initial commit of ebook 25445HEADmain

5 files changed, 3705 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/25445-8.txt b/25445-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..15d7af1
--- /dev/null
+++ b/25445-8.txt
@@ -0,0 +1,3689 @@
+The Project Gutenberg EBook of Eno ja sisarenpoika, by Franz Hoffmann
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Eno ja sisarenpoika
+       Kertomus nuorille ystävilleni
+
+Author: Franz Hoffmann
+
+Release Date: May 12, 2008 [EBook #25445]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ENO JA SISARENPOIKA ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+ENO JA SISARENPOIKA
+
+Kertomus nuorille ystävilleni
+
+
+Kirj.
+
+FRANZ HOFFMANN
+
+
+Suomennos Saksan kielestä ["Oheim und Neffe"].
+
+
+K. E. Holm, Helsinki, 1874.
+Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa.
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+    I. Herra Vanderstraten
+   II. Sisarenpoika
+  III. Herkules
+   IV. Koneisto
+    V. Vouti
+   VI. Metsästys-seikka
+  VII. Maron-neekerit
+ VIII. Rynnäkkö
+   IX. Uskolliset kristityt
+    X. Päätös
+
+
+
+
+ENSIMÄINEN LUKU.
+
+Herra Vanderstraten.
+
+
+Viimekuluneen vuosisadan loppupuolella seisoi ihanalla paikalla likellä
+Corentin-jokea, joka viheriöillä aalloillaan huuhtoo Surinamin
+siunatuita vainioita, rikkaan Herra Vanderstraten'in hyvin varustettu
+uutis-asunto. Loivalla kunnaalla, laaksossa hajallaan olevien
+neekeri-mökkien yli kohosi hänen komea asunto-huoneensa, ympäröittynä
+puutarhalla, jossa oli kaikki, mitä kuumain maiden aurinko voipi
+kallis-arvoista tuottaa ja kekseliään ihmisen äly hyödyksensä käyttää.
+Varjoisat lehtimajat köynnöskasveista, täynnä lemuavia kukkia;
+konstikkaat suihkukaivot, joiden raikas vesi lievitti polttavan
+ilman-alan raukaisevaa kuumuutta; viileät luolat, ulkonäöstä päättäin
+luontaiset, vaan kuitenkin suurella taidolla hakkaamattomista kivistä
+rakennetut; isot häkit rautalangasta, joissa Surinamin kaunis-sulkaiset
+linnut lentää lekuttelivat, kiikkuivat silkkinyöristä riippuvissa
+messinkirenkaissa taikka lehahtelivat rääkkyen oksalta oksalle, antaen
+komeain höyheniensä loistaa auringon säteissä; kaikellaiset kukat ja
+pensaat -- ei mitään puuttunut, joka taisi tehdä herra Vanderstratenin
+kartanon olopaikaksi, mistä tuskin tekisi mieli muuttaa pois
+paratiisinkaan iloon.
+
+Kaksinkertainen tiilikivistä rakennettu asuinhuone näytti varsin
+oudolta tässä ympäristössä, joka loisti troopillisen luonnon kaikessa
+komeudessa. Kolmekymmentä vuotta sitten oli, näet, herra Vanderstraten,
+muutettuansa kolkosta kotimaastansa ja Amsterdamin rikkaasta
+kauppakaupungista Surinamin erämaille, sen rakennuttanut aivan sen
+huoneen mallin mukaan, jossa hänen esivanhempansa monet vuosikymmenet
+olivat asuneet ja jossa hän aina oli elänyt onnellisena ja
+tyytyväisenä. Siinä ei puuttunut korkeita savupiippuja, jotka kohosivat
+kirjavilla tiileillä peitetyn katon yli, eikä kamiineja huoneissa,
+vaikka niitä ei suinkaan vielä oltu käytetty eikä ne vastakaan olleet
+käytettäviä. Sillä tässä ilman-alassa oli vaan pakko suojella itseänsä
+ylen määräisen lämpimän vaikutuksista; tekolämmintä ei milloinkaan
+tarvittu. Mutta oli miten oli -- herra Vanderstraten halusi jotain
+silmin-nähtävää muistomerkkiä kotimaastansa, ja asunto piti
+rakennettaman, niinkuin hän tahtoi, eikä sellaiseksi, kuin se
+rakennusmestarin mielestä olisi ollut tarkoituksen-mukainen ja
+ilman-alaan sopiva. Huoneitten sisä-varustus todisti muuten omistajan
+suurta rikkautta; mielitekojensa tyydyttämiseksi saattoi hän tuhlata
+tuhansia eikä hänen raha-arkussaan kuitenkaan tuntunut suurta vajausta.
+Vanderstratenin laivat kantoivat hänen laajojen tilustensa tuotteita
+Eurooppaan, lemuavia höysteitä, suuria kahvilla täytettyjä säkkejä,
+arkkuja täynnä sokeria, summattomia tupakka- ja pumpuli-kääryjä, ja
+toivat sieltä takaisin joukottain kulta- ja hopea-rahaa. Kaikki nämä
+tuotteet kasvattivat monilukuiset orjat, joita hänellä oli sadottain,
+otsansa hiessä hedelmällisestä maasta eikä isännän itse tarvinnut
+liikuttaa kättänsä taikka olla sokerimyllyjen, kasvi-maitten ja orjain
+tarkastajana. Olihan rikkaalla herra Vanderstratenillä orjavouteja, ja
+ulkotoimitusten johdatuksen hän heitti kirjanpitäjillensä ja
+asiamiehilleen Paramaribossa, jotka olivat velvolliset määrä-aikoina
+tekemään hänelle tiliä raha-tuloista ja niiden käyttämisestä. Vaan jopa
+tämäkin pieni työnteko rasitti häntä liian paljon, ja kiihkeästi hän
+sentähden odotti sisarensa pojan tuloa Saksanmaalta; sillä hän oli jo
+vuosi taikka toistakin vuotta sitten omakätisesti hänelle kirjoittanut.
+Hänen sisarensa oli, näet, mennyt naimiseen erään Saksalaisen
+kauppamiehen kanssa, ja oli nyt, miehensä kuoltua, jotenkin
+vähävarainen. Tämä nuorukainen oli nyt kahdeksan- taikka yhdeksäntoista
+vuoden vanha ja siis herra Vanderstratenin mielestä juuri sillä ijällä,
+että hän paraiten taisi häntä mieltänsä myöden taivuttaa. Herra
+Vanderstraten tarkoitti hänen parastansa; sillä Emmerich Valdeck oli
+kerran tuleva kaiken hänen omaisuutensa perilliseksi, ja enon eläessä
+oli hän pidettävä aivan niinkuin oma lapsi, jos nimittäin Emmerich
+saattaisi voittaa herra Vanderstratenin mielisuosiota, mikä rikkaan
+isännän mielenlaadun suhteen, joka hallitsi talossansa kuin ruhtinas
+ikään, ei ollut aivan helppo asia.
+
+Eräänä päivänä istui herra Vanderstraten pisanki-majan varjossa, johon
+vanilli-köynnökset lemuavin kukkinensa suikertelivat, ja kiikkui
+nekosasti komeassa nojatuolissaan. Hänen oikealla ja vasemmalla
+puolellansa seisoi kaksi neekeriä mahdottoman suurilla viuhkoilla
+kirjavista linnun sulista, löyhyttelivät vuorotellen viileätä ilmaa
+herrallensa ja karkoittivat pois lehdosta näsäkkäitä hyönteisiä, jotka
+näyttivät mielivän verenhimoisilla hakaroillansa lähetä "Massan"
+hellätuntoista ihoa. Herra Vanderstraten poltti pitkässä savupiipussa
+hienointa tupakkaa, jota hänen viljavat tiluksensa olivat tuottaneet,
+ja katseli suurella mielihyvällä niitä kevyitä sinisiä savupilviä,
+jotka täyttivät ilman oivallisella lemullansa. Kepeän leveälierisen
+hatun hän oli heittänyt syrjälle ja hänen paljaat jalkansa lepäsivät
+neekerin helmassa, joka istui kyyryllänsä maassa, ettei isännän arat
+jäsenet maahan koskisi. Näin istui herra Vanderstraten, riemuiten
+tyynellä mielellä rikkaudestaan, jonka moninaisissa nautinnoissa hänen
+elämänsä kului suloisesti ja levollisesti.
+
+Kun nyt aurinko vähitellen rupesi maillensa menemään, ilmaantui erään
+valkean miehen leveä vartalo lehtimajan suussa; tulija kumarsi syvään
+herra Vanderstraten'ille, loi pikimmältään silmänsä läsnä oleviin
+orjiin, jotka miehen ilmautuessa nähtävästi peljästyivät ja rupesivat
+kahta vertaa ahkerammin löyhyttämään sulkaviuhkoillaan. Sillä Nikolao,
+kartanon ylivouti, nyt ilmaantui herransa eteen ja antoi, niinkuin aina
+oli hänen tapansa, kertomuksen päivän tapahtumista.
+
+Nikolao oli kookas, väkevä mies, jonka paljas näkö saattoi tuottaa
+hänelle tarpeellista kunnioitusta. Hänen troopillisen auringon säteistä
+päivettyneet kasvonsa, musta parta, joka huulilta ja poskilta valui
+alas rinnalle, tumman silmän tyly vilkahdus, syvä, vahva, kumiseva ääni
+eivät milloinkaan olleet vaikuttamatta orjistuneisiin neekeri
+raukkoihin. Vaan enemmän kuin kaikki nämä tuotti hänelle kunnioitusta
+piiska letitetyistä härän-nahan hihnoista, joka riippui voudin vyössä
+hänen valtansa merkkinä. Hänen väkevä kätensä taisi tätä asetta kunnon
+lailla viljellä, eikä ollut kartanossa monta neekeriä, jotka eivät
+olleet tulleet kipeästi tuntemaan tämän käsivarren ja tämän piiskan
+painoa. Nikolaota orjat pelkäsivät enemmän kuin ankarata isäntääkään,
+joka, vaikka kyllä alinomaa torui ja murisi, ei kuitenkaan saattanut
+tykkänään kieltää hyvänsävyistä Hollantilaista luonnettansa, paitsi kun
+mustan lauman huolimattomuus hänen omaa nekosuuttansa häiritsi.
+
+"No, mitä kuuluu, Nikolao?" kysyi herra Vanderstraten ja ojensi
+tyhjäksi poltetun piipuu neekerille, joka pian uudestaan täytti sen
+tupakalla. "Joko kahvin korjuu on lopetettu? Ja oletteko jo koettaneet
+tuota uutta sokerikonetta, jonka paljolla rahalla tuotimme
+Lüttichistä?"
+
+"Kahvin sato on aivan hyvä," vastasi Nikolao. "Se on runsaampi kuin
+milloinkaan ennen, ja te voitte lähettää noin sata säkkiä enemmän
+kahvia Eurooppaan kuin viime vuonna. Mutta koneelta ei tule mitään
+valmista, eikä sillä ole yhtäkään askelta pitemmälle päästy. Raha on
+suoraan sanoen hukkaan menetetty. Te tiedätte, että aina olen teitä
+varoittanut. Ei ole noista uusista koneista. Mitäpä ne tuolla vanhassa
+maassa sokerimyllyistä ymmärtävät? Sillä rahalla, joka on koneesen
+tuhlattu, olisitte voineet ostaa monta orjaa."
+
+Herra Vanderstraten näytti vähän suuttuneelta. "Kone ei ole mihinkään
+vikapää," sanoi hän jotenkin tuikeasti. "Sinä, Nikolao, et vaan ymmärrä
+alottaa asiata oikeasta päästä. Olkoon menneeksi -- minä hankin
+Amsterdamista koneniekan, ja hän on asettava kalun hyvään kuntoon."
+
+"Maksaa vaan paljon rahaa, herra, ja on turhaa tuhlaamista sekin,"
+vastasi vouti jotenkin ivallisesti. "Mutta te olette rikas, mitä se
+teitä vahingoittaa, jos heitättekin pari sataa tukaattia samaan
+juopaan, joka jo ennen on tuhansia niellyt."
+
+"Katsotaan, varrotaan, Nikolao. Ole nyt puhumatta siitä! Mitä uutisia
+muuten kuuluu?" sanoi herra Vanderstraten vähän närkästyneenä.
+
+"Herra Geldern on ilmoittanut, että häneltä viime yönä on varastettu
+lihava sika ja että neekerimme Wamba on siitä varkaudesta luulon
+alaisena. Minä olen tutkistellut hänen mökkinsä ja löysin sian
+teurastettuna lehtiläjän alta hänen pihansa nurkasta. Päättäkää itse,
+miten tuo konna rangaistaan ja mitä sialla tehdään."
+
+"Sika annetaan tietysti Geldern naapurillemme takaisin ja Wamba saa
+persoudestansa kaksikymmentä piiskan lyöntiä," päätti herra
+Vanderstraten. "Tahdonpa karkoittaa siitä heittiöstä varkauden himon."
+
+"Vieläkin," lisäsi Nikolao, kirjoitettuansa herransa käskyn taululle,
+jonka hän otti vyöstänsä, "vieläkin minun täytyy ilmoittaa, että Juno
+ja Vesta riitaantuivat yhdestä lasihelmestä, ja että Vesta löi Junoa
+vasten silmiä, niin että veri juoksi nenästä ja hammas lähti hänen
+suustansa, vaikka helmi oli Junon oma."
+
+"Voi sitä kirottua kansaa alinomaisella tappeluillaan," huudahti herra
+Vanderstraten suuttuneena. "Vesta saa kymmenen piiskan huimausta, ja
+Juno viisi, sen vuoksi ettei hän ilmoittanut asiata, vaan rupesi
+tappeluun. Mitäs muuta?"
+
+"Zeno on julistanut," puhui Nikolao vielä, "että hän lyö pään puhki
+siltä, joka kertaakaan enää kutsuu hänet Zenoksi, eikä Gumaliksi, joka
+on hänen oikea nimensä. Endymion kutsui hänet tänään Zenoksi, ja siitä
+he karkasivat toistensa kimppuun niinkuin pukit, ja Zeno, jos ei juuri
+musertanutkaan Endymionin kalloa, antoi hänelle kuitenkin semmoisen
+kolauksen, että tämä nyt makaa sairaana mökissään. Hänen päänsä on
+paisunut niin paksuksi kuin vesi meluuni."
+
+"Zeno marssii kolmeksi päiväksi koirankoppeliin vedelle ja leivälle, ja
+muuten tuolle nuorukaiselle ilmoitetaan, että hän tästälähin aina
+nimitetään Zenoksi vaan. Se olkoon sanottu! Nimen olen minä hänelle
+antanut, eikä tuo musta lurjus saa ruveta sitä nureksumaan, ellei tahdo
+oppia, miltä piiska tuntuu. Tuota roistoväkeä! Näkyypä heissäkin olevan
+ylpeyttä! Joko nyt olet puhunut suusi puhtaaksi, Nikolao?"
+
+"Enpä vielä, hyvä herra. Herkules on horjahtanut sokerimyllyssä ja
+musertanut kätensä telojen väliin. Onneksi se vaan oli vasen käsi ja
+luut ovat eheät."
+
+"Piiskatkaa hänet vereen asti," huudahti kimakalla äänellä herra
+Vanderstraten, joka nyt todellakin vihastui. "Herkules on parhaimpia ja
+vahvimpia nuorukaisia; vast'ikään annoin hänelle palkinnon ja kuitenkin
+tuo koira, varmaankin tahallaan, tekee itsensä raajarikoksi, ettei
+hänen tarvitsisi enää olla myllyssä."
+
+"Totta kaiketi, herra! Kaikki he myllyä kammovat ja tekevät mieluummin
+ulkona työtä koko päivän kuin siellä yhden tunnin. Mutta kun Herkules
+on parantunut, hän kyllä jälleen saattaa tehdä työtä myllyssä, ja minä
+olen pitävä huolen siitä, ettei hän enää toista kertaa raajojansa
+muserra."
+
+Näin sanoen orjavouti pudisti hihnapiiskaansa ja hänen tuima
+katsantonsa todisti aivan selvästi, ettei hän suinkaan aikonut säästää
+onnettoman Herkuleen selkää, joka juuri tätä nykyä kärsi äärettömiä
+tuskia majassaan.
+
+"Nyt toivon sinun viimeinkin lopettaneen onnettomat kertomuksesi,"
+sanoi herra Vanderstraten, ja sytytti täytetyn piippunsa, jonka neekeri
+tarjosi hänelle sytyttimen kanssa. "Miten! Eikö vieläkään? Sano pois,
+että kerrankin pääset perille."
+
+"Herra Vanderstraten," vastasi Nikolao, ja hänen tumma silmänsä paloi
+vieläkin tummemmin, "mitä minulla nyt on sanottavaa, sitä ei näitten
+nuorukaisten tarvitse kuulla."
+
+"Menkää tiehenne," huusi herra läsnä oleville orjille ja viittasi
+kiivaasti majan suuhun.
+
+Mustat orjat katosivat heti, nähtävästi iloisina siitä, että saivat
+lähteä pois peljätyn voudin näkyvistä, ja tämä puhui hiljemmällä
+äänellä kuin ennen: "herra, korjauttakaa pyssyt ja musketit ja pankaa
+järjestykseen kaikki, mitä ikinä puolustukseen tarvitaan. Vuoristossa
+on levottomuutta; minä pelkään, ettei meidän kauvan tarvitse odottaa
+Maron-neekerien tuloa."
+
+Herra Vanderstraten tuskistui ja hänen punaiset poskensa vaalenivat.
+"Mistä sinä tiedät?" kysyi hän.
+
+"Oikeastaan en tiedä mitään," vastasi Nikolao. "Yksityiset sanat, joita
+olen sattunut kuulemaan, ja muutamain orjain ynseä käytös ovat
+herättäneet minussa arveluita, jotka pakoittavat minun antamaan teille,
+hyvä herra, varoituksen, ennenkuin on liian myöhään. Kapinan henki
+uhkaa meitä aivan likeltä, ehkäpä jo liikkuu keskellämmekin orjain
+riveissä."
+
+"Siihen ei ole syynä mikään muu kuin nuo pojat, jotka salaisesti
+hiipivät orjiemme majoihin antamaan heille opetusta lukemisessa,
+kirjoittamisessa ja uskon-opissa," huudahti herra Vanderstraten
+mielipahoissansa ja käveli pitkin askelin edestakaisin majassa, eikä
+innossaan ajatellut, ettei hänellä ollut edes tohveleita jalassa.
+
+"Jospahan kerran saisin edes yhden noista hylkiöistä käsiini," lisäsi
+hän. "Mitäpä neekeri tarvitsee lukemista, kirjoittamista ja Jumalan
+tuntemista, kunhan nuo roistot vaan osaavat kahvia ja pumpulia istuttaa
+ja viljellä, niin siinä on heille jo kyllin ja yhtäkyllin. Mutta
+jopa tulevat nuo kirotut, Jumala antakoon minulle anteeksi, nuo
+liehakoitsijat, ja lörpöttelevät nuorukaisille vapaudesta ja
+tasa-arvosta ja yllyttävät heitä heidän herrojansa vastaan; ja
+ennenkuin voit sitä ajatellakaan, rupee sotahuuto kaikumaan, kekäleitä
+heitetään peltoihin ja huoneisin, leimuavat liekit tekevät mielettömän
+kansan aivan hurjaksi; tulee sitten vielä Maron-neekereitä ja silloin
+-- voi sitä onnetonta maanviljelijää, joka ei ole ajoissa apua
+hankkinut. Anna sananviejän nousta ratsaille, Nikolao, pidä huolta
+siitä, että hän ottaa nopeimman hevosen tallista, ja lähetä hänet
+Paramariboon. Terveisiä komentajalle! Lähettäköön hän minulle joukon
+sotamiehiä, niin suuren kuin häneltä suinkin liikenee. Joudu, Nikolao!
+Maltahan toki vähäsen! Toisen sananviejän voit vielä lähettää
+Amsterdamin ja Vredensborgin linnoituksiin. Jota enemmän sotamiehiä,
+sitä suurempi turvallisuus, sillä nuo Maron-neekeri koirat eivät tunne
+sääliä eikä armoa. Pidä orjat vieläkin kovemmassa kurissa, Nikolao! Ei
+kukaan heistä saa lähteä kartanosta, ja joka yön aikana sitä yrittää,
+ammutaan armahtamatta kuoliaaksi. Pidä myös silmällä kanuunaveneet,
+jotka virran puolelta suojelevat kartanoamme. Katso, että hankitaan
+ruutia ja kuulia, ett'emme seiso suojattomina ja neuvottomina, kun nuo
+mustat perkeleet hyökkäävät alas vuorilta meidän päällemme kuin kuohuva
+virta. Pian, Nikolao, pian! Mitä siinä seisoa töllistelet? Joka
+minuutti on kallis, jos Maron-neekereillä on paha mielessä. Malta,
+Nikolao! Pidä huolta siitäkin, että paalutus kunnaamme ympärillä
+tarkastetaan ja pannaan hyvään kuntoon, jos tarvis tulee -- ja mene nyt
+tiehesi, mies, äläkä seiso, kuin jalkasi olisivat maahan kiinni
+kasvaneet. Noh, malta, Nikolao -- annahan minun puhua suuni puhtaaksi
+-- pidä tarkoin silmällä noita hiipiviä lähetysmiehiä. Tahdon tulla
+kirotuksi, jos emme hirtä ensimäistä poikaa, joka käsiimme saattuu,
+häätääksemme muilta halun tulla takaisin. No, mitäpä siinä vieläkin
+töllistelet, Nikolao? Johan sinun nyt pitäisi olla pitkän matkan
+päässä."
+
+Nikolao mutisi muutamia epäselviä sanoja itsekseen ja lähti kiireesti
+toimittamaan herra Vanderstratenin antamia monellaisia käskyjä. Vaan
+tämä, aivan uuvuksissa pitkästä puheesta ja mielenliikutuksesta, vaipui
+väsyneenä nojatuoliinsa, pani kädet ristiin pyöreälle vatsallensa ja
+huokaili syvään sydämestänsä: "jospa tuo kirottu nuorukainen kerran
+tulisi. En olisi häntä milloinkaan paremmin tarvinnut kuin tällä
+häiriön ajalla, jolloin rehellinen maanviljelijä ei silmänräpäystäkään
+voi olla huoletonna hengestänsä."
+
+
+
+
+TOINEN LUKU.
+
+Sisarenpoika.
+
+
+Ikäänkuin lempeä taivas, joka niin ylenmääräisesti oli vuodattanut
+siunaustansa rikkaan maanviljelijän yli olisi tahtonut täyttää hänen
+pienimmänkin toivonsa, taivutettiin nyt lehtimajan köynnöskasvit
+erilleen, ja mehuisien lehvien ja kirjavien kukkien keskeltä hymyilivät
+noin kahdeksantoista-vuotiaan nuorukaisen verevät, kauniit ja jotenkin
+urheat kasvot. Hänen siniset silmänsä vilkahtivat vekkuloisesti
+tuuheain, ruskeain kiharoitten alta, ja rehevä, punainen suu naurahteli
+vähän ivallisesti, kun hän lausui: "tässäpä Emmerich on, eno! tässäpä
+on se kirottu nuorukainen ihka elävänä ja on kuullut kaikki, mitä
+ankaran orjavoudin kanssa on keskusteltu. Toden totta eno, sitä en
+saattanut aavistaakaan, että rauhallisella maanviljelijällä voisi olla
+niin hurja ja sotaisa mielenlaatu, kuin hämmästyksellä vast'ikään
+kuulin. Minä tahdoin hämmästyttää, mutta hämmästyin todellakin itse.
+No, älkää pahaksi panko, hyvä eno," lisäsi nuorukainen repien
+kukoistavat köynnökset rikki, ja seuraavassa silmänräpäyksessä seisoi
+hän ällistyneen herra Vanderstratenin edessä -- "monet tuhannet
+sydämelliset terveiset tuon teille äidiltäni."
+
+Nyt vasta tuli vähän eloa herra Vanderstratenin silmiin ja jäseniin.
+Hän huo'ahti sydämen pohjasta, tarttui nuorukaisen tarjottuun käteen,
+likisti ja pudisti sitä väkevästi, ja sanoi varsin sydämellisesti:
+"terve tultuasi Surinamiin, sisareni poika. Tuhat kertaa terve
+tultuasi! Tule syliini, poika! Niin! Ja kuinka uljas nuorukainen sinä
+olet, solakka, väkevä ja terve, aivan niinkuin minäkin, kun
+neljäkymmentä vuotta sitten tulin tähän maahan. Ja äitisi, hyvä
+sisareni Margareta, on terveenä?"
+
+"Yhtä terveenä kuin sinäkin, eno, vaan ei niin tyytyväisenä," vastasi
+Emmerich, tarttuen tuoliin ja nekosasti istuutuen enonsa viereen, joka
+näkyi olevan ihastuksissa nuorukaisen rohkeamielisestä käytöksestä.
+"Ymmärrätkö, eno, hän ei tahtonut ensinkään laskea minua tänne; vaan
+kun lupasin vähintäänkin kolmen vuoden perästä palata takaisin ja jos
+mahdollista tuoda sinut mukaani, salli hän minun lähteä, vaikka kyllä
+katkerilla kyyneleillä ja sydämellisellä surulla. Niin, niin, hänen
+sydämensä vuoti verta lähtiessäni, ja sinun täytyy myöntää, ettei
+olekaan mikään helppo asia niin pitkäksi ajaksi erota pojastansa, joka
+näkyy olevan määrätty äidin ja sisarten tueksi. Nyt, enoni, sanon
+sinulle suoraan, mitä tahdon. Minä tahdon, että myyt pois kartanosi,
+neekerisi ja kaikki, mitä siihen kuuluu, ja palaat minun kanssani
+Eurooppaan. Kolmen vuoden aikaa annan sinulle siihen, ettei sinun
+tarvitse hätäillä. Jos ennen tulemme valmiiksi, niin sitä parempi.
+Äitini ei pane pahaksi, jos tulemme vuotta aikaisemmin, kuin hän meitä
+odottaa ja sinulle, eno, kauniin Saksanmaan raitis ja viileä, vaan
+kuitenkin kirkas ilma, on oleva mieluinen, oltuasi niin monta vuotta
+tässä hikilavassa. Jumal'auttakoon, mitä hien virtoja olen vuodattanut
+parissa päivässä, joina olen matkustanut tässä tuli-uunissa. Jos sillä
+lailla pitkittyy, eno, niin viimein hennosta sisaresi pojasta
+Emmerichistä ei jää muuta jälelle kuin ohut utupilvi, jota ilman henki
+hajottaa joka haaralle. Ja sepä, eno, olisi minulle sangen
+vastenmielistä."
+
+"Voi, miten sinä lavertelet, sisareni poika," huudahti herra
+Vanderstraten aivan hämmästyneenä sisarenpojan sanatulvasta. "Tuskin
+olet tänne tullut, niin rupeet lörpöttelemään myymisestä ja
+muuttamisesta Saksanmaalle, ikään kuin se olisi silmänräpäyksessä
+tehtävä. Siitä ei tule mitään, poikani. Hätätilassa annamme äitisi ja
+sisariesi tulla tänne; -- vaan kaikissa tapauksissa -- me molemmat
+jäämme tänne, sillä minusta on toki parempi istua hikilavalla kuin
+jää-ammeessa. Hiljaa, poikani, hiljaa. On meillä nyt parempiakin
+tehtäviä kuin ajatella siirtymistä, ja missä tapauksessa hyvänsä, jos
+tahtoisinkin myydä taloni ja tavarani, joka ei suinkaan ole
+aikomukseni, niin täytyyhän minulla olla jotain vakuutta, ett'ei
+taloani hävitetä. Jos olet meitä kuunnellut, niin pitäisihän sinun
+tietämän, että noilla verikoirilla, Maron-neekereillä, on ilkeitä
+juonia mielessä."
+
+"Mitä väkeä nuo Maron-neekerit ovat?" kysyi Emmerich.
+
+"Vai et sinä sitä tiedä, poikani?" vastasi herra Vanderstraten. "Etpä,
+saakeli soikoon, ole aivan paljon oppinut tuolla Euroopassasi, pelkään
+minä."
+
+"Armas enoni, Euroopassa on meillä muutakin tekemistä kuin pitää huolta
+teidän pienistä yksityis-riidoistanne tässä syrjäisessä maailman
+nurkassa," vastasi Emmerich. "Vaan kunhan nyt kerran olen täällä, pitää
+minun saada tietää, minkälaisia vihollisemme ovat, sillä ystävämme
+kyllä pian opin tuntemaan."
+
+"Maron-neekerit ovat karanneita orjia, jotka piiloittelevat vuoriston
+synkissä metsissä, mihin ei kukaan ihminen tohdi heitä seurata,"
+selitti herra Vanderstraten. "Siellä he elävät raakalaisten tavalla
+metsän otuksilla, joita ampuvat myrkytetyillä nuolilla, ja hyökkäävät
+aika välistä alas tasamaille, murhaavat niitä, jotka vastarintaan
+rupeevat, riistävät ja raastavat kaikki, mitä heidän ahneet silmänsä
+keksivät ja leveät hartiansa jaksavat kantaa. Hirveitä asioita puhutaan
+noista pedoista, ja Jumala armossaan varjelkoon meitä joutumasta liian
+likiseen tuttavuuteen heidän kanssansa."
+
+"Katsoppas, eno, sellaisia sinun ei tarvitse peljätä rauhallisessa
+Saksanmaassamme," sanoi sisarenpoika. "Kyllä sinä vielä mielesi muutat
+ja lähdet minun kanssani aarteinesi meren yli. Toiste enemmän siitä --
+mutta eiköhän nuo urhoolliset Hollantilaiset sotamiehet voisi ajaa
+tuota roistoväkeä pakoon?"
