initial commit of ebook 16120HEADmain

5 files changed, 18170 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/16120-8.txt b/16120-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..9e328cf
--- /dev/null
+++ b/16120-8.txt
@@ -0,0 +1,18154 @@
+The Project Gutenberg EBook of Kertoelmia ja kuvauksia, by Juho Reijonen
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Kertoelmia ja kuvauksia
+
+Author: Juho Reijonen
+
+Release Date: June 23, 2005 [EBook #16120]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KERTOELMIA JA KUVAUKSIA ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+KERTOELMIA JA KUVAUKSIA
+
+Kirj.
+
+Juho Reijonen
+
+
+Werner Söderström, Porvoo, 1900.
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Ensimmäiset ystäväni
+Uuron Kössi
+Lohdutus
+Mikä siihen oli syynä
+Maisteriko vai kirkkoherra
+Sokea Pietari
+Kaaperin kosinta
+Yhtymys
+Ystävykset
+Tyttö
+Tuulivaaralaiset
+Huonona aikana
+Muistelma Savosta
+Koskelan ukko
+Ainoa rakkauteni
+Vihkimäkengät
+Merkilliset miehet
+Kymmenniekka
+Asiamies
+Juhanuksena
+Synkeän Matin juttu
+Surma-Olli
+Veljekset
+Kosto
+Kilpa-ajot Wanulassa
+Räätäli Kalle
+Iisakin romaani
+Kumisevanmäen mökki
+Pappilassa
+Yleinen suru
+Vierasmies
+Herrasmies
+Vaimon kuoltua
+Miksi Jaakko muutti
+Hävytön teko
+Pielinen. I Syksyllä
+    "    II Keväällä
+Nälkävuonna
+Eräs talvipäivä merellä
+Suomenlahti
+Petri
+Paksulan parikunta
+Junassa
+
+
+
+
+
+ENSIMMÄISET YSTÄVÄNI.
+
+
+On jo noin parikymmentä vuotta kulunut siitä, kuin aloin eroittaa
+kummini Heikki Korhosen muista ihmisistä. Silloin lienen vielä ollut
+aivan pieni, koska minulla ei vielä siihen aikaan ollut omaa
+päänpeitettäkään, vaan käytin piika Tiinan kanssa yhteisiä. Kuitenkin
+oli minulla jo aivan oma, mielestäni hyvin kaunis, sinikukkainen ja
+Venäjän karttuunista tehty koltti, joka juhlatilaisuuksissa pantiin
+päälleni. Arkipäivinä, kun sinikukkainen kolttini riippui vaatekaapin
+naulassa, kävin puettuna miten milloinkin sattui.
+
+Isäni oli leskimies ja minä hänen ainoa poikansa. Enimmiten oli minulla
+tapana leikkiä ypö-yksinäni pappilan pellon pientarella, jolle isäni
+mökki oli rakennettu, tahi myöskin niiden neljän tuuhean pihlajan alla,
+jotka kasvoivat lammin rannalla, sillä minulla, niinkuin jo sanoin, ei
+ollut omaa päänpeitettä, jonka vuoksi olin lakkaamatta muiden kylän
+poikien pilkan esineenä, jos milloin heidän seurassaan uskalsin
+näyttäytyä. Noilla yksinäisillä leikkitantereillani taas olin yleiseen
+suosittu; mehiläiset, perhoset, valko- ja puna-apilaat tunsivat minut
+ja kohtelivat minua ystävällisesti, niinkuin minäkin heitä -- siellä ei
+kukaan tehnyt minusta pilkkaa.
+
+Isäni oli harvoin kotona, sillä hänen elinkeinonansa oli pienen kaupan
+pito. Hän osti pitäjäläisiltä voita, talia, lintuja ja muuta sellaista,
+joita sitte vei kaukaisiin kaupunkeihin. Niistä toi hän tullessaan
+pitäjään lukuisalle herrasväelle kahvia, sokeria, Hollannin palttinaa,
+siirappia ynnä muuta; ja karttuunia, verkaa, "ruunihuiveja", Kurkijoen
+piiskoja ja minkä mitäkin tarviskalua piti hän aina varalla
+talonpoikaiselle väestölle. Rettigin vaakunaa, "bruna prima"- ja
+"medelfina"-sikareja löytyi myös talossa käräjä-herrojen varalla, joita
+minä en lukenut herrasväkeen kuuluviksi, kun he niin usein muuttelivat
+asuinpaikkaa; eikähän muut olleet herrasväkeä kuin meidän
+"Herrassöötinki", Kruununvouti -- sukuisin Kamreeri -- Levälahden
+herrasväki, jonka talon herraa yleiseen sanottiin "Insinööriksi", sekä
+Tohtori, ison- ja pienen pappilan ja Vallesmannin joukot; se oli
+mielestäni ihan selvää. Herrasväkenä tosin pidin Henkikirjurin ja
+Kanttorinkin joukkoja, mutta niille en rohjennut antaa lisäyssanaa
+"meidän". sillä ne asuivat kaukana, missä lienevät asuneetkaan parin
+peninkulman päässä; enkä heitä nähnyt muulloin kuin kirkossa, johon ani
+harvoin pääsin. Tiinalla, jonka huostaan kasvatukseni kokonaan oli
+uskottu, oli näet yhtä vähän halua kirkonkäymiseen kuin minullakin --
+pääverhoni tähden.
+
+Isäni siihen sijaan kävi sangen usein kirkossa, kun vain milloin sattui
+sunnuntaina kotoisalla olemaan, vaan hänen kanssaan en koskaan päässyt
+sinne, enkä tahtonutkaan, sillä isäni kirkossa olo-ajat olivat ainoat
+tilaisuudet, jolloin sain nauttia ruuninkarvaisen Pollen seuraa.
+Muulloin aina piti tuo suuri herra isäni seuran parempana kuin meidän
+varsinaisten kotona-olijoiden: Torstikin, Naskin, Mirrin, Mustin,
+Tiinan ja minun, vaan kirkkoon hän ei koskaan lähtenyt.
+
+Kerran lauvantai-aamuna tulivat Polle ja isäni kotiin pitkältä matkalta
+ja sinä päivänä lisääntyi ensimmäisten ystävieni luku kahdella. Seikka
+oli seuraava. Isäni neuvoi minulle tarkkaan Kamreerin talon ja käski
+minun mennä ilmoittamaan Kamreerin papalle tulleensa jo kotiin. Tuon
+vanhan herran tunsin jo vanhastaan, sillä hän oli pitkä, suora ja uljas
+vanhus, jollaisia en usein jälestäpäinkään ole nähnyt. Minulla oli myös
+heikko aavistus hänen olevan hyvän miehen ja kerran löytäväni hänessä
+hyvän ystävän, vaikka sitä en voinut selviin ajatuksiin pukea.
+
+Pian seisoimme, Musti ja minä, vanhan herran huoneessa. Minä seisoin
+oven suussa, huivi näpissä, mutta Musti ei enää ollut niin ujo, sillä
+hän oli vanhempi minua, vaan rohkeasti kävi peremmä ja aivan käskemättä
+istahti vanhan herran kirjoituspöydän eteen. Siinä hän hyvän aikaa
+katseli kirjoittavaa vanhaa herraa, sitte taas minua ja niin aina
+vuorotellen meitä molempia. Se viisas Musti teki niinkuin suurten
+herrojen palvelijat, nimittäin ilmoitti talon isännälle läsnä-oloni,
+mutta kun minä en vielä siihen aikaan käyttänyt käyntikortteja, täytyi
+Mustin nykäistä isäntää housun lahkeesta. Näin sai Musti vanhan herran
+viimein huomaamaan hänelle nyt saapuneen vieraita.
+
+Tervehdykseksi Mustille lausui vanha herra: "syyti!" jota seurasi
+potkahdus. Musti pakeni minun turviini ja vanhan herran silmät
+seurasivat tarkkaan uskollisen toverini liikkeitä, kunnes huomasivat
+minut.
+
+"Hyvää päivää."
+
+"Jumal' antakoon, lapseni! Kenenkä tyttö sinä olet?"
+
+"Tyttö!" tuo sana loukkasi minua kovasti ja ajoi veren päähäni, jonka
+vuoksi minä aloin sopertaa: "en -- en --"
+
+"Jaha, vai Engström'in, vai jo te käytte kerjuulla, vai jo te käytte
+kerjuulla, hm! No kummako se, kummako se, isä juo, äiti on kivuloinen
+-- vaimo parka -- lapsiraukat", tuumaili vanha herra puoli-ääneen.
+
+Pääni kävi pyörälle ja minä taaskin sopertamaan:
+
+"I-sä käski minun --"
+
+"Hyvä, hyvä, minä annan hänelle työtä", ja hän veti sänkynsä alta
+rikkonaiset saappaansa, jotka pisti käteeni ja sanoi: "vie nuo isällesi
+ja käske panna niihin överkapat."
+
+Minä otin kengät vastaan ja melkein vapisten jatkoin keskustelua: "isä
+käski sanoa olevansa jo kotona."
+
+"Kotona, käskikö hän sanoa olevansa jo kotona?"
+
+"Käski", vastasin minä ja silmäilin rukoilevasti Mustia, että hän
+vahvistaisi sanojeni totuuden.
+
+"Vai käski sanoa olevansa kotona -- hm -- mitä hän sillä lienee
+tarkoittanut -- hm -- minä tulen itse paikalla sinne -- hm! Onko hän
+selvä?" kysyi vanha herra.
+
+Minä en ymmärtänyt tuota kysymystä laisinkaan ja vastasin: "en tiedä."
+
+"No, huutaako hän, kirooko hän, tuliko hän yksin kotiin?" kyseli
+vanhus.
+
+Minä, iloisena, kun taaskin käsitin hänen kysymyksensä, toimitin: "ei,
+Pollen kanssa ne tulivat yhdessä;" ensimmäiset kysymykset jäivät
+vastaamatta.
+
+"Mitä, Pollen kanssa, kukas se Polle sitte on?"
+
+"Se on -- se on se meidän Polle."
+
+"Sinä olet hupsu, tyttö parka; kummako se, kummako se, hän pieksää
+lapsiraukkansa vielä kuolijaaksi", ja hän otti pöytälaatikostansa ison
+hopearahan ja lisäsi: "pidä sinä itse tämä tahi anna pikemmin
+äidillesi, vaan älä suinkaan näytä isällesi."
+
+Tuosta puheesta en taaskaan ymmärtänyt mitään, sillä eihän minulla enää
+ollutkaan äitiä, vaan kuitenkin tyytyväisenä hopearahaani lähdin,
+kengät kainalossa, tallustamaan kotiani kohti.
+
+Siellä aivan oikein ilmoitin vanhan herran itsensä luvanneen tulla
+paikalla ja jo ennakolta lähettäneen saappaansa koppaan pantavaksi.
+Rahasta en isälleni virkkanut mitään. Yhtäkkiä juolahti mieleeni
+ajatus: mitä, jos vanha herra luulikin Tiinan äidikseni ja siis on
+minun tuo kaunis, kiiltävä kolikko annettava "pikemmin" Tiinalle. Isäni
+ei ymmärtänyt kenkäseikasta niin poloisen pölähtävää, vaan tuumaili
+vanhan herran kyllä itsensä selittävän sen meille tultuaan. Tiina
+siihen sijaan käsitti vallan hyvin vanhan herran tarkoituksen, kun
+minä, niin pian kuin mahdollista tahi "pikemmin" kuin tavallisesti,
+toimitin kolikkoni hänen laihaan kouraansa ja hän heitti sen arkkunsa
+pohjalle niin että kilahti. "Jumala siunatkoon sitä hyvää herraa!"
+kuulin hänen lausuvan ja sille tielleen rahani jäi, enkä sitä sen
+koommin ole enää koskaan nähnyt.
+
+Vanha herrapa ei tullutkaan, ja iltapuoleen samana päivänä otettiin
+minut asiasta tutkinnon alaiseksi. Minä kerroin isälleni laveasti,
+oikein juurta jaksaen asian, vaan tullessani raha-pykälään keskeytti
+Tiina kertomukseni sanoen: "valhetta, valhetta kaikki tyyni, ei se ole
+käynytkään vanhan herran luona, vaan lienee taas ollut juoksentelemassa
+lammin rannalla tahi jossakin muualla."
+
+Minulla ei ollut rohkeutta syyttää Tiinaa samallaisesta rikoksesta,
+eikä se ollut tarpeenkaan, sillä isäni sanoi: "Eikö mitä, vaan hän ei
+liene osannut oikein selittää asiaansa -- kirjoittaa minun olisi
+pitänytkin."
+
+Kääntyen minuun jatkoi hän: "mene muuttamaan puhdas koltti päällesi,
+minä sillä välin kirjoitan kirjeen, jonka saat viedä vanhalle
+herralle."
+
+Tiina vei minut viereiseen huoneesen, vaan muuttaessaan päälleni toista
+pukua näki hän olevan soveliaan tilaisuuden kukistaa minussa asuvan
+valheellisuuden, -- mietti hetkisen ja kasvoissaan näkyi mikä hirmuinen
+taistelu hänen sisällänsä riehui. Hän ei voinut masentaa
+rangaistushimoaan ja niin sain kelpo löylytyksen koivun varvulla; en
+oikein selvään tiennyt mistä syystä, sillä kurittajani ei koko
+rangaistus-ajalla sanonut muuta kuin: "vai sinä, vai sinä". Lopuksi
+täytyi minun vielä kiittää häntä hyvän-teostaan ja luvata, etten enää
+milloinkaan tästä lähin valhettelisi. Musti, joka Tiinan mielestä oli
+osallinen rikokseeni, sai samalla mitalla, ja oikein rakkaasta kädestä
+saikin. Niin olimme taas, Musti ja minä, tarpeellisesti sekä varustetut
+että evästetyt matkallemme.
+
+Murheellisina alotimme kulkuamme, vaan kun näimme kuinka iloisina
+pääskyset kiitelivät ilmassa, kuinka perhoset lentelivät pientarella
+kasvavien kukkien välillä, jotka ystävällisesti nyykyttivät meille
+pieniä päitään; kun näimme kuinka västäräkki, riemuissaan viiskuttaen
+lammin rannalla, tyytyväisenä heilutteli pitkää pyrstöänsä, unohtui
+huolemme, ja mitä parhaimmalla tuulella saavuimme vanhan herran
+asunnolle.
+
+"Ha, ha, ha!" -- nauroi vanha herra, luettuansa hänelle tuomamme
+kirjeen. Sitte otti hän minut polvilleen, suuteli otsaani ja kysyi,
+miksi kävelin huivi päässä. Tuohon en osannut suoraa vastausta antaa,
+vaan ei hän sitä odottanutkaan, kutsui piian, tuotti sisään kahvia ja
+makeisia, joista sai osansa Mustikin, jonka nyt esittelin vanhalle
+herralle. Vielä näytteli hän minulle kauniita kuviakin, antoipa
+lahjaksikin pienen semmoisen kuvakirjan, jonka kannessa oli naisen
+kuva, iso rysä-hame päällä. Viimein otti hän kiiltonappisen sinisen
+takkinsa päälleen, pisti isolippaisen lakin päähänsä, ja niin lähdimme
+käsi kädessä kotiini päin.
+
+Musti hyppeli edellä, ikäänkuin olisi tahtonut mennä jo ennakolta
+ilmoittamaan vastaantuleville hämmästyneille kirkkomiehille: "katsokaas
+mihin kunniaan leikkitoverini on kohonnut; hän se on, joka tuolta
+jälestäpäin tulee käsi kädessä vanhan herran kanssa -- kyllä se on hän,
+uskokaa pois, vaikka hänellä onkin huivi päässä, hau, hau".
+
+Sitte riensi se toisten kirkkomiesten luo ja "hau, hau", kuului
+lakkaamatta, sillä Mustin mielestä piti tien olla auki, kun perästä
+päin tuli hänen pieni isäntänsä ja vanha herra käsikkäin, "hau, hau".
+
+Kotiin tultuamme oli siellä vieras, kummini, ja pöydällä oli pieni
+viheriäinen olento. Se oli mielestäni sangen soma. Minä katselin sitä,
+sillaikaa kuin aikaihmiset tervehtivät toisiaan. Mikähän tuo mahtoi
+olla? Minä käännyin Mustiin päin. Se silmäili vuorotellen viheriäistä
+olentoa, vuorotellen minua ja katsoi minuun veitikkamaisesti, juuri
+kuin olisi tiennyt koko tuon olennon elämäkerran ja tarkoituksen, vaan
+ei kiusallakaan ilmoittaisi sitä, jollen itse saisi selville. Minä
+ajattelin pitkin ja poikin, ja yhtäkkiä alan tuumia mielessäni: "älähän
+mitään, jos se olisikin lakki. Aivan oikein: viheriäinen päällys, mutta
+tupsu päälaella, mustan ja valkean kirjava ranta ja oikein kiiltolippu.
+Niin lakki se on, kuin onkin. Oi jos kellä olisi tuollainen lakki!"
+
+Silloin herätti kummini minut unelmistani sanomalla: "Juijo tules nyt
+anna minulle kättä; etpä arvaa mitä sinulle olen tuonut?"
+
+Mielelläni annoin hänelle kättä, sillä kyllä nyt jo tiesin kenelle
+lakki oli aijottu.
