diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 16120-8.txt | 18154 | ||||
| -rw-r--r-- | 16120-8.zip | bin | 0 -> 366392 bytes | |||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
5 files changed, 18170 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/16120-8.txt b/16120-8.txt new file mode 100644 index 0000000..9e328cf --- /dev/null +++ b/16120-8.txt @@ -0,0 +1,18154 @@ +The Project Gutenberg EBook of Kertoelmia ja kuvauksia, by Juho Reijonen + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Kertoelmia ja kuvauksia + +Author: Juho Reijonen + +Release Date: June 23, 2005 [EBook #16120] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KERTOELMIA JA KUVAUKSIA *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + +KERTOELMIA JA KUVAUKSIA + +Kirj. + +Juho Reijonen + + +Werner Söderström, Porvoo, 1900. + + + +SISÄLLYS: + +Ensimmäiset ystäväni +Uuron Kössi +Lohdutus +Mikä siihen oli syynä +Maisteriko vai kirkkoherra +Sokea Pietari +Kaaperin kosinta +Yhtymys +Ystävykset +Tyttö +Tuulivaaralaiset +Huonona aikana +Muistelma Savosta +Koskelan ukko +Ainoa rakkauteni +Vihkimäkengät +Merkilliset miehet +Kymmenniekka +Asiamies +Juhanuksena +Synkeän Matin juttu +Surma-Olli +Veljekset +Kosto +Kilpa-ajot Wanulassa +Räätäli Kalle +Iisakin romaani +Kumisevanmäen mökki +Pappilassa +Yleinen suru +Vierasmies +Herrasmies +Vaimon kuoltua +Miksi Jaakko muutti +Hävytön teko +Pielinen. I Syksyllä + " II Keväällä +Nälkävuonna +Eräs talvipäivä merellä +Suomenlahti +Petri +Paksulan parikunta +Junassa + + + + + +ENSIMMÄISET YSTÄVÄNI. + + +On jo noin parikymmentä vuotta kulunut siitä, kuin aloin eroittaa +kummini Heikki Korhosen muista ihmisistä. Silloin lienen vielä ollut +aivan pieni, koska minulla ei vielä siihen aikaan ollut omaa +päänpeitettäkään, vaan käytin piika Tiinan kanssa yhteisiä. Kuitenkin +oli minulla jo aivan oma, mielestäni hyvin kaunis, sinikukkainen ja +Venäjän karttuunista tehty koltti, joka juhlatilaisuuksissa pantiin +päälleni. Arkipäivinä, kun sinikukkainen kolttini riippui vaatekaapin +naulassa, kävin puettuna miten milloinkin sattui. + +Isäni oli leskimies ja minä hänen ainoa poikansa. Enimmiten oli minulla +tapana leikkiä ypö-yksinäni pappilan pellon pientarella, jolle isäni +mökki oli rakennettu, tahi myöskin niiden neljän tuuhean pihlajan alla, +jotka kasvoivat lammin rannalla, sillä minulla, niinkuin jo sanoin, ei +ollut omaa päänpeitettä, jonka vuoksi olin lakkaamatta muiden kylän +poikien pilkan esineenä, jos milloin heidän seurassaan uskalsin +näyttäytyä. Noilla yksinäisillä leikkitantereillani taas olin yleiseen +suosittu; mehiläiset, perhoset, valko- ja puna-apilaat tunsivat minut +ja kohtelivat minua ystävällisesti, niinkuin minäkin heitä -- siellä ei +kukaan tehnyt minusta pilkkaa. + +Isäni oli harvoin kotona, sillä hänen elinkeinonansa oli pienen kaupan +pito. Hän osti pitäjäläisiltä voita, talia, lintuja ja muuta sellaista, +joita sitte vei kaukaisiin kaupunkeihin. Niistä toi hän tullessaan +pitäjään lukuisalle herrasväelle kahvia, sokeria, Hollannin palttinaa, +siirappia ynnä muuta; ja karttuunia, verkaa, "ruunihuiveja", Kurkijoen +piiskoja ja minkä mitäkin tarviskalua piti hän aina varalla +talonpoikaiselle väestölle. Rettigin vaakunaa, "bruna prima"- ja +"medelfina"-sikareja löytyi myös talossa käräjä-herrojen varalla, joita +minä en lukenut herrasväkeen kuuluviksi, kun he niin usein muuttelivat +asuinpaikkaa; eikähän muut olleet herrasväkeä kuin meidän +"Herrassöötinki", Kruununvouti -- sukuisin Kamreeri -- Levälahden +herrasväki, jonka talon herraa yleiseen sanottiin "Insinööriksi", sekä +Tohtori, ison- ja pienen pappilan ja Vallesmannin joukot; se oli +mielestäni ihan selvää. Herrasväkenä tosin pidin Henkikirjurin ja +Kanttorinkin joukkoja, mutta niille en rohjennut antaa lisäyssanaa +"meidän". sillä ne asuivat kaukana, missä lienevät asuneetkaan parin +peninkulman päässä; enkä heitä nähnyt muulloin kuin kirkossa, johon ani +harvoin pääsin. Tiinalla, jonka huostaan kasvatukseni kokonaan oli +uskottu, oli näet yhtä vähän halua kirkonkäymiseen kuin minullakin -- +pääverhoni tähden. + +Isäni siihen sijaan kävi sangen usein kirkossa, kun vain milloin sattui +sunnuntaina kotoisalla olemaan, vaan hänen kanssaan en koskaan päässyt +sinne, enkä tahtonutkaan, sillä isäni kirkossa olo-ajat olivat ainoat +tilaisuudet, jolloin sain nauttia ruuninkarvaisen Pollen seuraa. +Muulloin aina piti tuo suuri herra isäni seuran parempana kuin meidän +varsinaisten kotona-olijoiden: Torstikin, Naskin, Mirrin, Mustin, +Tiinan ja minun, vaan kirkkoon hän ei koskaan lähtenyt. + +Kerran lauvantai-aamuna tulivat Polle ja isäni kotiin pitkältä matkalta +ja sinä päivänä lisääntyi ensimmäisten ystävieni luku kahdella. Seikka +oli seuraava. Isäni neuvoi minulle tarkkaan Kamreerin talon ja käski +minun mennä ilmoittamaan Kamreerin papalle tulleensa jo kotiin. Tuon +vanhan herran tunsin jo vanhastaan, sillä hän oli pitkä, suora ja uljas +vanhus, jollaisia en usein jälestäpäinkään ole nähnyt. Minulla oli myös +heikko aavistus hänen olevan hyvän miehen ja kerran löytäväni hänessä +hyvän ystävän, vaikka sitä en voinut selviin ajatuksiin pukea. + +Pian seisoimme, Musti ja minä, vanhan herran huoneessa. Minä seisoin +oven suussa, huivi näpissä, mutta Musti ei enää ollut niin ujo, sillä +hän oli vanhempi minua, vaan rohkeasti kävi peremmä ja aivan käskemättä +istahti vanhan herran kirjoituspöydän eteen. Siinä hän hyvän aikaa +katseli kirjoittavaa vanhaa herraa, sitte taas minua ja niin aina +vuorotellen meitä molempia. Se viisas Musti teki niinkuin suurten +herrojen palvelijat, nimittäin ilmoitti talon isännälle läsnä-oloni, +mutta kun minä en vielä siihen aikaan käyttänyt käyntikortteja, täytyi +Mustin nykäistä isäntää housun lahkeesta. Näin sai Musti vanhan herran +viimein huomaamaan hänelle nyt saapuneen vieraita. + +Tervehdykseksi Mustille lausui vanha herra: "syyti!" jota seurasi +potkahdus. Musti pakeni minun turviini ja vanhan herran silmät +seurasivat tarkkaan uskollisen toverini liikkeitä, kunnes huomasivat +minut. + +"Hyvää päivää." + +"Jumal' antakoon, lapseni! Kenenkä tyttö sinä olet?" + +"Tyttö!" tuo sana loukkasi minua kovasti ja ajoi veren päähäni, jonka +vuoksi minä aloin sopertaa: "en -- en --" + +"Jaha, vai Engström'in, vai jo te käytte kerjuulla, vai jo te käytte +kerjuulla, hm! No kummako se, kummako se, isä juo, äiti on kivuloinen +-- vaimo parka -- lapsiraukat", tuumaili vanha herra puoli-ääneen. + +Pääni kävi pyörälle ja minä taaskin sopertamaan: + +"I-sä käski minun --" + +"Hyvä, hyvä, minä annan hänelle työtä", ja hän veti sänkynsä alta +rikkonaiset saappaansa, jotka pisti käteeni ja sanoi: "vie nuo isällesi +ja käske panna niihin överkapat." + +Minä otin kengät vastaan ja melkein vapisten jatkoin keskustelua: "isä +käski sanoa olevansa jo kotona." + +"Kotona, käskikö hän sanoa olevansa jo kotona?" + +"Käski", vastasin minä ja silmäilin rukoilevasti Mustia, että hän +vahvistaisi sanojeni totuuden. + +"Vai käski sanoa olevansa kotona -- hm -- mitä hän sillä lienee +tarkoittanut -- hm -- minä tulen itse paikalla sinne -- hm! Onko hän +selvä?" kysyi vanha herra. + +Minä en ymmärtänyt tuota kysymystä laisinkaan ja vastasin: "en tiedä." + +"No, huutaako hän, kirooko hän, tuliko hän yksin kotiin?" kyseli +vanhus. + +Minä, iloisena, kun taaskin käsitin hänen kysymyksensä, toimitin: "ei, +Pollen kanssa ne tulivat yhdessä;" ensimmäiset kysymykset jäivät +vastaamatta. + +"Mitä, Pollen kanssa, kukas se Polle sitte on?" + +"Se on -- se on se meidän Polle." + +"Sinä olet hupsu, tyttö parka; kummako se, kummako se, hän pieksää +lapsiraukkansa vielä kuolijaaksi", ja hän otti pöytälaatikostansa ison +hopearahan ja lisäsi: "pidä sinä itse tämä tahi anna pikemmin +äidillesi, vaan älä suinkaan näytä isällesi." + +Tuosta puheesta en taaskaan ymmärtänyt mitään, sillä eihän minulla enää +ollutkaan äitiä, vaan kuitenkin tyytyväisenä hopearahaani lähdin, +kengät kainalossa, tallustamaan kotiani kohti. + +Siellä aivan oikein ilmoitin vanhan herran itsensä luvanneen tulla +paikalla ja jo ennakolta lähettäneen saappaansa koppaan pantavaksi. +Rahasta en isälleni virkkanut mitään. Yhtäkkiä juolahti mieleeni +ajatus: mitä, jos vanha herra luulikin Tiinan äidikseni ja siis on +minun tuo kaunis, kiiltävä kolikko annettava "pikemmin" Tiinalle. Isäni +ei ymmärtänyt kenkäseikasta niin poloisen pölähtävää, vaan tuumaili +vanhan herran kyllä itsensä selittävän sen meille tultuaan. Tiina +siihen sijaan käsitti vallan hyvin vanhan herran tarkoituksen, kun +minä, niin pian kuin mahdollista tahi "pikemmin" kuin tavallisesti, +toimitin kolikkoni hänen laihaan kouraansa ja hän heitti sen arkkunsa +pohjalle niin että kilahti. "Jumala siunatkoon sitä hyvää herraa!" +kuulin hänen lausuvan ja sille tielleen rahani jäi, enkä sitä sen +koommin ole enää koskaan nähnyt. + +Vanha herrapa ei tullutkaan, ja iltapuoleen samana päivänä otettiin +minut asiasta tutkinnon alaiseksi. Minä kerroin isälleni laveasti, +oikein juurta jaksaen asian, vaan tullessani raha-pykälään keskeytti +Tiina kertomukseni sanoen: "valhetta, valhetta kaikki tyyni, ei se ole +käynytkään vanhan herran luona, vaan lienee taas ollut juoksentelemassa +lammin rannalla tahi jossakin muualla." + +Minulla ei ollut rohkeutta syyttää Tiinaa samallaisesta rikoksesta, +eikä se ollut tarpeenkaan, sillä isäni sanoi: "Eikö mitä, vaan hän ei +liene osannut oikein selittää asiaansa -- kirjoittaa minun olisi +pitänytkin." + +Kääntyen minuun jatkoi hän: "mene muuttamaan puhdas koltti päällesi, +minä sillä välin kirjoitan kirjeen, jonka saat viedä vanhalle +herralle." + +Tiina vei minut viereiseen huoneesen, vaan muuttaessaan päälleni toista +pukua näki hän olevan soveliaan tilaisuuden kukistaa minussa asuvan +valheellisuuden, -- mietti hetkisen ja kasvoissaan näkyi mikä hirmuinen +taistelu hänen sisällänsä riehui. Hän ei voinut masentaa +rangaistushimoaan ja niin sain kelpo löylytyksen koivun varvulla; en +oikein selvään tiennyt mistä syystä, sillä kurittajani ei koko +rangaistus-ajalla sanonut muuta kuin: "vai sinä, vai sinä". Lopuksi +täytyi minun vielä kiittää häntä hyvän-teostaan ja luvata, etten enää +milloinkaan tästä lähin valhettelisi. Musti, joka Tiinan mielestä oli +osallinen rikokseeni, sai samalla mitalla, ja oikein rakkaasta kädestä +saikin. Niin olimme taas, Musti ja minä, tarpeellisesti sekä varustetut +että evästetyt matkallemme. + +Murheellisina alotimme kulkuamme, vaan kun näimme kuinka iloisina +pääskyset kiitelivät ilmassa, kuinka perhoset lentelivät pientarella +kasvavien kukkien välillä, jotka ystävällisesti nyykyttivät meille +pieniä päitään; kun näimme kuinka västäräkki, riemuissaan viiskuttaen +lammin rannalla, tyytyväisenä heilutteli pitkää pyrstöänsä, unohtui +huolemme, ja mitä parhaimmalla tuulella saavuimme vanhan herran +asunnolle. + +"Ha, ha, ha!" -- nauroi vanha herra, luettuansa hänelle tuomamme +kirjeen. Sitte otti hän minut polvilleen, suuteli otsaani ja kysyi, +miksi kävelin huivi päässä. Tuohon en osannut suoraa vastausta antaa, +vaan ei hän sitä odottanutkaan, kutsui piian, tuotti sisään kahvia ja +makeisia, joista sai osansa Mustikin, jonka nyt esittelin vanhalle +herralle. Vielä näytteli hän minulle kauniita kuviakin, antoipa +lahjaksikin pienen semmoisen kuvakirjan, jonka kannessa oli naisen +kuva, iso rysä-hame päällä. Viimein otti hän kiiltonappisen sinisen +takkinsa päälleen, pisti isolippaisen lakin päähänsä, ja niin lähdimme +käsi kädessä kotiini päin. + +Musti hyppeli edellä, ikäänkuin olisi tahtonut mennä jo ennakolta +ilmoittamaan vastaantuleville hämmästyneille kirkkomiehille: "katsokaas +mihin kunniaan leikkitoverini on kohonnut; hän se on, joka tuolta +jälestäpäin tulee käsi kädessä vanhan herran kanssa -- kyllä se on hän, +uskokaa pois, vaikka hänellä onkin huivi päässä, hau, hau". + +Sitte riensi se toisten kirkkomiesten luo ja "hau, hau", kuului +lakkaamatta, sillä Mustin mielestä piti tien olla auki, kun perästä +päin tuli hänen pieni isäntänsä ja vanha herra käsikkäin, "hau, hau". + +Kotiin tultuamme oli siellä vieras, kummini, ja pöydällä oli pieni +viheriäinen olento. Se oli mielestäni sangen soma. Minä katselin sitä, +sillaikaa kuin aikaihmiset tervehtivät toisiaan. Mikähän tuo mahtoi +olla? Minä käännyin Mustiin päin. Se silmäili vuorotellen viheriäistä +olentoa, vuorotellen minua ja katsoi minuun veitikkamaisesti, juuri +kuin olisi tiennyt koko tuon olennon elämäkerran ja tarkoituksen, vaan +ei kiusallakaan ilmoittaisi sitä, jollen itse saisi selville. Minä +ajattelin pitkin ja poikin, ja yhtäkkiä alan tuumia mielessäni: "älähän +mitään, jos se olisikin lakki. Aivan oikein: viheriäinen päällys, mutta +tupsu päälaella, mustan ja valkean kirjava ranta ja oikein kiiltolippu. +Niin lakki se on, kuin onkin. Oi jos kellä olisi tuollainen lakki!" + +Silloin herätti kummini minut unelmistani sanomalla: "Juijo tules nyt +anna minulle kättä; etpä arvaa mitä sinulle olen tuonut?" + +Mielelläni annoin hänelle kättä, sillä kyllä nyt jo tiesin kenelle +lakki oli aijottu. + +Se päivä oli minulle oikea onnen päivä. Yhtenä ainoana päivänä olin +saanut kuvakirjan, uuden lakin, kolikon, kahvia, sekä astunut pitkän +matkan käsi kädessä vanhan herran kanssa, ja kaupan päälle olin saanut +vielä opetuksen toden puhumiseen. Tiinalle näytin sekä kuvakirjani että +uuden lakkini. -- Tuo nainen kirjani kannessa oli aivan Tiinan +näköinen, vaan Tiinan hame oli kuin säkki, kuvan hame kuin ruiskeko. +Tiina tavaili: "K -- sano K-ari-Karrikatur -- tätä en minä osaa lukea, +se on latinaa, pane kirja talteen, äläkä revi sitä." Minä panin kirjan +talteen ja riensin muille talon asukkaille näyttelemään lakkiani. + +Mirri sai vielä samana päivänä monta kertaa nähdä, ettei hänen enää +sopinut pitää minua vertaisenaan, sillä nyt olin oman lakkini herra. +Naskille ja Pollelle näytin myös loistoni, mutta kun sitä Torstikille +menin näyttämään, ajoi Tiina minut navetasta pois, sillä hän nähtävästi +kadehti minua siitä, että pääverhoni suhteen olin päässyt yhtä +itsenäiselle kannalle kuin hänkin. Näin sai Torstikki-parka yhä +edelleen elää siinä uskossa, että minä vieläkin käytin Tiinan kanssa +yhteisiä pääverhoja. + +Siitä päivin oli minulla kolme elävää ystävää: Vanha herra, +kummi-Heikki ja Musti, jonka viimemainitun kanssa kristillisesti jaoin +uuden lakkini tuottaman kunnian ja ilon. He olivat minulle, kukin +lainsa jälkeen, uskolliset aina kuolemaansa asti. Nyt lepäävät he jo +kaikki "maan mustan mullassa"; mutta tässä on muutamia, heidän ajan +kuluksi minulle puhelemiansa kertomuksia, joilla he toisinaan +lyhentivät talven pitkiä iltapuhteita. + + + + + +UURON KÖSSI. + + +Lapsena kuulin useampia kertoja mainittavan nimeä: Uuron Kössi. Ihmiset +yleensä eivät pitäneet häntä oikein viisaana. Minä en muistaakseni +ollut koskaan nähnyt sitä miestä, enkä hänen kanssaan siis ollut +persoonallisesti tuttukaan. Uuron Kössin viisaus tahi hulluus eivät +myöskään liikuttaneet minua hituistakaan, niin että meillä oli +toistemme kanssa tekemistä niin vähän kuin suinkin. Minulla ei edes +ollut pienintäkään käsitystä hänen ulkomuodostaankaan, vaikka lapset +tavallisesti ajatuksissaan luovat jonkunlaisen kuvan siitä henkilöstä +tahi asiasta, josta usein kuulevat puhuttavan. + +Uuron Kössi oli siis minulle ihan vieras olento. Kohtalomme satutti +meidät kuitenkin kerran yhteen ja siitä päivin säilytti Uuron Kössi +minut tuoreessa muistissa. Sattui näet niin, että muutamana +Juhannus-aamuna -- silloin olin juuri päässyt lukioon -- päätin olla +sangen jalomielinen. Tässä jalomielisyyteni puuskassa ajattelin: +nyt lähden jalkaisin kirkkoon, että piika Maijakin kerran sopii +hevoskyytiin. Muistelen myöskin, että ajatuksissani kuvailin siten +suovani kirkkomiehille hyvän tilaisuuden ihailla uutta, kiiltonappista +univormuani, jonka loistetta minun kärryissä istuessani ainoastaan +vilahdukselta olisivat nähneet. Niin suoriuduin tielle. Aamu-aurinko +paistaa hellitteli täydeltä terältä. Mäkisellä maantiellä lainehti +kirjava kirkkomiesjoukko. Tuolla nousi mäkirinnettä maalatut +vieteri-kärryt, joissa istui mahtava talonisäntä puettuna uuteen +verkatakkiin. Täällä kiirehti köyhä mökkiläinen laihaa hevostansa +hölkkäraviin, etteivät häntäkään kirkosta jättäisi. Joutomiehet +verkalleen astua lörkyttelivät puhallellen piippu-nysistään paksuja +palturisavuja ilmaan. Vakava patalakkinen kerettiläinen näytti +ikäänkuin kadehtien katselevan noita solakoita nuoria miehiä, jotka +kokkapuheillaan tuon tuostakin saattoivat naurun kajahtamaan tyttöjen +suusta. Silloin rypistyi kerettiläisen nenä, vaan ripein askelin riensi +nuorten joukko eteenpäin, tytöt kantaen käsivarrellaan kirkkoröijyjään +ja mustia kenkiään, pojat myöskin paitahihasillaan. Joskus katkesi +kirkkomiesten jono, vaan kuta lähemmäksi kirkkoa tultiin, sitä +tiheämmäksi kävi joukkokin. Pitkän-mäen seuduilta aina kirkolle asti +alkoi tien vieressä vähän väliä näkyä pieniä tyttöparvia. Muuan veti +jalkaansa puhtaat pumpuli-sukat, toinen oli jo ehtinyt pitemmälle ja +pani jo kengänrihmojaan kiinni. Ritolammin rannat olivat täynnä +pyöreävartaloisia tytön-tylleröitä, jotka joko huuhtelivat hikeä +päivettyneiltä poskusiltaan tahi tiheillä luukammoilla sukivat kesäisen +auringon vaalentamia kähäriään. Moni tyttö-hupakko salavihkaa kysyi +myöskin pyöreältä taskupeililtä neuvoa, miten pää on pidettävä kirkkoon +astuttaessa ja miten on hymyiltävä sille ja miten sille. Siellä täällä +tien vieressä laitteli joku vanha muori aamiaista silmäterälleen, +lapsensa lapselle, leikaten aika viipaleita eväsrieskasta, jolle sitte +näin Juhannuksen kunniaksi levitti omasta mielestään oikein paksulta +kaunista, punakeltaista kesävoita. + +Sanalla sanoen siinä oli kaunis kesäinen taulu edessäni, mutta vahinko +vaan, etten sitä joutanut oikein tarkastelemaan, sillä minua tuntui +ikäänkuin hiukkasen hävettävän, kun huomasin kaikkein ihmisten huomion +olevan kiintyneenä kauniisen univormuuni. Mielelläni suostuinkin +sentähden loppu-matkaksi nousemaan Kankaalan Pekan kärryihin, joka +kohteliaasti tarjosi minulle sijan sievän sisarensa Leenan vieressä. + +Kirkolle ei ollut enempää enää kuin yhden virstan matka, vaan kuitenkin +ajaa suhautti Pekka monen hevosmiehen ohitse, sillä niinkuin yleiseen +tiettiin, oli hänen "Lintunsa" pitäjän parhaita juoksijoita. +Jalka-miehiä sivusimme tusinoittain, joista kumminkin ainoastaan yksi +veti huomioni puoleensa. Hän oli pienenläntä, kumarahartiainen vanhus, +jonka hopeanharmaat tai valkoiset hiukset pitkinä suortuvina valuivat +alas hartioille. Hänellä oli päällään pitkä, saristunut, sininen takki, +vyötetty keskeltä lianharmaalla villavyöllä. Kädessään piti vanhus +paksuröhmyistä käsnäkeppiä. Hänen kasvonsa olivat, niin paljon kuin +niitä ennätin nähdä, ryppyiset ja syvä-juonteiset. + +"Mikä kesän märäntö tuo on?" kysäsin minä. + +"Onpahan muuan vanha työmies Uuron kylästä", vastasi Pekka. + +"Kummallisessa puvussa hän käypi; hänessä taitaa olla vilutauti." + +"Eikö mitä, terve hän on kuin lampaan vuona, mutta hän muutoin vaan käy +turkissa kesät, talvet." + +"Sepä kummallinen mies on", tuumailin minä. + +"Kyllä hän toimastaankin on kummallinen", myönsi Leena ujosti, "mutta +hän ei taida olla oikein viisas." + +"Mikä hänen nimensä on?" kysäsin taaskin; en niin paljo +uteliaisuudesta, tahdoinhan vaan sanoa jotakin, saadakseni tuon kauniin +vieruskumppanini yhtymään pitempiin puheisin kanssani. + +"No, en minä hänen oikeata nimeänsä muista, mutta Uuron Kössiksi häntä +kylän kesken kutsutaan." + +"Vai niin, vai hän se nyt olikin Uuron Kössi, olen minäkin hänestä +kuullut", vastasin minä, mutta silloin jo olimme kirkkomäen alla. Pekan +kortteeritalo oli vähän syrjässä, jonka vuoksi minä tässä, kiitettyäni +kyydistä, erosin heistä ja läksin hautausmaalle hautakirjoituksia +lukemaan. Yhden ja toisen vanhan tuttavani oli Tuoni talven kuluessa +korjannut ja pienet puuristit osoittivat eläville paikkaa, jossa heidän +ruumiinsa mätänivät. Täällä lepäsivät kaikki, rikkaat ja köyhät, +hyvässä sovussa rinnakkain, eikä toisella ollut parempi kuin +toisellakaan; tomuksi täytyi kaikkein tulla. + +Vähitellen keräytyi kirkon ympärille väkeä. Jo näin Uuron Kössinkin +kiirehtivän Herran huoneesen. Mutta hänpä ei mennytkään sinne sisälle, +vaan istahti portaille ja otti lakki-kulunsa käteensä. Silloin tällöin +heitti siihen joku kirkkoon menijä kopekan tai puolen, vaan suurta +summaa noista almuista ei näyttänyt karttuvan. Tuleepa tuossa verkaan +puettu pikku poikanulikka, joka mielestään näytti olevan jotakin. Hän +keikuttelee päätään, ottaa liivinsä taskusta kellon, katsoo siihen ja +näyttää olevan hyvin olevinaan. Jopa huomaa tuo pikku narri Kössinkin. +Silloin ottaa hän nyrkinkokoisen mukula-kiven ja lähenee kerjäläistä. +Ihmiset väistyvät tämän pienen keikarin tieltä ja kivi lentää Kössin +lakkiin. Ympärillä seisova joukko rähähtää kohti kulkkuaan nauramaan, +ikäänkuin pojan käytös olisi ollut sekä sopiva että sukkela. + +En tiedä suututtiko pojan kelvoton teko, vaiko joukon hyväksyminen +minua enemmän; mutta jos olisin ilennyt, olisin minä ruvennut poikaa +kurittamaan, sillä Kössi itse ei näkynyt koko asiasta olevan +milläänkään. Heittihän vaan tyynesti kiven pois ja kysäsi hiljaisesti: +"kuka tuo kiven heittäjä oli?" + +Joukko häpesi vähän käytöstään, kun ei Kössi noussutkaan raivoon, +niinkuin se oli luullut, ja eräs joukosta vastasi: "se on Aholan Heikki +Yl'kylästä". Kössi silmäsi poikaa ja siinä ilmestyi enemmän sääliä kuin +suuttumusta. Silloin kajahti kirkon kellot. Se oli merkki, että papit +saapuivat jo paikalle, ja ihmiset hälvenivät kirkkoon. Minä ajattelin: +"kummallinen miespä todellakin tuo Uuron Kössi on!" ja aloin nousta +portaita myöten kirkkoon. + +Kerjäläinen ojensi minullekin lakkiansa, johon minä melkein +ehdottomasti heitin ainoan rahani, hopearuplan. + +"Kiitoksia, nuori herra", lausui vanhus liikutuksesta värähtelevällä +äänellä. Hän tarttui käteeni, puristi sitä kovasti; katsoi hetkisen +hyvin kummallisesti silmiini. Hänen silmänsä näyttivät hehkuvan ilosta. +Vielä kerran avasi hän suunsa ja kuiskasi: "kiitoksia! Nyt se on +täytetty!" Näitä sanoja ei hän näyttänyt lausuvan minulle, vaan +jollekin muulle. + +Kirkossa asettauduin tavalliselle paikalleni. Kössi riensi myöskin heti +sisään. Suorempana entistään astui hän halki kirkon ja laskihe alttarin +eteen, käytävän suuhun polvilleen. Hänellä kuului tavallisesti ennen +olleen tapana istua penkissä, vaan nyt hän oli koko Jumalan palveluksen +ajan polvillaan käytävällä. Kaikki kirkossa olijat näyttivät pelkäävän +hänen tänään tekevän jonkun häiriön. Satoja silmäpareja oli lakkaamatta +kääntyneinä Kössin puoleen, vaan hän oli niin vajonnut hartauteensa, +ettei huomannut mitään mitä ympärillä tapahtui. Kyyneleitä vuoti Kössin +silmistä ja pari kertaa ojensi hän silloin kätensä taivaasen päin, kun +saarnamies kehotti seurakuntaa kiittämään Jumalaa kaikesta siitä +hyvästä, jolla Hän taas maatamme oli siunannut. Sinä Juhannuksena oli +epäilemättä Uuron Kössi hartain kristitty kotipitäjääni kirkossa. + +Jälkeenpäin sain kuulla jo Kössin parikymmentä vuotta, jollei +enemmänkin, joka sunnuntai- ja juhla-päivä istuneen kotipitäjääni +kirkon portailla kirkkomiehiltä rahaa kerjäämässä. Kankaalan Pekka +arveli, ettei Kössi ollut niin köyhä kuin hän näytti, sillä hän +kaikista töistään otti aina maksun rahana, vaan ei kukaan ollut nähnyt +hänen mitään rahalla maksavan. Minä olin alkanut pitää tuosta +kummallisesta kerjäläisestä, mutta nyt kaduin, että olin antanut niin +paljon sen mammonan orjan ahneuden tyydyttämiseksi. Uteliaana menin +sinä kesänä aina samasta ovesta kirkkoon, sillä ainoastaan sillä ovella +kuului Kössi kerjäävän, eikä koskaan muualla. Kössiä ei enää koskaan +nähty almua anomassa, paikkansa kirkossa ei milloinkaan ollut tyhjänä. +Sitä ihmettelivät kaikki, vaan ei kukaan tiennyt, mikä Kössin ahneuden +oli tyydyttänyt. + +Joku tuntematon hyväntekijä oli muistanut kotipitäjätäni +suuriarvoisella lahjalla. Provasti oli näet saanut suuren rahasumman +sitä varten, että niillä rahoilla perustettaisiin pitäjään lapsille +koulu, jossa nuorisolle opetettaisiin "kristillisyyttä ja hyviä +tapoja". Mitään lähempiä määräyksiä ei lahjoittaja ollut tehnyt, paitsi +sitä, että eräs Heikki Ahonen Ylikylästä saisi siinä koulussa +maksuttoman opetuksen. Tästä päättivät kaikki ihmiset, että +lahjoituksen oli tehnyt tuo paikkakunnassa rikkaudestaan tunnettu +Ylikylän Ahonen, jolle puoli pitäjästä oli velassa. Kummako siis, jos +seuraavana kesänä kiitolliset seurakuntalaiset oikein miehissä +keräytyivät viimeiseen lepo-kammioon saattamaan rusthollari Heikki +Ahosta. Minäkin olin haudalla. -- Samana päivänä haudattiin myös Uuron +Kössi. Hänet pantiin yhteiseen eli niin sanottuun rahvaan hautaan. +Kaikki ihmiset ihmettelivät, miksi provasti hautautti Uuron Kössin +oikein koululla. Minäkin olin kantajana, sillä provasti sanoi niin +olleen Kössin tahdon. Eukot tuumailivat: "Kunniallapahan Kössikin +hautaan pääsi, vaikka hän ei ollut oikein viisas." + +Pitäjään miehet miettivät yhteisillä varoilla hankkia hautakiven Heikki +Ahosen haudalle, vaan provasti epäsi ja sanoi: "Ei se ollut Ahonen, +joka teille koulun hankki, vaan sen teitte itse, vaikk'ette sitä +tienneet, sillä asiamiestänne ette pitäneet oikein viisaana." + +Minä en myöskään tahdo väittää hänen olleen "oikein viisaan", mutta sen +kumminkin sanon, että löytyy maailmassa monta paljo hullumpaa viisasta. + + + + + +LOHDUTUS. + + +Pekka Kilpeläisen mökki oli rakennettu aivan lähelle isoa Rimpisuota, +joka hetteisestä povestaan puhalteli jäädyttävää hallaa lavealle +ympäristöön -- niin ainakin sanottiin niillä seuduin. Ihmekö siis, jos +suurena nälkävuonna 1867 pakkanen oli puhtaaksi pannut Pekankin kaikki +sekä syys- että suvi-touot, sillä tekihän se silloin tuhojaan +kaikkiaalla, vieden monessa kohden koko vuodentuloksen, ja vapautti +siten viljelijän kaikista puimapuuhista. Petäjän kuorta pureskellen oli +Pekka kumminkin saanut perheensä eheänä yli ankaran talven, ja +kauniisti vihoitti hänen isohko ruishuuhtansa Keinuvaaran +päivärinteellä. Asian tuntijat arvelivat tuosta huuhdasta lähtevän +vähintäänkin viisitoista tynnöriä viljaa, "jos vaan hallalta säästyy"; +-- niin hyvin oli Herra sinä vuonna siunannut Pekan työn. + +Vihantana vielä kuitenkin oli Pekan viljavainio silloin, kuin hänen +emäntänsä, koko tienoossa hyväsävyiseksi tunnettu eukko Anna-Mari, +ilmoitti miehellensä jotakin, lopettaen ilmoituksensa lausumalla: "niin +minä ajattelin, jotta jos sinä menisit kirkolle ja pappilasta pyytäisit +hiukan joko jyviä tahi jauhoja lainaksi; niin saisin minä sairaana +ollessani syödä selvää leipää." + +Mielellään ei Pekka tosin olisi velkoihin ruvennut, varsinkaan näin +uutisen rinnassa, vaan kuitenkin mietti hän: "teukko on oikeassa. Hän +ei sitte viime kesän enempää kuin me muutkaan ole saanut selvää leipää +edes nähdäkään, on vaan täytynyt pettua peiputtaa; eikähän rukiinen +leipä liene kovin ylellistä herkkua saunaruoaksi." Ja niin hän lähti, +kun lähtikin, pastorin puheille. + +Varsin mielellään pastori antoikin Pekalle viisi leiviskää jauhoja, +vaikkei hän niin paljoa pyytänytkään; sillä Pekka oli tunnettu +ahkeraksi ja rehelliseksi mieheksi. Tyytyväisenä hän nyt kantoikin +jauhosäkkiä kotiansa kohden, tuumaillen matkalla itsekseen, että hän +kyllä, "jos Jumala suo", ennättää Pertun päiväksi puida rukiinsa ja +saada velkansa suoritetuksi, niinkuin puhe oli ollut; "ja sitte sitä +taas saa olla huolettomana, kun on velaton mies", lisäsi hän +puoliääneen. Kovin väsyksissä hän oli kotiin saapuessaan, sillä taakka +yhdessä heinäkuun paahtavan auringon kanssa oli tehnyt parastansa, +saadakseen hien virtana valumaan kantajansa otsalta, ja oivallisesti +onnistunutkin tuossa aikeessaan. Pian unehtui kuitenkin Pekalta +väsymys, kun hän avatessaan pirttinsä ovea huomasi kätkyeesen +ilmestyneen pari pienoista päätä. + +"No, Anna-Mari! Sukkelaanpa sinä asiasi suoritit ja oikeinhan tällä +kertaa lahjoitit kaksi työmiestä taloon, sillä luultavasti ne nyt ovat +poikia?" + +"Kuinkas muutoin", ehätti Keinuvaaran vanha Leena sanomaan, "ja kuinka +ne sitten vielä ovat ihan sinun näköisiäsi!" + +Totta on etteivät kaksoset olleet juuri kenenkään paitsi toistensa +näköisiä, vaan kuitenkin näkyi heidän isänsä oikein sydämensä pohjasta +iloitsevan niistä, niinkuin hyvin sopi arvatakin, koska hänellä ei +ennestään ollut yhtään miespuolista perillistä. Pekka näki vanhan +"tuudun" liian ahtaaksi kahdelle noin rotevalle pojalle ja sillä aikaa +kuin Leena, Anna-Marin äitikummi, lähemmin kertoi kuinka hän, +"juurikuin käsketty", oli sattunut tulemaan ristityttärensä avuksi, +valitsi hän orsilta kuivia, kätkyeksi soveliaita lautoja. + +Silloin tällöin työtänsä keskeyttäen, katseli isä hymysuin +rauhallisesti lepääviä lapsukaisiaan ja onnellisen äidin kasvot +heijastivat samaa, kentiesi vieläkin syvällisempää iloa. Se ja vielä +toinenkin päivä kului tyynesti ja hiljaisesti loppuun. Vanha Leena pani +taikinan juuren, leipoi selvää leipää ja katsoi muutoinkin taloutta. +Vieläpä jäi hänelle aikaa hoidella sekä lapsia että sairastakin, jossa +toimessa hän, niinkuin yleiseen tunnustettiin, olikin erittäin taitava. +Sanalla sanoen, Rimpisuon mökissä olivat kaikki muut iloisia ja +tyytyväisiä, paitsi pieni Anni, kaksoisten nuorempi sisar. Tämä oli +alussa veljiensä syntymisestä vähän nyreissään, koska hänen nyt täytyi +muuttaa asuinsijansa tuosta rakkaasta kätkyestä vanhemman siskonsa +sänkyyn. Vähitellen viihtyi toki hankin, kun sai leikkiä hopeaisella +rintakoristeella, joka aikoinaan oli kuulunut hänen äitinsä +kihlakalujen joukkoon ja johon oli taidokkaasti piirretty kirjaimet +I.H.S. Rupesipa Anni jo katselemaan pikku veljiään melkein yhtä +ystävällisillä silmillä kuin uunin korvalla kehräävää harmaata +kissanpoikastakin. Kuitenkaan ei hän näitä, niinkuin vikisevää +mirriparkaa, lakkaamatta tahtonut kuljetella ympäri huonetta, vaikka ne +kyllä, hänen mielestään, olivat tähän maailmaan tulleet ainoastaan +hänen leikkikaluikseen. + +Mutta maan päällä ei ole koskaan pysyväistä onnea; sen sai Pekkakin +ennen pitkää havaita. Äiti tuli päivä päivältä heikommaksi, vaikka +hänen nyt, kun sai syödä selvää leipää, Leena-muorin arvelun mukaan, +olisi päinvastoin pitänyt "kostua". Sitä mukaa kuin äiti heikkoni, +kävivät kaksoisetkin yhä enemmän ja enemmän kärtyisiksi, +pahajuonisemmiksi; ja tuskinpa olivat he viikkokauden ajan ehtineet +maistella elämää, kun Pekka jo sai kuivista laudoistaan ruveta +valmistamaan toisenlaista kehtoa, jossa heidät laskettaisiin maan +poveen. + +Äiti oli liiaksi heikko kantamaan niin suurta surua ja eräänä iltana, +yökasteen nurmeen kohotessa, hän värähtelevällä äänellä lausui +miehelleen: "minä tunnen tämän yön olevan viimeiseni. Käske Mari ja +pieni Anni tänne, että siunaan heitä ennen lähtöäni." + +Kun aurinko aamulla nousi vuorten takaa, valaisivat sen ensi säteet +Anna-Marin rauhallisia, vaan kalman kalpeita kasvoja; eikä paljoa +enempää verta näyttänyt olevan vaimovainajansa kylmää kättä puristavan +Pekankaan poskipäillä. Mari, vanhin tyttö, joka jo ymmärsi mitä hän nyt +oli kadottanut, itkeä nyyhkytti hiljakseen pankolla ja Leena-muori, +hilliten omia kyyneliään, koetti virsikirja kädessään parhaan taitonsa +mukaan lohduttaa tyttöparkaa. Kuolinvirteen herännyt pieni Annikin, +enemmän seuran vuoksi kuin todellisesta surusta, yhtyi vuodattamaan +kyyneliään yhdessä sisarensa kanssa; vaan hänen huolensa haihtui pian, +kun hän sai pikku mirrin siliteltäväkseen, niin että hän jo hetkisen +kuluttua mirrineen jatkoi viatonta untansa. + +Varhain seuraavan sunnuntain aamuna vanha Rusko, surullisena pitäen +päätänsä alhaalla, ikäänkuin olisi tietänyt mitä kuormansa sisälsi, +veti nuo kolme ruumista kirkon kiviaidan viereen, ja vakavana, +synkeämielisenä käveli Pekka perässä. Keinuvaaran vanha Leena lasten +kanssa oli saattoväkenä ja hän milloin kantoi pientä Annia +käsivarrellaan, milloin talutti häntä kädestä, lörpötellen lapselle +kaikenlaista tämän äitivainajasta. Hän kertoi jo vuosikymmeniä sitten +aavistaneensa, ett'ei Anna-Mari, vaikka hän olikin hyvä "kuin Herran +enkeli", tulisi pitkä-ikäiseksi, "kun hän ristittäessä porasi niin +hirmuisesti". -- Vielä puheli muori yhtä ja toista kuolemasta, +ylösnousemisesta ja minkä mistäkin, josta puheesta lapsi ymmärsi yhtä +vähän kuin kärryissä kuljetettavat kuolleetkaan. Sitä tarkemmin seurasi +Mari, vanhempi orpo, eukon kertomusta, ja tuon tuostakin vettyi tytön +silmä, kun hän näki miten kirkas vesihelmi toisensa perästä pihahti +muorin silmästä hänen ryppyisille poskilleen. + +Kirkonmenojen päätyttyä ja ruumisten tultua hautaan olivat kaikki +kirkkomiehet jättäneet kirkon lähitienoot ja äskeinen väen kihinä niin +hiljentynyt, että tuulen vienoinen henkäys oli ainoa liikkuja +kirkkotarhassa, sillä vaimovainajansa haudalla seisova Pekka oli +liikkumattomana kuin kivi ja tuijotti silmiään rävähdyttämättä vasta +täytettyyn hautaan. + +Mitä kaikkea Pekka tuona katkerana hetkenä ajatteli, ei hän oikein +itsekään tiennyt; raskas paino vaan tuntui ahdistavan hänen rintaansa. +Siinä seisoi hän kauan ja hänen silmiensä ohitse kävivät kaikki entiset +elämänsä päivät. Jotkut niistä hymyilevinä punaposkisina keijukaisina +tepsuttelivat; toiset taas kärsivän näköisinä, puutteesta vaaleina, +vaan kuitenkin tyytyväisyydestä loistavilla kasvoilla hiipivät siinä; +mutta viimein eräs hirviö, puolison kuolinpäivä, kammottavana haamuna +rautakourillaan likisti häntä. Silloin huokasi hän syvään ja kolkosti +puhkesi lausumaan: "oi hauta, mikset minuakin kohtuusi sulkenut?" + +Tähän heräsi isänsä sylissä levännyt pieni Annikin ja pudotti kädestään +äitivainajaltaan perimänsä rintakoristeen, jossa oli ne kolme kirjainta +I.H.S. ja jota Anni ei millään muotoa ollut suostunut kotiin jättämään. +Pekka otti koristeen maasta ylös, ja silloin yht'äkkiä kirkastuivat +hänen kasvonsa. Huoli haihtui ja melkeinpä iloisena hän jätti haudan +tietäen nyt, ettei tuo pimeä hauta kätkenytkään hänen rakkaitaan, vaan +ne nyt olivat oikeassa kodossaan, paremmassa maassa. Hyräillen värssyä: + + "Mun sielun ruumiin' omas on, + Its' Herra armas tiedät tuon; + Siis omas ota huomahas, + En joukkoo julman pelkää taas", + +lähti hän kylään Leena-muorin ja Marin luo; sillä nuo äänettömät +kirjaimet I.H.S., joilla tarkoitetaan: _Jesus hominum salvator_, olivat +häntä lohduttaneet. Usein oli hän ennenkin koettanut niiden merkitystä +selittää, vaan aina turhaan. Nyt päätti hän niiden merkitsevän: +_Jeesushan heidät sai_, ja jotakin sinne päin ne todella +merkinnevätkin. + + + + + +MIKÄ SIIHEN OLI SYYNÄ. + + +Vanhalla herralla oli paljo vieraita, joiden pyynnöstä hän istuessaan +lämpiävän uunin edessä kertoi: Muutamana kesäisenä aamuna, vähän ennen +kuin aurinko nousi -- se miekkoinen nouseekin erinomaisen kauniina +Ämmänkosken rannalla -- vähän ennen sitä oli kaupungissa äärettömän +hiljaista; koski yksinään valvoi ja olisipa melkein luullut senkin +hiukan hiljentäneen pauhuansa, ettei tarpeettomasti häiritsisi +kaupunkilaisten aamu-unta; lyhyesti: kaupungissa vallitsi vieläkin +suurempi hiljaisuus kuin tavallisesti. + +Aurinko nousi ja sen ensimmäiset säteet herättivät uinuksista kauniit +metsätähdet, jotka pirteinä karistivat unen jäännöksiä seitsemästä +silmästään. Velttona kohotti sininen kissankello päätään ja kyynel +kiilsi tuon raukan kuvussa, niin vastenmielistä oli hänestä päivän +työhön ryhtyminen. Lähteen reunalla kasvavan koivun oksalla oli leivo +viettänyt yönsä ja nyt herättyään laskihe se läheiseen ruispeltoon +oikein läheltä nähdäkseen vieläkö maapallomme sinäkin päivänä oli yhtä +kaunis, kuin eilen hänen levolle ruvetessaan. + +"Mutta voi minua hullua", ajatteli se, "laveammaltahan näen maailmaa, +kun kohoan ylös tuonne pilvien tasalle", ja sinne kohosikin se. -- +Maailma näytti niin kauniilta, selkineen, virtoineen, kukkineen ja +pienine lehdillä hiipivine hyönteisineen, ettei pieni leivonen enää +jaksanut tunteitaan hillitä, vaan puhkesi raikkaasen riemulauluun. +Siitäkö, vaiko jostakin muusta lienee möhömahainen kahvipannukin +herännyt, sitä en tiedä, vaan se on varmaa, että aivan heti sen perästä +yhtyi sekin äänellänsä auttamaan leivoparkaa ja siten herätti +leskirouva Kivelinin sievän sisäpiian Annan, joka oli torkahtanut +istuessaan keittiön uunin vieressä. Annan liikkumisesta heräsi itse +rouvakin, joka taas nukkui viereisessä huoneessa höyhenpatjoilla, ja +yöröijy päällään rupesi hän akkunan poskessa sukimaan omia pitkiä +hiuksiaan. + +"Herrainen aika! Mitä ihmettä! Anna, Anna!" olivat huudahduksia, jotka +tunkeutuivat rouvan laihahuulisesta suusta, kun hän oli sattunut +silmäilemään kaupungin ainoalle valtakadulle. + +"Anna, eikös tuo ole itse herra pormestari?" + +"Kyllä se on pormestari, armollinen rouva." + +"Mutta mikä siihen on syynä" -- rouva Kiveliniä tahtoi ruotsi voittaa +-- "mikä siihen on syynä, että hän jo nyt on ulkona, eikähän +Schwarzwaldilainen vielä ole lyönyt viittäkään?" + +"Sitä minä en tiedä, armollinen rouva." + +"Mutta mikä siihen on syynä -- kuulepas Anna! Juokses nyt paikalla +raatimies ja kauppias Hongelinin luo ja kerro hänelle minulta +terveisiä, että minä käskin kysymään: mikä siihen on syynä, että herra +pormestari kello viisi minuuttia vaille viisi astui tästä ohitse?" + +"Kyllä armollinen rouva", vastasi Anna. Kello viisi oli hän jo +valkoinen huivi päässä ja musliinihame päällä kauppias Hongelinin +puodin portailla. Hongelin oli juuri avannut puotinsa ja helmiletkuinen +piippu hampaissa hän nyt, nojautuen portaiden käsipuita vasten, nautti +raitista aamuilmaa. + +"Hyvää huomenta herra raatimies! Armollinen rouva lähetti terveisiä ja +käski kysymään: mikä siihen on syynä, että herra pormestari juuri kello +viittä minuuttia vaille viisi kävi ohitse, armollisen rouvan akkunan +alatse?" + +"Itse herra pormestari! Sitä en kuolemakseni tiedä. -- Mutta sanokaa +rouva Kivelinille terveisiä, että minä puolen tunnin kuluttua lähetän +hänelle tiedon asiasta." + +Kiiruusti pisti Hongelin puotinsa kiinni ja parin minuutin kuluttua oli +hän jo juhlapuvussaan ja matkalla herra viskaalin luo. + +"Hyvää huomenta, herra veli! Suo anteeksi veli, että häiritsen näin +varhain sinun aamu-untasi, mutta minä tulin vaan tiedustelemaan, mikä +siihen on syynä, että herra pormestari ummelleen kello viisi minuuttia +vaille viisi kulki itsekseen täydessä virkapuvussa leskirouva Kivelinin +akkunan alatse?" + +"Herra pormestari? Ja jo kello viisi minuuttia vaille viisi? Sitä en +Jumal'avita tiedä, vaan jotakin se merkinnee; siitä on välttämättömästi +otettava selko. Jos veljellä on aikaa odottaa niin kauan, kuin ennätän +saada jotakin päälleni, niin menemme yhdessä raatimies ja kauppias +Svendelinin luo; hän varmaankin tietää jotakin tähän asiaan." + +Kello viisitoista minuuttia yli viisi astuivat herrat viskaali ja +kauppias Hongelin, molemmat juhlapuvussa, raatimies ja kauppias +Svendelinin asuntoon. + +"Hyvää huomenta veli Vialén, hyvää huomenta veli Hongelin! Kylläpä te +tänä aamuna olette varhain liikkeellä", lausui raatimies ja kauppias +Svendelin sisään astuvia tervehtien ja vetäsi samalla housujensa +vasemman lahkeen jalkaansa. + +"Tulimme vaan kysymään", selitti viskaali, "eikö veli tietäisi mikä +siihen on syynä, että herra pormestari ummelleen kello viisitoista +minuuttia vaille viisi, täydessä virkapuvussa, kolmikulmainen hattu +päässä ja miekka vyöllä käveli juhlallisen näköisenä ja aivan yksinään +leskirouva Kivelinin akkunan alatse?" + +"Herra pormestari? Siitä en, lempo vie! tiedä poloisen pölähtävää. Ypö +yksinään ja kello viisitoista minuuttia vaille viisi. Se, hiisi +vieköön, merkitsee jotakin! -- Kyllä silloin täytyy olla jotakin +merkillistä tekeillä; täytyypä niinkin. -- Ettehän vielä ole ottaneet +aamunaukkua? Hyvä, tuossa on konjakkia ja tuossa vettä; minä sill'aikaa +pistän hännystakin päälleni ja mennään sitte miehissä henkikirjuri ja +vararaatimies Villgrénin luokse; hänhän tietää kaikki maailman asiat ja +varmaan on hän tästäkin selvillä." + +Kello viisikolmatta minuuttia yli viisi astuivat nuo kolme ystävää +henkikirjuri ja vararaatimies Villgrénin saliin, jossa mainittu herra, +mukavassa asennossa nojatuolissaan ja yönuttu päällänsä, parhaillaan +rouvinensa joi aamukahviaan. + +"No mikäs teidät hyvät ystävät näin aikaiseen tänne ajaa ja kaikki +kolme juhlapuvussa? Tervetulleet, tervetulleet, vaikka mihin aikaan! +Tehkää hyvin ja istukaa; paina puuta Hongelin. Kuppi kahvia ei +haitanne? Selma toimitapas enemmän kuppeja tänne." + +"Kiitoksia, kiitoksia!" lausuivat kaikki vieraat yhteen ääneen. -- "Me +tulimme vaan tiedustelemaan, eikö herra veli tietäisi, mikä siihen on +syynä, että herra pormestari tänä aamuna ummelleen kello viisikolmatta +minuuttia vaille viisi, täydessä virkapuvussa, kolmikolkka päässä, +miekka vyöllä, Stanislaikka ja pyhä Anna rinnassa, on itkussa suin ja +aivan itseksensä juossut kuin mieletön leskirouva Kivelinin akkunan +alatse niin, etteivät kantapäät ole jalkoja tavanneet", virkkoi +kauppias Svendelin hätäisesti. + +"Mitä kummia! Herra pormestari, sanoitte te? Sepä merkillistä! +Kunniamerkit rinnassa -- ja jo niin varhain. Kyllä tässä piilee jotakin +ja siitä on meidän tavalla tai toisella ottaminen selko. Minulle hän ei +ole virkkanut sanaakaan koko asiasta, enkä minä muiltakaan ole mitään +merkillistä kuullut. Mitä ihmettä se merkinnee? -- Eiköhän raatimies ja +kelloseppä Utriainen tietäisi mitään, vai joko häneltä on kysytty? -- +Vai ei; no odottakaapa hyvät ystävät, kunnes ennätän saada virkapuvun +päälleni -- parasta on olla valmiina, jos jotain tapahtuu--niin mennään +Utriaiselta tiedustelemaan. -- Selma kultaseni, pidä hetkinen vieraille +seuraa." + +"Me emme olisi tienneet laisinkaan, vaikka vihollinen olisi kaupunkiin +hyökännyt", tuumaili rouva, "olipa hyvä, että te hyvät herrat tulitte +meille ilmoittamaan. Minä ja varmaan mieheni myöskin olemme koko +sydämmestämme siitä teille kiitolliset." + +Regulaattori-kello Utriaisen työhuoneessa löi juuri kuutta, kun edellä +mainitut herrat avasivat oven, ja muut tiktakit ympäri seiniä yhtyivät +yksissä tuumin seuraamaan regulaattorin esimerkkiä. Tuon helinän +kestäessä huusi henkikirjuri ja vararaatimies Villgrén pienelle +oppipojalle, joka parhaillaan pienellä kellon puhdistusharjalla +kiilloitti rikkonaisia saappaitaan: "poika hoi! Missä hornassa +mestarisi on, vai joko hänkin on mennyt kaupungille kummittelemaan?" + +"Ei herra henkiherra, ei hän vielä tänä päivänä ole kummitellut." + +"Missä hän on, sano paikalla, lurjus -- ei tässä lemmon helinässä tahdo +omaa ääntänsäkään kuulla!" + +"Hän nukkuu nyt", vastasi poika hiljaa, ikäänkuin olisi luullut +äänellään herättävänsä mestarin. + +"Sinä valehtelet, hän on ahkera mies, joka ei enää kello kuuden aikaan +kiiskiä ongi", puuttui kauppias Svendelin puheesen. + +"Mutta kuitenkin nukkuu hän nyt", väitti poika ja veitikkamaisesti +vilkaisi silmillään tiskin alle. + +"Mene häntä herättämään sitte", sanoi kauppias Hongelin käskevällä +äänellä. + +"Ei tarvitse mihinkään mennä häntä herättämään", tuumi poika yhä tiskin +alle tähystellen. "Kun hän yöllä tuli kotiin, tappeli hän rouvan kanssa +ja rouva --" + +"Mitä sinä puhut sen vekkuli", ärjähti herra viskaali, "kyllä minä +sinut opetan; vai puhut sinä niin herrasväestäsi!" ja käsi ojolla +riensi hän tiskiä kohti tarttuakseen pojan pörröiseen tukkaan. Silloin, +ikäänkuin jonkun taikavoiman kautta, kohosi tiski asemiltaan ja kaatui +vasten kauhistunutta viskaalia sellaisella voimalla, että hän puoli +pyörryksissä kellahti mitään pahaa aavistamattoman henkiherran pönäkkää +vatsaa vastaan. Onneksi ei tiskillä sattunut olemaan muuta kuin yksi +nyrkinkokoinen herättäjäkello, joka lattialle kirvonneena päästi +hirmuisen tärinän. Korviaan pidellen herrat ällistyneinä katselivat +tiskin alta ylös kömpivää miestä, joka ei ollut kukaan muu kuin +kelloseppä ja raatimies Siimeon Utriainen itse. + +Rouva, kuultuaan sellaisen melun työhuoneesta, riensi hirmustuneena +ovelle. Hän oli vielä aivan paljain jaloin ja ainoastaan tupihameessa +ja huusi vihaisella äänellä: "joko sinä taaskin!" -- mutta silloin +huomasi hän "huoneen olevan herroja täynnä", niinkuin hän itse +jälkeenpäin lausui tuosta merkillisestä tapauksesta räätäli Holapan +rouvalle kertoessaan. + +"Mi-mi-mikä nyt on hätänä?" tuumaili kelloseppä silmiään hieroen. + +Hämillään tuijottelivat herrat toisiinsa, kunnes henkikirjuri viimein +tointui niin paljo että kykeni kysymään: "täälläkö teillä onkin tapana +nukkua; me emme tienneet sitä, suokaa anteeksi?" + +"Ei, kyllä minä tavallisesti nukun tuolla sisällä, -- vaan käykää hyvät +herrat sisään; minun täytyy ensin pukeutua." + +"Älkää, älkää Herran tähden -- minullakaan ei ole vielä päällä", kuului +huoneesta rouvan nyyhkytyksien keskeyttämä ääni. + +"Jaha, tehkää sitte niin hyvin ja istukaa täällä -- antakaa anteeksi, +vaan vaimoni ei vielä ole vaatteissaan. Minä eilen illalla istuin +kestikievarissa tuon uuden, Helsingistä tulleen räätälin luona ja me +kulautettiin totilasi toisensa perästä niin, että pääni tuntuu vähän +raskaalta vieläkin. Se on sivistynyt mies tuo räätäli, oikein hieno +mies; kyllä se Holapalta leivän lopettaa. Pormestarikin kuuluu +luvanneen tänä päivänä tulla antamaan takin mittaa tuolle uudelle +räätälille, vaikka raatihuone on nyt Holapan talossa; -- se ei liene +Holapasta mieleen, jos hän sen sattuu saamaan tietää. -- Tehkää hyvin +ja painakaa puuta, minä olen viidessä minuutissa valmis palvelemaan +herroja." + +Niin sanoen riensi kelloseppä sisähuoneesen, josta rouvan nyyhkytystä +yhä kuului. -- Piika toi heti viina-karahviinin ynnä lasia ja +kohteliaasti nyykistäen sanoi rouvan pyytäneen "herrojen olemaan niin +hyviä", ja herrat todellakin olivat niin hyviä. + +Pian oli mestari pukeutunut ja kun hän tuli vieraitansa hoitelemaan, +alkoi henkikirjuri: "herra Utriainen! Me olemme oikeastaan tulleet +tänne tiedustelemaan, ettekö te tietäisi mikä siihen on syynä, että +herra pormestari tänä aamuna, noin kello viisi minuuttia yli neljä, +täydessä virkapuvussa, miekka vyöllä, kolmikulmainen hattu päässä ja +pyhän Stanislain sekä pyhän Annan neljännen luokan ritariston merkit +vasemmalla puolen rintaa ja kannukset jalassa, on voivotellen ja +parkuen tavannut kadulla leskirouva Kivelinin sisäpiian Annan ja hänen +kanssaan kadonnut tietämättömiin -- vai onko heitä sittemmin nähty?" +kysyi henkiherra kääntyen muihin tovereihinsa. + +Hongelin toimitti kyllä nähneensä Annaa, vaan ei herra pormestaria. + +Henkikirjuri jatkoi: "me nyt oikeastaan tulimme kysymään teiltä, +tietäisittekö kenties te mikä siihen on syynä, sillä me kaikki olemme +siitä mitä suurimmassa sielun tuskassa, eikä kukaan kristitty tiedä +koko asiasta mitään. Se on kumminkin selvää, että jotakin sen täytyy +merkitä, sillä herra pormestari oli juossutkin niin kovaa, että +leskirouva Kivelin oli siihen kopinaan kesken uniensa herännyt." + +"Itse herra pormestari -- nainut mies ja jo niin varhain liikkeellä, +hyi hittoja! Tietysti piilee siinä joku salaisuus, vaan minä puolestani +en tiedä siihen asiaan hölyn pölyä. -- Te sanotte, ettei kukaan tiedä +mitään, mutta selko siitä kumminkin olisi saatava, sillä kuka tietää +kuinka tärkeä asia se mahtaa olla; ja lyhyesti sanoen: minun +yksinkertainen mielipiteeni asiasta on se, että meidän raadin jäseninä +ja kaupungin porvareina on asiasta saatava aivan selvä tieto. Eiköhän +herra tohtori --" + +"Ettäkö pormestari olisi tullut hulluksi? Sitä en minä usko, hän on +liian viisas sellaisiin ryhtyäkseen", keskeytti henkikirjuri talon +isännän puhetta. + +"Ja paitsi sitä on herra tohtoria eilen illalla haettu Paltamoon, jossa +herra nimismies on sairastunut", tiesi viskaali. + +"Mutta", jatkoi kelloseppä, "täytyyhän pormestarinnan tahi jonkun muun +siellä raatihuoneella tietää jotakin tähän asiaan, menkäämme siis +miehissä sinne; se on minun ajatukseni sekä raadin jäsenenä että +kaupungin porvarina. Minä pistäydyn vaan muuttamassa toisen takin ja +olen valmis seuraamaan herroja." + +Nyt vihdoinkin oli rouva Utriaiskakin ennättänyt saada vaatteet +päällensä ja tuli tervehtimään vieraita. "Voi hyvä isä!" huudahti hän +katsoessaan ulos akkunasta, sillä koko katu niin pitkälle kuin silmä +kantoi -- rouva Utriaiska oli lyhytnäköinen -- koko katu oli ihmisiä +täynnä. + +Leskirouva Kivelinistä oli nimittäin tuo puoli tuntia tuntunut pitkältä +ja hän oli lähtenyt hankkimaan tietoja räätäli Holapan rouvalta. Tämä +ei tiennyt koko asiasta mitään ja yks'kaks' olivat molemmat valmiit +menemään Kolströmin Regiinan luo. Hän oli tosin kahvia juodessaan +nähnyt viskaali Vialénin ja kauppias Hongelinin juhlapuvussa astuvan +ohitse, vaan ei tiennyt sen enempää ja oli juuri menemässä +Savanderskalta kysymään asiaa. Yhdessä lähtivät he nyt kaikki +Savanderskan luo. + +Savanderska, istuessaan avonaisen akkunan vieressä, oli taas nähnyt +viskaalin, Hongelinin, Svendelinin, henkikirjuri Villgrénin ja paljo +muita herroja, kaikki juhlapuvussa, menevän kelloseppä Utriaisen +työhuoneesen ja tuli jo portailla vieraitansa vastaan, sillä hänellä +oli aikomus mennä Kandelinskalta kyselemään "mitä tuo herrojen paljous +merkitsi?" + +"Ja itse herra pormestari astui jo tänä aamuna varhain meidän akkunamme +alatse", säesti leskirouva Kivelin. + +Vieraat tekivät kokonaisen käännöksen ja niin mentiin Kandelinskan luo. +Regiina Kolström kyllä teki alussa esteitä, sillä Kandelinska oli +puhunut hänen juovan sikurikahvia, joka ei ollut totta, vaan hänkin +lopulta seurasi toisia. + +Kandelinskan nisupuotiin oli äsken "vähissä hengin" juossut kelloseppä +Utriaisen Karoliina ja kertonut Utriaisen viime yönä lyöneen rouvaansa +halolla päähän ja "nyt tänä aamuna oli herra pormestari nähty kadulla +puhelevan tuon kauniin Kivelinskan Annan kanssa." + +"Herrainen aika, sitä en olisi kuolemakseni tiennyt", huudahti +leskirouva Kivelin käyden kalman kalpeaksi. + +"Sitte", jatkoi Kandelinska, "sanoi Karoliina heille tulleen paljon +vieraita, kaupungin herroja ja muita tuntemattomiakin. Ne olivat siellä +juoneet ja elämöineet, kunnes viimein rupesivat tappelemaan, ja +Utriaiska parka oli koko ajan sydän sylissä istunut kamarinsa nurkassa +ja itkenyt niin katkerasti, ettei ollut tahtonut vaatteitakaan +päällensä saada. Vahingossa kuuluu viskaali tuossa tappelun metakassa +lyöneen kellosepän vasaralla henkiherraa keskelle vatsaa niin pahasti, +että henki on vaarassa. Minä lähden paikalla, kun kengän rihmani saan +kiinni, lohduttamaan Selma-parkaa, joka tuskin vielä tiennee koko +asiasta mitään." + +"Mitäs tohtori on sanonut", uteli Regiina Kolström, joka oli vanha +piika, ja niinkuin koko kaupunki tiesi, tohtoriin vähän rakastunut. + +"Tohtori on jo illalla viety Paltamoon nimismies Kelanin luo; ettekö te +vielä sitäkään tiedä", sanoi Savanderska hiukan halveksivasti +Regiinalle. + +"Voi kuitenkin, voi kuitenkin", valitteli Regiina, "jos Edvard edes +olisi kotona, niin ei Villgrén varmaankaan kuolisi -- -- ja hänenkin +nyt piti sattua pois!" + +Yhdessä mentiin nyt "Selma-parkaa" lohduttamaan. Paljo ihmisiä +tavattiin kadulla, joille kerrottiin mitä tiettiin ja jotka taas +kertoivat mitä he tiesivät. + +Niinpä tiesi Olinska pormestarin parhaillaan olevan Kivelinskan Annan +kanssa pakomatkalla Ruotsiin, "vaan älkää Jumalan luomat sanoko minun +sitä kertoneen", lisäsi hän. + +Selma Villgrén saatiin seuraan ja itkien, valitellen astui tuo +rouvaparvi lisäämään sitä joukkoa, joka jo ennestään seisoi kelloseppä +Utriaisen talon ympärillä. Sen joukon puheissa oli jo noin kymmenkunta +henkeä murhattu silloin kuin nikkari Kempas saapui paikalle. Hän kysyi +kovalla äänellä: "mikä siihen on syynä, että kaikki ihmiset juoksevat +tänne kuin hullut?" + +Silloin avautui Utriaisen työhuoneen ovi ja kadulle ilmestyivät herrat +raatimiehet viisaan, miettivän näköisenä jokainen ja kaikki +juhlapuvussa. Ei milloinkaan ennen oltu kaupungin kadulla nähty +sellaista saattojoukkoa kuin se oli, joka raatimiesten perässä kulki. +Siinä oli naisia silkkihameissa, toisia yöröijyissä, muutamilla oli +toisessa jalassa tohveli, toisessa kenkä ja moni oli avojaloinkin. +Puolialastomia kaiken ikäisiä lapsia, sekä poikia että tyttöjä, +puikkelehti aikuisten seassa. Joukkoa oli sangen paljo, sillä kotiin ei +ollut jäänyt paljo ketään muita kuin viisi kapalolasta ja nikkari +Kemppaan äiti. + +Kun seurue oli saapunut Savanderin talon kohdalle, nähtiin kaksi +kapalolastakin yhtyvän joukon jatkoksi -- kaupungissa oli kaikkiaan +seitsemän siihen luokkaan kuuluvaa henkilöä -- ja kolmas osa koko +kaupungin asukasluvusta oli jo naisten puheissa silloin tapettu. Jos +silloin, kun saavuttiin raatihuoneen eteen, isolle torille, joku olisi +kirjaan pannut kaikki ne henkilöt, jotka joukon puheissa olivat +kärsineet suurempia tahi pienempiä ruumiillisia vammoja, niin ei koko +Kajaaniin olisi jäänyt terveeksi yhtään sielua, paitsi jo ennen +mainitun Kemppaan äiti, sillä hän oli kuollut pari päivää ennen, +vaikkei vielä haudattu. + +Henkikirjuri Villgrén valittiin yksimielisesti lähetyskunnaksi, jonka +piti kansalle tuoda tarkka tieto siitä, "mikä on syynä kaikkeen tähän +ihmeelliseen menoon", sanoi Kempas niin kovalla äänellä, että Selma +Villgrénin oikea korva meni lumpeen. Henkikirjuri meni. Hän tapasi +portailla rouva pormestarinnan, joka kyyneleet silmissä kertoi tänä +kirottuna päivänä saaneensa kuulla asioita, joita hän ei koskaan +unhottaisi. -- Henkikirjuri tapasi itse pormestarinkin, vaan mitä hän +siltä oli saanut tietää, sitä hän ei koskaan ilmaissut Selmallensakaan. + +Pormestari itse astui heti kansajoukon eteen ja lausui juhlallisesti: +"jollette te jok'ikinen kynsi nyt paikalla korjaa täältä luitanne, niin +minä näytän teille millä oikeudella te teette kapinan ja kokoonnutte +häiritsemään kaupungin rauhaa. Sanalla sanoen minä tuotan Oulusta +kasakkia." + +Hongelin ja Svendelin seisoivat häntä lähinnä ja edellinen lausui hyvän +kaupan toivossa: "herra pormestari, ei teidän tarvitse Oulusta asti +niitä tuottaa, sillä minä myyn Rettigin kasakkia markka neljäkymmentä +penniä naula, eikä sitä helpommalla oululaistenkaan kannata antaa, +sillä minä tuotan kaikki tupakat, paitsi punaruusun, suoraan Turusta." + +Svendelin sanoi: "minä annan teille herra pormestari Helsingin kasakkia +tehtaan hintaan tahi, jos summissa ostatte, voin vielä antaa kymmenen +prosenttia hinnan alennustakin." + +Vanha herra vaikeni, otti korilon ja kohensi kekäleitä. + +Muuan vieraista kysyi: "mutta mikäs siihen sitte oikeastaan oli syynä, +siihen pormestarin niin varhaiseen liikkeelläoloon?" + +"Mistä minä sen tietäisin, eihän pormestari sitä sanonut." + +"Te ette siis tiedä mitään muuta koko asiasta?" + +"Tiedänpä niinkin. Minä tiedän, että sinä päivänä syötiin kaupungissa +aamiainen kahta tuntia myöhemmin kuin tavallisesti, ja että pormestari +heti sen jälkeen sai uuden virkapuvun, ja vielä senkin, että Selma +Villgrén ei miehensä sanonut enää häntä rakastavan, vaan pitävän +salaisuuksia, joita ei ennen 'meidän välillä ollut nimeksikään', sanoi +hän." + + + + + +MAISTERIKO VAI KIRKKOHERRA? + + +Oli talvinen päivä, muistaakseni viattomain lasten nimipäivä. +Ilmaa ulkona ei voinut sanoa pakkaseksi, vaan ei se ollut ihan +vesi-suvikaan, olihan vaan sellainen niiden keskivälillä, että +kelkkani jalakset takaisivat hiukkasen. Me -- Musti ja minä -- +palasimme mäenlasku-retkeltämme. Musti ei millään muotoa suostunut +vetämään minua kelkassa, vaikka se tavallisesti oli hänen mielityötään. +Sen vuoksi istahdin tien viereen vähäksi aikaa levähtämään. Musti +laskihe rinnalleni hankeen. Hetkisen kuluttua käänsi hän päänsä sivulle +ja katsoen nenävarttansa myöten pitkin tietä sanoi harvakseen minulle: +"hau, hau, hau". Se on niin paljo sanottu kuin: "tuoltapa pappilasta +päin tulee nyt joku". + +Heti ajoikin ohitsemme mies, vaalea, kärsivän- ja lempeäluontoisen +näköinen mies. Musti tervehti häntä ja hänen valkea häntänsä pää +liikkui edestakaisin. Minä sitä vastaan katsoa noljotin avossa suin +ajajaa, enkä ymmärtänyt edes tervehtiäkään. -- "Eikö hän tuntenut kuka +se oli, koska ei nostanut lakkiansakaan", kysäsi Musti minulta vähän +pilkallisesti. + +"Eikös se ollut kirkkoherra." -- "Kirkkoherra, vai kirkkoherra. Kuka +sinulle on sanonut sen olevan kirkkoherran", tuumi Musti umpimielisenä, +sillä hän usein käytti tätä temppua, uskotellessaan minulle tietävänsä +jostakin asiasta enemmän kuin tiesikään. + +"Vai et sinä tunne kirkkoherraa, ha ha ha! Kyllä sinä, Musti, toisinaan +olet tuhmansekainen; kaikkihan kirkkoherran tuntevat, ha ha ha", +nauroin minä ja pieni sydämeni hyppi ilosta, kun kerrankin olin Mustia +viisaampi. + +"Vai olen minä tuhmansekainen? Muistapas, herraseni, kumpaanko meistä +Tiina kotona enemmän luottaa", lausui Musti. + +Silloin oli suuni tukossa ja minä, huomaten tässä ei olevan leikin +tilaa, aloin hieroa sovintoa Mustin kanssa ja kysyin: "Kukas tuo vieras +sitten oli?" + +"Kysy ihmisiltä, kaikkihan kirkkoherran tuntevat", vastasi toverini +ivallisesti. + +"No, no, Musti, mitä sinä joutavia; ilmanhan minä vaan piloillani +sanoin häntä kirkkoherraksi." + +"Kyllähän minä tiedän nykyisien ihmisten sanovan häntä kirkkoherraksi, +mutta vanhat olivat viisaampia; ne kutsuivat häntä maisteriksi." + +"Maisteriksi, no kaikkiakin, vai maisteriksi, no kukas olisi uskonut", +päivittelin minä. + +"Niin, sanos muuta", vastasi Musti taaskin peloittavan viisaana, +katsellen pitkin nenävarttansa. + +"Mutta mikäs se maisteri sitten oikeastaan onkaan?" kysyin minä +pelästyneenä, sillä minä arvelin siinä olevan jotakin hirmuista. + +"Jaa, sitä en minäkään oikein varmaan voi sanoa, mutta älähän pelkää, +ei siinä kuitenkaan mitään pahaa ole", lausui Musti, lohduttaen minua. + +"Mutta jos se ei ole mitään häpeällistä, miksi hän ei siis ilmoita +oikeastaan olevansakin maisteri?" + +Nyt rykäsi Musti mahtavasti, katsahti varovasti ympärilleen ja melkein +kuiskuttamalla lausui: "asian laita on näetsen niin, että +kirkkoherrassa on jotakin pahaa, jota kaikki pelkäävät. Jos kirkkoherra +esimerkiksi tulee taloon, pannaan lehmätkin piiloon, ja kirkkoherra se +nitistääkin vuoden pitkään monta lehmää pitäjäästä. Kirkkoherrassa on +jotakin karhumaista ja siksi hänellä onkin karhun talja rekensä +perässä. Minä pelkään kaikkia kirkon herroja, suntiosta alkaen +kirkkoherraan asti. Maisteri sitä vastaan on kaikkien lemmikki, sillä +maisterissa on jotakin hyvää, jota kaikki rakastavat." + +"Silloinhan minä vasta tunnustaisinkin olevani maisteri", tuumailin +minä. + +"Niin ne tekisi muutkin typeräjärkiset, vaan maisteripa onkin viisas", +vastasi Musti. + +"Mikäs viisaus siinä sitten olisi?" + +"Oih kuinka yksinkertainen sinä oletkin, sinulle on kaikki selitettävä +perinpohjin, ennenkuin sinä ymmärrät. Kuule siis nyt: jos maisteri +todellakin sanoisi olevansa maisteri, niin juoksisivat kaikki -- +varsinkin naisväki -- hänen luonaan, ettei hän saisi rauhaa yöllä eikä +päivällä. Käsitätkö nyt?" + +Minä myönsin käsittäväni, vaan kysäsin vielä: "mutta mistä ihmeestä +sinä Musti tuon kaikki tiedät?" + +"Kuulehan nyt", alkoi toveri vakavasti, "niinkuin tiedät on minun +kotitaloni oikeastaan isopappila. Siellä olen ensiksi nähnyt päivän +valon. Meitä oli kaikkiaan 8 veljestä. Asuinpaikkanamme oli ison tuvan +nurkka. + +"Tupaan tuli ja siitä lähti lakkaamatta miehiä, joilla oli tyhjiä +säkkejä käsivarrellaan. Toiset niistä sanoivat mitan uupuneen pari +kourallista, toiset sanoivat olleen itsellään vähän päällekkin, 'vaan', +huokasivat he, 'kaikki otti, kaikki otti'. + +"Pelolla katselin säkkimies-joukkoa muutoinkin, vaan tuo salaperäinen +puhe saattoi karvani kauhistuksesta pöyhistymään ja minä nyhjäsin +äitiäni kylkeen, kysyen: 'mitä ne tarkoittivat noilla pitkillä +säkeillään?' + +"'Ole vait, hupakko', murisi äitini, sillä hän ei luultavasti tahtonut +lisätä pelkoani, 'kyllä niitä saat nähdä enemmänkin, ei ne tee mitään +pahaa.' + +"Minä tyynnyin, enkä enää muistanut koko asiaa, kun eräänä päivänä piika +Sike hätäisesti peittää röijynsä hihoilla pyöreät ja palleroiset +käsivartensa sanoen: 'Maisteri ja Iida-mamseli tulevat tänne. Kyllä se +tuo mamseli laverruksillaan vielä saa maisterin pauloihinsa, vaan ei +hän ansaitseisi niin kunnon miestä, sen minä sanon, vai mitä, Iisakki?' + +"'Eikä miestä minkäänlaista', kuului Iisakin vastaus. + +"Heti aukeni ovi. Maisterin pidellessä ovea auki ja nöyrästi kumartaessa +astui sisään Iida-mamseli. Maisteri tuli myös ja yhdessä lähenivät he +vuodettamme. Minua oikein värisytti, katsellessani Iida-mamselin +kauniisiin silmiin; ne näyttivät niin uhkaavilta. + +"Hellästi otti maisteri meitä yksitellen käsiinsä ja näytteli +Iida-mamselille, joka seisoi loitompana, vasen käsi puuskassa +sarvenalla, ja joukeasti tähysteli meitä. Juolahtipa viimein +Iida-mamselin mieleen itsensäkin ottaa meitä käsiinsä, ja äkkiä tempasi +hän varomattomasti pienimmän veljeni niskasta kiinni ja sanoi: 'voi +pikku raukka!' En tiedä lieneekö hän suuttunut 'raukka'-sanasta vai +lieneekö kohteliaasti aikonut suudella Iida-mamselin kättä, sen vaan +näin että sitä se tavoitti suullansa. Tästä säikähtyneenä pudotti hän +veljeni armottomasti lattialle, sanoen: 'tuota, kun oli sormukseni +viedä.' Meillä ei vielä silloin tainnut olla hampaiden alkuakaan -- no, +no, kyllä minulla jo kuitenkin oli vankat hampaat, vaan veljelläni ei +vielä ollut alkuakaan semmoisiin. + +"Iida-mamseli rinkasi kimakalla äänellä, niinkuin veljenikin, ja riensi +niinkuin pyssystä ammuttu pellolle ja maisteri kynttä kantta perässä +lohduttamaan häntä. Hetkisen kuluttua houkuttelivat he äidin pois ja +sitten tuli sisään kirkkoherra, Iida-mamseli ja maisteri. Kirkkoherra +huusi täyttä kurkkua: 'Kaikki järveen, kaikki järveen!' + +"'Säkki päähän ja järveen', säesti Iida-mamseli, ainoastaan maisteri +puolusti meitä ja sai, kun saikin, heidät taipumaan siihen, että kaksi +meistä sai armon. Toinen olin minä, joka olin osannut hankkia itselleni +valkean hännän pään, toinen oli ison pappilan nykyinen Rappe, jolla on +valkea seppele kaulassa. Sitten tuli säkkimies sisään ja mätti +säkkiinsä joka ainoan, jotka tuvassa olivat, paitsi Rappea ja minua, +enkä heitä sen päivän perästä ole nähnyt, sillä ne vietiin järveen." + +"Kirkkoherra, maisteri ja Iida-mamseli myöskin?" kysäsin minä +hämmästyneenä. + +"Oi, et sinä ole järkevä, eihän järveen muita viety kuin veljeni. Sinä +et ole järkevä, vaan minä olen ja niin olen ollut nuoruudestani asti, +niinkuin valkea hännän päänikin osoittaa", ja sitä tarkasteli +leikkikumppanini hymyillen. + +"Mutta mihinkäs kirkkoherra, maisteri ja Iida-mamseli joutuivat?" +kysäsin taaskin, tietämättä että heikompi astia olisi ensiksi pitänyt +sanoa. + +"Kirkkoherra kuoli ja kuopattiin, maisteri elää ennellään, ja jos +tahdot, niin kerron mitä Iida-mamselista tiedän." + +"Kerro, kerro, Musti kulta", vastasin uteliaana. + +"No kuulehan. Muutamia viikkokausia sen jälkeen makasin minä käärössä +pappilan portailla, sillaikaa kuin äiti etsi velivainajiani, sillä hän +ei voinut saada päähänsä heidän jo olevan järvessä mamselin toimesta. +Minä parhaillaan tutkin, olisinko kauniimpi, jos minullakin olisi +valkea kaula, niinkuin Rapella ja Iida-mamselilla, kun yhtäkkiä reki, +kaksi hevosta edessä, tulla haihattaa minua kohden. Maisteri ja +Iida-mamseli tulivat porstuaan ja minusta näytti kuin Iida-mamseli +olisi puraissut maisteria nenään, varmaankin näin hänen valkeat +hampaansa vilahtavan hämärässä. Silloin oli reki jo joutunut portaiden +eteen. Portaille kiirehtivät maisteri ja Iida-mamseli, kirkkoherra ja +rouva Stiina -- kaikkien kirkkoherrojen rouvien nimi on Stiina. Reestä +nousi ylös mies, oikein pitkä mies, jolla oli nenän alla pitkät +virkakarvat, niinkuin minullakin, ja pienet pyöreät silmänsä hehkuivat +kuin Mirrin silmät iltasella. Miehellä oli vielä keltainen kaulapanta, +ja olkapäille oli kirjoitettu hänen omistajansa nimi. Sitten menimme +kaikki yhdessä mylläkässä etuhuoneesen, vaan sieltä ajettiin minut +keittiöön, niin etten sillä kertaa enempää saanut nähdä. + +"Lieneeköhän sitten kulunut pari viikkoa, kun eräänä päivänä taas nautin +ruokalepoani salin lattialla. Siinä mietin puraisikohan Iida-mamseli +tuona iltana maisteria nenään, kun samassa astui sisään piika Sikke ja +Iida-mamseli, 'sillä siinä susi, jossa soihitetaan'. Iida-mamseli käski +Siken kutsua maisteria omaan huoneesensa, johon hän itse meni. +Silmänräpäyksen kuluttua astui maisterikin salin läpi Iida-mamselin +huoneesen, jättäen oven raolleen. + +"'Mitä nyt, armaani?' kuulin maisterin lausuvan ja sitten en kuullut +mitään kotvilleen. Tuokion kuluttua astui maisteri huoneesta saliin, +horjuen ja vaaleana, jollaisena hän siitä asti aina on ollut, ja +huokasi syvään. + +"Minä olin vakuutettu Iida-mamselin tällä kertaa varmaankin puraisseen +maisteria, ei nenään, vaan ehkä rintaan, sillä rintaansa maisteri +piteli; ja odotin vaan milloin säkkimies tulisi Iida-mamselia viemään. +Ei mitään säkkimiestä tullutkaan, vaan kirkkoherra tuli vieraan kanssa, +jolla oli se keltainen kaulapanta, ja rouva Stiina Iida-mamselin +kanssa, Iida-mamseli juoksi vieraan luo ja olisi tahtonut puraista +häntäkin, vaan vieras puristi häntä niin kovasti rintaansa vasten, että +purematta vieras silloin jäi. + +"Sitten seuraavana iltana tuli paljo muita vieraita ja sinun isäsi tuli +myös. Sitten tuotiin minut teille, enkä Iida-mamselista muuta ole +kuullut sen perästä, vaan veli Rappe sanoi hänestä tulleen +jonkunmoisen, joka ei ole ristinä. Minun vakuutukseni on se, että +Iida-mamseli tuona iltana purasi maisteria, eikä mitään säkkimiestä +tullut; 'hau, hau, hau'; se on sama kuin: se on totinen tosi. + +"Minä mietin: kummallista kuitenkin on tämän maailman meno, kun toinen +saa puraistakin, eikä siitä sen kummempaa seuraa, vaan jos toinen +yrittääkään sellaista tekemään, ei ole ainoastaan itsensä, vaan koko +suvunkin perikato käsissä. + +"'Mitä sinä tuijottelet, etkö jo huomaa että hän on maisteri eikä +kirkkoherra?' kysyi Musti. + +"Minä nyykäytin päätäni myöntymykseni merkiksi ja Musti lausui itseensä +tyytyväisenä: 'Siitä näet että olen yhtä viisas kuin vanhakin', vaan +silloin tuli piika Tiina meitä hakemaan kotiin. Minä kysyin häneltä: +'Mikä pappilan Iida-mamselista on tullut?' + +"'Everstinna', vastasi Tiina, josta en tullut hullua viisaammaksi." + + + + + +SOKEA PIETARI. + + +"Minä kerron nyt vaikka siitä pienestä, yksinäisestä mökistä, jonka +multiaiset vielä nytkin ovat näkyvissä tuolla Vinkerivaaran läntisellä, +Huuhtien kylään päin viettävällä rinteellä", alkoi meidän elättivanhus, +kun muutamana kesäiltana istuimme Kuhakiven kupeella odottamassa +särkien syöntiaikaa. + +"Lapsuuteni aikana oli mökki, niinkuin sen eläjäkin, jo vanha ja +rapistunut, mutta kuitenkin koristi se koko lailla tuota muutoin vähän +yksitoikkoista seutua. Siihen sijaan oli näköala mökin lähistöltä sekä +lavea että vaihteleva, eikä varsin kauneuttakaan vailla. + +"Luoteessa kaareili jylhän kaunis Korpiharju ja koillisesta häämöittivät +Ronkelin-, Hammas- ja Heinävaaran rohkeat piirteet. Näiden liepeillä +näkyi monta ruskeareunaista paloa tahi pilkisti sieltä jonkun +uudistalon pellon tilkareet. Nimellisten ja nimettömien vaarojen ja +kunnasten välillä päilyi yksi ja toinen metsälampi. Levisipä siellä +katsojan eteen aukea Lautiainenkin, joka yhdessä ruohorantaisen +Nurmesjärven kanssa näyttää ikäänkuin solmuna sitovan salomaiden +vähäiset vedet Pielisen avaroihin selkiin. + +"Ei kirkonkyläkään muuanne näyttänyt niin sievältä kuin juuri Vinkerin +mökkiin. Olipa oikein hupaista päivän lasketessa mökin portailta +katsella, miten auringon viimeiset säteet iloisesti hyppelivät kirkon +jyrkällä katolla ja saattoivat sen ristit niin kauniisti kimeltämään. +Silloin tuntui katsojasta siltä kuin nuokin äänettömät ristit +tahtoisivat tavallansa ihmisille viitata tietä taivaasen. + +"Sanalla sanoen, mainitulta paikalta ympäristöä katsellessa oli kuin +olisi ihaellut kaunista kuvaa taikka tarkastellut isoa, avattua kirjaa, +jonka sisällystä kyllä voi vähäsen aavistaa, vaan eri sanojen +merkityksestä ei kuitenkaan täydellistä selkoa saa -- ja omituinen +kaipauksen tunne täytti rinnan. + +"Mutta, vaikkapa tuo näköala olisi ollut vielä monta vertaa +viehättävämpi kuin se todella olikaan, ei mökin asukas sen ihanuudesta +olisi voinut vähintäkään nauttia, sillä hän oli sokea, upposokea +miesparka! + +"Nuorempana oli hänkin ollut näkevä ja vieläpä varakkaan Rantalan talon +isäntänä läheisessä Huuhtien kylässä. Silloin oli hän ollut iloinen, +hilpeä mies, mutta ajat olivat suuresti muuttuneet ja muuttaneet +Rantalan entisen isännänkin. Kova onni oli hänet karkoittanut tilalta +pois ja 'korottanut Vinkerivaaran ainoaksi asukkaaksi', vanhuksen omin +sanoin puhuen. Kuitenkaan en ukon koskaan kuullut kohtalonsa +kurjuudesta sallimusta syyttävän. Päinvastoin piti hän onnettomuutensa +hyvin ansaittuna rangaistuksena eräästä rikoksesta, johon hän onnensa +päivinä oli horjahtanut. Kerran oli näet hänenkin elämässään ollut +aika, jolloin hän ei nöyrästi taipunut kohtaloansa kantamaan; vaan +silloinpa hän vielä olikin Rantalan upeana isäntänä. + +"Hänen onnensa taivas alkoi pimetä muutamana vuonna, jolloin oli +erittäin ihana kesä. Elokuun alussa, noin mätäkuun keskipaikoilla +muuttuivat ilmat kumminkin sateisiksi. Joka päivä ajeli vinhea tuuli +mustahtavia pilven riekaleita pitkin taivaan lakea ja virtoina valui +vettä vasta puolikypsille viljoille. Ikävällä odotettiin poutaa, vaan +turhaan. Sadetta kesti vaan yhä kestämistään ja sen vuoksi alkoi jo +ruostetta ilmestyä rukiisen. Siihen lisäksi rupesi rokkokin kylässä +riehumaan. + +"Se löysi tien Rantalaankin eikä eronnut talosta ennenkuin sai Manan +majoille siirretyksi talon ainoan pojan, josta hänen vanhempansa olivat +toivoneet tukea elämänsä illaksi. + +"Tuo tapaus vaikutti pojan isään syvemmin kuin olisi luullutkaan. Hänen +mielensä synkistyi syttä mustemmaksi, sillä hän oli poikaansa kiintynyt +liiallisella rakkaudella. Poikaansa varten oli hän työskennellyt ja +toiminut; hänessä oli hän nähnyt itsensä uudestaan elävän ja toivonut +Rantalan talon polvesta polveen tulevan pysymään hänen suvussaan. +Kalman kalpa oli nyt yhdellä ainoalla sivalluksella hävittänyt kaikki +hänen kauniit toiveensa. + +"Säyseäluontoisempi äiti tyytyi helpommin osaansa. Vieläpä hän +kunnon vaimon tavoin koetteli silittää kurttuja miehensäkin +otsalta. Siinä puuhassa ei hän kuitenkaan onnistunut, sillä +useinkin keskeytti salattua surua osoittava, syvä huokaus kaikki +hänen lohdutusyrityksensä. + +"Poika saatettiin hautaan ja hänen muistokseen pidettiin muhkeat +maahanpaniaiset. -- Sitte rupesi talon elämä jälleen entistä latuansa +käymään, vaan syrjäinenkin huomasi pojan kuolon isäntäväkeen jättäneen +pysyväiset merkit. Emännän hivutauti, joka häntä jo vuosikausia oli +kiusannut, muuttui nyt nähtävästi pahemmaksi, vaikka hän sitä tahtoi +salata. Synkkänä pysyivät isännän kasvot ja hän, koko mies, näkyi +käyneen äreäksi jöröksi. Vuodentulon toiveetkaan eivät hänelle iloa +tuottaneet. Elovarat alkoivat vähentyä, eikä uutisesta näkynyt paljo +tietoa olevan, kun sade ei koko syksynä näyttänyt aikovan lakata. + +"Vihdoinkin viimein kirkastui taivas ja tuli kaivattu pouta; mutta se +tuli eräänä kolkkona yönä ja pohjosesta päin. Sen kantapäillä kulki +harmaja halla, tuo öisen poudan ainainen seuralainen, joka hyiseen +peitteesensä osaa kietoa jokaisen kasvavan kukan ja korren paljoa +tarkemmin kuin äiti hennon lapsensa voi kapaloida. Sen vuoksi +seisoivatkin kaikki tähkäpäät seuraavana aamuna auringon noustessa +jäykkinä, vakavina, kuni valkoiseen pansariin puetut soturit, joiden +haarniskat heijastavat valon säteitä. + +"Kalpein kasvoin katselivat ihmiset hallan yöllistä hävitystyötä ja +osoittivat suruansa mikä mitenkin. Muuan huokaili, toinen vuodatti +kyyneliä, useimmat kuitenkin tyytyivät paljaasen päivittelemiseen ja +iltasella olivat jo unhottaneet koko asian. + +"Rantalan isäntä ei tehnyt sitä eikä tätä noista kolmesta. Hän vain +puoliääneen mutisi joitakin epäselviä sanoja: 'Vai rupeat sinä nyt +minua kiusaamaan, hm! -- Enhän minä ole huonompi muita ihmisiä.' -- Ei +kukaan tiennyt kelle hän noita sanoja puhui, eikä hän itsekään sitä +ilmaissut; -- käskihän vaan väkensä pellolle leikkaamaan, sillä +kaikissa tapauksissa oli vilja korjattava ja noista hallan panemista +kahuista koetettava leipää saada, jos mieli talven yli päästä. +Kiirevilkkaan seurasivat muutkin kyläläiset Rantalan isännän +esimerkkiä, ett'ei toinen yö kaikkia ensimäisen tähteitä ennättäisi +korjata. + +"Eräänä aamuna leipoi emäntä Rantalan isossa tuvassa uudisleipää ja +hänen ainoa, surman säästämä lapsensa tuontuostakin maltittomana +tiedusteli, eikö hän jo kohta saisi uutista maistaa. Äiti ei luvannut +antaa, ennenkuin tyttö olisi oppinut 'Herran rukouksen' hyvästi +tavaamaan. Lapsesta ei tuo näyttänyt varsin mieleen olevan, vaan +kuitenkin etsi hän käsiinsä punakantisen aapisen ja vei sen isälleen, +joka ääneti, piippunysä hampaissa, mietteisinsä vaipuneena istui +penkillä. + +"'Mitä nyt, Enkeli,' kysyi hän, kun tyttö tuli hänen eteensä. + +"Enkeli -- siksi sanottiin tyttöä, vaikka hän kasteessa äiti-kumminsa, +siltavoudin matamin, kunniaksi oli saanut nimen Angeelika -- Enkeli +toimitti äidin käskeneen hänen ruveta Herran rukousta tavaamaan. + +"'Hyvä; aiota sitte', käski isä. + +"Enkeli totteli ja ryhtyi työhön käsiksi, vaan selvästi näkyi, että +samoin isän kuin lapsenkin ajatukset harhailivat kirjasta kaukana. +Tytön ajatukset pyörivät kunnailla ja metsissä, leikeissä ja lampaiden +vuonissa, joita hänellä tätä nykyä oli kaksi kappaletta nimikkoina. + +"'H-e-r-her, r-a-n-ran, herran; r-u-ru, k-o-ruko, u-s-us, vuonani', +tavaili tyttö toimessaan ja hyvin viattoman näköisenä. + +"'Vuonani, herrainen aika! Vuonani, Enkeli, miten sinä luet? Pietari, +etkö sinä kuule miten tuo lapsi raukka lukee', huudahteli äiti, joka +pelkäsi tyttönsä nyt jo tehneen synnin Pyhää Henkeä vastaan; sillä hän +oli hieman ahdasmielinen, vaikka muutoin herttainen olento. + +"'Lue uudestaan', käski isä, vaan silloin olivat leivät jo ihan kypset +ja Enkeli sai ajattelemattomuutensa anteeksi tällä kertaa. +Uudisleipääkin annettiin hänelle aika viipale ja sen päälle silitettiin +paksulta rusokeltaista voita, mutta eipä leipä sittekään tahtonut +tytölle oikein maistua. Kummako se, kun tuo uudisleipä oli mustaa ja +katkeraa kuin piki. + +"Enkeli lykkäsi leipänsä syrjään ja alkoi itkeä tihrata, kun huomasi +pettyneensä toiveissaan uutisen suhteen. + +"'Niin, niin lapsirukka, ei luuloihin ole aina luottamista, eikä kaikki +toiveet toteen käy; pane se mieleesi lapseni', lohdutti häntä äitinsä. + +"Sillä välin oli isäntä taas vaipunut mietteisiinsä, jotka hänen +nyrpeistä kasvonjuonteistaan päättäen eivät mahtaneet kovin hupaisia +olla. Hän heräsi niistä Enkelin itkuun ja huomasi leipiä pöydällä. Hän +alkoi niitä lähemmin tarkastella. + +"'Arvasihan sen millaista leipä mokomista jyvistä tulee, kun tähkät +olivat kokonaan jäähileissä', lausui hän ja tuskan väreet värähtelivät +hänen kasvoillansa. + +"Enkeli, kun vaistomaisesti huomasi saavansa isältänsä kannatusta, alkoi +itkeä kahta katkerammin, niinkuin lapset tavallisesti tuollaisissa +tiloissa tekevät. -- Pietari lohkasi leivästä kappaleen ja haukkasi +sitä kerran. Pureskeli sitte hetkisen ja kauheasti kiroten sylkäsi +viimein Jumalan viljan suustaan lattialle. + +"Pietarin sydämen ympärille viime aikoina jähmettynyt kuori oli nyt +murtunut, mutta sitä ei ollut sulattanut nöyryyden auringon lempeä +lämpö, vaan ylpeyden kylmä, kaikki kutistava voima oli siihen saattanut +railon halkeamaan. Siksipä olikin sen sirpaleilla terävät reunat, jotka +viilsivät Pietari-paran sydämeen syvät haavat ja saattoivat hänet +vimmaan. + +"Raivoissaan tempasi hän pöydältä vielä lämpöisen leivän ja lähätti sen +suoraan akkunasta ulos. + +"'Syö itse, kun tuollaista annat. Pitäiskö minun tuollaisella töryllä +viimeinenkin lapseni vainajaksi saattaa. Syö itse, minä joukkoineni en +siihen kuitenkaan koske', sadatteli tuo paatunut mies. + +"'Pietari, Pietari!' huudahteli emäntä sydäntä särkevällä äänellä, +'johan taivaan vihan kirouksillasi päällemme vedät.' Huolimatta +varoituksista antoi Pietari vain suustansa yhä runsaammin herjauksia +valua. + +"Silloin tarttui pankolla istuva sokea ruotivaivainenkin puheesen. +Kainaloita sanoja puhui hän herjaajaa vastaan ja lopetti lauseensa +sanoilla: 'Ennenkuin kuluu kymmenen vuotta, kelpaa sinulle huonompikin +muona, vaan tiukassa taitaa silloin eineesi olla. Armoleipä on vieläkin +katkerampaa kuin tämä, varsinkin kuin sitä vieraan katon alla ihan +itsekseen saa nauttia. Mutta vielä sekin menettelee, jos vaan sitä +nöyrällä mielellä nauttii, mutta sinun sydämesi on paljoa paksummassa +jäässä kuin --' + +"'Vaiti sokko', tiuskasi Pietari, jota raivonsa vihdoinkin näytti +alkavan hävettää sentähden, että oli joutunut noin halvan olennon +nuhdeltavaksi. + +"'Suokoon Luoja, jotta et sinäkin sokeaksi saisi', jupisi muori, siunasi +ruokansa ja rupesi sitä hyvällä halulla syömään. + +"Tästä päivin oli Rantalan Pietarin koko luonne pysyväisesti tullut +toisenlaiseksi. Hän oli nyt äreä ja aina tyytymätön. Hänen kasvonsakin +saivat semmoisen inhoittavan kiillon, joka ilkeän ihmisen muodosta +useimmiten välkkyy. Mutta eipä Pietarilla juuri ollut iloitsemiseen +syytäkään. + +"Katovuosia tuli nyt näet useampiakin perättäin, ja ennenkuin paremmat +ajat koittivat, oli hän joutunut maaltaan mierontielle, muiden ihmisten +armoilla elämään. Alussa odotti hän parempia aikoja, mutta jokainen +seuraava vuosi oli edellistänsä huonompi. -- Työlääksi tuli Pietarille +näinä kalliina aikoina ansaita, mitä kolme suuta tarvitsi, ja usein +olikin hän epätoivoon joutumaisillaan. Hän piti itsensä kaikkein +kurjimpana perheen isänä ja, mikä pahinta, luuli syyttömästi sellaiseen +tilaan joutuneensa, vaikka hän oli vielä liian ylpeä vaivojansa +valittamaan. Hän ylpeili kurjuudellaan ja arveli itsekseen, ett'ei +hänellä nyt enää ollut maailmassa mitään kadotettavana. + +"Kohtalo osoitti Pietarille kuitenkin ennen pitkää, että hänellä +vieläkin oli jotakin kadotettavaa, kentiesi enemmän kuin monella +muutoin onnellisemmalla. -- Hänen lempeä, jumalinen puolisonsa oli +viime vuosina riutumistaan riutunut ja Tuoni vapautti hänet viimeinkin +kärsimyksistä. Pietari seisoi kuolevan vaimonsa vuoteen vieressä +toivottomuuden ilmielävänä kuvana. Toivon laaja maailma näytti häneltä +nyt sulkeutuneen kokonaan ja hän jo mietti ominpäinsä seurata rakasta +vaimoansa toiseen elämään, mutta kuoleva otti häneltä lupauksen, että +hän kasvattaisi Enkelistä kunnon ihmisen. + +"Jos mahdollista olisi ollut, olisi Pietari vaatinut nyt kohtalonsa +kanssaan taisteluun, sillä hän ei voinut ymmärtää, miksi kaikkien +onnettomuuksien piti juuri häntä kohdata, vaikka eihän hän ollut +huonompi muita ihmisiä. Kuitenkin paransi aika vähitellen hänenkin +haavansa, sillä sanotaanhan ihmisen tottuvan kaikkiin. Itse ajatkin +alkoivat parata ja Pietari tyttärineen sai vapaasti asua Vinkerin +mökissä. -- Mitään varsinaista jokapäiväisen leivän puutetta ei hänellä +nyt enää ollut, kun hän näet oli näppärä astioiden ja muiden +tarviskalujen teossa, joita talolliset tarvitsivat. Kyläläiset toivat +myös usein ruokatavaroita Enkelille, jota isä ei antanut muiden +kasvatettavaksi, vaan hoiti itse aivan kuin silmäteräänsä, niinkuin +kuolevalle vaimollensa oli luvannutkin. + +"Enkelistä oli Pietarille paljo huvia, sillä lapsi viattomalla +iloisuudellaan osasi parhaite lieventää isänsä huolia. Muutkin ihmiset +mielihyvällä katselivat tuota vilkasta lasta ja hellivät häntä. Kylässä +ei Enkelin tahtoa kukaan vastustanut, joten hän oppi vähän +itsevaltiaaksi. Se vaikutti häneen vanhempana pahaa, kun hän tuli +huomaamaan olevansa köyhä eikä siis voinut kaikkia mielitekojansa +tyydyttää. -- Isäkin havaitsi tyttäressään taipumusta turhamaisuuteen, +mutta hän piti sen naisluonnon yleisenä heikkoutena, jota ei heistä +voisi poistaa. Näin juurtui Enkeliin turhamaisuus, vaan hän ymmärsi +sitä hyvästi salata. Ei kukaan hänen vikojansa huomannut ja siksipä +hänestä yleiseen paljo pidettiinkin. Varsinkin miellytti hän niin hyvin +isäänsä kuin muitakin taitavasti soittamalla kanteletta. Siinä oli +Enkeli edistynyt niin pitkälle, että oli vaikea päättää, oliko hän +taitavampi isäänsä, vaiko isänsä taitavampi häntä, vaikka ukko Pietari +oli soittotaidostaan oikein kuuluisa. Kerrottiin, ett'ei ukko ollut +vielä milloinkaan vertaistansa soittajaa tavannut, mutta kuitenkin +olivat Enkelin sävelet viehkeämpiä, enemmän sydämeen tunkevia. Niillä +oli kummallinen lumoava voima; ne saattoivat kuulijan silmät +vesikiehteisiin ja unhottamaan kaiken muun; ne tuntuivat niin tutuilta +kuin honkien vieno humina kesäiltana ja sulattivat sydämen niin +pehmeäksi, -- vai lieneekö soittajan oma sulo tuon kaiken vaikuttanut. +-- Varmaa vaan oli, että Enkelin soitto, jos mikään, sai ihmisen +sisälliset myrskyt rauhoittumaan ja virvoitti nuutunuttakin mieltä. + +"Pietarikin unhoitti sitä kuullessaan surunsa ja tyytyväisyyden hymy +laskihe hänen huulilleen. Vuodet vierivät hiljaisesti ja kuta enemmän +i'än paino saattoi Pietarin hartioita kumartumaan, sitä matalammiksi +muuttuivat hänen otsansa rypyt. + +"Eräänä juhla-aamuna voi hänen kasvoiltaan sanoa ilonkin säteilevän, kun +hän suuri virsikirja kainalossa astui Herran huoneesen. Sinä päivänä +piti Enkelin ensikerran käydä Herran pöydällä. Tyttö olikin oikein +viehättävä, kun hän nuoruutensa kukoistuksessa isänsä kanssa kirkkoon +saapui, ja isän sydän sykki ilosta. Hän muisti nyt sitä hetkeä, jolloin +hän itse, opetettuna autuuden opissa, kutsuttiin alttarin eteen +uudistamaan kasteensa liittoa ja koko seurakunnan edessä vapaasti +tunnustamaan uskonsa. + +"Tosin oli hän silloin ollut iloisempi maallisten kuin hengellisten +oikeuksien saavuttamisesta, mutta kuitenkin olivat tuona hetkenä hänen +tunteensa ylimalkaan olleet palavat, huokauksensa hartaat, ajatuksensa +kohotetut korkealle maasta ja aikomuksensa niin vakaat. -- 'Mikä onni', +ajatteli hän, 'mikä onni, jos poika-vainajanikin seisoisi nyt tuossa +nuorukaisparvessa! Mutta hyvä on näinkin. Kentiesi ei hänkään voisi +paremmin kuin minäkään pitää sitä valaa, jonka nyt tekisi.' + +"Jotakin katumuksen tapaista vilahti Pietarin sydämessä. Hän mietti: +'enhän minä ole pahempi muita ihmisiä, ja kukapa kaikki lupauksensa +voisi pitää', ja oli taas lohdutettu. 'Kukapa meistä täydellinen on ja +tottahan monet kärsimyksenikin jotakin painavat oikeuden vaakalaudalla, +jos oikeutta laisinkaan olemassa on. -- Enkeli ainakin pitää valansa, +sillä kehumatta itseäni, hän on paras kuoleman alainen, jonka koskaan +olen nähnyt. Kuinkas muutoin? Onhan hän hyvä ja laittamaton lapsi, +viattomampi viatonta kyyhkystäkin.' + +"Niin ajatteli Pietari ja ilosta säihkyvin silmin silmäsi tytärtänsä. +Isän ja lapsen katseet kohtasivat toisensa. Enkeli punehtui ja painoi +päänsä penkkiin. 'Naisen luonto, kumma luonto', tuumaili Pietari +mielessään. Hän ei ollut huomannut sitä lumoavaa hehkua, joka loisti +hänen takanansa istuvan Mestarin silmistä. Enkeli oli sen huomannut ja +se se oli ajanutkin veren hänen sasupäillensä. Mestari saikin kenen +kaunottaren hyvänsä punehtumaan, jos vaan hänehen kerrankaan katseensa +loi. + +"Tuo Mestari oli kaikin puolin kummallinen mies. Hänellä oli jalot +kasvot, uljas ryhti ja miellyttävä käytös. Kuitenkin henki hänen +olennostaan jotakin, joka ei ymmärtäviä ihmisiä miellyttänyt. Ukko +Pietarikin kuului niihin, jotka hänestä eivät pitäneet, ja sen tiesi +Mestarikin vallan hyvin. + +"Pienenä poikana oli Mestari lähtenyt kotiseudultaan, eikä oikein tietty +mihin hän oli joutunut. Nyt oli hän noin vuosi takaperin ilmestynyt +kotikyläänsä takaisin ja hänestä näytti tulleen oikein kelpo mies. +Varsinkin pystyi hän mihin työhön ikinä tahtoi, vahinko vain, ett'ei +hän oikeastaan tahtonut ryhtyä mihinkään. Sen verran hän kuitenkin +kaikenlaista teki, että hänen taitonsa tuli koko tienoossa tunnetuksi. +Olipa talvella tehnyt Halolaan lyövän seinäkellonkin, jollaista ei +tietääkseni siihen aikaan vielä missään talonpoikaistalossa ollut. +Maksua ei hän mistään työstä koskaan ottanut, vaan kuitenkin eleli +loistavasti, kestitsi kaikkia ja runsaasti jakeli rahoja ympärilleen. +Hän kävi komeimmassa puvussa koko pitäjäässä, eikä kukaan tiennyt mistä +hänen rikkautensa oikeastaan oli peräisin. Pahoja huhuja hänestä kyllä +liikkui, mutta mitään varmaa ei hänestä tietty. Muutamat arvelivat +häntä suureksi varkaaksi, toiset väärän rahan tekijäksi; vaan hän itse +nauroi kaikille tuollaisille jutuille ja oli iloinen kuin laakson +lintu; lasketteli sukkeluuksia juoruämmistä ja viehätti kaikki tytöt +itseensä. + +"Sellainen oli se mies, jonka silmäys oli Enkelin posket punaruusun +karvaisiksi saattanut. -- Enkeli ei itkenyt alttarin edessä, vaan +varmaankin oli hän enemmän liikutettu kuin nuo hänen tyrskyisät +kumppaninsa. Koko hänen ruumiinsa vapisi ja hehkuvat kasvot osoittivat +mitä suurinta sielunliikutusta. + +"Jumalanpalvelus kesti kauan, mutta vihdoinkin oli se ohitse. +Tyytyväisenä astuskeli Pietari tyttärinensä kotiin. Koko luonto oli +iloissaan, korven kamara peitetty kukilla, ja puiden lehviltä kajahteli +lintujen laulu. Hiljakseen läikehti Huuhtilahden pinta ja vaaralta +käypä vieno tuuli toi kukkaisten tuoksua tulijoille tervehdykseksi +kodista. Isä iloitsi, mutta äänetönnä astui tyttö. + +"Enkeli säpsähti joka kerta, kun isänsä hänelle jotakin lausui. Isä ei +usein häirinnyt tyttärensä vakaita ajatuksia; hänestä oli Enkelin +käytös mieleen. Hän ei voinut aavistaa jonkun raskaan ajatuksen +painavan lapsensa mieltä. + +"Iltasella kaiken hälyn viihdyttyä istui Enkeli isänsä kanssa kahden +kesken Vinkerin mökissä. Enkelin syvät silmät olivat kosteat ja +nähtävästi aikoi hän nyt isällensä avata sydämensä. + +"'Isä --', lausui Enkeli, mutta kyyneltulva esti hänen jatkamasta. + +"'Mitä sinä aiot sanoa, lapseni? -- Älä nyt itke -- jätä sanottavasi +huomiseksi, tänään olet liian tunteidesi vallassa. -- Älä itke; eihän +sinulla ole mitään syytä itkeä. Olethan aina ollut hyvä lapsi', +lohdutti häntä isänsä. + +"'En isä, en minä ole ollut hyvä, tottelevainen lapsi,' vaikeroi Enkeli. + +"'Ole joutavia ja hillitse itsesi. Minä olen antanut anteeksi kaikki +pienet vallattomuutesi jo ammon aikoja. Ja totta puhuen et sinä koskaan +ole mieltäni pahoittanutkaan, vaikka minä toisinaan olen ollut +suuttuvinani', kertoi vanhus. + +"'Te ette tiedä yhtä isä --', jatkoi tyttö ja peitti kasvonsa käsillään. + +"'Minä tiedän kaikki', vakuutti Pietari, 'kaikki muut, paitsi sitä kenen +on tuo sormus sinun kädessäsi.' + +"'Se on -- se on --', sammalsi tyttö ja vaikeni. Heti hän kuitenkin +näkyi tehneen päätöksen ja heittäytyi isänsä rintaa vasten. Luottavasti +katsoi hän isänsä silmiin ja alkoi: 'se on --' + +"'No se on --' keskeytti Pietari, vaan silloin ulvahti ovi ja sisään +astui Mestari. + +"'Hyvää iltaa', toivotti tulija. + +"'Jumal' antakoon! Mitäs vieraalle kuuluu?' kysäsi Pietari ja ihmetteli +mitä varten Mestari näin myöhällä hänen mökkiinsä tuli. + +"'Eipä muuta kuin vanhat rauhat', oli vastaus. + +"'Mene sinä nyt maata Enkeli', lausui Pietari kääntyen tyttärensä +puoleen. 'Minä olen sinut luvannut Halolaan piiaksi ja emäntä odottaa +meitä sinne jo päivän noustessa.' + +"Enkeli totteli käskyä ja loi mennessään pitkän, kiitollisen silmäyksen +Mestariin. + +"Kauan istui Mestari Pietarin luona haastellen kaikenlaisista maailman +asioista, ja kun hän viimeinkin jätti jäähyväiset, olivat Pietarin +ajatukset hänestä kokonaan muuttuneet paremmiksi. + +"'Tuon miehen suhteen olen ainakin suuresti erehtynyt', ajatteli +Pietari. Kun Mestari oli hänen unensa haihduttanut, otti hän Enkelin +kanteleen polvilleen ja muistaen sen sävelten voivan uneen uinuttaa, +soitteli hän sillä kauan. Oli kuin olisivat päivän iloisat tunteet nyt +kanteleen helinässä saaneet muodon. -- Viimein hän soitti erään vanhan +erolaulun ja laskeusi sitte levolle. + +"Sillä välin oli Mestari mennyt Enkelin aitan ovelle, jonka kynnyksellä +Enkeli näytti häntä odottavan. + +"'Hän on jäykkä', puhui Mestari. 'Hän vihaa minua, vaikka minä +kuolemakseni en tiedä mistä syystä. Minä puhuin hänelle kaikki, mitä +sinullekin olen ilmoittanut; mutta hän vaan sanoi minun valhettelevan. +Minä kerroin, kuinka ainoastaan sinun tähtesi olen täällä viipynyt näin +kauan, minä kerroin kuinka kaikki omaisuuteni panisin alttiiksi, jos +hän suostuisi sinut minulle antamaan, mutta hän sanoi, jos minulla muka +omaisuutta on, niin on se varastettua. -- Jos hän ei olisi sinun isäsi, +niin sitä hän ei rankaisematta olisi sanonut. Hän soimaa minua +varkaaksi -- minua, veljensä ainoaa poikaa; minua, jolta hän on +laittomasti ryöstänyt minun laillisen osani Rantalan talosta; minua, +jonka isän hän on pakoittanut kuolemaan kurjuudessa ja puutteessa.' + +"Enkeli oli vavisten kuunnellut Mestarin puhetta ja nyt hän huudahti +heikosti. + +"'Suo anteeksi, en minä tahdo häntä loukata', puhui taas Mestari, 'mutta +minä olen melkein mieletön tuskasta. Minä tiedän meidän nyt täytyvän +ikipäiviksi erota ja mitä on minulle elämä ilman sinutta?' + +"'Sääli minua', pyysi Enkeli. + +"'Minä säälin; minä en tahdo pitkittää erohetken katkeruutta. Sinä jäät +tänne, minä menen pois. Halolan kierosilmäisen emännän käskyläisenä, +riihiryysyissä kuihdut sinä, joka olet luotu silkkiä, samettia ja +kalliita kiviä kantamaan ja kauneudellasi häikäisemään kaupungin +kaunotarten loiston. Ja minä kuihdun -- en minä edes kuihdukkaan +niinkuin kukka, vaan matanen kuin sieni syyssateissa, minä matanen +keskellä komeutta ja rikkautta. -- Jää hyvästi, minun täytyy nyt mennä, +muutoin en voi koskaan sinusta erota.' + +"Mestari lähti ja tunnotonna hervahti Enkeli aitan portaille. Yötä oli +kulunut jo hyvä pala, kun laakson vaaleiden utuisten huurujen sylistä +ilmestyi mies, joka läheni Vinkerin mökkiä. Se oli Mestari. Hiljaa +hiipi hän Enkelin aitan luo. Ovi oli auki ja vuoteensa reunalla istui +Enkeli vaaleana kuin vitilumi. + +"'Mestari!' huudahti Enkeli säpsähtäen. + +"'Luotatko sinä minuun?' kuiskasi mestari tytölle. + +"'Miksi niin kysyt; tiedäthän minun luottavan sinuun kuin Jumalaan', +lausui Enkeli, ojentaen hänelle kätensä. + +"'Kiitos siitä Angeelika. Siis ei meitä enää mikään voi eroittaa +toisistamme. Minä en voi erota sinusta, en voi jättää sinua, sen tunnen +nyt. Seuraa siis minua, jättäkäämme tämä meille inhoittavaksi käynyt +seutu. Minä hankin keisarilta luvan avioliittoomme. Sitte vihitytämme +itsemme, isäsi antaa meille anteeksi ja muuttaa luoksemme. Silloin +olemme kaikki onnelliset; meidän on vielä tänä yönä ehtiminen kauvas', +puhui Mestari hätäisesti. + +"'Minä en voi, oi minä en voi!' sanoi Enkeli, 'minä en voi jättää isääni +yksin.' + +"'Sinä siis et luotakaan minuun. -- Voi minua onnetonta! minä olen +petetty!' puhui Mestari kiivaasti. + +"'Minä luotan sinuun ja seuraan sinua vaikka maailman ääreen', lausui +Enkeli. Ilkkuva oli se katse, jonka Mestari loi Enkeliin, kun tämä +kiireesti kokosi muutamia vaatekappaleita nyyttyyn. + +"Hetkisen kuluttua laskeusivat Enkeli ja Mestari rinteeltä alangolle +käsitysten ja katosivat heti tien mutkan taa. Mökistä kuului vielä +kanteleen ääni. Se oli erolaulun säveltä. -- + +"Seuraavana aamuna rusoitti ja liekehti itäinen taivaan ranta niin +kauniisti. Yht'äkkiä pilkahti ruskon läpitse ensimmäinen, toinen ja +kolmas kirkas säde. Yön hämärät huurut haihtuivat ja koko +kirkkaudessaan kohosi aurinko näköpiirin reunalle. Silloin astui +mökistä Pietari ulos. Hän kolkutti aitan ovea. Ei vastausta kuulunut. +Hän kolkutti kovemmin. Ovi lensi auki ja -- aitta oli tyhjä. + +"'Mihinkäs hän näin varhain on mennyt', lausui Pietari ja meni takaisin +pirttiin. Kun Enkeliä ei alkanut kuulua, tuli Pietari taas ulos ja +huuteli tyttöänsä. + +"'Enkeli hoi!' Kaiku vaaralta vastasi: 'oi!' 'Enkeli tule pois!' Kaiku +vastasi: 'pois!' Päivemmällä lähti Pietari kylään tiedustelemaan, eikö +Enkeliä siellä ollut näkynyt. -- Ei kukaan tiennyt Enkelistä mitään, +vaan koko kylä oli kuitenkin liikkeellä etsimässä jotakin. Viime yönä +oli Halolasta viety kaikki talon rahat, eikä osattu aavistaakaan kuka +varas oli. Se vaan huomattiin, että hän on ollut sekä rohkea että +ammatissaan taitava. + +"'Onko kukaan nähnyt Mestaria tänä päivänä?' kysäsi Pietari. + +"Mestari oli eilen kirkkoon lähtiessään sanonut kirkkomiesten kanssa +menevänsä muutamiksi päiviksi aivan toiselle puolen pitäjätä, +selitettiin Pietarille. + +"'Mestari on viime yönä karannut minun Enkelini kanssa', huudahti +Pietari. 'Hän on teiltä vienyt rahat, minulta tyttäreni, ainoan +lapseni, kaikki, kaikki! Kirottu olkoon hän ja tuhannesti kirottu +tyttäreni, se käärme! Kyytä olen minä rinnallani kasvattanut ja nyt se +pisti surmahaavan sydämeeni -- kirotkoon häntä taivas, niinkuin minäkin +häntä kiroan.' + +"Karkureja ajettiin takaa, mutta turhaan. Tästä päivin alkoi Pietarin +vartalo nähtävästi käydä käyremmäksi. Hänen ruumiinsa voimatkin +rupesivat jo hiukenemaan; ja jopa hän sanoi silmänsäkin alkavan +himmetä. Silloin hän innokkaasti ryhtyi lukemaan ja verrattain lyhyessä +ajassa hän lukikin Uuden Testamentin ja virsikirjan niin tarkkaan, että +pääasiat ja tärkeimmät paikat ihan ulkoa muisti. Yöt ja päivät +työskenteli hän nyt kirjojen kanssa, mutta se vaan joudutti hänen +sokeaksi tulemistaan. Pietari huomasi sen tosin itsekin, vaan ei +herennyt työstä, sillä hän sanoi henkensä silmäin sitä mukaa +kirkastuvan, kuin ruumiilliset silmät heikkonivat. Tuossa näytti olevan +perääkin. Ainakin muuttui hän nyt paljoa nöyremmäksi kaikin puolin ja +tyytyväisyys oli hänen varsinainen tuntomerkkinsä siitä asti, kun hän +sokeaksi tuli. Yksin hänen kanteleensoittonsakin oli nyt muuttunutta. +Se oli surullista, vaan samalla juhlallista, niinkuin hongan kohina +syksyisessä metsässä, siihen sijaan kuin se ennen muistutti +vallattomien järven laineitten loiskunnasta; mutta koskas murheellinen +voisikaan sydämestään iloita, ja murheellinen hän oli, vaikka ei enää +tyytymätön. Elatuksestaan ei Pietari nyt enää olisi itse kyennyt +pitämään huolta, vaan armeliaat ihmiset toimittivat hänelle mitä hän +tarvitsi, ett'ei häntä tarvinnut ruotiin panna. Siitä oli seudun +kasvavalle nuorisolle suuri hyöty, sillä hän mielellänsä antoi nuorille +hyviä neuvoja, joista monelle on elämässä etua ollut. + +"Ihmisen hän vertasi kosken aaltoon, joka ajan vuolteessa kuohuu ja +riehuu. Toisinaan töytää se vimmaisella vauhdilla kohtalonsa kallioita +vasten, vaan taltuneena täytyy hänen viimein antautua virran valtaan. +'Onnellinen on se, joka itsekseen, häiritsemättä toisten rauhaa saapuu +suvannon suojaan, vaan vieläkin onnellisempi se, joka on muitakin +auttanut tarkoitustansa täyttämään. Mutta kirottu aina on se, joka +akkavirran aikaan saa', lausui sokea Pietari kerran, ja sen olen +minäkin eläessäni todeksi havainnut. + +"Enkelistä ei pitkiin aikoihin kuulunut mitään eikä hänestä isänsäkään +koskaan puhunut. Kerran kuitenkin sai sokea Pietari häneltä +suurenlaisen summan rahoja, mutta hän toimitti ne takaisin, 'sillä ne +varmaankaan eivät ole kunnialla ansaittuja', arveli hän. -- Näin vietti +sokea Pietari hiljaisesti monta vuotta erakkona Vinkerivaaralla. + +"Eräänä talvena, noin Tapion riihen puinnin aikaan, kääntyi hän äkkiä +sairaaksi ja ajatteli jo lähtöänsä. Vielä halusi hän viimeisen kerran +nauttia pyhää ehtoollista ja hänelle toimitettiin pappi. Pietari myönsi +olevansa syntinen, vaan väitti eräässä asiassa kauan pastoria vastaan. +Hän näet luuli tehneensä oikein kirotessaan Enkeliä eikä millään muotoa +tahtonut suostua kiroustaan peräyttämään. Täysi työ oli pastorilla, +ennenkuin tuhlaajapojan ja muutamilla muilla esimerkeillä sai Pietarin +vakuutetuksi, ettei hänenkään sopinut anteeksiantoa toivoa, jollei +ensin tyttärellensä sitä soisi. + +"Viimein uskoi Pietari asianlaidan niin olevan ja mielellään soi +Enkelille kaikki anteeksi. Antoipa hän vielä pastorille toimeksi +ilmoittaa tyttärellensä sen, jos tämä milloin kotipuoleen palajaisi. -- +Pastorin pyynnöstä otti Pietari tyttärensä kanteleen seinältä, jota ei +ollut sitte liikuttanut kuin Enkelin katoamisyönä, ja soitti +vapisevalla kädellä erolaulun. Kun se oli loppunut, otti pastori +häneltä jäähyväiset ja lähti kotiinsa, sillä ilta oli jo tullut ja +ankara myrsky raivosi ulkona. Tiellä tuli pastoria vastaan noin +keski-ikäinen nainen, joka hienoissa vaatekengissä kahlasi lumessa. +Tämän vaeltajan kasvoissa näkyi vielä selvään kauneuden jälkiä, jos +kohta rikos ja kurjuus niihin olivat merkkinsä painaneetkin. Hänen +silmistään loisti outo liekki. Oliko se hulluuden vai omantunnon tuskan +seuraus, sitä ei kukaan olisi osannut sanoa. Pastori luuli naisen +hulluksi, kun tämä ei vastannut mitään hänen tervehdykseensä eikä +tahtonut hänelle tietäkään antaa. Naisen puku oli ohut, vaan korea. +Suojaa siitä ei ollut pakkasta eikä myrskyä vastaan, vaan sen omistaja +ei näkynyt kylmää pelkäävänkään. Vapaasti sai tuuli riuhtoa ja kiskoa +hänen huolettomasti päälle mätettyjä hetaleitaan. Luultavasti häntä +lämmitti sama liekki, joka silmistä loisti, ja se se varmaankin häntä +sellaisella innolla eteenpäin ajoi Vinkerin mökkiä kohti. + +"Viimein saapui matkustaja matkansa perille. Hän astui mökissä suoraan +vuoteen luo, jolla sokea Pietari nyt lieheellä suin lepäsi, ja heittihe +sen viereen polvilleen. Kuumat kyyneleet pulppusivat onnettoman +silmistä esiin ja koko hänen olentonsa vavahteli ja värisi. Mökkikin +vavahteli ja ryski myrskyn kourissa ja vihaisesti löivät rakeet akkunan +ruutuja vasten. Sekä ulkona että sisässä raivosi myrsky. -- + +"Kauan itki nainen vuoteen vieressä. Kun hän vihdoinkin sai kyynelensä +hiukan hillityksi, lausui hän sanan: 'Isä'. Tuon ainoan sanan hän +lausui äänellä sellaisella, joka osoitti toivottoman lapsen katuvaa +muserrettua sydäntä. + +"Kun ei mitään vastausta kuulunut vuoteelta, kohotti polvillansa oleva +nainen päätänsä. Hänen otsansa kosketti Pietarin vielä kanteleella +lepäävää, jää-kylmää kättä. Se tuntui kylmältä. Julma, sydäntä särkevä +huuto kuului ja Enkeli vaipui hengettömänä lattialle. + +"Samassa katkesi kanteleesta lyhin kieli. Sen ääni oli niin surkean +kimeä. Vähitellen se muuttui valittavaksi ja vienommaksi. Viimein +taukosi kanteleen kumina kokonaan. Ulkonakin oli rajuilma viihtynyt ja +sisällä mökissä oli niin tavattoman hiljaista -- siellä vallitsi rauha. +Kuu kohosi taivaalle ja tyynellä valollaan valaisi rauhallista +tienotta." + +Särki nykäsi onkea, ja kun elätti-Mikko oli innokas onkija, oli häneltä +nyt enää mahdoton saada tarkempia, Vinkerin mökkiä koskevia tietoja. + + + + + +KAAPERIN KOSINTA. + + +Olipa kesäinen ilta, vai jokohan lienee ollut yökin, kun istuin +itsekseni pihan perällä olevassa kammarissani ja innokkaasti luin +erästä kertomusta. Siinä sanottiin: "Kreivi, kauniin Kallistan +ihanuuden valtaamana, tunsi sanomattoman suloisen hurmauksen virran +virtailevan suonissaan ja sydämessään ja vaipui autuaallisesta +tunteesta vavisten polvillensa neiden eteen. Hän kuiskasi tuskin +kuuluvasti: 'taivaallinen Kallista! Ei Euterpen jumalallinen ääni +Olympissa soi niin armahalta --'" + +Juuri silloin aukeni ovi ilkeästi ulvahtaen ja huoneeseni hiipi toisen +talon Kaaperi. + +"Hyvää iltaa", lausui tulija lakki kourassa. + +Keskeyttämisestä suuttuneena heitälsin minä tuntehikkaan kirjani +pöydälle. Käännyin sitte Kaaperiin päin, jonka hyvin tunsin äänestä, +vaikka se ei soinutkaan "armahalta kuin Euterpen ääni Olympissa". + +"Hyvää iltaa! Mitäs Kaaperi näin myöhään on liikkeellä?" tiedustin +minä. + +"Hm! näin maisterin huoneessa vielä tulta, niin --" + +"Tulta! Kuka hullu keskellä kesäsydäntä tulta polttaisi", sanoin minä +kummastuneena tuosta valheesta ja vieläkin äreänä lukemiseni +keskeyttämisestä. + +Kaaperi joutui hämille eikä osannut vastata mitään, seisoi vain oven +suussa lakkiansa pyöritellen. Minä arvelin hänen tulleen luokseni, että +saisi hampaihinsa jonkun sikarin, joista hän piti hyvin paljo. + +Sen vuoksi avasinkin koteloni, tarjosin hänelle tupakan ja pyysin +istumaan. Hän istahti, purasi poikki sikarin hienomman pään ja syläistä +töpsäytti sen vuoteelleni. Minä pudistin sikarimurusen peitteeltä +lattialle. Tyynesti katseli Kaaperi sitä ja äänettömyyden yhä kestäessä +vetäsi pari paksua haikua. Hän näytti ihmeen syvämietteiseltä eikä +puhunut mitään. + +Minulla ei myöskään ollut halua keskustelun jatkamiseen, jonka tähden +aloin pitkittää lukemistani: "-- ei Juno norjine vartaloineen eikä +Terpsikore runollisen rytmillisine liikkeineen --" + +"Maisterilla on aina niin hyvämakuisia sikaria; taitavat olla oikeita +mahorkkasikaria?" keskeytti Kaaperi taas lukemistani. Sitte hän käänsi +sikarin pitkin päin ja nuolasi sitä, ikäänkuin paremmin makua +tunteakseen. + +"Kyllähän niissä voimaa on, vaan on niillä hintaakin; kahdeksan markkaa +maksavat laatikoittainkin ostaessa", sanoin minä. + +"Hm, onpa hintaakin", myrähti Kaaperi, mutta näytti ajattelevan aivan +toisia seikkoja. + +Nyt näin minä hänellä tällä kertaa olevan jotakin erinomaisempaa, +oikein tähdellistä asiaa, vaan kun en keksinyt mitä se mahtoi olla, en +voinut puhettakaan siihen suunnata. Molemmat jäimme tuppisuina +mietiskelemään ja tuntuipa hieman hankalalta tuo tuollainen jörötys. +Saadakseni minäkin jotakin tekemistä, sytytin sikarin. Pöllähytellen +aimo sauhuja istuimme sitte hetkisen vastatusten. Paha tuuleni katosi +yhdessä savun kanssa ja minua pyrki tuo toistemme katseleminen hiukan +naurattamaan. + +Kaaperi taisi myöskin huomata, ettei asiat nyt olleet oikealla tolalla, +jonka vuoksi hän viimein nousi tuolilta, paiskasi minulle kättä ja +mutisi: "jäämme terveiksi!" + +"Hyvää yötä", sanoin minäkin. Kaaperi otti askeleen ovea kohti. Sitte +hän kynsäsi korvallistaan, kääntyi takaisin minuun päin ja sanoi: +"huomen aamuna minä taas joutaisin soutamaan, jos kalaan lähdetään." + +"Tuskinpa minä aamulla jaksanen niin varhain herätä", vastasin minä +silmäillen Kallistaa, jota vielä oli satakunta sivua lukematta. Kaaperi +tarttui sen kuultuansa oven ripaan, vaan vieläkin kerran kääntyi hän +minua kohti ja kysyi: "lähteekö se teidän Junnu huomenna todellakin +Kajaaniin tervoja viemään?" + +"Lähtee kaiketi; vaan miksi sinä sitä epäilet?" + +"Enpähän miksikään, arvelin vain muutoin, jotta jos se ei lähtisikään." + +Nyt näin selvästi Kaaperin tahtovan minulta jotakin, vaikka hän ei +rohjennut asiaansa ilmoittaa. Sen tähden ryhdyinkin ystävällisesti +kehoittamaan häntä, että kävisi suoraan asiaan käsiksi ilman pitemmittä +esipuheitta ja sanoisi mitä hänellä oli mielessä. + +"Olisihan minulla todellakin pikkuisen asiaa", sanoi hän ja istui +entiselle paikalleen. + +"No, mitäs sinulla on niin tärkeää sanottavaa?" tiedustin minä. Se +kysymys saattoi uudestaan Kaaperin pään pyörälle. Hän istui taaskin +tuokioisen ääneti ja hikiherneet kohosivat miehen otsalle, kun hän +näkyi miettivän tuota vaikeaa alkua. Hän katseli minua empien ja huulet +mutuilivat, mutta sanaakaan ei suusta lähtenyt. + +Vihdoinkin näytti hän tekevän päätöksen ja lausui: "ottaisikohan tuo +Junnu minulta kirjeen Maanselälle viedäkseen?" + +"Kirjeen? Miksi hän ei sitä ottaisi? Anna vain tänne, niin minä +toimitan sen Junnulle", sanoin minä. + +"Ei se ole vielä oikein valmiskaan", kertoi hän ja kaivoi nuttunsa +povitaskusta jokseenkin paksun tukun paperia, jonka sitte levitti minun +eteeni pöydälle. + +"Olisipa minusta jo tuossa kirjettä kerraksi", tuumailin minä +ihmetellen sitä paperin paljoutta, minkä Kaaperi oli jaksanut täyteen +tuhrata. + +"Niin, kyllähän sillä jo näyttää pituutta olevan, mutta ei se minulta +kuitenkaan tahdo kirjoittamalla oikein syntyä, vaan kun minä saisin +puhua, niin --" + +"Sehän on pian autettu, puhu sinä, kyllä minä kirjotan." + +"Sitähän minä oikeastaan aioin pyytääkin, vaan rupesi niin +viitsittämään, ett'en saanut sanaa suustani", lausui Kaaperi. + +"Mitäs häpeilemistä siinä olisi", vastasin minä lohduttavasti. + +"No kun se kirje olisi tytölle menevä", jupisi Kaaperi ja huokasi +syvään, ikäänkuin raskaasta työstä päästyään. + +"Ahaa", sanoin minä, "se on siis rakkaudenkirje. Kas vaan sinua vanhaa +veitikkaa!" + +Kaaperi punastui hiukkasen eikä kyennyt puhumaan mitään. Sillä välin +silmäilin minä noita nuhrautuneita papereita saadakseni jotakin johtoa +kirjeelle. Sitä en niistä kuitenkaan saanut, sillä paperit olivat +täpösen täynnä lauseita: "korkeasti kunnijoidettava Anna-Leena; +hellästi rakas Anna-Leena; sangen siiveä tyttö" ja muuta semmoista, +mutta sitä pitemmälle ei Kaaperi ollut kyhäyksissään päässytkään. + +Viimeinkin otin eteeni arkin postipaperia ja kynän käteeni aikoen +kirjoittaa sanasta sanaan, mitä Kaaperi käskisi. "Aletaanpas nyt", +sanoin minä. + +Ihmeen rohkeasti ja selvästi sanoikin Kaaperi: "pannaan nyt aluksi +vain: hyvä Anna-Leena!" + +"Hyvä, se on kirjoitettu", sanoin minä. + +"Kirjoittakaa sitte: isä -- joko se on paperilla -- isä oli Kajaanin +markkinoilta tullessaan ollut teillä yötä ja nähnyt sinun leipovan. +Sanoi hän haastelleensakin kanssasi. Kotiin tultuaan hän sitte kertoi +äidille niin jotta minäkin sen kuulin: 'on tuolla Maanselän Mäkelässä +leveälanteinen tyttö, hyvin roima työihminen, eikä ole tuhma +puheissaankaan. Siinä olisi meidän Kaaperille emäntää parahiksi.' + +"Näinköhän tämä nyt kuuluu asiaan?" rohkenin minä muistuttaa. + +"Kyllä se kuuluu", vakuutti Kaaperi, "sillä tavallahan se alkoi koko +juttu. Niin -- 'emäntää parahiksi', sanoi isä. Minä ajattelin, mitähän +jos olisi koettaa kosia ja päätin lähteä käymään sinun luonasi, kuin +vaan ohranärtteet saataisiin puiduiksi." + +"Mutta eihän tähän tällä keinoin tule rakkaudesta mitään", keskeytin +minä taas. + +"Älköön, vaan niin siihen pitäisi minun mielestäni kirjoittaa. -- +Puinti-aikana juolahti kuitenkin mieleeni, ett'ei siitä tule sen +valmiimpaa, jos minä luoksesi tulisinkin. Sinä näet jo olet viides +tyttö, johon minä olen silmäni iskenyt, vaan kun olen milloin naisten +kanssa suutasuuksin joutunut, ei minulla ole ollut sanaa suuhun +tulevaa, kun on niin kaino luonto minulle luotu. Siksipä päätinkin +kirjoittaa sinulle, käyköön sitte syteen tahi saveen." + +"Ei hyvä Kaaperi; ei tästä nyt kunnon kalua tule; ei edes mainita +mitään noista muista morsiamista", keskeytin minä, sillä en olisi +Kaaperin suonut tulevan naurun alaiseksi. + +"Kyllä niistä pitää mainita, ett'ei hän saa sanoa minun itseänsä +pettäneen", toimitti Kaaperi. + +"Mutta ethän sinä ole muille tytöille puhunut aikeistasi ollenkaan, +mikä petos siinä sitte olisi?" lausuin minä. + +"Vaikka kohta, mutta olenhan minä kumminkin jo ajatellut muitakin", +sanoi Kaaperi ja pyysi innokkaasti minun vain pitkittämään. Minä +kirjoitin siis, niinkuin hän edeltäpäin saneli. + +"Koko kevätkorvan juoksin sitte kauppamiehestä paperia arkin toisensa +perästä. Sunnuntaipäivät kaikki tuhertelin niitä täyteen, kirjoittaen +mitä mieleeni juohtui, mutta kun olen koulunkäymätön, niin en päässyt +hurskaasen alkuunkaan. Nyt kuitenkin rupesi toisen talon maisteri +minulle tätä kirjettä kirjoittamaan ja sen tähden sinä sen nyt +viimeinkin saat käsiisi." + +Taaskin tein minä tingan, sillä ei laisinkaan tehnyt mieleni tulla +näkyviin moisessa tekeleessä. Kaaperipa ei kumminkaan suostunut +jättämään minua kirjeestänsä pois ja minun täytyi panna sanat +paperille. Olkani takaa seurasi hän sitte tarkasti kynän liikettä ja +vakavana jatkoi sanelemistaan. + +"Jos nyt tuumaan suostut, niin laita itsesi Juhanuksena meidän pitäjään +kirkolle, äläkä tullessasi epäile yhtään. Silloinhan sieltä teidän +puolelta tulee muitakin meidän kirkkoon, niin mistäs ne ihmiset +arvaisivat, mikä sinulla oikeastaan on mielessä. -- Samalla tielläsi +saat nähdä meidän talonkin ja voithan tulla meille yöksikin, niin isä +näyttää sinut minulle, ett'en tarvitse ventovierailta ruveta sinua +kyselemään." + +"No Herran nimessä, etkö sinä ole vielä häntä nähnytkään?" kysäsin minä +hämmästyneenä. + +"En; missäpäs minä olisin hänet nähnyt", vastasi Kaaperi tyynesti. +Yhteen jatkoon alkoi hän sitte taas sanella kirjettä. + +"Muutoin lähetän paljo terveisiä ja tahdon jo edeltäpäin näillä +riveillä ilmoittaa, että meillä on kaksi hevosta, ruuna ja tamma. +Lehmiä on kytkyessä kaikkiansa seitsemän päätä, kuusi lypsävää, yksi +maho, härkä ja hieho. Lampaita oli talvella neljä emää ja keväällä +tappoi susi uuhen. Sikoja taas on kaksi --" + +"Eiköhän heitetä niitä pois", kiehitin minä väliin. + +"Minkätähden?" kysyi Kaaperi, "kaksihan meillä on aikuista naskia ja +porsaita montako lieneekään; niistä hän saa tiedon äidiltä." + +"Pannaan sitte kissa kanssa", esittelin minä koettaen pysyä vakavana. + +"Mitäs joutavia", tuumaili Kaaperi myhäillen, "vaan kanoista sanotaan, +jotta niitä hän itse saa hankkia, jos tahtoo." + +Se kirjoitettiin. Vielä lueteltiin kunkin pellon suuruus ynnä kylvyjen +määrä ja vielä sekin, että karjanlaidun niinkuin niittykin on hyvä, +kalavesi jommoinenkin, "eikä talolla ole rossan vertaa velkaa +kellekään." + +Sitte luuli Kaaperi kirjeessä jo olevan kaikki, "mitä siinä tarvitsee +ollakin." Kun minä huomautin, ettei hän itsestään vielä ollut maininnut +paljo mitään, käski hän vielä lisäämään olevansa viinaan menemätön ja +Jaakon päivänä täyttävänsä seitsemänkolmatta. + +Kirje luettiin ja hyvillä mielin arveli Kaaperi: "no nyt siitä ei +pitäisi enää puuttua mitään ja ihme olisi, jos asia ei tulisi junkaan." + +"Mutta eikös siihen pidä toki panna joku sana rakkaudestakin?" sanoin +minä. + +"Olisikohan panna siitäkin; -- vaan kuinkas siitä sanottaisiin?" arveli +Kaaperi miettiväisesti. + +Minä esittelin mitä koreimpia sanoja suinkin muistin. Kun ne eivät +kelvanneet, käänsin koetteeksi pari hellää paikkaa Kallistastakin. +Kaaperi vain yhä pudisteli päätänsä arvellen: "eihän Anna-Leena sitä +ymmärtäisi enempää kuin minäkään." + +Kehotin siis hänen itsensä miettimään jotakin kaunista. Kaaperi muuttui +hyvin totisen näköiseksi, kynsi korvansa taustaa ja mutisteli suutansa +tuokioisen aikaa. Viimein kirkastuivat kuitenkin hänen kasvonsa ja hän +lausui hartaasti: + +"Kirjoittakaa sitte näinikään: jos Jumala on niin sallinut, että meistä +pariskunta tulee, niin lupaan minä rakastaa sinua koko ikäni sekä +myötä- että vastoinkäymisessä, niinkuin Jumalan sana huoneentaulussa +käskee." + +Minä kirjoitin ja sitte oli kirje valmis. Kaaperi luki sen lävitse +moneen toviin ja jupisi tyytyväisenä aina vähän väliä: "juuri niin, -- +niinhän koulun käynyt osaa kirjoittaa -- voi jospa isä olisi minutkin +pannut kouluun, mutta minä varmaankin koulutan poikani, jos semmoisen +saan." Lopuksi otti hän kynän käteensä, käänteli sitä muutaman +silmänräpäyksen ajan näpissään, pisti sitte päättävästi mustepulloon ja +kirjoitti alle säännöttömillä, vaan tanakoilla kirjaimilla: "Kaaprieli +Meriläinen, omakätisesti." + +Kirje pistettiin kuoreen. Kaaperi otti sen hyvin varovasti käteensä, +eikä milloinkaan sanonut unhottavansa minulta saamaansa apua. Hän +kyynelsilmin lausui minulle "tuhansia kiitoksia" ja viimeinkin lähti +luotani. + +Minua sekä säälitti että nauratti tuo Kaaperin omituinen kosimiskirje +ja peloittipa hieman, että itsekin ehkä joudun naapuripitäjäläisten +pilan esineeksi. Syväydyin kumminkin taas tuon ihanan Kallistan +lukemiseen ja unhotin vähitellen koko Kaaperin kosinnan. Vasta pari +viikkoa Juhanuksen jälkeen muistin sen, kun Kaaperi eräänä iltana taas +tuli minua tervehtimään. Puoleksi todella, puoleksi pilalla kysäsin +häneltä miten pitkälle asia oli edistynyt. + +"Kyllä siitä nyt kauppa rupeaa syntymään," vastasi Kaaperi +kummastuksekseni. -- "Anna-Leena oli isinensä Juhanuksena meillä +yötä. Yön seutuna tuumailin hänen kanssansa kaikki valmiiksi. +Hänen isällänsäkään ei ollut mitään liittoa vastaan, vaan hän +välttämättömästi tahtoi minua Mäkelään kotivävyksi, kun