initial commit of ebook 26141HEADmain

5 files changed, 5753 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/26141-8.txt b/26141-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..05dec4c
--- /dev/null
+++ b/26141-8.txt
@@ -0,0 +1,5737 @@
+The Project Gutenberg EBook of Iltapuhteeksi I, by Santeri Ivalo
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Iltapuhteeksi I
+       Kokoelma pieniä kertomuksia
+
+Author: Santeri Ivalo
+
+Release Date: July 28, 2008 [EBook #26141]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ILTAPUHTEEKSI I ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+ILTAPUHTEEKSI I
+
+Kokoelma pieniä kertomuksia
+
+
+Kirj.
+
+SANTERI IVALO [nimellä Santeri Ingman]
+
+
+Werner Söderström, Porvoo, 1891.
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Puolukassa
+Rajoilla
+Koulutyttö
+Vanha juttu
+Ruiskahvi
+Hännätön vasikka
+Hienoa rakkautta
+Tulo kotiin
+Itkuja
+Mesenaatti
+Kunnia olkoon
+Viides päivä heinäkuuta
+Sillalla
+Nuku rauhassa
+Juopunut
+Huoneen haussa
+Siltä väliltä
+Viimeisessä tingassa
+Ystäväni ulkolainen
+Kummituksia
+Huonemies
+Vielä siihen mitä rakkautta...!
+Kuun pimeneminen
+Matalassa
+
+
+
+
+PUOLUKASSA.
+
+
+-- Taasko nuo lapset ovat olleet aholla luvatta laukkomassa. Ei niille
+näy olevan apua, jos ei joskus vitsaa heilauta. Siellä rämpivät
+päiväkaudet, liottavat vähätkin kenkäpahasensa, repivät vaatteensa ja
+saavat siellä kylmässä syksysateessa yskät ja muut taudit.
+
+-- Mutta mehän olimme marjassa, äiti.
+
+-- Marjassa te... Sinäkin Mikko marjassa, tuommoinen nassakan tappi,
+joka tuskin yllät marjaa varresta ottamaan! Mutta sitä pitää
+juoksennella toisten isompain jäljissä, vaikk'ei matkassa pysyisikään.
+
+-- Pysynpähän. Noin ison ropposellisen olen poiminut.
+
+-- Näytä, -- no kaikkia! Eikö lie rikkoja ja raakasia astian täydeltä.
+Jos nyt joskus kävisittekin ja toisitte oikeita marjoja, mutta mitäs
+noista puolukan pahasista on, vaikka niitä kapoittain kantaisitte. --
+Niin, nyt värisette vilusta, raukat!
+
+Lapset seisoivat lieden luona ja lämmittelivät kontettuneita käsiään.
+Siinä tungeskeli pikku Mikkokin pyylevänä ja teerevänä toisten joukossa
+ja taputteli kiukaan laitaan luonnottoman suuria saappaitaan, joissa
+vesi sisällä lotisi. Mutta ilo loisti silmästä, ja tyytyväisenä hän
+piteli kädessään tuohista, jonka hän ihan yksin oli poiminut
+kukkuroilleen puolukoita. Eikä hänen järjentynkänsä riittänyt mitenkään
+käsittämään, ettei hänellä siinä olisi todistus miehen työstä. Toiset,
+vanhemmat, joilla oli paljon suuremmat astiat, mittailivat niitä ja
+kinailivat, kenellä enin.
+
+Äiti oli olevinaan suutuksissaan, toruili ja tuskaili, mutta sen näki
+sentään, ettei hän kovinkaan tosissaan ollut vihaisena. Hän vain tahtoi
+ylläpitää perheessään tarpeellista kuria ja järjestystä ja esiintyi
+senvuoksi ulkonaisesti ankarana ja taipumattomana, niinkuin tulee
+kelvollisen kasvattajan. Hyppiessään tuvassa edestakaisin moninaisissa
+toimissaan hän nuhteli lapsukaisia ja opetti:
+
+-- Ja kenelle te luulette olevan hyötyä noista puolukoistanne? Kuka
+niitä syöpi muut kuin te itse ja porsaat? Jos te johonkin kykenisitte,
+niin tarvittaisiin teidän apuanne tässä talossa todempaankin kuin
+juoksentelemaan pitkin soita ja kankaita.
+
+Mutta vaari, joka istui ikkunan pielessä ja paikkaili nuotan perää, hän
+otti puolustaakseen pienokaisia.
+
+-- Antaa lasten juosta, hän sanoi, kunhan jotakin ovat tekevinään,
+parempi se on kuin jos joutilaina kylällä vetelehtisivät ja oppisivat
+laiskuuteen ja kaikkinaiseen ilkeyteen. Eihän noista vielä pahaisista
+ole nuotallekaan eikä muuhunkaan vakavampaan, marjassa ovat aivan
+omiaan.
+
+-- Marjassa jos olivat tai eivät, yks'kaikki. Jo on tuo vaarikin
+leikkisä: mitä se luulee merkittävän noilla raakaisilla puolukoilla,
+joita kantelevat kakarat.
+
+-- Vaikk'ei merkittäisikään, kunhan ovat toimessa ja tottuvat jotakin
+tekemään. Vielä se koituu heillekin vakavamman työn aika, ja silloin on
+hyvä, että omasta halustaan ovat lapsuudesta saakka harjaantuneet
+matkassa olemaan. -- Kerätkää vain, lapset, marjoja, kerätkää paljon.
+Kauppamiehessä jo kuulutaan ostettavan puolukoitakin, maksetaan
+parikymmentä penniä kapalta, hyvä on sekin lapsen ansioksi.
+
+-- Maksettaneenko mitään tuommoisista raakain sekaisista, en usko.
+
+-- Miksei, kun perataan, erotetaan rikat pois ja raakaset.
+
+-- Ja silloin ei taida jäädä paljon jäljelle. Ei, vaari kulta, ei taida
+sekään lyödä leiville.
+
+Vaari ei vastannut mitään, solmi vain äänetönnä nuotan silmukoita.
+Hänellä nyt kerta oli oma ajatuksensa asiasta, eikä hän viitsinyt siitä
+ruveta sen enempää kinaamaan. Kestää sitä kinata akkain kanssa, jotka
+pieksävät suuta saadakseen olla äänessä! Kotvasen kuluttua hän virkkoi
+kumminkin puoliääneen:
+
+-- On sitä aikoinaan oltu marjahaluisia itse kukin, sinäkin ja muutkin.
+
+-- On oltu, mutta kun syyskylmässä rämmitään muka puolukassa
+päiväkaudet pitkin kankaita, niin se on jo toista.
+
+Koettamalla oli äiti koettanut saada mieltään ja ääntään pidetyksi
+vihaisena. Sehän kävisi hänen hallitsijanarvolleen, jos hän kesken
+heltyisi. Mutta heltynyt hän kumminkin jo oli. Sangen viatonta huviahan
+tuo nyt sentään oli lapsille ollut, marjassahan nuo raukat olivat
+olleet olevinaan. Sentähden hän puheensa lopettajaisiksi ja leppyneellä
+äänellä varoitteli, että vasta pysyisivät kiltteinä ja kuuliaisina
+eivätkä enää lähtisi juoksentelemaan syysmärkään.
+
+-- Mutta kun siellä on lysti, äiti, marjassa, selitti pikku Mikko, kun
+näki, että hänkin tässä jo uskaltaa ruveta äännähtelemään.
+
+-- Vai lystikin vielä, -- no lapsen mieli ja lampaan pää! Äiti silitti
+jo aivan leppyneenä nuorimpansa pyöreätä liinapäätä. -- Saattehan te
+vastakin puolukkaan mennä kun lupa annetaan ja sää on kaunis...
+
+
+
+
+RAJOILLA.
+
+
+Kun hän iltapäivällä istuskeli kahden kesken äitinsä kanssa,
+näperrellen jotakin mutkikasta koruompeletta, suuttui hän aina, kun
+alettiin puhua hänen tulevaisuudestaan.
+
+-- Mitä siitä nyt huolehtii, enhän minä nyt missään tapauksessa nälkään
+kuole... Eikähän nyt kaikkien ihmisten tarvitse mennä naimisiin ...
+äiti elää vielä siinä vanhanaikaisessa uskossa... Ush!... Ei suinkaan
+sitä nyt tarvitse pelätä, että minusta kerjäläinen tulee...
+
+Mutta itse hän kumminkin aina tietämättään johti puheen sille tolalle,
+joutui siihen, jos mistä olisi puhuttu.
+
+-- Kerjäläinen, -- Jumala varjelkoon! Onhan sinulla, Anna, siksi
+varakkaita sukulaisia ... eikähän nyt vielä ole syytä noin ajatella.
+Mietin vain, miten sinä, lapsi parka, järjestäisit elämäsi, jos minä
+esimerkiksi nyt heti laskisin vanhan pääni lepoon.
+
+-- Äiti puhuu aina niin traagillisesti. Mitä varten kuvitella turhia,
+mehän olemme molemmat vielä terveitä ... niin, niin, eihän sinun
+sairaalloisuutesi toki hengenvaarallista ole, täällä elämme onnellisina
+hiljaisessa kodissamme... Ja pojistakin tulee virkamiehiä, onhan Edvin
+jo hyvällä alulla ja Oskarkin...
+
+-- Oskar raukka, mikä hänestäkin vielä tullee! Ja Edvin, veloissa
+kiireeseen asti, ja vielä kihlasi tuon köyhän...
+
+-- No mutta, luuleeko äiti, että minä olen riippuvainen velimiesteni
+armopaloista...
+
+-- Ei, enhän minä, mutta kun sinä mainitsit...
+
+-- Ja miksen voisi omin nokkinikin tulla toimeen, voinhan
+kirjoittaa ... ja osaanhan kieliä...
+
+-- Niin, osaathan kylläkin...
+
+Äiti ojensihe lähemmäs lamppua selittelemään solmun paikkaa
+kutimessaan. Siihen hän katkaisi sanottavansa, sillä hän ei tahtonut
+sanoa, mitä ajatteli. Ei tahtonut repiä esille sitä vanhaa arkaa
+paikkaa. Kuinka nöyryyttävää olisikaan hyvän ja ennen rikkaana pidetyn
+perheen tyttärelle, jos piti kulkea talosta toiseen ja päivällisestä
+antaa kieli tunti jonkun kaukaisen sukulaisen lapsille ... eli sillä
+nimellä saada se päivällinen armosta. Kirjoitustyötä hän tiesi Annan jo
+salaa ottaneen ja iltamyöhillä sitä harjoittelevan -- arvonsa ja
+säätynsä mukaisiin vaatteisiin oli tyttöparan vaikea saada rahoja, --
+mutta hän kirjoitteli vielä yksinäisyydessään, ettei sitä kukaan hänen
+tuttavistaan huomaisi...
+
+Äiti katsahti kerran toisensa perästä tyttärensä puoleen, joka siinä
+rauhatonna ja tyytymättömän näköisenä ompeli ompelettaan. Olihan se
+vielä viehättävän näköinen, hieno hipiä ja pulskan korkeat olkapäät,
+näppärä käytös ja hyvästä perheestä kotoisin... Eikähän se nyt vielä
+niin vanhakaan ole, vasta seitsemänkolmatta, eihän se nykyaikaan ole
+ikä eikä mikään... Hm ... on se jo rajoilla. Mistä se nyt tulee kosija,
+kun ei ole ennen tullut... Ja tarkemmin kun katselee, niin onhan niissä
+jo jotakin väsynyttä noissa hienon kalpeissa kasvoissa, silmätkin sen
+jo ovat ikäänkuin sammumaan ja mietonemaan päin, ja muodoissa näkyy jo
+selvään tuota kankeutta ja kulmikkuutta, joka aina tulee esille, kun
+tuorein ja mehevin nuoruus on ohi... On se jo rajoilla ... sen hän
+tietää itsekin, yhä selvemmin joka päivä...
+
+-- Enkähän minä mikään ikäloppu ole, siitä ei vielä tarvitse huolehtia,
+alkoi Anna taas hetken kuluttua ja viskautui hermostuneesti tuolilla.
+
+-- Ethän suinkaan, päinvastoin...
+
+-- Ja vaikka olisinkin, niin mikä sitten. Eihän naiminen ole mikään
+ainoa korkein onnen määrä.
+
+-- Ei olekaan.
+
+-- No, mitä siitä sitten myötään jankuttaa...
+
+Äläpäs nyt onnikin, kun miehelään meno, hän koetti lohduttaa itseään,
+huolia vain ja kärsimyksiä ja orjuutta... Mutta hän ei saanut
+karkoitetuksi mielestään sitä kuvaa, joka niin kauan ja niin usein oli
+vallinnut hänen mielessään ja muodostanut hänen tulevaisuutensa
+tuntemattomasta rakkauden onnesta ja sittemmin yhä selvempänä ja
+todellisuudenmukaisempana elämän päämaalina. -- Se palasi tuo mielikuva
+omasta, rauhaisesta ja rakkaasta kodista uudelleen ja yhä uudelleen
+hänen mieleensä. Ennen tytön unelmissa se koti oli ollut piirteiltään
+epäselvä, mutta komea ja suuri ja täynnänsä kaikkea maallista ja
+taivaallista yltäkylläisyyttä... Se oli sekin aikaa! Sittemmin siitä
+oli vuosi vuodelta joutunut tingittäväksi haavekerros mukavuutta ja
+autuutta toisensa perään, tuo tulevaisuuden kodin kuva oli hämärästä
+korkeudestaan laskeutunut askelen toisensa jälkeen alaspäin maaperää
+kohden, kunnes se vihdoin oli joutunut ihan todellisuuden kylmänkovalle
+kalliolle. Silloin siinä ei ollut enää jäljellä muuta kuin pieni,
+sangen pieni ja vaatimaton koti, rajoitettu määrä maallista onnea ja
+hyvin epäilyksenalaista taivaallista... Mutta sekin olisi nyt ollut sen
+entisen uhkean ja yltäkylläisen arvoinen, jos se olisi ollut tuossa
+todellisena edessä... Mutta tuokin vähä, mitä oli jäljellä, tuntui joka
+hetki ikäänkuin murenevan käsiin ja mielivän jättäytyä jäljelle...
+Jokohan tuo menisi toteutumattomana sinne, mistä oli tullutkin,
+unelmana ja haavekuvana kadotettujen joukkoon... Siinä se oli
+rajoilla... Todellako vanhaksipiiaksi? Ei!
+
+-- Ei, tuo on tuskallista, kun minä rupesinkin sille Akselille tätä
+mattoa ompelemaan, suuritöinen kuin hyväkin, ihan silmät menee, ja
+saapiko siitä sitten suurta kiitostakaan.
+
+Hän viskasi ompeluksen syrjään ja oikoi hermostuneesti
+kokoonkyyristynyttä vartaloaan.
+
+-- Niin, miksi ryhdyitkin, lapseni, noin vaikeaan ja aikaa vievään
+työhön, olisihan joululahjaksi pienempikin kelvannut... Ja pelkään
+vain, ettei serkkusi sen arvoa ymmärrä, ja hän on muutenkin käynyt niin
+omituiseksi viime aikoina ja epäkohteliaaksi sinua kohtaan.
+
+-- Samahan se minulle on, miksi hän on käynyt... Vai luuletko, äiti,
+että minä millään tarkoituksella tätä ompelen ... hyi, se on
+halpamaista!
+
+-- No, mutta mitä sinä ajattelet, kuinka sinä noin, Anna, päästät pahan
+tuulesi ilmoille!
+
+-- Voi, älä suutu, äiti, en tahtonut loukata ... minä olen tänään vähän
+hermostunut ja ärtynyt... Ja suututtaa, kun kaikki ihmiset aina
+viittaavat, että minä muka olisin joka miespuolisen vaivainen, jonka
+kanssa joudun tekemisiin. -- Hän rupesi taas jatkamaan ompelustaan. --
+Ja mikä se Akselikin sitten nyt on olevinaan... Kelpasi tuolle ennen
+minunkin seurani...
+
+-- Muut isommat tuttavuudet, ei välitä enää köyhistä sukulaisista...
+
+Akselikin, kaikkea nyt! kiukuttelihe Anna itsekseen vetäessään hienoa
+kultalankaa edestakaisin kankaan läpi ja tähystellessään mutkikkaaseen
+kuosikaavaan. -- Kaikkea! Hänetkin olisin ennen voinut vaikka keriä
+kerälle, jos olisin tahtonut, mokoman paksupäämoukan, ja nyt tämäkin jo
+alkaa kartella »vanhaa serkkuaan» ... juuri kuin hänkin luulisi
+saavansa nuoren ja kauniin... Hänelle nyt en menisikään, ennen olen
+omillani ... ja mikä on ollakseni...
+
+Mutta se oli omituista, että aina, kun hän rupesi ajattelemaan sitä
+omillaan olemista ja elämistä, niin kuvastui tulevaisuus hänen eteensä
+valottomana, karuna taipaleena, jonka toisesta päästä ei ollut tietoa
+ja jossa virstanvälit näyttivät autioilta, ikävän pitkiltä ja
+yksitoikkoisilta. Yhtä iankaikkista näpertelemistä ja nuhertamista,
+yhtä turhaa keikottelemista ja hassuttelemista vuosi vuodelta
+pysyäkseen nuorena ja viehättävänä, -- ja säännöllistä vanhenemista ja
+tylsistymistä. Yhtä väritöntä ja sisällyksetöntä päiväin viettämistä,
+jommoista jo oli alkanut olla tämä viimeinen aika. Ja minkälaisissa
+oloissa? Sata markkaa vuotuista korkoa isänperinnöstä, kaksi eläkettä,
+neljäs kirjoituksista ja viides kielitaidosta, -- elä sillä ja pysy
+nuorena ja kauniina! -- Ja sitten vanhemmuuttaan rupeaisi uskovaiseksi,
+pukeutuisi vanhanaikaiseen pukuun, jota sukulaisten lapset pelkäisivät.
+Ja nuoret rouvat panisivat toimeen arpajaiset »köyhiä säätyläisiä»
+varten ja toisivat aina hänellekin kymmenmarkkasen tai kaksi...
+
+-- Prrr... Siellä soitti joku eteisen kelloa. Anna hypähti kiireisesti
+pystyyn, heitti neuleen syrjään, oikaisi vaatteensa ja vetäisi liiviä
+useita kertoja alaspäin, jotta se rinnoilta olisi täyteläämmän ja
+pyöreämmän näköinen. Hänellä oli solakka vartalo, leveät lanteet ja
+kaareva selkä. Ohi mennessään hän viivähti hetkisen kuvastimen edessä,
+tasoitteli otsalta ja ohimoilta hienosti käheröivää tukkaa ja
+painahutti kämmenellä poskia, jotta niihin tulisi vähäisenkään väriä.
+Sen hän teki kaiken silmänräpäyksessä. Sitten hän meni ja avasi.
+
+-- Hyvää iltaa, onko Oskari kotona?
+
+-- En tiedä varmaan, käykää sisälle, minä katson. Ei, ei hän näy olevan
+huoneessaan, mihin lie mennyt, mutta varmaankin hän kohta tulee.
+
+-- Tuleekohan?
+
+-- Niin luulen varmasti. Käykää tänne sisälle istumaan niin kauaksi, me
+olimme juuri aikeissa ruveta teetä juomaan. Istukaa, olkaa hyvä.
+
+-- Kiitos...
+
+Se oli vanha tuttu taloon sekin, Oskarin ikäisiä tovereita. Tämän tulo
+muutti Annan yht'äkkiä kuin taikasauvalla. Synkkämielisestä, elämäänsä
+väsyneestä naisesta tuli iloinen, sukkelakielinen, keikaileva
+tyttölapsi. Silmät saivat entisen veitikkamaisen kiiltonsa,
+kangistuneet piirteet suun ympäriltä tuntuivat sulautuneen hymyyn, ja
+sirotekoinen jalkaterä pistihe viekkaasti esiin hameen alta ja takoi
+keveästi lattiata vasten vallatonta tahtiaan. Anna oli tyttönä ollut
+kaunis ja oli vieläkin, milloin vain pääsi entiselle tyttötuulelleen.
+Ja hän asettui sille tuulelle -- tuo oli jo tullut hänen tavakseen --
+aina kun joutui vierasten, varsinkin nuorten miesten seuraan.
+
+Nämä katselivat häntä, nauroivat hänen kanssaan, viihtyivät hyvin ja
+vähältä jo lämpesivät, mutta jäähtyivät taas. Hän ei voinut hetkeä
+kauemmaksi heitä kiinnittää, hän ei voinut jättää syvempää vaikutusta
+heidän mieliinsä. Tämänkin nuoren miehen hän oli jo monesti
+valloittanut, mutta aina kadottanut.
+
+-- Minä ompelen tässä joululahjaa serkulleni, Akselille. Säikähdin
+oikein äsken, kun te tulitte, että jospa onkin hän.
+
+-- Onko hän sitten niin pelättävä?
+
+-- Onhan tuo vähän karhumainen, kömpelö ja juro, muttei sentään juuri
+peloittava. Tämän työni vuoksi vain pelkäsin...
+
+-- Saapipas hän komean keinutuolinmaton.
+
+-- Pitäähän hänelläkin olla jotakin komeata. On sitten jotakin edes
+kodikasta hänen vanhanpojan pesässään.
+
+-- Kodikasta kyllä -- ja kenties muutakin.
+
+-- Mitä muuta?
+
+-- Niin, kenties tuo ei olekaan pelkkä joululahja eikä pelkkä
+serkunlahja.
+
+-- Mitä vielä ... te erehdytte perin pohjin. Ei, katsokaas, hänestä
+tulee vanhapoika ja minusta vanhapiika, se on tähdissä niin päätetty.
+Ja se onkin parasta, minä puolestani olen siihen ajatukseen jo aikoja
+piintynyt ja mieltynyt. Ihminen on niin riippumaton, niin vapaa ja
+itsenäinen, kun kulkee omaa tietään...
+
+Hän vilkutti viekkaasti silmiään kulmain alta, keikutti päätään ja
+naureskeli. Hän oli oikein hurmaava, kaikkea muuta hän näytti olevan
+kuin vanhanpiian ehdokas. Ja se nuori mies lämpeni taaskin hetkeksi.
+
+-- Lyönpä vetoa, ettette ajattele, mitä puhutte.
+
+-- Lyökääpä! Minähän olenkin jo sitäpaitsi aikoja kulkenut yli
+rajan. --
+
+Oskaria ei kuulunut, ja vieras lähti. Äiti oli jo uupunut ja käynyt
+levolle, Anna korjasi ompeleensa pois, söi seisoaltaan voileivän,
+sammutti tulet ja meni hänkin makuuhuoneeseen.
+
+-- Yli rajan, -- niin, oikeastaanhan hän jo oli ylikin rajan, hän
+tuumaili itsekseen riisuutuessaan. Sehän näkyi tänäkin iltana, näkyy
+selvemmin joka päivä. -- Hän haukotteli, katseli väsyneesti ja tylsästi
+eteensä; avasi sitten valokuva-albuminsa ja silmäili siitä tuttavia
+entisiltä ajoilta. Oli niitä ollut ihailijoita jos ihailtujakin! Olivat
+menneet. -- Siinä oli hänen omakin kuvansa kymmenen vuotta sitten:
+terveet, iloiset kasvot, paksu palmikko niskassa... Silloin sitä olisi
+pitänyt iskeä, jos olisi ymmärtänyt... -- Huu! Oikeinpa vilusti, piti
+viskata huivi hartioille yönutun päälle.
+
+Anna kiersi paperiliuskoja hiuksiinsa, kähertääkseen huomiseksi
+kiharoita otsalle ja ohimoille. Välinpitämättömästi hän sitä teki,
+melkein vastenmielisesti. Tuota kähertämistä hän nyt oli jatkanut joka
+ilta monta herran vuotta ... ja mitä varten? --
+
+Lukitusta pöydänlaatikosta hän otti esille kirjoitustyönsä, levitti
+arkit pöydälle ja alkoi kopioida. Kirjoitti puolen sivua ja heitti
+kynän pois, nojautui selkäkenoon tuolia vasten. Siinä oli suuri
+kuvastin hänen kupeellaan seinällä, ja silmät osuivat sattumalta sinne.
+Hän säpsähti, vetäytyi taapäin. Tuossa kuvastimessa hän oli aivan
+näkevinään vastaisen kuvansa: laihat, kalpeat kasvot, väsyneet ja
+jäykistyneet piirteet, himmeät silmät. Kummallisina kuvioina hämärsivät
+tuossa laimeassa valaistuksessa tukan omituiset lisäkkeet, ja tuo huivi
+hartioilla, sepä vasta oli kuvaava...
+
+Kylmyys ja kyllästyminen tuntui koko ruumiissa. Tuossa se siis oli
+hänen tulevaisuutensa! Noin hän siis istuisi yksin yönutussa pöytänsä
+ääressä kirjoitellen iltamyöhällä kokoon yhtä markkaa, jolla sitten
+ostaisi kahvinaulan tai ehkä kultalankaa serkun keinutuolinmattoon...
+Ei enää vailla muuta kuin olisi yömyssy ja paksusankaiset silmälasit!
+
+... Niin, hän oli jo varmaankin käynyt yli rajan, oli varmaankin...
+
+Huih, kun vilusti ja värisytti! Yö olikin niin kamalan kolkko ja
+kylmä...
+
+
+
+
+KOULUTYTTÖ.
+
+
+Aino oli vielä koulutyttö, vaikka olikin jo naiskoulun ylimmällä
+luokalla, sillä luokalla, jolla hameen helmat jo lasketaan polvia
+alemmas ja jolla toverielämä, yhteishenki ja pienet naiselliset
+salaisuudet »siskojen kesken» puhkeavat kauniimpaan kukkaseensa. Vielä
+koulutyttö, vaikka jo tyttöyden sillä asteella, jolla elämän
+todellisuuden, sen ihanuuden ja surullisuuden ensi esimaku maistetaan,
+haaveksitaan rakkautta ja tuumitaan tulevaisuutta, käydään
+sentimentaalisina istumassa »vapaamuurarin haudalla» ja teetetään
+toverimerkiksi hopeainen kysymysmerkki, jotta siihenpä elämä
+vastatkoon... Niin, niin, siitä alkaa jo lapsen leikki olla poissa,
+vaikka ei elämällä vielä olekaan sitä varmaa suuntaa eikä periaatetta,
+jota se hakee ja luulee löytävänsä.
+
+Niissä vuosissa oli Aino. Hän käherteli salaa tukkaansa kiharoita
+otsalle ja ohimoille, että ne tekisivät runollisen vaikutuksen, käveli
+kadulla vakavana ja arvokkaana, jottei häntä suinkaan luultaisi
+koulutytöksi ja illoilla hän istui myöhään yönutussa ylhäällä ja luki
+ajattelevaisena Heinen runoja, viivasi sieltä täältä jonkin säkeen,
+jossa hänestä oli sattuvasti kuvattu elämän suurta kysymystä, ja mietti
+syväaatteista ongelmaa kauan, -- kunnes nukahti.
+
+Hän oli näet rakastunut -- tietysti. Rakkaus kuului välttämättä hänen
+luontoonsa, hänen sukuunsa ja ikäänsä, -- olihan hän yht'aikaa nainen
+ja lapsi.
+
+Mutta hänessä lapsi vielä voitti naisen. Hän ei voinut rakkauttaan
+kylliksi salata eikä osannut vielä niitä oikkuja ja temppuja, joita
+nainen tietää käyttää tunteensa viehättävinä apulaisina. Hän oli vielä
+luonnostaan naiivi.
+
+Hän oli rakastunut. Hänen sielunsa ihanne oli pitkänsolakka, harteikas,
+mustaviiksinen mies, kolmannella kymmenellä oleva, lempeäsilmäinen,
+sukkelakielinen. Akseli hän oli nimeltään, ja hän kävi usein Ainon
+kodissa, sangen usein, ja oli aina kohtelias ja ystävällinen, puhutteli
+Ainoa neidiksi ja puristi kättä lämpöisesti, -- niin ainakin Ainosta
+tuntui.
+
+Joka kerta kun Akseli tuli heille, kävi Aino iloiseksi ja puheliaaksi,
+nauroi ja ilvehti ja kertoi pitkät jutut koulustaan ja muista
+kokemuksistaan, ja toiset kuuntelivat ja nauroivat. Akselikin nauroi,
+nauroi niin miehekkäästi, mutta samalla lempeästi.
+
+Mutta eräänä iltana he jäivät kahden saliin istumaan, ja silloin
+Ainolla ei ollut mitään puhuttavaa eikä kerrottavaa, Akseli sai yksin
+olla äänessä. Mutta hän puhuikin kauniisti ja sujuvasti ja katseli niin
+lämpimästi, ja kun hän sitten kohta lähti, tuntui erityinen hellyys
+olevan hänen äänessään hänen hyvästellessään ja erityinen kuumuus hänen
+kämmenessään... Vai olisiko se ollut Ainon omassa kämmenessä?
+
+Sinä iltana Aino istui kauan ylhäällä ja luki Heineä. Mutta kesken sitä
+lukuaan ratkesi hän itkemään. Itki kiihkeästi, itki kauan, tietämättä
+mille itki, mutta kun hän vihdoin herkesi, tajusi hän sen, että olikin
+rakastunut, tajusi sen selvästi ja tunsi...
+
+Hiljaa hän hiipi toiseen huoneeseen, jossa hänen vanhempi
+ystävättärensä juuri asettautui levolle, hiipi tämän vuoteelle ja
+puhkesi taaskin itkemään.
+
+-- Mitä itket, lapseni, mikset asetu levolle, miksi itket? 3
+
+Nyyhkytysten keskeltä soperteli Aino:
+
+-- Mi-minä olen ra-kastunut.
+
+-- Sinäkö, Aino, ja keneen ja milloin?
+
+-- Tänä iltana, Akseli oli täällä, me jäimme kahden ..
+
+-- Ja sinä rakastuit. Puhuiko Akseli sulle mitään?
+
+-- Puhui, paljon, vaikk'en tiedä mitä. Luuletko, Anna, luuletko, että
+... että hän voi minusta ... pitää ... tämmöisestä.
+
+-- Lapsi raukka, mistä minä tiedän. Kaiketi hän sinusta pitää,
+pidämmehän me kaikki, mutta hän on mies ja sinä vasta koulutyttö.
+
+-- Niin, koulutyttö ... niin, hän ei voi minua rakastaa, minä tiedän
+sen, hän ei voi. Voi minua hullua ... mutta minkä sille teen, minä
+tunnen sen, minä olen häneen rakastunut...
+
+-- No, se menee ohi, sinä pieni hupakko, rauhoitu vain ja mene
+nukkumaan kyyneleet silmistäsi. Sinä haaveksit, ystäväni.
+
+-- En. Minä en ole enää mikään lapsi. Minä olen rakastunut, minä sanon
+sen sulle enkä kenellekään muulle, ja minä vien sen rakkauteni
+salattuna muassani hautaan. Hän ei voi minua rakastaa -- no, ei pidä
+hänen myöskään saaman tietää, mitä minä hänen tähtensä kärsin.
+
+-- Kärsit, ystäväni! Mutta kenties hän sinua rakastaakin...
+
+-- Ei, ei...
+
+Murtunein sydämin, tuska mielessään Aino poistui vuoteelleen, itki
+siinä vielä hetken ja nukkui nyyhkytyksiinsä.
+
+Kun Akseli sen jälkeen heille tuli, ei Aino näyttäynytkään, tai jos
+näyttäytyi, käveli hän vakavana, surullisena ohi, vastasi jäykkänä
+tervehdykseen, eikä puheisiin koskaan puuttunut niinkuin ennen. Hän
+tunsi saaneensa maistaa elämän todellisuuden ensi karvaan palan, mutta
+hän tahtoi niellä sen alas arvokkaasti ja kestävästi. Hän tahtoi kärsiä
+yksin, ja kärsiä perin pohjin, sillä tuossa kärsimyksessähän se hänen
+elämänsä sulouskin oli. Toverit ihmettelivät koulussa hänen
+muuttumistaan, kuiskailivat yhtä ja toista, huomasivat sitten, mitä
+tautia hän poti, ja koettivat ystävyydellä ja säälillä saada häntä
+tunnustuksille. Kauan hän vastusteli, mutta vihdoin se lohkesi, tuska
+tunki pakostakin esiin, ja hän kertoi vihdoin salaisuutensa parille
+parhaalle ystävälleen, kertoi kaikki, koko kaihonsa ja pettymyksensä,
+ja yhdessä sitten itkettiin tämän elämän viheliäisyyttä ja kurjuutta,
+kurjuutta... Tytön jaloja, syviä, hehkuvia tunteita tuo karkea mies ei
+voinut käsittää, hän ei ollut niiden arvoinen, hän oli halveksittava
+raakalainen, mutta kumminkin häntä täytyi rakastaa, täytyi...
+
+Akseli oli salakihloissa Annan, Ainon vanhimman ystävättären ja
+asuntokumppanin kanssa, vaikkei siitä kukaan tiennyt. Tämä kertoi
+sulholleen Ainon yöllisen tunnustuksen. Yhdessä he nauroivat sille
+jutulle.
+
+-- Koulutytön haaveita.
+
+-- Lapsen houreita.
+
+Ja kun Akseli sitten leikillään rupesi Ainoa hyvittelemään, välähti
+tässä sammunut toivo uudestaan. Hän tahtoi tutkia, oliko siinä toivossa
+perää, ja samalla hän tahtoi itse näyttäytyä niin hyvässä valossa kuin
+suinkin. Ja hän rupesi taas iloiseksi, reippaaksi tyttölapseksi.
+
+-- En minä ole koketti, hän puhui kerran, kun he taas salissa kahden
+istuivat, -- vaikka ehkä siltä näytän.
+
+-- Kuka sitä on sanonut! Te olette naiivi.
+
+-- Tytöt sanovat koulussa, että minä hivutan kämmenselällä poskiani
+päästäkseni punakaksi, mutta siinä ei ole perää.
+
+-- Ei ole, sanokaa te tytöille niin, että semmoisiin metkuihin te
+olette vielä liian lapsi. --
+
+Kaikki toivo oli lopussa, Akseli kohteli häntä niinkuin koulutyttöä,
+niinkuin lasta! Tuo uusi havainto olisi Ainon kerrassaan murtanut,
+ellei se olisi häntä niin perin pohjin suututtanut, ettei hän kiukulta
+tuskaansa muistanutkaan. Hänkö lapsi, joka jo oli niin paljon kokenut
+ja kärsinyt sieluntuskia, ja kenen tähden kärsinyt? Oi sinuas, sinä
+kiittämätön sukukunta!...
+
+Ystävätär, asuntotoveri, matkusti pois, ja kohta Aino sai kihlakortin,
+hänen ja Akselin. Hän sulkeutui huoneeseensa, ei lähtenyt
+iltasellekaan, istui vain siellä yksin pimeässä nurkassa mustissa
+tunteissaan. Hänen rakkauttaan oli törkeästi pilkattu, häväisty ...
+hänen toiveensa olivat kaatuneet ja ystävätärkin oli ollut niitä
+kaatamassa! -- Aino istuutui kirjettä kirjoittamaan, ystävättärelle
+kirjoitti. Kirjoitti onnittelevansa heitä, toivotti ikuista onnea ja
+autuutta sille yhteydelle, joka teki hänen, Ainon, elämän autioksi
+korveksi. Mutta hänpä olikin kovin vähäpätöinen, mitätön henkilö tässä
+maailmassa, häntä ei ainoastaan saanut pettää ja loukata, hänen
+pyhimpiä tunteitaan sai kuka tahansa törkeästi pilkata ja ivata...
+Hänhän oli ainoastaan koulutyttö...
+
+Hän kirjoitti pitkälti, kolme arkkia täyteen ja vielä reunat ristiin,
+kirjoitti itku silmässä, niin että kyyneleet, jotka tunkivat esille,
+monesta kohden liottivat paperin... Mutta sen paremminpahan näkevät,
+mitä hän kärsii, lie tuostakin lysti heille. Ja kun hän vihdoin oli
+lopettanut, olivat kyyneleetkin lopussa, ajettunein silmin hän sulki
+kirjeen ja viskautui vuoteelle... Elämä oli kurjuutta!...
+
+Aamulla, kouluun mennessään, hän otti kirjeen mukaan postiin
+viedäkseen. Mutta hänen portaita laskeutuessaan häntä alkoi epäilyttää,
+ulko-ovella hän jo pyörähti takaisin, juoksi kamariinsa, viskasi
+kirjeen tuleen ja katsoi, kuinka se siinä hiiltyi.
+
+Hiiltyköön, mitäpä hän turhia rupeaa lörpöttelemään, vielä nauravat...
+Ja mitäpä hän joutavia rupeaa suremaan, onhan sitä ajattelemista paljon
+muutakin, lukemista paljon, joululuvat tulossa iloineen, mitäpä
+maksaisi pitkiä suruja kantaa, hänhän on vain -- koulutyttö.
+
+
+
+
+VANHA JUTTU.
+
+
+Hauskaa perheiltamaa oli juuri vietetty sulhasen kodissa, jossa hänen
+ja morsiamen lähimmät sukulaiset olivat olleet koolla. Iltanen oli
+syöty ja useimmat vieraat olivat menneet. Naisista olivat toiset jo
+käyneet levolle ja toiset korjailivat ruokailuhuoneesta ruokia pois ja
+sammuttelivat tulia. Mutta poikien huoneessa istui vielä muutamia
+miehisiä vieraita jutellen kahvikuppien ja punssilasien ääressä;
+sulhasen ja morsiamen velimiehiä ne olivat, ja niitten joukossa
+parhaana miehenä Oskar-eno, vanhapoika.
+
+Hänelle oli ilta ollut kuivanlainen. Hän oli näet, tuo juro, naisarka,
+elähtänyt poikamies aina vähän pahalla tuulella noissa pitkäpiimäisissä
+perheiltamissa, joissa tupakatkin piti varkain polttaa, piti istua
+salissa tyttöjen naurunkappaleena, juoda teetä, syödä makeisia ja
+joissa sattumalta vain totitilkan sai. Mutta annas kun naiset oli
+saatettu nukkumaan, kun iltamyöhällä istuttiin lasien ääressä noinikään
+miesten kesken -- silloin oli hänkin taas poikaa. Nuorten miesten
+parissa hän parhaiten viihtyi, sillä silloin oli hänellä, vanhimmalla,
+aina etuoikeus olla äänessä, ja hän oli hyvin mielellään äänessä. Hän
+kertoi juttuja toisen toisensa perään, nauratti toisia ja nauroi itse,
+niin että vesi valui harmaista silmistä.
+
+Mutta toisinaan, kun Oskar-eno tarttui suustaan kiinni puheen päähän,
+ei siitä toista päätä näyttänyt tulevankaan. Siinä alkoivat jutut ja
+sukkeluudet tulla kahteen kertaan esille, ja silloin hän oli
+vaarallinen mies. Hänestä oli silloin ihan pääsemättömissä. Istua piti
+ja kuunnella -- ja hän pani hyvin pahakseen, jos haukotteli! Eikä häntä
+taas kukaan tahtonut suututtaa suurin surmin, tietysti ei, rikasta,
+rakasta enoa.
+
+Nytkin hän näytti merkeistä päättäen olevan vaarallisella puhepäällä.
+Hän oli koko illan näyttänyt ikäänkuin surumielisenä hautovan jotakin
+vanhaa muistoa, ja varmana saattoi pitää, että siitä sitä nyt lähti
+tulemaan. Tuumailtiin vain, että lähteeköhän sieltä nyt uutta vai
+vanhaa ja minkä verran. Punssiakaan ei ollut kuin pullo puolillaan,
+kovin uhkasi käydä surulliseksi, jos juttua hyvin kauan kestäisi.
+
+Vastoin tavallisuutta ukko istuskeli kauan aikaa äänetönnä, maistellen
+silloin tällöin lusikalla kahvia. Oli toisillakin kerran puhevalta. Ja
+siinä jo ajateltiin, että kenties hän hyvinkin noinikään heittänee
+puhumisensa.
+
+Mutta äkkiä eno käännähti, katsoi Anttia, sulhasmiestä, tarkoin ja
+kysäisi:
+
+-- Milloin sinä Antti oikeastaan päätit kosaista tuota tyttöäsi?
+
+-- Milloinka? Sitäpä on vaikea sanoa, sillä monta monituista kertaa
+olin ajatellut sen tehdä.
+
+-- Niin mutta ... älä kiertele. Milloin se sinussa noin oikein varmaksi
+kypsyi, että nyt kosin.
+
+-- Kypsynytkö lie tässä mennä kesänä, kun minun heinäkuussa piti lähteä
+reserviin keskeltä kesän hauskimpia huviretkiä ja pois tyttöni
+lähitienoilta. Silloin tuo ainakin tuntui pakolliselta. Kun yksin
+lähdin laivalla ajamaan ikävään kasarmiin ja siinä istuskelin kannella
+katsellen, kuinka tuttu ranta häipyi niemien taakse, sillä hetkellä
+päätin varmasti kysäistä tyttöäni, -- jos eno haluaa niin perin tarkkaa
+ajanmääräystä.
+
+-- Ja silloinko kirjoitit?
+
+-- Kirjoitin sitten vähän myöhemmin.
+
+Ukko särviskeli taas hetkisen lusikallaan kahvia ja oli ääneti. Hän oli
+harvinaisen vakavalla tuulella, melkein juhlallisella, näytti aivan
+siltä kuin hän olisi mielessään märehtinyt joitakin vanhoja
+surumielisiä muistoja. Sitä katselivat nuoremmat kummissaan: jos eno
+nyt vielä rupeaa haaveilemaan, niin silloin vie hiiteen kerrassaan!
+
+-- Jos se multakin kerta olisi tullut kirjoitetuksi, niin yhtä kaikki
+ei istuisikaan Oskar-eno kuivana vanhanapoikana nyt teidän parissanne
+lörpöttelemässä joutavia yön kuluksi. -- Noin puheli ukko miltei ujolla
+äänellä, kohottamatta silmiään kahvikupista, jota hän lusikalla
+hämmenteli.
+
+Tuossa se siis oli, mitä hän oli miettinyt ja mitä hän nyt aikoi
+kertoa. Mutta siitähän lupasi tulla hauska juttu. Eno kun kertoisi
+omista lemmenseikoistaan ja kosinta-aikeistaan, sehän olisi
+harvinaista, jotakin uutta!
+
+-- Ajattelitteko tekin kirjoittaa tytölle ja kosia?
+
+-- Kertokaapa siitä eno!
+
+-- Ajattelinhan minäkin kerran... Mutta mitäpä noista vanhoista
+jutuista jaarittelemaan, myöhäinenkinhän nyt jo on...
+
+Oli se nyt kerran ihmeeksi enollekin myöhäinen. Tavallisesti hän istui
+ja pärisi sivu puolen yön eikä tahtonut mitenkään malttaa heittää, vaan
+puhui vielä ulos mennessään, jotta kadulta kuului loppusukkeluuksia
+hänen kulkiessaan. Ja nyt hän ei viitsinyt jaaritella!
+
+Mutta näki sen sentään, että hänen itsensäkin teki mieli käydä
+kertomaan, eikä hän olisi sitä nyt kertomatta heittänyt millään
+ilveellä, vaikka oli hiukan arastelevinaan. Hieman vain kun
+kehoiteltiin ja kyseltiin, niin jo alkoi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+-- Vai niinkö te luulette, etten minä olisikaan koskaan ollut
+rakastuneena, puhui hän heittäytyessään keinutuoliin takanojaan. Hohoi!
+Olin kerran jo puolikihloissakin, ja hamaan kolmanteen kymmenenteen
+vuoteeni saakka olin sitäpaitsi rakastuneena säännöllisesti kaksi
+kertaa vuodessa, syksystä ja keväästä, vaikken niistä viitsinyt puhua
+kenellekään. Mutta tämä kirjeen kirjoittaminen oli sentään eri juttu.
+
+Tietysti minä olin nuori ja ylioppilas. Silloin noita ylioppilaita ei
+vielä ollutkaan joka kuusen juurella, niin että minä olin herra, enkä
+ainoastaan omasta mielestäni, vaikka olinkin iältäni vasta parissa
+kymmenissä. Ja kesä oli luonnollisesti kauniimmillaan, kentät
+kukoistivat ja puut vihannoivat ja linnut lauloivat -- niinkuin te sen
+kaiken hyvin tiedätte rakkauskertomuksista. Olin viettänyt alkukesän
+Karjalassa ja matkustin sieltä kesäsydännä kotiini Pohjanmaalle.
