + +-- Ka kun sapettaa miehiä, kun ei koko laumasta yksikään piisaa yhdelle +perämies Villelle. + +-- Piisaaminen nähtäneen kun koetettaneen, mutta ei viitsitä, eikä +kannata. + +-- Sen te olette näköisiäkin. + +Pojat olivat tyytymättömän näköisiä, luimistelivat pahasti toisiaan, +mutta eivät hievahtaneetkaan. Hävettihän heitä, että olivat päästäneet +vennon miehen heidän oman hempukkansa pariin, mutta keskenäänkin kun +olivat riitaisia, ei kukaan kehdannut käydä vieraan kanssa +kilpailemaan. Siksipä heitä suututti koko tämä retki ja matalassa +käynti, eivätkä he kateudessaan voineet olla epäilemättä, että Ville +ihan tahallaan oli pannut toimeen koko jutun, ja se kaiveli sitäkin +enemmän, vaikkeivät he siitä toisilleen mitään virkkaneet. + +Ja ilta kului siinä kiukuteltaessa, eikä pariskuntaa kuulunut +palaavaksi kylältä. Siellä he vierailivat taloloissa, joivat kahvia ja +kuhertelivat kahden kesken kyläteillä... Kuka tiesi, mitä tekivät +koivikossa, vaikka jo kihloja vaihtanevat... Mutta ei yksikään lähtenyt +katsomaan sitä leikkiä ... ei iljennyt toiseltaan. + +Jo tulla tuprusi »Ilma» alhaaltapäin vasten virtaa, työnsi piipustaan +sakeata savua, potki tiukasti, mutta nousi hitaasti ylöspäin kosken +kiinteissä korvissa. Vähitellen se pääsi »Laineen» kohdalle ja laski +kylkeen; köysi kiinnitettiin, ja yhdellä nykäisemällä vene oli irti +selvällä vedellä. Pojat tuumailivat rantaan laskeutuessaan, että +olisipa tuo kohtalaisella työntämiselläkin irtautunut, jos Ville vain +ei olisi omia aikojaan puijannut... + +Pian oli rahvas taas keräytynyt »Laineeseen», ja silloin vasta näkyi +perämies laskevan veneessä ylhäältä päin tyttönsä kanssa, poika +pikkuinen saattajana. Kun joku siitäkin odotuksesta mieli nurisemaan, +selitti Ville aivan tyynesti, mutta tytöille silmää iskien, etteihän +tässä jäniksen selässä istuta. Rauhallisesti hän asettui perään +kunniasijalleen ja lähti laskemaan alas vuolasta virtaa. + +Samainen pilkallinen hymy oli hänellä huulillaan ja silmästä virnisteli +vallaton veitikka. Hän katseli laivan katoksen yli suoraan eteensä +väylää pitkin, mutta laski toisinaan silmänsä tytön puoleen, joka istui +sivummalla penkillä, ja silloin tätä aina nauratti: tottapa Ville oli +hänelle kertonut jotakin sukkelaa, mikä nyt mieltä kutkutti. Pojat +eivät olleet tuota näkevinäänkään, luimistelivat vain kulmain alta ja +tupakoivat tuimasti; tytöt nauraa tiristivät. Enimmän osan taipaleesta +Suorannan laituriin vallitsi »Laineessa» miltei täysi äänettömyys, +isännät ja emännät vain juttelivat verkalleen heinänteosta ja rukiin +leikkuusta. Nuorten äskeinen hilpeys oli tyrehtynyt. He istuivat ja +katselivat ylös rannoille, jossa maisema myötään vaihteli, milloin +jyrkkinä, metsäisinä hiekkatörminä, milloin loivina rantamaina, joissa +ruis hiljaa nuokkuili illan tuulessa ja heinälapoot seistä töröttivät +vakavina niitetyllä vainiolla. + +Päivä lähti laskeumaan alemmas, ja vilpoisempi illan henki karkoitti +vähitellen luonnosta harmajan autereen ja uuvuttavan kuumuuden. Korkeat +hongat rannalta loivat jo pitkiä varjoja tyynesti vierivään virtaan. +Lohi loiskautti purstollaan veden kalvossa. Törmäpääskyset liitelivät +nuolina yli joen ja pitkin rantoja, suhauttivat sukkelina »Laineen» +kupeitse ja siristelivät siivillään aivan läheltä veden pälyilevää +pintaa. Ylhäältä männiköstä kuului karjankellojen ääniä ja paimenten +iloista toitotusta. + +Vähitellen suli taas »Laineessakin» raskaaksi käynyt mieliala +kepeämmäksi ja hilpeämmäksi. Poikien kasvoilta poistuivat hiljalleen +happamet piirteet, ja