+
+"Jos tulevat tasangoille eivätkä aivan äkki-arvaamatta karkaa meidän
+kimppuumme, tulevat he tavallisesti voitetuiksi, vaikka heillä tosin on
+raaka rohkeus ja pitkät, vouralilla myrkytetyt nuolet, joista pieninkin
+haava tuottaa välttämättömän kuoleman, jos ei kohta saada voidetta
+myrkkyä vastaan, ja sitä taas kovaksi onneksi ei kukaan muu tunne kuin
+nuo kirotut neekeriläis-koirat. Vuoristoon asti ei heitä voi ajaa takaa
+eikä siis heitä hävittää, sillä siinä on hautoja ja rotkoja, joista
+taivas armollisesti meitä varjelkoon. Näin ikäänkuin hiuskarvasta
+riippuva miekka alinomaa heiluu päämme ylitse, ja joka silmänräpäyksenä
+täytyy meidän peljätä tuon veren- ja saaliinhimoisen joukon
+päällekarkaamista. Näihin asti nuo konnat ovat minua säästäneet, vaan
+minä pelkään, että rauha jo on kestänyt liian kauvan."
+
+"Täytyy kärsiä niitä vastuksia, joihin itse on syynä," lausui
+sisarenpoika yksivakaisesti. "Jos aina olisitte orjianne lempeästi
+kohdelleet, niin eivät olisi teiltä karanneet eivätkä uhkaisi teille
+kostoa. Mutta nyt meidän täytyy vartoa, miten asiat päättyvät. Eipä
+asian laita taida olla niin paha, kuin näyttää, ja pahimmassakin
+tapauksessa voimme ainakin suojella itseämme. Eipä tarvittaisi
+sotaväkeäkään, jos voisit luottaa neekeriesi uskollisuuteen ja olisi
+kylläksi ruutia. Pyssyn luoti lentää kauvemmaksi kuin nuoli, ja siten
+estämme pojat tulemasta meitä liian likelle."
+
+"Sepä se juuri on," sanoi herra Vanderstraten surkean näköisenä.
+"Saattaako noihin lurjuksiin luottaa? Tuskin kuulevat mustain
+kumppaliensa sota-ulinaa, niin rupeevat yhteen tuumaan heidän kanssansa
+ja lähtevät karkuun. Näin on asiain laita, varsinkin siitä ajasta
+alkaen, jolloin valkea-ihoiset lähetyssaarnaajat, kiellostamme
+huolimatta, rupesivat kulkemaan neekerien mökeissä opettamassa heille
+kristin-uskoa. Ei mikään ankaruus eikä mikään kova rangaistus auta.
+Muutamat maanviljelijät, jotka ovat peljänneet neekeriensä imeneen
+uuden opin myrkkyä, ovat heitä piiskanneet, sitoneet ja rääkänneet; --
+vaan kaikki turhaan. Nuo ilkiöt tulevat vieläkin uppiniskaisemmiksi; ja
+tuskin on kulunut kahdeksan viikkoa siitä, kun talon omat neekerit
+hävittivät rikkaan Vandermeulenin viljelysmaat Marony-joen varrella;
+huone kukistettiin ja onneton Vandermeulen itse murhattiin hirveällä
+tavalla. Olen minäkin siitä ajasta tullut ankarammaksi noita mustia
+petoja kohtaan, ja niin pian kuin havaitsen yhdenkään heistä tietävän
+enemmän, kuin hänen tulee tietää, täytyy hänen roikkua lähimmäisessä
+puussa, niin totta kuin minä olen Vanderstraten. Ja lähetyssaarnaajan
+käypi samoin, jos saan hänet käsiini."
+
+Nuori Emmerich pudisti päätänsä ja sanoi rohkeasti: "ei ole sinun
+viisaudestasi, eno! Älä pane pahaksesi, vaikka minun täytyy sanoa
+sinulle, että te, hyvät maanviljelijät, mutta huonot kristityt, olette
+aivan harhatiellä. Sen sijaan että tekisitte parastanne noita tuhmia
+mustia raukkoja valaistaksenne ja koettaisitte saada heitä hyviksi
+kristityiksi, saatatte heidät ankaruudellanne epätoivoon. Teidän
+julmuutennehan se on, eikä totisen Jumalan tunteminen, joka ajaa nuot
+poloiset vuoristoon ja pakoittaa heitä hurjan ja julman koston töihin.
+Puhdas kristin-oppi tekisi heidät hyviksi ja jaloiksi, vieläpä
+kiitollisiksikin sille herralle, joka kohtelee heitä lempeydellä ja
+sääliväisyydellä. Tee minun neuvoni mukaan ja koeta kerran, mitä hyvyys
+vaikuttaa. Kyllä minä takaan, ett'et kadu kauppaasi."
+
+"Tuota sinä et ymmärrä, poika," vastasi eno närkästyneenä, pudistaen
+päätänsä. "Piiskan pitää käydä laiskan miehen takana; muuten he
+nielevät meidät kaikki ihka elävinä. Jos eivät pelkäisi piiskaa,
+kidutusta ja kuolemata pitkällisissä kivuissa -- niin ei meillä
+silmänräpäystäkään olisi turvallisuutta henkemme puolesta. Mutta olkoon
+kylläksi siitä asiasta puhuttu. Ilta tulee viileäksi ja paitsi sitä yö
+kohta on tulossa. Käykäämme sisään huoneisin ja jutelkaamme siellä
+hauskemmista asioista, äidistäsi ja isänmaastasi; älkäämme vaivatko
+itseämme noitten uppiniskaisten, pölkkypäisten, laiskojen murjaanein
+tähden."
+
+Herra Vanderstraten nousi tuoliltansa ja astui verkalleen leveitä,
+hyvästi siivottuja hietakäytäviä taloon päin. Emmerich käveli hänen
+vieressään syvään miettimiseen vaipuneena ja mutisi hiljaa itsekseen:
+"Kummallinen maa ja kummalliset ihmiset! Palava paahde auringolla,
+mutta jäiset sydämet ihmisissä, jotka eivät edes soisi lähimmäisillensä
+puhtaan kristin-uskon lohdutusta, jotka eivät soisi, että poloiset,
+sorretut orjat oppisivat tuntemaan armosta rikkaan, laupiaan
+Jumalan, joka yksin voipi lohduttaa ja vahvistaa heitä heidän
+viheliäisyydessänsä. Mutta toisin tulee olemaan, jos minä jään tänne ja
+voitan enoni sydämen. Hän on luonnoltansa hyvä ja ystävällinen, mutta
+paha esimerkki ja vaaran pelko on tehnyt hänen yhtä julmaksi, kuin
+muut, jotka näkyvät unhoittaneen että sorretut, nöyryytetyt, rääkätyt
+mustatkin ovat ihmisiä ja heidän veljiänsä taivaallisen Isän silmissä.
+Kärsivällisyyttä vaan! Toisellaiseksi pitää tämän seikan muuttuman eikä
+todellakaan huonommaksi!"
+
+
+
+
+KOLMAS LUKU.
+
+Herkules.
+
+
+Miettien ja tuumaillen poloisten neekerien parasta oli Emmerich enonsa
+seurassa saapunut tämän asuin-huoneelle ja oli juuri astumaisillaan
+sisään avatusta ovesta, kun etäältä kaikuva, kumiseva huuto saattoi
+hänet äkkiä seisahtumaan. Hän kuunteli; huuto kuului uudelleen; se oli
+syvästi kivun ja tuskan valitus ja nyt Emmerich kiireesti riensi
+sinnepäin, mistä huuto kuului, hoksaamatta kutsua enoansa avuksi tahi
+pyytää anteeksi pois menostansa. Muutamassa sekunnissa tuli hän
+aituukselle, jonka sisäpuolella eräitä neekeri-mökkejä seisoi siellä
+täällä, hyppäsi sen yli ja oli muutaman silmänräpäyksen kuluttua
+aukealla paikalla, jossa hän tulisoittojen valossa näki hirvittävän
+näyn.
+
+Vähintäin sata neekeriä seisoi isossa piirissä, minkä keskikohdalla
+nähtiin nuori, pitkä ja solakka neekeri-orja sidottuna niiniköysillä
+paaluun. Hänen voimakas vartalonsa värisi ja vapisi, kun eräs armoton,
+valkea mies piiskalla lyödä läjähytti hänen alastonta selkäänsä väkevän
+käsivartensa täydellä voimalla. Joka iskulta ilmaantui punainen,
+verinen naarmu kidutetun orjan mustalle, sametinnäköiselle iholle. Tämä
+nuorukainen tuskin näytti vanhemmalta kuin Emmerichkään. Äärettömät
+kivut, joita ruoskan iskut tuottivat tälle onnettomalle, pusersivat
+hänen suustansa ähkimisen, joka täytti Emmerichin sydämen syvimmällä,
+hellimmällä säälillä. Hänen silmänsä vilkahtivat tuikeasti julmaan
+voutiin, hän käski hänen herkeämään, ja kun tätä käskyä ei toteltu,
+karkasi hän voudin kimppuun, nykäisi piiskan hänen kädestään ja sivalsi
+häntä niin rajusti päähän, että hän keikahti monta askelta taaksepäin.
+
+"Häpeällistä!" huudahti Emmerich nuoren sydämensä hehkuvassa innossa.
+"Kuinka voitte Jumalan edessä vastata siitä, että näin hirveästi
+kidutatte ihmistä, joka on luotu Jumalan kuvaksi? Päästäkää tuo onneton
+paikalla irti!"
+
+Mustat orjat, joille Emmerich ilmaantui ikään kuin pelastavana
+enkelinä, riensivät sidotun luo, repivät ja leikkasivat poikki köydet,
+joilla hän oli kidutus-paaluun sidottu, ja ottivat onnettoman
+käsivarsillensa, kun hän, kivusta ja verenvuodatuksesta nääntyneenä,
+tainnuksissa vaipui maahan. Sillä välin oli orjavouti toipunut, ja
+tummanpunaisena vihan vimmasta ojensi hän puristetun nyrkkinsä
+Emmerichiä vastaan, kurittaaksensa nuorukaista, joka oli hänet
+häväissyt kaikkien orjain nähden. Vaan Emmerich ei näyttänyt vähääkään
+pelkäävän hurjistuneen, mahdottomasti väkevän miehen vihaa. Levollisena
+jäi hän seisomaan, katsoi kirkkailla sinisilmillään voutiin ja sanoi
+vakavasti: "mene, katala, huomeis-aamuna tahdon minä enoni, herra
+Vanderstratenin, läsnä-ollessa teitä kuulustella, ja jos vaan
+petomaisesta julmuudesta olette tuota ihmisrukkaa niin häpeällisesti
+kohdelleet, on teille paha tarjona."
+
+Voudin uhkaavasti kohotettu nyrkki vaipui hermotonna alas, kun Emmerich
+mainitsi enonsa nimen, ja tuo äsken niin julmistunut mies kumarsi
+liehaillen ja mairitellen nuorukaista, joka niin rohkeasti astui esiin
+hallitsijana herra Vanderstratenin kartanossa.
+
+"Suokaa anteeksi, hyvä herra," sanoi hän nöyrästi, vaikka äänensä vielä
+vihasta vapisi -- "anteeksi, että kohotin käteni armollisen herrani
+sukulaista vastaan. Vaan minä en teitä tuntenut ja aivan oudolla
+tavalla te häiritsitte minua velvollisuuteni harjoittamisessa. Tuo
+konna on hyvin ansainnut rangaistuksensa. Tänään hän varsin tahallaan
+musersi kätensä sokerimyllyssä päästäksensä vapaaksi siitä työstä ja
+sitten -- --"
+
+"Voi teitä, petoa ihmishaamussa," tiuskasi Emmerich vihan vimmassa, "ja
+sitten rohkenitte niin veriseksi piiskata haavoitetun miehen, joka jo
+vääntelihe kivuissaan. Oi, laupias Jumala! miksi olet sallinut
+semmoisen rikoksen tapahtua, musertamatta tuon ilkiön leimauksellasi?
+Pois, hirviö, taikka, taivaan nimessä, minä hurjistun ja täytän teihin
+rangaistuksen, jonka olette neekeri raukalle aikoneet."
+
+Vouti vilkaisi suuttuneesen nuorukaiseen tuimasti, ilkeästi, mutisi
+muutamia epäselviä sanoja ja katosi pimeään, joka jo peitti koko
+ympäristön. Emmerich taas, hänestä sen koommin huolimatta, kumartui
+alas haavoitetun puoleen, tarttui hänen oikeaan, terveesen käteensä ja
+puristi sitä sydämellisellä sääliväisyydellä.
+
+"Ole huoletta, mies raukka," sanoi hän hänelle lempeällä, heleästi
+soivalla äänellänsä. "Sen lurjuksen täytyy tästälähin jättää sinut
+rauhaan, ell'ei hän tahdo saada minun kanssani tekemistä. Kantakaa
+hänet majaansa, pojat. Minä tahdon itse sinua hoitaa, ja enoni lääkäri
+on parantava kivistäviä haavojasi lievittävällä palsamilla."
+
+Orjien suusta kaikuivat raikkaat ilohuudot, kun he kuulivat kauniin
+valkoisen nuorukaisen puhuvan niin lempeästi ja lohdullisesti.
+Kidutettu neekeri puristi viimeisillä voimillaan Emmerichin kättä, ja
+hänen suurista mustista silmistänsä lensi leimaus, joka enemmän kuin
+tuhat sanaa tulkitsi neekeri raukan kiitollisuutta. Sitten hän tahtoi
+heittäytyä Emmerichin jalkojen juureen, mutta kipu ja veren vuodatus
+uuvuttivat häntä ja voivotellen vaipui hän tiedotonna veljiensä syliin.
+
+"Kantakaa hänet pois," huusi Emmerich mustille. "Ja jos joku tietää
+lääkärin olevan tässä likellä jossakin, niin kutsukaa hänet tänne;
+mutta pian, sillä ei kellenkään ole pikainen apu tarpeellisempi kuin
+tälle rääkätylle neekeri raukalle."
+
+Muutamat väkevimmistä neekereistä nostivat taintuneen ylös,
+kantaaksensa häntä hänen omaan mökkiinsä; toiset juoksivat lääkäriä
+hakemaan. Mutta samassa tuli neekeri-akka esiin pimeydestä, jossa oli
+piilounut, käski pois rientävät pysähtymään ja otti pnnaisen puu-rasian
+halvan hameensa taskusta.
+
+"Jääkööt kaikki tänne," sanoi hän murretulla Hollannin kielellä.
+"Vanhalla Gingalla on rohtoja, parempia kuin kaikki tohtorin voiteet.
+Herkules huomenna terve."
+
+Yleinen sohina kuului neekerien joukosta. Kunnioituksella he antoivat
+sijaa vanhalle vaimolle, joka hitaasti kulki haavoitetun luokse,
+aukaisi puisen rasian ja voiteli taintuneen verisiä haavoja
+värittömällä nesteellä. Herkules vavahti, värähti; mutta seuraavassa
+silmänräpäyksessä hän hymyili ja aukaisi silmänsä. Ensi silmäyksensä
+sattui Emmerichiin, joka seisoi aivan hänen vieressään ja
+sääliväisyydellä katseli hoidokastansa.
+
+"Oi, herra," sanoi tämä, suudellen nuorukaisen kättä, "Herkules sinun
+henkineen, verineen, kaikkineen. Herkules antaa repiä itsensä rikki
+jalopeuroilta ja tiikereiltä nuoren herran tähden. Herkules ei unohda,
+mitä nuori herra on tehnyt orja raukalle."
+
+"Ole huoletta, ystäväni," vastasi Emmerich hymyillen. "Koko juttu ei
+ansaitse sen enempää puhetta. Samoin kuin sinulle tein, olisin tehnyt
+kellenkä hyvänsä, vaikka meidän vanhalle taitavalle muorillemmekin.
+Mutta menkää nyt lapset! Haavoitettu tarvitsee lepoa, ja minä tahdon
+puhua enolleni oikein vakaisesti, ett'ei täällä täst'edes tapahtuisi
+sellaisia seikkoja, kuin silmieni tänään hämmästyksellä ja säälillä on
+täytynyt nähdä. Ja kuulkaa, lapset, jos vouti vielä kerran on julma
+teitä kohtaan, niin kääntykää vaan minun puoleeni. Niin kauvan kuin
+minä voin sitä estää, ei ole kellenkään vääryyttä tapahtuva. Hyvää
+yötä."
+
+Emmerich kääntyi kartanoon päin, lähteäksensä pois. Mutta vanha Ginga
+piti hänet takin liepeestä kiinni ja pyysi hänen näyttämään
+kämmentänsä. Hymyillen täytti nuorukainen tämän pyynnön, ja tulisoiton
+leimuavassa valossa tutkisteli vanhus himeillä silmillään kauvan aikaa
+moniin mutkiin kietoutuueita viivoja nuorukaisen kädessä.
+
+"Kaikki aivan hyvä!" sanoi vanhus miettiväisesti ja nyykähytti
+päätänsä. "Sydän hyvä ja käsi hyvä antamaan köyhille, vaan musta pilkku
+keskellä elon juovaa. Kavahtakaa valkoista miestä; musta mies ei
+vaarallinen nuorelle herralle. Valkoisella miehellä paha mielessä!
+Ginga sanoo: olkaa varoillanne."
+
+"Kiitoksia varoituksistanne, mummoseni," naurahteli rohkea nuorukainen.
+"Mutta katsoppas, olkoon musta tahi valkea, tahdon minä hätätilassa
+suojella itseäni ja ylhäällä pilvien tuolla puolen asuu Hän, joka on
+väkevämpi kuin pahansuopien kaikki juonet. Hyvää yötä, lapset, ja
+sinulle, Herkules, toivon hyvää tointumusta."
+
+Neekerien riemuhuutojen kaikuessa lähti Emmerich pois. Vaikka jo oli
+pimeä yö, lähettivät kuitenkin tuikkaavat tähdet niin paljon valoa maan
+päälle, että hän osasi tietänsä ja saattoi nähdä enonsa kartanon
+tummat hahmoviivat. Rivakasti astui hän eteenpäin. Muutaman askeleen
+päässä kartanosta täytyi hänen kulkea tiheän pisanki-pensaikon sivutse.
+Tässä hän äkkiä seisahtui, sillä kapea, tumma esine lensi sihisten
+aivan hänen silmiensä ohitse ja tarttui palmu-puun runkoon, joka oli
+häntä niin likellä, että hän melkein kädellään siihen ylettyi. Hän
+seurasi esinettä silmillään, läheni palmupuuta ja veti sulitetun
+nuolen sen pehmeästä kuoresta. Salaman nopeudella syöksi hän nyt
+pisanki-pensastoon. Hän ei nähnyt ketään, mutta rätinä ikään kuin
+erilleen taivutetuista ja jälleen yhteen sysätyistä oksista ilmoitti
+hänelle, että joku elävä olento oli väijynyt pensastossa. Emmerich
+seisoi epäillen, pitäiskö hänen seurata sitä vai ei. Hän pudisti
+ruskeita kiharoitansa, kääntyi kartanoon päin ja mutisi itsekseen:
+"vanha Ginga näkyy tuntevan väkensä, vastaiseksi tahdomme kuitenkin
+olla varoillamme valkoisten miesten nuolia vastaan."
+
+Porstuassa havaitsi Emmerich nuoren koiran. Sievästi teki hän sen
+nahkaan pienen naarmun nuolella. Eläin rupesi kohta värähtelemään,
+vingahti pari kertaa, oikaisi koipensa ja kuoli.
+
+"Aivan oikein, nuoli on myrkytetty," sanoi Emmerich hiljaa itsekseen.
+Hän taittoi vaarallisen aseen pirstoiksi, kaivoi kuopan maahan, pani
+koiran ja nuolen siihen ja peitti sen huolellisesti mullalla.
+
+"Nyt tahdomme vartoa, mitä vieläkin on tapahtuva," lausui hän. "Eno ei
+vielä saa mitään tietoa tästä pienestä seikasta. Niin pitkälle ei
+koston himo vie, että muutaman kolahduksen ja haukkuma-sanan vuoksi
+ruvetaan salamurhaan. Tämän alla kätkeyy enemmän ja Jumalan avulla,
+joka on minua varjeleva niin hirveästä kuolemasta, tahdomme pian kyllä
+saada asiat selville. Vielä kärsivällisyyttä ja vaiti-oloa."
+
+Itseksensä viheltäen Saksalaisen laulun nuottia meni Emmerich enonsa
+luokse ja sai toria pitkästä pois olostansa, mutta ne hän pian sai
+loppumaan sopivalla anteeksi anomuksella. Sitten kertoi hän äidistänsä,
+sisaristansa ja kauniista Saksalaisesta kotimaastansa, ja herra
+Vanderstraten kuunteli häntä tarkasti aina sydän-yöhön asti. Sitten
+vasta hän meni levolle Emmerichin kanssa, joka ei puhunut sanaakaan
+enollensa tämänpäiväisistä seikoista.
+
+
+
+
+NELJÄS LUKU.
+
+Koneisto.
+
+
+Aamu-auringon ensimäinen säde tuskin oli kullannut läheisen vuoriston
+metsittyneitä kukkuloita, kun eno Vanderstraten kolkutti sisaren-pojan
+huoneen ovea ja korkealla äänellä käski hänen pukeutua ja lähteä hänen
+kanssansa kävelemään kasvumaita. Kaksi minuuttia myöhemmin Emmerich
+seisoi valmiina enonsa vieressä ja meni hänen kanssansa puutarhan
+kautta läheisille, rehevässä viljavuudessa loisteleville kasvumaille.
+Vaikka oli niin aikaisin aamulla, oli jo eloa ja virkeyttä nähtävänä,
+ja mihin ikään Emmerich loi silmänsä, vilkahti häntä vastaan säihkyviä
+mustia silmiä, jotka katselivat häntä hellimmällä rakkaudella ja
+kiitollisuudella. Kaunis nuorukainen nyykkäsi ystävällisesti
+neekereille, puhuikin pari sanaa heidän kanssansa eikä paljon huolinut
+eno Vanderstratenin muistutuksesta, ettei pitäis "olla liian nöyrä
+noille mustille lurjuksille," j.n.e.
+
+"Ihmisiäpä he ovat yhtä hyvin kuin sinä ja minä eno kulta," lausui
+Emmerich hymyillen, "ja näethän, ett'eivät ole kiittämättömiä
+ystävyydestäni."
+
+Eteenpäin kulkiessaan kohtasivat he Nikolao voudin, joka nähtävästi
+vaaleni, kun Emmerich katsoi häntä terävästi silmiin. Nuorukainen
+tahtoi mennä sivutse häntä puhuttelematta; mutta vouti, nopeasti
+mieltänsä rohkaisten astui ilkeästi nauraen häntä vastaan ja kysyi
+herra Vanderstratenilta, oliko tuo nuori mies vastaiseksi saanut
+isännyyden kartanossa? Hämmästyneenä herra Vanderstraten nosti
+silmänsä, ja Nikolao kertoi nyt, miten Emmerich edellisenä iltana oli
+häntä estänyt velvollisuutensa täyttämisessä. Huolettomasti hymyillen
+kuunteli Emmerich hänen kannettansa ja rupesi itseänsä puolustamaan
+vasta sitten, kun eno totisena kysyi, oliko voudin syytöksessä perää.
+
+"On kaiketi," vastasi Emmerich, "ja mieltäni vaan pahoittaa, ett'en
+vielä kovemmin kurittanut tuota julmaa lurjusta. Herkules raukkaa
+piiskatessaan hän ei muistanut, että tämä jo oli kylliksi onneton
+palveluksessaan rusennetun kätensä tähden. Kiittäkää Jumalaa, herra,"
+sanoi Emmerich vakaisella ja uhkaavalla silmäyksellä kääntyen voudin
+puoleen, "ett'en ole mitään puhunut ilkeästä teostanne. Vielä yksi
+sana, niin minä kerron enolleni seikkoja, joista teille saattaisi olla
+pahat seuraukset. Pois, katala, pois, ja kavahtakaa vasta olemasta niin
+julma. Tässä nyt olen ja, taivaan nimessä, minä tahdon valvoa
+oikeutta."
+
+Vouti hämmästyi ja hiipi hiljaa pois. Mutta herra Vanderstraten
+virkkoi: "älä vaan, sisareni poika, pilaa meidän ja voudin väliä. Jos
+ei häntä piiskoinensa olisi, niin emme yhtäkään silmänräpäystä olisi
+hengestämme varmat. Hän teki kyllä väärin siinä, että Herkulesta nyt
+piiskasi, kun olisi voinut odottaa hänen parantumistansa; mutta
+sinulla, poika, ei ollut vähintäkään syytä sekaantua siihen, sillä
+sinuun asia ei ensinkään koskenut. Minä pidän sinusta paljon, sen
+vuoksi että olet rehellinen mies ja sisareni poika, vaan varo, ett'et
+jälleen menetä rakkauttani, sillä minä en siedä sellaisia vehkeitä."
+
+"Minä kiitän paljon rakkaudestanne, jos se on ostettava konnan töillä,"
+tiuskasi Emmerich. "Mieluummin tahdon paikalla lähteä takaisin
+Saksanmaalle, kuin kylmäkiskoisesti katsella julmuuksia, jotka
+saattavat vereni kuohumaan. Päättäkää pian, eno; yhtä vähän kuin te,
+ymmärrän minäkin leikintekoa semmoisissa asioissa, joita en voi vastata
+omantuntoni edessä."
+
+Herra Vanderstratenin viha oli puhkeamaisillaan ja hän teki lujan
+päätöksen lähettää nuorukaisen takaisin sinne, mistä hän oli tullut.
+Vaan nähtyänsä nuorukaisen jalosta innosta säteilevät silmät, jotka
+niin elävästi muistuttivat häntä sisarestansa, haihtui syttymäisillään
+oleva vihansa, ja leppeämmin, kuin itse olisi suonutkaan, virkkoi hän:
+"No, no! älä ole niin tulinen, poikani, malta vaan, aikaa voittaen
+sinäkin tulet viisaaksi. Mielettömän teon vuoksi ei sisareni poikaa
+lähetetä pois meren yli. Tule Emmerich!"
+
+Leppyneenä seurasi nuorukainen enoansa, joka kävi edellä, siksi että
+seisahtui aukealle paikalle, missä kehnosti rakennetuissa mökeissä,
+taikka oikeammin katosten alla, oli ladottuna suuria kasoja
+rautakaluja, isoja teloja, hammasrattaita, ruuveja, tankoja y.m.s.
+
+"Tämä paikka maksaa minulle paljon rahaa," sanoi herra Vanderstraten
+huoaten ja katkerasti naurahtaen. "Tuossa on monta hollantilaista
+tukaattia, jotka ihan suotta olen heittänyt pois. Nämä läjät tässä,
+jotka nykyään suurilla kuljetuskustannuksilla tuotiin tänne
+Lüttichistä, ovat tehneet suuren loukon raha-arkkuuni."
+
+"Ovatko koneet vajanaisia vai särkyneitäkö?" kysyi Emmerich,
+tarkastellen rautaläjiä, tutkivin silmin.
+
+"Ei, poika, ne ovat kaikki eheät ja täydelliset, mutta ei kukaan
+ymmärrä noita ratas- ja tanko-koneita sovittaa yhteen," vastasi herra
+Vanderstraten ja lisäsi närkästyneenä: "minä olen luottanut teidän
+riivattujen koneseppienne kuvailuksiin, olen luullut voittavani isoja
+etuja noilla koneilla ja tuottanut niitä koko laivallisen. Kun nyt
+koneet tulivat, seisoimme kuin narrit, koettelimme ja koettelimme
+emmekä tulleet mihinkään selkoon. Naapurit vielä päälle päätteeksi
+nauroivat tarpeettomille uutis-kapineilleni ja paitsi rahatappioitani
+tulin vielä pilkatuksi ja herjatuksi. Heittiö vieköön kaikki koneet!"
+
+"Lopussa kiitos seisoo, eno," vastasi Emmerich ja tutkisteli tarkemmin
+kuin ennen pinottuja koneen-osia. "Se on vanha, hyvä sananlasku! hm! hm!
+Tämä on, kuten näkyy, leikkuukone -- nämä ovat sokerimyllyn osia,
+ainakin nuo vankat telat sitä todistavat -- tämä on noin kahdenkymmenen
+hevosen voimainen höyrykone -- no, eno, paljoko minulle annat, jos
+panen kaikki nuo koneet järjestykseen?"
+
+"Et ole täysi-järkinen poika," sanoi herra Vanderstraten puoleksi
+nauraen, puoleksi suuttuneena. "Pilkkakirves, luuletkos täällä voivasi
+mielesi mukaan silmiämme lumota? Mene tiehesi, äläkä yhtään puutu
+noihin koneisin. Toivon ruosteen pian niitä syövän ja sitten eivät enää
+silmiäni kiusaa."
+
+"Minä en laske leikkiä, eno," sanoi Emmerich aivan totisena. "Vielä
+kerran kysyn sinulta, mitä annat minulle, jos parin kymmenen orjan
+avulla panen nuo koneet kuntoon neljässätoista päivässä? Minä vähän
+ymmärrän noita asioita, eno."
+
+"Poika," huudahti herra Vanderstraten, levittäen silmänsä, "jos saat
+sen toimeen, niin totta todellakin, niin totta kuin minä elän, sinä
+saat puolen siitä tulosta, minkä nuo kalut tuottavat."
+
+"Ei eno, niin paljoa minä en pyydä niin vähästä avusta," vastasi
+Emmerich nauraen. "Ehkä minä vaan pyydän, -- anna minulle tuo Herkules
+raukka, jota voutisi on niin pahoin pidellyt."
+
+"Saat hänen, poika, ja lisäksi vielä tusinan mustia poikia!" huudahti
+herra Vanderstraten iloissaan. "Jos todellakin saat sen toimeen, niin
+saat nähdä, ett'ei enosi ole kiittämätön. Milloin tahdot ruveta
+työhön?"