+Laivalla olin tullut Kuopioon, mutta en jatkanut sieltä suoraan
+Iisalmelle, vaan pyöräytin Tuovilanlahdesta mutkan Pielaveden kirkolle,
+sinne pappilaan ativoihin. Siellä oli häät talossa, ja suoraan
+tunnustaakseni olinkin sovittanut matkani niin, että minun sopi
+pistäytyä matkan varrella sukulaistalossa ilopäiviä viettämässä.
+
+En ole näet elämäni pitkään viettänyt sen huolettomampia enkä vähemmin
+rasittavia päiviä kuin vieraillessani nuorena ylioppilaana kerran
+kesässä viikon päivät isossa sukulaispappilassa. Siellä eletään
+herroiksi, mutta ei rasittavan herroiksi. Levätään pitkään ja levätään
+hyväksi höllyvillä höyhenpatjoilla, syödään rasvaista, maalaista ja
+makeata; kupit ovat kookkaat ja vehnäviipaleet paksuiksi leikatut.
+Sillä välin käydään ongella, uimassa ja ajelemassa, istutaan varjossa
+puutarhan pehmeällä, nuorella nurmikolla ja poltetaan tupakkaa
+pitkävartisista letkapiipuista...
+
+Mutta tällä kertaa oli häät tulossa taloon. Siellä touhua ja juoksua,
+siellä meteliä ja hämminkiä, leivottiin, paistettiin, leikeltiin,
+keitettiin. Ihmistä kiehui kuin kattilassa pitkin portaita, pihoja ja
+puutarhoja. Mutta mitäs me nuoret siitä. Me vietimme omia ilojamme
+missä milloinkin miellytti, venehissä vetten päällä, koivikossa niemen
+kärjellä ja kalmistossa kirkkomäellä. Siellä oli nuorisoa kappale --
+etäisiä sukulaisia oltiin toisilleen melkein kaikki, -- iloista,
+tervettä, reipasta nuorisoa, joka ei muuta ajatellut kuin sen kuluvan
+hetken huvia. Oli tultu kokoon ilopäiviä viettämään ja nautittiin nyt
+elämästä kuin kepeät kesälinnut, laulettiin, naurettiin, kisailtiin ja
+karkeloitiin. Isännät ja emännät antoivat meidän vapaasti iloita, hyvä
+kun emme olleet jaloissa vastuksina. Ja me ahmimme nuoruuden
+elämäntäyteistä iloa, ahmimme joka huokaisulla, joka liikkeellä. Hiki
+juoksi päästä uutukaisten valkolakkien alta ja puna hehkuili koreina
+kukkasina tyttöjen terveillä, mehevillä poskilla.
+
+Se oli aikaa satumaista.
+
+Siellä oli tyttöjä monenkinlaisia, oli hienohipiäisiä, hoikkaisia
+kaupungin neitejä, oli maalaistyttöjä, pullevia ja tukevia.
+Soudeltaessa, käveltäessä ja leikittäessä järjestyttiin aina tietysti
+parittain, ja kukin valitsi toverikseen oman mielitiettynsä, jota hän
+enemmän kuin muita piteli hellänä.
+
+Minun osalleni lankesi nuori ja näppärä maalaistyttö, tuores kuin
+keväinen tuulahdus. Teoltaan hän tosin ei vielä ollut saanut
+viimeistä silitystä, muodot olivat kyllä pyöreät, mutta näyttivät
+toisinaan -- vika saattoi olla kotitekoisessa puvussakin -- hiukan
+tasaantumattomilta ja kömpelöiltä; kasvot oli ehkä liiankin punakat,
+kun ei tyttö vielä ollut saanut tottuneeksi myötään käyttämäänsä
+päivänvarjoa; kädet ja jalat olivat tarpeettoman suuret ja luisevat.
+Mutta silmät, ne olivat kirkkaat kuin kauriilla, huulet kuin mansikat
+päivän puolella ahoa, ja paksu lettitynkä, joka selälle roikkuili, oli
+väriltään ja muodoltaan väärentämätöntä, turmelematonta, luonnon omaa
+tekoa. Sillä palmikolla minä en koskaan malttanut olla leikkimättä,
+joko sitten istuttiin vierekkäin soutoteljolla taikka iltaviileällä
+levähdettiin päivän vaivoista puutarhan seinänviereisellä
+kiikkulaudalla. Mutta hän ei tuosta suuttunut: sitä myöten oli leikki
+sallittua. Hän vain nauroi, nauroi niin puhtaasta ilosta, että kyynel
+kimalteli silmän nurkassa, hampaat välähtivät valkeina punaisten
+mehupeitteiden alta ja koko vartalo hytkähteli notkeasti, viattomasti,
+luonnollisesti.
+
+Hän oli minun naurava sulottareni. Ja minä nauroin tietysti myöskin,
+riemuitsin oikein sydämeni pohjasta.
+
+Hänen nimensä oli Iida. Siitä ajasta on minussa omituinen
+myötätuntoisuus kaikkia Iidoja kohtaan. Minusta siinä nimessä jo
+kajahtaa jotakin hempeää ja naisellista. Asettelin mielessäni
+rinnakkain nimiä Iida ja Oskar: olihan toinen niin naisellisen pehmeä
+ja toinen niin miehevä ja luja.
+
+Ensi päivänä olimme kohteliaita toisillemme, toisena sinuttelimme
+toisiamme ja riitelimme, ja kolmantena jo hieman ujostelimme toisiamme,
+kun katseet osuivat vastakkain. Siihen aikaan oltiin vielä herkkiä
+punastumaan.
+
+Neljäntenä päivänä oli häät. Jo tuli kokoon oman kylän vieraita, outoja
+meille matkustajille, jotka jo olimme kuin yhden perheen jäseniä. Siitä
+me ikäänkuin vetäysimme lähekkäämmäs, tutustuimme, veljistyimme.
+Kuiskailimme salavihkaisesti, heitimme katseita, pidätimme naurua,
+ymmärsimme toisemme. Mieliala kävi vihkimätilaisuuden lähestyessä
+juhlalliseksi. Tytöt olivat pukeneet hienot hääpukunsa ylleen ja
+näyttivätpä niissä nyt ihan moitteettoman siroilta. Iidallakin oli
+valkoinen puku, ihan vasiten tehty muotien mukaiseksi. Se taipui
+sulavana hartioille ja uumille, solui pehmoisena ja sivelevänä ruumiin
+mukaan, tehden äsken kömpelön näköisen vartalon solakaksi ja
+säännölliseksi. Oliko siihen nyt apuna käytetty kureliiviäkin, sitä en
+tullut ajatelleeksi. Mutta sen puvun vaikutuksesta hänen liian
+punakkaat kasvonsakin näyttivät nyt hienommilta: käsissä oli
+hansikkaat, jaloissa vaatekengät ja tukkaan oli sidottu sinervä nauha.
+
+Me seisoimme vastakkain morsiusparia vihittäessä. Hän oli heti
+huomannut, että hänen uusi pukunsa vaikutti minuun voittavasti. Sen
+kaupunkilaispukunsa mukana hän näytti saaneen kaupunkilaisnaisen
+terävyyttä ja tarkkuutta ja naisellista viekkautta ja juonta, joka
+hurmaa saman verran kuin maalaistytön viattomuus ja viehkeys.
+
+Minä pikeysin yhä enemmän. Hääpäivän iltana koko hääjoukko oli
+kävelemässä; käytiin näköalaa ihailemassa läheiseltä vuorelta.
+Katseltiin, kuinka päivä laski ja ilta vähitellen vaihtui yöksi.
+Kastekin laski ruohikkoon ja ilma kävi viileäksi. Iida taitteli
+kanervan oksia, taittoi yhden mullekin ja pisti takkini napinläpeen, ja
+katsoi sitä tehdessään veitikkamaisesti silmiini. Ja me riitelimme
+siitä, oliko kanerva onnen kukka; hän sanoi että oli, minä että ei.
+Siitä riitelimme vielä, kun toiset laskeutuivat alas kukkulalta ja
+maantieltä huutelivat meitä. Me lähdimme vitkastellen laskeutumaan
+jäljestä, kävelimme vierekkäin hiljalleen yösumun laskeutuessa järvelle
+ja niityille...
+
+Sinä yönä minä valvoin ja kirjoitin runoa, varkain kirjoitin makuullani
+vintillä, veljesvuoteella, toisten nukkuessa. Mitä Iida teki toisessa
+ullakkokamarissa, tyttöjen sisarvuoteella, sitä en tiedä. Arvatenkin
+hän nukkui. Silloin olin varma, että hänkin valvoi ja ajatteli minua
+niinkuin minä häntä, ja tuo varma luulo teki minut autuaaksi. Kirjoitin
+pitkän runon muistikirjaani. Aamulla minun piti antaa se Iidalle
+sopivassa tilaisuudessa ennen lähtöäni.
+
+Niin -- ennen lähtöäni. Aamulla minun näet täytyi lähteä. Laivakulut,
+matkatoverit, mitkä lienevät pakottaneet, mutta minun täytyi lähteä.
+Täytyi erota noin lämpimimmiltään, jättää toiset nuoret vielä moniksi
+päiviksi iloista elämää jatkamaan, heittää Iida...
+
+Kun aamulla tulin puutarhaan, olivat tytöt jo siellä minulle
+kukkaskimppua sitomassa. Näin selvästi kuinka Iida kävi hakemassa
+lemmenkukkia ja pisti ne sinne kätköön toiseen laitaan; -- ne ovat
+minulla samoin kuin kanervan oksa vieläkin tallella. Minusta tyttö oli
+melkein itkeneen näköinen, -- vai olisiko uni ollut aamuvarhaalla vielä
+silmässä. Ei puheltu muusta kuin niistä iloista, joita yhdessä vielä
+pidettäisiin, jos minä jäisin. Ja minun täytyi lähteä, hevosta pantiin
+jo valjaisiin! Olisin itkenyt, jos olisin miehuudeltani ilennyt. Mutta
+koska olin mies, koetin nauraa tuska sydämessä. Iida ei enää nauranut.
+Hän sitoi kukkasvihkoa, katseli alas ja oli ääneti.
+
+Se hetki oli surun hetki. Se oli heräämisen hetki ihanista unelmista
+kylmään ja pakolliseen todellisuuteen.
+
+Ei -- runoani en voinut antaa, se liian kylmästi, liian huonosti
+tulkitsi sen, mitä tunsin ja mitä tahdoin sanoa. Minulla oli sanottavaa
+niin äärettömän paljon, sydän kukkuraa myöten täysi. Minun piti
+kirjoittaa kirje Tuovilanlahdesta, kirjoittaa kaikki, selittää
+kaikki... Jo annoin siitä Iidalle viittauksen. Hän katsoi kummastuneen
+näköisenä -- oli näet muita läsnä -- mutta näin selvästi, että hän
+ymmärsi -- ja hyväksyi.
+
+Vanhemmat ihmiset hymyilivät hiukan, kun hyvästellessä ei meidän --
+Iidan ja minun -- kättelystä näyttänyt loppua tulevankaan, mutta
+hymyilivät suosiollisesti, niinkuin viattomasti leikkiville lapsille.
+Hän heilutti vielä liinaa veräjän pielessä, kun kärryt tienkäänteessä
+vierivät näkymättömiin. Ja minä vilautin valkoista lakkiani. --
+
+Se oli tukalata matkaa. Päivä poltti tulena niskaa, maantie pölisi
+yhtenä pilvenä, kyytimies nukkui ja hevonenkin laiskistui helteessä
+juoksemasta. Ja minut kuljetti kova kohtaloni virstan virstansa perään
+poikemmas siitä paikasta, jossa kerran ihmeeksi olin saanut nauttia
+täysin siemauksin nuoruutta ja onnea ja jossa minua ikävöitsi
+kirkassilmäinen, hellämielinen tyttö, jonka parista säälimätön pakko
+oli minut kesken ilojen maailmalle kiskaissut. Mieleni oli apea, minua
+suututti ja kirveli, mutta ei auttanut muu kuin ajele pois
+yksinäisyyteesi ja ikävääsi, josta nyt olit neljäksi päiväksi saanut
+silmäillä onnellisten asuntoihin.
+
+Olin yksin, yksin tunteeni vallassa. Kirjoittaa aioin tytölleni, mietin
+jo alun ja lopun ja keskelle mehevät paikat. Siitä olisi tullut lämmin,
+kaunis, liikuttava rakkaudenkirje. Mutta siitä ei tullut mitään.
+
+Kievarin kynät olivat kelvottomat, paperia ei ollut kunnollista,
+väsytti ja suututti. Mutta se ei olisi estänyt. Jo muutamanlaisen
+kirjeen heti kirjoitin, mutta repäisin sen huonona ja aloitin toista.
+Ja silloin rupesi järki-vähäinen pelaamaan. Rupesi tutkimaan. Mitä
+minulla oli muka mielessä tehdä? Kihlatako tyttö? Kihlatako outo nainen
+nelipäiväisen tuttavuuden jälkeen, tuntematta vanhempia, sukulaisia,
+tuntematta itseäänkään. Ja saattoiko luottaa tuollaiseen hetken
+tulistumiseen? Eikö olisi vääryys tyttöäkin kohtaan, jos kirjoittaisin,
+kihlaisin, ja se unelma sitten kumminkin tulisi rikotuksi. Olinhan
+pelkkä keltanokka...
+
+Semmoista se järki opetti lukemattomin vaihteluin, kun kerran pääsi
+ääneen. Koettihan tunneraukka pitää puoliaan, ja monesti se jo oli
+voitolla, kun jokin satunnainen muisto taas elävästi kuvasi Iidan
+lempeän muodon eteeni. Silloin taas kirjoitin ja revin. Ja vaikka sen
+ottelun aikana rakkauteni yhä vahvistui ja vankistui, niin siihen
+määrään olin saamaton, että kirje jäi lähettämättä. Saatanhan sen
+vastakin lähettää, ajattelin, kunhan mietin. Ja odotustunti kului.
+
+Laiva tuli, kyytimies palasi, minä laskin kohta laivalla täyttä vauhtia
+Tuovilanlahdesta pohjoiseen päin. Ja siihen loppui minun unelmani.
+Tosin olen sen uneksinut uudelleen ja uudelleen vuosien kuluessa
+muinaisuudenmuistona, mutta vieläkään en voi uskoa tehneeni oikein, kun
+sen kirjeen jätin kirjoittamatta. Kuvittelen, että siitä olisi lähtenyt
+kahdelle onnea. Sillä joskaan ei ole varmaa, että Iida nyt olisi
+emäntänä omassa talossani -- kuka voipi tutkia kaikki mahdollisuudet!
+-- niin olisi se ainakin sangen luultavaa.
+
+Mutta minä olen aina miettinyt tunnin liikaa...
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ukko ryyppäsi punssin lasistaan ja kaatoi uutta. Yö oli taaskin kulunut
+yli puolen, mutta ihme kyllä, aika ei ollut käynyt siksikään pitkäksi,
+ei ketään nuorista kuulijoista ollut haukotuttanut. Ja punssitilkkakin
+oli hyvin riittänyt, kun harvoin muistettiin lyhentää ryypyn-välejä.
+Oli istuttu ääneti ja kuunneltu. Jokainen tunsi, että eno oli kertonut
+toden tarinan, sillä vastoin tavallisuuttaan hän oli tullut kertoneeksi
+sen lämpimästi, vakavasti, paikoin oikein juhlallisesti.
+
+-- Mutta eihän se ollut niinkään itkettävä historia, selitti eno
+iloisemmalla äänellä, kun hänen nuoret ystävänsä eivät oikein tahtoneet
+päästä erilleen kertomuksen tunnelmasta. -- Sehän oli vain tavallinen
+vanha juttu. Terveeksi sen päälle!
+
+
+
+
+RUISKAHVI.
+
+
+Pohjanmaalla se oli ensiksi syntynyt tuo aate ja sieltä mahtavana
+virtana vierinyt yli kaiken Suomen niemen.
+
+Nimittäin ruiskahvi-aate.
+
+Se oli vaikuttanut kaikkiin kansanluokkiin, voittanut alaa »syvissä
+riveissä» ja läpitunkenut nekin kerrokset, jotka pinnemmalla kelluvat.
+Luonnollisesti. Sillä uusilla aatteilla on aina vastustamaton, mukaansa
+tempaava voima.
+
+Ja nyt se oli päivän polttavana kysymyksenä puheessa ja käytännössä
+Ahmaistenkin kirkolla.
+
+Siellä oli tuota aatetta ensiksi ruvennut käytäntöön panemaan
+kansakoulunopettajan rouva, sitten sitä oli -- koetteeksi vain --
+yritetty lukkarissa ja siltavoudissa, ja sen jälkeen oli siihen
+ryhdytty muutamissa isommissa taloissa, joissa jo oltiin toisista siksi
+edellä, että niissä saattoi huoletta käydä uusiin rientoihin käsiksi,
+-- välipä tästä, jos muut pienemmät vähän veistelivätkin.
+
+Mutta vauhtinsa sai Ahmaisissa ruiskahviliike vasta, kun sitä
+tunnetulla innollaan ja taidollaan rupesi ajamaan valtiopäivämies,
+esitellen tämän liikkeen syvempää, jalompaa, suorastaan isänmaallista
+tarkoitusta, jonka eteen kyllä ansaitsee panna sekä voimia että
+uhrauksia. Väsymätön hän oli kehoittamaan ja kertomaan -- hän oli aina
+väsymätön puhuessaan köyhän kansansa eduksi --, ja hänen menestyksensä
+olikin suuri, kun häntä vielä kansakoulunopettaja kannatti kaikilla
+apuneuvoilla, joita tieto antaa. -- Kohta keitettiin niinhyvin
+nimismiehessä ja henkikirjurissa kuin melkein kaikissa kirkonkylän
+pikkutaloissa ja mökeissä pelkkää ruista.
+
+Julkisesti tuota liikettä ei kukaan uskaltanut vastustaa. Mutta
+äänetöntä vastustusta oli kumminkin, salakähmäistä, ja sehän se olikin
+kurjinta. Tämän vastustuksen laajuutta, sen voimaa ja kestävyyttä
+punnittiin tarkoin Antin päivänä lukkarissa.
+
+Sinne oli kylän rahvasta lukuisasti saapunut, ja kaikki tahallaan
+edeltäpuolisen, koska tiettiin, että nyt ensi kertaa suuremmassa,
+yleisessä kestissä tarjotaan ruiskahvia. Eipä siis kumma, että
+keskustelu enimmäkseen pysyttelikin tämän nuoren, suositun kysymyksen
+seutuvilla. Kaikenlaiset muut kylänjuorut ja torat unohtuivat.
+Valtiopäivämies -- hän oli myös kunnan esimies --, joka ei ollut
+seurustellut lukkarissa sitten kun tämä viime keväänä oli uskaltanut
+vastustella häntä kuntakokouksessa, saapui ystävällinen hymy
+huulillaan, ja nimismiehen ja henkikirjurin rouvat, unohtaen täsmälleen
+vuoden vanhan kinansa, tervehtivät toisiansa lämpimästi. Kauniiseen
+sopusointuun yhdisti kaikkia sama innostus, pienehköt kylmyydet ja
+katkeruudet se lääkitsi pois sydämistä, sillä nyt kun ryypättiin
+ruiskahvia vehnäsen kera, niin tunnettiin selvästi, ettei siinä ollut
+kysymyksessä paljas nautinto, vaan myöskin aate.
+
+-- Todenteolla, sanoi kansakoulunopettajan rouvalle valtiopäivämiehen
+emäntä -- häntä ei rouvaksi sanottu, -- tämä maistuu verrattomasti
+paremmalta kuin mitkään ostokahvit. Onhan tämä vain puhdasta...? Hän
+kääntyi kanttorin rouvan puoleen.
+
+-- Ihan selvää kotipellon ruista, tämä vakuutti. Ottakaa vehnästä ...
+no, enemmän.
+
+-- Kiitoksia, riittää jo. -- Ja kun ei ennen ole hoksannut kukaan...
+
+-- Sanokaas muuta, puuttui puheeseen kansakoulunopettaja, jonka rouva
+oli Ahmaisissa aatteen pannut alulle, olisipa luullut jonkun jo ennen
+ymmärtävän...
+
+-- Vaikka muistan minä ennen lapsuudestani, että naurettiin, kun
+muutamin paikoin polttivat ruista kahvinsa jatkoksi, vaikka ei ne sitä
+toki humalavedessä liottaneet.
+
+-- Niin, siinäpä se onkin erotus.
+
+Siltavouti laski kuppinsa pöydälle ja kumarsi. -- Suuri kiitos. Ja
+tuskin ne sitä nytkään edes kaikin paikoin hoksaavat, ja miksei ne
+hoksaa, mutta eivät tahdo. Tuollakaan Leskelässä ei kuuluta uhallakaan
+pantavan pannuun murustakaan ruista.
+
+-- Entä Kelalassa!
+
+-- Kuuluvat vain sanovan, että on sitä heillä toki siksi vielä varaa,
+että suovat kupillisen puhdasta kahvia itselleen ja palkollisilleen.
+
+-- Niin, onhan sitä varaa velkaisella. He, he! -- Sille naurettiin, ja
+toinen kuppi tarjottiin ja juotiin.
+
+-- Entäpäs nämä Tyynelän vanhat mamsellit, ei suinkaan nekään...?
+
+-- Niistä nyt ei puhettakaan, vanhatpiiat, ikuiset kahvin särpijät!
+
+-- Eihän siitä semmoisille apua. Mutta kun monet mökkiläisetkään eivät
+voi pysyä muuta kuin paljaissa ostokahveissa.
+
+'-- Juuri meidän kauppamiehemme heitä pilaavat, selitti lukkari.
+Koettavat aina kahden kesken tehdä pilkanalaiseksi koko puuhaa ja sen
+puoltajia.
+
+-- Mutta tiedetäänpä se, mistä syystä he sen tekevät, virkkoi siihen
+valtiopäivämies, -- eivätkä ne syyt juuri kauniita ole. Sinne uhkaavat
+jäädä makasiineihin happanemaan ja rottain ruoiksi koko heidän syksyllä
+tuottamansa runsaat kahvivarastot, käsistä on luikahtaa sekä pääoma
+että voitto, eikäpä siis kummakaan, että he koettavat kaikilla
+epätoivon yrityksillä taistella tätä nuorta liikettä vastaan ja tappaa
+se jo kehtoonsa. Mutta turhaan potkivat tutkainta vastaan.
+
+-- Turhaan, todisti kauppias Tuppurainen, jolta lukkari, henkikirjuri
+ja nimismies ostivat tavaransa. Hän oli jo ajoissa myönyt kaiken
+kahvivarastonsa polkuhinnasta naapuripitäjän kauppamiehelle -- siellä
+ei ollut liike vielä aivan laajalle levinnyt -- ja pannut puotinsa
+ikkunaan ilmoituksen, että »valmiiksi paahdettua ruiskahvia on
+myötävänä 10 pennillä naulalta». -- Turhaan, sillä kuka hullu nyt enää
+ostaisi ulkomaan sotkuja, kun parempaa kahvia kasvaa oma pelto,
+kotipelto.
+
+-- Syrjäkyläläiset sitä vain taitavat enimmäkseen ostaa, tiesi
+nimismies.
+
+-- Ja oletteko kuulleet hullumpia! jatkoi hänen rouvansa, -- sanovat
+muka Jumalan viljan tärväämiseksi, jos kotipellon ruista kahviksi
+paahdetaan.
+
+-- Sitä taikuutta! -- Lukkarin rouva löi käsiään yhteen. -- Mutta eikö
+maistu rouvalle vielä ... no ottakaa, kotikahvia!
+
+-- Kiitoksia, enpä jaksaisi, mutta koska se on niin hyvää... Hän otti
+kolmannen kupin.
+
+172
+
+-- Niin, pimeys on vielä suuri kansassamme, puhui valtiopäivämies. Ei
+se ymmärrä omaa etuaan. Sitä täytyy vähitellen valistaa: ei merta
+pisaroitta soudeta. Ja meidän on velvollisuus sitä neuvoa esimerkeillä
+ja sanoilla, ja senhän teemmekin mielellämme, kun siten voimme
+hyödyttää kansaamme ja isänmaatamme.
+
+Ja henkikirjurinkin rouva otti kolmannen kupin hyvin omintunnoin. Siitä
+ei ollut paljasta nautintoa, siinä oli aate.
+
+-- Ka, rovastihan sieltä ajaa röökynöineen, ilmoitti muudan, ja kaikki
+kiiruhtivat ikkunoihin. Oli se ilmoitus vähän omiaan innostusta
+laimentamaan. Kaikki näet tiesivät, että pappilassa rehotti vielä
+vanha, tuhlaavainen ulkomaan kahvin juonti, ja siinä se juuri oli
+suurin syy, mikseivät syrjäkyläläiset yhtyneet uuteen aatteeseen, koska
+siihen vastoin pappilan esimerkkiä eivät täysin voineet luottaa ne,
+jotka eivät kyenneet asioita itsenäisesti arvostelemaan. Ja
+valtiopäivämies tiesi kyllä, kuinka kiihkeästi papisto aina vastustaa
+kaikkea uutta, olkoon hyvää tai huonoa, niin että sieltä päin siis ei
+ollut odotettavanakaan kannatusta tuolle nuorelle liikkeelle.
+
+Sentähden rovastin tultua mieliala menikin vähän jäykäksi. Täytyi
+ruveta puhumaan muista asioista, mutta se ei oikein luistanut. Juopa
+tuntui olevan toisinaan välissä. Ja kun kohta erottiin, niin monikin
+nyt vasta ymmärsi valtiopäivämiehen sanat: ei merta pisaroitta soudeta.
+
+Mutta pappilankin nuorista neitosista oli jo kauan tuntunut raskaalta
+tuo muista kyläläisistä eroava asema kahvikysymyksessä. Neiti Augusta,
+joka paljon seurusteli nimismiehessä, oli siellä sekä aatteellisesti
+että käytännöllisesti imenyt itseensä ruiskahvin jalon tarkoituksen, ja
+jo viikkokausia hän oli mielessään hautonut päätöstä heittää kotonaan
+pois koko kahvin juonti. Ainoastaan äidin huomautukset, että moisesta
+mielenosoituksesta toisinaan isä suuttuisi, olivat pidättäneet häntä
+päätöstään toimeenpanemasta. Ruustinnan itsensä tosin tiedettiin
+salaisesti kallistuvan samaan suuntaan, mutta julkisesti hän ei koskaan
+tehnyt mitään vastoin herransa ja miehensä tahtoa. Ja rovasti itse oli
+pysyttäytynyt kamalan äänettömänä koko asiasta; jos siitä puhumaan
+ruvettiin, hän käänsi vakaana ja vaiti ollen selkänsä.
+
+Mutta kun hän eräänä iltapäivänä astui ruokasaliin päivälliskahville,
+huomasi koko kokoontunut perhe, että jo on jotakin tekeillä. Eikä
+kukaan sanaakaan virkkanut, ennen kuin rovasti vetäistyään piipustaan
+pari sakeata savua rykäisi ja lausui:
+
+-- Minä olen jo vanha mies, eikä ole minun asiani siis enää sekautua
+niihin uusiin tuumiin, joita tässä maailmassa milloin miltäkin kolkalta
+esiintyy.
+
+Neiti Augusta huokasi: niinkö siis!
+
+-- Mutta kumminkin olen kykenevä omistamaan uusistakin sitä, mikä on
+todella järkevää ja hyvää, ja minä tunnen velvollisuutenikin sen
+esimerkin tähden, jota olen muille osoittamaan asetettu.
+
+Rovasti vetäisi taas arvokkaasti pari henkisavua ja jatkoi hetkisen
+syvän äänettömyyden jälkeen: -- Ja minä toivon, ettei tästä hetkestä
+meidän talossa käytetä kahviksi muuta kuin ruista, pelkkää kotipellon
+ruista. Minä toivon niin ja tiedän, että tahtoni täytetään.
+
+Rovasti loi tuiman ja päättävän katseen ympärilleen, nousi, kuppiin
+koskematta, ja astui vakavin askelin ulos huoneesta. Hän tiesi, että
+hän oli uhrannut jotakin isänmaan alttarille.
+
+-- Oi kun hän on hyvä, tuo isä! Lähden heti häntä suutelemaan. -- Neiti
+Augusta ihan riemusta hypähteli.
+
+-- Niin, lähdetään, minä myös, puheli nuorempi syleillen sisartaan.
+
+-- Älkää menkö, neuvoi äiti, ei isä pidä semmoisesta. Menkää mieluummin
+paahtamaan hiukan ruista, niin saamme hänellekin piankin kupin...
+
+-- Sen teemme. -- Neiti Augusta löi käsiään yhteen. -- Eikä enää
+ostokahvia ajatellakaan. Ja nyt seuraa meidän jälkeen koko kylä ja koko
+pitäjä.
+
+-- Ja koko maailma, lisäsi nuorempi, ja tanssien he riensivät ulos.
+
+Mutta pappilan nuori maisteri, joka vasta oli Helsingistä saapunut
+kotiin, hymähteli salavihkaa viiksiään väännellen ajatellessaan tuota
+maalaisten lapsellista ja pienenmoista innostusta ja heidän rientojaan.
+-- Ruiskahvia! Olisipa sentään hullua, jos esimerkiksi Kämpissä tilaisi
+ruista avec'in kanssa.
+
+Kovin häntä nauratti tuota ajatellessaan.
+
+Tieto pappilan päätöksestä levisi kuin vihuri yli kylän ja täytti
+rinnat riemulla. Ja sanomalehtiin kirjoitettiin Ahmaisista, että siellä
+tuskin enää tapaa muuta kuin ruiskahvia. Seurattava esimerkki.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ja niin se elettiin Ahmaisissa talvi kevätpuoleen asti, ja ruiskahvia
+juotiin. Mutta semmoista se on maailman meno: into laimeni. Tuli väliin
+muitakin harrastuksia, kaikenlaisia, eri mielipiteitä syntyi kohta
+tapahtuvasta kappalaisen vaalista, heräsi arpajaisintoja ja
+torvisoittokuntaintoja, ja puolueet Ahmaisissa jakautuivat piankin ihan
+uusien periaatteiden mukaan. Ja niinhän tuo tuntuikin vähän
+lapselliselta ja naurettavalta elää riidassa kyläläistensä kanssa
+kahvikupista, olipa tuossa nyt mitä tahansa, eihän sen tähden
+kannattanut olla naapuriensa kanssa seurustelematta.
+
+Niin ainakin tuntui lukkarin rouvasta, ja kun Kelalasta kerta
+kevätpuolella heille tultiin, niin ostokahvissa ne sovinnot juotiin,
+vaikka valtiopäivämiehestäkin satuttiin käymässä olemaan. Lukkari ja
+valtiopäivämies taas heittivät koko kysymyksen naisten asiaksi,
+keittäköönpä akkaväki ja juokoon mitä tahansa, yks'kaikki, on sitä toki
+miehisillä miehillä vähän tärkeämpiä ajattelemisia. Mutta pikkuista
+pilaa he eivät voineet olla Tuppuraisesta laskematta hekään, ja
+toisilla kauppamiehillä oli naurua koko kevääksi.
+
+Kun nimismiehessä eräänä kevätpäivänä oli koolla pelkkiä herrasnaisia,
+muistui mieleen entinen ruiskahvihomma.
+
+-- Kyllä minä sen heti älysin, ettei se voi olla edes terveellistäkään
+tuo musta, sakea velli, mutta join kumminkin mieliksi sitäkin, kun
+tarjottiin. Eihän sitä tahtonut riitautua niin joutavista asioista,
+selitti henkikirjurin rouva.
+
+-- Hyvin vastenmielisesti minäkin sitä join, sanoi nimismiehen rouva,
+-- kupin enintään, ja kotonani pidin oikeata kahvia ainakin puoleksi ja
+enemmänkin.
+
+-- Samoin minä. Silloin se karvaus toki ei niin tuntunut.
+
+-- Nyt en ole tilkkaakaan pitänyt ruista pitkiin aikoihin. Gustavkaan
+ei sitä suvaitse, vaikka emme sitä heti tahtoneet ilmoittaa ja loukata
+kyläläisiä.
+
+-- Niin, ne olivatkin kovin kiihkoisia talonpoikaiset, valtiopäivämies
+esimerkiksi.
+
+Ruustinna selitti, että hänestä se aina oli tuntunut niin hieman
+lapselliselta puuhalta, kun Augusta oli siitä puhunut, mutta kun hänen
+miehensä oli esimerkin vuoksi taipunut siihen suostumaan, niin oli
+heillä ruiskahvia pidetty, varsinkin palvelusväelle, mutta aina oli
+toistakin ollut.
+
+-- Jaa, ja kyllä se hyvä saattoi ollakin tuo tuuma köyhille
+syrjäkyläläisille, joilla pennit ovat niin lujassa.
+
+-- Niille se kyllä on hyvinkin terveellinen ja maistuneekin --
+suolattuna.
+
+Ja pappilan nuorilla neitosilla oli niin paljon puuhaa arpajaisista,
+niin äärettömän kiire, etteivät he joutaneetkaan ajattelemaan niin
+maallisia asioita kuin kahvia.
+
+Mutta kun vihdoin kaikki oli arpajaisia varten valmiina ja
+kansakoulunopettaja juhlatilaisuudessa piti puhetta, niin hän lopetti
+sen seuraavilla sanoilla: »Ja isänmaata palvellessamme emme saa eksyä
+vähäpätöisiin harrastuksiin, syrjäpoluille, vaan meidän täytyy omistaa
+koko sielumme, kaikki työmme kansallemme ja isänmaallemme».
+
+Monikin ymmärsi, että hän syrjäpolulla tarkoitti ruiskahviliikettä.
+
+1890.
+
+
+
+
+HÄNNÄTÖN VASIKKA.
+
+
+P:n pikkukaupunki ei ollut enää ihan viimeisiä meidän maassamme, ei
+hetikään. Sillä oli jo oma sanomalehti ja oma kirjapaino, ja niitä on
+kaupunkeja, joissa ei ole kumpaistakaan.
+
+Niin -- oli kirjapainokin, ihan uusi ja uutta muotia, ulkomaan tekoa.
+Mutta yksi siinä oli vika: ei ollut mitä painaa. Sanomalehteenhän sitä
+nyt meni kaksi iltaa ja kaksi aamua viikossa, mutta sillä välin kone
+seisoi laiskana ja happani öljyynsä, ja kirjapainopojat vetelehtivät
+joutilaina nauttien palkkaa käyttämättömästä taidostaan, vetelehtivät
+ja juopottelivat muitten harmiksi ja herättivät yleistä pahennusta.
+
+Oliko se nyt laitaa?
+
+Kirjapaino-osakeyhtiö oli jo pitänyt parikin kokousta siitä, että
+mitähän sitä painettaisiin. Oli puhuttu sinne ja tänne, oli tiedusteltu
+sieltä ja täältä, oli tehty esityksiä ja tutkittu tarjouksia, moitittu
+esityksiä ja hylätty tarjouksia, eikä ollut päästy päätökseen. Paino
+jörötti joutilaana neljä viikonpäivää.
+
+Taaskin oli kokous, mutta siinä yritti käymään niinkuin edellisessäkin.
+Painettavaa ei tavattu semmoista, joka olisi ollut kaikille mieliksi,
+sillä ainahan siihen jollakulla oli jokin mutka moitteeksi nakata, ja
+asia raukesi. -- Vihdoin Niiranen, nahkuri, jolla myöskin oli osake,
+mutta joka ei tähän asti ollut pitänyt itseään kypsyneenä ottamaan osaa
+kirjallisiin arvosteluihin, hän nyt nousi ja lausui:
+
+-- Käskee se olla kirjapaino, joka joutilaana töröttää, ja saapi se
+olla kirjapainoyhtiökin, joka kahdesti kuukauteensa kokoontuu, mutta ei
+saa tuon luotuista toimeen. Enkä minä älyä, mikä niissä lie vika
+kaikissa painettavissa, kun ei ne passaa. Mutta minä esitän semmoisen,
+jossa ei pitäisi olla vikaa mitään, minä ehdotan, että me työn
+kaunistukseksi alamme alusta ja painatamme Aapisen.
+
+Aapisen. Se oli jotakin uutta. Ja se saavutti heti suosiota.
+
+-- Minä pyydän lämpimästi kannattaa tätä tehtyä esitystä, sanoi
+postimestari, joka muuten varsinkin oli ollut kärkäs moittimaan ja
+hylkäämään esityksiä. Tämä kelpasi. -- Ehdotan vain lisäksi, että
+siihen tilataan kuvat Saksasta.
+
+-- Minä suostun myöskin, vakuutti Rihkanen, kauppias. -- Tämä on
+yritys, josta ei missään tapauksessa voi tulla tappiota, vaan joka
+voipi ajan pitkään hyvinkin lyödä leiville. Painokustannukset eivät
+pääse kovin suuriksi, jospa vaikka kuvatkin tilattaneen, eikäpä tarvis
+tekijälle paljon palkkiota maksaa, mutta menekki on yhtä taattu kuin
+lehtitupakan.
+
+Kansakoulunopettaja Posio, joka yleensä katseli kaikkia asioita vähän
+korkeammalta, vähän ihanteellisemmalta kannalta kuin kaikki muut,
+puolusti sitä myöskin:
+
+-- Minun mielestäni meidän kaikkien pitäisi olla kiitolliset ehdotuksen
+tekijälle tästä sopivasta keksinnöstä, ja pitäisi innolla ryhtyä
+yritykseen. Sillä alkavaisia kun olemme tässä työssä levittäessämme
+kansalle valoa, sopii meidän myöskin alkaa vaatimattomasta alusta. Ja
+kumminkaan se ei ole mikään mitätön yritys. Päinvastoin se on yritys,
+joka...
+
+Hän piti pitkähkön ylistyspuheen. Ja vielä puolustivat asiata viskaali
+ja rehtori, eikä tohtorikaan pannut vastaan, vaikka vähän partaansa
+myhäili.
+
+Puheenjohtaja, kaupungin ainoa kauppaneuvos, kuunteli pitkiä
+keskusteluja tyynen kärsivällisesti, ja maisteri kirjoitti uutterasti
+pöytäkirjaa. Vihdoin, kun keskustelu hetkeksi herkesi, nousi
+puheenjohtaja:
+
+-- Tässä on meille tehty hyvin huomioon otettava ehdotus, joka on
+saavuttanut runsasta kannatusta ja suosiota, eikä sitä ole tietääkseni
+kukaan vastustanut. Saan siis ensiksi kysyä herroilta: aletaanko,
+niinkuin tässä on ehdotettu, alusta?
+
+-- Aletaan.
+
+-- Tehdäänkö aapinen, kuva-aapinen?
+
+-- Tehdään.
+
+-- Ja kuvat tilataan Saksasta?
+
+-- Saksasta.
+
+Puheenjohtaja iski kurikan pöytään ja pyyhkäisi hien paljaaksi
+kuluneelta päälaeltaan. -- Vihoviimeinkin oli siis tehty päätös, ja
+tuntuipa oikein kepeältä, kun tuo vaikea alku oli saatu meneilleen.
+Pirteä, sovinnollinen mieliala pääsi valloilleen, ja tieto siitä, että
+johonkin sentään kyettiin sekä sen tiedon tuottama rohkea luottamus
+tulevaisuuteen valtasi mielet. Sentähden, sitten kun oli valittu
+toimikunta -- viisi jäsentä ja kaksi varajäsentä -- päätettiin
+yksimielisesti lähteä seurahuoneen puolelle juomaan yhteinen malja
+uuden yrityksen menestymiseksi. --
+
+Kului kuukausi, toista. Tekstit kirjoitettiin, -- pistettiin vanhan
+sekaan uuttakin; kuvat tilattiin Saksasta ja saapuivat. Ja taas
+kuulutettiin osakeyhtiö kokoon, kuulemaan toimikunnan ehdotusta ja
+tekemään lopullista päätöstä.
+
+Kymmenkunta aapiskuvan valmista vormua -- sanoivat klisseiksi -- oli
+vasta tullut, jotta älä muuta kuin paina. Niitä kuviahan siinä
+kokouksen aluksi ensiksi katseltiin ja ihmeteltiin. Oli siinä muudankin
+kuva, Jooseppi paimenessa.
+
+-- Siinäpä on sarvipäätä, lammasta jos lehmääkin.
+
+-- On. Ja vasikka, totta vieköön, täydessä laukassa, häntä pystyssä.
+
+Niin todella, häntä pystyssä ja vähän käppyrässä.
+
+-- On se vähän tarpeetonta, että on kuvattu vasikka tuolleen, häntä
+siivottomasti pystyyn. Se nyt ei juuri kuvaa kaunista. -- Niin tuumasi
+heti postimestari, jotakin moittiakseen.
+
+-- Hyvin tarpeetonta, se on minusta suorastaan sopimatonta, se ei
+loukkaa ainoastaan kauneuden tunteita, vaan vieläpä kainoudenkin
+tunteita. -- Niin Posiosta.
+
+-- Johan tämä nyt loukkaakin, vasikan häntä, olipa tuo miten päin
+tahansa, arveli Niiranen, nahkuri, ja ojensi paperin rehtorille. --
+Kuva on minusta hyvä, häntä myöskin.
+
+-- Minä olen ihan vastakkaista mielipidettä enkä ymmärrä, miten ne ovat
+lastenkirjaa varten voineet lähettää tuommoisen hävittömän kuvan. --
+Rehtori laski pahantuulisena kuvan pöydälle ja naputteli sormellaan
+sitä puhuessaan siinä juuri vasikan hännän kohdalle. -- Tuommoista me
+emme voi aapiseemme painattaa, ja minä ehdotan sen vuoksi, että koko
+kuva jätetään pois.
+
+-- Se ei käy laatuun, selitti Rihkanen, kauppias. -- Me olemme
+tilanneet kuvia Saksasta saakka, maksaneet rahat, ja sitäkö varten,
+että ne hukkaan heitettäisiin. Johan tässä nyt joutavoimaan! Kun ne
+kerta on ostettu, niin tottapa ne pitää myödäkin. Ja mitä vasikan
+häntään tulee, niin ei paineta koko kapinetta, jos se on niin ilkeä
+kappale. Lykätään pois koko häntä, -- se on hyvin sievään tehty.
+
+-- Sitten siihen tulisi hännätön vasikka, huomautti maisteri,
+kohottamatta päätään kirjoituksistaan.
+
+-- Niin tulisi, ja mikä sitten. Vähemmin loukkaisi.
+
+Tehtäisiinkö hännätön vasikka? Puheenjohtaja oli vähän epävarmana missä
+muodossa hän sen ehdottaisi äänestettäväksi. -- Silloin nousi tohtori.
+
+-- Tämähän on selvää hassutusta. Onhan ihan luonnollista, että häntä on
+kuvattu pystyyn vasikalle, kun se nyt kerta on semmoinen suruton
+mullikka, joka hyppien ja potkien karjassa hilpeyttään karkaa,
+tömistelee vallatonna ja laukkaa vauhkona pitkin tantereita, jotta
+häntä suorana perässä. Luonnotonta olisi, jos se olisi mitenkään muuten
+kuvattu -- iloinen vasikka. Tuo juuri osoittaa taiteilijan herkkyyttä
+ja hienoa havaintokykyä, ja se olisi mielettömintä hupsutusta, jos me
+sen takia heittäisimme kuvan pois, ja vielä mielettömämpää ja
+naurettavampaa, jos häntä lyhennettäisiin. Kuva on semmoisenaan sievä
+ja luonnollinen.
+
+-- Luonnollinen, tietysti se on luonnollinen, puhui rehtori, joka jo
+alkoi kiivastua, -- mutta onko se sopivaa luonnollisuutta? Onhan se
+luonnollista, että koirakin kynsii kylkiään ja että sika ryömii
+rapakossa, mutta onko se taidetta, ja onko se semmoista taidetta, että
+sitä sopii tarjota lapsille, kansan lapsille? Minä vain kysyn.
+
+-- No, no, puuttui puheeseen postimestari, joka oli koko
+vasikanhäntäkysymyksen eleille herättäjä, mutta joka ei ollut ajatellut
+tätä kysymystä aivan noin ankarassa muodossa ja sitä paitsi oli hyvin
+muuttelevainen mielipiteiltään. -- Eihän sitä nyt tarvitse noin rumalta
+kannalta katsoa, eikähän ne lapsetkaan sitä niin katso. Ja jos oikein
+asiata ajattelee, niin näkeehän ne lapset joka kesäpäivä vasikkain
+noinikään pelehtivän kujassa ja tanhualla, eivätkähän ne kuvassakaan
+sen vaarallisempia saata olla.
