diff options
Diffstat (limited to '16694-h')
| -rw-r--r-- | 16694-h/16694-h.htm | 9064 |
1 files changed, 9064 insertions, 0 deletions
diff --git a/16694-h/16694-h.htm b/16694-h/16694-h.htm new file mode 100644 index 0000000..bc57be9 --- /dev/null +++ b/16694-h/16694-h.htm @@ -0,0 +1,9064 @@ +<!DOCTYPE HTML PUBLIC "-//W3C//DTD HTML 4.01 Transitional//EN"> +<html> +<head> +<meta http-equiv="Content-Type" content="text/html; charset=ISO-8859-1"> +<title>Vuonna 2000, kirjoittanut Edvard Bellamy</title> +</head> +<body> + + +<pre> + +The Project Gutenberg EBook of Vuonna 2000, by Edward Bellamy + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Vuonna 2000 + Katsaus vuoteen 1887 + +Author: Edward Bellamy + +Translator: J. K. Kari + +Release Date: September 14, 2005 [EBook #16694] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VUONNA 2000 *** + + + + +Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed +Proofreaders Europe. + + + + + + +</pre> + +<center><h1>VUONNA 2000</h1> + +<h2>KATSAUS VUOTEEN 1887</h2> +<p> </p> + +<h2>Kirjoittanut +Edvard Bellamy.</h2> +<p> </p> + +<h2>Saksasta suomentanut +J. K. Kari.</h2></center> +<p> </p> + +<h3>Ensimmäisen kerran julkaistu 1902.</h3> + +<p> </p> +<p> </p> + +<center><h2><i>Suomentajan alkulause.</i></h2></center> + + +<p><i>Edvard Bellamy, amerikalainen sanomalehtimies ja kirjailija, syntyi +Massachusettin valtiossa Yhdysvalloissa 1850. Hänen teostaan »<b>Vuonna +2000</b>» pidetään parhaana tulevaisuuden yhteiskuntaa kuvailevana +romaanina, kuten näkyy sen suunnattomasta menekistäkin. Sitä myytiin +Yhdysvalloissa parin ensimäisen vuoden kuluessa jo yli 300,000 kpl. +Samaan aikaan meni Englannissa sen lisäksi kaupaksi kolmattakymmentä +painosta. Ja yhtä suosittuja ovat olleet siitä ilmestyneet lukuisat +käännöksetkin, joita on muutamilla kielillä julkaistu kaksittain.</i></p> + +<p><i>Tekijä kuvailee kirjassaan yhteiskuntaa vuonna 2000, johon hän kertoo +omituisten tapahtumain kautta siirtyneensä ihka elävänä, keskelle uutta +sukupolvea uusine katsantokantoineen ja tapoineen. Verratessaan +silloista edistystä nykyisiin oloihin, jotka luovat toisille +kansankerroksille loisteliasta ylellisyyttä, toisille pohjatonta +kurjuutta, joutuu hän ankarasti arvostelemaan nykyistä yhteiskuntaa ja +paljastamaan sen puutteita sekä epäkohtia. Tätä tehdessään täytyy hänen +kosketella nykyjään vallitsevan yhteiskuntamuodon sekä tuotanto- ja +tavaranjakojärjestelmän arkoja elinkysymyksiä. Senpätähden onkin kirja +saanut osakseen sekä innokasta ihailua että kiivaita moitteita sekä +sosialistiselta että vastustajain taholta, aina sen mukaan, missä +määrässä se kulloinkin on vastannut arvostelijan käsitystä tulevan +kehityksen kulusta.</i></p> + +<p><i>Mutta vaikka mielipiteet täten ovatkin joutuneet jyrkästi vastakkain, +kun kirjaa on arvosteltu, eri puolueissa tai puolueryhmissä vallitsevain +käsityskantain tulkkina, ollaan kuitenkin yksimielisiä siitä, että se +sisältää helppotajuisessa ja huvittavassa kertomuksen muodossa syviä +siveellisiä opetuksia sekä avaa ikäänkuin itsestään lukijain silmät +näkemään useita nykyisiä luonnollisiksi ja oikeudenmukaisiksi +luuloteltuja oloja toisessakin valossa. Kirjan luonnetta kuvaavana +esimerkkinä mainittakoon, että se synnytti kaikkialla Yhdysvalloissa +porvarikunnan vapaamielisissä piireissä joukon seuroja sekä sittemmin +laajan liiton toteuttamaan tekijän esittämiä aatteita. Sikäläiseen +sosialistiseen työväestöön on sen vaikutus tietysti ollut vielä +suurempi, kehittävämpi ja opettavampi. Olkoon siitä sama hyöty meidänkin +työväestöllemme.</i></p> + +<p> <i>Turku 4/III 02.</i></p> + +<p> <i>J. K. Kari.</i></p> + + +<p> </p> + +<center><h2>ALKULAUSE.</h2></center> + + +<p>Shawmut-yliopiston historiallinen tiedekunta Bostonissa. 26 p. +joulukuuta 2000.</p> + +<p>Meidän, jotka nyt elämme kahdennenkymmenennen vuosisadan viimeistä +vuotta niin yksinkertaisen, johdonmukaisen ja siunauksista rikkaan +yhteiskuntajärjestelmän alaisina, että se näyttää muodostavan terveen +ihmisälyn riemusaaton, on varmaankin vaikea, ellemme nimittäin ole +harjoittaneet laajempia historiallisia opinnoita, käsittää, että +nykyinen täydellinen yhteiskuntajärjestelmä ei ole vielä vuosisadankaan +vanha. On kuitenkin peräti helppo todistaa, että aina yhdeksännentoista +vuosisadan loppuun saakka uskottiin yleensä, että vanha +teollisuusjärjestelmä kaikkine kauheine yhteiskunnallisine seurauksineen +oli kestävä kautta aikojen, kunhan sitä vähän paikkailee. On ihmeellistä +ja melkein mahdotonta uskoa, että se summaton siveellinen ja aineellinen +kehitys, joka sen jälkeen on tapahtunut, on voinut tapahtua niin +lyhyessä ajassa! Tuskinpa löytyisi toista selvempää todistusta siitä, +kuinka helposti ihmiset tottuvat parempiin oloihin ja alkavat pitää +niitä aivan luonnollisina, vaikka entisetkin olot näyttivät heistä +sellaisilta, etteivät monet osanneet toivoa parempia. Tämä havaanto on +omiaan jäähdyttämään niiden maailmanparantajain intoa, jotka toivovat +puuhainsa palkaksi tulevien sukupolvien syvää kiitollisuutta.</p> + +<p>Tämä kirja koettaa auttaa niitä, jotka tahtovat saada selvän käsityksen +yhdeksännentoista ja kahdennenkymmenennen vuosisadan välisistä +yhteiskunnallisista eroavaisuuksista, mutta pelkäävät näitä asioita +valaisevia kuivia historiallisen tutkimuksen tuloksia. Kun tekijä +opettajana saavuttamansa kokemuksen nojalla tuntee, että oppimista +pidetään sangen väsyttävänä, on hän koettanut lieventää kirjan opettavaa +luonnetta käyttämällä siinä kertomuksen muotoa, joka jo itsessäänkin +toivottavasti kiinnittää jonkun verran mieltä.</p> + +<p>Lukijasta, jolle nykyiset yhteiskunnalliset laitoksemme ja niiden +pohjana olevat periaatteet ovat tuttuja, tuntunevat tohtori Leeten +selitykset jotenkin jokapäiväisiltä. Mutta meidän on muistettava, +etteivät ne olleet tuttuja tohtori Leeten vieraalle, ja että tämä kirja +on kirjoitettu nimenomaan siinä tarkoituksessa, että lukijat lukiessaan +unhottavat tuntevansa näitä asioita.</p> + +<p>Vielä yksi asia. Puhujat ja kirjailijat, jotka ovat käsitelleet tätä +kahden vuosituhannen välistä käännekohtaa, ovat melkein poikkeuksetta +pitäneet silmällä tulevaisuutta. He eivät ole kiinnittäneet samaa +huomiota menneisyyteen ja jo saavutettuihin edistysaskeleihin, kuin +tulevaisuuteen, vielä saavutettavaan kehitykseen, joka on yhä jatkuva +eteen- ja ylöspäin, kunnes ihmiskunta on saavuttanut tuntemattoman +päämääränsä. Tämä on tosin hyvä, varsin hyvä; mutta toiselta puolelta +emme luullakseni voi mistään löytää suotuisampaa maaperää suloisille +toiveille ihmiskunnan jatkuvasta kehityksestä tulevan vuosituhannen +kuluessa kuin luomalla »katsauksen» viime vuosisataan.</p> + +<p>Toivoen, että tämä kirja on kyllin onnellinen löytämään lukijoita, jotka +harrastuksesta sisältöön jättävät esityksen puutteellisuudet +huomioonottamatta, astuu tekijä nyt syrjään ja jättää puhevuoron herra +Julian Westille.</p> + + +<p> </p> + +<center><h2>ENSIMÄINEN LUKU.</h2></center> + + +<p>Minä näin päivänvalon Bostonissa v. 1857. »Mitä!» sanonee lukija, +»<i>kahdeksantoista</i>sataa viisikymmentä seitsemän! Se on erehdys! Hän +tarkoittaa tietysti <i>yhdeksäntoista</i>sataa viisikymmentä seitsemän.» +Pyydän anteeksi, se ei ole erehdys. Hengitin ensikerran Bostonin +itätuulta toisena joulupäivänä, joulukuun 26 päivänä vuonna 1857, ei +1957, noin kello neljän tienoissa iltapäivällä. Ja voin vakuuttaa, että +tuuli oli jo silloin yhtä purevan kylmä kuin nykyisenä armon vuonna +2000.</p> + +<p>Nämä syntymistäni koskevat ilmoitukset näyttävät tietysti jokaisesta +peräti mielettömiltä, varsinkin jos mainitaan, että olen näköjäni +kolmenkymmenen ikäinen. Siksipä ei olisikaan kummaa eikä moitittavaa, +vaikka lukija heittäisi syrjään kirjan, joka uhkaa panna hänen +herkkäuskoisuutensa niin kovalle koetukselle. Mutta siitä huolimatta +vakuutan lukijalle täydellä todella, että en aio kertoa hänelle satuja, +ja koetan saada hänet täydellisesti vakuutetuksi tästä, jos hän malttaa +vielä hetken tarkata sanojani. Sallittakoon minun siis – sillä +nimenomaisella ehdolla, että tulen todistamaan äskeisen väitteeni – +lausua, että tiedän paremmin kuin lukija, milloin olen syntynyt. Ja nyt +jatkan kertomustani.</p> + +<p>Jokainen koulupoika tietää, ettei yhdeksännentoista vuosisadan lopulla +tunnettu meidän aikamme sivistystä, eipä edes sen tapaistakaan, vaikka +ne ainekset, joista nykyinen sivistys on syntynyt, olivat jo silloin +kiehumistilassa. Ei ollut tapahtunut mitään, joka olisi voinut muuttaa +tuon ylimuistoisista ajoista vallinneen yhteiskuntien jaon neljään +luokkaan tai kansakuntaan, kuten niitä voisi kutsua, koska niiden +välinen ero, ero köyhien ja rikasten, sivistyneiden ja tietämättömäin +välillä todella oli paljoa suurempi kuin nykyjään ero eri kansojen +välillä. Minä puolestani olin rikas ja sivistynytkin; omistin siis +kaikki onnen-ehdot, mitä parempiosaiset siihen aikaan nauttivat. Vietin +loisteliasta elämää. Työnäni oli huvitukset ja elämän nauttiminen. +Ylläpitooni tarvittavat varat sain toisten työstä, tarvitsematta osottaa +heille minkäänlaista vastapalvelusta. Vanhempani ja heidän vanhempansa +olivat eläneet samalla tavalla, ja toivoinpa, että perilliseni, jos +sellaisia ilmestyisi, saisivat elää yhtä mukavaa elämää.</p> + +<p>Lukija kysynee, miten voin elää ihan hyötyä tuottamattomana jäsenenä +maailmassa. Miksi maailman täytyi elättää tyhjäntoimittajaa, joka olisi +kyennyt itsekin tekemään työtä? Vastaus on, että isäni iso-isä oli +koonnut rahasumman, jonka nojalla hänen jälkeläisensä siitä saakka +olivat eläneet. Päätätte luonnollisesti, että summa lienee ollut peräti +suuri, kun ei kolme joutilaisuudessa elävää miespolvea ollut voinut +kuluttaa sitä loppuun. Niin ei kuitenkaan ollut asian laita. Summa ei +suinkaan ollut alkujaan erittäin iso. Se oli päinvastoin paljon kasvanut +alkuperäisestä sillä ajalla, kun kolme sukupolvea oli joutilaana elänyt +sen varassa. Tällainen mahdollisuus näyttää loitsimiselta. Miten voi +käyttää rahoja ilman että ne vähenevät, miten synnyttää lämpöä ilman +palamista? Salaisuus oli siinä, että silloiset ihmiset osasivat +taitavasti käyttää erästä keinoa, joka nyt jo on onneksi unohtunut, +mutta joka esi-isäimme käsissä oli kehittynyt erittäin laajaperäiseksi +ja täydelliseksi: he osasivat vierittää oman ylläpitonsa taakan toisten +hartioille. Sen, joka tähän päämäärään oli päässyt – ja siihen kaikki +pyrkivät – sanottiin elävän pääomansa koroilla. Kävisi liian pitkäksi +ruveta tässä selittelemään, miten entinen yhteiskuntajärjestelmä teki +tämän mahdolliseksi. Huomautan vain, että pääoman korot muodostivat +jonkunlaisen vakituisen veron, jota pääoman-omistajat nostivat +ammattialoilla palvelevilta työntekijöiltä. Olisi väärin luulla, ettei +tämä meidän mielestämme peräti väärä ja mahdoton järjestelmä koskaan +joutunut esi-isäimme arvostelujen alaiseksi. Päinvastoin oli +lainsäätäjäin ja profeetain pyrintöperänä kautta aikojen ollut koron +poistaminen tai ainakin korkokannan alentaminen. Mutta nämä pyrinnöt +eivät koskaan onnistuneet, kuten oli luonnollistakin vanhan +yhteiskuntajärjestelmän vallitessa. Siihen aikaan, josta nyt on kysymys, +s. t. s. yhdeksännentoista vuosisadan lopulla, eivät hallitukset yleensä +enää koettaneetkaan järjestää näitä seikkoja.</p> + +<p>Kuvatakseni lukijalle yleisin piirtein puheenaolevan ajan ihmisten +yhteiselämää ja köyhien sekä rikasten suhdetta toisiinsa on mielestäni +parasta verrata silloista yhteiskuntaa jättiläisvaunuihin, joiden eteen +oli valjastettu summattomia ihmisjoukkoja vetämään niitä pitkin mäkistä +ja hiekkaista tietä. Ajurin nimi oli nälkä, eikä hän sallinut kenenkään +levätä, mutta siitä huolimatta oli kulku hidasta. Vaikka vaunujen +vetäminen niin huonoa tietä myöten oli peräti raskasta, olivat vaunujen +kaikki paikat täynnä matkustajia, jotka eivät astuneet koskaan alas, ei +edes jyrkimmissä ahteissa. Katolla olevat paikat olivat erittäin +viileitä ja mukavia. Sinne ei ylettynyt pöly, ja niiden omistajat voivat +mukavasti ihailla näköaloja tai arvostella vetäjinä ponnistelevain +ansioita. Nämä paikat olivat tietysti hyvin haluttuja, ja niistä +kilpailtiin kovasti, sillä jokainen piti tärkeimpänä elämänsä tehtävänä +hankkia itsellensä sijaa vaunuissa ja jättää sen perintönä lapsilleen. +Vaunulain mukaan voi kukin luovuttaa sijansa, kenelle tahtoi, mutta +toisaalta oli myöskin monta onnettomuustapausta, joiden kautta sija +menetettiin ikuisiksi ajoiksi. Sillä vaikka istuimet olivat sangen +mukavat, olivat ne kuitenkin hyvin horjuvat, ja joka kerta kun vaunut +äkkiä jysähtivät, vierähti joku istuimeltaan ja putosi maahan, jossa hän +heti pakoitettiin tarttumaan köysiin ja kiskomaan eteenpäin vaunuja, +missä hän itse äsken vielä matkusti sangen mukavasti. Paikkansa +menettämistä pidettiin luonnollisesti suurena onnettomuutena, ja pelko, +että tämä voisi tapahtua joko jollekin itselleen tai hänen omaisilleen, +oli alituisesti uhkaavana pilvenä ajajain onnentaivaalla.</p> + +<p>Lukija kysynee: eivätkö nuo ihmiset ajatelleetkaan muita, kuin +yksinomaan itseään? Eikö heidän asemansa käynyt heille sietämättömäksi, +kun he vertasivat sitä vaunujen eteen valjastettujen veljiensä tai +sisartensa asemaan, tai näkivät, että heidän painonsa lisää näiden +kuormaa? Eivätkö he tunteneet sääliä kanssaihmisiänsä kohtaan, joista +heitä erotti vain onnen sattuma?</p> + +<p>Kyllä vaunuissa olevat lausuivat usein säälivänsä niiden eteen +valjastettuja, varsinkin kun vaunut joutuivat huonoon kohtaan tiellä, +kuten alituiseen tapahtui, tai peräti jyrkän mäen alle. Silloin oli +sangen tuskallista nähdä vetäjien epätoivoisia ponnistuksia, heidän +tuskallisia vavahduksiaan nälkäruoskan armottomista iskuista, ja noita +monia, jotka vaipuivat voimattomina vetohihnojen viereen ja poljettiin +lokaan. Tämä näky sai katollaolevat usein puhkeamaan sangen kiitettäviin +tunteenpurkauksiin. Sellaisina aikoina oli matkustajilla tapana huudella +kehoituksia köysissä ponnisteleville, kehoittaa heitä kärsivällisyyteen +ja kuvitella heille korvausta kärsimyksistään ja kovasta kohtalostaan +tulevassa maailmassa. Toiset taasen kokosivat rahoja ostaakseen voiteita +ja laastaria haavoitetuille ja raajarikkoisiksi joutuneille. Oltiin +yksimielisiä siitä, että vaunujen raskaus oli peräti surkuteltava +asianhaara, ja yleinen helpotuksen tunne täytti mielet, kun päästiin +jonkun sangen huonon tieosan ohitse matkan varrella. Tämä helpottava +tunne ei kuitenkaan johtunut yksinomaan säälistä vetäjiä kohtaan, vaan +siitä, että sellaisissa paikoissa olivat koko vaunut ilmeisen +kaatumisvaaran alaisina, jolloin kaikki olisivat pudonneet maahan ja +menettäneet paikkansa.</p> + +<p>Totuuden mukaisesti täytyy tunnustaa, että pääasiallisena seurauksena +vaunujen eteen valjastettujen kurjuuden näkemisestä oli se, että +matkustajat tunsivat vielä selvemmin paikkojensa arvon vaunuissa ja +koettivat kynsin hampain säilyttää niitä. Jos he olisivat tunteneet +olevansa itse turvassa, ja tietäneet varmasti, etteivät he eivätkä +heidän omaisensa koskaan putoa alas katolta, olisivat he vähän +välittäneet vetäjistä, vaikka ehkä olisivatkin toisinaan heittäneet +roponsa siteiden ja voiteiden ostamiseksi.</p> + +<p>Tiedän kyllä, että moinen menettely tuntuu kahdennenkymmenennen +vuosisadan miehistä ja naisista uskomattomalta, eläimelliseltä +julmuudelta, mutta kaksi sangen merkillistä seikkaa selittävät tämän +tylyyden, ainakin osaksi. Ensiksikin uskottiin järkähtämättömästi, ettei +ihmiskunta voinut pysyä pystyssä eikä päästä eteenpäin muutoin kuin +siten, että joukko veti vaunuja, joissa muutamat harvat ajoivat. +Uskottiinpa vielä lisäksi, ettei valjaita, vaunuja, teitä eikä työjakoa +voi tuntuvammin korjatakkaan. Aina ne olivat olleet samanlaisia kuin +nyt, ja sellaisina ne tulevat aina pysymäänkin. Oli surkeaa, että niin +oli, mutta sitä ei voinut auttaa, ja filosoofinen maailmankatsomus +kielsi tuhlaamasta sääliväisyyttä asioihin, joita ei voitu muuttaa.</p> + +<p>Toinen seikka oli vielä omituisempi. Vaunujen katolla istuvat +luulottelivat nimittäin, etteivät he olleet aivan samanlaisia, kuin +vetohihnoissa ponnistelevat sisarensa ja veljensä, vaan että he olivat +hienommasta aineesta ja kuuluivat korkeampiin olentoihin, jotka +oikeudenmukaisesti voivat vaatia, että heitä vedetään. Tämä näyttää +käsittämättömältä, mutta kun minä itsekin olen aikoinani ajanut juuri +samoissa vaunuissa ja ollut saman harhaluulon vallassa, niin on sanojani +uskottava. Omituisinta tässä kuvittelussa oli, että nekin, jotka +vast’ikään olivat maasta päässeet kiipeämään jollekin istuimelle, +joutuivat sen alaisiksi jo ennenkuin hihnojen synnyttämät rakot ja +känsät olivat ehtineet kadota heidän käsistään. Ne taasen, joiden +vanhemmat ja esivanhemmat olivat olleet kyllin onnellisia säilyttämään +paikkansa vaunuissa, uskoivat järkähtämättä, että heidän kaltaistensa ja +tavallisten ihmisten välillä oli suuri ero. On selvää, että tällainen +kuvittelu muutti ihmiskunnan kärsimyksien luoman säälintunteen +pintapuoliseksi filosoofiseksi surkuttelemiseksi. Tämä on ainoa syy, +jonka voin lausua pyytääkseni sen nojalla anteeksi sitä +välinpitämättömyyttä, joka oli omiaan kuvaamaan minunkin suhdettani +veljieni kurjuuteen sinä aikana, mistä kirjoitan.</p> + +<p>Vuonna 1887 aloin kolmannenkymmenennen ikävuoteni. En ollut vielä +naimisissa, mutta olin kihloissa Edit Bartlettin kanssa. Hän matkusti +kuten minäkin vaunuissa, tai toisin sanoen oli rikas – päästäksemme jo +käyttämästä äskeistä vertausta, jonka toivon tehneen tehtävänsä ja +antaneen lukijalle yleisen kuvan senaikaisesta elämästämme. Kun rahalla +silloin voitiin hankkia kaikki elämän sulot, jopa sivistyksenkin +siunaukset, saivat tytöt kyllä kosijoita, kunhan olivat rikkaita, mutta +Edit Bartlett oli sen lisäksi myöskin kaunis ja miellyttävä.</p> + +<p>Tiedän, että lukijattareni vastustavat tässä suhteessa väitettäni. +»Kaunis hän ehkä lienee ollut», kuulen heidän sanovan, »mutta +miellyttävä hän ei voinut olla missään suhteessa käyttäessään pukuja, +jotka olivat siihen aikaan muodissa. Päähineenähän oli jalan korkuinen +kummallinen rakenne, ja hameen takapuolelle oli keinotekoisesti +muodostettu tavaton lisäke, joka rumensi ihmisruumista enemmän kuin +mikään aikaisempi neulojattarien keksintö. Miten voi kuvitellakaan, että +kukaan olisi miellyttävä sellaisessa puvussa!» Väitös pitää kyllä +paikkansa, enkä voi vastata siihen muuta, kuin huomauttaa, että +kahdennenkymmenennen vuosisadan naiset kyllä ovat todistuksena siitä, +kuinka sopiva puku korottaa naisen miellyttäväisyyttä, mutta sen +nojalla, mitä muistan heidän äitiensä äiteistä, voin minä puolestani +väittää, ettei minkäänlainen puku, kuinka muodoton ja rumentava se +lieneekin, voi tykkänään riistää heidän viehättäväisyyttään.</p> + +<p>Meidän vihkiäisemme oli määrätty tapahtuvaksi heti, kun uusi taloni, +jota parhaallaan rakennutin erääseen hienoimpaan kaupunginosaan, oli +valmistunut. Hienolla kaupunginosalla tarkoitan rikasten asumia +kortteleita, sillä meidän on muistettava, ettei Bostonin kaupunginosien +miellyttävyys riippunut siihen aikaan luonnonsuhteista, vaan siitä, +minkälaista väkeä niissä asui. Jokainen luokka asui erikseen omissa +kortteleissaan. Rikas, joka asui köyhien keskellä, tai sivistynyt, jonka +ympäristössä oli ainoastaan sivistymättömiä henkilöitä, tunsi itsensä +erakoksi oudon ja kateellisen kansan joukossa. Kun aloin rakennuttaa +taloani, toivoin sen valmistuvan talvella 1886; mutta se oli vielä +seuraavan vuoden keväälläkin keskeneräisenä, ja vihkiäisteni viettäminen +oli siis yhä tulevaisuuden kysymys. Tämän viivytyksen syynä, joka +tietysti oli omiaan suututtamaan hurmautunutta rakastajaa, oli joukko +työlakkoja, s. t. s. muurarit, kirvesmiehet, maalarit, levysepät ja muut +rakennustyössä tarvittavat ammattilaiset kieltäytyivät tekemästä työtä. +En voi enää muistaa, mikä näiden lakkojen erityisenä syynä oli. Ne +olivat siihen aikaan niin yleisiä, etteivät ihmiset enää välittäneet +kysellä, mistä ne kulloinkin johtuivat. Lakkoja oli jatkunut melkein +katkeamatta milloin yhdellä, milloin toisella teollisuusalalla aina +sitte suuren taloudellisen ahdinkoajan vuonna 1873. Oltiinpa jouduttu jo +niin kauas, että pidettiin poikkeuksena, jos joku työväenryhmä harjoitti +ammattiaan muutamia kuukausia yhtämittaa.</p> + +<p>Lukija, joka kiinnittää huomionsa mainittuihin vuosilukuihin, käsittää +tietysti, että nämä teollisuusaloilla sattuneet häiriöt olivat +ensimäisiä itsetiedottomia ja yhtenäisyyttä puuttuvia yrityksiä siinä +valtavassa liikkeessä, joka loi nykyisen teollisuusjärjestelmän kaikkine +johdonmukaisine yhteiskunnallisine seurauksineen. Luodessamme katsauksen +taaksepäin, tuntuu tämä kaikki niin selvältä, että lapsikin voi sen +käsittää. Mutta me emme olleet profeetoita emmekä siis voineet silloin +selvästi tajuta, mitä ympärillämme tapahtui. Huomasimme kuitenkin, että +maan teollisuus oli sangen kierossa asemassa. Työnantajain ja +työntekijän, pääoman ja työn välinen suhde oli jollakin +käsittämättömällä tavalla joutunut vinoon. Työntekijöihin oli äkkiä ja +melkein kaikkialla tarttunut taudin tavoin syvä tyytymättömyys +asemaansa, ja heidät valtasi luulo, että oloja voitaisiin tuntuvasti +parantaa, kunhan tiedettäisiin, mistä alkaa. Yksimielisesti vaadittiin +joka taholla korkeampia palkkoja, lyhempää työaikaa, parempia asunnoita, +syvällisempää opetusta sekä osallisuutta elämän mukavuuksiin ja +nautinnoihin: kaikki vaatimuksia, jota ei luultu voitavan täyttää, jos +ei maailma tulisi tuntuvasti rikkaammaksi. Vaikka työväestö osaksi +tunsikin, mitä se tahtoi, ei se kuitenkaan tiennyt, miten tämä +voitaisiin saavuttaa, ja se innostus, joka kokosi työväestöä jokaisen +ympärille, ken edes näytti voivan antaa jonkunlaista selitystä asiaan, +teki äkkiä kuuluisaksi monen, joka halusi puolueenjohtajan mainetta, +vaikka usea heistä kykeni hyvin vähän asiaa valaisemaan. Kuinka +epävarmalta työväestön pyrinnöt näyttivätkin, ei ole epäilemistäkään, +etteivät he tarkoittaneet täyttä totta. Sitä todistaa se altis innostus, +millä he tukivat toisiaan lakoissa, jotka olivat heidän tärkeimmät +aseensa, ja se uhrautuvaisuus, jota he osottivat päästäkseen näissä +voitolle.</p> + +<p>Oltiin peräti erimielisiä ylemmissä kerroksissa siitä, mihin nämä +työväenlevottomuudet – sillä nimellä kutsuttiin yleisimmin tätä +kuvaamaani liikettä – lopullisesti johtavat. Kiivasluonteisimmat, +pintapuolisimmat vakuuttivat kiven kovaan, että työväen vaatimusten +täyttäminen on mahdotonta ja asiain luonnolle vastaista, siitä +yksinkertaisesta syystä, ettei maailmassa ole kylliksi siihen +vaadittavia varoja. Ihmiskunta pelastuu yleisestä nälkäkuolemasta +ainoastaan siten, että rahvas tekee kovaa työtä ja elää puutteessa, eikä +heidän asemaansa voida parantaa niin kauan kuin maailma on yhtä köyhä +kuin silloin. Työntekijät eivät taistele kapitalisteja vastaan, sanoivat +he, vaan he ponnistelevat välttämättömyyden rautaista tutkainta vastaan, +jonka alaisena koko ihmiskunta on. Heidän rauhoittumisensa riippuu +siitä, kuinka kauan heidän kovapäisyytensä estää heitä huomaamasta +asiain todellista tilaa, ja vakuuttamasta itsiään siitä, että +välttämättömyyttä ei voida muuttaa, vaan sitä on kärsittävä.</p> + +<p>Vähemmän kiivaat ja syvällisemmät myönsivät tämän kaiken todeksi. +Työntekijäin vaatimuksia ei luonnollisesti voida koskaan toteuttaa, se +on itsestään selvää. Mutta on pelättävää, etteivät he huomaa tätä +seikkaa, ennenkuin ovat saaneet yhteiskunnan täydellisen sekasorron +valtaan. Heillähän on äänioikeus ja siis valta tehdä, mitä tahtovat, ja +heidän johtajansa juuri pyrkivät synnyttämään häiriötä ja sekasortoa. +Muutamat näistä synkkämielisistä ennustajista väittivät, että koko +yhteiskunnan täydellinen perikato on odotettavissa jo aivan läheisessä +tulevaisuudessa. He väittivät, että ihmiskunta on jo ehtinyt sivistyksen +tikapuiden ylimmälle askeleelle ja on nyt syöksemäisillään päistikkaa +alas, jonka jälkeen se taas uudelleen virkoo ja alkaa uudelleen kiivetä +ylöspäin. Tällaiset uudistuvat tapahtumat sekä historiallisina että +esihistoriallisina aikoina ovatkin ehkä olleet syynä niihin omituisiin, +tähän saakka selittämättä jääneisiin kuhmuihin, joita huomataan ihmisten +pääkalloissa. Ihmiskunnan historia liikkuu, kuten kaikki suuret +liikkeet, kehässä ja tulee yhä uudelleen lähtökohtaansa takaisin. Käsite +loppumattomasta kehityksestä suoraviivaiseen suuntaan on mielikuvituksen +tuote, jolla ei ole mitään vastinetta todellisessa luonnossa. +Pyrstötähden soikea rata ehkä parhaite sopisi kuvaamaan ihmiskunnan +historiaa. Ylös, lähemmäs aurinkoa pyrkien nousee ihmiskunta raakuuden +yöstä sivistyksen päiväpaisteeseen, laskeutuaksensa taas kaukaista +alkukohtaansa kohden avaruuden etäisimpiin seutuihin.</p> + +<p>Tämä oli tietysti äärimmäisyyksiä tavotteleva katsantokanta, mutta +muistan vakavia miehiä tuttavieni joukosta, jotka lausuivat jotenkin +samanlaisia mietteitä puhuessaan ajan merkeistä. Kaikkien ajattelevien +ihmisten yleisenä mielipiteenä oli epäilemättä, että yhteiskunta +lähestyy ratkaisevaa käännekohtaa, joka voi johtaa syvällisiin +muutoksiin. Työväenlevottomuudet, niiden syyt, suunta ja parannuskeinot +olivat alituisena puheenaineena sekä sanomalehdissä että vakavissa +keskusteluissa, tunkien kaikki muut syrjään.</p> + +<p>Yleisön hermostunut mielipiteiden jännitys pukeutui selvimpään muotoonsa +siinä levottomuudessa mikä syntyi, kun eräs pieni, anarkisteiksi +kutsuttu joukko alkoi kiihoituksensa. Heidän mielestään oli Amerikan +kansa saatava hirmutöillä säikytetyksi omistamaan anarkistiset opit – +juuri kuin mahtavaa kansaa, joka äsken oli masentanut toisen puolen +asukaslukunsa nostaman kapinan, säilyttääksensä +yhteiskuntajärjestyksensä, voitaisiin yksistään pelottamalla saada +muuttamaan tätä järjestystä.</p> + +<p>Kun kuuluin rikkaisiin, joille oli suurta etua vallitsevasta +järjestelmästä, oli minussa tietysti samat tunteet vallalla kuin +muissakin luokkani jäsenissä. Työväestöä kohtaan tuntemaani +vastenmielisyyttä olivat sitäpaitse omiaan lisäämään ne persoonalliset +syyt, joiden johdosta olin suuttunut heihin, heidän työlakkonsa kun +myöhästyttivät avio-onneani.</p> + + +<p> </p> + +<center><h2>TOINEN LUKU.</h2></center> + + +<p>Toukokuun 30 päivä sattui vuonna 1887 maanantaipäiväksi. Tätä päivää oli +Yhdysvaltojen kansa viettänyt juhlana yhdeksännentoista vuosisadan +viimeiset kolmisenkymmentä vuotta. Se oli niin sanottu +»seppelöimispäivä», niiden pohjoisvaltioitten sotilasten muistoksi, +jotka olivat ottaneet osaa sotaan estääksensä etelävaltioita luopumasta +unionista. Ne, jotka olivat sodasta hengissä päässeet, kulkivat tällöin +sotilas- ja siviilihenkilöiden saattamina, soittokunta etunenässä, +hautuumaille laskeaksensa kukkaseppeleitä kaatuneitten toveriensa +haudoille, – toimenpide, joka muodostui sangen juhlalliseksi ja +liikuttavaksi. Edit Bartlettin vanhin veli oli myöskin kaatunut sodassa, +ja perheellä oli tapana käydä seppelöitsemispäivänä hänen haudallaan +Mount Auburnin hautuumaalla.</p> + +<p>Minä olin pyytänyt saada seurata heitä ja palattuamme illalla kaupunkiin +menin morsiameni kotiin. Kun istuimme illallisen jälkeen +seurusteluhuoneessa, otin erään iltalehden käteeni ja näin siitä, että +äsken oli taas puhennut uusi lakko rakennusalalla, jonka tähden +kovaonnisen taloni valmistuminen siirtyi yhä tuonnemmaksi. Muistan +tarkkaan, kuinka syvästi tämä suututti minua. Sadattelin niin vahvoilla +sanoilla kuin naisten läsnäollessa suinkin voin sekä työmiehiä yleensä +että erittäinkin näitä lakkolaisia.</p> + +<p>Läsnäolevat olivat aivan samaa mieltä kuin minä, ja ne huomautukset, +joita asiasta syntyneessä keskustelussa lausuttiin kansanvillitsijäin +kurjasta ja tunnottomasta menettelystä, olivat sellaisia, että +asianomaiset herrat olisivat varmaan höristäneet korviaan niitä +kuullessaan. Oltiin yksimielisiä siitä, että olot muuttuvat päivä +päivältä yhä kurjemmiksi, eikä kukaan enää voi sanoa, mitä lopuksi +tulee. »Pahinta kaikista on», sanoi rouva Bartlett, »että koko maailman +työväki näyttää yht’aikaa tulleen mielettömäksi. Europassa ovat olot +vielä kurjemmat kuin meillä. Siellä en tosiaankaan uskaltaisi asua. +Kysyin äsken mieheltäni, mihinkä muuttaisimme, jos kaikki kauheat asiat +toteutuisivat, joilla sosialistit meitä uhkaavat. Hän vastasi, ettei hän +enää tiedä ainoatakaan muuta paikkaa, missä yhteiskunta vielä on +varmoilla perusteilla, kuin Grönlannin, Patagonian ja Kiinan».</p> + +<p>»Kiinalaiset käsittivät vallan hyvin, mitä tekivät, estäessään +länsimaista sivistystä pääsemästä maahansa», huomautti joku. »He +ymmärsivät paremmin kuin me, mihin se viepi. He näkivät, että se on vain +valepukuun verhottua dynamiittia».</p> + +<p>Muistan, että kutsuin Editin syrjään ja koetin saada hänet vakuutetuksi +siitä, että meidän olisi viisainta mennä naimisiin heti, odottamatta +talon valmistumista. Voisimmehan matkustella jonkun aikaa, kunnes +kotimme olisi kunnossa. Hän oli sinä iltana sanomattoman kaunis. Musta +surupuku, joka hänellä oli yllään päivän merkityksen johdosta, oli +omiansa erinomaisen vaikuttavasti kohottamaan hänen ihonsa puhtautta. +Nytkin vielä voin sieluni silmillä nähdä hänet edessäni sellaisena, kuin +hän oli sinä iltana. Hyvästit sanottuani seurasi hän minua eteiseen, ja +minä suutelin häntä kuten tavallisesti lähtiessäni. Tämä hyvästijättö ei +eronnut rahtuakaan muista, jolloin olimme sanoneet toisillemme +jäähyväiset lyhyeksi ajaksi. En voinut yhtä vähän kuin hänkään edes +hämärästi aavistaa, että tämä oli erinomaisempi kuin ennen.</p> + +<p>Mutta niin kuitenkin oli!</p> + +<p>Oli vielä jotenkin aikaista nuoren sulhasmiehen lähteä pois morsiamensa +luota. Mutta se ei suinkaan riippunut rakkaudestani. Minä olin nimittäin +jo kauan kärsinyt unettomuutta, ja vaikka muuten olinkin aivan terve, +olin sinä päivänä ihan uupumukseen saakka väsynyt, koska olin melkein +kokonaan valvonut kaksi edellistä yötä. Edit tiesi tämän ja hän oli +sentähden vaatinut, että minun oli mentävä kotiin kello yhdeksän ja +pantava heti maata.</p> + +<p>Asuntonani oleva talo oli kolme sukupolvea ollut sen perheen omaisuutta, +jonka nuorin ja ainoa edustaja suoraan alenevassa polvessa minä olin. +Rakennus oli suuri, vanha ja hirsistä tehty sekä sisustettu +vanhanaikaisella ylellisyydellä, mutta se sijaitsi korttelissa, joka jo +aikoja sitte oli menettänyt viehätysvoimansa, sinne kun oli alettu +rakentaa vuokrakasarmeja ja tehtaita. Ei johtunut mieleenikään tuoda +sellaiseen taloon morsiantani, kaikkein vähimmän niin viehättävää +olentoa, kuin Edit Bartlett oli. Olin ilmoittanut sen myytäväksi ja +käytin sitä ainoastaan nukkuakseni siellä yöt, sillä söin klupissani. +Palvelijani, uskollinen neekeri nimeltä Sawyer asui kanssani talossa ja +piti huolen vähäisistä tarpeistani.</p> + +<p>Talossa oli eräs laitos, jonka kadottaminen minua huolestutti ja jota +pelkäsin joutuvani suuresti kaipaamaan vastaisuudessa. Se oli +makuukammioni, jonka olin teettänyt perustuksen alle. Jos minun olisi +täytynyt käyttää maan pinnalla olevaa makuuhuonetta, en olisi laisinkaan +voinut nukkua kaupungissa, jonka yöllinen melu ei koskaan lakkaa. Mutta +tähän maanalaiseen kammioon ei tunkeutunut heikointakaan ääntä +ulkomaailmasta. Kun olin astunut sinne sisään ja sulkenut oven, +ympäröitsi minut haudan hiljaisuus. Jotta ei maaperän kosteus pääsisi +tunkeutumaan sinne sisälle, olivat paksut seinät ja lattia hydraulisesti +puserretusta sementistä. Kun käytin huonetta myöskin arvoesineitten +säilytyspaikkana, olin antanut rakentaa katon ilmanpitävästi toisiinsa +liittyvistä kivilevyistä ja ulompi rautainen ovi oli peitetty vahvalla +asbestikerroksella. Täten varustettuna kesti huoneeni sekä varkaiden +mahdolliset yritykset että sattuvan tulipalon vaaran. Ohkanen putki, +joka oli yhteydessä katolle asetetun imurin kanssa, välitti +ilmanvaihtoa.</p> + +<p>Luulisi, että sellaisen makuusuojan omistaja voi nauttia rauhallista, +virkistävää lepoa, mutta aniharvoin voin sielläkään nukkua kunnollisesti +kahta yötä peräkkäin. Olin niin tottunut valvomaan, etten välittänyt +isosti, vaikka yhden yön uni menikin hukkaan. Mutta jos sain istua kaksi +yötä pöytäni ääressä lukemassa voimatta nukkua vuoteessani, uuvuin niin, +että pelkäsin sairastuvani johonkin hermotautiin. Viimeisenä keinona +turvauduin silloin keinotekoiseen uneen. Huomatessani kahden valvotun +yön perästä, että kolmas samanlainen oli tulossa, lähetin kutsumaan +tohtori Pillsburya.</p> + +<p>Häntä kutsuttiin tohtoriksi ainoastaan kohteliaisuudesta, sillä hän oli, +kuten siihen aikaan sanottiin, »luonnonlääkäri» tai puoskaroitsija. Hän +itse kutsui itseänsä »animaalisen magnetismin professoriksi». Olin +tutustunut häneen sattumalta tutkiessani kerran huvin vuoksi +eläimellisen magnetismin ilmiöitä. Hän ei luullakseni ymmärtänyt +lääkintätaidosta hölyn pölyä, mutta varmaa oli, että hän oli erinomaisen +taitava magnetiseeraaja. Kolmatta unetonta yötä odottaessani lähetinkin +sentähden tavallisesti hakemaan häntä, jotta hän rauhoittavilla +sivellyksillään uuvuttaisi minut uneen. Olipa hermostoni kuinka +kiihtyneessä tilassa tahansa, voi tohtori Pillsbury tavallisesti lyhyen +ajan kuluttua lähteä luotani, jättäen minut mitä sikeimmän unen +helmoihin, jota kesti siksi, kunnes minut herätettiin vastaisen +hypnoottisen käsittelyn avulla. Herättäminen oli paljoa yksinkertaisempi +kuin nukuttaminen, ja mukavuuden vuoksi olin antanut tohtori Pillsburyn +opettaa Savyerille tämän menettelyn. + +Ei kukaan muu paitse uskollinen palvelijani tiennyt tohtori Pillsburyn +käyntien tarkoitusta, eipä edes sitä, että hän kävi luonani. +Luonnollisesti aioin ilmoittaa salaisuuteni Editille heti vihkimisemme +jälkeen. Tähän saakka en ollut kertonut hänelle siitä vielä sanaakaan, +sillä epäilemättä yhdistyi magneettiseen uneen jonkunlainen vaara, ja +minä tiesin, että hän vastustaisi menettelyäni mitä jyrkimmin. Vaara oli +luonnollisesti siinä, että uni voisi tulla liian sikeäksi, joten ei +nukuttajan voima enää voisi sitä katkaista, ja silloin seuraisi +puutumustilaa kuolema. Useista kokeista olin tullut huomaamaan, että +tämä vaara oli peräti pieni, jos vain otettiin huomioon muutamia +tarpeellisia varovaisuuskeinoja, ja toivoin voivani saada Editinkin +vakuutetuksi siitä, vaikka en sitä itse asiassa voinut oikein uskoa. +Lähdettyäni kysymyksenalaisena iltana Editin luota menin suoraan kotiini +ja lähetin Savyerin heti hakemaan tohtori Pillsburya. Sillävälin menin +maanalaiseen kammiooni, vaihdoin pukuni mukavaan aamunuttuun ja aloin +lukea iltapostissa tulleita kirjeitä, jotka Savyer oli asettanut +kirjoituspöydälleni.</p> + +<p>Eräs niistä oli uuden taloni rakennusmestarilta. Se vakuutti aivan +oikeiksi ne johtopäätökset, joita olin tehnyt sanomalehtikertomuksen +nojalla. Uusi lakko, kirjoitti hän, lykkää hänen sitoumuksensa +täyttämisen epämääräiseksi ajaksi, kun eivät työnantajat eivätkä +työntekijät aio myöntyä ilman sitkeää taistelua. Keisari Caligulan +kerrotaan toivoneen, että koko Rooman kansalla olisi vain yksi ainoa +pää, jotta hän olisi voinut lyödä sen kerralla poikki, ja pelkäänpä, +että minä tämän kirjeen luettuani hetken olin valmis toivomaan samaa +Amerikan työväenluokan suhteen. Synkät mietteeni keskeytyivät, kun +Savyer palasi tohtorin kanssa.</p> + +<p>Hänen oli ollut vaikea saada tohtoria mukaansa, kun tämä aikoi vielä +samana iltana matkustaa pois kaupungista. Pillsbury kertoi minulle, että +hän oli sitte viime näkemisemme saanut tietoonsa edullisen paikan +eräässä etäisessä kaupungissa ja päättänyt käyttää tilaisuutta hyväkseen +heti.</p> + +<p>Kun säikähtyneenä kysyin häneltä, miten minun käy hänen poissaollessaan, +antoi hän minulle muutamain Bostonissa asuvain magnetiseeraajain +osotteita, vakuuttaen, että kysymyksenalaiset henkilöt omistivat saman +voiman kuin hänkin.</p> + +<p>Jonkun verran tyyntyneenä tämän kysymyksen suhteen käskin Savyerin +herättämään minut seuraavana aamuna kello yhdeksän. Sitte laskeuduin +mukavaan asentoon vuoteelleni aamunuttu ylläni ja antausin tohtori +Pillsburyn käsittelyn alaiseksi. Tavattoman hermostunut tilani lienee +ehkä vaikuttanut sen, että tajuntani katosi hitaammin kuin ennen, mutta +vihdoin vaivuin suloiseen uneen.</p> + + +<p> </p> + +<center><h2>KOLMAS LUKU.</h2></center> + + +<p>»Hän avaa kohta silmänsä. Lienee parasta, että hän aluksi näkee +ainoastaan yhden meistä».</p> + +<p>»Lupaa siis, ettet kerro siitä mitään».</p> + +<p>Edellinen oli miehen, jälkimäinen naisen ääni. Kumpikin puhui kuiskaten.</p> + +<p>»Minun täytyy katsoa, miten hänen laitansa on».</p> + +<p>»Ei, lupaa minulle ensin täyttää pyyntöni».</p> + +<p>»Myönny siihen», kuiskasi kolmas myöskin naisen ääni.</p> + +<p>»Hyvä, minä lupaan», vastasi mies. »Menkää nopeasti pois, nyt hän +herää».</p> + +<p>Kuulin vaatetten kahinaa ja avasin silmäni. Komea, noin kuudenkymmenen +vuotias mies oli kumartuneena ylitseni. Hänen kasvoillaan kuvastui +sydämellinen hyväntahtoisuus ja samalla uteliaisuus. Hän oli minulle +aivan outo henkilö. Nousin kyynärpääni nojaan ja katselin ympärilleni. +Huoneessa ei ollut muita henkilöitä, kuin me kahden. En ollut koskaan +ennen käynyt siinä, enpä edes missään muussakaan samantapaisesti +kalustetussa huoneessa. Katsoin uudelleen seuralaisenani olevaa +henkilöä. Hän hymyili.</p> + +<p>»Kuinka voitte?» kysyi hän.</p> + +<p>»Missä minä olen?» kysyin minä.</p> + +<p>»Olette minun talossani», kuului vastaus.</p> + +<p>»Miten minä olen tänne tullut?»</p> + +<p>»Puhumme siitä myöhemmin, kun olette hiukan vahvistunut. Älkää olko +missään suhteessa levoton. Olette ystävien keskuudessa ja hyvissä +käsissä. Kuinka voitte nyt?»</p> + +<p>»Tuntuu hieman omituiselta», vastasin, »mutta luulen olevani aivan +terve. Olkaa hyvä ja kertokaa, miten olen joutunut nauttimaan +vierasvaraisuuttanne? Mitä minulle on tapahtunut? Kuinka olen tullut +tänne? Olinhan maatapannessani omassa talossani».</p> + +<p>»Selityksiin meillä on kyllin aikaa myöhemmin», vastasi tuntematon +isäntäni rauhoittavasti hymyillen. »On parasta välttää jännittävää +keskustelua, kunnes olette hiukan virkistynyt. Olkaa hyvä ja maistakaa +muutamia kulauksia tätä lääkettä, se on teille hyvää. Minä olen +lääkäri».</p> + +<p>Minä työnsin lasin pois ja nousin istumaan vuoteelleni, vaikka vaivoin, +sillä päätäni tuntui pyörryttävän.</p> + +<p>»Pyydän saada heti tietää, missä olen, ja mitä olette tehnyt minulle», +sanoin.</p> + +<p>»Hyvä herra», vastasi seuralaiseni, »sallikaa minun pyytää teitä +pysymään levollisena. Mielestäni olisi parempi, että te ette pyytäisi +selityksiä näin äkkiä, vaan jos välttämättömästi tahdotte, niin koetan +täyttää pyyntönne. Mutta ensin teidän täytyy maistaa tätä juomaa, se +vahvistaa teitä hiukan».</p> + +<p>Join, mitä hän tarjosi minulle. Sitte hän sanoi:</p> + +<p>»Ei ole niinkään helppoa, kuin näytte luulevan, sanoa teille, miten +olette joutunut tänne. Te voitte kertoa siitä minulle yhtä paljon kuin +minä teille. Te olette äsken herännyt syvästä unesta, tai oikeammin +tiedottomuuden tilasta. Sen voin sanoa teille. Sanotte vaipuneenne tähän +uneen kotonanne. Saanko kysyä, milloin se tapahtui?»</p> + +<p>»Milloin?!» vastasin, »milloinka se tapahtui! Eilen illalla +luonnollisesti, kello kymmenen. Käskin palvelijani Savyerin herättää +minut kello yhdeksän. Mihin Savyer on joutunut?»</p> + +<p>»Sitä en voi teille varmasti sanoa», vastasi seuralaiseni katsoen minua +sangen omituisesti, »mutta olen vakuutettu siitä, että hänellä on +pätevät syyt poissaoloonsa. Voitteko nyt sanoa minulle hiukan tarkemmin, +milloin vaivuitte uneen, tarkoitan minä päivänä?»</p> + +<p>»Luonnollisesti eilen illalla, kuten jo sanoin – ellen nimittäin ole +nukkunut kokonaista vuorokautta. Mutta hyvä jumala, eihän se voi olla +mahdollista; ja kuitenkin minusta tuntuu, kuin olisin nukkunut hyvin +kauan! Panin maata seppelöitsemispäivänä».</p> + +<p>»Seppelöitsemispäivänäkö!»</p> + +<p>»Niin, maanantaina, kolmaskymmenes päivä».</p> + +<p>»Suokaa anteeksi, missä kuussa?»</p> + +<p>»Tässä kuussa luonnollisesti, ellen ole nukkunut kesäkuuhun saakka, +mutta sehän ei voi olla mahdollista!»</p> + +<p>»Nyt on syyskuu».</p> + +<p>»Syyskuu! Ette kai aikone väittää, että olen nukkunut toukokuusta asti. +Sehän on uskomatonta».</p> + +<p>»Saadaan nähdä», vastasi hän. »Sanotte panneenne nukkumaan toukokuun +kolmantenakymmenentenä päivänä?»</p> + +<p>»Niin kyllä».</p> + +<p>»Saanko kysyä, minä vuonna?»</p> + +<p>Katsoin häntä sanattomana silmiin hetken.</p> + +<p>»Minä vuonnako?» kerroin vihdoin hiljaa.</p> + +<p>»Niin, minä vuonna, sallikaa kysyäkseni. Kun sanotte sen, voin sanoa +teille, kuinka kauan olette nukkunut».</p> + +<p>»Vuonna 1887», vastasin. Isäntäni pakotti minut juomaan lasista ja +koetteli valtimoani.</p> + +<p>»Hyvä herra», sanoi hän, »käytöksenne osottaa, että olette sivistynyt +mies, joka ei suinkaan ollut, kuten tiedän, teidän aikananne yhtä +luonnollista ja yleistä, kuin nyt. Olette siis jo epäilemättä tullut +huomaamaan, ettei tässä maailmassa oikeastaan voida sanoa mitään seikkaa +ihmeellisemmäksi, kuin jotakin toistakaan. Kaikilla ilmiöillä on yhtä +tärkeät syynsä ja yhtä luonnolliset seurauksensa. On luonnollista, että +se, mitä nyt aion sanoa teille, hämmästyttää teitä, mutta luotan siihen, +että ette anna sen liian suuressa määrässä häiritä mielenne tasapainoa. +Ulkomuodostanne päättäen olette tuskin kolmikymmenvuotias, ja +ruumiillinen tilanne on jotenkin samanlainen, kuin liian pitkästä ja +syvästä unesta heränneen henkilön. Mutta siitä huolimatta on tänään +syyskuun kymmenes päivä vuonna 2000, joten olette nukkunut +satakolmetoista vuotta, kolme kuukautta ja yksitoista päivää».</p> + +<p>Tunsin joutuvani tajuttomaksi, jonka tähden join lääkärin kehotuksesta +kupillisen jotakin lientä. Sen jälkeen minua alkoi kovasti nukuttaa ja +minä vaivuin uudestaan sikeään uneen.</p> + +<p>Kun heräsin, virtasi täysi päivänvalo huoneeseen, joka ensi kerralla oli +ollut keinotekoisesti valaistu. Salaperäinen isäntäni istui lähellä +vuodettani. Hänen katseensa oli poispäin kääntyneenä, kun avasin +silmäni. Minulla oli siis hyvä tilaisuus tarkastella häntä ja miettiä +omituista asemaani, ennenkuin hän huomasi, että olin hereillä. Pyörrytys +oli kokonaan kadonnut, ja ajatukseni olivat aivan selvät. Juttu, että +olisin nukkunut satakolmetoista vuotta, jonka olin äsken heikkona ja +häiriötilassa ollessani uskonut vastaväitteittä, palasi uudelleen +mieleeni, mutta en uskonut sitä ensinkään, vaan hylkäsin sen heti +naurettavana pettämisyrityksenä, vaikka en voinut edes hämärästi +aavistaa, mitä syitä siihen olisi voinut olla.</p> + +<p>Jotakin kummallista oli kuitenkin tapahtunut, sillä olinhan herännyt +oudossa talossa outojen ihmisten keskuudessa. Mutta mielikuvitukseni ei +kyennyt muihin selityksiin, kuin mitä hurjimpiin arveluihin tästä +ihmeellisestä tapahtumasta. Olinkohan joutunut jonkinlaisen salaliiton +uhriksi? Näytti tosiaan vähän siltä, mutta toiselta puolelta oli +huomattavissa, että jos ihmisen kasvojenilmeeseen laisinkaan voi +luottaa, voi pitää varmana, ettei tuo läheisyydessäni istuva +jalopiirteinen mies sielukkaine kasvoineen voinut olla osallisena +rikollisessa tai pahansuovassa hankkeessa. Sitte aloin miettiä, enköhän +liene joutunut ystäväini typerän pilan esineeksi. Ehkäpä he ovat +jollakin tavalla urkkineet selville maanalaisen makuusuojani salaisuuden +ja ryhtyneet tähän puuhaan saadakseen minut huomaamaan magneettisten +kokeiden vaarallisuuden. Mutta tämäkään otaksuminen ei näyttänyt +todenmukaiselta. Savyer ei olisi millään hinnalla ilmaissut +salaisuuttani, eikä minulla myöskään ollut sellaisia ystäviä, jotka +olisivat voineet ryhtyä tähän juoneen. Mutta kaikesta huolimatta tuntui +minusta todenmukaisimmalta, että olen pilan esineenä. Katselin huonetta +puoleksi odottaen näkeväni jotkut tutut kasvot pilkistävän esiin jonkun +verhon poimuista tai tuolin takaa. Kun loin silmäni seuralaiseeni, +katseli hän jo minua.</p> + +<p>»Olette nukkunut erittäin sikeästi kokonaista kaksitoista tuntia», +virkkoi hän iloisesti, »ja huomaan, että se on tehnyt hyvää. Näytätte +paljoa terveemmältä. Kasvoillanne on terve väri, ja silmänne ovat +kirkkaat. Kuinka voitte nyt?»</p> + +<p>»En ole milloinkaan ollut paremmissa voimissa», vastasin, nousten +istumaan.</p> + +<p>»Muistanette kai ensimäisen heräämisenne», jatkoi hän, »ja +hämmästyksenne, kun sanoin teille, kuinka kauan olette nukkunut?»</p> + +<p>»Luulen teidän sanoneen, että olen nukkunut satakolmetoista vuotta».</p> + +<p>»Aivan niin».</p> + +<p>»Myöntänette kai, että väitteenne tuntuu jotenkin mahdottomalta», sanoin +ivallisesti hymyillen.</p> + +<p>»Myönnän kyllä, että tapahtuma on hyvin merkillinen», vastasi hän. +»Mutta jos siihen on tarpeelliset edellytykset, ei se ole +epätodenmukainen eikä mahdoton, sen verran tunnemme jo magneettista +unitilaa. Jos tämä on täydellinen, kuten tässä tapauksessa oli laita, on +koko elontoiminta ehdottomasti lakannut, eikä minkäänlaista kudosten +kulumista tapahdu. Ei ole myöskään minkäänlaista rajaa tällaisen +unitilan pituudelle, jos ulkonaiset ehdot suojelevat ruumista +fyysillisiltä vahingoilta. Tämä valekuolemantapaus on tosin pisin, mitä +tunnetaan, mutta ei myöskään tiedetä mitään syytä, minkätähden ette +olisi voinut pysyä samassa tilassa läpi monien vuosisatojen, kunnes maan +yleinen jäähtyminen olisi hävittänyt ruumiinne ja laskenut sielun +vapauteen, ellei teitä olisi ennen löydetty, ja jos huone, josta teidät +löysimme, olisi säilynyt loukkaamatta».</p> + +<p>Minun täytyi tunnustaa, että jos todellakin olin joutunut pilan +esineeksi, oli sen keksijä löytänyt erinomaisen miehen toteuttamaan +tuumaa. Hänen vaikuttava ja vakuuttava esiintymisensä olisi voinut saada +todennäköiseksi vaikkapa väitteen, että kuu on tehty viheriästä +juustosta. Kasvoilleni ilmestyi epäilevä hymy, katsoessani häntä, kun +hän selitteli teoriiaansa magneettisesta unesta, mutta se ei näyttänyt +laisinkaan häiritsevän häntä.</p> + +<p>»Ehkä olette hyvä ja kerrotte minulle lähemmin, miten löysitte kammion, +josta mainitsitte, ja sen sisällön», pyysin häntä. »Kuuntelen mielelläni +hyviä satuja».</p> + +<p>»Tässä tapauksessa ei paraskaan satu voi vetää vertoja todellisuudelle», +vastasi hän vakavasti, alkaen sitte kertomuksensa. »Minä olin jo monta +vuotta aikonut rakentaa taloni vieressä olevaan suureen puutarhaan +laboratorion kemiallisia kokeita varten, joita harjoitan hyvin +mielelläni. Viime torstaina aloimme vihdoinkin kaivaa rakennuksen +kellarin paikkaa. Illalla oli työ valmis, ja perjantaina piti muurarien +ryhtyä toimeensa. Mutta yöllä oli tavattoman kova sade, ja aamulla oli +kellarini kuralätäkkönä, seinät sisään vierineinä. Tyttäreni, joka oli +lähtenyt mukaani katselemaan hävitystä, huomasi erään muurin kulman, +minkä sade oli paljastanut vierittäessään yhden kellarinsivun pois. Hän +huomautti minulle siitä. Vieritin maata pois laajemmalta, ja kun muuri +näytti jatkuvan etemmäksi, päätin tutkia sitä lähemmin. Työmiehet, joita +lähetin hakemaan, kaivoivat esiin suorakulmaisen holvin, joka oli noin +kahdeksan jalkaa alempana maanpintaa, ja näytti aikoinaan olleen +rakennettu vanhan rakennuksen perustuksen kulmaukseen. Holvin katolla +oleva tuhka- ja hiilikerros osotti, että tuli oli hävittänyt +rakennuksen. Itse holvi oli säilynyt vahingoittumatta, ja seinien +sementti oli aivan kuin uutta. Holvissa oli ovi, jota me emme kuitenkaan +voineet murtaa. Sentähden menimme sisään katon kautta, irroitettuamme +muutamia kivilohkareita. Ulos tulvaava ilma oli tosin ummehtunutta, +mutta puhdasta, kuivaa eikä erittäin kylmääkään. Astuttuani lyhty +kädessä alas huomasin olevani yhdeksännentoista vuosisadan tavan mukaan +sisustetussa makuukammiossa. Vuoteella makasi nuori mies. Luonnollisesti +otaksuimme, että hän oli kuollut, kuollut jo sata vuotta sitte, mutta +hänen erinomaisen hyvin säilynyt ruumiinsa herätti sekä minun että +paikalle kutsumaini ammattitoverien ihmettelyä. Emme olleet uskoneet, +että palsameeraustaito oli ollut noin korkealle kehittynyt, mutta +tässähän oli edessämme selvä todistus siitä, että esi-isämme olivat sen +tarkoin tunteneet. Toverini, joiden tiedonhalu oli herännyt, aikoivat +heti ryhtyä kokeisiin, saadakseen selville palsamoitsemisessa käytetyn +menettelyn, mutta minä estin heitä. Ainoana syynä tähän, ainakin ainoana +syynä, joka nyt täytyy mainitakseni, oli se, että muistin joskus +lukeneeni, kuinka korkealle teidän aikalaisenne olivat kehittäneet +eläimellisen magnetismin käyttämisen. Mieleeni johtui, että ehkäpä ei +palsamoimistaito olekkaan ollut sinä salaisena voimana, joka on voinut +säilyttää ruumistanne noin kauan, ehkäpä säilyttäjänä on +yksinkertaisesti elämä, ja te olette magneettisessa unessa. Tämä aate +näytti minusta itsestänikin niin naurettavalta, että en lausunut sitä +julki, välttääkseni toverieni ivaa, vaan esitin muita syitä, saadakseni +heidät siirtämään kokeensa tuonnemmaksi. Tuskin olivat he poistuneet, +kun minä jo alotin tarkoituksenmukaiset herätyskokeet, joiden tuloksen +te tunnette.»</p> + +<p>Vaikka kertomus olisi ollut vieläkin mahdottomampi, olisi esityksen +perusteellisuus sekä kertojan vakuuttava esiintymistapa saanut kuulijan +hämmästymään. Mielialani alkoi jo muuttua sangen kummalliseksi, kun +samalla huomasin kuvani eräässä seinällä riippuvassa kuvastimessa, hänen +lopettaessaan kertomuksensa. Nousin kävelemään ja menin kuvastimen +luokse. Kasvot, jotka siinä näin, olivat täsmälleen samat eivätkä +päivääkään vanhemmat, kuin ne, jotka olivat katselleet minua +seppelöitsemispäivänä, kun olin sitonut kaulaliinani, mennäkseni Editin +luokse – ja siitä oli muka kulunut satakolmetoista vuotta, kuten tuo +herra luuli voivansa uskotella minulle! Tunsin selvästi ja valtavasti, +että olin petoksen uhri. Suuttumus täytti mieleni ajatellessani, kuinka +röyhkeän vapaasti minua oli veijattu.</p> + +<p>»Hämmästytte varmaan», alkoi isäntäni puhella, »kun näette, että vaikka +olette toistasataa vuotta vanhempi, kuin sinä iltana, jolloin menitte +maanalaiseen makuukammioonne levolle, ei ulkomuotonne kumminkaan ole +muuttunut. Mutta ei siinä ole mitään kummastelemista. Juuri sen kautta, +että elontoiminta on ollut kokonaan poissa, olette voinut elää näin +kauan aikaa. Jos vähäinenkin aineenvaihto olisi tämän tilan kestäessä +tapahtunut ruumiissanne, olisi se jo aikoja sitte kokonaan hajonnut».</p> + +<p>»Hyvä herra», vastasin minä kääntyen häneen, »en tosin voi ensinkään +käsittää, minkätähden koetatte vakavan näköisenä uskotella minulle tätä +omituista satua todeksi, mutta olette tietysti itsekin kyllin viisas +huomaamaan, etteivät muut kuin tylsämieliset usko sitä. Sallikaa siis +minun jo päästä kuulemasta järjestelmällisiä mielettömyyksiä ja +vastatkaa minulle suoraan, tahdotteko järkevästi selittää, missä olen ja +miten olen tänne tullut. Jos ette sitä tee, otan itse selon asiasta enkä +anna kenenkään estää itseäni.»</p> + +<p>»Ettekö siis usko, että nyt on vuosiluku 2000?»</p> + +<p>»Pidättekö vieläkin tarpeellisena kysyä sitä», vastasin.</p> + +<p>»No hyvä», vastasi kummallinen isäntäni. »Vaikka ette uskokkaan minua, +niin kai uskotte omia silmiänne. Oletteko kyllin vahva tulemaan kanssani +muutamaa kerrosta korkeammalle?»</p> + +<p>»Olen yhtä vahva kuin milloin muulloin tahansa», vastasin vihaisesti, +»sen saatte ehkä pian huomata, jos jatkatte tätä pilaa vielä vähän +aikaa».</p> + +<p>»Pyydän teitä, hyvä herra», kuului seuralaiseni vastaus, »että ette +liian jyrkästi usko olevanne pilan esineenä, jotta ei vastavaikutus tule +liian suureksi ja vahingolliseksi, kun huomaatte, että olen puhunut +totta».</p> + +<p>Hänen osanottava, jopa säälinsekainen äänensä sekä järkähtämätön ja +hyväntahtoinen, vihaisista sanoistani loukkautumaton levollisuutensa +vaikutti minuun sangen omituisesti, ja minä seurasin häntä ulos +huoneesta peräti sekavassa mielentilassa. Hän vei minut rakennuksen +ylimpään kerrokseen, ja kun olimme vielä nousseet lyhyet portaat, +tulimme tasaiselle, aitauksen ympäröitsemälle katolle.</p> + +<p>»Olkaa hyvä ja katsokaa ympärillenne», sanoi hän päästyämme ylös, »ja +sanokaa, onko tämä yhdeksännentoista vuosisadan Boston».</p> + +<p>Jalkojeni juuressa oli suuri kaupunki. Kaikkialla näkyi kilometrien +pituisia, leveitä, puiden varjostamia ja upeiden rakennuksien +reunustamia katuja. Rakennukset eivät olleet katkeamattomissa riveissä +kylki kyljessä kiinni, vaan yksistään, suurempain tai pienempäin +istutusalojen ympäröitseminä. Jokaisessa korttelissa oli suuria, +avonaisia aloja puistoina. Lehvien välitse näkyi kuvapatsaita ja +suihkukaivoja ilta-auringon valossa. Joka taholta kohosi summattomia, +tavattoman kauniisti ja juhlallisesti vaikuttavia yleisiä rakennuksia +uljaine pylväsriveineen.</p> + +<p>En tosiaankaan ollut koskaan nähnyt tätä kaupunkia, enpä edes sen +vertaistakaan. Vihdoin käänsin katseeni läntiselle taivaanrannalle. +Olihan tuo sininen, auringon laskua kohden polveileva nauha vesirikas +Charlesjoki. Katsoin itään päin. Bostonin satama levisi edessäni +ympäröitsevine niemineen, eikä ainoakaan sen viheriöistä saarista ollut +kadonnut.</p> + +<p>Nyt tiesin, että isäntäni oli puhunut totta. Olin joutunut ihmeellisen +kohtalon alaiseksi.</p> + + +<p> </p> + +<center><h2>NELJÄS LUKU.</h2></center> + + +<p>En tosin vaipunut tainnoksiin, mutta koettaessani kuvitella mieleeni +asemaani, rupesi päätäni pyörryttämään, ja muistan, että seuralaiseni +täytyi voimakkaasti tukea minua, saattaessaan minut katolta erääseen +ylimmän kerroksen tilavaan saliin. Siellä hän pakotti minut juomaan pari +lasia hyvää viiniä ja hiukan aterioitsemaan.</p> + +<p>»Toivon, että tulette pian taas voimiinne», sanoi hän kehottavasti. »En +olisi käyttänyt niin jyrkkää keinoa, saadakseni teidät vakuutetuksi +asian todellisuudesta, ellei teidän käytöksenne, joka tällaisissa +oloissa oli täysin anteeksiannettava, olisi pakottanut minut siihen. +Pelkäsin hetken, sen tunnustan», lisäsi hän nauraen, »että lyötte minut +maahan – kuten yhdeksännellätoista vuosisadalla lienee ollut tapana +sanoa – jos en heti saa teitä vakuutetuksi siitä, että puhun totta. +Tiedän, että Bostonin asukkaat olivat teidän päivinänne kuuluisia +nyrkkitaistelijoita ja pidin viisaimpana toimia niin joutuin kuin +suinkin. Luulenpa teidän jo peruuttavan syytöksenne, että olisin +tahtonut pettää teitä».</p> + +<p>»Jos olisitte sanonut minulle», vastasin liikutettuna, »että on kulunut +tuhat vuotta sadan asemesta siitä, kun viimeksi näin tämän kaupungin, +uskoisin teitä».</p> + +<p>»Yksi vuosisata siitä tosin vain on kulunut», vastasi hän, »mutta monen +edellisen vuosituhannen kuluessa on maailmanhistoria saanut tyytyä +pienempiin muutoksiin».</p> + +<p>»Ja nyt», jatkoi hän tarttuen käteeni vastustamattoman sydämmellisesti, +»lausun teidät sydämellisesti tervetulleeksi kahdennenkymmenennen +vuosisadan Bostoniin ja tähän taloon. Nimeni on Leete; tohtori Leeteksi +minua kutsutaan».</p> + +<p>»Minun nimeni on Julian West», vastasin, puristaen hänen kättänsä.</p> + +<p>»On hauska tutustua teihin, herra West», vastasi hän. »Kuten näette, on +tämä rakennus entisen talonne paikalla, ja minä toivon, että kotiudutte +täällä ennen pitkää».</p> + +<p>Kun olin syönyt, suostuin kiitollisuudella tohtori Leeten ehdottamaan +kylpyyn ja puvun muuttamiseen.</p> + +<p>Näytti siltä, etteivät nuo perusteelliset muutokset, joista isäntäni oli +puhunut, olleet suurestikaan kajonneet miesten pukuihin, sillä muutamia +pieniä poikkeuksia lukuunottamatta ei pukeutuminen tuottanut erikoisia +vaikeuksia.</p> + +<p>Ruumiillisessa suhteessa tunsin nyt olevani entiselläni. Mutta +epäilemättä lukijani haluavat kuulla, miltä minusta tuntui henkisessä +suhteessa. Mitä tunsin mielessäni, kun huomasin äkkiä olevani aivan +uudessa maailmassa? Vastauksen asemasta kysyn, miltä teistä tuntuisi, +jos teidät äkkiä, silmänräpäyksessä muutettaisiin maan pinnalta +esimerkiksi paratiisiin tai tuonelaan. Liitäisivätköhän ajatuksenne heti +takaisin maan pinnalle, josta äsken lähditte, vai saisiko ensi +hämmästyksen ohimentyä syntyvä uuden ympäristön herättämä mielenkiinto +teidät hetkeksi unohtamaan entisen elämän, vaikka se myöhemmin +palaisikin mieleenne? Voin sanoa vain sen, että jos muutoksen luoma +mielentilanne olisi sama kuin se, mitä minä tunsin kuvaamassani +siirtymisessä, on viimeksimainitsemani otaksuminen oikea. Uuden +ympäristön herättämä hämmästyksen ja uteliaisuuden tunne täyttivät +tykkänään mieleni heti, kun ensimäinen mielenliikutus oli ohitse, ja +karkoittivat kaikki muut ajatukset. Entisen elämäni muisto katosi +tykkänään joksikin aikaa.</p> + +<p>Tuskin olin ruumiillisessa suhteessa tullut entiselleni isäntäni +ystävällisen huolenpidon kautta, kun jo tunsin palavaa halua päästä +uudelleen katolle. Pian istuimmekin siellä sangen mukavilla tuoleilla. +Kaupunki levisi ympärillämme ja allamme. Kun tohtori Leete oli vastannut +moniin, vanhoja, kadonneita ja niiden sijalle ilmestyneitä uusia +rakennuksia ja paikkoja koskeviin kysymyksiini, kysyi hän, mikä erotus +vanhan ja uuden Bostonin välillä enin herätti huomiotani.</p> + +<p>»Puhuakseni ensin pienistä asioista», vastasin hänelle, »luulen, että +savupiippujen ja savun katoaminen ensimäisenä pisti silmiini».</p> + +<p>»Vai niin», huudahti seuralaiseni vilkkaasti, »olin unohtanut +savupiiput, on jo niin kauan siitä, kun ne joutuivat pois käytännöstä. +Jo lähes sata vuotta sitte tuli tuo alkuperäinen polttotapa, jota te +käytitte synnyttääksenne lämpöä, vanhentuneeksi».</p> + +<p>»Kaupunkia katsellessani ihmetyttää minua myöskin asukasten varallisuus, +jota tuollainen upeus välttämättömästi edellyttää».</p> + +<p>»Maksaisin mitä tahansa, jos saisin luoda katsauksen teidän aikakautenne +Bostoniin», vastasi tohtori Leete. »Epäilemättä olivat senaikuiset +kaupungit jotenkin kurjia, kuten huomautuksestannekin jo voi päättää. +Vaikka teillä olisikin ollut kylliksi kauneuden aistia, laittaaksenne ne +siisteiksi, jota en tahdo epäillä, niin olisi silloisen kummallisen +talousjärjestelmän luoma yleinen köyhyys estänyt teidät siitä. +Sitäpaitsi ei silloin vallitseva ylenmäärin kehittynyt individualismi +ollut omiansa edistämään yleistä hyvää tarkoittavaa yhteistyötä. Kaikki +rikkaudet, mitä teillä oli, lienee käytetty melkein yksinomaan +yksityisten mukavuudeksi. Nykyjään sitävastoin käytetään ylijäämät +kaikkein mieluummin yleisten paikkojen koristelemiseen, josta jokainen +voi nauttia».</p> + +<p>Aurinko oli jo laskullaan, kun tulimme toisen kerran katolle, ja +jutellessamme kietoi yö kaupungin vähitellen vaippaansa.</p> + +<p>»Tulee pimeä», sanoi tohtori. »Menkäämme alas, niin esittelen teidät +vaimolleni ja tyttärelleni».</p> + +<p>Hänen sanojensa johdosta muistui mieleeni naisten äänet, joiden olin +kuullut kuiskuttelevan, kun heräsin tajuntaani. Suostuin ilolla hänen +ehdotukseensa, sillä olin sangen utelias näkemään, miltä naiset +näyttävät vuonna 2000. Huone, jossa tapasimme isäntäni puolison ja +tyttären, oli kuten koko rakennuksen sisusta miellyttävästi valaistu. +Tiesin, että valon täytyy olla keinotekoista, mutta en voinut huomata +lähdettä, mistä se levisi. Rouva Leete oli sangen hienon näköinen ja +hyvin säilynyt nainen, arviolta yhtä vanha kuin miehensäkin. Heidän +tyttärensä taas oli keväänsä ensi kukoistuksessa oleva kaunein nainen, +mitä koskaan olin nähnyt. Hänen kasvonsa olivat niin lumoavat, kuin +tummansinisistä silmistä, helakasta ihosta ja täysin säännöllisistä +piirteistä suinkin voi muodostua, mutta vaikkapa hänen kasvonsa eivät +olisikaan olleet niin hurmaavat, kuin ne todella olivat, olisi jo yksin +hänen vartalonsa virheetön sulous riittänyt takaamaan hänelle paikan +yhdeksännentoista vuosisadan kaunotarten joukossa. Tuossa +rakastettavassa olennossa yhtyi toisaalta naisen hentous ja hienous, +toisaalta terveys ja kuohuva elinvoima, jota niin usein olin kaivannut +oman aikakauteni naisissa, sopusointuisaksi, lumoavaksi kokonaisuudeksi. +Eräs sattuma, niin vähäpätöinen kuin se olikin verrattuna kaikkeen +siihen, mitä minulle jo oli tapahtunut, herätti myöskin huomiotani kun +meidät esiteltiin toisillemme: hänenkin nimensä oli Edit.</p> + +<p>Tämän iltainen seurustelu oli varmaankin ensimäinen laatuaan seurustelun +historiassa, mutta peräti erehdyttävää olisi luulla, että keskustelumme +olisi ollut luonnotonta tai jäykkää. Luulenpa tosiaan, että ihmiset +käyttäytyvät sitä luonnollisemmin, kuta luonnottomammat tai +tavattomammat ovat ne olot, joissa he esiintyvät, epäilemättä siitä +syystä, että tällaiset olot tekevät kaiken teeskentelemisen +mahdottomaksi. Ainakin oli minun seurustellessani näiden toisen +aikakauden ja toisen maailman edustajain kanssa keskustelumme niin +luottavaa ja avomielistä, että sellaista tapaa ainoastaan harvoin +vanhainkaan tuttavain piirissä. Epäilemättä riippui tämä pääasiallisesti +isäntäväkeni erinomaisen hienotunteisesta käytöstavasta. Emme +luonnollisesti voineet puhella mistään muusta, kun niistä omituisista +tapahtumista, joiden johdosta olin heidän keskuudessansa, mutta he +juttelivat niistä niin luonnollisen ja avomielisen osanottavasti, että +tapahtumat suurimmaksi osaksi kadottivat kammottavan salaperäisyytensä, +joka niin helposti olisi voinut päästä vallalle keskustelussa. Olisi +voinut luulla, että he olivat tottuneet seurustelemaan edellisiltä +vuosisadoilta heidän keskuuteensa eksyneitten henkilöitten kanssa, niin +hienotunteisesti he käyttäytyivät.</p> + +<p>Mitä itseeni tulee, eivät henkiset voimani ole koskaan olleet +vilkkaammat ja terävämmät eikä käsityskykyni valppaampi kuin sinä +iltana. En luonnollisesti tarkoita, että olisin hetkeksikään unohtanut +kummallisen asemani, mutta juuri se synnytti minussa kuumeentapaisen +vilkkauden, jonkunlaisen henkisen huumauksen.<a href="#a1">[1]</a></p> + +<p>Edit Leete ei ottanut sanottavasti osaa keskusteluun, mutta kun hänen +kauneutensa vetovoima tuon tuostakin sai minut luomaan katseeni häneen, +huomasin, että hän tarkasteli minua hartain, melkein viehättynein +katsein. Oli selvää, että minä olin herättänyt hänen huomiotansa +tavattoman suuressa määrässä, jota ei suinkaan tarvinnut ihmetellä, jos +hänellä vain oli jossakin määrin vilkas mielikuvitus. Vaikka +otaksuinkin, että uteliaisuus oli pääasiallisena vaikuttimena hänen +mielenkiintoonsa, vaikutti hänen katseensa minuun tavalla, jota se ei +olisi tehnyt, ellei hän olisi ollut niin kaunis.