+
+"Huomeis-aamuna ani varhain," lausui Emmerich. "Tänään meidän ensin
+pitää määrätä, mihin paikkaan koneet ovat asetettavat, ja valita miehiä
+avukseni. Minä en tahdo muita kuin vahvoja, tukevia miehiä."
+
+"Onpa sinulla suuri valitsemisen tila," vastasi herra Vanderstraten.
+"Ota niin monta, kuin tarvitset, ja jos tämä vaikea työ sinulle
+onnistuu, niin tänne tulosi tuskin on kullalla maksettava; mutta jos
+olet minua vietellyt ja narrina pitänyt, niin todella suutun kuin
+suutunkin."
+
+"Olkaa huoletta, eno, jos ei vaan mitään puutu koneista, jota en nyt
+taida päättää, kun kaikki kappaleet ovat huiskin haiskin, niin minä
+vastaan asian menestymisestä. Mutta sinä et saa minua häiritä, vaan
+sinun pitää pysyä erillään eikä olla koko asiasta milläsikään, siksi
+että sanon sinulle: jo on kalu kunnossa, kunnioitettava eno
+Vanderstraten."
+
+Enolle tämä ehdotus ei näyttänyt aivan oikealta; hän ei luottanut
+sisarensa pojan taitavuuteen ja katseli häntä epäillen, kahden
+vaiheilla. Vaan nuorukaisen rehellinen katsanto ja se varmuus, jolla
+hän oli arvannut eri kone-osain käytäntöä, saattoivat enon viimeinkin
+heittämään koneet nuorukaisen haltuun. "Tee, mitä tahdot ja taidat,"
+sanoi hän, "neljäntoista päivän perästä puhutaan asiasta jälleen."
+
+Emmerich kävi viipymättä työhön käsiksi. Enon käskystä annettiin pari
+tusinaa vahvimpia ja ketterimpiä neekereitä hänen käytettäväksensä, ja
+moneen päivään eno ei saanut häntä nähdäkään muuta kuin päivällisellä.
+Vaan sitä enemmän hän kuuli hänestä puhuttavan. Niillä paikoilla, missä
+koneet koottiin ja pantiin katoksen alle, kuului alinomaa vasaran
+kalsketta, työmiesten huutoja ja konesepän käskysanoja; savupiiput
+savusivat, hehkuivatpa ahjotkin, joissa rauta sulatettiin ja
+juotettiin, ja kaikki todisti kiihkeintä ja tulisinta uutteruutta.
+Emmerich näytti iloiselta, eno Vanderstraten hymyili itsekseen ja
+oli uteliaisuudesta menehtyä. Mutta Nikolao vouti kuljeskeli
+synkkämielisenä suutuksissaan ympäri eikä näyttänyt suuresti ihastuvan
+Emmerichin hankkeen menestymisestä.
+
+Viimeinkin, ennen neljäntoista päivän kuluttua, tarttui Emmerich eräänä
+iltana enonsa käteen ja vei hänet mitään virkkaamatta siihen huoneesen,
+mihin koneet olivat asetetut. Höyrypannut kiehuivat, mahtavat rattaat
+pyörivät sujuvasti ja helposti, suurta hälinää nostamatta; rattaiden
+hampaat kävivät toisiinsa, ja kaikki todisti, ett'ei sisarenpoika
+suinkaan luvannut liian paljon ruvetessaan asettamaan koneita kuntoon.
+Ihmetellen ja iloisella kummastuksella katseli herra Vanderstraten
+onnistunutta työtä. Höyrykone teki työtään voimalla ja aivan
+säännöllisesti sokerimyllyn telat rusensivat ruokoja ikäänkuin oljen
+korsia ja aivan yksinkertainen, vaan kuitenkin sukkela laitos suojeli
+orjia, jotka työnsivät ruokoja telojen väliin, musertamasta käsiänsä ja
+käsivarsiansa, niinkuin vast'ikään oli käynyt onnettoman Herkuleen ja
+ennenkin usein oli tapahtunut. Koneet toimittivatkin täydellisesti
+tehtävänsä, ja ilon innostuksessa huudahti herra Vanderstraten, sulkien
+sisarensa pojan syliinsä: "todellakin, nuorukainen, taitavuutesi
+säästää minulle vähintäkin viidenkymmenen orjan työn, jotka eivät olisi
+voineet niin paljon matkaan saattaa kuin nuo rautaiset venkaleet
+tuossa. Vaan miten sinä olet saanut kaikki niin pian toimeen?"
+
+"Aivan helposti, vähällä miettimisellä, rakas eno," vastasi Emmerich.
+"En ole vallan tietämätön koneis-opin alkeissa; sillä toimituksista
+vapaana ollessani olen välistä sitäkin tiedettä tutkinut, ja niin olen
+tämän kaiken tuon ripeän väen avulla valmiiksi saanut. Ne olivat nöyrät
+ja kätevät, ja hyvä olisi, jos samat miehet pantaisiin koneen
+käyttäjiksikin. Kun ovat olleet avulliset sen kokoon panemisessa, niin
+ovat siihen jo vähän tutustuneet, ja minä itse tahdon sinun luvallasi
+pitää pääkomentoa, siksi että löydät toisen soveliaamman konemestarin."
+
+"Toisesta ei puhettakaan, Emmerich," huudahti herra Vanderstraten. "Jo
+minä sen näen, että sinä olet taitava poika, ja vanha enosi ei
+pettynyt, kun toivoi saavansa oivallisen apulaisen sinusta. Ja te
+mustat roistot" -- hän kääntyi mielihyvillänsä neekerien puoleen, jotka
+syvällä kunnioittamisella seisoivat hänen ympärillänsä, "huomenna
+saatte pitää riemujuhlan, saatte tanssia ja hypellä mielenne mukaan.
+Menkää sitä toisillekin ilmoittamaan."
+
+Mustat kasvot vetäytyivät hirveään irmastukseen, joka ilmaisi kaikkein
+heidän ilonsa, ja pojat riensivät pois tuulen nopeudella. Mutta eno
+Vanderstraten syleili sisarensa poikaa uudelleen ja sanoi: "sinä olet
+ansainnut minun luottamukseni, poika, ja tästälähin olet sinä oikea
+käteni, ja orjieni ja voutieni pitää totella sinua niinkuin minuakin."
+
+Tähän Emmerich ei vastannut mitään; oli vaan iloinen sydämessään, ja
+päätti salaa itsekseen käyttää saavutetun valtansa, niin paljon kuin
+mahdollista oli, neekeri raukkain hyväksi, joiden surkea tila
+armottomain voutien vallassa herätti hänen sydämessään hartaimman
+sääliväisyyden.
+
+
+
+
+VIIDES LUKU.
+
+Vouti.
+
+
+Sill'aikaa kuin Emmerich puuhasi koneitten asettamista ja
+järjestämistä, paranivat rääkätyn Herkuleen haavat, ja eräänä päivänä
+lankesi herra Vanderstratenin sisarenpojan jalkojen juureen nuori
+neekeri, jonka hän heti tunsi hoidokkaaksensa ja jota hän
+sydämellisesti tervehti. Hän muisti myös, että eno oli lahjoittanut
+tämän orjan hänelle ja ilmoitti sen neekerille.
+
+"Nouse ylös, Herkules," sanoi hän. "Tästä päivästä alkaen et sinä enää
+ole orja, vaan vapaa mies, ja semmoisen miehen tulee langeta
+polvillensa Jumalan, vaan ei vertaisensa eteen. Enoni lahjoitti sinun
+minulle ja minä lahjoitan sinulle vapauden."
+
+Hämmästys, ilo, epäilys ja ihastus kuvautuivat neekerin mustissa
+kasvoissa, kun hän kuuli nämä valkoisen nuorukaisen sanat, jotka
+hänestä olivat ikään kuin ilosanoma taivaasta. Emmerichin täytyi vielä
+kertoa sanansa, ennenkuin Herkules niitä todellakin uskoi; sitten hän
+päästi raikkaan ilohuudon, heitti pois kädestään lapion, jolla hän
+vast'ikään oli tehnyt työtä, oikaisi itsensä, katsahti hehkuvin silmin
+ylös taivaasen ja huudahti syvällä heleällä äänellänsä monta kertaa
+perätysten: "Herkules vapaa! Herkules vapaa mies! Herkules ei enää
+pelkää voudin piiskaa eikä hänen jyrkkää katsantoansa."
+
+Sitten hän säihkyvillä silmillä katseli Emmerichiä, joka häntä
+hymyillen silmäili, ja heittäytyi uudelleen hänen jalkojensa juureen.
+"Herkules vapaa!" lausui hän. "Mutta Herkules kuitenkin nuoren herran
+orja. Herkules kuolee nuoren herran edestä eikä luovu hänestä koskaan."
+
+"Mutta toden totta, Herkules, sitä ei sinun pidä tekemän," vastasi
+Emmerich. "Minä tahdon, että nyt nautit vapauttasi, etkä uudestaan
+rupee orjuuteen. Hyvä enoni antaa sinulle pienen maatilkun, rakenna
+siihen maja itselles ja elä omana herranasi."
+
+Herkules pudisti päätänsä. "Ei mennä pois herrasta," sanoi hän
+levollisella, mutta järkähtämättömällä vakavuudella. "Ginga sanoo,
+vaarat uhkaavat nuorta herraa. Herkules häntä suojelee taikka kuolee.
+Herkules ei koskaan luovu hyvästä herrasta."
+
+"Sinua lapsettaa, Herkules," sanoi Emmerich hymyillen. "Vaan jos
+välttämättä tahdot olla luonani, niin ole ystäväni eikä palvelijani.
+Sinulla on hyvä, jalo sydän ja sinä ansaitset hyvin rakkauttani. Tule
+syliini Herkules -- sillä jalkojeni juuressa et saa maata."
+
+Herkules viivähteli, vaikka syvä liikutus ja hehkuva ihastus välähti
+hänen kosteista säihkyvistä silmistänsä. Mutta Emmerich halasi häntä ja
+painoi hänen sydämellisesti vasten rintaansa. Herkules vastasi
+ujostellen tähän rakkauden osoitukseen, astui sitten askeleen takaperin
+ja lausui, innosta vapisten: "Herkules herran ystävä; onneton se, joka
+herraani hätyyttää. Ei valkoinen, ei musta, ei kukaan tohdi tehdä
+mitään pahaa herralle ja sille, joka häntä rakastaa."
+
+Näin sanottuaan katosi Herkules läheiseen lehdikköön, ja vähän
+kummastuneena katsahti Emmerich hänen jälkeensä. Neekerin lauseissa
+näkyi olevan joku syvempi merkitys; Emmerichin tätä mietiskellessä
+häiritsi sotatorvien torahdus hänen mietteitänsä. Hän riensi pois sitä
+suuntaa, josta raikkaat sävelet kaikuivat, ja näki pataljoonan
+Hollantilaisia sotamiehiä täysissä aseissa, jotka pysähtyivät hänen
+enonsa huoneen eteen ja asettuivat rivihin. Herra Vanderstraten riensi
+upsieria vastaan, joka, valtakirja kädessään, tuli huoneen ovelle; hän
+tervehti häntä kohteliaasti ja antoi kohta käskyn tuottaa virvoituksia
+väsyneille, marssista ja päivän paahteesta uupuneille sotamiehille.
+Nikolao vouti tuli kohta saapuville, ja Emmerich, joka yhä edelleen
+katseli tätä miestä epäluulolla, siitä asti kuin hän töin tuskin oli
+välttänyt hänen myrkytetyn nuolensa, ei jättänyt huomaamatta, että tämä
+kohta joutui sangen hartaasen kanssapuheesen vasta tulleitten
+sotamiesten kanssa. Emmerich lähestyi heitä ja kuuli Nikolaon sanovan:
+"niin, niin, pojat, nyt on meillä enemmän tekemistä omain orjaimme kuin
+Maron-neekerien kanssa, jotka tätä nykyä ovat aivan rauhallisina,
+niinkuin itse olen kuullut niiltä, jotka hyvin tietävät heidän
+piilopaikkojansa. Mutta meillä on nyt täällä eräs keltanokka tuolta
+vanhasta maasta, joka tyhmällä käytöksellään pian tekee nuo mustat
+roistot niin uppiniskaisiksi, että viimein nauravat meitä vasten silmiä
+eivätkä tottele käskyjämme. Sen saatte kyllä itse nähdä, jos kauvemmin
+tulette täällä olemaan."
+
+Samassa Emmerich astui esiin ja taputti aivan tyynesti voudin
+olkapäätä. Tämä kääntyi äkkiä ja säikähti kovin, kun huomasi nuoren
+herran, jota hän vast'ikään oli niin ilkeästi herjannut.
+
+"Pitäkää kielenne kurissa, vouti Nikolao," sanoi Emmerich tyynesti,
+mutta sangen totisesti. "Tällä kertaa voin teidän julkeuttanne kärsiä,
+mutta toiste teillä siitä on paha tarjona."
+
+Vouti pujahti pois ja Emmerich puhutteli sotamiehiä muutaman minuutin
+aikaa, antaen heille aivan toisellaisen ajatuksen itsestään, kuin
+kavala vouti oli koettanut heitä luuloitella.
+
+Sotamiesten ulkona atrioidessa istuivat herra Vanderstraten, upsieri
+ja Emmerich sisällä, talon viileimmässä huoneessa, keskustellen
+Maron-neekereistä ja niistä vaaroista, joiden alaisina kasvumaat
+alinomaa olivat tämän hurjan joukon vuoksi. Emmerich mainitsi, mitä
+vouti tuolla ulkona oli siitä asiasta puhunut, ja herra Vanderstraten
+yhdistyi voudin lauseisin.
+
+"Tosin kyllä," sanoi hän, "ei ole tätä nykyä mitään pelkäämistä noista
+vallattomista joukoista. Nikolao on itse vuoristossa liihennellyt ja
+käynyt kaikissa heidän lymypaikoissansa, vaan hän ei ole missään
+havainnut yleisen päälleryntäyksen hankkeita. Mutta kuitenkin, herra
+upsieri, on hyvä, että olette tänne saapuneet urhoollisten
+sotamiestenne kanssa, sillä työtä taidatte saada siinä, missä olette
+sitä vähimmin odottaneet. Nikolao on päässyt salakapinan jälille omain
+orjaimme joukossa; he pitävät öisin keskenänsä kokouksia, mutta ei
+meidän ole vielä onnistunut löytää heidän piilopaikkaansa. Mutta pian
+paha palkkansa periin ja minä toivon, että pääsemme piankin noitten
+petollisten roistojen jälille. Kokouspaikka on sitten piiritettävä,
+kapinaan yllyttäjät hirtetään, ja muut pannaan pariksi viikoksi
+kahleisin vedelle ja leivälle, ja siten on halu uppiniskaisuuteen
+muutamaksi vuodeksi hälvennyt."
+
+Emmerich pudisti päätänsä näille sanoille ja vastasi arvelevaisesti:
+"älä menettele liian rivakasti, enoni. En luota tuohon kavalaan
+mieheen, Nikolaoon, enkä usko hänen puheestansa mitään, ennenkuin tulen
+omilla silmilläni vakuutetuksi hänen sanojensa totuudesta. Se mies ei
+tarkoita hyvää sinulle eikä orjille, ja minulle vähimmin, josta minulla
+on aivan varmat todistukset."
+
+"Tuota sinä et ymmärrä, poika," vastasi herra Vanderstraten. "Koneitasi
+kyllä osaat käytellä, mutta neekerien kepposia ja konnankoukkuja
+arvaamaan, siihen tarvitaan kavalampia kettuja kuin sinä olet. Näen
+kyllä, ett'ei meillä kaikki ole aivan oikeassa; kokouksia pidetään,
+siitä olen vakuutettu, ja ett'ei tuo musta sukukunta semmoisilla
+salavehkeillä mitään hyvää tarkoita, sen jo lapsikin ymmärtää. Mutta
+kavaluus kavaluutta vastaan -- me tahdomme heitä kietoa ja pauloa,
+ennenkuin he sitä aavistavatkaan."
+
+"Suora tie on paras, eno," sanoi Emmerich. "Miks' et kokoo neekereitä
+ympärillesi ja kysy heiltä suoraan, mitä he vehkeilevät noissa öisissä
+kokouksissa? Lupaa heille anteeksi antamus, ja sinä varmaankin saat
+tiedon kaikesta, vieläpä voitat heidän sydämensä."
+
+Herra Vanderstraten nauroi ilkkuen.
+
+"Kyllä näkyy," sanoi hän, "että sinä olet aivan vieras tässä maassa.
+Hyvyydellä et voita mitään tältä paatuneelta rodulta. Koeta itse, että
+kerrankin rupeisit heitä pelkäämään."
+
+Närkästyneenä kavahti Emmerich ylös ja virkkoi suutuksissaan: "minä
+tahdon seurata teidän neuvoanne, eno herra, ja sitten saamme nähdä,
+kuka pääsee pitemmälle, tekö ankaruudella ja vääryydellä, vaiko minä
+hyvyydellä ja rehellisyydellä. Jumalan haltuun, eno."
+
+Emmerich töytäsi ulos ja tapasi ovella, jota hän rivakasti aukasi,
+Nikolaon, jonka koko olento ja ällistynyt käytös silminnähtävästi
+todistivat, että hän oli kuunnellut keskustelua kammarissa. Emmerich
+loi halveksivan silmäyksen kavalasti ja häveliäästi naurahtavaan
+voutiin, sysäsi hänet syrjään ja meni hänen sivutsensa puutarhan kautta
+viljelysmaille. Täällä hän kysyi Herkulesta; vaan ei kukaan ollut häntä
+nähnyt ja mielipahoissaan palasi hän takaisin mennäksensä jälleen
+kammariinsa. Sisään astuessaan tapasi hän etsittävänsä puhdistamassa
+kiväärejä, pyssyjä ja pistoleja, joilla herra Vanderstraten oli
+koristanut sisarensa pojan huonetta. Hymyillen, rakkaudesta loistavin
+silmin katseli häntä Herkules, ja näytteli välkkyviä aseita, ikään kuin
+kysyäksensä, oliko hän hyvin tehtävänsä toimittanut.
+
+"Olethan sangen taitava, Herkules," lausui Emmerich. "Ymmärrätkö yhtä
+hyvin ampumista kuu aseiden puhdistamista?"
+
+"Lapsena Herkules tappoi leijonia ja leoparteja synnyinmaassansa,"
+vastasi Herkules ylpeillen. "Nuoli varma kuolema pedoille ja pyssy
+parempi kuin nuoli. Herra Vanderstraten piti Herkulesta kiväärin
+puhdistajana, siksi kuin Herkules joutui sokerimyllyyn. Herkules ampui
+jaguarejakin tässä maassa. Välähdys -- paukaus -- kuolema!"
+
+"Vai olet jo käynyt metsälläkin, Herkules," huusi Emmerich iloissaan.
+"Hyvä! Kauvan aikaa on jo mieleni tehnyt kuleksia erämaissa, ja parin
+päivän päästä menemme yhdessä metsästämään."
+
+"Ja tapamme jaguareja, tapiireja, kaimaneja, kirjavia lintuja ja
+kaikki," huudahti Herkules. "Voi! sitä iloa, herra! ja pyydetään sitten
+vielä kavaloita, väijyviä kissoja."
+
+"Mitä pyydetään?" kysyi Emmerich.
+
+"Pahoja kissoja, piilokynsiä," vastasi Herkules. "Saamme nähdä kaikki.
+Herkules hyvin tietää kissojen lymypaikkoja, Ginga muori sanoo hänelle,
+milloin tulevat, mitä tekevät. Sitä hänen ei tarvitsisi. Herkules pitää
+silmänsä auki."
+
+Turhaan Emmerich pyysi neekeriä selittämään arvoituksen, johon hän niin
+salamielisesti viittasi. Herkules ei antanut mitään selkoa, vastasi
+vaan: "saatte pian nähdä omin silminne!" Emmerich viimeinkin herkesi
+kiusaamasta neekeriä muistaessaan, minkätähden hän oikeastaan oli
+Herkulesta hakenut.
+
+"Olkoon niin", lausui hän, "minä luotan sinuun ja odotan. Mutta luota
+sinäkin minuun, Herkules. Minä tiedän, että veljesi öisin pitävät
+salaisia kokouksia, etkä sinäkään ole niistä poissa. Kerro nyt minulle,
+mitä salaisia asioita niissä keskustelette."
+
+Hämmästyneenä Herkules loi silmänsä maahan ja viivytteli vastausta.
+
+"Neekeri raukat eivät tee mitään pahaa," sanoi hän viimeinkin.
+
+"Siitä olenkin vakuutettu ja uskon sanojas," vastasi Emmerich. "Mutta
+enoni pitää sitä pahana ja minä luulisin olevan teille parasta, että
+suoraan sanoisimme hänelle totuuden."
+
+"Herkules ei tohdi puhua," vastasi neekeri ja katseli luottamuksella
+Emmerichiä silmiin. "Herra Vanderstraten ei paha, mutta vouti sangen
+paha ja vuodattaa myrkkyä herran korviin. Jos hän saapi tietää, mitä
+neekeri raukat tekevät, niin paha heidät perii. Piiskaa saavat ja
+kahleita ja kenties surmansakin. Herkuleen täytyy olla vaiti."
+
+"Vaan minua, ystävätäsi, sinun ei toki tarvitse pelätä," sanoi Emmerich
+nuhdellen. "Luuletko minun voivan pettää sinua ja veljiäsi, Herkules?
+Ei, suojella teitä minä tahdon ja mieluummin kuolla kuin sallia, että
+hiuskarvakaan teiltä notkistetaan, jos olette syyttömät. Minuun,
+Herkules, ystävääsi, voit toki luottaa." Neekeri taisteli itsensä
+kanssa. Näkyi aivan selvästi, että hän mielellään olisi puhunut, vaan
+epäilemättä joku vala taikka muu tärkeä seikka sitoi hänen kielensä.
+"Herra saa tietää kaikki," sanoi hän viimeinkin, "mutta ei tällä
+kertaa. Herkules kysyy ensin ja tulee sitten takaisin. Herra aivan hyvä
+-- pitää kuulla ja itse nähdä."
+
+Hän juoksi nopeasti ulos, ja Emmerich odotti vähintäkin tunnin aikaa
+hänen takaisin tuloansa. Vihdoin hän palasi hengästyneenä ja hiessä,
+mutta säihkyvillä silmillä.
+
+"Nyt Herkules tohtii puhua," huudahti hän. "Sanoi hyvälle isälle kaikki
+ja sai luvan ilmoittaa nuorelle herralle, jos valalla lupaa olla
+vaiti."
+
+"Sen lupaan," vastasi Emmerich ja antoi neekerille sanansa ja kätensä.
+Herkules käski hänen nyt sydän-yön aikana olla valmiina, jolloin hän
+tulisi nuorta herraansa noutamaan, että tämä omin silmin tulisi
+vakuutetuksi siitä, ettei neekereillä ensinkään ollut pahoja aikomuksia
+herrojansa ja isäntiänsä vastaan.
+
+Herkuleen mentyä jäi Emmerich yksin kammariinsa saadaksensa täällä
+häiritsemättä vartoa määrättyä hetkeä. Mutta hämärän tultua lähetti
+herra Vanderstraten sanan sisarensa pojalle, että tämä tulisi
+viettämään iltaa juttelemalla hänen ja vieraan upsierin kanssa.
+Vastahakoisesti Emmerich totteli kutsumusta, ja aikoikin jo ovelta
+kääntyä takaisin, kun hän paitsi upsieria havaitsi Nikolao voudin
+enonsa seurassa. Vaan herra Vanderstraten ei laskenut häntä pois, ja
+hänen täytyi istuutua pöydän ääreen, vaikka se oli hänelle hyvin
+vastenmielistä.
+
+Näytti melkein siltä, kuin herra Vanderstraten tahallaan olisi
+asettanut voudin ja veljensä pojan yhteen, vaikuttaaksensa sovintoa
+taikka ainakin lähenemistä heidän välillänsä. Vaan jos tämä todellakin
+oli hänen aikomuksensa, niin se raukesi aivan turhiin Emmerichin
+kautta, joka oli varsin vähän tottunut teeskentelemiseen eikä millään
+muotoa voinut pakoittaa itseänsä olemaan ystävällinen miehelle, joka --
+kuten Emmerich ainakin varmaan luuli -- vähän aikaa sitten oli väijynyt
+hänen henkeänsä, ja luultavasti kätki koston ja vihan tunteita
+imartelevan ulkomuodon alla. Tylysti vastusti hän kaikkea lähenemistä
+voudin puolelta, huolimatta herra Vanderstratenin suuttumusta
+osoittavista liikenteistä ja silmän-iskuista. Vouti jätti hänen
+viimeinkin rauhaan, mutta kertoi häntä harmittaaksensa monta juttua
+mustain kavaluudesta ja ilkeydestä, joita herra Vanderstraten ja
+upsieri näkyivät mielihyvällä kuuntelevan, vaikka ne täyttivät
+Emmerichin sydämen kauhistuksella ja inholla. Hän koetti pitää
+paneteltujen neekeri raukkojen puolta, vaan hänen väitteensä kumottiin,
+ja sitten hän istui hiljaa itsekseen, omiin ajatuksiinsa vaipuneena,
+toisten keskusteluihin sekaantumatta.
+
+Viimeinkin, puoli tuntia sydän-yön jälkeen, hän nousi ylös ja meni
+pois. Tuskin hän oli lähtenyt, niin nousi Nikolaokin, hiipi ulos ja
+kiipesi puuhun, jonka oksilta hän mukavasti taisi katsella Emmerichin
+kammariin. Nuorukainen oli sytyttänyt lampun ja istui täysissä
+vaatteissa tuolilla.
+
+"Pian hän tulee," mutisi vouti itsekseen. "Vihdoin viimeinkin olen
+saava tiedon heidän piilopaikoistansa, ja kun ensin olen nuot mustat
+roistot kukistanut, niin tulee sinunkin vuorosi, hävytön poika nulikka!
+Vouti Nikolao ei milloinkaan unohda sitä, että löit häntä orjain läsnä
+ollessa, eikä lepää, ennenkuin hän on sen sinulle kostanut."
+
+Noin neljänneksen tunnin perästä kuului kepeitä askeleita, ja täysikuun
+valossa, joka vast'ikään kirkkaana nousi vuoriston takaa, tunsi Nikolao
+nuoren neekerin, joka tuli Emmerichiä noutamaan mustain kokoukseen.
+Varovasti hän katseli ympärillensä joka haaralle, vaan ei havainnut
+voutia, joka istui kyyryllänsä puun tuuheain lehvien peitossa ja
+itsekseen nauraa virnoitteli turvallisessa piilopaikassaan.
+
+"Niin, niin, muljottele sinä vaan mustilla silmilläsi, koira," mutisi
+hän aivan hiljaa itsekseen. "Pääsithän kerta minun kynsistäni, mutta
+toisen kerran pidän minä sinut paremmin kiinni. Hyvähän toki, että
+kuuntelin teidän puhettanne silloin, kuin ette voineet aavistaakaan
+valppaan vihollisenne seisovan kintuillanne."
+
+Yötuulen hiljainen humina esti Herkuleen kuulemasta näitä sanoja ja
+risausta varovasti erilleen taivutetuista oksista, joiden takana
+Nikolao kuunnellen väijyi. Hän otti pienen kiven, viskasi sen
+Emmerichin ikkunaan ja kuiskasi hiljaa nuorukaiselle, joka samassa tuli
+ikkunalle, että hän seuraisi häntä, kun oli aika jo käsissä. Emmerich
+keikahti sukkelasti ulos ikkunasta ja seisoi yhdellä hyppäyksellä
+mustaihoisen toverinsa vieressä, jonka rinnalla hän riensi pois
+nopeilla, mutta varovaisilla askeleilla. Tuskin olivat molemmat
+kadonneet lähimmäisen pisankipensaan taakse, niin Nikolao kiipesi alas
+puusta, seurasi heitä vähän matkan päässä, varovasti piiloitellen
+pensasten takana. Hän näki heidän hyppäävän paalu-aitauksen yli,
+joka ympäröitsi koko kunnaan, ja viimein menevän erääsen isoon
+neekeri-mökkiin. Nelin kontin läheni hän mökkiä, etsien jotain rakoa,
+joka sallisi hänen silmäillä majan sisustaa. Vaan kun hän ei semmoista
+löytänyt, painoi hän korvansa ohukaista, bambuseipäistä kyhättyä seinää
+vasten. Hän kuuli kumajavan sorinan ikään kuin useista ihmis-äänistä.
+Noin viiden minuutin aikaa kuunneltuansa konttasi hän majojen taikka
+hajalla seisovien puitten varjossa paalutukseen päin, aukaisi siinä
+erään portin ja naurahteli ilkeästi itsekseen.
+
+"Viimeinkin vangitut," mutisi hän. "Välistä sattumus auttaa enemmän
+kuin viisaus. Kukapa olisi luullut heidän kokoutuvan omiin majoihinsa?
+Minun heitä metsissä etsiessäni, seisoivat nuot konnat aivan silmiemme
+edessä ja nauroivat petettyä voutia, joka oli väärillä jälillä. Mutta
+lopussa kiitos seisoo, ja kaikki turhaan valvotut yöni tulevat
+palkituiksi, kun saan käsiini tuon tokinaisen nuorukaisen joukkoineen.
+Jos oikein tunnen herra Vanderstratenin, niin hän lähettää hänet
+ensimäisessä laivassa takaisin vanhaan maahan."