+
+-- Vai ei, huudahti Posio ja pani painon kummallekin sanalle. -- Me
+olemme mielestäni käsittäneet tehtävämme aivan väärin, ja olisi paljoa
+parempi, jos emme ensinkään olisi ryhtyneet koko aapisen painattamiseen
+emmekä yleensä kirjain tekemiseen, jos meidän todella on tarkoitus
+levittää tuommoista siivottomuutta. Ja minne me sitä levitämme? Kansan
+vielä turmeltumattomiin, syviin riveihin, sinnekö aiomme levittää
+viheliäisintä ryönää ja törkyä. Tämän kansan lapsiltako todella aiomme
+turmella heidän onnellisen, puhtaan lapsellisuutensa, ja siten koko
+kansamme tulevaisuuden ja sen siveellisen voiman!
+
+-- Onhan se irstas ja rietas tapa, että vasikka noinikään pitelee
+häntäänsä. -- Sen myönsi jo nahkuri Niiranenkin mielellään. -- Mutta
+minusta tuo ei ole niin vaarallista juuri sen vuoksi, että se on
+vasikka, pariviikkoinen piimäturpa, jolta nyt ei voi vaatia suurta
+elämänkokemusta. Toista olisi, jos se olisi raavas sonni taikka vanha
+lehmä, mutta vasikalle voisimme antaa anteeksi.
+
+-- Oho, puhkesi viskaali Spets puhumaan. -- Onko tämä järjestystä, onko
+tämä enää siivoa: vasikatkin tässä alkavat häntä pystyssä pröystäillä,
+mitä sitten muut. Ja semmoisia kun jo lapsille näytetään, niin
+minkälaiseksi muuttuu sitten heidän oma käsityksensä järjestyksestä ja
+siivosta!
+
+-- Minä sanoin jo äsken, että tämä on hassutusta, selitti tohtori. --
+Tuommoisesta asiasta, vasikan hännästä, jauhetaan tuntikausia, ja
+siihen sotketaan siveellisyydet ja järjestykset, -- vaikka olisi muita
+tärkeitä ja kiireellisiäkin asioita ratkaistavana. Heitetään jo
+lemmessä tuo vasikka.
+
+-- Tässäpä ei olekaan kysymyksessä enää yksi ainoa vasikan häntä, tässä
+on kysymyksessä koko se periaate, jolle tämä meidän osakeyhtiömme on
+rakennettu ja jonka mukaan sen tulee toimia levittäessään tietoa ja
+sivistystä. -- Rehtori tulistui yhä enemmän. -- Tässä on kysymyksessä
+vielä paljon suuremmat periaatteet, ne samat, joiden välinen taistelu
+jo valitettavasti on Suomenkin niemellä alkanut, taistelu toiselta
+puolen jalojen ihanteiden ja valon palveluksen, toiselta sen
+mädännäisyyden välillä, joka luonnollisuuden ja todellisuuden
+viattomain nimien suojassa on näkynyt tunkeutuvan jo tähän meidänkin
+rauhalliseen, syrjäiseen yhtiöömme. Minä pyytäisin varoittaa yhtiötä
+päästämästä tätä myrkkyä turmelemaan meidän kaunista työtämme.
+
+Tohtori kävi rauhattomaksi. Sen huomasi puheenjohtaja, ja hänenkin
+mielestään keskustelu jatkui ja laajeni arveluttavassa määrässä. Sitä
+piti ehkäistä.
+
+-- Tahdon ystävällisesti huomauttaa, että ei pitäisi antaa keskustelun
+haaraantua kovin monelle taholle, sillä siten emme koskaan pääse
+mihinkään päätökseen. Asiat olisi kai yksitellen selvitettävä, ja jos
+minä olen keskustelua oikein ymmärtänyt, niin on meidän ensiksi saatava
+ratkaistuksi kysymys tästä kuvasta, tästä -- vasikan hännästä. Onko
+niin?
+
+-- Niin on.
+
+-- On tullut esille kaksikin ehdotusta, toinen, ettei tätä mainittua
+kuvaa ensinkään painettaisi, toinen, että ainoastaan häntä lykättäisiin
+pois, mutta tätä jälkimmäistä ei ole tietääkseni kannatettu.
+
+Viskaali Spets pyysi puheenvuoroa.
+
+-- Tarkoitukseni oli äsken juuri sitä ehdotusta puolustaa, eikö lie
+tullut sanotuksi. Juuri tuo häntähän siinä on siivottomin kohta,
+eikähän sitä nyt siltä kumminkaan tarvitse hylätä Jooseppia ja koko
+hänen karjaansa.
+
+Nahkuri Niiranen vastusti hännättömiä vasikoita ja muita vaivaisia
+elukoita. Postimestari samoin, ja keskustelu leimahti uuteen liekkiin.
+Kansakoulunopettaja vei asian taas yleisempiin näkökohtiin ja esitti
+korkeammalta kannalta niitä vaaroja, joita, jos johtopäätökset
+tehtäisiin, seuraisi kansalle ja isänmaalle. Rehtori tuli keskustelun
+kuumuudessa lausuneeksi, että sen, joka luonnollisena ja jokapäiväisenä
+puolustaa törkeyttä pienemmissä asioissa, hänen siveelliseen kantaansa
+ei ole suuremmissakaan paljon luottamista, hänen käsityksensä
+sopivaisuudesta ja kainoudesta ovat sekaisin.
+
+Tuosta suuttui vihdoinkin tohtori. -- Ja se siveellisyys, joka punastuu
+vasikan häntää, on hyvin epäiltävää laatua. Puhtaalle on kaikki
+puhdasta, mutta näkyy myöskin olevan päinvastoin. Sillä näet täytyy
+olla jotenkin saastainen mielikuvitus, joka näkee jotakin irstasta
+siinä, että vasikan laukatessa häntä oikeaa suoraksi; semmoista ei ole
+kansalla, vielä vähemmin sen lapsilla, sitä on ainoastaan semmoisella,
+joka riettaudessa on mielikuvituksensa niin araksi ärsyttänyt.
+
+Tuo oli jo liikaa. Puheenjohtaja varoitti menemästä mieskohtaisuuksiin
+ja käski pysyä asiassa. Mutta rehtori oli jo noussut, noutanut hattunsa
+ja keppinsä. Mennessään hän lausui matalalla, murtuneella äänellä, että
+hänen täytyi haikein mielin nähdä töiden, joista hän oli luullut
+siunausta versovan, muuttuvan kiroukseksi. Mutta hän puhdisti tomun
+jaloistaan eikä enää voinut kuulua semmoiseen yhtiöön, missä sallitaan
+miestä, joka suoraan ja vihatta lausuu vakaumuksensa, solvattavan
+tavalla semmoisella, ettei siitä voi jatkaa keskustelua muualla kuin --
+oikeustuvassa.
+
+Hän meni. Ja häntä seurasi kansakoulunopettaja ja viskaali. Muut
+jäivät, mutta sinne jäi myöskin raskas, painava mieliala, murtuneet
+yhteistyön toiveet ja tuskallinen epävarmuus tulevaisuudesta.
+
+Ja siihen kaikkeen oli syynä vasikan häntä eli hännätön vasikka.
+
+Ja tämäkin asia jäi auki. Oli kaksi -- oikeastaan kolme -- niin
+vastakkaista mielipidettä, ettei ollut enää rohkeutta äänestämisellä
+tehdä päätöstä, jos ei mieli tehnyt antaa surmaniskua yhtiölle, ja
+täytyi se sen vuoksi lykätä vastaiseen kokoukseen, kun jo yökin oli
+kulunut sivu puolen. Niirasen esityksestä päätettiin sillä välin
+kysellä muitten, yhtiön ulkopuolella olevien vaikuttavien henkilöiden
+mielipidettä asiasta, etenkin pormestarin ja kirkkoherran.
+
+Näitten neuvoa kysyttiinkin, ja lyhyen miettimisajan jälkeen he
+molemmat laittoivat kirjallisen lausunnon. Pormestari vastasi, että jos
+esimerkiksi kaupungin kadulla tapahtuisi jotakin semmoista -- nimittäin
+että vasikka laukkaisi häntä pystyssä, -- ja joku isommasta maailmasta
+olisi näkemässä, niin se ei suinkaan olisi kaupungille kunniaksi,
+päinvastoin. Mutta tuommoisessa rahvaalle aiotussa lastenkirjassa se
+nyt ei voi olla niin vaarallista. Rovasti taasen ei ollut löytänyt
+Raamatusta yhtään paikkaa, jossa sitä olisi nimenomaan kielletty, ja
+hänen täytyi siis otaksua, että se oli luvallista. Sillä jos se olisi
+kiellettyä, niin siitä varmaankin jossakin paikassa puhuttaisiin.
+
+Näitten neuvojen mukaan se aapinen vihdoin painettiin ja kävi ulos
+maailmaan levittämään valoa, ja vasikka sai pitää häntänsä. Mutta
+kaikesta vastuusta vapauttivat itsensä rehtori, kansakoulunopettaja ja
+viskaali: he möivät osakkeensa enimmän tarjoavalle.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Mutta sillä aikaa kun miehet osakeyhtiön kokouksessa vasikan hännästä
+riitelivät ja riitautuivat, rouvat istuivat ikävissään kotona ja
+odottivat ja kummastelivat, että missähän ne nyt taas viipynevätkään.
+Kunhan vain eivät taaskin olisi poikenneet yhteistä maljaa juomaan! Ne
+miehet! -- Tohtorin rouva ajatteli, että näin kai se istuu rehtorinkin
+rouva ... ja hän päätti äkkiä kysäistä telefonissa -- P:n kaupungissa
+oli näet jo sekin -- olisiko tämän mies hyvinkin jo koteutunut. Eihän
+hän raukka siinä surkeudessaan muistanut, ettei sitä telefoniakaan toki
+pidetä kaikin ajoin auki, eikähän hän vielä tiennyt, että se heidän
+hyvä väli rehtorilaisten kanssa oli ikipäiviksi juuri loppumaisillaan
+tai jo loppunut.
+
+Mutta pianpa sen sai kuulla sekä hän että muut, ja jo aikaisin aamulla
+sen tiesi koko kaupunki. Syitä he eivät oikein tienneet. Heille tosin
+kerrottiin, että syynä olisi ollut vasikan häntä eli hännätön vasikka,
+mutta arvelivat kumminkin, että siinä mahtoi olla jokin syvempi
+salainen pohjemmalla.
+
+Vielä vähemmin siitä tiesivät kaupungin piiat, jotka torilla ja
+kaivolla seisoivat emäntäinsä harmiksi tuntikausia yhdessä tukussa ja
+juttelivat tuosta merkillisestä tapauksesta. He eivät tienneet koko
+asiasta muuta kuin -- hännättömän vasikan. Nuo sanat. Mutta ne samaiset
+sanat olivatkin sen syksyä kovin kuuluisat ja käytetyt P:n kaupungissa,
+niitä muistivat nuoret ja vanhat, sillä niistähän johtui suuria
+mullistuksia kaupungin sisällisissä oloissa.
+
+Samoin näet kuin rehtori ja tohtori olivat riitautuneet, samoin
+riitautuivat muutkin, naapurukset, nahkuri Niiranen ja viskaali Spets
+etupäässä; ja vaikka he eivät oikeastaan tienneet, mistä heidän
+välillään oli ne vihat, niin se kuului asiaan. Heidän talonsa olivat
+vierekkäin, aita, matala lautalankku vain oli välissä, ja sentähden
+heidän lapsensa olivatkin ennen aamusta iltaan yhdessä leikkineet
+vuoroin kumpaisenkin pihamaalla. Mutta nyt nekin tapella natustivat
+portilla ja kadulla ja haukkuivat toisiaan aidan yli, jotta: hännätön
+vasikka! Niirasen, nahkurin, pikku Eerokin, nelivuotias kakara, joka ei
+vielä aidan korkeudelle ylettynyt, hänkin kiipesi tynnyrin päälle,
+härnäsi sieltä kepakolla viskaalin lapsia ja huusi:
+
+-- Hännätön vasikka, hännätön vasikka!
+
+
+
+
+HIENOA RAKKAUTTA.
+
+
+He olivat kihloissa, Alfons ja Ines, ja rakastivat toisiaan niin
+äärettömästi. Ja se rakkaus oli hempeää ja se oli tulista, niin että se
+sekä uinumaan vaivutti että hehkumaan kuumensi. Se oli puhdasta, pyhää
+autuutta, ja samalla se oli hekumaa ja nautintoa, ja juuri sen tähden
+se olikin niin kaunista, että se syrjäistäkin liikutti.
+
+Kesäaika se oli, jäljestä juhannuksen, jolloin pellolla ruis heilimöipi
+ja heinä pientareella käypi terään, ja oli poutapäivän illansuu. Tuuli
+oli tyyntynyt ja päivä oli vaipumassa ja kaste laskihe nurmelle. Senkin
+tähden se rakkaus oli niin kaunista, sillä lepoon vaipui luonto, taivas
+ja maa oli sopusoinnussa, ja rakkaushan on sopusointu. Se helähtelee
+syrjäiselle kuulumattomin sävelin, mutta sen äänetön kaiku siroittaa
+sivuilleenkin tyyneyttä ja sopua.
+
+He istuivat illan yöhön puiston lehvistössä, kahden istuivat Alfons ja
+Ines, sillä he olivat kihloissa ja rakastivat toisiaan, ja heidän
+rakkautensa oli puhdasta ja hienoa. Se oli todellakin hienoa, se oli
+toista kuin tavallinen kankea talonpojan rakkaus. Se ei loistanut
+ainoastaan silmistä kultareunaisten rillien takaa; iltapäivän hohteessa
+se kajasti kellonperistä ja kenkäinkin soijista. Eikä se uskonut
+kultasormuksisten kämmenten puristusta, se sinkoili kaarevista
+käsivarren liikkeistä ja pulppusi poven kuohunnasta povea vastaan ja
+huulen painannasta huulta vastaan. -- Se oli sitä oikeata imelää
+herrasrakkautta.
+
+Säännöllisesti koristetun puutarhan siimeikkäässä lehtimajassa he näin
+lempien viivähtivät, istuivat kauan siinä tuolilla lähekkäin ja
+toisiinsa nojaten; tuulen olivat jo istuneet lepäämään ja linnut
+vaikenemaan, ja istuivat vielä punoittamaan läntisen taivaanrannan ja
+sulkemaan suurten istukaskukkien terälehdet. Eivätkä he paljon
+puhuneet, ääneti nauttivat onneaan; väliin vain sana pulpahti kuiskeena
+esiin täyteläästä sydämestä.
+
+-- Oi Alfons, jos näin saisin lempien iäti rinnallasi istua tässä
+tyynessä lehvistössä, -- juuri näin. Elämä olisi autuutta, taivasta!
+
+-- Sinä olet autuus, ja sinä olet taivas!
+
+Ja taas notkahti rinta rintaa vasten, ja huuli venähti huulta vasten.
+-- Mutta rusko taivaalla kelmeni, varjot tummenivat ja notkosta nousi
+kostean viileähkö illanhenki.
+
+Silloin he ihmettelivät, että miksikähän se Mari ei tullutkaan nyt
+iltaselle kutsumaan, ei ensimmäistä kertaa, sillä ensi kutsuahan heidän
+ei sopinut totella, kun kihloissa olivat ja rakkauden maailmoissa
+elivät. Jo olisi ollut aika, mutta ei kuulunut Maria. Sitä he
+ihmettelivät ja tuumivat taas, että kyllä he mahtaisivat olla
+onnellisen näköisiäkin, jos nyt joku kulkija sattuisi illan suussa
+vilahdukselta näkemään heidät vierekkäin istuvina siinä tuuhean
+lehtimajan piilottavassa siimeksessä. Se kai olisi ihana näky, jos
+tuosta noin oksien välitse katselisi heitä syrjäinen. Ja silloin taas
+käsivarret likistyivät tiukemmalle. He olivat onnelliset, he rakastivat
+toisiaan ja saivat rakastaa, ja heidän rakkautensa oli kaunis, oli
+hieno. Ja kun lauhkea illan henki heilautti lehteä ja nuokautti heinän
+vartta ja ohimennen tuoksuttaen kukkasten lemua vienosti pyyhkäisi
+polttelevia poskia, silloin tuntuivat taas sielu ja ruumis, luonto ja
+tunne sulautuvan yhteen sopusointuun, yhteen autuuteen, yhteen
+hekumaan. Sillä rakkaus oli levittänyt siunaustaan kaikkialle, ja se
+rakkaus oli kaunista, oli hienoa.
+
+Tuo se vain oli kumma, että miksei Mari tullut iltaselle käskemään, ei
+ensimmäistä kertaa, ja yö jo oli tulossa. Pakostahan heille oli
+poislähtö, kun kahden olivat ja yö läheni. Poispa he lähtivätkin,
+hyvästit suutelivat hurmaavalle lehtimajalle ja astelivat hiekoitettua
+käytävää pitkin kartanoa kohden, verkkaan kävelivät ja seisahtuivat
+usein päät vastakkain toisiaan silmiin katsomaan: lemmen elävä lieska
+niistä sinkoili.
+
+Siinä kävellessään he näkivät piikatytön, Marin, seisovan nojautuneena
+puutarhan aitaa vastaan; hänet oli kyllä nähtävästi lähetetty
+iltakutsua viemään, mutta hän oli unohtunut taipaleelle lämmintä kättä
+aidan yli puristamaan. Ja kummako että unohtui, kun Janne työstä
+palatessaan juuri oli kulkenut siinä aidan kuvetta, huutanut luokseen
+ja sanonut, että »haepas nyt tyttö ne neljäkymmentä markkaa säästöjäsi,
+nyt niitä tarvittaisiin, että saisi siemenruista ostaa tynnyrin pari ja
+kylvää siihen peltotilkkuun mökin rojun liepeelle». Ja tyttö oli
+juossut luhasta ne neljäkymmentä markkaa, jotka olivat riepuun
+käärittyinä säästymässä pyhähameen taskussa, lopannut ne Jannen
+kouraan, ja siihen samaan kouraan se unohtui käsikin hetkeksi
+viipymään. Tuli siinä näet taasen tuumatuksi, että jos kekriin asti
+elettäisiin, niin saattaisi silloin jo ehkä mennä yhteen, sillä
+mökkikään ei ollut enää kuin uunia ja ikkunaa vailla, mutta tiilet
+olivat kalliita ostaa eikä itsekään polttamaan joudettaisi kiireen työn
+aikana, ja laseista ei ollut tietoa, mistä nuo säätäneenkin, vaikk'ei
+monta palasta tarvittaisi. Perunat olivat jo nousseet päälle, mutta ne
+kaksi koivua, jotka Mari oli keväällä istuttanut siihen ikkunan alle,
+näyttivät kuivuvan. Kuivukoot, on puuta metsässä, eikäpä tuo kaukana
+lie.
+
+Niitä jutellessa se Marin käsi oli liian pitkäksi aikaa unohtunut
+pystyaidan ylitse lepäämään Jannen kouraan, ja ne neljäkymmentä markkaa
+rievussa olivat siinä välissä. Ja juuri sen tähden saivat Alfons ja
+Ines suureksi ihmeekseen lähteä kutsumattomina illalliselle.
+
+Mutta kun he ehtivät sille kohdalle, jossa Mari ojensi kättä Jannelle,
+niin he nykäisivät toisiaan, naurahtivat viekkaasti ja rykäisivät. Kun
+tyttö heidät silloin huomasi, hän säpsähti äkkiä, heitti Jannen
+hyvästittä matkoihinsa laputtamaan ja juoksi punoittavana anteeksi
+pyytämään. Anteeksi hän saikin, sillä rakkaus on jalomielinen. Ines
+sanoi vain noin puoli leikillä, että ei pidä unohtua toimissaan.
+
+Mari juosta viiletti töihinsä keittiöön, ja sydän läpätti pelosta tuon
+viipymisen takia. Mutta onnelliset kihlautuneet jatkoivat matkaansa
+entistä verkemmin, painautuivat kyljikkäin entistä lähemmäs ja
+kietaisivat käsivarret tiukemmin toistensa ympäri; siten se tuntui yhä
+lämpimämmältä, yhä hurmaavammalta, yhä autuaammalta. Sillä he
+rakastivat toisiaan, ja se heidän rakkautensa oli tulista, oli
+kaunista, oli hienoa.
+
+
+
+
+TULO KOTIIN.
+
+
+Joskus pitkästä ajasta palaa tuo vanha koti niin selvästi mieleeni.
+Näen aivan kuin elävin silmin edessäni matalan talon pikkukaupungin
+laidassa, näen sen edessä epätasaisen kadun, vinon portin ja sen läpi
+vanhan lasikuistin, josta harmaja vesimaali jo monen kesän sateissa on
+lionnut hienoksi ja jonka portaat ajan hammas on syönyt kuopille.
+
+Tuosta talosta, jota ennen vanhaan olin tottunut kodikseni kutsumaan,
+olen jo aikoja vieraantunut, olen kierrellyt maailmaa paikassa jos
+toisessakin, koteutunut yhteen ja taas vieraantunut ja toiseen
+puuttunut. En ole osannut vanhaa kotipihaani enää kodikseni kutsua, se
+on minulle omana enää ainoastaan hiljaisten hetkieni muistoissa.
+Oikeutta ei ole enää minun kaivata tuota vanhaa kotitaloa eikä ikävöidä
+sinne.
+
+Ennen se oli rakas minulle, tuo kotitalo. Kaipaus oli mielessä siitä
+lähtiessä, sinne rauhaiseen piilopaikkaan halusi mieli, kun myrsky kävi
+maailman merellä ja taistelussa väsyi tarmo, ja ilonhetki oli ollut se,
+jolloin aina vuoden kuluttua sain palata sinne, joskin ainoastaan niin
+kuin sotamies lyhyelle lomalle.
+
+Mutta nuo mieliteot olivat ennen kumminkin salaisia. Mieshän sitä
+mukamas oli olevinaan, kun nuorena ylioppilaana eleli Helsingissä,
+täysi mies, jolla ei saanut olla mitään hempeitä, naisellisia tunteita
+semmoisia kuin koti-ikävää tai muuta lapsellista kaipausta. Ei, niitä
+ei saanut julkisesti olla, eikä saanut niitä tunteita näyttää, jos
+olisi ollutkin, ei ainakaan niistä toiselle puhua, vaikkapa olisikin
+joskus ikävänä iltahetkenä mieli niin pehmoiseksi sulanut, että
+kotikaipuu olisi sen vallannut. Lähtiessä kotoa piti lähteä miehenä,
+huolettomana ja iloisena, ja kun taas sinne palasi, piti tulla
+tunteettomana ja kylmänä, niinkuin maailmassa kokenut ja karaistunut,
+josta oli sama, tulipa tuota tai oli tulematta. Mikäs tämä nyt kun
+koti? Kotipihalle piti ajaa kuin kievarin pihalle, maksaa rauhallisesti
+kyytihevonen -- eihän siinä kiirettä ollut, -- oikaista ruumis ja
+haukotella, kerätä kampsut kärryistä ja sitten verkalleen astua kuistia
+kohden, jäykästi ja miehevästi.
+
+Ja kun kotiväki, äiti ja sisaret, juoksivat alas pihalle ottamaan
+vastaan, niin ihan tyynesti sitä piti mennä kohti, paiskata kättä ja
+maltillisesti selittää, että eihän sitä kuulunut mitään erikoista.
+
+Se oli elämänviisautta tuommoinen hillitseminen, miehevyyttä se oli,
+kun osasi tukahduttaa kiihkeämmän tunteen. Ei edes itselleen saanut
+tunnustaa, että mieli olisi heltynyt, kuta enemmän koti läheni, että
+sydän olisi ilosta hytkähtänyt, kun kärryt kääntyivät sisälle tuosta
+vinosta portista ja äitimuorin rakas, koukkuun painunut vartalo
+ilmestyi sisältä keittiön portaille.
+
+Mutta muistuupa mieleeni sentään eräs kotiintulo, jolloin mieli ei
+pysynytkään noin kylmänä, ei väkisinkään, ja jolloin teeskennelty
+miehuus suli innokkaan kaipauksen alta.
+
+Oli yö, kesäyö noin vähää ennen juhannusta, kun ajettiin viimeistä
+taivalta kotikaupunkiin. Yhteen kyytiin olin ajanut rautateillä ja
+laivoilla, ja nyt oli enää vain toista penikulmaa maantietä kotiin. Yö
+oli lempeä. Tuores tuoksu levisi nuoresta lehdestä lehvikosta ja terve
+lemu nousi nurmesta niityillä ja ojanpartailla. Päivä oh laskenut,
+mutta pimeys ei päässyt voittamaan eikä kylmä saanut valtaa. Vilpoista
+oli tosin ilma, mutta leppeätä, yökasteesta senverran kosteata, että se
+ikäänkuin pehmeästi hiveli ihoa ja painoi pölyn maata vasten.
+
+Ajettiin alas mäkeä Vieremän hovin kohdalla, ohi tyynen, matalasaarisen
+sisäjärven; pellot ja niityt jäivät mäkirinteelle vasemmalle kädelle,
+kun laskeuduttiin tuuheaan, korkealatvaiseen koivikkoon. Kyytimies
+nuokkuili puoliunisena, nykki suitsia ja maiskautteli suullaan muka
+hevosta kiirehtiäkseen; mutta tämä tapa oli hänelle jo niin muuttunut
+toiseksi luonnoksi, että hevonen hyvin tiesi, mitä se merkitsi, eikä
+ollut milläänkään, jos ei kiirehtiminen käynyt sen tiukemmaksi;
+hölkkäili vain omia aikojaan ja vanhaa tasaista tahtiaan. Kärryt
+notkahtelivat säännöllisesti sileällä maantiellä. Hervotonna heiluilin
+minä kärryjen tahdissa, katselin tiedottomasti tien vieren maisemaa. Se
+oli yksitoikkoista, korkeaa koivikkoa; silmä seurasi koivunrunkoja,
+kantoja, kiviä, aitoja, notkoja ja kukkuloita, seurasi väsyneesti sitä
+myöten kuin matka kului ja kuva edessä verkalleen vaihteli. Ruumis oli
+vaipunut puoliunen horrostilaan. Ajatus oli kuin seisahtunut, vain
+mielikuvitus teki työtä. Se loi esiin kaikenlaisia, kirjavia unikuvia,
+tauluja liiteli kuin panoraamassa editseni, ajelehti pitkässä,
+epäselvässä jonossa.
+
+Kotoni näin edessäni, näin sen lapsuuteni ajoilta, joilta yleisen
+hämärän joukosta aina jokin selvempi tuokiokuva puikahti esiin. Oltiin
+kotipihalla eräänä hiljaisena aamuhetkenä kesällä. Isävainaja istui
+avarassa yönutussa portailla ja veteli savuja pitkävartisesta piipusta.
+Äiti ripusteli pihalla pesuvaatteita nuorille kuivamaan. Jalo-koira
+makasi päivänpaisteessa nurmikolla, tapaili hampaillaan kiinni
+kärpäsiä. Kiikkulaudalla seinän varjossa istui sisar ompelemassa ja
+toruskeli minua, joka avopäin seisoin ja kartulla kolistelin pihalle
+kaadetun ammeen kylkeen, niin että se kumeasti kajahteli. Äiti tuli,
+tarttui lempeästi leuan alta kiinni: »Tule pois poika, haetaan hattu
+päähän», sanoi hän ja lähti taluttamaan...
+
+Hepo herkesi kävelemään, kun nousi vastamaata mäelle. Kyytimies
+havahtui nykäisemään suitsia ja varomaan, ettei hevonen, joka
+kiivetessään kierteli maantien syrjästä toiseen, sysäisi kärryjä ojaan.
+Hetkisen huokasi hevonen kunnaalle päästyään. Sieltä näki laajalti
+näreikön yli, joka vihantana kasvoi rinteellä ja jonka välisissä
+notkoissa vaaleampi lehtimetsä näytti iloisilta saarekkeilta. Kukkula
+nousi kukkulan takaa, kunnes etäisin hämärtyi yhteen yön kelmenevän
+taivaanrannan kanssa.
+
+Taas soluttiin tasaisemmalle taipaleelle, ja ruumis vaipui jälleen
+notkumaan kärryn tykytysten tahdissa, ja mielikuvitus lähti taaskin
+muistojen varastosta kaivamaan esiin uusia kepeitä unikuvia.
+
+Se vei minut kotiin erääksi syysillaksi. Isä oli silloin jo kuollut.
+Äiti täytteli lattialla matkalaukkuani, latoi sievästi ja sileästi
+rinnakkain liinavaatteita, kaulustimia ja sukkia pohjalla olevain
+kirjojen päälle. Pöydälle oli laskettu matkarahat, laskettu tarkoin
+punniten ja määrän päästä. Minä näin, että äidillä oli kyynel silmässä;
+hän pyyhki sen pois, mutta toinen valahti sijaan. Aamulla piti pojan
+lähteä ensi kertaa yksin maailmalle: löytyneekö tuo sieltä koskaan enää
+vai sinnekö hämmentynee joukkojen sekaan taipaleelle... Äitimuori
+koetti olla rohkeana, mutta yhä useampi vesihelmi tipahti sinne
+liinavaatteiden lomaan. Minä olin istuvinani illalliselle, mutta pala
+ei luistanut kurkusta. Lähdin ulos ja seisoin hetkisen portailla
+koettaen terästää luontoani, joka uhkasi sulaa niin pehmeäksi...
+
+Jo saavuttiin Tuokslahden myllylle, ja hevonen, joka siinä aina oli
+tottunut hetkisen huokaamaan, pysähtyi nytkin. Mutta kohta kyytimies
+repäisi suitsia, arveli, että eiköhän paineta, ruuna, yhteen kyytiin,
+viileähän sinun on nyt yö helkytelläksesi, välemmin pääset laitumelle
+lepäämään ja me nukkumaan. Soo, -- nyki menemään.
+
+Ruuna luimisteli kahden puolen oudoksuen tuommoista tavattomuutta ja
+lähti vihdoin verkalleen, hyvin tyytymättömän näköisenä vetämään
+edelleen. Kyytimiestä nukutti, hän halusi päästä vuoteelleen, ja minä
+olin siitä hyvilläni, sillä hyvin haluton olisin nyt ollut katkaisemaan
+taivalta. Vajaan tunnin matka oli enää kotiin, ja sinne rupesi tekemään
+mieleni aina enemmän joka lähemmältä virstalta. Paikat kävivät
+tutummiksi. Tuon kosken alla olin monesti uistinta vetänyt; tuossa
+niemen takana olimme kerta kesäasuntoa olleet. Tätä väliä olin kulkenut
+niin monta, monta kertaa kotiini. --
+
+Olisihan siinä voinut syöttää ja maata muutamia tunteja ja sitten
+aamulla levänneenä miehenä saapua kotiin ihmisten nousuaikana. Niin
+olin joskus tehnyt, kun yöllä olin tullut. Mutta en nyt: levätä en nyt
+malttanut ennen kuin kotikaton alla kotoisilla patjoilla.
+
+Tuntui kuin olisin ollut koko tuon pitkän vuoden yhtä mittaa
+taipaleella, matkalla kotiin päin. Sinne olin nyt juuri saapumaisillani
+ja halusin ennen uuden päivän koittoa saada loppuun levottoman
+kiertokulkuelämäni ja alkaa aamuni tyynesti ja rauhallisesti omaisteni
+keskessä, kodin huojentavassa helmassa.
+
+Ajettiin käyden poikki Liikolan salmen sillan. Järvi oli rasvatyynnä,
+salakat vain hyppivät kaislikon rinnassa. Hienoinen virta, joka
+salmessa kävi, kieraisi muutamia pyörteen solmuja sillan yläpuolella,
+ja alta kuului veden huuhdonta kiviä vastaan. Kun siitä törmälle
+noustiin, hämärti jo etäällä Rauskunvuoren tumma hongikko, jonka
+juurella kotikylä oli.
+
+Suon yli jos olisi porrasta myöten suoraan lähtenyt kulkemaan, ei olisi
+ollut kuin parin virstan pyörähdys kotiin. Nyt oli kierrettävä puolen
+penikulman mutka. Jos olisi päivä ollut, olisin ehdottomasti lähtenyt
+oikaisemaan. Olisin ehättänyt lukkarin ruispellon pientareita pitkin,
+lepikon läpi kasarmin kentälle ja sen yli aitoja kiipeillen hevoshaan
+poikki ihan kotikadun kulmaan. Siitä olisin takaportin kautta
+puikahtanut pihaan, tullut sisään huoneisiin kuin uintiretkeltä taikka
+pieneltä aamukävelyltä. Ja kotona olisivat hämmästyneet, että
+pilvistäkö se mies siihen pyörähti...
+
+Virstat pitenivät, kuta lähemmäs kotoa tultiin. Tuo virsta ennen kuin
+Tuhkalaan saavuttiin tuntui varmaankin kahdeksi venyneen; oli se joskus
+ollut liiankin lyhyt! Hevonen näytti väsyvän loppumatkalla, vai
+muutenko lie ilkeyksissään heittäytynyt laiskaksi -- minun kiusaukseni.
+Otin ruoskan ja sivalsin pari kertaa pitkin kylkiä. Vauhti lisääntyi,
+kyytimies heräsi ja nykäisi hänkin suitsia unisesti. Mutta höyry loppui
+jo hautuumaan nurkassa, ruuna herkesi taas vanhaan tasaiseen
+hölkkäjuoksuunsa. Taas vaivuin nuokkumaan kärryn nykäysten mukana,
+katselin kiviaidan yli vainajien hiljaiseen kalmistoon, josta kuusten
+keskeltä vilahteli tuttuja hautapatsaita.
+
+Mitähän, jos äitimuori olisi kuollut, tai juuri kuolemaisillaan olisi
+sairaana... Vanha hän oli ja raihnainen... Ei, mistä tuo musta ajatus
+nyt tuli. -- Mutta kenties häntä on sääli yöllä häiritä. Häntä vaivaa
+unen puute, raatsisinko herättää... Ehkäpä nostatankin vain palvelijan,
+käsken hänen kaikessa hiljaisuudessa valmistaa vuoteeni muita
+herättämättä. Muori saisi vasta aamulla tietää minun olevan kotona.
+Silloin hän toruisi, että miksei häntä herätetty, juoksisi varpaillaan
+ja pölyttelisi minun tomuttuneita matkakampsujani, hakisi esiin
+säilöstään puhtaita liinavaatteita eikä vihdoin malttaisi olla
+pilkistämättä hiljaa kuin hiiri oven raosta huoneeseeni sisälle, -- se
+vanha, herttainen muori...
+
+Rattaat tuntuivat pyörivän kuin tervassa. Kaupungin luona oli tie
+ajettu kuopille, ja niitä myöten rämisivät pyörät, kärryt viskelehtivät
+puolelle ja toiselle. Vihdoin kääntyi tie metsän suojasta ja kaupunki
+levisi näkyviin -- vanha puoli näet, jonka läpi vielä piti ajaa uudelle
+puolelle päästäkseen. Hevonen hiljensi hermostuttavasti juoksuaan.
+Siinä oli muka vähän vastamaata kaupunkiin tultaessa, ja tietysti sen
+täytyi siinä kävellä niinkuin hyvässäkin mäessä. Ja sitten siellä oli
+mutkaiset kadut ja kiperät katukivet...
+
+Ei ollut elävän sielua liikkeessä, koko tuo vanha raihnainen kylä
+tuntui kuolleen lailla lepäävän viattoman vanhurskautensa iankaikkista
+unta. Siellä ajeli kuin pitkin Pompejin haudoista kaivettuja katuja.
+
+Mutta jo saavuttiin rantakadulle. Aukeni esiin ulappa ja lahden takaa
+näkyi kaupungin uusi puoli, sen laidasta vilahti toisten rakennusten
+takaa jo palanen kotitalon matalata kattoa.
+
+Taas heilahti ruoska, ja ruuna lähti hyvää vauhtia kiertämään lahden
+pohjan kautta omalle puolelle. Laskeuduttiin notkoon, jossa koko
+kotiranta peittyi näkymättömiin, ja vielä kerran herkesi ruuna käyden
+nousemaan notkosta. Työläästi se nousi, melkein pysähtelemällä...
+
+Tuossahan se nyt oli se talo. Maali oli vielä entistäänkin vaaleammaksi
+kulunut, portin pieli oli entistään vinommassa, kuisti näytti entistään
+harmaammalta. Mutta kukkaset näyttivät ikkunassa ystävällisesti
+nyökyttävän tervetuliaisiksi ja koko talosta ja pihasta tuntui tuttu
+lämmin henki lehahtavan vastaani.
+
+Hevonen seisahtui portin eteen, seisahti kuin muuri ja huokui syvästi.
+Nousin, astuin kankein jäsenin pihalle. Muorin ikkunan edessä oli
+uutimet; siihen teki mieleni koputtaa, mutta kolkutin kumminkin ensin
+keittiön ovelle. Ei vastausta. Palvelija nukkui siellä sikeästi kuin
+ranka.
+
+Jo menin muorin ikkunan alle, kosketin hiljaa ruoskan varrella ikkunan
+alasyrjään. Heti kuului liikettä, uutimen laitaa raotettiin, ja
+minuutin ajan kaikki oli ääneti... Odotin... Jo kuului askeleita
+kuistissa, ovi aukesi ja ulos kurkisti äitimuorin vanha harmahtava pää
+ja ihastuksesta kiiluvat silmät... Yhdellä hyppäyksellä nousin portaita
+ylös.
+
+Minä olin kotona...
+
+
+
+
+ITKUJA.
+
+
+Pohjoiskadun puulaakissa oli elämä koko päivän ollut surullista ja
+alakuloista, tyystin olivat naurut tyrehtyneet ja ilot näivettyneet.
+Laulu ei tapansa mukaan kajahtanut, ja pianon kansi pysyi kiinni.
+Allapäin oli kulkenut itsekukin omissa askareissaan, ja herahtanut oli
+useamman luomen alta jo kyynelkin noin ikään puoliväkisin ja
+salavihkaa, ja vaikka niitä oli koetettu pidättääkin, niin kostuneet
+olivat päivän kuluessa yhä useammat silmät. -- Mikä siinä oli kirjansa
+ääressä ollut nuokkuvinaan, mikä mitäkin puuhaavinaan, mutta siihen
+puuhan sekaan oli aina huokaus puhjennut, ja nenäliinaa oli tiheään
+ollut tarvis.
+
+Se oli ollut semmoista yleistä, hiljaista ja salaista, mutta syvää
+mielenhaikeutta koko päivän. --
+
+Elsa vain yksin oli ollut siksikin rauhallinen, oli toimittanut kaikki
+päivän työnsä niinkuin ainakin, eikä ollut itkuun hänen silmänsä
+taipunut. Hiukan tosin, mutta tuskin nähtävästi oli kelmistynyt
+hänenkin verevä poskensa, kun hän aamulla oli sen kirjeen kiinni
+pannut, ja oudon vakava piiru oli ollut suun pielessä, kun hän oli
+palannut sitä kirjettä viemästä postilaatikkoon. Muuten oli ollut kuin
+ainakin, se vain, ettei hänenkään mielensä suostunut leikinlaskuun.
+
+Mutta toiset tytöt olivat päätään riiputtaneet alaspäin aivan kuin
+niskasuonet olisivat venähtäneet, olivat huokailleet, olleet surkeina
+ja karttaneet toisiaan; ja syystä kyllä, sillä jos Sannin ja Mimmin
+tuskat olisivat päässeet vastakkain jysähtämään, niin ne eivät enää
+olisi olleet hillittävissä, siitä olisi syntynyt yleinen itku ja parku
+ja äänekäs äläkkä.
+
+Hyvin tuo oli ollut joutavan näköistä katsella miehisen miehen. Pojat
+olivatkin hienoksittain kiroilleet akkaväen tuulia, jotka puhaltavat
+milloin miltäkin kolkalta ihan ilman syytä ja järkeä. Suututtanut oli
+ensiksikin se, ettei siitä aiotusta aamukävelystä, -- jota juuri tytöt
+eilen olivat puuhanneet, -- tuon yleisen surkeuden takia tullutkaan
+mitään, ja sitten tuo itkun pillitys ja pidätetyt huokaukset olivat
+tärvänneet heidänkin hyvän tuulensa kokonaan ja tympäisseet kerrassaan
+-- hyih!
+
+Sitä nuhertamista se oli ollut koko aamupuolen, ja kun päivällinen
+vihoviimein joutui, kävivät pojat oikein vihaisina paistiin käsiksi.
+Mutta tytöillepä ei maittanut. Niin ottivat eteensä kuin kärpäselle,
+eivätkä sitäkään syödä jaksaneet -- ei mitenkään. Kurkkua myöten olivat
+täyteläisinä itkua ja surkeutta, silmät verestivät ja nenä punoitti ja
+päätä kivisti. Ensin nousi yksi kesken ruokapöydästä, sitten toinen ja
+kolmas, ja menivät pois nenäliina suun edessä, ja Elsakin, joka melkein
+loppuun asti istui, tuijotti totisena yhteen kohti, siihen juuri
+pöytäliinan mutkaan tähysti koko ajan. -- Ei kukaan uskaltanut virkkaa
+sanaakaan, ei Aatulta edes lohjennut yhtään tyhmyyttä.
+
+Se oli niin perin surullista.
+
+Itsekseen istuivat pojat syötyään, ikävissään salissa tupakoiden, ja
+tuumailivat, että senkö vietävä niillä nyt taasen on. Kyllähän Eemeli
+syitäkin vähän arveli, oli nähnyt illalla jo pahoja oireita, kun Elsa
+oli tullut kotiin, ja hän tiesi myöskin, kenen matkassa se oli tullut,
+-- Eklundin, maanmittarin, sen saman, joka ennenkin oli niitten
+matkassa kulkenut ja ollut tyttöjen puheenaiheena. Ja Yrjö oli kuullut
+sitä samaista itkun pillitystä jo pitkin yötä seinän takaa.
+
+-- Ettäkö olisi kihloihin mennyt Elsa?
+
+-- Tai antanut rukkaset.
+
+-- Kirjeen se vain kirjoitti tänä aamuna.
+
+-- Ja sekö nyt sitten itkettävää olisi, olipa kummin tahansa!
+
+Mutta hämärän tultua se jo kävi ihan sietämättömäksi. Suljettujen ovien
+taakse olivat tytöt vetäytyneet omiin suojiinsa, ja kun heistä jollekin
+sattui asiata saliin, niin käväisivät pikimmältään, syrjään katsomatta,
+juuri kuin siellä ei muita olisi ollutkaan. Ja kun Aatu kysäisi, että
+mitä viisautta se tuo nyt taasen on, niin ei tullut halkaistua sanaa
+vastaan. -- Ka, olkoot omillaan, me vain emme tahdo pakkautua...
+
+Pojat päättivät harmissaankin lähteä kaikin ulos, vaikkapa punssilasin
+hakuun jostakin kapakasta. Tuota tuommoista nyt ei ilennyt nähdä eikä
+kuulla.
+
+Ovella tuli heitä vastaan Eeva, tuo ainian suruton lintu, kaikkien
+yhteinen iloinen lemmikki. Mutta niin meni hänkin ohi kuin ei olisi
+nähnytkään vastaantulijoita, meni surullisen ja haikean makuisena
+hänkin; mutta kun tuo haikeus ei hänessä tuntunut oikein koteutuneelta
+eikä luonnolliselta, niin se teki hienosti naurettavan vaikutuksen.
+
+-- No siinä minä, missä muutkin: tottapa sitä hänenkin näet pitää
+surra, koska toisetkin!
+
+-- Eipähän ilman, se kuuluu asiaan. Eiväthän ne muuten kanoja
+olisikaan.
+
+-- Mutta nyt surkoot ja vetistelkööt aivan maksaa ja sappea myöten
+meistä nähden, itkekööt nyt lirittäkööt kerran ihmeeksi, niin että
+piisaa. Saavat he meistä rauhan!
+
+-- Ja vielä ne taas katajatkin pölisevät.