+
+Se päivä oli minulle oikea onnen päivä. Yhtenä ainoana päivänä olin
+saanut kuvakirjan, uuden lakin, kolikon, kahvia, sekä astunut pitkän
+matkan käsi kädessä vanhan herran kanssa, ja kaupan päälle olin saanut
+vielä opetuksen toden puhumiseen. Tiinalle näytin sekä kuvakirjani että
+uuden lakkini. -- Tuo nainen kirjani kannessa oli aivan Tiinan
+näköinen, vaan Tiinan hame oli kuin säkki, kuvan hame kuin ruiskeko.
+Tiina tavaili: "K -- sano K-ari-Karrikatur -- tätä en minä osaa lukea,
+se on latinaa, pane kirja talteen, äläkä revi sitä." Minä panin kirjan
+talteen ja riensin muille talon asukkaille näyttelemään lakkiani.
+
+Mirri sai vielä samana päivänä monta kertaa nähdä, ettei hänen enää
+sopinut pitää minua vertaisenaan, sillä nyt olin oman lakkini herra.
+Naskille ja Pollelle näytin myös loistoni, mutta kun sitä Torstikille
+menin näyttämään, ajoi Tiina minut navetasta pois, sillä hän nähtävästi
+kadehti minua siitä, että pääverhoni suhteen olin päässyt yhtä
+itsenäiselle kannalle kuin hänkin. Näin sai Torstikki-parka yhä
+edelleen elää siinä uskossa, että minä vieläkin käytin Tiinan kanssa
+yhteisiä pääverhoja.
+
+Siitä päivin oli minulla kolme elävää ystävää: Vanha herra,
+kummi-Heikki ja Musti, jonka viimemainitun kanssa kristillisesti jaoin
+uuden lakkini tuottaman kunnian ja ilon. He olivat minulle, kukin
+lainsa jälkeen, uskolliset aina kuolemaansa asti. Nyt lepäävät he jo
+kaikki "maan mustan mullassa"; mutta tässä on muutamia, heidän ajan
+kuluksi minulle puhelemiansa kertomuksia, joilla he toisinaan
+lyhentivät talven pitkiä iltapuhteita.
+
+
+
+
+
+UURON KÖSSI.
+
+
+Lapsena kuulin useampia kertoja mainittavan nimeä: Uuron Kössi. Ihmiset
+yleensä eivät pitäneet häntä oikein viisaana. Minä en muistaakseni
+ollut koskaan nähnyt sitä miestä, enkä hänen kanssaan siis ollut
+persoonallisesti tuttukaan. Uuron Kössin viisaus tahi hulluus eivät
+myöskään liikuttaneet minua hituistakaan, niin että meillä oli
+toistemme kanssa tekemistä niin vähän kuin suinkin. Minulla ei edes
+ollut pienintäkään käsitystä hänen ulkomuodostaankaan, vaikka lapset
+tavallisesti ajatuksissaan luovat jonkunlaisen kuvan siitä henkilöstä
+tahi asiasta, josta usein kuulevat puhuttavan.
+
+Uuron Kössi oli siis minulle ihan vieras olento. Kohtalomme satutti
+meidät kuitenkin kerran yhteen ja siitä päivin säilytti Uuron Kössi
+minut tuoreessa muistissa. Sattui näet niin, että muutamana
+Juhannus-aamuna -- silloin olin juuri päässyt lukioon -- päätin olla
+sangen jalomielinen. Tässä jalomielisyyteni puuskassa ajattelin:
+nyt lähden jalkaisin kirkkoon, että piika Maijakin kerran sopii
+hevoskyytiin. Muistelen myöskin, että ajatuksissani kuvailin siten
+suovani kirkkomiehille hyvän tilaisuuden ihailla uutta, kiiltonappista
+univormuani, jonka loistetta minun kärryissä istuessani ainoastaan
+vilahdukselta olisivat nähneet. Niin suoriuduin tielle. Aamu-aurinko
+paistaa hellitteli täydeltä terältä. Mäkisellä maantiellä lainehti
+kirjava kirkkomiesjoukko. Tuolla nousi mäkirinnettä maalatut
+vieteri-kärryt, joissa istui mahtava talonisäntä puettuna uuteen
+verkatakkiin. Täällä kiirehti köyhä mökkiläinen laihaa hevostansa
+hölkkäraviin, etteivät häntäkään kirkosta jättäisi. Joutomiehet
+verkalleen astua lörkyttelivät puhallellen piippu-nysistään paksuja
+palturisavuja ilmaan. Vakava patalakkinen kerettiläinen näytti
+ikäänkuin kadehtien katselevan noita solakoita nuoria miehiä, jotka
+kokkapuheillaan tuon tuostakin saattoivat naurun kajahtamaan tyttöjen
+suusta. Silloin rypistyi kerettiläisen nenä, vaan ripein askelin riensi
+nuorten joukko eteenpäin, tytöt kantaen käsivarrellaan kirkkoröijyjään
+ja mustia kenkiään, pojat myöskin paitahihasillaan. Joskus katkesi
+kirkkomiesten jono, vaan kuta lähemmäksi kirkkoa tultiin, sitä
+tiheämmäksi kävi joukkokin. Pitkän-mäen seuduilta aina kirkolle asti
+alkoi tien vieressä vähän väliä näkyä pieniä tyttöparvia. Muuan veti
+jalkaansa puhtaat pumpuli-sukat, toinen oli jo ehtinyt pitemmälle ja
+pani jo kengänrihmojaan kiinni. Ritolammin rannat olivat täynnä
+pyöreävartaloisia tytön-tylleröitä, jotka joko huuhtelivat hikeä
+päivettyneiltä poskusiltaan tahi tiheillä luukammoilla sukivat kesäisen
+auringon vaalentamia kähäriään. Moni tyttö-hupakko salavihkaa kysyi
+myöskin pyöreältä taskupeililtä neuvoa, miten pää on pidettävä kirkkoon
+astuttaessa ja miten on hymyiltävä sille ja miten sille. Siellä täällä
+tien vieressä laitteli joku vanha muori aamiaista silmäterälleen,
+lapsensa lapselle, leikaten aika viipaleita eväsrieskasta, jolle sitte
+näin Juhannuksen kunniaksi levitti omasta mielestään oikein paksulta
+kaunista, punakeltaista kesävoita.
+
+Sanalla sanoen siinä oli kaunis kesäinen taulu edessäni, mutta vahinko
+vaan, etten sitä joutanut oikein tarkastelemaan, sillä minua tuntui
+ikäänkuin hiukkasen hävettävän, kun huomasin kaikkein ihmisten huomion
+olevan kiintyneenä kauniisen univormuuni. Mielelläni suostuinkin
+sentähden loppu-matkaksi nousemaan Kankaalan Pekan kärryihin, joka
+kohteliaasti tarjosi minulle sijan sievän sisarensa Leenan vieressä.
+
+Kirkolle ei ollut enempää enää kuin yhden virstan matka, vaan kuitenkin
+ajaa suhautti Pekka monen hevosmiehen ohitse, sillä niinkuin yleiseen
+tiettiin, oli hänen "Lintunsa" pitäjän parhaita juoksijoita.
+Jalka-miehiä sivusimme tusinoittain, joista kumminkin ainoastaan yksi
+veti huomioni puoleensa. Hän oli pienenläntä, kumarahartiainen vanhus,
+jonka hopeanharmaat tai valkoiset hiukset pitkinä suortuvina valuivat
+alas hartioille. Hänellä oli päällään pitkä, saristunut, sininen takki,
+vyötetty keskeltä lianharmaalla villavyöllä. Kädessään piti vanhus
+paksuröhmyistä käsnäkeppiä. Hänen kasvonsa olivat, niin paljon kuin
+niitä ennätin nähdä, ryppyiset ja syvä-juonteiset.
+
+"Mikä kesän märäntö tuo on?" kysäsin minä.
+
+"Onpahan muuan vanha työmies Uuron kylästä", vastasi Pekka.
+
+"Kummallisessa puvussa hän käypi; hänessä taitaa olla vilutauti."
+
+"Eikö mitä, terve hän on kuin lampaan vuona, mutta hän muutoin vaan käy
+turkissa kesät, talvet."
+
+"Sepä kummallinen mies on", tuumailin minä.
+
+"Kyllä hän toimastaankin on kummallinen", myönsi Leena ujosti, "mutta
+hän ei taida olla oikein viisas."
+
+"Mikä hänen nimensä on?" kysäsin taaskin; en niin paljo
+uteliaisuudesta, tahdoinhan vaan sanoa jotakin, saadakseni tuon kauniin
+vieruskumppanini yhtymään pitempiin puheisin kanssani.
+
+"No, en minä hänen oikeata nimeänsä muista, mutta Uuron Kössiksi häntä
+kylän kesken kutsutaan."
+
+"Vai niin, vai hän se nyt olikin Uuron Kössi, olen minäkin hänestä
+kuullut", vastasin minä, mutta silloin jo olimme kirkkomäen alla. Pekan
+kortteeritalo oli vähän syrjässä, jonka vuoksi minä tässä, kiitettyäni
+kyydistä, erosin heistä ja läksin hautausmaalle hautakirjoituksia
+lukemaan. Yhden ja toisen vanhan tuttavani oli Tuoni talven kuluessa
+korjannut ja pienet puuristit osoittivat eläville paikkaa, jossa heidän
+ruumiinsa mätänivät. Täällä lepäsivät kaikki, rikkaat ja köyhät,
+hyvässä sovussa rinnakkain, eikä toisella ollut parempi kuin
+toisellakaan; tomuksi täytyi kaikkein tulla.
+
+Vähitellen keräytyi kirkon ympärille väkeä. Jo näin Uuron Kössinkin
+kiirehtivän Herran huoneesen. Mutta hänpä ei mennytkään sinne sisälle,
+vaan istahti portaille ja otti lakki-kulunsa käteensä. Silloin tällöin
+heitti siihen joku kirkkoon menijä kopekan tai puolen, vaan suurta
+summaa noista almuista ei näyttänyt karttuvan. Tuleepa tuossa verkaan
+puettu pikku poikanulikka, joka mielestään näytti olevan jotakin. Hän
+keikuttelee päätään, ottaa liivinsä taskusta kellon, katsoo siihen ja
+näyttää olevan hyvin olevinaan. Jopa huomaa tuo pikku narri Kössinkin.
+Silloin ottaa hän nyrkinkokoisen mukula-kiven ja lähenee kerjäläistä.
+Ihmiset väistyvät tämän pienen keikarin tieltä ja kivi lentää Kössin
+lakkiin. Ympärillä seisova joukko rähähtää kohti kulkkuaan nauramaan,
+ikäänkuin pojan käytös olisi ollut sekä sopiva että sukkela.
+
+En tiedä suututtiko pojan kelvoton teko, vaiko joukon hyväksyminen
+minua enemmän; mutta jos olisin ilennyt, olisin minä ruvennut poikaa
+kurittamaan, sillä Kössi itse ei näkynyt koko asiasta olevan
+milläänkään. Heittihän vaan tyynesti kiven pois ja kysäsi hiljaisesti:
+"kuka tuo kiven heittäjä oli?"
+
+Joukko häpesi vähän käytöstään, kun ei Kössi noussutkaan raivoon,
+niinkuin se oli luullut, ja eräs joukosta vastasi: "se on Aholan Heikki
+Yl'kylästä". Kössi silmäsi poikaa ja siinä ilmestyi enemmän sääliä kuin
+suuttumusta. Silloin kajahti kirkon kellot. Se oli merkki, että papit
+saapuivat jo paikalle, ja ihmiset hälvenivät kirkkoon. Minä ajattelin:
+"kummallinen miespä todellakin tuo Uuron Kössi on!" ja aloin nousta
+portaita myöten kirkkoon.
+
+Kerjäläinen ojensi minullekin lakkiansa, johon minä melkein
+ehdottomasti heitin ainoan rahani, hopearuplan.
+
+"Kiitoksia, nuori herra", lausui vanhus liikutuksesta värähtelevällä
+äänellä. Hän tarttui käteeni, puristi sitä kovasti; katsoi hetkisen
+hyvin kummallisesti silmiini. Hänen silmänsä näyttivät hehkuvan ilosta.
+Vielä kerran avasi hän suunsa ja kuiskasi: "kiitoksia! Nyt se on
+täytetty!" Näitä sanoja ei hän näyttänyt lausuvan minulle, vaan
+jollekin muulle.
+
+Kirkossa asettauduin tavalliselle paikalleni. Kössi riensi myöskin heti
+sisään. Suorempana entistään astui hän halki kirkon ja laskihe alttarin
+eteen, käytävän suuhun polvilleen. Hänellä kuului tavallisesti ennen
+olleen tapana istua penkissä, vaan nyt hän oli koko Jumalan palveluksen
+ajan polvillaan käytävällä. Kaikki kirkossa olijat näyttivät pelkäävän
+hänen tänään tekevän jonkun häiriön. Satoja silmäpareja oli lakkaamatta
+kääntyneinä Kössin puoleen, vaan hän oli niin vajonnut hartauteensa,
+ettei huomannut mitään mitä ympärillä tapahtui. Kyyneleitä vuoti Kössin
+silmistä ja pari kertaa ojensi hän silloin kätensä taivaasen päin, kun
+saarnamies kehotti seurakuntaa kiittämään Jumalaa kaikesta siitä
+hyvästä, jolla Hän taas maatamme oli siunannut. Sinä Juhannuksena oli
+epäilemättä Uuron Kössi hartain kristitty kotipitäjääni kirkossa.
+
+Jälkeenpäin sain kuulla jo Kössin parikymmentä vuotta, jollei
+enemmänkin, joka sunnuntai- ja juhla-päivä istuneen kotipitäjääni
+kirkon portailla kirkkomiehiltä rahaa kerjäämässä. Kankaalan Pekka
+arveli, ettei Kössi ollut niin köyhä kuin hän näytti, sillä hän
+kaikista töistään otti aina maksun rahana, vaan ei kukaan ollut nähnyt
+hänen mitään rahalla maksavan. Minä olin alkanut pitää tuosta
+kummallisesta kerjäläisestä, mutta nyt kaduin, että olin antanut niin
+paljon sen mammonan orjan ahneuden tyydyttämiseksi. Uteliaana menin
+sinä kesänä aina samasta ovesta kirkkoon, sillä ainoastaan sillä ovella
+kuului Kössi kerjäävän, eikä koskaan muualla. Kössiä ei enää koskaan
+nähty almua anomassa, paikkansa kirkossa ei milloinkaan ollut tyhjänä.
+Sitä ihmettelivät kaikki, vaan ei kukaan tiennyt, mikä Kössin ahneuden
+oli tyydyttänyt.
+
+Joku tuntematon hyväntekijä oli muistanut kotipitäjätäni
+suuriarvoisella lahjalla. Provasti oli näet saanut suuren rahasumman
+sitä varten, että niillä rahoilla perustettaisiin pitäjään lapsille
+koulu, jossa nuorisolle opetettaisiin "kristillisyyttä ja hyviä
+tapoja". Mitään lähempiä määräyksiä ei lahjoittaja ollut tehnyt, paitsi
+sitä, että eräs Heikki Ahonen Ylikylästä saisi siinä koulussa
+maksuttoman opetuksen. Tästä päättivät kaikki ihmiset, että
+lahjoituksen oli tehnyt tuo paikkakunnassa rikkaudestaan tunnettu
+Ylikylän Ahonen, jolle puoli pitäjästä oli velassa. Kummako siis, jos
+seuraavana kesänä kiitolliset seurakuntalaiset oikein miehissä
+keräytyivät viimeiseen lepo-kammioon saattamaan rusthollari Heikki
+Ahosta. Minäkin olin haudalla. -- Samana päivänä haudattiin myös Uuron
+Kössi. Hänet pantiin yhteiseen eli niin sanottuun rahvaan hautaan.
+Kaikki ihmiset ihmettelivät, miksi provasti hautautti Uuron Kössin
+oikein koululla. Minäkin olin kantajana, sillä provasti sanoi niin
+olleen Kössin tahdon. Eukot tuumailivat: "Kunniallapahan Kössikin
+hautaan pääsi, vaikka hän ei ollut oikein viisas."
+
+Pitäjään miehet miettivät yhteisillä varoilla hankkia hautakiven Heikki
+Ahosen haudalle, vaan provasti epäsi ja sanoi: "Ei se ollut Ahonen,
+joka teille koulun hankki, vaan sen teitte itse, vaikk'ette sitä
+tienneet, sillä asiamiestänne ette pitäneet oikein viisaana."
+
+Minä en myöskään tahdo väittää hänen olleen "oikein viisaan", mutta sen
+kumminkin sanon, että löytyy maailmassa monta paljo hullumpaa viisasta.
+
+
+
+
+
+LOHDUTUS.
+
+
+Pekka Kilpeläisen mökki oli rakennettu aivan lähelle isoa Rimpisuota,
+joka hetteisestä povestaan puhalteli jäädyttävää hallaa lavealle
+ympäristöön -- niin ainakin sanottiin niillä seuduin. Ihmekö siis, jos
+suurena nälkävuonna 1867 pakkanen oli puhtaaksi pannut Pekankin kaikki
+sekä syys- että suvi-touot, sillä tekihän se silloin tuhojaan
+kaikkiaalla, vieden monessa kohden koko vuodentuloksen, ja vapautti
+siten viljelijän kaikista puimapuuhista. Petäjän kuorta pureskellen oli
+Pekka kumminkin saanut perheensä eheänä yli ankaran talven, ja
+kauniisti vihoitti hänen isohko ruishuuhtansa Keinuvaaran
+päivärinteellä. Asian tuntijat arvelivat tuosta huuhdasta lähtevän
+vähintäänkin viisitoista tynnöriä viljaa, "jos vaan hallalta säästyy";
+-- niin hyvin oli Herra sinä vuonna siunannut Pekan työn.