+
+Näin itsekseen puhuen riensi Nikolao huoneesen päin, aukasi lukottoman
+oven ja astui parin silmänräpäyksen perästä siihen kammariin, missä
+herra Vanderstraten Hollantilaisen upsierin kanssa yhä vielä istui
+viinipullon ääressä ja hartaalla mielihyvällä haasteli kotimaastansa ja
+kauniin Amsterdamin kaupungin ihmeistä, jossa hän oli ensi kerran
+päivän valoa nähnyt ja onnellisen nuoruutensa ensimäiset vuodet elänyt.
+
+Vouti teki kohta lopun tästä ystävällisestä keskustelusta. Ensimäisistä
+sanoista, joita hän puhui, kavahti herra Vanderstraten ylös
+nojatuoliltaan ja katsoa tuijotti hämmästyneenä milloin orjavoutiin,
+milloin upsieriin. "Onko se totta, Nikolao?" kysyi hän vihdoin.
+
+"Niin totta kuin tässä seison," vastasi vouti. "Niin, hyvä herra, nuo
+heittiöt ovat kaikki koossa, eikä nyt tarvita muuta kuin käsky
+sotamiehille, niin voimme kerrassaan valloittaa ja kukistaa kavaltajien
+pesäpaikan."
+
+"Herätä sisareni poika, Nikolao!" käski herra Vanderstraten, "ja, herra
+upsieri, pitäkäämme kiirettä, ryhtykäämme heti tarpeellisiin
+varokeinoihin."
+
+Upsieri riensi kohta pois miehiänsä herättämään ja heitä kokoomaan
+huoneen edustalle; -- mutta Nikolao ei hievahtanut paikaltansa, vaan
+sanoi, kohottaen olkapäitänsä ja kavalasti naurahtaen: "herra Emmerich
+oli kovin väsyksissä ja panisi ehkä pahaksensa, jos häntä kesken unta
+häiritsisin."
+
+"Oikeassapa lienet," sanoi herra Vanderstraten. "Nukkukoon rauhassa --
+hän kaiketi taas rupeisi pitämään noitten lurjusten puolta. Olkoon
+niin, kylläpä hän huomeis-aamuna sitä kovemmin hämmästyy. Kerran
+viimeinkin hän on ymmärtävä, ettei noihin mustiin heittiöihin ole
+luottamista."
+
+Muutaman minuutin perästä oli sotamies-joukko kokoutunut huoneen eteen
+ja lähti marssimaan riento-askeleilla sen majan luokse, jossa Nikolao
+oli neekeriä vakoillut; upsieri, herra Vanderstraten ja vouti olivat
+etunenässä. Tuokiossa mökki oli piiritetty niin, ettei yksikään ihminen
+olisi voinut päästä sieltä pakoon, jos ei ihmeen kautta olisi saanut
+siipiä, ja tuskin salatulla voittoriemulla Nikolao vouti kolkutti ovea.
+
+"Ovi auki! Ovi auki!" huusi hän, "jos yhtäkään minuuttia viivähdätte,
+niin mökki poltetaan teidän päällenne."
+
+"Eikö mitä!" vastasi heleä ääni, jonka herra Vanderstraten kummakseen
+tunsi sisarensa pojan, Emmerichin, ääneksi. "Jolla on tänne asiata,
+astukoon Jumalan nimeen sisään, mutta tulesta pyydämme päästä
+vapaaksi."
+
+Paha aavistus iski voudin sydämeen ikäänkuin salama. Rivakasti hän veti
+huonosti suljetun oven auki, astui upsierin ja herra Vanderstratenin
+kanssa sisään eikä havainnut ketään, paitsi Emmerichiä ja Herkulesta,
+jotka ystävällisesti istuivat vieretysten järkeän pöydän ääressä ja
+huolettomasti katselivat sisään tulleita.
+
+"Petosta!" kiljasi vouti ja puri hampaitansa. "Koko hökkeli oli
+roistoja täynnä, ja nyt ei siinä ole niitä enää kuin kaksi."
+
+Tuskin hän oli tämän sanonut, niin nyrkin isku vihastuneelta
+Emmerichiltä kaatoi hänet maahan. "Katala," huusi nuorukainen, "kuinka
+sinä julkeat herjata herrasi verta hänen sisarensa pojassa, kun kutsut
+minua roistoksi? Ulos kavala, petollinen konna, ennenkuin joudun vihan
+vimmaan."
+
+Vouti kavahti pystyyn, iski vihaisen silmäyksen Emmerichille, mutta ei
+kuitenkaan tohtinut ruveta vastarintaan, vaan pujahti, voimattomasta
+vihasta vapisten, ulos ovesta. Eno Vanderstraten pudisti päätänsä eikä
+näyttänyt täydellisesti hyväksyvän sisarensa pojan ripeätä käytöstä,
+vaikka voudin solvaus kyllä hänenkin mielestänsä oli ylen sopimaton.
+"Poika, poika!" sanoi hän, "hurjalla kiivaudellasi saatat vielä
+Nikolaon muuttamaan pois palveluksestani ja hakemaan itsellensä toisen
+isännän. Mistäpä sitten hankit minulle yhtä uskollisen orjavoudin?"
+
+"Sepä, eno Vanderstraten, olisi pikemmin voitoksi kuin vahingoksi
+luettava, jos tuo konnankoukkuinen Nikolao joutuisi pois täältä, ja
+minä luulen ansaitsevani teidän erityistä kiitollisuuttanne sillä, että
+olen asian siksi saattanut. Vouti on aika lurjus, eno Vanderstraten."
+
+"Ankara orjille, mutta herrallensa uskollinen, ja se on tärkeämpää,
+kuin sinä nykyisellä kannallasi voit aavistaakaan. Epäilemättä hän on
+nähnyt aivan oikein, kuu luuli tämän majan kapinallisten vehkeiden
+pesäpaikaksi, ja minulle olisi sangen mieluista, jos voisit
+tyydyttävästi selittää saapuvilla oloasi täällä sydän-yönä, kun kaikki
+luulivat sinun jo makaavan unen helmoissa."
+
+"Liikoja selityksiä täällä ei tarvittane," vastasi Emmerich uljaasti.
+"Olen tullut tänne saadakseni selkoa tästä kokouksesta, joka kyllä on
+pidetty, mutta ei suinkaan tarkoittanut kapinan nostoa, vaan ihan
+toista, joka ei ole sinulle vahingollista."
+
+Uhkaavainen puna lensi herra Vanderstratenin otsalle ja hän loi
+Emmerichiin synkeän silmäyksen.
+
+"Toivon, ett'et salaa, mitä täällä on tapahtunut ja mitä on puhuttu,"
+sanoi hän vakavasti.
+
+"Ei, eno kulta, sinä saat tietää kaikki," vastasi Emmerich hymyillen.
+"Muutamia minuuttia sitten puhuttiin täällä tekstistä: 'sinun pitää
+rakastaman lähimmäistäsi niin kuin itseäsi' ja sitten: 'antakaat
+keisarille, jotka keisarin ovat,' ja keisarilla tällä kertaa
+tarkoitettiin kunnioitettavaa enoani, vaikk'ei vielä keisarillisen
+arvon paino sinun hartioitasi rasita. Sanalla sanottu, eno, tähän
+huoneesen oli kokoutunut joukko kristityitä neekereitä, jotka totisella
+hartaudella ja puhtaalla hurskaudella kuuntelivat pappinsa sanoja ja
+opetuksia, kunnes vakoileva Nikolao hajoitti tuon hurskaan joukon.
+Vaikka hän kyllä on viekas, tuli hän kuitenkin viekkaudella voitetuksi,
+eikä hän, etkä sinä olisi saaneet asiasta mitään selkoa, jos en minä
+tahallani olisi totuutta ilmi saattanut."
+
+Herra Vanderstraten kuunteli avosuin sisarensa pojan yksinkertaista
+selitystä. Hämmästyksensä oli niin suuri, että vielä Emmerichin
+vaiettuakin monta minuuttia kului, ennenkuin hän sen verran tointui,
+että jälleen osasi puhua. Mutta sitte hän puhkesi sanoihin ja huusi
+kiivaasti: "poika, sitä en olisi luullut, että olisit ruvennut meidän
+vihollistemme liittoon. Mutta lempeyteni ja pehmeyteni onkin jo
+äärillänsä. Nimitä minulle ne vintiöt, jotka vasten minun käskyäni
+olivat tässä kokouksessa saapuvilla, niin vielä tämän kerran annan
+sinulle anteeksi. Muuten sinä jo tänä yönä panet kapineesi kokoon ja
+palaat Eurooppaan takaisin. Minä en laske leikkiä, poika, varo siis
+itseäsi."
+
+Emmerich pudisti ruskeita kiharoitansa ja katseli enoansa suoraan ja
+luottavaisesti silmiin. "Rakas enoni," sanoi hän sitten levollisena,
+"jos pyyntöäsi noudattaisin, niin konnamainen voutisi olisi aivan
+oikeassa, ja minä olisin todellakin roisto, joksi hän minua haukkui.
+Mutta sitä minä en voi tehdä. Mitä täällä puhuttiin ja aiottiin puhua,
+sitä mielelläni sanon, mutta en enempääkään."
+
+"Saat sitten lähteä matkoihisi," päätti herra Vanderstraten. "Joka
+rupee yksiin tuumiin vihollisteni kanssa, ei ole enää omana poikanani
+pidettävä."
+
+"Lähden kuin lähdenkin, eno," vastasi Emmerich huolettomasti ja nousi
+paikaltaan. "Vaan älä unohda, mitä sanon sinulle jäähyväisiksi:
+parhaimmat ystäväsi ja uskollisimmat liittolaisesi ovat nuot mustat
+kristitty-raukat, joita sinä vainoot. Pahin vihollisesi on vouti
+Nikolao, jolle annat luottamuksesi. Sinä elätät käärmeen povessasi, ja
+ennenkuin aavistatkaan, niin tunnet sen myrkyllisen piston sydämessäsi.
+Hyvästi, eno, -- ja sinä Herkules, seuraa minua."
+
+Emmerich lähestyi ovea, kumarsi vielä kerta hellästi ja ystävällisesti
+herra Vanderstratenille, ja oli juuri lähtemäisillään ulos yön selkään,
+mutta samassa suku-rakkaus sai vallan enon sydämessä. Hänen täytyi
+kunnioittaa sisarensa pojan lujaa, mutta kuitenkin nöyrää mieltä.
+"Poika," huudahti hän, "jää tänne! et saa suuttua yhteen jyrkkään
+sanaan enoltasi."
+
+Emmerich katsoi hymyillen taaksensa.
+
+"Niin, hyvä eno," sanoi hän, "mielelläni jään tänne -- mutta enpä rupee
+noiden vainottujen ihmisraukkojen pettäjäksi, jotka luottamuksella ovat
+ottaneet minun keskuuteensa."
+
+"Pidä sitten salaisuutesi itse," sanoi herra Vanderstraten vähän
+suuttuneena. "Tule tänne, ja jos tekee mielesi juonitella vanhaa enoasi
+vastaan -- niin tee se Jumalan nimeen."
+
+Emmerich heittäytyi vanhuksen avoimeen syliin ja suuteli häntä
+hellästi.
+
+"Ei!" huudahti hän. "Juonista ei puhettakaan, vaan minä tahdon näyttää
+sinulle toteen, että kristityt orjat ovat uskollisimmat liittolaisesi,
+ja sitten -- minä näen sitä edeltäpäin mielessäni -- sitten sinä itse
+vielä hankit papin opettamaan noita oppimattomia ihmisraukkoja
+tuntemaan Jumalaa ja kristin-opin sääntöjä. Nuku rauhassa, eno, sillä
+tietämättäsi uskolliset sydämet ovat ympärilläsi ja siitä sinun ei ole
+kiittäminen voutisi ankaruutta, vaan oman sydämesi, useinkin
+harhateille eksytettyä hyvyyttä."
+
+"Mene tiehesi, poika, imarteluinesi," sanoi herra Vanderstraten,
+puoleksi suuttuneena, puoleksi liikutettuna. "Orjille ei kelpaa muu
+kuin kovuus ja varovaisuus ja ehkäpä sinä pikemmin käännyt minun
+mielipiteeseni kuin minä sinun. Siitä olen vakuutettu ja muuten luotan
+rakkauteesi minua kohtaan ja rehellisyyteesi. Vaikka en voi suostua
+sinun tuumiisi, on se kuitenkin minulle mieleen, ett'et ole noita
+hirtehisiä pettänyt. Joka niin uskollisesti pitää orjalle annetun
+sanansa, ei suinkaan ole pettävä ja kavaltava lähimäistä
+sukulaistansa."
+
+"Se sana tuli sydämestä!" huudahti Emmerich iloissaan ja painoi herra
+Vanderstratenin kättä voimakkaasti vasten rintaansa. "Ennemmin tai
+myöhemmin tulet sinä myös sanomaan: 'Joka niin uskollisesti seuraa
+Jumalan käskyjä, ei suinkaan voi pettää herraansa ja hallitsijaansa.'
+Minä jo edeltäpäin iloitsen siitä lauseesta."
+
+"Älä iloitse liian aikaisin," virkkoi herra Vanderstraten. "Sinun
+kanssasi kyllä olen tehnyt rauhan, mutta siihen rauhan liittoon eivät
+nuo salakristityt kuulu. Varokoot vaan itseänsä. Jos saan heidät
+käsiini, niin on paha tarjona heille ja heidän papillensa. Sano se
+noille roistoille."
+
+Näin sanoen herra Vanderstraten astui ulos ja upsieri, joka
+hämmästyksellä oli nähnyt koko tämän tapauksen, seurasi häntä. Mutta
+Emmerich virkkoi Herkuleelle: "älä pelkää mitään veljiesi puolesta.
+Olethan nähnyt, että enoni sydän on parempi kuin hänen sanansa.
+Pysykäät uskossa niin saatte kyllä voiton juonikkaasta ilkeydestä."
+
+Näin sanottuansa Emmerich puristi nuoren mustan ystävänsä kättä ja
+riensi enonsa perään, levätäksensä lopun yötä rauhallisessa unessa.
+Nikolao vouti, joka seisoi mökin vieressä, pensaan takana piilossa,
+katseli häntä kavalasti ja mutisi julmistuneena: "Maksakoon vaikka
+henkeni, niin minä en lepää, ennenkuin olen täyttänyt kostoni tuolle
+poika nulikalle."
+
+
+
+
+KUUDES LUKU.
+
+Metsästys-seikka.
+
+
+Nikolao vouti käytti kaikellaista tarkkuutta ja viekkautta vielä kerran
+päästäksensä mustain kristittyjen kokousten jälille. Hän tosin ei olisi
+voinut näitten kanssa tuhota sitä, jota hän kuolemakseen vihasi, nuorta
+ystäväämme Emmerichiä, vaan kuitenkin hän tiesi tuottavansa hänen
+sydämelleen syvän, polttavan haavan, jos hänen onnistuisi jättää
+vainotut neekerit herra Vanderstratenin käteen rangaistaviksi. Olipa
+muitakin syitä, joiden vuoksi hän toivoi mustain kristittyjen
+karkoittamista, sillä Herkuleessa hänellä oli esimerkki, millä
+hartaalla rakkaudella he olivat nuoreen Emmerich herraan kiintyneet.
+Heidän suojellessa nuorukaista Nikolao tuskin saattoi toivoa voivansa
+täyttää kostonsa. Emmerichkin oli varoillansa, eikä voudille enää
+koskaan onnistunut tehdä hänelle semmoista kolttosta kuin sinä iltana,
+jolloin myrkytetty nuoli sujahti palmupuuhun, ihan hänen päänsä ohitse.
+Sitä julmemmaksi yltyi kostonhimo päivä päivältä voudin sydämessä,
+sillä hän vihasi nuorukaista sen vuoksi, että tämä oli hyvä ja jalo,
+sen vuoksi että luuli Emmerichin itseänsä loukanneen ja sen vuoksi että
+hän todenmukaisesti viimeinkin tulisi huomaamaan monta seikkaa, joita
+vouti aina oli koettanut pitää syvimmässä salaisuudessa. Emmerichillä
+oli terävä silmä; hän tarkasteli voutia alinomaa. Paljon vääryyttä hän
+näki, paljon hän aavisti. Mutta todistuksia puuttui; sillä Nikolao
+menetteli niin viisaasti, että aina oli valmis itseänsä puolustamaan.
+Vaan hän huomasi myös, että Emmerichin silmä häntä tarkasteli, ja tämä
+seikka ei suinkaan vaikuttanut vihan, julmuuden ja kostonhimon
+muuttumista lempeämmiksi tunteiksi. Ilkeä ihminen vihaa aina hyvää,
+vihaa häntä kuolemakseen, jos täytyykin häntä pelätä. Muutamat viikot
+olivat rauhallisesti kuluneet tuon viimeisen metelin perästä.
+Maron-neekereistä ei enää kuulunut mitään, siitä asti kuin
+Hollantilaiset sotamiehet olivat ottaneet kortteerinsa kartanossa, ja
+itse Herkuleskin arveli, ettei juuri tätä nykyä ollut mitään heistä
+pelättävää. Sentähden hän heti oli valmis seuraamaan Emmerichiä
+metsästys-retkelle vuoristoon, johon tämä eräänä päivänä häntä kutsui.
+Molemmat nuorukaiset puhdistivat kiväärinsä, valoivat kuulia ja
+täyttivät ruutisarvensa reunaan asti ruudilla. Kiväärin valitsemisesta
+he joutuivat ystävälliseen riitaan, sillä Emmerich väitti erään
+kaksi-piippuisen, kauniisti kirjatun, kullalla silatun pyssyn enonsa
+parhaimmaksi pyssyksi.
+
+"Ei paras, jos kohta kauniin," sanoi Herkules ja tarjosi Emmerichille
+erään sangen halvannäköisen, kaksi-piippuisen pyssyn. "Ottaa tämä,
+Herkules koettaa sitä ja tietää, että se tuottaa varman kuoleman sadan
+askeleen päästä. Ampui myös kuulia ja karkeita haulia -- aivan hyvä
+kivääri tämä."
+
+Riitaa ratkaistaksensa menivät molemmat nuorukaiset ulos ja ampuivat
+kokospähkinään. Komealla kiväärillänsä Emmerich ampui syrjään, mutta
+Herkuleen pyssyn ensimäisellä laukauksella putosi pähkinä maahan.
+
+"Se oli minun taitamattomuuteni eikä pyssyn kehnous," sanoi Emmerich
+vähän suuttuneena.
+
+"Herra tähtää hyvin ja ampuu hyvin," vastasi Herkules. "Puussa vielä
+monta pähkinää, ampukaa tällä pyssyllä."
+
+Emmerich otti ladatun pyssyn, tähtäsi, ampui ja hedelmä putosi alas.
+
+"Jos olis jaguari ollut, olisi se maahan keikahtanut," riemuitsi
+Herkules, "ampuu vielä, herra -- se on hyvä huvitus."
+
+Emmerich ampui, sill'aikaa kuin Herkules latasi, ja pian tuli
+edellinen siitä vakuutetuksi, ettei musta toverinsa suotta kiittänyt
+halvannäköistä kaksi-piippuista pyssyä. Hän sanoi päättäneensä käyttää
+sitä huomeispäivän metsästyksessä, ja aikoi juuri lähteä takaisin
+huoneesen, kun vanha neekeri akka Ginga tulla kompuroi hänen tykönsä ja
+kysyi uteliaasti: "miksi herra ampuu? Ginga tahtoo mielellään sitä
+tietää."
+
+"Olemme vaan kiväärejä koettaneet," vastasi Emmerich ystävällisesti,
+sillä hän kohteli aina lempeydellä halvimpiakin orjia. "Mutta huomenna,
+muoriseni, ajamme jaguarin ulos piilopaikastaan ja ammumme samassa
+kirjavia papukaijojakin. Herkules tulee mukaan."
+
+"Hyvä herra ei mene vuoristoon," vastasi vanhus arvelevaisesti
+pudistaen päätänsä. "Nyt ei hyvä ampua ja metsästää."
+
+Herkules oli kuunnellut Gingan puhetta ja virkkoi nyt hänelle kiivaasti
+pari sanaa neekerien kielellä, jota Emmerich ei ymmärtänyt. Eukko
+vastasi samalla kielellä ja Herkules näytti hyvin miettiväiseltä.
+
+"Hyvä herra ei mene vielä," lausui hän Emmerichille; "odottaa vielä
+pari viikkoa."
+
+"Mutta mitä varten?" kysyi valkea nuorukainen. "Pelkäätkö vaaroja?"
+
+"Maron-neekerit kuleksivat vuoristossa," vastasi Herkules. "Eivät tunne
+herraa, ja hätyyttävät kaikkia valkoisia, joita näkevät. Eivät tiedä,
+että herra hyvä neekereille; sen vuoksi kenties ampuvat väijyksistä
+myrkkynuolilla, ennenkuin Herkules näkee; sitten vallan paha."
+
+Emmerich oli jo kauvan aikaa iloinnut metsästysretkestä ja näkyi hyvin
+vastahakoisesti luopuvan päätöksestään. Ei hän kuitenkaan tahtonut
+tahallaan panna henkeänsä alttiiksi ja päätti vihdoin totella neekerin
+varoituksia, koska tämä arvattavasti tunsi vaarat paremmin kuin hän
+itse. Mutta sitten johtui hänelle mieleen, että sopisi ottaa mukaansa
+koirat, jotka hyvillä haistimillaan kaukaa vainuisivat pensastossa
+piileviä vihollisia, ja tämän tuuman hän ilmoitti Herkuleelle.
+
+"Käypi ehkä laatuun," arveli tämä, "vaan onpa siinä varoja sittenkin."
+
+"Mutta Jumala on myös läsnä, meitä suojelemassa," arveli Emmerich. "Ole
+valmiina vaan, huomenna ani varhain lähdemme matkalle."
+
+Ginga yhä arvelevaisesti pudisti päätänsä. Kävi sitten taskuhunsa ja
+otti siitä pienen taulun, johon muutamia eläinten kuvia oli kömpelösti
+piirretty. Hän tarjosi sen Emmerichille, lausuen: "herra aivan hyvä
+neekeri raukoille ja neekeri raukat myös hyvät herralle. Ottaa tämän.
+Jos tulee hätään Maron-neekerein käsissä, niin näyttää tämän taulun.
+Maron-neekerit näkevät, että herra on vanhan Gingan suojassa. Pelkäävät
+kovin Gingan taikakaluja, eivätkä tee herralle mitään."
+
+Emmerich otti taulun, vaikk'ei hän luullut siitä olevan mitään apua
+vaaroissa, sillä hän ei uskonut vanhalla kerjäläis-akalla olevan niin
+suurta valtaa hurjistuneitten maanmiestensä yli. Herkules näytti sangen
+iloiselta eikä enää silmänräpäystäkään epäillyt, seuraisiko valkoista
+ystäväänsä vuoriston rotkoihin ja laaksoihin.
+
+"Nyt olemme hyvässä turvassa," sanoi hän. "Ginga pitää paljon nuoresta
+herrasta, kun antaa hänelle taikakalun."
+
+Mitään enempää vastaamatta nyykähytti vanha neekeri-akka päätänsä
+molemmille nuorukaisille ja kompuroi pois kainalosauvansa nojassa.
+Herkules katseli häntä, milt'ei pelolla ja kunnioituksella; mutta
+Emmerich silmäili taikakalua epäilevällä hymyilyllä.
+
+"Suokoon meille suojelusta taikka ei," lausui hän, pistäen taulun
+taskuunsa, "niin kalu otetaan mukaan, jos ei muunkaan vuoksi kuin
+kiitollisuuden osoitteeksi vanhalle Gingalle."
+
+"Taikakalu varjelee teitä," sanoi Herkules luottamuksella ja
+vakavuudella. "Ginga on sangen mahtava. Jos eivät tottele hänen
+taikakaluansa, niin suuri onnettomuus hohtaa Maron-neekereitä.
+Taikakalun kautta herra on yhtä hyvässä turvassa kuin omassa
+huoneessaan."
+
+Emmerich oli usein kuullut mainittavan, että neekerien joukossa olisi
+noita-akkoja, jotka luultiin tietävän ylen-luonnollisia taikakeinoja.
+Tähän asti hän aina oli pitänyt näitä kertomuksia joutavina lasten
+loruina; mutta nyt johtui hänen mieleensä, että vanha Ginga saattaisi
+olla tuommoinen loihtija, ja vaikka hän vieläkin epäili hänen
+ylen-luonnollista voimaansa, alkoi hän kuitenkin katsella taikakalua
+suoremmalla luottamuksella. Oliko Ginga petturi taikka ei -- se ainakin
+oli varma, että hän pidettiin suuressa kunniassa heimolaistensa kesken,
+ja että hänen tarkoituksensa nähtävästi oli käyttää tätä kunniaa
+Emmerichin hyödyksi.
+
+"Tämä kunnon vanhus tarkoittaa hyvää," lausui hän, "ja olkoon hänen
+taulunsa meille hyödyksi taikka ei tahdon kuitenkin kummassakin
+tapauksessa osoittaa kiitollisuuttani sillä, että uskon sen suojelevaa
+voimaa, siksi kuin vastakohta huomataan. Tule pois, Herkules."
+
+Molemmat nuorukaiset palasivat kartanoon, jossa Emmerich enollensa
+ilmoitti aikovansa huomenna lähteä metsästykselle vuoristoon.
+
+"Mene Jumalan nimeen," sanoi herra Vanderstraten. "Vaikka Nikolaokin on
+pyytänyt ja saanut virkaluvan huomeispäiväksi, käydäkseen sukulaistensa
+luona Paramaribossa, en tahdo kuitenkaan estää sinua huvittelemasta.
+Mutta älä ole liian kauvan poissa. Hollantilainen sotaväki myöskin
+luopuu meistä huomen-aamuna, ja ikävähän minun on olla koko ilta
+yksinäni."
+
+"Vai lähteekö vouti ja sotamiehet pois?" sanoi Emmerich, joka aina oli
+varoillaan Nikolaoa kohtaan, ja nyt tunsi epäluulonsa uudestaan
+heräävän. "Hm, eno, taitaahan kuitenkin olla paras, että minä jään
+kotiin. Miksikä juuri tällä hetkellä lähetät sotamiehet pois?"
+
+"No, he eivät tahdo jäädä tänne kauvemmaksi, ja Nikolao vakuuttaa,
+ettei meidän enää ole vähintäkään pelkäämistä Maron-neekereistä,"
+vastasi herra Vanderstraten.
+
+"Mutta sinun huvitustasi ei missäkään tapauksessa häiritä. Mene,
+Emmerich, mene, ja varo, ett'et palaa takaisin tyhjällä jahtilaukulla
+ja joudu vanhan enosi naurettavaksi."
+
+Emmerichin mielestä oli kuitenkin parempi jäädä kotiin, kun hän oli
+Gingalta ja Herkuleelta kuullut, että Maron-neekereitä taas oli
+liikkeellä. Tätä hän ei kuitenkaan ilmoittanut enollensa, jota hän ei
+tahtonut suotta tehdä levottomaksi, ja eno puolestansa vielä kiivaammin
+kehoitti Emmerichiä lähtemään, syystä että hän luuli tämän vaan hänen
+tähtensä aikovan luopua metsästys-retkestä.
+
+Emmerich viimeinkin suostui enonsa tuumiin; huomiseksi tuskin olisi
+päällekarkausta pelättävää, kun ei kukaan vielä ennättäisi saada tietoa
+sotamiesten äkillisestä lähdöstä, ja paitsi sitä oli hänellä jahdilla
+hyvä tilaisuus omin silmin huomata, oliko Maron-neekereitä väijyksissä
+vai ei. Tätä kaikkea mietittyänsä sanoi hän tahtovansa lähteä,
+kuitenkin sillä ehdolla, ettei kukaan, semminkään ei vouti, saisi
+vähintäkään vihiä hänen poissa olostansa. Herra Vanderstraten lupasi
+tämän, ja seuraavana aamuna ani varhain, paljoa ennemmin kuin aurinko
+oli alkanut kullata vuoriston korkeimpia kukkuloita, lähtivät Emmerich
+ja Herkules kahden vahvan jahtikoiran kanssa liikkeelle sinisiin
+vuoriin päin. Ei kukaan huomannut heidän lähtöänsä, sillä uni vielä
+ummisti kaikkien kartanossa asuvien silmät.
+
+Ääneti kulki Emmerich mustan toverinsa rinnalla, ajatellen kavalata
+voutia, jonka juonista ei mitään hyvää ollut odotettavana. Pimeä yö
+synkein varjoineen vielä peitti maan. Jota lähemmäksi metsistöä
+vaeltajamme tulivat, sitä enemmän Emmerichin mietteet hämmentyivät,
+niin ett'ei hän enää ajatellut muuta kuin nykyistä hetkeä. Etäältä
+kuuli hän jaguarin ynnä Amerikalaisen jalopeuran kiljunnan (jälkimäistä
+sanovat syntyperäiset Intianit Puumaksi.) Koirat säikähtivät tätä
+hirveätä ääntä ja tunkivat vinkuen herransa jalkoihin, joka otti
+kiväärin käteensä, ollaksensa tarpeen tullessa valmiina sekä
+puolustukseen että päällekarkaukseen. Likeltä ja kaukaa kajahteli
+puista lukemattomien apinoitten järeä karjuminen; välimmiten kuului
+sirkkojen sirkunta, sammakkojen kurina, sisiliskojen sihinä ja
+isompain, ehkä myrkyllisten, käärmetten suhina, jotka kähisten
+luikertelivat pensastoissa, kun läheneväin vaeltajain astunta
+säikähytti heitä heidän pehmeältä vuoteeltaan. Monta kertaa uskollinen
+Herkules hillitsi nuoren herransa liikaa kiiruhtamista; sillä hän, joka
+oli erämaan vaaroihin enemmän tottunut, havaitsi niitä enemmin ja tiesi
+niitä paremmin välttää. Koirat usein, luultavasti herransa
+kehoituksesta, hyökkäsivät haukkuen jotakin petoa vastaan, joka ei
+ruvennut vastarintaan, vaan muristen ja kiljuen katosi metsän
+pimeyteen. Emmerich ei ajatellut mitään vaaraa eikä siis mitään
+pelännytkään. Tämä kaukaisen, kylmän ilman-alan lapsi ihmetellen ihaili
+troopillisen yön kauneutta, joka erinomaisella viehätys-voimallansa
+lumosi hänet. Tuhansista lemuista tuoksuava ilma, eteläisen tähtitarhan
+kirkas loiste, jossa tähdet summattoman suurina timantteina
+kimaltelivat tumman sinisellä, milt'ei mustalla taivaan laella,
+kiiluvat hyönteiset, jotka ikään kuin säkenet miljoonittain sinkoilivat
+synkeän metsän pimeydessä ja valaisivat sitä äkkiä sammuvien, vaan
+kaikkialla uudelleen leimahtavien virvatulten tavoin, kaikki tämä oli
+hänelle niin uutta, niin outoa ja kuitenkin niin ihmeen ihanata, että
+hän unohti kaikki muut, kaikki erämaan vaarat ja kauhistukset.