+
+Kun pojat olivat menneet, siirtyivät tytöt vähitellen kamaristaan
+pimeään saliin, jossa oli tilaa väljemmältä tuskalle. Ja salvattu
+tuskan tulva alkoi uurtaa läpi tokeensa. Eeva tuli, ja koko varsi
+värisi, kun hän kiihkoisasti kiersi käsivartensa Elsan kaulalle ja
+painoi itkusta sykähtelevän päänsä toisen rintaa vastaan. He ymmärsivät
+niin hyvin toisensa! -- Vihoviimein silloin repesi heltymään Elsankin
+mieli, joka jäykkänä ja taipumattomana oli tähän asti ollut, suli jo
+väkisinkin sydän, jota hän oli koettanut kovaksi karaista, tunne
+tempasi vallan, ja kyynelvirta, voimakas, raivoisa irtautui
+pakotetuista pintehistään ja syöksyi esiin hillitsemättömällä vimmalla.
+Eeva sylissään hän vaipui vastuksettomana, voitettuna siihen sohvan
+nurkkaan, itki kiihkeästi, äänekkäästi, itki kauan, niin että jäsenet
+värähtivät, tunto herposi ja huumaus valtasi. Kilpaa nyyhkytti Eeva
+hänen sylissään, ja Sanni ja Mimmi säestivät ulisemalla kuorossa, niin
+lähellä kuin suinkin, niin surkeasti kuin suinkin.
+
+Oli se itkua. Ja jo tämä elämä oli viheliäistä, kurjaa, kurjaa! Tämä
+maailma kummallista, nurinpuolista, käsittämätöntä! Mitä varten piti
+kaikki, kaikki olla noin umpisurkeata!
+
+Pitkän ajan kuluttua hiljeni itku hetkeksi ja nyyhkytysten keskitse
+puhkesi katkonaisia lauseita.
+
+-- Voi, ajattelithan sinä, punnitsithan sinä tyystin. Ajattelithan sinä
+kaikki mahdollisuudet voidaksesi häneen kerran kumminkin suostua?
+
+-- Niin, kuinka lannistunut, kuinka musertunut se poika parka nyt
+mahtaneekaan olla!
+
+-- Niin ... oih, mutta...
+
+-- Etkö koskaan olisi voinut häntä rakastaa, koskaan?
+
+-- En, oi en koskaan, minä tiedän sen niin selvästi, sen tunnen niin
+kamalan varmasti. -- Ja taas syöksyi esiin itkujen tulva, voimakas,
+raivoisa, ja Eeva nyyhkytti kilpaa hänen sylissään ja Sanni ja Mimmi
+säestivät kuorossa.
+
+-- Minä en häntä voi rakastaa, _häntä_ en.
+
+Sehän se juuri oli niin nurinpuolista, vinoon kiertynyttä, kummallista
+tässä maailmassa. -- Elsa kyllä saattoi rakastaa, ja rakastaa
+tulisesti, mutta ei _häntä_. Ja hän taas ei muita! Kyllä, kyllä se oli
+viheliäistä tämä elämä -- kurjaa!
+
+Niin sitä itkettiin, vetisteltiin siinä pimeässä kauan, -- pari tuntia.
+Ja kyyneleet loppuivat ja uupumus voitti. Lepoon vaipui vähitellen
+mieli, tyyntyi ja tyytyi. Silloin pani Mimmi tulta lamppuun ja Sanni
+laski varjostimet ja Eeva ihmetteli vielä itku kurkussa, että
+mihinkähän ne ovat pojatkin menneet. Pyyhittiin sitten kuiviksi itkusta
+ajettuneet silmät, jotka karttoivat valoa, korjattiin vaatteet, jotka
+siinä hötäkässä olivat epäjärjestykseen kiertyneet, ja ajateltiin, että
+jo tämä elämä on surullista. Mutta eihän se nyt ollut Elsan syy, se oli
+tämän nurinpuolisen maailman syy. Ja yhtä kaikki se _hänkään_ sentään
+ei niin perin lannistunut, vakavahan se oli ja järkevä, olihan se mies.
+Kai se lohduttautuu ennemmin tai myöhemmin -- poika parka.
+
+Ja mistä se siihen muuten otettiin parempikaan maailma, vaikka ei ollut
+tästä nykyisestä paljon haaraa -- ei.
+
+Mimmi haki vanhoja säästöjä, pussillisen rusinoita ja manteleita, ja
+niitä syötiin, nakerrettiin siinä sitten juteltaessa illan kuluksi, ja
+ihmeteltiin, että missähän vain ne pojat viipynevätkään. Soittipa Sanni
+jo kappaleen pianollakin -- tosin hiukan surunvoittoisen. Näet aina
+sentään vielä väliin tipahti siihen lautaselle kyynelkin, yksi ja
+toinen tirahti, -- mutta ne nieltiin alas rusinain ja mantelien
+matkassa.
+
+
+
+
+MESENAATTI.
+
+
+Laitoksen johtaja pyyhkäisi hien otsaltaan, ryyppäsi vettä kulauksen,
+kuivasi sitten partansa ja jatkoi, käännähtäen oikealle:
+
+-- Ja tämän koko laitoksen puolesta on vielä tärkeä ja rakas
+velvollisuuteni lausua kiitoksen ja kunnioituksen sanat sille
+miehelle...
+
+(Kunnallisneuvos Kyriakus istui vielä tyynenä: hän oli vanhastaan
+tottunut odottamaan kunnes joka lause oli ohi, silloin vasta tuli hänen
+nousta, silloin hän tiesi nimensä tulevan mainituksi.)
+
+... jota koko tämän laitoksen enemmän kuin ketään muuta aina tulee
+muistaa ja jota se muistaa perustajanaan, tukenaan. Teille,
+kunnallisneuvos Kyriakus (tämä nousi, kääntyi päin puhujaa nojaten
+toisella kädellä pöytään, toisella varta vasten hänelle hankitun,
+pehmoisen lepuutuolin selkään), Teille tahtoisin, jos sen sanoilla
+tehdä voisin, tulkita ne lämpöiset, ne sydämelliset kiitoksen tunteet,
+joita meissä kaikissa tälläkin hetkellä liikkuu, kun taas työvuotemme
+loppuun kuluttua saamme silmäillä taaksepäin, saamme nähdä vuotisen
+hedelmän kypsyneen niistä touoista, joita Te, herra kunnallisneuvos,
+olette kylvänyt. Ilahduttavaa on meidän ollut havaita, että Te nytkin
+olette ottanut sen vaivan päällenne ja saapuneet tähän tilaisuuteen,
+jolloin meidän taas on suotu nähdä yhden hirsikerroksen kohoavan siinä
+rakennuksessa, johon Te olette laskenut niin vankan perustuksen.
+Ilahduttavaa se on meille kaikille siksi, että me siitä huomaamme, että
+Te ette ainoastaan ole halunnut perustuksia laskea, vaan suvaitsette
+vielä isänä ja holhoojana edeskinpäin työn jatkumista valvoa. --
+Ottakaa vastaan, herra kunnallisneuvos, meidän kaikkien, koko laitoksen
+vilpittömät, sydämelliset kiitokset.
+
+Seurasi sitten moninkertaiset kumarrukset kummaltakin puolen,
+kunnallisneuvos istahtihe taas lepotuoliinsa, johtaja jatkoi puhettaan
+muista asioista. Oli näet laitoksen, maanviljelysopiston, vuositutkinto
+ja sen lopputoimitus.
+
+-- Kuka se oli tuo, jota noin kiitettiin, kysyi ovensuussa
+kuuntelijoista eräs vieressään seisovalta.
+
+-- Kukako? Oletteko te ainoa muukalainen...?
+
+-- Suokaa anteeksi, minähän olen matkustaja, oliko se joku hallituksen
+puolesta, vai...?
+
+-- Hallituksen -- ei -- kuulittehan te, kunnallisneuvos Kyriakus, hän
+itse.
+
+-- Todellakin sen nimen kuulin, mutta en tunne häntä nimeltäkään. Kuka
+hän sitten on?
+
+-- Ei, mutta minä häpeän teidän puolestanne. Tulkaa tänne eteiseen,
+niin kerron. Kunnallisneuvos Kyriakus on mies, jonka nimeä koko tämä
+paikkakunta kunnioituksella, rakkaudella ja ylpeydellä mainitsee, hän
+ei ole ainoastaan perustanut tätä laitosta, vaan myös...
+
+-- Onko hän tämän laitoksen järjestäjä vai onko hän keksinyt jonkin
+uuden suunnan maataloudessa ja karjanhoidossa, koska hänen työstään
+sanottiin hedelmän jo kypsyneen?
+
+-- Ei, niihin hän ei puutu, vaan hän on lahjoittanut laitokselle
+puolenmanttaalisen maan rakennuksineen, kaikkineen.
+
+Kertoja katsoi sen sanottuaan matkustajaa silmiin säälivästi ja
+tuikeasti, että eikö tuo jo ymmärrä hävetä tietämättömyyttään. Mutta
+eihän tämä siksikään, sanoihan vain:
+
+-- Vai niin, suuri mesenaatti siis, lahjoittaja.
+
+-- Niin, lahjoittaja, puuttui puheeseen kolmas henkilö, joka tuli
+kuumasta salista ulos vilvoittelemaan. -- Ja harvat ihmiset osaavat
+viljellä maataan niin hedelmälliseksi kuin hän. Siitä puolesta
+manttaalista hänelle nyt vuosittain kypsyy kolmet, neljät sadot
+kiitoksia, kunnioituksia ja siunauksia.
+
+Ensimmäinen kertoja meni takaisin saliin, ja matkustaja huomasi heti,
+että tämä uusi oli nyt taas semmoinen viheliäinen virnistelijä ja
+koiransilmä, jolle ei ole mitään pyhää eikä kallista tässä
+maailmassa eikä tulevaisessa. Mutta hän halusi kuulla lähemmin
+kunnallisneuvoksesta.
+
+-- Epäilemättä hän sentään on tehnyt lahjoituksensa jalossa
+tarkoituksessa, ja täytyyhän aina kunnioittaa niitä, jotka, hankittuaan
+suurehkot varat, niitä ylevämielisesti käyttävät yleishyviin ja
+isänmaallisiin tarkoituksiin.
+
+-- Kaikella kunnioituksella, minä puolestani kiemurtelen aina matona
+hänen jalkainsa juuressa ja siunailen sitä sielun ylevyyttä. Siitä
+määrästä, mitä hän ei talven kuluessa ole saanut Pariisissa ja Roomassa
+menemään vaimovainajansa perintöjen koroista, hän ei pane kaikkia
+pääomaan, vaan lahjoittaa aina väliin pienen prosentin kotiin tultuaan
+johonkin yleishyödylliseen yritykseen, ja lukee sitten mielellään
+paikkakunnan sanomalehdissä, että »kunnallisneuvos Kyriakus on taasen
+tunnetulla anteliaisuudellaan» jne., niinkuin tiedätte.
+
+-- Hm, te olette ankara tuomioissanne. Mutta jos niinkin olisi, kuten
+sanotte, kaikki miljoonanomistajat eivät tee senkään vertaa yhteisten
+asiain hyväksi.
+
+-- Sepä se. Sattuu esimerkiksi olemaan tämmöinen kivikkoniemi liikaa
+maata, josta nyt ei juuri suurtakaan rahaa saa, mutta toinen möisi sen
+sittenkin ja lainaisi rahat korkoa vastaan; toinen antaa sen uudelle
+maanviljelysopistolle ja laskee, hitto soi, semmoisen perustuksen,
+johon kestää joka vuosi rakentaa hirsikerroksia, kunnes siitä tulee
+Jaakopin portaat taivaaseen asti, niinkuin sen itse äsken kuulitte. Ja
+sitten mesenaatin nimi -- siinä se on erotus.
+
+Matkustaja älysi, että tällä miehellä on lahjoittajaa vastaan jotakin
+vanhaa kaunaa, ja kuulikin myöhemmin, että hän oli kerran saanut
+lainanpyyntöönsä kieltävän vastauksen, ja sai sitä paitsi vielä
+varmalta taholta tietää, että mies muutenkin oli järkipäästään vähän
+löylyn lyömä. Semmoisen kanssa hän ei siis tahtonut puuttua pitempiin
+pakinoihin, hymyili vain ja kääntyi toisaalle katsomaan, kun ihmiset
+toimituksen päätyttyä jo ulos lappoivat. Siinä tuli kunnallisneuvoskin;
+suorana ja pöhevänä oman arvonsa tuntien hän asteli, ja johtaja ja muut
+korkeimmat herrat hääräilivät hänen kupeillaan, puolella ja toisella,
+ja ihmistungos, joka eteisen täytti, hajausi kahtialle nöyrästi ja
+kunnioittavasti. Takin ylle auttajia oli montakin, yksi toi hatun,
+toinen kepin, ja niin saatiin neuvos vaunuihin, jotka, kaksi mustaa,
+venäjänrotuista oritta edessään, odottivat portaitten edustalla. Mutta
+neuvos ei tahtonutkaan istua yksin, viittasi sormellaan opiston
+johtajaa viereensä, ja niinkuin orava tämä kapusi lakki kourassa ylös
+ja istahti täpärälle siihen toiseen nurkkaan neuvoksen rinnalle, yhäti
+kumarrellen kunniasta, joka hänelle suotiin. Ajaja nykäsi suitsia,
+hevoset oikaisivathen menemään ja vaunut lähtivät pyörimään tupruttaen
+pölyä ja hiekkaa vasten silmiä maantiellä kulkijoille, jotka olivat
+lakit kädessä ja polvet notkussa seisahtuneet tiepuoleen.
+
+-- Raharuhtinas, näetten, mesenaatti, puhua paapatti taas se samainen
+koiransilmä, joka oli ehättänyt ulos matkustajan rinnalle kävelemään.
+
+-- Ja nyt siellä tulee hänen hovillaan päivälliset semmoiset, ettei
+niiden vertaa ole nähty kolmenkymmenen penikulman piirissä sittenkun
+mennä kesänä sillä samaisella hovilla. Eivätkä ne päivälliset maksa
+enempää kuin parin kolmen pienen tilallisen maat tai muutamain
+tavallisesti elävien käsityöläisperheiden vuosieläke.
+
+-- Kuulkaa, jos noista teidän mielipiteistänne johtopäätökset
+vedettäisiin...
+
+-- Niin ne veisivät hiiteen, aivan kerrassaan. Minä vain tahdoin noista
+päivällisistä sanoa -- minäkin olin niissä ennen, siellä on vain
+valittu, suosittu seura --, että niissä te vasta saisitte puheita
+kuulla, -- niin no, ymmärrättehän te sen. Jokainen näet on
+kiitollisuuden velassa ja maksaa vuosittain sitä velkaa korealla
+puheella, saadakseen uutta tai ainakin korot kuitatakseen. Hiessä on jo
+mennessä monen pää, jos ei kuivana lie palatessakaan, ainakaan
+sisällisesti...
+
+-- Neuvos kai vastaa niihin puheisiin.
+
+-- Vastaa? -- ei. Asianlaita on näette se, että hänen päässään ei ole
+mitään, ei edes täitäkään, niinkuin eräs hänen torpparinsa on sanonut.
+Sanoo vain esimerkiksi näin: »No, moron, mikä käteen, se kärsään», ja
+istuu taas tuolilleen pöydän päähän, kuuntelee laitoksiaan, sivelee
+viiksiään ja tuntee syvästi sydämessään, että hän on, niinkuin on
+sanottu, suuri, jalo, ylevä mies. Siitä hän viittaa sanomalehden
+toimittajan luokseen ja kuiskuttaa tälle kaikkien kuullen, että hän on
+päättänyt antaa 300 markkaa kansakoululle taikka kirkon urkuihin.
+
+Jo kävi matkustajalle aivan selväksi, että koiransilmän päässä oli
+liian paljon muutakin kuin täitä sekaisin, ja hän nosti siis
+lakkia ja kääntyi tienhaarasta toisaalle. Mutta tuon lörpöttäjän
+ajatuksenjuoksusta oli häneenkin jo tarttunut kaikenlaisia tuumia,
+joita hän ei heti saanut mielestään karkaamaan. Tuli siinä esimerkiksi
+vastaan mies lehmää taluttaen, akka jäljessä vitsalla hosuen, molemmat
+-- nimittäin mies ja akka, ei lehmä -- hyvin surullisen näköisiä, ja
+silloin heti pisti päähän ajatus, että tuossahan se nyt
+kunnallisneuvoksen torppari viepi viimeistä lehmäänsä kaupunkiin
+myötäväksi saadakseen rahaa isännälleen vuokran maksuksi, ja samaan
+aikaan neuvos itse julkeissa juomingeissa lahjoittaa 300 markkaa kirkon
+kynttilöihin; mutta se, näet jälkimmäinen asia, tulee sanomalehtiin
+asianmukaisten koristeiden kera, edellinen ei tule kuulumaan mihinkään.
+
+Semmoinenkin ajatus pisti päähän, mutta se oli aivan perusteeton,
+hupsuttelijan aivoista lähtenyt. Kaikki muut ihmisethän sen
+kiitollisuudella ja kunnioituksella tunnustivat, että kunnallisneuvos
+oli suuri ja jalomielinen mesenaatti.
+
+
+
+
+KUNNIA OLKOON.
+
+
+Kuuma oli ilma jo aamusta päivin. Ei tuntunut tuulen henkeä, päivä
+paahteli vain heloittavana pilvettömältä taivaalta. Se tuntui raskaalta
+ja painostavalta. Niin hiljaistakin oli kaikki, ei kuulunut
+risahdustakaan. Käveltiin aivan kuin autiossa erämaassa, ja kumminkin
+oleiltiin aivan kaupungin vieressä, kaupunkilaisten suosituimmalla
+kävelypaikalla, vanhan linnan raunioisilla vallituksilla.
+
+Nimittäin Käkisalmen kaupungin ja Käkisalmen linnan. Matkailuretkellä
+oltiin siellä ja poikettiin tietysti katselemaan linnan raunioita.
+Siellä nyt kapuiltiin ja kiipeiltiin, tutkittiin ja ihmeteltiin
+kauniina kesäisenä sunnuntaiaamun hetkenä.
+
+Tuostakohan lie koko se juhlallisuus tullutkin mieliimme, se
+haaveksivaisuuteen vivahtava vakavuus ja hartaus, joka meidät pani
+äänettöminä ja ajattelevina harhailemaan siellä linnanraunion
+nurmettuneilla penkereillä. Ja juhlallistahan olikin luonto ja
+ympäristö, eikä ollut ihme, että se meihin vaikutti. Ainahan tuommoiset
+muistot muinaisilta ajoilta tunkevat ihmismieliin ja herättävät vakavia
+mietteitä. Mieli tapailee kuvia niiltä entisiltä ajoilta, jolloin nuo
+nyt kukistuneet muistomerkit olivat vilkkaan ja toimivan elämän
+keskustoina, jolloin noiden kivimuurien sisällä, jotka nyt jo
+vuosisadan vuosisatansa perästä ovat seisoneet kosteina, autioina
+holveina, vielä eleli ihmisjoukko tuntien, ajatellen, toivoen ja
+toimien niinkuin me nyt eläväiset, ja niinkuin taas ne, jotka kerran
+kuljeksivat meidän raunioituneiden muistomerkkiemme keskellä, ja
+meidän, vainajien, unohtuneiksi nurmettuneilla haudoilla. Nousepa
+torniin tuon vanhan, raakakivisen linnan, luo sieltä katseesi alas ja
+ympäristöösi noille vallitusten suojaamille vainioille, joissa nyt
+rauhallisena versoo nuortea näreikkö, noille kivisille rannoille, joita
+nyt ihmiskäsien kuivaama virta hiljalleen huuhtoilee, lipuen eteenpäin
+verkalleen ja ikäänkuin väsyneenä, niin tuletpa ajatelleeksi niitä
+aikoja, jolloin siellä ja juuri siellä inhimilliset intohimot, viha,
+vaino ja kosto ihmisten kesken raivoisimmillaan riehuilivat, niinkuin
+riehuilevat nytkin ihmisten kesken, vaikka toisen muotoisina, ja
+niinkuin tulevat riehumaan vastakin ihmisten kesken, vaikka ehkä
+toisella tavalla ja toisessa muodossa.
+
+Ja vaikka et tuota niin selvästi ajattelisikaan, niin hetkeksi vaipuu
+kumminkin mielesi miettiväiseksi, ihan tahtomattasi käyt
+vakavatuumaiseksi, melkeinpä juhlalliseksi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Niin ainakin meistä tuntui, meistä kahdesta matkailijasta nimittäin.
+Kolmas joukossa, käkisalmelainen, joka meidän seurassamme kulki
+näyttelemässä noita merkkipaikkoja, jotka hän jo lukemattomia kertoja
+oli nähnyt ja näytellyt, itse ihmetellyt ja väsymiinsä muille
+kuvaillut, hän ei tietysti jaksanut seurata meitä tuohon haaveilun
+partaalle ulottuvaan mielentilaan, vaan tuumaili nähtävästi iva
+mielessään, että nämä nyt ovat taas maitomielisiä haaveilijoita, jotka
+luulevat näkevänsä ympärillään noissa kukistuneissa holveissa vainajien
+haamuja ja ruostuneilla kivillä vihan verta ja sillä pakolla koettavat
+ärsyttää mieltään ajattelemaan ja tuntemaan elämän vähäpätöisyyttä,
+tyhjyyttä ja katoavaisuutta. Hän kysyikin, eikö meistä kumpikaan jo
+istunut alas penkereelle runoa kirjoittamaan. Mutta me, halveksien
+hänen pilkkaansa, olimme ihan peittelemättä juhlallisina ja
+haaveilevina; luontokin siihen houkutteli, hiljaista kun oli kaikki,
+tyyntä ja sopusointuista. Päivä nousi jo korkealle, aamu oli pitkälle
+ehtinyt, kun kävelimme takaisinpäin vihannan vesakkopuiston läpi ja
+poikkesimme toiselle rannalle, uudemman linnoituksen puolelle, jossa
+nykyään sijaitsee hullujenhuone. Kaupungissa soivat kirkonkellot
+kutsuen rahvasta jumalanpalvelukseen. Ne kumahtelivat vakavasti,
+säännöllisesti ja verkalleen, ja kaiku lahdentakaiselta rannalta
+vastasi heikommin, mutta hartaasti kumisten, melkein kuin rukoillen ja
+valitellen. Rasvatyynnä oli järven pinta; liekö viettänyt juhlahetkeä
+sekin vai muutenko lie väsyneenä vaipunut hervottomasti lepäämään
+arastellen päivän liiaksi paahtavia säteitä.
+
+Näyttipä melkein siltä kuin tuo hetken juhlallisuus olisi vallannut
+hourutkin kopeissaan, lumonnut mielettömäinkin mielet. Syvä äänettömyys
+vallitsi noissa synkissä kasarmeissa. Tiheän rautaristikon takaa
+näkyivät siellä täällä aukinaisessa ikkunassa jotkut laihat, kalvakat
+kasvot, tuuheapartainen leuka, ja silmät, joissa loisti surunvoittoinen
+kaipaus tai hillitty himo. Vartijamies istui puolinukuksissaan varjossa
+aukinaisen portin kynnyksellä, vieressä iso villakoira, joka oli
+oikaissut kaikki jäsenensä niin suoran veteliksi kuin mahdollista.
+
+Seisahdimme hetkeksi mekin siimekseen rikoshullujen suljetun
+kivivankilan kupeelle levähtämään. Kellojen soitto tapulissa oli juuri
+tauonnut. Ei elävän liikettä kuulunut kaukaakaan.
+
+Silloin helähti äkkiä ylhäältäpäin kitaran soinnukas, kituva sävel.
+Hienona, epäselvänä se aluksi väreili, mutta kiihtyi siitä vähitellen
+selvemmäksi, kirkkaammaksi ja voimakkaammaksi, siksi kunnes se
+helkkyvinä, puhtaina, vapaina ääninä virtasi ulos äänettömään luontoon,
+soinnullaan vallaten kaikki. Taas sävel hieman heikkeni, näppäili
+muutamia kertoja katkonaisesti, hetken väliajoin, juuri kuin odotellen
+jotakin mukaansa. Ja samassa kuuluikin syvä, miehekäs ääni, joka
+hartaasti, kiihkeän voimakkaasti messusi: »Kunnia olkoon ... Jumalan
+kor-keuu-des-sa ..., ja maassa rauha ... ja ih-mi-sil-le ... hyvä
+tahto...» Lopulta ääni, joka oli kajahtanut mahtavana, kaikki
+voittavana, hiljeni, tyyntyi, verkalleen ikäänkuin rauhoittuneena
+nukkui pois; kitara heläytti vielä pari sävelkierrosta ja hiljeni
+sekin, vaikeni vähitellen, hyvin vähitellen, hienoni, hienoni, kunnes
+sen ääni viimeisillään värähteli tuskin kuultavana, niin että se
+tauonneenakin vielä soi korvissa pitkän aikaa, vaikk'ei siitä tiennyt,
+oliko tuo sointi kitaran ääntä vai kaikua mielikuvituksesta.
+
+Me seisoimme kuin lumottuina, seisoimme kauan aikaa äänettöminä
+katsellen ylös, mistä sävelvirta oli lähtenyt. Se oli tullut eräästä
+toisen kerroksen ikkunasta. Ikkuna oli auki, mutta sisältä ei näkynyt
+mitään, ei muuta kuin musta tyhjyys. Soittaja ja laulaja istui kai
+sivummalla pöydän ääressä.
+
+Hän oli -- niin kertoi oppaamme -- pappi. Hurskas ja innokas pappi hän
+oli ollut, mutta kerran oli hänen järkensä pimennyt. Uskonnollisessa
+huomiossaan hän oli saanut päähänsä, että hänen täytyi saattaa veljensä
+autuaaksi. Salaperäinen velvollisuus, ankara sisällinen pakko käski
+häntä heti, hetkeäkään viipymättä, rientämään ja pelastamaan
+velimiestään. Hän lähti matkalle, ajoi parikymmentä peninkulmaa pahaa
+aavistamattoman veljensä luo, tapasi hänet kotona, istui iltakauden
+jutellen rauhallisesti kahden kesken, kunnes äkkiä nousi ja iski
+mukaansa ottamallaan kurikalla velimiestä takaraivoon, niin että tämä
+kellahti kuolleena istuimeltaan. Sitten meni ja antautui kiinni. Ja nyt
+hän on jo vuosia istunut rikoshullujen ilottomassa kopissa, jossa hän,
+ollen vielä toimittavinaan papillista virkaansa, kitaralla säestäen
+messuilee harvinaisen kauniilla äänellään ja veisaa kiitosvirsiä sille
+Jumalalle, jolle hän luulee veljesmurhallaan tehneensä otollisen
+palveluksen.
+
+Tämän kertoi meille oppaana oleva käkisalmelainen tuttavamme
+seisoessamme siinä seinämällä ikkunan alla. Sillä välin kitaran ääni
+oli taas alkanut soida, aluksi vienosti, valittavasti, niinkuin itkevän
+lapsen kituvalla äänellä, sitten yhä selvemmällä, kirkkaammalla,
+helkkyvämmällä. Tuntui kuin se ensin olisi arastellut, uskaltamatta
+oikein esittää ylistysvirttään, mutta sai vähitellen omista sävelistään
+rohkeutta ja purki sitten kiitosta täpö täyden sydämensä valtavina,
+intohimoisina sävelinä, kunnes taas tyydytettynä, rauhoittuneena,
+lohduttuneena hiljeni hienosti soivaan rukoukseen. Ja laulajan ääni,
+joka taas kajahti syvänä ja mahtavana, sekin tuntui niin vakuuttavalta,
+niin hartaalta ja sydämelliseltä, kuin olisi hän itselleen ja suurelle,
+lohdutusta kaipaavalle seurakunnalle julistanut armoa, rauhaa ja
+sovintoa. »Kunnia olkoon...», se soi niin voimakkaasti ja niin
+pakottavasti, että se painoi kuuntelijankin sanattomaksi ja hartaaksi
+ja pani heltyneenä yhtymään kiitosvirteen.
+
+Hän messusi kuin alttarilta, mutta ei niinkuin virkamies
+ulkokullatuille sanankuulijoille, vaan niinkuin nöyrä, puutteensa
+tunteva palvelija ylistää Herransa kiitosta koko katuvalle ja armoa
+kaipaavalle luomakunnalle. Ja hänellä olikin siinä kuuntelijajoukko,
+joka lohdutusta kyllä kaipasi. Useaan ikkunaan tuossa synkässä talossa
+ilmestyi vähitellen surkastuneet, intohimoiset ja häiriytyneet kasvot,
+joille sävelten aikana tuntui hetkeksi laskeutuvan rauhan ja
+tyydytyksen leima. Rautaristikon läpi pistäytyi silloin tällöin ulos
+laiha käsivarsi, joka ikäänkuin tavoitteli jotakin, mutta sitten
+laskeutui hervotonna riippumaan. Seurakunta oli vaipunut hiljaiseen
+kuuntelemiseen. Vartijakin oli pannut kätensä ristiin polville, ja
+vieressä makaava villakoira oli nostanut päänsä kuuntelevaan asentoon.
+
+Taas nukkui sävel kuin vaikenevaan rukoukseen, ja kitaran säestävä ääni
+väreili vielä hienon hienona hyvän hetken, ennenkuin verkalleen
+taukosi. Mutta kun kaikki taas oli äänetöntä, se alkoi uudelleen soida
+ujosti ja arkaellen, kunnes siitä jälleen kiihtyi helkkyvään
+ylistysvirteensä, ja laulajan »Kunnia olkoon...» valtasi uudelleen
+heltyvän luonnon.
+
+Moneenko kertaan hän sen uudisti, sitä en muista. Hän tuntui
+tarvitsevan paljon lohdutusta, hänen täytyi virittää ylistysvirtensä
+uudelleen ja yhä uudelleen herkeämättä. Mutta aina se uudistui hiukan
+erilaisena kuin edellisellä kerralla, eri vivahduksin, eri värityksin.
+Ja tuntuipa melkein siltä kuin se joka kerran olisi alkanut entistään
+hartaampana ja nöyrempänä ja kuin »Kunnia olkoon...» aina olisi
+kajahtanut entistään kirkkaammin ja sointuvammin. Se oli aina sama,
+mutta aina myöskin vaikuttavampi ja tuntoon sulautuvampi. --
+
+Luulenpa melkein, että siinä tuntikausi seisottiin kuunnellen
+mielipuolen harrasta messua. Oli kuultu messua kirkoissa, oli laulua ja
+soittoa kuultu liikuttavaakin, mutta niinkuin tämä mielettömän messu ei
+meihin mikään ollut vaikuttanut. Juuri siksikö, että siitä kuvastui
+hullulle ainoa selväksi jäänyt ajatus ja tunne, joka lähti pakottavasta
+sydämestä? En tiedä; mutta sydämeen se tunki.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Jo vihdoinkin lähdettiin. Vielä poistuessamme pysähdyimme vanhan kirkon
+raunioiden takana viimeisen kerran nauttimaan ja ihailemaan, kuinka
+sulavasti ja soinnukkaasti laulajan miehekäs ääni ja kitaran vieno
+säestys heiketessään väreilivät, kun loppusävel »... ja ihmisille hyvä
+tahto...» vähitellen nukkui pois rauhaan ja sopusointuun. Kauan se
+kajahteli korvissamme lempeänä ja tyynnyttävänä, kun kävelimme
+keskipäivän paahtavassa helteessä rantatietä takaisin Käkisalmen pienen
+kylän keskustaan.
+
+Iloisessa illanvietossa haihtui meistä kumminkin pian tuo harras
+vaikutus. Semmoistahan se on nuoren kevyt luonto; pian se haihduttaa ja
+unohtaa syvimmätkin tunteensa muiden toisarvoisten tieltä. Valssin
+iloinen ja reipas sävel ja polkan vallaton tahti huuhtoilivat
+korvistamme ja mielistämme papin messun sulavan soinnun, ja iloisten
+impien kisoissa häipyi sydämistä tuo hartaus ja juhlallisuus, joka
+meidät äsken oli tehnyt niin vakaviksi ja miettiväisiksi.
+
+Mutta vielä iltayöllä, kun laivalla ajettiin Kivisalmen rannasta ulos
+tyynelle ulapalle, kun kaikki taas oli äänetöntä ja rauhallista,
+silloin seisoimme vielä kerran miettivinä laivan kannella katsellen
+etäisyyteen, jossa laskeneen päivän rusko kelmeänpunaisena kajastui
+järven pinnasta, ja silloin palasi taas meidän molempien mieliin messun
+äsken kuultu sävel. Se soi korvissamme hellämielisenä kehoituksena
+kaukaisuuden mailta, se kajahti voimakkaana kiitosvirtenä kaikesta
+siitä kauneudesta ja hyvyydestä, jota me saimme nauttia. Ja kitaran
+lempeä, kirkas ääni helähteli lumoavana tuhansin vivahduksin, värähteli
+hienona, etäisenä sointuna...
+
+Laivan kone tykytti täysin voimin, takoi vettä ja potki menemään hyvää
+vauhtia selälle päin, ja ranta häämötti yhä enemmän ja enemmän utuisena
+ja epäselvänä yön hämärässä. Ja yhä kaukaisemmaksi, yhä vieraammaksi
+siirtyi virrenkin sävel mielistämme, yhä heikompana ja epäselvempänä
+värähteli kitaran lempeä ääni.
+
+
+
+
+VIIDES PÄIVÄ HEINÄKUUTA.
+
+
+Selällään loikoili Tauno sohvalla ja luki. Jo käänsi hän kirjasta
+viimeisen sivun esiin, silmäili sitäkin hätäisesti, paiskasi kirjan
+kiinni ja hyppäsi pystyyn.
+
+-- Se oli valhetta, roskaa koko juttu! Kaikkea sitä painetaan ja
+ihmisille syötetään.
+
+Hän oli lukenut erään noita »uusia» kertomuksia, joita nyt oli alkanut
+nousta kuin sieniä sateen jälkeen. -- Paljasta roskaa, kaikki mustia
+ja sakeita kuin terva. Kaikki yhtä maata! -- Tauno muisteli
+lyhykäisyydessä, mitä nytkin oli lukenut: Niin, tietysti se oli joku
+ompelijatar tai muu mamseli, joka oli työssä rikkaassa talossa
+kaupungissa. Kaunis hän oli, -- no, se on selvää, -- ja nuori, mutta
+kalvakka ja vähän jo kuihtunut, köykyssä kun istui aina ja ompeli; ja
+surumielinen, tumma oli hänen katseensa, milloin hän työnsä yli kadulle
+silmäili. -- Kovaosainen, tietysti semmoinen... Ja sitten talossa oli
+vanhin poika, nuori herrassöötinki, vahaviiksinen ja sukkelakielinen.
+Eipähän ilman. -- Ja tyttöpolo katseli väliin herrassöötinkiä, ja
+herrassöötinki tyttöä, ja toisinaan illoin tämä tuli istumaan
+ompelukoneen viereen, puhelemaan ja naurattamaan. Ja talvella hän
+väliin käytti tyttöä ajelemassa kuutamoiltoina, kun milloin muu
+herrasväki ei ollut kotosalla. Kuinkas muuten? -- Jonkin ajan perästä
+tyttö joutui pois talosta -- hm --, maalle minne lie hävinnyt, ja
+herrassöötinki meni rikkaisiin kihloihin ja pääsi sijaistuomariksi,
+myöskin maalle. Ja siellä eräissä käräjissä oli lapsenmurhajuttu esillä
+-- kuuluu asiaan! Kun syytetty astui oikeuden eteen, tuomari kalpeni
+äkisti, horjahti eikä saanut sanaa suustaan; ryyppäsi vettä, valitti
+kuumuutta ja langetti tuomion -- rikollinen kuritushuoneeseen. -- Niin,
+tietysti sinne, taikka hulluinhuoneeseen, taikka koskeen syysyönä --
+mitenkäpäs muuten? -- Sama vanha roskajuttu, vanha valhe!
+
+Taunoa suututti, hän sylkäisi, viskasi kirjan uunin päälle -- mokoman,
+veti saappaat jalkaansa ja rupesi laittamaan kuntoon siimoja
+lähteäkseen päivällisen jälkeen eräitä polakoukkuja laskemaan. Ja hän
+muisti, että nyt oli viides päivä heinäkuuta, haki esiin Runebergin,
+luki siitä muutaman runon eikä ajatellut koko äskeistä roskakirjaa. --
+Jouti uunille...
+
+-- Soudatko sinä Leppälahdelle asti tänään, kysyi äiti, kun Tauno
+päivällisen jälkeen kantoi pyydyksiään rantaan.
+
+-- Enpä tiedä. Kyllähän näitä koukkuja sinnekin asti riittäisi, ja
+hyvät kaislikot siellä on. Miksi niin?
+
+-- Muuten vain ajattelin, että jos sinne joudut, niin voisit samalla
+viedä Könösen muorille pari kappaa perunoita, -- niitä kun meillä vielä
+on näin kyllitellen, ja eikö heillä lie puute niistäkin.
+
+-- No miksen, kun joudutatte.
+
+-- Odotapas, virkkoi sisar ikkunasta, minä annan vähän liinaompelusta
+Iitulle, hän on niin sukkela käsistään tekemään. Kiireenlainen niillä
+olisi. -- Kiire oli näet sisarella niihin aikoihin, paljon oli
+ommeltavaa, eikähän niitä kaikkia itse ehtinyt, kun kihloissa oli ja
+hääpäivä läheni.
+
+-- Vieläkö kiire? Höpsis! Ehtiihän ne häitten jälkeenkin. -- Pikku
+kiusaa oli Tauno hyvin herkkä tekemään sisarelleen, joka oli sieluaan
+myöten kiintynyt häätouhuihinsa. -- Tuo, Yrjö, se mytty rantaan, hän
+virkkoi pikku veljelleen, joka pihalla koiran kanssa pelehti.
+
+-- Ota minut mukaan soutamaan.
+
+-- Ei sinusta ole. -- Oli Yrjö ollut joskus matkassa, mutta ei Tauno
+hänestä nyt huolinut, haittana se vain olisi ollut.
+
+-- Tulethan iltaselle kotiin, kysyi äiti, perunasäkkiä tuoden.
+
+-- Jos joudun, ja joudunhan minä, kaunispa nyt on sääkin.
+
+Helteistä oli vesilläkin noin keskipäivän aikana, ja Tauno viskasi
+takin yltään. Mutta herttaista oli, oli keskikesän suloa. Tuskinpa
+värehtikään järven pinta, vihantina kuvastuivat saarten ja nienten
+äyräät kirkkaaseen kalvoon. Kirkas ja iloinen oli Taunonkin mieli, ja
+ääneensä hän lausui eräitä säkeitä »Heinäkuun viidennestä päivästä»,
+kun asettui kaislikon rinteeseen maimakaloja onkimaan.
+
+Siinä istuessa ajatukset harhailivat sinne tänne. Viivähtivät hetkisen
+Könösen Iitussakin. -- Muun työn kesken se tyttö vielä liinaompelusta
+ehtii näperrellä... Suutari kuuluu isä olleen, mutta nuorena on
+kuollut, ja köyhänä... -- Kun ei tyttö ole mennyt naimisiin, nätti
+tyttöhän se on. Kun saisi jonkun nuoren, siivon talonpojan. Saapihan
+se, nuori tuo onkin vielä. Vähän hienompi hän on muita. Ei se oikein
+sopiva olisi hänelle tuo Isotalon uusi isäntä, joka siellä kuuluu
+kulkevan; vanha kettu, käräjäpukari, mikä lie, -- vaikka rikas talo.
+
+Monet kahvit Tauno oli Könösen muorin mökissä kalamatkoillaan juonut,
+ennen isän kanssa, sitten yksin, ja oli muori sen tautta aina ollut
+niinkuin pappilan erityisenä suojattina. -- Hoikasta ressusta Iitu oli
+sillä välin kasvanut korkeaksi, pullevaksi immeksi. Mennä syksynä, kun
+tyttö kerran saattoi hänet järven poikki, oli Tauno nauratellut ja
+leikkiä laskenut Iitun kanssa, ja monesti tämä oli sievästi
+punehtunut... Omituisesti se oli punastunut nytkin, kun hän keväällä
+Helsingistä tultuaan oli sinne ensi kertaa poikennut. Taisipa tyttö
+vähän häneen... No -- kun tulee joku siivo talonpoika... Ei hän soisi
+muuta kuin hyvää Iitulle, hyvä tyttöhän se oli. -- Ka, voudin venehän
+siinä soutaa; rysiään kokevat. Niin, huomenna ne on kekkerit voudissa,
+saapi ehkä tanssiakin... Miellyttävä tyttö tuo voudin Helmi, -- vielä
+tosin kuin ruusu nupussaan...
+
+Silleen ne kiertelivät siinä ajatukset ympäriinsä asiasta toiseen, ja
+moneen kertaan kiertelivät, ja kirkkaita salakoita nousi sillä välin
+tiheään ruohikon rinnasta. --
+
+Koukut oli pantu ja Tauno souti rannalle päin. Ihan lahden pohjukkaan
+asti hän ei viitsinyt kiertää nientä, vaan laski siihen, missä maantie
+kulkee aivan rantaa, josta oikotietäkin pääsi Könösen mökille. Rantaan
+saapuessaan Tauno näki jonkun ajavan aika pöläkkää maantietä -- ka,
+Isontalon isäntähän se oli, -- kylläpä synkän näköisenä ja juuri kuin
+häpeissään.
+
+Vähän häpeissään se olikin Isontalon Antti. Jos olisi hevonen
+ymmärtänyt, olisi se saanut kuulla ukon kiukuttelevan:
+
+-- Perhana, vasikannahat...! Kun minä vielä hupsuttelinkin, vanha mies!
+-- Kuka olisi uskonut tytönnappulaa? Köyhä kuin rotta, mutta näpsäkkä!
+Peijakas! Eipä olisi uskonut, en minä eikä muut. Onkohan tuolla
+toinen...? Ja minä jo kehahdin sitä kylässä, että emännän minä siitä
+Isoontaloon tuon. -- Juutasta! Siitä ne veitikat tietysti narrailemaan
+rupeavat, ilkeitä niitä kyllä aina on, jotka siten vihojaan purkavat,
+laulunkin yhtäkaikki tekevät. -- Tuossa pappilankin maisteri. Saa kai
+sen sekin kuulla, ja muut... Voi sun vietävä! -- Muorikaan ei osaa olla
+omalle tytölleen sen kovempana, kun tälle vain ei kelpaa isoon taloon
+emännäksi... Korea tyttö se on. No viisi siitä, kun vain en olisi sitä
+edeltäpäin tullut maininneeksi... Kun rupesin koko peliin!
+
+Silleen tuskaili isäntä kieseissään ja suomaisi aina hevosta, jotta
+hittojako se...
+
+Tauno lepäili hiukan ahteella ja pisti tupakan: olihan sitä vähilleen
+virsta matkaa mökille, mutta menihän se selässä pussi, ja mytty myös...
+-- Eikö taas lie Könösessä Isotalokin käynyt; niin oli nyreissään.
+Vaikka lie rukkaset saanut!
+
+Siitä hän lähti kävelemään nurmikon poikki, polkua pitkin. Puolessa
+taivalta Könösen muori tuli vastaan.
+
+-- Päivää, muori. Minä olin juuri teille tulossa.
+
+-- Hyvää päivää. Ka kalamatkallako?
+
+-- Niin, ja tässä ... äiti lähetti vähän perunoita muorille.
+
+-- Jumala siunatkoon sitä ruustinnaa, köyhiäkin aina muistelee. Minä
+olin tästä kylään lähdössä, kehruita viemään, pistäytymään...
+
+Hän yritti takaisin kääntymään.
+
+-- Viekää pois. Minä nakkaan vain nämä teidän mökille.
+
+-- Entäpä jos maisteri joisi kahvit, jos keittämään...
+
+-- Kiitos, -- ei tarvis. Minä en nyt joudakaan tällä kertaa. -- Tässä
+on sisarelta ompeluksia, veisin, jos Iitu joutaisi...
+
+-- Ka, miksei. Eihän sitä taas nyt niin kiirettä ole hänelläkään. --
+Minä sitten tästä kylään pistäyn.
+
+-- Hyvästi vain. Hyvästi.
+
+-- Hyvästi. Tuhannet kiitokset ruustinnalle ja maisterille itselleen,
+kun nyt rupesitte meidän tautta vaivaa näkemään.
+
+-- Eihän tämä vaivaa ole eikä mitään. Hyvästi.