</p> + +<p>Tohtori Leete näkyi samoin kuin naisetkin sangen halukkaasti kuuntelevan +kertomustani niistä suhteista, joiden alaisena olin paneutunut levolle +maanalaiseen kammiooni. Jokainen koetti arvailla, miten oli mahdollista, +että minä olin unohdettu herättämättä. Lopuksi päättelimme seuraavan +otaksuman todenmukaisimmaksi, vaikka ei kukaan tietysti voi olla varma +sen yksityiskohdista: Holvin katolla tavattu tuhkakerros osotti, että +talo oli palanut. Otaksuttavaa on, että tulipalo oli sattunut samana +yönä, jolloin minä nukuin. On siis myöskin otaksuttavaa, että Sawyer oli +menettänyt henkensä joko tulipalon tai jonkun sen kanssa yhteydessä +olevan tapahtuman kautta. Silloin on loppu aivan luonnollista. Ei kukaan +muu kuin hän ja tohtori Pillsbury tienneet kammion olemassa olostakaan, +vielä vähemmän, että minä olin siellä, eikä tohtori Pillsbury, joka +samana iltana oli matkustanut New-Orleansiin, luultavasti ollut kuullut +mitään koko tulipalosta. Ystäväni ja yleisö luulivat tietysti, että minä +olin joutunut liekkien saaliiksi. Vaikka raunioita olisi kaivettukin, ei +olisi voitu löytää perustuksessa olevaa kammiotani, ellei kaivamista +olisi toimitettu hyvin perusteellisesti. Jos paikalle olisi heti +rakennettu, olisi tällainen kaivaminen ollut välttämätöntä, mutta +epävakaiset ajat ja paikan epäedullinen asema olivat estäneet uudestaan +rakentamista. Niiden puiden suuruus, jotka olivat kasvaneet taloni +paikalle, osotti tohtori Leeten sanojen mukaan, että tontti oli ollut +rakentamatta ainakin puoli vuosisataa.</p> + + +<p> </p> + +<center><h2>VIIDES LUKU.</h2></center> + + +<p>Kun naiset myöhemmin illalla olivat menneet pois, ja me olimme jääneet +tohtori Leeten kanssa kahden, kysyi hän, nukuttiko minua. Siinä +tapauksessa voisin mennä levolle vuoteeseeni. Mutta jos haluaisin valvoa +myöhäisempään, olisi hän suurimmalla mielihyvällä valmis valvomaan +kanssani.</p> + +<p>»Minä menen tavallisesti myöhään levolle», sanoi hän, »ja imartelematta +teitä voin sanoa, että tuskin voi ajatella hauskempaa seuraa, kuin +teidän. Emme totta tosiaan saa usein tilaisuutta puhutella +yhdeksännentoista vuosisadan miestä».</p> + +<p>Olin koko illan jonkinlaisen pelon painostamana ajatellut hetkeä, +jolloin minun pitäisi jäädä yksin mennäkseni nukkumaan. Näiden sangen +ystävällisten vierasten ympäröimänä, heidän myötätuntoisen +osanottavaisuutensa tukemana ja vahvistamana olin voinut säilyttää +mieleni tasapainon. Mutta silloinkin oli keskustelun väliaikoina salaman +nopeudella välähtänyt mielessäni se tuskan esimaku, joka minut oli +valtaava, kun ei mikään enää kiinnittänyt puoleensa ajatuksiani. Tiesin, +etten voisi nukkua sinä yönä, ja olen varma, ettei kukaan käsitä sitä +pelkuruudeksi, vaikka tunnustankin, että kauhistuin valveilla makaamista +ja miettimistä. Kun sanoin tämän suoraan isännälleni vastaukseksi hänen +kysymykseensä, arveli hän, että olisi kummallista, ellei mielialani +olisi juuri sellainen. Mutta unen suhteen voisin olla huoleti. Heti kun +haluan mennä nukkumaan, antaa hän minulle lääkettä, joka varmaan hankkii +minulle levollisen unen. Seuraavana aamuna tunnen hänen vakuutuksensa +mukaan itseni yhtä levolliseksi, kuin olisin ollut jo kauan aikaa tämän +uuden maailman kansalaisena.</p> + +<p>»Ennenkuin näin voi käydä», vastasin, »täytyy minun tutustua hieman +tarkemmin tähän Bostoniin, johon olen uudelleen ilmestynyt. Sanoitte +äsken katolla istuessamme, että kulunut vuosisata on saanut aikaan +suurempia muutoksia ihmiskunnan oloissa, kuin ennen vuosituhannet. +Nähdessäni kaupungin, voin sen kyllä uskoa, mutta olen sangen utelias +lähemmin tietämään, minkälaisia nämä muutokset ovat. Alkaakseni jostakin +– sillä alahan on epäilemättä sangen laaja – kysyn, miten olette +voineet ratkaista työväenkysymyksen tai oletteko voineet laisinkaan +ratkaista sitä? Se oli yhdeksännentoista vuosisadan ratkaisematon +arvoitus, ja kun panin levolle Bostonissa, uhkasi tämä arvoitus hävittää +koko yhteiskunnan, kun ei se voinut keksiä sille vastausta. Maksanee kai +vaivan nukkua sata vuotta, saadaksensa tietää, miten vastaus kuuluu, – +jos todella olette sen keksineet».</p> + +<p>»Luulen olevani oikeutettu väittämään, että olemme ratkaisseet +arvoituksen, koska nykyjään ei tunneta työväenkysymystä, eikä sellaista +voi enää syntyäkkään», vastasi tohtori Leete. »Yhteiskunta, joka ei +voinut ratkaista niin yksinkertaista tehtävää, ei ansainnutkaan +parempaa, kuin perikadon. Itse asiassa ei yhteiskunnan, tarkkaan +katsoen, tarvinnut ratkaista kysymystä laisinkaan, sillä se selveni +itsestään. Ratkaisuna oli taloudellisen kehityksen välttämätön tulos, +joka ei olisi voinut muodostua toisenlaiseksi. Yhteiskunnan tehtävänä +oli vain tunnustaa tämä kehitys ja tukea sitä, kun sen suunta tuli +tarkoin selville».</p> + +<p>»Ainoa, mitä minä voin tämän johdosta sanoa», vastasin, »on, ettei +kukaan tuntenut tällaista kehitystä vielä siihen aikaan, jolloin minä +nukuin.»</p> + +<p>»Sanoitte muistaakseni nukkuneenne vuonna 1887».</p> + +<p>»Aivan niin, toukokuun 30 p. 1887».</p> + +<p>Toverini katsoi minua hetken miettivän näköisenä. Sitte hän huomautti:</p> + +<p>»Tahdotte siis väittää, ettei yhteiskunta vielä silloinkaan yleensä +tuntenut sitä käännekohtaa, joka silloin oli tulossa. Luonnollisesti +uskon selitystänne täydellisesti. Monet meidän historioitsijamme ovatkin +jo huomanneet tuon teidän aikalaistenne omituisen sokeuden ajan +merkkeihin nähden; mutta meidän on vaikeampi käsittää muutamia muita +historiallisia tosiasioita – niin selviltä ja yksinkertaisilta kuin ne +näyttävätkin näin taaksepäin katsoen. Tarkoitan niitä lähestyvää +muutosta ennustavia ilmiöitä, joita jo teidänkin aikananne oli +huomattavissa. Olisi sangen hauskaa, herra West, saada hiukan tarkempi +selvitys siitä katsantokannasta, miltä te ja vertaisenne arvostelitte +yhteiskunnallista tilaa ja sen tulevaisuutta vuonna 1887. Huomasitte kai +ainakin sen, että jonkun suuren muutoksen täytyy olla seurauksena +laajalle levinneistä taloudellisista ja yhteiskunnallisista +levottomuuksista, niiden perustana olevasta kaikkien kansankerrosten +tuntemasta luokkaerosta ja ihmiskunnan yleisestä kurjuudesta».</p> + +<p>»Sen kyllä huomasimmekin», vastasin minä. »Tunsimme, että yhteiskunta +oli menettänyt ankkurinsa ja joutunut tuuliajolle. Ei kukaan voinut +sanoa, mihin se kulkeutuu, mutta kaikki pelkäsivät kallioita».</p> + +<p>»Mutta olihan virran suunta aivan selvä», sanoi tohtori Leete. »Jos vain +olisitte viitsineet ottaa siitä selon, olisitte huomanneet, että se ei +vie matalikolle, vaan syvälle kulkuvedelle».</p> + +<p>»Meillä oli siihen aikaan sananlaskuna: Herrat ovat aina viisaammat +raatihuoneelta tullessaan, kuin sinne mennessään», vastasin minä. +»Ainoa, mitä voin sanoa, on että nukkumaan mennessäni olivat olot +sellaiset, että en olisi hämmästynyt, jos olisin äsken katolta nähnyt +joukon hiiltyneitä, sammaltuneita raunioita tämän ihanan kaupungin +paikalla».</p> + +<p>Tohtori Leete kuunteli tarkasti ja nyökäytti miettien päätänsä, kun +lopetin.</p> + +<p>»Sananne todistavat», huomautti hän, »että Storios on ollut aivan +oikeassa kuvatessaan teidän aikakauttanne, vaikka tähän saakka on +yleensä luultu, että hän on liioitellut kuvaillessaan olojen synkkyyttä +ja ihmisten sekasortoisia ajatuksia. On luonnollista, että sellaisena +murrosaikana kuin silloin syntyy aina levottomuutta ja kiihtymystä. +Mutta kun näkee, kuinka selvästi kehittymään pyrkiväin voimain suunta +oli viitotettu, olisi valmis otaksumaan, että kansojen mielet täytti +toivo eikä pelko».</p> + +<p>»Ette ole sanonut vielä, minkä vastauksen olette löytäneet +arvoitukseen», sanoin hänelle. »Olen utelias tietämään, minkälaisen +kehityskulun käänteen kautta voi sellainen aikakausi, kuin minun oli, +luoda nykyisen rauhan ja hyvinvoinnin, jota näytte saavan nauttia».</p> + +<p>»Suokaa anteeksi», lausui isäntäni, »tupakoitsetteko?»</p> + +<p>Sytytettyämme sikarrit jatkoi hän: »Koska näytte samoin kuin minäkin +mieluummin juttelevan kuin nukkuvan, niin on ehkä parasta, että koetan +teille selittää nykyistä taloudellista järjestelmäämme ainakin +senverran, että tulette huomaamaan, ettei sen kehityksessä ole ollut +mitään salaperäistä tai käsittämätöntä. Teidän aikuistenne +Bostonilaisten sanotaan olleen halukkaita kyselemään, ja minä todistan +sukulaisuuteni heidän kanssansa siten, että kysyn teiltä aluksi, mikä +oli teidän mielestänne aikoinaan tärkein piirre +työväenlevottomuuksissa?»</p> + +<p>»Luonnollisesti työlakot», vastasin.</p> + +<p>»Aivan oikein, mutta mikä teki työlakot niin pelottaviksi?»</p> + +<p>»Lujat työväenjärjestöt».</p> + +<p>»Mikä oli näiden lujien järjestöjen tarkoituksena?»</p> + +<p>»Työntekijät väittivät, että heidän täytyy järjestyä, voidakseen +toteuttaa vaatimuksiansa ja puolustaa oikeuksiansa».</p> + +<p>»Niin onkin», sanoi tohtori Leete. »Työväenjärjestöt ja lakot johtuivat +kapitaalin, pääoman kasaantumisesta suurempiin ryhmiin, kuin koskaan +ennen. Ennenkuin tämä kokoontuminen alkoi, kun kaupan ja teollisuuden +johtajana vielä oli lukemattomat pienet, vähäisellä pääomalla varustetut +liikkeet vähälukuisten mutta summattomalla pääomalla varustettujen +suurliiketten asemasta, oli työntekijän asema työnantajaan nähden +jotenkin vapaa ja riippumaton. Ja kun silloin pienikin pääoma tai uusi +aate riitti luomaan jokaiselle oman liikkeen, tuli työntekijöistä +yhtämittaa työnantajia, eikä näiden luokkain välillä oikeastaan ollut +määrättyä tai ylipääsemätöntä rajaa. Silloin ei tarvittu +työväenjärjestöjä eikä myöskään voinut syntyä yleisiä lakkoja. Mutta kun +pienen pääoman omistajat olivat suorittaneet tehtävänsä, ja suurten +pääomain kasaantuminen alkoi, muuttuivat olot toisiksi. Yksityinen +työntekijä oli ollut vähäväkisille työnantajille suhteellisesti tärkeä, +vaan nyt hän kadotti kaiken merkityksensä ja voimansa suurkapitalistia +vastaan, samalla kuin häneltä riistettiin mahdollisuus kohota +työnantajaksi. Itsensäpuolustamisvaisto pakotti hänet liittymään yhteen +toveriensa kanssa.</p> + +<p>Sen ajan historia osottaa, että tyytymättömyys pääomain kasaantumista +vastaan oli pelottava. Luultiin, että yhteiskunta joutuisi siten +kauheamman hirmuvallan alaiseksi, kuin koskaan ennen. Uskottiin, että +kasaantunut pääoma laskee työntekijäin hartioille niin häpeällisen +orjuuden ikeen, ettei sellaista oltu vielä koskaan ennen kannettu: +orjuuden, jonka herroina eivät olleet enää ihmiset, vaan sieluttomat +koneet, ja tyydyttämätön voitonhimo ainoana tarkoitusperänä. Luodessamme +katsauksen taaksepäin emme voi kummastella työntekijäin epätoivoa, sillä +tuskinpa on ihmiskunta koskaan sitä ennen katsonut silmästä silmään +kurjempaa ja kauheampaa kohtaloa, kuin se, minkä alaiseksi se olisi +joutunut, jos odotettu hirmuvallan muoto olisi toteutunut.</p> + +<p>Sillävälin kehittyi teollisuuselämä kaikista valituksista huolimatta yhä +suuremmiksi etuoikeutetuiksi yhtiöiksi. Yhdysvalloissa, jossa tämä +kehitys oli ehtinyt etemmäksi kuin Europassa, ei yhdeksännentoista +vuosisadan viime neljänneksellä enää onnistunut ainoakaan yksilöllinen +yritys tärkeimmillä teollisuusaloilla, ellei sillä ollut käytettävänään +suuria pääomia. Ne pienet liikkeet, joita vielä yhdeksännentoista +vuosisadan viimeisellä vuosikymmenellä oli, kävivät nopeasti +perikatoansa kohti jäännöksinä menneistä ajoista tai elivät ne suurten +liikeyritysten loiskasveina, ellei niiden liikealana ollut pienet +piirit, jotka olivat vielä liian vähäpätöisiä vetämään puoleensa +suurkapitalistien huomiota. Silloisia pikkuliikkeitä voi verrata rottiin +ja hiiriin, jotka elivät koloissa ja pimeissä nurkissa, turvataksensa +olemassaolonsa siten, että koettivat olla herättämättä huomiota. +Rautatiet olivat laajenneet yhä laajemmiksi verkoiksi, kunnes jokainen +rata maassa oli parin ison yhtiön hallussa. Kaikki tärkeimmät tehdasalat +olivat liittojen käsissä. Nämä liitot, renkaat, trustit, tai mitä nimeä +ne lienevät kantaneetkin, määräsivät hinnat ja lakkauttivat kaiken +kilpailun, mikäli ei vastustajana ollut yhtä mahtava rengas. Siinä +tapauksessa seurasi taistelu, jonka lopputuloksena tavallisesti oli +vielä laajempi rengas. Suuret, kaupunkeihin perustetut kauppaliikkeet +kukistivat haaraosastojensa kautta kaikki kilpailijansa maaseuduilla ja +sulattivat itseensä kaupunkienkin pienemmät kauppiaat, kunnes kokonaisen +kaupunginosan liike oli <i>saman</i> katon alla, missä satoja entisiä +kauppiaita palveli kauppa-apulaisina. Kun pienten pääomain omistajat +eivät voineet sijoittaa rahojansa omiin liikkeisiin, ei heillä ollut +muuta keinoa, kuin ostaa niillä sen suurliikkeen osakkeita, jonka +palveluksessa he olivat, ja näin he tulivat kaksinkertaisesti riippumaan +suurliikkeistä.</p> + +<p>Se tosiasia, etteivät kansan epätoivoiset ponnistukset voineet estää +liike-elämää luisumasta yksien käsien ohjattavaksi, osottaa selvästi, +että tähän yhdistymiseen oli päteviä syitä. Pienten kapitalistien +lukemattomine liikkeineen oli täytynyt jättää taistelutanner +suurkapitalistien haltuun yksinkertaisesti sentähden, että he olivat +toisen aikakauden lapsia, ja siis kykenemättömiä täyttämään niitä +vaatimuksia, joita höyryn ja sähkön sekä summattomain jättiläisliiketten +kehitys asetti heidän suoritettavikseen. Entisaikojen järjestelmän +palauttaminen, vaikka se olisi ollut mahdollistakin, olisi ollut +hollikyytien aikakauteen palaamista, kun kerran on totuttu rautateihin. +Niin rasittava ja sietämätön kuin suurpääoman valta olikin, täytyi sen +uhrienkin kirouksistaan huolimatta myöntää, että kansan eri +teollisuushaarojen tuotantokyky oli kasvanut suuressa määrässä, ja että +liiketten yhdistymisen kautta syntyneen yhteisen hallinnon menot olivat +supistuneet paljoa pienemmiksi kuin ennen, jonka ohessa yleinen +varallisuus oli kasvanut ennen aavistamattomassa määrässä sen jälkeen +kuin uusi järjestelmä oli voittanut vanhan. Tämä edistys oli tosin +tehnyt rikkaat yhä rikkaammiksi ja siten suurentanut heidän ja +köyhälistön välillä olevaa juopaa, mutta siitä huolimatta oli +kieltämätöntä, että pääoma katsottuna ainoastaan varallisuuden +synnyttäjänä oli tullut yhä hedelmällisemmäksi samassa määrässä kuin se +oli kasaantunut yhteen. Jos vanha järjestelmä pienine pääomineen +olisikin voitu saattaa käytäntöön, olisi se tosin synnyttänyt suuremman +yhdenkaltaisuuden elämäntavoissa sekä enemmän persoonallista arvoa ja +vapautta, mutta tämän seurauksena olisi ollut yleinen köyhyys ja +aineellisen edistyksen keskeytyminen.</p> + +<p>Eikö siis voitu millään tavalla säilyttää tuota valtavaa, pääomain +keskittymisestä syntyvää ja suurempaa varallisuutta synnyttävää voimaa, +joutumatta Kartagon tapaisen rahavallan kahleisiin? Vastaus oli valmiina +jo heti, kun tämä kysymys lausuttiin. Huomattiin, että yhä suuremmissa +piirteissä esiintyvä pääoman keskittyminen ja kasaantuminen +yksinoikeutetuksi liike-elämän johtajaksi, jota niin toivottomasti ja +turhaan oli koetettu vastustaa, olikin itse asiassa kehityksen tulos, +jota vain tarvitsi johdonmukaisesti kehittää ja luoda siten kultainen +tulevaisuus ihmiskunnalle.</p> + +<p>Viime vuosisadan alussa oli kehitys jo ehtinyt huippuunsa lopulliseen +yksityisten kansojen piirissä tapahtuvaan pääomain kasaantumiseen +nähden. Maan teollisuutta ja kauppaa eivät enää johtaneet +vastuunalaisuudesta vapaat yksityiset henkilöt, jotka voivat menetellä +päähänpistojensa mukaan, omat edut ainoana tarkoitusperänään, vaan +johtamisvalta oli siirtynyt yhdelle ainoalle koko kansaa edustavalle +liitolle, joka toimi kaikkien puolesta yhteiseksi hyödyksi. Kokonainen +kansa järjestyi yhdeksi ainoaksi suureksi liikepiiriksi, joka sulatti +itseensä kaikki pienemmät ryhmät. Siitä tuli yksi ainoa kapitalisti +entisten monien sijaan, yksi ainoa etuoikeutettu työnantaja, joka +hävitti kaikki entiset pienemmät etuoikeudet, ja jonka voitot tulivat +kaikkien hyväksi. Renkaitten aikakauden lopputuloksena oli yksi ainoa +suuri rengas. Sanalla sanoen: Yhdysvaltojen kansa päätti ottaa koko +liike-elämänsä johdon omiin käsiinsä aivan samoin kuin se oli sata +vuotta sitte ottanut käsiinsä maansa hallinnon. Se järjesti nyt +liike-elämänsä samojen perusteiden mukaan, kuin se oli ennen järjestänyt +valtiollisen elämänsä. Ja vihdoinkin, vaikka omituisen myöhään, +huomattiin tuo ilmeinen tosiasia, ettei mikään ala ole niin omiaan +valtion hoidettavaksi, kuin kauppa ja teollisuus, joista koko kansan +olemassaolo riippuu. Huomattiin, että näiden jättäminen yksityisten, +ainoastaan omia etujansa valvovien kansalaisten käsiin on yhtä +mieletöntä, kuin valtiollisten asiain johdon jättäminen yksityisten +henkilöitten tai luokkien käsiin, jotka käyttävät sitä omaksi edukseen».</p> + +<p>»Tuollainen sanomaton mullistus, josta kerrotte, ei tietysti voinut +tapahtua ilman suuria väkivaltaisuuksia ja verenvuodatusta?» huomautin.</p> + +<p>»Päinvastoin», vastasi tohtori Leete, »se tapahtui tykkänään ilman +väkivaltaa. Muutoksen tarpeellisuus oli huomattu jo aikoja ennen. +Yleinen mielipide oli kypsynyt ottamaan sitä vastaan, ja sen +puolustajana oli kansan suuri enemmistö. Oli yhtä mahdotonta vastustaa +sitä asevoimalla kuin todisteluillakin. Toiselta puolelta ei kansa enää +tuntenut katkeruutta suuria renkaita eikä niiden johtajia kohtaan, +huomattuaan ne välttämättömiksi väliasteiksi taloudellisessa +kehityksessä. Suurten, etuoikeuksilla varustettujen yhtiöitten +kiivaimpain vastustajain täytyi myöntää, että niillä oli ollut +välttämätön ja peräti tärkeä tehtävä suoritettavanaan, kasvattaessansa +kansaa kykeneväksi ottamaan liike-elämän johdon omiin käsiinsä. +Viisikymmentä vuotta ennen olisi maan teollisuuden siirtäminen valtion +käsiin ollut rohkeimmankin mielestä uhkarohkea yritys. Mutta suuret +yhtiöt ja renkaat olivat käytännöllisesti opettaneet kansalle uusia +katsantotapoja tässä suhteessa. Vuosien kuluessa oli rengasten nähty +käsittelevän tuloja, jotka olivat paljoa suuremmat, kuin valtion tulot, +sekä johtavan satoja tuhansia työntekijöitä sellaisella menestyksellä ja +taloudellisella säästäväisyydellä, joka olisi ollut mahdotonta pienissä +oloissa. Huomattiin, että kuta suurempi liike on, sitä +yksinkertaisempain periaatetten mukaan sitä on johdettava. Samoin kuin +kone työskentelee varmemmin kuin käsi, samoin tuottaa suuren yhtiön +johdossa käytettävä järjestelmä paremmat tulokset, kuin isännän silmä +pienissä liikkeissä. Täten vaikutti kehitys sen, että kun ehdotettiin +liike-elämää otettavaksi valtion huostaan, ei kukaan enää pitänyt +ehdotuksen toteuttamista mahdottomana. Se oli tietysti pitempi +edistysaskel kuin mikään entisistä, mutta tiedettiin, että kun koko +kansa on ainoa liikkeen omistaja, poistuu monta vaikeutta, joita vastaan +yksityisten liiketten on täytynyt taistella».</p> + + +<p> </p> + +<center><h2>KUUDES LUKU.</h2></center> + + +<p>Tohtori Leete herkesi puhumasta ja minäkin olin vaiti koettaessani luoda +yleistä käsitystä niistä suunnattomista yhteiskunnallista järjestelmää +kohdanneista muutoksista, joita noin valtavan mullistuksen täytyi tuoda +mukanaan.</p> + +<p>Vihdoin lausuin: »Hallinnon toiminta-alan laajentaminen noin suuressa +määrässä on lievimmin sanoen valtava yritys».</p> + +<p>»Laajentaminenko? Mikä laajentaminen?»</p> + +<p>»Minun aikakaudellani pidettiin turvallisuuden säilyttämistä ja kansan +puolustamista ulkonaisia vihollisia vastaan, siis sotilas- ja +poliisivallan käyttämistä hallitusten varsinaisena tehtävänä».</p> + +<p>»Mitkä herran nimessä ovat sitte kansan viholliset?» huudahti tohtori +Leete. »Ranska, Englanti ja Saksako, vaiko nälkä, vilu ja alastomuus? +Teidän aikakaudellanne oli hallitusten tapana pientenkin kansainvälisten +selkkausten sattuessa ottaa haltuunsa kansalaiset ja laittaa +satojatuhansia heistä surmatuiksi tai raajarikoiksi sekä tuhlata kansan +varallisuutta kuin vettä, ilman että uhreille oli tästä vähintäkään +ajateltavaa hyötyä. Nykyjään ei ole sotia eikä hallituksellamme +sotaväkeä, mutta sen sijaan se ottaa muutamiksi vuosiksi johtaakseen +jokaisen kansalaisen työtä, suojellaksensa heidät kylmää, nälkää sekä +alastomuutta vastaan ja voidaksensa pitää huolta kaikista heidän +henkisistä sekä ruumiillisista tarpeistaan. Olen vakuutettu, herra West, +että jos tarkemmin ajattelette asiaa, myönnätte varmaan, että teidän +aikuistenne hallitusten toimialaa oli luonnottomasti laajennettu, vaan +ei meidän. Vaikka olisi kysymyksessä mitä parhaimmat tarkoitusperät, +eivät nykyiset ihmiset antaisi hallituksillensa sitä valtaa, joka niille +ennen myönnettiin mitä huonoimpiin tarkoituksiin».</p> + +<p>Minä vastasin: »Tahtomatta ryhtyä vertailuihin, huomautan vain, että +meidän aikakauden valtiomiesten vallanhimo ja lahjojen otto olisi tehnyt +teollisuuden hoitamisen valtion kautta aivan mahdottomaksi. Meidän +mielestämme olisi tuskin voinut tehdä huonompaa tekoa, kuin luovuttaa +rikkauden luojana olevain tuotannon välikappalten johto politiikkojen +käsiin. Aineelliset edut olivat silloisissa oloissa jo muutenkin liian +usein puolueitten leikkikaluna».</p> + +<p>»Epäilemättä olette oikeassa», vastasi tohtori Leete, »mutta nykyjään +elämme aivan toisissa oloissa. Meillä ei ole puolueita eikä +politikoitsijoita, ja vallanhimo sekä lahjojen otto ovat sanoja, joilla +on nykyjään vain historiallinen merkitys».</p> + +<p>»Siinä tapauksessa on ihmisluonteen täytynyt suuresti muuttua», sanoin.</p> + +<p>»Ei laisinkaan», väitti tohtori Leete, »vaan ihmisten elantosuhteet ovat +muuttuneet, ja niiden mukana heidän toimintansa vaikuttimet. Teidän +aikananne oli yhteiskunta järjestetty siten, että viranomaiset joutuivat +alituisesti kiusaukseen käyttää valtaansa väärin joko omaksi tai jonkun +toisen eduksi. Kun olot olivat sellaiset, näyttää ihmeelliseltä, että +voitte ensinkään uskoa asioittenne johtoa heidän käsiinsä. Nyt +sitävastoin on valtio järjestetty siten, ettei virkamies voi, vaikka +haluaisikin, hankkia itselleen eikä muille etua käyttämällä +virkavaltaansa väärin. Olkoonpa hän vaikka kuinka huono, ei häntä voi +lahjoa, sillä hänelle ei ole siitä mitään hyötyä. Meidän yhteiskuntamme +ei tunne palkintoja epärehellisyydestä. Nämä seikat voitte käsittää, +täydellisesti vasta sitte, kun opitte vähitellen lähemmin tuntemaan +olojamme».</p> + +<p>»Mutta ettehän ole vielä vastannut minulle, miten olette ratkaisseet +työväenkysymyksen», huomautin minä. »Tähän saakka on ollut puhetta vain +pääomasta. Kun kansa oli ottanut käsiinsä tehdasten, konevoiman, +rautateiden, maanviljelyksen ja vuorityön johdon, siis yleensä koko maan +kapitaalin, jäi työväenkysymys vielä ratkaisematta. Ottaessaan +kapitaalin tehtävät huoleksensa, sai se samalla tietysti myöskin +kapitalistien vaikeudet kannettavikseen».</p> + +<p>»Nämä vaikeudet katosivat samalla, kuin kansa otti pääomat haltuunsa», +vastasi tohtori Leete. »Kun työ järjestettiin yhden ainoan johdon alle, +ratkesi työväenkysymys itsestään, vaikka se teidän aikakaudellanne ja +silloisen järjestelmän vallitessa todellakin näytti mahdottomalta +ratkaista. Kun kansa oli ainoa työnantaja, muuttuivat kaikki kansalaiset +kansalaisoikeuksiensa perusteella työntekijöiksi, jotka jaettiin eri +toimiin teollisuuden tarpeen mukaan».</p> + +<p>»Olette siis yksinkertaisesti käyttäneet yleisen asevelvollisuuden +periaatetta sellaisena kuin se meidän aikakaudellamme oli, +ratkaistaksenne työväenkysymyksen».</p> + +<p>»Niinpä kyllä», vastasi tohtori Leete, »se seurasi itsestään, kun kansa +tuli ainoaksi kapitalistiksi. Kansaan oli jo juurtunut se käsitys, että +maan puolustamista tarkoittavaan asevelvollisuuteen on jokaisen terveen +kansalaisen otettava ehdottomasti ja samalla tavalla osaa. Helppoa oli +silloin huomata, että samoin oli jokaisen kansalaisen velvollisuus +suorittaa osansa kansan ylläpidoksi tarvittavaa ruumiillista tai +henkistä työtä, vaikka kansalaiset voivat suorittaa tämän tehtävän +jossakin määrin tasan jaettuna kunkin osalle vasta sitte, kun valtio oli +tullut ainoaksi työnantajaksi. Työn järjestäminen oli peräti mahdotonta +niin kauan kuin työnantajina oli satoja tai tuhansia yksilöitä sekä +yhtiöitä, joiden välillä ei minkäänlaista yhteisvaikutusta koetettu eikä +olisi voitukaan saada aikaan. Sentähden sattuikin usein, että suuret +joukot henkilöitä, jotka olisivat mielellään halunneet tehdä työtä, +eivät sitä löytäneet, kun taas toisaalta ne, jotka tahtoivat joko +kokonaan tai osaksi laiminlyödä tämän velvollisuutensa, voivat sen +helposti tehdä».</p> + +<p>»Tuleeko nyt siis jokaisen pakollisesti ottaa osaa valtion järjestämään +työhön?» kysyin.</p> + +<p>»Osanotto työhön on niin selvä ja luonnollinen asia, ettei siihen +tarvitse ketään pakottaa», vastasi tohtori Leete. »Sitä pidetään niin +luonnollisena, etteivät ihmiset enää osaa ajatellakkaan sitä pakoksi. +Henkilö, jota tässä tapauksessa pitäisi pakottaa, joutuisi tavattoman +halveksimisen alaiseksi. Mutta toisaalta on tämä työ niin ehdottomasti +välttämätöntä, että siinä suhteessa on liian lievää sanoa sitä +pakolliseksi. Koko yhteiskuntamme nojautuu niin täydellisesti sille +perustukselle, että jos voisi otaksua jonkun henkilön vetäytyvän pois +tämän velvollisuutensa täyttämisestä, niin hänellä ei olisi vähintäkään +mahdollisuutta pitää huolta toimeentulostaan. Hän sulkisi itsensä siten +ulos maailmasta, pois kansalaistensa joukosta, sanalla sanoen: surmaisi +itsensä».</p> + +<p>»Onko palvelusaika tässä teollisuusarmeijassa elinkautinen?»</p> + +<p>»Ei suinkaan! Se alkaa myöhemmin ja loppuu varemmin kuin keskimäärin +teidän aikakaudellanne. Teidän tehtaanne olivat täynnä lapsia ja +vanhuksia, mutta meillä on nuoruuden aika omistettu kasvatukselle, ja +täyden kypsyyden aika, josta lähtien ruumiinvoimat alkavat vähetä, +käytetään lepoon ja virkistäviin huvitteluihin. Työaika alkaa +kasvatuksen päätyttyä yhdennestäkolmatta ikävuodesta ja kestää +kaksikymmentäneljä vuotta, loppuen siis 45 ikävuoteen. Vaikka yleinen +työvelvollisuus loppuu 45 vanhana, voidaan sitä vanhemmatkin kansalaiset +hätätilassa, kuin on puute työntekijöistä, kutsua palvelukseen, kunnes +he ovat täyttäneet 55 vuotta. Tämä tapahtuu peräti harvoin, oikeastaan +tuskin koskaan. Joka vuosi lokakuun 15 päivänä on tarkastuspäivä, +jolloin yhdenkolmatta vuoden vanhat kutsutaan työhön ja kaikki +neljäkolmatta vuotta palvelleet 45 vuotiaat lasketaan juhlallisesti +vapaiksi. Tämä on meillä juhlapäivä, josta laskemme kaikki tapahtumat. +Se on meidän olympiaadi, vaikka se uudistuu joka vuosi.</p> + + +<p> </p> + +<center><h2>SEITSEMÄS LUKU.</h2></center> + + +<p>»Minun luullakseni», huomautin, »alkavat menettelytapanne pahimmat +vaikeudet vasta sitte, kun olette kutsuneet kansalaiset suorittamaan +työvelvollisuuttansa, sillä siihen loppuu yhdenkaltaisuus sotajoukon +kanssa. Sotilailla on kaikilla sama, vieläpä sangen yksinkertainen +tehtävä suoritettavana. Heidän tulee vain oppia käyttämään aseita, +marssimaan ja tekemään vahtipalvelusta. Mutta työn armeijan täytyy oppia +pari kolmesataa eri ammattia ja kyetä ne suorittamaan. Mikä johtajanero +hallinnossa kykenisikään viisaasti ratkaisemaan, mille alalle suuren +kansan kunkin yksityisen jäsenen tulee antautua, mitä ammattia ruveta +harjoittamaan?»</p> + +<p>»Hallinnolla ei ole sen ratkaisun kanssa mitään tekemistä».</p> + +<p>»Kuka sen sitte ratkaisee?»</p> + +<p>»Jokainen omasta puolestaan, seuraten luonteensa taipumuksia. Ei kammota +mitään vaivoja, kun koetetaan saada kukin yksilö kykeneväksi huomaamaan +luonnollisia taipumuksiansa. Meidän teollisuusarmeijamme on järjestetty +sen periaatteen nojalle, että ihmisen luonnolliset taipumukset, sekä +henkiset että ruumiilliset, määräävät varmimmin, millä alalla hänen +työnsä tuottaa suurimman hyödyn yhteiskunnalle ja enimmän tyydytystä +hänelle itsellensä. Vaikka kukaan ei voi vetäytyä suorittamasta yleistä +työvelvollisuuttaan muodossa tai toisessa, saa jokainen yksityinen +vapaaehtoisesti valita – muutamia tarpeellisia määräyksiä noudattaen – +millä alalla hän tahtoo suorittaa työvelvollisuutensa. Kun yksilön +tyytyväisyys ja onnellisuudentunne palvelusajan kuluessa riippuu siitä, +että hän saa tehdä työtä, johon hänellä on taipumusta, tarkastelevat +vanhemmat ja opettajat jo aikaisimmista ikävuosista alkaen ilmestyviä +merkkejä lasten taipumuksista. Kasvatuksessamme on annettu tärkeä sija +kansallisen teollisuusjärjestelmän ja sen kehityshistorian tutkimiselle +samoin kuin kaikkien tärkeimpien ammattien alkuperusteille. Vaikka ei +tämä käytännöllinen opetus saakkaan supistaa koulujemme päämääränä +olevan yleisen hengenviljelyksen opetusaikaa, ehditään siellä kuitenkin +opettaa nuorisoamme sekä tarkkaan tuntemaan kansallisen teollisuutemme +järjestelmä että myöskin harjoittamaan heitä jossakin määrässä +tutustumaan työkaluihin ja niiden käyttämiseen. Koulumme oppilaat käyvät +opettajiensa johdolla usein työpajoissa, ja usein tehdään pitempiäkin +retkeilyjä, jotta he oppisivat tuntemaan eri teollisuusaloja. Teidän +aikakaudellanne ei kenenkään tarvinnut hävetä sitä, ettei hän laisinkaan +tuntenut oman alansa ulkopuolella olevia ammatteja, mutta nykyjään olisi +tällainen tietämättömyys voittamattomana esteenä sen meillä vallitsevan +aatteen toteuttamisessa, että jokaisen tulee kyetä avoimin silmin +valitsemaan itsellensä toimialan, joka parhaiten vastaa hänen kykyänsä +ja taipumuksiansa. Tavallisesti on nuorukainen jo paljoa ennen työhön +astumistaan tullut selville, mille alalle hän antautuu, jopa hankkinut +jonkun verran ammattitaitoakin, ja odottaa vain kärsimättömästi aikaa, +jolloin hän saa astua riveihin».</p> + +<p>Minä huomautin: »Tuskinpa voinee sattua niin, että niiden lukumäärä, +jotka haluavat ryhtyä harjoittamaan jotakin ammattia, vastaisi sillä +alalla tarvittavain työntekijäin lukua. Tavallisesti lienee +ilmoittautujia joko enemmän tai vähemmän».</p> + +<p>»Vapaaehtoisten lukumäärä vastaa jokseenkin tarvetta», vastasi tohtori +Leete. »Hallinnon tulee valvoa, että näin käy. Pidetään tarkkaa lukua +siitä, kuinka monta vapaaehtoista kullekin alalle tarjoutuu. Jos heidän +lukumääränsä jollakin alalla on tuntuvasti suurempi tarvetta, päätetään +sen johdosta, että kysymyksenalainen ammatti on muita miellyttävämpi. +Jos taas toiselta puolelta tarjoutuvain vapaaehtoisten joukko alkaa +vähetä tarvittavaa määrää alemmaksi, todistaa se, että ammattia pidetään +liian rasittavana. Hallituksen huolena on valvoa, että kaikkien +ammattien viehätysvoima, mikäli se riippuu työehdoista, pysyy +yhtäsuurena, toimet yhtä rasittavina henkilöille, joiden taipumuksia ne +vastaavat. Tämä tapahtuu siten, että työaika järjestetään eri aloilla +eri pitkäksi työn vaikeuden mukaan. Huokeammissa, miellyttävissä +olosuhteissa suoritettavassa työssä on pitempi työaika, mutta vaikeissa +ammateissa, kuten kaivostöissä, on työaika lyhin. Ei ole minkäänlaista +edeltäpäin määrättyä teoreettista sääntöä, jonka mukaan työn +rasittavaisuus päätettäisiin. Kun hallinto vähentää työtaakkaa joiltakin +työväenryhmiltä ja lisää sitä toisille, noudattaa se työväestön omaa +mielipidettä, joka ilmestyy vapaaehtoisten lukumäärässä. Periaatteena +on, ettei kenenkään työ saa yleensä olla suorittajalleen vaikeampaa kuin +jonkun toisen työ. Tässä tulee työntekijäin itsensä olla ratkaisijana. +Ei mikään rajoita tämän periaatteen sovittamista käytäntöön. Jos joku +erityinen toimi on niin vaikeaa tai vastenmielistä, ettei siihen +ilmoittaudu kylliksi vapaaehtoisia, ellei työaikaa lyhennetä kymmeneen +minuuttiin, niin tämä tehdään. Jos ei silloinkaan ketään ilmoittaudu, +jätetään koko ammatti. Mutta todellisuudessa riittää jo pienempikin +työajan lyhennys tai jotkut muut siihen yhdistetyt edut takaamaan +tarpeellisen määrän halukkaita työntekijöitä jokaiselle yhteiskuntaa +hyödyttävälle työalalle. Mutta jos todellakin tällaiseen yhteiskunnalle +hyödylliseen työhön välttämättömästi liittyvät vaikeudet ja vaarat +olisivat niin suuria, etteivät myönnetyt edut riittäisi voittamaan +ihmisten vastenmielisyyttä kysymyksenalaista työtä kohtaan, tarvitsisi +hallinnon vain siirtää se tavallisten toimialojen ulkopuolelle, +selittämällä, että sen suorittamiseen tarvitaan »erityistä rohkeutta», +ja että ne, jotka työhön ryhtyvät, ansaitsevat kansan erityistä +kiitollisuutta. Silloin tarjoutuu vapaaehtoisia kylliksi. Meidän nuoret +miehemme ovat sangen kunnianhimoisia eivätkä he jätä sellaista +tilaisuutta käyttämättä. Käsitätte tietysti, että kun teollisuuden +suorittaminen riippuu vapaaehtoisista, on kaikilta aloilta koetettu +täydellisesti poistaa epäterveelliset tai hengenvaaralliset työehdot. +Terveys ja turvallisuus on joka ammatissa taattu. Kansa ei raatele eikä +teurasta satojatuhansia työntekijöitään, kuten yksityiset kapitalistit +ja yhtiöt tekivät teidän aikakaudellanne».</p> + +<p>»Mutta miten menettelette», kysyin minä, »jos näin ollen johonkin +ammattiin ilmoittautuu useampia vapaaehtoisia kuin tarvitaan?»</p> + +<p>»Silloin on niillä etuoikeus, jotka ovat hankkineet laajimmat tiedot +haluamastaan ammatista. Mutta ei kenenkään, joka pitemmän aikaa haluaa +päästä jollekin ammattialalle, tarvitse jäädä siitä pois. Jos joku ei +voi päästä haluamaansa toimeen, on hänellä tavallisesti pari muuta, +edellisen kaltaista ammattia, jotka jossakin määrässä viehättävät häntä. +Jokaisen tulee kehittää taipumuksiansa niin, että hänellä on halua +toiseen tai kolmanteen työhön, ellei hän ensiksi haluamaansa saa, +tapahtukoonpa tämä sitte joko työhön ryhdyttäessä tai myöhemmin, kun +joku uusi keksintö tai muuttuneet vaatimukset tekevät hänet ensimäiseen +toimeensa kykenemättömäksi. Silloin hän voi aina löytää uuden, +suhteellisesti miellyttävän toiminta-alan. Tämä paikan vaihtoa koskeva +periaate on sangen tärkeä järjestelmässämme. On vielä lisäksi +huomattava, että jos jossakin ammatissa yhtäkkiä syntyisi työntekijöiden +puutetta täi tuotantoa pitäisi äkkiä korottaa, koetetaan asia tosin +ennen muuta järjestää vapaaehtoisuuden tietä. Mutta hallitus voi +hätätilassa myöskin ilmoittaa tarvittavan ylimääräisiä tai ottaa +tarvittavat työvoimat joltakin toiselta alalta. Nämä voidaan kuitenkin +ottaa ainoastaan ammattitaidottomain tai tavallisten työntekijäin +luokasta».</p> + +<p>»Miten siihen luokkaan saadaan työntekijöitä?» tiedustelin häneltä. +»Siihen kai ei kukaan ruvenne vapaaehtoisesti?»</p> + +<p>»Ammattitaidottomain luokkaan luetaan kaikki kolmen ensimäisen vuoden +työntekijät. Vasta tämän ajan kuluttua saa nuorukainen, jota siihen +saakka voidaan käyttää mihin työhön tahansa johtajain määräyksen mukaan, +valita erityisen toimialan. Ei kukaan pääse vapaaksi näistä kolmesta +ensimäisestä työvuodesta, joiden kuluessa kaikkien täytyy tottua +tarkkaan järjestykseen. Nuoret miehemme ovatkin hyvin iloissaan, +saadessaan vaihtaa tämän ankaran koulun ammattialoilla vallitsevaan +suhteellisesti suurempaan vapauteen. Jos joku on niin kykenemätön, ettei +hän ole voinut huomata itsessään taipumusta mihinkään erityiseen +ammattiin eikä siis kykene valitsemaan omaa toimialaa, saa hän jäädä +tavalliseksi työntekijäksi. Mutta sellaiset tapaukset ovat +luonnollisesti, kuten ymmärtänette, hyvin harvinaisia».</p> + +<p>»Kun joku on valinnut ammatin itsellensä», huomautin, »niin täytyy hänen +luonnollisesti pysyä siinä koko työaikansa».</p> + +<p>»Ei se ole välttämätöntä», vastasi tohtori Leete. »Vaikka tiheitä ja +oikusta johtuvia muutoksia koetetaan estää, jopa kielletäänkin, voi +kuitenkin jokainen työntekijä määrätyillä ehdoilla ja ottaen huomioon +ammattien tarpeet, hakea vapaaehtoisena siirtoa toiselle alalle, jos hän +luulee, että se sopii hänelle paremmin kuin ensiksi valitsemansa. Tässä +tapauksessa hän on samojen ehtojen ja määräysten alainen, kuin ensi +kertaa työhön astuva, vapaaehtoinen. Samoin voi työntekijä, myöskin +erityisiä ehtoja noudattaen, muuttaa toiselle paikkakunnalle, kun se ei +tapahdu liian usein. Teidän järjestelmänne vallitessa voi oloihin +tyytymätön työntekijä tosin jättää työnsä milloin tahansa, mutta samalla +hän myös pani vaaranalaiseksi koko toimeentulonsa, vieläpä +tulevaisuutensakin. Me olemme huomanneet, että ainoastaan hyvin harvat +tahtovat luopua vanhasta opitusta toimestaan ryhtyäksensä uuteen sekä +vaihtaa vanhat ystävänsä ja työtoverinsa uusiin. Ainoastaan huonoimmat +työntekijät muuttelevat tällä tavalla, niin usein kuin määräyksemme +sallivat. Terveydellisistä syistä johtuvat muutokset hyväksytään +tietysti aina».</p> + +<p>»Teollisuusaloilla voi järjestelmänne kyllä olla erittäin hyvä ja johtaa +erinomaisiin tuloksiin», myönsin minä, »mutta en usko, että sitä voidaan +sovittaa korkeammilla henkisillä aloilla niihin ihmisiin, jotka eivät +palvele kansaansa kättensä, vaan henkensä työllä. Luonnollisesti +tarvitsette tekin tämänlaatuisen työntekijöitä. Miten voitte valita ne +maanviljelys- tai teollisuustyöväestön joukosta? Tämä kai vaatii +luullakseni sangen tarkkaa seulomista».</p> + +<p>»Vaatii kyllä», vastasi tohtori Leete. »Siinä tarvitaan mitä +huolellisinta tutkimista, ja sentähden annammekin jokaisen yksilön +itsensä päättää, tahtooko hän ryhtyä henkiseen vai ruumiilliseen työhön. +Kolmivuotisen palveluskauden kuluttua, joka on jokaisen suoritettava +tavallisena työntekijänä, päättää kukin luonnollisia taipumuksiansa +seuraten, tahtooko hän kehittyä taiteen tai tieteen palvelukseen tai +tulla maanviljelijäksi tai teollisuustyömieheksi. Jos joku luulee +paremmin pystyvänsä henkiseen kuin ruumiilliseen työhön, on hänellä +kaikki keinot käytettävinään ja tiet avoinna tutkiaksensa luuloteltujen +taipumustensa pätevyyttä ja harjoittaaksensa sekä kehittääksensä niitä, +voidaksensa sitte antautua seuraamaan kutsumustansa, jos hän siihen +kykenee. Teknilliset, lääkintätaidon, kuvanveiston, maalaus-, musiikki- +ja näytelmätaiteen sekä korkeimmat tieteelliset oppilaitokset ovat +halullisille ehdottomasti avoinna».</p> + +<p>»Eivätkö ne ole täynnä nuorisoa, jonka ainoana tarkoitusperänä on päästä +tekemästä työtä?»</p> + +<p>Tohtori Leete nauroi hieman ivallisesti, virkkoen:</p> + +<p>»Voin teille aivan varmasti vakuuttaa, ettei ainoakaan pyri näihin +oppilaitoksiin siinä tarkoituksessa, että hän siten välttäisi työtä. Ne +ovat sellaisia varten, joilla on erinomaiset taipumukset valitsemallaan +oppialalla, ja jokainen, jolla ei näitä taipumuksia ole, tekee +mieluummin vaikka kaksinkertaisia työpäiviä ammatissaan, kuin koettaa +seurata sellaista luokkaa. Luonnollisesti on monta sellaista, jotka ovat +erehtyneet kutsumuksessansa ja palaavat teollisuuden palvelukseen, +huomattuansa, etteivät he voi täyttää oppilaitoksien vaatimuksia. Tätä +ei pidetä häpeänä, sillä yhteinen hyvä kehottaa jokaista kehittämään +niitä kykyjä ja luonnonlahjoja, joita hän luulee huomanneensa +itsessänsä, mutta joiden olemassaolo voidaan todistaa vasta kokeiden +kautta. Korkeimmat koulut olivat teidän aikakaudellanne melkein +tykkänään riippuvia oppilasten ylläpidosta, ja näyttää siltä, että ne +antoivat todistuksia kykenemättömillekin henkilöille, jotka siten saivat +paikkoja henkisen työn aloilla. Meidän koulumme ovat kansallisia +laitoksia, ja se, joka on suorittanut niiden kurssit, ei tarvitse muita +todistuksia kyvystänsä».</p> + +<p>»Jokaisella on tilaisuus astua opin teille, kunnes hän on täyttänyt 30 +vuotta», jatkoi tohtori. »Sen jälkeen ei ketään enää oteta oppilaaksi, +koska siinä tapauksessa aika, jolloin hän voi alallaan palvella +kansaansa ennen eroamisikään joutumistansa, tulisi liian lyhyeksi. +Teidän aikakautenne nuorukaisten täytyi jo aivan nuorina valita alansa, +ja sentähden he sangen usein tykkänään erehtyivät kutsumuksestaan, +joutuivat väärälle uralle. Nykyään tiedetään, että muutamain henkilöiden +luonnonlahjat kehittyvät paljoa myöhemmin kuin toisten, ja sentähden on +opin tie meillä auki kuusi vuotta, neljänkolmatta vanhasta 30 ikävuoteen +saakka».</p> + +<p>Huulillani oli jo kymmenkunnan kertaa ollut eräs kysymys, joka minun +aikanani oli pahimpana esteenä teollisuuskysymyksen lopullista ratkaisua +pohdittaissa. Nyt sen lausuin:</p> + +<p>»On omituista», sanoin, »että ette ole vielä maininnut sanaakaan +palkanmaksujärjestelmästänne. Kun kansa on ainoa työnantaja, täytyy +hallituksen tietysti järjestää palkat ja määrätä, kuinka paljon kukin +saa, lääkäristä alkaen päivätyöläiseen saakka. Voin sanoa, ettei +tällaista järjestelmää olisi meidän aikanamme missään tapauksessa +hyväksytty, enkä ymmärrä, miten se nytkään voi käydä laatuun, ellei +ihmisluonne ole tykkänään muuttunut. Meidän aikakaudellamme ei kukaan +ollut tyytyväinen palkkaansa. Sekin, joka itse sai kylliksi, oli varma +siitä, että hänen naapurinsa sai liiaksi, ja paheksui sitä. Jos tästä +johtuva yleinen tyytymättömyys, joka puhkesi esiin kirouksina ja +lakkoina lukemattomia työnantajoita vastaan, olisi voitu kohdistaa yhtä +ainoaa, esim. hallitusta vastaan, ei se olisi pysynyt pystyssä kahta +palkanmaksupäivää, vaikka olisi ollut kuinka luja».</p> + +<p>Tohtori Leete nauroi sydämellisesti.</p> + +<p>»Aivan niin, aivan niin», sanoi hän. »Yleinen työlakko olisi syntynyt jo +ensimäisenä palkanmaksupäivänä, ja hallitusta vastaan suunnattu lakkohan +on vallankumous».</p> + +<p>»Kuinka te siis voitte estää vallankumousta syntymästä joka +palkanmaksupäivänä?» kysyin. »Onko joku suuri filosoofi keksinyt uuden +laskutavan, jonka nojalla voidaan tarkkaan ja kaikkien mieliksi määrätä +kaiken työn suhteellinen ja todellinen arvo, olkoonpa se sitte +ruumiillista tai henkistä, käden tai äänen, korvan tai silmän työtä? Tai +onko ihmisluonne muuttunut niin täydellisesti, ettei kukaan enää katso +omaa etuansa, vaan jokainen harrastaa toisten parasta? Muuten en voi +asiaa selittää».</p> + +<p>»Ei ole tapahtunut kumpaakaan», vastasi isäntäni nauraen. »Mutta nyt +teidän täytyy muistaa, herra West, että te olette sekä potilaani että +vieraani, ja sallia minun saattaa teidät levolle. Huomenna puhelemme +enemmän. Kello on jo yli kolmen».</p> + +<p>»Se on epäilemättä viisas määräys», vastasin, »jos vain voitte sen +toteuttaa».</p> + +<p>»Siitä kyllä pidän huolen», vastasi tohtori, ja sen hän tekikin. Hän +antoi minulle pikarillisen jotakin juomaa, joka uuvutti minut uneen +heti, kun kallistin pääni tyynylle.</p> + + +<p> </p> + +<center><h2>KAHDEKSAS LUKU.</h2></center> + + +<p>Kun heräsin, tunsin olevani sangen virkeä. Makasin vielä pitkän ajan +nauttien ruumiillista hyvän tunnetta; Edellisen päivän kokemukset, +heräämiseni vuonna 2000, uuden Bostonin näkeminen, isäntäni ja hänen +perheensä sekä kaikki kuulemani kummalliset seikat olivat tykkänään +kadonneet muistostani. Luulin olevani kotonani makuukammiossani, ja +mielessäni liitelevät puolihämärät kuvat olivat entisessä elämässäni +sattuneita tapahtumia tai saavuttamiani kokemuksia. Puolinukuksissa +muistelin seppelöitsemispäivän vaiheita, matkaa Editin ja hänen +vanhempainsa seurassa Mount Auburnin hautuumaalle sekä yhteistä +illallistamme kaupunkiin palattuamme. Muistelin, kuinka kauniilta Edit +oli näyttänyt, ja johduin sitte ajattelemaan avioliittoamme, mutta +tuskin oli mielikuvitukseni alkanut kehitellä tätä suloista ainetta, kun +haaveiluni katkasi mieleeni johtunut kirje, jonka olin edellisenä iltana +saanut rakennusmestarilta sen johdosta, että syntynyt työlakko oli +siirtänyt taloni valmistumisen epämääräiseen tulevaisuuteen. Tämän +muiston synnyttämä mieliharmi sai minut kokonaan hereille. Johtui +mieleeni, että olin päättänyt kello yksitoista tavata +rakennusmestariani, keskustellakseni hänen kanssansa työlakosta, ja +avattuani silmäni loin katseeni vuoteeni jalkapäässä olevaan kellooni, +nähdäkseni kuinka myöhäinen nyt oli. Mutta katseeni ei löytänytkään +kelloa, päinvastoin huomasin heti, etten ollutkaan omassa +makuusuojassani. Ponnahtaen istualleni sängyssä katselin ällistyneenä +outoa huonetta, jossa olin.</p> + +<p>Luulenpa istuneeni täten hetken aikaa vuoteessa tuijottaen ympärilleni, +kykenemättä käsittämään mitään. En voinut tämän ajan kuluessa erottaa +itseäni ympärilläni olevista persoonattomista esineistä, yhtä vähän kuin +kehittymätön sielu, joka ei ole vielä ottanut vastaan niitä vaikutuksia, +mitkä tekevät sen persoonaksi. On kummallista, kuinka tuskallinen tämä +kykenemättömyydentunne on. Mutta sellaisia me olemme. Sanat eivät riitä +kuvaamaan sitä henkistä tuskaa, jota kärsin sen aikaa, kun sokeana, +avuttomana etsin itseäni rajattomasta tyhjyydestä. Ei mikään muu sielun +tila voi synnyttää samanlaista tuskallista, ehdotonta henkisen elämän +pysähtymisen tunnetta, joka on seurauksena erään sielun tukipisteen, +ajatuksen lähtökohdan katoamisesta, kuten silloin käy, kun henkilö +hetkeksi menettää tietoisuuden omasta itsestänsä. Toivon, ettei minun +koskaan enää tarvitsisi kokea samaa.</p> + +<p>En tiedä, kuinka kauan tätä tilaa oli kestänyt – ijankaikkisuudelta se +aika minusta tuntui – kun muisto kaikista entisistä tapahtumista +yht’äkkiä välähti salaman tavoin esille. Muistin, kuka ja missä olin, +miten olin tänne tullut, ja käsitin, että ne kuvat, jotka äsken olivat +liikkuneet sielussani eilen tapahtuneina, olivatkin kotoisin +aikakaudelta, jonka sukupolvi jo kauan, kauan sitte oli muuttunut +tomuksi. Hypähtäen vuoteestani seisoin keskellä lattiaa, puristaen +molemmin käsin ohimoitani, jotka tuntuivat halkeavan. Sitte kaaduin +takaisin vuoteelle ja makasin siinä liikahtamatta, painaen kasvojani +tyynyyn. Vastavaikutus, joka oli välttämättömänä seurauksena siitä +sielun kiihtymisestä ja henkisestä kuumeesta, minkä kauhistuttava +havaantoni oli ensimäisenä synnyttänyt, oli nyt tullut. Tunteiden +myrsky, joka oli varttonut vain sitä, että tulisin täysin selville +nykyisestä asemastani ja siitä johtuneista seikoista, valtasi minut nyt. +Makasin vuoteella, pitäen siitä suonenvedontapaisesti kiinni, ja +taistelin kiristynein hampain ja vaikeasti huohottaen ankaraa taistelua, +säilyttääkseni järkeni. Sielussani oli kaikki mennyt pirstaleiksi, +kadottanut pohjan. Entiset tuntemistapani, aateyhtymät, käsitykseni +ihmisistä ja asioista, kaikki oli hajonnut, kadottanut yhteytensä ja +kiehui nyt, kuten näytti, hurjassa sekasorrossa. Ei ollut jälellä enää +minkäänlaista tukikohtaa, ei mitään ehyttä. Ainoastaan tahto oli vielä +jälellä, mutta mikäpä ihmistahto olisi ollut kyllin luja huutamaan +sellaiselle kuohuvalle merelle: »asetu, tyynny!» En uskaltanut ajatella. +Kun koetinkin kuvitella mieleeni tapahtuneista seikoista johtuvia +seurauksia, tunsin aivoissani sietämätöntä pyörrytystä. Minut alkoi +vallata luulo, että olin kaksi henkilöä, kaksoisolento, ja tämä näytti +yksinkertaisimmin selittävän kummalliset kokemukseni.</p> + +<p>Tiesin, että olin tulemaisillani hulluksi. Jos makaan tällä tavalla +miettimässä, olen mennyttä kalua. Minun täytyy keksiä jotakin, mikä +karkottaa mietteeni, vaikkapa vain ruumiin liikuntoa. Hyppäsin +vuoteeltani, pukeuduin nopeasti, avasin oven ja kiiruhdin alas portaita. +Oli vielä varhainen aamu, tuskin valoisaa, jonka tähden en tavannutkaan +ketään rakennuksen alemmissa kerroksissa. Eteisessä riippui hattu, jonka +pistin päähäni. Avatessani ovea huomasin sen niin huolimattomasti +suletuksi, etteivät murtovarkaudet siitä päättäen näyttäneet kuuluvan +nykyisen Bostonin vaaroihin. Astuin ulos. Kaksi tuntia kävelin tai +juoksin pitkin kaupungin katuja, kiertäen useimmat niemekkeen korttelit. +Ainoastaan muinaistutkija, joka tuntee erotuksen nykyisen Bostonin ja +yhdeksännentoista vuosisadan Bostonin välillä, voi jossakin määrin +käsittää, kuinka usein minut valtasi syvä hämmästys tämän ajan kuluessa. +Katsellessani eilen rakennuksen katolta kaupunkia, oli se kylläkin +näyttänyt minusta oudolta, mutta silloin näin sen vain pääpiirteissään. +Vasta nyt katuja kierrellessäni huomasin, kuinka suuri ja täydellinen +muutos oli. Muutamat minun aikakaudeltani säilyneet jätteet olivat +omiaan tuomaan tämän muutoksen yhä selvemmin näkyviin, sillä jos niitä +ei olisi ollut, olisin luullut vaeltavani ihan oudossa kaupungissa. +Henkilö, joka on jättänyt syntymäkaupunkinsa lapsena ja palaa sinne +viidenkymmenen vuoden kuluttua, huomaa sen tosin muuttuneen suuresti. +Hän hämmästyy, vaan ei joudu päästänsä pyörälle. Hän tietää, että pitkä +aika on kulunut, ja että se on vaikuttanut muutoksia myöskin hänessä +itsessään. Hän muistaa ainoastaan hämärästi tuon lapsuutensa ajan +kaupungin. Mutta minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä välillä +olleesta ajasta. Tietoisuuteni sanoi, että olin eilen, muutamia tunteja +sitten vaeltanut näitä katuja, joissa tuskin pieninkään kohta oli +säilynyt entisellään. Vanhan kaupungin kuva oli muistossani niin +tuoreena ja selväpiirteisenä, ettei todellinen kaupunki voinut sitä +syrjäyttää, vaan taisteli sen kanssa, joten milloin toinen milloin +toinen niistä tuntui unelmalta. Kaikki, mitä näin, sekottui +mielikuvituksessani yhdeksi kuten kaksi samalle levylle päällekkäin +otettua valokuvaa.</p> + +<p>Vihdoin jouduin takaisin samalle ovelle, josta olin tullut ulos. +Askeleeni lienevät vaistomaisesti tuoneet minut entisen kotini paikalle, +sillä itse en ollut kulkiessani käsittänyt, että palaan sinne takaisin. +Tämä talo tuntui minusta kodilta yhtä vähän, kuin mikä muu paikka tahaan +tässä oudon sukupolven asumassa kaupungissa, jonka asukkaat tuntuivat +minusta yhtä täydellisesti vierailta, kuin kaikki muutkin nykyjään maan +päällä elävät miehet ja naiset. Jos käytävän ovi olisi ollut lukossa, +olisi se luultavasti muistuttanut minulle, ettei minulla ole talossa +mitään tekemistä, ja minä olisin jatkanut matkaani. Mutta se avautui, +kun työnsin sitä. Epävarmoin askelin kulin eteisen läpi ja astuin +erääseen sen vieressä olevaan huoneeseen.</p> + +<p>Heittäydyin tuolille ja painoin käsilläni polttavia silmiäni, jotta +pääsisin näkemästä ympäristöäni ja tuntemasta sen synnyttämää kamalaa +yksinäisyyden tunnetta. Mieleni vallannut sekasorto oli niin suuri, että +se synnytti ruumiillistakin kivun tunnetta. Mitenkäpä voisinkaan kuvata +silloin kärsimääni tuskaa, kun aivoni tuntuivat sulavan, tai sanomatonta +avuttomuuden tunnetta, joka minut oli vallannut. Tuskissani vaikeroitsin +ääneeni. Aloin tuntea, että kadotan järkeni, jollen nyt saa tukea. Mutta +silloin apu saapuikin. Kuulin äkkiä vaatetten kahinaa ja katsahdin ylös. +Edit Leete seisoi edessäni. Hänen kauniit kasvonsa kuvastivat syvintä +osanottoa.</p> + +<p>»Mitä on tapahtunut, herra West?» kysyi hän. »Olin täällä, kun tulitte +sisään. Huomasin, että olitte peräti onnettoman näköinen, enkä voinut +olla tulematta esiin, kuullessani teidän valittavan. Miten teidän on +käynyt? Missä olette ollut? Enkö voisi tehdä jotakin hyväksenne?»</p> + +<p>Ehkäpä hän lienee puhuessaan sattumalta tai säälistä ojentanut molemmat +kätensä minua kohti. Tartuin niihin ja pusersin niitä yhtä +vaistomaisesti, kuin hukkunut tarttuu kiinni ja puristaa köyttä, joka +hänelle heitetään viime hetkessä. Nähdessäni hänen surulliset kasvonsa +ja säälin kostuttamat silmänsä, poistui pyörryttävä tunne aivoistani. +Toisen henkilön hellä myötätuntoisuus, joka väreili hänen sormiensa +hiljaisesta puserruksesta, antoi minulle tarvitsemani tuen. Hänen +tyynnyttävä ja lohduttava läsnäolonsa vaikutti kuten ihmeitä tekevä +taikajuoma.</p> + +<p>»Jumala siunatkoon teitä», sanoin hetken kuluttua. »Hän teidät lienee +lähettänytkin luokseni juuri nyt. Luulenpa, että olisin tullut +mielipuoleksi, jos ette te olisi saapunut tänne».</p> + +<p>Kyyneleet täyttivät hänen silmänsä.</p> + +<p>»Herra West», sanoi hän, »me näyttänemme teidän mielestänne peräti +sydämettömiltä. Kuinka voimmekin jättää teidät yksin niin pitkäksi +ajaksi. Mutta kai kohtaus jo on ohi? Voittehan jo paremmin?»</p> + +<p>»Kyllä», vastasin, »kiitän siitä teitä. Jos vielä viivytte hetkisen +luonani, tulen pian entiselleni».</p> + +<p>»Minä en aiokkaan mennä pois», sanoi hän, ja hänen kasvoillaan väreili +mielenilme, joka osotti hänen myötätuntoisuutensa selvemmin, kuin +tuhannet sanat, »Ette saa pitää meitä niin sydämettöminä, kuin olemme +ehkä näyttäneet jättäessämme teidät yksin. Olen tuskin voinut nukkua +rahtuakaan viime yönä, sillä mieleeni johtui alinomaa, kuinka +omituiselta teistä mahtanee tuntua, kun heräätte aamulla. Mutta isäni +sanoi, että te nukutte myöhäiseen. Hän sanoi myöskin, että ei ole hyvä +osottaa teille aluksi kovin paljon sääliä. Olisi vain koetettava johtaa +ajatuksianne pois siitä, mitä oli tapahtunut, ja saada teidät tuntemaan, +että olette »ystävien joukossa».</p> + +<p>»Te olette jo sen selvästi osottanut», vastasin. »Mutta käsitätte +tietysti, että siirtyminen vuosisadan sivuitse on tavaton harppaus, joka +ei voi olla järkyttävästi vaikuttamatta, ja vaikka en ehkä eilen sitä +näyttänyt aivan selvästi käsittävänikään, olen tänä aamuna kuitenkin +ollut hyvin tuskallisten tunteiden vallassa». Pitäessäni hänen käsiänsä +käsissäni ja katsellessani hänen kasvojansa voin jo hiukan laskea +leikkiäkin tilastani.</p> + +<p>»Ei johtunut kenenkään mieleenkään, että menisitte ulos kaupungille +yksin niin varhain aamulla», puheli hän. »Missä olitte, herra West?</p> + +<p>Kerroin hänelle kokemukseni heräämisestäni alkaen siihen hetkeen saakka, +jolloin katsahdin ylös ja näin hänet edessäni, – kuten olen kertonut ne +jo lukijalle. Puhuessani valtasi hänet syvä sääli, ja vaikka päästin +hänen toisen kätensä irti, ei hän koettanut vetää pois toista, +epäilemättä sentähden, että hän huomasi, kuinka rauhoittavalta minusta +tuntui pidellä sitä kädessäni.</p> + +<p>»Voin jossakin määrin käsittää tunteenne», sanoi hän. »Tilanne lienee +ollut kauhea. Ja lisäksi jätimme teidät yksin kamppailemaan kauheaa +taisteluanne. Voitteko antaa sen anteeksi?»</p> + +<p>»Onhan kaikki jo ohitse. Olette tällä kertaa kokonaan haihduttanut +epätoivoni», vastasin hänelle.</p> + +<p>»Ettehän anna sen enää palatakkaan», lausui hän levottomana.</p> + +<p>»Sitä en voi luvata», sanoin. »Liian varhaista on vielä arvella sinne +tai tänne, mutta siltä minusta tuntuu, ajatellessani, kuinka outoa ja +kummallista kaikki on ympärilläni».</p> + +<p>»Mutta ette ainakaan saa enää koettaa yksin taistella sitä vastaan», +pyysi hän. »Luvatkaa tulla meidän luoksemme, sallikaa meidän ottaa osaa +taisteluunne ja koettaa auttaa teitä. Vaikka emme paljoa voisikaan, on +kuitenkin parempi olla yhdessä, kuin koettaa yksin kärsiä sellaisia +tunteita».</p> + +<p>»Tulen kyllä luoksenne, jos sallitte sen», lupasin hänelle.</p> + +<p>»Tietysti, tietysti, minähän sitä pyysinkin», huudahti hän innokkaasti. +»Minä teen kaikki voitavani auttaakseni teitä».</p> + +<p>»Teidän ei tarvitse tehdä mitään muuta, kuin tuntea osanottavaisuutta +minua kohtaan, kuten nyt näytätte tekevän», sanoin.</p> + +<p>»On siis päätetty», virkkoi hän hymyillen kyyneleet silmissä, »että ensi +kerralla tulette minun luokseni ja avaatte sydämenne minulle, ettekä +lähde enää juoksemaan ympäri Bostonia outojen ihmisten joukkoon».</p> + +<p>Edellytys, että me muka emme olisi outoja toisillemme, ei tuntunut +minusta enää sanottavasti omituiselta. Minun kärsimykseni ja hänen +osanottavat kyyneleensä olivat saaneet meidät niin lähelle toisiamme +muutaman minuutin kuluessa.</p> + +<p>»Lupaan teille», lisäsi hän kasvoillaan ihastuttavan veitikkamainen +ilme, joka myöhemmin muuttui innostukseksi, »että kun tulette luokseni, +koetan osottaa surkuttelevani teitä mitä syvimmin, mutta älkää +hetkeäkään luulko, että todella surkuttelisin teitä, tai edes uskoisin, +että te itse kauan surkuttelette asemaanne. Yhtä varmasti, kun tiedän, +että nykyinen maailma on taivas teidän aikuiseenne verraten, yhtä +varmasti tiedän myöskin, että ennen pitkää tunnette ainoastaan +kiitollisuutta Jumalaa kohtaan siitä, että hän on sallinut teidän jatkaa +täällä elämäänne, joka katkesi niin omituisella tavalla teidän +aikakaudellanne».</p> + + +<p> </p> + +<center><h2>YHDEKSÄS LUKU.</h2></center> + + +<p>Tohtori ja rouva Leete astuivat sisään. Heidän kasvoillaan kuvastui syvä +hämmästys, kun he kuulivat, että olin aamulla yksin kierrellyt +kaupungilla, sekä ilmeinen tyytyväisyys, nähdessään minut niin +levollisena tapahtuman jälkeen.</p> + +<p>»Kävelymatkanne lienee huvittanut teitä», sanoi rouva Leete hetkistä +myöhemmin syödessämme aamiaista. »Näitte varmaan sangen paljon uutta».</p> + +<p>»Näin sangen vähän sellaista, mikä ei ollut uutta», vastasin hänelle. +»Enin kummastelin, kun ei Washingtonkadun varrella ollut kauppapuoteja +eikä Statekadulla pankkeja. Mihin ovat kauppamiehenne ja pankkiirinne +joutuneet? Ehkäpä olette toimittaneet heidät kaikki hirteen, kuten +anarkistit minun aikakaudellani lupasivat tehdä».</p> + +<p>»Niin huonosti ei ole käynyt», vastasi tohtori Leete. »Me olemme aivan +yksinkertaisesti lakkauttaneet heidän toimensa. Nykyinen yhteiskunta ei +tarvitse heidän apuansa».</p> + +<p>»Kuka sitte myy teille tavaroita, joita haluatte ostaa?» kysyin +ihmetellen.</p> + +<p>»Nykyjään ei enää osteta eikä myydä. Tavaroiden jako on järjestetty +aivan toisella tavalla. Emme myöskään tarvitse pankkiireja siitä +yksinkertaisesta syystä, että meillä ei ole rahoja».</p> + +<p>»Neiti Leete», sanoin minä kääntyen Editiin, »pelkään, että isänne nyt +syöttää minulle pajuköyttä. En moiti häntä, sillä minun +tietämättömyyteni houkuttelee häntä hyvinkin viettelevästi siihen. Mutta +minunkin herkkäuskoisuudellani on rajansa enkä usko mahdottomia +muutoksia yhteiskunnallisessa elämässä».</p> + +<p>»Isäni ei laske leikkiä, sen voin todistaa teille», vastasi hän +vakuuttavasti hymyillen.</p> + +<p>Keskustelu kääntyi toisaalle – muistaakseni sen johdosta, että rouva +Leete alkoi kysellä yhdeksännentoista vuosisadan naisten pukuja koskevia +seikkoja. Vasta aamiaisen jälkeen, kun tohtori oli pyytänyt minut +kerallansa rakennuksen katolle, joka näkyi olevan hänen mieluisin +oleskelupaikkansa, jatkoi hän äsken keskeytynyttä puheluamme.</p> + +<p>»Hämmästyitte, kun äsken sanoin, että tulemme toimeen tarvitsematta +rahoja tai kauppaa», huomautti hän. »Mutta vähällä vaivalla voitte +käsittää, että teidän aikalaisenne tarvitsivat rahaa ja kauppiaita +ainoastaan sentähden, että tuotanto oli yksityisten käsissä; joten +molemmat nyt luonnollisesti ovat tarpeettomia».</p> + +<p>»Sitäpä en voikkaan käsittää, ainakaan näin päätäpahkaa», vastasin.</p> + +<p>»Asia on aivan selvä», vastasi tohtori Leete. »Kun sekä välttämättömiä +elintarpeita että elämän mukavuutta tarkoittava tuotanto oli +lukemattomien eri henkilöiden käsissä, joiden välillä ei ollut +minkäänlaista yhdyssidettä eikä riippuvaisuutta, täytyi yksityisten +henkilöiden välille syntyä loppumaton tavarain vaihtamisen, jos mieli +heidän saada kaikki tarpeensa tyydytetyiksi. Tämä vaihto oli kauppaa, ja +rahoja tarvittiin välittäjäksi. Mutta heti kun kansa tuli kaikkien +tavaroiden ainoaksi tuottajaksi, ei yksilöiden enää tarvinnut ryhtyä +vaihtamaan saadaksensa tavarat, joita kukin tarvitsi. Kaikki saatiin +<i>yhdestä</i> paikasta eikä mistään muualta. Kaupan sijalle syntyi uusi +järjestelmä. Tavarat jaetaan nyt suoraan kansan varastopaikoista, +jolloin raha on aivan tarpeetonta».</p> + +<p>»Miten jakaminen toimitetaan?» kysyin.</p> + +<p>»Mahdollisimman yksinkertaisesti», vastasi tohtori Leete. »Joka vuoden +alussa merkitään jokaisen henkilön hyväksi valtion kirjoihin yhtä suuri +saamisvaatimus, kuin hänelle lankeava osa maan vuotuisesta tuotannosta +on. Hän saa samalla myöskin luottokortin, jolla hän voi milloin tahansa +nostaa joka kylässä olevista yleisistä varastoista mitä haluaa. Tämä +järjestelmä poistaa, kuten huomaatte, kaiken kaupan yksityisten väliltä. +Haluatteko nähdä, minkälaisia luottokortit ovat?»</p> + +<p>»Huomaatte», jatkoi hän, kun minä uteliaana tutkiskelin hänen antamaansa +korttia, »että se on asetettu määrätylle dollarisummalle. Olemme +säilyttäneet tuon vanhan sanan, mutta emme itse asiaa. Se ei meillä enää +merkitse todellista esinettä, vaan on ainoastaan laskuopillinen termi, +jota tarvitsemme, voidaksemme verrata eri tuotteiden arvoa toisiinsa. +Tätä varten määrätään kaikkien tavarain hinta dollareissa ja senteissä +aivan kuin teidän aikakaudellannekin. Kun otan tavaroita varastosta +tämän kortin nojalla, merkitsee virkamies sen korttiini siten, että hän +leikkaa siitä pieniä neliöitä vastaavasta arvosta».</p> + +<p>»Jos haluaisitte ostaa jotakin naapuriltanne, niin voitteko siirtää osan +luottoanne hänelle korvaukseksi kysymyksenalaisesta tavarasta?» kysyin +häneltä.</p> + +<p>Tohtori Leete vastasi: »Ensiksikään ei naapureillamme ole mitään +myytävää, eikä luottoamme voisikaan missään tapauksessa siirtää +toiselle, se on täydellisesti persoonallinen. Ennenkuin kansa voisi edes +ajatellakkaan hyväksyä esittämäänne menettelyä, täytyisi sen tarkkaan +tutkia kaikki sen yhteydessä olevat seikat, tullaksensa vakuutetuksi +niiden täydellisestä oikeudesta. Rahan omistaminen ei suinkaan todista, +että niiden omistaja todellakin on oikeutettu omistamaan ne. Vaikka ei +muita syitä olisi ollutkaan, olisi tämä jo ollut riittävä rahan +poistamiseen. Rahathan olivat ennen yhtä arvokkaita sen käsissä, joka +oli ne hankkinut murhan tai varkauden kautta, kuin senkin, joka oli +ahkeruudellaan kerännyt ne. Nykyjään ihmiset kylläkin vaihtavat +ystävyyden lahjoja keskenään, mutta ostamisen ja myymisen katsotaan +olevan ristiriidassa sen keskinäisen hyväntahtoisuuden ja +epäitsekkäisyyden kanssa, jonka tulee vallita kansalaisten kesken. +Sitäpaitse se loukkaa etujen yhtäläisyyttä, joka on +yhteiskuntajärjestyksemme kulmakivenä. Käsityksemme mukaan on kauppa +kaikkine seurauksineen vahingollinen yhteiskunnalle. Se kasvattaa +yksilön etsimään omaa etuansa toisten kustannuksella, ja yhteiskunta, +jonka jäsenet ovat kasvatetut tällaisessa koulussa, jää aina jokseenkin +alhaiselle sivistysasteelle».</p> + +<p>»Mutta miten käy, jos menonne nousisivat jonakin vuonna suuremmiksi, +kuin korttinne myöntää?» kysyin.</p> + +<p>»Luottosumma on niin suuri, että usein käy päinvastoin, se ei kulu +läheskään loppuun», vastasi tohtori Leete. »Mutta jos sattuisi joitakin +suuria menoja, jotka sen lopettaisivat, voimme saada etukäteen jonkun +osan seuraavan vuoden summasta, vaikka tätä menettelyä ei yleensä +kannateta, vaan koetetaan päinvastoin estää siten, että etukäteen +otetuista tarpeista lyhennetään tuntuva prosentti. Jos joku osottaa +olevansa auttamaton tuhlari, voidaan hänen osansa suorittaa +kuukausittain tai viikottain, eikä vuosittain, kuten muille, tai jos on +välttämätöntä, voidaan hän asettaa holhouksen alaiseksi».</p> + +<p>»Jos ette voi koko osaanne kuluttaa, niin voitteko säästää jäännöksen ja +siten koota omaisuutta?» kysyin häneltä.</p> + +<p>»Voimme jossakin määrässä, jos odotamme menojemme lisääntyvän. Mutta jos +tätä ei erikseen ilmoiteta, otaksutaan, että kansalainen, joka ei ole +käyttänyt koko osaansa, ei ole voinut sitä tehdä, ja jäännös jää silloin +yhteiseen varastoon».</p> + +<p>»Sellainen menettely ei ole suinkaan omiaan kehottamaan kansalaisia +säästäväisyyteen», huomautin minä.</p> + +<p>»Sitä ei ole tarkoitettukaan», kuului vastaus. »Kansa on rikas eikä se +vaadi ketään kieltäytymään tarpeistaan. Teidän aikakaudellanne täytyi +ihmisten kerätä rahoja ja tavaroita tulevien päivien varalle sekä +itselleen että lapsilleen. Välttämättömyys teki säästäväisyyden +hyveeksi. Mutta nyt sillä ei ole enää sellaista jaloa tarkoitusperää, ja +kun säästäväisyydestä ei enää ole hyötyä, ei sitä myöskään enää pidetä +hyveenä. Ei kenenkään tarvitse nyt surra huomista päivää itsensä eikä +lastensa tähden, sillä kansa takaa jokaiselle jäsenelleen ravinnon, +kasvatuksen ja elämän mukavuudet kehdosta hautaan saakka».