+
+Vihantana vielä kuitenkin oli Pekan viljavainio silloin, kuin hänen
+emäntänsä, koko tienoossa hyväsävyiseksi tunnettu eukko Anna-Mari,
+ilmoitti miehellensä jotakin, lopettaen ilmoituksensa lausumalla: "niin
+minä ajattelin, jotta jos sinä menisit kirkolle ja pappilasta pyytäisit
+hiukan joko jyviä tahi jauhoja lainaksi; niin saisin minä sairaana
+ollessani syödä selvää leipää."
+
+Mielellään ei Pekka tosin olisi velkoihin ruvennut, varsinkaan näin
+uutisen rinnassa, vaan kuitenkin mietti hän: "teukko on oikeassa. Hän
+ei sitte viime kesän enempää kuin me muutkaan ole saanut selvää leipää
+edes nähdäkään, on vaan täytynyt pettua peiputtaa; eikähän rukiinen
+leipä liene kovin ylellistä herkkua saunaruoaksi." Ja niin hän lähti,
+kun lähtikin, pastorin puheille.
+
+Varsin mielellään pastori antoikin Pekalle viisi leiviskää jauhoja,
+vaikkei hän niin paljoa pyytänytkään; sillä Pekka oli tunnettu
+ahkeraksi ja rehelliseksi mieheksi. Tyytyväisenä hän nyt kantoikin
+jauhosäkkiä kotiansa kohden, tuumaillen matkalla itsekseen, että hän
+kyllä, "jos Jumala suo", ennättää Pertun päiväksi puida rukiinsa ja
+saada velkansa suoritetuksi, niinkuin puhe oli ollut; "ja sitte sitä
+taas saa olla huolettomana, kun on velaton mies", lisäsi hän
+puoliääneen. Kovin väsyksissä hän oli kotiin saapuessaan, sillä taakka
+yhdessä heinäkuun paahtavan auringon kanssa oli tehnyt parastansa,
+saadakseen hien virtana valumaan kantajansa otsalta, ja oivallisesti
+onnistunutkin tuossa aikeessaan. Pian unehtui kuitenkin Pekalta
+väsymys, kun hän avatessaan pirttinsä ovea huomasi kätkyeesen
+ilmestyneen pari pienoista päätä.
+
+"No, Anna-Mari! Sukkelaanpa sinä asiasi suoritit ja oikeinhan tällä
+kertaa lahjoitit kaksi työmiestä taloon, sillä luultavasti ne nyt ovat
+poikia?"
+
+"Kuinkas muutoin", ehätti Keinuvaaran vanha Leena sanomaan, "ja kuinka
+ne sitten vielä ovat ihan sinun näköisiäsi!"
+
+Totta on etteivät kaksoset olleet juuri kenenkään paitsi toistensa
+näköisiä, vaan kuitenkin näkyi heidän isänsä oikein sydämensä pohjasta
+iloitsevan niistä, niinkuin hyvin sopi arvatakin, koska hänellä ei
+ennestään ollut yhtään miespuolista perillistä. Pekka näki vanhan
+"tuudun" liian ahtaaksi kahdelle noin rotevalle pojalle ja sillä aikaa
+kuin Leena, Anna-Marin äitikummi, lähemmin kertoi kuinka hän,
+"juurikuin käsketty", oli sattunut tulemaan ristityttärensä avuksi,
+valitsi hän orsilta kuivia, kätkyeksi soveliaita lautoja.
+
+Silloin tällöin työtänsä keskeyttäen, katseli isä hymysuin
+rauhallisesti lepääviä lapsukaisiaan ja onnellisen äidin kasvot
+heijastivat samaa, kentiesi vieläkin syvällisempää iloa. Se ja vielä
+toinenkin päivä kului tyynesti ja hiljaisesti loppuun. Vanha Leena pani
+taikinan juuren, leipoi selvää leipää ja katsoi muutoinkin taloutta.
+Vieläpä jäi hänelle aikaa hoidella sekä lapsia että sairastakin, jossa
+toimessa hän, niinkuin yleiseen tunnustettiin, olikin erittäin taitava.
+Sanalla sanoen, Rimpisuon mökissä olivat kaikki muut iloisia ja
+tyytyväisiä, paitsi pieni Anni, kaksoisten nuorempi sisar. Tämä oli
+alussa veljiensä syntymisestä vähän nyreissään, koska hänen nyt täytyi
+muuttaa asuinsijansa tuosta rakkaasta kätkyestä vanhemman siskonsa
+sänkyyn. Vähitellen viihtyi toki hankin, kun sai leikkiä hopeaisella
+rintakoristeella, joka aikoinaan oli kuulunut hänen äitinsä
+kihlakalujen joukkoon ja johon oli taidokkaasti piirretty kirjaimet
+I.H.S. Rupesipa Anni jo katselemaan pikku veljiään melkein yhtä
+ystävällisillä silmillä kuin uunin korvalla kehräävää harmaata
+kissanpoikastakin. Kuitenkaan ei hän näitä, niinkuin vikisevää
+mirriparkaa, lakkaamatta tahtonut kuljetella ympäri huonetta, vaikka ne
+kyllä, hänen mielestään, olivat tähän maailmaan tulleet ainoastaan
+hänen leikkikaluikseen.
+
+Mutta maan päällä ei ole koskaan pysyväistä onnea; sen sai Pekkakin
+ennen pitkää havaita. Äiti tuli päivä päivältä heikommaksi, vaikka
+hänen nyt, kun sai syödä selvää leipää, Leena-muorin arvelun mukaan,
+olisi päinvastoin pitänyt "kostua". Sitä mukaa kuin äiti heikkoni,
+kävivät kaksoisetkin yhä enemmän ja enemmän kärtyisiksi,
+pahajuonisemmiksi; ja tuskinpa olivat he viikkokauden ajan ehtineet
+maistella elämää, kun Pekka jo sai kuivista laudoistaan ruveta
+valmistamaan toisenlaista kehtoa, jossa heidät laskettaisiin maan
+poveen.
+
+Äiti oli liiaksi heikko kantamaan niin suurta surua ja eräänä iltana,
+yökasteen nurmeen kohotessa, hän värähtelevällä äänellä lausui
+miehelleen: "minä tunnen tämän yön olevan viimeiseni. Käske Mari ja
+pieni Anni tänne, että siunaan heitä ennen lähtöäni."
+
+Kun aurinko aamulla nousi vuorten takaa, valaisivat sen ensi säteet
+Anna-Marin rauhallisia, vaan kalman kalpeita kasvoja; eikä paljoa
+enempää verta näyttänyt olevan vaimovainajansa kylmää kättä puristavan
+Pekankaan poskipäillä. Mari, vanhin tyttö, joka jo ymmärsi mitä hän nyt
+oli kadottanut, itkeä nyyhkytti hiljakseen pankolla ja Leena-muori,
+hilliten omia kyyneliään, koetti virsikirja kädessään parhaan taitonsa
+mukaan lohduttaa tyttöparkaa. Kuolinvirteen herännyt pieni Annikin,
+enemmän seuran vuoksi kuin todellisesta surusta, yhtyi vuodattamaan
+kyyneliään yhdessä sisarensa kanssa; vaan hänen huolensa haihtui pian,
+kun hän sai pikku mirrin siliteltäväkseen, niin että hän jo hetkisen
+kuluttua mirrineen jatkoi viatonta untansa.
+
+Varhain seuraavan sunnuntain aamuna vanha Rusko, surullisena pitäen
+päätänsä alhaalla, ikäänkuin olisi tietänyt mitä kuormansa sisälsi,
+veti nuo kolme ruumista kirkon kiviaidan viereen, ja vakavana,
+synkeämielisenä käveli Pekka perässä. Keinuvaaran vanha Leena lasten
+kanssa oli saattoväkenä ja hän milloin kantoi pientä Annia
+käsivarrellaan, milloin talutti häntä kädestä, lörpötellen lapselle
+kaikenlaista tämän äitivainajasta. Hän kertoi jo vuosikymmeniä sitten
+aavistaneensa, ett'ei Anna-Mari, vaikka hän olikin hyvä "kuin Herran
+enkeli", tulisi pitkä-ikäiseksi, "kun hän ristittäessä porasi niin
+hirmuisesti". -- Vielä puheli muori yhtä ja toista kuolemasta,
+ylösnousemisesta ja minkä mistäkin, josta puheesta lapsi ymmärsi yhtä
+vähän kuin kärryissä kuljetettavat kuolleetkaan. Sitä tarkemmin seurasi
+Mari, vanhempi orpo, eukon kertomusta, ja tuon tuostakin vettyi tytön
+silmä, kun hän näki miten kirkas vesihelmi toisensa perästä pihahti
+muorin silmästä hänen ryppyisille poskilleen.
+
+Kirkonmenojen päätyttyä ja ruumisten tultua hautaan olivat kaikki
+kirkkomiehet jättäneet kirkon lähitienoot ja äskeinen väen kihinä niin
+hiljentynyt, että tuulen vienoinen henkäys oli ainoa liikkuja
+kirkkotarhassa, sillä vaimovainajansa haudalla seisova Pekka oli
+liikkumattomana kuin kivi ja tuijotti silmiään rävähdyttämättä vasta
+täytettyyn hautaan.
+
+Mitä kaikkea Pekka tuona katkerana hetkenä ajatteli, ei hän oikein
+itsekään tiennyt; raskas paino vaan tuntui ahdistavan hänen rintaansa.
+Siinä seisoi hän kauan ja hänen silmiensä ohitse kävivät kaikki entiset
+elämänsä päivät. Jotkut niistä hymyilevinä punaposkisina keijukaisina
+tepsuttelivat; toiset taas kärsivän näköisinä, puutteesta vaaleina,
+vaan kuitenkin tyytyväisyydestä loistavilla kasvoilla hiipivät siinä;
+mutta viimein eräs hirviö, puolison kuolinpäivä, kammottavana haamuna
+rautakourillaan likisti häntä. Silloin huokasi hän syvään ja kolkosti
+puhkesi lausumaan: "oi hauta, mikset minuakin kohtuusi sulkenut?"
+
+Tähän heräsi isänsä sylissä levännyt pieni Annikin ja pudotti kädestään
+äitivainajaltaan perimänsä rintakoristeen, jossa oli ne kolme kirjainta
+I.H.S. ja jota Anni ei millään muotoa ollut suostunut kotiin jättämään.
+Pekka otti koristeen maasta ylös, ja silloin yht'äkkiä kirkastuivat
+hänen kasvonsa. Huoli haihtui ja melkeinpä iloisena hän jätti haudan
+tietäen nyt, ettei tuo pimeä hauta kätkenytkään hänen rakkaitaan, vaan
+ne nyt olivat oikeassa kodossaan, paremmassa maassa. Hyräillen värssyä:
+
+    "Mun sielun ruumiin' omas on,
+    Its' Herra armas tiedät tuon;
+    Siis omas ota huomahas,
+    En joukkoo julman pelkää taas",
+
+lähti hän kylään Leena-muorin ja Marin luo; sillä nuo äänettömät
+kirjaimet I.H.S., joilla tarkoitetaan: _Jesus hominum salvator_, olivat
+häntä lohduttaneet. Usein oli hän ennenkin koettanut niiden merkitystä
+selittää, vaan aina turhaan. Nyt päätti hän niiden merkitsevän:
+_Jeesushan heidät sai_, ja jotakin sinne päin ne todella
+merkinnevätkin.
+
+
+
+
+
+MIKÄ SIIHEN OLI SYYNÄ.
+
+
+Vanhalla herralla oli paljo vieraita, joiden pyynnöstä hän istuessaan
+lämpiävän uunin edessä kertoi: Muutamana kesäisenä aamuna, vähän ennen
+kuin aurinko nousi -- se miekkoinen nouseekin erinomaisen kauniina
+Ämmänkosken rannalla -- vähän ennen sitä oli kaupungissa äärettömän
+hiljaista; koski yksinään valvoi ja olisipa melkein luullut senkin
+hiukan hiljentäneen pauhuansa, ettei tarpeettomasti häiritsisi
+kaupunkilaisten aamu-unta; lyhyesti: kaupungissa vallitsi vieläkin
+suurempi hiljaisuus kuin tavallisesti.
+
+Aurinko nousi ja sen ensimmäiset säteet herättivät uinuksista kauniit
+metsätähdet, jotka pirteinä karistivat unen jäännöksiä seitsemästä
+silmästään. Velttona kohotti sininen kissankello päätään ja kyynel
+kiilsi tuon raukan kuvussa, niin vastenmielistä oli hänestä päivän
+työhön ryhtyminen. Lähteen reunalla kasvavan koivun oksalla oli leivo
+viettänyt yönsä ja nyt herättyään laskihe se läheiseen ruispeltoon
+oikein läheltä nähdäkseen vieläkö maapallomme sinäkin päivänä oli yhtä
+kaunis, kuin eilen hänen levolle ruvetessaan.
+
+"Mutta voi minua hullua", ajatteli se, "laveammaltahan näen maailmaa,
+kun kohoan ylös tuonne pilvien tasalle", ja sinne kohosikin se. --
+Maailma näytti niin kauniilta, selkineen, virtoineen, kukkineen ja
+pienine lehdillä hiipivine hyönteisineen, ettei pieni leivonen enää
+jaksanut tunteitaan hillitä, vaan puhkesi raikkaasen riemulauluun.
+Siitäkö, vaiko jostakin muusta lienee möhömahainen kahvipannukin
+herännyt, sitä en tiedä, vaan se on varmaa, että aivan heti sen perästä
+yhtyi sekin äänellänsä auttamaan leivoparkaa ja siten herätti
+leskirouva Kivelinin sievän sisäpiian Annan, joka oli torkahtanut
+istuessaan keittiön uunin vieressä. Annan liikkumisesta heräsi itse
+rouvakin, joka taas nukkui viereisessä huoneessa höyhenpatjoilla, ja
+yöröijy päällään rupesi hän akkunan poskessa sukimaan omia pitkiä
+hiuksiaan.
+
+"Herrainen aika! Mitä ihmettä! Anna, Anna!" olivat huudahduksia, jotka
+tunkeutuivat rouvan laihahuulisesta suusta, kun hän oli sattunut
+silmäilemään kaupungin ainoalle valtakadulle.
+
+"Anna, eikös tuo ole itse herra pormestari?"
+
+"Kyllä se on pormestari, armollinen rouva."
+
+"Mutta mikä siihen on syynä" -- rouva Kiveliniä tahtoi ruotsi voittaa
+-- "mikä siihen on syynä, että hän jo nyt on ulkona, eikähän
+Schwarzwaldilainen vielä ole lyönyt viittäkään?"
+
+"Sitä minä en tiedä, armollinen rouva."
+
+"Mutta mikä siihen on syynä -- kuulepas Anna! Juokses nyt paikalla
+raatimies ja kauppias Hongelinin luo ja kerro hänelle minulta
+terveisiä, että minä käskin kysymään: mikä siihen on syynä, että herra
+pormestari kello viisi minuuttia vaille viisi astui tästä ohitse?"
+
+"Kyllä armollinen rouva", vastasi Anna. Kello viisi oli hän jo
+valkoinen huivi päässä ja musliinihame päällä kauppias Hongelinin
+puodin portailla. Hongelin oli juuri avannut puotinsa ja helmiletkuinen
+piippu hampaissa hän nyt, nojautuen portaiden käsipuita vasten, nautti
+raitista aamuilmaa.
+
+"Hyvää huomenta herra raatimies! Armollinen rouva lähetti terveisiä ja
+käski kysymään: mikä siihen on syynä, että herra pormestari juuri kello
+viittä minuuttia vaille viisi kävi ohitse, armollisen rouvan akkunan
+alatse?"
+
+"Itse herra pormestari! Sitä en kuolemakseni tiedä. -- Mutta sanokaa
+rouva Kivelinille terveisiä, että minä puolen tunnin kuluttua lähetän
+hänelle tiedon asiasta."
+
+Kiiruusti pisti Hongelin puotinsa kiinni ja parin minuutin kuluttua oli
+hän jo juhlapuvussaan ja matkalla herra viskaalin luo.
+
+"Hyvää huomenta, herra veli! Suo anteeksi veli, että häiritsen näin
+varhain sinun aamu-untasi, mutta minä tulin vaan tiedustelemaan, mikä
+siihen on syynä, että herra pormestari ummelleen kello viisi minuuttia
+vaille viisi kulki itsekseen täydessä virkapuvussa leskirouva Kivelinin
+akkunan alatse?"
+
+"Herra pormestari? Ja jo kello viisi minuuttia vaille viisi? Sitä en
+Jumal'avita tiedä, vaan jotakin se merkinnee; siitä on välttämättömästi
+otettava selko. Jos veljellä on aikaa odottaa niin kauan, kuin ennätän
+saada jotakin päälleni, niin menemme yhdessä raatimies ja kauppias
+Svendelinin luo; hän varmaankin tietää jotakin tähän asiaan."
