diff options
Diffstat (limited to '25445-8.txt')
| -rw-r--r-- | 25445-8.txt | 3689 |
1 files changed, 3689 insertions, 0 deletions
diff --git a/25445-8.txt b/25445-8.txt new file mode 100644 index 0000000..15d7af1 --- /dev/null +++ b/25445-8.txt @@ -0,0 +1,3689 @@ +The Project Gutenberg EBook of Eno ja sisarenpoika, by Franz Hoffmann + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Eno ja sisarenpoika + Kertomus nuorille ystävilleni + +Author: Franz Hoffmann + +Release Date: May 12, 2008 [EBook #25445] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ENO JA SISARENPOIKA *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +ENO JA SISARENPOIKA + +Kertomus nuorille ystävilleni + + +Kirj. + +FRANZ HOFFMANN + + +Suomennos Saksan kielestä ["Oheim und Neffe"]. + + +K. E. Holm, Helsinki, 1874. +Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainossa. + + + +SISÄLLYS: + + I. Herra Vanderstraten + II. Sisarenpoika + III. Herkules + IV. Koneisto + V. Vouti + VI. Metsästys-seikka + VII. Maron-neekerit + VIII. Rynnäkkö + IX. Uskolliset kristityt + X. Päätös + + + + +ENSIMÄINEN LUKU. + +Herra Vanderstraten. + + +Viimekuluneen vuosisadan loppupuolella seisoi ihanalla paikalla likellä +Corentin-jokea, joka viheriöillä aalloillaan huuhtoo Surinamin +siunatuita vainioita, rikkaan Herra Vanderstraten'in hyvin varustettu +uutis-asunto. Loivalla kunnaalla, laaksossa hajallaan olevien +neekeri-mökkien yli kohosi hänen komea asunto-huoneensa, ympäröittynä +puutarhalla, jossa oli kaikki, mitä kuumain maiden aurinko voipi +kallis-arvoista tuottaa ja kekseliään ihmisen äly hyödyksensä käyttää. +Varjoisat lehtimajat köynnöskasveista, täynnä lemuavia kukkia; +konstikkaat suihkukaivot, joiden raikas vesi lievitti polttavan +ilman-alan raukaisevaa kuumuutta; viileät luolat, ulkonäöstä päättäin +luontaiset, vaan kuitenkin suurella taidolla hakkaamattomista kivistä +rakennetut; isot häkit rautalangasta, joissa Surinamin kaunis-sulkaiset +linnut lentää lekuttelivat, kiikkuivat silkkinyöristä riippuvissa +messinkirenkaissa taikka lehahtelivat rääkkyen oksalta oksalle, antaen +komeain höyheniensä loistaa auringon säteissä; kaikellaiset kukat ja +pensaat -- ei mitään puuttunut, joka taisi tehdä herra Vanderstratenin +kartanon olopaikaksi, mistä tuskin tekisi mieli muuttaa pois +paratiisinkaan iloon. + +Kaksinkertainen tiilikivistä rakennettu asuinhuone näytti varsin +oudolta tässä ympäristössä, joka loisti troopillisen luonnon kaikessa +komeudessa. Kolmekymmentä vuotta sitten oli, näet, herra Vanderstraten, +muutettuansa kolkosta kotimaastansa ja Amsterdamin rikkaasta +kauppakaupungista Surinamin erämaille, sen rakennuttanut aivan sen +huoneen mallin mukaan, jossa hänen esivanhempansa monet vuosikymmenet +olivat asuneet ja jossa hän aina oli elänyt onnellisena ja +tyytyväisenä. Siinä ei puuttunut korkeita savupiippuja, jotka kohosivat +kirjavilla tiileillä peitetyn katon yli, eikä kamiineja huoneissa, +vaikka niitä ei suinkaan vielä oltu käytetty eikä ne vastakaan olleet +käytettäviä. Sillä tässä ilman-alassa oli vaan pakko suojella itseänsä +ylen määräisen lämpimän vaikutuksista; tekolämmintä ei milloinkaan +tarvittu. Mutta oli miten oli -- herra Vanderstraten halusi jotain +silmin-nähtävää muistomerkkiä kotimaastansa, ja asunto piti +rakennettaman, niinkuin hän tahtoi, eikä sellaiseksi, kuin se +rakennusmestarin mielestä olisi ollut tarkoituksen-mukainen ja +ilman-alaan sopiva. Huoneitten sisä-varustus todisti muuten omistajan +suurta rikkautta; mielitekojensa tyydyttämiseksi saattoi hän tuhlata +tuhansia eikä hänen raha-arkussaan kuitenkaan tuntunut suurta vajausta. +Vanderstratenin laivat kantoivat hänen laajojen tilustensa tuotteita +Eurooppaan, lemuavia höysteitä, suuria kahvilla täytettyjä säkkejä, +arkkuja täynnä sokeria, summattomia tupakka- ja pumpuli-kääryjä, ja +toivat sieltä takaisin joukottain kulta- ja hopea-rahaa. Kaikki nämä +tuotteet kasvattivat monilukuiset orjat, joita hänellä oli sadottain, +otsansa hiessä hedelmällisestä maasta eikä isännän itse tarvinnut +liikuttaa kättänsä taikka olla sokerimyllyjen, kasvi-maitten ja orjain +tarkastajana. Olihan rikkaalla herra Vanderstratenillä orjavouteja, ja +ulkotoimitusten johdatuksen hän heitti kirjanpitäjillensä ja +asiamiehilleen Paramaribossa, jotka olivat velvolliset määrä-aikoina +tekemään hänelle tiliä raha-tuloista ja niiden käyttämisestä. Vaan jopa +tämäkin pieni työnteko rasitti häntä liian paljon, ja kiihkeästi hän +sentähden odotti sisarensa pojan tuloa Saksanmaalta; sillä hän oli jo +vuosi taikka toistakin vuotta sitten omakätisesti hänelle kirjoittanut. +Hänen sisarensa oli, näet, mennyt naimiseen erään Saksalaisen +kauppamiehen kanssa, ja oli nyt, miehensä kuoltua, jotenkin +vähävarainen. Tämä nuorukainen oli nyt kahdeksan- taikka yhdeksäntoista +vuoden vanha ja siis herra Vanderstratenin mielestä juuri sillä ijällä, +että hän paraiten taisi häntä mieltänsä myöden taivuttaa. Herra +Vanderstraten tarkoitti hänen parastansa; sillä Emmerich Valdeck oli +kerran tuleva kaiken hänen omaisuutensa perilliseksi, ja enon eläessä +oli hän pidettävä aivan niinkuin oma lapsi, jos nimittäin Emmerich +saattaisi voittaa herra Vanderstratenin mielisuosiota, mikä rikkaan +isännän mielenlaadun suhteen, joka hallitsi talossansa kuin ruhtinas +ikään, ei ollut aivan helppo asia. + +Eräänä päivänä istui herra Vanderstraten pisanki-majan varjossa, johon +vanilli-köynnökset lemuavin kukkinensa suikertelivat, ja kiikkui +nekosasti komeassa nojatuolissaan. Hänen oikealla ja vasemmalla +puolellansa seisoi kaksi neekeriä mahdottoman suurilla viuhkoilla +kirjavista linnun sulista, löyhyttelivät vuorotellen viileätä ilmaa +herrallensa ja karkoittivat pois lehdosta näsäkkäitä hyönteisiä, jotka +näyttivät mielivän verenhimoisilla hakaroillansa lähetä "Massan" +hellätuntoista ihoa. Herra Vanderstraten poltti pitkässä savupiipussa +hienointa tupakkaa, jota hänen viljavat tiluksensa olivat tuottaneet, +ja katseli suurella mielihyvällä niitä kevyitä sinisiä savupilviä, +jotka täyttivät ilman oivallisella lemullansa. Kepeän leveälierisen +hatun hän oli heittänyt syrjälle ja hänen paljaat jalkansa lepäsivät +neekerin helmassa, joka istui kyyryllänsä maassa, ettei isännän arat +jäsenet maahan koskisi. Näin istui herra Vanderstraten, riemuiten +tyynellä mielellä rikkaudestaan, jonka moninaisissa nautinnoissa hänen +elämänsä kului suloisesti ja levollisesti. + +Kun nyt aurinko vähitellen rupesi maillensa menemään, ilmaantui erään +valkean miehen leveä vartalo lehtimajan suussa; tulija kumarsi syvään +herra Vanderstraten'ille, loi pikimmältään silmänsä läsnä oleviin +orjiin, jotka miehen ilmautuessa nähtävästi peljästyivät ja rupesivat +kahta vertaa ahkerammin löyhyttämään sulkaviuhkoillaan. Sillä Nikolao, +kartanon ylivouti, nyt ilmaantui herransa eteen ja antoi, niinkuin aina +oli hänen tapansa, kertomuksen päivän tapahtumista. + +Nikolao oli kookas, väkevä mies, jonka paljas näkö saattoi tuottaa +hänelle tarpeellista kunnioitusta. Hänen troopillisen auringon säteistä +päivettyneet kasvonsa, musta parta, joka huulilta ja poskilta valui +alas rinnalle, tumman silmän tyly vilkahdus, syvä, vahva, kumiseva ääni +eivät milloinkaan olleet vaikuttamatta orjistuneisiin neekeri +raukkoihin. Vaan enemmän kuin kaikki nämä tuotti hänelle kunnioitusta +piiska letitetyistä härän-nahan hihnoista, joka riippui voudin vyössä +hänen valtansa merkkinä. Hänen väkevä kätensä taisi tätä asetta kunnon +lailla viljellä, eikä ollut kartanossa monta neekeriä, jotka eivät +olleet tulleet kipeästi tuntemaan tämän käsivarren ja tämän piiskan +painoa. Nikolaota orjat pelkäsivät enemmän kuin ankarata isäntääkään, +joka, vaikka kyllä alinomaa torui ja murisi, ei kuitenkaan saattanut +tykkänään kieltää hyvänsävyistä Hollantilaista luonnettansa, paitsi kun +mustan lauman huolimattomuus hänen omaa nekosuuttansa häiritsi. + +"No, mitä kuuluu, Nikolao?" kysyi herra Vanderstraten ja ojensi +tyhjäksi poltetun piipuu neekerille, joka pian uudestaan täytti sen +tupakalla. "Joko kahvin korjuu on lopetettu? Ja oletteko jo koettaneet +tuota uutta sokerikonetta, jonka paljolla rahalla tuotimme +Lüttichistä?" + +"Kahvin sato on aivan hyvä," vastasi Nikolao. "Se on runsaampi kuin +milloinkaan ennen, ja te voitte lähettää noin sata säkkiä enemmän +kahvia Eurooppaan kuin viime vuonna. Mutta koneelta ei tule mitään +valmista, eikä sillä ole yhtäkään askelta pitemmälle päästy. Raha on +suoraan sanoen hukkaan menetetty. Te tiedätte, että aina olen teitä +varoittanut. Ei ole noista uusista koneista. Mitäpä ne tuolla vanhassa +maassa sokerimyllyistä ymmärtävät? Sillä rahalla, joka on koneesen +tuhlattu, olisitte voineet ostaa monta orjaa." + +Herra Vanderstraten näytti vähän suuttuneelta. "Kone ei ole mihinkään +vikapää," sanoi hän jotenkin tuikeasti. "Sinä, Nikolao, et vaan ymmärrä +alottaa asiata oikeasta päästä. Olkoon menneeksi -- minä hankin +Amsterdamista koneniekan, ja hän on asettava kalun hyvään kuntoon." + +"Maksaa vaan paljon rahaa, herra, ja on turhaa tuhlaamista sekin," +vastasi vouti jotenkin ivallisesti. "Mutta te olette rikas, mitä se +teitä vahingoittaa, jos heitättekin pari sataa tukaattia samaan +juopaan, joka jo ennen on tuhansia niellyt." + +"Katsotaan, varrotaan, Nikolao. Ole nyt puhumatta siitä! Mitä uutisia +muuten kuuluu?" sanoi herra Vanderstraten vähän närkästyneenä. + +"Herra Geldern on ilmoittanut, että häneltä viime yönä on varastettu +lihava sika ja että neekerimme Wamba on siitä varkaudesta luulon +alaisena. Minä olen tutkistellut hänen mökkinsä ja löysin sian +teurastettuna lehtiläjän alta hänen pihansa nurkasta. Päättäkää itse, +miten tuo konna rangaistaan ja mitä sialla tehdään." + +"Sika annetaan tietysti Geldern naapurillemme takaisin ja Wamba saa +persoudestansa kaksikymmentä piiskan lyöntiä," päätti herra +Vanderstraten. "Tahdonpa karkoittaa siitä heittiöstä varkauden himon." + +"Vieläkin," lisäsi Nikolao, kirjoitettuansa herransa käskyn taululle, +jonka hän otti vyöstänsä, "vieläkin minun täytyy ilmoittaa, että Juno +ja Vesta riitaantuivat yhdestä lasihelmestä, ja että Vesta löi Junoa +vasten silmiä, niin että veri juoksi nenästä ja hammas lähti hänen +suustansa, vaikka helmi oli Junon oma." + +"Voi sitä kirottua kansaa alinomaisella tappeluillaan," huudahti herra +Vanderstraten suuttuneena. "Vesta saa kymmenen piiskan huimausta, ja +Juno viisi, sen vuoksi ettei hän ilmoittanut asiata, vaan rupesi +tappeluun. Mitäs muuta?" + +"Zeno on julistanut," puhui Nikolao vielä, "että hän lyö pään puhki +siltä, joka kertaakaan enää kutsuu hänet Zenoksi, eikä Gumaliksi, joka +on hänen oikea nimensä. Endymion kutsui hänet tänään Zenoksi, ja siitä +he karkasivat toistensa kimppuun niinkuin pukit, ja Zeno, jos ei juuri +musertanutkaan Endymionin kalloa, antoi hänelle kuitenkin semmoisen +kolauksen, että tämä nyt makaa sairaana mökissään. Hänen päänsä on +paisunut niin paksuksi kuin vesi meluuni." + +"Zeno marssii kolmeksi päiväksi koirankoppeliin vedelle ja leivälle, ja +muuten tuolle nuorukaiselle ilmoitetaan, että hän tästälähin aina +nimitetään Zenoksi vaan. Se olkoon sanottu! Nimen olen minä hänelle +antanut, eikä tuo musta lurjus saa ruveta sitä nureksumaan, ellei tahdo +oppia, miltä piiska tuntuu. Tuota roistoväkeä! Näkyypä heissäkin olevan +ylpeyttä! Joko nyt olet puhunut suusi puhtaaksi, Nikolao?" + +"Enpä vielä, hyvä herra. Herkules on horjahtanut sokerimyllyssä ja +musertanut kätensä telojen väliin. Onneksi se vaan oli vasen käsi ja +luut ovat eheät." + +"Piiskatkaa hänet vereen asti," huudahti kimakalla äänellä herra +Vanderstraten, joka nyt todellakin vihastui. "Herkules on parhaimpia ja +vahvimpia nuorukaisia; vast'ikään annoin hänelle palkinnon ja kuitenkin +tuo koira, varmaankin tahallaan, tekee itsensä raajarikoksi, ettei +hänen tarvitsisi enää olla myllyssä." + +"Totta kaiketi, herra! Kaikki he myllyä kammovat ja tekevät mieluummin +ulkona työtä koko päivän kuin siellä yhden tunnin. Mutta kun Herkules +on parantunut, hän kyllä jälleen saattaa tehdä työtä myllyssä, ja minä +olen pitävä huolen siitä, ettei hän enää toista kertaa raajojansa +muserra." + +Näin sanoen orjavouti pudisti hihnapiiskaansa ja hänen tuima +katsantonsa todisti aivan selvästi, ettei hän suinkaan aikonut säästää +onnettoman Herkuleen selkää, joka juuri tätä nykyä kärsi äärettömiä +tuskia majassaan. + +"Nyt toivon sinun viimeinkin lopettaneen onnettomat kertomuksesi," +sanoi herra Vanderstraten, ja sytytti täytetyn piippunsa, jonka neekeri +tarjosi hänelle sytyttimen kanssa. "Miten! Eikö vieläkään? Sano pois, +että kerrankin pääset perille." + +"Herra Vanderstraten," vastasi Nikolao, ja hänen tumma silmänsä paloi +vieläkin tummemmin, "mitä minulla nyt on sanottavaa, sitä ei näitten +nuorukaisten tarvitse kuulla." + +"Menkää tiehenne," huusi herra läsnä oleville orjille ja viittasi +kiivaasti majan suuhun. + +Mustat orjat katosivat heti, nähtävästi iloisina siitä, että saivat +lähteä pois peljätyn voudin näkyvistä, ja tämä puhui hiljemmällä +äänellä kuin ennen: "herra, korjauttakaa pyssyt ja musketit ja pankaa +järjestykseen kaikki, mitä ikinä puolustukseen tarvitaan. Vuoristossa +on levottomuutta; minä pelkään, ettei meidän kauvan tarvitse odottaa +Maron-neekerien tuloa." + +Herra Vanderstraten tuskistui ja hänen punaiset poskensa vaalenivat. +"Mistä sinä tiedät?" kysyi hän. + +"Oikeastaan en tiedä mitään," vastasi Nikolao. "Yksityiset sanat, joita +olen sattunut kuulemaan, ja muutamain orjain ynseä käytös ovat +herättäneet minussa arveluita, jotka pakoittavat minun antamaan teille, +hyvä herra, varoituksen, ennenkuin on liian myöhään. Kapinan henki +uhkaa meitä aivan likeltä, ehkäpä jo liikkuu keskellämmekin orjain +riveissä." + +"Siihen ei ole syynä mikään muu kuin nuo pojat, jotka salaisesti +hiipivät orjiemme majoihin antamaan heille opetusta lukemisessa, +kirjoittamisessa ja uskon-opissa," huudahti herra Vanderstraten +mielipahoissansa ja käveli pitkin askelin edestakaisin majassa, eikä +innossaan ajatellut, ettei hänellä ollut edes tohveleita jalassa. + +"Jospahan kerran saisin edes yhden noista hylkiöistä käsiini," lisäsi +hän. "Mitäpä neekeri tarvitsee lukemista, kirjoittamista ja Jumalan +tuntemista, kunhan nuo roistot vaan osaavat kahvia ja pumpulia istuttaa +ja viljellä, niin siinä on heille jo kyllin ja yhtäkyllin. Mutta +jopa tulevat nuo kirotut, Jumala antakoon minulle anteeksi, nuo +liehakoitsijat, ja lörpöttelevät nuorukaisille vapaudesta ja +tasa-arvosta ja yllyttävät heitä heidän herrojansa vastaan; ja +ennenkuin voit sitä ajatellakaan, rupee sotahuuto kaikumaan, kekäleitä +heitetään peltoihin ja huoneisin, leimuavat liekit tekevät mielettömän +kansan aivan hurjaksi; tulee sitten vielä Maron-neekereitä ja silloin +-- voi sitä onnetonta maanviljelijää, joka ei ole ajoissa apua +hankkinut. Anna sananviejän nousta ratsaille, Nikolao, pidä huolta +siitä, että hän ottaa nopeimman hevosen tallista, ja lähetä hänet +Paramariboon. Terveisiä komentajalle! Lähettäköön hän minulle joukon +sotamiehiä, niin suuren kuin häneltä suinkin liikenee. Joudu, Nikolao! +Maltahan toki vähäsen! Toisen sananviejän voit vielä lähettää +Amsterdamin ja Vredensborgin linnoituksiin. Jota enemmän sotamiehiä, +sitä suurempi turvallisuus, sillä nuo Maron-neekeri koirat eivät tunne +sääliä eikä armoa. Pidä orjat vieläkin kovemmassa kurissa, Nikolao! Ei +kukaan heistä saa lähteä kartanosta, ja joka yön aikana sitä yrittää, +ammutaan armahtamatta kuoliaaksi. Pidä myös silmällä kanuunaveneet, +jotka virran puolelta suojelevat kartanoamme. Katso, että hankitaan +ruutia ja kuulia, ett'emme seiso suojattomina ja neuvottomina, kun nuo +mustat perkeleet hyökkäävät alas vuorilta meidän päällemme kuin kuohuva +virta. Pian, Nikolao, pian! Mitä siinä seisoa töllistelet? Joka +minuutti on kallis, jos Maron-neekereillä on paha mielessä. Malta, +Nikolao! Pidä huolta siitäkin, että paalutus kunnaamme ympärillä +tarkastetaan ja pannaan hyvään kuntoon, jos tarvis tulee -- ja mene nyt +tiehesi, mies, äläkä seiso, kuin jalkasi olisivat maahan kiinni +kasvaneet. Noh, malta, Nikolao -- annahan minun puhua suuni puhtaaksi +-- pidä tarkoin silmällä noita hiipiviä lähetysmiehiä. Tahdon tulla +kirotuksi, jos emme hirtä ensimäistä poikaa, joka käsiimme saattuu, +häätääksemme muilta halun tulla takaisin. No, mitäpä siinä vieläkin +töllistelet, Nikolao? Johan sinun nyt pitäisi olla pitkän matkan +päässä." + +Nikolao mutisi muutamia epäselviä sanoja itsekseen ja lähti kiireesti +toimittamaan herra Vanderstratenin antamia monellaisia käskyjä. Vaan +tämä, aivan uuvuksissa pitkästä puheesta ja mielenliikutuksesta, vaipui +väsyneenä nojatuoliinsa, pani kädet ristiin pyöreälle vatsallensa ja +huokaili syvään sydämestänsä: "jospa tuo kirottu nuorukainen kerran +tulisi. En olisi häntä milloinkaan paremmin tarvinnut kuin tällä +häiriön ajalla, jolloin rehellinen maanviljelijä ei silmänräpäystäkään +voi olla huoletonna hengestänsä." + + + + +TOINEN LUKU. + +Sisarenpoika. + + +Ikäänkuin lempeä taivas, joka niin ylenmääräisesti oli vuodattanut +siunaustansa rikkaan maanviljelijän yli olisi tahtonut täyttää hänen +pienimmänkin toivonsa, taivutettiin nyt lehtimajan köynnöskasvit +erilleen, ja mehuisien lehvien ja kirjavien kukkien keskeltä hymyilivät +noin kahdeksantoista-vuotiaan nuorukaisen verevät, kauniit ja jotenkin +urheat kasvot. Hänen siniset silmänsä vilkahtivat vekkuloisesti +tuuheain, ruskeain kiharoitten alta, ja rehevä, punainen suu naurahteli +vähän ivallisesti, kun hän lausui: "tässäpä Emmerich on, eno! tässäpä +on se kirottu nuorukainen ihka elävänä ja on kuullut kaikki, mitä +ankaran orjavoudin kanssa on keskusteltu. Toden totta eno, sitä en +saattanut aavistaakaan, että rauhallisella maanviljelijällä voisi olla +niin hurja ja sotaisa mielenlaatu, kuin hämmästyksellä vast'ikään +kuulin. Minä tahdoin hämmästyttää, mutta hämmästyin todellakin itse. +No, älkää pahaksi panko, hyvä eno," lisäsi nuorukainen repien +kukoistavat köynnökset rikki, ja seuraavassa silmänräpäyksessä seisoi +hän ällistyneen herra Vanderstratenin edessä -- "monet tuhannet +sydämelliset terveiset tuon teille äidiltäni." + +Nyt vasta tuli vähän eloa herra Vanderstratenin silmiin ja jäseniin. +Hän huo'ahti sydämen pohjasta, tarttui nuorukaisen tarjottuun käteen, +likisti ja pudisti sitä väkevästi, ja sanoi varsin sydämellisesti: +"terve tultuasi Surinamiin, sisareni poika. Tuhat kertaa terve +tultuasi! Tule syliini, poika! Niin! Ja kuinka uljas nuorukainen sinä +olet, solakka, väkevä ja terve, aivan niinkuin minäkin, kun +neljäkymmentä vuotta sitten tulin tähän maahan. Ja äitisi, hyvä +sisareni Margareta, on terveenä?" + +"Yhtä terveenä kuin sinäkin, eno, vaan ei niin tyytyväisenä," vastasi +Emmerich, tarttuen tuoliin ja nekosasti istuutuen enonsa viereen, joka +näkyi olevan ihastuksissa nuorukaisen rohkeamielisestä käytöksestä. +"Ymmärrätkö, eno, hän ei tahtonut ensinkään laskea minua tänne; vaan +kun lupasin vähintäänkin kolmen vuoden perästä palata takaisin ja jos +mahdollista tuoda sinut mukaani, salli hän minun lähteä, vaikka kyllä +katkerilla kyyneleillä ja sydämellisellä surulla. Niin, niin, hänen +sydämensä vuoti verta lähtiessäni, ja sinun täytyy myöntää, ettei +olekaan mikään helppo asia niin pitkäksi ajaksi erota pojastansa, joka +näkyy olevan määrätty äidin ja sisarten tueksi. Nyt, enoni, sanon +sinulle suoraan, mitä tahdon. Minä tahdon, että myyt pois kartanosi, +neekerisi ja kaikki, mitä siihen kuuluu, ja palaat minun kanssani +Eurooppaan. Kolmen vuoden aikaa annan sinulle siihen, ettei sinun +tarvitse hätäillä. Jos ennen tulemme valmiiksi, niin sitä parempi. +Äitini ei pane pahaksi, jos tulemme vuotta aikaisemmin, kuin hän meitä +odottaa ja sinulle, eno, kauniin Saksanmaan raitis ja viileä, vaan +kuitenkin kirkas ilma, on oleva mieluinen, oltuasi niin monta vuotta +tässä hikilavassa. Jumal'auttakoon, mitä hien virtoja olen vuodattanut +parissa päivässä, joina olen matkustanut tässä tuli-uunissa. Jos sillä +lailla pitkittyy, eno, niin viimein hennosta sisaresi pojasta +Emmerichistä ei jää muuta jälelle kuin ohut utupilvi, jota ilman henki +hajottaa joka haaralle. Ja sepä, eno, olisi minulle sangen +vastenmielistä." + +"Voi, miten sinä lavertelet, sisareni poika," huudahti herra +Vanderstraten aivan hämmästyneenä sisarenpojan sanatulvasta. "Tuskin +olet tänne tullut, niin rupeet lörpöttelemään myymisestä ja +muuttamisesta Saksanmaalle, ikään kuin se olisi silmänräpäyksessä +tehtävä. Siitä ei tule mitään, poikani. Hätätilassa annamme äitisi ja +sisariesi tulla tänne; -- vaan kaikissa tapauksissa -- me molemmat +jäämme tänne, sillä minusta on toki parempi istua hikilavalla kuin +jää-ammeessa. Hiljaa, poikani, hiljaa. On meillä nyt parempiakin +tehtäviä kuin ajatella siirtymistä, ja missä tapauksessa hyvänsä, jos +tahtoisinkin myydä taloni ja tavarani, joka ei suinkaan ole +aikomukseni, niin täytyyhän minulla olla jotain vakuutta, ett'ei +taloani hävitetä. Jos olet meitä kuunnellut, niin pitäisihän sinun +tietämän, että noilla verikoirilla, Maron-neekereillä, on ilkeitä +juonia mielessä." + +"Mitä väkeä nuo Maron-neekerit ovat?" kysyi Emmerich. + +"Vai et sinä sitä tiedä, poikani?" vastasi herra Vanderstraten. "Etpä, +saakeli soikoon, ole aivan paljon oppinut tuolla Euroopassasi, pelkään +minä." + +"Armas enoni, Euroopassa on meillä muutakin tekemistä kuin pitää huolta +teidän pienistä yksityis-riidoistanne tässä syrjäisessä maailman +nurkassa," vastasi Emmerich. "Vaan kunhan nyt kerran olen täällä, pitää +minun saada tietää, minkälaisia vihollisemme ovat, sillä ystävämme +kyllä pian opin tuntemaan." + +"Maron-neekerit ovat karanneita orjia, jotka piiloittelevat vuoriston +synkissä metsissä, mihin ei kukaan ihminen tohdi heitä seurata," +selitti herra Vanderstraten. "Siellä he elävät raakalaisten tavalla +metsän otuksilla, joita ampuvat myrkytetyillä nuolilla, ja hyökkäävät +aika välistä alas tasamaille, murhaavat niitä, jotka vastarintaan +rupeevat, riistävät ja raastavat kaikki, mitä heidän ahneet silmänsä +keksivät ja leveät hartiansa jaksavat kantaa. Hirveitä asioita puhutaan +noista pedoista, ja Jumala armossaan varjelkoon meitä joutumasta liian +likiseen tuttavuuteen heidän kanssansa." + +"Katsoppas, eno, sellaisia sinun ei tarvitse peljätä rauhallisessa +Saksanmaassamme," sanoi sisarenpoika. "Kyllä sinä vielä mielesi muutat +ja lähdet minun kanssani aarteinesi meren yli. Toiste enemmän siitä -- +mutta eiköhän nuo urhoolliset