+
+Pian yö kului ja aamu armas valkeni. Metsän synkeät varjot pakenivat
+majesteetillisen auringon lähetessä, isojen tähtien valo himmeni,
+petojen kiljuminen, apinoitten karjunta, muitten yöllä liikkuvien
+eläinten sähinä, vikinä ja kurnuaminen vaikeni, ja lyhyen hämärän
+perästä päivän kirkas valo yht'äkkiä ilmaisi vielä uinahtavan, mutta
+nyt uuteen eloon heräävän luonnon ihmeellisen ihanuuden.
+
+Emmerichin silmät ihailivat niitä tuhansia värin vivahduksia, jotka nyt
+häntä lumosivat. Loistavien värien ihanuudella koristetut
+jättiläiskukat hohtivat viheriäin puitten varjossa. Metsäkin
+rikkaudessaan ja rehevyydessään kummastutti häntä. Täällä kohosi
+mahdottoman korkeita mahonkipuun-varsia tiheine, heleästi vihoittavine
+lehvineen ja niiden keskellä jakaranda- ja panacoco-puita, palmuja,
+pisanki-puita ja bignonioita, jotka, peitettyinä kauniilla, punaisilla
+kukilla, suikertelivat hoikkia pylväitä myöten, kiertyivät oksasta
+oksaan, ja sieltä komeina verhoina riippuivat alas. Siellä täällä
+metsäin kuningatar, _mora_, melkein 300 jalan pituisella
+jättiläisvarrellaan kohosi kaikkien muiden puitten yli; nämä puut,
+jotka olivat huomattavat kauniin muotonsa ja tumman-viheriäisten
+lehtiensä tähden, tekivät mitä komeimmat ryhmät. Miehenpaksuiset
+köynnöskasvit suikertelivat puiden runkoja myöten, kiertyivät
+laajalle levinneisin oksiin aina ylimmäisiin, ilmassa nuokkuviin
+latvoihin asti, lähettivät tästä huimaavasta korkeudesta ilmajuuriansa
+takaisin maahan ja olivat pensaston kanssa yhteen kietouneina milt'ei
+läpi-pääsemättömiksi seiniksi, joidenka läpi ainoastaan pienet, notkeat
+apinat saattoivat tunkeuta. Siellä täällä nämät keikkuivat
+köynnöskasvien tukevissa kierteissä, sepivät häntänsä niiden ympärille,
+keinuilivat edes takaisin ilmassa ja tirkistelivät uteliaasti
+metsästäjiä, jotka kulkiessaan ääneti katselivat kaikkia näitä metsän
+ihmeitä. Nyt muutkin metsän asukkaat heräsivät. Kirjavat, välkkyvässä
+värihohteessa komeilevat papukaijat, _aara_ punaisilla, sinisillä ja
+kultaisilla höyhenillään, ukonkaaren-papukaija, viheriä aara ja
+pavuani, tulipunaisilla siivillä, keikkuivat notkeilla lehvillä taikka
+räpyttelivät säikähtyneinä kirkuen oksasta oksaan, puusta puuhun.
+Tuhansittain kolibrilintuja lensi kirjavien jalokivien kaltaisina
+toisesta kukasta toiseen, juoden niitten lemuavaa nestettä, taikka
+särpien kimaltelevia kasteherneitä, jotka lehdillä värähtelivät;
+yksitotinen tunkani huusi kalisevalla äänellänsä, piroli kurkisti
+uteliaasti säkinmuotoisesta pesästään, metsäkyyhkyiset lukemattomissa
+parvissa lentää lekuttelivat puiden lehvissä ja katosivat tuon
+tuostakin kuin leimaukset vaeltajain silmistä. Mutta kaiken tämän
+loiston voitti kuitenkin lukemattomain perhosten komeus, jotka nyt,
+samoin kuin kolibrilinnutkin, levitetyillä siivillä lepäilivät kukilla
+imien niiden hunajaa pitkillä imutorvillaan, taikka seuraavassa
+silmänräpäyksessä liipoittelivat puitten latvoissa, ikään kuin kukat,
+jotka olisivat irtautuneet emävarresta, nauttiaksensa vapauden
+onnea kepeillä siivillään. Sanomattoman ihanat olivat nuot, usein
+kämmenen-levyiset, komeat perhoset, sinisillä taikka viheriöillä,
+kullalta ja purpuralta hohtavilla siivillään, ja usein Emmerich
+seisahtui niitä kauan katselemaan ja ihmettelemään, kun ne, kukan
+lehdillä keikkuen, auringon valossa hitaasti levittivät siipensä ja ne
+jälleen kokoon laskivat.
+
+"Mitäpä jahdista tulee, jos herra vaan seisoo ja katselee?" kysyi
+viimeinkin Herkules, jolle nämä ihmeet eivät enää olleet mitään uutta;
+sillä hän oli ennen tuhansia kertoja niitä nähnyt. "Kun aurinko on pään
+yli, niin on liian lämmin metsästää, ja herra Vanderstraten nauraa, jos
+tulemme takaisin tyhjin käsin."
+
+"Sinä olet aivan oikeassa," sanoi Emmerich ja käänsi vastahakoisesti
+silmänsä pois häntä ympäröivästä loistosta. "Johdata minua, niin minä
+seuraan sinua."
+
+"Sanokaa nyt vaan, herra, mitä tahdotte ampua," vastasi neekeri.
+"Herkules tuntee monellaisia petoja ja saattaa herran sinne, missä ne
+ovat. Jaguari, puuma, sarvas, tapiiri, kaikki Herkules löytää, jos vaan
+lähtee hakemaan."
+
+"Ennen kaikkia tahtoisin ampua pari noita komeita lintuja," sanoi
+Emmerich, ihmeellä katsellen sinistä aaraa, jonka kauniit höyhenet
+nostivat hänen huomionsa. Hän tähtäsi pyssyllään ja oli jo
+laukaisemaisillaan, kun Herkules esti hänet siitä.
+
+"Jos ammutte, niin kuuluu pamaus," sanoi hän. "Pamaus karkoittaa muut
+elävät, ja sitten ei tule mitään hyvää saalista. Ampukaa noita kirjavia
+lintusia myöhemmin, kyllä niitä on palatessammekin. Mitä varten niitä
+laahaisimme kanssamme pitkin erämaata?"
+
+Emmerichistä tämä muistutus oli aivan oikea, ja hän päätti sentähden
+totella sitä. Hän laski pyssynsä alas, heitti sen jälleen olallensa ja
+sanoi: "Johdata minua, Herkules, minä menen, mihin tahdot."
+
+Neekeri rupesi viipymättä käymään Emmerichin edellä. Määräten suuntansa
+auringon asemasta, tunki hän pelkäämättä metsän halki ja Emmerich
+seurasi häntä. Jotenkin vaivaloisen matkan perästä tulivat he rämeiseen
+alankoon, jossa Herkules osoitti matkatoverillensa turvallisen aseman
+sykomori-puun takana, sanoen: "nyt pitää vaari, pian jaguari kuuluu."
+
+Matkien sitä kiljuntaa, jolla naaras-jaguari kutsuu koirasta, pani
+Herkules pyssynsä ampuma-asemaan ja piti koirat kiinni hihnasta,
+estääksensä heitä karkaamasta pedon päälle ennen aikojaan. Ei
+aikaakaan, niin kuului etäältä jaguarin kumiseva kiljunta, ja samassa
+hiljainen vinkuminen nevan ruo'ikosta. Vähäsen kuunneltuansa huudahti
+Herkules: "Ei tästä ole! heillä on penikoita, ja he ovat äärettömän
+hurjat. Naaras ja koiras ovat meille liiaksi. Takaisin!"
+
+Emmerich aikaili: "ota sinä ensimäinen otus ammuttavaksesi, minä otan
+toisen," sanoi hän. "Siten tuomme kotiin kaksinkertaisen saaliin;
+olemmehan tarkat tähtäämään."
+
+"Kiintonaiseen pilkkuun kyllä, mutta ei hurjiin petoihin punaisilla
+silmillä ja aukealla kidalla. Se on hirveätä. Tule herra, menkäämme
+muualle, saamme toki ampua jaguarin ilman hengen vaaratta."
+
+Emmerich myöntyi, mutta nyt oli jo liian myöhä. Tallaten ruohikkoa tuli
+hirveä peto näkyviin, kauheasti karjuen, kun molemmat koirat, nähtyänsä
+vihollisensa, rupesivat haukkumaan ja nykimään hihnaa. Salaman
+nopeudella tempaisi Herkules pyssyn poskelle ja laukasi melkein
+tähtäämättä. Kuula sattui, sillä jaguari karjahti kauheasti ja
+horjahti. Nyt Herkules laski irti koirat, jotka hurjasti haukkuen
+töytäsivät vihollista vastaan.
+
+Mutta ennenkuin ne siihen ennättivät, kavahti haavoitettu peto pystyyn
+ja samassa ruo'ikko uudelleen rytisi ja ratisi ja naarasjaguari syöksi
+ulos kahden penikkansa kanssa, jotka tuskin olivat kotikissoja isommat.
+
+"Ei ampua!" huudahti Herkules. "Kaikki hukassa, jos ammutte syrjään."
+
+Mutta samassapa laukaus jo pamahti ja vahingoittumatta,
+punaisen-hohtavilla, pyörivillä silmillä, jotka kiiluivat kuin
+kekäleet, aukealla kidalla, josta kieli veripunaisena riippui, vihan
+vimmaa kuohuen, hyökkäsi peto Emmerichin päälle. Ainoalla hyppäyksellä
+se saavutti nuorukaisen, joka turhaan löi pyssynsä perän pirstoiksi sen
+päähän. Peto paiskasi hänen käpälällään maahan ja heittäytyi hänen
+päällensä. Emmerich jo luuli joutuneensa surman suuhun. Mutta
+uskollinen ystävä seisoi vielä hänen ja kuoleman välillä. Kirkas säde
+vilkahti Emmerichin silmien edessä, samassa kuului kimakka huuto ja
+naaras-jaguari keikahti maahan, ikään kuin salama olisi siihen iskenyt.
+
+"Jumalan kiitos, herra elää, peto kuollut," riemuili Herkules ja
+kääntyi toisen jaguarin puoleen, joka viimeisillä voimillaan torjui
+päältänsä molemmat koirat. Tyynesti latasi neekeri pyssynsä uudelleen
+ja ampui petoa pään läpi. Kuula lensi ihan keskelle silmää ja julma
+vihollinen kaatui maahan.
+
+Emmerich oli sill'aikaa suurella vaivalla noussut ylhäälle. Hänen
+olkapäätänsä kivisti, verta valui hänen hihastaan ja juoksi virtana
+maahan. Vaaleana nojautui hän sykomori-puuta vasten; mutta, vaikka hän
+tunsi kovan kivun, näkyi kuitenkin voiton-riemun hymyily hänen
+huulillaan, kun hän huomasi molempien julmain petojen tapettuina
+makaavan maassa ja koirien samassa purevan penikoitakin kuoliaaksi.
+
+"Uskollinen ystävä," lausui hän Herkuleelle, ojentaen hänelle kätensä,
+"miten minä palkitsen sinulle tämän urhoollisen tekosi?"
+
+"Herra on aikaa sitten palkinnut," vastasi tämä, "pelasti Herkuleen
+voudista ja Herkules pelastaa teitä jaguareista. Pisto vaan puukolla
+niskaan ja peto lankee."
+
+"Sepä olikin oikein mestarin pisto," huudahti Emmerich. "Taivaan
+kautta, Herkules, nyt olet maksanut, mitä olit minulle velkaa. Olkaamme
+tästälähin sitä uskollisemmat ystävät."
+
+Herkules hymyili ilosta ja valkeat hampaansa kiilsivät kuin helminauha
+punaisten huulien välissä. Sydämellisesti puristi hän Emmerichin
+tarjottua kättä, mutta säikähti kovin, kun tämä, tuntien kipunsa
+liikkumisesta enenevän, päästi hiljaisen valitus-huudon. Tähän asti oli
+hän pitänyt Emmerichin kalpeutta pelon vaikuttamana, mutta näki nyt,
+tarkemmin katseltuansa valkoista ystäväänsä, hänen vaatteittensa olevan
+rikki revityt ja verta valuvan hihasta.
+
+"Herra Jumala," huudahti hän huolissaan, "herra on haavoitettu, koska
+vuotaa verta. Mihin on peto teitä satuttanut?"
+
+Joutuisasti riisui hän nutun ja paidan Emmerichiltä ja havaitsi nyt
+kaksi pitkää ja syvää haavaa, joita jaguarin kynnet olivat repineet
+ystävän olkapäähän ja käsivarteen. Hän näki myöskin, ettei kuitenkaan
+ollut mitään luun vikaa, ja lohdutettuna toivoi hän piankin voivansa
+parantaa haavat. Kiireesti kokosi hän muutamia veren asettavia ruohoja,
+pureskeli ne hienoiksi ja pani ne haavoille, jotka hän sitten sitoi
+jahtipaidan repaleilla. Tästä polttava kipu kohta taukosi.
+
+"Kääntykäämme nyt kotiinpäin," sanoi uskollinen neekeri. "Jopa jahti on
+loppunut emmekä tule tyhjin käsin. Herran täytyy istua rauhassa, niin
+tulee pian jälleen terveeksi."
+
+Ennenkuin lähtivät paluu-matkalle, nylki Herkules tapetuilta
+jaguareilta kauniin, täplikkään taljan ja tappoi penikat, joita koirat
+jo olivat puolikuolleiksi purreet. Taluttaen Emmerichiä terveestä
+käsivarresta ja voimiansa myöten häntä tukien, lähti hän sitte
+paluumatkalle herra Vanderstratenin kartanoon.
+
+
+
+
+SEITSEMÄS LUKU.
+
+Maron-neekerit.
+
+
+Vaikka, kuten mainittiin, kipu jo oli tauonnut Emmerichin haavoista,
+vaikuttivat kuitenkin verenvuoto ja nuorukaisen siitä seuraava
+uupuminen sekä paahtava kuumuus korkealle nousseen auringon säteistä
+sen, että paluumatka kävi varsin verkalleen. Herkules valitsi
+tasaisimman polun erämaan kautta ja vältti mahdollisuuden mukaan kaikki
+jyrkät vuoret, jotka hän mieluummin kiersi, kuin kiipesi niitten yli,
+joka tuskin olisikaan ollut haavoitetulle mahdollista.
+
+Aika ajoittain lepäili hän taikka virvoitti valkoisen ystävänsä kuivia
+huulia lorisevasta lähteen-silmästä, sammuttaaksensa sitä kalvavaa
+janoa, joka aina on isomman verenvuodatuksen seurauksena. Sentähden
+aurinko jo olikin laskemaisillansa, ennenkuin ystävämme olivat
+kulkeneet puolenkaan kotimatkasta.
+
+Äkkiä rupesivat koirat haukkumaan. Samassa viuhui nuoli ilmassa, hirveä
+kiljunta kaikui kaikin puolin ja peljästyksissään huusi Herkules:
+"Maronit! Jumalan kiitos, nuoli ei sattunut. Oli kaiketi myrkytetty
+labarri-käärmeen vouralimyrkyllä."
+
+Tuskin hän oli lausunut nämät sanat, niin ylt'ympäri pensastossa
+risahteli ja rasahteli, ja uhkaavilla liikenteillä joukko neekereitä
+töytäsi esiin, heiluttaen aseitansa ja uhaten tappaa molemmat ystävät,
+jotka olivat rohjenneet tunkeutua heidän alueesensa.
+
+"Gingan taikakalu!" huusi Herkules Emmerichille. "Ilman taikakalutta
+kuolemme molemmat."
+
+Emmerich tempasi kiireesti taulun taskustaan. Herkules otti sen hänen
+kädestänsä ja huusi heimolaisilleen, kohottaen taikakalun korkealle
+ilmaan, muutamia sanoja neekerinkielellä. Uhkaavat aseet kohta
+laskettiin alas, neekerien katsanto kävi vähemmän julmaksi ja yksi
+heistä, jolla oli kirjavista höyhenistä taidokkaasti tehty kruunu
+päässä, ja joka nähtävästi oli parven päällikkö, tuli Herkuleen luokse,
+taikakalua tarkemmin katselemaan.
+
+"Valkoinen mies on Gingan turvissa," virkkoi hän sitten. "Valkoinen
+saapi lähteä, vaan musta jää tänne. Ei pidä enää olla valkoisen miehen
+orjana."
+
+"Hän ei ole minun orjani," vastasi Emmerich. "Herkules on vapaa mies ja
+minun ystäväni."
+
+"Valkoisen herran ystäväkö?" kysyi Maronien päällikkö epäilevästi
+ilkkuen. "Ennen uskon auringon olevan mustan, kuin uskon sellaisia
+valheita."
+
+Herkules, joka tähän asti oli seisonut äänettömänä, kietoi nyt
+käsivartensa Emmerichin ympäri ja suuteli häntä. Tämän nähtyänsä
+riemuilivat mustat ja tunkivat lähemmäksi molempia nuorukaisia, jotka
+olivat yhtä jalot ja kauniit, vaikka heidän värinsä oli erilainen.
+
+"Valkoinen herra minun ystäväni," lausui Herkules, "lahjoitti minulle
+vapauden ja maata, niin paljon kuin halusin, ja pelasti minut voudin
+piiskasta. Joka hänet tappaa, pitää ensin tappaa Herkuleen! Herkules ei
+jätä ystäväänsä; menee hänen kanssansa taikka kuolee hänen kanssansa."
+
+Hurjan, mutta pian lepytetyn joukon päällikkö tuli nyt, hymyily
+korallipunaisilla huulillaan, valkoisen nuorukaisen luokse ja tarjosi
+hänelle kätensä. "Kun valkoinen herra on neekerin ystävä, niin hän ei
+tarvitse Gingan taikakalua. Olette vapaa. Voitte lähteä, mihin mielenne
+tekee. Olette Banun suojan alla. Voitte metsästää, milloin tahdotte.
+Banu ei estä valkoista miestä, vaan suojelee häntä. Ottakaa nämä
+höyhenet. Kun herra panee ne niinihattuunsa, ei kukaan tapa häntä."
+
+Mustain päällysmies tarjosi valkoiselle nuorukaiselle kolme eriväristä
+sulkaa kruunustaan ja pisti ne omalla kädellään hänen hattuunsa. Sitten
+hän viittasi alamaisilleen antamaan tilaa, kielsi heidän milloinkaan
+tekemästä pahaa valkoiselle herralle ja kätteli jäähyväisiksi
+Emmerichiä ja Herkulesta. Emmerich kiitti muutamilla sanoilla mustaa
+soturia hänen suojeluksestaan, heitti hänen väellensä kourallisen
+hopearahoja ja lähti pois Maron-neekerien riemuitessa. Herkuleen
+käsivarteen nojautuen kulki hän hitaasti, mutta huokeammalla mielellä.
+
+"Kiitoksia Ginga!" sanoi hän, kulkiessaan mustan ystävänsä kanssa
+metsän läpi. "Kiitoksia, Ginga ja Herkules; olemme pelastuneet suuresta
+vaarasta."
+
+"Ilman taika-kalutta varmaankin olisivat meidät tappaneet," vastasi
+neekeri. "Ei Herkuleskaan voi suojella valkoista herraa ilman
+taika-kalutta. Vallan hyvä, että herralla on lempeä sydän neekeriä
+kohtaan, muutoin Ginga ei olisi taika-kalua antanut, ja herra olisi
+kuollut."
+
+Äänettömänä kulki Emmerich eteenpäin, ja ajatteli itsekseen: "eiköhän
+eno Vanderstraten, jos hän olisi ollut todistajana siihen, mitä äsken
+on tapahtunut, käskisi voutinsa Nikolaon kohdella sorretuita neekereitä
+vähemmällä kovuudella?" Vielä kerran hän teki lupauksen voimiensa
+perään lievittää heidän kovaa kohtaloansa, ja kaikissa tapauksissa
+kotiin tultuansa kertoa enollensa kaikki tämänpäiväiset seikat ja
+tapaukset.
+
+Emmerich tuumasi, että, kun herra Vanderstraten saisi kuulla Herkuleen
+uskollisuudesta ja rohkeasta alttiiksi antamuksesta, pelastaakseen
+Emmerichiä jaguarin kynsistä, kun hän vielä saisi kuulla Gingan
+ystävällisestä huolenpidosta, jolla oli ollut niin loistava menestys,
+niin hänen täytyisi ruveta ainakin vähää enemmän suosimaan tuota
+ylenkatsottua, monin tavoin solvattua, mustaa kansaa. Tämähän selvästi
+todisti, että neekeritkin saattoivat tunnustaa nautittua hyvyyttä sekä
+teollakin osoittaa kiitollisuuttansa.
+
+Emmerichin näin hiljaa ja hitaasti kulkiessa eteenpäin, ajatuksiin
+vaipuneena ympärillensä katsomatta, loi Herkules silmänsä joka haaralle
+varoaksensa, ett'eivät jälleen, niinkuin äskettäin, joutuisi vaaraan.
+Koirat hän piti lujasti kiinni hihnasta eikä sallinut niiden hätyyttää
+erämaassa lentäviä taikka juoksevia eläviä, johon olivat hyvin
+halukkaat; sillä onnistunut taistelu jaguarien kanssa oli kiihdyttänyt
+heidän jahti-intonsa.
+
+Näin kuljettiin hiljaa ja hitaasti kotiinpäin. Äkisti Herkules
+seisahtui, käänsi päänsä kuunnellen ja viittasi koirille vaikenemaan,
+kun rupesivat haukkumaan.
+
+"Pitkäkseen, pitkäkseen!" kuiskasi hän Emmerichille, heittäytyen maahan
+ja vetäen koirat mukaansa. "Tänne pensaan taa, herra. Ihmisiä metsässä,
+tulevat tänne -- pitkäkseen pian!" Emmerichin ei suinkaan tehnyt mieli
+maistaa myrkytettyjä nuolia, joita hän jo kahdesti töin tuskin oli
+välttänyt, ja hän kyyristyi tiheän pensaan taakse, joka rehevänä
+versoili kuumassa kosteassa maassa. Tässä tarkasti kuunnellessaan kuuli
+hän askeleita ja kuivien lehtien kahinan lähenevän ihmisen jalkojen
+alla. Ratina likeni, kiväärin piippu välkkyi vihantien lehvien
+läpi, ja mies tuli näkyviin, jonka Emmerich hämmästyen tunsi
+Nikolaoksi, orjavoudiksi. Emmerich tuskin saattoi olla huudahtamatta
+kummastuksesta, kun hän näin äkki-arvaamatta tässä vuorisessa erämaassa
+näki miehen, jonka hän luuli olevan kaukana Paramaribossa. Herkules
+tarttui kiivaasti Emmerichin käsivarteen ja laski sormensa huulilleen
+vaiti-olon merkiksi. Niinpä tapahtuikin, että Nikolao, aavistamatta
+molempain ystäväin läsnä-oloa, kiireesti meni heidän lymypaikkansa
+ohitse ja katosi synkkään, varjoisaan metsään.
+
+Tuskin hän oli poissa, niin Emmerich, hämmästyksistään toinnuttuansa,
+kavahti ylös ja lausui: "meidän täytyy häntä seurata. Luultavasti on
+tuolla miehellä joku paha kepponen mielessään; sillä ei suinkaan hän
+ilman syytä enolleni valehdellut menevänsä Paramariboon sotamiesten
+kanssa. Joudu, ystäväni! koettakaamme estää hänen ilkeät vehkeensä.
+Hyväpä oli, että pyysin enoni pitämään jahtiretkemme salassa. Muutoin
+emme olisi voineet päästä voudin juonien perille."
+
+Herkules istui miettien paikallansa eikä ensinkään näkynyt aikovan
+täyttää Emmerichin käskyä. "Käykää vaan istumaan", sanoi hän. "Kyllähän
+vielä Nikolaon kiinni saamme. Ensin koetamme keksiä, mitä hän
+oikeastaan täällä erämaassa tekee."
+
+"Mutta hän pääsee meidän käsistämme, jos emme kohta rupee häntä takaa
+ajamaan", huudahti Emmerich tuskaisesti.
+
+"Älkää pelätkö sitä!" vastasi Herkules. "Minkätähden koirilla on vainu,
+jos ei jälkiä seurataksensa. Hän ei pääse pakoon."
+
+Emmerich ei vielä ollut koiria ajatellut, ja nauroi mustan toverinsa
+sukkeluudelle, joka niin hyvin tiesi käyttää heidän vainu-aistiansa
+omaksi hyödyksensä. Viihtyneenä istuutui hän Herkuleen viereen ja
+katseli häntä kysyväisesti.
+
+"Epäilemättä voudilla on joitakin juonia mielessä", sanoi tämä. "Kaikki
+on selvä. Hän sanoo herra Vanderstratenille: 'Maron-neekerit ovat
+poissa, ei enää tarvitse noita metsäläisiä pelätä, jo nyt sotamiehet
+saavat lähteä.' Sotamiehet maksavat paljo rahaa, sen vuoksi herra uskoo
+häntä ja lähettää sotamiehet pois. Nyt ei ole kartanolla enää mitään
+suojaa. Vouti tietää sen; menee metsään Maron-neekeriä kutsumaan; puhuu
+heille: 'herrani huoneessa paljo kultaa ja hopeata; voitte tulla sitä
+noutamaan milloin hyvänsä. Siellä ei mitään vaaroja; sotamiehet ovat jo
+lähteneet.' Maronit ryöstävät mielellään, tulevat, valloittavat
+kartanon, huoneet; tappavat kaikki ja pötkivät tiehensä vuoristoon,
+ennenkuin apu ennättää. Nopeat he ovat kuin salama, minä sen tunnen."
+
+"Mutta eihän tuo ole mahdollista", huusi Emmerich kauhistuen. "Sepä
+olisi kelvoton petos! Enoni ei ole tehnyt voudille mitään pahaa. Ei
+kukaan ihminen taida olla niin kiittämätön."
+
+"Miks' ei, jos hän silla tarkoittaa jotakin muuta?" kysyi Herkules.
+"Vouti vihaa herra Emmerichiä. Hän ei voi kostaa hänelle itsellensä.
+Vaan kostoa hän tahtoo. Hän menee Maron-neekerien luo. He tappavat
+nuoren herran. Vouti saapi koston ja paljon rahaa. Hän ei odota siksi,
+että Maron-neekerit tulevat rahaa noutamaan. Hän ottaa itse edeltäkäsin
+ja panee varastetun tavaran hyvään talteen. Sitten hän elää kuin rikas
+herra, ostaa kartanon ja orjia, pitää itse voutia, eikä tee muuta kuin
+polttaa sikarria ja kiduttaa mustia raukkoja. Minä tunnen voudin. Minä
+tiedän, että hän on ilkeä. Herra saapi nähdä, että Herkules on
+oikeassa."
+
+Neekerin väitteet olivat niin todennäköiset, että Emmerich tuskin enää
+epäilikään juonikkaan voudin petosta. "Vaan mitäpä nyt on tehtävänä?"
+kysyi hän. "Meidän tulee tietysti antaa enolleni tieto tästä ja
+pelastaa hänet. Antakaamme voudin juosta, Herkules, ja palatkaamme
+kiireesti kotiin."
+
+"Se ei ole minun neuvoni," vastasi neekeri tyynesti. "Jos kerrotte
+herra Vanderstratenille, niin hän sanoo teille: 'Kaikki tämä on
+valhetta. Vouti on uskollinen mies. Olette nähneet väärin.' Parempi,
+että minä seuraan voutia, vakoilen hänen vehkeitänsä ja sitten vasta
+puhun, kun tiedän kaikki. Herra jää tänne koiran kanssa -- minä otan
+toisen voutia löytääkseni. Olkaa huoleti. Herkules viekas. Roistot
+eivät pääse Herkuleelta pakoon. Kun saan tietää kaikki, niin puhun
+Herra Vanderstratenille ja silloin on vouti hukassa. Olkaa täällä
+levollisena, herra; Herkules tuleen kohta takaisin."
+
+Vaaran välttämiseksi latasi neekeri molemmat kaksi-piippuiset pyssyt ja
+pani ne niin likelle Emmerichiä, että tämä tarpeen tullessa, jos pedot
+häntä hätyyttäisivät, saattaisi suojella itseänsä niillä. Sitten heitti
+hän ystävänsä hyvästi, saattoi toisen koiran voudin jälille ja seurasi
+sitä varovasti ja joutuisasti, mutta Emmerich jäi vastenmielisesti
+paikalleen.