+
+-- Hyvästi. Muori katseli vielä jälkeensä, että komea mies se oli tuo
+pappilan nuori maisteri, ja hyvin kunnolliseksi sitä kehutaan...
+
+-- Pois meni muorikin, -- tuumi Tauno kävellessään, -- eikö lie Iitu
+ihan yksin. No, eihän se mitä, pistäydyn vain ja saatan perille nuo
+viemiset. Myöhäksihän voipi käydä ennenkuin kotiin ehtii, ja näyttääpä
+vähän kuin alkaisi pilveillä. Eihän siitä Yrjöstä olisi ollut, jos
+vielä satamaan rupeaa...
+
+Hiukan säpsähti Iitu ja punastui, kun Tauno astui tupaan. Ei hän ollut
+nähnyt venettä eikä mitään, kun äkkiä ilmautui siihen tuo tuttu,
+solakka vartalo. -- Silmät oli hänellä vähän punertavat, oli tainnut
+hieman itkeä pihauttaa.
+
+Ujostellen hän teki hyvän päivän.
+
+-- Minä tapasin muorin tuossa tiellä. Kotoa lähettivät hänelle vähän
+perunoita, ja sisareni pani ompelutyötä, jos Iitu joutaisi...
+
+-- Kyllähän, istukaa. Joko siellä pappilassa milloin häät pidetään?
+
+-- Elokuussa ne taitaa tulla.
+
+Ei puhunut kumpainenkaan kotvaan aikaan.
+
+-- Entä milloin täällä häät tulee, kysäisi Tauno.
+
+Taas Iitu punastui ja painui äänetönnä vaatteita katselemaan. Kaunis
+hän oli tuossa ikkunaa vasten seisoessaan.
+
+-- Täältäkö se Isontalon isäntä äsken ajoi?
+
+-- Kävihän se täällä. -- Ei tiennyt Iitu mihin katsoa.
+
+-- Taitaa hän täältä emännän viedäkin taloonsa. Vai miten?
+
+-- Ei vie.
+
+Niin, rukkasetpahan oli vetänyt ukko.
+
+-- Se on oikein. Nuori pitää olla ja pulska niinkuin oot itsekin, Iitu.
+
+Iitu katsahti äkkiä ylös ja hymyili. Hän muisti, että oli se maisteri
+ennenkin tuolleen ilveillyt, silloin kun järven yli soudettiin.
+
+-- Joiskohan maisteri kahvia?
+
+-- Ei nyt tällä kertaa, kiitoksia. -- Hän nousi lähteäkseen. --
+Toisella kertaa taas. Minulla on pyydykset täällä puolessa.
+
+-- Mitkä pyydykset?
+
+-- Kalanpyydykset, hauinkoukut. Vai mitä pyydyksiä sinä luulit? -- Hän
+naurahti veitikkamaisesti.
+
+Iitu tuli hämilleen ja katsoi alas, että mitenkä hän taasen noin
+tyhmästi...
+
+Tauno ojensi kättä hyvästiksi. Mutta niin oli nyt sievännäköisenä tyttö
+tuossa, että eihän sitä miten malttanut olla suutelematta. Eikä
+Iitukaan osannut paljon vastaan panna, katsahti vain akkunasta, että
+tuliko se äiti. Ei näkynyt; eikä Iitu tiennyt itsekään, olisiko hän
+suonut äidin tulevan vai eikö olisi suonut...
+
+       *       *       *       *       *
+
+Pilveilemään oli ruvennutkin ja tuulemaan. Päivä oli peitossa, ja
+harvakseen ropisti vesiä taivas. Tumman synkiltä tuntuivat saaret ja
+rannat, metsä humisi kumeasti, ja rauhatonna aaltoili järvi.
+
+Oli siinä Taunolla kiskomista vastaiseen. Ei hän nyt ensinkään
+muistanut, että oli viides päivä heinäkuuta, koettaessaan karttaa
+salmien suista tulevia ristilaineita. Ja ristilaineita kävi hänen
+omassa povessaankin. -- Tänne jäivät häneltä Leppälahteen koukut, mutta
+ei tehnyt mieli palata kohta Könösen mökille. Tyttö parka; Taunostako
+siis hän piti? Rikkaan talon emännyyden oli hän vasta hylännyt, ja mikä
+tiesi, millaiseksi hänen elämänsä vielä oli muuttuva, mille tielle
+hän... -- Taunolle muistui mieleen kirja, jonka hän oli aamulla
+lukenut, ja yleensä nuo kirjat, jotka päättyvät kuritushuoneeseen ja
+hulluinhuoneeseen. Ja hän ajatteli, että ehkä se ei ollutkaan niin
+pelkkää valhetta... Paljon niissä on varjoa ja mustaa, eikä niitä ole
+hauska lukea, mutta sitä on maailmassakin niin paljon ilotonta ja
+mustaa... Ihminenkin on niin heikko ja kelvoton, eikähän sitä voinut
+mennä takuuseen mistään, ei itsestään eikä muista. -- Suuttunut olisi
+Tauno, jos joku päivällä olisi hänelle sanonut, että hänkin voisi noin
+käyttää väärin toisen herkkyyttä... Hänestä tuo tyttöparka piti, ja
+jospa Tauno olisi tytöstä pitänyt vielä enemmänkin, kuin nyt, niin
+eihän hän sille mitään voinut. Siellä se istuu ja ompelee pappilan
+neuleita ja muistelee häntä...
+
+Vaikealta tuo tuntui Taunosta ajatella. Ja siinä soutaessaan vastaiseen
+illan yöksi vaihtuessa hän mietti taas yhtä ja toista.
+
+Hän mietti, että päivällä oli ollut niin tyyntä ja kaunista, eikä olisi
+luullut, että siitä niin äkkiä sade nousisi ja vihurituulet. Ja järven
+selkä oli ollut niin kirkas, sinervä taivas oli siinä kauniisti
+kajastanut ja hymyilevät rannat olivat olleet vihantana puitteena. Nyt
+kuohuili myrskyisenä ulappa, sankan hallava oli pilvekäs taivas, ja
+rannat haamoittivat mustina ja peloittavina. Ja siksi kai tuntuikin
+luonto nyt vielä synkemmältä, kun se päivällä oli ollut niin kirkas.
+
+Mutta niinhän se on luontokin, että siinä on paistetta ja varjoja.
+
+Ei ollut edes viides päivä heinäkuuta vielä aivan lopussa, kun Tauno
+tuli kotiin ja hiipi kamariinsa, hiipi hiljaa kuin pahantekijä töitään
+pakoon. Kauan hän vielä seisoi siellä yksin ikkunan ääressä ja katsella
+tuijotti miettivänä ulos myrskyävään luontoon.
+
+
+
+
+SILLALLA.
+
+
+Hyvin se oli säännöllistä maisterin elämä. Niin no, tietysti aamupäivät
+koulussa, ne olivat enemmän kuin säännöllisiä, ne olivat
+yksitoikkoisia. Mutta illatkin. Tuossa päivällisen syötyään hän puki
+vanhan nukkavierun palttoonsa ylleen ja katseli silloin aina melkein
+hämmästyneenä sitä yhtä napin kohtaa, johon ei ihmeeksikään itsekseen
+ilmestynyt nappia, -- mutta pysyipä tuo reuhka päällä niine
+nappeineenkin. Pyyhkäisi sitten, ennenkuin päähänsä pani, kämmenellään
+pari kertaa pörröistä karvalakkiaan ja silmäili vuoria, että
+pysyisivätkö ne sen takana vielä pumpulit, ja ajatteli, että saisihan
+se olla vähän siistimpikin lakki. Mutta nuo takajalat ainakin,
+kalossit, ne pitää ostaa uudet huomispäivänä, -- kun tulisi aikuista.
+Kepin maisteri pisti jo valmiiksi, koukku vasemmassa kouransilmässä,
+syvälle taskuunsa, niin että sitä ainoastaan noin vajaan kyynärän verta
+oli ulkopuolella, -- ja lähti sitten tallustamaan. Käveli kirkon
+kiviaidan kuvetta pormestarin nurkkaan, siitä viistoon yli kadun pumpun
+luo, ja niin rantakäytävää pitkin alas sillalle. Olisihan sitä torin
+poikki suoraankin päässyt, mutta eipä tuota ollut kiirettä.
+
+Niin hän teki syksyllä ja talvella. Siinä sillalla oli niin raikasta ja
+vilpoista ja rauhallista, että siinä mielikseenkin asteli päästä
+toiseen ja taas toiseen tuntia pari -- eipä tuota ollut muutakaan
+tekemistä. Jos kovin kylmästi puhalsi jäinen viima tai lunta pyrytti
+talvinen taivas, niin hän painoi karvareuhkan syvemmälle korvilleen,
+nosti pystyyn takkinsa kuluneen samettikauluksen, tukki kädet
+syvemmälle taskuihin -- ja kiirehti pikkuisen tavallista vitkaista
+laiskanmarssiaan. Mutta käveli kumminkin. Siellä sillalla oli niin
+yksinäistä ja rauhallista. Harvoin siellä joku muu kiirehti sillan yli,
+jonkin kerran leipurin Vendla-neiti, joka juuri sillan korvassa asui,
+juosta piipotti ohitse ja hymyili ystävällisesti yksin kävelijälle.
+Kaikki muut kulkijat oikaisivat jäätä pitkin joen poikki, ja nuoriso
+huvittelihe siellä poikemmalla, luistinradalla, josta väliin vain
+sillalle asti helähti raikas nauru tai joskus sunnuntai-iltoina
+vaskitorvien tahdikas soitto. Yksin sai maisteri kävellä, ja
+tyytyväisenä, makein hymy kasvoillaan hän palasi sieltä pilkkoisen
+pimeässä samaa tietä kaupunkiin, mutta poikkesi pormestarin nurkasta
+oikealle, pistäysi seurahuoneella, jossa hiljakseen nauttien,
+sanomalehti edessään ryypiskeli lämpöistä totia lasillisen, -- harvoin
+kaksi.
+
+Niin syksyllä ja talvella. Mutta kun kevät tuli ja sulatti rinteet ja
+laihdutti kinokset, kävi maisteri tyytymättömäksi. Silloin näet kohosi
+uhkuvesi jäälle ja pakotti jalkamiehet mutkan kautta kulkemaan sillan
+yli, ja silloin ei maisteri saanut olla yksin. Pilasipa se samainen
+uhkuvesi luistinradankin ja ajoi nuorukaiset, tytöt ja pojat, toisiaan
+tapaamaan iltapuhteilla maisterin hiljaisella sillalla, jossa nyt
+mustanaan alkoi vilistä ihmistä, suurta jos pientäkin. Ja kun
+myöhemmällä vielä kaupungin rouvatkin rupesivat kävelemään sillä
+samaisella sillalla, -- niin no, silloin vei hiiteen kerrassaan! Niille
+nyt tässä olisi pitänyt ruveta nostelemaan lakkia, josta ei tiennyt,
+milloin sattui tuuli tempaamaan rääsyiset vuorit ja pumpulit, ja
+paljastamaan siinä kaikkien nähden pään, jonka keskipaikka jo
+hiuksettomana kaljotti.
+
+Se oli senkin vietävätä.
+
+Jo oli maisteri pari päivää poissa koko sillalta, istui ensiksi kotona
+ja meni aikaisemmin kapakkaan. Mutta siitä ei tullut ihan mitään. Hän
+oli pahalla tuulella, ei maistunut ruoka eikä tupakka, eikä yöllä
+saanut unta silmiinsä. Se kun näet kävi epäsäännölliseksi elämä. Hänen
+täytyi välttämättä kävellä nuo tuntinsa sillalla; hän ei tullut
+toimeen, ellei tuuli joka päivä noin ikään viileästi heilutellut
+tuuheata partaa, ja ellei raikas ilman henki päässyt täyttämään
+keuhkoja ja muita huokosia, ja ellei...
+
+Maisteri ilmestyi taaskin sillalle ja sai takaisin entiset hyvät
+tuulensa ja huulilleen vanhan makean hymynsä. Tulkoon nyt, hän
+ajatteli, kun siinä tutussa sillan toisessa päässä pyöräytti takaisin,
+-- tulkoon heitä nyt vaikka tuhannen tynnyriä rouvia, hän ei vääjää; ja
+tyttölapsista, kynsipuhkoista, niistä hän viisi.
+
+-- Ai, ai, onko maisterikin täällä tyttöjä katselemassa, ilveili
+hänelle henkivouti, kun toiselta puolelta asioiltaan palasi ja yhytti
+maisterin sillalla vastaansa.
+
+-- Niin, tyttöjä, hehe, naurahti maisteri, eli tyttösiä tyllyköitä,
+niinkuin runoilija sanoo kauniisti ja kuvaavasti, hehe.
+
+-- Jaa, jaa, himonsa ne on hiirelläkin, veisteli toinen ja jatkoi
+matkaansa nostaen kättä hatun reunaan.
+
+Maisteri ei ennättänyt tehdä sitäkään, kädet kun olivat syvällä
+taskussa. Hän vain nyökäytti päätään ja käännähti kävelemään samaista
+tasaista tahtiaan. -- Niinpä niin, tyllyköistä, hän puheli itsekseen,
+ja nauroi niin, että kyyneleet tirahtivat silmälasien alta,
+tyllyköistä, niistähän se hän...
+
+Mutta tytöt, kun tulivat vastaan, katselivat häntä kummissaan ja
+muikeina, että eiköhän tuo heistä välittänyt, koska ei ollut
+tietääkseenkään. Eihän se. Silloin he rupesivat hänestä pilkkaa
+laskemaan, nauramaan, tirskumaan, vikittämään.
+
+-- Onkohan se leikkauttanut tuota tukkaansa tällä vuosisadalla?
+
+-- Ei ainakaan partaansa, siinä piikit pörröttävät kuin pystyaidassa
+seipäät.
+
+-- Ja tuo lakki on varmaankin samalta sataluvulta.
+
+-- Silloinkin kai hän sen on ostanut jostakin muinaiskalujen
+huutokaupasta.
+
+-- Luulisi sitä jo tarkenevan vähän ohuemmallakin. -- Vai tuoko hänellä
+kesälläkin lie?
+
+-- Kiinni kai se on kasvanut päähän, koska minä ainakaan en ole koskaan
+nähnyt sen siitä kohoavan.
+
+-- Ei, mutta kas noita housunlahkeita, kun repaleet venyvät...
+
+-- Hi hi hi hi!
+
+Oli siitä tytöillä lystiä. Mutta kun telegrafisti ja apteekinoppilas
+siinä juuri tulivat vastaan, niin oikaisivathen he suoriksi ja
+koettivat asettautua arvokkaaseen, mutta samalla vapaaseen asentoon, ja
+kumarsivat näitten tervehdykseen tuskin huomattavasti.
+
+Rouvat kulkivat siellä taampana ja päivittelivät tuon elukan, maisterin
+tökeryyttä ja paatumusta, kun ei edes ymmärtänyt tervehtiä. Mutta
+sääliäkin sitä miesparkaa piti; hän oli niitä, jotka maailma oli
+hylyikseen potkaissut ja joiden elämä vuoteen ja kapakan välillä ei
+suuresti eroa luontokappaleesta. Oli siinä, tiesi muudan, ennen
+kuulunut olleen miestä monenkin edestä, lahjakas ja toivorikas oli
+maisteri ollut nuorukaisena, -- tuommoisena nyt vetelehti,
+sijaisopettajana nakkelehti pikkukaupungista toiseen, pikkukoulusta
+toiseen. Tämän vuoden täällä, toisen toisessa maan nurkassa. --
+Sattumoissahan se on saukon ruoka, myönsi toinen, eikähän sen elämä
+mahda itsestäänkään olla kovin makeata, mutta kenen on syy, kun mies
+heittäytyy noin veteläksi ja saamattomaksi, kun ei pidä huolta
+itsestään edes vähää, -- ei sisäpuolestaan eikä ulkoasustaan.
+
+Maisteri kumminkin olisi ollut tyytyväinen ja hänen mielensä olisi
+ollut makea, jos vain olisi yksikseen saanut sillallaan astella, jos
+olisi saanut olla rauhassa tyttärien soppityrskyiltä ja rouvien
+sääliviltä, halveksivilta katseilta. Ne häntä häiritsivät. -- Niiden
+rouvien viestiksi hän sitäkin arveli, kun rehtori eräänä päivänä
+ystävällisesti taputellen häntä olkapäälle tuumasi, että eiköhän olisi
+aika ottaa esille huopahattu ja lähettää tuo takki räätälille.
+
+-- Kaksi nappia on jo aivan poissa ja kolmaskin tuossa kipperästi
+riippuu tipahtamaisillaan.
+
+-- Niinpä on kolmaskin, näkyy.
+
+-- Älä pane pahaksesi, veli, ne ovat näet naisväet varsinkin näin
+pikkukaupungeissa niin turhantarkkoja ja teräväsilmäisiä.
+
+-- Tietääpä sen, naiset, niille jos pitänee mieliksi olla.
+
+-- Eihän niille mieliksi osaa olla kuolevaisista kukaan, mutta niinkuin
+sinäkin esimerkiksi haluat täällä sillalla usein kävellä...
+
+Maisteri joi sinä iltana kapakassa totia usean lasin. Ne olivat taas
+pilanneet hänen hyvän tuulensa, karkoittaneet tyytyväisen hymyn hänen
+karkeatekoisilta kasvoiltaan ja panneet epäjärjestykseen hänen
+mielensä. -- Hittojako ne oikeastaan hänestä tahtoivat, sekin nyt
+peeveliä lie, kun ei pitäne saada olla omillaan, kun ei kenenkään
+nokalle hypi. Niillä on senkin turkasen ilveet ja elkeet -- hänen
+napeistaan nyt pitävät murhetta, -- pitäkööt omistaan ja kakaroistaan.
+-- Pääsevät kai hänestä parin viikon perästä. -- Sillalla kun muka
+kävelee, -- raskii hän heittää ne kävelytkin, jos niikseen tulee, --
+maisteri ryyppäsi pitkän ryypyn, tottapa se ei ollut niinkään helppo
+raskia.
+
+-- Mikäpäs olisi, ettei hän voisi kävellä muualla, pitäkööt siltansa,
+aivan kai se saman hänelle teki -- melkein saman. Miksei hän voisi
+esimerkiksi kulkea tietä pitkin tuonne niemelle päin, metsän halki, oli
+sitä raikasta Jumalan luontoa ja ilmaa sielläkin, ja siellä sitä vasta
+olikin. No niin, kyllähän se tie oli likaista, vetelää oli näin
+keväiseen aikaan -- ei ole niinkuin sillalla, -- ja ajajia täytyy
+syrjätä tiepuoleen -- hänen moisilla kalosseilla, eikähän siellä näe
+koskaan sitä leipurin mamselliakaan ohi tipsuttavan ... no eipä näe
+muitakaan, siitä hyvä. Maisteri ryyppäsi lasinsa pohjaan ja teki vielä
+uutta.
+
+Seuraavina päivinä ei maisteria näkynyt sillalla tallustelemassa. Hän
+käveli lokaista maantietä niemelle päin ja poikkesi siellä metsikköön
+kävelemään paljasta maata, missä keväinen päivä jo oli mäen eteläisiltä
+rinteiltä sulattanut lumen. Mutta ei sillä kävelyllä nyt ollut entistä
+makua. Piti aina vahtia jalkoihinsa, varoa märkiä paikkoja, eikä siellä
+päässyt tuuli vapaasti puhaltamaan partaa heiluttaakseen, eikä...
+Maisteri istahti siellä kivelle pälvipaikalla, kolisteli kepakolla
+maata ja tuumaili, että eipä tämä nyt ole mistään kotoisin. -- Oli
+siinä muutamia vuokkojakin, kevään ensimmäisiä, jotka olivat laihoina
+ja kelmeinä erehtyneet ennen aikojaan kasvamaan kinoksien pariin. Niitä
+hän siinä joutessaan ja mietteissään poimi, tonki juurineen ja istutti
+sitten taas siihen mullikkoon kiven suojaan, suviselle kupeelle. Ja
+vasta ne siihen istutettuaan ja sovitettuaan hän huomasi, että hän
+niistä ajatuksissaan oli kuvaillut V:n mallin.
+
+-- He, he ja höpsistä! Kaikkia sen sairaan mieli tekee! -- Vielä pois
+kävellessä tuo lapsellisuus nauratti maisteria niin, että ruumis
+hytkähti ja vedet tirahtivat silmälasien alta.
+
+Palattuaan kaupunkiin hän käveli taaskin kirkon kiviaidan kuvetta ja
+pormestarin nurkkaan asti, siitä viistoon yli kadun pumpun luo ja niin
+taas rantakäytävää pitkin.
+
+
+
+
+NUKU RAUHASSA.
+
+
+Nuku rauhassa, sinä kaupunki, lepää huoletonna, ne, jotka
+turvallisuuttasi varjelevat, ovat valveilla.
+
+Yö on pimeä, hiljaisuus kattaa kaupungin kuin kuoleman käsi,
+äänettömyys valtaa autiot kadut. Huminana voi väliin kuulua loitommalta
+rattaiden räminä, kiirehtien napsuttelee suorinta tietä se myöhästynyt
+kulkija, joka kotiinsa vuoteeseen ehättää; hänen askeleensa häipyvät
+yön hiljaisuuteen, taas ei kuulu risahdustakaan kotvaan aikaan. Kapakat
+ovat kiinni, ajurit ovat vetäytyneet kotiinsa, koko kaupunki nukkuu yön
+jälkeistä puolisikeintä untansa.
+
+Mutta nuku pois, kaupunki, nuku rauhassa, ne, jotka turvallisuuttasi
+vaalivat, ovat valveilla.
+
+Yksin astuskelee poliisi pitkin äänetöntä, autiota katua, astelee
+verkalleen, vakavin, tasaisin askelin, suorana, tyynenä öisten varjojen
+keskessä niinkuin kuningas valtakunnassaan. Pää pystyssä, kädet selän
+takana hän pysähtyy kadunkulmassa, luopi tyynen mutta tyystin tutkivan
+katseen eteen ja kupeille kummallekin, viivähtää siinä hetkisen ja
+jatkaa taas vakaista, öistä vaellustaan. Kadun päähän asti hän kulkee,
+toista takaisin, sitä kiertoaan kiertää tunnin tuntinsa perästä,
+äänetönnä ja varmana. Kun milloin tulee vastaan pari juopunutta
+pikku rähinätä pitäen, hän vain seisahtuu ja katsoo: hänen
+persoonallisuutensa vaikuttaa heihin jo hillitsevästi ja
+rauhoittavasti. Ja jos hän enemmän metelöiville lausuu tyynen,
+varoittavan sanan, niin sillä hän melkein aina saapi lamautumaan
+kiihoittuneen luonnon.
+
+Hän on herrana öisessä valtakunnassaan, mutta hän ei käytä valtaansa
+väärin. Hän on kaikkien ystävä, kaikkien holhooja, hänellä ei näytä
+olevan inhimillisiä intohimoja tekoihinsa vaikuttamassa, tyynenä ja
+tyytyväisenä hän kävelee tasaista marssiaan, satoiko vettä taivas tai
+paukuttiko nurkkia talvinen pakkanen. Ei hän ikävöi yön selästä
+lämpöiselle vuoteelleen, ei hän tunne mitään viettiä eikä kaipuuta.
+
+Hän vaalii yleistä rauhaa himotonna, tunteetonna. --
+
+Mutta välähtihän sieltä hehkuva kipinä hänen silmistään, kun hän
+kadunkolkasta loi katseensa oikealle. Tuli singahti siitä katseesta,
+syvän, hillitsemättömän, tyydyttämättömän intohimon vaarallinen välke.
+Erehdyskö? Ei. Se loisti niin läpitunkevasti, niin kiihkeästi, niin
+leimahtavasti, siitä ei voinut erehtyä, siihen näytti kaikki elämän
+taistelujen, kateuden, toivon, äärimmilleen ärsytetyn sielun tuliset
+liekit lietsoneen hehkuaan, ja se hehku valtasi hetkeksi hänen koko
+ruumiinsa, koko olennon. Varsi vavahti eteenpäin, hartiat kohosivat,
+kaula kyyristyi, polvet notkahtivat juoksuasentoon, käsi tapasi
+ehdottomasti miekan kahvaa. -- Mutta hetkeksi ainoastaan, siunaamaksi
+silmänräpäykseksi: kohta oli mies taas entisellään, suorana, varmana,
+tyynenä ja vakavana; pää pystyssä, kädet rauhallisina hän seisoi
+minuutin, pari ja lähti taas mitatuin askelin jatamaan eteenpäin
+tasaista tahtiaan. Silmän lieska oli kadonnut, se tuli näytti vain
+yhdessä hetkessä leimahtaneen, samassa iäksi taas sammuneen.
+
+Mistä oli kotoisin tuo tuli, missä oli sen ahjo? Oliko se siinä
+tuokiossa jo iäksi sammunut?
+
+Ei. Se kyti yhä, eikä se ainoastaan kytenyt, se palaa roimusi täytenä
+liekkinä kylmän ja rauhallisen kuoren alla. Sieltä se aina väliin
+salavihkaa vilahti, kun hän kulki katua ylös, toista alas ja yön
+hiljaisuudessa vaali kaupungin turvallisuutta.
+
+-- Niin hiljaista kaikki, niin kirotun hiljaista ja rauhallista, niin
+viheliäisen tyyntä ja siivoa. Ei tapahdu mitään, ei vaikka uinisi. Ei
+yhtään rikosta, ei yhtään loukkausta järjestystä vastaan, ei niin
+mitätöntä mitään koko yön pitkään. Ei sen vertaa, että olisi aihetta
+äkkiä syöksähtää esiin syynalaisen eteen ja juhlallisella äänellä
+huudahtaa: »soh», ja sillä yhdellä tavulla musertaa multaa mureammaksi
+jos kuinka ylpiäs mieli. Ei minkäänlaista! Poliisi kulkee katua päästä
+toiseen ja taas toiseen kuin metsämies saaliin jäljillä, mutta turhaan.
+Kaikki siellä on siivosti, kaikki paikoillaan, järjestyksessä.
+Sietämätöntä!
+
+-- Jos esimerkiksi, tuosta noin kun nurkan takaa kääntyy, näkisi
+miehiä murtautumassa kauppiaan viinikellariin. Jos niillä olisi jo
+lukot auki ja näkisi vain vilaukselta jalat, kun sisään puikahtavat,
+silloinkos ... voi sun hitto! Niinkuin kissa lentäisi lintusen niskaan,
+jalat ei kuin sivaltamalla maata pyyhkäisisivät, ja eikö nuo olisi
+siinä hetkessä konnat koivistaan kiinni! Olisivat! Ja sitten heille
+vain tyynesti ja vakavasti sanoisi, että kävelläänpäs tästä »kamariin»
+päin, siellä on yötä hyvä olla. Ja-a. Kas, se olisi jotakin.
+
+Nurkkaan hän saapuu, katsahtaa kiihkoisasti puolelle ja toiselle silmän
+tulta iskiessä: ei mitään. Mitäs siellä vietävässä olisi!
+
+-- Tai jos alkaisi kuulua tuolta edempää jonkinlaista vikinää,
+valituksen sekaista, jos tuolla porttikäytävässä pari herran-luuhkaa
+koettaisi väkisin kuljettaa tyttölasta ... siihen hiipisi hiljaa kuin
+kärppä, kunnes... Eivät ne olisi enää omalla asiallaan, eivät sen
+vietävät olisikaan. Ja huomenna jo luettaisiin kaikissa sanomalehdissä:
+»Inhoittavaa» jne., kunnes lopussa olisi, että »mutta kaikeksi onneksi
+meidän aina valpas poliisimme joutui väliin --».
+
+Porttikäytävä oli hiljainen ja tyhjä niinkuin ainakin, kissain
+nau'untaa vain kuului takapihalta, sen epäilyttävämpää ääntä ei lähellä
+eikä kaukana.
+
+-- Vilkkuu tuli ylhäältä, muutamasta kolmannen kerran ikkunasta.
+Mitähän jos sieltä äkkiä pörähtäisi tuskallinen, epätoivon huuto: »Tuli
+irti!» -- Taikka vielä paremmin, jos sieltä tai muualta äkkiä
+lyötäisiin lasi säpäleiksi ja »murhaaja, murhaaja!», kaikuisi yön
+hiljaisuuteen. Älä muuta kuin vihellä pilliin, kimakasti, heleästi,
+miekka kouraan, ylös ja mies kiinni, rautoihin! Toisia tulisi, juoksisi
+hengästyneinä avuksi: kaikki toimitettuna, ei muuta kuin viedä mies
+talteen ja jättää raportti. Peijakas!
+
+Ja komisarius kysyisi: K--ko nämä otti kiinni?
+
+-- Joo, herra komisarjus, itse työssä...
+
+Mutta mitäs tyhjää, mitäs täällä semmoisia tapahtuisi. Tuskin viikon
+pitkään löytää miehen makaamassa päissään katuvieressä tai yhyttää
+jonkun poikanulikan lankun yli hyppäämässä. Siinä kaikki. Ei tapahdu
+mitään, ei sen kuvallista.
+
+-- Entäpä jos...
+
+Kun milloin jostakin rapsahdus kuuluu tai näkyy jokin epäilyttävä varjo
+häämöttävän loitommalla, silloin aina silmä salamoi ja jäntereet
+nykähtävät. Mutta se ei ollut otus, ei viljaksi kelpaava, lammas se
+oli, joka pensaikossa hyppi, tai varis, joka lentoon lähtiessään
+latvoja rapisteli. Mitätön haaska!
+
+Katua kävelee poliisimies yksin, vakavin, tyynin askelin, pää
+levollisesti pystyssä, kookas vartalo suorana, katua kävelee ylös,
+toista alas, päästä toiseen ja taas toiseen, kävelee tasaista tahtiaan
+vielä aamun valjetessa, kaupungin herätessä, liikkeen alkaessa. Hänen
+vaihtotuntinsa on kohta käsissä, hän lähtee lepäämään aloittaakseen ja
+jatkaakseen tointansa toisena iltana ja yönä. Hän on valvonut uinuvien
+turvallisuutta...
+
+Nuku rauhassa sinä kaupunki, nuku pois, ne, jotka turvallisuuttasi
+vaalivat, ne ovat valveilla.
+
+
+
+
+JUOPUNUT.
+
+
+-- Ka, jopa se alkaa olla puoliyö, pitää lähteä, neljään pulloonhan se
+jo taas taisi noustakin juonti. Tuletko Ville?
+
+-- Enkä tule, minä juon, pyhäpä tuo on päiväkin huomenna, niin miksen
+joisi.
+
+-- Niin mikset -- juo vain. Yksinkö siinä aiot istua?
+
+-- Yksinkö? Mitä se patajuoppo, semmoinen kuin minä, vielä muuta seuraa
+kaipaisi kuin olutta. Hih! Olutta!
+
+-- Satut sille päälle, vihapäälle; mutta jos sittenkin lähtisit, johan
+ne kohta kumminkin ajavat.
+
+-- Enkä lähde, ajakoot, on tässä siksi poikaa, saavat tulla ja saat
+sinäkin. Jottako lähtisin, ja mitä varten ja minne? Mene sinä, mene
+pian, että aamulla jaksat aikaisin nousta henttuasi halaamaan, minä en
+tule, miksikä tulisin, kun mulla kerta on lysti, hiuh, -- ja juon ja
+laulan ja reuhaan ja pauhaan ... moron, moron. Tämä poika ei ole köyhä
+eikä kipeä.
+
+-- No, terveeksi sitten jää.
+
+-- Terveeksi -- minuako pilkkaat, minä jään miksi tahdon ja sinä saat
+mennä vaikka...
+
+Ville jäi yksin siihen pöydän ääreen istumaan, nojausi tuolin selkää
+vastaan, ja pää painui alaspäin. Kädessä hän piti olutlasia ja katseli
+siitä tylsästi ympärilleen. Oli sakeata, harmajan savuista siinä
+kapakkahuoneessa, sotkuista oli, kaikki näytti olevan sekaisin. Siinä
+oikealla istui miehiä, jotka väittelivät ja rähisivät, vasemmalle taas
+supatti kaksi miestä, viekkaan näköistä, päät yksissä posmittivat --
+toinen kehoitti myötään toista juomaan. Mutta sieltä edempää näkyi
+kaikki kuin usvan takaa, epäselvänä, häilyvänä: yksi sääri siinä
+selvästi roikkuili, kalossi on jalassa, mutta kenen jalka se oli, siitä
+ei saanut selvää -- ei vaikka... Ja muuan oli paitahihoissaan, vaan ei
+näkynyt päätä, liekö ollutkaan. Mutta pulloja oli paljon, oikein
+lystisti paljon, ja laseja tyhjiä ja täysinäisiä -- ne näyttivät
+liikkuvan, heiluvan puolelle ja toiselle -- voipa peeveli, kuinka oli
+hauskan näköistä. Ja ryökkynä siinä yhä samettireunanutussa kantoi
+uusia, töksäytteli väsyneen näköisenä, kun komennettiin paikasta
+toiseen mutta kantaa sen piti, piti vissisti, eivät auttaneet juonet.
+Sen piti kantaa olutta, olutta...
+
+-- Olutta! Hoi, te röökynä! Olutta.
+
+-- No hiljempään ... vähemmälläkin kuuluu. Ja vastahan minä toin.
+
+-- Mitä se siihen kuuluu, mulle pitää tuoda olutta, minä tahdon ja minä
+maksan, ja minä jaksan...
+
+Ville sai oluen, kaksi oli nyt täysinäistä pulloa edessä, ja siinä hän
+istui yksin niiden ääressä. Palttoo oli auki yllä, auki oli takki ja
+liivikin, ja lakki oli vinossa päässä, toisella korvalla röhötti, jalat
+retkottivat kaukana pöydän alla. Aina hän maisteli väliin lasista, jota
+yhä kädessään piteli, mutta ei se enää oikein ottanut tyhjentyäkseen.
+Hän uhkasi siinä joskus, katsellen somasti pyörivään ympäristöönsä,
+mutta vähitellen alkoi lamautua luonto, herpautui repäisevä uhkamieli,
+vankka oma tahto lannistui, ajatus kangistui. Siihen hän oli lutistua
+istuimelleen ... mutta ei, ei niin sentään, vielähän hän oli mies, joka
+olonsa tiesi ja voimansa, joka itsestään osasi vastata ... ei tässä
+niinkään sentään lutistuta.
+
+-- Ja sitten me ryypättiin. Ja juo ja laula... Kenenkä se tuo on rakki,
+he, tiisti, tahdotko sinä olutta ... saat tilkan niskaasi, -- ka niin,
+päristele nyt.
+
+-- Se on minun koirani, örähti muudan nousten suuttuneena.
+
+-- Yhy. Ja juo ja laula...
+
+-- Se on minun koirani, millä oikeudella te...
+
+-- Ei oikeaan eikä vasempaan...
+
+-- Ulos heti tästä huoneesta, päihtynyt sälli-rakkari holvailee...
+
+-- So, ei tappelua. Ryökkynä ehätti siihen, erotti miehet, jotka
+kauluksista jo olivat tarrautuneet, ja talutti ulos Villen; tämä
+seurasi lakeana kuin lammas, hoippaili vain ja soperteli: ja juo ja
+laula.
+
+Vasta kadulla, kun jo ovi oli takana suljettu, alkoi tuntua, että sitä
+vietävätä olisi pitänyt nokittaa. Hänen muka koiransa, äläs kelpo
+värkki, siitä haukkumaan ja kaulaan tapaamaan. Olisipa pitänyt sitä
+möhömahaa vähän heilauttaa. Ja röökynäkin heti minun kimppuuni,
+halvemman kun muka näköinen olin, niin tietysti se minua ulos
+taluttamaan, se tuhannen lutsukka. Ja oluttakin jäi juomatta kuinka
+paljon liekään maksettua. Kyllä minä vielä... -- Ville kopautti
+muutamia kertoja ovelle, sisään muka rynnistääkseen, mutta ajatteli
+sitten, että viittätoistako hän niistä koko herskapeista, pitäkööt
+oluensakin, kun kehtaavat ... eipähän ne köyhää petkuttane, kun häntä
+petkuttavat -- vietävän roistot. Kaksi pulloa maksettua olutta ... no
+sitä pitää kapakkainkin jollakin tavalla tienata.
+
+Niin se Ville mukisi ja kiukutteli, kun siitä verkalleen vinttaroi
+katua ylöspäin. Takki leuhtoi auki, kädet olivat pistettyinä palttoon
+taskuihin, pää oli alaspäin kumarassa ja lakki toisella korvalla.
+
+-- Niin -- minnekähän nyt siinä oikeastaan luikkikaan, niin minne,
+samapa se minne, tottapa siitä johonkin koituu, jonkin paikan yhyttää.
+Tuttupa on tie tuonnepäin, on sitä kävelty joskus ennenkin... On
+kävelty, on roivattu, on juopoteltu ennenkin ... juodaan ja roivataan
+vastakin, kehenpä se kuuluu, kenelläpä on siihen sananvaltaa.
+Saarnatkoot raittiuttaan tyhmemmille, tämä poika ei vääjää eikä ole
+vääjätä pakko.
+
+Semmoisia sekavia tuumiaan hän puoliääneen soperteli yksin yönselässä
+kävellessään. Mutta sakein huuru haihtui päästä raikkaassa, kylmässä
+ilmassa, tajunta palasi vähitellen juopuneen mieleen, selvää järkeä
+pilkisti pikkuisen samean hämärän keskitse. Pistipä mieleen ajatus,
+että taasko hän täällä yksin yösydännä päissään tallustaa autiolla
+kadulla, taasko on juotuna viikon palkka, taasko ovat tärvättynä hyvät
+aikomukset, taasko on voittanut himo miehen. Eikö yhtään kertaa enää
+jaksa pysyä aisoissaan, ei jaksa ... mennyttä miestä, mennyttä miestä!
+Kelvoton hylky, hylkyjen hylky sinä Ville oot, tämmöinen juuri hylky,
+hylky, hylky...
+
+Sappeaan valatti noin hetkeksi tajuntaan herännyt mieli, katkeraa
+sappea omaa kelvottomuuttaan kohtaan. Roisto, kurja kapakan kulkija,
+yön koluaja, viheliäinen vetelys, mitätön tontti, semmoinen hän oli,
+hän itse, juuri sama Ville, joka tuossa toikkuroi kadunviertä ja
+sadatteli omaa kurjuuttaan, hän itse, eikä sitä toista toki semmoista
+ollutkaan. Eikä siitä omasta häijystä itsestään päässyt erilleen enää
+koskaan, siihen surkeuteensa piti hapata, juoppoheittiö nimenä,
+heittiön päivät edessä. Se kirveli, melkein itketti.
+
+Siinä olivat muutamat puodin portaat nurkassa, niille mies istahti
+hetkeksi, sillä raukeiksi kävivät jäsenet ja uupumus voitti. Pään hän
+nojasi kättä vastaan, kumartui siihen, ja vedet tirahtivat silmiin
+miehisen miehen, niin oli katumusta, synkkyyttä täynnänsä sydän.
+Miettiä hän ei voinut asemaansa, ajatus ei juossut, mutta tuntui niin
+kolakalta, katkeralta. Siinä hän vaipuneena istui, ei nukkunut, mutta
+ei ollut valveillakaan. --
+
+Kolme ylioppilasta laskeusi alas katua, palasivat iloisina ilvehtien
+öiseltä retkeltään, eivät olleet kurjia eivätkä surkeita. Kadunkolkassa
+näkivät yksin istujan; se oli merkillinen ilmiö, sitä piti pysähtyä
+katsomaan, tarkemmasti tutkimaan, saamaan selville, mikä siinä istui ja
+mitä varten se siinä istui. -- Taisi nukkua ... no, sitten kai sille
+piti laulaa kehtolaulu. Yks, kaks, kolme... »Uinahda sä vieno...»
+
+Ville heräsi, nosti päätään ja katsoi tyhmänä, tuijottavin silmin noita
+outoja, ilvehtiviä laulajia. Hän ei käsittänyt, mitä ne olivat, katseli
+vain liikkumattomana, suu selällään. Ylioppilaat katkaisivat laulunsa,
+rämähtivät nauramaan, yksi heistä nosti kohteliaasti hattua ja kumarsi:
+-- Anteeksi jos häiritsemme, mutta miksi olet noin surkeana. Onko
+heilasi vietelty vai tahdotko ehkä paperossin?
+
+-- En.
+
+-- Vai et. Kuka sinä olet?
+
+-- Heittiö.
+
+-- Hauskaa tehdä tuttavuutta. Mutta sinähän itket, lapsiparka, annas
+kun niistän nokkasi. Mitä itket?
+
+-- Minä olen heittiö, juopporenttu, koira minä olen, viheliäinen,
+ihmisten hylky... Sylkekää minua...
+
+-- No, jos sillä voimme tehdä palveluksen, niin...
+
+-- Pojat, so, oletteko hävyttömiä, näettehän, että mies on tosissa
+tuumissa, kovissa asessoreissa...
+
+-- Ei näy olevan omalla asiallaan. Heitetään siihen kypsymään.
+
+-- Jääkää terveeksi, suurimmalla kunnioituksella.
+
+Ylioppilaat lähtivät, ja Ville jäi siihen istumaan ja katsomaan.
+Taisipa hän heittäytyä noitten vinttasäärien pilkaksi... Ka pilkatkoot,
+viisi niistä. -- Mutta nyt pois tästä --, kotiin nukkumaan. Vielä hän
+on mies, vielä hän tietää itsensä, tahtonsa ja tekonsa. Vielä hän osaa
+itseään hillitä, vielä hänessä on voimaa parantua, vakautua. Jo tästä
+hetkestä...
+
+Hän kavahti äkkiä pystyyn, pani takin kiinni, korjasi lakin päähänsä ja
+lähti vakavin, kiireisin askelin kävelemään kotipuolta kohden. Hän oli
+tehnyt lujan päätöksen...
+
+
+
+
+HUONEEN HAUSSA.
+
+
+Siinä oli omituinen uutuudenviehätyksensä, kun Villensaunassa taas
+aamuhetkenä istuttiin tupakka hampaissa ja selailtiin Hufvudstadsbladin
+viime sivulta asunnon ilmoituksia. Yö oli maattu hotellin pehmoisesti
+höllyvillä patjoilla, oli maattu kauan, nukuttu pois kaikki pitkän
+rautatiematkan rasitukset ja jysäykset, silmät oli pesty ja vaatteet
+oli harjattu, ja tuntuipa nyt sekä sielussa että ruumiissa suloinen
+levollisuus ja tyytyväisyys, kun aamukahvikin vielä oli saatu
+siematuksi vatsaa pohjustamaan. Taas oltiin Helsingin ilmaa
+hengittämässä, vanhaa tuttua, se tuntui oikein luissa ja lihoissa.
+
+Ja nyt sitä piti lähteä kävelemään, asuntoa hakemaan, hakemaan kotia
+taas muutamiksi kuukausiksi, semmoista ylioppilaskotia, huonetta
+täyshoidon kanssa, taikka puolihoidon, miten vain parhaiten passaisi.
+Ja olipa noita vara valita, koteja nimittäin, kolmatta palstaa oli
+Hufvudstadsbladin takasivulla ilmoituksia, parempia ja huonompia, jos
+minkälaisia -- ei muuta kuin tee kauppa ja asetu. Ja hyvillä mielin,
+varmana tuloksesta lähdinkin kera nuorimman veljeni, joka oli ensi
+retkellään nyt minun opastettavanani, matkaan, valitsemaan kotoa
+itselleni ja hänelle.
+
+Lähdettiin, alettiin kierros kaupungin toisesta laidasta, Santalahden
+rannalta. Paperille oli näet valmiiksi järjestettyinä ne kortteerit,
+jotka inhimillisesti katsoen ja ilmoituksista päättäen näyttivät
+otollisilta, järjesteltyinä varman kaavan mukaan, paikan mukaan, laadun
+mukaan. Oltiinhan kotoa valitsemassa, pitihän sen siis täyttää ainakin
+muutamia niistä vaatimuksista, joita ihminen, luonnollista kyllä,
+asettaa paikalle, jossa hän aikoo elää. Olisihan niitä ehtoja ollut
+paljonkin, mutta eihän niitä kaikkia saisi täytetyksi, sen tiesi jo
+ennestään, kunhan nyt edes olisi asunto jokseenkin huokea, huoneet
+puhtaat ja kalustot eheät, kunhan ei emäntä olisi kovin hapannut, kunpa
+ei olisi aivan paljon »läpikäymistä», kunhan ei tarvitsisi viidettä
+kerrosta ylemmäs kiivetä, kunpa vain ei olisi kovin kosteata eikä taas
+kylmää, ja kunhan...