Hollantilaiset sotamiehet voisi ajaa +tuota roistoväkeä pakoon?" + +"Jos tulevat tasangoille eivätkä aivan äkki-arvaamatta karkaa meidän +kimppuumme, tulevat he tavallisesti voitetuiksi, vaikka heillä tosin on +raaka rohkeus ja pitkät, vouralilla myrkytetyt nuolet, joista pieninkin +haava tuottaa välttämättömän kuoleman, jos ei kohta saada voidetta +myrkkyä vastaan, ja sitä taas kovaksi onneksi ei kukaan muu tunne kuin +nuo kirotut neekeriläis-koirat. Vuoristoon asti ei heitä voi ajaa takaa +eikä siis heitä hävittää, sillä siinä on hautoja ja rotkoja, joista +taivas armollisesti meitä varjelkoon. Näin ikäänkuin hiuskarvasta +riippuva miekka alinomaa heiluu päämme ylitse, ja joka silmänräpäyksenä +täytyy meidän peljätä tuon veren- ja saaliinhimoisen joukon +päällekarkaamista. Näihin asti nuo konnat ovat minua säästäneet, vaan +minä pelkään, että rauha jo on kestänyt liian kauvan." + +"Täytyy kärsiä niitä vastuksia, joihin itse on syynä," lausui +sisarenpoika yksivakaisesti. "Jos aina olisitte orjianne lempeästi +kohdelleet, niin eivät olisi teiltä karanneet eivätkä uhkaisi teille +kostoa. Mutta nyt meidän täytyy vartoa, miten asiat päättyvät. Eipä +asian laita taida olla niin paha, kuin näyttää, ja pahimmassakin +tapauksessa voimme ainakin suojella itseämme. Eipä tarvittaisi +sotaväkeäkään, jos voisit luottaa neekeriesi uskollisuuteen ja olisi +kylläksi ruutia. Pyssyn luoti lentää kauvemmaksi kuin nuoli, ja siten +estämme pojat tulemasta meitä liian likelle." + +"Sepä se juuri on," sanoi herra Vanderstraten surkean näköisenä. +"Saattaako noihin lurjuksiin luottaa? Tuskin kuulevat mustain +kumppaliensa sota-ulinaa, niin rupeevat yhteen tuumaan heidän kanssansa +ja lähtevät karkuun. Näin on asiain laita, varsinkin siitä ajasta +alkaen, jolloin valkea-ihoiset lähetyssaarnaajat, kiellostamme +huolimatta, rupesivat kulkemaan neekerien mökeissä opettamassa heille +kristin-uskoa. Ei mikään ankaruus eikä mikään kova rangaistus auta. +Muutamat maanviljelijät, jotka ovat peljänneet neekeriensä imeneen +uuden opin myrkkyä, ovat heitä piiskanneet, sitoneet ja rääkänneet; -- +vaan kaikki turhaan. Nuo ilkiöt tulevat vieläkin uppiniskaisemmiksi; ja +tuskin on kulunut kahdeksan viikkoa siitä, kun talon omat neekerit +hävittivät rikkaan Vandermeulenin viljelysmaat Marony-joen varrella; +huone kukistettiin ja onneton Vandermeulen itse murhattiin hirveällä +tavalla. Olen minäkin siitä ajasta tullut ankarammaksi noita mustia +petoja kohtaan, ja niin pian kuin havaitsen yhdenkään heistä tietävän +enemmän, kuin hänen tulee tietää, täytyy hänen roikkua lähimmäisessä +puussa, niin totta kuin minä olen Vanderstraten. Ja lähetyssaarnaajan +käypi samoin, jos saan hänet käsiini." + +Nuori Emmerich pudisti päätänsä ja sanoi rohkeasti: "ei ole sinun +viisaudestasi, eno! Älä pane pahaksesi, vaikka minun täytyy sanoa +sinulle, että te, hyvät maanviljelijät, mutta huonot kristityt, olette +aivan harhatiellä. Sen sijaan että tekisitte parastanne noita tuhmia +mustia raukkoja valaistaksenne ja koettaisitte saada heitä hyviksi +kristityiksi, saatatte heidät ankaruudellanne epätoivoon. Teidän +julmuutennehan se on, eikä totisen Jumalan tunteminen, joka ajaa nuot +poloiset vuoristoon ja pakoittaa heitä hurjan ja julman koston töihin. +Puhdas kristin-oppi tekisi heidät hyviksi ja jaloiksi, vieläpä +kiitollisiksikin sille herralle, joka kohtelee heitä lempeydellä ja +sääliväisyydellä. Tee minun neuvoni mukaan ja koeta kerran, mitä hyvyys +vaikuttaa. Kyllä minä takaan, ett'et kadu kauppaasi." + +"Tuota sinä et ymmärrä, poika," vastasi eno närkästyneenä, pudistaen +päätänsä. "Piiskan pitää käydä laiskan miehen takana; muuten he +nielevät meidät kaikki ihka elävinä. Jos eivät pelkäisi piiskaa, +kidutusta ja kuolemata pitkällisissä kivuissa -- niin ei meillä +silmänräpäystäkään olisi turvallisuutta henkemme puolesta. Mutta olkoon +kylläksi siitä asiasta puhuttu. Ilta tulee viileäksi ja paitsi sitä yö +kohta on tulossa. Käykäämme sisään huoneisin ja jutelkaamme siellä +hauskemmista asioista, äidistäsi ja isänmaastasi; älkäämme vaivatko +itseämme noitten uppiniskaisten, pölkkypäisten, laiskojen murjaanein +tähden." + +Herra Vanderstraten nousi tuoliltansa ja astui verkalleen leveitä, +hyvästi siivottuja hietakäytäviä taloon päin. Emmerich käveli hänen +vieressään syvään miettimiseen vaipuneena ja mutisi hiljaa itsekseen: +"Kummallinen maa ja kummalliset ihmiset! Palava paahde auringolla, +mutta jäiset sydämet ihmisissä, jotka eivät edes soisi lähimmäisillensä +puhtaan kristin-uskon lohdutusta, jotka eivät soisi, että poloiset, +sorretut orjat oppisivat tuntemaan armosta rikkaan, laupiaan +Jumalan, joka yksin voipi lohduttaa ja vahvistaa heitä heidän +viheliäisyydessänsä. Mutta toisin tulee olemaan, jos minä jään tänne ja +voitan enoni sydämen. Hän on luonnoltansa hyvä ja ystävällinen, mutta +paha esimerkki ja vaaran pelko on tehnyt hänen yhtä julmaksi, kuin +muut, jotka näkyvät unhoittaneen että sorretut, nöyryytetyt, rääkätyt +mustatkin ovat ihmisiä ja heidän veljiänsä taivaallisen Isän silmissä. +Kärsivällisyyttä vaan! Toisellaiseksi pitää tämän seikan muuttuman eikä +todellakaan huonommaksi!" + + + + +KOLMAS LUKU. + +Herkules. + + +Miettien ja tuumaillen poloisten neekerien parasta oli Emmerich enonsa +seurassa saapunut tämän asuin-huoneelle ja oli juuri astumaisillaan +sisään avatusta ovesta, kun etäältä kaikuva, kumiseva huuto saattoi +hänet äkkiä seisahtumaan. Hän kuunteli; huuto kuului uudelleen; se oli +syvästi kivun ja tuskan valitus ja nyt Emmerich kiireesti riensi +sinnepäin, mistä huuto kuului, hoksaamatta kutsua enoansa avuksi tahi +pyytää anteeksi pois menostansa. Muutamassa sekunnissa tuli hän +aituukselle, jonka sisäpuolella eräitä neekeri-mökkejä seisoi siellä +täällä, hyppäsi sen yli ja oli muutaman silmänräpäyksen kuluttua +aukealla paikalla, jossa hän tulisoittojen valossa näki hirvittävän +näyn. + +Vähintäin sata neekeriä seisoi isossa piirissä, minkä keskikohdalla +nähtiin nuori, pitkä ja solakka neekeri-orja sidottuna niiniköysillä +paaluun. Hänen voimakas vartalonsa värisi ja vapisi, kun eräs armoton, +valkea mies piiskalla lyödä läjähytti hänen alastonta selkäänsä väkevän +käsivartensa täydellä voimalla. Joka iskulta ilmaantui punainen, +verinen naarmu kidutetun orjan mustalle, sametinnäköiselle iholle. Tämä +nuorukainen tuskin näytti vanhemmalta kuin Emmerichkään. Äärettömät +kivut, joita ruoskan iskut tuottivat tälle onnettomalle, pusersivat +hänen suustansa ähkimisen, joka täytti Emmerichin sydämen syvimmällä, +hellimmällä säälillä. Hänen silmänsä vilkahtivat tuikeasti julmaan +voutiin, hän käski hänen herkeämään, ja kun tätä käskyä ei toteltu, +karkasi hän voudin kimppuun, nykäisi piiskan hänen kädestään ja sivalsi +häntä niin rajusti päähän, että hän keikahti monta askelta taaksepäin. + +"Häpeällistä!" huudahti Emmerich nuoren sydämensä hehkuvassa innossa. +"Kuinka voitte Jumalan edessä vastata siitä, että näin hirveästi +kidutatte ihmistä, joka on luotu Jumalan kuvaksi? Päästäkää tuo onneton +paikalla irti!" + +Mustat orjat, joille Emmerich ilmaantui ikään kuin pelastavana +enkelinä, riensivät sidotun luo, repivät ja leikkasivat poikki köydet, +joilla hän oli kidutus-paaluun sidottu, ja ottivat onnettoman +käsivarsillensa, kun hän, kivusta ja verenvuodatuksesta nääntyneenä, +tainnuksissa vaipui maahan. Sillä välin oli orjavouti toipunut, ja +tummanpunaisena vihan vimmasta ojensi hän puristetun nyrkkinsä +Emmerichiä vastaan, kurittaaksensa nuorukaista, joka oli hänet +häväissyt kaikkien orjain nähden. Vaan Emmerich ei näyttänyt vähääkään +pelkäävän hurjistuneen, mahdottomasti väkevän miehen vihaa. Levollisena +jäi hän seisomaan, katsoi kirkkailla sinisilmillään voutiin ja sanoi +vakavasti: "mene, katala, huomeis-aamuna tahdon minä enoni, herra +Vanderstratenin, läsnä-ollessa teitä kuulustella, ja jos vaan +petomaisesta julmuudesta olette tuota ihmisrukkaa niin häpeällisesti +kohdelleet, on teille paha tarjona." + +Voudin uhkaavasti kohotettu nyrkki vaipui hermotonna alas, kun Emmerich +mainitsi enonsa nimen, ja tuo äsken niin julmistunut mies kumarsi +liehaillen ja mairitellen nuorukaista, joka niin rohkeasti astui esiin +hallitsijana herra Vanderstratenin kartanossa. + +"Suokaa anteeksi, hyvä herra," sanoi hän nöyrästi, vaikka äänensä vielä +vihasta vapisi -- "anteeksi, että kohotin käteni armollisen herrani +sukulaista vastaan. Vaan minä en teitä tuntenut ja aivan oudolla +tavalla te häiritsitte minua velvollisuuteni harjoittamisessa. Tuo +konna on hyvin ansainnut rangaistuksensa. Tänään hän varsin tahallaan +musersi kätensä sokerimyllyssä päästäksensä vapaaksi siitä työstä ja +sitten -- --" + +"Voi teitä, petoa ihmishaamussa," tiuskasi Emmerich vihan vimmassa, "ja +sitten rohkenitte niin veriseksi piiskata haavoitetun miehen, joka jo +vääntelihe kivuissaan. Oi, laupias Jumala! miksi olet sallinut +semmoisen rikoksen tapahtua, musertamatta tuon ilkiön leimauksellasi? +Pois, hirviö, taikka, taivaan nimessä, minä hurjistun ja täytän teihin +rangaistuksen, jonka olette neekeri raukalle aikoneet." + +Vouti vilkaisi suuttuneesen nuorukaiseen tuimasti, ilkeästi, mutisi +muutamia epäselviä sanoja ja katosi pimeään, joka jo peitti koko +ympäristön. Emmerich taas, hänestä sen koommin huolimatta, kumartui +alas haavoitetun puoleen, tarttui hänen oikeaan, terveesen käteensä ja +puristi sitä sydämellisellä sääliväisyydellä. + +"Ole huoletta, mies raukka," sanoi hän hänelle lempeällä, heleästi +soivalla äänellänsä. "Sen lurjuksen täytyy tästälähin jättää sinut +rauhaan, ell'ei hän tahdo saada minun kanssani tekemistä. Kantakaa +hänet majaansa, pojat. Minä tahdon itse sinua hoitaa, ja enoni lääkäri +on parantava kivistäviä haavojasi lievittävällä palsamilla." + +Orjien suusta kaikuivat raikkaat ilohuudot, kun he kuulivat kauniin +valkoisen nuorukaisen puhuvan niin lempeästi ja lohdullisesti. +Kidutettu neekeri puristi viimeisillä voimillaan Emmerichin kättä, ja +hänen suurista mustista silmistänsä lensi leimaus, joka enemmän kuin +tuhat sanaa tulkitsi neekeri raukan kiitollisuutta. Sitten hän tahtoi +heittäytyä Emmerichin jalkojen juureen, mutta kipu ja veren vuodatus +uuvuttivat häntä ja voivotellen vaipui hän tiedotonna veljiensä syliin. + +"Kantakaa hänet pois," huusi Emmerich mustille. "Ja jos joku tietää +lääkärin olevan tässä likellä jossakin, niin kutsukaa hänet tänne; +mutta pian, sillä ei kellenkään ole pikainen apu tarpeellisempi kuin +tälle rääkätylle neekeri raukalle." + +Muutamat väkevimmistä neekereistä nostivat taintuneen ylös, +kantaaksensa häntä hänen omaan mökkiinsä; toiset juoksivat lääkäriä +hakemaan. Mutta samassa tuli neekeri-akka esiin pimeydestä, jossa oli +piilounut, käski pois rientävät pysähtymään ja otti pnnaisen puu-rasian +halvan hameensa taskusta. + +"Jääkööt kaikki tänne," sanoi hän murretulla Hollannin kielellä. +"Vanhalla Gingalla on rohtoja, parempia kuin kaikki tohtorin voiteet. +Herkules huomenna terve." + +Yleinen sohina kuului neekerien joukosta. Kunnioituksella he antoivat +sijaa vanhalle vaimolle, joka hitaasti kulki haavoitetun luokse, +aukaisi puisen rasian ja voiteli taintuneen verisiä haavoja +värittömällä nesteellä. Herkules vavahti, värähti; mutta seuraavassa +silmänräpäyksessä hän hymyili ja aukaisi silmänsä. Ensi silmäyksensä +sattui Emmerichiin, joka seisoi aivan hänen vieressään ja +sääliväisyydellä katseli hoidokastansa. + +"Oi, herra," sanoi tämä, suudellen nuorukaisen kättä, "Herkules sinun +henkineen, verineen, kaikkineen. Herkules antaa repiä itsensä rikki +jalopeuroilta ja tiikereiltä nuoren herran tähden. Herkules ei unohda, +mitä nuori herra on tehnyt orja raukalle." + +"Ole huoletta, ystäväni," vastasi Emmerich hymyillen. "Koko juttu ei +ansaitse sen enempää puhetta. Samoin kuin sinulle tein, olisin tehnyt +kellenkä hyvänsä, vaikka meidän vanhalle taitavalle muorillemmekin. +Mutta menkää nyt lapset! Haavoitettu tarvitsee lepoa, ja minä tahdon +puhua enolleni oikein vakaisesti, ett'ei täällä täst'edes tapahtuisi +sellaisia seikkoja, kuin silmieni tänään hämmästyksellä ja säälillä on +täytynyt nähdä. Ja kuulkaa, lapset, jos vouti vielä kerran on julma +teitä kohtaan, niin kääntykää vaan minun puoleeni. Niin kauvan kuin +minä voin sitä estää, ei ole kellenkään vääryyttä tapahtuva. Hyvää +yötä." + +Emmerich kääntyi kartanoon päin, lähteäksensä pois. Mutta vanha Ginga +piti hänet takin liepeestä kiinni ja pyysi hänen näyttämään +kämmentänsä. Hymyillen täytti nuorukainen tämän pyynnön, ja tulisoiton +leimuavassa valossa tutkisteli vanhus himeillä silmillään kauvan aikaa +moniin mutkiin kietoutuueita viivoja nuorukaisen kädessä. + +"Kaikki aivan hyvä!" sanoi vanhus miettiväisesti ja nyykähytti +päätänsä. "Sydän hyvä ja käsi hyvä antamaan köyhille, vaan musta pilkku +keskellä elon juovaa. Kavahtakaa valkoista miestä; musta mies ei +vaarallinen nuorelle herralle. Valkoisella miehellä paha mielessä! +Ginga sanoo: olkaa varoillanne." + +"Kiitoksia varoituksistanne, mummoseni," naurahteli rohkea nuorukainen. +"Mutta katsoppas, olkoon musta tahi valkea, tahdon minä hätätilassa +suojella itseäni ja ylhäällä pilvien tuolla puolen asuu Hän, joka on +väkevämpi kuin pahansuopien kaikki juonet. Hyvää yötä, lapset, ja +sinulle, Herkules, toivon hyvää tointumusta." + +Neekerien riemuhuutojen kaikuessa lähti Emmerich pois. Vaikka jo oli +pimeä yö, lähettivät kuitenkin tuikkaavat tähdet niin paljon valoa maan +päälle, että hän osasi tietänsä ja saattoi nähdä enonsa kartanon +tummat hahmoviivat. Rivakasti astui hän eteenpäin. Muutaman askeleen +päässä kartanosta täytyi hänen kulkea tiheän pisanki-pensaikon sivutse. +Tässä hän äkkiä seisahtui, sillä kapea, tumma esine lensi sihisten +aivan hänen silmiensä ohitse ja tarttui palmu-puun runkoon, joka oli +häntä niin likellä, että hän melkein kädellään siihen ylettyi. Hän +seurasi esinettä silmillään, läheni palmupuuta ja veti sulitetun +nuolen sen pehmeästä kuoresta. Salaman nopeudella syöksi hän nyt +pisanki-pensastoon. Hän ei nähnyt ketään, mutta rätinä ikään kuin +erilleen taivutetuista ja jälleen yhteen sysätyistä oksista ilmoitti +hänelle, että joku elävä olento oli väijynyt pensastossa. Emmerich +seisoi epäillen, pitäiskö hänen seurata sitä vai ei. Hän pudisti +ruskeita kiharoitansa, kääntyi kartanoon päin ja mutisi itsekseen: +"vanha Ginga näkyy tuntevan väkensä, vastaiseksi tahdomme kuitenkin +olla varoillamme valkoisten miesten nuolia vastaan." + +Porstuassa havaitsi Emmerich nuoren koiran. Sievästi teki hän sen +nahkaan pienen naarmun nuolella. Eläin rupesi kohta värähtelemään, +vingahti pari kertaa, oikaisi koipensa ja kuoli. + +"Aivan oikein, nuoli on myrkytetty," sanoi Emmerich hiljaa itsekseen. +Hän taittoi vaarallisen aseen pirstoiksi, kaivoi kuopan maahan, pani +koiran ja nuolen siihen ja peitti sen huolellisesti mullalla. + +"Nyt tahdomme vartoa, mitä vieläkin on tapahtuva," lausui hän. "Eno ei +vielä saa mitään tietoa tästä pienestä seikasta. Niin pitkälle ei +koston himo vie, että muutaman kolahduksen ja haukkuma-sanan vuoksi +ruvetaan salamurhaan. Tämän alla kätkeyy enemmän ja Jumalan avulla, +joka on minua varjeleva niin hirveästä kuolemasta, tahdomme pian kyllä +saada asiat selville. Vielä kärsivällisyyttä ja vaiti-oloa." + +Itseksensä viheltäen Saksalaisen laulun nuottia meni Emmerich enonsa +luokse ja sai toria pitkästä pois olostansa, mutta ne hän pian sai +loppumaan sopivalla anteeksi anomuksella. Sitten kertoi hän äidistänsä, +sisaristansa ja kauniista Saksalaisesta kotimaastansa, ja herra +Vanderstraten kuunteli häntä tarkasti aina sydän-yöhön asti. Sitten +vasta hän meni levolle Emmerichin kanssa, joka ei puhunut sanaakaan +enollensa tämänpäiväisistä seikoista. + + + + +NELJÄS LUKU. + +Koneisto. + + +Aamu-auringon ensimäinen säde tuskin oli kullannut läheisen vuoriston +metsittyneitä kukkuloita, kun eno Vanderstraten kolkutti sisaren-pojan +huoneen ovea ja korkealla äänellä käski hänen pukeutua ja lähteä hänen +kanssansa kävelemään kasvumaita. Kaksi minuuttia myöhemmin Emmerich +seisoi valmiina enonsa vieressä ja meni hänen kanssansa puutarhan +kautta läheisille, rehevässä viljavuudessa loisteleville kasvumaille. +Vaikka oli niin aikaisin aamulla, oli jo eloa ja virkeyttä nähtävänä, +ja mihin ikään Emmerich loi silmänsä, vilkahti häntä vastaan säihkyviä +mustia silmiä, jotka katselivat häntä hellimmällä rakkaudella ja +kiitollisuudella. Kaunis nuorukainen nyykkäsi ystävällisesti +neekereille, puhuikin pari sanaa heidän kanssansa eikä paljon huolinut +eno Vanderstratenin muistutuksesta, ettei pitäis "olla liian nöyrä +noille mustille lurjuksille," j.n.e. + +"Ihmisiäpä he ovat yhtä hyvin kuin sinä ja minä eno kulta," lausui +Emmerich hymyillen, "ja näethän, ett'eivät ole kiittämättömiä +ystävyydestäni." + +Eteenpäin kulkiessaan kohtasivat he Nikolao voudin, joka nähtävästi +vaaleni, kun Emmerich katsoi häntä terävästi silmiin. Nuorukainen +tahtoi mennä sivutse häntä puhuttelematta; mutta vouti, nopeasti +mieltänsä rohkaisten astui ilkeästi nauraen häntä vastaan ja kysyi +herra Vanderstratenilta, oliko tuo nuori mies vastaiseksi saanut +isännyyden kartanossa? Hämmästyneenä herra Vanderstraten nosti +silmänsä, ja Nikolao kertoi nyt, miten Emmerich edellisenä iltana oli +häntä estänyt velvollisuutensa täyttämisessä. Huolettomasti hymyillen +kuunteli Emmerich hänen kannettansa ja rupesi itseänsä puolustamaan +vasta sitten, kun eno totisena kysyi, oliko voudin syytöksessä perää. + +"On kaiketi," vastasi Emmerich, "ja mieltäni vaan pahoittaa, ett'en +vielä kovemmin kurittanut tuota julmaa lurjusta. Herkules raukkaa +piiskatessaan hän ei muistanut, että tämä jo oli kylliksi onneton +palveluksessaan rusennetun kätensä tähden. Kiittäkää Jumalaa, herra," +sanoi Emmerich vakaisella ja uhkaavalla silmäyksellä kääntyen voudin +puoleen, "ett'en ole mitään puhunut ilkeästä teostanne. Vielä yksi +sana, niin minä kerron enolleni seikkoja, joista teille saattaisi olla +pahat seuraukset. Pois, katala, pois, ja kavahtakaa vasta olemasta niin +julma. Tässä nyt olen ja, taivaan nimessä, minä tahdon valvoa +oikeutta." + +Vouti hämmästyi ja hiipi hiljaa pois. Mutta herra Vanderstraten +virkkoi: "älä vaan, sisareni poika, pilaa meidän ja voudin väliä. Jos +ei häntä piiskoinensa olisi, niin emme yhtäkään silmänräpäystä olisi +hengestämme varmat. Hän teki kyllä väärin siinä, että Herkulesta nyt +piiskasi, kun olisi voinut odottaa hänen parantumistansa; mutta +sinulla, poika, ei ollut vähintäkään syytä sekaantua siihen, sillä +sinuun asia ei ensinkään koskenut. Minä pidän sinusta paljon, sen +vuoksi että olet rehellinen mies ja sisareni poika, vaan varo, ett'et +jälleen menetä rakkauttani, sillä minä en siedä sellaisia vehkeitä." + +"Minä kiitän paljon rakkaudestanne, jos se on ostettava konnan töillä," +tiuskasi Emmerich. "Mieluummin tahdon paikalla lähteä takaisin +Saksanmaalle, kuin kylmäkiskoisesti katsella julmuuksia, jotka +saattavat vereni kuohumaan. Päättäkää pian, eno; yhtä vähän kuin te, +ymmärrän minäkin leikintekoa semmoisissa asioissa, joita en voi vastata +omantuntoni edessä." + +Herra Vanderstratenin viha oli puhkeamaisillaan ja hän teki lujan +päätöksen lähettää nuorukaisen takaisin sinne, mistä hän oli tullut. +Vaan nähtyänsä nuorukaisen jalosta innosta säteilevät silmät, jotka +niin elävästi muistuttivat häntä sisarestansa, haihtui syttymäisillään +oleva vihansa, ja leppeämmin, kuin itse olisi suonutkaan, virkkoi hän: +"No, no! älä ole niin tulinen, poikani, malta vaan, aikaa voittaen +sinäkin tulet viisaaksi. Mielettömän teon vuoksi ei sisareni poikaa +lähetetä pois meren yli. Tule Emmerich!" + +Leppyneenä seurasi nuorukainen enoansa, joka kävi edellä, siksi että +seisahtui aukealle paikalle, missä kehnosti rakennetuissa mökeissä, +taikka oikeammin katosten alla, oli ladottuna suuria kasoja +rautakaluja, isoja teloja, hammasrattaita, ruuveja, tankoja y.m.s. + +"Tämä paikka maksaa minulle paljon rahaa," sanoi herra Vanderstraten +huoaten ja katkerasti naurahtaen. "Tuossa on monta hollantilaista +tukaattia, jotka ihan suotta olen heittänyt pois. Nämä läjät tässä, +jotka nykyään suurilla kuljetuskustannuksilla tuotiin tänne +Lüttichistä, ovat tehneet suuren loukon raha-arkkuuni." + +"Ovatko koneet vajanaisia vai särkyneitäkö?" kysyi Emmerich, +tarkastellen rautaläjiä, tutkivin silmin. + +"Ei, poika, ne ovat kaikki eheät ja täydelliset, mutta ei kukaan +ymmärrä noita ratas- ja tanko-koneita sovittaa yhteen," vastasi herra +Vanderstraten ja lisäsi närkästyneenä: "minä olen luottanut teidän +riivattujen koneseppienne kuvailuksiin, olen luullut voittavani isoja +etuja noilla koneilla ja tuottanut niitä koko laivallisen. Kun nyt +koneet tulivat, seisoimme kuin narrit, koettelimme ja koettelimme +emmekä tulleet mihinkään selkoon. Naapurit vielä päälle päätteeksi +nauroivat tarpeettomille uutis-kapineilleni ja paitsi rahatappioitani +tulin vielä pilkatuksi ja herjatuksi. Heittiö vieköön kaikki koneet!" + +"Lopussa kiitos seisoo, eno," vastasi Emmerich ja tutkisteli tarkemmin +kuin ennen pinottuja koneen-osia. "Se on vanha, hyvä sananlasku! hm! hm! +Tämä on, kuten näkyy, leikkuukone -- nämä ovat sokerimyllyn osia, +ainakin nuo vankat telat sitä todistavat -- tämä on noin kahdenkymmenen +hevosen voimainen höyrykone -- no, eno, paljoko minulle annat, jos +panen kaikki nuo koneet järjestykseen?" + +"Et ole täysi-järkinen poika," sanoi herra Vanderstraten puoleksi +nauraen, puoleksi suuttuneena. "Pilkkakirves, luuletkos täällä voivasi +mielesi mukaan silmiämme lumota? Mene tiehesi, äläkä yhtään puutu +noihin koneisin. Toivon ruosteen pian niitä syövän ja sitten eivät enää +silmiäni kiusaa." + +"Minä en laske leikkiä, eno," sanoi Emmerich aivan totisena. "Vielä +kerran kysyn sinulta, mitä annat minulle, jos parin kymmenen orjan +avulla panen nuo koneet kuntoon neljässätoista päivässä? Minä vähän +ymmärrän noita asioita, eno." + +"Poika," huudahti herra Vanderstraten, levittäen silmänsä, "jos saat +sen toimeen, niin totta todellakin, niin totta kuin minä elän, sinä +saat puolen siitä tulosta, minkä nuo kalut tuottavat." + +"Ei eno, niin paljoa minä en pyydä niin vähästä avusta," vastasi +Emmerich nauraen. "Ehkä minä vaan pyydän, -- anna minulle tuo Herkules +raukka, jota voutisi on niin pahoin pidellyt." + +"Saat hänen, poika, ja lisäksi vielä tusinan mustia poikia!" huudahti +herra Vanderstraten iloissaan. "Jos todellakin saat sen toimeen, niin +saat nähdä, ett'ei enosi ole