+
+Näin kului monta tuntia. Aurinko oli jo laskenut eikä Herkulesta
+vieläkään kuulunut. Emmerich tuli levottomaksi. Kuu nousi taivaalle,
+metsässä rupesi uudelleen yön hirvittävät äänet kuulumaan. Petojen
+kiljuminen ja karjunta koskivat hänen korviinsa; mutta turhaan hän
+koetti eroittaa mustan ystävänsä jalan kapsetta. Mahdottoman hitaasti
+kuluivat minuutit. Emmerich päätti viimeinkin lähteä ystävänsä jälkeen
+ja nousi paikaltaan. Toisen pyssyn ripusti hän olalleen, toisen otti
+hän käteensä ja, pitkällisestä levosta virkistettynä, astui hän
+jotenkin nopeasti eteenpäin. Mutta jo kahdenkymmenen askeleen päässä
+jäi hän seisomaan. Koira rupesi haukkumaan, toinen vastasi siihen, ja
+kohta sen jälkeen Herkules seisoi hänen edessään.
+
+"Mitä herra tekee?" huudahti hän. "Miks' ei odota Herkulesta?"
+
+"Aikani kävi pitkäksi", vastasi Emmerich, "ja silloin kaikellaiset
+kummalliset ja tuskalliset ajatukset johtuivat mieleeni; -- minä
+pelkäsin, että sinulle olisi joku onnettomuus tapahtunut, kun niin
+kauvan olit poissa, ja sentähden lähdin liikkeelle pelastaakseni sinua,
+jos mahdollista olisi. Hyvähän toki, että olet täällä! Mitä olet
+vakoillut ja kuunnellut, Herkules?"
+
+"Kaikki aivan totta!" vastasi neekeri. "Nikolao vouti on aika konna.
+Hän menee Maron-neekerien luo, lupaa heille paljon kultaa, jos
+tulisivat ryöstämään; ilmoittaa heille, ett'ei siinä enää ole yhtäkään
+sotamiestä ja teki vaan yhden ehdon."
+
+"Mikä se oli?" kysyi Emmerich kiihkeästi.
+
+"Vangita, kiduttaa ja murhata valkoista nuorta herraa!" vastasi
+Herkules vakavasti.
+
+"Olithan siis aivan oikeassa, kun luulit voudin ilkeyden yksin minua
+tarkoittavan! Ja mitä olen sille miehelle tehnyt, jonka tähden hänellä
+olisi oikeus tehdä minua verisen koston uhriksi? Minä vaan estin häntä
+vääryyttä tekemästä. Mutta se myrkytetty nuoli, jonka hän minua kohden
+ampui, on kuitenkin lentävä hänen omaan päähänsä. Tule Herkules,
+palatkaamme takaisin enoni luo. Taikka pitäisikö meidän koettaa estää
+Maron-neekereitä heidän verisistä hankkeistaan?"
+
+Herkules pudisti päätänsä. "Helpompi riistää saalis jaguarin kidasta
+kuin estää villiä Maron-neekeriä ryöstämästä", vastasi hän. "Ei auta
+muu kuin taisteleminen. Paha että sotamiehet ovat poissa. Vouti on
+sangen kavala konna. Tiesi se, mitä teki, kun lähetti sotamiehet pois.
+Mutta eipä se häntä auta, kun tunnemme hänen kavalat vehkeensä.
+Herkules taistelee herransa edestä ja pitää huolta siitä, että hänen
+veljensäkin taistelevat. Saadaan nähdä; siitä Maroneille ei mitään
+hyötyä, että tänne tulevat."
+
+"Mutta", virkkoi Emmerich, "tokko veljesi rupeevat taisteluun niitäkin
+vastaan, joiden nahka on yhtä musta kuin heidän omansa?"
+
+Herkules nauroi niin, että valkoiset hampaansa kiilsivät pimeässä.
+"Maron-neekerit eivät tunne sääliä eikä armahtamista, ei valkoista,
+eikä mustaa kohtaan. Tappavat kaikki. Herra ei sitä tiedä, kun on niin
+vähän aikaa ollut tässä maassa. Vaan Herkules sen tietää ja kaikki
+orjat kartanossa sen tietävät. Sen vuoksi he juoksevat pakoon Maronien
+tullessa. Mutta tässä eivät saa juosta pakoon, heidän täytyy
+taistella."
+
+Emmerich ei ollut ensinkään hyvillä mielin saatuansa Herkuleelta nämät
+tiedot. Hän huomasi tilansa sangen tukalaksi, ja suuresti hän epäili,
+rupeisivatko mustat vastarintaan vai eivätkö mieluummin pötkisi pakoon,
+kuten heillä oli tapana. Herkuleesen hän kyllä luotti; mutta olisivatko
+muut neekerit yhtä uskolliset? Tähän kysymykseen oli vaikeampi vastata.
+Emmerich kätki kuitenkin huolensa omaan poveensa, ja teki vaan
+kiirettä lähtöä kotiin, ennättääksensä puuttua tarpeellisimpiin
+varustuskeinoihin mustain metsäläisten rynnäkköä vastaan.
+
+
+
+
+KAHDEKSAS LUKU.
+
+Rynnäkkö.
+
+
+Oli jo lähes sydän-yö, kun Emmerich ja Herkules saapuivat kartanolle.
+Heidän ihmeeksensä oli herra Vanderstraten vielä valveilla ja hänen
+kasvonsa loistivat ilosta, kun hän näki molempain nuorukaisten astuvan
+sisään hänen kammariinsa.
+
+"Jumalan kiitos, että olet jälleen täällä", huusi hän Emmerichille.
+"Totisesti, poikani, jos et niin hartaasti olisi minua pyytänyt
+pitämään retkeäsi vuoristoon salassa, niin olisin jo lähettänyt kaikki
+orjani sinua hakemaan. Missä taivaan nimessä olet aina tähän asti
+oleskellut? Ja, luulenpa sinun olevan haavoitetunkin. Joudu, Herkules,
+mene tohtoria hakemaan ja..."
+
+"Malta, malta, enoseni!" keskeytti häntä Emmerich. "Ei haavasta ole
+lukua, silla Herkules on sen jo ruohoilla sitonut. Eipä nyt enää
+olekaan aikaa sitä ajatella, sillä minulla on kummallisia asioita
+sinulle kerrottavana."
+
+Enon täytyi mukautua siihen ja Emmerich kertoi aivan tarkalleen
+edellisen päivän tapahtumat. Herra Vanderstraten kuunteli häntä
+hämmästyneenä, milloin vihasta punehtuen, milloin pelosta ja tuskasta
+vaaleten.
+
+"Nyt olemme hukassa!" huudahti hän, kuultuansa kaikki, ja kulki
+pitkillä askeleilla edes takaisin kammarissaan. "Mutta, poika", sanoi
+hän, äkisti kääntyen Emmerichin puoleen, "ethän pilkanne minua? Sitä en
+kärsi! Minä tiedän, ett'et ole hyvässä sovussa voudin kanssa, ja
+niin..."
+
+"Enoni, luuletkos todellakin minua valhettelijaksi ja panettelijaksi?"
+huudahti Emmerich murheellisena. "Vaan jos minua uskot, taikka olet
+uskomatta, niin olet pian saava todistuksia siitä, että olen puhunut
+totta. Maron-neekereitä ei tarvitse kauvan odottaa, ja heidän
+hirmutöitänsä tiedät sinä paremmin kuin minä."
+
+"Niin, taivaan nimessä, se on totta", huudahti herra Vanderstraten.
+"Anna perätön epäluuloni anteeksi, äläkä luovu vanhasta enostasi
+hädässä. Nuo koirat ovat hurjat kuin paholaiset ja nopeat kuin salama.
+Ennenkuin voimme sitä aavistaakaan, ovat he niskoillamme. Mutta eihän
+toki! sinä olet varmaan erehtynyt. Nikolao on uskollinen, olen aina
+kohdellut häntä hyvin, en voi uskoa että hän olisi minua niin ilkeästi
+pettänyt."
+
+"Jos enemmän luotat häneen kuin omaan sukulaiseesi, niin et ole enää
+autettavissa, eno. Tule Herkules, tehkäämme, mitä meihin tulee,
+kunnollisesti vihollista vastustaaksemme. Milloinka luulet heidän
+rupeevan rynnäkköön?"
+
+"Voivat tulla huomenna, voivat tulla vielä tänä yönä", vastasi neekeri.
+"Heistä ei koskaan voi olla turvassa. Aivan kuin herra sanoo, nopeat
+kuin salama ja hurjat kuin pedot."
+
+Riitaisat tunteet liikkuivat herra Vanderstratenin povessa. Pelko
+ahdisti häntä; mutta hän ei kuitenkaan voinut luulla voutiansa
+petolliseksi, joka niin monta vuotta ja, kuten hän luuli,
+_uskollisesti_, oli häntä palvellut. Toiselta puolen taas rakastetun
+sisarenpojan sanat syvästi todistivat, että vouti oli petturi. Mitä
+hänen piti tekemän? Hyvä keino johtui hänen mieleensä. Hän päätti
+paeta, kiireesti, nopeasti, ja viedä mukanansa niin paljon tavaroitaan,
+kuin hän suinkin suuretta vaivatta voisi kuljettaa.
+
+"Niin, paetkaamme," huudahti hän; "paetkaamme, sisareni poika! Kun nuo
+ilkiöt tulevat, niin tapaavat pesän tyhjänä; polttakoot sitten huoneet
+ja hävittäkööt viljelysmaat. Semmoisia vahingoita voidaan palkita;
+mutta kun henki kerran on ruumiista lähtenyt, niin ei se sinne enää
+milloinkaan palaa. Pako on ainoa pelastuksemme, jos Nikolao todellakin
+on pettänyt meitä."
+
+"Mutta nuo kalliit koneet", huudahti Emmerich, "kaunis huoneesi komeine
+huonekaluineen, sokeri, kahviviljelyksesi, jotka ovat lannoitetut
+neekeriesi hiellä, ja itse neekerisi, jotka varmaan tulevat tapetuiksi,
+jos jätämme heidät oman onnensa nojaan -- ei, enoni, parempi on
+taistella urhoollisesti kuin pelkurina pötkiä pakoon. Metsäläinenkin
+suojelee mökkiänsä ja sinä jättäisit kallis-arvoisen omaisuutesi
+vihollisten ryöstettäväksi. Ei niin, eno, vaan taistelkaamme!"
+
+"Mutta mitä me kolme voimme noille vimmatuille, veren- ja
+saaliinhimoisille pedoille, jotka sadottain karkaavat päällemme?"
+huudahti herra Vanderstraten epätoivossa.
+
+"Me kolme kyllä olisimme liian heikot rynnäkköä vastaan", vastasi
+Emmerich. "Mutta onpahan sinulla yhtä monta sataa orjaa, kuin
+vihollista. Anna heille aseita, lupaa kohdella heitä leppeämmin, enkä
+epäile ensinkään, että urhoollisesti edestäsi tappelevat. Herkuleskin
+sitä vakuuttaa."
+
+"Herkules ei tiedä, taistelevatko kaikki", puhui neekeri. "Mutta
+tietää, että useat taistelevat. Toiset tulevat jälestä, kun heidän on
+pakko taistella oman nahkansa puolesta."
+
+"Ja kukapa tarttuisi aseisin minun tähteni?" kysyi herra Vanderstraten.
+
+"Kaikki, jotka uskovat hyvään Jumalaan", vastasi neekeri
+teeskentelemättä, mutta arvokkaasti. "Hyvä pappi opettaa heitä
+rakastamaan heidän isäntäänsä, vaikka isäntä olisikin kova. He
+tahtoisivat mielellään ansaita herran rakkautta. Jos herra lupaa olla
+heitä vainoomatta, jos herra antaa heille luvan rukoilla hyvää Jumalaa,
+niin he tappelevat ja taistelevat herran edestä viimeiseen veripisaraan
+asti. Herkules tietää sen, sillä hän on itse kristitty ja uskoo hyvään
+Jumalaan taivaassa."
+
+Herra Vanderstraten pudisti epäileväisenä päätänsä, katsellen
+Herkulesta epäluulolla. Vaikka hän kyllä mielellään olisi tahtonut
+estää kauniin maatilansa ja kauniin, mukavasti varustetun kartanonsa
+hävittämistä, ei hänellä kuitenkaan ollut sitä valtaa itsensä yli, että
+hän heti olisi voinut luopua väärästä luulostaan, joka häneen jo monen
+vuoden kuluessa orjavoudin vaikutuksen kautta oli juurtunut. Kuten
+Guyanan maanviljelijöillä ylipäänsä, oli hänelläkin se mielipide, että
+orjat aina olivat pidettävät syvimmässä tietämättömyydessä, ja hän,
+niinkuin kaikki muutkin, unhoitti, että raakuus sittenkin on enemmän
+pelättävä kuin siveyden säännöillä valistettu ja lempeihin tapoihin
+taipunut henki. Vähän mietittyänsä hylkäsi hän sisarensa pojan ja
+Herkuleen tuumat ja käski heidän varustaa kaikki kiireesen pakoon.
+Emmerichin tuli rientää holviin, missä herra Vanderstraten säilytti
+kalliit kivensä, kultansa ja hopeansa, panna kaikki kokoon, sälyttää ne
+kahden hevosen selkään ja satuloida toisia hevosia itselleen ja
+enollensa ja sitten, niin pian kuin mahdollista, paeta lähimmäiseen
+kartanoon. Herkuleen tuli sill'aikaa herättää neekerit, toimittaa
+heille aseita ja ampumavaroja, ruveta heille päällysmieheksi ja
+kiirehtiä ratsastavien herrojen perään, joiden piti vartoa heidän
+tuloansa naapuri-kartanossa. Emmerich kyllä teki muutamia muistutuksia
+näitä tuumia vastaan; mutta herra Vanderstraten, joka enemmän rakasti
+omaa henkeänsä kuin viljelysmaitansa, joita hänen orjansa kyllä jälleen
+voisivat asettaa kuntoon, ahdisti sisarensa poikaa niin kiivaasti, että
+tämän viimeinkin osaksi täytyi myöntyä.
+
+"Olkoon niin, eno", sanoi hän, "pakene Jumalan nimeen, mutta älä luule,
+että minä rupeen sinua saattamaan ja seuraamaan. Sill'aikaa kuin sinä
+etsit suojaa omalle kalliille hengellesi, koetan minä puolustaa
+omaisuuttasi."
+
+Tämän sanottuansa riensi hän ulos huoneesta täyttämään enon käskyjä.
+Herkules seurasi häntä ja juoksi neekerien mökkilöihin, varustamaan
+heitä aseilla ja kehoittamaan heitä urhoolliseen taisteluun, jos ei
+isännän omaisuudenkaan, niin ainakin oman henkensä puolesta.
+
+Emmerich kiirehti puutarhan kautta lähellä olevalle ulkopihalle, missä
+herra Vanderstratenin aarteet olivat lujassa holvissa, lukon ja pönkän
+takana.
+
+Hetken aikaa jäi hän kuunnellen seisomaan holvin eteen; sillä hänestä
+oli, ikään kuin olisi täältä kuulunut jalan kapsetta. Mutta kaikki oli
+hiljaa, yötuuli vaan suhisi palmujen korkeissa latvoissa, ja pisangin
+leveissä lehdissä. Hän koetti avata holvin ovea avaimella, jonka eno
+oli hänelle antanut; mutta hänen ihmeeksensä ei lukko auvennut. Hän
+luuli saaneensa väärän avaimen ja painoi vaan sattumalta oven salpaa.
+Vielä enemmän hän hämmästyi, kun ovi nyt aukeni. Viipymättä astui hän
+holviin, aukaisi toisenkin oven ja näki nyt kummaksensa Nikolao voudin,
+joka lyhdyn valossa oli täyttämässä niinisäkkiä herransa tavaroilla.
+Vouti säikähti ja päästi huudon nähdessään Emmerichin niin äkkiä
+edessään. Vaan tämä huusi vihastuneena. "Herkules siis ei erehtynyt
+luullessaan sinua, ilkeätä petturia, kunniattomaksi varkaaksikin. Mitä
+sinulla täällä on tekemistä?"
+
+Emmerichin sanoista havaitsi vouti hämmästyneenä, ett'eivät hankkeensa
+olleetkaan salassa. Viha ja kostonhimo uudelleen herättivät hänen
+rohkeutensa. Hän tiesi olevansa hukassa, jos hän ei äkkiä ratkaisisi
+asiaa ja, vetäen puukon vyöltänsä, hyökkäsi hän Emmerichin päälle
+tiikerin rajuudella.
+
+"Kuole, sinä koira, joka aina tuumiani estät", huudahti hän vihan
+vimmassa ja kohotti kätensä kuoleman iskuun. Mutta Emmerich oli kaikin
+puolin varoillansa tätä konnaa vastaan ja tiesi siis välttää tätä
+äkillistä ryntäystäkin. Terve käsivartensa esti veitsen sattumasta
+rintaan, ja aika potkauksella lennätti hän voudin pari askelta
+taaksepäin kellelleen. Samassa juoksi Emmerich ulos sisä-ovesta, pani
+sen lukkoon ja sysäsi nopeasti raskaan rautaisen teljen sen eteen.
+Vouti oli vankina ja turhaan hän vimmassaan karjuen kolkutti ovea, joka
+ei totellut nyrkkiä eikä potkauksia. Emmerich jätti hurjistuneen sinne,
+ja lähti kutsumaan muutamia neekereitä, joiden avulla vouti
+sidottaisiin ja siten estettäisiin vahinkoa tekemästä; sillä yksin hän
+ei haavoitetulla käsivarrellaan tohtinut ruveta ottelemaan tuon väkevän
+miehen kanssa. Varmuuden vuoksi hän vielä pani ulko-oven
+kolminkertaiseen lukkoon ja riensi sitten joutuisasti pois. Mutta äkkiä
+hän pysähtyi. Nyt hän ei enää voinut erehtyä. Useiden ihmisten astunta,
+aseitten kalina, maahan pudonneitten lehtien kahina ja kuivien oksien
+rätinä tuli aivan selvästi hänen kuuluviinsa. Tullaksensa aivan
+selville asiasta, seisoi hän, henkeänsäkään vetämättä, tarkasti
+kuunnellen, kun kimakka, hurja kiljuminen kaikui virran puolelta ja
+ilmoitti hänelle, että nyt oli myöhäistä paeta ja että vihollinen jo
+oli tunkeunut hänen enonsa alueelle. Heillä oli nähtävästi tarkka tieto
+asemasta; sillä juuri virran puolella ei ollut neekeri-mökkejä
+ensinkään, ja siltä puolelta rynnätessään he samassa estivät
+piiritettyjä käyttämästä tykkejä, jotka olivat litteissä veneissä, suin
+kartanoon päin ja aiotut suojelemaan asuinhuoneitten ympäristöä. Kun
+nämä viimemainitut olivat kunnaalle rakennetut, niin tykin luodit eivät
+saattaneet vahingoittaa neekeri-mökkejä, jotka olivat toisella puolen
+vuoren harjannetta, vaan lensivät niiden ylitse. Mutta kartanoa
+piirittävälle viholliselle ne olivat sangen vaaralliset; sillä ei
+yksikään laukaus voinut olla heidän rivejänsä harventamatta, kuolemata
+ja turmelusta levittämättä. Sotamiesten lähdettyä olivat asemat jääneet
+vahditta ja vouti oli tietysti päällekarkaavalle viholliselle tämän
+seikan ilmoittanut; sillä muuten he tuskin olisivat uskaltaneet
+asettautua turmelevien tykkien ja kartanon välille.
+
+Salaman nopeudella nämä ajatukset lensivät Emmerichin päähän, ja hän
+katsoi aivan välttämättömän tarpeelliseksi valloittaa virtapatterit
+voidaksensa ajan pitkään vastustaa Maron-neekerien rynnäkköä. Huone oli
+kyllä sangen vankasti ja tukevasti tiilistä rakennettu ja
+rautakaltereilla varustetut ikkunat olivat niin korkealla maasta, ettei
+rohkeankaan vihollisen ollut helppo siihen kiivetä. Ovi oli tehty
+sangen kovasta puusta ja tarpeen vaatiessa saatettiin sitä vielä
+sisältäpäin vahvistaa huonekaluilla ja muilla kapineilla. Mutta mitäpä
+hyötyä tästä oli, jos puolustajain täytyisi sulkeutua niin ahtaasen
+alaan? Vihollisten ei tarvinnut tehdä muuta, kuin piirittää huone niin
+sen asujamet olisivat estetyt kaikesta yhteydestä ystäväinsä kanssa ja
+nälkä viimeinkin toimittaisi, mitä väkivalta ei voinut matkaansaattaa.
+
+"Ehkä vielä on aikaa", mutisi Emmerich itsekseen. "Jos meidän onnistuu
+kiertää vihollisemme, niin olemme pelastetut."
+
+Muistamalla, että hän helposti voisi joutua vihollisten käsiin, riensi
+hän neekerien mökkilöille, pannakseen tuumansa toimeen orjajoukon
+avulla. Onneksi tuli Herkules jo puolitiessä häntä vastaan. Noin
+neljäkymmentä väkevää neekeriä oli hänen seurassaan, ja muut, sanoi
+Herkules, olivat jo tulossa, sulkeaksensa kartanon päärakennukseen,
+joka oli heidän ainoa suojapaikkansa vihollisia vastaan. Kiireesti
+antoi Emmerich hänelle tiedon aikomuksestansa valloittaa patterit ja
+Herkules oli kohta valmis ryhtymään tähän vaaralliseen yritykseen.
+
+"Mutta ilman aseitta se ei ole mahdollista", sanoi hän.
+
+"Ja mistäpä niitä saamme?" kysyi Emmerich.
+
+"Huoneista -- ei muualta mistään", vastasi Herkules.
+
+Sen enempää aikaa puheilla kuluttamatta riensi Emmerich kunnasta ylös
+kartanolle ja Herkules neekereinensä seurasi yhtä nopeasti. Eno
+Vanderstratenilta, jonka korviin Maronien sotahuuto tietysti jo oli
+kajahtanut, ja joka kalpeana ja toimetonna istui nojatuolissaan,
+vaadittiin pikaisesti ase-makasiinin avaimet, ja kiväärit ja pyssyt
+annettiin neekereille. Muutamassa minuutissa oli ruuti jaettu ja
+kiväärit ladatut. Mutta kuitenkin tuli Emmerich uljaalla joukollaan
+myöhään. Maronit olivat jo valloittaneet koko Corentin-joen rannan, ja
+nuolia satoi heitä vastaan, kun koettivat saada tykkiveneet haltuunsa.
+Heidän täytyi painua takaisin, ja onneksi alimainen paalutus kuitenkin
+vielä esti vihollisen heitä takaa ajamasta. Ilman muuta vastusta
+saapuivat he taloon, johon muut orjat sill'aikaa olivat kokoutuneet,
+ovi suljettiin ja pönkittiin, ja Maronien tuimaa julmuutta vastaan ei
+piiritetyillä nyt enää ollut mitään muuta suojaa, kuin jalanpaksuinen
+muuri ja heidän oma urhoollisuutensa, jota nyt, kuten jokainen tunsi
+sydämessään, aivan ankarasti koeteltiin.
+
+
+
+
+YHDEKSÄS LUKU.
+
+Uskolliset kristityt.
+
+
+Kun Emmerich ja Herkules olivat asettaneet joukon aseilla varustettuja
+orjia huoneen kaikkien ikkunain viereen, ja ryhtyneet muihinkin
+varokeinoihin, meni edellinen enonsa luokse, joka jo oli vähäsen
+tointunut säikähdyksestään, ja rohkeampana käveli edes takaisin
+huoneessansa, vaikka kalvava suru täytti hänen sydämensä.
+
+"No, rakas enoni", virkkoi Emmerich, "nyt olemme varustetut ensimäistä
+rynnäkköä vastaan. Mutta vielä on kysymys siitä, taidammeko hankkia
+kylliksi ampumavaroja ja varsinkin ruoka-aineita, nälän hädästä
+varjellaksemme nämät sata ihmistä, jotka nyt ovat tänne suljetut".
+
+"Mutta eiköhän nyt enää ole mahdollista päästä pakenemaan?" kysyi herra
+Vanderstraten, joka ei laisinkaan voinut tottua siihen ajatukseen, että
+vihollinen oli aseilla vastustettava.
+
+Emmerich nosteli hartioitansa. "Onpa jo myöhä", sanoi hän. "Huone on
+kaikin puolin saarrettu, etkä taida pujahtaa täältä pois joutumatta
+sadoilla myrkytetyillä nuolilla ammuttavaksi. Onhan toki parempi, että
+jäät kotiin. Minä takaan, että me kaikki puolustamme sinua viimeiseen
+veripisaraan asti."
+
+"Mutta miten on mahdollista ruveta vastarintaan täällä?" valitti herra
+Vanderstraten. "Metsä näkyy lähettäneen kaikki asukkaansa meitä vastaan
+ja orjistani on varmaankin enin osa karannut."
+
+"Se on totta", vastasi Emmerich. "Ainoastaan noin sata orjaa on
+totellut Herkuleen kehoitusta puolustukseen -- mutta ne ovat kaikki
+urhoollisia miehiä. Taidolla ja rohkeudella voimme kyllä torjua
+vihollisen ryntäyksiä, kunnes meille tulee apu ulkoa. Mutta ruokaa
+meiltä ei saa puuttua, sillä nälkä heikontaa käsivarren ja tekee
+uskaliaimmankin sydämen alakuloiseksi: Onko täällä ruokavaroja, eno?
+
+"Tässä on vara-huoneen avain", vastasi herra Vanderstraten. "Mene itse
+katsomaan, taikka, malta, minä tulen kanssasi."
+
+Molemmat menivät rakennuksen yläkertaan, jossa herra Vanderstraten
+avasi erään huoneen oven. Mutta Emmerichin kauhistukseksi ja herra
+Vanderstratenin kammoksi olivat hinkalot aivan tyhjät; vähäsen hedelmiä
+vaan oli koottu nurkkaan.
+
+"Tämä on Nikolaon teko," huokaili herra Vanderstraten. "Toissa päivänä
+pyysi hän minulta avaimen, muka ottaaksensa pari säkkiä riissiä
+siemeniksi, ja nyt tuo konna on tyhjentänyt koko huoneen."
+
+"Sitä varmemmin saattaaksensa meitä perikatoon", lisäsi Emmerich
+alakuloisena. "Sepä on ikävä juttu, eno. Nyt ei enää auta odottaa apua
+muualta, vaan meidän täytyy taistelemalla hajottaa vihollisen rivit,
+taikka nääntyä nälkään."
+
+"Tuota katalaa petturia!" tiuskasi herra Vanderstraten. "Missä hän on,
+Emmerich? Taivaan nimessä, jos meidän kaikkien täytyy menehtyä, niin
+hänen ei suinkaan pidä iloitseman petoksestansa. Toimita hänet minun
+kynsiini, niin saat nähdä, enkö sinun puolestasi kosta sille konnalle."
+
+"Minä pelkään, eno, että jo kaikki olemme saaneet kostoa, ja kovemmin
+kuin voisimme toivoakaan", vastasi Emmerich vaaleten. "Voi sitä
+onnetonta! Oma ilkitekonsa hänen surmaa. Hän on suljettu aarre-holviin
+ja vihollisten meitä joka haaralta ahdistaessa en näe mahdolliseksi
+häntä pelastaa. Hänen täytyy kuolla pimeydessä, kaiken ihmisavun
+puutteessa, yksin, pahan omantuntonsa nuhteitten kanssa, tuskallisesti
+janoon ja nälkään nääntyen. Oi Jumala! hirmuisesti sinä rankaiset
+jumalattoman kavalat juonet."
+
+"Vieläkö sitä ilkiötä surkuttelet?" huudahti herra Vanderstraten.
+"Käykö meidän paremmin kuin hänenkään?"
+
+"Eno, jos meidän täytyy kuolla, niin kuolkaamme kunniallisessa
+taistelussa, aseet käsissä ja puhtaalla omallatunnolla", vastasi
+Emmerich. "Paitsi sitä on pelastuksen toivo aina meille tarjona, mutta
+tuo onneton on välttämättömän surman omana. Me taidamme ehkä pelastua,
+sillä ainoasti julmain vihollisten rivit eroittavat meitä vapaudesta.
+Mutta hän! Jättiläisenkin voima raukeisi tyhjään tuota rautaporttia
+vastaan, saatikka nälästä nääntyvän pahantekijän uupuneet jäsenet."
+
+"Se konna saapi ansaitun palkkansa", tiuskasi herra Vanderstraten, joka
+ei saattanut antaa sitä voudille anteeksi, että tämä oli pettänyt
+suopean ja hyvänluuloisen isäntänsä. "Älkäämme enää ajatelko häntä,
+vaan tuumailkaamme, miten voimme välttää nälkään nääntymistä ja
+Maronien myrkytettyjä nuolia. Kuule! tuolla kaikuu hirveä kiljunta --
+jo lähenevät -- pelasta minut, Emmerich, pelasta enosi."
+
+Jo ensimäisen kimakan sotahuudon kajahtaessa syöksi Emmerich ulos ja
+riensi huoneen puolustajain luo, joidenka lujamielisyydestä ja
+urhoudesta heidän kaikkein pelastus kokonaan riippui. Herkules oli
+sillä välin tehnyt tehtävänsä mustien veljiensä mieltä rohkaistaksensa.
+
+"Tähdätkää tarkasti", kuuli Emmerich hänen huutavan, "jokainen
+tarkoittakoon miestänsä, ja ampukaa vasta sitten, kun ovat likellä
+taloa. Ette taistele ainoasti nuoren herran edestä, taistelette myös
+uskon ja laupiaan Jumalan puolesta. Jos tappelette uljaasti, niin herra
+ei enää vainoo pappia ja kristityitä orjia. Nyt -- ampukaa pojat!"