</p> + +<p>»Onpa se laaja takaus!» sanoin minä. »Mitä takeita on siitä, että +jokaisen henkilön työ riittää korvaamaan kansalle hänen ylläpitonsa +synnyttämät menot? Yhteiskunta kokonaisuudessaan voinee kyllä kyetä +hankkimaan toimeentulon kaikille jäsenillensä, mutta toiset ansaitsevat +työllään luonnollisesti enemmän, kuin he ylläpidoksensa tarvitsevat, +toiset taas vähemmän, ja näin on taas edessämme ratkaisematta +palkkakysymys, josta ette ole vielä tähän saakka sanoneet mitään. Kuten +muistatte, keskeytyi keskustelumme eilen illalla juuri tähän +kysymykseen. Sanoin silloin ja sanon nytkin mielipiteenäni, että tämän +kysymyksen tyydyttävä ratkaiseminen on kansallistuotantojärjestelmän +vaikein tehtävä. Kysyn vieläkin, miten voitte määrätä yhteiskunnassa +tarvittavain lukemattomain eri tointen arvon ja korvauksen edes +lähimainkaan oikein, varsinkin kun työt ovat sellaisia, ettei niiden +välillä ole ainoatakaan vertailukohtaa. Meidän aikanamme määräsi +kauppamarkkinoilla vallitseva kilpailu sekä työn että tavarain hinnat. +Työnantajat maksoivat mahdollisimman vähän ja työntekijät koettivat +saada niin paljon kuin suinkin. Siveellisessä suhteessa ei tämä +järjestelmä tosin ollut kaunis, sen myönnän, mutta sen avulla voimme +nopeasti ja edes suunnilleen ratkaista kysymyksen, joka vaatii vastausta +kymmeniä tuhansia kertoja päivässä, jos mieli maailman edistyä +laisinkaan. Meillä ei ollut mitään muuta ratkaisutapaa käytettävänämme».</p> + +<p>Tohtori Leete vastasi: »Se olikin ainoa käytännöllinen keino teidän +järjestelmänne vallitessa, joka sai jokaisen yksilön edut ristiriitaan +toisten etujen kanssa. Mutta surkuteltavaa olisi ollut, jos ei +ihmiskunta olisi koskaan voinut keksiä parempaa menettelytapaa, sillä +teidän järjestelmänne sovitti ihmisten keskuudessa käytäntöön paholaisen +periaatteen: »sinun hätäsi minun hyötyni». Työstä tuleva palkka ei +riippunut työn vaikeudesta, vastenmielisyydestä tai sen tuottamista +vaaroista, sillä kovimman ja epämiellyttävimmän työn tekijöille +maksettiin kaikkein huonoimmin, vaan se riippui yksinomaan siitä kuinka +paljon niiden, jotka työntekijöitä tarvitsivat, täytyi maksaa».</p> + +<p>»Myönnän kyllä todeksi kaiken, mitä sanotte», vastasin minä, »mutta +palkkojen määrääminen kysynnän ja tarjonnan perusteella oli kuitenkin +kaikista puutteistaan huolimatta peräti käytännöllinen menettelytapa, +enkä voi käsittää, minkä tyydyttävän ratkaisun te olette voineet keksiä +sen sijaan. Kun valtio on ainoa työnantaja, ei enää luonnollisesti voi +olla minkäänlaista kilpailua eikä kauppamarkkinoitakaan. Hallituksen +täytyy siis määrätä mielivaltaisesti kaikki palkat. Mutta minä +puolestani en voi kuvitellakkaan toista mutkallisempaa ja +arkaluontoisempaa tehtävää, joka olisi omiaan yhtä suuressa määrässä +synnyttämään tyytymättömyyttä, ratkaistakoonpa se miten tahansa».</p> + +<p>»Suokaa anteeksi», vastasi tohtori Leete, »luulenpa, että pidätte +vaikeudet liian suurina. Otaksukaamme, että ajattelevista miehistä +muodostetun komitean tehtävänä olisi kaikkien palkkojen määrääminen, ja +että vallitseva järjestelmä sallisi jokaisen vapaasti valita +toimialansa, kuten nyt on laita. Huomannette kai, että vaikka ensimäinen +arvioiminen olisikin virheellinen, niin virheet korjautuisivat ennen +pitkää itsestänsä. Suotuisille aloille tunkeutuisi liian paljo +vapaaehtoisia ja epäsuotuisille liian vähän, kunnes virhe oikaistaisiin. +Tämän sanon kuitenkin ainoastaan ohimennen, sillä vaikka menettely onkin +mielestäni käytännöllinen, ei sitä ole toteutettu meidän +järjestelmässämme».</p> + +<p>»Mitenkä siis järjestätte palkat?» kysyin häneltä vielä kerran.</p> + +<p>Tohtori Leete vaipui hetkeksi mietteisiinsä ja vastasi sitte:</p> + +<p>»Minä tunnen tarpeeksi teidän aikakautenne oloja, voidakseni käsittää, +mitä kysymyksenne tarkoittaa, mutta nykyiset olot eroavat tässä +suhteessa siinä määrässä entisistä, että en tiedä, miten voisin +parhaiten vastata kysymykseenne. Kysytte, miten järjestämme palkat. Voin +vastata teille ainoastaan, ettei meidän yhteiskuntaoppimme tunne mitään +käsitettä, joka edes jossakin määrässä vastaisi teidän aikanne sanaa +<i>palkka</i>».</p> + +<p>»Tarkoitatte tietysti, että ette tunne rahaa, jolla palkka maksetaan», +sanoin minä. »Mutta se luotto, joka jokaiselle myönnetään yhteisiin +tavaroihin nähden, vastaa meidän aikamme palkkaa. Miten määrätään summan +suuruus, jonka arvosta kukin eri aloilla työskentelevä työntekijä voi +ottaa tavaroita varastoista? Mitä perustuksia kullakin on vaatia +erityistä osaansa? Mikä on tavarainjaon perustuksena?»</p> + +<p>»Perustuksena on ihmisyys», vastasi tohtori Leete. »Kukin saa osansa sen +tähden, että hän on ihminen».</p> + +<p>»Senkö tähden, että hän on ihminen?» utelin epäluuloisena. »Ette kai +tarkoittane, että jokaisen käyttöosa on yhtä suuri?»</p> + +<p>»Juuri sitä tarkoitan».</p> + +<p>Lukijan, joka ei ole käytännöllisesti tutustunut muuhun +yhteiskuntajärjestelmään kuin nykyiseen, vaan tietää ainoastaan +historiasta, että edellisillä aikakausilla vallitsi aivan toinen +järjestelmä, on mahdoton käsittää, kuinka rajattomasti ällistyin tohtori +Leeten yksinkertaisen selityksen johdosta.</p> + +<p>»Näette siis», sanoi hän nauraen, »ettemme ole maksamatta palkkoja +yksistään sentähden, ettemme käytä rahoja, vaan sentähden, ettemme tunne +emmekä tarvitse mitään teidän <i>palkkojanne</i> vastaavaa».</p> + +<p>Olin toipunut hämmästyksestäni jo sen verran, että voin ryhtyä +esittämään niitä epäilyksiä ja vastaväitteitä, joita tämä peräti +hämmästyttävä järjestelmä heti herätti minussa, yhdeksännentoista +vuosisadan miehessä.</p> + +<p>»On varma, että muutamat tekevät työtä kaksi sen vertaa, kun toiset», +huudahdin minä. »Tyytyvätkö siis hyvät työntekijät järjestelmään, joka +alentaa heidät keskinkertaisten arvoisiksi?»</p> + +<p>»Kenelläkään ei ole pienintäkään syytä valittaa kärsivänsä vääryyttä», +vastasi tohtori Leete, »sillä jokaiselta vaaditaan sama määrä työtä».</p> + +<p>»Haluaisinpa tietää, miten voitte sen tehdä, sillä eihän ole kahta +ihmistä, joiden voimat ja kyky olisivat ihan yhtäsuuret».</p> + +<p>»Ei mikään ole yksinkertaisempaa», kuului tohtori Leeten vastaus. +»Jokaiselta vaaditaan yhtä suuria ponnistuksia, toisin sanoen jokaisen +täytyy tehdä parhaansa».</p> + +<p>»Olkoonpa niin», vastasin minä, »mutta vaikka kaikki tekevätkin +voitavansa, on toisen työn tulos siitä huolimatta kahta kertaa suurempi +kuin toisen».</p> + +<p>»Totta kyllä», vastasi tohtori Leete, »mutta työn tuloksen suuruus ei +ole missään yhteydessä ansion kanssa, josta nyt on kysymys. Ansio on +moraalinen käsite, työn tulos taas aineellinen tuotemäärä. Olisi +kummallista logiikkaa, jos siveellistä kysymystä koetettaisiin ratkaista +aineellisen mittakaavan mukaan. Ansiosta puhuttaessa voidaan ottaa +kysymykseen ainoastaan työhön pantu vaiva. Kaikki, jotka tekevät +voitavansa, tekevät yhtä paljon. Ihmisen kyky, olkoonpa kuinka valtava +tahansa, voi määrätä ainoastaan hänen velvollisuuksiensa suuruuden. +Lahjakas henkilö, joka ei tee kaikkea, mitä voisi, on huonompi +työntekijä, kuin vähemmän lahjakas, joka tekee parhaansa, vaikkapa +edellinen valmistaisikin enemmän kuin jälkimäinen. Hän on kuollessaan +velkaa kanssaihmisillensä. Luoja määrää ihmisen tehtävät sen kyvyn +kautta, jonka hän on hänelle antanut, ja me vaadimme vain, että tämä +määräys täytetään».</p> + +<p>»Tuo on kieltämättä sangen ylevää filosofiaa», sanoin minä», mutta siitä +huolimatta on mielestäni väärin, että henkilö, joka valmistaa jotakin +tuotetta kaksi sen vertaa kuin toinen, saa saman palkan kuin hänkin, +eikä tämä vääryys vähene siitä, että kumpikin on koettanut parhaansa».</p> + +<p>»Luuletteko todellakin niin?» kysyi tohtori Leete. »Minusta taas tuntuu +teidän ajatustapanne peräti kummalliselta. Nykyajan katsantokannan +mukaan ei ketään palkita sentähden, että hän voi tehdä kaksi kertaa niin +paljon kuin joku toinen, vaan häntä päinvastoin rangaistaan, ellei hän +sitä tee. Palkitsivatko yhdeksännentoista vuosisadan ihmiset hevosta +siitä, että se voi vetää raskaamman kuorman kuin vuohi? Me löisimme +hevosta, jos ei se näin tekisi, sillä se on vuohta vahvempi, joten sen +siis pitää jaksaakkin enemmän. Ihmeellisesti ne siveelliset käsitteet +näkyvätkin muuttuvan». Tätä sanoessaan oli tohtorin kasvoilla sellainen +ilme, että minun täytyi väkisinkin nauraa.</p> + +<p>»Meidän aikalaisemme tosin palkitsivat ihmisiä heidän lahjojensa mukaan, +vaikka he antoivatkin vuohiin ja hevosiin nähden voiman määrätä +suoritettavan palveluksen suuruuden. Mutta luulen tämän menettelytavan +varsinaisena syynä olleen sen havaannon, että eläimet, jotka eivät +kykene ajattelemaan, tekevät jo luonteensa vaatimuksesta parhaansa, kun +taas ihmisiä voidaan houkutella siihen ainoastaan siten, että heidät +palkitaan suoritetun työn paljouden mukaan. Tämän johdosta kysyn +vieläkin, mitenkä te olette voineet karttaa tämän välttämättömyyden, +elleivät nimittäin ihmisluonteet ole tuntuvasti muuttuneet viimeisten +sadan vuoden kuluessa?»</p> + +<p>»Saman välttämättömyyden alaisia me olemme vieläkin», vastasi tohtori +Leete. »En usko ihmisluonnon tässä suhteessa rahtuakaan muuttuneen sitte +teidän aikakautenne. Se on vieläkin sellainen, että keskinkertaiset +ihmiset tarvitsevat erityisiä palkinnoita tai etuja, jos mieli heitä +saada käyttämään kaiken kykynsä jossakin suhteessa».</p> + +<p>»Mutta miten voidaan kiihottaa ihmisiä suurempiin ponnistuksiin, kun +kaikkien tulot ovat yhtäsuuret, tehköötpä he sitte vähän tai paljon?» +kysyin minä. »Yhteishyvän harrastus voi tällaisenkin +yhteiskuntajärjestelmän vallitessa kiihottaa yleviä luonteita +tarmokkaaseen toimintaan, mutta eivätkö tavalliset ihmiset lyö +tehtäviänsä laimin ja, huomatessaan etteivät suurimmatkaan ponnistukset +voi lisätä eikä laiskutteleminen vähentää heidän tulojansa, ajattele: +»hullu paljon työtä tekee, viisas elää vähemmälläkin»?</p> + +<p>»Luuletteko todellakin», vastasi isäntäni, »että ihmisiin ei pysty +mitkään muut vaikuttimet, kuin uhkaava puute tai ylellisyyden toivo, +koska näytte otaksuvan että turvattu ja kaikille samanlainen toimeentulo +poistaisi kaiken toimintahalun? Eivät teidän aikalaisennekaan toden +perästä uskoneet sitä, vaikka he ehkä luulivat uskovansa. Sillä kun +kaikkein suurinta ponnistusta vaativa oman itsensä uhraaminen oli +kysymyksessä, niin he vetosivat aivan toisenlaisiin kiihottumin. +Sotilaille, joiden esim. tuli kuolla kansansa puolesta, eivät he +esittäneet motiivina korkeata palkkaa, vaan saavutetun kunnian, ihmisten +kiitollisuuden, isänmaanrakkauden ja velvollisuuden tunnon, eikä löydy +ihmiskunnan historiassa aikakautta, jolloin nämä vaikuttimet eivät olisi +loitsineet esiin parasta ja jalointa, mitä ihmisissä on. Eikä siinä +kyllin. Sillä jos lähemmin tarkastelette rahan himoa, joka teidän +aikananne oli tavallisin kiihotin ponnistuksiin, huomaatte, ettei rahan +hankkimisen vaikuttimena ollut yksistään kurjuuden pelko tai +ylellisyyden halu. Useilla henkilöillä oli päinvastoin aivan toiset syyt +rahojen kokoilemiseen. He himoitsivat valtaa, halusivat saavuttaa +jonkinlaisen yhteiskunnallisen aseman tai olivat kunnianhimoisia ja +tahtoivat hankkia kyvykkään ja yrityksissään menestyvän miehen maineen. +Huomaatte siis, että vaikka olemmekin poistaneet kurjuuden ja sen +synnyttämän pelon sekä liiallisen ylellisyyden ja halun siihen, on +meillä vielä jälelläkin sangen useita vaikuttimia, jotka ennen olivat +rahan keräilemisen perusteena, ja samoin on jälellä kaikki ne +vaikuttimet, jotka ovat omiaan kiihottamaan suurimpiin ponnistuksiin. +Alhaisempain kiihottimien sijaan, jotka eivät enää voi vaikuttaa meihin, +on tullut ylevämpiä, teidän aikakaudellanne aivan tuntemattomia. Kun ei +mitään työtä enää tehdä yksityisten, vaan koko kansan hyödyksi, +kiihottaa patriotismi ja ihmisrakkaus työntekijöitä ponnistelemaan aivan +samoin kuin teidän aikananne sotamiehiä. Teollisuusarmeija on sotajoukko +yhtähyvin täydellisen järjestyksensä kuin sen uhrautuvaisuudenkin +kautta, joka innostuttaa sen jäseniä.</p> + +<p>Samoin kuin te koetitte isänmaanrakkauden ohella herättää myöskin +kunnianhimoa kiihottaaksenne sotilastenne urhoollisuutta, samoin teemme +mekin. Kun teollisuusjärjestelmämme perustuu siihen, että jokaisen tulee +tehdä yhtä paljon, toisin sanoen kaikki, mitä hän voi, niin ovat +työntekijäin kehottamista tarkoittavat keinot luonnollisesti sangen +tärkeänä osana järjestelmässämme. Täällä on kansan palveluksessa +osotettu ahkeruus ja into ainoana varmana tienä maineeseen, arvoon ja +vaikutusvaltaan. Se palvelus, jonka yksityinen on tehnyt yhteiskunnalle, +määrää hänen arvonsa siinä. Verrattuna niihin keinoihin, joita nykyjään +käytämme saadaksemme ihmiset uutteraan toimintaan, on pureva puute ja +turha loisto, joihin te luotitte, yhtä huonoja ja epävarmoja kuin +raakojakin. Teidänkin alhaisella aikakaudellanne jo ajoi kunnianhimo +ihmisiä paljoa hurjempiin ponnistuksiin, kuin rahanhimo milloinkaan +olisi voinut».</p> + +<p>»Olisi hyvin hauskaa saada lähemmin tutustua teidän +yhteiskuntajärjestelmäänne», sanoin minä.</p> + +<p>»Järjestelmämme on tietysti yksityiskohtiinsa nähden sangen +laajaperäinen», vastasi tohtori Leete, »sillä se on koko työ-armeijamme +järjestön perustuksena. Mutta lyhyestäkin selityksestä voitte saada +ainakin jonkunlaisen yleiskäsityksen».</p> + +<p>Keskustelumme keskeytyi, sillä miellyttävä Edit astui ylös luoksemme. +Hän oli kävelypuvussa ja tuli keskustelemaan isänsä kanssa jostakin +asiasta, jonka tämä oli jättänyt hänen toimitettavakseen.</p> + +<p>»Kuule, Edit», huusi tohtori poistuvan tytön jälkeen, »herra West +varmaankin seuraa sangen mielellään sinua varastoihin. Olen kertonut +hänelle hiukan tavarainjako-järjestelmästämme, ja ehkäpä hän nyt haluaa +tutustua siihen käytännössäkin».</p> + +<p>»Tyttäreni kulkee sangen mielellään tavaravarastoissa», virkkoi hän +minuun kääntyen. »Hän voi kertoa niistä teille enemmän kuin minä».</p> + +<p>Ehdotus oli tietysti hyvin mieleeni, ja kun Edit oli kyllin ystävällinen +sanomaan, että minun seurani miellytti häntä, lähdimme yhdessä ulos.</p> + + +<p> </p> + +<center><h2>KYMMENES LUKU.</h2></center> + + +<p>»Jos tahdotte, että selitän teille, miten menettelemme tavaroita +ottaessamme», sanoi Edit kävellessämme katua, »niin tulee teidän ensin +kertoa minulle, miten te menettelitte tässä suhteessa. En ole koskaan +käsittänyt sitä, vaikka olen siitä paljon lukenut. Teillähän oli esim. +paljon puoteja, jokaisessa oma varastonsa. Kuinka siis voivat teidän +aikakautenne naiset päättää, mitä he ottavat, ennenkuin olivat käyneet +jokaisessa puodissa? Sillä eiväthän he muuten tietäneet, mitä oli +valittavissa».</p> + +<p>»Aivan niin oli asian laita», vastasin minä. »Se olikin ainoa keino +tutustua saatavissa oleviin tavaroihin».</p> + +<p>»Isäni kutsuu minua väsymättömäksi varastoissa kulkijaksi, mutta +kyllästyisinpä tosiaan ennen pitkää, jos minun täytyisi tehdä kuten he», +huomautti Edit leikillisesti.</p> + +<p>»Toimeliaat rouvat valittivatkin katkerasti puodeissa käynnistä johtuvaa +ajan hukkaa», sanoin, »mutta toimettomiin naisiin vaikutti tämä +järjestelmä heidän valituksistaan huolimatta sangen terveellisesti, +sillä se antoi heille tilaisuuden tappaa aikaa».</p> + +<p>»Mutta otaksukaammepa, että kaupungissa oli tuhatkunta puotia, mistä +sata samaa laatua. Miten ehtivät joutilaimmatkaan käydä niissä +kaikissa?»</p> + +<p>»Luonnollisesti he eivät ehtineetkään tehdä sitä», vastasin minä. »Ne, +jotka ostivat paljon, oppivat ajan oloon tietämään, mistä he voivat +toivoa löytävänsä, mitä etsivät. Tämä luokka kehitti puotien +tavaralaatujen tuntemisen melkein erityiseksi tieteeksi ja teki sangen +edullisia kauppoja, ostaen parasta tavaraa halvimmalla. Pitkällistä +kokemusta tarvittiin, ennenkuin tämä taito opittiin. Ne, joilla ei ollut +aikaa taikka kyllin paljon ostettavaa, voidakseen saavuttaa tämän +kokemuksen, ostivat mistä sattui, ja saivat tavallisesti vähän ja +huonointa tavaraa korkeimmalla hinnalla. Riippui tykkänään sattumasta, +tekikö kokematon henkilö edullisia kauppoja».</p> + +<p>»Miksi kärsitte noin kiusallista ja epämukavaa järjestelmää, kun kerran +huomasitte niin selvästi sen varjopuolet?»</p> + +<p>»Sen laita oli samoin kuin koko yhteiskunnallisen järjestelmämmekin», +vastasin. »Me näimme sen puutteet ainakin yhtä selvästi kuin te, mutta +me emme voineet niitä poistaa.»</p> + +<p>»Tässä on meidän piirimme tavaravarasto», sanoi Edit, tultuamme erään +suuren komean rakennuksen eteen, joita jo aamulla olin katsellut. +Rakennuksen ulkopuolella ei mikään muistuttanut yhdeksännentoista +vuosisadan ihmiselle kauppapuotia. Suurissa ikkunoissa ei ollut +tavaranäytteitä eikä kilpiä tavaraluetteloineen houkuttelemassa ostajia. +Rakennuksen seinällä ei myöskään ollut mitään merkkiä tai kirjoitusta +osottamassa sisällä harjoitettavan liikkeen laatua. Sen sijaan oli +sisäänkäytävän päällä majesteetillinen veistokuvaryhmä, jonka +päähenkilönä oli kaunis, rikkauden jumalatarta kuvaava nainen +runsaudensarvi käsissään. Ulos ja sisään virtailevasta ihmistulvasta +päättäen näyttivät molemmat sukupuolet kulkevan kaupoissa jotenkin +samassa suhteessa, kuin yhdeksännellätoista vuosisadallakin.</p> + +<p>Astuessamme sisään kertoi Edit, että jokaisessa kaupunginosassa on +tällainen suuri jakopaikka, joten ei kenenkään tarvitse sinne +päästäkseen kulkea pitempää kuin viiden tai korkeintaan kymmenen +minuutin matka. Ensi kerran sain nyt tilaisuuden nähdä +kahdennenkymmenennen vuosisadan yleisen rakennuksen sisustaa. Näkö +vaikutti minuun valtaavasti. Olin suuressa hallissa, johon tuli +runsaasti valoa sekä kaikilla puolilla olevista suurista ikkunoista että +katon suuresta kupoolista, joka kaareutui sata jalkaa korkealla päämme +päällä. Sen alla hallin keskellä oli upea suihkulähde, joka teki ilman +miellyttävän vilpoisaksi ja raittiiksi.</p> + +<p>Seiniä ja kattoa peittivät pehmytväriset freskomaalaukset, jotka +lievensivät sisään virtaavaa valoa, imemättä sitä itseensä. +Suihkulähteen ympärillä olevilla tuoleilla ja sohvilla istui useita +henkilöitä keskustelemassa. Salin seinillä olevat kirjoitukset +osottivat, mitä tavaroita kunkin pöydän luona oli saatavissa. Edit +suuntasi kulkunsa erään pöydän luokse, jossa oli hämmästyttävä joukko +musliininäytteitä, ja alkoi valikoida niitä.</p> + +<p>»Missä on kauppapalvelija?» kysyin, sillä pöydän takana ei ollut ketään +eikä sinne näyttänyt ketään tulevankaan palvelemaan yleisöä.</p> + +<p>»En tarvitse vielä häntä», vastasi Edit. »En ole vielä päättänyt, mitä +otan».</p> + +<p>»Meidän aikanamme oli kauppa-apulaisen pääasiallisena tehtävänä auttaa +yleisöä tavarain valinnassa», vastasin minä.</p> + +<p>»Mitä! Määräsivätkö he, mitä ostaja tarvitsee?» ihmetteli Edit.</p> + +<p>»Kyllä usein, ja vielä useammin he houkuttelivat ihmisiä ostamaan +sellaistakin, mitä he eivät olisi tarvinneetkaan», sanoin.</p> + +<p>»Eikö heidän menettelynsä ollut naisten mielestä epäkohteliasta?» kysyi +Edit kummastellen. »Mitä kauppa-apulaisen tarvitsi välittää siitä, +huoliko yleisö tavaroista vai ei?»</p> + +<p>»Juuri siitä heidän piti etupäässä välittääkkin», vastasin minä. »He +olivat palkatut myömään tavaroita mahdollisimman paljon ja pian. Ja +heidän tuli tehdä kaikki voitavansa, – paitse ei käyttää väkivaltaa – +saavuttaaksensa tämän päämäärän».</p> + +<p>»Aivan niin», vastasi Edit. »Kuinka tuhma olinkaan unhottaessani, että +kauppiaan ja hänen apulaistensa toimeentulo riippui siihen aikaan +tavarain myynnistä. Nyt on luonnollisesti aivan toisin. Tavarat ovat +kansan. Ne ovat täällä tarvitsevain saatavissa, ja apulaisten tehtävänä +on palvella yleisöä sekä ottaa vastaan heidän tilauksensa. Mutta ei +kansalle eikä apulaisille koituisi pienintäkään hyötyä siitä, että joku +saataisiin ottamaan tavaraa jonkun kilon tai metrin enemmän, kuin hän +tarvitsee». Hän lisäsi nauraen: »Lienee tuntunut hullunkuriselta, kun +puotipalvelijat koettivat houkutella ottamaan jotakin, jota ostaja ei +tarvinnut, tai jonka ottamisesta hän ei ollut varma».</p> + +<p>»Mutta olisihan hyödyksi, että nykyisetkin puotipalvelijat antaisivat +teille tietoja tavaroista, houkuttelematta teitä silti ottamaan niitä», +arvelin.</p> + +<p>»Se ei ole palvelijan tehtäviä», vastasi Edit. »Nämä painetut kortit, +joiden oikeuden hallitus takaa, antavat meille kaikki haluamamme +tiedot».</p> + +<p>Nyt vasta huomasin, että jokaiseen näytteeseen oli kiinnitetty kortti, +sisältävä ilmoituksen tavaran valmistuksesta, aineesta ja laadusta sekä +sen arvon, joten kyseleminen oli tarpeetonta.</p> + +<p>»Palvelijan ei siis tarvitse sanoa sitä eikä tätä tavaroista, joita hän +myö, vai kuinka?» kysyin.</p> + +<p>»Ei, hänen ei tarvitse tietää tai olla tietävinään niistä mitään. +Häneltä vaaditaan ainoastaan kohteliaisuutta ja tarkkuutta ottaessaan +tilauksia vastaan, siinä kaikki».</p> + +<p>»Tämä yksinkertainen keino estää summattoman joukon valheita», +huudahdin.</p> + +<p>»Tarkoitatteko, että teidän aikakautenne kauppa-apulaiset antoivat +vääriä tietoja tavaroista?» kysyi Edit.</p> + +<p>»Jumala varjelkoon minua sitä sanomasta», vastasin. »Olihan useita, +jotka eivät niin tehneet, ja he ansaitsevat erityisen tunnustuksen. +Sillä kun otamme lukuun, että sekä kauppapalvelijan oma että hänen +vaimonsa ja lastensa toimeentulo riippui siitä, kuinka paljon hän voi +myödä, käsitämme, että hän oli alituisessa kiusauksessa pettää +liiketuttavaansa tai joutua itse petetyksi. – Mutta häiritseehän +lörpöttelyni valintaanne, neiti Leete!»</p> + +<p>»Ei ensinkään, olen jo valinnut». Näin sanoen hän painoi erästä nappia, +ja tuokion kuluttua saapui palvelija. Hän kirjoitti tilauksen pienelle +taululle kynällä, joka teki kaksi jäljennöstä. Toisen taulun hän antoi +Editille ja pani toisen pieneen säiliöön, jonka hän sitte pisti +kuletusputkeen.</p> + +<p>»Tämä on tilauksen jäljennös», sanoi Edit poistuessamme pöydän luota +sitte kun palvelija oli merkinnyt hänen ottamansa tavaran arvon +luottokorttiin. »Jokainen tavaranottaja saa jäljennöksen, jotta +lähetettäessä mahdollisesti tapahtuneet erehdykset helpommin +huomattaisiin ja voitaisiin korjata».</p> + +<p>»Valintanne kävi hyvin nopeasti», sanoin. »Mistä tiedätte, ettei +jossakin toisessa varastossa olisi ollut soveliaampaa tavaraa +käytettäväksenne? Vai täytyykö jokaisen ottaa tarpeensa omasta +piiristään?»</p> + +<p>»Ei suinkaan» vastasi hän. »Me saamme ottaa, mistä tahdomme, vaikka +kukin luonnollisesti useimmiten käyttää lähinnä kotoansa olevaa +varastoa. Eikä toisiin varastoihin menosta sitäpaitse ole mitään hyötyä. +Tavarat ovat kaikissa aivan samat, ja jokaisessa on esillä näytteitä +kaikista tuotteista, mitä Yhdysvalloissa valmistetaan tai tuodaan maahan +muualta. Sentähden on valitseminen helppoa, eikä koskaan tarvitse käydä +kahdessa varastossa».</p> + +<p>»Tässä lieneekin vain näytevarasto? Eihän täällä ole ketään jakamassa +tavaroita ja käärimässä niitä kääröihin».</p> + +<p>»Kaikissa jakopaikoissamme on esillä ainoastaan näytteitä. Ainoastaan +aniharvoja lajeja voi niistä saada suoraan. Kaikki muut tavarat ovat +kaupungin suuressa keskusvarastossa, johon ne viedään suoraan tehtaista. +Me tilaamme tarpeemme näytteiden ja niihin liitettyjen ilmoitusten +mukaan. Tilaus lähetetään keskusvarastoon, josta tavara toimitetaan +tilaajalle».</p> + +<p>»Sillä tavoin kai säästynee paljon työtä», arvelin minä. »Meidän +järjestelmämme vallitessa möi tehtailija tavaransa tukkukauppiaalle ja +tukkukauppias vähittäinmyyjälle, joka vasta möi kuluttajalle. Joka +kerralla täytyi tavaroita siirtää toiseen paikkaan. Teidän +järjestelmänne tekee tarpeettomaksi tämän tavarain kuljetuksen samoin +kuin vähittäiskauppiaatkin summattomine apulaisjoukkoineen. Tämä +myymälähän on itse asiassa tukkukauppaliikkeen tilaus-ja malliosasto, +eikä tarvitse suurempaa henkilökuntaa kuin sekään. Meidän aikanamme +olisi tuskin kymmenkunta ostajia houkuttelevaa, tavaroita näyttelevää, +niitä palottelevaa ja kääröihin asettavaa kauppa-apulaista ehtinyt tehdä +saman työn, kuin täällä yksi ainoa. Voimain säästi on summaton».</p> + +<p>»Sen kyllä uskon», sanoi Edit, »vaikka meillä ei ole luonnollisesti +ollutkaan käytännössä muuta kuin nykyinen järjestelmä. Teidän pitäisi +pyytää isääni joskus viemään teidät keskusvarastoon, jossa otetaan +vastaan tilaukset kaikista koko kaupungin mallivarastoista, pannaan +tavarat kääröihin ja lähetetään ne määräpaikkaansa. Olin kerran hänen +kanssansa siellä ja kyllä se katsomista ansaitsikin. Järjestelmä on +tosiaankin täydellinen. Katsokaas tuolla esimerkiksi istuu pöytänsä +ääressä virkamies, joka kerää ja lähettää tämän mallivaraston tilaukset +perille. Mallivaraston eri osastoista saapuvat tilausliput johtoputkeja +myöten hänelle. Hänen apulaisensa lajittelevat ne ja asettavat joka +ryhmän eri koteloonsa. Virkamiehen edessä on toistakymmentä putken +päätä, joista kukin johtaa keskusvaraston eri osastoihin. Hän asettaa +kotelon tilauksineen asianomaiseen putkeen, jossa rutisteltu ilma +kuljettaa sitä eteenpäin. Muutaman silmänräpäyksen kuluttua putoaa +kotelo keskusvarastossa erityiselle pöydälle, johonka kokoontuvat kaikki +muutkin saman ryhmän tilaukset eri näytevarastoista. Tilaukset luetaan, +merkitään ja suoritetaan uskomattoman nopeasti. Varsinkin on niiden +suorittaminen hauskaa nähdä. Kangaspakat esimerkiksi ovat asetetut +koneellisesti liikkuville pyörille, ja leikkaaja, joka myöskin suorittaa +tehtävänsä koneella, katkoo yhtä mittaa pakan toisensa perästä +kappaleiksi kunnes hänen työaikansa on lopussa ja toinen astuu tilalle. +Yhtä nopeasti käy kaikki muukin tilausten suoritus. Valmiit kääröt +lähetetään sitte avarampia putkia myöten eri kaupunginosiin ja kannetaan +siellä koteihin. Voitte käsittää, kuinka nopeasti kaikki käy, kun sanon, +että tilaamani tavarat tavallisesti joutuvat pikemmin kotiin kuin ne +joutuisivat siinä tapauksessa, että ottaisin itse ne mukaani».</p> + +<p>»Mutta miten menetellään harvemmin asutuissa maaseutupiireissä?» kysyin +minä.</p> + +<p>»Järjestelmä on sielläkin aivan sama», vastasi Edit. »Putkijohdot +yhdistävät kylien näytevarastot piirikunnan keskusvarastoon, joka voi +olla useiden penikulmain päässä. Mutta kuletus käy niin nopeasti että +tästä johtuva ajan hukka on peräti vähäinen. Muutamin paikoin on +säästäväisyyden vuoksi asetettu ainoastaan yksi yhteinen putkijohto +yhdistämään useita kyliä tavaravarastoon, ja silloin syntyy viivytystä, +kun toisten kylien täytyy varttoa toisia. Väliin kestää kaksi tai +kolmekin tuntia, ennenkuin saa tilaamansa tavarat. Näin kävi ainakin +sillä paikkakunnalla missä olin viime kesän, ja se oli minusta sangen +epämukavaa».<a href="#a2">[2]</a></p> + +<p>»Maalla olevat mallivarastot eivät varmaankaan liene muissakaan +suhteissa kaupunkien mallivarastojen veroiset», arvelin minä.</p> + +<p>»Päinvastoin», vastasi Edit, »ne ovat ihan yhtä hyvät. Pienimmänkin +kylän mallivarastossa on valittavana kaikki maan tavarat aivan samoin +kuin täälläkin, sillä ne saavat tavaransa samoista lähteistä, kuin +kaupunkienkin varastot».</p> + +<p>Palatessamme kotiin herätti rakennusten erilainen koko ja muhkeus +huomiotani.</p> + +<p>»Miten voivat asunnot olla noin erilaisia, vaikka kaikkien kansalaisten +tulot ovat yhtä suuret?» kysyin kummastellen.</p> + +<p>Edit vastasi: »Sentähden, että vaikka tulot ovatkin yhtäsuuret, on +asukasten maku erilainen, joten kaikki eivät käytä tulojansa samoin. +Muutamat rakastavat kauniita hevosia, toiset kuten minä, hienoja pukuja, +toiset taasen haluavat syödä hienosti. Vuokra, jonka kansa saa näistä +asunnoista, vaihtelee niiden suuruuden, aseman ja upeuden mukaan, joten +jokainen voi löytää mieleisensä. Suurimmissa asunnoissa asuu +tavallisesti suurimmat perheet, joiden eri jäsenet voivat yhteisesti +maksaa vuokran, kun taasen pienet perheet, kuten meidän, pitävät +pienempiä ja halvempia asuntoja mukavampina. Sehän on tykkänään +makuasia. Olen lukenut, että ihmiset entisaikaan usein pitivät suuria +asuntoja ja elivät muutenkin ylellisesti – vaikkei heillä olisi ollut +siihen varojakaan – ainoastaan uskotellakseen toisille, että he ovat +rikkaampia, kuin todella olivatkaan. Oliko asia todella niin, herra +West?»</p> + +<p>»Täytyy myöntää, että niin on laita», vastasin minä.</p> + +<p>»Mutta käsitätte tietysti, ettei nykyjään enää voi sellaista tapahtua, +sillä jokaisen tulot tunnetaan, ja samalla tiedetään, että mitä +toisaalla tuhlataan, se toisaalla säästetään».</p> + + +<p> </p> + +<center><h2>YHDESTOISTA LUKU.</h2></center> + + +<p>Kun tulimme kotiin, ei tohtori Leete ollut vielä palannut ulkoa eikä +rouva Leeteäkään näkynyt.</p> + +<p>»Pidättekö musiikista, herra West?» kysyi Edit.</p> + +<p>Vakuutin, että elämä ilman sitä oli mielestäni arvoton.</p> + +<p>»Minun tulisi oikeastaan pyytää anteeksi kysymystäni», lausui Edit. »Ei +ole tapana enää meidän päivinämme tiedustella sellaista asiaa +toisiltansa. Mutta olen lukenut, että teidän aikanne sivistyneissäkin +luokissa oli henkilöitä, jotka eivät soitosta välittäneet».</p> + +<p>»Mutta teidän on otettava huomioon lieventävänä asianhaarana, että +meidän musiikkimme oli toisinaan jotenkin vastenmielistä laatua», sanoin +minä.</p> + +<p>»Niinpä kyllä», arveli hän. »Minä tiedän sen, ja pelkäänpä, ettei se +olisi minuakaan miellyttänyt. Haluatteko siis nyt tutustua hiukan meidän +säveltaiteeseemme, herra West?»</p> + +<p>»Ei mikään olisi minusta mieluisempaa, kuin saada kuunnella teidän +soittoanne tai lauluanne», sanoin minä.</p> + +<p>»Minunko!» huudahti hän nauraen. »Luuletteko, että minä rupeaisin +soittamaan tai laulamaan teille».</p> + +<p>»Niin todellakin toivoin», vastasin minä.</p> + +<p>Kun hän huomasi neuvottomuuteni, hillitsi hän naurunsa ja virkkoi:</p> + +<p>»Luonnollisesti laulamme nykyjään kaikki harjoittaaksemme ääntämme, ja +muutamat opettelevat omaksi huvikseen soittamaankin jotakin +soittokonetta, mutta se, mitä varsinaiset harjaantuneet säveltaiteilijat +meille tarjoavat, on niin täydellistä ja ihanaa sekä niin vähällä +vaivalla jokaisen nautittavissa, ettei meidän johdu mieleenkään kutsua +omaa lauluamme tai soittoamme musiikiksi. Kaikki todella etevät laulajat +ja soittajat palvelevat kansaa musiikkialalla, ja me muut olemme +enimmäkseen vaiti. Mutta haluatteko todella kuunnella musiikkia?»</p> + +<p>Vakuutin vielä kerran haluavani.</p> + +<p>»Tulkaa sitte musiikkihuoneeseen», sanoi hän.</p> + +<p>Minä seurasin häntä erääseen huoneeseen, jossa oli paneeliseinät ilman +seinäpapereita. Lattiakin oli kiillotettua puuta. Valmistauduin näkemään +uusia keksintöjä soittokoneiden alalla, mutta en huomannut huoneessa +mitään, jota edes vilkkain mielikuvitus olisi voinut otaksua +soittokoneeksi. Ällistynyt ulkomuotoni näytti suuresti huvittavan +Editiä.</p> + +<p>»Olkaa hyvä ja katsokaa päivän ohjelmaa», sanoi hän ojentaen minulle +kortin. »Sanokaa, mitä haluatte kuulla, ja ottakaa huomioon, että kello +on nyt viisi.»</p> + +<p>Korttiin oli painettu päivämäärä syyskuun 12 p. 2000 sekä pisin +musiikkiohjelma, mitä koskaan olin nähnyt. Se oli yhtä vaihteleva kuin +pitkäkin, sisältäen erinomaisen valikoiman sooloja, duetteja ja +kvartetteja sekä vokaali että instrumenttaalimusiikin alalta ynnä useita +orkesterikappaleita. Jouduin ihan pyörälle katsellessani tuota +kummallista ohjelmaa, mutta Editin rusottava sormenpää saattoi minut +jäljille, viitaten erityistä osastoa, jonka edellä oli »kello 5 +iltapäivällä». Nyt huomasin, että koko tuo summaton ohjelma riitti koko +päiväksi ja oli jaettu kahteenkymmeneen neljään kutakin vuorokauden +tuntia vastaavaan osastoon. Ryhmässä »kello 5 iltapäivällä» oli vain +muutamia kappaleita, ja minä viittasin haluavani kuulla erästä +urkusävellystä.</p> + +<p>»Hauskaa, että tekin pidätte uruista», sanoi Edit. »Luulenpa, ettei +mikään muu musiikkilaji sovellu mielialaani yhtä usein kuin se».</p> + +<p>Hän osotti minulle mukavan paikan sekä astui sitte toiselle puolelle +huonetta. Siellä hän kosketti, mikäli näin, ainoastaan paria nappia. +Samassa täyttivät mahtavat urkujen sävelet huoneen. Soiton voima oli +jollakin tavalla sovitettu tarkasti huoneen koon mukaan, joten se ei +kuulunut liian kovalta. Kuuntelin kappaleen loppuun, tuskin uskaltamatta +hengittää. Sellaista musiikkia yhtä mestarillisesti esitettynä en +koskaan ollut kuvitellutkaan kuulevani.</p> + +<p>»Ihanaa!» huudahdin, kun viimeinen suuri sävellaine vähitellen häipyi. +»Itse Bach lienee varmaan istunut urkujen ääressä. Mutta missä urut +ovat?»</p> + +<p>»Varttokaahan vielä hetkinen», sanoi Edit. »Soisin teidän kernaasti +kuulevan erään valssin, ennenkuin jatkatte kyselyänne. Minusta se on +aivan hurmaava».</p> + +<p>Samalla täyttivät viulun säveleet huoneen viehättävinä ja lumoavina kuin +kesäyö. Kun soitto oli lopussa, jatkoi hän:</p> + +<p>»Soitossa ei ole mitään salaperäistä, kuten näytte luulevan. Sen +synnyttäjinä eivät ole tarujen tenhottaret, vaan hyvät ja rehelliset +sekä sangen taitavat ihmiskädet. Olemme vain sovittaneet musiikinkin +alalle saman työtä säästävän yhteistoimintaperiaatteen kuin muillekin +aloille. Kaupungissa on joukko musiikkisaleja, joiden kuulosuhteet ovat +tarkasti sovitetut eri musiikkilajeille. Nämä salit ovat telefoonin +kautta yhteydessä kaupungin kaikkien huoneistojen kanssa, joiden +asukkaat suorittavat vähäisen maksun – ja varma on, ettei kukaan jätä +sitä suorittamatta. Jokaiseen saliin kuuluva soitto- ja laulukunta on +niin suuri, että ohjelma riittää neljäkolmatta tuntia, vaikka kullakin +yksityisellä tai ryhmällä on vain pieni osa päivittäin suoritettavana. +Tämänpäiväisestä kortista näette tarkemmin katsoen, että joka ohjelmassa +on rinnakkain neljä ryhmää, edustaen erilaatuista musiikkia. Nämä +ohjelmat suoritetaan yht’aikaa eri saleissa. Kun vain käytätte tätä +nappia, johon liittyvä lanka yhdistää soitantosalit tähän rakennukseen, +voitte kuulla kaikki nyt esitettävänä olevat neljä ohjelmaa. Ohjelmat +ovat sitäpaitse järjestetyt siten, että eri saleissa samaan aikaan +suoritettavat kappaleet edustavat ei ainoastaan instrumenttaalimusiikkia +eri soittokoneille sekä laulua, vaan myöskin sekä iloisia että +surullisia aiheita, joten jokaisen maku ja mieliala aina voi tulla +tyydytetyksi».</p> + +<p>»Luulenpa, neiti Leete», sanoin minä, että jos olisimme keksineet +keinon, jonka avulla kukin olisi voinut kotonansa kuunnella täydellistä, +mestarillista ja jokaisen mielialaan soveltuvaa musiikkia kuinka kauan +ja mihin aikaan tahansa, olisimme jo uskoneet saavuttaneemme +ihmisellisen onnen huipun emmekä enää olisi koettaneetkaan pyrkiä sen +etemmäksi.»</p> + +<p>»Totta tosiaan en minäkään voi käsittää», vastasi Edit, »miten ne +teikäläiset, jotka todella kaipasivat musiikkia, voivat sietää silloin +vallinneita tapoja. Todella kuulemista ansaitsevaa soittoa eivät kansan +suuret joukot luullakseni saaneet koskaan kuulla, ja parempiosaisetkin +ainoastaan sattumalta hämmästyttävän korkeasta maksusta ja epämukavissa +oloissa, silloinkin ainoastaan lyhyen hetken, jonka joku toinen +mielivaltaisesti määräsi, puhumattakaan kaikenlaisista muista haitoista. +Ajatelkaamme esim. teidän konserttejanne ja oopperoitanne! Mahtoi tuntua +kauhealta istua yhden tai parin musiikkikappaleen tähden, jotka +miellyttivät, tuntikausia kuulemassa sellaista, mistä ei välittänyt! +Päivällisillä ollessa voi jättää syömättä sen ruokalajin, josta ei pidä. +Kukapa ryhtyisikään ateriaan, jos hänen täytyisi syödä kaikkea, mitä +tuodaan esiin? Ja kuitenkin on ihmisen kuulo yhtä herkkä kuin makukin, +siitä olen varma. Luulen, että te suvaitsitte kehittymättömäin +henkilöiden laulua ja soittoa kotonanne niin paljon ainoastaan siitä +syystä, että hyvää musiikkia oli peräti vaikea saada kuulla».</p> + +<p>»Aivan niin», vastasin minä. »Meidän oli joko kuultava sellaista +musiikkia tai oltava ilman, muuta valitsemismahdollisuutta ei ollut».</p> + +<p>»Niinpä niin!» huokasi Edit. »Lähemmin ajatellen ei ole ensinkään +kummallista, että teidän aikakaudellanne niin useat ihmiset eivät +välittäneet rahtuakaan musiikista. Luulenpa, että minäkin olisin sitä +karttanut».</p> + +<p>»Tarkoititteko äsken», kysyin minä, »että musiikkiaika kestää yli +vuorokauden? Ohjelmasta päättäen tosin näyttää siltä, mutta kukapa +kuuntelisi soittoa esimerkiksi sydänyön ja aamun välillä?»</p> + +<p>»Niitä on paljon», vastasi Edit. »Ihmisiä on valveilla ja toimessa joka +hetki. Ja vaikka eivät muut välittäisikään musiikista aamupuolella yötä, +virkistää ja viihdyttää se unettomia, sairaita ja kuolevia. Kaikissa +makuuhuoneissamme on vuoteen pääpuolessa telefoonilaitos, jonka avulla +jokainen, ken ei voi nukkua, voi kuunnella jokaiseen mielentilaan +soveltuvaa musiikkia mielensä mukaan».</p> + +<p>»Onko minullekin luovutetussa huoneessa sellainen laitos?»</p> + +<p>»Tietysti! Kuinka peräti ajattelematon olin, kun en huomannut sanoa sitä +teille eilen! Isäni kyllä osottaa teille tänä iltana ennen maata +menoanne, miten laitosta hoidetaan. Ja olenpa varma, että musiikki +karkottaa kaikki epämiellyttävät tunteet, jos ne vielä alkaisivat teitä +ahdistaa».</p> + +<p>Kun myöhemmin illalla olimme koolla, kyseli tohtori Leete varastossa +käyntiämme. Keskustelussa jouduimme vertailemaan yhdeksännentoista +vuosisadan oloja kahdennenkymmenennen vuosisadan oloihin. Silloin johtui +puhe perintökysymykseen.</p> + +<p>»Luultavasti ei omaisuuden periminen enää ole sallittu», arvelin minä.</p> + +<p>»Päinvastoin», vastasi tohtori Leete, »sitä ei vastusta kukaan. Kun +tutustutte meihin lähemmin, hra West, tulette todella huomaamaan, että +nykyaikana rajoitetaan ihmisten persoonallista vapautta paljoa vähemmän +kuin teidän aikakaudellanne. Me tosin vaadimme lain mukaan, että +jokaisen tulee palvella määrätty aika kansaa, sen sijaan kuin te +sallitte heidän valita joko työnteon, varkauden tai nälkäkuoleman. Mutta +tämä perustuslakimme on itse asiassa vain luonnon säätämän määräyksen – +Eedenissä annetun käskyn – toisinto, mikä jakaa kuorman tasan kaikille. +Tätä ainoaa poikkeusta lukuunottamatta ei meidän yhteiskuntamme +perustuksena ole minkäänlaista lain säätämää pakkoa. Me olemme +säilyttäneet tahdon vapauden täydellisesti, sillä +yhteiskuntajärjestelmämmehän on terveissä elinehdoissa elävän +ihmisluonteen johdonmukainen kehittymistulos. Perintökysymys on omiaan +selvittämään tätä seikkaa. Kun kansa on ainoa kapitalisti ja +maanomistaja, rajoittuu yksilön omistusoikeus luonnollisesti hänen +vuotuiseen eläkkeeseensä ja sen avulla hankittuihin talous- ynnä +käyttökaluihin. Kun hän kuolee, lakkaa hänen eläkkeensä samoin kuin +eläkkeet teidänkin aikakaudellanne. Hautajaisia varten myönnetään +erityinen summa. Jälkeenjääneen omaisuutensa saa hän määrätä, kenelle +tahtoo».</p> + +<p>»Mutta miten voidaan estää arvokkaita esineitä aikojen kuluessa +kasautumasta yksityisten käsiin siinä määrässä, että kansalaisten aseman +yhdenarvoisuus todella joutuu vaaranalaiseksi?» kysyin minä.</p> + +<p>»Se seikka tulee järjestetyksi ihan itsestänsä ja aivan helposti», +kuului vastaus. »Nykyisen yhteiskuntajärjestelmän vallitessa on +yksityisomaisuudesta vain vastusta, kun se nousee yli sen määrän, mitä +todellinen mukavuus vaatii. Henkilöä, jolla teidän aikakaudellanne oli +talo täynnä kulta- ja hopeatavaroita, hienoja porsliineja, kalliita +huonekaluja ja muuta sentapaista, pidettiin rikkaana, sillä näillä +esineillä oli rahallinen arvonsa ja ne voitiin milloin tahansa muuttaa +rahaksi. Mutta jos joku henkilö nyt joutuisi sadan sukulaisensa yhtä +aikaa sattuvan kuoleman kautta perimään kaiken heidän omaisuutensa, +pidettäisiin häntä peräti onnettomana. Kun tavaroita ei voida myödä, on +niillä arvoa ainoastaan sikäli, mikäli omistaja niitä todella tarvitsee +tai mikäli hän voi nauttia niiden kauneudesta. Kun hänen tulonsa +edelleenkin ovat yhtäsuuret, täytyisi hänen tuhlata niitä sekä +vuokratessaan huoneet, joissa hän tavaransa säilyttää, että +palkitaksensa hoitokustannukset. On aivan varmaa, että asianomainen +henkilö koettaa mahdollisimman pian jaella ystävilleen tavarat, joiden +säilyttäminen häntä vain köyhdyttää, ja yhtä varmaa on, ettei paraskaan +ystävä huoli enemmästä, kuin hän mukavasti voi säilyttää ja hoitaa +asunnossansa. Käsitätte siis, että on aivan tarpeetonta varovaisuutta +kansan ryhtyä torjumaan persoonallista perintöoikeutta estääksensä siten +yksityisomaisuuden kerääntymistä. Huoleti voidaan jättää kunkin yksilön +asiaksi valvoa, ettei hän saa liian suurta tavarataakkaa kantaakseen. +Tässä suhteessa ollaan niin varovaisia, että sukulaiset tavallisesti +kieltäytyvät vastaanottamasta perintöä, pidättäen siitä ainoastaan +jonkun pienen esineen muistoksi. Kansa ottaa haltuunsa luovutetun +perinnön ja siirtää sen, millä on arvoa, yhteisomaisuudeksi +tavaravarastoihin».</p> + +<p>»Puhuitte hoitokustannusten palkitsemisesta», sanoin minä. »Siitäpä +johtuu mieleeni kysymys, jonka jo usein olen aikonut tehdä. Miten olette +ratkaisseet palvelijakysymyksen? Kuka rupeaa enää palvelijaksi +yhteiskunnassa, jossa kaikki ovat saman arvoisia? Meidänkin naistemme +oli jo vaikea saada palvelijattaria, vaikka silloin ei vielä voinut +puhuakaan yhteiskunnallisesta tasa-arvoisuudesta».</p> + +<p>»Meidän olisi peräti helppoa hankkia sellainen palvelijakunta, jommoista +te ette osanneet uneksiakaan, juuri sen kautta, että kaikki olemme +yhteiskunnallisessa suhteessa tasa-arvoisia, eikä mikään voi tätä +tasa-arvoisuutta järkyttää. Sillä onhan palveleminen kunniakasta +yhteiskunnassa, jonka periaatteena on, että kaikkien täytyy vuorostaan +palvella toisiaan. Näin voisimme menetellä, jos palvelijoita +tarvitsisimme», vastasi tohtori Leete. »Mutta me emme niitä tarvitse».</p> + +<p>»Kuka sitte tekee kotona tarvittavat työt?» kysyin.</p> + +<p>»Niitä ei enää olekkaan», vastasi rouva Leete, jonka puoleen olin +kääntynyt. »Vaatteemme pestään sangen halvalla yleisissä laitoksissa ja +ruokamme keitetään yhteisissä keittiöissä. Kaikki tarpeemme valmistetaan +ja korjataan yleisissä työpajoissa. Sähkö valaisee ja lämmittää kotimme. +Asunnoksemme emme valitse suurempaa huoneistoa kuin tarvitsemme, ja me +kalustamme sen siten, että siivoamisesta ja järjestämisestä on +mahdollisimman vähän työtä. Emme siis todellakaan tarvitse enää +palvelijoita».</p> + +<p>»Teidän aikalaisenne eivät välittäneet keksinnöistä, joiden avulla +palvelijain työ olisi saatu tehdyksi», jatkoi tohtori Leete. »Heillähän +oli köyhemmissä kansankerroksissa loppumaton varasto orjia, joiden +tehtäväksi voi jättää kaikki raskaat ja vastenmieliset työt. Mutta nyt, +kun meidän jokaisen täytyy vuorostamme tehdä kaikkea yhteiskunnassa +tarvittavaa työtä, on työn helppoudesta jokaiselle yksityiselle +kansalaiselle persoonallista etua ja jokainen koettaa parhaansa +saadakseen yhteisen taakan keveämmäksi. Tämä onkin aiheuttanut suuren +joukon työtä säästäviä keksintöjä kaikilla aloilla. Ensimäisenä +tuloksena oli taloudenpidon järjestäminen mahdollisimman mukavaksi +vähimmällä työllä».</p> + +<p>»Jos taloudessa sattuu erityisiä suurempaa työtä vaativia tapahtumia», +jatkoi tohtori Leete, »kuten esimerkiksi yleinen siivous tai +sairaudentapauksia, voimme aina saada tarpeellista apua ulkopuolelta».</p> + +<p>»Mutta miten maksatte tämän avun, kun teillä ei ole rahoja?»</p> + +<p>»Emme luonnollisesti maksakkaan apulaisille, vaan kansalle. Auttajia +saadaan, kun käännytään asianomaisen konttoorin puoleen, ja heidän +palkkansa merkitään pyytäjän luottokorttiin».</p> + +<p>»Maailma mahtaa nykyjään olla naisten paratiisi», huudahdin. »Minun +aikakaudellani ei edes rikkaus eivätkä lukuisat palvelijajoukot voineet +kokonaan rapauttaa perheen emäntiä taloushuolista. Köyhien ja +kohtuullisesti toimeentulevain luokkien naiset taasen elivät ja kuolivat +näiden huolien marttyyreinä».</p> + +<p>»Aivan niin», virkkoi rouva Leete. »Olen lukenut silloisista oloista +kylliksi tietääkseni, että kuinka huono miesten asema lienee silloin +ollutkin, olivat he kuitenkin onnellisempia, kuin heidän äitinsä ja +vaimonsa».</p> + +<p>Tohtori Leete sanoi: »Kuorma, joka mursi teidän aikanne naiset, on +köykäinen kuin höyhen kansan leveillä hartioilla. Naisten kurjuus johtui +samoin kuin kaikki muukin sen aikuinen kurjuus siitä, että te ette +kyenneet yhteistoimintaan. Tämä taas oli seurauksena aikanne +individualismista, jolle yhteiskuntanne oli rakennettu, +kykenemättömyydestänne huomaamaan, että kanssaihmisistänne olisi ollut +kymmenkertainen hyöty, jos olisitte toimineet heidän kanssansa yhdessä, +ettekä taistelleet heitä vastaan. Minua ei kummastuta se, että ette +osanneet elää mukavammin, vaan se, että voitte laisinkaan elää yhdessä, +sillä koetittehan vointinne mukaan saada toisianne orjiksenne ja anastaa +heidän omaisuutensa».</p> + +<p>»Lakkaahan toki, isä!» keskeytti Edit nauraen. »Jos noin kiivaasti +jatkat, luulee herra West, että syytät yksityisesti häntä».</p> + +<p>»Kun tarvitsette lääkäriä, niin ilmoitatteko ensin asianomaiseen +konttoriin ja otatte vastaan sen, ken lähetetään?» kysyin minä.</p> + +<p>»Yleistä sääntöä ei voida sovittaa lääkäreihin», vastasi tohtori Leete. +»Jos mieli lääkärin menestyä työssään täytyy hänen tuntea sairaan +ruumiinrakenne. Sairaan tulee siis voida kutsua erityinen lääkäri, ja +hän menettelee aivan kuin teidän aikalaisennekin. Ainoana erotuksena on, +että lääkäri ei ota maksua omaksi hyödykseen, vaan kansan hyödyksi, +siten että hän poistaa erityisen taksan vahvistaman summan sairaan +luottokortista».</p> + +<p>»Mutta jos maksu aina on sama eikä lääkäri voi, kuten luulen, kieltäytyä +noudattamasta käskyä, niin eivätkö hyvät lääkärit joudu aina olemaan +työssä ja huonot jää joutilaiksi?» kysyin epäillen.</p> + +<p>»Älkää luulko, että minä, vanha lääkäri, olen itserakas ja turhamainen, +vaikka sanonkin, että meillä ei olekkaan huonoja lääkäreitä», vastasi +tohtori Leete. »Teidän aikananne voi kuka tahansa sangen pintapuoliset +tutkinnot suoritettuaan ryhtyä kokeiluihin, joiden esineenä oli +kanssaihmisten ruumiin terveys, jopa elämäkin. Nyt ei ole niin. +Lääkäriksi ei hyväksytä ketään, ellei hän ole suorittanut sangen +perusteellisia tutkinnoita ja kokeita sekä osottanut ilmeisiä +taipumuksia lääkärin ammattiin. Sitäpaitse on teidän muistettava, ettei +kukaan lääkäri nykyjään koetakkaan laajentaa toimialaansa toisten +lääkärien kustannuksella, sillä siihen ei ole mitään syytä. Ja vihdoin +täytyy jokaisen määräaikoina jättää lääkintähallitukselle kertomus +toiminnastaan. Jos huomataan, ettei jollakin ole kylliksi työtä, +hankitaan sitä hänelle».</p> + + +<p> </p> + +<center><h2>KAHDESTOISTA LUKU.</h2></center> + + +<p>Kun minun täytyi kysellä loppumattomiin, oppiakseni edes pintapuolisesti +tuntemaan kahdennenkymmenennen vuosisadan oloja, ja kun tohtori Leeten +kärsivällisyys näytti olevan yhtä loppumaton, istuimme valveilla vielä +useita tunteja sen jälkeen, kun naiset olivat poistuneet. Muistutin +isännälleni, mihin aamullinen keskustelumme oli katkennut, ja sanoin +haluavani sangen mielelläni kuulla, minkä järjestelmän avulla +teollisuusalojen työntekijöitä voitiin kiihottaa ahkeruuteen, kun heidän +ei tarvinnut pelätä toimeentulonsa menettämistä.</p> + +<p>»Ennen kaikkea tulee teidän muistaa», vastasi tohtori Leete. »että +työhalun kehittäminen korkeimmilleen ei ole ainoa päämäärä, johon +järjestelmämme tähtää. Toinen ja yhtä tärkeä on hankkia sekä alempiin +että ylempiin päällikköjen ja johtajain paikkoihin samoin kuin +korkeimpiin kansan virkoihinkin varmasti kyvykkäitä henkilöitä, joiden +oma rata takaa, että heidän alaisensa tekevät parhaansa, joten ei +minkäänlainen laiminlyönti saa tulla kysymykseenkään. Työn armeijamme on +järjestetty pitäen silmällä kumpaakin mainittua päämäärää. Ensimäisen +ryhmän muodostavat luokkiin kuulumattomat työntekijät, jotka tekevät +mitä tahansa. Siihen ryhmään tulee jokaisen rekryytin kuulua ensimäiset +kolme vuotta. Tämä ensimäinen aste on jonkinlainen koulu, vieläpä +ankarakin, jossa nuoriso totutetaan tottelemaan ja tuntemaan sekä +täyttämään velvollisuutensa. Vaikka ne monenlaatuiset työt, joita tämän +luokan tulee tehdä, estävät työntekijöitä siirtymästä askel askeleelta +ylemmäksi, kuten myöhemmillä asteilla tapahtuu, merkitään kuitenkin +jokaisen henkilön työt kirjaan, ja ne, jotka ovat osottaneet erityistä +kuntoa, saavat palkinnoita, kun taas laiminlyöntejä rangaistaan. +Kuitenkin on mielestämme tarpeetonta asettaa nuorten koko tulevaa elämää +riippumaan nuoruuden tavallisesta kevytmielisyydestä, ellei suurempia +vikoja ilmesty sen ohessa. Senpätähden voivatkin kaikki, jotka ovat +ilman erityisiä vikoja suorittaneet ensimäisen asteen, valita itsellensä +alan, joka parhaite vastaa kunkin taipumuksia. Kun tämä on tehty, +siirtyy kukin oppilaaksi valitsemallensa alalle. Oppiaika on tietysti +eri pitkä eri aloilla. Sen kuluttua tulee oppilas täysin oikeutetuksi +työmieheksi ja ammattinsa itsenäiseksi jäseneksi. Oppiaikana pidetään +jokaisen kykyä ja ahkeruutta erittäin tarkasti silmällä, ja tulokset +merkitään erityisiin arvostelukirjoihin. Näiden mukaan osotettu +erityinen kunto palkitaan sopivalla tavalla, ja kirjojen näyttämä +keskiarvo määrää, minkä arvoasteen kukin saa täysinoikeutettujen +työntekijäin keskuudessa.</p> + +<p>Vaikka teollisuuden ja maanviljelyksen eri haarat vaativatkin tässä +suhteessa erilaista sisällistä järjestystä aina luonteensa mukaan, on +kuitenkin kaikkialla tapana jakaa työntekijät kykynsä perusteella +kolmeen luokkaan, ja useilla aloilla on nämä vielä jaettu kahteen +osastoon. Oppiaikanaan osottamansa kyvyn mukaan saa nuorukainen +ensimäisen, toisen tai kolmannen luokan työntekijän arvon. +Luonnollisesti voivat ainoastaan tavattoman etevät ja kyvykkäät +nuorukaiset päästä suoraan oppilaasta ensimäisen luokan työntekijöiksi. +Useimmat siirtyvät kolmannen luokan jäseniksi kohoten ylempiin luokkiin +vasta sitä mukaa, kuin saavuttavat kokemusta ammatissaan. Sentähden +toimitetaan uusi luokkiin jako aina määräaikojen kuluttua, jotka ovat +kussakin ammatissa yhtä pitkät, kuin saman ammatin oppiaika. Siten ei +todellisen ansion tarvitse jäädä pitkäksi aikaa odottamaan +tunnustustansa, eikä veltto voi luottaa entisiin ansioihinsa, ellei hän +tahdo laskeutua alempiin luokkiin. Eräs tärkeimpiä ylimmän luokan +jäsenyydestä johtuvia etuja on työntekijän oikeus saada valita joku +ammattinsa haara erikoisalakseen. Luonnollisesti ei ole tarkoituksena, +että nämä erikoisalat olisivat sanottavasti helpommat tai vaikeammat +kuin toiset, mutta siitä huolimatta on niiden välillä usein muita +tuntuvia erotuksia, jonka tähden valintavapautta pidetäänkin +suuriarvoisena. On kyllä totta, että huonoimmankin työntekijän +toivomukset otetaan hänen työalaansa määrättäessä mahdollisuuden mukaan +huomioon, sillä siitä ei riipu ainoastaan hänen tuleva onnensa, vaan +myöskin se hyöty, jonka hän täten tuottaa yhteiskunnalle. Mutta nämä +alempain työluokkain toivomukset, mikäli ne ovat sopusoinnussa toimialan +yhteisten etujen kanssa, toteutetaan vasta sitte, kun ylempiin luokkiin +kuuluvain vaatimukset on täytetty, joten he usein saavat tyytyä +valintaan, mikä vastaa heidän vaatimuksiansa vasta toisessa tai +kolmannessa sijassa, voidaanpa heidät, jos niin tarvitaan, muuttaa +toiseen työhönkin. Tämä vapaa valitsemisoikeus astuu voimaan jokaisessa +korotuksessa, ja jos joku menettää entisen arvoasteensa, on hän samalla +myöskin vaarassa joutua vaihtamaan toimensa, josta hän pitää, toiseen +vähemmän mieluisaan. Uuden luokkiin jakamisen tulokset julkaistaan, ja +niille, jotka sitte viime jaon ovat saavuttaneet korkeamman asteen, +lausutaan kansan kiitos, jota paitse heille jaetaan julkisesti uuden +luokkansa merkit».</p> + +<p>»Minkälaisia ne ovat?» kysyin.</p> + +<p>»Jokaisella alalla on oma merkkinsä», vastasi tohtori Leete. »Se on +rahan muotoinen, mutta niin pieni, että se helposti voi jäädä +huomaamatta, ellei tiedä, mistä sitä etsii. Se on ainoa työarmeijan +merkki, paitse missä yhteinen etu vaatii erityisen virkapuvun +käyttämistä. Luokkamerkki on kaikilla eri aloilla saman muotoinen, mutta +kolmannessa luokassa se on rautaa, toisessa hopeaa ja ensimäisessä +kultaa.</p> + +<p>Tehokkaimpana keinona saada kukin koettamaan parhaansa on määräys, että +yhteiskunnan tärkeimpiin toimiin pääsevät ainoastaan ensimäisen luokan +jäsenet. Sitäpaitse ovat nämä luokat ainoana arvonmittaajana lukuisille +joukoille, jotka eivät ole antautuneet taiteen, kirjallisuuden tai +tieteen palvelukseen. Mutta sen lisäksi on vielä muita vähäisempiä, +vaikka ehkä yhtä tehokkaita keinoja, jotka saavat jokaisen koettamaan +parhaansa. Sellaisia ovat muutamat ylempiin luokkiin kuuluville +myönnetyt erityiset pienemmät edut ja oikeudet. Vaikka nämä edut ovatkin +sellaisia, että ne eivät voi herättää vihaa alemmissa luokissa, ovat ne +kuitenkin omiaan alituisesti pitämään jokaisessa vireillä halua kohota +lähinnä seuraavaan luokkaan.</p> + +<p>On sanomattoman tärkeää, etteivät ainoastaan hyvät, vaan myöskin +keskinkertaiset ja huonotkin työntekijät voivat tuntea ylenemishalua. Ja +kun viimeksimainitut ovat enemmistönä, on sitä tärkeämpää, ettei +arvoasteikkomme riistä heiltä toivoa eikä saa heitä alakuloisiksi, +samalla kun se kiihottaa toisia yhä eteenpäin. Sentähden ovatkin luokat +jaetut eri osastoihin. Osastojakin on kussakin luokassa kolme, ja +siirtäminen niihin tapahtuu samaan aikaan kuin luokkiin jakaminenkin. +Jos siis ei oteta lukuun johtajia, luokittamattomia työntekijöitä eikä +upseereja, ei alimpaan luokkaan koskaan voi kuulua enempää kuin yhdeksäs +osa työarmeijan jäsenistä, näistäkin useimmat henkilöitä, jotka ovat +äsken päättäneet oppiaikansa ja toivovat kohoavansa ylemmäksi. +Ainoastaan peräti pieni osa työarmeijasta pysyy koko palvelusaikansa +alimmassa luokassa. He ovat henkilöitä, jotka välittävät asemastaan yhtä +vähän, kuin kykenevät sitä korjaamaan.</p> + +<p>Työntekijän ei edes tarvitse tulla siirretyksi ylempään luokkaan, +päästäksensä aavistamaan, mitä kunnia ja maine ovat. Siirtämiseen +vaaditaan hyvä todistus työntekijän kyvystä yleensä. Mutta sen ohessa +voivat henkilöt, joiden todistukset, vaikka hyviäkin, eivät ole olleet +riittävän hyviä siirtämiseen, samoin kuin nekin, jotka ovat innolla +toimineet jossakin ammatissa tai suorittaneet jonkun erikoisen tehtävän, +tulla julkisesti mainituiksi kunnialuetteloissa sekä saada erilaisia +palkintoja. Ansiot, ilmestyköötpä ne missä muodossa tahaan, eivät +koskaan jää tunnustusta vaille.</p> + +<p>Jos henkilöt, jotka eivät tunne jalompia vaikuttimia, alkaisivat todella +lyödä laimin tehtävänsä, tekisivät huonoa työtä tai osottaisivat +ilmeistä laiskuutta, on työarmeijan järjestys siksi hyvä, että heitä ei +luonnollisesti kärsittäisi. Ihminen, joka kykenee suorittamaan +palveluksensa, mutta itsepintaisesti kieltäytyy sitä tekemästä, voidaan +asettaa toisista erilleen ja ruokkia ainoastaan vedellä ja leivällä, +kunnes hän taipuu.</p> + +<p>Teollisuusarmeijamme alimmat virkamiehet ovat henkilöitä, jotka ovat +kaksi vuotta pysyneet ensimäisen luokan ensimäisellä osastolla. Jos +heitä on liian paljon, otetaan ainoastaan ensi osaston ensi ryhmä. Siten +ei kukaan joudu ohjaamaan toista ennen kolmenkymmenen vuoden ikää. +Johtajaksi joutuneen korotus ei luonnollisesti riipu enää hänen omasta +työstänsä, vaan hänen johdettavinaan olevista työntekijöistä. Korkeammat +esimiehet valitaan johtajien joukosta, jotka viisaan valikoimisen kautta +ryhmitetään eri luokkiin. Vielä ylempiä viranomaisia valittaessa +noudatetaan toisia periaatteita, joiden selitteleminen veisi liian kauan +aikaa.</p> + +<p>Teidän aikakautenne pienissä liikkeissä ei kuvailemaani +luokittelujärjestelmää olisi luonnollisesti voitu toteuttaa, sillä eihän +useissa niistä ollut edes niin monta työntekijää, että olisi riittänyt +yksi joka luokkaan. Teidän on otettava huomioon, että kun kansa +kokonaisuudessaan järjestää työn, toimii joka alalla suuret järjestöt. +Tätä teollisuusaloilla toteutettua laajaa mittakaavaa sekä hajallaan yli +koko maan olevia eri teollisuuslaitoksia saammekin kiittää siitä, että +voimme paikkoja vaihtamalla hankkia jokaiselle työtä, johon hän parhaite +kykenee.</p> + +<p>Kun olen esittänyt järjestelmämme pääpiirteet, saatte te, herra West, +vastata kysymykseen, ovatko henkilöt, jotka tarvitsevat erityisiä +kiihottimia tehdäkseen parhaansa, kehotuksen puutteessa? Eivätkö +ihmiset, joiden ennen täytyi tehdä työtä tahtoivatpa tai ei, tällaisen +järjestelmän vallitessa koeta kaikissa tapauksissa parastansa?»</p> + +<p>Vastasin myöntävästi, huomauttaen että päinvastoin voisi moittia +kiihoituskeinoja liian tehokkaiksi; varsinkin nuoret voivat joutua +ponnistelemaan liiaksi. Ja luulenpa totta puhuen samaa vieläkin, vaikka +olen näin kauan ollut uudessa maailmassa ja tutustunut lähemmin sen +oloihin.</p> + +<p>Tohtori Leete kehotti minua ottamaan huomioon, että työntekijäin +toimeentulo ei suinkaan riipu hänen arvostaan, joten eivät elantohuolet +ole lisäämässä pettymisen katkeruutta. Sitäpaitse on työpäivä lyhyt, +vapaa-ajat uudistuvat säännöllisesti, ja pakollinen työ loppuu parhaassa +ijässä, neljänkymmenenviiden vuoden vanhana. Olen taipuvainen +myöntämään, että nämä syyt ehkä riittävätkin torjumaan pelkoni.</p> + +<p>»Minun täytyy vielä huomauttaa teille paria seikkaa, jotta ette +käsittäisi minua väärin», jatkoi tohtori Leete. »Meidän +yhteiskuntajärjestömme periaatteena on, että kaikki, jotka tekevät +työnsä niin hyvin kuin voivat, ovat yhtä ansiokkaita, olkoonpa työn +tulos suuri tai pieni. Kun myönnämme etevimmille työntekijöille +suurempia etuja kuin vähemmän kykeneville, ei menettelymme suinkaan ole +ristiriidassa edellämainitun periaatteen kanssa. Olen jo osottanut, että +järjestelmämme mukainen ylenemisen toivo on omiaan kehottamaan heikompia +yhtä hyvin kuin voimakkaitakin pyrkimään eteenpäin. Heikommat eivät +suinkaan paheksu sitä, että todella kykenevä asetetaan johtajaksi. Sehän +edistää yhteistä hyvää.</p> + +<p>Vaikka me käytämmekin kilpailun kiihottavaisuutta järjestelmässämme +hyväksemme, ei teidän silti tarvitse luulla, että jalotkin luonteet +tarvitsevat sitä. Päinvastoin he eivät pidä sellaista toimintaperustetta +edes kyllin arvokkaana seurataksensa sitä. Heillä on toimintaohje omassa +sielussaan eikä heidän tarvitse etsiä sitä itsensä ulkopuolelta. He +eivät mittaa velvollisuuksiansa toisten henkilöiden tekojen, vaan oman +kykynsä mukaan. Niin kauan kuin heidän työnsä on heidän voimainsa +mukainen, on heidän mielestään luonnotonta odottaa kiitosta tai +moitetta, jos työn tulos sattuu olemaan suuri tai pieni. Kilpailu on +sellaisten henkilöitten mielestä filosoofisesti järjetön ja +siveellisesti hyljättävä, koska se synnyttää meissä ihailun sijasta +kateutta, ja osanottavan surkuttelun sijasta itsekkäisyyttä, kun näemme +toisen menestyvän tai epäonnistuvan.</p> + +<p>Mutta kaikki ihmiset eivät ole vielä kahdennenkymmenennen vuosisadan +viimeisenä vuotenakaan ehtineet tälle kehityskannalle. Sentähden meidän +täytyy käyttää kiihotuskeinoja, jotka sopivat kehittymättömille +luonteille. Näitä varten on kiivas kilpailu erinomainen kannus. Ne, +jotka sitä tarvitsevat, tuntevat sen. Ne taas, jotka ovat kohonneet sen +vaikutusalaa ylemmäksi, eivät sitä tarvitsekkaan».</p> + +<p>»Huomautan vielä», jatkoi tohtori Leete, »että ne, jotka ovat joko +henkisessä tai ruumiillisessa suhteessa niin heikkoja, että olisi +kohtuutonta vaatia heitä pysymään työnarmeijan muassa, muodostavat +erityisen, toisista tykkänään riippumattoman luokan, jonkunlaisen +invaliidiryhmän, jonka jäsenet tekevät helpompia, heidän voimainsa +mukaan sovitettuja töitä. Kaikki henkisesti tai ruumiillisesti +kykenemättömät, kuuromykät, rammat, sokeat, jopa mielisairaatkin +kuuluvat tähän luokkaan ja käyttävät sen merkkiä. Vahvemmat tekevät +usein miehen työn, heikommat luonnollisesti eivät tee mitään, mutta ei +kukaan, joka voi jotakin tehdä, tahdo tykkänään luopua työstä. +Mielisairaatkin koettavat valoisina hetkinään tehdä, mitä voivat».</p> + +<p>»Invaliidiryhmän muodostaminen on todella hyvä aate», sanoin minä. »Sen +huomaa yhdeksännentoista vuosisadan raakalainenkin. Se on erinomainen +armeliaisuuden harjoittamiskeino eikä loukkaa vastaanottajan tunteita».</p> + +<p>»Armeliaisuudenko?» kummasteli tohtori Leete. »Luuletteko, että pidämme +mainitsemiani kykenemättömiä armeliaisuuden nauttijoina?»</p> + +<p>»Tietysti», vastasin minä, »sillä eiväthän he itse kykene hankkimaan +toimeentuloansa».</p> + +<p>Tohtori keskeytti minut vilkkaasti:</p> + +<p>»Kukapa sen voinee tehdä!» sanoi hän. »Sivistyneessä yhteiskunnassa ei +voida puhuakkaan oman toimeentulonsa hankkimisesta. Yhteiskunnassa, joka +on niin alhaisella kehitysasteella, että perheenkin yhteistoiminta on +tuntematon, voi kukin yksityinen mahdollisesti itse pitää huolen +itsestään, vaikka silloinkin ainoastaan jonkun osan elinajastaan. Mutta +siitä hetkestä kuin ihmiset alkavat elää yhdessä, perustaen vaikkapa +alhaisimman yhteiskuntamuodon, on itsensä ylläpitäminen yksinomaan omin +voimin mahdotonta. Kohoava sivistys ja yhä laajemmalle ulotettu työnjako +tekevät tämän toisistaan riippuvaisuuden aivan yleiseksi. Kuinka +eristetty yksityisen henkilön toimiala näköjään lieneekin, on hän +kaikissa tapauksissa jäsenenä äärettömän laajassa ammatti-osuuskunnassa, +joka käsittää koko kansan, jopa koko ihmiskunnan. Molemminpuolisen +riippuvaisuuden välttämättömyys on takeena keskinäisen +avustamisvelvollisuuden täyttämisestä. Teidän järjestelmänne suurin +julmuus ja järjettömyys oli tämän tukemisvelvollisuuden puute».</p> + +<p>»Olkoonpa niinkin», vastasin minä. »Mutta tätä ei voida sovittaa +henkilöihin, jotka yleensä eivät kykene ottamaan osaa tuotantoon».</p> + +<p>»Sanoinhan jo aamulla luullakseni», lausui tohtori Leete, – »tai +ainakin aijoin sanoa – että ihmiset ovat oikeutetut saamaan ravintonsa +kansan pöydältä sentähden, että he ovat ihmisiä, – eikä sentähden, että +he ovat terveitä ja voimakkaita – kunhan he vain ottavat osaa työhön +voimainsa ja kykynsä mukaan».</p> + +<p>»Sanoitte kyllä», vastasin minä, »mutta otaksuin, että tämä koskee +ainoastaan sellaisia työntekijöitä, joiden taito ja kyky ovat erilaiset. +Käsittääkö tuo määräys myöskin ne henkilöt, jotka eivät tee mitään?</p> + +<p>»Eivätkö hekin ole ihmisiä?»</p> + +<p>»Onko minun siis käsitettävä sananne siten, että rammat, sokeat, sairaat +ja kykenemättömät ovat samassa asemassa, kuin paras työntekijä, saaden +samat tulot?»</p> + +<p>»Tietysti», kuului vastaus.</p> + +<p>»Niin laajalle ulottuva hyväntekeväisyys olisi saanut meidän aikamme +innostuneimmankin ihmisystävän ällistymään», lausuin hänelle.</p> + +<p>»Jos teillä olisi kotonanne sairas, työhön kykenemätön veli», jatkoi +tohtori Leete, »niin antaisitteko hänelle huonompaa ruokaa, huonommat +vaatteet ja asunnon, kuin itsellänne on? Pikemmin tekisitte päinvastoin, +eikä johtuisi mieleennekään kutsua sellaista hyväntekeväisyydeksi tai +armeliaisuudeksi. Tuon sanan käyttäminen siinä yhteydessä tuntuisi +teistä hyvin vastenmieliseltä».