kiittämätön. Milloin tahdot ruveta +työhön?" + +"Huomeis-aamuna ani varhain," lausui Emmerich. "Tänään meidän ensin +pitää määrätä, mihin paikkaan koneet ovat asetettavat, ja valita miehiä +avukseni. Minä en tahdo muita kuin vahvoja, tukevia miehiä." + +"Onpa sinulla suuri valitsemisen tila," vastasi herra Vanderstraten. +"Ota niin monta, kuin tarvitset, ja jos tämä vaikea työ sinulle +onnistuu, niin tänne tulosi tuskin on kullalla maksettava; mutta jos +olet minua vietellyt ja narrina pitänyt, niin todella suutun kuin +suutunkin." + +"Olkaa huoletta, eno, jos ei vaan mitään puutu koneista, jota en nyt +taida päättää, kun kaikki kappaleet ovat huiskin haiskin, niin minä +vastaan asian menestymisestä. Mutta sinä et saa minua häiritä, vaan +sinun pitää pysyä erillään eikä olla koko asiasta milläsikään, siksi +että sanon sinulle: jo on kalu kunnossa, kunnioitettava eno +Vanderstraten." + +Enolle tämä ehdotus ei näyttänyt aivan oikealta; hän ei luottanut +sisarensa pojan taitavuuteen ja katseli häntä epäillen, kahden +vaiheilla. Vaan nuorukaisen rehellinen katsanto ja se varmuus, jolla +hän oli arvannut eri kone-osain käytäntöä, saattoivat enon viimeinkin +heittämään koneet nuorukaisen haltuun. "Tee, mitä tahdot ja taidat," +sanoi hän, "neljäntoista päivän perästä puhutaan asiasta jälleen." + +Emmerich kävi viipymättä työhön käsiksi. Enon käskystä annettiin pari +tusinaa vahvimpia ja ketterimpiä neekereitä hänen käytettäväksensä, ja +moneen päivään eno ei saanut häntä nähdäkään muuta kuin päivällisellä. +Vaan sitä enemmän hän kuuli hänestä puhuttavan. Niillä paikoilla, missä +koneet koottiin ja pantiin katoksen alle, kuului alinomaa vasaran +kalsketta, työmiesten huutoja ja konesepän käskysanoja; savupiiput +savusivat, hehkuivatpa ahjotkin, joissa rauta sulatettiin ja +juotettiin, ja kaikki todisti kiihkeintä ja tulisinta uutteruutta. +Emmerich näytti iloiselta, eno Vanderstraten hymyili itsekseen ja +oli uteliaisuudesta menehtyä. Mutta Nikolao vouti kuljeskeli +synkkämielisenä suutuksissaan ympäri eikä näyttänyt suuresti ihastuvan +Emmerichin hankkeen menestymisestä. + +Viimeinkin, ennen neljäntoista päivän kuluttua, tarttui Emmerich eräänä +iltana enonsa käteen ja vei hänet mitään virkkaamatta siihen huoneesen, +mihin koneet olivat asetetut. Höyrypannut kiehuivat, mahtavat rattaat +pyörivät sujuvasti ja helposti, suurta hälinää nostamatta; rattaiden +hampaat kävivät toisiinsa, ja kaikki todisti, ett'ei sisarenpoika +suinkaan luvannut liian paljon ruvetessaan asettamaan koneita kuntoon. +Ihmetellen ja iloisella kummastuksella katseli herra Vanderstraten +onnistunutta työtä. Höyrykone teki työtään voimalla ja aivan +säännöllisesti sokerimyllyn telat rusensivat ruokoja ikäänkuin oljen +korsia ja aivan yksinkertainen, vaan kuitenkin sukkela laitos suojeli +orjia, jotka työnsivät ruokoja telojen väliin, musertamasta käsiänsä ja +käsivarsiansa, niinkuin vast'ikään oli käynyt onnettoman Herkuleen ja +ennenkin usein oli tapahtunut. Koneet toimittivatkin täydellisesti +tehtävänsä, ja ilon innostuksessa huudahti herra Vanderstraten, sulkien +sisarensa pojan syliinsä: "todellakin, nuorukainen, taitavuutesi +säästää minulle vähintäkin viidenkymmenen orjan työn, jotka eivät olisi +voineet niin paljon matkaan saattaa kuin nuo rautaiset venkaleet +tuossa. Vaan miten sinä olet saanut kaikki niin pian toimeen?" + +"Aivan helposti, vähällä miettimisellä, rakas eno," vastasi Emmerich. +"En ole vallan tietämätön koneis-opin alkeissa; sillä toimituksista +vapaana ollessani olen välistä sitäkin tiedettä tutkinut, ja niin olen +tämän kaiken tuon ripeän väen avulla valmiiksi saanut. Ne olivat nöyrät +ja kätevät, ja hyvä olisi, jos samat miehet pantaisiin koneen +käyttäjiksikin. Kun ovat olleet avulliset sen kokoon panemisessa, niin +ovat siihen jo vähän tutustuneet, ja minä itse tahdon sinun luvallasi +pitää pääkomentoa, siksi että löydät toisen soveliaamman konemestarin." + +"Toisesta ei puhettakaan, Emmerich," huudahti herra Vanderstraten. "Jo +minä sen näen, että sinä olet taitava poika, ja vanha enosi ei +pettynyt, kun toivoi saavansa oivallisen apulaisen sinusta. Ja te +mustat roistot" -- hän kääntyi mielihyvillänsä neekerien puoleen, jotka +syvällä kunnioittamisella seisoivat hänen ympärillänsä, "huomenna +saatte pitää riemujuhlan, saatte tanssia ja hypellä mielenne mukaan. +Menkää sitä toisillekin ilmoittamaan." + +Mustat kasvot vetäytyivät hirveään irmastukseen, joka ilmaisi kaikkein +heidän ilonsa, ja pojat riensivät pois tuulen nopeudella. Mutta eno +Vanderstraten syleili sisarensa poikaa uudelleen ja sanoi: "sinä olet +ansainnut minun luottamukseni, poika, ja tästälähin olet sinä oikea +käteni, ja orjieni ja voutieni pitää totella sinua niinkuin minuakin." + +Tähän Emmerich ei vastannut mitään; oli vaan iloinen sydämessään, ja +päätti salaa itsekseen käyttää saavutetun valtansa, niin paljon kuin +mahdollista oli, neekeri raukkain hyväksi, joiden surkea tila +armottomain voutien vallassa herätti hänen sydämessään hartaimman +sääliväisyyden. + + + + +VIIDES LUKU. + +Vouti. + + +Sill'aikaa kuin Emmerich puuhasi koneitten asettamista ja +järjestämistä, paranivat rääkätyn Herkuleen haavat, ja eräänä päivänä +lankesi herra Vanderstratenin sisarenpojan jalkojen juureen nuori +neekeri, jonka hän heti tunsi hoidokkaaksensa ja jota hän +sydämellisesti tervehti. Hän muisti myös, että eno oli lahjoittanut +tämän orjan hänelle ja ilmoitti sen neekerille. + +"Nouse ylös, Herkules," sanoi hän. "Tästä päivästä alkaen et sinä enää +ole orja, vaan vapaa mies, ja semmoisen miehen tulee langeta +polvillensa Jumalan, vaan ei vertaisensa eteen. Enoni lahjoitti sinun +minulle ja minä lahjoitan sinulle vapauden." + +Hämmästys, ilo, epäilys ja ihastus kuvautuivat neekerin mustissa +kasvoissa, kun hän kuuli nämä valkoisen nuorukaisen sanat, jotka +hänestä olivat ikään kuin ilosanoma taivaasta. Emmerichin täytyi vielä +kertoa sanansa, ennenkuin Herkules niitä todellakin uskoi; sitten hän +päästi raikkaan ilohuudon, heitti pois kädestään lapion, jolla hän +vast'ikään oli tehnyt työtä, oikaisi itsensä, katsahti hehkuvin silmin +ylös taivaasen ja huudahti syvällä heleällä äänellänsä monta kertaa +perätysten: "Herkules vapaa! Herkules vapaa mies! Herkules ei enää +pelkää voudin piiskaa eikä hänen jyrkkää katsantoansa." + +Sitten hän säihkyvillä silmillä katseli Emmerichiä, joka häntä +hymyillen silmäili, ja heittäytyi uudelleen hänen jalkojensa juureen. +"Herkules vapaa!" lausui hän. "Mutta Herkules kuitenkin nuoren herran +orja. Herkules kuolee nuoren herran edestä eikä luovu hänestä koskaan." + +"Mutta toden totta, Herkules, sitä ei sinun pidä tekemän," vastasi +Emmerich. "Minä tahdon, että nyt nautit vapauttasi, etkä uudestaan +rupee orjuuteen. Hyvä enoni antaa sinulle pienen maatilkun, rakenna +siihen maja itselles ja elä omana herranasi." + +Herkules pudisti päätänsä. "Ei mennä pois herrasta," sanoi hän +levollisella, mutta järkähtämättömällä vakavuudella. "Ginga sanoo, +vaarat uhkaavat nuorta herraa. Herkules häntä suojelee taikka kuolee. +Herkules ei koskaan luovu hyvästä herrasta." + +"Sinua lapsettaa, Herkules," sanoi Emmerich hymyillen. "Vaan jos +välttämättä tahdot olla luonani, niin ole ystäväni eikä palvelijani. +Sinulla on hyvä, jalo sydän ja sinä ansaitset hyvin rakkauttani. Tule +syliini Herkules -- sillä jalkojeni juuressa et saa maata." + +Herkules viivähteli, vaikka syvä liikutus ja hehkuva ihastus välähti +hänen kosteista säihkyvistä silmistänsä. Mutta Emmerich halasi häntä ja +painoi hänen sydämellisesti vasten rintaansa. Herkules vastasi +ujostellen tähän rakkauden osoitukseen, astui sitten askeleen takaperin +ja lausui, innosta vapisten: "Herkules herran ystävä; onneton se, joka +herraani hätyyttää. Ei valkoinen, ei musta, ei kukaan tohdi tehdä +mitään pahaa herralle ja sille, joka häntä rakastaa." + +Näin sanottuaan katosi Herkules läheiseen lehdikköön, ja vähän +kummastuneena katsahti Emmerich hänen jälkeensä. Neekerin lauseissa +näkyi olevan joku syvempi merkitys; Emmerichin tätä mietiskellessä +häiritsi sotatorvien torahdus hänen mietteitänsä. Hän riensi pois sitä +suuntaa, josta raikkaat sävelet kaikuivat, ja näki pataljoonan +Hollantilaisia sotamiehiä täysissä aseissa, jotka pysähtyivät hänen +enonsa huoneen eteen ja asettuivat rivihin. Herra Vanderstraten riensi +upsieria vastaan, joka, valtakirja kädessään, tuli huoneen ovelle; hän +tervehti häntä kohteliaasti ja antoi kohta käskyn tuottaa virvoituksia +väsyneille, marssista ja päivän paahteesta uupuneille sotamiehille. +Nikolao vouti tuli kohta saapuville, ja Emmerich, joka yhä edelleen +katseli tätä miestä epäluulolla, siitä asti kuin hän töin tuskin oli +välttänyt hänen myrkytetyn nuolensa, ei jättänyt huomaamatta, että tämä +kohta joutui sangen hartaasen kanssapuheesen vasta tulleitten +sotamiesten kanssa. Emmerich lähestyi heitä ja kuuli Nikolaon sanovan: +"niin, niin, pojat, nyt on meillä enemmän tekemistä omain orjaimme kuin +Maron-neekerien kanssa, jotka tätä nykyä ovat aivan rauhallisina, +niinkuin itse olen kuullut niiltä, jotka hyvin tietävät heidän +piilopaikkojansa. Mutta meillä on nyt täällä eräs keltanokka tuolta +vanhasta maasta, joka tyhmällä käytöksellään pian tekee nuo mustat +roistot niin uppiniskaisiksi, että viimein nauravat meitä vasten silmiä +eivätkä tottele käskyjämme. Sen saatte kyllä itse nähdä, jos kauvemmin +tulette täällä olemaan." + +Samassa Emmerich astui esiin ja taputti aivan tyynesti voudin +olkapäätä. Tämä kääntyi äkkiä ja säikähti kovin, kun huomasi nuoren +herran, jota hän vast'ikään oli niin ilkeästi herjannut. + +"Pitäkää kielenne kurissa, vouti Nikolao," sanoi Emmerich tyynesti, +mutta sangen totisesti. "Tällä kertaa voin teidän julkeuttanne kärsiä, +mutta toiste teillä siitä on paha tarjona." + +Vouti pujahti pois ja Emmerich puhutteli sotamiehiä muutaman minuutin +aikaa, antaen heille aivan toisellaisen ajatuksen itsestään, kuin +kavala vouti oli koettanut heitä luuloitella. + +Sotamiesten ulkona atrioidessa istuivat herra Vanderstraten, upsieri +ja Emmerich sisällä, talon viileimmässä huoneessa, keskustellen +Maron-neekereistä ja niistä vaaroista, joiden alaisina kasvumaat +alinomaa olivat tämän hurjan joukon vuoksi. Emmerich mainitsi, mitä +vouti tuolla ulkona oli siitä asiasta puhunut, ja herra Vanderstraten +yhdistyi voudin lauseisin. + +"Tosin kyllä," sanoi hän, "ei ole tätä nykyä mitään pelkäämistä noista +vallattomista joukoista. Nikolao on itse vuoristossa liihennellyt ja +käynyt kaikissa heidän lymypaikoissansa, vaan hän ei ole missään +havainnut yleisen päälleryntäyksen hankkeita. Mutta kuitenkin, herra +upsieri, on hyvä, että olette tänne saapuneet urhoollisten +sotamiestenne kanssa, sillä työtä taidatte saada siinä, missä olette +sitä vähimmin odottaneet. Nikolao on päässyt salakapinan jälille omain +orjaimme joukossa; he pitävät öisin keskenänsä kokouksia, mutta ei +meidän ole vielä onnistunut löytää heidän piilopaikkaansa. Mutta pian +paha palkkansa periin ja minä toivon, että pääsemme piankin noitten +petollisten roistojen jälille. Kokouspaikka on sitten piiritettävä, +kapinaan yllyttäjät hirtetään, ja muut pannaan pariksi viikoksi +kahleisin vedelle ja leivälle, ja siten on halu uppiniskaisuuteen +muutamaksi vuodeksi hälvennyt." + +Emmerich pudisti päätänsä näille sanoille ja vastasi arvelevaisesti: +"älä menettele liian rivakasti, enoni. En luota tuohon kavalaan +mieheen, Nikolaoon, enkä usko hänen puheestansa mitään, ennenkuin tulen +omilla silmilläni vakuutetuksi hänen sanojensa totuudesta. Se mies ei +tarkoita hyvää sinulle eikä orjille, ja minulle vähimmin, josta minulla +on aivan varmat todistukset." + +"Tuota sinä et ymmärrä, poika," vastasi herra Vanderstraten. "Koneitasi +kyllä osaat käytellä, mutta neekerien kepposia ja konnankoukkuja +arvaamaan, siihen tarvitaan kavalampia kettuja kuin sinä olet. Näen +kyllä, ett'ei meillä kaikki ole aivan oikeassa; kokouksia pidetään, +siitä olen vakuutettu, ja ett'ei tuo musta sukukunta semmoisilla +salavehkeillä mitään hyvää tarkoita, sen jo lapsikin ymmärtää. Mutta +kavaluus kavaluutta vastaan -- me tahdomme heitä kietoa ja pauloa, +ennenkuin he sitä aavistavatkaan." + +"Suora tie on paras, eno," sanoi Emmerich. "Miks' et kokoo neekereitä +ympärillesi ja kysy heiltä suoraan, mitä he vehkeilevät noissa öisissä +kokouksissa? Lupaa heille anteeksi antamus, ja sinä varmaankin saat +tiedon kaikesta, vieläpä voitat heidän sydämensä." + +Herra Vanderstraten nauroi ilkkuen. + +"Kyllä näkyy," sanoi hän, "että sinä olet aivan vieras tässä maassa. +Hyvyydellä et voita mitään tältä paatuneelta rodulta. Koeta itse, että +kerrankin rupeisit heitä pelkäämään." + +Närkästyneenä kavahti Emmerich ylös ja virkkoi suutuksissaan: "minä +tahdon seurata teidän neuvoanne, eno herra, ja sitten saamme nähdä, +kuka pääsee pitemmälle, tekö ankaruudella ja vääryydellä, vaiko minä +hyvyydellä ja rehellisyydellä. Jumalan haltuun, eno." + +Emmerich töytäsi ulos ja tapasi ovella, jota hän rivakasti aukasi, +Nikolaon, jonka koko olento ja ällistynyt käytös silminnähtävästi +todistivat, että hän oli kuunnellut keskustelua kammarissa. Emmerich +loi halveksivan silmäyksen kavalasti ja häveliäästi naurahtavaan +voutiin, sysäsi hänet syrjään ja meni hänen sivutsensa puutarhan kautta +viljelysmaille. Täällä hän kysyi Herkulesta; vaan ei kukaan ollut häntä +nähnyt ja mielipahoissaan palasi hän takaisin mennäksensä jälleen +kammariinsa. Sisään astuessaan tapasi hän etsittävänsä puhdistamassa +kiväärejä, pyssyjä ja pistoleja, joilla herra Vanderstraten oli +koristanut sisarensa pojan huonetta. Hymyillen, rakkaudesta loistavin +silmin katseli häntä Herkules, ja näytteli välkkyviä aseita, ikään kuin +kysyäksensä, oliko hän hyvin tehtävänsä toimittanut. + +"Olethan sangen taitava, Herkules," lausui Emmerich. "Ymmärrätkö yhtä +hyvin ampumista kuu aseiden puhdistamista?" + +"Lapsena Herkules tappoi leijonia ja leoparteja synnyinmaassansa," +vastasi Herkules ylpeillen. "Nuoli varma kuolema pedoille ja pyssy +parempi kuin nuoli. Herra Vanderstraten piti Herkulesta kiväärin +puhdistajana, siksi kuin Herkules joutui sokerimyllyyn. Herkules ampui +jaguarejakin tässä maassa. Välähdys -- paukaus -- kuolema!" + +"Vai olet jo käynyt metsälläkin, Herkules," huusi Emmerich iloissaan. +"Hyvä! Kauvan aikaa on jo mieleni tehnyt kuleksia erämaissa, ja parin +päivän päästä menemme yhdessä metsästämään." + +"Ja tapamme jaguareja, tapiireja, kaimaneja, kirjavia lintuja ja +kaikki," huudahti Herkules. "Voi! sitä iloa, herra! ja pyydetään sitten +vielä kavaloita, väijyviä kissoja." + +"Mitä pyydetään?" kysyi Emmerich. + +"Pahoja kissoja, piilokynsiä," vastasi Herkules. "Saamme nähdä kaikki. +Herkules hyvin tietää kissojen lymypaikkoja, Ginga muori sanoo hänelle, +milloin tulevat, mitä tekevät. Sitä hänen ei tarvitsisi. Herkules pitää +silmänsä auki." + +Turhaan Emmerich pyysi neekeriä selittämään arvoituksen, johon hän niin +salamielisesti viittasi. Herkules ei antanut mitään selkoa, vastasi +vaan: "saatte pian nähdä omin silminne!" Emmerich viimeinkin herkesi +kiusaamasta neekeriä muistaessaan, minkätähden hän oikeastaan oli +Herkulesta hakenut. + +"Olkoon niin", lausui hän, "minä luotan sinuun ja odotan. Mutta luota +sinäkin minuun, Herkules. Minä tiedän, että veljesi öisin pitävät +salaisia kokouksia, etkä sinäkään ole niistä poissa. Kerro nyt minulle, +mitä salaisia asioita niissä keskustelette." + +Hämmästyneenä Herkules loi silmänsä maahan ja viivytteli vastausta. + +"Neekeri raukat eivät tee mitään pahaa," sanoi hän viimeinkin. + +"Siitä olenkin vakuutettu ja uskon sanojas," vastasi Emmerich. "Mutta +enoni pitää sitä pahana ja minä luulisin olevan teille parasta, että +suoraan sanoisimme hänelle totuuden." + +"Herkules ei tohdi puhua," vastasi neekeri ja katseli luottamuksella +Emmerichiä silmiin. "Herra Vanderstraten ei paha, mutta vouti sangen +paha ja vuodattaa myrkkyä herran korviin. Jos hän saapi tietää, mitä +neekeri raukat tekevät, niin paha heidät perii. Piiskaa saavat ja +kahleita ja kenties surmansakin. Herkuleen täytyy olla vaiti." + +"Vaan minua, ystävätäsi, sinun ei toki tarvitse pelätä," sanoi Emmerich +nuhdellen. "Luuletko minun voivan pettää sinua ja veljiäsi, Herkules? +Ei, suojella teitä minä tahdon ja mieluummin kuolla kuin sallia, että +hiuskarvakaan teiltä notkistetaan, jos olette syyttömät. Minuun, +Herkules, ystävääsi, voit toki luottaa." Neekeri taisteli itsensä +kanssa. Näkyi aivan selvästi, että hän mielellään olisi puhunut, vaan +epäilemättä joku vala taikka muu tärkeä seikka sitoi hänen kielensä. +"Herra saa tietää kaikki," sanoi hän viimeinkin, "mutta ei tällä +kertaa. Herkules kysyy ensin ja tulee sitten takaisin. Herra aivan hyvä +-- pitää kuulla ja itse nähdä." + +Hän juoksi nopeasti ulos, ja Emmerich odotti vähintäkin tunnin aikaa +hänen takaisin tuloansa. Vihdoin hän palasi hengästyneenä ja hiessä, +mutta säihkyvillä silmillä. + +"Nyt Herkules tohtii puhua," huudahti hän. "Sanoi hyvälle isälle kaikki +ja sai luvan ilmoittaa nuorelle herralle, jos valalla lupaa olla +vaiti." + +"Sen lupaan," vastasi Emmerich ja antoi neekerille sanansa ja kätensä. +Herkules käski hänen nyt sydän-yön aikana olla valmiina, jolloin hän +tulisi nuorta herraansa noutamaan, että tämä omin silmin tulisi +vakuutetuksi siitä, ettei neekereillä ensinkään ollut pahoja aikomuksia +herrojansa ja isäntiänsä vastaan. + +Herkuleen mentyä jäi Emmerich yksin kammariinsa saadaksensa täällä +häiritsemättä vartoa määrättyä hetkeä. Mutta hämärän tultua lähetti +herra Vanderstraten sanan sisarensa pojalle, että tämä tulisi +viettämään iltaa juttelemalla hänen ja vieraan upsierin kanssa. +Vastahakoisesti Emmerich totteli kutsumusta, ja aikoikin jo ovelta +kääntyä takaisin, kun hän paitsi upsieria havaitsi Nikolao voudin +enonsa seurassa. Vaan herra Vanderstraten ei laskenut häntä pois, ja +hänen täytyi istuutua pöydän ääreen, vaikka se oli hänelle hyvin +vastenmielistä. + +Näytti melkein siltä, kuin herra Vanderstraten tahallaan olisi +asettanut voudin ja veljensä pojan yhteen, vaikuttaaksensa sovintoa +taikka ainakin lähenemistä heidän välillänsä. Vaan jos tämä todellakin +oli hänen aikomuksensa, niin se raukesi aivan turhiin Emmerichin +kautta, joka oli varsin vähän tottunut teeskentelemiseen eikä millään +muotoa voinut pakoittaa itseänsä olemaan ystävällinen miehelle, joka -- +kuten Emmerich ainakin varmaan luuli -- vähän aikaa sitten oli väijynyt +hänen henkeänsä, ja luultavasti kätki koston ja vihan tunteita +imartelevan ulkomuodon alla. Tylysti vastusti hän kaikkea lähenemistä +voudin puolelta, huolimatta herra Vanderstratenin suuttumusta +osoittavista liikenteistä ja silmän-iskuista. Vouti jätti hänen +viimeinkin rauhaan, mutta kertoi häntä harmittaaksensa monta juttua +mustain kavaluudesta ja ilkeydestä, joita herra Vanderstraten ja +upsieri näkyivät mielihyvällä kuuntelevan, vaikka ne täyttivät +Emmerichin sydämen kauhistuksella ja inholla. Hän koetti pitää +paneteltujen neekeri raukkojen puolta, vaan hänen väitteensä kumottiin, +ja sitten hän istui hiljaa itsekseen, omiin ajatuksiinsa vaipuneena, +toisten keskusteluihin sekaantumatta. + +Viimeinkin, puoli tuntia sydän-yön jälkeen, hän nousi ylös ja meni +pois. Tuskin hän oli lähtenyt, niin nousi Nikolaokin, hiipi ulos ja +kiipesi puuhun, jonka oksilta hän mukavasti taisi katsella Emmerichin +kammariin. Nuorukainen oli sytyttänyt lampun ja istui täysissä +vaatteissa tuolilla. + +"Pian hän tulee," mutisi vouti itsekseen. "Vihdoin viimeinkin olen +saava tiedon heidän piilopaikoistansa, ja kun ensin olen nuot mustat +roistot kukistanut, niin tulee sinunkin vuorosi, hävytön poika nulikka! +Vouti Nikolao ei milloinkaan unohda sitä, että löit häntä orjain läsnä +ollessa, eikä lepää, ennenkuin hän on sen sinulle kostanut." + +Noin neljänneksen tunnin perästä kuului kepeitä askeleita, ja täysikuun +valossa, joka vast'ikään kirkkaana nousi vuoriston takaa, tunsi Nikolao +nuoren neekerin, joka tuli Emmerichiä noutamaan mustain kokoukseen. +Varovasti hän katseli ympärillensä joka haaralle, vaan ei havainnut +voutia, joka istui kyyryllänsä puun tuuheain lehvien peitossa ja +itsekseen nauraa virnoitteli turvallisessa piilopaikassaan. + +"Niin, niin, muljottele sinä vaan mustilla silmilläsi, koira," mutisi +hän aivan hiljaa itsekseen. "Pääsithän kerta minun kynsistäni, mutta +toisen kerran pidän minä sinut paremmin kiinni. Hyvähän toki, että +kuuntelin teidän puhettanne silloin, kuin ette voineet aavistaakaan +valppaan vihollisenne seisovan kintuillanne." + +Yötuulen hiljainen humina esti Herkuleen kuulemasta näitä sanoja ja +risausta varovasti erilleen taivutetuista oksista, joiden takana +Nikolao kuunnellen väijyi. Hän otti pienen kiven, viskasi sen +Emmerichin ikkunaan ja kuiskasi hiljaa nuorukaiselle, joka samassa tuli +ikkunalle, että hän seuraisi häntä, kun oli aika jo käsissä. Emmerich +keikahti sukkelasti ulos ikkunasta ja seisoi yhdellä hyppäyksellä +mustaihoisen toverinsa vieressä, jonka rinnalla hän riensi pois +nopeilla, mutta varovaisilla askeleilla. Tuskin olivat molemmat +kadonneet lähimmäisen pisankipensaan taakse, niin Nikolao kiipesi alas +puusta, seurasi heitä vähän matkan päässä, varovasti piiloitellen +pensasten takana. Hän näki heidän hyppäävän paalu-aitauksen yli, +joka ympäröitsi koko kunnaan, ja viimein menevän erääsen isoon +neekeri-mökkiin. Nelin kontin läheni hän mökkiä, etsien jotain rakoa, +joka sallisi hänen silmäillä majan sisustaa. Vaan kun hän ei semmoista +löytänyt, painoi hän korvansa ohukaista, bambuseipäistä kyhättyä seinää +vasten. Hän kuuli kumajavan sorinan ikään kuin useista ihmis-äänistä. +Noin viiden minuutin aikaa kuunneltuansa konttasi hän majojen taikka +hajalla seisovien puitten varjossa paalutukseen päin, aukaisi siinä +erään portin ja naurahteli ilkeästi itsekseen. + +"Viimeinkin vangitut," mutisi hän. "Välistä sattumus auttaa enemmän +kuin viisaus. Kukapa olisi luullut heidän kokoutuvan omiin majoihinsa? +Minun heitä metsissä etsiessäni, seisoivat nuot konnat aivan silmiemme +edessä ja nauroivat petettyä voutia, joka oli väärillä jälillä. Mutta +lopussa kiitos seisoo, ja kaikki turhaan valvotut yöni tulevat +palkituiksi, kun saan käsiini tuon tokinaisen nuorukaisen joukkoineen. +Jos oikein tunnen herra Vanderstratenin, niin hän lähettää hänet +ensimäisessä laivassa takaisin vanhaan maahan." + +Näin itsekseen puhuen riensi Nikolao huoneesen päin, aukasi lukottoman +oven ja astui parin silmänräpäyksen perästä siihen kammariin, missä +herra Vanderstraten Hollantilaisen upsierin kanssa yhä vielä istui +viinipullon ääressä ja hartaalla mielihyvällä haasteli kotimaastansa ja +kauniin Amsterdamin kaupungin ihmeistä, jossa hän oli ensi kerran +päivän valoa nähnyt ja onnellisen nuoruutensa ensimäiset vuodet elänyt. + +Vouti teki kohta lopun tästä ystävällisestä keskustelusta. Ensimäisistä +sanoista, joita hän puhui, kavahti herra Vanderstraten ylös +nojatuoliltaan ja katsoa tuijotti hämmästyneenä milloin orjavoutiin, +milloin upsieriin. "Onko se totta, Nikolao?" kysyi hän vihdoin. + +"Niin totta kuin tässä seison," vastasi vouti. "Niin, hyvä herra, nuo +heittiöt ovat kaikki koossa, eikä nyt tarvita muuta kuin käsky +sotamiehille, niin voimme kerrassaan valloittaa ja kukistaa kavaltajien +pesäpaikan." + +"Herätä sisareni poika, Nikolao!" käski herra Vanderstraten, "ja, herra +upsieri, pitäkäämme kiirettä, ryhtykäämme heti tarpeellisiin +varokeinoihin." + +Upsieri riensi kohta pois miehiänsä herättämään ja heitä kokoomaan +huoneen edustalle; -- mutta Nikolao ei hievahtanut paikaltansa, vaan +sanoi, kohottaen olkapäitänsä ja kavalasti naurahtaen: "herra Emmerich +oli kovin väsyksissä ja panisi ehkä pahaksensa, jos häntä kesken unta +häiritsisin." + +"Oikeassapa lienet," sanoi herra Vanderstraten. "Nukkukoon rauhassa -- +hän kaiketi taas rupeisi pitämään noitten lurjusten puolta. Olkoon +niin, kylläpä hän huomeis-aamuna sitä kovemmin hämmästyy. Kerran +viimeinkin hän on ymmärtävä, ettei noihin mustiin heittiöihin ole +luottamista." + +Muutaman minuutin perästä oli sotamies-joukko kokoutunut huoneen eteen +ja lähti marssimaan riento-askeleilla sen majan luokse, jossa Nikolao +oli neekeriä vakoillut; upsieri, herra Vanderstraten ja vouti olivat +etunenässä. Tuokiossa mökki oli piiritetty niin, ettei yksikään ihminen +olisi voinut päästä sieltä pakoon, jos ei ihmeen kautta olisi saanut +siipiä, ja tuskin salatulla voittoriemulla Nikolao vouti kolkutti ovea. + +"Ovi auki! Ovi auki!" huusi hän, "jos yhtäkään minuuttia viivähdätte, +niin mökki poltetaan teidän päällenne." + +"Eikö mitä!" vastasi heleä ääni, jonka herra Vanderstraten kummakseen +tunsi sisarensa pojan, Emmerichin, ääneksi. "Jolla on tänne asiata, +astukoon Jumalan nimeen sisään, mutta tulesta pyydämme päästä +vapaaksi." + +Paha aavistus iski voudin sydämeen ikäänkuin salama. Rivakasti hän veti +huonosti suljetun oven auki, astui upsierin ja herra Vanderstratenin +kanssa sisään eikä havainnut ketään, paitsi Emmerichiä ja Herkulesta, +jotka ystävällisesti istuivat vieretysten järkeän pöydän ääressä ja +huolettomasti katselivat sisään tulleita. + +"Petosta!" kiljasi vouti ja puri hampaitansa. "Koko hökkeli oli +roistoja täynnä, ja nyt ei siinä ole niitä enää kuin kaksi." + +Tuskin hän oli tämän sanonut, niin nyrkin isku vihastuneelta +Emmerichiltä kaatoi hänet maahan. "Katala," huusi nuorukainen, "kuinka +sinä julkeat herjata herrasi verta hänen sisarensa pojassa, kun kutsut +minua roistoksi? Ulos kavala, petollinen konna, ennenkuin joudun vihan +vimmaan." + +Vouti kavahti pystyyn, iski vihaisen silmäyksen Emmerichille, mutta ei +kuitenkaan tohtinut ruveta vastarintaan, vaan pujahti, voimattomasta +vihasta vapisten, ulos ovesta. Eno Vanderstraten pudisti päätänsä eikä +näyttänyt täydellisesti hyväksyvän sisarensa pojan ripeätä käytöstä, +vaikka voudin solvaus kyllä hänenkin mielestänsä oli ylen sopimaton. +"Poika, poika!" sanoi hän, "hurjalla kiivaudellasi saatat vielä +Nikolaon muuttamaan pois palveluksestani ja hakemaan itsellensä toisen +isännän. Mistäpä sitten hankit minulle yhtä uskollisen orjavoudin?" + +"Sepä, eno Vanderstraten, olisi pikemmin voitoksi kuin vahingoksi +luettava, jos tuo konnankoukkuinen Nikolao joutuisi pois täältä, ja +minä luulen ansaitsevani teidän erityistä kiitollisuuttanne sillä, että +olen asian siksi saattanut. Vouti on aika lurjus, eno Vanderstraten." + +"Ankara orjille, mutta herrallensa uskollinen, ja se on tärkeämpää, +kuin sinä nykyisellä kannallasi voit aavistaakaan. Epäilemättä hän on +nähnyt aivan oikein, kuu luuli tämän majan kapinallisten vehkeiden +pesäpaikaksi, ja minulle olisi sangen mieluista, jos voisit +tyydyttävästi selittää saapuvilla oloasi täällä sydän-yönä, kun kaikki +luulivat sinun jo makaavan unen helmoissa." + +"Liikoja selityksiä täällä ei tarvittane," vastasi Emmerich uljaasti. +"Olen tullut tänne saadakseni selkoa tästä kokouksesta, joka kyllä on +pidetty, mutta ei suinkaan tarkoittanut kapinan nostoa, vaan ihan +toista, joka ei ole sinulle vahingollista." + +Uhkaavainen puna lensi herra Vanderstratenin otsalle ja hän loi +Emmerichiin synkeän silmäyksen. + +"Toivon, ett'et salaa, mitä täällä on tapahtunut ja mitä on puhuttu," +sanoi hän vakavasti. + +"Ei, eno kulta, sinä saat tietää kaikki," vastasi Emmerich hymyillen. +"Muutamia minuuttia sitten puhuttiin täällä tekstistä: 'sinun pitää +rakastaman lähimmäistäsi niin kuin itseäsi' ja sitten: 'antakaat +keisarille, jotka keisarin ovat,' ja keisarilla tällä kertaa +tarkoitettiin kunnioitettavaa enoani, vaikk'ei vielä keisarillisen +arvon paino sinun hartioitasi rasita. Sanalla sanottu, eno, tähän +huoneesen oli kokoutunut joukko kristityitä neekereitä, jotka totisella +hartaudella ja puhtaalla hurskaudella kuuntelivat pappinsa sanoja ja +opetuksia, kunnes vakoileva Nikolao hajoitti tuon hurskaan joukon. +Vaikka hän kyllä on viekas, tuli hän kuitenkin viekkaudella voitetuksi, +eikä hän, etkä sinä olisi saaneet asiasta mitään selkoa, jos en minä +tahallani olisi totuutta ilmi saattanut." + +Herra Vanderstraten kuunteli avosuin sisarensa pojan yksinkertaista +selitystä. Hämmästyksensä oli niin suuri, että vielä Emmerichin +vaiettuakin monta minuuttia kului, ennenkuin hän sen verran tointui, +että jälleen osasi puhua. Mutta sitte hän puhkesi sanoihin ja huusi +kiivaasti: "poika, sitä en olisi luullut, että olisit ruvennut meidän +vihollistemme liittoon. Mutta lempeyteni ja pehmeyteni onkin jo +äärillänsä. Nimitä minulle ne vintiöt, jotka vasten minun käskyäni +olivat tässä kokouksessa saapuvilla, niin vielä tämän kerran annan +sinulle anteeksi. Muuten sinä jo tänä yönä panet kapineesi kokoon ja +palaat Eurooppaan takaisin. Minä en laske leikkiä, poika, varo siis +itseäsi." + +Emmerich pudisti ruskeita kiharoitansa ja katseli enoansa suoraan ja +luottavaisesti silmiin. "Rakas enoni," sanoi hän sitten levollisena, +"jos pyyntöäsi noudattaisin, niin konnamainen voutisi olisi aivan +oikeassa, ja minä olisin todellakin roisto, joksi hän minua haukkui. +Mutta sitä minä en voi tehdä. Mitä täällä puhuttiin ja aiottiin puhua, +sitä mielelläni sanon, mutta en enempääkään." + +"Saat sitten lähteä matkoihisi," päätti herra Vanderstraten. "Joka +rupee yksiin tuumiin vihollisteni kanssa, ei ole enää omana poikanani +pidettävä." + +"Lähden kuin lähdenkin, eno," vastasi Emmerich huolettomasti ja nousi +paikaltaan. "Vaan älä unohda, mitä sanon sinulle jäähyväisiksi: +parhaimmat ystäväsi ja uskollisimmat liittolaisesi ovat nuot mustat +kristitty-raukat, joita sinä vainoot. Pahin vihollisesi on vouti +Nikolao, jolle annat luottamuksesi. Sinä elätät käärmeen povessasi, ja +ennenkuin aavistatkaan, niin tunnet sen myrkyllisen piston sydämessäsi. +Hyvästi, eno, -- ja sinä Herkules, seuraa minua." + +Emmerich lähestyi ovea, kumarsi vielä kerta hellästi ja ystävällisesti +herra Vanderstratenille, ja oli juuri lähtemäisillään ulos yön selkään, +mutta samassa suku-rakkaus sai vallan enon sydämessä. Hänen täytyi +kunnioittaa sisarensa pojan lujaa, mutta kuitenkin nöyrää mieltä. +"Poika," huudahti hän, "jää tänne! et saa suuttua yhteen jyrkkään +sanaan enoltasi." + +Emmerich katsoi hymyillen taaksensa. + +"Niin, hyvä eno," sanoi hän, "mielelläni jään tänne -- mutta enpä rupee +noiden vainottujen ihmisraukkojen pettäjäksi, jotka luottamuksella ovat +ottaneet minun keskuuteensa." + +"Pidä sitten salaisuutesi itse," sanoi herra Vanderstraten vähän +suuttuneena. "Tule tänne, ja jos tekee mielesi juonitella vanhaa enoasi +vastaan -- niin tee se Jumalan nimeen." + +Emmerich heittäytyi vanhuksen avoimeen syliin ja suuteli häntä +hellästi. + +"Ei!" huudahti hän. "Juonista ei puhettakaan, vaan minä tahdon näyttää +sinulle toteen, että kristityt orjat ovat uskollisimmat liittolaisesi, +ja sitten -- minä näen sitä edeltäpäin mielessäni -- sitten sinä itse +vielä hankit papin opettamaan noita oppimattomia ihmisraukkoja +tuntemaan Jumalaa ja kristin-opin sääntöjä. Nuku rauhassa, eno, sillä +tietämättäsi uskolliset sydämet ovat ympärilläsi ja siitä sinun ei ole +kiittäminen voutisi ankaruutta, vaan oman sydämesi, useinkin +harhateille eksytettyä hyvyyttä." + +"Mene tiehesi, poika, imarteluinesi," sanoi herra Vanderstraten, +puoleksi suuttuneena, puoleksi liikutettuna. "Orjille ei kelpaa muu +kuin kovuus ja varovaisuus ja ehkäpä sinä pikemmin käännyt minun +mielipiteeseni kuin minä sinun. Siitä olen vakuutettu ja muuten luotan +rakkauteesi minua kohtaan ja rehellisyyteesi. Vaikka en voi suostua +sinun tuumiisi, on se kuitenkin minulle mieleen, ett'et ole noita +hirtehisiä pettänyt. Joka niin uskollisesti pitää orjalle annetun +sanansa, ei suinkaan ole pettävä ja kavaltava lähimäistä +sukulaistansa." + +"Se sana tuli sydämestä!" huudahti Emmerich iloissaan ja painoi herra +Vanderstratenin kättä voimakkaasti vasten rintaansa. "Ennemmin tai +myöhemmin tulet sinä myös sanomaan: 'Joka niin uskollisesti seuraa +Jumalan käskyjä, ei suinkaan voi pettää herraansa ja hallitsijaansa.' +Minä jo edeltäpäin iloitsen siitä lauseesta." + +"Älä iloitse liian aikaisin," virkkoi herra Vanderstraten. "Sinun +kanssasi kyllä olen tehnyt rauhan, mutta siihen rauhan liittoon eivät +nuo salakristityt kuulu. Varokoot vaan itseänsä. Jos saan heidät +käsiini, niin on paha tarjona heille ja heidän papillensa. Sano se +noille roistoille." + +Näin sanoen herra Vanderstraten astui ulos ja upsieri, joka +hämmästyksellä oli nähnyt koko tämän tapauksen, seurasi häntä. Mutta +Emmerich virkkoi Herkuleelle: "älä pelkää mitään veljiesi puolesta. +Olethan nähnyt, että enoni sydän on parempi kuin hänen sanansa. +Pysykäät uskossa niin saatte kyllä voiton juonikkaasta ilkeydestä." + +Näin sanottuansa Emmerich puristi nuoren mustan ystävänsä kättä ja +riensi enonsa perään, levätäksensä lopun yötä rauhallisessa unessa. +Nikolao vouti, joka seisoi mökin vieressä, pensaan takana piilossa, +katseli häntä kavalasti ja mutisi julmistuneena: "Maksakoon vaikka +henkeni, niin minä en lepää, ennenkuin olen täyttänyt kostoni tuolle +poika nulikalle." + + + + +KUUDES LUKU. + +Metsästys-seikka. + + +Nikolao vouti käytti kaikellaista tarkkuutta ja viekkautta vielä kerran +päästäksensä mustain kristittyjen kokousten jälille. Hän tosin ei olisi +voinut näitten kanssa tuhota sitä, jota hän kuolemakseen vihasi, nuorta +ystäväämme Emmerichiä, vaan kuitenkin hän tiesi tuottavansa hänen +sydämelleen syvän, polttavan haavan, jos hänen onnistuisi jättää +vainotut neekerit herra Vanderstratenin käteen rangaistaviksi. Olipa +muitakin syitä, joiden vuoksi hän toivoi mustain kristittyjen +karkoittamista, sillä Herkuleessa hänellä oli esimerkki, millä +hartaalla rakkaudella he olivat nuoreen Emmerich herraan kiintyneet. +Heidän suojellessa nuorukaista Nikolao tuskin saattoi toivoa voivansa +täyttää kostonsa. Emmerichkin oli varoillansa, eikä voudille enää +koskaan onnistunut tehdä hänelle semmoista kolttosta kuin sinä iltana, +jolloin myrkytetty nuoli sujahti palmupuuhun, ihan hänen päänsä ohitse. +Sitä julmemmaksi yltyi kostonhimo päivä päivältä voudin sydämessä, +sillä hän vihasi nuorukaista sen vuoksi, että tämä oli hyvä ja jalo, +sen vuoksi että luuli Emmerichin itseänsä loukanneen ja sen vuoksi että +hän todenmukaisesti viimeinkin tulisi huomaamaan monta seikkaa, joita +vouti aina oli koettanut pitää syvimmässä salaisuudessa. Emmerichillä +oli terävä silmä; hän tarkasteli voutia alinomaa. Paljon vääryyttä hän +näki, paljon hän aavisti. Mutta todistuksia puuttui; sillä Nikolao +menetteli niin viisaasti, että aina oli valmis itseänsä puolustamaan. +Vaan hän huomasi myös, että Emmerichin silmä häntä tarkasteli, ja tämä +seikka ei suinkaan vaikuttanut vihan, julmuuden ja kostonhimon +muuttumista lempeämmiksi tunteiksi. Ilkeä ihminen vihaa aina hyvää, +vihaa häntä kuolemakseen, jos täytyykin häntä pelätä. Muutamat viikot +olivat rauhallisesti kuluneet tuon viimeisen metelin perästä. +Maron-neekereistä ei enää kuulunut mitään, siitä asti kuin +Hollantilaiset sotamiehet olivat ottaneet kortteerinsa kartanossa, ja +itse Herkuleskin arveli, ettei juuri tätä nykyä ollut mitään heistä +pelättävää. Sentähden hän heti oli valmis seuraamaan Emmerichiä +metsästys-retkelle vuoristoon, johon tämä eräänä päivänä häntä kutsui. +Molemmat nuorukaiset puhdistivat kiväärinsä, valoivat kuulia ja +täyttivät ruutisarvensa reunaan asti ruudilla. Kiväärin valitsemisesta +he joutuivat ystävälliseen riitaan, sillä Emmerich väitti erään +kaksi-piippuisen, kauniisti kirjatun, kullalla silatun pyssyn enonsa +parhaimmaksi pyssyksi. + +"Ei paras, jos kohta kauniin," sanoi Herkules ja tarjosi Emmerichille +erään sangen halvannäköisen, kaksi-piippuisen pyssyn. "Ottaa tämä, +Herkules koettaa sitä ja tietää, että se tuottaa varman kuoleman sadan +askeleen päästä. Ampui myös kuulia ja karkeita haulia -- aivan hyvä +kivääri tämä." + +Riitaa ratkaistaksensa menivät molemmat nuorukaiset ulos ja ampuivat +kokospähkinään. Komealla kiväärillänsä Emmerich ampui syrjään, mutta +Herkuleen pyssyn ensimäisellä laukauksella putosi pähkinä maahan. + +"Se oli minun taitamattomuuteni eikä pyssyn kehnous," sanoi Emmerich +vähän suuttuneena. + +"Herra tähtää hyvin ja ampuu hyvin," vastasi Herkules. "Puussa vielä +monta pähkinää, ampukaa tällä pyssyllä." + +Emmerich otti ladatun pyssyn, tähtäsi, ampui ja hedelmä putosi alas. + +"Jos olis jaguari ollut, olisi se maahan keikahtanut," riemuitsi +Herkules, "ampuu vielä, herra -- se on hyvä huvitus." + +Emmerich ampui, sill'aikaa kuin Herkules latasi, ja pian tuli +edellinen siitä vakuutetuksi, ettei musta toverinsa suotta kiittänyt +halvannäköistä kaksi-piippuista pyssyä. Hän sanoi päättäneensä käyttää +sitä huomeispäivän metsästyksessä, ja aikoi juuri lähteä takaisin +huoneesen, kun vanha neekeri akka Ginga tulla kompuroi hänen tykönsä ja +kysyi uteliaasti: "miksi herra ampuu? Ginga tahtoo mielellään sitä +tietää." + +"Olemme vaan kiväärejä koettaneet," vastasi Emmerich ystävällisesti, +sillä hän kohteli aina lempeydellä halvimpiakin orjia. "Mutta huomenna, +muoriseni, ajamme jaguarin ulos piilopaikastaan ja ammumme samassa +kirjavia papukaijojakin. Herkules tulee mukaan." + +"Hyvä herra ei mene vuoristoon," vastasi vanhus arvelevaisesti +pudistaen päätänsä. "Nyt ei hyvä ampua ja metsästää." + +Herkules oli kuunnellut Gingan puhetta ja virkkoi nyt hänelle kiivaasti +pari sanaa neekerien kielellä, jota Emmerich ei ymmärtänyt. Eukko +vastasi samalla kielellä ja Herkules näytti hyvin miettiväiseltä. + +"Hyvä herra ei mene vielä," lausui hän Emmerichille; "odottaa vielä +pari viikkoa." + +"Mutta mitä varten?" kysyi valkea nuorukainen. "Pelkäätkö vaaroja?" + +"Maron-neekerit kuleksivat vuoristossa," vastasi Herkules. "Eivät tunne +herraa, ja hätyyttävät kaikkia valkoisia, joita näkevät. Eivät tiedä, +että herra hyvä neekereille; sen vuoksi kenties ampuvat väijyksistä +myrkkynuolilla, ennenkuin Herkules näkee; sitten vallan paha." + +Emmerich oli jo kauvan aikaa iloinnut metsästysretkestä ja näkyi hyvin +vastahakoisesti luopuvan päätöksestään. Ei hän kuitenkaan tahtonut +tahallaan panna henkeänsä alttiiksi ja päätti vihdoin totella neekerin +varoituksia, koska tämä arvattavasti tunsi vaarat paremmin kuin hän +itse. Mutta sitten johtui hänelle mieleen, että sopisi ottaa mukaansa +koirat, jotka hyvillä haistimillaan kaukaa vainuisivat pensastossa +piileviä vihollisia, ja tämän tuuman hän ilmoitti Herkuleelle. + +"Käypi ehkä laatuun," arveli tämä, "vaan onpa siinä varoja sittenkin." + +"Mutta Jumala on myös läsnä, meitä suojelemassa," arveli Emmerich. "Ole +valmiina vaan, huomenna ani varhain lähdemme matkalle." + +Ginga yhä arvelevaisesti pudisti päätänsä. Kävi sitten taskuhunsa ja +otti siitä pienen taulun, johon muutamia eläinten kuvia oli kömpelösti +piirretty. Hän tarjosi sen Emmerichille, lausuen: "herra aivan hyvä +neekeri raukoille ja neekeri raukat myös hyvät herralle. Ottaa tämän. +Jos tulee hätään Maron-neekerein käsissä, niin näyttää tämän taulun. +Maron-neekerit näkevät, että herra on vanhan Gingan suojassa. Pelkäävät +kovin Gingan taikakaluja, eivätkä tee herralle mitään." + +Emmerich otti taulun, vaikk'ei hän luullut siitä olevan mitään apua +vaaroissa, sillä hän ei uskonut vanhalla kerjäläis-akalla olevan niin +suurta valtaa hurjistuneitten maanmiestensä yli. Herkules näytti sangen +iloiselta eikä enää silmänräpäystäkään epäillyt, seuraisiko valkoista +ystäväänsä vuoriston rotkoihin ja laaksoihin. + +"Nyt olemme hyvässä turvassa," sanoi hän. "Ginga pitää paljon nuoresta +herrasta, kun antaa hänelle taikakalun." + +Mitään enempää vastaamatta nyykähytti vanha neekeri-akka päätänsä +molemmille nuorukaisille ja kompuroi pois kainalosauvansa nojassa. +Herkules katseli häntä, milt'ei pelolla ja kunnioituksella; mutta +Emmerich silmäili taikakalua epäilevällä hymyilyllä. + +"Suokoon meille suojelusta taikka ei," lausui hän, pistäen taulun +taskuunsa, "niin kalu otetaan mukaan, jos ei muunkaan vuoksi kuin +kiitollisuuden osoitteeksi vanhalle Gingalle." + +"Taikakalu varjelee teitä," sanoi Herkules luottamuksella ja +vakavuudella. "Ginga on sangen mahtava. Jos eivät tottele hänen +taikakaluansa, niin suuri onnettomuus hohtaa Maron-neekereitä. +Taikakalun kautta herra on yhtä hyvässä turvassa kuin omassa +huoneessaan." + +Emmerich oli usein kuullut mainittavan, että neekerien joukossa olisi +noita-akkoja, jotka luultiin tietävän ylen-luonnollisia taikakeinoja. +Tähän asti hän aina oli pitänyt näitä kertomuksia joutavina lasten +loruina; mutta nyt johtui hänen mieleensä, että vanha Ginga saattaisi +olla tuommoinen loihtija, ja vaikka hän vieläkin epäili hänen +ylen-luonnollista voimaansa, alkoi hän kuitenkin katsella taikakalua +suoremmalla luottamuksella. Oliko Ginga petturi taikka ei -- se ainakin +oli varma, että hän pidettiin suuressa kunniassa heimolaistensa kesken, +ja että hänen tarkoituksensa nähtävästi oli käyttää tätä kunniaa +Emmerichin hyödyksi. + +"Tämä kunnon vanhus tarkoittaa hyvää," lausui hän, "ja olkoon hänen +taulunsa meille hyödyksi taikka ei tahdon kuitenkin kummassakin +tapauksessa osoittaa kiitollisuuttani sillä, että uskon sen suojelevaa +voimaa, siksi kuin vastakohta huomataan. Tule pois, Herkules." + +Molemmat nuorukaiset palasivat kartanoon, jossa Emmerich enollensa +ilmoitti aikovansa huomenna lähteä metsästykselle vuoristoon. + +"Mene Jumalan nimeen," sanoi herra Vanderstraten. "Vaikka Nikolaokin on +pyytänyt ja saanut virkaluvan huomeispäiväksi, käydäkseen sukulaistensa +luona Paramaribossa, en tahdo kuitenkaan estää sinua huvittelemasta. +Mutta älä ole liian kauvan poissa. Hollantilainen sotaväki myöskin +luopuu meistä huomen-aamuna, ja ikävähän minun on olla koko ilta +yksinäni." + +"Vai lähteekö vouti ja sotamiehet pois?" sanoi Emmerich, joka aina oli +varoillaan Nikolaoa kohtaan, ja nyt tunsi epäluulonsa uudestaan +heräävän. "Hm, eno, taitaahan kuitenkin olla paras, että minä jään +kotiin. Miksikä juuri tällä hetkellä lähetät sotamiehet pois?" + +"No, he eivät tahdo jäädä tänne kauvemmaksi, ja Nikolao vakuuttaa, +ettei meidän enää ole vähintäkään pelkäämistä Maron-neekereistä," +vastasi herra Vanderstraten. + +"Mutta sinun huvitustasi ei missäkään tapauksessa häiritä. Mene, +Emmerich, mene, ja varo, ett'et palaa takaisin tyhjällä jahtilaukulla +ja joudu vanhan enosi naurettavaksi." + +Emmerichin mielestä oli kuitenkin parempi jäädä kotiin, kun hän oli +Gingalta ja Herkuleelta kuullut, että Maron-neekereitä taas oli +liikkeellä. Tätä hän ei kuitenkaan ilmoittanut enollensa, jota hän ei +tahtonut suotta tehdä levottomaksi, ja eno puolestansa vielä kiivaammin +kehoitti Emmerichiä lähtemään, syystä että hän luuli tämän vaan hänen +tähtensä aikovan luopua metsästys-retkestä. + +Emmerich viimeinkin suostui enonsa tuumiin; huomiseksi tuskin olisi +päällekarkausta pelättävää, kun ei kukaan vielä ennättäisi saada tietoa +sotamiesten äkillisestä lähdöstä, ja paitsi sitä oli hänellä jahdilla +hyvä tilaisuus omin silmin huomata, oliko Maron-neekereitä väijyksissä +vai ei. Tätä kaikkea mietittyänsä sanoi hän tahtovansa lähteä, +kuitenkin sillä ehdolla, ettei kukaan, semminkään ei vouti, saisi +vähintäkään vihiä hänen poissa olostansa. Herra Vanderstraten lupasi +tämän, ja seuraavana aamuna ani varhain, paljoa ennemmin kuin aurinko +oli alkanut kullata vuoriston korkeimpia kukkuloita, lähtivät Emmerich +ja Herkules kahden vahvan jahtikoiran kanssa liikkeelle sinisiin +vuoriin päin. Ei kukaan huomannut heidän lähtöänsä, sillä uni vielä +ummisti kaikkien kartanossa asuvien silmät. + +Ääneti kulki Emmerich mustan toverinsa rinnalla, ajatellen kavalata +voutia, jonka juonista ei mitään hyvää ollut odotettavana. Pimeä yö +synkein varjoineen vielä peitti maan. Jota lähemmäksi metsistöä +vaeltajamme tulivat, sitä enemmän Emmerichin mietteet hämmentyivät, +niin ett'ei hän enää ajatellut muuta kuin nykyistä hetkeä. Etäältä +kuuli hän jaguarin ynnä Amerikalaisen jalopeuran kiljunnan (jälkimäistä +sanovat syntyperäiset Intianit Puumaksi.) Koirat säikähtivät tätä +hirveätä ääntä ja tunkivat vinkuen herransa jalkoihin, joka otti +kiväärin käteensä, ollaksensa tarpeen tullessa valmiina sekä +puolustukseen että päällekarkaukseen. Likeltä ja kaukaa kajahteli +puista lukemattomien apinoitten järeä karjuminen; välimmiten kuului +sirkkojen sirkunta, sammakkojen kurina, sisiliskojen sihinä ja +isompain, ehkä myrkyllisten, käärmetten suhina, jotka kähisten +luikertelivat pensastoissa, kun läheneväin vaeltajain astunta +säikähytti heitä heidän pehmeältä vuoteeltaan. Monta kertaa uskollinen +Herkules hillitsi nuoren herransa liikaa kiiruhtamista; sillä hän, joka +oli erämaan vaaroihin enemmän tottunut, havaitsi niitä enemmin ja tiesi +niitä paremmin välttää. Koirat usein, luultavasti herransa +kehoituksesta, hyökkäsivät haukkuen jotakin petoa vastaan, joka ei +ruvennut vastarintaan, vaan muristen ja kiljuen katosi metsän +pimeyteen. Emmerich ei ajatellut mitään vaaraa eikä