+
+Pyssyt pamahtivat, tulivirta syöksyi ulos särkyneistä kilisevistä
+ikkunoista ryntäävien tiheimpiin joukkoihin ja kuulat levittivät
+kuolemaa ja hämmästystä heidän riveihinsä. Kahdeksantoista taikka
+kaksikymmentä miestä kaatui, useat haavoitettiin ja loput pujahtivat
+peljästyneinä pois ampu-alalta. Herkules nauroi ja huusi: "Jo ovat
+saaneet tarpeensa täksi yöksi. Eivät suinkaan tule takaisin ennen kuin
+huomeis-aamuna."
+
+Emmerich astui hänen luoksensa ja kiitti häntä osoitetusta innosta,
+mutta näytti niin alakuloiselta, että neekeri kohta huomasi sen.
+
+"Pelkääkö herra?" kysyi hän. "Ei ole syytä pelkoon. Vihollinen ei voi
+tunkeuda sisään; sillä ammumme kuoliaaksi kaikki, jotka tänne tulevat.
+Puolustajamme ovat urhoollisia miehiä."
+
+"Sen tiedän kyllä, enkä minä pelkäisi mitään, jos meidän vaan olisi
+taisteleminen noita vihollisia vastaan tuolla ulkona", vastasi
+Emmerich, ja lisäsi hiljaa: "ystäväni, tule kanssani enon huoneesen;
+minulla on sinulle jotakin sanottavaa, minkä pitää olla muille
+salattuna, niin kauan kuin vielä suinkin on mahdollista torjua tuho
+päältämme."
+
+Herkules nyykähytti päätänsä, antoi muutamia käskyjä suurimmasta
+varovaisuudesta, ja seurasi sitten ystäväänsä huoneesen, johon herra
+Vanderstraten jo oli saapunut. Herra parka näytti tuiki toivottamalta.
+Kalpein kasvoin, käsiänsä väännellen, makasi hän nojatuolissaan,
+milloin kiroten petollista voutia, milloin valittaen surkeata, milt'ei
+auttamatonta tilaansa. Emmerich koetti rohkaista mieltänsä, vaikk'ei
+hän siinä onnistunut. Herkuleen astuessa sisään ilmoitti Emmerich
+hänelle, ett'ei pienellä linnoituksella kovaksi onneksi ollut
+ruokavaroja.
+
+"Paha se on kyllä", sanoi neekeri ja näytti sangen arvelevaiselta.
+"Nälkäinen mies taistelee huonosti. Mitäpä nyt neuvoksi?"
+
+"Pitää nyt johonkin neuvoon ryhtyä", sanoi Emmerich. "Eikö olisi
+mahdollista päästä vara-aittaan ja sieltä hankkia muutamia säkkejä
+riissiä?"
+
+Herkules pudisti päätänsä. "On vihollisia joka taholla", sanoi hän.
+"Emme voi luikahtaa täältä mihinkään heidän näkemättä ja silloin
+tulemme vangituiksi taikka tapetuiksi. Sepä ei ole hyvä."
+
+"Mutta pitää sitä edes koettaa", virkkoi nyt herra Vanderstraten.
+"Muuten olemme hukassa."
+
+Herkules kohotti hartioitansa. "Hukassa sekin on, joka lähtee ulos
+tästä. Vihollisia on monta ja heillä on tarkka näkö. Emme voi hiipiä
+heidän sivutsen. Odottakaa huomiseksi; kenties Maronit lähtevät pois,
+kun näkevät talossa olevan urhoollisia miehiä. Jos ei -- niin tehkäämme
+ryntäys ja koettakaamme hajottaa heidän rivinsä, onnistukoon sitte tahi
+ei. Vaan olkoon miten hyvänsä, niin kuolkaamme kuin miehet."
+
+"Sepä ei laisinkaan hyödytä minua", huokaili herra Vanderstraten.
+"Tahdon mieluummin elää niin kauan kuin mahdollista. Oi, Nikolao, miksi
+saatoit hyvän isäntäsi näin tuskalliseen tilaan?"
+
+"Herkules ei ymmärrä miten elää ruuatta, taikka päästä tästä pois ilman
+taistelutta", virkkoi neekeri.
+
+Emmerich oli sillä alkaa seisonut itsekseen miettien. "Minäkään en näe
+muuta kuin kaksi apukeinoa tilassamme", sanoi hän, "ja molemmat ovat
+sekä vaaralliset että epävakaisetkin. Sotamiehet, jotka tänä aamuna
+lähtivät pois kartanosta, eivät vielä voi olla kovin kaukana.
+Yksityinen mies ehkä voisi hiipiä piirittäjiemme rivien läpitse. Jos se
+onnistuisi, olisimme pelastetut. Sananviejä saavuttaisi sotamiehet,
+nämät palaisivat takaisin avuksemme. Ennen huomeis-iltaa voisivat olla
+täällä, ja siihen asti hedelmät varahuoneessa riittävät ravinnoksemme."
+
+"Aivan hyvä", sanoi herra Vanderstraten, "mutta kenpä olisi sellainen
+narri, että antautuisi vaaraan joutuaksensa Maronien raadeltavaksi."
+
+"Minä itse, armas enoni", vastasi Emmerich suoraan. "Ilolla annan
+henkeni alttiiksi pelastaakseni sinua ja niin monta urhoollista miestä.
+Jos tuo yritys onnistuu, niin on hyvä -- jos ei, niin kuolen ilolla,
+täytetystä velvollisuudesta hyvällä omalla-tunnolla."
+
+Vaikka herra Vanderstraten oli hyvin itsekäs, ei hän kuitenkaan voinut
+olla tätä sisarensa pojan jalomielistä tarjousta hylkäämättä.
+Liikutettuna nousi hän seisaalleen ja sulki Emmerichin syliinsä.
+
+"Ei, poikani, se ei saa tapahtua", lausui hän. "Jos meidän nyt kerran
+pitää kuolla, niin kuolkaamme yhdessä, enoasi et saa jättää."
+
+"Ei, se ei käy laatuun", sanoi Herkules. "Hyvä herra ei saa kuolla
+orjain edestä. Tulee varmaan huomatuksi, kun on valkoinen iho.
+Musta-ihoinen rupee vaaralliseen toimeen. Herkules menee". Herra
+Vanderstraten katseli neekeriä kummastellen. "Miten?" huudahti hän
+"sinä tahdot panna henkesi alttiiksi valkoisen tähden?"
+
+"Miks' ei? Useat mustat ajattelevat samoin kuin Herkules. Kaikki
+menevät mielellään kuolemaan herra Emmerichin edestä."
+
+"Hm!" mutisi herra Vanderstraten itsekseen. "Olisinko todellakin tehnyt
+mustille vääryyttä, kun pidin heitä kaikkia kiittämättöminä heittiöinä?
+Nikolao, Nikolao, jos ovat paremmat, kuin ajattelinkaan, niin sinulla
+on siitä suuri edesvastaus; sillä sinähän se olit, joka saatoit minun
+epäluuloiseksi heitä kohtaan".
+
+"Nikolao on paha mies, Herkules sen tietää ja toiset myös. Sitä varten
+taistelemme herra Vanderstratenin puolesta. Hyvän kristityn ei sovi
+olla kostonhimoinen, niin papit meille opettavat."
+
+"Mutta ovatko kaikki neekerit tässä talossa kristittyjä?" kysyi herra
+Vanderstraten.
+
+"Kaikki", vastasi Herkules rohkeasti. "Toiset pakenivat, mutta
+kristityt jäivät tänne velvollisuuttansa täyttämään ja herran puolesta
+taistelemaan. Siitä herra tietää, kuka on kristitty, kuka ei.
+Rangaiskaa meitä nyt, jos tahdotte."
+
+"Ei, Jumala varjelkoon", huudahti herra Vanderstraten hämmästyneenä ja
+syvästi liikutettuna. "Ne, joita minä vainosin, panivat henkensä
+alttiiksi minua puolustaaksensa, ja se mies, jolle minä tein hyviä
+töitä ylen määrin, menee minua julmimmille vihollisille kavaltamaan.
+Todella, Emmerich, niiltä miehiltä minulla ei ole mitään pelättävää;
+sillä joka Herran korkeinta käskyä: 'rakasta vihollisias, tee niille
+hyvin, jotka sinua vihaavat ja vainoovat', niin uskollisesti seuraa,
+kuin nuo vihatut ja vainotut mustat, se ei voi ryhtyä mihinkään
+ilkityöhön, mihinkään petokseen ja uskottomuuteen. Onpa vaan paha, että
+näin myöhään tulin tuntemaan heidän hyveitänsä. Jos aikaisemmin olisin
+tietänyt kaikki, niin asiat olisivat toisin. Mutta sano veljillesi,
+Herkules, että jos kerran tulemme tästä vaarasta pelastetuiksi, tahdon
+minä itse antaa teille papin ja rakennuttaa teille kirkon, jossa
+vapaasti ja esteittä voitte Jumalata rukoilla. Totisesti, 'hädässä
+ystävä tutaan', ja joita hädässä opin tuntemaan, niitä en tahdo
+unhottaa vaarasta päästyäni".
+
+Herra Vanderstratenin näin puhuessa säihkyivät Herkuleen silmät, ja
+iloissaan huudahti hän: "ei vielä myöhä, Herkules pelastaa kaikki ja
+kutsuu sotamiehet apuun. Jos joudun vankeuteen, menee toinen musta,
+aina viimeiseen asti".
+
+Herkules oli juuri menemäisillään, mutta tuskin hän oli kääntynyt oveen
+päin, kun se äkkiä avattiin ja nuori neekeri töytäsi sisään. "Tulkaa
+pian", huusi hän, "Viholliset ryntäävät suurella voimalla".
+
+Herkules ja Emmerich tarttuivat aseisin ja riensivät ulos, mutta herra
+Vanderstraten vaipui vapisten tuolille ja huokasi: "Ah! Herra pelasta
+meitä, sillä vihollisemme luku on suuri ja heidän voimansa
+vastustamaton."
+
+Ulkoa kajahti sillä aikaa mustain kimeä sotahuuto ja kahta kovemmalla
+raivolla he hyökkäsivät huonetta vastaan. Luodit vinkuivat heidän
+ympärillänsä, mutta vaikka osa ryntääjistä kaatui, ei toiset kuitenkaan
+vetäytyneet takaisin. Pieni parvi heistä saavutti oven ja kokosi
+maissi-olkia ja muita syttyviä aineita sen eteen, huolimatta pyssyjen
+ja kiväärien pamauksista, joiden luodit eivät voineet heitä
+vahingoittaa, heidän ollessa aivan likellä huoneen seinää.
+
+"Pitää rynnätä ulos!" sanoi Herkules Emmerichille, joka vast'ikään
+turhaan oli laukaissut pistoolinsa rohkeita ryntääjiä vastaan. "Jos
+eivät nuo heittiöt muutoin pääse voitolle, niin he sytyttävät huoneen
+tuleen ja me joudumme kaikki surman suuhun. Mieluummin Herkules syöpi
+paistia, kuin tulee itse paistiksi."
+
+"Rynnäkkö ei meitä auta", väitti Emmerich. "Kun avaamme ovet, tunkeuvat
+nuo konnat sisään. Kolo lauma seuraa heitä ja masentaa meidät suurella
+luvullaan. Lieneeköhän täällä isoa malkuria?"
+
+"Kyllä täällä malkuri on", vastasi Herkules, "mutta mitä sillä teemme?
+Maronit eivät jää seisomaan lävistettäviksi kuin tynnyrit."
+
+"Tuo vaan tänne malkuri, niin saat nähdä mitä sillä tehdään", sanoi
+Emmerich.
+
+Herkules juoksi huoneen ylisille, missä säilytettiin joukko semmoisia
+työ-aseita, joita ainakin tarvitaan varalta näin yksinäisessä
+kartanossa, ja tuli paikalla takaisin, tuoden kaksi malkuria.
+
+"Se on hyvä", huudahti Emmerich. "Sysätkää nyt pian kaikki varustukset
+syrjälle."
+
+Tuokiossa oli tämä käsky täytetty, ja Emmerich laski pyssynsä maahan,
+kaivaaksensa reiän oveen noin miehen korkuudella.
+
+"Kaivatteko näkö-reikiä?" kysyi Herkules.
+
+"Ei, ampumareikiä", vastasi Emmerich, "jos pistämme pyssynpiiput tähän
+reikään, niin vihollisemme pian pötkivät pakoon."
+
+"Oivallista!" huusi Herkules. "Nyt ymmärrän. Tulkaa ampumaan; minä
+näytän teille tien."
+
+Nopeasti otti hän toisen malkurin ja muutamissa minuuteissa olivat
+ampuma-reiät kaivetut oveen. Piiput pistettiin niihin, pyssyt
+paukahtivat, ja ulkona seisovain Maron-neekerein hätähuuto sekä heidän
+pakonsa todistivat, että Emmerich oli valinnut oikean keinon
+karkoittaaksensa vihollista. Ilman suuretta vaivatta korjattiin
+syttyväiset aineetkin pois, ja piiritetyt hengitsivät vapaammin,
+päästyänsä niin likeltä uhkaavasta vaarasta joutua tulen saaliiksi.
+
+Tästä huonosti onnistuneesta yrityksestä Maron-neekerien raivo kiihtyi
+kahta kauheammaksi. He uudistivat rynnäkkönsä joka haaralta. Nuolet
+lensivät tuiskuna huoneen ikkunoita vastaan, joiden takana piiritetyt
+olivat asettauneet ja ainoastaan alinomainen kiväärin tuli esti
+Maron-neekereitä aivan likelle pääsemästä. Mutta eipä ryntäys
+kuitenkaan ollut seurauksitta. Nuolet tunkivat särjettyjen ikkunoitten
+läpi huoneisin ja tappoivat taikka haavoittivat kaikki, jotka eivät
+huolellisesti pysyneet seinien suojassa. Emmerich näki surulla ja
+tuskalla nämä turmiolliset seuraukset ja nuhteli itseänsä siitä, ettei
+hän ennen ollut ajatellut parempia suojeluskeinoja. Pian hän kuitenkin
+keksi avun tähän. Hän nostatti kaikki kartanon sisä-ovet pois
+saranoiltaan ja asetti ne luukuiksi ikkunareikiin. Ampumareikiä
+kaivettiin uutterasti ja nuolet kimmahtivat takaisin näistä lujista
+ja varmoista turvamuureista. Hetkeksi taistelu taukosi, sillä
+Maron-neekerit huomasivat suotta ampuvansa pois nuolensa tappelua
+pitkittäessään. He vetäytyivät pensaston taa, ja Emmerich, syvästi
+hengähtäen, sai nyt aikaa lausua uskollisille neekereille muutamia
+kiitossanoja heidän urhoollisuudestaan ja korjata haavoitetut pois
+tieltä. He kannettiin erääsen isoon huoneesen, haavat sidottiin
+huolellisesti ja he jätettiin muutaman toverinsa hoidettavaksi.
+Kuolleet, sillä niitäkin oli viisi, vietiin alas kellariin ja heidän
+hautaamisensa jätettiin tuonnemmaksi parempaan aikaan. Tätä
+toimitettuansa meni Emmerich herra Vanderstratenin luo, kertoi hänelle
+onnellisesti häädetystä rynnäköstä, ja mainitsi myöskin kiitoksella
+orjain uskollisuutta, vakaamielisyyttä ja urhoollisuutta. Hän lausui
+senkin toivon, että viholliset, havaittuansa piiritettyjen lujaa
+vastarintaa, eivät enää toivoisi menestystä, vaan vetäytyisivät
+takaisin metsihinsä.
+
+Herra Vanderstraten kuunteli mielihyvällä näitä kertomuksia, jotka
+suuresti virkistyttivät hänen murheellista mieltänsä. Hänen neuvonsa ja
+toivonsa oli kuitenkin, että nopea sanansaattaja lähetettäisiin
+sotamiesten perään, kutsumaan heitä takaisin, piiritettyjen avuksi.
+Herkules, joka oli tullut Emmerichin seurassa huoneesen, tarjoutui
+monta kertaa lähtemään vaaralliselle matkalle. Itse asiaa vastaan
+Emmerichillä ei ollut mitään sanomista, mutta hän ei olisi mielellään
+tahtonut erota Herkuleesta ja ehdotteli sentähden, että kysyttäisiin
+vapaa-ehtoisia tähän toimeen. Herkules vastahakoisesti myöntyi, ja
+ystävät olivat lähtemäisillään liittolaistensa joukkoon, kun punainen
+liekki äkkiä valaisi yön pimeyden ja täytti koko huoneen kammoittavalla
+hohteellaan.
+
+"Suuri Jumala, mitä tuo on?" huudahti herra Vanderstraten pelästyneenä.
+"Eihän aurinko vielä ole noussut".
+
+Emmerich juoksi ikkunaan ja katsoi ulos.
+
+"Sepä on paha", sanoi hän. "Vara-aittamme on tulen vallassa,
+luultavasti hurjistuneiden vihollisten sytyttämänä, jotka ovat
+tahtoneet kostaa hengettömille kaluillesi sen, ett'eivät meille ole
+mitään voineet. Ja tuolla palaa vanha sokerimylly ja neekerien mökit,
+ja Maronit tanssivat niiden ympärillä kuin pahat henget. Hm, sen
+vahingon, minkä he tekevät, voisi kyllä palkita, mutta en ymmärrä,
+kuinka joku ihminen nyt, kun yö on päivää valoisampi, voisi päästä
+vihollisten läpitse. Hylkää se tuumasi, eno. Minä huomaan, että meidän
+täytyy kokonaan luottaa itseemme ja Jumalan apuun; sillä pelkkä hulluus
+olisi vielä odottaa apua muualta.
+
+"Niin, niin, kyllä sen näen, hukassa olemme!" huoahti herra
+Vanderstraten, ikkunasta katsellen kirkkaasti valaistua paikkakuntaa.
+"Noiden paholaisten kynsistä emme pääse".
+
+"Viimeinen toivo meillä vielä on jälellä", virkkoi Emmerich.
+"Aukaisemme oven, puolet meistä ryntäävät ulos, puhkaisevat vihollisen
+rivit ja vielä kerran koettavat päästä tykkiveneisin. Jos vaan
+muutamille rohkeille onnistuu tunkea aina niihin asti, niin olemme
+pelastetut; sillä tykistön tulta tuo roistoväki ei suinkaan voi kestää,
+ja veneiden miehistön ei tarvitse pelätä mitään, kun vaan pysyvät vähän
+matkan päässä rannasta. Minä olen valmis johtamaan rynnäkköä, jos
+Herkules sillä aikaa ottaa huoneen puolustuksen toimeksensa".
+
+"Herkules tekee kaikki, mitä herra käskee", sanoi neekeri. "Mutta
+rynnäkkö sangen vaarallinen, vihollisten luku on suuri, ja veneitä he
+varmaan pitävät tarkalla silmällä. Vaikk'eivät Maronit taida tykkejä
+käyttää, niin hyvin tietävät, että tykit voivat tulla heille sangen
+vaarallisiksi. Jos veneissä ei ole vartioita, niin menkää. Mutta jos
+niissä on Maroneja, jääkää tänne. Paras on, että puolustamme taloa,
+kunnes apu tulee".
+
+"Vaan mistäpä apu tulisi?" kysyi Emmerich. "Ystävämme ja lähimmäiset
+naapurimme asuvat peninkulmien päässä meistä ja sotamiehiä ei ole
+odottaminen, jos ei heille voi lähettää sanaa hädästämme. Meidän täytyy
+panna kaikki alttiiksi, jos emme tahdo kuolla kuin hiiret loukossa".
+
+"Hyvä", sanoi Herkules, "odottakaa, siksi kuin tulee päivä. Silloin
+nähdään, onko veneissä vihollisia vai ei. Sitten ryntäämme ulos, jos ei
+vihollinen itsestään lähde pois. Ehkä lähtevätkin päivän tultua, kun
+näkevät meidän hyvin puolustavan taloa. Mutta vaara ei ole vielä niin
+likellä, että meidän täytyisi panna henkemme ja kaikki alttiiksi".
+
+"Herkules on oikeassa", päätti herra Vanderstraten; sillä hän ei
+mielellään tahtonut erota sisarensa pojasta, joka oli hänen paras
+turvansa tässä taistelussa.
+
+Emmerich oli kahden vaiheella; sillä tulisella innolla halusi hän
+pikaista päätöstä asiassa. Herkules, joka huomasi tämän, sanoi
+vakavasti: "jääkää tänne, herra! Huone on tukeva. Tulevana yönä, pimeän
+tultua, ehkä voimme puikahtaa vihollisten ohitse. Tätä nykyä vaara on
+liian suuri. Odottakaa vähäisen, se on parempi kuin kuolema".
+
+"Koska molemmat väitätte minua vastaan, niin vartokaamme sitte, Jumalan
+nimeen", lausui Emmerich. "Suokoon Jumala, ett'emme liian myöhään tule
+katumaan viipymistämme".
+
+Hän meni taas ikkunalle ja katsoi ulos. Tuli, jonka Maron-neekerit
+olivat sytyttäneet, leveni levenemistään ja valtavat liekit leimusivat
+aitoista ja neekerien mökeistä korkealle ilmaan. Savu tulvasi sakeina
+pilvinä taivasta kohti, säkenet nousivat rätisten ylös ilmaan ja
+putosivat tuli-sateena jälleen maahan. Onneksi hiljainen tuulen viima
+käänsi kipinät pois piiritetystä rakennuksesta, niin ett'ei sillä ollut
+mitään vaaraa. Liekkien valo oli niin kirkas, että ystävämme selvästi
+näkivät koko vihollis-joukon, jotka hurjassa tanssissa heiluttivat
+aseitansa, taikka sen mukaan kuin yhä mahtavammin leimuava tulipalo sen
+salli, riistivät ja ryöstivät kaikki, mikä oli jonkin arvoista. Herra
+Vanderstraten rypisti julmistuneena silmäkulmiansa, havaittuansa tämän
+hävityksen. Mutta Emmerich lohdutti häntä, arvellen, että nämät
+vahingot pian voitaisiin korjata, kun aarre-aitta vielä oli murtumatta
+ja kalliit koneet, joita hän juuri äsken oli kuntoon asettanut,
+hävittämättä. "Eikä juuri kumpaisistakaan ole pelkoa", lisäsi hän,
+"sillä aarre-aitta on tehty kovista neljäkäskivistä, ja koneet ovat
+niin kaukana, että tuo hurja joukko tuskin niistä huolii. Anna heidän
+vaan polttaa ja ryöstää. Vara-aittain hävityksen jälkeen tulee heille
+pian puute ruokavaroista, ja sitä pikemmin tulee heille pakko siirtyä
+takaisin metsihinsä".
+
+Herra Vanderstraten malttoi vähäisen mielensä, ja kun Emmerich oli
+Herkuleen kanssa jutellut muutamista yön kuluessa tehtävistä toimista,
+sanoi hän aikovansa mennä levolle pariksi tunniksi, ollaksensa täysissä
+voimissa päivän valetessa. Jaguarin tekemät haavat kivistivät, ja sitä
+paitsi oli hän peräti uuvuksissa kuluneen päivän ponnistuksista ja yön
+taistelusta. Hän heittäytyi pitkäkseen sohvalle ja muutaman minuutin
+kuluttua todistivat hänen syvät, säännölliset hengenvetonsa, että hän
+todellakin nukkui. Herkules meni pois huoneesta lähteäksensä
+puolustajain luo ja valvoaksensa sillä aikaa, kuin hänen valkoinen
+ystävänsä kokosi uusia voimia uusiin ponnistuksiin. Herra Vanderstraten
+pudisti päätänsä, katseli sisarensa poikaa ja mutisi itsekseen:
+"Ihmeteltävä nuorukainen! hän nukkuu, vaikka viholliset riehuvat hänen
+ympärillänsä kuin pedot. Voi! jospa minulla olisi hänen suruton
+mieli-alansa". Huoaten veti hän nojatuolin ikkunan luo ja katseli
+sieltä salaisella vihalla omaisuutensa hävittämistä säälimättömän
+vihollisen käden kautta. "Herra, päästä meitä pahasta!" rukoili hän ja
+vartosi tuskallisesti aamun tuloa, joka, kuten hän toivoi, oli tuottava
+pelastuksen Maron-neekerien hurjasta joukosta.
+
+
+
+
+KYMMENES LUKU.
+
+Päätös.
+
+
+Loistavana ja heleänä nousi päivän tähti taivaalle ja valaisi
+kukoistavan maan. Sen kirkkaat säteet lankesivat moneen ilon asuntoon,
+mutta myöskin moneen surun ja hävityksen sijaan. Herra Vanderstratenin
+kartanon ympäristöt, jotka vielä eilen kauneudessa komeilivat,
+näyttivät nyt sangen surkeilta. Huoneet ja mökit olivat poltetut
+poroksi, ja ainoastaan savuavat rauniot osoittivat, missä ne olivat
+seisoneet; puutarhan komeat kukat makasivat maahan tallattuina, hyvin
+hoidetut kukka-sarat olivat hävitetyt, paalutus-aita osaksi särjetty ja
+pirstottu. Viha ja suru täytti huoneesen suljettujen miesten sydämet ja
+herra Vanderstraten tuskin saattoi olla lausumatta mielipahaansa
+vihollisen julmuudesta. Emmerichkin näytti alakuloiselta, mutta ennen
+pitkää hänen huomionsa kuitenkin käännettiin muihin esineisin, jotka
+varsinkin tällä hetkellä olivat tärkeämmät kuin tämän surkean
+hävityksen katseleminen.
+
+Maron-neekerit näkyivät vielä lepäävän levollisessa unessa. Ainoastaan
+muutamat vahdit, joita he olivat asettaneet talon ympärille noin
+viidenkymmenen askeleen päähän toisistansa, todistivat, ett'eivät
+suinkaan aikoneet luopua piirityksestä eikä antaa piiritetyille
+tilaisuutta odottamattomaan rynnäkköön. Kun aurinko pisti makaajien
+silmiin, nousivat he sijoiltaan kovalla maalla, oikaisivat jäseniään,
+tarttuivat aseisin ja asettuivat ryhmihin. Semminkin yksi noista
+joukoista veti Emmerichin huomiota puoleensa ja hän näytti sen
+Herkuleellekin, joka hänen kanssansa seisoi ikkunassa, sekä herra
+Vanderstratenille. Vaikka väli oli niin pitkä, ett'ei voinut eroittaa
+miesten kasvoja, nähtiin kuitenkin selvästi kirjavista höyhen-tupsuista
+heidän päässänsä ja muista kiiltävistä koristuksistansa, että he olivat
+päällikköjä, jotka todenmukaisesti olivat kokoutuneet keskustelemaan
+hankkeistansa piiritettyjä vastaan.
+
+"Pianpa saamme nähdä, mitä tästä seuraa", sanoi Emmerich. "Näitten
+miesten päätöksestä riippuu, saammeko hengittää vapaasti vai täytyykö
+meidän varustauda uuteen taisteluun. Eikö se ole sinunkin uskosi,
+Herkules?"
+
+"Totta kaiketi", vastasi tämä. "Päälliköitä ovat. He käskevät ja muiden
+mustain pitää totteleman. Minä luulen, ett'ei heillä enää ole suuri
+halu taisteluun."
+
+Herkules todella näyttikin arvanneen aivan oikein. Muutamat päälliköt
+erkanivat vähän ajan perästä toisista ja kunkin heidän ympärillensä
+kokountui joukko neekereitä. Päälliköt puhuivat heille muutamia sanoja
+ja heti neekerit sälyttivät hartioillensa, mitä ikinä oli vähästäkään
+arvosta, ja lähtivät kulkemaan metsiin päin. Herra Vanderstratenin
+mielestä oli, ikäänkuin raskas kuorma olisi nostettu hänen
+sydämeltänsä. Emmerich ilmoitti mielihyvänsä muutamilla iloisilla
+sanoilla ja Herkules virkkoi nauraen: "Tuollapa nyt lähtevät romuinensa
+ratsuinensa. Eivät tule takaisin pian, luulen minä, kun ei täällä ole
+muuta saatavana kuin pyssynluoteja. Tyhmät Maronit. He eivät löydä
+aarre-aittaa".
+
+Ystäviemme voiton-riemu oli kuitenkin liian aikainen, ja parempi olisi
+ollut, jos olisivat käyttäneet sen hetken jolloin ei kukaan heitä
+tarkastanut, tykki-veneitten valloittamiseksi, joka olisi voitu tehdä
+aivan helposti ilman taistelutta. Tuskin oli Herkules lausunut
+pilkkasanansa niin aarre-aitan puolelta kuului kimeä huuto, ja samassa
+vihollis-joukot, jotka jo olivat lähtemäisillään, kääntyivät takaisin
+taistelutantereelle. Päälliköt hajosivat joka taholle, iso joukko
+neekereitä juoksi alas joelle, ja ennenkuin katsojat tointuivat tästä
+asiain muutoksesta, olivat tykit uudelleen vihollisten vallassa.
+
+"Nyt olemme hukassa", sanoi Emmerich ja hänen punaiset poskensa
+vaalenivat. "Maronit ovat murtauneet meidän aarre-aittaamme ja
+pelastaneet voudin, joka nyt aikoo meille kostaa. Nyt meillä on pahin
+peljättävänä".
+
+Vähän ajan kuluttua näkyi vouti tulevan useitten päällikköjen seurassa.
+Hänen silmänsä säihkyivät vihasta ja hän kohotti nyrkkinsä isäntänsä
+huonetta vastaan. Tuokiossa olivat ryntääjien joukot jälleen
+kokountuneet talon ympärille, ja nyt ei enää ollut mahdollista päästä
+heistä vapaaksi ilman veristä taistelua. Emmerich ja Herkules luulivat
+vihollisen kohta ryntäävän ja ottivat aseet käteensä, puolustaaksensa
+edes omaa henkeänsä. Mutta heidän ihmeeksensä pysyivät neekerit
+paikoillansa ja monta minuuttia kului, ennenkuin voitiin aavistaa, mikä
+tuuma vihollisella oli mielessä. Päälliköt ja vouti lähestyivät nyt
+kartanoa. He olivat aseitta, viheriät oksat käsissä, jotka osoittivat
+heidän aikovan hieroa sovintoa. Emmerich avasi sentähden ikkunan ja
+kysyi heiltä, mitä tahtoivat.