+
+Kello viisitoista minuuttia yli viisi astuivat herrat viskaali ja
+kauppias Hongelin, molemmat juhlapuvussa, raatimies ja kauppias
+Svendelinin asuntoon.
+
+"Hyvää huomenta veli Vialén, hyvää huomenta veli Hongelin! Kylläpä te
+tänä aamuna olette varhain liikkeellä", lausui raatimies ja kauppias
+Svendelin sisään astuvia tervehtien ja vetäsi samalla housujensa
+vasemman lahkeen jalkaansa.
+
+"Tulimme vaan kysymään", selitti viskaali, "eikö veli tietäisi mikä
+siihen on syynä, että herra pormestari ummelleen kello viisitoista
+minuuttia vaille viisi, täydessä virkapuvussa, kolmikulmainen hattu
+päässä ja miekka vyöllä käveli juhlallisen näköisenä ja aivan yksinään
+leskirouva Kivelinin akkunan alatse?"
+
+"Herra pormestari? Siitä en, lempo vie! tiedä poloisen pölähtävää. Ypö
+yksinään ja kello viisitoista minuuttia vaille viisi. Se, hiisi
+vieköön, merkitsee jotakin! -- Kyllä silloin täytyy olla jotakin
+merkillistä tekeillä; täytyypä niinkin. -- Ettehän vielä ole ottaneet
+aamunaukkua? Hyvä, tuossa on konjakkia ja tuossa vettä; minä sill'aikaa
+pistän hännystakin päälleni ja mennään sitte miehissä henkikirjuri ja
+vararaatimies Villgrénin luokse; hänhän tietää kaikki maailman asiat ja
+varmaan on hän tästäkin selvillä."
+
+Kello viisikolmatta minuuttia yli viisi astuivat nuo kolme ystävää
+henkikirjuri ja vararaatimies Villgrénin saliin, jossa mainittu herra,
+mukavassa asennossa nojatuolissaan ja yönuttu päällänsä, parhaillaan
+rouvinensa joi aamukahviaan.
+
+"No mikäs teidät hyvät ystävät näin aikaiseen tänne ajaa ja kaikki
+kolme juhlapuvussa? Tervetulleet, tervetulleet, vaikka mihin aikaan!
+Tehkää hyvin ja istukaa; paina puuta Hongelin. Kuppi kahvia ei
+haitanne? Selma toimitapas enemmän kuppeja tänne."
+
+"Kiitoksia, kiitoksia!" lausuivat kaikki vieraat yhteen ääneen. -- "Me
+tulimme vaan tiedustelemaan, eikö herra veli tietäisi, mikä siihen on
+syynä, että herra pormestari tänä aamuna ummelleen kello viisikolmatta
+minuuttia vaille viisi, täydessä virkapuvussa, kolmikolkka päässä,
+miekka vyöllä, Stanislaikka ja pyhä Anna rinnassa, on itkussa suin ja
+aivan itseksensä juossut kuin mieletön leskirouva Kivelinin akkunan
+alatse niin, etteivät kantapäät ole jalkoja tavanneet", virkkoi
+kauppias Svendelin hätäisesti.
+
+"Mitä kummia! Herra pormestari, sanoitte te? Sepä merkillistä!
+Kunniamerkit rinnassa -- ja jo niin varhain. Kyllä tässä piilee jotakin
+ja siitä on meidän tavalla tai toisella ottaminen selko. Minulle hän ei
+ole virkkanut sanaakaan koko asiasta, enkä minä muiltakaan ole mitään
+merkillistä kuullut. Mitä ihmettä se merkinnee? -- Eiköhän raatimies ja
+kelloseppä Utriainen tietäisi mitään, vai joko häneltä on kysytty? --
+Vai ei; no odottakaapa hyvät ystävät, kunnes ennätän saada virkapuvun
+päälleni -- parasta on olla valmiina, jos jotain tapahtuu--niin mennään
+Utriaiselta tiedustelemaan. -- Selma kultaseni, pidä hetkinen vieraille
+seuraa."
+
+"Me emme olisi tienneet laisinkaan, vaikka vihollinen olisi kaupunkiin
+hyökännyt", tuumaili rouva, "olipa hyvä, että te hyvät herrat tulitte
+meille ilmoittamaan. Minä ja varmaan mieheni myöskin olemme koko
+sydämmestämme siitä teille kiitolliset."
+
+Regulaattori-kello Utriaisen työhuoneessa löi juuri kuutta, kun edellä
+mainitut herrat avasivat oven, ja muut tiktakit ympäri seiniä yhtyivät
+yksissä tuumin seuraamaan regulaattorin esimerkkiä. Tuon helinän
+kestäessä huusi henkikirjuri ja vararaatimies Villgrén pienelle
+oppipojalle, joka parhaillaan pienellä kellon puhdistusharjalla
+kiilloitti rikkonaisia saappaitaan: "poika hoi! Missä hornassa
+mestarisi on, vai joko hänkin on mennyt kaupungille kummittelemaan?"
+
+"Ei herra henkiherra, ei hän vielä tänä päivänä ole kummitellut."
+
+"Missä hän on, sano paikalla, lurjus -- ei tässä lemmon helinässä tahdo
+omaa ääntänsäkään kuulla!"
+
+"Hän nukkuu nyt", vastasi poika hiljaa, ikäänkuin olisi luullut
+äänellään herättävänsä mestarin.
+
+"Sinä valehtelet, hän on ahkera mies, joka ei enää kello kuuden aikaan
+kiiskiä ongi", puuttui kauppias Svendelin puheesen.
+
+"Mutta kuitenkin nukkuu hän nyt", väitti poika ja veitikkamaisesti
+vilkaisi silmillään tiskin alle.
+
+"Mene häntä herättämään sitte", sanoi kauppias Hongelin käskevällä
+äänellä.
+
+"Ei tarvitse mihinkään mennä häntä herättämään", tuumi poika yhä tiskin
+alle tähystellen. "Kun hän yöllä tuli kotiin, tappeli hän rouvan kanssa
+ja rouva --"
+
+"Mitä sinä puhut sen vekkuli", ärjähti herra viskaali, "kyllä minä
+sinut opetan; vai puhut sinä niin herrasväestäsi!" ja käsi ojolla
+riensi hän tiskiä kohti tarttuakseen pojan pörröiseen tukkaan. Silloin,
+ikäänkuin jonkun taikavoiman kautta, kohosi tiski asemiltaan ja kaatui
+vasten kauhistunutta viskaalia sellaisella voimalla, että hän puoli
+pyörryksissä kellahti mitään pahaa aavistamattoman henkiherran pönäkkää
+vatsaa vastaan. Onneksi ei tiskillä sattunut olemaan muuta kuin yksi
+nyrkinkokoinen herättäjäkello, joka lattialle kirvonneena päästi
+hirmuisen tärinän. Korviaan pidellen herrat ällistyneinä katselivat
+tiskin alta ylös kömpivää miestä, joka ei ollut kukaan muu kuin
+kelloseppä ja raatimies Siimeon Utriainen itse.
+
+Rouva, kuultuaan sellaisen melun työhuoneesta, riensi hirmustuneena
+ovelle. Hän oli vielä aivan paljain jaloin ja ainoastaan tupihameessa
+ja huusi vihaisella äänellä: "joko sinä taaskin!" -- mutta silloin
+huomasi hän "huoneen olevan herroja täynnä", niinkuin hän itse
+jälkeenpäin lausui tuosta merkillisestä tapauksesta räätäli Holapan
+rouvalle kertoessaan.
+
+"Mi-mi-mikä nyt on hätänä?" tuumaili kelloseppä silmiään hieroen.
+
+Hämillään tuijottelivat herrat toisiinsa, kunnes henkikirjuri viimein
+tointui niin paljo että kykeni kysymään: "täälläkö teillä onkin tapana
+nukkua; me emme tienneet sitä, suokaa anteeksi?"
+
+"Ei, kyllä minä tavallisesti nukun tuolla sisällä, -- vaan käykää hyvät
+herrat sisään; minun täytyy ensin pukeutua."
+
+"Älkää, älkää Herran tähden -- minullakaan ei ole vielä päällä", kuului
+huoneesta rouvan nyyhkytyksien keskeyttämä ääni.
+
+"Jaha, tehkää sitte niin hyvin ja istukaa täällä -- antakaa anteeksi,
+vaan vaimoni ei vielä ole vaatteissaan. Minä eilen illalla istuin
+kestikievarissa tuon uuden, Helsingistä tulleen räätälin luona ja me
+kulautettiin totilasi toisensa perästä niin, että pääni tuntuu vähän
+raskaalta vieläkin. Se on sivistynyt mies tuo räätäli, oikein hieno
+mies; kyllä se Holapalta leivän lopettaa. Pormestarikin kuuluu
+luvanneen tänä päivänä tulla antamaan takin mittaa tuolle uudelle
+räätälille, vaikka raatihuone on nyt Holapan talossa; -- se ei liene
+Holapasta mieleen, jos hän sen sattuu saamaan tietää. -- Tehkää hyvin
+ja painakaa puuta, minä olen viidessä minuutissa valmis palvelemaan
+herroja."
+
+Niin sanoen riensi kelloseppä sisähuoneesen, josta rouvan nyyhkytystä
+yhä kuului. -- Piika toi heti viina-karahviinin ynnä lasia ja
+kohteliaasti nyykistäen sanoi rouvan pyytäneen "herrojen olemaan niin
+hyviä", ja herrat todellakin olivat niin hyviä.
+
+Pian oli mestari pukeutunut ja kun hän tuli vieraitansa hoitelemaan,
+alkoi henkikirjuri: "herra Utriainen! Me olemme oikeastaan tulleet
+tänne tiedustelemaan, ettekö te tietäisi mikä siihen on syynä, että
+herra pormestari tänä aamuna, noin kello viisi minuuttia yli neljä,
+täydessä virkapuvussa, miekka vyöllä, kolmikulmainen hattu päässä ja
+pyhän Stanislain sekä pyhän Annan neljännen luokan ritariston merkit
+vasemmalla puolen rintaa ja kannukset jalassa, on voivotellen ja
+parkuen tavannut kadulla leskirouva Kivelinin sisäpiian Annan ja hänen
+kanssaan kadonnut tietämättömiin -- vai onko heitä sittemmin nähty?"
+kysyi henkiherra kääntyen muihin tovereihinsa.
+
+Hongelin toimitti kyllä nähneensä Annaa, vaan ei herra pormestaria.
+
+Henkikirjuri jatkoi: "me nyt oikeastaan tulimme kysymään teiltä,
+tietäisittekö kenties te mikä siihen on syynä, sillä me kaikki olemme
+siitä mitä suurimmassa sielun tuskassa, eikä kukaan kristitty tiedä
+koko asiasta mitään. Se on kumminkin selvää, että jotakin sen täytyy
+merkitä, sillä herra pormestari oli juossutkin niin kovaa, että
+leskirouva Kivelin oli siihen kopinaan kesken uniensa herännyt."
+
+"Itse herra pormestari -- nainut mies ja jo niin varhain liikkeellä,
+hyi hittoja! Tietysti piilee siinä joku salaisuus, vaan minä puolestani
+en tiedä siihen asiaan hölyn pölyä. -- Te sanotte, ettei kukaan tiedä
+mitään, mutta selko siitä kumminkin olisi saatava, sillä kuka tietää
+kuinka tärkeä asia se mahtaa olla; ja lyhyesti sanoen: minun
+yksinkertainen mielipiteeni asiasta on se, että meidän raadin jäseninä
+ja kaupungin porvareina on asiasta saatava aivan selvä tieto. Eiköhän
+herra tohtori --"
+
+"Ettäkö pormestari olisi tullut hulluksi? Sitä en minä usko, hän on
+liian viisas sellaisiin ryhtyäkseen", keskeytti henkikirjuri talon
+isännän puhetta.
+
+"Ja paitsi sitä on herra tohtoria eilen illalla haettu Paltamoon, jossa
+herra nimismies on sairastunut", tiesi viskaali.
+
+"Mutta", jatkoi kelloseppä, "täytyyhän pormestarinnan tahi jonkun muun
+siellä raatihuoneella tietää jotakin tähän asiaan, menkäämme siis
+miehissä sinne; se on minun ajatukseni sekä raadin jäsenenä että
+kaupungin porvarina. Minä pistäydyn vaan muuttamassa toisen takin ja
+olen valmis seuraamaan herroja."
+
+Nyt vihdoinkin oli rouva Utriaiskakin ennättänyt saada vaatteet
+päällensä ja tuli tervehtimään vieraita. "Voi hyvä isä!" huudahti hän
+katsoessaan ulos akkunasta, sillä koko katu niin pitkälle kuin silmä
+kantoi -- rouva Utriaiska oli lyhytnäköinen -- koko katu oli ihmisiä
+täynnä.
+
+Leskirouva Kivelinistä oli nimittäin tuo puoli tuntia tuntunut pitkältä
+ja hän oli lähtenyt hankkimaan tietoja räätäli Holapan rouvalta. Tämä
+ei tiennyt koko asiasta mitään ja yks'kaks' olivat molemmat valmiit
+menemään Kolströmin Regiinan luo. Hän oli tosin kahvia juodessaan
+nähnyt viskaali Vialénin ja kauppias Hongelinin juhlapuvussa astuvan
+ohitse, vaan ei tiennyt sen enempää ja oli juuri menemässä
+Savanderskalta kysymään asiaa. Yhdessä lähtivät he nyt kaikki
+Savanderskan luo.
+
+Savanderska, istuessaan avonaisen akkunan vieressä, oli taas nähnyt
+viskaalin, Hongelinin, Svendelinin, henkikirjuri Villgrénin ja paljo
+muita herroja, kaikki juhlapuvussa, menevän kelloseppä Utriaisen
+työhuoneesen ja tuli jo portailla vieraitansa vastaan, sillä hänellä
+oli aikomus mennä Kandelinskalta kyselemään "mitä tuo herrojen paljous
+merkitsi?"
+
+"Ja itse herra pormestari astui jo tänä aamuna varhain meidän akkunamme
+alatse", säesti leskirouva Kivelin.
+
+Vieraat tekivät kokonaisen käännöksen ja niin mentiin Kandelinskan luo.
+Regiina Kolström kyllä teki alussa esteitä, sillä Kandelinska oli
+puhunut hänen juovan sikurikahvia, joka ei ollut totta, vaan hänkin
+lopulta seurasi toisia.
+
+Kandelinskan nisupuotiin oli äsken "vähissä hengin" juossut kelloseppä
+Utriaisen Karoliina ja kertonut Utriaisen viime yönä lyöneen rouvaansa
+halolla päähän ja "nyt tänä aamuna oli herra pormestari nähty kadulla
+puhelevan tuon kauniin Kivelinskan Annan kanssa."
+
+"Herrainen aika, sitä en olisi kuolemakseni tiennyt", huudahti
+leskirouva Kivelin käyden kalman kalpeaksi.
+
+"Sitte", jatkoi Kandelinska, "sanoi Karoliina heille tulleen paljon
+vieraita, kaupungin herroja ja muita tuntemattomiakin. Ne olivat siellä
+juoneet ja elämöineet, kunnes viimein rupesivat tappelemaan, ja
+Utriaiska parka oli koko ajan sydän sylissä istunut kamarinsa nurkassa
+ja itkenyt niin katkerasti, ettei ollut tahtonut vaatteitakaan
+päällensä saada. Vahingossa kuuluu viskaali tuossa tappelun metakassa
+lyöneen kellosepän vasaralla henkiherraa keskelle vatsaa niin pahasti,
+että henki on vaarassa. Minä lähden paikalla, kun kengän rihmani saan
+kiinni, lohduttamaan Selma-parkaa, joka tuskin vielä tiennee koko
+asiasta mitään."
+
+"Mitäs tohtori on sanonut", uteli Regiina Kolström, joka oli vanha
+piika, ja niinkuin koko kaupunki tiesi, tohtoriin vähän rakastunut.
+
+"Tohtori on jo illalla viety Paltamoon nimismies Kelanin luo; ettekö te
+vielä sitäkään tiedä", sanoi Savanderska hiukan halveksivasti
+Regiinalle.
+
+"Voi kuitenkin, voi kuitenkin", valitteli Regiina, "jos Edvard edes
+olisi kotona, niin ei Villgrén varmaankaan kuolisi -- -- ja hänenkin
+nyt piti sattua pois!"
+
+Yhdessä mentiin nyt "Selma-parkaa" lohduttamaan. Paljo ihmisiä
+tavattiin kadulla, joille kerrottiin mitä tiettiin ja jotka taas
+kertoivat mitä he tiesivät.
+
+Niinpä tiesi Olinska pormestarin parhaillaan olevan Kivelinskan Annan
+kanssa pakomatkalla Ruotsiin, "vaan älkää Jumalan luomat sanoko minun
+sitä kertoneen", lisäsi hän.
+
+Selma Villgrén saatiin seuraan ja itkien, valitellen astui tuo
+rouvaparvi lisäämään sitä joukkoa, joka jo ennestään seisoi kelloseppä
+Utriaisen talon ympärillä. Sen joukon puheissa oli jo noin kymmenkunta
+henkeä murhattu silloin kuin nikkari Kempas saapui paikalle. Hän kysyi
+kovalla äänellä: "mikä siihen on syynä, että kaikki ihmiset juoksevat
+tänne kuin hullut?"