+
+-- Tässäkö on ilmoitettu olevan huonetta asuttavaksi?
+
+-- Tässä, olkaa hyvä, käykää sisään. Huonetta on ja hyvää, siisti
+sisustus, aivan noin hienoja herroja varten.
+
+-- Entä hinta?
+
+-- Siitä sovitaan, me ei nyljetä ylioppilaita. Tämmöinen hauska
+sisäänkäytävä, ja noin avara näköala, ja, siitä pyydän huomauttaa,
+seurustelua on perheen keskuudessa. -- Rouva, lihava ja likainen,
+näytti ihan yksinäiseltä, joten pahoin pelkään, että hän siihen
+perheeseen ei lukenut muuta kuin oman itsensä.
+
+-- Jaa, sehän tuntuu hyvin lupaavalta.
+
+-- Niin luulisin, ja huone vanhassa puutalossa on aivan kuiva ja
+lämmin, niinkuin ymmärrätte. -- Oli siinä jokin outo haju, mutta eipä
+se olisi kauppoja katkaissut, ellei nuorin veljeni, viitaten
+seinänvierustalle lattiaan, olisi ajattelemattomuudessaan puhjennut
+lausumaan:
+
+-- Ja tuoko on torakka?
+
+-- Vai torakka, vai ... meidän huoneessa... Minä soisin, etteivät
+tuommoiset herrat tulisi tänne vanhasta ihmisestä pilkkaa tekemään,
+koiruuttaan koettelemaan...
+
+Lähdimme häntä koipien välissä toiseen taloon. Kiipeiltiin kivirappuja,
+tavailtiin ovileimoja, soitettiin...
+
+-- Huonettako herrat hakee? Se vietiin tunti sitten.
+
+Toiseen paikkaan. Pimeässä eteisessä haettiin kauan tulitikun valossa
+ovea ja oven ripaa, ja suurella vaivalla osuttiin vihdoin vanhan
+neitosen eteen. Mutta siellä alkoi tutkinto. Mitkä nimet olivat?
+Oltiinko veljeksiä? Mistä kotoisin? Mikä mies isä oli? Mitä luettiin?
+Kauanko on oltu ylioppilaina? Missä ennen asuttu ja miksei nyt siellä?
+
+-- Niin, näettekös, kun ottaa vieraita ihmisiä huoneihinsa ja
+hoitoonsa, pitää myöskin tietää, kenen kanssa joutuu tekemisiin. On
+meillä täällä huone, pienenlainen tosin ... mutta vielä minun täytyy
+kysyä, -- tähän aikaan sitä on nuorisoakin niin monenlaisia --, mitä
+herrat ovat noinikään mielipiteiltään...?
+
+-- Jottako oikein periaatteen kannalta?
+
+-- Niin, sitä on näet sen pahempi niin monenlaista ... ja katkeraa
+olisi, jos sittemmin huomaisi pettyneensä, jos ottaisi jumalankieltäjiä
+ja kevytmielisiä saman katon alle asumaan.
+
+-- Oikein me olemme ristityitä ihmisiä, kastetuita ja ripillä käypiä.
+
+-- Jaa, se on niin hyvä, kun tietää. Tässä on meillä huone ... mutta
+maksavatko herrat säännöllisesti, kuukausittain.
+
+-- Joo, säännöllisyys on meidän puolelta periaate.
+
+Huone oli keittiön takana, pieni epättö, hajanaiset ikkunat, ja tuolit
+ja pöydät olivat jalkavialliset. Ei siitä ollut meikäläisille, pois
+piti lähteä. Olisihan eukko saattanut näyttää huoneensa jo ennen tuota
+tutkintoa, jottei olisi koko elämäkertaansa tarvinnut luetella eikä
+uskontunnustustaan. Mutta täytyihän sitä kärsiä kaikkea, kun oltiin
+huoneen haussa.
+
+Nuorin veljeni alkoi jo kyllästyä. Hän oli kuvitellut mielessään, että
+kodin valitseminen olisi hyvinkin huokea juttu, että siinä itse olisi
+herrana ja määrääjänä, valitsisi niinkuin housuvaatetta räätäliltä,
+ja kun sopivan löytäisi, sanoisi vain: tuosta mulle, ja kaupat
+olisi tehty. Hän oli käsittänyt tuon kodin valitsemisen hyvin
+hauskaksi asiaksi, melkein niinkuin tytön pyytämiseksi ranseesiin
+yksinkertaisissa maalaistansseissa, että muka hän vain kulkisi pää
+pystyssä rivien ohitse, katselisi tutkivin silmin kupeille kummallekin,
+jossa hienohelmat istuivat sydän kurkkuperässä varroten, että
+ottaakohan se nyt minut tuo komea poika. Mutta, -- niin hän oli
+kuvitellut -- hän kulkisi välinpitämättömänä ohi kaikkien vanhojen ja
+rumien, jättäisi ne muille myöhästyneille, ja vasta kun missä silmä
+iskisi nuoreen, hymyilevään punaposkeen, vasta silloin hän vaalinsa
+tekisi ja vaatisi, että tule sinä siro tyttö kumppanikseni nyt vähäksi
+aikaa elämän tanssissa pyörähtämään. Ja hätäkö olisi tuolleen
+valitessa, kun otettavia oli paljon ja ottajia vielä vähän, parhaan hän
+veisi joukosta, semmoisen, jonka seurassa aika kuluisi rattoisasti ja
+hauskasti.
+
+Niin hän sanoi sitä arvelleensa, nuorin veljeni, mutta huomasi jo
+saaneensa ensi kurituksen niistä ihanteellisista elämän unelmista,
+joita hänen kokematon mielikuvituksensa oli luonut. Poika parka, monta
+kolahdusta hän vielä tulisi saamaan! Kävellessämme pidin hänelle tuosta
+pienen esitelmän, huomautin, ettei sitä kotia niinkään ostettu kuin
+leikkikalua joulunäyttelyn pöydältä -- ei. Kolmisen tuntia olimme jo
+kulkeneet, talosta taloon, kadulta kadulle, eikä ollut vielä asunnosta
+tietoa ensinkään. Jos jokin sattuikin vähänkään sopiva, niin oli siinä
+kumminkin aina siksi paljon vikoja, että päätettiin kävellä edelleen,
+hakea parempaa. Sitä nuorta, kaunista tyttöä ei tuntunut löytyvänkään.
+Milloin sillä oli ruumis vino, huone kovin monen mutkan takana, milloin
+ei näyttänyt silmiltään puhtaalta, seinät ja kalustot olivat öljyisen
+tahmeat, milloin se oli liian suuri, milloin liian pieni, ja mikä
+pahinta oli, sillä oli aina matkassaan joku vanha, rypistynyt tantta,
+joka ei malttanut olla hinnasta tinkimättä, utelematta miehen avuista
+ja asioista tai muuten epämiellyttävällä olemuksellaan tympäisemättä
+kerrassaan ja turmelematta vaikutusta, jonka tyttö itse teki.
+
+Toinen puolisko kaupunkia oli jo käyty ja kelpaamattomaksi nähty,
+toinen oli vielä jäljellä. Mutta jo oli päivällisenkin aika sivu
+siirtynyt, vatsassa jo murteli ja väänteli ja jalat pyrkivät
+omituisesti seisahtelemaan ja lepopaikkaa hakemaan. Toverini istahti
+päättäväisesti Esplanaadin penkille.
+
+-- Heitetään jo vähäksi aikaa, minua suoraan sanoen väsyttää ja
+tympäisee.
+
+-- Niin minuakin, mutta pitäähän se asuntokin saada.
+
+-- Pitäisi se peijakas ... niinhän tämä on kuin kerjuulla kulkua ...
+raha kourassa pitää huoneen puutteessa tirppoa, ja sen ne ovat sitten
+näköisetkin, että niistä viitsisi rahaa maksaa. Mennään syömään;
+minulla on nälkä.
+
+-- Kapakkaanko?
+
+-- Ka, syötävähän se on, lähteehän se vähemmälläkin henki.
+
+Syötiin, ja syötiin kovasti, juotiin kahvit ja pistettiin sikariksi.
+Mutta silloinpa ei enää tehnytkään mieli katuja kiertelemään, joka
+ovelle kolkuttamaan ja aina kysymään: onko huonetta, mikä hinta?
+Kyllästytti jo kysellä, mitä se valon kanssa maksoi ja mitä ilman,
+kenen sänkyvaatteet piti olla ja pyyheliinat -- kaikki muuten
+tarpeellisia kapineita, mutta mitäpä niistä, kun ei kumminkaan puhetta
+edemmäs päästy. Siinä istuttiin, toinen odotti toisensa sanovan, että
+eikö sitä jo lähdetä, mutta ei virketty mitään. Ja ilta tuli ja yö.
+
+Seuraavana päivänä aamusta alkaen uusi kierros, uudet kysymykset, uudet
+tutkinnot ja selvitykset, ja siinä juostessa paikasta toiseen parasta
+valitessa vietiin jo nekin, jotka olivat vähänkään otollisilta
+maistuneet. Ja kun tuli toinen ilta, kun uupuneina, epätoivon partaalla
+vihdoin tehtiin hurja päätös, otettiin summassa se, mikä väsyneille
+lähimmäs osui, silloin tiedettiin, ettei ollut tyttöä tanssiin kävelty
+valitsemassa, tyttöä hoikinta ja verevintä, vaan että oli juostu
+täydessä tolkussa -- huoneen haussa.
+
+
+
+
+SILTÄ VÄLILTÄ.
+
+
+Kun Eetu pienenä poikaressuna tallusteli pihamaalla yksin syrjässä
+toisten lasten leikeistä taikka rimpuili maantien veräjän alimmilla
+puolapuilla, niin ilvehtivät ohikulkijat hänelle toisinaan. Kysyivät:
+»Mikäs on tytöllä nimenä», taikka: »Kenenkä se tämä on poika, vai
+tyttökö lie?» Mutta Eetu ei puhunut mitään.
+
+Hän seisoi töllistellen kuin puusta pudonneena, seisoi ääneti katsellen
+alas pitkin pitkää punaista puseroaan, pureskeli peukaloaan ja kaiveli
+varpaalla hiekkaa. Ilvehtijöille ei puhunut halkaistua sanaa. Vasta jos
+pitemmälti kiusasivat, hän pirautti kimakan itkun. -- »Mitäs te
+kiusaatte», lohdutti silloin aina joku, »näkeehän tuon tytöksi koko
+asennolta ja kaikista tuumistaan.» -- »Ole väkättämättä», väitti
+toinen, »poika se on sittenkin, ja Eetu-niminen onkin, lautamiehen
+poika, tiedänhän minä.» -- »Liekö tuo kumpaistakaan», sovitteli kolmas
+matkaa jatkaen, »eikö lie siltä väliltä.»
+
+Vaikea olikin tuota Eetusta sen varmempaan päättää enempää luonteesta
+kuin käytöksestäkään, vaikea vielä sittenkin, kun hän jo vähän
+varreltaan yleni. Hän ei pelehtinyt toisten ikäistensä poikain parissa
+vetisillä jokirannoilla, ei siis koskaan sekaan tipahtanut eikä saanut
+äitimuorilta »kuka-käskeä». Ei hän juosta viiletellyt vauhkona pitkin
+vainioita, ei tärvellyt kylvöheinää eikä päästänyt isäänsä tukkansa
+kimppuun. Kärkkäämpikin hän oli keräilemään koreita tilkkuja ja lasin
+sirpaleita ja olemaan tyttöjen kanssa vieraisilla. Vasta kun housut
+laitettiin, näki Eetusta, että siinä taitaa ollakin miehen taimi.
+
+Niin, -- Eetu oli lautamiehen poika, ja kummakos siis, jos hänet
+puuhattiin kaupunkiin kouluun, kun hän siihen ikään pääsi. Siinä
+talossa oli varaa yksi poika vaikka papiksi asti kouluttaa, ja kun Eetu
+oli heikko ja hontelo ruumiiltaan ja kun hänestä siis ei näyttänyt
+paisuvan kuvallista työmiestäkään, niin arveltiin, että joutihan tuo,
+olihan noita sikiöitä kasvamassa ja toisia tuli. Ja lukemaan hän oli
+ovela, -- niin ainakin akat arvelivat, kun Eetu kernaammin istuskeli
+tuvassa jotakin kirjaa tavailemassa kuin lähti toisten ikäistensä
+tapaan nuotalle yökuntiin taikka talvella havun vetoon.
+
+Ja niin sitä luultiin ensin koulussakin, että siinähän se nyt onkin
+oikea lukumiehen alku. Läksynsä hän osasi puhtaasti ja oli siivoimpia
+koko joukossa. Kun toiset välitunnilla telmivät ja huutelivat, Eetu
+istuskeli sormet korvissa ja käänsi vielä kertaan läpi latinan
+kappaleen, eikä hän iltapäivälläkään malttanut lähteä lumisille taikka
+torille linnapallille särkemään kauppaneuvoksen vintin ikkunoita,
+niinkuin muut. Hän luki. Ja luultiin, että tuossahan se on tiedemiehen
+alku, siitähän se paisuu nero.
+
+Jo aikaisin toverit tosin alkoivat epäillä hänen tieteellisyyttään ja
+arvelivat, että Eetun neronkin laita saattoi olla hieman niin ja näin,
+kuin leppävirtalaisen autuuden. Sillä vaikka hän luki enemmän kuin
+kaksi muuta yhteensä, niin ei osaaminen sentään ollut samassa
+suhteessa; ja kun sattui esiin asia, joka ei ollut päivän läksyssä,
+pyöri Eetulla piankin turpa. Huomasivat sen vihdoin opettajatkin, mutta
+pitivät vanhaan tapaan häntä kumminkin etevänä, tai arvelivat ainakin,
+että hän nyt oli, kuten moni muu, -- siltä väliltä.
+
+Eetusta tehtiin ylioppilas, ja elämän ura oli valittava. Vanhukset ja
+muut toivoivat hänestä pappia, ja mietti hän sitä itsekin: sitenhän
+pikimmin olisi päässyt leipään käsiksi ja lukuhommista erilleen. Mutta
+ei se Eetusta oikein vedellyt, ei tyydyttänyt se papin paikka, se oli
+hänestä liian vaatimatonta, oli vähän liian -- halpaa. Muuhunkaan
+hänellä ei tosin ollut halua, mutta ei siihenkään. Sitä kesti punnita
+kauan aikaa, ruvetako papiksi vai muuksiko: sillä välillä nakkeli.
+Vihdoin Eetu päätti papin arvon liian halvaksi ja rupesi lakimieheksi.
+
+Ylioppilaselämään ja sen rientoihin astuessaan oli Eetun tietysti
+toveripiiri ja puoluekanta valittava. Hän eli siihen aikaan, jolloin jo
+oli käynyt vanhanaikaiseksi olla suomenmielinen. Mutta eihän nyt taas,
+herra Jumala, sopinut hänen, kansan lapsen, joka ruotsia tuskin taisi
+lauseen mongertaa, eihän hänen sopinut ruveta ruotsinmieliseksikään, ja
+sitä paitsi oli jo vanhanaikaista olla ruotsinmielinenkin. Olihan niitä
+vielä valitettavasti kumpiakin, ja oli paljonkin, mutta niitä ei enää
+pidetty järkensä kannalta oikein terveinä, eikä Eetu suinkaan tahtonut
+joutua siinä suhteessa epäiltävien lukuun. Puolueeseen, kumpaan
+tahansa, kuulumisesta olisi sitä paitsi ollut kovin paljon vaivaa ja
+vastusta; olisi aina pitänyt olla valmis puolustamaan mielipiteitään,
+ja hiidestäkö ne aina otti mielipiteet ja vielä niiden puolustukset. Ja
+sitten olisi joskus voinut sattua tilaisuus, jolloin olisi ollut
+hauskempi ja hyödyllisempi kuulua vastakkaiseen puolueeseen eikä
+siihen, johon jyrkästi oli liittynyt. Ei. Niin tyhmä ei Eetu ollut,
+sillä joskaan hän ei ollut mikään nero, niin hän oli kumminkin siltä
+tyhmän ja viisaan väliltä.
+
+Ja pakkoko hänen oli liittyä mihinkään jyrkkään puolueeseen eli
+jyrkästi suomenmieliseen -- ruotsalaisiin esti luonto häntä yhtymästä,
+-- kun jo oli olemassa puolue, joka ei ollut toista eikä toista, vaan
+oli siltä väliltä. Ei Eetu tiennyt, oliko tuo mikään varsinainen
+puolue, vaan sama se hänelle: paljon niitä oli semmoisia. Ja niihinpä
+oli turvallinen liittyä, ei tarvinnut ainakaan pelätä joutuvansa
+puoluekysymyksissä tappiolle, kun saattoi kuulua mihin puolueeseen
+milloinkin näytti parhaalta. Sitä paitsi vanhimmat ja vaikuttavimmat
+väsymiinsä saarnailivat tuon välikannan etuja, ja vanhojen neuvoja
+täytyy aina totella, vaikka ne tympäisisivätkin nuoren mieltä, --
+eivätkä ne Eetua toki tympäisseetkään.
+
+Siihen ryhmään päätti Eetu liittyä, ja hän huomasi pian tuumailleensa
+hyvin järkevästi: ei totta vieköön hän olisi uskonutkaan itseään niin
+ymmärtäväiseksi. Hän omisti heti saman periaatteen kaikkien muidenkin
+kysymysten ja liikkeiden suhteen, joista myötään tuli puhetta,
+kun niitä viime aikoina oli siinnyt kuin sieniä sateella:
+raittiuskysymyksiä, naisliikkeitä, uskonnon vapausaatteita -- mene
+tiedä kaikkia! Sen Eetu vain tiesi, ettei hän aikonut olla niiden
+puolustaja eikä vastustaja, vaan aikoi aina pysytellä kahden
+äärimmäisen välillä.
+
+Siitä oli ensiksikin se etu, että hänellä nyt todellakin oli jokin
+periaate. Niitä on näet paljon ihmisiä, joilla ei ole edes sitäkään,
+vaikka sellaisia täytyy surkutella. Mutta Eetulla oli periaate.
+
+Hänen asemansa vapautti hänet kaikista agitationijuoksuista -- suuri
+etu ensi ylioppilasvuosina. Eihän sellainen muita yllytä, joka ei itse
+kuulu mihinkään puolueeseen.
+
+Vielä se suuri etu, että Eetu periaatteeseensa nojaten saattoi sanoa
+itseään itsenäiseksi. Kun näet joskus sattuu ihmiselämässä sellaisia
+tilaisuuksia, että kysytään: kuulutko tähän joukkoon, vai toiseenko,
+niin siihen on vaikea vastata: olen siltä väliltä. Se kuuluisi rumalta.
+Mutta silloin voipi rykäistä ja sanoa:
+
+-- Niin, hm, minulla on tästä asiasta omat, itsenäiset mielipiteeni.
+
+Ei niistä tarvitse tehdä selkoa, vaikkei niitä olisikaan. Mutta sillä
+sanalla saa aina kysyjän suun kunnioituksella tukkeutumaan.
+
+Tuon edun Eetu havaitsi kerran muutamassa pienessä pulassa, jommoiseen
+hän ei olisi arvannut joutuvansakaan. Hän oli silloin jo parin vuoden
+ylioppilas.
+
+Eräänä aamuna, kun Eetu juuri oli noussut vuoteeltaan, peseytynyt ja
+asettunut vakavin päätöksin »siviiliään» lukemaan, soitettiin kelloa ja
+sisään astuu ylioppilas, outo keltanokka. Katsoo paperiinsa, änkyttää:
+
+-- Tekö olette herra Kemppainen?
+
+-- Joo. Istukaa, olkaa hyvä.
+
+-- Kiitoksia. Minulla on täällä suomenmielisten ehdokaslista
+hoitokomiteaan, pyytäisin nimeänne tähän vaalilippuun.
+
+-- Jaha, jaha, jaha. Ketä siinä on ehdolla ... vai niin. Ja vaali on
+huomeniltana?
+
+-- Seitsemän aikana.
+
+-- Vai niin, pankaa tupakka, tässä tulitikkuja.
+
+Eetu oli kahdella päällä. Hän oli siihen asti koettanut pysyä erillään
+noista vaaleista, eikä ollutkaan kukaan vaivannut häntä lipuillaan. Nyt
+asema oli hiukan kiusallinen, kun oli epäjohdonmukaista ja vaarallista
+kirjoittaa, paha myöskin olla kirjoittamatta. Vihdoin hän tarttui
+kynään piirtääkseen nimensä...
+
+Silloin soi kello taaskin, ja sisään astui toinen ylioppilas, outo
+keltanokka sekin, vähän hienompaa tekoa kuin toinen. Tämä rupesi
+myöskin vetämään esiin paperia, mutta kun havaitsi toisen siinä jo
+istumassa, muljautti silmiään, siirteli jalkojaan ja soperti:
+
+-- Onko minulla kunnia puhua herra Kemppaisen kanssa?
+
+-- Juu. Tehkää hyvin, käykää istumaan.
+
+-- Niin, kiitoksia, minulla olisi vain pieni asia -- hän luimisteli
+pahasti toisen puoleen, -- pyytäisin teitä hyväntahtoisesti
+kirjoittamaan nimenne tähän keltaiseen vaalilippuun.
+
+-- Jassoo, jaha ... pankaa tupakka. Näyttäkääs ... teillä on
+ruotsinmielisten lista.
+
+-- Niin on. Ja pyytäisin vielä huomauttaa tuosta kehoituksesta, joka on
+lippuun liitetty...
+
+-- Hm ... vai niin. -- Ettekö polta? Niin minä en varmasti ..., minä en
+suoraan sanoen... Niin, minä olen aikonut itse tulla siihen kokoukseen.
+-- Eetu nousi seisomaan. -- Minulla on, nähkääs, tästä asiasta omat
+mielipiteeni, minä en äänestä kumpaakaan herrojen listaa. Pyydän
+huomauttaa, että minä olen itsenäisellä kannalla enkä tahdo enkä aio
+kallistua puolelle enkä toiselle. -- Niin, hyvästi, hyvästi, minulla on
+niinkuin sanottu, omat mielipiteeni...
+
+Keltanokat lähtivät peräkkäin pois allapäin ja kääntyivät portilla
+toinen oikealle ja toinen vasemmalle. Mutta Eetu istahti taas mukavasti
+keinutuoliinsa, viskautui selkäkenoon, puhalsi tyytyväisenä kattoa
+kohden pari sakeata savua ja hoki itsekseen:
+
+-- Jaa, minä olenkin itsenäinen. --
+
+Ei Eetun tarvinnut puolueasemastaan eikä kannastaan suuria haittoja
+pelätä. Jos joku hurja puoluekiihkoinen joskus vähin veisteli ja
+pilkkaili, että Eetu muka oli yhtä sileä joka puolelta ja taipuisa kuin
+hiiren nahka, niin olipa varsin sopivata häntä yli olan silmäillä,
+silmäillä halveksumisen ja säälin katsein: veistelijä vaikeni.
+
+Mutta vuodet vierivät ja parta kasvoi, Eetu vanheni ja varsi patvi. Hän
+suoritti tutkintonsa ja osti silkkihatun, mitteli muutaman vuoden
+ylimääräisenä Helsingin katuja, kävi kumarrusretkillä ja sai viran.
+
+Ja Eetu oli, niinkuin virkamiehen tulee, notkea ylemmilleen ja kopea
+alemmilleen ja yleisön edessä asianhaarain mukaan. Mutta vanhassa
+periaatteessaan hän pysyi lujana. Jos kävit kysymässä hänen
+mielipidettään asiasta mistä tahansa, niin hän puristi kyllä lämmintä
+kättä ja esitti sinulle sen asian aivan laveasti ja perinpohjaisesti.
+Mutta tuolla asialla oli aina kaksi puolta, toinen puoli ja toinen
+puoli, etkä tiennyt Eetun luota lähtiessäsi, kumpi niistä oli oikea, --
+ellei oikeus ollut sillä välillä.
+
+Nyt on Eetu nimitetty jäseneksi erääseen korkeaan keskusvirastoon, ja
+hänen yhteiskunnallinen asemansa on tärkeä ja arvokas. Mutta hän kantaa
+pystypäisenä kunniakkaasti ja kepeästi tuon arvonsa, ja on syytä
+otaksua, että hän jaksaa kantaa vielä suurempaakin arvoa.
+
+Ihmiset pitävät häntä erinomaisena ja etevänä, eivätkä suotta, sillä
+kuinka hän muuten olisi voinut omin voimin kohota semmoiseen asemaan.
+On ainoastaan joku haaksirikkoinen lapsuudentoveri, joku
+myrkkymielinen, kateellinen koiransilmä, joka kokemuksiinsa nojaten
+väittää, että Eetu muka aina on ollut noin ikään »siltä väliltä».
+
+Olkoon. Mutta sitä tietäpä hän on tiennyt kohota korkeammalle kaikkia
+kadehtivia kilpailijoitaan.
+
+
+
+
+VIIMEISESSÄ TINGASSA.
+
+
+Eemeli oli parhaita miehiä, mitä tavataan, oli vain hiukan hidas ja
+huoleton tuumissaan ja toimissaan. Kun hän jotakin sai ruvenneeksi
+tekemään, niin se luisti kyllä, ja luisti hyvästikin, sillä Eemeli ei
+ollut mikään tuhma mies, päin vastoin. Mutta ennenkuin hän sai
+ryhtyneeksi mihinkään, niin -- pane pois, siitä ei tahtonut koskaan
+tulla alkua. Hän mietti, punnitsi, hidasteli ja vitkasteli niin, että
+toinen, paljon tyhmempi, mutta vähän sukkelampi aina meni hänen
+edelleen missä tahansa.
+
+No -- istuskelihan se kyllä Eemeli mielellään kapakoissakin, istuskeli
+jörönä ja puhumattomana illat pitkät niinkuin aikaa ei olisi ollut
+olemassakaan, väänteli viiksiään ja hämmenteli lasiaan, välittämättä
+mitä muut tekivät, tulivatko vai menivät. Mutta ei sekään hänen
+lukujaan olisi niin suuresti estänyt, sillä moni ylioppilas palveli
+viinan jumalaa paljoa hurjemmin kuin hän ja valmistui kumminkin. Ja se
+tietiinkin, että hän luki ja osasi.
+
+Mutta ei saanut menneeksi tentteeraamaan. Kului lukukausi ja kului
+toinen; nuoremmat ikäluokat kulkivat hänestä ohi, raha-asiat huononivat
+ja luotto loppui, ja luultiin jo, ettei siitä Eemelin tutkinnosta
+tulekaan koskaan mitään. Mies vanheni ja jurottui yhä, ja takki kävi
+nukkavieruksi. Ja arveltiin, että siihen se tentteeraus nyt on jäänyt.
+
+Mutta eipähän jäänyt. Muuanna keväänä, kun toverit jo tuumailivat
+laittaa pois koko miehen Helsingistä vetelehtimästä, suuttui Eemeli,
+katseli tulisessa vauhdissa vielä kerran kirjansa läpi, ja meni
+tenttasi niinkuin tuiskussa. Ei uskonut kukaan, kun hän sanoi, että nyt
+hän aikoo valmistua, sillä sen hän oli sanonut jo kymmenen kertaa
+ennen. Mutta siinä ei ollut kuin yksi pyöräys, -- hän oli vain muutamia
+viikkoja näkymättömissä -- kun jo neljästä aineesta kolme pahinta oli
+kunnialla suoritettuna.
+
+Mutta silloin Eemeli arveli, että »tpruu»; hänen hidasta luontoaan
+rupesi vauhti arveluttamaan, hän ei tuntenut itseään tuona kovin
+toimeliaana miehenä -- hän päätti seisahtua. Ja taas kului kuukausia
+niin, että ei Eemelin tutkinnosta kuulunut mitään. Ja talon hyyryt
+jäivät maksamatta, vaatteet jäivät pesettämättä, kengät irvistelivät ja
+housunlahkeet repaloivat. Kun hän sai jostakin viitosen tai kympin,
+niin hän maksoi pienimmän velkansa, joi jäännöksen suuhunsa ja makasi
+sitten taas kotona miettien, mistä saisi tupakkarahat ja millä
+ilveellä matami saataisiin vähäksi aikaa tyynnytetyksi alituisista
+kärttämisistään.
+
+Hänellä ei ollut kirjoja lukeakseen tuota neljättä ainetta, eikä saanut
+aikaiseksi mennä mistään lainaamaan. Kolmas kuukausi kului lopulleen,
+tenttamina-aika oli menossa sivu.
+
+Silloin hänet nykäisi horrostilasta taas eräs nuori tuttava, joka
+tarvitsi tutkintotoveriä.
+
+-- Joo, kyllä minä tulen, kun kirjat annat, käyhän vain ilmoittamassa.
+
+-- Ensi viikollako mennään?
+
+-- Milloin tahansa, kyllä minä joudun.
+
+Mutta hän ei joutunutkaan sen nuoren miehen matkaan. Lukenut hän kyllä
+oli, mutta -- ei ollut frakkipukua enää, se oli kiinnitettynä, eikä hän
+viitsinyt lähteä lainailemaankaan, ei mielestään ilennyt, tuumasi vain,
+että kun saisi omansa lunastetuksi, niin...
+
+Istuskeli kotona ja mietti, että kun saisi siksi rahaa jostakin ...
+mutta ei viitsinyt mennä hakemaankaan, sillä tiesihän tuon jo
+ennestään, kuinka lujassa se oli, -- ei sitä saisi kumminkaan... Hän
+oli jo ennestään velkaa joka ikiselle ja koko maailmalle.
+
+Vasta kun se nuori mies tuli kertomaan tutkinnostaan ja tarjosi omasta
+ehdostaan pukuaan lainaksi, tuumasi Eemeli, että jos sitä menisi... Oli
+viimeinen määräpäivä juuri täpärimmillään ohi luistamassa.
+
+Pieneksi se nuoren miehen puku kävi hänelle, housut pingoittivat
+reisiltä kuin makkaran kuoret, ja vanhoista kengistä jäi pari tuumaa
+varttakin näkymään lahkeitten alta, takki likisti hartiat kokoon, eikä
+nappiin menemisestä ollut puhettakaan. Mutta kun toinen mies sanoi,
+että hyvä on, ja kun puhtaan kaulustan vielä kaulastaan lainasi, niin
+ajatteli Eemelikin, että antaa mennä.
+
+Meni, tentteerasi ja läpäisi.
+
+Kaikki oli ohitse, tutkinto saatu ja hyvä, ei muuta kuin se virallinen
+julkinen tutkinto jäljellä. Mutta siinä teki vielä viimeisen tingan.
+
+Siihen julkiseen tutkintoon on rahamaksukin, 39 markkaa, joka samassa
+on suoritettava. Jos et sitä suorita, niin älä otakaan tutkintoa, sen
+tiesi Eemeli erinomaisen hyvin. Ja hän istui taas kotona ja ihmetteli,
+että mistähän vain nuokin saanee ... saaneeko mistään...
+
+Ja hän tuli jo vähän levottomaksi, kenties ensi kertaa elämässään. Se
+olisi joutavata, hän tuumi, jos niitä ei nyt saisi, se olisi
+jonninjoutavata... Ja hän ponnisti vihoviimein mielensä jännityksiin,
+keräsi kokoon kaiken päättäväisyytensä ja lähti vielä kerran
+»vippaamaan.» Kulki ensin tuntikausia ja mietti, että mistähän sitä
+yrittäisi, kävi jo muutamassa porstuassakin ja palasi takaisin,
+toisella ovella jo soitti, mutta ei tavannut hakemaansa miestä kotona,
+ja arveli silloin jo lähteä kotiin, sillä mistäpä sen nyt siihen
+kiireeseen enää ehti saada semmoisen rahan, parasta lie kun jättää
+semmoisekseen.
+
+Oli jo ilta, ja seuraavana aamuna oli julkinen tutkinto määrätty
+pidettäväksi, siksi olisi rahat pitänyt saada, mutta eipä noita näkynyt
+saavan...
+
+Eemeli alkoi painua kotiin päin.
+
+Mutta samassa tuli vastaan tuttu mies, joka tervehti, paiskasi oikein
+kättä. Vaistomaisesti Eemeliltä pääsi silloin kysymys:
+
+-- Onko sulla kolmeakymmentä yhdeksää markkaa?
+
+-- Kolmekymmentä yhdeksää, miksei neljääkymmentä?
+
+-- Sen kun vain tutkintorahoja tarvitsisin.
+
+-- Ja milloin sinulla olisi se tutkinto?
+
+-- Aamulla, yhdentoista aikaan.
+
+-- Eikä rahoja ole?
+
+-- Ei penniäkään.
+
+-- Eikä tiedossa mistään?
+
+-- Mistäpä ne ... jos ei sulla sattune...
+
+Sattuihan sillä, ja oli myös halukas auttamaan, mutta ei mukaan
+sattunut. Käski Eemelin aamulla käydä hakemassa, niin saisi.
+
+Soo -- noinhan se selviää, niinhän se menee kuin rasvatuilla rattailla.
+Eemeli käveli kotiin sangen tyytyväisenä itseensä ja koko maailmaan.
+
+Lainahousut tuntuivat aamulla jalkaan vedettäessä hävittömän pieniltä
+ja takki ahtaalta, ja se valkoinen kaulaliina, jota viime aikoina niin
+usein oli pitänyt edestakaisin kaulaansa näperrellä, oli jo siivottoman
+likainen... Nuo asiat vähän mietittivät Eemeliä, kun hän aamulla rupesi
+pukeutumaan tutkintoa varten, sillä jos nuo yksityisissä tenttaminoissa
+hät'hätää olivat menetelleetkin, niin taisi olla niin ja näin niissä
+mennä julkiseen, jossa oli muitakin useita sekä tutkittavia että
+tutkijoita ja kuuntelijoita. Ne epäilyttivät häntä hyvin, kun hän
+katseli pitkin säärenvartta alas kenkiin ja käänteli hyppysissään
+mustanpuhuvata kaulaliinaa.
+
+-- Housuja ei nyt enää ole mikään mahdollisuus saada toisia, hän tuumi
+ja koetti pingoittaa lahjetta alemmas ... mutta jos ottaisi yhteen
+otteeseen rahaa koko neljäkymmentä ja ostaisi puhtaan liinan...
+
+Sen hän päätti tehdä ulkonaisen ihmisensä vuoksi, ja saikin koko
+neljäkymmentä. Mutta kohta hän katui, kun ei ottanut vielä paria
+markkaa ..., liinaa näet ei saanut minkäänlaista markalla, se maksoi
+puolentoista...
+
+Ja kun se raha kerta vaille jäi, niin hän meni olutkauppaan juomaan
+janoonsa seidelin ja miettimään, mitä nyt olisi tehtävä. Aikaa oli
+vielä vajaa tunti, rahaa oli markkaa vailla määrä...
+
+Harvoin Eemeli mietti elämänsä surkeutta, mutta nyt se astui kovin
+selvänä hänen eteensä, että tämä elämä todella on surkeata. Hänen siinä
+istuessaan oluthaarikko edessään tuntui hänestä hetkisen siltä, kuin
+hän olisi ollut yksi ihmiskunnan marttyyrejä, niitä yhteiskunnan
+lapsipuolia, jotka vain olivat määrätyt kärsimään ja puutteissa
+kitkuttamaan elämänsä läpi ja joita toiset onnellisemmat saattoivat
+pilkata ja häväistä ja polkea ja sortaa minkä verran ilkesivät, joilla
+ei ollut mitään oikeuksia eikä mitään mahdollisuuksia...
+
+Mutta ainoastaan hetkisen hän niin mietti, siunaaman silmänräpäyksen
+vain. Aika riensi, hänen täytyi joutua. Taas äskeisen tuttavan luo. Hän
+ei ollut enää kotona. Siis muualle, toiseen taloon markan hakuun...
+
+Hiki valui päästä, kun hän astui tutkintoon. Mutta silloin hänellä jo
+olikin täydet rahat, ja helpotuksen huokauksin hän laski ne
+asianomaisen sihteerin kouraan.
+
+Ja kun sieltä pääsi, oli Eemeli taas tyynenä ja tyytyväisenä itseensä
+ja koko maailmaan. Nyt oli taas aikaa laskeutua rauhaan ja suloiseen
+huolettomuuteen lepäämään noista tavattomista, hänen luonteelleen
+vieraista ja vaivalloisista ponnistuksista. Nyt oli arvo saatu, nyt
+meni jo nimi vekselissä...
+
+Eemeli ei ollut enää köyhä eikä surullinen, kaikkein vähimmän hän oli
+yhteiskunnan lapsipuoli.
+
+
+
+
+YSTÄVÄNI ULKOLAINEN.
+
+
+Minun ystäväni on nähnyt paljon maailmaa. Hän on kulkenut useimmat
+Euroopan suurimmat pääkaupungit, matkustanut merkillisimmät paikat ja
+laajentanut näköpiirinsä, niin että hän nyt pystyy katselemaan kaikkia
+asioita yleisemmältä, laajemmalta kannalta. Minä en voi muuta kuin
+ihailla tuota ystäväni suurta etevämmyyttä, ja -- kadehtia sitä.
+
+Minä näet en ole nähnyt maailmaa paljon ensinkään ulkopuolella
+kotimaan ahtaita nurkkia. Sanon tahallani »paljon ensinkään»,
+vaatimattomuudessani minäkin vähän kerskaillakseni, niinkuin sopii
+minun ahtaammalta näkökannaltani. Sillä Tukholmassa minäkin olen
+käynyt, -- pistäytymällä tässä muuanna kesänä. Mutta sielläkään en
+ehtinyt laajentaa paljon mitään, niin ettei minun pitäisi iletä mainita
+koko Tukholmassa käyntiäni, -- niin vähäarvoista se oli ystäväni
+matkojen rinnalla. Mutta mainitsen kumminkin, koska minulla siitä on
+ollut suurta suoranaista hyötyä -- jäljestäpäin.
+
+Se matkani näet auttaa minua houkuttelemaan ystävältäni hänen
+arvokkaita ulkomaan kertomuksiaan, joita kuunnellessani minäkin, vaikka
+vaillinaisesti, hiukan saan laajennetuksi ahdasta näköpiiriäni. Minä
+voisin melkein vakuuttaa, että siinä on ollut suurin hyötyni koko
+Tukholman-matkastani, ja minulla on syytä olla iloinen, että sen tulin
+tehneeksi.
+
+Minä viekoittelen hänet aivan tietämättään juttelemaan näkemiään ja
+kuulemiaan Pariisista, Berliinistä, Wienistä, milloin mistäkin, ja
+sitten kun hänet kerta olen saanut alkuun, en muuta kuin äänetönnä
+kuuntelen, joskus vain pistän väliin jonkin »älä!», »johan nyt!» tai
+»ohoh!»
+
+Menettelytapani on tämmöinen.
+
+Me kävelimme esimerkiksi Aleksanterinkatua ja katselimme ohimennen
+puotien lasi-ikkunoista sisälle. Silloin minä niinkuin sivumennen
+mainitsen:
+
+-- Johan niillä on täälläkin noita suuria laseja. Mutta olivat ne kaksi
+kertaa suurempia, joita näin Tukholman puotiloissa, siellä käydessäni.
+
+Silloin hän hieman naurahtaa, hymyilee pilkan ja säälin sekaisesti ja
+alkaa:
+
+-- Mitä lie ollut sielläkin. Mutta kun esimerkiksi Euroopan suurissa
+pääkaupungeissa näkee laseja, niin ne ovat sentään laseja. Pariisissa
+esimerkiksi boulevardien varsilla, ja entä Brysselissä...
+
+Hän on päässyt alkuun, ja minä olen tyytyväinen. Saan noin
+aivan ilmaiseksi ihan uuden käsityksen maailmasta, mitä tulee
+lasi-ikkunoihin.
+
+Tulee sitten meitä vastaan neitonen nuori ja kaunis, hieno hipiä ja
+kukkeat kulmat. Minä innostun heti.
+
+-- Kylläpä oli jumalallinen ihminen, sanon, säännöllinen ja samalla
+hempeä, aivan kuin muudan vahatyttö tuolla Tukholman panoptikumissa.
+
+-- Niin, mutta olisitpa nähnyt esimerkiksi Berliinin vahamuseossa... Se
+on ensimmäinen laatuaan maailmassa, Pariisissakaan ei ole semmoista.
+Siellä kun liikut, niin et erota elävätä ihmistä vahakuvasta,
+kunnioituksena nostaisit lakkia vaha-Bismarckille, ja yksin jos olisit,
+et malttaisi olla vahatyttöä suutelematta. Mutta kun useammin käypi...
+
+Me kävelimme alas Unioninkatua, muka Esplanaadille. Mutta sattuikin
+olemaan jokin ylhäinen nimipäivä, paraati oli torilla. Ihmisiä oli
+siellä kuin helluntainepistolassa, ja siksipä me emme viitsineetkään
+nyt lähteä joukkoon tungeskelemaan, -- onhan tuo tuommoinen jo nähty.
+Minun jos olisikin mieleni tehnyt, niin en ilennyt ystävääni pyytää,
+sillä kummempiakin tuo toki lie ollut paraateja katsomassa.
+Seisoskelimme siellä syrjemmässä hetkisen, ja minä otin ohimennen vähän
+arvostellakseni marssivain sotamiesten juhlavormuja.
+
+-- Puku sittenkin on sotamiehen koristus. Mutta ei niillä täällä meidän
+väessä sentään ole niin komeita koristuksia kuin kuuluu olevan
+ulkomailla ja kuin jo muutamilla Ruotsin kaartinkin osastoilla näkyi
+olevan.
+
+-- Eiväthän nämä ole pukuja eivätkä mitään sen rinnalla, kuin
+esimerkiksi Saksassa husaareilla ja ulaaneilla ja muilla. Kun ne ovat
+paraatipuvussa, niin se on vähän toinen kiilto ja toinen helinä.
+Kypärät välkkyvät kuin tulen liekit, vyöt paistavat hopealta ja vaate
+on hieman erilaista tekoa, sen vakuutan. Kun niitä näkee ohi marssivan,
+niin oikein äkkinäiseltä silmät huikiaa.
+
+-- Johan sinä nyt taidat... -- Minä uskalsin hiukan epäillä tuota,
+niinkuin on luonnollista minun ahtaammalta näkökannaltani. Mutta sitä
+minun ei olisi pitänyt tehdä, ainakaan ääneen.
+
+-- Käypäs katsomassa, jos et usko. Niin seisot siellä kuin maalainen
+apteekin edessä suu auki, ja ällistyt niin, jottet ymmärrä pitkään
+aikaan niskojasi kääntää. Mutta kun vähän on saanut liikkuneeksi
+Euroopan eri maissa, niin siihenkin kiiltoon pääsee tottumaan.
+
+Ystäväni vähältä suuttui, niin tyhmä oli hänestä minun epäilemiseni. Ja
+minä jo pelkäsin, että nyt häneltä ei enää tule kertomusta mitään;
+mutta sattui samassa niin onnellisesti, että ihmisliuta rupesi sotaväen
+jäljestä vetäytymään meihin päin, tunkeilemaan ja ehättelemään.
+Huomautin silloin, että onpa tässä rahvasta kerraksi, tämmöisessä
+ihmistungoksessa olen harvoin ollut.
+
+-- Mitäs tungosta luulet tämän olevan. Olisitpa joskus Pariisin
+kaduilla, kun kansaa syystä tai toisesta on tulvinut kokoon. Siinä sitä
+on rahvasta, on hämminkiä. Se on kuin yksi tuhatpäinen eläin, joka
+kippurehtaa kadulla tai torinpaikoilla, aaltoilee kuin meri ja kihisee
+kuin koski. Mutta järjestys siinäkin pidetään, ei mitään metakkaa pääse
+syntymään. Jos voisit aavistaa, minkälaiset siellä on poliisit...
+
+Enhän minä sitä voinut aavistaa, omalta näkökannaltani, mutta koetin
+olla tarkkaavaisen ja viisaan näköisenä niinkuin ainakin, ettei hän
+arvelisi kuvaamisensa turhaan menevän.