+
+"Tulkaa virran puolelle", vastasi vouti pilkka-naurulla. "Siellä saatte
+kuulla, mitä ehtoja teille tarjoomme".
+
+Herra Vanderstraten, Emmerich ja Herkules menivät toiselle puolelle ja
+ihan ensimäiseksi näkivät he tykit, jotka epäilemättä voudin käskystä
+olivat vedetyt maalle ja käännetyt kartanoa kohden.
+
+"Tuota konnaa!" tiuskasi herra Vanderstraten. "Hänelle tapahtuisi
+oikeus, jos ampuisimme hänet kuolijaksi kuin suden, kohta kun hän tulee
+näkyviin. Anna minulle pyssy, Herkules!"
+
+"Ei niin, ei niin, eno", pyysi Emmerich. "Nyt hän tulee ilman aseitta,
+ja vaikka hän onkin suuri heittiö, niin emme kuitenkaan saa loukata
+kunniaamme ja omaa-tuntoamme. Ampua hänet nyt olisi murha. Jätä kosto
+hänen ilkeästä petoksestansa Jumalalle, kyllä rangaistus hänet
+aikanansa kohtaa. Kuulkamme nyt, mitä hän tahtoo".
+
+"Herra Vanderstraten", huusi vouti, joka mustain päällikköjen seurassa
+tuli ikkunan alle. "Kuulkaa minua; minä tarjoon teille helppoja ehtoja,
+jos suostutte siihen, mitä me pyydämme. Huoneenne on piiritetty ja sitä
+uhkaa kolme tykkiä, jotka saattavat murskata sitä raunioiksi muutamissa
+minuuteissa. Olkaa järjellinen ja suostukaa meidän pyyntöömme".
+
+"Ja mikä on tuo pyyntö, petollinen konna, kuin oletkin", vastasi herra
+Vanderstraten, joka, vihoissaan voudin ilkeydestä, sai rohkeutta
+ilmoittaa ylenkatseensa.
+
+"Emme pyydä muuta, kuin että jätätte sisarenne pojan ja hänen ystävänsä
+Herkuleen meidän haltuumme. Muista aarteistanne emme huoli; sillä
+aarre-aitta, mihin tuo vintiö Emmerich minut sulki, on jo tyhjennetty,
+ja minä olen pitänyt huolta siitä, ett'en joutunut tappiolle aarteita
+jaettaessa. Antakaa pois nuo molemmat pojat, joita näen vieressänne,
+niin te itse, sekä kaikki orjanne saatte vapaasti lähteä tiehenne.
+Älkää kauan miettikö, sillä jos viivyttelette, annan minä merkin
+ryntäykseen ja te tulette kaikki huoneen raunioitten alle haudatuiksi".
+
+"Alota sitten taistelu, sinä katala", huudahti herra Vanderstraten
+julmistuneena. "Ryöstä hyväntekijältäsi henkikin, kuten jo olet häneltä
+omaisuuden ryöstänyt, vaan älä luule minua kunnottomaksi heittiöksi,
+joka ystävänsä pettää, niinkuin sinä isäntäsi petit. Tapa vaan meidät,
+mutta ole varma siitä, että Jumalan kosto sinun saavuttaa katalassa
+voittoriemussasi".
+
+Herra Vanderstraten oli tykkänään muuttunut. Hän, joka ennen
+alakuloisena vaikeroitsi ja voivotti, tunsi nyt itsessään rohkeuden,
+jota ei kuolemakaan säikäyttänyt, ja jonka hänen päätöksensä puolustaa
+Emmerichiä oli synnyttänyt. Hänen vihansa voudin kurjasta petoksesta ja
+kostonhimosta ja vielä enemmän hänen harminsa siitä ilkityöstä, johon
+häntä vaadittiin, saattoivat hänet unhoittamaan kuolemankin pelkoa.
+Mieluummin hän toki tahtoi kuolla, kuin uhrata tuon nuorukaisen,
+jota hän päivä päivältä oli oppinut yhä enemmän rakastamaan ja
+kunnioittamaan. Enemmän kuin kuolemata pelkäsi hän paitsi sitä käyttäitä
+ilkeästi ja nyt astui hän rohkeasti pois ikkunan luota, sillä
+osoittaen, ett'ei hän huolinut sen enemmästä keskustelusta.
+
+Julmuus, viha, kostonhimo, kaikki nämä himot vaihtelivat voudin
+kasvoissa, joka huomasi peräti pettyneensä toiveissaan. Purren hammasta
+kääntyi hän pois ja antoi paikaltansa liikkumatta merkin yleiseen
+rynnäkköön. Tykkien miehistö viritti sytykkeensä; kolmasti leimahtivat,
+kolmasti pamahtivat laukaukset kuin ukkosen jyrinä ja rautaiset luodit
+sattuivat huoneen tukeviin muureihin, murtaen niitä niin, että huoneen
+perustus tärisi. Samassa hyökkäsivät Maron-neekerit joka taholta
+hirveällä sotahuudolla esiin; heidän nuolensa lensivät tuiskuna
+jokaista pienintäkin aukkoa vastaan. Huoneesta pamahtivat uskollisten
+orjain pyssyt ja kiväärit, orjain, jotka ennen tahtoivat kuolla
+taistelussa, kuin heittää nuoren herransa ja hänen ystävänsä
+vihollisten käsiin. Emmerich yksin ei ottanut osaa taisteluun eikä
+sormeakaan liikuttanut puolustukseensa. Hän ei tarttunut kivääriin,
+vaan sitoi valkoisen liinan seipään nenään ja viittasi sillä voutia,
+joka juuri parhaillaan puuhasi tykkien uudesta lataamista, tulemaan
+hänen luoksensa.
+
+"Malttakaa", sanoi hän heleällä, raikkaalla äänellään, joka kaikui yli
+sotahuudon. "Älkää suotta tappako itseänne, vaan kuulkaa minua".
+
+Vouti seisahtui toimessaan, heitti raskaan kuulan, jonka hänen juuri
+piti pistämän tykin suuhun, maahan, ja lähestyi, riemu-hymyily
+huulillaan, ikkunata, jossa Emmerich seisoi jotenkin vaaleana, mutta
+ilosta ja rohkeudesta säihkyvin silmin.
+
+"Suostutteko ehdotukseeni?" kysyi vouti.
+
+"Kyllä, puoleksi", vastasi Emmerich. "Itseni annan teidän käsiinne,
+estääkseni enempää veren-vuodatusta. Tehkää minun kanssani mitä
+tahdotte, mutta ystäväni hiuskarvaankaan ette saa kajota".
+
+"Suostutaan", huusi vouti ja antoi merkin taistelun keskeyttämiseen.
+
+Neekerit vetäytyivät kaikkialla pois kartanosta. Herra Vanderstraten
+syleili kuoleman tuskissa sisarensa poikaa ja rukoili häntä, ett'ei hän
+henkeänsä uhraisi. Mutta Emmerich pysyi järkähtämättömänä.
+
+"Minä yksin, ehkä viaton, olen syy tähän taisteluun", sanoi hän, "ja
+katala kunnoton ihminen olisin, jos sallisin sinun, armas enoni, ja
+kaikkien näiden uskollisten miesten sen kantta joutua perikatoon.
+Parempi on, että yksi joutuu uhriksi, kuin että satoja viattomia
+surmataan, ja paitsi sitä olisi varma kuolema minulle kuitenkin
+tarjona, joskin sitä pelkurina odottaisin tämän muurin takana. Kauan
+nämä muurit eivät voi kestää tykkien hävittäväisiä kuulia; laske minut
+siis menemään, enoni, ja muista minua aina ystävyydellä. Jää hyvästi,
+Herkules! Pyydä voittaa sama sija enoni sydämessä, joka minun kuolemani
+kautta jää tyhjäksi, ole hänelle uskollinen ystävä, niinkuin olit
+minullekin. Jääkää hyvästi te, kaikki, ystäväni uljaat, mielelläni
+kuolen pelastaakseni teitä".
+
+Vielä kerran syleili Emmerich enoansa, puristi mustan ystävänsä kättä
+ja hyppäsi, ennenkuin kukaan saattoi sitä estää, ikkunasta maahan.
+Vakavilla askelilla lähestyi hän voutia, sanoen: "tässä olen,
+petollinen konna; tee nyt minulle, mitä pahinta voit, minä en sinua
+pelkää, minä nauran sinun vihallesi ja vielä viimeinen silmän-iskuni on
+ilmoittava, kuinka syvään sinua ylenkatson".
+
+Vihan vimmasta karjuen veti Nikolao veitsen vyöltänsä ja hyökkäsi
+Emmerichiä vastaan, joka häntä odotti paikaltansa liikahtamatta. Mutta
+ennenkuin hurjistunut vouti ennätti antaa nuorukaiselle kuoleman
+piston, asettui eräs musta mies rivakasti hänen eteensä, nosti
+kätensä ja sanoi levollisesti, mutta valtiaan arvoisuudella: "tämä
+valkea-ihoinen on minun. Hän on Banun suojassa, ei kukaan saa häneltä
+hiuskarvaakaan katkaista".
+
+Vihasta vaaleten väistyi vouti uhristansa ja tuijotti Maron-neekerien
+päällikköä tiikerin silmillä. Mutta eipä uskaltanut kohottaa kättänsä
+häntä vastaan; sillä Banua ympäröitsivät hänen urhoolliset sotilaansa,
+jotka epäilemättä hirveällä tavalla olisivat kostaneet heidän
+päällysmiehensä kuoleman. Nikolao hillitsi raivoansa ja sanoi vihasta
+vapisevalla äänellä: "Minkä tähden Banu asettautuu minun ja uhrini
+väliin. Banu rikkoo suostumuksen, jonka olen tehnyt hänen kanssansa
+uskottujen miesten kautta. Minä lupasin jättää Banun käteen
+valkea-ihoisen aarteet, ja Banu lupasi minulle valkean herran, joka on
+minua solvannut, herjannut ja lyönyt. Missä on Zamba, että hän minun
+sanani vahvistaisi?"
+
+"Valkea-ihoinen puhuu totta", sanoi eräs neekeri kääntyen Banun
+puoleen. "Valkea herra kuuluu hänelle. Banun täytyy pitää sanansa
+pahallekin miehelle, kun sana kerran on annettu".
+
+Toivo vieläkin saada kostonhimoansa tyydyttää väänsi voudin kasvot
+ilkeän näköisiksi ja veitsi kohossa läheni hän uudestaan Emmerichiä,
+joka käänsi ajatuksensa Jumalaan, luullen viimeisen hetkensä tulleen.
+Mutta Banu kurotti vieläkin kerran kätensä Emmerichiä kohden ja sanoi
+korkealla äänellä: "valkoinen herra on Banun suojan alla; joka häneen
+rupee, pitää kuolla".
+
+Sillä välin oli muitakin päälliköitä kokoutunut Banun ja voudin
+ympärille, jotka pyysivät selitystä edellisen kummalliseen käytökseen.
+
+"Banun pitää puhua", sanoi neekeri maansa kielellä. "Tämän valkoisen
+nuorukaisen Banu tapasi metsässä ja tahtoi hänet tappaa. Mutta Gingan
+pyhä taikakalu pelasti hänen. Hän on mustien ystävä ja Banu lupasi
+hänelle suojelusta. Hän antoi hänelle kolme sulkaa ruunustaan. Jos Banu
+olisi tietänyt hänen olevan sen, jonka verta tämä mies janosi, ei hän
+suinkaan olisi lähtenyt ulos metsistä muuten kuin tätä valkoista
+suojelemaan. Tämän minä lupasin, ennenkuin suostuin voudin pyyntöön, ja
+Banu on sanansa pitävä. Tämä nuorukainen ei saa kärsiä vähintäkään
+henkensä eikä omaisuutensa puolesta. Kantakaa siis ryöstetyt aarteet
+siihen takaisin, mistä olette ne ottaneet ja valmistautukaa lähtemään
+takaisin saloille. Älkää viivytelkö. Banu on puhunut".
+
+Vaikutus tästä Maron-neekerien ylimmäisen päällikön puheesta ei ollut
+aivan hänen tarkoituksensa mukainen. Neekerit kyllä olisivat jättäneet
+valkoisen nuorukaisen ahdistamatta, jopa häntä puolustaneetkin Nikolaon
+vihaa vastaan; mutta se, että heidän piti jättää takaisin ryöstetyt
+aarteet, herätti heidän rajuissa sydämissänsä kapinan hengen. Sekava
+tohu kuului ja Banun solakka väkevä vartalo kohosi hallitsevana muitten
+yli.
+
+"Totelkaa", sanoi hän kovalla, voimakkaalla äänellä. "Banu sen tahtoo".
+
+Mustat olivat kahden vaiheella. Ääniä kuului: "Älkää häntä totelko, hän
+on valkea-ihoisten ystävä, eikä saa enää olla päällikkömme. Emme huoli
+hänen lupauksistaan, lyökää hänet maahan".
+
+"Lyökää hänet maahan!" huusi voutikin ja ryntäsi veitsi suorana vihatun
+nuorukaisen suojelijaa vastaan.
+
+Banun mustat silmät iskivät tulta. Mutta hän ei nostanut kättänsä
+henkensä puolustukseen, vaan huusi mahtavalla äänellä: "lyökää hänet
+maahan! hän on teidän päällikköänne solvannut".
+
+Ei yksikään käsi liikkunut voutia vastaan, ei yhtäkään jousen jännettä
+jännitetty, ei yksikään nuoli suhissut päällikköä kostamaan. Mutta
+häntä itseä hätyytettiin joka taholta, ja harvoille uskollisille oli
+sangen vaikeata esimiestänsä puolustaa.
+
+Kiivas tappelu syttyi silmänräpäyksessä. Banu kohotti kirveensä
+kapinallisia sotureitansa vastaan, ja hänen hurja huutonsa tulistutti
+uskollisten seuralaisten sydämiä erinomaiseen urhoollisuuteen.
+
+Emmerich otti aseen käteensä, asettautui Banun viereen, ja tunki hänen
+sivullansa rohkeasti vihollisten neekerien joukkoon, samassa kun
+Nikolao vouti teki erinomaisia ponnistuksia saavuttaaksensa nuorukaista
+ja rusentaaksensa hänen päänsä kirveellä.
+
+Vaikka Banun seuralaisten rohkeus ja kuoleman ylenkatse oli sangen
+suuri, oli heidän lukunsa kuitenkin liian vähäinen vastustamaan
+vihollisen sata kertaa suurempaa voimaa. Vaan tulipa apu, jota Banu,
+yhtä vähän kuin Emmerich, olivat voineet aavistaakaan. Ovi piiritettyyn
+huoneesen, joka nyt oli jätetty huomiotta, auaistiin ja joukko
+piiritettyjä, Herkules ja Vanderstraten etunenässä, syöksivät siitä
+ulos, ja samassa lauaistiin neekerien pääjoukkoa vastaan. Nämä
+säpsähtivät. Mutta Emmerich, uusien toiveiden vallassa, huusi
+iloissaan: "eteenpäin ystäväni, voitto on meidän."
+
+Tuokiossa olivat kiväärit uudelleen ladatut, ja toisen yleisen
+laukaiseman kuulat tekivät tuhoa vihollisten riveissä. Samassa kaikui
+heidän takanansa kimakka hurra huuto ja jälleen kuului kiväärin
+pamauksia, kenenkään tietämättä, mistä ne oikeastaan tulivat.
+Muutamassa silmänräpäyksessä oli arvoitus selitetty. Oikealta sekä
+vasemmalta puolelta tuli sotamies-joukkoja esiin ja yhdistyi siihen
+joukkoon, jonka keskellä Emmerich taisteli. Mustat viholliset
+havaitsivat olevansa joka puolelta piiritettyinä. Äkillinen pelko sai
+heissä vallan. Kimeästi huutaen viskasivat he aseensa pois ja pötkivät
+pakoon. Ikään kuin mustat varjot puikahtivat he sotilasten rivien
+läpitse ja olivat muutamissa minuuteissa pois luotien kantamalta.
+Kokipa vouti Nikolaokin paeta. Tuskin oli hän ennättänyt lähimmäisen
+lehdikön rinteesen, jossa luuli olevansa hyvässä turvassa, niin eräs
+sattumalta lauaistu luoti sattui häneen ja hän vaipui maahan. Tämä
+tapahtui samassa silmänräpäyksessä, kuin Emmerich ja herra
+Vanderstraten vaipuivat toistensa syliin ja Herkules riemueli: "voitto
+on meidän ja herra elää, voudista ja hurjista Maron-neekereistä
+huolimatta."
+
+Kun eno ja sisaren poika olivat vaihtaneet muutamia iloisia sanoja,
+riensivät he upsierin luo, joka niin onnellisesti oli oikeaan aikaan
+saapunut sotajoukollaan heidän avuksensa, ja saivat häneltä kuulla,
+että edellisenä yönä eräs karkuun päässyt orja oli rientänyt hänen
+peräänsä ja kiihkeästi pyytänyt häntä piiritettyjä auttamaan.
+Riento-marssissa olivat he palanneet takaisin ja tavattuansa vihollisia
+ja ystäviä käsikähmässä eivät tienneet mitään parempaa neuvoa kuin
+sekaantua taisteluun, siten tuottaaksensa sille pikaisen ja onnellisen
+päätöksen.
+
+"Ja missä on se uskollinen orja, joka kutsui teitä takaisin?" kysyi
+herra Vanderstraten.
+
+Nuori neekeri astui esiin ja kumartui hymyillen ankaralle isännällensä,
+joka katseli häntä ystävällisesti. "Näethän, sisareni poika, että
+minulla on uskollisia neekereitä, jotka eivät ole kristityitä", sanoi
+herra Vanderstraten.
+
+Emmerich hymyili ja kysyi nuorelta neekeriltä: "sanoppas Pompejo,
+keneenkä sinä uskot?"
+
+"Minä uskon hyvään Jumalaan taivaassa ja Jesukseen Kristukseen, joka on
+kuollut neekeri raukkojenkin edestä", vastasi Pompejo vähän
+pelkääväisesti katsellen ankarata isäntäänsä.
+
+Mutta herra Vanderstraten ei ensinkään näyttänyt närkästyneeltä, vaan
+hyvin kummastuneelta, ja sanoi: "Totisesti, sisareni poika, minä näen
+yhä selvemmin, että olin antanut surkeasti pettää itseni. Mutta,
+lapset", lausui hän, kääntyen neekerien puoleen, "jos olette minulle
+osoittaneet uskollisuutta ja mielisuosiota, niin tahdon minäkin
+puolestani näyttää teille, ett'en ole kiittämätön. Minä lahjoitan
+teille vapauden ja niin paljon maata jokaiselle että hän saattaa siinä
+rakentaa itselleen majan ja hankkia elatuksensa hedelmällisestä maasta.
+Tahdon vielä pitää huolen siitäkin, että saatte papin, joka opettaa
+teitä Kristin-uskossa, ja kirkon, jossa saatte rukoilla."
+
+Neekerien riemu-huudot kaikuivat, Emmerich syleili enoansa ja riemueli:
+"Jumala olkoon kiitetty, joka lähetti Maronit niskoillemme; sillä nyt
+näen selvästi, mikä hyvä eno minulla on."
+
+"Ja minä, mikä hyväsydäminen, uskollinen sisarenpoika minulla on",
+sanoi herra Vanderstraten naurahdellen. "Jumalan kiitos, että Hän on
+johtanut kaikki meidän hyväksemme. Mutta mitenhän tuon ilkeän petturin,
+Nikolaon, on käynyt?"
+
+"Jos näen oikein, laahataan hän tuossa juuri tänne", vastasi Herkules.
+
+"Nyt on tuomio langetettava, ja ankarakin", sanoi herra Vanderstraten.
+"Tuokaa hänet tänne."
+
+"Jumala on hänen tuominnut", sanoi Emmerich vakavasti. "Henki on jo
+eronnut ruumiista."
+
+Herra Vanderstraten kumartui voutia katselemaan ja huomasi kohta, että
+Emmerich oli nähnyt oikein. Liikutettuna sanoi hän: "Tämä on Jumalan
+sallimus. Nikolao tuli tänne tappamaan, ja katso, kuolema jatkui hänen
+omaan sydämeensä. Näin kostaa Herra niille, jotka ovat pahat ja
+kavalat. Mutta rauha hänen tomullensa! Kuollutta meidän ei pidä
+tuomita; sillä Hän, joka on meitä korkeampi, on hänen tekojansa
+punnitseva ja lausuva tuomion viisaudessaan."
+
+Voudin ruumis vietiin pois ja Emmerich kääntyi nyt Maron-neekerien
+päällikön, Banun, puoleen, jota hänen oli kiittäminen hengestään. Hän
+kiitti häntä sydämellisesti, tarjosi hänelle lahjoja ja käski hänen,
+uskollisten seuralaistensa kanssa, jäädä asumaan herra Vanderstratenin
+kartanoon, jossa pidettäisiin huoli heidän toimeentulostaan; sillä jos
+hän palaisi metsihin, täytyisi hänen pelätä kansalaistensa kostoa.
+Mutta Banu vastasi korskealla naurulla: "Banu ei pelkää heitä; he
+pelkäävät Banua. Banu on heitä rankaiseva kapinasta. Hyvästi, valkea
+mies! Banu jääpi vapaaksi ja lähtee pois."
+
+Hän pudisti Emmerichin kättä ja oli muutamassa silmänräpäyksessä
+kadonnut uskollisten seuralaistensa kanssa. Melkein ikäväksensä näki
+Emmerich hänen lähtevän.
+
+"Jalo sydän sykkii tuon mustan miehen rinnassa", lausui hän. "Hän on
+todellakin ansainnut, että orjia hänen tähtensä kohdeltaisiin
+lempeydellä."
+
+"Minun kartanossani ei kenelläkään tästä lähtien pidä oleman syytä
+valittaa liian ankaraa kohtelemista", vastasi herra Vanderstraten.
+"Minä tahdon olla orjilleni hyvänsuopa ystävä enkä enää kova
+käskynhaltija."
+
+"Heidän uskollisessa rakkaudessaan sinä olet saava palkintosi,
+hyvä enoni", huudahti Emmerich. "Tämänhän olet varsin selvästi
+tänäänkin saanut kokea, ja pian tulet vakuutetuksi, että mustain
+kristittyjen joukossa on yhtä monta jaloa ja uljasta ihmistä kuin
+valkea-ihoisissakin, joidenka ylenkatseen alla he nyt huokaavat. Usko
+Jumalaan ja hänen käskyjensä täyttäminen tekee meitä totisiksi,
+oikeiksi ja uskollisiksi ihmisiksi, olkoonpa ihomme musta, punainen
+taikka valkoinen."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavana päivänä havaittiin, että Maron-neekerien tekemät hävitykset
+aivan helposti voitiin korjata. Muutamain viikkojen kuluttua olivat jo
+poroksi poltetut pienemmät huoneet ja mökit uudestaan rakennetut ja
+epäjärjestykseen joutuneet puutarhan sarat asetetut entiseen kuntoonsa.
+Ylipäänsä ei mitään tuntuvampaa vahinkoa ollut tapahtunut, ja
+tähdellisin osa aarteistakin, kulta ja kalliit kivet, jotka olivat
+olleet särjetyssä holvissa, löydettiin voudin taskusta, joka viekkaasti
+oli haalinut ne itselleen, ennenkuin hän vei Maronit sinne.
+
+Karanneet ja hajotetut orjat tulivat pian takaisin, eikä herra
+Vanderstratenilla ollut syytä valittaa mitään erinomaista tappiota.
+
+Kuitenkaan hänessä ei enää ollut entistä tyytyväisyyttä ja
+mieluisuutta. Sekä hänen valveella ollessaan että unessakin väikkyivät
+Maron-neekerit alinomaa hänen edessänsä ja usein hän surusilmin katseli
+sinisiä vuoria, joiden rotkoissa, metsissä ja laaksoissa pelätyt
+viholliset asuskelivat. Kuinka helposti voisi tapahtua, että uudestaan
+hyökkäisivät lymypaikoistaan, himoten hänen aarteitansa ja uhaten häntä
+hirveillä myrkytetyillä nuolillaan!
+
+"Poikani", sanoi herra Vanderstraten eräänä päivänä Emmerichille. "Onko
+todellakin aikomuksesi lähteä takaisin Eurooppaan?"
+
+"On todellakin, semminkin, jos sinä päättäisit seurata minua", vastasi
+Emmerich hymyillen. "Sillä minä en hennoisi jättää sinua yksin
+vihollistesi, Maron-neekerien, käsiin."
+
+"No niin, poikaseni, lähtekäämme molemmat", lausui eno Vanderstraten
+vakavasti. "Minä en paljon luota rauhanliittoon noitten metsäläisten
+kanssa, ja Banu ystävämme on kuolevainen, niinkuin muutkin ihmiset.
+Olen tavannut ostajan kartanolleni. Koettakaamme siis Jumalan nimeen
+vielä kerta, miten tuolla vanhassa maassa käy eläminen."
+
+"Mutta totta kai Herkuleskin tulee kanssamme, eno?"
+
+"Tulee kaiketi, jos hän vaan itse tahtoo."
+
+"Taidammehan jo ensi viikolla lähteä matkalle!" riemuili Emmerich.
+"Pois, pois, tästä helteen ja auringonpaahteen maasta rakastettuun
+kotimaahan, armaan äidin syliin. Miten hän on riemuitseva, jos tulet
+kanssani!"
+
+Viikkoa myöhemmin purjehtivat herra Vanderstraten, Emmerich ja Herkules
+Amerikan rannoilta ja ennättivät kuuden kuukauden matkan perästä
+onnellisesti Saksanmaahan. Täällä herra Vanderstraten viihtyi hyvästi,
+niin kauvan kuin kesä kesti. Hänestä tuntui helle vähän lauhkeammalta
+kuin Surinamissa, jossa se usein oli häntä rasittanut; puut eivät
+olleet vähemmän vihannat, eikä niiden siimekset vähemmän viileät kuin
+sielläkään, jotta hän ei suuresti kartanoansa ikävöinyt. Mutta kun
+talvi tuli jäineen, lumituiskuineen, ja hänen täytyi pysyä lämpöisen
+uunin ääressä, eikä silmänsä enää nähneet muuta viheriätä, kuin kukat
+kasvi-huoneessa, rupesi hän nurisemaan, ja milt'ei katunut vaihtaneensa
+kuuman maansa Saksan kylmään ilman-alaan. Emmerich ei virkannut siihen
+mitään, antoi vaan enonsa kauvan aikaa mielensä mukaan murista ja
+marista. Mutta, kun tämä kerran rupesi liian tuittupäiseksi, sanoi hän
+hymyillen: "no, eno, millä tahdot mieluummin olla piiritetty, lumella
+ja pakkasella, vai Maron-neekereilläkö?"
+
+Herra Vanderstraten ensin närkästyi, mutta rupesi sitten nauramaan.
+"Ei, poikaseni", sanoi hän, "Saksan maan talvi on minulle toki
+rakkaampi kuin nuo verenhimoiset, mustat metsäläiset vuoristossa.
+Älkäämme enää puhuko siitä."
+
+Siitälähin herra Vanderstraten ei enää nurissut, vaan suostui pian
+uuteen tilaansa, jossa hän vielä eli monta vuotta aivan tyytyväisenä.
+Oikeaan aikaan tehty muistutus Maron-neekereistä oli iäksi päiviksi
+poistanut hänen halunsa mennä takaisin Surinamiin, eikä hän milloinkaan
+enää ajatellut purjehtimista meren yli.
+
+Näin oli nyt kaikkien käynyt hyvin: herra Vanderstratenin, jonka ei
+enää tarvinnut pelätä Maron-neekereitä; jalon Emmerichin, joka nyt
+taisi olla oikeana tukena äidillensä; ja myöskin Herkuleen, joka piti
+valkoisen ystävänsä pysyväisen rakkauden ja mielisuosion suurimpana
+onnenansa.
+
+Eipä merentakaisten mustien kristittyjenkään käynyt pahemmin. Heidän
+uskollisuutensa muuttui sananlaskuksi ja heidän hyvä käytöksensä teki
+heidät mainioiksi muiden neekerien joukossa. Harvat ne maanviljelijät
+olivat, jotka eivät seuranneet herra Vanderstratenin esimerkkiä.
+Useammat antoivat orjillensa opetusta kristin-uskon lempeässä opissa,
+eikä milloinkaan kuultu, että olisivat sitä katuneet. Kristityt orjat
+olivat uskollisimmat, rehellisimmät ja ahkerimmat koko Surinamissa ja
+heissä toteutui taasen, että kristin-oppi on ainoa menestystä tuottava,
+ainoa, joka saattaa siunauksen joka paikkaan, missä sen ikuisille
+totuuksille on taipuvaisia sydämiä, missä sen autuuttavaista oppia
+ilolla seurataan, ja missä sen viisaat säännöt kestäväisyydellä
+täytetään. Sillä, _joka uskoo Jumalan sanan, se pitää käskysanat_.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Eno ja sisarenpoika, by Franz Hoffmann
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ENO JA SISARENPOIKA ***
+
+***** This file should be named 25445-8.txt or 25445-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        http://www.gutenberg.org/2/5/4/4/25445/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+http://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at http://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit http://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including checks, online payments and credit card donations.
+To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     http://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/25445-8.zip b/25445-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..74f5f2e
--- /dev/null
+++ b/25445-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..16d4199
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #25445 (https://www.gutenberg.org/ebooks/25445)