hänen poikansa +kuului vielä olevan pieni." + +"Et suinkaan sinä siihen suostunut; miten sitte omat vanhuksesi täällä +tulisivat toimeen?" + +"Täytyi minun siihen tuumaan taipua, sillä se Anna-Leena on ihan kuin +minua varten luotu. -- Kyllä me nuoret kuitenkin päätimme ukon kuoltua +tahi pojan varmistuttua muuttaa meille, mutta tällä kertaa minä aluksi +muutan sinne Mäkelään, sillä miehen pitää luopua isästään ja äidistään +ja vaimoonsa sidottu oleman," puheli Kaaperi. + +"Aivanko todella teistä sitte tulee pari?" sanoin minä, "sitä en olisi +koskaan uskonut." + +"Minä taas olin asiasta ihan varma, kun kerran teidät sain +Anna-Leenalle kirjoittamaan," tuumaili Kaaperi. "Ei sitä joka poika +voikaan hentullensa niin säntillistä kirjettä lähettää; siinä ei ollut +liikaa niin mitään." + +"Mutta itsehän sinä hyvä Kaaperi sanat annoit ja minä vain --" + +"Enhän minä kuuna kulloisna päivänä olisi itsekseni osannut sillä +tavoin kirjoittaa," intti Kaaperi vastaan. "Anna-Leena sanoi oikein +itkeneensä, kun nimismiehen mamseli oli sen hänelle lukenut ja kun +siinä oli sanottu, että minä rakastan häntä koko ikäni, niinkuin +Jumalan sana käskee. Siitä sanoi hän huomanneensa, että minulla on +täysi tosi mielessä, eikä asiassa ole mitään petosta tahi narrin +peliä." + +Minua tuntuvasti harmitti, kun en jo ennakolta tarkemmin tiedustellut +osasiko Anna-Leena itse kirjoitusta lukea, mutta sitä oli nyt enää +myöhäinen katua. Kaikki naapuripitäjäläiset pitivät siis minua suurena +velikultana, joka huvikseni tein pilaa viattomista ihmisistä. Sen +huomasin siitä kuin Kaaperi kertoi nimismiehen mamselin sanoneen +Anna-Leenalle ettei hän "tässä maailmassa ole lukenut niin viisaasti +kokoonpantua kirjoitusta". + +Sen vuoksi en millään muotoa tahtonut suostua ensi viikolla lähtemään +Kaaperin kanssa naapuripitäjääsen kuulutuskirjan teettoon. Viimein +täytyi minun luvata, kun Kaaperi sanoi, ettei hän vieraan papin luona +osaa "isämeitääkään," jos ei joku oman puolen poika ole kanssa. +"Mutta", sanoi hän, "nuo muut tämän kylän pojat ovat semmoisia +virniskoita, ettei heistä vakavan miehen kumppaniksi ole." + +Kaaperi sai vanhempani lupaamaan minut hänelle nuodemieheksi ja siten +pääsin tuon nuoren parin kuuliaisiin. Niissä tapasin myös nimismiehen +mamselin, jota näytti minua nähdessään hyvin imelästi naurattavan. Hän +muuttui kuitenkin hyvin vakavaksi, kun minä en ollut millänikään, ja +selvä sääli kuvautui neiden kasvoilla minun tuumiessani: "ei olisi +pahemmaksi, jos herrasväkikin käyttäisi kihlautuessaan järkeänsäkin, +niinkuin Kaaperi ja Anna-Leena tekivät." + +"Sitäpä minäkin arvelin," sanoi Kaaperi sanani kuultuansa. + +Kuuliaisissa määrättiin häät pidettäväksi vasta Mikkelin aikaan. Pitkin +kesää jahkaili Kaaperi sitä, ett'en minä saanut olla läsnä hänen +riemupäivänänsä, vaikka minua hän muka sai kiittää siitä, että hän +"vanha poika" eukon saa. "Ja niin sievän eukon," sanoi hän. + +Kerran tuumaili hän minulle: "eikö se millään keinoin kävisi laatuun, +että maisteri heittäisi sen ylioppilastutkintonsa tuota tuonnemmaksi!" +-- Se ei kuitenkaan käynyt laatuun, vaan ylioppilaaksi päästyäni, +muutamia vuosia myöhemmin, kävin Kaaperin luona. Minut otettiin ilolla +ja ystävällisesti vastaan tuossa onnellisessa kodissa. Lapsillensakin +selitti Kaaperi: "tämä se nyt on se mies, joka teidän isäänne auttoi +hänen elämänsä ahtaimmalla hetkellä." Minuun kääntyen jatkoi hän: +"kyllä te sinä yönä teitte minulle oikein veljen työn, sillä ette usko +miten vaikeaa kosiminen on. Jumala suokoon rinnallenne samanlaisen +auttajan, kun itse siihen tarpeesen tulette!" + +Minä koetin Kaaperille selittää, ett'ei minusta suurta apua ollut, vaan +hän sanoi: "olkaa vaiti. Enhän minä koulun käymätön moukka miten olisi +osannut sitä kirjettä kokoon panna. Sentähden hankinkin minä pojilleni +oppia, ett'ei heidän tarvitse mokomassa pihdissä olla -- hankin minä, +maksoi mitä maksoi." + +"Ja pieni Maija pannaan myös kouluun," lisäsi Anna-Leena, "ettei hänen +tarvitse ympäri pitäjästä juoksennella kirjeitänsä luettamassa, +niinkuin minun täytyi tehdä." + +Niin kosi ja niin eli Kaaperi Meriläinen onnellisempana kuin moni +koreammasti kosinut, sillä hän rakasti Anna-Leenaansa ja perhettänsä, +niinkuin Jumalan sana käskee. + + + + + +YHTYMYS. + + +En vielä nytkään oikein käsitä mitä ihmettä eräänä kesänä lienee +rakennettu kotitaloni pihamaalle eteisen ja eloaitan välille, sillä +siitä rakennuksesta ei taloon huoneen lisää lähtenyt; vaan kehikko +siinä kuitenkin oli. Vaikea olisi uskoa tuon kehikon olleen tehdyn +Pekka Kortelaisen työhuoneeksikaan, koska hän ei siinä askaroinut kuin +vähän toista viikkoa. + +Tuo ukko Pekka oli hyvin "nokkela nikkari", niinkuin pienen pappilan +rouva sanoi, jolle hän oli tehnyt uuden viipsinpuun lahjaksi; vaan +kuitenkaan ei mainittu rouva voinut häntä suvaita silmiensä eteen, +"sillä hänellä on aina niin jumalattomia lauluja suussa", sanoi hän. + +Pekan laulu se oli, joka minunkin huomioni ensiksi häneen kiinnitti, +vaikka minä en olekaan mikään nuottimies. -- Tutustumisemme tapahtui +muutamana maanantai-aamuna heti jälkeen päivän nousun. -- Vanhempani +olivat sunnuntaina tavanneet Pekan kirkolla ja pyytäneet häntä +nikartelemaan meille. Pekka suostuikin tuumaan, ja seuraavana aamuna, +kun minä vielä makasin parhaassa aamu-unessani eteisen ullakossa, alkoi +laulun sävel tunkeutua korviini. Unimielissäni tuntui se minusta alussa +satakielen soinnukkaalta laulannalta, sitten leivon liverrykseltä, +sitten vienolta kehtolaululta, vaan muuttui viimein yksitoikkoiseksi, +vapisevaksi vanhanmiehen ääneksi, ja minä heräsin. Laulu ei ollut +pitkän pitkä, tuskinpa se lienee ollut kauniskaan, vaan äänessä, jolla +se laulettiin, ilmestyi kumminkin jonkunmoinen kaipausta osoittava +vivahdus, joka herätti minussa halun tulla tutuksi itse laulajan +kanssa. Siinä tarkoituksessa lähdinkin ulos ja kehikossa näin vanhan, +laihanpuoleisen miehen, joka höylätä nytkytteli niin, että hikiherneet +kiilsivät hänen ryppyisellä otsallaan, ja samalla lauloi hän lauluansa. +Se kuului: "aisa toinen, aisa toinen, koivuiset molemmat aisat", ja sen +loputtua alkoi hän aina alusta taas. Ei kukaan ollut koskaan nähnyt +ukko Pekkaa työssä, ett'ei hän olisi laulanut "aisa toista", vaan +työssä oli hän aina, uinahtaen vaan hetkisen sydänyön aikaan, niinkuin +muutkin laululinnut; kummako siis, jos koko pitäjäs osasikin ulkoa +Pekan laulun. + +Viikon kuluessa tuli meistä Pekan kanssa hyvät ystävät. Hän antoi minun +rauhassa istua kehikon nurkassa ja vuoleksia lastuista hevosia ja +lehmiä; eikä edes torunut silloinkaan, kun minä näin hyväksi leikellä +omaa lihaanikin, josta muut ihmiset minulle pitivät pitkiä +nuhdesaarnoja ja lisäsivät siten kipujani. + +Viikko kului kulumistaan ja lauantaina iltapuoleen päivää oli minulla +kehikon nurkassa hyvä joukko puueläimiä, hevosia, lehmiä ja pikku +karjaa sekä muuta maan päällistä, vaan silloin laitettiin minut asialle +pappilaan. Kirkkoväkeä oli jo keräytynyt kirkolle, sillä kotiseudussani +on kauempana asuvilla tapana kesäiseen aikaan tulla kirkolle jo +lauantaina. Pieniä poikia oli pappilan alla kentällä pallin lyönnissä, +ja kun eräässä ryhmässä ei ollut kuin viisi miestä, rupesin minä heille +lisäksi kuus'suolaan. Meidän leikkimme keskeytyi kuitenkin pian, sillä +pitkin tietä astua tallusteli Pekan Tiina ja joku toinen, josta me emme +saaneet oikeaa selvää mikä hän oli miehiään. + +Hänellä oli tuuhea kokoparta ja päällään sininen suora nuttu, edestä +avonainen, ja punainen villapaita, jonka leveää kaulusta piti kiinni +kaulaan kääritty keltanen huivi. Päätä verhosi leveäreunainen, +kiiltonahkasta tehty hattu, jonka otsassa koreili kuparinen, tummunut +laivanankkuri. Miehen kasvotkin olivat melkein kuparin väriset ja hänen +silmistään voi selvään lukea sanat: "minä en pelkää mitään". -- Jos +vielä mainitsen pukinnahkaiset housut, joiden leveät lahkeet olivat +pistetyt pitkävartisiin merisaappaisiin, niin on hänen pukunsa +täydellisesti kerrottu. + +Muutamia viikkoja ennen olin nähnyt karhun ja marakatin yhdessä +tanssivan ja se näky juohtui nyt mieleeni, kun näin tuon rotevan ja +hartevan miehen epävarmoilla askelilla käyvän pitkin tietä ja Pekan +Tiinan keikkuvan hänen ympärillään. Me pojat arveltiin sinne tänne, +mikä tuo kirjava kummitus oikeastaan mahtaisi olla. Joku väitti sen +olevan keisarin, toinen -- pienin meistä kaikista -- luuli häntä +kameliksi, vaan minä arvelin häntä koirankuonolaiseksi, joista olin +kuullut kummallisia juttuja. Sen kuultuansa lähti koko poikajoukko +pakosalle kuin säikähtynyt lammaskatras, mutta kun huomasimme ett'ei +hän ajanutkaan meitä takaa, kasvoi rohkeutemme niin suureksi, että +uskalsimme lähteä häntä seuraamaan. Seuraan yhtyi täysikasvuisiakin +ihmisiä ja niin mentiin kaikki yhtenä hälisevänä joukkona minun kotiani +kohden. Pekan Tiina ja tuo uteliaisuutemme esine kävivät edellä, ja kun +he astuivat meidän veräjästä pihamaalle, huomasin miten leikkitoverini +kateellisin silmin minua katselivat ja minäkin tunsin jollakin tavoin +valuvan kunnian loistetta päälleni tuosta muukalaisesta. + +Me saavuimme kehikolle. Pekka lauloi "aisa toista" eikä näyttänyt +läsnäoloamme huomaavankaan, vaan hänen oppipojaltansa Jänövaaran +Antilta keskeytyi työ ja hän, ihmettelemisen ilmeisenä kuvana, katsoa +töllisteli milloin mestariansa milloin meitä. -- Omituista oli +todellakin katsella tuota vanhaa parikuntaa. Pekka lauloi tyynesti +lauluansa ja silitti lautaa, Tiina itkeä tihrasi ja työnsi hartioista +muukalaista Pekan eteen. Me muut odotimme ihmetellen mikä tästä lopuksi +tulisi. + +Viimeinkin jaksoi Tiina hillitä kyyneltulvansa ja puhkesi lausumaan: +"herrainen aika! Etkö sinä Pekka -- -- voi! voi! sellaisia ne ovat +miehet -- -- etkö sinä virka mitään -- -- no kumma, luontokappalekin +rakastaa lastansa, mut sinä vaan laulat tuota ijankaikkista aisa +töistäsi, etkä edes sano hyvää sanaa lapsellesi, omalle ainoalle +pojallesi, jonka nyt saat takaisin niinkuin tuhlaajapojan, niinkuin +Joonaan valaskalan vatsasta." + +"Ole hulluttelematta, ämmä", tokasi Pekka, nauraahan sinulle jo kylän +harakatkin, kun tuommoista melua pidät." + +"Naurakoot, naurakoot vain ja minä nauran mukana, kun Kusti poikana +sain takaisin, niinkuin kuolleista." Eukko-parka todellakin rupesi +nauramaan, hykersi kämmeniään ja hääräsi Pekan ja muukalaisen +ympärillä, niinkuin mettä etsivä mehiläinen. Tiinan hyväntahtoinen +nauru tarttui meihin muihinkin ja heti nauroimme kaikki tietämättä +mille oikeastaan nauroimme. Isä ja poika olivat ainoat jotka vakavana +katselivat toisiaan hetkisen, vaan sitten tarttui Pekka taaskin +höyläänsä ja samalla kajahti kehikossa: "aisa toi --". + +"Etkö sinä anna edes pojallesi kättäkään, ukko? Varmaankin olet tullut +hupsuksi, ja läheltä pitää ett'en minäkin tule hupsuksi -- tekisi +mieleni oikein tanssimaan; tule, Kusti, tanssitaan kaikki yhdessä", +lörpötti Tiina jo koetti saada poikaansa pyörimään. + +"Ole nyt vähemmällä, ämmä", sanoi Pekka ja loi pitkän silmäyksen +vieraasen. + +Tiina huomasi sen ja iloisesti lausui: "niin, katso vaan häntä; hän on +sinun poikasi ja minun poikani, meidän molempien poika ja kelpo mies, +niinkuin sinäkin, Pekka. Ei hän ole juoppo eikä muu retale, vaan oikea +matrassi, ihan totinen laivan matrassi, ja hänellä on rahaa, oikeata +kultarahaa, oikeata kultarahaa, ja nyt ostetaan oma talo ja höyläpenkki +ja sinun, Pekka, ei tarvitse kiertää talosta taloon kuin Jeerusalemin +suutarin, vaan saat kotona työskennellä --." + +"Ole vaiti", käski Pekka taaskin, mutta se oli kuin tervaa tuleen +kaataisi ja Tiina alotti taas sanatulvansa: "enpähän ole vaiti, minä +tahdon sanoa kaikille ihmisille, että Kustista on tullut kunnon mies, +vaikka hän kaksikymmentä vuotta sitten karkasi meiltä merille, kunnon +mies hän kumminkin on ja on tuonut minulle kaksi silkkihuivia -- kaksi +silkkihuivia minulle vanhalle ihmiselle ha ha ha! Vaan toinen niistä +annetaan kihlahuiviksi Kuittilan Annille -- otathan sinä hänet, Kusti, +se on paras tyttö näissä kuuluvin ja niin kaunis, kaunis kuin puolukka +syksyisellä kankaalla?" + +"Yes, otan, äiti, miks' nähdään ja jos hän minusta huolii", vastasi +Kusti muukalaisella äänen korolla. + +"Huoliiko? Sinut ottaisi vaikka pappilan Agda-mamseli, jos vaan sinä +huolit", vakuutti Tiina. -- Pekka oli ääneti katsellut poikaansa tähän +asti, vaan nyt hän niinkuin kainosteleva lapsi irroitti kätensä +höylästä, kuitenkaan ojentamatta sitä Kustille. Kusti huomasi sen ja +lausuen: "Good day [Hyvää päivää], isä! Terve, terve! minä se olen", +puristi hän vanhuksen kättä. + +Tiina luuli poikansa kysyvän kuka Pekan toveri oli ja alkoi toimittaa: +"herrainen aika! etkö sinä enää tunne häntä, serkkuasi, minun +sisarvainajani poikaa, Jönövaaran Anttia? Hänhän se on. Anna hänellekin +kättä, kyllä se on kelpo poika; tekee jo reslarekiäkin aivan omin +päinsä, vaikka vasta on kahdeksantoista; kummallista ett'et sinä, +Kusti, Anttia muista!" + +"Eihän serkku ole minua koskaan nähnytkään", sanoi Antti ja löi +Kustille kättä että paukahti. + +Pekka ei suostunut kesken rupeaman lähtemään kotiinsa, vaan ämmä Tiina +sai poikansa kanssa sinne mennä edeltäkäsin. Heidän lähdettyänsä jatkoi +ukko työtänsä yhtä vakavasti kuin ennenkin, eikä edes hänen äänensäkään +osottanut mitään mielen liikutusta, kun hän taas veteli "aisa toista". + +Ensi arkena oli Pekka taas varhain aamusella työssä, niinkuin ei mitään +olisi tapahtunut, vaan kerran oli ukko laulanut vahingossa: "aisa +toinen, aisa toinen, ja Kustikin on kotona". + +Tuon tehtyään hän kuitenkin punastui ja katsahti minuun nähdäkseen +olisinko minä jotain huomannut, vaan minä en ollut tietävinänikään; +"äläkä sinäkään muistuta sitä hänelle", sanoi Jänövaaran Antti. + + + + + +YSTÄVYKSET. + + +Matti Kaikkonen -- se vanhempi Matti, joka asui Luukkolan mäen +rinteellä -- oli koko ikänsä pienuudesta pitäen erittäin tyyni, +juromainen ja harvapuheinen mies. Kuitenkin nähtiin hänet joka ikinen +sunnuntai-ilta muiden kyläläisten kanssa Jokelassa, johon Ylikylän väki +tavallisesti keräytyy iltaa viettämään ja uutisia kuulemaan; sillä +Jokelan Pekalle tulee "aviisit" Helsingistä. Siellä Matti tavallisesti +ypö yksinään istui tuvan nurkassa poltellen piippuansa ja virkkamatta +koko pitkänä iltana mitään muuta kuin sanat: "eukko hoi, nyt mennään +kotiin!" Tavaksi oli tullut, että Matin "eukko-hoita" pidettiin +yleisenä poislähdön merkkinä, eikä kukaan lähtöä ajatellutkaan +ennenkuin sen oli kuullut. Eräänä sunnuntaina, sinä kesänä, jona +Jokelan muhkea kivinavetta valmiiksi saatiin, istuivat kylän miehet +kartanolla ja heidän joukossaan Mattikin. Vaahtoava oluthaarikka kierti +miehestä mieheen ja ottipa yksi ja toinen kunnon kulauksen +helmeilevästä viinapikaristakin, sillä tänään tarjosi isäntä +naapureilleen navetan lopettajaisia. Varsinkin piti navetan rakentaja +Kujala hyvänä talon vanhaa hopeapikaria ja tarjosipa sitä kerran +Matillekin. + +Matti kielsi jyrkästi, sillä hän vihasi viinaa ja sai sen vuoksi +Kujalalta pari kolme pistosanaa, josta hän ei kuitenkaan sen enempää +välittänyt. Kujalakin istui takaisin paikalleen kertomaan hartaasti +kuunteleville kyläläisille kaikenlaisista voimien näytteistä ja +urotöistä. + +"Siellä kotipuolellani minä näinikään muurasin muutaman kerran +navettaa, kun siinä miesten kesken", tässä katsahti Kujala Mattiin, +"tuli tuumaksi, kuka sukkelammin saisi seinään pyöreän akkunan +laadituksi; pyöreätä reikää ei näet joka poika pystykään tekemään; vai +mitä Matti?" + +"Enpä ole koskaan koettanut", vastasi Matti lyhyesti. + +"Äläkä koskaan koetakaan, sen neuvon annan sinulle, jollet pane +pahaksi", tuumaili Kujala pilkallisesti. Sitte hän jatkoi: "No, siinä +pihalla sattui olemaan uusi myllyn alakivi. Minulle juolahti mieleen +pistää se seinään ja yks'kaks' koppaan minä sen käsiini, nostan +seinälle, pikkuisen 'ruukkia' kivien väliin ja siinähän oli aivan +pyöreä ikkuna silmänräpäyksessä muurattu." + +Kaikki ihmettelivät Kujalan voimia, mutta Matti yksin katseli häneen +vähän niinkuin epäilisi hän Kujalan kertomuksen totuutta. + +"Mitä töllistelet sinä mies, vai etkö sinä usko minun sitä tehneen?" + +Kaunistelematta vastasi Matti: "en". + +"Mies, oletko hullu p----le? Vai arvelet sinä minun valehtelevan +ihmisille ihan vasten näkimiä, mutt' minäpä näytän sinulle kenen koura +sinutkin voi kurittaa, vaikka sinä luulet olevasi koko pöpö", pauhasi +Kujala ja niinkuin vihastunut sonni ryntäsi hän nyrkki ojolla Mattia +kohti. + +Matti väistyi taaksepäin tuon raivoisan muurarin tieltä, vaan +peruutuessaan hän kovaksi onneksi sattui kompastumaan pihamaalla +olevaan nelisyliseen tuoreesen hirteen. Siinä saavutti Kujala hänet ja +tuima taistelu nousi noiden molempien karhujen välillä. Kujala, +notkeana kuni ilves ikään, hyppäsi maassa kellettävän Matin kimppuun, +vaan tällä oli kylmempi veri eikä hän tehnyt muuta kuin torjui +päältänsä vihasta puskuvaa vastustajaansa, niinkuin hallava kontio +ärhentelevää koiraa. Sulaa mielettömyyttä olisi ollut muiden +läsnäolijoiden sekaantua sellaisten jättiläisten leikkiin. + +Siinä painiskeli miehet, kierien yhtenä myttynä pihamaalla, paksuna +pilvenä kohosi pöly heidän jäntevien jalkojensa alta. Kauan piti Matti +aikamiehen tavoin puoltaan, sysäten vähän väliä vastustajansa +syrjemmäksi, eikä hänen käytöksestään voitu varmaan päättää, oliko +miehellä tosi vaiko leikki mielessä. Kuitenkin näytti siltä kuin tuo +tulisempi Kujala, joka tosin kovasti huohottaen, mutta aina yhtä +innokkaasti uudisteli hyökkäyksiään, lopuksi saisi voiton. Mutta Kujala +ei kylläksi malttanut mieltään, vaan yht'äkkiä hän tempasi maasta +käteensä tukevan koivusen halon ja sillä tähtäsi vimmastunut mies +vasten vastustajansa päätä. + +Matti tosin itse sai iskun väistetyksi, vaan halko kävi hänen +hampaissaan yhä riippuvaan, isävainajaltaan perimään hopeasilaiseen +piippuunsa, jonka muruset sinkoilivat sinne tänne ympäristöön. Silloin +oli leikki lopussa ja Mattikin hapuili asetta. + +Lähistössä ei sattunut olemaan mitään miehen asuksi käypää eikä muuta +irtonaista esinettä kuin tuo mainittu hirsi, ja siihen Matti tarttuikin +keskeltä kiinni. Tähän asti oli väkijoukko hymysuin katsellut +temmellystä, vaan nyt katosi hymy kaikkien huulilta, kun hirsi +tavallisen puukapulan tavoin kohosi maasta ja huimalla vauhdilla +vinkuen halkasi ilmaa. + +Kujala seisoi tuon hirmuisen, melkein yliluonnollisen vastustajansa +edessä hämmästyksestä niin jähmettyneenä, ettei hän laisinkaan älynnyt +paeta hirren iskua. Siitä olisikin hänelle heti tullut kuolon kolahdus, +jollei Matin pienoinen, noin kolmivuotinen tyttö, Kaisa, yht'äkkiä +olisi hypännyt raivostuneen isänsä ja pelosta tyhmistyneen Kujalan +väliin ottamaan ylös erästä maassa kiiltävää piipun silan kappaletta. + +"Isä, isä, katsos miten kauniin pikku kirnun minä löysin", lausui tyttö +iloisesti, näyttäen Matille löytämäänsä esinettä. + +Tämä jäähdytti Matin vimman ja voimakkaasti heitälti hän luonnottoman +aseensa maahan, niin että tanner järähti. Häpeissään vetäytyi Kujala +kartanoon, ja väkijoukon ääneensä riemuitessa otti Matti tyttärensä +käsivarrelleen ja hellästi silitteli sen vaaleita suortuvia hiljaa +lausuen: "Kiitos Jumalan!" Sanaakaan sanomatta keräsi hän sitte +piippunsa muruset taskuunsa ja kuin ukkosen valtava jyrinä kajahti +hänen äänensä: "eukko hoi, nyt mennään kotiin!" + +Vanhan tavan mukaan hajaantui nyt muukin joukko, eivätkä kyläläiset +olleet usein niin iloisina kotiinsa palanneet kuin sinä iltana, sillä +Matti, josta kaikki paljon pitivät, oli silloin saanut suurimman +ihmiselle mahdollisen voiton, voittaessaan -- itsensä. + +Kotiin tultuaan rupesi Matti ruoatta levolle, vaan hänen kerran +liikkeelle joutunut mielensä ei niin pian voinut tyyntyä. Ennen puolta +yötä hän taas nousi ylös ja verkkasilleen käveli takasin Jokelaan. +Siellä hänen sisään astuessaan olivat ihmiset vielä hereillä. Muurari +Kujala ei koko iltana ollut virkkanut sanaakaan kellekään, vaan Matin +tullessa tupaan päästi hän kipeän, sydäntä vihlaisevan huudon. Matti +astui suoraan hänen luoksensa ja silloin säpsähti sisällä oleva väki, +sillä he luulivat Kujalan viimeisen hetken nyt lyöneen. Kujala vapisi +kuin virran päällä ja kylmät hikipisarat pyörähtelivät hänen otsaltaan. + +Vastoin luuloa tarttui Matti ystävällisesti Kujalan käteen ja vesissä +silmin pyysi häneltä käytöstänsä anteeksi. Vakuuttipa vielä uskovansa +myllynkivi-seikankin todeksi, sillä olihan hän tänä iltana itsestään +nähnyt, "kuinka tavattoman väkevä syntinen ihminenkin toisinaan on". +Turhia olivat kuitenkin kaikki Matin vakuutukset ja anteeksipyynnöt, +sillä Kujala jo houraili ankaran kuumetaudin kourissa, eikä ymmärtänyt +sanaakaan Matin sovinnollisesta puheesta. + +Usein muurarin sairastusaikana istui Matti hänen vuoteensa vieressä +puheellaan lyhentämässä sairaalle ikäviä yön hetkiä. Muutamien +viikkokausien kuluttua tointui sairas vähän taudista, joka ei jaksanut +sortaa hänen voimakasta ruumistaan, ja silloin täytyi hänen muuttaa +asumaan Matin luo, "ainakin niin kauaksi kuin kunnolla työhön +kykenisi", oli Matti sanonut. + +Tuon sunnuntai-illan perästä oli Matti aina kuin toinen mies. Hän +muuttui puheliaaksi ja vilkkaaksi, jota vastoin Kujala oli tullut +harvapuheiseksi jöröksi. Näytti siltä kuin he olisivat vaihtaneet +luontoja, sillä siitä lähtien se oli Matti, joka aina jutteli +kaikenlaisia kertomuksia voimain näytteistä ja urotöistä, joita hänen +ystävänsä Tahvo Kujala oli tehnyt. Toisinaan, kun Matti kyläläisille +liiaksi ylisti Kujalan voimia, tukkesi tämä hänen suunsa yksi-kantaan +sanomalla: "vaan en minä koskaan ole kyennyt pirtti-hirsiä keppinäni +käyttämään", ja silloin nyrpistyi aina Matin nenä, sillä ei hänkään +kärsinyt voimiansa ylistettävän. Sepä olikin ainoa erimielisyys, joka +näiden miesten kesken havaittiin, vaikka he nyt aina nähtiin yhdessä, +niinkuin toisiinsa perehtyneet lapset, sillä Kujala oli jäänyt Matin +luo asumaan, eikä tuntematon voinut saada selvää kumpi heistä oli +isäntä talossa, ja tututkin ihmiset pitivät kumpaisestakin yhtä paljon. + +Viime kesänä olivat ystävykset yhdessä kaatamassa kaskea Kortevaaran +rinteellä. Siinä kasvoi kaksi vankkaa kelohonkaa, toinen ylempänä, +toinen alempana ja he koettivat kumpi ennen saisi honkansa maahan. +Matti ryhtyi ylempänä kasvavan hongan kimppuun ja alempi heilahteli +Kujalan kirveen iskuista. Matin honka oli toiselta puolelta palanut +kololle, vaan sitä eivät olleet huomanneet. Matti hakkasi sitä täysin +voimin ja hänen kauhistuksekseen se yht'äkkiä hirmuisella ryminällä +kaatui mitään aavistamattoman Kujalan päälle. Matti kiiruhti ystävänsä +avuksi. Tämä aukasi vielä kerran himmeitä silmiään ja katkonaisilla +lauseilla, epäselvällä äänellä sanoi: "ystäväni, anna anteeksi -- en +minä jäänyt luoksesi ainoastaan sinun--vaan--vaimosikin tähden, -- en +voinut jättää häntä, hän oli minulle tullut liian rakkaaksi -- kerro +hänelle terveiseni -- anna anteeksi -- en ole hänelle mitään puhunut." +Vielä kohosi kerran kaksi miehen rinta, ja sitte oli kaikki lopussa. + +Tämän onnettoman tapauksen jälkeen tuli Matista taas synkeämielinen +juro, joka harvoin avasi suutansa, ja päivä päivältä kävi hän +heikommaksi. Lopulta hän ei enää voinut jättää vuodettaan ja riutui +riutumistaan. Usein kuultiin hänen mutisevan hiljaa: "kohtaloaan ei voi +kukaan paeta", ja kuolinvuoteellaan hän vasta ilmoitti puolisolleen +Kujala-vainajan terveiset, kehoittaen vaimoansa hautaamaan hänet +Kujalan viereen, sillä he olivat olleet todelliset ystävät. "Vai +luuletko, että joku muu kuin Tahvo-vainaja olisi voinut niin +kunniallisesti käyttäytyä sekä itseään että sinua ja minua kohtaan?" +"Keväällä, vesien auetessa tuli hänen erohetkensä ja hän kuoli lääkärin +lauseen mukaan keuhkotautiin, mutta minä arvelen hänen kuolleen +kaipaukseen", sanoi kummini, joka tämän minulle kertoi. + + + + + +TYTTÖ. + + +Varmaankaan eivät Haapajärven kyläläiset olleet erittäin tuhlaria nimen +suhteen, koska yksi heistä oli jäänyt aivan nimettömäksikin. Häntä +kutsuttiin suorastaan tytöksi, luultavasti sen vuoksi, kuin hän oli +naisihminen. Kentiesi lienee hänellä kirkonkirjoissa ollut toinenkin +nimi, vaan siitä ei kukaan tiennyt mitään. Tyttönä tämä olento vaan sai +kulkea läpi elämänsä ja sillä nimellä hänet tunnettiin koko +pitäjäässäkin. Jos tytöltä itseltään kysyttiin kuka hän oli, sanoi hän +olevansa "hullu tyttö", ja siihen vastaukseen oli uteliaimmankin +tyytyminen. Kaikki, jotka tytön lähemmin tunsivat, olivat vakuutetut +siitä, ettei hän itse ollut tuota liikanimeä keksinyt, ja ehkä olikin +joku muu sen hänen suuhunsa pannut. Pääasia oli, että hän itse piti +sanomattoman paljon tuosta nimestään ja aina käytti sitä sanan _minä_ +asemasta. + +Tyttöparalla ei ollut isää eikä äitiä, vaikka viimeksi mainitun olivat +vanhat ihmiset kertoneet hänellä olleen, vaan sekin oli kuollut +sotakesänä, jolloin suolat olivat niin kalliit, "ettei tahtonut +rahallakaan saada", niinkuin Mäkelän muori sanoi. Muutamat pahat kielet +kertoivat tytön isän olleen mustalaisen, joka olisi jostakin paikasta +tässä avarassa maailmassa viekotellut tytön äitivainajan mukaansa ja +sitte jättänyt vaimonsa ja perillisensä turvattomiksi, oman onnensa +nojaan. Tätä luuloa vastustivat kuitenkin Mäkelän vanha muori ja +Pelkolan ruotiukko, jotka molemmat kertoivat nähneensä tytön +äitivainajan, ja hän oli ollut "niin siivo nainen, ettei suinkaan olisi +mustalaisjoukkoon lähtenyt". Nuoret miehet eivät myöskään ottaneet +uskoakseen koko juttua, vaan tytön ikäiset naispuolet eivät taas muusta +osanneet puhuakaan kuin hänen mustalaissuvustaan, sillä tyttö oli +kauniimpi kuin he kaikki yhteensä. + +Tytöllä ei tietysti ollut kotiakaan ja mitäpäs hän sillä olisi +tehnytkään, hän kun ei kauan viihtynyt yhdessä kohden. Hän oli +kuitenkin tervetullut kaikkiin rikkaihinkin taloihin, vaikka hän oli +niin köyhä, ettei hänellä ollut mitään. Olipa hän vielä köyhempikin, +sillä häneltä puuttui järjen valo, tuo elämän perästä kalliin Jumalan +lahjoista. Syystä siis ihmiset ihmettelivät mitä varten Luoja +tuollaisiakin olennoita on luonut, sillä sellainen oli tyttö ollut +lapsuudestansa asti. He ihmettelivät ja keskustelivat usein pitkät +iltapuhteet tätä kysymystä, mutta selville sitä he eivät koskaan +saaneet. Tuo kummasteleminen ja syyn tutkiminen tytön olemiseen ei +lähtenyt mistään nureksimisesta Luojan laitoksia vastaan, vaan +puhtaasta lähimmäisen rakkaudesta. + +Samaa kiitettävää tunnetta osoitti sekin seikka, että tyttöä kohtelivat +hellästi kaikki muut, paitsi kevytmieliset tyttöheilakat, joiden ei +sanota toisessakaan elämässä voivan täydellisesti leppyä sille, joka +täällä on sattunut olemaan heitä kauniimpi, olkoon se sitte hullu tai +viisas. Ei kuitenkaan voi sanoa näidenkään tytölle juuri pahoja olleen, +vaikk'eivät he kohdelleet häntä niin hellästi kuin toiset. Kukapa +tytölle olisi voinut paha ollakaan, sillä hän oli aina niin sievä, +nöyrä ja hiljainen, ettei hän itseänsä purevaa itikkaakaan olisi +hennonut ajaa pois. Jos hänet kuka ankarana talviyönä olisi ajanut +kattonsa alta yön selkään tahi korjannut hänen edestään ruokavadin +pois, ennenkuin hän oli ennättänyt nälkänsä tyydyttää, niin olisi hän +tytöltä saanut palkinnoksi nöyrän "suuren kiitoksen", niinkuin hyvästä +työstä, sillä tyttö oli aina vahvasti vakuutettu kaikkien tarkoittavan +hänen parastaan. + +Niinkuin sanottu oli Luoja varustanut tytön tavattomassa määrässä +kauneuden lahjalla, vaan tyttö ei millään muotoa voinut kärsiä itseään +kauniiksi kehuttavan, sillä hän oli saanut päähänsä sen olevan jotakin +hirmuisen ilkeätä. Vaikka joku vahingossakin tytön kuullen sitä sattui +mainitsemaan, teki hän aina viisaasti, jos ajoissa ymmärsi paeta +kuulumattomiin, sillä tytöllä oli kova käsi. Tavallisesti luonto +ruumiillisilla lahjoilla palkitseekin sen mitä sielun omaisuuksissa +puuttuu ja niin oli tytönkin laita. Hän oli väkevin ihminen niissä +seuduin, sen tiesivät kaikki. Olipa hän kerran eräänä syksynä kantanut +metsästä Viljakkalan tuvan lattialle aika ison, vielä lämpimän +karhurötkäleen ja ihmetellyt vaan, kenen se niin äreä koira mahtoi +olla, joka oli purrut häntä, vaikka hän ei muuta kuin silitteli sitä. + +Todellakin osoitti tyttöparan pahoin revitty käsivarsi, ettei metsän +kuningas sietänyt kaunottarenkaan hyväilemisiä enemmän, kuin tyttökään +mairitusta. + +Muuan suutari ei ollut uskonut tyttöä niin tavattoman väkeväksi ja +koetti kaikin tavoin saada häntä voimiansa näyttämään; vaan turhaan. +Silloin oli hänelle pälkähtänyt päähän sanoa tyttöä kauniiksi ja se +keino auttoi. Tytön kummallisesti hehkuvat mustat silmät iskivät äkkiä +tulta, hienot sinertävät suonet hänen otsallaan muuttuivat tuhoa +uhkaaviksi, paksuiksi juoviksi ja kiljahtaen ryntäsi hän suutarin +kimppuun. Varmaankin olisi suutarin viimeinen hetki ollut käsissä, +jollei neljä pirtissä olevaa muuta miestä työllä ja tuskalla olisi +saaneet tyttöä hänestä irti kiskotuksi. Tytön raivo ei kuitenkaan +kestänyt kauan. Hetkisen kuluttua istui hän penkille ja peitettyään +kasvonsa käsillään päätyi itkemään ja itki itsensä taas hyvälle +tuulelle. + +Mainioimman urostyönsä teki tyttö muutamana juhanus-päivänä. Oli näet +pitäjälle levinnyt huhu, että juhanuksena saarnaisi Maunolan nuori +Janne-maisteri. Jos muutoinkin miehissä olisi kirkkoon menty, ajoi +sinne nyt uteliaisuus nekin, jotka eivät vuosikausiin olleet Herran +huoneen ovea avanneet. Kirkko oli täpö täynnä väkeä; käytävilläkin +istui joukottain ämmiä, kun eivät enää penkeissä sijaa saaneet. +Tyttökin oli jäänyt seisomaan käytävälle, läntisen lehterin alle. + +Alkupuoli Jumalanpalvelusta oli jo pidetty ja saarnavirsi veisattu. +Hitailla, vakavilla askelilla astui kalpea nuorukainen sakaristosta +saarnastuoliin. Silloin syntyi kirkossa liikettä. Kaikki tahtoivat +nähdä "nuorta pappia" ja nousivat seisaalleen kurkistelemaan. Läntistä +lehteriä kannattava keskiparrupa oli lahonnut toisesta päästä ja napsis +-- se oli poikki. Lehteri rupesi tulla jyrisemään alas; huutoja, +voivotuksia ja parkua kuului nyt kirkossa ja väkevämmät paetessaan +sulloivat heikompia jalkoihinsa. Ainoa, joka ei ymmärtänyt vaaransa +suuruutta eikä paikaltaan liikahtanut, oli tyttö. Hän tarttui kiinni +putoavaan parruun ja raikkaalla äänellä laulaen: + + "Herra mua johtaapi, + Jos minne kulkenen, + Ja tieni viimein ohjaapi + Tykönsä taivaaseen," + +joka oli ainoa värssy, jonka hän koskaan oli saanut opituksi, piti hän +vastaan kaikin voimin. Kovin kauan ei hän kuitenkaan tuota luonnotonta +painoa jaksanut estää putoamasta, vaan hillitsi kuitenkin siksi, että +lehterin alla olijat kerkesivät mennä pakoon ja moni lehtereillä +istujoistakin ennätti päästä turvallisemmille paikoille. Kun tytön +voimat väsyivät, kolhasi parru häntä kovasti päähän ja putosi jymähtäen +lattialle pyörtyneen tytön viereen. Puolikymmentä miestä tuli myöskin +alas tuota suorinta tietä ja parilta katkesi jalka, muutamalta käsi, +vaan Pelkolan nuori isäntä pääsi paljaalla säikäyksellä. Tunnottomana +kannettiin verissään makaava tyttö lähimmäiseen taloon, eikä kukaan +olisi uskonut hänen enää virkoavan henkiin. + +Pastorin ja Pelkolan isännän toimesta hankittiin hänelle sitten +lääkärin hoitoa, joka poimi tytön pääkallosta pois pieniä luun +sirpaleita ja ihmetteli erittäinkin yhtä niistä, joka oli rustottunut +sellaiseksi, että näytti jo vuosikausia olleen irrallaan. Silloin +muisti Mäkelän muori tytön pikkuisena pahaisena pudonneen heidän +kaivoonsa ja arveli silloin sen sirusen irti päässeen, ja lääkäri +arveli sitä samaa. + +Kolmen kuukauden kuluttua jätti tyttö sairasvuoteen, ja nytkös ihmiset +vasta ihmettelemistä saivat, kun hän rupesi Pelkolaan piiaksi ja +käyttäytyi kaikin puolin niinkuin muutkin täysijärkiset ihmiset. Alussa +ei tuota muutosta oikein tahdottu uskoa, sillä sitä pidettiin aivan +mahdottomana, vaan vähitellen totuttiin siihenkin, ja kun kahden vuoden +perästä nähtiin tyttö yhdessä muiden kanssa laskettavan Herran +ehtoolliselle, haihtui kaikki epäilys. Pastori oli julistanut hänet +parhaaksi lukijaksi koko isossa Haapajärven kylässä ja sen vuoksi +lahjoittanut hänelle suuren nahkakantisen Raamatunkin. Siis ei kellään +ollut mitään muistuttamista, kun syksyllä kuulutettiin pyhään +avioliittoon "kunniallinen talonisäntä, nuorimies Matti Pelkonen ja +piika, siveä neitsyt Gertrud Schwarz, molemmat Haapajärven kylästä". +Kuulutusta seurasi sitte häät ja häitä onnellinen avioelämä. Tytöksi +Pelkolan emäntää aina kylän kesken sittekin kutsuttiin, mutta nyt oli +sen eteen sana "viisas" lisätty, eikä aivan syyttäkään. Kauan puhelivat +ihmiset keskenään siitä muutoksesta, joka tytössä järjen suhteen oli +tapahtunut, ja muutamat luulivat lääkärin sen saaneen aikaan, toiset +väittivät luusirun poisottamisen sen vaikuttaneen, vaan tyttö itse +sanoi sitä armollisen Jumalan työksi. + + + + + +TUULIVAARALAISET. + +Sivukohtaus Ison-Vihan ajalta. + + +Kaukana tuolla Pohjois-Karjalan autioilla takamailla syleilevät muhkeat +metsät pitkän Pielisjärven ja sen lisävesien kuohuisia laineita. Noiden +hamaroiden, siimesrikkaiden salomaiden hiljaiselta näyttävässä, +synkässä povessa tapaa matkamies vielä nytkin nuoruuden voimista +uhkuvan elämän, jonka luontoperäistä kauneutta viljelyksen silittävä +käsi ei ole ehtinyt tyyten poistaa. + +Raivoisasti jyrkissä uomissansa pelmuten ja pauhaten, syöksyilevät +siellä sulavasta lumesta vallattomiksi paisuneet vuoripurot hurjalla +vauhdilla alaspäin pitkin jylhien vaarojen kupeita. Matkallansa ne +kukistavat kaikki kulkuansa ehkäisevät tokeet ja esteistä vimmastuneina +parskuttavat sihisten kuohuvaa vaahtoansa korkealle äyräillänsä +kasvavien korpi-kuusten naavoittuneille oksille, kunnes viimein +taltuneina laskevat kiukkuiset vetensä levolle jonkun kirkasvetisen +metsälammen viihdyttävään syliin. + +Korven kohdussa viheltelee kontio päiväkaudet kämmeniinsä, eläen ihan +rauhallista elämää, jos se vaan malttaa pysyä loitompana karjankellon +kuulumista. Palavin silmin tuijottelee tiheässä pensaikossa täplikäs +kissa-ilves uraa myöten karjoinensa lähenevää paimenta, ikäänkuin +miettisi, tehdäkkö hyppäyksensä eteen, vaiko taaksepäin. + +Jyrkkinä, veitsiviiltoisina nousevat kalliorintaiset vaarat rohkeasti +syvyyksistä töydäten korkeutta kohti, ja vasta huomattuaan turhaksi +suoran pilvien tavoittelemisen ne pakahtuvat sisällisestä harmista +monirotkoisiksi kallioryhmiksi. Välistä ne tarttuvat kiinni toisiinsa, +muodostavat pitkulaisia selänteitä, sitte taas yht'äkkiä ja yhtynein +voimin ponnahtaaksensa korkeuteen. Silloin hälvenevät niiden rohkeat +muotopiirteet näkymättömiksi; ne sekoittuvat, sulautuvat toisiinsa ja +siten kiusoittavalla tavalla muistuttavat tuota kauhukuvausta +Aleghierin helvetissä, kun Agnellon ja Cianfan + + "päät liittäytyy ja haihtuneet + on kasvoparit yhteen hahmohon". + +Mahtavana kohottaa siellä korkea Tuulivaara huippunsa pilviä kohden +muiden vertaistensa keskellä. Sen eteläistä kylkeä on mahdoton siivittä +kulkea. Mieltä kauhistaa vaaran huipulta läntistäkin sivua katsellessa, +sillä vaaran juuri on kadonnut näkyvistä. Luulet seisovasi vihaisten +vesien pyörittelemillä kivijärkäleillä. Rajuissa pyörteissä kohisten +vierittelee tuolla syvällä jalkojesi alla vuolas virta ärjyviä, mustia +kuohujaan, ja vuosi vuodelta se laineillaan yhä enemmän ja enemmän +kovertaa kalliota. -- Pohjoinen ja itäinen sivu ovat loivemmat. Monen +monituisessa polvessa mutkittelevaa polkua myöten voi sieltä päin +kiivetä vaaran laelle, jonka suunnattoman suuret kalliomöhkäleet +muodostavat. + +Vuostavimmalla paikalla on nykyään huononpuoleinen talonrähjä, joka +talvi talvelta käy yhä kurjemmaksi. Näyttääpä talon ränstymisestä +päättäen siltä, kuin saisi senkin ennen pitkää lukea olleiden ja +menneiden joukkoon samoin kuin sen edeltäjänkin, jonka raunioita +vieläkin huiskin haiskin on vaaralla nähtävinä. Olipa vaaralla vielä +noin vuotta kolmisenkymmentä takaperin jäännöksiä oikeasta +maavarustuksestakin, jonka rajakapteeni Juhana von Wittenberg, eräässä +kivilohkareessa säilyneen latinankielisen kirjoituksen mukaan, oli +aikoinaan luotattanut kylän suojaksi, sillä paikkaa pidettiin muinoin, +rauhattomina aikoina, sotaisessa suhteessa tärkeänä. + +Varustuksen kunnossa pitämisestä olivat Tuulivaaran asukkaat, ainakin +Kreivin aikana, nauttineet veronvapautta ja siten olleet jonkunmoisena +ylimyskuntana naapuriensa seassa. Nyt ovat semmoiset etuoikeudet, +yhdessä vanhojen rakennusten kanssa jo ammon aikoja sitte lahonneet, +hävinneet, ja nuo entis-ajan jätteet kutakuinkin selvästi muistuttavat +katselijallensa kaiken ihmistyön ja onnen katoovaisuutta. Honkien +latvoissa humiseva tuuli ja alhaalta kuuluva kosken kohina tuntuvat +kuni ivaten ikään huomauttavan ihmistä siitä, samalla kuin ne veisaavat +yksitoikkoista unhon virttä menneille ajoille ja muinaisuuden +mureneville muistoille. + +Vielä viime vuosisadan alussa loistivat Tuulivaaran tornilla +vahvistettu varustus ja talo täydessä komeudessaan etäälle ympäri +harvaan asutun, yksinäisen seudun. Kohtaloiden kirjaan oli kuitenkin +niiden häviö jo piirretty; yksi isku tarvittiin vain ja silloin jo +kukistuivat kumpikin, niin suoja kuin suojeltavakin, vaikka pöyhkeinä +näyttivät nuo vanhat seinät melkein tarjoutuvan taisteluun itse tuon +kaikki kaatavan Ajattarenkin ahneita hampaita vastaan, eikäpä ne sitä +aivan syyttä olisi tehneetkään. Ikivanhoista ajoista asti oli näet +Tuulivaara ollut koko tienoon tukevin talo. Kähköisten karski suku, +näet, oli jo vuosisatoja sitä kotinansa pitänyt, ja yhäti olivat sen +isännät polvesta polveen talonsa kunniaa kohottaneet. + +Laveita kaskia olivat Kähköisten kirveet kaadelleet Tuulivaaran +lehteville liepeille ja sen jyrkillä rinteillä oli sekä moni villava +karhu että hallava hirvi heittänyt henkensä heidän keihäänsä kärkeen ja +taljansa talon varojen kartuttamiseksi. Usein oli myös joku talon +miehistä ollut johtajien joukossa niillä rohkeilla kosto- ja +ryöstöretkillä, joita tuon tuostakin tehtiin Venäjän puoleiseen +Karjalaan. -- Retkillä ryöstetystä saaliista saivat tietysti +Tuulivaaralaisetkin aimollisen osansa. Siten olikin talo aikojen +kuluessa kasvanut aivan äveriääksi, niin ett'ei sen kylän kesken +varustuksen vuoksi hopmanneiksi kutsuttujen isäntien tuumailtu +"ääriäänkään tietävän", vaikka he kitsaasti elivät. + +Maine Kähköisten rikkauksista, matkalla paisuen kuni vierevä lumipallo, +kulki kauas itäiseen naapurimaahankin, jossa heidän hopeansa olivat +ainakin yhtä halutut kuin joutsensa ja pyssynsä peljätyt, joll'ei vain +enemmänkin halutut. Senpä tähden tunkeutuivatkin rajasissit sangen +usein Tuulivaaran tienohille; mutta yhtä monesti saivat he palata +tyhjin toimin ja verisin päin, sillä Saramon kyläläiset olivat rohkeaa +väkeä, jotka eivät omalle hengellensä paljoa arvoa panneet, vaan +vihollistensa verelle vieläkin vähemmän. + +Niinkuin tunnettu, olivat rajamaalaiset noilla seuduin aina +Pähkinäsaaren rauhasta saakka melkein hallituksiensa suostumuksella +pitäneet "isoa-vihaa", mutta varsinaisen sen nimellisen sodan +alkuaikoina he elivät jokseenkin hyvässä sovussa. Ainoastaan yhden +verisen retken kertoo Nostintapainen kansantaru kummaltakin puolelta +tehdyksi "ikäänkuin vaino-ajan alkajaisiksi", eikä niininkään liene +ollut niin paljon syytä itse rahvaassa kuin sen johtajissa ja varsinkin +kapteeni Aleksei Kapranovan äärettömässä hopean himossa. + +Kapranovan oli tsaari lähettänyt ruotsalaisten hätyyttämän Solovetskoin +luostarin avuksi, mutta saavuttuansa Repolan seuduille tämä oli saanut +kuulla puhuttavan Tuulivaaran linnoituksesta ja äärettömistä +rikkauksista. Venäjän puolen talonpojat tiesivät myös "Ruotshien" niinä +aikoina juuri parhaillaan olevan kirkonkylissään aseharjoituksissa, ja +ett'ei kotiin tavallisesti jäänyt yhtään asekuntoista miestä. Kiusaus +oli ahneelle kapteenille liiaksi suuri. + +"Siellähän on vähällä vaivalla saatavana hyvä paisti; siellä on +rikkautta, jota ihanan Ukrainin viljavilla tasangoilla on hauska +tuhlaella. -- Kuinka Feodor Andrejevits ja Kuismin Wasiljevits ja +Audotja Paraskovjevna ja -- ja -- ja kaikki hyvät ystävät, naapurit ja +hovinherrat haristavat silmiänsä, unhottavat suunsa auki ja jähdyttävät +tsajukuppinsa, kun minä kerron, miten noin vaan muutamassa hetkessä +ihan sivutöikseni valloitin kuuluisan Tuulivaaran linnan, jota ei itse +tsaarikaan ollut uskaltanut ahdistaa", ajatteli Kapranov. + +"Audotja haukottelee, tyhjentää kastuskansa (pikarinsa), näpäyttää +sormiaan ja sanoo: olet oikea onnen kantamoinen sinä Aleksej +Mihailovits, olet tottakin. -- Feodor taas syleilee ja suutelee minua +ja valehtelee sitte silmiänsä räpyttäen turkkilaisista ja tatareista ja +omista taisteluistaan heitä vastaan ja jos jotakin, vaan kuitenkin +täytyy hänen kadehtia minua, sillä minä näytän hänelle Tuulivaaarasta +saamani hopeat, kaikki näytän heille -- seis, pastoi! Enpä näytäkään; +Kuismin, se konna, voisi saada asiasta vihiä, jos Feodorille +näyttäisin, ja sitten kiusaisi se ensin lainaksi niitä, pyytäisi sitte +pelaamaan likaisilla korteillaan ja viimein ostattaisi minulla väkisin +orjiaan, joilla ei tee tämän taivaallista; eivät osaa mitään, eivät +jaksa mitään, syövät vain; -- roskaväkeä koko tuo Kuisminin joukko, +akanoilla elätettyä väkeä; vaan mitäs teet, osta pois ja kalliista +ostakin. Kuismin se konna -- niin enpä näytäkään hopeitani, voisihan +Kuismin ne varastaa -- syntyy siltä sekin; en näytä, tyydyn kunniaan ja +maineesen, pidän itse hopeani. Ja kunniaa antaa tsaari minulle, ehkä +taputtaa olkapäätänikin vielä, ja se on hauskaa; ehkä sanoo: oikein +teit, Aleksei Mihailovits -- tahi ehk'ei sanokaan mitään -- lähden, kun +lähden sittenkin." + +Semmoisia tuulen tupia rakenteli Kapranov ja kun isot joukot +talonpoikia tarjoutui häntä seuraamaan, niin hän lähetti isoimman osan +harjoitetusta väestään edeltäpäin osailemaan Vienan-merelle. +Talonpoikien opastamana Kapranov itse kiersi parinkymmenen sotamiehen +ja satakunnan sissin kanssa syrjäpolkuja myöten Kujangin ja Pyymäen +kautta Saramoa ja Tuulivaaraa kohti. Tavallista tietä, Pielisjärven +kirkon kautta, ei uskallettu kulkea, kun siellä olivat miehet koossa +aseharjoituksissa. + +Tuulivaara oli niinä aikoina väkirikkain talo niillä kuuluvin. Se näkyi +siitäkin kuin syyspuhteina kolmattakymmentä värttinätä hyrisi talossa +ja loppupuolilleen toistakymmentä kirvestä riippui kirveskahvissa +pirtin ovensuu-seinällä. + +Kesäkuun kahdennenkolmatta päivän iltana armon vuonna 1701 ei talon +illallispöydässä kuitenkaan istunut päten yhtään kirveen käyttämiseen +kykenevää miestä. Muutamia, toinen toistaan pienempiä poikanulikoita +siinä vain näkyi naisväen seassa, paitse pöydän päässä istuja, joka ei +suinkaan ansainnut poikanulikan nimeä. + +Hän oli aivan valkea-hapsinen vanhus; pää kuin lipsuttu pellava; +vartalo hoikempi kuin seitsentoista-vuotisella tytöllä. Koko mies +näytti kuivuneelta, näivettyneeltä nauriilta. Hänen laihat, +taulanväriset, harmaankeltaiset kasvonsa olivat jos jonkinmoisissa +kureissa ja rypyissä, semmoisissa, joita ei ikä, vaan suunnattomat +kärsimykset ja ankarat intohimot ihmisen kasvoihin kyntävät. Ruma, +otsasta vasemman kulman kautta poskipäähän ulottuva arpi teki vielä nuo +jo muutoinkin tymäkät kasvot aivan hirvittäviksi; loistottomia, +vedenkarvaisia silmiä varjosivat pörhöiset, harjasmaiset kulmakarvat, +jotka luisevan nenän ylitse yhtyivät yhteen. Ohuthuulinen suu muistutti +järviraakun kuoresta; niin tiiviisti liittyivät huulet toisiinsa. Häntä +olisi luullut raudasta valetuksi satyyriksi, joll'ei silloin tällöin +pöydän alla kolahtava puujalka ja rauskavat hampaat olisi ilmoittaneet +miehessä henkeä olevan. + +Semmoinen oli Tuulivaaran silloinen vanha isäntä, tuo julmuudestaan ja +hirveistä lauluistaan tunnettu Perttu Ollinpoika Kähkönen, jonka +sanottiin jo nähneen sadannen kesänsä. + +Jos ukko oli kuiva, kasattunut ja mehuton, niin oli sen sijaan hänen +vieressään istuva tyttö tuores ja mehevä. Hellyydellä hän tarjoeli +vanhukselle ruokaa ja näytti koettavan vanhuksen toiveita hänen +kasvoistaan lukea, sillä ukon silmät olivat jo iästä kokonaan +huienneet. Tytön silmät taas olivat huikeamattomat, mutta huikaisevat; +ne olivat mustat kuni myrskyinen yö loistavasti säihkyvine salamoineen; +hänen solakka vartalonsa osoitti tuota jaloutta ja hekumallista +muhkeutta, josta Karjalan kauniit immet helposti tuntee. + +Ikää ei tytöllä liene ollut enempää kahtakymmentä vuotta, jos sitäkään. +Hänen kasvonsa olivat soikeat ja säännölliset; nenä suora ja -- mikä on +perin harvinaista -- erinomaisen kaunis. Suu oli hempeä, katse +suloinen, huulet punaiset kuin kaunein ahomansikka, ja niiden takaa +välkkyivät, hänen joskus hymyillessään, maidon valkoiset hampaat. +Komeina tummanruskeina suortuvina valuivat hänen lienteät hiuksensa +molemmin puolin kaarevaa otsaa ja turhaan oli koetettu kaikkia noita +vallattomia kutreja sitoa kahteen valtavaan palmikkoon, jotka vapaina +riippuivat alapuolella vyötärystä. + +Luulisi ettei taivas ikänä olisi tähtitarhojen alapuolelle muodostanut +niin iki-armasta olentoa kuin Tuulivaaran Katri oli. Mutta kaikesta +hempeydestä huolimatta ilmestyi kuitenkin tytön koko olennossa jotain +vienoa surullisuutta, niin että hänen poskiensa viehättäviä hymykuoppia +olisi voinut kaihokuopiksi kutsua. + +Oliko tuo surumielisyys ensi lemmen syttyvä rusko, vai oliko se jonkun +vielä selittämättömän tunteen ilmiö, vaiko tulevien murheiden hämärä +heiastus -- niin, kuka sen tiesi. Apeaan mielialaan ei hänellä ainakaan +nyt näyttänyt mitään syytä olevan, sillä itse tuo rautainen ukkokin +näytti hiljaisen aterian päätyttyä ja siunattua ihan ilmeiseltä +tyytyväisyydeltä. Varmaan hän olikin hyvällä tuulella, koska aivan +pyytämättä rupesi lapsille kertomaan tapauksia vanhoilta ajoilta. + +"Kun torni tässä vaaralla oli valmis ja täydellisesti varustettu", +jutteli hän selvällä, vähän kumajavalla äänellä, "silloin täytyi +isä-vainajan puoliväkisin suostua muuttamaan talonsa tänne ylös muurien +suojaan. Isäni oli ollut monissa retkissä osallinen, joskus johtanutkin +meikäläisiä sissejä vastaan ja aina nuoruudestaan asti aina tapellut +maalla ja vedellä voitollisesti rajarosvojen kanssa. Olipa hän +taistellut sotilaana itse kuninkaankin johdolla ja käynyt Puolan +pääkaupungissakin. Sen lienee kapteeni Wittenbergikin saanut tietää, +koska hän kutsutti isäni tänne ylös; -- talo oli nimittäin tuolla +alempana ennen sitä. Eräs toinen ja minä juoksimme isän perästä ja +kuulimme koko heidän keskustelunsa. Minä muistan sen nytkin vielä, -- +muistan tarkemmin kuin eileiset asiat." + +"Kuka se oli se toinen?" kysyi Katrin veli, Matti, noin +nelitoista-vuotinen, pienikasvuinen pojan loppi. + +Kiristäen hampaitaan tiuskasi ukko hänelle: "sitä ei sinun tarvitsee +tietää -- se oli isänmaansa häpeäpilkku, elämäni pahahenki." + +"Oikeinko tuommoinen ruumiillinen pahahenki?" tiedusti joku pienemmistä +lapsista. + +Vastaamatta siihen vanhus jatkoi: "Kapteeni kätteli meitä ja kysyi +sitte isältäni: 'no Olli, mitäs pidät tästä tekeleestä; luuletko +venäläisten hampaiden pystyvän tuohon palaan?' + +"'Pienempi on kuin Riian linna, vaan onhan tuo tanakka teirimaja +tuokin', vastasi isäni, 'mutta sananlasku sanoo: pian kuori on kukosta +rikottu, jos on sisus silavainen'. + +"'Oikein puhuttu', lausui kapteeni, 'vaan minäpä aionkin leipoa kukkooni +oikein kiiskinruotoisen sydämen, vaikka tässä ei kannata säännöllistä +sotaväkeä seisottaa. -- Lyhyesti sanoen, etkö ota vastataksesi +varustuksesta ja tornista, sillä se on paikkakunnan avain?' + +"'Lyhyesti vastatenkin: en, herra kapteeni.' + +"'Ja miksi et?' + +"'Ensiksi olen tottunut paikkoja valloittamaan enkä puolustamaan; +toiseksi tahdon vihollisellani olemaan samat edut kuin itsellänikin, ja +kolmanneksi -- älkää pahaksi panko, herra kapteeni -- kolmanneksi +pahoin pelkään koko tämän laitoksen tulevan meidän, talonpoikien +sortajaksi; kansa nurkuu jo kovasti sitä vastaan.' + +"'Kun ensiksi otat tornista vastataksesi Jumalalle ja kuninkaalle, niin +opit paikkoja puolustamaankin; toiseksi on silloin pelkosi sorrosta +perätön ja kyläläisetkin silloin suostuvat varustusta mieluummin +kunnossa pitämään, ja kolmanneksi voin vakuuttaa kunniani kautta, +ett'ei sinun eikä koko sukusi tarvitse sen enempää verojen rasitusta +rahana eikä verenä kantaa; ei rahana eikä verenä.' + +"'Herra kapteeni, tarjouksenne on näinä köyhinä aikoina erittäin +viehättävä, mutta kuitenkaan en voi siihen suostua; olen jo ikämies, +voimani on taisteluissa rauennut ja jo halaan lepoa! Etsikää siis joku +nuorempi tähän pihtiin.' + +"'Mitä tuhattulimmaista, sinä ylpeä mies!' kiljasi kapteeni, että muurit +raikui, 'mitä sinä levosta puhut; kirkkotarhassa on kylläksi aikaa +levätäksesi, täällä täytyy toimia. Jos et itse jaksa joustasi enää +jännittää, jätä se poikiesi työksi, mutta pidä itse toimi; minä käsken +sinua päällikkönäsi, kuuletko sen?' + +"'Olen eronnut sotapalveluksesta jo aikoja sitte, herra kapteeni', +vastasi isäni kuivasti. + +"Hiukan mietittyään pauhasi kapteeni, ikäänkuin itsekseen: 'enpä, lempo +soi! olisi uskonut Olli Kähkösellä olevan sydäntä peräytyä siitä, mihin +kunnia ja kansalaisen velvollisuudet häntä kutsuvat; en olisi uskonut +hänen voivan syrjäläisenä, niinkuin asia ei liikuttaisi hänen kylmiä +vaatteitansakaan, en olisi uskonut hänen saattavan katsella sitä, miten +vihollinen polttaen, murhaten ja naisia raiskaten huuhtoo ympäri maata +ja nyt täst'edes on ponnistava kaikki voimansa saadakseen valtoihinsa +tämän tornin, että siitä käsin voisi seutua kurissa pitää. Ha ha haa! +Silloin ei säästetä Kähköstäkään, silloin ei hän voi ojentaa kättä +maanmiehellensä eikä tarjota suojaa pakeneville naisparoille; ei hänen +rikkautensa riitä ravitsemaan kaikkia kotoansa karkoitettuja eikä +verensä upottamaan orjan häpeää, vaan hänen vanha niskansa on vaipuva +tuon häpeällisen ikeen alla. Kunniani kautta! Kähkösen vanhojen +sotatoverien pitää saada tietää, mitä muutaman vuoden rauha miehessä +vaikuttaa, heidän pitää saada se tietää, jotta voivat ostaa hameen +ja --' + +"'Jo riittää, herra kapteeni', keskeytti häntä isäni tyynesti, mutta +hänen äänensä värähteli. 'Te puhutte kuin virsikirja ja tuolla tavalla +saisitte kivenkin heltymään. Ei sanaakaan enää, jos saan pyytää. Minä +muutan taloni kiluineen kaluineen tänne ylös.' + +"'Se on siis päätetty', lausui kapteeni ilosta loistavin silmin, +'kätesi, toveri!' + +"'Sanasta miestä, sarvesta härkää', vastasi isä lyöden voimakkaasti +Wittenbergin ojennettuun käteen jotta paukahti. + +"Kapteenin huulet vavahtelivat silloin niin eriskummaisesti; lieneekö +hän tahtonut nauraa vaiko itkeä. + +"Iltapuolella kutsuttiin koko kylä kokoon varustukseen. Isäni vannoi +puolustavansa varustusta viimeiseen veripisaraansa ja hengenvetoonsa +asti. Kaksi muutakin oli, jotka vannoivat saman valan; kaksi muutakin, +kaksi muutakin", huokasi vanhus, "ja minä olin niistä toinen. + +"Isäni pani kaksi sormeansa kapteenin miekan päälle, tuo toinen ja minä +nostimme kaksi sormea taivasta kohden, ja hiljaisella äänellä isäni +perästä vannoin minäkin, kenenkään huomaamatta: 'minä Perttu Kähkönen +lupaan ja vannon kolmiyhteisen Jumalan nimeen, että aina sekä työllä +että toimella viimeiseen hengenvetooni ja viimeiseen veripisaraani asti +puolustan isänmaata ja sen laillista kuningasta; minä vannon niiden +tähden panevani ilolla alttiiksi kaiken omaisuuteni, oman ja alaisteni +hengen, minä vannon ett'en koskaan tarpeettomasti rasita kansalaisiani +sen varustuksen tähden, josta vastatakseni nyt Jumalan ja ihmisten +edessä otan; minä vannon ja lupaan mahdollisuuden mukaan säästää +kansalaisteni verta ja aina olla valmis vihollistani vahingoittamaan, +hätääntynyttä auttamaan ja turvatonta suojaamaan. Vielä lupaan minä +pyhästi, ett'en koskaan elävänä tätä varustusta jätä: en milloinkaan +armoille heittäydy, vaan ennen hautaudun sen raunioiden alle, niin +totta, kuin Jumala minua auttakoon ajassa ja ijankaikkisuudessa; ja jos +minä tämän kalliin valani rikon, niin haljetkoon silloin tanner +jalkaini alta ja nielköön minut kirkasliekkinen kadotus. Amen!' + +"Koko väkijoukko huusi päätökseksi jyrisevän amenensa. 'Niin tulee +miehen vannoa ja niin valansa pitää kuin sinun, veikko, tiedän sen +pitävän', sanoi tuo arvokas kapteeni, ja turhaan esteli hän välkkyvää +helmeä silmäripsistään karhealle poskellensa pääsemästä. Kyyneleet +kiilsivät monen muunkin silmistä ja liikutuksesta vavahdellen tutisi +moni polvi, niinkuin tutisee puuhun myöhään yksikseen jäänyt lehti +syystuulessa. + +"Uuden arvon merkiksi antoi kapteeni isälleni kuninkaan nimessä +hopeakahvaisen miekan. Poislähtiessään lupasivat kaikki totella isääni +laillisena päällikkönänsä ja niin he tekivätkin. Ei isälläni eikä +minulla koskaan ole ollut syytä uppiniskaisuutta valittaa. Muut ovat +pitäneet lupauksensa meille ja me muille; yksi ainoa kirottu olento +rikkoi valansa, möi kunniansa ja isänmaansa sinisilmien tuikkeesta -- +mutta hän tehköön tilinsä sille, jonka kädessä kosto on; minä en tahdo +häntä tuomita." + +Vanhus vaikeni, ja joku sisällinen tuska värähteli hänen kasvoillansa. + +Hetkisen kuluttua hän jatkoi: "paljon on maksanut minulle tuo kauhea +vala, jonka taivas kuuli, vaikk'eivät ihmiset siitä mitään tienneet. +Silmäni ovat nähneet kansalaisteni verta virtoina vuotavan; kasvoni +ovat olleet haljeta valituksista; isäni olen nähnyt läpiammutuin +rinnoin viereltäni kaatuvan; kolme poikaani on sota minulta saaliikseen +vienyt ja vuosikausia olen saanut kiehuvaa, polttavaa tulta rinnassani +kantaa. Sydämeni on musertunut kärsimysten alla -- kaikki tuon valan +tähden. Soisinpa rauhan päivän koittavan teidän elinajaksenne, +lapsukaiset, mutta Jumalall' on onnen ohjat, Luojalla lykyn avaimet; +mitäs tietää kuolevainen tulevaisista, eikä tarvitse tietääkään. +Kuitenkin näyttää minusta siltä, kuin ei Ruotsin jalopeura jaksaisikaan +ajan pitkään suojella teitä idässä kasvavan kotkan kynsiltä. Oli miten +oli. Muistakaa aina lapset se että teidän isänne eivät, Jumalan kiitos! +he eivät koskaan ole kunniaansa häpeällä tahranneet, vaan ilolla +henkensä maansa tähden uhranneet. Minuun on heidän kuolemansa kovimmin +koskenut, varsinkin Matin surkea loppu kirveli sydäntäni kovasti, mutta +kuitenkin iloitsen siitä, että he ovat kunnialla kaatuneet. + +"Jos Matti poikani olisi surmalta säästynyt, niin hän olisi isännyyden +jälkeeni perinyt, vaan nyt ottakoon sen Olli ja jättäköön perästänsä +sinulle, pikku Matti, vaikka minä melkein soisin Katrin sitten tulevan +käskijäksi, mutta eihän helmaväestä ole peränpitoon, varsinkaan +myrsky-ilman raivotessa." + +"Pysykää te vain vaari kulta vielä kauvan peränpitäjänä, se on meille +kaikille parasta", huomautti Katri ja lisäsi: "ette usko, kuinka paljon +pidämme teistä; teitä rakastamme kaikki kuin silmäteräämme". + +"Kyllä sen tiedän, lapsi-kulta, kyllä sen tiedän, mutta kaukaa en voi +isäntänä olla. Kuolema tulee, sen siipien humun jo korvissani kuulen, +ja tulkoonpa vain, johan on aikakin. Mielelläni jo lähdenkin täältä, +sillä sieluni halaa viimeinkin rauhaa; rauhaa tahdon, mutta kumminkin +toivoisin kuolevani isieni ja poikieni tavalla, tuntematta kalvavan +taudin tuskia." + +"Mikäs ihme nyt koirille tuli, kun noin rupesivat haukkua räventämään?" +lausui muudan naisista kolpitsan puolelta. + +"Eihän vain karhu karjaa vaanine", vastasi Katri. + +"Minusta tuntuu, kuin ne tervehtisivät tuttua vierasta", rauhoitti +häntä ukko Perttu, haukuntaa kuulostettuaan. Naiset sysäsivät +ikkunalaudat auki ja tähyilivät tulijaa. + +Hetkisen kuluttua kuului melkein kuin hevoskavioiden kapsetta, ja heti +astui hämyiseen pirttiin naisvieras. + +"Siunaa Jumala ruokaa", lausui tulija luoden silmänsä pöydälle, jolla +illallisen tähteet vielä lasten tähden olivat korjaamatta, sillä lapset +söivät jälestäpäin. + +"Siunaa Jumala ruokaa", kertoi tulija hengästyneenä toivotuksensa. + +"Sitä Jumala suokoon!" vastattiin hänelle karsinan puolelta, ja Katri +kehoitti häntä käymään ruokaan käsiksi, sillä: "matka vatsan vajentaa, +talvi laarit keventää", hän sanoi. + +"Suur'kiitos, kost' Jumala!" vastasi vieras, "mutta ei nyt taida enää +itsellännekään olla aikaa ruokailemaan." + +"Jopa me olemme ruokailleet." + +Ukko Perttu oli sillä välin saanut tietää kuka vieras oli ja kysäsi: +"onko rauha maassa, vai mitä lähdit, Pyymäen Leena?" + +Vieläkin kiireisestä kulusta läähättäen Leena alkoi hätäisesti kertoa: +"ei, Herra nähköön, olekkaan rauha, vaan venäläiset ovat ihan tuossa +paikassa jo täällä." + +"Sissitkö?" huudahtivat naiset. "Herra varjelkoon!" + +"Niin juuri, sissit, ja on niiden joukossa punahattujakin." + +"Ei suinkaan; kestäähän nälkävuosina tehty rajarauha vielä kaksi +vuotta, eivätkä he sitä tohdi rikkoa", sanoi vanhus epäilevästi +päätänsä ravistellen. + +"Ihan varmaan kulkevat sissit tänne, ja punahattuja on puoleksi +seassa," vakuutti Leena. + +"Silloin on koko valtakunnan rauha rikottu", mutisi ukko Perttu, "mutta +oletko niitä oikein omin silmin nähnyt?" + +"Näinhän minä jälilleenkin. -- Koko tämän pitkän, helteisen päivän +jauhaa jylkyttelin hein'ajaksi leiväksiä, niin että hiki päästäni +tippui. Puolelta päivin aloin ihmetellä mielessäni, mikä kumma meidän +Mustille oli tullut, kun se alinomaa ulisi ja haukkua luskutti niin +äkäsesti. En kuitenkaan viitsinyt lähteä katsomaan, sillä mikäs heidän +nyt näin äkkiä olisi luullut tänne töytäävän, kuin eivät moniin vuosiin +ole retkillä käyneet. Saunan lämmitä pantuani, pistäydyin metsään +vastaksia taittamaan ja kuulin Kujangista päin outoa jyhmettä, niinkuin +ukkonen olisi siellä kaukana äännellyt. Kun todellakin taivaalla näkyi +muutamia vaskenkarvaisia pilvenmöykkyjä, luulin niitä kuuropilviksi, +enkä siitä sen enempää välittänyt. Oudoksuin vain siinä itsekseni, +mihin ihmeesen olin hopeasolkeni pannut, kun ei sitä kotona näkynyt, +mutta, arvelin toisekseen, Mikko tuon lienee, eilis-aamuna kirkolle +lähtiessään, paitaansa pistänyt." + +"Mutta mitenkäs sinä viholliset näit?" kysäsi ukko Perttu +kärsimättömänä. + +"Silloinhan minä ne näinkin. Jyhme läheni lähenemistään, ja jo aloin +erottaa ääniäkin. Säikähtyen minä kapsahdin pystyyn kuin kuorskuva +varsa, vaan sitte kaaduin pensastoon kuin lamainen lehmä. Tuskin olin +saanut silmäni auki, niin näin koko metsän olevan miehiä täynnä. +Maailma musteni silmissäni ja sydämeni hyppi kuin rupikonna. Minä +painauduin niin pieneksi maata vasten kuin suinkin voin ja sydän +kurkussa odotin vain viimeistä hetkeäni. Ei se toki tullut, vaikka +parasta se olisi ollut; varmaanhan ne ovat meilläkin käyneet; -- ja +lapset --" kiljahti hän, "voi minua onnetonta! voi! voi!" + +"Rauhoituhan nyt toki vähän", lohdutti häntä Katri, "eivätkös ne +kulkeneet tietä myöten; mitäs he olisivat teille poikenneet?" + +"Tietähän ne kulki, tietä, ja oli niitä kuin hyväkin kirkkoväki, +punahattuisia ja muita", nyyhkytti Leena itkussa, johon muutkin naiset +paitse Katri yhtyivät. "Pari heistä tunsinkin, Harmannan Oleksin ja sen +pitkän Uhtuen Timon, jotka käyvät laukun kannossa. Oleksi uhkasi +täyttää saapasvartensakin Tuulivaaran hopeilla; muudan mies uhkasi +ottaa ruutia kymmeneksi vuodeksi tornikuopasta, ja Timo lupasi viedä +Katrin kotiinsa emännöimään, eikä kuolemassakaan sanonut hänestä +eroavansa." + +"Sepähän nähdään", lausui Katri kalveten, vaan tyynesti. + +"Hyvä isä! mitä nyt tehdään", valitti naisväki. + +"Ruvetaan tietysti vastarintaan ja sitte kuollaan kunnialla kaikki +yhdessä mylläkässä", tuumi taaskin rohkea Katri. + +"Vastarintaan! miehittä! ei, siitä ei synny mitään! Ei lähdetään kaikki +hyvän sään aikana jäniksen linnaan: kosken alla on kaksi venhettä, +niillä päästään karkuun", ehdotti joku joukosta, "ja lähtäänkin jo +heti." + +"Minä vaan en paikalta hievahda; en jätä kotia, enkä vaaria yksin +surman suuhun", penäsi innokkaasti, ikäänkuin iloiten aatteestaan, +urhokas tyttö, jonka ympärillä pienemmät lapsista itkivät. + +Vaari ei ollut ottanut koko sotaneuvotteluun tähän asti osaa, mutta +silloin hän huusi raikkaalla, vaikka liikutuksesta vapisevalla äänellä: + +"Hiljaa! tässä ei ole aikaa voivotuksiin eikä kyyneliin, kun varma tuho +joka hetki lähestyy. Kuulkaa minua ja täyttäkää käskyni, -- kiroukseni +seuraa sitä, joka sen rikkoo, siunaukseni sen täyttäjää, ja muistakaa, +isän kirous on raskas taakka, sen olen saanut jo silmilläni nähdä; se +kukistaa kantajansa. Minä puhuttelen teitä urhoollisten miesten +puolisoina ja lapsina, vapaan kansan naisina. Kuulkaa siis! Se on +mielestäni ihan selvää, ett'emme voi suojella varustusta emmekä +kotiamme, varsinkin kun vastaamme ryntää kentiesi kymmeniä kertoja +lukuisampi vihollinen kuin meitä on. Näillä" -- hän osotti laihoja +nyrkkejään -- "näillä ei enää ole paljo virkaa; mutta sen verta on +niissä, Jumalan kiitos, vielä voimaa, kuin tällä kertaa tarvitaankin; +ne voivat vielä iskeä heikon iskun, joka ihmeitä aikaan saattaa. + +"Ennen kaikkea te otatte eloaitan peränurkasta, jyvien alta hopea-arkun +ja syöksette sen jyrkänteeltä koskeen, merkiten paikan mihin se putoaa. +Sitte lataatte kaikki pyssyt; ruutia ja luoteja on tornikuopassa kyllin +kyllä, ja sen tehtyänne pakenette levähtämättä, joka ainoa, siksi kuin +tapaatte poikani Ollin. Hänelle sanotte: valansa mukaan puolusti isäsi +varustusta viimeiseen hengenvetoonsa asti ja lähettää sinulle nyt +siunauksensa toisesta elämästä, jonne hän meni Eliaan tavoin, mutta +kuitenkin Simsonin lailla jyryssä ja pauhinassa. Minulle annatte +lähteissänne tulukset ja pari ladattua pyssyä. Ne kyllä ovat ruosteiset +ja saattavat haljeta, mutta sama se; usein on toisen vasama minuun +sattunut, jos kerran omakin laukaus haavoittaa." + +"Mitä aiotte vaari? Räjäyttääkö koko talon ilmaan itsenne ja +venäläisten kanssa? Ei, sitä ette saa tehdä, emme jätä teitä tänne +taikka, jos välttämättömästi tahdotte jäädä, niin jään minäkin", sanoi +Katri, "ja minä voin jäädä kaikissakin tapauksissa". + +"Ja minä", liitti pieni Matti nasevasti. + +"Ei käy laatuun, hyvät lapset, vaikka hyvin ymmärrän arvossa pitää +jaloa tarjoustanne", lausui vanhus. "Valani sitoo minut jäämään tänne, +ettekä suinkaan tahdo, että ukkovaarinne ilmestyisi Herramme istuimen +eteen valapattoisena lurjuksena nyt, kun luullakseni lähes kokonaisen +vuosisadan olen koettanut elää rehellisenä miehenä. Mitä vastaisin minä +Herralleni silloin, kun Hän kysyisi: Perttu Kähkönen, miksi söit +sanasi, vaikka hinkalosi ja aittasi olivat pakahtua viljan kyllyydestä? +Mitä vastaisin silloin Hänelle? En mitään, vaan häveten saisin lähteä +marssimaan kadotuksen kuiluun yhtä matkaa noiden jumalattomien, +liittonsa rikkovien sissien kanssa, sillä aivan varmaan he joutuvat +sinne, samoin kuin muutkin kunnottomat, jotka karkaavat ilman syyttä +turvattomien päälle. Ajatelkaas kuinka nuo pedot saisivat minulle +nauraa; -- ettehän te heille sitä iloa tahdo suoda? -- Ja mitä taas +tuohon ilmaanloiskaukseen tulee, ei se minulle ole yhtään vaikea, kun +jo olen niin paljo etuantia kuolemalle maksanut, jalkani on jo hänellä +paitsi muuta; vuosia on minulla niin paljo ett'en kuitenkaan voi +toivoa, jos tahtoisinkin, monta semmoista enää jäljellä olevan, ja +jospa olisikin, vaikka vielä toinen mokomakin, en tahtoisi petturina +niitä elää. Sieluni halaa jo pimeydestä valkeuteen, jossa tiedän +lasteni ja nuoruudentoverieni avosylin minua vastaan-ottavan. +Ajatelkaas miten ihmeissään kaikki tuttavat mahtavat siellä olla, kun +minä teen tuloni loistavasti tulessa ja jyrinässä samoin kuin kaivattu +sade näivettävän poudan perästä ja lähdölläni tuo'an vielä hyötyä +maallekin; -- jos en muuta hyötyä tuottaisikaan, niin kunniaa ainakin, +ja nimeäni muistellaan siunaten vielä tulevinakin aikoina. Tämän +kuihtuneen ruumis-raukan pelastus ei enää maksa vaivaa, kun ei +varustuksen pelastuksesta voi olla puhettakaan, sentähden heitän +elämäni kohtalolle vasten näkimiä, toimitettuani ensin, mikä +mahdollista on. Siitä on vielä sekin hyvä, että jälkeen jääneille jää +jalo esimerkki uhrautuvasta isänmaan-rakkaudesta, ja se on innostuttava +kansalaisia taisteluun samalla kuin se pelottaa vihollisia." + +"Samoinhan on minunkin esimerkkini tekevä", pisti Katri väliin, "ja +suonettehan minullekin kunnian saada osoittaa, että nuoressakin +rinnassa voipi palaa pyhän innostuksen tuli." + +"Puheesi kalskahti raudalle, Katriseni", lausui ukko, "jos olisit mies, +hyväksyisin aikeesi, mutta nyt se ei saa päätöstäni horjumaan, sillä +niin sinulla kuin Matillakin on kokonainen elämä iloineen ja suruineen +edessänne". + +Ukko mietti hiukan ennenkuin jatkoi: "Ei maallamme ole varoja +ihmishenkiä tuhlata, sillä niitä arvatenkin kohta runsaasti tarvitaan. +Varmaankin koittaa maallemme kovat ajat, koska punahattuisiakin on +rajan yli rynnännyt, eikä tuo sama valani, joka minut itseni velvoittaa +hengestäni luopumaan, kuitenkaan salli minun suotta kansalaisteni verta +tuhlata." + +Katri ei sanonut myöntyvänsä jättämään ukkovaariansa varman kuoleman +kitaan, vaikka kaikki koettivat häntä pakoon houkutella. Sanoipa hän +vielä, jos ei muu auta, pistäytyvänsä piiloon katsomaan, miten ukon ja +kodin käypi, eikä siinä luullut rikkovansa neljännen käskyn vaatimuksia +laisinkaan, vaan paremmin niitä täyttävänsä. -- Viimein suostui ukko +Perttukin siihen, kun muu ei auttanut, ja määräsi pikku Matinkin +jäämään, sillä aika joutui. + +"Katri ja Matti", sanoi ukkovaari, "vannokaa vastustamatta täyttävänne +mitä teille tänne jäätyänne käsken, sillä ehdolla suostun pyyntöönne". + +"Täytämme", sanoi Matti, "kyllä minulla on rohkeutta kuolla". + +"On minullakin", kertoi Katri. + +"Mutta entäpäs elää?" kysäsi vanhus. + +"On sitäkin", lausui poika. + +Katri oli vaiti. + +Kaikki ukon määräykset pantiin viipymättä toimeen ja venäläisten +viimein vaaran alle saapuessa oli Tuulivaaran varustus sokean +vanhuksen, hennon kaunottaren ja parrattoman pojan puolustamana. +Kahdella venheellä olivat muut lähteneet: Leenakin meni heidän +kanssaan, kun ei uskaltanut yksin kotiinsa palata. Jälelle jääneiden +siunaukset seurasivat heitä. Katkera oli ollut erohetki, mutta ukko +Perttu osasi sen lyhentää; katkerahan se on aina, mitä sitte +tuollaisissa tilaisuuksissa! + +Katri oli huutanut lähteville: "sanokaa isälleni hänen tyttärensä +kuolleen isällisen kovuuden, lapsellisen kuuliaisuuden ja kahdenlaisen +rakkauden uhrina". + +"Älkää sanoko mitään", lausui Perttu, "hänen molemmat lapsensa tulevat +pian Jumalan avulla ja toivottavasti terveinä hänen luoksensa". + +Iltarusko kultasi säteillään puiden välistä vilahtelevaa vettä, ja +painuvan auringon viimeiset säteet ikäänkuin jäähyväisiksi suutelivat +kainosti punehtuvaa metsää vaarojen huipuilla. Tummina kuvastivat +kunnasten välitse laaksot korkeampien paikkojen varjoja; tuolla etäällä +Repovaaran rinteillä väikkyi hienoa, vaaleaa huurua; yö levitti utuisen +vaippansa uinuvan luonnon yli. Yksinäinen käki kukahti silloin tällöin, +ikäänkuin valveilla pysyäkseen, ja jossakin muurin raossa kirskahti +yksinäinen sirkka. Sitte oli kaikki hiljaa niin hyvin ulkopuolella kuin +varustuksen sisässäkin. Vieläkin hiljainen hetki seurasi. Äänettömyyden +katkasi matalalla kuherruksellaan kalliokyyhky. Kyynel vieri silloin +tuon äsken niin luonnottomasti rohkean Katrin hehkuvista silmistä hänen +vaaleoille poskillensa ja turhaan hän koki pidättää rinnastaan lähtevää +huokausta. + +Nojautuen tornin suljettuun porttiin hän lähetti viimeisen +jäähyväishuokauksen kotiseudulleen ja katkeraksi käyneelle elämälleen. + +Perttu ukko heräsi haaveilevista unelmistaan ja äkkiä lausui: "Matti, +kiipeä torniin, katso tarkasti ympärillesi ja huuda tänne alas, jos +mitä näet, mutta varro siellä kunnes sinua kutsun." + +Matti totteli ja meni täyttämään käskyä. "Katri", lausui vanhus pojan +mentyä, "minä tiedän jonkun suuren ja raskaan surun painavan mieltäsi, +se on saattanut sinulle jo noin nuorena elämän arvottomaksi, avaa +minulle sydämesi, lapsi, kentiesi minä voisin suruasi lieventää". + +"Eihän minua mikään murhe paina", vastasi tyttö. + +"Älä teeskentele, vaikka silmäni ovat talmassa, näen kuitenkin sinun +tahallasi hakevan kuolemaa, hirmukuolemaa sodan tuhoavissa liekeissä, +eikä naisluonne sitä epätoivoisetta sydämensurutta voisi tehdä; se on +epätoivoa, eikä rohkeutta. Toisin kuohuu veri miehen suonissa kuin +naisen; miestä ajaa sodan jyryyn omainsa suojelemisen velvollisuus, +rakkaus vapauteen tahi valitettavasti myös toisinaan julma kosto; +nainen on hienompaa ainetta, jota sodan jymy kauhistaa, ja jos hän +hurmekentille kiiruhtaa, on hänellä tyyten sortunut sydän." + +"Ettekö rakkautta luule kuoleman pelkoa voimallisemmaksi? Eikö nainen +voi uhrata henkeänsä omainsa edestä?" + +"Voipi kyllä lastensa, ehkäpä puolisonsakin puolesta, mutta nainen on +elämän päiväpaiste; se ei suotta syöksy möyryävien ukonpilvien +temmellykseen, niinkuin sinä, Katriseni; se ei hyödyttä hae kuolemaa. +Sinä luulet elämäsi onnen kadonneen ja onnesi auringon iäksi pilveen +peittyneen, vai miten?" + +"Niin onkin, aurinko, kuu ja tuikkavat tähdetkin kaikki ovat sammuneet +ja kaikkialla vallitsee kylmä ja kolkko yö", vastasi tyttö nyyhkien, +"minulla ei ole enää mitään iloa elämästä". + +"Minä tunnen kaiken tuon ja olen itsekin joskus, surujen kohdatessa, +luullut niin, mutta aina on myrskyistä yötä seurannut tyyni päivä, ja +niin käy sinullekin, kun vaan sinulla on rohkeutta sitä odottaa." + +"Tapahtuuko siis vielä ihmeitä tässä matoisessa maassa?" + +"Ihmeitä tapahtuu, jos itse uskallamme ihmeitä tehdä; kohtalo kääntää +meille kauniimman puolensa, kun meillä on uskallusta silmiämme +räväyttämättä sitä silmiin katsoa. Jos Onnetar meitä karsaasti +katselee, uskallusta vaan, ei muuta, ja sitä kyllä ylhäältä saamme, jos +pyydämme. Minä näen, ett'et luota vanhaan ukkovaariisi, etkä avaa +sydäntäsi sille, joka kentiesi on suurinna syynä suruusi, jonka kyllä +tiedän ja tunnen. -- Isäsi kielsi kirouksensa uhalla sinut Timolta; se +tapahtui minun neuvostani, sillä en todellakaan luullut voivasi +rakastaa maasi vihollista. -- Anna minulle kätesi Katri ja kuule +kieltoni syitä." + +Väliäpitämätönnä ojensi Katri ukolle kätensä; hänen kyyneleensä olivat +lakanneet vuotamasta, hän seisoi ukkovaarinsa edessä liikkumattomana +kivikuvana, katsoen jäisillä silmillä ukon kurttuisia kasvoja. +Sisällistä inhoa ilmoitti tuo katse, niinkuin hän olisi tahtonut sanoa: +"sinussa vallitsee viha ja vaino, et koskaan ole tuntenut rakkauden +tulta". + +"Onko sinulla voimaa kuulemaan kauheata kertomusta", kysäsi ukko, "se +on sukusalaisuus, mutta nyt elämäni viimeisellä hetkellä ilmoitan sen, +jos kuulla jaksat". + +"Minua ei enää liikuta mikään, minä jaksan kuulla kauheintakin", +vastasi tyttö kamalan tyynesti. + +Tuskan väristys värähteli ukon kasvoilla, kun hän ponnistaen voimiansa +kertoi: "Timo on kavaltajan, uskon hylkääjän, maansa pettäjän +pojanpoika. Hänen isänsä isä on lapsena levännyt minun kanssani +samoilla rinnoilla, sama sydän on huokaillut hänen ja minun tähteni, +sama äiti sulkenut meidät rukouksiinsa, -- hän oli kaksoisveljeni. +Yhdessä leikimme, yhdessä iloitsimme lapsuutemme viattomat päivät, +yhdessä vannoimme poikina tuon kauhean valan, jonka tunnet, ja +onnellisesti kuluivat elämämme ensimmäiset vuodet. Nousi siitä, +miehiksi päästyämme, vainon aika. Eräänä kauheana yönä samosivat sissit +rauhalliseen kyläämme. Tuolta Laukanlahden poukamasta kohosivat +korkeat, hehkuvat liekit, kun pakolaiset sieltä varustuksen suojaan +ehtivät. Muut tulivat, vaan kaksoisveljeni morsian, Katri, oli poissa. +Haltioissaan tempasi veljeni tapparansa ja riensi rosvojen jälkeen. +Päätin kuolla yhdessä hänen kanssaan ja vimmaisina me syöksimme kahden +noiden pakenevien petojen jälkeen, sillä eivät he paremmat petoja +olleet. Kyläläiset seurasivat meitä ja me tunkeuduimme aina Uhtueen +asti. Siellä nousi kiivas ottelu, jossa meidän miehet lyötiin, ja me +molemmat veljekset jouduimme vangiksi. Katri oli tappelun aikana +jollakin tavoin päässyt sisseiltä karkuun, vaan meitä vartioittiin +alussa niin, että pakoa oli mahdoton ajatellakaan. Monta pitkää viikkoa +sain minäkin siellä viettää. + +"Kylän vanhimmalla oli Tatjana-niminen tyttö. Hänen isänsä oli vanha +kettu, joka koetti kahlehtia meitä toisenlaisilla kahleilla kuin +sissien tapa oli. Luultavasti tuo vanha sissi pelkäsi meikäläisten +kostoa ja päätti turvata talonsa rauhan Tatjanan kauneudella, ja tyttö +mielistyi tuumaan. + +"Helvetillisellä sulollansa tuo velho lumosi meidät molemmat. Me +olisimme myöhemmin voineet monesti paeta, mutta olimme kuin jonkun +taikavoiman hurmaamina ja jäimme Tatjanan läheisyyteen. Minä häpesin +itseänikin, kun en voinut tytöstä luopua, ja luulin veljeni vaan +rakkaudesta minuun pysyvän häpeällisessä vankeudessa. -- Viimein tuli +isäni lunastamaan meitä. Sydämeni oli pakahtua häpeästä seisoessani +isäni edessä. Lunnaat oli suoritettu ja huomen-aamuna piti meidän +lähteä. Tahdoin vielä kerran nähdä Tatjanan ja etsin häntä kauvan +turhaan. Viimeinkin tapasin hänet rannalta, jossa hän hellästi +kaulaillen veljeäni istui hänen polvillansa, niinkuin ennen oli minun +kanssani istunut." + +Vanhus vaikeni hetkeksi ikäänkuin kootakseen voimiansa jatkaakseen. +Vapisten seisoi Katri hänen edessään uskaltamatta hengähdykselläkään +hiljaisuutta häiritä. + +Vihdoinkin viimein jatkoi ukko Perttu huoaten: "sinä et tunne, etkä voi +edes kuvailla sitä tuskaa, jota tuona hetkenä tunsin. Sydämeni kutistui +vihasta, inhosta ja säälistä ja jähmettyneenä seisoin alallani, vaikka +sisuksiani poltti raivokas tuli". + +"Yrjö, sinä et siis jätä Tatjanaasi kuihtumaan tänne kalvavaan ikävään, +joka jäytäisi sydämeni juuret", lausui tuo kaunis käärme luikertuen +veljeni rintaa vasten, ja hänen mehevät huulensa koskettivat Yrjön +hehkuvia poskia. + +Melkein samat sanat olivat kuiskauksena sitä ennen samoilta huulilta +kutkutelleet minunkin korviani. Minä silloin lupasin koettaa kaikin +voimin taivuttaa isääni tuumiimme suostumaan, eikä koskaan olisi +juontunut mieleeni suorastaan heittäytyä viritettyyn paulaan, vaikka +sydämeni oli entisistä siteistä vapaa. Veljeni ei muistanut mitään, ei +kunniaa, ei velvollisuutta, ei Katrille antamaansa sanaa, saati sitten +lempeänsä häntä kohtaan, vaan innokkaasti Tatjanaa syleillen hän lupasi +ikuisesti pysyä hänen luonansa, vaikka autuutensa menettäisi. + +Kaikki vimmaiset tunteeni katkasivat silloin kahleensa ja riehuvana +petona karhasin erottamaan heitä. Sysäys vain ja Tatjana oli kaukana +tantereella huutaen kostoa. + +Yrjö ja minä painiskelimme maassa verivihollisina, vaan toinen ei +voittanut toista. Minä tunsin veljeni veitsen iskun otsaani vasten, +sillä hän ei osannut ohimoon, johon tavotti. Kovasti rutistin häntä ja +vereni punasi tannerta. Silloin kajahti aivan lähellämme isäni ääni. +Hän sai tietää kaikki ja seuraus siitä oli kauhea. -- Työllä ja +tuskalla sain vanhuksen hillityksi kurittamasta Yrjöä, joka ikäänkuin +ilkkuen hurmeinen ase kädessä seisoi Tatjanan rinnalla. + +Kirous kajahti isäni suusta. Sen raskain osa lankesi veli parkani +päälle, mutta kiihkoissaan antoi isä oman osani minullekin ja siitä +päivin on rauha ollut rinnassani harvinainen vieras. -- Samana iltana +lähdimme me, isäni ja minä, vaan veljeni jäi ja uhkamielisenä jäikin. +-- Hän sai Tatjanansa, tuon elämänsä pahanhengen. Isäni kirous alkoi +heti kantaa hedelmiä. Tatjana petti veli parkani, katkeroitti jokaisen +hänen elämänsä hetken niin, että hän syöksi viimein vaimonsa turmioon, +sitte kun oli häneen vaihtanut isänmaansa, kunniansa, uskonsa ja kaikki +mitä ihmisellä on pyhää. Väkivallasta väkivaltaan, tulenliekistä +toiseen syöksi veli parkani ja kantoipa vihan kalpaa meitäkin vastaan; +-- se, mikä muille on kauhistus, oli huvitus hänelle. + +Kauvan surin Yrjön kamalata kohtaloa, kun hän koetti tukahduttaa +omantuntonsa ääntä hirmutöillä ja paatui yhä pahemmaksi, mutta ei oma +tilanikaan kadehdittava ollut. Tatjanan kuva oli painunut niin syvälle +sydämeeni, ett'ei mikään sitä sieltä vielä nytkään ole kokonaan +taitanut temmata pois. Ainoastaan korjatakseni sukumme Katrille +saattamaa häpeää kosin häntä. Hyvä, nöyrä ja kärsivällinen puoliso hän +olikin, vaan kuitenkin puuttui onnestani jotakin, sillä vasten tahtoani +säilytin rinnassani toisen kuvaa ja tunsin sen. Se tieto onkin ollut +elämäni kirous, se se on, joka on pakottanut minun hakemaan viihdytystä +sieluni ja sydämeni haavoille siellä missä ihmiselliset tunteet eivät +saa ääntänsä kuulumaan. Tatjanan muisto on pakottanut minua etsimään +kuolemaa tappelutanterilla, se on saattanut minua julmasti seuraamaan +poikana vannomaani valaa, eikä se vieläkään ole kokonansa haihtunut +tästä vanhasta, kuihtuneesta ja madon syömästä sydämestä, joka niin +tyynenä näyttää rinnassa tykkivän. -- Elämäni on kulkenut melskeistä +rataa ja lyhyeksi kävisi syksyinenkin yö taisteluitteni kertomiseen; +yhden niistä mainitsen vain ja se onkin kirkkainna muistissani +säilynyt. + +Oli näet kerran, noin puolisataa vuotta sitte, tämmöinen helteinen +päivä kuin nytkin. Tyyneys vallitsi luonnossa, kun erääsen kauniisen +Kivijärven lahteen laskeusi punertava aurinko ja veden selkä kimmelsi +kuni kulta säteistä maillehen menevän päivän. Silloin laskihe tumman +metsän varjokasta rinnettä myöten kostoa puhkuva joukko kauvas järveen +pistävälle, kaitaiselle niemekkeelle. Minä onneton astuin eturivissä. +Tuskin olimme niemelle päässeet, kun vastaamme syöksi loinen vieläkin +raivompi parvi miehiä, jotka puolustivat kotejansa, lapsiansa, +omaisuuttaan, sanalla sanoen kaikkea, mikä ihmiselle kallista on. +Taistelu oli tuima ja tulinen. Miehemme alkoivat horjua ja tappiomme +oli varma, sillä vastustajiamme johti mies, joka mihin iski, siinä +kaatui mies. Selkäpiitäni karsi kuullessani miten hänen äänensä jyrisi +kuin torvi yli asetten kalskeen. Enemmän kuin kaksikymmentä vuotta oli +kulunut siitä, kun hänet olin nähnyt, mutta hyvin hänet tunsin. + +Minä kartoin häntä kauvan sisällisestä pakosta, mutta viimein, +miestemme peräytyessä, minut valtasi epätoivon vimma, sillä tuosta +johtajasta riippui tappio tahi voitto. + +Minä tunkeuduin hänen lähellensä. Ikäänkuin yhteisestä suostumuksesta +taukosivat toiset verityöstä, vai lieneekö väsymys heidät käsittänyt. +Kumpikin joukko kiinnitti silmänsä meihin ja jo viritetyt jouset +laskettiin alas. Tuokion katselimme toisiamme äänettöminä. + +"Akka! anna aseesi puhua, äläkä sydämesi", huudahti vastustajani +hirveällä naurulla, "emmehän tee yksinäisinä muuta kuin sitä, mitä koko +kansamme ja koko ihmiskuntakin kokonaisuudessaan tekevät". + +En liikahduttanut asettani, sillä hänen sanansa olivat liian katkerat. +Silloin hän lausui pilkallisesti: "vai ei Perttu veljeni enää jaksa +kalpaansa kohottaa, vai joko se on kylliksensä hurmetta juonut? Voi +ukko rukka sinua! et ansaitse kauvempaa olla noin kauniin miekan +kantajana", ja hänen tapparansa halkaisi vinkuen ilmaa. Seuraavassa +silmänräpäyksessä hän keikahti jo halaistuin kalloin niemelle asetetun +pyhän kuvan viereen. "Kirous! helvetti on saanut osansa", olivat tuon +jumalattoman viimeiset sanat, jotka sekoittuivat meikäläisten taivaalle +kiirivään voittohuutoon. Käsilleni hyrski hänen hurmeensa, kun +polvillani huusin hänen nimeänsä. Minusta tuntui kuin olisi miekkani +omaan sydämeeni sattunut, ja koston enkelinä häilähti eteeni Tatjanan +haamu. Luullen sitä aaveeksi, syöksin uudestaan alkaneesen tappelun +tuoksinaan, ja kun seuraavana aamuna täyteen tuntooni taas tulin, niin +tuo aave seisoi edessäni harmaat hapset levällään tuulen +liehuteltavina. Hän puristi rintaansa pienoista poikaa ja puiden +minulle nyrkkiänsä hän käheällä äänellä toivotti jälellä olevaksi +elämäni ajaksi Kainin rauhattomuutta, tuskaa, kärsimyksiä ja +onnettomuutta. Pojasta ennusti hän sukeutuvan sukuni surman ja kirosi +minut perheineni manalan vaivoihin. -- Hän oli Tatjanan äiti ja poika +oli Timon isä. Isosta, kauniista kylästä oli vain kasa savuavia +raunioita jäljellä ja sen lukuisista asukkaista ainoastaan nuo kaksi +eleillä, jonka vuoksi kylä siitä päivin on kantanutkin Akonlahden +nimeä. + +Kauhistuen syöksin suitsuvien raunioiden ja kangistuvien ruumiiden +välitse pois tuosta turmion paikasta, vaan sen yön verinen muisto ei +ole milloinkaan mielestäni haihtunut. -- Mielettömän naisen ennustuskin +on toteen käynyt, sillä tuo silloin näkemäni poika on minusta karsinut +tukevimmat ja tuoreimmat oksat ja onnettomuus on aina suvullemme +seurannut, kun joku Yrjön jälkeläinen on meitä lähestynyt. Minä melkein +jo kerran luulin kirouksen kadottaneen voimansa, silloin kun viime +nälkävuosina Timo meidän leipäämme söi ja meidän töitämme teki, mutta +siinä erehdyin. Isäsi ei olisi tahtonut korjata tuota puutteesta +vaipunutta miestä, mutta minä käskin ja toivoin hyvällä työllä +lieventäväni kirouksen sapen. Niin ei käynyt; hän, tuo nuorukainen, +josta pidin kuin jostakin omasta pojastani, nosti riitaa perheen kesken +ja, mikä pahempi, vuodatti sinun viattomaan sydämeesi rakkauden +sulomakuista myrkkyä, joka siitä päivin on elinvoimiasi kalvanut." + +"Oi! älkää syyttäkö Timoa; se riita on ollut sedän oma syy", keskeytti +Katri. + +"Voipi olla, mutta Timon jäykkä ja tulinen luonne ei kuitenkaan olisi +sinun luonteesesi sopinut, sillä sinussakin on liian paljo uhkarohkeata +luonteen lujuutta, eikä kaksi kovaa kiveä hyviä jauhoja tee", lausui +vanhus. "Isäsi teki oikein kieltäessään Timon sinun kanssasi niin +likeisesti seurustelemasta, vaikka hän teki sen liian myöhään, sillä +sinä olit jo antanut hänelle sijan sydämessäsi ja olet saanut siitä jo +nuorella iälläsi paljon kärsiä, mutta kärsimykset puhdistavat sielua, +sanotaan ainakin." + +"Ettekö luule sitte Timon saaneen kärsiä, vaari?" kysyi Katri. + +"Kenties, mutta kylliksi puhdistunut hän ei vielä ole", vastasi Perttu +ukko, "sillä silloin hän ei sissiseurassa tulisi sinua ryöstämään. Hän +on vihollisparvessa, muistan vasta nyt, ja olkoon, sama se, jos vaan +sinä olet viisas ja tottelet minua. Minä toivon, ett'et liian kovasti +tuomitse minua, jos pyydänkin sinua kärsimään ja elämään kaukana +Timosta, sillä kärsimykselläkin on sulonsa, jos vain syyttä kärsii. +Kärsi siis, sillä elämässäsi voi vielä onnen aurinko koittaa +Timottakin, jonka kanssa et voisikaan onnellinen olla isäsi kirouksen +uhalla, etkähän tahtoisikaan yhdistää kohtaloasi mieheen, joka karulla +lähti täältä ja koetti viekotella sinuakin häpeällisesti jättämään +meitä -- ethän?" + +"En, vaari kulta, vaan tahtoisin niin mielelläni kuolla", sanoi Katri. + +"Jätä ne tuumat", puhui vanhus, "ja jätä tämä paikkakin. Tallissa on +orhi, ratsasta sillä Matin kanssa kiiruusti pois, ja ottakaa matkaanne +nuo ladatut pyssyt, joilla aluksi aioin sissejä säikytellä, minulle +riittävät aseiksi taula ja tulukset." + +Itkien syleili Katri ukkovaariansa eikä kyennyt liikutukseltaan +virkkamaan mitään. + +"Uskallusta vain tyttöseni", kuiskasi Perttu, "uskallusta taistella +kohtalosi kanssa, se on kuolevan isoisäsi viimeinen tahto, isoisäsi, +joka on rakastanut sinua enemmän kuin Tatjanaakaan." + +"Nyt ne tulevat jo", kuului Matin ääni tornista. + +"Riennä alas", käski Perttu ukko aivan tyynellä äänellä. + +Ukon ja Katrin keskustellessa oli taivas vetäytynyt synkkään pilveen. +Hohisten lähenivät taivaan mustat hirviöt toisiaan. Ensin kuului +juhlallisen hiljaista hyminää. Se muuttui äänekkäämmäksi koveten +kovenemistaan. Vähitellen taajenivat nuo kaukaiset äänet jyrinäksi: +vuoroin järähteli eteläinen taivaan kansi pohjoisen kanssa ja +kaarrellen kierteli ilmoissa pitkäisen valtava pauhu. Joskus hiljeni +se, taas raivokkaammin alkaakseen ja muuttui viimein pelottavaksi +ratinaksi ja räiskeeksi, joka saattoi sydämen rinnassa kutistumaan. +Tuntui siltä kuin pitäisi räiskettä hirmuisen, taivasta ja maata +halkasevan räjähdyksen seurata. Pilkkoisen pimeä olisi ollut, joll'ei +taajasti välähtelevät salamat ja pauanneliekit olisi hiukkasen valoa +levittäneet. Silloin tällöin lävisti kirkas, sinipunertava ukonnuoli +pimeyttä ja valaisi ympäristöänsä haaveellisella valolla. Koko torni +vapisi perustuksillaan. Viimein syöksi rankkasade pilvistä huuhtelemaan +rakennusten kattoja, ja räystäiden alla maassa lätisivät taivaan +kyyneleet samalla kuin toiset syöksyivät jyrähdyksistä kamalasti +kajahteleviin kallionkuiluihin. + +Tultuansa alas tornin astimilta Matti sai tallista noutaa ratsun. Ukko +painoi musketin Katrin käteen, joka vaistomaisesti sen vastaan otti. +Matti tempasi toisen ja hyppäsi, ukon kättä puristettuaan, vapisevan +ratsun selkään. Tahdottoman lapsen tavoin antoi Katri auttaa itsensä +tarakkaan. + +Vanhoilla käsillään veti Perttu ukko sitte pois portin telkeet ja niin, +hänen siunauksensa seuraamina, riensivät Tuulivaaran kaunotar ja hänen +veljensä tummassa yössä kiiruusti lähenevää vihollista vastaan. + +Salama valaisi hetkiseksi ilmaa, kun korskuva orhi kiiti sissien +sivutse. + +"Katri", kuului ääni yössä ja eräs pitkä mies hyökkäsi sissijoukosta +pakenijoita takaa ajamaan. Olipa toinenkin, paitsi Timoa, Katrin +keksinyt. Se oli kapteeni Kapranov itse. Silmänräpäyksen hän seisoi +paikallaan ja erilaisten himojen taistelu kuvautui hänen kasvoillaan. + +"Podoshdite njemnoshko (odottakaa hiukan)", karjasi kapteeni ja +kiiruhti hänkin pitkän-Timon jälkeen. Se olikin hänen pelastuksensa. + +Sillä välin ryntäsivät muut venäläiset avonaisesta portista sisään. +Talo ja torni täyttyi heistä pian. -- Äkkiä vaikeni sissien riemuisa +huuto ja hämmästyksestä kivettyneinä katselivat he toisiaan. Tornin +alta syvyydestä alkoi näet kaikua myrskyn äänen yli eriskummainen, +kamala laulu, joka saattoi ahneiden miesten hiukset taikamaisesta +pelosta pöyhistymään. Selvästi kuului raivokkaasti vyöryvät, ontolla +äänellä lauletut sanat: + + "Joutukaatte jo Tuonelan joukot + Voittoa Karjalan katselemaan! + Sissit täyttävät nurkat ja loukot, + Hopeita lähtivät hapuilemaan; + He tänne päin + Nyt syöksyvät näin + Tuhohon ja tulikuolemaan. + + Rientäkäätte jo haukat ja korpit + Sissien sydäntä maistelemaan; + Kohta aukasen Manalan portit -- + Turha on yhtyä taistelemaan; + Verisin päin, + Koko ryhmittäin + Te kiidätte hornan kattilaan. + + Parkukaatte nyt lesket ja lapset! + Kähkönen turvanne tempasi pois, + Kruunaten voitolla harmajat hapset. + Kukapas häntä nyt peljännyt ois? + Rauhan vilja, + Vaikkakin hiljan, + Verikylvöstä versova on." + +Vimmatusti olivat pitkä Timo ja Kapranov samonneet Katrin ja Matin +perästä toisten taloon tunkeutuessa. Vaaran alla he olivat jo +saavuttamaisillaan pakenijat, sillä jyrkkä rinne hidastutti +ratsastusta, mutta siellä he seisahtivat, kun hirvittävä täräys äkkiä +järisytti ilmaa. Ehdottomasti käännähti Matti silloin katsomaan +jälelleen. + +Hirmuinen tuli- ja savupatsas kohosi Tuulivaaralta korkeuteen ja +tuhannen tuhansia säkeniä puikkelehti ylhäällä taivaalla. Jotakin +tuntui vinkuvan väkevästi aaltoilevassa ilmassa ja yht'äkkiä hervahti +Katri hengetönnä hevosen seljästä maahan. Tornista kimmonnut kivi oli +rusentanut kaunoisen pään, ja kärsivä ihmislapsi oli saavuttanut +rauhan. + +Samalla äkkäsi Matti takaa-ajajat, joista toinen kiljahtaen syöksähti +hänen kuolevan sisarensa luo ja sulki hänet syliinsä. Poika tempasi +sisareltaan pudonneen aseen maasta ja nopeana kuin orava hypähti taas +hevosensa selkään. Hän ojensi muskotin sisarensa syleilijää vastaan ja +miehen rinnasta puhkeavat punaiset kuolonkukat osoittivat Matin +ampumataitoa. Kuului yksi uikahdus, kuului toinenkin ja kauhistuen näki +Kapranov kaksi toisiaan kiinteästi syleilevää ruumista. -- Timo oli +pitänyt sanansa eikä eronnut armaastaan kuolemassakaan. + +Eteenpäin riensi Matti mutisten: "sukuisän kirous ei siis vieläkään +ollut lopussa", sillä hän oli torniin kuullut suurimman osan +ukkovaarinsa kertomusta ja tunsi tuon kirouksen. "Mitähän ukkovaari nyt +sanoo, kun Katri kuitenkin tuli matkaan", lausui hän kyyneliään niellen +ja katosi tumman metsän siimeesen. + + + + + +HUONONA AIKANA. + +(Kertomus elämästä Itä-Suomessa.) + + +Koitajoen varsilla Ilomantsin pitäjään salomailla vietetään vielä +nytkin, niinkuin ainakin on vietetty, aineellisessa suhteessa hyvin +kituvaa elämää. Laveat metsät ovat viekotelleet harvalukuisia asukkaita +hankkimaan suurusta vehka- tahi petäjäleipänsä sekaan tuolla verrattain +helpolla kaskiviljelyksellä, joten varsinaisesta maanviljelyksestä ei +ole mitään sanottavaa tolkkua tullut. Poltettujen puiden tuhka näet +väettää maan vähäksi aikaa niin, että se toisinaan jaksaa tuottaa +keskinkertaisen ja keskinkertaista paremmankin sadon. Sitä paitsi +kasvavat halmeista muodostuneet ahot runsaasti heinää (siksi kuin +pääsevät metsittymään), joten ei kenenkään tarvitse niityn +raivaamisella selkäänsä katkaista. -- Huonosatoisina vuosina taas +tultiin ennen muinoin toimeen panemalla leipään enemmän vehkaa ja +vähemmän viljaa; nykyaikoina pannaan siihen enemmän viljaa ja vähemmän +vehkaa; se on nykyajan sivistyksen vaikutusta se. Isällinen hallitus ja +yksityiset ihmisystävät kilpailevat näet keskenänsä siitä, kuka voisi +tehokkaammin lieventää hallavuoden seurauksia. Ainakin oli niin asiain +laita seitsemännellä vuosikymmenellä, jolloin, varsinkin Suomen eloon +heräämisvuodesta 1863 alkaen, tuhlaeltiin apua ja lainoja sekä +tarvitseville että tarvitsemattomille ja kansaa opetettiin luottamaan +kaikkeen muuhun kuin ahkeruuteen ja omaan voimaansa. Siitä seurauksena +taas oli se, että apuvarat olivat lopussa silloin kuin niitä todella +olisi tarvittu, eikä pohjoissuomalainen enää kammoksunut velkaa, +niinkuin entisinä aikoina. + +Enimmäkseen velan turvin oli noillakin mainituilla salomailla elää +kitkutettu neljänteen päivään Syyskuuta tuona sekä kamalana että +siunattuna vuonna 1867, jonka sanomaton kurjuus ei sitä nähneiden +muistosta koskaan murene ja jonka opetuksista on jo paljo ollut, mutta +vieläkin enemmän voisi olla isänmaallemme hyötyä, jos niitä opetuksia +varteen ottaisimme. + +Mainitun päivän enteenä sarasti jo jylhien vaarojen päällitse valju +rusko, mutta päivän "kultakehrä" viipyi vielä piilossansa taivaan +rannan alla. Auhtokorven rämeisellä pinnalla lepäsi liikkumattomina +tiheitä, lyijynharmaita sumupilviä. Tyynenä, tahmeannäköisenä oli +sameavesinen Raiskalampikin, vaikka sen laineiden ei vielä olisi +luullut ennättäneen vapauteensa kyllästyä, kun ne vasta muutama päivä +ennen Juhannusta olivat jääkahleistaan irralle päässeet. Hiljoikseen +vieritteli Koitajoki mustia, äänettömiä vesiään; muutoin koko luonto +oli vaipunut syvään ja kolkkoon horrostilaan. Ei pienintäkään värettä +näkynyt veden pinnalla, eikä heikointakaan tuulen henkäystä tuntunut +tyynessä ilmassa. Yksin laululinnutkin olivat jo tiessään, ettei edes +heidänkään heräämisensä vilkastuttanut elotonta seutua, jota syksyn +hallaiset huurut peittivät, niinkuin kateliina kuollutta ruumista. + +Sumukerrosten taajan harson läpi häämöitti kuitenkin Huuhkavaaran +rinteeltä pienoinen mökkitalo. Ainoalla lasiakkunallaan näytti se, +ikäänkuin ihmeissään, katsoa töllöttävän noita ympäristöllä kasvavia, +vielä tuiki vihantia viljoja. Muutoin näytti tuokin ihmisasumus +asujamettomalta ja autiolta. + +Vihdoinkin viimein liikahti pirtin seinustalla jotakin. Yösijaltaan, +läheisen petäjän oksalta, tirkisti sitä pihamaalla liikkujaa hyvin +uninen ja harmaa varis. Tottapa se ei ollut mitään vaarallista, koska +varis ainoasti hiljaa äännähtäen peittihe takaisin entiseen piiloonsa +oksien suojaan näkemään suloisia unia tulevasta teurastusajasta. + +Nyt seurasi aivan rauhallinen hetki, mutta sitte liikahti entinen +liikkuja uudestaan. Pihamaalla näkyi sumupilvien keskellä kömpivän +seisalleen mustankirjava ja hyvin pitkäsäärinen lehmä. Sitte kajahti +keskellä yleistä hiljaisuutta raikas ja kaikuva nammuuh!" + +"Praa, praa," virkkoi äskeinen varis ja hänen hiukan +hiljaisella äänellä toisille muristua kuului tuuheasta petäjästä +monikymmenkertainen "praa, praa, praa," ikäänkuin siinä lepäävät +varikset olisivat ihastuksissaan hurranneet kirjon onnistuneelle +aamuvirrelle. + +Suosion osotuksesta ihastuneena huudahti lehmä uudestaan "ammuuh!" + +Samalla nirahti pirtin ovi surkeasti, kuni pahoillaan liian varhaisesta +leponsa häiritsemisestä. Vaikka veltosti, aukeni se kumminkin +vähitellen ja vieläkin hiukan kitisten laski ulos naisihmisen, jolla +oli päällä herraskuosiin tehty karttuunihassa. + +"Huh, miten hirveän kylmä aamu", lausui ulostulija. + +"Praa, praa, praa", rääkyi varisjoukko petäjässä ja ikäänkuin +yksimielisestä päätöksestä lehahtivat ne kaikki samalla kertaa lentoon. +-- Nyt ne jo rääkyivät tuolla Raiskalammin päällä. Yhä loitompaa kuului +varisten ääni lakkaamatta, kunnes sitä ei enää kuulunut ollenkaan, ja +viimein katosivat ne näkyvistäkin tuonne hämärään etäisyyteen. + +Kauvan lintujen kadottuakin seisoi nainen yhdessä kohden silmät +avaruuteen luotuina. Tuskin olisi hän mietteistänsä ihan heti +havahtunutkaan, jollei päivän terä olisi pilkahtanut esiin vaarojen +takaa. Sen ensimmäiset säteet kultasivat kauniisti kaukaisia kumpuja ja +kunnaita, toiset purppuroivat veden kalvoa ja seuraavat sattuivat jo +katselijan silmiin, siten huomauttaen hänelle nyt jo olevan ajan päivän +askareisiin ryhtyä. + +Samalla pistäytyi pirtistä ulos mieskin. Se oli tavallista kookkaampi +keski-ikäinen mies. Hänellä oli korkeanpuoleinen, jo hieman ryppyinen +otsa, korkeat kulmat, ja niiden alta katselivat syvistä kuopistaan +tummat, värittömät, mutta ystävällisen näköiset silmät. Miehen nenä oli +suora, suu pieni ja sen ympärillä pieni pilkallinen poimu. Leuka taas +oli tukeva ja vähän esiin pistävä. Sanalla sanoen mies oli jyrkän +näköinen, mutta näytti sisältävän paljon viisautta kuni koulukirja. +Tuon kirjan kansina sopi pitää keskeltä jaettuja, tumman ruskeita +hiuksia, jotka suorina säikeinä ulottuivat nutun kaulukselle saakka. + +"Hirveän kylmä aamu", sanoi nainen. + +"Siltä tuntuu", oli vastaus. + +"Kunhan ei olisi ollut hallaa taaskin", arveli nainen. + +"Näkeehän tuon jo epäilemättäkin", sanoi mies. + +"Mitäs meistä sitte tulee, mihin viimeinkin joudumme?" tuumaili nainen. + +"Mihinkäs kuin mieron tielle, johan sen kauan olen nähnyt, ainakin +siitä asti kuin sinut taloon toin", vastasi mies äreästi ja lähti +astumaan pois pihamaalta. + +"Jumalall' on onnen ohjat, Luojalla elon avaimet", mutisi vaimo, +ikäänkuin itsekseen. + +"Ammuuh", arveli siihen kirjolehmä, kuin ameneksi ikään. + +"Koht'sillään piikaseni, koht'sillään, kunhan vain ennätän silmäni +oikein auki saada; mutta eipä noista uni tahdo nyt karistakaan, kun +Iska ei anna enää kahviakaan keittää", lohdutti sitä emäntänsä ja meni +pirtin vastapäätä olevaan aittaan. Heti hän sieltä palasi lypsinkiulu +kädessä ja kyykistyi lypsämään kirjoa. + +Nyt ei taaskaan vähään aikaan kuulunut muuta kuin maitosäteen sähinä +lypsinkiuluun. Ei sekään kovin kaukaa kestänyt. Nainen lakkasi työstään +huoahtaen: "ken kerjäläiselle menee, se kerjäläisenä elää, eikä nyt +enää saa edes kahvikuppia surullisen sydämensä lievitykseksi." + +Silloin tuli mies takaisin pihamaalle ja kyyneleet kiilsivät hänen +silmissään, mutta hän ei virkkanut mitään, eikä vaimokaan kotvilleen +suutansa avannut. Viimein hän kuitenkin kysäsi: + +"No mikäs näytti?" + +"Kaikki ihan jäässä, kaikki hukassa!" huusi mies hurjasti käsiänsä +väännellen, ikäänkuin olisi yhdellä kertaa tahtonut pudistaa pois +kaiken sisällisen tuskansa. Sitte hän äänetönnä istahti pirttinsä +portaille, veti taskusta esiin piippunsa ja sytytti sen, mutta se +sammui heti taaskin. Polvet koukussa, kyynäspää polvella ja kämmen +leukaa vasten hän jäsentänsäkään värähdyttämättä istui tuokioisen +siinä, ja väsyneeltä näytti se silmäys, jonka hän loi portaiden +vieressä kasvaneesen, nyt jo kokonansa kuihtuneesen kukkaan. + +Kaikki nuo tuskaloisen raskaat, öiset huurut olivat jo aikaa sitte +haihtuneet päivän kirkkaiden säteiden edestä ja mitä ihanin päivä oli +seurannut synkkää, turmiollista yötä. Niinkuin haihduttaakseen +synkkämielisen miehen apeata mielialaa surisivat lukemattomat paarmat, +hyönteiset ja itikat pihamaalla, ja tuhlaamalla valoi aurinko ilmaan +valoa ja lämpöä, kuni kirkkaimpana kesäpäivänä. Sitä huomaamatta +tuijotti mies yhä eteensä maahan ja elämänsä kohtalot kiertelivät hänen +mielessään. + +Hän muisti vielä ne toiveet, jotka rintansa täyttivät, kun hän +kymmenkunta vuotta takaperin olleena hallavuotena oli säästämillänsä +renkipalkoilla saanut Huuhkavaaran haltuunsa. Alussa oli kaikki käynyt +mieltä myöten. Metsä pakeni pakenemistaan taloa; joka vuosi kävi +navetta yhä ahtaammaksi, ja ihmiset puhelivat kunnioituksella +Huuhkavaaran Iskasta, joka söi selvää leipää ympäri vuoden, maksoi +määräpäivänä maaveronsa, eikä edes ulkonäöltäkään tuntenut pitäjään +hirmua, nimismiestä. + +Niin oli hän elänyt rauhallista elämää salollansa monta vuotta, kunnes +eräällä kirkkoretkellä oli sattunut näkemään pappilan piika-Leenan. Se +oli komea kuin herrasmamseli ja ihmiset tiesivät hänellä olevan +kosijoita "vaikka viisi joka sormelle", vaan Leena ei huolinut heistä +kenestäkään. Kilvoin kantelivat kyläteikarit lahjojansa Leenalle, vaan +kaikki oli turhaa, hän vain teki ihailijoistaan vallatonta pilkkaa. -- +Hänet päätti Iska voittaa omakseen, mutta ei vielä aikeistaan virkkanut +tytölle mitään. Viimein puhutteli hän Leenaa ja sai vastaukseksi, ettei +Leena voinut ruveta huuhkajien kumppaniksi, ennenkuin joutuisi Kyöpelin +vuorelle. Tuo vastaus suututti Iisakkia, joka hänen oikea nimensä oli, +vaikka se tavallisesti Iskaksi lyhennettiin; mutta hän päätti siitä +huolimatta saada Leenan omaksensa, maksoi mitä maksoi. + +Sillä kannalla oli Iskan ja Leenan väli, kun muutamana talvena kirkolle +tuli uusi kauppias, eräs entinen tukkiherra. Tuo tulokas sai Leenan +pian pauloihinsa ja niinkuin siivellä pyyhkäisten katosivat tytön +entiset ihailijat. Surun ja häpeän valtaamana tuli nyt Leena Iskan +luokse, joka piti velvollisuutenansa pelastaa tytön haaksirikosta, +sillä olihan hän kerran kosinut Leenaa, vaikka asiat olivatkin silloin +toisella kannalla. + +Kuitenkin teki Iska sen ehdon, ett'ei valmista lasta tuotaisi hänen +taloonsa ja kauppamies sitoutui sen mieheksi kasvattamaan. + +Iska luuli tehneensä hyvän työn pelastaessaan Leenan harhateiltä, ja +hyvin ymmärtäväinen ja osava emäntä Leenasta tulikin, mutta kuitenkin +tuli hänen kanssansa Huuhkavaaralle jotakin, joka ei oikein Iskaa +tyydyttänyt. Mitä se jotakin oli, sitä ei Iska kyennyt itsellensäkään +oikein selittämään, eikä hän sitä olisi joutanut tekemäänkään, sillä +aikaa oli hänellä nyt hyvin niukalta entiseen nähden. Milloin piti +hänen pitkät päivät istua vierasten kanssa, joita ensi vuotena tuli ja +lähti lakkaamatta; milloin taas täytyi isännän kyyditä emäntäänsä sinne +ja sinne, johon emännällä oli sangen tähdellistä asiaa. Vilkasta oli +elämä niinä aikoina Huuhkavaaralla ja kaikilla oli vaan alituinen +kiire, mutta ei siellä asioita saatu toimeen niinkään paljoa kuin +ennen. + +Mielessään ihmetteli Iska ensimmäisen avioliittovuotensa lopulla sitä, +miten paljo kuitenkin yksi ainoa ihminen voi vuodessa syödä, sillä +siemenaitta oli aivan tyhjä, kun olisi ruista pitänyt ruveta panemaan. +Tuo siunattu kauppias antoi kuitenkin siementä, antoi vielä emännälle +karttuunia ja kahvia, eikä kaikesta siitä hyvästä vaatinut mitään muuta +kuin kartotetun paperin, johon muun muassa oli kirjotettu sanat: "saa +herra Turhanen minua enempää kuulematta velkansa vakuudeksi kiinnittää +omistamani Huuhkavaaran perintötilan n:o 5" j.n.e. + +Sama hyvä ystävä oli sitte vuosittain säännöllisesti maksanut Iskan +verot ja pitäjään nimismieskin oli tullut Huuhkavaaralla hyvin tutuksi, +sillä hän piti kirjaa Iskan taloudesta, tuloista ja menoista, eikä +siinä viime aikoina enää paljoa työtä ollutkaan, sillä navetta oli +käynyt kymmenen kertaa väljemmäksi kuin ennen ja sitä mukaan olivat +muutkin suojat suurenneet. Kaikkia noita mietti Iska tuossa portailla +istuessaan ja eteensä tuijottaessaan, mutta ei pienintäkään mielen +liikutusta ilmestynyt enää hänen kasvoillaan. + +Yht'äkkiä kuului pirtistä heikko, vaikeroiva lapsen ääni. Iska heräsi +mietteistään ja tuskan väre vavahti hänen kasvoillansa. + +Isäntä kohotti päätänsä ja keksittyä vaimonsa, joka kaivon vieressä +astioita pesi, sanoi hän tyynesti: "Leena, pikku-Matti on äänessä." +Leena heitti työnsä ja pistäysi pirttiin. + +Iskan silmät olivat kääntyneet Riihiniemeen päin, jolta suunnalta näkyi +tavattoman iso ruishalme. Tuo halme oli ollut Huuhkavaaralaisten +viimeinen toivo. Isäntä oli sen tulosta toivonut voivansa maksaa kaikki +velkansa, "ja sitte", päätti hän ajatuksissaan, "sitte ruvetaan meillä +taas elämään yhtä tarkasti kuin ennen naimistanikin, eikä minulla +silloin enää ole asiaa kauppamiehen puotiin, sillä sinne se +Huuhkavaaran irtain on sulanut." -- Emäntä taas toivoi avaran +ruishuuhdan tuloilla saatavan varsinkin puolet kauppamiehen tavaroista +Huuhkavaaraan siirretyiksi, sillä olihan sanomaton häpeä, kun hänellä, +perintötalon emännällä, ei ollut yhtään silkkihuiviakaan, vaikka +jokaisen loisakankin päässä nyt jo semmoinen kahisi; ja vieläkin +suurempi häpeä oli se, ettei Iska enää sanonut heidän kannattavan +aamusellakaan kahvia juoda, vaikka sitä joka torpassa keittää +turuutettiin pari kolme kertaa päivässä. + +"Elon aika on edesmennyt, suvi on loppunut, eikä meille ole apua +tullut," lausui Iska raamatun sanoilla, joita hän osasi hyvän joukon +ulkoa, kun ennen yksinänsä ollessaan oli tuota kirjain kirjaa joutanut +lueksimaan. Sitten hän nousi ylös ja meni pirttiin hänkin. Vähän ajan +perästä toi äiti sieltä ulos pikku-Matin ihailemaan päivän kauneutta. +Poika oli jokseenkin kaunis, vaikka kivuloisen näköinen, +pellavatukkainen lapsi, arviolta noin kolmen vuoden ikäinen. + +Iska seurasi poikaansa, jota hän surkuttelevasti silmäili hetkisen, ja +istui hänen viereensä leikkimään. + +"Parasta olisi, jos tuoni korjaisi pois pikku-Matin tämän elämän +kärsimyksistä ja vaivoista", tuumaili Leena, "sillä mitä on ihmiselämä +muuta kuin kurjuutta?" + +Iska ei vastannut vaimonsa toiveesen mitään, vaan selvästi näkyi, ettei +hän siihen olisi tahtonut myöntyä. Hänkin tunnusti kyllä todeksi että +ihmiselämä on nopeasti katoava kevät, joka sydämessä herättää iloisia +toiveita, mutta ennen niiden toteutumista hävittävät usein elämän +hallat kaikki kauniimmatkin toiveet ja elämän kolkko talvi on käsissä. +Viimein lausui hän: "kyllähän elämä katoo kuin varjo, eikä pysy, mutta +joutaisi tuo pikku-Matti kuitenkin elää ja minä koettaisin saada +hänestä miehen, joka palkitseisi kaikki kärsimiseni". + +Sen sanottuaan nousi Iska ylös lapsensa vierestä, käski Leenan +pistämään konttiin pikkuisen evästä, sillä hän aikoi mennä kirkolle +kauppamiehen puheille ja toivoi sen suostuvan ottamaan tuomionsa pois +ryöstöstä, ettei heidän "kirjoansa" kuitenkaan lauantaina myytäisi, +sillä millä se sitte pikku-Matti toimeen tulee, jos ei enää maitoakaan +saa? + +Pian oli eväs varustettu ja mies matkalla. Lähtiessään varoitti Iska +vielä vaimoansa: "älä huomen-aamuna laske 'kirjoa' laitumelle, +ennenkuin minä tulen takaisin, sillä jos ei muu auta, niin pitää se +ylihuomeneksi toimittaa vasaran alle, vaan voinhan sen itse sinne +viedä, niin säästyy edes hakupalkka". Niin sanoen lähti mies matkaan +jättäen vaimonsa taloutta katsomaan. + +Kaikenlaisissa kotiaskareissa kului Leenalta päivä, eikä hän paljo +joutanut miettimään tilansa kurjuutta. Seuraavana aamuna hän taas +säikähdytti pihamaalle ilmestymisellään varikset lentoon ja ne nähtyään +mutisi: "huono enne tälle päivälle, vaan eihän noita toki ole niin +monta kuin eilen." Kirjo lypsettiin vähän myöhemmin kuin edellisenä +aamuna, sillä nyt ei ollut Iska kotona, ja kahvipannu porisi iloisesti +liedellä. -- Sitä kokittaessaan muisteli Leenakin entisiä nuoruuden +aikojansa. Tulisista hiilistä näytti hänelle irvistelevän milloin +minkin entisen ihailijansa kasvot. Tuossa hymyili pilkallisesti +pappilan Heikku-maisterin naama, jota hän, tavattomaan kauneuteensa +luottaen, oli uskaltanut omakseen toivoa. Siltavoutirähjäkin viitsi +siinä kummitteleutua paljaine päineen ja känsäkasvoineen. Harmissansa +kohensi Leena valkeaa, että nuo kiusalliset ihmiskasvot katoaisivat. +Siltavouti kyllä poistui, mutta sijaan ilmaantui tuo rikas ja +kunnioitettu lautamies Pöyhönen. Leena ei voinut olla vertailematta +asemaansa Pöyhösen emännän asemaan ja huomasi erotuksen olevan sangen +suuren. Pöyhösen emännälle oli kaikkien nautintojen ovi avoinna, hän +oli tervetullut vieras joka paikkaan ja ihmiset kirkkomäelläkin +kunnioituksella kohottivat hänelle lakkiaan ja väistyivät pois hänen +tieltään. Leenasta taas ei kukaan enää välittänyt mitään. Hänen +kauneuttansa ei enää ihaillut kukaan, ei kukaan keikaillut +saavuttaakseen hänen suosiotansa; päinvastoin hänen oma miehensäkin +kohteli häntä tylysti, soimasi laiskaksi ja tuhlariksi, "ikäänkuin +tässä nälkähovissa olisi jotain tuhlattavaa", lausui nainen ääneensä. + +Se oli selvää, että Leena oli tehnyt hullun työn tarjoutuessaan Iskalle +emännäksi, mutta tuo maailman pilkka oli silloin tuntunut niin +katkeralta. Mitä kuitenkaan oli se verraten siihen kurjuuteen, johon +Iska oli hänet saattanut? Kaikki eläminen oli nyt hukassa ja vanhat +päivänsä saa Leena kentiesi viettää ruotilaisena jonkun tuvan nurkassa. +Hän ruotimummona -- hän, joka oli ollut koko Karjalan kaunein kukka, +jota oli peninkulmien päästä riennetty katsomaan kuni mitä muuta +ihmettä ikään ja jommoista kaunotarta ei kaupungissakaan kuulunut +olevan yhtään; hän ruotimummona -- oi se oli perin surkeaa! Kummako +siis, jos pari pikkuista kyynelpisaraa tunkeutuikin esiin Leenan +vieläkin kauniista silmistä. Ne kiilsivät silmänräpäyksen noilla +kuumuudesta hehkuvilla poskilla ja vierähtivät sitte somasti valoa +taittaen tulisille hiilille, joissa yhä kuvautui muutamien entisten +kosijoiden ilkkuvia kasvoja, ja kahvipannukin porisi ilkkuvasti, +ikäänkuin ivaten emäntänsä kyyneliä. + +Viimeinkin oli lohdutusjuoma valmis ja sen nautittuaan jouti emäntä +kirjoansa vaalimaan. + +"Tuonko verran", sanoi Leena lypsyltä noustessaan raintaansa +silmäillen, "mutta eihän se ihme olekaan, kun sillä on turpa valkea ja +sääret pitkät kuin haasiariu'ut." Hän pisti maidon semmoisenaan +siivilöimättä aittaan ja vaipui taas haaveiluunsa. -- Pelko ja halu +kuvautuivat hänen kasvoillansa. Ne näyttivät keskenänsä taistelevan +siitä, kumpi Leenan saisi käskyläisekseen. Taistelun aikana vaalenivat +naisen kasvot vaalenemistaan, hänen rintansa kohoeli nopeasti ja hän +näytti vieläkin sangen viehättävältä, kun tuo tavallinen tylsyys oli +hetkeksi hänen kasvoiltaan poistunut; viehättävältä hän näytti, vaikka +nuoruuden ihanuus jo olikin aikoja sitte haihtunut. + +Hartaasti näkyi Leenan mieli palavan tekemään jotakin, mutta toinen +voima sydämessä vastusti sitä kovasti. Kotveroisen kuluttua syntyi +viimeinkin päätös ja nainen kääntyi aittaan päin ryhtyen maidon +puhdistamiseen. Tuskin oli hän kuitenkaan saanut siivilän käteensä, +kuin jo heitti sen pois ja astui ulos aitasta. + +"En kuitenkaan uskalla sitä enää metsään laskea", mutisi hän +puoliääneen astuessaan pihan poikki sinne päin, minne koira jo oli +kadonnut. "Iska taas suuttuisi siitä vain silmittömäksi kotiin +tultuansa, kun se on aina semmoinen sen rehellisyytensä kanssa, jotta +kyllä se siitä sielunsa autuuden möisi, jos niiksi tulisi, eikähän se +kauppamies mahda tuomiotansa poisottamaan ruveta, kun hänellä on oikeus +meitä ryöstättää. -- On sekin oikeutta; lupaa ensin odottaa uutiseen +asti ja sitte jo Johanneksen kaulanleikkauksena kannetaan musta laukku +taloon." + +Jonkun ajan kuluttua ilmestyi Leena uudestaan pihalle taluttaen +sarvesta kirjoa, joka ei enää tahtonut oikein mielellään takaisin +palata. + +"Mitä siinä kantustelet vastaan", tiuskasi Leena äkäsesti lehmälle ja +sai sen vihdoinkin puoliväkisin navettaan teljetyksi. + +Puolenpäivän rinnassa alkoi Leena yhä tuontuostakin silmäillä mäen +rinteellä polvittelevalle kivikkotielle. Viimeinkin kuului sieltä +askeleiden kapsetta. Katkera hymy väikähti Leenan huulille ne +kuultuansa ja hän kiiruusti piiloitti kahvipannun eteisen nurkkaan. +Sitte kiiruhti hän kaivolle ja oli askartelevinaan siinä likaisten +vaatteiden kanssa. + +Askeleet lähenivät lähenemistään ja viimein ilmestyi aitan ja +pirtinvälisestä solasta kartanolle Iska. Häntä seurasi noin +seitsen- tai kahdeksan-vuotinen poika kintereillä. + +Leena ei ollut miestänsä huomaavinansakaan, painautui vaan työhönsä, +mutta kun Iskakaan ei alottanut puhetta, silmäsi hän salavihkaa ylös. +Silloin vasta hän huomasi miehensä kanssa saapuneen pojan ja +hämmästyneenä kysäsi: "onko kauppamies kuollut vai mitä varten sinä +Santerin tänne toit?" + +"Eikä ole kuollut, vaan hän ei enää tänä huonona aikana sanonut +jaksavansa poikaa elättää", tuumaili Iska hiljaisesti. + +"Ja sinä vaan niinikään otit pojan tänne kanssamme kurjuutta +kärsimään?" tiedusti Leena nyreissään. + +"Enpä niinkään niinikään", vastasi Iska, "vaan sillä keinoin sain +pikku-Matille säästetyksi maitotilkan; Turhanen näet lupasi ottaa +tuomion pois nimismieheltä ja hävittää sen." + +"Olisit edes ottanut sen kiinnitystuomion pois", sanoi Leena hiukan +lohdutettuna ja lisäsi: "en minä kuitenkaan ymmärrä, miksi hän luopui +Santerista, vaikka hän minulle lupasi siitä kouluuttaa herran." + +"Hän menee naimiseen, eikähän Santeri voi asua saman katon alla nuoren +rouvan kanssa", lausui Iska, ja tuo pilkallinen poimu hänen suunsa +ympärillä syveni nähtävästi. + +"Vai naimiseen", hymähti Leena ja kyynelsilmin arveli: "siis on +viimeinenkin toivoni hukassa, minä kun luulin Santerin saavan periä +hänet." + +Hiukan aikaa kesti Leenan vetistelemistä, sitte hän kiivaasti puhkesi +lausumaan: "sinä olit aika pöllö, kun otit Santerin pois." + +"Ka enpä arvellut muitakaan meitä läheisemmiksi pitämään huolta +pojastasi, joka muutoin olisi mieroon joutunut." + +Leena punastui hiukan tuosta oikeutetusta muistutuksesta ja rupesi +ääneti silittelemään Santerin sotkeutuneita suortuvia. + +"Mitenkäs pikku-Matti on ollut?" kysäsi Iska. + +"Eihän tuo ole kovin paljon vaikeroinut", vastasi Leena ja siihen +loppui keskustelu sillä kertaa. + +Tuskin olivat Huuhkavaaralaiset seuraavana aamuna saaneet silmänsä +auki, kuin Santeri iloisesti huusi: "komsarjus tulee, komsarjus tulee, +minä kuulen hänen rintansa röhinän." Iska ja Leena tuijottivat +hämmästyneinä tuokion toisiinsa, mutta hekin kuulivat jo siltavoudin +rinnan röhinän ja heti aukasi vieras ovenkin. + +"Terve taloon", lausui tulija ja käskemättä istahti rahille. + +"Terve tervehdyttäjälle", vastasi Iska ja kyseli kuulumisia. + +"Eipä kuulu erityisiä, takaa vaan tuulee ja edestä helmoja heiluttaa", +vastasi siltavouti nauraa hohottaen sukkeluudelleen. Sitte käski vieras +emännän kiireemmän kautta lypsämään lehmänsä, sillä hän oli tullut sitä +myytäväksi hakemaan. + +"Mutta Turhanen lupasi peräyttää ryöstön", selitti Iska. + +"Se ei meitä liikuta, laki tekee vain lain töitä", sanoi siltavouti +mahtavasti, "me, nimismies ja minä, myymme kaikki, mitä vain +kirjoihimme saamme, enkä minä luule kauppamiehen rupeavan ryöstöä +peräyttämään, koska jo kuuluu etsivän maatasikin myytäväksi, niin hän +itse nimismiehelle eilen illalla kertoi." + +Synkkänä kuunteli Iska siltavoudin puhetta ja hänen silmänsä säihkyivät +vimmatusti. Nyrkitkin puristuivat kuin suonen vedossa ja Iska ähkäili +tuskissaan kuin täysinäinen pale. + +"On se vähän synti, kun nuo hyvät tukkimetsäsi nyt menevät neljästä +sadasta vieraasen käteen, vaan minkäs sille voi, pitäisi pitää suu +säkkiä myöten, mutta sitä ei sinun eukkosi osaa", lorueli vanhus +mielissään, tupruttaen savupilviä pahalle haisevasta sikarinpätkästä. + +Kun isäntä ei näyttänyt hänen puhettansa täysin tajunneen, jatkoi +siltavouti: "neljästä sadasta ne Huuhkavaaran salot nyt menevät, vaikka +kyllä Möhköläinen niistä olisi parikymmentä tuhatta