+
+Silloin avautui Utriaisen työhuoneen ovi ja kadulle ilmestyivät herrat
+raatimiehet viisaan, miettivän näköisenä jokainen ja kaikki
+juhlapuvussa. Ei milloinkaan ennen oltu kaupungin kadulla nähty
+sellaista saattojoukkoa kuin se oli, joka raatimiesten perässä kulki.
+Siinä oli naisia silkkihameissa, toisia yöröijyissä, muutamilla oli
+toisessa jalassa tohveli, toisessa kenkä ja moni oli avojaloinkin.
+Puolialastomia kaiken ikäisiä lapsia, sekä poikia että tyttöjä,
+puikkelehti aikuisten seassa. Joukkoa oli sangen paljo, sillä kotiin ei
+ollut jäänyt paljo ketään muita kuin viisi kapalolasta ja nikkari
+Kemppaan äiti.
+
+Kun seurue oli saapunut Savanderin talon kohdalle, nähtiin kaksi
+kapalolastakin yhtyvän joukon jatkoksi -- kaupungissa oli kaikkiaan
+seitsemän siihen luokkaan kuuluvaa henkilöä -- ja kolmas osa koko
+kaupungin asukasluvusta oli jo naisten puheissa silloin tapettu. Jos
+silloin, kun saavuttiin raatihuoneen eteen, isolle torille, joku olisi
+kirjaan pannut kaikki ne henkilöt, jotka joukon puheissa olivat
+kärsineet suurempia tahi pienempiä ruumiillisia vammoja, niin ei koko
+Kajaaniin olisi jäänyt terveeksi yhtään sielua, paitsi jo ennen
+mainitun Kemppaan äiti, sillä hän oli kuollut pari päivää ennen,
+vaikkei vielä haudattu.
+
+Henkikirjuri Villgrén valittiin yksimielisesti lähetyskunnaksi, jonka
+piti kansalle tuoda tarkka tieto siitä, "mikä on syynä kaikkeen tähän
+ihmeelliseen menoon", sanoi Kempas niin kovalla äänellä, että Selma
+Villgrénin oikea korva meni lumpeen. Henkikirjuri meni. Hän tapasi
+portailla rouva pormestarinnan, joka kyyneleet silmissä kertoi tänä
+kirottuna päivänä saaneensa kuulla asioita, joita hän ei koskaan
+unhottaisi. -- Henkikirjuri tapasi itse pormestarinkin, vaan mitä hän
+siltä oli saanut tietää, sitä hän ei koskaan ilmaissut Selmallensakaan.
+
+Pormestari itse astui heti kansajoukon eteen ja lausui juhlallisesti:
+"jollette te jok'ikinen kynsi nyt paikalla korjaa täältä luitanne, niin
+minä näytän teille millä oikeudella te teette kapinan ja kokoonnutte
+häiritsemään kaupungin rauhaa. Sanalla sanoen minä tuotan Oulusta
+kasakkia."
+
+Hongelin ja Svendelin seisoivat häntä lähinnä ja edellinen lausui hyvän
+kaupan toivossa: "herra pormestari, ei teidän tarvitse Oulusta asti
+niitä tuottaa, sillä minä myyn Rettigin kasakkia markka neljäkymmentä
+penniä naula, eikä sitä helpommalla oululaistenkaan kannata antaa,
+sillä minä tuotan kaikki tupakat, paitsi punaruusun, suoraan Turusta."
+
+Svendelin sanoi: "minä annan teille herra pormestari Helsingin kasakkia
+tehtaan hintaan tahi, jos summissa ostatte, voin vielä antaa kymmenen
+prosenttia hinnan alennustakin."
+
+Vanha herra vaikeni, otti korilon ja kohensi kekäleitä.
+
+Muuan vieraista kysyi: "mutta mikäs siihen sitte oikeastaan oli syynä,
+siihen pormestarin niin varhaiseen liikkeelläoloon?"
+
+"Mistä minä sen tietäisin, eihän pormestari sitä sanonut."
+
+"Te ette siis tiedä mitään muuta koko asiasta?"
+
+"Tiedänpä niinkin. Minä tiedän, että sinä päivänä syötiin kaupungissa
+aamiainen kahta tuntia myöhemmin kuin tavallisesti, ja että pormestari
+heti sen jälkeen sai uuden virkapuvun, ja vielä senkin, että Selma
+Villgrén ei miehensä sanonut enää häntä rakastavan, vaan pitävän
+salaisuuksia, joita ei ennen 'meidän välillä ollut nimeksikään', sanoi
+hän."
+
+
+
+
+
+MAISTERIKO VAI KIRKKOHERRA?
+
+
+Oli talvinen päivä, muistaakseni viattomain lasten nimipäivä.
+Ilmaa ulkona ei voinut sanoa pakkaseksi, vaan ei se ollut ihan
+vesi-suvikaan, olihan vaan sellainen niiden keskivälillä, että
+kelkkani jalakset takaisivat hiukkasen. Me -- Musti ja minä --
+palasimme mäenlasku-retkeltämme. Musti ei millään muotoa suostunut
+vetämään minua kelkassa, vaikka se tavallisesti oli hänen mielityötään.
+Sen vuoksi istahdin tien viereen vähäksi aikaa levähtämään. Musti
+laskihe rinnalleni hankeen. Hetkisen kuluttua käänsi hän päänsä sivulle
+ja katsoen nenävarttansa myöten pitkin tietä sanoi harvakseen minulle:
+"hau, hau, hau". Se on niin paljo sanottu kuin: "tuoltapa pappilasta
+päin tulee nyt joku".
+
+Heti ajoikin ohitsemme mies, vaalea, kärsivän- ja lempeäluontoisen
+näköinen mies. Musti tervehti häntä ja hänen valkea häntänsä pää
+liikkui edestakaisin. Minä sitä vastaan katsoa noljotin avossa suin
+ajajaa, enkä ymmärtänyt edes tervehtiäkään. -- "Eikö hän tuntenut kuka
+se oli, koska ei nostanut lakkiansakaan", kysäsi Musti minulta vähän
+pilkallisesti.
+
+"Eikös se ollut kirkkoherra." -- "Kirkkoherra, vai kirkkoherra. Kuka
+sinulle on sanonut sen olevan kirkkoherran", tuumi Musti umpimielisenä,
+sillä hän usein käytti tätä temppua, uskotellessaan minulle tietävänsä
+jostakin asiasta enemmän kuin tiesikään.
+
+"Vai et sinä tunne kirkkoherraa, ha ha ha! Kyllä sinä, Musti, toisinaan
+olet tuhmansekainen; kaikkihan kirkkoherran tuntevat, ha ha ha",
+nauroin minä ja pieni sydämeni hyppi ilosta, kun kerrankin olin Mustia
+viisaampi.
+
+"Vai olen minä tuhmansekainen? Muistapas, herraseni, kumpaanko meistä
+Tiina kotona enemmän luottaa", lausui Musti.
+
+Silloin oli suuni tukossa ja minä, huomaten tässä ei olevan leikin
+tilaa, aloin hieroa sovintoa Mustin kanssa ja kysyin: "Kukas tuo vieras
+sitten oli?"
+
+"Kysy ihmisiltä, kaikkihan kirkkoherran tuntevat", vastasi toverini
+ivallisesti.
+
+"No, no, Musti, mitä sinä joutavia; ilmanhan minä vaan piloillani
+sanoin häntä kirkkoherraksi."
+
+"Kyllähän minä tiedän nykyisien ihmisten sanovan häntä kirkkoherraksi,
+mutta vanhat olivat viisaampia; ne kutsuivat häntä maisteriksi."
+
+"Maisteriksi, no kaikkiakin, vai maisteriksi, no kukas olisi uskonut",
+päivittelin minä.
+
+"Niin, sanos muuta", vastasi Musti taaskin peloittavan viisaana,
+katsellen pitkin nenävarttansa.
+
+"Mutta mikäs se maisteri sitten oikeastaan onkaan?" kysyin minä
+pelästyneenä, sillä minä arvelin siinä olevan jotakin hirmuista.
+
+"Jaa, sitä en minäkään oikein varmaan voi sanoa, mutta älähän pelkää,
+ei siinä kuitenkaan mitään pahaa ole", lausui Musti, lohduttaen minua.
+
+"Mutta jos se ei ole mitään häpeällistä, miksi hän ei siis ilmoita
+oikeastaan olevansakin maisteri?"
+
+Nyt rykäsi Musti mahtavasti, katsahti varovasti ympärilleen ja melkein
+kuiskuttamalla lausui: "asian laita on näetsen niin, että
+kirkkoherrassa on jotakin pahaa, jota kaikki pelkäävät. Jos kirkkoherra
+esimerkiksi tulee taloon, pannaan lehmätkin piiloon, ja kirkkoherra se
+nitistääkin vuoden pitkään monta lehmää pitäjäästä. Kirkkoherrassa on
+jotakin karhumaista ja siksi hänellä onkin karhun talja rekensä
+perässä. Minä pelkään kaikkia kirkon herroja, suntiosta alkaen
+kirkkoherraan asti. Maisteri sitä vastaan on kaikkien lemmikki, sillä
+maisterissa on jotakin hyvää, jota kaikki rakastavat."
+
+"Silloinhan minä vasta tunnustaisinkin olevani maisteri", tuumailin
+minä.
+
+"Niin ne tekisi muutkin typeräjärkiset, vaan maisteripa onkin viisas",
+vastasi Musti.
+
+"Mikäs viisaus siinä sitten olisi?"
+
+"Oih kuinka yksinkertainen sinä oletkin, sinulle on kaikki selitettävä
+perinpohjin, ennenkuin sinä ymmärrät. Kuule siis nyt: jos maisteri
+todellakin sanoisi olevansa maisteri, niin juoksisivat kaikki --
+varsinkin naisväki -- hänen luonaan, ettei hän saisi rauhaa yöllä eikä
+päivällä. Käsitätkö nyt?"
+
+Minä myönsin käsittäväni, vaan kysäsin vielä: "mutta mistä ihmeestä
+sinä Musti tuon kaikki tiedät?"
+
+"Kuulehan nyt", alkoi toveri vakavasti, "niinkuin tiedät on minun
+kotitaloni oikeastaan isopappila. Siellä olen ensiksi nähnyt päivän
+valon. Meitä oli kaikkiaan 8 veljestä. Asuinpaikkanamme oli ison tuvan
+nurkka.
+
+"Tupaan tuli ja siitä lähti lakkaamatta miehiä, joilla oli tyhjiä
+säkkejä käsivarrellaan. Toiset niistä sanoivat mitan uupuneen pari
+kourallista, toiset sanoivat olleen itsellään vähän päällekkin, 'vaan',
+huokasivat he, 'kaikki otti, kaikki otti'.
+
+"Pelolla katselin säkkimies-joukkoa muutoinkin, vaan tuo salaperäinen
+puhe saattoi karvani kauhistuksesta pöyhistymään ja minä nyhjäsin
+äitiäni kylkeen, kysyen: 'mitä ne tarkoittivat noilla pitkillä
+säkeillään?'
+
+"'Ole vait, hupakko', murisi äitini, sillä hän ei luultavasti tahtonut
+lisätä pelkoani, 'kyllä niitä saat nähdä enemmänkin, ei ne tee mitään
+pahaa.'
+
+"Minä tyynnyin, enkä enää muistanut koko asiaa, kun eräänä päivänä piika
+Sike hätäisesti peittää röijynsä hihoilla pyöreät ja palleroiset
+käsivartensa sanoen: 'Maisteri ja Iida-mamseli tulevat tänne. Kyllä se
+tuo mamseli laverruksillaan vielä saa maisterin pauloihinsa, vaan ei
+hän ansaitseisi niin kunnon miestä, sen minä sanon, vai mitä, Iisakki?'
+
+"'Eikä miestä minkäänlaista', kuului Iisakin vastaus.
+
+"Heti aukeni ovi. Maisterin pidellessä ovea auki ja nöyrästi kumartaessa
+astui sisään Iida-mamseli. Maisteri tuli myös ja yhdessä lähenivät he
+vuodettamme. Minua oikein värisytti, katsellessani Iida-mamselin
+kauniisiin silmiin; ne näyttivät niin uhkaavilta.
+
+"Hellästi otti maisteri meitä yksitellen käsiinsä ja näytteli
+Iida-mamselille, joka seisoi loitompana, vasen käsi puuskassa
+sarvenalla, ja joukeasti tähysteli meitä. Juolahtipa viimein
+Iida-mamselin mieleen itsensäkin ottaa meitä käsiinsä, ja äkkiä tempasi
+hän varomattomasti pienimmän veljeni niskasta kiinni ja sanoi: 'voi
+pikku raukka!' En tiedä lieneekö hän suuttunut 'raukka'-sanasta vai
+lieneekö kohteliaasti aikonut suudella Iida-mamselin kättä, sen vaan
+näin että sitä se tavoitti suullansa. Tästä säikähtyneenä pudotti hän
+veljeni armottomasti lattialle, sanoen: 'tuota, kun oli sormukseni
+viedä.' Meillä ei vielä silloin tainnut olla hampaiden alkuakaan -- no,
+no, kyllä minulla jo kuitenkin oli vankat hampaat, vaan veljelläni ei
+vielä ollut alkuakaan semmoisiin.
+
+"Iida-mamseli rinkasi kimakalla äänellä, niinkuin veljenikin, ja riensi
+niinkuin pyssystä ammuttu pellolle ja maisteri kynttä kantta perässä
+lohduttamaan häntä. Hetkisen kuluttua houkuttelivat he äidin pois ja
+sitten tuli sisään kirkkoherra, Iida-mamseli ja maisteri. Kirkkoherra
+huusi täyttä kurkkua: 'Kaikki järveen, kaikki järveen!'
+
+"'Säkki päähän ja järveen', säesti Iida-mamseli, ainoastaan maisteri
+puolusti meitä ja sai, kun saikin, heidät taipumaan siihen, että kaksi
+meistä sai armon. Toinen olin minä, joka olin osannut hankkia itselleni
+valkean hännän pään, toinen oli ison pappilan nykyinen Rappe, jolla on
+valkea seppele kaulassa. Sitten tuli säkkimies sisään ja mätti
+säkkiinsä joka ainoan, jotka tuvassa olivat, paitsi Rappea ja minua,
+enkä heitä sen päivän perästä ole nähnyt, sillä ne vietiin järveen."
+
+"Kirkkoherra, maisteri ja Iida-mamseli myöskin?" kysäsin minä
+hämmästyneenä.
+
+"Oi, et sinä ole järkevä, eihän järveen muita viety kuin veljeni. Sinä
+et ole järkevä, vaan minä olen ja niin olen ollut nuoruudestani asti,
+niinkuin valkea hännän päänikin osoittaa", ja sitä tarkasteli
+leikkikumppanini hymyillen.
+
+"Mutta mihinkäs kirkkoherra, maisteri ja Iida-mamseli joutuivat?"
+kysäsin taaskin, tietämättä että heikompi astia olisi ensiksi pitänyt
+sanoa.
+
+"Kirkkoherra kuoli ja kuopattiin, maisteri elää ennellään, ja jos
+tahdot, niin kerron mitä Iida-mamselista tiedän."
+
+"Kerro, kerro, Musti kulta", vastasin uteliaana.
+
+"No kuulehan. Muutamia viikkokausia sen jälkeen makasin minä käärössä
+pappilan portailla, sillaikaa kuin äiti etsi velivainajiani, sillä hän
+ei voinut saada päähänsä heidän jo olevan järvessä mamselin toimesta.
+Minä parhaillaan tutkin, olisinko kauniimpi, jos minullakin olisi
+valkea kaula, niinkuin Rapella ja Iida-mamselilla, kun yhtäkkiä reki,
+kaksi hevosta edessä, tulla haihattaa minua kohden. Maisteri ja
+Iida-mamseli tulivat porstuaan ja minusta näytti kuin Iida-mamseli
+olisi puraissut maisteria nenään, varmaankin näin hänen valkeat
+hampaansa vilahtavan hämärässä. Silloin oli reki jo joutunut portaiden
+eteen. Portaille kiirehtivät maisteri ja Iida-mamseli, kirkkoherra ja
+rouva Stiina -- kaikkien kirkkoherrojen rouvien nimi on Stiina. Reestä
+nousi ylös mies, oikein pitkä mies, jolla oli nenän alla pitkät
+virkakarvat, niinkuin minullakin, ja pienet pyöreät silmänsä hehkuivat
+kuin Mirrin silmät iltasella. Miehellä oli vielä keltainen kaulapanta,
+ja olkapäille oli kirjoitettu hänen omistajansa nimi. Sitten menimme
+kaikki yhdessä mylläkässä etuhuoneesen, vaan sieltä ajettiin minut
+keittiöön, niin etten sillä kertaa enempää saanut nähdä.
+
+"Lieneeköhän sitten kulunut pari viikkoa, kun eräänä päivänä taas nautin
+ruokalepoani salin lattialla. Siinä mietin puraisikohan Iida-mamseli
+tuona iltana maisteria nenään, kun samassa astui sisään piika Sikke ja
+Iida-mamseli, 'sillä siinä susi, jossa soihitetaan'. Iida-mamseli käski
+Siken kutsua maisteria omaan huoneesensa, johon hän itse meni.