</p> + +<p>»Luonnollisesti», vastasin, »mutta suhde ei olekkaan sama. Kaikki +ihmiset ovat epäilemättä tavallaan veljiä, mutta tätä yleistä veljeyttä +ei voi missään suhteessa verrata veren veljeyteen, sillä edellisen +perustuksena eivät ole samat tunteet eivätkä samat suhteet kuin +jälkimäisen».</p> + +<p>»Siten puhuu yhdeksästoista vuosisata!» huudahti tohtori Leete. »Ei +tarvitse laisinkaan epäillä, että ette ole nukkunut sangen kauan. Jos +lyhyesti koettaisin selittää teille sen salaisuuden, mikä näyttää +kohoavan eteenne tarkastellessanne nykyistä sivistystämme, olisi minun +sanottava: Salaisuus on siinä, että suvun kaikkiyhteys ja ihmiskunnan +veljeys olivat teidän aikakaudellanne vain kauniita puheenparsia, mutta +meidän keskuudessamme, meidän ajatus- ja tunne-elämässämme ne ovat yhtä +todellisia ja vahvoja siteitä, kuin veriheimolaisuuskin.</p> + +<p>Mutta vaikka emme ottaisikaan lukuun tätä, en sittenkään voi käsittää, +miksi ihmettelette sitä, että niilläkin, jotka eivät voi tehdä työtä, on +yhtä täysi oikeus kuin kaikilla muillakin saada osansa työntekijäin työn +tuloksista. Eihän teidän aikakaudellannekaan liene riistetty +kansalaisoikeuksia niiltä henkilöiltä, jotka eivät kyenneet suorittamaan +asevelvollisuuttansa, vaikka sen suorittaminen oli pakollinen kaikille, +jotka kykenivät siihen. Kykenemättömät jäivät kotiin niiden +suojeltaviksi, jotka pystyivät taisteluun, eikä johtunut kenenkään +mieleenkään kieltää heiltä tätä oikeutta tai halveksia heitä sentähden. +Meidän palvelusvelvollisuutemme töissä vastaa teidän +asevelvollisuuttanne. Työkykyisen miehistön tulee suorittaa tämä +velvollisuus, mutta siitä ei suinkaan seuraa, että niiltä, jotka eivät +kykene velvollisuuttaan täyttämään, olisi riistettävä kansalaisoikeudet, +joihin me luemme myöskin kansalaisten ylläpidon. Työntekijä ei ole +kansalainen sentähden, että hän tekee työtä; vaan hän tekee työtä +sentähden, että hän on kansalainen. Samoin kuin te piditte heikomman +suojelemisen vahvemman velvollisuutena, samoin me, jotka emme enää käy +sotia, pidämme heikomman puolesta työskentelemistä vahvemman +velvollisuutena.</p> + +<p>Ratkaisua, joka jättää suuren osan esillä olevasta tehtävästä +suorittamatta, ei voida hyväksyä oikeaksi. Ja huonosti olisi onnistunut +meidänkin yrityksemme ratkaista yhteiskunnallista kysymystä, jos ei +olisi otettu huomioon rampoja, sairaita ja sokeita, vaan jätetty heidät +elukkain tavoin ulkopuolelle pitämään itse huolta itsestään niin hyvin +kuin voivat. Paljoa parempihan olisi ollut jättää vahvat ja terveet oman +onnensa nojaan kuin heikot ja onnettomat, joita kohtaan jokaisen pitäisi +tuntea myötätuntoisuutta ja koettaa pitää huolta sekä heidän henkisestä +että ruumiillisesta hyvinvoinnistaan. Kuten aamulla jo sanoin, on +jokaisella miehellä, jokaisella vaimolla ja lapsella oikeus saada +toimeentulonsa välikappaleet. Tämän oikeuden perustuksena on se selvä, +varma ja yksinkertainen tosiasia, että kaikki ovat saman ja ainoan +ihmisperheen jäseniä Jumalan kuva on tässä suhteessa ainoa käypä raha: +ken sen omistaa, hänen kanssansa ja’amme kaikki, mitä meillä on.</p> + +<p>Teidän aikakautenne sivistyksessä lienee tuskin ollut toista ilmiötä, +joka loukkaisi nykyisiä tunteita yhtä suuressa määrässä, kuin se kohtelu +ja laiminlyönti, jota osotitte riippuvassa asemassa oleville luokille. +Vaikka ette olisikaan tunteneet sääliä, vaikka veljeyden tunne olisikin +ollut teille vieras, niin miten voitte jättää huomaamatta, että +ryöstitte heikkojen luokalta heidän ilmeiset oikeutensa, kun ette +pitäneet heistä huolta?»</p> + +<p>»En voi oikein käsittää, mitä tarkoitatte», vastasin minä. »Myönnän +kyllä, että näillä kansankerroksilla oli oikeus vaatia sääliämme, mutta +millä perusteella olisivat sellaiset henkilöt, jotka eivät ottaneet osaa +tavarain tuotantoon, voineet oikeudenmukaisesti vaatia osaansa toisten +työn tuloksista?»</p> + +<p>»Minkätähden kykenivät teidän työntekijänne tuottamaan enemmän, kuin +yhtä suuri joukko villejä?» vastasi tohtori Leete. »Eikö tämä johtunut +yksinomaan siitä, että te olitte saaneet perinnöksi edellisten +sukupolvien taidot ja keksinnöt? Eikö se johtunut siitä, että te olitte +ottaneet valmiina vastaan koko yhteiskuntajärjestelmän koneiston, jonka +rakentaminen oli vaatinut vuosituhansia? Miten saitte huostaanne nämä +taidot ja järjestelmät, jotka loivat yhdeksän kymmenesosaa tuotteittenne +arvosta? Perittehän ne, eikö niin? Mutta eivätkö nuo onnettomat, rammat +ja kykenemättömät veljenne, jotka te työnsitte ulkopuolelle, olleet yhtä +oikeutettuja perillisiä kuin tekin? Mitä teitte heille? Ettekö +ryöstäneet heiltä heidän osaansa, antaessanne heille tähteitä pöydältä, +jonka ääreen he perillisinä olivat oikeutetut asettumaan, ja ettekö +vielä lisäksi solvaisseet ryöstettyjä, kutsuessanne näitä jätteitä +almuiksi ja niiden jakamista hyväntekeväisyydeksi?»</p> + +<p>»Niin, herra West», jatkoi tohtori Leete, kun en vastannut mitään, »yhtä +vähän kuin voin ymmärtää heikkoja ja kykenemättömiä kohtaan osottamaanne +oikeudentunnon ja veljellisen rakkauden puutetta, yhtä mahdotonta on +minun käsittää, kuinka teidän aikakautenne ihmiset voivat ilomielin +suorittaa tehtävänsä, vaikka he tiesivät, että heidän lapsiltaan tai +lastensa lapsilta voidaan kovan onnen kohdatessa riistää kaikki elämän +mukavuudet, jopa sen välttämättömät tarpeetkin. En myöskään käsitä, +kuinka henkilöt, joilla oli lapsia, voivat kannattaa +yhteiskuntajärjestelmää, joka suosi ruumiillisesti ja henkisesti +voimakkaita enemmän kuin heikkoja. Sillä juuri saman järjestelmän +kautta, josta isälle oli ollut hyötyä, voi hänen poikansa, jonka edestä +isä oli valmis uhraamaan elämänsä, joutua kerjäläiseksi ainoastaan siitä +syystä, että hän ehkä on heikompi kuin muut. En ole koskaan voinut +käsittää, kuinka teidän aikakautenne miehet uskalsivat jättää jälkeensä +lapsia».</p> + +<hr> + +<p><b>Huomautus</b>. Tohtori Leete oli kyllä edellisenä iltana keskustellessamme +nimenomaan kertonut, kuinka huolekkaasti jokaista koetettiin johdattaa +huomaamaan taipumuksiansa ja seuraamaan niitä, kun työala oli +valittavana. Mutta vasta kun sain kuulla, että työntekijäin tulot ovat +kaikilla aloilla yhtä suuret, huomasin selvästi, kuinka varmoja tämän +järjestelmän vallitessa voitiin olla siitä, että jokainen valitsee +itsellensä valjaat, mitkä hänelle mukavimmin sopivat ja sallivat hänen +koettaa parhaansa yhteisen kuorman vetämisessä. Minun aikakauteni ei +kyennyt järjestelmänmukaisesti ja tehokkaasti kehittämään ja käyttämään +hyväksensä ihmisten taipumuksia teollisuuden eikä ajatustoiminnan +aloilla. Siitäpä johtuikin sen ajan yleinen voimien tuhlaus- ja +onnettomuudentunne. Aikalaiseni voivat tosin vapaasti valita +toimialansa, mutta tämä vapaus oli vain näennäistä. Itse asiassa voi +tuskin kukaan itse määrätä alaansa. Olosuhteet pakottivat päinvastoin +heitä toimiin, missä heistä oli suhteellisesti vähän hyötyä, koska +heillä ei ollut taipumusta työhönsä. Rikkaat eivät olleet tässä +suhteessa sanottavasti parempiosaisia kuin köyhätkään. Jälkimäiset, +joilta sivistyksen tie oli yleensä suljettu, eivät tavallisesti olleet +tilaisuudessa edes huomaamaankaan varsinaisia luonnonlahjojaan, ja +vaikka he olisivat tunteneetkin itsensä siinä suhteessa, eivät he +varojen puutteessa voineet taipumuksiaan kehittää. Lukuunottamatta +erityisiä onnellisen sattuman aiheuttamia poikkeustapauksia, oli +köyhälistöön kuuluvan mahdotonta päästä korkeampaa sivistystä vaativille +aloille – suureksi vahingoksi ei ainoastaan hänelle itselleen, vaan +myöskin koko kansalle. Toisaalta esti varakkaita, jotka voivat hankkia +sivistystä ja kehittää taipumuksiaan, yhteiskunnalliset ennakkoluulot +melkein yhtä suuressa määrässä noudattamasta kutsumustaan. Eiväthän he +voineet missään tapauksessa ryhtyä ruumiilliseen työhön, vaan heidän +täytyi antautua opin teille, olipa siihen taipumusta tai ei. Täten meni +yhteiskunnalta hukkaan paljon hyviä ammattilaisia. Moni koetti +rahallisten etujen vuoksi tunkeutua taipumuksistaan huolimatta aloille, +missä oli hyvät tulot, karttaen huonosti palkittuja tehtäviä, joihin +olisi ollut kykyä. Täten tuhlattiin tavaton määrä voimia. Mutta nyt on +kaikki toisin. Samanlainen kasvatus ja yhtäläinen kehittymistilaisuus +saattavat jokaisen huomaamaan taipumuksensa, eivätkä yhteiskunnalliset +ennakkoluulot tai varallisuuskysymys voi enää estää ketään valitsemasta +toimialaansa.</p> + + +<p> </p> + +<center><h2>KOLMASTOISTA LUKU.</h2></center> + + +<p>Kun aioin mennä nukkumaan, seurasi tohtori Leete Editin lupauksen mukaan +minua makuuhuoneeseeni osottaaksensa, miten musiikkitelefoonia +hoidetaan. Hän näytti, kuinka erästä ruuvia kiertämällä voi saada +säveleet joko tulvaamaan koko voimallaan huoneeseen tai kaikumaan niin +heikkoina ja kaukaisina, että tuskin tiesi, kuuliko niitä todella, vaiko +vain kuvitteli kuulevansa. Jos samassa huoneessa makasi kaksi henkilöä, +joista toinen tahtoi kuulla musiikkia, toinen nukkua, voi laitoksen +järjestää siten, että säveleet kuuluivat toisen vuoteelle, mutta eivät +toisen.</p> + +<p>»Sen neuvon annan teille, herra West», lausui tohtori Leete, »että jos +suinkin voitte, on teidän ensi yönä viisaampaa nukkua, kuin kuunnella +maailman kauneintakaan musiikkia. Niiden jännittävien tapahtumain +jälkeen, joita olette saanut kokea, on uni kerrassaan korvaamaton +vahvistuskeino».</p> + +<p>Mieleeni johtui aamulliset kokemukseni, ja minä lupasin seurata hänen +neuvoansa.</p> + +<p>»Hyvä», sanoi hän. »Asetan siis telefoonin soittamaan kello kahdeksan».</p> + +<p>»Mitä tarkoitatte?» kysyin.</p> + +<p>Hän kertoi, että eräänlaisen kellolaitoksen välityksellä voitiin +musiikkia käyttää herättämään huoneessa nukkujan millä kellon lyönnillä +tahansa.</p> + +<p>Nyt jo aloin huomata ja olen myöhemmin tullut täysin vakuutetuksi siitä, +että unettomuuteni samoin kuin muutkin elämän vastenmieliset seikat +olivat jääneet minulta yhdeksännelletoista vuosisadalle. Vaivuin nyt +samoin kuin edellisenäkin iltana, ilman minkäänlaisia nukuttamiskeinoja +syvään uneen heti, kun laskin pääni tyynylle.</p> + +<p>Uneksuin istuvani Abencerragien valtaistuimella Alhambran salissa, missä +olin pannut toimeen juhlan kenraaleilleni ja ritareilleni, joiden tuli +seuraavana päivänä seurata puolikuuta Espanjan kristittyjä koiria +vastaan. Suihkulähteiden vilvoittama ilma oli täynnä kukkien tuoksua. +Joukko pyöreäjäsenisiä ja purppurahuulisia neitosia tanssi viehättävää, +sulavaa tanssia torvien ja kielisoittimien sävelten mukaan. Kun katselin +ylös siroille parvekkeille, huomasin silloin tällöin jonkun +kuninkaallisen haaremin kaunottaren säihkyväin silmien ihaillen +katselevan salissa olevia maurilaisen ritariston parhaita helmiä. Yhä +kovemmin kaikui soitto, yhä kiihkeämmäksi kävi tanssi, kunnes ei erämaan +poikain kuohahteleva veri enää voinut hillitä sotaista innostustansa. +Tummat ritarit hypähtivät istuimiltaan, tuhannet miekat välkähtivät +esille huotristaan, ja innokas huuto »Allah il Allah!» kajahti kautta +salin ja pylväistöjen, herättäen minut. Oli kirkas päivä ja +»Turkkilaisen reveljen» kiihkeät säveleet täyttivät huoneeni.</p> + +<p>Aamiaista syödessämme kerroin isännälleni aamullisen unelmani. Sain +silloin kuulla, että yksinomaan sattuma ei ollut asettanut +kysymyksenalaista kiihkeää sävellystä herättäjäkseni. Kappaleet, joita +aamuisin soitettiin eräässä musiikkisalissa, olivat kaikki innostuttavia +ja elähdyttäviä.</p> + +<p>»Espaniasta puhuessamme johtuu mieleeni», huomautin minä ohimennen, +»etten ole vielä ensinkään kysellyt, minkälaisiksi olot ovat +muodostuneet Europassa. Ovatko vanhan maailmankin yhteiskunnat +muuttuneet yhtä perinpohjaisesti, kuin täällä?»</p> + +<p>»Tietysti», vastasi tohtori Leete. »Europan samoin kuin Australian, +Meksikon ja osaksi Etelä-Amerikan suuret kansat ovat nyt +teollisuustasavaltoina, kuten Yhdysvallatkin, jotka ovat olleet +kehityksen tienraivaajana. Kansojen keskinäisen rauhan turvaamiseksi on +muodostettu vapaa, yhteinen liittohallinto, joka käsittää koko +maapallon. Kansainvälinen neuvosto järjestää liittovaltioiden väliset +kauppa- ja liikesuhteet sekä päättää, mihin yhteisiin toimiin kulloinkin +on ryhdyttävä, jotta alemmalla asteella olevat kansakunnat saataisiin +kohotetuiksi yhä korkeamman sivistyksen osallisuuteen. Omien rajojensa +sisäpuolella on kullakin kansalla täydellinen itsehallinto».</p> + +<p>»Miten voitte harjoittaa kauppaa, kun teillä ei ole rahaa?» kysyin minä. +»Omassa maassanne ja oman kansanne kesken toimitettavissa asioissa +voitte jollakin tavalla selvitä rahoittakin, mutta kun harjoitatte +kauppaa ulkomaiden kanssa, täytynee teidän käyttää jonkunlaista rahaa».</p> + +<p>»Ei suinkaan», vastasi tohtori. »Raha on silloinkin aivan tarpeetonta. +Niin kauan kuin ulkomainen kauppa oli yksityisten liiketten käsissä, oli +raha välttämätöntä, koska ilman sitä olisi ollut mahdoton selvittää +monimutkaisia suhteita. Mutta nykyjään on kauppa kansainvälinen asia. +Kansat ovat kauppiaina, joten niitä on vain tusinan verran maailmassa. +Ja kun liike on kansainvälisen neuvoston valvonnan alaisena, voidaan +kansojen keskiset kauppasuhteet pitää selvillä yksinkertaisen tilitys- +ja kirjanpitojärjestelmän avulla. Tullimaksuja luonnollisesti ei ole. +Kansa tuottaa muista maista ainoastaan sellaisia tavaroita, jotka +yleisesti tunnustetaan tarpeellisiksi. Jokaisella kansalla on erityinen +toimistonsa, joka välittää tavaranvaihdon vierasten kansojen kanssa. +Amerikalainen toimisto esim. on laskenut, kuinka paljon maassa tarvitaan +jonakin vuonna Ranskan tuotteita. Se lähettää tilauksen Ranskan +toimistolle, joka samoin tilaa tarvitsemansa Amerikalaiset tuotteet +meidän toimistoltamme. Samoin käy tavarain vaihto kaikkien muiden +kansojen välillä».</p> + +<p>»Miten määrätään ulkomaisten tavarain hinnat, kun ei ole enää +minkäänlaista kilpailua?» kysyin minä.</p> + +<p>»Hinta, jonka kansa pyytää toiselta tavaroistaan, on luonnollisesti +sama, kuin omien kansalaistenkin maksama hinta», vastasi tohtori Leete. +»Siten vältetään kaikki väärinkäsitykset ja selkkaukset. Itse asiassa ei +tietysti kansoja voida velvoittaa valmistamaan tuotteitansa muille +kansoille. Mutta tavarain vaihdosta on käytännöllistä hyötyä kaikille. +Jos joku kansa säännöllisesti toimittaa toiselle joitakin tavaroita, +täytyy kummaltakin puolelta ajoissa ilmoittaa, jos halutaan saada aikaan +muutoksia tavaramäärään tai muihin tuotantoon vaikuttaviin seikkoihin +nähden».</p> + +<p>»Mutta entäs jos joku kansa, joka yksin voi hankkia joitakin +luonnontuotteita, kieltäytyisi luovuttamasta niitä joko kaikille muille +tai jollekin erityiselle kansalle?»</p> + +<p>»Sellaista ei ole koskaan tapahtunut», vastasi tohtori Leete. +»Sitäpaitse olisi siitä suurempi vahinko kieltäytyjälle, kuin muille. +Laki kieltää suosimasta toista kansaa enemmän kuin toistakaan. Se +määrää, että kaikkia on kohdeltava aivan samalla tavalla. Mainitsemanne +menettelytavan tähden suljettaisiin sitä harjoittanut kansa tykkänään +pois kaikkien muiden maailman kansojen yhteydestä. Meidän ei siis +tarvitse olla huolissamme viittaamanne mahdollisuuden vuoksi».</p> + +<p>»Mutta miten menettelette», kysyin minä, »jos joku kansa, jolla on +luonnon määräämä yksinoikeus joihinkin tavaroihin ja luovuttaa näitä +muihin maihin enemmän, kuin se itse käyttää, korottaisi hinnat +hyötyäksensä naapurinsa kustannuksella? Omat kansalaiset joutuisivat +luonnollisesti myöskin maksamaan samoista tuotteista korotetun hinnan, +mutta siitä huolimatta tuottaisi menettely kansalle siksi suurta hyötyä, +että se palkitsisi moninkertaisesti tämän tappion».</p> + +<p>»Kunhan lähemmin opitte tuntemaan, miten kaikkien tavarain hinnat +määrätään, niin huomaatte helposti, kuinka mahdotonta niitä on muuttaa +muulloin kuin niiden valmistamiseen tarvittavan ajan tai työn vaikeuden +muuttuessa», vastasi tohtori Leete. »Jo tämä periaate, joka on +käytännössä sekä kansainvälisessä että kansallisessa liike-elämässä, +estää mainitsemanne menettelyn. Ja sitäpaitse käsitämme aivan selvästi, +että niinhyvin kansalliset kuin kansainvälisetkin edut ovat yhteiset, +sekä olemme syvästi vakuutettuja siitä, että itsekkäisyys on suurinta +hulluutta. Tämä tieto ja vakuutus on nykyjään jo juurtunut siksi syvälle +ajatus- ja toimintatapaan, ettei pelkäämäänne epärehellisyyttä voi +sattua. Me odotamme kaikki aikaa, jolloin kaikki maailman valtiot +voidaan lopullisesti yhdistää yhdeksi ainoaksi kokonaisuudeksi. Se on +epäilemättä yhteiskunnan lopullinen muoto. Siitä johtuu uusia etuja, +joita ei nykyinen yhdenarvoisten valtioitten liitto voi vielä luoda. +Nykyinenkin järjestelmä jo on kuitenkin siksi hyvä, että jätämme +mielellämme sen aatteen toteuttamisen tulevien sukupolvien tehtäväksi. +Onpa muutamia sellaisiakin henkilöitä, jotka väittävät, ettei tuo +yhdistymisaate koskaan toteudu, koska nykyinen liittojärjestelmä ei ole +ainoastaan yhteiskuntakysymyksen väliaikainen, vaan sen lopullinen ja +paras ratkaisu».</p> + +<p>»Miten menettelette», kysyin, »jos ei kahden kansakunnan välinen tili +päättyisikään tasan? Otaksukaammepa esimerkiksi, että olemme lähettäneet +Ranskaan enemmän tavaroita, kuin Ranska meille».</p> + +<p>Tohtori sanoi: »Joka vuoden lopussa tarkastetaan jokaisen kansan kirjat. +Jos Ranska on meille velkaa, voimme me vuorostamme olla velkaa ehkä +jollekin toiselle kansalle, joka taas on velkaa Ranskalle, j. n. e. +Erotukset, jotka jäävät tasaamatta, kun kansainvälinen neuvosto on +päättänyt tilit ja hyvittänyt saatavat kansojen kesken, eivät missään +tapauksessa ole suuria. Mutta olkootpa ne minkälaisia tahansa, vaatii +liittoneuvosto, että ne tasoitetaan vuoden tai parin kuluessa. Se voi +myöskin vaatia tasoitusta milloin tahansa, jos se huomaa, että erotus +tulee kovin suureksi, sillä kansojen ei anneta joutua kovin suureen +velkaan toisillensa, koska niiden välinen ystävyydentunne voisi siitä +kärsiä. Samasta syystä valvoo liittoneuvosto huolellisesti myöskin sitä, +että kansojen väliset vaihtotavarat ovat parasta laatua».</p> + +<p>»Mutta miten tasoitatte lopulliset erotukset, kun teillä ei ole rahoja?» +kysyin.</p> + +<p>»Kunkin maan tärkeimmillä tuotteilla. Aikoinaan on sovittu siitä, mitä +tuotteita ja kuinka paljon jokaisen maan on tällaisissa tapauksissa +suoritettava».</p> + +<p>»Haluaisinpa vielä saada tietää, miten on siirtolaisuuden laita», kysyin +minä. »Kun jokainen kansa muodostaa suljetun tuotanto-osuuskunnan, ja +kaikki tuotannon välikappaleet ovat kansan omaisuutta, täytyy +siirtolaisten, jos heidän ensinkään sallitaan astua maihin, kuolla +nälkään. Luullakseni ei siis nykyjään enää voi olla puhettakaan +siirtolaisuudesta».</p> + +<p>»Päinvastoin on siirtolaisuus vieläkin yleistä, jos nimittäin +tarkoitatte siirtolaisilla henkilöitä, jotka muuttavat maasta toiseen, +asettuaksensa sinne asumaan», vastasi tohtori Leete. »Asia on +järjestetty yksinkertaisen kansainvälisen sopimuksen kautta siten, ettei +kukaan joudu kärsimään siitä vahinkoa. Jos esim. joku yhdenkolmatta +ikäinen mies muuttaa Englannista Amerikaan, menee Englannin kansalta +hukkaan hänen ylläpitoonsa ja kasvatukseensa käytetyt varat, mutta +Amerika saa työntekijän ilmaiseksi. Amerikan siis tulee luonnollisesti +korvata tämä Englannille. Sama periaate on kaikkialla käytännössä. Jos +henkilö muuttaa pois maasta palveluskautensa lopulla, maksetaan korvaus +sille maalle, johon hän muuttaa. Työhön kykenemättömistä henkilöistä +pitää oma kansa huolen. He saavat muuttaa ainoastaan silloin, kun kansa +takaa heidän toimeentulonsa. Näiden ehtojen mukaan on jokaisella oikeus +muuttaa, milloin haluaa».</p> + +<p>»Mutta miten menetellään, jos joku tahtoo matkustella huvikseen tai +lähteä tutkimusretkille? Miten voi muukalainen matkustaa maissa, joiden +asukkaat eivät ota maksuksi rahaa, vaan saavat toimeentulonsa tavalla, +josta matkustaja ei voi päästä osalliseksi. Hänen luottokorttinsa ei +tietysti voi säilyttää voimaansa vieraassa maassa. Miten hän voi maksaa +matkansa?»</p> + +<p>»Amerikalainen luottokortti on Europassa nykyjään yhtä hyvä, kuin ennen +amerikalainen kulta», vastasi tohtori Leete. »Ja ehdotkin ovat samat: se +tulee vain vaihtaa sen maan maksuvälikappaleihin, missä kulloinkin +matkustetaan. Amerikalainen, joka saapuu Berliniin, vie luottokorttinsa +liittoneuvoston paikallistoimistoon ja saa saksalaisen luottokortin, +joka vastaa joko täyttä amerikalaisen kortin arvoa tai ainoastaan osaa +siitä, kuinka omistaja kulloinkin haluaa. Liittoneuvoston kirjoihin +merkitään kysymyksenalainen summa Amerikan maksettavaksi Saksalle».</p> + +<hr> + +<p>»Ehkä herra West haluaa tänään syödä päivällisen »Elefantissa?» sanoi +Edit lopettaessamme aamiaisen.</p> + +<p>»Se on meidän piirimme ravintola», selitti isä. »Kaikki ruokamme +keitetään yleisissä keittiöissä, kuten jo eilen kerroin teille. +Ravintolassa syödessä on ruoka vaihtelevampaa ja palveleminen +huolellisempaa kuin kotona. Aamiainen ja illallinen syödään tavallisesti +kotona, koska ei katsota maksavan vaivaa lähteä niitä varten ulos. Mutta +päivällinen syödään säännöllisesti muualla. Sillä aikaa kuin olette +ollut meillä, emme ole menetelleet näin, koska arvelimme, että on +parasta odottaa, kunnes ehditte hiukan tutustua vallitseviin oloihin ja +tapoihin. Mitä arvelette nyt? Syömmekö tänään päivällisen ravintolassa?»</p> + +<p>Vastasin suostuvani ehdotukseen mielelläni.</p> + +<p>Hetken kuluttua tuli Edit nauraen luokseni ja sanoi:</p> + +<p>»Keksin eilen erinomaisen tuuman miettiessäni, miten voisin saada teidät +koteutumaan tänne, kunnes olette ehtinyt tutustua tapoihimme. Mitä +sanotte, jos saatan teidät omien aikalaistenne seuraan, vieläpä +sellaisten, jotka varmaankin ovat aikoinaan olleet teille hyvinkin +tuttuja?»</p> + +<p>Vastasin jotenkin epämääräisesti, että se luonnollisesti olisi minusta +hauskaa, mutta mahdotonta oli minun käsittää, miten tuuman voisi +toteuttaa.</p> + +<p>»Tulkaa kanssani!» vastasi hän nauraen. »Saatte nähdä, että minä voin +pitää sanani».</p> + +<p>Monet kummalliset tapaukset, joita olin kokenut, olivat luonnollisesti +vaikuttaneet, etten ollut aivan herkkä hämmästymään, mutta siitä +huolimatta tunsin jonkinlaista jännitettyä uteliaisuutta seuratessani +Editiä erääseen huoneeseen, jossa en ollut vielä käynyt. Se oli +pienoinen, kodikas kammio, seinät kirjakaappien peitossa.</p> + +<p>»Täällä ovat ystävänne», sanoi Edit osottaen erästä kaappia. Ymmärsin +hänen tarkoituksensa luotuani pikaisen silmäyksen kirjojen selkämyksiin. +Siinähän oli Shakespeare, Milton, Wordsworth, Shelley, Tennyson, Defoe, +Dickens, Thackeray, Hugo, Hawthorne, Irwing ja joukko muita sekä minun +aikuisiani että vanhempia kirjailijoita. Edit oli tosiaankin täyttänyt +lupauksensa, vieläpä paljoa täydellisemmin, kuin toteuttaessaan sen +puustavillisesti. Hän oli saattanut minut ystävien joukkoon, jotka +olivat pysyneet yhtä nuorina kuin minäkin, huolimatta vuosisadasta, mikä +oli kulunut siitä, kun olin viimeksi ollut tekemisissä heidän kanssansa. +Heidän henkevä innostuksensa oli vieläkin yhtä ylevä, heidän +pilapuheensa yhtä sattuvat, heidän naurunsa ja kyyneleensä yhtä +tarttuvat kuin silloinkin, kun heidän teoksensa lyhensivät kuluneen +vuosisadan ihmisten aikaa. En ollut enää yksin enkä voinutkaan tuntea +itseäni yksinäiseksi sellaisessa seurassa, huolimatta siitä suuresta +katkelmasta, mikä erotti entisen elämäni nykyisestä.</p> + +<p>»Olette hyvillänne, kun toin teidät tänne», huudahti Edit riemastuneena +huomatessaan kasvoistani, miten hänen yrityksensä oli onnistunut. »Tuuma +oli mainio, eikö niin, herra West? Oli tuhmaa, etten tullut sitä ennen +ajatelleeksi. Jätän teidät nyt näiden vanhojen ystäväinne seuraan, sillä +tiedän, että ne ovat nyt mielestänne mieluisimmat, mutta muistakaa, että +ette unhota uusia ystäviänne vanhojen tähden».</p> + +<p>Siten hän hymyillen varoitteli minua ja poistui.</p> + +<p>Vanhoista ystävistä oli Dickens mielestäni läheisin ja viehättävin. Otin +erään hänen teoksensa ja aloin lukea. Hän oli ollut lempikirjailijani +edellisellä, yhdeksännellätoista vuosisadalla. Harvoin ehti kulua +viikkoa, jolloin en olisi etsinyt jotakin hänen teostansa käsiini +kuluttaakseni joutoaikaani. Mikä ennen lukemani kirja tahansa olisi +nykyisissä oloissa vaikuttanut syvästi mieleeni. Sitä enemmän Dickens, +jonka tunsin niin tarkkaan, että hänen kertomuksensa palauttivat +tavattoman voimakkaasti ja elävästi mieleeni muistoja entisestä +elämästäni. Niinpä vaikuttivatkin hänen kirjoituksensa minuun enemmän +kuin kenenkään muun runoilijan olisivat voineet. Nykyisyyden ja +entisyyden vastakkaisuus sai minut selvästi käsittämään omituisen +asemani. Kuinka uusi ja outo jonkun henkilön ympäristö lieneekin, taipuu +hän sangen pian pitämään itseänsä osana siitä, joten hän melkein heti +kadottaa kykynsä katsella sitä objektiivisesti ja täysin käsittää sen +uutuutta. Tämä kyky oli minussakin jo jonkun verran heikontunut. Mutta +se heräsi jälleen, kun lueskelin Dickensiä, sillä hänen kuvaelmainsa +herättämät ajatukset saivat minut omistamaan entisessä elämässäni +vallinneet katsantokantani. Selvemmin kuin koskaan ennen näin nyt +entisyyden ja nykyisyyden toistensa jyrkkinä vastakohtina.</p> + +<p>Yhdeksännentoista vuosisadan suurimman kaunokirjailijan nero voi +todellakin samoin kuin Homeronkin uhoitella aikaa, vaikka hänen +jännittäväin kertomustensa aiheet, köyhien kurjuus, vallanpitäjien +vääryydet ja yhteiskuntajärjestelmän tyly julmuus olivat kadonneet +maailmasta yhtä jäljettömiin, kuin Circe-noita, laulavat sireenit, julma +Charybdis ja yksisilmäiset kykloopit.</p> + +<p>Niiden parin tunnin kuluessa, jotka istuin kirjastossa avoin kirja +edessäni, ehdin lukea ainoastaan pari kolme sivua. Jokainen lause, +jokainen rivi toi esiin uuden puolen tapahtuneesta muutoksesta ja johti +ajatukseni kauas laajoille ja mutkikkaille syrjäpoluille. Istuessani +siten syviin mietteisiin vaipuneena tohtori Leeten kirjastossa, aloin +yleensä yhä selvemmin ja yhtäjaksoisemmin käsittää omituista näytelmää, +jota katselemaan olin niin kummallisella tavalla joutunut. Syvästi +jouduin kummastelemaan kohtalon oikkua, joka oli sallinut aikalaisistani +yhden ainoan, vieläpä sellaisen, joka sitä vähimmän ansaitsi tai oli +siihen huonoimmin valmistunut, jäädä elämään maanpäälle tämän uuden +aikakauden elämää. En ollut edes aavistanut, että tällainen uusi maailma +on muodostumassa, vielä vähemmän olin työskennellyt sen eduksi, kuten +niin moni muu aikalaiseni oli tehnyt, välittämättä narrien pilkasta tai +ihmisten väärinkäsityksistä. Olisihan ollut paljoa sopivampaa, että joku +noista kauas näkevistä, rohkeista henkilöistä olisi saanut nähdä +aatteensa toteutuneena ja nauttia vaivojensa hedelmiä.</p> + +<p>Kun tohtori Leete etsi minua muutamia tunteja myöhemmin, olin vielä +kirjastossa.</p> + +<p>»Edit kertoi keksintönsä minulle», sanoi hän, »ja se oli mielestäni +erinomainen. Olin utelias näkemään, kenen teoksiin ensimäiseksi +ryhdytte. Ahaa, Dickensin! Tekin siis ihailette häntä. Siinä suhteessa +olemme me nykyajan ihmiset samaa mieltä kuin tekin. Meidän mittakaavamme +mukaan on hän etevämpi kaikkia teidän aikakautenne kirjailijoita, ei +sentähden, että hän olisi ollut loistava nero, vaan sentähden, että +hänen jalo sydämensä sykki köyhien puolesta, että hän otti +yhteiskuntajärjestelmän uhrien asian omaksensa ja käytti kynäänsä +paljastaaksensa sen julmuuksia ja teeskentelyä. Ei kukaan hänen +aikalaisensa ole kyennyt samassa määrässä kuin hän kääntämään ihmisten +huomiota vanhan järjestelmän synnyttämään vääryyteen ja kurjuuteen, eikä +samassa määrässä voinut avata heidän silmiänsä huomaamaan lähestyvien +suurten mullistusten välttämättömyyttä, vaikka hän ei itsekään selvästi +tajunnut, minkälaisia odotettavissa olevat muutokset ovat».</p> + + +<p> </p> + +<center><h2>NELJÄSTOISTA LUKU.</h2></center> + + +<p>Aamupäivällä alkoi ankarasti sataa. Arvelin katujen olevan siinä +kunnossa, että isäntäväkeni täytyisi luopua tuumastaan syödä päivällinen +ulkona, vaikka olinkin kuullut, että ravintola oli jotenkin lähellä. +Senpätähden hämmästyinkin suuresti, huomatessani naisten päivällisaikaan +olevan valmiina lähtemään, vieläpä ilman kalosseja ja sateenvarjoja.</p> + +<p>Kun tulimme kadulle, selveni tämä salaisuus. Pitkin koko katukäytävää +oli laskettu alas yhtäjaksoinen, vedenpitävästä kankaasta tehty katos, +joka muutti katuvieruksen valoisaksi ja aivan kuivaksi käytäväksi. +Siellä kulki joukottain seurustelupuvussa olevia naisia ja miehiä. +Katujen risteyksissä olevat avoimet paikat olivat myöskin ylt’yleensä +katetut. Edit Leete käveli rinnallani. Häntä huvitti ja kummastutti +suuresti, kun kerroin, että minun aikakaudellani oli mahdoton kulkea +sateella, Bostonin katuja, ellei ollut sateenvarjoa ja kummikenkiä tai +vedenpitävää sadetakkia.</p> + +<p>»Eikö silloin siis laisinkaan käytetty kattoja katuvieruksilla?» kysyi +hän.</p> + +<p>»Sellaisia tosin oli, mutta kun ne olivat yksityisten laittamia, oli +niitä hyvin harvassa ja nekin puutteellisia», vastasin.</p> + +<p>Hän kertoi, että nyt ovat kaikki Bostonin kadut sateisella säällä +suojatut samoin kuin sekin katu, jota pitkin kuljimme. Katot kääritään +ylös, kun niitä ei enää tarvita. »Olisihan typerää», arveli hän, »antaa +ilman vaikuttaa ihmisten tapoihin ja jättää heidän toimensa siitä +riippuviksi».</p> + +<p>Tohtori Leete, joka käveli edellämme ja oli osaksi kuullut +keskustelumme, kääntyi meihin ja sanoi:</p> + +<p>»Individualismin ja yhteistoiminnan aikakausien välistä eroa kuvaa +sangen sattuvasti se tosiasia, että kun yhdeksännellätoista vuosisadalla +satoi, pingoittivat Bostonin asukkaat kolmesataatuhatta sateenvarjoa +yhtä monen pään suojaksi, mutta kahdennellakymmenennellä vuosisadalla +pingoitetaan vain yksi ainoa sateenvarjo suojaamaan kaikkia».</p> + +<p>Kävellessämme eteenpäin sanoi Edit:</p> + +<p>»Isäni käyttää sangen mielellään yksityis-sateenvarjoa esimerkkinä, +kuvatessaan vanhoja aikoja, jolloin jokainen eli ainoastaan itseään ja +perhettään varten. Meidän taidekokoelmassamme on eräs kuva +yhdeksänneltätoista vuosisadalta. Se esittää sateessa olevaa +ihmisjoukkoa. Kukin suojelee sateenvarjollaan itseään ja vaimoaan, +tiputtaen vettä naapuriensa päälle. Isä sanoo, että taiteilija on +maalannut taulun ivakuvaksi aikakaudestaan».</p> + +<p>Astuimme samalla suureen rakennukseen, johon virtana riensi ihmisiä. +Suojeluskatos esti näkemästä rakennuksen etusivua, mutta jos ulkopuoli +oli sopusoinnussa sisustan kanssa, joka oli paljoa upeampi, kuin +edellisenä päivänä näkemässäni tavaravarastossa, niin oli rakennus +varmaankin erinomaisen muhkea. Edit mainitsi, että sisäänkäytävän +yläpuolella olevaa veistosryhmää ihailtiin erityisesti.</p> + +<p>Nousimme suurenmoisia portaita ylös ja astelimme pitkin leveätä +käytävää, jossa oli paljon ovia molemmin puolin. Eräässä oli isäntäni +nimi. Astuimme sisään ja olimme muhkeasti sisustetussa ruokasalissa, +jossa oli neljää henkilöä varten katettu pöytä. Ikkunoista näkyi piha +komeine suihkukaivoineen. Soiton säveleet täyttivät ilman.</p> + +<p>»Näytte olevan täällä kuin kotonanne», sanoin kun olimme istuneet pöydän +ääreen ja tohtori Leete oli soittanut erästä kelloa.</p> + +<p>»Itse asiassa olemmekin täällä kotonamme», vastasi hän, »vaikka tämä +kotimme osa on vähän erillään muista. Jokainen tähän piiriin kuuluva +perhekunta saa vähäisestä vuotuisesta maksusta käytettäväkseen erityisen +huoneen tässä suuressa rakennuksessa. Toiseen kerrokseen on järjestetty +tilaa matkustaville ja yksityisille henkilöille. Jos haluamme syödä +täällä, tilaamme ruuan edellisenä iltana, valiten silloin haluamamme +lajit joka päivä sanomalehdissä julkaistavain luettelojen nojalla, +joista näkyy, mitä on saatavissa. Aterian saa kukin niin ylellisen tai +yksinkertaisen kuin haluaa, mutta kaikki on luonnollisesti paljoa +halvempaa ja parempaa, kuin kotona valmistaen voidaan saada. Tuskinpa on +toista alaa, joka saa osakseen kansalaisten harrastuksen samassa +määrässä, kuin ruuanlaittotaidon kehittäminen, ja sanonpa suoraan, että +voimme olla ylpeät tällä palvelusalalla saavuttamistamme tuloksista. +Vaikka teidän sivistyksessänne ilmestyikin monta surettavaa puolta, +luulen kuitenkin, herra West, ettei mikään ollut masentavampaa, kuin ne +kurjat ateriat, joihin täytyi tyytyä jokaisen, ken ei ollut hyvin +rikas».</p> + +<p>»Tuskinpa olisitte meidänkään aikalaistemme joukosta löytänyt +ainoatakaan, joka ei olisi tässä asiassa ollut samaa mieltä kuin tekin», +vastasin minä.</p> + +<p>Samassa astui palvelija sisään. Hän oli komea nuori mies, yllään +virkapuku, joka erosi ainoastaan hiukan muiden käyttämistä puvuista. +Katselin häntä tarkasti, sillä näinhän vasta ensi kerran +teollisuusarmeijan palveluksessa olevan jäsenen esiintymistä. Päättäen +siitä, mitä olin kuullut, oli edessäni oleva nuori mies täysin +sivistynyt henkilö, kaikissa suhteissa niiden arvoinen, joita hän +parhaallaan palveli. Mutta heti voi aivan selvästi havaita, ettei tämä +suhde synnyttänyt pienintäkään arkailua kummallakaan puolella. Tohtori +Leete puhutteli nuorta miestä sivistyneiden ihmisten tavoin ilman +alentuvaisuutta, mutta myöskin ilman kopeutta. Nuori mies taas +käyttäytyi henkilön tavoin, joka koettaa täsmälleen suorittaa toimekseen +saamansa työn ilman tunkeilevaisuutta tai alamaisuutta. Hänen +käytöksensä oli kuin palveluksessa olevan sotilaan, kuitenkin ilman +sotilasmaista jäykkyyttä ja kaavamaisuutta.</p> + +<p>Kun nuorukainen poistui, sanoin:</p> + +<p>»En voi lakata ihmettelemästä, että hänen kaltaisensa nuorukainen noin +tyytyväisenä toimittaa palkollisen tehtäviä».</p> + +<p>»Palkollisen!» kummasteli Edit. »Mitä sellainen sana merkitsee? En ole +kuullut sitä koskaan ennen».</p> + +<p>»Se on nyt jo vanhentunut ja käytännöstä syrjäytynyt sana», selitti +hänen isänsä. »Mikäli minä käsitän, merkitsi se aikoinaan henkilöä, joka +teki toisten edestä erittäin ikävät ja vastenmieliset työt, ja oli +sentähden halveksitussa asemassa. Eikö niin, herra West?»</p> + +<p>»Jotenkin», vastasin minä. »Henkilökohtaiset palvelukset, kuten esim. +aterioitsevien palveleminen, olivat palkollisten tehtäviä ja niitä +pidettiin minun aikakaudellani niin alentavina, että sivistyneet +henkilöt mieluummin olivat ilman palvelusta, jopa kärsivät puutettakin, +kuin alentuivat sellaiseen».</p> + +<p>»Sepä oli tosiaan omituinen ja luonnoton katsantokanta!» huudahti rouva +Leete kummastellen.</p> + +<p>»Mutta tottapa jonkun täytyi tehdä sellaisetkin työt», sanoi Edit.</p> + +<p>»Luonnollisesti», vastasin minä. »Mutta me jätimme ne sellaisten +henkilöitten tehtäviksi, joilla ei ollut muuta keinoa kuin joko tehdä ne +tai nähdä nälkää».</p> + +<p>»Ja heidän hartioillensa työntämänne taakan teitte yhä raskaammaksi +siten, että osotitte halveksivanne heitä», huomautti tohtori Leete.</p> + +<p>»En ymmärrä, mitä oikeastaan tarkoitatte», sanoi Edit. »Ette suinkaan +tarkoittane, että panitte toiset ihmiset tekemään puolestanne töitä, +joiden tähden heitä halveksitte, tai otitte heiltä vastaan palveluksia, +joita ette olisi itse suostuneet korvaamaan samanlaisilla teoilla? Sitä +ette luonnollisesti voi tarkoittaa, herra West?»</p> + +<p>Minun täytyi tunnustaa hänelle, että asianlaita oli todellakin ollut +siten. Tohtori Leete tuli avukseni.</p> + +<p>»Käsittääksenne Editin kummastusta», sanoi hän, »tulee teidän ottaa +huomioon nykyinen katsantokanta. Meidän siveelliset periaatteemme +kieltävät meitä ottamasta toiselta henkilöltä vastaan palvelusta, jota +emme olisi valmiit samalla tavalla korvaamaan, jos niin tarvittaisiin. +Tämän periaatteen rikkominen on mielestämme samaa kuin lainaaminen, kun +ei aio velkaansa milloinkaan maksaa, Ja jos jotakin koetettaisiin +pakottaa tällaiseen palvelukseen käyttämällä hänen köyhyyttään tai +puutteenalaista asemaansa välikappaleena, pitäisimme sitä samanlaisena +rikoksena kuin ryöväystä. Pahinna vikana sellaisissa +yhteiskuntajärjestelmissä, jotka jakavat ihmiset eri luokkiin tai +sallivat sellaisen jaon, on juuri se seikka, että ihmisten +kaikkiykseydentunne heikkonee. Omaisuuden epätasainen jako sekä +erilainen oppimis- ja sivistymistilaisuus jakoivat teidän aikanne +yhteiskunnan luokkiin, jotka pitivät toisiansa monessa suhteessa eri +rotuina. Mitä tulee nykyiseen molemminpuoliseen toistensa palvelemiseen, +ei teidän aikakautenne olojen ja nykyisyyden välillä itse asiassa ole +läheskään niin suurta eroa, kuin ensi katsahduksella näyttää. +Yhdeksännentoista vuosisadan sivistyneet miehet tai naiset olisivat yhtä +vähän kuin mekään sallineet vertaistensa tehdä heidän puolestaan töitä, +joiden toimittajia he halveksivat. Köyhiä ja sivistymättömiä he taas +pitivät paljoa halpa-arvoisempina, ikäänkuin alhaisempaan rotuun +kuuluvina olentoina. Tasaisesti jakautuva varallisuus ja yhtäläinen +sivistyskanta, joiden hedelmiä nyt kaikki nauttivat, on tehnyt meidät +kaikki samaan luokkaan kuuluviksi, ja tämä luokka vastaa yleensä teidän +aikakautenne parempiosaisten luokkia. Tämä elämänehtojen yhtäläisyys oli +välttämätöntä, jos mieli ihmisten kaikkiykseyskäsitteen ja +veljeydentunteen tulla todelliseksi vakaumukseksi ja käytännöllisen +toiminnan pohjaksi, kuten nyt on laita. Näitä sanoja käytettiin kyllä jo +teidänkin aikakaudellanne, mutta ne olivat vain sisällyksettömiä +puheenparsia».</p> + +<p>»Valitsevatko ravintolapalvelijatkin itse ammattinsa?» kysyin.</p> + +<p>»Eivät», vastasi tohtori Leete. »He ovat nuorta väkeä ja kuuluvat siihen +työarmeijan osastoon, jota ei vielä ole jaettu eri aloille. Tähän +osastoon kuuluvat suorittavat kaikki sellaiset työt, jotka eivät vaadi +erityistä ammattitaitoa. Ravintoloissa palveleminen on tällainen toimi, +ja jokainen rekryytti palvelee jonkun aikaa tarjoilijana. Siinäkin olen +noin nelisenkymmentä vuotta sitte palvellut muutamia kuukausia tässä +samassa ravintolassa. Teidän on pidettävä mielessä, että niissä töissä, +joita suoritetaan kansan palveluksessa, ei ole minkäänlaista +arvoasteikkoa. Henkilö, joka palvelee toista, ei pidä itseään hänen +yksityisenä palvelijanaan, eivätkä muutkaan pidä häntä sellaisena. Hän +ei myöskään riipu vähintäkään palveltavastaan. Hän palvelee aina vain +kansaa. Ei ole minkäänlaista erotusta tarjoilijan työn ja minkä muun +toimen välillä tahaan. Tarjoilijan toimi tosin on henkilökohtaista, +mutta se ei merkitse mitään meidän katsantokantamme mukaan. Lääkärin +ammatti on yhtäläistä. Yhtä vähän kuin pelkään, että tarjoilija +halveksuu minua sentähden, että olen lääkärinä palvellut häntä, yhtä +vähän johtuisi mieleeni halveksia häntä sentähden, että hän palvelee +minua tarjoilijana».</p> + +<p>Päivällisen jälkeen kuljetti isäntäväkeni minua kaikkialla +rakennuksessa, jonka laajuus ja muhkea rakenne herättivät ihmettelyäni. +Rakennus ei ollut ainoastaan ravintola, vaan samalla myös suuri +huvittelulaitos ja piirikuntansa seuraelämän keskus. Siellä oli +käytettävissä kaikki virkistys- ja huvittelukeinot.</p> + +<p>Kun ihmettelin näkemiäni, virkkoi tohtori Leete:</p> + +<p>»Täällä näette toteutuneena sen, mitä sanoin teille, kun ensi kertaa +keskustelimme katsellessamme kaupunkia. Huomautin silloin, että +menettelemme päinvastoin kuin yhdeksännentoista vuosisadan ihmiset: +koristamme kaikin keinoin julkiset, koko yleisön käytettävissä olevat +paikat, vaikka yksityisessä perhe-elämässämme rakastammekin +yksinkertaisuutta. Välttääksemme tarpeetonta vaivaa pidämme kotonamme +koru- ja taideteoksia ainoastaan sen verran, minkä kodikkaisuus vaatii. +Mutta yhteiselämämme on kehittynyt niin loistavaksi ja upeaksi, ettei +maailma ole koskaan vielä sen veroista nähnyt. Jokaisella ammatti-ja +teollisuusryhmällä on omat klupihuoneustonsa, yhtä suuremmoiset kuin +tämä. Samoin on sellaisia rakennuksia maaseuduilla, vuorilla ja +rannikoilla urheilun harjoittamista ja vapaa-aikojen viettoa varten».</p> + +<hr> + +<p>Huom.!</p> + +<p>Yhdeksännentoista vuosisadan lopulla oli usein tapana, että muutamain +Yhdysvaltojen yliopistojen köyhät oppilaat koettivat pitkien kesälupien +aikana ansaita lukukauden tarpeita varten varoja siten, että asettuivat +ravintoloihin palvelemaan tarjoilijoina. Muutamat koettivat ajan +ennakkoluulojen mukaisesti väittää, että henkilöt, jotka vapaaehtoisesti +antautuvat sellaiseen toimeen, eivät voineet olla todellisesti +sivistyneitä maailmanmiehiä. Mutta tällainen arvostelu kumottiin ja +osotettiin, että he ansaitsivat päinvastoin tunnustusta, koska he +esimerkillään puolustivat kaiken kunniallisen ja tarpeellisen työn +arvoa. Tällaisen todistuskappaleen käyttäminen on omiaan kuvaamaan minun +aikakaudellani vallinnutta yleistä käsitteiden sekaannusta. Tarjoilijan +ammatti ei olisi tarvinnut erityistä puolustusta paremmin kuin moni +muukaan senaikuinen elinkeino, mutta siihen aikaan oli mahdotonta puhua +työn arvosta. Työnsä myöminen mahdollisimman korkeaan hintaan ei ollut +yhtään parempaa, kuin mahdollisimman korkean hinnan kiskominen +tavaroista. Kumpikin oli kauppaa, jota voitiin arvostella ainoastaan +afäärin kannalta. Vaatiessaan maksun työstänsä rahassa hyväksyi +työntekijä rahan mittapuuksi ja luopui siten vaatimuksesta tulla +arvostelluksi jonkun toisen perusteen mukaan. Se tahrapilkku, jolla tämä +välttämätön menettely saastutti jaloimmankin palvelusmuodon, pahoitti +jalojen ja tunteellisten henkilöiden mieliä syvästi, mutta sitä ei voitu +poistaa. Eikä siitä ollut ainoatakaan poikkeusta. Kuinka ylevää palvelus +lienee ollutkin, määräsi markkinoilla vallitseva kilpailu sen hinnan +rahassa. Lääkärin täytyi myydä taitonsa, apostolin saarnansa aivan +samoin kuin kaikkien muidenkin. Profeetan, joka oli aavistanut Jumalan +tahdon, täytyi tinkiä ilmestyksensä hintaa ja runoilijan kaupata +aatteitaan kirjamarkkinoilla. Jos minulta kysyttäisiin, mikä on tämän +aikakauden suurin onni verrattuna siihen aikaan, jolloin minä ensi +kerran näin päivänvalon, niin vastaisin: se on työn arvossapitäminen, +joka on saavutettu siten, että sille ei määrätä hintaa rahassa, ja että +olemassaolon kilpailu on poistettu. Kun jokaista vaaditaan tekemään +parhaansa, asetetaan Jumala hänen mestarikseen, ja kun kunnia on ainoa +kelpo työn palkinto, on meidän aikamme sotalaitoksen paras ominaisuus +siirtynyt kaikille palvelusaloille.</p> + + +<p> </p> + +<center><h2>VIIDESTOISTA LUKU.</h2></center> + + +<p>Katsellessamme rakennusta jouduimme kirjastohuoneeseenkin emmekä voineet +vastustaa kiusausta heittäytyä lepäämään siellä oleville muhkeille +nahkapäällyksisille nojatuoleille. Istuimme hetkeksi juttelemaan +erääseen sivukammioon, jonka seinät olivat katosta lattiaan saakka +kirjojen peitossa.<a href="#a3">[3]</a></p> + +<p>»Edit sanoi minulle», virkkoi rouva Leete, »että olette ollut koko aamun +kirjastossa. Tiedättekö, että olette mielestäni kadehdittavin +kuolevaisista?»</p> + +<p>»Olisipa hauskaa kuulla minkätähden», vastasin.</p> + +<p>»Koska viime vuosisadan kirjat ovat teille kaikki uusia», vastasi hän. +»Saatte lukeaksenne niin paljon hauskoja kirjoja, että tuskin ehditte +ensimäisten viiden vuoden kuluessa syömäänkään. Olisinpa tosiaan valmis +mihin uhrauksiin tahansa, kun saisin vielä kerran lukea uusina Berrianin +novellit».</p> + +<p>»Tai Nesmythin», lisäsi Edit.</p> + +<p>»Niin, tai Oaten runot tai »Menneisyys ja nykyisyys» tai »Alussa» tai – +voisinpa luetella tusinan kirjoja, joista jokainen on yhtä arvokas kuin +vuosi elämästä», huudahti rouva Leete innostuneena.</p> + +<p>»Kulunut vuosisata lienee siis ollut erittäin runsastuotteinen +kirjallisuuteen nähden».</p> + +<p>»Niin on», vastasi tohtori Leete. »Se oli tavattoman voimakkaan henkisen +kehityksen aikakausi. Tuskinpa lienee ihmiskunta koskaan ennen kokenut +niin nopeasti toteutuvaa, mutta samalla niin laajaperäisesti vaikuttavaa +aineellista ja henkistä kehitystä, kuin vanhan järjestelmän muuttuessa +uudeksi. Ihmiset alkoivat käsittää, kuinka suuri onni heille oli +tapahtunut, ja huomasivat, että tapahtuneet muutokset eivät olleet +ainoastaan yksityiskohtaisia parannuksia, vaan olivat omiaan kohottamaan +koko ihmissuvun korkeammalle kehityskannalle rajattomine +kehitysmahdollisuuksineen. Silloin täytti uusi voima ja uusi elämä koko +ihmishengen siinä määrässä, että ainoastaan keskiajan renässansi-aika +voi antaa siitä edes heikon käsityksen. Seurasi kehityskausi, jolla ei +ole koskaan ollut vertaistansa. Koneelliset ja tieteelliset keksinnöt, +taidetten luomiskyky, musiikki ja kirjallisuus kohosivat huippuunsa».</p> + +<p>»Koska sattui puheeksi kirjallisuus», lausuin, »niin sallinette minun +kysyä, miten kirjoja nykyjään julkaistaan? Tekeekö senkin kansa?»</p> + +<p>»Tietysti».</p> + +<p>»Mitenkäs se on mahdollista? Julkaiseeko hallitus kaikki, mitä +kirjoitetaan, yhteisellä kustannuksella, vai pidättääkö se itsellensä +sensuroimisoikeuden ja laskee painosta ainoastaan sen, minkä hyväksi +näkee?</p> + +<p>»Se ei tee kumpaakaan», vastasi tohtori Leete. »Painoasiain +viranomaisilla ei ole minkäänlaista sensuroimisvaltaa. Heidän +velvollisuutensa on painattaa kaikki, mitä heille esitetään, mutta he +tekevät sen ainoastaan sillä ehdolla, että kirjoittaja ottaa +suorittaakseen ensimäiset kustannukset. Hän saa maksaa siitä +etuoikeudesta, että häntä julkisesti kuunnellaan, ja jos hänen +sanottavansa on yleisen kuulemisen arvoista, tekeekin hän sen +mielellään. Jos tulot olisivat eri suuret, kuten entisaikoina oli laita, +voisivat asiain näin ollen ainoastaan rikkaat esiintyä kirjailijoina, +mutta nyt, kun kaikkien tulot ovat yhtäsuuret, on tämä määräys +ainoastaan kirjoittajan vaikuttimien vakavuuden mittana. Tavallisen +kokoisen kirjan julkaisukustannukset voidaan suorittaa yhden vuoden +luotosta, jos hiukan säästetään ja kieltäydytään. Kun kirja on +julkaistu, asetetaan se kansan myytäväksi».</p> + +<p>»Tekijä saa luonnollisesti silloin jonkinlaisen prosentin +myyntisummasta, kuten meidänkin aikakaudellamme oli tapana», arvelin.</p> + +<p>»Ei juuri niin», vastasi tohtori Leete, »mutta jotenkin sinnepäin. +Kirjan hinta määrätään julkaisukustannusten ja kirjoittajalle +suoritettavan prosentin mukaan. Tekijä määrää prosentin suuruuden. Jos +se on liian korkea, koituu vahinko hänelle itselleen, sillä kirjasta ei +kukaan huoli. Summa, jonka tekijäpalkkio tuottaa, merkitään hänen +hyväksensä, ja hän vapautetaan suorittamasta kansalle jotakin toista +hänen velvollisuutenaan olevaa palvelusta niin kauaksi aikaa, kuin summa +riittää hänen ylläpitoonsa.</p> + +<p>Jos kirjalla on edes jonkunlainen menekki, saa tekijä täten vapautta +useimmiksi kuukausiksi, jopa pariksi kolmeksi vuodeksikin, ja jos hän +tällä ajalla luo uusia teoksia, joilla on menestystä, jatkuu hänen +virkavapautensa edelleenkin niin kauan kuin hänen kirjojensa menekki +oikeuttaa hänet siihen. Kirjailija, jonka teoksia luetaan, voi siten +hankkia kautta koko palvelusaikansa toimeentulonsa kynällään. Jokaisen +kirjailijan kyky, jonka yleinen mielipide arvostelee, määrää siis sen +tilaisuuden, minkä hän voi kirjalliselle toiminnalle omistaa. Tässä +suhteessa ei siis meidän järjestelmämme lopputulos eroa sanottavasti +teidän käyttämästänne, mutta siinä on kaksi muuta sangen tärkeää +eroavaisuutta. Ensiksikin on nykyinen sivistys siksi korkea, että kansan +arvostelu kykenee nykyjään tarkasti ratkaisemaan kirjan todellisen +arvon, jota ei teidän aikakaudellanne voinut toivoakkaan. Toiseksi ei +nykyjään ole minkäänlaista etuoikeus- tai suosikkijärjestelmää, joka +voisi olla todellisen ansion tunnustamisen esteenä. Jokaisen kirjailijan +on yhtä helppo saada teoksensa julkisuuteen. Mikäli voi päättää teidän +aikakautenne kirjailijain valituksista, olisivat he varmaan pitäneet +tällaista ehdotonta yhdenmukaisuutta hyvinkin suuressa arvossa».</p> + +<p>»Samoja periaatteita noudattaen tunnustatte varmaan ansiot muillakin +aloilla, missä syntyperäisellä kyvyllä on ratkaiseva merkitys, kuten +soitannossa, maalauksessa, kuvanveistossa ja teknillisissä +keksinnöissä», tiedustelin häneltä.</p> + +<p>»Kyllä pääasiassa», vastasi tohtori Leete, »vaikka menettely onkin +yksityiskohdissaan erilainen eri aloilla. Taiteen alalla on kansa +ainoana tuomarina, kuten kirjallisuudessakin. Se määrää, mitkä +veistokuvat tai maalaukset asetetaan yleisiin rakennuksiin, ja täten +saavutettu menestys vapauttaa taiteilijan muista töistä, joten hän voi +tykkänään antautua harjoittamaan taidettaan. Teostensa jäljennösten +kautta, joita myydään, saavuttaa hän samat edut, kuin kirjailija +kirjojensa menekin kautta. Kaikilla aloilla, missä syntyperäinen kyky +tulee kysymykseen, seurataan samanlaista menettelyä: kaikille koetetaan +avata vapaa toiminta-ala ja heti kun erityinen kyky ilmestyy, poistetaan +kaikki sitä estävät kahleet ja annetaan sen vapaasti kehittyä. +Vapautusta muista toimista ei tässä tapauksessa pidetä lahjana tai +palkintona. Se on ainoastaan keino, jonka avulla suuremmat ja +arvokkaammat palvelukset käyvät mahdollisiksi. Meillä on luonnollisesti +eri laitoksia tiedettä, kirjallisuutta ja taidetta varten. Ainoastaan +etevimmät henkilöt pääsevät niiden jäseniksi, ja sitä pidetään suurena +kunniana. Kansan korkein kunnianosotus, korkeampi kuin edes presidentin +arvo, jonka saavuttamiseen vaaditaankin vain tervettä järkeä ja +uskollista velvollisuuksien täyttämistä, on punainen nauha, jonka kansa +äänestyksen kautta antaa aikakauden eteville kirjailijoille, +taiteilijoille, insinööreille ja keksijöille. Sen omistajana voi olla +ainoastaan sata henkilöä yht’aikaa, vaikka jokainen kyvykäs mies maassa +viettää lukemattomia unettomia öitä haaveksien tätä kunniaa. Samoinpa +kävi minullekin».</p> + +<p>»Juuri kuin äiti ja minä olisimme sinusta enemmän pitäneet jos olisit +sen saanut!» huudahti Edit, lisäten: »vaikka en suinkaan tahdo kieltää, +ettei sen kantaminen olisi hyvinkin hauskaa».</p> + +<p>»Sinulla, lapseni, ei ollut valitsemisen tilaisuuttakaan, vastasi +tohtori Leete. »Sinun täytyi ottaa isäsi sellaisena kuin se oli, ja +koettaa kuvitella häntä niin hyväksi kuin voit. Mutta äitisi sitävastoin +ei suinkaan olisi huolinut minusta, ellen olisi hänelle vakuuttanut, +että varmaan voitan punaisen tai ainakin sinisen nauhan».</p> + +<p>Rouva Leete vain hymyili miehensä leikkipuheelle.</p> + +<p>»Mitenkäs on sanomalehtien ja aikakauskirjojen laita?» kysyin. »En voi +väittää, ettei kirjankustantamisjärjestelmänne ole monessakin suhteessa +parempi kuin meidän. Ensiksikin se tarmokkaasti auttaa todellisia +kykyjä, mutta yhtä tärkeää on mielestäni, että se riistää rohkeuden +sellaisilta henkilöiltä, joista voi kehittyä ainoastaan huonoja +kynäniekkoja. Tätä järjestelmää ei kuitenkaan liene helppo sovittaa +sanomalehtijulkaisuihin. Yksityinen henkilö voidaan kyllä pakottaa +maksamaan kirjan julkaisusta, sillä se menoerä esiintyy ainoastaan yhden +kerran, mutta kukapa jaksaisi maksaa joka päivä ilmestyvän sanomalehden +kustannukset. Siihenhän tarvittaisiin meidän aikamme +yksityiskapitalistien syvät taskut, ja nekin tyhjentyivät väliin, +ennenkuin yritys alkoi kannattaa. Jos teillä siis laisinkaan lienee +sanomalehtiä, täytynee luullakseni hallituksen julkaista ne yhteisillä +varoilla ja asettaa niihin toimittajat, jotka esittävät hallituksen +mielipiteitä. Tämä menettelytapa lienee kylläkin paikallaan, jos +järjestelmänne on kaikilla aloilla niin täydellinen, ettei yleisten +asiain johdossa ole vähääkään moitteen sijaa, mutta ellei näin ole laita +niin on virallisesta määräyksestä vapaan, riippumattoman sanomalehdistön +puutteesta luullakseni sangen huonoja seurauksia. Tunnustanette kai, +tohtori, että vapaasta sanomalehdistöstä on kaikista puutteellisuuksista +huolimatta ollut paljon hyötyäkin vanhan järjestelmän aikana, jolloin +pääoma oli yksityisten käsissä. Tämä hyöty teiltä on mennyt hukkaan, +vaikka olettekin voittaneet toisella taholla».</p> + +<p>»Surukseni täytyy minun riistää tämäkin lohdutus teiltä, herra West», +vastasi tohtori Leete nauraen. »Ensiksikään ei sanomalehdistö ole +mielestämme ainoa eikä paraskaan keino yleisten asiain vakavassa +arvostelussa. Meistä näyttävät teidän näitä asioita koskevat +sanomalehtikirjoituksenne yleensä kypsymättömiltä ja pintapuolisilta +sekä useimmiten ennakkoluulojen ja katkeruuden värittämiltä. Jos ne +otaksutaan olleen yleisen mielipiteen tulkkeja, saadaan hyvin huono +käsitys kansan silloisesta sivistyskannasta. Jos ne taasen itse loivat +yleisen mielipiteen, ei kansa silloin ollut kadehdittavassa asemassa. +Jos nykyään joku kansalainen haluaa todenperään vaikuttaa yleiseen +mielipiteeseen jossakin yhteisessä asiassa, julkaisee hän kirjan tai +lentokirjasen aivan samoin kuin muutkin kirjat toimitetaan. Näin hänen +ei kuitenkaan tarvitse menetellä siitä syystä, ettei meillä olisi +sanomalehtiä ja aikakauskirjoja, eikä senkään tähden, että niiltä +puuttuisi ehdotonta vapautta. Sanomalehdistömme on nimittäin järjestetty +siten, että se kuvastaa yleisen mielipiteen paljoa tarkemmin, kuin +teidän aikakaudellanne, jolloin pääoma oli niiden valvojana vaatien, +että ne ovat ensi sijassa rahalähteitä ja vasta toisessa sijassa kansan +äänenkannattajia».</p> + +<p>»Mutta jos hallitus painattaa lehdet yleisillä varoilla», huomautin +minä, »niin kai sen myöskin täytyy valvoa niiden suuntaa. Eikö hallitus +aseta lehtien toimittajia?»</p> + +<p>»Hallitus ei maksa lehden kustannuksia, ei valitse toimittajia eikä +vaikuta vähintäkään niiden suuntaan», vastasi tohtori Leete. »Ne +henkilöt, jotka lukevat lehteä, suorittavat myöskin sen kustannukset, +valitsevat toimittajat ja erottavat heidät, elleivät he ole heihin +tyytyväisiä. Tuskinpa voitte väittää, ettei sellainen sanomalehdistö ole +yleisen mielipiteen avomielinen tulkki».</p> + +<p>»En suinkaan», vastasin, »mutta miten on mainitsemanne menettely +mahdollista».</p> + +<p>»Ei mikään ole sen yksinkertaisempaa. Otaksukaamme, että muutamat +naapurini ja minä haluamme saada aikaan lehden, joka julkaisee ja valvoo +paikkakuntamme, ammattimme tai toimialamme etuja ja harrastuksia. +Silloin keräämme allekirjoituksia kunnes saamme niin monta, että +vuosimaksut riittävät kustannuksiin. Maksut tulevat luonnollisesti +suuremmiksi tai pienemmiksi osanottajain lukumäärän mukaan. Jokaisen +vuosimaksu leimataan luottokortista, joten ei kansa voi koskaan joutua +kärsimään tappiota sanomalehdestä. Kansa on vain kustantaja, joka ei voi +kieltäytyä suorittamasta pyydettyä työtä. Lehden tilaajat valitsevat +sitte jonkun toimittajaksi. Jos valittu suostuu toimeen, pääsee hän +vapaaksi muista töistänsä niin kauaksi aikaa, kun hän on toimittajana. +Hänelle ei makseta palkkaa, kuten teidän aikananne, mutta sen sijaan +maksavat tilaajat kansalle hänen ylläpitonsa suuruisen summan +korvaukseksi siitä, että hän on riistetty muista yleisistä toimista. Hän +johtaa lehden aivan samoin kuin teidän aikakautenne toimittajat, mutta +hänen ei tarvitse ottaa huomioon rahallisia näkökohtia eikä puolustaa +yksityispääoman etuja vastoin yleistä hyvää. Ensi vuoden kuluttua +valitsevat tilaajat uudelleen joko entisen toimittajan seuraavaksikin +vuodeksi, tai kutsuvat toimittajaksi toisen henkilön. Kunnollinen +toimittaja pysyy luonnollisesti edelleenkin toimessaan. Jos lukijamäärä +lisäytyy ja sanomalehden tulot siis kohoavat, parannetaan lehteäkin +siten, että hankitaan lisää toimitusvoimia, siis aivan samoin kuin +teidän aikanannekin».</p> + +<p>»Kuinka suoritatte korvauksen avustajille, kun ei teillä ole rahoja?» +kysyin.</p> + +<p>»Toimittaja sopii heidän kanssansa kirjoitusten hinnasta», vastasi +tohtori Leete. »Tämä summa siirretään sanomalehden tuloista heidän +yksityiselle luottokortilleen, ja avustajille myönnetään tätä summaa +vastaava vapaa-aika aivan samoin kuin muillekin kirjailijoille. +Aikakauskirjoja toimitettaessa noudatetaan samaa menettelyä. Ne +henkilöt, jotka haluavat suunniteltua julkaisua, merkitsevät yhteensä +niin suuren summan, että sanomalehteä voidaan julkaista yksi vuosi, +valitsevat toimittajan, joka määrää korvauksen avustajille aivan samoin +kuin sanomalehdissäkin, ja valtion kirjapainojen tulee luonnollisesti +pitää huoli julkaisusta siihen tarvittavine töineen ja aineineen. Jos ei +toimittajaa enää tahdota pitää palveluksessa eikä hän ole voinut muilla +kirjallisilla töillä hankkia itsellensä oikeutta käyttää aikaansa +vapaasti, palaa hän yksinkertaisesti takaisin teollisuusarmeijaan. +Tahdon vielä lisätä, että vaikka toimittaja tavallisesti valitaan +vuodeksi ja pysyy virassaan useita vuosia peräkkäin, on kuitenkin +pidetty huoli siitäkin, että lukijat voivat äänestyksen kautta erottaa +hänet toimestaan milloin tahansa, jos hän muuttaa sanomalehden suuntaa +tai ei johdata toimitusta tilaajain mielen mukaan».</p> + +<p>»Jos olen käsittänyt asian oikein», huomautin minä, »ei innokkainkaan +lukemis- tai tutkimisvapauden halu voi vapauttaa ketään täyttämästä +velvollisuuksiansa teollisuusarmeijassa, ellei hän noudata äsken +kuvailemaanne menettelyä. Jokaisen täytyy kirjallisuuden, taiteen tai +keksintöjen alalla suorittamansa hedelmällisen työn kautta korvata +kansalle palveluksensa teollisuusarmeijassa tai hankkia kyllin suuri +luku henkilöitä, jotka sitoutuvat suorittamaan hänen ylläpitonsa».</p> + +<p>»On varma», vastasi tohtori Leete, »ettei kukaan työkykyinen mies voi +nykyaikana enää vetäytyä suorittamasta työosaansa eikä elää toisten +kustannuksella, kutsukoonpa hän sitte itseään oppineeksi tai +tunnustakoon suoraan, että hän on laiska. Mutta sen ohella on +yhteiskuntajärjestelmämme kyllin joustava antaaksensa jokaisen +inhimillisen kyvyn vapaasti kehittyä, kunhan ei vain pyritä riistämään +toisia tai elämään toisten työn kustannuksella. Paitse äsken mainitulla +tavalla päästään teollisuusarmeijasta vapaaksi myöskin siten, että +noudatetaan hiukan itsekieltäymystä. Kuka tahansa voi kolmenkymmenen +kahden vuoden vanhana, kun puolet palvelusajasta on kulunut, saada eron +teollisuusarmeijasta sillä ehdolla, että hän tyytyy loppuikänsä puoleen +siitä ylläpidosta, minkä muut kansalaiset saavat. Tämä riittää aivan +hyvin elämiseen, vaikka silloin täytyykin luopua loistosta ja +ylellisyydestä, ehkäpä hiukan mukavuuksistakin».</p> + +<p>Kun naiset illalla poistuivat mennäksensä levolle, toi Edit minulle +erään kirjan lausuen:</p> + +<p>»Jos ette maata mentyänne voi heti nukkua, herra West, huvittanee teitä +ehkä silmäillä tätä Berrianin kertomusta. Sitä pidetään hänen parhaana +teoksenaan ja siitä saanette jonkunlaisen käsityksen siitä, minkälaisia +nykyaikaiset kertomukset ovat».</p> + +<p>Istuin valveilla huoneessani, kunnes aamu alkoi sarastaa ja luin +»Penthesileaa», voimatta laskea kirjaa kädestäni ennenkuin se oli +lopussa. Älköön kukaan kahdennenkymmenennen vuosisadan suurten +kaunokirjailijain ihailija panko pahaksensa, kun sanon, että kirjaa ensi +kertaa lukiessani vaikutti minuun syvemmin kaikki se, mikä oli jätetty +pois, kuin se, mitä kirjassa oli mainittu. Minun aikuiseni kirjailijat +olisivat mieluummin ryhtyneet polttamaan tiiliä ilman polttoaineita kuin +suostuneet kirjoittamaan romaania, josta on karsittu pois kaikki ne +kiihotuskeinot, jotka johtuvat rikkauden ja köyhyyden, sivistyksen ja +tietämättömyyden, raakuuden ja hienouden, ylhäisen ja alhaisen sukuperän +välisistä vastakohdista, sekä kaikki yhteiskunnallisesta ylpeydestä tai +kunnianhimosta, rikastumisen halusta tai köyhtymisen pelosta ja omaa +sekä muiden elämää koskevasta huolenpidosta johtuvat vaikuttimet – +kirjoittamaan romaania, jossa tosin olisi rakkautta yllin kyllin, mutta +ei luonnottomain esteitten tai sääty- ja omaisuussuhteitten kahlehtimaa, +vaan ainoastaan sydämen ääntä noudattavaa. Lukiessani »Penthesileaa» sai +paremman yleiskäsityksen kahdennenkymmenennen vuosisadan +yhteiskunnallisista oloista, kuin olisin voinut saada pisimmistäkään +selityksistä. Tohtori Leeten kertomukset tosin olivat, mitä itse +tosiasioihin tulee, sangen syvällisiä ja valaisevia, mutta ne olivat +täyttäneet mieleni vain hajallisilla vaikutelmilla, joiden +kokoonliittäminen oli minulle onnistunut sangen huonosti. Berrian liitti +kuvat havaannolliseksi kokonaisuudeksi.</p> + + +<p> </p> + +<center><h2>KUUDESTOISTA LUKU.</h2></center> + + +<p>Seuraavana aamuna nousin ylös vähää ennen aamiaista. Astuessani alas +portaita tuli Editkin eteiseen samasta huoneesta, missä olimme +kohdanneet toisemme eräänä edellisenä aamuna, kuten olen kertonut.</p> + +<p>»Kas vain!» huudahti hän, silmissään lumoavan veitikkamainen ilme. +»Aiottehan taas hiipiä salaa samanlaiselle yksinäiselle aamukävelylle, +joka vaikuttaa teihin niin erinomaisesti. Mutta tänäänpä minä olinkin +teitä valppaampi! Nyt olette joutunut kiinni!»</p> + +<p>»Osotatte epäilevänne oman lääkitystapanne tehokkaisuutta, jos luulette, +että kävelyretkestä nyt olisi samat ikävät seuraukset kuin silloin», +sanoin minä.</p> + +<p>»Sitäpä puhetta on hauska kuulla», sanoi hän. »Olin tuolla sisällä +sitomassa kukkakimppua aamiaispöydälle, kun kuulin askeleenne ja luulin +huomaavani, että hiivitte salaa alas».</p> + +<p>»Olette aivan erehtynyt», vastasin. »En edes aikonutkaan mennä ulos».</p> + +<p>Vaikka hän koettikin uskotella minulle, että kohtauksemme oli +satunnainen, aloin kuitenkin epäillä – ja huomasin myöhemmin olleeni +aivan oikeassa – että tuo lempeä olento oli noussut parina kolmena +viime päivänä tavattoman varhain täyttääksensä itse omistamansa +hoitajavelvollisuuden ja estääksensä minut pääsemästä yksin ulos, jos +nimittäin sattuisin joutumaan samaan mielentilaan, kuin kerta ennen. Kun +hän hyväksyi minut apulaisekseen kukkakimpun teossa, menimme huoneeseen, +mistä hän oli tullut.</p> + +<p>»Tiedättekö aivan varmaan», kysyi hän, »että olette nyt päässyt +tykkänään vapaaksi niistä kauheista tunteista, joiden alaisena olitte +eräänä aamuna?»</p> + +<p>»En voi kieltää, että minusta vieläkin väliin tuntuu hyvin +kummalliselta», vastasin. »Joskus täytyy minun vieläkin kummastellen +kysyä itseltäni, kuka oikeastaan olen. Olisi kai liikaa odottaakin, +ettei kaiken sen jälkeen, mitä on tapahtunut asianlaita olisi näin. +Mutta luullakseni on varmaa, etteivät tuollaiset tunteet enää saa minua +pois suunniltani, kuten silloin melkein oli käydä».</p> + +<p>»En koskaan unhoita, kuin onnettomalta silloin näytitte», sanoi hän.</p> + +<p>»Jos olisitte pelastanut ainoastaan elämäni», jatkoin minä, »voisin ehkä +löytää sanoja, joihin pukisin kiitollisuuteni, mutta kun pelastitte +järkeni, eivät sanat enää riitä kyllin selvästi ilmaisemaan, missä +kiitollisuudenvelassa olen».</p> + +<p>Puhuin liikutuksen valtaamana, ja hänenkin silmiinsä kohosi kyyneleitä.</p> + +<p>»Olisi liikaa uskoa kaikkea tuota», virkkoi hän. »Mutta sangen hauskaa +on kuulla teidän puhuvan noin. Minähän tein itse asiassa sangen vähän. +Olin sangen huolissani teidän tähtenne, sen tiedän. Isäni kyllä sanoo, +ettei meidän pidä hämmästyä mitään, minkä voi tieteellisesti selittää, +ja luullakseni on teidänkin pitkän unenne laita siten. Mutta kun vain +ajattelenkin, miltä tuntuisi olla teidän asemassanne, alkaa minua +pyörryttää. Tiedän varmaan, että en voisi kestää sitä».