antanut ja se olisi +ollut käteistä kovaa rahaa --" + +"Kuulkaas komsarjus", keskeytti Iska siltavoutia, jota näytti suuresti +viehättävän talonväen kiusaaminen, -- "kuulkaas komsarjus, millä +keinoin sitä kruunulta saapi lainoja?" + +"Ei niitä tätä nykyä saa millään keinoin", alotti siltavouti taas +selityksensä hyvin viisaan näköisenä -- "ei niitä nyt saa millään +keinoin, sillä kruunu on itsekin ahtaalla. Se näet on näinä viime +aikoina antanut niin paljon talonpojille velkaa, että makasiinit ovat +tyhjät, ja mikä pahempi, kruunua itseään kuulutaan uhattavan +konkurssiin tahi kiristupaan laittaa, vaikka siitä ei pitäisi juuri +puhua näin huonommalle kansalle. Kruunu on näet tehnyt hirveästi +velkoja ostaessaan Luostan linnoja, Jouhkolan hovia ja sen seitsemiä, +ja nyt kuuluvat viipurilaiset sahapatruunat rupeavan vielä muun hyvän +lisäksi perimään omiansa takaisin, eikä talonpojat näin huonona aikana +jaksa mitään maksaa. Sentähden oli kruunu kirjoittanutkin tässä +toisella viikolla nimismiehelle, jotta eikö ne ilomantsilaiset jo +alkaisi jaksaa maksujaan maksaa, mutta nimismies oli vielä rukoillut +armoa muutamaksi vuodeksi, kun nyt on niin huono aika, eikä uutisesta +ole vielä paljo haanaakaan. -- Hyvä mies se tuo nimismies on, vaikka +kiivas mies kuin tuli tappuroissa, ja hyvä mies se kruunukin on, vaikka +asiat ovat ahtaalla, vaan hyvä sydänhän sen on pulaan saattanutkin +ukkoparan." + +Iska ei ymmärtänyt puoltakaan siltavoudin sekavasta puheesta, mutta sen +hän toki tajusi, ettei nyt kruunun apuun ollut enää luottamista, sillä +todellakin oli luonnollista, että makasiinit olivat käyneet tyhjiksi, +kun kaikki ihmiset olivat niihin velassa. -- Hän koetti keksiä keinoja +millä elinainetta saisi ja pelastaisi maansa tuon petollisen Turhasen +käsistä, mutta turhaan. Vielä siltavoudin lähdettyäkin hän mietti niitä +ja Leena itkeä nyyhkytti kolpitsalla uunin kupeella. + +"Menepäs vielä kerran kauppamiehen puheille", katkaisi vaimo viimein +äänettömyyden, "ja rukoile häneltä lasten tähden armoa." + +"Ennen kuolen nälkään kuin sen lurjuksen luokse enää lähden", vastasi +Iska ja sekä inho että viha vääristi hänen kasvojansa. Kotveroisen +kuluttua hän nousi ylös lausuen: "Turhasella on laki puolellaan, mutta +vääryyttä hän sen nojassa tekee sittekin, mutta tehköön vaan; minun +sukuuni ei sittekään saa konnaa ilmestyä; minä luovun kostostani." + +Iltapäivällä nähtiin Iskan astuvan pois kotoansa kontti hartioilla. Hän +lähti etsimään mistä saisi työtä ja lupasi vakinaisen työpaikan +saatuansa tulla noutamaan perhettänsäkin sinne. Leenan oli siksi +koeteltava tulla toimeen miten parhaiten taisi. + +Surullisesti silmäili kotoansa lähtevä isäntä seutuja, jotka hän +kerran oli toivonut voivansa hyvin viljeltyinä jättää silmäteränsä, +pikku-Matin, haltuun. Tuolla vaaran alla seisahti hän vielä kerran, +ikäänkuin epäillen, jatkaisiko matkaansa vai kääntyisikö takaisin. +Sisällisen tuskan valtaamana heittihe onneton Iska maahan, ja karkea +hiekka imi ahneesti hänen kyyneliänsä. Tuokion kuluttua hän nousi ylös +ja ripein askelin riensi poispäin, ikäänkuin paeten jotakin hirveää +kummitusta, joka häntä tuntui ajavan takaa. Hän luulikin tuolla täällä +puiden välissä näkevänsä vilahduksen jostain kalpeasta haamusta, joka +laihalla kädellänsä viittaili hänelle. + +"Pois!" kiljasi väkevä mies kauhua herättävällä äänellä, "pois! en +tahdo tulla varkaaksi, en koskaan!" ja samosi yhä kiireemmin eteenpäin. + +Päivistä tuli viikkoja, viikoista kuukausia, eikä Iska vieläkään ollut +onnistunut saamaan pysyväistä työtä, vaikka hän oli kuljeksinut kaikki +lähi pitäjäät ympäri. Viimein saapui mies Siikakosken sahalle, jossa +hänelle luvattiin sahamiehen paikka. Hyvillänsä siitä kääntyi hän +palausmatkalle tuomaan vaimoansa ja lapsia sinne. Tuon tuostakin tuli +tiellä vastaan kurjannäköisiä ihmishaamuja, jotka kaikki tiedustelivat +Iskalta työpaikkoja ja pyysivätpä muutamat häneltä palasta leipääkin. +Kipeästi koski miesparan sydämeen, kun hän näki noiden pienten +viatonten lasten kalpeita kasvoja ja kuuli heidän leipää itkeviä +ääniään. Hän ajatteli omaa poikaansa ja koetti kaikin voimin kiiruhtaa +kulkuansa, että omiensa hätä sitä pikemmin loppuisi ja hän itsekin +saisi varman tiedon heidän epäilyttävästä tilastansa. + +Joulun aatto-iltana saapui Iska palausmatkallansa Ylämyllyn +vierastaloon, vaan ei pysähtynyt siihen yöksi, vaikka ulkona näytti +raju tuisku olevan tulossa ja väsymys jo häntä alkoi haitata. Läpi +tuiskun kiirehti hän yhä eteenpäin tuntematta pakkasen kovuutta, sillä +häntä lämmitti omiensa tapaamisen toivo. Niin joutui mies viimein +puolen yön aikana Höytiäisen kanavan lähelle. + +Siinä loppuivat jo Iskan voimat ja hän vaipui pitkällensä lumeen +maantien viereen, sillä säästääkseen leipää kotiin viemisiksi, ei hän +ollut sitä moneen päivään ravinnoksi asti syönyt, eikä tänään vielä +hiukkaakaan maistanut. + +Yhä tiheämpinä höytäleinä leijuili taivaasta alas vitivalkoista lunta, +vaan pakkasen ankaruus ei siltä lieventynyt. Oikein hyvältä tuntui +Iskasta, kun nuo lumihöytäleet putosivat hänen kuumalle otsallensa. +Hiljoikseen hiipi suloinen rauhan tunne hänen sydämeensä ja levisi +sieltä kaikkiin jäseniin. Kaikki näytti niin rauhaisalta ja +mielihyvällä näki mies kaikkialla vaan noita ikäänkuin leikkiviä ja +puhtaita lumihöytyviä. Hän ei enää voinut ajatella mitään, vaan oli +kokonansa antautunut tuon suloisesti uuvuttavan tunteen valtaan, joka +ehkä ennusti ijäistä rauhaa. + +Silloin kuului tuolta alempaa selvää ihmisääntä. Iska heristi korviaan. +Todella -- siellä ruikutti pieni lapsi. Nyt kuului se selvään sanovan: +"äiti anna nyt sitä leipää". Sitte ei kuulunut taaskaan mitään. + +Tulinen tuska tuntui nyt Iskan sydämessä ja silmänräpäyksessä levisi +tuo kivun tunne ympäri koko ruumiin. Hän muisti lapsensa, hypähti ylös, +eikä enää tuntenut mitään väsymystä. Oliko hän nukkunut; sitä hän ei +tiennyt, vaan kentiesi oli hän kuitenkin torkahtanut ja nähnyt unen, +joka hänen pelasti kuoliaaksi paleltumasta. + +Kiiruusti koppasi Iska vierestään konttinsa ja alkoi laskeutua alas +tuota jyrkkää ahdetta, joka on Höytiäisen kanavan toisena sivuna. Iska +ei muiden matkustajain tavoin joutanut ihmettelemään sitä suurenmoista +rotkoa, jonka valloilleen päässeet vedet ovat raivoissaan repineet +Höytiäisen ja Pyhäselän väliin ja jonka pohjassa vieläkin tuon +muinoisen Karjalan kaunistuksen, Höytiäisen, vettä parin kyynärän +syvyydeltä virtailee -- Iska ei muistanutkaan koko kanavaa, hän muisti +vaan kivuloista pikku Mattiansa ja kiiruhti eteenpäin. + +Päästyänsä sillalle, huomasi kulkija erään patsaan juuressa jotakin +tummaa. Hän lähestyi sitä ja näki kauhukseen siihen kyyristyneen kolme +ihmisolentoa, jotka nähtävästi oli vallannut samanlainen uupumus kuin +häntäkin tuolla ylempänä oli kohdannut. Ensiksi aikoi mies astua tuon +ihmisryhmän ohitse, mutta parempi tunne pääsi voitolle, sillä eihän +hänen poikansa paljo kauempaa tarvitseisi kurjuutta kärsiä, jos hän +noille onnettomille huomauttaisikin heitä uhkaavan vaaran. + +Iska siis tarttui lähimmäiseen olentoon ja pudisteli häntä lausuen: +"herätkää onnettomat, muutoin palellutte tähän." Tuo olento liikahtikin +ja kysyi oudolla äänellä: "mitä nyt?" + +"Herätkää ja koetetaan pyrkiä johonkin taloon, muutoin on tämä yö +viimeinen meille jokaiselle", lausui Iska. + +Sillä välin heräsivät toisetkin ja isompi pojista tiedusteli: "mikä se +niin kohisee?" + +"Se on kanavakoski", selitti Iska, "mutta ketäs te raukat olette ja +mistä?" + +"Iska Halosen joukkoa ollaan ja Ilomantsista tullaan", vastasi vaimo, +"vaan kukas sinä olet, kun äänesi tuntuu niin tutulta?" + +"Hyvä Jumala! etkö sinä tunne minua, Leena?" sanoi mies, "Iskahan minä +olen." + +"No onko sinulla leipää?" kysyi Leena taas, vähäsen ensi +hämmästyksestään toinnuttua. + +"On", ja Iska aukasi konttinsa leikaten jokaiselle aimo viipaleen +Siikakoskelta saamistansa leivistä ja nyt hän söi itsekin. + +Siinä aterioitaessa kertoi Iska matkoistansa ja työpaikan saamisestaan, +mutta toiset eivät joutaneet paljo hänen sanojansa kuulemaan, kun niin +ahkerasti puuhasivat leivän kimpussa. + +Viimein sanoi Leena: "ei sitä uskoisi miten hyvältä se maistaa, kun ei +puoleen kolmatta vuorokauteen ole pienintäkään einettä saanut +suuhunsa." + +"Ettekö te puoleen kolmatta vuorokauteen ole mitään syöneet, ettekö ole +sitte sunnuntain saaneet yhtään einettä?" + +"Kyllähän ne pojat tänäpäivänä jo söivät pikku-Matin varastaman +vehnäkakun, vaan minä en hennonut heiltä sitä ottaa", vastasi Leena. + +"Pikku-Matin varastamanko sinä sanot!" ärjäsi Iska, "ethän toki liene +opettanut poikia varastamaan?" + +"En juuri ole opettanut, vaan itsellään niillä toki on siksi älyä +ollut", vastasi Leena. "Alussa kieltelin minä heitä siitä vähäisen, kun +muistin sinun kauhusi sitä vastaan, vaan sitte keyrin en ole enää +kiellellytkään." + +"Ja miksikä et?" tiuskasi Iska vapisten joko vihasta tai vilusta. + +"Silloin näet koetti pikku-Matti syödä heiniä, vaan ei se näkynyt +käyvän", tuumaili Leena totisesti, "ja hän vain niistä tuli yhä +kipeämmäksi, niin arvelin, joutaa syödä mitä sattuu saamaan." + +"Ja sitte olette eläneet varastelemalla", sanoi Iska kamalalla äänellä. + +"Enimmäkseenpä varastelemalla", vastasi Leena tyynesti, "milläs sitä +muutoin näin huonona aikana tulisi toimeen?" + +"Huonona aikana, huonona aikana -- huonona aikana todellakin", huusi +Iska hirmuisesti, ojensi kätensä taivasta kohti ja lisäsi: "huonona +aikana! Herra armahtakoon!" + +Samassa tempasi hän pikku-Matin syliinsä, puristi sitä kerran rintaansa +vasten, kohotti korkealle yli lumisen käsipuun ja sanomattomalla +vimmalla paiskasi hänet alas kohisevaan syvyyteen. -- Pikku-Matti ei +ollut päästänyt pienintäkään ääntä eikä osoittanut mitään elon merkkiä +sittekuin oli leipää saanut käteensä, eikä edes syvyydestäkään kuulunut +minkäänlaista valitusta. Kerran kohahtivat vaan virran pyörteiset +laineet hiukkasen kovemmin tavallista, mutta se kohahdus ei selittänyt +olivatko ne syliinsä sulkeneet elävän lapsen, vaiko hengettömän +ruumiin. + +"Mitä teit sinä onneton?" kiljahti Leena sydäntä särkevällä äänellä ja +vaipui lumelle, kuni kuollut ikään. + +"Oikeutta", vastasi Iska kolkosti, tempasi konttinsa ja alkoi astua +Joensuun kaupunkiin päin. + +Ensimmäisenä seuraavana arkipäivänä kahlehdittiin eräässä kaupungin +pajassa lapsensa murhannut isä, jolta ei mitään sen enempiä tietoja +saatu, miksi hän tuon hirmuisen rikoksen oli tehnyt. Joukko joutilaita +poikanulikoita ja muutamia aikaihmisiäkin riensi katsomaan tuota +hirviötä, joka antoi menetellä kanssansa miten vain muut tahtoivat, +eikä ensinkään pahantekijältä näyttänyt. -- Ryysyinen vaimo istui pajan +kynnyksellä ja helppoläntä poika seisoi alasimen vieressä, kun +murhamiestä raudoitettiin. Ne molemmat itkivät katkerasti, muut kaikki +olivat hiljaa. + +Kun raudat olivat saadut lujasti kiinni, kuiskasi vanki tuolle +itkevälle ryysyiselle vaimolle ulos mennessänsä korvaan: "Jumala +antakoon sinulle anteeksi, äläkä Santerista kasvata rosvoa." -- Vanki +asetettiin sitten rekeen ja kolmen aseellisen miehen vartioimana +lähdettiin Iskaa viemään pois. + +Keväällä sitte, kun lumipeite taas poistui kummuilta ja kukkuloilta, +kun järvien laineet taas vapaina loiskivat rantoja vasten, joille +päivän lämpö joka hetki loihti esiin uusia ihania kukkia, silloin +nähtiin usein Kuopion vankilan eräässä akkunassa rautaristikkojen +takana Iskan kalman kelmeät kasvot. Joka aamu auringon noustessa +näkyivät ne aina siinä monta pitkää kuukautta peräksyttäin. + +Eräänä sateisena aamuna ei niitä kuitenkaan ollut nähtävinä. Kersantti +L----n ihmetteli hetkisen, mikä n:o seitsemällekolmatta oli tullut, +sitte otti hän avaimen ja meni koppiin. Siinä akkunan edessä lattialla, +kasvot taivasta kohti käännettyinä oli Iska polvillaan. Hän rukoili +nähtävästi, eikä kersantti tahtonut hänen hartauttansa häiritä. Samassa +asemassa tavattiin vanki vielä päivemmälläkin ja silloin selvisi, että +Iska oli huonosta ajasta päässyt pois ijäisyyteen, parempaanko, vai +pahempaan? Niin, kunpa sen tietäisi. + + + + + +MUISTELMA SAVOSTA. + + +Parin hetken matkan päässä Savon pääkaupungista Kuopiosta on pitkähkö, +kivikko niemi, jonka rantoja Kallaveden rauhattomat laineet lakkaamatta +huuhtelevat. Noin puoli vuosisataa sitten kasvoi niemellä sekametsää, +kumminkin enimmäkseen lehtipuita ja tuuheita katajapensaita. Siellä +täällä metsän keskellä oli joku kumpurainen aho ja toisia aikoinaan +ahoksi tulevia kaskia yhä vuosi vuodelta lisääntyi. Niemelän ukko, +Paavo Heikkinen, ei näette varsinaisesta pellonviljelyksestä paljoa +huolinut, vaan siihen sijaan oli ankara solkikoivujen vihaaja, joita +hän väsymättömällä innolla kaateli kaskiksi, poltti sitte ne halmeiksi +ja talvikaudet muorineen ja pienine tyttärineen syödä mutusteli +huuhtarukiita. Ahoilla oli hyvää laidunta Niemelän kolmelle mukkopäälle +lehmälle ja häränjurikalle, eikä kesäsydämen aikaan talon kirjavalla, +melkein lehmän näköisellä ruunallakaan ollut ruoan puutetta. Talvella +sitä vastaan laihtui se aina, ei niin paljon ajon pakosta kuin nälästä. +Se ei näet ottanut tottuakseen Naattisalon jussinparta-heiniin ja muita +heiniä ei emäntä sille sallinut annettavan. Lampaat olivat ainoat, +jotka lihoivat ja olivat iloiset tuosta ruunan ruoan suhteen +ranttuilemisesta, sillä ne saivat osakseen kaikki sen jättämät suuteet. + +Ei kuitenkaan voi sanoa Niemelän perheen eikä elukoidenkaan koskaan +varsinaista nälkää nähneen, sillä talon isäntä oli "toimen ukko" ja +ahkera kasken raataja; emäntä taas ymmärsi niin parhaiksi sekoittaa +petäjänkuorta taikinaan, ettei siinä pihkan eikä imelän makua paljo +tuntunutkaan, ja jos pikku Miina toisinaan vähän leivän katkeruutta +valittikin, osasi äiti aina höystää Jumalan viljaa lehmän annilla ja +kauniilla sanoilla, niin jotta Miina mielelläänkin kannikkaansa +pureksi. Hyvääpä se hänelle näkyi tekevänkin, koska hän oli puna- ja +pulleaposkinen tytön tynkä, joka päivä päivältä kasvoi ja vahvistui +sekä ruumiin että sielun voimissa; ja vallattomuudessa hän varsinkin +oikein jättiläis-askeleilla edistyi. + +Hiljakseen kuluivat päivät Niemelässä. Monta monta vuotta meni eikä +mitään erinomaisempaa tapahtunut -- useinkos sitä ihmis-iässä +erinomaista tapahtuukaan. Miina kävi rippikoulua ja pääsi, kuin +pääsikin, toisella kertaa ehtoolliselle, vaikka kirkkoherra ensi +kerralla sisäluvun huonouden tähden oli hänet lähettänyt lukkarin +luetettavaksi. Se pisteli Miinan vähäsen vihaksi, vaan mikäs auttoi, +esivaltaa piti totella. Toiset tytöt pilkkailivat myöskin Miina parkaa +hänen taitamattomuutensa tähden, vaikka eihän se ollut Miinan syy. +Hänen äitinsä ei osannut muuta kuin ulkolukua, kuinkas hän sisäluvussa +olisi voinut tyttärensä opettajana olla. Toisena vuonna hämmästytti +Miina sekä pippiä että pappia sisälukunsa selvyydellä, mutta hän olikin +välillä käynyt lukkarin koulua ja saanut alkeet siellä. Teräväpäisenä +tyttönä oli hän muutoinkin vuotensa oikein käyttänyt ja oppinut niin +paljon uutta, että jollei Ville Pitkästä olisi ollut, olisi juuri Miina +Heikkinen ollut etevin kaikista rippikoululapsista, niin hyvin tytöistä +kuin pojistakin. Ne kaksi olivat nyt etevimmät, sen myönsi itse +kirkkoherrakin, koskapa hän muistoksi rippikoulusta antoi heille +kumpaisellekin kirjan, jonkamoista kunnianosoitusta ei niillä tienoin +tiedetty ennen kellekään tulleen osaksi. Kirkkoherran viisaan päätöksen +mukaan annettiin Miinalle "Viinamyrkystä, surullinen tarina" ja +Villelle "Kultala". + +Miinan maine levisi leviämistään ympäri lähiseudun, ja kun hän ei +tahtonut että häntä ylistettäisiin paremmaksi kuin hän olikaan, oli +hänellä täysi työ toimittaessaan niin ettei maineensa hänestä liikoja +laskisi. Suolamiesten kanssa levisi Niemelän Miinasta sanoma yhä +kauemmaksi ja kauemmaksi. Muutamien vuosien perästä oli se jo ehtinyt +hyvinkin etäälle. "Viinamyrkkyä" siis Miina sai kiittää että hänelle +alkoi tuiskuta kosijoita kuni rakeita rankkasateella. Huhu oli sanonut +Miinan + + "silmiltänsä sirkeäksi, + korviltansa korkeaksi, + rikkahaksi, rakkahaksi, + kasvoiltansa kaunihiksi, + poskilta punoittavaksi;" + +ja kummako siis oli että + + "jo juontajat tulivat, + neion airuet ajoivat, + yli kuuen kirkkokunnan, + yli kappelin kaheksan. + Hämehestä sulhot saapui, + toiset kaahloi Karjalasta, + samosi Savon kylistä, + vieri Viipurin rajoilta." + +Miinan vanhemmat, jos kukaan, olivat tuosta sulhastulvasta mielissään +ja kehottivat tyttöänsä ottamaan milloin tään, milloin tuon kihlat +vastaan, mutta Miina ei suostunut sulhasihin, mieltynyt miehiin +hyvihin. Vähitellen alkoi sulhastenkin käynnit harveta harvenemistaan +ja Niemelän elämä käydä entistä hiljaista latuansa. Miinankin maine +vanheni ja nuoremmat ruusut alkoivat vetää ihailijoita puoleensa. +Nähtävästi oli Miina päättänyt jäädä vanhaksi piiaksi. + +Muutamana talvisena aamuna paukkui pakkanen kovasti Niemelän pirtin +nurkissa ja ukko Paavo huomasi tarpeelliseksi mennä puiroosensa +polttopuun hakuun. Varhain lähti hän liikkeelle, valjasti vanhan +ruunansa kiverä-sepisen puu-reen eteen ja istahti tyynesti siihen, +varaten jaloillaan ketaraa vastaan. Näin hän varhaisena aamuhetkenä +ajoi kaitaa, härmäisten puiden välitse kulkevaa metsätietä ja hartaasti +ruumistaan nyökäyttäen hyräili tuota siihen vuoden aikaan ainoastaan +pituutensa vuoksi sopivaa virttä "Sen suven suloisuutta". Syvään +hengitti vanhus raitista ilmaa ja metsän hiljainen juhlallisuus +vaikutti niin kummallisesti hänen mieleensä. Hän ajatteli yhtä ja +toista ja varsinkin juohtui hänen mieleensä haudan pitkä, tyyni rauha; +sinne alkoi hänkin ikävöidä. Vyö oli liian tiukalla ja hän helpotti +sitä. Hevosen ohjat jäivät höllälle ja vyön päitä piteli vanhus +kädessään. Ruuna seisattui ja tuontuostakin käänti päätänsä luodakseen +jonkun kummastelevan silmäyksen isäntäänsä, mutta tämän ajatukset +lentelivät kaukana tuntemattomissa, haudan takaisissa maissa. Salolle +eksynyt yksinäinen tuulen puuska karisteli läheisen kuusen oksilta +huudetta vanhuksen harmaantuneille hapenille, mutta hän ei sitä +huomannut. Toinen pohjosen henkäys repäsi ukon kelsiturkin aivan auki, +vaan sitten oli taas kaikki niin tyyntä ja rauhallista. Hetken kuluttua +ei ukon hengityskään enää häirinnyt luonnon yleistä hiljaisuutta. + +Vihdoinkin viimein kyllästyi ruuna tuollaiseen tyhjän toimitukseen ja +hitaasti, niin hyvin kuin taisi, kääntyi se kotia kohden. Pakkasen +kangistama mies putosi kääntyessä liisteiltä tielle ja hevonen vilusta +väristen jatkoi matkaansa Niemelään. + +Vanhuksen hautaan saatettua arvelutti sekä äitiä että tytärtä miten +nyt elämään ruveta, sillä paha on naiseton talo, mutta miehettömän +talon elämästä ei tule niin mitään. Äiti hiukan nuhtelikin tytärtänsä, +kun se oli niin monelle kunnon kosijalle repposia jaellut. + +"Katsos nyt", lausui muori, "eikö mies olisi talossa tarpeen? Kuka nyt +kasket polttaa, heinät niittää ja tekee kaikki talon työt? Voi, voi +kuitenkin, kun sinä et Aholan Pekkaa ottanut, sittehän tässä ei +hätääkään olisi! Nyt sinun täytyy ottaa kuka vaan ensiksi tulee, jos +niitä enää tulleekaan! Minäkin jo olen liian vanha miehelään menemään +eikä meidän kannata renkiäkään ottaa, sillä ne jo nykyjään tahtovat +kolme tynnyriä kahtia ja talon vaatteen, ja onko se sittenkään +omituisen miehen väärti. Voi! voi kuitenkin! mitäs nyt tehdään?" + +Miina ei vastannut sanaakaan ja vähän aikaa mietittyään jatkoi muori: +"Voi, voi kuitenkin, kun minäkin nyt jo olen näin vanhaksi käynyt; +nythän minusta ei enää Sorrin Mattikaan huolisi -- vaan kuulepas", +keskeytti hän itseään, "eiköhän tuo Kemilän Pieti vielä ottaisi sinua, +jos sinä niinkuin antaisit vähäsen merkkiä sinne päin. -- Kuuluuhan se +vähän ryyppivän, vaan hyvä työmies on, hyvä työmies, niinkuin +isävainaasikin sanoi?" + +Miina oli hiukan naurahtanut äitinsä puhetta kuullessaan, vaan nyt hän +lohdutti häntä. "Ei Pietistä minulle ole eikä hän enää minusta +huolisikaan, kun jo kuuluu kulkevan Aholan Marin luona, enkä tiedä +tokko minäkään häntä voisin ottaa. Ylipäätään en minä huoli kenestäkään +-- jos ei oikea tule -- ja mitä töihin tulee, niin voimmehan me ottaa +renginkin, mutt' jos ette siihen suostu, osaan sitä hätätilassa kyntää +minäkin." + +"Tuosta oikeasta sinä vaan yhä puhut, mutta eihän sitä mitään oikeaa +tule, kun ei poikamiehiä ole näkevinäänkään", sanoi äiti. + +"Ei se todellakaan siltä näytä", vastasi Miina ja syvä huokaus puhkesi +hänen rinnastaan. + +Pihalta kuului jalan kapsetta ja heti avattiin ovi. Siitä töytäsi +sisään pystykorvainen koira, joka muorin kauhistukseksi alkoi juosta +ympäri huonetta ja nuuskia joka paikkaa. Koiran jäljestä seurasi +keskikokoinen, nuorenpuoleinen mies, luotipyssy hartioilla ja pari +teertä kainalossa. "Pilkki, hiljaa siinä", lausui tulija ja sitten +vasta kättelemällä tervehti talonväkeä. Nähtävästi punastui Miina, kun +vieras ikäänkuin peläten ojensi hänelle karkean kätensä, mutta muori ei +sitä huomannut, eikä vieraskaan, sillä hän ei rohjennut tytön +silmiinkään katsoa. + +Poltettuaan piipullisen tupakkaa olisi vieras lähtenyt talosta pois, +vaan emäntä pyysi hänen yhdessä heidän kanssaan haukkaamaan suurusta, +ja kun Miinakin yhtyi äitinsä pyyntöön, ei metsästäjä hennonnut +pahottaa talonväen mieltä poislähtemällä, vaan jäi suurukselle. Siinä +sitten tuumittiin yhtä ja toista, kunnes Miina, lyhyen sisällisen +taistelun perästä, noin aivan kuin sattumalta vaan, mainitsi että he, +äitinsä ja hän, tarvitseisivat renkiä. + +Seurauksena oli että metsästäjä Ville Pitkänen Niemelästä lähtiessään +oli pestautunut rengiksi sinne. Palkkaedut eivät tosin olleet suuren +suuret -- talon vaate ja kaksi tynnyriä eloa, rukiita ja ohria kahtia +-- vaan kuitenkin lauloi metsästäjä mennessään tavaroitaan hakemaan +iloisesti: + + "Ruskea merinen ruoko, + ruskeampi neitoseni. + Kaunis on kesäinen päivä, + kaunihimpi neitoseni. + Kirkas tähti taivahainen, + kirkkahampi hän sitäkin", + +ja ilo säteili hänen tummansinisistä silmistään. + +Talvi kului ja emäntä oli vähitellen tottunut pitämään Villeä melkein +"omituisen miehen väärtinä"; niin toimellinen oli tuo uusi renki. Hän +ennätti saada enemmän aikaan kuin itse isäntä vainaakaan oli ehtinyt. +Villen tuumasta oli suostuttu ensi syksynä järjestämään nuo vanhat +kengitystä tarvitsevat aittapöksät, etteivät ne näyttäisi "jonkun +jättiläisaallon maalle viskaamilta", niinkuin hän sanoi. +Kaskiviljelystä päätettiin myös vähentää ja koettaa eikö muta-ahosta +vähällä vaivalla tulisi peltoa. Juoksu-ikkunat olivat pirtin seinistä +talvella kadonneet ja oikeat lasi-ikkunat sijaan ilmestyneet, tosin +pari ruutua vielä oli päreistä, vaan paremminhan nekin valoa lävitsensä +laski kuin paksu lauta. Asuinpirtistä oli reppana kokonaan kadonnut ja +oikea kivinen uuninpiippu törrötti nyt Niemelän tuvan katolla aivan +niinkuin kaupungissakin ja herrastaloissa. Sitä muutosta siunasi vanha +emäntä, sillä hänen silmänsä eivät "kahteen kymmeneen vuoteen olleet +niin terveet olleet kuin viime talvena". Ihmeen paljo oli muutoksia ja +parannuksia ennätetty tehdä, jos paljo vielä oli parannettavaakin. +Niemelässä elettiin kaikin puolin tyyntä elämää ja kaikki näyttivät +tyytyväisiltä. Emäntä kysyi kerran Villeltä, "mistä ihmeestä hän niin +ymmärtäväiseksi oli oppinut?" + +"Kirk'herran antamasta Kultalasta", vastasi toinen, ja sillä kertaa +luuli emäntä hänen viisastelevan, kun ei vastausta ymmärtänyt, mutta +muutoin heidän välinsä oli parhain mitä olla taitaa. Miinan ja Villen +välillä kuitenkin näytti olevan jotakin. He puhelivat keskenänsä niin +vähän kuin mahdollista ja kahden tuskin milloinkaan; vaan kumminkin, +jos toisen silmä välttyi, katselivat he mielihyvällä toisiaan. + +Emäntä kertoi Villelle että Miina oli uhannut jäädä vanhaksi piiaksi, +jollei "oikea" tulisi häntä kosimaan, "mutta totta todemmastaankin minä +en käsitä, mitä hän tuolla oikealla tarkoittanee, eikö vain liene tyhjä +veruke." + +Ville luuli ymmärtävänsä, mitä Miinan "oikea" merkitsi, nimittäin +jotakin rikasta ja suurta herraa, nimismiestä tahi muuta semmoista, ja +sekös häntä suututti, niin että hän päätti heti paikalla lähteä +palveluspaikastaan pois. Pois lähtemisestä ei toki tullut mitään ja +Ville jäi taloon niin kauaksi kuin tuo Miinan oikea tulisi, sillä hän +ei ymmärtänyt, kuinka hän Miinaa joka päivä näkemättä voisi enää elää. + +Viimein tuli heinä-aika. Ville kävi Naattisalossa niittämässä ja sai +sieltä avukseen palkatuksi toisenkin miehen. Kahden suun syödessä +kuluivat eväät pian loppuun ja muutamana iltana myöhään vähän ennen +puolta yötä laski Ville venheensä Niemelän rantaan. Miina oli äitinsä +kanssa tehnyt niinä päivinä ahoheiniä ja tuli juuri sapilaat olalla +kotiin silloin, kun Villekin kontti selässä ja leili kädessä nousi +rannalta taloon. He tapasivat toisensa pisteaidan yli vievällä +polkulaudalla. + +"Myöhäänhän sinä valvotkin", sanoi Ville, joka piti velvollisuutenaan +lausua jotakin. + +"Ha ha haa! Ville parka, mitäs sinä nyt puhelet", nauroi Miina ja +katseli veitikkamaisesti hämillään olevan Villen silmiin, "tiedäthän +täällä meidän seuduilla kesällä aina valvottavan puoleen yöhön ja +noustavan ennen päivän nousua." + +"Kyllähän minä sen mahtanen tietää", vastasi Ville ja kävi yhä enemmän +hämilleen, kun näki miten Miina istumalla aidan selälle sulki häneltä +tien. Hän ei oikein tiennyt mitä ajatella koko tytöstä ja kummastui +sitä enemmän, kun tämä yht'äkkiä kysäsi: "Ville, miksi sinä aina +kohtelet minua niin kummallisesti?" + +"Kummallisesti? Kuka? Minäkö? Enhän minä --" + +"Ethän sinä edes kehtaa minulle sanoa kahta sanaa kuukaudessa ja aina +pakenet minua kuin saastaista eläintä", keskeytti Miina Villen puhetta +ja oli melkein itkuun pullahtamaisillaan. + +"Mitäpäs minulla olisi sinulle puhumista", lausui Ville, ja vähäisen +aikaa oltuaan ääneti jatkoi hän: "ja minäköhän sinua pakenen -- vaan +olkoon kuinka hyvänsä, minä tulin evästä hakemaan lisää, kun sain +Naatin Mikon toiseksi niittämään." + +"Saaman pitää", vastasi tyttö liikahtamatta paikaltaan, "vaan tottahan +sinä kotona olet yötä, minä tulen aamulla kanssasi luokoja ottamaan." + +"Samahan sekin on", oli lyhyt vastaus. + +"Kuules Ville! minäpä tiedän mitä sinä ajattelet nyt", sanoi Miina, +"sinä luulet minua --" + +"Tiedänpä minäkin mitä ja ketä sinä aina ajattelet", tarttui Ville +puheesen. + +"Ja ketä?" + +"Sitä oikeaa", sanoi Ville ja hyppäsi keveästi aidan yli. + +Miina vaaleni ja lähti Villen perästä kartanoon astumaan. Hän ajatteli, +tiesikö Ville kuka tuo oikea on, vai halveksiko hän tyttöä, joka juuri +hänen tähtensä oli hyljännyt monta niin loistavaa tarjousta. Siitä +asiasta ei Miina kuitenkaan päässyt oikein selville, mutta samoin kuin +useimmat todella rakastuneet, luuli hänkin sydämensä valitun +halveksivan häntä. + +Makuu-aika tuli, vaan ei Miina aitassansa saanut unta. Ville oli mennyt +tallin parvelle maata, mutta uni väisti hänenkin silmiään. Viimein +nousi hän vuoteeltaan ja meni ulos ilmailemaan. Miinan aitan ovi oli +auki ja Miina näytti rauhallisesti lepäävän vuoteellaan. + +Kummallinen tunne valtasi Villen ja melkein tietämättänsä seisoi hän +avoimen aitan oven suussa. Siinä hän seisoi kauan hartaasti tähystellen +Miinan nyt vaaleata, melkein läpinäkyvää muotoa. Viimein puhkesi hän +lausumaan runon tavoin: + +"Niin nuku, armas rauhassa, kuin syvässä olisit jo haudassa; mun +rakkaudestain et sä kuitenkaan saa tietoa, et -- tuskin milloinkaan." + +Näytti kuin Miina olisi liikahtanut, ja hämmästyen hypähti Ville kauas +aitasta pois. + +"Ville' Ville!" huudahti Miina ja hänen äänensä ilmoitti enemmän kuin +tuhannet sanat olisivat voineet tehdä, mutta Ville hämmästyksissään ei +hoksannut tuota äänen viehkeätä kaikua. Hän vaan sanoi: "Niin, minä se +olen -- ajattelin herättää sinua, vaan näytit niin sikeästi nukkuvan, +ett'en raskinut, eikä nyt vielä päiväkään koita." + +"En minä ole koko yönä nukkunut lainkaan", toimitti Miina. + +"Nukahda nyt sitten, vaan minä jo lähden Naattisaloon." + +"Tietysti tulen minäkin mukaan." + +"Tee tahtosi", vastasi Ville yksikantaan. + +"Voih, kuinka sinä olet kummallinen", sanoi Miina ja heitti +ristirantuisen huivin kaulaansa, kaappasi seinämältä airon, jossa uusi +hankavitsa oli kiinni, ja juoksi ruoka-aittaan. Heti tuli hän sieltä +täysi piimäleili kädessä, huusi pirtin ovelta sisään: "Äiti, minä menen +Villen kanssa Naattisaloon luokoja ottamaan, tulettehan te yksinkin +täällä toimeen." "Tulen, tulen", vakuutti vanhus, ja iloisena kuin +lintu juosta sipsutti Miina lipokkaissansa rantaan. Vakavana ja +miettivinä seurasi häntä Ville haravien, sapilaiden, kontin ja liipan +kanssa. Rannalla hän voimakkaalla kädellä sysäsi nelilaitaisen, suikean +venheen veteen ja Miina silmäili häntä tyytyväisenä, niinkuin ainakin +nainen, joka näkee miten voimakas on se käsi, jolla hänen rakastajansa +voi elämän vastukset voittaa. + +Yleisen savolaisen tavan mukaan istahti Miina souto-teljolle ja Ville +rupesi perään huopaamalla häntä auttamaan. Aurinko nousi punaamaan +veden kalvoa ja koko tuo raitis järvi-ilma tuntui täyttyvän pienen +pienillä valohiukoilla. Satojen saarien ja niemen kärkien lehdistöistä +kajahteli lintujen iloinen viserrys, ja luonnon sulous tuntui +kuiskuttavan tuota ainoaa sanaa: "lempi, lempi", joka niin monen +ihmislapsen rintaan tuottaa joko sanomattoman autuuden tahi katkeruuden +tunteen. + +"Kaunis aamu", lausui Miina lakaten hetkiseksi soutamasta; "koko +maailma näyttää niin uudelta ja tuoreelta. Kaikki on niin elävää, +linnut, vesikaislat ja itse ilmakin ovat kuin olisivat iloissaan, vaan +sinä yksin istut synkkämielisenä ja ääneti niinkuin kuollut. Mikä sinua +vaivaa? Sinä olet aina, niinkuin joku suru mieltäsi painaisi." + +"Minua ei vaivaa mikään, minä tahdon olla vaan ääneti 'niinkuin +kuollut', sillä todella olenkin kuollut", puhui Ville kuivasti ja +ajatteli itsekseen: lemmetön elämä on sama kuin kuolema. + +"Kuollut? ja tahdot olla kuin kuollut; minä en taas millään tavalla nyt +tahtoisi kuolla, vaan nyt vasta tahdon oikein elääkin; on kuin olisin +uudesta syntynyt." + +"Sepä hyvä, vaan etköhän jo jaksaisi vähäsen soutaa." + +"Jaksan, jaksan, vaan eihän meillä niin kiirettä ole." + +"Minun mielestäni on kiire, sillä lauvantain kastevellille pitäisi +Naatin niitty jo olla tehty ja heinät pieleksessä." + +"Heinistä sinä vaan puhut minulle -- puhu niistä äidille ja minulle +haastele jotain muuta", sanoi Miina hiukan kärsimättömänä. + +"Enpä minä juuri osaa koreita puheita pitää, enkä ole mikään pappi." + +"No laula sitten." + +"En ole lukkarikaan." + +"Etkö osaa laulaa mitään, etkö edes: niin nuku, nuku armas rauhassa?" + +"En minä lempilauluja laulele", oli kuiva vastaus. + +Miinan ilo oli kadonnut. Hän arveli: mitähän, jos Ville todellakin tuli +vaan minua herättämään, jos hänen sanansa eivät vuoteeni vieressä +olleet muuta kuin paljasta sattumusta. Ääneti jatkettiin matkaa ja +monenmoisia ajatuksia pyöri Miinan päässä. Hänen sydämmessään vilahti +suuttumuksen tunne halveksitusta rakkaudesta, vaan se kuoli yhtä pian +kuin oli syntynytkin. Kuitenkin teki hän nyt päätöksen, ettei hän enää +koskaan johdata puhetta äskeiselle alalle. + +Heinä-aika oli ikävä Miinalle. Ville kohteli häntä aina karttamalla ja +samoin hän Villeä. Rukoja kantaessa, ruoka-aikoina ja muulloinkin, kun +heidän välttämättömästi täytyi olla yhdessä, eivät he keskenään +puhelleet, vaikka heinäniitty tavallisesti on se paikka, jolla nuoret +hauskimmat hetkensä viettävät. Siellä nauretaan, lasketaan leikkiä ja +kaikin tavoin koetetaan saada työn raskaus unohtumaan. + +Miinan ja Villen välillä kesti tuollaista jurotusta sangen kauan, +kenties kestäisi vieläkin, jollei muuan aivan asiaan kuulumaton tapaus +olisi avannut heidän silmiään. Tapahtui näet kolmekymmentä vuotta äsken +kerrotun heinäajan jälkeen, että Villen nuorin veli kuoli, jättäen +jälkeensä aivan mieron tielle kahdeksanvuotisen pojan ja pari vuotta +nuoremman tytön. Silloin eräänä sunnuntai-aamuna, jolloin koko talon +väelle annetaan kahvia, sanoi Ville Miinalle: "Kuulkaas, emäntä" -- +vanha emäntä oli jo aikoja maannut haudassa -- "minä pyytäisin, jotta +saisin ottaa tänne velivainajani lapset, sillä minun pitänee nyt heille +ruveta isäksi. Kyllä minä heidän elatuksestaan maksan, eivätkähän he +mitään herkkuja, ohrasekaleipiä eikä tuohisrieskoja tarvitse, ja kun +tuo 'oikea' tulee taloon, hankin minä heille muualle hoidon, etteivät +tule ristiksi kellekään." + +"Eivätköpä nuo lapsikullat tulle toimeen oikeankin kanssa", sanoi +emäntä hymyillen, "sillä jos en väärin muista, on tuo oikea jo ollut +tässä talossa yli yhdenneljättä vuoden ja tehnyt talosta sen, mikä se +nyt on; koko tienoon koristus." + +Villen rypistyneille poskille kohosi äkkiä nuoruuden hehkuva puna. Hän +hyppäsi rahilta ylös ja puhutellen emäntää sinuksi hän paremmin huusi +kuin puhui: "miksi et sitä ole ennen sanonut?" + +"Minunkohan sitä piti alottaa", vastasi Miina, "ja kyllä minä toisinaan +olin antavinani jotensakin selviä viittauksia." + +"Hm! -- Me olemme viettäneet elämämme parhaat päivät ymmärtämättä +toisiamme, -- kummallista! -- mutta nyt, mikäs nyt estäisi?" puhui +Ville innokkaasti. + +Sanaakaan vastaamatta tarttui emäntä renkinsä käteen ja vei hänen isoon +saliin suuren peilin eteen. + +"Niin todellakin, ikämme estää; jos nyt yhteen menisimme, niin +ansaitseisimme todella ihmisten naurun", puhui Ville. "Kas kuinka +harmaa minun pääni jo onkin, sitä en olisi koskaan uskonut -- vaan hyvä +on näinkin; ollaan ennellämme, se on parasta." + +"Se on parasta", sanoi emäntä, "ja veljesi lapsille annetaan talo +sitten kuin itse käymme kykenemättömiksi isännyyteen, sillä +oikeastaanhan tämä talo onkin sinun ja minulla on oikeus antaa se kelle +tahdon, kun ei ole omaisia." + +"Voip' olla niinkin; -- ja tehdään talolle mikä parhaaksi nähdään", +vastasi Ville ja lähti veljensä lapsia noutamaan taloon, joka +todellakin oli enemmän hänen kuin kenenkään muun oma. + + + + + +KOSKELAN UKKO. + + +Tässä nyt istun ikävissäni, veljeni kirje kädessä. Turhaan etsin siitä +lohdutuksen sanaa. En edes rivienkään välistä löydä mitään lievitystä +murheelleni. Siinä on aivan selvään sanottu: "viime postiin en +sinulle, veliseni, joutanut kirjoittamaan mitään; silloin olin näet +leikkelemässä Koskelan ukkoa, joka on kuollut viinaan." Huu! -- minua +oikein kauhistuttaa. -- "Kuollut viinaan." Se ei ole totta, ukko olisi +jo ammoin sitte kuollut, jos hän viinaan olisi kuollut. Ei, vaan +viinattomuuteen hän ehkä on kuollut. "Kuollut viinaan", siinä on. +Kentiesi viinan paljouteen, mutta ei sekään ole totta. Ukko ei koskaan +saanut kyllikseenkään viinaa, kuinka hän sitte olisi kuollut sen +paljouteen. + + * * * * * + +Lakkaamattomalla lukemisellaan on veljeni nyt saanut sen aikaan, että +minun, hänen ainoan veljensä, täytyy häntä hävetä. Ennen poikana minä +jo pelkäsinkin, ett'ei siitä lopuksi hyvä seuraa, kun näin millä +innolla Aatu parka yökaudet puuhaili noiden jumalattomien kirjojensa +kanssa. Voi jospa silloin olisin tiennyt mitä nyt tiedän, niin +totisesti ei isäni pojan veitsi olisi milloinkaan koskenut Koskelan +ukon vanhoja jäseniä. Minä olisin ajoissa polttanut kaikki nuo +inhoittavat kirjat, jotka ihmisille antavat sellaisia tyhmiä oikeuksia, +vaan enhän silloin sitä ymmärtänyt ja nyt on katumus myöhäistä. + +Ja mitä hyötyä sitte luulette olleen kaikesta tuosta veljeni +ilettävästä puuhasta? Senkö, että hän olisi saanut selville Koskelan +ukon kuolleen viinaan? + +Hahahaa! Minun täytyy nauraa, vaikka murhe murtaa mieltäni. Aivan samaa +asiaa kuulin jo vuosia sitte Uttilan muorin puhuvan, vaikka en silloin +uskonut muorin loruja enemmän kuin nyt veljenikään sanoja. Jos nyt +lääkintä-ylihallitus tahi veljeni välttämättömästi tahtovat saada +Koskelan vaarin viinaan kuolleeksi, niin olisivat he sen oiki vaivatta +saaneet tietää. Ei olis tarvittu kuin pistäytyä Uttilan muorin mökkiin +ja kysäistä: "mihin muori luulee Koskelan ukon kuolleen?" + +Epäilemättä muori olisi vastannut: "viinaanhan se kuoli miesparka. Minä +jo aina sitä hänelle itselleenkin sanoin, enkä koskaan antanut +märkääkään, vaikka kuin olisi ruikuttanut, j.n.e." + + * * * * * + +Niin taitavasti ei moni mies osaakaan lasin kanssa menetellä kuin +kirkon kuudennus teki. Ensin hän katsoi sitä päivää vasten ja ikäänkuin +silmillään mittasi sen sisällön. Sitte hän vähän kostutti suutaan ja +piti lasia noin parin vaaksan päässä huulistaan. Sillä aikaa vasen käsi +hieroi rintaa ylhäältä alaskäsin, kunnes siitä puhkesi tyytyväisyyttä +osoittava ääni: "äh!" Samat temput uudistettiin ja viidennen "äh'in" +kuultuasi voit olla vakuutettu, ett'ei lasissa enää ollut tilkkaakaan. + +Pienen lasin tyhjentämiseen meni täsmälleen yhtä kauvan kuin isonkin; +ja lyönpä vetoa kymmenellä yhtä vastaan, että ukko olisi samassa ajassa +pannut kaivosangonkin typi-tyhjäksi, jos ylipäänsä hänen suomättään +muotoinen, hyllyvä vatsansa olisi voinut vettä sietää. + +Siten kunnon ystäväni tyhjensi maljansa, mutta nyt ei hänestä kaikkine +hyveineen kohta ole enää muuta jäljellä kuin kourallinen tomua, jonka +pieninkin tuulen löyhäys saattaisi lennättää kuinka kauas tahansa. Niin +ei sen sijaan ukon eläessä ollut laita, jonka kyllä todistaa hänen +paininlyöntinsä nimismiehen kanssa. Siitä vanhus joskus itsekin +kerskasi, mutta ehkä jätän sen kertomisen tuota tuonnemmaksi. + +"Ihmeellinen se sentään on tämä ihmiselämä", lausui usein tuo kaivattu +vainaja, jonka kuolemasta nyt olen kovin pahoillani -- "ihmeellinen se +sentään on tämä ihmiselämä. Kun minunkin silmäni himmenee ja elämäni +neste lakastuu, niin en ole kummempi kirvesmiestä, en kummempi +kirvesmiestä. Tuskinpa sadan vuoden päästä enää kukaan minua muistanee, +vaikka olen kirkon kuudennus ja vaikka olen puhutellut keisariakin, +sekä vanhaa pappaa että sitä nuorta keisaria, joka pappansa perästä +isännäksi pääsee. Niin, niin tuskin meitä vanhoja silloin enää +muistellaan." + +Tuskinpa häntä todellakaan enää vuosisadan perästä muisteltanee. +Silloin ei kentiesi enää kukaan usko Koskelan ukkoa laisinkaan +eläneenkään, joll'ei minun, hänen elämänsä kertojan, liene sallittu +päästä niin korkeaan ikään, sillä minä hänet muistan niin kauvan kuin +elän. -- Yhtä selvään kuin eilisen päivän muistan senkin, kun viimeksi +tapasimme toisemme, vaikka siitä jo on kolme vuotta -- Juhanuksesta +alkoi neljäs. Ukko ja minä kävelimme yhdessä kirkosta Koskelaan päin. +Oli kovin lämmin päivä ja kirkkoväkeä ajoi maantiellä kosolta. Meidän +täytyi niellä tomua ja sen vuoksi pyysi Koskelan Matti minun tulemaan +kanssansa Uttilan mökkiin, "siksi aikaa kuin väki vähän hälvenisi", +hänen sanoillaan puhuen. Minä suostuin pyyntöön ja me astuimme mökkiin. + +Muori ei luultavasti tuntenut minua, koska ei edes tervehtinyt, eikä +hän muutoinkaan tulostamme ollut millänsäkään ennen kuin ukko kuiskasi +hänelle jotakin korvaan. Silloin meni muija ulos ja hetkisen kuluttua +palasi hän pullon ja kahden ryyppylasin kanssa, joista toisen kanta oli +poikki. Sen otti ukko kohteliaasti itselleen ja ehkä siitäkin syystä, +jotta saisi aina juoda pohjaan. + +"Muori pyytää tarjota meille kirkkoryypyn, suvaitsetteko", lausui +kirkon kuudennus. + +"Eihän tuo pahaakaan tee." + +"Ei tämä aine tee pahaa, vaikkei niitä kaikkia viinojakaan voi juoda, +mutta tämä onkin oikeata rännin tekoa. Näettehän siinä on oikea +kaupungin korkkikin; -- ennen tuommoinen korkki maksoi Pietarissa +kopeekan. Paljokohan ne nyt maksanee?" + +Minä en sanonut tuota tietäväni. + +Ukko maistoi tuota haisevaa sikunavettä ja sitä tehdessään seurasi +tarkasti edellä kertomiani temppuja. -- Ryypyn tyhjettyä kääntyi +keskustelu äkkiä toiselle tolalle. + +"Vai rupeatte te nyt metsäherraksi, insinööriksi; siishän teistäkin +tuli mies, mutta sitä ei, lempo soi, kukaan olisi uskonut." + +Tapa, jolla tuo lausuttiin, osoitti puhujan ei laisinkaan tahtovan +satuttaa arkaan paikkaan. Hän puhui ajatuksensa suoraan ja kukapas +siitä voisi närkästyä. + +"Mut teidän pitää siis luopua tuosta katteinin virasta, eikö niin?" + +"Tietysti." + +"Parasta se onkin. Minusta oli koko merille lähtönne mustalaispojan +kepponen ja sitä isännekin ajatteli, vaikk'ei sanonut. Mitä se on +lähteä jäniksen passilla koulusta. Jos minun poikani sen tempun tekisi, +niin panisinpa hänen pöksyillensä että paukkaisi. Kyllä tekin olisitte +sietänyt aika saunan, mutta nyt kun taas olette päässyt älyynne, ei +siitä enää ole puhettakaan ja kaikki on taas hyvin. Niin, nyt voipi +kuka kunniallinen mies hyvänsä kävellä rinnallanne, eikä kukaan uskalla +teitä konnaksi sanoa. -- Suoraan sanoen: yleiseen pidetään teistä +enemmän kuin oppineesta veljestänne, vaikka hän tahtoo olla suuna päänä +joka paikassa. Teissä on, näette sen, enemmän ryhtiä kuin tohtorissa ja +ryhdistä minä pidän. Hohoi! olipa sitä ennen itsessänikin, mutta nyt jo +alkaa vanhuttaa." + +Minä kuuntelin yhtä hiljaa sekä hänen kiitostaan että moitettaan. Kun +en virkkanut mitään, piti hän taas lasin kanssa pikku ilveilyksen ja +viidennen "ah'in" perästä jatkoi: + +"Ryhtiä siinä tarvittiin, siinäkin painimisessa nimismiehen kanssa -- +lienettehän sen jutun kuullut; vai ette, sepä paha. Se minusta +luullakseni kirkon kuudennuksen teki. Olisin siihen arvoon toki +muutoinkin tainnut päästä -- minunkaan pääni ei näet tuohesta ole -- +mutta kyllä se painiminenkin auttoi. Saattaa kyllä olla maailmassa +terävämpipäisiäkin, vaan rehellisempää miestä ei ole koko tässä +läänissä, sen tiedän ihan varmaan, vaikka itsekin sanon. Vaan olkoon +minusta nähden parempipäisiä, se kun ei minua liikuta, mutta ennen +heidän nimensä maailmasta haihtuu kuin minun. Minulla on seitsemän +poikaa ja kolme tytärtä, aivan kuin vanhalla Jobilla, hihihii! + +"Minä olen hiukan, niinkuin kuulette, katsellut raamattuakin, vaikka +kohta en sitä aloillaan ole lukenut, niinkuin Ämmälän Taavetti. Soma +mies se Taavetti, päiväkaudet hän höröttää: 'O kuinka ihanat sun +asuinsijas ovat' ja pirtin nurkat vaan läntistyvät läntistymistään, +uunin piippu kallistuu kallistumistaan ja Taavetin pää tekee sille +seuraa, hihihii! + +"Kerrotaanpa myös, että Taavetin kaapin nurkissa kummittelee, siellä +sanotaan nähtävän mustia olennoita, jotka ovat hyvin viinapullon +näköisiä ja ne tietysti tulevat sinne itsekseen, sillä Taavetti sanoo: +'pois se minusta, että sillä synnin myrkyllä suuni pilaisin.' No, no en +minä tiedä onko noissa puheissa pikkuistakaan perää; paljonhan maailma +tyhjääkin puhuu, 'vaan ei siinä savua, kuss' ei tulta', sanoivat +vanhat. + +"Omastakin silmänäöstäni saatan sen sanoa, että toisinaan tirtattaa +Taavetin kieli paljoa sukkelammin kuin minun, ja kapea on joskus +kruunun sarka hänenkin koivilleen. Uskovaiset haukkuvat minua +juomariksi ja kukatiesi heillä siihen on hieman niinkuin syytäkin, mut +sen minä sanon julkisesti, että perheeni olen tähän asti leivässä +pitänyt, vaikka kirves oli kädessäni, kun Koskelaan tulin. Hongan +oksaan siinä konttini pistin, enkä isäni peruja ole syönyt enkä juonut, +vaikka eivät nyt lapsenikaan tuota tarkoilleen tunne. + +"'Mies syö, mies saa, miestä auttaa Jumala', sanoivat vanhat, ja onpa +Hän minuakin auttanut, sitä en kiellä konsaan, sillä 'mitä miehen +toimesta, jos ei Herra anna siunaustaan'. Joll'ei tuota vapisuttajaa +olisi tullut, tuskin olisin vielä viinan maussakaan, vaan siihen yhtyy +aina sellainen pirullinen kulkunpolte, ett'ei sitä usko muut kuin itse +kokenut. Siihen asti ja aina ennenkin olin minä varova viinan kanssa, +vaan nyt se toisinaan tahtoo voiton viedä, mutta oikein nahkajuoppo en +kuitenkaan ole." + +Siinä kynsäsi Koskelan ukko nenäänsä, niinkuin hänellä oli tapana, jos +hän hämmästyi tai sanoi jotakin, joka ei täydellisesti pitänyt yhtä +hänen omantuntonsa kanssa. + +Minä kysäsin: "kuinka se oli se painiminen nimismiehen kanssa?" + +"Ettekö sitä ole kuullut -- vai ette, sepä paha. No olihan se sukkelata +sylipainia sekin, en nyt enää semmoiseen leikkiin kykenisi, miestä ja +miehen voimia siihen tarvitaan. Se se luullakseni minusta kirkon +kuudennuksenkin teki. No. ei siinä sentään mitään erinomaista ollut." + +"Kertokaahan kuitenkin", keskeytin minä. + +"Nimismies tuli eräänä aamuna meille, ja kun minä olin vannotettu +varalautamies, pyysi hän minua matkaansa ryöstölle. Minä kuuliaisena +esivallan käskylle, niinkuin sanakin käskee, tottelin ja lähdin. Toimet +toimitettiin, lehmät kirjotettiin ja me patikoimaan kotiin. -- +Tunsittekos te Mikko-venäläisen?" + +"En muistaakseni." + +"Vai ette häntäkään tuntenut, sepä kummallista ja hän oli rehellisin +laukkuryssä, jonka milloinkaan olen nähnyt. Hän oli ihan niinkuin me +muutkin kristityt ihmiset. Kerran löysi hän myllärin Annan esiliinan ja +ihan niinkuin rehellinen ihminen toi sen takaisin ilman löytäjäisittä. +Niin semmoinen mies se oli Mikko-venäläinen; ja kova onnensa satuttaa +hänet reppuineen tiellä meitä vastaan. + +"Nimismies kävi heti Mikon kimppuun. Mikko vakuutteli: 'mie olen ihon +keyhä miesi, ei miull' ole mitään omaani, repunki lainasin Akonlahen +Oleksilta, Nykäseltä, siltä ukon pojalta, tunnethan sie herra nimismies +sen. Tavarat ovat Miihkalin, Simanaine Miihkalin Lytänniemeltä; ei ole +minun omiani, Miihkalin ovat Jumaliste! -- mie olen itshe perin keyhä, +ihon olen kerjäläinen.' + +"'Sitä helpommin voit tavarat kruunun kouriin jättää'. tokasi nimismies +vastineeksi. + +"'En malta, pyhä veli vallasmanni, en malta tavaroita jätteäh. A kotih +tultua pannalla peätä puristetah, tutkitah a mihin panit suntsan i +reämän? A millä maksan Miihkalin reämän?' + +"Heillä kuuluu näet olevan tapana vitsapannalla puristaa velallisen +päätä, jos se ei jaksa maksaa", selitti Koskelan ukko ja maistoi tuota +"oikeata rännin tekoa". + +"Nimismies tempasi säälimättä laukun venäläisen hartioilta ja aikoi +lähteä tiehensä. Mikko pikitti perässä kaikin tavoin rukoillen +reppuansa takaisin. -- 'Annan mie siima pyhä veli vallasmanni kymmenen +rupiloa, kunj suntsani poisi antanet -- annan Jumaliste, vaikka peräte +keyhä olen, ylen keyhä', vaikeroi Mikko tuskissaan. Piloillaan se sitä +teki, se veitikka, ihan koiruuksillaan, kuuluu näet olevan rikas mies, +oikea pohatta, mutta se oli vain olevinansa köyhä. + +"Koko ajan seisoin minä äimistyneenä ja tietämättä mitä tehdä. Paha oli +ruveta esivaltaan käsiksi, paha antaa noin julki vääryydenkin tapahtua. +Minä muistelin, muistelin muistelemistani, mitä sana tässä kohden +käskisi tekemään. Viimein joksahti mieleeni: enempi on kuultava Jumalaa +kuin ihmisiä, niinkuin sanotaan Moseksen laissa eli jossain +profeetassa. Omatunto on Jumalan ääni, ajattelin minä ja astuin +nimismiehen eteen. + +"'Nyt herra nimismies', sanoin minä, 'nyt alkaa jo ilta pimetä, +lopettakaa siis jo leikki ja annetaan Mikon mennä matkaansa.' + +"'Menköön hän vaikka sen kattilaan', vastasi herra. + +"'Mutta entäs laukku?' sanoin minä painolla. + +"'Sen pidämme me', sanoi hän. + +"'Ei suinkaan, sehän olisi ryöväys, aivan laiton teko.' + +"'Vaiti, sinä et ymmärrä lakia', sanoi hän. + +"'Saattaa olla, jotta en ymmärräkään kaikkia noita teidän +protokollalakianne, mutta Jumalan lain luulen ymmärtäväni yhtä hyvin +kuin muutkin ja käyn armopöydällä kahdesti vuodessa, niinkuin kristityn +pitääkin', sanoin minä. + +"'Ja olet tuhma kuin pässi, koska luulet minun tässä rupeavan +seuraamaan Jumalan lakia', sanoi hän. + +"'Sitä on meidän kaikkien niin ylhäisten kuin alhaistenkin +seuraaminen', sanoin minä ja tartuin laukun kantimiin. + +"'Aiotko nostaa kätesi kruunun käskyläistä vastaan ja väkisin ryöstää +laukun?' + +"'Aion, koska muu ei näy auttavan.' + +"Kovasti kiskoi nimismies reppua puoleensa, mutta vielä kovemmin vedin +sitä minä. Viimein sainkin sen irti ja viskasin venäläiselle. 'Pötki +nyt tiehesi', sanoin minä Mikolle, 'kyllä minä tätä nyt vähän aikaa +hoitelen, ett'ei hän perässäsi pääse.' + +"Mikko kiitti kauppojansa ja juoksi metsään piiloon, jossa arvatenkin +nauroi partaansa koko jutulle. -- Sillä aikaa painiskelin minä +nimismiehen kanssa, eikä se ollutkaan mitään lasten leikkiä. Nimismies +ei ollut mikään tuulen löyhäys, vaan mies sen piti olla, joka allansa +hänet sai pysymään. + +"Kun vihdoin arvelin Mikon olevan jo tarpeeksi kaukana, päästin +nimismiehen irti. Hän uhkaili minua oikeudenkäymisillä ja minkä +milläkin, mutta minä olen mies, joka en yhtä rukkasen räpsähdystä +säikähdä, enkä ollut millänikään. Nimismies koetti lakipykälillä +näyttää toteen minun nyt rikkoneen lakia. Minä taas koetin näyttää +toteen tehneeni oikein, ja omantuntoni mukaan minä varsinkin tein, +olipahan sitten oikein tahi väärin. Pitkin matkaa me koettelimme +sanoilla solmita toisiamme. Kun minä kysyin: miksi sitä kutsutaan, jos +joku rauhalliselta matkamieheltä, joka ei mitään pahaa ole tehnyt, +ryöstää hänen tavaransa ja elatuksensa, niin myönsi hän sen olevan +ryöväystä, vaan kuitenkin piti lain tässä olevan hänen puolellansa ja +sakottavan minua. Silloin sanoa pöläytin minä: näyttäkääpäs toteen, +että minä teiltä laukun ryöstin; vai luuletteko venäläisen vannovan +minua vastaan? Se auttoi, ja herran suu oli lukossa. Hän luuli, ett'en +minä oikeudessa olisi totta puhunut, jos sinne olisi menty -- sellaisia +narreja ne herrat ovat -- kuka oikeutta tohtisi valehdella? + +"Mattilan vaari-vainajan kerrotaan ennen muinoin oikeudessa +valehdelleen, eikä muuta tarvittu -- poksis oli vain kerran pannut +uunin piipussa ja sieltä syöksähti oikeustupaan itse vanha mies, +paholainen, näette sen. Mustan kissan hahmossa se oli tullut. Ei kukaan +nähnyt mihin kissa joutui, mutta Mattilan vaari ei siitä hetkestä +lähtien puhunut yhtään järjellistä sanaa; musta oli vienyt hänen +sieluparkansa. Semmoista se on laskea lipparia oikeustuvassa. + +"Nimismies ei kyllä vetänyt minua oikeuteen eikä muuanne, vaan +lakipykälillään sai hän kuitenkin rintani hieman rauhattomaksi. Minä +lähdin sen vuoksi pastorin puheille. Hänelle kerroin juurta jaksaen +koko asian. Pastori piti koko juttua hyvin vähäpätöisenä, eikä +virkkanut mitään puoleen eikä toiseen. Salaisesti hän kuitenkin oli +hyvillään siitä, että nimismieheltä noin, läpi suun, luiskahti lihava +paisti, sillä he kuuluivat olleen keskenänsä vihoin, niinkuin +jälkeenpäin sain kuulla. Muutoin olisi hän varmaankin ollut nimismiehen +puolella, sillä eihän koira koiran hännälle polje ja herrat aina +vetävät yhtä köyttä. + +"Kuolipa sitte samaan aikaan entinen kirkon kuudennus, Väinölän vanha +äijä. Heti pidettiin kirkonkokous, jossa pastori pitäjän miehille +esitteli minut kuudennusmieheksi. + +"'Hän, tämä Matti Koskela', puhui pastori, 'on siivo ja viinaan +menemätön mies. Synkästä korvesta on hän vähitellen, niinkuin +talonpojan pitääkin, omin käsin itsellensä raivannut aimolliset pellot +ja niityt. Hänen talonsa on parhaassa kunnossa koko näillä kuuluvin. +Opillisessakin suhteessa on hän ollut hyvänä esimerkkinä. Hänellä on +hyvä käsitys ja täydet sekä sisä- että ulkoluvun merkit. Siis on hän +pitäjän paras mies ja ansaitsee yleistä kunnioitusta. Senpätähden ei +liene kellään vastaan sanomista, jos hänet asetamme Väinölä-vainajan +sijaan kirkon kuudennuksen arvoon ja virkaan. Amen.' + +"Juuri niin puhui pastori silloin kuin minä häveten ja lakkini lippua +nyppien seisoin väkijoukon takana. -- 'Astu esiin Matti', sanoi hän +sitten, 'parhaiden miesten pitää seisoa rintimaisina, ei ne saa +takapuolella pysytellä.' + +"Minä astuin esiin ja olin nyt kirkon kuudennus, ja sinä kentiesi +pysynkin siihen asti kuin kutsutaan tilinteolle elämäni toimista. -- +Kyllä se mahtoi nimismiestä harmittaa, kun sai kuulla minun semmoiseen +kunniaan kohonneen, ja sitä vartenhan se pastori minut siihen virkaan +panikin. Vanhaa Aatamia on näet meissä kaikissa, niin herroissa kuin +talonpojissakin, ja vihamiehellensä kiusantekeminen tuntuu makealta +mannalta jokaisen suusta, enkä minäkään mielelläni soisi paholaiselle +pienintäkään mielihyvää. -- Sillä tavoin minä pääsin kirkon +kuudennukseksi, itse yhtään auttamatta, hihihii! + +"Sitte olisi minun luullut ruvenneen elämään kuin isä Aaprahamin +helmassa, vaan eipä niin käynytkään. Tuosta oli seurauksena, että minun +arvoni kohosi äärettömästi. Kaikki, jotka apua tahi neuvoa tarvitsivat, +juoksivat luonani. Ymmärrykseni ja varojeni mukaan koetin minä auttaa +heitä pulasta, mutta sitä tehdessäni jouduin itse vähitellen +pälkähäsen, josta ei kukaan voinut minua auttaa. En näet keltään +ottanut mitään hyväntekijäisiä tahi maksua ja he palkitsivat minua +millä voivat. Aina täytyi minun ottaa ryyppy ryypyn päälle, jos vaan +mihin liikahdin kotoa, ja tulipa moni viinapullo kourassa minunkin +luokseni. + +"Katri, se oli eukkoni nimi, varoitteli minua usein viinasta ja taisipa +käydä pastorillekin pelkoansa kertomassa. Viina ei kuitenkaan ollut +syynä pastorin ja minun keskinäiseen riitautumiseen. Siihen oli toinen +ja paljoa pätevämpi syy. -- Pastorin poika, se Kalle niminen, oli +menetellyt huonosti nimismiehen tyttären kanssa ja pahoja sanomia +alkoi siitä kuulua. Minä arvelin: minun on vielä tuomiopäivänä +vastattava piirini siveellisyydestä, ja lähdin pastorin pateille. Siinä +suusta-suuksiin puhellessa minä uhkasin toimittaa koko hänen joukkonsa +pitäjäästä pois, jos ei nimismiehen tyttärestä hetimiten tulisi hänen +miniänsä. Pastori pani alussa kovasti vastaan, mutta lorun loppu oli +kuitenkin se, että häät pidettiin. Hyvät häätpä olivatkin, vaikka +morsian ei tanssinut; enkä minä muista koskaan nähneeni onnellisempaa +pariskuntaa. + +"Pastori oli tosin kunnon mies hänkin, vaan hänellä oli liian iso perhe +koulutettavana herroiksi ja mamselleiksi, eikähän herrojen lapsista saa +tulla kuin joko herroja tahi roistoja, vaikka olisivat kuinka +paksupäisiä tahansa. En ainakaan minä muista nähneeni herrasmiehen +lasta kunniallisessa maamiehen työssä, enkä käsityöläisenäkään -- se +näet olisi häpeä vanhemmille. + +"Niin laittoi pastorikin lapsistaan herroja, vaikk'ei hän Kallesta +saanut muuta kuin ryöstöherran, vaan herra kuin herra, jos +ryöstöherrakin. No, koulutus tuli kalliiksi, eikä lailliset tulot +riittäneet. Sentähden otettiinkin siitä nelikko, josta kappa olisi +tuleva, vieläpä hän eräässä kirkonkokouksessa pyysi palkan lisää +pitäjäältäkin, jotta saisi poikansa koulutetuiksi. Silloin esittelin +minä, että joku niistä pantaisiin ruotiin; minä näettesen olen hieman +sukkelakin, hihihii! + +"Pastori suuttui siitä silmittömäksi ja koetti kaikilla tavoin kostaa +minulle. Muun muassa sanoi hän armopöydällä: 'et sinä ole kelvollinen +käymään täällä.' Siitä sanasta olisi mieheltä mennyt virka niin että +'huiskis vaan', sanoi Siltamäen korpraali, kun kunniastansa pääsi. + +"Se oli jo toinen herra, jonka olin suututtanut ja täytynyt suututtaa, +kun näet herrat eivät aina hekään pysy oikeudessa, josta minä pidän +kynsin hampain kiinni. 'Rehellisyys maan perii', sanoi isävainajani ja +kun se oli ainoa häneltä saamani opetus, olen sitä kokenut säilyttää +tuoreessa muistossa. Ei kannata laiminlyödä opetuksia, kun niitä on +niin niukalta saanut kuin minä. + +"Tuomari se taas suuttui minuun ihan istuvassa oikeudessa. Minusta näet +lopuksi tehtiin oikea lautamies. Tavallisesti istua tökötin lakituvassa +kiiskiä onkien, niinkuin yleinen siivo tapa vaatii. Eikä sitä uskoisi +kuinka raukaisevaa tuo lautamiehenä oleminen onkin; siinä ei vaan tahdo +silmät auki pysyä, jos ei pane tikkuja pönkäksi, niinkuin Jaakko Tervo +teki. + +"Moniaiden syyskäräjien aikanapa katosi minulta uni aivan kokonaan. +Päässäni soitti paholainen kiliseviä kulkusiaan lakkaamatta ja aina +aika väliin huusi 'voimaa, vohnaa!' Minä arvelin: 'soittele vaan, jos +mielesi tekee'. Sitte se lempo kuvasi eteeni pieniä kirkkaita pilkkuja, +jotka pyörivät ja horisivat kuin kimalaiset meden aikana. 'No jopas nyt +jotakin', mietin minä ja kyselin toisilta näkivätkö hekin semmoisia +kipinöitä. Ei kukaan nähnyt mitään. Minä en pelkää pirua pikkuistakaan, +enkä tuosta ollut toppananikaan. Lempo työlästyi minuun siitä ja +äkäpäissään lähetti koko pataljoonan pienempiä juoksupoikiaan minusta +murhetta pitämään. Ne olivat tuommoisia peukalonpään kokoisia +nalliaisia ja uskokaa pois, vaikka olivat niin pieniä vielä, oli jo +muutamalla kuitenkin pitkä, polviin asti ulottuva parta. Muutoin ne +olisivat olleet sukkeloita lystiveitikoita, vaan olivat saaneet +liian huonon kasvatuksen. Aivan käskemättä ne rasavillit, joskus +lakituvassakin, tunkeutuivat istumaan minun nenälleni -- tähän näin. +Minua alkoi tuskauttaa, kun mokomat eivät laille ja oikeudellekaan +antaneet kunniaa, ja minä nappailin heitä pois. + +"Heikkoa väkeä se oli, mut ei kummakaan; paljokos sitä voimaa +semmoiseen runnakkoon sopii. Kun kerran sormirinkullaan napsautti, niin +jo puolitusinaa maassa kelletti. Kyllä minä pahan pataljoonan lukua +kelpolailla harventelin, mut siitäpä Lusifer oikein suuttui ja toimitti +kultapoikansa vapisuttajan minun ristikseni. -- Se tuli eräänä +kuunvalo-yönä. Oven aukasi kuin mies, vaikka oli lankakerän näköinen; +vieri sitte sänkyni luo. Minä hölmö otin sen siitä käsiini ja yks'kaks' +luiskahti se ruoja suuhuni. Silloin sain sanoa kuin Värtsilän +ruukinvahti: 'jää hyvästi yön lepo, emme me toisiamme tunne!' Nyt se +kerä on täällä takaraivossani, eikä sitä sieltä voi pois saada. Viina +on ainoa, joka sen elkiä edes hieman asettaa. + +"Oikeustuvassakaan ei siitä päivin uni painustanut minua, vaikka toiset +vetivät hirsiä, jotta seinät jyrisi. Siihen sijaan seurasin minä +tarkasti asiain menoa. Tulipa eräänä päivänä Hiisikosken myllärinkin +asia esiin. Ämmälän Taavetti oli ja on kaikessa pyhyydessään hyvin ahne +mies ja oli postilloistaan ollut saavinaan selville, että mylly oli +hänen maallaan, vaikka se on kokonaan veden päällä. Mylläri puolusti +asiaansa ja Taavetti intti vastaan. 'Astukaa ulos', sanoi tuomari ja +alkoi tehdä päätöstä. + +"Tuomio oli, että myllärin oli kiluineen kaluineen, myllyineen ja muine +hynttyineen muuttaminen pois paikalta ja maksettava niin ja niin paljo +vahingon palkintoa. + +"'Eikös niin?' kysyi tuomari lautakuntaan kääntyen. Pahastipa ukko +ällistyi kun minä vastasin: 'ei niin, ei sinne päinkään.' + +"'Ja miksikä ei?' + +"'Siksi', sanoin minä, 'siksi kun Hiisikoskessa on ollut mylly +ylimuistoisista ajoista, mylly, joka aina on antanut jauhoja. Sen +omistajana oli ennen tätä nykyistä Aaroa hänen isänsä vanha Aaro. Hän +oli saanut myllyn isältään ja eikö sekin liene saanut isältään, ja sen +tähden isossajaossakin lohkaistiin myllylle eri palsta.' + +"'Mutta paperien mukaan...' + +"'Papereista viisi', sanoin minä, 'myllärit ovat aina olleet kelpo +miehiä, eivät ota liikaa tullia, maksavat veronsa puhtaasti kruunulle +ja kaikille kappamiehille, eivät myöskään koskaan ole sulkeneet +kuninkaan väylää, ja sanalla sanoen Ämmälän Taavetilla on koiruus +mielessä.' + +"'Mutta oletteko täydessä järjessänne, hyvä Koskela? Ämmälällä on tässä +laki puolellaan', sanoi tuomari. + +"'Täydessä järjessä muutoin, vaan nuo paholaisen juoksupojat' -- +silloin muistin, ett'eihän tuomari niitä näekään -- 'täydessä siinä +järjessä kuin Luoja minulle syntymässä on antanut, vaan olisi kuitenkin +synti laittaa Aaroparka näin mierontielle joukkonsa kanssa. Sentähden +minä panen vastalauseen ja se on pantava pöytäkirjaan ja siin' on perä. +Amen.' + +"'Mutta te saatte sakkoa, Koskela.' + +"'Vaikka vaan', sanoin minä, 'se kun ei herra herrassöötinkiä liikuta.' +-- Niin puhuin minä ja kelmeä kuin talvinen kuu oli tuomari kasvoiltaan +kysyessään: 'onko se koko lautakunnan miete?' Totuttuun tapaan +vastasivat toiset: 'jaa, korkea oikeus.' + +"Tuomari pisti pöytäkirjaansa, että lautakunta oli eronnut päätöksestä, +-- vaikka eiväthän ne toiset aikoneetkaan siitä erota. Asianosaisille +annettiin julistus asiassa ja paperit toimitettiin laamanniin, sieltä +hoviin, sieltä senaattiin ja viimeksi itselleen keisarille. On se +keisari mahtanut arvella: 'aika poika tuo Koskelan Matti on', ja ehkäpä +hän on näyttänyt paperit pruustinnalleenkin. + +"Kun minä muistin sanoa kuninkaan väylän olleen aina auki, huomasi +armollinen esivalta, että mylläri Aaro on toimen mies, ja päätti asian +hänen hyväkseen. -- Minulla on näettesen täällä pääkopassani tallella +muutamia lain koukkujakin, sellaisia polvekkeita, jotka aina auttavat, +hihihii! Ei sitä niin tuhmia olla kuin näytetään, hihihii!" + +"Kuinkas te jouduitte puhuttelemaan keisaria, sekä vanhaa pappaa että +nuorta, joka isänsä perästä isännäksi pääsee, teidän omilla sanoillanne +puhuen?" kysäsin minä, kun ukko oli saanut viidennen ryyppynsä +tyhjäksi. + +"Se oli näette sen semmoista seikkaa", jatkoi hän kertomistaan, "että +Katrilla, eukollani, oli Pietarissa tädin poika hopeaseppänä, rikas +mies kuin pajari -- kävi toisna kesänä täälläkin. Minun, kun en ollut +maailmaa nähnyt -- kerran nuorempana vain kävin Oulussa suolan perissä +-- rupesi mieli tekemään Pietarin komeutta katsomaan. Noh, läksin kuin +läksinkin. Katrin tädin pojan kanssa oltiin sitten eräänä päivänä +'isvosikalla' ajelemassa, hevosmiehellä, joka vie mihin ikään tahtoo, +kun vaan vähän murahtaa hänelle venäjäksi. + +"'Nyt tulee itse armollinen majesteetti vastaan', sanoo Katrin tädin +poika hätäisesti. + +"'Terve tulemasta', sanon minä ja jopa kiitääkin vastaamme kultaiset +vaunut. Niissä istuu oikealla puolen itse armollinen esivalta ja nuori +herra ja perintöprinssi vasemmalla. -- Hatut pois päästä, se on tietty +se. + +"Nykäseepä esivallan persoona nuorta herraa kylkeen ja sanoo: 'katsos, +kun Koskelan Matti isolla mustallaan ajelee.' Hän -- keisaria tarkoitan +-- luuli näet minun omalla hevosellani lähteneen niin pitkälle +matkalle. + +"Nuori herra, se perintöprinssi, katsoo ajurimme hevosta ja hyvin se +olikin meidän ison mustan näköinen, jonka sittemmin möin Sortavalan +markkinoilla. Armollinen esivalta, majesteetti itse näettesen, viittaa +sitte minua vaunujensa luo. Meidän ajajamme seisautti konkarinsa ja +minä rupesin laskeutumaan rattailta pois. No enhän minä vanha mies niin +nopeasti ennättänyt, ja kun pääsin kadulle, oli keisarin hevoset taas +täydessä ravissa; ajajan tolvana ei ollut ymmärtänyt pysähdyttää +ollenkaan. Minä en ennättänyt muuta kuin nähdä heidät, sekä papan -- +itse majesteetin -- että perintöprinssin. Molemmat näkyivät olevan +kauniita ja uljaita miehiä. Sen kuulin vaan siinä kiireessä, kuin +armollinen esivalta huusi mennessään minulle: 'käy meillä Koskelan +Matti, ennen kuin pois lähdet; minulla olisi sinulle vähäsen asiaa!'" + +Siinä kynsäsi vanhus taas nenäänsä, ja kun minä epäileväisesti katselin +hänen silmiinsä, sanoi hän: "uskokaa pois, niin oli sen asian laita. +Minussa ei olisi miestä valehtelemisella ansaitsemaan ateriaakaan +päivässä, jos minä valehtelijaksikin rupeaisin"; mutta kuitenkin +kynsiskeli hän nenäänsä, vaikka tosin se nyt tapahtui viimeisen kerran +koko kertomuksen ajalla. + +"Sitten tuli minulle jo hätä eteeni, ja täytyi jättää koko Pietari, +vaikka harmitti hieman, kun en joutanut käymään esivallan puheilla. -- +Oli minulla sitte kotiin päästyä koko syksyksi kertomista, vaan eivät +tahtoneet kaikkia puheitani oikein uskoa. Tulipa niin kevät käsiin. +Muutamana sunnuntaina istuin kirkossa tavallisella paikallani +etupenkissä. Jumalan palveluksen loputtua ilmoitti pastori nyt tulevan +tapahtumaan jotakin merkillistä. Hartaasti odottivat ihmiset ja pastori +käski Kalliolan kestikievarin ja minun tulemaan alttarin eteen. Me +menimme ja hän kertoi keisarin lähettäneen Kalliolan kestikievarille ja +minulle kunniarahan. Sitte hän pisti ne meidän rintaamme ja piti +seurakunnalle liikuttavan puheen. + +"En tiedä mistä hyvästä minä tämän rahan sain -- tässä se on; vaan +irvihampaat sanoivat Kalliolan saaneen rintarahan siitä, kun +ilmaiseksi aina syötti kruununvoudin hevosia. Niitä on näet +kaikenlaisia viisaita tässä maailmassa. -- Jo sitte ihmiset uskoivat +minun Pietari-kertomuksistani nekin, joiden totuutta itsekin epäilin, +ja minäkin ymmärsin, että kunniarahaa saamaan se keisarillinen +majesteetti oli minut kotiinsa kutsunut. Tottapahan sitte lienee saanut +kuulla minun jo lähteneen kotiin, koska lähetti sen pastorille. +Luultavasti minä sain kunniamerkin mylläri-Aaron puolustamisesta, vaan +eihän sitä aivan varmaan tiedä kukaan sanoa -- niin kumminkin itse +arvelen. + +"Aina ennenkin olin hartaasti rukoillut armollisen esivallan puolesta, +vaan ei se kuitenkaan lähtenyt niin sydämmestä kuin tuon sunnuntain +jälkeen. Lapsilleni olen myös koettanut teroittaa, kuinka tärkeätä +ihmiselle on kunnioittaa Jumalaa ja rakastaa häntä ylitse kaikkia, vaan +rakkaus ruhtinaasenkin, jonka haltuun korkeuden Isä on kansojen +kohtalot uskonut, ei ole koskaan, ei hetkeksikään unhotettava, ja +toivottavasti he eivät opetuksiani unhotakaan. + +"Sellaista on elämäni ollut; paljon olen kokenut, paljo on jäänyt +kokemattakin, vaan en vasta enää lähde pitkille matkoille. Nyt olen +tyytyväinen, kun saan vaan kotoani kulkea tänne Uttilan muorin luo ja +täältä taas kotiini edestakaisin samaa jälkeä, niinkuin kellonheiluri, +niinkuin kellonheiluri, hihihii!" + +Koskelan ukko vaikeni. Minä otin häneltä jäähyväiset ja lähdin. Kauas +tielle kuului karkeaääninen laulu: + + "Ollaan poikia, ollaan poikia, + poikia julmia juomaan, + mamma se käski Maaningalta + rengaskorvia tuomaan", + +ja vieläpä nytkin tuntuvat sen sävelet kaikuvan korvissani. + + + + + +AINOA RAKKAUTENI. + + +Vanha herra kertoi ainoasta rakkaudestaan: + +Syksy oli tullut, kesä kultainen kulunut ja harmaita pilviä ajeleva +tuuli pudotti yhden kellastuneen lehden toisensa perästä syyssateista +mustuneelle mullalle. Syntymäpäivänänikin oli ilma kolkko ja ulvoen +soitteli tuuli surullisia virsiään honkien latvoissa. Vanhempani +istuivat räiskyvän takkavalkean ääressä ja muun muassa ottivat puheiksi +minun tulevaisuuteni. Isä arveli minua liian heikoksi, että minusta +voisi tulla kunnollista työmiestä taloon. Äiti luuli myös samaa, vaan +siihen sijaan kehui hän päätäni hyväksi, niinkuin äidit tavallisesti +tekevät. + +"Pannaan hänet sitte kouluun", sanoi isäni, "ehkä oppii hän siellä +jotakin, että voi maailmassa henkensä elättää." + +"Voisi panna, vaan se tulee niin äärettömän kalliiksi", tuumaili äiti. + +"Eletään me täällä kotona sitä tarkemmin", vastasi isäni ja kääntyen +minuun lausui hän: "perjantaina, se on ylihuomenna, lähden minä tästä +asioilleni kaupunkiin ja vien sinut mennessäni sinne kouluun." + +Sillä se asia oli päätetty ja perjantaina lähdettiinkin matkalle. +Kuormaan pani äiti leipää, lihaa, leiviskän muikkuja ja neljä naulaa +voita, varoittaen ett'en sitä viimeksi mainittua söisi muulloin kuin +sunnuntaina ja juhlapäivinä. Lähtiessä pisti hän vielä kouraani pienen +nahkakukkaronkin "pikkutarpeitani varten ja särvinrahaksi", niinkuin +hän sanoi. + +Kaupungissa asui eräs isäni vanhoja tuttuja, jonka oikeasta ammatista +minä en koskaan ole onnistunut saamaan täyttä selkoa. Jonkunlainen +tukkiherra hän lienee ollut, koskapa hänellä oli jos jonkinmoisia +tilikirjoja, mittakokka ja "sottalauta"-niminen kapine, jota hän käytti +lukua laskeissaan. Koko talvena hän ei muuta tehnyt kuin herrasteli ja +senpä vuoksi häntä kutsuttiinkin herraksi. Hänen vaimoansa sanottiin +rouvaksi; siis lukeutuivat ne ihmiset herrasväkeen, joiden luo minut +pantiin asumaan, "sillä siellä saat asunnon helpommalla kuin muualla", +sanoi isäni. + +Kotona olin tottunut viettämään aikani enimmäkseen ulkoilmassa, eikä +siellä päivän valoa ja raitista ilmaa ollut koskaan puuttunut. Tässä +uudessa asunnossani siihen sijaan oli niitä molempia jotensakin +niukalta. Ihmekö siis että minulla oli ikävä, enkä oikein tahtonut +viihtyä kuivan latinan kieliopin ääressä, vaan mieluummin maleksin joko +joen rannalla kaarnalaivoja uittelemassa tahi Tikkamäellä puolukoita +poimimassa. Isäntäväestäni näytti myös olevan samantekevä, olinpa minä +kotona tai kylässä. Joskus näyttivät he olevan mielissäänkin, kun +pysyin niin paljon poikessa, ja sentähden sanoi rouva minua aina +"siivoksi pojaksi, joka ei ole kenenkään ristinä." Eräänä pilvisenä +päivänä olin niinikään kaupungilla katselemassa, kun torille +pystytettiin kaiken kokoisia ja näköisiä myymäkojuja. Muhkeat hevoset, +ankarasti tömistäen maata, vetivät kaupunkiin iloisen ja tyytyväisen +näköisiä maalaisia ja rusoposkisia kaunottaria, jotka nyt keräytyivät +sinne huvitteleimaan, sillä tänään oli markkinain aatto. Ihmisiä kuhisi +kaikkialla, niinkuin hyttysiä lämpimänä kesäiltana. -- Tuota vireää +liikettä katsellessani jouduin muutaman rapistuneen, pienoisen kartanon +kohdalle. Sen katolla raukeana liikahteli iso kolmivärinen lippu. +Seinään oli kiinnitetty kookas paperi, jossa sormen paksuisilla +kirjaimilla ilmoitettiin tunnetun saksalaisen taideniekan, herra Max +Grünbergin, korkeain asianomaisten luvalla huvittavan yleisöä +näyttelemällä marakatteja, apinoita ja muita ihmeitä. "Erittäin on +kaikissa paikoissa nuoralla tanssijatar, neiti Margaretha, saavuttanut +sivistyneen maailman suosion ja hän onkin ensimmäisen luokan +taiteilija", sanottiin ilmoituksessa. Sisäänpääsy maksoi 20 kopekkaa, +lapsilta ja palvelijoilta puolet. Paperissa oli vielä kuviakin, joista +rumin ja hirvein oli eräs nuoralla tanssiva, naispukuun puettu olento +-- apinako lienee ollut vai ihminen. Tästä sain selkoa sen verran, että +siinä oli jonkunlainen "kometiia" kysymyksessä, ja kun en ennen mitään +semmoista ollut nähnyt, päätin aivan ensi tilaisuudessa mennä sinne. +Äitini luulin myös tarkoittaneen huvituksia, kun hän rahaa antaessaan +oli maininnut pikku tarpeita, ja "miksipä hän muutoin olisi pistänyt +kukkaron käteeni, ikäänkuin isästä salaa", mietin minä. Jo samana +iltana seisoin minäkin muun joukon seassa "kometiian" etuhuoneessa. +Rahastani annettiin minulle korea paperipalanen, jonka mielelläni +olisin pitänyt itse ja käyttänyt kirjanmerkkinä, vaan toisella ovella +ottivat sen taas pois huolimatta mitään minun vastaväitöksistäni. +Sisään sysättiin minut, ja sielläkös vasta elämä oli! Positiivit soivat +ja pienet marakatti-pahaiset lystikkäästi pyllyilivät ihmisten seassa, +jotka milloin ihmettelivät niiden loistavia pukuja ja pitkää häntää, +milloin taas hartaasti tirkistellen pyöreihin laseihin ihailivat niistä +näkyviä ihmeitä. Minä koettelin myös ulottua laseihin katsomaan, vaan +ne olivat liian korkealla, siis sain olla tyytyväinen, kun sain lasien +päällä lukea Berliinit, Pariisit, Neapelit j.n.e. Olipa eräs lasi +hieman alempana kuin muut. Sen päälle oli kirjoitettu: Pernambuco, +Madagaskarin kuningatar. Siihen ulotuin minäkin katsomaan, ja voi +hirmua miten iso kuningatar Madagaskarissa oli! Sen puku oli repaleinen +ja kasvot likaiset. Hän niisti kynttilää ja meni sitte pois, jättäen +minut tyhjää tähyämään. + +Lieneekö Pernambucon näkeminen vaiko nuo pienet marakatti-pojat +saattaneet pääni pyörälle -- sitä en tiedä, vaan hauskalta tuntui elämä +ja unhottuneet olivat jo kirjat ja kirjanmerkit silloin kuin peräseinä +yht'äkkiä katosi näkymättömiin, mihin lienee joutunutkaan. + +Silloin jouduin minä hurmoksiin aivan, sillä "viepäs kehveli sitä +enkeliä, joka siellä heiskuu", sanoi eräs tupakkasuinen naapurini, ja +enkelin näköinen se heiskuja todella olikin. Minäkin olisin ehkä tuota +ilmestystä pitänyt enkelinä, jos hänellä vaan olisi ollut siivet ja +joll'ei hän olisi osoittanut olevansa ihminen lausuessaan: "ich bin +Margaretha." + +"Hih pien' Margaretha, se nuoralla tanssija, kyllähän minä sinut jo +näin, Kuopiossa", tuumaili naapurini taaskin, luullen tuon keijukaisen +itselleen puhuneen. Margaretha kuultuaan äänen kääntyi meihin päin, ja +arvatkaas mitä hän teki nähdessään minut? -- Hän kumarsihe vähän, +heitti minulle mitä makeimman sormisuukkosen, pyörähti sanaakaan +sanomatta ympäri ja yks'kaks' hän jo tepasteli taivaan ja maan, se on +katon ja lattian välillä. + +Jostakin kainouden ja ilon sekaisesta tunteesta punehduin minä kuin +mansikka ja koetin pienillä käsilläni estää yksitoista vuotisen +sydämeni tykytystä kovin kauvas kuulumasta, silloin kuin armaani -- +siksi oli sormisuukkonen hänet tehnyt -- kuin tuo viehättävä +keltakiharainen sylfiidi hypähteli korkealle nuorasta ja aina hetkisen +tyhjän päällä vipikoitti siroja tohveleitaan. Tietämättä mitä tein olin +lähestymistäni lähestynyt nuoraa, kunnes jo seisoin aivan sen alla. + +Siitä näin taas yhden Margarethan rohkeista ilmaan kimmahduksista ja +kuinka nopeasti hänen jalkateränsä liikkuivat. Silloinpa suurimman +hiljaisuuden salissa vallitessa aivastin minä ehdottomasti. Margaretha +katsahti alas ja tuskin keksittyään minut liihoitteli jo, hennon +lumikitehen tavoin, alas avonaiseen syliini. Hämmästyneenä tuosta +uudesta lemmen osoituksesta lysähdin ensin polvilleni ja kentiesi olin +jo aivan tekemäisilläni rakkauden tunnustukseni, kun hän äkkiä tempasi +minut aivan kuin minkäkin kotieläimen syliinsä, silitti hellästi +päätäni ja painalti huulilleni hehkuvan muiskun. Koko yleisö taputti +käsiään ja me molemmat kiitollisina nyökytimme päitämme, sillä +käsitimmehän me ihmisten toivottavan onnea meille vastakihlatuille. + +Margaretha voitti kuitenkin tunteensa pian ja velvollisuutensa mukaan +keikahti hän keveänä kuin orava ikään takaisin nuorallensa, jättäen +minut avossa suin nauttimaan onneani ja katselemaan kauniita +liikkeitään. Muuan vääräjalkainen, mustapartainen kääpiö keskeytti +kuitenkin heti nautintoni, kun hän tarttui käsikynkkääni ja jotensakin +epäkohteliaasti kuletti minut paikoilleni, matkalla muristen jotakin +hengen vaarasta ja tuhmasta poikanulikasta. Muutoin kului iltani kuin +kauniissa unessa ja kynttilät olivat jo kaikki sammutetut, ennenkuin +minä ymmärsin tällä kertaa täytyväni lähteä lausumatta jäähyväisiä +sydämeni haltijattarelle. + +Ulkona oli kovin pimeä ja solisten virtaili vesi katuojissa, samalla +kuin taivaasta tuli toista min'enimmänsä ennätti kaupungin jo +ennestäänkin liejuiselle kadulle. Tuo ilma olikin ihan omiaan +lauhduttamaan rakkauteni ensimmäistä puuskaa, niin että kotiin +saapuessani olin jo jotensakin tyynenä ja täydellä järjellä, eikä +siellä minusta mitään huomattu. + +Koko seuraavan yön kuohui kuitenkin vereni rauhattomasti ja kauvan +vältti uni vuodettani, kun minä mietin, mitä asiain näin ollessa olisi +paras tehdä. Kun aina olin tottunut luottamaan vanhempiini, päätin +nytkin heille ilmoittaa sydämeni nykyisen tilan. + +Sillä varalla ett'eivät he suostuisi Margarethaa miniäkseen ottamaan, +aioin kirjeessä muutamalla sanalla viitata Amerikkaan tai johonkin +muualle lähtemisestä. -- Toisen kirjeen päätin lähettää Margarethalle +ja vakuutettuani ensin hänelle sydämellistä rakkauttani ja sen +pysyväisyyttä, olin siinä pyytänyt hänen olemaan huoletta, sillä minä +kyllä toimittaisin hänelle loppu-iäkseen päiväpaistetta. Jotakin +tuollaista aioin lemmitylleni kirjoittaa, vaan tietysti niin +luonnollisella tavalla kuin ainoastaan rakastuneet osaavat ja varsinkin +sen ikäiset rakastuneet. Ne päätökset tehtyäni nukuin rauhallisesti ja +makeasti nähden oikein autuaallisia unia. + +Ensi työkseni valmistin seuraavana päivänä molemmat kirjeet, +Margarethalle ja vanhemmilleni, ja kun ei ollut ketä lähettää rakkauden +sanansaattajiksi, sain itse toimittaa tuota vanhojen tätien tavallista +virkaa. Margarethaani en itse tavannut, vaan eräs pikkuinen +juutalaispoika lupasi toimittaa kirjeeni sisarelleen, kun hänelle +lupasin palkaksi kourallisen karamellia, ja luultavasti saapuikin +kirjeeni niitä teitä kunniallisesti perille. -- Vanhemmilleni menevä +kirje oli kiireessä unehtunut avonaisena asuntoni pöydälle ja siitä oli +isäntä sen löytänyt, niinkuin muinoinen mustalaispoika talonpöydältä +veitsen. Hän kyllä sittemmin toimitti kirjeen omistajilleen, vaan +varusti sen muutamilla mielestäni tarpeettomilla selityksillä. + +Kotiin tultuani antoi isäntä minulle määräyksen, jonka mukaan en +kolmeen vuorokauteen saisi huoneesta liikahtaa, "sillä sinä vaan +kaupungilla rakentelet naimiskauppoja mustalaistyttöjen kanssa", sanoi +hän. Seuraavina päivinä pidettiinkin minusta oikein isällistä huolta, +ja ett'en saisi vilustuttaa itseäni ulkona-olemisella, vartioittiin +minua kuin pahantekijää ikään. Viimein onnistuin kuitenkin eräänä +viileänä aamuna pääsemään karkuteille. + +Tietysti ohjasin kulkuni Margarethan asunnolle. Hän ei näyttänyt +laisinkaan huomaavan läsnäoloani tahi ei ollut sitä huomaavinaan, vaan +ahkerasti järjesteli kaikenlaisia kopsia ja vakkoja pihamaalla oleville +rattaille. Kaukaan aikaan en minä uskaltanut äänelläni häiritä häntä +työssään, varsinkin kun hän nyt näytti paljoa suuremmalta kuin tuona +iltana tanssiessaan nuoralla ja oli muutoin niin ihmeellisesti +Pernambucon, Madagaskarin kuningattaren näköinen, mutta vieläkin +repaleisemmissa riikineissä. Vihdoinkin viimein rohkasin luontoni ja +hyvin sulavalla äänellä toimitin: "hyvää huomenta, Margaretha!" + +Hän, suuttuneen näköisenä, tiuskasi minulle jotakin, jota en ymmärtänyt +enkä erottanutkaan muuta kuin sanat: "Zum Henker". Kuitenkin ryhdyin +minä luettelemaan armaalleni niitä kärsimyksiä, joita lempeni tähden +olin saanut kärsiä ja samalla vakuutin niiden vaan kiihdyttäneen jo +entuudestaankin innokkaan rakkauteni voimaa. + +Hetkisen kuluttua tulivat ulos Margarethan isä ja veli. Edellisessä +tunsin saman vääräjalkaisen ukkoressun, joka minut ennen, näytelmässä, +oli paikoilleni taluttanut, ja jälkimäinen oli sama veitikka, jota +kirjeen viemisen tähden olin karamelleilla ravinnut. + +"Poika, mitä sinä tahdot?" ärähti minulle vanhus. + +"Puhutella Margarethaa kahden kesken", lausuin minä vapisten +kunnioituksesta. + +"Ei hän osaa suomea, mene matkaasi", oli ukon epäkohtelias vastaus. + +Tuo pieni poika nalliainen alkoi nyt laveasti kertoa minun +rakastumisestani "sisar Margarethaan", vaan ukko kielsi häntä ja käski +edeltäpäin kiiruhtamaan laivalle. Siitä huomasin minä heidän jo +todenteolla tekevän poislähtöä, ja lapsellisella avosydämellisyydellä +kerroin hänelle suhteeni hänen tyttäreensä. Lopuksi innokkaasti +rukoilin, että hän ottaisi minut taiteilijajoukkoonsa, että saisin +seurata morsiantani hänen myötä- ja vastoinkäymisessään. -- Sillä välin +oli Margaretha saanut kaikki valmiiksi ja yhdellä hyppäyksellä hän jo +istui rattailla. Ukko seurasi tytärtään ja he katosivat portista +kadulle. Melkein mielettömänä juoksin minäkin rannalle ja jouduin juuri +parahiksi näkemään, kuinka kaarevakylkinen laiva, jonka piipusta musta +savu tuprusi, hiljaa alkoi kyntää järven tyyntä pintaa vieden mukanaan +minun lemmittyni ihan minun silmieni edestä, minun, joka tätä +nähdessäni luulin kaiken ilon ja onnen maailmasta häviävän, samalla +tavalla kuin laivan piipusta nouseva savu haihtui ilmaan. Näistä +kolkoista epätoivon mietteistä herätti minut kortteerini piika, joka +oli lähetetty etsimään minua ja saattamaan takaisin huonevankeuteeni. +Välinpitämättömänä seurasin häntä, sillä koko maailma oli mielestäni +tyhjä, iloton vankihuone, ja yhdentekevähän oli kuinka iso osa siitä +oli minun käytettävänäni. + +Pojasta tuli nuorukainen, nuorukaisesta on tullut mies, miehestä +harmajahapsinen vanhus ja hämäränä muistona kummittelee mielessäni tuo +ainoa rakkauteni. Toistamiseen en ole sitä pyhää liekkiä povessani +tuntenut ja pahoin pelkään, ett'en sitä enää tunnekkaan. + + + + + +VIHKIMÄKENGÄT. + + +Kummini kertoi: + +Kaikista merkeistä päättäen oli Haapapuron mökissä juuri vastikään +päästy päivälliseltä. Martti istui vielä tavallisella paikallansa +pöydän päässä ja niinkuin ainakin syömästä päästyä, kaiveli hampaitansa +vaskisella hinstatilla eli piippuneulalla. -- Reeta, Martin vaimo, +seisoi taas karsinapuolella nurkkakaapin edessä löytääksensä sieltä +jotakin, jota miehensä ettoneaikana voisi hiljaisuudessa korjata. +"Eipähän se kuitenkaan ilman ettoneetta lähtene minulle lehdeskoivuja +kaatamaan, kun se on semmoinen pattio koko mies", supisi Reeta +itsekseen. + +"Mitäh?" kysäsi Martti. + +"Ei mitään", sanoi Reeta ja ajatteli, "no on sillä korvat, kun toisen +ajatuksetkin kuulee!" Hän ei kumminkaan, vaikka miten olisi etsinyt, +löytänyt muuta kuin punonnaisen ja kolmisulkasen äimän. Niistäpä +juolahtikin hänelle mieleen, että "ehkä niistä vanhoista lipokkaista +vielä paikkaamalla tulisi kalu", ja hän rupesikin niitä korjailemaan. + +Pöydän latvalla leivänmurujen ja kalan ruotien seassa oli vielä +kaksikorvainen piimätuoppikin. Reeta oli sen, samoin kuin muutkin +tähteet, jättänyt Marin korjattaviksi, mutta se taas oli kesken +vanhusten syönnin jo lähtenyt ulos, "minne lie mennytkään". Mielellään +olisi Reeta itse kuitenkin pannut piimätuopin talteen, kun "tuo Martti +oli semmoinen piimäpukari", mutta hän ei ilennyt, "sillä sittehän se +luulisi, jotta minä sen hänen tauttansa pois kyyssyytin, ja tuskinpa +tuo nyt enää sitä tahtoneekaan, kun jo syödessään ryysti niin +armottomasti, jotta oikein se hirvitti", ajatteli Reeta puoliääneen. + +Marttipa tahtoi vieläkin piimää, sillä hampaiden puhdistettua tarttui +hän vaimonsa kauhuksi taaskin tuoppiin käsiksi. -- Kauan katseli Reeta +karsain silmin tuota juomista, mutta kun siitä ei alkanut loppua +tullakaan, niin täytyihän hänen viimein muistuttaa, "ett'ei sitä piimää +ole hein'ajaksi enää puoltakaan korvoa ja mitähän ihmiset sitte +sanovat, kun kuulevat ett'ei meillä piimää piisaa Jaakkoonkaan, sitä +vähemmän Pertun päivään?" + +Martti ei ollut kuulevinansakaan; kallisti vain tuoppia yhä ahneemmin +ja ajatteli itsekseen: "kun mies maistaa, niin pohja paistaa", mutta ei +hän toki virkkanut ääneensä mitään. Vihdoinkin viimein köllähti hän +penkille ja sytytti piippunsa. -- Savupilvet pöllyilivät niin somasti +penkin ja pöydän laidan välillä. Ne kohosivat sitte pöydälle ja sitte +ne muuttuivat semmoisiksi monimutkaisiksi suilakkeiksi, kohosivat +vähitellen yhä ylemmäksi kattoa kohti ja haihtuivat. -- Jonkun aikaa +katseli Martti noita toistensa ympärillä kiemurtelevia savusuikaleita, +kyllästyi viimein siihen ja sanoi: "Reeta, annapas tuolta naulasta +nuttu mulle päänalaiseksi." + +Antamalla ei Reeta sitä antanut, vaan viskasi pitkin penkkiä. + +"Aha, äissään on, mut olkoon -- minä nukun vaan -- kunpahan nyt vain +uni tulisi", arveli Martti ja pani piipun pöydän nurkalle. + +Unipa ei tahtonut tullakkaan, vaan kaikenlaisia ajatuksia tuli +mieleen. Ensin niitä tuli yksityisinä suikaleina, aivan kuin nuo +savusuikaleetkin. Sitte ne ajatukset kiertyivät toisiinsa, sulivat +yhteen, levisivät ja hajosivat. Toisia pätkiä ilmestyi entisten sijaan, +semmoisia kuin: "vai heinäajaksi piimää, -- toisna päivänä oli vielä +toista korvoa; -- hyvästi ne lypsävät meidän lehmät; -- punikki +varsinkin ja kirjo kanssa; mutta kirjo se kumminkin pitää syksyllä +tappaa -- mikä niitä kahta jaksaa talven yli elättää. Lähtee siitä +kirjosta lihaa koko joukko ja entäs nahka? Hyviä kengäksiäkin siitä +pitäisi lähteä kirjon nahasta." -- Viimein ilmestyi kirjon nahka +valmiiksi muokattuna tuonne karsinalasin alle ja suutari Heikki +leikkeli siitä kengäksiä. Nyt se Heikki jo istui jakkaralla ja teki +kirjovainajan vuodasta pieksuja, ruojuja ja lipokkaita sekä Martille +että Reetalle -- niin ja pikku Marillekin. Ja sitte kengät taas +vähitellen kuluivat ihan mitättömiksi, nimittäin Martin ja Marin, mut +ei Reetan; se kun niitä piti niin tarkasti, jotta kirkossakin olisi +käynyt paljain jaloin, jos Martti olisi antanut. "Hyvähän se on pitää +tavaransa tarkasti, mutta taitaa se tuo meidän eukko olla vähän +liiankin tarkka", ajatteli Martti. + +"Nytkin paikkaa vaan noita vanhoja rajojaan, vaikka ihmisellä on ihan +ehyetkin ja sitä paitsi aitan orrella on riippumassa uudet mustatkin +kengät. -- Niin, mut se ehkä aikoo niitä säästää Marille +vihkimäkengiksi." + +Martin täytyi väkisinkin hymyillä tuommoiselle huolenpidolle. +"Vihkimäkenkiä kolmetoista-vuotiselle tytölle; voi niitä akkoja ja sitä +akkojen älyä!" -- Marttia oikein nauratti tuo Reetan homma. + +Sen huomasi Reetakin, mutta ei kehdannut kysyä mille mies nauroi, +"sillä tyhjällehän se varmaan nauraa; mitäpäs nauramista minussa enää +olisi?" + +"Heitä jo hiiteen nuo rajat, onhan sinulla parempiakin, niin mitä +noista viitsit enää kuroa", sanoi Martti hetkisen kuluttua. + +"Vieläpä nää minulle näkyvät välttävän", arveli Reeta. + +"Marille se niitä säästää", mietti Martti. "Kaikkia pälkähtää niiden +päähänkin. Hui hai! Jos tahdon, niin jaksanhan minä Marille hankkia +vaikka minkälaiset jalkineet, vaikka semmoiset kuin on kauppamiehenkin +tytöllä, jotka niin impakasti välähtelevät päiväpaisteessa. -- Äläpäs, +minkäs nahkaa ne taas kuuluivat olevankaan -- oliko se -- ei se ollut +kamelinkaan. -- Reeta, minkä nahkaa ne kauppamiehen tytön kengät taas +olivatkaan?" + +"Kumplastiahan nuo kuuluvat olevan", muisti Reeta. + +"Niin kumplastin nahkaa ne olivatkin; no on sitä tässä maailmassa jos +jonkin nimellistä eläintä", mietti Martti. "Minkähänlainen otus tuo +kumpalasti on? -- Somaa se tosiaankin olisi katsella miten pikku Mari +kumplastikengissä vihille kävellä hipsutteleisi; mutta mitäs tyhjästä, +kalliithan ne mahtavat olla, eihän niitä talonpoikaisten miten kannata +semmoisia hankkia. -- Lintulan Pekalta tulee vuotuista korkoa kahdeksan +viidettä, sillä ne nyt jo varmaankin saisi -- ehkäpä ne saisi jo +Tikais-Matinkin velan koroilla, mutta mitäs Reeta sitte sanoisi, kun ne +ovatkin alkuaan Reetan rahoja? Toki se paipattaisi siitä monta viikkoa +ja pyöreinä ne olisivat muidenkin kylän akkojen silmät, kun kuulisivat +meidän Maria kumplastikengissä vihille vietävän." + +Taas vetäytyi Martin suu hienoon hymyyn. Silloin ei Reeta enää +mitenkään voinut olla kysäsemättä: "miksikä sinulla nyt on niin hyvä +mieli, vai minulleks sinä naurat?" + +"Enhän minä mitä naura", sanoi Martti, ja kun Reeta ei enää vastannut +mitään, lisäsi hän: "ole nyt jo rupattelematta, jotta saisin hiukan +nukahtaa, tuntuu niin ihmeesti painustavan." + +"Mitähän se nyt oikeastaan miettinee", arveli Reeta, "mut tottapahan +sanoo, jos sillä mitä on mielessä." + +Martti koetteli sillä välin nukkua ja olla mitään miettimättä, mutta se +ei onnistunut, vaikka "tuntui niin ihmeesti painustavan." Päinvastoin +juontuivat yhä mieleen nuo kumplastikengät, vieläpä tuli sitte esiin +kirkko, pappi, sulhanen, Mari ja hänen välkkyviä kenkiänsä ihmettelevät +kylän eukot. Kun ei niiltä saanut nukkua, rupesi Martti viimein +ajatuksiaan Reetallekin ilmaisemaan. + +"Kuulehan, minä tässä tuumailen, jotta mitähän kuin olisi Marille ostaa +kauppamiehestä oikein kumplastikengät vihkimäkengiksi?" + +"Kumplasti -- vihkimäkengiksi!" huudahti Reeta, "hupsuksiko sinä +jo --?" Silloin arvasi Reeta, että se Martti vain ilman pilkoillaan +tahtoi häntä kiusata ja lisäsi: "ka ostapa vain; johan tuo onkin aika +tytön myötäjäisistä huolta pitää, kun se jo ehkä ensi tahi toisena +kesänä saa lusikkansa pappilasta." + +"Leikiksi löi", arveli Martti, "mutta siinäpähän leikit nähtäisiin, jos +tyttö jo olisi ripilläkäynyt." Yhä enemmän rupesi tuo tuuma Marttia +miellyttämään, jos ne kengät ei vain olisi hyvin kalliit. -- Silloin +töytäsi sisään keskenkasvuinen tyttö, jonka päivettyneitä ja +sierottuneita jalkoja Martti mielihyvällä silmäili, ja kumplastikengät +vilahtivat taas hänen ajatuksiinsa, ne mahtaisivat hyvästi Marille +sopia. + +"Isä! Vieras koira ajaa kesannolla meidän lampaita", huusi tulija +kynnyksen yli päästyään. + +Reeta hyppäsi kuin ampiaisen pistämä ylös ja huutaen lähti juoksemaan +kesannolle päin hätään. Hitaammin nousi Martti, mutta Marin kanssa +lähti hänkin ulos, mutisten mennessään: "vierashan se tietysti on, kun +ei talossa omaa koiraa olekkaan." + +Ulkona oli koko metakka. Pitkin kesantoa juoksi puolikymmentä eri +kokoista lammasta surkeasti määkien. Kovasti haukkuen seurasi niitä +ruskea metsäkoira ja viimeisenä, korento olalla, samosi Reeta pitäen +yhtä suurta melua kuin lampaat ja koira yhteensä. + +Juuri silloin kuin Martti pääsi aidan selälle, saavutti koira +jälkimmäisen lampaista ja alkoi sitä vimmatusti repiä. Aika tavalla +kiljuen ja koiraa sadatellen riensi vihasta ja juoksusta punoittava +Reeta teurastuspaikkaa kohti, mutta kovaksi onneksi lankesi hän +korentoonsa, joten Martti ehti ensiksi perille. Koiran sai hän niskasta +kiinni ja näki miten lammasparka viimeisen kerran oikasi takajalkojaan. + +Alussa kääntyi Martinkin viha onnetonta koiraa kohti, mutta +tunnettuansa sen kauppamiehen hektoriksi lauhtui hän pian niin, ett'ei +antanut Reetan sitä kuin muutaman kerran hotaista. Reeta pauhasi kuni +palava koski ja itkikin pikkusen, mutta Martti ei ollut enää +millänsäkään koko jutusta; sitasihan vain vyönsä koiran kaulapantaan ja +käski paikalle saapuneen Marin pitää siitä kiinni, ett'ei hektori +karkuun pääsisi. + +"Voi, voi ja vielä vei kaikkein hienovillaisimman!" valitti Reeta ja +uhkasi nyrkillänsä vinkuvaa hektoria. + +"Ole vaiti, kyllähän kauppamies jaksaa yhden lampaan maksaa", tuumaili +Martti. + +"Maksaa se tyhjää", epäili Reeta. + +"Mikäs se on se pakko", sanoi Martti. -- Sitte täytyi Marin hakea +pihasta vasu ja siihen pantiin lammas aivan semmoisenaan kuin se oli. + +Illemmalla nähtiin sitte Haapapuron rannasta lähtevän pienoisen venheen +vesille. Martti itse istui perässä huoparilla autellen venheen kulkua, +joka ei pikku Marin soudannalla olisi kovin nopeata ollutkaan. +Peräpuolella oli vasu lampaan jäännökset sisässä ja kokkakaareen oli +hyvin tiukasti nuoralla sidottu hyvän saunan saanut ja vapiseva hektori +kiinni niin, ett'ei se päässyt tikahtamaankaan. + +"Muistakin, ett'et heitä yhtään alle yhdeksän markan, antaa muuten +mennä oikeuteen", kuului rannalta Reetan jäähyväisvaroitus. + +"En, en -- ole huoletta siitä", tuumaili Martti ja venhe liukui +eteenpäin melkein rasvatyynen järven pinnalla. + +Rantamilla kukkivat tuomet, loistossa kilpaillen moniväristen +metsäkukkien kanssa, joiden tuoksua tuntui häilyvän noilla laskeuvan +päivän valossa kimaltelevilla laineillakin. Venhe kulki aivan pitkän +Tervaniemen nenitse ja sivusi monta monituista heleän vihreätä saarta +solutteleutuen niiden välitse, kuni ruohostossa luoviva sorsa. +Saarista, jotka näyttivät veteen pistetyiltä eri muotoisilta +kukkaisvihkoilta, kuului jos jonkinmoisia lirityksiä ja säveliä. +Niitäkö lienee hektorikin kuunnellut, vai muutoinko lienee huomannut +uikutuksensa turhaksi, koska se rauhallisesti paneutui levolle. + +Niin tultiin Akonsalmelle. Vienon tuulen tuomasta löyhkästä huomasi +Martti siinä "että Akkolan lautamies tuntuu jo levittelevän tunkioitaan +rukiin alle, mutta johan tuo alkaa olla aikakin." + +Sitte siirryttiin väljemmille vesille, mutta vieläkin silloin tällöin +vilahti ohitse joku lehtevä saari. Tuolla jäi jo vasemmalle kalju +Kyröluotokin ja edempänä alkoi aueta eteen Pielisen avarat ulapat. +Kauvempaa näkyi muita kookkaampi Kuusisaari, jonka mökissä varmaan jo +oltiin lypsyllä, koska tummien kuusten väristä tuntuvasti eroava, +sinertävä savupatsas kohosi sieltä kuulakkata korkeutta kohden. Silloin +alkoi Marin hentoja käsiä hieman uuvuttaa ja hän vetäisten airot +venheesen rupesi hetkiseksi ihailemaan synnyinseutunsa suloutta. + +Katselemistapa seutu taisi ansaitakin. Veden kalvossa päilyi lämpimän +näköinen kesäinen taivas ja nuo rannoilla kaareilevat, vakavat vaarat +yhdessä kunnasten kanssa näyttivät niin hempeiltä viheriässä +kesäpuvussaan. Tuntui kuin olisivat ne hiukan häpeissään punehtuneet +nähdessään miten tuo vankka, vanha manner viitsi niin lapsellisesti +leikitellä epävakaisen veden kanssa lähettämällä sen syliin pitkiä +niemen kaistaleita, joiden rantoja laineet sitte lempeästi suutelivat; +vai lieneekö ilta-aurinko muutoin vain punannut vaarojen rinteitä. -- +Ritoniemellä taas rehoitti uhkea laiho ja sieltäpäin kuului jonkun +karjasta eksyneen sonnin juhlallinen mylvintä. Puiden lomatse näkyi +ylempää pienoinen mökki ja Lehtovaaran rinteellä heloitti punanen +herraskartano täydessä loistossaan. Sen akkunat välähtelivät niin +somasti, ikäänkuin nekin olisivat iloinneet kesäillan kauneudesta. + +Salmelan kohdalle asti ei sitte enää kuulunut muuta kuin veden +hiljainen solina venheen kokan edestä, vaan siellä, talon valkamassa, +tervasi ruotiukko venhettä ja vapisevalla äänellä verkallensa veisasi: + + "Ne niitun kukat koriat + ja laiho laaksoissa, + niin ylpeät yrttitarhat, + puut vehreät verassa; + ne meille muistuttavat + suurt' hyvyyttä Jumalan." + +"No soudapas nyt, ett'ei aivan aamu tule, ennenkuin kotona ollaan", +sanoi Martti tytöllensä, joka ikäänkuin unesta havahtuen tarttui +airoihin. + +Pian kuluikin loppumatka ja venhe jysähti kauppamiehen laituriin. +Martti itse otti lammasvasun ja Mari sai taluttaa koiraa. + +"Mies, onko sinulla kaloja kaupan?" huusi kauppamiehen rouva +avonaisesta akkunasta. + +"Ei, teidän hektorin jälehmiä minä tässä vain kantelen rouvalle +paistiksi", lausui Martti uhkaavaisesti hymyillen. + +Hektorin nimen kuultuansa vavahti rouva ja silloin hän huomasikin miten +tuo hänen lemmikkinsä surkeasti riuhtoi päästäkseen irti Marin +nauhasta. + +"Tyttö, etkö ymmärrä? Laske paikalla hektori irti, heti paikalla", +kirkui rouva akkunasta ja alkoi tulla rymytä ulos. + +"Älä laske", sanoi Martti, ja pani lammasvasunsa puodin portaille. +Sitte otti hän itse hektorin halttuunsa. Silloin joutui rouvakin +portaille ja äystäsi Martille eläimen rääkkäämisestä ynnä muuta niin +ett'ei Martti laisinkaan saanut sanan vuoroa. Kauppamies itsekin tuli +portaille säikähtyneenä melusta, mutta nähtyänsä Martin rauhoittui hän +pian, sillä hän tunsi Martin hiljaiseksi mieheksi. -- Kauppamiehelle +sai Martti viimeinkin asian selitetyksi, mutta rouva riuhtoen nuorasta +ajoi Martin kaikki sanat valheeksi. Martti ei heittänyt koiraa irti, +vaikka rouva olisi miten reuhunut, ja siksi rouva viimein kääntyi +mieheensä ja kiljasi: "Petter betala". + +"Jaah, jaah, Petter petaala!" mukisi kauppamies ymmärtämättä muuta kuin +nimensä, sillä hän ei osannut ruotsia, vaikka rouva ei sitä kiireissään +muistanut. + +"Maksa!" sanoi rouva luoden mieheensä inhoa ja ylenkatsetta osoittavan +silmäyksen. + +Kauppamiehelle selvisi siitä asia ja kääntyen Marttiin sanoi hän: "no +laskehan nyt koira irti ja koetetaan sopia, asiasta tuumailemalla". + +"Se on toista", vastasi Martti, ja rouva sai hektorinsa, jonka veristä +kuonoa hän suuteli niin että Mari inholla kääntyi toisaanne päin ja +Martin täytyi syläistä. + +Martti pyyti lampaastansa kymmentä markkaa ja kauppias tarjosi alussa +vaan neljää. Tingittiin siinä molemmin puolin ja viimein riitarahan +kahtia pantua suostui kauppamies maksamaan kahdeksan markkaa, jos +Martti ottaisi sen arvon tavarassa. Silloin vilahti Martin mieleen nuo +kumplastikengät ja hän vaipui ajatuksissaan katselemaan Marin jalkoja. + +Kauppamies aavisti pelin voittaneensa ja ajatteli: "minä siltä pöllöltä +kiskon varsinkin kolme markkaa liikaa, niin että lammas menee +viidestä". + +"Mitä tavaraa te sitte antaisitte?" kysäsi Martti viimein. + +"Vaikka mitä, kahvia, sokeria, karttuunia --" + +"No mennäänhän sitte puotiin, jos tuolta sattuisi jotain mieleistänsä +löytämään", tuumaili Martti. Puotiin mentiinkin ja siellä silmäili +Martti ympäri hyllyä ja kattoa, ikäänkuin ei tietäisi mitä ottaa. +Viimein osoitti hän erästä hyllyä ja kysäsi puotipojalta: "mitäs ne nuo +ovat?" + +"Ne ovat kalosseja, kumplastikenkiä", selitti puotimies. + +"Vai niitä ne ovat? Näytäpäs minkälaisia ne ovat", pyysi Martti. + +Poika nosti niitä esiin muutamia paria ja Martti käänteli niitä +tiskillä. + +"Otapas todellakin, Martti, joku pari; ne ovat, niinkuin näet, +vedenpitäviä ja lämpimiä, oikein villavuorisia", kehoitti kauppias. + +"Mitäpä niillä näin talonpoikaiset tekisi", tuumaili Martti, "herrain +koristeitahan ne vaan ovat". + +"Voi veikkonen; ulkomailla pitävät niitä kaikki ja kaupungissa on jo +jokaisella piiallakin", selitti kauppias. + +"Pitävätkös niitä naisetkin?" sanoi Martti ikäänkuin ihmeissään. + +"Naisethan niitä vasta pitävätkin", sanoi puotipoika. + +"Eihän tuo sitte taitaisi olla niin maailman kumma", arveli Martti, +"mutta ovatko ne mitenkin hinnassa?" + +"Ei, kuin viisi --" + +"Viis'toista markkaa pari", keskeytti kauppamies puotilaistaan, joka +tuskalla jaksoi hillitä nauruansa. + +"Ohoh -- viisitoista markkaa; johan sillä saa oikeat varsikengätkin", +tiesi Martti. + +"Niin nahkaset", myönsi kauppias, "mutta nämäpä ovatkin toista +ainetta." + +"Nahka kuin nahka", arveli Martti, "mutta jos siitä lampaasta pannette, +niin otanmahan yhden parin koetteeksi." + +"Äläpäs mies", sanoi kauppias, "vai lampaasta? -- Mutta kuusi markkaa +väliä, kun olet saanut tänne asti soutaa, kuusi markkaa, niin oli +meni." + +"Pane puolet pois", tinki Martti. + +"Ei niin penniä", intti kauppias. + +"No, paljokos helpotatte?" tiedusteli Martti yhä. + +Kauppamies otti lyijykynän ja teki numeroita tiskillä olevalle +käärepaperille. Viimein hän lopetti laskunsa ja sanoi: "ei kannata näet +enää helpottaa; enemmän makaavat itselle." + +"No jospahan antaisin neljä markkaa", ehdotti Martti. + +"Ei", sanoi kauppias ja kääntyen puotilaiseensa käski: "pane pois +paikoillensa". Poika asetteli kalosseja parin kerrassaan hyllylle ja +silloin luuli Martti jo toden olevan käsissä. -- "Pannaan taaskin +riitaraha kahtia", esitti hän. + +"No olkoon näin tutun kaupassa", sanoi kauppias, ja Martti kaivoi +kukkarostansa viisi markan kappaletta tiskille. + +"Sillä tavalla sitä kauppaa tehdään", puhui kauppias apulaiselleen. + +"Voisitte nyt antaa kaupantekijäisiksi makeisia tytölle", huomautti +Martti vielä. + +"Anna pari orehkaa", käski kauppamies ja sitte pantiin pari +puolikorkeita miehen kalosseja N:o 7 kääröön. + +"Miksikähän niissä on kaikissa tuommoisia pykäliä pohjat täynnä?" kysyi +Martti puotilaiselta. + +"Että terva pääsee paremmin sisään imeytymään", vastasi poika ja +kauppias nyykäytti päätään myöntymyksen merkiksi. + +Kättä lyöden erottiin sitte ja kauppaansa tyytyväisinä lähtivät Martti +ja Mari kotiinsa. + +Siellä päätti Reeta miehensä ihan patahurjaksi ja uhkasi "aivan +huomeisena päivänä" viedä kauppamiehelle kamsunsa takaisin ja ottaa +pois kolmetoista markkaa, "joille kyllä on parempia reikiä", sanoi hän. + +"Et vie", lausui Martti lyhyesti, mutta semmoisella äänellä, että Reeta +näki parhaaksi vaieta ja tyytyväisenä seurata miestänsä makuuaittaan. +Huomenna taas pääsi Reetan kieli valloillensa, kun hän sai tilaisuutta +pistäytyä myllyllä ja siellä sai Maijastiinalle kertoa miten "hupsu se +Martti on, että sen todet ja leikit ovat aivan sekaisin". + +Vielä samana päivänä kävi Maijastiinakin Haapapuron mökillä noita +"kumplasti-kummituksia" katsomassa. Martti oli jo ennättänyt ne tervata +ja ripustaa aidan seipääsen kuivamaan. Mielihyvissään Martti sitte +kyntäessään näki miten "myllyn Maijastiina avossa suin Marin tulevia +vihkimäkenkiä katseli, ikäänkuin olisi niitä nielaista tahtonut", kuten +hän Reetalle iltasella kertoi. + +Muutamia viikkoja kului sitte kaikessa rauhassa, jolla ajalla kaikki +kylän eukot olivat jo ennättänet käydä Marin tulevia vihkimäkenkiä +tutkimassa sekä ulkoa että sisästä, mutta sitte seurasi Haapapuron +mökissä rauhattomammat ajat. Ihmiset näet pääsivät kiireimmistä +töistään ja myllyllä alkoi entistä enemmän kulkea jauhattajia. Ne +pistäytyivät tuon tuostakin Haapapuron mökissäkin, eikä heillä +näyttänyt olevan muuta asiaa kuin saada nähdä pikku Marin tulevia +vihkimäkenkiä. + +Parille kolmelle kävijälle oli Martti hyväntahtoisuudessaan niitä +näyttänytkin, mutta kun suutari Heikkikin, "se maailman roisto", tuli +ja hyvin pilkallisesti pyysi niitä nähdäksensä, että hän muka niistä +oppisi "sen oikean vihkimäkenkien vasoonin" ja voisi pappilan +mamselille tehdä kengät "oikein uutta muotia rannun kanssa", niin +silloin suuttui Martti ja Heikki sai kauan näkyviä rantuja ruumiisensa. +Yhä enemmän rupesi sitte Haapapurolla käymään kerjupoikia ja muita +veitikoita karttamassa saadakseen nähdä kumplastikenkiä ja varsinkin +oli niitä pyhän seutuina niin paljo, ett'ei Martti saanut paljo muuta +tehdäkään kuin piiska kädessä heilua. + +Rauha oli kadonnut "kumplastikenkien" mökkiin tultua, ensin +perheellinen ja sitte naapuri-rauhakin niin, ett'ei Martti enää +viitsinyt kylässäkään näyttäytyä. Kerran hän kuitenkin rohkasi +luontonsa ja lähti Lintulaan talkoihin. Päivä meni siellä jokseenkin +mukiin, ei kuulunut kuin silloin tällöin joku "kumplasti" tahi +"vihkimäkengät". Pahimmat hulivilit olivat näet saaneet päähänsä jonkun +uuden nuotin ja sitä ne viheltelivät pitkin päivää, joten Martti jo +toivoi tuon kenkäjutun alkavan unehtua uudempien tieltä. + +Tuli niin ilta ja pirtissä alettiin tanssia. Marttikin pistäytyi sinne +katsoman nuorten huvitusta. Tuskin oli hän, miesparka, päässyt penkille +istumaan, kuin suutari Heikki, Pura-Tuomas ja pari muuta pojan riiviötä +rupesivat keskellä lattiaa tanssimaan jotakin kummallista tanssia ja +koko joukko rallatteli: + + "Oottekos nähnynnä Martin Maria + Haapapuron mökillä? + Martin Mari se tanssin alkaa + uusilla kumplastikengillä --" + +Sen enempää ei Martti jaksanut kuunnella, vaan sysäsi syrjään ovella +seisovat sekä pojat että tytöt ja ikäänkuin hengen hädässä kiiruhti +kotiinsa. -- Siellä olivat jo Reeta ja Mari levolla. Martti töyttäsi +Reetaa kylkeen ja kiljasi: "akka pane paikalla pirtti lämmitä!" + +Hirmustuneena hyppäsi Reeta vuoteeltaan ja alkoi siunailla. + +"Mikä virma sinuun on tullut; -- ethän vain -- oletko sinä humalassa +vai -- Herra nähköön; -- kuulehan -- älä nyt noin riehu; mikä sinulle +on tullut?" puheli Reeta pelolla katsellen miehensä raivoa ja +kummallisesti hehkuvia silmiä. + +"Pane paikalla pirtti lämmitä -- tahi minä -- ei, sitä ei enää kestä +mikään -- pirtti lämmitä tahi tänä yönä tapahtuu kummia!" ärjähteli +Martti ja vapisi kauheasti. -- Reetan täytyi totella ja hän luuli nyt +jo viimeisen hetkensä lyöneen. Kun vihdoin tuli oli saatu syttymään, +meni Martti ulos aittaan, josta kohta ilmestyi takaisin, nuo kuuluisat +"kumplastikengät" kädessä. Hän otti hiilikoukun uunin korvalta ja +työnsi Marin tulevat vihkimäkengät sillä ihan uunin perille. Sydän +sylissä ja tuskasta vavisten odotti Reeta vuoteellansa mitä sitte +seuraisi ja Mari itkeä nyyhkytti nurkassa. + +"Ei ne sen vietävät edes pala tulessakaan ja käryävät kuin kadotuksen +kattila", tuumaili Martti kokoellen palavia puita kalossien päälle. +Sitte hän istui uunin edessä tuijottaen liekkiin ja hänestä tuntui kuin +pitäisi hänen saada koko entinen elämänsä poltetuksi yhdessä +"kumplastikenkien" kanssa. Kaikki oli muuttunut nyt aivan arvottomaksi +hänen silmissään. Rahat ja tavarat, kaikki mikä ennen oli mieltä +viehättänyt, tuntuivat nyt mitättömiltä, sillä hän oli joutunut +ihmisten pilkaksi. Häpeä ympäröi häntä kaikkialla, eikä yksin häntä +vaan koko perhettänsäkin, ja siihen oli hänen tyhmyytensä tai +ylpeytensä syynä. Tuolla rinnassakin tuntui niin oudolta ja autiolta; +-- "ei, loppu tästä täytyy tulla", lausui hän ääneen. -- Synkästi +tuijotti mies eteensä kauvan, hyvin kauvan. -- Puut olivat jo palaneet +hiiliksi ja hiiletkin himmenneet. Syksyinen synkkyys vallitsi huoneessa +ja pimeys vallitsi sydämessäkin; vieläkin synkempi pimeys kuin +huoneessa. + +Silloin leimahti vielä kerran liekki uunissa ja valaisi huonetta. Sen +liekinkärki kohosi ylöspäin. Ylöspäin kohosi Martinkin silmäys ja tuo +liekki ei valaissut ainoastaan huonetta; se valaisi paljoa syvemmälle. +-- Martti mietti, mietti kotveroisen, nousi sitte ylös, teki valkean +talikynttilään ja koko yön luki hän vanhaa, repaleista virsikirjaa; +muuta kirjaa ei heillä ollutkaan. -- Reeta heräsi yöllä pari kertaa ja +ajatteli: "mikähän sen nyt koko yöksi lukemaan pani!" + +Aamulla tapasi Reeta miehensä niin tyynenä ja iloisena, ett'ei hän +"niin iloinen ollut koskaan ennen ollut", hymyillen kertoi sitte Martti +hänelle häväistyksestään, niinkuin se ei laisinkaan olisi häntä +itseänsä liikuttanut, vaan jotakin ventovierasta. Sitte palasi rauha +Haapapuron mökkiin, ulkonainen ja sisällinen rauha; mutta Mari jäi +vihkimäkengittä, vaan sai siihen sijaan raamatun, jota kuitenkin Martti +itse enimmäkseen luki, varsinkin pyhän seutuina. + + + + + +MERKILLISET MIEHET. + + +Eläessäni en ole paljoa matkustellut, vaan sinä kesänä, jona +ylioppilaaksi tulin, tein päätöksen matkustella ympäri isänmaatani ja, +kumma kyllä, sen päätöksen panin toimeenkin. Mieleni tosin olisi tehnyt +ihailemaan alppien kauniiksi kehutuita tienoita, mutta kukkarollani oli +enemmän älyä ja se sanoi jyrkästi "ei" tuolle tuumalleni. Sentähden +päätin kumminkin tutustua edes omaan maahan ja kansaan, joista +runoilijamme ovat laulaneet monta niin ylevää ja kaunista laulua. + +Kuljeskelin siis ympäri, käyden katselemassa joko kauneudestaan tahi +muutoin merkillisiä paikkoja. Toisinaan myös ajoin pitkät matkat +oppiakseni tuntemaan kunkin paikkakunnan merkillisimpiä miehiä. +Hetkisen heidän kanssaan puheltuani, tavallisesti siitä mitä viimeiset +sanomalehdet sisälsivät, jatkoin taas iloisena ja tyytyväisenä +matkaani, aikoen tulevaisuudessa tehdä sellaisia urotöitä ihmiskunnan +hyväksi, että jos puoletkaan niistä tehtäisiin, niin muuttuisi tämä +matoinen maa vähintäänkin paratiisiksi. + +Niin oli kesää kulunut jo hyvä pala, kun eräänä helteisenä aamuna +saavuin T:n pitäjääsen lähellä K:n kaupunkia. Siinä oli apupappina eräs +vanhoja koulutoverejani. Päätin pistäytyä häntäkin katsomassa, vaikka +ei hänessä tietääkseni ollut muuta niin merkillistä kuin se, että hän +varustettuna 800 markan vuotuisella palkalla ja 5,000 markan velalla +oli uskaltanut mennä avioliittoon muutaman köyhän lukkarin vieläkin +köyhemmän tyttären kanssa, eikä laisinkaan valittanut palkkansa +pienuutta, vaan piti suun säkkiä myöten. -- + +Pappila, jossa tuo ystäväni asui, oli koko matkan syrjässä +varsinaiselta tieltäni. Sen vuoksi minua tuntuvasti harmittikin, kun +palvelustyttö, päiväpaisteessa kimaltelevaa lyyryäni töllistellen ja +väliäpitämättömällä äänellä kertoi maisterin rouvineen tän'aamuna +lähteneen kaupunkiin eikä palaavan sieltä ennen huomeista iltaa. + +"Miksi hän juuri tänä aamuna oli matkustanut -- eikö hän yhtä hyvin +huomenna olisi ennättänyt lähteä? Ja minkätähden naineet miehet +ylipäätänsä ollenkaan matkustavat? Jos minulla olisi kotona nuori, +viehättävä rouva, niin minä en vaan kiertelisikään ympäri maailmaa. +Turkanen kaikkiakin!" + +Tuolla tavoin mietin suutuksissani ja pitemmittä puheitta hyppäsin +rattaille lähteäkseni pois. Silloin -- tietysti paljaasta sattumuksesta +vain -- ilmestyi päärakennuksen portaille nuori, viehättävä neiti, +pappilan vanhempi tytär Aina. + +"Kas vaan herra N---- ja aikomuksessa karata pois läpi käsien; kukas +sitä olisi uskonut niin kohteliaasta herrasta? -- Sepä hauskaa, että +sain tavata vielä kerran teitäkin: no alas rattailta, ei tässä niin +vähällä päästä tervehtimättä vanhoja tuttaviansa", komensi tuo veitikka +ja minä tottelin ja tervehdin häntä. + +"Mutta, mitä minä hupakko, enhän muista toivottaa lyyryllenne +onneakaan; vaan se tulee pelkästä ihastuksesta, kun näin arvaamatta +saan taas nähdä teitä; se, näette sen, herättää minussa niin hauskoja +muistoja". + +Minä punastuin, ja sen huomattuaan jatkoi hän vaan: "muistanettehan +tekin kuinka yhdessä tanssittiin lehtori Patelinin luona -- siellä oli +niin sanomattoman hupaista?" + +Minä vakuutin koko ikäni muistavani sen ja nolona katsoa ällistelin +Ainan punehtuvaa sisarta, joka jo muutamia silmänräpäyksiä oli seisonut +sisarensa vieressä tietämättä oikein mitä tehdä, kun Ainalla ei +näyttänyt olevan kiirettä meitä toisillemme esittelemään. + +"Katsokaas Elliä herra N----, kuinka hän seisoo tuossa niin toimessaan +nyppien esiliinaansa ja tirkistelee teitä salavihkaa kuin lapsi +sokerileipää, hihihi! Ei ihmekään, sillä me emme täällä maalla saa +nähdä muita vieraita kuin vanhan hupakon nimismiehen, joka 'on jo +oikein kasoittunut vanha poika', niinkuin piiat sanovat ja sitä paitsi +Ellin sulhanen, mutta sitä ette saa sanoa kellekään, sillä asia on muka +vielä salainen, hihihi!" + +"Hyi Aina, kuinka sinä olet paha!" lausui Elli avatessaan toisenkin +puolen etuhuoneen ovea, ikäänkuin ei yhdestä puolesta olisi sovittu +sisälle menemään. + +"Mitä joutavia! tosiasioitahan minä puhun. -- Niin oikein, tehkää hyvin +ja käykää sisään. Pappa meni juuri pellolle, vaan hän tulee paikalla, +minä panen Tiinan häntä käskemään; sillä aikaa saatte tyytyä meidän +seuraamme", puhui Aina. Jonkun kohteliaisuuden lausuttuani astuin yli +kynnyksen ja Ainan ääni kajahteli niin lämpimästi sydämessäni. + +"Pappa näkyy jo tulevankin. -- Pappa, pappa! Te tulette kuin kutsuttu; +me olemme saaneet vieraita ja oikein Helsingistä asti. Ylioppilas N---- +ja meidän isämme. Me olemme jo Viipurin ajoista tuttuja ja vahvoja +riitaveljiä", selitti Aina ja lisäsi kääntyen minuun: "vai kuinka herra +N----?" + +"Niin", myönsin minä katsoen hänen suuriin vilkkaihin silmiinsä, "ja +hyviä ystäviä kuitenkin, toivon minä?" + +"Tietysti, kuinkas muutoin!" + +Ystävällisesti otti vanha kirkkoherra minut vastaan, niinkuin Suomessa +yleiseen on tapana, varsinkin jos vieras on ylioppilas, sillä nehän +ovat spes patriae (maan toivo). + +Tytöt jättivät minut nyt isänsä kanssa kahden kesken ja riensivät +taloustoimiin vieraalle suunavausta saamaan, sillä heidän äitinsä oli +jo aikoja sitte kuollut. + +Nuo tytöt, vaikka samoissa suhteissa kasvaneet, olivat kuitenkin aivan +erilaisia luonteeltaan. Toinen oli vilkas, puhelias, vallaton ja +veitikkamainen, jonka yksi ainoa katse voi ajaa toisen ihmisen huolet +kuulumattomiin, haihduttaa ne, niinkuin keväisen auringon säde sulattaa +lumiverhon kukkaiskummuilta, kuten runoilijat sanoisivat. Hän olikin +oikea kevätkukka, tuommoinen pieni hento kappale, joka herättää +nuorukaisen sydämessä oudon kaipauksen tunteen ja saattaa hänet +uneksimaan pienistä, sievistä puutarhoista, joissa päivä paistaa +lakkaamatta, linnut laulavat ja kukkaiset, tuoksuen vienon tuulen +liikehtiessä, toisilleen kumartelevat. Hänen kanssaan olin jo vanha +tuttu, s.o. noin vuosi takaperin olin tavannut hänet muutamissa +perhehuveissa ja siellä oli yhdessä tanssittu pari franseessia, juteltu +yhtä ja toista kaunista ja hiukan kielikiistaakin harjoitettu. Toinen +neiti, Elli, oli aivan sisarensa kuva, kentiesi hiukan solakampi +vartaloltaan, mutta hän oli tyyni, olentonsa arvokkaampi, ja hänen +rehellisistä, syvistä silmistään loisti sydämellinen ystävyys ja +rakkaus kaikkea jaloa kohtaan, vaan hän ei kuitenkaan ollut, ainakaan +ensi silmäyksellä, niin miellyttävä kuin tuo vilkkaampi Aina. Sanalla +sanoen hänkin oli sellainen ihana ruusu, jota tekisi mieli poimimaan ja +kätkemään povellensa, mutta jota kuitenkaan ei jonkunmoisesta +kunnioituksen tunteesta uskalla lähestyäkään. + +Kirkkoherra itsekin oli perin herttainen ukko ja niinkuin tyttärensäkin +puhelias ja ystävällinen, joten hänen kattonsa alla olin pian yhtä +perehtynyt kuin kotonani. Minä tein hänelle tyydyttävän selon +perheoloistamme, sillä hän ja isäukkoni olivat ennen muinoin yhdessä +takoneet päähänsä "Skagerrakkia ja Kattegattia, joista kaikista ei +minulle elämässäni ole ollut pienintäkään hyötyä", tuumaili +vanhus. Siitä ja muistakin ukon puheista näin hänen olevan +vanhoillaan-olijoita. Muun muassa ei koko taloon tullut yhtään +sanomalehteä, eikä kirjastossakaan ollut juuri muuta kuin pietistisiä +hartauskirjoja. + +Senpätähden olikin tytöistä mieluista, kun heille kerroin kaikenlaisia +uutisia, varsinkin Helsingin ihmeitä, joita keväällä olin lähes kaksi +viikkoa saanut ihailla. Vielä mainitsin tullessani käyneeni +Porvoossakin ja tytöt heti kyselemään olinko nähnyt Runeberginkin +siellä. Ikävä kyllä, minun täytyi tunnustaa, ett'en ukkoa itseään ollut +nähnyt, vaan hänen asuntoansa olin katsellut oikein tyystin ja olihan +sekin jo jotakin. Kerroinkin heille tuosta asumuksesta havaintojani ja +lopulla heidän pyynnöstään luin muutamia paikkoja Hannasta. Tytöt +kehuivat lausumistani ja minä taas heidän taloudellisia avujaan. Sainpa +vielä ajan kuluksi Ellin vähän soittamaankin ja sitte hän kauniilla +alttoäänellään lauloi: "on Herran päivä nyt", joka teki