+Silmänräpäyksen kuluttua astui maisterikin salin läpi Iida-mamselin
+huoneesen, jättäen oven raolleen.
+
+"'Mitä nyt, armaani?' kuulin maisterin lausuvan ja sitten en kuullut
+mitään kotvilleen. Tuokion kuluttua astui maisteri huoneesta saliin,
+horjuen ja vaaleana, jollaisena hän siitä asti aina on ollut, ja
+huokasi syvään.
+
+"Minä olin vakuutettu Iida-mamselin tällä kertaa varmaankin puraisseen
+maisteria, ei nenään, vaan ehkä rintaan, sillä rintaansa maisteri
+piteli; ja odotin vaan milloin säkkimies tulisi Iida-mamselia viemään.
+Ei mitään säkkimiestä tullutkaan, vaan kirkkoherra tuli vieraan kanssa,
+jolla oli se keltainen kaulapanta, ja rouva Stiina Iida-mamselin
+kanssa, Iida-mamseli juoksi vieraan luo ja olisi tahtonut puraista
+häntäkin, vaan vieras puristi häntä niin kovasti rintaansa vasten, että
+purematta vieras silloin jäi.
+
+"Sitten seuraavana iltana tuli paljo muita vieraita ja sinun isäsi tuli
+myös. Sitten tuotiin minut teille, enkä Iida-mamselista muuta ole
+kuullut sen perästä, vaan veli Rappe sanoi hänestä tulleen
+jonkunmoisen, joka ei ole ristinä. Minun vakuutukseni on se, että
+Iida-mamseli tuona iltana purasi maisteria, eikä mitään säkkimiestä
+tullut; 'hau, hau, hau'; se on sama kuin: se on totinen tosi.
+
+"Minä mietin: kummallista kuitenkin on tämän maailman meno, kun toinen
+saa puraistakin, eikä siitä sen kummempaa seuraa, vaan jos toinen
+yrittääkään sellaista tekemään, ei ole ainoastaan itsensä, vaan koko
+suvunkin perikato käsissä.
+
+"'Mitä sinä tuijottelet, etkö jo huomaa että hän on maisteri eikä
+kirkkoherra?' kysyi Musti.
+
+"Minä nyykäytin päätäni myöntymykseni merkiksi ja Musti lausui itseensä
+tyytyväisenä: 'Siitä näet että olen yhtä viisas kuin vanhakin', vaan
+silloin tuli piika Tiina meitä hakemaan kotiin. Minä kysyin häneltä:
+'Mikä pappilan Iida-mamselista on tullut?'
+
+"'Everstinna', vastasi Tiina, josta en tullut hullua viisaammaksi."
+
+
+
+
+
+SOKEA PIETARI.
+
+
+"Minä kerron nyt vaikka siitä pienestä, yksinäisestä mökistä, jonka
+multiaiset vielä nytkin ovat näkyvissä tuolla Vinkerivaaran läntisellä,
+Huuhtien kylään päin viettävällä rinteellä", alkoi meidän elättivanhus,
+kun muutamana kesäiltana istuimme Kuhakiven kupeella odottamassa
+särkien syöntiaikaa.
+
+"Lapsuuteni aikana oli mökki, niinkuin sen eläjäkin, jo vanha ja
+rapistunut, mutta kuitenkin koristi se koko lailla tuota muutoin vähän
+yksitoikkoista seutua. Siihen sijaan oli näköala mökin lähistöltä sekä
+lavea että vaihteleva, eikä varsin kauneuttakaan vailla.
+
+"Luoteessa kaareili jylhän kaunis Korpiharju ja koillisesta häämöittivät
+Ronkelin-, Hammas- ja Heinävaaran rohkeat piirteet. Näiden liepeillä
+näkyi monta ruskeareunaista paloa tahi pilkisti sieltä jonkun
+uudistalon pellon tilkareet. Nimellisten ja nimettömien vaarojen ja
+kunnasten välillä päilyi yksi ja toinen metsälampi. Levisipä siellä
+katsojan eteen aukea Lautiainenkin, joka yhdessä ruohorantaisen
+Nurmesjärven kanssa näyttää ikäänkuin solmuna sitovan salomaiden
+vähäiset vedet Pielisen avaroihin selkiin.
+
+"Ei kirkonkyläkään muuanne näyttänyt niin sievältä kuin juuri Vinkerin
+mökkiin. Olipa oikein hupaista päivän lasketessa mökin portailta
+katsella, miten auringon viimeiset säteet iloisesti hyppelivät kirkon
+jyrkällä katolla ja saattoivat sen ristit niin kauniisti kimeltämään.
+Silloin tuntui katsojasta siltä kuin nuokin äänettömät ristit
+tahtoisivat tavallansa ihmisille viitata tietä taivaasen.
+
+"Sanalla sanoen, mainitulta paikalta ympäristöä katsellessa oli kuin
+olisi ihaellut kaunista kuvaa taikka tarkastellut isoa, avattua kirjaa,
+jonka sisällystä kyllä voi vähäsen aavistaa, vaan eri sanojen
+merkityksestä ei kuitenkaan täydellistä selkoa saa -- ja omituinen
+kaipauksen tunne täytti rinnan.
+
+"Mutta, vaikkapa tuo näköala olisi ollut vielä monta vertaa
+viehättävämpi kuin se todella olikaan, ei mökin asukas sen ihanuudesta
+olisi voinut vähintäkään nauttia, sillä hän oli sokea, upposokea
+miesparka!
+
+"Nuorempana oli hänkin ollut näkevä ja vieläpä varakkaan Rantalan talon
+isäntänä läheisessä Huuhtien kylässä. Silloin oli hän ollut iloinen,
+hilpeä mies, mutta ajat olivat suuresti muuttuneet ja muuttaneet
+Rantalan entisen isännänkin. Kova onni oli hänet karkoittanut tilalta
+pois ja 'korottanut Vinkerivaaran ainoaksi asukkaaksi', vanhuksen omin
+sanoin puhuen. Kuitenkaan en ukon koskaan kuullut kohtalonsa
+kurjuudesta sallimusta syyttävän. Päinvastoin piti hän onnettomuutensa
+hyvin ansaittuna rangaistuksena eräästä rikoksesta, johon hän onnensa
+päivinä oli horjahtanut. Kerran oli näet hänenkin elämässään ollut
+aika, jolloin hän ei nöyrästi taipunut kohtaloansa kantamaan; vaan
+silloinpa hän vielä olikin Rantalan upeana isäntänä.
+
+"Hänen onnensa taivas alkoi pimetä muutamana vuonna, jolloin oli
+erittäin ihana kesä. Elokuun alussa, noin mätäkuun keskipaikoilla
+muuttuivat ilmat kumminkin sateisiksi. Joka päivä ajeli vinhea tuuli
+mustahtavia pilven riekaleita pitkin taivaan lakea ja virtoina valui
+vettä vasta puolikypsille viljoille. Ikävällä odotettiin poutaa, vaan
+turhaan. Sadetta kesti vaan yhä kestämistään ja sen vuoksi alkoi jo
+ruostetta ilmestyä rukiisen. Siihen lisäksi rupesi rokkokin kylässä
+riehumaan.
+
+"Se löysi tien Rantalaankin eikä eronnut talosta ennenkuin sai Manan
+majoille siirretyksi talon ainoan pojan, josta hänen vanhempansa olivat
+toivoneet tukea elämänsä illaksi.
+
+"Tuo tapaus vaikutti pojan isään syvemmin kuin olisi luullutkaan. Hänen
+mielensä synkistyi syttä mustemmaksi, sillä hän oli poikaansa kiintynyt
+liiallisella rakkaudella. Poikaansa varten oli hän työskennellyt ja
+toiminut; hänessä oli hän nähnyt itsensä uudestaan elävän ja toivonut
+Rantalan talon polvesta polveen tulevan pysymään hänen suvussaan.
+Kalman kalpa oli nyt yhdellä ainoalla sivalluksella hävittänyt kaikki
+hänen kauniit toiveensa.
+
+"Säyseäluontoisempi äiti tyytyi helpommin osaansa. Vieläpä hän
+kunnon vaimon tavoin koetteli silittää kurttuja miehensäkin
+otsalta. Siinä puuhassa ei hän kuitenkaan onnistunut, sillä
+useinkin keskeytti salattua surua osoittava, syvä huokaus kaikki
+hänen lohdutusyrityksensä.
+
+"Poika saatettiin hautaan ja hänen muistokseen pidettiin muhkeat
+maahanpaniaiset. -- Sitte rupesi talon elämä jälleen entistä latuansa
+käymään, vaan syrjäinenkin huomasi pojan kuolon isäntäväkeen jättäneen
+pysyväiset merkit. Emännän hivutauti, joka häntä jo vuosikausia oli
+kiusannut, muuttui nyt nähtävästi pahemmaksi, vaikka hän sitä tahtoi
+salata. Synkkänä pysyivät isännän kasvot ja hän, koko mies, näkyi
+käyneen äreäksi jöröksi. Vuodentulon toiveetkaan eivät hänelle iloa
+tuottaneet. Elovarat alkoivat vähentyä, eikä uutisesta näkynyt paljo
+tietoa olevan, kun sade ei koko syksynä näyttänyt aikovan lakata.
+
+"Vihdoinkin viimein kirkastui taivas ja tuli kaivattu pouta; mutta se
+tuli eräänä kolkkona yönä ja pohjosesta päin. Sen kantapäillä kulki
+harmaja halla, tuo öisen poudan ainainen seuralainen, joka hyiseen
+peitteesensä osaa kietoa jokaisen kasvavan kukan ja korren paljoa
+tarkemmin kuin äiti hennon lapsensa voi kapaloida. Sen vuoksi
+seisoivatkin kaikki tähkäpäät seuraavana aamuna auringon noustessa
+jäykkinä, vakavina, kuni valkoiseen pansariin puetut soturit, joiden
+haarniskat heijastavat valon säteitä.
+
+"Kalpein kasvoin katselivat ihmiset hallan yöllistä hävitystyötä ja
+osoittivat suruansa mikä mitenkin. Muuan huokaili, toinen vuodatti
+kyyneliä, useimmat kuitenkin tyytyivät paljaasen päivittelemiseen ja
+iltasella olivat jo unhottaneet koko asian.
+
+"Rantalan isäntä ei tehnyt sitä eikä tätä noista kolmesta. Hän vain
+puoliääneen mutisi joitakin epäselviä sanoja: 'Vai rupeat sinä nyt
+minua kiusaamaan, hm! -- Enhän minä ole huonompi muita ihmisiä.' -- Ei
+kukaan tiennyt kelle hän noita sanoja puhui, eikä hän itsekään sitä
+ilmaissut; -- käskihän vaan väkensä pellolle leikkaamaan, sillä
+kaikissa tapauksissa oli vilja korjattava ja noista hallan panemista
+kahuista koetettava leipää saada, jos mieli talven yli päästä.
+Kiirevilkkaan seurasivat muutkin kyläläiset Rantalan isännän
+esimerkkiä, ett'ei toinen yö kaikkia ensimäisen tähteitä ennättäisi
+korjata.
+
+"Eräänä aamuna leipoi emäntä Rantalan isossa tuvassa uudisleipää ja
+hänen ainoa, surman säästämä lapsensa tuontuostakin maltittomana
+tiedusteli, eikö hän jo kohta saisi uutista maistaa. Äiti ei luvannut
+antaa, ennenkuin tyttö olisi oppinut 'Herran rukouksen' hyvästi
+tavaamaan. Lapsesta ei tuo näyttänyt varsin mieleen olevan, vaan
+kuitenkin etsi hän käsiinsä punakantisen aapisen ja vei sen isälleen,
+joka ääneti, piippunysä hampaissa, mietteisinsä vaipuneena istui
+penkillä.
+
+"'Mitä nyt, Enkeli,' kysyi hän, kun tyttö tuli hänen eteensä.
+
+"Enkeli -- siksi sanottiin tyttöä, vaikka hän kasteessa äiti-kumminsa,
+siltavoudin matamin, kunniaksi oli saanut nimen Angeelika -- Enkeli
+toimitti äidin käskeneen hänen ruveta Herran rukousta tavaamaan.
+
+"'Hyvä; aiota sitte', käski isä.
+
+"Enkeli totteli ja ryhtyi työhön käsiksi, vaan selvästi näkyi, että
+samoin isän kuin lapsenkin ajatukset harhailivat kirjasta kaukana.
+Tytön ajatukset pyörivät kunnailla ja metsissä, leikeissä ja lampaiden
+vuonissa, joita hänellä tätä nykyä oli kaksi kappaletta nimikkoina.
+
+"'H-e-r-her, r-a-n-ran, herran; r-u-ru, k-o-ruko, u-s-us, vuonani',
+tavaili tyttö toimessaan ja hyvin viattoman näköisenä.
+
+"'Vuonani, herrainen aika! Vuonani, Enkeli, miten sinä luet? Pietari,
+etkö sinä kuule miten tuo lapsi raukka lukee', huudahteli äiti, joka
+pelkäsi tyttönsä nyt jo tehneen synnin Pyhää Henkeä vastaan; sillä hän
+oli hieman ahdasmielinen, vaikka muutoin herttainen olento.
+
+"'Lue uudestaan', käski isä, vaan silloin olivat leivät jo ihan kypset
+ja Enkeli sai ajattelemattomuutensa anteeksi tällä kertaa.
+Uudisleipääkin annettiin hänelle aika viipale ja sen päälle silitettiin
+paksulta rusokeltaista voita, mutta eipä leipä sittekään tahtonut
+tytölle oikein maistua. Kummako se, kun tuo uudisleipä oli mustaa ja
+katkeraa kuin piki.
+
+"Enkeli lykkäsi leipänsä syrjään ja alkoi itkeä tihrata, kun huomasi
+pettyneensä toiveissaan uutisen suhteen.
+
+"'Niin, niin lapsirukka, ei luuloihin ole aina luottamista, eikä kaikki
+toiveet toteen käy; pane se mieleesi lapseni', lohdutti häntä äitinsä.
+
+"Sillä välin oli isäntä taas vaipunut mietteisiinsä, jotka hänen
+nyrpeistä kasvonjuonteistaan päättäen eivät mahtaneet kovin hupaisia
+olla. Hän heräsi niistä Enkelin itkuun ja huomasi leipiä pöydällä. Hän
+alkoi niitä lähemmin tarkastella.
+
+"'Arvasihan sen millaista leipä mokomista jyvistä tulee, kun tähkät
+olivat kokonaan jäähileissä', lausui hän ja tuskan väreet värähtelivät
+hänen kasvoillansa.
+
+"Enkeli, kun vaistomaisesti huomasi saavansa isältänsä kannatusta, alkoi
+itkeä kahta katkerammin, niinkuin lapset tavallisesti tuollaisissa
+tiloissa tekevät. -- Pietari lohkasi leivästä kappaleen ja haukkasi
+sitä kerran. Pureskeli sitte hetkisen ja kauheasti kiroten sylkäsi
+viimein Jumalan viljan suustaan lattialle.
+
+"Pietarin sydämen ympärille viime aikoina jähmettynyt kuori oli nyt
+murtunut, mutta sitä ei ollut sulattanut nöyryyden auringon lempeä
+lämpö, vaan ylpeyden kylmä, kaikki kutistava voima oli siihen saattanut
+railon halkeamaan. Siksipä olikin sen sirpaleilla terävät reunat, jotka
+viilsivät Pietari-paran sydämeen syvät haavat ja saattoivat hänet
+vimmaan.
+
+"Raivoissaan tempasi hän pöydältä vielä lämpöisen leivän ja lähätti sen
+suoraan akkunasta ulos.
+
+"'Syö itse, kun tuollaista annat. Pitäiskö minun tuollaisella töryllä
+viimeinenkin lapseni vainajaksi saattaa. Syö itse, minä joukkoineni en
+siihen kuitenkaan koske', sadatteli tuo paatunut mies.
+
+"'Pietari, Pietari!' huudahteli emäntä sydäntä särkevällä äänellä,
+'johan taivaan vihan kirouksillasi päällemme vedät.' Huolimatta
+varoituksista antoi Pietari vain suustansa yhä runsaammin herjauksia
+valua.
+
+"Silloin tarttui pankolla istuva sokea ruotivaivainenkin puheesen.
+Kainaloita sanoja puhui hän herjaajaa vastaan ja lopetti lauseensa
+sanoilla: 'Ennenkuin kuluu kymmenen vuotta, kelpaa sinulle huonompikin
+muona, vaan tiukassa taitaa silloin eineesi olla. Armoleipä on vieläkin
+katkerampaa kuin tämä, varsinkin kuin sitä vieraan katon alla ihan
+itsekseen saa nauttia. Mutta vielä sekin menettelee, jos vaan sitä
+nöyrällä mielellä nauttii, mutta sinun sydämesi on paljoa paksummassa
+jäässä kuin --'
+
+"'Vaiti sokko', tiuskasi Pietari, jota raivonsa vihdoinkin näytti
+alkavan hävettää sentähden, että oli joutunut noin halvan olennon
+nuhdeltavaksi.
+
+"'Suokoon Luoja, jotta et sinäkin sokeaksi saisi', jupisi muori, siunasi
+ruokansa ja rupesi sitä hyvällä halulla syömään.