+
+-- Sinne sitä kyllä äkkinäinen sotkeutuisi ja hämmentyisi, niin ettei
+lopulta tietäisi missäpäin hänellä on silmät ja missä selkä. Mutta
+pariisilaiset ovat siinä tungoksessa kuin kotonaan, ovat
+leikkisimmillään silloin juuri. Ja kun maailmassa jonkin aikaa on
+liikkunut, niin siihen tottuu ja on levollinen kuin ainakin. Ja
+samanlaista se on muissakin Euroopan suurimmissa pääkaupungeissa.
+
+Hän kieraisi tyytyväisen näköisenä hienoja pariisilaisia viiksiään ja
+teki sitten liikkeen kädellään, ikäänkuin osoittaakseen, että siellä
+tuo oli jotakin, mutta mitäs täällä. Jos minulle oli mieluista kuulla
+hänen muistelmiaan, niin mieluista se tuntui olevan hänellekin kertoa.
+Niissä muistoissa viivähtää hänen mielensä kernaasti, usein ja kauan,
+hän ikäänkuin märehtii tarkalleen yksityiskohtia myöten kaikkea, mitä
+on nähnyt ja kokenut maailman keskipisteissä, elää ne ajatuksissaan
+uudelleen ja yhä uudelleen. Ja silloin aina leviää ylhäinen, hieno,
+voisipa sanoa ulkomaalainen hymy hänen kasvoilleen, ja hänen
+liikkeissään tuntee silloin selvästi kokeneen ja elämään tottuneen
+maailmanihmisen. Minullehan se kaikki tietysti käypi kateeksi -- eikä
+kummakaan --, mutta en puhu mitään, itsekseni vain katson ja kadehdin.
+
+Mutta sattui tässä tuonaan niin, että oli tuo kateellinen mieleni
+vähällä päästä ilmi purkautumaan. Me istuskelimme, ystäväni ja minä,
+Seurahuoneen täyteen ahdetussa salissa ja katselimme tanssivaa »Svea
+balettia», jota sekä sanomissa että yksityisesti oli paljon kehuskeltu.
+Mutta meitä se ei tyydyttänyt kumpaistakaan, liian oli kömpelöä, liian
+kankeaa ja liian rivoa. Minäkin olin nähnyt Tukholmassa käydessäni
+»Mosebackenilla» tanssijattaria paljon sorjempia ja liikkeiltään
+notkeampia ja sirompia, enkä tietysti malttanut taas olla puheen aluksi
+huomauttamatta, että -- »kaikenlaista muualla jo kelpaamatonta ryönää
+ne tänne Suomeen lähettävät. Kun minäkin olin Tukholmassa ja siellä
+näin tanssijattaria, niin aivan ne olivat kuin henkiä tai keijukaisia
+näitten rinnalla...»
+
+Mutta silloin ystäväni vähän jo tuskaantui.
+
+-- Sinulla on aina hampaillasi nuo Tukholman näkemäsi. Äläs kelpo
+Tukholma, eihän se ole sen kummempi kylä kuin tämäkään Helsinki,
+ainakin hyvin vähän kummempi. Kun näkee jotakin tähän laatuun
+esimerkiksi Berliinissä ja esimerkiksi Pariisissa, niin eihän sitä voi
+verratakaan; siellä tulta, siellä makua, siellä mehua. Huonoinkin
+tanssijattarien esiintymispaikka siellä on siksi paljon etevämpi sinun
+tukholmalaisiasi, ettei sinulla voi oikeasta tanssista olla
+käsitystäkään. Sitä ei voi verratakaan sinun Tukholmiisi.
+
+Näin hän sanoi kiivastuen, ja suoraan sanoen se minun pisti vihaksi.
+Olin näet aina kaikessa vaatimattomuudessani ollut itsekseni hieman
+ylpeä Tukholman-retkestäni, -- niitä on näet paljon, jotka eivät ole
+käyneet edes sielläkään -- ja ymmärrettävästi loukkasi siis tunnettani
+pahasti, kun ystäväni noin säälimättä repi palasiksi kaikki ylpeyteni
+ja hiljaisen iloni syyt. Ja sitäpaitsi näytti nyt siltä, kuin ei minun
+enää kannattaisi ruvetakaan Tukholman-tiedoillani houkuttelemaan häntä
+kertomiseen. Hän jo nähtävästi halveksi kaikkia minun vähiä
+kokemuksiani sieltä.
+
+En puhunut mitään, mutta hiljaisuudessa kaiveli sydäntäni. Katselin,
+kuinka hän istui varmana ja ikäänkuin anteeksi antavin ja armollisen
+suvaitsevaisuuden katsein seurasi näyttämöllä tapahtuvia, hänelle kovin
+vähäpätöisiä seikkoja. -- Koskahan minä pääsisin tuolle kannalle?
+Varmaankaan en koskaan.
+
+Ihan leppyneinä ystävinä me lähdimme pois, mutta minun oli mieli
+haikeana. Ja silloin kirjoitin tämän.
+
+Mutta äärettömän hyvästi voin mielessäni kuvailla, kuinka hän, jos
+sattumalta näkisi tämän painettuna, kieraisisi pystyyn pariisilaiset
+viiksensä, hymähtäisi itsekseen pilkan ja säälin sekaisesti ja
+tuumailisi:
+
+-- No onhan tuo nyt tämäkin. Mutta kun kirjoitetaan esimerkiksi
+Euroopan suurissa sivistysmaissa...
+
+
+
+
+KUMMITUKSIA.
+
+
+Ilta oli sateinen ja pimeä niinkuin syksyllä ainakin. Ilkeätä lorinata
+piti vesi, joka räystäskourusta roiskuili maahan, ja epäsointuisasti
+säesti sitä etäämpää ojatulva valuessaan maantienojasta viemäriin.
+Maantiellä oli isoja lätäköitä, rattaat räiskyttivät alituisesti
+soravettä ajajan niskaan ja silmille, ja ken jalan sortui kulkemaan,
+sai visusti varoa, ettei häntä niljakka savi livauttanut nokalleen
+rapakkoon. Kopeloimalla sai eteensä koetella tiellä pysyäkseen, sillä
+niin oli pimeätä kuin säkissä.
+
+Tuo oli oikein kamalata säätä Hilma-rouvasta, kun hän teki poislähtöä
+postineidin luota. Ja myöhäksikin oli vielä mennyt ilta, aika oli
+kulunut siinä rupatellessa niin, ettei sitä huomannutkaan. Kahden
+kesken olivat istuneet, voudin nuori rouva ja postineiti, jälkimmäisen
+luona ja jutelleet illan kuluksi tämän maailman asioita. Ja hyvähän
+tuo oli, että oli saanut iltansa siksikin menemään, sen vihattavan
+perjantai-illan, jolloin muuten aina piti itsekseen istua, kun
+pitäjän herroilla oli vistipäivänsä ja totinjuontipäivänsä. Niinä
+perjantai-iltoina istui sentähden neiti Roosa, postineiti, tavallisesti
+voudissa, rouvan huvina. Mutta nyt hän oli päivällä sanonut: »Tule sinä
+Hilma nyt kerran minun luokseni, niin istumme siellä. Minä kun en ole
+oikein tervekään, niin juodaan nyt kerran ihmeeksi siellä meillä teetä.
+Laita poika ajoissa nukkumaan ja tule». Ja Hilma-rouva oli ajatellut,
+että miksipä hän ei lähtisi, ainahan vaihtelu hauskuttaa.
+
+Istuttu oli oikein lukon takana -- joulukin läheni -- ja syvässä
+hiljaisuudessa puhuttu asiat poikki ja pitkin, niin että posket lopulta
+hehkuivat ja päätä kivisti; ainahan sitä on puheen ainetta, kun nuori
+rouva ja neitonen suuksatusten yhtyvät. Kello viilti yli yhdentoista.
+Sentähden lähti Roosa-neiti itse palvelijoineen lyhty kädessä
+saattamaan vierastaan kotiin, vaikk'ei ollutkaan sitä heidän väliä kuin
+satakunta syltä kylänkeskeistä taivalta.
+
+Lähtivät ja kiertelivät lyhdyn häilyvässä valossa maantien syvimpiä
+rapakoita, kohottelivat hameitaan puolelta ja toiselta aina vain
+ylemmäksi, etteivät helmat pääsisi kastumaan; eipä tuossa ketään lie
+ollut näkemässä. Kuollut oli yö; veden loisketta kuului askelten alta,
+mutta elävän ääntä ei läheltä eikä kaukaa. Pimeys oli kätkenyt luonnon,
+maantieltä lähimmät rakennuksetkin tuskin hämärtivät epäselvinä ja
+valottomina.
+
+Roosa-neitiäkin jo peloitti, he värisivät molemmat kävellessään
+käsikynkitysten varovasti edelleen.
+
+Kirkon valkea seinä kuvautui kalpeana mustan männikön rinnassa. Naiset
+painautuivat lähekkäämmäs, kulkivat ääneti, tuskin hengittivät, kun
+portin ohi menivät. Jokin akkuna lepatti ilman vedossa. Heitä
+puistatti, tuntui kylmältä.
+
+Mutta Hilma-rouva koetti olla rohkeana.
+
+-- Peloittaako sinua? Palaa takaisin, kyllä minä yksinkin jo uskallan
+kävellä.
+
+-- Hyi, mitä puhut. Sinäkö jäisit yksin tässä yössä maantielle -- ei.
+
+-- Mitä manalaisia sinä täällä luulet olevan?
+
+-- En minä aaveita pelkää. Mutta sattuisi joku ilkiö olemaan kätkössä
+nurkan takana...
+
+Puolen matkaa he olivat kulkeneet, kun saapuivat kapteeni vainajan
+talon kohdalle. He ihmettelivät sitä pimeyttä, kun ei koko taloa paljon
+haamoittanutkaan, vaikka se oli aivan maantien varrella. Silloin juuri
+piika, joka edellä kantoi lyhtyä, kiljaisi, säpsähti, niin että lyhty
+oli pudota.
+
+-- Sieltä näkyy tulta akkunasta.
+
+-- Tulta autiosta talosta! Johan sinä nyt...
+
+Mutta Hilma-rouva näki sen itse, kun astui kaksi askelta. Kapteeni
+vainajan huoneen akkunasta talon päätypuolelta näkyi himmeä valo,
+kalpea kuin kuutamon paiste. Pienen puutarhan puitten lomitse se loisti
+kuin ilmassa häilyvä liekki valaisten lehdettömän pihlajan hoikat
+oksat. Mutta siihen se rajoittuikin.
+
+-- Tuli autiossa talossa ... huih, katso! -- Roosa-neiti värisi kuin
+lapsi tarttuessaan kaksin käsin ystävänsä käsivarteen. Hänen silmänsä
+olivat kuin juotetut siihen häilyvään, kelmeään liekkiin.
+
+-- Se ehkä heijastaa lyhdystä.
+
+-- Vai lyhdystä, hätäili piika, katsokaa. -- Hän peitti lyhdyn
+hameittensa alle, ja tuli näkyi sittenkin.
+
+-- Mutta eihän siellä voi olla ketään, puhui rouva, koettaen näyttää
+miehuuttaan. -- Avaimet ovat kaikki meillä, maalarit toivat menneellä
+viikolla.
+
+-- Siitäpä juuri, kuiskaili piika. -- Kas kun leimuaa, nyt vilahti kuin
+varjo ohi...
+
+-- Lähdetään, huokasi neiti tuskin kuultavasti. Hän ei itse päässyt
+liikkeelle, jäsenet olivat kuin jäätyneet!
+
+Kapteeni oli ollut vanha eläkkeellään eläjä, siivo mies, vaikk'ei
+vailla omituisia vanhanpojan tapojaan. Oli peloittanut lapsia
+tuuheilla viiksillään ja ankaralla muodollaan, oli kauhistuttanut
+eukkoja uskonkiellollaan ja tyttöjä naurattanut ja kutkuttanut
+vapaapuheisuudellaan. Ja hänenkö rauhaton henkensä nyt liiteli vainajan
+asunnoissa ja poltti virvatulia yön pimeässä? Tiesi, mikä salaperäinen
+eläjä hän lie ollutkaan...
+
+-- Mutta olethan lapsellinen, Roosa, meidän valistuneella
+vuosisadalla! --
+
+Mutta samassa taas leimahti kirkkaaksi tuo sinervä valo, ja ikkunaan
+ilmestyi todellakin musta, muodoton varjo. Niin, niitä näytti olevan
+kaksi, ne liikkuivat siinä edestakaisin, milloin hämärtäen valoa,
+milloin vetäytyen syrjään. Taas tulivat esiin, sulivat yhdeksi, tuli
+tupsahti ja sammui.
+
+Nyt oli rohkeus lopussa. Piika kiljaisi, hytkähti ja lähti vilistämään
+lyhty kädessä. Toiset jäljessä. Helmat hulmusivat pitkin rapakoita,
+vesi roiskuili korkealle, kastellen kasvoja myöten. Lyhty palvelijan
+ojennetussa kädessä heilahteli ja muodosti kummia kuvioita yön mustaa
+pohjaa vastaan: tuli siinä läähätti, sammuili vuoroin, vuoroin liekitsi
+ja leimusi vauhdin viimassa. Juostiin tulisesti. Rohkeus oli poissa,
+poissa valistunut vuosisata, poissa järki ja varovaisuus: aave oli
+mielessä ja sydämessä kummituksen kauhu. Takaa maantieltä kuului
+kolinaa, hermot ärtyivät äärimmilleen; vauhtia lisättiin, talo oli
+lähellä. Pinnistettiin viimeinen ponnistus, hyppy poikki rapakon ja --
+läiskäys...
+
+Lyhty oli leimahtanut ja sammunut.
+
+Se oli tapahtunut voudin veräjällä. Samassa ajoivat veräjälle naapurin
+isäntä ja vouti, jotka palasivat vistin peluusta. He löysivät ojasta
+kolme puolikuollutta, likomärkää naisihmistä ja hajanaisen lyhdyn.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Tätä juttua kertovat erityisellä mielihyvällä kylän herrat jokaiselle
+uudelle vieraalle, joka ensi kertaa on muassa perjantai-iltoina heidän
+vistipöytänsä ääressä, kun rouvat ovat kotona odottamassa. He kertovat
+sen toiseen kertaan ja kolmanteen, ja nauravat aina yhtä herttaisesti,
+yhtä makeasti, ja joka kerta siitä kummitusjutusta saa kuulla hiukan
+uudemman toisinnon, entistään kuvaavamman. Ja loppu, arvoituksen
+selitys, se kerrotaan matalammalla äänellä, naurua pidättämällä,
+viittailemalla ja evästelemällä.
+
+Maalaripojat, veitikat, olivat edellisillä viikoilla viimeistelleet
+kapteenin talossa muutamia siistimistöitä, joita tarvittiin uuden
+asukkaan varalle. Avaimet vietiin sitten kyllä voutiin, mutta
+poikaviikarit olivat ajoissa huomanneet, miten noita vanhoja lukkoja
+sai avaimittakin sen verran aukeamaan, että sisälle päästiin.
+
+Kaupungissa ne olivat käyneet opissa, vekkulit, ja oppineet siellä
+ammatin sivultakin yhtä ja toista. He tiesivät, mitenkä ikäviä iltoja
+hauskasti vietetään.
+
+Työn lomaan he joivat joskus mielellään viinatilkan ja olivat pahoja
+pelehtimään kylän piikatyttöjen kanssa. Mutta kun kapakoita ei ollut ja
+kun ulkona törmillä ja luhillakin kävi syyspuoleen kylmäksi istua,
+menivät he omia teitään yön aikaan pullojensa kanssa kapteeni vainajan
+keittiöön, sulkivat ikkunat, tekivät tulet ja huvittelivat mielin
+määrin. Väliin viekoittelivat pari piikatyttöäkin lämmittämään liedellä
+kahvipannua.
+
+Niin perjantai-iltanakin. Mutta lämpimässä innostuksessaan he olivat,
+varomattomasti kyllä, unohtaneet hetkeksi välioven sulkematta, ja tuli
+leimusi tietysti akkunasta himmeänä, kalpeana ja kaameana yön pimeään.
+Mutta kuka sen nyt arvasi, että siitä sillä hetkellä juuri sattuisi
+kulkemaan ohi kylän hienoja, hermoheikkoja naisia, jotka säikähtivät
+heidän varjojaan, kun he hiljaa sukkasillaan pistivät pieneksi
+tanssiksi --?
+
+Rouvat eivät kuulu kärsivän ensinkään tätä kummitusjuttua kerrottavan.
+Mutta siksi juuri herrat kertovatkin sen sitä maukkaammin ja
+innokkaammin.
+
+
+
+
+HUONEMIES.
+
+
+He olivat, äiti ja poika, tulleet Viertolaan eräänä syysiltana, eli
+äiti oli tullut ja kantanut viisiviikkoista poikaansa riepukäärössä
+rinnoillaan. Kirkolta oli tullut, oli pyytänyt asuntoa joksikin aikaa
+Viertolan pirtissä, ja sinnehän tuo sitten oli jäänytkin poikineen
+huonemieheksi elämään, -- oli siellä jo vähilleen vuoden asuntoa
+pitänyt. Kesällä Marketta raateli kasakkana talon töissä, heinässä ja
+elonleikkuussa, talven kehräsi villalankaa kirkonkylän kauppiaalle ja
+keinutti kätkyessä lepäävää poikaansa.
+
+Ei niitä juuri siihen olisi viertolaisista kukaan kaivannut, kun
+kylliksi oli omankin talon väkeä niille ainoan pirtin pienille
+tiloille, mutta eihän niitä taas mikä hirvinnyt siitä ruveta poiskaan
+ajamaan, minnepä nuo olisi ajanutkaan, ja vähän niistä sentään oli
+vastustakin. Äiti oli säveä ja hiljainen, aina myöntyväinen, istui
+äänetönnä nurkassaan ja kehräili omia aikojaan olematta kenenkään
+jaloissa, ja poikakin makasi siinä vieressä niin tasaisena ja
+tuppisuuna, ettei päästänyt kuin joskus ihmeeksi pahempaa älää. Ja oli
+siitä Marketasta aina apuakin; kun milloin tarvittiin neljäs mies
+nuotalle tai muualle ulkotöihin, hän oli aina valmis lähtemään, kunhan
+emäntä otti hänen Villeään sill'aikaa katsoakseen.
+
+Yleensä eivät ihmiset olleet kovinkaan ilkeitä Marketalle, nuorihan tuo
+olikin vielä, raukka, hentoinen ja surullinen, niin että sääliltäkään
+ei häntä paljoa pilkata iljennyt. Emäntä se vain joskus sätkäytteli
+joitakin sukkeluuksia »vahingon sattumisesta», kun näet, vaikka suotta,
+pelkäsi, että isäntä ja muut talon miehiset miehet liikanaisella
+mielihyvällä katselivat Marketan hienohipiäisiä kasvoja ja tummahtavia
+silmiä.
+
+Kun sattui joku kaukaisempi vieras talossa käymään ja kätkyeen viitaten
+kysäisemään, että kenenkä lapsi se tuo on, niin emäntä oli hyvin herkkä
+tokaisemaan:
+
+-- Tuonhan se on meidän huonemiehen. Onhan sillä äiti ääressä, isästä
+ei taida olla tietoa.
+
+-- Jottako lehdosta on löytänyt?...
+
+-- Niin nuo sanovat sen pehkon juurelta varvikosta tavanneen, minä en
+tiedä...
+
+-- Voipihan niitä sieltäkin tavata, kun niikseen sattuu.
+
+-- Ja sattuuhan se, kun sattuakseen on, vahinko viisaallekin.
+
+Mutta silloin Marketta nurkassaan aina nojausi etukumaraan kätkyen yli
+-- sitä ei nähnyt, itkikö hän vai mitä teki, -- korjasi peittoa ja
+alkoi hiljalleen liekuttaa, laulellen kuiskailevalla äänellä:
+
+    »Nuku, nuku, nurmilintu,
+    väsy, väsy, västäräkki.»
+
+Lauloi sen kerran kertansa perään ja alkoi sitten taas rukkia polkea
+katsellen koko ajan nurkkasilmällä hellästi kehtoon ja pieneen eläjään
+siinä. Katsoiko tuo muuten vain noin vaistomaisesti siihen vai
+seurasiko ajatuskin noita silmän liikkeitä, sitä ei tiedä. Ajatteliko
+hän ehkä, että tuossa lepäät sinä minun onnettomuuteni ja onneni, minun
+köyhyyteni ja kurjuuteni ja ainoa kallis omaisuuteni, minun häpeäni ja
+minun alentumiseni, ja minun rakkauteni ja elämäni määrä. Ajatteliko
+hän ehkä, että mikä onkaan kerran tuleva sinusta, pieni peipposeni, kun
+varreltasi ylenet ja vuosiltasi vanhenet. Mikä on tuleva piian pojasta?
+Tuleeko sinusta mies, joka kykenet arvokkaana ja suorana käymään
+kunnialla elämäsi läpi ja pesemään pois sen pilkun, minkä äitisi häpeä
+on syntymääsi leimannut, tuleeko sinusta mies, joka maksat äidin
+vaivat, itkut ja huolet ja annat hänelle vielä sen aseman ihmisten
+seurassa, jonka syntymäsi häpeä riisti piialta... Vai tuletko
+varttuneena ehkä kelvottomaan, kevytmieliseen sukuusi, tuleeko
+sinustakin viheliäinen raivaaja, joka elämän varjopolkua astelet,
+turmelet oman onnesi, kukistat minun toivoni ja tärvelet muita
+viattomia, niinkuin isäsi teki... Ajatteliko hän näitä vai eikö, kun
+polki rukkia, kehräsi villaista lankaa ja katseli hellästi lasta
+kätkyessä, vai tunsiko hän sen ainoastaan hämäränä sielunkuvana?
+Lapseen vain näytti siinä koko hänen sielunsa huomio alituisesti
+kiintyneeltä.
+
+-- Olisi kai se Marketta miehen saanut hyvänkin, jollei kovin nuorena
+olisi vinon tielle eksynyt, puhuivat talon ihmiset toisinaan
+iltapuhteina, kun Marketta ei tupaan sattunut. -- Hyvinhän se on laatu
+ihminen, hiljainen ja työteliäs, ja näköpäästään siksi soma, että
+vertaista vain saapi hakea.
+
+-- Ihan se on ollut niitä valikkotyttöjä aikoinaan ja on vieläkin. Se
+tuon lieneekin ojaan kaatanut. Piikako hän lie siellä kirkolla ollut,
+ennenkuin tuon lapsen teki?
+
+-- Piikaihminen. Sitä minä toisinaan olen oudoksunut, että miksei tuo
+ole ruokkoa vaatinut keltään, tottapa se lapsen isä tuon olisi maksaa
+joutanut, kun ei vihille taipunut viemään...
+
+-- Tokko tuolla siitä isästä lie kovinkaan vissejä tietoja, tokaisi
+silloin emäntä, joka aina oli kärkkäin Markettaa panettelemaan. --
+Puhuvat, että se siellä yhden jos toisenkin kanssa on vesakoissa
+virunut ja luhilla lepäillyt, ketäpä se sitten ruokosta osaisi
+ahdistellakaan.
+
+-- Ja vaikka olisi siitä ollutkin tieto, niin saattoi arastella
+käräjäinkäyntejä ja muita jutkuja, nuori kun on vielä ja ujo. Pesusen
+Hannuahan nuo isäksi hokevat, mutta menepäs niitä isoisia ja rikkaita
+siitä haastamaan ja vielä toteen näyttämään. Pakeni tänne salolle
+tyttöparka koko ympäristöään ja häpeätään, heitti ruokot ja muut.
+
+-- Kovin se onkin noloksi mennyt ja surulliseksi, mutta tietääpä sen,
+kun maailma joka kolkalta hylkää ja häpäisee häntä...
+
+Aamusta iltaan Marketta istui ahkerana rukkiaan polkemassa, ja aina kun
+kehruunsa oli saanut valmiiksi hän lähti niitä kirkolle viemään.
+Silloin hän puki pyhähameen ylleen, vyötti vyön solakan vartalonsa
+ympäri ja suki tuuhean tukkansa paksulle palmikolle. Sitä tehdessään
+hän katseli kuvaansa pienestä peilistä, ja talonväki näki hänen usein
+siihen hetkeksi jäävän seisomaan kuvastin kädessä. Tarkasteliko hän
+siinä hukkaan kuihtuvaa kauneuttaan, joka ennen oli ollut hänen
+ylpeytensä ja hänen vallattoman uhkamielisyytensä aiheena, ja
+ajatteliko, että olisipa siitä voinut nauttia kauemmin ja nauttia
+paremmin? Kenties hänen mieleensä muistuivat ne onnelliset tyttövuodet,
+jolloin hän iloisena lintusena viserteli töitä tehdessään ja kaikissa
+kylän kekkereissä oli kaikkien suosima kukkanen, jonka ympärillä aina
+poikia monittain liehakoi, vaikka hän olikin vain köyhä piikatyttö...
+Kenties hän mietti sitä onnea, mikä hänenkin osakseen olisi voinut
+tulla, jos hän ajoissa olisi ymmärtänyt suostua niihin, jotka hänellä
+silloin olivat miehiksi tarjolla, eikä olisi vallatonna antautunut
+vaaran tielle ..., jossa hän menetti onnensa, iloisuutensa,
+kauneutensa, kunniansa -- kaikki. Kenties hän kuvastin kädessään siinä
+kaihoili sitä elämän haaksirikkoa, johon hänen kauneutensa oli hänet
+syössyt... Kenties. Sillä entistään murheellisempana hän heitti peilin
+kädestään, käveli vielä kehdon luo, jossa lapsi rauhassa lepäsi,
+kohenteli sen vuodetta ja lähti.
+
+-- On sillä vielä vanhoja metkujaan jäljellä, koreilua ja ylpeilyä,
+puhui emäntä viitaten Marketan kuvastintarkastukseen.
+
+-- Mutta onkin sillä silmät, jottei toisella, vastasi isäntä
+ähmästäänkin eukkorahjustaan pistelläkseen.
+
+-- On sillä -- lutsukalla...
+
+Illalla, kylältä palattuaan, oli Marketta useimmiten vielä entistään
+alakuloisempi ja surullisempi. Hän oli tavannut entisiä, onnensa
+aikaisia tuttavia, oli taas saanut kärsiä pilkkaa ja nöyryytystä
+ja tunsi itsensä vielä entistä hylätymmäksi, vielä entistä
+yksinäisemmäksi, vielä entistään viheliäisemmäksi. Silloin hän astui
+kiihkoisesti kehdon luo, jossa se ainoa lepäsi, jota varten hänen enää
+kannatti elää ja joka oli hänen ainoa omaisuutensa ja ainoa turvansa,
+nosti hellästi pojan rinnoilleen ja ruokki sitä siinä katsellen
+käsivarrellaan lepäävää pienokaista tavattoman hellästi, lempeästi ja
+rakkaasti. Silloin hän tunsi, että vaikka kaikki maailmassa häntä
+vastaan nouskoon kukistamaan häntä vieläkin suurempaan kurjuuteen ja
+häpeään, niin onpa jäljellä aina yksi toivo ja yksi tehtävä...
+
+Kun hän oli taas lapsen kehtoonsa laskenut ja peittänyt, soudatteli hän
+sitä uneen tuuditellakseen, ja katse lepäsi lakkaamatta pienokaisen
+viattomilla kasvoilla. Ja vaikka poika oli jo aikoja nukkunut, hän
+soudatti sitä siinä vielä kauan aikaa, laulellen hiljalleen omituisen
+surunvoittoisella äänellä uudelleen ja yhä uudelleen:
+
+    »Nuku, nuku, nurmilintu,
+    väsy, väsy, västäräkki...»
+
+Hän lauloi hyvin hiljaa, tuskin kuuluvalla äänellä, mutta siinä äänessä
+oli sittenkin sellainen sointu, siinä kuvastui sellainen vieno,
+lämpöinen rakkaus ja alttiiksiantavaisuus, että se pakostakin vaikutti
+kaikkiin Viertolan tuvassa olijoihin. Heidän puheensa katkesi, heidän
+raikas naurunsa väsähti, yhdessä kohdin he istuivat kauan, äänettöminä
+ja hartaina kuunnellen tuon yksinäisen huonemiehen hiljaista
+hyräilemistä nurkassaan. He tunsivat siitä soinnusta, että siinä nuori
+onneton äiti tuuditti lepoon lehtolastaan.
+
+
+
+
+VIELÄ SIIHEN MITÄ RAKKAUTTA...!
+
+
+Kolmatta vuotta se jo Jehu apteekkarilla oli. Pienestä poikaressusta
+asti hän oli kasvanut patruuna-vainajan konnulla, ja kun hänet sitten,
+pariinkymmeniin päästyään, huomattiin toimeliaaksi ja luotettavaksi
+mieheksi, oli nuori patruuna ottanut hänet kaupunginrengikseen, --
+hevosta hoitamaan, katua lakaisemaan ja juoksemaan apteekkiherrojen
+asioilla. Juho hänen nimensä oikeastaan oli, mutta reviisorit olivat
+hänet Jehuksi ristineet, hän kun oli koko veitikka tohtorin piikoja
+riiailemaan.
+
+-- No jo se on täysi Jehu, he hänelle ilveilivät, -- kun kaupungin
+pulskimpia tyttöjä alkaa kopistella.
+
+-- Mutta eipä paljon mies uskaltanut niihin katsellakaan, kun maalta
+moukkana tuli! Nyt se vain jo tohtorin silkkihuivi-, juppahame-piikojen
+kanssa kynkitysten kulkee.
+
+-- Nehän, näetsen, hyvin soveltuvat yhteen: apteekkirenki ja tohtorin
+piiat, -- molemmat kuuluvat lääketieteeseen.
+
+-- Ja terveydenhoitoon. Heistä sitten potra pari tulee!
+
+-- Mutta minkä se Jehu niistä kolmesta ottaa? Tiinanko? -- Pulskia ovat
+kaikki.
+
+-- Ottaa kaikki kolme, niin piisaa!
+
+Silleen ilveilivät roviisorit ja muut apteekkiherrat Jehulle, kun tämä
+milloin kantoi sisälle puita tai vettä tahi muuta apteekissa puuhasi.
+Jehu se vain myhähteli sanoen: »Jo ne on leikkisiä nuo roviisorit! Mitä
+minä niistä letsukoista...!»
+
+Mutta kumminkin hän aina sunnuntai-iltoina asteli uljaasti pitkin
+katuja verkatakissa ja varsianturoissa, talutellen kynkästä milloin
+mitäkin tohtorin piioista, ja apteekin sivu marssiessaan hän hymyili
+veitikkamaisesti sille roviisoreista, jonka vuoro oli olla sisässä ja
+joka yksin ikävissään apteekin ikkunoista katuliikettä katseli.
+
+Eräänä talvipäivänä Jehu astui hyvin miettiväisen näköisenä apteekin
+varastohuoneeseen, jossa apteekkarikin silloin oli. Heti huomasivat
+herrat, että miehellä oli jotakin sanottavana, kun niin vakavissa
+ajatuksissa kulki.
+
+-- No, mikä nyt Jehun sydäntä painaa? Puhu pois, kehoitti muuan.
+
+-- Rukkaset lie poika parka tohtorin piioilta saanut, virkkoi toinen.
+
+-- Eihän toki kaikilta, lohdutti kolmas.
+
+Mutta hämillään ja lakkiaan pyöritellen Jehu kääntyi apteekkarin
+puoleen:
+
+-- Minä tuota lähdin kysymään ... pistäysin ... että paniskohan se
+patruuna hyvin pahaksi, jos tuota minä niinkuin kesken vuoden...
+
+Kesken jäi lause.
+
+-- Mikä päähäsi nyt on pistänyt? Pois palveluksestako pyrit? kysyi
+kummissaan apteekkari.
+
+-- Niinhän minä sitä olen vähän tuumaillut, että jos ei patruuna
+pahastuisi...
+
+-- Mistä sinä nyt niille tuumille olet tullut? Tuskin toivonetkaan
+muualla missään saavasi helpompaa työtä, ja mitä palkkaan tulee, niin
+voisihan sitä vielä lisätäkin, sillä olen sinuun tyytyväinen enkä pidä
+muuttelemisista.
+
+-- Enhän minä muualle palvelukseen... Itsekseni olen aikonut ruveta
+elämään.
+
+-- Itseksesi! Yksinäinen, tyhjä mies!
+
+-- Yksinkään en aivan... Tuumat olisi, että jos akan ottaisi. --
+Melkeinpä punaisiksi karahtivat Jehun ohimot ja posket. Lakkiinsa hän
+pää kenossa katseli.
+
+-- Vai akoittua aiot! huudahtivat herrat melkein yhteen ääneen. -- No
+kenen sinä niistä kolmesta ... Tiinanko?
+
+-- Täältä se olisi puheissa Kiviniemen puolesta, jos vain patruuna...
+
+-- No koska sinulla niin vakavat aikomukset on, niin enhän minä tahdo
+estellä, sanoi apteekkari. -- Joko sinä kuinka pian pois pyrit?
+
+-- Niin sitä on arveltu, että ehkä ensi pyhänä kuulutettaisiin, -- tai
+vastako toisena.
+
+Epäillen Jehu katseli patruunaa kulmain alta. Suoraan ei kehdannut, kun
+siinä kaikki irvistelivät...
+
+-- Heitähän se nyt toki toiseen! Eihän tässä niin kiirettä liene. Mutta
+onnea vain toivotan! -- Patruuna hymyili ystävällisesti ja meni toiseen
+huoneeseen.
+
+Nytkös rupesivat roviisorit utelemaan, oikeinpa hätistelivät Jehua:
+
+-- No sinä Jehu olet, kiusasivat he. -- Tuota päätä vain naimisiin,
+edeltäpäin mitään virkkamatta!
+
+-- Ja mihin se semmoinen kiire on? Eihän lie vain oravan poika
+matkassa?
+
+-- Milloin sinä jo Kiviniemessä olet ehtinyt kuupittaa?
+
+-- Enhän minä siellä vielä ..., sai Jehu vastanneeksi. -- Tapani-eno
+sitä minulle puhui, ja jo se oli sitä Kiviniemessäkin esitellyt, että
+minut kotivävyksi hankkisi.
+
+-- Ja sikseenkö tohtorin Tiinan heititkin?
+
+-- Uusi lintusipa vasta komea lienee!
+
+-- Mikä nimi?
+
+-- Kuinka vanha?
+
+Niin ne herrat kysymyksillään Jehua hätyyttivät, ettei hän paljoa
+vastata ehtinyt.
+
+-- Liisa-niminen se... Parisen kymmenissä kuuluu olevan, tokaisi hän
+kumminkin väliin.
+
+-- Minkä näköinen se on? Tummako vai vaalea?
+
+-- En minä häntä niin tarkoin tiedä.
+
+-- Et tiedä? Tottapa se komea tyttö on.
+
+-- Tottapa se komia... En minä häntä vielä ole nähnyt.
+
+-- Et nähnyt! -- Sekös herroja ihmetytti. -- Et nähnyt morsiantasi!
+Kuinka sinä sitten saatat häntä tuntea ja rakastaa?
+
+-- Hyväluontoiseksihan nuo tuota hokevat, eikähän siihen mitä
+rakkautta... Jo ne on leikkisiä nuo herrat! -- Jehu hymyili ja meni
+ulos, pilaksi kun herrat hänen naimisensa tekivät.
+
+Sitä ne eivät herrat kummastelleet, että Jehu omilleen pyrki. --
+Tukalatahan se on toisen orjana olla. Eikä sitäkään, että hän naimisiin
+aikoi. Tunsivathan he kaikki, kuinka ilottomat usein poikamiehen päivät
+ovat: ei häntä, hänen töistään päästyänsä, armaan syli odottele, ei
+lievitä hänen ikäviään eikä huoliaan oman, hellän naisen hempeys, ja
+kylmäksi jääpi vuoteellakin hänen kylkensä. Mutta sitä ne herrat
+ihmettelivät, kun ei Jehu sanonut morsiantaan rakastavansa eikä
+tuntevansakaan.
+
+-- Joko ne ensi pyhänä kuuliaiset pidetään? kysyi viikkoa myöhemmin
+muudanna aamuna eräs roviisoreista Jehulta, kun tämä tulta apteekin
+uuniin teki.
+
+-- Ensi pyhänähän ne ..., vastasi Jehu vähän ujostellen.
+
+-- Kai olet jo Kiviniemessä käynyt henttuasi katsomassa.
+
+-- Ei siitä kiviniemeläisten kanssa tolkkua tullutkaan.
+
+-- Vai jo ne hommat ovat lopussa!
+
+-- Miten sinulla sitten ensi sunnuntaina kuuliaiset on?
+
+-- Kuka ne kaupat purki?
+
+Taasen utelivat Jehulta kilvan herrat lääketaikinaa vanutellessaan ja
+pulloja punnitessaan.
+
+-- Niin tuota se Tapani-enokin arveli, että kun siellä vielä molemmat
+vanhukset elävät, -- eikä kuolemastakaan ole tietoa, ja kaksi poikaakin
+kuuluu olevan, niin sattuisi appiukosta tai muista vielä vastuksensa
+saamaan. Ja se jo kävi Kiviniemessä peruuttamassa.
+
+-- No siinä minun uneni! Mutta miten nyt kuuliaistesi käypi?
+
+-- Nyt on, näettesen, puheessa ottaa eukko tuolta Olhavan kylästä.
+Siellä on talo, toista paljon vauraampi, eikä elä enää kuin muori,
+sekin jo kuolemata tekee. Ei velimiehiä, ei muita. Heti isännäksi
+pääsee.
+
+-- Se on Jehua! Äsken tytön kihlasi -- hylkäsi -- ja nyt on jo toinen
+ongessa. Kovin sinä Jehu aloit hätäillä.
+
+-- No se kun niin kerran tuli patruunan kanssa puhutuksi...
+
+-- Entä minkälainen nyt olhavalainen henttusi on? Oletko häntäkään
+nähnyt?
+
+-- Kävinhän minä siellä menneen yön seudussa. Roteva ihminen ... ja
+viisissäkolmatta. Työtä julma tekemään, vaikka vähän äkäiseksi
+haukkuvat.
+
+-- Vai äkäinen! Mutta siitähän sinä Jehu ikuisen ristin saat! Heitä jo
+ajoissa!
+
+-- Kyllä minä yhden akan hoidan. Jos kovin sydämiköksi rupeaa, niin
+heilautan köyden päätä. -- Jehu oikaisi suoraksi kookkaan vartensa.
+
+-- Siinä miestä! Jota rakastaa, sitä ruoskia aikoo. -- Vai etkö
+olhavalaista morsiantasikaan rakasta?
+
+-- Rakast... Pyhyh! Vielä siihen mitä rakkautta tarvitaan! Eihän sitä
+näin talonpoikaisissa... -- Jehu yritti jo tuskaantumaan, kun ne herrat
+myötään siitä rakkaudesta jankuttivat. -- Siihen rakkaudet ja muut ...,
+höpisi hän vielä ulosmennessään.
+
+Ja seuraavana sunnuntaina kuulutettiin pyhään avioliittoon »toimellinen
+ja siivo renkimies Juho Heiskanen, tästä kaupungista, ja neitsyt,
+kunniallinen ja siveä talon tytär Kaisa Kokkonen maaseurakunnan Olhavan
+kylästä».
+
+Kolmen viikon perästä kirkosta palattuaan Jehu korjasi arkkunsa
+apteekkarin pirtistä, heitti jäähyväiset patruunalle, reviisorille ja
+piioille ja istahti rekeen morsiamensa viereen, joka sillä välin
+kadulla hevosta piteli.
+
+-- Ja noin vain ilman rakkautta, mutisi itsekseen se roviisoreista,
+jonka vuoro sinä pyhänä oli apteekissa olla ja joka yksin ikävissään
+sieltä ikkunasta heidän lähtöään katseli.
+
+       *       *       *       *       *
+
+-- Kas Jehu, ja ihka elävänä, huudahti eräs apteekkiherroista, kun
+turkkipäällinen mies ovesta astui ja laski pullon ja paperin tiskille.
+-- Oletko sairas, vai eukkosiko?
+
+-- Anoppihan se vielä kuolemantekoaan jatkaa, vastasi Jehu, lunta
+saappaistaan kolistellen.
+
+Kaksi vuotta oli kulunut siitä, kun Jehu Olhavaan läksi. Patvinut hän
+oli hiukan ja muutenkin isännöitynyt. -- Mutta herrat olivat
+entisellään. Joku vanhempi vain oli poissa, joku uusi sijassa. Muudan
+oli poskiparran kasvattanut, toiselle, ennen parrattomalle, olivat
+viikset versoneet.
+
+Herrat kyselivät Jehulta hänen elämäänsä ja vaiheitaan. -- Pian siitä
+oli eukolta liika korskeus laimistunut... Poika oli heillä jo vuoden
+ikäinen, toinen tekeillä... Maa oli nyt hyvässä kunnossa, vaikka se
+Jehun taloon tullessa olikin ollut huononlaisessa hoidossa akkaväen
+käsissä.
+
+-- Mutta eikö ne herrat lähde meillä käymään, esitteli Jehu. -- Ei tätä
+ole kuin yhdeksän virstaa; pian minä oriillani teidät sinne nakkaan, ja
+taas takaisin.
+
+Mielelläänhän ne toki herrat lähtivätkin, kaksi heistä kun oli irti
+sinä iltapäivänä. -- Kun Jehu oli kaupungissa ostoksensa ostanut, hän
+ajoi apteekin edustalle, roviisorit istuivat rekeen, ja raikkaassa
+talvi-ilmassa he ajaa karauttivat leikkiä laskien ulos kaupungista.
+
+Jehun talon uudella puolella, lämpöisessä vierastuvassa he kohta
+istuivat ja juttelivat. Ropsa emäntä kahvin keittoa puuhasi.
+
+-- Näin vapaa ja onnellinen on nyt elosi, virkkoi roviisoreista toinen.
+-- Ja me siellä yhä saamme päivät päästään vieraan tiskin takana
+juoksennella.
+
+-- Miksette ota eukkoa ja rupea kotivävyksi taloon, kuten minä, kysäisi
+Jehu.
+
+-- Ei se meille näy sopivan, eikä sitä valittuakaan tunnu löytyvän.
+
+-- Mitäpä hänestä niin paljon valitsee. Ottaa porauttaa yht'äkkiä --
+siinä se temppu.
+
+-- Niinhän se tuntuisi, mutta...
+
+-- Mutta mitä? Ottaa eukon mistä saapi.
+
+-- Aivan oudon, tuntematta ja rakastamatta häntä. Niinkö?
+
+-- Niin, miksei? -- Niinhän ne meikäläisetkin tekevät.
+
+-- Ja hyvin menestyvät rakkaudettakin?
+
+-- Hyvin. Vielä siihen mitä rakkautta...!
+
+Jehu istui kätkyen laidalla ja hypitti hymysuin käsiensä välissä
+tervettä poikaansa.
+
+Onnellinen hän oli, ja hän tunsi sen täydelleen.
+
+
+
+
+KUUN PIMENEMINEN.
+
+
+Pohjoisesta puhalsi jäinen viima, virtasi vihaisena pitkin katua, ja
+kun se ei seinänvierustoilla päässyt täyteen vauhtiinsa, niin puski
+torin paikoilla kahta äkäisempänä kiukkuaan ja puri terävästi.
+
+-- Onpa oikein tulipalopakkanen, sanoivat tuttavat tuttavilleen, kun
+kadulla vastakkain sattuivat ja tavanmukaisesti arvelivat, että piti
+jotakin lausua.
+
+-- Niinpä puree kuin puukon kärki.
+
+-- Mutta niikseen se olikin hiki mätäkuun kuumuudessa.
+
+-- Sen se nyt kostaa.
+
+Kauaksi he eivät jääneet siihen juttuamaan, eihän sitä mikä semmoisessa
+säässä. Kohauttivat hartioitaan, joita vilu ahdisti, vetäisivät kaulan
+lyhyeksi, solauttivatpa leuankin takin kaulustan alle ja jatkoivat
+kiireistä kulkuaan. Kenellä turkit oli, se koetti kiireesti kohauttaa
+karvaista kaulusta korvilleen ja painautti sitten taas käsivarret
+syvemmälle hiain sisään, eikä hänellä siinä ollut hätääkään. Mutta ne,
+joilla ei ollut turkista haaraa, kärvistelivät kylmissään ohkaisissa
+päällystakeissa; harppasivat pitkään ja tiheään narisevalla tantereella
+ja varastivat tuon tuostakin toisella jalalla, kun eivät suorastaan
+juosta viitsineet. Vuoroin toisella, vuoroin toisella kädellä he
+painahuttivat korviaan, mutta nykäisivät pian taas kätensä pois siitä
+korvallisesta ja pistivät ne takin taskuun niin syvälle kuin suinkin.