kotikylän lähetessä he alkoivat jo iloisempina +veistellä perämiehen kummista väylän kuluista, jopa kohta pilkkailivat +toistensakin äskeisiä pahoja tuulia. Ja kun »Laine» laski Suorannan +laituriin, oli mieliala jo virkeimmillään. Kirkkorahvas nousi maihin; +tytöt paiskasivat kättä perämiehelle, ja yhden tytön kämmen viivähti +hänen kourassaan pitemmänkin hetken. + +Väki nousi jo ylös kylätietä taloihin päin, mutta »Laine» viipyi vielä +laiturissa. Sen perämies istui mietteissään ja katseli, kuinka kepeästi +ja notkeasti tuo muuan tyttö nousi törmälle ja kuinka vallattomasti hän +tuon tuostakin silmäili taakseen ja hymyili rantaan päin suloisesti +kuin koittava päivä. Mutta se tyttö olikin Suorannan ruusu. -- + +-- Eteenpäin. + +Keula kääntyi myötävirtaan, ja »Laine» lähti lipumaan täyttä vauhtia +alas joen suuhun. Ilta oli vilpoinen ja tyyni; päivä paistoi vielä +läntiseltä taivaan rannalta, mutta ei enää kuumasti eikä raukaisevasti, +vaan lempeästi, kirkkaasti ja rohkaisevasti. Luonto oli tuoretta ja +pirteätä, se loi ihmismieleenkin elämänhalua ja toivoa. + +Matkustajia ei ollut enää »Laineessa» muita kuin vanha rouva poikineen. +Perämies istui tyynenä ja liikkumatonna paikoillaan ja näytti nyt +tarkoin ja huolellisesti tähystävän katoksen yli eteensä väylän tietä. +Hänen kasvoillaan kuvastui tyytyväisyys ja mielen rauha, ja kun hän +aikansa kuluksi vihelteli vanhaa lemmenlaulua, tuntui sydämestä +lähteneen tuo vieno, mutta koruton sävel. + +Koneenkäyttäjä istui kahdenreisin tuolillaan lakki takaraivolla ja +katseli kauan ja liikkumatta perämiestä tutkivin katsein. Silmäin ja +suun liikkeillä hän koetti saada tätä viekoitelluksi nauramaan. Mutta +ei. Toinen vain istui ja vihelsi, niinkuin ei huomaisikaan toverinsa +tarkoittavia silmäyksiä. Vihdoin tämä kysäisi: + +-- Jo taisit leipoa kihlat valmiiksi matalassa olon ajalla? + +-- Jospa en juuri valmiiksikaan... + +-- Niin hyvälle alulle. Nähtiinhän tuo ja ymmärrettiin se yskä +muutenkin, vaikkei ryittänyt. Ne ovat hyviä toisinaan matalatkin +taipaleella. + +-- Ovatpa toisinaan... + +-- Kun sattuu matkaan tyttö siro ja valkoinen ja suopea ja rakas. + +Jo sulivat perämiehenkin kasvot, joissa tähän asti ei ollut vähintäkään +värähdystä näkynyt, lempeään, onnelliseen nauruun, ja tyytyväisenä hän +pyyhkieli partaansa virkkamatta mitään. Toinen jatkoi: + +-- Joko tällä viikolla aiot käydä hänet morsiameksesi varmistamassa? + +-- Enpä tiedä. Mutta jos ei kihlatuksi tällä viikolla tule, niin +käydään ensi pyhänä taas matalassa. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Iltapuhteeksi I, by Santeri Ivalo + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ILTAPUHTEEKSI I *** + +***** This file should be named 26141-8.txt or 26141-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + http://www.gutenberg.org/2/6/1/4/26141/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +http://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at http://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit http://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including checks, online payments and credit card donations. +To donate, please visit: http://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + http://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/26141-8.zip b/26141-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..8499de2 --- /dev/null +++ b/26141-8.zip diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..d9c9647 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #26141 (https://www.gutenberg.org/ebooks/26141) |