+
+"Tästä päivin oli Rantalan Pietarin koko luonne pysyväisesti tullut
+toisenlaiseksi. Hän oli nyt äreä ja aina tyytymätön. Hänen kasvonsakin
+saivat semmoisen inhoittavan kiillon, joka ilkeän ihmisen muodosta
+useimmiten välkkyy. Mutta eipä Pietarilla juuri ollut iloitsemiseen
+syytäkään.
+
+"Katovuosia tuli nyt näet useampiakin perättäin, ja ennenkuin paremmat
+ajat koittivat, oli hän joutunut maaltaan mierontielle, muiden ihmisten
+armoilla elämään. Alussa odotti hän parempia aikoja, mutta jokainen
+seuraava vuosi oli edellistänsä huonompi. -- Työlääksi tuli Pietarille
+näinä kalliina aikoina ansaita, mitä kolme suuta tarvitsi, ja usein
+olikin hän epätoivoon joutumaisillaan. Hän piti itsensä kaikkein
+kurjimpana perheen isänä ja, mikä pahinta, luuli syyttömästi sellaiseen
+tilaan joutuneensa, vaikka hän oli vielä liian ylpeä vaivojansa
+valittamaan. Hän ylpeili kurjuudellaan ja arveli itsekseen, ett'ei
+hänellä nyt enää ollut maailmassa mitään kadotettavana.
+
+"Kohtalo osoitti Pietarille kuitenkin ennen pitkää, että hänellä
+vieläkin oli jotakin kadotettavaa, kentiesi enemmän kuin monella
+muutoin onnellisemmalla. -- Hänen lempeä, jumalinen puolisonsa oli
+viime vuosina riutumistaan riutunut ja Tuoni vapautti hänet viimeinkin
+kärsimyksistä. Pietari seisoi kuolevan vaimonsa vuoteen vieressä
+toivottomuuden ilmielävänä kuvana. Toivon laaja maailma näytti häneltä
+nyt sulkeutuneen kokonaan ja hän jo mietti ominpäinsä seurata rakasta
+vaimoansa toiseen elämään, mutta kuoleva otti häneltä lupauksen, että
+hän kasvattaisi Enkelistä kunnon ihmisen.
+
+"Jos mahdollista olisi ollut, olisi Pietari vaatinut nyt kohtalonsa
+kanssaan taisteluun, sillä hän ei voinut ymmärtää, miksi kaikkien
+onnettomuuksien piti juuri häntä kohdata, vaikka eihän hän ollut
+huonompi muita ihmisiä. Kuitenkin paransi aika vähitellen hänenkin
+haavansa, sillä sanotaanhan ihmisen tottuvan kaikkiin. Itse ajatkin
+alkoivat parata ja Pietari tyttärineen sai vapaasti asua Vinkerin
+mökissä. -- Mitään varsinaista jokapäiväisen leivän puutetta ei hänellä
+nyt enää ollut, kun hän näet oli näppärä astioiden ja muiden
+tarviskalujen teossa, joita talolliset tarvitsivat. Kyläläiset toivat
+myös usein ruokatavaroita Enkelille, jota isä ei antanut muiden
+kasvatettavaksi, vaan hoiti itse aivan kuin silmäteräänsä, niinkuin
+kuolevalle vaimollensa oli luvannutkin.
+
+"Enkelistä oli Pietarille paljo huvia, sillä lapsi viattomalla
+iloisuudellaan osasi parhaite lieventää isänsä huolia. Muutkin ihmiset
+mielihyvällä katselivat tuota vilkasta lasta ja hellivät häntä. Kylässä
+ei Enkelin tahtoa kukaan vastustanut, joten hän oppi vähän
+itsevaltiaaksi. Se vaikutti häneen vanhempana pahaa, kun hän tuli
+huomaamaan olevansa köyhä eikä siis voinut kaikkia mielitekojansa
+tyydyttää. -- Isäkin havaitsi tyttäressään taipumusta turhamaisuuteen,
+mutta hän piti sen naisluonnon yleisenä heikkoutena, jota ei heistä
+voisi poistaa. Näin juurtui Enkeliin turhamaisuus, vaan hän ymmärsi
+sitä hyvästi salata. Ei kukaan hänen vikojansa huomannut ja siksipä
+hänestä yleiseen paljo pidettiinkin. Varsinkin miellytti hän niin hyvin
+isäänsä kuin muitakin taitavasti soittamalla kanteletta. Siinä oli
+Enkeli edistynyt niin pitkälle, että oli vaikea päättää, oliko hän
+taitavampi isäänsä, vaiko isänsä taitavampi häntä, vaikka ukko Pietari
+oli soittotaidostaan oikein kuuluisa. Kerrottiin, ett'ei ukko ollut
+vielä milloinkaan vertaistansa soittajaa tavannut, mutta kuitenkin
+olivat Enkelin sävelet viehkeämpiä, enemmän sydämeen tunkevia. Niillä
+oli kummallinen lumoava voima; ne saattoivat kuulijan silmät
+vesikiehteisiin ja unhottamaan kaiken muun; ne tuntuivat niin tutuilta
+kuin honkien vieno humina kesäiltana ja sulattivat sydämen niin
+pehmeäksi, -- vai lieneekö soittajan oma sulo tuon kaiken vaikuttanut.
+-- Varmaa vaan oli, että Enkelin soitto, jos mikään, sai ihmisen
+sisälliset myrskyt rauhoittumaan ja virvoitti nuutunuttakin mieltä.
+
+"Pietarikin unhoitti sitä kuullessaan surunsa ja tyytyväisyyden hymy
+laskihe hänen huulilleen. Vuodet vierivät hiljaisesti ja kuta enemmän
+i'än paino saattoi Pietarin hartioita kumartumaan, sitä matalammiksi
+muuttuivat hänen otsansa rypyt.
+
+"Eräänä juhla-aamuna voi hänen kasvoiltaan sanoa ilonkin säteilevän, kun
+hän suuri virsikirja kainalossa astui Herran huoneesen. Sinä päivänä
+piti Enkelin ensikerran käydä Herran pöydällä. Tyttö olikin oikein
+viehättävä, kun hän nuoruutensa kukoistuksessa isänsä kanssa kirkkoon
+saapui, ja isän sydän sykki ilosta. Hän muisti nyt sitä hetkeä, jolloin
+hän itse, opetettuna autuuden opissa, kutsuttiin alttarin eteen
+uudistamaan kasteensa liittoa ja koko seurakunnan edessä vapaasti
+tunnustamaan uskonsa.
+
+"Tosin oli hän silloin ollut iloisempi maallisten kuin hengellisten
+oikeuksien saavuttamisesta, mutta kuitenkin olivat tuona hetkenä hänen
+tunteensa ylimalkaan olleet palavat, huokauksensa hartaat, ajatuksensa
+kohotetut korkealle maasta ja aikomuksensa niin vakaat. -- 'Mikä onni',
+ajatteli hän, 'mikä onni, jos poika-vainajanikin seisoisi nyt tuossa
+nuorukaisparvessa! Mutta hyvä on näinkin. Kentiesi ei hänkään voisi
+paremmin kuin minäkään pitää sitä valaa, jonka nyt tekisi.'
+
+"Jotakin katumuksen tapaista vilahti Pietarin sydämessä. Hän mietti:
+'enhän minä ole pahempi muita ihmisiä, ja kukapa kaikki lupauksensa
+voisi pitää', ja oli taas lohdutettu. 'Kukapa meistä täydellinen on ja
+tottahan monet kärsimyksenikin jotakin painavat oikeuden vaakalaudalla,
+jos oikeutta laisinkaan olemassa on. -- Enkeli ainakin pitää valansa,
+sillä kehumatta itseäni, hän on paras kuoleman alainen, jonka koskaan
+olen nähnyt. Kuinkas muutoin? Onhan hän hyvä ja laittamaton lapsi,
+viattomampi viatonta kyyhkystäkin.'
+
+"Niin ajatteli Pietari ja ilosta säihkyvin silmin silmäsi tytärtänsä.
+Isän ja lapsen katseet kohtasivat toisensa. Enkeli punehtui ja painoi
+päänsä penkkiin. 'Naisen luonto, kumma luonto', tuumaili Pietari
+mielessään. Hän ei ollut huomannut sitä lumoavaa hehkua, joka loisti
+hänen takanansa istuvan Mestarin silmistä. Enkeli oli sen huomannut ja
+se se oli ajanutkin veren hänen sasupäillensä. Mestari saikin kenen
+kaunottaren hyvänsä punehtumaan, jos vaan hänehen kerrankaan katseensa
+loi.
+
+"Tuo Mestari oli kaikin puolin kummallinen mies. Hänellä oli jalot
+kasvot, uljas ryhti ja miellyttävä käytös. Kuitenkin henki hänen
+olennostaan jotakin, joka ei ymmärtäviä ihmisiä miellyttänyt. Ukko
+Pietarikin kuului niihin, jotka hänestä eivät pitäneet, ja sen tiesi
+Mestarikin vallan hyvin.
+
+"Pienenä poikana oli Mestari lähtenyt kotiseudultaan, eikä oikein tietty
+mihin hän oli joutunut. Nyt oli hän noin vuosi takaperin ilmestynyt
+kotikyläänsä takaisin ja hänestä näytti tulleen oikein kelpo mies.
+Varsinkin pystyi hän mihin työhön ikinä tahtoi, vahinko vain, ett'ei
+hän oikeastaan tahtonut ryhtyä mihinkään. Sen verran hän kuitenkin
+kaikenlaista teki, että hänen taitonsa tuli koko tienoossa tunnetuksi.
+Olipa talvella tehnyt Halolaan lyövän seinäkellonkin, jollaista ei
+tietääkseni siihen aikaan vielä missään talonpoikaistalossa ollut.
+Maksua ei hän mistään työstä koskaan ottanut, vaan kuitenkin eleli
+loistavasti, kestitsi kaikkia ja runsaasti jakeli rahoja ympärilleen.
+Hän kävi komeimmassa puvussa koko pitäjäässä, eikä kukaan tiennyt mistä
+hänen rikkautensa oikeastaan oli peräisin. Pahoja huhuja hänestä kyllä
+liikkui, mutta mitään varmaa ei hänestä tietty. Muutamat arvelivat
+häntä suureksi varkaaksi, toiset väärän rahan tekijäksi; vaan hän itse
+nauroi kaikille tuollaisille jutuille ja oli iloinen kuin laakson
+lintu; lasketteli sukkeluuksia juoruämmistä ja viehätti kaikki tytöt
+itseensä.
+
+"Sellainen oli se mies, jonka silmäys oli Enkelin posket punaruusun
+karvaisiksi saattanut. -- Enkeli ei itkenyt alttarin edessä, vaan
+varmaankin oli hän enemmän liikutettu kuin nuo hänen tyrskyisät
+kumppaninsa. Koko hänen ruumiinsa vapisi ja hehkuvat kasvot osoittivat
+mitä suurinta sielunliikutusta.
+
+"Jumalanpalvelus kesti kauan, mutta vihdoinkin oli se ohitse.
+Tyytyväisenä astuskeli Pietari tyttärinensä kotiin. Koko luonto oli
+iloissaan, korven kamara peitetty kukilla, ja puiden lehviltä kajahteli
+lintujen laulu. Hiljakseen läikehti Huuhtilahden pinta ja vaaralta
+käypä vieno tuuli toi kukkaisten tuoksua tulijoille tervehdykseksi
+kodista. Isä iloitsi, mutta äänetönnä astui tyttö.
+
+"Enkeli säpsähti joka kerta, kun isänsä hänelle jotakin lausui. Isä ei
+usein häirinnyt tyttärensä vakaita ajatuksia; hänestä oli Enkelin
+käytös mieleen. Hän ei voinut aavistaa jonkun raskaan ajatuksen
+painavan lapsensa mieltä.
+
+"Iltasella kaiken hälyn viihdyttyä istui Enkeli isänsä kanssa kahden
+kesken Vinkerin mökissä. Enkelin syvät silmät olivat kosteat ja
+nähtävästi aikoi hän nyt isällensä avata sydämensä.
+
+"'Isä --', lausui Enkeli, mutta kyyneltulva esti hänen jatkamasta.
+
+"'Mitä sinä aiot sanoa, lapseni? -- Älä nyt itke -- jätä sanottavasi
+huomiseksi, tänään olet liian tunteidesi vallassa. -- Älä itke; eihän
+sinulla ole mitään syytä itkeä. Olethan aina ollut hyvä lapsi',
+lohdutti häntä isänsä.
+
+"'En isä, en minä ole ollut hyvä, tottelevainen lapsi,' vaikeroi Enkeli.
+
+"'Ole joutavia ja hillitse itsesi. Minä olen antanut anteeksi kaikki
+pienet vallattomuutesi jo ammon aikoja. Ja totta puhuen et sinä koskaan
+ole mieltäni pahoittanutkaan, vaikka minä toisinaan olen ollut
+suuttuvinani', kertoi vanhus.
+
+"'Te ette tiedä yhtä isä --', jatkoi tyttö ja peitti kasvonsa käsillään.
+
+"'Minä tiedän kaikki', vakuutti Pietari, 'kaikki muut, paitsi sitä kenen
+on tuo sormus sinun kädessäsi.'
+
+"'Se on -- se on --', sammalsi tyttö ja vaikeni. Heti hän kuitenkin
+näkyi tehneen päätöksen ja heittäytyi isänsä rintaa vasten. Luottavasti
+katsoi hän isänsä silmiin ja alkoi: 'se on --'
+
+"'No se on --' keskeytti Pietari, vaan silloin ulvahti ovi ja sisään
+astui Mestari.
+
+"'Hyvää iltaa', toivotti tulija.
+
+"'Jumal' antakoon! Mitäs vieraalle kuuluu?' kysäsi Pietari ja ihmetteli
+mitä varten Mestari näin myöhällä hänen mökkiinsä tuli.
+
+"'Eipä muuta kuin vanhat rauhat', oli vastaus.
+
+"'Mene sinä nyt maata Enkeli', lausui Pietari kääntyen tyttärensä
+puoleen. 'Minä olen sinut luvannut Halolaan piiaksi ja emäntä odottaa
+meitä sinne jo päivän noustessa.'
+
+"Enkeli totteli käskyä ja loi mennessään pitkän, kiitollisen silmäyksen
+Mestariin.
+
+"Kauan istui Mestari Pietarin luona haastellen kaikenlaisista maailman
+asioista, ja kun hän viimeinkin jätti jäähyväiset, olivat Pietarin
+ajatukset hänestä kokonaan muuttuneet paremmiksi.
+
+"'Tuon miehen suhteen olen ainakin suuresti erehtynyt', ajatteli
+Pietari. Kun Mestari oli hänen unensa haihduttanut, otti hän Enkelin
+kanteleen polvilleen ja muistaen sen sävelten voivan uneen uinuttaa,
+soitteli hän sillä kauan. Oli kuin olisivat päivän iloisat tunteet nyt
+kanteleen helinässä saaneet muodon. -- Viimein hän soitti erään vanhan
+erolaulun ja laskeusi sitte levolle.
+
+"Sillä välin oli Mestari mennyt Enkelin aitan ovelle, jonka kynnyksellä
+Enkeli näytti häntä odottavan.
+
+"'Hän on jäykkä', puhui Mestari. 'Hän vihaa minua, vaikka minä
+kuolemakseni en tiedä mistä syystä. Minä puhuin hänelle kaikki, mitä
+sinullekin olen ilmoittanut; mutta hän vaan sanoi minun valhettelevan.
+Minä kerroin, kuinka ainoastaan sinun tähtesi olen täällä viipynyt näin
+kauan, minä kerroin kuinka kaikki omaisuuteni panisin alttiiksi, jos
+hän suostuisi sinut minulle antamaan, mutta hän sanoi, jos minulla muka
+omaisuutta on, niin on se varastettua. -- Jos hän ei olisi sinun isäsi,
+niin sitä hän ei rankaisematta olisi sanonut. Hän soimaa minua
+varkaaksi -- minua, veljensä ainoaa poikaa; minua, jolta hän on
+laittomasti ryöstänyt minun laillisen osani Rantalan talosta; minua,
+jonka isän hän on pakoittanut kuolemaan kurjuudessa ja puutteessa.'
+
+"Enkeli oli vavisten kuunnellut Mestarin puhetta ja nyt hän huudahti
+heikosti.
+
+"'Suo anteeksi, en minä tahdo häntä loukata', puhui taas Mestari, 'mutta
+minä olen melkein mieletön tuskasta. Minä tiedän meidän nyt täytyvän
+ikipäiviksi erota ja mitä on minulle elämä ilman sinutta?'
+
+"'Sääli minua', pyysi Enkeli.
+
+"'Minä säälin; minä en tahdo pitkittää erohetken katkeruutta. Sinä jäät
+tänne, minä menen pois. Halolan kierosilmäisen emännän käskyläisenä,
+riihiryysyissä kuihdut sinä, joka olet luotu silkkiä, samettia ja
+kalliita kiviä kantamaan ja kauneudellasi häikäisemään kaupungin
+kaunotarten loiston. Ja minä kuihdun -- en minä edes kuihdukkaan
+niinkuin kukka, vaan matanen kuin sieni syyssateissa, minä matanen
+keskellä komeutta ja rikkautta. -- Jää hyvästi, minun täytyy nyt mennä,
+muutoin en voi koskaan sinusta erota.'