</p> + +<p>»Kyllä sitte», vastasin, »jos enkeli tulisi ratkaisevalla hetkellä +tukemaan ja lohduttamaan teitä myötätuntoisuudellaan, kuten minun +luokseni saapui».</p> + +<p>Jos kasvoni koskaan lienevät kuvastaneet, mitä luonnollisesti tunsin +tätä lempeätä, nuorta, rakastettavaa tyttöä kohtaan, joka oli +suorittanut sellaisen enkelin tehtävän elämässäni, kuvastivat ne sillä +hetkellä varmaan ylevää ihailuani ja kunnioitustani. Tämä kasvojenilme +tai sanat tai molemmat yhdessä vaikuttivat, että hän loi silmänsä alas +lumoavasti punehtuen.</p> + +<p>»Pysyäksemme asiassa», jatkoin, »täytyy minun sanoa, että vaikka eivät +teidän tunteenne olisikaan olleet yhtä tärisyttäviä kuin minun, mahtoi +kuitenkin tuntua hyvin kummalliselta, että mies, joka kuuluu toiseen +vuosisataan ja on jo satasen vuotta ollut näköjään kuollut, virvotetaan +jälleen elämään».</p> + +<p>»Se tuntui tosiaankin käsittämättömän kummalliselta alussa», sanoi hän. +»Mutta kun aloimme kuvitella itseämme teidän asemassanne oleviksi ja +ajattelimme, kuinka paljoa kummallisemmalta teistä mahtoi kaikki tuntua, +unhotimme luullakseni jokainen omat tunteemme. Niin ainakin minulle +kävi. Asia näyttikin sitten pikemmin käsittämättömän jännittävältä ja +liikuttavalta, kuin kummalliselta, näytti sellaiselta, minkä vertaista +ei koskaan ennen oltu kuultu eikä nähty».</p> + +<p>»Mutta eikö teistä tunnu kummalliselta istua minun kanssani saman pöydän +ääressä, kun tiedätte, kuka olen?»</p> + +<p>»Teidän on muistettava», vastasi hän, »että te ette näytä meistä yhtä +vieraalta, kuin me teistä. Me kuulumme tulevaisuuteen, josta teillä ei +ole voinut olla aavistustakaan, sukupolveen, josta ette tiennyt mitään, +ennenkuin näitte meidät. Te taas olette saman sukupolven jäsen, kuin +esivanhempammekin. Me tunnemme heidät, mainitsemme alituisesti useiden +teidän aikalaistenne nimiä. Olemme tutkineet teidän ajatus- ja +elantotapojanne. Se, mitä te sanotte ja teette, ei oikeastaan kummastuta +meitä, kun taas me emme voi sanoa emmekä tehdä mitään, mikä ei teistä +ole vierasta. Näette siis, herra West, että jos te luulette voivanne +ajanoloon tottua meihin, ei teidän tarvitse ihmetellä, että te ette +tuntunut meille aivan oudolta ensi hetkenäkään».</p> + +<p>»Siltä kannalta en ole vielä katsellutkaan asiaa», vastasin. +»Puheessanne on tosiaankin paljon huomioonotettavaa. Onhan paljoa +helpompi nähdä tuhat vuotta taaksepäin, kuin viisikymmentä vuotta +eteenpäin. Taaksepäin katsoen ei vuosisata olekkaan pitkä aika. Olisin +voinut aivan hyvin tuntea teidän esivanhempanne. Ehkäpä todellakin +tunsin heidät. Asuivatko he Bostonissa?»</p> + +<p>»Luulen, että he asuivat».</p> + +<p>»Ettekö siis tiedä sitä varmaan?»</p> + +<p>»Kyllä», vastasi hän. »He lienevät asuneet täällä».</p> + +<p>»Minulla oli suuri tuttavapiiri kaupungissa», sanoin. »On hyvin +luultavaa, että tunsin heidät tai että olen ainakin kuullut jotakin +heistä. Ehkäpä olen ollut hyväkin tuttava heidän kanssansa. Eikö teistä +olisi hauskaa, jos sattumalta voisin ilmoittaa teille kaikkein tarkimmat +tiedot esivanhemmistanne?»</p> + +<p>»Olisihan se hyvin hauskaa».</p> + +<p>»Ettekö tunne perheenne historiaa niin paljon, että voisitte sanoa +minulle, kutka esi-isistänne elivät Bostonissa minun aikakaudellani?»</p> + +<p>»Kyllä tunnen!»</p> + +<p>»No mainitkaapa jonkun nimi?»</p> + +<p>Hän oli parhaallaan pistämässä itsepäistä oksaa kukkakimppuun eikä +vastannut heti. Portailta kuuluvat askeleet ilmaisivat, että muut +perheen jäsenet saapuivat luoksemme.</p> + +<p>»Ehkä joskus toiste», sanoi hän.</p> + +<p>Aamiaisen jälkeen ehdotteli tohtori Leete, että tulisin hänen kanssansa +katsomaan tavara-keskusvarastoa ja jakamislaitoksia, joista Edit oli +minulle kertonut. Matkalla sanoin:</p> + +<p>»Olen jo monta vuorokautta ollut teidän perheessänne sangen omituisessa +asemassa, tai oikeastaan minulla ei ole siellä mitään asemaa. En ole +ennen kajonnut tähän seikkaan tältä kannalta, koska olen ollut niin +useiden erilaisten vaikutusten alaisena. Mutta nyt alan jo tuntea hiukan +kiinteämpää pohjaa jalkojeni alla ja minulle alkaa selvetä, että mitenkä +keskuuteenne lienen joutunutkin, olen nyt kaikissa tapauksissa täällä, +ja minun on siis koeteltava mukautua oloihin niin hyvin kuin voin. +Sentähden haluaisin nyt puhua kanssanne hiukan asemastani».</p> + +<p>»Älkää suinkaan olko huolissanne siitä, että olette vieraanani +perheessäni», vastasi tohtori Leete. »Minä aion pitää teidät luonani +vielä kauan. Teidän kaltaistanne vierasta ei tavatakkaan joka päivä, ja +kainoudestanne huolimatta ymmärrätte, ettei sellaista harvinaista +olentoa hevillä lasketa pois».</p> + +<p>»Kiitos, tohtori», sanoin. »Olisi naurettavaa, jos koettaisin osotella +äärimmäistä kainoutta ja kieltäytyisin vierasvaraisuudestanne, kun minun +kuitenkin on yksistään teitä kiittäminen siitä, että en enää makaa +elävänä haudattuna odottamassa maailmanloppua. Mutta en voi missään +tapauksessa kauan käyttää hyväkseni ystävällistä tarjoustanne, sillä jos +aion tulla tämän vuosisadan kansalaiseksi, täytyy minulla olla määrätty +tehtävä täytettävänäni. Minun aikanani ei olisi tosin suuressa, +sekasortoisessa ihmismeressä laisinkaan huomannut yhtä henkilöä, +olkoonpa hän tullut maailmaan millä tavalla tahansa. Hän olisi voinut +raivata itsellensä alan, missä olisi halunnut edellyttäen, että hän +olisi ollut kyllin voimakas. Mutta nykyjään on toisin. Jokainen on +järjestetyn kokonaisuuden osa, jolla on määrätty paikka täytettävänä, +määrätty tehtävä suoritettavana. Minä yksin olen järjestelmän +ulkopuolella enkä käsitä, miten voin päästäkkään siitä osalliseksi. +Nykyisessä yhteiskunnassa ei näytä olevan paikkaa muille kuin niille +henkilöille, jotka ovat siinä syntyneet tai siihen muuttaneet toisesta +samanlaisesta yhteiskunnasta».</p> + +<p>Tohtori Leete nauroi sydämellisesti.</p> + +<p>»Myönnän», sanoi hän, »että yhteiskuntajärjestelmämme on siinä suhteessa +puutteellinen, ettei meillä ole mitään säädöstä sellaisten tapausten +varalle, kuin teidän kohtalonne on. Mutta käsitättehän, ettei kukaan ole +tullut ajatelleeksi, että väestö voisi lisäytyä muullakin kuin +luonnollisella tavalla. Teidän ei kuitenkaan tarvitse luulla että emme +voi hankkia teillekin paikkaa ja sopivaa tointa. Olette tähän saakka +joutunut yhteyteen ainoastaan minun perheeni kanssa, mutta älkää silti +luulko, että olen pitänyt salassa teidän olemassa-oloanne. Päinvastoin +herätti kohtalonne jo ennen heräämistänne yleistä mielenkiintoa, joka +sittemmin on yhä kasvanut. Sen johdosta, että tarvitsette lepoa, pidimme +parhaana että minä otan teidät aluksi yksinomaisesti huostaani ja että +minä ja perheeni koetamme tutustuttaa teitä sen maailman pääpiirteisiin, +mihin nyt olette joutunut, ennenkuin ryhdytte tekemään tuttavuutta +muiden kansalaisten kanssa. Toimialanne nykyisessä yhteiskunnassa on +ollut meille selvillä ensi hetkestä saakka. Ainoastaan harvat meistä +kykenevätkään tekemään kansalle niin suuria palveluksia kuin te, jahka +kerran jätätte taloni, jota ette kuitenkaan saa vielä pitkiin aikoihin +ajatella».</p> + +<p>»Mitäpä minä voisin tehdä!» huudahdin. »Luuletteko ehkä, että osaisin +jotakin ammattia tai taidetta, tai olisin yleensä kykenevä johonkin! +Vakuutan, että niin ei ole laita. En ole eläissäni ansainnut +dollariakaan, en ole tehnyt tuntiakaan työtä. Olen vahva, ja minusta +voisi ehkä tulla tavallinen työmies, mutta muuta ei!»</p> + +<p>»Vaikka se olisikin suurin palvelus, mitä voisitte kansalle tehdä, +huomaisitte ennen pitkää, että sitä toimialaa pidetään yhtä +kunniakkaana, kuin mitä muuta tahansa», vastasi tohtori Leete. »Mutta te +kykenette vielä paremmin erääseen toiseen toimeen. Tunnette paljoa +paremmin kuin paraskaan historiantutkijamme kaikki yhteiskunnalliset +olot yhdeksännentoista vuosisadan lopulla, siis aikakaudelta, joka on +mielestämme historiallisesti huvittavin. Kun olette kyllin tutustunut +oloihimme ja haluatte ryhtyä selittämään meille aikakautenne elämää, on +teille professorin toimi avoinna jossakin yliopistossamme».</p> + +<p>»Mainiota, todella erinomaista!» sanoin ja helpotuksen huokaus kohosi +rinnastani, sillä tämä näin käytännöllisesti järjestynyt seikka oli jo +alkanut huolettaa minua.</p> + +<p>»Jos todellakin erityisesti haluatte tutustua yhdeksännentoista +vuosisadan oloihin», jatkoin, »sopii toimi ihan erinomaisesti minulle, +on aivan kuin minua varten luotu. En usko, että voisitte keksiäkkään +toista alaa, missä voisin ansaita leipäni, mutta tästä voin itseäni +kehumatta sanoa, että olen toimeen erityisesti kykenevä».</p> + + +<p> </p> + +<center><h2>SEITSEMÄSTOISTA LUKU.</h2></center> + + +<p>Työ keskusvarastossa oli niin huvittavaa kuin Editin kertomuksen nojalla +olin odottanutkin. Jouduin ihan innostuksen valtaan nähdessäni niin +monta ja erinomaista esimerkkiä siitä, kuinka monikertaiset tulokset +järjestetty työ tuottaa. – Tavaravarasto oli mielestäni kuin +jättiläismylly, jonka tuuttiin heitettiin alituisesti kokonaisia juna-ja +laivalasteja tavaroita. Ne purkautuivat toisesta päästä ulos muutamia +kiloja tai grammoja, muutamia metrejä, senttimetrejä tai litroja +sisältävinä kääröinä, vastaten puolen miljoonan ihmisen tarpeita. +Kerroin tohtori Leetelle, miten kauppa kävi minun aikakaudellani, ja hän +laski ilmoitusteni perusteella, kuinka summattomasti uusi järjestelmä +säästi työvoimia.</p> + +<p>Kotimatkalla sanoin hänelle:</p> + +<p>»Kun yhdistän teidän aikaisempiin kertomuksiinne ja neiti Leeten +mallivarastossa antamiin selityksiin kaiken sen, mitä tällä matkalla +näin, luulen olevani jotenkin selvillä siitä, miten tavarain jakaminen +täällä tapahtuu, ja käsitän hyvin, että kaikki välittäjät samoin kuin +rahatkin käyvät järjestelmänne kautta tarpeettomiksi. Mutta haluaisin +mielelläni saada myöskin lähemmin selkoa siitä, miten tavarain tuotanto +on järjestetty. Olette jo pääpiirteissään kertonut minulle, miten +työarmeija on koottu ja järjestetty, mutta kuka varsinaisesti järjestää +tuotannon? Kuka määrää lopullisesti, mitä missäkin osastossa on tehtävä, +jotta kaikkialla valmistuu tarpeeksi paljon tuotteita, eikä työtä +tuhlata. Tämä näyttää minusta peräti monimutkaiselta ja vaikealta +tehtävältä, jota ratkaisemaan tarvitaan aivan erityistä kykyä».</p> + +<p>»Luuletteko todellakin niin?» kummasteli tohtori Leete. »Vakuutan, että +niin ei ole laita. Järjestelmä on päinvastoin niin yksinkertainen ja +nojautuu niin selviin sekä johdonmukaisiin periaatteisiin, että sen +hoitajiksi Washingtonissa tarvitaan keskinkertaisia kykyjä, ja he voivat +suorittaa työn yleiseksi tyytyväisyydeksi. Koneisto, jota he hoitavat, +on tosin summattoman suuri, mutta se on niin johdonmukainen, selvä ja +yksinkertaisesti työskentelevä, että se käy melkein itsestänsä. +Ainoastaan mielipuolen menettely voisi synnyttää sen toiminnassa +häiriöitä. Te myönnätte asian todeksi, jahka selitän hiukan. Alkakaamme +tavarain jaosta, koska tunnette sen jo jotenkin hyvin. Jo teidän +aikakaudellanne voitiin tilaston avulla laskea, kuinka monta metriä +samettia, puuvilla- tai villakangasta, kuinka monta hehtoa jauhoja tai +perunoita, kuinka monta kiloa voita, kuinka monta kenkäparia, hattua tai +päivänvarjoa kansa kulutti vuodessa. Kun tuotanto oli yksityisten +käsissä eikä mitenkään voitu saada tilastoa todellisesta kulutuksesta, +eivät luvut tosin olleet aivan tarkkoja, mutta kaikissa tapauksissa +jotenkin oikeita. Mutta nyt, jolloin jokainen kansan varastoista ulos +annettava nuppineula merkitään kirjoihin, ovat ne luvut, jotka +osottavat, kuinka paljon kutakin tavaraa käytetään viikossa, kuukaudessa +tai vuodessa, aivan tarkat. Näiden nojalla lasketaan seuraavan vuoden +tarpeet, tietysti ottaen lukuun kaikki kysyntään mahdollisesti +vaikuttavat seikat, jotka lisäävät tai vähentävät kulutusta. Kun +hallitus on hyväksynyt tämän ehdotuksen, joka varmuuden vuoksi asetetaan +hiukan korkeammaksi, kuin numerot osottavat, lakkaa jakamisviraston +vastuunalaisuus siksi kunnes tavarat taas tuodaan sen jaettaviksi. +Mainitsin äsken, että kulutusarvio tehdään aina seuraavaksi vuodeksi. +Todellisuudessa menetellään täten kuitenkin ainoastaan niiden +välttämättömien tavarain suhteen, joiden kysyntä on tasainen ja varma. +Useiden pienempäin tuotteiden kysyntä on hyvin vaihteleva, milloin +halutaan yhtä laatua, milloin taas toista. Näitä tavaroita valmistetaan +ainoastaan kulloinkin vallitsevan tarpeen ja muodin mukaan. +Jakamisvirasto valmistaa sellaisessa tapauksessa aina uudet tilaukset +edellisen viikon numeroiden perusteella.</p> + +<p>Koko teollisuusala jakautuu kymmeneen hallintopiiriin, joista jokainen +käsittää läheisiä ammatteja. Kutakin yksityistä ammattia edustaa +erityinen toimisto, joka pitää tarkan huolen alastaan, sillä +työskentelevistä henkilöistä, tuotannosta ja keinoista, joiden avulla +sitä voidaan kohottaa. Jakamisvirasto lähettää hallinnon hyväksymät +luettelot valmistettavista tavaroista noille kymmenelle teollisuusalojen +hallintopiirille, jotka jakavat ne vuorostaan eri ammattien +toimistoille. Nämä antavat tilaukset väestönsä suoritettaviksi. Jokainen +toimisto on vastuunalainen sen osaksi tulleesta työstä, jota +asianomainen piirihallinto ja hallitus valvovat. Sitä paitse eivät +jakotoimistot ota vastaan tavaraa, ennenkuin ovat sen koetelleet. Ja +vaikkapa tuotteen virheellisyys tai huonous huomattaisiinkin vasta +kuluttajan käsissä, voidaan syyllistä nykyisen tuotantojärjestelmän +vallitessa etsiä aina siihen työntekijään saakka, joka on valmistanut +tuotteen erikoisosia. Kansan käyttämien teollisuustuotteiden valmistus +ei kuitenkaan vaadi läheskään koko työvoimaa. Kun eri teollisuusalat +ovat saaneet tarpeellisen väestönsä, käytetään jälelle jääneet työvoimat +uuden pääoman luomiseen, kuten rakennusten, uusien teollisuuslaitosten +ja koneiden valmistukseen».</p> + +<p>»Yksi seikka tässä järjestelmässänne voi luullakseni olla +tyytymättömyyden aiheena», huomautin. »Kun ei yksityisiä liikeyrityksiä +enää ole, niin kuinka voidaan olla varmat siitä, että tuotannon alalla +tulee otetuksi huomioon pienet vähemmistötkin, jotka ovat tottuneet +yhteen tai toiseen tuotteeseen, mitä eivät muut enää kysy? Virallinen +määräys voi milloin tahansa riistää heiltä mahdollisuuden tyydyttää +tällaista yksilöllistä tarvettansa, ja he joutuvat kärsimään yksistään +sentähden, että enemmistön maku on toisenlainen kuin heidän».</p> + +<p>»Se olisi todellakin sangen julmaa», vastasi tohtori Leete, »mutta voin +varmasti vakuuttaa teille, ettei sellaista satu meidän keskuudessamme, +sillä pidämme vapautta yhtä suuressa arvossa, kuin veljeyttä ja +vertaisuutta. Kunhan opitte paremmin tuntemaan meidän +yhteiskuntajärjestelmämme, tulette huomaamaan, että viranomaiset ovat +täällä kansan palvelijoita todella, eikä vain nimeksi. Hallinnolla ei +ole oikeutta estää minkään tuotteen valmistamista, jos sitä vielä +kysytään. Jos kysyntä vähenee niin paljon, että tavaran valmistaminen +tulee kalliiksi, täytyy sen hintaa tietysti korottaa vastaavassa +määrässä, mutta niin kauan kuin kuluttaja on valmis maksamaan tuotteesta +vastaavan hinnan, ei sen valmistamista lakkauteta. Jos taasen kysytään +tavaraa, jota ei vielä ole valmistettu, ja jos viranomaiset ovat +epätietoisia kysynnän todellisesta suuruudesta, ryhdytään tavaraa +valmistamaan, jos käyttäjät pyytävät sitä ja samalla takaavat määrätyn +menekin. Jos hallitus tai enemmistö tahtoisi määrätä kansalle tai +vähemmistölle, mitä se saa syödä, mitä juoda, miten itsensä vaatettaa, +kuten teidän aikananne luullakseni oli laita Amerikassa, pidettäisiin +sitä kummallisena taantumuksena. Teillä oli ehkä syytä kärsiä näitä +persoonallisen vapauden rajoituksia, mutta meistä olisi sellainen +menettely sietämätöntä. On hauskaa että otitte tämän kysymyksen +puheeksi, joten sain tilaisuuden osottaa teille, kuinka paljoa +suoranaisemmin ja tehokkaammin yksityinen kansalainen nykyjään voi +vaikuttaa tuotantoon, kuin teidän aikakaudellanne, jolloin niinkutsuttu +yksityisyrittelijäisyys oli vallalla. Sitä olisikin oikeammin kutsuttava +kapitalisti-yrittelijäisyydeksi, sillä yksityisellä kansalaisella oli +siinä yleensä sangen vähän sananvaltaa».</p> + +<p>»Mainitsitte äsken, että kalliiksi tulevien tavarain hintaa voidaan +korottaa», huomautin hänelle. »Mutta miten voitte yleensä määrätä +hintoja maassa, missä ei ole laisinkaan kilpailua ostajain ja myyjäin +kesken?»</p> + +<p>»Se tapahtuu aivan samoin kuin teidän aikanannekin», vastasi tohtori +Leete. »Haluatte luonnollisesti tarkempaa selvitystä», jatkoi hän, kun +katsoin häntä hiukan epäillen. »Mutta selitys on aivan helppo. Teidän +aikanannekin jo pidettiin jonkun esineen hinnan perusteena niitä +työkustannuksia, mitä sen valmistamiseen tarvittiin. Nyt menettelemme +aivan samalla tavalla. Silloin vaikuttivat erilaiset palkat myöskin eroa +hinnoissa. Nyt, jolloin kaikkien palkka on sama, vaikuttaa hintaan +ainoastaan se tuntimäärä, mikä kullakin alalla työskennellään päivässä. +Ammateissa, jotka ovat niin vaikeita, että päivässä ollaan työssä +ainoastaan neljä tuntia, jotta saataisiin kylliksi vapaaehtoisia, on +luonnollisesti päivätyön kustannukset kaksi kertaa suuremmat kuin +ammateissa, missä työskennellään kahdeksan tuntia. Tulos on, kuten +huomaatte, työkustannuksiin nähden sama, kuin jos neljä tuntia +työskentelevä olisi teidän aikakaudellanne saanut kaksi kertaa suuremman +palkan kuin muut. Kun tämä lasku sovitetaan kaikkeen työhön, minkä +jonkun tuotteen valmistaminen vaatii, saadaan tuotteen suhteellinen +hinta, s. t. s. sen hinta muihin tuotteisiin verrattuna. Valmistus- ja +kuljetuskustannusten lisäksi täytyy muutamien tavaralajien hintoja +määrättäessä ottaa myöskin lukuun valmistukseen käytetyn raaka-aineen +harvinaisuus. Tämä ei kuitenkaan tule kysymykseen välttämättömissä +elintarpeissa eikä tuotteissa, mitä valmistetaan joukkokulutusta varten, +koska niihin tarvittavia raaka-aineita on yllin kyllin saatavissa. +Tällaisia tavaroita pidetään sitäpaitse aina runsaasti varastossa, jotta +ollaan aina valmiit ottamaan vastaan vaihteluja, mitkä syntyvät +lisäytyneestä kysynnästä tai pienemmästä valmistuksesta, jopa väliin +kadostakin. Näiden tuotteiden hinnat alenevat vuosi vuodelta, mutta +kohoavat ainoastaan aniharvoin, tuskinpa koskaan. Sen sijaan on +sellaisiakin tuotteita joita ei koskaan voida saada tarpeeksi, ja toisia +taas, joita on määrättyinä aikoina vähemmän kuin kysytään. Sellaisia +ovat esim. tuoreet kalat ja maitotalouden tuotteet, kun taas edellisen +ryhmän muodostavat sellaiset tavarat, joiden valmistamiseen tarvitaan +harvinaista taitoa tai harvoin tavattavaa raaka-ainetta. Ainoa, minkä +tässä tapauksessa voimme tehdä, on koettaa tasoittaa tavarain +satunnaisesta vähyydestä johtuvia epäkohtia. Tämä käy siten, että +korotetaan hintaa toistaiseksi, jos puute on ohimenevää laatua, tai +pysyväisesti, jos se tulee kestämään pitemmän aikaa. Korkea hinta +merkitsi teidän aikananne, että ainoastaan rikkaat voivat saada +kysymyksenalaista tavaraa, mutta nyt, kun kaikilla on samat tulot, +vaikuttaa kallis hinta ainoastaan sen, että tuotetta ostavat vain ne, +joita se aivan erityisesti miellyttää.</p> + +<p>Kuten kaikille liikemiehille jää luonnollisesti kansallekin toisinaan +varastoon sellaisia tavaroita, joista ei enää huolita, koska ne ovat +joko muodin vaihtelun, ilman muutosten tai muiden syiden tähden +menettäneet arvonsa. Sellaisia tuotteita luovutetaan kuluttajille +toisinaan alle valmistuskustannustenkin, kuten liikemiehet teidänkin +aikananne tekivät. Tappio lasketaan liikekustannuksiin. Kun +kuluttajajoukko, jolle näitä jätteitä voidaan tarjota, on peräti suuri, +ei yleensä olekkaan vaikeata saada niitä menemään ainoastaan vähäisellä +tappiolla. – Tällainen on pääpiirteissään meidän tuotanto- ja +jakamisjärjestelmämme. Onko se itse asiassa niin monimutkainen, kuin +äsken arvelitte?»</p> + +<p>Sanoin, että järjestelmä oli mielestäni mitä yksinkertaisin.</p> + +<p>Tohtori Leete virkkoi:</p> + +<p>»Enpä luule liioittelevani väittäessäni, että jonkun lukemattomain +yksityisliiketten päällikön työ oli teidän aikananne paljoa vaikeampaa, +kuin nykyjään niiden Washingtonissa toimivain miesten, jotka johtavat +koko kansan tuotantoa, sillä täytyihän edellisten sanomattoman tarkasti +valvoa markkinain vaihtelua, kilpailijain juonia ja velallistensa +maksukykyä. Tämä kaikki osottaa, paras ystäväni, kuinka paljoa helpompaa +on hoitaa oikeasta kohdasta alettua kuin väärin alulle pantua asiaa. +Kenraalin, joka voi ylhäältä ilmapallosta nähdä koko taistelutantereen +yli, on helpompi ohjata miljoona sotamiestä voittoon, kuin alaupseerin +menestyksellä johdattaa plutoonaansa tiheikössä».</p> + +<p>»Mahtava lienee mies, joka johdattaa tätä koko kansan parhaiden voimain +muodostamaa työarmeijaa», huomautin. »Hän lienee maansa ensimäinen, +arvokkaampi kuin Yhdysvaltojen presidentti?»</p> + +<p>»Hän on Yhdysvaltojen presidentti», vastasi tohtori Leete, »tai +oikeammin sanoen teollisuusarmeijan johto on presidentin tärkeimpiä +tehtäviä».</p> + +<p>»Miten presidentin vaali toimitetaan?» kysyin.</p> + +<p>»Kertoessani teille, kuinka tärkeä vaikutin kilpailuhalu on kaikilla +teollisuusarmeijan asteilla», sanoi tohtori Leete, »mainitsin jo, että +erityisen ansiokkaat henkilöt kohoavat kolmen alemman asteen kautta +upseerin arvoon ja tässä piirissä taas luutnantista päälliköksi tai +»esimieheksi» sekä vihdoin everstiksi. Sitte seuraa – suuremmilla +teollisuusaloilla vasta yhden väliasteen kautta – jonkun yksityisalan +kenraalin arvo. Hänen välittömän johtonsa alaisena on koko +teollisuushaaran työ. Hän on sen toimiston päällikkö, jonka alaisena +hänen ammattitoverinsa työskentelevät, ja hän on myöskin vastuunalainen +sen toiminnasta. Ammattialan päällikkönä olevan kenraalin asemaa +pidetään loistavana, ja se tyydyttääkin jo useimpain kunnianhimon. Mutta +häntä, osaston kenraalia – jatkaakseni vertausta sotilasjärjestelmän +kanssa – ylempänä on noiden kymmenen teollisuusryhmän päälliköt, kukin +hoitaen useampia toisilleen sukua olevia tuotannon haaroja. Nämä +työläisarmeijan kymmenen pääryhmän päälliköt vastaavat jotenkin teidän +aikanne armeijaa komentavia kenraaleja, sillä jokaisen heidän alaisinaan +on kymmenkunta jopa parikymmentäkin yksityisten teollisuusalojen +päällikkönä olevaa kenraalia. Nämä kymmenen upseeria muodostavat +ministeristön, jonka esimiehenä on armeijan korkein päällikkö, +Yhdysvaltojen presidentti.</p> + +<p>Teollisuusarmeijan ylipäällikön tulee käydä kaikkien arvoastetten +lävitse työmiehestä alkaen. Katsokaamme, kuinka se tapahtuu. Kuten olen +jo sanonut, voi työntekijä ainoastaan osottamansa kyvyn kautta kohota +upseerinkokelaaksi. Luutnantista hän kohoaa everstiksi tai päälliköksi +äsken mainitsemassani järjestyksessä. Kokelaiksi pääsevät ainoastaan ne, +joilla on parhaat todistukset. Ammattialan päällikkö nimittää kaikki +alaisensa toimimiehet, häntä itseään ei nimitetä, vaan hän valitaan +äänestyksellä».</p> + +<p>»Äänestykselläkö!» huudahdin kummastellen. »Eikö se ole omiaan +heikontamaan järjestyksenpitoa ammattialalla, sillä kokelaat tietysti +koettavat hankkia niiden työntekijäin kannatusta, jotka ovat heidän +johdettavinaan?»</p> + +<p>»Niin epäilemättä kävisi», vastasi tohtori Leete, »jos työntekijöillä +olisi ääni-oikeutta tai vaikutusvaltaa näissä vaaleissa. Mutta niin ei +ole laita. Juuri siinä on eräs järjestelmämme omituisuus. Ammattialan +päälliköksi valitaan joku eversti, ja vaalin toimittavat kunkin alan +kunniajäsenet, siis ne, jotka ovat aikansa sillä alalla palvelleet ja +saaneet eron. Kuten tiedätte, pääsemme me vapaiksi teollisuusarmeijasta +neljänkymmenenviiden vuoden vanhoina ja voimme käyttää lopun elämäämme +joko kehittääksemme itseämme tai kaikenlaisiin virkistyksiin. Siitä +huolimatta on jokainen yhä edelleen lujilla siteillä yhdistetty +ammattialaan, johon hän aikoinaan kuului, ja seuraa sitä harrastuksella. +Ystävyyssuhteet, joita siellä olemme solmineet, kestävät kuolemaan +saakka. Jäämme edelleen ammattialallamme kunniajäseniksi ja valvomme +tarkasti sekä innokkaasti, että se menestyisi ja pysyisi maineessa +nuoremman sukupolvenkin käsissä. Klupeissa, joihin samaan ammattiin +kuuluvat »vanhat herrat» kokoontuvat seurustelemaan keskenään, on +yleisimpänä keskusteluaineena ammattialaa koskevat asiat, ja nuorten +päällikönkokelaitten täytyy olla sangen kyvykkäitä, jos mieli kestää +tämän »vanhan kaartin» arvostelua. Tähän seikkaan on kansa luottanut +jättäissään kunkin ammattialan päällikön valitsemisen sen kunniajäsenten +huoleksi. Ja luulenpa olevani oikeassa väittäessäni, ettei mikään +aikaisempi yhteiskunnallinen järjestö ole voinut muodostaa +ihanteellisempaa valitsijajoukkoa, kuin tämä on. Se on tykkänään +puolueeton, tuntee aivan tarkkaan ehdokasten kyvyn ja kunnon, harrastaa +asiaa ja koettaa parhaansa mukaan ottaa sen edut huomioon vaalia +toimittaessansa. Kun se ei sen lisäksi ole minkäänlaisten itsekästen +vaikuttimien alainen, on se kaikin puolin täysin sopiva toimeensa.</p> + +<p>Kaikki kymmenen komentavaa kenraalia, toisin sanoen kymmenen +ammattiryhmän päällikköä valitaan niiden eri alojen kenraalien +keskuudesta, jotka muodostavat ryhmän. Vaalin toimittavat kaikkien +ryhmään kuuluvain ammattialojen kunniajäsenet. Kukin erikoisala koettaa +saada oman päällikkönsä valituksi, mutta ei yhdelläkään ole niin paljon +ääniä käytettävinään, että se voisi saada kokelaan yksinään lävitse, +ellei hän saavuta muiden erikoisalojen enemmistön kannatusta. Voin +vakuuttaa, että nämä vaalit ovat peräti vilkkaita».</p> + +<p>»Presidentiksi valitaan luonnollisesti joku noista kymmenestä eri +ammattiryhmien päälliköstä», huomautin.</p> + +<p>»Niin tehdään», vastasi tohtori Leete, »mutta he voivat päästä +ehdokkaiksi vasta sitte, kun ovat olleet jonkun ajan poissa tästä +toimesta. Harvoin ehtii kukaan suorittaa kaikki asteet aina +ammattiryhmän päällikön toimeen saakka ennenkuin hän on täyttänyt +neljäkymmentä vuotta. Ja suoritettuaan tässä toimessa vaadittavan +viisivuotisen palveluskauden, on hän jo neljänkymmenenviiden vuotias. +Jos hän on vanhempi, pysyy hän kuitenkin toimessaan, kunnes +palveluskausi on lopussa. Jos hän taasen on nuorempi, pääsee hän siitä +huolimatta vapaaksi tämän viisivuotisen palvelusajan suoritettuaan. Ei +olisi asialle hyödyksi, että hänet lähetettäisiin uudelleen entiseen +paikkaansa riveissä. Tarkoituksena on saada hänet tottumaan siihen +ajatukseen, että hän taas kuuluu kansan suureen joukkoon ja on sen jäsen +samalla kuin teollisuusarmeijankin. Sitäpaitse tulee hänen koettaa tällä +väliajalla perehtyä muidenkin ammattiryhmien yleisiin +tuotantosuhteisiin, eikä ainoastaan sen, jonka johtajana hän on ollut. +Presidentti valitaan ammattiryhmien entisten vaalikelpoisten johtajain +joukosta. Vaaliin ottavat osaa kaikki ne kansalaiset, jotka eivät kuulu +työ-armeijaan».</p> + +<p>»Eivätkö työarmeijan jäsenet saa äänestää presidentin vaalissa?» kysyin.</p> + +<p>»Eivät», vastasi tohtori Leete. »Se vaikeuttaisi järjestyksenpitoa +armeijassa, joka on presidentin toimia koko kansan edustajana. Tässä +häntä auttaa tehokkaasti tarkastusvaliokunta, jolla on sangen tärkeä +tehtävä järjestelmässämme. Sen ratkaistaviksi jätetään kaikki valitukset +tai muistutukset, jotka koskevat tavarain laatua, päällysmiesten +sopimatonta käytöstä tai kunnottomuutta sekä kaikenlaisia toimessa +sattuneita epäkohtia. Tarkastusvaliokunta ei kuitenkaan ryhdy toimiin +yksinomaan vasta sitte, kun sille on jätetty valitus. Se panee toimeen +tutkimuksia myöskin kuulemiensa virkavirheitä koskevain huhujen +johdosta, sekä ennen kaikkea koettaa järjestelyn ja alituisen, kaikkia +aloja käsittävän valvonnan kautta huomata ja poistaa epäkohtia, joita ei +vielä ole keksitty.</p> + +<p>Presidentti on toimeensa astuessaan tavallisesti lähes viidenkymmenen +vuoden ikäinen, ja hänen toimikautensa kestää viisi vuotta, joten hän on +kunniakas poikkeus säännöstä, että neljänkymmenenviiden vuoden ikä +oikeuttaa asettumaan lepoon. Kun hänen toimiaikansa on lopussa, +kutsutaan kokoon kansankongressi, joka ottaa vastaan presidentin +toimintakertomuksen ja joko hyväksyy tai hylkää sen. Edellisessä +tapauksessa valitaan presidentti tavallisesti edustamaan maatansa +viideksi vuodeksi kansainvälisessä liittoneuvostossa. Kongressi +tarkastaa myöskin toimestaan eroavain ammattiryhmäin johtajain +toimintakertomukset, ja sen lausuma moite tai paheksuminen riistää +asianomaiselta oikeuden päästä ehdokkaaksi presidentin vaalissa. Mutta +aniharvoin on kongressilla syytä muuhun kuin kiitollisuuteen näitä +korkeimpia toimimiehiään kohtaan. Jo se seikka, että he ovat kohonneet +syvistä riveistä ja käyneet niin monien ja vaikeiden kokeitten lävitse, +todistaa kyllin selvästi heidän erinomaista kykyään ja kuntoaan. Mitä +taas heidän rehellisyyteensä tulee, on yhteiskuntajärjestelmämme jo +takeena siitä, että heidän ainoana toimintaohjeenaan on ainoastaan +kansalaistensa kunnioituksen saavuttaminen. Lahjominen on mahdotonta +yhteiskunnassa, jossa ei ole köyhiä lahjottaviksi eikä rikkaita +lahjojiksi, jota paitse korkeampain virkojen täyttämistapa jo tekee +vaalikiihotuksen ja kannatuksen hankkimista tarkoittavan keinottelun +mahdottomaksi».</p> + +<p>»Yhtä seikkaa minun täytyy vielä kysyä», sanoin. »Ovatko taiteen tai +tieteen palvelukseen antautuneet oikeutetut ehdokkaiksi presidentin +vaalissa? Ja jos näin on laita, niin mihin ryhmään he kuuluvat siinä +arvoasteikossa, joka on vallalla teollisuusarmeijassa?»</p> + +<p>»He eivät kuulu siihen ensinkään», vastasi tohtori Leete. »Insinöörit, +arkkitehdit ja muut käytännöllisten alojen oppineet kuuluvat +teollisuusarmeijaan, mutta muut taiteen ja tieteen edustajat, kuten +opettajat ja lääkärit sekä palveluksestaan teollisuusalalla vapautetut +taiteilijat ja kirjailijat eivät kuulu teollisuusarmeijaan. Sentähden he +ovatkin oikeutetut ottamaan osaa presidentinvaaliin, mutta eivät voi +itse tulla valituiksi toimeen. Kun presidentin tärkeimpänä tehtävänä on +valvoa teollisuusarmeijan työtä ja ylläpitää järjestystä, on +välttämätöntä, että presidentti itse on suorittanut kaikki asteet siinä, +kyetäksensä täydellisesti toimeensa».</p> + +<p>»Se on aivan paikallaan», vastasin. »Mutta jos eivät lääkärit eivätkä +opettajat ole kyllin perehtyneet teollisuuteen päästäksensä +presidentiksi, ei presidenttikään luullakseni ole kyllin selvillä +lääketieteestä tai kasvatuksesta, voidakseen asettua johtamaan näitä +aloja».</p> + +<p>»Sitä hän ei teekkään», sanoi tohtori Leete. »Hän on vain vastuunalainen +yleensä siitä, että lakeja noudatetaan kaikilla aloilla. Muuta tehtävää +hänellä ei ole lääketieteen eikä kasvatuksen alalla. Niitä johtavat +erityiset, alan omien jäsenten keskuudesta valitut vanhimpain neuvostot, +joissa presidentti on puheenjohtajana ja käyttää ratkaisevaa äänivaltaa. +Jäsenten valitsemisen näihin neuvostoihin, jotka myöskin tekevät tilin +toimestaan kongressille, toimittavat opettaja- tai lääkärikuntien +kunniajäsenet, siis kaikki maassa olevat palveluskautensa suorittaneet +lääkärit tai opettajat».</p> + +<p>»Kun jätätte kunkin alan johtokuntain jäsenten vaalin sen entisten +jäsenten toimitettavaksi», huomautin, »olette itse asiassa vain +sovittaneet koko kansaan saman menettelyn, jota meidän aikakaudellamme +väliin käytettiin pienemmässä mittakaavassa eräissä yliopistoissa. +Niidenkin hallinnon vaalin toimittivat laitoksen entiset oppilaat».</p> + +<p>»Vai niin, oliko teillä todellakin sellainen tapa jo käytännössä?» +kummasteli tohtori Leete. »Sitä en ole tiennyt, eivätkä luullakseni +muutkaan meikäläiset. Tuo tieto huvittaa meitä, sillä kysymyksenalaisen +menettelytavan synnystä on paljon keskusteltu. Olemmepa jo luulleet, +että siinä kerrankin on ilmiö, joka on »uutta auringon alla». Vai +yliopistoissanne? Sepä on hauskaa! Kerrotte kai siitä joskus toiste +lähemmin?»</p> + +<p>»Siitä on sangen vähän kerrottavaa», vastasin. »Olen jo sanonut kaikki, +mitä siitä voi sanoa. Aate on tosin sieltä kotoisin mutta silloin se oli +vielä kehdossaan, täällä se on vasta kehittynyt täyteen +kukoistukseensa».</p> + + +<p> </p> + +<center><h2>KAHDEKSASTOISTA LUKU.</h2></center> + + +<p>Samana iltana istuimme tohtori Leeten kanssa vielä hetken yhdessä, sitte +kun naiset olivat menneet levolle. Keskustelimme, mitä seurauksia on +siitä, että kansalaiset vapautetaan työstä neljänkymmenenviiden vuoden +iässä. Keskustelun aiheutti tohtori Leeten äskeinen kertomus siitä, +missä määrässä nämä lepoon asettuneet kansalaiset ottavat osaa maan +asiain hoitoon.</p> + +<p>»Neljänkymmenenviiden vuoden ikäinen», sanoin minä, »on vielä kymmenen +vuotta täysissä ruumiillisissa voimissa ja parikymmentä vuotta täysin +voimakas henkiseen työhön. Eivätkö voimakkaat luonteet pidä pikemmin +rangaistuksena kuin palkintona sitä, että heille jo tässä iässä annetaan +ero, heidät työnnetään syrjään».</p> + +<p>»Hyvä herra West!» huudahti tohtori Leete nauraen, »ette aavista, kuinka +omituisilta esittämänne yhdeksännentoista vuosisadan aatteet väliin +tuntuvat meistä, kuinka ne meitä huvittavat! Tietäkää siis, te toisen ja +kuitenkin saman suvun lapsi, että työ, jota jokaisen on osaltaan +suorittaminen, jotta kansa voisi viettää aineellisessa suhteessa +turvattua ja mukavaa elämää, ei ole suinkaan tärkeintä, huvittavinta +eikä arvokkainta, mihin voimme käyttää voimiamme. Me pidämme sitä +velvollisuutena, jota ei voida välttää. Vasta kun se on suoritettu, +voimme tykkänään käyttää voimamme korkeampia tarkoitusperiä varten, +jalostaviin toimiin ja henkisiin nautinnoihin, jotka vasta muodostavat +elämän. Me tosin teemme kaikki, saadaksemme taakan tasaisesti jaetuksi +sekä työn yksityiskohdissaan mahdollisimman viehättäväksi ja vähän +rasittavaksi. Ja olemmehan onnistuneetkin siinä määrässä, että työ ei +ole raskasta muuten kuin suhteellisesti, onpa se usein suorastaan +huvittavaakin. Mutta me emme pidä elämän päätarkoituksena työtä, vaan +korkeampaa ja jalompaa toimintaa, johon voimme antautua työkauden +suoritettuamme.</p> + +<p>Luonnollisesti eivät kaikki, eivätpä edes useimmatkaan harrasta +tieteellisiä tai kirjallisia kysymyksiä ja opintoja, jotka tekevät +vapaa-ajan suurimmaksi elämän nautinnoksi sen mielestä, ken niihin on +ihastunut. Useat pitävät elämän loppupuolta huvien aikana, jolloin +matkustetaan, seurustellaan vanhojen ystävien ja työtoverien kanssa tai +puuhataan toimissa, mihin on persoonallista halua. Toiset taasen +rientävät huvista huviin – sanalla sanoen elämän loppupuolella +nautitaan kaikessa rauhassa kaikkea sitä hyvää, mitä nauttija on itse +ollut luomassa. Mutta huolimatta erilaisista persoonallisista +taipumuksista, jotka määräävät, miten kukin yksilö käyttää elämänsä +vapaa-ajan, olemme kaikki yksimielisiä siitä, että palveluksesta +vapautuminen vasta alkaa sen ikäkauden, jolloin pääsemme täydellisesti +nauttimaan perinnöllisiä oikeuksiamme, – jolloin vasta tulemme todella +täysi-ikäisiksi ja pääsemme vapaiksi kaikesta pakonalaisuudesta sekä +valvonnasta. Silloin vasta nautimme palkkaa työstämme. Samoin kuin +teidän aikakautenne kärsimättömät nuorukaiset tuskin malttoivat odottaa, +kunnes täyttivät yksikolmatta vuotta, samoin odotamme me päivää, jolloin +tulemme neljänkymmenenviiden vanhoiksi. Yhdenkolmatta iässä tulemme +miehiksi, neljänkymmenenviiden vanhoina uudelleen nuoriksi. Se ikäkausi, +mitä te kutsuitte kypsyneeksi miehuudeksi ja vanhuudeksi, on nykyjään +kadehdittavampi osa elämää, kuin nuoruus. Nykyajan varallisuus ja +täydellisesti huoleton elämä, joka tulee jokaisen osaksi, siirtävät +varsinaisen vanhuudenijän paljoa kauemmaksi ja tekevät sen paljoa +hauskemmaksi, kuin teidän aikakaudellanne. Tavallisen lujarakenteiset +henkilöt elävät keskimäärin kahdeksankymmenenviiden tai yhdeksänkymmenen +vuoden vanhoiksi ja me olemme luullakseni neljänkymmenenviiden vuoden +vanhoina nuorempia, kuin te kolmenkymmenenviiden vuoden iässä. Meistä +tuntuu omituiselta, että te jo neljänkymmenenviiden vuotiaina, jolloin +meillä alkaa elämän nautintorikkain osa, aloitte tuntea olevanne vanhoja +ja katsella taaksepäin elettyyn ikään. Teillä oli aamupäivä, meillä taas +on iltapäivä elämän valoisin osa».</p> + +<p>Keskustelumme johtui sitte muistaakseni kahdennenkymmenennen vuosisadan +leikkeihin ja kansanhuveihin, joita vertailimme yhdeksännentoista +vuosisadan vastaaviin ilmiöihin.</p> + +<p>»Yhdessä suhteessa niissä on huomattavan suuri ero», sanoi tohtori +Leete. »Meillä ei ole enää ammattiurheilijoita, noita teidän +aikakautenne omituisia olentoja, eivätkä meidän aikamme atleetit +taistele enää hankkiakseen rahaa, kuten teidän. Nykyjään kilpaillaan +yksinomaan maineen tähden. Jalo kilpailu eri ammattialojen välillä sekä +työntekijän kaikkiykseydentunto ammattitovereitansa kohtaan aiheuttavat +alituisesti kaikenlaisia kilpaleikkejä sekä maalla että vesillä. +Palveluskautensa suorittaneet kunniajäsenet ovat yhtä innostuneita, kuin +nuori polvikin. Ensi viikolla on Marbleheadin luona kilpapurjehdus +ammattikuntien kesken. Silloin voitte vertailla tällaisen kilpailun +synnyttämää yleistä innostusta siihen, mitä samanlainen tapaus synnytti +teidän aikakaudellanne. Nykyjään tunnustetaan Rooman kansan huuto: +»leipää ja huvituksia!» täysin järkeväksi sekä oikeutetuksi. Leipä on +elämän ensi ehto, huvitukset toinen aivan yhtä tärkeä, ja kansa pitää +huolen siitä, että molempia on saatavissa. Yhdeksännentoista vuosisadan +amerikalaisten oli yhtä vaikea tyydyttää toista kuin toistakin näitä +tarpeita. Vaikka kansa olisi silloin saanutkin enemmän joutoaikaa, olisi +se luullakseni joutunut ymmälle siinä, miten sitä käyttää. Me emme joudu +koskaan sellaiseen pulaan».</p> + + +<p> </p> + +<center><h2>YHDEKSÄSTOISTA LUKU.</h2></center> + + +<p>Tavallisilla kävelymatkoillani pistäysin eräänä aamuna Charlestownissa. +Muutokset, joita vuosisata oli saanut aikaan tässä kaupunginosassa, +olivat liian monilukuiset ja suuret kerrottaviksi. Erityisesti herätti +huomiotani, että vanha valtion vankila oli kadonnut.</p> + +<p>»Se on hävitetty jo ennen minua, mutta olen kuullut siitä kerrottavan», +sanoi tohtori Leete, kun mainitsin asiasta aamiaista syödessämme. +»Meillä ei ole enää vankiloita. Kaikki atavismin tapaukset hoidetaan +sairaalassa».</p> + +<p>»Atavisminko tapaukset!» huudahdin ihmeissäni.</p> + +<p>»Niin», vastasi tohtori Leete. »Ainakin puoli vuosisataa sitte ja +luullakseni jo aikaisemminkin lakattiin näitä onnettomia rankaisemasta».</p> + +<p>»En ymmärrä, mitä tarkoitatte», sanoin. »Atavismiksi kutsuttiin meidän +aikakaudellamme sitä, kun jossakin elävässä henkilössä esiintyi erittäin +selvästi joku hänen esivanhemmissansa tavattu erityinen piirre. +Tarkoitatteko, että rikoksia pidetään nykyjään tällaisina esi-isien +aikaisemmasta menettelystä johtuvina ilmiöinä?»</p> + +<p>»Pyydän anteeksi», vastasi tohtori Leete hymyillen puoleksi +leikillisesti puoleksi hyvittelevästi, »mutta kun kysytte noin suoraan, +täytyy minun tunnustaa, että niin teemme».</p> + +<p>Olin kuullut jo niin paljon seikkoja, jotka osottivat jyrkkää eroa +yhdeksännentoista- ja kahdennenkymmenennen vuosisadan siveyskäsitteiden +välillä, että olisi ollut mieletöntä loukkautua tohtori Leeten sanoista. +Ja jos ei tohtori olisi puhunut niin anteeksipyytävällä äänellä eikä +rouva Leete ja Edit näyttäneet niin kiusallisesti hämmästyneiltä, en +varmaankaan olisi punastunutkaan, kuten nyt kävi, kun vastasin:</p> + +<p>»Minulla ei tosiaankaan ole ollut syytä ylpeillä aikalaisistani, mutta +totta puhuen – –»</p> + +<p>»Mehän teidän aikalaisianne olemme, herra West», kiirehti Edit +keskeyttämään. »Aikalaisia ovat ne, joiden joukossa eletään, ja koska +elätte meidän keskuudessamme, olette te aikalaisemme».</p> + +<p>»Kiitos, neiti! Koetan ajatella samalla tavalla kuin te», vastasin, ja +mieliharmini katosi heti, kun näin hänen katseensa. »Olenhan sitäpaitse +kasvatettu Kalvinin uskoon», jatkoin nauraen, »joten minun ei tarvitsisi +laisinkaan ihmetellä väitöstä, että rikokset ovat isien perintöä».</p> + +<p>Tohtori Leete jatkoi:</p> + +<p>»Itse asiassa emme suinkaan käytä sanaa atavismi viitataksemme sillä +teidän aikalaisiinne – Edit suokoon anteeksi, että käytän sitä sanaa – +emmekä suinkaan tahdo väittää, että pidämme, aineellista edistystä +lukuunottamatta, itsiämme parempina, kuin silloiset ihmiset olivat. +Teidän aikakaudellanne johtui ainakin yhdeksäntoista kahdeskymmenesosaa +rikoksista – jos käsitämme sanan laajimmassa merkityksessään ja otamme +lukuun kaikki hyljättävät teot – yksityisten erilaisista +varallisuussuhteista. Köyhiä ajoi puute rikoksiin, rikkaita taas +suuremman voiton toivo sekä halu pitää ennen voittamansa omaisuuden. +Kaiken rikoksellisuuden aiheuttajana oli joko suoraan tai välillisesti +rahan himo. Rahan omistaminen merkitsi silloin kaiken hyvän omistamista. +Se oli sen myrkyllisen rikkaruohon juuri, jota lainsäädäntö-, +tuomioistuin-ja poliisikoneistonne tuskin voi estää tukahduttamasta +sivistystänne tykkänään. Kun asetimme kansan kaiken omaisuuden +yksinoikeutetuksi isännäksi ja takasimme jokaiselle yksilölle riittävän +toimeentulon, poistimme samalla toisaalta kaiken kurjuuden ja estimme +toisaalta varallisuuden kasaantumisen. Siten revimme juuret siltä +myrkylliseltä kasvilta, joka loi varjoaan koko teidän yhteiskuntanne +ylitse, ja se kuivui kuten Joonaan kurpitsa yhdessä ainoassa päivässä. +Se suhteellisesti pieni määrä rikoksia, mikä ilmestyi henkilökohtaisina +väkivaltaisuuksina ilman että voitonhimo oli vaikuttimena, rajoittui jo +teidän aikakaudellanne ainoastaan valistumattomiin ja eläimellisissä +oloissa eläviin ihmisluokkiin. Nykyjään, jolloin kasvatus ja hyvät tavat +eivät enää ole muutamien harvojen etuoikeuksia, vaan kaikkien +yhteisomaisuutta, kuullaan tuskin puhuttavankaan moisista hirmutöistä. +Käsittänette siis, minkätähden käytämme sanaa atavismi, kun puhumme +rikoksista. Teemme niin, koska melkein kaikilta niiltä eri rikoksilta, +mitä te tunsitte, nyt puuttuu varsinaisia syitä. Jos niitä siitä +huolimatta sattuu, voidaan ne selittää ainoastaan esi-isiltä perittyjen +luonteenominaisuuksien sairaloisina ilmauksina. Te kutsuitte henkilöitä, +jotka varastivat ilman varsinaista syytä, kleptomaaneiksi ja piditte +vääränä rangaista heitä samoin kuin muita varkaita. Menettelitte +todellisten kleptomaanien suhteen aivan samoin, kuin me menettelemme +atavismin uhrien kanssa. Me surkuttelemme ja säälimme heitä sekä +asetamme heidät tarkan, mutta lempeän valvonnan alaisiksi».</p> + +<p>»Teidän oikeuslaitoksillanne lienee helppo työ», huomautin. »Kun ei +teillä ole varsinaista yksityisomaisuutta, ei liikeriitoja kansalaisten +kesken, ei kiinteimistöjä jaettavina eikä velkoja perittävinä, ei teillä +myöskään voi olla näistä johtuvia käräjäjuttuja, ja kun ei täällä +myöskään ole toisen omaisuuden anastamisesta johtuvia rettelöitä sekä +ainoastaan aniharvoja rikoksia, ette luullakseni ensinkään tarvitse +tuomareita ettekä asianajajia».</p> + +<p>»Asianajajia meillä ei ole ainoatakaan», vastasi tohtori Leete. »Kun +kansan ainoana tarkoitusperänä riita-asioissa on saada totuus selville, +olisi peräti typerää laskea asiaan osallisiksi henkilöitä, joiden +ainoana tehtävänä on saada se sotketuksi ja peitetyksi».</p> + +<p>»Kuka sitte puolustaa syytettyjä?»</p> + +<p>»Jos hän on syyllinen, ei hän tarvitse puolustajaa, sillä hän tunnustaa +useimmiten syyllisyytensä itse», vastasi tohtori Leete. »Syytetyn +vastaus syytökseen ei ole meillä enää pelkkä muotoseikka, kuten teillä, +vaan se vaikuttaa ratkaisevasti asian päätökseen».</p> + +<p>»Ette kai tarkoittane, että syytetty julistetaan vapaaksi, jos hän +väittää olevansa syytön?»</p> + +<p>»Sitä en tarkoita. Ketään ei syytetä yksinomaan epäluulojen perusteella, +ja vaikka hän kieltääkin, jatketaan tutkintoa siitä huolimatta. Mutta +näin käy ainoastaan aniharvoin. Useimmiten syytetty tunnustaa. Jos hän +valhettelee ja todistetaan sittemmin selvästi syylliseksi, tuomitaan +hänelle kaksinkertainen rangaistus. Valhetta kuitenkin kammotaan niin +syvästi, että ani harvat rikolliset koettavat sen avulla pelastua».</p> + +<p>»Sepä on kummallisinta, mitä olen tähän asti kuullut!» huudahdin. »Jos +valhe on joutunut pois käytännöstä, on täällä tosiaankin »uusi taivas ja +uusi maa, jossa vanhurskaus asuu», kuten profeetta on ennustanut».</p> + +<p>»Samoin uskovat monet muutkin nykyjään», vastasi tohtori. »He väittävät, +että elämme tuhatvuotisessa valtakunnassa, ja paljon onkin seikkoja, +jotka näyttävät puolustavan tätä väitöstä. Mutta suotta te sitä +ihmettelette, että valhetteleminen on kadonnut maailmasta. Ei siinä ole +mitään ihmeteltävää. Olihan valhe jo teidänkin aikakaudellanne +harvinaista samaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvain henkilöiden kesken. +Pelosta johtuva valhetteleminen oli arkuuden merkki ja petosta +tarkoittava valhe keinottelun välikappale. Ihmisten erilainen +taloudellinen asema ja voiton himo jakoivat lakkaamatta palkintoja +valhettelijalle. Mutta siitä huolimatta kammoivat jo silloin valhetta +kaikki ne, joiden ei tarvinnut pelätä eikä koettaa pettää toisiaan. Kun +nykyjään olemme kaikki samanlaisessa taloudellisessa asemassa, kun ei +kenenkään tarvitse enää pelätä toistansa eikä kukaan voi vähintäkään +hyötyä toisen pettämisestä, on valheen kammominen käynyt niin yleiseksi, +että nekin, jotka jossakin suhteessa ovat rikoksentekijöitä, alentuvat, +kuten sanottu, ainoastaan aniharvoin valhettelemaan. Jos syytetty +kuitenkin turvautuu valheeseen, määrää tuomari kaksi toveriaan +selittämään asiaa. Toinen näistä puolustaa syytettyä, toinen koettaa +saada selville todisteita hänen syyllisyydestään. Kuinka vähän näillä +miehillä on yhtäläisyyttä teidän aikanne palkattujen syyttäjäin ja +puolustajain kanssa, jotka jo ennakolta ottivat tehtäväkseen joko +syytetyn vapauttamisen tai langettamisen, huomaatte siitä, että tutkinto +on alettava alusta, elleivät molemmat tule aivan yksimieliseen +päätökseen syytöksen suhteen. Jos jomman kumman menettely edes hiukan +vivahtaisi puolueelliselta, pidettäisiin sitä tavattomana häpeänä».</p> + +<p>»Ovatko siis sekä syyttäjä että puolustaja myöskin tuomareita?» kysyin.</p> + +<p>»Ovat. He vuorottelevat näissä toimissa. Toisinaan he ovat tuomareina, +toisinaan syyttäjänä tai puolustajana. Mutta olkootpa he missä näissä +toimissa tahansa, tulee teidän aina pysyä puolueettomina. Menettelemme +itse asiassa samoin, kuin oikeusistuin, jossa on kolme tuomaria, kukin +koettaen valaista asiaa omalta näkökannaltaan. Jos he kaikki ovat +asiasta yhtä mieltä, voimme täydellä syyllä otaksua, että päätös on niin +lähellä totuutta, kuin ihmiset yleensä voivat päästä».</p> + +<p>»Oletteko siis poistaneet valamiehet?»</p> + +<p>»Ne olivat tosin paikoillaan teidän aikakaudellanne, jolloin oli +palkattuja asianajajia, lahjoja ottavia tuomioistuimenjäseniä sekä +tuomareita, jotka usein olivat riippuvassa asemassa. Mutta nyt ovat +valamiehet tarpeettomia. Ei ole enää mitään syytä, joka saisi tuomarin +toimimaan muussa tarkoituksessa, kuin saadakseen selville totuuden».</p> + +<p>»Miten tuomarit valitaan nykyjään?» kysyin.</p> + +<p>»Hekin ovat kunniakkaana poikkeuksena säännöstä, että kaikki henkilöt +saavat vapauden toimestaan neljänkymmenenviiden vuoden vanhoina. +Presidentti nimittää joka vuosi tuomareiksi tarpeellisen määrän tämän +ikärajan saavuttaneita henkilöitä. Nimitettyjen lukumäärä on tietysti +aivan vähäinen ja toimesta johtuva kunnia siksi suuri, että sen +katsotaan täysin korvaavan täten syntyvän palvelusajan pitennyksen. +Tuomarintoimesta voidaan tosin kieltäytyä, mutta niin käy ainoastaan +aniharvoin. Valitun toimintakausi on viisi vuotta, eikä häntä voida +valita sen jälkeen uudelleen. Korkeimman tuomioistuimen jäsenet, joiden +on valvottava lakien noudattamista, valitaan tuomarien keskuudesta. Jos +tässä virastossa tulee joku paikka avonaiseksi, valitsevat sinä vuonna +eroamisvuorossa olevat tuomarit siihen jonkun toverinsa, jonka +palveluskausi ei vielä ole lopussa. Se on heidän viimeinen tehtävänsä, +ja he äänestävät toimeen henkilöä, jonka luulevat siihen parhaiten +kykenevän».</p> + +<p>»Kun ei kertomuksestanne päättäen ole enää mitään sellaisia toimia, +joissa tuomari voisi käytännöllisesti valmistua virkaansa, niin +ryhtynevät he harjoittamaan ammattiansa suoraan lainopillisesta +tiedekunnasta päästyään», sanoin.</p> + +<p>»Ei ole enää lainopillisia tiedekuntia», vastasi tohtori hymyillen. +»Erityistä lakitiedettä ei myöskään ole. Vanha yhteiskuntajärjestelmä +monimutkaisine sotkuisine suhteineen tarvitsi mutkallisia ja venyviä +lakeja, jotka vuorostaan vaativat selityksiä. Mutta nykyisen +johdonmukaisen järjestelmän vallitessa tarvitsemme ainoastaan muutamia +täysin selviä ja yksinkertaisia lakimääräyksiä. Kaikki ihmisten väliset +keskinäiset suhteet ovat paljoa yksinkertaisempia, kuin teidän +aikakaudellanne. Senpätähden emme tarvitsekkaan enää hiuksia halkovia +lakimiehiä, jotka pitivät hallussaan teidän käräjäsalejanne, vääntäen +asioita puoleen ja toiseen. Mutta älkää luulko, että halveksisimme noita +vanhoja kunnianarvoisia herroja, vaikka emme voi heitä enää käyttää. +Päinvastoin me kunnioitamme heitä syvästi, melkeinpä pelkäämme heitä, +sillä he yksin kykenivät selittämään sitä sekavuutta, mihin +omistusoikeus, kauppasuhteet ja persoonallinen riippuvaisuus olivat +saattaneet yhteiskuntanne. Mikäpä voisikaan painavammasti ja +räikeämmästi todistaa järjestelmänne monimutkaisuutta ja sotkuisuutta, +kuin juuri se seikka, että oli välttämätöntä polvi polvelta riistää +kyvykkäimmät henkilöt muilta aloilta ja muodostaa heistä erityinen +opetettu ammattikunta, joka hädin tuskin kykeni edes hiukan +ymmärrettävästi selittämään voimassa olevaa lakia niille, joiden kohtalo +siitä riippui. Teidän suurten juristienne julkaisut, Blackstonen, +Chittyn, Storyn ja Parsonin teokset ovat kirjastoissamme, vierekkäin +Duns Scotus’en ja muiden skolastikoitten kirjojen kanssa todistamassa +inhimillistä kykyä, mitä on tuhlattu asioihin, joilla ei ole vähintäkään +yhteyttä nykyisten harrastustemme kanssa. Meidän tuomarimme ovat aivan +yksinkertaisesti paljon kokeneita, terävänäköisiä ja varovaisia +parhaassa iässä olevia henkilöitä.</p> + +<p>Mainitsen vielä teille hiukan alempaan tuomariemme tärkeimmistä +tehtävistä», jatkoi tohtori Leete. »He ratkaisevat kaikki sellaiset +riitakysymykset, missä työntekijä syyttää päällysmiestä väärästä tai +sopimattomasta kohtelusta. Näitä kysymyksiä tutkii ja ratkaisee +ainoastaan yksi tuomari, eikä tuomiosta voida valittaa. Kolme tuomaria +käsittelee ainoastaan raskaampia syytöksiä. Teollisuusarmeijassa tulee +pitää tarkkaa järjestystä, jos mieli sen menestyä, mutta työntekijä on +oikeutettu vaatimaan oikeudenmukaista ja säädyllistä kohtelua, ja tätä +vaatimusta kannattaa koko kansan yleinen mielipide. Päällysmies käskee +ja työntekijä tottelee, mutta ei ainoakaan päällikkö ole niin korkealla, +että hän uskaltaisi osottaa röyhkeyttä alhaisintakaan työntekijää +kohtaan. Eräs nopeimmin ja varmimmin rangaistavia rikoksia onkin +viranomaisen osottama törkeä tai raaka käytös alaisiaan tai yleisöä +kohtaan. Tuomarimme eivät vaadi viranomaisiltamme ainoastaan +oikeudenmukaista, vaan myöskin kohteliasta käytöstä kaikkia kohtaan. +Eivät suurimmatkaan kansalle osotetut palvelukset voi puolustaa +syytettyä, jos hän on käyttäytynyt raa’asti tai loukkaavasti».</p> + +<p>Tohtori Leeten puhuessa kiintyi huomioni siihen, että hän aina vain +käytti sanaa »kansa» eikä koskaan puhunut Yhdysvaltojen yksityisten +valtioitten hallituksista. Sen johdosta kysyin, ovatko yksityiset +valtiot hävinneet, kun maasta on muodostettu yksi tuotantopiiri.</p> + +<p>»Se oli välttämätöntä», vastasi hän. »Yksityisten valtioitten +hallitukset vaikuttivat häiritsevästi teollisuusarmeijan valvontaan ja +järjestyksenpitoon, jonka tulee olla yhtenäisen ja yhdenmukaisen. Ja +vaikka eivät yksityisten valtioitten hallitukset olisikaan käyneet +sopimattomiksi muista syistä, ovat ne aivan tarpeettomia nykyjään, +jolloin valtion hallinto on niin peräti yksinkertaista teidän +aikakauteenne verraten. Nykyjään on hallituksen melkeinpä ainoana +tehtävänä tuotannon johtaminen. Melkein kaikki ne toimet, jotka olivat +teidän aikakautenne hallitusten huolena, ovat nyt lakanneet. Meillä ei +ole armeijaa, ei laivastoa eikä minkäänlaista sotilaslaitosta. Meillä ei +ole ulkoasiain ministerejä, ei valtion rahastoa, ei tullia, veroja eikä +veron kantajia. Ainoat hallituksen toimenpiteet, mitä teidän +aikakaudeltanne on säilynyt, on oikeuslaitos ja järjestyksen ylläpito. +Olen jo kertonut teille, kuinka yksinkertainen meidän oikeuslaitoksemme +on verrattuna teidän monimutkaiseen koneistoonne. Tuomariemme tehtävä +on, kuten sanottu, niin yksinkertainen sentähden, ettei meillä ole +rikoksentekijöitä, ja niitä taas ei ole, kun ei ole rikokseen +houkuttelevia syitä. Samasta syystä emme tarvitse järjestyksen +valvojiakaan, siis teidän poliisilaitostanne, kuin nimeksi».</p> + +<p>»Kun teillä ei ole mitään lakiasäätävää virastoa eikä +yksityisvaltioitten kongresseja ja kun yleinen kongressi kokoontuu +ainoastaan joka viides vuosi, niin mitenkä yleensä voitte säätää +lakeja?»</p> + +<p>»Meillä ei ole lainsäädäntöä laisinkaan, tai oikeammin on ainoastaan +nimeksi», vastasi tohtori Leete. »Vaikka kongressi on koollakin, sattuu +harvoin, että siellä esitetään mitään tärkeämpää lakiehdotusta. Jos niin +käy, jätetään ehdotus seuraavan kongressin hyväksyttäväksi, jotta +vältettäisiin kypsymättömät päätökset. Ne periaatteet, joiden nojalle +yhteiskuntajärjestyksemme on rakennettu, estävät kaikki riidat ja +väärinkäsitykset, mitkä tekivät lainsäädännön teidän aikakaudellanne +välttämättömän tarpeelliseksi.</p> + +<p>Ainakin yhdeksänkymmentäyhdeksän prosenttia teidän laeistanne oli +säädetty suojelemaan yksityisomaisuutta sekä järjestämään ostajain ja +myyjäin välisiä suhteita. Ellemme ota lukuun persoonallista omaisuutta, +kuten vaatteita ja muita käyttötarpeita, ei meillä ole +yksityisomaisuutta, ei liioin ostajia eikä myyjiä. Sentähden onkin +melkein kaikki entinen lainsäädäntö käynyt tarpeettomaksi. Teidän +aikakautenne yhteiskuntaa voidaan verrata kärjellään seisovaan +pyramiidiin: ihmisluonteen painolaki uhkasi alituisesti kaataa sen, ja +se pysyi oikein- tai paremmin nurinpäin ainoastaan lukemattomien tukien, +kannattimien ja köysien, s. t. s. teidän monien lakienne avulla. +Yhdysvaltojen yksi yhteinen kongressi ja neljäkymmentä +yksityisvaltioitten lainsäätäjäkuntaa, jotka voivat leipoa vuodessa +yhteensä parikymmentätuhatta lakia, eivät siitä huolimatta jaksaneet +asetella riittävää määrää uusia tukia niiden sijaan, joita alituisesti +kaatui ja kävi tehottomaksi, jos niihin nojautuva kuorma hiukankin +muutti asemaa. Nyt sitävastoin on yhteiskunta oikealla pohjallaan eikä +tarvitse keinotekoisia kannattimia enemmän kuin ikivuoretkaan».</p> + +<p>»Kai teillä ainakin on kunnallishallinnot toimessa yhteisen hallinnon +ohella?» kysyin.</p> + +<p>»Kyllä ja niillä onkin sekä tärkeä että laaja ala hoidettavanaan. +Kunnallishallinnot pitävät huolta yleisön mukavuudesta ja sen +huvittelutilaisuuksista sekä kaupunkien laajentamisesta ja +kaunistamisesta».</p> + +<p>»Miten ne voivat toimia näillä aloilla, kun ne eivät voi vaatia +asukkaitansa työhön eikä ole rahoja, millä palkata työntekijöitä +muualta?»</p> + +<p>»Jokaisella kaupungilla tai kunnalla on oikeus käyttää omiin yleisiin +tarpeisiinsa määrätty osa siitä työstä, minkä sen asukkaat suorittavat +kansan hyväksi. Tätä työtä, josta kunta saa vastaavan luoton, voi +kunnallishallinto käyttää mielensä mukaan».</p> + + +<p> </p> + +<center><h2>KAHDESKYMMENES LUKU.</h2></center> + + +<p>Saman päivän iltapuolella kysyi Edit ohimennen, olinko käynyt katsomassa +puutarhassa olevaa maanalaista makuukammiotani, josta minut oli +löydetty.</p> + +<p>»En ole vielä käynyt», vastasin. »Suoraan sanoen en ole vielä uskaltanut +tehdä sitä siitä syystä, että vanhan makuukammioni näkeminen voisi +herättää liian vilkkaita vanhoja muistoja ja järkyttää mieleni +tasapainoa».</p> + +<p>»Aivan niin», sanoi hän. »Luullakseni onkin ollut parasta, että olette +pysynyt sieltä poissa. Minun olisi pitänyt ajatella sitä, eikä puhua +asiasta mitään».</p> + +<p>»Päinvastoin oli hyvä, että otitte sen puheeksi», vastasin. »Vaara, jos +sitä laisinkaan olikaan, kesti ainoastaan pari kolme ensi päivää. Teitä +on minun etupäässä kiittäminen siitä, että tunnen olevani niin varma ja +kotiutunut tässä uudessa maailmassa. Menisin aivan mielelläni nyt +iltapäivällä kammiooni, jos tulette mukaani ja karkoitatte loitolle +kaikki kummitukset».</p> + +<p>Edit vastusteli ensin hiukan, mutta huomattuaan, että aioin todella +mennä, suostui hän seuraamaan minua. Multavalli, joka oli luotu ylös +perustusta kaivettaessa, näkyi puiden välistä taloon, ja muutamia +askeleita käveltyämme olimme paikalla. Kaikki oli vielä samassa kunnossa +kuin silloin, kun työ keskeytyi sentähden, että kammion asukas +löydettiin. Ovi vain oli avattu ja kivilaatta asetettu paikoilleen +katolle. Me laskeusimme alas kaivokseen, kävimme ovelle ja astuimme +heikosti valaistuun huoneeseen.</p> + +<p>Kaikki oli vielä aivan samoin kuin sinä iltana satakolmetoista vuotta +sitte, jolloin olin vaipunut pitkälliseen uneeni. Seisoin hetken +puhumatta paikoillani ja katselin huonetta. Seuralaiseni katseli salaa +minua pelon ja säälin sekaisella uteliaisuudella. Ojensin käteni ja hän +tarttui siihen – hänen hennot sormensa vastasivat hiljaa puserrukseeni. +Vihdoin hän kuiskasi:</p> + +<p>»Eikö olisi parasta, että lähtisimme pois täältä? Älkää luottako liiaksi +itseenne! Teistä mahtaa tuntua kummalliselta».</p> + +<p>»Päinvastoin», vastasin, »omituisinta on, ettei minusta ensinkään tunnu +kummalliselta».</p> + +<p>»Eikö todellakaan!» ihmetteli Edit.</p> + +<p>»Ei vähintäkään», sanoin. »Mielenliikutusta, jota te nähtävästi odotatte +ja jota minäkin luulin tuntevani täällä käydessäni, ei näy +ilmestyvänkään. Minä tunnen kylläkin, minkä vaikutuksen kaikki nämä +ympärilläni olevat esineet tekevät mieleeni, mutta ne eivät vaikuta +tärisyttävästi. Tämä ihmetyttää minua enemmän kuin teitä. Aina tuosta +kauheasta aamusta saakka, jolloin te tulitte avukseni, olen koettanut +karkoittaa mielestäni jokaisen entistä elämääni koskevan ajatuksen +samoin kuin olen välttänyt tätä huonetta yksinomaan sentähden, että olen +pelännyt mielenliikutusta. Olen tässä suhteessa henkilön kaltainen, joka +on pitänyt jotakin jäsentä aivan liikuttamatta yhdessä kohden, koska hän +on pelännyt siitä koituvaa kovaa kipua, mutta koettaessaan vihdoin sitä +liikuttaa, huomaakin että se on lamautunut, aivan tunnoton».</p> + +<p>»Tarkoitatteko, että olette kadottaneet muistinne?»</p> + +<p>»En suinkaan. Muistan kaikki entisen elämäni yhteydessä olevat seikat, +mutta ne eivät vaikuta minuun sanottavasti. Entinen elämäni on yhtä +selvänä edessäni kuin eilinen päivä, mutta näiden muistojen herättämät +tunteet ovat yhtä heikkoja ja himmeitä, kuin tietäisin, kuten itse +asiassa onkin laita, että ne ovat jo vuosisadan vanhoja. Tämän seikan +voi luullakseni helposti selittääkkin. Ympäristön muutos vaikuttaa aivan +samoin kuin pitempi ajanjakso: kummassakin tapauksessa näyttävät äsken +eletyt tapaukset siirtyvän kauas entisyyteen. Kun heräsin syvästä +unestani, tuntui entinen elämäni olevan yhtä lähellä kuin eilinen päivä, +mutta nyt kun olen tutustunut uuteen ympäristööni ja nähnyt ne +merkilliset muutokset, joiden alaisena maailma on ollut, ei minun ole +enää vaikea vaan päinvastoin pikemmin helppo uskoa, että olen nukkunut +kokonaisen vuosisadan. Käsitättekö, miltä tuntuu, kun on elänyt +vuosisadan neljässä päivässä? Tunnen, että minulle on käynyt juuri niin, +ja tämä tunne vaikuttaa, että entinen elämäni näyttää niin etäiseltä ja +himmeältä. Käsitättekö, miten sellainen on mahdollista?»</p> + +<p>»Voin käsittää sen aivan hyvin», vastasi Edit mietteissään, »ja meidän +kaikkien tulisi olla kiitollisia tällaisesta asiain tilasta, sillä siten +on teiltä luullakseni säästynyt paljon kärsimyksiä».</p> + +<p>Koettaen selittää omituista mielentilaani sekä hänelle että myöskin +itselleni, sanoin:</p> + +<p>»Kuvitelkaapa mieleenne, että joku henkilö on kärsinyt jonkun vahingon +tai esim. kadottanut jonkun rakkaan ystävän, ja saa tietää surullisen +tapahtuman vasta monta, monta vuotta, ehkäpä puoli miespolvea myöhemmin. +Hän tuntee silloin jokseenkin samaa kuin minä nyt. Ajatellessani +lähimpiä ystäviäni, joita minulla oli kauan, kauan sitte, ja sitä +tuskaa, mitä he ovat tähteni kärsineet, tunnen pikemmin vienoa sääliä +kuin polttavaa surua. Ajattelen heitä samoin kuin aikoja sitte +sattunutta surullista tapahtumaa».</p> + +<p>»Ette ole maininnut mitään omaisistanne», sanoi Edit. »Joutuiko teitä +moni suremaan».</p> + +<p>»Minulla oli, Jumalan kiitos, sangen vähän sukulaisia eikä ketään +läheisempiä, kuin pari serkkua», vastasin. »Mutta oli eräs henkilö, joka +ei tosin ollut sukulaiseni, vaan kuitenkin minulle kalliimpi kuin +ainoakaan sukulainen. Hänenkin nimensä oli Edit kuten teidänkin. Hän +olisi läheisessä tulevaisuudessa tullut vaimokseni».</p> + +<p>»Voi. kuinka hän mahtoi surra katoamistanne!» huokasi Edit.</p> + +<p>Lempeän tytön osottama syvä tunteellisuus kosketti herkkää kieltä tähän +asti ikäänkuin puutumuksen tilassa olleessa sydämessäni. Silmäni, jotka +olivat niin kauan pysyneet kuivina, täyttyivät kyynelillä. Kun olin +voittanut mielenliikutukseni, huomasin Editinkin olevan kyynelten +vallassa.</p> + +<p>»Jumala siunatkoon teidän sääliväistä sydäntänne», sanoin. »Haluatteko +nähdä hänen kuvansa?»</p> + +<p>Kaulassani oli kultaketjuun kiinnitettynä pieni kotelo, sisältäen Edit +Bartlettin kuvan. Se oli ollut rinnallani koko pitkän uneni ajan. +Irroitin ketjun, avasin kotelon ja annoin sen seuralaiselleni. Hän otti +sen käteensä syvästi liikutettuna, katseli kauan noita suloisia kasvoja +ja painoi ne vihdoin huulilleen.</p> + +<p>»Tiedän, että hän oli kyllin lempeä ja hyvä ansaitakseen kyyneleenne», +sanoi hän, »mutta muistakaa, että hän on jo kauan sitte lakannut +suremasta. Hän on jo puolen vuosisataa ollut autuaitten majoissa».</p> + +<p>Niinhän todella olikin. Kuinka polttavaa surua hän lienee tuntenutkin, +oli hän jo aikoja sitte lakannut itkemästä, ja minunkin liikutukseni +katosi, kyyneleeni kuivuivat. Olin rakastanut häntä rajattomasti +entisessä elämässäni, mutta siitähän oli jo kulunut toistasataa vuotta! +Ehkäpä joku syyttää minua näiden sanojen johdosta tunteettomuudesta, +mutta eihän ole kellään sellaisia kokemuksia kuin minulla, ja ainoastaan +niiden nojalla voidaan minua tuomita.