siis mitään +pelännytkään. Tämä kaukaisen, kylmän ilman-alan lapsi ihmetellen ihaili +troopillisen yön kauneutta, joka erinomaisella viehätys-voimallansa +lumosi hänet. Tuhansista lemuista tuoksuava ilma, eteläisen tähtitarhan +kirkas loiste, jossa tähdet summattoman suurina timantteina +kimaltelivat tumman sinisellä, milt'ei mustalla taivaan laella, +kiiluvat hyönteiset, jotka ikään kuin säkenet miljoonittain sinkoilivat +synkeän metsän pimeydessä ja valaisivat sitä äkkiä sammuvien, vaan +kaikkialla uudelleen leimahtavien virvatulten tavoin, kaikki tämä oli +hänelle niin uutta, niin outoa ja kuitenkin niin ihmeen ihanata, että +hän unohti kaikki muut, kaikki erämaan vaarat ja kauhistukset. + +Pian yö kului ja aamu armas valkeni. Metsän synkeät varjot pakenivat +majesteetillisen auringon lähetessä, isojen tähtien valo himmeni, +petojen kiljuminen, apinoitten karjunta, muitten yöllä liikkuvien +eläinten sähinä, vikinä ja kurnuaminen vaikeni, ja lyhyen hämärän +perästä päivän kirkas valo yht'äkkiä ilmaisi vielä uinahtavan, mutta +nyt uuteen eloon heräävän luonnon ihmeellisen ihanuuden. + +Emmerichin silmät ihailivat niitä tuhansia värin vivahduksia, jotka nyt +häntä lumosivat. Loistavien värien ihanuudella koristetut +jättiläiskukat hohtivat viheriäin puitten varjossa. Metsäkin +rikkaudessaan ja rehevyydessään kummastutti häntä. Täällä kohosi +mahdottoman korkeita mahonkipuun-varsia tiheine, heleästi vihoittavine +lehvineen ja niiden keskellä jakaranda- ja panacoco-puita, palmuja, +pisanki-puita ja bignonioita, jotka, peitettyinä kauniilla, punaisilla +kukilla, suikertelivat hoikkia pylväitä myöten, kiertyivät oksasta +oksaan, ja sieltä komeina verhoina riippuivat alas. Siellä täällä +metsäin kuningatar, _mora_, melkein 300 jalan pituisella +jättiläisvarrellaan kohosi kaikkien muiden puitten yli; nämä puut, +jotka olivat huomattavat kauniin muotonsa ja tumman-viheriäisten +lehtiensä tähden, tekivät mitä komeimmat ryhmät. Miehenpaksuiset +köynnöskasvit suikertelivat puiden runkoja myöten, kiertyivät +laajalle levinneisin oksiin aina ylimmäisiin, ilmassa nuokkuviin +latvoihin asti, lähettivät tästä huimaavasta korkeudesta ilmajuuriansa +takaisin maahan ja olivat pensaston kanssa yhteen kietouneina milt'ei +läpi-pääsemättömiksi seiniksi, joidenka läpi ainoastaan pienet, notkeat +apinat saattoivat tunkeuta. Siellä täällä nämät keikkuivat +köynnöskasvien tukevissa kierteissä, sepivät häntänsä niiden ympärille, +keinuilivat edes takaisin ilmassa ja tirkistelivät uteliaasti +metsästäjiä, jotka kulkiessaan ääneti katselivat kaikkia näitä metsän +ihmeitä. Nyt muutkin metsän asukkaat heräsivät. Kirjavat, välkkyvässä +värihohteessa komeilevat papukaijat, _aara_ punaisilla, sinisillä ja +kultaisilla höyhenillään, ukonkaaren-papukaija, viheriä aara ja +pavuani, tulipunaisilla siivillä, keikkuivat notkeilla lehvillä taikka +räpyttelivät säikähtyneinä kirkuen oksasta oksaan, puusta puuhun. +Tuhansittain kolibrilintuja lensi kirjavien jalokivien kaltaisina +toisesta kukasta toiseen, juoden niitten lemuavaa nestettä, taikka +särpien kimaltelevia kasteherneitä, jotka lehdillä värähtelivät; +yksitotinen tunkani huusi kalisevalla äänellänsä, piroli kurkisti +uteliaasti säkinmuotoisesta pesästään, metsäkyyhkyiset lukemattomissa +parvissa lentää lekuttelivat puiden lehvissä ja katosivat tuon +tuostakin kuin leimaukset vaeltajain silmistä. Mutta kaiken tämän +loiston voitti kuitenkin lukemattomain perhosten komeus, jotka nyt, +samoin kuin kolibrilinnutkin, levitetyillä siivillä lepäilivät kukilla +imien niiden hunajaa pitkillä imutorvillaan, taikka seuraavassa +silmänräpäyksessä liipoittelivat puitten latvoissa, ikään kuin kukat, +jotka olisivat irtautuneet emävarresta, nauttiaksensa vapauden +onnea kepeillä siivillään. Sanomattoman ihanat olivat nuot, usein +kämmenen-levyiset, komeat perhoset, sinisillä taikka viheriöillä, +kullalta ja purpuralta hohtavilla siivillään, ja usein Emmerich +seisahtui niitä kauan katselemaan ja ihmettelemään, kun ne, kukan +lehdillä keikkuen, auringon valossa hitaasti levittivät siipensä ja ne +jälleen kokoon laskivat. + +"Mitäpä jahdista tulee, jos herra vaan seisoo ja katselee?" kysyi +viimeinkin Herkules, jolle nämä ihmeet eivät enää olleet mitään uutta; +sillä hän oli ennen tuhansia kertoja niitä nähnyt. "Kun aurinko on pään +yli, niin on liian lämmin metsästää, ja herra Vanderstraten nauraa, jos +tulemme takaisin tyhjin käsin." + +"Sinä olet aivan oikeassa," sanoi Emmerich ja käänsi vastahakoisesti +silmänsä pois häntä ympäröivästä loistosta. "Johdata minua, niin minä +seuraan sinua." + +"Sanokaa nyt vaan, herra, mitä tahdotte ampua," vastasi neekeri. +"Herkules tuntee monellaisia petoja ja saattaa herran sinne, missä ne +ovat. Jaguari, puuma, sarvas, tapiiri, kaikki Herkules löytää, jos vaan +lähtee hakemaan." + +"Ennen kaikkia tahtoisin ampua pari noita komeita lintuja," sanoi +Emmerich, ihmeellä katsellen sinistä aaraa, jonka kauniit höyhenet +nostivat hänen huomionsa. Hän tähtäsi pyssyllään ja oli jo +laukaisemaisillaan, kun Herkules esti hänet siitä. + +"Jos ammutte, niin kuuluu pamaus," sanoi hän. "Pamaus karkoittaa muut +elävät, ja sitten ei tule mitään hyvää saalista. Ampukaa noita kirjavia +lintusia myöhemmin, kyllä niitä on palatessammekin. Mitä varten niitä +laahaisimme kanssamme pitkin erämaata?" + +Emmerichistä tämä muistutus oli aivan oikea, ja hän päätti sentähden +totella sitä. Hän laski pyssynsä alas, heitti sen jälleen olallensa ja +sanoi: "Johdata minua, Herkules, minä menen, mihin tahdot." + +Neekeri rupesi viipymättä käymään Emmerichin edellä. Määräten suuntansa +auringon asemasta, tunki hän pelkäämättä metsän halki ja Emmerich +seurasi häntä. Jotenkin vaivaloisen matkan perästä tulivat he rämeiseen +alankoon, jossa Herkules osoitti matkatoverillensa turvallisen aseman +sykomori-puun takana, sanoen: "nyt pitää vaari, pian jaguari kuuluu." + +Matkien sitä kiljuntaa, jolla naaras-jaguari kutsuu koirasta, pani +Herkules pyssynsä ampuma-asemaan ja piti koirat kiinni hihnasta, +estääksensä heitä karkaamasta pedon päälle ennen aikojaan. Ei +aikaakaan, niin kuului etäältä jaguarin kumiseva kiljunta, ja samassa +hiljainen vinkuminen nevan ruo'ikosta. Vähäsen kuunneltuansa huudahti +Herkules: "Ei tästä ole! heillä on penikoita, ja he ovat äärettömän +hurjat. Naaras ja koiras ovat meille liiaksi. Takaisin!" + +Emmerich aikaili: "ota sinä ensimäinen otus ammuttavaksesi, minä otan +toisen," sanoi hän. "Siten tuomme kotiin kaksinkertaisen saaliin; +olemmehan tarkat tähtäämään." + +"Kiintonaiseen pilkkuun kyllä, mutta ei hurjiin petoihin punaisilla +silmillä ja aukealla kidalla. Se on hirveätä. Tule herra, menkäämme +muualle, saamme toki ampua jaguarin ilman hengen vaaratta." + +Emmerich myöntyi, mutta nyt oli jo liian myöhä. Tallaten ruohikkoa tuli +hirveä peto näkyviin, kauheasti karjuen, kun molemmat koirat, nähtyänsä +vihollisensa, rupesivat haukkumaan ja nykimään hihnaa. Salaman +nopeudella tempaisi Herkules pyssyn poskelle ja laukasi melkein +tähtäämättä. Kuula sattui, sillä jaguari karjahti kauheasti ja +horjahti. Nyt Herkules laski irti koirat, jotka hurjasti haukkuen +töytäsivät vihollista vastaan. + +Mutta ennenkuin ne siihen ennättivät, kavahti haavoitettu peto pystyyn +ja samassa ruo'ikko uudelleen rytisi ja ratisi ja naarasjaguari syöksi +ulos kahden penikkansa kanssa, jotka tuskin olivat kotikissoja isommat. + +"Ei ampua!" huudahti Herkules. "Kaikki hukassa, jos ammutte syrjään." + +Mutta samassapa laukaus jo pamahti ja vahingoittumatta, +punaisen-hohtavilla, pyörivillä silmillä, jotka kiiluivat kuin +kekäleet, aukealla kidalla, josta kieli veripunaisena riippui, vihan +vimmaa kuohuen, hyökkäsi peto Emmerichin päälle. Ainoalla hyppäyksellä +se saavutti nuorukaisen, joka turhaan löi pyssynsä perän pirstoiksi sen +päähän. Peto paiskasi hänen käpälällään maahan ja heittäytyi hänen +päällensä. Emmerich jo luuli joutuneensa surman suuhun. Mutta +uskollinen ystävä seisoi vielä hänen ja kuoleman välillä. Kirkas säde +vilkahti Emmerichin silmien edessä, samassa kuului kimakka huuto ja +naaras-jaguari keikahti maahan, ikään kuin salama olisi siihen iskenyt. + +"Jumalan kiitos, herra elää, peto kuollut," riemuili Herkules ja +kääntyi toisen jaguarin puoleen, joka viimeisillä voimillaan torjui +päältänsä molemmat koirat. Tyynesti latasi neekeri pyssynsä uudelleen +ja ampui petoa pään läpi. Kuula lensi ihan keskelle silmää ja julma +vihollinen kaatui maahan. + +Emmerich oli sill'aikaa suurella vaivalla noussut ylhäälle. Hänen +olkapäätänsä kivisti, verta valui hänen hihastaan ja juoksi virtana +maahan. Vaaleana nojautui hän sykomori-puuta vasten; mutta, vaikka hän +tunsi kovan kivun, näkyi kuitenkin voiton-riemun hymyily hänen +huulillaan, kun hän huomasi molempien julmain petojen tapettuina +makaavan maassa ja koirien samassa purevan penikoitakin kuoliaaksi. + +"Uskollinen ystävä," lausui hän Herkuleelle, ojentaen hänelle kätensä, +"miten minä palkitsen sinulle tämän urhoollisen tekosi?" + +"Herra on aikaa sitten palkinnut," vastasi tämä, "pelasti Herkuleen +voudista ja Herkules pelastaa teitä jaguareista. Pisto vaan puukolla +niskaan ja peto lankee." + +"Sepä olikin oikein mestarin pisto," huudahti Emmerich. "Taivaan +kautta, Herkules, nyt olet maksanut, mitä olit minulle velkaa. Olkaamme +tästälähin sitä uskollisemmat ystävät." + +Herkules hymyili ilosta ja valkeat hampaansa kiilsivät kuin helminauha +punaisten huulien välissä. Sydämellisesti puristi hän Emmerichin +tarjottua kättä, mutta säikähti kovin, kun tämä, tuntien kipunsa +liikkumisesta enenevän, päästi hiljaisen valitus-huudon. Tähän asti oli +hän pitänyt Emmerichin kalpeutta pelon vaikuttamana, mutta näki nyt, +tarkemmin katseltuansa valkoista ystäväänsä, hänen vaatteittensa olevan +rikki revityt ja verta valuvan hihasta. + +"Herra Jumala," huudahti hän huolissaan, "herra on haavoitettu, koska +vuotaa verta. Mihin on peto teitä satuttanut?" + +Joutuisasti riisui hän nutun ja paidan Emmerichiltä ja havaitsi nyt +kaksi pitkää ja syvää haavaa, joita jaguarin kynnet olivat repineet +ystävän olkapäähän ja käsivarteen. Hän näki myöskin, ettei kuitenkaan +ollut mitään luun vikaa, ja lohdutettuna toivoi hän piankin voivansa +parantaa haavat. Kiireesti kokosi hän muutamia veren asettavia ruohoja, +pureskeli ne hienoiksi ja pani ne haavoille, jotka hän sitten sitoi +jahtipaidan repaleilla. Tästä polttava kipu kohta taukosi. + +"Kääntykäämme nyt kotiinpäin," sanoi uskollinen neekeri. "Jopa jahti on +loppunut emmekä tule tyhjin käsin. Herran täytyy istua rauhassa, niin +tulee pian jälleen terveeksi." + +Ennenkuin lähtivät paluu-matkalle, nylki Herkules tapetuilta +jaguareilta kauniin, täplikkään taljan ja tappoi penikat, joita koirat +jo olivat puolikuolleiksi purreet. Taluttaen Emmerichiä terveestä +käsivarresta ja voimiansa myöten häntä tukien, lähti hän sitte +paluumatkalle herra Vanderstratenin kartanoon. + + + + +SEITSEMÄS LUKU. + +Maron-neekerit. + + +Vaikka, kuten mainittiin, kipu jo oli tauonnut Emmerichin haavoista, +vaikuttivat kuitenkin verenvuoto ja nuorukaisen siitä seuraava +uupuminen sekä paahtava kuumuus korkealle nousseen auringon säteistä +sen, että paluumatka kävi varsin verkalleen. Herkules valitsi +tasaisimman polun erämaan kautta ja vältti mahdollisuuden mukaan kaikki +jyrkät vuoret, jotka hän mieluummin kiersi, kuin kiipesi niitten yli, +joka tuskin olisikaan ollut haavoitetulle mahdollista. + +Aika ajoittain lepäili hän taikka virvoitti valkoisen ystävänsä kuivia +huulia lorisevasta lähteen-silmästä, sammuttaaksensa sitä kalvavaa +janoa, joka aina on isomman verenvuodatuksen seurauksena. Sentähden +aurinko jo olikin laskemaisillansa, ennenkuin ystävämme olivat +kulkeneet puolenkaan kotimatkasta. + +Äkkiä rupesivat koirat haukkumaan. Samassa viuhui nuoli ilmassa, hirveä +kiljunta kaikui kaikin puolin ja peljästyksissään huusi Herkules: +"Maronit! Jumalan kiitos, nuoli ei sattunut. Oli kaiketi myrkytetty +labarri-käärmeen vouralimyrkyllä." + +Tuskin hän oli lausunut nämät sanat, niin ylt'ympäri pensastossa +risahteli ja rasahteli, ja uhkaavilla liikenteillä joukko neekereitä +töytäsi esiin, heiluttaen aseitansa ja uhaten tappaa molemmat ystävät, +jotka olivat rohjenneet tunkeutua heidän alueesensa. + +"Gingan taikakalu!" huusi Herkules Emmerichille. "Ilman taikakalutta +kuolemme molemmat." + +Emmerich tempasi kiireesti taulun taskustaan. Herkules otti sen hänen +kädestänsä ja huusi heimolaisilleen, kohottaen taikakalun korkealle +ilmaan, muutamia sanoja neekerinkielellä. Uhkaavat aseet kohta +laskettiin alas, neekerien katsanto kävi vähemmän julmaksi ja yksi +heistä, jolla oli kirjavista höyhenistä taidokkaasti tehty kruunu +päässä, ja joka nähtävästi oli parven päällikkö, tuli Herkuleen luokse, +taikakalua tarkemmin katselemaan. + +"Valkoinen mies on Gingan turvissa," virkkoi hän sitten. "Valkoinen +saapi lähteä, vaan musta jää tänne. Ei pidä enää olla valkoisen miehen +orjana." + +"Hän ei ole minun orjani," vastasi Emmerich. "Herkules on vapaa mies ja +minun ystäväni." + +"Valkoisen herran ystäväkö?" kysyi Maronien päällikkö epäilevästi +ilkkuen. "Ennen uskon auringon olevan mustan, kuin uskon sellaisia +valheita." + +Herkules, joka tähän asti oli seisonut äänettömänä, kietoi nyt +käsivartensa Emmerichin ympäri ja suuteli häntä. Tämän nähtyänsä +riemuilivat mustat ja tunkivat lähemmäksi molempia nuorukaisia, jotka +olivat yhtä jalot ja kauniit, vaikka heidän värinsä oli erilainen. + +"Valkoinen herra minun ystäväni," lausui Herkules, "lahjoitti minulle +vapauden ja maata, niin paljon kuin halusin, ja pelasti minut voudin +piiskasta. Joka hänet tappaa, pitää ensin tappaa Herkuleen! Herkules ei +jätä ystäväänsä; menee hänen kanssansa taikka kuolee hänen kanssansa." + +Hurjan, mutta pian lepytetyn joukon päällikkö tuli nyt, hymyily +korallipunaisilla huulillaan, valkoisen nuorukaisen luokse ja tarjosi +hänelle kätensä. "Kun valkoinen herra on neekerin ystävä, niin hän ei +tarvitse Gingan taikakalua. Olette vapaa. Voitte lähteä, mihin mielenne +tekee. Olette Banun suojan alla. Voitte metsästää, milloin tahdotte. +Banu ei estä valkoista miestä, vaan suojelee häntä. Ottakaa nämä +höyhenet. Kun herra panee ne niinihattuunsa, ei kukaan tapa häntä." + +Mustain päällysmies tarjosi valkoiselle nuorukaiselle kolme eriväristä +sulkaa kruunustaan ja pisti ne omalla kädellään hänen hattuunsa. Sitten +hän viittasi alamaisilleen antamaan tilaa, kielsi heidän milloinkaan +tekemästä pahaa valkoiselle herralle ja kätteli jäähyväisiksi +Emmerichiä ja Herkulesta. Emmerich kiitti muutamilla sanoilla mustaa +soturia hänen suojeluksestaan, heitti hänen väellensä kourallisen +hopearahoja ja lähti pois Maron-neekerien riemuitessa. Herkuleen +käsivarteen nojautuen kulki hän hitaasti, mutta huokeammalla mielellä. + +"Kiitoksia Ginga!" sanoi hän, kulkiessaan mustan ystävänsä kanssa +metsän läpi. "Kiitoksia, Ginga ja Herkules; olemme pelastuneet suuresta +vaarasta." + +"Ilman taika-kalutta varmaankin olisivat meidät tappaneet," vastasi +neekeri. "Ei Herkuleskaan voi suojella valkoista herraa ilman +taika-kalutta. Vallan hyvä, että herralla on lempeä sydän neekeriä +kohtaan, muutoin Ginga ei olisi taika-kalua antanut, ja herra olisi +kuollut." + +Äänettömänä kulki Emmerich eteenpäin, ja ajatteli itsekseen: "eiköhän +eno Vanderstraten, jos hän olisi ollut todistajana siihen, mitä äsken +on tapahtunut, käskisi voutinsa Nikolaon kohdella sorretuita neekereitä +vähemmällä kovuudella?" Vielä kerran hän teki lupauksen voimiensa +perään lievittää heidän kovaa kohtaloansa, ja kaikissa tapauksissa +kotiin tultuansa kertoa enollensa kaikki tämänpäiväiset seikat ja +tapaukset. + +Emmerich tuumasi, että, kun herra Vanderstraten saisi kuulla Herkuleen +uskollisuudesta ja rohkeasta alttiiksi antamuksesta, pelastaakseen +Emmerichiä jaguarin kynsistä, kun hän vielä saisi kuulla Gingan +ystävällisestä huolenpidosta, jolla oli ollut niin loistava menestys, +niin hänen täytyisi ruveta ainakin vähää enemmän suosimaan tuota +ylenkatsottua, monin tavoin solvattua, mustaa kansaa. Tämähän selvästi +todisti, että neekeritkin saattoivat tunnustaa nautittua hyvyyttä sekä +teollakin osoittaa kiitollisuuttansa. + +Emmerichin näin hiljaa ja hitaasti kulkiessa eteenpäin, ajatuksiin +vaipuneena ympärillensä katsomatta, loi Herkules silmänsä joka haaralle +varoaksensa, ett'eivät jälleen, niinkuin äskettäin, joutuisi vaaraan. +Koirat hän piti lujasti kiinni hihnasta eikä sallinut niiden hätyyttää +erämaassa lentäviä taikka juoksevia eläviä, johon olivat hyvin +halukkaat; sillä onnistunut taistelu jaguarien kanssa oli kiihdyttänyt +heidän jahti-intonsa. + +Näin kuljettiin hiljaa ja hitaasti kotiinpäin. Äkisti Herkules +seisahtui, käänsi päänsä kuunnellen ja viittasi koirille vaikenemaan, +kun rupesivat haukkumaan. + +"Pitkäkseen, pitkäkseen!" kuiskasi hän Emmerichille, heittäytyen maahan +ja vetäen koirat mukaansa. "Tänne pensaan taa, herra. Ihmisiä metsässä, +tulevat tänne -- pitkäkseen pian!" Emmerichin ei suinkaan tehnyt mieli +maistaa myrkytettyjä nuolia, joita hän jo kahdesti töin tuskin oli +välttänyt, ja hän kyyristyi tiheän pensaan taakse, joka rehevänä +versoili kuumassa kosteassa maassa. Tässä tarkasti kuunnellessaan kuuli +hän askeleita ja kuivien lehtien kahinan lähenevän ihmisen jalkojen +alla. Ratina likeni, kiväärin piippu välkkyi vihantien lehvien +läpi, ja mies tuli näkyviin, jonka Emmerich hämmästyen tunsi +Nikolaoksi, orjavoudiksi. Emmerich tuskin saattoi olla huudahtamatta +kummastuksesta, kun hän näin äkki-arvaamatta tässä vuorisessa erämaassa +näki miehen, jonka hän luuli olevan kaukana Paramaribossa. Herkules +tarttui kiivaasti Emmerichin käsivarteen ja laski sormensa huulilleen +vaiti-olon merkiksi. Niinpä tapahtuikin, että Nikolao, aavistamatta +molempain ystäväin läsnä-oloa, kiireesti meni heidän lymypaikkansa +ohitse ja katosi synkkään, varjoisaan metsään. + +Tuskin hän oli poissa, niin Emmerich, hämmästyksistään toinnuttuansa, +kavahti ylös ja lausui: "meidän täytyy häntä seurata. Luultavasti on +tuolla miehellä joku paha kepponen mielessään; sillä ei suinkaan hän +ilman syytä enolleni valehdellut menevänsä Paramariboon sotamiesten +kanssa. Joudu, ystäväni! koettakaamme estää hänen ilkeät vehkeensä. +Hyväpä oli, että pyysin enoni pitämään jahtiretkemme salassa. Muutoin +emme olisi voineet päästä voudin juonien perille." + +Herkules istui miettien paikallansa eikä ensinkään näkynyt aikovan +täyttää Emmerichin käskyä. "Käykää vaan istumaan", sanoi hän. "Kyllähän +vielä Nikolaon kiinni saamme. Ensin koetamme keksiä, mitä hän +oikeastaan täällä erämaassa tekee." + +"Mutta hän pääsee meidän käsistämme, jos emme kohta rupee häntä takaa +ajamaan", huudahti Emmerich tuskaisesti. + +"Älkää pelätkö sitä!" vastasi Herkules. "Minkätähden koirilla on vainu, +jos ei jälkiä seurataksensa. Hän ei pääse pakoon." + +Emmerich ei vielä ollut koiria ajatellut, ja nauroi mustan toverinsa +sukkeluudelle, joka niin hyvin tiesi käyttää heidän vainu-aistiansa +omaksi hyödyksensä. Viihtyneenä istuutui hän Herkuleen viereen ja +katseli häntä kysyväisesti. + +"Epäilemättä voudilla on joitakin juonia mielessä", sanoi tämä. "Kaikki +on selvä. Hän sanoo herra Vanderstratenille: 'Maron-neekerit ovat +poissa, ei enää tarvitse noita metsäläisiä pelätä, jo nyt sotamiehet +saavat lähteä.' Sotamiehet maksavat paljo rahaa, sen vuoksi herra uskoo +häntä ja lähettää sotamiehet pois. Nyt ei ole kartanolla enää mitään +suojaa. Vouti tietää sen; menee metsään Maron-neekeriä kutsumaan; puhuu +heille: 'herrani huoneessa paljo kultaa ja hopeata; voitte tulla sitä +noutamaan milloin hyvänsä. Siellä ei mitään vaaroja; sotamiehet ovat jo +lähteneet.' Maronit ryöstävät mielellään, tulevat, valloittavat +kartanon, huoneet; tappavat kaikki ja pötkivät tiehensä vuoristoon, +ennenkuin apu ennättää. Nopeat he ovat kuin salama, minä sen tunnen." + +"Mutta eihän tuo ole mahdollista", huusi Emmerich kauhistuen. "Sepä +olisi kelvoton petos! Enoni ei ole tehnyt voudille mitään pahaa. Ei +kukaan ihminen taida olla niin kiittämätön." + +"Miks' ei, jos hän silla tarkoittaa jotakin muuta?" kysyi Herkules. +"Vouti vihaa herra Emmerichiä. Hän ei voi kostaa hänelle itsellensä. +Vaan kostoa hän tahtoo. Hän menee Maron-neekerien luo. He tappavat +nuoren herran. Vouti saapi koston ja paljon rahaa. Hän ei odota siksi, +että Maron-neekerit tulevat rahaa noutamaan. Hän ottaa itse edeltäkäsin +ja panee varastetun tavaran hyvään talteen. Sitten hän elää kuin rikas +herra, ostaa kartanon ja orjia, pitää itse voutia, eikä tee muuta kuin +polttaa sikarria ja kiduttaa mustia raukkoja. Minä tunnen voudin. Minä +tiedän, että hän on ilkeä. Herra saapi nähdä, että Herkules on +oikeassa." + +Neekerin väitteet olivat niin todennäköiset, että Emmerich tuskin enää +epäilikään juonikkaan voudin petosta. "Vaan mitäpä nyt on tehtävänä?" +kysyi hän. "Meidän tulee tietysti antaa enolleni tieto tästä ja +pelastaa hänet. Antakaamme voudin juosta, Herkules, ja palatkaamme +kiireesti kotiin." + +"Se ei ole minun neuvoni," vastasi neekeri tyynesti. "Jos kerrotte +herra Vanderstratenille, niin hän sanoo teille: 'Kaikki tämä on +valhetta. Vouti on uskollinen mies. Olette nähneet väärin.' Parempi, +että minä seuraan voutia, vakoilen hänen vehkeitänsä ja sitten vasta +puhun, kun tiedän kaikki. Herra jää tänne koiran kanssa -- minä otan +toisen voutia löytääkseni. Olkaa huoleti. Herkules viekas. Roistot +eivät pääse Herkuleelta pakoon. Kun saan tietää kaikki, niin puhun +Herra Vanderstratenille ja silloin on vouti hukassa. Olkaa täällä +levollisena, herra; Herkules tuleen kohta takaisin." + +Vaaran välttämiseksi latasi neekeri molemmat kaksi-piippuiset pyssyt ja +pani ne niin likelle Emmerichiä, että tämä tarpeen tullessa, jos pedot +häntä hätyyttäisivät, saattaisi suojella itseänsä niillä. Sitten heitti +hän ystävänsä hyvästi, saattoi toisen koiran voudin jälille ja seurasi +sitä varovasti ja joutuisasti, mutta Emmerich jäi vastenmielisesti +paikalleen. + +Näin kului monta tuntia. Aurinko oli jo laskenut eikä Herkulesta +vieläkään kuulunut. Emmerich tuli levottomaksi. Kuu nousi taivaalle, +metsässä rupesi uudelleen yön hirvittävät äänet kuulumaan. Petojen +kiljuminen ja karjunta koskivat hänen korviinsa; mutta turhaan hän +koetti eroittaa mustan ystävänsä jalan kapsetta. Mahdottoman hitaasti +kuluivat minuutit. Emmerich päätti viimeinkin lähteä ystävänsä jälkeen +ja nousi