+-- Hevoset nurkissa seisoivat paksussa kuurassa ja arastelivat
+kuolaimiaan, ja issikkapojat siinä vieressä kävelivät edestakaisin,
+lopsuttivat jalkojaan vastakkain ja korjasivat usein hevosen lointa
+samalla lämmitellen käsiään hevon lämpöisessä ihossa. Väliin tarrasivat
+kiinni toisiinsa ja ponnistelivat hetkisen rakkaassa sylipainissa.
+
+Illan suussa helpotti viima, mutta eipä lauhtunut ilma. Taivas oli
+kirkas ja kylmä, pakkanen oli kuiva ja salainen, se uhkasi kerrassaan
+pitkittä kidutuksitta jäädyttää siihen yhteen paikkaan, jos ken
+hetkeksikään seisomaan jäi. Vähäksi kävi liike kadulla, issikat vain
+ajelivat siellä, sen tuhannen kyytiä porauttelivat, ja niistäkin moni
+ohjasi ennen aikojaan koninsa kotiin.
+
+-- Tuohan se oli vietävää, kun piti sattua moinen sää, ja juuri oli
+aikomus kävellä tyttöjen kanssa kuun pimenemistä katsomassa. -- Niin
+tuumaili Eero, kun kahdeksaa käydessä puoli juoksua riensi alas
+Aleksanterinkatua. -- Olisi tämä nyt kyllä kirkasta säätä, taivas selvä
+kuin peili ja kuu kuin juusto, mutta eihän ne tytöt varsinkaan hirveä
+lähteä tämmöiseen ilmaan ulos, eikä täällä kauan tee mieli ilman
+aikojaan kärvistellä miehisenkään miehen. Hitto kun selkääkin kylmää,
+ja eivätkö nuo liene korvat jo selvässä jäässä, koska noista ei enää
+tiedä mitään ... niin on, kuin ei olisikaan koko korvia. Mutta mikäpä
+niitä osaa koetellakaan vantuttomin käsin. Jokohan pitänee katkaista
+taival ja pistäytyä johonkin kapakkaan ..., vaan eipä taida viitsiä,
+painaa häntä yhteen kyytiin, niin tuosta kerralla pääsee.
+
+Eero painoi menemään hyvää vauhtia, ja kun pääsi Heikinkadun puistoon,
+jossa taas viima vapaasti kävi, juosta hilkkasi hän aina kolmisen
+askelta yhteen kyytiin, ja niin taas käveli väliin. -- Ihanhan kangisti
+suunpieliä, ja harvat parranhiuteet ylähuulessa olivat yhtenä tönkkönä
+jäässä. Mutta tuossahan tuo olisi jo talokin. Kun häntä vähäisen matkaa
+vielä kärsisi nousta vastamaata Vladimirinkatua, niin pääsisihän sitä
+lämpimään. Siellä perillä hän ei olisi milläänkään koko pakkasesta,
+sanoisi vain, jotta raittiinlainen on ilma, muuten selkeä ja kaunis.
+Vielä hän ne tytöt sieltä ulos puijaisi ja nauraisi sitten, kun
+viluissaan inuisivat... Mutta jos ne juuttaat eivät sattuisikaan kotiin
+ja pitäisi taas lähteä yhteen puuhkaan takaisin viiltämään ...
+paleltuisihan ne jo silmätkin päästä. Se olisi joutavata, jos ei
+Almakaan... Mutta tottapa ne nyt kotona ovat, olihan sitä jo puhettakin
+vähän, ja eivätpähän ne kauas ole tarjenneet juosta... Senkin vietävätä
+se sentään olisi, -- no, lämmitellä pitäisi sitä sittenkin pikkuisen
+aikaa, -- ja missäpä ne ovat kuin kotona.
+
+Nyt oli hän jo ovella, -- siinähän sitä vielä piti seisoa ja soittaa,
+helistellä. Ja nyt piika peeteli ei tule avaamaankaan ... painaapa
+häntä toisen kerran, oikein emäheläyksen... Ka jo, jo tulee toljana,
+ka, nyt ei löydä avainta...
+
+-- Onko täällä herrasväki kotona?
+
+-- Eivät ole.
+
+No nyt sen päätti. Siinä hän nyt seisoi, ja piika hoppuili ovea
+sulkeakseen, kun kylmä, raaka ilma vastaan tunki.
+
+-- Missä ne ovat? Eikö ne tulekaan?
+
+-- Vasta lähtivät.
+
+-- Eikä ketään kotona?
+
+-- Ei muita kuin Alma neiti, hänkin vähän sairaana.
+
+Ähäs, jopa kerran nykäisi sittenkin. Alma yksin. -- Liekö pahastikin
+sairaana. Pistäyn vähän sisälle ... asiatani ajamaan ... lämmittelemään
+hetkeksi.
+
+Sisälle meni Eero, ja suloisesti sieltä lämmin lehahti vastaan; piika
+jäi ovea sulkemaan ja katseli vähän kieroon tuota väkisin pakkautujaa,
+jotta tuopa vasta tollo lie. -- Saattoihan se olla hiukan tukkeumisen
+näköistä, arveli Eerokin takkia riisuessaan, mutta mikäpä siihen
+ilmaan ... ja kun puhettakin oli ollut, kyllähän Alma tiesi...
+
+Eikä Alma ollutkaan pahasti sairaana, vilustanut vain oli päivällä
+pikkuisen ja päätä särkenyt, nyt se oli jo melkein ohi. Mutta kumminkin
+hän oli -- selitti hän Eerolle tervehdysten jälkeen -- päättänyt pysyä
+huoneessa sen iltaa, kun vielä hiukan hervotti. Hauskaa oli, että Eero
+sattui siihen juuri tulemaan pakinata pitämään, sillä yksin kun oli,
+kävi aika pitkäksi, ja hän oli siinä hämärässä ollut jo vähän
+surullisella tuulella.
+
+-- Ja tästä ikkunasta me näemme kuun pimenemisenkin ihan selvään. Kas
+kun se nyt onkin kirkas ja täysi, himmentää tähdetkin ympäriltään.
+Mihin aikaan se alkaakaan pimeneminen?
+
+-- Yhdeksän ja kaksi minuuttia se vasta... Ehkä olette väsynyt ja
+tahdotte jo aikaisemmin mennä levolle. Älkää minun tähteni valvoko ...
+pistäydyin vain hetkeksi lämmittelemään.
+
+-- Ei, ei. Olen nukuskellut pitkin päivää, istun mielelläni tässä,
+nojaan tuohon sohvan nurkkaan. Siihen näkyy kuukin ihan selvästi,
+akkunan ääressä voisi vetää.
+
+-- Mutta kun on valoa sisällä, niin ei näe hyvästi ulos.
+
+-- Lampun voimme sitten siirtää edemmäs, mutta vielähän ei ole mitään
+katsottavaa puoleen tuntiin. Käykäähän istumaan.
+
+Siinä he puhelivat hetkisen. Alma kertoi, että heiltä kaikki muut
+olivat lähteneet syntymäpäiville jonkun sukulaisen luo; mutta kun
+siellä kai tulisi olemaan isompi seura, niin Alma ei viitsinyt lähteä,
+vaikka hän olisi juuri jaksanutkin. Myöhäiseen aina vetää isoissa
+seuroissa, ja ikäväksi niissä käypi. -- Eero sanoi huomanneensa, ettei
+piika olisi mielellään suonut hänen tulevan sisälle, estellyt oli ja
+Almaa oikein sairaaksi sanonut, jotta häntä ilman pakkasta olisi hyvin
+epäilyttänyt koko tulo. -- Tuo oli piian puolelta hyvin luonnollinen
+heikkous, selitti Alma; pieni anteeksi annettava viekkaus. Hän näet kai
+oli toivonut isäntäväen poissa ollessa pääsevänsä ulos omien
+tuttaviensa pariin ja pelkäsi nyt vieraan tullessa, että pitäisi jäädä
+teetä keittämään. -- Ei millään muotoa Eero sitä tahtonut, että hänen
+tähtensä palvelijan harvoin sattuva vapaus sitoutuisi, ja naurahdellen
+he päättivät molemmat, että piika menköön omiin iloihinsa, he eivät
+välittäisi koko teevedestä.
+
+Puhetta punousi pitemmältäkin. Eero kun oli maalainen ja nuori, niin
+hän oli hieman ujo ja arka, ja sentähden olivat talon neitoset,
+pääkaupungin ilmassa kasvatetut, aina toisinaan vähin veistelleet hänen
+kömpelyyttään, mutta pitivät muuten paljon hänen suorasta luonteestaan.
+Eikähän se kumma ollut, jos Eerokin hyvin viihtyi tyttösten parissa,
+Alman varsinkin -- eipä niitä ole Helsingissä ylioppilaalla
+naistuttavia kovinkaan valita. Hyvinkin se tuntui hauskalta nyt, kun
+kerran kahden kesken pääsi pakinoimaan, -- mutta samalla tuntui sekaan
+vähän oudoltakin ja tukalalta.
+
+Tyttö olikin kerrassaan miellyttävä, kun noin nojaavassa asennossa
+lepäili siinä sohvan nurkassa hieman väsyneenä ja hervotonna ja
+hienoilla hoikkasilla sormillaan hypitteli rannerengasta sylissään.
+Hitto kun oli sulavan mallinen! Pehmoinen villavaippa kierteli
+taipuisana solakan vartalon notkelmia ja valahti lanteilta syrjälle;
+jalka polki pehmoisesti jotakin vallatonta tahtia. Pää oli vähän
+taapäin vaipuneena, puhuessa vain sujahti sorea kaula suoraksi. Silmät
+hän piti viekkaasti puoliummessa, niin ettei niistä saanut selvää, mitä
+ne miettivät; kasvot olivat hiukan kalpeat, mutta sitäpä sirommilta ja
+valkoisemmilta ne näyttivät.
+
+-- Kerrassaan miellyttävä, tuumi Eero ja jäi joskus kesken sanan
+äänettömäksi katselemaan. Elävä taideteos. -- Puhe ei tahtonut Eerolta
+oikein luistaa, mutta ainahan sitä piti koettaa jotakin sanoa, jutella
+aivan tavallisia asioita, vaikka ne siinä tilaisuudessa tuntuivatkin
+hyvin tyhjiltä ja tyhmiltä. Tyttö vastasi verkalleen, hienoisella,
+levollisella äänellä, mutta silmät, ne kun joskus vilahtivat, niin
+niissäpä vasta oli senkin tuhannen peli ja ilve, niistä tuntui
+singahtavan tultakin, aivan tyynen kuoren alta.
+
+Eero kävi hajamieliseksi, hänen oli toisinaan melkein paha olla tuota
+kuvaa katsellessaan. Hän koetti pysytellä vapaana, koetti jutella ja
+laskea leikkiäkin, koetti toisaallekin katsella, mutta ei saanut
+silmiään erilleen tuosta tytöstä, siihen vain piti tirkistellä, ja taas
+katkesi puhe.
+
+-- Mitä joutavia, oliko hän hypnotiseerattu vai mikä ihme... Eero nousi
+äkkiä, melkein äkäisesti, käveli akkunan luo ja taas takaisin, katsoi
+kelloaan rauhattomasti useita kertoja peräkkäin ja istahti taasen.
+
+Sama juttu. Silmät olivat kuin naulatut siihen sohvaan.
+
+-- Joko kohta alkaa olla aika kuun pimetä? kysyi Alma, kohahtaen hiukan
+sohvassa.
+
+-- Ei se vielä ... tai kohta on, viiden minuutin perästä ... tai
+neljän. -- Eero katseli kelloaan oikein tiukasti!
+
+-- Pitäisi katsoa kuuta kiikarilla. Salin pöydällä se on kaukoputki
+luullakseni.
+
+-- Istukaa, kyllä minä käyn hakemassa.
+
+-- Löydätteköhän te?
+
+-- Löydän, varmasti.
+
+Mielellään meni Eero toiseen huoneeseen, jos minuutiksikaan,
+vapautuakseen tuosta omituisesta vetovoimasta, -- mutta mielellään hän
+taas palasikin. -- Hiljaista oli koko talossa, seinäkello vain kävellä
+napsutteli tasaista tahtiaan, ja joskus paukahtivat nurkat pakkasessa.
+Harvoinpa ulkoakaan helähtivät ohiajajan kulkuset tai naukui kitisevä
+lumi jalkamiehen kadulla kiirehtiessä. Sisällä oli kaikki äänetöntä, ei
+siellä ollut elävätä henkeä muuta kuin he kahden.
+
+Eero toi kiikarin salista, katseli sillä itse ensin akkunasta ja ojensi
+sen sitten Almalle.
+
+-- Eipä täältä todellakaan hyvästi näe, kun on valo noin lähellä.
+
+-- Siirränkö lampun tuonne etäämmälle?
+
+-- Niin siirtäkää, pienentäkää liekkiä ja pankaa vielä varjostin eteen.
+
+Puolihämärä oli nyt huone, kuu vain paistaa loimotti sisälle. Nyt se
+tyttö vasta oli soman näköinen, kun muodot ja varjot noin melkein
+sulivat toisiinsa himmeäksi, ärsyttäväksi kuvaksi. -- Eero siirsi
+tuolinsa akkunan viereen, asettui melkein selin tyttöön. Ja niin he
+katselivat kauan aikaa ääneti kirkkaalle taivaalle, katselivat, kuinka
+kuun syrjästä vähitellen lähti kappale kulumaan, aina suurempi ja
+suurempi, ikäänkuin siitä olisi näkymättömällä taltalla hierretty
+hienoja viipaleita tai niinkuin jokin happo olisi syönyt ohkaista
+levyä. -- Olihan se tuo nyt katsottavaakin noin juhlallisessa
+äänettömyydessä! Eerosta tuo tuppisuisuus oli ihan naurettavaa, mutta
+mistäpä hän otti siinä keskustelunaiheenkaan, pää tuntui ihan
+ontelolta, ei sanaakaan löytynyt varastosta. Ruvetako selittämään
+tieteellisesti, kuinka toinen kiertotähti... Hiiteen kiertotähdet! --
+Mutta eipä tahtonut uskaltaa kääntyäkään, silmät eksyvät ja takertuvat
+taas siihen sohvakuvaan... Mutta näinkin tuo selin on typerätä -- ei...
+
+Eero hypähti taaskin äkkiä, käveli pöydän luo ja asettui äskeiselle
+paikalleen Alman viereen, joka vielä nojasi entisessä asemassa kiikari
+silmillä.
+
+-- Onhan tämä kummaa katsottavaa, vajaalaitasta kuuta.
+
+-- Eikö ole sitten?
+
+-- Miksei, varsinkin tämmöisessä juhlallisuudessa...
+
+-- No niin, jutelkaa jotakin.
+
+Tavallinen asiahan se oli, mitä Alma sanoi, mutta minkä tähden nuo
+silmät taas noinikään suikahtivat. Ja minkä tähden tuo käsivarsi noin
+kaarevasti koukertui, jättäen varren vaipan alle selvemmin näkyviin,
+minkä tähden tuo jalka noin vallatonna keinui, ja puolihämäräkö sen
+kaiken teki noin salamiellyttäväksi ja viekoittelevaksi. Eihän se Alma
+muuten nyt mikään niin kumma otus ollut... Oliko hän, Eero,
+hermoheikko, vai miksi hän tuntui nyt noin levottomalta, mikä häntä
+ärsytti? Ja miksipä ei tyttökään sanaakaan virkkanut, oli kuin
+kiusoillaan noin vaiti, noin levollinen, noin liikkumaton. Eeroa
+hervotti, melkein vapisutti. -- Jospa tyttö sanoisi sanankaan, tahi jos
+itse keksisi jotakin järkevätä...
+
+-- Ei se ole vielä puoleksikaan pimennyt.
+
+-- Ei hetikään. -- Tyttö laski kiikarin syliinsä ja katsoi Eeroa. --
+Onko teillä kylmä?
+
+-- Mitä hulluja ... päinvastoin. Miksi niin? -- Hyvinhän täällä on
+lämmin.
+
+Eeron ääni näet oli värähtänyt. Huomasi hän sen itsekin, ja sitä kai se
+oli tyttökin tarkoittanut, mutta miksei sanonut... Hm. Noin vain istui
+levollisena, pää kenossa ja katseli puoleksi suljetuin silmin viistoon
+Eeron ohi ulos. Sopi se siitä näkemään Eeronkin, mutta ei siitä
+tiennyt, katsoiko se häntä vai eikö. -- Mutta hurmaava hän oli, kun
+häntä noinikään kiireesti katsahti yhdellä silmäyksellä koko vartaloa
+pitkin, ihan lumoava. -- Kummallista! Siitä äskeisestä pakkasessa
+olosta kai ne vielä Eeron posket paloivat ja korvat kuumensivat ja veri
+noin kiireesti virtasi. Tuntuipa melkein, että häneltä itsestään voisi
+käsivarsi oieta tempaamaan tyttöä vyötäreiltä kiinni ja nykäisemään
+rintaansa vasten. Olisikohan se sittenkin yhtä äänetön ja liikkumaton
+ja levollinen, ja pää hänen olallaan noinikään kenossa... Ei, siinä ei
+ollut hyvä istua, taas Eero lähti mittelemään lattiata edestakaisin. --
+Poskia poltti ja selkääkin kuumotti, -- tautiko lie ruumiissa.
+
+-- Jopa se alkaa olla kuu niinkuin turkkilaisen vaakuna.
+
+-- Mutta eipä toinenkaan laita ole aivan pimeä.
+
+-- Ei, vaskenkarvaiselta läpikuultaa.
+
+-- Istukaa ... miksi te olette noin rauhaton?
+
+-- Enhän minä juuri rauhatonkaan... Kuka siellä kulkee keittiön ovessa?
+
+-- Ei meidän ovissa kuljettu.
+
+Missä ovessa lie kuljettukaan, mutta sitä Eero oikein säpsähti. Kävi
+taas istumaan ja oli puolipimeässä albumia tähtäilevinään. -- Olisivat
+ne saaneet toisetkin olla kotona, tuumi Eero, näin kahden kesken hän
+jäi niin tyhmäksi ... tottumaton oli. Peto, kun ärsytti tuo tytön olo
+siinä vieressä; tyynenä se istui kuin kirkossa, mutta mielessään Eero
+oli kuulevinaan, kuinka sydän hänelläkin raivoisasti tykki, juuri
+kuin hänellä itsellään, ja henki läähätti; oli tuntevinaan sen kuuman
+hengityksen lehahtavan ihan omalle hipiälleen, oli näkevinään hienon
+kuumeenpunan leviävän tytönkin ohimoille ja liekkiä leimuavan sen
+silmistä. -- Taudin jälkiähän se saattoi olla, sairaana kun oli
+Alma ollut. -- Mutta mitäpä jos hän tempaisi kiinni tuon käden,
+joka hervotonna riippuu, jos painaisi pään rintaansa vastaan ja
+suutelisi ... tunnit pitkät lepäisi tyttö hänen rinnoillaan -- sepä
+olisi autuutta, hekumaa... -- Höpsis, ettäkö kosisi! Mitä hullutusta,
+ihanhan hän oli pyörällä, järki sekaisin. Mikä hornan henki puhalsi
+häneen nuo kiihkeät tunteet, mikä häntä tenhosi? Irti täytyi hänen
+siitä repäistä itsensä, muuten...
+
+-- Nyt se alkaa taas jo kasvaa kuu. -- Eero sai taas ajatuksensa
+erilleen siitä lumouksesta ja rupesi lähtöä tekemään. Kuu oli jo ollut
+pienimmillään, vähäisen sakaraa vain oli vilkkunut yhdestä laidasta, ja
+taas kävi siitä peitto syrjälle siirtymään. Kulussaan kuu jo lähti
+nousemaan ikkunan yläpuolelle.
+
+-- Niin, se näytelmä on kohta lopussa. Mutta mihinkä te kiirehditte,
+istukaa nyt vielä.
+
+-- Kiitos, kyllä lähden. Tekin olette kai väsynyt, ja itse olen tänään
+niin kumman tyhmänä, en tiedä miksi. Huvittava en voi olla, lienen siis
+ikävystyttävä.
+
+-- Miten niin, vika taitaa olla minussa.
+
+-- Eikö mitä. Tässä olen vain ääneti jörötellyt koko illan.
+
+-- Mitäpä niistä aina pitkistä puheistakaan...
+
+Olihan siinä Alman suupielessä ikäänkuin pilkallinen hymy, ja
+äänessäkin värähti leikkiä, -- vai erehtynytkö lie Eero. Hän häpesi,
+loi alas katseensa, vaikkei tiennyt miksi. Ojensi sitten kätensä
+hyvästiksi -- kuuma oli tytönkin kämmen, hän viiväytti sitä hetkisen
+kourassaan. Mutta ei, ei hän muuta kuin puristi sitä hienosti ja
+kumarsi samalla syvään, ettei tarvitsisi silmiin katsoa. Ovelle asti
+tyttö saattoi häntä, käski tulla pian takaisin -- kun muutkin ovat
+kotona.
+
+Ihanhan se oli tavallinen vieraissa käynti, eihän siinä ollut mitään
+sen eriskummallisempaa, mutta kumminkin Eeron poltteli poskia, ja
+ikäänkuin häpeissään hän riensi alas katua, arkana, juuri kuin olisi
+pahaa tekoa paennut. -- Perh... Oliko hän mikään kuutamosankari,
+joka tähysti taivaalle ja uneksi ja haaveksi ja kuvitteli ja oli
+mielenliikutuksessa! Senkö vietävä häntä villitsi ja hölmöksi teki! Jo
+vain hän oli mahtanut olla tyhmän näköinen siinä tuolilla tirppoessaan,
+kumma kun ei tyttö nauranut ... mutta olikin sillä pila silmässä. Niin
+hän oli ollut juuri kuin koulupoika -- hitto kun hävetti.
+
+Pakkanen porahteli, rasahteli nurkissa, ja puut puistossa paukahtivat,
+lumi narisi kalossien alla. Mutta Eeron poskia poltteli ja hengitys oli
+vieläkin kuumaa, vaikka hän koettikin tyynnyttäidä ja naurahtaa
+poikamaiselle huumaukselleen. Vasta matkan kuluessa hän alkoi jäähtyä.
+
+Eihän Alma ollut mikään tunnettu kaunotar, aivanhan se oli
+tavallinen tyttölapsi, mutta se kun oli niin salamielisenä ja vakavana
+istunut nojautuvassa asennossaan, niin se oli Eeroon äkiksestään
+tuolleen vaikuttanut. -- Mutta pitää sitä ollakin tökerö, kun silleen
+typertyy ..., mutta sitä kun harvoin on naisten seurassa, niin
+käyttäytyy juuri kuin suutari. Tuossahan hänellä olisi ollut hauska
+tilaisuus leikkiä laskea ja vaikkapa varastaa yksi suukkonenkin ... ja
+tokko tuota olisi paljon tarvinnut varastaakaan, löyhässäkin olisi
+saattanut olla. Mutta kun ei mies älyä, ei kuin istuu vain ja
+haaveilee! Perhana kun laiminlyöpi tilaisuuden, tärvää hauskan illan,
+ei niitä toki niin usein olekaan tarjona, ja tyttökin katseli niin
+pilkoillaan ja sääliväisesti ..., eihän nyt, juutas soi, hänkään
+suorastaan...
+
+Suututtipa nyt Eeroa jäljestäkäsin ja hävetti, että oli istunut niin
+juuri kuin kuivettunut puujumala, sävyisänä ja jäykkänä kuin mikähän
+apostoli. Toisekseen, olihan se taas hyvä, kun niilläkin kaupoilla irti
+pääsi, siksi oli siellä kumma istua tuppisuuna ja tyhmänä ..., sitä kun
+on äkkinäinen ja härkäpoika. --
+
+Kuu oli melkein entisellään, kun Eero Senaatintorin poikki viiletti
+menemään kotiinsa Kruununhakaan. Vihaisesti puhui mereltä vihuri,
+kylmää oli kuunkin valo. -- Tuota kuutahan siellä oli niin
+juhlallisesti tähystelty kuin kirkossa ... oikein kuumensi ..., no
+kuumensi sitä toki tyttöäkin ... siltä ainakin näytti! -- No niin.
+Olkoon nyt jo tuo asia. -- Eero koetti karkoittaa ajatuksiaan
+pyörimästä tuon yhden ainoan asian seutuvilla -- eihän tuo nyt sentään
+ollut niin mikään kovin merkillinen juttu, on sitä joskus oltu
+kummemmissakin...
+
+Mutta eivät ne ajatukset sillä yhdellä yrityksellä sentään huvenneet,
+vielä niitä kotonakin piisasi pitkin iltaa ja maatakin pantua. Ja se se
+siinä varsinkin pisteli, kun niin kylmänä oli ollut, ei hellää sanaa
+tullut sanoneeksi, -- ei niitä tilaisuuksia toki hänenlaisillaan niin
+usein ollutkaan tarjona.
+
+
+
+
+MATALASSA.
+
+
+»Laine» uiskenteli kuin vesilintu sulavasti ja liukkaasti alas virtaa,
+tykytti ahkerasti pienellä koneellaan ja tuprutti harmaata savua, joka
+jäi jäljelle virran ylle leijuilemaan ja vähitellen sekoittui
+iltapäivän hienoon autereeseen. Kirkkorahvasta oli »Laineen» täydeltä;
+kirjavina loistivat naisten kepeät kesäpuvut ja miesten puhtoiset
+paidanhiat, ja ohiajettaessa kajahti rantatörmästä takaisin hanurin
+hilpeä ääni ja nuorten helkkyvä nauru. Juhlallinen kirkonaika oli
+ohitse, sunnuntain iloinen iltapäivämieli vallitsi kotikylään
+palaavassa Suorannan nuorisossa.
+
+Laskettiin juuri Siikakosken vuolasta korvaa kohden, kierrettiin väylän
+mukana suvantopuolta pitkin Mansikkaniemen hiekkaista kuvetta. Perämies
+istui huoletonna kunniasijallaan, käänteli peräsintä melkein
+vaistomaisesti tuossa joka päivä kuljettavassa, tutussa reitissä;
+joskus hän vain pikimmiltään silmäili matkan juoksua ja laski muuten
+leikkiä tyttölauman kanssa, joka oli keräytynyt perään hänen
+ympärilleen. Hän oli komea poika -- perämies Ville --, iloinen veitikka
+ja suustaan sukkela. Tytöt viihtyivät hänen parissaan yhtä mielellään
+kuin hän tyttöjen, ja joka pyhä, kun kirkolla kävivät, oli tytöillä
+»Laineessa» ilonhetki rupatellessaan Villen kanssa.
+
+-- Laskepa vain nyt matalaan, Ville, niin uitetaan perämiestä, he
+ilveilivät.
+
+-- Vaikkapa laskisinkin. Vähemmin pääsisitte Suorantaan huveihin, kun
+en minäkään pääse, saisitte tässä istua iltakauden.
+
+-- Ei ainakaan perämiehen ansiota lie, jos raapaisematta päästään,
+puuttui eräs miespuolinen puheisiin, -- häneltä ei näy silmät joutavan
+muuta kuin tyttöjä katselemaan, eikä niistäkään kuin yhtä.
+
+-- Mutta sepä tyttö onkin Suorannan ruusu. Kyllä vene väylän löytää ja
+silmät tytöistä rakkaimman.
+
+Tyttö istui siinä toisten tavallisten piirissä, sievä ja sorea kuin
+kukkanen nokkosten keskellä. Väljä, ohkoinen huivi sulki puitteina nuo
+pienet, sirotekoiset kasvot, joita päivä ei ollut kuin parahiksi saanut
+paahtaa. Sinervät silmät vilahtivat vilkkaina, kun hän lempinimeä
+lausuttaessa loi katseensa alas, ja huulet, jotka hienosti nauruun
+suipistuivat, olivat mehevät kuin mansikat; pehmoisena peitti vaalea
+kesäpuku notkean vartalon nuoruuttaan pyöreitä muotoja. Häntä kutsuivat
+kylän pojat toisten tyttöjen kiusalla Suorannan ruusuksi, joksi joku
+kulkijapoika hänet kerran oli ristinyt. Tätä kukkasta nyt vahtaili
+perämies hellin katsein, häntä hän koetti naurattaa ja hyvillään pitää,
+niin että oman kylän pojille vähältä kävi kateeksi.
+
+-- Rakkaaksipa tuntuu käyvän.
+
+-- Eihän silmä osaa ota, lohdutti tytöistä eräs pilkallaan.
+
+-- Eipä tiedä, vaikka jo tällä matkalla ottaisi teiltä koko otuksen,
+uhkaili Ville.
+
+»Laine» solui sievästi alaspäin kiihtyvässä virrassa, kierti koreasti
+niemekettä kosken niskassa. Aalto kohosi notkeasti keulan alta ja
+hajausi kahtaalle leveinä lainevöinä virran kiiltävään kalvoon, kunnes
+tapasi rannan ja loiskahti pärskähtäen törmäkiville. Nauru helähti
+juuri kirkkaimmillaan »Laineen» perästä, kun vauhti äkkiä pysähtyi,
+vene töksähti, heilahti ja tarttui hietikkoon kiinni. Kone iski
+takaisinpäin, mutta turhaan. Vene oli seisahtunut eikä hievahtanut
+paikoiltaan. Virta painoi sitä yhä kiinteämmästi pehmoiseen pohjaan, se
+oli lujassa kuin juotettu. Siinä istui rahvas ällistyneenä ja ääneti.
+
+Kaikki katsoivat perämieheen hämillään. Tämä istui paikoillaan aivan
+tyynenä hätäilemättä; hetken kuluttua hän selitti, että minkä tälle
+vahingolle nyt osaa, vesi on joessa laskenut, niin ettei vanha väylä
+enää näy olevan luotettava, kun laiva on kovin lastissa. Eikä hän
+tiennyt muuta neuvoksi kuin nousta maihin ja odottaa, kunnes »Ilma»
+illemmalla tulee alhaaltapäin ja vetää kilpailijansa karilta.
+
+Luonnollisena, päivänselkeänä asiana hän selitti tätä, ilman vilppiä ja
+petosta. Mutta silmän nurkassa näytti veitikka vallattomasti ilkkuvan,
+ja huuliparran omituiset liikkeet osoittivat, että häntä tässä jutussa
+jokin huvitti. Kekseihin ei ole turvautumista, neuvoi hän vielä
+varmuuden vuoksi niitä, jotka aikoivat ruveta työntämään, pohja on
+siksi huonoa. Mutta senkin hän lausui, vaikka varmalla, kumminkin niin
+kälmimäisellä äänellä, että aivan siltä kuulosti, kuin hän olisi
+koettanut nielaista naurunsa.
+
+-- Niin se käypi, kun herkeämättä tyttöä vahtii, muistamatta väylää
+katsella, moitti joku nuristen.
+
+-- Väylällä ollaan ... eikähän tässä ole hätää mitään. Tunniksi,
+pariksi noustaan tuohon törmälle ... kenelläpä tässä lie sellaista
+kiirettä... Ja vaikka lieneekin, eihän se vahinko tule kello kaulassa.
+
+Hellitettiin höyryä vähemmäksi, vingautettiin pilliä, ja rannasta tuli
+vene noutamaan maihin matkustajia. Kohta oli koko matkue Mansikkaniemen
+törmällä. Perämieskin nousi maihin, jätti koneenkäyttäjän ja
+lämmittäjän »Lainetta» katsomaan.
+
+Vanhemmat ja lapset nousivat taloloihin syömään ja lepäämään, nuori
+väki jäi törmälle istumaan. Ryhmittäin heittäytyivät toiset loikomaan
+pehmeään nurmikkoon, juttelemaan ja tupakoimaan, toiset astelivat
+verkalleen pitkin rantaa viskellen kiviä koskeen, taikka hajautuivat
+aholle hakemaan päivän puolelta kesän ensimmäisiä kypsyneitä
+mansikoita. Viritettiinpä väliin taas hanurikin soimaan, ja joku
+suruton poika tempasi tytön vyötäreiltä ja pyöritti häntä hetkisen
+polkan tahdissa tasaisella nurmikolla.
+
+Luonnossa ja ihmisten mielissä oli valloillaan herttainen pyhäillan
+mieliala. Hopeavyönä virtasi joki alhaalla törmäin välissä, kosken
+laineet loiskahtivat ja kimaltivat helmikirkkaina päivän valossa, ja
+suvantorannalla kaislikon rinnassa kylpi sorsan poikue rauhallisesti ja
+sopuisasti perhekylpyään. Kullankeltaisina hohtivat toisella rannalla
+laajat, kypsymäisillään olevat viljapellot, ja niityltä levitti kuiva
+heinä ympärilleen suloista, hienosti huumaavaa tuoksuaan. Taloissa ja
+mökeissä oli aivan äänetöntä, kuin olisi elämä niissä hetkeksi
+uinahtanut; niistä olivat ihmiset joko lähteneet ulos kyläilemään
+taikka he nukkuivat todellakin tuvissa ja siimeksissä, leväten viikon
+rasittavista töistä ja kooten voimia taas huomenna aikaisin alkaviin
+ponnistuksiin. Pari poikaa seisoi käärityin lahkein vesikivellä
+alempana kosken rannalla, käsissä pitkät onkivavat, joita he hiljalleen
+kuljettivat vastavirtaan ja nykäisivät aina, kun harri tapaili ongen
+perhoa. Yli virran ja rantojen lepäsi hienoa, himmeäsumuista auerta,
+joka antoi koko luonnolle lämpöisen, tyynen, vähän väsyneen värityksen.
+
+Lempeä sopusointu vallitsi luonnossa, mutta samalla siinä oli jotakin
+raskasta ja velttoa, jotakin ärsyttävää. Ja koivikko mäelläkin, jossa
+nuoriso odotti matkan jatkamista, kuvastui sen keskusteluista pilan ja
+hilpeyden seasta jonkin verran painostavaa ja pakotettua. Leikkipuheita
+laskivat pojat ja tytöt ja väistelivät toistensa hyökkäyksiä ja kompia
+uusilla, sukkelammilla. Mutta ne tuntuivat tarpeettoman useinkin
+ärtyneiltä ja vihaisilta. Pojat näyttivät varsinkin olevan huonommalla
+puolella, ja kiusallaan pistelivät heitä tytöt. He väittivät poikia
+siitä nolostuneiksi, että heidän yhteinen, yleinen lemmikkinsä,
+Suorannan ruusu, oli poissa joukosta ja tyytymättömänä silmäilikin moni
+poika pitkin tietä ylöspäin, jonne »Laineen» nuori ja komea perämies
+oli lähtenyt kävelemään ja kuhertelemaan heidän kukkasensa kera.
+
+-- Ne on miehiä, ilveilivät tytöt, -- kun eivät pystyneet korjaamaan
+kotikylän koreinta tyttöä, vaan jättivät sen vennon vieraspitäjäläisen
+kynsiin. -- Tietysti tytöt olivat kateellisia, mutta siitäpä juuri
+heitä kutkuttikin kiusata poikia.
+
+-- Nämäpä pojat eivät välitä paljon koreimmista eivätkä namimmistakaan.
+Eikä sitä tyttöä vieras vielä ole vienyt eikä viekään, jos vain omassa
+kylässä tahdottaneen pitää.
+
+-- Senpä nyt näkee jo nääveleistäkin. Miksi te sitten istuisitte
+noloina ja alla päin ja huulet mutrullaan, jotta sääliksi oikein mielii
+käymään.
+
+-- Säälikää omaa naimattomuuttanne. Meistä nähden vieköön kuka huolinee
+Suorannan tytöt vaikka järjestään kaikki, vieköön ja viruttakoon ...
+kangas ei meillä olekaan niin yhden langan varassa.
+
+-- Ka kun sapettaa miehiä, kun ei koko laumasta yksikään piisaa yhdelle
+perämies Villelle.
+
+-- Piisaaminen nähtäneen kun koetettaneen, mutta ei viitsitä, eikä
+kannata.
+
+-- Sen te olette näköisiäkin.
+
+Pojat olivat tyytymättömän näköisiä, luimistelivat pahasti toisiaan,
+mutta eivät hievahtaneetkaan. Hävettihän heitä, että olivat päästäneet
+vennon miehen heidän oman hempukkansa pariin, mutta keskenäänkin kun
+olivat riitaisia, ei kukaan kehdannut käydä vieraan kanssa
+kilpailemaan. Siksipä heitä suututti koko tämä retki ja matalassa
+käynti, eivätkä he kateudessaan voineet olla epäilemättä, että Ville
+ihan tahallaan oli pannut toimeen koko jutun, ja se kaiveli sitäkin
+enemmän, vaikkeivät he siitä toisilleen mitään virkkaneet.
+
+Ja ilta kului siinä kiukuteltaessa, eikä pariskuntaa kuulunut
+palaavaksi kylältä. Siellä he vierailivat taloloissa, joivat kahvia ja
+kuhertelivat kahden kesken kyläteillä... Kuka tiesi, mitä tekivät
+koivikossa, vaikka jo kihloja vaihtanevat... Mutta ei yksikään lähtenyt
+katsomaan sitä leikkiä ... ei iljennyt toiseltaan.
+
+Jo tulla tuprusi »Ilma» alhaaltapäin vasten virtaa, työnsi piipustaan
+sakeata savua, potki tiukasti, mutta nousi hitaasti ylöspäin kosken
+kiinteissä korvissa. Vähitellen se pääsi »Laineen» kohdalle ja laski
+kylkeen; köysi kiinnitettiin, ja yhdellä nykäisemällä vene oli irti
+selvällä vedellä. Pojat tuumailivat rantaan laskeutuessaan, että
+olisipa tuo kohtalaisella työntämiselläkin irtautunut, jos Ville vain
+ei olisi omia aikojaan puijannut...
+
+Pian oli rahvas taas keräytynyt »Laineeseen», ja silloin vasta näkyi
+perämies laskevan veneessä ylhäältä päin tyttönsä kanssa, poika
+pikkuinen saattajana. Kun joku siitäkin odotuksesta mieli nurisemaan,
+selitti Ville aivan tyynesti, mutta tytöille silmää iskien, etteihän
+tässä jäniksen selässä istuta. Rauhallisesti hän asettui perään
+kunniasijalleen ja lähti laskemaan alas vuolasta virtaa.
+
+Samainen pilkallinen hymy oli hänellä huulillaan ja silmästä virnisteli
+vallaton veitikka. Hän katseli laivan katoksen yli suoraan eteensä
+väylää pitkin, mutta laski toisinaan silmänsä tytön puoleen, joka istui
+sivummalla penkillä, ja silloin tätä aina nauratti: tottapa Ville oli
+hänelle kertonut jotakin sukkelaa, mikä nyt mieltä kutkutti. Pojat
+eivät olleet tuota näkevinäänkään, luimistelivat vain kulmain alta ja
+tupakoivat tuimasti; tytöt nauraa tiristivät. Enimmän osan taipaleesta
+Suorannan laituriin vallitsi »Laineessa» miltei täysi äänettömyys,
+isännät ja emännät vain juttelivat verkalleen heinänteosta ja rukiin
+leikkuusta. Nuorten äskeinen hilpeys oli tyrehtynyt. He istuivat ja
+katselivat ylös rannoille, jossa maisema myötään vaihteli, milloin
+jyrkkinä, metsäisinä hiekkatörminä, milloin loivina rantamaina, joissa
+ruis hiljaa nuokkuili illan tuulessa ja heinälapoot seistä töröttivät
+vakavina niitetyllä vainiolla.
+
+Päivä lähti laskeumaan alemmas, ja vilpoisempi illan henki karkoitti
+vähitellen luonnosta harmajan autereen ja uuvuttavan kuumuuden. Korkeat
+hongat rannalta loivat jo pitkiä varjoja tyynesti vierivään virtaan.
+Lohi loiskautti purstollaan veden kalvossa. Törmäpääskyset liitelivät
+nuolina yli joen ja pitkin rantoja, suhauttivat sukkelina »Laineen»
+kupeitse ja siristelivät siivillään aivan läheltä veden pälyilevää
+pintaa. Ylhäältä männiköstä kuului karjankellojen ääniä ja paimenten
+iloista toitotusta.
+
+Vähitellen suli taas »Laineessakin» raskaaksi käynyt mieliala
+kepeämmäksi ja hilpeämmäksi. Poikien kasvoilta poistuivat hiljalleen
+happamet piirteet, ja kotikylän lähetessä he alkoivat jo iloisempina
+veistellä perämiehen kummista väylän kuluista, jopa kohta pilkkailivat
+toistensakin äskeisiä pahoja tuulia. Ja kun »Laine» laski Suorannan
+laituriin, oli mieliala jo virkeimmillään. Kirkkorahvas nousi maihin;
+tytöt paiskasivat kättä perämiehelle, ja yhden tytön kämmen viivähti
+hänen kourassaan pitemmänkin hetken.
+
+Väki nousi jo ylös kylätietä taloihin päin, mutta »Laine» viipyi vielä
+laiturissa. Sen perämies istui mietteissään ja katseli, kuinka kepeästi
+ja notkeasti tuo muuan tyttö nousi törmälle ja kuinka vallattomasti hän
+tuon tuostakin silmäili taakseen ja hymyili rantaan päin suloisesti
+kuin koittava päivä. Mutta se tyttö olikin Suorannan ruusu. --
+
+-- Eteenpäin.
+
+Keula kääntyi myötävirtaan, ja »Laine» lähti lipumaan täyttä vauhtia
+alas joen suuhun. Ilta oli vilpoinen ja tyyni; päivä paistoi vielä
+läntiseltä taivaan rannalta, mutta ei enää kuumasti eikä raukaisevasti,
+vaan lempeästi, kirkkaasti ja rohkaisevasti. Luonto oli tuoretta ja
+pirteätä, se loi ihmismieleenkin elämänhalua ja toivoa.
+
+Matkustajia ei ollut enää »Laineessa» muita kuin vanha rouva poikineen.
+Perämies istui tyynenä ja liikkumatonna paikoillaan ja näytti nyt
+tarkoin ja huolellisesti tähystävän katoksen yli eteensä väylän tietä.
+Hänen kasvoillaan kuvastui tyytyväisyys ja mielen rauha, ja kun hän
+aikansa kuluksi vihelteli vanhaa lemmenlaulua, tuntui sydämestä
+lähteneen tuo vieno, mutta koruton sävel.
+
+Koneenkäyttäjä istui kahdenreisin tuolillaan lakki takaraivolla ja
+katseli kauan ja liikkumatta perämiestä tutkivin katsein. Silmäin ja
+suun liikkeillä hän koetti saada tätä viekoitelluksi nauramaan. Mutta
+ei. Toinen vain istui ja vihelsi, niinkuin ei huomaisikaan toverinsa
+tarkoittavia silmäyksiä. Vihdoin tämä kysäisi:
+
+-- Jo taisit leipoa kihlat valmiiksi matalassa olon ajalla?
+
+-- Jospa en juuri valmiiksikaan...
+
+-- Niin hyvälle alulle. Nähtiinhän tuo ja ymmärrettiin se yskä
+muutenkin, vaikkei ryittänyt. Ne ovat hyviä toisinaan matalatkin
+taipaleella.
+
+-- Ovatpa toisinaan...
+
+-- Kun sattuu matkaan tyttö siro ja valkoinen ja suopea ja rakas.
+
+Jo sulivat perämiehenkin kasvot, joissa tähän asti ei ollut vähintäkään
+värähdystä näkynyt, lempeään, onnelliseen nauruun, ja tyytyväisenä hän
+pyyhkieli partaansa virkkamatta mitään. Toinen jatkoi:
+
+-- Joko tällä viikolla aiot käydä hänet morsiameksesi varmistamassa?
+
+-- Enpä tiedä. Mutta jos ei kihlatuksi tällä viikolla tule, niin
+käydään ensi pyhänä taas matalassa.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Iltapuhteeksi I, by Santeri Ivalo
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ILTAPUHTEEKSI I ***
+
+***** This file should be named 26141-8.txt or 26141-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/2/6/1/4/26141/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+http://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at http://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit http://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations.
+To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     http://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/26141-8.zip b/26141-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..8499de2
--- /dev/null
+++ b/26141-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..d9c9647
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #26141 (https://www.gutenberg.org/ebooks/26141)