</p> + +<p>Kun aioimme lähteä huoneesta, sattui katseeni eräässä nurkassa olevaan +suureen rautaiseen kassakaappiin. Osotin sitä seuralaiselleni ja sanoin:</p> + +<p>»Tämä huone oli sekä makuukammioni että kassaholvini. Tuossa kaapissa on +useampia tuhansia dollareita kullassa ja suuri määrä arvopapereita. Jos +olisin nukkumaan mennessäni aavistanut, kuinka kauan uneni kestää, +olisin lohduttanut itseäni sillä, että tuolla oleva kulta riittää +tyydyttämään tarpeeni, heräsinpä sitte kuinka kaukaisessa maassa tai +millä aikakaudella tahaan. Jos joku olisi sanonut minulle, että tulee +aika, jolloin se menettää ostokykynsä, olisin pitänyt tällaista väitöstä +mahdottomimpana unihaaveena. Nyt olen kuitenkin herännyt kansan +keskuudessa, jolta en voi ostaa edes leivän palasta, vaikka antaisin +siitä maksuksi vaununlastin kultaa».</p> + +<p>Luonnollisesti en saanut Editiä käsittämään, mitä kummallista siinä oli.</p> + +<p>»Minkä ihmeen tähden teidän sitte pitäisi voida ostaa kullalla leipää?» +kysyi hän vain.</p> + + +<p> </p> + +<center><h2>YHDESKOLMATTA LUKU.</h2></center> + + +<p>Tohtori Leete oli ehdotellut, että menisimme seuraavana aamuna +katselemaan kaupungin kouluja ja korkeampia oppilaitoksia. Hän lupasi +silloin parhaansa mukaan selittää minulle kahdennenkymmenennen +vuosisadan opetusjärjestelmää.</p> + +<p>»Saatte nähdä», sanoi hän, kun lähdimme matkaan aamiaisen syötyämme, +»että opetusjärjestelmämme on monessa tärkeässä suhteessa erilainen kuin +teidän. Pääasiallinen ero on kuitenkin siinä, että nykyjään kaikki +poikkeuksetta voivat saada samanlaisen perusteellisen opetuksen, kuin +teidän aikakaudellanne tuli ainoastaan pienen vähemmistön osaksi. +Kaikki, mitä olemme tehneet ihmiskunnan aineellisen hyvinvoinnin +edistämiseksi, ei olisi mielestämme edes mainitsemisen arvoista, jos +emme sen lisäksi olisi voineet hankkia kaikille samanlaista +sivistymismahdollisuutta».</p> + +<p>»Mutta se kai maksaa tavattomasti», huomautin.</p> + +<p>»Vaikka siihen kuluisi puolet maan tuloista, ei kukaan nurisisi», +vastasi tohtori Leete, »eipä vielä sittenkään, vaikka se veisi kaikki ja +jättäisi meille vain niukan ruuan. Mutta itse asiassa ei +kymmenentuhannen nuorukaisen kasvattaminen maksakkaan kymmentä, eipä +edes viittä kertaa niin paljon kuin tuhannen. Kasvatuksenkin alalla +toteutuu sääntö, että kaikki suuressa kaavassa harjoitetut työt tulevat +suhteellisesti paljoa halvemmiksi, kuin pienet yritykset».</p> + +<p>»Korkeampi opetus oli minun aikakaudellani peräti kallista», sanoin.</p> + +<p>»Jos saa luottaa historioitsijoihimme», vastasi tohtori Leete, »ei +opetus yliopistoissa ollut erittäin kallista, vaan varoja nieli +pääasiallisesti siellä vietetty elämä ja nautinnot! Varsinaisesta +opetuksesta suoritettavat maksut olivat yliopistoissanne sangen huokeat, +ja olisivat olleet vieläkin huokeammat, jos tieteitä olisi yleisemmin +harjoitettu. Nykyjään ei korkeampi opetus ole kallimpaa kuin +alhaisempikaan, sillä opettajat saavat samoin kuin muutkin työntekijät +saman ylläpidon kaikilla asteilla. Olemme aivan yksinkertaisesti +liittäneet sata vuotta sitte Massachusettissa käytäntöön otettuun +pakolliseen kansakouluun kuusi ylempää luokkaa, joissa nuorukaisiamme +opetetaan, kunnes ovat täyttäneet yksikolmatta vuotta. Täällä he +saavuttavat niinkutsutun »korkeamman sivistyksen» kuten teillä oli +tapana sanoa. Me emme sysää enää lapsia ulos maailmaan omiin hoteisiinsa +neljän- tai viidentoistavuotiaina, jolloin he vasta ovat oppineet +ainoastaan jonkun verran lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan».</p> + +<p>»Vaikka ei otettaisikaan lukuun näistä ylimääräisistä kouluvuosista +syntyviä kustannuksia», huomautin, »emme me olleet kyllin varakkaita +pitämään lapsia näin kauan erillään varsinaisesta työstä. Vähävaraisten +luokkain lapset menivät työhön jo kuudentoista vuotiaina, jopa +aikaisemminkin, ja olivat kahdenkymmenen iässä jo oppineet ammattinsa».</p> + +<p>»Meidän katsantokantamme mukaan ei tämä menettelynne ensinkään lisännyt +tuotantoa», vastasi tohtori Leete. »Huolellisen kasvatuksen synnyttämä +suurempi kykeneväisyys korvaa ennen pitkää kasvatukseen uhratun ajan +kaikilla muilla aloilla, paitse ehkä kaikkein yksinkertaisimmissa +töissä».</p> + +<p>»Sitäpaitse me pelkäsimme, että korkeampi opetus tekee ihmiset +haluttomiksi varsinaiseen ruumiilliseen työhön, vaikka siitä onkin +hyötyä henkisille harrastuksille».</p> + +<p>»Teidän aikakaudellanne lieneekin asianlaita ollut siten, niinhän olen +lukenut», vastasi tohtori Leete. »Eikä se olekkaan ihmeellistä, sillä +teidän aikakaudellannehan kuului jokainen ruumiillisen työn tekijä +raakaan ja sivistymättömään kansanluokkaan. Mutta nyt ei enää ole +tällaista luokkaa. Mainitsemanne pelko oli siihen aikaan aivan +oikeutettua, sillä pidettiinhän silloin aivan luonnollisena ja asiaan +kuuluvana, että korkeamman sivistyksen saaneet voivat antautua +ainoastaan virkamiesalalle tai elää joutilaina. Jos henkilö, joka ei +ollut rikas eikä kuulunut etuoikeutettuihin luokkiin, oli saanut +sellaisen kasvatuksen, mutta ei voinut hankkia vastaavaa toimialaa, +pidettiin hänen elämäänsä hukkaan menneenä, häntä itseään +haaksirikkoisena, ja hänen sivistystään pikemmin kykenemättömyyden ja +tunnottomuuden, kuin kyvyn merkkinä. Nykyjään taasen, jolloin korkeaa +sivistystä pidetään välttämättömänä jokaiselle ammattialasta huolimatta, +yksinkertaisesti sentähden, että hän kykenisi käsittämään ja nauttimaan +elämää, ei sivistys tuo mukanaan mainitsemianne seurauksia».</p> + +<p>»Mutta paraskaan kasvatus ei voi poistaa syntyperäistä tylsyyttä eikä +henkisten lahjojen puutetta», huomautin. »Jos ei ihmisten henkinen +kykeneväisyys ole yleensä paljoa suurempi, kuin minun aikanani, on +korkeampia tarkoitusperiä tavotteleva kasvatus useimpiin ihmisiin nähden +turhaan mennyttä vaivaa. Meidän mielestämme täytyi ihmisessä olla jonkun +verran vastaanottavaisuutta, ennenkuin maksoi vaivaa ruveta häntä +opettamaan, aivan samoin kuin maassa täytyy olla jonkun verran +luontoperäistä hedelmällisyyttä, ennenkuin sitä kannattaa ryhtyä +viljelemään».</p> + +<p>»Onpa hauskaa», sanoi tohtori Leete, »että käytitte juuri tuota +vertausta. Sillä juuri sen minäkin olisin valinnut, voidakseni teille +selvästi esittää, miltä kannalta nykyinen sukupolvi katselee kasvatusta. +Sanoitte, ettei ryhdytä viljelemään maata, joka on niin hedelmätöntä, +ettei se maksa viljelyskustannuksia. Mutta niinhän kuitenkin tehdään. +Sekä teidän aikananne että nykyjään muokataan paljon sellaisia palstoja, +joiden tuotteet eivät maksa kustannuksia. Tarkoitan puistoja ja muita +sellaisia yleisiä paikkoja, jotka loukkaisivat kauneudenaistia, jos ne +saisivat hoitamatta kasvaa rikkaruohoja ja ohdakkeita. Sentähden niitä +hoidetaan, ja vaikka niiden tuotteet eivät riitäkkään korvaamaan +hoitokustannuksia, on tuskin maata, jonka viljeleminen syvemmässä +merkityksessä puhuen kannattaisi paremmin, kuin niiden. Samoin on +miesten ja naisten laita, joiden kanssa joudumme tekemisiin, joiden +ääntä me alituisesti kuulemme ja joiden käytös vaikuttaa lukemattomilla +tavoilla elämäämme, – ovathan he itse asiassa yhtä läheisessä +yhteydessä sen kanssa, kuin ilma, jota hengitämme, tai ne ainekset, +joista valmistamme ruumiillisten tarpeittemme tyydyttäjiä. Jos emme +kykenisi hankkimaan kaikille täydellistä kasvatusta, valitsisimme +kasvateiksemme raaimmat ja tylsimmät mieluummin kuin kyvykkäät, ja +koettaisimme opettaa heitä mahdollisimman hyvin. Se, jolla on hyvät +luonnonlahjat ja syntyperäistä hienotunteisuutta, voi paljoa paremmin +tulla toimeen ilman kasvatusta, kuin tässä suhteessa vähemmän lahjakas.</p> + +<p>Käyttääkseni erästä teidän aikalaistenne puheenpartta, emme pitäisi +elämää elämisen arvoisena, jos meidän täytyisi elää tietämättömän, raan +ja sivistymättömän kansan keskuudessa, kuten teidän aikakautenne +harvojen sivistyneiden täytyi tehdä. Kukapa tahtoisikaan antautua +pahalta haisevaan joukkoon kunhan hän itse on valeltu hajuvedellä? Voiko +viihtyä palatsissakaan, jos sen joka puolella on haisevat takapihat? +Tällainenhan oli teidän aikakaudellanne niiden asema, joita pidettiin +sivistyneimpinä ja hienoimpina. Tiedän, että köyhät ja tietämättömät +kansankerrokset kadehtivat siihen aikaan rikkaita ja sivistyneitä, mutta +minusta näyttää, että jälkimäisten asema ei ollut paljoa parempi kuin +edellistenkään, heidän kun täytyi asua kaikenlaisen saastan ja +eläimellisen kurjuuden keskellä. Teidän aikanne sivistyneet olivat +samassa asemassa kuin henkilö, joka on kaulaa myöten haisevassa suossa, +mutta koettaa lohduttaa itseään hajuvesipullolla. – Nyt käsittänette, +miltä kannalta me arvostelemme korkeampaa sivistystä. Ei mikään ole +ihmiselle niin tärkeää, kuin elää sivistyneitten, kunnon ihmisten +keskuudessa. Ei mikään työ, mitä kansa tekee meidän hyväksemme, voi +edistää onnellisuuttamme samassa määrässä kuin se, että se kasvattaa +ympäristömme sivistyneiksi kansalaisiksi. Jos tämä lyödään laimin, +kadottaa oma sivistyksemmekin puolet arvostaan, ja moni erityinen +tunneala, jota olemme koettaneet kehittää, muuttuu alituiseksi kiusan +lähteeksi.</p> + +<p>Jos ainoastaan muutamat pääsevät korkeimman sivistyksen osallisuuteen, +ja kansan syvät rivit jäävät siitä kokonaan osattomiksi, kuten teidän +aikananne oli laita, laajenee näiden kerrosten välinen kuilu niin +suureksi, että he ovat kuin eri eläinluokkiin kuuluvia olentoja, jotka +eivät millään tavalla voi käsittää toisiaan. Mikäpä on julmempaa ja +epäihmisellisempää, kuin sivistyksen kohtuuton ja väärä jako ainoastaan +muutamille? Yleinen ja kaikille samanlainen sivistys ei tosin poista +luonnonkirjojen synnyttämää eroa, mutta se kohottaa suuresti +alhaisimmalla kannalla olevia. Raakuus on nykyjään kadonnut. Kaikki +käsittävät jonkun verran tieteitä, ymmärtävät henkisiä kysymyksiä ja +kunnioittavat vielä korkeampaa sivistystä, jota he eivät ole voineet +saavuttaa. He kykenevät itse nauttimaan sekä myöskin jokainen, vaikka +kukin eri tavalla, avustamaan hienostuneen seuraelämän huveja ja +nautinnoita. Puhutaan yhdeksännentoista vuosisadan sivistyneestä +seuraelämästä, mutta senhän muodostivat vain muutamat peräti pienet, +hajallaan olevat kosteikot äärettömässä erämaassa. Yksilöitä jotka +todella kykenivät henkiseen toimintaan ja hienostuneeseen seuraelämään, +oli niin vähän aikalaistensa kokonaissummaan verraten, että heitä tuskin +kannattaa mainita, kun on yleensä puhetta silloisen ihmiskunnan +sivistyksestä. Yksi ainoa nykyisen maailman sukupolvi edustaa enemmän +henkistä elämää, kuin ennen viisi vuosisataa».</p> + +<p>»Vielä on minun mainittava eräs seikka», jatkoi tohtori Leete, »joka +myöskin suuresti vaikuttaa siihen, että nykyjään vaaditaan täydellistä +yleissivistystä kaikille. Se on tulevan sukupolven oikeus vaatia +sivistyneitä vanhempia. Lyhyesti sanoen: on kolme seikkaa, joihin +kasvatuksemme perustuu. Ensiksikin on jokaisella yksilöllä oikeus vaatia +paras kasvatus, mitä kansa voi jäsenillensä antaa, ja tämä oikeus on +jokaisella yksinomaan hänen itsensä tähden, koska sivistys on hänen +onnellisuutensa ja elämännautintonsa ehto. Toiseksi on ympäristöllä +oikeus vaatia, että jokainen on täysin sivistynyt, koska se on +välttämätön yhteisen seuraelämän ehto. Kolmanneksi on syntymättömillä +oikeus vaatia, että kansa takaa jokaiselle sivistyneet vanhemmat».</p> + +<p>En tahdo kuvata yksityiskohdissaan, mitä kaikkea havaitsin sinä päivänä +kouluissa. Kun en ollut aikaisemmassa elämässäni sanottavasti +harrastanut kasvatusopillisia asioita, voin vertailla nykyisiä +kouluoloja entisiin ainoastaan muutamissa suhteissa. Lukuunottamatta +tohtorilta kuulemaani tosiasiaa, että ylempi opetus oli samoin kuin +alempikin yhteinen kaikille, herätti etupäässä huomiotani, että +oppilasten ruumiinkin kehityksestä pidettiin erinomaista huolta, ja että +oppilasta arvosteltaessa otettiin lukuun myöskin voimistelu ja leikit +samoin kuin tietopuolinen edistyskin.</p> + +<p>»Kasvatushallinnon on vastattava sen haltuun uskottujen oppilaiden +ruumiin kehityksestä yhtä hyvin kuin heidän henkisestäkin +jalostumisesta», selitti tohtori Leete. »Meidän kasvatuksemme, joka +alkaa kuuden ja päättyy yhdenkolmatta vuoden iässä, saavuttaa kaksi +päämäärää: sen tulee kehittää kasvatti mahdollisimman täydelliseksi sekä +ruumiillisessa että henkisessä suhteessa».</p> + +<p>Koulunuorison erinomainen terveys minua todellakin kummastutti. +Katsellessani jo ennen ei ainoastaan isäntäväkeni erinomaisen +suhteellista ja kaunista ulkomuotoa ja ruumiinrakennetta, vaan myöskin +kävelymatkoillani tapaamiani ihmisiä olin tullut siihen johtopäätökseen, +että koko ihmiskunta on sitte minun aikakauteni suuresti edistynyt +ruumiillisessa suhteessa. Ja kun nyt katselin noita voimakkaita +nuorukaisia ja reippaita, terveitä tyttöjä sekä vertasin heitä +yhdeksännentoista vuosisadan kouluissa näkemiini oppilaihin, en voinut +olla mainitsematta asiasta tohtori Leetelle. Hän kuunteli minua sangen +tarkkaavaisena.</p> + +<p>»Todistuksenne tässä suhteessa on erinomaisen arvokas», sanoi hän. »Me +olemme kyllä uskoneet, että mainitsemaanne kehitystä on tapahtunut, +mutta uskomme on tietysti perustunut ainoastaan teoreettisiin +otaksumisiin. Omituinen kohtalonne on aiheuttanut sen, että ainoastaan +te yksin voitte puhua tässä asiassa kokemuksesta. Arvostelunne, sen voin +vakuuttaa, herättää sangen suurta huomiota, jos esitätte sen julkisesti. +Mutta itse asiassa olisi peräti kummallista, jos ei ihmiskunta olisi +ruumiillisessakin suhteessa kehittynyt. Teidän aikananne turmelivat +rikkaudesta johtuvat hurjastelut sekä henkinen ja ruumiillinen laiskuus +osan ihmisiä, kun taas suurten kansakerrosten elinvoimaa kalvoi köyhyys +ja siitä johtuva kohtuuton työ, huono ravinto ja epäterveelliset +asunnot. Työ, jota vaadittiin lapsilta, ja taakat, joita sälytettiin +naisten hartioille, jäytivät itse elämän juuria. Näiden kurjien olojen +asemasta vallitsee nyt kaikkialla mitä suotuisimmat elämän ehdot. Lapset +hoidetaan ja kasvatetaan mahdollisimman huolellisesti, ja työ, jota +kaikilta vaaditaan, kestää ainoastaan parhaan ikäkauden eikä ole koskaan +kohtuutonta. Elantohuolia ja alituisesti jännittävän olemassaolon +taistelua ei enää tunneta yhtä vähän kuin monia muitakaan vaikuttimia, +jotka olivat omiaan tukahduttamaan ja hävittämään ihmisten sekä ruumiin +että hengen kehityksen. Rodun täytyy tietysti parantua, siksi +perusteellisesti ovat olosuhteet muuttuneet. Itse asiassa tiedämmekin +varmasti, että parannusta on tapahtunut muutamissa suhteissa. Niinpä on +esim. mielisairaus, joka oli yhdeksännellätoista vuosisadalla pelottavan +yleinen mielettömästä elantotavasta johtuva ilmiö, kadonnut melkein +kokonaan ja samoin sen toinen vaihtopuoli, itsemurhat».</p> + + +<p> </p> + +<center><h2>KAHDESKOLMATTA LUKU.</h2></center> + + +<p>Olimme luvanneet kohdata naiset ravintolassa päivällisillä. Päivällisten +jälkeen he poistuivat, koska heillä oli jotakin toimitettavaa. Me jäimme +istumaan viinilasien ja sikarien ääreen jutellen kaikenlaisista +asioista.</p> + +<p>»Herra tohtori», sanoin keskustelun kestäessä, »siveelliseltä kannalta +katsoen on teidän yhteiskuntajärjestelmänne sellainen, että olisin +mieletön, jos en ihailisi sitä ja pitäisi sitä parempana, kuin kaikki +muut tähän asti maailmassa tavatut yhteiskuntamuodot ja ennen kaikkea +minun oman onnettoman vuosisatani järjestelmä. Jos tänään jälleen +vaipuisin hypnoottiseen uneen, joka kestäisi yhtä kauan kuin +edellinenkin, ja jos aika kuluisi taaksepäin eikä eteenpäin, joten +heräisin unestani yhdeksännellätoista vuosisadalla, myöntäisi varmaan +jokainen ystäväni, jolle kertoisin näkemiäni, että teidän maailmanne on +järjestyksen, oikeuden ja onnen paratiisi. Mutta minun aikalaiseni +olivat sangen käytännöllistä väkeä, ja ihailtuansa aikansa +järjestelmänne siveellistä kauneutta ja aineellista loistoa, alkaisivat +he laskea ja kysellä, mistä olette saaneet rahoja tehdäksenne jokaisen +noin onnelliseksi. Sillä todellakin tarvitaan paljoa suurempaa +varallisuutta, kuin kansa minun aikanani voi luoda, jos mieli hankkia +jokaiselle kansalaiselle niin mukava, jopa ylellinenkin toimeentulo, +mitä kaikkialla näkee. Voisin tosin nyt jo kertoa ystävilleni jotenkin +tarkkaan kaikki muut järjestelmänne puolet, mutta en kykenisi vastaamaan +tätä kysymystä. Silloin he sanoisivat, että olen nähnyt unta, eivätkä +enää uskoisi minua, sillä he olivat erinomaisia laskijoita. Tiedän, että +jos Yhdysvaltojen koko vuositulot olisi minun aikanani jaettu tasan +kaikkien sen asukasten kesken, olisi kukin saanut ainoastaan kolmen tai +neljänsadan dollarin vaiheille, siis juuri sen verran, että se olisi +riittänyt välttämättömiin elämäntarpeisiin, mutta ainoastaan +aniharvoihin tai tuskin mihinkään mukavuuksiin. Miten on mahdollista, +että teillä on niin paljoa suurempi varallisuus käytettävänä?»</p> + +<p>»Kysymys on sangen tärkeä ja oikeutettu, herra West», vastasi tohtori +Leete, »enkä moittisi ystäviänne, vaikka he pitäisivätkin kertomustanne +haaveiluna, ellette voisi kysymyksenalaisessa tapauksessa tyydyttävästi +vastata heidän tiedusteluihinsa. Kysymys on kuitenkin niin laaja ja +monipuolinen, etten minäkään voi siihen täydellisesti vastata ilman +pitkiä selityksiä, jotka veisivät paljon aikaa. Muutamista kirjastossani +olevista tilastollisista julkaisuista, jotka teille näytän, saatte +tarkat tiedot tämän yhteydessä olevista seikoista. Mutta olisihan +todella vahinko, jos teidän täytyisi mainitsemassanne tapauksessa jäädä +sanattomaksi vanhojen ystävienne edessä, kun minä voin lyhyidenkin +yleisten selitysten avulla johtaa teidät oikeille jäljille tässä +asiassa.</p> + +<p>Aluksi mainitsen muutamia pienempiä teidän aikakautenne menoeriä, jotka +me voimme säästää. Meillä ei ole valtion, kunnan eikä kaupunkien +velkoja, joiden korkoja täytyisi maksaa. Meillä ei ole, kuten jo olen +sanonut, armeijaa eikä laivastoa, siis ei niistä johtuvia menojakaan. +Meillä ei ole veroja eikä siis myöskään koko sitä suurta +virkamiesjoukkoa, joka tarvittiin niitä määräämään ja kokoamaan. +Tuomareita, poliiseja ja vanginvartioita oli teidän aikakaudellanne +yksin Massachusettin valtiossa paljoa enemmän, kuin nyt koko +Yhdysvalloissa. Meillä ei ole enää kuten teillä kokonaista +rikoksentekijäin luokkaa kuluttamassa yhteiskunnan varallisuutta. Niiden +henkilöiden luku, jotka ovat ruumiillisten vammojen tähden enemmän tai +vähemmän kykenemättömät toimimaan tuotannon palveluksessa, kuten +sairaat, heikot ja vaivaiset, oli teidän aikakaudellanne niin suuri, +että he olivat raskaana taakkana työkykyisten hartioilla, mutta nyt, kun +kaikki elävät terveellisissä ja mukavissa oloissa, on heitä ainoastaan +peräti pieni prosentti, joka supistuu supistumistaan polvi polvelta.</p> + +<p>Paljon olemme säästäneet myöskin sen kautta, että olemme poistaneet +rahat ja siis myöskin tuhannet raha-asiain yhteydessä olevat toimet, +jotka riistivät summattoman joukon ihmisiä hyödyllisestä työstä. On +myöskin otettava huomioon, että teidän aikakautenne rikasten +persoonallinen ylellisyys ja loisto on kadonnut – seikka, jonka +merkitystä tosin voidaan liiotellakkin. Edelleen on muistettava, ettei +enää ole rikkaita eikä köyhiä laiskureita – ei ainoatakaan kuhnuria.</p> + +<p>Entisaikojen köyhyyteen vaikutti sen lisäksi sangen tuntuvasti summaton +työn ja aineiden tuhlaus, joka johtui siitä, että kukin laittoi ruuan ja +toimitti pesemisen sekä lukemattomat muut pienet tehtävät kotonansa. Nyt +ne ovat yhteistöitä.</p> + +<p>Mutta enemmän kuin missään näistä, vieläpä enemmän kuin kaikissa +yhteensä, säästämme tavarain jaossa. Kaikenlaiset kauppiaat, tukku- ja +vähittäinmyyjät, välittäjät, asioitsijat, kauppamatkustajat ja +lukemattomat muut sellaiset henkilöt tuhlasivat teidän aikakaudellanne +tavattomasti työvoimaa tavarain tarpeettomaan käyttelemiseen ja +käsittelemiseen. Jakamiseen tarvitaan nyt tuskin kymmenes osa entisestä +väestöstä. Työvoimaa ei mene hukkaan vähintäkään, ei ainoakaan pyörä +liiku turhaan. Tunnette jo pääpiirteissään, miten tavarain jako +toimitetaan. Tilastotieteilijämme ovat osottaneet, että jakamistoimeen +tarvitaan nyt kahdeksaskymmenes osa työvoimasta. Teidän aikakaudellanne +se vaati palvelukseensa kansan kahdeksannen osan, joka siis riistettiin +pois varsinaisen tuotannon aloilta».</p> + +<p>»Alanpa jo käsittää, mistä varallisuutenne johtuu», sanoin minä.</p> + +<p>»Suokaa anteeksi», vastasi tohtori Leete, »ette te vielä tiedä sitä. +Säästöt, joista olen maininnut, voisivat ehkä tehdä äsken mainitsemanne +kolmen tai neljänsadan dollarin suuruisen jokaiselle lankeavan +vuosivoiton osan puolta suuremmaksi, jos otetaan lukuun kaikki niiden +kautta saavutettu työn ja aineiden säästö. Mutta nämä menoerät +ansaitsevat tuskin mainitsemista sen rajattoman tuhlauksen rinnalla, +mikä välttämättömästi johtui siitä, että koko kansan tuotanto oli teidän +aikananne yksityisten käsissä. Niin kauan kuin tämä järjestelmä oli +vallalla, eivät aikalaisenne voineet vapautua köyhyydestä ja +kurjuudesta, vaikka olisivat kuinka koettaneet säästää kulutuksen +alalla, ja vaikka olisi keksitty kuinka tehokkaita tuotantoa lisääviä +koneita.</p> + +<p>Tuskinpa voitaisiin laatia toista järjestelmää, joka tuhlaisi työvoimia +yhtä suuressa määrässä, kuin teidän aikananne tuhlattiin. Ihmishengen +kunniaksi on kuitenkin mainittava, että teidän järjestelmäänne ei ole +koskaan keksitty, se on vain perintö raakalaisuuden ajoilta, jolloin +yhteiskuntajärjestelmän puute teki kaiken yhteistoiminnan +mahdottomaksi».</p> + +<p>»Myönnän kyllä, että tuotantojärjestelmämme oli siveellisessä suhteessa +sangen huono», sanoin minä, »mutta ellemme ota lukuun sen siveellistä +puolta, oli se mielestämme erinomainen kone synnyttämään varallisuutta».</p> + +<p>»Kuten jo sanoin», vastasi tohtori Leete, »on kysymys niin laaja, että +emme voi sitä nyt perusteellisesti käsitellä, mutta jos haluatte kuulla +muutamia tärkeimpiä väitöksiä, mitä meillä nykyajan miehillä on teidän +teollisuusjärjestelmäänne vastaan, kun vertaamme sitä meidän +järjestelmäämme, niin mainitsen lyhyesti eräitä niistä.</p> + +<p>Tappiot, mitkä johtuvat siitä, että teollisuuden johto on jätetty +yksilöitten käsiin, jotka eivät ole missään suhteessa vastuunalaisia ja +toimivat ilman vähintäkään yhtenäisyyttä, ovat pääasiassa neljää laatua. +Ensiksikin onnistumattomain liikeyritysten synnyttämä tuhlaus, toiseksi +kilpailusta ja samalla alalla toimivain keskinäisestä vihamielisyydestä +joutuvat vahingot, kolmanneksi aina uudistuvan liikatuotannon, +taloudellisten ahdinkoaikojen ja niistä aiheutuvain tuotannonhäiriöiden +synnyttämät tappiot, ja neljänneksi käyttämättä jääneen pääoman ja +työvoimain kautta syntyvä tuhlaus. Jokainen näistä neljästä epäkohdasta +voisi yksinäänkin tehdä kansan köyhäksi, vaikka kolme niistä olisikin +poistettu.</p> + +<p>Tarkastakaamme ensiksikin onnistumattomain liikeyritysten synnyttämiä +tappioita. Kun tuotanto ja kulutus oli teidän aikananne aivan +järjestämätön ja summittainen, ei voitu mitenkään pitää silmällä, kuinka +paljon jotakin tuotetta tarvittiin ja kuinka paljon sitä valmistettiin. +Sentähden oli jokaisen yksityiskapitalistin liikeyritys aina jossakin +määrässä epävarmaa, uskallettua kokeilua. Kun ei hän mitenkään voinut +saada tarkkoja tietoja alaansa kuuluvain tavarain tuotannosta ja +kulutuksesta, kuten meidän hallituksellamme on käytettävinä, ei hän +koskaan tarkkaan tuntenut yleisön tarpeita eikä myöskään niitä +toimenpiteitä, mihin muut kapitalistit jo olivat ryhtyneet +tyydyttääksensä niitä. Kun otamme tämän huomioon, ei meitä kummastuta +kuullessamme, että jokaisessa liikeyrityksessä oli paljoa suurempi +mahdollisuus joutua häviöön kuin voittaa. Tavallistahan olikin, että +henkilöt, jotka vihdoin onnistuivat, olivat monta kertaa yrittäneet +turhaan. Suutari, joka turmelee neljän tai viiden jalkineparin tarpeet +ennenkuin saa yhdet valmiiksi, on jokseenkin samassa asemassa kuin +teidän aikalaisenne olivat yksityisliiketten vallitessa ellemme ota +lukuun hukkaan mennyttä työaikaa. Yhtä ainoaa onnistunutta liikeyritystä +vastasi tavallisesti neljä tai viisi epäonnistunutta.</p> + +<p>Kilpailu oli toinen suuri tuhlauksen ja tappion lähde. Teollisuusala oli +kuin taistelutanner, mikä käsitti koko maailman. Toistensa kanssa +kamppaillessa tuhlattiin työvoimia niin paljon, että ne olisivat +riittäneet luomaan rikkautta kaikille, jos ne olisi käytetty yhteiseksi +hyödyksi, kuten nykyjään. Tässä sodassa ei tullut kysymykseenkään +armahtaminen eikä säästäminen. Kun joku tunkeutui jollekin +tuotantoalalle ja ryhtyi täydellä tarkoituksella hävittämään niiden +liikkeitä, jotka olivat sillä alalla ennen toimineet, perustaaksensa +sitte oman yrityksensä niiden raunioille, oli tämä teko vain urostyö, +jota kaikki ihailivat. Yksin siihen sieluntuskaan ja ruumiillisiin +kärsimyksiin sekä kurjuuteen nähden, mitä teollisuustaistelu tuotti +voitetuille ja heistä riippuville henkilöille, oli se yhtä kauheaa, kuin +varsinainen sota. Kun nykyajan ihminen luo katseen teidän aikakauteenne, +kummastuttaa häntä ensi näkemällä kaikkein enin se tosiasia, että +samalla alalla työskentelevät kansalaiset pitivät toisiansa vihollisina, +joita piti polkea ja hävittää, sen sijaan kuin heidän olisi tullut +samaan päämäärään pyrkivinä työtovereina olla veljellisessä ystävyydessä +keskenään. Tämä näyttää todellakin hulluudelta, ihan mielipuolten +menettelyltä. Mutta kun lähemmin tarkastaa asiaa, käy tuo menettely +aivan selväksi. Hengen kaupalla toistensa kanssa kilpailevat +aikalaisenne tiesivät aivan hyvin, mitä tekivät. Yhdeksännentoista +vuosisadan tavaranvalmistajat eivät työskennelleet ylläpitääksensä +yhteisvoimin yhteiskuntaa, kuten nyt on laita, vaan jokainen koetti +pitää huolta ainoastaan omasta toimeentulostaan yleishyvän +kustannuksella. Jos tehtailijanne tätä tehdessään samalla kartuttivat +kansallisvarallisuutta, tapahtui se aivan tarkoituksetta, sattumalta. +Yhtä usein ja helposti sattui, että he kartuttivat ainoastaan +yksityisomaisuuttaan yhteisten etujen kustannuksella. Samalla alalla +toimivat kilpailijat olivat toistensa pahimpia vihollisia, sillä teidän +järjestelmänne vallitessa, joka asetti yksityisedut tuotannon ainoaksi +vaikuttimeksi, toivoi tietysti jokainen tehtailija, että hänen +valmistamat tuotteensa olisivat hyvin harvinaisia. Hänen etujensa +mukaista oli, ettei niitä valmistanut kukaan muu kuin hän. Ja hän pyrki +tähän ylevään päämäärään, mikäli olosuhteet sallivat, siten että hän +koetti mahdollisimman tarkkaan hävittää kaikki samalla alalla +työskentelevät. Kun hän oli saattanut perikatoon niin monta +kilpailijaansa kuin mahdollista, koetti hän liittyä yhteen niiden +kanssa, jotka olivat taistelun kestäneet, alkaaksensa heidän kanssansa +yhteisen sodan yleisöä vastaan. Tällaiset liitot, joita te luullakseni +kutsuitte renkaiksi, trusteiksi ja syndikaateiksi, koettivat kohottaa +hinnat niin korkeiksi kuin yleisö suinkin suostui maksamaan, ennenkuin +se lakkasi tuotetta käyttämästä. Yhdeksännentoista vuosisadan +tehtailijan hartaimpana haluna oli saada jonkun välttämättömän tuotteen +valmistaminen yksinomaan huostaansa, voidaksensa sitte kiskoa +summattomia hintoja kansalta, joka ei voinut tulla toimeen ilman +kysymyksenalaista tavaraa. Tätä menettelyä kutsuttiin +yhdeksännellätoista vuosisadalla tuotantojärjestelmäksi! Jätän teidän +päätettäväksenne, herra West, eikö sitä voitaisi muutamissa suhteissa +paljoa paremmalla syyllä kutsua tuotannon-estämisjärjestelmäksi. Joskus, +kun meillä on tarpeeksi aikaa, pyydän teitä tarkasti selittämään minulle +erään kysymyksen, jota en koskaan ole saanut selville, vaikka olen +jotenkin paljon tutkinut sitä. Se kuuluu: kuinka voivat niin +terävänäköiset henkilöt, kuin teidän aikalaisenne monessa suhteessa +todella olivat, antaa koko yhteiskunnan elantotarpeitten ja muiden +tuotteiden valmistuksen sellaisen kansaluokan käsiin, jonka ainoana +harrastuksena oli saada koko yhteiskunta kärsimään puutetta? Vakuutan +teille, että emme ihmettele sitä, ettei maailma moisten olojen +vallitessa voinut rikastua, vaan paljoa enemmän sitä, ettei se tykkänään +kuollut puutteeseen ja kurjuuteen. Sitä paremmalla syyllä voimme tätä +ihmetellä, jos katselemme vielä lisäksi muutamia muita järjestelmänne +synnyttämiä tuhlausmuotoja.</p> + +<p>Lukuunottamatta onnistumattomien liikeyritysten aiheuttamaa työn ja +pääoman tuhlausta sekä alituista uuvuttavaa kilpailutaistelua, oli +teidän tuotantojärjestelmänne alituisesti alttiina keikahduksille, jotka +tuottivat yhtä suurta tuhoa viisaalle kuin typerällekin, yhtä suurta +vahinkoa onnelliselle kilpailijalle kuin hänen uhreilleenkin. Tarkoitan +noita viiden tai kymmenen vuoden kuluttua uudistuvia liikepulia, +kriisejä, jotka hävittivät kansan teollisuuden, löivät kumoon kaikki +heikot liikkeet ja saattoivat vahvatkin lamaustilaan. Kriisejä seurasi +pitkällinen, usein vuosikausia kestävä »huono aika», jolloin +kapitalistit vähitellen toipuivat iskusta ja keräsivät voimia, +työntekijät taasen näkivät nälkää ja kapinoitsivat. Sitte taas seurasi +lyhyt kukoistuskausi, kunnes puhkesi uusi kriisi pitkällisine +ahdinkoaikoineen. Samassa määrässä kuin kauppa kehittyi ja saattoi +kansat yhä enemmän toisistaan riippuviksi, kävivät kriisitkin yhä +laajemmiksi, kunnes ne käsittivät koko maapallon. Ja kun kriisien ala +laajeni, jatkui niitä seuraava lamausaika yhä pitemmäksi, kun ei ollut +enää koskematonta alaa, mistä imeä uusia voimia. Kuta enemmän teollisuus +kehittyi ja tuotteiden määrä kasvoi sekä teollisuuteen käytetty pääoma +lisääntyi, sitä tiheämmin sattui ahdinkoaikoja, kunnes vihdoin kaksi +huonoa vuotta vastasi yhtä hyvää, ja koko tuo suuri ja valtava +teollisuusjärjestelmä oli sortumaisillaan oman painonsa alle. Teidän +aikakautenne taloustieteilijät puhuivat asiasta pitkältä ja puoleen jos +toiseenkin, mutta tulivat vihdoin siihen toivottomaan päätökseen, että +kriisejä on yhtä mahdoton estää tai edes rajoittaa, kuin kuivuutta tai +myrskyjä. Ei ollut muuta keinoa, kuin kärsiä tämä välttämätön paha, ja +myrskyn ohimentyä luoda uudelleen hävitetty teollisuus, samoin kuin +asukkaat seuduilla, missä maanjäristykset ovat yleisiä, yhä uudelleen +rakentavat hävitetyt kaupunkinsa entisten raunioille.</p> + +<p>Aikalaisenne, jotka väittivät, että häiriöitten syyt ovat etsittävät +itse teollisuusjärjestelmästä, olivat aivan oikeassa. Häiriöt olivat +mitä läheisimmässä yhteydessä itse järjestelmän kanssa ja tulivat sitä +tuhoavammiksi, kuta enemmän liike-elämä laajeni ja kehittyi. Tärkeimpänä +syynä oli eri aloja yhdistävän yhteisen johdon puute, joten tuotanto ei +voinut kehittyä säännöllisesti eikä yhtenäisesti. Tuotanto ei kasvanut +rinnakkain kaikilla aloilla eikä yhtärintaa kysynnän kanssa.</p> + +<p>Kysynnän laajuutta ei voitu tuntea, kuten me tunnemme sen jakopaikkojen +välityksellä. Ensimäinen huomattava merkki siitä, että jollakin +teollisuusalalla oli valmistettu tuotteita enemmän kuin tarvitaan, oli +hintojen laskeutuminen, tehtaitten vararikot, tuotannon lakkauttaminen +ja työntekijäin erottaminen. Näin kävi monella tuotantoalalla hyvinäkin +aikoina, vaikka pula syntyi vasta, jos ala oli tavattoman laaja tai +käsitti monta tuotannonhaaraa. Tuotteita oli silloin markkinoilla niin +paljon, etteivät kuluttajat voineet ostaa niitä alennetuillakaan +hinnoilla. Kun näiden tavarain valmistajain palkka tai voitto pieneni, +jopa lakkasi kokonaankin, eivät he enää voineet ostaa eikä kuluttaa +niitäkään tuotteita, mitä ei vielä ollut markkinoilla liiaksi. Näidenkin +menekki siis väheni tai lakkasi kokonaan. Siten syntyi menekin seisahdus +sellaisillakin aloilla, missä ei ollut ylituotantoa. Niidenkin +tuotteitten hinnat laskeutuivat ja valmistajat joutuivat työttömiksi +sekä leivättömiksi. Silloin oli kriisi täydellisesti kehittynyt eikä +mikään voinut sitä estää, ennenkuin koko kansan varallisuus oli +rappiolla.</p> + +<p>Eräs oloihinne perustuva yhä uudistuvain ja laajenevain ahdinkoaikojen +syy oli myöskin raha- ja luottojärjestelmänne. Niin kauan kuin tuotanto +oli yksityisten käsissä ja myyminen sekä ostaminen välttämätöntä, jos +mieli saada tarpeensa tyydytetyiksi, olivat rahat tarpeen vaatimia. +Mutta ne olivat luonnollisesti vain ravinnon, vaatetten ja muiden +tarpeellisten tuotteitten sovittuja edustajia. Kun tämä unhotettiin, +sekautuivat käsitteet tavaroista ja niitä edustavista rahoista, ja tämä +synnytti luottojärjestelmän hämmästyttävine petoksineen. Kun ihmiset +olivat tottuneet hyväksymään rahan tavaran asemasta, astuivat he vielä +askeleen kauemmaksi ja hyväksyivät lupauksen rahan asemasta, kunnes +tykkänään unohtivat katsoa, onko edustajan takana laisinkaan +edustettavaa esinettä. Raha oli todellisten tavarain merkki, mutta +luotto oli vain merkin merkki. Kullalla ja hopealla, siis todellisella +rahalla, oli määrätyt rajansa, mutta luotolla ei. Seurauksena oli, että +luotto, s. t. s. maksun lupaus ei ollut enää missään suhteessa rahoihin, +puhumattakaan tavaroihin, joita olisi pitänyt olla luottoa vastaamassa. +Tällaisen järjestelmän vallitessa olivat alituiset ja säännöllisesti +uudistuvat kriisit yhtä välttämättömiä, kuin rakennuksen sortuminen, +jonka painopiste on aseman ulkopuolella. Te luulottelitte sekä +itsellenne että muille, että rahoja saa laskea liikkeelle ainoastaan +hallitus tai sen valtuuttamat pankkilaitokset. Mutta itse asiassa laski +jokainen, ken antoi markan luoton, liikkeeseen saman verran rahoja, +jotka paisuttivat vastaavassa määrässä liikettä, kunnes seuraava kriisi +puhkesi. Yhdeksännentoista vuosisadan viimeisten vuosikymmenien +omituisena tunnusmerkkinä onkin luottojärjestelmän tavaton laajeneminen, +joka vuorostaan selittää suurimmaksi osaksi sen aikuiset alituiset +liikepulat. Mutta vaikka luotto oli näin vaarallinen, ette te kuitenkaan +voineet tulla toimeen ilman sitä, sillä kun maan pääoma ei ollut valtion +tai muun yleisen järjestön hallussa, oli luotto ainoa keino, jonka +avulla voitte koota rahoja ja suunnata niitä teollisuusyritysten +palvelukseen. Täten tuli teollisuusalalla vallitseva +yksityisyrittelijäisyysjärjestelmä vielä vaarallisemmaksi, koska +erityiset liikealat voivat siten anastaa haltuunsa suhteettomasti suuren +osan maan käytettävissä olevaa pääomaa ja siten valmistaa kriisiä. +Liikeyritykset toimivat luottonsa nojalla aina suureksi osaksi vierailla +rahoilla, joita he saivat osaksi toisiltaan, osaksi pankeilta ja +kapitalisteilta. Ja kun luotto heti kriisin ensi oireiden ilmestyessä +lakkasi, oli se omiansa jouduttamaan kriisin puhkeamista. + +Aikalaistenne onnettomuus oli, että heidän täytyi rakentaa +teollisuusyrityksensä aineista, jotka paljas sattuma voi millä hetkellä +tahansa muuttaa räjähdysaineiksi. He olivat samassa asemassa kun mies, +joka taloa rakentaessaan käyttää muuraussaven asemasta dynamiittia. +Luottoa ei voi verrata muuhun.</p> + +<p>Jos tahdotte selvästi havaita, kuinka tarpeettomia liikehäiriöt, joista +olen puhunut, itse asiassa ovat, ja kuinka ne johtuivat yksinomaan +siitä, että tuotanto oli jätetty järjestämättömäin yksityisyritysten +varaan, niin katselkaa meidän järjestelmämme toimintaa. Ylituotanto +yksityisillä teollisuusaloilla, joka oli teidän aikakautenne pelottavin +kummitus, on nykyjään aivan mahdotonta, sillä kun tuotanto ja tavarain +jakaminen ovat niin läheisessä yhteydessä keskenään, määrää kysyntä +tarjonnan aivan yhtä tarkasti, kuin höyryn päästäminen koneeseen määrää +silinterin työn. Mutta otaksukaammepa siitä huolimatta, että jonkun +tuotteen valmistuksessa on virheellisten ilmoitusten tähden syntynyt +ylituotantoa. Silloin valmistaminen luonnollisesti vähenee tai lakkaa +kysymyksenalaisella alalla. Vaan se ei tee ketään työttömäksi. Jouten +jääneet työntekijät saavat heti tointa summattoman suurien työhuoneiden +jossakin toisessa osastossa, ja ainoastaan muuttoon tarvittava aika +kuluu hukkaan. Kansan varallisuus taas voi kestää kuinka suuren +ylituotannon tahansa ja säilyttää liialliset tuotteet varastoissa, +kunnes ne on kulutettu. Ylituotannon sattuessa ei nykyjään enää käy +kuten teidän aikakaudellanne, jolloin tavattoman monimutkainen +tuotantokoneisto joutui kokonaisuudessaan epäkuntoon ja suurenti +alkuperäisen erehdyksen tuhatkertaiseksi. Kun meillä ei ole rahoja, ei +meillä myöskään ole minkäänlaista luottojärjestelmää. Kaikki laskumme +koskevat todellista tavaraa – jauhoja, rautaa, puita, villoja ja työtä +– joiden petollisena edustajana teillä oli raha ja luotto. Meidän +arviolaskuissamme ei voi sattua erehdystä. Vuoden tuotteista käytetään +se, minkä kansa tarvitsee, ja samalla järjestetään tarpeelliset työt, +jotta saadaan seuraavana vuonna tarvittavat tuotteet. Työn ja aineiden +ylijäämä voidaan ilman vaaraa käyttää kaikenlaisiin parannuksiin. Jos +pellot antavat tavallista huonomman sadon, on seuraavalle vuodelle +siirtyvä ylijäämä tavallista pienempi – siinä kaikki. Lukuunottamatta +tällaisia vähäpätöisiä, luonnollisista syistä johtuvia vaihteluja +tuotannossa ei meidän liike-elämässämme voi sattua minkäänlaisia +häiriöitä. Kansan varallisuus kasvaa lakkaamatta polvi polvelta, kuten +virtaava joki, joka alituisesti levenee sekä syvenee».</p> + +<p>»Teidän liikepulanne, herra West», jatkoi tohtori Leete edelleen, +»olisivat jo mainitsemaini parin muun suurenmoisen tuhlausmenettelyn +kanssa voineet yksinäänkin pitää teidät alituisessa köyhyydessä kautta +aikojen. Mutta on vielä eräs köyhyytenne syy, josta tahdon mainita, +nimittäin se, että jätitte suuren osan työvoimaa ja pääomaa käyttämättä. +Meillä tulee hallinnon pitää huolta siitä, että jokainen hiukkanen maan +pääomaa ja työvoimaa on alituisesti toimessa. Teidän aikananne ei pääoma +eikä työ ollut yhtenäisen johdon ja valvonnan alaisena, joten suuri osa +niitä aina oli joutilaana. »Pääoma», oli teillä tapana sanoa, »on +luonnostaan arka, se vetäytyy piiloon», ja olisipa todella ollutkin +kevytmielistä, jos se ei olisi »vetäynyt piiloon» aikakaudella, jolloin +oli melkein varmaa, että ei mikään liikeyritys vastaa laskuja. Ei ole +ollut aikakautta, jolloin ei teollisuuteen käytetty pääoma olisi voinut +tuntuvasti lisäytyä, jos yritysten varmuus olisi voitu määrätä. +Teollisuusyrityksiin käytetty pääoma vaihteli alituisesti tavattoman +suuressa määrässä aina sen mukaan, kuinka varmalla pohjalla liike-elämä +kulloinkin oli. Täten vaihteli maan tuotanto tavattomasti eri vuosina. +Epävarmoina aikoina kiinnitettiin teollisuuteen paljoa vähemmän pääomaa +kuin varmoina aikoina, ja samasta syystä jäi suuri osa pääomaa +parhainakin aikoina käyttämättä, »vetäytyi piiloon», koska häviämisen +vaara oli silloinkin kyllin suuri.</p> + +<p>Vielä on meidän otettava huomioon, että se suuri määrä pääomaa, joka +aina pyrki käytäntöön, kunhan liikeyritys oli edes jotenkin varma, +kiihoitti tavattomasti kilpailua kapitalistein välillä heti kun ilmestyi +edullinen pääoman käyttämistilaisuus.</p> + +<p>Kun pääoma oli joutilaana, joutui tietysti työvoimiakin joutilaaksi +vastaavassa määrässä. Jokainen häiriö liike-elämässä, pieninkin vaihtelu +kaupan tai tuotannon alalla, puhumattakaan lukemattomista konkursseista, +joita hyvinäkin aikoina sattui joka vuosi, tekivät alituisesti ihmisiä +työttömiksi ja leivättömiksi milloin viikoiksi, milloin taas +kuukausiksi, jopa vuosikausiksikin. Suuret joukot työttömiä kierteli +alituisesti ympäri maata työn haussa, joutuen ensin kuljeskeleviksi +jutkuttajiksi, sitte rikoksentekijöiksi. »Antakaa meille työtä!» kuului +melkein lakkaamaton huuto tuosta työttömäin armeijasta, joka paisui +huonoina aikoina niin valtavaksi ja toivottomaksi joukoksi, että +hallitustenkin asema näytti väliin käyvän vaaran alaiseksi. Voiko olla +selvempää ja painavampaa todistusta siitä, kuinka kykenemätön teidän +yksityisyrityksiin perustuva tuotantojärjestelmänne oli rikastuttamaan +kansaa, kuin tosiasia, että kapitalistien täytyi tällaisinakin köyhyyden +ja kurjuuden aikoina taistella keskenään varmoista pääoman +sijoittamistilaisuuksista, ja työntekijäin kapinoida ja polttaa, kun +eivät saaneet työtä?»</p> + +<p>»Ja nyt, herra West», jatkoi tohtori Leete yhä, »pyydän teitä pitämään +mielessänne, että olen tähän saakka vain epäsuorasti esittänyt muutamia +kansallisen tuotantojärjestelmän etuja siten että olen paljastanut +yksityistuotannon vallitessa ilmestyviä vaarallisia puutteellisuuksia ja +heikkouksia, joita ei enää ole. Teidän täytynee myöntää, että +mainitsemani seikat riittäisivät yksinään jo selittämään, minkätähden +kansa on nyt niin paljon rikkaampi kuin teidän aikakaudellanne. +Kuitenkaan en ole vielä maininnut laisinkaan monia muita etuja, mitä +järjestelmällämme on teidän järjestelmänne rinnalla.</p> + +<p>Otaksukaammepa, ettei yksityistuotantojärjestelmässänne olisi laisinkaan +ollut mainitsemiani puutteita, ei onnistumattomain liikeyritysten +synnyttämiä tappioita, jotka johtuivat kysynnän ja tarjonnan väärästä +arvostelemisesta ja kykenemättömyydestä luoda yleiskatsaus koko +tuotantoon. Otaksukaamme edelleen, ettei olisi ollut lamauttavaa ja +voimia tuhlaavaa kilpailua eikä kriisien, vararikkojen tai pitkällisten +huonojen aikojen kautta syntyviä vahingoita, samoin ei myöskään +joutilasta pääomaa eikä työvoimaa. Otaksukaamme vielä, että kaikki nämä +yksityiskapitalistista tuotantojärjestelmää välttämättömästi seuraavat +epäkohdat olisivat poistuneet jonkun ihmeen kautta, ilman että +järjestelmää olisi siltä ollut tarvis hyljätä. Vaikka näinkin olisi +ollut, olisi nykyisen, koko kansan valvoman tuotantojärjestelmän luomat +tulokset paljon suuremmat, kuin teidän järjestelmänne olisi voinut +saavuttaa otaksumassamme parannetussakaan muodossa.</p> + +<p>Teidän aikakaudellannekin oli jo jotenkin suuria kutomoja ja +kehruulaitoksia, vaikka ei niitä voidakkaan verrata meidän laitoksiimme. +Epäilemättä olette käynyt joskus jossakin näissä yhdeksännentoista +vuosisadan suurissa tehtaissa, jotka peittivät laajoja maa-aloja, +käyttivät palveluksessaan tuhansia työntekijöitä ja yhdistivät yhden +katon alle, yhden johdon ohjattaviksi sadottain eri toimia, mitkä +muuttivat esimerkiksi pumpulipaalun karttuunipakoiksi. Olette ihmetellyt +sitä sekä ihmis- että konevoiman säästämistä, joka saavutetaan sen +kautta, että jokainen pyörä, jokainen käsi toimii sopusuhteisesti saman +päämäärän saavuttamiseksi. Olette ehkä myöskin ajatellut, kuinka vähän +sama työvoima voisi saada aikaan, jos se työskentelisi hajallaan, kukin +henkilö yksikseen, välittämättä toisista. Pitäisittekö liioitteluna, jos +teille sanottaisiin, että suurinkin tulos, minkä yksityiset erikseen +työskentelevät työntekijät voivat saada aikaan, vaikkapa he +toimisivatkin täydellisessä ystävyydessä toistensa kanssa, ei ainoastaan +lisäänny prosenteissa, vaan tulee moninkertaiseksi, jos heidän työnsä +järjestetään saman yhtenäisen johdon alaiseksi? No niin, herra West: +siitä saakka kuin koko kansan tuotanto järjestettiin saman johdon alle, +yhdeksi kokonaisuudeksi, missä jokainen pyörä tarttuu toiseen, siitä +saakka on tuotanto kohonnut yhtä paljon teidän aikakautenne tuotantoa +korkeammalle – vaikka emme ottaisikaan lukuun silloista, äsken +mainitsemaani suunnatonta tuhlausta – kuin teidän aikanne tehdastyö +kohotti sen yksikseen työskenteleväin työntekijäin tuotantoa +korkeammalle. Niin kauan kuin kansan tuotannon johto on tuhatpäisen +kapitalistiluokan käsissä, on sen valmistuskyky, vaikkapa yksityiset +liikkeet eivät olisikaan toistensa vihollisia, yhdeksi tuotantoalaksi +järjestetyn kansan tuotantokykyyn verraten yhtä suuri kuin tuhansien +itsenäisten päällikköjen komennettavana olevan kansajoukon tai +villilauman sotakyky on hyvin harjoitetun ja yhden kenraalin komennossa +olevan armeijan sotakykyyn verraten – esim. sellaisen sotakoneen, kuin +Saksan sotajoukko oli Moltken aikana –».</p> + +<p>»Kuultuani selityksenne», sanoin minä, »en enää ihmettele, että kansa on +nykyjään rikkaampi kuin minun aikakaudellani. Pikemmin minua alkaa +kummastuttaa, etteivät kaikki teidän kansalaisenne ole rikkaita kuin +Kroisus».</p> + +<p>»No onhan meillä jotenkin hyvät olot», vastasi tohtori Leete. »Elämämme +on niin mukavaa ja hyvää, kuin voimme toivoa. Täällä, jossa jokaisen +kansalaisen tulot ovat yhtäsuuret, ei luonnollisesti voi tulla +kysymykseenkään ulkonaisesti pöyhkeilevä, mielettömyyteen saakka +kilpaileva loisto, joka itse asiassa edistää todellista hyvinvoinnin +tunnetta joko sangen vähän tai ei ollenkaan. Me haluamme ainoastaan +sellaista, mikä todella edistää elämän mukavuutta. Meidän kaikkien +vuosiosinkomme voisi olla paljoa suurempi, jos jakaisimme tuotannon +synnyttämän ylijäämänkin. Mutta meidän mielestämme on parempi käyttää se +yleisiin laitoksiin ja huvituksiin, joihin kaikki ovat osalliset, kuten +esim. yleisiin huoneistoihin ja rakennuksiin, taidekokoelmiin, +siltoihin, kuvapatsaisiin, kulkuneuvoihin, kaupunkien kaunistukseen sekä +suuriin soitannollisiin- ja näytelmäesityksiin samoin kuin kaikenlaisiin +huvittelu- ja virkistyslaitoksiin. Te, herra West, ette ole vielä +ensinkään nähnyt, miten me oikeastaan elämme. Kodeissammekin tosin on +mukavuutensa, mutta elämämme esiintyy koko loistossaan vasta sen +ulkopuolella seuraelämässä. Kun tutustutte siihen lähemmin, käsitätte +kyllä, »mihin rahat menevät», kuten teidän aikakaudellanne sanottiin, ja +luulenpa teidän myöntävän, että menettelemme oikein, käyttäessämme niitä +siten».</p> + +<p>Kun hetkistä myöhemmin kävelimme hiljalleen kotiin ravintolasta, sanoi +tohtori Leete:</p> + +<p>»Luullakseni ei rikkautta palvelevia aikalaisianne olisi voinut mikään +loukata syvemmin, kuin syytös, että he eivät osanneet hankkia rahaa. +Siitä huolimatta lausuu historia heistä tämän tuomion. Teidän +järjestämätön, sisällisten riitojen raatelema teollisuutenne oli +taloudelliselta kannalta katsoen yhtä mieletön, kuin se oli +siveellisesti hyljättävä. Itsekkäisyys oli sen ainoa laki, ja +itsekkäisyys tuotannon alalla on itsemurha. Kilpailu, joka on +itsekkäisyyden ulkonainen muoto, on toisin sanoen voiman hävittämistä, +kun taas yhteistoiminta on hedelmällisen tuotannon ainoa salaisuus. +Mutta vasta sitte kun yksityisvarallisuuden kokoomishalu on väistynyt +yhteisen varallisuuden keräämishalun tieltä, voi todellinen +yhteistoiminta tuotannon alalla syntyä ja varsinainen rikkauden luominen +alkaa. Vaikkapa ei periaate, että kaikkein täytyy samalla tavalla ottaa +osaa sekä työhön että nautinnoihin, olisikaan ainoa inhimillinen ja +järkevä yhteiskunnan perustus, toteuttaisimme sen kuitenkin ainoana +kansallistaloudelliselta kannalta katsoen oikeana periaatteena, sillä +todellista yhteistoimintaa ei voi tuotannon alalle syntyä, ennenkuin +itsekkäisyyden ja omanvoitonpyynnin hajottava vaikutus on lakannut».</p> + + +<p> </p> + +<center><h2>KOLMASKOLMATTA LUKU.</h2></center> + + +<p>Illalla istuin Editin kanssa musiikkihuoneessa kuunnellen muutamia +kappaleita, jotka olivat herättäneet huomiotani päivän ohjelmassa. Erään +väliajan kestäessä sanoin:</p> + +<p>»Kysyisin mielelläni erästä asiaa teiltä, neiti Leete, mutta pelkään, +että pidätte minua tungettelevana, jos sen teen».</p> + +<p>»En suinkaan», vastasi hän. »Kysykää vain».</p> + +<p>»Minä olen samassa asemassa kuin syrjäinen urkkija», jatkoin minä, »joka +on sattunut kuulemaan pari kolme nähtävästi häntä itseään koskevaa +sanaa, vaikka ne eivät olleet aiotut hänen kuultavikseen, ja joka on +kylliksi röyhkeä kysymään loppua siltä, ketä hän on kuunnellut».</p> + +<p>»Oletteko kuunnellut salaa?» kysyi Edit ihmeissään.</p> + +<p>»Olen kyllä», sanoin, »mutta sellaisessa tilaisuudessa, että tekoni on +anteeksi annettava, kuten tekin luullakseni myönnätte».</p> + +<p>»Sehän kuuluu hyvin salaperäiseltä», sanoi Edit.</p> + +<p>»Asia onkin niin salaperäinen», vastasin, »että itsekkin olen toisinaan +epäillyt, olenko todellakin kuullut sen, mitä aion kysyä teiltä, vai +onko kaikki ainoastaan unta. Pyydän teitä selittämään minulle, miten sen +laita oikeastaan on. Asia on seuraava:</p> + +<p>Kun heräsin satavuotisesta unestani, tunkeutui ensimäisenä tajuntaani +muutamia ympärilläni keskustelevia ääniä. Sittemmin olen huomannut, että +äänet olivat teidän ja teidän vanhempainne. Ensin kuulin, ellen erehdy, +isänne sanovan: »hän avaa kohta silmänsä. Lienee parasta, että hän +aluksi näkee ainoastaan yhden meistä». Ellei kaikki ole paljasta unta, +vastasitte te: »Lupaa siis, että et kerro siitä mitään». Isänne tuntui +viivyttelevän lupauksen antamista, mutta kun uudistitte vaatimuksenne ja +äitinne ryhtyi puolustamaan teitä, lupasi hän vihdoin. Ja kun avasin +silmäni, näin ainoastaan isänne».</p> + +<p>Olin puhunut totta sanoessani, että en ollut varma, oliko keskustelu, +jonka luulin kuulleeni, ollutkin ainoastaan unta, niin uskomattomalta +minusta tuntui, että nämä ihmiset voisivat tietää minusta – heidän +esi-isäinsä aikalaisesta – mitään sellaista, jota en itse tietäisi. +Mutta kun näin, mitä sanani vaikuttivat Editiin, käsitin heti, että +tapahtuma ei ollut unta, vaan uusi salaisuus – vielä hämärämpi, kuin +kaikki entiset. Sillä heti kun Edit huomasi, mitä kysymykseni tarkoitti, +joutui hän peräti hämilleen. Hän, joka aina ennen oli niin vapaasti ja +avonaisesti katsellut minua suoraan silmiin, loi katseensa alas ja +punastui otsaa myöten.</p> + +<p>»Suokaa anteeksi», sanoin heti, kun selvisin hämmästyksestä, mihin +sanojeni omituinen vaikutus oli minut saattanut. »Kuulemani keskustelu +ei siis ollutkaan unta. Te tiedätte jonkun minua koskevan asian, jota +salaatte minulta. Eikö ole mielestänne hiukan kovaa, kun ei minun +asemassani oleva henkilö saa tietää kaikkea, mikä koskee häntä itseään».</p> + +<p>»Se ei koske teitä – tarkoitan ei suorastaan teitä. Ei todellakaan», +vastasi hän niin hiljaa, että sitä tuskin voi kuulla.</p> + +<p>»Mutta koskeehan se minua ainakin jollakin tavalla», väitin. »Asia +varmaankin huvittaisi minua».</p> + +<p>»Enpä usko edes sitä», vastasi hän punastuen ja luoden hätäisen katseen +minuun. Lumoava hymy leikki hänen huulillaan, osottaen että hän +kiusallisesta hämmästyksestään huolimatta huomasi asemassamme jonkun +naurettavan puolen. »En tiedä varmaan, voiko asia edes huvittaakkaan +teitä».</p> + +<p>»Isännehän olisi sanonut sen minulle», sanoin houkutellen. »Te hänet +siitä estitte. Isänne mielestä minun siis olisi tullut saada tietää se».</p> + +<p>Hän ei vastannut. Hän oli niin hurmaava hämmästyksessään, että halusin +yhtä paljon jatkaa tätä tilaa, kuin saada selville asiaa. Sentähden +kysyin vielä:</p> + +<p>»Enkö saa sitä koskaan tietää? Ettekö aio koskaan sanoa sitä minulle?»</p> + +<p>»Se riippuu eräästä asiasta», vastasi hän pitkän vaitiolon perästä.</p> + +<p>»Mistä sitte?» utelin.</p> + +<p>»Kysytte liian paljon», vastasi hän.</p> + +<p>Sitte hän kääntyi minuun ja hänen selittämätön katseensa, punastuvat +poskensa ja hymyilevät huulensa vaikuttivat aivan hurmaavasti, kun hän +jatkoi:</p> + +<p>»Mitä arvelette, jos sanon, että asia riippuu – teistä itsestänne?»</p> + +<p>»Minustako?» kysyin ihmeissäni. »Kuinka se on mahdollista?»</p> + +<p>»Herra West, nyt menee kaunis kappale hukkaan». Se oli hänen ainoa +vastauksensa. Hän astui telefoonin ääreen koskettaen sitä, ja kauniin +adagion säveleet täyttivät huoneen. Sitte hän varoi, ettei väliaikaa +päässyt syntymään. Hän ei katsonut minuun, vaan näytti tarkasti +kuuntelevan soittoa. Hänen poskillansa vaihteleva syvä puna osotti +kuitenkin, että hänen ajatuksensa liitelivät muualla.</p> + +<p>Vihdoin hän virkkoi, että olin luultavasti kuullut kylliksi musiikkia +siksi kerraksi. Kun nousimme ylös lähteäksemme pois, astui hän luokseni +ja sanoi yhä katsoen laattiaan:</p> + +<p>»Herra West, te sanotte, että olen osottanut teille hyvyyttä. Sitä en +tiedä erityisesti tehneeni, mutta jos te todella luulette niin, niin +pyydän, luvatkaa minulle, että ette enää koskaan kysy minulta asiaa, +josta tänään puhuitte, ettekä koeta kysellä sitä keneltäkään muiltakaan +– esimerkiksi isältäni tai äidiltäni».</p> + +<p>Tällaiseen pyyntöön voi tietysti vastata ainoastaan yhdellä tavalla.</p> + +<p>»Suokaa anteeksi, että olen pahoittanut mielenne», sanoin. +»Luonnollisesti lupaan täyttää pyyntönne. Jos olisin tiennyt, että +kysymykseni on teille kiusallinen, en olisi puhunut koko asiasta mitään. +Pahastuitteko todellakin, kun olin utelias?»</p> + +<p>»En ensinkään».</p> + +<p>»Ja kun en kysele teiltä tätä asiaa», jatkoin, »niin sanotte sen minulle +joskus vapaaehtoisesti. Rohkenenko toivoa sitä?»</p> + +<p>»Ehkä», kuiskasi hän.</p> + +<p>»Eikö sen varmempaa?»</p> + +<p>Hän loi syvän, tutkivan katseen minuun.</p> + +<p>»Luultavasti sanon sen teille – joskus».</p> + +<p>Siihen loppui keskustelumme, sillä hän ei antanut minun jatkaa enää.</p> + +<p>Sinä iltana ei luullakseni itse tohtori Pillsburykään olisi saanut minua +nukkumaan, ei ainakaan ennen kuin aamupuolella. Arvoituksia oli tosin +sattunut ratkaistavakseni joka päivä, mutta ei mikään ollut niin +salaperäinen ja samalla viehättävä, kuin tämä, jonka selitystä Edit +Leete oli kieltänyt minut kyselemästä. Se oli kaksinkertainen arvoitus. +Mitenkä hän ensiksikin voi tietää jotakin minusta, tykkänään toisen +aikakauden muukalaisesta? Ja jos hän tiesikin jotakin, niin miten tämä +tieto voi niin syvästi liikuttaa häntä? On arvoituksia, jotka ovat niin +vaikeita, että ei selitystä voi aavistaakkaan, ja tämä näytti olevan +sellainen. Olen liian käytännöllinen luonteeltani tuhlatakseni +arvoitusten tapaisiin hullutuksiin aikaani, mutta kun arvoitus pukeutuu +elävän ja kauniin tytön muotoon, on sen selville saaminen sitä +jännittävämpää, kuta vaikeammalta se näyttää. Yleensä voidaan tosin +jotenkin varmasti väittää, että nuoren tytön punastuminen kertoo +kaikkina aikoina ja joka kansan keskuudessa nuorelle miehelle saman +tarun, mutta peräti mahdottomalta tuntui selittää Editin punastuvat +posket täten. Olinhan minä sellaisessa asemassa ja tuttavuutemme vasta +niin lyhyt, että tuollainen otaksuminen olisi ollut sulaa +mielettömyyttä. Salaisuus oli sitäpaitse vanhempi, kuin tuttavuutemme. +Mutta Edit oli kaikissa tapauksissa enkeli, ja minä liian nuori, joten +ei ymmärrys eivätkä järkisyyt voineet sinä yönä tykkänään karkoittaa +ruusunhohtavia unelmia vuoteeltani.</p> + + +<p> </p> + +<center><h2>NELJÄSKOLMATTA LUKU.</h2></center> + + +<p>Aamulla menin varhain alas toivoen tapaavani Editin yksinään. Näin ei +kuitenkaan käynyt. Kun en löytänyt häntä sisältä, menin puutarhaan, +mutta ei hän ollut sielläkään. Tällä matkalla pistäysin maanalaisessa +kammiossani ja istahdin sinne hetkeksi lepäämään. Kirjoituspöydälläni +oli useita sanomalehtiä ja aikakauskirjoja. Arvelin, että tohtori Leeteä +ehkä huvittaisi nähdä Bostonin lehti vuodelta 1887, ja otin sentähden +sen mukaani, kun menin sisälle.</p> + +<p>Aamiaisella kohtasin Editin. Hän punastui tervehtiessään minua, mutta +oli muuten aivan levollinen. Aamiaista syödessämme silmäili tohtori +Leete sanomalehteä, jonka olin hänelle antanut. Samoin kuin kaikissa +muissakin sen aikuisissa lehdissä oli siinäkin joukko uutisia +työväenliikkeestä, työlakoista ja -suluista, työväenpuolueiden +ohjelmista ja anarkistien hurjista uhkauksista.</p> + +<p>Kun tohtori Leete luki meille muutamia näitä uutisia, kysyin:</p> + +<p>»Minkä verran ovat anarkistit ottaneet osaa uusien olojen luomiseen? He +pitivät aikoinaan tavatonta melua, ainoastaan sen tiedän heistä».</p> + +<p>»He eivät ole luonnollisesti ottaneet siihen laisinkaan osaa, vaan +päinvastoin estäneet sitä», vastasi tohtori Leete. »Sen he tekivätkin +sangen tarmokkaasti, niin kauan kuin heitä oli, sillä heidän jyrkät +vaatimuksensa vaikuttivat, ettei tahdottu kuulla maltillisiakaan +yhteiskunnallisia parannusehdotuksia. Näiden hurjapäiden kannattaminen +olikin parannusten vastustajain viekkaimpia keinoja».</p> + +<p>»Kannattivatko he anarkisteja?» kysyin kummastuneena.</p> + +<p>»Kyllä», vastasi tohtori Leete. »Ei ainoakaan historiantutkija epäile +enää, että kapitalistit maksoivat anarkisteille, jotta he liehuttaisivat +kapinan veristä lippua ja saarnaisivat murhaa, ryöstöä ja murhapolttoa +sekä pelottaisivat siten heikkoja, jotta kaikki todelliset +parannusyritykset tukahdutettaisiin. Onpa ihmeellistä, että te annoitte +niin täydellisesti pettää itsenne!»</p> + +<p>»Mitä syytä teillä on luulla, että anarkistit saivat kapitalisteilta +kannatusta?» kysyin.</p> + +<p>»Syyt ovat aivan selvät», vastasi tohtori Leete. »Täytyyhän kaikkien +huomata, että anarkistien menettely oli omiaan hankkimaan heidän +ajamalleen asialle tuhat vihollista samalla kuin yhden ystävän. Jos ei +otaksuta, että he olivat palkatuita, täytyisi heitä pitää +rutihulluina.<a href="#a4">[4]</a> Ei kai ainakaan Yhdysvalloissa voinut mikään puolue +järkisyiden nojalla otaksua pääsevänsä päämääräänsä, ellei se saanut +kansan enemmistöä aatteittensa puolustajaksi, kuten sittemmin +kansanpuolue».</p> + +<p>»Kansanpuolue, mikä se on?» kysyin. »Se lienee syntynyt vasta myöhemmin. +Oliko se joku työväenpuolue?»</p> + +<p>»Ei», vastasi tohtori. »Työväenpuolueet eivät olisi yksinään voineet +saada laajempia ja pysyväisiä muutoksia aikaan. Ne olivat +luokkajärjestöjä, ja siis liian ahtaalle pohjalle rakennettuja +voidaksensa saavuttaa koko kansaa tarkoittavan päämäärän. Vasta sitte +kun tunnustettiin, että talous- ja yhteiskuntajärjestelmän uudestaan +rakentaminen jalommille siveellisille periaatteille ja yhteishyvä, +yleinen varallisuus päämääränä; ei ollut ainoastaan yhden, vaan kaikkien +luokkien, sekä rikasten että köyhien, sivistyneitten ja +sivistymättömäin, vanhojen ja nuorien, heikkojen ja vahvojen, miesten +sekä naisten parasta tarkoittava yritys, vasta sitte voitiin +menestyksellä ryhtyä aatetta toteuttamaan. Syntyi kansanpuolue, joka +toteutti sen valtiollista tietä. Puolue omisti tämän nimen luultavasti +siitä syystä, että sen tarkoituksena oli saada sekä tuotannon eri haarat +että tavarain jakaminen kansan käsiin. Itse asiassa se ei olisi voinut +löytääkkään kuvaavampaa nimeä, sillä koettihan se saada kansan aatteen +toteutumaan laajemmassa ja täydellisemmässä merkityksessä, kuin sitä +koskaan ennen oli käsitetty. Kansaa ei enää katsottu vain ihmisjoukoksi, +joka on liittynyt yhteen ainoastaan määrättyjä valtiollisia tarkoituksia +varten, mitkä vaikuttavat yksilön onneen ainoastaan sangen kaukaa ja +pintapuolisesti. Kansan tuli olla yksi perhe, yksi sisällinen +kokonaisuus, sen tuli olla kuten korkealle taivasta kohti kohoava +mahtava puu, jonka lehdet ovat kansalaisia ja saavat ravintonsa puun +nesteistä, mutta samalla ravitsevat vuorostaan puuta. Kansanpuolue oli +isänmaallisin kaikista puolueista, sillä se koetti jalostaa +isänmaanrakkautta, kohottaa sen vaiston kannalta todelliseksi, +itsetietoiseksi tunteeksi, siten että se teki isänmaan todelliseksi +isänmaaksi, isäksi, joka antaa lapsilleen kaikki, mitä he tarvitsevat +elämän ylläpitoon ja mukavuuteen, eikä ole ainoastaan epäjumala, joka +vaatii, että hänen puolestaan on vastustelematta käytävä kuolemaan».</p> + + +<p> </p> + +<center><h2>VIIDESKOLMATTA LUKU.</h2></center> + + +<p>Edit Leete oli luonnollisesti tehnyt minuun syvän vaikutuksen aina siitä +hetkestä saakka, jolloin olin niin omituisella tavalla joutunut +vieraaksi hänen vanhempiensa kotiin. Oli selvää, että eilis-illan +tapahtumat kiinnittivät ajatuksiani yhä enemmän häneen. Alusta alkaen +oli minua miellyttänyt hänen iloinen avomielisyytensä ja +teeskentelemätön suoruutensa, joka enemmän muistutti jaloa viatonta +poikaa kuin ainoatakaan tuntemaani tyttöä. Halusin saada selville, oliko +tämä miellyttävä piirre hänelle omituinen, vai johtuiko se mahdollisesti +niistä naisten asemaa koskevista yhteiskunnallisista muutoksista, mitä +epäilemättä oli tapahtunut sitte minun aikakauteni. Kun satuin samana +päivänä olemaan kahden tohtori Leeten kanssa, käytin tilaisuutta +hyväkseni ja johdin keskustelun tähän asiaan.</p> + +<p>»Kun naisilla ei enää ole taloudenhoidosta johtuvaa taakkaa +kannettavanaan», sanoin, »ei heillä liene nykyjään muuta tointa, kuin +hoidella kauneuttaan ja kehittää luonnonlahjojaan».</p> + +<p>»Meidän miesten mielestä», vastasi tohtori Leete, »ansaitsivat he +täydellisesti toimeentulonsa, käyttääkseni teidän aikakautenne +puheenpartta, vaikka eivät tekisikään mitään muuta. Mutta olkaa +vakuutettu, että he ovat liian ylpeitä suostuaksensa ottamaan almuja +yhteiskunnalta, vaikkapa ne annettaisiinkin maksuksi siitä, että he ovat +yhteiskunnan koristuksena. Taloustoimista vapautuminen oli heille tosin +mieluista, koska ne eivät ainoastaan olleet tavattoman raskaita, vaan +myöskin summatonta voimien tuhlausta yhteistoimintaan verraten. Mutta he +halusivatkin vapautua taloudenpidosta ainoastaan voidakseen sitä +tehokkaammin edistää yhteistä hyvää toisella, mukavammalla ja +tarkoituksenmukaisemmalla tavalla. Naiset ovat samoin kuin miehetkin +työarmeijan jäseniä ja luopuvat siitä ainoastaan silloin, kuin äidin +velvollisuudet vaativat. Useimmat naiset ovatkin joko nuorempina tai +vanhempina olleet tuotannon palveluksessa mikä viisi, mikä kymmenen tai +viisitoista vuotta, ja lapsettomat naiset koko palveluskauden».</p> + +<p>»Naisen, joka joutuu naimisiin, ei siis tarvitse luopua tuotannon, +palveluksesta»? kysyin minä.</p> + +<p>»Ei paremmin kuin miehenkään», vastasi tohtori. »Minkätähden he siitä +luopuisivat? Naimisissa olevalla naisella ei ole enää nykyaikana +taloustoimia, kuten jo kuulitte, eikä suinkaan aviomies liene pieni +lapsi, joka tarvitsee hoitoa».</p> + +<p>»Meidän aikanamme pidettiin surkuteltavana epäkohtana sitä, että naisten +täytyi tehdä niin paljon työtä, mutta minusta näyttää, että he tekevät +täällä enemmän työtä kuin meillä», huomautin minä.</p> + +<p>Tohtori Leete nauroi.</p> + +<p>»Aivan niin onkin asia», sanoi hän. »Naiset työskentelevät nykyjään +samoin kuin miehetkin. Mutta siitä huolimatta ovat he paljoa +onnellisempia, kuin yhdeksännentoista vuosisadan naiset, jotka olivat, +jos voi luottaa aikalaistenne kirjoituksiin, sangen onnettomia. Naisemme +voivat nykyjään paljoa tehokkaammin kuin teidän aikananne auttaa miehiä +ja ovat siitä huolimatta paljoa onnellisempia siitä syystä, että me +seuraamme heidän samoin kuin miestenkin työn suhteen periaatetta, että +jokaisen tulee päästä alalle, mihin hänellä on paras taipumus. Koska +naiset ovat heikkovoimaisempia kuin miehet ja muistakin syistä +sopimattomia eräille tuotannonaloille, ovat heidän työalansa ja ne +ehdot, joita on noudatettava työtä tehdessä, järjestetyt näitä +tosiasioita silmällä pitäen. Kaikkialla ovat raskaimmat työt miesten ja +ainoastaan kevyemmät naisten suoritettavina. Naisten ei sallita missään +tapauksessa antautua toimeen, joka ei niinhyvin työn kovuuteen kuin sen +laatuunkin nähden ole täysin sopivaa hänen sukupuolelleen. Sitäpaitse on +naisten työpäivä tuntuvasti lyhempi kuin miesten, he saavat useammin +lomaa ja sen lisäksi on pidetty huolta siitä, että he voivat levätä, jos +he lepoa tarvitsevat. Nykyajan miehet käsittävät aivan hyvin, että +naisten kauneus ja sulous on elämän suurin nautinto ja tehokkain +kiihotin voimain ponnistukseen. Käsittäen tämän ja tietäessämme, että +kohtuullinen ja säännöllinen, kyvyn mukaan sovitettu työ on +ruumiinvoimain parhaallaan ollessa erittäin terveellistä sekä ruumiille +että sielulle, sallimme naisten ottaa osaa tuotantoon. Olemme +vakuutettuja, että naistemme kukoistava terveys, joka on täydellisenä +vastakohtana teidän aikanne yleiselle kivuloisuudelle naisten +keskuudessa, johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että kaikilla on +samanlaista terveellistä ja virkistävää työtä».