meihin +kuulijoihin syvän vaikutuksen. + +"Kiitoksia, neiti laulaa erinomaisen hyvin. En koskaan ole kuullut niin +kaunista alttoa", vakuutin minä ja mielessäni ihmettelin minkä kumman +tavalla ukko oli saanut tyttärensä tuolla tavoin kasvatetuiksi, sillä +sen tiesin, ett'eivät he päivääkään olleet koulua käyneet ja äitikin +oli kuollut jo aikaiseen. + +"Sen näkee, että jo olette ennättänyt pääkaupunkilaistua", vastasi +Elli, vähän pistävästi, minun kiitoksiini. + +"Vielä mitä", tarttui Aina puheesen, "kaikki ihmisethän ovat ihastuneet +sinun ääneesi. Etkös muissa miten nimismies aina kehuu sinun +näppäryyttäsi ja lopettaa valittamalla, ett'ei sinusta ole luotu +poikaa, sinusta kun tulisi niin oivallinen lukkari, hi hi hi!", ja +sitte hän taas nauroi niin heleästi. + +"Mitäs nimismies neiti Ainasta sanoo?" kysäsin minä lopettaakseni hänen +kiusantekonsa. + +"Hän sanoo minua pieneksi hupakoksi, joka en osaa mitään, en edes +oikeita herraslaulujakaan, jonka pitäisi hävetä tekemästä pilkkaa +vanhasta miehestä ja ottaa nuorempi sisarensa esimerkiksi. -- Sitähän +minä aina koetankin tehdä, vaan mistäpäs minä saisin tuon Ellin +juhlallisuuden?" Niin sanoen hän istahti pianon eteen ja lauloi aika +vallattomasti: + + "Mitäs minä huolin, + jos maailma huutaa; + huoliinhan se kuolis', + pieksämättä suutaan." + +Semmoinen veitikka hän oli ja tietysti kului minulta aika tuossa +hauskassa seurassa kuin siivillä vain ja minä jo ajattelinkin jäädä +sinne odottamaan ystäväni palaamista. + +Päivällinen oli mitä yksinkertaisinta laatua, vaan kaikki oli niin +sirosti järjestettyä, että se näytti oikein juhla-aterialta. Syötyä +tupakoitiin ukon huoneessa ja hän puheli minulle vanhoja koulukaskuja, +kertoi heinänkasvusta ja vuodentulo-toiveista sekä seurakuntalaistensa +köyhyydestä. Köyhyyttä todisti koko pappilakin, eikä siinä näkynyt +mitään muita ylellisyyskapineita, paitsi piano. Kirkkoherra ei +kuitenkaan vaikeroinut tilaansa, vaan päinvastoin näytti hyvin +tyytyväiseltä. Viimein hän kyseli minun aikeitani tulevaisuudessa, ja +minä luettelin hänelle koko joukon niitä tuulentupia, joita -- +kummallista kyllä -- jok'ikinen kulunut vuosi on sittemmin sadoittain +repinyt rikki. Vielä tiedustelin häneltä seurakunnan merkillisimpiä +miehiä. + +"Eipä täällä juuri yksikään ole toistaan merkillisempi", tuumaili +vanhus. + +"Ei suinkaan täälläkään kaikki ihmiset liene samasta pölkystä +vestetyt", vastasin minä, "tottahan heissä lienee edes joku, jonka +kanssa tutustuminen maksaisi vaivan." + +Kirkkoherra alkoi tuumailla, mutta merkillisiä miehiä joko oli +äärettömän paljo tahi ei yhtään, sillä vanhus ei näkynyt hevin keksivän +kenen luo hän minut neuvoisi. Viimein kuitenkin kirkastuivat hänen +kasvonsa ja hän lausui: "epäilemättä on Antti Pelkonen tämän pitäjään +merkillisin mies." + +"Asuuko hän kaukanakin täältä?" + +"Hän asuu Salakkalahdella. Kyllä sinne ympäri järven tulee lähes pari +peninkulmaa, mut suoraan ei vesimatkaa ole yli kahden neljänneksen." + +"Mikä hän muutoin on miehiään?" kysyin taaskin. + +"Tavallinen köyhä talonpoika hän vaan on." + +Minä ihmettelin, miksi köyhät ihmiset useinkin ovat rikkaita +viisaammat, vaikka rikkailla luulisi olevan enemmän tilaisuutta opin ja +viisauden hankkimiseen. Kirkkoherra arveli tyhmemmille annetun enemmän +varoja, kun he eivät muutoin pääsisi maailman läpi, "vaan viisaammat +tulevat rahoittakin aikaan, ja sitä paitsi on köyhyys hyvä niin hyvin +viisauden kuin nöyryydenkin koulu." + +"Mitäs tuo Pelkonen oikeastaan on tehnyt?" utelin minä. + +"Maantyötä hän enimmäkseen on tehnyt, vaan harjoittaa hän vähän +sepänkin ammattia". + +Minä huomasin joutuneeni pilkan esineeksi, ja kahvin juotua juohtui +mieleeni niin sanomattoman paljo oikealla ja vasemmalla toimitettavia +asioita, ett'en millään muotoa voinut suostua talon väen esitykseen +jäädä odottamaan ystäväni kotiin tuloa. -- Kestikievarista toi muuan +vanha mies hevosen. Hän tuli suoraan saliin, istahti siellä käskemättä +ja näkyi kohtelevan talon väkeä melkein kuin vertaisiaan. Minä +oudoksuin tuon ukon tyhmyyttä, vaan talon väki ei sitä näyttänyt +pitävän minään. Vihdoin, kun kyytimieskin oli saanut kahvinsa juoduksi, +sanoin jäähyväiset ja lähdin pappilasta yhtä suuttuneena kuin olin +sinne tullutkin, enkä enää aikonut koskaan siellä näyttäytyä. + +Kyytimieheni sattui olemaan puhelias ukko. Häneltä muun muassa kysyin +oliko seurakunta suurikin, kun pappilassa kaikki näytti niin +yksinkertaiselta. + +"Onhan tämä suurimpia pitäjiä näillä seuduin", tuumaili ukko. + +"Sitte teidän kirkkoherranne mahtaa olla hyvin ahne mies", lausuin minä +ukolle. Hän katsoi terävästi silmiini, ikäänkuin nähdäkseen täydellä +todellako pidin kirkkoherraa ahneena. Viimein murahti hän kuitenkin: +"ehei, kaukana siitä!" + +"Miksikäs hän sitte niin köyhännäköisesti elää?" + +"Hän on pienissä varoissa ukkoparka." + +"Velkoja siis", tuumailin minä. + +"Eikö mitä, ei niin penniä", tiesi vanhus. + +"No sepäs sitte ihmettä", sanoin minä, "hyvät tulot, eikä sittekään +säästy mitään. Johan noin ikämiehen luulisi rikkaaksikin, vai eikö se +maallinen tavara hengelliseen mieheen tartukaan?" + +"Kyllähän ne muut kirk'herrat tässä ovat hyvästikin rikastuneet, vaan +ei tälle säästy mitään." + +"Miksi ei? eihän tuon elämän luulisi kovin kalliiksi tulevan." + +"Eihän se elämä semmoinen maksa paljo mitään, vaan mitäs, kun ei +ensinnäkään milloinkaan ryöstätä saataviaan, tyytyy vaan siihen, jos +ken hyvässä tahdossaan mitä maksaa, ja sitte vielä hoitaa kaiken +maailman rujot ja rammat ja auttaa ketä kerkiää." + +"Ei tuo toki niin hupsu liene, ihanhan hän sillä tavoin lopulla jäisi +pillillä soittamaan", sanoin minä. + +"Niin hupsu se kumminkin on", vastasi vanhus; "ei kolmeenkolmatta +vuoteen ole tässä pitäjäässä nimismiestä kirkkoherran saatavista +liikkeellä nähty, ja paljo niitä on semmoisia taloja, joista ei pariin +vuosikymmeneen ole kirkkoherralle jyvääkään viety, irtolaisväestä +puhumattakaan." + +"Etteköhän nyt liioittele!" sanoin minä epäileväisesti. + +"En yhtään", vastasi ukko ja osoittaen lahden toiselle puolen jatkoi: +"tuollakin on talo, josta ei kymmeneen vuoteen ole mitään hänelle +maksettu." + +"Kenen talo se on?" + +"Onpahan erään Antti Pelkosen tahi oikeammin sanoen se on kirkkoherran +talo." + +"No eihän kirkkoherra omasta talostaan miten saatavia ota?" + +"Se ei olekkaan kirkkoherran, vaan hänen se pitäisi kuitenkin olla. +Kun, näette sen, tässä tuonnoisina vuosina ukonilma poltti Pelkolan +kartanon, niin kirkkoherra lainasi Antille rahoja, jotta hän sai +talonsa kuntoon. Sitte tuli ne suuret hallavuodet ja kun ei Antti +jaksanut velkaansa maksaa, antoi kirkkoherra velkakirjan pois ja vielä +siemenet peltoon", kertoi vanhus. + +"Minkälainen mies se Antti Pelkonen on; tunnetteko hänet?" + +"Pienenläntä mieshän se on; kyllä minä hänet tunnen, olihan se meillä +renkinäkin nuorempana ollessaan", kertoi ukko, "ja meiltä käsinhän se +naikin." + +"Vai niin, no kuinka hänen nuori vaimonsa voi?" + +"Nuori vaimonsa? Kas kuin maisteri on leikkisä. Ei Liisa parka, Luoja +nähköön, enää nuori ole ja hyvä se onkin", arveli puhuja. + +"Kuinka niin?" kysäsin minä. + +"Eipähän muutoin, vaan pikemmin pääsee pois hautaan, ja se hänelle +parasta onkin." + +"Olisikos hänen kuolemansa sitte niin suotava?" + +"Olisipa niinkin varsinkin nyt, kun kuuluvat joutuvan maaltaan +mieron tielle, ja kuka sitä hullua taloonsa ottaa ristikseen. +Kirkkoherrallakin on jo kaksi semmoista hoidettavana, niin ett'ei +hänestäkään taida apua olla." + +"Onko Liisa sitte tullut hulluksi?" kysyin minä. + +"Johon hän on ollut hulluna kymmenkunnan vuotta. Niin, juhannuksena +tuli kymmenen vuotta täyteen siitä kuin heidän lapsensa hukkuivat ja +siitä asti hän on ollut raivohulluna." + +"Kuinkas ne lapset hukkuivat?" + +"Lähtivät vaan kirkkoon ja Jumalan ilma kaatoi venheen ja sinne ne +hukkuivat kaikki. Äiti tosin seisoi nuorimman, mykkäpoikansa kanssa +rannalla, vaan mitäs hän voi kun kirkkomiehet olivat vieneet kaikki +venheet. Ja hukkunutpa hän olisi itsekin siinä nujakassa, jos olisi +hätään päässyt." + +"Oliko niitä lapsia montakin?" + +"Kuusihan niitä kaikkiaan oli, vaan viiden ruumiit toki saatiin ylös, +niin jott' ei sinne järveen kokonaan jäänyt kuin yksi". + +"Eikö Pelkoselle sitte jäänyt muita lapsia kuin se mykkä poika?" + +"Ei jäänyt ja mikä surkeinta, eukolta meni järki", tuumaili ukko. +Silloin keskeytyi meidän keskustelumme, sillä eräs vastaantulija ajoi +kääsyjensä pyörän meidän rattaiden oikeaan pyörään kiinni. + +Tuo ajaja nuhteli kyytimiestäni jotenkin tuimasti, vaikka minun +ymmärtääkseni syy oli kokonaan hänen. Samalla hän tervehti minua +melkein matelevaisella nöyryydellä ja päästyänsä meistä erilleen, antoi +uljaan kimonsa mennä täyttä laukkaa eteenpäin. -- Meillekään ei sen +kummempaa tapahtunut kuin että toinen silanappula meni poikki, vaan +metsästä saatiin pian sijaan uusi ja entistä parempi. + +"Kukas tuo möhömahainen herrasmies oli?" kysyin vanhukselta. + +"Sehän se nyt oli meidän valtiopäivämies Pöyhönen, joka nousevalla +viikolla kuuluu myyttävän Pelkosen tilan ja talon." + +"Minkätähden hän sen myyttää?" + +"Minkäs muun kuin velan tähden. Kun hallavuosina Pelkonen syötävään ja +uudisviljelyksiinsä tarvitsi rahoja, täytyi hänen panna maansa +valtiopäivämiehelle intenkiin, ja nyt, kun Antti alkaisi ruveta +elämään, kiristää Pöyhönen rahojaan takaisin. Mutta mitenkäs sitä +Pelkoisparkakaan voi rahaksi muuttua, kun hän tähän tekään on kymmenen +viikkoa lavantautia sairastanut, ja niin menee nyt häneltä maat ja +mannut." + +"Mutta eikös Pelkonen kiinnitystä vastaan saisi lainata joltakin +toiselta samaa summaa?" + +"Sitähän kirkkoherra kuuluu puuhaavankin ja lähetti jo maisterin +kaupunkiin rahan perään, vaan ei tiedä tokko onnistuu saamaan", selitti +ukko. + +"Onpas se Pelkonen todellakin merkillinen mies, joka on saanut +toisenkin vastatuulen soutaa", sanoin minä. + +"On", myönsi vanhuskin, "ja moni olisi hänen sijassaan heittänyt jo +kaikki hiiden pisaan ja mennyt Venäjälle tahi jonnekin muualle, vaan +Pelkosen ei ole kuultu kohtaloansa koskaan nurkuvankaan edes. -- Soo +ruuna, ei ole enää kuin yksi virsta kievariin." + +"Mutta merkillinen mies se on tuo teidän kirkkoherrannekin", arvelin +minä hetkisen perästä, "mitä hänestä pidetään?" + +"Yksi kiittää, toinen laittaa", sanoi ukko, "ja moittijoita niitä +taitaa olla runsaammasti." + +"Mistä he sitte häntä moittivat?" + +"Hän on puheissaan liian suora ja saarnoissaan hyvin kova, niin jotta +Pöyhönen jo oli piispallekin käynyt valittamassa." + +"Mitäs piispa oli sanonut?" + +"Oli sanonut, jotta kun hänellä olisi kymmenen semmoista pappia, niin +ei olisi yhtään Pöyhöstä missään seurakunnassa." + +Silloin oltiin jo kievarissa ja minä aloin käsittää tietämättä +tavanneeni pitäjään merkillisimmät miehet ja kuulleeni kertomuksen +kolmannestakin, joka osasi nurkumatta tyytyä onneensa ja hiljaisuudessa +kantaa taakkaansa. Mutta minä en ollut lähtenyt etsimään sellaisia +ihmisiä, sillä niitä, Jumalan kiitos! tapaa maassamme vielä +etsimättäkin kaikkialla. Minä olin päinvastoin lähtenyt etsimään +sellaisia merkillisiä miehiä, jotka aina ovat etupäässä ja kaikissa +asioissa suuna päänä, vaikka tuskin kymmenes osakaan heistä ymmärtää +asioita johtaa, vaan useimmat yhteistä hyvää hakiessaan etsivät omaa +etuaan tahi kunniataan. Nyt olin oppinut näkemään todellista sielun +kykyä tarvittavan kärsimyksissäkin ja olin kiitollinen kirkkoherralle +siitä opetuksesta. Mut kun merkillisiä kärsijöitä oli kylliksi +kotipuolellanikin, en niitä enää lähtenyt muualta etsimään, vaan +palasin koreasti kotiini. + + + + + +KYMMENNIEKKA. + + +"Hohoi pojat! Soutakaakin varppi Haukiniemen kärkeen!" + +Soutaminen taukosi ja perämies näkyi kääntävän päätänsä tukkilautalle +päin, jonka ponttuulta huuto oli kuulunut, vaikka siitä ei veden +lorinan ja varpin kahinan vuoksi saanut selvää. + +"Mitääh!" + +"Soutakaakin varppi Haukiniemen kärkeen, -- -- tuon niemen nenään +tuolla", kuului äskeinen ääni. + +"Hyyväh!" huusi perämies vastaukseksi ja kääntyi takaisin entiseen +suuntaansa. -- Hetkisen perästä hän ikäänkuin vähän nyreissään, sanoi +soutajille: "mitä turkaista se nyt taas mieluillee -- -- silloinhan se +väkisinkin lautan häntä pyörähtää tuonne lahden pohjaan; ja on siinä +sitten taas solimista." + +"Kun olisi antanut vaan suoraan mennä sojottaa, niin hyvästikin olisi +jo yön tienoissa oltu läpi salmelta", virkkoi nuorempi soutumies. "Mut +samapahan se meille on, vaikka viivyttäisiin koko kesä, ennenkuin +Ahvenisessa ollaan, -- sitä enemmänhän niitä markkoja heltii." + +Toinen soutaja, vanha ukko, hymähti hiukan ja arveli: "kyllä sille +vielä kiirekin tulee jahka tästä isolle Pieliselle päästään." + +"Mutta milloinka sinne päästään? -- Nyt on kuhnittu koko viikko kelpo +vedellä, jossa ei olisi oikealla kululla viivytty jos pari +vuorokautta", tuumaili peränpitäjä. + +"Hyväpä tuo on, jotta on saanut yöt rauhassa maata, eikähän tuo uni +päivälläkään pihkalta maista, enemmän miehistä kuin päälliköistäkään", +ilvehti nuorempi soutumies. + +"Niin, kun se yökaudet kuhertelee kultasensa kanssa, niin tottahan sen +täytyy toisinaan maatakin", sanoi vanhus. + +"Onkos sillä leipäsusi näillä seuduin?" kysäsi perämies. + +"Ei, vaan oikea morsianhan se taitaa olla." + +"Ai -- niin, Haukiniemen Riikka. Tuleekohan tuosta talkkunasta puuroa?" + +"Miks'ei siitä tulisi?" tutkasi vanhus. + +"Ka eihän tuon helmaväen joukossa luulisi saavan suutansakaan auki, kun +on muutenkin semmoinen nahjus." + +"Tyynessä lahdessahan ne aina kalat kutevat." + +"Onko se pulskakin se Riikka?" puuttui perämies taas puheesen. + +"Kyllä se on jotensakin impakka ja vielä perinnötär, -- Haukiniemen +ainoa lapsi", selitti vanhus. + +"Kun sattuisi joku oikea koiran leuka, niin kyllä ei vaan mahtaisi +Riikka Issosen kuvetta koskaan lämmittää", sanoi nuorempi soutaja. + +"Koettelepas sinä onneasi, niin saat nähdä, Risto parka, onko niinkään +helppoa kuin vieraan tammaa talutella", murahti vanhus. + +"Mitäs minusta merkitystä miehestä", virkoi Risto punehtuen, "mutta kun +olisi joku tuntematon tahi puhdaspaperinen poika, niinkuin esimerkiksi +tuo kymmenniekka. -- -- Kuules! otappas sinä kymmenniekka, se Riikka +käsitöiksesi, niin saadaan nähdä miten Issoselle käy." + +"Ei taitaisi olla hulluinta", myhähti perämies. + +"Ei jumaliste olisikaan. Kyllä siinä, Haukiniemessä näet, saa nälkää +vasten naamaa potkia, kun se on kuudentoista tengan velaton talo. Ei +siihen nälällä ole asiaa siihen taloon, vaikk'ei muuta tekisi kuin +osaviljalla antaisi kaskea kaataa. Eikä sitä niin kenstiä +kepsaustakaan, kuin Riikka on, joka loukun luota tavata. Tuskinpa +lienet vielä eläessäsi sinäkään nähnyt niin veikeätä naikkosta." + +"No, no, -- olen sitä maailmassa jo minäkin nähnyt toista ja +molempaakin", sanoi peränpitäjä. + +"Ei, vaan tosiaankin -- ei se Risto nyt liikoja lopise", puheli vanhus. +"Vielä se vanhankin sydäntä pikkuisen kutahduttaa, kun Riikan oikein +pyhä-hynttyissään näkee. On se semmoinen elävä, mut kuuluu olevan +pojille hyvin turski." + +"Kas kokkia, kun ei itse kypsy, vaikka jo muille palaneelta haisee", +pisti Risto vastineeksi. + +"Pitäisi sitä sitten käydä katsomassa", tuumaili perässä olija. + +"Paras sitä on katsoa, jos ken eukon vajaassa on; -- -- ptruu -- -- +mutta mihinkäs tässä nyt naru pannaan kiinni?" + +"Kierrälletään tuon paksun petäjän ympäri, niin kyllä pitää." + +"Ja jos ei pidä niin heittäköön." + +"No moneenko kertaan sinä nyt taas sitä siihen punot?" ärähti vanhus +Ristolle, irroittaen varppia kääröltä. + +"Moneen." + +"Ole viisastelematta ja lyö solmuun." + +"Millä minä siihen lyön, kun ei vasara lähtenytkää mukaan?" kysäsi +Risto tuhman näköisenä katsoa noljottae vanhukseen. + +"Paljokos sitä viisautta kannu kaupungissa maksaa; vai korttelittainko +sitä myydäänkin, kuin Korholan kaljaa?" + +"Kyynäröittäin, hyvä ystävä, mut se on yhtä vetelää kuin sinun +päivällinen puurosi, niin jotta ei se hatarassa kallossa pysykään." + +"Olisit syönyt vähemmän, niin ei olisi muilla hukkumisesta pelkoa", +vastasi vanhus. + +"Pane solmut kiinni ja laittaudu veneesen", komensi perämies, joksi +toisten mahtaileminen jäi sikseen. + +Lautalle palattua kuiskasi Risto kymmenniekan korvaan: "vie sinä pilan +viteeksi ruuna Haukiniemeen kengitettäväksi; kyllä minä tän'yönä otan +lauttaa vahtiakseni." + +Kymmenniekka pudisti päätänsä kieltävästi, mutta ei virkkanut mitään. +Kuitenkin hän, työn lopetettua, pani rintapaidan päällensä, pesi +silmänsä ponttuun reunalta ja kävi majan nurkasta jalkaansa +sahviaanisuiset saappaansa. + +"Mitäs varten se kymmenniekka nyt niin nyöläytyy?" tiedusteli +päällikkö, joka itse siistiytyi majassa. + +"Aion tästä lähteä pikkuisen kylillä käymään, kun tuo ruunakin taas +näkyy olevan kengitettävä." + +"Ja kun minä aioin ensi yönä kuitata kymmenniekalle ne nakkivelkani", +sanoi muudan miehistä, mustasta padasta mättäen suuhunsa höyryävää +lientä, min enimmänsä ennätti. + +"Ja minä viimeinkin voittaa pois ne toista sataa, jotka kymmenniekka on +jo kesän pitkään minulta nylkenyt", arveli eräs toinen. + +"Keltäpäs se kymmenniekka ei liene voittanut", huokasi Huuhkaja, +kirjanpitäjä, jota äitinsä oli kuusi vuotta vanhain päiväinsä varaksi +kouluuttanut. + +"Ei sitä pitäisi pelata, jos jälestäpäin katumoiksi heitäksen", arveli +Risto. + +"Kokonaisenapahan onkin tämän pojan palkka", kerskasi kokkivanhus. + +"Niin kolme säkkiä päivältä ja talon muu töskä, paitsi runnakon +peitteet", nauroivat miehet. + +Kymmenniekka ei ollut kuulevinansa koko keskustelua; puuhaili vain +siinä yhtä ja toista, niinkuin ei koko puhe häneen koskisi ja lykkäili +keksillä pölkkyjä poikemmaksi ponttuun luota. + +"Kymmenniekka! Pistäydypäs pikkuisen täällä majassa", kuului äkkiä +päällikön ääni. Puhuteltu totteli kutsumusta ja matalalla äänellä +kysäsi päällikkö häneltä: "vieläkö sinulla on tallella ne kultarahat, +jotka viime pyhänä minulta voitit?" + +"Eihän nuo liene pussin pohjalta karkuunkaan lähteneet." + +"Vaihtaisitkohan ne minulle takaisin, -- minä nyt niitä vähän +tarvitsisin", virkkoi päällikkö häpeissään ja silmiänsä rävähdyttämättä +katseli pöydän alle. + +"Joutavat kai ne minulta, vaikka lainaksikin -- mitäpäs niillä minä +tekisin." + +"Sitä parempi. Minulla ei nyt olekaan takanani muita kuin isäntien +rahoja, vaan nousevalla viikolla käyn minä kotona ja kyllä sitten saat +kaikki samalla kertaa." + +"Ei niillä niin kiirettä ole, -- eikähän niistä muuhun olekaan kuin +kihloiksi koko rahoista", sanoi kymmenniekka suu hymyssä. Sitten hän +otti kukkarostaan viisi kahdenkymmenen markan kappaletta, jotka +ylönkatseellisesti viskasi pöydälle ja jäi seisomaan kukkaro kädessä +pöydän luo. -- Piiraman kuluttua jatkoi hän: "olisi minulla täällä +oikein mahtisormuskin, ihan täysinäinen -- kolmekolmatta karaattinen. +Se olisi mainio vihkimärengas. Muutamilla markkinoilla satuin sen +saamaan 'levoipravoissa', vaikka se oikeasta kuuluu olevan erään +kamreerin kihlasormus. Mutta se on kallis peina. Minullekin nousi se +noin kuuteenkymmeneen markkaan, mut onhan siinä kultaakin hyvä joukko." + +"Näytäpä. -- Kyllä on paksu, mutta onkohan tuo täysinäinen?" + +"Ihan varmaan; tunteehan sen jo painostakin." + +"Mutta on tuo nimimerkki sisässä." + +"Pianhan se on pois viilattu, jos kaupoilla sovitaan." + +"Mutta se viilan jälki näkyy." + +"Vieläkös mitä", sanoi kymmenniekka ja etsittyään hienon viilan eräästä +kontista, alkoi sillä varovasti sormusta kihnuttaa. + +"Älä hiidessä -- en minä taidakaan sitä --" + +"Ja nyt minä jo siihen tein aika loven", keskeytti kymmenniekka +kiivaasti, "mitä saamarin petkutusta tämä on? Äläpäs luulekaan minua +niin --" + +"No älähän kiivastu veikkonen; ehkä se kuitenkin on minulle tarpeen -- +joskus, niin jotta olkoon menneeksi." + +"Sitähän minä, sanasta miestä, sarvesta härkää", sanoi toinen +leppyneenä. Hetkisen kuluttua jatkoi hän: "nyt ei enää näy mitään, vaan +on se korea ja kiiltävä, kuin kultasepän jäleltä." + +"Mutta paljokos sitä nyt jo onkaan minulla syntiä sinulle?" uteli +päällikkö. + +"Paljokos sitä -- -- eihän se vielä tunnu nousevan viiteenkään sataan", +vastasi kymmenniekka hieman aprikoituaan. + +"Voipas pahuus -- -- johan siihen menee melkein koko kesäiset ansioni." + +"Mitäs sinä niistä, onhan sinulla varoja." + +"On, on, mutta hukkahan minut tällaisilla lopuksi perii. -- Kyllä +sinulla on ihmeellinen onni pelissä." + +"Sitä huonompi rakkaudessa, sanovat herrat", puhui kymmenniekka nauraen +ja melkein säälivin silmin katseli päällikköä. + +Kymmenniekan mentyä mutisi päällikkö itsekseen: "tuo mies joutaisi +vaikka hiiteen, minua hän melkein pelottaa." -- Heti sen perästä +soudatti päällikkö itsensä maihin ja muutaman puolen tunnin kuluttua +lähti kymmenniekkakin hevosineen pois lautalta. + +"Haukiniemeen hahahaa!" nauroi Risto partaansa ja mutisi: "kyllä tässä +kohta komento höltyy, kun ne molemmat --" + +Haukiniemessä istui päällikkö huoneessa isännän kanssa sikaria +polttamassa, kun kymmenniekka saapui kartanolle. -- Tuttavuus isännän +kanssa oli pian tehty ja vastoin tapaansa otti kymmenniekkakin +vilkkaasti osaa puheesen. + +Talon tytär toi vieraille kahvia. Päällikkö otti sitä istuallaan ja +näytti olevan hämillään, mutta kohteliaasti nousi siihen sijaan +kymmenniekka seisalleen. Riikka punehtui jo vähän siitäkin, mutta vielä +enemmän siitä, kun kymmenniekka koko ajan suurilla, syvillä silmillään +hävyttömästi katsoa tuijotti hänen silmiinsä ja tavattoman kauvan +viipyi kahvin ottamisessa. + +Riikka ensin luotuaan silmänsä alas nosti ne sitten päättävästi +ylöspäin, mutta ei kestänyt kymmenniekan katsetta, joka näytti +ikäänkuin uppoontuvan häneen, vaikka kasvot olivat välinpitämättömän +näköiset. + +Päällikkö oli kuin tulisilla hiilillä ja ajatteli: "perhana sen +konstia! -- -- nousee seisalleen ja muuta." Keskustelukin rupesi +käymään hankalasti siitä lähtien. Oli kuin olisi jotain ikävää odotettu +tapahtuvaksi. Ainoa, joka kumminkin pysyi ennallaan, oli kymmenniekka. + +Vihdoinkin viimein pistihe isäntä ulos asioilleen. Silloin päällikkö +rohkasi mieltään ja kysäsi ärtyisesti: "no miltäs Riikka näytti?" + +"Riikka? -- Sekö kahvintuoja?" + +"Se -- se juuri, jota sinä tuijottelit, niinkuin olisit tahtonut +puraisematta nielaista." + +"Taisihan tuo olla pulska liha", sanoi kymmenniekka huolettomasti. + +"Liha? Mitenkä niin liha?" + +"Ka -- mitä lihasta syntynyt on, se on liha", selitti kymmenniekka ja +jatkoi haukotellen: "tyttö olkoon tyttönään, mutta hänellä oli +rintaneula, joka -- jos se todellakin on kultaa -- ei ole sadalla +markalla maksettu." + +Kuin siivellä pyyhkäisten katosi kaikki vihan kauna päällikön +sydämmestä ja nauraen sanoi hän: "kyllä olet hyvä. Ei sinua tässä +maailmassa miellytä muut kuin ne neljä kaks'päistä naista." + +"Mutta ne ovatkin luotettavimmat siitä suvusta, varsinkin jos on mies +ja kymmensilmä toverina." + +Puhe keskeytyi siihen, sillä isäntä tuli takaisin huoneesen ja häntä +seurasi palvelustyttö tuoden teetä, jota nyykistäen tarjosi vieraille +ja sanoi vielä kehoitukseksi "ottakaa!" + +Sikaria pöydältä vaihtaessaan sai kymmenniekka tilaisuuden suhkaista +päällikön korvaan: "etehisen nurkassa on minulla laukussa pötkä parasta +kolmemarkkaista -- teen väriksi." + +Silmää iskien nyykähdytti päällikkö päätään ja alkoi heti esitellä +isännälle että: "eikö tässä illan kuluksi saisi isännälle tarjota +pikkuisen ulkolaista veden mauksi?" + +"Väärinhän tuo on elävässä talossa avata vierasten eväitä", vastasi +isäntä, "mutta sattui nyt niin hullusti, jotta ei talossa olekaan kuin +pelkkää paloviinaa -- eikähän sitä ilkeä ihmisille tarjota. -- -- +Kävikin tässä viime viikolla nimismies ja minkä mitäkin herroja, niin +ett'ei ole konjakin pisaraa koko talossa." + +"Ainahan niitä talon varoja kulutetaan", tuumaili päällikkö, "mutta +maistetaanhan nyt kerran vierastenkin tuomisia." Kääntyen sitten +kymmenniekkaan lisäsi hän: "käyppäs sieltä laukusta se musta poika +tänne, niin katsotaan onko sitä miehen kumppaniksi." + +Isäntä hommasi lisää vettä ja sokeria, ja heti oli totin juonti +"täydessä käynnissä", kuin nälkä-Jaakon rikastuminen. Isäntä ja +päällikkökin, toisten esimerkkiä seuraten, tekivät oikein aimo lasit, +mutta kymmenniekka sanoi, ettei hänen vatsansa siedä kuumaa totia, ja +kävi etehisestä hakemassa kauhallisen kylmää vettä. Siitä hän sitten, +varsinkin toisten silmän välttyessä, täytteli lasiansa, mutta kuitenkin +ehti silloin pohjaan kuin toisetkin. Nyt tehtiin "toiselle jalalle" ja +sen loppupuolella alkoivat niin hyvin isännän kuin päällikönkin posket +tuntuvasti punoittaa. Kymmenniekka sai nyt jo rauhassa istua eri +päällään tarvitsematta ottaa osaa keskusteluun. + +Silloin kun pantiin sulamaan "palan päälle" nousi kymmenniekka +lähteäkseen ulos. + +"No mihinkä nyt?" kysyi isäntä. + +"Aion käydä pistämässä hevosen kenkään ennen kuin väki levolle ehtii, +että näet saan jalan pitäjän ja aamulla päästään ajoissa työhön +lähtemään." + +"Onhan niitä, nyt siksi talossakin miehiä. Minä lähden paikalla +sanomaan --" + +"Ei, ei -- kyllä minä sen itse pian kengitän; enkä sitä mielelläni +muiden tehtäväksi annakaan", keskeytti kymmenniekka isäntää. + +"Antakaa sen vaan mennä", sanoi päällikkö. "Se on siitä ruunastaan yhtä +arka kuin piiskuri kunniastaan." + +Siten pääsi kymmenniekka lähtemään ja sai avukseen erään renkipojan, +joka jo oli illalliselta päässyt. Näppärästi näkyi hän osaavankin +hevosen kenkään saada ja yks'kaks' oli kolme jalkaa kengässä, mutta kun +viimeisestä jalasta kenkäkulua päästettiin, katkesi yksi nauloista. +Kymmenniekka koetti monta monituista kertaa sitä siitä irti kiskoa, +mutta turhaan. Saipa renkipoikakin koetella oppiaan, mutta eivät +ottaneet hohtimet. + +"No osasipas häjy täperältä katketa", sanoi kymmenniekka. + +"Johan osasikin", vakuutti poika. + +"Eikä sitä tuosta kohti saata vuollakaan, kun siinä on liha lähellä." + +"Eihän sitä siitä miten", sanoi poika hyvin ymmärtävän näköisenä. "Jos +edes olisi tuosta paremmin etupuolelta katkennut, mut eipäs. Siitä vaan +ihan pahimmalta paikalta sen piti piuskahtaa." + +"On siihen vielä yksi keino", tuumaili kymmenniekka. -- "Missähän se on +se talon tytär?" + +"Tuollahan tuo istuu portailla." + +"Jaha -- aivan oikein", sanoi kymmenniekka ja lähti pihan poikki +portaille. + +Riikka ei näyttänyt tulijaa huomaavankaan, mutta jalkoterät kumminkin +ponnistivat porrasta vasten, ikäänkuin hän olisi aikonut liikkeelle +lähteä. + +"Saisikohan lainata yhtä sukkapuikkoa?" sanoi kymmenniekka tyynesti +Riikalle. + +Tyttö näytti hiukan hämmästyneeltä ja kysyvin silmin katseli miestä. +Sen huomattuaan selitti kymmenniekka pikkuisen hymyssä suin: "katkesi +yksi kenkänaula, eikä saada sitä pois paksuleukaisilla hohtimilla. +Täytyy hieman polttaa kaviota, mutta en tarpeettomasti tahtoisi eläintä +kiusata paksumpaa rautaa kuumentamalla." + +Riikka ojensi kymmenniekalle ääneti yhden sukkavartaistansa ja +joutilaaksi jääneenä katseli sitten kengitystä. Vähitellen katosi hänen +silmistänsä niissä äsken ilmestynyt tuikeus ja koko muoto ikäänkuin +kirkastui. Melkeinpä ystävälliseltä kuului jo hänen äänensä, kun hän +kymmenniekan kiitoksille vastasi: "ei mitään kiittämistä." + +Kymmenniekka käski renkipojan panna ruuna liekaan ja antoi hänelle +"suutarin markan" juomarahaksi, niinkuin poika iloissaan toisille +kehui. Sitten hän istahti portaiden toiselle puolelle, vastapäätä +Riikkaa ja alkoi puhella ilmasta ynnä muista vähäpätöisistä seikoista. + +Yht'äkkiä rupesi huoneesta kuulumaan päällikön käheä-äänistä, mutta +kovaa laulua. Jokaisen värssyn lopussa yhtyi siihen arvattavasti +isäntäkin, koska aina selvemmin kuului silloin: "huhhahhei ja +huhhahhei, -- ja hukkuvan minun luuli." + +"Noita, mitä iloa pitävät! Onpa toki hyvä, että väki nukkuu +aitoissansa", sanoi Riikka selvällä inholla. "Ja isäkin viitsii -- +vanha mies", lisäsi hän vielä punehtuen. + +Kymmenniekka koetti puolustella toisia, mutta Riikka kinasi vastaan, +väittäen tuollaista elämää eläimelliseksi. + +"Miksi ette sitten tekin ole yhdessä joukossa, kun heitä kuitenkin +puolustatte?" + +"Totta puhuen", sanoi kymmenniekka, "minua ei juominen ole koskaan +miellyttänyt. Jokaisella on omat syntinsä, jotka itsekutakin parhaiten +huvittavat, ja niin ne on minullakin." + +Puhe oli nyt saanut toisen, vakavamman suunnan, ja aika kului +kulumistaan. -- -- -- Riikka ja kymmenniekka eivät tietäneetkään, +milloin laulu ja melu huoneessa lienee lakannut, mutta kuin unesta +havahtuen huomasi Riikka äkkiä puhekumppaninsa hengityksen kuumentavan +hänen poskeansa. Kymmenniekka istui nyt hänen vieressään ja hänen +käsivartensa ympäröi Riikan vyötärystä sikäli, että tyttö puoleksi +nojasi häneen. + +Riikka säpsähti ja yht'äkkiä siirtihe edemmäksi. Kymmenniekka myös +ikäänkuin heräsi, nousi äkisti ylös ja veret kasvoilla nähtävästi +koetti pakoittaa itseänsä tyyneksi. Hän katsoi kelloansa ja sanoi +kylmästi: "ohoh! kello on jo kohta kaksi. Lienee parasta mennä +viimeinkin levolle." + +Riikka kuuli kymmenniekan menevän, mutta luuli etehisessä hänen vielä +kerran seisahtuneen. Taas kuului jalkain kapsetta ja sitten kävi +kammarin ovi. Riikka kuunteli vielä, ikäänkuin odottaen mennyttä +takaisin, ja ajatteli. Muistui mieleen niin selvästi kaikki, mitä +kymmenniekka oli hänelle itsestään kertonut. Hän oli sanonut jo pienenä +jääneensä orvoksi ja joutuneensa, niinkuin muutkin köyhät orvot, +maailman rantoja kiertelemään. Yhdessä paikassa oli ollut parempi, +toisessa huonompi olla, "mutta eihän köyhällä ole kotia missään", oli +hän sanonut, ja vielä lisännyt tästä puoleen koettavansa ruveta +paremmaksi ihmiseksi. + +Niin -- kaikenlaista semmoista se oli tuo ihan ventovieras mies +puhunut; ja sitä oli hän, Riikka, viitsinyt kuunnella koko yön, vaikka +huomenna olisi ollut niin paljo tehtävää. Ja sitten vielä oli tuon +miehen käsivarsi hyväillen syleillyt hänen vyötäistään. -- Riikka +punehtui jo sitä ajatellessaankin, mutta lohduttelihe sillä, että +"ehk'ei hän itsekään ollut sitä huomannut." Kuitenkin olisi Riikka +toiselta puolen melkein suonut, että kymmenniekka olisi sen huomannut, +"vaikka kyllähän se isä -- --" + +"Bää, bää", kuului viimein hyvin surkeasti tuolta pellon takaa. + +Se oli aivan pieni kirmaileva karitsa, joka sillä tavoin ilmaisi +iloansa uuden päivän koitosta, sillä koko koillinen taivaan ranta jo +hulmusi kuin tulessa. + +Isän kammaristakin kuului jo liikettä, joksi Riikka nousi ja hiivi +aittaansa, ettei isä luulisi hänen koko yötä valvoneen. + +Sillä aikaa koetteli kymmenniekka päästä kammarissa kiinni unen päähän, +mutta turhaan. Hän oli vaatteissaan heittäytynyt vuoteelle, kuorsaavan +päällikkönsä viereen, ja odotti siinä unen tuloa silmät selällään +katsella tuijottaen kattoon. + +Auringon nousua ennustavan ruskon punertava läike leikitteli +laipiolaudoilla ja kärpäset surisivat iloisesti ympärillä, mutta +kymmenniekka ei tainnut huomata niitä enempää kuin vieruskumppaninsa +kuorsaamistakaan. Hän ummisti silmänsä ja päätti nukkua. Juuri kuin uni +rupesi tulemaan täytyi hänen taas kumminkin avata silmänsä ja katsoa +pitkin vasenta käsivarttaan, sillä tuntui siltä, kuin olisi hän sillä +puristanut itseänsä vasten jotakin pehmoista ja lämmintä. + +Kymmenniekka hymähti ensin hieman, mutta muuttui sitten pian vakavaksi. +Hän alkoi taas silmiään rävähdyttämättä katsella kattoon, ja +monenlaisia mietteitä pyöri päässä. + +"Anna Jumalan luoma pikkuisen vettä", virkahti kymmenniekan vieressä +lepäävä päällikkö ja pyyhki hikeä otsaltaan. Kymmenniekka nousi ja toi +sitä kauhalla etehisestä. Juotuansa päällikkö raukesi uudestaan uneen, +mutta kymmenniekka ei enää yrittänytkään levolle ruveta. Hän vetäsi +saappaat jalkaansa ja lähti huoneesta hiipimällä. + +Ulkona päivä jo punaili vaarojen huipuilla kasvavien puiden latvoja, +kastehelmet kimaltelivat monivärisin heinikossa ja hiljalleen +äännähteli sorsa rantaruohostossa, kutsuen kumppaniaan pois pesästä +ihailemaan aamun ihanuutta. + +Riikka kuuli aittaansa, miten hevonen iloisesti hörhötti kymmenniekan +sitä nuorasta päästäessä, ja ajatteli: "hyvä se mahtaa olla eläimille." +Sitten kuului nurkan takaa miehen ja hevosen askeleita. Portti narahti +pikkuisen ja yhä edemmäksi etenivät askeleet. Huoaten kallistui Riikka +vuoteelleen, joka vielä oli koskemattomana, ja hänestä tuntui vielä +unessakin siltä kuin olisi kymmenniekka häntä katsellut. + +Kaikki miehet olivat jo lautalla ihan täydessä työssä, kun päällikkö +sille palasi, ja viimeisiä puomipuita työnneltiin parhaillaan läpi +salmesta. Päällikkö joi tultuaan ponttuun reunalta vettä tuohiliuhalla +ja käskettyään kokin "pyöräyttämään" miehille Pieliselle pääsiäskahvit, +katosi majaan. Muut miehet joivat kahvia majan ulkopuolella, mutta +kymmenniekkaa kutsui päällikkö sisälle majaan. + +Kahvin juotua oli kymmenniekka juuri lähtemäisillään työhönsä, mutta +päällikkö pidätteli häntä vielä, tarjoten hänelle sikaria. Sitten +päällikkö, ikäänkuin häpeissään, tuumaili: "kyllä me tukkilaiset +todellakin taidamme olla, niinkuin sanotaankin, viimeisen vierimmäistä +joukkoa." + +"Mitenkä niin, viimeisen vierimmäistä?" + +"No tuokin illallinen elämä -- ja minulla kun oli aikeet rahoa tyttö; +mutta ei sinun siitä tarvitse virkkaa kellekään mitään. Minä en enää +loppupuolta muista ensinkään. Puhuinko minä tuhmuuksia Riikalle?" + +"Ei mitään tuhmuuksia", vastasi kymmenniekka. "Kun minä huomasin asiat, +niin koettelin pidätellä Riikkaa, jotta ei hän tiennyt tämän +taivaallista koko jymystä." + +"Olitpa oikein kelpo mies, kun et laskenut Riikkaa -- -- En minä +ymmärräkään, miten minä niin pökerryin, vaikka en ennen eläessäni ole +muistamattomaksi mennyt." + +"Mitäpäs siitä, sattuuhan se vahinko viisaallekin", lohdutteli +kymmenniekka. + +"Ja se olikin niin hitsatin väkevää -- oikeata tihulaista päähän +äjähtämään." + +"Onhan se miehen ruokaa", naurahti kymmenniekka ja kysäsi: "kuinkas +muuten asia luonnisti?" + +"Luonnisti se tyhjää", selitti päällikkö. "Johan siitä on vuoden +päivät, kun asia juonessa on ollut. Kellokin jo on ollut siellä +talvesta asti, mutta nyt minä arvelin hänet vasta rahoa. Mitäs vielä -- +ei näyttäynytkään koko aamuna, enkä ilennyt häntä erittäin etsimäänkään +ryhtyä." + +"Kyllä ne semmoiset pian unohtuu, kun antaa hiukan aikaa kulua, eikä +ole naaka taallaankaan", nauroi kymmenniekka. Niinpä taisi päällikkökin +ajatella. Ainakin hän tuli entistä iloisemmaksi. + + * * * * * + +Seuraavana kesänä saapui Haukiniemen kohdalle kaksi tukkilauttaa yhtä +aikaa. Toista niistä johti entinen päällikkö, toisen ylin johto oli +menneen kesäisen kymmenniekan käsissä, joka tuli kohteliaasti +tervehtimään entistä esimiestään. + +Päällikkö oli vuoden kuluessa tuntuvasti muuttunut, mutta kymmenniekka +taas näytti paljoa reippaammalta. Hän katseli äänettömänä tuota +pöhistynyttä ja tylsän näköistä päällikköä, joka nähtävästikään ei +ollut oikein selvänä. + +"En ollut enää oikein tunteakaan", sanoi viimein kymmenniekka +tervehtien. + +"Ainahan sitä muuttuu", vastasi päällikkö ja etsi matka-arkustaan +toisen kannattoman lasin. Toinen oli jo ennestään majan pöydällä +putelin vieressä. + +"Ne sanovat minun ruvenneen lihomaan", selitti päällikkö, "ja taitaahan +siinä olla hiukan perääkin -- mutta tervetuloa ja saappas tästä!" + +"Mitä se on?" + +"Kyllä se on puhdasta ainetta. -- Ensimmäinen lasi pohjaan", kehoitti +isäntämies ja tyhjensi itse lasinsa. Vieras oli varovampi ja olikin +siksi vielä ihan selvä, kun isännän kieli jo alkoi sammaltaa. + +"No mennäänkö taas yöksi Haukiniemeen?" ehdoitti kymmenniekka. + +"Ei veikkonen! En minä ole siellä käynyt jos pari kertaa sen erän +perästä, kun viimeksi yhdessä siellä oltiin." + +Toinen pysyi vaiti, ikäänkuin olisi selitystä odottanut. "Niin niin -- +en todellakaan, jos pari kolme kertaa. Mikä lienee muuttanut tytön +mielen, ei ottautunut enää ollenkaan minun puheisini. Luikuili karussa, +kun talossa kävin, ja jos sainkin puheilleni, niin ei näyttänyt +kuulevankaan esityksiäni. Toisinaan vielä katsoa tillotti minuun niin +kummallisesti, kuin olisin minä ollut hirttopaikalle menossa, pappi ja +pyöveli kintereilläni. -- Alussa minä kärsin kaikki, mut sitten sanoi +muutamasti Haukiniemen isäntä, jotta sille tulee kirjeitä melkein joka +postissa, eikä sanonut rupeavansa lastaan pakoittamaan, jos ei Riikka +minulle mielisuosiolla tule -- -- mutta ethän sinä maista mitään." + +"Kylläpähän tässä ennättää -- mutta kuinkas sitte kävi?" + +"Kuinkako kävi? -- Minä arvelin unohtaa koko jutun, mutta -- mutta --" + +"Mutta mitä?" + +"Mutta -- en sitä ole muille sanonut, vaan sinulle, joka et +yks'lahkeisista välitä, saatan sen sanoakin -- mutta minä en +voinutkaan. Käyhän se näet jo sapelle, kun toinen, jota ei tunnekaan +edes, tulee toisen apajalle, mutta ei se ole se, joka minua harmittaa. +Muutoin minä vaan en voinut Riikkaa unhottaa ja sitten minä -- -- no +tietäähän sen kuitenkin jo koko maailma -- -- sitten minä aloin +ryyppiä." + +Kymmenniekka istui tyynenä ja miettivänä, mutta kysyi viimein: "oletkos +jo Riikalta saanut kellosi ja kihlasi?" + +"En -- enkä minä niistä lukua pitäisikään, jos hän ei vaan toiselle +menisi. Kun hän sen lupaisi, niin mielelläni antaisin koko omaisuuteni +ja menisin vaikka Amerikkaan. -- Sitä olen jo todellakin tuuminut, mut +kyllähän se ottaa sen toisen ja sitten käy minulle hullusti -- -- hyvin +hullusti." + +Päällikkö viittasi järveen päin ja rupesi itkemään juopuneen itkua. +Tuokioisen perästä hän kuitenkin nosti silmänsä ja huomasi kymmenniekan +katselevan itseään. + +"Juuri noin se Riikkakin minuun katsoo, ikäänkuin tahtoisi minua +raukoitella, mutta en saamariksi minä semmoinen raukka ole! -- -- Ei, +minä näytän vielä hänelle -- -- tule mukaan Haukiniemelle! Tule mukaan, +minä -- minä -- --." + +Päällikkö tapaili sanoja, mutta kymmenniekka keskeytti puhetta. + +"Ei nyt mennä, mutta laske sinä minun lauttani ensin salmesta, niin +ehkä huomenna mennään sinne yhdessä." + +"Ei -- äläpäs mies -- vai sinun lauttasi, vaikka minun on edellä. Nyt +lähtään ja paikalla -- -- tule mukaan mies, muutoin minä -- -- miksi +juuri sinun lauttasi --" + +"No älähän nyt", rauhoitteli kymmenniekka häntä. "Samahan tuo on jos +sinun lauttasikin menee edellä; ei minulla niin kiirettä ole." + +"Kiirettä? Luuletko sinä minulla olevan kiirettä? Ei, jos en tahdo, en +liikahda paikalta. Vai kiirettä! Olenko minä mikä nahjus, ett'en saa +seista jos tahdon. Ei mies -- älä ärsytä minua. Minä en liikahda +paikalta, vaan sinun pitää mennä edeltä. Olenko minä mikään kivalteri, +jotta minun pitää aina edellimäisnä olla ja muut vaan tallaavat +valmista jälkeä -- --" + +"Hyvä, hyvä", sanoi kymmenniekka, "koska niin tahdot, niin minä menen +edellä." + +"Mene sinä vaikka hiiden kattilaan", soperteli päällikkö. + +"Ja kippis kaupan päälle", sanoi kymmenniekka tarttuen lasiinsa, "ja +pannaan pohjaan." + +"Pohjaan tietysti, kyllä minä vielä sinut pöydän alle juon. Kaksi +orrella pysyy -- -- no pane pohjaan -- ähä, etpä uskalla -- -- kas noin +-- käännä kumolleen. Minun lasistani ei tule tippaakaan kynnen päälle." + +Kymmenniekka istui majassa siksi kuin päällikkö nukkui pöytää vasten. +Sitten hän nosti juopuneen varovasti vuoteelle ja lähti lautallensa. + +Koko yö tehtiin työtä kymmenniekan lautalla ja aamusella oli se jo +kappaleen matkaa salmesta, mutta toinen lautta oli vielä eilisellä +paikallaan. Päällikkökin nukkui sillä vielä, kun kymmenniekan venhe +jäsähti ponttuun reunaan. + +Herättämättä päällikköä, kymmenniekka pani silläkin lautalla työn +alkuun ja vasta saatuansa miehet pois majasta meni päällikön luo. + +"Joudu nyt Haukiniemeen aamukahville", sanoi kymmenniekka herätellen +päällikköä. + +"Haukiniemeen? Ei -- en minä uskalla." + +"Miks'et? Eihän siellä isäsi tappajaa asu." + +"Vaikka, mutta en minä kuitenkaan --" + +"Rohkaise mielesi ja tule pois, niinkuin illalla oli puhe." + +"Lupasinkos minä? Sitä pitäisi olla pikku liehkassa, sittenhän tuo +menisi jonakin." + +"Mitäs joutavia", sanoi kymmenniekka, "selvästä ei miestä parata, +varsinkaan kun on jotakin selvitettävää." + +Hyvin vastenmielistä oli päälliköstä lähtö, mutta kumppani ei heittänyt +häntä. Erittäin tervetulleet olivatkin miehet ja ystävällisesti otti +Riikkakin vieraat vastaan Haukiniemessä. Isäntä puhui vuoden tulon +toiveista ja voin hinnasta. Oli talven aikaan hankkinut jäitä ja +valmisti nyt voita uudella tavalla, niin että toivoi saavansa paremman +hinnan kuin edellisinä vuosina. + +Kymmenniekka ei ollut koskaan vielä nähnyt maidon jäähdytyslaitosta, +joksi, kahvin juotua, lähdettiin sitä katsomaan. Riikkakin tuli matkaan +astioita näyttelemään ja innokkaasti selitti voin tekoa vieraille. + +Kymmenniekka, kesken puheen, vetäsi yht'äkkiä kellon taskustaan ja +alkoi päivitellä, että se jo oli niin paljo. + +"Mikäs hoppu sinulla on?" tuumaili päällikkö. + +"Minun pitää vielä käydä lautallani", selitti toinen, "ja sitten vielä +ehtiä laivan tulolle kirkolle." + +"Tuleeko siinä isäntiä?" kysyi Riikka. + +"Ei, vaan vaimoni tulee siinä." + +"Kuka?" tiedusteli Riikka kalveten ja kiihkeästi. + +"Vaimoni", vastasi kymmenniekka tyynenä. + +Riikan kädestä putosi maitoastia ja vavisten kääntyi hän selin +kymmenniekkaan, joka oli kuuristunut sitä lattialta ottamaan. + +"Jokos sinä sitten olet nainut mies", ihmetteli päällikkö. "Siksipä +sinä et ole tämän puolen tytöistä ollut moinasikaan." + +"Jo veikkonen kolmatta vuotta", sanoi kymmenniekka naurahtaen +väkinäisesti. + +"Naimattomanahan teitä täällä kaikki ovat pitäneet", sanoi isäntäkin +leikillisesti, "ja minäkin jo hiukan toivoin teistä saavani kotivävyn +itselleni." + +"Ei minusta enää ole siihen virkaan", lausui kymmenniekka naurussa suin +ja osoittaen päällikköä lisäsi, "mutta tuosta te isäntä saatte kelpo +pojan perilliseksenne." + +"Vahinko vaan", tuumaili päällikkö hämillään, "ett'ei Riikka taida olla +samaa mieltä -- eikä huoli tämmöisestä rentusta." + +Kymmenniekka nauroi: "mistäs sen vieras tietää, kun ei kaikki talonkaan +väki, vai mitä Riikka?" + +Riikka säpsähti, mutta ei vastannut mitään. + +"Näethän nyt, ettei Riikalla ole mitään vastaan. -- -- Mutta hyvästi +nyt hyvä isäntä, täytyy tästä viimeinkin lähteä." + +Kymmenniekka kätteli jäähyväisiksi kaikkia, mutta puristi niin kovasti +Riikan kättä, että veri kuohahti tytön kasvoihin ja kyyneleet +tunkeutuivat silmiin. Hyräillen lähti vieras sitten astumaan rantaan ja +katosi heti pensaikon suojaan. Kohta sen jälkeen kuului Haukiniemeenkin +kymmenniekan lautalta päin raikas laulu, joka vieri kauas pitkin vesiä. + +Pihamaalla kävelevä Riikkakin kuuli sen ja katsahdettuaan järvelle, +näki lautalla, ikäänkuin jäähyväisiksi, liehahtelevan valkopunaisen +tuuliviirin. Rantapensaikko esti muuta näkymästä mutta sieltä kuului +vielä selvästi laulun loppusanat: "pois minä lähden näiltä mailta, ja +haava on sydämmessä. Hei sun hoppatti rallinlallin, ja haava on +sydämmessä." + +Laulajan äänessä oli niin surullisen omituinen sointu, että jälemmällä +lautalla työskentelevä Risto nojautui keksinsä varteen ja sanoi +kokille: "ei se laulaja tunnukaan lystikseen laulavan." + + + + + +ASIAMIES. + +(Kuvaus Keski-Suomesta). + + +Pakkanen oli niin että nurkat naksahtelivat. Rovasti tuli kansliaansa +ja katsoi lämpömittaria. "Ohoh! Seitsemän kolmatta -- mutta ehkä se +mietonee päivän valjettua." + +Ulkoa kuului reen jalasten ratinaa. + +"Nyt niitä taas tulee", mutisi rovasti. "Eivät malta näinkään kylmällä +pysyä kotonaan." + +Jo kuului kopinaa portailta ja sitten joku rutuutti ulko-ovea. Rovasti +kuunteli ja odotti. Yhä se vaan jytyytti ovea jytyyttämistään. -- "No +mikähän hölmö se on, kun ei osaa ovea avata -- rutuuta vaan; en +minäkään tästä avuksi tule. -- -- Särkee se hiljankin lukon; muudan +tollisko, kun ei älyä kädensijasta painaa." + +Rovasti nousi ylös ja kurkisti akkunasta. Eihän siitä miten voinut +nähdä portaille, -- mutta mitä ihmettä! -- se on sitonut hevosensa +kiinni omenapuuhun, pöllö! -- Siinä se oli hevonen ja nyhti puuta +oikein voimainsa perästä. Muuta ei näkynyt erinomaisempaa, paitsi että +kaivo oli unhotettu auki, koska se niin höyrysi. + +Vihdoinkin auttoi joku oven jytyyttäjän etehiseen. Siellä se nyt +kopisteli jalkojansa, mutta ei tullut kansliaan. -- "Mikä lienee +ollutkaan", arveli rovasti. + +Vähän ajan päästä rupesi salista kuulumaan sekä askelia että ääntä ja +kohta sitten tuli "ruustinnan" seurassa kansliaan mies, huurteinen +turkin kaulus pystyssä. + +"Sanoo olevansa Palikkamäen Asarias", selitti ruustinna ruotsiksi. + +"Kyllä tunnen", vastasi rovasti samalla kielellä ja lisäsi: "anna +muuttaa hänen hevosensa pois omenapuusta." + +"No hyvää päivää ja terveisiä meidän mäeltä", lausui vieras ja sipasi +ohimoansa, käteltyään rovastia. + +"Jumala antakoon! Mitäs muutoin kuuluu?" + +"Mitäpäs sitä. Eihän tuota mitään erityistä; -- kiitos vaan kysymästä. + +"Istukaa, -- onhan tuolla puuta." Rovasti osoitti kädellään oven suun +puolelle, mutta Palikkamäen Asarias kiitellen istahti hänen viereensä +kirjoituspöydän ääreen. Rovasti naurahti hiukan, mutta, hilliten +itseään, alkoi puhella pakkasesta ja paljosta lumesta. Kuitenkin hän +vähän ajan perästä siirtyi pois vieraansa vierestä, sillä se löyhkysi +niin hirveästi "hokmanille", että rovastilla oli vaikea olla. Eikä +sillä edes näkynyt olevan kiirettä asiansa toimitukseenkaan. + +Lopulta täytyi rovastin avata pelti poistaakseen "hokmanin" katkua, +sillä vaikka hän oli polttanut tupakkaa niin että kieli oli hellänä, ei +löyhkä ollut siitä millänsäkään. + +"Älkää hiidessä aukaisko peltiä; siellä on jotensakin kuiva ilma", +kielteli Asarias. + +"Minä vaan raittiin ilman vuoksi --" + +"Kyllä siellä nyt raitista onkin, -- mitenkä muuten pitävät lämmintä +nämä pappilan huoneet?" + +"Pitäväthän ne jotensakin, mutta permannosta tahtovat olla +kylmänlaiset, vaikka minä olen niitä jo korjauttanutkin." + +"Vai kylmät niistä tulikin. Olisivathan ne sinne permannoiden alle +ajaneet kaiken maailman mullat ja sammaleet, mutta minä sanoin, jotta +mitä siitä on seurakunnalle hyötyä; ja jotta kuta kalliimmaksi se +tehdään, sitä suuremmat ylöskannot ovat pidettävät -- -- ja jotta onhan +sitä herroilla rahaa, niin joutavat itse laittaa mieleisikseen. Rovasti +vainaja kyllä puhisi vastaan, mut mitäs se yksinään voi koko joukolle. +-- Sillä keinoinpa se meidän pappila ei noussut puoleenkaan siitä, mitä +naapuriseurakunta sai maksaa." + +"Eikös rovasti vainaja valittanut konsistoriumiin." + +"Kaikkia vielä! Eihän se, kun se oli niin hyvä mies -- ja hyvä se oli +pappikin. Ojitti tuonkin Kalmosuon ja teki toisen verran lisäpeltoa +pappilaan, niin että ei siinä miehessä ollut moitetta, vaikka kyllähän +ne muutamat sanoivat ahneeksi sitäkin." + +"Mutta kuuluukos se pappilan viljely papin toimiin?" kysäsi rovasti. + +"No kenenkäs se sitten, jos ei papin?" + +"Onhan se niinkin tavallaan, -- mutta sielunpaimenhan papin on +etupäässä oltava." + +"Kyllä se rovasti vainaja oli hyvä saarnamies! Yhtä Jumalan sanaahan ne +tosin kaikki papit saarnaavat, mutta ei se kaikkien saarna ole +yhdenmakuinen. Mutta kyllä se rovasti vainaja oli jalo saarnamies. +Haudankaivajan mökkiin kuului aivan selvästi joka ikinen sana, ja +sanovat muutamat kuuluneen Norolaankin, mut sitä minä en omin korvin +kuullut." + +Ruustinna ilmestyi kynnykselle ja kysyi, ruotsiksi tietysti: "onko +sillä vielä asiaa, vai pääsetkö sinä jo aamiaiselle?" + +"Syökää te vaan rauhassa, minä tulen sitten jälestäpäin", sanoi +rovasti. + +Palikkamäen Asarias kertoi sitten rovastille Norolan talon olevan +vanhimman kirkonkylässä ja koko kirkonkylän asutushistorian. -- Tuossa +puolen päivän rinnassa keskeytti rovasti häntä vihdoinkin kysymällä, +oliko hänellä mitään asiaa, ja sanoi itsellään olevan "vähän kiirettä." + +"Olisihan sitä vähän asian nimellistäkin." + +"Mitä se olisi?" Rovasti ajatteli Asariaksen varmaan pyytävän rahaa +lainaksi ja nauroi sydämessään, sillä hänellä oli kukkarossa vaan +kahdeksan viidettä penniä, kun eilen oli apulaiselle antanut tupakan +ostoon puolitoista markkaa. + +"Eihän sitä ole muuta kuin -- -- mekin sitä nyt viimeinkin päästiin +toisesta syytinkiläisestä", selitti Asarias. + +"Ruumis siis kirjoitettava?" kysyi rovasti. + +"Ruumishan se on, kun se kuoli", sanoi Asarias. + +Rovasti meni kutsumaan apulaistansa ruumista kirjoittamaan ja tapasi +tullessaan Asariaksen paikoillaan lakki päässä istumassa. Vieras otti +kainosti pois lakkinsa ja tervehti apulaista. + +Apulainen, Asariasta käteltyään, avasi kirkonkirjan ja kysyi: "kuka se +kuollut oli?" + +"Meidän eläkemuorihan se oli -- jo minä sen toin tullessani +ruumishuoneesen." + +"Eikös se ollut teidän äitinne?" + +"Äitihän se oli", selitti Asarias. + +Rovasti ja apulainen katsahtivat toisiinsa ja rovasti lähti sitten pois +kansliasta. Hän kuului saliin kutsuvan palvelustyttöä pyyhkimään pois +lattialla näkyviä Asariaksen märkiä jälkiä, ja meni sitte itse +aamiaiselle. + +Sillä välin kirjoitti apulainen vainajan historiakirjaan ja varmuuden +vuoksi katseli Asarias itse apulaisen olan takaa, että vainaja tuli +pois kirjoista. "Se on parasta aikanaan pyyhkiä pois, ettei tarvitse +kylänluvuilla sen edestä maksaa enää viinirahoja, niinkuin Mäkelän +Josualta oli mennyt isänsä edestä neljä penniä, vaikka toinen jo +haudassa makasi." + +"Sen olisi pitänyt periä ne kirkkoväärtiltä takaisin", sanoi apulainen. + +"Olihan se käynytkin kirkkoväärtin luona, mutta kun se ei ollut +sattunut kotiin, niin sanoi, jotta ei hän viitsi toista reissua jalan +syten sen vertaisesta tehdä; ja jotta, jos ei kirkkoväärti tuo hänelle +rahoja kotiin, niin saapi ensi käräjiin pyytön liiasta ylöskannosta." + +"Viitsiiköhän tuo kuitenkaan tuommoisesta asiasta", arveli apulainen. + +"Kyllä se viitsii; se on lain tunteva mies", väitti Asarias, "ja +varmaan se voittaakin. Voittihan se Pahkajokelaisiltakin tässä +edesmenneinä aikoina kaksi tuhatta, vaikka vallesmanni oli +Pahkajokisten asiamiehenä." + +"Mistä se kaksi tuhatta voitti?" + +"Se nai Pahkajoelta, mutta oli viisas, eikä lähtenyt pappilaan, +ennenkuin appi-ukkonsa antoi kahden tuhannen velkakirjan, ja +vihkimystiellään sitten jo pani Josua paperin kuvernööriin. -- Niinpäs +paukkoi vasara Pahkajoella ja siitä lähtien on se veloissa pyörinytkin. +-- -- Mutta paljokohan siitä teidän vaivoistanne menee?" + +"Mistä? Kirjoitusvaivoistako?" + +"Niin -- niin." + +"Ei siitä mitään mene, mutta rovastille menee hautaamisesta +testamentti-lehmä", selitti apulainen. + +"Rovastillekos se meneekin, hm! Mutta mihinkään se ukko nyt taas jäi +niin kauaksi? Minun pitäisi joutua kotiin ja nyt menee tässä suotta +koko päivä." + +"Rovasti meni ruoalle, mutta kyllä se kohta tulee; odottakaahan +hiukan." + +"Eipä minulla olisi aikaa." Asarias nousi ylös ja nähtävästi aikoi +lähteä rovastia etsimään, mutta apulainen pyysi häntä istumaan ja lähti +itse kutsumaan rovastia kansliaan. + +"Jassoo! Asaria taitaisi tahtoa puhua siitä testamentista", sanoi +rovasti kansliaan päästyään. + +"Niin, tämä sanoo menevän lehmän, mutta näinköhän siitä menee, kun se +ei enää ollut emäntänä pariinkymmeneen vuoteen? Ja meillä on +vähänlaisesti lehmiäkin?" + +"Kyllä siitä menee, jos vaan niin monta lehmää talossa on. Montako +niitä teillä on?" + +"Eukkoväkihän sen parhaiten tietäisi; -- en minä ole kysellyt, paljoko +niitä on." + +Rovasti otti ylöskantokirjansa ja vähän sitä selailtuaan sanoi: "viime +kesänä on maksettu voi kolmestatoista." + +"Kyllähän niitä ainakin sen verran on", myönsi Asarias. + +"Menee siitä sitten ja minä tarvitsenkin tätä nykyä lehmiä, kun viime +kesänä kuoli kaksi punatautiin", selitti rovasti. + +"Eipä meillä nyt tätä nykyä semmoista lehmää olisi", sanoi Asarias, +"eikä ole naapurissakaan, jos ostaisikin. Eiköhän herra rovasti sen +tähden tällä kertaa armahtaisi?" + +"Eihän minun käy miten laatuun. Jos minä varakkaimmilta en ottaisi +mitään, niin täytyisi tietysti köyhät silloin jättää myös anteeksi ja +minä viimein jäisin ihan tulottomaksi." + +"Onhan tuo niinkin, mutta eiköhän herra rovasti kuitenkin --" + +"Ei -- ja eikö teitä jo hävetä itseännekin tuollainen tinkiminen?" +kysäsi rovasti vähän vihaisesti. + +"No paljokos siitä rahassa menisi, jos se maksettavaksi tulisi?" +tiedusteli Asarias hiukan pöyhkeänä. + +"En minä ole ottanut kuin viisineljättä markkaa", vastasi rovasti. + +"Viisineljättä!" huudahti Asarias ihmeissään, "viisiköneljättä? Enhän +minä luullut, jos enimmäkseen parikymmentä -- enkä tiennyt varata +rahaakaan matkaani niin paljoa. Pannaan pois kaksikymmentä, niin minä +maksan paikalla, vaikka eihän se Mäkelän Josua sanonut sitä tarvitsevan +maksaa ennen kuin syksyllä." + +Rovasti helpotti viiteenkolmatta markkaan, mutta kun Asarialla ei ollut +satamarkkaista pienempää, täytyi sekin jäädä velaksi. + +"Tottahan se koululla haudataan", kysäsi apulainen Asariakselta, "ja +erityiseen hautaan myös tietystikin?" + +"Tulisikos siitä lisäkulunkia?" + +"Ei koulusta, vaan eri haudasta menee markka kirkonkassaan." + +"Sanoihan se isä jotakin siitä eri haudasta, mutta kunpahan hänet +koululla viedään, vaikka yhteiseenkin", tuumi Asarias. + +Palvelustyttö toi kahvia ja tarjosi Asariaksellekin sitä. + +"Eihän sitä nyt olisi tarvinnut", sanoi Asarias, mutta otti kuitenkin. +Kupin tyhjennettyä hän piti sitä polvillaan ja alotti taas puheen +rovastin kanssa, sillä apulainen oli mennyt valmistamaan joulupäivän +saarnaansa. + +"Rovasti sanoi tässä tarvitsevansa lehmiä ostaa. Meiltä nyt taitaisi +joutaa pari kappaletta myytäväksi, sillä ei suinkaan ne isältä tule ne +syytinkilehmät lypsetyiksi." + +"Paljoko tahtoisitte kappaleelta?" + +"Kyllähän ne ovat hyviä meidän lehmät kaikkikin; mutta erittäinkin ne +syytinkiläisten. -- Olisikohan paljo -- kahdeksankymmentä markkaa?" + +"No, mutta äsken juuri tarjositte itse samoista minulle kahtakymmentä", +sanoi rovasti. + +"Niin vaan, -- no olkoon menneeksi, viisikahdeksatta markkaa", tuumaili +Asarias. + +"Suutari Haliini kertoi tässä yhtenä päivänä teidän myyneen hänelle +kohta poikivan lehmän viidestäkymmenestä markasta." + +"Myinhän minä, mutta onhan se toki suuri erotus Haliinilla ja +rovastilla." + +"Onkos minun rahani sitten halvempaa kuin muiden?" uteli rovasti. + +"Eihän se juuri halvempaakaan -- -- mutta rovastilla on enempi kuin +Haliinilla", nauroi Asarias. + +"Kukapa senkään niin varmaan tiennee", sanoi rovasti, "ja vaikkapa +olisikin, niin samahan se myyjälle on." + +"Sama kaiketi", myönsi Asariaskin, "mutta en minä siitä enää voi +huoistaa." + +Vielä istuttiin hyvän aikaa ja viimein Asarias sanoi, "että Härkävuoren +Siljus eli mikä se on Pasiljus, vaati kopioita kirkon tilikirjoista +viimeisiltä viideltä vuodelta. -- Milloinkahan ne mahtaisi saada? +Kuului rupeavan riitaan." + +Apulainen kutsuttiin sisään, mutta ei sanonut rupeavansa niitä +kirjoittamaan. Hän syytti asevelvollisuus-luetteloita ja muita kiireitä +töitä. + +"Sitten ei auta muu kuin Basilius kirjoittakoon itse kopiat", päätti +rovasti. + +"No antakaa tänne, niin minä vien mennessäni Siljukselle", esitteli +Asarias. + +"En minä saa niitä antaa pois", selitti rovasti, "mutta tulkoon tänne, +niin täällä saa kirjoittaa." + +"Eihän se osaa kirjoittaa", toimesi Asarias, "ja eiköhän olisi parasta +antaa, sillä jos se valittaa, että ei täältä kirjoja anneta, niin kuka +tietää, mitä siitä vielä tulee teille molemmille?" + +"Valittakoon, jos tahtoo, mutta niitä ei saa. Nyt sen kuulitte", lausui +rovasti pontevasti. + +"Mutta jos maksaisi --?" + +"Ei sittenkään." + +"Mitäs sille sitten voi", päätti Asarias ja huomattuaan rovastin jo +sytyttävän lamppua, sanoi: "pitäisihän tässä lähteä kotiinkin. Tottahan +te sitten viimeisenä pyhänä tulette sinne meille hautajaisiin ja rouva +kanssa?" + +"Viimeisenä -- eli toisena joulupäivänäkö?" + +"Ei vaan arkipyhänä -- neljäntenä", oikasi Asarias. "Silloinhan sitä on +aiottu haudata ja jo sukulaisiakin kutsuttu." + +"En minä oikein joutaisi", mutisi rovasti, mutta kun hänen mieleensä +juolahti, että kauppiaalle on vuoden lopussa maksettava otot, lupasi +hän kuitenkin tulla, siinä toivossa, että Asariakselta silloin saisi ne +viisikolmatta markkaakin. + +Asarias nousi ylös ja siirtyi ovensuun puoleen. Siinä hän kuitenkin jo +seisahti ja kulmainsa alta katseli rovastia, samalla kuin tuumaili: "ei +rovasti taitaisi?" + +"Mitä sitten taitaisi?" + +Asarias käänti turkkinsa reunaa niin, että rovastin näkyviin tuli +povitaskussa olevan putelin kaula. + +Rovasti pudisti päätänsä kieltävästi ja apulainen tirskui, ollen ulos +katselevinansa; mutta Asarias tuumaili: "mutta ottihan se entinen." + +"Vaikka, mutta en minä kuitenkaan", sanoi rovasti. + +"No niinhän tuo on", myönsi Asariaskin, "eihän tuosta taida olla juuri +juotavaksi, -- -- vaan kun se nyt kerran on otettu tavaksi --" + +Asarias hyvästeli kättelemällä molemmat papit ja avasi sitten saliin +vievän oven. Rovasti huomautti hänelle, että kansliasta kuljetaan +etehiseen suoraan, mutta Asarias sanoi tyynesti: "pääsen minä täältäkin +kautta." + +Sitten Asarias astui tuvan puolelle ja huusi ovelta: "Eliina! Jouduppas +nyt rekeen!" + +"Mutta ethän sinä vielä vienyt saatava-leipiä", selitti Eliina. + +"En -- mikäs niitä puhtaita rukiisia -- mutta kun muutenkin leivotaan +hautajaisiksi, niin ajattelin, jotta voihan niitä silloin tehdä kauran +sekaisiakin samalla", selitteli Asarias. + +"Olisit vaan antanut yksin tein, niin ei olisi tarvinnut niitä toista +kertaa kuljetella", penäsi vaimo vastaan. + +"Niitä on liiaksi, varsinkin kaksi naulaa, ja kukapahan sitä liikaa +maksaisi, vaikka kyllähän siihen papin säkkiin sopisi. Eikä tuota +kehtaa talollinen poiskaan leikata, niinkuin torpan miehet." + +"Ja nyt pitää niitä uudestaan lähteä tänne tuomaan. Kyllä minä ne vien +ruustinnalle, niin saadaan kuitti pois kotiin." + +"Tulevathan ne sinne hautajaisiin, niin joutavat itse tuoda +tullessaan", sanoi Asarias. + +"Onhan tuo sitäkin -- -- mutta pyysitkös sinä niitä kartemummuja ja +pippuria ja mantelia?" + +"Ja minäkö?" kysyi Asarias. + +"Niin mantelia, kartemummuja ja pippuria", toisti Eliina. "Niitähän se +käski se Hesekielin Hetastiina tuomaan ja sanoi tarvitsevansa +rusinarokkaan ja pannukakkuun ja paistiin ja jos mihin." + +"Jaa, niitä minä en muistanutkaan", tuumaili Asarias, ja lähti +uudestaan sisään. + +"Vie veikkonen leivätkin, niin ehkä antavat paremmin", huusi Eliina +miehelleen. + +Asarias kääntyi pikkuisen ja sanoi: "antavathan ne herrat ilmankin -- +tuhmiahan ne ovat! Kyllä minä ne tunnen." + +Rovasti oli joukkoinensa juuri ruvennut päivälliselle, kun Asarias +uudestaan kopisteli huoneissa. + +"Usko pois; se on siellä taas", sanoi rovasti rouvallensa. + +"Eihän toki. Sinä liioittelet aina!" + +Asarias aukasi juuri silloin ruokahuoneen ovea ja pyysi pyydettäväänsä. + +Hän sai "kartemummuja", vähäksyi pippuria, mutta lohdutti itseänsä +sillä, että "ehkäpä noita saa enempi kauppamieheltä, kun sinne +kuitenkin pitää mennä rusinoita ja mantelia ostamaan, koska niitä +ei teiltä saa." Sitten Asarias otti kukkaronsa, kaivoi sieltä +viisikymmen-pennisen ja kysyi: "no paljokos ne nyt maksaa?" + +Kun ei maksua huolittu, otti hän entisen rahan sijaan viisipennisen ja +sanoi: "no, tässä on kuitenkin lapselle mielen hyviksi juomarahaa." +Mies laski rahansa lautaselle sen rovastin tyttären eteen, joka oli +kihloissa apulaisen kanssa. Sitten hän jätti jäähyväiset ja katosi. +Rovasti nousi pöydästä, meni varpaisillaan vieraan jälkeen ja kuului +lukkoavan uiko-oven. + +"Jos tuommoista lukisi Sigurdilla, niin varmaan mamma sanoisi sitäkin +liioitelluksi", sanoi Lotta-neiti äidillensä, rovastin pöytään +palatessa. + +"Eihän semmoista saa kirjoittaa, lapseni", vakuutti ruustinna. + +Rovasti kysäsi tulevalta vävyltänsä: "missä se olikaan se kappalaisen +paikka julistettu yhdeksännentoista kerran haettavaksi, -- josta sinä +kerroit?" + +"Rautavaaralla", vastasi toinen. + +"Elä lähetä sinne paperiasi", sanoi rovasti, -- "sinne tulee vanhempia +hakijoita -- -- ainakin yksi." + +Reen ratinaa kuului ulkoa ja luultavasti Palikkamäen Asarias silloin +lähti pois pappilasta. + + + + + +JUHANUKSENA. + + +Parin kymmenen vuoden paikkeille oli jo Kalle Ahonen ollut mökin +miehenä Kannaksen mökissä, mut ei vielä kertaakaan hän ollut yökunnissa +kirkolla käynyt. Olivathan ne muutamat yökunnissa lähempääkin kuin +kahdentoista virstan päästä, mutta ei tullut Kallelta lähdetyksi, +vaikka toisinaan eukko kyllä kiusasi. Ja mitäpä tuolla yökunnissa +tekikään, sillä saihan sitä kauppamies Mankkiselta pyhänäkin tupakkaa +ja kahvia tahi muita pikkutarpeita puotikamarin kautta. -- Eivät +ihmiset sanoneet sitä oikein lailliseksi, vaan mitäpä laittomuuttakaan +tuossa lienee ollut, kun omalla rahallaan osti. + +Niin tuumaili Kalle, mutta eräänä Juhanusaattona hän kuitenkin +lyöttäytyi Ylikyläläisten yökuntalaisten joukkoon, kun ne venettään +vetivät kannaksen poikki. Viime pyhäiset kirkkomiehet näet väittivät +sen uuden rovastin kuuluttaneen, jotta jumalanpalvelus Juhanuksena +alkaa aikasempaan kuin muulloin. Katri, Kallen eukko, muisteli rovastin +sanoneen alottavansa nuorten ripille laskemisen kello 9 aikaan, mutta +Haapapuron ukko oli, viikolla Kannaksella käydessään, vakuuttanut sen +varmaan sanoneen alkavansa toimituksensa jo kello 5 ja "mitäpäs +aikaista se 9 aikaan olisi ollutkaan". Yhden tekevähän tuo Kallelle +muutoin olisi ollutkin milloin toimitus alkoi, mutta hän tahtoi ihan +välttämättömästi nähdä ja kuulla, miten Haapapuron Antti kyselmyksessä +rovastille osasi vastata, sillä Antti oli Kallen ristipoika. + +Oli toinenkin seikka, jonka vuoksi Kannaksen Kallen piti hyvissä ajoin +olla kirkolla. Hän oli näet kevättalvella saanut loukulla ilveksen +Kortevaaran rinteeltä ja sitä nyt piti sakoittaa Juhanuspäiväksi +kuulutetussa kunnan kokouksessa. Suutari Kössi, joka asui ihan kirkon +vieressä, oli taas aina pyhäpäivinä niin humalassa, ett'ei häneltä +saanut mitään tolkkua asioista ja häneltä oli Kalle päättänyt kysyä +neuvoja siihen, miten kuntakokouksessa oli meneteltävä saadakseen pois +tapporahat. "Olisihan siellä kirkolla tosin ollut muitakin +laintuntijoita, mutta mikä sen tiesi, kuinka paljo ne neuvoistaan +ottaisivatkaan, vaan Kössiä eivät ihmiset kehuneet kalliiksi. Ja kyllä +se mies asiat ajaa, koskapahan haki velkatuomioita kuvernööristäkin, +piti perunkirjoituksia ja kuului joskus istuvassa oikeudessa panneen +itse tuomarinkin kimmille. Niin -- kyllä oli sillä Kössillä lakipykälät +selvillä päässä, vaikka oli koulunkäymätön. Mutta mitäpäs kouluista, +eikö nuo lienekin vaan laitetut tuhmapäisiä varten." + +Niin ajatteli Kannaksen Kalle, sulloi ilveksen nahan konttiinsa ja +lähti kuin lähtikin kirkolle yökuntiin. Ei tarvinnut mennessä edes +soutaakaan, vaan sai istua kokassa Nokkalan Esan kanssa, kun matkassa +oli niin paljo nuoria soutumiehiksi. Esalla oli nutun povitaskussa +pullo "kuusenjuurikaista" ja sitä maistellessa kului siinä matka niin +rutosti, jott'ei Kalle oikein huomannutkaan, ennenkuin jo oltiin +kirkkorannassa. + +Venhe vedettiin miehissä korkealle maalle, ett'eivät poikavekarat yön +seutuna saisi sen kanssa kujeilla. Sitte jäivät nuoret rantaan +huuhtelemaan hikeä pois poskiltaan, mutta Esa ja Kalle lähtivät päätä +suoraa kylään asioilleen. + +"Olisihan tuota voinut vähän huuhtaista naamaansa", ajatteli Kalle, +"mutta eipä tuo Esakaan, vaikka on talon mies -- -- ja ehkä ne nuoret +olisivat irvistelleet, jos olisi putsautumaan ruvennut. Mikä niiden +irvihampaiden tietää --." Kumminkin otti Kalle pyyhkeen takkinsa +lakkarista, töpehti hiukan yhteen nurkkaan ja pyyhki sillä kasvojaan. +"Lämpimät on nyt Luoja ilmat antanut, kun milt'ei hikeen käynyt, vaikka +ei tarvinnut soutaakaan", sanoi Kalle rinnallaan astuvalle Esalle, +ikäänkuin puolustuksekseen. + +"Ovathan nuo tällä kertaa olleet säysy-ilmat, mut kyll' oli keväästä +kolkkoa", myönsi Esakin Kotilan kohdalle päästäessä ja lisäsi: "eiköhän +heitetä konttia tähän taloon?" + +"Sama kaiketi tuo lienee, vaikka kyllä minä oikeastaan aioin mennä +Kössin mökkiin yöksi." + +"Ei siellä saa yön rauhaa, niin kirkon vieressä, ja näin juhlan aikana +etenkään", selitti Esa; ja niin mentiin Kotilaan, johon jo näkyi +kerääntyvän muitakin yökuntalaisia. + +"Tarjoa sinä, Esa, Kotilaiselle minunkin puolestani tuliaisryyppy, niin +minä huomen-aamuna maksan kahvit", huomautti Kalle. + +Esa nyykähdytti päätään suostumuksen merkiksi ja tuumaili: "ainapahan +yhden puolen miehet tuommoisilla sopivat." + +Kotilan isäntä oli vierashuoneessa parhaillaan kinailemassa emäntänsä +kanssa, kun vieraat saapuivat taloon. Sanailu keskeentyi pikkusen +tervehtimisen ja kuulumisten kyselemisen takia, mutta sitten sanoi +emäntä: "ei Jyskymäelle niin kauan kuin minun peukaloni heiluu." + +"Juuri sinne", vastasi isäntä, "sillä Puirookankaalla sytyttävät vielä +humalapäissään metsän palamaan." + +"Vaan jos Jyskymäelle luvataan, niin siellä vielä pilaavat koko paikan, +jotta lehmät rupeavat taas työntäytymään Paran lähteesen, ja mistä sen +sitten löytää sen Pohjolais-ukon lähdettä taas lumoamaan?" + +"Ole hulluttelematta", tiuskasi isäntä, "ja mene matkaasi. Minä jo +lupasin pappilan nuorille herroille ja Rimppakintulle Jyskymäen, ja +sinne ne jo veivät tervatynnöriäkin." + +"Mikä lupaaja sinä tässä luulet olevasi", ärähti emäntä. "Muistapas, +että minähän talon perin ja sinulla oli tyhjät nyrkit, kun sinut tähän +otin elättääkseni." + +"Ja talon velkoja maksamaan", lausui isäntä ivallisesti. + +"Niillä veloilla sinä aina haukut, vaikka -- vaikka --" + +Emäntä tillahti itkuun ja lähti huoneesta ulos. Esa pyysi sitten +yösijaa isännältä, joka sen mielellään lupasikin, ja sitten maisteltiin +hiukan "sydänmaan tuliaisia". Isäntä ja Esa rupesivat keskustelemaan +keskenään vuodentulon toiveista, mutta äänetönnä istui Kalle. Häntä +näet iletti vähän isännän ja emännän äskeinen riita ja jopa hän vähän +katui, että oli lähtenyt koko yökuntiin. + +Kyllähän Kallekin oli jo useinkin torunut Katrinsa kanssa, mutta hän ei +ollut pitkiin aikoihin toisten puolisoiden nauskamista kuullut ja siksi +tuntui koko tuommoinen elämä hänestä ilkeältä. -- "Pahalta se +syrjäisestä näyttää", ajatteli Kalle, "ja jos se Katri ei olisi +semmoinen visa, niin en minä tästä puoleen enää viitsisi ruveta +nahisemaan hänen kanssaan. -- -- Mutta kuka sen tietää, jos niillä oli +mitenkin tärkeät asiat puheina." + +Yhtäkkiä kysäsi Kalle isännältä: "mistä te taannoin emäntinenne +keskustelitte?" + +Hymähtäen vastasi isäntä: "mistäkö? Se oli vaan herrojen kokon +paikasta. Rimppakinttu, se nuori tuomari, jota parooniksikin haukutaan, +kävi täällä pyytämässä, että saisivat tehdä juhannuskokkonsa joko +Jyskymäelle tahi Puirookankaalle. Samahan se oikeastaan on kumpaanko +sen rakentavat, mut minä vaan eukon kiusaksi määräsin Jyskymäen, kun se +Mari aina on niin jonkinjoutava." + +Siitä lähtivät miehet hetkisen kuluttua katselemaan muiden +kirkonkyläläisten juhlavalmistuksia. Paljo uutta Kalle näkikin. Tuossa +kulki poikajoukko pitkin kylänraittia ja etummaisimmalla oli käsipeli, +jota hän niskaansa nakellen soitteli. Heitä vastaan tuli tiellä joukko +tukkilaisia ja tyttöjä. + +"Mikäs musikantti sinä luulet olevasi, kun et paremmille ihmisille anna +tietä", kiljasi eräs tukkilaisista soittajalle, sysäten häntä hiukan +pois tieltään. + +"Jätkä, älä liikuta sitä poikaa", sanoi muudan pojista, "se on Kokkolan +Pekka." + +"Vai Kokkolan Pekka! Vai tämä se on Kokkolan Pekka! No, sittehän se +osaa lentääkin." Niin sanoen tarttui tukkilainen Pekkaan ja heitti +hänet tien viereen niin, että Pekka kaatui ojaan ja peli meni vialle. + +"Sulkasatona se on jo näin aikaseen, koska noin siipikynkkiään +kohottelee", nauroi eräs tyttö, jolla oli rinkelirihma käsivarrella +riippumassa, ja nauruun yhtyi koko tukkilaisten puolue. Siihen jäivät +sitte suutansa valjastamaan, mutta Esa ja Kalle jatkoivat matkaansa. + +Vähän edempänä käveli Hakkilan nuori Matti Kekkolan Iidan kanssa, käsi +kaulassa ja näytti olevan vähän päissään. + +"Tuommoisia ne ovat nykyiset rippilapset, kuin tuo Iitakin", huomautti +Esa Kallelle ohitse astuttaessa. + +"Mitäs se teihin kuuluu", kirahti Iita, mutta kuitenkin koetti +irroittaa Matin kättä kaulastaan. + +"Elä joutavia riskaa", sanoi Matti Iidalle, "mennään vaan Mankkiselle +karamellia syömään, niin kauaksi kuin alkavat kokkojaan sytytellä. Mitä +sinä noista vanhoista piittaat!" + +"Niin, niin, mitäs katsot kaitanaama, luuletkos nälän olevan", sanoi +Iida rohkaistuneena Esalle, mutta Esa ei vastannut enää mitään. + +Mankkisen puoti kihisi väestä, kuni muurahaispesä, ettei sieltä Kalle +saanutkaan sinä iltana tarpeitaan ostetuksi, vaan siihen sijaan +huomasi, että eräs Wuokonkylän poika varasti puodin seinältä setolkan. +Siitä nousi koko melu, kun Kalle asian ilmoitti, mutta setolkka saatiin +kuitenkin pois ja paha läiske, yhdessä ulinan kanssa, kuului kohta +puotikamarista, johon kauppias oli varkaan vienyt. + +Kallesta tuntui siltä, kuin hän sittenkin olisi tehnyt paremmin, jos +olisi jäänyt kotiin yöksi, mutta minkäs sille nyt enää teki. Huonolla +tuulella ja tyytymättömänä itseensä oli hän sentähden mennessään kirkon +sivuitse Kössin mökkiin. Kirkon ovi oli auki ja Kallekin pistäysi +sisään katsomaan, mitä ne siellä näin iltasella tekivät. Rippilapset ne +siellä vaan olivat nimismiehen mamselin ja lukkarin johdolla kuoria +koristelemassa ja somalta se todella näyttikin, tuo alttarin ympäristö. +Olivat asetelleet sinne koivuja ja kukkia ja vielä vääntäneet semmoisia +käsivarren paksuisia köynnöksiä pilareidenkin ympärille. -- Ja niin +iloisilta kuin ne sitten näyttivät kaikki: "mutta Kekkolan Iita se vaan +häilää poikain kanssa", huokasi Kannaksen Kalle kirkosta pois +lähtiessään. + +Kössiä ei Kalle enää tavannut kotoa; se kun oli jo lähtenyt puolilta +päivin kylälle "juhlaa viettämään." "Kyllä kaiketi sen yöllä tapaisi +jollakin kokolla, mutta tokko tuosta taaskaan moneen päivään lienee +miestä asian toimitukseen", sanoi Kössin vaimo silmät vesikiehteissä. + +"On sitä sinullakin kärsimistä, Maija", kuului Kallelle tuttu ääni +muurin puolelta, "mutta niinhän meillä on kaikilla, vaimoparoilla, oma +ristimme, vaikka sitä tulevaisuuttaan jokainen tyttönä niin koreaksi +kuvaili." + +Kalle ei tahtonut uskoa omia silmiään, kun näki Katrinsa siellä +sivurahilla nyyttiään aukovan, ja ellei Maijaa olisi ollut, olisi Katri +joutunut tilille siitä, miksi oli kodon autioksi heittänyt. + +Maija huokasi syvään ja sanoi: "onhan sitä, vaan niin oli Hänen hyvä +tahtonsa ja tottapa Hän on sen minulle parhaaksi nähnyt, kun salli +minun Kössille joutua, vaikka oli parempiakin sulhasia." + +"Kukas siellä nyt kotia katsoo", kysäsi Kalle Katrilta äreällä äänellä, +"kun sinäkin yökuntiin lähdit?" + +"Kiideksen Annihan tuo lupasi käydä lehmät lypsämässä huomen aamuna ja +kertoi Kuokkalan emännältä terveisiä, jotta minun pitäisi tulla +yökuntiin, sillä uusi rovasti oli luvannut tulla heille tänä iltana +selitystä pitämään, niin en raskinut olla lähtemättä Haapapurolaisten +kanssa, varsinkaan kun niillä ei ole omaa venettä." + +"Hm! Vai jo ne Kuokkalaisetkin nyt ovat siinä villiuskossa", hymähti +Kalle. + +"Vai villiuskossa!" tiuskahti Katri. "Niinhän maailma aina pilkkaa +Jumalan lapsia, mutta missäs uskossa sinä itse olet? Menepäs kerran +itseesi ja ajattele mitä rauhaasi sopii, niin et suinkaan hauku muita +villiuskoisiksi enää. Missä uskossa olet, sanopas?" + +"Kristin uskossahan tuota olen, ainakin tähän asti, ollut", vastasi +Kalle, "ja käynyt kerran vuoteen ripillä, niinkuin muutkin ihmiset." + +"Tuossa näkyy jo rovasti menevän Kuokkalaan", keskeytti suutarin vaimo +toisten kinaa ja lisäsi: "pitää tästä meidänkin lähteä, Katri, jotta +alkuun ennätämme; vai tuleeko se Kalle kanssa mukaan?" + +"Eipä tuolla tämmöisiä kaivattane", sanoi Kalle ja lähti kylälle päin +kävelemään. + +"Semmoinen pakana se on, eikä antaisi minunkaan käydä sanaa +kuulemassa", ajatteli Katri, "mutta enempi tulee kuulla Jumalaa kuin +ihmisiä." + +Kalle kyseli Kössiä, mutta ei kukaan tiennyt missä hän oli. -- Ehkäpä +se on todellakin kievarissa ryyppimässä, arveli Kalle ja lähti sinne +päin astumaan. Kievarista kuului hirmuinen mökä, niin ett'ei Kalle +tahtonut tohtia lähestyä koko taloa, mutta kun näki nimismiehen ja +siltavoudin ajavan sinne, rohkasi hänkin mielensä ja meni pihaan. + +Siellä oli vieraan pitäjäläisiä ja ne olivat tahtoneet Hakkilan Matilta +vallata Iidaa. Siitä oli syntynyt kina ja vähitellen, kun oli joukkoa +ehtinyt kerääntyä, tappelu, joksi isäntä oli lähettänyt nimismiestä +hakemaan. + +Melu ei paljoa nimismiehenkään tulosta tauonnut, ennenkuin siltavouti +sai tuttujensa avulla pahimmat telmäjät kuletetuksi läheiseen +vankihuoneesen selviämään. Surkealta tuntui Kallesta, kun näki Kekkolan +Iidankin sinne joutuvan huomeistä ja ensimmäistä ripilläkäymistään +valmistamaan; sillä Iida oli Kallen tädin tyttö. Suurin osa väestä jäi +siihen sijaan kievariin ja isännällä näkyi olevan täysi työ kantaessaan +kellarista olutkorin toisensa perästä kaikkien janoisten tarpeiksi. +"Kyllä täällä kirkonkylässä paljo suolaista syödään, kun noin +äärettömästi janottaa", ajatteli Kalle. Ja kyllästyneenä Kössin +etsimiseen ja koko menoon, lähti hän Kotilaan yöksi ajatellen, että +kylläpähän Katri itse yösijastaan huolen pitää, koska omin lupinsa +kirkollekin tuli. + +Tuskin oli uni ehtinyt silmään tulla, kun Kallen jo täytyi herätä, +sillä Nokkalan Esa, jonka oli saanut vieruskumppanikseen, kuorsasi niin +hirveästi, ettei nukkumisesta voinut olla puhettakaan. Kalle tosin +herätteli Esaa vähän väliin, mutta ei siitä pitkälti apua ollut. Tahtoi +ruveta vähän tuskastuttamaan koko mokoma yön vietto ja jos ei Esa olisi +ollut isäntämiehiä, niin -- mutta hän oli isäntämies ja vieläpä +rikaskin. + +Kalle puki päällensä ja lähti ulkoilmaan, toivoen löytävänsä jonkun +nurkan, jossa saisi levähtää. Tallin parvella oli kuivia olkia ja Kalle +köllähti niille kylelleen. Tuntui niin hyvältä ja rauhalliselta täällä +viileässä ullakossa. Tännehän tuo Katrikin olisi voinut yöksi tulla. +Niin Katri, kyllä se on koko ämmä -- -- lähtee vaan noin omin pasinsa +kotoa -- -- -- mutta onhan tuo Kiideksen Anni niin monasti ennenkin +kotia katsonut. -- Ja ehkä senkin mieli teki näkemään, miten Haapapuron +Antti huomenna lukea osaisi, ja kummakos tuo olikaan, sillä Katrihan +sille oli katkismuksen opettanut ja lukemaankin neuvonut -- -- Hyi! -- +mikäs pamaus se oli -- -- ja nyt tuli jo toinen! + +Pamauksia kuului sitten montakin ja Pekka näki, ettei täälläkään saanut +unta. Hän arvasi herrojen ampuvan kokollansa läheisellä Jyskymäellä, +sillä niinhän niillä kuului olevan tapana. Mitähän jos olisi kerran +käydä katsomassa sitäkin iloa, kun nyt yö on kerran pilalle mennyt +kumminkin. + +Kalle käveli Jyskymäelle päin ja siellähän oli elämä. Olivat tehneet +kokon korkean, kuin tornin ja sen ympärillä hyppivät, kuin surviaiset +päivänpasteessa. Talonpoikaista kansaa oli ympärillä edempänä +katselemassa, vaan herrat vaan pitivät iloansa ja reuhasivat ja +lauloivat. Juomia tarjottiin ympäri, naurettiin ja pappilan nuoret +herrat ampuivat aina vähän väliin. Tohtori, vanha tuomari ja mittari +istuivat eripäällään hartaassa keskustelussa ja aina tuontuostakin +kilistivät lasiansa hekin, vaikka jo punoittivat kuin täysi kuu +metsän rinteessä ollessaan. Nuori tuomari, se parooni, koetti +talonpoikaistyttöjäkin saada maistelemaan herrasjuomia ja näkyipä nuo +muutamille kelpaavankin. Sihteeri Nobody oli jo nähtävästi saanut mitä +tarvitsi, koska postiherra talutti häntä pois toisten jaloista +syrjemmäksi, mutta kukas se olikaan tuo niin tutulta näyttävä +nappi-otsainen nuori mies, joka parhaillaan puhui maanteistä ja kilisti +lasiaan nimismiehen kanssa. On se kiesavita Rytilahden Jussi. Kas, kas! +ihan sillä jo on kaikki herrojen vehkeet ja hyvä putous kurkussa -- +noin pohjaan se meni -- -- ja nyt kätellään, niinkuin vasta +tavattaisiin. Kas -- nyt laittaa jo toista lasia. -- Vieläköhän tuo +tuntisi omia torppanaan. Mitähän, jos tyhmyyspäissäni menen +tervehtimään. Kalle hiivi lähemmäksi herralistoa ja sai tilaisuuden +nykäistä tuttavaansa takin liepeestä. + +"Suokaa anteeksi Jussi, -- eli tuota maisteri Jussi", sanoi Kalle, kun +Rytilahden Jussi vihaisesti tempasi takkinsa nurkan pois Kallen +hyppysistä. "Näin teidän jo saapuneen kotipuoleen taas, niin arvelin, +jotta pitäähän sitä toki isäntäänsä tervehtiä ja koulukuulumiset +kysellä." + +"Ei se mitään, ei se mitään", vakuutteli puhuteltu ja jatkoi: "kuinkas +kotona jaksetaan?" + +"Kiitoksia kysymästä -- -- kyllähän siellä, ja vanhalla tammalla kun on +taas jo kuusviikkoinen orivarsa, oikein riuska orivarsa." + +"Vai niin, vai niin", naurahti Jussi ja näytti olevan hieman hämillään, +sillä nuori tuomari oli kolmantena keskustelua kuulemassa. + +"No te olette tainnut päästä jo ruunun miehiksi, kun on pantu +tuommoinen nappi lakkiin", jatkoi Kalle puhetta. + +"Ei se ole ruunun kokardi, vaan se on semmoinen lyyra, joka annetaan +niille, jotka ovat käyneet kymnaasin läpi", selitti Jussi. + +"Hm! Kävinhän minäkin läpi sen Kuopion kymnaasin silloin kuin olin +teitä sinne kyydissä toisna syksynä; eikä se minulle maksanut kuin +viisikolmatta penniä koko ilo", tuumaili Kalle. + +"Hva fan säijer han?" tokasi nuori tuomari ja Jussikin oli hyvin +uteliaan näköisenä. Sen huomattuaan vakuutteli Kalle: "ei se +vahtimestari määrännyt enempää, vaikka näytteli joka huoneen ja +selitteli kaikki." + +Molemmat herrat purskahtivat nauramaan ja lähtivät toisten herrain luo, +joille varmaan kertoivat asian, koska ne rupesivat kohti kurkkuaan +nauraa hohottamaan ja kääntyivät Kalleen päin. Kallea suututti herrain +käytös ja hän lähti verkalleen kävellä lönksimään poispäin. Mennessään +arveli Kalle, jotta ihan ovat samallaisia nuo herrat kuin muutkin. +Toisista ihmisistä puhuvat kuin pahat akat ja ihan mitättömille +kaskuille nauraa hohottavat, että vatsa hytisee -- -- Ja entäs tuo +tuomari ja ne muut nuoret herrat! -- Niin kiertelevät tyttöjä kuin +teeri keväällä koppeloa ja kyllä kieli laulaa; mutta ehkäpä ne paremmat +asiansa puhuvatkin ruotsiksi, jottei muutkin viisastuisi. + +Semmoisissa mietteissä kulki Kalle Kuokkalan kohdalle, mutta kun sieltä +kuului korvaan tutun virren nuotti, arveli hän: "pitää sitä vielä käydä +noidenkin juhlia katsomassa, kun on nyt muidenkin ilon nähnyt." + +Hiljaa, kuni varas ikään, hiivi Kalle sitten pihan poikki Kuokkalan +eteiseen. Veisaamasta tauottiin juuri silloin kuin hän pääsi pirtin +ovelle. Siitä, avonaisesta ovesta, oli hyvä silmäillä huoneessa olevaa +seuraa. Puhtaaksi pestyillä penkeillä istui siellä sekaisin yhdellä +puolella huonetta noin kolminen kymmentä vanhaa ja keski-ikäistä +naista. Pari nuorempaa herras-ihmistäkin oli joukossa, naisten puolella +eri päällään, mutta miesten puolella olivat kaikki talonpoikaista +väkeä. Pari oli vanhusta, vaan muut, joita saattoi olla kymmenkunta, +olivat vielä nuoria ja tanakoita miehiä. -- Huoneen seinät ja katto +olivat puhtaiksi pestyt ja kukkivia tuomen oksia oli pistelty seinän +rakoihin. Lattialle siihen sijaan oli levitelty pihlajan ja haavan +lehtiä niin, että huoneessa vallitsi miellyttävä tuoksu, kuin +keväisessä metsässä. + +Pöydän päässä istui paitahihaisillaan Kuokkalan vakava isäntä ja +peräpenkillä, hänen lähellänsä, oli rovasti, selaillen raamattua, vai +mikä lienee ollut muu iso kirja. Perimmäisestä sivuakkunasta levisi +pöydän seuduille rusottavaa valoa, lieneekö tullut Jyskymäen kokosta, +vaiko punertavalta pohjoistaivaalta. Selvällä, vaikka hiljaisella +äänellä tuntuivat nuo ihmiset siinä valoisassa pirtissä puhelevan +keskenään, niinkuin kaikki olisivat olleet yhden talon väkeä, eivätkä +näkyneet edes kainostelevan rovastiakaan. Tohtipa vielä muudan mies +häneltä kysäistä, "eikös se tuo kokon poltto ole marttyyrien luiden +polttamista ja pakanallista palvelusta ja huvia?" + +Kalle jäi aprikoimaan ennen kuulematontansa marttyyri-sanaa niin, ettei +hoksannut, mitä rovasti vastasi, mutta kun hän taas rupesi puhetta +seuraamaan, kuuli hän rovastin selittävän, että ihmisessä käy ikäänkuin +kaksi virtaa. Toinen käy alaspäin, veltostaa mielen ja rauhattomissa +pyörteissään pyörittelee sydäntä yhden huvin ja himon pyörteestä +toiseen, kunnes viimein syöksee sen epätoivon kurimukseen. Toinen +sydämen virtauksista kulkee ylöspäin, ei niin rajusti kuin tuo +ensimmäinen, mutta tyynenä, voimakkaana, vaikka vaivalla, se ponnistaa +ylöspäin alkuansa kohden. Siinä virtauksessa, jos sitä ihminen seuraa, +sydän karaistaan ja puhdistetaan niin voimakkaaksi, että se viimein +voittaa esteet ja saavuttaa rauhan, joka ylitse kaiken ymmärryksen käy, +ja jokainen, joka vaan itse tahtoo, saavuttaa tuommoisen rauhan uskon +kalliolla. + +Jotain semmoista rovasti puhui. Kalle sai niin rauhallisen mielen +tuosta puheesta, vaikka hän ei sanoja täysin ymmärtänytkään, mutta +tuossa tyynessä äänessä se taisi olla se rauhoittava vaikutus. Siksi +Kalle astui kynnyksen yli ja hänestä tuntui kuin hän jo olisi ollut +vanha tuttu täällä ja kuulunut yhteen joukkoon, sillä hän tunsi +tarvitsevansa rauhaa, jota täällä näytti olevan. + +Viimein lähtivät vieraat pois ja Kalle kuiskasi Katrillensa: "jäädään +me tänne yöksi, täällä on niin -- -- niin --." + +"Niin mitä?" kysäsi Katri ja epäillen silmäsi Kallea, "etkös sinä +aikonut Kotilaan yöksi?" + +"Niin -- niin rauhallista, vaan Kotilassa ei saa nukkua silmänsä täyttä +ja minua jo alkaa väsyttää." + +"Ka jäädään vaan", tuumaili Katri, mutta itsekseen hän ajatteli: +"mikähän tuolla nyt on mielessä -- -- vai olisikohan tuolle tullut +ikävä minua." -- Se ajatus tuntui niin hyvältä Katrista, jotta hän +emännältä pyysi vaatteita ja teki oikean vuoteen itselleen ja +miehelleen, pirtin lattialle. Ilo haihtui kuitenkin pian, kun Kalle, +tilalle kytjähdettyään, kääntyi selin Katriin ja hetkisen kuunneltuaan +toisen iltarukouksia sanoi: "ole tuossa jo hiljaa, minua väsyttää." + +"Itseänsä se vain ajattelee, eikä toisten huolista välitä mitään", +mietti Katri ja vaipui aatoksiinsa. Heti kuuli hän miehensä +hengityksistä hänen jo nukkuvan rauhallisesti vanhurskaan unta. Katria +itseänsä ei vaan nukuttanut, mutta monenlaiset mietteet pyörivät +päässä. Hän ajatteli muun muassa rovastin sanoja ihmissydämen +virtauksista ja myönsi ne tosiksi. Niinhän hänenkin sydämensä oli +rauhaton, varsinkin kun ei väli Kallen kanssa ollut semmoinen kuin se +alussa oli ollut ja olisi pitänyt ainakin olla. Vähitellen siirtyivät +sitten ajatukset harkitsemaan tuon keskinäisen kylmyyden alkusyytä ja +siltä se vaan rupesi tuntumaan, ettei syy yksin ollutkaan Kallessa, +niinkuin hän tähän asti oli ajatellut. Olihan Kalle oikeastaan aina +ollut hyvä hänelle ja esimerkiksi, hänen toisena keväänä vilutautia +sairastaessaan, monet monituiset kerrat keväthölseissä käynyt hänelle +naapuripitäjään apteekista horkan rohtoja. -- -- Oikeastaan oli Kalle +muulloinkin aina täyttänyt hänen mielitekonsa ja kuitenkaan ei hän +ollut pitkiin aikoihin miehellensä sanonut yhtään hyvää sanaa, vaan +aina ollut tyytymätön. + +Yhä useampia vikojaan näki Katri siinä, entisiä aikoja muistellessa, +edessään ja viimein juohtui mieleen, miten Kalle oli hänen tahdostansa +ajanut pois maailmaan oman tätinsä tytön, Kekkolan Iidan, joka orpona +jo oli monta vuotta ollut heidän luonansa. -- "Ja mitä tuo nyt oli, jos +tyttö parka, talkoissa koreillakseen, ottikin minun silkkini. Ei +suinkaan sillä ollut aikomus sitä varastaa, vaikka minä äissäni koetin +asiaa siksi kammeta ja sain viimein ihmisetkin siihen uskoon. Eikähän +se Iida sittepäivin ole kelvannut rehellisten ihmisten joukkoon ja +Jumala ties, mikä hänestä sillä keinoin tulleekaan." Rupesi vähitellen +Katrista tuntumaan, että hänen on tuomiolla vastattava Iidan sielusta, +jos se hukkaan joutuu -- ja hukkaanhan se varmaan joutuu, sillä mitäpäs +hyvää sitä maailman rantoja kierrellessään oppisi. -- -- Kyyneleet +kohosivat silmiin ja yltyivät vähitellen niihkutukseksi. Teki mieli +herättämään rauhallisesti lepäävää Kalleakin ja pyytää anteeksi, mutta +ylpeys löi vastaan. Ylpeyshän se oli hänen saattanut Iidaa varkaaksikin +syyttämään, "sillä mitäs eroitusta sitten olisi armopaloja syövän orvon +ja emännän välillä, jos molemmat samaa silkkiä käyttäisivät", oli hän +ajatellut. + +Katri taisteli kovaa taistelua ja tunsi todeksi rovastin illallisen +puheen, jotta "vaivalla sydämen parempi virtaus saa ponnistaa ylöspäin +alkuansa kohden". + +Kallekin heräsi viimein vaimonsa nyyhkytykseen ja ihmeissään kysäsi: +"no mikäs sinulla nyt on?" + +Ääni oli jäly, siksi ei Katri voinutkaan suoraan sanoa surunsa syytä, +tuumailihan vaan: "en tiedä, mutta ei kellään ihmisellä ole tänä yönä +niin vaikea olla kuin minulla." + +"Ole joutavia", sanoi Kalle, "varmaan tuntuu Kekkolan Iidasta tänä yönä +vankihuoneessa olo paljoa vaikeammaltakin." + +"Herra Jumala! Vankihuoneessa? Mitä hän sitten on tehnyt?" huudahteli +Katri. + +Kalle selitti mitä asiasta tiesi ja yhä suurempaan tuskaan nousi siitä +Katri. + +"Herra armahda, Herra armahda! Se on kaikki minun syyni", huudahteli +Katri vähän väliin. "Iida parka, Iida parka -- -- tietäähän sen kun +lykätään maailmaan, kuin jäniksen poika. Ja nyt sitä käytetään +käräjillä ja sakotetaan ja rääkätään, voi! voi! -- -- Jos minulla olisi +rahaa, niin ihan paikalla menisin nimismiehen luo ja suorittaisin +sakot, jotta saisin Iidan pois, ja sittenhän olisi ihme, jos lapsi +paran tarvitsisi semmoisille retkille ruveta niin kaukaan kuin +palanenkaan leipää itselläni olisi." + +"Ei niitä ole rahoja minullakaan siihen liikenemään", puheli Kalle +tyynesti piippuansa sytyttäen, "mutta mitähän, jos olisi antaa ne +ilveksestä kunnalta tulevat tapporahat --" + +Kyyneliensä läpi katsoi Katri pitkään Kalleen, ikäänkuin olisi +epäillyt, oliko toisella tosi mielessä. Viimein hän kuitenkin +epäröivällä äänellä sanoi: "mutta milläs sinä sitten lunastaisit sen +Rytilahden varsan, jota niin on mielesi tehnyt?" + +"Niin no -- kyllähän se on siro ja solakka varsa", sanoi Kalle, "mutta +kun tuota on tähänkin asti tultu ilman oriitta toimeen, niin arvelin, +jotta eiköhän tuota eteenkin päin --" + +Katri ei voinut enää hillitä itseänsä, vaan tarttui Kallen kaulaan ja +nyyhkytti hänen rintaansa vasten, kuin lapsi. + +"En minä luullut sinun niin paljoa Iidasta pitävän", sanoi Kalle +hetkisen perästä, kun ei oikein tiennyt, millä vaimoansa rauhoittaa. + +"Ei se ole se", vastasi Katri, aavistaen miehensä ajatusjuoksun, "mutta +kun sinä minun tähteni luovut varsasta -- -- -- sitä minä en olisi +sinulta ansainnut." + +"Tokihan tuota nyt sen verran toisenkin mieltä noudattaa", tuumi Kalle. + +"Niinhän sinä sanot -- -- -- mutta milloinka minä olen sinun mieltäsi +noudattanut?" + +Päivän terä pilkoitti jo tuolta kumpujen ja kunnasten takaa kullaten +kastehelmiä heinikossa, ja linnut lehdossa livertelivät ensimmäisiä +aamusäveliään, mutta puolisot eivät sitä huomanneet. Melkein +kuiskailemalla puhelivat he keskenänsä ja yksi perhe-elämän umpisolmu +toisensa perästä aukeni heille niin, että toisinaan täytyi molempain +naurahtaa tyhmyydellensä, kun olivat toistensa käytöksen niin nurin +kurin itseksensä selittäneet. -- Viimein kuului Kuokkalan emännän +askelia keittiöstä ja Kalle niinkuin Katrikin pistivät hilpeästi +vaatteet päällensä. Emäntä tuli tupaan juhlan kunniaksi kahvia +perheellensä oikein pöydältä tarjoomaan, mutta vieraat eivät jääneet +sitä odottamaan, vaikka se jo kuului kiehuvan. "Meidän pitää vielä +ennen kirkonmenoja käydä vankihuoneella ja koettaa päästä +nimismiehenkin puheille", kertoi Katri emännälle ja hyvästellessään +kiitteli häntä hyvästä yö-sijasta ja muusta ystävällisyydestä. + +Vankihuoneella ei vielä Kallen ja Katrin sinne tullessa oltu ylhäällä, +mutta siitä huolimatta röykytti Katri ovea, kunnes pääsi sisään. +Vanginvartijan vaimo laski vieraat Kekkolan Iidan luokse tyrmään ja +sanoi nimismiehen käskeneen laskea tyttö aamusella pois, sittenkuin oli +selvinnyt, "kun sillä kuului olevan ripille meno muka." + +Tyrmässä oli jokseenkin huono siivo ja haju. Iida istui vallan vaaleana +yhdessä nurkassa ja itki ääneen, mutta Hakkilan Matti ja pari muuta, +tuntematonta miestä makasivat lattialla tietämättä vielä mitään tästä +maailmasta. + +Sukulaisensa tunnettua kääntyi Iida punastuen nurkkaan päin ja kauan +sai Katri tehdä parastansa, ennenkuin tyttö siksikään tyyntyi, että +kykeni pukuansa hiukan järjestämään. Iida oli kuin ihmeissään, kun ei +häntä toruttu eikä tuustittu, niinkuin hän oli odottanut. Hän ei +näkynyt olevan oikein varma siitä, oliko hän vieläkään selvänä ja +hereillä vai ei, sillä Katri hoiti häntä, kuin sairasta lasta. + +Sairas hän todella olikin, sillä sydäntä etoi ja päätä poltti niin että +olisi luullut sen halkeavan, mutta paljoa tuskallisemmalta kuin pään +pakoitus tuntui kärsiä Katrin hyväilyjä ja rohkaisevia sanoja. Hän oli +häpeästä aivan pakahtua, kun Katri vielä pyysi vanginvartijan vaimon +antamaan hänellekin kahvia, sillä aikaa kuin itse puhdisti +luuturievulla vankityrmää, jota Iidakin oli osaltaan pilannut. + +Kalle oli saanut vanginvartijan lähtemään kanssansa nimismiehen +puheille, sillä yksin ei hän juhla-aamuna tohtinut sinne mennä. Sillä +välin kertoi Katri Iidan sakot maksettavan ilvesrahoista "niin jotta +Iidan ei tarvitse käydä vedellä ja leivällä pitkiä palmikoitansa +menettämässä, sillä tottahan ne siellä naisten tukan keritsevät, +niinkuin miestenkin", sanoi hän. + +Hyvissä ajoin ennen aamukellon sointia tulivat miehet nimismiehen luota +takaisin ja vanginvartija selitti nimismiehen sanoneen, "että Kallen +vuoksi saa koko yöllinen melu sammua nahkoihinsa, koska Iida on +Kallelle sukulainen ja niin nuori, ja vielä ehkä parantaa tapansa, kun +pääsee oikeiden ihmisten joukkoon taas." + +Kalle lisäsi siihen, puhuen tyrmässä olleille miehille: "tekin kuulutte +saavan mennä menojanne, niine hyvinenne, mutta Hakkilan Mattia lupasi +nimismies vasta edes pitää tarkalla silmällä, koska sinä olet +semmoiseksi heittäytynyt." + +Hakkilan Matti katseli kenkäinsä nokkia eikä virkkanut mitään, mutta +Katri otti päästään silkkihuivin, antoi sen Iidalle ja sanoi: "pane +lapsi kulta edes tuo päähäsi, kun muutenkin olet niin huonossa +pukimessa, vaikka on ripille meno; -- ja tästä lähin saat sen pitääkin +omanasi, sillä mitä minä, vanha ihminen, enää silkillä tekisin." + +"Pitäkää te vaan Katri silkkinne", tarttui viimein Hakkilän Mattikin +puheesen ja vetäsi povitaskustaan esiin lompakkonsa. "Tuossa on tytölle +kaksikymmeninen silkiksi ja jos miten tuumitaan, niin lopetetaan +akkojen lorut hyvin lyhyeen." + +Kalle ei tahtonut antaa Iidan ottaa vastaan Matin rahaa, mutta Matti +sanoi: "anna tyttörievun se pitää. Ei se ole mitään semmoista kuin sinä +pelkäät, mutta aatteles, miltä se tuntuisi, jos Hakkilan nuoren isännän +papinkirja olisi pilattu -- -- ja minun syynihän se oli, jotta Iida +tämmöisiin tekemisiin joutui, mutta jos meidän ukko tuumaan suostuu, +niin ei hänen tarvitse sittenkään pahoillaan olla." Niin sanoen lähti +Matti pois ja toisetkin rupesivat kirkkoon hankkiutumaan. + +Varmaankin oli rippilapsissa monta, jonka rippilupaukset eivät niin +sydämestä lähteneet kuin Kekkolan Iidan, vaikka hän olikin +vankihuoneessa ripille valmistautunut. Kalle ja Katrikin oikein +loistivat tyytyväisyydestä nähdessään Iidan hartautta, mutta vieläkin +tyytyväisemmät olivat he molemmat kotimatkalla venheen hiljaa liukuessa +kotilahden melkein rasvatyynellä, kiiltelevällä pinnalla, kun Iida +muistista kertoi heille saarnan sisältöä. Hän lopetti sanoilla: +"tehkäät tasaiset polut erämaassa meidän Jumalallemme, kaikki laaksot +pitää korotettaman ja kaikki vuoret ja kukkulat pitä alennettaman, ja +mitä on tasoittamatta, pitää tasattaman ja koliat silitettämän, sillä +Herran kunnia ilmoitetaan ja kaikki liha on ynnä näkevä Herran suun +puhuvan." + +"No viimeinkin sitä nyt ollaan kotona", sanoi Katri Kiideksen Annille, +joka oli tullut rannalle talon väkeä vastaan. "Mutta kyllä se oli +monimutkainen matka, et sitä usko miten monimutkainen." + +"En minä sitä kumminkaan kadu", myhähti Kalle, "mutta tuskin siltä +toiste yökuntiin lähtenen sinne." + +"En minäkään, jos kohta tällä kertaa kaikki kävi hyvin", sanoi +Katrikin. + +Kuitenkin olivat he molemmat seuraavana Juhannuksena yökunnissa +kirkolla, sillä he olivat silloin kummina Hakkilan nuoren isännän ja +hänen vaimonsa, entisen Kekkolan Iidan, ensimmäiselle pojalle, jolle, +Katrin tahdosta, pantiin oikein kaksi nimeä: Kalle Johannes, vaikka +rovasti oli sitä sanonut turhaksi koreilemiseksi. + + + + + +SYNKEÄN MATIN JUTTU. + + +Vanha maanmittari Hilvonen istui mukavassa asennossa +nahkapäällyksisessä karmituolissaan ja veteli pitkiä haikuja vieläkin +pitemmästä, helmiletkuisesta piipustaan, jonka hopeasilainen koppa oli +lattialla tuolin jalan juuressa. Hän oli nähtävästi joko vaipunut tahi +vaipumaisillaan syviin mietteisiin, koska ei näkynyt laisinkaan +huomaavan hyväillä isoa ruskeaa metsäkoiraa, joka, nähtävästi hyväilyn +tarpeessa, tuon tuostakin hieraisi kuonoaan herransa polvea vasten. + +Toinen saman näköinen koira loikoi uunin edessä, ikäänkuin +tarkastamassa tuliko kelvon kalua tuon nuoren herran työstä, joka siinä +puhdisteli pyssyjä ja oli vain päältä päistärissä. -- Se nuori herra +oli ukko Hilvosen sisaren poika, ylioppilas Timolin. Hän oli viime +keväänä päässyt koulusta ja oli nyt Hilvosen luona opetteleimassa +mittariksi, sillä ukko aikoi virkansa jättää perinnöksi sisarensa +pojalle, ja oli jo tavallaan ylempää saanut siihen luvankin. Kun ei +mitään varsinaisia kiireellisiä töitä tähän tekään kuitenkaan ollut, +oli ukko päättänyt aluksi totuttaa sisarensa poikaa metsissä +kävelemään. Sitä varten tehtiin tuhkatiheään metsästysretkiä ja +semmoiselle sitä oltiin nytkin lähdössä. + +"Ei se -- tuo Moppe jaksa näin lämpimällä paljoakaan jänistä ajaa", +sanoi ylioppilas, hereten hetkiseksi työstään. "Mutta, jos olisi ottaa +mukaan kievarin Nalle, niin siinähän nuo ei liiat lihat haittaisi. -- +Haukkuukoon se otuksia?" + +"Kaikkia ilman eroituksetta, aina oksalla tirskuvasta tiaisesta +Torvelan pyörivään tuulimyllyyn asti." + +"Sepähän sitten on monipuolinen nero." + +Vanhus ei vastannut mitään, eikä hetkiseen kuulunut muuta kuin +avonaisen akkunan alla lipiseväin haavanlehtien lipinää. Viimein, +saatuansa pyssyt kuiviksi, sanoi ylioppilas: "saisi se Synkeän Matti +nyt jo tulla, että päästäisiin lähtemään." + +"Mihinkäs aikaan se lupasi tulla?" + +"Eihän tuo sanonut muuta kuin pistäytyvänsä ensin hautausmaalla." + +"Hm! -- Kyllä sitä sitten käskee odottaa", mutisi vanha herra, ja +lisäsi heti huoaten: "se rakkaus, se rakkaus!" + +"Mitäs rakkaudella on Synkeän Matin kanssa tekemistä? Ei hän ainakaan +rakastuneelta näytä, vaan on paremmin nimensä näköinen." + +"Etkö sinä vielä ole kuullut Matin rakkaushistoriaa; se on oikea +romaani?" + +"Mahtaa olla oikein talonpoikainen ja moukkamainen romaani, sillä mitä +ne rakkaudesta --" + +"Nulla regula sine exceptione (ei mitään sääntöä poikkeuksetta)", sanoi +vanhus ja alkoi kertoa: + +"Noin puoliväliin kolmattakymmentä vuotta takaperin oli Matti Ilolan +talon ainoa poika. Ilolan vanha isäntä oli kirkon kuudennus, rikas ja +muutoinkin pitäjään arvokkaimpia miehiä. Emäntä taas oli hiljainen ja +sävyisä ihminen, jonka elämän harrastuksena näytti olevan miehensä ja +lastensa onnelliseksi saattaminen, ja siinä hän todella onnistuikin. + +"Pisti sitten eräänä kesänä Ilolan isännän päähän lähettää ainoa +poikansa kouluun, vaikka hän jo oli mieheksi saapa. Hän ei kuitenkaan +tahtonut pojastansa saada herraa, joka vaan 'nyrpällä nenin +vertaistensa seurassa kärsisi isäänsä', niinkuin ukko itse sanoi; vaan +kuitenkin tahtoi hän, että poikansa ymmärtäisi hiukan enemmän kuin hän +itse ymmärsi ja tiesi. + +"Minä neuvoin hänen toimittamaan Mattinsa maanviljelysopistoon, sillä +arvasin talonpoikaisylpeyden vaativan, että ison Ilolan ainoan pojan +pitäisi kerran kotitalonsa isäntänä teiskaroida. Ilolainen mielistyi +tuumaan ja Matti lähetettiin Mustialaan. + +"Muutamia vuosia kului, joina Matti ei kotonansa käynyt ollenkaan, vaan +sitten hän viimein palasi. Sillä välin oli kotitaloon muiden muassa +otettu palvelukseen Synkeän torpan tyttö, joka vielä Matin lähtiessä +oli pieni, pahainen letukka. + +"Tilda, se oli tytön nimi, oli nyt keskikokoinen ja Matin kotiin +tullessa parhaimmillaan. Oikeastaan ei hän tainnut olla, sanan +varsinaisessa merkinnössä, kaunis, mutta jotain tyyntä ja samalla +jyrkästi päättävää ilmeni koko hänen olennossaan, ja kuitenkin oli +hänen käytöksensä kaino ja naisellinen. Sitä paitsi hänen valkoinen, +leveä otsansa, paksut tummat palmikkonsa ja ennen kaikkia nuo tummat, +ei juuri suuret, mutta säihkyvät ja eloisat silmät, ikäänkuin väkisin +vetivät jokaisen huomion puoleensa, niin että minäkin, vanha poika, +usein häntä mieltymyksellä katselin ja enkö tuota liene jo ollut vähän +rakastunutkin. + +"No niin, mutta kun Matti tuli kotiin, syttyi hän heti ilmituleen ja +samoin taisi olla Tildankin laita, vaikka hän osasi tunteensa paremmin +peittää. Ainakin siltä minusta näytti, kuin olisi hän aina kaikkia +Matin sanoja ja toimia seurannut mielihyvällä ja oikein sydämellisellä +innollakin. Taipumus oli molemmin puolinen; sen näki syrjäinenkin. + +"Muutamana iltana talvella, sittenkuin Matti syksyllä oli tullut kotiin, +tuli Matti minun huoneeseni; minä näet asuin silloin Ilolassa. Hän +pyysi minua puhemiehekseen. Suoraan sanoen minä silloin halveksin koko +miestä, sillä luulin hänen, isänsä tahdosta, päättäneen naida jonkun +perinnöttären, vaikka olikin kiintynyt Tildaan. Sen vuoksi pidin minä +ensin pitkät puheet sekä rikkaudesta että rakkaudesta, jota viimeksi +mainittua vain korvakuulolta tunsin. + +"Matti myönsi kaikkiin ja sanoi juuri niin itsekin ajatelleensa. Minä +kysyin vihdoinkin viimein: 'no -- kellenkäs minun sitten pitäisi sinun +puolestasi puhua?' Kovin minä ällistyin, kun Matti lyhyesti vastasi: +'isälleni.' + +"'Ahaa', sanoin minä ja kysäsin morsianta. Punehtuen ja alaspäin +katsellen sanoi hän hiljaa: 'piika-Tilda. -- -- Minä en sille mitään +voi, vaan luulen sen olevan Herran tahdon, vaikka hän onkin torpan +tyttö.' + +"Yht'äkkiä selvisi minulle, ett'ei Ilolan ukko kuuna päivänä siihen +liittoon suostumustansa antaisi, koska Matti itse ei uskaltanut +asiaansa hänelle esittää, vaikka tiesikin isänsä kohtelevan itseänsä +enemmän veljenä kuin isänä. Kumminkin lupasin puhua asiasta isännälle, +kun tilaisuutta sattuisi, ja Matti näkyi pitävän asian onnistumisen +ihan varmana. Minä siihen sijaan aloin sitä epäillä yhä enemmän, kuta +kauvemmin sitä mietin. Monta monituista päivää tuumailin itsekseni mitä +hulluimpia keinoja taivuttaakseni Ilolaista poikansa naimistuumaan, +sillä todella minä pidin paljo sekä Matista että Tildasta. + +"Oikein minulta katosi yön lepokin tuon samaisen asian vuoksi ja pari +kertaa jo menin isännän puolelle asiasta puhumaan, mutta uskallus +puuttui. Täytyihän siitä viimeinkin, oman rauhani vuoksi, päästä +selville, sillä Matti aina tavatessaan katsoi minuun niin rukoilevasti +ja kysyvästi, että hänen katseensa tuntui tunkeutuvan oikein sieluun ja +ytimiini asti. + +"Semmoisella mielellä kuin pahanteosta kiinni saatu lapsi menin +viimeinkin kerran isännän luo, päättäen puhua suuni puhtaaksi, kävipä +sitten syvin tahi matalin, ja niin teinkin, miten parhaiten taisin. + +"Tyynenä kuunteli Ilolainen minua loppuun, eikä yksikään jäntere +liikahtanut hänen kasvoillaan. Niin? jo toivoin parasta, kun hän aivan +omalla tavallaan, hiukan hymyillen, sanoi: 'ja sitäkö insinööri on niin +kauvan hautonut, että minä monasti olen arvellut teiltä kartat +kadonneen?' + +"Vastausta odottamatta hän sitten huusi Mattia huoneesen ja alkoi +tyynenä, kuin kivikuva, kävellä edestakaisin lattialla ja käveli kauan. +Matin tultua sisään ei meistä kukaan kotvilleen virkkanut mitään ja +minusta alkoi olo tuntua tuskalliselta, niinkuin aina tuommoisissa +tilaisuuksissa, mutta en voinut katkaista äänettömyyttä. + +"Matti rohkasi itsensä ensiksi ja lujasti katsoen suoraan isänsä silmiin +sanoi: 'niin minä olen sen päättänyt, isä.' + +"'Kirottu sikiö!' karjasi isä, ja kun Matti aikoi lähteä pois, tarttui +hän poikansa rintapieliin ja silmänräpäyksen ajan koetti pudistaa +häntä, mutta Matti seisoi jäykkänä, kuin seinä. Hirveä oli se silmäys, +jonka hän sitten heitti poikaansa sanoessaan painolla: 'sinä nait +Kivelän Kaisan, etkä ketään muuta.' + +"'Hän-tä mi-nä en nai', vastasi poika pannen painon joka tavulle ja +äänellä semmoisella, jota ei voi kuvata. + +"Siinä oli nyt uhka uhkaa, tahto tahtoa vastaan ja minua pelotti, että +Ilola oli tästä lähtien muuttuva Surulaksi. Ei kuitenkaan koko talvena +näkynyt Ilolan elämässä mitään muutosta ja sekä isä että poika +näyttivät unhottaneen koko asian. Tildan ja Matinkin väli oli aivan +ennellään ja minä luulin heidän toivovan, jotta 'kyllä aika kaikki +muuttaa, kaunihiksi karunkin pellon.' + +"Ihmeekseni kuulin sitten, kevätkesällä kirkonkylästä pois ollessani, +että Ilolan Mattia ja Kivelän Kaisaa oli kirkossa kuulutettu. -- +Semmoinen mieskö se Matti onkin, ajattelin minä, mutta kotona +käydessäni huomasin Matin vielä sukerehtavan Tildan kanssa ihan kuin +ennenkin, milloin vaan luulivat muiden silmän välttyvän, ja minä päätin +vieroittaa mielestäni koko ihmiset. + +"Matille kuitenkin toivotin muutamana päivänä onnea. Naurahtaen kysäsi +hän: 'mihin?' + +"'Mihin? Olithan sinä käynyt pappilassa Kaisan kanssa.' + +"'En ole käynyt, enkä aio käydäkään.' + +"'No, mutta onhan teitä jo kuulutettu?' + +"'Niin sanotaan --.' Hän rupesi puhelemaan heinänteosta ja sen +semmoisista, niin ett'en minä tullut hullua hurskaammaksi ja luulin +hänen vaan viisastelulla tahtovan moitteistani päästä. + +"Kun ensi kerran taas tulin käymään salomailta kotona, puuhattiin +Ilolassa häitä parhaillaan ja tietysti piti minunkin jäädä niihin. +Muhkeat häät niistä piti tullakin, ja mikä ihmeintä, Tilda oli +epäilemättä innokkain niitä valmistamassa, mutta emäntä, vanhuuttaan +syyttäen, ei pannut rikkaa ristiin. Sen vuoksi joutui vanha isäntä +hyvin paljo tekemisiin Tildan kanssa ja päivä päivältä näytti hän aina +enemmän mielistyvän tyttöön. + +"Viimein joutui hääpäivä ja kaikki oli valmista. Kun Kivelästä oli +talvella palanut kartano, täytyi vihkiminenkin toimittaa Ilolassa ja +sinne sitten kerääntyi väkeä joka ilman suunnalta ja oikein monesta +ulkopitäjäästäkin. Rovasti ja ruununvouti perheineen tulivat vaunuilla +ja heidän saavuttuansa laitettiin heti, isoon tupaan, vihkituoli +kuntoon. + +"Rovasti asettui paikalleen pitkän pöydän eteen ja lukkari auttoi +hänelle kapan hartioille. Tuvassa oli väkeä kutsutuita ja +kuokkavieraita, niin että hätimiten morsiusjoukko sisään sopi. Morsian +oli puettu jos kuinka koreaksi ja näytti olevan 'seitsemännessä +taivaassa', niinkuin sitä sanotaan. Sulhanen oli myös aika uljaan ja +ryhdikkään näköinen. Toimitus alkoi pienellä puheella, jonka rovasti, +juhlan kunniaksi, oli suomentanut jostain vanhasta saksalaisesta +kirjasta ja jossa erittäin liikuttavasti, Tobian kirjan johdolla, +kuvattiin avio-onnea niin, että naisten puolelta tupaa alkoi kuulua +niiskutusta. + +"Viimein kysyi hän tahtoiko sulhanen ottaa 'tämän ihmisen +Katariina Kivelän aviovaimokseen rakastaaksensa häntä myötä- ja +vastoinkäymisessä.' + +"Lujalla ja vapisemattomalla äänellä vastasi Matti: 'en.' Kaisa nyhkäsi +Mattia kylkeen ja rovasti, hiukan toinnuttuaan ensi hämmästyksestään, +uudisti kysymyksen alusta alkaen. Sama vastaus seurasi, jolloin Kaisa +taas nykäsi Mattia ja sanoi: 'eihän sitä niin, -- vaan sano sinä: jaa, +herra rovasti'; ja Kaisa itse niiasi jo valmiiksi. + +"Matti pysyi vaiti ja hämmästys valtasi koko hääjoukon. Silloin kuului +oven suusta pehmeä naisääni: 'Matti, Matti! Sano toki jotta otat; sano +minun tähteni, sillä en minä vasten vanhempaisi tahtoa --.' + +"'En', sanoi Matti äänellä semmoisella, että rovastikin tuli asiasta +vakuutetuksi. Hän lisäsi vielä: 'niin olisin sanonut ennenkin, jos +minulta olisi kysytty -- -- -- mutta sitä ei, häpeä kyllä, ole tehty.' + +"Väki alkoi jokseenkin nolona virtailla ulos tuvasta ja pian oli talo +tyhjänä vieraista. Isäntä sulkeutui siksi päiväksi kammariinsa ja +emäntä oli ainoa, joka nyt osoitti tavatonta intoa taloa takaisin +arkikuntoon asetettaessa. + +"Luonnollisesti tahtoi nyt Tilda lähteä talosta, mutta isäntä ei sitä +sallinut. Olipa hän pyytänyt Mattiakin puhumaan Tildalle, että hän +jäisi paikoillensa, vaikka muutoin eivät isä ja poika sanoneet +toisilleen hyvää eikä pahaa, paitsi mitä töiden tähden välttämättömästi +oli puhuttava ja joskus muutenkin vierasten aikaan. + +"Samana syksynä muutin minä Ilolasta tähän omaan kartanooni, enkä enää +niin joka päivä voinut asioita seurata. -- Mattia nuhtelin kuitenkin +ennen lähtöäni siitä, kun hän oli asian antanut niin pitkälle mennä ja +häväissyt siten sekä isänsä että Kiveläiset, mutta hän vaan vastasi +isälleen jo edeltä sanoneensa, jotta hän ei Kivelän Kaisaa ota +vaimokseen, ja ensi kerran kuulutettua oli hän Kiveläänkin toimittanut +sanan vihillä kieltäytyvänsä, jollei ennen kuulutusta purettaisi. Tilda +raukka rupesi siitä päivin kitumaan, eikä oikeastaan nähnyt tervettä +päivää enää, vaikka ei suinkaan ollut hoidon puutteessa. Ihmiset +ihmettelivät sitä helleyttä, jolla kaikki Ilolassa, yksin isäntäkin, +Tildaa kohtelivat. + + 'Ylpeys se estää Ilolaista, + Jott'ei kärsi torpan naista + Miniänänsä milloinkaan'; + +laulettiin suutari Hulkon, Matin häistä tekemässä pilkkalaulussa, jota +vuosikaudet loiloteltiin ympäri pitäjästä, mutta mikä esti Ilolaista +laskemasta Tildaa pois, sitä ei kukaan tietänyt. Minä arvelin, että +ehkäpä emäntä oikeastaan Ilolassa pitikin ohjaksia, vaikka sitä ei +maailma tiennyt; ja sen minä tiesin jotta emäntä piti Tildasta yhtä +paljon kuin omista lapsistaankin. Ulko-elämässään rehenteli Ilolainen +kuitenkin yhtä mahtavana kuin ruhtinas, eikä kukaan olisi luullut hänen +olevan hamevallan alla. + +"Seuraavana kesänä kuoli sitten Tilda ja Matin toimesta pidettiin +hautajaiset. Ei niissä ollut paljoa väkeä, mutta olihan kuitenkin +kotikyläläiset ja murhe oli yleinen. Ilolan emäntä oli sulaa +kyyneliinsä, isäntä ja Matti olivat molemmat hirveän tyyneinä, mutta +kun ruumisarkun kantta ruvettiin kiinni naulaamaan, silloin parahti +isäntä ja itki, itki kaikkien nähden, kuni pieni lapsi. Kyynelettömänä +siihen sijaan läheni Matti ruumista ja sanaakaan sanomatta vetäsi +sormestaan sormuksen, jonka pisti Tilda-vainajan vasemman käden +nimettömään. Me, vieraat, katselimme pitkään toisiimme ja monenlaisia +mietteitä näytti pyörivän jokaisen päässä, mutta kaikki pysyivät vaiti. + +"Entistä latuansa kului sitten aika, vuodet vierivät jättämättä +sanottavia jälkiä. Ilolan vartalo vaan köyristyi köyristymistään ja +hiukset muuttuivat hopean harmaiksi. Matti ei ollut yhtään muuttunut +entisestään ja alkoi vähitellen isänsä asemasta ottaa osaa yleisiin +asioihin. Näytti kuin aika olisi kaikki haavat parantanut ja hän +tyytynyt kohtaloonsa, mutta naimisiin hän ei mennyt. + +"Viimein sairastui vanha isäntä ja minäkin kävin usein häntä katsomassa, +sillä hänessä oli jotakin selittämätöntä, joka minua aina veti hänen +puoleensa. + +"Muutamana iltana istuimme Matin ja emännän kanssa isännän vuoteen +vieressä. Hän näytti nukahtaneen ja me puhelimme kuiskailemalla, mutta +Matti istui ääneti ja jurona. Äkkiä avasi isäntä silmänsä ja näytti +ikäänkuin silmillään hakevan jotakin ympäri huonetta. Viimein +seisahtivat hänen silmänsä Mattiin, jota hän viittasi tulemaan lähemmä. + +"Matti totteli ja väsyneellä, raukealla äänellä rupesi vanha Ilolainen +puhumaan. -- 'Nyt on loppu käsissä', sanoi hän, 'ja sen vuoksi selitän +minä teille yhden asian, jotta ette liian kovasti tuomitsisi -- edes +te -- -- -- vaikka Jumala niin tehneekin.' + +"Minä tahdoin nousta ylös ja lähteä, mutta hän viittasi minuakin jäämään +ja minä jäin. + +"'Liisa', sanoi hän emännällensä, 'sinä tiedät hyvin kyllä, että minä +nuorena tahdoin ottaa eukokseni Synkeän Marin, mutta sitä et tiedä, +jotta minä en ole milloinkaan voinut häntä unhottaa, eikä hänkään +minua. -- --' + +"'Ja sinä Matti', jatkoi hän hetkisen kuluttua, 'sinä et tiennyt Tildan +olevan sisaresi -- -- --' + +"Ei kukaan meistä tuokioiseen virkkanut mitään. Seinäkello ja silloin +tällöin lentoon pyrähtävä kärpänen vaan joskus häiritsivät hiljaisuutta +huoneessa. + +"Viimein kuoleva isäntä sanoi: 'niin te kauhistutte, mutta semmoinen on +maailma -- -- -- ja semmoinen oli Ilolan kunnioitettu, mahtava isäntä!' + +"Päätteeksi hän vielä nauroi kamalasti, ja meitä värisytti sitä +onttoa naurua kuullessa. Emäntä kuitenkin tointui pian ja alkoi +puhella hänelle, kuinka maailmassa aniharvoin todella toisiansa +rakastavat joutuvat yhteen; ja sitten hän puhui tosi-rakkaudesta, +anteeksi-antavasta, taivaallisesta rakkaudesta ja miten Kristuksen +veri voi puhdistaa ihmisen kaikista synneistä. + +"Emme tienneet, kuuliko sairas puhetta vai ei. Hän makasi liikkumatta +tuskan murtamin kasvoin hyvin kauvan, mutta ei valittanut. Vähää ennen +puolta yötä kuului hän kumminkin sammaltavalla kielellä sopertavan: +'kaikistako synneistä, -- näinköhän ihan kaikista? -- Niistäkin, joista +on helvetti rinnassa läpi koko elämämme?' + +"Emäntä koetti uudestaan puhua armosta, mutta heti huomasimme hänen +puhelevan kangistuneelle ruumiille. Matti huokasi syvään ja +peittäessään isänsä kasvoja kuului hän kuiskaisevan: 'onneton +isäparkani! Jumala olkoon sinulle armollinen!' + +"'Hänen tykönänsä on paljon anteeksi-antamusta', sanoi emäntä ja +vanhuudesta vapisevalla, lempeällä äänellään alkoi hän veisata virren +värssyä, joka alkaa säkeillä: 'jos David tavoitt' armon sult', jos +Manassea säästit', ja silloin kimmelsi kirkas anteeksi-annon kyynel +hänen silmässään. + +"Jonkun vuoden kuluttua antoi sitten Matti talon eräälle +lankomiehellensä ja muutti itse äitinensä Synkeän torppaan, joka oli +joutunut talolle. -- Ei hän ole ollut mikään jörö, vaan päinvastoin +tavallansa oikein hupainen kumppani, mutta parhaiten hän viihtyy +kuitenkin metsissä ja ne hän tuntee, kuin viisi sormea. On kuitenkin +toinenkin paikka, jossa Matti viettää isot osat ajastansa. Se on Tildan +ja isänsä yhteinen hauta. Siellä hän kuuluu, ääneti eteensä tuijottaen, +toisinaan istuvan yökaudet, eikä hänellä silloin ole silmiä eikä korvia +mihinkään muuhun, niin että tuskin hän hyviin aikoihin vielä tulee +tänne." + +"Minä lähden häntä hautausmaalta hakemaan", lausui ylioppilas +päättävästi. "Täytistäkö hän siellä uneksii ja aikaa kuluttaa niin, +ettemme pääse tänä päivänä lähtemään!" + +"Älä mene", varoitti vanha herra. "Haudankaivaja oli kerran häirinnyt +häntä hänen tuolla päällä ollessaan, mutta sai monta viikkoa katua +tekoansa, sillä Matti oli heittänyt hänet niin kovasti avonaiseen +hautaan, että pari kylkiluuta katkesi. -- Kerran kävin minäkin häntä, +siellä istuessaan, katsomassa, mutta en hirvinnyt ääntäkään päästää, +sillä todella jotakin petomaista julmuutta ilmestyi hänen kasvoissansa +ja silmissä paloi outo liekki, vaikka hän muutoin on viisas mies ja +rauhallisin ihminen maailmassa. Jokaisen sielussa on tutkimattomia +kuiluja ja parasta on, että pysyvätkin semmoisina." + +"Saattaa olla", sanoi ylioppilas pitkäveteisesti ja sulki akkunan +yöksi. + + + + + +SURMA-OLLI. + + + +Vanhana ollessaan häntä aina sanottiin Surma-Olliksi, eikä ainoastaan +takana päin, vaan edessäkin, mutta ei hän siitä näkynyt olevan +moinaankaan. Siihen sijaan suuttui hän ihan silmittömäksi, jos joku +sattui häntä vähänkään tarkemmin katselemaan, ja tiuskasi: "mitä +tirkistelet? Jumalan luoma sitä minäkin olen, vaikka olen tämän +näköinen." + +Todella hän olikin jotenkin kamalan näköinen, hirveästi rokonarpinen, +leveänaamainen ja paksuhuulinen. Kuitenkin oli hän nuorempana ollessaan +vähältä joutua naimiseen Korpikylän kauneimman naisen, Tyynelän nuoren +leski-Maijan, kanssa. Siihen