paikaltaan. Toisen pyssyn ripusti hän olalleen, toisen otti +hän käteensä ja, pitkällisestä levosta virkistettynä, astui hän +jotenkin nopeasti eteenpäin. Mutta jo kahdenkymmenen askeleen päässä +jäi hän seisomaan. Koira rupesi haukkumaan, toinen vastasi siihen, ja +kohta sen jälkeen Herkules seisoi hänen edessään. + +"Mitä herra tekee?" huudahti hän. "Miks' ei odota Herkulesta?" + +"Aikani kävi pitkäksi", vastasi Emmerich, "ja silloin kaikellaiset +kummalliset ja tuskalliset ajatukset johtuivat mieleeni; -- minä +pelkäsin, että sinulle olisi joku onnettomuus tapahtunut, kun niin +kauvan olit poissa, ja sentähden lähdin liikkeelle pelastaakseni sinua, +jos mahdollista olisi. Hyvähän toki, että olet täällä! Mitä olet +vakoillut ja kuunnellut, Herkules?" + +"Kaikki aivan totta!" vastasi neekeri. "Nikolao vouti on aika konna. +Hän menee Maron-neekerien luo, lupaa heille paljon kultaa, jos +tulisivat ryöstämään; ilmoittaa heille, ett'ei siinä enää ole yhtäkään +sotamiestä ja teki vaan yhden ehdon." + +"Mikä se oli?" kysyi Emmerich kiihkeästi. + +"Vangita, kiduttaa ja murhata valkoista nuorta herraa!" vastasi +Herkules vakavasti. + +"Olithan siis aivan oikeassa, kun luulit voudin ilkeyden yksin minua +tarkoittavan! Ja mitä olen sille miehelle tehnyt, jonka tähden hänellä +olisi oikeus tehdä minua verisen koston uhriksi? Minä vaan estin häntä +vääryyttä tekemästä. Mutta se myrkytetty nuoli, jonka hän minua kohden +ampui, on kuitenkin lentävä hänen omaan päähänsä. Tule Herkules, +palatkaamme takaisin enoni luo. Taikka pitäisikö meidän koettaa estää +Maron-neekereitä heidän verisistä hankkeistaan?" + +Herkules pudisti päätänsä. "Helpompi riistää saalis jaguarin kidasta +kuin estää villiä Maron-neekeriä ryöstämästä", vastasi hän. "Ei auta +muu kuin taisteleminen. Paha että sotamiehet ovat poissa. Vouti on +sangen kavala konna. Tiesi se, mitä teki, kun lähetti sotamiehet pois. +Mutta eipä se häntä auta, kun tunnemme hänen kavalat vehkeensä. +Herkules taistelee herransa edestä ja pitää huolta siitä, että hänen +veljensäkin taistelevat. Saadaan nähdä; siitä Maroneille ei mitään +hyötyä, että tänne tulevat." + +"Mutta", virkkoi Emmerich, "tokko veljesi rupeevat taisteluun niitäkin +vastaan, joiden nahka on yhtä musta kuin heidän omansa?" + +Herkules nauroi niin, että valkoiset hampaansa kiilsivät pimeässä. +"Maron-neekerit eivät tunne sääliä eikä armahtamista, ei valkoista, +eikä mustaa kohtaan. Tappavat kaikki. Herra ei sitä tiedä, kun on niin +vähän aikaa ollut tässä maassa. Vaan Herkules sen tietää ja kaikki +orjat kartanossa sen tietävät. Sen vuoksi he juoksevat pakoon Maronien +tullessa. Mutta tässä eivät saa juosta pakoon, heidän täytyy +taistella." + +Emmerich ei ollut ensinkään hyvillä mielin saatuansa Herkuleelta nämät +tiedot. Hän huomasi tilansa sangen tukalaksi, ja suuresti hän epäili, +rupeisivatko mustat vastarintaan vai eivätkö mieluummin pötkisi pakoon, +kuten heillä oli tapana. Herkuleesen hän kyllä luotti; mutta olisivatko +muut neekerit yhtä uskolliset? Tähän kysymykseen oli vaikeampi vastata. +Emmerich kätki kuitenkin huolensa omaan poveensa, ja teki vaan +kiirettä lähtöä kotiin, ennättääksensä puuttua tarpeellisimpiin +varustuskeinoihin mustain metsäläisten rynnäkköä vastaan. + + + + +KAHDEKSAS LUKU. + +Rynnäkkö. + + +Oli jo lähes sydän-yö, kun Emmerich ja Herkules saapuivat kartanolle. +Heidän ihmeeksensä oli herra Vanderstraten vielä valveilla ja hänen +kasvonsa loistivat ilosta, kun hän näki molempain nuorukaisten astuvan +sisään hänen kammariinsa. + +"Jumalan kiitos, että olet jälleen täällä", huusi hän Emmerichille. +"Totisesti, poikani, jos et niin hartaasti olisi minua pyytänyt +pitämään retkeäsi vuoristoon salassa, niin olisin jo lähettänyt kaikki +orjani sinua hakemaan. Missä taivaan nimessä olet aina tähän asti +oleskellut? Ja, luulenpa sinun olevan haavoitetunkin. Joudu, Herkules, +mene tohtoria hakemaan ja..." + +"Malta, malta, enoseni!" keskeytti häntä Emmerich. "Ei haavasta ole +lukua, silla Herkules on sen jo ruohoilla sitonut. Eipä nyt enää +olekaan aikaa sitä ajatella, sillä minulla on kummallisia asioita +sinulle kerrottavana." + +Enon täytyi mukautua siihen ja Emmerich kertoi aivan tarkalleen +edellisen päivän tapahtumat. Herra Vanderstraten kuunteli häntä +hämmästyneenä, milloin vihasta punehtuen, milloin pelosta ja tuskasta +vaaleten. + +"Nyt olemme hukassa!" huudahti hän, kuultuansa kaikki, ja kulki +pitkillä askeleilla edes takaisin kammarissaan. "Mutta, poika", sanoi +hän, äkisti kääntyen Emmerichin puoleen, "ethän pilkanne minua? Sitä en +kärsi! Minä tiedän, ett'et ole hyvässä sovussa voudin kanssa, ja +niin..." + +"Enoni, luuletkos todellakin minua valhettelijaksi ja panettelijaksi?" +huudahti Emmerich murheellisena. "Vaan jos minua uskot, taikka olet +uskomatta, niin olet pian saava todistuksia siitä, että olen puhunut +totta. Maron-neekereitä ei tarvitse kauvan odottaa, ja heidän +hirmutöitänsä tiedät sinä paremmin kuin minä." + +"Niin, taivaan nimessä, se on totta", huudahti herra Vanderstraten. +"Anna perätön epäluuloni anteeksi, äläkä luovu vanhasta enostasi +hädässä. Nuo koirat ovat hurjat kuin paholaiset ja nopeat kuin salama. +Ennenkuin voimme sitä aavistaakaan, ovat he niskoillamme. Mutta eihän +toki! sinä olet varmaan erehtynyt. Nikolao on uskollinen, olen aina +kohdellut häntä hyvin, en voi uskoa että hän olisi minua niin ilkeästi +pettänyt." + +"Jos enemmän luotat häneen kuin omaan sukulaiseesi, niin et ole enää +autettavissa, eno. Tule Herkules, tehkäämme, mitä meihin tulee, +kunnollisesti vihollista vastustaaksemme. Milloinka luulet heidän +rupeevan rynnäkköön?" + +"Voivat tulla huomenna, voivat tulla vielä tänä yönä", vastasi neekeri. +"Heistä ei koskaan voi olla turvassa. Aivan kuin herra sanoo, nopeat +kuin salama ja hurjat kuin pedot." + +Riitaisat tunteet liikkuivat herra Vanderstratenin povessa. Pelko +ahdisti häntä; mutta hän ei kuitenkaan voinut luulla voutiansa +petolliseksi, joka niin monta vuotta ja, kuten hän luuli, +_uskollisesti_, oli häntä palvellut. Toiselta puolen taas rakastetun +sisarenpojan sanat syvästi todistivat, että vouti oli petturi. Mitä +hänen piti tekemän? Hyvä keino johtui hänen mieleensä. Hän päätti +paeta, kiireesti, nopeasti, ja viedä mukanansa niin paljon tavaroitaan, +kuin hän suinkin suuretta vaivatta voisi kuljettaa. + +"Niin, paetkaamme," huudahti hän; "paetkaamme, sisareni poika! Kun nuo +ilkiöt tulevat, niin tapaavat pesän tyhjänä; polttakoot sitten huoneet +ja hävittäkööt viljelysmaat. Semmoisia vahingoita voidaan palkita; +mutta kun henki kerran on ruumiista lähtenyt, niin ei se sinne enää +milloinkaan palaa. Pako on ainoa pelastuksemme, jos Nikolao todellakin +on pettänyt meitä." + +"Mutta nuo kalliit koneet", huudahti Emmerich, "kaunis huoneesi komeine +huonekaluineen, sokeri, kahviviljelyksesi, jotka ovat lannoitetut +neekeriesi hiellä, ja itse neekerisi, jotka varmaan tulevat tapetuiksi, +jos jätämme heidät oman onnensa nojaan -- ei, enoni, parempi on +taistella urhoollisesti kuin pelkurina pötkiä pakoon. Metsäläinenkin +suojelee mökkiänsä ja sinä jättäisit kallis-arvoisen omaisuutesi +vihollisten ryöstettäväksi. Ei niin, eno, vaan taistelkaamme!" + +"Mutta mitä me kolme voimme noille vimmatuille, veren- ja +saaliinhimoisille pedoille, jotka sadottain karkaavat päällemme?" +huudahti herra Vanderstraten epätoivossa. + +"Me kolme kyllä olisimme liian heikot rynnäkköä vastaan", vastasi +Emmerich. "Mutta onpahan sinulla yhtä monta sataa orjaa, kuin +vihollista. Anna heille aseita, lupaa kohdella heitä leppeämmin, enkä +epäile ensinkään, että urhoollisesti edestäsi tappelevat. Herkuleskin +sitä vakuuttaa." + +"Herkules ei tiedä, taistelevatko kaikki", puhui neekeri. "Mutta +tietää, että useat taistelevat. Toiset tulevat jälestä, kun heidän on +pakko taistella oman nahkansa puolesta." + +"Ja kukapa tarttuisi aseisin minun tähteni?" kysyi herra Vanderstraten. + +"Kaikki, jotka uskovat hyvään Jumalaan", vastasi neekeri +teeskentelemättä, mutta arvokkaasti. "Hyvä pappi opettaa heitä +rakastamaan heidän isäntäänsä, vaikka isäntä olisikin kova. He +tahtoisivat mielellään ansaita herran rakkautta. Jos herra lupaa olla +heitä vainoomatta, jos herra antaa heille luvan rukoilla hyvää Jumalaa, +niin he tappelevat ja taistelevat herran edestä viimeiseen veripisaraan +asti. Herkules tietää sen, sillä hän on itse kristitty ja uskoo hyvään +Jumalaan taivaassa." + +Herra Vanderstraten pudisti epäileväisenä päätänsä, katsellen +Herkulesta epäluulolla. Vaikka hän kyllä mielellään olisi tahtonut +estää kauniin maatilansa ja kauniin, mukavasti varustetun kartanonsa +hävittämistä, ei hänellä kuitenkaan ollut sitä valtaa itsensä yli, että +hän heti olisi voinut luopua väärästä luulostaan, joka häneen jo monen +vuoden kuluessa orjavoudin vaikutuksen kautta oli juurtunut. Kuten +Guyanan maanviljelijöillä ylipäänsä, oli hänelläkin se mielipide, että +orjat aina olivat pidettävät syvimmässä tietämättömyydessä, ja hän, +niinkuin kaikki muutkin, unhoitti, että raakuus sittenkin on enemmän +pelättävä kuin siveyden säännöillä valistettu ja lempeihin tapoihin +taipunut henki. Vähän mietittyänsä hylkäsi hän sisarensa pojan ja +Herkuleen tuumat ja käski heidän varustaa kaikki kiireesen pakoon. +Emmerichin tuli rientää holviin, missä herra Vanderstraten säilytti +kalliit kivensä, kultansa ja hopeansa, panna kaikki kokoon, sälyttää ne +kahden hevosen selkään ja satuloida toisia hevosia itselleen ja +enollensa ja sitten, niin pian kuin mahdollista, paeta lähimmäiseen +kartanoon. Herkuleen tuli sill'aikaa herättää neekerit, toimittaa +heille aseita ja ampumavaroja, ruveta heille päällysmieheksi ja +kiirehtiä ratsastavien herrojen perään, joiden piti vartoa heidän +tuloansa naapuri-kartanossa. Emmerich kyllä teki muutamia muistutuksia +näitä tuumia vastaan; mutta herra Vanderstraten, joka enemmän rakasti +omaa henkeänsä kuin viljelysmaitansa, joita hänen orjansa kyllä jälleen +voisivat asettaa kuntoon, ahdisti sisarensa poikaa niin kiivaasti, että +tämän viimeinkin osaksi täytyi myöntyä. + +"Olkoon niin, eno", sanoi hän, "pakene Jumalan nimeen, mutta älä luule, +että minä rupeen sinua saattamaan ja seuraamaan. Sill'aikaa kuin sinä +etsit suojaa omalle kalliille hengellesi, koetan minä puolustaa +omaisuuttasi." + +Tämän sanottuansa riensi hän ulos huoneesta täyttämään enon käskyjä. +Herkules seurasi häntä ja juoksi neekerien mökkilöihin, varustamaan +heitä aseilla ja kehoittamaan heitä urhoolliseen taisteluun, jos ei +isännän omaisuudenkaan, niin ainakin oman henkensä puolesta. + +Emmerich kiirehti puutarhan kautta lähellä olevalle ulkopihalle, missä +herra Vanderstratenin aarteet olivat lujassa holvissa, lukon ja pönkän +takana. + +Hetken aikaa jäi hän kuunnellen seisomaan holvin eteen; sillä hänestä +oli, ikään kuin olisi täältä kuulunut jalan kapsetta. Mutta kaikki oli +hiljaa, yötuuli vaan suhisi palmujen korkeissa latvoissa, ja pisangin +leveissä lehdissä. Hän koetti avata holvin ovea avaimella, jonka eno +oli hänelle antanut; mutta hänen ihmeeksensä ei lukko auvennut. Hän +luuli saaneensa väärän avaimen ja painoi vaan sattumalta oven salpaa. +Vielä enemmän hän hämmästyi, kun ovi nyt aukeni. Viipymättä astui hän +holviin, aukaisi toisenkin oven ja näki nyt kummaksensa Nikolao voudin, +joka lyhdyn valossa oli täyttämässä niinisäkkiä herransa tavaroilla. +Vouti säikähti ja päästi huudon nähdessään Emmerichin niin äkkiä +edessään. Vaan tämä huusi vihastuneena. "Herkules siis ei erehtynyt +luullessaan sinua, ilkeätä petturia, kunniattomaksi varkaaksikin. Mitä +sinulla täällä on tekemistä?" + +Emmerichin sanoista havaitsi vouti hämmästyneenä, ett'eivät hankkeensa +olleetkaan salassa. Viha ja kostonhimo uudelleen herättivät hänen +rohkeutensa. Hän tiesi olevansa hukassa, jos hän ei äkkiä ratkaisisi +asiaa ja, vetäen puukon vyöltänsä, hyökkäsi hän Emmerichin päälle +tiikerin rajuudella. + +"Kuole, sinä koira, joka aina tuumiani estät", huudahti hän vihan +vimmassa ja kohotti kätensä kuoleman iskuun. Mutta Emmerich oli kaikin +puolin varoillansa tätä konnaa vastaan ja tiesi siis välttää tätä +äkillistä ryntäystäkin. Terve käsivartensa esti veitsen sattumasta +rintaan, ja aika potkauksella lennätti hän voudin pari askelta +taaksepäin kellelleen. Samassa juoksi Emmerich ulos sisä-ovesta, pani +sen lukkoon ja sysäsi nopeasti raskaan rautaisen teljen sen eteen. +Vouti oli vankina ja turhaan hän vimmassaan karjuen kolkutti ovea, joka +ei totellut nyrkkiä eikä potkauksia. Emmerich jätti hurjistuneen sinne, +ja lähti kutsumaan muutamia neekereitä, joiden avulla vouti +sidottaisiin ja siten estettäisiin vahinkoa tekemästä; sillä yksin hän +ei haavoitetulla käsivarrellaan tohtinut ruveta ottelemaan tuon väkevän +miehen kanssa. Varmuuden vuoksi hän vielä pani ulko-oven +kolminkertaiseen lukkoon ja riensi sitten joutuisasti pois. Mutta äkkiä +hän pysähtyi. Nyt hän ei enää voinut erehtyä. Useiden ihmisten astunta, +aseitten kalina, maahan pudonneitten lehtien kahina ja kuivien oksien +rätinä tuli aivan selvästi hänen kuuluviinsa. Tullaksensa aivan +selville asiasta, seisoi hän, henkeänsäkään vetämättä, tarkasti +kuunnellen, kun kimakka, hurja kiljuminen kaikui virran puolelta ja +ilmoitti hänelle, että nyt oli myöhäistä paeta ja että vihollinen jo +oli tunkeunut hänen enonsa alueelle. Heillä oli nähtävästi tarkka tieto +asemasta; sillä juuri virran puolella ei ollut neekeri-mökkejä +ensinkään, ja siltä puolelta rynnätessään he samassa estivät +piiritettyjä käyttämästä tykkejä, jotka olivat litteissä veneissä, suin +kartanoon päin ja aiotut suojelemaan asuinhuoneitten ympäristöä. Kun +nämä viimemainitut olivat kunnaalle rakennetut, niin tykin luodit eivät +saattaneet vahingoittaa neekeri-mökkejä, jotka olivat toisella puolen +vuoren harjannetta, vaan lensivät niiden ylitse. Mutta kartanoa +piirittävälle viholliselle ne olivat sangen vaaralliset; sillä ei +yksikään laukaus voinut olla heidän rivejänsä harventamatta, kuolemata +ja turmelusta levittämättä. Sotamiesten lähdettyä olivat asemat jääneet +vahditta ja vouti oli tietysti päällekarkaavalle viholliselle tämän +seikan ilmoittanut; sillä muuten he tuskin olisivat uskaltaneet +asettautua turmelevien tykkien ja kartanon välille. + +Salaman nopeudella nämä ajatukset lensivät Emmerichin päähän, ja hän +katsoi aivan välttämättömän tarpeelliseksi valloittaa virtapatterit +voidaksensa ajan pitkään vastustaa Maron-neekerien rynnäkköä. Huone oli +kyllä sangen vankasti ja tukevasti tiilistä rakennettu ja +rautakaltereilla varustetut ikkunat olivat niin korkealla maasta, ettei +rohkeankaan vihollisen ollut helppo siihen kiivetä. Ovi oli tehty +sangen kovasta puusta ja tarpeen vaatiessa saatettiin sitä vielä +sisältäpäin vahvistaa huonekaluilla ja muilla kapineilla. Mutta mitäpä +hyötyä tästä oli, jos puolustajain täytyisi sulkeutua niin ahtaasen +alaan? Vihollisten ei tarvinnut tehdä muuta, kuin piirittää huone niin +sen asujamet olisivat estetyt kaikesta yhteydestä ystäväinsä kanssa ja +nälkä viimeinkin toimittaisi, mitä väkivalta ei voinut matkaansaattaa. + +"Ehkä vielä on aikaa", mutisi Emmerich itsekseen. "Jos meidän onnistuu +kiertää vihollisemme, niin olemme pelastetut." + +Muistamalla, että hän helposti voisi joutua vihollisten käsiin, riensi +hän neekerien mökkilöille, pannakseen tuumansa toimeen orjajoukon +avulla. Onneksi tuli Herkules jo puolitiessä häntä vastaan. Noin +neljäkymmentä väkevää neekeriä oli hänen seurassaan, ja muut, sanoi +Herkules, olivat jo tulossa, sulkeaksensa kartanon päärakennukseen, +joka oli heidän ainoa suojapaikkansa vihollisia vastaan. Kiireesti +antoi Emmerich hänelle tiedon aikomuksestansa valloittaa patterit ja +Herkules oli kohta valmis ryhtymään tähän vaaralliseen yritykseen. + +"Mutta ilman aseitta se ei ole mahdollista", sanoi hän. + +"Ja mistäpä niitä saamme?" kysyi Emmerich. + +"Huoneista -- ei muualta mistään", vastasi Herkules. + +Sen enempää aikaa puheilla kuluttamatta riensi Emmerich kunnasta ylös +kartanolle ja Herkules neekereinensä seurasi yhtä nopeasti. Eno +Vanderstratenilta, jonka korviin Maronien sotahuuto tietysti jo oli +kajahtanut, ja joka kalpeana ja toimetonna istui nojatuolissaan, +vaadittiin pikaisesti ase-makasiinin avaimet, ja kiväärit ja pyssyt +annettiin neekereille. Muutamassa minuutissa oli ruuti jaettu ja +kiväärit ladatut. Mutta kuitenkin tuli Emmerich uljaalla joukollaan +myöhään. Maronit olivat jo valloittaneet koko Corentin-joen rannan, ja +nuolia satoi heitä vastaan, kun koettivat saada tykkiveneet haltuunsa. +Heidän täytyi painua takaisin, ja onneksi alimainen paalutus kuitenkin +vielä esti vihollisen heitä takaa ajamasta. Ilman muuta vastusta +saapuivat he taloon, johon muut orjat sill'aikaa olivat kokoutuneet, +ovi suljettiin ja pönkittiin, ja Maronien tuimaa julmuutta vastaan ei +piiritetyillä nyt enää ollut mitään muuta suojaa, kuin jalanpaksuinen +muuri ja heidän oma urhoollisuutensa, jota nyt, kuten jokainen tunsi +sydämessään, aivan ankarasti koeteltiin. + + + + +YHDEKSÄS LUKU. + +Uskolliset kristityt. + + +Kun Emmerich ja Herkules olivat asettaneet joukon aseilla varustettuja +orjia huoneen kaikkien ikkunain viereen, ja ryhtyneet muihinkin +varokeinoihin, meni edellinen enonsa luokse, joka jo oli vähäsen +tointunut säikähdyksestään, ja rohkeampana käveli edes takaisin +huoneessansa, vaikka kalvava suru täytti hänen sydämensä. + +"No, rakas enoni", virkkoi Emmerich, "nyt olemme varustetut ensimäistä +rynnäkköä vastaan. Mutta vielä on kysymys siitä, taidammeko hankkia +kylliksi ampumavaroja ja varsinkin ruoka-aineita, nälän hädästä +varjellaksemme nämät sata ihmistä, jotka nyt ovat tänne suljetut". + +"Mutta eiköhän nyt enää ole mahdollista päästä pakenemaan?" kysyi herra +Vanderstraten, joka ei laisinkaan voinut tottua siihen ajatukseen, että +vihollinen oli aseilla vastustettava. + +Emmerich nosteli hartioitansa. "Onpa jo myöhä", sanoi hän. "Huone on +kaikin puolin saarrettu, etkä taida pujahtaa täältä pois joutumatta +sadoilla myrkytetyillä nuolilla ammuttavaksi. Onhan toki parempi, että +jäät kotiin. Minä takaan, että me kaikki puolustamme sinua viimeiseen +veripisaraan asti." + +"Mutta miten on mahdollista ruveta vastarintaan täällä?" valitti herra +Vanderstraten. "Metsä näkyy lähettäneen kaikki asukkaansa meitä vastaan +ja orjistani on varmaankin enin osa karannut." + +"Se on totta", vastasi Emmerich. "Ainoastaan noin sata orjaa on +totellut Herkuleen kehoitusta puolustukseen -- mutta ne ovat kaikki +urhoollisia miehiä. Taidolla ja rohkeudella voimme kyllä torjua +vihollisen ryntäyksiä, kunnes meille tulee apu ulkoa. Mutta ruokaa +meiltä ei saa puuttua, sillä nälkä heikontaa käsivarren ja tekee +uskaliaimmankin sydämen alakuloiseksi: Onko täällä ruokavaroja, eno? + +"Tässä on vara-huoneen avain", vastasi herra Vanderstraten. "Mene itse +katsomaan, taikka, malta, minä tulen kanssasi." + +Molemmat menivät rakennuksen yläkertaan, jossa herra Vanderstraten +avasi erään huoneen oven. Mutta Emmerichin kauhistukseksi ja herra +Vanderstratenin kammoksi olivat hinkalot aivan tyhjät; vähäsen hedelmiä +vaan oli koottu nurkkaan. + +"Tämä on Nikolaon teko," huokaili herra Vanderstraten. "Toissa päivänä +pyysi hän minulta avaimen, muka ottaaksensa pari säkkiä riissiä +siemeniksi, ja nyt tuo konna on tyhjentänyt koko huoneen." + +"Sitä varmemmin saattaaksensa meitä perikatoon", lisäsi Emmerich +alakuloisena. "Sepä on ikävä juttu, eno. Nyt ei enää auta odottaa apua +muualta, vaan meidän täytyy taistelemalla hajottaa vihollisen rivit, +taikka nääntyä nälkään." + +"Tuota katalaa petturia!" tiuskasi herra Vanderstraten. "Missä hän on, +Emmerich? Taivaan nimessä, jos meidän kaikkien täytyy menehtyä, niin +hänen ei suinkaan pidä iloitseman petoksestansa. Toimita hänet minun +kynsiini, niin saat nähdä, enkö sinun puolestasi kosta sille konnalle." + +"Minä pelkään, eno, että jo kaikki olemme saaneet kostoa, ja kovemmin +kuin voisimme toivoakaan", vastasi Emmerich vaaleten. "Voi sitä +onnetonta! Oma ilkitekonsa hänen surmaa. Hän on suljettu aarre-holviin +ja vihollisten meitä joka haaralta ahdistaessa en näe mahdolliseksi +häntä pelastaa. Hänen täytyy kuolla pimeydessä, kaiken ihmisavun +puutteessa, yksin, pahan omantuntonsa nuhteitten kanssa, tuskallisesti +janoon ja nälkään nääntyen. Oi Jumala! hirmuisesti sinä rankaiset +jumalattoman kavalat juonet." + +"Vieläkö sitä ilkiötä surkuttelet?" huudahti herra Vanderstraten. +"Käykö meidän paremmin kuin hänenkään?" + +"Eno, jos meidän täytyy kuolla, niin kuolkaamme kunniallisessa +taistelussa, aseet käsissä ja puhtaalla omallatunnolla", vastasi +Emmerich. "Paitsi sitä on pelastuksen toivo aina meille tarjona, mutta +tuo onneton on välttämättömän surman omana. Me taidamme ehkä pelastua, +sillä ainoasti julmain vihollisten rivit eroittavat meitä vapaudesta. +Mutta hän! Jättiläisenkin voima raukeisi tyhjään tuota rautaporttia +vastaan, saatikka nälästä nääntyvän pahantekijän uupuneet jäsenet." + +"Se konna saapi ansaitun palkkansa", tiuskasi herra Vanderstraten, joka +ei saattanut antaa sitä voudille anteeksi, että tämä oli pettänyt +suopean ja hyvänluuloisen isäntänsä. "Älkäämme enää ajatelko häntä, +vaan tuumailkaamme, miten voimme välttää nälkään nääntymistä ja +Maronien myrkytettyjä nuolia. Kuule! tuolla kaikuu hirveä kiljunta -- +jo lähenevät -- pelasta minut, Emmerich, pelasta enosi." + +Jo ensimäisen kimakan sotahuudon kajahtaessa syöksi Emmerich ulos ja +riensi huoneen puolustajain luo, joidenka lujamielisyydestä ja +urhoudesta heidän kaikkein pelastus kokonaan riippui. Herkules oli +sillä välin tehnyt tehtävänsä mustien veljiensä mieltä rohkaistaksensa. + +"Tähdätkää tarkasti", kuuli Emmerich hänen huutavan, "jokainen +tarkoittakoon miestänsä, ja ampukaa vasta sitten, kun ovat likellä +taloa. Ette taistele ainoasti nuoren herran edestä, taistelette myös +uskon ja laupiaan Jumalan puolesta. Jos tappelette uljaasti, niin herra +ei enää vainoo pappia ja kristityitä orjia. Nyt -- ampukaa pojat!" + +Pyssyt pamahtivat, tulivirta syöksyi ulos särkyneistä kilisevistä +ikkunoista ryntäävien tiheimpiin joukkoihin ja kuulat levittivät +kuolemaa ja hämmästystä heidän riveihinsä. Kahdeksantoista taikka +kaksikymmentä miestä kaatui, useat haavoitettiin ja loput pujahtivat +peljästyneinä pois ampu-alalta. Herkules nauroi ja huusi: "Jo ovat +saaneet tarpeensa täksi yöksi. Eivät suinkaan tule takaisin ennen kuin +huomeis-aamuna." + +Emmerich astui hänen luoksensa ja