</p> + +<p>»Sanoitte naistenkin kuuluvan »työarmeijaan», sanoin. »Kuinka he voivat +olla saman johdon ja järjestelmän alaisia kuin miehet, kun heidän +työehtonsa ovat aivan erilaiset?»</p> + +<p>»Heillä onkin oma johtonsa», vastasi tohtori Leete. »He ovat pikemmin +työarmeijan apujoukkona kuin sen varsinaisena osana. Heidän +ylipäällikkönään on nainen ja muutenkin on johto heidän keskuudessaan +yksinomaan naisten käsissä. Päällikön samoin kuin ylemmät +viranomaisetkin valitsevat ne naiset, jotka ovat suorittaneet +palveluskautensa. Tässä menetellään siis aivan samoin, kuin miesten +päällikköä tai johtajia valittaessa. Naisten järjestön johtaja on +jäsenenä presidentin neuvostossa ja hänellä on kielto-oikeus naisten +työtä koskevien määräyksien suhteen, kunnes kongressi ratkaisee +kysymyksen. Oikeuslaitoksistamme puhuessani en muistanut sanoa että +meillä on sekä miehiä että myöskin naisia tuomareina. Naisten johtaja +nimittää naispuoliset tuomarit toimeensa. Jutuissa, joissa molemmat +riitapuolet ovat naisia, on nainen tuomarina. Jos riitapuolina on mies +ja nainen, tuomitsee silloin sekä mies- että naistuomari, joiden +päätöksen tulee olla yksimielinen».</p> + +<p>»Naiset näkyvät siis täällä muodostavan niin sanoakseni valtion +valtiossa», huomautin.</p> + +<p>»Niinpä kyllä, ainakin jossakin määrässä», vastasi tohtori Leete. »Mutta +tämä »valtio» ei käy vaaralliseksi kansan kokonaisuudelle, kuten tulette +huomaamaan. Eräs teidän yhteiskuntajärjestelmänne lukemattomia virheitä +oli juuri se, että te ette tunnustaneet eri sukupuolten erilaista +yksilöllistä luonnetta. Miesten ja naisten välinen kiihkoisa taipumus +toisiinsa on liian usein estänyt ihmisiä käsittämästä ja huomaamasta +sitä syvää eroavaisuutta, joka monessa suhteessa tekee eri sukupuolet +vieraiksi toisilleen ja kykenemättömiksi käsittämään toisiansa yhtä +hyvin, kuin samaan sukupuoleen kuuluvat henkilöt. Sen sijaan kuin eräät +teidän aikakautenne parannustenharrastajat nähtävästi koettivat +tukahduttaa eri sukupuolien väliset eroavaisuudet, olemme me antaneet +niiden vapaasti kehittyä, ja siten on sekä kummankin sukupuolen +erityistunteet että myöskin eri sukupuolten välinen tunne-elämä vain +syventynyt ja vahvistunut. Teidän aikananne ei naisilla ollut +ainoatakaan sellaista toimialaa, missä he eivät olisi joutuneet +luonnottomaan kilpailuun miesten kanssa. Me olemme avanneet heille oman +maailmansa omine elämäntehtävineen, pyrintöineen ja kunnianhimoineen, +ja, vakuutan teille, että naisemme ovat näihin oloihin sangen +tyytyväiset ja tuntevat olevansa onnelliset. Meistä tuntuu, että naiset +joutuivat teidän aikakaudellanne sivistyksenne uhreiksi suuremmassa +määrässä, kuin mikään muu kansanluokka. Huolimatta pitkästä ajasta, joka +siitä saakka on jo kulunut, tuntuu vielä nytkin mieltäliikuttavalta +ajatella heidän yksitoikkoista, kehittymätöntä elämäänsä, joka supistui +avioliitossa yhä ahtaammalle, heidän ahdasta näköpiiriänsä, joka +useimmiten ei ulottunut kodin neljää seinää sekä pienten persoonallisten +harrastusten piiriä ulommaksi. Minä en puhu nyt ainoastaan varattomain +kansankerrosten naisista, joiden tavallisesti täytyi työssä raataa +itsensä kuoliaiksi, vaan varakkaista ja rikkaista. Naiset eivät voineet +astua elämän suurten surujen tai pienten vastuksien piiristä ulos +ihmiskunnan yleisten asiain raittiiseen ilmakehään, he eivät voineet +harrastaa muita asioita, kuin perheellisiä. Sellainen elämä olisi tehnyt +miehen tylsäjärkiseksi tai mielipuoleksi. Nyt on kaikki toisin tässäkin +suhteessa. Ei kuule enää kenenkään naisen toivovan, että hän olisi mies, +eikä myöskään kenenkään vanhemman haluavan lapsistaan mieluummin poikia +kuin tyttöjä. Tyttäremme ovat elämänuransa suhteen yhtä kunnianhimoisia +kuin pojatkin. Avioliitto ei ole enää heille kahle eikä se vieroita +heitä vähimmässäkään määrässä suurista yhteiskunnallisista +harrastuksista tai kuohuvasta ulkomaailman elämästä. Ainoastaan silloin, +kuin äitiys täyttää naisen sielun uusilla tunteilla ja harrastuksilla, +vetäytyy hän joksikin aikaa pois ulkomaailmasta. Myöhemmin hän voi +milloin tahansa astua entiselle paikalleen toveriensa keskuuteen eikä +hänen tarvitse koskaan katkaista yhteyttä heidän kanssansa. Naiset ovat +nykyjään sangen onnellisia olentoja, jos vertaamme heidän asemaansa +minkä tahansa entisen aikakauden naisten asemaan. Ja samassa määrässä +ovat he kehittyneet yhä kykenevämmiksi luomaan myöskin miehen onnen.</p> + +<p>»Mutta eivätkö tyttöjen monet harrastukset», kysyin, »ole omiaan +vierottamaan heitä avioliitosta? Nythän he työskentelevät innolla +työarmeijassa ja pyrkivät ehdokkaina siellä saavutettaviin +luottamustoimiin, joka kiinnittänee kokonaan heidän mielensä».</p> + +<p>Tohtori Leete nauroi.</p> + +<p>»Sitä teidän ei tarvitse pelätä, herra West», vastasi hän. »Luoja on +pitänyt tästä asiasta niin hyvää huolta, että mitä muutoksia naisten ja +miesten välisissä suhteissa tapahtuneekin, pysyy se vetovoima, mikä +heillä on toisiinsa, aina muuttumatta. Sitä todistaa jo sekin, että +avioliittoja solmittiin yksin teidän aikakaudellannekin, jolloin +olemassaolon taistelu ihmisten kesken syrjäytti melkein kaikki muut +ajatukset, paitse elantohuolia, ja jolloin tulevaisuus oli niin +epävarmaa, että näytti melkein rikokselliselta uhkarohkeudelta ottaa +kantaakseen vanhempain edesvastuuta. Mitä nykyiseen rakkauteen tulee, +sanoo siitä eräs kirjailijamme, että tämä tunne nyt täyttää miesten sekä +naisten sieluissa koko sen tyhjän tilan, mikä syntyi, kun elantohuolet +loppuivat. Tämä on kuitenkin liiottelua, kuten käsitätte. Mutta yleensä +ei avioliitto laisinkaan häiritse naisen elämän tehtävää. Päinvastoin +asetetaan naispuolisen työarmeijan tärkeimpiin toimiin ainoastaan +sellaisia naisia, jotka ovat olleet sekä aviopuolisoina että äiteinä, +koska he vasta silloin kykenevät täydellisesti edustamaan +sukupuoltansa».</p> + +<p>»Annetaanko naisille samanlaiset luottokortit kuin miehillekin?» kysyin.</p> + +<p>»Tietysti».</p> + +<p>»Mutta naisille kai myönnetään käytettäväksi pienempi summa kuin +miehille, koska perheenäidin velvollisuudet usein keskeyttävät heidän +työnsä».</p> + +<p>»Pienempi summako!» huudahti tohtori Leete. »Ei suinkaan! Kaikki +kansalaisemme saavat samanlaisen ylläpidon. Tästä säännöstä ei ole +ainoatakaan poikkeusta, ja jos niin olisikin, vaikuttaisivat +mainitsemanne keskeytykset luonnollisesti, että naisille myönnetty summa +kasvaisi eikä pienenisi, kuten näytte otaksuvan. Voiko olla mitään +palvelusta, josta kansa olisi suuremmassa kiitollisuudenvelassa sen +suorittajalle, kuin lasten synnyttäminen ja kasvattaminen kansalle? +Meidän mielestämme ei kukaan maailmassa ole ansiokkaampi kuin hyvät +vanhemmat. Ei löydy toista yhtä itsekkäisyydestä vapaata, yhtä vähän +korvausta itsellensä vaativaa tointa – vaikka sydän sitä tehdessä +saakin täyden palkinnon – kuin lasten kasvatus ja hoito, sillä +lapsethan muodostavat maailman, kun meitä ei enää ole».</p> + +<p>»Puheestanne päättäen eivät naiset siis toimeentuloonsa nähden riipu +vähintäkään miehistään».</p> + +<p>»Eivät tietysti!» vastasi tohtori Leete. »Ja yhtä vähän riippuvat lapset +vanhemmistaan, kun heidän ylläpidostansa on kysymys, vaan kyllä lempeään +hoitoon nähden. Kun lapsi on kasvanut, lisää hänen työnsä +yhteisomaisuutta eikä hänen vanhempainsa varallisuutta, jotka ehkä +silloin jo ovat kuolleet. Sentähden on luonnollista, että myöskin lapset +ylläpidetään kansan varoilla. Jokainen kansalainen, olkoonpa hän mies, +vaimo tai lapsi, saa aina ylläpidon suoraan kansalta, ilman välikäsiä, +vaikka vanhemmat luonnollisesti toimivat jossakin määrässä lastensa +holhojina. Yksilön suhde kansaan, hänen jäsenyytensä siinä oikeuttaa +hänet myöskin saamaan ylläpitonsa kansalta, eikä tämä oikeus riipu +millään tavalla hänen suhteestansa muihin yksilöihin, jotka ovat samoin +kuin hänkin kansan jäseniä. Jos jonkun henkilön aineellinen toimeentulo +riippuisi jostakin toisesta henkilöstä, loukkaisi se meidän siveellisiä +tunteitamme, eikä sellaista menettelyä sitäpaitse voisi puolustaa +minkään järkevän yhteiskuntateoriian kannalta. Mitenkä kävisi +persoonallisen vapauden ja arvon sellaisten olojen vallitessa? Tiedän +kyllä, että te kutsuitte itseänne vapaiksi jo yhdeksännellätoista +vuosisadalla. Mutta tämä sana ei voinut silloin merkitä samaa kuin se +nyt merkitsee. Sillä silloin ette varmaankaan olisi käyttäneet sitä +yhteiskunnasta, jonka melkeinpä jokaisen jäsenen aineellinen toimeentulo +tykkänään riippui toisista henkilöistä: köyhät rikkaista, työntekijät +työnantajista, vaimot miehistä ja lapset vanhemmista. Sen sijaan että +kansa olisi jakanut tuotantonsa tulokset suoraan jäsenillensä, joka +olisi ollut suorin ja yksinkertaisin menettelytapa, näyttää siltä, että +te pinnistitte ajatuskykyänne keksiäksenne mahdollisimman monimutkaisen +kädestä käteen jakamisjärjestelmän, joka toi mukanaan mahdollisimman +syvää persoonallista nöyryytystä kaikille vastaanottaville luokille.</p> + +<p>Mitä taas siihen tulee, että naisten aineellinen toimeentulo riippui +miehistä, kuten teidän aikananne oli tavallista, lienee rakkaus tehnyt +tämän riippuvaisuuden edes jotenkin siedettäväksi niissä avioliitoissa, +mitkä olivat tälle pohjalle rakennetut, vaikka tuo tunne lienee aina +tuntunut nöyryyttävältä ajattelevista naisista. Mutta entäs niissä +lukemattomissa tapauksissa, jolloin naisten täytyi joko avioliiton +muotoa noudattaen tai ilman sitä myydä itsensä miehelle, voidaksensa +elää? Yksin teidän aikalaisennekin, niin tunteettomia kuin he olivatkin +liikuttavimmillekin yhteiskunnallisille epäkohdille, näkyvät +aavistaneen, ettei tässä suhteessa ole kaikki siten, kuin olla pitäisi. +He surkuttelivat naisten asemaa ainoastaan sääliväisyydestä eikä heidän +mieleensäkään johtunut ajatella, kuinka suurta julmuutta ja ryöstöä +miehet harjoittivat riistäessään itselleen kaikki maailman omaisuuden ja +pakottaessaan siten naiset pyytelemään ja kerjäämään osaansa heiltä. – +Mutta suokaa anteeksi, herra West, puhunhan asiasta niin kiihkeästi, +kuin kaikki se riistäminen, kaikki kärsimykset ja nöyryytykset, mitä +naisparkojen osaksi tuli, olisi aivan äskeinen tapahtuma eikä vuosisadan +vanha ilmiö. Näyttäähän jo melkein kuin tahtoisin syyttää teitä, +epäkohdista, joita te epäilemättä paheksuitte jo silloin yhtä paljon +kuin minä nyt».</p> + +<p>»Luonnollisesti lankeaa minullekin osa edesvastausta silloisen maailman +kurjuudesta», vastasin minä. »Ainoastaan yhden seikan voin tuoda esiin +itseni ja kaikkien aikalaisteni puolustukseksi, sen nimittäin, että +naisten asemaa oli mahdoton perusteellisesti ja pysyväisesti parantaa, +ennenkuin yhteiskunta oli kehittynyt nykyisen tuotanto-ja +jakojärjestelmän kannalle. Heidän asemansa huonous johtui, kuten +mainitsittekin, pääasiassa siitä, että koko heiden aineellinen +toimeentulonsa riippui miehistä, enkä voi kuvitella mitään muuta +yhteiskuntajärjestelmän muotoa kuin teidän toteuttamanne, mikä olisi +voinut vapauttaa naiset miesten holhuunalaisuudesta samoin kuin +miehetkin toisten miesten ylivallan alta. Luulen, että naisen asemaa +koskevat syvälle ulottuvat muutokset eivät ole voineet olla jättämättä +huomattavia jälkiä eri sukupuolten välisiin suhteisiin ja seurusteluun. +Sen asian tutkiminen tulee huvittamaan minua».</p> + +<p>»Luulenpa, että tärkein muutos, minkä huomaatte, on täydellinen vapaus +ja suoruus, joka nyt on tässä suhteessa omituisena tunnusmerkkinä +päinvastoin kuin teidän aikakaudellanne, jolloin eri sukupuolten välinen +seuraelämä oli mitä mutkallisinta teeskentelemistä. Eri sukupuolet +seurustelevat nyt täysin tasa-arvoisina tovereina toistensa kanssa eikä +heidän suhteita toisiinsa määrää mikään muu kuin rakkaus. Kun naisen +aineellinen toimeentulo riippui teidän aikakaudellanne miehestä, oli +nainen tavallisesti voitolle joutuvana puolena avioliittoa solmittaessa. +Mikäli voi päättää teidän aikalaistenne kertomuksista, näkyvät alemmat +luokat myöntäneenkin tämän seikan jotenkin avomielisesti ja suoraan. +Mutta hienommat seurapiirit sitävastoin koettivat salata sitä +kaikenmoisten mutkallisten sopivaisuussääntöjen avulla, joiden +tarkoituksena oli esittää asia aivan päinvastaisessa valossa, siis +siten, että avioliiton solmimisesta hyötyy pääasiallisesti mies. Jotta +tätä sovinnaista itsepetoksen varjoa olisi voitu säilyttää, oli +välttämätöntä, että mies aina näytteli kosijan osaa. Senpätähden +pidettiinkin mitä törkeimpänä soveliaisuussääntöjen loukkaamisena, jos +nainen osotti rakastavansa jotakin miestä, ennenkuin tämä oli +ilmoittanut haluavansa saada hänet puolisokseen. Meillä on tosiaankin +kirjastoissamme teidän aikakautenne kirjailijain teoksia, joiden ainoana +tarkoituksena on pohtia kysymystä, tokko ja missä mahdollisissa +tapauksissa nainen voi avomielisesti tunnustaa rakkautensa ennen +kosimista, tuottamatta menettelyllään häpeätä sukupuolelleen. Tämä +näyttää meistä peräti hassunkuriselta, vaikka tiedämmekin, että +kysymyksellä oli teidän oloissanne vakavatkin puolensa. Sillä jos nainen +tunnustaessaan rakastavansa jotakin miestä, itse asiassa vaati tätä +kantamaan hänen ylläpitonsa taakkaa, on selvää että ylpeys ja +hienotunteisuus pakottivat sydämen äänen vaikenemaan. Kun astutte meidän +seuraelämään, herra West, saatte olla valmis vastaamaan joukottain tätä +asiaa koskevia kysymyksiä, sillä nuorisoamme tietysti suuresti huvittaa +tutustua entisaikojen tapoihin tässä suhteessa»<a href="#a5">[5]</a>.</p> + +<p>»Tunnustavatko tytötkin siis rakkautensa kahdennellakymmenennellä +vuosisadalla?» kysyin.</p> + +<p>»Tietysti, jos se huvittaa heitä», vastasi tohtori Leete. »Heillä ei ole +suurempaa syytä kuin rakastuneilla miehilläkään salata tunteitansa. +Teeskenteleminen on tytöissä yhtä halveksittavaa kuin miehissäkin. Jos +joku haluaisi näytellä kylmyyttä ja välinpitämättömyyttä, joka teidän +aikakaudellanne harvoin petti rakastunutta, pettyisi kosija nyt +täydellisesti, sillä ei kukaan enää menettele siten».</p> + +<p>»Naisten riippumattomasta asemasta seuraa luonnollisesti, kuten oloihin +perehtymätönkin voi huomata», sanoin minä, »että nykyjään ei enää +solmita avioliittoja muista syistä, kuin rakkaudesta».</p> + +<p>»Sehän on itsestänsä selvää», vastasi tohtori Leete.</p> + +<p>»Kuinka omituiselta tuntuu ajatella maailmaa, jossa kaikki avioliitot +ovat solmitut rakkaudesta! Aivan mahdotonta on teidän, tohtori Leete, +käsittää, kuinka oudolta ilmiöltä sellainen maailma tuntuu +yhdeksännentoista vuosisadan miehestä!»</p> + +<p>»Kyllä minä jossakin määrässä käsitänkin sen», vastasi tohtori. »Mutta +siitä ylistämästänne tosiasiasta, että kaikki avioliitot nykyjään ovat +rakkausavioliittoja, on tärkeämpiäkin seurauksia, kuin ehkä ensi +silmäyksellä voitte huomata. Se merkitsee, että sukupuolivalinta, joka +pyrkii säilyttämään ja lisäämään parhaita yksilöitä ja jättää huonot +kuolemaan sukupuuttoon, voi vasta ensimäisen kerran ihmiskunnan +historiassa astua voimaan ilman rajoituksia ja esteitä. Köyhyys ja kodin +tarve eivät enää houkuttele naista hyväksymään lastensa isäksi sellaista +miestä, jota hän ei voi rakastaa eikä kunnioittaa. Rikkaus ja +yhteiskunnallinen asema eivät enää voi estää naista huomaamasta miehen +yksilöllisiä ominaisuuksia. Raha ei enää »kultaa narrin ahdasta otsaa».</p> + +<p>Sekä ruumiillinen että hengen ja luonteen etevämmyys, kuten kauneus, +sukkeluus, miellyttäväisyys, ystävällisyys, jalomielisyys, nero ja +miehuullisuus ovat ominaisuuksia, jotka varmasti tulevat säilymään +jälkimaailmalle. Jokainen sukupolvi seulotaan hiukan tiheämmällä +seulalla kuin edellinen. Ominaisuudet, joita ihmisluonne ihailee, +säilyvät, kun taas sille vastenmieliset taipumukset katoavat vähitellen. +On tietysti koko joukko naisia, joiden täytyy saada rakastetuksensa +henkilö, mitä he ihailevat, ja he koettavatkin sentähden päästä +»ylhäisiin naimisiin», kuten teidän aikananne sanottiin. Mutta tässäkin +tapauksessa toteutuu äsken mainitsemani luonnonlaki, sillä tällainen +naiminen ei nykyjään merkitse avioliittoa rahasäkin tai arvonimien, vaan +sellaisten miesten kanssa, jotka ovat kuntonsa tai ihmiskunnalle +suorittamainsa suurten palvelusten kautta kohonneet kansalaisiansa +ylemmäksi. Tällaiset henkilöt muodostavat nykyjään ainoan ylimyskunnan, +ainoan ylhäisön, ja heidän kanssansa solmittu avioliitto tuottaa +kunniaa.</p> + +<p>Mainitsitte tuonnottain, että kansamme on ruumiillisessa suhteessa +suuresti kehittynyt sitte teidän aikakautenne. Silloin mainitsin +muutamia seikkoja, jotka ovat vaikuttaneet ihmissuvun parantumiseen. +Mutta tärkeämpi kuin yksikään niistä on pari kolme sukupolvea jatkunut +vapaa sukupuolivalinta. Luulen teidän huomaavan, jahka olette ehtinyt +lähemmin tutustua kansaamme, että tämä etevämmyys ei rajoitu ainoastaan +ruumiillisiin ominaisuuksiin, vaan ilmestyy myöskin henkisellä ja +siveellisellä alalla. Olisi hyvin kummallista, jos ei niin olisi laita, +sillä nykyjään ei sukupolven jalostumista edistä yksistään tuo +mainitsemani, aivan vapaasti vaikuttava valtava luonnonlaki, vaan +myöskin syvä siveellinen vastuunalaisuudentunne. Teidän aikanne +yhteiskunnassa vallinnut individualismi, oman edun etsiminen, ei +ainoastaan tukahduttanut tykkänään todellista veljeyden tunnetta ja +yhteishyvän harrastusta silloisten ihmisten keskuudesta, vaan myöskin +käsityksen nykyisen sukupolven edesvastauksenalaisuudesta tulevaa +kohtaan. Nykyjään on tämä vastuunalaisuudentunne, jota ei ole koskaan +ennen otettu laisinkaan huomioon, kehittynyt aikakauden suureksi +siveelliseksi aatteeksi. Se tukee velvollisuudentunteen koko +vakaumuksella ja voimalla ihmisten luonnollista taipumusta valita +aviopuolisoksensa paras ja jaloin toisen sukupuolen jäsen. Tästä seuraa, +että kaikki ne kiihoituskeinot, joiden avulla me koetamme edistää +ahkeruutta, kykyä, neroa ja kaikkia muita hyviä ominaisuuksia, eivät +vaikuta nuoriin miehiimme läheskään yhtä tehokkaasti, kuin se tosiasia, +että naiset ovat heidän kykynsä ja kuntonsa tuomareina ja lupaavat oman +itsensä palkinnoksi voittajalle. Ei mikään kiihoitus, houkuttelu tai +palkinto vaikuta yhtä tehokkaasti, kuin tieto, etteivät ainoatkaan +säteilevät tytön kasvot hymyile veltolle ja kunnottomalle +velvollisuuksiensa laiminlyöjälle.</p> + +<p>Nykyajan naimattomat »vanhat pojat» ovatkin melkein kaikki poikkeuksetta +henkilöitä, jotka eivät ole kunniakkaasti voineet suorittaa +elämäntehtäväänsä. Rohkeutta, vieläpä erityisesti huonoa rohkeutta +vaaditaan naiselta, joka antaisi näitä onnettomia kohtaan tuntemallensa +sääliväisyydelle niin suuren vallan, että se saisi hänet uhoittelemaan +yleistä mielipidettä – sillä mitään muuta estettä ei ole – ja ottamaan +jonkun heistä miehekseen. On huomattava, että hänen oman sukupolvensa +arvostelu on tässä tapauksessa ankarampi ja vaativampi sekä vaikeampi +voittaa, kuin miesten. Naisemme käsittävät täydellisesti, että he ovat +tulevan sukupolven vastuunalaiset valvojat, joiden huostaan +tulevaisuuden avaimet on uskottu. Heidän velvollisuudentunteensa tässä +suhteessa muistuttaa melkein uskonnollista innostusta, ja he +juurruttavat tyttäriinsä jo lapsuudesta alkaen saman +vastuunalaisuudentunteen».</p> + +<p>Kun illalla menin huoneeseeni, valvoin vielä kauan ja luin erästä +Berrianin romaania, jonka tohtori Leete oli minulle antanut. Se +käsitteli samaa asiaa, mihin hän oli selityksensä lopulla viitannut, +nimittäin vallitsevaa käsitystä vanhempain vastuunalaisuudesta. +Yhdeksännentoista vuosisadan romaaninkirjoittajat olisivat poikkeuksetta +käsitelleet aihetta siten, että lukija olisi tuntenut sairaloista +myötätuntoisuutta rakastavia kohtaan ja vihannut niitä kirjoittamattomia +lakeja, joita he rikkoivat. Minun ei tarvitse lähemmin kertoa – sillä +kukapa ei liene lukenut »Ruut Eltonia» – kuinka tykkänään toiselta +kannalta Berrian käsittelee kysymystä ja kuinka valtavan voimakkaasti +hän terottaa lukijan mieleen periaatteen: »meidän valtamme +syntymättömäin ylitse on kuin Jumalan valta, sekä meidän +vastuunalaisuutemme heitä kohtaan yhtä suuri. Samoin kuin me täytämme +velvollisuutemme syntymättömiä kohtaan, samoin menetelköön hänkin meitä +kohtaan».</p> + + +<p> </p> + +<center><h2>KUUDESKOLMATTA LUKU.</h2></center> + + +<p>Luulenpa, että jos koskaan on syytä antaa anteeksi ihmiselle, joka on +joutunut »viikkopöllöksi» eikä tiedä, mikä päivä on käsillä, niin oli +minulla niiden omituisten olojen alaisena, joihin olin joutunut, täysi +oikeus vaatia anteeksi-antavaisuutta tässä suhteessa.</p> + +<p>Kaiken sen jälkeen, mitä olin sekä kuullut että nähnyt +kahdennenkymmenennen vuosisadan elämästä, ei minua olisi todellakaan +ensinkään kummastuttanut, jos minulle olisi sanottu, että ajanlaskukin +on tykkänään muuttunut ja että nykyjään lasketaan aikaa viisi-, kymmen- +tai viisitoistapäiväisissä eikä enää seitsenpäiväisissä ryhmissä, kuten +ennen. Edellisessä luvussa kertomani keskustelun jälkeisenä aamuna +johtui vasta ensi kerran mieleeni ottaa selkoa mikä viikonpäivä oli +käsissä. Tohtori Leete kysyi nimittäin aamiaista syödessämme, halusinko +kuulla saarnaa.</p> + +<p>»Onko nyt siis sunnuntai?» huudahdin.</p> + +<p>»On», vastasi hän. »Viime viikon perjantaina löysimme teidän maanalaisen +kammionne, jota löytöä saamme kiittää nykyisestä seurastanne. Lauantaina +heti puoliyön jälkeen heräsitte ensi kerran ja sunnuntaina iltapäivällä +toisen kerran, silloin aivan täysissä voimissa».</p> + +<p>»Onko teillä siis vielä jälellä sunnuntait ja saarnat?» kysyin. »Meidän +aikanamme jo oli profeetoita, jotka ennustivat, että maailma on +vapautunut molemmista jo paljoa ennen tätä aikaa. Olen sangen utelias +kuulemaan, kuinka kirkkolaitos soveltuu nykyiseen +yhteiskuntajärjestelmäänne. Kai teillä on jonkunlainen kansankirkko +kansan asettamine pappeineen?»</p> + +<p>Tohtori Leete nauroi ja kysymys näytti suuresti huvittavan myöskin rouva +Leeteä sekä Editiä.</p> + +<p>»Te mahdatte todellakin pitää meitä sangen omituisina ihmisinä, herra +West», sanoi Edit. »Valtiokirkko oli jo yhdeksännellätoista vuosisadalla +tässä maassa voitettu kanta, ja te luulette, että olemme taantuneet +uudelleen omistamaan sen».</p> + +<p>»Mutta mitenkä voivat vapaat kirkkokunnat ja yksityiset pappismiehet +olla mahdollisia maassa, missä kaikki rakennukset ovat kansan omaisuutta +ja missä jokaisen velvollisuus on palvella teollisuusarmeijassa?» kysyin +minä.</p> + +<p>»Kansan uskonnonharjoittamis-muodot ovat luonnollisesti muuttuneet +jotenkin paljon vuosisadan kuluessa», vastasi tohtori Leete, »mutta +vaikkapa otaksuisimmekin, että ne ovat pysyneet aivan entisellään, +soveltuisivat ne kuitenkin aivan hyvin nykyiseen +yhteiskuntajärjestelmäämme. Kansa antaa jokaisen yksityisen tai +henkilöryhmän käytettäväksi rakennuksen, kunhan siitä taataan vuokra, ja +he saavat käyttää sitä niin kauan kuin vuokra maksetaan. Mitä taas +pappeihin tulee, on menettely yksinkertaisesti seuraava: Jos joukko +henkilöitä haluaa jonkun yksilön palvelusta erityisiin persoonallisiin +tarkoituksiin, joilla ei ole yhteyttä yleisen kansanpalveluksen kanssa, +voivat he, tietysti edellyttäen, että kysymyksenalainen henkilö suostuu +toimeen, päästä aina tarkoituksensa perille aivan samoin kuin +sanomalehdentoimittajan tarvitsijatkin, nimittäin siten, että he +maksavat luottokortistaan kansalle korvauksen kysymyksenalaisen henkilön +työvoiman menettämisestä. Tämä kansalle jostakin yksilöstä suoritettava +korvaus vastaa palkkaa, joka teidän aikakaudellanne suoritettiin +yksilölle itselleen. Mainittua periaatetta voidaan sovittaa kaikkiin +yksityiskohtiin ja tapauksiin, missä ei valtion johto voi tulla +kysymykseen, ja siten on yksityisyrityksillä näillä aloilla ihan täysi +toimintavapaus. – Jos haluatte tänään kuulla saarnaa, voitte joko mennä +kirkkoon sitä varten tai kuunnella sitä täällä kotona».</p> + +<p>»Kuinka minä voin täällä kuunnella saarnaa?»</p> + +<p>»Teidän tulee vain yksinkertaisesti siirtyä määrättynä aikana meidän +kanssamme musiikkihuoneeseen ja etsiä mukava tuoli. On kyllä vielä +nytkin henkilöitä, jotka haluavat kuunnella saarnaa kirkossa, mutta +useimmiten suoritetaan saarnat samoin kuin musiikkiesityksetkin +erityisissä huoneissa, joita rakennettaessa on otettu huomioon kaikki +äänen kuulumiseen vaikuttavat seikat. Nämä huoneet ovat +telefooniyhteydessä tilaajain kotien kanssa. Jos haluatte mieluummin +mennä kirkkoon, tulen kernaasti mukaanne, mutta en tosiaankaan usko, +että voitte missään kuulla parempaa puhetta, kuin täällä kotona. +Sanomalehdestä näkyy, että tänään aamupäivällä saarnaa herra Barton. Hän +puhuu ainoastaan telefoonin välityksellä, väliin +sadanviidenkymmenentuhannen suuruiselle kuulijakunnalle».</p> + +<p>»Vaikka ei muita syitä olisikaan, saisi jo kokeen uutuus ja saarnan +kuunteleminen noin oudoissa oloissa minut kuuntelemaan herra Bartonia», +sanoin minä.</p> + +<p>Kun pari tuntia myöhemmin istuin kirjastossa lukemassa, tuli Edit +hakemaan minua musiikkihuoneeseen, jossa tohtori ja rouva Leete jo +odottivat meitä. Tuskin olimme asettuneet mukavaan asemaan kun kello soi +ja hetken perästä alkoi kuulua miehen ääni, joka puhui meille tavallisen +keskustelun tapaan, kuten olisi itse puhuja ollut samassa huoneessa +piilossa jossakin.</p> + + +<p> </p> + +<center><h2><i>Herra Bartonin saarna.</i></h2></center> + + +<p>Ääni puhui:</p> + +<p>»Viime viikosta saakka on meidän keskuudessamme ollut eräs arvostelija +yhdeksänneltätoista vuosisadalta, elävä edustaja esivanhempaimme +aikakaudelta. Kummaa olisi, jos tuollainen harvinainen tapaus ei saisi +mielikuvitustamme täyteen lentoon. Ehkäpä olemmekin useimmat jo +koettaneet kuvitella mieliimme yhteiskuntaa sellaisena, kuin se oli sata +vuotta sitte, ja asettua mielikuvituksessamme elämään sen aikakauden +elämää. Kehoittaessani teitä luomaan kanssani katsauksen muutamiin tämän +aikakauden oloihin, joita tämä sattunut tapahtuma on saanut minut +miettimään, luulen pikemmin seuraavani teidän omia ajatuksianne, kuin +johdattavani niitä uusiin asioihin».</p> + +<hr> + +<p>Silloin kuiskasi Edit jotakin isälleen, joka nyökäytti päätään ja +kääntyi minuun.</p> + +<p>»Herra West», sanoi hän, »Edit arvelee, että teistä ehkä on tuskallista +kuulla sen suuntaista esitelmää, kuin herra Bartonin puheen alku näyttää +viittaavan. Vaikka niinkin olisi laita, niin ei teidän silti tarvitse +jättää saarnaa kuulematta. Jos haluatte, niin Edit yhdistää langan herra +Sweetserin puhehuoneen kanssa. Siinäkin tapauksessa voin vakuuttaa, että +saatte kuulla hyvän puheen».</p> + +<p>»Älkää millään muotoa!» vastasin. »Paljoa mieluummin haluan kuunnella, +mitä herra Bartonilla on sanottavaa».</p> + +<p>»Kuten tahdotte», vastasi isäntäni.</p> + +<p>Kun tohtori kääntyi minuun, kosketti Edit erästä seinässä olevaa nappia, +jolloin herra Bartonin ääni äkkiä vaikeni. Nyt painoi Edit taas nappia +ja samassa alkoi uudelleen kuulua vakava, myötätuntoinen ääni, joka oli +vaikuttanut minuun suosiollisesti ensi hetkestä saakka.</p> + +<hr> + +<p>Ääni jatkoi:</p> + +<p>»Rohkenen otaksua, että tämä katsaus on vaikuttanut meihin kaikkiin +samalla tavalla, olemme nimittäin kaikki hämmästyneet joutuessamme +ajattelemaan niitä valtavia muutoksia, mitä yksi ainoa lyhyt vuosisata +on saanut aikaan ihmiskunnan sekä henkisessä että aineellisessa +elämässä.</p> + +<p>Kuitenkaan ei ole yhdeksännentoista vuosisadan kansan ja maailman +köyhyyden sekä sen nykyisen rikkauden välinen ero suurempi, kuin mitä +ennenkin on huomattu maailman historiassa – tuskinpa se on suurempi, +kuin esimerkiksi ero Amerikassa seitsemännellätoista vuosisadalla tai +toisin sanoen siirtolaisuuden ensi aikoina vallinneen varattomuuden ja +sen hyvinvoinnin välillä, mihin maa oli kohonnut yhdeksännentoista +vuosisadan lopulla; tuskin suurempi, kuin ero Wilhelm Valloittajan ja +kuningatar Viktorian aikuisen Englannin välillä. Vaikka ei valtion +varallisuus kelvannutkaan silloin kuten nykyjään mittakaavaksi, kun +kansan asema on kysymyksessä, voi se kuitenkin tarjota joitakin +vertauskohtia, kun haluamme arvostella yhdeksännentoista ja +kahdennenkymmenennen vuosisadan välistä eroa yksinomaan aineelliselta +kannalta, katsoen. Mutta kun ryhdymme vertaamaan toisiinsa näiden +kummankin vuosisadan siveellisiä oloja, on edessämme ilmiö, jota +vastaavaa ei ole toista historiassa, etsittäköönpä sitä kuinka etäisiltä +aikakausilta tahansa. Olisi anteeksi annettavaa sanoa: »tässä on +varmaankin tapahtunut ihmetyö». Mutta kun hämmästyksestämme selvittyämme +alamme arvostellen tutkia luuloteltua ihmettä, huomaamme, ettei siinä +olekkaan mitään erinomaista, vielä vähemmän varsinaista ihmettä. +Voidaksemme käsittää tämän ihmeelliseltä näyttävän tosiasian ei meidän +ole laisinkaan tarvis otaksua, että ihmiskunta on siveellisesti +uudestasyntynyt, tai että kaikki pahat on hävitetty ja jätetty +ainoastaan hyvät jälelle. Asia saa aivan luonnollisen ja yksinkertaisen +selityksen, kun otamme huomioon, mitä ympäristön muuttuneet olot +vaikuttavat ihmisten luonteeseen. Ihme johtuu yksinkertaisesti siitä, +että entisen yhteiskuntajärjestelmän sijaan, joka oli rakennettu +itsekkäisyyden ja väärinkäsitetyn oman edun pohjalle, ja joka vetosi +valitettavasti ainoastaan yhteishyötyä vihaaviin ja eläimellisiin +ihmisluonteen puoliin, on tullut uusi järjestelmä, jonka perustuksena on +järkevän epäitsekkäisyyden synnyttämä todellinen oma etu, ja joka vetoaa +ainoastaan jaloihin ja yhteispyrintöjä edistäviin taipumuksiin +ihmisluonteessa.</p> + +<p>Ystäväni, jos tahdotte taas nähdä ihmiset villien eläinten kaltaisina, +jommoisia he näyttävät olleen yhdeksännellätoista vuosisadalla, ei +teidän tarvitse tehdä muuta, kuin asettaa jälleen voimaan vanha +yhteiskunta- ja teollisuusjärjestelmä, joka opetti heidät pitämään +kanssaihmisiään luonnollisina saaliinaan ja etsimään voittoansa toisten +häviöstä. Epäilemättä arvelette, että ei kovinkaan hätä tai puute voisi +pakottaa teitä elämään sillä, minkä voisitte suuremmalla taidollanne tai +voimallanne riistää toisilta, jotka tarvitsevat osansa yhtä hyvin kuin +tekin. Mutta otaksutaanpa, ettei teidän ole pidettävä huolta ainoastaan +omasta elämästänne. Tiedän aivan hyvin, että esi-isäimme joukossa on +täytynyt olla paljon sellaisiakin henkilöitä, jotka olisivat mieluummin +uhranneet oman elämänsä, jos siitä yksistään olisi ollut kysymys, kuin +pitäneet sitä yllä toisten käsistä riistetyllä leivällä. Mutta tätä he +eivät voineet tehdä. Oli rakkaita olentoja, joiden elämä riippui heistä. +Mies rakasti vaimoansa silloin kuten nytkin. Jumala yksin tietänee, +kuinka he uskalsivat tulla isiksi, mutta heillä oli kaikissa tapauksissa +lapsia, joita he epäilemättä rakastivat samoin kuin mekin omiamme – +joita heidän täytyi elättää, vaatettaa, kasvattaa. Lempeimmätkin olennot +tulevat häikäilemättömiksi, kun heidän on huolehdittava sikiöistään, ja +siinä petoeläinten yhteiskunnassa, josta puhun, tekivät juuri hellimmät +tunteet leipätaistelun niin hurjaksi ja julmaksi, kuin se oli. Niiden +tähden, jotka hänestä riippuivat, ei miehellä ollut mitään +valitsemismahdollisuutta, hänen täytyi syöksyä tuohon alentavaan +kamppailuun – täytyi pettää, kehua, tunkea toisia syrjään, väärentää, +ostaa liian halvalla ja myydä liian kalliilla hinnalla, hävittää +kilpaileva liike, jonka avulla hänen naapurinsa elätti pienokaisiansa, +houkutella ihmisiä ostamaan, mitä heidän ei olisi pitänyt ostaa, ja +myymään, mitä heidän ei olisi pitänyt myydä, riistää työntekijöitään, +kiristää velallisiaan ja pettää velkojiaan. Vaikka olisi kauhusta itkien +koettanut etsiä, olisi tuskin voinut löytää alaa, jolla olisi voinut +ansaita elantotarpeensa ja pitää huolta perheestänsä tarvitsematta +polkea heikompaa kilpailijaansa ja riistää leipää hänen suustansa. Yksin +uskonnon palvelijatkin olivat saman julman välttämättömyyden alaiset. He +varottivat seurakuntaansa rahanhimosta, mutta huolenpito perheestä +pakotti heitä aina pitämään silmällä ammatista johtuvia rahatuloja. +Noilla ihmisparoilla ei todellakaan ollut helppo asema: heidän tuli +saarnata ihmisille jalomielisyyttä ja epäitsekkyyttä, vaikka he itse +samoin kuin kaikki muutkin tiesivät aivan hyvin, että nämä hyveet +saattoivat silloisissa oloissa kerjäläissauvan käteen jokaiselle, ken +niitä todella koetti harjoittaa. He saarnasivat siveyslakeja, joita +ihmisten täytyi alituisesti rikkoa itsensäsuojelemisvaiston pakosta. +Katsellessaan kurjaa, epäinhimillistä yhteiskunnallista näytelmää +ympärillään valittivat nämä arvoisat miehet ihmisluonnon turmelusta – +juuri kuin ei itse enkelikin turmeltuisi mokomassa paholaisen koulussa. +Uskokaa minua, hyvät ystäväni, kun vakuutan teille, että ihmisluonteen +jumalallinen alkuperä ei tule näkyviin nykyisenä onnen aikakautena +läheskään yhtä selvästi, kuin noina pahoina päivinä, jolloin ei edes +kovinkaan olemassaolon taistelu, missä armeliaisuus oli sulaa hulluutta, +voinut tykkänään hävittää maailmasta jalomielisyyttä ja hyvyyttä.</p> + +<p>Ei ole vaikea käsittää, kuinka epätoivoisesti miehet ja naiset, jotka +toisissa oloissa olisivat olleet lempeyden ja rakkauden perikuvia, +iskivät ja raatelivat toisiansa haaliessaan rahoja. Meidän on vain +muistettava, mitä merkitsi siihen aikaan olla ilman rahaa, mitä merkitsi +köyhyys. Se merkitsi ruumiillisessa suhteessa nälkää ja janoa, vilun ja +kuumuuden tuskia, sairauden sattuessa hoidon puutetta, terveyden päivinä +lakkaamatonta kovaa työtä. Se merkitsi siveellisessä suhteessa sortoa ja +halveksimista sekä alentavan kohtelun kärsimistä, raakaa käytöstä +nuoruudesta alkaen, lapsellisen viattomuuden, naisellisen sulouden ja +miehen arvon menettämistä. Henkisessä suhteessa se merkitsi +tietämättömyyden kuolettavaa vaikutusta, kaikkien niiden ominaisuuksien +kuihtumista, jotka erottavat ihmisen eläimestä, merkitsi elämän +alentumista ainoastaan ruumiillisten toimintain kiertokuluksi.</p> + +<p>Ystäväni, jos teidän täytyisi valita joko tällainen kohtalo itsellenne +ja lapsillenne tai alkaa tavoitella kultaa äsken kuvailemallani tavalla, +niin kuinkahan kauan luulette kestävän, ennenkuin olisitte vaipuneet +samalle siveellisyyden asteelle, kuin esi-isänne olivat?</p> + +<p>Pari kolme vuosisataa sitte tehtiin Intiassa eräs hirmutyö niin +inhoittavassa ja kauheassa muodossa, että se näyttää aina pysyvän +ihmiskunnan muistissa, vaikka ei siinä surmansa saaneiden lukumäärä +ollutkaan suuri. Joukko englantilaisia vankeja suljettiin vankikoppiin, +jossa ei riittänyt ilmaa kymmenennellekään osalle heistä. Nuo onnettomat +olivat urhoollisia miehiä ja hyviä tovereita, mutta kun kuoleman tuskat +alkoivat kouristella heitä ja he olivat tukehtumaisillaan, unhottivat he +kaiken muun ja joutuivat kauheaan taisteluun kukin yksikseen kaikkia +muita vastaan, raivataksensa itsellensä tien eräässä seinässä olevan +pienen reiän luo, josta voi saada henkäyksen ilmaa. Se oli taistelua, +joka muutti ihmiset metsän pedoiksi. Kun elämään jääneet kertoivat sen +kauhuja, tärisytti se esivanhempiamme niin syvästi, että vielä sata +vuotta myöhemmin näemme tapahtumaa alituisesti mainittavan +kirjallisuudessa kuvaavana esimerkkinä äärimmäisestä inhimillisestä +kurjuudesta, joka on yhtä inhoittavaa ruumiillisessa kuin henkisessäkin +suhteessa. Esi-isämme lienevät tuskin voineet aavistaa, että Kalkuttan +»musta luola» sisään suljettuine, hulluuden rajoille joutuneine +miehineen, jotka raatelivat ja polkivat toisiansa maahan anastaaksensa +itsellensä paikan ilma-aukon vieressä, on meidän mielestämme erinomaisen +sattuva kuva heidän aikakautensa yhteiskunnasta. Kuitenkaan ei kuva +vielä sellaisenaan ole täysin vastaava, siitä puuttuu eräs puoli. +Kalkuttan mustassa luolassa ei ollut hentoja naisia, ei pieniä lapsia, +voimattomia vanhuksia eikä vaivaisia taistelussa osallisina. Siellä +joutuivat kärsimään ainoastaan vahvat miehet.</p> + +<p>Kun ajattelemme, että vanha yhteiskuntajärjestelmä, josta olen puhunut, +vallitsi koko yhdeksännentoista vuosisadan, kun taas uusi sen sijalle +astunut järjestelmä jo näyttää meistä vanhalta, koska eivät isämmekään +ole nähneet muuta kuin sen, täytyy meidän ihmetellä sitä nopeutta, millä +tämä perusteellinen muutos on tapahtunut, joka ulottui laveammalle kuin +ihmiskunnan kokemukset millään edellisellä aikakaudella. Mutta jos +katselemme ihmishengen kehityskantaa yhdeksännentoista vuosisadan viime +neljänneksellä, katoaa kummastuksemme. Vaikka emme voikaan sanoa, että +yksikään senaikuinen yhteiskunta olisi ollut yleisesti sivistynyt siinä +merkityksessä, missä tätä sanaa nyt käytämme, voitiin kuitenkin +silloinkin elävää sukupolvea jo kutsua sivistyneeksi edellisiin +verraten. Tämän suhteellisesti alhaisenkin sivistyskannan +välttämättömänä seurauksena oli, että yhteiskuntajärjestelmän puutteita +ja heikkouksia alettiin huomata yleisemmin kuin koskaan ennen. On kyllä +totta, että nämä puutteellisuudet olivat aikaisemmin olleet suuremmat, +paljoakin suuremmat. Mutta kohoava kansanvalistus vasta toi ne selvästi +näkyviin, aivan samoin kuin aamun sarastus valaisee kaikki ympäristössä +vallitsevan saastan, joka pimeässä ehkä vielä näytti siedettävältä. Sen +ajan kirjallisuudessa ilmenee pysyvänä sivusäveleenä sääliväisyys köyhiä +ja onnettomia kohtaan ja suuttumuksen purkaukset, kun +yhteiskuntakoneisto oli niin peräti kykenemätön poistamaan ihmiskunnassa +vallitsevaa kurjuutta. Nämä myötätuntoisuuden ilmaukset osottavat +selvästi, että aikakauden jaloimmat henkilöt jo ainakin silloin tällöin +täysin käsittivät heitä ympäröitseväin olojen inhottavan mädännäisyyden, +ja että elämä kävi tunteellisimmille ja jaloimmille ihmisille tämän +myötätuntoisuuden tähden melkeinpä sietämättömäksi.</p> + +<p>Vaikka aate ihmiskuntaperheen elävästä yhteydestä ja veljeysaatteen +toteuttamisesta ei ollutkaan vielä kehittynyt läheskään siinä määrässä, +että yhdeksännentoista vuosisadan ihmiset olisivat tunnustaneet sen +järkähtämättömäksi siveelliseksi periaatteeksi, kuten nyt on laita, +erehtyisimme kuitenkin, jos otaksuisimme, ettei heillä ollut laisinkaan +tätä vastaavia tunteita. Voisin luetella muutamain sen aikuisten +kirjailijain teoksista useita sangen kauniita kohtia, jotka osottavat, +että jotkut harvat jo käsittivät tämän aatteen aivan selvästi ja +epäilemättä sangen monet sitä hämärästi aavistivat. Sen lisäksi on +meidän muistettava, että yhdeksästoista vuosisata oli ainakin +nimellisesti kristillinen, ja se tosiasia, että yhteiskunnan koko +teollisuus- ja kauppajärjestelmä oli täysin anttikristillisellä +pohjalla, lienee myöskin osaltaan vaikuttanut asiaan, vaikka myönnän, +että tämä vaikutus olikin sangen pieni ainakin niihin, jotka +nimellisesti tunnustivat olevansa Jesuksen Kristuksen seuraajia.</p> + +<p>Sangen omituisen ilmiön huomaamme, jos ryhdymme tutkimaan, minkätähden +mainitsemani uskonnollinen puoli vaikutti niin vähän, minkätähden +yhteiskunnallisia epäkohtia yleensä kärsittiin vielä sittenkin, kun +kansan suuri enemmistö oli tullut huomaamaan niiden kohtuuttoman +vääryyden, ja miksi tyydyttiin miettimään ainoastaan pieniä parannuksia +kurjiin oloihin. Sentähden, että parhaimmatkin sen aikakauden henkilöt +uskoivat vahvasti, että pysyvän yhteiskuntajärjestelmän perusteiksi +voidaan asettaa ainoastaan huonoimmat ihmisluonteen taipumukset. Heille +oli opetettu ja he uskoivat, että ihmiskuntaa piti koossa ainoastaan +voitonhimo ja itsekkäisyys, ja että kaikki ihmisten keskinäiset siteet +höltyisivät, jos näiden vaikuttimien kärkeä koetettaisiin katkaista tai +niiden alaa rajoittaa. Sanalla sanoen: ihmiset uskoivat aivan +päinvastoin kuin me – yksinpä nekin, jotka olisivat halunneet uskoa +toisin – he luulivat, että yhteiskunnan koossapitävänä voimana olivat +yhteiskuntaelämää hajoittavat eikä sitä edistävät ihmisten taipumukset. +Heidän mielestään oli aivan selvää ja luonnollista, että ihmiset elivät +yhteiskunnissa ainoastaan voidakseen pettää ja sortaa toisiaan sekä +tullakseen vuorostaan itse petetyiksi ja sorretuiksi, ja että +yhteiskunta, jossa nämä pyrinnöt pääsivät esteettömästi vaikuttamaan, +voi menestyä, kun taas kaikkien etua tarkoittavalle +yhteistoiminta-aatteelle perustetulla yhteiskuntajärjestelmällä oli +heidän mielestään sangen pieni menestymismahdollisuus. Näyttää tykkänään +mielettömältä vaatia ihmisiä nykyjään uskomaan, että ihmiskunta on +todellakin joskus pitänyt tuollaisia järjettömiä otaksumisia tosina. +Mutta varma historiallinen tosiasia on, että esivanhempamme uskoivat +niitä, ja yhtä selvästi on todistettu, että juuri tämä nurinkurinen +luulo viivytti niin kauan vanhan yhteiskuntajärjestelmän poistamista +vielä sittenkin, vaikka jo yleensä huomattiin ja tunnustettiin sen +sietämättömät epäkohdat. Tästä myöskin johtuu yhdeksännentoista +vuosisadan viime neljänneksellä kirjallisuudessa ilmestyvä syvä +toivottomuus, runoissa kuvastuva synkkämielisyyden väre ja humorin +kyynillisyys.</p> + +<p>Tunnettiin, että ihmiskunnan asema oli sietämätön, mutta ei laisinkaan +käsitetty, miten sitä voisi parantaa. Luultiin, että kehitys oli vienyt +ihmiskunnan umpisokkeloon, josta se ei enää päässyt ulos. Tämän +aikakauden ihmisten mielialaa valaisevat räikeästi muutamat meille +säilyneet kirjoitukset, joita tiedonhaluiset voivat vieläkin tutkia +kirjastoissamme. Niissä koetetaan pitkien ja vaikeiden todistelujen +kautta osottaa, että huolimatta ihmisten kurjasta asemasta, on eräiden +vähäpätöisten syitten tähden kuitenkin parempi elää huonoakin elämää, +kuin lopettaa se! Kun ihmiset halveksivat itsiänsä, halveksivat he +myöskin luojaansa. Uskonto rappeutui rappeutumistaan. Epätoivon ja pelon +pilviseltä taivaalta tunki ainoastaan heikkoja ja kalpeita säteitä +valaisemaan maassa vallitsevaa toivotonta sekasortoa. Surkuteltavalta +mielettömyydeltä näyttää meistä todellakin, että ihmiset epäilivät +häntäkin, jonka henki eli heidän rinnassaan, tai pelkäsivät senkin +kättä, joka heitä talutti. Mutta meidän on muistettava, että lapset, +jotka ovat päivällä rohkeita, ovat väliin yöllä käsittämättömän +pelkureita. Sen jälkeen on jo tullut aamu. Kahdennellakymmenennellä +vuosisadalla on sangen helppo uskoa, että Jumala on ihmisten isä.</p> + +<p>Esitelmän ahtaissa kehyksissä olen luonnollisesti voinut ainoastaan +lyhyesti viitata muutamiin seikkoihin, jotka valmistivat ihmisten mieliä +ottamaan vastaan vanhan järjestelmän muutosta uudeksi. Samoin olen +voinut ainoastaan pääpiirteissään esittää muutamia vanhoillisuuden ja +toivottomuuden ilmiöitä, jotka hetkisen estivät edistyksen kulkua, +vaikka sen aika jo oli tullut. Ne, jotka ihmettelevät muutoksen +äkillistä nopeutta sitte kun sen toimeenpano oli huomattu mahdolliseksi, +unhottavat sen hurmaavan vaikutuksen, minkä toivo tekee ihmismieleen, +joka jo kauan sitten on lakannut toivomasta, vaipunut synkän epätoivon +helmaan. Kun aurinko nousee niin pitkän ja synkän yön perästä, täytyy +sen vaikuttaa huikaisevasti. Siitä hetkestä alkaen, kun ihmiset +uskalsivat uskoa, että ihmiskunta ei ollutkaan määrätty jäämään +kääpiöksi, joka jo oli kehittynyt täyteen kokoonsa, vaan että sillä oli +edessään ääretön kehittymismahdollisuus, lienee vastavaikutuksen +puhkeaminen ollut valtava. Ei mikään voinut vastustaa tätä uuden uskon +synnyttämää innostusta.</p> + +<p>Silloin ihmiskunta varmaankin tunsi taistelevansa asian puolesta, johon +verrattuna historian suurimmatkin liikkeet olivat mitättömiä. +Ihmiskunnalla olisi ollut käytettävänä miljoonia marttyyrejä, mutta +juuri sentähden niitä ei tarvittu tällä kertaa ensinkään. Vanhan +maailman pienten valtioitten palatsivallankumoukset olivat useinkin +maksaneet enemmän verta, kuin koko se suunnaton olojen muutos, mikä +vihdoinkin saattoi ihmiskunnan oikealle tielle.</p> + +<p>Sen henkilön, kenen on sallittu elää nykyisellä loistavalla +aikakaudella, ei sovi toivoa toisenlaista kohtaloa osakseen. Mutta siitä +huolimatta olen minä ajatellut, että mielelläni luopuisin tästä +valoisasta, kultaisesta nykyisyydestäkin, jos voisin sen vaihtaa tuohon +myrskyiseen, levottomaan murrosaikaan, jolloin sankarit mursivat +tulevaisuuden teljetyt portit ja toivottoman joukon silmien eteen +avautui synkän muurin asemasta, mikä ennen oli sulkenut heiltä tien, +ääretön, lumoava kehittymismahdollisuus, jonka päämäärää emme vieläkään +voi nähdä huikaisevan valonpaljouden tähden. Kukapa voinee väittää, +ystäväni, ettei nykyistä onnen ja nautinnon aikakauttakin kannattaisi +vaihtaa elämään, jossa pienikin vaikutin on vipu, minkä painosta +vuosisadat vapisevat ja nousevat perustuksiltaan?</p> + +<p>Tunnemme kaikki tuon viimeisen suurimman ja vähimmän verta vaatineen +vallankumouksen historian. Yhden ainoan miespolven ajalla luopuivat +ihmiset kaikista raakalaisaikakauden tottumuksista ja tavoista sekä +omistivat yhteiskuntamuodon, joka oli kyllin arvokas järkeville, +vapaille ihmisille. He luopuivat ryöstöjärjestelmästään, alkoivat +työskennellä yksimielisesti. He oppivat äkkiä sen viisauden, että +yhteistoiminta ja veljeys on sekä rikkauden että onnen lähde. Niin kauan +kuin kysymykset: »mitä minä syön, mitä minä juon, mitä minä puen +ylleni», koskivat ainoastaan yksilön omaa persoonaa, synnyttivät ne +alituista pelkoa ja huolta. Mutta kun asiaa ei enää katsottu +yksilölliseltä vaan veljelliseltä, yhteiskunnalliselta kannalta – kun +kysyttiin: »mitä <i>me</i> syömme, mitä <i>me</i> juomme, mitä <i>me</i> puemme +yllemme», raukesivat kaikki vaikeudet itsestään.</p> + +<p>Kun ihmiskunta oli koettanut ratkaista elantokysymystä individualismin +kannalta, oli yrityksen seurauksena orjuutta ja kurjuutta ihmisten +suurelle enemmistölle. Mutta tuskin oli kansa tullut ainoaksi pääoman +omistajaksi ja työnantajaksi, kun puutteen sijaan tuli ylellisyys ja +viimeisetkin toistensa nöyryytyksen jäljet katosivat maan päältä. +Orjuus, jota vastaan oli suunnattu niin monta turhaa iskua, käyty niin +monta turhaa taistelua, oli vihdoinkin kuollut.</p> + +<p>Naisten ei tarvinnut enää ottaa vastaan elantotarpeitaan armopaloina +miehiltä, ei työntekijäin työnantajilta eikä köyhien rikkailta, vaan +kaikki saivat osansa yhteisestä varastosta kuten lapset isänsä pöydältä. +Ei kukaan enää voinut käyttää kanssaihmistään välikappaleena +hankkiakseen voittoa itselleen. Ainoa persoonallinen voitto, jonka +muilta ihmisiltä voi hankkia, oli heidän kunnioituksensa. Kansalaisten +keskinäisissä suhteissa ei ollut enää tilaa röyhkeydelle eikä +matelevaisuudelle. Ensi kerran sitte luomisen seisoi jokainen ihminen +suorana, pystypäisenä Jumalansa edessä. Puutteen pelko ja voitonhimo +lakkasivat vaikuttamasta ja katosivat, kun jokaiselle taattiin runsas +toimeentulo eikä kukaan voinut haalia itselleen kohtuuttomia +omaisuuksia. Ei ollut enää kerjäläisiä eikä armopalojen jakajia. Oikeus +riisti armeliaisuudelta kaiken toiminta-alan. Kymmenen käskyä kävivät +melkein tarpeettomiksi ja vanheutuneiksi maailmassa, jossa ei ollut +mitään syytä varastaa, ei mitään aihetta valehdella joko sitte pelosta +tai oman edun tähden, ei mitään kadehtimisen syytä, kun kaikki olivat +samanlaisessa asemassa, ja aniharvoja väkivaltaisuuden töitä, kun +ihmiset eivät enää voineet vahingoittaa toisiansa. Vanha, niin monen +aikakauden pilkkaama unelma ihmisten vapaudesta, veljeydestä ja +vertaisuudesta oli vihdoinkin toteutunut.</p> + +<p>Samoin kuin jalomielisyys, oikeudentunto ja sääliväisyys olivat entisen +yhteiskuntajärjestelmän vallitessa vain haitaksi sille henkilölle, jolla +näitä ominaisuuksia oli, samoin joutui kovasydämisyys, voitonhimo ja +itsekkäisyys uudessa yhteiskunnassa ristiriitaan ympäristönsä kanssa. +Kun ei elämänehtojen hankkiminen enää – ensi kerran koko ihmiskunnan +elämässä – kehittänyt ihmisluonteen eläimellisiä ominaisuuksia, ja kun +kaikki se hyöty, mikä ennen oli ollut itsekkäisyydestä, oli niin +täydellisesti kadonnut, että nyt päinvastoin oli etua epäitsekkyydestä, +voitiin vasta ensi kerran selvästi huomata, minkälainen turmeltumaton +ihmisluonne oikeastaan oli. Kaikki alhaiset, huonot taipumukset, jotka +tähän saakka olivat rehevästi rehottaneet ja työntäneet hyvät puolet +kokonaan varjoon, kuivuivat nyt kuten kellarissa kasvaneet sienet +päivänvalossa, ja ihmisluonteen jalot ominaisuudet puhkesivat sellaiseen +kukoistukseen, että entiset pilkkaajat alkoivat pitää ylistyspuheita, ja +ihmiskunta joutui ensi kerran eläissään kiusaukseen rakastaa itseään. +Ennen pitkää huomattiin todeksi – mitä eivät entisaikain papit ja +filosoofit ikinä olisi uskoneet – että ihmisluonne itse asiassa on +pohjaltaan hyvä eikä paha, että ihmiset ovat luonteeltaan ja +mielenlaadultaan jaloja eivätkä itsekkäitä, sääliväisiä eivätkä julmia, +lempeitä eivätkä röyhkeitä, jumalallisia pyrinnöissään ja pyhän +uhrautuvaisuuden sekä hellyydentunteitten innostuttamina todellisia +jumaluuden kuvia eivätkä sen irvikuvia, kuten he ennen näyttivät olevan. +Alituiset, kautta lukemattomain sukupolvien jatkuneet kurjat olot ja +elantosuhteet, jotka olisivat voineet turmella kuten sanoin itse +enkelinkin, eivät olleet voineet sanottavasti muuttaa ihmisen +luonnollista aateliutta, ja heti kun nämä turmiolliset kahleet +katkaistiin, ponnahti ihmiskunta kuten väkivaltaisesti taivutettu puu +alkuperäiseen ylevään asemaansa.</p> + +<p>Pukeakseni koko asian vertauksen ahtaasen muotoon, voin verrata entistä +ihmiskuntaa suohon istutettuun ruusupensaaseen, jonka täytyi juoda sen +mustaa rämevettä, hengittää päivällä sen myrkyllistä, sumuista ilmaa ja +kärsiä yöllä sen kylmiä, kosteita henkäyksiä. Lukuisat puutarhurit +olivat polvi polvelta koettaneet parhaansa, saadaksensa sen kukkimaan, +mutta jos siihen joskus ilmestyikin puoleksi avautunut nuppu, kalvoi +mato jo senkin sisustaa, ja kaikki puuhat raukesivat tyhjään. Useat +väittivätkin aivan todella, että pensas ei ollutkaan ruusu, vaan +vahingollinen kasvi, joka oikeastaan pitäisi repiä irti ja polttaa. +Puutarhurit arvelivat kuitenkin yleisesti, että kasvi kyllä kuuluu +ruusujen sukuun, mutta sitä vaivaa joku salainen, parantumaton tauti, +joka estää kukkaset puhkeamasta ja muutenkin tekee koko kasvin niin +kurjan ja huonon näköiseksi. Oli kyllä muutamia sellaisiakin henkilöitä, +jotka väittivät, että pensas on hyvä, mutta vika on sopimattomassa +maassa, ja jos kasvi istutetaan uuteen sopivaan paikkaan, menestyy se +paremmin. Mutta nämä henkilöt eivät olleet ammattipuutarhureita, ja kun +viimeksimainitut alkoivat soimata heitä haaveksijoiksi ja +tuulenpieksäjiksi, alkoi kansakin enimmäkseen pitää heitä sellaisina. +Alkoivatpa muutamat kuuluisat siveyssaarnaajat vielä väittää, että +vaikkapa täytyykin selvien todisteiden pakosta myöntää, että pensas +mahdollisesti menestyisi paremmin toisessa paikassa, on paljoa +arvokkaampaa ja kasvattavampaa sille itselleen, että se koettaa kukkia +suossa, kuin suotuisemmissa olosuhteissa saavutettu menestys. Nuput, +jotka pääsevät aukeamaan, voivat kyllä olla hyvin harvinaisia ja niistä +puhenneet kukat värittömiä sekä tuoksuttomia, mutta nepä edustavatkin +siveelliseltä kannalta katsoen paljoa suurempaa voimaa, kuin puutarhassa +vaivatta kehittyneet kukkaset.</p> + +<p>Ammattipuutarhurien ja siveyssaarnaajain tahto pääsi voitolle. +Ruusupensas sai olla suossa, ja vanhaa menettelyä jatkettiin. Yhtä +mittaa kaadettiin sen juurille uusia lantaseoksia. Matoja koetettiin +tappaa ja kaikkialle ilmestyvää hometta sekä loiskasvia poistaa +lukemattomilla keinoilla, joita jokaista kehuttiin parhaaksi ja +ainoaksi. Siten jatkui sangen kauan. Väliin luuli joku huomaavansa +pensaassa heikkoja ulkonaisia parantumisen oireita, mutta toiset +väittivät päinvastoin, että pensas näytti entistä kurjemmalta. Yleensä +oli mahdotonta sanoa, oliko mitään huomattavaa muutosta tapahtunut. +Vihdoin sitte, kun yleensä epäiltiin, tuleeko pensaasta entisellä +paikalla mitään, otettiin kysymys pensaan muuttamisesta toiseen paikkaan +uudelleen harkittavaksi, ja tällä kertaa siihen suostuttiin. +»Koettakaamme», sanottiin yleensä, »ehkäpä se menestyy muualla paremmin. +Tuossa sitä ei kannata enää hoitaa». Ja niin muutettiin ihmiskunnan +ruusupensas ja istutettiin hyvään, lämpöiseen, kuivaan maahan, jossa +sitä aurinko kylvetti päivällä, tähdet vartioitsivat yöllä, ja lauhkea +etelätuuli hyväili sen lehtiä. Silloin huomattiin, että se todellakin +oli ruusupensas. Madot ja loiskasvit katosivat siitä itsestään, ja sen +oksia peittivät mitä ihanimmat punaiset kukat, joiden tuoksu täytti koko +maailman.</p> + +<p>Takuuna meille määrätystä korkeasta tarkoitusperästä on se, että Luoja +on asettanut sydämiimme rajattoman täydellisyyden mittakaavan, jota +käyttäen saavuttamamme voitot aina näyttävät vähäpätöisiltä, eikä +päämäärämme näytä koskaan tulevan sen lähemmäksi. Jos esi-isämme +olisivat voineet aavistaa, että syntyy yhteiskunta, jossa ihmiset elävät +veljesten tavoin sovussa keskenään ilman riitoja, kateutta, +väkivaltaisuuksia ja sortoa, jossa he saavat itse valitsemallaan +ammattialalla suorittamansa kohtuullisen, ei koskaan terveyttä +rasittavan työn palkkioksi ylläpidon, mikä vapauttaa heidät kokonaan +huomispäivän huolista, joten heidän on yhtä vähän tarvis murehtia +toimeentulostaan, kuin puun, minkä juuria vesirikas, kuivumaton puro +kastelee – jos he olisivat voineet kuvitella tällaisen tilan +mahdolliseksi, olisi se näyttänyt heidän mielestään paratiisilta. He +olisivat sekoittaneet sen yhteen taivaskäsitteensä kanssa eivätkä olisi +voineet uneksiakkaan, että tuon tilan saavuttaneilla olisi enää mitään, +mitä toivoa tai mihin pyrkiä.</p> + +<p>Mutta kuinkas on meidän laitamme jotka seisomme sillä huipulla, mikä +heille kaukaa häämötti? Olemmehan jo melkein unhottaneet, ettei +ihmiskunnan asema aina ole ollut samanlainen kuin nyt. Muistamme sen +vasta sitte kun joku erityinen tapahtuma sitä meille erityisesti +muistuttaa, kuten äsken on käynyt. Ja mielikuvituksemme on vaikea enää +luoda silmiemme eteen läheistenkään esivanhempaimme +yhteiskuntajärjestelmää. Se tuntuu meistä omituiselta ja naurettavalta. +Eikä aineellista toimeentuloa koskevan kysymyksen ratkaisu, joka on +poistanut surut ja rikokset maailmasta, kelpaa mielestämme enää +lopulliseksi pyrintöjen päämääräksi. Me pidämme sitä päinvastoin +ainoastaan ihmiskunnan yhä jatkuvan, todellisen kehityksen ensi +askeleena. Olemme vain heittäneet pois hartioiltamme tarpeettoman ja +kiusallisen taakan, joka esti esi-isiämme todenperään pyrkimästä +olemisen lopullista päämäärää kohti. Me olemme yksinkertaisesti +riisuneet vain yltämme liiat vaatteet alkaaksemme kilpajuoksun – siinä +kaikki. Me olemme kuten lapsi, joka juuri on oppinut seisomaan ja +opettelee kävelemään. Lapsen kannalta katsoen on ensimäinen askel suuri +tapahtuma. Voimme ajatella hänen kuvittelevan mielessään, ettei tämän +voiton jälkeen ole enää paljoa saavutettavissakaan, mutta vuoden +kuluttua hän ei enää muistakkaan, ettei hän ole osannut aina käydä. +Hänen näköpiirinsä vain laajeni, kun hän nousi seisomaan, ja kävi yhä +avarammaksi, kun hän alkoi liikkua. Hänen ensi askeleensa olikin todella +eräässä suhteessa sangen tärkeä: se oli radan alkukohta, ei päämäärä. +Silloin vasta todellinen kehitys alkoi. Kun ihmiskunta vapautui viime +vuosisadalla aineellisen toimeentulon tuottamista huolista, jotka +vaativat palvelukseensa sen kaikki sekä henkiset että ruumiilliset +voimat, voidaan tätä tapausta pitää ikäänkuin jonkunlaisena +uudestasyntymisenä. Jos ei sitä olisi tapahtunut, olisi sen ensimäinen +syntyminen elämään, joka oli yhtämittainen, raskas taakka, ollut suuri +vääryys. Mutta tämä uudestasyntyminen korjasi ensimäisen vääryyden. Sen +jälkeen on ihmiskunta astunut uuteen henkisen edistyksen aikakauteen. +Kehitys on tuonut esiin uusia, korkeampia luonteen ominaisuuksia, joiden +olemassaoloa esi-isämme voivat tuskin aavistaa. Yhdeksännentoista +vuosisadan syvän synkkämielisyyden ja ihmiskunnan tulevaisuutta koskevan +pimeän toivottomuuden sijaan on nyt astunut meidän aikakautemme +elähdyttävänä aatteena valtava, mahtava käsitys siitä, että meidän +maallinen elämämme tarjoaa ihmisluonteelle tilaisuuden rajattomaan +kehitykseen. Me tunnustamme ihmiskunnan ruumiillisen, henkisen ja +siveellisen, polvi polvelta yhä korkeammalle ja syvemmälle ulottuvan +kehittymisen ja jalostamisen ainoaksi suureksi päämääräksi, joka on mitä +suurimpain ponnistusten ja uhrausten arvoinen. Uskomme, että ihmiskunta +on vasta nyt astunut sille tielle, missä ne aikeet, joita Jumalalla sen +suhteen on, voivat toteutua, ja missä jokainen sukupolvi merkitsee +ylöspäin astuttua askelta.</p> + +<p>Jos kysytte, mitä on odotettavissa sitte, kun lukemattomat sukupolvet +ovat syntyneet ja kuolleet, vastaan minä, että pitkä ja avara kehityksen +tie on edessämme avoinna, mutta sen pää katoaa huikaisevaan valoon. +Sillä ihminen voi palata Jumalansa luo, »missä oikea kotimme on», kahta +tietä myöten. Yksilö palaa sinne kuoleman tietä, ihmiskunta +kokonaisuudessaan kehityksensä täydellisentymisen kautta, jolloin +siemeneen kätketty jumalallinen salaisuus paljastuu täydessä +kirkkaudessaan. Kyynelsilmin käännymme synkästä menneisyydestä loistavaa +tulevaisuutta kohti ja silmiämme varjoten kiirehdimme eteenpäin. +Ihmiskunnan pitkä, kolkko talvi on ohi. Sen kesä on tullut. Se on +murtanut kotelonsa. Taivas on sen tarkoitusperänä».</p> + + +<p> </p> + +<center><h2>SEITSEMÄSKOLMATTA LUKU.</h2></center> + + +<p>Sunnuntain iltapuoli oli minusta aina entisessä elämässäni sangen ikävä, +en tiedä sanoa minkätähden. Silloin olin aina erinomaisen herkkä +vaipumaan synkkämielisyyteen, ja koko elämä tuntui käsittämättömän +värittömältä, kolkolta sekä yhdentekevältä. Hetket, jotka tavallisesti +kantoivat minua keveästi siivillään, kadottivat lentokykynsä ja +vaipuivat sitä lähemmäksi maata, kuta enemmän ilta kului, kunnes ne +vihdoin liikkuivat eteenpäin ainoastaan suurella vaivalla matelemalla. +Vanhan tottumuksen synnyttämä aateyhtymä lienee ehkä osaksi ollut syynä +siihen, että ympäristölläni tapahtuneista tavattoman suurista +muutoksista huolimatta vaivuin tänäkin kahdennenkymmenennen vuosisadan +ensimäisenä sunnuntai-iltanani syvän alakuloisuuden valtaan.</p> + +<p>Tällä kertaa oli alakuloisuuteeni jotakin syytäkin. Se ei ollut +epämääräistä surumielisyyttä, kuten aina ennen, vaan omituisen asemani +synnyttämää ja siis sangen oikeutettua mielen synkkyyttä. Herra Barton +oli saarnassaan alituisesti huomauttanut, mikä tavattoman syvä +siveellinen juopa on sen vuosisadan välillä johon oikeastaan kuulun, ja +sen vuosisadan välillä, missä nyt elän. Nämä huomautukset vaikuttivat +luonnollisesti sen, että tunsin itseni yhä yksinäisemmäksi minua +ympäröitsevän maailman keskuudessa. Hänen maltillisesta ja +filosoofisesta esityksestään huolimatta eivät sanansa voineet olla +herättämättä mielessäni sitä vakaumusta, että minä, inhotun aikakauden +edustaja, synnytin ympäristössäni ainoastaan säälin, uteliaisuuden ja +vastenmielisyyden sekavia tunteita.</p> + +<p>Se erinomainen ystävällisyys, jota tohtori Leete ja hänen perheensä +olivat minulle osottaneet, ja ennen kaikkea Editin hyvyys oli tähän +saakka estänyt minua selvästi käsittämästä, että heidän todelliset +tunteensa minua kohtaan olivat luonnollisesti samat, kuin koko sen +sukupolven, jonka jäseniä he olivat. Niin tuskalliselta kuin tämä +havaanto tuntuikin, olisin sen vielä voinut kestää tohtoriin ja hänen +rakastettavaan rouvaansa nähden. Mutta sitä ajatusta en voinut sietää, +että Editkin tunsi samaa kuin hänen aikalaisensa.</p> + +<p>Se musertava vaikutus, minkä tämä aivan yksinkertaisen ja luonnollisen +tosiasiain myöhäinen huomaaminen teki minuun, paljasti silmieni eteen +erään seikan, jonka lukija ehkä on jo arvannut – minä rakastin Editiä.</p> + +<p>Olikos tässä sitte mitään kummaa? Tuo tärisyttävä tapaus, jolloin +varsinainen läheisempi tuttavuutemme alkoi, kun hänen kätensä veti minut +takaisin mielipuolisuuden kuilusta, johon olin vaipumaisillani, se +tosiasia, että hänen sääliväisyytensä oli se elinvoima, joka piti minua +yllä tässä uudessa ympäristössä ja teki sen siedettäväksi, tottumukseni, +kun olin aina pitänyt häntä välittäjänäni itseni ja ulkomaailman välillä +aivan toisessa merkityksessä, kuin hänen isäänsä – kaikki nämä seikat +olivat tietysti omiaan johtamaan samaan tulokseen, johon Editin lempeä +rakastettavaisuus ja ulkonainen kauneus olisivat yksinäänkin riittäneet. +Oli aivan luonnollista, että Edit oli minusta ainoa nainen maailmassa, +vieläpä ihan toisessa merkityksessä, kuin muille rakastuneille +rakastettunsa. Kun nyt äkkiä tulin huomaamaan, kuinka turhia äsken +heränneet toiveeni olivat, kärsin kaikki halveksitun rakastajan tuskat +sekä tunsin sen lisäksi olevani niin toivottoman yksinäinen, niin +täydellisesti hyljätty, ettei kukaan rakastaja, kuinka onneton lienee +ollutkin, ole koskaan voinut sellaista tuntea. Isäntäväkeni huomasivat +nähtävästi alakuloisuuteni ja koettivat parhaansa mukaan huvittaa minua. +Varsinkin oli Edit minun tähteni suruissaan, sen havaitsin selvästi. +Mutta minä olin yhtä mieletön, kuin kaikki muutkin rakastuneet. Kun olin +kerran, typerästi kyllä uneksinut voittavani hänen rakkautensa, ei hänen +ystävyytensä, joka sitäpaitse oli, kuten varmaan tiesin, ainoastaan +sääliä, ollut mielestäni minkään arvoinen.</p> + +<p>Vetäysin yksin huoneeseeni ja olin siellä melkein koko iltapäivän. Illan +hämärässä menin puutarhaan kävelemään. Päivä oli ollut pilvinen. Lämmin, +tyven ilma haiskahti syksylle. Jouduttuani lähelle maanalaista +kammiotani poikkesin sinne sisälle ja istuin.</p> + +<p>»Tässä on», sanoin minä itsekseni, »ainoa kotini, mitä minulla on. Tänne +tahdon jäädä, enkä poistu täältä enää koskaan».</p> + +<p>Tuon tutun ympäristöni avulla etsin jonkunlaista surumielistä lohdutusta +siitä, että koetin palauttaa mieleeni entisaikojen elämää ja manata +esiin tuttuja olentoja sekä kasvoja, joita olin aikaisemmassa elämässäni +nähnyt ympärilläni. Mutta yritykseni olivat turhia. Nuo olennot eivät +eläneet enään. Taivaan tähdet olivat jo lähes vuosisadan tuikkineet Edit +Bartlettin, jopa koko minun aikuiseni sukupolven haudoille.</p> + +<p>Entisyys oli kuollut, kokonaisen vuosisadan paino oli murskannut sen +pirstaleiksi, ja nykyisyys oli minulta sulettu. Minulle ei ollut tilaa +missään. En ollut kuollut enkä oikeastaan eläväkään.</p> + +<p>»Suokaa anteeksi, että seurasin teitä!»</p> + +<p>Katsahdin ylös. Edit seisoi maanalaisen suojani ovella ja katseli minua +hymyillen, mutta hänen silmissään kuvastui osanottava suru.</p> + +<p>»Käskekää minut pois jos häiritsen teitä», sanoi hän. »Näimme, että +olette alakuloinen, ja kuten muistatte, olette luvannut sanoa aina +minulle, jos sellaista sattuu. Ette ole pitänytkään sanaanne».