aikaan oli hän monta monituista vuotta +peräkkäin renkinä isossa Lampelassa ja Lampelan isäntäkös vasta häntä +oikein kehui kaikille. + +"Se on oikein miesten mies muutoin, mut kuorsaa, ja nukkuu niin +raskaasti, jotta sietäisi olla hänellä rautainen sänky, ha ha ha!", +sanoi isäntä. Muutkin ihmiset tunsivat Ollin hyväksi työmieheksi, mutta +tytöt häntä pitivät hiukan tyhmän sekaisena. + +Lampelaisen kehumiset vai mitkä lienevät kuitenkin saaneet sen aikaan, +että Tyynelän Maija lupasi lähteä Ollin kanssa pappilaan kuulutuskirjan +teettoon, vaikka hänellä olikin oma mökki Lampelan haassa. -- Sen +aviohomman vuoksi otti Olli Lampelan emännältä "palkkansa päälle" +paitavaatteen ja pitkät sukat, "jotka rovastille kuuluu pitävän +kapioista antaa. Osaisihan se Maija tosin itsekin kutoa", selitti Olli, +"mutta kun se lapsi on ollut kipeänä, niin ei sanonut joutaneensa; vaan +sidenauhat ja lapaset oli kuitenkin ennättänyt tässä kevätkorvalla +valmistaa." + +Puhemieheksi aiottiin pyytää haudankaivajaa, jota muutkin renkimiehet +siinä virassa pitivät, mutta kun Viiliäis-Risto, talon poikien +puhemies, itse oikein tarjoutumalla tarjoutui Maijaa ja Ollia +pappilassa käyttämään, niin tietysti hänet otettiin ennen kuin +haudankaivaja. -- Varhain sitä piti ollakin Lauvantai-aamuna +liikkeellä, jos mieli ennen pyhään-soittoa ennättää Rovastin luona +käydä, sillä Lampelasta oli kirkonkylään runsaasti pari peninkulmaa +vesitietä. -- "Ja sitä paitsi pitää vielä käydä kartta hakemassa +Riuttalan herrastuomarilta", sanoi Viiliäis-Risto. "Ja onhan sitä +Riuttalaan kirkolta vielä kolme hyvääkin neljännestä." + +Senpä tähden Olli panikin jo Perjantai-iltana kapiot ja eväät konttiin, +jotta "jo varsinkin päivän noustessa lähtemään päästäisiin", eikä hän +sittenkään koko yönä saanut kiireeltään unta silmäänsä. Tuskin oli +päivän pilkahtanut esiin Kolusärkän takaa, kun Olli jo oli Tyynelän +aitan ovea kolkuttamassa ja Maijaa lähtöön kiirehtimässä, mutta Maija +vaan itkerehti ja viivytteli niin, että aamu alkoi olla murkinoissa, +ennenkuin lähdöstä mitään tuli. Tokkopa hän vielä siksikään olisi +joutunut, jos ei Olli vähän kärsimättömästi olisi sanonut: "itke +viimeiset itkusi veneessä, mut lähde nyt jo hitoilla, hyvä ihminen, jos +kerran lähteä aiot!" + +Viiliäis-Risto otettiin matkan varrelta venheesen ja hän vakuutteli +Ollille: "kyllä tässä vielä hyvästi tällä tuulella ehditään, kun te +vaan riskisti soudatte." + +Tuulta ei ollut paljo nimeksikään ja muutoinkin oli päivä kovin +helteinen. Aurinko tuntui paistaa hellittelevän sekä ylhäältä +taivaslaelta että alhaalta veden kalvosta, joksi soutajat olivat ihan +sulaa hikoilemisesta. Ollin teki mieli pyytää toisia hiukan levähtämään +Rastaskallion siimeksessä, "mutta eihän tuota ilennyt miehinen mies, +kun alaisilla soutava Maija veteli niin innokkaasti, että ei vain +paidan selkämys vaan punaraitainen kaulahuivikin oli hiestä ihan +märkänä." + +Siksi sujuikin matka nopeasti, eikä rovasti vielä ollut noussut +päivällisettoneeltaan, kun Olli puhemiehineen ja morsiamineen jo joutui +pappilaan, vaikka hän oli välillä juossut Riuttalasta kartankin +hakemassa. + +Riuttalasta tultuaan kertoi Olli Maijalle ja Viiliäis-Ristolle: +"naimapuuhissa se taitaa olla myllyn Vilppukin, kun oli sekin siellä +kartan ostossa. Yhtä matkaa lähdettiin pois, vaan jälelle jäi minusta +vanha mies, kun minä oikein huippasin." + +"Ei suinkaan se naimapuuhissa liiku", arveli Viiliäis-Risto. +"Nälällähän se visukinttu kiusasi ensimmäistäkin eukkoansa, niin jotta +kukapa tuolle uskaltanee enää mennä." + +"Eikä edes raskinut hautajaisiakaan pitää, vaikka on niin rikas", sanoi +Maijakin. "Ja kyllä oli parasna miesnä juomassa meidänkin häissä ja +tulipa vielä Matti-vainajan hautajaisiinkin kutsumatta." + +"Kyllähän se aina ilmaiseksi juopi, mutta ei ole vielä milloinkaan +minullekaan ryyppyä tarjonnut", todisti puhemies. -- + +"Ihmeen kauanpa se rovasti jaksaakin nukkua, niin jotta nukuttamaan +tässä jo muitakin rupeaa", tuumaili Olli. + +"Kauan nukkuu", myönsi Viiliäis-Ristokin ja haukotteli. + +"Menkää odotellessa vähäksi aikaa pitkäksenne tuonne nurmikolle", +kehoitti Maija. Kyllä minä tulen herättämään, kun sisältä alkaa +liikettä kuulua." + +"Eipä taida olla pahemmaksi", arveli Olli ja lähti Viiliäis-Riston +kanssa aitovierelle levähtämään. Ei kaukaa kulunutkaan, kun sieltä jo +alkoi kuulua Ollin kuorsaus. Ensin se kuului hiljemmin ja kimakammin, +sitten kovemmin ja karkeammin. Yht'äkkiä se taas taukosi kokonaan niin, +että Maija luuli jo Ollin tukehtuneen, mutta samalla jatkui se jos +jossakin äänilajissa. Puhemies heittelehti edes takaisin, mutta mitäs +unta siinä semmoisessa jyrinässä olisi saanut, ja päiväkin rupesi +suoraan silmiin paistaa räkittämään. Hän nousi istualleen ja aikoi +sysätä Ollia kylkeen, että sekin heräisi, kuin samalla kuuli lähellänsä +kuiskaistavan: "isäntä! -- Etteköhän nousisi ja tulisi pikkuisen tänne +portaille Maijan luokse?" + +Se oli myllyn Vilppu, joka oli hiipinyt aitoviereen nurkan takaa, jossa +jo kotveroisen oli morsiusväkeä katsellut. + +Viiliäis-Risto nousi ylös ja murahti: "saattaahan tuota tulla, vaikka +mitäpäs asiaa sinulla Maijalle olisi." + +"His, his! Hiljaa, jott'ei tuo hirren vetäjä kuulisi", kuiski mylläri. + +Pappilan portailla kuiskuttelivat sitten Maija ja mylläri tuokioisen: +mitä lienevät kuiskutelleetkaan. Kuitenkin kuului mylläri viimein +vakuuttavan Maijalle niin kovasti, että sen syrjäinenkin kuuli: "jos +Leena itse tuossa seisoisi, niin hän sanoisi sinulle, että sai aina +syödä ryynivelliä mahansa täyteen, milloin vaan minä sitä itsellenikin +keitätin; ja näkihän sen muutkin, jotta minä annoin hänen toisinaan +käydä aivan itsekseen aitassakin." + +Lopuksi tuumaili Viiliäis-Risto: "kyllä se minusta kumminkin on vähän +synti, mutta omapahan on asianne; ja onhan tuo niinkin, jotta +myllärillä on hevoset ja raavaat -- -- eikähän ne myllärin hampaat +ensiksi ruostumaan jouda." + +Nyt alkoi kuulua liikettä sisältä, mutta ei Maija siltä mennyt Ollia +herättelemään. Siihen sijaan pistäytyi Viiliäis-Risto sisään Rovastin +puheille ja Maija arveli: "mutta jos tuo Olli nyt herää, kun ei enää +kuorsaakaan; niin ihanhan se minut tappaa. Eikö sittenkin liene parasta +herättää Ollia ja mennä hänen kanssaan?" + +"Mitäs joutavia", naurahti mylläri. "Pilkkaisihan sinua vanhat +variksetkin, kun saisivat kuulla, jotta otit mökkiisi tuommoisen +paholaisen papuriihen permannon, vaikka olisit päässyt myllyyn +emännäksi. Nyt sitä paitsi on jo katumus myöhäistä, sillä jo se nyt +Viiliäis-Risto on ilmoittanut asian rovastillekin." + +Kohta tulikin Viiliäis-Risto kutsumaan Maijaa ja mylläriä sisään ja +sanoi siltä näyttäneen, jotta rovastilla "on meininki luettaakin." Olli +siihen sijaan jatkoi untansa kaikessa rauhassa ja kuka sen tietää miten +kauan olisi nukkunutkaan, jos ei pappilan kukko olisi kapsahtanut +aidalle kiekumaan. Se herätti Ollin, mutta kauan hän silmiänsä hieroi, +ennenkuin unen tähteet sai niistä karistelluksi pois. Viimeinkin hän +muisti, missä oli, ja alkoi katsella toisia, mutta ei näkynyt niitä +missään. + +"Mihinkä lienevät pujahtaneet, mutta tottapahan tulevat", sanoi Olli +ääneen ja asettausi portaille odottamaan. Pari asiamiestä tuli siihen +Ollin seuraksi ja kysäsivät, oliko rovastin luona ketään. Olli ei +sanonut siellä olevan ketään, jonka takia Hiirolan muori lähti sisään, +mutta palasi pian takaisin ja sanoi siellä olevan parikunnan "tekeillä, +koska eräs nainen itki ja mies koetteli rovastille sommitella Herran +siunausta, mutta ei se tuntunut oikein lähtevän käymään." + +"Kukahan tuonne jo nyt ennätti", arveli Olli, mutta kohta hän ne sai +nähdä, kun Viiliäis-Risto naittilaineen tuli ulos. + +"No mitenkä te menitte sisään ilman minutta?" uteli Olli +Viiliäis-Ristolta. + +"Eipä tuolla sinun näköistäsi kaivattukaan", sanoi mylläri ilkkuen +Ollille, mutta kuitenkin astua köpitti portille tavallista vikkelämmin. +Maijakin näytti olevan hieman häpeissään ja pyrki uuden sulhasensa +jälkeen, mutta Olli tarttuen hänen käsivarteensa pidätti häntä ja +tuumaili: "mennään nyt sisään. -- Mihinkä sinulle semmoinen kiire nyt +tuli?" + +Silloin vasta alkoi Viiliäis-Risto selittää asiaa ja sanoi: "Maijalle +tehtiinkin kirja myllyn Vilpun kanssa ja huomenna niitä nyt jo +kuulutetaan." + +"Mitäs peliä se sitten on -- myllyn Vilpunko kanssa?" + +"Niin -- niin. Maija arveli, jotta parempi on mennäkin myllärille, kun +sillä on lehmät ja hevoset ja onhan tuo muutoinkin toista mointa +pulskempi mies kuin sinä, jos kohta vähän vanhanpuoleinen." + +"Olkoonpa vaan sileä-naamainen", sanoi Olli, "mutta miksi sitten +minulla ostatettiin kartat, kapiot ja senkin päläät? Mihinkä minä ne +nyt panen? Maija saa ne itse maksaa ja pitää." + +"Olikos se sitten Maijan syy?" sanoi Viiliäis-Risto. "Mistäs se +Maijakaan ennakolta arvasi, jotta mylläri hänet ottaa -- ja voithan +sinä tulla tänne jonkun muunkin kanssa, etteivät kampsut joutaviksi +jää." + +"Kenenkäs kanssa minä tulisin?" + +"Vaikka kenen. Esimerkiksi sen teidän piika-Riitan kanssa. Onhan sekin +soma tytön kepsaus." + +"Eikö tuo jo liene sekin seppä-Kallen kitimissä." + +"Voithan tuolta ainakin kysyä, -- ja tuskinpa se seppä on siksikään +saanut suutansa auki." + +Olli ei olisi muutoin enää tainnut koko naimahommasta välittää, mutta +olihan tuo hiukkasen ilkeätä nuorelle miehelle tyhjän panttina +säilytellä solkea, sormusta, silkkiä ja vielä kapioitakin, kun nuo +nyt kerran oli tullut hankituksi. Sen vuoksi alkoi hän aprikoida +piika-Riittaa. Parin viikon perästä kävikin Olli Tyynelästä kihlansa +pois, eikä enää sen perästä piika-Riitta antanut toisten tyttöjen +arkkuunsa katsoa. -- Seppä-Kallekin oli sitten juomaretkillä pari +päivää. + +Aivan varmoja ei kuitenkaan asiasta oltu, ennen kuin Lampelan isäntä +leikillä Ollilta kysäsi: "no tuntuukos nyt elämä samalta kuin ennen, +Maijan kanssa kihloissa ollessasi?" + +"Tuntuu se paremmaltakin", hymyili Olli vastaukseksi. "Saapi nyt +seppäkin vuorostaan olla kelona, eivätkä niin pääse suutansakaan +ihmiset rääväämään, kun noin mestarismies jätettiin kylmäksi tytöstä." + +Silloin oli asia kyläläisille selvänä. Enimmän kaikista se harmitti +muurari-Anttia, sillä hänhän se oli koettanut Riittaa serkullensa +seppä-Kallelle toimittaa ja siksi oli hän sanonutkin, "ettei Olli ollut +vielä Riittaan vihitty -- tuskinpa vihittäneenkään." + +Sattuipa sitten pikkuista ennen leikkuu-aikaa Lampelan pirtin uuni +menemään rikki ja sitä korjaamaan täytyi haettaa muurari-Antti. +Päiväkaudet se muurari-Antti nariskoi piika-Riitalle, mutta Riitta ei +ollut kuulevinaankaan. Muutamasti hän kumminkin punastui, kun muurari +tuumaili: "kaikki ne tuolle Riitalle kelpaavatkin, kun semmoisetkin, +joista ei vanhat lesketkään huoli, vaan ehkäpä ei Riitta olisi parempia +saanutkaan." + +Kun miehet samana iltana tulivat työstä, kantoi Riitta, kesken taikinan +alustuksen, kaikki kihlakalut Ollin syliin. Olli muuttui siitä niin +alakuloiseksi, että isäntä pelkäsi hänen järveen menevän. Sen vuoksi +toimitti hän Ollin ja Riitan leikkaamaan isoa ruishalmetta salolle ja +muun väen lähetti taas toiselle suunnalle. Siellä kun nuoret saivat +pitkät päivät olla kahden kesken, muuttui heidän välinsä pian +entiselleen; jopa rupesivat yhteisiin vallattomuuksiinkin. +Mylläri-Vilpulla oli näet ruista läheisessä suossa ja hänkin sattui +samaan aikaan väkinensä tulemaan rukiin leikkuusen. Hänen kanssaan Olli +ja Riitta ilkamoivat. + +Myllärillä oli nimittäin eri eväät kuin hänen väellään ja niitä +säilytti hän lepikossa, erään ison kiven juurella. Metsässä +kävellessään löysivät Riitta ja Olli myllärin kontin ja tekivät lopun +hänen piirakoistaan ja voivakastaan. Eipä Riitta vielä malttanut olla +ilkkumatta, kun myllärinkin täytyi ruveta yhteen ruokaan päiväläistensä +kanssa. + +Leikkuusta päästyä käytti sitten itse Lampelan isäntä palvelijoitansa +pappilassa ja pitipä heille vielä kuuliaisetkin. Koko Korpikylän väki +kokoontui niihin tanssimaan ja oikein sälöt piuskahtelivat Lampelan +ison pirtin lattiapalkeista, kun nuoret niillä tanhuelivat. +Mylläri-Vilppukaan ei malttanut pysyä poissa kemuista, ja kun isäntä +tuon tuostakin antoi pikarin kiertää miesten seassa, rupesi mylläri +vähitellen niin kovaääniseksi, että täytyi taluttaa ulos. Sinne hän +nukkui maitohuoneen eteen, mutta heräsi, kun talon naisväki illan +suussa meni huoneesta hulikoita lypsylle mennäkseen hakemaan. + +Tyttöjen perässä kompuroi sitten myllärikin kesantopellolle, jolla +lehmät lypsettiin. Siellä keksi hän viimein Riitankin ja mennä houaili +hänen luoksensa. Siinä hän sitten Riitalle riiteli tuon pitkää tämän +lyhyttä piirakoistaan ja voivakastaan, mutta sanoi toki käräjittä +sopivansa koko jutun, jos saisi Riittaa teiviä ja suudella. + +"Tuommoista humalaista tupakka-suutako? hyi!" sanoi Riitta ja torjui +pois luokseen pakkeleutuvaa mylläriä; mutta yhä uudestaan se vaan +tunkihe lähelle. "Mene Maijaasi suutelemaan muudan viinaratti", +tiuskasi Riitta vihasesti ja tuuppasi myllärin pitkäkseen peltoon, +mutta toiset tytöt nauraa kikattivat niin, että ruumis hytisi. Se +kiihoitti mylläriä uusiin ponnistuksiin, vaikka vähän väliä Riitan +käsissä pellolle kellahti, ja yhä makeammin nauroivat tytöt sille. + +"Tuostapahan nyt kiusan heitti", tuskitteli Riitta, "kun ei saa +rauhassa hetkeäkään olla." + +"Kyllä minä sen opetan", kuului silloin Ollin ääni Riitan takaa. Pirtin +ikkunasta oli näet muurari-Antti kotveroisen katsellut Riitan ja +myllärin leikkiä. Viimein sanoi hän ivallisesti nauraen: "jo vie, jo +vie mylläri-Vilppu nyt Ollilta toisenkin morsiamen. Katsokaas miten +herttaisesti kaulailevat toisiaan tuolla kesantopellolla!" + +Kaikki höyähtivät ikkunaan ja rähähtivät kohti kulkkuaan nauramaan +nähdessään myllärin vehkeet. Ollikin näki ne ja töytäsi ulos kuin +vimmattu. Mistä lienee mennessään saanut kopatuksi kirveenkin käteensä, +mutta semmoinen oli hänellä aseena joutuessaan lypsymiesten luo. + +"Kyllä minä sen opetan", kirkasi hän ja mitään arvelematta iski +astalollaan mylläriä päähän. Monta monituista kertaa ennätti hän vielä +lyödä ennen kuin hätään avuksi joutuneet miehet saivat hänet +hillityksi, mutta tuimasti paloivat hänen silmänsä sittenkin kauan +aikaa. + +Myllärin sydän tykytti vielä pikkuisen, kun hän verissään saatiin +pirttiin kannetuksi, mutta heti taukosi senkin liike. Vasta kuultuaan +Vilpun kuolleen, taltui Olli entiselleen ja lupasi istua hiljaa +venheessä nimismiehen pateille vietäessä, joksi ei häntä sidottu, vaan +uskottiin irti. + +Ollista oli nyt tullut Surma-Olli ja kaikista vastaväitöksistä +huolimatta tuomittiin hänet "ikuiseen" ja vietiin Siperiaan. +Vähitellen, vuosien kuluessa, unohtui sitten sekä Surma-Olli, että +mylläri seutulaisten mielestä, varsinkin sittenkuin Riitta oli kuollut +keuhkotautiin ja Tyynelän Maija joutunut naimiseen seppä-Kallen kanssa. +Vanhat muistot virkosivat taas kuitenkin, kun erään keisarinnan +kuoleman tähden Ollikin sai armon ja ilmestyi takaisin kotikyläänsä. +Alussa kertoivat sitten äidit lapsilleen Surma-Ollin vievän pieniä +itkeviä lapsia, mutta kun lapset kasvoivat ja huomasivat Surma-Ollin +mitä hiljaisimmaksi mieheksi, katosi Surma-Ollin kammo mielistä ja +ihmiset mielellään kuuntelivat hänen kertomuksiaan tuosta kauheasta +maasta, jossa hän oli saanut miehuutensa ajan viettää ja sikäläisten +ihmisten raakuudesta. + +Aikojen päästä tulivat sitten suuret nälkä- ja kuolovuodet, jolloin +täytyi laittaa hoitoloita jokaiseen väkirikkaasen kylään. Semmoinen +laitettiin Lampelaankin ja siihen otettiin jo vanha ja heikoksi käynyt +Surma-Ollikin. Siellä oli hän, niin kauan kuin terveenä pysyi, +hoitolan rauhoittavana enkelinä ja hoiteli huonompiansa. Paljo olikin +Surma-Ollilla työtä, sillä hoitolassa oli alituinen riita ja kinastus +vallalla, jota paitsi nälkä ja tauti teki tekojaan niin, että joka +päivä aina täytyi muutamia ruumiita kuljettaa kirkkomaahan; ja +sunnuntaisin niitä aina kymmenittäin sitten maan omiksi siunattiin. +Kuitenkin tulvaili lakkaamatta kuolleiden sijaan toisia kurjia +"jäkälä-leivällä itseänsä tappamaan" niinkuin kylällä sanottiin. + +Viimein Surma-Ollikin kääntyi sairaaksi ja houraili viikkokausia kovan +kuumetaudin kourissa. Muurari-Antti, joka myöskin oli hoitolaan +joutunut, ivaili Ollia ja sanoi kahden surman Ollin nurkassa painia +lyövän. Muut olivat toki vähän ihmisellisempiä, mutta Surma-Olli itse +ei tiennyt hyvyydestä enempi kuin ivastakaan, -- eli vaan omaa +elämistään houreissaan. Eräänä päivänä hän kuitenkin näytti olevan +tajussaan ja ymmärtävän, kun hoitohuoneessa kerrottiin, että talon +nuori emäntä oli saunaan muuttanut, koskapahan kysyi: "poikako se on +vai tyttö?" + +"Poikahan tuo kuuluu olevan", sanoi Tyynelän vanha Maija, "mutta ei se +ensi kesää näe, kun oli kalman kintaat jo maailmaan tullessa käsissä." + +"Elää se, elää se", vakuutti Surma-Olli, "minä en anna sen kuolla." + +"Sinunkopa antamisessasi tuo lienee, vaikka oletkin Surma-Olli", sanoi +muurari-Antti mahtavasti. + +"Eipä sitä salli Jumalakaan semmoista surua niin hyvälle emännälle", +puhui Surma-Olli. + +"Eihän tämä salli", irvisteli muurari, "eihän se ole sallinut minunkaan +joutua tänne nälkään kuolemaan muka! Eihän se salli!" + +"Niin no sinun", mutisi Surma-Olli. Muurari suuttui ja rupesi Ollille +kiukuttelemaan, mutta vaikeni, kun eräs hoitolainen huomautti, että +"mitäs se mestari sen sanoista -- houraileehan se." + +Yht'äkkiä parkasivat eukot: "Herra Jumala! Sauna palaa, sauna palaa! +Eikä ole edes miesväkeä kotosalla ketään!" + +"Nainenkos minäkin sitten mielestänne olen?" sanoi muurari-Antti. + +"Mitäs meistä vanhoista ja sairaista", selitti joku vaimoista, ja ken +vaan kynnelle kykeni syöksi ulos. Kaikki huusivat ja hätäilivät, mutta +sammutustoimiin ei ollut älyä kellään ryhtyä, vaikka palavasta saunasta +kuului ehtimiseen nuoren emännän hätähuudot. Eukot vaan päivittelivät +emäntää ja lasta ja antoivat tulipalon kiihtyä kiihtymistään. + +Vihdoinkin viimein kuului yli melun huuto: "käykää hyvät ihmiset toki +emäntä liekeistä pois!" + +Muurari-Antti kohautti ylenkatseellisesti olkapäitään ja tuumaili: +"kukapa sinne tulen keskelle mennee kärventymään." + +"Minä menen", lausui äskeinen huutaja, Surma-Olli, "eikä minua kukaan +itke." Tuossa tuokiossa oli hän jo kadonnut palavaan saunaan ennen kuin +kukaan ehti estää, niinkuin varmaan olisivat tehneet, jos olisivat +ehtineet. + +"Tapasi se nyt surma surman viimeinkin", sanoi muurari. + +"Häpeä konna! ja ole edes vaiti", tiuskahti Tyynelän Maija vihaisesti. +"Hän oli sittenkin kymmentä vertaa parempi mies kuin sinä, joka et +sormeasikaan nostanut, vaikka olet terve, kuin pukki." + +"Kas, kas sitä vanhaa rakkautta, kun on sitkeä", murahti muurari. + +"Onhan se", kiusoitteli häntä Maija. "Onhan se, mutta mitäs se sinuun +kuuluu?" + +Onneksi joutui viimeinkin lähitaloista apuun kyläläisiä, jotka +pelastivat saunassa olijat ja kantoivat asuinrakennukseen. + +Surma-Ollin ryysyt olivat pahasti palaneet ja tukka kokonaan +kärventynyt, mutta kuitenkin oli hän, tempaisemalla saunan oven auki, +pelastanut emännän ja lapsen savuun tukehtumasta. Itse oli Olli +pyörtynyt kiukaan eteen, eikä enää sitten tuntoihinsa tullutkaan, +vaikka tietysti kivut olivat kauheita, koska iho irtosi monesta +paikasta vaatteiden mukana. Kaikki koettivat sitten hoidella +Surma-Ollia, niinkuin hän olisi ollut kaikkein isä. Hän vaan kuitenkin +houraili nuoruutensa ajoista, mutta houreissaankin tunsi Tyynelän +Maijan äänen. + +"Niin -- niin Riitta! Kyllähän minä tulisin, mutta ei tuo mylläri +laske. Näethän, miten se minua näpistelee. Mylläri! Mylläri! Älä polta +minua! Paha mies, paha mies! Aja Riitta-kulta pois tuo mylläri-Vilppu! +Katsos, kun rovasti seisoo messupuvussa ja päivä paistaa niin helakasti +siihen, mutta ei vaan päästä tuo paha mies!" + +Maija purskahti itkuun, istuessaan hourailevan vieressä kääreitä +muuttamassa ja oikein säikähti, kun Olli sanoi: "älä itke Maija, älä +itke! Otanhan minä sinutkin -- minä otan teidät molemmat; älä itke!" + +Seuraavana aamuna, päivän valjetessa, huusi sairas: "muurari-Antti! +Varo itseäsi, nyt mylläri tulee sinun luoksesi, noin verisenä ja nauraa +-- tulee se! -- -- Nyt Riitta ja Maija! Nyt mennään -- kuulkaas kuinka +virsi soi. -- -- Se on varmaan itse kanttori -- -- ei muilla ole niin +heleätä ääntä -- -- nyt mennään, hei!" + +Hymyyn vetääntyi Surma-Ollin suu ja hymy näytti vähitellen jähmettyvän +hänen huulilleen ja jäi niille ainaiseksi. + +"Autuaasti se lähti -- -- autuaasti varmaan, koska suu jäi noin +nauruun", nyyhki Tyynelän Maija kuollutta Ollia katsellessaan, eikä +muurarikaan häntä nyt enää vastustanut. + + + + + +VELJEKSET. + + +Ompelija Aaro Liuhanen, eli laiha Aaro, istui pitkällä +ompelupöydällänsä paljaspäisenä, hikisenä ja kulmikkaana. Hän käytteli +joutuisasti neulaansa, sillä vanhoillaan olijana ei hän kärsinyt +ompelukonetta, ja kiirettä piti pitää, jos mieli jotain, tänä koneiden +aikana, saada valmiiksi. Sitä Aaro ajatteli, ja ajattelipa muutakin +tämän maailman monimutkaista ja muuttelehtavaa menoa. + +Aaron toinen jalka oli taivutettu tyynyksi alle, toinen riippui vapaana +alaspäin pöydän laidalta. Se riippuva jalka se aina antoi tuntuvan +potkauksen lähellä olevalle kätkyelle joka kerta kuin siinä nukkuva +pikku Matti pikkuisenkaan nirahti. + +"Kärpäisten käsissä se mahtaa kiukutella", tuumaili Aaro itsekseen, "ja +ihmekös se onkaan. Ovat heittiöt syödä minultakin koko päälaen. Hyvin +ne nyt ovatkin äkäisiä. Eikö tuosta vielä noussekin iltapuoleen oikein +aika ukonilman myräkkä, kun on niin hikistä. -- Kas kun rillitkin ihan +hiestyvät tässä helteessä." + +Aaro otti pois nenältään vaskisankaiset ja pyöreälasiset rillinsä, +jotka olivat kiinnitetyt paksuun, pään ympäri kulkevaan punonnaiseen, +ja hankasi niitä kotveroisen muutaman keskentekoisen, vaatenuoralla +riippuvan verkatakin helmaan. + +Sitte hän taas asettui entiselle paikallensa ja entiseen asemaansa +ompelemaan. + +"Niin, niin!" huokasi Aaro ja mietti; "kummallista se on, vaan totta; +ihan totta. -- -- -- Seitsemäntoista vuotta ollaan yhdessä, eikä oltu +liika nuoria yhteenkään mentäessä -- -- -- seitsemäntoista vuotta, eikä +ole sukset sinne päinkään -- -- -- ja nyt on kumminkin tuossa kehdossa +miehen alku. Pulska poika onkin -- -- -- ja sanovathan ne sitä ihan +minun näköiseksenikin. -- -- -- Kyllä se Matti on pantava oikein +kaupungin oppiin, jos elää ja miestä näyttää rupeavan tulemaan. Miksipä +siitä ei mies tulisi? Tulihan tuo Ketolan Ellustakin oikein +kauppapuukhollari kirkonkylän kauppamiehelle, vaikka ei ollut kuin +parisen vuotta siellä Mustialan maanviljelyskoulussa. + +"Ja entäs Kalliolan Pertusta? Kun mies nyt kopeilee oikeana metsäherrana +ja seisottaa meikäläisiä lakki kourassa pihamaallaan saarnatessaan +keisarin armosta, niinkuin pappi Jumalasta. Kyllä on tullut Pertusta +herra, vaikka lapsena oli ollut semmoinen vetelys, jotta ei ollut +muuhun kyennyt kuin syömään ja maata. Aivan se onkin mahtiherra, mutta +paljon se on rahaakin maksanut. Kalliolan talo meni kokonaan siihen +koulun käyntiin ja vähänkös se Pitkä-Risto muutenkin on hänen vuoksensa +kulunut! Mies sai parhaan miehuutensa ajan raataa ja möyriä sydänmaan +soita ja rämeitä, jotta vaan rahaa herrasveljelle riittäisi. Sieltähän +siihen Ristoon on sekin keuhkotauti tullut, ja sitä paitsi monasti sai +hänen oma perheensä, petäjän kuorta nakertaen, puutetta kärsiä, mutta +Perttu se vain herraliston kanssa tuhlaili tuhansia, niinkuin niitä +olisi taivaasta satanut. + +"Mitähän hyötyä luuli Risto-parka kaikista vaivannäöistään ja +kärsimyksistään saavansa? Veljen veloista myytiin Kalliolan talo ja +menikin oikein näppiä nuollen; ja minkälainen talo sitte! +Toistakymmentä lypsävää oli kytkyessä huonoinakin aikoina ja siihen +vielä varsat ja hevoset. Omaankin niskaansa otti vielä Risto-hupsu +Pertun asioita, eikä nyt Perttu enää kuulu olevan veljeänsä paljo +tuntevinaankaan. Saunaan oli laittanut maatakin, kun Joulun aikaan +Risto kävi siellä, orpanoimassa muka. + +"Olisin minä antanut Riston asemassa mokomalle veljelle sen tulen +taivaallista, enkä rahoja. Panna oma veljensä ruotilaisen kanssa +saunaan, jotta saisi jouluyönä rauhassa pelata korttia käräjäherrain ja +muiden renttujen kanssa. Ja kuitenkin elätti Risto tuota 'Hänen +Majesteettinsa armoa' kuusi vuotta ihan omin kustinsa akateemiaankin ja +monta vuotta sitte vielä sinne metsäherran kouluun. + +"On, on siinä Riston käskenyt neuvoja pitää, kun sai kolmattakymmentä +vuotta oman joukkonsa ohella vetää veljeänsä kuin kiviriippaa +perässänsä. Mahtaakin sillä Perttu-paralla olla koko kova pää. -- +Lukihan tuo pappilan Kunnari kahdessatoista vuodessa papiksi ja tältä +meni kolmattakymmentä tullessaan metsäherraksi -- -- -- ja olihan pappi +kumminkin jotakin toista kuin tuommoinen tukkitokkari, tuommoinen +'Majesteetin armo.' Ei ole nytkään neljään vuoteen käynyt täällä +virkapiirissään, vaikka oma veli on metsänvartijana. Mut mitäpäs hän +täällä kävisikään? Osaahan se Kaikkivaltias kasvattaa honkia +hänettäkin." + +Pikku-Matista alkoi kaiketi aika tuntua pitkältä, koska hän parkasi +kovasti ja koetti pyrkiä ylös. Ei asettunut enää, jos kuinka olisi +hyssyttänyt, vaan Aaron täytyi ottaa syliinsä ja ruveta lattialla +edestakaisin kantelemaan. Tuossa viihtyi vähän aikaa akkunan edessä +katselemassa, miten porsas pihapihlajain juurella viattomain unta +veteli, mutta pian rupesi jo sekin vanhalta tuntumaan. + +Aaro koetti sitte kiinnittää poikansa huomioa lahden toisella puolen +puuhaileviin viertomiehiin, jotka paitasillaan siellä hyörivät +saadaksensa heinittynyttä ja myöhästynyttä ruiskaskeansa palamaan, +mutta eipä poika näyttänyt heistä mitään piittaavan. Hiukan enemmän +tuntui häntä miellyttävän Kalliolan karja, kun se, varmaankin +paarmoihin kyllästyneenä, kiirehti keskellä päivää kotiinsa. Soma sitä +oli katsellakin, kuinka kellokas edellä, muut lehmät ja mullikat hännät +suorana jälessä juosta vohkasivat pitkin kukista kirjavaa, kumpuraista +ahoa. Pian katosi kumminkin karja näkymättömiin, eikä isällä enää ollut +muuta näytettävää, kuin vesikalvossa molskivan ahvenparven röyheltämä +järvenpinta. + +Aaro ajatteli, ettei Matista maanmiestä tule, koska ei viertomiehiin +mieltynyt, ja alkoipa häntä hieman harmittaakin, kun kallista aikaa +piti nyt menettää lapsen katsontaan. Voisihan hän nyt helposti joutua +sanansa syöjäksi, niinkuin muutkin ompelijat tavallisesti ovat; sillä +hän oli luvannut kirkastus-sunnuntaiksi laittaa valmiiksi Aholan +laiskan Matin verkavaatteet, että Matti saisi kirkkomäellä niillä +"tyttöjen päät pyörälle panna." + +"Kyllä minä jo kymmenestikin olisin ehtinyt Ristolassa käydä", murisi +Aaro äkeissään. "Eihän tästä ole matkaa, jos puolikymmentä +pyssynkantamaa; mutta kyllähän sitä eukkoväellä rupattamista kestää. +-- -- Ihminen lähtee koko päiväksi hölmyilemään ja heittää pojan minun +ristikseni!" + +Viimeinkin luuli mies keksineensä keinon lapsen viihdyttämiseksi. Hän +otti nuoralta Aholan laiskan Matin liivit, joihin äsken juuri oli +saanut ommelluksi uusmuotiset siniset lasinapit. Ne välähtelivät +päiväpaisteessa niin äkeästi, jottei niihin tahtonut katsoakaan kärsiä. +Pikku Matti oikein ärjähteli ilosta saatuansa liivit leikkikaluikseen +ja isä pääsi taas syväytymään työhönsä. + +Tuokioisen kuluttua täytyi Aaron kuitenkin kääntyä väkisinkin +katsomaan, mitä lapsi oikeastaan askarteli. Silmänräpäyksessä lennätti +hän rässirautansa hiilokseen ja tempasi liivit lapselta pois. + +"Kyllä ne nyt ovat koko näkemykset", mutisi Aaro hammasta purren. +"Voipas perhana! kun en tullut tuota ensinkään ajatelleeksi, eikä nyt +tule edes sekään Annaleena kotiin, jotta saisi sen edes pestyksi." + +Tulihan se Annaleena viimein. Oikein läähätti eukko parka, kun oli niin +kovasti juossut. Maitoakin oli roiskunut esiliinalle ja hameelle siinä +kiireessä niin ettei ollut enää kuin puolillaan maitopurakko, jonka +Annaleena sisään päästyään laski pankolle. + +"Missäs hiidessä sinä olet maleksinut koko pitkän pituisen päivän?" +tervehti Aaro vaimoansa, silmiänsä uhkaavasti rilliensä takana +muljautellen. "Ja kaikki maidonkin olet vielä päällesi ajanut +juostessasi." + +"Ole äystäämättä tuossa ja kuule ensin -- -- mutta hyvä isä nähköön! +Miksi sinä et ole siivonnut lasta?" + +"Miksi ja miksi? Enhän minä tässä kaikkea ennätä. Vielä Aholan laiskan +Matin uudet liivitkin pilasi, jotta on pitänyt puhdistella niitäkin", +selitti Aaro. + +Annaleena siisti ensin lapsen ja vasta ruvettuaan sitä kätkyessä +liekuttamaan alotti puheen. -- "No nyt se Pitkä-Ristokin jo heitti +hyvästit tälle maailmalle." + +"Jottako kuoli?" tiedusti Aaro. + +"Kuolihan se. Minä jouduin sinne yht'aikaa papin kanssa. Kunnari sitä +oli ripittämässä. -- Ei ollut ukko pappa jaksanut itse lähteä yötä +myöten kulkemaan. -- Parahiksi satuin minä hengen lähdölle, ja kaunis +lähtö sillä olikin. -- Toista se on katsoa uskovaisen kuolemaa, kuin +semmoisen syntisen kuin sen Syrjän Kallen, joka meillä viime talvena +kuoli. Täydessä tunnossaankin oli Pitkä-Risto ihan loppuun asti ja se +kun vasta osasi puhua kauniisti jälkeensä jääville. Hymyyn sillä jäi +suu vielä kuoltuakin, niin jotta kyllä varmaan se pääsi parempaan +elämään, jos vähänkään ihmiselle annetaan oikeutta tuolla puolen +haudan." + +"Totta kaiketi se pääsi", myönnytti Aaro. "Ristohan tuo tällä pohjalla +olikin ainoa vartonainen kirjamies. Sanan selityksiäkin piti joka pyhän +seutuna, jotta kaiken maailman akat aina kerääntyivät Ristolaan +ratisemaan, niinkuin harakat teurastusperkeille." + +"Et puhuisi niin, Aaro-kulta, jos olisit kuullut Riston jäähyväiset. +Marjaa ja lapsiansa neuvoi hän siinä vielä kuolinhetkellään pysymään +puhtaina maailmassa ja uskossa vahvoina, niin silloin ei heillä olisi +mitään hätää kohtasipa heitä sitte joko surut tahi ilot. Hurskaan sanoi +hän pysyvän tiellänsä ja jolla on puhtaat kädet synnistä, se pysyy +vahvana, vaikka tuhannet lankeisivat hänen sivullaan. -- Sitte kysyi +Kunnari pappi pelkäsikö hän kuolemaa, mutta naurahtaen vastasi Risto: +minun päiväni ovat kuluneet, minun aivoitukseni, jotka sydämessäni +olivat, ovat hajoitetut, mutta vanhurskauden tiellä on elämä ja hänen +poluillansa ei ole kuolemata. Minuakin kehoitti Risto menemään ahtaasta +portista sisälle, -- minuakin ja palvelusväkeään -- --" + +Itku tyrehdytti hetkeksi Anna-Leenan äänen ja miettiväiseltä näytti +Aarokin. + +"Sittekuin oli ehtoollisen saanut", jatkoi Annaleena tyynnyttyään, +"sitte Risto kiitti Jumalaa kaikesta hyvästä, mutta silloin taas tapasi +häntä yskän kohtaus ja verta pullahti ulos suun täydeltä. Pappi sanoi +pieniä keuhkon murujakin tulleen ylös rykiessä. Ei sitte enää +huoaissutkaan, kuin moniaan kerran ja vaipui hiljalleen, niinkuin lapsi +uneensa. Sillä tavoin se loppui se mies, joka oli ollut niin suureksi +siunaukseksi meille kaikille, vaikka olikin vain pienen torpan mies." + +"Niin oli", myönsi Aarokin ja ajatteli, miten Risto-vainaja oli +Kalliolasta pois jouduttuaan synkkään korpeen perustanut ihmisasunnon +ja vuosi vuodelta sitte aina enemmän raivannut maata ympäriltään. Ilman +hänettä olisi varmaan avara Viursuo vieläkin kontioiden asumana nevana +ja rämeenä, mutta hän oli ollut miesnä ensimmäisenä sen kuivaamisessa. +Olipa hommannut valtioltakin apua sen viljelemiseksi, joten nyt ennen +aution Viursuon sydänmaasta sai leipänsä kaksi kinkerikuntaa, joihin +kuului kolmatta sataa henkeä, niinkuin rovasti oli viime lukusilla +kertonut. -- -- "Kyllä se todemmastaankin oli suureksi siunaukseksi +meille kaikille se Risto-vainaja, vaikka olikin vain pienen torpan +mies, eikä hänen puuhainsa tulokset meihinkään lopu, vaan kestävät +niinkauan kuin maa seisoo, vaikka sitä ei miehen eläessä tullut +ajatelluksi." + +"Mitä sinä nyt niin toimessasi tuumailet?" kysäsi Annaleena Aarolta. + +"Sitäpähän aprikoin, jotta oli se Risto-vainaja todellakin suureksi +siunaukseksi." + +"Niin, eikös ollut? Ihanhan täällä olisi pakanallinen pimeys ilman +hänettä vallalla koko Viursuon sydänmaassa. Viinaahan ne vaan olivat +ennen aikaan täällä ihmiset polttaneet, mutta Luojan kiitos! eletäänhän +täällä nyt jotensakin ihmisiksi ja jotkut ovat tulleet valkeuteenkin. +-- -- -- Taannoin kotiin juostessani minäkin ajattelin, jotta pitäisi +sitä meidänkin parantaa elämämme, kun jo molemmat ollaan näin +ikä-ihmisiä ja kun meille vielä vanhalla ijällämme annettiin tuo lapsi, +niinkuin Johannes Sakarialle, ikäänkuin muistutukseksi ja ihmeeksi." + +"No onkos me sitte niin jumalattomasti eletty? Onhan tuota käyty +kirkossa tuhka tiheään ja ehtoollisellakin varsinkin kerran vuoteen. +Enkä minä puolestani muutenkaan tiedä ihmeempiä tehneeni kuin muutkaan, +miten sinäkin lienet?" + +"Jospa kohtakin, mut siltä se vaan minusta tuntui Riston lähtöä +nähdessäni, jotta en minä voisi niin tyynesti tästä elämästä erota. +Enempi siihen semmoiseen lähtöön tarvitaan, kuin meillä on +kumpaisellakaan, paljoa enempi! Ei minun luonnollani olisi Marjaakaan +käsketty ilman aikojaan antamaan pois metsäherran velkakirjaakaan, +niinkuin Risto vainaja käski. Illalla oli vainaja vielä surkutellut +veljeänsä, kun se on niin taipunut korttipeliin, juominkeihin ja +joutaviin kestinkäymisiin, jottei niiden tiimalta muista itsellään +sielua olevankaan." + +"Tekeehän sitä joutava aikansa kuluksi jotakin", murahti Aaro. + +"En minä kuitenkaan Marjan sijassa antaisi paperia pois", penäsi +Annaleena. "Tarpeen nuo olisivat pennit omillekin lapsille, etenkin kun +nyt mahtaa pitää torppakin antaa toisiin käsiin. Ensi pyhänä, +hautaustiellään, aikoi Marja kyllä käydä kytymiehellensä puhumassa, +jotta saisi vanhimman poikansa metsänvahdiksi Risto-vainajan sijaan, +mutta tietäähän sen, ettei se ota. Syyttää vain 'Hänen Majesteettinsa +armoa' ja ajaa Marjan tiehensä torpalta." + +"Saattaapa tehdä niinkin", arveli Aaro. "Mutta", puheli Annaleena, +"johan Esa tuon verran osaisi toimittaa, -- onhan se silkava poika." + +"Kyllä kaiketi. Eikähän tuota siinäkään virassa näytä olevan muuta +työtä kuin palkkansa kantaminen, niinkuin muillakin metsäherroilla, ja +sitte vanhoina päivinään eläkkeen syöminen." + +"Niin, niin! -- ja toiset raukat saavat rehmiä yönsä päivänsä, eikä +tahdo kokoontua siksikään, ettei joutuis loppuiäkseen kunnan armoille", +paipatteli Annaleena. "Saas nähdä", jatkoi hän, "saas nähdä tokko tuon +Perttu-herran arvo antaa myöten tulla veljensä hautajaisiinkaan, +arvatenkin sitä kumminkin Marja kutsuu. -- -- Niin Marjahan se vakuutti +kaikin mokomin meitä molempia tulemaan jo haudalle, ja tottahan sinä +kantomieheksi rupeat?" + +"Eihän tuossa ruumis paljoa vaivaannu", tuumaili Aaro ja jatkoi +työtään. + +Seuraavina päivinä sateli hienosestaan, mutta kirkastussunnuntaiksi +kirkastui ja yleni ilmakin. Jo varhain, auringon koitossa saapui +Ristolasta ruumissaatto Liuhalan rantaan, jossa Viursuolaisten pitkät, +monihankaiset kirkkovenheet olivat valkamassa. Riston ruumisarkku +asetettiin isoimpaan venheesen ja vähitellen alkoi eri venhekuntalaisia +kerääntyä rannalle. + +Siinä, viipyviä odotettaessa, vietti kukin aikaansa omalla tavallaan. +Muudan pesi rannalla hikeä kasvoiltaan, lapset heittelivät Huskakivillä +voileipiä ja munalukkoja järven pinnalle tahi kiusailivat äitejänsä jo +avaamaan kirkkoeväitä. Kaikkialla kuului vilkasta ja tyytyväistä +puhelun porinaa. + +Reippaat, solakkavartaloiset poikamiehet, joista uljainna keikaili +Aholan laiska Matti uusissa verkavaatteissaan ja sahviaanisuisissa +saappaissaan, joko tupakoivat istuskellen pienissä ryhmissä siellä +täällä ruohoisella rantaäyräällä, tahi puhelivat kirkkovaatteisten, +rusoposkisiksi päivettyneiden tyttötyllyköiden kanssa. Heleä, iloisa +nauru, jonka joku kompasana tuontuostakin synnytti, todisti nuorten +raittiutta ja nekoisuutta. + +Leski-Marja pienempine lapsineen oli parin kolmen vanhuksen seurassa +muusta joukosta erillään, ja puoleksi kuiskutellen tuntui toisten +vanhojen kera keskustelevan elämän vakavista puolista ja muutoksista, +joita ei kukaan edeltäpäin tunne eikä tiedä. + +Viimeinkin oli kaikki hautajaisseuraan kuuluvat venhekunnat koolla. +Miehet paljastivat päänsä ja tytötkin asettuivat kädet ristissä yhteen +ryhmään seisomaan. Ketolan vanha Markku alotti sitte vapisevalla +äänellä lähtövirren ja vähitellen muittenkin siihen yhdyttyä kohosi +voimakkain sävelin korkeuteen: + + Sä kuolo viet mun elämään + juur' Herran tykö ijäiseen; + mun Kristus puhdist' synneistän', + siis korjaa, Herra, sieluisen! + +Veisuun loputtua lykättiin venheet vesille ja Aaro Liuhanen asettui +ruumisvenheen peränpitäjäksi, sillä Pitkän-Riston kuoltua hänellä, +pitäjään mestarina, oli siihen kunniatoimeen kieltämättömin oikeus. + +Kohisten ja hyrskyen halkeili veden pinta nopeasti liukuvien venheiden +kokan edessä ja kauas rantaruohostoihin pakenivat soudannasta syntyneet +väreet. Vauhdilla kulkivat venheet, joita nuorien tarmokkaat käsivarret +voimakkain, notkein vedoin jouduttivat eteenpäin. Matka edistyi +edistymistään ja ennenkuin huomattiinkaan oltiin jo Neitsisalmella. + +Vanhan tavan mukaan muutettiin siinä soutajoita, vaikkeivät entisetkään +sanoneet vielä väsymystä tuntevansa. Heti rupesi sitte etäisyydessä +kaukaisen Kortevaaran sineä vasten siintämään vaaleankeltaisen kirkon +korkealle törröttävä torni. Kun hetkiseksi hiljaisuus sai vallan, +kuului jo tuolta Kotalahden pohjukasta päin Myllykosken vienoinen +kohinakin. + +Taivaskin oli kirkas, korkea ja sen kuultava kumpu heiastui +juhlallisesti veden päilyvästä, tyynestä pinnasta. Tuoreina ja mehevinä +nuoret lehdikot rantamilla kuvastelivat raitista vehreyttänsä veden +kalvoon, samalla kuin tummat, suuret kuuset ikäänkuin uittelivat +latvojansa äärettömässä, loistavassa valomeressä. Päivän lämpymästi +paistavat säteet kultailivat korkealla ilmassa verkalleen liiteleviä +lintuja ja pienet valokipenet näyttivät yhdessä leijailevain +tuoksu-esineiden kanssa karkeloivan kauempana kohoavien vaarojen ja +mäkien valoisilla rinteillä. + +Kaunis oli sunnuntai-aamu ja kauas vesille kuului kirkolta kumpujen +välillä kiertelevä aamukellojen ääni. + +Kirkolle päästyä jäivät muut rantaan pukeutumaan, mutta leski-Marja +kiirehti kytynsä, metsäherran asuntoon. Jonkun ajan kuluttua näkyi hän +hietaista tietä palaavan sieltä kirkolle päin takaisin ja kolme +herrasmiestä seurasi häntä vähä jälempänä. Yksi noista herroista oli +pulleavatsainen, naamaltaan vaskipunainen ja hiukan harmahtava mies, +joka, kuni juhlallisuutta teeskennellen, hitailla askelilla astuskeli +lähinnä leski-Marjaa. Se oli metsäherra Berndt Bartholdus Calliolani, +niinkuin hän itse nimensä kirjoitti. Tuon mietteisiinsä vaipuneen, +äänettömän miehen perässä käveli hänen vanhin poikansa, vaaleapukuinen +ylioppilas Thor Jeiking Calliolani enonsa, vanhan vänrikki Koikkelinin +rinnalla. Ruotsia puhuivat herrat keskenään ja ylioppilas innokkaasti +selitteli enollensa, että Calliolanien vanha suku oli kotoisin +Itaaliasta. Sieltä se oli Kuningatar Blanka Namurilaisen seurassa pyhän +Brigitan aikoina saapunut Ruotsiin, vaikka tyhmä rahvas luuli heidän +olevan peräisin näillä tienoin olevasta Kalliolan talosta. -- Ruotsissa +oli suku sitte aina luettu valtakunnan ylimyksiin, oikeihin "meliores +regni", kunnes se viimein sattuman kautta oli sortunut tänne Karjalan +saloille, "niinkuin genealogia Calliolana selvästi todistaa." + +Ruumista hautaan saattamaan oli läheltä ja kaukaa kerääntynyt ääretön +kansan paljous. Herrojen perille ehdittyä lähti tuo suunnaton +saattojoukko liikkeelle Kunnari-papin ja lukkarin johtamana ja monen, +niinhyvin rikkaan kuin köyhänkin silmissä kiilsi kyynel, kun +hautausmulta kolkosti komahtaen putosi papin lapiosta Pitkän-Riston +ruumisarkulle. + +Haudan täytettyä hälveni väki vähitellen kirkkoon, mutta nuo kolme +herraa, jotka eivät sanoneet oikein ymmärtävänsä saarnaa, lähtivät +kävelemään kotiinsa. Kuitenkin lupasivat he vaivoista kiittelevälle ja +nyykistelevälle Marjalle iltapuoleen yhtyä hautajaisjoukkoon ja lähteä +kerran "huviksensa katsomaan, kuinka siellä sydänmaassa oikeastaan +eletään." + +Kotiin kävellessä puhkesi ylioppilas kuni itsekseen lausumaan: +"miksihän suuri äiti, luonto, synnyttää tuollaisiakin sikiöitä kuin tuo +hautaan laskettu? Mitähän hyötyä heistäkin on ihmiskunnan suurelle +kulttuurityölle?" + +"Sanos muuta, rakas Thor", myönsi vänrikki, "eivät he elämässään saa +maistaa mitään oikeata iloa, jos kohta eivät hienoihin nautinnoihin +kykenisikään. Ei heiltä ole nuoruudestaankaan jälellä mitään hupaisia +muistoja; -- työtä ja kurjuutta vaan. Ja kun viimeinkin kuolevat, mitä +jälkiä heidän elämästään näkyy?" + +"Niin on, hyvät herrat", puuttui metsäherrakin puheesen. "Eivät ne +tuommoiset askeltakaan edistä ihmiskuntaa sen suuressa ja jalossa +sivistystyössä. He elävät vaan, niinkuin luontokappaleet syöden, juoden +ja kärsien. Mutta toista on meidän valtojen ja virkamiesten laita. Me +metsäherrat esimerkiksi olemme välttämättömät, olletikin +taloudellisessa suhteessa. Mitä olivat suomenmaalaiset metsät, +ennenkuin metsäherroja oli, ja mitä ne ovat nyt? Eroitus on suuri, +hämmästyttävän suuri! Ja mitä uhrauksia me saamme joka päivä tehdä? +Minäkin esimerkiksi olen uhrautunut elämään täällä talonpoikain +keskellä enimmän osan ikääni; mutta ei minun tosin sivistyneenä miehenä +sovi nurista. Hänen Majesteettinsa on armossa ottanut näet ansioni +korkeaan huomioonsa ja korottanut, kaikki armossa, minut ritariksi sekä +P. Stanislain että P. Annan ritaristoihin. Vielä on alammaisin toivoni, +että kun jonkun vuoden jaksan raskaita toimiani hoitaa, armossa minulle +myönnetään, täysinpalvelleena, virkaero neljän tuhannen vuotuisella +eläkkeellä. Tahtoisinpa silloin tietää, mikä voisi paremmin todistaa +elämäni olleen hyödyksi ja menestykseksi maalle ja hallitukselle; koska +luonnollisesti ei ansiotonta Hänen Majesteettinsa armo palkitse, mutta +semmoinen saa itse eläkkeensä työllään hankkia vanhana, niinkuin +nuorenakin, ja säästää ja rehmiä." + +"Totta on, että sinulla hyvä veli", selitti vänrikki hymyillen, "on +todisteita kunnostasi, mutta onhan minullakin jo P. Stanislai +ansioideni todistajana, -- vaikka eläke meni tuon sinulle tunnetun +tuhman sotamiehen kuritus-affeerin vuoksi." -- Niin saapuivat herrat +ansioistaan puhellen kotiin. + +Herrat pitivätkin sanansa sydänmaalle lähdön suhteen, mutta kauan +saivat kirkkomiehet odottaa, ennenkuin herrojen päivällisunet olivat +päähän maatut, eväspullot laitetut ja metsäpukimet päälle saadut. +Siksipä muut venhekunnat jättivät Ristolan matkueen, joka vasta +auringon mailleen mennessä pääsi lähtemään. Alliselällä tapasi jo +kulkijat ilta ja ihmetellen katselivat vänrikki ja ylioppilas kesäistä, +laskeuvaa aurinkoa, joka punertavaan vaippaansa kääri hiljaisen +maiseman ja täytti sydämmen oudoilla rauhan kaipion tunteilla. + +Herrojen tähden ei nyt venheissä kukaan tohtinut hiiskahtaakaan, vaan +Kotalahden kohdalla kuului metsästä piika Leenan sointuisa laulu. +Karjaa kotia ajaessaan lauleli tyttö, kuulijoista tietämättä, +suruisella sävelellä Kunnari papin uutta laulua: + + "Milloin koittaa päivä tuo, + maa ettei ihmisverta juo + kädestä omain lastensa? + Milloin -- milloin? + + Milloin kuivuu kyynelet, + milloin oppivat ihmiset + säännöt oikean rakkauden? + Milloin -- milloin? + + Taivaassa se tapahtuu; -- + siellä ne vaivat unhoittuu, + ja sielu viimein riemastuu. + Silloin -- silloin." + +"Hyvä, hyvä!" kiljasi vallaton ylioppilas ja sitte vaipui taas kaikki +hiljaisuuteen. Vaalea kuun puolisko kuumotti heikosti kuulakalla +taivaalla ja kalveni sitä mukaa, kuta tummemmaksi kävi yö. Ikäänkuin +uinaillen lepäsi kalpea kuunvalo Liuhalan lehdikkäällä kunnaalla +hopeoiden lahden värähteleviä lainehia, silloin kuin venhe vihdoinkin +jäsähti valkamaan, josta se aamusella oli lähtenyt. Yö oli niin +hiljainen, että tuskin tohti tuulen henki suudelmillaan kosketella +norean haavan helposti lipiseviä lehtiä. Taivaan sinestä pilkistä +kainosti yksi ja toinen kirkassilmäinen tähti, juurikuin ihaillakseen +luonnon yleistä rauhaa ja sopusointua. + +"Tämähän on milt'ei kaunista", kuiskasi vänrikki ylioppilaalle. + +"On -- onpa todellakin", vastasi toinen, "mutta aatteles, hyvä eno, +millaiset maisemat ja luonto mahtavat ulkomailla, varsinkin ihanassa +Itaaliassa olla, kun raakain suomalaisten talonpoikainkin sallitaan +tällaista nähdä!" + + + + + +KOSTO. + + +Lahjoitusmaiden lampuotien kartanot ja rakennukset Karjalassa ovat +tavallisesti mitä kurjimmassa kunnossa, samoin kuin viljelyksetkin. +Eikä ihmekään, sillä jos "herrain alla" oltaessa joku olisi hiukankaan +viljelyksillään rikastumaan ruvennut tahi kyennyt kartanoaan +korjailemaan, niin pian olisi hänen veronsa suunnattomiin summiin +nousseet, tahi hänet kokonaan laitettu talostaan mieron tielle. Sillä +keinoin kasvatettiin kansaa velttouteen ja pakoitettiin henkensä +piteiksi kuormain kuljetuksesta leipäänsä etsimään. Kansa tunsi +kipeästi kurjuutensa, vaan ei voinut sitä ahkeruudellaankaan auttaa. +Senpä vuoksi riemulla tervehdittiin sitä uutista, jonka Mahikkalan +pappi saarnastuolista eräänä pyhänä kuulijoilleen kertoi, että +Mahikkalan mannut ja mantereet olivat nyt oston kautta tulleet Suomen +kruunun haltuun. Aivan toiselta tuntui kirkkomiehistä ilmakin, kun he +kirkosta tulivat. Nuo tutut kentät ja kunnaat, joiden välillä läikkyvät +lammit rauhallisina lepäsivät, näyttivät nyt heistä tuhat kertaa +ihanammilta ja tuntuivat rakkaammilta, ihan omalta maalta. Vapauden +tunteesta paisui rinta ja harva taisi olla, joka ei kotimatkalla +jonkinmoisia loistavia tuulen tupia olisi rakennellut. Parempien +aikojen toivo elähdytti kaikkia. Tavaton kiire näkyi jokaisella +olevankin kotiin, eikä miehilläkään nyt ollut aikaa pistäytyä +kestikievariin kirkkoryyppyä ottamaan ja savuisessa kapakkatuvassa +rahtimatkoista lopertelemaan. Telkiälän emäntäkin yksin unhotti +kokonaan, "ettei kotona ollut kahvinpapuakaan", ja ihan kauppapuodin +editse hän riensi Mattinsa nelipyöräiselle "telehkalle." + +Hymyillen sivuuttivat Telkiäläiset Vaittilan vanhan Yllön, jota ei nyt +kadotuksen kauhistukset näkyneet laisinkaan rasittavan, vaan +päinvastoin kuului hän hyräilevän nuottia: "mustalaiselta ostan tamman, +jolla peltoni kynnän." + +"Onpahan Vaittilan Yllökin kerran iloinen", sanoi Telkiälän Kaisa +miehelleen, kun oli onnellisesti ohitse päästy; "vaan kauniistihan tuo +pastori tänä päivänä puhuikin. Kuulitko sinä kun hän esimerkiksi +selitti kristityn vapautta -- oikein se saarnasi evankeliumia?" + +"Saarnasi", myönsi Matti ja piippunsa sytytettyä jatkoi, "ja sitt' on +kumma jos Telkiälää vielä kovin kauan laholinnaksi haukutaan. -- Ehei? +ihan jo ensi talvena vedätän puut ja rakennan talon, muhkean kuin +Kuopion pappilan, jossa on 'huoneita kohtalaisesti pienelle perheelle', +saneli entinen rovasti." + +"Hätäkös on rakentaa, kun ihan pellon ait'vierestä alkaa hongikko -- -- +ja semmoinen hongikko", tuumaili Kaisa, silmät ilosta kiiluen, "ja +navetta tehdään kanssa kaksinkertainen, kun kerran metsää on." + +"Niin", myönsi Matti, "ja sitä metsää ei suinkaan voida muiden maalle +lohkaista." + +"Ei kaiketikaan, vaan olisithan tuon jo ennenkin saanut kartanosi +korjatuksi, kun olisit antanut hovin pehtoorille jonkun satasen ruplaa, +-- -- ja olisihan tuota meillä rahaa ollutkin." + +"Vai minä tässä olisin ruvennut herroja lahjomaan! Ei eukkorukka! Ennen +olisin heittänyt taloni tavaroineen ja mennyt muuanne, -- paljon +ennenkin kuin venäläisen kukkaroa olisin lihoittamaan ruvennut. -- Sooh +ruuna, lippaa paremmin, kyllä tästälähin Telkiälässä kauroja riittää." + +Seuraavana pyhänä luettiin taas kirkossa uusi kuulutus. Siinä ilmoitti +ylimetsäherra Rasmus von Waldheim, "ettei lampodi millään vilkkurilla +saapi otta kapulakan puuta valtion metsä, mutta hän pööraa tulla sitä +niin hyvin muurin palamispuuta, kuin rakennustimmeriä pyytämään +Siltalan hovista, jossa mine asuu ja rakenusten tähden käypi syyni, +josta palkan lampodi velkapää on maksaa." Lopuksi huomautettiin +paperissa, että Mahikkalan "kirkkokyläst' ei ole Siltalaan kuin 80 +verstaa." + +Mahikkalaiset aavistivat sen kuultuaan, että olivat nuolaisseet, +ennenkuin oli tipahtanut. Telkilän Matti heitä kuitenkin lohdutteli +selittämällä, "mitäs se nyt tekee? Ei sitä kestä kuin isoon jakoon asti +ja varmaanhan se jo tänä kesänä toimeen pannaan, kun muu Suomi on jo +satoja vuosia ollut orjuudesta vapaana." + +"Ei niiden herrojen mutkia tiedä lempokaan", arveli muudan joukosta, +"kunhan taas ei niillä vaan olisi joku uus mutka mielessä." + +"Jottako luulet yhä aiottavan meitä nylkeä?" kysäsi Matti. "Ehei +velikulta. Meille koittaa nyt uudet ajat ja saadaan ruveta elämään omaa +elämää, niinkuin muutkin Suomen miehet." + +"Kyllä minua yhä peloittaa", mutisi Waittilan Yllö, "ja työlästä meidän +on potkia tutkainta vastaan." + +"Turha pelko", penäsi Matti. "Minä aion jo tältä tieltäni lähteä +Siltalaan ja saattepas nähdä; tullessani on minulla yllin kyllä sekä +rakennus- että polttopuita. Kyllä minä Suomen kruunun tunnen -- se on +toista kuin ryssä." + +"Tarvitsisi se meidänkin navetta parsimista, jos siihen on mieli ensi +talvenna elukoita sisään panna", sanoi Rankolan raharintainen +herrastuomari. "Matti, otas minut parveen, niin minä maksan ruplan +rokonaksi (kyytipalkaksi)." + +"Tulkaa vaan, kyllä meidän ruuna huipata jaksaa." + +Rankolan herrastuomari ja Telkiälän Matti lähtivät ja joutuivat +seuraavana päivänä päivän laskuille Siltalaan, mutta eivät enää niin +myöhään pyrkineetkään metsäherran puheille. Yösija saatiin ja sitte +nukuttiin pirtin penkillä tapellen kiukkuisten kärpäisten ja muiden +syöpäläisten kanssa. Mattia alkoi siinä hiukan kaduttaa, ettei jo +iltasella ollut lähtenyt herran pakinoille, mutta minkäpä sille nyt +voi. + +Viimeinkin alettiin talossa liikkua ja vieraatkin laittautuivat +parhaasen reilaan. Herrastuomari kiinnitti rahan rintaansa ja Matti +juoksi kauppamiehestä itselleen ostamassa uuden rintapaidan. Tuossa +sitte sikaria poltellen ja tämän puolen asioita silloin tällöin +pirtissä pistäytyviltä palvelijoilta kysellen odoteltiin metsäherran +ylösnousemista. Viimeinkin alkoi aika pitkäksi käydä ja päätettiin +käydä keittiössä kysymässä, joko herra on ylhäällä. + +Vihaisin silmin siellä sisäpiiat vieraita katselivat ja tiuskasivat, +ettei herran luokse "yöllä pääse." Eihän siinä muu auttanut, kuin +lähteä ajan kuluksi kylää katselemaan. Vasta puolenpäivän rinnassa +palasivat miehet kylästä takaisin Siltalan hoviin ja Telkiälän Matti +mietti, että "kyllä se jo nyt varmaan on ylhäällä, sillä johan Harjulan +lukkarikin tähän aikaan on valveilla." + +Keittiöstä kävi taaskin Rankolainen kysymässä, joko herran pakeille +saisi mennä, mutta siellä tiedettiin, ettei "herralla nyt ole aikaa." + +Miehien hätäisesti varustama eväs alkoi jo loppua ja, mikä pahempi, ei +ollut rahaakaan otettu matkaan kuin pikkuisen kirkon kukkaroa varteen +ja mitä muutoin kukkaron pohjalla sattui olemaan. Pitkään syletti sen +vuoksi miehiä ja Rankolainen hiljakseen kiroili, kun oli vielä sikariin +vähätkin rahansa pannut. Päivällinen oli jo kahdelle suulle +riittämätön, eikä Matilla ollut rahaa yhtään, kun rintapaitaan oli +kaikki mennyt. Rankolaiselle oli jäänyt puolitoista kopeekkaa, mutta +särvintäkö sillä osti vai leipää; ja hävettihän tuo raharintaista +miestä kerjäämäänkin ryhtyä. + +Sitä runsaamman aterian piti metsäherra ja ottipa vielä päälle parin +tunnin pituisen ruokalevonkin. Miehiä ei siihen sijaan ruoka +painustanut, joksi he joutivat katselemaan talon tapoja ja tavaroita. + +"Kylläpä on aika pelkuri, koska on tikapuihinsakin panettanut +puumerkkinsä", tuumaili Rankolainen, katsellen kartanon katolle meneviä +tikkaita. + +"Olihan tuo puumerkki kaivokapassakin", murahti Matti, joka jo kauan +aikaa oli ollut hyvin nyrpällä nenin. "Ei mahda sillä miehellä olla +hyvä omatunto, kun noin varkaita varoo." + +Silloin sattui Rankolainen varomattomasti käännältämään palokoukkua. Se +alkoi rymisten tulla alas ja koukun vitjat pitivät aika räminätä. +Silmänräpäyksessä lennähti siitä läheinen akkuna auki, ja viepäs +vitsahinen sitä sanatulvaa, joka sisästä alkoi kuulua. Kuulivat siinä +nimensä miehet ja niine hyvineen täytyi heidän, metsäherran käskystä, +tallustella ulos portista. + +Hevosta valjastaessaan kuuli Telkiälän Matti erään tytön pihamaalla +puhuvan rengille, "tyhmät miehet, kun eivät älynneet tulla keittiön +kautta", ja kertoi sitte kuulemansa herrastuomarille. + +"No, sieltähän tuota käytiin senkin seitsemästi utelemassa", tuumaili +Rankolainen. + +"Vaanpa ei tuomisten kanssa", puhui Matti, "ja taitaa kotvemman saada +odottaakin, ennenkuin minä hänelle lähden lahjuksia viemään." + +"Mutta, jos minulla olisi rahaa mukana, niin het'paikalla kävisin +kauppamiehestä sokeritopan, jott'en tarvitsisi toiste tänne raahautua", +sanoi Rankolainen. + +"Se on teidän asianne", arveli Matti ja niin lähdettiin nälkäisinä ajaa +köryyttämään kotiin. + +Palausmatkalla sai Matin ruuna tehdä parastaan, eikä monta sanaa +miesten kesken vaihdettu. Mattia harmitti niin, että sydäntä pakotti; +ei niin paljo turha matka ja ajan hukka kuin se, että oli "Suomen +kruunuun" luottanut. Hän sepitteli mielessään kostohankkeita yhden +toisensa perästä, mutta herrastuomari aprikoi, olisiko metsäherralle +tuomisiksi mieluisempi maamiehen tavara, vaiko kauppiaan rihkamat. + +Kesä kului ja talvi tuli, mutta Telkiälän Matti ei enää kelienkään +kehunut Mahikkalan mainiota tulevaisuutta. Hän vain pysyi äänetönnä, +kuin hautova kana. Näyttipä hän todellakin hautovan jotain mielessänsä, +mutta ei joutanut tuumiaan toimeenpanemaan, jos jotakin olisi +keksinytkin. Aika meni näet polttoainesten keräilemiseen, sillä Telkiän +Matti ei ollut saanut eikä pyytänyt talvekseen edes polttopuitakaan. +Syksyllä oli kumminkin jotakuinkin tultu toimeen, kun lapset olivat +pellolta havupulikoita kokoilleet, mutta nyt, talven tultua, oli sekin +ilo lopussa. Ei auttanut muu kuin ruveta lämpimikseen polttamaan erästä +vanhaa latoa, josta heinät pantiin taivasalle pielekseen. + +Sitkeitä ladon hirsiä sahaili sitte Matti renkineen muutamanakin +päivänä takapihalla, kun alkoi kuulua etäältä aisakellon iloinen +helinä. Ääni läheni lähenemistään, sillä talvitie kulki Telkiän +pihatse. Jopa pujahti huoneiden solaan reki, jonka ajolaudalla istui +metsänvartija Kuulijainen ja perästä näkyi, turkkien sisästä, +metsäherra von Waldheimin musta parta. + +Kova onni satutti reen nurkkaan ja tanterella kierivät kohta sekä herra +että ajaja. Heille avuksi joutui Mattikin ja ryhtyi katkennutta aisaa +korjailtaessa lakki kourassa puheisin metsäherran kanssa. + +"Tämmöinen harakan pesähän tämä on meidänkin talo, niinkuin kunnian +herra itse näette. Kyllä tähän tarvittaisiin pian apua, niinkuin +kunnian herra itse näette, jos tässä aikoo elää. En ole kymmeneen +vuoteen saanut --." + +"Sinä olet ylpiäs mies -- ei mine näke mittään," tiuskasi metsäherra ja +kiipesi nahkaisten alle rekeen. Vielä jäähyväisiksi huusi hän: "Sine +niskoittelet esivalta vastan." + +"Mihinkään ne menivät?" kysäsi Matti rengiltään vierasten mentyä. + +"Metsän vahti sanoi mentävän Rankolaan navetan tarkastukseen." + +Matti kävi äänettömäksi, vaan hetkisen kuluttua kirkastuivat hänen +kasvojensa juonteet, niinkuin olisi niille päivä paistanut, ja hymyily +väikkyi huulilla. + +"Kuules Mikko, pidä silmällä milloin ne palaavat, jos minä en hoksaisi, +ja tule minulle sanomaan." Niin sanoen lähti Matti huoneesen. Sitte hän +ajeli partansa sitä varten lämmitetyssä saunassa, putsaili ja ruokki +ruunaansa, kuni kosimaan lähtijä, mutta ei emännällensäkään sanonut +mihin aikoi. Tyttöjen piti silittää vielä rintapaita ja käydä aitasta +"lämpenemään" isännän verkaturkkikin, jota hän ei pitänyt kuin jouluna +kirkossa ja kylänluvuilla käydessään. + +Iltahämärissä nähtiin metsäherran tulevan pois Rankolasta ja nyt +luultiin Telkiän isännänkin lähtevän. Hän odotti kuitenkin aamua ja +sitte vasta valjastettiin ruuna matkalaitojen eteen. Matti ei ottanut +matkaansa muuta kuin punaisen vyön, pikkuisen evästä ja ison puhtaan +raidin. Emäntä koetti oikein toran pakolla saada selville mihinkä nyt +matka piti ja varotti väkivaltaisuuksiin ryhtymästä, mutta Matti vain +hymyili vastaukseksi. + +Huomenaamuna kuuli sitte metsäherra von Waldheim kummallista kuhjetta +akkunansa alta ja akuttimen nostettuaan näki ihmeekseen Telkiälän Matin +sitovan hevostaan hänen tikapuihinsa. Hän aikoi juuri ruveta +täryyttämään akkunaa Mattia siitä työstä kieltääkseen, kun huomasi +suunnattoman suuren saavin Matin reen ketaralla. Hevonen näytti +hikiseltä ja metsäherra päätti Matin saavin olevan voita täynnä ja +arveli siinä ainakin kymmenen leiviskää olevan, kun se oli raidilla +peitetty ja vyöllä köytetty, niinkuin piripinta voisaavi konsanaankin. + +"Pehmenitpäs, kun ei annettu perään", puhui metsäherra itsekseen, vaan +jo kuului kopinaa etehisestä ja sisään astui Telkiälän Matti kuuraisena +ja täysissä tamineissaan. + +"Ohoh! eihän tämä tie keittiöön vienytkään, -- kun harvoin käy, niin ei +muista", lausui Matti hyväksi huomeneksi kumarrellen ja kopistellen +lunta jaloistaan lattialle. + +"Ei se mitään, ei se mitään", vakuutteli metsäherra ja tervehti Mattia +oikein kättä antamalla. "Isäntä on hyvä ja istuu, onhan siinä stuoli." + +"Kiitoksia paljon, onhan tuota saanut reessäkin istua", tuumaili Matti, +mutta istui kuitenkin ja kohensi vähän turkkinsa rintaa, joka oli hyvin +pullallaan. + +"Metso sillä on vielä tuolla turkin povessa", ajatteli metsäherra ja +hymyili partaansa. + +Sitte hän pyörähti sisähuoneisiin ja kohta tuotiin Matille kuppi kahvia +oikein leivän kanssa. Sen juotuansa sanoi Matti: "olisihan minulla +vähän asiaakin kunnian herralle. Kun se meidän talo näet on niin +rapistunut, niin ajattelin pyytää syyniä, jotta saisi rakennustarpeita. +Jos suinkin laatuun kävisi, vaikka jo tällä viikolla, niin ennättäisi +talven aikana puita hakata." + +"Jaha, ettekös te ole Telkiälän isäntä?" + +"Sehän minä olen Telkiälän Matti." + +"Jaha, kyllä se näytti rapistuneelta se teidän talo ja Rankolan +herrastuomari sitä myös minulle puhui. -- Paljokohan siihen luulisitte +puita tarvittavan?" + +"Paljohan siihen menee." -- Matti kurkisti akkunaan ja tuumaili: +"seisookohan se ruuna siellä paikoillaan --." + +"Joo kyllä se seisoo", vastasi metsäherra silmäten ulos akkunasta. + +"Paljohan siihen menee, kun olisi perin pohjin uusittava, vaan eihän +sitä syynittä voi niin hirren päälle sanoa", jatkoi Matti keskustelua. + +"Minulla ei nyt olisi aikaa syyniäkään pitää, mutta totta on, että +korjausta se kaipaa." + +"Kun eivät olisi teidän kunniaanne petkuttaneet", sanoi Matti ja +viekkaasti silmäili metsäherraa, "niin voisihan metsänvahdin käskeä +merkitsemään puita tarpeen mukaan ja ehkäpä siitä ei kellekään +katumista perästäpäin tulisi." + +"Jaha -- ei se ole oikein -- -- -- mutta yksi kaikki; te näyttätte niin +rehelliseltä silmistänne." + +Metsäherra istahti nojatuoliinsa ja kirjoitti Kuulijaiselle käskyn: +Matti Telkiäisen sekä asuin- että ulkohuoneitten korjaamiseksi merkitä +metsästä rakennus- ja polttopuita niin paljo "kuin mainittu Matti +Telkiäinen tarvitsisi ja tahtoisi." + +Mitä nöyrimmästi kiitellen ja kumarrellen otti Matti tuosta +käskykirjeen vastaan ja heitti hyvästit. Lähtiessään tuumaili hän +vielä: "on niin kipakat ilmat, jotta otin oikein karvarukkaset +käsiini", ja pisti kätensä suuriin sudennahkaisiin rukkasiin, jotka +povestaan kaivoi esille. + +Metsäherran kasvoilla vilahti kummallinen väre, vaan vieläkin +pitemmäksi venyi hänen naamansa, kun akkunasta huomasi Matin sangen +kevyesti siirrältävän reestään luullun voisaavin ja näki sen korvassa +oman puumerkkinsä, sitte kun Matti oli sen päältä raidin ja vyön +riisunut. + +Iloisesti hyräillen ja naurussa suin ajoi Matti pitkin tietä kotiinsa +päin ja parin vuoden perästä oli Telkiälän kartano pulskin ja mahtavin +koko Mahikkalan pitäjässä, pappilakin lukuun otettuna. Muut talon +miehet taas ihmettelivät millä ihmeellä Matti oli metsäherralta niin +paljo puita irti saanut. + +"On sen pitänyt lähemmä tuhat ruplaa antaa", arvaili Rankolainen, +"koska sadan paikoille meni minultakin, ennenkuin navetan hirret +heltisi." + + + + + +KILPA-AJOT WANULASSA. + + +"Viuh -- -- naps!" + +Piiska se oli, joka niin pani. + +"Viuh -- naps, viuh -- -- naps! Ptruu! Soo Poikah! Ptruu -- -- etkö +sinä sen -- -- ptruu! Ei neliä -- -- muista se! Viuh -- -- ptruu +poikah!" + +"Taas pieksää Kankkulan rusthollari hevostaan tuolla radallaan", mutisi +Hokkalan Karliina Kippa-Leenalle, nostaessaan vieressään olevasta +pesukorvosta ison tukun miesten riihiryysyjä edessään olevalle rahille +ja alkoi pesinkartulla antaa niille "aika kyytiä." + +"Niinpähän näkyy", vastasi Leena katsoa tuijottaen avantoon, jossa +parhaillaan huuhteli joitakin poukkuja. + +Naisten puheista mitään välittämättä ajaa tuhautteli Kankkulan isäntä +kerta toisensa perästä heidän ohitsensa pitkin soikeaa välähtelevää +rataa. Hevonen höyrysi vahvasti ja tuhutuksesta päättäen näytti jo +olevan aivan uupumaisillaan. + +"Kauanpa se nyt yht'myötään riskaakin hevostaan", alotti Karliina taas +puheen. + +"No, kun eilen kuulutettiin kirkossa kilpa-ajot tänne Wanulammin +jäälle", tiesi Kilppa-Leena. + +"Kuka ne kuulutti?" kysäsi Karliina, hereten työstään. + +"Kuka? -- -- Rovasti tietysti." + +"Rovasti -- -- vaikka hän sanoo, jotta vanhurskas armahtaa +juhtaansakin." + +"Armahtaakos se itse sitten? Hänhän se nytkin kuuluu puuhaavan niitä +kilpa-ajoja." + +"Itsekös se rovasti eilen saarnasi?" uteli Karliina taas hetkisen +kuluttua. + +"Itsehän tuo -- -- kuului lähettäneen apulaisensa hevosten kanssa jo +edeltäpäin Hämeenlinnan markkinoille." + +"Mikä sillä oli tekstinä?" + +"En minä muista, kun ennätettiin vasta keskellä saarnaa kirkkoon. -- -- +Eikähän tuota oikein kuulekaan, kun se on käynyt niin ahdashenkiseksi +koko ukko." + +"Onhan se jo vähän, eikä jaksa enää paukuttaa, niinkuin ennen +nuorempana, vaan kyllä sen sanat silloin tepsivätkin. -- Hohoi! selkää +rupeaa pakottamaan. -- -- Vanhuus se tulee hänellekin ja voimat jo +varmaan vähenevät ukko-pahalta. Ja harmaassahan tuo jo onkin, niin +jotta kummako on, jos ei jaksa." + +"Jaksaapaan hevosten kanssa reistata ja markkinasta markkinaan kulkea. +Kyllä se vielä mahtaisi jaksaa saarnatakin, vaan taitaa olla +laiskan-sitkeä, jotta ei viitsi." + +"Vai laiska? Ehei, -- -- joka kuuluu yölläkin tallissa pistelehtävän +vähän väliin ja itsehän se kaikki kesäkaudet kulkea kuuppaastaa +heinäniityillä väkensä kanssa. Olihan tuo vielä viime kesänä itse ollut +ruispaloakin kyntämässä, jos totta lienee." + +"Niin kyllähän se semmoisiin, vaan minä arvelinkin virkansa toimiin." + +Puolenpäivän rinnassa lähti Kankkulan isäntä vihdoinkin pekunoimasta. +Rantamäessä seisahdutti hän hevosensa puhutellakseen vaatteenpesijöitä. + +"Päivää Karliina! Onko se teidän Matti kotosalla?" + +"Päivää, päivää. Kotonahan se on. Tekevät par'aikaa tunkioa +aluspellolle." + +"Sanoppas sille, että niinkuin kolmen viikon päästä tästä päivästä +pidetään tuossa Wanulammilla kilpa-ajot. Jos tahtoo ruunikollaan siellä +koettaa, niin saapi ajaa tuolla minun radallani ja syöttäköön kovasti +kauroja, ettei meidän kylän miehille tulisi häpeätä -- -- ptruu!" + +"Kyllä, vaan tokkopa se meidän ruunikko --" + +"Miks'ei? Siellä on neljä palkintoa, eikä viimeiseen tarvitse juosta +kuin 6 minuutissa 17 sekunnissa. Niin me päätimme viime kokouksessa, +että näetsen useammat uskaltaisivat koettaa. -- -- Noo, -- -- hih +Poikah!" + +Kankkulan isäntä jatkoi matkaansa, mutta seisahdutti taas pian, kääntyi +reessään ja huusi, "älköön pariin päivään, kilpa-ajojen edellä, antako +ruunikolle muuta kuin noin pari naulaa sokeria päivässä. Se tekee +hevosen niin kevyeksi. -- -- Noo, -- hih Poikah!" + +"Sokeria hevoselle!" huudahti Kippa-Leena. "Herra siunatkoon! Onko se +tullut hulluksi, niin rusthollari kuin onkin!" + +"Sanos muuta. -- Sokeri maksaa 65 penniä naula Snolénissakin ja sitäkö +tässä vielä pitäisi ruveta hevosilla syöttämään! Hahahaa! Ei lyö +leiville, ei lyö leiville!" + +"Ilmanko ovat Kankkulan Liisankin kymmenettuhannet jo tiessään, ja +Liisa raukka saa yöt ja päivät rehmiä, kuin orja, taloutta vähänkään +kohdallaan pitääkseen." + +"Mutta kyllä se kehuu aina hevosilla voittavansa, vaan muutoin nuo +lienevät asiat rappiolle menneet", puolusti Karliina. + +"Mitä se voittaa? Oli toissakin vuonna saanut kaksi tuhatta +hevosistaan, vaan niinpähän Liisa valitteli, jotta ei se puoleksikaan +piisannut elon ostoon, kun kaikki vuositulokset hevosille syötettiin. +Mutta annas, jos siinä talossa emäntä lehmänpuolille jauhonäpin antaa, +niin kyllä saa nimensä kuulla, vaikka voi-rahoilla kuitenkin +pankki-korot maksetaan joka ainoa syksy." + +"Kyllähän ne mahtavat paljo joutilaat hevoset syödäkin, mutta entäs se +kunnia? Saa syödä ja juoda herrain kanssa ja kaikenlaista kestinkiä +pitää. Oikeinhan nuo kuuluvat sanomiinkin Kankkulaisen hevosista +kirjoittavan." + +"Pyh! -- -- minä viis' semmoisesta kunniasta, joka akat ja lapset +mieron tielle saattaa", tuumaili Kippa-Leena ja lähti vaatevasua +kotiinsa vetämään. + +Seuraavina viikkoina oli melua ja touhua Wanulammin jäällä. Siellä kävi +nimismies rataa mittaamassa ja päiväkaudet siellä Wanulan kylän +isäntämiehet hevosilleen äystäsivät. Rovastikin nähtiin siellä +renkinensä joka ainoa päivä, eikä ruoskan läiske koskaan kuulumasta +lakannut. Hokkalan Mattia ei vaan ruunikoineen jäälle saatu, vaikka +kyllä houkuteltiin. + +Matti sanoi talonmiehillä olevan "parempaakin tehtävää kuin hevosen +rääkkäämisen, eikä ymmärtänyt, mitä hyvää siitä liikanaisesta kiireestä +on." + +Koko pitäjäänkin oloihin vaikuttivat kilpa-ajot tuntuvasti. Naisväki +ompeli ja pesi yökaudet vaatteita, joissa aikoivat kilpa-ajoihin +saapua. -- Viikkokautta ennen niitä keskeytti rovasti kylänluvutkin, +vaikk'ei hän itse ollut niillä käynyt moneen vuoteen. Kauppamiehillä +kävi siihen aikaan erittäin vilkas kauppa, eivätkä ostajat yhtään +tinkineet, vaikka olisi millaisen hinnan tavaroille määrännyt. + +Kankkulassa kumminkin oli suurin ja paras puuha. Siellä ei kukaan ollut +jouten, ei edes Makkara-Kaisakaan. Emäntä muutettiin puolitoista +viikkoisen lapsensa kanssa kammarista muonamiehen pirttiin, josta +muonamies puolialastomine lapsineen ajettiin kylälle "siksi aikaa." +Paras lehmä kytkyestä teurastettiin ja kymmenen kuormaa siemenrukiita +toimitettiin kauppias Pettosen luokse. Hän antoi niistä kahvia, +sokeria, vehnäjauhoja ja jos jotakin kokonaisen kuorman, jossa muun +muassa oli pari ankkuria parasta lajia oikein "extra fiiniä" +konjakkiakin. Sitä oli Pettonen tuottanut kaupungista "ainoastaan +omiksi tarpeikseen", niinkuin hän juhlallisesti Kankkulaiselle +vakuutti. + +Kaupungin seurahuoneelta haetti Kankkulainen ruoanlaittajaksi parhaan +"kuukerskan", joka osasi sekä keittää että paistaa. Se mursi ruotsiksi +ja kuului olevan "parempain ihmisten lapsia", kotoisin Kuopion +tienoilta. + +"Kuukerska" piti nyt emännyyttä Kankkulassa ja olikin hänessä emäntää +kerraksi. -- Oikein tytöt ja torpparien vaimot vapisivat uuden emännän +edessä, eikä hänen talossa ollessaan nähty yhtään harakkaa koko +Kankkulan kartanolla. -- Uusi emäntä ehtikin joka paikkaan. Juurikuin +hän oli pöllyyttämässä tukasta keittiössä tiellä olevaa pikku +Taavettia, muisti hän leivokset ja lensi päätä suoraa leivintupaan +katsomaan, etteivät siellä uunissa "paakelsit" palaisi. + +Sillä välin luuli torpan Eeva ennättävänsä rauhassa maistella +muurainhilloa, mutta ennenkuin ehti ensimmäistä lusikallista suuhunsa +pistää, seisoi jo "kuukerska" edessä riuskaamassa: "ihmine, mike sinu o +suussa?" + +"Kieli", vastasi Eeva hämillään ja paremmaksi vakuudeksi näytti sitä. + +"Fyi? kuinka sine ole duhma, kuin yksi katupoikke", porusi "kuukerska" +ja kääntyi kattiloihinsa. + +Viimeinkin olivat paistokset paistetut ja kaikki reilassa sekä jäällä +että talossa. Joutui niin kilpa-ajojen määräpäivä. -- Jo pimeällä +saapui Kankkulaan vanha rovasti yhdessä Metsäpirtin kirk'herran kanssa. +Hämärissä tulivat tohtori, nimismies ja molemmat kauppiaat rouvineen ja +tyttärineen. + +Viimeiseksi herralistosta ehti perille kansakoulunopettaja johtamiensa +soittoniekkojen kanssa. Niinä olivat pitäjään urkuri, käräjäkirjuri +Smalspink, kaksi kansakoulun oppilasta ja unilukkari Katarri, joka +viimeksimainittu ei osannut soittaa eikä laulaa, vaan oli mukana +"hauskuudeksi." + +Muuta väkeä oli Kankkulan pihamaa täynnä. Siinä oli sekaisin sekä +hevois- että muita miehiä, nuoria tyttöjä, vanhoja naisia, hevosia ja +herrain koiria. Kaikessa siinä sekasotkussa piti järjestystä voimassa +siltavouti Pulska. Jäällä oli taas kurinpitäjänä Kelsin herrastuomari. + +Päivän valjettua ilmestyivät Kankkulan portaille sisällä ryypiskelleet +herrat. Nimismies huusi kumisevalla äänellä, että hevoset, joilla "oli +aikomus" ottaa osaa kilpailuun, olivat nyt tuotavat esille tohtorin +tutkittaviksi, ja oli niiden sisäänpääsöksi maksettava viisi markkaa +kullassa. Vielä kuului hevosen omistajan pitävän "totuuden mukaan +tohtorille ilmoittaa hevosensa sukupuoli, ikä, nimi, raasi eli +kantalaji ja oliko sillä ennen palkinnoita saatu." + +Ensiksi ajettiin esiin Metsäpirtin kirk'herran musta ori: Hei, +11 korttelia korkea, "mainion juoksijan Alarikin vävyn poika." + +Tohtori tähysteli sitä portailta ja mutisi partaansa: "mainion +juoksijan Alarikin -- --, jaha, näkeehän sen. Vähän liika jyrkät +lautaset, ohuet vuohiaiset ja pitkät kyljet." Sitte huusi hän kovasti: +"hyväksytään, numero yksi!" + +Smalspink merkitsi jotakin taskukirjaansa ja puhalteli hyppysiinsä. -- +Lukkari Kronström, jolla oli muutamia "satseja" virsinumeroita +taskussaan, ripusti ykkösen Helin päitsiin, oikean korvan kohdalle, ja +sitte Smalspink omistajan sanelemisen mukaan pani muistiin muut Heliä +koskevat "tärkeät asiat." + +Nyt talutettiin portaiden luo nimismiehen verkaloimella peitetty, +netkaselkäinen tamma: Valkyria. Se kuului myös olevan 11 korttelinen, +vaikka silmämitalla näytti ainakin korttelia matalammalta edellistänsä. +Valkyria oli jotakin kaukaista sukua Jomsviikingeille, eikä tohtorilla +ollut mitään muistuttamista sen ruumiin rakennusta eikä mainettakaan +vastaan. + +Kankkulan särmikäs ja korkeakoipinen liinakko, nimeltä Poikah, +kuljetettiin ensimmäisenä talonpoikaisista hevosista nähtäväksi. +Tohtori pudisteli päätään ja nyrpisteli nenäänsä, mutta murahti lopuksi +ruotsiksi jotakin Smalspinkille, joka pisti Kankkulan oriin kirjaansa +pappilan isopäisen Piijun rinnalle. -- Muita talonpoikien hevosia sitte +mittailtiin, koeteltiin ja taputeltiin sekä edestä että takaa. Toisia +niistä hyväksyttiin, toisia hyljättiin joko litteiden kavioiden tai +leveiden vuohiaisten vuoksi, ja lukkari asetti viimeisen hyväksytyn +hevosen korvan juureen numerot 1 ja 2 ja huusi: "täysi tusina!" + +"Olisi täällä vielä Hokkalan Matilla ruunikko", selitti Kankkulainen +tohtorille. + +Tohtori nosteli kärsimättömästi olkapäitään ja huusi tuimasti: +"Hokkalan Matti-tomppeli, suoriudu tänne!" + +Matti tunkeutui väkijoukosta portaiden viereen ja lakki kourassa +nöyrästi kumarteli tohtoria. + +"Ei ruunia oteta", ärähti tohtori, "ne eivät jalostuta rotua." + +"Eihän minulla ruunaa -- -- -- orihan se meidän ruunikko onkin, mutta +enhän minä koko ajatellut sitä -- --" + +"Ori? Jassoo, se on yksi toinen asia. -- Hoi! Ajakaa, tomppelit, esiin +se Hokkalan Matin ruunikko ori", karjui tohtori. + +Sillä aikaa kehoitteli Kankkulainen Mattia: "koettele vain pois. Nythän +on tilaisuus herroillekin näyttää, kestääkö se ja joutuuko se, niinkuin +sitä jouluna kirkolla kehuit." + +"Mitäs viinapuheista", tuumaili Matti. "Eikähän sitä ole sitä varten +koulittukaan." + +"No niinhän tuota kerskuit, että se ruoskatta sen ehtii minkä meidän +Poikah ruoskan kanssa", selitti toinen. "Näytä nyt, ehtiikö se ja eikö +se varasta." + +"Enkä minä -- -- -- se maksaa niin paljo." + +"Viisi markkaa, onko se paljo? -- -- Sano suoraan, että sinä et uskalla +ja sillä hyvä." + +"No jos se nyt niin uskalluksen päälle käy, niin kyllä minä poika +uskallan", sanoi Matti mahtavasti ja kaivoi kukkarostaan +viisimarkkaisen. + +Silloin juoksi joku talon palvelustytöistä ja kuiskutti isännän +korvaan, kuitenkin niin kovasti, että lähimpänä seisovat sen kuulivat: +"lapsi jo kuoli ja emäntä rukoustaa, jotta te ja rovasti tulisitte nyt +heti häntä katsomaan." + +"Ei me nyt joudeta. Rovastillakin on muita toimia, vaan odottakoon +siksi kuin jäältä tullaan", lausui Kankkulainen ääneen. + +Rovasti, joka seisoi taampana portailla eikä oikein kuullut mitä +tahdottiin, mutisi: "eikö niiltä saa rauhaa täälläkään." + +Kippa-Leena oli tuonut tutkittavaksi Hokkalan Matin ruunikon ja kysäsi +palvelustytöltä: "mikä tauti siinä on?" + +"Rintaruusuhan se oli, mutta nyt se on jo noussut päähän, kun sattui +vilustumaan muutettaessa", selitti tyttö ja meni menojaan. + +Ylpeästi kuopi Hokkalan ruunikko iljanneista tannerta, vaikka oli +jokseenkin huonossa asussa ja valjastettu tavallisen reslareen eteen. +Hyvin hoidetulta ja virkeältä se kuitenkin näytti. Kaikki herrat olivat +kerääntyneet sen ympärille ja pappilan Yngve tuumaili silittäessään +hevosen kuonoa, "hienoa ja pehmeää, kuin silkkisametti tahi niinkuin +naisen käsi." + +"Niinkuin valettu kuva, niinkuin valettu kuva", vakuutteli Metsäpirtin +kirk'herrakin. + +"Joo, joo, noin talonpoikaishevoseksi", myönsi vielä nimismieskin +ruotsiksi. + +"Mutta vähän liiaksi tiukkaluinen", arveli rovasti, "ja sitä paitsi on +sillä kyljet pyöreät kuin tynnyri." + +"Ja milt'ei liian leveä rinta", uskalsi Smalspink huomauttaa. + +"Jaa, jaa, mutta erittäin siro pää ja vilkkaat silmät", kehui kauppias +Snolén. + +"Pään suhteen olemme ylimalkaan yksimieliset, koska se, +perusteellisesti asiaa punnittaessa, on sopusoinnussa niin hyvin varren +kuin liikkumiskoneidenkin kanssa", selitti kansakoulun opettaja, joka +osasi hyvästi eläintiedettä ja puhui kirjakieltä oikein ruotsalaisen +d:n kanssa. -- -- "Mutta", jatkoi hän, "huomioon on tässä otettava +pääasiallisesti tarsit ja metatarsit eli kintut, mitkä ovat lyhyet ja +suorat; toiseksi: etupuolisten liikkumiskoneiden ylimääräinen suoruus. +Se häiritsee eläimen yleistä suhtahuomioa, olletikin koska lavat, ollen +rintakehän yläpuolella ja kuitenkin kallistuen taakse päin, ovat +pontevan jäntevät, joten eteenpäin rientäminen välttämättömästi tulee +olemaan perin koneellista, ja koneellisuus, kuten tunnettu, sielun +voimia masentavana, on kokonaan poistettava yhtä hyvin eläintieteen +kuin kasvatusopinkin alalta ja siihen sijaan havaannollinen kykyisyys +korkeimmilleen kehitettävä; mutta siitä taas ei tässä tapauksessa voi +olla puhettakaan, ellei joku erinomainen luonteen jalous saata eläintä +kilpailuun hyväksyttäväksi." + +Voittoriemulla katseli opettaja toisia herroja ja kuuli mielihyvällä, +miten nimismies kuiskasi tohtorille: "se on h----tin oppinut mies tuo +Pekka Kust'-Heikkilä, vaikka on synnyltään suomalainen." + +"Ja millainen puhuja sitte!" myödytti tohtori. + +"Minkä luontoinen se on -- tuo sinun hevosesi", kysyi kauppias Pettonen +Matilta. + +"Eihän sitä vielä ole käräjissä käytetty akkansa kanssa +tappelemisesta", vastasi Matti, jota jo näytti alkavan työlästyttää +tuossa ihmisten silmätikkuna seisominen. + +Kauppias ei ollut kuulevinaankaan sillä korvalla, vaan esitteli +tohtorille, että mentäisiin sisään: "sillä tuo hevonen ei täytä +mittaakaan." + +Metsäpirtin kirk'herran erityisestä pyynnöstä tuotiin kumminkin +mittapuu ja se näytti ruunikon olevan kenkäin verran päälle 10 +korttelia. + +Enemmän kohteliaisuudesta vierasta kirkkoherraa kohtaan kuin muuten, +hyväksyttiin viimeinkin Hokkalan ruunikko numero kolmanneksitoista ja +lukkari ripusti numerot päitsiin. + +"Miten se on vanha?" tiedusti tohtori vielä. + +"Nauriin teosta kuudennella", kuului väkijoukosta Kippa-Leenan kimeä +ääni. + +"Fyi! miten raaka nainen", supatti Snolénin rouva pappilan Yngvelle. + +Ikä saatiin selville ja tohtori kysyi: "mikä sen on nimi?" + +"Ei sitä vielä ole ristittykään", sanoi Matti, "mutta pankaa miksi vaan +itse tahdotte." + +Ruunikko pantiin Paarmaksi. Sitte ilmoitti nimismies kilpa-ajojen +alkavan tunnin päästä ja luetteli hevoset, niiden omistajat, ajajat ja +järjestyksen, jossa niitä oli ajettava. Nimismies luki vielä kirjasta: +"ensimmäinen palkinto, hopeapokaali, annetaan sille, joka juoksee radan +kolmasti 6 min. 10 sek; toinen 20 markkaa, viittä sekuntia hitaammalle; +kolmas -- kannu konjakkia -- viittä sekuntia hitaammalle; neljäs eli +kunniapiiska taas viittä sekuntia hitaammalle, ja sitte vielä +ylimääräiseksi palkinnoksi annetaan viimeiselle hevoselle kiitoslause, +jonka saa käydä hevosyhdistyksen sihteeriltä, herra Smalspinkiltä +perimässä." + +"Silloin minä otan pois viis'markkaiseni", huusi Hokkalan Matti. + +"Eihän se ole tarkoitettu kuin viimeiselle eli viidennelle +juoksijalle", selitti nimismies. + +"Vai niin. Olkoon sitte; se on -- Sykyn Pietin kiplo", sanoi Matti. + +Wanulammilla oli väkeä ihan pilvenään. Torpparit ja muut vähävaraiset +pysytteleytyivät edempänä palkintotuomarien lavasta, mutta +rustitilalliset ja muut mahtimiehet tunkeilivat sen lähistössä. Sikarit +hampaissa ja kellot kourassa kuljeksivat isäntämiehet tuontuostakin +kouraansa tirkistellen. Naisväki ja nuori kansa häilyi missä sattui, +kaikki koettaen päästä etumaisiksi radan viereen. + +Muutamassa kohden puheli supiturkkinen rustitilallinen bisamnahkoihin +puetun suntion kanssa, heilutellen viheriäkirjaisen vyönsä päitä. Hän +näytti halveksien katselevan toisen vanhoja kalosseja, kun hänellä +itsellään oli aivan uuden uutukaiset ja välkkyvät nauhalliset +päällyskengät. Tuossa kiinnitti Kiusa-Kalle lammasnahkoja ympärilleen +nimismiehen entisellä, korealla pyssynhihnalla; ja tuolla radan +reunalla taas seisoi velkaisen Piippalan nuori isäntä skunkin nahkoja +pään peitteenä. Hän syötteli likaisia Wenäjän renikoita Tuiskuvuoren +rikkaalle, nykeränenäiselle tyttärelle, joka nauroi joka toiselle +kuulemalleen sanalle ja arveli näissä kilpa-ajoissa olevan "niin hiiden +lystiä." + +Ilmakin oli ihana, kuin koreimpana kevätpäivänä. Puhdas lumi oikein +loisti päivän kirkkaudesta ja vieno, vaan raitis tuulen henki hiveli +niin miellyttävästi ihmisten punottavia poskia. Hiljakseen liehahteli +palkintotuomarien lavan päällä höyryvenhe "Wilkkaan" viime kesäinen, +vähän nuhraantunut lippu. Toinen samanlainen leuhui soittolavan +reunalla, ja iloisesti porisi teekeittiö kuusikkomajassa sen takana. +Viimeinkin pääsivät palkintotuomarit paikoilleen lavallensa. Pappilan +Yngve asetteli rilliä nenälleen ja mielihyvällä tarkasteli +pulleaposkisia talonpoikaistyttöjä. Hän keksi joukosta Tuiskuvuoren +valkohuntuisen Iitan ja asettaen huulensa hienoon herras-hymyyn koetti +vetää Iitan huomioa itseensä. + +"Yngve", ärjäsi yht'äkkiä rovasti, "Yngve, mitä siinä töllistelet? Vedä +nyt jo veikkonen nuorasta ja aukaise kronomeetteri." + +Yngve totteli ja heti helähti patsaiden päähän asetettu Kankkulan +kaileaääninen ruokakello. + +"Jo soitetaan vellille", kuului ääni ihmisjoukosta. Tukahdutetun naurun +hihityksen sieltä täältä kuuluessa alkoi soittolavalta kaikua römäkkä +ja epätasainen torvien sävel. Se oli "hoosianna", jota joulun edellä +oli kirkossa soitettu. Opettaja yksin puhalsi maamme-laulun nuottia, +mutta pojan "pahuukset" olivat erehtyneet. Smalspink, jolla oli huono +laulukorva, seurasi toimessaan poikien soittoa, ja unilukkari polki +vain tahtia. Urkuri oli harmista haljeta, mutta ei taitanut muuta kuin +löi rumpua niin, että lava tärisi. + +Soittokappale loppui. Opettaja kiroili -- -- kiroili niin, jotta +unilukkaria oikein "hirvitti". Snolénin rouva tuumaili kappaleen +menneen aivan hyvin "katsoen niin lyhyeen harjoitusaikaan", ja +Tuiskuvuoren Iita sanoi sen olleen "niin hiiden lystiä." + + +Taaskin soitti rovastin Yngve ruokakelloa ja sysäsi juutalaiselta +tilaisuutta varten ostetun kronomeeterin liikkeelle. Metsäpirtin Heli +syöksähti radalle. Sitä ajoi kuuluisa sporttimies Huju-Heikki, joka +koetti oikeanpuolisella ohjaksella kyljelle räppäämällä lisätä Helin +vauhtia samalla kuin vähän väliin karjahteli: "ääh!" + +"Olisi pitänyt ensin kassuuttaa sen jalkoja, niin olisivat +keventyneet", tuumaili muudan suupaltto, mutta palkintotuomarit +ihmettelivät Helin "tulista vauhtia." + +Heli varasti pikkuisen takasillaan, mutta ei tehnyt kuin yhden rikkeen +ja kolme pitkää laukkaa, niinkuin sittemmin "Uljaassa" reippaasti +kerrottiin, ja se viipyi matkallansa vähän vaille 7 minuuttia. + +Valkyria nelisti ensimmäisen virstan ja herrain puolen toisestakin. +Sitte se muutti kulkunsa hölkkäjuoksuksi, vaan väsyi siihenkin ja +rupesi kävelemään. Silloin oli se matkalla viipynyt kronomeetterin +mukaan 21 ja 1/2 minuuttia. + +"Katsos kuinka se huippaa", ihmetteli väkijoukko, kun Valkyria ehti +perille. "Ei siinä kyydissä joutanut syrjään sylkäsemäänkään", sanoi +unilukkari, ja nimismies syytti renkiänsä "koko skandaalista", kun +renki ei ollut ottanut pois aisakelloa, jota Valkyria varmaan oli +peljännyt. + +Pappilan Piiju juoksi puhtaasti "ihan kuin polkka-askelilla", niinkuin +sitä arvosteltiin, vaan siitä ei päästy ihan selville, kuluiko aikaa +8 min. 11 sek., vaiko 8 min. 11 ja 1/2 sekuntia. + +Sitte tuli Kankkulaisen vuoro. Poikah oikein vapisi "innosta", niinkuin +sen isäntä sanoi, mutta ei laisinkaan tahtonut lähteä liikkeelle, +vaikka itse rovastikin helyytti ruokakelloa. + +"Kaada viinaa korvaan", neuvoi Kelsin herrastuomari. + +"Lyö peijakasta", kehoitti nimismies, mutta Kankkulainen ei lyönyt. Hän +vaan helisytti povessaan olevia rautariimuja ja niin lähti Poikah +eteenpäin ja häntä sillä pyöri, kuin väkkärä. -- Milloin oli +Kankkulainen etunojassa, milloin selkäkenossa ja sen mukaan Poikah joko +nelisti tahi ravasi. + +"Synti on, jos ei Kankkulainen saa palkintoa, kun noin reuhuu", nauroi +unilukkari ja siihen yhtyi herra Smalspink myös. + +Ensimmäinen virsta oli päästy, kun ohimennessä pappilan Yngve kiljahti: +"hurraa! hurraa! Ei sekuntiakaan." + +Hän oli näet, tyttöjä tarkastellessaan, unhottanut sysätä +kronomeetteria käymään ja Poikah oli jo toisella virstalla matkojen +päässä ennen kuin kello liikkeelle saatiin. + +"Hurraa! hurraa!" riemuitsi väkijoukkokin. + +Siitä ihastuneena heittihe Kankkulainen taas selkäkenon, pani ohjakset +ristiin, nosti jalkansa reen seville ja käännettyään päänsä sivulle +karjahteli: "hih Poikah!" + +Ihan määrän päähän päästessä sattui kuitenkin hevonen livistymään ja +kyljellään tuli se viimeiset sylet palkintotuomarien lavan eteen. + +"Jo yksi ruotsi röntsähti", arveli unilukkari. + +"Hurraa, hurraa", huusivat ihmiset ja koettivat keksiä jotakin +tilaisuuteen sopivaa sukkeluutta. + +"Sen lehmä -- -- ei katso jalkoihinsa", pauhasi Kankkulainen ja potki +orittaan. + +Kronomeetteri oli Kankkulaisen ajaessa ehtinyt kulkea vaan 6 minuuttia +19 sekuntia, mutta Kelsin herrastuomarin pintelikello oli jo mennä +huristanut melkein 11 minuuttia eteenpäin. + +Jokainen hevosmies ajoi sitte omalla tavallaan ja pitäen omat metkunsa, +mutta Tappurainen yksin ajoi polvillaan ja kiirehti Tarmoansa sanoilla: +"sooh ruuna viinapaikkaan." Sykyn Pieti oli ajaessaan paljain päin ja +hätisteli pois Piippalan mustia, joka haukkua räventäen juoksi rinnalla +koko ajan. + +Viimein piti Paarman lähteä onneansa koettamaan. Matti istui tanakasti +reslansa perässä ja aina palkintotuomarien kohdalla ärjäsi: "heleijaa, +näin sitä mennään!" + +"Surisee se palkintoon asti", tuumaili rovasti ja nauraa röhäytti +päälle. + +"Heleijaa! näin sitä mennään", kuului taaskin ja niin sitä mentiin +neljästi ympäri, kolmen kerran asemasta; mentiin viimeisellä virstalla +kymmenkunta askelta neliäkin, mutta ei kuitenkaan kaikkiansakaan +viivytty paljo päälle 8 minuutin. + +"Enpä perhanaksi pane toista kertaa orittani siihen rääkkiin", tuumaili +Matti. "Oli itseltänikin jäädä nokka taipaleelle, kun se niin +vimmaantui menemään." + +"Sen hevosen ostan minä", päätti Metsäpirtin kirk'herra. + +"Kyllä minun Poikani sentään on parempi menemään", selitti +Kankkulainen, "vaikka sitä nyt sattui livettämään. -- Täällä ei saa +hevosta koskaan oikeaan kenkään, kun ei koko pitäjäässä ole kelpo +seppää." + +Palkinnot jaettiin ja ensimmäisen sai luonnollisesti Metsäpirtin Heli. +Toinen joutui Hokkalan Paarmalle, jonka omistaja lahjoitti siitä puolet +pitäjään vaivaisille. Nimismies luopui jalomielisesti kolmannesta +palkinnosta, joten se joutui Kankkulaiselle. Neljäs palkinto annettiin +Sykyn Pietin Kiplolle, jolle se olisi ollut hyvään tarpeesen, mutta +Pieti myi sen kuitenkin markasta Yngve-herralle. + +Kiitoslausetta käskettiin Tarmon omistajan perimään herra +Smalspinkiltä, mutta hän sanoi tuntevansa Smalspinkin "huonoksi +maksajaksi" ja tinki takaisin viittä markkaansa. Hänen, "juopuneen", +räyhystänsä ei kuitenkaan pidetty lukua ja se haihtuikin heti +Maamme-laulun säveliin, jotka nyt häiritsemättöminä alkoivat +soittolavalta kuulua. + +Kaikki herrat palasivat sitte takaisin Kankkulaan, jossa rovasti +huomautti isännälle, että nyt, ennen päivällisiä, sopisi kastaa se +"nuori hevosmies." + +"Juu herra rovasti," vastasi Kankkulainen, "kyllä, kyllä, mutta se +kuului jo kuolleen." + +"Jassoo!" + +"Mutta herra rovasti", Kankkulainen kumarsi nöyrästi, "älkää pahaksi +panko, mutta vaimoni oli halunnut puhutella vähän herra rovastia." + +"Jassoo! Onko emäntä sairaana?" + +"Juu herra rovasti, kyllä se on vähän sairaana." + +Rovasti, isäntä ja pappilan villakoira menivät yhdessä muonamiehen +pirttiin, mutta emäntä ei ollut enää tunnoissaan, joten päästiin +päivällisille syömään ja juomaan Suomen hevosrodun parantamiseksi. + +Ensimmäisen maljan esitti opettaja isänmaalle ja puhui siitä tulesta, +joka hehkuu isänmaan ystävän povessa ja joka oli saattanut hänetkin +lähtemään opin tielle ja uhraamaan kuntonsa isänmaan alttarille -- -- +niin, joka oli nytkin koonnut nämä arvoisat kansalaiset "tämän maljan +ympärille." + +Isänmaan puolesta vastasi, pitkien verukkeiden ja kehoitusten perästä, +herra tohtori. Hän toivotti, että isänmaa edistyisi 3 minuutin 10 +sekunnin vauhdilla ja "uhraisi kuntonsa a-a-alttarilla." + +Yngve-herra puhui naisille, joita ei enää ollut yhtään saapuvilla, +enempää kuin "Suomen hevosiakaan", joille Kankkulainen illemmalla +esitti maljan. "Pääasiallisesti on meidän kiittäminen Suomen hevosta +isänmaamme maineesta ulkomailla", sanoi puhuja. "Saksan suuressa +sodassa hankkivat ne voiton Suomen aseille ja nykyjään ovat ne +Ruotsissa osoittaneet, että hekin ovat ihmisiä. Ei siis olisi liikaa, +jos Suomenkin hevosille hankittaisiin kunnollisia gummikenkiä, ettei +heitä livettäisi, ja silmälasia lähinäköisille. Eläköön!" + +Yöllä vasta erosivat vieraat talosta. -- Smalspink ja Yngve-herra +kannettiin nukkuneina rekeen. Tohtori ja nimismies lupasivat mennä +kirkonkylän kestikievariin "keskusteluita jatkamaan" ja heitä +saattamaan lähti Kankkulan kohtelias isäntä. Muut vieraat menivät +luultavasti kotiinsa, ja sitte alkoi taas Wanulan kylän elämä mennä +entistä, tavallista menoansa, vaan kauan puhuttiin niillä seuduin +Wanulan kilpa-ajoista, joissa oli ollut "niin hiiden lystiä." + + + + + +RÄÄTÄLI-KALLE. + + +Harvoin on muissakaan miehissä, sitä vähemmän kyläräätäleissä niin +perin pulskaa poikaa kuin Kalle Kelvoton oli. -- Kelvoton ei tietysti +ollut hänen oikea sukunimensä. Kirkonkylän joutilaat tyttölipakot ne +vain olivat hänelle semmoisen nimen panneet, sen vuoksi muka, kun Kalle +ei ketään heistä hennonut hyväilemättä heittää. + +Kelvottoman nimellä olikin räätäli-Kalle yleisimmin tunnettu koko +pitäjäässä, mutta tuo sana ei hänen liikanimenänsä merkinnyt +lähestulkoonkaan samaa kuin tavallisesti. Päin vastoin oli Kalle +kaikkien sekä nuorten että vanhain ja varsinkin naisväen yleinen +suosikki ja mielitietty. Sen huomaa jokainen jo siitäkin, kun itse +lukkari-vainajan raihnainen Reetakin nimitti Kallea "oikein +miellyttäväksi nuoreksi mieheksi," vaikka hänellä ei suinkaan ollut +tapana ihmisiä ylistellä. + +"Mutta", lisäsi Reeta tavallisesti edellisiin sanoihinsa huoaten: +"Kalle on vain suruton maailman lapsi, niinkuin useimmat muutkin, eikä +vähääkään välitä vakavammista asioista. Pahasti minä pelkäänkin +kauneuden lahjan olevan hänelle annetun uskovaisten ihmisten +koetuskiveksi, eikä muuksi." + +Mitä varten kauneuden lahja oikeastaan lienee Kallelle annettu, sitä ei +kukaan aivan tarkkaan tiennyt, mutta kaunis hän oli, vieläpä +hutikassakin ollessaan. Silloin tosin hänen suurista tummista +silmistään katosi niiden tavallinen vilkkaus ja loiste, mutta siihen +sijaan nousi poskille semmoinen heleä puna, että sehän vasta oli +jotakin, ainakin tyttöjen mielestä. + +Toiset sanoivat Kallea kauniimmaksi vesipäällä, toiset taas hänen +hieman hieprakassa ollessaan. Laukkalan molemmat piikatytöt olivat +kerran siitä seikasta riidellessään olleet ihan tukkanuottasille +joutua. -- Se on aivan totta, sillä Laukkalan muori oli riidan omin +korvin kuullut ja kertoi sitte lukkarin Reetalle esimerkkinä nykyajan +nuorten jumalattomuudesta. + +"Niin, niin! Kyllä ne aina edessäpäin Kallea haukkuvat", arveli muori, +"mut ei sitä uskoisi mitä kuitenkin mielessä on. Ihan ne jok'ikinen +ottaisivat hänet, vaikka ovatkin muutoin niin olevinaan. -- Jaah, jaah +sentään tätä maailmaa ja sen kavaluutta! Ei sitä uskoisi, jos ei omin +silmin näkisi." + +"Miksipäs sitä ei uskoisi", tarttui lukkarin Reeta puheesen. "Näkeehän +tuon jo kirkonmäelläkin. Kyllä on tyttöjen kaulat kenossa, kun Kalle +kirkonmäelle ilmestyy; ja mikä silmän isku silloin aina syntyy! Ihan +toki ovat nauruun tikehtyä, kun Kalle jumalattomuuksiaan laskettelee, +eivätkä ajattele, tyttöparat, että heidän naurunsa pitää itkuksi +kääntyä, niinkuin ukko-Paavo sanoi." + +"Eivät ajattele, eivät ajattele, vaikka virressäkin veisataan: 'o +ihminen ain' ajattele.' -- Eikä se minusta vielä niin ihme olisikaan, +jos eivät piikatytöt ja muut semmoiset ajattelisikaan, vaan kun +talonkin tytöt, niinkuin tuokin Rekulan Riitta." -- + +"Mitä?" huudahti Reeta ja laski pöydälle kahvivadin, jota juuri oli +huulillensa nostamaisillaan. "Joko se Rekulan Riittakin nyt on Kallen +kimpussa? Sitä en olisi uskonut sellaisen äidin tyttärestä, mutta +ketäpäs se paha säästänee." + +"Ei ketään, ei ketään", vakuutteli muori. "Ei se näy säästävän, vaikka +pitäisihän sen Riitan jo äidistäänkin vihollisen vehkeet nähdä, mut +eipäs näe. Sanokaa minun sanoneeni, että ei siitä vielä lopuksi +Riitallekaan kunnian kukko laula, kun niin imelästi Kallen kujeille +nauraa. Kun oikein muistan, niin hänhän se yötsy-yönä pyysi Kallen +meidän saunassa kielillä-puhujoitakin matkimaan. Veiterähän se onkin +Kalle semmoisiin, niin että oikein se meitä kaikkiakin nauratti, kun +Kalle tirtatti puita heiniä ihan niinkuin tekin kokouksissanne." + +"Vai niin! vai niin, jotta se Riittakin jo juoksee niissä paikoin, +joissa lihaa palvellaan." + +"Eihän Reeta-kulta, siellä lihaa palvattukaan. Piika-Miinan pellaviahan +siellä vain loukutettiin", selitti muori. + +"Palvattu? Enhän minä sanonutkaan palvattu", tiuskasi Reeta, "minä vain +tarkoitan, jotta joko se nyt Riittaraukkakin juoksee tanssipaikoissa ja +muilla synnin retkillä, -- semmoinen keskenkasvuinen letukka! -- Ja +tuskinpa Rekulan Kaisa itse tietäneekään, että hänenkin tyttönsä jo on +sillä tiellä. 'Ne vanhempain synnit ne pohjustavat', sanoi ennen +ukko-Paavo. Nehän ne pohjustavat, vaikka Kaisa itse on jo tehnytkin +katumuksen, eikä kahteenkolmatta vuoteen ole pannut päälleen muuta kuin +tummansinistä ja suorarantuista." + +"Mut olipahan Riitalla siihen sijaan muutakin ja niin äleätä punaista +olikin, jotta oikein se pärerompsunkin valossa silmiä huikasi." + +"Mikä? Röijykö sillä oli punainen?" + +"Ei, vaan es'liina -- eli kyllä se itse es'liina oli valkea, mutta +siinä oli punaisia kukkia helmassa ja kummallakin kupeella semmoiset +helakat valetaskut, jotta oikein se oli ihmettä." + + "Kas sitä kummaa ihmettä. + Kuinka se paha yllyttää!" + +hyräili Reeta Sionin virsien nuotilla ja nyökytteli ruumistaan. +Yht'äkkiä keskeytti hän kuitenkin virtensä ja kysäsi: "no, mutta mistä +kummasta se Riitta on sellaisen hekkuman helon käsittänyt? Kunhan ei +vaan Rekulan eloaitassa olisi taas hiiret käyneet?" + +"Eihän sitä tiedä", mutisi muori vastaukseksi. -- "Niin todellakin, -- +Miinahan se sanoi kylällä kuulleensa, jotta Kallen olisi muka pitänyt +se Riitalle laukkuvenäläiseltä ostaa." + +"Kenen? Kalle Kelvottomanko? Ei ikinä", huudahteli lukkarin Reeta ja +muuttui vieläkin enemmän Venäjän nahan näköiseksi kuin tavallisesti +olikaan. "Ei ikinä, sanon minä, sillä sehän jo olisi selvä kihlaus! +Ja Kalleko saisi Riitan kihloihinsa, ohoh! Mitenkä se Kaisa antaisi +ainoan lapsensa ja sen kanssa Rekulan talon semmoiselle suruttomalle +kylänratille, jota kunnon kristitty ei kartanoltaan korjaisi?" + +"Ei suinkaan se annakaan, vaikka ahkerasti se Kalle kuuluu tätä nykyä +Rekulassa pisteleytyvän", tuumaili muorikin ja lisäsi: "mut eihän sitä +Kallea ole vielä milloinkaan taidettu oikein sikana nähdäkään." + +"On se jo nähty jonkin näköisenä hänkin. Ukko-Paavo sanoi aina +eläessään, jotta lähimmäisensä vikoja tulee painaa ja peittää, enkähän +minä sitä Kallea alentaakseni sanokaan, vaan voinhan sen kuitenkin +teille kertoa." + +"Voitte, voitte. Enhän minä ole mikään kylän kello", vakuutti muori +uteliaisuudesta kiiluvin silmin. + +"Ni-niin, ettepä suinkaan. -- Silloin Havukkalan häiden jälkeisenä +päivänä -- ne olivat olleet oikeat syntihäät tanssineen ja tappeluineen +-- silloin kellotti Kalle tuossa peuran taljalla koko pitkän +pituisen päivän. Minä häntä hoitelin, kuin omaa miestäni ja arvelin, +että sattuuhan se vahinko viisaallekin ja sattuihan tuo joskus +ukko-Paavo -vainajallekin. Silloin lohduttelin minä Kalle parkaa jos +jotenkin ja kun luin hänelle 'saatanan vimman' ja 'sanan syntisille', +sain hänen luontonsa heltymään niin paljo, että kirosi kaikki +karhukupit ja lokarit. Silloin oli minulla hänestä jo hyviä toiveita, +mutta tuommoista pitää nyt kumminkin hänestä kuulla, poikaparasta." + +"Vai oli siinä siis kuitenkin perä", lausui muori, "ja minä kun sitä +kaikille ihmisille valheeksi penäsin." + +"Missä niin? Siinäkö Kallen katumuksessa?" + +"Ei, vaan siinä, jotta te olitte täällä koko päivän kahden kesken +olleet. Silloin kaiketi te pyysittekin Kallea kanttorivainajan +seuraajaksi? -- Niin, niin -- te olette vielä nuori, ainakin kymmentä +vuotta nuorempi minua, enkähän tuota vielä minäkään ole +seitsentäkymmentä täyttänyt." + +"Minäkö? Ja Kallea! Kaikkea ne kehtaavat puhuakin, ja tekin vanha +ihminen uskotte tuommoisia juoruja." + +"Enhän minä tuota uskonutkaan, vaan niin sitä kylällä huhutaan." + +"Ne puhuvat suunsa mauksi mitä sattuu, vaan ei siinä ole tikuistakaan +perää", intti Reeta ja hänen silmänsä vilkkuivat rauhattomasti ympäri +huonetta. "Minähän olen herännyt leski, semmoinen, josta huoneentaulu +sanoo: se on oikea leski, joka yksinänsä on --" + +"Hm, yksinänsä", hymähti muori, "mut nepä sanovatkin teidän olleen +kahden kesken, ja kyllä siitä Kalle sitte on saanut toisenkin kerran +kuulla, kun nyt kaikki vetelevät teitä hänelle." + +"Voi noita hupsuja!" sanoi Reeta ja oli hiukan naurahtavinaan. "Mikä +pakko minun on ottaa semmoista huoneristiä nyt vanhoilla päivilläni? +Ei, onhan minun yhtä hyvä yksinänikin syödä kruunulta juoksevaa +pemissooniani ja sitä paitsi johan minä olen sivuitse siitä iästäkin. +Ensi Vappuna täyttyy minulle näet jo neljäskymmen." + +"Vai vasta neljäskymmenes? Kumma kuinka ne muutamat pysyvät kauan +nuorena! Tehän jo olitte ilähtänyt ihminen, kun kanttorivainaja teidät +otti, sitte viisitoista vuotta naimisessa ja nyt taas jo viidettä +vuotta leskenä ja sittenkin vasta ensi vappuna." -- + +"Elkää muorikulta jäähdyttäkö kuppianne, ei se enää ilmankaan liian +kuumaa ole", kiehitti Reeta väliin äänellä, joka ei oikein tuntunut +sopivan yhteen tuon ystävällisen tarjouksen kanssa. + +"Suuri kiitos, kost' Jumala!" kiitteli muori ja rupesi härppimään +höyryävää kahvia. + +Siten hämmennettyänsä muorin luvunlaskuharjoitukset, kysäsi Reeta aivan +viattoman näköisenä: "no, mitäs se Kalle itse semmoisista hullutuksista +tuumii?" + +"Mitäs se -- alussa löi vain kaikki leikiksi ja lauleli: 'ennenhän +elätän lehmän ja lampaan, ennenkuin eukon harvahkohaampaan', mutta nyt +kuuluu jo siitä suuttuvan silmittömäksi. Oli meidän tytöille uhannut, +jotta jos eivät jätä häntä teistä rauhaan, niin hän vielä tekee teille +pitkän nenän ja uhallakin viepi teidät vihille, käyköönpä sitte syteen +tahi saveen. -- Kyllähän siltä veitikalta voisi sekin syntyä, sillä +mitäpä se semmoinen velikulta itsestään välittää?" + +"No, ja tytöt tietysti sitä uhemmin häntä näärittävät?" uteli Reeta. + +"Tytötkö? Eikös mitä -- ne eivät enää uskalla hiiskahtaakaan koko +jutusta, vaan pojathan ne siitä vielä pitävät puhetta. -- Johan se +Kalle oli siitä samasta seikasta Nokkalan renkiä hiukan kurittanutkin +niin, jotta eikö tuo nyt siihen jääne koko juoru", kertoi muori. + +"Hm hm", arveli Reeta ja näytti vaipuvan hyvin syviin ajatuksiin. + +Laukkalan muorikin istui ääneti ja katseli pöydällä olevaa, +mustakylkistä kahvipannua, ikäänkuin olisi silmillänsä mittaillut sen +kokoa ja miettinyt oliko siinä enää jälellä yhtään kuppia, vai joko hän +joutaisi lähtemään. + +Tuokioisen kuluttua näkyi Reeta heräävän ajatuksistaan ja loi silmänsä +Laukkalaan päin olevaan akkunaan. + +"Hyväinen aika!" huudahti hän, "hyväinen aika, kun taas ovat laskeneet +kaikki kylän porsaat teidän perunamaahanne!" + +Ketterästi nousi muori istuimeltaan ja riensi akkunan luo päivitellen: +"voi noita riiviöitä, minkä taas tekivät!" + +"Missä, missä? Enhän minä näe mitään?" + +"Tuolla, -- ettekö näe tuolla aitovarrella -- nyt jo taas painuvat +penkkien väliin." + +"Kiviähän ne ovat." + +"Niin nuo kaksi, mutta entäpäs nuo toiset!" + +"Mitkä toiset? Enhän minä siellä eroita mit'ikään, vaikka minulla on +vielä niin tarkat --" + +"Vai jo teidän silmänne niin hämärtävät, jotta ette enää tältä +matkalta --" + +"Jahah tuolla! Jo minä ne nyt näen. Kas, kun en alussa niitä hoksannut, +vaan kun silmä ei satu siihen kohti, niin eihän sitä -- -- -- vaikka +ihanhan nuo selvästi -- vaan nyt minun pitää joutua kotiin, jotta eivät +ennätä koko maata pengostella. Ne nykyiset ihmiset ovat aina semmoisia +-- -- veräjät vain aina auki, kuin kirkon ovet -- -- mutta hyvästi nyt +vain. Hyvästi ja suur' kiitos, kost' Jumala kahvista! Se aina niin +lämmittää vanhaa sydäntä; -- kyllä minä vielä huomennakin täällä teidän +rattonanne pistäydyn." + +"Minä en huomenna taida olla kotona", sanoi Reeta. + +"Vai ette? Mihinkäs teitä huomenna viedään?" + +"Olen vähän aikonut käydä Rekulassa pyytämässä Kaisaa ensi sunnuntaina +kumppanikseni Vuokkoon. Sinne kuuluu ukko Pyykkö silloin tulevan +seuroja pitämään ja samalla tielläni minä hierottaisinkin." + +"Vai vielä se Antti yhä jaksaa kulkea seuroja pitämässä. Ilmankos +jääpikin talo rappiolle, kun aina on maailmalla", sanoi Laukkalan muori +ja lähti viimeinkin. + +Muorin lähdettyä paiskasi Reeta ovensa lukkoon, niinkuin hänellä aina +oli tapana, kun otti "Madakaskariviinaa" raihnaisen ruumiinsa +vahvistukseksi. Sitte hän vielä vilkasi akkunasta ulos ja kuunteli +hyvin tarkkaan. + +Laukkalan kesantopellolla huusi renki Heikki "sooh! vaolle sen +vietävä"; akkunassa surisi pari kärpäistä, kaappikello nurkassa käydä +raksutteli harvakseen ja Mirri kehrätä hyrritteli hiljoikseen vuoteen +jalkopuolella. Muuta erinomaista ei kuulunut. + +Reeta otti vyöltään, avainkoukusta, nurkkakaapin avaimen ja +aukasi varovasti kaapin oven. Syrjään siirsi hän sillä kertaa +tuohipäällyksisen rohtopullon ja siihen sijaan kaivoi kaikenlaisen +rojun takaa vanhan ja vanuneen villasukan. + +Se oli köytetty kiini kyllä kymmenelläkin siteellä ja solmulla, joten +kului hyvä aika, ennenkuin Reeta sai sukansuun auki. Aukesihan se +vihdoinkin ja Reetan eteen lattialle ilmestyi siitä koko joukko +kolikoita, sekä Ruotsin riksiä että Venäjän ruplia. Reeta laski niitä +sitte monta monituista kertaa, mutta kyllästyi viimein ja pani kaikki +takaisin paikoillensa. + +Kirjakopasta otti Reeta vielä pienenlännän puupuitteisen kuvastimen ja +katseli kauan siitä näkyvää kuvaa. Kuta kauemman hän sitä katseli, sitä +sileämmäksi kävi hänen otsansa -- ainoastaan suupieliin ja silmäin +nurkkiin jäi muutamia huomattavia ryppyjä. + +"Sata kahdeksantoista on niitä, ja" -- silloin siveli hän hiuksiaan -- +"ja tässähän ei vielä sanottaviksi ole harmaata, ja kun milloin joku +ilmestyy, niin saahan tuon poiskin. Kasvojen hipreys ei tosin enää +taida olla ennellään, mutta kukas kumminkaan voisi uskoa minun ja +olevan kuuden kuudetta? Ei kukaan, vaikka se muorin räähkä arveli: +'mitäs se semmoinen velikulta itsestään välittää', ikäänkuin minä jo +olisin ihan ikäloppu. -- Niin, jospa minäkin voisin olla hänestä +välittämättä, mutta hän on kuin Herran enkeli ja minä olen niin +itsekseni. -- Kyllähän Kalle juopi ja katselee tyttöjä, mutta vielä hän +sittekin on parempi kuin muut, enkä minä muista huolisi, vaikkas nah, +eneh! -- Köyhä poika ja ihan yksinään maailmassa -- -- kumpahan vaan +älyäisi oman etunsa, mut ehkä se viimein älyääkin ja suostuu tuumaan. +Hätäkös olisi suostuessakaan, sillä vielähän minä vuotta +parisenkymmentä; -- vaikka se muori aina on semmoinen kiusankappale, +mutta semmoisiahan ne ovat kaikkikin. Mesi kielessä, myrkky mielessä on +muorilla, kuin muillakin, mut mahtaa, muoriparka, kurkkusi saada minun +kahviini nähden hyväksikin kuivaa." + +Sillä tavoin mietiskeli Reeta yksinään kuvastimen edessä istuessaan ja +päästi viimein kalkkuväkkärän pyörimistä muistuttavan äänen, kun +mieleen juohtui, miten sukkelasti hän olemattomilla porsailla oli +muorin saanut pois lähtemään narratuksi. + +Seuraavana aamuna ei lukkarin Reeta lähtenytkään Rekulaan, niinkuin +Laukkalan muorille oli sanonut, vaan, aamuaskareiden toimitettua, +istahti akkunan poskeen ja silmäili siitä Laukkalaan päin. Siellä, +Laukkalan pihamaalla, liikkui ihmisiä edestakaisin, niinkuin muinakin +aamuina. + +Piiat pesivät rannalla vaatteita ja sitä mukaa kuin hierotuksi saivat +asettivat niitä kuivamaan joko nurmelle tahi pajupensaille. Pesutulen +luona leipoi paljaspaitainen Anni savileipiä naatikkasavesta ja koetti +paistaa niitä rikkonaisella aironkappaleella. Pikku-Matti, Annin +vanhempi veli, seisoi polviaan myöten vedessä, housujen lahkeet +käärittyinä, ja koki narrata neulaonkeensa nuottakodan edes leikkiviä +sären poikia. Tuolla lahden toisella puolen taas ruotiukko, ruuhesta +käsin, käesteli päivää paistattamaan nousseita haukeja ja väliin näytti +kuuntelevan mäkirinteeltä kuuluvaa karjan kellojen klikatusta. + +Pihakoivussa visertelivät pikkulintuiset samalla kuin eräs pääskynen +istui kaivon vivun nenässä katselemassa, miten toiset avossa suin +ajelivat navetan ympärillä surisevia hyönteisiä. Laukkalan isäntä ja +renki Heikki kyntivät vielä tulevaa ruismaata ja emäntä näkyi olevan +leipomapuuhissa, koska vei puita pirttiin ja kävi kopsan kanssa +jauhoaitassa. Tuolta peltojen periltä kantoivat vanhukset +takkavitsoilla lehtikerppuja ja laittelivat niitä kuivamaan aidan +seipäisiin. Lämpymän näköinen, hiilakka taivas katseli tuota kaikkea +aivan pilvettömänä, liikkumattomana. + +Sanalla sanoen, kaikki oli muutoin niinkuin tavallisesti, vaan +Laukkalan muori ei nyt, niinkuin tavallisesti, tullut Reetan luona +pistäytymään. + +"Ei se nyt tule", huokasi Reeta, "ja kenen kanssa minä nyt saan puhella +Kallesta. Jos hänestä muille sanankaan sattuu virkkamaan, niin hetihän +ne ovat asian perillä, mutta muori ei arvaa mitään. Sen toki saa vaikka +sormensa ympärille kääriä, ei se sittekään älyä mitään, mutta ei se nyt +tule. Suuttuikohan tuo siitä eilisestä niin pahasti?" + +Pitkä äänettömyys seurasi, jota kellon naksutus ja mirrin hiljainen +hyrinä vain hiukan häiritsivät. Viimein nousi Reeta akkunan poskesta ja +läheni kissaa, joka silityksen toivossa köyristi hieman selkäänsä ja +raukeasti longahdutti silmiään. Pahasti pettyi kuitenkin mirriparka, +sillä Reeta otti sen syliinsä, tempasi seinän huolaimesta aitan avaimen +ja riensi ulos. Vähän ajan perästä kuului jo pimeästä aitasta mirrin +surkeasti valitteleva: "miau, miau!" + +"Ole nyt vaiti, vanha mies", lohdutteli sitä Reeta, "ole vaiti ja pysy +koreasti siellä, niin iltasella saat lilliä". Sitte lähti Reeta astua +lekertämään Laukkalaan päin ja pääsikin onnellisesti perille. Ennenkuin +Reeta uskalsi sisään astua näytti hän ikäänkuin miettivän, miten olisi +paras talossa käyttäytyä, ja sitte rohkeasti astui pirttiin. + +"Hyvää päivää", tervehti tulija. + +"Mitäh?" kysäsi muori karsinanurkasta, jonne ovensuun puoli ei sopinut +näkymään. + +"Jumalan terveeksi!" lausui Reeta ja meni muoria oikein teivimällä +tervehtimään, sittenkuin emännälle ensin oli kättä tupannut. + +"Ka! ettehän te ole mennytkään Rekulan emännälle kielimään, vai ettekö +uskaltaneet perunamaatanne jättää", alotti muori jokseenkin äreänä. + +"Enhän minä uskaltanut lähteä", vastasi Reeta liukostellen, "minulla on +taas niin raskas elämä ja ruumistakin pakottaa, jotta en kyennyt. Eikö +tuota taas lienekin ukkosta ilmassa, kun niin vaikealta tuntuu." + +"Sitä minä jo tän'-aamuna tytöille sanoin", puhui emäntä uunia +luutiessaan, "mut tytöt vain inttivät, jotta ei siitä vielä tällä +viikolla sada. Saapihan nähdä eikö sada, kun pilvet illalla näyttivät +niin ruskeilta ja koirakin söi heiniä." + +"Mirri kanssa", toimitti Reeta. "Ei sitä mirriä ole taitanut täälläkään +näkyä? Minä lähdin sitä kyselemään, kun ei koko päivänä ole näkynyt. Se +on semmoinen metsämies, ettei yhtään kestä kotosalla, vaikka korvatkin +ovat leikatut." + +Reetan puhe oli hätäistä ja hänen kasvonsa lohen karvaiset, mutta +emäntä ei huomannut mitään ja selitti sen vuoksi, jotta ei mirriä ole +heillä nähty sittenkuin koira taloon tuotiin. Reetalla ei kuitenkaan +näkynyt kiirettä olevan. Hän vain istui muorin luona ihmettelemässä, +miten tasaista nauhaa muori vielä vanhoillaankin sai syntymään, ja sai +kuin saikin muorin niin hyvälle tuulelle, että muori lähti viimein +Reetaa "kotiin saattamaan." + +Reetan mökille päästyä löytyi tuo pahankurinen mirri kumpaisenkin ämmän +ihmeeksi aitasta, jossa se pilkkoisen pimeässä surkeasti huuteli +"miautansa." Sitä oli mahdoton käsittää, miten mirri oli aittaan +päässyt, kun ei ovessa ollut katin reikää, mutta siellä se vain oli. + +"Se raukka ei ollenkaan tahdo viihtyä pimeässä", selitteli Reeta +muorille, "ja nytkin, kun yöt taas alkavat pimetä, valittelee se jo +usein, mitä sitte talvella, joka taas kohta on käsissä." + +"Ei se nyt toki niin aivan kohta tule", sanoi muori, "koskapahan ei +vielä vilustele minuakaan, vanhaa ihmistä." + +"Kyllä yöt jo ovat paljoa viileämmät kuin alkukesästä, eikähän nyt enää +iltasella tahdo tuletta kirjaakaan selittää." + +"Vai niin jo alkaa teidänkin näköänne hämärtää, vaikka vasta ensi +vappuna täyttyy neljäskymmen. Minä vielä niillä ajoin näin --" + +"Ainapahan se on ikä kulumassa", sanoi Reeta keskeyttäen ja mytisteli +huuliaan, ikäänkuin olisi niitä asetellut hienoon hymyyn. "Niin se on +kuin Ruotsalais-Paavo sanoikin: 'lyhykäinen on meidän menom' ja kaikk' +elom', tääll' surkiass' surun alhoss'' -- ja lyhyt se on kesäkin. +Minunkin pitäisi tässä ennen talvea saada turkkiini kaulus +korjautetuksi, jotta sillä edes kirkossa tarkenisi, mutta eihän tuota +räätäli-Kallea saa siksikään käsiinsä. Missähän se nyt taas +lieneekään?" + +Kärsimättömänä katseli Reeta Laukkalan muoria, mutta se vain +rauhallisesti puhalteli höyrypilviä sormiensa nenillä olevasta +kahvivadista, ikäänkuin ei olisi kysymystä kuullutkaan. Vasta viimeisen +pisaran suuhunsa saatua vastasi muori: "Saviniemen pohjalla se nyt on. +Viime viikolla käytti meiltä viulunsa ja oli arvellut siellä riittävän +työtä ihan jouluun asti. Tottapahan ne sen kuitenkin talkoiden ajaksi +kirkolle hankkivat, sillä mistäs se muutoin peluri niihin saataisiin." + +"Niin, se Kalle-parka kuuluu senkin konstin oppineen -- eikä tiedä, +että kadotuksessa vihollinen vielä häntä itseäänkin viulunansa käyttää, +niinkuin ukko-Paavo sanoi pelureille käyvän", arveli Reeta. + +"Siitä ukko-Paavosta te vain aina puhutte, mutta provasti sanoo itse +Taavetinkin soittaneen." + +"Ei tuo toki liene", arveli Reeta, "ja jos onkin, niin ei se +varmaankaan ole soittanut muuta kuin virsikanteletta, eikä semmoisia +synnin helistimiä." + +Laukkalan muoria tultiin nyt hakemaan kuppisaunaan ja Reeta pääsi +viimeinkin Rekulaan lähtemään tiedustelemaan, "lähtisikö Kaisa ensi +pyhän tienoissa Wuokkoon seuroihin?" + +Kaisa ei joutanut seuroihin lähtemään, vaikka kyllä sanoi mielensä +tekevän. -- "Mitenkäs sitä tästä joka mielitekoonsa pääsee", sanoi +Kaisa, -- "mitenkäs pääsee, kun heinäntekokin on vielä vähän kesken, ja +johan sitä ensi viikolla pitäisi ruveta rukiinkin panoon. Tuosta meidän +ukon-kutuksesta ei taas siksikään aikaa ole isännäksi; -- sen tosin +tekee, min käskee, mutta itsestään ei ymmärrä mitään." + +Kuitenkaan ei lukkarin Reetan Rekulassa käynti aivan hukkaan mennyt, +vaan jo samana iltana nähtiin sen seuraukset. Iltaruoalta päästyä +kutsui näet Kaisa-emäntä Riitan etehisen pohjakammariin ja sieltä +kuului sitte hyvän aikaa semmoista ääntä, ettei väki perheentuvassa +uskaltanut liikahtaakaan. Isäntä istui hiljaa pöydän päässä katsoa +tuijottaen edessään olevan kaljahölkin uurretta; rengit sivuseinän +rahilla ja piiat karsinapuolella näyttivät kilpaa lukevan oksan kohtia +lattiapalkeista, mutta kaikki olivat he ääneti, kuin kirkossa. + +Viimein tuli Riitta takaisin tupaan ja pyysi piika-Leenan nyt arkustaan +tuomaan sen "Kallen antaman esiliinan." + +"Hyvä isä nähköön!" supisi Leena kalveten, "joko se emäntä nyt senkin +tietää." + +"Minä en enää toiseksi vuodeksi jäisi tähän taloon, vaikka en leipää +missään näkisi", sanoi Taavetti juhlallisesti, ja Mari kuului nurkassa +itsekseen jupisevan: "koita, koita kekriaamu!" + +Sitte hiipivät palkolliset tuvasta pois hiljaa, kuin varkaisin menijät +ja lähtivät jokainen vuoteelleen aittoihin ja ylisille. Isäntä yksin +jäi paikoillensa toisten lähdettyä ja huokasi syvään, mutta heti kutsui +emäntä hänetkin levolle ja rauha vallitsi taas Rekulassa. + +Lukkarin Reetan mökissä vallitsi myös ulkonainen rauha, mutta Reetan +sydän oli levoton. Hän ajatteli: "tähän asti se Kallen tyttöjen kanssa +narikoiminen ei ole kovin vaarallinen ollut, mutta nyt on vaara +tarjona, koska hän on kerran silmänsä yhteen iskenyt. Millä ihmeen +tavalla hänet taas saisi kahdenkeskiseen?" + +Sitä pulmaa mietti Reeta monta monituista viikkoa, mutta turhaan. +Vihdoinkin tapasi Reeta Kallen eräänä sunnuntaina Laukkalassa, mutta +siellä ei kahenkeskisestä voinut olla puhettakaan. Viimein keksi Reeta +keinon ja pyysi sekä muorin että Kallen luokseen katsomaan, "vieläkö +hän tohtisi turkillaan talvelle lähteä." + +Kalle oli kuin kahden tulen välissä, ei uskaltanut ihmisten naurun +tähden kieltäytyä, eikä kuitenkaan olisi tehnyt mieli kuulemaan Reetan +tuumia yhteenmenosta. Viimein hän kuitenkin lähti arvellen, ettei Reeta +muorin kuullen ilkeäisi oikeasta asiastaan ruveta puhumaan, ja astui +edelläpäin. Ikäänkuin Reetan kiusaksi hyräili hän: + + "Ennenhän elätän lehmän ja lampaan, + Ennenkuin eukon harvahkohampaan, + Lehmä syöpi heinää ja lammas syöpi lehtii, + Eukost' on kiusaa enemmän kuin ehtii." + +Tuskin oli päästy perille kuin Reeta jo kuiskasi muorin korvaan: +"heittäkää muorikulta meidät vähäksi aikaa kahden kesken! -- Minä +puhelen hänelle hänen sielunsa tilasta, eikä hän ehkä tahtoisi, jotta +muut sitä kuulisivat, vaan minä --" + +"Kyllä minä yskän ymmärrän", lausui Laukkalan muori ja pistäytyi Kallen +huomaamatta ulos, jolle tielleen jäikin. + +Reeta antoi turkkinsa Kallelle ja sanoi ottavansa kaapista +laukkuvenäläiseltä ostamansa uuden kaulusnahan. Ikäänkuin itsestänsä +ilmestyi sieltä kuitenkin rahasukka ja vahingossa luiskahti sen +sisällys lattialle, ennenkuin Reeta "osasi aavistaakaan." + +Yhdessä keräilivät sitte Reeta ja Kalle kolikot kokoon, ja +luonnollisesti piti Reetan laskea olivatko ne kaikki tallella, vai +oliko niistä joku päässyt "lattian raosta sillan alle pyörähtämään." + +"Sata ja kahdeksantoista", sanoi Reeta lopuksi terävästi katsoen Kallea +silmiin, "sata ja kahdeksantoista niitä on. On minulla sitäpaitsi vielä +hopeainen pikarikin, pemissiooni kruunulta, tuo kaappikello ja lehmä ja +-- kaikki mitä tässä näkyy." + +Kalle hymyili pilkallisesti, mutta ei virkkanut mitään. + +Reeta, ajatellen hopeiden jo hiukan lämmittävän Kallen kylmää sydäntä, +jatkoi entistä rohkeammin: "mitäs olet tuumaillut?" + +Kalle ei vastannut mitään, joten Reeta yhä jatkoi: "täällä on yksinään +niin hirveän ikävä olla, mutta kahdenhan meillä olisi hauska +sukerehtaa. Sinä tekisit täällä kotona räätälin työtä, eikähän se +mitään olisi, vaikka et aina työtäkään tekisi. Tarvitseehan sitä +ihminen välistä levätäkin, ja mikäpäs pakko sinun olisikaan itseäsi +työllä tappaa." + +Reeta tuli lähemmäksi Kallea ja myhäillen selitti: "tuonne oven päälle +pantaisiin merkiksi sakset, niinkuin kaupungissakin räätäleillä kuuluu +olevan, tahi jos ei saksia raskittaisi panna ruostumaan, niin vaikkapa +pantaisiin minun keritsimeni. En minä ymmärrä" -- tässä Reeta +leikillisesti nykäsi Kallea kädestä -- "en minä ymmärrä mitä sinä vielä +emmit. Mikä meillä tässä olisi hätänä; vai pidätkö sinä jo minut liian +vanhana? En minä vielä niin kovin iäkäs ole, vaikka ehkä jo näytän +vanhemmalle kuin olenkaan. Tietysti olenkin vanhempi kuin nuo +keskenkasvuiset tyttöletukat, joiden joukossa sinä niin mielelläsi +oleksit, mutta ajattele kauanko se nuortenkaan kauneus kestää! Tuossa +on nyt esimerkiks' tuo Laukkalan emäntä, joka tyttönä ollessaan oli jos +kuinkakin impakka, mutta missä on nyt se ihanuus? Jos taas, niinkuin +minut ottaisit", -- Reeta rykäsi vähän ja loi silmänsä maahan -- "jos +minut ottaisit, niin saisit nähdä, jotta vanhast' on vara parempi, +vaikka nuori aina hempeämpi, ja saisithan sinä, ummistettuasi minun +silmäni, vielä nuoriakin koetella. Sen minä kuitenkin sanon, jott'eivät +ne nuoretkaan ole sen kummempia, vaikka ne vain ovat enemmän +ujostelevinaan miesväkeä. -- Ja mitä niillä on sitte talon alkuakaan? +Huivirepale tahi kaksi -- siinä kaikki, mutta tässähän tuota jo olisi +yhtä ja toista valmista. -- Niin mitäs arvelet?" + +"Sitäpähän arvelen", vastasi Kalle, jotta ei tässä turkissa olijan +vielä ensi talvena tarvitse kävellä nenä kourassa ja hartiat korvissa." + +"Mitäs turkista", keskeytti Reeta, "mutta mitäs tuumailet siitä meidän +yhtymisestä?" + +"Ei se taida sopia pastihuivi silkkisaalin rinnalle." + +Reeta kävi kasvoiltaan tuhkaharmaaksi ja paremmin huusi kuin puhui: +"kyllä minä tiedän sinun toivovan Rekulan Riittaa, mutta häntä et saa +niin kaukaan kuin Kaisan peukalot liikkuvat, -- sen lupasi hän minulle +itse. Vai annettaisiin semmoinen perintöläinen tuommoiselle tyhjälle +viinaratille! Yhyh kaikkiakin! Minäkin olisin sinut vain säälistä +ottanut, mutta nyt en enää huolisi, vaikka maassa edessäni ryömisit." + +"Ettehän vain", tuumaili Kalle, kumarsi pilkallisesti ja heti kuuli +Reeta hänen mennessänsä kujoisilla kaileasti laulavan: + + "Ei oo lesken syytä, + vaikka leski pyytää, + jokaisella leskellä on + palavainen sydän." + +Reetaa harmitti kovasti tuo Kallen pilkka, niin kovasti, että kyyneleet +tillahtivat silmiin, mutta mitäs se auttoi. Heti joutui Kalle itsekin +irvihampaiden pilan esineeksi. Seuraavana päivänä pidettiin näet +Havukkalassa leikkuutalkoot, joihin Kalle oli kutsuttu soittomieheksi. +Siellä hänen ihmeekseen kyselivät pojat häneltä: "paljonko lukkarin +Reetalla oli rahoja" ja muuta semmoista. Varsinkin oli Nokkalan Esa +Kallen kimpussa, kuin takiainen, milloin tarjoutuen puhemieheksi, +milloin ihmetellen, äidikseenkö vai ämmäkseenkö Kalle rupeaisi Reetaa +kutsumaan. + +Laukkalan muori oli näet, suutuksissaan siitä, kun Reeta hänet +suunavauksetta mökistään pois toimitti, kuunnellut oven takana ja +kertonut siitä kylällä. Kallea harmitti hiukan tuo toisten +naljaileminen, mutta hän päätti olla välittämättä toisten pilapuheista +mitään. Illemmalla ei Kalle kuitenkaan voinut aivan välittämättömänä +olla, kun hän kauli tyttöjen kertovan eilistä kohtausta Rekulan +Riitallekin. Se saattoi Kallen alakuloiseksi, ja yhä alakuloisemmaksi +hän tuli Riittaa tarkastellessaan. Riitta tuntui nyt hänestä olevan +liian korkealla, ja melkeinpä näytti siltä kuin tyttö itsekin olisi +tahtonut Kallelle sitä huomauttaa. Eihän hänellä nyt edes ollut +päällänsä tuota esiliinaakaan, vaikka olihan hän luvannut sitä aina +nuorten kisoissa pitää. Selvästihän sitä paitsi näkyi koko tytön +olennosta, että hän tahtoi vältellä Kallea. + +Päästäkseen noista masentavista ajatuksista kulahdutti Kalle ryypyn +toisensa perästä ja siten tultuaan rohkeimmilleen koetti pyörötansissa +halata Riittaa, niinkuin oli muitakin tyttöjä halannut. Silloin se +Riitta Kallen mielestä teki päätemppunsa. Hän ei tosin muiden tyttöjen +tavoin Kallea sättinyt eikä soimannut, vaan katsoi häneen niin pitkään +ja kummallisesti, että Kalle heti selvisi viinahöyryjen huumauksesta. + +Oliko tuo Riitan silmäys hellä vai vakava, sitä ei Kalle tiennyt, mutta +siinä oli jotakin, joka pani koko sydämen levottomaksi; sen Kalle sekä +tunsi että tiesi. + +Ei ollut sinä iltana Kalle Kelvottomassa miestä, niinkuin ennen, +kompasanoilla toisia huvittamaan. Pari kertaa hän koetti pinnistää +jotakin sukkeluutta ilmi, mutta koetus onnistui niin huonosti, että +Riitan kanssa tanssiva Nokkalan Esakin sen tyhmyydeksi huomasi, mitä +sitten muut. + +Yhä huonommalle tuulelle joutui Kalle tuosta, eikä hänen +alakuloisuutensa vielä seuraavina päivinäkään ollut haihtunut. Hän vain +jurotteli yhtenänsä ja vastasi nenäkkäästi jokaiselle, joka häntä +koetteli puhutella, eikä edes itsekään saanut selväksi, minkätähden +hänellä oli niin tukala elämä. + +Ei työkään tahtonut enää häneltä oikein sujua, eikähän se ollut +ihmekään, kun ommellessa vain aina pyöri Riitta silmien edessä ja tuo +kummallinen katse tuijotti Kalleen milloin saksien peristä, milloin +muualta. Usein lähti Kalle Rekulaan, että saisi Riittaa puhutella ja +pääsisi aivan selville siitä, mitä tyttö hänestä ajatteli, mutta mikä +lienee aina rohkeuden lopettanut, jotta ei ilennyt sisään mennä. Kalle +jo arvelikin jättää pois mielestään koko tytön, sillä "Nokkalan Esahan +sen kuitenkin saa", päätti hän, mutta tyttö ei niin hevin mielestä +lähtenytkään. + + * * * * * + +Eräänä lauantai-iltana huomasi Rekulan emäntä Kallen kirkkomiesten +joukossa talonsa pihamaalla ja erittäin ystävällisesti pyysi Kallen +tulemaan sisään, kun hänellä muka oli Kallelle tärkeää sanottavaa. +Mitään pahaa aavistamatta seurasi Kalle emännän kutsumusta, mutta +tuskin oli hän päässyt perheentupaan, kuin Kaisa-emäntä salaman tavoin +leimahti hänen eteensä ja viskasi punakukkaisen esiliinan vasten +vieraansa silmiä. + +Silloin sekä jyrisi että paukkui niin, että ihmisiä joka suunnalta +riensi sitä melua kuulemaan, vaikk'ei se mitään erittäin harvinaista +Rekulassa ollut. Eräs kirkkomies arveli siitä jälkeenpäin, että "eipä +syysmyrsky taivaslakisessa kuusikossa usein pidä pahempaa pauhua kuin +Rekulan Kaisa Kallelle piti." Kuitenkin jaksoi Kalle kotveroisen aivan +tyynenä kuunnella emännän sanatulvaa, mutta kun ihmisiä yhä saapui +lisää kuulemaan miten häntä häväistiin, suuttui Kallekin viimein. + +Hän oikasi suoraksi mittavan vartalonsa, ja nuo suuret, tummat silmät +näyttivät hehkuvan kuin hiilet, kun hän ryhtyi vastustamaan Rekulan +kiukkuista ja peljättyä emäntää. Ei ainoastaan emäntä itse, vaan kaikki +muutkin hämmästyivät tuollaisesta rohkeudesta, sillä Kaisa emäntää ei +luultavasti vielä sitä ennen kukaan kuolevainen ollut tohtinut +vastustaa. + +"Ei emännän tämän rievun tähden tarvitse pedoksi ja peijakkaaksi +suuttua", sanoi Kalle, antaen takaisin sanan sanasta ja kaksi +parhaasta. Sitte hän jokseenkin elävästi kuvasi, kuinka Kaisakin oli +"samaa syntistä lihaa ja luuta, kuin muutkin ihmiset, vaikka hän +kävikin körttiröijyssä." Vielä lisäsi Kalle: "Sitäpaitsi Riitan oma isä +näki sen, kuin tuon esiliinan tyttärellenne annoin." + +"Ja mitä varten sen hänelle annoit; -- sinunlaisesi ei minun tytölleni +tarvitse mitään antaa", tiuski emäntä. + +"Minä näin Riitan mielen sitä tekevän", vastasi jo vähän tyyntyneenä, +"ja Riitta on niin hyvä tyttö, jotta hänelle antaisin, vaikka mitä -- +itsenikin, vaikka hänen äitinsä onkin tuommoinen papumylly." + +"Entäs sitte sinä, herra ja mestari? Mikäs sinä olet muu kuin renttu ja +narri, joka kaikkien kometiiana kyliä kiertelet", sanoi emäntä. + +Kalle punastui hiukan, mutta näytti malttavan mielensä ja melkein +ystävällisesti vastasi: "eihän sitä juuri taida olla kehumisen varaa +minussakaan, mutta antakaapa koetteeksi suostumuksenne Riitan ja minun +tuumiini, niin tulee minusta ihan toinen mies. Sitte en minä enää +tappele, en hurjastele, enkä edes ryypikään, vaikka eihän se taida +ollakaan synti. Uskokaa pois, minusta saatte oikein siivon vävypojan ja +teette vielä hyvän työn pelastaessanne minut hurjuuden retkiltä. Mutta +ymmärrättehän, minkäs mies tekee, kun lapsuudesta pitäen on enimmäkseen +veitikoimalla täytynyt leipänsä ansaita, eikä paremmista päivistä ole +toivoakaan. -- Tuskinpa tuttavanikaan antaisivat minulle työtä, jos +eivät samalla toivoisi saavansa jotain hauskuutta taloonsa -- sitä se +tottumus tekee, emäntä-kulta." + +Kaisa-emäntä ei oikein tienyt, tekikö Kalle hänestä pilkkaa vai puhuiko +hän aivan tosissaan, sentähden hän vähän hämillään päätti vastatakin +pilkalla ja sanoi: "olkoon menneeksi! Ei suinkaan minusta vastusta ole, +kun vaan ensin näytät minulle talosi perintöpäätökset tahi lyöt pöytään +pari tuhatta omaa, rehellisesti ansaitsemaasi hopearuplaa." + +"Rekulan Riitta myytäisiin kahdesta tuhannesta," huudahti Oksa-Heikki +väkijoukon takaa. "Pahuus, kun minulle ei tällä kertaa sattunut kuin +puolitoista riunaa!" + +Useimmat joukosta uskalsivat purskahtaa äänessä nauramaan ja toisetkin +pureksivat huuliaan tuon sukkeluuden kuultuansa. Emäntää näkyi +harmittavan niin, että kyyneleet väkisin pyrkivät silmänurkkiin, ja hän +uhkasi vielä "roistoille näyttää --" + +"Jätetään nyt jo pois koko tora", sanoi Kalle säälivällä äänellä ja +jatkoi ojentaen emännälle kätensä, jota se ei kuitenkaan huolinut, +"jätetään pois koko tora, muutoin tässä vielä tekin joudutte 'kaikkien +kometiiaksi'. Hyvästi nyt siis ja erotaan sovinnossa, kun on +toisillemme niin ystävällisesti selitetty millaisia olemme!" + +Oksa-Heikki ja joitakuita muitakin lyöttäytyi Kallen seuraan hänen +Rekulasta lähtiessään. He ylistelivät Kallea oikein miesten mieheksi, +eivätkä enää itsekään sanoneet pelkäävänsä Rekulan Kaisaa, kun nyt +olivat nähneet, ettei se todellakaan ollut "muuta kuin papumylly, koko +Kaisa." + +Masentunein mielin kuunteli Kalle heidän liehakoima-lörpötyksiänsä ja +näkyi miettivän ihan toisia asioita. Viimein istahti hän kivelle tien +viereen, ikäänkuin levähtämään, ja mutisi siinä itsekseen sormiansa +lukien: "jos vaikka saisi kaksi ruplaa viikossa, niin se ei olisi +kuin -- -- kuin -- -- sata ja neljä -- -- ja siitä vaatteisiin -- -- +kymmenessä vuodessa -- -- perhana! Siinähän menisi kolmattakymmentä +vuotta -- ja olisikos se sitte enää saatavissa?" + +"Mikä olisi saatavissa?" kysyi Oksa-Heikki. + +"Eipähän paljo mikään, mutta soma olisi panna Rekulan emäntä kimmille, +kun kellä olisi kaksituhatta ruplaa." + +"Mutta kun sitä ei ole, niin heitä sinä Rekulan emännät ja Riitat oman +Jumalansa nimeen, ne eivät ole köyhän kukkasia", neuvoi Oksa-Heikki. + +"Ja lähtään nyt miehissä Havukkalaan huuhtomaan kaikki huolet +hunnikolle ja laitetaan siellä hupainen ilta", esitti muuan joukosta. + +"Ka lähtäänpä vain", sanoi Kalle hypäten ylös ja alkoi astua toisten +edellä täyttä kulkkua huutaa hoilottaen: + + "Köyhä mies on viisas mies, + kun se viinaa juopi, + viinakulta se surussakin + huojennuksen tuopi. + Hei rallin lallin, lallin lallin! + ja huojennuksen tuopi." + +Havukkalaan mentiin, ja varmaankin oli siellä pidetty hupainen ilta, +koska se oli jatkunut niin pitkäksi että vielä kirkkomiehet, seuraavana +aamuna kirkkoon mennessään, kuulivat saunasta käheä-äänistä renkutusta +sekoittuneena kirouksiin ja omituiseen ärinään. + +Räätäli-Kalle ei siellä enää kuitenkaan ollut. Hän oli jo ennen puolta +yötä kyllästynyt toisten seuraan ja lähtenyt kävellä toikkaroimaan +kylään päin. Viimein saapui hän Laukkalaan ja kompuroi tallin parvelle +maata. Oli kuitenkin niin paha elämä, ettei uni tahtonut tulla silmään, +vaan ajatukset häilyivät sinne tänne, jotta ei oikein tiennyt missi ne +kävelivätkään. Viimein seisahtivat ne tuonne Rekulan perheen tupaan ja +alkoivat kulkea paremmin yhdessä jaksossa. Tuntui niin hyvältä, kun oli +näyttänyt Rekulan Kaisalle, ettei sitä niinkään hätäpoikia olla, ja +huulet vetäytyivät itsestään hienoon hymyyn. Hymy poistui kuitenkin, +kun mieleen juolahti, että se sanoi rentuksi ja roistoksi. -- -- +"Mitähän jos olisi oikeuteen vetää? Ei, ei, siellä voisi itsellenkin +käydä ohraisesti". lausui Kalle itsekseen puoliääneen. + +Siitä ne ajatukset sitte siirtyivät entiseen elämään, niihin monen +monituisiin toiveisiin, joita oli tuolla rinnassa aika ajoin oleksinut +ja sitte haihtunut tietämättömiin, jättäen jälkeensä sydämen niin +tyhjäksi ja kolkoksi. Mitäpä sitä kumminkaan huolisi välittää koko +elämästä, kun se on semmoista sekasotkua; parasta on antaa päivän mennä +toisen tulla! Kun tuntuu elämä autiolta, niin tuntukoon; minkäpäs sille +voi? -- Varmaankin olisi kaikki toisin, jos saisi Riitan -- -- niin, +kun saisi, mut otappas! + +Sitte koetteli Kalle olla ajattelematta ihan mitään ja päätti nukkua +viimeinkin, vaan silloin rupesi renki Heikki kuorsaamaan tuolla parven +toisessa päässä. Ei saanut unen päätä käsiin eikä edes päässyt +noistakaan ajatuksista; niitä vaan tuli ja lähti. Niinhän hän teki +itsekin, tuli johonkin, oli aikansa ja lähti. Miltään tuo tuntuisi, kun +ei tarvitsisi lähteäkään. Miltäpäs se. Samallaista se mahtaisi olla +sittenkin, autiota ja tyhjää vain. + +Sanoihan se Reeta: "tekisit täällä kotona työtä." Melkein taitaisikin +olla parasta taipua Reetan tuumiin. -- Oikein se nauratti tuo ajatus +alussa, mutta sitte ei naurattanutkaan. Sehän olisi Rekulan emännälle +parahiksi. Luonto kyllä löi vastaan, mutta Kalle pakotti ajatuksensa +takaisin Reetaan. + +Eihän se Reeta vielä todellakaan ollut kovin harmaassa, ja kuta enemmän +sitä parempi. Mutta entäs Riitta ja muut tytöt? Riitta -- no niin; +onhan Nokkalan Esa ja paljo muitakin rikkaita maailmassa -- ja sitä +paitsi, mitäs siitä muutenkaan tulisi, sillä mitä Kaisa-emäntä sanoo, +se on kuin "taivaasta pudonnutta", niinkuin koko maailma tietää. Vai +ovatko ne tytöt sitte oikeastaan parempia? Vielä mitä, Reeta on +oikeassa ja tohtii sanoa suoraan, mitä muutkin miettivät mielessään. +Niin, ehkäpä se Reeta on muita hiukan parempikin. Tuntuihan hänkin +mielestään paremmalta siiloin kuin ei Kaisa-emännälle liukastellut, +vaan lauloi selvän totuuden. Kun sitä oikein mietti tuota asiaa, niin +ei se niinkään hullua ollut se Reetan tuuma kuin se alussa näytti; ja +mikäpä hänestä kuitenkaan viimein tulisi? + +Renki-Heikki kuorsaeli vielä yhtä mittaa, ja Kalle vaan ajatteli, +ajatteli läpi kaikki ajatukset, mitkä milloinkin ajateltaviksi tulivat. +Lopuksi hän tuumaili, että se ihminen on mitä kurjin narri ja pelkuri +nahjus, joka ei uskalla sitä ei tätä; mutta hän tahtoi uhallakin +uskaltaa, sanokoon maailma mitä tahansa! Reeta olikin aina ollut +ystävällinen ja hyvä hänelle. Jo pikkupoikana, kun hän vielä kerjäten +kulki, johan Reeta silloin oli hänelle ollut parempi kuin muut, antanut +vaatteita, neuvonut, varoitellut, vieläpä opettanut hiukan lukemaankin. + +Renki-Heikki heräsi ja alkoi kysellä illallisesta metakasta, josta +kirkkoväki oli kertonut. + +Lyhyesti ja vastenmielisesti teki Kalle siitä selon, sillä häntä +inhotti koko juttu. Sitte lähti Kalle Heikin luota suoraan lukkarin +Reetan mökille. Päivä oli juuri noussut ja oikein sunnuntaipäiväpä +olikin, mutta Kalle ei uhmallakaan katsellut luonnon kauneutta eikä +päivän kirkkautta, joka häntä muulloin suuresti viehätti. Nyt hän ei +siitä välittänyt, sillä hän oli päättänyt syöksyä suoraan kohtaloansa +kohden, vaikka tuolla sydämen pohjalla särisi niin kummallisen +ilkeästi, ikäänkuin olisi siellä joku kieli katkennut. + +Mietitti Kallea kuitenkin vähän, kun piti tarttua Reetan oven ripaan, +mutta ikäänkuin sisällisestä pakosta ojentui käsi ja ovi aukesi. +Ihmetellen katsahti Reeta vieraasensa ja hiukan hämillään kysäsi: +"no mitäs sille Kallelle nyt kuuluu?" + +"Nyt minä olen sitä asiaa tarkemmin aprikoinut ja tullut siihen +päätökseen, että --" + +Lieneekö Kallen sitte tarvinnut Reetan edessä maassa ryömiä, sitä ei +tarkkaan tiedetty, mutta epäiltiin yleisesti. Varmaa vaan oli, että +Reeta oli suostunut, koska seuraavana lauantaina Reeta ja Kalle yhdessä +kävelivät pappilaan kuulutuskirjan teettoon. Laukkalan isäntä, +puhemies, oli sinne jo edeltäpäin mennyt hevosella, kun hänellä oli +syyssaatavatkin rovastille vietävät; siis yksi tie kaksi asiaa. + +Kevästi ja iloisesti kävellä kepsutteli Reeta, kuni morsian +muulloinkin. Hän oli pukeutunut parhaasen pukuunsa, tykkimyssyyn ja +vihtorinihameesen. Siihen sijaan astui Kalle tavallista hitaammin, +sillä hänestä oli kuin jokainen askel veisi häntä onnettomuuteen. Reeta +tervehti vastaantulijoita hymyhuulin, mutta Kalle käänsi aina silmänsä +toisaalle, kun joku saatavan maksaja tuli vastaan, ja niitä tulikin +monta, ihan lakkaamatta. + +Riutta-ahteella sattui Kalle ja Reeta kohtaamaan pari +laukkuvenäläistäkin. Ne nähtyään seisahtui Kalle äkkiä, ja tuskin ehti +Reeta kääntyä katsomaan, mikä hänelle tuli, kun Kalle jo juosta vilisti +pois metsään. + +Turhaan huhuili morsian: "Kalle mihin sinä menet?" Turhaan rupesi hän +vielä tien vieressä odottamaan sulhoansa, luullen hänen piankin +metsästä palaavan. Kului hetki, kului toinen. Yhä harvemmiksi kävivät +pappilasta palaavat saatavan maksajat ja yhä lännemmäksi kulki päivän +terä. Puiden varjot alkoivat venyä yhä pitemmiksi ja pitemmiksi. Sitä +mukaa synkkeni Reetankin mieli. Hän muisteli mökkinsä tyhjyyttä, +muisteli niitä suloisia kuvia, joita hän vielä hetki sitte oli +mielessään kuvitellut, ja nyt olivat jo kaikki toiveet rauenneet. Kalle +oli pettänyt hänet ja saattanut yleisen naurun alaiseksi. + +Tuhatta tyhjemmältä tuntui nyt tästälähin mökkikin. Kyyneliensä lävitse +oli Reeta näkevinään mökkinsä ja kuolinvuoteensa siinä. Aivan yksinään +oli hän vuoteellansa murtuneena, masennettuna. Ei tullut kukaan häntä +katsomaan, ei Laukkalan muorikaan, sillä Reeta ei enää jaksanut nousta +muorille kahvia kiehauttamaan. Luurankomies yksin tuli. Se lähestyi +vuodetta ja kohotti viikatteensa. Maailma musteni silloin Reetan +silmissä. Hän ei voinut ajatella muuta kuin ulkokullaisuuttaan, jolla +aina oli koettanut ihmisiä pettää. Nyt ei teeskentely enää auttanut. +Ihmeen selvinä ja kirkkaina väikkyivät hänen muistissaan kaikki ne +valheet, joilla hän oli kokenut Kalle Kelvotonta pauloihinsa kietoa. -- +Miksi oli hän niin tehnyt? -- Ensi kerran juohtui mieleen, ettei +suinkaan Kalle olisi voinut olla onnellinen hänen kanssaan, vaan hän +oli vain tahtonut saada Kallen leikkikalukseen. + +Reeta päätti ruveta aivan toisenlaiseksi ihmiseksi tästälähin, mutta +silloin -- oi hirmua! -- silloin jyrähti taivaan pilvissä tuomiotorven +hirveä ääni. Ympärillä välähtelivät kirkkaat, häikäisevät liekit ja +Reetan korviin kuului edempää ilkeää ääntä, juuri kuin naurun +räkätystä. + +Kamalalla äänellä parkasi Reeta sielunsa tuskissa. Hän painautui +pitkäkseen maata vasten odottamaan, mitä nyt tulisi. Ei tullut muita +kuin Laukkalan isäntä, joka vaivoin sai seisautetuksi Reetan +kiljaisemista ja ukkosta säikähtäneen kimonsa. + +"No, siinäkös te olettekin, ja narrasitte minun koko päivän odottamaan +itseänne pappilassa", lausui isäntä. + +Reeta alkoi hiukan tointua. Hän huomasi jo illan olevan käsissä ja +ankaran ukkosen käyvän. Tuntui kuin olisi raskas taakka pudonnut hänen +sydämmeltään, kun näki, ettei armon aika vielä ollutkaan lopussa. + +Isäntä pyysi Reetan nousemaan rattaille ja selittämään, mihin Kalle oli +joutunut ja miksi eivät pappilaan tulleet. + +Unohtanut oli Reeta äskeiset aikeensa ja matkalla selitteli isännälle +arvelleensa, että hän jo oli liian vanha Kallelle vaimoksi, koska ei +suinkaan olisi liian nuori hänelle äidiksikään. "Sen tautta sitä ei +pappilaan tultu, vaan minä en jaksanutkaan tulla pappilaan asti teille +sanaa tuomaan", lopetti Reeta puheensa. + +Läpimärkänä pääsi Reeta mökkiinsä, tuohon autioon mökkiin ja kiitteli +Laukkalan isäntää kyydistä. Isäntää säälitti Reetan kohtalo ja hän +päätti hyvästi läksyttää Kallea, kun oli antanut kujeensa niin pitkälle +mennä. Siksi isäntä kysäsi kotiin päästyänsä, oliko Kalle siellä kotona +käynyt. + +Kului päiviä, niistä tuli viikkoja ja kuukausia, mutta Kallea ei nähty +Laukkalassa eikä missään; hän oli kadonnut kuulumattomiin. + +Kallen katoamisesta ajattelivat ihmiset yksi yhtä, toinen toista. +Viimein vuoden parin perästä ei hänestä paljoa kylällä enää puhuttu, +Sitte tapahtui kuitenkin pieni seikka, joka vähän virkisti muistoa +Kallesta ja hänen katoamisestaan. + +Muutamana Elokuun iltana, vähää ennen maata menoa, kulki näet kylän +lävitse kummallinen kuorma. Näytti siltä, kuin olisi siinä ollut +paljaita matka-arkkuja, ja paljo niitä oli, mutta kun mustat polstat +tiivisti peittivät koko kuorman, niin ei voinut selvästi eroittaa, mitä +siinä mahtoi olla. Vielä sattui, kuorman kylän kohdalla kulkiessa, +pilviä kuun eteen, että oli jotenkin hämärä, mutta sen näki jotta ei se +tavallinen kuorma ollut. Hevonenkaan ei ollut tavallinen rahtikoni, +vaan uljas ja vahvannäköinen, kuin paras syöttiläs. Mies se kuitenkin +kaikista merkillisin oli, pitkä, solakka ja muutenkin pulskan näköinen. +Ruumiin mukainen puku teki vielä hänen tarmokkaan vartalonsa erittäin +huomattavaksi. + +Muuan kyläläinen huomasi miehen leveälaitaisen huopahatun alta +kiemurtelevan esiin aivan samanlaiset kiharasuortuvat kuin Kalle +Kelvottomalla "aikoinansa oli ollut". Kalleksi ei kuitenkaan kukaan +matkalaista uskonut, sillä ensiksikin oli hänellä parta ja toisekseen +ajoi hän kylän lävitse virkkamatta pienintäkään pilapuhetta ihmisille, +joita vielä oli kylliksi liikkeellä, että olisi voinut leikkiä laskea. + +"Ei se ollut Kalle", päätti Oksa-Heikkikin, "sillä mistä se Kalle olisi +niin hyvät vaatteet saanut, kun oli kengätkin semmoiset poimuvarret +kuin kaupungin sotaherroilla." + +Laukkalan pihaan se meni tuo eriskummainen kuorma. Talon isäntä tuli +juuri tallista syöttiläsorittansa illastamasta, kun matkamies +kartanolle pääsi ja pyysi yösijaa. + +"Mielellänsähän se isäntä yösijan antoi, ja kuormakin kuletettiin +ylisille lukon taakse", kertoi Laukkalan Miina jälkeenpäin lukkarin +Reetalle, ja lisäsi: "ei siinä siis mahtanut paljaita ruumenia olla. +Eipä se itse vieraskaan tavallisia rahtimiehiä ollut, koska sille +tehtiin tila kammariin ja emäntä itse hilasi sinne ruokaakin niin, +jotta ei tuolle meikäläiset piikatytöt passariksikaan kelvanneet. +Aamusella kysyi sitte renki-Mikko isännältä, että: mikä se meidän +viimeinen yövieras oli, mut isäntä vain sanoa toksautti: se oli niitä +kaupungin saksoja. Ei se kuitenkaan saksoja ollut, vaan mikä lie +ollutkaan herra." + +Samana yönä oli Rekulassakin ollut vieraita, kummituksiako lienee ollut +vai muita. Kaisa-emäntä itse oli näet yhteen aikaan ollut kuulevinaan +jyskettä tyttöjen aitoista päin. Eräs piioista taas väitti selvään +kuulleensa Riitan aitan ovea "auvottavan", ja kun hän oli koettanut +ylä-ikkunasta sinne päin katsoa oli portailla liikkunut jotakin mustaa +ja kuulunut sipinää ja naurun hihitystä, mutta hän ei ollut uskaltanut +ulos katsomaan lähteä. + +Riitta itse ei tietysti ollut aittansa portailla nauramassa käynyt, +sillä eihän hän vuosikausiin ollut edes huuliansakaan hymyyn vetänyt, +sitä vähemmän nauranut, eikä hän sanonut mitään tavatonta nähneensä +eikä kuulleensa, vaan oli nukkunut yönsä rauhassa, "niinkuin +tavallisesti." + +Katsellessaan tyttärensä kalvenneita kasvoja, joilla nyt kuitenkin +heikko punerrus näkyi, alkoi Rekulan Kaisa pelätä, ettei tuo yöllinen +tapaus hyvää merkitsisi. Riitalle ei kumminkaan tapahtunut entistä +enempää, eikä hänen sairautensa entisestään yrtynyt ei ärtynyt, milt'ei +vaan liene ollut paremmin paranemaan päin. + +Sitte kului taas vuosi vuotensa perästä tavallista hiljaista latuansa +ilman erityisittä iloitta, jos huolittakin, mutta eräänä talvena +ilmestyi Rekulan emännälle taas huolta. Naapurin Matti oli näet +vihdoinkin saanut hurjalla elämällään talonsa vasaran alle. Kirkossa +kuulutettiin muutamana sunnuntaina, että Harjulan maa myydään +kansselissa silloin ja silloin kruunun "rästeistä ja ulosteoista." +Siitä päivästä oli Rekulan Kaisalla rahahuolia, sillä hänen mielensä +teki ja oli jo kauan tehnyt Harjulaa, kun se mukavasti olisi sopinut +yksiin viljelyksiin Rekulan kanssa. + +Nokkalan Esallahan niitä olisi rahoja ollut käsissä, mutta se ei +ruvennut antamaan muulla keinoin kuin sillä, että Riitan olisi pitänyt +taipua hänen kosimistuumiinsa. Riitta taas teki puolestaan semmoisen +tenän, ettei häntä hyvällä eikä pahalla saatu Esaan suostumaan. Papit +ja Kaisan tuttavat heränneetkin kieltelivät häntä tytärtään +pakottamasta, ja yksin hänen oma miehensäkin uskalsi siinä asiassa +vetää Kaisalle vastakynttä. Sanalla sanoen "koko maailma" oli noussut +kapinaan Rekulan emäntää vastaan aina siitä asti kuin Kalle Kelvoton +oli hänet kerran masentumaan saanut. + +"Kova onni", ajatteli Kaisa, "kova onni, kun minun poikani piti kuolla +niin nuorena! Hän kyllä olisi heidät saanut tottelemaan, vaikka olikin +synnin lapsi." + +Poika oli kuollut, eikä emäntä saanut rahoja. -- Harmillista se oli, +varsinkin kun naapuriksi voisi sattua vieläkin heittiömpi mies kuin +Matti oli ollut. Kuitenkin rauhottui Kaisa-emäntä hiukan, kun saatiin +tietää Harjulan omistajaksi tulleen erään teurastajan kaupungista, +sillä "sehän ei toki itse viitsine ruveta tänne salon sydämeen asumaan, +vaan ehkä antaa talon arennille", ajatteli Kaisa. + +Sekin toivo petti, kun jo keväthölseissä rupesi Laukkalainen, jolle +omistaja oli lähettänyt sitä varten rahaa, parannuttelemaan Harjulaa. +Laukkalainen kertoi vielä omistajan itsensäkin muuttavan Harjulaan, kun +vaan saa asiansa kaupungissa järjestetyiksi. Ei sitte kovin kaukaa +kulunutkaan, kuin Harjulan omistaja jo muutti taloonsa asumaan ja +innolla ryhtyi sitä korjailemaan. + +Melkein ensimmäisiksi töikseen pani tuo uusi isäntä miehiä purkamaan +peltojensa välitse kulkevia Rekulan karjakujoisten vierusaitoja. +Nähtävästi oli sillä aikomus tuketa koko kujoiset. + +Tavallista joutuisammin kiiruhti Rekulan Kaisa aidan purkajain luo ja +kysyi heiltä, kenen luvalla he hänen karjaltansa tietä tukkesivat. +Miehet vain nauroivat Kaisan kiivaudelle ja pilkallisesti käskivät +hänen menemään "äystäämään" Harjulan isännälle itselleen, se ehkä +pelkäisi "eukkojen toria", mutta heidän täytyi tehdä työtä käskettyä ja +syyttömiähän he siihen olivat. + +"Mutta mistäs kautta minä sitte karjani kuletan?" tiuski Kaisa. + +"Luultavasti ympäri järven eli minusta nähden vaikka venheellä", +vastasi muuan vintiö miehistä. + +"Ympäri järven? Kuusi pitkää virstaa? Hulluk--" Kaisa huomasi olevansa +pilan esineenä ja lähti nolona kotiinsa. + +Hetken perästä nähtiin Rekulan emäntä taas matkalla Harjulaan, mutta +nyt hän oli kirkkovaatteissaan. Perille päästyänsä ei Kaisa tahtonut +uskoa silmiänsäkään, sillä portaille häntä tervehtimään tuli tuo +jo aikoja sitte kadonnut Kalle Kelvoton ja ihan ilmielävänä. -- +Millaiseksi se sitte vielä oli paisunut tuo Kalle! Nyt hän ei enää +ollutkaan mikään humalaseiväs, vaan harteva ja tukeva kuin kangashonka +ja kuitenkin solakka. Kasvoilta oli kadonnut niiden entinen kalpeus ja +nyt niillä näkyi miellyttävä ruskeus. Kaikki hänen liikkeensäkin olivat +niin mahtavia, että Kaisakin ikäänkuin sisällisestä pakosta totteli, +kun Kalle viitaten käski häntä vierashuoneesen. Kaisa tunsi, että +Harjulan uusi isäntä oli jäykkä naapuri, mutta samalla oikea isännän +malli, eikä hänellä ollut vähääkään voimaa vastustamaan tuota miestä. + +Ennenkuin emäntä ehti asiaansa alottaakaan, sanoi jo Kalle: "minä juuri +odottelinkin emäntää tänne?" + +"Minua? Mistä sinä minua tiesit odottaa?" + +"No tuon kujoisjutun tautta --" + +"Niin, niitä sinä et saa tuketa", sanoi Kaisa, ja ensi hämmästyksen +haihduttua alkoi hänessä taas entinen voima ilmestyä. + +"Kyllä minä saan", naurahti Kalle. "Minä saan mitä ikänä tahdon, kun en +koskaan mahdottomuuksia tahdokaan. Mutta, jott'ei meidän taas tarvitse +riitelemään ruveta, selitän minä teille tuon kujoisjutun, sillä +riidassa te varmaankin tappaisitte." + +Kalle avasi vahvasti raudoitetun kirstunsa ja nosti siitä ensin +pöydälle punakukkaisen, raskaan näköisen nyytin ja sitte pitkän +paperitorven, jonka avattuansa levitti pöydälle. + +"Katsokaas", sanoi hän, "tässä on minulla sekä Harjulan että Rekulan +kartat. Tässä on Harjulan maa, ja niinkuin näette ei koko tiluksilla +ole muuta tietä kuin tuossa on tie rantaan ja tuossa teidän +kirkkotienne. Mutta tässä on vielä toinen seikka. Teidän uusi +riihirakennuksenne on näette sen kokonaan minun puolellani ja se on +teidän heti siirrettävä pois --" + +Se oli Kaisalle liikaa ja vihasta aivan tulisena huusi hän: "sinunko +tähtesi minun pitäisi siirrellä omia huoneitani, ohoh -- en kuuna +päivänä!" + +"Kyllä teidän pitää", vastasi Kalle Kelvoton peloittavan tyynesti, +"kyllä teidän pitää, jollette myy minulle koko taloanne. Minä maksan +teille Rekulasta hyvän hinnan, kun tämän talon sain niin helpolla ja +nämä talot sopivat niin hyvin yhteen käteen." + +"Haha haa! Millä sinä voisit Rekulan ostaa?" + +"Eiköhän tuota rahalla saisi, ja ehkäpä voisin teidät pakoittaa +antamaan sen rahattakin, jos tahtoisin", vastasi Kalle. Osoittaen +pöydällä olevaa nyyttiä lisäsi hän: "jo tuossa esiliinassakin luulisin +olevan Rekulan hinnan, vaikka siinä onkin vain liikerahoja karjan +ostoksi." + +Kaisa-emäntä ei kyennyt vastaamaan sitä ei tätä, katselihan vaan +kummastuneen näköisenä pöydällä olevaa nyyttiä. + +Kalle katkasi äänettömyyden kysymällä: "paljoko te vaaditte Rekulasta?" + +"Mutta en minä ymmärrä", vastasi Kaisa kierrellen, "en kuolemakseni +ymmärrä, miten sinä puoleen kymmeneen vuoteen olet voinut niin paljo +rahaa säästää?" + +"Siitähän onkin jo lähes kymmenen vuotta, sillä kohtahan teidän +Riittanne täyttää seitsemänkolmatta", selitti Kalle. "Enkä minä muutoin +ole säästänytkään, vaan ansainnut." Sitte kertoi hän vielä emännälle +laukkuvenäläisten tavoin ruvenneensa kyläkauppiaaksi ja kulkeneensa +ympäri maata. Vähitellen oli hän saanut niin paljon kokoon, että voi +ruveta pitämään teurastajan tointa ja hevoskauppaa. + +"Niillä toimilla en minä kuitenkaan olisi aivan äkkiä päässyt +vaurastumaan, kun piti voidella kruunun miehiä ja senkin seitsemiä, +vaan sitte sain urakkatöitä sekä kruunulta että yksityisiltä ja niissä +voitin enemmän kuin edeltäpäin aavistinkaan. Sillä tavoin kertyi siksi +varoja, että nyt tuota jo pääsee rauhassa leipäänsä syömään." + +"Varmaan olet sinä ryyppimisenkin jo pois heittänyt?" sanoi Kaisa ja +katsoi terävästi Kallea silmiin. + +Kalle naurahti hiukan ja tuumaili: "konstikos sitä oli heittää, +niinkuin muutakin vallattomuutta, sillä en suinkaan minä ryyppimällä +olisi tarkoitusteni perille päässyt." + +"Et -- et suinkaan! -- -- Kyllä sinä Kalle näyt olevan toimen mies, +mutta etköhän kuitenkin heittäisi noita kujoisia auki?" + +"Ei se oikein kannata, sillä pelto menee hukkaan", vastasi Kalle, mutta +vähän mietittyään jatkoi: "naapurisovun vuoksi olkoon auki siksi kuin +ehditte teettää takapalstallenne karjamökin, esimerkiksi yhden +kuukauden." + +"Yhden kuukauden!" huudahti emäntä, "eihän siihen ehdi mitään --" + +"Siihen ehtii hyvinkin paljo," sanoi Kalle, "kun vaan ihmisellä on hyvä +tahto." + +Kotiin tultuansa ei Rekulan emäntä enää oikein itseänsä ymmärtänyt. +Tavallansa häntä harmitti ja tavallansa oli hän iloinenkin. Pitkiksi +ajoiksi jäi hän sitte yhteen kohti istumaan, eikä pannut rikkaa ristiin +pitkinä päivinä, van näytti miettivän, -- mitähän lienee miettinytkään. +Ei hän edes väelleenkään virkkanut hyvää, ei pahaa, vaan jokainen sai +tehdä, mitä itse tahtoi. Riittaa hän usein katseli pitkään, kun luuli, +ettei tyttö huomaisi. Silloin näki hän tytön kokonaan vieraantuneen +hänestä, ja se koski äidin sydämelle. Juohtui mieleen paljon +kaikenlaisia pikku tapahtumia menneiltä ajoilta, ja silloin selvisi +Kaisalle, että hän oli elänyt ikänsä pelkkänä Rekulan emäntänä, +kylmänä, kolkkona käskijänä. Kuulipa vieläkin talossa oleva piika Leena +emännän kerran itsekseen puhelevan "jotain semmoista, ettei hän ollut +rakastanut mitään eikä ketään." Ei kukaan rakastanut häntäkään, vaan +sama jäykkyys, jota hän oli ympäristöönsä levittänyt, henki nyt häntä +itseäänkin kohtaan. Perheensä keskellä tunsi hän olevansa kuin +yksinänsä kaukana synkässä erämaassa. Niin kertoi Leena Oksa-Heikille +ja sanoi: "ihan varmaan emäntä nyt tulee hulluksi, kun on ollut niin +hyvä meille kaikille." + +Ikävät päivät olivatkin Kaisalla käsissä. Hän katseli kirjojaan, jotka +jo vanhastaan olivat hänelle tutut, mutta nyt olivat nekin +tuntemattomat, vieraat. Ihan toista kuin ennen oli nyt niiden lehdillä. +Niissä puhuttiin rakkaudesta, toisten hyväksi uhrautumisesta, sydämen, +eikä vaatteiden uudistamisesta, anteeksi antamisesta, eikä +tuomitsemisesta. Tuo oppi oli valoisaa ja lämmintä, siihen nähden jota +Kaisa ennen oli tuntenut ja tunnustanut, mutta vaikeaa oli äkkiä +muuttaa mielipiteitään. Vanha ja uusi käsitys taistelivat Kaisan +sydämessä vallasta, eikä ollut ketään, jolta olisi kysynyt neuvoa. +Olisihan se tosin ollut tuolla Harjulassa mies, joka näytti olevan +selvillä kaikesta, joka olisi kyennyt neuvomaan, mutta se oli siellä +eikä tullut edes käymäänkään Rekulassa. Niin, nyt se ei varmaankaan +enää välitä Riitastakaan, koska ei tule. Eikähän äidin sovi mennä +tytärtänsä tarjoamaan, vaikka nähtävästi Riitan onni riippui kokonaan +tuosta miehestä, sillä Kallen kadottuahan hän rupesi näivettymään ja +kuihtumaan. + +Kaisaa kadutti niin, että kyyneleet tahtoivat pyrkiä silmään, ja +taisipa ne joskus päästäkin esiin, kun hän katseli Harjulaan päin ja +mietti kaikkea, mitä oli tapahtunut ja mitä olisi voinut tapahtua. + +Renki-Pekka sanoi emännän jo alkavan käydä vanhaksi, mutta tytöt +arvelivat hänen vain olevan äkeissään, kun oli naapurikseen saanut +Kalle Kelvottoman eikä saa Kallea tanssimaan pillinsä mukaan, niinkuin +muita. "Eikä Kalle enää kuulu Riitastakaan huolivan", lisäksi joku. + +Siitä, mitä väki ajatteli, ei Kaisa välittänyt vähääkään, vaikka hän +useinkin huomasi toisten ilkkuvat tai surkuttelevat katseet. -- Sillä +tavoin toimettomuudessa ja sisällisissä taisteluissa kului Kaisalta +päivä päivän perästä, ja jo oli joutunut käsiin viimeinen viikko Kallen +määräämästä kuukaudesta. Kaisa yhä tuijotteli Harjulaan päin, ikäänkuin +olisi sieltä lohdutusta odottanut, mutta ei sieltä mitään tullut. Sen +vuoksi käski Kaisa-emäntä eräänä päivänä miehensä mennä Harjulaan ja +pyytää "Harjulan isäntää" toki kerran heilläkin käymään. Ihmetellen +katsahti mies vaimoonsa, mutta kun tuo käsky kuului nöyrältä pyynnöltä, +lähti hän sitä täyttämään. -- Vähän ajan perästä tulivatkin molemmat +isännät yhdessä Rekulaan, ja sekä Kaisan että Riitan silmät välkkyivät +niin somasti nähdessään heidän tulevan. + +"Nyt kohta jyrisee", kuiskasi piika-Anni karjakolle, kun Kaisa-emäntä +meni portaille tulijoita vastaan. Uteliaina kuuntelivat sitte tytöt +vierashuoneen oven takana, milloin myrsky nousisi Kallen ja emännän +välillä. + +Eipä huoneessa näkynyt myrskyn enteitäkään. Iloisesti keskusteli siellä +vieras talon vanhusten kanssa, kertoen heille näkemiänsä ja +vaiheitansa. Emäntää kyllä näytti painavan jonkunmoinen levottomuus, +niinkuin jotakin erinomaista odottaessa on tavallista, mutta vieras ei +siitä näkynyt huomaavan mitään. Aikansa oltuaan nousi Kalle ja aikoi +lähteä pois, kuni muutkin vieraat. Ennen jäähyväisiä hän vielä +kuitenkin kääntyi emäntään ja sanoi: "meidän pitäisi rakentaa +Juokoskeen yhteinen mylly; se varmaankin kannattaisi hyvin." + +"Rakenna sinä vaan, jos tahdot", lausui Kaisa. + +"Toinen puoli on teidän maata, enhän minä yksin voi miten rakentaa." + +"Sinä näyt kostavan ankarasti", lausui Kaisa, "sinä saatat onnettomaksi +meidät -- -- vaan, se -- -- onkin minulle parahiksi." -- + +"Minäkö, ja miten?" kysyi Kalle erittäin ystävällisesti. + +Vastaamatta pistäytyi Kaisa ulos, josta vähän ajan perästä palasi +Riitan kanssa. + +"Jos et todella tahdo meitä onnettomiksi, jos et ole kokonaan +unhottanut entisiä aikoja, niin tuossa on Riitta", soperteli Kaisa +melkein pyörtyneenä ja liikutuksesta vapisevalla äänellä. + +"Nyt äitisi antaa sinut minulle, niinkuin sinä tahdoitkin", sanoi Kalle +iloisesti puristaessaan Riittaa rintaansa vasten. + +"Enhän minä aivan näin perinpohjaista antamista tarkoittanutkaan", +sanoi Riitta lempeästi, onnellisena katsoen Kallea silmiin. "Vaan tämä +on vieläkin parempi." + +Seuraavassa silmänräpäyksessä saivat Rekulan isäntä ja piikatytöt nähdä +mielestänsä ihan ilmeisen ihmeen. Kaisa-emäntä itse näet riippui Kalle +Kelvottoman kaulassa ja itki, itki ihan kuin pieni lapsi. + +"Sinä, sinä", tyrski Kaisa-emäntä, "sinä et ole nahjus mies, vaan +aukasit minun silmäni, sillä minä olin sokea, mutta kun naiselle jää +kaikki hallitus, niin muuttuu hän väkisinkin 'pedoksi' -- -- ja sitte +on sydän haleta -- -- mutta nyt on taas kaikki hyvin. -- -- Voi +Kalle-kulta! Et usko, miten onnellinen nyt olen, niin onnellinen että +-- että, -- kun taas voin luottaa johonkin." + +"Niin mekin", sanoi Kalle likistäen Riittaa rintaansa. "Riitta arvasi +oikein, kun sanoi, jotta te vielä suostuisitte kerran." + +"Oletko sinä sitte Riittaa tavannut?" + +"Enpä oikeastaan moneen vuoteen, mutta kerran kävin katoamiseni jälkeen +hänen puheillansa ja silloin tuumimme kaikki valmiiksi, mutta isäntä +neuvoi kovuudella pehmittämään teitä, jos mieli teitä saada taipumaan." + +"Kaisa", sanoi isäntä, "anna anteeksi, mutta minä luulin, ettei sinulla +enää olisi sydäntä, ja sentähden --" + +"Oli sinulla siihen syytäkin", vastasi Kaisa, "mutta sinun toimeesi +nähden olisi jo aikoja sitte oltu mieron tiellä, eikä arvattavasti +nähty tätä siunattua hetkeä." + +"Eiköhän?" arveli Kalle. + +"Tuskinpa todellakaan", mutisi Rekulan isäntä miettivästi. + +"Kas kun toisinaan sataa, vaikka ei ole yhtään jyrissyt", kuiskutti +piika-Anni taas karjakolle ja salavihkaa oven raosta tirkistellen +osotti sormellaan ilosta kyynelöivää emäntää, jonka kasvoilta entisen +jäleyden asemesta loisti tyytyväisyys ja ilo. + + * * * * * + +Paria vuotta myöhemmin oli Rekulan talon väki ja muutamia vieraitakin +koolla tuvassa katsomassa erään sairaan hengen lähtöä. + +Vuoteella lepäsi vanha, kurttuinen ja aivan hopeanharmaa ämmä. Hänen +rintansa kohoeli harvaan ja hengitys kävi raskaasti. + +Viimein avasi sairas silmänsä ja puhui vaivaloisesti: "Kalle, kiitos, +että -- otit minut tänne, -- siellä mökissä yksin oli niin tyhjää ja +-- -- pelottikin, kun minä olen ollut -- -- -- niin ulkokullattu. -- -- +Mutta, Kalle, luuletkos kaikki annettavan anteeksi?" + +"Kaikki, jos vaan Häneen turvaatte", sanoi Kalle lohduttaen. + +"Mutta minä tein niin paljo -- paljon pahaa -- -- ja olin kuin +käärme --" + +"Mutta Hän ei tahdo syntisen kuolemaa", selitti Kalle taas. + +"Sanoikos ukko-Paavokin niin?" + +"En tiedä, vaan Hän itse sanoo, ja Hän on totuus." + +"Niin, niin Hän itse sanoo, -- nyt minä sen us--kon, kun sinä -- -- sen +sanot -- Kalle." + +Seurasi sitte hetkisen äänettömyys, mutta viimein puhui sairas taas +änkyttäen: "siellä -- -- sinä tiedät -- Kalle -- siellä -- -- +villasukassa -- -- on ne -- kahdeksan--toista -- -- ne -- -- ne +pienelle -- -- Reetalle -- -- muis--toksi -- -- kum--mistaan. -- -- +Hyvästi -- -- en jaksa -- -- kiitos! Siunatkoon teitä --" + +Sairas vaipui jonkunlaiseen horrostilaan, jota kesti kotveroisen. +Viimein aukenivat taas hänen silmänsä ja yhteen jaksoon puhui hän: +"täällä ei ole tyhjää, kun sinäkin olet täällä, Kalle. Tule Kalle! +Tanssitaan, nythän ovat meidän häämme. Tie auki morsiamelle! Hei!" + +Silmänräpäys kului, eikä morsiammen rinta enää kohoellut. Kaikki oli +lopussa, ja kyyneleet kiiluivat Riitan silmissä, kun hän ummisti +lukkarin Reetan silmät. Kalle koetteli silloin siellä jotakin, joka ei +oikein ottanut mennäksensä alas. Samassa alkoi vanha isäntä veisata: +"maailma, sinun jätän", johon Kaisa-emäntä vapisevalla äänellä ensiksi +yhtyi. Vähitellen tarttuivat virteen kaikkikin tuvassa olijat, paitsi +pikku Reeta, joka vielä kuunteli lattialla isoäitinsä jalkojen +juuressa. + + + + + +IISAKIN ROMAANI. + + + "Taivas se on sininen, + ja lintuiset on pienet: + nepä ne oksilla laulelevat". + +Vienon suruisella ja pelonalaisella lapsen äänellä laulettuina +tunkeutuivat nuo sanat jostakin kaukaa Iisakin korviin. Hän loikoi +silloin vielä vuoteellansa kaupungin parhaan ravintolan viidennessä +numerossa ja aukasi silmänsä. Iisakki ei oikein tiennyt, oliko hän jo +ollut hereillä ennen laulua, vai siihenkö hän vasta heräsi. -- +Kaiketikin mahtoi vielä olla liian aikaista nousta ylös, koska suu +maistui vielä niin unelle. Hän kääntyi seinään päin mukavassa +rautavuoteessaan ja aikoi nukkua vielä jonkun tunnin. + +Unta ei kuitenkaan kuulunut tulevaksi, eikä voinut olla ajattelematta. +Ei tuo ajatus niin erinomaista mitään ollut, eikä tärkeääkään, vaikka +se tunkeutui esiin niin voimakkaasti, että häiritsi nukkumisen ja +tahtoi suututtaa oikein. + +"Niin, on sekin luuloa, että uni muka joltakin maistuisi ja vielä +suussa! Se on vaan semmoinen sanantapa ja merkitsee sitä, että vatsa ei +ole kunnossa. No, mutta minussa se nyt merkitsee sitä, että tässä +talossa on huonoa viiniä ja nuo naiselliset Dagmar-sikarit eivät +sovellu miehiselle suulle, vaikka se neiti illalla niitä niin kehui." + + "Poissa on armas, ja siksi + puhkee kaihoni kyyneliksi; + siitä hiukan on toki hoivaa --" + +kuului taas tuo surullinen ääni korviin. + +"Kaikkiakin, kun antavat noin häiritä matkustavaisia. Voi näitä pikku +kaupunkeja! Kaupunkeja -- hm! Mitä kaupunkeja nämä ovat? Mennään maata +päivän kanssa ja kiivetään ylös kukon kerällä -- mut mitähän nyt jo +kello lienee?" + +Olisi se tuolla pöydällä kellokin. Kuuluihan sieltä oikeaan korvaan +ihan selvästi sen tikittäminen, ja kun käännähti ja hiukankaan silmiään +raotti, niin näki, miten päivän punertavat säteet, kaihtimien lomitse +luikahtaen, ikäänkuin hypiskellen, kisailivat kellon kultaisella +kuorella. Olisi sitä pitänyt oikeastaan nousta kelloa katsomaan, mutta +pitkin kaikkia hermosäikeitä tuntui hiiviskelevän semmoinen +autuaallinen raukeus, että ei hennonut sitä nousemalla häiritä. + +Jopa tuo taisi tauota tuokin laulu, jotta saa tässä vielä hetkisen +rauhassa uinailla ja odotella aamukahvia. Myöhäänpä ne sitä tuovatkin, +vai eivätkö tuonekaan tilaamatta. Kas, eihän vielä ole tuotu oven +ulkopuolelle kiillotettaviksi jätetyitä saappaitakaan, vai eivätkö +ymmärtäne niitä edes kiillottaakaan. Ei, kyllähän ne toki kuitenkin sen +verran -- ja sanoihan se anniskelija-nainen olleensa Helsingissäkin. +Lienee tuo ollutkin jos jossakin hänkin. Sen ainakin oli näköinen, +jotta -- -- + +No nyt se laulu taas alkaa uudestaan. Ahaa! se kerjää laulamalla. -- -- +Onkohan tuo olevinaan virttä vai oikeaa laulua, jota se nyt vetelee. +Kirottua, kun rupesi taas ynisemään! -- Nyt kävi ovi. Hyvä -- ne ajavat +sen pois nyt -- siivoojattaret. Olisivat ne sen kuitenkin minusta +nähden saaneet antaa laulaakin. Kuka sen tietää, jos on hyvinkin +suuressa avun tarpeessa, ja vaikka ei olisikaan, niin onhan tuo ainakin +yhtä hyvä kerjäämistapa kuin sirkukset ja posetiivit. Niiden kyllä +annetaan kaikessa rauhassa joka paikkaan tunkeilla, mutta annas, jos +omamaalainen, köyhä ja orpo raukka tohtii tämmöiseen, muka parempaan +ravintolaan nenänsä pistää, niin huudetaan heti: "ulos, ulos!" Jos +toinen ei sitte kyllin pian ennätä luitaan raikota, niin kohta saa sekä +kuulla että tuntea "kuka käski." + + "Kiitoksen, Herra, sinull' + täll' huomenhetkellä, + tuon iloisella veisull' --" + +"Tuo vaan", ajatteli Iisakki, "mutta ei oikein sattunut paikalleen, kun +minulle virren säästit. Samapa se." + +"Tule sisään!" huudahti Iisakki jyrisevällä äänellä sitte. + +Äkkinäisesti kuuluttiin nyt ramuuttelevan lukkoa kotveroinen, mutta ei +saatu auki. + +"Minä lienenkin sen väännältänyt salpaan sisäpuolelta", tuumaili +Iisakki ja hypähti ketterästi ylös vuoteelta. Hän kietasi kiireesti +peitteen ympärilleen ja katsahti lattialle vuoteensa viereen, mutta kun +siinä ei mitään tohvelia näkynyt, harppasi hän mattoa myöten muutamalla +askeleella ovelle. + +Pian oli ovi auki ja siitä astui sisään pitkän huiskea, mutta +tavattoman laiha ja kalpea tyttö. Olisi sen, koosta päättäen, luullut +olevan noin viisissätoista, mutta nuo lapsen kasvot näyttivät +korkeintaan kaksitoistavuotisilta. Ei tuota tyttöä saattanut mitenkään +kauniiksi sanoa, mutta jotakin omituisesti viehättävää hänessä +kumminkin oli. Olivatko ne nuo isot, teräsharmaat silmät, jotka niin +puoleensa tuntuivat vetävän? Eikö mitä -- nehän olivat siksi liian +elottomat, milt'ei älyttömätkin, eikä valkuainenkaan ollut kirkas. +Tummanruskea tukkakin näytti karkealta ja kovin tavalliselta, niinkuin +tuo suora nenäkin, ja muotopiirteet olivat liian veltot. Mikähän lienee +ollutkin, mutta katsella häntä vaan piti. Kentiesi ei tytössä itsessään +ollutkaan mitään katseltavaa, vaan ehkä ne nuo akkunaverhojen +himmentämät auringon säteet antoivatkin hänelle tuon viehätysvoiman ja +niin omituisen sulouden. + +Kuta kauemman Iisakki katseli outoa, hämmästynyttä ja punehtuvaa lasta, +sitä rajummin tunsi hän valtasuonensa tykkivän, ja yht'äkkiä pudotti +hän peitteen hartioiltaan alas. Tyttö ei osannut mitään sanoa, vaan +itku näkyi tahtovan tunkeutua hänelle kurkkuun ja silmät saivat +omituisen, kostean kiillon. Silloin Iisakki, tietämättä mitä teki, +tempasi tytön syliinsä, kierrälsi kätensä hänen ympärilleen ja +tulisilla suudelmilla peitti hänen kasvojansa. + +Tyttö pelästyi ja näytti tahtovan juosta ulos, mutta vaieten ja +väsyneenä raukesi kuitenkin läheiselle pehmeälle istuimelle. + +"Älä itke, älä rakas lapsi -- -- en minä sinulle mitään pahaa tee", +sammalteli Iisakki. Sitte hän haki takkinsa taskusta lompakon, josta +otti setelirahan. "Kas tässä tyttöseni, mutta älä -- --" + +Iisakki unohti sanottavansa kokonansa ja ääneti vaan yhä katseillaan +nieli tuota tuntematonta tyttöä. + +Kuului sipsuttavia, hiiviskeleviä liikkeitä käytävästä. Ne herättivät +Iisakin lumouksesta, ja tyttökin kimmahti ylös, kuni sähköitettynä. Hän +kiirehti ovelle ja silmiänsä pyyhkien puikahti siitä ulos. +Silmänräpäyksen ajan katsoa tuijotti Iisakki ovelle, hiivi sitte +vuoteellensa takaisin ja vetäsi peitteen päällensä. Henkeänsä pidättäen +hän sitten odotti siinä jotakin ja toivoi, että taas olisi alkanut +kuulua tuo värähtelevä, vienon surullinen ääni. Hänen jokainen hermonsa +tuntui pitkin pituuttaan olevan jännitettynä ja valtimon sykintä kuului +selvästi korvissa. Muuta ei kuulunut kotvilleen. + +Sitte kuului jotain räminää ulkoa, ja jo vähitellen alkoi taas kellon +käyminenkin kuultavaksi selvetä. Hermojen pinnistys höltyi ja sydänkin +alkoi levollisemmin lyödä, mutta ei vielä kuitenkaan kyennyt mitään +selvästi ajattelemaan. + +Kului hyväkin hetkinen siinä, ennenkuin Iisakki huomasi yhä +puristavansa kourassansa äskeistä seteliä. Pahan mielen välähdys +vilahti sielussa, kun ei ollut tullut antaneeksikaan tuota tytölle. +Miksi hän ei ollut sitä antanut? Siksi vaan, kun oli tuntunut silloin +siltä, kuin sen antaminen olisi ollut samaa kuin häväistys tytölle. +Mutta olihan hän suudellutkin tyttöä, ja sehän nyt toki lienee +häväistystä, jos mikään. -- Kyllähän saattoi niin olla, mutta ei se +vaan siltä tuntunut. Päinvastoin omatunto tuntui niin rauhalliselta, +vaikka kuin olisi tahtonut sitä ahdistella ja rauhattomaksi saattaa. +Eikä vain omatunto ollut levossa, vaan koko olentokin tuntui niin +pirteältä, tuoreelta ja puhdistuneelta, kuin kasteinen nurmi kesäpäivän +noustessa. + +"Miltähän kannalta tyttö-riepu mahtoi asian ottaa? Kunpa hänkin tuntisi +samaa puhtautta ja rauhaa! tyttöparka! Minkähän tähden hän lienee +itkenyt? Varmaan pelotin hänet ihan pahan päiväiseksi, vaikka +aikomukseni oli vain antaa hänelle pieni lahja. Kyllä hän saikin koko +lahjan! Ha ha ha -- -- -- pari kolme muiskua, ja ne eivät suinkaan +häntä lihota. + +"Mikähän pahuus minut panikin häntä suutelemaan? Varmaankin on +hermostoni jollakin tavoin vialla. -- Ehkä väsyin liiaksi matkalla tai +valvoin liian kauan lörpötellessäni illalla tuon kiekailevan +puhvettinaikkosen kanssa ja kuunnellessani humalaisten herrojen loruja. +Kun voisi vielä nukkua hetkisenkään edes!" + +Kärpäset surisivat häiritsevästi tuolla viinalla täytetyssä +lasipyydyksessä, ja kaikenlaista kapsehtimista alkoi yhä tiheämmin +kuulua talossakin. Väkisinkin täytyi avata silmänsä, ja katse alkoi +harhailla pitkin seiniä, kuitenkaan mihinkään seisahtamatta. Viimeinkin +pysähtyi se tuonne akkunaverhojen hienoihin reunuksiin. Niissä oli +kaikenlaisia luonnottomia kukkien kuvia ja kummallisia koukeroita. Alas +huoli, on tuo tuossa kuitenkin jonkun näkemäni kasvin näköinen, mutta +minkä? "Capparis -- capparis" -- -- -- Kiusasi vähän, kun ei jaksanut +muistaa lajinimeä, mutta siihen se unohtui sitte koko kasvi, ja kukista +muodostuivat ensiksi silmät, suuret, harmaat ihmissilmät -- tyynet, +kuni umpilammin pinta kesäisenä iltana. + +Silmien ympärille kasvoi sitte vähitellen kalpeat, lapselliset kasvot; +ja nuo silmät ne niin ujosti, mutta kuitenkin luottavasti katselivat +Iisakkia. Tietystikään ei siinä ollut mitään, mutta kuitenkin täytyi +vaan silmiänsä siinä kohden pitää, ja pahalta olisi tuntunut, jos ne +olisi pitänyt pois kääntää. Mitäpä niistä kääntäisi? Haaveksi häntä nyt +kerran aikuinenkin mies. + +Tornikello löi harvakseen jossakin päin. "Yks -- kaks -- kolme --." +Kauan sen ääni värisi ilmassa, mutta ei se lyönyt enää. -- Siis +neljännestä vaille. Neljännestä vaille montako? Mikäs se nyt siellä +käytävässä rupesi ripisemään, vai tuleeko se tyttö toki viimeinkin +takaisin? Ei, ne vaan lakaisevat siellä. + +Ihanhan minä olen rutihullu, kun nyt vaan odotan tässä tuota tyttöä. +Lapsellista, narrimaista, -- -- mutta, jos hän vielä kuitenkin tulisi! +Eihän se mitä; parhaillaan ehkä kertoo kotonaan, miten muuan herra +-- -- ja sitte leviää suuteluhistoria kaupungille, sitte pannaan se +sanomalehtiin ja sitte sitä kauhistutaan ja niin edespäin; eikä kukaan +käsitä sitä oikealta kannalta. Jos minä puolustautuisin -- -- -- ei, +kuka sitä sitte uskoisi, ja mitäpä minä voisinkaan puolustuksekseni +sanoa. "Hullu taikka hävytön", se on tietysti päätös, ja jotakin +hulluuden tapaista se mahtanee ollakin. Siis ei minullakaan ole ihan +säännölliset aivot, mutta kennelläpä ne oikeastaan lienevätkään. +Parasta on pyrkiä pois täältä, mutta hitto sen tiesi milloin se niiden +laiva lähtee. + +Iisakki nousi ylös ja hitaasti pukeutui peilin edessä, mutta kuitenkin +huolellisesti. Sitte hän painoi oven pielessä oleva kellon nastaa, ja +heti ilmestyikin joku naisihminen ovelle. "Kahvia, olkaa hyvä." +"Paikalla, hyvä herra." + +Iisakki asetteli vielä kravattia kaulaansa, ja siinä näkyi olevan +tavattoman paljo tekemistä. Saihan sen viimeinkin valmiiksi paikoilleen +ja kohta aukeni taas ovi. + +"Hyvää huomenta! Vai jo maisteri on noussut ylös?" lausui teeskentelevä +nainen, imelästi hymyillen ja asetellen tarjotinta pöydälle. + +"Jo, niinkuin näette", vastasi Iisakki hiukan ynseästi, sillä näin +päivänäöllä inhoitti häntä tuon naisen teeskentely. Nainen ei sitä +ollut huomaavinaan, vaan ilmoitti tänään olevan erittäin herttaisen +ilman ja iltasella soitantoa kaupungin puistossa. + +"Mikäs laiva täältä tänään lähtee eteläänpäin?" + +"Aallotar; mutta se on niin roskanen, vaan huomenna lähtee Stjerna, ja +se on kerrassaan fiini laiva." + +"Voiko rouva sanoa, mihin aikaan se Aallotar lähtee?" kysäsi Iisakki. + +"Hyi! Enhän minä mikään rouva ole, mutta Aallotar lähtee kello 12 +päivällä." + +"Vai ette te olekaan rouva", lausui Iisakki. "Olisihan minun pitänyt se +huomatakin, mutta en tullut niin tarkkaan katsoneeksi." + +Ovi paiskattiin kiini vihaisesti, ja Iisakki hymähti itsekseen. "Toista +oli tuon lapsen käytös", ajatteli hän sitte. "Niin pehmeää, niin kainoa +ja lämmintä. Eiköhän häntä sattuisi vielä näkemään, jos lähtisi +kävelemään kaupungille." + +Iisakki joi kahvinsa hätäisesti, laitteli hiuksensa ja partansa peilin +edessä kuntoon ja valmistui lähtöön. Hän heitti huolettomasti hienon +päällystakin käsivarrelleen, otti nurkasta toiseen käteensä tiukkaan +kierretyn silkkisen sateenvarjonsa ja varastautui ulos ravintolasta. +Oli näet kuin olisi hän tehnyt jotakin luvatonta, ja mielessään +täytyi puolusteleutua sillä, että pitäähän sitä toki kaupungin +merkillisyyksiäkin katsella: kirkkoa, raastupaa ja muita rakennuksia. +Eihän sitä muutoin tietäisi täällä käyneensäkään. + +Tuolla se näkyi kirkon torni törröttävän kellotauluineen ja sen +kullatut numerot loistivat niin somasti päiväpaisteessa. Ei sitä +kuitenkaan voinut kaukaa tuonne ylös katsella, kun kilo kävi niin +kipeästi silmiin, eikä tuo kirkkokaan liene mikään mestariteos. Iisakki +käveli kuitenkin verkoilleen sinne päin. Yht'äkkiä hän kumminkin muutti +matkansa suuntaa eräässä kulmassa ja rupesi astumaan kiireemmin. Kasvot +näyttivät kirkastuvan, mutta synkkenivät taas, kun hän oli sivuuttanut +erään vaatepussia kantavan naisen, ja kulkukin hidastui taas. +Umpimähkään hän sitte kulki katuja pitkin ja tarkkaan tähysteli +jokaista hiljaisilla kaduilla liikkuvaa kulkijaa, muistamatta edes +luoda silmäystäkään kirkkoon, jonka ohitse hän parikin kertaa astui. +Kun joku kauempana kulki, niin silloin aina kiihtyi Iisakin kulkukin +kiireemmäksi, mutta lähelle päästyä hidastui se taas ja silmät +ilmasivat aina jonkunmoista pettymyksen sekaista tunnetta. + +Viimein päätyi kävelijä kauppatorille. Siellä oli vähän vilkkaampi +elämä kuin muualla kaupungissa. Pari puolivillaista rouvaa puheli +kiivaasti tuossa lihamiehen pöydän edessä, ja äänetön, unisen näköinen +poliisimies oli vieraana miehenä riidassa. Tuossa taas joku hienompi +nainen tinki voin hinnasta nuoren solakkavartaloisen ja päivettyneen +talonpojan kanssa, huomaamatta, että hänen valkoliinainen, tyhjää +kehloa kantava piikansa sillä aikaa iski silmää myyjälle, ikäänkuin +kehottaakseen häntä pitämään puoltansa. Siinä vieressä koetti +repaleihin puettu työmiehen vaimo uskotella eräälle kaloja +kaupitsevalle maanmiehelle, että hänen kalansa olivat liian kalliita ja +"varmaankin jo viikkokauden vanhoja." + +"Ovat ne vanhempiakin", myönsi mies tyynesti. "Ainakin tuo hauki, joka +tuossa kitaisiaan aukoo ja haukottelee." Ympärillä olevat remahtivat +äänekkääsen nauruun, ja eukko sanoi ottavansa noita pienempiä viisi +naulaa, jos mies panisi kahteentoista penniin. + +"Ostakaa hyvä herra sikaria, oikein maailman parhaita sikaria, joita +itse pormestarikin polttaa", sanoi ontuva sikarinmyyjä Iisakille. + +"Mene hiiteen sikarinesi ja pormestarinesi," mutisi Iisakki jatkaen +matkaansa nurpeana. Ei sekään häntä näkynyt ilahduttavan, vaikka +selvään kuuli muutaman pyylevän piikatytön toiselle tuumivan: "vaan +onpas siinä kerrassaan pulska poika!" + +"Onpa todellakin, mut se varmaankaan ei ole kaupunkilaisia, jos ei +liene se Wahlmannin uusi konttoristi", sanoi toinen. Iisakki ei ollut +niitä arvosteluita kuulevinansakaan, vaan jatkoi matkaansa. +Perunakuormien kohdalla hän kääntyi takaisin päin ja kulki suoraan +ravintolaa kohti, sillä rannasta kuului jo Aallottaren ensimmäinen +vihellys. + +Laivasillalla oli "koko kaupunki" katsomassa Aallottaren lähtöä, jota +ei saanut nähdäkään kuin kolmasti viikossa ja tästä puoleen tuskin enää +niinkään usein, ennen kuin ensi kesänä. + +"Onhan sitä ihmettä siinäkin, kun kenellä ei ole muutakaan +katsottavaa", ajatteli Iisakki laivaan noustessaan ja asettui sitte +peräkannelle katselemaan, eikö koko tuossa joukossa olisi yksiäkään +tuttuja kasvoja. Hän punehtui hiukan, sillä tuollahan seisoi tyttö. +-- -- -- Ei, ei se ollutkaan hän, vaan joku vanha akka. + +Koppia ja matkalaukkuja nosteltiin nyt hätäisesti laivaan, ja iloista, +sekavaa sorinaa kuului väkijoukosta laivaan. Eri ryhmiin oli laiturin +reunalle asettunut paljo ihmisiä, nuorta väkeä erittäinkin. Iisakkia +muistuttivat ne kirjavine pukuineen ja helakoine päivänsuojineen +joulunäyttelyyn asetetuista nukkeparvista, vaikka nuket pysyivät vaiti, +mutta nuo tuon tuostakin nauraa kikattivat oikein sydämellisesti ja +olivat niin ihmeen iloisia ja vallattomia. Tervettä ja miellyttävää +väkeä se oli, vaikka vähän kömpelömäistä ja tapoihin sidottua, +tuo tyttöjen joukko. Nuoret, enimmäkseen tyhmän näköiset ja +pincenez-nenäiset herrasmiehet kumartelivat nöyrästi naisia ja käsiään +hykerrellen koettivat olla heille kohteliaita. + +Tuossa seisoi syrjempänä pari suuren maailman miestä, pari +valkolakkista ylioppilasta vaaleissa kesäpuvuissa, ja näyttivät +tuntijan silmillä, vaikka välinpitämättömästi, tarkastelevan kauniimpaa +sukupuolta. Kohta yhtyi heihin kolmaskin, vähän vanhemman näköinen, +jonka olento oli vapaampi ja luonnollisempi. Se huomasi Iisakin +katonkannattajaan nojaamassa ja kohotti hänelle lakkiaan, noin puoliksi +tutunomaisesti. Iisakkikin muisti joskus ennenkin nähneensä tuon muodon +ja vastasi tervehdykseen, mutta hänen silmänsä harhailivat kuitenkin +väkijoukossa yhdestä toiseen. + +"Ei suinkaan maisteri vielä ole Helsinkiin menossa?" + +"Olen minä. Kuului olevan aasiksella työtä saatavana, niin täytyy +mennä, ennenkuin muut ennättävät." + +"Niin -- maisterihan onkin medisiinari", sanoi ylioppilas. + +"Niinhän minä olen", myönsi Iisakki. + +Pikkusen äänettömyyden perästä kertoi ylioppilas kohtapuoleen hänkin +aikovansa lähteä, mutta ei keskustelu ottanut sittekään oikein +kulkeakseen. Täytyi turvata vanhaan tapaan ja ilmoittaa Iisakille, että +"oikein nyt onkin kaunis matka-ilma." + +"Kaunishan nyt ilma on", vastasi Iisakki yksikantaan. + +Ylioppilas kävi hiukan hämilleen, mutta onneksi vihelsi silloin laiva +viimeisen kerran. Hän nosti lakkiansa jäähyväisiksi ja kääntyi +puhelemaan kumppaniensa kanssa. + +Hiukan ivansekaisia tunteita oli risteillyt yhdessä harmillisten kanssa +Iisakin rinnassa, kun hän tuossa oli pikkukaupunkilaisia katsellut, +mutta nyt ne äkkiä katosivat. Kun näet laiva liikahti, niin sattuivat +silmät aivan lähelle sen laitaa, ja siinähän, lyhtytolpan vieressä se +seisoikin se tämän aamuinen tyttö, kiinteästi, vaan ujosti Iisakkia +katsellen. Hänen silmänsä olivat vesikiehteissä, ja hieno punerrus +peitti nyt noita kalpeita kasvoja. Ehdottomasti tempasi Iisakki pois +hatun päästään, ja hänestä näytti siltä kuin olisi tyttökin nyykistänyt +vastaukseksi ja punehtunut kovemmin. + +Iisakki melkein huokasi ja hänen olisi tehnyt mieli ojentaa kätensä +tytölle, nostaa hänet laivaan, sulkea syliinsä ja lähteä. Sitä ei hän +kuitenkaan voinut tehdä, vaan täytyi tyytyä herkeämättä katselemaan +tyttöä. -- Sillä välin irtausi laiva laiturista ja alkoi siitä +etenemistä edetä. Jo liehuivat nenäliinat ilmassa ja lakit tekivät +lyhyitä kaaria päiden päällä. Iisakkikin huiskutti nenäliinaansa +innokkaasti, ja ylioppilas liehutti lakkiansa vastaan hänelle. + +"Leikkisä mies tuo maisteri Norén, vaikka se niin jurolta näyttää, -- +ja aika koiranhammas", sanoi ylioppilas nauraen tovereilleen. +"Näittekö, miten hän heitti lentomuiskun minulle, niinkuin nuokin +hupsut rouvasihmiset tuolla komentoräkillä toisilleen ja jääville +nakkelevat?" + +"Eiköhän tuo suututtanut Maikki Sellman'ia, sillä minusta näytti hän +suoraan Maikkiin katsovan silloin", sanoi toinen ylioppilas. "Maikki se +onkin niin olevinaan uudessa hatussaan." + +"Mieleen kai se Maikista olisi ollut", lausui Iisakin tuttu, "mutta +minulle se veitikka muiskun heitti." + +Vähitellen lähtivät laiturilta kaikki kaupunkilaiset pois, mutta kauan +istui siellä vielä keskenkasvuinen tyttö yksinään pollarin päässä ja +katseli kauas tuonne pitkin siintäviä selkiä, joiden pintaa laiva +parhaillaan viilteli. Nopeasti lipuikin se eteenpäin niemien ja saarien +lomitse, ja useimmat matkustajat olivat kerääntyneet sen kannelle +luontoa ihailemaan. Kaunis oli näköala laiturillakin istujalla, vaikka +hän sitä tuskin huomasi, kun näytti niin miettiväiseltä ja +murheelliselta. + +Matkustajain seassa seisoi Iisakkikin peräkannella mietteisinsä +vajonneena. Hän näki, kuin unessa, nuo päilyvät vedet monine salmineen +ja lahdelmineen, näki nuo tuon tuostakin ohitse liukuvat, kukkaterttuja +muistuttavat saaret ja näki tuolla rannoilla vihreiden puiden sekaan +alkavan jo ilmestyä joitakuita kirjaviakin tovereita. Hän ei kuitenkaan +huomannut niitä enempää kuin höyrykoneen puhkutukseen sekaantuvaa +laineiden loiskettakaan laivan kylkiä vasten. Iisakin ajatukset olivat +toisaalla. Hän vaan näki edessään yhä tuon pitkänhuiskean, +pumpulipukuun verhotun, kalpean tytön ja oli kuuntelevinaan hänen +lauluansa sinisestä taivaasta ja kadonneesta armaasta. + +Täytyi hänen joskus oikein hymähtää omille ajatuksillensa ja +pilvilinnoillensa, sillä eihän tuo tuntematon tyttö voinut olla mitään +hänelle, eikä hänkään tytölle. Kuitenkin tuntui silloin aina niin +tyhjältä ja onealta jossakin tuolla rinnan alla. Ei, paljoa hauskempi +oli haaveilla tässä ja rakennella tuulentupia huvikseen, kuin ajatella, +että ne eivät toteutuisikaan koskaan. + +Tuolla hääri salongissa muutamia hienopukuisia naisia. Mitähän, kun +olisi ruveta noita tarkastelemaan, sillä hulluksihan tässä tulee yhä +yhtä ja samaa aina ajatellessaan. + +Iisakki alkoikin salavihkaa tarkastella naisia. -- Tuo niistä on +mehevin ja kaunein, tuo pitkä tuossa, joka ottaa sanomalehden nyt +eteensä. Huomasikohan tuo, näinkin lasin läpi, itseänsä katseltavan? +Huomatkoon sitte, mutta kaunein se sittekin on, vaikka tuo toinen on +iloisempi ja aistikkaammin puettu, ehkäpä herttaisempikin. + +Iisakki koetti väkisinkin kiinnittää huomionsa noihin tyttöihin ja +keksi vähän ajan perästä olevansa ajattelemassa, miltä se tyttö, "minun +tyttöni" näyttäisi tuollaisessa hameessa, miltä hänen kätensä näyttäisi +tuommoisessa, moninappisessa hansikkaassa. Soma olisi nähdä +rannerenkaan tuolla tavoin soljahtavan hänen ranteellaan ja hatun +valahtavan takaraivalle, ett'ei olisi tiellä suudellessa ja +hyväillessä. + +Ei -- ei sitä jaksanut taistella vastaan tuota yhtä ja samaa ajatusta. +-- Tämä se nyt mahtoi olla sitä sielun sympatiaa, josta joskus +puhutaan. Vai olisikohan sitä Renqvistiläisten sisarusrakkautta, jota +setä-ukko uskoo täydellä todella olevan olemassa heidän seuroissaan, +vaikka ei sano sitä itse koskaan tunteneensa? Olipahan mitä oli, mut +nyt se jo saa riittää minun osaltani, muutoin minusta tulee narri -- +suora narri. + +Ei se kuitenkaan riittänyt. Työ ja toimet tosin vuosien vieriessä +vaalensivat vähän tuntemattoman tytön kuvaa, mutta hienonsivat sitä +samalla ja saattoivat sen henkisemmäksi. -- Iisakki tottuikin kuvaan, +eikä enää koettanutkaan sitä ajaa pois mielestään. Päinvastoin vuosi +vuodelta mielistyi hän yhä enemmän tyttöönsä. -- Toiset toverit menivät +naimisiin ja perustivat perheitä, mutta Iisakki oli onnellinen "oman +tyttönsä" kanssa eikä kaivannut muuta naisseuraa. Eihän sillä hänen +tytöllään tosin ollut lihaa eikä luita, mutta sittekin oli hän parempi +kaikkia muita naisia. Nuo toiset olivat joskus pahalla tuulella ja +kiusasivat miehiään. Iisakin "tyttö" siihen sijaan oli aina niin +iloinen, nöyrä, taipuisa ja ymmärtäväinen. Hänen ei koskaan kuultu +sekaantuvan asioihin, joista ei ymmärtänyt mitään, ei koskaan +valittavan piioista eikä palvelijoista. Tyttö oli sanalla sanoen oikea +naisen perikuva, ja Iisakki eli onnellisena monet vuodet hänen +kanssaan. -- Pieniä perheriitoja tosin sattui joskus, mutta sitte taas +oli sovinto sitä suloisempi. Ainoastaan kerran oli sovinto ollut +ikipäiviksi rikkaantua, ja Iisakki aikoi täydellä todella silloin +rikkoa välinsä "tyttönsä" kanssa, mutta ei kuitenkaan hennonut hänestä +erota. + +Kalle Kilpi oli näet saanut urkituksi Iisakilta tietoonsa Iisakin +salaisuuden tuon tytön kanssa. Sitte oli se Kalle ottanut selon siitä, +että "tyttö", se oikea laulava tyttö oli suostunut koko iäkseen +rupeamaan torakumppaniksi muutamalle juopolle suutarille siellä kaukana +sydänmaan kaupungissa. Kun Kalle vielä asettui asumaan paikkaan, jossa +"tyttökin" asui, niin hän joka kirjeessään oikein realistisesti +kuvaili, "millaiseksi paradiisiksi tuo tyttö olisi sinunkin kotisi +tehnyt." + +Iisakkia kauhistutti ja inhotti ja hän aikoi hylätä koko tytön. Mutta +toisekseen, mitä yhteistä suutarin vaimolla oli hänen tyttönsä kanssa? +Suutarin vaimo oli siellä pikkukaupungissa kasvanut otus, mutta hänen +tyttönsä oli hieno ja sivistynyt nainen, niin miellyttävä ja suloinen, +ja sitte entäs se ääni! + +Muut juoksivat oopperoissa ja laulajaisissa kuulemassa yhtä ja toista, +mutta Iisakki pysyi tytöllensä uskollisena. Hänen tyttönsä se laakeria +niitti yleisöltäkin, vaikka laulu oli aiottukin ainoastaan Iisakille. +Sanomalehtienkin täytyi tyttöä ylistää ja keksiä hänelle aina uusia +nimiä. Mitäs ne nimet tekevät? Tyttöhän se kuitenkin oli tuo yleisön +lemmikki, pysyväinen lemmikki, vaikka hänelle annettiinkin eri nimiä. +Tyttönsä näki Iisakki näyttämöllä ja konserttisalissakin, tyttönsä +aina, eikä koskaan muita. -- Synti olisi ollut hylätä häntä, josta oli +niin paljo huvia. Se olisi ollut samaa kuin potkaista onnensa soppeen, +mutta sitä ei Iisakki tehnyt, vaan eli onnellisena, hyvin onnellisena. + + + + + +KUMISEVANMÄEN MÖKKI. + + + +"Hyvä isä nähköön! Vieläkö sinä pattio vuoteella venyt, ja minä jo olen +astunut kolme virstaa edestakaisin -- Kulmalan kauppamiehestä kahvin +ostossa!" + +Sillä tavoin tervehti eräs nainen pitkää, luisevaa miestä astuessaan +ovesta Kumisevanmäen mökkiin. Mies ojensihe vähäsen vuoteellaan +haukotellen, mutta ei antanut mitään vastausta. Tuskinpa sitä nainen +lienee odottanutkaan, koska hän vaan ihan rauhallisesti rupesi +kahvinkeittämispuuhiin. + +Tyytymättömän näköisenä ja tylsin katsein katsoa tuijotti mies oveen, +jonka vaimo oli jättänyt auki. Siitä syöksi sisään voimakas valovirta, +seisahtui hiukan, mutta alkoi sitte taas rohkeasti tunkeutua joka +soppeen. Päreillä paikattujen, likasen kirjavien akkunaruutujen läpi +tunkeutui toisia valonsäteiden joukkoja, ja ne panivat noesta mustuneet +katon alaiset paikoitellen oikein kiittelemään. Ikäänkuin pikkuisen +suuttuneena tuosta parsien ja orsien välähtelemisestä, lähetti mies +laipioa kohden suustaan oikein paksun, vaalean harmaan savupilven. Se +taas pian muuntui hienoiksi, kiemurteleviksi säikeiksi sekin, ja +säikeet yhtyivät valon kanssa vallattomasti kisailemaan lattian ja +laipion välillä. + +Mies katseli vähän aikaa tuota, mutta se rupesi häntä väsyttämään. +Täytyi siirtää silmänsä katsomaan, mitä se eukko nyt niin hartaasti +häärii. -- Paljo se jaksaakin puuhata tuo Maija Liisa, ja kekseliäs se +on kuin kettu. Eikös nytkin vaan ole riuhtonut irti kahvinaulaa, vaikka +koko talossa ei ole niin penniä, rahan tapaista. + +Pulska se on kanssa näköjäänkin. Olisipa ehkä pulskempikin, jos sillä +olisi pikkuista pienempi tuo mahan kellukka ja leveämpi otsa. Saisi se +kentiesi tuo nenänykerökin olla hiukkasta kookkaampi, mutta on siinä +semmoisenaankin paljo kauniita paikkoja. Leuka on pyöreä kuin kerä, ja +hampaat ovat terveet niin jotta saavat selvän kovastakin kannikasta. +Silmät sillä kumminkin ovat kaikista paraat, niin kiiltävät ja +vilkkaat. On minulla kuin onkin kerrassaan pulska muija ja muutoinkin +kaikin puolin terve työ-ihminen, kun vaan ei olisi niin kahviin menevä. + +"Kuules Maija Liisa! Minkätähden sinä menit Kulmalasta asti niitä +kahvia hakemaan?" + +"Vielä häntä kysyy, vaikka tiedäthän sen sinäkin, jotta eivät +kirkonkylän kauppiaat meille enää papuakaan velaksi uskoisi", vastasi +Maija Liisa. + +"No, antoiko se Kulmalainen mielellään?" + +"Tinkihän se alussa vähän vastaan sekin, kun sattui Kotilan emäntäkin +puotiin, mutta antoihan tuo sitte kumminkin, kun kahden kesken +jäätiin." + +"Paljonko se noista kahvistaan nyt ottaa?" + +"Eihän tuo ottanut mitään, vaan minun piti luvata sinut ensi yöksi +soutamaan hänen viinavenettään Kiirkiniemestä." + +"Ole nyt! En minä sinne lähde, enkä jaksakaan nyt soutaa." + +"Mikäs sinua sitte vaivaa? Kyllä sinä jaksat, kun vaan tahdot. Teethän +sinä työtä, kuin kaksi, jos vaan milloin viitsit." + +"Kyllähän minä, kun terveenä olen, mutta kovin nyt tuntuu ruumis +levottomalta ja hellältä tällä kertaa", sanoi mies. + +"Niinhän tuota valitat aina, kun pitäisi työhösi lähteä, vaan pitäähän +sitä toki jotakin tehdä, varsinkin näin huonoina aikoina. Mitenkäs se +henki muutoin mielen hyvinä pysyisi?" + +"Ei kai se, vaan en minä kuitenkaan sinne viinaveneen soutuun lähde", +tuumaili mies. "Sattuisi tulemaan vielä vallesmannin korville, niin +saisi vaan ilman edestä käräjissä kulkea ja joutuisi ihmisten vihoihin +suotta." + +"Mistäpä se vallesmanni sen saisi tietää", vastasi vaimo. "Tee muutoin, +niinkuin tahdot, vaan minä arvelin silloin kuin Kulmalainen siitä +puhui, jotta sinä menisit mielelläsikin -- -- ja ehkä neuvottelisit +jonkun ankkurin itsellesikin." + +"Milläpä sitä köyhä niin paljo irti saisi, vaikka hyvähän se viina +olisi olemassa, kun tuota on kerran niin raihnaiseksi käynyt." + +"Niin, ja kun taas tukkilautat tälle kohdalle joutuvat, niin voisihan +sitä toisellekin antaa. Kyllä tarvitsisivat tukkilaisetkin ryypyn +lämmikkeekseen, kun saavat päiväkaudet märkinä vedessä rypläästää, -- +vaan tulehan nyt ottamaan sinäkin lämmin kuppi sydämeesi." + +Ensimmäisen kupin juotua kysäsi vaimo: "miltäs maistui?" + +"Ka, miltäpäs muulta kuin hyvältä", sanoi mies. + +"Sitähän minäkin", jatkoi vaimo puhetta, "mutta olisi taitanut olla +vieläkin parempaa, jos kermaksi olisi ollut pikkuisen karvaampaa +sekaan --." + +Mies ei ollut kuulevinaankaan, puhdistelihan vaan piippuansa. Sentähden +jatkoi vaimo: "kyllä tässä pitäisi keksiä keinoksi jotakin, jolla aina +rahapennin irti saisi. Oikein minua säälittää se Perttukin, kun kuuluu +hoitohuoneella pitävän olla työssä aivan aamusta iltaan, ja tietäähän, +sen minkälainen sillä on hoitokin siellä, ihan vieraissa ihmisissä. +Eikä edes osaa mykkäparka vieraille puutteitaankaan valittaa. Voi, voi, +kuin saikaan poika sinne annetuksi!" + +"Milläs sitä olisi täälläkään kotona elätetty", örähti mies. "Vai +luuletko sinä, jotta meille maa itsestään leivän kasvaa, niinkuin +talonpojille; ja valittelevathan nuo nekin, jotta heidät häviö perii. +Kotilaankin oli kuulutettu sunnuntaina taas huutokauppa kappamiesten +rästeistä, vaikka mies raataa yön päivän kanssa niin, jotta tuskin on +jouten joulunakaan." + +"Kyllä kai sitä on huolta heilläkin, kun on maksettava pipit ja papit, +kanttorit ja senkin seitsemät sästyt", myöns vaimo. "Mutta surkealta se +äidin sydämestä tuntuu, kun tietää ainoaa lastansa vennon vieraissa +niin rääkättävän. Ei sitä ole köyhällä puolta eikä oikeutta maailmassa. +Ei ole, sen minä sanon. -- Vastaani tuotiin Sirviön Mattiakin äsken ja +ihan oli pantu jalkarautoihin. Oikein ajattelutti minua, kun hänen +täytyy linnaan lähteä siitä, jos on jos lähimmäistään auttanut, kun +siihen sijaan Kulmalainen ja muut kauppamiehet vaan herrojen kanssa +kestiä käyvät eikä heidän viinakauppaansa olla näkevinäänkään." + +"Mitäs kun ei saada toteen", selitti mies keskeyttäen. + +"Onhan tuo niinkin; ja tuhmastihan se Matti sitä myikin", tuumaili +vaimo. "Kun olisi minun ottanut yhteen juoneen, niin ei olisi ollut --" + +"Mutta kun sinuakin olisi sakotettu ja olisit saanut käydä vettä leipää +popsimassa", pisti mies taas väliin. + +"En kies'avita olisi käynytkään!" penäsi vaimo vastaan. + +"Ethän vain," lausui mies epäillen, "minkäpäs siinä olisi auttanut muu +kuin totuus." + +"Sepähän sitte olisi nähty. Minä kun olisin Pertun opettanut viinaa +antamaan, niin minkä selvän olisivat ottaneet." + +"Olisivat pilanneet meidän molempain vanhusten papinkirjat niin jotta +ei olisi saatu kunniallista hautausta kuoltuammekaan", väitti mies +vastaan. + +"Johan olisivatkin! Pyh ja viis! Olisi antanut ostajien antaa rahan +pojalle, ja sitte Perttu olisi ollut sitä jostakin kylältä +juoksevinaan", intti vaimo ja kavala hymy huulilla katseli syrjästäpäin +äänettömäksi käynyttä miestään. + +Pannu oli sillä välin juotu kuiviin, ja mies lähti aamiaisen syötyä +työlleen sanaakaan vaimolleen virkkamatta. Vaimo sitte toimitteli +kotiaskareita, niinkuin tavallisesti, mutta näytti kuitenkin vähän +levottomalta. Päivällispöydässäkään ei sanaa vaihdettu, mutta vasta +puukkoaan tuppeen pistäessään tuumaili mies: "minäkin olen nyt asiaa +aprikoinut, ja niin se on minustakin, jotta synti se on meille +vanhemmille, jos kauemmin antaa Perttupojan siellä hoitohuoneessa olla. +Jos tahdot, niin käy yön seutuna poika pois kotiin, eikö tuolla +kuitenkin liene siellä ikäväkin -- -- vieraissa." + +Mies katseli alaspäin pitkin sillan rakoa, eikä vaimo hänen +mietteistään sen parempaa selkoa saanut, mutta ei hän mitään +kysynytkään. Vasta nähdessään miehen jo lähtemään hankkiutuvan kysäsi +vaimo: "hankinko minä putelia yksin tein?" + +"Jospa heitä hankit joitakuita", puhui mies puoliääneen, "vaikka kyllä +minua vähän peloittaa, jotta Kulmalainen nostaa melun, jos nassakat +eivät ole kaikki tallella." + +Vaimo ei ollut kuulevinaankaan miehensä sanoja, vaan akkunasta tielle +päin katsellen alkoi kertoa: "kyllä se on hyvä ihminen tuo Kotilan +emäntä. Sanoi tän'aamuna, jotta hänellä olisi ihan selvät näytökset +Kulmalaisen viinan myynnille, vaan kun ovat niin naapurukset, niin ei +sanonut ilkiävänsä. Kun olisi pahempi naapuri, niin pian taitaisi olla +se Kulmalaisen kauppamiehen 'vulumahti' ruununmiesten käsissä." + + * * * * * + +Yhä tiheämmin ja tiheämmin alkoi siitä lähtien pisteleytyä vieraita +Kumisevanmäen mökissä. Eivätkä ne vieraat siellä tavallisesti kaukaa +viipyneet, jolleivät Maija Liisalla keitättäneet itsellensä kahvia ja +pyytäneet talonväeltä lupaa saada siellä pikkuisen "eväitään" +maistella, johon lupa tavallisesti annettiinkin. Saipa itse mökin +mieskin silloin aina "vierasten eväistä" joko "pikku paukun poskeensa", +tahi "pienen silmänkääntäjän." Toiset taas ystävällisesti tarjosivat +hänelle "kylmästä tultua" taikka "kello kuutta" tahi "kahvinaulan", ja +jotkut myöhäisimmät, iltaisin mökissä kävijät oikein pakoittamalla +pakoittivat isännän ottamaan "kirppuryypynkin." Sen päälle kuului niin +makeasti nukkuvan. + +Maija Liisa nuhteli joskus noin puolin sanoin miestänsä ja sanoi +pelkäävänsä hänen "ruvenneen juomaan näinä viime aikoina." Mies väitti +kuitenkin kiven kovaan sitä vastaan ja selitti, että hän ei milloinkaan +ollut jaksanut niin hyvin kuin "juuri näinä viime aikoina", jos kohta +syönti ei tahtonut oikein käydä. + +Arvattavasti olikin mies terveempi, sillä nyt hän aina oli päivillä +erittäin iloinen ja vilkas ja nukkuikin erinomaisen sikeästi yöllä. +Mökin varatkin olivat paranemaan päin ja kaikenlaista uutta kalua oli +siihen alkanut ilmestyä, vaikka velatkin oli kaikki tyyni saatu +maksetuiksi. Siihen sijaan oli mökin väellä jo pieniä saamisia yhdeltä +ja toiselta, varsinkin renkimiehiltä. + +Kumisevanmäen mökki se aikojen kuluessa muodostuikin monen kyläkunnan +nuorten miesten yhteiseksi kokouspaikaksi, vaikka kävi siellä paljo +vanhempaakin väkeä. Eipä sillä, että se olisi ollut mikään siisti +taikka soma paikka, vaan paremmin päinvastoin, mutta kuitenkin +istuskeli siellä ihmisiä iltakaudet. Siinä oli isäntämiehiä ja +käsityöläisiä kammarissa tahi perän puolella pirttiä, tukkilaisia, +loisväkeä, kulkevia mustalaisia, laukkuvenäläisiä ja jos joitakin muu +mökki täynnä. Täydellinen veljellisyys, vapaus ja yhdenvertaisuus +vallitsi Kumisevanmäen mökin katon alla, jos kohta sopu ei siellä aina +asunutkaan eikä ilmakaan ollut kaikkein raittiinta. Tupakan savu lepäsi +aina iltaisin pilvenä parin kyynärän korkeudessa lattialta, ja +varsinkin oli se paksua eräänä iltana, Keyrin tienoilla, jona pirtti +oikein kuohui vieraista. Mökkiin olivat näet nuoret miehet toimittaneet +tanssiaiset siksi illaksi. Yksi talikynttilä paloi silloin rätisten +pöydällä ja toinen oli asetettu uunin korvalle "pelimannin" viereen. +Lattia oli likainen ja kostea syksyisestä loasta tai sylestä ja pöytä +huleisillaan jotakuta löyhkävää nestettä, joka ei varmaankaan ollut +vettä. Kähisevät mies-äänet sekaantuivat vähän väliin tuolla täällä +remahtaviin naurun hohotuksiin. Puolikymmentä paria pyöri viulun äänen +mukaan keskellä huonetta, toisiaan survien, ja kaikki olivat mitä +herttaisimmalla tuulella, niin naiset kuin miehetkin. + +Kun riemun remakka joskus liian korkea-ääniseksi kohosi, silloin +kajahti aina melun yli Maija Liisan kimeä ääni tuolta hiiloksen luota, +jossa hän pannujensa kanssa puuhasi. Silloin aina örähti hiukan +joukkoon Kotilan vanha isäntäkin, joka oli varovaisuuden vuoksi +nostettu nukkumaan uunille, "pelimannin" taakse, ja sen kuultuaan +nauroivat hattupäiset miehet niin, että piippunysät hampaista toisten +jalkoihin tipahtelivat. + +Holkkilan silmäpuoli Leena, joka tanssi paraikaa Lusikka-Kustin kanssa, +sattui muutaman tuommoisen naurupuuskan aikana sysäämään mökin mykkää +Perttua niin kovasti, että Perttu kaatua rojahti pitkälle pituuttaan +lattialle. Perttu luuli Lusikka-Kustin häntä puukanneen ja kävi +julmaksi. Hän tempasi halon äitinsä edestä ja nähtävästi aikoi sillä +iskeä Lusikka-Kustia takaapäin. Äiti hyppäsi säikähtyneenä väliin, sai +kolahduksen päähänsä, ja veri alkoi hänen päästänsä pulputa ihmisten +jalkoihin, mutta mykkä töytäsi kuitenkin eteenpäin Kustia kohden. +Useita käsiä ojennettiin mykkään päin, korvapuusteja vaihdettiin, +kirouksia, itkua ja ulinaa kuului sekaisin, ja viimein sammuivat +molemmat kynttilätkin. + +Silmänräpäyksen ajaksi pääsi silloin hiljaisuus vallalle ja "pelimanni" +käytti tilaisuutta huutaakseen: "olkaa toki rakkaat kristityt vähän +siivommalla!" Mykkä-Pertun kauhea ölinä haihdutti kuitenkin heti +pelimannina sanojen vaikutuksen, ja vasta paikalle haettu nimismies sai +järjestyksen kuntoon, kun uhkasi ampua, jos eivät olisi hiljaa. + +Maija Liisan ruumis korjattiin kammariin; Perttu pantiin rautoihin, +vaikka hänestäkin vuoti verta, kun oli saanut puukonpiston toiseen +käsivarteensa, ja Holkkilan silmäpuoli Leena vietiin pöydällä kotiinsa, +sillä häneltä oli jalka niukahtanut ja kovin paksuksi turvonnut. + +Huomenna purettiin oikein talkoolla koko mökki maan tasalle, eikä sen +entinen isäntäkään ollut sitä vastaan. Hän vaan itsekseen mutisi: +"vaikka Maija Liisa oli niin viisas; vaikka Maija Liisa oli niin +viisas!" + + + + + +PAPPILASSA. + + +"Ohhoijaa!" huokasi Pallassalmen vanha Heta-muori noustessaan +kyykyltään ylös puutarhan kukkapenkkien välistä. "Kyllä se ottaa +vanhaan selkään, kun tuntikausia kitkee noita joutavia. -- -- Ja mitä +siitä sitte on edes hyötyä? Panisivat peltonsa perunaksi, niin olisi +toista, mutta niillä herrasihmisillä on aina omat mielitekonsa. Eikä +noiden neitihupakoiden mieltä henno pahoittaakaan, kun näkee, miten ne +itsekin ovat innoissaan kukkiensa kanssa puuhaamisesta. -- -- Eikös +totta toisen kerran Fanny ole nyt taaskin tuolla georgiineja +sitelemässä. Hm! Niin se on kuin sanotaankin: lapsi on lapsi +kuninkaankin, minkä rovastinkin lapsi." + +Heta-muori kyyristyi uudestaan työhönsä, mutta kohosi taas heti +pystyyn, kun kuuli kärryjen jyrinää maantieltä päin. Hän varjosti +silmiänsä oikealla kädellään ja uteliaasti näytti tirkistelevän +tulijoita. Yht'äkkiä hän kuitenkin laski kätensä alas ja huudahti: +"Fanny! -- -- Fanny-neiti kuulkaas! Katsokaapas tuonne!" + +Nuori, kesäpukuinen neiti läheni Heta-muoria, astuessaankin +kukkaiskimppua sitoen. + +"Mitä siellä niin erittäin katsottavaa nyt on?" kysyi neiti +huolettomasti. + +"Mitä? Eikö Fanny-neiti näe, että siinä ne nyt tulivat Kivelän isäntä +ja Kokon Kalle?" tuumaili Heta-muori hiukan nurisemista osoittavalla +äänellä. + +"Kyllähän minä nuo näin. Niillä on varmaan papalle jotakin asiaa", +arveli neiti. + +"Varmaan", toisti Heta-muori painolla. "Ne varmaankin tulivat ottamaan +kuulutusta Kallelle ja sille mukanaan olevalle naiselle; ja eikös se +ole synti ja surkeus?" + +"Mikä se nyt Heta-muorista on semmoinen synti ja surkeus?" kuului +samassa iloinen ääni, ja vanhus tunsi pienten, pehmoisten käsien +vallattomasti tarttuvan häneen kiinni takaa päin. Ennenkuin Heta-muori +kumminkaan ennätti vastata, pyörähdytti tuo huomaamatta luokse päässyt +tyttönen muoria ja veitikkamaisesti nauraen kuiskasi hänelle korvaan: +"pappilan muori käski paistiaan pyöräyttämään!" + +"Se Hanna se on aina semmoinen villikko, että siitä pitää vielä +rovastille kieliä", sanoi Heta-muori, mutta oli nähtävästi mielissään +leikistä. + +"Sitä ennen sanokaa kuitenkin, -- sanokaa Heta kulta, mikä se Hetasta +oli niin surkeaa äsken!" uteli Hannaksi puhuteltu neiti. + +"Ilmanhan minä tässä vain Fannyneidelle paipatin sitä, kun Kivelän +isäntä toi Kokon Kallea kuulutuskirjan teettoon." + +"Onkos se sitte niin surkeaa? Antakaa nyt, Heta kulta, Kokon Kalienkin +saada emäntä", puheli Hanna. "Onhan teillä itsellännekin aikoinaan +ollut mies." + +"Onhan niitä ollut kaksikin, jos yksittäin luetaan, mutta sehän se +minua suututtaa, kun ei Mikkolan Karlina lähtenytkään Kallen kanssa +liittoon. Ja nyt tuotiin Kallea toisen kanssa pappilaan! Kuka lienee +ollutkaan, ihan tuntematon, -- ja köyhältäkin tuo näytti." + +"En minäkään sitä tuntenut", selitti Hanna. "Riikaksi ne sitä +puhuttelivat ja vesipuolelta pitäjästä kai tuo lienee, koska oli niin +päivettynyt." + +"Vai Riikka, vai Riikka se on! No, oli se sille Riikalle onni, kun sai +semmoisen miehen -- -- -- ja arvatenkin niin köyhä tyttö, että sillä ei +ole muuta kuin kaksi tyhjää kämmentä", jahkaili Heta-muori. "Sanon +vieläkin, oli se onni sille tyttö-rievulle." + +"Onko se Kokon Kalle sitte niin miesten paraita?" kysäsi Fanny. + +"Onhan se jälilleenkin. On se erinomainen mies? -- Voi, voi sitä +Karliina hupsua, kun ei älynnyt ottaa Kallea!" päivitteli Heta-muori +edelleen. + +"Teidän olisi vanhempana ja kokeneempana ihmisenä pitänyt sitte neuvoa +Karliinaa", pisti Hanna ilakoiden väliin ja hymyili sisarelleen. + +"Neuvoako? Vähäkös minä sille roinusin, mutta pysyykös se kantovesi +kaivossa! Sanoi vaan, jotta: ei antanut luonto myöten. -- -- -- 'Ei +antanut luonto myöten', vaikka Kallella on hevonen ja kaksi lehmää", +lisäsi Heta-muori halveksivasti päätänsä puistaltaen. + +Sillä aikaa oli sulhaismatkue mennyt sisään ja päässyt rovastin +puheille. Vähän ajan perästä huusi rovasti avonaisesta akkunasta +Heta-muoriakin virkahuoneesensa "vieraaksi mieheksi." -- "Täällä on +nimittäin pariskunta taas tekeillä", ilmoitti rovasti Hetalle. + +Heta-muori pyyhkäisi hätäisesti käsiään nurmeen ja lähti astua +köpittämään rovastin huoneesen. -- Siellä istui rovasti keinutuolissaan +puhallellen paksuja savupilviä eteensä. Todistajain kuullen hän -- +ensiksi saatuaan selville, että niin hyvin sulhasella kuin +morsiamellakin oli "vapaaehtoinen ja kenenkään pakoittamaton aikomus +mennä keskenään pyhään aviokäskyn säätyyn", -- alkoi pitää puhetta +kristillisestä avioliitosta. Kauniisti ja elävästi kuvailikin rovasti +noille nuorille, kuinka avioliitot taivaassa päätetään, kuinka +avioliitto on perheen ja perhe yhteiskunnan perustus, ja kuinka koti on +Herran taimitarha. + +Niin liikuttavasti puhui rovasti, että Heta-muorin täytyi tuon +tuostakin pyyhkäistä silmäinsä nurkasta kyynelkarpalo mukaiseen +esiliinaansa. Olisi sitä puhetta kelvannut kauemmankin kuunnella, mutta +äkkipikainen loppu sille kumminkin tuli. + +Rovasti näet kääntyi puhumaan rakkaudestakin, mutta ei päässyt vielä +oikein alkuunkaan, ennenkuin Kivelän isäntä jo keskeytti hänet. +Keskellä lausetta kiepsahti näet isäntä ylös sohvalta, jolla oli +istunut, ja alkoi kohteliaasti kumarrella rovastia. -- "Mitäs isännällä +olisi ollut lisättävää?" tiedusti rovasti kesken puheensa. + +"Sitähän minä vaan", lausui Kivelän isäntä, "jotta ei herra rovastin +millään tavalla pidä luulla, jotta tässä olisi mitään rakkautta mukana. +Minä tiedän ihan vissiin, että eivät nämä nuoret ole toisiaan ennen +tunteneetkaan. Vastahan nämä eilen toisensa ensi kerran näkivätkin +Jämsän markkinoilla, niin että ei tässä tarvitse ollenkaan luulla +rakkautta olevan, tässä pelissä." + +Rovasti kävi tuntuvasti hämille, kun ei ollut selvillä siitä, tekikö +puhemies naittilaistaan pilkkaa, vai ymmärsikö hän rakkaudella jotain +muuta kuin tavalliset ihmiset. Sentähden ilmoitti hän vaan lyhyesti +aviokuulutuksen maksavan karttoineen 6 markkaa 60 penniä ja +varottavasti katsahti toisen pöydän ääressä kirjoittavaan kappalaiseen. +Sitte molemmat papit toivottivat onnea nuorelle parille ja hyvästelivät +oikein kättä lyömällä sulhasta morsiamineen. + +Ovessa tuli sulhaisväkeä vastaan Kotilan ontuva nuori isäntä, joka +äskettäin oli isältänsä perinyt lautamiehen viran ja arvon ja jota +pidettiin erittäin ymmärtäväisenä miehenä. + +"Hyvää päivää, nuori herrastuomari!" tervehti rovasti tulijaa ja pyysi +hänen "painamaan puuta" sillä aikaa kuin hän kävisi kutsumassa sisään +kahvia. + +Vieras istahti oven suuhun ja miettivän näköisenä pyöritteli siinä +lakkia polvillansa. Kappalainen ei saanut puhetta oikein sujumaan, +mutta heti tuli rovasti uudestaan sisään kahvintuojan kanssa ja alkoi +kysellä kuulumisia vieraaltansa. + +"Kiitosta vaan", vastasi lautamies. "Kuuluuhan sitä nyt yhtä ja toista +ikävää." + +"Vai niin", mumisi rovasti. "Eikös otakaan asiat oikein luistaakseen, +kun vanhan isänne pää kallistui?" + +"Mikäpäs niitä asioita riskaisi, mutta niistä sisaristahan se nyt +meille kiusan ja ristin heitti", sanoi vieras vähän katkerasti. + +"Kuinka niin ristin?" uteli rovasti. "Olivathan ne rippikoulussa +siivoja tyttöjä." + +"Kyllähän ne nyt muuten vieläkin, mutta kun se Kaarelan Hermanni ei +lähdekään Mantan kanssa vihille. -- Eikä taas Annikaan ota mennäkseen +Toppolaan emännäksi, vaan väen väkeen inttää lähtevänsä Kuuselan +torppaan -- nälkää näkemään." + +"No, no!" huomautti rovasti, "eihän Kuuselan emännän tarvitse nälkää +nähdä. Onhan se elävä torppa ja Pekka on siisti nuorimies." + +"Onhan tuo, mutta torppa on aina torppa. Eikähän siinä ole +kartanoakaan. Ei lämmintä huonetta koko paikalla muuta kuin yksi ainoa +tupapahanen -- -- ja sauna ja riihi", sanoi vieras naurahtaen +ylönkatseellisesti. "Sitä vartenhan minä nyt oikeastaan lähdinkin +teidän puheille, että eikö sitä Annia voisi niinkuin pakoittaa +Toppolaan menemään?" + +Kun rovasti ei vastannut mitään, jatkoi lautamies: "äiti sanoi, jotta +ei hänkään ollut aikonut isävainajalle tulla, mutta minkäs sille voi, +kun vanhemmat sen kerran olivat niin keskenänsä sopineet. Vielä oli +äiti riskannut vastaan vihille lähtiessäänkin, mutta kun tätinsä oli +oikein tukasta jutuuttanut ja sanonut että 'selekääs tarvihteisit', +niin olipas pitänyt lähteä, vaikka kyllä oli itkettänyt. Äiti sanoi +vielä, jotta olisihan tuo häpeä koko meidän suvullekin, jos torpan mies +sukuun tulisi -- varsinkin kun ei ole pelkoa naimattomaksi jäämisestä, +vaan Anni pääsisi taloonkin emännöimään." + +"Vaikea sitä on pakottaa", sanoi rovasti, "varsinkin kun Toppolaisella +on jo ennestään melkein Annin ikäisiä lapsiakin." + +"Vaikeatahan se on", myönsi vieras. "Kyllä sitä on koetettu parastamme +mekin -- minä ja äiti -- mutta ei sille saa mieltä päähän. Enkä minä +ymmärrä, mikä sen Annin onkaan semmoiseksi vimmannut, vaikka Toppolassa +on niin suuri kartanokin." + +"Onhan siinä isot rakennukset", tiesi rovastikin, "mutta eihän niitä +tyttöjä kartanoihin vihitäkään, vaan miehiin." + +"Ei suinkaan kartanoihin, ei suinkaan", tuumaili lautamies, "vaan kovin +se on kuitenkin jälyä se Annin menettely. Ette te voi arvata, hyvä +rovasti, mitä Anni sanoi minulle, kun minä sanoin hänelle, jotta +Kuuselassa ei ole kuin tupa asuinhuonetta?" + +"Mistäpäs minä sen", arveli rovasti, "ehkä sanoi rakastavansa -- -- +tahi tuota -- -- mieltyneensä Pekkaan?" + +"Ei se siitä mitään virkkanut, vaan niin sanoa mäjäytti, jotta 'vaikka +ei olisi tupaakaan', -- -- aatelkaas -- -- 'vaikka ei olisi tupaakaan', +sanoi." + +"Tahtookos se sitte Toppolan isäntä niin mielellään Annia?" kysyi +rovasti. "Annihan on vielä ihan nuori tyttö ja hän jo harmaapäinen -- +ja vielä päälle päätteeksi leskimieskin." + +"Miinaahan se oikeastaan tuli Toppolainen katsomaankin, mutta kun Miina +ei enää ollut joutilaana, niin viittasi Anniin ja sanoi, että +ihminenhän se on tääkin." + +"Mutta eikös teidän sopisi ottaa Kuuselan Pekkaa vävyksi Kotilaan. +Minusta -- -- --" + +"Me jo myytiin Kotila tässä toisella viikolla." + +"Vai jo myitte! Mistä se ostaja niin äkkiä ilmaantui?" + +"Tuoltahan se on Hämeen puolelta", vastasi lautamies. + +"Vai niin. No paljokos te Kotilasta saitte?" + +"Kymmeneen tuhanteen se nyt meni", sanoi vieras. + +"Mutta olisihan Särkän Joonas muistaakseni antanut siitä kaksitoistakin +tuhatta", ihmetteli rovasti. + +"Kyllähän se olisi, mutta nyt siinä meni sisar Miina mukana yhdessä +kaupassa", selitti lautamies. "Sitäpaitsi saamme äiti ja minä eläkkeen, +kun tuota minussa ei kuitenkaan ole miestä työn tekoon." + +"Mutta suostuikos Miina semmoiseen kauppaan?" kysyi rovasti hymyillen. + +"Mikäs siinä? Suostuihan se toki. Oli sitä Miinalla ollut vähän puhetta +yhteen menemisestä Takkulan Matin kanssa, mutta sitte hän kumminkin +arveli, että samahan tuo on kelle sitä menee, kun vaan taloon pääsee. +Mutta eipäs vain Anni ole niin viisas kuin sisarensa oli." + +"Hm, hm!" mutisi rovasti ja neuvoi sitte: "kyllä se on parasta, että +annatte Annin noudattaa oman sydämensä vetoa. Ei pidä pakottaa ketään +väkisin vihille. Siitä on kallis edesvastaus vielä viimeisellä +tuomiollakin, jos sattuu tulemaan toinen onnettomaksi meidän tähtemme." + +"Niin kai siitä lienee", tuumaili Kotilan lautamieskin, mutta näpelöi +yhä lakkia käsissään. Viimein hän kuitenkin rohkaisi mielensä ja +eperoiden kysäsi: "ei siitä sitte taida tällä kertaa tulla mitään +siitäkään Kaarelan Hermannin vihkimisestä?" + +"Jaa, se on tykkönään toinen asia", arveli rovasti. "Hän on jo Mandan +kanssa täysissä kuulutuksissa, ja johan se Manda on taitanut asuakin +Kaarelassa?" + +"Johan se Marian päivästä asti on siellä ollut vaalissa. -- -- Montako +viikkoa siitä jo tulleekaan", sanoi lautamies. + +"Tuleehan siitä jo kolmisen kuukautta. Ja se yksissä oleminen ennen +vihkimistä on vasten lakiakin, niin että kyllä minun, virkani puolesta, +pitää ruveta Hermannia vihille ahdistelemaan", selitti rovasti. "Minä +kutsutan hänet puheilleni siitä asiasta." + +"Täällä se Hermanni jo onkin, -- tuolla tuvan puolella", ilmoitti +lautamies. "Minä en jättänyt häntä rauhaan ennen kuin sain mukaani, +että jos hyvinkin saataisiin hänet vihille yksin tein -- ja Manta lähti +kanssa siinä toivossa." + +"Kutsukaa heidät sitte tänne", käski rovasti. "Minä sillä aikaa hankin +vihkimätodistajat ja pistän kapan päälleni." + +Kun Kotilan lautamies saapui takaisin rovastin virkahuoneesen, oli +siellä jo lattialle levitetty punainen matto ja sille vierekkäin +asetettu pari kirjavaa sohvatyynyä. Fanny-neiti istui harmooniumin +edessä koraalikirjaa katselemassa sillä aikaa kuin Hanna taas auttoi +papin kappaa isänsä selkään. Heta-muori ja pari piikaa seisoi +ovensuu-seinällä, hyvin hartaan näköisinä, toimitusta odottamassa. + +"Noo Hermanni! Asetupas nyt vaan koreasti tuohon oikealle puolle ja +Manda seisoo tässä vasemmalla. Minä annan merkin silloin kuin teidän +pitää polvillenne laskeutua", selitti rovasti. + +"Jottako vihille?" tiedusti Hermanni pitkäveteisesti. + +"Niin tietysti, kun rovasti käskee", kiehitti Manda vastaukseksi ja +alkoi vetää sulhoaan osoitetulle paikalle. + +"Ei herra rovasti", ähkyi Hermanni kumarrellen ja tempoen käsivarttaan +pois Mandan käsistä. "Kyllä minä en voi ruveta vihille tämän ihmisen +kanssa." + +"Mutta sinun täytyy, kun nyt kerran olet narrannut tyttöä niin +pitkälle", lausui rovasti pontevasti. + +"Enhän minä, herra rovasti, ole narrannut. Setähän se pani alkuun koko +asian. Ja siksi toisekseen, nämähän ne Kotilaiset ovat petkuttaneet +minua pitkin matkaa." + +"Punnitsepas mies sanasi. Mitenkä me olemme sinua petkuttaneet?" +tiuskasi lautamies kärsimättömästi. + +Hermanni siihen sijaan selitteli rovastille hyvin tyynenä: "nämä +lupasivat tehdä talonsa kaupat minun kanssani, ja setäkin sen tähden +rupesi koko tähän hommaan; mutta nyt nämä ovatkin myyneet talonsa +toiselle." + +"Mutta hyvä ihminen!" huudahti rovasti. "Onhan sinulla jo hyvä talo +ennestäänkin." + +"Onhan se, mutta isä oli ryyppypäissään tässä tuonoin luvannut ottaakin +sisar Eliinalle Kekkolan Matin kotivävyksi -- --" + +"Mutta Matillahan on vielä vaimo elossa", sanoi rovasti. + +"Niin vanhalla Matilla, vaan poika Matinhan se isä oli luvannutkin +vävykseen ottaa sitte kuin se mieheksi kasvaa", tuumaili Hermanni. "Ja +montakos vuotta siihen enää meneekään." + +"Ei, Hermanni kulta, ei se poika-Matti sitte enää sisarestasi huoli, +vaan ottaa ennen jonkun Ylätalon tytöistä", väitti Manda, + +"Niitäpä sitä olen minäkin meinannut odotella, ja niillä onkin talo +joka tytöllä", sanoi Matti. Kääntyen rovastiin jatkoi hän vielä: "ei +tästä Mantasta muutenkaan ole minulle, kun tämä on niin huusava." + +"Huusava -- mitä se on?" kysyi rovasti tyttäriltään. + +"Tuhlari", vastasi Hanna ja juoksi ulos. + +"Ei suinkaan se tuhlari olisi, kun oikein oman talouden saisi -- -- +ethän sinä olisi Manda?" sanoi rovasti morsiameen katsahtaen. + +"Enhän minä sitte enää olisi", vakuutti Manda syvään nyykistäen. + +"No nyt sen kuulit Hermanni", puhui rovasti. "Tottahan nyt toki tulet +vihille?" + +"Ei herra rovasti, ennen minä mennen vaikka Wenäjälle." + +"No ota nyt kerrankin järkesi vangiksi ja ajattele mikä häpeä -- -- +mikä häpeä se olisi niin rikkaan ja arvokkaan talon tyttärelle kuin +Kotila on", puhui rovasti. + +"En minä voi -- -- se ei minusta tunnu ollenkaan käyvän laatuun. Ei se +tunnu käyvän minun verilleni", penäsi Hermanni. + +"Puraise vaan luontosi, niin kyllä se käy", rukoili Manda. + +"No, koska ei hyvä sana auta", lausui rovasti, "niin tiedätkös mies, +mitä sinulle vielä tästä itsepäisyydestäsi seuraa? Sinä saat ensin +tulla kirkkoneuvoston eteen, sitte matkustaa tuomiokapitulin +tutkittavaksi ja juosta käräjillä -- ja lopuksi menee sinulta talot ja +tavarat kulutuksista ja palkkioista." + +"Menköön sitte, jos niikseen tulee", päätti Hermanni, mutta silloin +julmistui rovasti. + +"Vai niin", puhkesi hän tuimasti lausumaan. "Vai niin, että sinä turhan +päiten aiot toimittaa kunnialliset vanhempasi vanhoina päivinään mieron +tielle. Ett'es jo häpeä! Minä annan nimismiehen jo ihan ensi käräjissä +sakottaa sinua Mandan kanssa yhdessä asumisesta ja elämisestä. Ja sitte +et enää saa itsellesi kunniallista vaimoa, vaikka maan alta etsisit. Se +on varma se." + +"Sakotetaankos sitä siitäkin?" kysyi Hermanni pelästyneenä. + +Rovasti otti kirjakaapista lakikirjan ja selaili sitä hyvän hetkisen. +Sillä välin kääntyi Hermanni lautamieheen ja kysyi: "antaisitko sinä +lisäksi sen teidän mustan ruunan?" + +"Lupaa, lupaa", kuiskutti Manda veljensä korvaan, mutta lautamies pysyi +vaiti. -- Viimein löysi rovasti mitä haki ja luki ääneen muutamia +pykälöitä lakikirjasta. + +"Tuletkos nyt vihille?" kysyi rovasti sitte tiukasti Hermannilta. + +"No yks'kaikki, koska rovasti niin tahtoo ja tämä Aukusti antanee +entisten lupaustensa lisäksi sen mustan ruunan", sanoi Hermanni. + +"Voipihan tuon juuri antaakin", sanoi lautamies harvakseen. + +Vähän ajan perästä kuuli sitte puutarhassa istuva Hanna isänsä +juhlallisella äänellä vihkimälukuja lukevan. Hän ei siitä välittänyt +kovin paljoa, vaan katseli tarkasti, miten pari köyhää pääskystä +yksituumaisesti räystään alle pesäänsä rakentelivat. Mietteistään +herätti Hannan vasta vihkimävirren sävel ja sitä kuullessaan hän +tillahti itkemään. Sisällä laulavan Fanny-neidenkin ääni tuntui +vapisevan vähän, mutta ihmeen selvästi ja voimakkaasti veteli +Heta-muori sanoja: + + "Vihollinen karkoit' kauas; + Suo meidän myös olla rauhass'". + + + + + +YLEINEN SURU. + + +Oli tyyni ja rauhallinen keväinen aamu. Yöllä oli tosin vähän kylmänyt +ja maa oli yhä valkoisena niissä paikoin, joihin ei päivän säteet vielä +olleet ehtineet lämpöä levittämään, mutta ilma tuntui lämpöiseltä. +Kaupungin kadut olivat jo lumesta ihan paljaat, mutta maantiellä oli +vielä hieman iljannetta jälellä ja aitovieret täynnä talvellisten +nietosten jätteitä. Kärryillä kuitenkin jo ajettiin, ja maalaisten +vieterittömät rattaat pitivätkin aika jyrinää jäisellä tiellä ja +routaantuneella kadulla. + +"Tuohon rymäkkään se kauppaneuvoksetar nyt taas varmaan herää ja on +sitte ruppastuulella koko pitkän pituisen päivän", mutisi itsekseen +Erlingin vanha Anna-Maija muutaman, kaupungin reunassa olevan talon +keittiössä. "Mutta ruvetkoonpashan tässä hyvin äkäilemään, niin pian +hän minusta pääsee, niinkuin jo senkin seitsemästi olen hänelle +sanonut. -- -- Jaa, jaa! Kyllä se syntisen ihmisen luontoa toisenkin +kerran koettelee, kun viisikäänkolmatta vuotta tässä paikassa palvelee. +Kauppaneuvoksen itsensä aikaanhan tuo kuitenkin meni jonakin, mutta +entäs nyt, kun eletään kuin viimeistä päivää. Hyvät ihmiset sitä +illallistakin siivoa! Eikä sitte muka mokomille vältä vähempi kuin +viinimarjain mehu!" + +Anna-Maija työkkäsi suutuksissaan auki ruokasäiliön oven ja pujahti +sinne. Hän katseli hyllyjä, nosteli pulloja ja purkkia yhden toisensa +perästä ja jatkoi yksin puhettaan. + +"Arvasinhan minä sen. Kallista karpalohilloa ei ole enää jos kolmelle +hengelle, vaikka kuvernööri tulisi taloon, ja valkeiden viinimarjojen +mehu on ihan lopussa! -- Ei tässä tule hiljankaan eteen muuta kuin +konkurssi, ja mihin minä onneton sitte vihdoinkin viimein joudun? Voi, +kun en kuitenkaan ottanut sitä sepän retaletta silloin elätettäväkseni, +mutta -- hm! -- -- Ja nyt niiden pakanoiden tähden pitää tässä +kristityn ihmisen vielä vanhoillaan kaupungin elätiksi joutua. Kyllä +kai ne alastomat pakana-raukat siitä paljonkin lämpenevät, kun +kaupungin rouvat käyvät täällä syyttömät ihmiset mierontielle syömässä +ja juomassa. -- -- Niin, oikein minua naurattaa niiden ompeluseurat. +Karttuunirääpäleitä tehdään ja köyhiä panetellaan. Ostaisivat +markkinoilta lammasnahkoja ja teettäisivät Tikais-Mikolla turkkia; tahi +laittaisi kauppaneuvoksetar sinne Afriikkaan kauppaneuvos-vainajan +suuren supiturkin. Ei silloin ainakaan yhtä miestä palelisi, vaikka +hänessä olisi vielä kylmempi kuin onkaan, ja saisivat ihmisten ruoat +olla rauhassa ja kunnia tallella." + +"Anna-Maijaa! Herran tähden, Anna-Maijaa!" kuului silloin vinkuva ääni +jostakin sisähuoneesta. + +"Mikähän sillä nyt on hätänä, kun niin surkeasti uikuttaa", tuumaili +Anna-Maija kiirehtien sisähuoneisiin. + +Kauppaneuvoksetar, lempeän näköinen ja harmaatukkainen vanhus oli +huoneessaan sohvan edessä ja parhaillaan hajuvedellä valeli sohvalla +olevaa pientä rakkikoiraa. + +"Anna-Maija! Juokse, Anna-Maija kulta, nyt ihan paikalla tohtoriin ja +sano -- kuuletko sinä -- sano minulta terveisiä, että -- -- että -- -- +ihan siinä on henki kysymyksessä; -- -- ja että hän on niin huono; ja +että hän olisi hyvä ja nyt kohta tulisi tänne. -- Kuuletko sinä +Anna-Maija? Juokse nyt hyvä Anna-Maija! Juoksethan sinä Anna-Maija." + +"Kiitos, kiitos rakas kauppaneuvoksetar -- --" + +"Juoksehan nyt Anna-Maija kulta", keskeytti emäntä. + +Anna-Maija paiskasi kiireesti oven kiinni ja tuumaili mennessään: +"tokihan minä tok' juoksen ainoan sisareni tähden, ja kyllä hän +todellakin on kovin huono." + +Pian olikin Anna-Maija matkalla lääkärin luo. Kiireesti hän kulki, +eikä ollut näkevinäänkään "Malinskaa" ja "Häyryskää", vaikka ne +kulkivat torille, tuolla kadun toisella puolen. Sitte vasta täytyi +"silmänräpäykseksi" seisahtua, kun Silénin matami sattui kadulla +"ihan palliksi vastaan." + +"Huomenta Anna-Maija!" sanoi Silénin matami ja asetti koppansa kadulle, +seiniviereen. + +"Huomenta, huomenta", toisti Anna-Maija. "Minulla on kovaksi onneksi +hirmuisen kiire nyt, vaikka olisi ollut hupaista kuunnella, miten +teillä jaksetaan. En jouda nyt edes -- -- -- mutta, ette te hyvä matami +usko, kuinka herttaisen hyvä se kauppaneuvoksetar sittekin on +pohjaltaan." + +"No eihän se taida juuri kaikkein pahimpiakaan olla, mutta kukapas sitä +nyt Anna-Maijalle ilkiäisikään -- --" + +"Niin, vaanpa muillekin. Tiedättekös, että nytkin minä olen menossa +tohtoriin, ja kauppaneuvoksetar kaskikin oikein juoksujalassa +menemäänkin." + +"Herranen aika!" huudahti Silénin matami. "Onko hän sitte niin sairas? +Ihanko se on vuoteen omana?" + +"Onhan se jälilleenkin ja verta sylkee." + +"No, kyllä teillä, Anna-Maija parka, sitte on huolta ja hommaa -- +huolta ja hommaa. Ja lisää surua sitä vaan tulee, sillä tietänettehän, +että Tikais-Mikon tyttö, sisarenne tyttö, on ajettu pois viskaalista +tänä aamuna?" + +"Annako?" kysyi Anna-Maija säikähtyneenä. "Ja minkä tähden?" + +"Kukapa sen tietää, mutta Korhosen eukko sitä kävi tän'aamuna meillä +toimittamassa, jotta illalla, kun rouva oli tullut ompeluseurasta, oli +hän tavannut viskaalin kyökistä, Annan luota, vaikka oli ollut talo +vieraita täynnä. Sitte oli rouva nostanut semmoisen metakan, että +olivat herrat neuvomatta ulos osanneet, ja nyt on Anna pantu pois", +selitti Silénin matami. + +"Mutta, mitäs viskaali oli sanonut?" uteli Anna-Maija. + +"Viskaali? -- Niin mitäpäs sillä viskaalilla olisi sanomista. Rouvahan +se kaikki päättää, ja viskaali saa kiittää, että ei -- -- mutta tuolla +menee torille jo heinäkuormia, niin että hyvästi! Hyvästi Anna-Maija! +Kyllä teillä nyt on huolta ja hommaa, kun ihan verta sylkee, niinkuin +sisarennekin." + +"Niinkuin sisarennekin", mietti Anna-Maija. "Mitähän se sillä +tarkoitti. Sisarenihan se juuri verta sylkeekin, mutta se on hupsu koko +matami. Sanoo Annan joutuneen pois paikastaan. Annan, joka on sievä, +siveä tyttö ja minun oma opettamani ja osaa sekä keittää että paistaa. +Ei kuuna päivänä, ei kuuna päivänä sitä tyttöä paikastaan pois ajeta. +Mutta kohtahan tuon saan nähdä, kun kotiin joudun." + +Anna-Maija tapasi lääkärin kotoa ja kohta ajoi hän tohtorin rinnalla +kotiinsa päin. Kauppaneuvoksetar Erlingin tuparakennuksessa asui näet +ompelija Mikko Tikkanen, jonka vaimo, Anna-Maijan sisar, oli sairaana. +Sisarensa luo johti Anna-Maija tohtorin, mutta tohtori ei sanonut +sairaan enää lääkkeitä tarvitsevan ja valitti sitä, että häntä ei oltu +ennen tultu hakemaan. + +"Milläpä varoilla sitä köyhä -- --", mutisi sairaan mies, mutta tohtori +ei ollut kuulevinaankaan sillä korvalla, vaan lähti pois. + +Anna-Maija siihen sijaan tiuskasi Mikolle: "joisit sinäkin vähemmän, +niin ei eukkosi kuolisi nälkään." + +"Täti, täti", kuului nurkasta itkevä äiti, "eihän isä nyt enää moneen +vuoteen ole ryyppinyt." + +"Ole vaiti", sanoi Anna-Maija, "kun ei olisi juonut, niin olisi +versta miehellä jälellä, eikä minun sisareni tytön olisi tarvinnut +viskaalin -- --. Voi hyvä isä tätä elämää! Ja sinä Anna! Hyi, että et +häpeä vielä näyttäytyessäsi kunniallisille ihmisille, letukka! Jos +minut kadulle potkaistaisiin, niin en toki tulisi ihmisten ilmoihin +enää milloinkaan." + +"Täti, -- -- eihän se kuin totivettä, mutta se rouva kun on ihan +hurja", nyyhki Anna, "ja niin luulevainen." + +Sairaan valitus kiinnitti kaikkien huomion, ja Anna-Maija ei joutanut +ajattelemaan mitään, sillä hänen sisarensa kuolintaistelu oli jo +alkanut. Ei sitä kaukaa kestänytkään, mutta kovaa se oli, niin kovaa, +että ei Anna-Maija jaksanut sitä katsella loppuun, vaan itkien kiiruhti +omalle puolellensa. Siellä hän ihmeekseen tapasi sisarensa pojan +kauppaneuvoksettaren huoneessa ja jäi hämmästyneenä vastineettomaksi, +kun emäntänsä alkoi häntä viipymisestä torua ja vielä pojan kuullen. + +"Pollyn kuolema jää Anna-Maijan omalletunnolle raskaaksi taakaksi, -- +jos se kuolee", lopetti kauppaneuvoksetar arvokkaasti ja hieman +halveksivastikin puheensa Anna-Maijalle. + +"Poika, mitä sinä täällä teet, vaikka äitisi on kuoleman kielissä?" +tiuskasi Anna-Maija sisarensa pojalle. + +"Antakaa hänen olla", käski kauppaneuvoksetar ja kääntyen poikaan sanoi +hän: "eläinlääkäri asuu Puttoliinin talossa, ensimmäiset portaat +portista." + +"Kyllä minä tiedän", sanoi poika, "siinähän se asuu konitohtorikin." + +Poika lähti, ja vanhukset jäivät kahden kesken. + +Anna-Maija puolusti parhaimman mukaan itseänsä, ja sanoi ajatelleensa +oikeaa tohtoria, kun ei rouva ollut Pollystä mitään puhunut, ja sanonut +vielä hengen olevan kysymyksessä --"eikähän koiralla henkeä ole." + +"Te olette aina vihannut ja ylönkatsonut Pollyä", sanoi +kauppaneuvoksetar ja viittasi Anna-Maijaa menemään ulos. Ei auttanut +siinä Anna-Maijan selitykset, vaan hänen täytyi lähteä keittiöön ja +kauppaneuvoksetar jäi kahden kesken Pollyn kanssa. Polly vikisi +surkeasti jonkun aikaa, tyyntyi sitte vähitellen ja oli lopuksi aivan +hiljaa. Kauppaneuvoksetarkin alkoi tyyntyä, mutta kun eläinlääkäri tuli +ja ilmoitti Pollyn jo kuolleen, alkoi hän katkerasti itkeä. -- +Sillä välin oli torilla levinnyt huhu, että kauppaneuvoksetar oli +kuollut. Ompeluseura oli sen johdosta kokoontunut pormestarinnan luo +neuvottelemaan, mitä nyt olisi tehtävä, sillä kauppaneuvoksetar oli +aina seuralle ilmaiseksi kaikki vaate- ja muut tarpeet antanut. Aluksi +ei kuitenkaan päästy muuhun päätökseen kuin siihen, että, +pormestarinnan esityksestä, päättivät rouvat pukeutua mustiin. Onneksi +olikin pormestarinna edellisenä päivänä saanut uuden mustan puvun. + +Kaupungin herratkin kävelivät alakuloisina ja toisiaan tavatessaan, +tervehdyksen asemasta, sanoivat vaan lyhyesti: "kauppaneuvoksetar on +kuollut." + +Malinska taas kertoi torilta tullessaan Häyryskälle: "nyt tässä kohta +saadaan hyvää tavaraa kelihinnalla, kun kauppaneuvoksetar on kuollut. +Saa sitä nyt köyhempikin kerran jotain itsellensä." + +"No, mutta eihän sillä puotia ollut", vastasi Häyryskä. + +"Ei puotia, vaan kun kaikki kauppamiehet ovat hänelle velassa, niin +kuuluu tulevan konkurssi kaikille eteen. Ei se vanha Erling niille +omiaan heitä, vaan sanoi meillä käydessään, jotta kun hän saapi +velivainajansa omaisuuden käsiinsä, niin paistaa se vielä päivä +köyhällenkin kansalle. Niin sanoi tässä tuonoin, ja niin se käypikln." + +"Saisi paistaakin", myönsi Häyryskä. "Toisella viikolla kävin minäkin +pyytämässä lainaksi kymmentä markkaa nimipäivikseni, niin oli +kauppaneuvoksetar vaan käskenyt Anna-Maijan sanoa, jotta hänellä +ei ole." + +"Semmoinenhan se oli aina köyhille", tiesi Malinskakin, "vaan nyt saa +hänkin tehdä tiliä siitä, mitä se on: taita isoovalle leipäs." + +Sanomalehden toimittaja ja postimestari tulivat eukkoja vastaan, ja +postimestari kuului ehdottavan, että sanomalehti ilmestyisi sinä +päivänä "mustareunaisena, yleisen surun merkiksi." + +Kauppaneuvoksettaren talossa oli kohta koko ompeluseura koolla. +Kauppaneuvoksetar olikin hyvin liikutettu siitä yleisestä osanotosta, +jota hän sai osakseen, ja kiitteli kaikkia Polly-vainajan puolesta. +Vasta iltapäivällä sai hän tietää, että hänen itsensäkin oli jo sanottu +kuolleen. Se oli hänestä hirveintä mitä ihminen ajatella taisi, ja hän +lupasi palkinnon sille, joka ilmoittaisi "kuka tuon huhun oli alkuun +pannut." Varmuudella ei sitä kuitenkaan kukaan tiennyt, mutta viskaalin +rouva sanoi Silénin matamin itsellensä kertoneen, että Anna-Maija oli +sanonut kauppaneuvoksettaren olevan "ihan henkitoreissa." + +"Ajatteles Selma kulta, sanoa 'henkitoreissa' ja vielä omasta +emännästään! Paljo minä kärsin, mutta sitä en minä Selmana jaksaisi +kärsiä. En kärsisi semmoista omalta palvelijaltani, ja kuka sen tietää, +mitä niillä, vanhalla Erling'illä ja Anna-Maijalla mielessä onkaan. Ei +se suotta aikojaan Anna-Maija sellaisia juttuja liikkeelle pane." + +Kauppaneuvoksetar kauhistui, itki ja vapisi. Viskaalin rouva arveli +vielä, että "Selma kulta" saa kiittää Jumalaa siitä, että Polly pelasti +hänen henkensä. "En minä tietysti ole teidän kyökissä käynyt, mutta +vaikea on minun uskoa, että niin hyvä toveri kuin Polly olisi kuollut +luonnollisen kuoleman", sanoi hän. + +Viskaali tuli vähän ajan perästä itsekin kahden poliisimiehen kanssa +eroittamaan Anna-Maijaa palveluksesta, ja ompeluseuran hämmästykseksi +tavattiin vanha Erling Anna-Maijan tyköä keittiöstä. Kauppaneuvoksetar +ei jaksanut tulla jäähyväisillekään, eikä sanonut enää tahtovansa +"nähdä koko Anna-Maijaa silmäinsä edessä, ei koskaan", vaan lähetti +palkankin viskaalin kautta. + +Vanha Erling haki Anna-Maijalle kaupungista hevosen, ja yhdessä he +sitte lähtivät ajamaan. Kauppaneuvoksetar ei näet sallinut, että +Anna-Maija olisi muuttanut päiväksikään Tikais-Mikonkaan puolelle, vaan +kuului senkin perheen pitävän ruveta katselemaan itselleen uutta +asuntoa. + +"Nyt on täti parkakin kadulle potkaistu", ajatteli Tikkasen Anna +auttaessaan Anna-Maijan vaatearkkua issikan rattaille. Hän ei +kuitenkaan virkkanut mitään siitä, vaan toivoi saavansa pitääkin +tätinsä paikan, johon nyt oli väliaikaisesti otettu. + +Sanomalehti oli ilmestynyt mustareunaisena, ja sen toimittaja istui +hiljakseen kiroillen seurahuoneella, höyryävä tuutinki edessään. +Toisessa huoneessa oli kaupungin herroilla salainen kokous, johon ei +sanomalehden toimittajaa laskettu. Silloin tällöin kuuli toimittaja +sieltä ainoastaan muutaman sanan, mutta huomasi herrojen olevan hyvin +äkäisellä päällä. Viimein tuli hänen luokseen kolme neljä herraa, ja +neuvosmies Hulldén pyysi "nöyrimmästi" saada tietää: "minkä tähden +herra Pilander tänään on sanomalehden varustanut surureunuksilla, +jollei se nimittäin ole toimituksen salaisuuksia?" + +"Kyllä minä sen sanon", vastasi sanomalehden toimittaja painolla, "kun +te, neuvosmies Hulldén ja muut ensin ilmoitatte, minkä vuoksi teidän +rouvanne tänään aamupäivällä kävelivät surupuvussa ja te itse +kirjoittelitte konkurssianomuksia. -- -- Vai tapahtuiko tuo kaikki +rouva Erling'in sylikoiran kuoleman tähden?" + +Toimittaja tyhjensi lasinsa, kumarsi herroille ja lähti. + +"Kuulitteko sitä hävytöntä!" huudahti neuvosmies Hulldén. + +"Vai pitäisi meidän tehdä hänelle selkoa vaimojemme puvuistakin", +säesti postimestari. Pormestari taas arveli sen olevan liikaa, ja +viinatehtailija Wallerskjöld päätti olevan parasta ruveta +kuulustelemaan toista miestä sanomalehden toimittajaksi, "sillä +Pilander on jo liiaksi leipääntynyt täällä ollessaan." + +Pilander istui jo silloin kotonaan miettimässä oikein salamoivaa +pääkirjoitusta "poroporvarillisuudesta", mutta häntä häiritsi kadulla +teikkaavien poikien melu. Muut pojat siinä olivat repaleisia, mutta +yksi oli siististi puettu. Se oli Mikko Tikkasen Kalle. Hänen oli nyt +vuoro nappia heittää. Hän heittikin, mutta ei mennyt lähellekään +kuoppaa. Jäi varmaankin puolentoista kyynärän päähän. + +Teikkaaminen alkoi innostuttaa Pilanderiakin ja hän odotti uteliaasti, +onnistuisiko Tikkasen poika näpähdyttämään nappia kuoppaan. Soma oli +nähdäkin, millä hartaudella Kalle nappiansa näpähdytti. Nappi siirtyi +noin korttelin verran ja nyt oli toisen kerran näpähdytettävä. Poika +sihtasi kauan ja nyt -- --. Ei, napsautti liian kovasti. Nappi nousi +pystyyn ja vieri syrjään ainakin sylen verran. Kaikki toivo oli siis +lopussa, ja kyyneleet kohosivat Kallelle silmiin. + +Pilanderia