kiitti häntä osoitetusta innosta, +mutta näytti niin alakuloiselta, että neekeri kohta huomasi sen. + +"Pelkääkö herra?" kysyi hän. "Ei ole syytä pelkoon. Vihollinen ei voi +tunkeuda sisään; sillä ammumme kuoliaaksi kaikki, jotka tänne tulevat. +Puolustajamme ovat urhoollisia miehiä." + +"Sen tiedän kyllä, enkä minä pelkäisi mitään, jos meidän vaan olisi +taisteleminen noita vihollisia vastaan tuolla ulkona", vastasi +Emmerich, ja lisäsi hiljaa: "ystäväni, tule kanssani enon huoneesen; +minulla on sinulle jotakin sanottavaa, minkä pitää olla muille +salattuna, niin kauan kuin vielä suinkin on mahdollista torjua tuho +päältämme." + +Herkules nyykähytti päätänsä, antoi muutamia käskyjä suurimmasta +varovaisuudesta, ja seurasi sitten ystäväänsä huoneesen, johon herra +Vanderstraten jo oli saapunut. Herra parka näytti tuiki toivottamalta. +Kalpein kasvoin, käsiänsä väännellen, makasi hän nojatuolissaan, +milloin kiroten petollista voutia, milloin valittaen surkeata, milt'ei +auttamatonta tilaansa. Emmerich koetti rohkaista mieltänsä, vaikk'ei +hän siinä onnistunut. Herkuleen astuessa sisään ilmoitti Emmerich +hänelle, ett'ei pienellä linnoituksella kovaksi onneksi ollut +ruokavaroja. + +"Paha se on kyllä", sanoi neekeri ja näytti sangen arvelevaiselta. +"Nälkäinen mies taistelee huonosti. Mitäpä nyt neuvoksi?" + +"Pitää nyt johonkin neuvoon ryhtyä", sanoi Emmerich. "Eikö olisi +mahdollista päästä vara-aittaan ja sieltä hankkia muutamia säkkejä +riissiä?" + +Herkules pudisti päätänsä. "On vihollisia joka taholla", sanoi hän. +"Emme voi luikahtaa täältä mihinkään heidän näkemättä ja silloin +tulemme vangituiksi taikka tapetuiksi. Sepä ei ole hyvä." + +"Mutta pitää sitä edes koettaa", virkkoi nyt herra Vanderstraten. +"Muuten olemme hukassa." + +Herkules kohotti hartioitansa. "Hukassa sekin on, joka lähtee ulos +tästä. Vihollisia on monta ja heillä on tarkka näkö. Emme voi hiipiä +heidän sivutsen. Odottakaa huomiseksi; kenties Maronit lähtevät pois, +kun näkevät talossa olevan urhoollisia miehiä. Jos ei -- niin tehkäämme +ryntäys ja koettakaamme hajottaa heidän rivinsä, onnistukoon sitte tahi +ei. Vaan olkoon miten hyvänsä, niin kuolkaamme kuin miehet." + +"Sepä ei laisinkaan hyödytä minua", huokaili herra Vanderstraten. +"Tahdon mieluummin elää niin kauan kuin mahdollista. Oi, Nikolao, miksi +saatoit hyvän isäntäsi näin tuskalliseen tilaan?" + +"Herkules ei ymmärrä miten elää ruuatta, taikka päästä tästä pois ilman +taistelutta", virkkoi neekeri. + +Emmerich oli sillä alkaa seisonut itsekseen miettien. "Minäkään en näe +muuta kuin kaksi apukeinoa tilassamme", sanoi hän, "ja molemmat ovat +sekä vaaralliset että epävakaisetkin. Sotamiehet, jotka tänä aamuna +lähtivät pois kartanosta, eivät vielä voi olla kovin kaukana. +Yksityinen mies ehkä voisi hiipiä piirittäjiemme rivien läpitse. Jos se +onnistuisi, olisimme pelastetut. Sananviejä saavuttaisi sotamiehet, +nämät palaisivat takaisin avuksemme. Ennen huomeis-iltaa voisivat olla +täällä, ja siihen asti hedelmät varahuoneessa riittävät ravinnoksemme." + +"Aivan hyvä", sanoi herra Vanderstraten, "mutta kenpä olisi sellainen +narri, että antautuisi vaaraan joutuaksensa Maronien raadeltavaksi." + +"Minä itse, armas enoni", vastasi Emmerich suoraan. "Ilolla annan +henkeni alttiiksi pelastaakseni sinua ja niin monta urhoollista miestä. +Jos tuo yritys onnistuu, niin on hyvä -- jos ei, niin kuolen ilolla, +täytetystä velvollisuudesta hyvällä omalla-tunnolla." + +Vaikka herra Vanderstraten oli hyvin itsekäs, ei hän kuitenkaan voinut +olla tätä sisarensa pojan jalomielistä tarjousta hylkäämättä. +Liikutettuna nousi hän seisaalleen ja sulki Emmerichin syliinsä. + +"Ei, poikani, se ei saa tapahtua", lausui hän. "Jos meidän nyt kerran +pitää kuolla, niin kuolkaamme yhdessä, enoasi et saa jättää." + +"Ei, se ei käy laatuun", sanoi Herkules. "Hyvä herra ei saa kuolla +orjain edestä. Tulee varmaan huomatuksi, kun on valkoinen iho. +Musta-ihoinen rupee vaaralliseen toimeen. Herkules menee". Herra +Vanderstraten katseli neekeriä kummastellen. "Miten?" huudahti hän +"sinä tahdot panna henkesi alttiiksi valkoisen tähden?" + +"Miks' ei? Useat mustat ajattelevat samoin kuin Herkules. Kaikki +menevät mielellään kuolemaan herra Emmerichin edestä." + +"Hm!" mutisi herra Vanderstraten itsekseen. "Olisinko todellakin tehnyt +mustille vääryyttä, kun pidin heitä kaikkia kiittämättöminä heittiöinä? +Nikolao, Nikolao, jos ovat paremmat, kuin ajattelinkaan, niin sinulla +on siitä suuri edesvastaus; sillä sinähän se olit, joka saatoit minun +epäluuloiseksi heitä kohtaan". + +"Nikolao on paha mies, Herkules sen tietää ja toiset myös. Sitä varten +taistelemme herra Vanderstratenin puolesta. Hyvän kristityn ei sovi +olla kostonhimoinen, niin papit meille opettavat." + +"Mutta ovatko kaikki neekerit tässä talossa kristittyjä?" kysyi herra +Vanderstraten. + +"Kaikki", vastasi Herkules rohkeasti. "Toiset pakenivat, mutta +kristityt jäivät tänne velvollisuuttansa täyttämään ja herran puolesta +taistelemaan. Siitä herra tietää, kuka on kristitty, kuka ei. +Rangaiskaa meitä nyt, jos tahdotte." + +"Ei, Jumala varjelkoon", huudahti herra Vanderstraten hämmästyneenä ja +syvästi liikutettuna. "Ne, joita minä vainosin, panivat henkensä +alttiiksi minua puolustaaksensa, ja se mies, jolle minä tein hyviä +töitä ylen määrin, menee minua julmimmille vihollisille kavaltamaan. +Todella, Emmerich, niiltä miehiltä minulla ei ole mitään pelättävää; +sillä joka Herran korkeinta käskyä: 'rakasta vihollisias, tee niille +hyvin, jotka sinua vihaavat ja vainoovat', niin uskollisesti seuraa, +kuin nuo vihatut ja vainotut mustat, se ei voi ryhtyä mihinkään +ilkityöhön, mihinkään petokseen ja uskottomuuteen. Onpa vaan paha, että +näin myöhään tulin tuntemaan heidän hyveitänsä. Jos aikaisemmin olisin +tietänyt kaikki, niin asiat olisivat toisin. Mutta sano veljillesi, +Herkules, että jos kerran tulemme tästä vaarasta pelastetuiksi, tahdon +minä itse antaa teille papin ja rakennuttaa teille kirkon, jossa +vapaasti ja esteittä voitte Jumalata rukoilla. Totisesti, 'hädässä +ystävä tutaan', ja joita hädässä opin tuntemaan, niitä en tahdo +unhottaa vaarasta päästyäni". + +Herra Vanderstratenin näin puhuessa säihkyivät Herkuleen silmät, ja +iloissaan huudahti hän: "ei vielä myöhä, Herkules pelastaa kaikki ja +kutsuu sotamiehet apuun. Jos joudun vankeuteen, menee toinen musta, +aina viimeiseen asti". + +Herkules oli juuri menemäisillään, mutta tuskin hän oli kääntynyt oveen +päin, kun se äkkiä avattiin ja nuori neekeri töytäsi sisään. "Tulkaa +pian", huusi hän, "Viholliset ryntäävät suurella voimalla". + +Herkules ja Emmerich tarttuivat aseisin ja riensivät ulos, mutta herra +Vanderstraten vaipui vapisten tuolille ja huokasi: "Ah! Herra pelasta +meitä, sillä vihollisemme luku on suuri ja heidän voimansa +vastustamaton." + +Ulkoa kajahti sillä aikaa mustain kimeä sotahuuto ja kahta kovemmalla +raivolla he hyökkäsivät huonetta vastaan. Luodit vinkuivat heidän +ympärillänsä, mutta vaikka osa ryntääjistä kaatui, ei toiset kuitenkaan +vetäytyneet takaisin. Pieni parvi heistä saavutti oven ja kokosi +maissi-olkia ja muita syttyviä aineita sen eteen, huolimatta pyssyjen +ja kiväärien pamauksista, joiden luodit eivät voineet heitä +vahingoittaa, heidän ollessa aivan likellä huoneen seinää. + +"Pitää rynnätä ulos!" sanoi Herkules Emmerichille, joka vast'ikään +turhaan oli laukaissut pistoolinsa rohkeita ryntääjiä vastaan. "Jos +eivät nuo heittiöt muutoin pääse voitolle, niin he sytyttävät huoneen +tuleen ja me joudumme kaikki surman suuhun. Mieluummin Herkules syöpi +paistia, kuin tulee itse paistiksi." + +"Rynnäkkö ei meitä auta", väitti Emmerich. "Kun avaamme ovet, tunkeuvat +nuo konnat sisään. Kolo lauma seuraa heitä ja masentaa meidät suurella +luvullaan. Lieneeköhän täällä isoa malkuria?" + +"Kyllä täällä malkuri on", vastasi Herkules, "mutta mitä sillä teemme? +Maronit eivät jää seisomaan lävistettäviksi kuin tynnyrit." + +"Tuo vaan tänne malkuri, niin saat nähdä mitä sillä tehdään", sanoi +Emmerich. + +Herkules juoksi huoneen ylisille, missä säilytettiin joukko semmoisia +työ-aseita, joita ainakin tarvitaan varalta näin yksinäisessä +kartanossa, ja tuli paikalla takaisin, tuoden kaksi malkuria. + +"Se on hyvä", huudahti Emmerich. "Sysätkää nyt pian kaikki varustukset +syrjälle." + +Tuokiossa oli tämä käsky täytetty, ja Emmerich laski pyssynsä maahan, +kaivaaksensa reiän oveen noin miehen korkuudella. + +"Kaivatteko näkö-reikiä?" kysyi Herkules. + +"Ei, ampumareikiä", vastasi Emmerich, "jos pistämme pyssynpiiput tähän +reikään, niin vihollisemme pian pötkivät pakoon." + +"Oivallista!" huusi Herkules. "Nyt ymmärrän. Tulkaa ampumaan; minä +näytän teille tien." + +Nopeasti otti hän toisen malkurin ja muutamissa minuuteissa olivat +ampuma-reiät kaivetut oveen. Piiput pistettiin niihin, pyssyt +paukahtivat, ja ulkona seisovain Maron-neekerein hätähuuto sekä heidän +pakonsa todistivat, että Emmerich oli valinnut oikean keinon +karkoittaaksensa vihollista. Ilman suuretta vaivatta korjattiin +syttyväiset aineetkin pois, ja piiritetyt hengitsivät vapaammin, +päästyänsä niin likeltä uhkaavasta vaarasta joutua tulen saaliiksi. + +Tästä huonosti onnistuneesta yrityksestä Maron-neekerien raivo kiihtyi +kahta kauheammaksi. He uudistivat rynnäkkönsä joka haaralta. Nuolet +lensivät tuiskuna huoneen ikkunoita vastaan, joiden takana piiritetyt +olivat asettauneet ja ainoastaan alinomainen kiväärin tuli esti +Maron-neekereitä aivan likelle pääsemästä. Mutta eipä ryntäys +kuitenkaan ollut seurauksitta. Nuolet tunkivat särjettyjen ikkunoitten +läpi huoneisin ja tappoivat taikka haavoittivat kaikki, jotka eivät +huolellisesti pysyneet seinien suojassa. Emmerich näki surulla ja +tuskalla nämä turmiolliset seuraukset ja nuhteli itseänsä siitä, ettei +hän ennen ollut ajatellut parempia suojeluskeinoja. Pian hän kuitenkin +keksi avun tähän. Hän nostatti kaikki kartanon sisä-ovet pois +saranoiltaan ja asetti ne luukuiksi ikkunareikiin. Ampumareikiä +kaivettiin uutterasti ja nuolet kimmahtivat takaisin näistä lujista +ja varmoista turvamuureista. Hetkeksi taistelu taukosi, sillä +Maron-neekerit huomasivat suotta ampuvansa pois nuolensa tappelua +pitkittäessään. He vetäytyivät pensaston taa, ja Emmerich, syvästi +hengähtäen, sai nyt aikaa lausua uskollisille neekereille muutamia +kiitossanoja heidän urhoollisuudestaan ja korjata haavoitetut pois +tieltä. He kannettiin erääsen isoon huoneesen, haavat sidottiin +huolellisesti ja he jätettiin muutaman toverinsa hoidettavaksi. +Kuolleet, sillä niitäkin oli viisi, vietiin alas kellariin ja heidän +hautaamisensa jätettiin tuonnemmaksi parempaan aikaan. Tätä +toimitettuansa meni Emmerich herra Vanderstratenin luo, kertoi hänelle +onnellisesti häädetystä rynnäköstä, ja mainitsi myöskin kiitoksella +orjain uskollisuutta, vakaamielisyyttä ja urhoollisuutta. Hän lausui +senkin toivon, että viholliset, havaittuansa piiritettyjen lujaa +vastarintaa, eivät enää toivoisi menestystä, vaan vetäytyisivät +takaisin metsihinsä. + +Herra Vanderstraten kuunteli mielihyvällä näitä kertomuksia, jotka +suuresti virkistyttivät hänen murheellista mieltänsä. Hänen neuvonsa ja +toivonsa oli kuitenkin, että nopea sanansaattaja lähetettäisiin +sotamiesten perään, kutsumaan heitä takaisin, piiritettyjen avuksi. +Herkules, joka oli tullut Emmerichin seurassa huoneesen, tarjoutui +monta kertaa lähtemään vaaralliselle matkalle. Itse asiaa vastaan +Emmerichillä ei ollut mitään sanomista, mutta hän ei olisi mielellään +tahtonut erota Herkuleesta ja ehdotteli sentähden, että kysyttäisiin +vapaa-ehtoisia tähän toimeen. Herkules vastahakoisesti myöntyi, ja +ystävät olivat lähtemäisillään liittolaistensa joukkoon, kun punainen +liekki äkkiä valaisi yön pimeyden ja täytti koko huoneen kammoittavalla +hohteellaan. + +"Suuri Jumala, mitä tuo on?" huudahti herra Vanderstraten pelästyneenä. +"Eihän aurinko vielä ole noussut". + +Emmerich juoksi ikkunaan ja katsoi ulos. + +"Sepä on paha", sanoi hän. "Vara-aittamme on tulen vallassa, +luultavasti hurjistuneiden vihollisten sytyttämänä, jotka ovat +tahtoneet kostaa hengettömille kaluillesi sen, ett'eivät meille ole +mitään voineet. Ja tuolla palaa vanha sokerimylly ja neekerien mökit, +ja Maronit tanssivat niiden ympärillä kuin pahat henget. Hm, sen +vahingon, minkä he tekevät, voisi kyllä palkita, mutta en ymmärrä, +kuinka joku ihminen nyt, kun yö on päivää valoisampi, voisi päästä +vihollisten läpitse. Hylkää se tuumasi, eno. Minä huomaan, että meidän +täytyy kokonaan luottaa itseemme ja Jumalan apuun; sillä pelkkä hulluus +olisi vielä odottaa apua muualta. + +"Niin, niin, kyllä sen näen, hukassa olemme!" huoahti herra +Vanderstraten, ikkunasta katsellen kirkkaasti valaistua paikkakuntaa. +"Noiden paholaisten kynsistä emme pääse". + +"Viimeinen toivo meillä vielä on jälellä", virkkoi Emmerich. +"Aukaisemme oven, puolet meistä ryntäävät ulos, puhkaisevat vihollisen +rivit ja vielä kerran koettavat päästä tykkiveneisin. Jos vaan +muutamille rohkeille onnistuu tunkea aina niihin asti, niin olemme +pelastetut; sillä tykistön tulta tuo roistoväki ei suinkaan voi kestää, +ja veneiden miehistön ei tarvitse pelätä mitään, kun vaan pysyvät vähän +matkan päässä rannasta. Minä olen valmis johtamaan rynnäkköä, jos +Herkules sillä aikaa ottaa huoneen puolustuksen toimeksensa". + +"Herkules tekee kaikki, mitä herra käskee", sanoi neekeri. "Mutta +rynnäkkö sangen vaarallinen, vihollisten luku on suuri, ja veneitä he +varmaan pitävät tarkalla silmällä. Vaikk'eivät Maronit taida tykkejä +käyttää, niin hyvin tietävät, että tykit voivat tulla heille sangen +vaarallisiksi. Jos veneissä ei ole vartioita, niin menkää. Mutta jos +niissä on Maroneja, jääkää tänne. Paras on, että puolustamme taloa, +kunnes apu tulee". + +"Vaan mistäpä apu tulisi?" kysyi Emmerich. "Ystävämme ja lähimmäiset +naapurimme asuvat peninkulmien päässä meistä ja sotamiehiä ei ole +odottaminen, jos ei heille voi lähettää sanaa hädästämme. Meidän täytyy +panna kaikki alttiiksi, jos emme tahdo kuolla kuin hiiret loukossa". + +"Hyvä", sanoi Herkules, "odottakaa, siksi kuin tulee päivä. Silloin +nähdään, onko veneissä vihollisia vai ei. Sitten ryntäämme ulos, jos ei +vihollinen itsestään lähde pois. Ehkä lähtevätkin päivän tultua, kun +näkevät meidän hyvin puolustavan taloa. Mutta vaara ei ole vielä niin +likellä, että meidän täytyisi panna henkemme ja kaikki alttiiksi". + +"Herkules on oikeassa", päätti herra Vanderstraten; sillä hän ei +mielellään tahtonut erota sisarensa pojasta, joka oli hänen paras +turvansa tässä taistelussa. + +Emmerich oli kahden vaiheella; sillä tulisella innolla halusi hän +pikaista päätöstä asiassa. Herkules, joka huomasi tämän, sanoi +vakavasti: "jääkää tänne, herra! Huone on tukeva. Tulevana yönä, pimeän +tultua, ehkä voimme puikahtaa vihollisten ohitse. Tätä nykyä vaara on +liian suuri. Odottakaa vähäisen, se on parempi kuin kuolema". + +"Koska molemmat väitätte minua vastaan, niin vartokaamme sitte, Jumalan +nimeen", lausui Emmerich. "Suokoon Jumala, ett'emme liian myöhään tule +katumaan viipymistämme". + +Hän meni taas ikkunalle ja katsoi ulos. Tuli, jonka Maron-neekerit +olivat sytyttäneet, leveni levenemistään ja valtavat liekit leimusivat +aitoista ja neekerien mökeistä korkealle ilmaan. Savu tulvasi sakeina +pilvinä taivasta kohti, säkenet nousivat rätisten ylös ilmaan ja +putosivat tuli-sateena jälleen maahan. Onneksi hiljainen tuulen viima +käänsi kipinät pois piiritetystä rakennuksesta, niin ett'ei sillä ollut +mitään vaaraa. Liekkien valo oli niin kirkas, että ystävämme selvästi +näkivät koko vihollis-joukon, jotka hurjassa tanssissa heiluttivat +aseitansa, taikka sen mukaan kuin yhä mahtavammin leimuava tulipalo sen +salli, riistivät ja ryöstivät kaikki, mikä oli jonkin arvoista. Herra +Vanderstraten rypisti julmistuneena silmäkulmiansa, havaittuansa tämän +hävityksen. Mutta Emmerich lohdutti häntä, arvellen, että nämät +vahingot pian voitaisiin korjata, kun aarre-aitta vielä oli murtumatta +ja kalliit koneet, joita hän juuri äsken oli kuntoon asettanut, +hävittämättä. "Eikä juuri kumpaisistakaan ole pelkoa", lisäsi hän, +"sillä aarre-aitta on tehty kovista neljäkäskivistä, ja koneet ovat +niin kaukana, että tuo hurja joukko tuskin niistä huolii. Anna heidän +vaan polttaa ja ryöstää. Vara-aittain hävityksen jälkeen tulee heille +pian puute ruokavaroista, ja sitä pikemmin tulee heille pakko siirtyä +takaisin metsihinsä". + +Herra Vanderstraten malttoi vähäisen mielensä, ja kun Emmerich oli +Herkuleen kanssa jutellut muutamista yön kuluessa tehtävistä toimista, +sanoi hän aikovansa mennä levolle pariksi tunniksi, ollaksensa täysissä +voimissa päivän valetessa. Jaguarin tekemät haavat kivistivät, ja sitä +paitsi oli hän peräti uuvuksissa kuluneen päivän ponnistuksista ja yön +taistelusta. Hän heittäytyi pitkäkseen sohvalle ja muutaman minuutin +kuluttua todistivat hänen syvät, säännölliset hengenvetonsa, että hän +todellakin nukkui. Herkules meni pois huoneesta lähteäksensä +puolustajain luo ja valvoaksensa sillä aikaa, kuin hänen valkoinen +ystävänsä kokosi uusia voimia uusiin ponnistuksiin. Herra Vanderstraten +pudisti päätänsä, katseli sisarensa poikaa ja mutisi itsekseen: +"Ihmeteltävä nuorukainen! hän nukkuu, vaikka viholliset riehuvat hänen +ympärillänsä kuin pedot. Voi! jospa minulla olisi hänen suruton +mieli-alansa". Huoaten veti hän nojatuolin ikkunan luo ja katseli +sieltä salaisella vihalla omaisuutensa hävittämistä säälimättömän +vihollisen käden kautta. "Herra, päästä meitä pahasta!" rukoili hän ja +vartosi tuskallisesti aamun tuloa, joka, kuten hän toivoi, oli tuottava +pelastuksen Maron-neekerien hurjasta joukosta. + + + + +KYMMENES LUKU. + +Päätös. + + +Loistavana ja heleänä nousi päivän tähti taivaalle ja valaisi +kukoistavan maan. Sen kirkkaat säteet lankesivat moneen ilon asuntoon, +mutta myöskin moneen surun ja hävityksen sijaan. Herra Vanderstratenin +kartanon ympäristöt, jotka vielä eilen kauneudessa komeilivat, +näyttivät nyt sangen surkeilta. Huoneet ja mökit olivat poltetut +poroksi, ja ainoastaan savuavat rauniot osoittivat, missä ne olivat +seisoneet; puutarhan komeat kukat makasivat maahan tallattuina, hyvin +hoidetut kukka-sarat olivat hävitetyt, paalutus-aita osaksi särjetty ja +pirstottu. Viha ja suru täytti huoneesen suljettujen miesten sydämet ja +herra Vanderstraten tuskin saattoi olla lausumatta mielipahaansa +vihollisen julmuudesta. Emmerichkin näytti alakuloiselta, mutta ennen +pitkää hänen huomionsa kuitenkin käännettiin muihin esineisin, jotka +varsinkin tällä hetkellä olivat tärkeämmät kuin tämän surkean +hävityksen katseleminen. + +Maron-neekerit näkyivät vielä lepäävän levollisessa unessa. Ainoastaan +muutamat vahdit, joita he olivat asettaneet talon ympärille noin +viidenkymmenen askeleen päähän toisistansa, todistivat, ett'eivät +suinkaan aikoneet luopua piirityksestä eikä antaa piiritetyille +tilaisuutta odottamattomaan rynnäkköön. Kun aurinko pisti makaajien +silmiin, nousivat he sijoiltaan kovalla maalla, oikaisivat jäseniään, +tarttuivat aseisin ja asettuivat ryhmihin. Semminkin yksi noista +joukoista veti Emmerichin huomiota puoleensa ja hän näytti sen +Herkuleellekin, joka hänen kanssansa seisoi ikkunassa, sekä herra +Vanderstratenille. Vaikka väli oli niin pitkä, ett'ei voinut eroittaa +miesten kasvoja, nähtiin kuitenkin selvästi kirjavista höyhen-tupsuista +heidän päässänsä ja muista kiiltävistä koristuksistansa, että he olivat +päällikköjä, jotka todenmukaisesti olivat kokoutuneet keskustelemaan +hankkeistansa piiritettyjä vastaan. + +"Pianpa saamme nähdä, mitä tästä seuraa", sanoi Emmerich. "Näitten +miesten päätöksestä riippuu, saammeko hengittää vapaasti vai täytyykö +meidän varustauda uuteen taisteluun. Eikö se ole sinunkin uskosi, +Herkules?" + +"Totta kaiketi", vastasi tämä. "Päälliköitä ovat. He käskevät ja muiden +mustain pitää totteleman. Minä luulen, ett'ei heillä enää ole suuri +halu taisteluun." + +Herkules todella näyttikin arvanneen aivan oikein. Muutamat päälliköt +erkanivat vähän ajan perästä toisista ja kunkin heidän ympärillensä +kokountui joukko neekereitä. Päälliköt puhuivat heille muutamia sanoja +ja heti neekerit sälyttivät hartioillensa, mitä ikinä oli vähästäkään +arvosta, ja lähtivät kulkemaan metsiin päin. Herra Vanderstratenin +mielestä oli, ikäänkuin raskas kuorma olisi nostettu hänen +sydämeltänsä. Emmerich ilmoitti mielihyvänsä muutamilla iloisilla +sanoilla ja Herkules virkkoi nauraen: "Tuollapa nyt lähtevät romuinensa +ratsuinensa. Eivät tule takaisin pian, luulen minä, kun ei täällä ole +muuta saatavana kuin pyssynluoteja. Tyhmät Maronit. He eivät löydä +aarre-aittaa". + +Ystäviemme voiton-riemu oli kuitenkin liian aikainen, ja parempi olisi +ollut, jos olisivat käyttäneet sen hetken jolloin ei kukaan heitä +tarkastanut, tykki-veneitten valloittamiseksi, joka olisi voitu tehdä +aivan helposti ilman taistelutta. Tuskin oli Herkules lausunut +pilkkasanansa niin aarre-aitan puolelta kuului kimeä huuto, ja samassa +vihollis-joukot, jotka jo olivat lähtemäisillään, kääntyivät takaisin +taistelutantereelle. Päälliköt hajosivat joka taholle, iso joukko +neekereitä juoksi alas joelle, ja ennenkuin katsojat tointuivat tästä +asiain muutoksesta, olivat tykit uudelleen vihollisten vallassa. + +"Nyt olemme hukassa", sanoi Emmerich ja hänen punaiset poskensa +vaalenivat. "Maronit ovat murtauneet meidän aarre-aittaamme ja +pelastaneet voudin, joka nyt aikoo meille kostaa. Nyt meillä on pahin +peljättävänä". + +Vähän ajan kuluttua näkyi vouti tulevan useitten päällikköjen seurassa. +Hänen silmänsä säihkyivät vihasta ja hän kohotti nyrkkinsä isäntänsä +huonetta vastaan. Tuokiossa olivat ryntääjien joukot jälleen +kokountuneet talon ympärille, ja nyt ei enää ollut mahdollista päästä +heistä vapaaksi ilman veristä taistelua. Emmerich ja Herkules luulivat +vihollisen kohta ryntäävän ja ottivat aseet käteensä, puolustaaksensa +edes omaa henkeänsä. Mutta heidän ihmeeksensä pysyivät neekerit +paikoillansa ja monta minuuttia kului, ennenkuin voitiin aavistaa, mikä +tuuma vihollisella oli mielessä. Päälliköt ja vouti lähestyivät nyt +kartanoa. He olivat aseitta, viheriät oksat käsissä, jotka osoittivat +heidän aikovan hieroa sovintoa. Emmerich avasi sentähden ikkunan ja +kysyi heiltä, mitä tahtoivat. + +"Tulkaa virran puolelle", vastasi vouti pilkka-naurulla. "Siellä saatte +kuulla, mitä ehtoja