</p> + +<p>Nousin ja lähestyin ovea. Koetin hymyillä, mutta se onnistui sangen +huonosti, sillä nähdessäni tuon suloisen olennon edessäni, tunsin +asemani kurjuuden vielä selvemmin kuin ennen.</p> + +<p>»Tuntui mielestäni vain hiukan yksinäiseltä, siinä kaikki», sanoin. +»Ettekö ole tullut koskaan ajatelleeksi, että olen yksinäisempi olento, +kuin ainoakaan ihminen koskaan on ollut. Tarvittaisiinpa tosiaan aivan +uusi sana jos mieli kuvata minun asemaani».</p> + +<p>»Noin te ette saa puhua! – Ette saa antautua sellaisten tunteitten +valtaan! – Sitä ette saa tehdä!» huudahti hän kostein silmin. »Emmekö +me ole ystäviänne? Oma on syynne, jos ette pidä meitä sellaisina. Teidän +ei tarvitse tuntea itseänne yksinäiseksi».</p> + +<p>»Te olette olleet niin ystävällisiä minulle, etten oikeastaan käsitä, +kuinka se on mahdollista», sanoin. »Mutta luuletteko siis, että +ystävyytenne on vain sääliä, suloista sääliä tosin, mutta kaikissa +tapauksissa kuitenkin ainoastaan sääliä? Olisinhan narri, jos en +tietäisi, että en ole teidän silmissänne samanlainen, kuin oman +sukupolvenne miehet, vaan omituinen, salaperäinen olento, tuntemattoman +meren rannalle viskaama, otus, jonka avuttomuus herättää teissä sääliä +eriskummallisesta ulkomuodosta huolimatta. Olin niin mieletön ja te niin +hyväntahtoisia, että olin melkein unhottaa tämän välttämättömyyden ja +aloin jo uskotella itselleni, että voisin joskus koteutua, kuten meillä +oli tapana sanoa, tähän aikakauteen, tuntea olevani teikäläinen ja +näyttää teidän silmissänne samanlaiselta, kuin muutkin seurapiirinne +miehet. Mutta herra Bartonin saarna on osottanut minulle, kuinka turha +tuollainen toivo on ja kuinka suurelta minun ja teikäläisten välinen +juopa näyttää teidän silmissänne».</p> + +<p>»Voi, tuo onneton saarna!» huudahti hän myötätuntoisuuden kyyneleet +silmissä. »Minähän koetin estää teitä kuuntelemasta sitä! Mitä hän +tietää teistä? Hän on lukenut vanhoja, pölyisiä kirjoja teidän +aikakaudestanne, siinä kaikki. Minkätähden välitätte hänestä ja tulette +levottomaksi siitä, mitä hän sanoo? Eikö teidän mielestänne merkitse +mitään, että me, jotka tunnemme teidät, käsitämme asian toisin? Eikö +teistä ole tärkeämpää se, mitä me teistä ajattelemme, kuin mitä hän +ajattelee, joka ei ole koskaan edes nähnyt teitä? Voi, herra West, te +ette tiedä, ette voi aavistaa, kuinka apeaksi mieleni käy, kun näen +teidät noin surullisena! En voi sietää sitä. Mitä minun tulee sanoa +teille, miten voin saada teidät vakuutetuksi siitä, että tunteemme teitä +kohtaan ovat aivan toisenlaiset, kuin te luulottelette?»</p> + +<p>Samoin kuin ensimäiselläkin kerralla jolloin hän tuli luokseni kohtaloni +ratkaisukohdassa, ojensi hän apua tarjoavalla liikkeellä kätensä minua +kohti. Minä tartuin niihin samoin kuin silloinkin ja pidin niitä +käsissäni. Hänen kohoileva rintansa ja vapisevat sormensa ilmaisivat, +kuinka syvästi liikutettu hän oli. Hänen kasvoillaan taisteli sääli ja +jonkunlainen jumalallinen uhka niitä esteitä vastaan, jotka uhkasivat +tehdä sen vaikutuksen tyhjäksi. Naisen lempeys ei voi koskaan ilmestyä +kauniimmassa muodossa.</p> + +<p>Sellaista suloutta ja hyvyyttä en voinut vastustaa, ja ainoa vastaus, +jonka hänelle voin antaa, oli mielestäni totuuden suora tunnustaminen. +Luonnollisesti ei minulla ollut toivon kipinääkään, mutta toisaalta en +myöskään pelännyt, että hän suuttuu, sillä siihen hän oli liian hyvä. +Sanoin siis hänelle:</p> + +<p>»Olen sangen kiittämätön, kun en tyydy siihen hyvyyteen, mitä olette +osottanut, ja nytkin osotatte minulle. Mutta oletteko niin sokea, että +ette näe, miksi se ei riitä saamaan minua onnelliseksi? Ettekö huomaa, +että en tyydy siihen sentähden, koska olen niin mieletön, että rakastan +teitä?»</p> + +<p>Viime sanani kuullessaan punastui hän ja loi katseensa maahan, kun +katsoin häntä silmiin. Mutta hän ei koettanut vetää käsiänsä pois minun +käsistäni. Siten hän seisoi hetken hengittäen syvään. Sitte hän punastui +vielä enemmän kuin ennen ja katsoi minuun lumoavasti hymyillen.</p> + +<p>»Oletteko varma, että ette ole itse ollut sokea?» kysyi hän.</p> + +<p>Muuta hän ei sanonutkaan, mutta siinäkin oli kylliksi. Sillä minä +käsitin, vaikka se tuntuikin aivan mahdottomalta ja uskomattomalta, että +tuo kultaisen aikakauden loistava tytär ei lahjoittanut minulle +ainoastaan sääliänsä, vaan rakkautensakin. Luulin kuitenkin vieläkin +puolittain, että näin hurmaavaa unta, vieläpä sittenkin, kun olin +sulkenut hänet syliini.</p> + +<p>»Jos en ole tajullani», huudahdin, »niin en tahdo koskaan tullakaan».</p> + +<p>»Minä kai lienen teidän mielestänne mieletön», sanoi hän vavisten ja +luisti pois sylistäni, kun olin tuskin koskettanut hänen suloisia +huuliaan. »Mitähän ajattelette minusta, kun melkein heittäyn miehen +syliin, jota olen tuskin viikkoa tuntenut! En tahtonut, että näin äkkiä +saisitte huomata sen, mutta olin niin suruissani teidän vuoksenne, että +en ajatellut, mitä sanoin. Ei, ei, ette saa koskea minuun, ennenkuin +tiedätte kuka olen. Ja silloin, herraseni, pyydätte kauniisti anteeksi +sitä, että luulette minun päätäpahkaa rakastuneen, sillä niin te +kaikissa tapauksissa uskotte nyt. Kunhan saatte tietää, kuka olen, +täytyy teidän myöntää, että minun suora velvollisuuteni oli rakastua +teihin heti ensi hetkestä, kun teidät näin, eikä kukaan muukaan tyttö, +jolla on sydän oikealla paikalla, olisi menetellyt minun asemassani +toisin, kuin minä nyt».</p> + +<p>Kuten jokainen voi helposti käsittää, olisin mieluummin lykännyt +selitysten kuulemisen tuonnemmaksi, mutta kun Edit jyrkästi selitti, +ettei hän anna minulle ainoatakaan suukkoa, ennenkuin hän on torjunut +sen epäluulon, että hän on liian nopeasti lahjoittanut lempensä minulle, +ei minulla ollut muuta neuvoa, kuin seurata tuota rakastettavaa, +arvoituksen kaltaista olentoa sisälle. Kun tapasimme hänen äitinsä, +kuiskasi Edit hänen korvaansa jotakin ja kiirehti punastuen pois, +jättäen meidät kahden.</p> + +<p>Oli selvää, että vaikka kohtaloni oli jo tähänkin saakka ollut peräti +kummallinen, saisin nyt tietää ehkä kaikkein ihmeellisimmän puolen +siitä. Rouva Leete kertoi, että Edit oli – kadotetun morsiameni Edit +Bartlettin pojantyttären tytär. Kun Edit Bartlett oli surrut minua +neljätoista vuotta, oli hän mennyt naimisiin erään miehen kanssa, jota +hän kunnioitti, ja jättänyt jälkeensä pojan, joka oli ollut rouva Leeten +isä. Rouva Leete ei ollut koskaan nähnyt isoäitiään, mutta sen sijaan +kuullut hänestä paljon, ja kun hänelle syntyi tytär, antoi hän sille +nimeksi Edit. Tämä seikka lienee myöskin osaltaan herättänyt kasvavassa +tytössä syvää harrastusta kaikkeen, mikä koski hänen äitinsä isoäitiä. +Varsinkin kiinnitti tytön mieltä surullinen kertomus isoäitinsä +rakastetusta, jonka vaimoksi tämä oli ollut tulemaisillaan, kun sulhanen +paloi talonsa kanssa. Kertomushan oli omiaan herättämään haaveilevassa +tytössä syvää sääliä sitä enemmän, kuin hänen omissakin suonissaan +virtasi tuon onnettoman sankarittaren verta. Perheperujen joukossa oli +eräs Edit Bartlettin kuva ja hänen papereitaan, muiden muassa minun +kirjeeni. Kuva esitti sangen kaunista nuorta naista, jota katsellessa +voi helposti kuvitella mieleensä kaikenlaisia hämäröitä rakkaushaaveita. +Kirjeistäni sai Edit paljon aineksia, joiden nojalla hän muodosteli +mielessään sangen selvän kuvan luonteestani. Seurauksena oli, että tuo +surullinen vanha kertomus juurtui aivan elävänä tytön mieleen. Hänellä +olikin ollut tapana sanoa puoliksi piloillaan vanhemmilleen, ettei hän +mene naimisiin, ennenkuin saa Julian Westin kaltaisen rakastetun, eikä +sellaisia ole enää nykymaailmassa.</p> + +<p>Kaikki nämä olivat tietysti nuoren tytön haaveita, jonka sydän ei ollut +vielä koskaan tuntenut omaa lemmentaruaan. Ja ne olivat tietysti +häipyneet itsestään. Mutta sitte löytyi isän puutarhasta eräänä aamuna +maanalainen kammio ja saatiin selville kuka sen asukas oli. Sillä kun +tuo näköjään hengetön olento oli kannettu sisään, löydettiin rinnaltani +kotelo, jossa oleva kuva huomattiin Edit Bartlettin kuvaksi. Tämä sekä +muut sen yhteydessä olevat seikat osottivat selvästi, että minä en +voinut olla kukaan muu, kuin Julian West. Ja vaikkapa ei minun henkiin +herättämisestäni olisikaan tullut totta, kuten alussa oli arveltu, olisi +tapaus rouva Leeten mielestä kaikissa tapauksissa vaikuttanut +ratkaisevasti tytön koko tulevaan elämään. Tunto, että joku salaperäinen +sallimuksen oikku oli sitonut hänen kohtalonsa minun kohtalooni, olisi +kysymyksenalaisissa olosuhteissa vaikuttanut vastustamattoman lumoavasti +melkeinpä keneen naiseen tahansa.</p> + +<p>Kun minä sitte myöhemmin olin vironnut, kertoi rouva Leete edelleen, +olin ensi hetkestä saakka ollut Editiin hyvin kiintynyt ja näytin +löytäväni jonkinlaista lohdutusta hänen seurastaan. Nyt voin itse +päättää äidin arvelun mukaan, onko Edit liian hätäisesti lahjoittanut +rakkautensa minulle, huomattuaan merkinkään sinnepäin, että minä +rakastin häntä. Jos asianlaita oli vieläkin mielestäni siten, tulisi +minun ottaa huomioon, että emme elä enää yhdeksännellätoista vaan +kahdennellakymmenennellä vuosisadalla, jolloin rakkaus epäilemättä sekä +syttyy nopeammin että ilmoittaa itsensä vapaammin, kuin ennen.</p> + +<p>Rouva Leeten luota lähdettyäni menin etsimään Editiä. Kun tapasin hänet, +otin kiinni hänen molemmista käsistään ja seisoin kauan aikaa katsellen +hurmautuneena hänen kasvojansa. Vaipuessani katselemaan häntä vilkastui +mielessäni toisenkin Editin kuva ja muisto, joka oli kärsinyt ikäänkuin +huumaavan iskun tuon kauhean tapahtuman johdosta, mikä meidät oli +erottanut. Sydäntäni värisytti vieno surumielisyyden ja samalla myöskin +onnen tunne. Sillä hän, joka oli saanut minut niin syvästi käsittämään, +mitä olin menettänyt, oli minulle myöskin korvaava tämän tappion. Tuntui +kuin Edit Bartlett olisi katsellut minua hänen silmillään ja hymyillyt +minulle lohduttavasti. Kohtaloni ei ollut ainoastaan omituisin vaan +myöskin onnellisin, mitä kenenkään miehen osaksi on tullut. Minun +tähteni oli tapahtunut kaksinkertainen ihme. Minua ei oltu viskattu +tälle oudolle rannalle yksin, ilman seuralaista. Rakastettuni, jonka +olin luullut kadottaneeni, oli ilmestynyt uudessa ruumiissa lohduttamaan +minua. Kun vihdoin hellyyden ja kiitollisuuden valtaamana suljin syliini +tuon rakastettavan tytön, sulivat molemmat Editit mielikuvituksessani +yhdeksi, enkä ole koskaan sen jälkeen voinut heitä enää selvästi erottaa +toisistaan. Ennen pitkää huomasin, että Editkin puolestaan oli joutunut +samanlaisen henkilövaihdon alaiseksi. Varmaankaan ei ole koskaan ollut +rakastavain kesken, jotka aivan äsken ovat löytäneet toisensa, +kummallisempaa keskustelua, kuin meidän välillämme sinä iltana. Hän +näkyi mieluummin haluavan, että puhuin Edit Bartlettista, kuin hänestä +itsestään, ja hän tahtoi, että kerroin hänelle, kuinka olin rakastanut +ensimäistä Editiä, mutta ei sitä, kuinka rakastin häntä. Ja hän palkitsi +hellät sanani, jotka koskivat toista naista, kyynelillä, suloisella +hymyllä ja kädenpuristuksilla.</p> + +<p>»Sinä et saa rakastaa minua liian paljon minun itseni tähden», sanoi +hän. »Minä tulen hyvin mustasukkaiseksi hänen puolestaan, enkä salli +sinun unhoittaa häntä. Kerron sinulle jotakin, joka tuntuu ehkä sinusta +kummalliselta. Etkö usko, että henget väliin voivat ilmestyä uudelleen +maailmaan täyttämään jotakin työtä, joka on ollut heidän sydämellään? +Minä en sitä varmaan tiedä, sillä emmehän me tietysti voi kukaan varmaan +tietää, <i>ketä</i> oikeastaan olemme, mutta minä tunnen sen. Voitko enää +kummastella, että minusta tuntuu sellaiselta, kun tiedät kuinka syvästi +hän ja sinä olette vaikuttaneet elämääni jo ennen kuin sinä tulit? Näet +siis, ettei sinun oikeastaan tarvitse rakastaa minua laisinkaan, se on +turhaa, kunhan vain olet uskollinen hänelle. Minä en suinkaan tule +mustasukkaiseksi».</p> + +<p>Tohtori Leete oli sinä iltana ulkona, joten voin vasta myöhemmällä +puhutella häntä. Ilmoittamani asia ei näyttänyt olevan hänelle aivan +odottamaton, ja hän puristi sydämellisesti kättäni.</p> + +<p>»Tavallisissa oloissa sanoisin, herra West, että tämä askel on otettu +liian lyhytaikaisen tuttavuuden perusteella, mutta tässä onkin aivan +erityisiä seikkoja vaikuttamassa. Puhuakseni suoraan», lisäsi hän +nauraen, »voin sanoa, että vaikka suostunkin ilomielin tuumaanne, ei +teidän oikeastaan tarvitsisi ensinkään välittää minun suostumuksestani, +sillä se on vain muotoseikka. Siitä hetkestä saakka, jolloin kaulassanne +oleva kotelo avattiin, oli selvää, että asiat kehittyvät tähän suuntaan. +Ja pelkäänpä todellakin, että jos ei Edit olisi kyennyt täyttämään +äitinsä isoäidin lupausta, olisi vaimoni uskollisuus joutunut kovan +koetuksen alaiseksi».</p> + +<p>Myöhemmin illalla valaisi mitä kirkkain kuutamo puutarhan. Kävelimme +siellä Editin kanssa puoliyöhön saakka edestakaisin ja koetimme tottua +onneemme.</p> + +<p>»Mitähän minä olisin tehnyt, jos et sinä olisi välittänyt minusta!» +huudahti hän. »Pelkäsin, että niin käy. Mitä olisin silloin tehnyt, kun +tunsin, että kuulun sinulle? Heti kun virkosit elämään, tunsin aivan +yhtä varmaan kuin jos Edit Bartlett olisi sanonut sen minulle, että +minun täytyy korvata sinulle se, mitä hän ei voinut tehdä; mutta sehän +voi tapahtua ainoastaan sinun suostumuksellasi. Voi, kuinka mielelläni +olisin sanonut sinulle sinä aamuna, jolloin tunsit olevasi niin onneton +ja yksinäinen meidän keskellämme, kuka oikeastaan olen. Mutta en +uskaltanut tehdä sitä, enkä myöskään uskaltanut antaa isäni tai äitini +ilmoittaa sinulle salaisuutta – –».</p> + +<p>»Sekö se siis olikin, mitä kielsit isäsi ilmoittamasta minulle!» +huudahdin, kun muistin keskustelun, jonka olin kuullut herätessäni +pitkästä unestani.</p> + +<p>»Luonnollisesti», sanoi Edit nauraen. »Vastako sinä nyt arvaat sen? +Isäni, joka katselee asioita ainoastaan miesten kannalta, arveli, että +sinusta tuntuisi paljoa kodikkaammalta, jos tietäisit, ketä me olemme. +Minua hän ei ajatellut ensinkään. Mutta äitini käsitti, mitä minä +tarkoitin, ja sai isäni luopumaan aikeestaan. En olisi ikinä kehdannut +katsoa sinua silmiin, jos olisit tiennyt, kuka minä olen. Silloinhan +minut olisi ikäänkuin suoraan tungettu sinulle. Pelkäänpä, että luulet +sitä nytkin vielä. Mutta vakuutan sinulle, että se ei ollut +tarkoitukseni tänään. Minä tiedän, että tyttöjen täytyi sinun +aikakaudellasi salata tunteensa, ja pelkäsin tavattomasti, että sinä +paheksut käytöstäni tai pidät sen loukkaavana ja sopimattomana. Mahtoi +olla vaikea teidän aikanne tytöille aina salata rakkauttaan kuten +rikosta! Miksi he pitivät niin suurena häpeänä rakastaa jotakin, +ennenkuin olivat saaneet luvan tehdä niin? On kummallista ajatella, että +ei saanut rakastuakkaan ilman lupaa! Pitivätkö miehet siis siihen aikaan +pahana sitä, että tytöt rakastivat heitä? Niin eivät naiset tekisi, +eivätkä miehetkään enää nykyaikana luullakseni. En laisinkaan ymmärrä, +minkätähden meneteltiin siten. Siinäkin on eräs sen ajan naisia koskeva +kummallinen seikka, jonka saat joskus selittää minulle. Mutta enpä usko, +että Edit Bartlett oli yhtä narrimainen kuin muut».</p> + +<p>Jo monta kertaa olimme aikoneet lähteä, mutta siitä ei tullut mitään. +Vihdoin Edit vakavasti vaati, että meidän on jo sanottava hyvää yötä +toisillemme. Olin juuri painamaisillani todella viimeisen suudelman +hänen huulilleen, kun hän sanoi tavattoman veitikkamaisesti:</p> + +<p>»Yksi seikka minua vielä huolettaa. Oletko täydellisesti antanut +anteeksi Edit Bartlettille, että hän meni naimisiin toisen kanssa? +Niistä teidän aikanne kirjoista päättäen, mitkä ovat säilyneet tänne +saakka, huomataan teidän aikakautenne rakastuneissa mustasukkaisuutta +suuremmassa määrässä kuin hellyyttä, ja sentähden kysyn tätä. Minusta +tuntuisi olo paljoa helpommalta, jos tietäisin varmaan, että et ole +vähintäkään mustasukkainen äitini äidinisälle, vaikka hän naikin +lemmittysi. Saanko sanoa kammioni seinällä riippuvalle Edit Bartlettin +kuvalle, että sinä olet täydellisesti antanut hänelle anteeksi +uskottomuutensa?»</p> + +<p>Uskotko, lukija, että tuo viaton, veitikkamainen huomautus, lieneekö +puhuja sitte lausunut sen tarkoituksella vai sattumalta, todellakin +kosketti jonkinlaista narrimaista mustasukkaisuuden vivahdusta, jota +olin tuntenut aina siitä saakka, kuin rouva Leete kertoi minulle, että +Edit Bartlett oli mennyt naimisiin. Vaikka olin pitänyt Edit Bartlettin +jälkeläistä sylissäni, en ollut tähän hetkeen saakka – niin +epäjohdonmukaisia ovat tunteemme – voinut selvästi käsittää, että ilman +tuota aikaisempaa avioliittoa en olisi voinut sitä tehdä. Tämä järjetön +tunne katosi samassa silmänräpäyksessä, kun Editin veitikkamainen +kysymys hajoitti sitä ympäröitsevän hämäryyden ja johti minut +ajattelemaan asiaa. Minä nauroin ja suutelin häntä.</p> + +<p>»Voit vakuuttaa hänelle», sanoin, »että antaisin hänelle täydellisesti +anteeksi, vaikka asia olisi käynyt toisinkin, kuin nyt, ja hän joutunut +jonkun muun kuin sinun äitisi äidinisän vaimoksi».</p> + +<p>Kun tulin huoneeseeni en avannut musiikkitelefoonia tuudittelemaan +itseäni unen helmoihin, kuten olin tavallisesti tehnyt. Nyt olivat +ajatukseni kauniimpaa musiikkia, kuin paraskaan kahdennenkymmenennen +vuosisadan orkesteri olisi voinut tarjota, ja ne kiinnittivät mieltäni +aamupuolelle yötä, jolloin vihdoin nukuin.</p> + + +<p> </p> + +<center><h2>KAHDEKSASKOLMATTA LUKU.</h2></center> + + +<p>»Herra West, nyt on jo myöhäisempi, kuin määräämänne herrättämisaika. +Ette herännytkään yhtä helposti kuin ennen».</p> + +<p>Sehän oli palvelijani Sawyerin ääni! Hypähdin istumaan vuoteellani ja +katselin ympärilleni. Olin maanalaisessa kammiossani. Himmeä lamppu, +joka paloi aina minun täällä ollessani, valaisi tuttuja seiniä sekä +huonekaluja. Sawyer seisoi vuoteeni vieressä kädessään lasi sherryä, +joka minun tuli tohtori Pillsburyn määräyksen mukaan juoda heti +hypnoottisesta unesta herättyäni saadakseni jäykistyneen elontoiminnan +uudelleen vireille.</p> + +<p>»Ottakaa nyt nopeasti tämä, herra West», sanoi hän, kun tylsästi +tuijotin häneen. »Se tekee teille hyvää, herra West, sillä te olette +hyvin uupuneen ja huonon näköinen».</p> + +<p>Tyhjensin nopeasti lasin ja aloin miettiä, mitä oli tapahtunut. Asiahan +oli luonnollisesti aivan yksinkertainen! Koko kahdeskymmenes vuosisata +oli ollut vain unelma. Unissanihan minä vain olin nähnytkin tuon +suruttoman ihmiskunnan ja sen nerokkaasti yksinkertaisen +yhteiskuntajärjestelmän, ihanan uuden Bostonin torneineen ja +huippuineen, puistoineen ja suihkukaivoineen sekä kaikkialla esiintyvine +varallisuuksineen. Koko tuo rakastettava perhe, jonka tunsin niin hyvin +ja jota pidin niin suuressa arvossa, ystävällinen isäntäni ja opettajani +tohtori Leete, hänen puolisonsa ja tyttärensä, toinen ja kauniimpi Edit, +minun morsiameni – kaikki olivat olleetkin vain unikuvia, +mielikuvituksen tuotteita!</p> + +<p>Istuin kauan aikaa samassa asemassa, missä olin ollut, huomatessani +tämän tosiasian: istuin vuoteellani selkä suorana ja tuijotin eteeni +koettaen muistella ihmeellisen uneni eri tapahtumia ja kohtauksia. +Sawyer kävi tämän nähdessään levottomaksi ja kysyi huolissaan, mikä +minua vaivaa. Hänen surullinen kysymyksensä sai minut vihdoin täyteen +tajuntaani. Pakotin, vaikkakin vaivaloisesti, ajatukseni tottelemaan +tahtoani, koetin mukautua todellisiin oloihin ja vakuutin tuolle +uskolliselle nuorukaiselle, että minua ei vaivaa mikään.</p> + +<p>»Olen vain nähnyt kummallista unta, Sawyer, siinä kaikki», sanoin, +»peräti kum-mal-lista unta».</p> + +<p>Puin koneellisesti vaatteet ylleni. Pääni tuntui olevan sekaisin, kaikki +oli niin epävarmaa, että en tahtonut tuntea itseäni. Istuin kahvi- ja +voileipätarjoimen ääreen, jonka Sawyer toi minulle joka aamu, ennenkuin +menin ulos. Aamulehti oli vieressäni, otin sen ja katseeni sattui +päivämäärään: toukokuun 31 päivänä 1887.</p> + +<p>Siitä hetkestä saakka, kun olin avannut silmäni, olin tietysti +käsittänyt, että pitkä ja monipuolinen elämäni kahdennellakymmenennellä +vuosisadalla olikin ollut vain unta. Mutta siitä huolimatta säpsähdin +huomatessani niin ratkaisevan todistuksen siitä, että maailma oli +ainoastaan muutamia tunteja vanhempi kuin maata mennessäni.</p> + +<p>Loin katseeni lehden etusivulla olevaan sisältöluetteloon, jossa +mainittiin tärkeimmät päivän uutiset. Se kuului:</p> + +<p><b>Ulkomailta.</b> – Uhkaava sota Saksan ja Ranskan välillä. Ranskan +hallitus vaatii uusia varoja sotajoukkoja varten voidakseen ryhtyä +Saksan armeijan lisäämistä vastaaviin toimenpiteisiin. On todennäköistä, +että koko Europa kietoutuu sotaan, jos se puhkeaa. – Suurta kurjuutta +työttömien keskuudessa Lontoossa. He vaativat työtä. Joukkomielenosoitus +aijotaan panna toimeen. Virkamiehet levottomia. – Suuria työlakkoja +Belgiassa. Hallitus varustautuu tukahduttamaan väkivaltaisuuksia. – +Kauheita paljastuksia tyttöjen käyttämisestä Belgian hiilikaivoksissa. +– Maanvuokraajain joukkohäätöjä Englannissa.</p> + +<p><b>Kotimaasta.</b> – Häikäilemättömiä petoksia jatkuu. Kaksi ja puoli +miljoonaa kavallettu New-Yorkissa. – Testamenttimääräysten +toimeenpanijat pettäneet. Orvoilta riistetty joka penni. – +Pankinkasööri taitava varas. 250,000 poissa. – Hiiliparoonit korottavat +kivihiilten hintaa ja vähentävät tuotantoa. – Keinottelijat kohottavat +vehnän hintaa Chicagossa. – Kahvin hinta nousee. – Eräs lännen rengas +valtaa tavattomia maa-aloja. – Chicagon virkamiehiä häpeällisesti +lahjottu. Varsinainen lahjomisjärjestelmä käytännössä. – Käräjäjuttu +Newyorkin valtuusmiehiä vastaan jatkuu. – Monta suurta vararikkoa. +Peljätään pulaa. – Suuri joukko varkauksia ja sisäänmurtoja. – Nainen +murhattu rahojen tähden New-Hawenissa. – Murtovarkaat ampuneet viime +yönä erään täkäläisen talonomistajan. – Worcesterissä mies ampunut +itsensä, kun ei saanut työtä. Suuri perhe joutuu kurjuuteen. – Vanha +aviopari New-Yorkissa murhannut itsensä, kun ei tahtonut joutua +vaivaishuoneeseen. – Suurkaupunkien työläisnaisten surkea asema. – +Tietämättömyys lisäytyy pelottavasti Massachusettsissa. – Lisää +hulluinhuoneita tarvitaan. – Puhe seppelöitsemispäivänä. Professori +Brownin esitelmä yhdeksännentoista vuosisadan sivistyksen siveellisestä +suuruudesta».</p> + +<hr> + +<p>Todellakin olin siis herännyt yhdeksännellätoista vuosisadalla, siitä ei +epäilystäkään enää. Tuo päivän uutisten luettelohan oli selvä kuva +vuosisadastaan, jopa niin selvä, että siitä ei edes puuttunut +huomattavaa luulotellun itsetyytyväisyyden piirrettä. Tuossa yhtä +ainoata päivää koskevassa lehdessä se ilmestyi sellaisen koko maailmassa +vallitsevaa yhteiskunnallista mädännäisyyttä todistavan syntiluettelon +yhteydessä, että tuo itsetyytyväisyyden ilmaus tuntui ivalta, joka olisi +sopinut itse Mefistofelelle. Mutta siitä huolimatta olin minä sinä +aamuna ehkä ainoa sanomalehdenlukija, joka huomasin tuon ivan, enkä +olisi minäkään huomannut sitä vielä eilen enemmän kuin muutkaan. +Ainoastaan merkillistä untani saan kiittää siitä, että näen asian nyt +toisessa valossa.</p> + +<p>Taaskin unhotin ympäristöni pitkäksi aikaa ja kuljeskelin unieni +maailmassa, tuossa ihanassa kaupungissa yksinkertaisine ja kuitenkin +niin mukavine asuinrakennuksineen ja uljaine yleisine laitoksineen. +Ympärilläni näin taas kasvoja, joita ei rumentanut röyhkeys eikä +matelevaisuus, ei kateus eikä voitonhalu, ei tuskallinen suru, eikä +kiihkeä kunnianhimo. Näin komeita miehiä ja naisia, jotka eivät olleet +koskaan tunteneet pelkoa toista ihmistä kohtaan eivätkä koskaan +riippuvaisuutta jonkun toisen suosiosta, vaan olivat aina »seisoneet +suorina, pää pystyssä, Jumalansa edessä», käyttääkseni kuulemani +saarnaajan sanoja, jotka vieläkin kaikuivat korvissani.</p> + +<p>Syvästi huoaten ja tuntien kärsineeni suunnattoman vahingon, joka ei +vähentynyt siitä, että kadottamaani onnea ei ollut koskaan +todellisuudessa ollutkaan, riistäydyin vihdoin irti unelmieni maailmasta +ja lähdin kohta senjälkeen ulos.</p> + +<p>Matkalla kotoani Washingtonkadulle täytyi minun ainakin kymmenkunnan +kertaa seisahtua kokoamaan ajatuksiani. Uneksumani tulevaisuuden Bostoni +oli niin elävänä mielikuvituksessani, että nykyinen Bostoni tuntui +minusta aivan oudolta. Heti kun astuin kadulle, herätti kaupungin +likaisuus ja sen ilkeä haju huomiotani aivan kuin en olisi koskaan ennen +sitä nähnyt enkä tuntenut. Eilen vielä oli mielestäni aivan +luonnollista, että muutamat kansalaiseni kävivät silkissä, toiset +ryysyissä, että muutamat olivat hyvinvoivan, toiset taas nälkäisen +näköisiä. Nyt minua sitävastoin kiusasi joka askeleella havaitsemani +jyrkkä erilaisuus katukäytävällä toistensa ohitse rientäväin miesten ja +vaimojen sekä puvuissa että ulkomuodossa, ja ennen kaikkea se +täydellinen välinpitämättömyys, jota parempiosaiset osottivat onnettomia +kohtaan. Olivatko nuo olennot, jotka voivat katsella kanssaihmistensä +kurjuutta kasvojen värettäkään muuttamatta, olivatko he ihmisiä? Koko +ajan käsitin kuitenkin aivan hyvin, että minä se olin muuttunut, eivätkä +aikalaiseni. Minä olin nähnyt unta kaupungista, jonka kaikki asukkaat +olivat aivan samanlaisessa asemassa, ja pitivät kaikissa suhteissa +huolta toisistaan, kuten saman perheen lapset.</p> + +<p>Toinen todellisen Bostonin omituisuus, joka näytti minusta peräti +oudolta ja kummalliselta, kun katselin sitä nyt uudessa valossa, oli +kaikenlaisten ilmoitusten ja reklaamien tavaton paljous. +Kahdennenkymmenennen vuosisadan Bostonissa ei ollut minkäänlaisia +persoonallisia liikeilmoituksia, sillä niitä ei tarvittu. Mutta täällä +olivat kaikki rakennusten seinät, ikkunat, jokaisen käsissä näkyvä +sanomalehti, yksinpä katukin niitä täynnä. Kaikkialla muualla, mihin +silmäni sattuivat, paitse taivaan laelle, oli lukemattomia ilmoituksia, +joiden avulla yksityiset henkilöt koettivat kaikenlaisia keinoja +käyttäen saada toisilta riistetyksi ylläpitonsa. Sanat kyllä +vaihtelivat, mutta sisältö oli aina sama, melkein tähän tapaan:</p> + +<p>»Auttakaa John Jonesta! Älkää huoliko muista! He ovat pettureita. Minä, +John Jones, olen ainoa oikea. Ostakaa minulta! Antakaa minulle työtä! +Tulkaa minun luokseni! Kuulkaa minua, John Jonesta! Katsokaa minua! +Älkää vain erehtykö! John Jones yksinään on mies, eikä kukaan muu. +Antakaa muiden kuolla nälkään, mutta muistakaa Jumalan tähden John +Jonesta!»</p> + +<p>En tiedä, kumpiko surunäytelmän puoli, liikuttavako vai inhottava lie +syvimmin vaikuttanut minuun, joka niin äkkiä olin joutunut oudoksi +muukalaiseksi kotikaupungissani. Voi teitä, onnettomat ihmiset, niin +olin huutamaisillani, te ette tahdo oppia auttamaan toisianne ja +sentähden te, alimmasta ylimpään saakka, olette tuomitut kerjäämään +armopaloja toisiltanne! Tämä julkean itsekiitoksen ja toisten +parjaamisen kauhea Babeli, tämä toisiansa vastaan taistelevain +kehumishuutojen, rukousten ja vannomisen sekä kirousten huumaava melu, +koko tämä hämmästyttävän julkea kerjäämisjärjestelmä – mitäpä se on +muuta, kuin luonnollinen ja välttämätön seuraus yhteiskuntaoloista, +jotka pakottavat kansalaisia tappelulla hankkimaan itsellensä +tilaisuuden palvella yhteiskuntaa, jonka tulisi hankkia tämä etu +jokaiselle jäsenelleen ensimäisenä kansalaisoikeutena!</p> + +<p>Tultuani Washingtonkadun vilkkaimpaan liikeristeykseen seisahduin ja +minun täytyi ääneeni nauraa, ohikulkijain suureksi kiusaksi. Vaikka +henkeni olisi ollut kysymyksessä, en olisi voinut tehdä muuta, niin +hullunkuriselta minusta tuntui nähdessäni loppumattoman puotirivin +molemmin puolin katua niin kauas kuin silmä kantoi. Ja jotta +järjettömyys esiintyisi vielä selvemmin, oli kivenheiton pituisella +matkalla kymmenkunta myymälää, joissa jokaisessa kaupattiin samoja +tavaroita. Puoteja, puoteja, puoteja! Puoteja kymmenin tuhansin +jakamassa tavaroita, mitä yksi ainoa kaupunki tarvitsi! Ja unikuvassani +oli tämän tehtävän täydellisesti suorittanut yksi ainoa tavaravarasto, +joka sai määräykset kussakin kaupunginosassa olevista suurista +mallivarastoista. Aikaa tai vaivaa tuhlaamatta voi ostaja yhdessä +ainoassa rakennuksessa nähdä malleja kaiken maailman tuotteista, mitä +hän suinkin halusi. Tavarain jaosta johtuva työ oli niin vähäinen, että +se tuskin laisinkaan kohotti niiden hintaa kuluttajalle. Hänen tarvitsi +oikeastaan vain maksaa valmistuskustannukset. Mutta täällä kohotti yksin +tavarain jako ja kuljettaminen edes takaisin niiden hintaa jo +neljännenosan, kolmannenosan, puolet, jopa enemmänkin kuin puolet. +Kaikki nuo kymmenettuhannet myymälät maksoivat, niiden vuokrat, +hoitajat, summattomat myyjäjoukot, kymmenet tuhannet kirjanpitäjät, +palvelijat ja muut toimimiehet sekä ilmoituksista ja +kilpailutaisteluista johtuvat summattomat menot nielivät tavattomia +summia – ja kuluttajat saivat maksaa kaikki! Mikä erinomaisen nerokas +menettely saada kansa köyhäksi!</p> + +<p>Olivatko nuo ympärilläni hyörivät ihmiset järkeviä miehiä vai lapsia, +jotka hoitavat liikettään moisen järjestelmän mukaan? Voivatko he olla +ajattelevia olentoja, kun he eivät huomaa, kuinka mieletöntä on tuhlata +niin paljon aikaa ja varoja saattaakseen valmiin tuotteen kuluttajan +käytettäväksi? Eikö heidän mieleensä johdu, että jos syödään lusikalla, +joka vuotaa puolet sisällöstään lautasen ja suun välisellä matkalla, on +hyvin todennäköistä, että saadaan nousta nälkäisinä pöydästä?</p> + +<p>Olinhan ennenkin kulkenut tuhansia kertoja Washingtonkatua ja huomannut +kauppiasten menettelyn, mutta siitä huolimatta katselin sitä nyt yhtä +uteliaana, kuin en olisi sitä koskaan ennen nähnyt. Ihmeissäni katselin +myymälöiden näyttelyikkunoita monine tavaroineen, joiden +järjestelemiseen oli uhrattu paljon vaivaa ja taiteellista +kekseliäisyyttä yksistään sitä varten, että ne vetäisivät puoleensa +ohikulkijain huomion. Näin naisten tunkeilevan niiden ympärillä ja +myymälän omistajain jännitettynä seuraavan syötin vaikutusta. Astuin +sisään ja näin liikkeen johtajan terävine haukansilmineen seuraavan +liikettä, vaanivan myyjiä ja kiihoittavan heitä tekemään +velvollisuutensa: myymään, myymään, myymään, rahalla niille, joilla +rahaa oli, velaksi niille, joilla sitä ei ollut, myymään sellaista, mitä +ostaja ei tarvinnut, myymään enemmän, kuin hän tarvitsi, myymään +enemmän, kuin hänen varansa olisivat riittäneet ostaa. Väliin häipyi +johtolanka silmänräpäykseksi pois mielestäni, ja silloin näytti koko +näytelmä aivan käsittämättömältä.</p> + +<p>Mitä varten kaikki tuo puuha? Miksi koetetaan saada ihmisiä ostamaan? +Eihän sillä luonnollisesti voinut olla mitään tekemistä sen luvallisen +toimenpiteen kanssa, että tavaroita jaetaan niille, jotka niitä +tarvitsevat. Olihan ilmeistä tuhlausta, kun ihmisille tungettiin +tavaroita, joita he eivät tarvinneet, mutta jotka olisivat olleet +jollekin toiselle välttämättömiä. Kansahan tuli tietysti sitä +köyhemmäksi, mitä useammin tuollainen yritys onnistui. Mitähän nuo +puotipalvelijat oikeastaan ajattelivat?</p> + +<p>Mutta sitte johtui mieleeni, että eiväthän kauppiaat olekkaan ainoastaan +tavarain jakajia, kuten unikuvani Bostonin mallivarastojen väestö. He +eivät olleetkaan yhteishyvän palveluksessa, vaan valvoivat omia +yksityisiä etujaan. Heille oli aivan yhdentekevää, mitä heidän +menettelynsä lopullisesti vaikuttaa yleiseen hyvinvointiin, kunhan vain +heidän oma varallisuutensa lisäytyy. Sillä tavarat ovat heidän +omaisuuttansa, ja kuta enemmän he niitä myyvät tai kuta suuremman hinnan +he niistä saavat, sitä suurempi on heidän voittonsa. Kuta tuhlaavampia +ihmiset ovat, kuta enemmän heille voi tunkea tuotteita, joita he eivät +tarvitse, sitä parempi kauppiaalle. Bostonin kymmenientuhansien +myymälöiden varsinaisena tarkoituksena olikin vain tuhlauksen +edistäminen.</p> + +<p>Eivätkä kauppiaat tai heidän apulaisensa olleet rahtuistakaan huonommat, +kuin kuka muu Bostonin asukas tahaan. Heidän täytyi hankkia ylläpitonsa +sekä pitää huolta perheistään – ja mistäpä he olisivat voineet löytää +sellaisen tuottavan ammatin, joka ei olisi pakottanut heitä asettamaan +oman etunsa ensi sijaan, sekä yhteistä että kaikkien muiden yksityisiä +etuja ylemmäksi? Eihän heitä voinut vaatia kuolemaan nälkään +odottaessaan sellaisia oloja, kuin minä olin unissani nähnyt, jolloin +yhteinen etu oli sopusoinnussa yksilön etujen kanssa. Eikä ollut liioin +laisinkaan ihmeellistä tuollaisen järjestelmän vallitessa, että kaupunki +näytti niin huonolta ja likaiselta, että sen asukkaat olivat useimmiten +huonoissa vaatteissa, monet heistä ryysyissä ja nälissään.</p> + +<p>Hetkeä myöhemmin olin joutunut eteläiseen kaupunginosaan +tehdasrakennusten keskelle. Olin ollut täällä samoin kuin +Washingtonkadullakin jo satoja kertoja ennen, mutta täälläkin näin vasta +nyt oikeassa valossaan ympärilläni esiintyvät ilmiöt. Ennen olin +ylpeillyt siitä, että Bostonissa oli virallisen tilaston mukaan +nelisentuhatta toisistaan riippumatonta tehdasta. Mutta nyt käsitin, +että kokonaistuotanto oli verrattain vähäpätöinen juuri sen tähden, että +tehtaita oli paljon ja ne olivat toisistaan riippumattomia.</p> + +<p>Washingtonkatu oli jo näyttänyt minusta hulluinhuoneelta, mutta vielä +surkeammalta tuntui minusta menettely täällä, sillä olihan tuotteiden +valmistaminen paljoa tärkeämpi yhteiskunnallisen elimistön toiminta, +kuin niiden jakaminen. Sillä nuo neljätuhatta tehdasta eivät ainoastaan +työskennelleet kukin erikseen ilman yhtenäistä johtoa, kuten sanottu, +vaan käyttivät sen lisäksi kaiken kykynsä tehdäksensä tyhjäksi toistensa +pyrinnöt, juuri kuin ei jo yhtenäisyyden puutteestakin johtuva summaton +voimain tuhlaus olisi ollut kylliksi. Tehdasten omistajat miettivät +päivällä ja rukoilivat yöllä keinoja, joiden avulla he voisivat hävittää +toistensa liikkeet.</p> + +<p>Kaikilta tahoilta kuuluva vasarain jyske ja pyöräin jytinä ei ollut +rauhallisen teollisuuden humua, vaan vihaisesti toisiansa vastaan +iskettyjen miekkojen kalsketta. Tehtaat ja työpajat olivat samalla +linnoituksia, jokainen oman lippunsa alla, jotka suuntasivat tykkinsä +ympäristön tehtaita sekä työpajoja vastaan ja joiden kunkin sappöörit +olivat lakkaamatta maanalaisessa työssä räjäyttääkseen toistensa +laitokset ilmaan.</p> + +<p>Jokaisen näiden linnoituksen sisäpuolella vallitsi mitä tarkin +työjärjestys. Eri liikkeenhaarat toimivat saman yhtenäisen johdon +alaisina, joten ei syntynyt minkäänlaista häiriötä eikä kahteen kertaan +tehtyä työtä. Jokaisella oli oma toimensa eikä kukaan ollut joutilaana. +Mikä aukko, mikä katkennut lenkki ajatusjohdossa vaikutti sitte sen, +että ei huomattu, kuinka tärkeää oli toteuttaa sama periaate koko kansan +tuotannossa. Minkätähden ei käsitetty, että samoin kuin yhtenäisen +johdon puute vahingoittaa yksinäistä tehdasta, samoin se vahingoittaa +koko kansan tuotantoa, vieläpä paljoa suuremmassakin määrässä, koska sen +ala on niin paljoa laajempi ja sen eri osien väliset suhteet paljoa +monimutkaisemmat?</p> + +<p>Ihmiset olisivat sangen kärkkäät ivaamaan sotajoukkoa, jossa ei olisi +komppanioja, pataljoonia, rykmenttejä, prikaateja, divisiooneja eikä +armeijaosastoja – sanalla sanoen ei suurempia ryhmiä, kuin korpraalien +komennettavia joukkoja, ei myöskään ainoatakaan muuta upseeria, kuin +korpraaleja, eikä liioin korpraalia, jolla olisi enemmän sanavaltaa kuin +kenellä muulla toverillaan tahansa. Juuri tällainen sotajoukkohan oli +yhdeksännentoista vuosisadan Bostonin tehdasliike: se oli neljän +tuhannen itsenäisen korpraalikunnan suuruinen armeija, jonka eri ryhmiä +johti neljätuhatta korpraalia, kullakin oma erityinen +sotasuunnitelmansa.</p> + +<p>Kaikkialla näkyi joukottain työttömiä ihmisiä. Toiset olivat jouten +sentähden, että he eivät saaneet mistään työtä, toiset taasen sentähden, +etteivät saaneet kohtuullista palkkaa.</p> + +<p>Puhuttelin muutamia viimeksimainittuja, ja he kertoivat minulle +vastauksensa. Mutta sangen vähä minä voin heitä lohduttaa.</p> + +<p>»Asemanne on surkuteltava», sanoin heille. »Palkkanne on tosiaankin +aivan liian pieni, se on selvää. Mutta minua ei ihmetytä se, etteivät +liikkeet, joita tuolla tavalla johdetaan, voi maksaa teille suurempia +palkkoja, vaan pikemmin se, että ne voivat maksaa teille palkkaa +laisinkaan».</p> + +<p>Palasin takaisin niemellä olevaan kaupungin sydämeen ja jouduin kello +kolmen tienoissa Statekadulle. Katselin kadun varrella olevia pankkeja +ja välityskonttoreita sekä muita rahalaitoksia aivan kuin en olisi +niitäkään koskaan ennen nähnyt. Unessa näkemässäni Bostonissa ei niistä +huomannut jälkeäkään. Nyt kulki niiden ovissa liikemiehiä, prokuristeja +ja juoksupoikia edes takaisin, sillä vielä oli muutamia minuutteja +sulkemisaikaan. Minua vastapäätä oli pankki, jossa minä olin toimittanut +asiani. Menin kadun poikki, astuin ihmisvirtaan ja annoin sen kulettaa +itseni sisään. Asetuin erääseen muurin syvennykseen katsomaan, kuinka +pankin virkamiesjoukko käsitteli rahoja ja kuinka yleisö odotti pitkissä +riveissä rahastonhoitajain paikkojen luona. Muudan vanha herra, jonka +tunsin, eräs pankintirehtööri, kulki ohitseni ja huomattuaan miettivän +katseeni, seisahtui silmänräpäykseksi juttelemaan.</p> + +<p>»Huvittava näky, herra West, vai kuinka?» sanoi hän. »Ihmeellinen +koneisto, minäkään en voi olla ihmettelemättä sitä. Seison väliin +katselemaan sitä aivan kuin te nyt. Se on kuin runoa, herra West, runoa +juuri, niin minun täytyy sanoa. Oletteko koskaan ajatellut, herra West, +että pankki on liike-elämän sydän. Täältä ulos ja tänne sisään virtaa +elämää ylläpitävä veri. Nyt se virtaa sisään, aamulla se taasen virtaa +ulos».</p> + +<p>Hymyillen ihastuksissaan sukkelalle vertaukselleen asteli vanhus +edelleen.</p> + +<p>Eilen vielä olisi tuo vertaus ollut minunkin mielestäni sattuva. Mutta +sen jälkeen olin nähnyt maailman, joka oli paljoa rikkaampi kuin +nykyinen, vaikka siellä ei ollut eikä tarvittu rahaa. Olin oppinut, että +sitä tarvittiin minua ympäröitsevässä maailmassa ainoastaan sentähden, +että kansan elintarpeitten tuotanto oli jätetty yksityisten epävarman +summittaisen yritteliäisyyden varaan, vaikka sen jos minkään olisi +tullut olla kansan huostassa, sillä se on luonteeltaan mitä yleisin ja +yhteisin asia. Tämä erehdys teki loppumattoman välikaupan +välttämättömäksi, jos mieli saada jonkunkaanlaista yleistä tuotteiden +jakoa toimeen. Välikaupan toimitti raha – kuinka oikeudenmukaisesti +huomasi parhaite, kun käveli köyhien kaupunginosista sen keskustaan. – +Rahaliike taasen vaati palvelukseensa kokonaisen armeijan ihmisiä, jotka +riistettiin pois tuotannon aloilta. Mutta siitä huolimatta joutui +koneisto usein epäkuntoon, syntyi alituisia häiriöitä ja liikkeitä +kaatui joukottain. Raha vaikutti höllentävästi koko ihmiskunnan +siveellisiin käsitteisiin, jonka tähden sitä jo ikivanhoista ajoista +saakka onkin kutsuttu »kaiken pahan juureksi».</p> + +<p>Voi vanhaa pankinjohtaja parkaa runoineen! Hän otaksui mätäpaiseen +tykytyksen sydämen sykinnäksi. Se, mitä hän kutsui »ihmeelliseksi +koneistoksi», olikin vain onnistumaton yritys korjata tarpeettomia +virheitä, kömpelö sauva ramman kädessä, joka oli itse laittanut itsensä +rammaksi.</p> + +<p>Kun pankit olivat suljetut, kuljeskelin tunnin tai pari kaupungin +liikekeskustassa ilman varsinaista päämäärää, istahdin sitte hetkeksi +eräälle puiston penkille. Minusta oli hauska katsella lukuisia ohitseni +rientäviä ihmisiä. Tarkastelin heitä aivan samoin, kuin vieraan maan +asukkaita tarkastellaan, niin oudoiksi olivat kansalaiseni ja heidän +tapansa muuttuneet mielestäni sitte eilispäivän. Kolmekymmentä vuotta +olin tosin elänyt heidän keskuudessaan, mutta en ollut siitä huolimatta +koskaan ennen huomannut, kuinka surujen uurtamat ja huolestuneet heidän +kasvonsa olivat. Sama ilme näkyi mielestäni yhtä hyvin rikkaissa kuin +köyhissäkin, yhtä hyvin sivistyneitten hienoissa, mielenilmeisissä +piirteissä, kuin oppimattomain veltoilla, tunteettomilla kasvoilla. Ja +niin lienee todella ollutkin, sillä nyt huomasin paljoa tarkemmin kuin +koskaan ennen, kuinka jokaisen täytyi kuunnella takanansa kulkevan +kummituksen, epävarmuuden peikon ääntä. »Tee sinä työtä kuinka paljon +tahaan», kuiskaili kummitus, »nouse anivarhain ylös ja raada myöhäiseen +iltaan saakka, ole viekas ryöväri tai rehellinen palvelija – et +sittenkään voi koskaan olla varma asemastasi. Nyt voit olla rikas, mutta +kuitenkin voit vielä tulla köyhäksi. Jätä lapsillesi perinnöksi kuinka +suuria rikkauksia tahansa – et kuitenkaan voi koskaan ostaa varmuutta +siitä, ettei poikasi joudu joskus palvelemaan nykyistä palvelijaasi, tai +ettei tyttäresi täydy joskus myödä itseänsä leivän tähden».</p> + +<p>Eräs ohitseni kulkeva mies pisti käteeni ilmoituskortin. Siinä +ylistettiin uusille perusteille järjestetyn henkivakuutusyrityksen +etuja. Tapahtuma johdatti mieleeni ainoan keinon, jonka avulla nuo +väsyneet, uupumukseen saakka kiihtyneet, onnettomat miehet ja naiset +voivat ainakin osaksi turvata itsiään epävarmuutta vastaan. Keino oli +tosiaankin ainoa – siinäkin siis liikuttava todistus yleisestä hädästä, +jota voitiin huojentaa ainoastaan peräti vailinaisesti. Muistin, että +ainakin varakkaat voivat tätä keinoa käyttäen ostaa edes jonkunlaisen +varmuuden siitä, etteivät toiset ihmiset voi ainakaan heti perheen isän +kuoleman jälkeen polkea hänen rakkaimpiansa jalkoihinsa. Mutta siinä +olikin kaikki ja siitäkin edusta pääsivät osallisiksi ainoastaan ne, +jotka voivat maksaa runsaasti. Kuinka olisivat asukkaat tässä +onnettomassa Ismaelin maassa, missä jokaisen käsi nousee kaikkia muita +vastaan, voineet ajatellakkaan sellaista todellista henkivakuutusta, +jommoisen olin nähnyt unelmieni maan asukasten keskuudessa. Siellä +annettiin jokaiselle kansalaiselle sadan miljoonan kansalaisensa takaama +vapaa henkivakuutus, joka suojeli hänet kaikesta hädästä ja puutteista +yksinomaan sentähden, että hän oli kansan perheen jäsen.</p> + +<p>Hetkistä myöhemmin seisoin muistaakseni erään rakennuksen portailla +Tremontkadulla ja katselin sotilasparaatia. Eräs rykmentti kulki +ohitseni. Se oli koko tuona synkkänä, surullisena päivänä vasta +ensimäinen näky, jota katsellessani tunsin muutakin, kuin ihmettelevää +sääliä ja hämmästystä. Siinä ainakin oli järjestystä ja selvyyttä +todistuksena siitä, mitä voimakas, jatkuva yhteistoiminta voi saada +aikaan. Oliko mahdollista, etteivät nuo ihmiset, jotka loistavin katsein +seurasivat miesten liikkeitä, huomanneet asiasta mitään muuta puolta, +kuin ainoastaan kauniin sotilasnäytelmän? Eikö heidän mieleensä +ensinkään johtunut, että ainoastaan täydellisesti yhdenmukainen toiminta +ja luja, saman johdon alle alistettu järjestys teki nuo ihmiset +pelottavaksi koneistoksi, joka kykeni voittamaan ja pitämään kurissa +kymmentä kertaa suuremman järjestymättömän miesjoukon? Ja jos he +huomasivat tämän, niin kuinka he voivat olla vertailematta toisiinsa +sitä tieteellistä tapaa, millä kansa kävi sotaa, ja sitä epätieteellistä +järjestelmää, jonka avulla se teki töitään? Eikö heidän mieleensä +johtunut kysyä, mistä ajasta saakka on ihmisten teurastaminen käynyt +niin paljoa tärkeämmäksi tehtäväksi kuin niiden ruokkiminen ja +vaatettaminen, että ensiksimainittuun toimeen katsottiin tarvittavan +täydellisesti järjestetty ja opetettu armeija, kun taasen aivan +järjestymätön kansajoukko kelpasi suorittamaan viimeksimainittuja +tehtäviä?</p> + +<p>Alkoi hämärtää ja kaduilla vilisi myymälöistä, työpajoista ja tehtaista +palaavia työntekijöitä. Kuljin vahvimman ihmisvirran mukana. Pimeän +tullessa huomasin, että olin joutunut keskelle sitä siivottomuutta ja +inhimillistä alennusta, jota voi tavata ainoastaan eteläisessä +kaupunginosassa, South Covessa olevissa työväen kortteleissa. Olin jo +nähnyt tavatonta inhimillisen työvoiman tuhlausta, nyt näin kauneimmassa +muodossaan sen kurjuuden, mitä tämä tuhlaus synnytti.</p> + +<p>Kurjien, ylen täyteen ahdettujen asuntojen mustista ovista ja ikkunoista +kummaltakin puolelta katua virtasi ilkeä haju. Kadut ja kujat olivat +täynnä samanlaista haisevaa saastaa, kuin orjalaivojen välikannet. +Ohitse kulkiessani näin ikkunoista vilahdukselta kalpeita pienokaisia, +jotka kituivat turmeltuneessa ilmassa ja haisevissa ryysyissä, sekä +naisia, joiden kasvoilta viimeinenkin toivon säde oli kadonnut. +Alituinen raataminen oli rumentanut heidän ruumiinsa siinä määrässä, +ettei heissä ollut naisesta jälellä muuta kuin heikkous. Muutamista +ikkunoista kurkisteli röyhkeäkatseisia tyttöjä, joiden kasvoille +siveettömyys oli lyönyt leimansa. Pihoja peittävän lian ja töryn +keskellä rypöi ja temmelsi eläimellisiksi muuttuneita lapsilaumoja, +jotka kirkuivat, kiroilivat ja pitivät sellaista elämää, että muistui +mieleen turkkilaisten kaupunkien kodittomat koirajoukot, jotka +ahdistavat kaduilla kulkevaa vaeltajaa.</p> + +<p>Kaiken tämän tunsin jo vanhastaan, olin tuntenut aikoja sitte. Usein +olin kulkenut tämän kaupunginosan lävitse ja katsellut siellä esiintyviä +ilmiöitä vastenmielisyydentunteella, johon sekottui jonkunlaista +filosoofista ihmettelyä siitä äärimmäisestä kurjuudesta, mitä +kuolevaiset voivat kärsiä, etsimättä vapaaehtoisesti kuolemaa. Mutta +nähtyäni tuon tulevaa vuosisataa koskevan unikuvan olivat suomukset +pudonneet silmistäni, joten näin nyt sekä tämän aikakauden taloudellisen +mielettömyyden että myöskin sen siveellisen kurjuuden. Nyt en enää +katsellut tunteettoman uteliaasti näitä maan päällä olevan helvetin +asukkaita, joita ennen olin tuskin pitänyt ihmisinä. Näin heissä omia +veljiäni ja sisariani, omia vanhempiani ja lapsiani, lihaa lihastani, +verta verestäni. Täällä havaitsemani inhimillisen kurjuuden mätä ei +loukannut enää ainoastaan tunteitani, vaan synnytti minussa sellaisen +sieluntuskan, että minun täytyi huokailla ja valittaa. En ainoastaan +katsellut, vaan tunsin ruumiillistakin tuskaa kaikesta, mitä näin.</p> + +<p>Kun lähemmin tarkastelin noita ympärilläni liikkuvia onnettomia +olentoja, huomasin äkkiä, että he olivatkin kaikki kuolleita. Heidän +ruumiinsa olivat eläviä hautoja. Joka ainoan eläimelliselle otsalle oli +selvästi kirjoitettu: tässä lepää kuollut sielu.</p> + +<p>Kun katselin kauhun valtaamana noiden elävien vainajien kasvoja, jouduin +omituisen harhanäyn valtaan. Näin heidän eläimellisten kasvojensa edessä +häälyvät, läpinäkyvät henkiset kasvot, ihanteen, mahdollisen ulkomuodon, +jonka näköisiksi he olisivat voineet tulla, jos henki olisi elänyt, jos +sielu ei olisi sortunut taakan painosta. Vasta sitte, kun huomasin nämä +kummituksen kaltaiset henkiset kasvot ja näin niiden silmissä nuhtelevan +ilmeen, johon en voinut mitään vastata, vasta sitte huomasin, kuinka +sydäntä vihlovaa tapahtunut hävitys oli. Jouduin syvimmän tuskan ja +masennuksen valtaan, sillä olinhan minäkin ollut yksi niitä, jotka +olivat vaieten katselleet hävitystä. Olin ollut yksi niitä, jotka kyllä +hyvin tiesivät, että hävitys tapahtui, mutta eivät viitsineet ajatella +sitä eivätkä tahtoneet kuulla siitä puhuttavankaan, vaan riensivät +ohitse kuten ei olisi mitään tapahtunutkaan, ja etsivät vain omia +etujaan, omia nautintojaan ja onneaan. Sentähden tuntui minusta nyt, +että minunkin vaatteissani oli näiden suurissa joukoissa murhattujen +sielujen veritäpliä. Heidän verensä ääni huusi maasta syytöksiä minua +vastaan. Jokainen likaisen katukäytävän kivi, jokainen noiden +ruttopesien seinässä oleva tiili huusi minulle, kun kiirehdin niitä +pakoon: »Mitä olet tehnyt veljellesi Abelille?»</p> + +<p>En muista enää, mitä sitte tapahtui, ennenkuin huomasin joutuneeni +morsiameni upean kodin komeille, leikkauksilla kaunistetuille +kivirappusille Commonwealth-Avenuen varrella. Tuskin oli muistanutkaan +häntä koko tänä päivänä, jolloin mieleni oli alituisessa kiihoituksessa. +Mutta nyt olivat jalkani sisällistä vaistoa seuraten kuljettaneet minut +hänen asuntonsa ovelle. Minulle ilmoitettiin, että perhe oli aterialla, +mutta minuakin oli pyydetty syömään sen seurassa. Astuttuani sisään +huomasin, että siellä oli paljon vieraita, jotka kaikki tunsin. Pöydällä +välkkyi hopea-astioita ja kallisarvoista porsliinia. Naiset olivat +komeissa puvuissa, yllään jalokiviä kuten kuningattarilla. Edessäni +oleva kuva osotti kaikkein hienointa loistoa ja tuhlaavinta +ylellisyyttä. Seurue oli mitä parhaimmalla tuulella. Sukkeloita, +sattuvia kokkapuheita seurasi sydämelliset naurunpuuskaukset.</p> + +<p>Minusta tuntui kuin olisin tullut teloituspaikalta, jonka kauhut olivat +muuttaneet kyyneleeni vereksi, täyttäneet mieleni synkällä surulla, +säälillä ja epätoivolla, ja olisin äkkiä eräässä läheisessä metsän +aukeamassa tavannut joukon iloisia räyhääjöitä. Istuin äänetönnä +paikoillani, kunnes Edit alkoi laskea leikkiä synkästä ulkomuodostani. +Mikä minua oikeastaan vaivasi? – Toiset yhtyivät heti näihin +vallattomiin hyökkäyksiin, ja minä jouduin heidän leikkinsä sekä +pistopuheittensa esineeksi. Missä olin ollut ja mitä olin nähnyt, kun +minusta oli tullut niin ikävä seuratoveri?</p> + +<p>»Olen ollut Golgatalla», vastasin vihdoin, »ja nähnyt ihmiskunnan +ristiinnaulittuna. Eikö ainoakaan teistä tiedä, minkälaista näytelmää +aurinko ja tähdet valaisevat tässä kaupungissa, koska voitte vielä puhua +muusta, ajatella muita asioita? Ettekö tiedä, että summattomat joukot +miehiä sekä naisia, samaa lihaa ja verta kuin tekin, viettävät ihan +ovienne edessä elämää, joka on kehdosta hautaan saakka yhtä ainoata +lakkaamatonta <i>kuolintaistelua</i>? Kuunnelkaa! Heidän asuntonsa ovat niin +lähellä, että jos maltatte olla nauramatta, kuulette heidän äänensä, – +kuulette pienokaisten sydäntäsärkevää valitusta, joiden täytyy imeä +kurjuuden kuihtunutta rintaa, kuulette puutteen käsissä eläimiksi +muuttuneiden miesten käheitä kirouksia, kuulette naisjoukon rähinää, +jonka täytyy myydä itsensä leivän tähden. Mitä olette tukkineet +korviinne, kun ette kuule näitä valitushuutoja? Minä en enää kuulekkaan +mitään muuta».</p> + +<p>Sanojani seurasi syvä äänettömyys. Puhuessani oli lämmin myötätuntoisuus +vallannut minut. Mutta kun katselin ympärilläni olevaa seuraa, huomasin, +että heidän kasvojensa ilmeet eivät suinkaan osottaneet liikutusta, joka +minut oli vallannut, vaan kylmää, ylpeätä kummastelemista. Edit näytti +sen lisäksi loukkaantuneelta, hänen isänsä suuttuneelta. Naiset +vaihtoivat loukattua viattomuutta osottavia silmäyksiä, ja eräs +herroista asetti silmälasit paremmin nenälleen, katsellen minua +jonkinlaisella tieteellisellä uteliaisuudella. Kun huomasin, että olot, +jotka minusta tuntuivat aivan sietämättömiltä, eivät näyttäneet +laisinkaan vaikuttavan heihin, ja että sanani, jotka liikuttivat +sydäntäni siinä määrässä, että en tahtonut voida niitä lausua, +kiihottivat heitä vain nousemaan minua vastaan, jouduin ensin hämilleni +ja sitten minut valtasi syvä epätoivon ja voimattomuuden tunne. Mitäpä +voivat nuo onnettomat, kurjuuteen vaipuneet ihmiset toivoa, kun heidän +onnettomuutensa ei rahtuistakaan liikuttanut näitä ajattelevia miehiä ja +helläsydämisiä naisia! Silloin johtui mieleeni, että vika on varmaankin +minussa. En ole osannut puhua oikealla tavalla. Epäilemättä olen +esittänyt asian huonosti. He suuttuivat ehkä sentähden, että he luulivat +minun tahtovan syyttää heitä, vaikka olin vain, sen Jumala tietää, +ajatellut yksinomaan tosiolojen kauheutta, koettamatta millään tavalla +etsiä ketään syyllistä.</p> + +<p>Hillitsin kiihkeän liikutukseni ja koetin puhua maltillisesti sekä +johdonmukaisesti, poistaakseni äskeisten sanojeni vaikutusta. Sanoin +heille, että en suinkaan ollut aikonut syyttää heitä enkä vetää heitä +yhtä vähän kuin rikkaita yleensä edesvastaukseen maailman kurjuudesta, +vaikka kyllä olikin totta, että se, mitä he tuhlasivat ylellisyyteen, +olisi toisin käytettynä voinut poistaa paljon katkeroita kärsimyksiä. +Nuo harvinaiset herkut, nuo kalliit viinit, hienot kankaat ja säihkyvät +jalokivet riittäisivät jo monen ihmiselämän lunastushinnaksi. Hekin ovat +siis tosin tavallaan syypäitä, samoin kuin henkilöt, jotka elävät +tuhlaavaa, ylellistä elämää maassa, minkä asukkaat kärsivät nälkää. +Mutta vaikka säästettäisiinkin kaikki se omaisuus, mitä rikkaat +tuhlaavat, ei se suinkaan voisi läheskään poistaa köyhyyttä maailmasta. +Varallisuutemme on niin vähäinen, että vaikka rikkaat suostuisivatkin +jakamaan kaiken omaisuutensa köyhien kanssa, saisi jokainen ainoastaan +niukan toimeentulon, jota kuitenkin maustaisi veljellinen rakkaus.</p> + +<p>Maailman köyhyyden varsinaisena syynä ei ole ihmisten sydämmettömyys, +vaan heidän mielettömyytensä. Ihmiskunnan kurjuus ei johdu yksityisen +henkilön eikä kokonaisen luokankaan rikoksellisista töistä, vaan +kauheasta, julmasta erehdyksestä, summattomasta, koko maailmaa +pimentävästä sokeudesta.</p> + +<p>Sitte osotin heille, kuinka nykyjään tuhlataan neljä viidesosaa ihmisten +työvoimasta keskinäiseen kilpailuun, kun ei tuottajain välillä ole samaa +päämäärää tavottelevaa keskinäistä yhteistoimintaa. Valaistakseni asiaa +paremmin, mainitsin esimerkkinä kuivuutta kärsivän maan, joka voi +tuottaa asukasten elintarpeet ainoastaan siinä tapauksessa, että +saatavissa oleva vesi käytetään mahdollisimman tarkkaan. Huomautin, +kuinka sellaisen maan hallituksen tärkeimpänä tehtävänä on pitää huolta +siitä, että eivät yksityiset saa joko itsekkäisyydessään tai +taitamattomuudessaan tuhlata vettä turhaan, koska siitä olisi +seurauksena nälänhätä. Siitä syystä täytyy veden käyttäminen järjestää +aivan tarkasti, joten ei yksityisten sallita mielensä mukaan ohjata sitä +pois tai sulkea sen juoksua, tai muulla tavalla käyttää sitä väärin.</p> + +<p>Ihmistyö on, selitin minä, hedelmällisyyttä synnyttävä virta. Se yksin +tekee maapallon asuttavaksi. Mutta parhaassakin tapauksessa on tuossa +virrassa vähän vettä, jonka tähden täytyy sen käyttämistä varten luoda +erityinen järjestelmä, minkä avulla joka ainoa pisara voidaan tarkkaan +käyttää. Siinä tapauksessa saavat koko maailman asukkaat runsaan +toimeentulon.</p> + +<p>Mutta kuinka tykkänään toisella tavalla menetellään käytännössä! +Jokainen käyttää tuota kallisarvoista tavaraa aivan mielensä mukaan. +Hänen toimiansa ohjaa ainoastaan kaksi yhtä voimakasta vaikutinta. Hän +koettaa pelastaa oman satonsa ja turmella naapurinsa kylvön, saadakseen +omasta viljastaan korkeamman hinnan. Tämän itsekkäisyyden ja +vihamielisyyden seurauksena on, että toiset vainiot ovat tykkänään veden +vallassa, kun taas toiset kärsivät kuivuutta, ja puolet vedestä menee +tykkänään hukkaan. Sellaisessa maassa voivat kyllä jotkut yksityiset +hankkia väkivallalla tai viekkaudella itselleen varoja ylelliseenkin +elämään, mutta kansan suuren enemmistön täytyy pakostakin jäädä +kurjuuteen. Heikoimpia ja vähätietoisempia yhteiskunnan jäseniä kalvaa +katkera puute, alituinen nälänhätä.</p> + +<p>Mutta jos tuo nälänhädän ahdistama kansa ottaisi täyttääkseen sen, mitä +ennen on lyöty laimin, ja ryhtyisi järjestämään elämää synnyttävän +virran juoksun, päämääränään ainoastaan yhteinen hyöty, niin maa +kukoistaisi kuin puutarha eikä ainoankaan sen lapsen tarvitsisi kärsiä +minkäänlaista puutetta.</p> + +<p>Kuvailin sitte heille lähemmin tästä johtuvaa yleistä aineellista +hyvinvointia, henkistä valistusta ja siveellisyyden kohoamista, joka +ilmestyisi kaikkien ihmisten elämässä. Puhuin innostuneena uudesta +maailmasta, jossa oli jokaiselle kyllin kaikkia tarpeita, sen +siunauksesta, puhtaudesta ja oikeudenmukaisuudesta, sen onnea +synnyttävästä veljellisestä rakkaudesta – sanalla sanoen maailmasta, +jonka tosin olin nähnyt ainoastaan unessa, mutta jonka olisi voinut niin +helposti toteuttaa.</p> + +<p>Olin varmasti odottanut, että nyt luonnollisesti kaikkien ympärilläni +olevain kasvot kirkastuvat ja kuvastavat samoja tunteita, kuin minunkin +sielussani liikkui. Mutta ne kävivät päin vastoin yhä synkemmiksi, +suuttuneemmiksi ja ivallisemmiksi. Innostuksen asemasta osottivat naiset +inhoa sekä pelkoa, ja miehet puhkesivat vastenmielisyyttä sekä +halveksimista osottaviin huutoihin. »Mieletön!» »Narri!» »Haaveilija!» +»Yhteiskunnan vihollinen!» kirkuivat he. Ja se, joka oli tarkasti +katsellut minua silmälasiensa lävitse, huusi:</p> + +<p>»Hän sanoo, ettei meillä enää saisi olla ketään köyhiä – – ha ha ha!»</p> + +<p>»Heittäkää ulos se mies!» ärjäsi morsiameni isä, ja silloin hyökkäsivät +herrat tuoleiltaan ja karkasivat minua kohti.</p> + +<p>Luulin sydämeni pakahtuvan tuskasta, kun huomasin kuinka mielettömältä +ja vähäpätöiseltä heistä tuntui kaikki, mikä minusta oli niin selvää ja +tärkeää. Käsitin, että en voi muuttaa heidän mieltänsä. Sydämeni oli +tuntunut äsken niin lämpimältä, että olin luullut voivani sulattaa sen +hehkulla vaikka jäävuoria, mutta nyt tunsin, että ympäristöstäni huokuva +jäätävä kylmyys alkoi levetä minuunkin. En tuntenut pienintäkään vihaa +noita miehiä kohtaan, jotka olivat valmiit hyökkäämään kimppuuni. Säälin +vain heitä ja koko maailmaa.</p> + +<p>Vaikka olinkin epätoivon partaalla, en tahtonut vielä luopua asiastani. +Koetin heitä yhä saada vakuutetuiksi. Liikutukselta en voinut enää puhua +selvästi. Rintani huokui, nyyhkytykset ja huokaukset katkasivat ääneni. +– Silmänräpäystä myöhemmin huomasin istuvani vuoteellani tohtori Leeten +asunnossa olevassa huoneessani. Kirkas aamuaurinko paistoi ikkunasta +sisälle. Vedin syvään henkeäni. Kyyneleet virtasivat pitkin poskiani ja +jokainen hermoni vapisi.</p> + +<hr> + +<p>Kuten on pakenevan rangaistusvangin mieli, joka on nähnyt unta, että hän +on uudelleen saatu kiinni ja suljettu pimeään, kosteaan koppiinsa, mutta +herääkin ja näkee silmänsä avattuaan yllänsä avaran, kirkkaan taivaan, +siten oli minunkin mieleni huomatessani, että palaamiseni +yhdeksännelletoista vuosisadalle olikin vain unta ja elämäni +kahdennellakymmenennellä vuosisadalla todellisuutta.</p> + +<p>Nuo kauheat, tärisyttävät kohtaukset, joita olin nähnyt unissani ja +jotka niin hyvin sopivat yhteen aikaisemman kokemukseni kanssa, +olivatkin Jumalan kiitos, nyt jo ohitse, vaikka ne kerran olivat olleet +todellisia, ja voivat kautta aikojen, kun vain katselemme oloja +taaksepäin, nostaa silmiimme säälin kyyneleitä. Jo aikoja sitte olivat +sortajat ja sorretut, profeetat ja pilkkaajat olleet tomuna. »Rikas» ja +»köyhä» ovat jo monta miespolvea olleet unhotuksiin joutuneita, +merkityksensä menettäneitä sanoja.</p> + +<p>Mutta kun vielä sanomattoman kiitollisuuden valtaamana ihailin +suuremmoista maailman vapauttamista ja ylistelin onnea, joka oli +sallinut minun nähdä se, valtasi minut äkkiä, kuten puukonpisto häpeän, +omantunnon vaivojen ja tuskallisten itsesyytösten tunne, joka painoi +pääni alas ja sai minut toivomaan, että hauta olisi kätkenyt helmaansa +minut samoin kuin muutkin aikalaiseni. Sillä olinhan minäkin ollut tuon +kurjan aikakauden jäsen. Mitä olin tehnyt, jouduttaakseni sitä +vapautusta, josta nyt rohkenin iloita? Mitä olin minä, joka olin elänyt +noina julmuuden ja mielettömyyden aikoina, tehnyt saadakseni kurjat olot +hävitetyksi? Olin katsellut yhtä välinpitämättömästi veljieni kurjuutta, +epäillyt yhtä kyynillisesti parempain olojen mahdollisuutta, ihaillut +vallitsevaa sekasortoa ja pimeyttä yhtä innokkaasti, kuin kuka muu +aikalaiseni tahansa. Persoonallista vaikutusvaltaani käyttäen olin +pikemmin koettanut estää kuin edistää sitä ihmiskunnan vapauttamista, +jota silloin jo valmisteltiin. Mitä oikeutta oli minulla riemuita +pelastuksesta, joka oli minun syyttäjänäni, mitä oikeutta oli minulla +nauttia päivän onnea, jonka sarastusta olin pilkannut?</p> + +<p>»Parempi olisi ollut sinulle, paljoa parempi olisi ollut», kaikui ääni +sielussani, »jos tuo ilkeä uni olisi todellisuutta ja tämä kaunis +todellisuus unta! Kauniimpaa olisi ollut puolustaa ristiinnaulitun +ihmiskunnan asiaa pilkallista sukupolvea vastaan, kuin juoda täällä +lähteistä, joita et ole ollut avaamassa, ja syödä hedelmiä puista, +joiden hoitajia olet muinoin ollut kivittämässä!»</p> + +<p>Ja sieluni vastasi: »Parempi tosiaankin!»</p> + +<p>Kun vihdoin kohotin pääni ja loin katseeni ulos ikkunasta, astui Edit +raittiina kuin aamu puutarhaan ja alkoi poimia kukkia. Nopeasti riensin +hänen luoksensa. Polvistuin hänen eteensä ja tunnustin kyynelten +vuotaessa, kuinka arvoton olin hengittämään tämän kultaisen aikakauden +ilmaa ja vielä arvottomampi sulkemaan syliini sen ihaninta kukkaa.</p> + +<p>Onnellinen se, joka tällaisen epätoivon hetkellä löytää yhtä lempeän +tuomarin, kuin minä!</p> + +<hr> + +<p><a name="a1">[1] Tätä mielentilaa selitettäessä on muistettava, että ympäristössäni +oli keskusteluainetta lukuunottamatta tuskin mitään, joka olisi +muistuttanut minua siitä, mitä oli tapahtunut. Aivan taloni läheltä +olisin vanhasta Bostonista löytänyt seurustelupiirejä, jotka olisivat +olleet minulle paljoa vieraampia. Kahdennenkymmenennen vuosisadan +Bostonilaisten kieli erosi edellisen vuosisadan sivistyneitten kielestä +paljon vähemmän, kuin tämä viimeksimainittu esim. Washingtonin tai +Franklinin kielestä. Samoin ei molempain vuosisatojen välinen ero +puvuissa ja huoneitten kalustuksessa ollut suurempi, kuin muodin +vaihtelut yhdeksännellätoista vuosisadalla yhden ainoan sukupolven +eläessä.</a></p> + +<p><a name="a2">[2] Sen jälkeen kuin olin kirjoittanut ylläolevan, on minulle +ilmoitettu, että mainittu tavarain lähetystä haittaava epäkohta on jo +poistettu muutamissa piirikunnissa, ja jokainen kyläkunta saa ennen +pitkää oman putkijohtonsa.</a></p> + +<p><a name="a3">[3] En voi kyllin ylistää sitä suloista vapautta, mikä vallitsee +kahdennenkymmenennen vuosisadan yleisissä kirjastoissa vastakohtana +yhdeksännellätoista vuosisadalla vallinneille ohjeille, jotka saiturin +tavoin kätkivät kirjat yleisöltä, joten niitä voi saada käytettäväkseen +ainoastaan suurella ajan hukalla sekä monen puuhan kautta, jotka olivat +omiaan karkottamaan tavalliset kirjallisuuden ystävät loitolle +kirjastoista.</a></p> + +<p><a name="a4">[4] Myönnän, että anarkistien menettelyä on vaikea selittää muuten, kuin +otaksumalla heidän olleen kapitalistien palkkaamia, mutta siitä +huolimatta on tämä otaksuminen aivan väärä. Eikä sitä minun +aikakaudellani uskottukaan, vaikka se nyt loitolta katsoen näyttää niin +luonnolliselta.</a></p> + +<p><a name="a5">[5] Minun on myönnettävä, että kokemukseni on osottanut todeksi tämän +tohtori Leeten ennustuksen. Nuorisoa ja varsinkin nuoria tyttöjä +huvittaa ja naurattaa nykyjään tavattomasti yhdeksännentoista vuosisadan +»kosimisen kummalliset vaivat», kuten he niitä kutsuvat.</a></p> + + + + + + + +<pre> + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Vuonna 2000, by Edward Bellamy + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK VUONNA 2000 *** + +***** This file should be named 16694-h.htm or 16694-h.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/6/6/9/16694/ + +Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed +Proofreaders Europe. + + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. + + +</pre> + +</body> +</html> |