säälitti pojan vahinko, mutta häntä samalla harmitti se, kun +poika itki tuon vertaisesta. Eihän hän itse itkenyt, vaikka uhattiin +leivättömäksi jättää. Pilander avasi akkunan ja kysyi: "mitä sinä +itket, Tikkasen poika?" + +"Kun se oli", nyyhkytti poika, "kun se oli viimeinen nappi -- oikea +tinanappi, ja äitikin on kuollut, niin jotta mistä minä nyt toisen +saan?" + +Poikien peli loppui siihen, mutta Pilander istui kauan akkunansa +vieressä ja ajatteli sanoja: "mistä minä toisen saan". Niin kauan hän +niitä ajatteli, että kyyneleet nousivat hänellekin silmiin. Hän +pyyhkäsi kuitenkin ne pois kädellään, sillä vaimonsa kuului toisesta +huoneesta kutsuvan häntä iltaruoalle ja nuorin poika siellä tinkasi +itsellensä enemmän maitoa, mutta äiti selitti, ett'ei hänellä ole rahaa +lähettää ostamaan. + + + + + +VIERASMIES. + + +Heinävaaran liepeillä, Ruokosuon ja Särkijärven välisellä kannaksella +oli Kuittis-Tahvon mökki. Pikkuiset olivat vielä viljelykset siinä ja +huoneet vieläkin pienemmät, mutta hyvästihän noissa kuitenkin näytti +rupeavan tulemaan toimeen. Mökin ei tarvinnut tehdä päivätöitäkään +taloon, mutta piti sen asukkaiden siihen sijaan, kesäiseen aikaan, +hoitaa suurin osa toisella puolen järven olevan talon karjasta, joka +aina Juhanuksen seuduissa tuotiin Heinävaaran puolelle kesäsyöntiin. +Vaaran lehtoisilla ripeillä olikin karjanlaidun ihan mainio. +Senpätähden ei mökin oma, kirjava-kylkinen "Kyyttökään" tahtonut +koskaan malttaa sieltä oikeaan aikaan iltasella kotiin tulla, vaikka +selvästi kuuli sinne ylös vasikkansa ikävöivän ynisemisen rantahaasta. + +Tuo haka ei ollut suurimpia, mutta se oli ihan parahiksi iso +paimenelle. Pikku Niilo oli näet saanut päähänsä, että hänen ihan +välttämättömästi piti saada käydä paimenessa, ja kun ei häntä päästetty +koko karjaa paimentamaan, niin päätti hän paimennella vasikoita, joita +pidettiin rannalla pienessä aituuksessa. Alussa olikin Niilosta tuo +toimi sangen miellyttävä, mutta rupesihan sekin ajan pitkään käymään +hiukan yksitoikkoiseksi. Se oli kuitenkin Niilon oma syy, ja Niilo +huomasi sen itsekin. + +Miksi hän aina niin innokkaasti ajoikin pois porsasta, jonka mieli +näkyi hartaasti palavan vasikoiden ja hänen seuraansa. Porsas kyllästyi +viimein rantahakaan pyrkimiseenkin ja lyöttäytyi ison karjan +kumppaniksi. Lehmät antoivatkin mielellään pienen toverin itseään +seurata, ja kaihoavin katsein sai vain Niilo nähdä, miten palleroinen +porsas lehmien perässä juosta lekerti tuonne ylös vaaralle, jonne pääsö +oli pojalta kielletty. Kyllä se harmitti vähän, kun porsas noin vaan +sai juoksennella missä tahtoi, mutta minkäs sille voi. Täytyi tyytyä, +kun äiti kerran oli kieltänyt, eikähän tuo karjan katsontaan avuksi +tullut talon tytär, Anna-Maijakaan sanonut huolivansa Niiloa kanssaan, +vaikka kuinka aina olisi pyrkinyt iltasella lehmiä hakemaan. + +Ikävä oli Niilosta sen takia koko kesä, jonka tulemisesta hän kuitenkin +edeltäkäsin oli niin suuresti iloinnut. Talvellahan tuota kumminkin oli +saanut olla muiden ihmisten ilmoissa, mutta nyt oli isä aina paloa +kyntämässä tahi suota ojittamassa, eikä äitikään joutanut Niilon kanssa +olemaan muulloin kuin päätä kammatessa. Kukkuva käkönen ja lehdossa +livertelevät linnut eivät taas taipuneet tulemaan leikkisille, vaikka +Niilo koetti niitä mansikoillakin luokseen maanitella. Ne vaan +peippelehtivät oksillaan ja keskenänsä kisailivat, välittämättä +Niilosta yhtään enempää kuin ihmisetkään. + +Päiväläis-Risto se kuitenkin toki vähäsen piti Niilosta, vaikka se +oli niin harvapuheinen ja enimmäkseen vaan istuksi joutoaikoinaan +maito-aitan portailla katselemassa, miten talon Anna-Maija maidon +kanssa puuhasi. Risto se yhtenä ettone-aikana teki Niilolle pihamaalta +löytämästään nuppineulasta ongenkin -- oikein väkä-ongen, ja sitte +täytyi äidin luvata, että Niilo saisi iltasella mennä Anna-Maijan +kanssa vaaralta itsellensä hakemaan oikean pihlajaisen onkivavan. Ei se +näyttänyt Anna-Maijasta olevan ihan mieluista, kun Niilo hänelle lähti +kumppaliksi lehmän hakuun, vaan Niilo ei siitä lukua pitänyt, kun "äiti +kerrankin lupasi." + +Olikin se hupainen matka, mutta mitähän varten se Anna-Maija kiipesi +tuonne ylös sivu lehmistä? No ehkäpä siellä kasvoi parempia pihlajoita, +ja olihan tuo muutenkin soma katsella, miten paljo maailmaa sinne ylös +näkyi. + +"Niilo, tuossahan on sinulle oikein hyvä ja suora vapa", sanoi +Anna-Maija poikaan kääntyen. "Ala nyt vaan nihrata sitä poikki ja kuori +kanssa tällä samalla paikalla, niin minä sitte tulen sinua hakemaan." + +"Minnekäs sinä menet?" kysäsi Niilo. + +"Minä menen tuonne ylemmäksi katsomaan, mihin ne lehmät taas ovat +joutuneet." + +"Tuollahan ne olivat alaalla, tuon ison koivun toisella puolen", +selitti Niilo. "Etkö sinä niitä nähnyt, vaikka aivan vieritse +kulettiin." + +"Näinhän minä nuo, mutta 'Viikuna' ja 'Lauvikki' olivat taas pois", +sanoi Anna-Maija. + +"Ei, kyllä se Lauvikki oli siinä Kyytön rinnalla," + +"Eipähän ollut kuin Heluna", väitti Anna-Maija ja alkoi vain kohota yhä +ylemmäksi. + +Työllä ja tuskalla sai Niilo auki äidin jäykkäniskaisen linkkuveitsen +ja valitsi sitte mieleisensä pihlajan tarvispuukseen. Kyllä siitä tulee +hyvä vapa tuosta, -- ajatteli hän -- ja on niin sitkeätäkin, että ei +tahdo poikki saada. Ei se katkea, vaikka sattuisi suurempikin kala +tarttumaan, ja suuria kaloja minä onginkin, niin suuria että -- -- Ja +äiti ja Anna-Maija niitä sitte siivoavat rannalla, ja sitte minä +vaikkapa niitä vien kirkollekin, niinkuin isäkin talvella mateita vei. + +Onkivapa oli jo aikoja sitte valmis, mutta Anna-Maijaa ei kuulunut. +Mitähän jos se ei tulekaan? -- Alkoi pelottaa, jos ei täältä kotiin +osannekaan. Missähän päin tuo koti lieneekään. Olikoon se tuolla, jossa +ruisrääkkä karnutti, vai tuolla, jossa kuhankeittäjä "huhhahheitä" +huusi. Ei se ole, vaan tuolla, josta kuului karjan kellojen kalkutusta. +Sieltä päinhän sitä tultiinkin. Kyllä minä itseksenikin kotiin osaan, +mutta pitää se Anna-Maijakin käydä mukaan kuitenkin, jotta hän ei vielä +eksy. + +Niilo lähti nousemaan vapoineen ylöspäin Anna-Maijaa etsimään. Oikein +tahtoi hengästyttää kapuaminen, mutta tuollahan jo näkyikin vähän +matkan päässä, kallion rinnassa, Anna-Maijan punarantuinen huivi. Onhan +siellä toinenkin, ja kas kas, miten ne teivivät toisiaan -- ja nyt +painavat nenäänsä yhteen, ja taas -- -- ja vieläkin. + +"Anna-Maija, tule jo pois!" huusi Niilo. + +Kuin ukkosen iskeminä kimmahtivat kumpikin ylös, ja Anna-Maija alkoi +kiireesti juosta alamäkeen. + +"Riitalan Mattihan se vain näkyy olevankin", tuumaili Niilo itsekseen, +katsellen miten Matti hätäisesti lähti toisaanne päin juoksemaan. + +"Ethän sinä pysynytkään siellä paikallasi vapaa vuoleksimassa", sanoi +Anna-Maija Niilolle nuhtelevasti lähemmäksi tultuaan. + +"Enhän minä, kun sinä aloit niin kauan viipyä", tuumaili Niilo ja +ajatteli ihmeissään sitä, miksi Matti oli nenänsä Anna-Maijan nenää +vasten painanut. Ei hän kuitenkaan tullut sitä tytöltä itseltään +kysyneeksi, mutta aikoi kotona kysäistä äidiltään. Unehtui se kuitenkin +kysymättä äidiltäkin, sillä kotona oli Lintulan isäntä sanomassa, +että Anna-Maijan piti huomen iltana, kun oli lauantai, lähteä +päiväläis-Riston kanssa viemään rovastille voisaatavia. Niilo pyrki +mukaan kirkolle, ja äiti lupasikin hänet, jos vaan Risto ottaisi ja +laskisi. + +Risto lupasi ottaa, ja lauantai-iltana kylvettiin sitte mökissä +tavallista aikasempaan, että ennätettäisiin käydä samana iltana +voisaatavat rovastille viemässä. Niilo oli miestä mielestään, kun +kirkkoon pääsi ja sai vielä isältään asiaksi tuoda hänelle naulan +tupakkaa, ja jos rahoja tähteiksi jäisi, ostaa vielä itselleen +"enkeliska" onkiakin kauppamiehestä. + +"Niin te olette nyt kuin sulhasmatkue", sanoi isä rannalle jäädessään, +"ja Niilo istuu keskellä, kuin puhemies ainakin." + +Kaikessa hiljaisuudessa tehtiin sitte matkaa pitkin Särkijärven +kimmeltävää pintaa, mutta jo alkoi kuulua Juurtiskosken kaukainen +kohina. Vähitellen se kävi selvemmäksi Anna-Maijan soutaessa ja Riston +meloessa. Jo alkoi virta tuntuvasti vetää koskea kohden, ja Niiloa +rupesi pikkusen pelottamaan. + +Silloin kuului Riston ääni perästä: "Anna-Maija! Äläpäs souda." Tyttö +taukosi soutamasta, ja Risto jatkoi: "jos et sinä tule minulle, niin +minä pyöräytän veneen koskessa kumoon, jotta hukutaan yhdessä. +Ymmärrätkö, -- minulla on tosi mielessä -- ihan tosi?" + +Anna-Maija kävi kalpeaksi, tarttui veneen laitoihin kiinni ja itkusuin +rukoili: "älä, älä Jumalan luoma kaada!" + +Koski oli onnellisesti ohitse, mutta Anna-Maija itki yhä. Risto +alotti taas puheen ja lupasi kirkolta tultua käydä sopimassa asiasta +Anna-Maijan isän kanssa, "sillä kyllähän se asia ei kuitenkaan +muutoinkaan kaukaa salassa pysy." + +"Ei, älä Risto-kulta enää mene isän puheille. Voi, kun et minulle +ennen mitään sanonut, ja minä luulin sinun vain narrailevan", tyrski +Anna-Maija. "Voi tokkiisa, kun et ennen mitään virkkanut!" + +"Mitäs se tekee, kun nyt sen tiedät kumminkin?" sanoi Risto. + +"Niin, vaan -- -- kunpa minä jo lupauduin Riitalan Matille." + +"Mitäs semmoisista luvista", arveli Risto taas, "mokomalle miehelle!" + +"Vaan mepä jo suudeltiinkin", selitti Anna-Maija. "Ei heittänyt, eikä +sanonut uskovansa muuten, kun on liikkaava mies -- Matti." + +Risto kalpeni nyt vuorostaan ja kuului mutisevan: "no eihän sitä sitte +enää miten." + +"Niin eihän sitä sitte enää käy purkaminen", myönsi Anna-Maijakin, +"vaikka kyllähän minä ennen olisin sinulle tullut, ja paljoakin ennen." + +Kului siitä viikkoja muutamia tavallista latuansa, mutta eräänä +sunnuntai-iltana tuli Riitalan Matti Kuittis-Tahvon mökille ja pihalla +kiusaamalla kiusasi Anna-Maijaa kanssaan lähtemään kotiin toiselle +puolen järveä. Anna-Maija ei kuitenkaan sanonut lähtevänsä, jonkatähden +Kuittis-Tahvo huoneesen tultua tiuskasi Matille: "nyt sen näet, +niinkuin jo sanoin, että ei se sinulle tule, vaikka sinä sen varmaksi +penäsit minua puhemieheksesi pyytäessäsi." + +"Kyllähän minä sen varmana pidinkin", tuumaili Matti korvallistansa +raapien. "Kyllä se Anna-Maija lupasi itsekin, ja me jo suudeltiinkin +sen päälle tässä tuonnoisella viikolla." + +"Älä valehtele", sanoi Kuittis-Tahvo, "totta kai se sitte lähtisi, +sillä kukapa muukaan se enää toisen suutelemasta huolisi." + +"Suutelivat ne", äännähti silloin miesten huomaamatta huoneessa ollut +pikku-Niilo. "Minäkin näin sen, kun olin onkivapaa Heinävaaralta +hakemassa. Kyllä ne suutelivat ja niin hieroivat neniänsä vastakkain." + +Tahvo kutsui nyt Anna-Maijan sisään, mutta hän kieltäytyi vieläkin. +Puhemies silloin muistutti häntä muiskusta, mutta ei sanonut tyttö +muistavansa sitä --"ei ollenkaan." + +"Mutta minäpä muistan", selitti pikku-Niilo. "Minä näin, miten te +Heinävaaralla hieroitte neniänne vastakkain, ja sanoithan sinä itsekin +Ristolle venheessä, jotta 'me jo suudeltiinkin', kun ei Matti muuten +uskonut." + +"Hyi, Anna-Maija", lausui Tahvo vakavasti silloin. "Mitäs teeren peliä +sinä pelaat -- -- -- vai kutsutaanko Ristokin sisään?" + +"Ei tarvitse", sanoi Anna-Maija, "kyllä minä lähden, vaikka lupasihan +se Risto minut siltä ottaa, mutta ei kait se nyt enää huolisi, kun koko +maailma sen jo tietää." + +"Parasta onkin, että lähdet", sanoi Kuittis-Tahvo, "sillä isäsi +on rehellinen mies ja suuttuisi varmaan, jos tietäisi sinut +monihyväiseksi." + +Vihaisesti silmäsi Anna-Maija pikku Niiloa rantaan astuessaan, mutta +äiti sanoi Niilosta tulevan "suoran miehen", ja hänen silmänsä oikein +kiilsivät sitä sanoessaan. + +Anna-Maija siihen sijaan ylpeästi mutisi: "mokomakin vierasmies", vaan +Riitalan Matti sanoi Niilon hyvin teräväksi miehenaluksi ja lupasi +tulevaisuudessa ruveta Niilolle puhemieheksi. + + + + + +HERRASMIES. + + +Monta monituista päivää oli jo vallinnut tavaton kuumuus. Nurmikko +näytti hyvin nuivealta ja savikko irvisteli aika tavalla helteen +tähden. Kärpäset, paarmat, perhot ja päiväpaisteessa monivärisille +välähtelevät sudenkorennot olivat ainoat, jotka näyttivät olevan +oloonsa tyytyväisiä. Muut, sekä ihmiset että eläimet kärsivät +nähtävästi paljo kuumuudesta, mutta taivas oli ja pysyi kirkkaana, +kellertävänä kumpuna, jolta aurinko kuivana, punaisena ja +välinpitämättömänä silmäili janoon nääntyvää maata. + +Räyhylän nimismieskin kärsi janoa. Vaikka oli jo melkein puolenpäivän +aika, ei hän vielä ollut koskenutkaan aamukahviinsa, joka oli kupissa, +istuimella, kokoamattoman vuoteen vieressä, ja kumma kyllä, lämpimästä +huolimatta, näytti jäätyneen kuppiin. Tusinan verta kärpäsiä vietti +makean leivän päiviä siinä parin sokeripalan ympärillä. Niiden tointa +seurasi nimismies hajamielisesti silmillään, sammunut paperossi +nojatuolin karmilla olevan vasemman käden koukkusen ja etusormen +välissä. + +Viimeinkin kävi viereisen huoneen ovi; sieltä kuului sipsuttelevia +askelia, kun väli ovi oli raollaan, ja jotain kilinää kuului sieltä +myös. + +"Lottako se?" kysäsi nimismies. + +"Niin on." + +"Saitko sinä seltteriä ja amonjakkia?" + +"Ei ollut seltteriä", vastasi naisen ääni. "Herrat kuuluivat yöllä +juoneen kaikki, vaan sainhan minä amonjakkia -- -- ja kauppamiehestä +ostin puolitusinaa olutta." + +"Onko se edes kylmää?" uteli nimismies huuliansa maiskahduttaen, +"kuivaa suuta niin vietävästi." + +"Kellarista hakivat", sanoi Lotta, tullen makuuhuoneesen tilaa +korjaamaan. "Ja pappilan renki toi tämän tänä aamuna, vaikka en +muistanut sitä äsken antaa teille." + +Nimismies otti Lotan kädestä kolmikulmaisen, kirkon sinetillä suletun +kirjeen ja siirtyi viereiseen huoneesen, josta kohta kuului pullon +avaaminen ja oluen pulputusta. + +Sitte rupesi nimismies ääneen lukemaan: "h. v.! suntio Ukkelin kertoi +sakastissa, eilen, herrastuomari Kososen heillä jutelleen, että +Häivelän isäntä taas on kaupungista tuottanut kuorman viinaa, ja jo +kuuluu sitä lauvantai-iltana myyneenkin kyläläisilleen. Ajattelin +siksi, että ehkä hänet nyt kerrankin saisi asiasta kiikkiin, sillä +Kosonen ei ole mies, joka turhia puhuisi. Veli tekee siis, niinkuin +hyväksi näkee, mutta pidin velvollisuutenani asiasta ilmoittaa +toivossa, että ehkä Häiveläinen vihdoinkin saataisiin asiasta +langetetuksi ja vallattomuudestaan lakkaamaan. Ystävällisesti +tuissimus: J. Ellonen." + +Nimismies oli hetkisen ääneti, mutta puhkesi sitte +kärsimättömänä mutisemaan: "nyt ne ovat raittiushulluina kaikki +-- Kososet, Elloset ja muut! Mutta kiitoksia paljo, hyvät herrat! -- -- +Vai pitäisi minun tässä helteessä lähteä ajamaan Häivelään asti -- -- +3 peninkulmaa edestakaisin! -- -- ei sanottu passaavan! Ruuna on +Kujalan haassa, ja Pollen jalka on kipeänä, ja sitte on vielä tämmöinen +päivä, jotta on ihan sulaa. Menköön rovasti itse, jos tahtoo." + +Hän tyhjensi toisen olut-lasin ja nousi edestakaisin virkahuoneessaan +kävelemään. Hiki tuli siinä kävellessä päähän, vaikka mies oli +jotensakin kelteisillään, ja katse synkistyi synkistymistään. +Monenlaisia mietteitä mahtoi vieriäkin tuon ryppyyn vetääntyneen otsan +alla, sillä kovin oli tuikea katse silmissä, mutta ei hän mitään +puhunut. -- Jo oli toinen olutpullo vähitellen tyhjentynyt ja siirtynyt +pöydältä vaatekaapin nurkkaan, mutta yhä jatkoi nimismies kävelemistään +lattialla. Viimein kirkastui kuitenkin hänen katsantonsa ja hän alkoi +hiljaa itsekseen puhella. + +"Niinpä minä teenkin -- teen perhanaksi! Minä panen p:n moisten +raittiuspuuhain eteen. Ne luulevat, että ei ihmisellä ole täällä muuta +tekemistä kuin nuuskia salakapakoita ja käydä käräjiä, mutta minä sanon +'stopp' ja se pitää -- -- se stopp. -- -- Mutta kummanko minä panen +ilmiantajaksi, rovastinko vai suntion?" -- -- + +"Kyllä hehkuisi mieleni tanssittamaan rovastia itseään käräjissä, mutta +ehkä ne ihmiset ottaisivat sen kovin pahakseen. Mutta entäs jos +Häiveläinen suuttuu ja vielä tekee minulle mitä?" + +Voimattomana hervahti nimismies istumaan pöytänsä eteen ja vaikeroi: +"mitä minä onneton teen, mitä minä onneton teen, jos se Häiveläinen +vielä ampuu minut? Kyllähän se sen tekee, -- -- -- kyllähän se sen +tekeekin -- -- ja tuo kirottu pappi on toisella puolen!" + +Hetkisen ähkäiltyään alkoi nimismies huutaa Lottaa. Tytön sisään tultua +käski hän Lottaa juoksemaan kiireesti rättäri Raukkelinin luo ja +kutsumaan rättäriä aivan paikalla hänen puheilleen. "On näet, +Lottakulta, taas semmoinen vaikea pulma selvitettävänä, että tarvitaan +siihen kahdenkin miehen päätä", selitti nimismies, kun Lotta näytti +vastahakoiselta tottelemaan käskyä. + +"On niillä nuo oluet selvitettävänä", supisi Lotta kärtyisesti +mennessään asialle, mutta hän meni kuitenkin. + +Ei viipynytkään kaukaa Lotta asialla, ja heti sen perästä ilmestyi +rättäri Raukkelin nimismiehen virkahuoneesen, jo ovessa tullessaan +syvään kumarrellen. Nimismies viittasi käskevästi vierasta istumaan +lavitsalle ja sanoi: "huomenta, huomenta Raukkelin!" + +"Kiitoksia paljo, herra nimismies", sanoi Raukkelin, istahtaen +ovensuuhun, ja katsellen halukkaasti olutpulloja pyöritteli hattua +käsissään. + +Lotta sai tuoda sisään toisen juomalasin, ja sitte ojensi nimismies +rättärille rovastin kirjeen. Vaivaloisesti tavaili rättäri sen lävitse +ja laski sitte varovasti, melkein kunnioittavastikin pöydälle +nimismiehen eteen, mutta ei virkkanut mitään. + +"Mitäs Raukkelin siitä sanoo?" kysäsi nimismies lempeästi. + +Rättäri katsoi ensin tutkivasti esimieheensä ja arveli lopulta: +"mitäpäs minä siitä." + +"Niin mitäs nyt mielestänne olisi paras tehdä?" tiedusti nimismies. + +"Jaa, mitenhän olisi paras", tuumaili rättäri. + +"Jos lähdetään Häivelään, niin menee päivä, jos taas ei lähdetä, niin +voi rovasti panna pahakseen", tiesi nimismies. + +"Kyllä kai se niin on, kyllä kai se niin on, herra nimismies." + +"Ja jos ei löydetäkään viinoja", sanoi nimismies. + +"Ei siitä ole pelkoa", pisti rättäri vastaukseksi. "Kyllä sillä +Häiveläisellä aina on takanaan joitakuita kymmeniä kannuja. Eikös se +äskettäinkin käynyt taas herra nimismieheltä rahaa lainaamassa." + +"Niin -- voipihan sillä ollakin, mutta jos se suuttuu ja tekee meille +vielä mitä kostoksi", sanoi nimismies vastaamatta kysymykseen. + +"Kyllähän se suuttuu tietysti, suuttuuhan se, mutta mitäpäs hän voisi +kruunun voimaa vastaan", lausui rättäri tyytyväisesti hymyillen. + +"Esimerkiksi ampuu jonakuna pimeänä yönä, kun se kuuluu olevan niin +raaka mies." + +"Raakahan se mies on", tiesi rättärikin, "mutta näinköhän tuo +uskaltaisi kuitenkaan." + +"Vai ei uskaltaisi! Kyllä ne pedot uskaltavat jos mitä. Uskalsihan tuo +Tikka-Nikukin mennä hovioikeuteen siitä viimeisestä viinan otosta. Ja +tietääkö Raukkelin, miten asia siellä päättyi?" + +"Ei -- en minä muista kuulleeni, mutta totta kai viinat ja hevonen +menee, niinkuin kihlakunnassakin tuomittiin." + +"Vai niin Raukkelin luulee", sanoi nimismies ivallisesti. Päinvastoin +hovioikeus sanoo, että meillä ei ollut oikeutta ottaa viinoja +maantiellä pois, ja että pää-asiana ei kuormassa ollut viina, vaan mies +itse -- Tikka-Niku itse näettekös." + +"Ja Tikka-Niku siis voitti asian?" sanoi rättäri epäilevästi. + +"Voittihan lempo, kun sai herrassyötinki Toukkasen asianajajakseen ja +lupasi antaa hevosen jos voittavat." + +"No, mutta sitä ei olisi kukaan uskonut", päivitteli Raukkelin +nöyrästi. + +"Sanokas muuta", jatkoi nimismies. "Sanokaas muuta -- -- -- ja mene +näitä sitte, viinoja, meidän sijassa keltään pois korjaamaan." + +"Vaan, kunpa ne aina käyvät niitä ilmiantamassa", tuumaili rättäri +lasinsa tyhjennettyään. "Täytyyhän sitä viran puolesta, kun ilmoitetaan +kerran." + +"Sehän se juuri on", myönsi nimismies, "mutta minäpä aionkin nyt tehdä +lopun koko ilmi antamisesta, vaan arvatkaapas miten." + +"Mitenpäs minä koulun käymätön sitä osaisin arvata." + +"Vasta nyt justiinsa sen minäkin keksin, kun Lotta antoi tuon rovastin +kirjeen", selitti nimismies nauraen. "Minä panen -- nähkääs, suntio +Ukkelinin ilmi-antajaksi ja herrastuomari Kososen kanssa, ja jään itse +vain sivusta katsojaksi." + +"Niin. niin -- kyllä minä nyt ymmärrän", puhui rättäri. "Niin, kyllähän +sen Häiveläisen silläkin tavoin saa edes-vastaukseen ja sen kiukku +kääntyy suntioon ja naapuriinsa, mutta voipi se äkäillä siitä kuitenkin +teillekin. Voipi se äkäillä ja heittää vielä saatavanne maksamatta. -- +Ja onhan se teille paljo velassa?" + +"Onhan sitä summaa karttunut", sanoi nimismies, "mutta minä kutsutinkin +Raukkelinin tänne siksi, jotta te salavihkaa kuulustelisitte, ketä ne +aikovat, suntio ja Kosonen, tuoda vierasmiehiksi Häiveläistä vastaan." + +"Saadaanhan ne muutoinkin tietää", vastasi rättäri vähän +hämmästyksissään. "Eikös niitä kuitenkin pidä kutsuttaa käräjiin -- -- +niitä vierasmiehiä?" + +"Pitää tietysti", nauroi nimismies, "mutta teidän on narrattava nuo +vierasmiehet jo ennen käräjiä puhumaan tietonsa jollekin, ne eivät +sitte kelpaa todistamaan. Minä annan oikeudessa tuomarin kysyä, että +ovatko he asiasta jo ennen kellekään puhuneet, ja tietysti ne äimät sen +myöntävät -- ja silloin minä yks'kaks' teen niistäkin ilmi-antajiä. +Eivät ne niin hupsuja ihmiset ole, että ne käräjistä käräjiin +rupeaisivat suotta aikojaan tyhjän tähden juoksemaan ja -- ilman +palkatta." + +"Eivät kaiketi ne rupea", arveli rättäri Raukkelinkin, "ja siitä saa +herra nimismies olla varma, jotta kyllä minussa olisi miestä saamaan +ihmisten suut auki, vaikka täytyisi koko pitäjään väkeä puhuttaa. +Sanovat ne minulle tietonsa toki." + +Nimismies nyykäytti päätään myönnyttävästi. Rättäri siitä +rohkaistuneena jatkoi: "mutta ne kielikellot voivat ruveta +juoksemaan yhä enemmän rovastin puheilla, ja se sitte aina kirjoittaa +noita -- -- miten sanoisin -- -- -noita lappujaan, niin jotta tuskin +niiltä sittekään rauhaa saapi." + +"Kyllä minä Ellosesta sen taudin parannan", kehäsi nimismies. + +"Mutta", väitti Raukkelin yhä, "jos ilmoittavat kylänluvuilla, niin +täytyyhän sen rovastin virkansa puolesta. -- -- Ja ilmoittavathan ne, +kun ne nyt kaikki ovat nousseet sellaiseen vimmaan viinaa vastaan." + +"He he he!" naurahti nimismies. "Ehkä ilmoittavat, mutta rovasti ei ota +kuuleviin korviinsakaan, kun annetaan ukon itsensä parikaan kertaa +käydä käräjissä, ilmiantajana viinajutussa." + +"Onhan tuo niinkin, mutta jos kirjoittavat kuvernööriin?" + +"Paraalle!" huudahti nimismies. "Uskokaa pois Raukkelin, kun kuvernööri +ensi kerran käy täällä, niin hän kiittää meitä molempia ja sanoo, että +Räyhylässä on kerrassaan kelpo virkamiehet, jotka eivät omaa etuansa +katso. Kyllä minä sille asian osaan maalata." + +"Kyllä kai se niin on, kuin herra nimismies sanoo", tuumaili rättäri. +"Ja niinhän se onkin, kyllähän te lain ymmärrätte." + +"Luulisin ymmärtäväni, luulisin ymmärtäväni", vatkutti nimismies. +"Ilmankos sitä olisi oltu kymmenen vuotta 'tings-notariuksena' ja kuusi +vuotta kansselissa. Mutta kirjoitetaan nyt rovastille, että hän +toimittaa suntion tänne vieraita miehiä ilmoittamaan, sillä sen minä +sanon, että ilmi-antajan ne on puuhattava. Ja jos hän ei saa asiaa +selväksi, niin joutaa saada rapsauksen väärästä ilmiannosta. Minä en +tästä edes ota yhtään viinajuttua omasta puolestani ajettavaksi. Ei +siitä ole kuin vaivaa ja vihoja, mutta ken tahtoo niihin sotkeutua, +niin koettakoon parastansa." + +Nimismies istahti kirjoituspöytänsä ääreen ja kirjoitti hetkisen. Sitte +sai Raukkelin lähteä sitä kirjoitusta pappilaan viemään, mutta +nimismies arveli: "kyllä nyt kannattaa hiukan levähtää, sillä luulen +tämän jo välttävän päivän työksi -- vai mitä Raukkelin ajattelee?" + +Raukkelin ajatteli: "kyllä kai se jo välttää." + +"Sitähän minäkin", sanoi nimismies. "Se olikin niin sekava vyyhti, että +oikein se tahtoi ruveta päätä pakottamaan." + +"Rupeaahan se semmoinen", niinsi rättärikin. "Minunkin tuntuu pääni +vähäsen raskaalta, vaikka en ottanut kuin pari lasia." + +"Rupeaa se", toisti nimismies, "eivätkä nuo raittius-hupsut soisi +ihmisen sittekään saavan virkistää itseään edes pienellä ryypyllä. +Mutta sen minä sanon Elloselle ja vaikka kenelle, että ihminen +tarvitsee aina jonkunmoista stimulusta, -- stimulusta -- kiihoitusta, +ymmärrättekö te Raukkelin?" + +"Kyllä minä ymmärrän, kyllä minä ymmärrän -- -- pikku hutikkaa, herra +nimismies", selitti rättäri Raukkelin jäähyväisiksi kumarrellessaan. +"Pikku hutikaksi sitä kansan kesken sanotaan." + + + + + +VAIMON KUOLTUA. + + +"Tuolla ne nyt menevät rinnettä ylöspäin viimeisetkin +hautajaisvieraat", sanoi Halolan piika-Riikka talon ruotuvaivaiselle. +"Tuolla ne menevät, mutta milloinhan talo lienee taasen entisellään ja +kaikki paikat paikoillaan." + +"Sanos muuta Riikka kulta", vastasi puhuteltu. "Sanos muuta, kun kaikki +on mullin mallin, niin jotta kyllä tässä taas on huolta ja toisenkin +kerran saa otsaansa pyyhkäistä ennen kuin kaikki on ennallaan ja +asemillaan." + +Huoneessa, avonaisen akkunan edessä seisova, keski-ikäinen mies hymähti +hiukan kuullessaan kiikkulaudalla rauhassa istuvan ruotuvaivaisen +puhetta huolista ja tulevista hommista. + +"Saa nähdä, ottaako herra vielä toisen rouvan?" kuului taas joku +naisääni tuumailevan keittiön puolella pihaa. + +"Miksikäs se ei ottaisi", selitti ruotuvaivainen. "Johan tuota +sananlaskussa sanotaan: uudeksihan pirtti palaa, nuoremmaksi nainen +kuolee -- -- ja kyllä nuo lapsiparat vielä tarvitsevatkin äidin." + +Jonkunlainen vastenmielisyyden väre väikähti miehen kasvoille, ja hänen +silmänsä alkoivat harhailla sinne tänne. Synkkä ja toivoton oli miehen +katse, eikä se näyttänyt aikovan varsinaisesti kiintyä mihinkään. Pieni +tyttö ja vielä pienempi poika leikkivät, nähtävästi "vieraisilla", +pihamaan jo vähän kellahtaneella nurmikolla ja tuontuostakin huusivat +jotakin heitä silmällä pitävälle ruotuvaivaiselle. + +Hetkisen seurasi miehen katse leikkiviä lapsia, mutta huomaamatta +siirtyi se sitte niistä ulommaksi syksyiseen luontoon ja alkoi +hajamielisesti harhailla, ikäänkuin etsien itselleen lepopaikkaa +jossakin. Milloin se nyt silmänräpähdyksen verran kulki tuulen hengen +siellä täällä kellastuneista koivuista irti tempaaman lehden perästä, +milloin taas näytti tunkeutuvan yhä syvemmälle ja syvemmälle sekä +marjoista että hallan panemista lehdistä punaiseksi käyneesen +pihlajaan. + +Ei viihtynyt katse kaukaa siinäkään, vaan rauhattomana hapuili se yhä +edemmä ja edemmä. Nyt näki silmä, miten koskeloparvi ajeli pieniä +kaloja tuolla päiväpaisteen kirkastaman lahden läikehtivällä pinnalla, +mutta huomaamatta kohosi katse niistäkin seuraamaan paria raakkuvaa +varista, jotka lensivät lahden yli ja katosivat loitos havumetsään +lahden tuonpuoleisella rinteellä. Rinnettä myöten silmät siirtyivät +sitte ylemmäksi, yhä ylemmäksi. Katse alkoi tylsistymistään tylsistyä, +kunnes se viimein ilman määrättä jäi tuijottamaan kylmänharmaasen, +laajaan avaruuteen. + +Jälyltä ja tyhjältä näytti tuo hattaraton, aivan yksivärinen taivas. +Päiväpaiste kyllä koetti sille eloisuutta antaa, mutta ei se saanut +ilmaa vähääkään värehtimään. Päinvastoin, ilma jo tuntui sangen +raa'alta ja siinä vallitsi, päivän ponnistuksista huolimatta, +jonkunlainen hermoja karmiva kolkkous. Ajatuksetkin alkoivat käydä +apeiksi tuossa kolkkoa taivasta tähyillessä, ja sydän rupesi siinä +tuntumaan niin tyhjältä ja autiolta. Hän mietiskeli: + +Tuo yksitoikkoinen avaruus on aivan kuin elämä -- aikuisen ihmisen +elämä. Lapsen elämä on toista. Se on niin rikasta, ehyttä ja +täysinäistä, vaikka niin vähän kestävätä. Tuulentuvat ovat sille +totuuksia, mutta katsoipa aikuinen ihminen mihin päin hyvänsä, niin ei +näy hänelle missään täysinäistä iloa. Kaikkialla on vain häviämistä, +surua, työtä, tuskaa ja kyyneliä. Ruotuvaivainenkin pelolla katsoo +tulevaisuuteen, vaikka oikeastaan luulisi hänen tuntevan itsensä +onnelliseksi, kun viimeinkin on kaikista toimeentulohuolistaan päässyt +vapaaksi koko iäkseen. Mutta oikeastaan ei kukaan taida voida toista +kaikista huolista ja murheista vapauttaakaan. Olivathan ihmiset, +sukulaiset, ystävät, tutut ja ventovieraatkin näinä aikoina panneet +parastaan häntäkin lohduttaakseen, poistaakseen hänen murhettansa, +mutta olivatko he lainkaan onnistuneet siinä? Eikö mitä. Vielähän +tuntuu mieli yhtä alakuloiselta kuin ennenkin, milt'ei raskaammaltakin +kuin heti vaimon kuoltua. Ja koko elämä on niin niuhtunutta, vaikka +kauniita lohdutussanoja ei suinkaan ole puuttunut. Tuota orpouden +tunnetta, tuota sydämen syvää tyhjyyttä eivät lohdutussanat ole saaneet +yhtään poistumaan, mutta se se juuri olisi poistettava ennenkuin voisi +itsensä lohdutetuksi tuntea. + +Sitähän kyllä lohduttajat kaikki ovat olleet poistavinaankin, vaikka +jokainen omalla tavallaan, mutta suru vain yhä on yltynyt +lohdutuksista. + +Postimestari tuumaili silmää iskien: "nyt ei muuta kuin lapset johonkin +tätilään ja sitte ruvetaan täällä elämään vähän rennommasti. +Onnittelen, onnittelen veljeä, että on taas vapaa mies, ja toivotan +tervetulleeksi meidän, nuorten miesten pariin, ha ha haa!" Se oli +sellaista lohduttamista, se. -- Tuomari, joka piti juhlallisen puheen +hautajaisissa ja oli niin vakavan näköinen, ei myöskään tiennyt muuta +keinoa murheen poistamiseen kuin huvitukset. Miksi hän muutoin olisi +lähtiessään maininnut jotain vistipelistä ja jänisjahdista. Rovasti +taas oli kehottanut häntä muistamaan, että kivuloiselle vainajalle oli +ollut onneksi, kun Herra armossaan oli hänet päästänyt kärsimyksistä ja +siirtänyt rauhan majoihin. Sitä paitsi olihan vainajalta jäänyt +muistoksi kaksi "niin suloista ja toivehikasta lasta." + +"Niin, ajattele, mitä sinulla vielä on jälellä, äläkä anna surun +mieltäsi murtaa", oli silloin nimismieskin tarttunut puheesen. -- +Semmoisia olivat olleet miesten lohdutukset, ja naiset taas olivat vain +yleiseen vakuuttaneet ottavansa osaa suruun. Sisar Miila yksin oli +neuvonut olemaan "ajattelematta koko asiaa" ja vakuuttanut ajan +parantavan kaikki haavat. + +Oli selvää, että kun Miila itse ei koskaan ollut kärsinyt "lasivauvaa", +joksi hän veljensä vaimovainajaa nimitti, niin ei hän luullut hänen +kuolemansakaan kehenkään koskevan. Mutta niinhän taisivat kaikki +muutkin ajatella, että lesken suru oli enemmän jotakin ulkonaista kuin +todellista ja sisällistä sydämen surua. Niin ainakin tuntuivat +ajattelevan, koska eivät osanneet sen parempia lohdutuksia antaa kuin +antoivat. He koettivat vain saada kyyneleet silmistä kuivatuiksi, mutta +eivät ymmärtäneet sydämen haavoja parantaa. + +Mutta miksi olikaan hän niin murheellinen, miksi tuntui elämä hänestä +niin kuivalta, autiolta, kuin matkamiehestä palanut kangas? + +Olihan hän jo vuosikausia hyvin tietänyt, että kerran tulisi asia näin +päättymään. -- Kyllä hän oli tiennyt kerran leskeksi jäävänsä, mutta +hän ei ollut ennen tullut sitä ajatelleeksi, ja sentähden oli tuo +kuolema tullut niin odottamatta. Hän oli luullut joutavansa sitä +ajattelemaan sitte, kun se alkaisi lähestyä, ja hän oli luullut +kuoleman tulevan jollakin toisella tavalla, kuin se viimein oli tullut. +Millä tavalla? -- Niin millä? No, jollakin toisella ja huomattavammalla +tavalla; mutta nyt oli se tullut salaa, ihan varkain. Se oli +varastanut, aivan varastanut hänen vaimonsa. Yöllä, kenenkään +kuulematta oli kuolema hiipinyt sairaan vuoteen viereen ja muuntanut +jäykäksi, elottomaksi ruumiiksi tuon ennen niin kukoistavan naisen. +Aamusella oli vielä vaimovainajan silmät auki, mutta niiden säihky oli +ainiaaksi sammunut. Inhoittavaa oli ollut nähdä, miten kärpäset +pörisivät kuolleen ympärillä ja kuleksivat hänen kasvoillaan, eikä vain +kasvoilla, vaan silmän kuultavalla sarvikalvollakin. Silloin se oli +laskeutunut tuonne rinnan alle se outo tunne, joka siellä nyt alinomaa +kalvoi. Mutta oliko hän sitte niin hellästi ja hartaasti rakastanut +vaimovainajatansa? Täytyi oikein ruveta asiaa ajattelemaan. + +Kyllä kai hän alussa oli vaimostaan paljonkin pitänyt, koska tunsi +itsensä niin onnelliseksi hääiltanansa, mutta elämän varrella olivat +sitte tunteet jäähtyneet, väljähtyneet. Epäjärjestys, kodin likaisuus +ja toisiinsa tottumus oli muuntanut heidän välinsä. Joskus sykähti +sydän vielä nuoruuden innostuksesta ja teki mieli sulkemaan syliinsä +nuoruutensa rakastettua, mutta senlainen tunteiden kuohu sammui +kuitenkin taas heti. Olisi tuntunut ulkokullailemiselta, valheelta, +teeskentelyltä hemmoitella vaimoansa, jonka aina näki, ja joka ei +ansainnut miehensä kunnioitusta, vaan oli saamaton raukka, todellakin +"lasivauva" tai "kyynelsalava." Ja sitte tuli vielä tuo näivettävä +keuhkotauti. -- -- + +Nyt katosi vaimosta kaikki viehätys. Ulkonainen kuorikin kuihtui, kuni +tuoreutta kaipaava kukka pitkillä poudilla, kunnes se, viimeisenkin +elinkipunan sammuttua, nuiveana retkahtaa maahan mätänemään. + +Ei, ei hän ollut enää pitkiin aikoihin rakastanut vaimoaan, mutta mitä +ihmettä on sitte tuo yleinen alakuloisuuden ja tyhjyyden tunne, joka +koko olennon on haltuunsa ottanut? Miksi, nytkin parhaillaan, kun hän +katselee syksyistä, kuoleentuvaa luontoa -- niin miksi nytkin samalla +hänen eteensä aivan selväksi kuvastuu vaimonsa sairasvuode ja nuo +tyynet, kuihtuneet kasvot? Tuleeko tämä kaikki tottumuksesta? Jos niin +on, niin miksi sitte on alinomaa kuin kaikuisi korvissa vaimonsa +salainen ruikutus, jonka hänen silmistänsä voi lukea. Miksi aina kuulee +korviinsa: "minusta ei kukaan enää mitään välitä, eikä edes tule +kuolemakaan." -- Hän, mies itsekin, oli usein vuosien vieriessä +toivonut, että kuolema tulisi vapauttamaan tuon ikävillä +mielikuvituksilla suotta itseään rasittavan sairaan, mutta kun nyt niin +oli käynyt, tunsiko hän itsensä vapaaksi? Ei, ei -- vaan hän tunsi +itsensä onnettomaksi. Oli kuin painajainen yötä ja päivää hänen +rintaansa ahdistaisi, eikä hän hetkiseksikään saanut silmistään tyyten +haihdutetuksi tuota kalpean naisen kuvaa, jonka suupielissä aina näkyi +pieniä, äkkipäisiä nytkähdyksiä, niinkuin itkuun pillahtavalla +lapsella. Tuntui siltä kuin tuo näky tulisi aina salaisesti, vaan +kiinteästi kuin varjo häntä seuraamaan. + +"Minä unohdan hänet, unohdan kokonaan ja ajattelen muita asioita", +päätti mies. Kuitenkaan ei hän voinut sitä tehdä. Ajatellessaan vuoden +tuloa, sängen kyntöä ja tuhansia muita seikkoja, kuitenkin samalla +vaimovainaja oli ikäänkuin kaikkien muiden ajatusten pohjalastina, ja +rinnan alla tuntui niin pahalta. Tuntui melkein siltä kuin ennen oli +tuntunut kouluun mennessä, jos milloin läksyt olivat jääneet lukematta. + +"Mutta sehän oli syyllisyyden tunne silloin", ajatteli mies. -- Päivä +oli laskeutunut, ja vaaleata sumua alkoi nousta rantaniityltä. Se +levisi levenemistään. Nyt oli se jo peittänyt koko lahden, ja metsä +häämöitti enää hyvin hämärästi sen läpi. Jo kietoi sumu keskeensä +ulkohuoneetkin, ja kosteana laskeutui se miehen hiuksillekin. Tuntuipa +se laskeutuvan suoraan hänen sydämmeensäkin, ja inho oli nyt astunut +hänen kasvoilleen entisen synkkyyden sijaan. + +Mies kuului mutisevan itsekseen: "niin se on, niin se on. Minä en +surekaan siis häntä, mutta kaikki on pelkkää itsekkäisyyttä. Koko suru +lähtee siitä, että en puhtaalla omallatunnolla voi ajatella +vaimovainajatani. Minä en ollut hänelle mies. Olen katkeroittanut +tarpeettomasti hänen mieltänsä, olen tehnyt väärin, ja ylpeyteni on +saanut kolauksen, kun hän oli parempi minua. Hän rakasti, rakasti +loppuunsa asti -- minä en; eikä minussa ollut miestä sitä hänelle +sanomaan, vaan valehtelin, -- valehtelin, kuin konna. Hän oli suurempi, +jalompi, parempi kuin sisar-Miila ja minä yhteensä. -- Minä inhosin +häntä hänen sairautensa ja kykenemättömyytensä vuoksi, ikäänkuin hän +olisi itse sille mitä voinut. Oi, jos hän eläisi, kuinka toisin nyt +häntä kohtelisin? -- Ei tarvitsisi enää hänen kyynelin kerjätä minua +viettämään hetkistä vuoteensa vieressä. Mutta nyt on katumus myöhäistä, +ja hänen haamunsa on aina syyttävä minua hänen sydämensä murtamisesta. +Miksi en ennen ymmärtänyt noiden minuun niin usein kiintyneiden silmien +äänetöntä kieltä. No nyt ymmärrän sen -- -- ymmärrän sen liiankin +hyvin." + +Miestä väristytti ja vapisevin käsin vetäsi hän kiinni akkunan, mutta +sumua oli jo ehtinyt tunkeutua huone täyteen, ja sitä kai se lienee +ollut sekin vesi, joka kirkkaina karpaloina viereksi alas pitkin lesken +oudosti vääntyneitä poskia. + + + + + +MIKSI JAAKKO MUUTTI. + + +Vaikka elokuu vasta oli puolivälissä, oli jo kuitenkin monta monituista +viikkoa, ainakin seitsemän päivää ja yötä viikossa sataa tuhuuttanut +aivan heittelemättä. Eikä se ollut edes oikeaa, rehellistä sadettakaan; +semmoista vesisuhua vain. Sadepisarat olivat niin pienen pieniä ja +keveitä, ettei niitä olisi voinut luulla juuri muiksi kuin +sumuhiukoiksi, ja heikoinkin tuulen veto hypitteli niitä sinne tänne +ihan mielensä mukaan. + +Pieninä tippoina sitä tosin tuli, mutta kumminkin oli tuo alituinen +sade muuttanut koko maailman niin harmaaksi ja peräti viheliäisen +näköiseksi, että oikein sitä katsellessa mieli kävi alakuloiseksi. +Mutta jos jo muu maailma oli kurjan näköistä, olivat Kataja-ahon mökin +tienoot vallan piloille menneet. + +Mökki itse ei kyllä tainnut olla paljoa surkeampi entistään; olihan +seinät vain hiukan mustemmat ja akkunoiden paikkauspäreet hiukan +ruskeammat tavallista, mutta savinen katajakenttä mökin vieressä oli +semmoisessa siivossa, jott'ei mihin panna. Sillä kasvavat kissankäpälät +ja vuohensilmäin valkoiset helpeet olivat joko kokonaan tai puoliksi +mädäntyneet, ja kukkien kullankeltainen keskuskin oli muuttunut +mutavellin karvaiseksi. Itse katajapehkotkin ryömivät melkein pitkin +maata, ikäänkuin pellon aidan raosta katsellakseen muonamiehen siellä +kasvavia, vehreytensä kadottaneita perunan varsia, tahi noita toisella +puolen olevia talon puolikypsiä, nyt ruskean harmaita, pieniä rukiin +tähkiä, jotka pienuuttansa häveten näkyivät koettavan piiloittautua +toistensa taakse. + +Mökin akkunain alatse kulkeva Ylikyläläisten kirkkotiekin oli soinnussa +muun ympäristön kanssa. Sillä oli kuraa hyvästikin korttelia paksulta, +niin että hyvin työläältä näytti sen ylitse pääsy eräälle +likaisenruskealle, Tuupanlammille päin pyrkivälle rupikonnallekin, mitä +sitte ihmisille; -- mutta eipä tuolla moneen viikkoon ollut ihmisiä +kulkenutkaan. Jokainen kiitti näet kauppojaan, kun sai pysyä katoksen +alla ja sisältä katsella pahaa ilmaa tahi kuivana pötköttää +sunnuntainakin pankolla lämpöisen uunin vieressä, jotta ei kenenkään +mieli kirkkoon tehnyt. + +Niinpä Jaakko Pilkkurinenkin, Kataja-ahon asukas, taisi arvella +rötköttäessään rahilla muurin kupeella, jossa hän väärävartisesta +piippunysästään imeksi ilkeänhajuisia palturi-haikuja. Siitä oli myös +hyvä tilaisuus katsella, miten mummo, Jaakon anoppi, peräakkunan edessä +pellavaharjalla suki itkerehtävän pikku Miinan vaaleita hiuksia ja +samalla heilutteli jalallaan kehtoa, jossa nuorin lapsi lepäsi. + +"Mitähän tuo tuostakin parannee", mietti Jaakko. "Kohtahan se kuitenkin +on samanlaisena pörrykkänä taas. -- Kiusaa vaan tyttöä tyhjänpäiten -- +ikäänkuin täällä ei vältettäisi semmoisina kuin ollaan." + +Jaakko tuumaili jo vähän mummoa kieltääkin, mutta ei kuitenkaan +viitsinyt; -- ajatteli, jotta joutaa tyttökin vähän kiusaantua. Niinhän +tuota täytyy muidenkin -- aikaisempienkin. On vielä tuokin ilma +semmoista siunattua, etteihän tuota pääse työhönkään, jos tahtoisikin. + +Taas lähti Jaakon suusta uusi savupilvi ja pari kolme pientä rengasta. +Sitte hän uudestaan rupesi ajattelemaan ilmaa. + +Ilma -- niin no. Olkoonpa millainen tahansa. Mukavampihan tässä onkin +uunin kyljessä kyhjöttää, ja mitäpäs siitä työstäkään hyötyä lähtee. +Talollisten hyväksihän se kaikki tulee kumminkin, ja me muonamiehet +vaan saamme heidän maitansa ilman aikojansa möyriä ja parannella, jotta +ne sitte kasvaa töhöttävät täytensä joka syksy. Mutta eivät ne nyt tänä +vuonna talollisetkaan pääse tuloillaan kehumaan, jos tätä sadetta vielä +kuukaudenkaan päivät kestää. + +Vähitellen siirtyivät siitä ajatukset leikkuusen yleiseen ja +erittäinkin Olkkolan leikkuutalkoosen. Oli siellä kuitenkin +talkoopäivinä vähän toisenlaista kuin tavallisina päivätyö-päivinä. Ei +silloin isäntäkään ärjynyt, ei äystännyt miehille laiskuudesta eikä +muusta. Kävelee vaan pullo taskussa ympäri peltoa saralta saralle ja +pienimmästäkin silmäniskusta heti arvaa, milloin toisesta pieni naukku +parhaalta maistuu. -- Ei ole silloin emännälläkään kahvikuppi tiukassa, +eikä silloin hänen korvansa halkea, vaikka talkooväki illan suussa +nostaa semmoisen möläkän, jotta se virstojen päähän kuuluu. Kyllä ne +silloin kestävät, mutta puhuppas muulloin vähänkään kovemmalla äänellä, +niin heti haukutaan. Kyll' ovat talkoissa mielinkielin väen kanssa, +mutta ovatkin siihen sijaan muina aikoina kitsaita ja äreitä. + +Uskalsivathan ne viime keväänä suututtaa itse Hevois-Mikonkin ja +ajoivat hänet pois huoneistaan, kun Mikko ei antanut orittaan navetan +tyhjennykseen. Mitäpäs se Mikko sitte niistä välittää, kun sillä on +rahaa kuin roskaa. -- Onhan sitä muutamilla rahaakin, vaan eipähän ole +minulla. Ei ole -- ha-hauu! Mutta ei ollut Mikollakaan muuta kuin +tyhjät nyrkit siihen aikaan, kuin yhdessä oltiin Olkkolassa renkinä -- +ha-haa-auu! -- kas kun lämpimässä rupeaa haukottamaan. + +Kaisa kulki akkunan ohitse. Mitä lienee puuhannut siellä vesisateessa, +mutta Jaakon mietteet kääntyivät Kaisaan. -- Kun olisi tuo eukko +silloin älynnyt ottaa Mikon minun asemastani, niin ehkä olisin nyt +minäkin rahamiehiä ja Mikko täällä minun sijassani hautoisi kylkeään +kiuasta vasten. Minä, pöllö, olin silloin vielä niin miestä mielestäni, +kun Mikon sain pois laudalta. Hullu minä olin, kun otin eukon ja sain +vielä elätettäväksi tuonkin mummon, ruojan, joka tässä aina soittaa +suutaan niin Kaisalle kuin minullekin. Olisinpas siihen sijaan +hankkinut hevosen, niin hätäkös nyt olisi eläessä. Jos mistä saisi +siksikään rahaa, niin ihan paikalla ostaisin hevosen vielä nytkin. -- +Eiköhän tuota hevosta millään keinoin saisi irti nytkin? Kun olisi +oikein ahkeraksi tässä lyöttäytyä -- ja ehkähän ne loppua uskoisivat +velaksikin -- ehkä -- + +Sitte minä kauppamiehille vain vetää köyryyttäisin viina-ankkuria ja +minkä mitäkin, niinkuin Mikkokin. -- On todemmastaankin sillä Mikolla +oikeat kissan päivät, mutta hänellä ei olekaan ympärillään noita leivän +mankujoita eikä muita huolia. Laulelee vaan kuormansa päällä niin +kesä- kuin talvikaudetkin mahallaan ötköttäessään ja herrassikaria +poltella tupruuttaessaan, kun meikäläisten täytyy nurkantakaisiin +tyytyä. Mutta ollapa minullakin hevonen, niin kyllä en mahtaisi +talonpoikain töissä rehmiä, -- ei "pois se", sanoi Tutjun Tiemu +torakalle -- kauppamiesten kanssa minä vaan kestiä kävisin, niinkuin +Mikkokin. + +Kaisa tuli silloin sisään luultavasti vuohta lypsämästä, koska tuntui +hääräävän siellä ovensuun puolella maitohyllyn kohdalla. Riisuttuaan +päältään päivän haalakaksi paahtaman miehensä sarkanutun, jonka viskasi +rahille nurkkaan, kyyristihe Kaisa kehdon viereen viihdyttämään juuri +Kitisemään ruvennutta pientä Mattia. + +Siinä oli Jaakolla taas sovelias tilaisuus tarkastella vaimoansa ja +arvostella häntä. -- Tuommoinen se nyt on, laiha kaukelo, kuin paistin +varras. Vaatteet riippuvat päällä kuin puuhevolla, ja silmät +nuljottavat päässä, kuin rasvatiplat liemen pinnalla. Johan sen +naamakin alkaa kurttuun käydä, vaikk'ei vielä ole kuin viisi vuotta +yhdessä oltu. Nyt se on ruvennut oikein silmissä vanhenemaan, kun sen +saivat niissä kerettiläisten seuroissa käymään; eikä ihminen i:tä s:stä +eroita, vaan niissä pitää vain juosta rohventeeraamassa. Jos minä +olisin ennakolta tämän elämän tämmöiseksi arvannut, niin kyllähän minä +olisin mahtanut vihille mennä. En tässä maailmassa, "pois se", sanoi +Tutjun Tiemu -- + +"Menisit tuosta lojumasta edes puita pilkkomaan, niin kiehauttaisin +tässä kahvin syntisen sydämeni lämpimiksi", lausui Kaisa Jaakolle, +saatuaan Matin nukutetuksi. + +"Eikös niitä ole enää pilkotuita -- vastahan minä toisna päivänä" -- + +"Tyhjälläkös se sauna sitte lämmitettiin", tiuskasi mummo. + +Jaakko kynsäsi korvallistaan ja haukotellen nousi ylös. + +"Missähän lienee taas sekin kirves?" kysäsi hän naisilta. + +"Tuollahan tuo näkyi eilen olevan rankakasalla", tiesi mummo. + +Nuttunsa löysi mies helposti, mutta mutisi hampaidensa välissä jotain +sen kosteudesta. Vyö ja rukkaset siihen sijaan olivat hakusalla. Vyö +löytyi viimein tupakkahakkurin takaa nurkasta, mutta rukkasia ei ollut +kukaan nähnyt. Pikku Miina etsi niitä tulipäreellä uuninkin päältä, mut +eivät ne sielläkään olleet. Mummo ja Kaisa myllistivät kumpikin omat +kätkönsä ylösalaisin, eivätkä löytäneet mitään. Jaakko itse seisoi +miettiväisenä keskellä lattiaa ja sanoi epäilevänsä jonkun ne +varastaneen. + +"Vielä mitä, eihän täällä ole koko viikolla ketään semmoista käynyt", +tuumaili Kaisa ja lisäsi: "voithan noita nyt tuon verran paljainkin +käsin pilkkoa." + +"Rakkuloillapa nuo ovat käteni jo ennestäänkin." + +"Kyllä olet mieheksi kumminkin koko asso", mutisi Kaisa. + +"Onhan se, vaan minkäs teet", vastasi Jaakko. + +"Täällä, täällä sängyn pohjalla on yksi!" huusi Miina iloisesti. + +Siellä oli toinenkin, ja niin vihdoinkin pääsi Jaakko lähtemään työlle. +Hänen pihalle tullessaan näyttivät pilvet jo ruvenneen ohenemaan, ja +taivaalta, Luukkolan vaaran kohdalta kuumotti niiden lävitse +aurinkokin, niinkuin himmeä yölamppu. Vähitellen selkeni ilma sitte yhä +selkenemistään ja tuntui kaikin puolin niin raittiilta, etteivät +pääskysetkään enää malttaneet pesissään pysyä, vaan lähtivät +lentelemään. + +Ilman muutos tuo lienee vaikuttanut Jaakkoonkin, koska äskeinen +vetelyys näytti hänestä kokonaan kadonneen ja yksi musta halmeranka +toisensa perästä muuttui pieniksi huonehaloiksi. + +Hetkisen kuluttua tuli Kaisa hakemaan sylyyksellisen puita pirttiin ja +niitä ottaessaan huomautti miehellensä: "kas miten taivas nyt jo on +kuulakkana kuin lasi!" + +"Onpa todellakin", vastasi Jaakko, pyyhkiessään takkinsa hihalla hikeä +otsastaan, "ja ilmakin tuntuu niin lämpimältä." + +"Eiköhän tuosta ilmat nyt hiljankin ruvenne asettumaan", sanoi Kaisa +vielä mennessään. + +Jaakko katseli vähän aikaa puiden oksilla kimaltelevia vesihelmiä ja +ryhtyi sitte taas innolla työhönsä, mutta ajatukset vaan pyörivät +hevosessa, ja hän koetti keksiä keinoa, jolla sen isännäksi pääsisi. +Kaukaa hän ei kuitenkaan ehtinyt hakata eikä ajatella, ennenkuin +korviin kuului jonkunmoista röhkivää ääntä. Jaakko kuulosti hiukan, +mutta jatkoi kumminkin työtään arvellen: mikä lienee. -- Yhä kuului +ääni, ja se tuntui tulevan tieltä, tuolta kirkolta päin. + +"Kyllä se vain on hätähuuto", jupisi Jaakko tarkemmin kuunneltuaan ja +lähti kirves kädessä samoamaan suoraan ääntä kohden. Vähän matkan +päässä, Savinotkon rumpusillan kohdalla näkikin hän tiellä hevosen ja +kärrit, jotka olivat vajonneet puron lokaan, kun silta oli alta +särkynyt. + +Kärryissä oli joku niiden täyteinen, hyllyvä jättiläismöhkäle, josta +kuului tuo outo ääni ja tuhutus sellainen kuin vahvan höyrykoneen +käydessä. Jaakko eroitti lähemmäksi päästyään möhkäleen yläpuolella +suurenmoisen palleron, ja vielä likempänä näki hän sen päällä litteän +pään peitteen, jonka etupuolella loisteli, kruununmiehen merkkinä, +kokardi. + +"Tuleh -- -- hyyh! -- -- hyvä mies autamaanh -- hyyh! Putte ei yksinään +saah kääsyjä tässä kirotussa vellissä hievahtamaankaan." + +"Hyvää päivää, herra vallesmanni, ja Jumala avuksi!" + +"Eih -- vaan auta sinä minua -- -- irti tästä kurasta." + +"Onhan sitä nyt likaa ihan yli tarpeen, ja tässä on aina ollut niin +huono rumpu, jotta eihän se kestä tavallistakaan painoa", tuumaili +Jaakko Puttea silmäillen. + +"No, älä siinä hevosta ällistele, vaan koeta työntää tuolta takaapäin." + +"Kyllä, kunhan tässä keretään." + +"Tämmöistäkös tämä on koko väli Pellonpäähän asti?" + +"Ei; onhan tässä kuivempaakin välillä, mut Pohjolan kujoisilla sitä +vasta velliä on." + +"No, eikö se liikahdakaan?" + +"Ei, vaan jos herra vallesmanni nousisi --" + +"Tuommoiseenko siivoon? En ikipäivinä." + +"Mutta mikäs tässä muutoin neuvoksi tulee?" + +Pikkuisen mietittyään käski nimismies Jaakon ottamaan metsästä kangin +ja koettamaan sillä kohottaa kärryjä. Toinen teki työtä käskettyä, ja +heti oli hänellä aseenaan tukeva koivuinen kanki. Sen toinen pää +pistettiin akselin alle, toisen pään Jaakko otti olkapäälleen ja alkoi +oikein hartiavoimalla nostaa. + +"Kyllä nyt nousee, vaikka olisi millaisessa iskoksessa", tuumaili +Jaakko mielissään. + +"Tuntuu nousevan -- -- älä -- Putte ptruu, ptruu -- älä -- --" + +Kesken jäi nimismieheltä lause ja hän vierähti kääsyistään suin päin +kuraan. + +"Ohoh! Eihän vaan liene koskenut." + +Nimismies huohotti kovin, puhki, kiroili ja oli kirjavampi +kirjavintakin tikkaa. Jaakon avulla pääsi hän kuitenkin pystyyn, mutta +sätti sittekin Jaakkoa aika tavalla. -- Arvattavasti enemmistä torista +päästäkseen, koetti Jaakko mitä pikemmin sitä parempi toimittaa +nimismiehen suoraan metsän läpi mökillensä itseänsä siistimään ja +kuivailemaan ja lupasi tietä myöten itse tuoda hevosen. + +Nimismies ei ollut mikään kilpajuoksija, vaan saapui kuitenkin +Kataja-ahon mökkiin paljo ennen Jaakkoa. -- Mökissä säikähtivät naiset, +nimismiehen tuommoisessa tilassa nähdessään niin, etteivät älynneet +pyytämättä edes auttaa häntä vaatteiden riisumisessakaan, ja pikku +Miina potalsi piiloon äitinsä rukin taakse, josta sitte uteliaasti +vierasta koko ajan katsoa mirjotti. Kaisan ripustellessa vaatteita +lieskan eteen kuivumaan oli nimismiehellä aikaa silmäillä ympärilleen +ja nuhdella naisia mökin siivottomuudesta, sillä: "olihan toki +köyhälläkin vettä ostamatta, että saisi omat ja lastensa silmät +pestyiksi, varsinkin näin sateiseen aikaan." + +Hän leppyi kuitenkin osaksi omasta sukkeluudestaan, osaksi siitä kun +Kaisa pesi kuppiparin ja sitte lautasella tarjosi hänelle sakeaa, +sikurisekaista kahviansa. Viimein joutui Jaakkokin kotiin ja kehui +vallesmannin hevosessa olevan "vähän juoksijan vikaakin." + +"Mistäs sen tiedät, vai koettelitko sinä sitä." + +"En herra vallesmanni", selitteli Jaakko katsellen kurppostensa nokkia, +"en minä koetellut, vaan kärryt kaatuivat toisen kerran; siksi minä +näin kauvan viivyin." + +Nimismies päätti sen johdosta vielä tänä syksynä panevansa tuon tien +jakotieksi Yli- ja Kirkonkyläläisille; "ja katsokootkin sitte itseänsä, +jos eivät sitä kunnolliseksi korjaa", sanoi hän. + +Vaatteiden kuivettua irtausi niistä savi hieromalla helposti, mutta +takkia päälle pantaessa sattui nimismiehen käsi povitaskuun ja +hämmästyen kiljahti hän: "missä minun lompakkoni, häh?" + +"Mikä lompakko?" tohti Kaisa kysäistä. + +"Rahalompakko, jossa oli Pellonpäänkin rahoja tuhat kuusi sataa." + +"Olisipa semmoinen rahasto minulla!" huudahti Jaakko. + +Mökin syöpäläiset saatettiin rauhattomiksi lompakkoa etsiessä, mutta ei +sitä kuitenkaan löytynyt. + +"Mies, sinä olet sen varmaan ottanet", tiuskasi nimismies Jaakolle. + +"Mi-mi-minäkö?" sammalsi Jaakko kalveten. + +"Sinä, -- se on pudonnut kaatuessa, ja sinä sen näit; se on ihan +selvä." + +"Kaatuessa? enhän minä nähnyt kuin hevosen." + +"Kyllä sinä näit, ja siksi narrasit minun metsän läpi kulkemaan, -- +tunnusta pois." + +"Tunnusta pois Jaakko, jos olet ottanut", kehoitti Kaisakin. + +"Minä en ole nähnyt mitään lompakkoa, sen vähemmän sahviaanista", +väitti Jaakko. + +"Ahaa, mistäs sen sahviaaniseksi tiesit?" + +"Minä näin sen teillä Putkelan huutokaupassa." + +"Nyt olet mies kiinni -- -- eihän sitä minulla silloin vielä +ollutkaan." + +Jyrkästi kielsi Jaakko ottaneensa lompakkoa, ja vihan vimmassa lähti +nimismies mökistä, uhaten vielä Jaakolle näyttää "närhin näperit." + +Kohta rupesi kylillä kulkemaan kumminkin huhuja Jaakosta. Kaikista +ihmisistä oli selvää selvempää, että Jaakko oli ottanut nimismiehen +lompakon. Juohtuipa nyt vielä ihmisten mieleen, että ennenkin, Jaakon +seutuvilla ollessa, oli silloin tällöin kadonnut yhtä ja toista pientä +rihkamaa, vaikka ei kukaan ollut osannut häntä varkaaksi epäillä. Sitä +vain yleiseen ihmeteltiin, kuinka hän niin itsepintaisesti voi kieltää +varkauttansa, ja enimmän kaikista ihmetteli sitä Kaisa, Jaakon oma +eukko. + +Hän toimitti miestänsä puhuttelemaan milloin minkin uskokumppaneistaan, +jotka mitä hirveimmillä uhkauksilla ja kuvauksilla tulevasta tuomiosta +koettelivat taivuttaa Jaakkoa tunnustukseen. Silloin aina suuttui +Jaakko ja vielä kauheammilla uhkauksilla tukkesi toisten suut tahi ajoi +heidät suorastaan pellolle. Ei auttanut sekään, vaikka nimismies olisi +jättänyt asian sikseen, kun vaan olisi rahat takaisin saanut. + +Jaakko oli ja pysyi paatuneena, ja Kaisa-parka sai sen vuoksi monta +unetonta yötä itkien viettää. Kuitenkin näki jokainen miehen silmistä, +ettei hänellä ollut puhdas omatunto. Eihän hän hirvinnyt enää ketään +suoraan silmiin katsoa, vaan tirkisteli jokaista niin epäluuloisesti +kulmainsa alta; eikähän hän edes oikein ymmärtänyt varkauttaan +salatakaan. Mökki näet siisteni siistenemistään, ja kertoivatpa +muutamat nähneensä Jaakolla toisinaan rahojakin, vaikka hän oli kyllä +sanonut niitä saaneensa työpalkoistaan tukkiherroilta, joiden kanssa +kierteli metsiä lukemassa. + +Sitä paitsi ilmestyi vielä Kataja-ahon mökkiin hevonenkin. Jaakko sanoi +ostaneensa sen mustalais-Kallelta ja kehui käteen antaneensa +kuusikymmentä markkaa, toiset kuusikymmentä olisi maksettava ensi +syksynä. + +"Kyllähän mustalainen sinulle velkaa uskoi", sanoi Kaisa. "Ole joutavia +lörpöttelemättä -- ja kun sinulla kerran oli niin paljo rahaa, niin +olisit ostanut lehmän, jotta olisi saatu edes oikeaa maitoa." + +"Mihinkäs lehmällä pääsee", tuumaili Jaakko, "mutta hevosella minä +kauppamiehiltä ansaitsen vielä toisenkin pennin." + +Kauppamiehetpä eivät huolineetkaan Jaakkoa kuormiansa kulettamaan, ja +muutkin ihmiset rupesivat häntä vieromaan yhä enämmän. Moni arveli +Jaakon kuitenkin tunnustavan kaikki oikeudessa, johon pitkin syksyä +haalittiin vieraita miehiä ympäri pitäjästä. Muiden muassa oli sinne +kutsuttu todistajiksi kaikki nekin, jotka olivat olleet Putkelan +huutokaupassa pari vuotta ennen nimismiehen lompakon katoamista. + +Oikeuspäivä tuli viimeinkin, ja kokonaan se menikin sitä todistajain +joukkoa kuulustella. -- Useimmat vierasmiehet kertoivat tuomarille +koko elämäkertansa, ja jotkut naiset uskoivat hänelle pieniä +salaisuuksiaankin, mutta Jaakon asiaan ei saatu paljo mitään valkeutta. +Kaikki asianhaarat olivat tosin Jaakkoa vastaan, mutta kun ei +toteennäytöksiä ollut ja hän niin uppiniskaisesti kielsi, vaati +nimismies lopuksi häntä puhdistusvalalle, kuitenkin katsoen +kohtuulliseksi, "että Jaakko ensin kävisi papin tutkinnon alla", +niinkuin sanat kuuluivat. Sitä vaatimusta kuullessaan Jaakko vavahteli, +ja siinäkin oli uusi todistus hänen syyllisyyteensä, sillä "eihän +viattoman polvet vapise", sanoo jo sananlasku, ajatteli nimismies. + +Asia lykättiin kohdakkoin pidettäviin välikäräjiin, joissa muitakin +rikosasioita oli tutkittavina. Silloin määrättiin Jaakko tulemaan +puhdistusvalalle, ja oli hänen samalla oikeudelle tuotava asianomaisen +papiston todistus siitä, että hän oli saanut opetusta valan tärkeydestä +ja arvosta. + +Puoli päivää selitti sitte kerran provasti Jaakolle, kuinka Israelin +vaimon poika kirosi nimeä ja kivitettiin, ja kuinka Herra kuutta vihaa +ja kauhistuu seitsemää, niiden seassa petollista kieltä. Vielä hän +järisyttävällä tavalla osoitti, että valehtelijoilla on oleva osa siinä +järvessä, joka tulesta ja tulikivestä palaa, ja kuinka rangaistus ei +vääräin huoneesta lakkaa, ja kysyi lopuksi: "oletkos nyt aikonut +viimeinkin tunnustaa?" + +"En", oli lyhyt ja jäykkä vastaus. + +Provasti jätti nyt lain sikseen ja uudestaan, ponnistaen kaiken +kaunopuheliaisuutensa liikkeelle, koetti näyttää toteen, että Jaakko +siinä tapauksessa tekisi anteeksi antamattoman synnin; elämässä ja +kuolemassa jäisi osattomaksi kaikista evankeliumin armolupauksista; +sulkisi itseltään oven iankaikkiseen elämään, eikä enää voisi ottaa +armoa vastaan, vaikka tahtoisikin. + +"En sittekään rupea tunnustamaan", murisi Jaakko. + +Vaikka provasti oikein liikutettuna pyytämällä pyysi Jaakkoa +tunnustukselle, ei hän sittekään taipunut ja sai viimein vaaditun +todistuksen. Vielä välikäräjissäkin vakuutteli tuomari Jaakkoa tarkasti +miettimään tilaansa ja väärän valan seurauksia, ennenkuin valalle +tulisi, mutta se oli samaa kuin olisi seinälle saarnannut. + +Tuomari ei voinut muuta kuin käski vetämään pellin auki, että sielu +parka pääsisi sitä tietä pois saastuttamasta oikeustuvan ilmaa, ja luki +sitte edellä valan kaavan. + +Rohkeasti pani Jaakko kolme sormea kirjalle ja selvällä, melkein +uhallisellakin äänellä, saneli valan sanat tuomarin perässä. Vasta +sanoissa: "niin totta, kuin Jumala minua auttakoon ruumiin ja sielun +puolesta" vavahteli ääni hiukkasen, mutta meniväthän nekin loppuun. +Niin oli Jaakko vapaa syytöksestä. Kalpeana hän astui ulos +käräjätuvasta eikä näyttänyt mennessään huomaavan, kuinka käräjäväki +kammoen antoi hänelle tietä välitsensä. + +Jonkun päivän kuluttua tuli Olkkolan isäntä Kataja-aholle +"ystävällisesti" ilmoittamaan, että mökki piti olla uudeksi vuodeksi +tyhjänä. Hänen ei millään tavalla kuulunut käyvän laatuun enää ensi +vuonna Jaakkoa kirjoissaan pitää. + +"Onkos isännän tarvinnut minun puolestani ulostekoja suorittaa, vai +miksi se ei enää käy laatuun?" kysäsi Jaakko. + +"Eipä suinkaan," vastasi Olkkolainen hymyillen, ja katsoa vilauttaen +Jaakkoon lisäsi hän: "enempi noita sinulla lienee varoja maksaa kuin +monella muulla." + +Jaakko lensi tulipunaiseksi kasvoiltaan, eikä edes vastannut isännän +jäähyväisiinkään. Sitte hän lähti kylälle hankkimaan kattoa päänsä +päälle, mutta se ei ollutkaan helppo tehtävä. Muutamat näet kielsivät +suorastaan, toiset kiertelemällä, eikä kukaan asuinlupaa antanut, +vaikka Jaakko kävi joka talossa. Kaisakin kävi rukoilemassa Olkkolan +emäntää, mutta yhtä turhaan. + +Emäntä antoi vaan Kaisalle lohdukkeeksi joulukynttelin, jossa oli kolme +noin sormen pituista haaraa, mutta ei sanonut mitään muuta voivansa +tehdä. Jaakko ei Kaisan tullessa ollut kotona; mummo sanoi hänen äsken +äänettömin päin menneen ulos. + +"Eikö liene jo mennyt nuoran jatkoksi koko mies", arveli mummo. + +Kaisa tillahti itkemään ja itki vielä silloinkin, kun Jaakko saapui +kotiin. + +"Mikäs täällä nyt on hätänä?" tiedusteli mies, sisään päästyään. + +"Mikä -- ja sinä vielä kysyt sitä?" + +"Elä tyhjiä itke, ei hätä ole tämän näköinen, ja on sitä maata +muuallakin", lohdutteli Jaakko vaimoaan, mutta kun huomasi pöydällä +joulukynttelin, ärähti hän: "mistäs sinä tuon olet kulettanut?" + +"Olkkolan emännältähän tuon sain pikku Miinalle huviksi." + +"Sait ja otit?" + +"Miks'en olisi ottanut, kun toinen hyvästä sydämestään antoi?" + +"Hyvästä sydämestään! -- Pilkatakseen minua sillä siitä valasta hän sen +antoi." + +Jos ei ennen, niin ainakin nyt oli Kaisa vakuutettu miehensä tehneen +väärän valan. Raskas paino tuntui entistä kovemmin nyt ahdistavan hänen +sydäntänsä, eikä se keventynyt siitäkään, kun Jaakko ilmoitti käyneensä +Tuiskulan Juholle myymässä vuohen ja "kaikki joutavat hynttyyt", joista +Juho oli luvannut suorittaa mustalais-Kallelle Jaakon velan. Sitte +käski Jaakko vielä naisten panemaan kaikki vaatteensa kokoon, "sillä +huomenna lähdetään tästä Venäjälle." + +"Huomenna? Joulun aattona?" ihmettelivät naiset. + +"Niin juuri huomenna, joulun aattona." + +Siinä ei auttanut itkut eikä valitukset, vaan täytyi totella, sillä +Jaakko oli loppuaikoina käynyt niin kummalliseksi, että kuka sen +tietää, mitä olisi tehnyt, jos olisi liiaksi vastustelemaan ruvennut. + +Huominen päivä tuli ja kirkas talvinen päivä se olikin. Jaakko valjasti +hevosen pitkien matkalaitojensa eteen, vaan naiset eivät joutuneet +valmiiksi, ennenkuin jo alkoi kylältä kerääntyä joutilaita lähtöä +katsomaan. Jotkut naisväestä näyttivät olevan pahoillaan lähdöstä ja +kyynelsilmin ottivat jäähyväisiä, varsinkin lapsilta ja Kaisalta, mutta +useimmat laskivat leikkiä koko matkasta. + +Hiljankin saatiin mummo ja Kaisa istutetuiksi perään, ja kaikenlaisiin +ryysyihin käärittyinä pantiin lapset heidän syliinsä. Jaakko itse +hyppäsi sevipuolelle, nauskautti kerran ruoskalla hevosta, ja niin sitä +lähdettiin. + +"Ei tuo herja edes vanhan tuttavuuden vuoksi antanut minulle osaa +niistä nimismiehen rahoista", tuumaili Hevos-Mikko, "vaikka minähän +hänelle kultasenkin hankin." + +"Mitä?" huusi Jaakko taakseen katsoen. + +"Eipähän mitään; -- onnea vaan matkalle!" + +Naurun hekotuksen seuraamana luikahti Jaakon matkue Kuittilan +kujoisille, joiden vierusaidat olivat koristetut kämmenen paksuisilla, +huikaisevan valkoisilla ja kaarevilla lumiköynnöksillä. Puhdas +lumivaippa peitti kaikki vainiotkin, ja puiden oksat olivat kuin +valkeassa kukassa. Yksin Kuittilan talon katotkin olivat päällystetyt +pehmeällä lumikerroksella, ja tuolla talon takana levisi metsäisten +harjujen välillä Lummelammin tasainen pinta. Sitä pitkin kulki, tummain +kuusiviittojen välitse, kauas itään vievä tie, jonka molemmilla +puolilla lumi maalaantui auringon viistoisista säteistä hieman +punertavaksi. Koko luonto näytti valmistautuvan juhlaa vastaan +ottamaan, ja reen anturat veisasivat tavallaan yksinkertaista +juhlavirttä. + +Kuittilan emäntä, kuultuaan ulkoa reen ratinaa, sulatti henkäyksellään +moniaita kimaltelevia jääkukkasia akkunan ruudusta ja katsoi sitte +sulasta paikasta menijöitä, kunnes ne katosivat kuusikkoon lammin +toisella rannalla. + +"Tuolla ne nyt menevät", puheli emäntä lattiaa pesevälle +palvelustytölle. "Surkeat juhlat mahtaa heilläkin olla, kun saavat +joulunsa taipaleella viettää." + +"Mitäpä noista säälii", mutisi tyttö, "mitä ihminen kylvää, sitä hän +myös saa niittää." + +Surkealta todella tuntui lähtö matkamiestenkin mielestä. Vähitellen +näkyivät kuitenkin naiset tyytyvän kohtaloonsa ja alkoivat vähin +puhella keskenään, mutta Jaakko pysyi yhä äänettömänä mietteissään. +Vasta iltahämärissä, kun taivaalle alkoi ilmestyä kirkkaita, välkkyviä +tähtiä, puuttui hänkin puheisiin ja paljoa lempeämmällä äänellä kuin +pitkiin aikoihin oli käyttänyt kertoi pikku Miinalle Bethlehemin +tähdestä, josta levisi totinen valkeus kaikille pimeydessä vaeltaville +kansoille ja joka valkeus ei koskaan sammu. + +"Niinhän se puhuu kuin pappi", ajatteli mummo, hartaasti kuunnellessaan +Jaakon kertomista. Kaisa taas tunsi sydämmensä lämpenevän miehensä +sanoista ja päätti mielessään: "ei ikinä -- -- ei väärän valan tekijä +voisi ikinä Hänestä noin puhua." Hän olisi kiittänyt miestänsä, jos ei +olisi luullut Jaakon pitävän sitä lapsellisuutena. + + * * * * * + +Nimismieheltä ei Ylikyläläisten kirkkotie syksyllä tullutkaan jaetuksi, +vaan keväällä, heti kauran panosta päästyä, täytyi sekä Kirkon- että +Ylikyläläisten ryhtyä tien tekoon. Molemmille puolille oli kaivettava +oikeat valtaojat, ja Savinotkossa tien poikki kulkevaan puroon oli +tehtävä semmoinen silta, että se kestäisi vaikka mitä. + +Tuiskulan Juhon osaksi tuli itse puron siivoaminen. Muutaman kerran +puroon pistettyään nosti Juho lapiossaan lahonneiden puupökäleiden +kanssa litteän savimöhkäleen, joka hajosi, kun hän sen tien viereen +viskasi. + +"Mitäs punaista sieltä nousi?" kysäsi eräs ojan kaivajoista. + +"Mitä lienee", vastasi Juho tyynesti ja jatkoi työtään. + +"Ei, älähän -- -- katsotaanpas", sanoi toinen ja meni tarkastamaan +tuota punaista esinettä. + +"Lompakkohan se on." + +"Kies'avita! On se lompakko." + +Miehiä kerääntyi nyt enempikin yhteen, ja joku heistä huusi: "ho hoi, +miehet! Keltä teistä on lompakko kateissa?" + +"Kyllä ei varmaankaan minulta", sanoi Kuittilan ruotupoika. + +"Eikö liene vain sinulta", tuumaili nauraen Mattilan Pekka. + +"Näytäpäs, -- minä olen tuon jossain jo ennenkin nähnyt." + +"Olen minäkin -- -- maltas! -- -- se on nimismiehen lompakko", sanoi +Tuiskulan Juho. + +"Sekö, jonka Kataja-ahon Jaakko varasti?" + +"Sekö lienee vai mikä, vaan kyllä nimismiehellä oli ihan tuon +näköinen." + +"Olkaa hupsimatta", sanoi Olkkolan isäntä. "Kyllähän sen Jaakko olisi +sinne heittänyt!" + +"Katsotaanpas, onko siinä vielä rahaakin." + +"Mies! Älä liikuta löytökalua", varoitti joku, mutta myöhään, sillä +lompakko oli jo auki. + +"Se on ihan täynnä satamarkkaisia." + +"Näinköhän noista vielä käyvät rahat tulee", arveli eräs, vaan silloin +joutui siltavoutikin paikalle ja otti lompakon huostaansa. + +Varovasti eroteltiin sitte märät setelit toisistaan. Niitä oli +kuusitoista sadan markan, kaksi neljänkymmenen markan rahaa ja +joitakuita kolmimarkkaisia. + +"Kunhan ei Jaakko sittekin olisi ollut syytön", epäili Mattilan Pekka. + +"Syytön -- miksikäs hän sitte olisi lähtenyt Venäjälle?" + +"Ja vielä vannonut sielunsa paholaiselle", nauraa honotti Olkkolan +isäntä. + +"Syytönhän peto taisi olla", selitti siltavouti Olkkolaiselle. "Tuossa +näet eroittaa vielä selvästi K. G. N. ja ne merkitsevät Kalle Kustaa +Nöyréniä, joka on nimismiehen nimi." + +"Olisikohan sitte Jaakkoa syyttä kiusattu", arveli muudan mies +lapioonsa nojaten. "Mutta miksi hän ei sitte sanonut itseään +viattomaksi." + +"Olisitkos sinä uskonut", kysyi nenäkäs ruotupoika. + +"Onkohan tuo aivan varmaan se sama lompakko?" tiedusti vieläkin +Olkkolan isäntä, varmuuden vuoksi. + +"On se", päätti siltavouti. "Olenhan minä sen satoja kertoja nähnyt." + +Siltavouti lähti siitä lompakkoa nimismiehelle viemään, mutta ei +Olkkolan isäntä sittekään ottanut uskoakseen, että se oli sama kadonnut +kappale, josta oli niin paljo melua ollut. + +Pitkin kesää kuulutettiin sitte kirkossa, että jos kuka laukku- tai +muita venäläisiä sattuisi näkemään, niin pitäisi heitä kehottaa käymään +nimismiehen puheilla. Ei venäläisten kuulunut laisinkaan tarvitsevan +laukun ryöstöä pelätä, vaan päinvastoin palkittaisiin heille vielä +vaivatkin. + +Ihmeen paljo Venäjän miehiä kävikin kuulutuksen johdosta nimismiehen +puheilla, vaan yhä edelleen pysyi hän hajamielisenä ja harvapuheisena. +Syksyllä täytyi hänen vielä pitää talossaan ompelijoita vaatteita +itselleen pienentelemässä. Nimismies oli näet kesän kululla laihtunut +lähes puolitoista leiviskää ja alkoi jo käydä harmaaseen, kun ei Jaakon +olinpaikasta ollut selkoa saanut. + + + + + +HÄVYTÖN TEKO. + + +Simolan Pekka oli kaikkein paras hevosmies koko pohjoisimmassa +Karjalassa. Sen tiesi, jollei juuri koko maailma, niin kumminkin koko +se paikkakunta, jolla Pekka asui, aina Kelvänjoesta Maanselkään ja +Keyrityn soista Vihurinvaaraan asti. Tiesivätpä sen herrasmiehet ja +sanomalehtien lukijat edempänäkin, niinkuin Joensuussa, Kuopiossa ja +itse Kajaanissakin. Koistis-Kaaprohan se kyllä kehui osaavansa hevosen +sekä opettaa että ajaa yhtä hyvin kuin Simolan Pekkakin; mutta mitäs +niistä Kaapronkaan puheista. Totta se oli, että hyvästi se juoksi +Koistisenkin liinakkotamma ja puhdas oli jalan nousu hiirakollakin, +mutta konstikos oli niiden juosta, kun olivat sitä kuuluisata Karvion +oriin alaa. Olisivatpahan olleet tavallisten työhevosten varsoja, niin +olisi nähty se juoksu. Koistinen vaan kuitenkin kehui, mutt'eipäs +hirvinnyt mies ottaa opetettavakseen Rahikaisen paria. Ei hirvinnyt, +vaikka olisi saanut toisen niistä ihan omakseen ja koko iäkseen vapaan +markkina-asunnon ja muonan -- Kuopiossa käydessään. Niin olisi saanut, +kun vaan olisi koulinnut ne yhtä hyviksi menemään kuin sen pitkän +Nilsiäläisen kehuttu pekuna. + +Olisipahan tarjottu Simolan Pekalle semmoiset etuudet, niin eiköhän tuo +Nilsiäläinen olisi saanut pitkää nenää ja Pekka kerrankin oikeaa +omantakeista juoksijaa. -- Ei kukaan kuitenkaan tarjonnut hänelle +mitään, ja milläpäs sitä köyhä torppari olisi kelpo hevosta kyennyt +itselleen hankkimaan? Niin se kuitenkin totuudessa oli, että +Koistis-Kaaprolta meni sivu suusta hevosmiehen kunnia, niinkuin oli +mennyt henttukin, ja Pekka ne kummatkin sai, vaikka olikin Koistinen +rikas. Hävytöntä se kuitenkin oli, jotta Koistis-Kaapro kehtasi sillä +tavoin miehuudestaan kerskailla. Mies on olevinaan hevosmies, vaikka ei +hänen opettamillaan hevosilla ole yhtään ensimmäistä palkintoa vielä +saatu; eikä ole itse ohjaksissa ollessaan jaksanut edes toistakaan irti +ottaa. + +Pekka siihen sijaan oli ajanut ensimmäiset palkinnot jo kolmella +opettamallaan oriilla: pappilan "Tuimalla", Sadeniemen "Hurjalla" ja +Kiprun "Piijulla." Sillä hän ihan varmaan olisi yksin tein ottanut +toisenkin palkinnon, kun se on niin sitkeä hevonen, mutta eivät olleet +antaneet herrat toista kertaa ajaa. Mitäpä niistä vierasten hevosista +kuitenkaan hyötyi! Toista olisi, kun olisi ollut oma syöttiläs, mutta +ei ollut muuta omaa kuin netkaselkäinen, pattijalka ruuna. + +"Kunpa saisi kerrankaan omakseen oikean hevosen, tahi hevosen alunkaan! +Kunpa saisi tuommoisen kuin oli varsa Pietilän isännällä! Kunpa +saisi -- mutta mitenkäpäs sen sai!" + +Sitä mietti Simolan Pekka melkein päänsä puhki koko kesän. Viimein hän +keksikin keinon. Hän näet tarjosi Pietiläiselle koko torppansa varsasta +ja eläkkeestä. + +Nauraen suostuikin Pietiläinen kauppaan, mutta käski Pekan ensin +ajattelemaan asiaa "kahdesti päänsä ympäri." + +Pekka sanoi siihen: "jo minä olen kaikki valmiiksi ajatellut, jotta ei +muuta kuin lyö kättä." Silloin se kauppa syntyi. Pekan emäntä pani +kyllä kovasti vastaan, mutta mitäs hänellä oli miesten asiain kanssa +tekemistä, ja mitä hän niistä ymmärsikään. + +Lapsihan hän vielä olikin. Mitä sitä asioista ymmärtää +kahdeksannellatoista ollessaan! Kauppakirjat tehtiin ja kiinnitettiin +käräjissä Pietilän taloon eläke; ja sillä hyvä. + +Koistis-Kaapro sanoi, että hän olisi niin hyvämaisesta torpasta antanut +vaikka kaksikin parasta juoksijaansa ja vielä päälliseksi kotoaan koko +pienemmän puolen Pekalle asuttavaksi ja olisi hoitanut koko perheen, +tulipa heitä sitte enämmän tahi vähemmän. Oikein hän pyytämällä pyysi +ja rukousti Pekkaa purkamaan kauppaansa Pietiläisen kanssa ja antamaan +torppansa hänelle. + +"Minä sanon sen nyt sinulle suoraan", vastasi Pekka vain siihen +harvakseen, "jotta mokomista konista minä en huolisi, vaikka ne +ilmaiseksi antaisit." Pekan vaimo oli toista mieltä ja väitti Koistisen +juoksijoita paremmiksi kuin Pietilän varsoista milloinkaan tulisi. +Uhkasipa hän vielä suutuksissaan hakea avio-eronkin, jos ei Pekka +mieltään muuttaisi eikä kauppojaan purkaisi. Sitä ei Pekka kuitenkaan +tehnyt, vaan sanoi emännälleen: "jos sinä ne Koistisen pekunat niin +hyväksi uskoisit, niin kyllä olisit ennen istunut niiden kuin minun +ruunani rekeen." + +"Tuommoiselle vanhalle kuotuksellehan minä nyt olisin mennyt", sanoi +emäntä hymyillen -- ja sylkäsi. + +"Etkä tarvitse katuakaan kauppaasi, sillä saatpahan nähdä, niin minun +varsani vielä ajan oloon vastaa vaikka kaksikin tämmöistä torppaa kuin +Simola on", lohdutteli Pekka vaimoansa. + +Kaikki ihmiset nauroivat tietysti semmoisille puheille, mutta +seuraavana talvena alkoivat jo muutamat arvella, eitä "kunhan ei vaan +sittekään olisi sen Pekan tuumissa pikkuisen perääkin." + +Pekan "Varsasta" tulikin ihmeen uhkea eläin. Ei edes itse +Koistis-Kaaprokaan löytänyt siinä mitään moitittavaa kohtaa. Taisipa +häntä oikein ruveta omat hevosensa hävettämäänkin, koska ei enää +milloinkaan mennyt, ei aikonutkaan samoille markkinoille eikä niihin +kilpa-ajoihin, joihin tiesi Pekan Varsansa vievän. Aina vaan jäi +silloin kotiin ja teki kaikenlaisia verukkeita esteikseen. + +Monen muunkin miehen syöttiläät se Pekan varsa häpeämään saattoi. -- -- +Semmoisia loistavia, mustia silmiä kuin sillä ei ollutkaan muilla, ei +kerrassaan kellään -- ei hevosilla ainakaan. Kaviotkin oli sillä +miekkosella mustat ja kovat kuin teräs, eivätkä siltä koskaan pykineet +eikä halkeilleet. Ja entäs se rinta ja sääret ja säkä ja lautanen! +Oikein oli somaa katsella syrjäksestä Varsaa, kun Pekka aina hiveli sen +sametin hienoista turpaa, tahi muutoin taputteli ja silitteli sitä +hiljoikseen. Silloin se aina hörhätti niin iloisesti ja köyristi hieman +välkkyvää selkäänsä, samalla mielissään jommallakummalla siroista +etusistaan maata kuoputellen. Luonnoltankin oli Varsa vielä vallan +hyväsävyinen ja vilkkailla silmillään katseli niin ystävällisesti +Pekkaa, juurikuin olisi ymmärtänyt, että he molemmat kuuluivat yhteen. +Yhteen he kuuluivatkin ja olivat toistensa elämän ilona. + +Öin ja päivin Pekka itse aina syöttelikin ja hoiteli Varsaansa. +Heinistäkin hän ihan eroittelemalla eroitteli pois kaikki sammaleet, +saraheinät ja muut sopimattomat rikkaruohot: seuloi ja rouhi itse +kaurat ja lämmitteli juomavedet. Varsinkin kerran päivässä Pekka aina +talviseen aikaan suki ja pesi Varsansa lämpimässä tuvassa ja peitteli +sen sitte loimilla huolellisesti pilttuusen. Kesällä hän taas uitteli +ja hieroi monastikin päivässä nelijalkaista ystäväänsä, palmikoi ja +purki sen mustaa, tuuheata harjaa ja iloitsi sydämestään, kun Varsa +hilpeänä, voimaa uhkuen ja kaula köyryssä, vetreillä jaloillaan +kirmaili ja hypiskeli pitkin pihaa. + +Ei se Varsa kuitenkaan ollut Pekalle paljaaksi huviksi, vaan +hyödyksikin, niinkuin selvästi näkyi hänen huoneensa seiniä jo +koristavista useista palkintokirjoista, joissa mainitut rahamäärät +yhteenlaskettuina tekivät milt'ei pienoisen pääoman Pekanlaiselle +miehelle. Kuitenkin Pekka halusi saattaa Varsansa vielä laajemmalta +tunnetuksi -- ei rahan himosta, vaan sulasta ystävyydestä sitä kohtaan. +Sentähden lähtikin hän muutamana talvena viemään Varsaansa Hämeenlinnan +kilparadalle. Sieltäkin palasi Varsa voittajana, ja Pekan povessa oli +lompakko pullallaan seteleistä. Yhä hellemmin hän nyt hoiteli hepoansa, +sillä hän oli ollut Hämeenlinnassa tekemäisillään suuren rikoksen sitä +kohtaan. + +Itse kuvernööri oli näet erinomaisesti mielistynyt Pekan juoksijaan, +oli pyydellyt sitä ostaakseen ja tarjonnut oikein tuntuvan summan +siitä. Pekka oli jo ennen päättänyt, että hän ei kuuna päivänä luopuisi +Varsastansa, mutta tarjotun summan suuruus alkoi panna hänen +päätöstänsä horjumaan, vaikka luonto löi vastaan. Siksi toiseksi +hirvitti vähän hylätä niin suuren herran tarjouskin. + +Kova oli taistelu Pekalla kestettävänä itsessään, mutta onneksi muisti +hän, että "eihän tuo ole oman läänin maaherra, mitäpä se minulle +voipi;" ja hän vastasi tarjoukseen: "ei rahasta eikä rakkaudesta." +Kuitenkin pysyi omatunto pitkän aikaa niinkuin pikkusen levottomana, +vaikka jalomielinen Varsa ei ollut asiasta tietävinäänkään, vaan koetti +olla ihan ennallaan. + +Mikä sille Varsalle kumminkin lienee sillä matkalla tullut, mutta ei se +ollut enää ihan ennallaan, ja sen viimeinen palkinto oli juostu. +Entinen iloisuus oli poissa, eivätkä ottaneet sitä enää +kilpailemaankaan missään. Jo alkoi karvakin kuivettua, eikä sillä ollut +enää entistä tuoreuttaan. Ei tahtonut enää oikein sen syöntikään käydä. +Viimein täytyi Pekan itsensäkin se huomata, ja nytkös hän hankki +Varsallensa rohtoja ja voiteita, jos jostakin. Kävihän se Pekka sen +tautta muutamana talvena Pohjanmaallakin tietäjissä, jossakin Oulun +takana, mutta ei ollut siitäkään apua. Hihhulit olivat vaan siellä +Pekkaa parjanneet epäjumalan palvelijaksi ja vaatineet "tekemään +parannusta heille", mutta Varsalleen ei hän mitään parannusta saanut. + +Kovin olivat ikävät niin Pekan kuin Varsankin päivät, ja ihmisetkin +olivat jo vuosikausia hieman ivailleet heitä molempia. Pekan mielestä +oli ja pysyi Varsa kuitenkin samana vuodesta vuoteen ja yhtä hyvänä +kuin loisto-aikoinaankin, vaikka he kumpikin jo alkoivat harmaantua. +Sitä mukaa kuin ikä kului, näytti kumminkin heidän ystävyytensä +lujenevan, mutta viimein tuli heillekin ero -- katkera ero. + +Pekan oli näet täytynyt syksyllä ottaa Varsallensa velaksi viisi +tynnöriä kauroja Koistis-Kaaprolta, vaikka tiesi jo puoli eläkettään +olevan takavarikossa toisista asioista. Talvilaissa riiteli sitte +Koistis-Kaapro velan tuomioksi, eikä vielä heittänyt siihenkään, vaan +ryöstätti Pekkaa lopuksi. Pekka olisi ennemmin antanut nimismiehen +kirjoittaa vaikka mitä, mutta kun ei hänellä enää muuta ollut, niin +pisti nimismies hevosen papereihinsa. Muutoin sanoi nimismies Pekalle, +joka kyynelsilmin katseli Varsansa paperille panoa: "kyllä kai sinulla +on jotakin muutakin Koistiselle mieluista, mutta sopikaa keskenänne; +minä teen vain, mitä virkani vaatii", -- ja nauraa röhäytti päälle. + +Ei Pekka olisi ikipäivänä osannut uskoa Koistis-Kaaproa niin kovaksi, +että hän oikein todella myyttäisi hänen Varsansa, mutta niinpäs +kuitenkin kävi. Huutokauppa kuulutettiin, ja kukas muu sen Varsan enää +olisi huutanutkaan kuin Koistis-Kaapro itse. Hän sen huusi +viidestätoista markasta ja vei kotiinsa, mutta silloin tapahtui se +ihme, että Pekan vaimokin muutti Koistilaan. "Tottapa hänkin on niin +Varsaan kiintynyt", ajatteli Pekka, "ja mikäs kumma se onkaan, vaikka +en minä ole sitä ennen tiennyt". Teki Pekan itsensäkin vähän mieli +lähteä Koistilaan, mutta ei antanut luonto valtaa. Koko päivän hän +sitte rauhattomana kulki edestakaisin tallin ja huoneensa väliä Simolan +pihalla ja kärsi ikävää, vaan ei kuitenkaan sanallakaan valittanut. + +Seuraavana päivänä kävi kuitenkin elämä ilman Varsatta Pekasta jo ihan +sietämättömäksi. Sen vuoksi hän heitti turkin hartioillensa ja sanoi +lähtevänsä katsomaan miten Varsansa uudessa paikassaan jaksoi ja tokko +sitä edes hyvästi hoitivatkaan siellä. + +"Jo veikkonen sen Koistinen kuului eilen ammuttaneen kanoillensa +ruoaksi", selitti torpan nykyinen emäntä Pekalle silloin. + +Se oli odottamaton isku, ja Pekan polvet alkoivat ruveta vapisemaan. +Kasvoiltaankin hän kävi tuhkaharmaaksi ja itkunsekaisella äänellä +soperteli: "se oli hävytön teko Kaaprolta! Kerrassaan hävytön teko!" + +"Kun ei olisi tehnyt hävyttömämpiäkin", tuumaili emäntä. + +Iltapuolella kun mentiin saunaa lämmitä panemaan, löydettiin Pekka +siellä vainajana, mutta oikein selville ei kukaan päässyt siitä, oliko +hän omin lupinsa lähtenyt katsomaan Varsaa uudessa paikassaan, vai +oliko hän häkään kuollut. + + + + + +PIELINEN. + +I. SYKSYLLÄ. + + +Kolkkona ja synkkänä kuvastuu syksyinen taivas ison ja pitkän +Pielisjärven päilyviin vesiin, kun aina lyhyt kesä kukkineen, +tuoksuineen, ja muuttolinnut poikineen ovat pohjoisesta paenneet pois +luonto-äidin hellimmin lempimiin seutuihin. Vaihtelevia näköaloja on +tosin syksylläkin nähtävänä Pielislaakson kymmeniä peninkulmia pitkillä +reunamilla; mutta kaihoa kumminkin herättää katselijan sydämessä +silloin tuo vakava alkuperäinen luonto ja sen jynkkä mahtavuus. + +Oneilta tuntuvat syksysin nuo aukean aavat vesipeilit; ja tumman +harmailta näyttävät silloin nuo monimutkaiset salmet, jotka kiertelevät +monessa kohden jyrkin kallioseinin vedestä kohoavien saarien välissä. +Kolin korkeat kukkulat, samoin kuin muutkin rannoilla kaareilevat +vaarat, luovat kummallisia, hirvittäviä varjoja hiljoikseen +edestakaisin liikehtivälle, ikäänkuin raskaasti henkivälle ulapalle. + +Syvään ja pitkään, kuni tuskaansa pidätellen, huokailevat syksyllä +tuulet noilla elottomilla, autioilla rannoilla. On kuin nekin +kirjaviksi käyneiden lehtipuiden: koivujen, pihlajoiden, haapojen ja +muiden kanssa kilpaa surisivat kesän ihanuuden liian aikaista +katoamista. + +Johonkin saareen tuntemattomalla tavalla eksynyt lehmus ja saarni ovat +jo aikoja sitte riisuneet päältään kesäisen juhlapukunsa. Onpa iäti +vihanta havumetsäkin, jonka rannimmaiset, mäntyiset ja kallioon +kiintyneet jäsenet, kuni armoa anoen, ryömivät pitkin maata, +uskaltamatta latvaansa taivaalle nostaa, jo kääriintynyt tavallista +tummempaan talviverhoonsa. Murheellisina huojuvat honkien latvat, ja +valittavalta, sydäntä särkevältä kuuluu tuolla lahdella liitelevän, +myöhästyneen kalahaaskan särmikäs kirkuna. + +Kuitenkin elää Pielinen syksylläkin. Vilkasta elämää ja innokasta +toimintaa tulevaisuutta varten onkin sen povessa, syvyyksissä, jos +kohta ylhäällä, pinnalla, kuolema ja epätoivo näyttävätkin yhä enemmän +ja enemmän voittavan valtaa. Syvyydestä syöksähtää elämä ylemmäksi. Se +se saattaa matkaan virkeyttä ja liikettä sekä pinnalle että +yksinäisille, hyljätyille rantamillekin. + +Kulovalkean tavoin alkaa näet kylästä kylään, pitäjäästä pitäjääsen +kulkea viesti: "mujeet kutevat." -- Ne sanat, ikäänkuin tenhoisa +taikavoima, luovat aina uutta eloa ja hyörimistä Pielisen unhotetuille +ja syrjäisimmillekin rannoille. Kaikille sen selille, alkaen aina Mikon +sillasta Ahveniseen asti, ilmestyy nyt lukemattomia, mikä minnekin päin +pyrkiviä venheitä. Tarkastaja huomaa niiden parittain katoavan ja +poikkeilevan, tarmokkaiden käsien ohjaamina, pitkien niemenhuiskaleiden +kainaloihin, saariin ja tyvenihin lahdekkeisiin. Noin satasylinen tahi +pitempikin nuotta on aina toisessa venheessä, jossa nainen istuu +airoilla. Muutoin ovat molemmat venheet täynnä puuastioita, +eväskontteja, patoja, viinalekkereitä ja jos jotakin. + +Maata viljelevä, salskea karjalainen on muuntunut kalastajaksi +muutamiksi viikoiksi ja kansoittaa joksikuksi kuukaudeksi nuo siellä +täällä kaihossa olleet, harmaat ja sammaltuneet kalasaunansa. Raskasta +on työ syystuulissa järvellä ja epämukavaa asuminen ahtaassa saunassa, +eikä saalis useinkaan palkitse siihen pantua vaivaa, mutta elämä +Pielisellä on niin vahvistavaa, raitista ja vapaata. Siksipä kuuluukin +aina illoin kalasaunoista ulos tuuleen ja pimeyteen surullisen +viehkeitä, hieman yksitoikkoisia, mutta kuitenkin miellyttäviä lauluja, +joita ei ole kukaan tehnyt, vaan jotka ovat syntyneet ja yhä uudestaan +syntyvät, laajenevat ja supistuvat aina tuntemattomain lakiensa mukaan. +Iloinen puheen porina on noissa alkuperäisissä asunnoissa vallalla +aina, kun naapurinuottueita on vieraaksi saapunut. Muutoin istutaan +niissä illoin puhellen entisistä rajarauhattomuuksista, varsinkin +Rädystä, Tiaisesta ja tuosta ylevästä virkavallan vastustajasta Yrjö +Sormusesta; taikka kerrotaan siellä toisilleen vanhoja satuja, +kummitusjuttuja ja "ollaan arvoituksilla". + +Köysimies se tavallisesti, verkkoja korjaellessaan, pieni piipun-nysä +hampaissa, toimittaa kertojan virkaa sillä aikaa kuin "airokas", +parhaillaan oleva nuori nainen, keittää ilalliseksi kaloja hiiloksella +tahi "koukussa", kalasaunan ulkopuolella. -- Somalta näyttää tuo tulen +ääressä puuhaava tyttö solakoine vartaloineen, ja hänen tavattomasti +suurennettu varjonsa kallion rinnassa, aavemaisesti kumarrellen ja +kyykkien, matkii hänen liikkeitänsä. Ohuen sumun läpi pilkistelevät +tähdet nähdäkseen vilkkuvia kuviansa pikkuisen lainehtivassa, pimeässä +vedessä, jonka pintaan siellä täällä rannikoilla palavat nuotiotulet +heittävät pitkiä, heleän kirkkaita ja juomuilevia valoviivoja. Pian on +yksinkertainen illallinen valmis ja syötykin. Haukotellen heitäksen +perämies kiukaan vastapäiselle lavitsalle pitkäkseen. Köysimies pistää +piippuunsa uuden tupakan; airokas huuhtaisee kiireesti kupit ja lusikat +ja sitte tupsauttaa sammuksiin hikevässä huoneessa sameasti valaisseen +päreen, ennenkuin riisuuntuu ja rupeaa levolle kiukaan puoleiseen +nurkkaan. Yhä hämärämmin ja hämärämmin hehkuu köysimiehen piippu pöydän +takaa rahilta ja näyttää sammuvin silmin katselevan kaunista airokasta. +Tekisi tytön mieli pyytämään, jotta köysimies ei enää polttaisi pahalle +haisevaa piippuansa, mutta ei oikein uskalla. Hän on näet jo kädet +ristissä lukenut: "valvo Herran" ja "Isä meitänsä", eikä ihan varmaan +tiedä, eikö olisi syntikin puhella vielä siunattuaankin. + +Ulkona tuntuu tuuli vielä humisevan ja laineiden säännöllinen loiskinta +rantakiviä vasten kuuluu sieltä niin ihmeen selvästi. Rauhoittavasti se +vaikuttaa väsyneesen mieleen. Kohta kuuluu köysimiehen puolelta pieni +kolahdus. Piippu on pudonnut lattialle ja säännöllinen hengitys +todistaa heti kaikkien kalasaunan asukasten vaipuneen virkistävään +uneen. Aamulla on oikein harvinainen sää. Pielisen pinta on käynyt ihan +tyyneksi. Ei tunnu tuulen vienointakaan henkäystä missään, eikä näy +pienintäkään pilven levettä koko tuolla kuulakalla, kylmän näköisellä +taivaalla. Aurinko loistaa vaan vaaleana tuolta mäkien päältä, aavojen +vesien takaa, ja vielä kalpeampi kuu kulkee kainona vastakkaisella +puolella taivaan korkeata kupua. Veden pinta heijastaa tuota vaaleata +valoa ja silmiä väsyttää katsellessa sen yksitoikkoista hohdetta. +Silloin tällöin tuntuu kyllä aurinko sysäävän luotaan ilmaan joukon +kirkkaampia ja lempeämpiä säteitä, mutta kuitenkin on sen valo niin +kuollutta, eikä anna lämpöä laisinkaan. Nuotan ainat ovat jäässä heti +veden kalvosta kohottuaan ja kylmävät paljaita käsiä. Kastuneet +vaatteet myös jäykistyvät ja verkotkin käyvät jäähileihin, mutta +mielellään kuitenkin vetää keuhkoihinsa tuota raitista, virkistävää +ilmaa. -- Se tekee elämän niin kevyeksi, niin pirteäksi ja raittiiksi. + +Hiljaa ja huomaamatta kerääntyy sillä välin musta, paksu pilviryhmä +kauas luoteiselle taivaan rannalle, jylhien Wiekin vuorien yläpuolelle. +Alkaa kuulua kaukaista huminaa ja puiden oksat käyvät levottomiksi. +Lukemattomia pieniä laineita ilmestyy ulapalle keskenänsä kisailemaan. +Ikäänkuin lumottuna ne kiertyvät, sulavat toisiinsa ja muodostavat +äkkiä pitkiä, avaroiden selkien yli ulottuvia, vaahtoharjaisia aaltoja. +Tuuli yltyy yhä rajummaksi ja kautta taivaan kiirehtii vimmaisessa +vauhdissa synkkiä, uhkaavia pilvivaippoja. Yhä uusia ja taas uusia +pilvihirviöitä riuhtoo myrsky irti alkuperäisestä pilvivuoresta ja +hurjassa raivossa kiidättelee niitä hujan hajan tummaksi käyneelle +taivaan laelle. Siellä ne kohisten tungeksivat toisiansa ja pimittävät +ilman, mutta kuitenkin samoavat kaikki samaanne päin, uhaten hävitystä +ja kuolemaa kaikille. + +Iloissaan vinkuu ilmassa vihuri, kiskoen mukaansa sinne aaltojen +harjoilta savun tavoin tupruavaa vaahtoista vihmaa. Aallotkin kiihtyvät +kiihtymistään, ajelevat ja tempovat toisiaan ja näyttävät tahtovan +tavoitella taivaalla temmeltäviä pilviparvia. Vesi sihisee kuin kiehuen +valtavasti vyöryvien vesivuorten huipulla, kääntyy torveksi ja perän +kautta syöksee pärskyen sisään venheisiin, jotka ovat antautuneet +myötätuulen valtaan. Ylemmäksi, aina ylemmäksi kohoavat aaltojen +harjat; syvemmiksi, yhä syvemmiksi käyvät syvennykset niiden välillä; +enemmän ja aina enemmän lisääntyy ilmaan hienoa, tuulen edellä lentävää +vetistä utua, ja tuuli syytää yhä uutta vettä vasten silmiä. + +Ei näe eteensäpäin kuin muutaman sylen, eikä voi vapaasti +hengittääkään, kun myrsky niin voimakkaasti ajaa pois edestään +ilmavirtoja. Eteenpäin -- eteenpäin sysää tuuli ja vesien vimmainen +tyrsky heikkoa, saumoissaan natisevaa venhettäkin. Milloin tuo keikkuva +pursi on melkein pystyssä perällään, milloin se, kokka edellä, +syöksähtää taas alas aallokkoon, ja sydäntä vihlaisee joka kerta, kun +se äkkiä aaltojen väliin suistuu. Ei ole kuitenkaan aikaa ajatella +siinä muuta kuin matkan suuntaa, sillä nopeasti suljahtelevat aallot ja +veden hyrsky pois aluksen alta, ja ulvova myrsky rientää vielä +niistäkin edelle. + +Veden kohina alhaalla on kuin vuolaan ja palavan kosken, mutta myrskyn +torvet ilmassa soittavat vieläkin valtavammin ja äänekkäämmin. Siinä +soitossa on ulvomista ja vinkuvaa vihellystä, korkeita, valittavia ja +kimeitä säveliä sekaisin uhkaavien, järisyttävien äänien kanssa, ja +veden pauhina antaa sille juhlallisen perussuunnan ja soinnun. + +Viimein tyyntyvät kuitenkin riehaantuneet luonnon voimat. Synkät pilvet +purkaavat lumisen sisällyksensä myrskyn syvälti myllertämien vesien +pinnalle. Lahdille ja salmille alkaa tuulellakin ilmestyä pieniä tyyniä +paikkoja. Talven henki kutoo silloin Pieliselle ja sen syvänteiden +lukemattomille asukkaille pakkaselta suojelevaa pukua. Tulee niin +tähtikirkas yö, ja silloin on mataloille lahdille ja virrattomille +salmille syntynyt sileä, taivasta kuvastava kirkas kansi, mutta vapaina +vierivät vielä laineet syvemmillä selkävesillä. Ne eivät näytä +aikovankaan antautua laiskoina uinailemaan pitkää, pimeätä talvea, +vaikka kallioa kattava sammal ja jäkälä on jo kuurasta valkeaksi käynyt +ja puut rannoilla huurteella peitetyt. Hiljaa hiivii kuitenkin yhä +edemmäksi ja edemmäksi rannasta jäinen peite. Jonakuna päivänä on +viimeinenkin sula silmäke peittynyt kirkkaalla, kuultavalla jäällä -- +Pielinen on masennettu, voitettu! + +Pohjoisessa sytytetään talven vallan ja voiman kunniaksi suuria +sähiseviä soihtuja. Ne hulmuavat kauas taivaan kannelle ja +leimahtelevat siellä, yhä muotoansa muunnellen, mutta -- yhtä äkkiä +kuuluu hirmuinen pamaus ja jyrinä. Ei ainoastaan maa, vaan vuorien +perustuksetkin vapisevat silloin, valittavaa voivotusta kuuluu +Pieliseltä pitkien matkojen päähän kylmänä yönä. + +Järvi on talvelle osoittanut, että jättiläistä ei voiteta väkisin, jos +ei se vapaaehtoisesti antaudu, ja yhdellä ainoalla tempauksella on se +kovaan jäähän kiskaissut peninkulmia pitkän railon, jossa vesi taas +vapaana lainehtii. Se on pitkä, liikkumaton, sininen joki tuo railo, +mutta se osoittaa Pielisen voimaa ja halua valoon. Viimein jäykistyy +kumminkin senkin pinta. Pielinen lepää, ja talvi on täydellä todella +tullut, -- pitkä ja ikävä talvi. + + + + + +PIELINEN. + +II. KEVÄÄLLÄ + + +Säälimätön ja jäly on Pohjolan talvi. Kevätpäiväntasaus on jo käsissä, +mutta surkeasti ulvoo yhä suorahäntäinen susi jäällä aution saaren +jyrkän rantakallion alla; eikä näytä vielä hetikään siltä, että talven +valta vähäistäkään varvenisi. Pielisen pohjoista päätä ympäröivien +juonteiden selänteiden takaa hiivii vaan yhä uudestaan esiin kasvoja +kovasti viiltävä viima. Päästyään aukealle ulapalle ryöpsähdyttää se +matkaansa parven keveitä, kimaltelevia lumikiteitä. Hurjissa, +säännöttömissä pyörteissä karkeloiden ja hyppien kiitävät nuo +lumihiuteet eteenpäin, kunnes peninkulmien päässä patoutuvat korkeiksi +kinoksiksi pitkän Paalasmaan rantoja vasten. Tuulen kourissa ähkivät +valittavasti aarniometsän valtavat aihkit, ja tykässä oleva kuusikko +karistaa pois oksiltaan enintä irtanaista luntansa. Kuni armoa anoen +naksahtelee hädissään Törön saaren yksinäinen ja ainoa kelohonka ja +ojentelee alastomia oksiaan kohden lounaista taivasta. + +Sieltä, muutamain vaaleanharmaiden pilvien raosta, kuumottaa haalean +näköinen aurinko hiukan, kuin kaukaisen tulisoihdun himmeä loimo, mutta +itse päivän terää ei kuitenkaan näy. + +"Kirpeätä on vielä tuo pohjoinen tuuli", murahtaa kelsiturkkinen +talonisäntä kuormansa päältä toisen rankakuorman perässä hölkkäjuoksua +pistävälle ja hiljaa itsekseen hyräilevälle pojalle. + +"No onkinhan tuo vielä", arvelee poika, "mutta ei minusta reen jalas +enää ruikuta niin surkeasti kuin tänä aamuna menomatkalla." + +Isäntä istuu ääneti kauvan, mutta kotirantaan kohottaessa murahtaa hän +taas: "eipä todellakaan taida ilma enää olla niin äleätä kuin äsken." + +Vähitellen vaimenee tuuli tyynemmäksi ja pilvet paksunevat, mutta +käyvät samalla mehevämmän näköisiksi. Näyttää kuin notkahtelisi taivas, +ja kohta alkaakin korkeudesta tippua valkoista vitilunta isoina, +litteinä paloina. Ne leijailevat ilmassa hetkisen, laskeutuvat hitaasti +jäälle ja muodostavat sille vähitellen tiiviin peitteen, pehmoisen, +kuin haahkan höyhenistä. Yömpänä muuntuu lumen tulo römpsyiseksi +räntäsateeksi. Jo alkaa ilmestyä vettäkin selälle. Tummanruskeaksi +tulee kohta Pielisen vasta äskettäin niin valkoinen ja puhdas pinta. +Tuuli on kääntynyt, ja unisena nuokkuu nyt hiljoikseen lenseässä +etelätuulessa pullearintaisen Rekisaaren lakkapäinen petäjikkö. + +Eräänä iltana seestyy kuitenkin sää vielä kerran. Väreilevät tähdet +kiiluvat taas kirkkaina tummalta taivaalta, kunnes päivän tähti, idän +härmäisistä huuruista yleten, himmentää niiden hiljaisen tuikkeen. +Loivarantaisen lahdelman kupeella saa silloin Sariolan vanha Kala-Matti +hiki päässä syteä made-avantoaan. Puhkeaahan se jää viimeinkin ja +vaivalla saapi vanhus konttiin kootuiksi avannon reunalla ketturoivat +limaskaiset ja tyhmän näköiset mateen-vonkaleet. Silloin alkaa kuulua +hätäistä huutoa jostain etäältä, tuolta Nunnanlahdelta päin. Ei auta +muu kuin täytyy lähteä kulkemaan avuksi, ääntä kohden. Vanhus varjostaa +kädellä kilolta silmiään, mutta ei näe, niin pitkälle kuin silmä +kantaa, mitään muuta kuin kaikilla suunnilla päiväpaisteessa hohtavan +lumiaavikon. -- Se ei enää kuitenkaan ole ihan yksitoikkoista ja +sileää, vaan niinkuin sanotaan "lumi jo lainehtii." Päivä on näet +hautovilla säteillään saanut toiset paikat pinnasta hieman alenemaan ja +siten on se lumivaippaankin saanut syntymään omituisia koukeroita ja +kuvioita, jotka nyt eri tavalla heijastavat takaisin niihin sattuvia +säteitä. + +Niemen kären kaarrettuaan huomaa ukko tuonnempana, railon reunalle +kohonneella vallilla jotakin mustaa. Hän ohjaa kulkunsa sitä kohti. +Yhdistynein voimin saadaankin viimein vedestä ylös märkä, vilusta +värisevä hevonen ja kastunut jauhokuli-kuorma. + +"Hullu, kun läksitkin keväiselle jäälle yksinäsi", sanoo ukko. + +"Niin, vaanpa kun kylmi yöllä -- ja se oikasee ainakin kolme +peninkulmaa -- -- ja maantiekin on jo ihan mustana", selittää +rahdinvetäjä nurpein mielin ja katkonaisesti. + +"Onhan tuo sitäkin, mutta kierrä nyt kuitenkin Kouan salmea. Siinä on +virran vettä ja varmaan jo uve-avannoitakin", neuvoo vanhus kuorman +kulettajaa ja eroaa hänestä. + +Siitä pitäen ilmestyy yhä enemmän päiviä jylhien vaarojen vietteille ja +punertava häive näkyy koivua kasvavien kaskesmaiden kaltevilla +rinteillä. Yhä enemmän valaa aurinko valoansa horroksissa olevaan +luontoon. Piakkoin ovatkin vaarojen palteet yhtenä pälvenä, jonka +keskellä, siellä täällä vain, silmä kohtaa lianharmaita lumipeitteen +riekaleita. Kurki kiljahtelee ilosta kaukaisella suolla, ja kevätvedet +iloisesti solisten huuhtelevat kumpujen kylkiä. Loistavan vihreänä +esiintyy silmälle rantahuhtien talvisten hankien alla uinunut oras. Sen +ihanuutta ylistää lirityksillään korkealla ilmassa lentävä, juuri +kotiin saapunut kiuru, ja toivosta sykähtää silloin ihmisenkin rinta. + +Jopa on virtainen vuo paikoitellen rannikoilla kovertanut jääkuoren +auki. Sen huomaavat ylhäisillä mailla elohon heränneet kevätpuroset. +Kaikki ne alkavat nyt kilvassa pyrkiä tuonne sulasilmäkkeitä kohti. +Matkalla tapaavat ne toisensa, yhtyvät ja vallattomien varsojen lailla +kirmaillen syöksyvät yli kivien ja kantojen pitkin jyrkkiä kuiluja +Pielisen laajaan syliin päin. Tuolla alempana juoksee joen tapainen, +yli äyräittensä paisunut puro. "Yhteen, yhteen!" pauhaavat laineet. +Nytkös vasta on iloa ja ääntä! Maltti katoaa kokonaan. Hurmaavassa +vimmassa kiehuen hypähtelevät vaahtoiset vedet toistensa ylitse yhteen. +Pelosta vapisevat paikoillaan kalliokuilujen partailla kasvavat, vanhat +ja vakavat, naavaiset puut tuota temmellystä katsellessaan, +kuullessaan. Kuitenkaan niistä välittämättä vyöryvät voimansa tuntevat +vedet eloisissa pyörteissä yhä eteenpäin silloin tällöin kuohullaan +kosketellen pihkaisten puiden partoja. Tempaavatpa toisinaan jonkun +niistä mukaansakin, ja kauas kiirii raittiissa, selkeässä aamuilmassa +vilkasten purojen pauhu. + +Salmiin ja saarien seuduille ilmestyy yhä useampia tummia, sulaneita +juovia. Niissä lipattavat pienoiset laineet luovat mieluista, viehkeätä +värivaihtelua aavan jääkannen kalpeaan pohjaväriin. Kun villalepeiden +kaltaisista pilvistä putoilee lämpöinen kevätvihma jäälle, himmenee se +vähitellen sekin. Kohta on se muuntunut teräsharmaaksi, ja tuolla +jäykällä pinnalla väreilee nyt ohut vesikerros tuulen mukaan. Korkealle +taivaan kannella kohonnut aurinko loitsii jo esiin kosteasta kulosta +siellä täällä niemien neniin viattoman näköisiä vilukoita ja joitakuita +sinisiä vuokon-silmiäkin. + +Talven valta tuntuu murretulta, mutta yht'äkkiä vetääntyykin huhtikuun +taivas taas pilvien peittoon. Ankarana tuiskuna tupruaa jälleen lumi +uudestaan kietoen maat ja metsät, vuoret ja vedet talviverhoon. Puut +kaikki ovat valkoisia kukkia täynnä, ja kylmänä aamuna on keli mitä +parasta Pielisen pinnalla. Rannat raikuvat taas teiriparvien iloisista +kukerruksista ja lainkiertäjän pyssyn äänekkäistä pamauksista. + +Viimein vihastuu kevään hengetär talven sitkeästä taipumattomasta +vastarinnasta. Kun eivät hänen lämpöiset henkäyksensä eivätkä suopeat +sadekuurot ole saaneet talven valtaa väistymään, lähettää hän ankaran +itätuulen repimään rikki talven viimeisiä kahleita. Parahdellen +ratkeilevatkin ne nyt toukokuun valoisana, lempeänä yönä. Jäälautat +erkanevat voivotellen rannoilta. Kohisevain aaltojen pieksäminä ne +tuskissaan ajeleutuvat silloin kaikenmoisiin pakopaikkoihin: +lahdenpoukamiin, saarten siimesrikkaille rannoille ja pitkälle +pistävien niemien neniin. + +Siinä on ryskettä ja röykettä, kun jäät toisiansa töykkien +murskaantuvat tuhansiksi muruiksi, joista suurimmat sitte +mielettömässä, räiskävässä sekasorrossa hyrskien hyppivät toistensa +hartioille, ja innokkaasti pauhaavat aallot, vimmoissaan tyrskien, +paiskelevat noita vapautensa vihollisia rannan järeitä, vankkumattomia +kallioita vasten. Siten selkä toisensa perästä riuhtoo kuorensa rikki. +Jääjärkäleiden täytyy kohota korkeiksi töyryiksi minkä millekin +rantamalle. Eivätpä löydä rannoillakaan rauhaa niille sulloontuneet ja +hauraiksi käyneet hyhmäiset joukot. Sinnekin karkaavat valtavat, +voimakkaat vesivyöryt. Ne tempaavat takaisin tuhoisiin ryöppyihinsä +jään jäännökset, joita sitte sylissään hierovat ja jauhavat, murskaavat +ja sotkevat, alliparvien niille valittavaa kuolinvirttä veisaellessa. + +Ihanana ylenee rohkeapiirteisten vuorien välistä uusi päivä. Sen +lämpimät säteet saattavat viimeisetkin särmikkäät jääneulaset +toisistaan irtaantumaan. Siitä syntyy hiljaista sihinää, jota säestää +siellä täällä vielä verkkaan väikkyvillä laineilla kuppelehtavien ja +kimaltelevain jääkokkareiden helähtelevä ääni, kun ne joskus toisiansa +vastaan tölmäisevät. + +Tuoreskerkkäiset, kasvavat männyt kuvastuvat laineiden välkkyvään +harjaan, ja tuulen suojassa koko ranta, ylösalaisin kääntyneenä, näkyy +veden pinnasta. Koivut heristävät jo kellertäviä hiirenkorviaan ja +tuometkin alkavat availla umpujaan. Peippo, pesänsä aineita etsien, +pyörähtelee edestakaisin pensaikossa, mutta pyrstöllänsä viipoitteleva +västäräkki katselee kivikkorannalla sinne tänne suikkelehtavaa +rantasipiä, samalla kuunnellen lahorastaan kuusistosta kuuluvaa +kaihomielistä, mutta soinnukasta säveltä. Yhä kirjavammiksi käyvät myös +jo nurmikkoniityt ja kumpuraiset kentät, mutta savipohjainen pelto +uudisasukkaan mökin ympärillä on vielä kovin kosteana ja +liejupintaisena. Sen salainen, taltumaton elinvoima puhkeilee jo +kuitenkin ilmi, maan pintaa pieniin kumpuihin kohotellen. + +"Ähä kutti!" sanoo sitä nähdessään mökin mies myhähdellen. "Täytyypäs +kirren sieltä maan höngästä ylös kimpuilla, kun päivä oikein läätää." + +"Johon tuon luulisi vähemmälläkin roudan maasta lähtevän, kun päivän +kehrä paistaa hellittää yhtä myötään täydeltä terältä, kuni +keskikesällä ihan", tuumii mökin ruskeaksi ahavoitunut nainen siihen. + +Pikku-Pekka hypähtää silloin ilosta ja kohti kulkkuaan huutaa: "laiva! +Isä ja äiti katsos; laiva tuolla Uramon saarien kupeella!" + +Vanhemmat suuntaavat silmänsä sinne päin. Siellä mennä puhkuttaa +todellakin vasta tumman vihreäksi maalattu höyrypursi, jonka lippu +raukeasti leuhahtelee hiljaisessa iltatuulessa. "Vähäpä onkin nyt +'Valiossa' lastia, kun noin vilahtelee punaista laineiden lomista", +lausuu vitkaan mökin vaimo. + +"Mitäpäs siinä näin keväällä", myöntää mies piippuansa sytytellen. Hän +jää aitan portaille istumaan ja silmät harhailevat kaukana siintävällä +ulapalla. Höyryaluksen utuinen savu levenee sieltä ilmaan hienona +autereena, mutta tuolta synkkäoloisen Porosaaren sylistä nousee ylös +sakea savu laajeten pimeäksi pilveksi sen puoliselle taivaan rannalle. +-- Lienevätkö laskeneet siellä palon polttajat kulovalkean irti +kevättuulien kuivaamaan metsään, vai kruunun maitako siellä päin taas +lystikseen poltellevat? + +Piippu on jo palanut, mutta juohtuu mieleen, että olisi tässä illan +suussa käytävä katsomassa, saivatko Moilalaiset hyvästi onnistumaan +ohrapalonsa Tuomipurolla. -- -- Hyvästihän se on palanut, koska on +ilmestynyt tuonne puron varteen tuommoinen mustakantoinen kivikko kytö. +Mutta tuollahan nuo ovat vielä viertomiehetkin lähtöä tekemässä. Noesta +ja hiestä mustiksi käyneiden Moilalaisten kanssa palajaa mökin mies +pois Tuomipurolta puhellen matkalla nuorelle isännälle vuodentulon +toiveista. + +Eipä se isäntä kuitenkaan malta miesten puheille nyt korvaansa +kallistaa, sillä hänen edellään astuu kaitaista polkua pitkin +pirteäsilmäinen piika-Anni. -- Tyttö kuuristuu ottamaan tien vierestä +valkokukkaista revonleipää, jolloin lyhyen hameen alta vilahtaa esiin +täyteläiset, paljaat pohkeet. Niitä vasten lyövät hameen helmat tahtia +joka askeleella, mutta nyt seisahtuu tyttö. Toisetkin jäävät yhteen +kohti, sillä ensimmäinen kevätkäkönen kukahtelee tuolla Lehtovaaran +liepeillä ja soinnukkaasti vastaa siihen raittiilta tuoksuvan metsän +kaukainen kaiku. + +Pirttivaaran mökin akkuna välähtelee niin somasti kotiin saapuvaa +isäntää vastaan, ja komeina kaareilevat mahtavat Kolinvuoret etäällä +taivaan rannalla. Ruusuisen hohteen luopi ilta-aurinko Pielisen +rauhallisille, välkkyville ulapoille, joiden välillä, sinisillä +vesillä, rusoreunaiset pilven hattarat näyttävät hiljaa edestakaisin +häilyvän. -- Yli selän, Ritoniemestä Salmelan herttaisille rannoille +asti, kulkee rasvatyyni juova, ja sorsa, hiljaa kaislikon rinnassa +lillien, narahtelee harvakseen. Muuten on kaikki aivan hiljaa, mutta +kuitenkin tuntuu siltä kuin läpi koko luonnon kävisi vienosti lausuttu +ja kaino kuiske, niinkuin nuoren immen vastaus sulhonsa sanoihin. -- +Aurinkokaan ei tahdo enää malttaa lainkaan maillensa mennä, vaan viipyy +viipymistään taivaanrannalla -- tuolla Kekomäen metsäisellä kiireellä. +Viimein se kuitenkin painaksen piiloon etäisten metsien syliin, ja +ohutta, vaaleata utua alkaa sitte väikkyä niittyrantaisen lahden +kaukaisessa perukassa. + +Parin hetken kuluttua kumminkin ruskottaa jo taas kuulakka taivas idän +puolelta, uuden päivän enteenä -- enteenä rauhaisan ja kauniin kesäisen +päivän. + + + + + +NÄLKÄVUONNA. + + +Pohjois-Karjalan kaukaisimmassa, mutta ehkäpä samalla kauniimmassakin +perukassa -- kaakkoisen Kainuun ja Venäjän välissä -- ei "puhdas ruis" +eli "selvä leipä" ole vielä vallan kaukaa ollut tavallista +rikkaampainkaan pöydällä. Varsinkin olisi sitä, noin vuotta +kolmisenkymmentä takaperin, ainakin Kuohatin kylässä katsottu suoraksi +"Jumalan viljan" tuhlaukseksi, jos ken ihan ympäri vuoden olisi +tohtinut siellä syödä selvää leipää. Ei sitä toki kukaan tehnytkään -- +kaikista vähimmän Kyllöis-Perttu perheineen. + +Tuo Perttu oli ennen, nuorempana ollessaan, "hullaantunut" kyhäämään +itselleen oman kodin Sammallammin sileähiekkaiselle rantamalle, mitä +jylhimmän korven reunaan. Niukuen naukuen oli hän siinä sitten +kotveroisen eukkoinensa elellyt ja saanut melkein joka vuosi käyttää +"ristillä" jotakin pientä perheensä lisäystä. Niin lukuisaksi olikin jo +kasvanut Pertun lapsien liuta, että Pertun Anni sanoi jo itseäänkin +ilettävän tuon Herran siunauksen, "kun joka vuosi -- ja vielä keskellä +kiireintä heinäaikaa -- piti käydä papin edessä polvillaan +könttyröimässä". Leipää ei kuitenkaan ollut samassa suhteessa +siunautunut, vaikka olihan rovasti aina vakuutellut, että +Sammallammista vielä aikaa voittaen paisuu aika uhkea uudistalo, kun +siihen niin paljo työvoimia ilmaiseksi tulee. Olipa hän vielä lisännyt +senkin, että: "joka lapsia antaa, se heistä myöskin murhetta kantaa." + +Anni se kuitenkin, siitä huolimatta, näkyi saavan pienistänsä "murhetta +kantaa" ja miettiä, mistä milloinkin joukollensa särpimen lisää saisi. +Tosinhan se Perttukin koetteli koko ahkerasti soita möyriä ja haalata +jos jonkinlaista muonan lisää Kuohatin kankaiden mahtavista metsistä, +sen hyllyviltä soilta ja siimesrikkaista korvista, mutta ei puute siltä +oikein ottanut hänen mökistään pois paetakseen. + +Siksipä päättikin Perttu kerran siirtää mökkinsä tienoilta tuota +tuonnemmaksi läheisen, tumman vihreän ja taivaslakisen kuusikon +ikivanhaa rajaa ja raivata siihen itselleen peltoa. Siinä teki hän +kuitenkin "hyvin tyhmästi", kuten metsäherra sanoi, "sillä puuthan ovat +kruunun -- ymmärrätkös -- yhteiskunnan!" + +Perttukin arveli kuuluvansa yhteiskuntaan ja sanoi ennen pitävän +hävittää vaikka puut kuin antaa Jumalan luomain ihmisten nälkään +nääntyä. "Sitähän ei voine edes yhteiskunta -- vai mikä ruunu se +lienee -- kuuna päivänä tahtoa", lisäsi hän vielä. + +Metsäherrapa kuitenkin näytti Pertulle, mitä yhteiskunta tahtoo; ja +niin sai Perttu vapaan kyydin ja vapaan ylöspidonkin vähäksi aikaa +Kuopion keltaisessa kivilinnassa. Hänen siellä sakkojaan vedellä ja +leivällä suorittaessaan oli joutunut uusi kesä käsiin. + +Kirkkaasti paistoikin päivä Pertun Kuopio-matkalta kotiin palatessa. +Harvakseen kukahteli silloin kelkkeä-ääninen käki jossain Leppivaaran +rinteellä ja rastas raksahteli tuon tuostakin Heinälammin hymyilevillä +rannikoilla, kun mies illan suussa kotiinsa kiiruhti. + +Oikein tuntui hyvältä rinnan alla, kun Kiviharjun huipulle jo rupesi +päivän autereen läpi siintämään koko Sammallammin lakeus. Jylhän komea +oli näköala sieltä, mutta ei ollut nyt aikaa sitä ihaella, sillä +väkisinkin veti silmiä puoleensa tuores ja heleänvihreä ruishalme, +jonka hienot, vasta puhjenneet tähät hiljoilleen nuokkuivat vienossa +iltatuulessa. + +-- "On siinä syksyllä hauska tuossa Annin kanssa kilpaa sirppiä +huiskuttaa. Ja pienet paitaressut kirmailevat sänkipellolla keväisten +vasikkain lailla, sillä välin kuin vanhemmat lapset karisseita tähkiä +kokoon keräilevät. Sitte kynnän sen sängen -- -- --" + +Siihen keskeytyi kuitenkin se ajatus ja tarttui itsepintaisesti Pertun +omaan lyhyen tukan sänkeen. Oli ilmeinen häpeän leima tuo lyhyeksi +leikattu tukka, eikä sen sänki ollut ehtinyt vielä ollenkaan kasvaa. +Vieläköhän tuo kasvaneekaan? + +-- "Mitenkähän sitä nyt ilkiää ollenkaan ilmestyä ihmisten ilmoihin, +varsinkaan Annin ja lasten -- -- --" + +Perttu koetti kyllä puraista luontoansa kovaksi, mutta huomaamatta +hidastuivat kuitenkin hänen askeleensa hidastumistaan, kuta lähemmäksi +koti joutui. + +-- "Kun ei Anni sattuisi olemaan edes kotona. Mutta eihän se olekaan. +Varmaankin se on Siken kanssa verkolla, koska ei ole ruuhta valkamassa +ja niin melukasta soimaa kuuluu pihamaaltakin." + +Perttu kuulosti sitä tarkemmin. + +"Hyppeeppäs tuohon kynnelleni, niin minä katon kirppuko sinä out vai +mikä!" + +Se oli pienen Antin kiukkuisa ääni ja sitte alkoi kuulua Tuomaan +hillittyä itkua, vaikka Tuomas oli lähes kolmea vuotta vanhempi Anttia. + +Olisihan niitä pitänyt mennä vähän asettamaan, mutta ei tehnyt mieli +lähteä kolipäisenä lapsiaan pelottelemaan. Sitä paitsi tuntui niin +raukasevan, jotta ihan täytyi hetkiseksi istahtaa tuohon koivun alle +piippuansa kaivelemaan, Siinä sitte johtui istuessa mieleen monenlaisia +asioita. Kiinteimmin kuitenkin kierteli ajatuksissa se asia, että +mitähän, jos olisi heittää sikseen koko mökin pito ja muuttaa +kaupunkiin asumaan. Siellähän kuuluvat kunnon työmiehet oikein +rikastuvankin, eikähän ainakaan tarvitsisi joukkonsa kanssa nälkää +nähdä. Sitä ajatusta sieti tarkemmin seuloa, varsinkin kun siellä näkyi +paljo kävelevän herrojakin, joilla oli keritty pää, vaikka varmaankaan +eivät olleet vankina olleet. Niin mahtaa olla kaupungin tapa, koska +sitä ei siellä kukaan kummaksi pannut. Mutta toiselta puolen, vaikeata +olisi lähteäkin omilta mailta. Missä on koko ikänsä nälkää nähnyt ja +keväisen päivän paistaessa jo pienenä paitaressuna kurkien kanssa +kilpaa herkuikseen karpaloita poiminut, sinne ovat sydänjuuret +ikäänkuin kiinni kasvaneet. + +Noissa mietteissä meni ilta niin, että vasta yöllä voi Perttu varkaan +tavoin pesäänsä hiipiä, eikä Anni ollut aamusella hänen ulkomuodossaan +mitään muutosta huomaavinansa. Oli kai se kuitenkin huomannut kaikki ja +varottanut lapsiakin puhumasta isän kolipäästä, koska nekään eivät +mitään sanoneet, vaikka alussa näyttivät sitä vähän vierastavan. + + * * * * * + +Syyspuolella oli toki tukka jo sen verran venynyt, että hyvästi +jakaukselle yletti, ja ruiskin teki jo parhaallaan vesijyvää halmeessa. +Hyvillä mielin odoteltiinkin sentähden talvea niin Sammallammilla kuin +kaikkialla muuallakin. Mutta paljoa ennen talvea tuli taaskin halla ja +seurassa tauti. Pitkiä viikkoja venyi pankolla sitten Anni kuumeen +kourissa ja houraillen jauhoi tuulta taivasta, tietämättä mitään tästä +maailmasta. Likaisien ryysyjen ja haisevien pehkujen päällä oli taas +lapsista mikä missäkin nurkassa, mutta itsepäinen Antti oli +sairasvuoteekseen valinnut äidin sängyntapaisen. + +Kaikki muut noista kalpeista kärsijöistä näyttivät älyttömällä +tyyneydellä tyytyvänkin osaansa, mutta Antista sitä vasta oli +alituisesti työtä ja vaivaa sekä isälle että kaikesta kurjuudesta +huolimatta terveenä pysyneelle Tuomaalle. Kumman kärsivällisesti hän +antoikin Antin aina itseänsä tukasta nujuuttaa ja tuuppiloida, kun +sairas poika ei olisi antanut puhdistaa enempi itseänsä kuin +vuodettaankaan niistä lukuisista pikkuliikkujoista, joita viikkojen +vieriessä oli sairaan sijaan siinnyt. Ainapa koetti Tuomas vielä valita +äidille ja Antille parhaat niistäkin ruoan tähteistä, joita joskus oli +kauvempana olevasta kylästä saanut kerjätyksi. Ei niitä kuitenkaan +kovin usein eikä kovin runsaasti ollut. Arvaahan sen, kun niillä +seuduin sananpartena sanotaan: "Jumala varjele vaivaisen lasta +Kuohattia kiertämästä!" + +Kyllä oli siis Pertulla jo alkutalvestakin puuhaa perheensä kanssa, +mutta yhä koveni aika. Keskitalvella kävi näet Kohisevan isäntä +ilmoittamassa Pertulle, että ei enää riitä lahjavaroista apua kellekään +Kuohattiin. Kirkolla oli hoitokunnan esimies sanonut, ett'ei ole +valtiolla varoja tyhjään tuhlata, vaan tehkööt Kuohattilaisetkin työtä. +Vielä oli hän lisännyt: "Eivätkö nuo huutanekin ihan suotta aikojaan, +sillä onhan siellä hyvät maat, etenkin erinomaiset kaskesmaat." + +-- "Niin se on, Perttu parka", tuumaili Kohisevalainen, "eikä nyt +omassakaan kylässä ala enää kellään olla mitään antamista. Niin se on, +jotta kyllä tässä on kärsimistä sinulla, jos meillä muillakin." + +-- "Mutta kyllä sitä karjalainen jaksaa kärsiäkin", arveli Perttu +viskatessaan viimeisen kourallisen pettujauhoja taikinaansa, joka ei +paistettuna näyttänyt tulevan millään keinoin koossa pysymään, kun +siinä ei ollut suurusta siteiksikään. -- Vähän ajan perästä hän vielä +lisäsi: "kun tässä uskaltaisi ottaa ruunun metsästä koskutta ja petäjän +kuorta -- tahi, jospa saisikin vielä pari kupoa ruisolkia henkeä kohti, +niin eihän sitä puutteesta olisi pitkiin aikoihin puhettakaan, ja +ehkäpä tuo joukkokuntakin ruoan muutteesta siksi kostuisi, jotta +todellakin pääsisi johonkin työhön." + +Kohisevalainen lupasi emännällään valmiiksi leivotuttaa olkileipää niin +paljon kuin heiltä itseltään olkia suinkin liikenisi. "Ja tottahan +tuota tuolla pettutaikinallakin nyt tullette toimeen toistaiseksi, kun +pidätte suun säkkiä myöten", sanoi hän vielä pois lähtiessään. + +Luvatusta avusta kiitollisena puristi Perttu tavallista kovemmin +Kohisevalaisen kättä jäähyväisiksi, ja ilosta kiiluvin silmin kuiskutti +Tuomaskin äitinsä korvaan: "Äiti, kohta sinä nyt paranet, kun +Kohisevasta saadaan oikein olkileipää!" + + + * * * * * + +Ihmeellinen vaikutus olikin Sammallammin mökissä olkileivän luullulla +parannusvoimalla, jota Perttu ja Tuomas kilvan kiittelivät sairaille +niin suureksi, että itsekin rupesivat lopulta asiaa todeksi uskomaan. +Uskoahan sitä täytyikin, sillä potilaista alkoi yksi toisensa perästä +parata, vaikka muualla raivosi nälkäkuume mitä villimmillään niin että +monille kymmenille kuolleille joka pyhä kirkolla hauta luettiin. + +Pertun koko joukko olikin jo jalkeilla tuossa Paavalin päivän aikaan. +Vanhimmat ja pienimmät, joilla ei ollut vaatteita kuin nimeksi, +pysyivät enimmäkseen kotona, mutta muut kiertelivät pitkin kyliä +kerjuulla ja isän pieniä puutöitä kaupalla. Annineen alkoikin jo Perttu +toivoa, että "ehyenä tässä sittekin