teille tarjoomme". + +Herra Vanderstraten, Emmerich ja Herkules menivät toiselle puolelle ja +ihan ensimäiseksi näkivät he tykit, jotka epäilemättä voudin käskystä +olivat vedetyt maalle ja käännetyt kartanoa kohden. + +"Tuota konnaa!" tiuskasi herra Vanderstraten. "Hänelle tapahtuisi +oikeus, jos ampuisimme hänet kuolijaksi kuin suden, kohta kun hän tulee +näkyviin. Anna minulle pyssy, Herkules!" + +"Ei niin, ei niin, eno", pyysi Emmerich. "Nyt hän tulee ilman aseitta, +ja vaikka hän onkin suuri heittiö, niin emme kuitenkaan saa loukata +kunniaamme ja omaa-tuntoamme. Ampua hänet nyt olisi murha. Jätä kosto +hänen ilkeästä petoksestansa Jumalalle, kyllä rangaistus hänet +aikanansa kohtaa. Kuulkamme nyt, mitä hän tahtoo". + +"Herra Vanderstraten", huusi vouti, joka mustain päällikköjen seurassa +tuli ikkunan alle. "Kuulkaa minua; minä tarjoon teille helppoja ehtoja, +jos suostutte siihen, mitä me pyydämme. Huoneenne on piiritetty ja sitä +uhkaa kolme tykkiä, jotka saattavat murskata sitä raunioiksi muutamissa +minuuteissa. Olkaa järjellinen ja suostukaa meidän pyyntöömme". + +"Ja mikä on tuo pyyntö, petollinen konna, kuin oletkin", vastasi herra +Vanderstraten, joka, vihoissaan voudin ilkeydestä, sai rohkeutta +ilmoittaa ylenkatseensa. + +"Emme pyydä muuta, kuin että jätätte sisarenne pojan ja hänen ystävänsä +Herkuleen meidän haltuumme. Muista aarteistanne emme huoli; sillä +aarre-aitta, mihin tuo vintiö Emmerich minut sulki, on jo tyhjennetty, +ja minä olen pitänyt huolta siitä, ett'en joutunut tappiolle aarteita +jaettaessa. Antakaa pois nuo molemmat pojat, joita näen vieressänne, +niin te itse, sekä kaikki orjanne saatte vapaasti lähteä tiehenne. +Älkää kauan miettikö, sillä jos viivyttelette, annan minä merkin +ryntäykseen ja te tulette kaikki huoneen raunioitten alle haudatuiksi". + +"Alota sitten taistelu, sinä katala", huudahti herra Vanderstraten +julmistuneena. "Ryöstä hyväntekijältäsi henkikin, kuten jo olet häneltä +omaisuuden ryöstänyt, vaan älä luule minua kunnottomaksi heittiöksi, +joka ystävänsä pettää, niinkuin sinä isäntäsi petit. Tapa vaan meidät, +mutta ole varma siitä, että Jumalan kosto sinun saavuttaa katalassa +voittoriemussasi". + +Herra Vanderstraten oli tykkänään muuttunut. Hän, joka ennen +alakuloisena vaikeroitsi ja voivotti, tunsi nyt itsessään rohkeuden, +jota ei kuolemakaan säikäyttänyt, ja jonka hänen päätöksensä puolustaa +Emmerichiä oli synnyttänyt. Hänen vihansa voudin kurjasta petoksesta ja +kostonhimosta ja vielä enemmän hänen harminsa siitä ilkityöstä, johon +häntä vaadittiin, saattoivat hänet unhoittamaan kuolemankin pelkoa. +Mieluummin hän toki tahtoi kuolla, kuin uhrata tuon nuorukaisen, +jota hän päivä päivältä oli oppinut yhä enemmän rakastamaan ja +kunnioittamaan. Enemmän kuin kuolemata pelkäsi hän paitsi sitä käyttäitä +ilkeästi ja nyt astui hän rohkeasti pois ikkunan luota, sillä +osoittaen, ett'ei hän huolinut sen enemmästä keskustelusta. + +Julmuus, viha, kostonhimo, kaikki nämä himot vaihtelivat voudin +kasvoissa, joka huomasi peräti pettyneensä toiveissaan. Purren hammasta +kääntyi hän pois ja antoi paikaltansa liikkumatta merkin yleiseen +rynnäkköön. Tykkien miehistö viritti sytykkeensä; kolmasti leimahtivat, +kolmasti pamahtivat laukaukset kuin ukkosen jyrinä ja rautaiset luodit +sattuivat huoneen tukeviin muureihin, murtaen niitä niin, että huoneen +perustus tärisi. Samassa hyökkäsivät Maron-neekerit joka taholta +hirveällä sotahuudolla esiin; heidän nuolensa lensivät tuiskuna +jokaista pienintäkin aukkoa vastaan. Huoneesta pamahtivat uskollisten +orjain pyssyt ja kiväärit, orjain, jotka ennen tahtoivat kuolla +taistelussa, kuin heittää nuoren herransa ja hänen ystävänsä +vihollisten käsiin. Emmerich yksin ei ottanut osaa taisteluun eikä +sormeakaan liikuttanut puolustukseensa. Hän ei tarttunut kivääriin, +vaan sitoi valkoisen liinan seipään nenään ja viittasi sillä voutia, +joka juuri parhaillaan puuhasi tykkien uudesta lataamista, tulemaan +hänen luoksensa. + +"Malttakaa", sanoi hän heleällä, raikkaalla äänellään, joka kaikui yli +sotahuudon. "Älkää suotta tappako itseänne, vaan kuulkaa minua". + +Vouti seisahtui toimessaan, heitti raskaan kuulan, jonka hänen juuri +piti pistämän tykin suuhun, maahan, ja lähestyi, riemu-hymyily +huulillaan, ikkunata, jossa Emmerich seisoi jotenkin vaaleana, mutta +ilosta ja rohkeudesta säihkyvin silmin. + +"Suostutteko ehdotukseeni?" kysyi vouti. + +"Kyllä, puoleksi", vastasi Emmerich. "Itseni annan teidän käsiinne, +estääkseni enempää veren-vuodatusta. Tehkää minun kanssani mitä +tahdotte, mutta ystäväni hiuskarvaankaan ette saa kajota". + +"Suostutaan", huusi vouti ja antoi merkin taistelun keskeyttämiseen. + +Neekerit vetäytyivät kaikkialla pois kartanosta. Herra Vanderstraten +syleili kuoleman tuskissa sisarensa poikaa ja rukoili häntä, ett'ei hän +henkeänsä uhraisi. Mutta Emmerich pysyi järkähtämättömänä. + +"Minä yksin, ehkä viaton, olen syy tähän taisteluun", sanoi hän, "ja +katala kunnoton ihminen olisin, jos sallisin sinun, armas enoni, ja +kaikkien näiden uskollisten miesten sen kantta joutua perikatoon. +Parempi on, että yksi joutuu uhriksi, kuin että satoja viattomia +surmataan, ja paitsi sitä olisi varma kuolema minulle kuitenkin +tarjona, joskin sitä pelkurina odottaisin tämän muurin takana. Kauan +nämä muurit eivät voi kestää tykkien hävittäväisiä kuulia; laske minut +siis menemään, enoni, ja muista minua aina ystävyydellä. Jää hyvästi, +Herkules! Pyydä voittaa sama sija enoni sydämessä, joka minun kuolemani +kautta jää tyhjäksi, ole hänelle uskollinen ystävä, niinkuin olit +minullekin. Jääkää hyvästi te, kaikki, ystäväni uljaat, mielelläni +kuolen pelastaakseni teitä". + +Vielä kerran syleili Emmerich enoansa, puristi mustan ystävänsä kättä +ja hyppäsi, ennenkuin kukaan saattoi sitä estää, ikkunasta maahan. +Vakavilla askelilla lähestyi hän voutia, sanoen: "tässä olen, +petollinen konna; tee nyt minulle, mitä pahinta voit, minä en sinua +pelkää, minä nauran sinun vihallesi ja vielä viimeinen silmän-iskuni on +ilmoittava, kuinka syvään sinua ylenkatson". + +Vihan vimmasta karjuen veti Nikolao veitsen vyöltänsä ja hyökkäsi +Emmerichiä vastaan, joka häntä odotti paikaltansa liikahtamatta. Mutta +ennenkuin hurjistunut vouti ennätti antaa nuorukaiselle kuoleman +piston, asettui eräs musta mies rivakasti hänen eteensä, nosti +kätensä ja sanoi levollisesti, mutta valtiaan arvoisuudella: "tämä +valkea-ihoinen on minun. Hän on Banun suojassa, ei kukaan saa häneltä +hiuskarvaakaan katkaista". + +Vihasta vaaleten väistyi vouti uhristansa ja tuijotti Maron-neekerien +päällikköä tiikerin silmillä. Mutta eipä uskaltanut kohottaa kättänsä +häntä vastaan; sillä Banua ympäröitsivät hänen urhoolliset sotilaansa, +jotka epäilemättä hirveällä tavalla olisivat kostaneet heidän +päällysmiehensä kuoleman. Nikolao hillitsi raivoansa ja sanoi vihasta +vapisevalla äänellä: "Minkä tähden Banu asettautuu minun ja uhrini +väliin. Banu rikkoo suostumuksen, jonka olen tehnyt hänen kanssansa +uskottujen miesten kautta. Minä lupasin jättää Banun käteen +valkea-ihoisen aarteet, ja Banu lupasi minulle valkean herran, joka on +minua solvannut, herjannut ja lyönyt. Missä on Zamba, että hän minun +sanani vahvistaisi?" + +"Valkea-ihoinen puhuu totta", sanoi eräs neekeri kääntyen Banun +puoleen. "Valkea herra kuuluu hänelle. Banun täytyy pitää sanansa +pahallekin miehelle, kun sana kerran on annettu". + +Toivo vieläkin saada kostonhimoansa tyydyttää väänsi voudin kasvot +ilkeän näköisiksi ja veitsi kohossa läheni hän uudestaan Emmerichiä, +joka käänsi ajatuksensa Jumalaan, luullen viimeisen hetkensä tulleen. +Mutta Banu kurotti vieläkin kerran kätensä Emmerichiä kohden ja sanoi +korkealla äänellä: "valkoinen herra on Banun suojan alla; joka häneen +rupee, pitää kuolla". + +Sillä välin oli muitakin päälliköitä kokoutunut Banun ja voudin +ympärille, jotka pyysivät selitystä edellisen kummalliseen käytökseen. + +"Banun pitää puhua", sanoi neekeri maansa kielellä. "Tämän valkoisen +nuorukaisen Banu tapasi metsässä ja tahtoi hänet tappaa. Mutta Gingan +pyhä taikakalu pelasti hänen. Hän on mustien ystävä ja Banu lupasi +hänelle suojelusta. Hän antoi hänelle kolme sulkaa ruunustaan. Jos Banu +olisi tietänyt hänen olevan sen, jonka verta tämä mies janosi, ei hän +suinkaan olisi lähtenyt ulos metsistä muuten kuin tätä valkoista +suojelemaan. Tämän minä lupasin, ennenkuin suostuin voudin pyyntöön, ja +Banu on sanansa pitävä. Tämä nuorukainen ei saa kärsiä vähintäkään +henkensä eikä omaisuutensa puolesta. Kantakaa siis ryöstetyt aarteet +siihen takaisin, mistä olette ne ottaneet ja valmistautukaa lähtemään +takaisin saloille. Älkää viivytelkö. Banu on puhunut". + +Vaikutus tästä Maron-neekerien ylimmäisen päällikön puheesta ei ollut +aivan hänen tarkoituksensa mukainen. Neekerit kyllä olisivat jättäneet +valkoisen nuorukaisen ahdistamatta, jopa häntä puolustaneetkin Nikolaon +vihaa vastaan; mutta se, että heidän piti jättää takaisin ryöstetyt +aarteet, herätti heidän rajuissa sydämissänsä kapinan hengen. Sekava +tohu kuului ja Banun solakka väkevä vartalo kohosi hallitsevana muitten +yli. + +"Totelkaa", sanoi hän kovalla, voimakkaalla äänellä. "Banu sen tahtoo". + +Mustat olivat kahden vaiheella. Ääniä kuului: "Älkää häntä totelko, hän +on valkea-ihoisten ystävä, eikä saa enää olla päällikkömme. Emme huoli +hänen lupauksistaan, lyökää hänet maahan". + +"Lyökää hänet maahan!" huusi voutikin ja ryntäsi veitsi suorana vihatun +nuorukaisen suojelijaa vastaan. + +Banun mustat silmät iskivät tulta. Mutta hän ei nostanut kättänsä +henkensä puolustukseen, vaan huusi mahtavalla äänellä: "lyökää hänet +maahan! hän on teidän päällikköänne solvannut". + +Ei yksikään käsi liikkunut voutia vastaan, ei yhtäkään jousen jännettä +jännitetty, ei yksikään nuoli suhissut päällikköä kostamaan. Mutta +häntä itseä hätyytettiin joka taholta, ja harvoille uskollisille oli +sangen vaikeata esimiestänsä puolustaa. + +Kiivas tappelu syttyi silmänräpäyksessä. Banu kohotti kirveensä +kapinallisia sotureitansa vastaan, ja hänen hurja huutonsa tulistutti +uskollisten seuralaisten sydämiä erinomaiseen urhoollisuuteen. + +Emmerich otti aseen käteensä, asettautui Banun viereen, ja tunki hänen +sivullansa rohkeasti vihollisten neekerien joukkoon, samassa kun +Nikolao vouti teki erinomaisia ponnistuksia saavuttaaksensa nuorukaista +ja rusentaaksensa hänen päänsä kirveellä. + +Vaikka Banun seuralaisten rohkeus ja kuoleman ylenkatse oli sangen +suuri, oli heidän lukunsa kuitenkin liian vähäinen vastustamaan +vihollisen sata kertaa suurempaa voimaa. Vaan tulipa apu, jota Banu, +yhtä vähän kuin Emmerich, olivat voineet aavistaakaan. Ovi piiritettyyn +huoneesen, joka nyt oli jätetty huomiotta, auaistiin ja joukko +piiritettyjä, Herkules ja Vanderstraten etunenässä, syöksivät siitä +ulos, ja samassa lauaistiin neekerien pääjoukkoa vastaan. Nämä +säpsähtivät. Mutta Emmerich, uusien toiveiden vallassa, huusi +iloissaan: "eteenpäin ystäväni, voitto on meidän." + +Tuokiossa olivat kiväärit uudelleen ladatut, ja toisen yleisen +laukaiseman kuulat tekivät tuhoa vihollisten riveissä. Samassa kaikui +heidän takanansa kimakka hurra huuto ja jälleen kuului kiväärin +pamauksia, kenenkään tietämättä, mistä ne oikeastaan tulivat. +Muutamassa silmänräpäyksessä oli arvoitus selitetty. Oikealta sekä +vasemmalta puolelta tuli sotamies-joukkoja esiin ja yhdistyi siihen +joukkoon, jonka keskellä Emmerich taisteli. Mustat viholliset +havaitsivat olevansa joka puolelta piiritettyinä. Äkillinen pelko sai +heissä vallan. Kimeästi huutaen viskasivat he aseensa pois ja pötkivät +pakoon. Ikään kuin mustat varjot puikahtivat he sotilasten rivien +läpitse ja olivat muutamissa minuuteissa pois luotien kantamalta. +Kokipa vouti Nikolaokin paeta. Tuskin oli hän ennättänyt lähimmäisen +lehdikön rinteesen, jossa luuli olevansa hyvässä turvassa, niin eräs +sattumalta lauaistu luoti sattui häneen ja hän vaipui maahan. Tämä +tapahtui samassa silmänräpäyksessä, kuin Emmerich ja herra +Vanderstraten vaipuivat toistensa syliin ja Herkules riemueli: "voitto +on meidän ja herra elää, voudista ja hurjista Maron-neekereistä +huolimatta." + +Kun eno ja sisaren poika olivat vaihtaneet muutamia iloisia sanoja, +riensivät he upsierin luo, joka niin onnellisesti oli oikeaan aikaan +saapunut sotajoukollaan heidän avuksensa, ja saivat häneltä kuulla, +että edellisenä yönä eräs karkuun päässyt orja oli rientänyt hänen +peräänsä ja kiihkeästi pyytänyt häntä piiritettyjä auttamaan. +Riento-marssissa olivat he palanneet takaisin ja tavattuansa vihollisia +ja ystäviä käsikähmässä eivät tienneet mitään parempaa neuvoa kuin +sekaantua taisteluun, siten tuottaaksensa sille pikaisen ja onnellisen +päätöksen. + +"Ja missä on se uskollinen orja, joka kutsui teitä takaisin?" kysyi +herra Vanderstraten. + +Nuori neekeri astui esiin ja kumartui hymyillen ankaralle isännällensä, +joka katseli häntä ystävällisesti. "Näethän, sisareni poika, että +minulla on uskollisia neekereitä, jotka eivät ole kristityitä", sanoi +herra Vanderstraten. + +Emmerich hymyili ja kysyi nuorelta neekeriltä: "sanoppas Pompejo, +keneenkä sinä uskot?" + +"Minä uskon hyvään Jumalaan taivaassa ja Jesukseen Kristukseen, joka on +kuollut neekeri raukkojenkin edestä", vastasi Pompejo vähän +pelkääväisesti katsellen ankarata isäntäänsä. + +Mutta herra Vanderstraten ei ensinkään näyttänyt närkästyneeltä, vaan +hyvin kummastuneelta, ja sanoi: "Totisesti, sisareni poika, minä näen +yhä selvemmin, että olin antanut surkeasti pettää itseni. Mutta, +lapset", lausui hän, kääntyen neekerien puoleen, "jos olette minulle +osoittaneet uskollisuutta ja mielisuosiota, niin tahdon minäkin +puolestani näyttää teille, ett'en ole kiittämätön. Minä lahjoitan +teille vapauden ja niin paljon maata jokaiselle että hän saattaa siinä +rakentaa itselleen majan ja hankkia elatuksensa hedelmällisestä maasta. +Tahdon vielä pitää huolen siitäkin, että saatte papin, joka opettaa +teitä Kristin-uskossa, ja kirkon, jossa saatte rukoilla." + +Neekerien riemu-huudot kaikuivat, Emmerich syleili enoansa ja riemueli: +"Jumala olkoon kiitetty, joka lähetti Maronit niskoillemme; sillä nyt +näen selvästi, mikä hyvä eno minulla on." + +"Ja minä, mikä hyväsydäminen, uskollinen sisarenpoika minulla on", +sanoi herra Vanderstraten naurahdellen. "Jumalan kiitos, että Hän on +johtanut kaikki meidän hyväksemme. Mutta mitenhän tuon ilkeän petturin, +Nikolaon, on käynyt?" + +"Jos näen oikein, laahataan hän tuossa juuri tänne", vastasi Herkules. + +"Nyt on tuomio langetettava, ja ankarakin", sanoi herra Vanderstraten. +"Tuokaa hänet tänne." + +"Jumala on hänen tuominnut", sanoi Emmerich vakavasti. "Henki on jo +eronnut ruumiista." + +Herra Vanderstraten kumartui voutia katselemaan ja huomasi kohta, että +Emmerich oli nähnyt oikein. Liikutettuna sanoi hän: "Tämä on Jumalan +sallimus. Nikolao tuli tänne tappamaan, ja katso, kuolema jatkui hänen +omaan sydämeensä. Näin kostaa Herra niille, jotka ovat pahat ja +kavalat. Mutta rauha hänen tomullensa! Kuollutta meidän ei pidä +tuomita; sillä Hän, joka on meitä korkeampi, on hänen tekojansa +punnitseva ja lausuva tuomion viisaudessaan." + +Voudin ruumis vietiin pois ja Emmerich kääntyi nyt Maron-neekerien +päällikön, Banun, puoleen, jota hänen oli kiittäminen hengestään. Hän +kiitti häntä sydämellisesti, tarjosi hänelle lahjoja ja käski hänen, +uskollisten seuralaistensa kanssa, jäädä asumaan herra Vanderstratenin +kartanoon, jossa pidettäisiin huoli heidän toimeentulostaan; sillä jos +hän palaisi metsihin, täytyisi hänen pelätä kansalaistensa kostoa. +Mutta Banu vastasi korskealla naurulla: "Banu ei pelkää heitä; he +pelkäävät Banua. Banu on heitä rankaiseva kapinasta. Hyvästi, valkea +mies! Banu jääpi vapaaksi ja lähtee pois." + +Hän pudisti Emmerichin kättä ja oli muutamassa silmänräpäyksessä +kadonnut uskollisten seuralaistensa kanssa. Melkein ikäväksensä näki +Emmerich hänen lähtevän. + +"Jalo sydän sykkii tuon mustan miehen rinnassa", lausui hän. "Hän on +todellakin ansainnut, että orjia hänen tähtensä kohdeltaisiin +lempeydellä." + +"Minun kartanossani ei kenelläkään tästä lähtien pidä oleman syytä +valittaa liian ankaraa kohtelemista", vastasi herra Vanderstraten. +"Minä tahdon olla orjilleni hyvänsuopa ystävä enkä enää kova +käskynhaltija." + +"Heidän uskollisessa rakkaudessaan sinä olet saava palkintosi, +hyvä enoni", huudahti Emmerich. "Tämänhän olet varsin selvästi +tänäänkin saanut kokea, ja pian tulet vakuutetuksi, että mustain +kristittyjen joukossa on yhtä monta jaloa ja uljasta ihmistä kuin +valkea-ihoisissakin, joidenka ylenkatseen alla he nyt huokaavat. Usko +Jumalaan ja hänen käskyjensä täyttäminen tekee meitä totisiksi, +oikeiksi ja uskollisiksi ihmisiksi, olkoonpa ihomme musta, punainen +taikka valkoinen." + + * * * * * + +Seuraavana päivänä havaittiin, että Maron-neekerien tekemät hävitykset +aivan helposti voitiin korjata. Muutamain viikkojen kuluttua olivat jo +poroksi poltetut pienemmät huoneet ja mökit uudestaan rakennetut ja +epäjärjestykseen joutuneet puutarhan sarat asetetut entiseen kuntoonsa. +Ylipäänsä ei mitään tuntuvampaa vahinkoa ollut tapahtunut, ja +tähdellisin osa aarteistakin, kulta ja kalliit kivet, jotka olivat +olleet särjetyssä holvissa, löydettiin voudin taskusta, joka viekkaasti +oli haalinut ne itselleen, ennenkuin hän vei Maronit sinne. + +Karanneet ja hajotetut orjat tulivat pian takaisin, eikä herra +Vanderstratenilla ollut syytä valittaa mitään erinomaista tappiota. + +Kuitenkaan hänessä ei enää ollut entistä tyytyväisyyttä ja +mieluisuutta. Sekä hänen valveella ollessaan että unessakin väikkyivät +Maron-neekerit alinomaa hänen edessänsä ja usein hän surusilmin katseli +sinisiä vuoria, joiden rotkoissa, metsissä ja laaksoissa pelätyt +viholliset asuskelivat. Kuinka helposti voisi tapahtua, että uudestaan +hyökkäisivät lymypaikoistaan, himoten hänen aarteitansa ja uhaten häntä +hirveillä myrkytetyillä nuolillaan! + +"Poikani", sanoi herra Vanderstraten eräänä päivänä Emmerichille. "Onko +todellakin aikomuksesi lähteä takaisin Eurooppaan?" + +"On todellakin, semminkin, jos sinä päättäisit seurata minua", vastasi +Emmerich hymyillen. "Sillä minä en hennoisi jättää sinua yksin +vihollistesi, Maron-neekerien, käsiin." + +"No niin, poikaseni, lähtekäämme molemmat", lausui eno Vanderstraten +vakavasti. "Minä en paljon luota rauhanliittoon noitten metsäläisten +kanssa, ja Banu ystävämme on kuolevainen, niinkuin muutkin ihmiset. +Olen tavannut ostajan kartanolleni. Koettakaamme siis Jumalan nimeen +vielä kerta, miten tuolla vanhassa maassa käy eläminen." + +"Mutta totta kai Herkuleskin tulee kanssamme, eno?" + +"Tulee kaiketi, jos hän vaan itse tahtoo." + +"Taidammehan jo ensi viikolla lähteä matkalle!" riemuili Emmerich. +"Pois, pois, tästä helteen ja auringonpaahteen maasta rakastettuun +kotimaahan, armaan äidin syliin. Miten hän on riemuitseva, jos tulet +kanssani!" + +Viikkoa myöhemmin purjehtivat herra Vanderstraten, Emmerich ja Herkules +Amerikan rannoilta ja ennättivät kuuden kuukauden matkan perästä +onnellisesti Saksanmaahan. Täällä herra Vanderstraten viihtyi hyvästi, +niin kauvan kuin kesä kesti. Hänestä tuntui helle vähän lauhkeammalta +kuin Surinamissa, jossa se usein oli häntä rasittanut; puut eivät +olleet vähemmän vihannat, eikä niiden siimekset vähemmän viileät kuin +sielläkään, jotta hän ei suuresti kartanoansa ikävöinyt. Mutta kun +talvi tuli jäineen, lumituiskuineen, ja hänen täytyi pysyä lämpöisen +uunin ääressä, eikä silmänsä enää nähneet muuta viheriätä, kuin kukat +kasvi-huoneessa, rupesi hän nurisemaan, ja milt'ei katunut vaihtaneensa +kuuman maansa Saksan kylmään ilman-alaan. Emmerich ei virkannut siihen +mitään, antoi vaan enonsa kauvan aikaa mielensä mukaan murista ja +marista. Mutta, kun tämä kerran rupesi liian tuittupäiseksi, sanoi hän +hymyillen: "no, eno, millä tahdot mieluummin olla piiritetty, lumella +ja pakkasella, vai Maron-neekereilläkö?" + +Herra Vanderstraten ensin närkästyi, mutta rupesi sitten nauramaan. +"Ei, poikaseni", sanoi hän, "Saksan maan talvi on minulle toki +rakkaampi kuin nuo verenhimoiset, mustat metsäläiset vuoristossa. +Älkäämme enää puhuko siitä." + +Siitälähin herra Vanderstraten ei enää nurissut, vaan suostui pian +uuteen tilaansa, jossa hän vielä eli monta vuotta aivan tyytyväisenä. +Oikeaan aikaan tehty muistutus Maron-neekereistä oli iäksi päiviksi +poistanut hänen halunsa mennä takaisin Surinamiin, eikä hän milloinkaan +enää ajatellut purjehtimista meren yli. + +Näin oli nyt kaikkien käynyt hyvin: herra Vanderstratenin, jonka ei +enää tarvinnut pelätä Maron-neekereitä; jalon Emmerichin, joka nyt +taisi olla oikeana tukena äidillensä; ja myöskin Herkuleen, joka piti +valkoisen ystävänsä pysyväisen rakkauden ja mielisuosion suurimpana +onnenansa. + +Eipä merentakaisten mustien kristittyjenkään käynyt pahemmin. Heidän +uskollisuutensa muuttui sananlaskuksi ja heidän hyvä käytöksensä teki +heidät mainioiksi muiden neekerien joukossa. Harvat ne maanviljelijät +olivat, jotka eivät seuranneet herra Vanderstratenin esimerkkiä. +Useammat antoivat orjillensa opetusta kristin-uskon lempeässä opissa, +eikä milloinkaan kuultu, että olisivat sitä katuneet. Kristityt orjat +olivat uskollisimmat, rehellisimmät ja ahkerimmat koko Surinamissa ja +heissä toteutui taasen, että kristin-oppi on ainoa menestystä tuottava, +ainoa, joka saattaa siunauksen joka paikkaan, missä sen ikuisille +totuuksille on taipuvaisia sydämiä, missä sen autuuttavaista oppia +ilolla seurataan, ja missä sen viisaat säännöt kestäväisyydellä +täytetään. Sillä, _joka uskoo Jumalan sanan, se pitää käskysanat_. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Eno ja sisarenpoika, by Franz Hoffmann + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ENO JA SISARENPOIKA *** + +***** This file should be named 25445-8.txt or 25445-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + http://www.gutenberg.org/2/5/4/4/25445/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +http://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at http://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit http://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including checks, online payments and credit card donations. +To donate, please visit: http://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + http://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. |