taidetaan perhe kesään saada", +mutta silloin sattui Anni saamaan -- kaksoiset. + +Uutta huolta tuli niistä niin isälle kuin äidillekin. Katvelan Matin +hevoskululla käytti Perttu itse pieniänsä kasteella ja pistäytyi sillä +tiellä puodissakin -- pitkistä ajoista. Siellä sai hän kuulla mökkinsä +jo olevan kuulutetun huutokaupalla myytäväksi. Korpelan Heikillä oli +näet vanha tuomio Pertun päälle. Sen oli nyt Heikki hätäpäissään +parista jauholeiviskästä siirtänyt kirkonkylän upporikkaaksi sanotulle +kauppiaalle. Sillä taas ei ollut aikaa yhtään saatavaansa odottaa, vaan +täytyi joko paikalla saada rahat, sataviisikymmentä markkaa korkoineen, +tahi myyttää mökki, "kosk'ei kuulu muutakaan irtainta sanan sijaksi +olevan." + +Kyllähän Perttu pyysi ja rukoili armoa, mutta ei voinut rahaksi +muuttua, eikä toinenkaan odottaa, kun muutoin olisi "konkurssi aivan +oven edessä." Ei kelvannut edes rahan vastineeksi kauppiaalle sekään, +vaikka Perttu lopulta ilmoitti irtaimistokseen yhdeksän lastansa ja +kehoitti kauppiaan niitä omiksensa ottamaan. + +"Onneksi" kuoli toki kaksoisista poika ennen mökin myymistä. Kahdeksan +pientä oli siis vain Pertulla enää silloin jälellä, kun hänen täytyi +asunnostaan avaraan maailmaan lähteä. Apealtahan se tosin tuntui mieli +omin käsin tehdystä kodista erotessa, mutta minkäpäs sille teki. Ei +ollut edes tietoa siitäkään, mihin päin olisi matka ohjattava, mutta +summamutikassa lähdettiin kuitenkin kaupunkiin päin pyrkimään. Kuka sen +tietää, kuinka kauvas olisi jouduttukaan, jos ei Markkulassa olisi +satuttu yhteen suuren ja kummallisen matkueen kanssa. + +Se oli Aunukseen työn ja leivän hakuun pyrkivä parvi. Johtajana näytti +tuolla kirjavalla joukolla olevan Pertun vanha tuttava Mahais-Paavo. +Hän kertoi Pertulle poikansa löydetyn syystalvella kuolleena jostakin +ladosta Rautavaaran puolella, heinätukko suussa. Nimismiehelle sanoi +hän sanoneensa suoraan, että poika oli kuollut nälkään. "Mutta mitäs ne +herrat uskovat! Leikkuuttivat poikaraukan kuin henkipaton tahi muun +koiran ja tuskin lienevät uskoneet sen nälkään kuolleen sittenkään, +vaikka tohtori löysi sen suolistakin hyvän vihkon saraheiniä. -- Sitte +se minulle tuli se mieli, jotta pois täältä pitää lähteä edemmäksi +onneansa koettelemaan, ennenkun kaikki nälkään kuollaan tahi hulluiksi +tullaan. Pitkin matkaa on sitten joukkoa seuraani liittynyt ja niin on +tultu tähän asti. Parasta taitaisi olla, kun sinäkin liittäytyisit +yhteen myöhkään, sillä kyllä meillä on siksi evästä, että Aunukseen +asti riittää." + + * * * * * + +Perttu yhtyikin seuraan ja aamulla alettiin miehissä jatkaa matkaa. +Kirkas ja tyyni olikin se aamu ja ilma raitis, jona resuinen joukko +peräkkäin kuin pororaito Markkulan kylästä matkalle lähti kohden +nousevaa aurinkoa kulkemaan. Haukunnalla seurasi joukkoa taloista +nälistyneitä, pystykorvaisia koiria, joista yksi ja toinen asettui +vielä, häntä hangessa, pitkiksi ajoiksi ulvomaan heidän peräänsäkin. + +Huurteiset metsät kimaltelivat tuhannen tuhansissa kiiluvissa +koristuksissaan ja pakkasesta paukkuvat nurkat tuntuivat ampuvan +kunnialaukauksia tuon ohitse kulkevan, resuisen joukon kunniaksi. +Siellä täällä jaksoi talvinen sää luoda vielä jonkun punertavan +ruusunkin jonkun kulkijan kalpeille kasvoille. Jokainen heistä astui +ajatuksissaan ja vaitonaisena Mahais-Paavon laihan hevoskaakin perästä, +joka veti kaikista pienimpiä ja heikoimpia seurueen jäseniä. +Hiljaisuutta ei taipaleella häirinnyt muu kuin reen ratina, lumen +narina anturoiden alla ja joskus Pertun pienimmän tyttären itkun +nirahdus. Viekin kylän kohdalla vasta alkoi taas koirien ilkeä ulina, +joka valittavana kuului virstamääriä metsään joukon jälkeenkin. + +Oikein tuntui mielestä rauhoittavalta, kun tuo ulvominen viimeinkin +taukosi korvihin kuulumasta ja soluttiin äänetönten ja ääretönten +salomaiden hiljaiseen syliin. Niin kauas kuin silmä korkeimmiltakin +paikoilta kantoi, ei näkynyt muuta kuin talvipuvussaan kaikkialla +upeilevaa metsien merta, mutta taulu ei silti yksitoikkoiselta +tuntunut. Maanselkä monine sivuhaaroineen, kunnaineen ja kukkuloineen +teki sen päinvastoin sekä vaihtelevaksi että viehättäväksikin. +Kuulakkaa taivasta vasten kaareilevat selänteet, vaarat ja harjut, +siellä täällä laaksojen, notkojen, jokien ja jäätyneiden järvien +katkaisemina, muodostivat näköalan, jolta ei päiväpaisteessa puuttunut +värivaihteluakaan. Ruskearunkoiset ja talvituiskujen pilkuttamat +petäjät, lumen kattamat näreet ja tummat, korkeat kuuset yhdessä +aavemaisten, harmaiden ja hataoksaisten kuivien kelohonkien kanssa +ikäänkuin antoivat eloa muutoin kuolleelle talviselle luonnolle. + +Etäällä tuolla vasemmalla pyrki pilviin mahtava Keron kukkula ja +oikealla kohosi korkeuteen korpien valtias Jongunvaara, rotkoineen ja +jyrkkine huippuineen. Taivaan rannalta edestä päin häämöitti taas +korkea Niemivaara; ja tuo suuri aukko ylempänä pohjoiseen päin oli +varmaankin iso Valamon järvi. + +Siihen asti oli ilma pysynyt yhäti tyynenä ja kirkkaana, mutta äkkiä +alkoi nyt tuntua käyvän kylmä viima. Kaukaa Ruunaan puolelta kulkee +pitkiä, kylmiä henkäyksiä kautta ilman. Siellä päin rupeavat jo pilvet +sakenemaan ja parissa silmänräpäyksessä peittyy jo Tetrivaarakin ihan +vitivalkoiseen, läpinäkymättömään vaippaan. -- Jo alkaa lähellä +tietäkin putoella puista hienoisia lumen helpeitä ja sihisten kiitää +pitkin lumikentän pintaa kevyttä ja hienoa juoksulunta. Jopa nostaa +joku pyörivä tuuliaispää tuota vierivää lumihietaa ylemmäksikin niin, +että silmät ovat soeta. Vinkuen ja vihellellen hyppii hyinen ja +vallaton vihuri yhä eteenpäin oksien välissä ja puiden latvoissa. + +Kulkijat kiiruhtavat askeliansa, mutta huokaillen notkuvat jo tanakat +hongatkin myrskyn voimasta ja mahtavasti kohisten kiertelevät +riehaantuneet pilvet taivaanlaella. Ennenkuin aavistaakaan osataan, +ovat jo vuoret ja laaksot, metsät ja ihmiset, taivas ja maa kiedotut +keskelle mitä hurjinta lumiryöppyä, joka yhä vain näkyy yltyvän, +menestyksestään kiihtyvän ja saavan voimaa omasta innostaan. Sitä +vastaan on nyt taisteltava hengen edestä. Niin sitä taistellaankin ja +pannaan uhka uhkaa vastaan. Siinä koetetaan, kumpaisellako on sitkeämpi +elinvoima, idän aavikolla syntyneellä myrskylläkö vaiko sitkeillä +salolaisilla. + +Masentukaa, masentukaa! ärjyy myrsky vihaisesti, mutta eteenpäin +pyrkivät kumminkin pienet ja suuret toisiansa tukien. Tuulen puolelta +jähmettyvät jo heidän repaleiset ryysynsä kiinteiksi ja jäykiksi, kuin +sotisopa. Rikkonaiset jalkineet tarttuvat kiinni kylmästä kirveleviin +varpaisiin. Jo uupuu tuossa joku poika nietokseen, ja vaarojen +rotkoissa tuntuu tuisku veisaavan voiton virttä. + +-- "Antti, -- tuossa minun palaseni, että kestäisit vielä ja jaksaisit +kahlata", sanoo Tuomas huohottavalle veljellensä. + +-- "Eteenpäin! Eteenpäin Jumalan luomat", huutaa Mahais-Paavo. "Tolkeen +talojen täytyy olla jo jonkun neljänneksen päässä." + + "Suur surkeus, ja vaivaisuus + On täällä murheen laaksoss' + Lyhykäinen on meidän menomm' + Ja kaikk' elomm', tääll' surkiass surun alhoss", + +koettaa veisata joku hoippuva naisen haamu, mutta Mahais-Paavo auttaa +häntä eteenpäin ja koettaa vielä vähän sanoillaankin rohkaista. Vaiti, +mutta läähättäen, taluttaa Perttu vilusta värisevää vaimoansa, jolta +juuri on ottanut pikku tytön omaan syliinsä. Suonenvedon tapaisella +kouristuksella puristaakin Anni miehensä kättä ja tuskin jaksaisi hän +oikeastaan enää pystyssä pysyä, mutta hermojen pinnistys antaa hänelle +vielä vähäsen voimaa. + +Jo uupuu joukosta yksi ja toinen. Mahais-Paavon hevonen vaipuu lumeen +aivan vatsaansa myöten, mutta nyt ei ole aikaa hevosesta huolia. On +lunta niin paksulta ja tiheältä ilmassa, ett'ei erota kukaan, tokko +muita onkaan enää liikkeellä. Silloin tällöin sattuu silmä johonkin +tien vieressä huppuroivaan, mutta auttakoon jokainen itseänsä. -- Jo +horjahti Mahais-Paavon käsivarresta lumeen tuossa se veisaaja nainen, +mutta tuskin huomaakaan Paavo enää sitä. -- "Eteenpäin, Jumalan tähden +eteenpäin", mutisee hän, "muutoin ollaan ihan hukassa!" + +Eteenpäin pyrkiikin vielä jokainen. Tuomas ja Antti ovat levähtäneet +yhdessä ja eteenpäin taas tarpovat hekin tietämättä, missä ovat kaikki +muut. Puoliksi on jo peittänyt lumi tuohon erään naisen. "Ei se toki +ollut äiti", supisee Tuomas. Tuskin sataa askelta siitä istuu tiellä +Mahais-Paavo. Silmät ovat hänellä auki, mutta kovin elottomilta ne +näyttävät häneen kompastuneesta Antista. Leipäpalakin taisi olla jo +jäätynyt Paavon kouraan kiini, koska ei se siitä ennä pudonnut Antin +kosketuksestakaan. + +Virtana valuu hiki etumaisina kulkevien päältä ja hirmuinen jano alkaa +vaivata heitä. Jotkut vielä kulkemaan kykenevistä syövätkin sentähden +lunta, mutta se tekee suun niin karvaaksi ja jäsenet niin ihmeen +veltoiksi ja raukeiksi. Epätoivo tarttuu jo useimpiin heistä. Viimeinen +kerta ponnistetaan vielä liikkeelle kaikki voimat, mutta sitte +herpoontuu jo sekä sielu että ruumis. Välinpitämättömyys saa mielissä +vallan, eikä kärsimyksen tuskaa tunneta enää. Silmäluomet käyvät niin +raskaiksi. Uni tulee ja vuode on pehmyt -- niin pehmyt ja mukava. +Kylmyys, milt'ei suloisia tunteita herättäen, hiipii läpi luiden ja +ydinten. Hetkisen perästä nuo laihat, sisään painuneet posket jo +turpoavat ja pullistuvat niin lihaviksi ja täyteläisiksi. Maailma +mustuu silmissä ja päätä huimaapi hieman ja sitte on niin hyvä olla. + +Tuomas ja Antti auttavat toisiaan yhä eteenpäin, mäkeä ylös toista +alas. Ei ole taitanut siitä enää muita kulkeakaan, koska ei niin hiiren +hyppyä enää eroita. Jotakin tuntuu kuitenkin tulevan ihan kintereillä +jälestä. -- Antti seisahtuu silmänräpäykseksi ja tuntee sen olevan +isän, joka vetää jotakin perässään, mutta ei ole enää pikku siskoa isän +sylissä -- ja missä lienee äitikään? Tuomas ei kuitenkaan anna Antin +kaukaa seista, vaan vetää häntä pois kädestä. --"Näethän; isä on ihan +tajutonna jo ja silmät palavat sillä päässä niin oudosti. Jotakin +kohmettunutta ruumista se perässään laahaa. -- Tule, tule!" + +Matkaa jatketaan yhä, vaikka jo on tullut ihan pimeä. Varmaankin on yö +käsissä. Voi, jos tohtisi levähtää! -- Ei levähdä kuitenkaan Tuomas, +vaikka veri polttaa hänen suoniansa. + +Viimeinkin pilkahtaa kuin tulta tuolta pikkuisen matkan päästä. Tuntuu +siltä kuin olisi siitä huudettava toisillekin, mutta Tuomaan ääni on +kuivunut kurkkuun kiinni. Tulta kohden hän kuitenkin ymmärtää vielä +ohjata askeleensa. Niinkuin unennäössä kuuluu jo korviin koirankin +haukunta yli vimmaisesti vinkuvan tuulen ja pilvien valtavan sohinan. + +Nyt katoo jo Tuomaalta kumminkin kaikki tajunta, mutta yhä hän vielä +pitää vaistomaisesti kiinni veljensä kädestä, jota paremmin vetää kuin +taluttaa kanssansa. + +Mutta jos voimatkin pettävät, niin jo matkakin on lopussa. -- Koiran +tavattomasta menosta säikähtäneet Tolkeelaiset ovat kerääntyneet +kartanolle ja saattavat tulijat pirttiin. Jo eteisessä sateli kuitenkin +pojille sanoja ja kysymyksiä oikealta ja vasemmalta, melkein yhtä +tiheään kuin ulkona lunta. + +"Herra Jumala! Mitä joukkoa te oikeastaan olette? -- Mistä te +tämmöisessä Herran ilmassa? -- -- Poika, miksi sinä et vastaa? -- -- +Herra nähköön! Kuollutta ruumistahan se tuo mies perässään rekenä +vetää. -- -- Ne ovat varmaan olleet paleltua tuossa nöyrässä ilmassa." + +Pirtissä irroittivat sitte Tolkeelaiset Annin ruumiin tajuttoman Pertun +käsistä ja veivät sen riiheen, kun sitä ensin olivat koettaneet turhaan +henkiin virotella. Sillä aikaa olivat jo pojat nukkuneet lämpimässä +huoneessa, mutta Perttu istui rahilla, äänettömänä tuleen tuijotellen. + +Kauvan pojat nukkuivatkin ja vasta seuraavan päivän iltana kykenivät he +Tolkeen väelle tekemään selvää matkastansa Keron kankaalla, sillä +Pertulta, joka kyllä valvoi, ei enää koskaan saatu kuulla järjellistä +sanaa. Häntä oli hoidettava kuin pientä lasta ja niin oli alussa +Anttiakin vaalittava. + +Sitä seuraavana päivänä oli myrsky ja tuisku viimeinkin lakannut ja +päivä paistoi kirkkaasti, niinkuin ainakin keväinen päivä. Helottavan +kirkkaaksi, kuin puhtaimman kateliinan, valkasi se silloin tasaisen +lumipeitteen Keron kankaalla, ja muutamissa puissa kiiltelivät +jääpureet, jotka nuiveilta oksilta alas päin riippuivat, kuni +kirkkaimmat timanttikyyneleet. Keväällä sitte pystytettiin kankaalle +kuusitoista kömpelön näköistä puuristiä, ja siitä päin sanotaankin sitä +kangasta aina joko "Nälkänummeksi" tahi "Kuudentoista kankaaksi." + + + + + +ERÄS TALVIPÄIVÄ MERELLÄ. + + +"Eikös se ole kovin vaivaloista työtä tuo talvikalastus merellä?" +kysäsi ystäväni kalastaja-Matilta, jonka olimme ottaneet oppaaksemme, +lähtiessämme Suomenlahdelle talvinuotan vetoa katsomaan. + +"Eihän se taida kaikista helpoimpiakaan olla", tuumaili Matti +verkalleen, ensin asiata vähän harkittuaan. + +"Ja onhan se vähän vaarallistakin, jos jää sattuisi pettämään?" + +"Eipä se juuri milloinkaan petä, vaan sillä on muut kujeensa, kun niin +sattuu", arveli Matti. "Ja silloin sitä on henkeään kaupalla." + +"Miksi ette sitte muuta mantereelle elämään?" puutuin minäkin +puheeseen. "Siellä ei ainakaan tarvitse olla henkeään kaupalla." + +Matti kynsäsi korvallistaan, mutta ei vastannut sanaakaan. + +"Niin, miksi ette todellakaan muuta?" toisti ystävänikin kysymyksen. + +Matti näytti miettivän vastausta, mutta kun ei mieluistaan keksinyt, +selitti hän: "ei sitä osaa herroille sanoa, vaan ei sitä vain voi. Meri +vetää puoleensa sitä ken siihen on kerran tottunut." + +Ystäväni pudisti epäilevänä päätänsä, mutta kun juuri silloin +laskeuduimme jäälle, loppui keskustelu siitä aineesta ja me aloimme +udella paikkojen nimiä ja muuta semmoista oppaaltamme. + +Hyvää vauhtia mennä huristimme nyt pitkin erään niemen sivua. +Aamuhämärässä vilahteli ohitsemme tuon tuostakin muutamia +kallioluotoja, metsäisiä saaria ja yksinäisiä kiviä vasten patoutuneita +jäitä. Juuri silloin, kun hämärä alkoi haihtua korkeuteen ja sulautua +valoon, pujahdimme me eräästä ahtaasta salmesta huurteisten puiden +välitse aavalle merelle. Maan viimeisinä rajavartioina kohotti vielä +siellä täällä jäästä päätään joku yksinäinen kivijärkäle tahi sarja +pitkulaisia, lyhempiä tahi pitempiä kiviriuttoja. Vaaleasti punertavan +kuun valossa häämötti kaukana vasemmalla yksinäisen makkatornin rohkeat +piirteet ja sen juureisesta ihmisasunnosta pilkahteli aika väliin +pikkuisen valoa. + +Sitte haipuivat meiltä kaikki ihmiselämän merkit ja raukaiseva +hiljaisuus vallitsi ympärillämme. Jääkin rupesi käymään yhä +lumettomammaksi ja kirkkaammaksi. Joissakuissa röhmyisissä paikoissa +singahteli vielä joskus hevosemme jaloista pieniä jääsirpaleita, jotka +valitellen ja siristen kiitelivät sinne tänne kummallekin puolellemme. +Loitolla edessämme väikkyvä, ilmassa liehuva utuverho katosi +äänettömästi silmistämme, eikä sitte enää ollut katseillemme mitään +erityistä kiintymiskohtaa. Jälellämmekin sulaantuu jo rannikko +saarinensa, luotoinensa, nieminensä ja notkoinensa yhdeksi matalana +koukertelevaksi, siniharmaaksi ja terheniseksi uovaksi. +Vaihtelevaisuuden vuoksi näyttää siihen vielä kuitenkin sinne tänne +siroitellun lumivalkeita, epäsäännöllisiä täpliä ja pilkkuja. + +Kaikkialla muualla leviää ympärillemme teräsharmaan ja sinertävän +välinen yhdenjaksoinen jääkenttä, ääretön niinkuin avaruus itse. +Kaukana, kaukana tuolla siintävässä etäisyydessä haihtuu sekin +kokonansa silmistämme ja huomaamattamme vaihtuu värisevään valoon. + +Omituinen lumous valtaa mielen. Me unhotamme kaikki, itsemmekin -- +kaikki paitsi tuota luonnon suunnatonta mahtavuutta. On kuin pienenä, +mitättömänä pilkkuna lentelisimme kautta äärettömäin avaruuksien ilman +muistoa, ilman toivoa, ilman tarkoitusta; ja kuitenkin tuntee sielumme +täydellistä lepoa tai pyhää hartautta. + +"Suuri ja mahtava on todella meri -- levätessäänkin!" puhkee viimein +ystäväni lausumaan. + +"Suuret ovat Herran työt! Vanhurskas ottaa niistä vaarin ja hänellä on +sula riemu niistä", liittää siihen Matti-kalastaja hiljaisella äänellä. + +Kuitenkaan ei ainoastaan nuoren päivän loistossa lepäävä meri ja +kaukana siintävä manner näytä meistä majesteetillisen mahtavalta, vaan +itse taivaskin tuntuu täällä tavallistaan paljoa korkeammalta, +valtavammalta. Se laajenee täällä; muuntuu niin juhlalliseksi ja +saavuttamattoman kaukaiseksi. Kirkkaan helakka, mutta samalla kumminkin +kuin hillitty päivän valo antaa omituisen, hurmaavan hohteen kaikille +taivaan sinisille syvyyksille. Korkeuden juhlivassa kumussa hiljaa +liiteleväin, pienoisten pilvituppujen puhtaan valkoiset sydämet ja mitä +kummallisimmissa värivaihteluissa komeilevat reunat tarjoavat silmille +ihailtavaksi mitä miellyttävimmän ja muotoaan alituisesti muuntelevan +taulun, joka on kuni elämän kuva ikään. Virkistävästi hivelee +kasvojamme raitis, vaikka vieno ilmavirta, joka joskus kulettaa +mukanaan pieniä, kimaltelevia lumihiuteita eli kypeniäkin. -- Siinä +virtauksessa on olemassa jotakin sinisalojemme pirteää tuoksua +muistuttavaa, jotakin sanoin selittämätöntä, käsittämätöntä suloa, joka +saattaa veren suonissa kiihkeämpään liikuntoon. Jonkunmoinen +riemastuksen tunne kulkee silloin kuohuellen pitkin hienoimpiakin +hermojamme; ja kuitenkin on siihen sekoitettuna jotakin haaveilevaa, +surunvoittoista kaipausta, mutta samalla tyytyväisyyttäkin. + +Maalla kukkaisketoineen, aarniometsällä hämärine salaisuuksineen on +myöskin oma viehätyksensä, oma lumoava suloutensa. Onhan luonto +sielläkin väärentämätöntä, alkuperäistä ja juhlallista. Kuitenkin on se +siellä niin perin painavaa, aina niin perin rajoitettua, vakavan +synkkää, pientä tahi autiota, mutta merellä on kaikki pelkkää valoa, +puhdasta iloa ja vapautta. Salaperäisesti humiseva salo on kyllä +tavallansa rauhallista, saattaapa se olla avaraakin, mutta aina se +kuitenkin painaa mielen maahan. Talvinen meri on tosin eloton ja autio +sekin, mutta sittekin se on kuin paratiisi viattomuuden aamupuvussa, +kuin puhdas Eeva nukkuvana viattomuuden rauhallista unta, jota eivät +elämän taistelut, tuskat ja synnit vielä olleet häirinneet eivätkä +saastuttaneet. + +Kuta korkeammalle aurinko taivaan kannelle ylenee, sitä ihmeellisemmän +moninaiseksi ja ihanaksi käypi merenkin muoto. Valo saa yhä uusia +vivahduksia aina eri suunnille ja eri matkojen päähän katsellessa, +mutta vaikea on määrätä, mikä on pysyväisenä pohjavärinä milläkin +alalla. + +Siellä täällä kohtaamme laajoja aloja särkynyttä jäätä, +niinkuin kivikko-ahoja tasangoilla, mutta noissa "ruhmuissa" on +vaihtelevaisuutta, on elämää. Päivän säteet ovat piilosilla tai lyövät +muutoin leikkiä kimallellen suunnattoman voiman pystyyn sysäämien +jäätelien sivuilla ja satasärmäisillä reunamilla. Niitä ne maalailevat +milloin kellertäväksi tahi punaisiksi, milloin synkän sinisiksi, +vaalean harmahtaviksi taikka hohtavan valkoisiksi, mutta ennen kaikkea +kirkkaan kullan karvaisiksi. Ja värit vaihtuvat alinomaa liikkuessasi. +On kuin meri yhdessä talvisen taivaan kanssa viettäisi jotakin +hiljaista perhejuhlaa, jonka takia se on pukeutunut juhlapukuunsa. Sitä +kaunistelemaan on vielä kutsuttu kaikki taivaan ja maan niin tummat +kuin heleätkin häiveet ja värivivahdukset. + +Jonkun ruhmun reunamalta, tuolta etäältä, näyttää hienona viivana +kohoavan säkenöivään ilmaan autereen tapaista, hienon hienoa sumua. +Tuulen hengen raukein siivin kannattelemana leijailee se hetkisen +pitkin jääkentän välähdellen läikehtivää pintaa, kunnes häipyy ja +haihtuu näkymättömiin: uppoaa valovirtoihin. Silmiä häikäisevä valo +estää meitä saamasta tuon sumun synnystä selvää, vaikka suuntaammekin +silmämme sinne päin. Sieltä kuuluu vain hiljaista, epäselvää sohinaa, +niinkuin hyvin kauvas poistuvan soiton kuolevista sävelistä. +Kalastaja-Matti lukee nähtävästi silmistämme kysymyksen: "mitä tuo +ääni tietää", koska miettiväisenä tuumii: "jos ei tuo ole sulan veden +kuohua, niin olisi meidän parasta lähteä täältä pois jo hyvän sään +aikana." + +Heti kääntyy kuitenkin huomiomme toisaalle, kun Matin ruskea hylekoira +hyökkää jäätä myöten meitä kohden sieltä, josta äsken näimme hienoa +sumua ilmaan nousevan. Kaikenlaisilla merkeillä koettaa se nähtävästi +saada meitä lähtemään sinne, mistä on tullut. + +Taputellen koiraansa selittää Matti: "se on löytänyt hylkeen reiän, mut +mitäs siitä, kun ei ole pyssyä mukana." + +Me ohjaamme nyt hevosemme lähinnä olevalle apajalle. -- Vasten päivää +katsoessa näyttävät siellä hyörivät kalamiehet pieneltä, poutaisena +kesä-iltana päiväpaisteessa survovalta hyttyisparvelta. Jonkun puolisen +tuntia ajettuamme olemme mekin nuottamiesten luona, jotka meistä +välittämättä jatkavat työtään. -- Noin kilometrin pituiselle, +soikulaiselle alalle on siinä hakattu jäähän avanto avannon viereen +aina jonkun sylen päähän toisesta. Pitkän pitkillä hoikilla riu'uilla +uitetaan verkot avannosta avantoon. Tuossa toimessa puuhaa puoliväliin +toistakymmentä henkeä, joiden jäähileissä olevat kangistuneet vaatteet +kahahtelevat niin omituisesti heidän vähänkin liikkuessaan. Pari laihaa +hevosluuskaa seista kytröttää riisuttuina niinimatoista jäälle +pystytetyn suojuksen takana. Mielihalulla näkyvät ne pureksivan sarojen +sekaista heinää sillä välin kuin kalamiesten koira ahkerasti häärii +kuokkavieraiksi saapuneiden varisten karkoittamispuuhissa, ensin vähän +meitä haukuttuaan. + +"Käyvätkö täällä naisetkin talvinuotalla, koska tuolla loitompana on +ainakin yksi joukossa?" kysyy ystäväni Matilta. + +"Se on luotsin Tilda, kun niillä on apajassa kaksi mies-osaa, mut ei +ole kuin yksi mies", selittää Matti. + +Viimein on nuotta potkettu, köydet järjestyksessä ja veto alkaa. Se +näyttää kysyvän voimia, mutta reipasta ja voimakasta on nuottaväkikin. + +"Tarttuu kiinni", huudetaan toiselta sivulta jostakin paikasta. + +Muutamia miehiä juoksee heti ketterästi sinne. Mekin seuraamme heitä ja +joudumme siten Tildan viereen. Kova on työ, ennenkuin kuuluu huuto: +"irti on -- vetäkää! Vetäkää, niinkuin isänne ennen veti." + +Miehet pyyhkivät hikeä otsaltaan ja niin tekee Tildakin. Hänen keltanen +villahuivinsa on solahtanut niskalle, eikä mikään kankea päällysvaate +estä aavistamasta tuon solakan ja sopusuhtaisen vartalon sulavan +säännöllisiä piirteitä. Mustat hiukset muistuttavat harvaan lainehtivaa +syksyistä merta, säännölliset kasvot punottavat ponnistuksesta ja +syvät, tummat silmät katselevat säihkyvinä, mutta tyynesti meitä. +Hekkumallisten huulten ympärille näyttää veitikkamaisesti ilkkuva, +vaikka kuitenkin ystävällinen hymyily unohtuneen väikkymään. Koko +olennosta henkii luonnollista, itsetiedotonta suloutta, joka herättää +kaikissa ehdotonta ihailua. + +"Dulcis virgo Maria, madonna venerabilis", siteeraan minä Notkeria, +kuiskaamalla ystäväni korvaan tuon fraasin. + +"Sanoisit mieluummin Kleopatra, tahi paratiisin mustasilmäinen houri", +mutisee hän silmiään tytöstä pois kääntämättä. "Sellaisena mahtoi synti +lähestyä sitä, jonka se ensiksi kahleisinsa kietoi", lisää hän vielä +piiraman verran vaiettuaan. + +Yhä kestää jäällä raskasta, märkää työtä. Pitkäsiimalla erotan +tuonnempana useampiakin nuottueita ja esitän ystävälleni, että +lähtisimme niitäkin katsomaan. Tildan kauneuden tenho on hänet +kuitenkin vallannut niin, ett'en saa häntä mihinkään tytön +läheisyydeltä. Kuin unissaan vastailee hän vain kysymyksiini ja +esityksiini, yhä ahmien Tildaa silmillään. + +Viimeinkin alkaa havasverkoissa tiheämmin välähdellä hopealle välkkyviä +hailia. Kohta on nuotan peräkin ylhäällä ja ylt'ympärinsä hyppii +päiväpaisteessa kaloja, kuin sinne tänne kimpoilevia, kimaltelevia +hopeasuikaleita. -- Saalista pyydyksestä irrottaessa ja nuottaa +järjestellessä uutta vetoa varten on taivaalle alkanut kokoontua pilviä +ja ilmakin umeta. Joku huomaa sattumalta pienen jääpalasen pyörivän +yhdessä kohden keskellä nosto-avantoa. Kaikki hyökkäävät sen kuultuaan +avannoille. Aivan oikein -- vesi pyörii härän silmissä joka ainoassa +avannossa. + +"Herra armahtakoon! Jää käy", huudahtaa Tilda. + +Ystäväni lohduttelee häntä sillä, että se on mahdotonta, koska ei +pitkäsiimallakaan erota sulaa vettä millään suunnalla. + +"Lautta voi olla satoja virstoja pitkä", vastaa Tilda siihen. + +Mattikin on tuossa tuokiossa pistänyt hevosemme aisoihin ja +ympärillämme äkkiä syntyneestä hälinästä ja kiireestä huomaamme mekin +vaaran olevan lähellä. Taivas onkin jo ihan mustana kohisevista +pilvistä ja lunta alkaa tuiskuta ilman täydeltä niin, että vain +muutaman sylen enää eteensä näkee. Maihin tulee kiire kaikilla. + +"Tilda, tule meidän rekeemme", huudahtaa ystäväni. "Meillä on parempi +hevonen. Ehkä ehdimme pakoon kovan ilman alta." + +Empimättä hypähtääkin tyttö kuskipenkille Matin rinnalle ja me alamme +kiitää hyvää vauhtia mantereelle päin. -- Yhä pimeämmäksi käy ilma ja +yhä vimmatummin pieksää kostea lumi vasten kasvojamme. Tuuli +ulvoo korkeuksissa ja sen raivoisat puuskat ovat tukahduttaa +hengityksemmekin. Toiset kaikki ovat yks'kaks jääneet meistä jälelle +tietämättömiin. -- Meistä tuntuu kuin pohjaton lumimeri hurjasti +hyökyvissä laineissa tulvisi korkeudesta päällemme ja me, epätoivon +vimmalla, uisimme sen raivoavissa pyörteissä. Emme tiedä missä +olemmekaan, emmekä minne päin menemme. Tyynenä kuitenkin istuu Matti +yhä ajajan paikalla. + +Äkkiä kuuluu edeltämme hirvittävää jyryä, ryskettä ja pauketta. Jää +tärisee tuntuvasti allamme ja ilmassakin käy vavahtava liike. +Silmänräpäykseksi seuraa sitte, aivan odottamatta, kolkko haudan +hiljaisuus tuossa pimeydessä. Sen kestäessä kammottava kauhu valtaa +mielen ja veri on hyytyä liikkumattomaksi sydämeen. Hevonen ei tahdo +enää mennä askeltakaan eteenpäin, vaan pakottamalla saadaan se vielä +juoksuun. Syntyy taas uutta kohinaa, uutta ryskettä, joka vähitellen +taltuu. + +"Nyt se on irti meidän puolelta", ääntää Tilda huoaten. + +"Mikä on irti?" + +"Jää ... Suomenkin puolelta", vastaa Matti tyynesti, mutta yhä +eteenpäin riennämme me siltä. + +Vähitellen harvenee lumen tulo harvenemistaan ja ilma alkaa yletä. +Myrsky tyrtyy viimeinkin rajuimmasta raivostaan. Jo tuikahtaa joku +tähtönenkin pilvien raosta. On siis jo ilta käsissä ja me olemme +tuntikausia harhailleet rajattomalla jäällä. Tuolta siintää jo +edestämme jotakin korkeata ja tummaa, varmaankin maata. Mutta samalla +kuuluu taas korviimme outoa ääntä. + +"Mitä se on tuo?" kysäsemme yhteen ääneen ystäväni ja minä. + +"Laineiden loisketta", vastaa Matti hitaasti. + +Tuokioisen kuluttua olemmekin jo saapuneet jään reunalle. Kuu kohoaa +takanamme ja kalpeilla säteillään valaisee edessämme vyöryviä, +vaahtoilevia, ruskeita laineita. Ehkä olemme nyt lähempänä vaaraa kuin +koskaan ennen, mutta maan näkeminen kuitenkin tuntuu niin +turvalliselta. Helpotuksen huokaus kohoaa rinnasta, mutta arvelevaisena +kynsii Matti korvallistaan. Hän ja Tilda nousevat reestä ja +tähystelevät tarkasti joka suunnalle. Viimeinkin sanoo Matti: "tuolla +on varmaankin Pitkäniemi." + +Me olemme sillä aikaa reessä ihmetelleet, miksi ranta näyttää aina +liikkuvan, vaikka olemme seisoneet yhdessä kohden pitkän aikaa, mutta +nyt ei ole halua, ei aikaa kyselyihin, eikä vastauksiinkaan. + +Nopeasti kääntää Matti hevosen itäänpäin ja alkaa ajaa pitkin jään +reunaa itää kohti. Tuntuu vähän kammottavalta tuo kulku niin lähellä +kuun valossa läikkyviä laineita, jotka jäälle loiskimalla näyttävät +tavottelevan meitä nielläkseen. Matti ei vain näytä vettä pelkäävän, +eikä Tildakaan kadota malttiaan. Pari tuhatta syltä ajettuamme olemme +viimeinkin niemen kären kohdalla, mutta siitä erottaa meitä vielä leveä +kaistale selvää vettä. Siinä on kuitenkin sula vesi kapeimmillaan. + +"Pidetään nyt vain huolta siitä, että aina pysymme tämän niemen nenän +kohdalla", sanoo Matti. "Jää käy länteen ja kun me kuljemme itään, niin +täytyy sieltä joskus tulla joku kieleke, joka tarttuu niemeen, -- ja +silloin olemme pelastetut." + +Me nousemme kävelemään kaikki, mutta tuntuu aivan uskomattoman oudolta +tuo, kun niemen kärki aina pysyy kohdallamme, vaikka me jokainen +astumme rivakasti ja taukoamatta eteen päin. Ystäväni ei tahdo käsittää +tuota lainkaan, mutta viimein saamme hänellekin selväksi vauhtimme +vastaiseen suuntaan olevan saman, jolla merivirta vie jäätä toisaanne. + +"Siis tässä on vieläkin pelastuksen toivo", sanoo hän Tildalle, "vaikka +minä jo luulin saavani kuolla teidän kauniissa seurassanne. Ja +mielelläni olisin kuollutkin." + +Tyttö joko ei ymmärrä tahi ei ole ymmärtävinään tuota paksua +kohteliaisuutta. Hän naurahtaa vain ja lisää sitte vakavasti: "te +olette merkitty, herra." + +"Miten merkitty; ja mihin?" + +"Se, joka laskee leikkiä kuoleman kanssa, on aina kuolemalle merkitty", +päättää tyttö. + +Mattikin pudistelee tyytymättömänä päätään. Hänkin näyttää yhtyvän +Tildan uskoon. -- Sillä välin on alkanut luoksemme kerääntyä jäältä +muitakin ihmisiä. Ystäväni on kuitenkin jotenkuten jäänyt meistä +toisista jonkun sylen jälelle, kun yht'äkkiä kuuluu huuto: "lautta +jakaantuu! Kiiruhtakaa! Se särkyy!" + +Se vaikuttaa meihin kuin sähkökipinä. Kaikki hyppäämme eteenpäin kuin +kuoleman ajamina, ajattelematta yhtään toisiamme. Kuuluu roisketta ja +sihinää. Pitkä, soikea jääjoukko on eronnut meidän suuresta lautastamme +ja lähtee kiivaasti kulkemaan. + +"Yksi mies jäi, yksi mies jäi!" huutaa joku joukosta. + +Käännyn silmäämään taakseni ja huomaan ystäväni jo etäällä meistä. +Kaikki mustenee silmissäni, mutta kuitenkin kuulen, kuinka Matti +huutaa: "pysytteleikää keskellä, jos lautta on pieni! Muutoin -- Jumala +armahtakoon sielu parkaanne!" + +Ei kuulu vastausta, mutta yht'äkkiä alkaa taas takaamme kuulua +jysähdyksiä ja räiskettä. Varmaankin on ystäväni lautta tavannut niin +suuren kiven, jota se ei jaksa mukaansa temmata. Minua pudistuttaa, +mutta en voi kääntää silmiäni pois lautasta, jolla ystäväni kulkee +tuntematonta kohtaloansa kohden. + +Joku huutaa taas iloisesti: "se kääntyy rantaan päin!" + +"Se kääntyy, se kääntyy", kertovat useat äänet. Minusta näyttää siltä +kuin ystäväni haamu näkyisi nyt äskeistä selvemmin. Kuluu joku +silmänräpäys ja selvästi näen ystäväni lautan jo muuttaneen vähän +alkuperäistä suuntaansa. -- Vielä puolisen, tai korkeintaan kokonaisen +minuutin kuluttua paiskautuu tuo meidän lauttamme tytär meitä kohti, +mutta rantapuolelta ja peittää liittymiskohdan silmänräpäykseksi +hienoon jääsateeseen. + +"Joka kynsi varoillaan!" kiljasee silloin Matti. "Jos sen toinen ääri +kääntyy niemen sivuun, niin silloin jokainen yli kuin yksi mies!" + +Hetkinen kiihkoisata odotusta vielä. Tuo hetki tuntuu minusta +tavattoman pitkältä. Ja vielä osaltaan lisää ikävyyttä kuun peittyminen +pilven taakse. Vihdoin viimeinkin kuuluu jäälautta raaputtavan niemen +rantakiviä vasten. Se oli siis kääntynyt, niinkuin Matti oli +ennustanutkin. Ilman käskemättä hyökkäsi nyt koko joukko kirjavassa +sekamelskassa horjumattomalle maapohjalle. Pian olikin jäistä siltaa +myöten kulettu tuo meitä tuntikausia seisottanut, lyhyt taival. Kuukin +näki taas hyväksi valaista kulkuamme raivaamattomassa metsässä, mutta +kaukaa mereltä kuului yhä jäiden liikkumisen valtavaa kohinaa ja +railoissa katselivat vilkkuvat tähdet kuviansa, kunnes yltyvä pakkanen +taas rauhoitti oikullisen meren -- toistaiseksi. + +"Vieläkö tekee mielesi merelle?" kysäsen ystävältäni. + +"Kyllä se vetää puoleensa, kun ken siihen kerran tottuu", vastasi hän +lempeästi silmäillen Tildaa. + + + + + +SUOMENLAHTI. + + +Suomenlahti on ihmeellisin kaikista maailman meristä. + +Vieraalle on se vaitelias, jokapäiväinen vallan. Se on kokonaan +itseensä sulkeentunut maailma karuine kalliorantoineen, lukemattomine +luotoineen, karineen, vihertävine vesineen ja pitkine kiviriuttoineen. +Tutustupas kuitenkin tuohon salaperäiseen mereen, niin huomaat toista. + +Mantereen kanssa leikkiä lyöden laskee se lahdelman lahdelmansa perästä +Suomen syliin, ikäänkuin aikoisi Suomelta väkivalloin riistää sen, mitä +maalle järkkymättömällä oikeudella on tuleva. Se on kumminkin kaikki +pelkkää viatonta pilaa ja pelottelemista, sillä totuudessa tietää meri, +ihmisiä paremmin, autuaamman olevan antaa kuin ottaa, ja sitä sääntöä +se alati noudattaakin. + +Kuten sanottu, muukalaisen mielestä ei tuossa meressä ole juuri mitään +merkillistä enempää kuin sen saarten ja rantojen asukkaissakaan. Meri +on näet lyönyt niihinkin oman leimansa; painanut merkkinsä syksyn +pitkinä, pimeinä myrskyöinä; lyönyt heihin meren vakavat tuntomerkit +valoisina, kokonansa valoisina kesäisinä pyyntiviikkoina, jotka +luistavat ohitse suloisina, rauhallisina, kuni lapsuuden ihanat +unelmat, ja haihtuvat tavalla nuoruuden utuisten toiveiden, +viehättävien haaveiluiden. Ratkeamattomin sitein on meri sitonut +itseensä nuo ihmiset ja heidän elämänsä kätkyestä hamaan hautaan asti. +Useinpa se korjaa pehmoiseen syliinsä parhaimmat ystävänsäkin +turvallisissa tuvissansa odottamaan ääretöntä iankaikkisuutta. + +Tuolla keinuu avonaisessa purressansa kaukana aavalla, siintävällä +selällä saarelainen, tyytyväisenä toimiskellen vaimoinensa verkon +nostossa. Pienenä pilkkuna pistää toisaalta silmään, matalikon +rinnasta, toinen venhekunta. Varmaan on sekin palumassa mereltä niukkaa +ravintoa kotona oleville pienokaisille. Elämästä iloiten viereksivät +pyylevät hylkeen poikaset kallion letolla, mutta uskomattoman +vikkelästi pulahtavat syvyyteen, huomattuaan lähellänsä punaraitaisen +purjeen, jonka alla tanakkarakenteinen luotsi, piippunysä vasemmassa +suupielessä, mennä suiottaa ohjaamaan karien lomitse uhkeata +kauppalaivaa, jonka mastojen huiput ja vimppelit kajastavat kaukaisen +ja kaljun luodon takaa. Melkein musta, sakea savujuova tuolla etäällä +osottaa kömpelön sota-aluksen suuntaa, mutta nuo hoikat, tummat, +melkein veden pinnalla väikkyvät viirut tulevat torpeedopursista, jotka +suhahtavat sivutsesi ennen kuin niitä oikein ehdit huomatakaan. + +Silmillänsä mittaa muutamassa purressa jäntevän näköinen mies taivaan +rantaa; kohottaa sitte katseensa korkeuteen, helakasti loistaviin +pilvenhattaroihin; siirtää viimein silmäyksensä saaren rannalle ja +sitte vasta alkaa askarrella pyydyksiensä kanssa, virkkamatta mitään +airoilla istuvalle tyttärellensä. Hän on nyt varma siitä, ettei myrsky +tänään verkkoja vie ja siksi on hänen katseensa tasainen ja tyyni. + +Sillä välin uurtaa tuuli ryppyjä ja syviä vakoja hänen päivettyneille +poskillensa, uurtaa niitä hiljaa, mutta varmasti. Tytönkin silmissä +päilyy jo vakavamielinen syvyys, vaikka hän on vasta siinä iässä, jossa +mantereen lapsi ei vielä vakavia mietteitä mieti eikä murheista mitään +tiedä. On kuin kuuntelisi hän syvyyden sanoja, ulapan ääntä. Ja syvyys +kuiskaileekin kuuntelijalleen somia, joskin hämäriä satuja Ahtolan +oloista. Meri kertoo sille ken sen kieltä tajuaa kestävyydestä ja +kärsimyksistä semmoisista, joita ei vilkkainkaan mielikuvitus voi +luoda. Autereiset ulapat uhoilevat uhraantumisista ja uroteoista, +joiden rinnalla vaalenevat useimmat marmoriin kullalla uurretut +muistot. Meren maininki kykeneekin kuuntelijallensa kertomaan tuhansia +taruja särkyneistä sydämistä, kuolon kouristuksista, tuskista, +epätoivon taisteluista ja vuosisatojen vieriessä kohotetuista, sydäntä +vihlovista valitushuudoista. Mutta kun syvyys verhoksen synkkään +vaippaansa, kun myrsky käy ja vaahtoisat aallot vimmoissaan hyrskivät, +niin kuullaan niiden juttelevan myöskin kummallisista konnantöistä, +julmista vääryyden vehkeistä, teoista, jotka ovat riistäneet kansoilta +oikeuden turvan, syösseet satoja surmaan ja tuottaneet tuhansille +koskaan kuivumattomia kyyneliä. + +Suomen lahti suosii aina uskollisuutta, rakastaa rehellisyyttä. Se ei +suotta vaikeuta vilpitönten matkaa, mutta vilppi älköön uskaltako +koskaan sen halttuun heittäytyä, sillä vääryyttä vihaa meri ja murskaa +sen tekijät vastustamattomin jättiläisvoimin. Siksipä on valokin, +yksinpä etäinen aurinkokin rakastunut siihen ja lempensä lämmön +täydellä hehkulla se suutelee sitä. Meri vastaa valon lempeen, lämpenee +siitä ja hymyilee sille viattomana, puhtoisena, kuni vakahinen lapsi +armaalle äidille kehdossansa. Taivaan tuikkavat tähdet, nuo valon +ikuisesti uskolliset vartijat, pitävät myöskin paljon Suomen lahdesta; +sukeltautuvat pimeinä aikoina usein sen veteenkin ajamaan syvyydestä +pois pimeyden ilkeitä voimia, etteivät ne saa samentaa eikä häiritä +meren väsyneitä, virkistystä ja lepoa tarvitsevia laineita, vaan ne +saavat rauhassa hankkia itsellensä uutta voimaa. Paljo sitä Suomen +lahti tarvitseekin, sillä niin pieni kuin se valtameriin verrattuna +onkin, koettaa se parhaan tarmonsa mukaan aina täyttää velvollisuutensa +ja hartaasti toimia Luojan suurille ja pienille säätämässä ihmiskunnan +suuressa edistämistyössä. + +Sen takiapa taivaan valotkin vaalivat sitä ja pitävät siitä. Mutta +pitääpä saarelainenkin merestänsä; pitää sanomattomasti. Ei ole sitä +saaren koulusta kotiinsa palaavaa poikaa eikä tyttöä, joka ei edes +hetkeksi pistäytyisi rantaan katsomaan merta, ennenkuin menee kotiin +nälkäänsä tyydyttämään. Ei henno aikuinenkaan koskaan omaa mertansa +iäksi heittää, vaikka kaukamailta tulevat tuulet viekoittelevasti +kertovatkin lännen laajaperäisestä vapaudesta ja helposta +toimeentulosta ihanissa etelämaissa, joissa leipä itsestänsä kasvaa +lehtevissä puissa; joissa hurmaavan kauniit kukkaiskentät häikäisevät +silmää, huumaavalla tuoksullansa alituisesti täyttäen helteisen ilman; +joissa taivaan laki iät kaiket kirkkaana kaareilee ja polttava päivän +tähti valtameren oneimmissakin onkaloissa saattaa kalliit helmimarjat +kypsymään korallimetsistöjen simpukkakukissa. Ei, sinne ei tee +saarelaisen mieli iäksi asettumaan, sillä siellä menisi mieheltä +sisäinen tarmo, kuivuisi kaikki kunto, mutta toista on täällä +kotoisilla laineilla keikkuessa, kotoisten aihkien ikihuminata +kuunnella, ja kukkivia kanervakankaita katsellessa. Työllä, vaivalla ja +tuskallakin täytyy täällä tosin olemistansa aina tukea, mutta työ, +tuska ja toiminta terästävät sielun tarmon ja tuottavat ruumiille +rauhaisan unen. Meri ei veltolle antimiansa anna, mutta täällä ovatkin +meri ja mies -- ne molemmat -- kuuliaiset käskylle: "otsasi hiessä on +sinun syötävä leipääsi". + +Missäpäs olisikaan ihanampi asua kuin kotikylässä, jonka viereen luonto +on kohottanut kalliomuurin suojaksi tuimia tuulia ja myrskyn meteliä +vastaan? Missä olisi olo onnellisempaa kuin kotituvassa, keskellä +kaikessa koeteltujen kumppanien ja ystävien? -- Niin, missä paistaisi +herttaisemmin Jumalan päivä kuin tuolla tyynenä lepäävällä +kotilahdella, tai missä näkisit luonnon sen sirommassa puvussa kuin +salmella saarien välissä, jossa kaikki on niin hiljaista, niin +juhlallista, mieltä niin hartauteen vastustamattomasti vetävää, kun +ikihongat vienosti humisevat korkeuksilla, kun kaislisto, +tyytyväisyydestä hymisten, nuokkuu matalalla rannalla tuskin tuntuvassa +iltatuulessa ja koskelo poikinensa soutaa hieman väreilevässä vedessä? +Löytäisitkö mistään niin läikkyvän kirkasta kultaa kuin kyljissä noiden +lipattavien laineiden, jotka soluvat pitkin merivirran pintaa tai +lipuvat kukkien piirittämien rantakivien reunamilla? Ja missä +kimaltelisi kirkkaampia helmiä kuin lahdelman takana, tuolla +välkkyvällä, sileällä hietikkorannalla? + +Oletko myöskään maailmassa muualla milloinkaan nähnyt niin hillittyä, +mutta heleätä värien vaihtelua kuin tuo, jonka selälle synnyttävät +sinisellä taivaalla leijailevat pilvien parvet, etenkin päivän +painuessa levolle lännen laineihin? Koko avaruus on siitä +ihastuksissaan. Ruusuinen hohde heiastuu vedestä, rantain vehreys on +toisin paikoin tummaa, toisin paikoin taas mehevän vihantaa, siellä +täällä vaaleata, hopean värillä vaimennettua. Vakavimpienkin +graniittikumpujen kasvoille kohoaa innostuksen punerrus samalla kuin +matalammat kalliot pukeutuvat harmahtaviin, mutta monihäiveisiin +yöpukimiinsa. + +Hiljaa, näkymättä, kuulumatta laskeksen laineille autereinen yö. Se, +luotuaan idän taivaalle maan varjon synnyttämän suuren, hämyisen +kaaren, hiivii huomaamattasi esiin kätköistänsä; levitäksen laineille +joka taholla yhtä tyynesti ja tasaisesti -- niin hiljainen yö, että +kuulet sen saavuttua pinnalla liipoittelevan perhosen siipien heikon +suhinan; kuuletpa jyrkänteen seinän raossa kasvavien kallioimarteiden +keskinäisen lemmen kuiskeenkin. Kohta uinahtavat kuitenkin kaikki, +raukenevat vienotkin äänet ja nyt meri vain yksin huokailee. Se +hengittää harvakseen, tyynenä, rauhallisena, niinkuin nukkuva lapsi +äitinsä rinnoilla. + +Saariston siimesrikkaiden metsien sylissä leikkivät jo, piirissä +pyörien, Yöttären tummakutriset, kevytkenkäiset lapset. Hiljaa, korvin +kuulumattomin askelin hipsutellen, ne hyörivät puiden juurilla ja +rakentelevat kisailupaikoikseen lehtien ja oksien hienoista varjoista +solia ja majoja niin synkkiä ja pimeitä, että uljainkaan valon säde ei +uskalla niihin tunkeutua. + +Jo kuitenkin ylenee idän aaltojen povesta ilman kannelle veripunainen +kuu. Tuossa tuokiossa on se loihtinut ulapoille yli merien ulottuvan, +loistavan sillan. Jos sen valossa silmäilet meren pintaa, niin huomaat +kauttaaltansa koko merelle näkymättömien käsien levittäneen hienon +hienoista ja sihajavista silkkilangoista kudotun tiheän verkon. Se on +olevinaan laineiden suojana myrskyä vastaan, mutta kovin on kevyttä +noin ohut ja väreilevä verkko. Kuu kiirehtii avuksi; muuttaa muotoansa; +vaihtaa värinsä ja koettaa, valamalla alas kultiansa, aarteidensa +painolla tyynnytellä meren hienohelmaisia hemestejä ennen aikojansa +heräämästä. Etäältä kuuluu outo hyminä, alussa vienona, sitte yhä +koveten. Hemestit heräävät. Jo kuuluu selvästi alkavan myrskyn +etusoitto; liikettä ilmestyy meren pinnalle. Karkaa jo uni ankaroiden +aallottarienkin silmistä ja soiton yhä yltyessä hyppäävät hekin +hemestien sekaan ja käyvät hurjaan karkeloon keskenänsä. Myrskyn ukset +ovat jo avatut. Pakoon pyrkivät sen edestä lännen sakeat sumuparvet. +Vaalean harmaina, läpinäkymättöminä, kosteina kiiruhtavat ne kaikkialle +ja peittävät kaikki pimeyteen. Pohjoiskorkia ja Lounaiskorkia -- +Suursaaren alpit -- yrittelevät pysähdyttämään sumuvuoria, mutta +turhaan. Ne vyöryvät mistään piittaamatta eteen päin, yhä eteen päin +loppumatta, lakkaamatta. + +Kiukuissaan viiltelevät "korkiat" sumuvuoria, riuhtovat rikki +pilvipaasia, mutta yhä yltyy sekä niiden että meren mylläkkä. Täysin +voimin puhaltaa jo myrsky torvihinsa. Ne kiljuvat ylhäällä; karjuvat +alhaalla rannan kallioilla; huutavat, mylvivät merellä ja ulvovat +susien tavoin vuorten vinkaloissa tai vinkuvat kivien koloissa. Salamat +sähähtelevät pilkkomustalla taivaalla; koko ilma kajahtelee jyrinästä +kaikkialla, kiihoittaen möyryävän meren raivostuneita, vaahtoharjaisia +aaltoja yhä enemmän riehumaan. Uhitellen syöksyvätkin ne torvimaisina +kääryinä kallioita vasten, mutta kiukusta kihistenkin täytyy niiden +vetääntyä kuitenkin voimattomina takaisin kosteaan kotiinsa, tahi +ventona vaahtona valua rannan rotkoihin ja raueta halenneiden paasien +rakoihin. + +Tuolla välähtää taaskin yhtenä tulena koko sen puolinen avaruus. Sen +salaman valossa pilkahtaa silmänräpäykseksi näkyviin solakka, +kotirakenteinen jahti. Jo sukelsi se taas yhtäkkiä ärjyvien vesivuorien +väliin. Kuitenkin tarttuvat tanakkaharteiset miehet läheisen saarikylän +valkamassa vankkaan meripurteen. Telat vingahtavat vähäsen ja pursi +soljuu kuohuvaan veteen. Samassa on siihen hypännyt muutamia reippaita, +öljyvaatteihin puetuita miehiä ja airojen kitinästä hankoja vasten voi +arvata niiden soutavan ulos aavalle merelle. Miksi? Eihän kuulunut +mitään hätälaukausta, ei pienintäkään avunpyyntöä. Ei, vaan kuuluuhan +kuohujen pauhu ja meren mylvintä kaikkialle. + +Airot notkuvat, avonainen venhe voihkaa vastatuulessa ja pumppu käy +kaiken aikaa, kun ensin on onnellisesti päästy ohitse aallonmurtajan. +Muutamat rohkeat poikaset yrittävät aallonmurtajalle, nähdäksensä +pääseekö pursi eteen päin mahtavassa aallokossa. Heidän täytyy +kuitenkin pian palata, sillä ei ole nyt yrittämistä aallonmurtajalle. + +Se on valtava rakennus, tuo aallonmurtaja. Muutamien metrien korkuinen, +mutta satojen pituinen valli on kudottu sementillä ja raudalla +toisiinsa kiinnitetyistä kivistä sataman sivulle. Tyynellä sitä +tarkastellessa, ei luulisi ikinä vallin yli pirskahtavan pisaraakaan +vettä sataman sisään, mutta myrskyn mellastaessa kierittelee meren +voima siitä ylitse hyvänkin metrin pituisia, puolen paksuisia paaden +palasia, kuni villalepeitä; ja veden tyrskyt saavat usein sammumaan +vallin päässä kolmen miehen korkeudessa palavan lyhdynkin tulen. + +Äänettöminä odottelevat saarelaiset, pilkkopimeässä, rannallansa +kuulumisia mereltä. Meren myrinään sekaantuu vain silloin tällöin syvä +huokaus, joka tuntuu kohoavan ahdistetusta rinnasta. Ja kaukana +toisissa saarissa polvistuu samalla aikaa kalpea, vapiseva äiti +pienokaisten vuoteen viereen, rukoillen sanattomilla sanoilla, että isä +olisi jo ennen myrskyä saavuttanut jonkun suojatun sataman, tahi saisi +säilytetyksi edes henkensä rajuilman raivolta. Kalpeana on monen +tyttösenkin poski ja silmissä väikkyy kostea kiilto, mutta suu pysyy +silti sanattomana. + +Merelläkään ei liikoja puhuta. Siellä taistellaan, tehdään ahkerasti +työtä. Peränpitäjän jok'ikinen hermo, joka jänne on pingoitettuna, kun +hän koettaa ohjata alusta ulapalle, etteivät vimmaiset aallot saisi +sitä rantakarille sirpaleiksi sysätä. Samalla miettii hän sielussansa, +miksi on meri hänelle vihainen, vai onko tämä vain varoitusta Heleenan +ja Matin takia? -- Pumppumies lietsoo lietsomistaan; lietsoo henkensä +edestä kilpaa vinkuvan vihurin kanssa. Hän ei osaisi sanoa, onko se +rankkasateena taukoamatta sisään pärskyvää merivettä vaiko hänen omaa +hikeänsä tuo katkera neste, joka sokaisee häneltä silmät, kirvelee sekä +suussa että sieramissa ja kylminä virtoina valuu pitkin jokaista +jäsentä. + +Paukaus kuuluu yli myrskyn metelin ja meren ulvovan äänen. Se oli +viimeinen purje, joka maston kappaleen kanssa köysineen nyt meni kaiken +maailman tietä. -- "Nyt ollaan hukassa", päättää perämies, mutta ei +toki ajatustansa pue sanoiksi. Itse aluskin jo vapisee kauhusta. Sen +laudat natisevat. Kuuluu rusketta rungosta ja katkenneiden köysien päät +pieksävät armottomasti milloin aluksen laitoja, milloin merta, milloin +miehiä. Nyt kysyttäisiin kestävyyttä, mutta jo alkavat ihmisvoimat +väsyä. Kädet herpaantuvat, silmät tuijottavat jo tajuttomasti +synkeyteen, sydän kutistuu kokoon, mutta vinhemmin viheltää myrsky, +aluksen tuskissaan heittelehtäessä laidalta laidalle ja härppiessä yhä +enemmän vettä sisäänsä. + +Mikäs se oli?... Nyt se kuului taas... Tohtisikohan tässä vieläkin +toivoa?... Ei virka miehistä kukaan mitään, vaan silmät elävät ja +jokainen koettaa kuunnella, keskellä työtään, kuuluisiko vieläkin +äskeistä ääntä. + +"Miehet! Yritetään vielä, vaikka viimeinen kerta", kajahtaa myrskyssä +nuorukaisen ääni. Kädet ovat kaikilla turvoksissa työstä, mutta +velvollisuuden tunnosta ponnistetaan vielä väsyneitä, vilusta jo +kangistuvia raajoja, joskin miltei vallan toivotta. + +"Halloo! Täällä ollaan!" + +Kaikki jahdin miehet parkaisevat yhteen ääneen nuo sanat, ja +uskomattomilla ponnistuksilla saadaan samassa aluskin käännetyksi. +Saaresta saapuneiden pursi jysähtää jo jahdin laitaa vasten. Uudet, +uupumattomat miehet tarttuvat nyt työhön. Ei aluksen oma miehistö +kykene enää työn kulkua katsomaankaan. Väsyneinä, voimattomina +lyyhistyvät he mikä mihinkin nurkkaan, mutta laulaen voiton virttä +puskevat nyt meren vallattomat tyttäret rutisevaa alusta saaren +suojaiseen satamaan. + +Rannalla ojentuu kymmenittäin käsiä pelastuneita auttamaan, ja molemmin +puolin tukien, talutellen, saatetaan nuo nääntyneet miehet katon alle, +lämpöisten seinien suojiin. Ei kysy kenkään heiltä: ketä olette ja +mistä, mutta kaikki ovat alttiina heitä palvelemaan. Itsestään, +kenenkään kehoittamatta, siirtyivät iän ja taudin köyristämät vanhukset +sijoiltansa roihuavan uunitulen edestä, tehden vieraille tilaa, ja +jättävätpä vuoteensakin vieraiden varalle. Hääräillen sinne tänne +kantavat lapset heille kuivia pukuja ja naiset kaivelevat kätköistänsä +jotakin juhlaa varten säästöön pannut herkkupalaset. Onhan nytkin +juhla ... ja ponnistustensa peristä tarvitsevat väsyneet vieraat +maukkaampaa ravintoa kuin tuota tavallista ... suolaisia hailia ja +kuivaa, pahalle hajahtelevaa hylkeen lihaa. + +Niin, saaressa on juhla ... ihmisyyden suuri juhla, jota +vaatimattomasti ja hiljaisuudessa viettää kärsimyksissä karaistu, +työssä ja elämän tuiskuissa suureksi sydämessä, pieneksi puheissa +kasvanut suku. Taivaan enkelitkin ottavat tuohon juhlaan osaa ja +siksipä pyhä, hiljainen hartaus tuntuu täyttävänkin sekä sydämet että +koko huoneen. + +Viimein, aamun etäällä sarastaessa, saapuvat nuoretkin sisään, sillä +nyt on lastikin turvassa ranta-aitoissa ja itse alus lepää +taisteluistaan vahvasti ankkuroituna satamassa. Sen toverit näyttävät +vartioivan sen lepoa, toisinaan kuitenkin sille hieman kumartaen, sillä +nekin kykenevät kuntoa kunnioittamaan. + +Huomenna on jo meri melkein hiljaa. Sen tyrskyt ovat tauonneet myrskyn +mentyä. Ainoastaan "kuolleet laineet" enää liikkuvat kaukana selällä +poimutellen paikoilleen rantamille sitkistynyttä, kellahtavaa vaahtoa +ja reunustellen, kruunaellen raukenevaa merta ruskeilla +merenhauraseppeleillä. + +"Olipa hyvä, että saivat meidän miehet lastinkin pelastetuksi, vaikka +vähän kastuneena", tuumailee toimessaan noin kymmenvuotinen poika +tovereillensa, ketterästi kuni orava juostessaan pitkin pelastetun +jahdin parraspuita. + +"Hyvä oli", vastaa toinen, kiivetessään pollaria myöten jahdin +kannelle. + +"Se kuuluu olevankin hyvin kallis lasti", tietää kolmas toveri poikain +haapion perästä, odotellessaan kärsivällisesti, kunnes toverit saisivat +haapion pestin johonkin kiinni solmituksi. + +"Kas, kun tässä ei ole mitään pinttaa", sanoo pienin pojista. + +"Jahdissa pinttaa", lausuu toinen poika ylenkatseellisesti. + +Mustin kanssa kala-aitan eteen jäänyt pieni paitaressu katselee +kaihoavin silmin suurempia kumppaneita. Hekin molemmat olisivat niin +mielellään menneet mukaan, mutta eivät ottaneet, eikä äitikään oikein +luvannut. + +"Äiti, mitähän siinä oli lastina? Olikohan tuo kultaa?" kysäsee viimein +paitaressu äidiltään, joka levittelee vapeille kuivamaan vierasten +vielä märkiä vaatteita. + +"Ei", sanoo äiti yksikantaan, mutta ajattelee itsekseen: "olipa se +kalliimpaakin kuin kulta. Sehän on kokonaisen pitkän vuoden vaaroilla, +työllä ja hiellä vaihdettu monen perheen leipä... Varmaankin ovat +niiden kotilaiset viime yönä hartaasti rukoilleet ... ja Jumala on aina +armollinen... Hän armahtaa pelkääväisiänsä." + +Aluksensa vaurioita tutkimaan saapuu viimein jahdin omakin väestö. +Katsellaan siinä kaikki paikat, koetellaan, keskustellaan ja ryhdytään +lopuksi työhön. Perämies istahtaa hetkeksi kajuutan katolle ja vaipuu +mietteihinsä. Kauas, kauas rannattomalle ulapalle näyttävät tähystävän +silmät, mutta niissä kuitenkin kuvautuu yht'aikaa sekä lempeys että +päättävä uljuus. Tähystelevää katsetta ei voi seurata kukaan, mutta +tarkemmin katsottaessa osottaa kasvojen ilme jotakin sisällisen +taistelun tapaista, joskin hillittyä. Viimeinkin poistuvat kasvoilta +hämärät pilvet ja koko muoto juurikuin kirkastuu. + +"Matti, kyllä tästä vielä saat kalun", lausuu perämies tyynellä, ihan +luonnollisella äänellä eräälle irvistävään saumaan tervaa ja tappuroita +ahkerasti tilkkivälle nuorelle miehelle. "Mutta muista olla aina +varovainen, sillä ei tämä asu enää toiste viime öistä leikkiä kestä, +eikä minulla nyt ole varoja sinulle uutta hommata." + +Matti säikähtää, herkeää työstään, kääntyy perämieheen päin, mutta ei +virka mitään. + +"Niin, niin ... ole vain aina varovainen ... varsinkin kun se +Heleenakin on aivan lapsesta asti ollut niin arka. Lienee eukko kotona +liiaksi hemmoitellut; en tiedä sitä, mutta arka se vain on. Tuskin +voisi meri Heleenassa parantaa sitä, mitä rikkoisi, jos se sinut +saaliiksensa saisi." + +"Kyllä minä koetan olla ... isäntä", sopertelee hämmästynyt Matti +vastaukseksi. Hänen kiitollinen silmäyksensä osottaakin, sanoja +selvemmin, että hän aikoo lupauksensa pitääkin. + +Työ sujuu nyt Matilta, jos muiltakin, erittäin vilkkaasti. Muutamain +päivien perästä onkin jo aluksessa kaikki jommoisessakin kunnossa. +Kitisten nousee ankkuri nousemistaan; lainatut purjeet alkavat +pullistua kohtuullisessa tuulessa, ja jahti kääntyy jo verkalleen. Pari +pientä "luovia" sataman suulla ja sitte uiskentelee jo uljas alus +ulapalla keinuen ja keikahdellen, kuni kesäinen sorsa ruohokossa. +Kaukaa ulkoa tulevat loiskivat laineet, niinkuin valkoinen joutsenparvi +tervehtimään aukeille ulapoille taaskin saapunutta tuttuansa. Alati +uutta lauluansa laulaen kuljettaa Suomenlahti taas kyntäjäänsä, +iloissaan sitä hypitellen aallon harjalta toiselle. Veden kohina kokan +edessä on tasaista ja se vaikuttaa niin tyynnyttävästi kiihtyneesenkin +mieleen. + +Matinkin mielestä on jo raitis merituuli huuhdellut pois kaikki huolet +ja murheet. Kirkas on nuorukaisen katse ja hymy väikkyy hänen +huulillaan, ajatellessaan: "mitähän se Heleena olisi sanonut, jos olisi +sen keskustelun kuullut?... Tarkka se on silmä vanhalla miehellä... +Jokohan tuo on kauankin ollut asian perillä? Vai olisikohan Heleena?... +Eihän se Heleena miten olisi uskaltanut... Ja vielä isällensä, kun en +minäkään..." + +Vakavasti pitelee vielä vanha perämies peräsimen vartta, ajatellen omia +ajatuksiaan sekä itsestään että merestä. Vaikealta se tuntuu sanoa +Suomenlahdelle jäähyväisiä sen, joka on vuosikymmeniä joka päivä sen +kanssa seurustellut. Tuntuu niin oudolta tuossa rinnan alla, mutta nyt +ne ovat hyvästit heitettävät. + +Ihmekös se olikaan, jos eron aika tuntuikin hänestä ikävältä. Olihan +hän, jos kukaan, tuttu Suomenlahden kanssa. Hänhän oli sen nähnyt sekä +myrskyssä että tyynessä: niin hyvin silloin, kun aurinko +majesteetillisena kohoaa etäiseltä taivaan rannalta, kuin silloinkin, +koska se kylpee meren viileissä, hohtavissa laineissa, ja silloinkin, +kun yö vetää vaalean, hopeisen auerverhon päivän säteiden eteen. Ja +kuitenkin on Suomenlahti ollut hänelle aina uusi, sillä sehän ei +koskaan esiinny kahdesti aivan samassa puvussa. Hänhän ymmärtää niin +hyvin meren kielen; tajuaa sen hiljaisimmankin kuiskeen ja käsittää +niin hyvin sen laineiden laulut, jotka milloin vienona hyminänä milloin +taivaita tärisyttävinä julistavat kuolevaisille Kaikkivaltiaan +vastustamatonta oikeutta ja voimaa. + +Ja nytkö täytyy hänen todella merestä erota?... Ei, tuhannesti ei! +Voihan vanhuskin vielä haapiossaan salmia soudella. Saattaahan hän edes +istua kauniina päivänä rannan kivellä katselemassa meren läikkyvätä +pintaa. Ja merihän se viimein saarelaiselle -- hänellekin -- laulaa +viimeisen tuutulaulun, kun joutuu avaralle iäisyyden merelle +lähtemisaika. Se laulu se antaakin väsyneelle nukkujalle rauhaisan unen +ja tuo tullessaan tyynen sataman, vaikka sen sävelien kumppanina +kulkeekin kalpea kuolo. -- Hauskapa onkin elämästä erota meren sävelten +saattamana, saapukootpa nuo sävelet sitte joko hiljaisina, syvistä +piilopaikoista hiipivinä huokauksina, tahi tulkootpa ne vaikka +kuohuvien koskien valtavana kohinana. Aina niitä ääniä vain mielellään +kuulevat kaikki, sillä ne sopivat kaikille. Nehän ovat kootutkin +iloista ja suruista, taisteluista ja levosta, ja laineet lyövät tahtia +meren sävelten soinnulle iloisina, elävinä ... varmoina elämän voitosta +kuoleman ylitse. + +"Pitkä on matka majakalle, aallot ankarat välillä", hyräilee Matti +kokkapuolella. + +"Vieläkös mitä", lausuu peränpitäjä, "varsinkaan nyt, kun meri on noin +kaunis ja tuulta juuri parahiksi." + +"Kaunis on! mutta milloinkapas se Suomenlahti ruma lieneekään", arvelee +pumppumies, kiinnittäessään alapurjeen "koulia". + +Sillä välin on Mattikin muuttanut laulua ja hyräilee nyt: + + "Lyhyt on matka kullan luokse, + vaikkakin aallot pauhaa; + sinne pursi punainen juokse, + siell' on sullekin rauhaa!" + +"Jo näkyy kotimajakka", huudahtaa pumppumies vähän ajan takaa. + +"Näkyyhän tuo jo kylläkin", sanoo perämies. "Ja naisia on rannalla jo +vastassa." + +"On", myöntää Matti. "Heleenakin näkyy olevan. Minä tunnen hänet +valkoisesta huivistaan." + + + + + +PETRI. + + +Luokalla vallitsi hiljaisuus, niinkuin ainakin opettajaa odottaessa. +Vallattomimmat ja laiskimmat pojista silmäilivät vielä hätäisesti +viimeisen kerran läksyjänsä, mutta ahkerat ja siivot pojat tuntuivat +tyynesti keskustelevan kohdakkoin toivossa olevasta luistinluvasta ja +lähiseutujen jääsuhteista. Vikke Nenonen taas istui pulpetilla, selin +kateederiin, ja koetteli jos jollakin tavalla viekotella Jussi Alaista +kanssansa sormikoukun vetoon. Silmänräpäyksessä hän kuitenkin lennähti +siitä paikoilleen, sillä joku kuului rapuuttavan oven lukkoa. Useimmat +muistakin pojista hypähtivät silloin seisalleen ja sitte kuului +muutamia pulpetin kansien loksahduksia, kun pojat heittelivät +kirjojansa niiden laatikoihin. + +Ovi aukenikin kohta ja, odotetun opettajan asemasta, ilmestyi luokalle +ihan ventovieras olento. Se näkyi olevan lähes aikamieheksi saapa +nuorukainen harmaassa ja kasvamisen varalta tehdyssä sarkapuvussa. +Vaalean, aivan sileäksi su'itun tukan ympäröimän ja matalan otsan alla +laukuili kaksi älyttömän näköistä ja raukeaa lampaan silmää, jotka +hieman pelkurimaisesti tähyilivät ympäri huonetta. Äänettöminä katsoa +tuijottivat pojat tuokioisen tuota outoa ilmiöä, joka hämillään näytti +silmillään hakevan ovensuun puolelta itselleen jotakin istuinpaikkaa. + +Kun ei vieras itsestään tuntunut aikovan asiaansa ilmaista, kysäsi +häneltä viimein luokan ensimmäinen mies eli priimus kohteliaalla +äänellä: "mitäs teillä olisi ollut asiaa?" + +"Meilläkö?" murahti vieras hieman punastuen ja ympärilleen katsellen. +"Myö tuota -- -- hm -- -- myö tuota -- -- tultiin kysymään, jotta +tämäkö se on se kolomas luokka?" + +"Kolmas luokkahan tämä on", vastasi priimus. + +"No mihinkähän teällä sitä minä saisin istuutua?" + +Nokkelana kuin orava kiepsahti Vikke Nenonen vieraan luo. "Terve +mieheen" sanoen paiskasi hän vieraalle kättä ja alkaen häntä vetää +retuuttaa kateederiin päin selitteli hyvin toimessaan: "tännehän ne +ovat sinulle, kellon alle, paikan varustaneet." + +"Elä hiijjessä! Enhän minä miten noin korreelle tuolille suata -- --" + +"Mutta näethän sen hyvä ihminen itsekin, että ei tänne enää muuanne +sovi", toimitti Vikke. + +"No, eipä toellakaak taija muuannekaak ennee soppiik", tuumaili vieras +luokan hiljaa nauraa hihitellessä ja tyrskäessä. "Vuan annahhan minun +tok ensin tervehtiik nuitaak toisii poikii." + +Niin sanoen tempasi uusi tulokas kätensä pois Viken kourasta ja alkoi +kiertää luokkaa, jokaista kätellen vuoronsa mukaan ja nimiä kysellen. + +Hiljaisuus oli nyt luokalta kokonaan pois paennut. Rähisten koettelivat +kaikki pojat keskenänsä kilpailla, kuka sukkelimman kompasanan tahi +koukukkaimman kysymyksen osaisi vastatulleelle heittää. Mitään pahaa +aavistamatta koettelikin hän parhaansa mukaan tuossa rähinässä tehdä +selkoa sekä itsestään että suhteistaan. Kärsivällisesti kertoi hän +yhdelle olevansa perintötalon poika sieltä ja sieltä, ja toimitti +toiselle, että hänen takkinsa ei ollut teetetty hänen isälleen, vaan +hänelle itselleen sen räätäli Matti oli ommellut. Jollekulle täytyi +hänen myös selittää, että hän ei ollenkaan aikonut tukkiherraksi tulla, +vaan hänet oli lähetetty tänne kouluun, että hän sillä tavoin voisi +kerran päästä kotikappeliinsa pastoriksi, kun sinne ei kuitenkaan +kukaan muu hakenut. + +Alaista näytti lopulta rupeavan tuo poikaparka vähän säälittämään ja +hän asettui ikäänkuin sen suojelijaksi. Isällisesti käski hän uuden +tulokkaan kaikista ensiksi vetäisemään housujensa lahkeet +lapikaskenkäinsä varsien päälle, että hän näyttäisi "vähän +ihmismäisemmältä. Äläkä sitte enää milloinkaan laita tukkaasi tuolla +tavoin. Koulupoika ei saa olla kuin mikäkin nuoltu vasikka." + +"Muttapa kun tuolla pihalla ja katuloilla on niin paljon likkoo ja +kuroo, niin kaikkihan ne uusiin housuin lahkeensuut likkautus", +tuumaili toinen. + +"Kääri ennen lahkeesi ylös", tiuskasi Alainen, "mutta varret sisään ja +lahkeet päälle, ennenkuin maisteri luokalle tulee!" + +Vieras tottelikin ja istahti lattialle, alkaen kiskoa jalastaan +pitkävartisia jalkineitaan. Nopeasti kiirehti Vikke Nenonen hänelle +avuksi, mutta kun hän toista lapikasta vetäessään luokan iloksi sai +sormensa tervaan, siirtyi hän nolona takaisin paikoilleen. Melkein koko +muu poikajoukko oli siihen sijaan kerääntynyt vieraan ympärille. Aikaa +siinä sitte meni, ennenkuin hän sai lapikkaat takaisin jalkaansa, sillä +kaikki tahtoivat ensin koetella hänen karkeita ja harmaita sukkiaan ja +niitä ihmetellä, juurikuin eivät ikipäivinä ennen olisi sukkia +nähneetkään. Vieras, jonka nimi kuului olevan Pekka ja joka jo oli +ehditty Petriksi muuttaa, sai nyt siinä lattialla luetella +vallattomille kuulijoilleen kaikki sekä kotitalonsa lampaat että +rukiit. Vieläpä täytyi hänen tehdä selkoa heidän ruotimummostaankin, +joka hänelle viime kesänä oli kokonaisen tusinan sellaisia uusia sukkia +neulonut. Siitä hyvästä oli hänen kumminkin pitänyt luvata siunata +mummon hauta, jos mummo vielä elossa olisi silloin, kun hän pastoriksi +pääsisi. + +"Ja ihanko todella lupasit siunata elävän ihmisen hautaan?" kysäsi +joku. "Kuolleiden hautojahan sitä muualla siunataan." + +"Ole vaiti Ander", pisti Vikke Nenonen väliin. "Kuolleitahan sitä +muualla, mutta tämä Petri kun on kotoisin sieltä, jossa päivää säkillä +sisään kannetaan. Siellä haudataan elävänä." + +Avossa suin katsoa töllisteli Petri viimeistä puhujaa ja kysyvällä +äänellä mutisi: "päiveekö säkillä sissään? Milläs keinoin sitä päivee +säkillä sissään -- --" + +Maisteri Lydénin ja häntä seuraavain koulun vahtimestarin ja piian +luokalle tulo keskeytti siihen poikien puuhat ja puheet. Vahtimestari +piikoineen toi sisään lisäpulpetin, joka asetettiin luokan lopulle, ja +sille sijoitettiin viimein tuo uusi oppilas. + +Pulpettien siirtelemisen vuoksi syntyneen rymyn vaiettua esitteli sitte +maisteri Lydén uuden tulokkaan luokalle. "Lyhyesti sanoen: siinä on nyt +teille uusi kumppani, privatisti Petter Oikari. Toivon kohtelevanne +häntä ystävällisesti, niinkuin kumppania ainakin." + +"Kyllä minnäik luulen, jotta myö tullaan hyvinniik hyvästi sopimaan, +kun nää kaikki tuntuvat olevan oikein lystii poikii, vaikka näyttävät +kaikkiik herraslapsilta ja huastavat niin motevasti", näki Petri +hyväksi leveällä murteellaan, hyvin tutunomaisesti, pistää maisterille +vastaukseksi luokan perältä. + +Maisteri Lydén punehtui hiukan, mutta ei virkkanut muuta kuin sormiaan +kateederin reunaan naputellen käski luokan pysyä hiljaa. Sitte alkoi +Petrin ensimmäinen opetustunti koulussa, ja me olimme hänelle +mielessämme kiitolliset, kun se tunti niin hauskalla tavalla oli hänen +tähtensä tuntuvasti lyhentynyt. + +Monta muutakin hauskaa hetkeä hankki Petri sitte tovereillensa +vuosien vieriessä sekä herkkä-uskoisuudella että lapsellisella +vilpittömyydellään. Toisinaan kyllä hänen rehellisyytensä pani koko +muun luokan pulaankin, mutta onneksi oli häntä aina perin helppo +eksyttää, vaikka kenen. Huolimatta mainiosta ulkomuististaan puuttui +häneltä näet tyyten niin hyvin arvostelu- kuin johtopäätöstenkin +tekemiskyky. Sentähden ei hän suuttunutkaan juuri mistään ja tuli siten +luokan suosituimmaksi oppilaaksi. Vikke Nenonen sanoikin Petrin "koulun +parhaaksi mieheksi", joka ei leikistä koskaan suutu. "Mutta muut ne +ovat niin hirveän viisaita ja nokkavia ja itsestään pitäviä." + +Vähitellen oli sitte jouduttu niin pitkälle, että jo oli ihan käsissä +viimeinen varsinainen opetustunti ennen ylioppilastutkintolupaa. + +"Tämä päiväpäs vasta pitkältä tuntuu", äännähti Ander kiireesti +historian oppikirjan lehtiä välitunnilla käännellessään. + +"Ainahan ne on päivät pitkii kevväillä", sanoi siihen Petri +umpimielisesti hymyillen. + +"Mutta tiedätkös sinä, Petri, minkätähden ne päivät aina keväällä +pitenevät", kysyi Vikke Nenonen, samoinikään hymyillen. + +"Ka, kunj aurinko on viikomman aikoo ylläällä", selitti Petri. + +"Aijai!" huudahti Vikke. "Kuinkahan sinulle, poika polonen, käy +fysiikkatutkinnossa! Mitenkäs fysiikassa sanotaan? -- Sitä paitsi on +lämmöllä se ominaisuus, että se laajentaa kaikkia kappaleita -- etkös +sitä nyt muista?" + +"Kas kehveli, kun en tuota hoksannut", lausui Petri tyynesti. "Niin -- +lämpöhän sen tekköö." + +"Rehtori tulee", huudahti joku ja kohta istui kukin paikoillaan hiljaa +ja juhlallisena kuin kirkossa, sillä tulinen rehtori ei suvainnut +mitään melua, eikä kukaan tahtonut tuota kunnon miestä näin viimeisellä +yhdessä olon hetkellä suututtaakaan. + +Viimeinen historia-tunti siis alkoi. Vilkkaasti hyppeli rehtori, kuin +jänis, edestakaisin historian avaralla alalla oikein saadakseen +selville, kuinka varmoja me olimme aineessamme. Kaikki oli käynytkin +jokseenkin hyvin ja rehtori oli mitä hilpeimmällä tuulella. Syytä +siihen olikin, sillä yksin Vikke Nenonenkin oli juuri tehnyt +tyydyttävän selon Henrik Linnustajan linnoitustöistä ja +slaavilaisretkestä ja Ander oli sanonut oikean vuosiluvun. + +Silloin kääntyi rehtori, ilosta loistaen, Petriin päin ja sanoi: "no +Oikari ei nyt lue kirjan sanoilla, vaan aivan omin sanoin vastaa +kysymykseen: mitä Henrik ja saksilaiset sitte vastasivat, kun +unkarilaiset tulivat heiltä veroa vaatimaan?" + +Petri punastui, kakisteli, mutta ei saanut sanaa suustaan. + +"Noo", lausui rehtori kehoittavasti. + +Silloin salpa aukesi ja Petri alkoi: "hyö sano, jotta myö vuan ei ennee +ruppiikkaak teille verruu maksamaan -- --" + +Rehtori paiskasi kirjan raivoisasti pöytään, että luokkahuone mäjähti +vastaan, ja alkoi molemmin käsin tukkaansa repiä ja puhista vihoissaan. + +Petri pysyi kiltisti vaiti tuon vihanpuuskauksen ajan, juurikuin +odotellen sen loppua. Rehtorin hieman tyynnyttyä alottikin hän taas +uudelleen ja sangen levollisesti: "niin hyö sano, jotta myö vuan ei +ruppiikkaak teille ennee verruu maksamaan, vuan myö toarotaan ja +annetaan teillen kapinen koira." + +Se oli jo enempi kuin rehtorin hermot jaksoivat kärsiä. Hän oli jo +ovesta ulkona, ennenkuin Petri oli ehtinyt lauseensa loppuunkaan. + +"Bravoo, bravoo! Se oli miehen työ ja sillä siitä pinteestä päästiin", +kirkuivat jotkut. + +"Petrille on pidettävä luokan puolesta kiitoskekkerit", kiljui Ander. +"Minä en olisi osannut enää mitään; ja kello on vasta puolivälissä!" + +Toiset murisivat: "häpäisee koko luokan moukkamaisuudellaan;" mutta +Petri itse arveli: "mikään sille tulj, kun niin äkkii läks, vaikka +tottahan minä puhun, niinkuin kirja sannoo." + +Sitte emme tavanneet rehtoria ennenkuin muutama päivä +ylioppilaskirjoitusten perästä. Silloin hän tuli luokalle ja +opettajakunnan puolesta esitteli Petrille, että "eikö herra +Oikari suostuisi olemaan opistossa vielä yhtä vuotta, niin ei +tarvitsisi Helsinkiin kirjoituksianne lähettääkään -- ei ainakaan +ainekirjoitustanne?" + +"Kas, kas -- kun eivät raskisi sinusta luopua", kuiskasi Vikke Nenonen +Petrille korvaan. + +"Minun mielestäni se olisi parasta ainakin teille itsellenne", selitti +rehtori. + +"Olkoon sittä männeeks", tuumaili Petri. "Vaikkapa häntä sittä jeäpkii +yheks vuuvveks vielä." + +Jonkun päivän kuluttua muutti Petri kuitenkin mielensä. Hän tallusteli +rehtorin luokse pyytämään, että hänenkin paperinsa kumminkin +lähetettäisiin Helsinkiin "viisaampiin miesten kateltaviksi." + +"Mutta toisten kirjoitukset ovat jo lähetetyt", selitti rehtori +ystävällisesti Petrille. + +"No laittooten sittä jälestäpäin. Kyllä kaiketi sinnek posti vielläi +männöö. Ja kyllä minä tahon, jotta ne pittää sinne viisaammillen +laittook." + +Rehtori tempasi pöydältä paperitukon, heitälti sen ovesta etehiseen ja +ärjäsi: "laita sitte itse." + +Nöyrästi keräili Petri etehisen lattialta sinne tänne sinkoilleet +paperinsa ja syvään kumarrellen lähti rehtorin luota. Satuin tapaamaan +hänet sitte Rissasen puodissa, josta hän tuli ostamaan suurta +kirjekuorta. Kadulle tultuamme selitti hän minulle kirjoittavansa +Helsinkiin ja ihmetteli rehtorin säästäväisyyttä ihmettelemästä +päästyäänkin. + +"Missä se nyt on niin säästäväiseksi ruvennut", kysäsin minä. + +"Ka postimerkissä", vastasi hän ja jatkoi: "miksikäs niitä rohvessyöriä +tuas sanotaankaak, joillen ne meijän ylioppilaskirjoitukset laitetaan?" + +"Luullakseni ylioppilastutkinto-valiokunnaksi", selitin minä. "Mutta +miksikä sinä sitä kysyt?" + +"Laitan niillen ne kirjutukseni." + +"Älä veikkonen, ne nauravat." + +"Naurakootpa jos, vuan rehtori käski", sanoi hän. + +En oikein sittekään uskonut hänen tuumaansa toimeen panevan, jonka +vuoksi seurasinkin Petriä hänen asuntoonsa. Sillä välin kuin hän +puuhasi päällekirjoitusta ja muuta, otin nuo paperit katseltavikseni +minäkin. Eteeni sattui kirjoitus Katiliinasta, joka varmaan oli +olevinaan ainekirjoitus äidinkielellä. + +Näin se alkoi: "tässä pitäsi nyt ruveta ja kirjuttoo aine Katiliinasta, +mutta oikein tahtoo pyrkiik ilettämään ruveta semmosesta miehestä +kirjuttamaan, vuan kun ei sattunut oikein mieluisii nuokaak toiset +aineet, niin vaikkapa häntä nyt sitte kirjuttaa Katiliinasta. Mutta +kyllä se mies oli aika hunsvotti ja lurjus, kun ilikisi nostook kapinan +niin reten miestä vastaan, kun se Cicero oli. Vuan kyllä se Cicero, +konssulina ollessaan, sitä haukkuki. Voi täytinen, mitenkä se sen +mualasi puheissaan ja ne toiset, jotka siellä muakuopassa tapettiin +sittä Caesarin aikana! Niihen toisten nimiä minä en nyt muistak, vuan +Lentulus se taisi olla toinen ja kyllähän työ, oppineet miehet, senniik +toisen tiijättä. Oikeen se naurattaa, kun ken latinoo ossoo ja Ciceron +puheita lukkoo" -- -- + +Niin pitkälle olin päässyt, kun Petri huomasi minun hänen paperiansa +parhaillaan tutkivan. + +"Mitä sinä nyt? Eihän niitä suak lukkee", ärjäsi Petri, temmaten vihkon +kädestäni. "Etkö sinä muistak, kun rehtori sano, jotta ei suak +kirjutuksiaan toisellen antook, eikä näytteekkääk? Ei näyttee +laskujaankaak." + +Minä oikein rukoilemalla rukoilin, että hän ei tuota onnetonta +ainettansa Helsinkiin lähettäisi, vaan pistäisi uuniin. + +"Vuanpa, kun se rehtori itek käski." + +"No anna, hyvä ystävä, sitte minä kirjoitan sinulle tuon aineen +uudestaan, tahi viedään Ingmannille, niin kyllä hänkin sen ottaa +kirjoittaakseen." + +"Eihän se sittä ennee oisikkaak minun ihteni kirjuttama", tuumaili +Petri vakavasti. + +"No anna minun edes sitä korjailla", vaikeroin minä. "Tuollaisena ei +siitä ole mihinkään." + +"Joutavat viisaammat korjailla", sanoi hän, nähtävästi puhetapaani +matkien, ja pysyi jäykkänä kaikille esityksilleni. Kun tiesin, että +väkivallallakaan en tuolta karhulta saisi paperia ryöstetyksi, mutisin +lopuksi kiukkuisesti: "volenti non fit injuria (tahtovalle ei tapahdu +vääryyttä)." + +"Niin, niin! Volenti non fit injuria", myönsi Petri. "Ja sentähden anna +sinä paperien huilatak Helsinkiin, varsinniik kun rehtori itek käski." + +Paperit "huilasivatkin" ylioppilastutkinto-valiokunnalle, koska +yliopistosta oli sittemmin kirjallisesti vaadittu rehtorilta tietoja +siitä, mikä se Petri oikeastaan oli miehiään. Rehtori antoi +selityksensä. Jonkun ajan kuluttua sai hän ankaran muistutuksen siitä, +että opettajakunta oli ryhtynyt arvostelemaan oppilasten kirjoituksia, +jotka kaikki olisi pitänyt yliopistoon arvosteltaviksi toimittaa. +Kuitenkin oli rehtoria asia enemmän naurattanut kuin suututtanut. + +"Arvasinhan minä sen, jotta viisaampiin miesten niitä on tutkittava", +tuumaili Petri asiasta kuultuansa ja nauroi hänkin. + +Ei häntä kuitenkaan vuoden perästä, eikä myöhemminkään, kuulunut +yliopistoon tulevaksi. Kerran, vuosien kuluttua, kohtasin häntä +kuitenkin rautatiellä. Silloin sanoi hän heittäneensä pastoriksi +tulemistuumat sikseen, varsinkin kun ruotimummokin oli kuollut ja +kotikappeli jo saanut oman, varsinaisen papin. Muutoin pyysi hän +minulta neuvoa siihen, rupeaisiko hän nyt meri- vaiko sotamieheksi. En +kehoittanut häntä ryhtymään kumpaiseenkaan toimeen, vaan neuvoin +rupeamaan maanviljelijäksi isänsä maatilalla. + +"Talonpojaksiko siis?" mutisi hän tyytymättömänä. "Mitä vasten minä +sittä oisin koulua käynnä?" + +Erotessamme kysäsi hän sitte minulta: "tiijjätkö sinä, millä keinon +sitä päivee säkillä sissään kannetaan?" -- Kummastuneena ja säälillä +häntä katsellen, sanoin että en sitä tiennyt, enkä ollut koskaan +kuullutkaan. + +"Minä vuan arvelin, jotta jos sattuisit sinnäik tietämään, kun se Vikke +Nenonen siitä muutamaste koulussa mainihti. Minä oun sitä ajatellut +vuosikausia, vuan ei ouk tullut keltääk kysytyksi. -- Vai et sinäkääk +sitä tiijä? No, hyvästi sittä!" + +Kerran jälkeenpäin on Petrin nimi sitte jostakin matkustajaluettelosta +vielä sattunut silmiini. Häntä mainittiin siinä kapteeni Petri +Oikariksi. + +"Siis sama mies", huudahti lääninkanslisti Vikke Nenonen vaaleten, kun +asiasta häntä huomautin. "Eihän tuo vain liene sotakapteeni jo!" + +"Eikös se mielestäsi olisi hyvä asia Petrille?" kysäsin minä Vikeltä. + +"Niin Petrille", mutisi Vikke. "Ja sitte se muutamana päivänä istuu +-- -- hyi hittoja -- -- ja silloin minunlaiseni miehet saavat +todellakin selittää 'mitenkä sitä päivee säkillä sissään kannetaan' +-- jos voivat!" + +Viken ajatusjuoksu saattoi minut nauruun purskahtamaan, mutta +tavallista totisempana jahkaili hän: "hyvähän sinun on nauraa, mutta +entäs meikäläisten. -- Ja mikä ne semmoiset Petrit tietää, mitä niistä +maailmassa vielä tulee. Vai jo hän on kapteeni? Ja varmaankin se on +sotakapteeni, sillä kuinkas hän laivaa johtaisi, semmoinen!" + + + + + +PAKSULAN PARIKUNTA. + + +Siinä se nyt, vihdoinkin valmiina, tuossa mäen töyryllä, solakoiden +honkien saartamana, oli tuo pitäjään ylpeys, josta vuosikausia oli +puhuttu sekä sanomalehdessä että suupuheissa. Öljyttyinä, +vaaleankeltaisina välähtelivät sen sileät, laudoitetut seinät, jos +noita akkunain välisiä kaitoja suilakkeita lainkaan voi seiniksi sanoa. +Suuriruutuiset akkunat ne kuitenkin vasta oikein somasti +päiväpaisteessa kimaltelivat, ikäänkuin huomauttaen ohikulkeville: +"katsos miten meitä on paljo." Ne, juurikuin veitikkamaisesti, mutta +samalla salaperäisesti iskivät silmää kaikelle kirkkoon kiirehtivälle, +pyhäpukuiselle kansalle, pyytäen sitä pysähtymään uutta merkkitaloa +ihailemaan. Tehonsa ne näkyivät tekevänkin nuo silmän iskut ja koko +kömpelön rakennuksen leveä hymy, koska harva oli se ohitse kulkija, +joka ei edes hetkiseksi olisi seisahtunut imehtimään "Suurelan +Seurahuoneen" somuutta. + +Jo aikaisin olivat jotkut kirkkoon menijät kiivenneetkin töyrylle, +lähemmältä talon erikoisuuksia tarkastelemaan, ja yhä kasvamistaan +kasvoi noiden vetelehtijäin joukko talon ympärillä. Pieniä +poikanallikoita juoksenteli parvittain rakennuksen leveillä portailla, +mutta nuoret miehet olivat asettuneet istumaan balustraadille ja siinä, +paperossia poltellen, jalkojansa nyt heiluttelivat ja maahan +syljeskelivät. + +Sydänmaalaiset eivät uskaltaneet toki niin lähelle taloa tunkeutua, +vaan tyytyivät tukkeamaan maantien ja siinä äänettöminä katsoa +töllistelivät milloin itse rakennusta, milloin sen tornia, milloin taas +toisiaan. + +"Lyhty, mi lyhty", mutisi muuan mies kirkolle päin mennessään. + +"Ja oikein lasinen lyhty", tuumaili hänen toverinsa, mutta niin sanomin +he jatkoivat matkaansa. + +Aamukellot ne sitte hieman häiritsivät hiljaisuutta, mutta +varsinaisesti katkasi äänettömyyden itse Korpelan muori tavailemalla +talon seinältä kullalta hohtavaa nimikirjoitusta. + +"Ässä -- uu -- suu -- re -- lan se -- ura -- huone, urahuone --, +se -- urahuone. Mikäs vehe se on ja mitä sillä tehdään?" + +Muorin luvulle vähän hymähtäen, vastasi eräs lähimpänä seisovista: +"sehän se kuuluu olevan semmoinen 'urahuone', jossa nyt käännetään +maailma ihan uudelle uralle. Sinne viedään näet kaikki juopot nälkää +näkemään, jotta ei niin paljo janottaisi, ja kaikki vanhatkin akat +opetetaan siellä tanssimaan, jotta eivät tarvitsi nuorten iloja +kadehtia." + +"Vielä mitä siinä muuta, kuin veivitetään herroille rahoja köyhän +kansan kukkarosta", tiesi eräs möhömahainen talon isäntä. "Saattepas +nähdä, niin jo ensi kunnankuitissa on taas uusi lisä ... niin ja niin +paljo manttaalisadannekselta ja niin ja niin paljo henkiä myöten +seurahuoneen kassaan." + +"Meneeköhän tuohon yli-ikäisiltäkin", uteli Korpelan muori. + +"Mitähän siihen menisi", sanoi joku joukosta. "Ei se taida Paksulan +kapteeni talonpoikain varoja tarvita. Se kuuluu olevan aivan upporikas +ja oli seurahuoneen hirretkin metsästään ihan ilmaiseksi antanut. + +"Näinköhän nuo ilmaiseksi joutivat", tuumaili Tialan vanha ukko. "Kyllä +kai se niistä vielä jollakin kujeella hinnat kiskoo." + +"Eikä kuulu kiskovan", selitti Maunu Niinistö. "Se on jo niistä +saanutkin hyvän maksun ruukkilaisilta. Entinen Paksulan isäntä oli näet +jo ennättänyt myydä kaikki Paksulan metsät ruukkilaisille, mutta oli +kauppakirjaan pantu semmoinen pykälä, jotta ei saa ottaa muuta kuin +pystyssä olevat, kahdeksasta tuumasta ylöspäin. Ne puut leimattiin ja +sitte tuli kapteeni ja osti Paksulan polkuhinnasta sen entisen herran +leskeltä. Paljokos sitä saisikaan metsättömällä tilalla, hyvälläkään. +No älähän mitään. Tulee sitte se suuri maailman kaatomyrsky ja nujertaa +maahan koko metsän, kuin mikä puiroomies. Ruukkilaiset rientävät puita +korjaamaan, mut kapteeni ehdättää hätään nimismiehen kanssa ja kysyy: +kenenkä luvalla te täällä minun metsästäni puita raadatte? Mitäs +ruukkilaiset muuta, kuin: me ollaan ostettu koko metsä. Kapteeni +näyttää kauppakirjaa, jossa puhutaan pystyssä olevista puista, eikä +maahan kaatuneista. Siinä riidellään, rettelöidään, mutta kapteeni +lähtee ja käy maaherran puheilla. Tulee sitte nimismiehelle paperit, +jotta panna puut kiinni. Ja niin ne pantiin kiinni." + +"Mitenkäs niitä metsässä kiinni pantiin?" kysyy joku. + +"Ka, jotta ei ruukkilaiset saa ottaa. Mutta ne hankkivat, ruukkilaiset, +semmoiset takaukset, jotta kyllä heistä löytyy, jos maksamaan pannaan. +No äläst' olla. Kapteeni haettaa minut ja kauppamies Väkkärän rengin +puita lukemaan, ja sitä mukaa kuin ruukkilaiset saavat niitä +karsituksi, me niitä kirjaan. Käräjissä sitte vannotetaan minut ja +Väkkärän Matti puiden luvusta ja paperit pannaan senaattiin. Aikansa +siellä oltuaan tulee viimein päätös ruukkilaisille, että 'maksa pois' +kymmenen markkaa joka kapulasta, jonka olivat ottaneet ja suuremmista +enemmänkin." + +"Kymmenen markkaa!" huudahti Korpelan muori. "Johan siitä karttui +satoja summaa lopulta." + +"Vai satoja veikkonen", sanoi Niinistön Maunu. "Sanoisit satoja +tuhansia ja vielä vähän päällekin." + +"No veivätkös ruukkilaiset sitte ne puut?" tiedusteli äsken mainittu +möhömahainen isäntä. + +"Eivät kärsineet viedä kaikkia", selitti Niinistö. "Mutta niistä, jotka +olivat ennättäneet poikki hakata, täytyi maksaa kymmenen markkaa joka +kappaleesta." + +"Ei noista kuitenkaan liene kymmentä markkaa mennyt", arveli vanha +Tiainen. "Eihän siinä olisi mitään oikeutta eikä kohtuutta." + +"Meni niistä", väitti Niinistö vastaan. "Meni niistä; ja sentähdenhän +sen täytyi ruukkilaisten patruunin pakosalle pinttääkin. Konkurssiin +kuului pitäneen mennä ... vai olisikohan se ollut Ameriikkaan. Jonnekin +se vain oli mennyt piiloon." + +"Vieläkös mitä", pisti eräs nuorenpuoleinen mies väliin. "Kotonaan sen +oli meidän Mikko vielä tässä tuonoisella viikolla kaupungissa +käydessään nähnyt." + +"No en tiedä", sanoi Niinistön Maunu, "mutta niin sitä minulle +kauppamies Väkkärä nauroi. Kapteeni oli hänelle sitte kaupoitellut +tähdepuita suutarin markasta kappaleelta, mutta ei ollut Väkkärä +tohtinut niin utalan miehen kanssa kauppoihin ruveta. Sittehän se +kapteeni rupesi niitä lahjoittelemaan siltoihin ja sai toiset +rakentamaan tuonkin seurahuoneen." + +"Olisi niitä kaatuneita puita ollut muuallakin", mutisi möhömahainen +isäntä, "mutta eipäs pitänyt aikanaan älytä; ja nyt ne jo rupeavat +metsässä mätänemään. Eiköhän noilla vielä jotakin saisi." + +"Ei niillä siltä kaikki saa, vaikka kapteeni saikin. Mutta hänellähän +onkin kentraalit ja kupernyörit ystävinä", tuumaili muudan joukosta. + +"Niinhän sillä on", selitti Niinistö, "kuvernöörit ja muut suuret +herrat. Osasivat ne kuitenkin ruukkilaisetkin pienen kolttosen tehdä +kostoksi, kun veivät puutarhastakin kaikki pystyssä olevat puut, yksin +omenapuutkin. Oikein oli rouvaa itkettänyt se kolttonen, mutta minkäs +sille voi. Laki kuin laki, minkäs sille voi." + +"Se nyt toki oli oikein sille ketulle", hymähti Tiais-ukko. + +"Mut onhan siinä Paksulan puutarhassa omenapuita", puuttui Korpelan +muori taas puheesen. "Minä juuri äsken sivuitse tullessani ihmettelin +sitä omenain paljoutta, mikä siellä näkyi olevan." + +"Onhan siellä nyt taas; on", myönsi Niinistön Maunu. "Mutta se on +rouvan tointa se. Se rouva kun näki, jotta ruukkilaiset vievät +puutarhan puhtaaksi kuin vievätkin, niin kiepsahti polkupyörän selkään +ja ala ajaa Kaunissaareen. Siellä otetaan vierasta vastaan, kuin +parasta pappia; syötetetään, juotetaan, muutoin hyvänä pidetään. Pyrkii +puutarhaankin ja tietysti hänet päästetään sinnekin. Rouvakos siellä +haltioihinsa heittäytyy; kiittää, kehuu kaikkea kupliksi vesien päälle. +Kysyypä, mistä ja miten on kaikki puut ja pensaat saatu ja paljoko ne +maksavat. -- Puutarhuri ei aavista mitään. Sanoo: tässä on +puutarhurikoulu. Valtio on kaikki hankkinut. Rouva paneksen kummiinsa. +Sanoo: 'vai valtio'. Utelee sitte, millä tavoin se puutarhurikoulu +Kaunissaareen saatiin, ja toinen tuhmuudessaan kertoo kaikki. Oikein +takitilaan selittää miten paperit tehtiin, minne ne laitettiin ... ja +sanalla sanoen opettaa toisen ihan oppineeksi. Rouva ei ole niinä +miehinäänkään, kiittelee yhä kaikkia. Hyvästelee viimein ja lähtee +suoraan kaupunkiin ajaa hurottamaan. Siellä menee asianajaja Körteksen +luokse -- sen Körteksen, jolta ei koskaan vieraitamiehiä puutu, kun +pistelee papereihin ihan olemattomain ihmisten nimiä. Körteksen kanssa +yhdessä sommittelevat sitte supliikin kuvernöörille toimitettavaksi..." + +"Mutta eiväthän akat saa kuvernöörille kirjoittaa", pistää möhömahainen +isäntä väliin. + +"Jos ei 'akat', niin rouvat kuitenkin saavat", sanoo Niinistö +opettavaisesti. -- -- "No joutuvathan ne kirjat kuvernööriin. +Kuvernööri pistää rillit nenälleen ja lukee. Lukee lukemasta +päästyäänkin, kunnes viimein karjasee: 'onko meistä kukaan käynyt +Kaunissaaressa?' Kanslistit kavahtavat pystyyn ja herratkin. Kaikki +kumartavat ja vastaavat yhteen ääneen, kuin komennon mukaan, 'ei, herra +kuvernööri, ei kukaan'. + +"'Te ette käy missään, ettekä tiedä mitään', kiljuu kuvernööri, polkien +jalkaa, niin että kannukset kilisevät ja ritarin merkit rinnalla +heiluvat. + +"Vähän tyynnyttyään kutsuu sitte luokseen herroista parhaan lukijan ja +sanoo: lues minulle tuosta! + +"Toinen tekee työtä käskettyä ja alkaa: 'Sehän on Teidän +ylhäisyydellenne uskottujen valtiovarojen tuhlausta, kun Te, herra +kenraali, olette antanut perustaa puutarhurikoulun Kaunissaareen, jossa +maa on mitätöntä, savipohjaista ja ruokamultaista maata. Sitä paitsi ei +maa ole edes tasaistakaan, vaan kallellista niin, että jos etelästä +päin tulee, niin on työlästä miltei vastamäkeä päästä puutarhan +pohjoispuolelle siimekseen. Kolmanneksi tulevat päivän säteet juuri +etelästä päin, joten kasvullisuus suuressa määrin vaikeutetaan ja +hennot kasvien taimet helposti poutivat, niinkuin usein, sen pahempi, +on kuultu käyvän suvitouoille. Kaunissaaren puutarhassa on vielä +keskellä puutarhaa isoja kiviäkin, -- olivat näet tehneet huvikseen +puutarhaan kivestä pöydän ja istuimen -- eikä ole soveliasta sekään, +kun Härmäjoen vesi virtailee aivan puutarhan halki. Näiden syiden +nojalla saan nöyrimmästi anoa, että Kaunissaaren puutarhurikoulu +viipymättä siirrettäisiin Paksulaan, joka on ainoa, varsinkin minun +tarkoitukseeni sopiva paikka koko läänissä. Ja sitoudun minä +allekirjoittanut kohtuullista, esivallan armossa määrättävää vuotuista +korvausta vastaan luovuttamaan Paksulan puutarhan puutarhurikoululle, +ehdolla että Kaunissaaren puutarha kokonaisuudessaan siihen siirretään; +vielä sitoutuen samalla antamaan monasti mainitussa puutarhurikoulussa +opetusta kolmen tuhannen Suomen kultamarkan palkasta vuodessa. Ettei +mitään epäilyksiä syntyisi sopivaisuudestani toimeen, liitän tähän +oikeiksi todistettuina jäljennöksinä todistukset siitä, että olen +Paksulan meijerikoulun opettaja, Suurelan eläinyhdistyksen esimies, +raittiusseuran soittokunnan johtaja, vaivaishoito-hallituksen naisjäsen +ja kansakoulun johtokunnan sihteeri; sekä alkuperäisinä tukun +paikkakunnan sanomalehteä, niitä numeroita, joissa toimintaani on +arvosteltu. Muuten on enemmän kuin luultavaa, että jos ei +puutarhurikoulua Paksulaan siirretä, niin alkaa paikkakuntamme +sanomalehdessä ilmestyä kirjoituksia, jotka eivät ole terveellisiä +Teidän ylhäisyydellenne'. Kun virkamies oli tukemisensa lopettanut, +kysyi kuvernööri: 'mitä se Paksulan rouva tahtoo?' + +"'Se tuntuu tahtovan puutarhurikoulua Paksulaan, herra kenraali ja +kuvernööri', oli vastaus, 'mutta se asia ei kuulu meihin'. + +"'Eikö meihin -- tietysti ei teihin -- mutta minuun, joka olen läänin +kuvernööri'. + +"'Minun ymmärtääkseni se kuuluu maanviljelyshallitukselle ja +keisarilliselle senaatille', uskalsi virkamies huomauttaa. + +"'Olkaa vaiti, te ette ymmärrä mitään, ettekä koskaan ole mitään +ymmärtänyt. Jos nyt sanomalehdissä aletaan kirjottaa minusta, minusta +itsestäni, ymmärrättekö, läänin päämiehestä, niin se koskee minuun; +minuun ymmärrättekö? Ja sentähden minä kysyn, mitä meidän on tehtävä?' + +"'Minun ymmärtääkseni ei mitään', vastasi virkamies. + +"Kuvernööri kimmastui ja komensi ryssäksi: 'na leeva krugom, mars!' +Virkamies kun ei ymmärtänyt ryssää, kysäsi: 'mitäh?' + +"'Paikoillenne', karjasi kuvernööri ja vaipui syviin mietteihin. + +"Sitte tuli vastamäki ja minun täytyi hypätä kävelemään", jatkoi +Niinistön Maunu. "Minä näet kuulin koko tämän saakkunan silloin, kun +tässä keväällä olin kapteenia ja kauppamies Väkkärää kyydissä siihen +kuntakokoukseen, jossa niitä valtiopäivämiesten valitsijoita +hommattiin. Kapteeni sitä itse Väkkärälle jutteli." + +"Senkös tähden ne sitte Kaunissaaresta asti kaikki puut ja pensaat +Paksulaan hinattiin?" kysäsi nuorempi Tianen. + +"Tottapa ne sen tähden", vastasi Niinistö. "Ja sitte kuului vielä +kapteeni kertovan, jotta kuvernööri oli käskenyt kenraalikuvernöörin +lakkauttamaan sanomalehdenkin, jotta siihen ei saataisi hänestä mitään +kirjoittaa. Kenraalikuvernööri olikin, toisen mieliksi, lakkauttanut +sen jostakin syystä kolmeksi kuukaudeksi ja luvannut kokonaankin +lopettaa, jos se vain uskaltaa puhua muusta kuin mitä Paksulan kapteeni +käskee." + +"Ilmankos siinä ei nyt olekaan muuta lukemista kuin Suurelan uutisia", +tuumaili eräs nuori mies. + +"Mutta mitäs varten se sitte on rustattu tuo rakennus?" uteli uudestaan +Korpelan muori. + +"Mitäs varten muuta kuin rahain narrauspaikaksi", arveli Tiais-ukko. +"Tietäähän sen, kun kapteenin rouva kuuluu senkin homman etunenässä +olleen." + +"No on siinä pari sattunut yhteen! On vakka kantensa valinnut", kuului +muudan ääni väkijoukosta. "Ei pitäisi kenenkään panna penniäkään +mokomaan paholaisen pesään." + +"Oikein sanot, Paatelan Pekka", myönsi Korpelan muori hartaalla +äänellä. "Pimeyden pesä se on koko rustinki. Johan sen näkee noista +kiiltopäisistä paholaisen sarvistakin, joita on pantu sen päätyyn ja +nurkkiin ... noista, joihin on kirjavia riepuja ripustettu kuivamaan. +Rahojen veivityspaikka, rahojen veivityspaikka!" + +Viimeiset sanat oli kuullut eräs herraspukuinen nuori mies, joka sattui +juuri ohi kulkemaan. Hän seisahti ja opettavaisesti selitti: "ei, muori +kulta, se ole mikään rahojen veivityspaikka, vaan valistuksen ahjo. +Siitä toivotaan nyt rupeavan levenemään paljo valoa meidänkin +henkisesti niin pimeään paikkakuntaan. Jumalan kunniaa sillä +tarkoitetaan ja isänmaan parasta." + +"Ei täällä sellaisia ahjoja kaivata", puuttui Haaralan vanha torppari +puheesen. "Ja mitä Jumalan kunniaan tulee, niin tokko tuo paljoakaan +edistynee sillä, kun siellä kaiket kirkkoajat renkutuksia laulellaan ja +pyhä-illat sitte tanssitaan ja muuten hurjastellaan. Eipäs ole +Kaiverruksen kenraali mokomiin puuhiin milloinkaan sekaantunut, vaan +koettaa valistaa alustalaisiaan avun annolla tarvitseville ja Jumalan +sanalla. Se onkin kunnian ukko, vanha kenraali; mutta sen minä sanon, +että ei tästä vielä Paksulan kapteenille kunnian kukko laula." + +"Vai ei laula", lausui herraspukuinen nuori mies päätänsä +ylönkatseellisesti keikauttaen. "Lukisittepas lehtiä, niin näkisitte, +eikö laula kunnian kukko. Milloinkas on kenestäkään kuolevaisesta, +esimerkiksi Lipattaja-lehdessä, niin paljoa puhuttu kuin juuri +kapteenista ja hänen rouvastaan? Oletteko ikänänne kuullut, että +sanomalehdet olisivat maininneet sanaakaan muista, jotka jouluna ja +juhannuksena ovat väelleen antaneet rusinasoppaa ja vehnäkorppuja? Onko +lehdissä nähty mainittavan, että kukaan on ilmaiseksi antanut hirsiä +seurahuoneeseen ja onko kapteenin arvoinen mies ennen milloinkaan +alentunut itse rakennustyötä johtamaan ja teettänyt noin upeaa +rakennusta, joka on kuin kirkko. + +"Kuin tuulimylly", pisti Korpelan muori väliin. + +Niinistön Maunu taas kuului naapureilleen kuiskailevan; "se on kapteeni +ottanut tuon Koskelan Kallen työväkensä pikku lasten opettajaksi, jotta +ei tarvitse lapsia oikeaan kouluun toimittaa. Siksi se Kalle nyt niin +kiivaasti herrans puolta pitää." + +Keskeytyksestä hieman kiihottuneena lateli Koskelan Kalleksi sanottu +nuorukainen edelleen: "minä kysyn, kuka se Suurelassa on ainoa +edistyksen ystävä? Kuka hankki pitäjääsen vaivaistalon; kuka +perusti Suurelan raittiusseuran, lukutuvat, isäntäyhdistykset, +emäntäyhdistyksen; kuka hankki tänne ensimmäiset hyödylliset +koneet...?" + +"Polkupyörätkö?" kuului ääni joukosta. + +"Kuka on perustanut kuntaan voimisteluseurat, käsityöseurat ja kaikki +muut hyvät yhdistykset ja kuka niitä kaikkia johtaa? Kenen nimissä ne +kaikki kulkevat; kenelle niistä on kunnia tuleva? Ja sittekin Haarala +sanoo, ettei Paksulan herrasväelle kunnian kukko laula." + +"Paljo, paljo ne ovat Paksulaiset tehneet hyvää", kuului yleinen mumina +väkijoukosta. "Ei meillä ilman niitä olisi mitään hyvää, ei mitään." + +"Ei suinkaan", huusi äskeinen "polkupyörän" kysyjä. "Ei olisi +raittiusseuran mieslaulukuntaa, ei saman naislaulukuntaa, ei +raittiusseuran sekakuoroa, ei isäntä- eikä emäntäyhdistyksien +vuosijuhlia, ei raittiusseuran torvensoittajia, ei käsityöseuroja, ei +kutomayhdistystä, ei hiihtoseuroja, ei kävelyseuroja, ei astunta- eikä +istuntayhdistystä, ei lehmä-, sonni-, sika-, lammas-, porsas-, kukko-, +kanayhdistyksiä; ei edes kissain, tuskinpa hevostenkaan ystäväin +yhdistystä. Ja varmaankaan ei olisi kevätyhdistystä, enempää kuin +talvi-, syys- tai kesäyhdistyksiäkään. Ei olisi kyntö-, kylvö- eikä +leikkuuseuraa; ei olisi perunainottoyhdistystä, jotka joka vuosi +Paksulan pelloilla näytteitä tekevät ... kahvipalkalla. Ei olisi +opettajiksi otettuja koulupoikia; ei käskyn mukaan kirjoittavia +sanomalehden kirjeenvaihtajia; eikä ensiksi ja viimeksi olisi +seurahuonetta, jossa kaikki yhdistykset, seurat, kunnat, kuorot, +ystävät, vihamiehet ja muut lörpöttelijät voisivat joka ikinen päivä +lystiä pitää ja tanssimalla kansaa sivistää." + +"Paatelan Pekka on aivan oikeassa", päätti vanha Haarala. "Ei se ole +koko seurahuone muuta kuin kansan villitykseksi laitettu." + +"Kapteenin kunniamylly, koko töskä", sanoi Tialan vaari. + +"Sitähän minäkin jo sanoin, sitähän tässä minäkin", toisteli Korpelan +muori. + +"Taitaa sitä saada hänelle siinä myllyssä jauhaakin", sanoi vanha +Haarala nauraen, "taitaa saada ennenkuin tarpeeksi asti karttuu, jos +maailman puheissa on pikkuistakaan perää." + +"Mitenkä niin?" tiedusteli Koskelan Kalle, toivoen saavansa taas +puhevuoron hänkin. + +"No esimerkiksi siten, että Paksulan kapteeni kuuluu, niinkuin tässä +äsken juttelivat, puijanneen ruukkilaisilta rahoja jo maksetusta +metsästä", selitti Haarala. + +"Lakihan ne rahat hänelle on tuominnut." + +"Oikeuden muodolla ja lain varjon alla", pisti tapansa mukaan Korpelan +muori väliin. + +"Tuomitsikos laki hänelle Paksulan kartanonkin", kysyi Paatelan Pekka. +"Kuului lähteneen sitä ostamaan Vuorelan työpäällikölle, mutta kun sai +talon kelihinnalla, niin pitikin itse." + +Koskelan Kallella näytti olevan hyvä halu vastata, mutta vielä Paatelan +Pekan puhuessa oli alkanut kuulua pyörien ratinaa maantieltä. + +"Herra siunatkoon!" kuiskasi Korpelan muori. "Ne ovat Paksulan vaunut +ja niissä kapteeni itse rouvineen." + +Niin olikin. Väkijoukko hajaantui silmänräpäyksessä tien kummallekin +puolen ja hitaasti vierivät vaunut ihmiskujan keskitse. Hatut lensivät +miesten päästä kuin taikavoimalla, ja syvimmin kaikista kumartelivat +kapteenia vanha Tianen, Niinistön Maunu, vanha Haarala ja Korpelan +muori. Paatelan Pekka ja Koskelan Kalle olivat ainoat, jotka tyytyivät +vain hattuaan nostamaan. + +Tuolla ne jo mennä huristivat vaunut ylämäkeä ja kohta seisahtivat +seurahuoneen portaiden eteen. Ihmiset olisivat ehkä vieläkin +ihmetelleet seurahuonetta, mutta "pim, pom" kajahti samassa +kirkonkello. Se oli papin tulokello ... täytyi kiirehtiä kirkkoon, +sillä sitä vartenhan sitä oli kotoa liikkeelle lähdetty. Kapteenin +vaunutkin lähtivät kirkolle, sillä tänään oli seurahuoneella "pienet +päivälliset" valtiopäivämiehen valitsijamiehille. Naapuripitäjän +lukkari, se maanviljelysneuvos, oli luvannut tulla tänään Suurelan +kirkkoon ja tuoda jonkun toisenkin vaikuttavan valitsijamiehen +mukanaan. Niitä piti siis nyt mennä vaunuilla noutamaan. Kapteeni olisi +mielellään itsekin mennyt kirkkoon, sillä olisihan ollut hauskaa nähdä, +miten koko kirkkorahvas olisi kohahtanut ylös ja seissut, niskat +kuurussa, siihen asti kuin hän olisi halki kirkon ehtinyt astua +Paksulan penkkiin... Niin olisi ollut, mutta seurahuoneella oli vielä +ennen päivällisiä paljo toimitettavaa. Piti näet "päntätä" Koskelan +Kallen päähän kokonainen puhe ja muutoinkin hänet "instrueerata", ettei +tekisi samallaista tyhmyyttä kuin se Pillilä --"senkin pöllöpää" -- +viime kerralla teki. "Mies ottaa ja sanoa tokaisee kaikkien kuullen: se +ei tahdo, tämä kapteeni, Kivistä enää valtiopäiville, kun Kivinen on +häntä kuntakokouksessa kerran tohtinut vastustaa ja vaatinut +velkaansakin pois. -- -- -- Ei, nyt tällä kertaa ei saa sellaista enää +tapahtua, vaan otetaan valitsijamiehet jo tänään käsille ja pidetään +yhdessä mujussa huomeneen asti. -- -- Täytyy pitää silmällä kaikkien +kuntien miehiä, niin ettei kenellekään jää aikaa tehdä tyhmiä +kysymyksiä Kivisistä eikä muista. -- -- -- Paksulan kapteenista täytyy +huomenna tulla valtiopäivämies, täytyy -- -- --. Kunpahan se Adelaide +jaksaisi soittaa -- -- --!" + +Kalle Koskela ilmestyi seurahuoneen salin ovelle ja sanoi jo osaavansa +puheen ulkoa. Kapteenin siis täytyi ruveta Kallen läksyä kuulustamaan, +mutta viereisestä huoneesta kuului pianon soittoa. Ensin tuli iloinen +offenbachiaadi ja sitte joku pitempi kappale, josta paikka paikoin voi +päättää, että se mahdollisesti saattoi olla joku Richard Straussin +sinfooninen runoelma, tai ainakin jonkun muun Berliozin oppilaan +programmi-sävellys. + +Kapteeni kuunteli tarkkaan kumpaakin, sekä soittoa että Koskelan +puhetta ja yhä enemmän kirkastuivat hänen kasvonsa. Hän alkoi jo saada +varmuutta siitä, että huomenna saa hän arvoa laveammallakin alalla kuin +kotinurkissa ... huomenna on hän Suurelan kihlakunnan edusmies ... ja +sitte ensi talvena luetaan sanomalehdissä kautta maan: "edusmies, +kapteeni Paksula piti pontevan puheen, huomauttaen, ettei hänellä ollut +mitään lisättävää, mutta tahtoi kuitenkin saada lausutuksi, yhtyen +täydellisesti arvoisiin edellisiin puhujiin j.n.e." -- "Oi jospa jo +olisi huominen päivä!" huokasi kapteeni itsekseen ja ihmetteli Koskelan +Kallen "hyvää päätä" ja muistin terävyyttä. + + + + + +JUNASSA. + + +Satoi ja ilma näytti olevan harmaata sumua aivan täynnä. Muutoinkin +vallitsi vaunuissa raskas ja perin alakuloinen mieliala. Silloin +tällöin rasahti vain joku sanomalehti; kuului puoliksi pidätetty +huokaus; muuta ei mitään. Jossakin nurkassa kertoi joku matkustajista, +miten Karjalan radalla on "aina" juopuneita. Toinen oli kerran kulkenut +yöjunassa ja muutamalla asemalla oli silloin asemapäällikkö nukkunut +niin sikeästi, että ei ollut tahdottu "millään ilveellä" hereille +saada. Siihen loppui sitte heidänkin puhelunsa, eikä kuulunut enää +muuta kuin yksitoikkoista vaunujen jyrinää. Viimein taukosi sekin +jarrun jyrinällä, sillä oli saavuttu muutamalle pikku asemalle, jonkun +tunnin matkan päähän Viipurista. + +Kuului konduktöörin pillin vihellys ja juna nytkähti jo hieman +lähteäkseen taas liikkeelle. Silloin temmattiin ovi äkkiä auki ja +sisään syöksyi pari ahavoitunutta miestä, molemmat puettuina rumiin, +keltaisiin "öljytakkeihin", jommoisia Viipurin läänin rantalaiset sekä +miehet että naiset käyttävät sadetakkeinaan. Jalassa oli toisella +itämaiset "upokkaat", toisella pitkävartiset mustat saappaat, joiden +suurikantaiset pohjanaulat eivät varmaankaan olleet taotut +parkettipermantoa varten. + +Hengähdyksistään vähän selvittyään, istahtivat miehet oven suuhun, +josta nenäänsä vähän nyrpistäen pari naista, arvattavasti +kaupunkilaispiikoja, siirtyi toisille tyhjille paikoille. Konduktööri +tutki tarkasti vastatulleiden piletit, napsautti niihin reiän ja sanoi: +"älkää antako näitä pois perillä; ne ovat meno- ja paluupilettejä." + +Konduktöörin poistuttua, tuumaili nuorempi öljytakkisista: +"ennätettiinpäs, vaikka tiukalla piti." + +"Ennätettiinhän tuota", arveli vanhempi mies. "Ja se on hyvän merkki +siitä, että asiat onnistuvat herrojen luona." + +Nuo sanat näkyivät kiinnittävän erään nuorenpuoleisen puoliherran +huomion puoleensa. Siihen asti oli hän istunut keskipalkoilla vaunuja, +milloin torkkuen, milloin sporttipaitansa kaulusta korjaillen. Miehen +kasvojen väreet osottivat hänen kuitenkin tarkoin seuraavan +torkkuessaankin asiain menoa ja kuuntelevan jok'ikistä vaunuissa +lausuttua sanaa, vaikka olikin konduktöörin häntä tupakoimasta estäessä +kieltävästi pudistanut päätänsä, juurikuin ei ymmärtäisi sanaakaan maan +kieliä. Nyt hän siirtihe öljytakkeja lähemmä ja kysäsi hieman +inkeriläistä murretta muistuttavalla, mutta selvällä suomella: "mihin +nämä isännät matkalla, kun herrojen pateille mennään?" + +"Helsinkiinhän tässä olisi aikomus, senaatin herrojen puheille", +vastasi nuorempi puhutelluista. + +"Senaatin herrojen", toisti muukalainen. "Oikeinko aiotte käydä itsensä +kenraalikuvernöörin puheilla?" + +"Eihän sitä sen puheilla -- -- -- mitäpä me siitä, vaan oikeille +senaattoreillehan meillä olisi asiaa", selitti vanhempi miehistä. + +"Anteeksi erehdys", sanoi sporttipaitainen, "minä vain arvelin siksi, +kun hänen ylhäisyytensä kenraalikuvernööri on senaatinkin herra." Sitte +hän lisäsi, vähän ympärilleen vilkaistuaan: "taitaapa olla tärkeätkin +asiat, koska niin korkeiden miesten pakinoille päästään?" + +"Tärkeäthän ne ovat asiat. Mennään pyytämään markkinoita meidän +kuntaan, kun ei kuvernööri luvannut, vaikka muuanne on antanut." + +Kuultuansa markkinoista mainittavan, kääntyi eräs siihen asti miehiin +melkein selin akkunan poskessa istunut matkustaja heihin päin, pani +pois luettavanaan olleen sanomalehden ja sanoi: "jopa on miehillä asia, +kun pyytävät markkinoita! Parasta olisi, kun kääntyisitte ajoissa +takaisin moiselta retkeltä, sillä mitä on hyvää niistä markkinoista +tahi toripäivistä. Turmelevat vain kansaa ja kylvävät kuntaanne +kirousta ja kevytmielisyyttä ja kaikellaista pahuutta. Minäkin olen +menossa meidän opettajan kanssa -- se on tuolla toisessa luokassa -- +myöskin Helsinkiin, mutta pyytämään markkinain lakkauttamista meidän +pitäjästä." + +"Sepä on ihmettä, kun on kerran ne kuntaansa saanut", huudahtivat +miehet yhteen ääneen. Vähän mietittyään jatkoi sitten vanhempi: "meillä +niistä ei ainakaan vahinkoa olisi, vaan sulaa hyötyä. Meillä, näette +sen, saadaan toisinaan hyvinkin runsaasti merestä kaloja." + +"Eivätkös kalat sitte käy muutoin kaupaksi kuin markkinoilla?" + +"Kyllähän ne aina kaupaksikin käyvät, mutta niissä on niin paljo sekä +kulettelemista että kaupitsemista, varsinkin kesäiseen aikaan. Siinä +menee hukkaan monta monituista kaunista kesäpäivää, mutta kun +saataisiin markkinat, niin ei muuta kuin veisi sinne ja sillä hyvä." + +"Vai on teillä merenrantalaisilla niin niukalta aikaa tahi niin paljo +kotitöitä, arvattavasti peltotöitä ja muuta maanviljelystä, että ei +kukaan joutaisi saalista kauppaamaan? Silloin olisi parasta perustaa +suuri vientiyhdistys, joka ajaisi kaikkien asiaa", arveli akkunan +poskessa istuja. + +"Onhan tuota toki aikaa, jos ei muuta", selitti nuorempi mies. "Onhan +tuota toki aikaa, Jumalan kiitos! Eikä meiltä maanviljelykseen aikaa +tärväänny, kun ei saarissa ole peltoa muuta kuin palanen perunamaata; +kenellä sattuu sitäkään olemaan, kenellä ei ole ensinkään. Eikä niittyä +ole juuri nimeksikään kenelläkään." + +"On sitä kuitenkin mantereen rantalaisilla kumpaakin, niin peltoa kuin +niittyäkin", oikasi vanhempi mies kumppaninsa puhetta. + +"Onhan sitä niillä vähän", myönsi nuorempi, "mutta taitaisivat ne +maanviljelykseltä joutaa nekin jos johonkin." + +"Kalanpyydyksetkö ne sitte kotona ajan vievät", kysäsi vieras, +"verkkojen kudonta ja nuottain valmistus?" + +"Kukas hullu itse pyydyksensä tekisi", lausui nuorempi miehistä. +"Niitähän saa ostaa venäläisiltä verkkoja niin hyvin kuin valmiita +nuottiakin. Parilla kolmella sadalla ruplalla saa jo suuren nuotan, +joka kestää joskus kolmekin vuotta -- ja sen saa vielä velaksi." + +"Mutta parilla sadalla markalla voisitte ehkä saada yhtä suuren, kun +itse tekisitte, ja se varmaankin kestäisi viisi, kuusi vuotta, eikä +sitte tarvitsisi venäläisten veloissa ja armoissa pyöriä", arveli +akkunan poskessa istuja. + +"Ei sitä saisi semmoista alle kolmen, neljän sadan markan", tuumaili +vanhempi mies. "Mutta eiväthän ne markkinat ole pelkkää myymistä +varten, vaan sieltä saa ostaakin, mitä ikinä ihminen tarvitsee." + +"Eikös siellä teidän puolella sitte vielä ole maakauppiaita, jotka +levittävät maakuntaan tavaran roskaa enempikin kuin ihminen tarvitsee?" + +"On, onhan niitä -- ainakin yksi joka kylässä", selitti nuorempi mies +vuorostaan. "Suuremmissa kyläkunnissa on kaksi tai kolmekin, niin että +taitaa niitä kauppiaita yhteensä olla neljättäkymmentä meidänkin +kunnassa." + +"Luulisipa noilta sitte olevan saatavana tavallisen ihmisen tarpeet, +ehkäpä vielä tarpeetontakin." + +"Kyllähän sitä on tavaraa kauppiailla kaikenmoista, mutta markkinoilta +saisi kuitenkin halvemmalla ja parempaakin." + +"Ei, hyvä mies, markkinoille tuoda muuta kuin mitä huonointa rojua", +tiesi akkunan vieressä olija. "Kun menet meidänkin markkinoille, niin +et siellä ainakaan aluksi näe muuta kuin ryssän rinkeliä ja kuorma +kuormansa, pöytä pöytänsä perästä on täynnä Viipurin rinkeliä. Oikeita +Viipurin rinkeliä kuuluvat ne kaikki olevan, vaikka ovat tehtyjä mikä +missäkin mökissä, enimmät kuitenkin Lappeenrannan puolella. Kahvin, +siirappiveden eli venäläisen piittinän ja kaikennimisten namusten +kauppiaista ei myöskään ole puutetta, sillä niillä ovat ainakin puolet +myymäpaikat hallussaan. Mustilaisia, posetiivin vinguttajia, +kellonvaihtajia, limonaadin myyjiä on myös niin kosolta, että ei tahdo +päästä liikkumaankaan. Viinan ja hokmannin haju on selvän ihmisen ihan +tikehdyttää. Kun pääsee varsinaisten myyntikojujen luo, niin on +siellä läkkipilliä, käsipeliä, kirjavia nappia, rintaneuloja, +messinkisormuksia, kretonkiriepuja, jos jonkin karvaisia, muun melkein +mitättömän vaatetavaran seassa. Mutta naiset ja lapset häärivät +ahkerasti noiden kojujen edessä. Varsinkin tattarilaisten tavarain +kimpussa häärää ostajia yhtä myötään melkein yhtä paljo kuin hoijakan +ja muiden tyhjillä ilveillä rahan narraajain ympärilläkin. Markkinoilla +menettää turhaan rahansa sekin, joka muutoin niitä säästää. Sen näkee +etenkin iltapäivällä, jolloin ovat hengen vaarassa nekin tuhannet +tyhjäntoimittajat, etenkin naiset, jotka ovat sinne saapuneet +ainoastaan itseänsä näyttämään, sillä silloin jo hierovat tappelua +kaikkien kanssa tavallisissa oloissa siivotkin miehet. Lapset kuulevat +ja oppivat siellä villin elämää mitä karkeimpia kirouksia ja naisten +siveyden tunto tylsistyy, mutta sinne palaa kuitenkin kaikkien mieli. +Jolleivät palvelijat ja nuoret taas sinne pääse, niin pitävät itseään +pahemmin orjuutettuina kuin Siperian vangit." + +"On kaiketi sieltä toki saatavana kaikellaista maanmiehenkin tavarata +ja tekeleitä", tuumaili vanhempi öljytakkisista. + +"On nimeksi", myönsi mies. "Viljaa ei tosin ole tavallisesti minkään +nimistä, paitsi metsässä, salakapakoitsijoilla, viinaksi muutettuna. +Kuului kuitenkin olleen viime markkinoillakin kaksi tuohikonttia, +kokonainen kuorma kaalinpäitä, säkillinen sipulia, kapallinen papuja, +saman verran herneitä ja kymmenkunta kiloa maatiaisvoita, jos ei vielä +maamiehen tavaroiksi täytyne lukea Kauppilan ruotimuorin muutamia +vispilöitä ja Nevalan ukon kahta puupyttyä ja kuutta puulusikkaa, jotka +kaikki tohtorin rouva oli ostanut paremmin säälistä kuin +tositarpeesta." + +"Ehkäpä ne teidän markkinat ovatkin niitä niin sanottuja +eläinmarkkinoita", mutisi nuorempi markkinain puuhaajista. + +"Eipä juuri, vaikka on niille joskus joku eläinkin eksynyt", arveli +akkunan pielessä olija. "Milloin on ollut neljä, milloin viisikin +semmoista lehmänkantturaa, joilla ei enää kotonaan ole mitään tehty. +Mustilaisilla ja Lesken Iskällä on tietysti ollut aina joku hevonenkin +kaupattavana, mutta nimismies ne on tavallisesti heiltä väkipakolla +ostanut tapettavaksi muutamalla markalla. Taisipa jo kerran +Lesken Iskaa sakottaakin hevoskaupasta, vai lieneekö se ollut +eläinrääkkäyksestä." + +"Isäntä unohtaa kokonaan sen seikan", puuttui nyt taas puheesen +sporttipaitainen muukalainen, joka toisten haastellessa oli +kirjoitellut jotakin muistikirjaansa, "isäntä unohtaa sen seikan, +että maalaiskansa saapi markkinoilta kaikellaisia teollisuuden +tuotteita -- -- --" + +"Mitä teollisuuden tuotteita tarkoitatte?" kysäsi puhuteltu muukalaista +keskeyttäen. + +"Kaikellaista talossa tarpeellista", selitti muukalainen, "niinkuin +astioita, kelloja, valmiita vaatteita ja minkä mitäkin, hotj mitä vain +tarvitsee." + +"Tosiaankin ne minä unhotin", myönsi toinen. "Saapihan sieltä +tosiaankin leveitä, suuta repiviä lakeerattuja puulusikoita, kirjavan +koreita, kiiltäviä niinipuu-kuppeja, mutta mitä niillä tekee? Siksi +parahiksi kestävät, että juuri ostaa kerkiää. Mitä taas tattarien ja +juutalaisten valmiisin vaatteihin tulee, niin eiväthän nekään kestä +kuin korkeintaan päälle panna, mutta ei pitää." + +"No, no, -- -- -- johan se isäntä nyt perin liioittelee", arveli +sporttipaitainen muukalainen. + +"Enkä liioittele yhtään", sanoi mies toimessaan. "Meidän naapurin poika +oli kerrankin ostanut viidelläkolmatta markalla markkinasaksalta +pulskan päällystakin. Ja se kesti ihan timinälleen kotiin asti. Hevosta +riisuessa näet jo ratkesi hartioista ja sitte, päältä pois otettaessa, +meni yksiksi paloiksi. Kun sitte räätäli yritti sitä uudestaan koota, +niin käsiin oli hajota koko vaate, kun oli niin mahinutta ja koin +syömää. -- -- -- Eivät ne koko markkinat ole muuta kuin petkutusta, ei +muuta." + +"Mutta", väitti muukalainen yhä, "saavathan ihmiset markkinoilla +tutustua toisiinsa; eri kansallisuudet toisiansa lähetä." + +"Ja oppia toisiansa inhomaan", väitti mies vastaukseksi, "petkuttajat +pitämään narrina pettämiään ja petetyt vihamaan pettäjiään ja koko +kansoja, jotka semmoisia konnia synnyttävät." + +"Tarvitsee se kuitenkin kansa markkinoita", penäsi muukalainen. "Niillä +nuori kansa saa huvitteleutua ja juhlia. Ne ne ovat oikeita +kansanjuhlia, joissa kansa mielellään käykin." + +"Narrit menevät vaikka mihin pahuutta oppimaan", intti yhä akkunan +poskessa istuja. "Mutta kyllä moisissa juhlissa on monelta mennyt +elämän onni ja variksen jalka on tullut monen papinkirjaan painetuksi +semmoisissa huvissa. -- -- -- Ja kaikesta muusta puhumatta, kuinka +monta tuhatta työpäivää niillä sitte vielä tuhlataan!" + +"Taitaisipa olla parasta", tuumaili nuorempi öljytakkinen toverilleen, +"jos käännyttäisiin mekin kotiin." + +"Parasta se epäilemättä on", virkkoi muudan keskustelua kuunnellut. "Ja +mitäs teidän tarvitsee mieskohtaisesti mennä enempää markkinoita +pyytämään kuin poiskaan saamaan? Lähettää vain paperit perille, niin +kyllä ne herrat niistä asian ymmärtävät ja selvän tekevät." + +"Niin sitä luulisi, mutta siitä ei tule mitään tähän maailman aikaan", +puuttui akkunan luona olija taas puheesen. "Nyt pitää juuri +mieskohtaisesti kääntyä herroihin, tahtoipa sitte mitä tahansa, ja +jollei sitä tee, niin menee asia aivan päin mäntyyn. Meillä on siitä +surkea kokemus. Oli näet tässä muutama vuosi takaperin meillä +papinvaali. Kappalainen Gustrén sai järjestänsä miltei kaikki äänet, +mutta ei älynnyt mennä vielä suuriltakin herroilta ääniä pyytämään ja +taisipa arvella semmoisen kerjäämisen laissakin kielletyksi. Vielä +vähemmän sitä älysimme me, seurakuntalaiset, kun ei Gustrén edes ollut +ikinä pyrkinyt suurten herrain sielunpaimeneksikaan, vaan meidän. Mutta +olipas vaalipapeissa semmoinenkin joka tiesi temput. Meni pokkuroimaan +ja sai paikan kuin mies. Itse nyt vielä ilkkuu herrojen hänelle +paikkaa luvatessaan nauraneen, jotta 'kyllähän se Gustrén kuuluu +seurakuntalaisten äänet saaneen, mutta mahtaa olla kovin ruma mies, kun +ei ilkiä tulla tänne meille näyttäytymäänkään.' -- Sillä tavoin saimme +me papiksemme oikean 'sotarovastin', jolla nimellä sitä kuuluu +herratkin -- ainakin takanapäin -- nimittävän. Kyllä se siis on +parasta, ukot, käydä vain rohkeasti herroille näyttäytymässä, jos +tahtoo asiansa perille ajaa. Eivät ne suuret herrat papereista paljoa +välitä." + +Muukalainen mutisi jotakin, mutta siitä ei saanut selvää. Keskustelukin +näytti alkavan käydä yleisemmäksi ja yleinen nuiveus mielistä hälvetä, +mutta silloin taas jyrähti jo jarru. Oli seisahduttu jollekin suurelle +asemalle. Ihmiset nousivat ja alkoivat lähteä asemalta jotakin suun +avausta etsimään, mutta kaikkein kiireimmästi katosi vaunusta +sporttipaitainen muukalainen. Muiden matkustajain päästessä +asemasillalle, seisoi näet jo mies santarmin sivulla ja kuului +supattelevan sille jotakin "kansankiihottajasta, joka yllyttää +perustamaan laittomia vientiyhdistyksiä ja estää ihmisten veljestymistä +markkinoilla." + +Santarmi nyökytteli päätänsä tyytyväisenä toisen supatusta +kuunnellessaan, mutta seurasi samalla tarkoin ja tutkivin katsein +akkunan poskessa äsken istunutta miestä. Miehen mentyä ohitse pujahti +santarmi sähkösanomahuoneesen, ja kohta alkoi sähkökone nakuttaa: +"niku, naku, niku, naku, nik, nak, nuk." + +"Varmaankin lähtee nyt perin tärkeä sähkösanoma asemalta", tuumaili +muudan matkustaja kumppanilleen, katsellessaan sähköittämistä läpi +akkunan, "perin tärkeä, koska ovat niin kalpeat ja vakavat +sähkölennätinvirkamiehen kasvot ja santarmi hänen takanansa hymyilee +niin imelästi." + + + + + +End of Project Gutenberg's Kertoelmia ja kuvauksia, by Juho Reijonen + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KERTOELMIA JA KUVAUKSIA *** + +***** This file should be named 16120-8.txt or 16120-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/6/1/2/16120/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/16120-8.zip b/16120-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..3a8a1cd --- /dev/null +++ b/16120-8.zip diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..b662d0d --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #16120 (https://www.gutenberg.org/ebooks/16120) |