+
+"Mestari lähti ja tunnotonna hervahti Enkeli aitan portaille. Yötä oli
+kulunut jo hyvä pala, kun laakson vaaleiden utuisten huurujen sylistä
+ilmestyi mies, joka läheni Vinkerin mökkiä. Se oli Mestari. Hiljaa
+hiipi hän Enkelin aitan luo. Ovi oli auki ja vuoteensa reunalla istui
+Enkeli vaaleana kuin vitilumi.
+
+"'Mestari!' huudahti Enkeli säpsähtäen.
+
+"'Luotatko sinä minuun?' kuiskasi mestari tytölle.
+
+"'Miksi niin kysyt; tiedäthän minun luottavan sinuun kuin Jumalaan',
+lausui Enkeli, ojentaen hänelle kätensä.
+
+"'Kiitos siitä Angeelika. Siis ei meitä enää mikään voi eroittaa
+toisistamme. Minä en voi erota sinusta, en voi jättää sinua, sen tunnen
+nyt. Seuraa siis minua, jättäkäämme tämä meille inhoittavaksi käynyt
+seutu. Minä hankin keisarilta luvan avioliittoomme. Sitte vihitytämme
+itsemme, isäsi antaa meille anteeksi ja muuttaa luoksemme. Silloin
+olemme kaikki onnelliset; meidän on vielä tänä yönä ehtiminen kauvas',
+puhui Mestari hätäisesti.
+
+"'Minä en voi, oi minä en voi!' sanoi Enkeli, 'minä en voi jättää isääni
+yksin.'
+
+"'Sinä siis et luotakaan minuun. -- Voi minua onnetonta! minä olen
+petetty!' puhui Mestari kiivaasti.
+
+"'Minä luotan sinuun ja seuraan sinua vaikka maailman ääreen', lausui
+Enkeli. Ilkkuva oli se katse, jonka Mestari loi Enkeliin, kun tämä
+kiireesti kokosi muutamia vaatekappaleita nyyttyyn.
+
+"Hetkisen kuluttua laskeusivat Enkeli ja Mestari rinteeltä alangolle
+käsitysten ja katosivat heti tien mutkan taa. Mökistä kuului vielä
+kanteleen ääni. Se oli erolaulun säveltä. --
+
+"Seuraavana aamuna rusoitti ja liekehti itäinen taivaan ranta niin
+kauniisti. Yht'äkkiä pilkahti ruskon läpitse ensimmäinen, toinen ja
+kolmas kirkas säde. Yön hämärät huurut haihtuivat ja koko
+kirkkaudessaan kohosi aurinko näköpiirin reunalle. Silloin astui
+mökistä Pietari ulos. Hän kolkutti aitan ovea. Ei vastausta kuulunut.
+Hän kolkutti kovemmin. Ovi lensi auki ja -- aitta oli tyhjä.
+
+"'Mihinkäs hän näin varhain on mennyt', lausui Pietari ja meni takaisin
+pirttiin. Kun Enkeliä ei alkanut kuulua, tuli Pietari taas ulos ja
+huuteli tyttöänsä.
+
+"'Enkeli hoi!' Kaiku vaaralta vastasi: 'oi!' 'Enkeli tule pois!' Kaiku
+vastasi: 'pois!' Päivemmällä lähti Pietari kylään tiedustelemaan, eikö
+Enkeliä siellä ollut näkynyt. -- Ei kukaan tiennyt Enkelistä mitään,
+vaan koko kylä oli kuitenkin liikkeellä etsimässä jotakin. Viime yönä
+oli Halolasta viety kaikki talon rahat, eikä osattu aavistaakaan kuka
+varas oli. Se vaan huomattiin, että hän on ollut sekä rohkea että
+ammatissaan taitava.
+
+"'Onko kukaan nähnyt Mestaria tänä päivänä?' kysäsi Pietari.
+
+"Mestari oli eilen kirkkoon lähtiessään sanonut kirkkomiesten kanssa
+menevänsä muutamiksi päiviksi aivan toiselle puolen pitäjätä,
+selitettiin Pietarille.
+
+"'Mestari on viime yönä karannut minun Enkelini kanssa', huudahti
+Pietari. 'Hän on teiltä vienyt rahat, minulta tyttäreni, ainoan
+lapseni, kaikki, kaikki! Kirottu olkoon hän ja tuhannesti kirottu
+tyttäreni, se käärme! Kyytä olen minä rinnallani kasvattanut ja nyt se
+pisti surmahaavan sydämeeni -- kirotkoon häntä taivas, niinkuin minäkin
+häntä kiroan.'
+
+"Karkureja ajettiin takaa, mutta turhaan. Tästä päivin alkoi Pietarin
+vartalo nähtävästi käydä käyremmäksi. Hänen ruumiinsa voimatkin
+rupesivat jo hiukenemaan; ja jopa hän sanoi silmänsäkin alkavan
+himmetä. Silloin hän innokkaasti ryhtyi lukemaan ja verrattain lyhyessä
+ajassa hän lukikin Uuden Testamentin ja virsikirjan niin tarkkaan, että
+pääasiat ja tärkeimmät paikat ihan ulkoa muisti. Yöt ja päivät
+työskenteli hän nyt kirjojen kanssa, mutta se vaan joudutti hänen
+sokeaksi tulemistaan. Pietari huomasi sen tosin itsekin, vaan ei
+herennyt työstä, sillä hän sanoi henkensä silmäin sitä mukaa
+kirkastuvan, kuin ruumiilliset silmät heikkonivat. Tuossa näytti olevan
+perääkin. Ainakin muuttui hän nyt paljoa nöyremmäksi kaikin puolin ja
+tyytyväisyys oli hänen varsinainen tuntomerkkinsä siitä asti, kun hän
+sokeaksi tuli. Yksin hänen kanteleensoittonsakin oli nyt muuttunutta.
+Se oli surullista, vaan samalla juhlallista, niinkuin hongan kohina
+syksyisessä metsässä, siihen sijaan kuin se ennen muistutti
+vallattomien järven laineitten loiskunnasta; mutta koskas murheellinen
+voisikaan sydämestään iloita, ja murheellinen hän oli, vaikka ei enää
+tyytymätön. Elatuksestaan ei Pietari nyt enää olisi itse kyennyt
+pitämään huolta, vaan armeliaat ihmiset toimittivat hänelle mitä hän
+tarvitsi, ett'ei häntä tarvinnut ruotiin panna. Siitä oli seudun
+kasvavalle nuorisolle suuri hyöty, sillä hän mielellänsä antoi nuorille
+hyviä neuvoja, joista monelle on elämässä etua ollut.
+
+"Ihmisen hän vertasi kosken aaltoon, joka ajan vuolteessa kuohuu ja
+riehuu. Toisinaan töytää se vimmaisella vauhdilla kohtalonsa kallioita
+vasten, vaan taltuneena täytyy hänen viimein antautua virran valtaan.
+'Onnellinen on se, joka itsekseen, häiritsemättä toisten rauhaa saapuu
+suvannon suojaan, vaan vieläkin onnellisempi se, joka on muitakin
+auttanut tarkoitustansa täyttämään. Mutta kirottu aina on se, joka
+akkavirran aikaan saa', lausui sokea Pietari kerran, ja sen olen
+minäkin eläessäni todeksi havainnut.
+
+"Enkelistä ei pitkiin aikoihin kuulunut mitään eikä hänestä isänsäkään
+koskaan puhunut. Kerran kuitenkin sai sokea Pietari häneltä
+suurenlaisen summan rahoja, mutta hän toimitti ne takaisin, 'sillä ne
+varmaankaan eivät ole kunnialla ansaittuja', arveli hän. -- Näin vietti
+sokea Pietari hiljaisesti monta vuotta erakkona Vinkerivaaralla.
+
+"Eräänä talvena, noin Tapion riihen puinnin aikaan, kääntyi hän äkkiä
+sairaaksi ja ajatteli jo lähtöänsä. Vielä halusi hän viimeisen kerran
+nauttia pyhää ehtoollista ja hänelle toimitettiin pappi. Pietari myönsi
+olevansa syntinen, vaan väitti eräässä asiassa kauan pastoria vastaan.
+Hän näet luuli tehneensä oikein kirotessaan Enkeliä eikä millään muotoa
+tahtonut suostua kiroustaan peräyttämään. Täysi työ oli pastorilla,
+ennenkuin tuhlaajapojan ja muutamilla muilla esimerkeillä sai Pietarin
+vakuutetuksi, ettei hänenkään sopinut anteeksiantoa toivoa, jollei
+ensin tyttärellensä sitä soisi.
+
+"Viimein uskoi Pietari asianlaidan niin olevan ja mielellään soi
+Enkelille kaikki anteeksi. Antoipa hän vielä pastorille toimeksi
+ilmoittaa tyttärellensä sen, jos tämä milloin kotipuoleen palajaisi. --
+Pastorin pyynnöstä otti Pietari tyttärensä kanteleen seinältä, jota ei
+ollut sitte liikuttanut kuin Enkelin katoamisyönä, ja soitti
+vapisevalla kädellä erolaulun. Kun se oli loppunut, otti pastori
+häneltä jäähyväiset ja lähti kotiinsa, sillä ilta oli jo tullut ja
+ankara myrsky raivosi ulkona. Tiellä tuli pastoria vastaan noin
+keski-ikäinen nainen, joka hienoissa vaatekengissä kahlasi lumessa.
+Tämän vaeltajan kasvoissa näkyi vielä selvään kauneuden jälkiä, jos
+kohta rikos ja kurjuus niihin olivat merkkinsä painaneetkin. Hänen
+silmistään loisti outo liekki. Oliko se hulluuden vai omantunnon tuskan
+seuraus, sitä ei kukaan olisi osannut sanoa. Pastori luuli naisen
+hulluksi, kun tämä ei vastannut mitään hänen tervehdykseensä eikä
+tahtonut hänelle tietäkään antaa. Naisen puku oli ohut, vaan korea.
+Suojaa siitä ei ollut pakkasta eikä myrskyä vastaan, vaan sen omistaja
+ei näkynyt kylmää pelkäävänkään. Vapaasti sai tuuli riuhtoa ja kiskoa
+hänen huolettomasti päälle mätettyjä hetaleitaan. Luultavasti häntä
+lämmitti sama liekki, joka silmistä loisti, ja se se varmaankin häntä
+sellaisella innolla eteenpäin ajoi Vinkerin mökkiä kohti.
+
+"Viimein saapui matkustaja matkansa perille. Hän astui mökissä suoraan
+vuoteen luo, jolla sokea Pietari nyt lieheellä suin lepäsi, ja heittihe
+sen viereen polvilleen. Kuumat kyyneleet pulppusivat onnettoman
+silmistä esiin ja koko hänen olentonsa vavahteli ja värisi. Mökkikin
+vavahteli ja ryski myrskyn kourissa ja vihaisesti löivät rakeet akkunan
+ruutuja vasten. Sekä ulkona että sisässä raivosi myrsky. --
+
+"Kauan itki nainen vuoteen vieressä. Kun hän vihdoinkin sai kyynelensä
+hiukan hillityksi, lausui hän sanan: 'Isä'. Tuon ainoan sanan hän
+lausui äänellä sellaisella, joka osoitti toivottoman lapsen katuvaa
+muserrettua sydäntä.
+
+"Kun ei mitään vastausta kuulunut vuoteelta, kohotti polvillansa oleva
+nainen päätänsä. Hänen otsansa kosketti Pietarin vielä kanteleella
+lepäävää, jää-kylmää kättä. Se tuntui kylmältä. Julma, sydäntä särkevä
+huuto kuului ja Enkeli vaipui hengettömänä lattialle.
+
+"Samassa katkesi kanteleesta lyhin kieli. Sen ääni oli niin surkean
+kimeä. Vähitellen se muuttui valittavaksi ja vienommaksi. Viimein
+taukosi kanteleen kumina kokonaan. Ulkonakin oli rajuilma viihtynyt ja
+sisällä mökissä oli niin tavattoman hiljaista -- siellä vallitsi rauha.
+Kuu kohosi taivaalle ja tyynellä valollaan valaisi rauhallista
+tienotta."
+
+Särki nykäsi onkea, ja kun elätti-Mikko oli innokas onkija, oli häneltä
+nyt enää mahdoton saada tarkempia, Vinkerin mökkiä koskevia tietoja.
+
+
+
+
+
+KAAPERIN KOSINTA.
+
+
+Olipa kesäinen ilta, vai jokohan lienee ollut yökin, kun istuin
+itsekseni pihan perällä olevassa kammarissani ja innokkaasti luin
+erästä kertomusta. Siinä sanottiin: "Kreivi, kauniin Kallistan
+ihanuuden valtaamana, tunsi sanomattoman suloisen hurmauksen virran
+virtailevan suonissaan ja sydämessään ja vaipui autuaallisesta
+tunteesta vavisten polvillensa neiden eteen. Hän kuiskasi tuskin
+kuuluvasti: 'taivaallinen Kallista! Ei Euterpen jumalallinen ääni
+Olympissa soi niin armahalta --'"
+
+Juuri silloin aukeni ovi ilkeästi ulvahtaen ja huoneeseni hiipi toisen
+talon Kaaperi.
+
+"Hyvää iltaa", lausui tulija lakki kourassa.
+
+Keskeyttämisestä suuttuneena heitälsin minä tuntehikkaan kirjani
+pöydälle. Käännyin sitte Kaaperiin päin, jonka hyvin tunsin äänestä,
+vaikka se ei soinutkaan "armahalta kuin Euterpen ääni Olympissa".
+
+"Hyvää iltaa! Mitäs Kaaperi näin myöhään on liikkeellä?" tiedustin
+minä.
+
+"Hm! näin maisterin huoneessa vielä tulta, niin --"
+
+"Tulta! Kuka hullu keskellä kesäsydäntä tulta polttaisi", sanoin minä
+kummastuneena tuosta valheesta ja vieläkin äreänä lukemiseni
+keskeyttämisestä.
+
+Kaaperi joutui hämille eikä osannut vastata mitään, seisoi vain oven
+suussa lakkiansa pyöritellen. Minä arvelin hänen tulleen luokseni, että
+saisi hampaihinsa jonkun sikarin, joista hän piti hyvin paljo.
+
+Sen vuoksi avasinkin koteloni, tarjosin hänelle tupakan ja pyysin
+istumaan. Hän istahti, purasi poikki sikarin hienomman pään ja syläistä
+töpsäytti sen vuoteelleni. Minä pudistin sikarimurusen peitteeltä
+lattialle. Tyynesti katseli Kaaperi sitä ja äänettömyyden yhä kestäessä
+vetäsi pari paksua haikua. Hän näytti ihmeen syvämietteiseltä eikä
+puhunut mitään.
+
+Minulla ei myöskään ollut halua keskustelun jatkamiseen, jonka tähden
+aloin pitkittää lukemistani: "-- ei Juno norjine vartaloineen eikä
+Terpsikore runollisen rytmillisine liikkeineen --"
+
+"Maisterilla on aina niin hyvämakuisia sikaria; taitavat olla oikeita
+mahorkkasikaria?" keskeytti Kaaperi taas lukemistani. Sitte hän käänsi
+sikarin pitkin päin ja nuolasi sitä, ikäänkuin paremmin makua
+tunteakseen.
+
+"Kyllähän niissä voimaa on, vaan on niillä hintaakin; kahdeksan markkaa
+maksavat laatikoittainkin ostaessa", sanoin minä.
+
+"Hm, onpa hintaakin", myrähti Kaaperi, mutta näytti ajattelevan aivan
+toisia seikkoja.
+
+Nyt näin minä hänellä tällä kertaa olevan jotakin erinomaisempaa,
+oikein tähdellistä asiaa, vaan kun en keksinyt mitä se mahtoi olla, en
+voinut puhettakaan siihen suunnata. Molemmat jäimme tuppisuina
+mietiskelemään ja tuntuipa hieman hankalalta tuo tuollainen jörötys.
+Saadakseni minäkin jotakin tekemistä, sytytin sikarin. Pöllähytellen
+aimo sauhuja istuimme sitte hetkisen vastatusten. Paha tuuleni katosi
+yhdessä savun kanssa ja minua pyrki tuo toistemme katseleminen hiukan
+naurattamaan.
+
+Kaaperi taisi myöskin huomata, ettei asiat nyt olleet oikealla tolalla,
+jonka vuoksi hän viimein nousi tuolilta, paiskasi minulle kättä ja
+mutisi: "jäämme terveiksi!"
+
+"Hyvää yötä", sanoin minäkin. Kaaperi otti askeleen ovea kohti. Sitte
+hän kynsäsi korvallistaan, kääntyi takaisin minuun päin ja sanoi:
+"huomen aamuna minä taas joutaisin soutamaan, jos kalaan lähdetään."
+
+"Tuskinpa minä aamulla jaksanen niin varhain herätä", vastasin minä
+silmäillen Kallistaa, jota vielä oli satakunta sivua lukematta. Kaaperi
+tarttui sen kuultuansa oven ripaan, vaan vieläkin kerran kääntyi hän
+minua kohti ja kysyi: "lähteekö se teidän Junnu huomenna todellakin
+Kajaaniin tervoja viemään?"
+
+"Lähtee kaiketi; vaan miksi sinä sitä epäilet?"
+
+"Enpähän miksikään, arvelin vain muutoin, jotta jos se ei lähtisikään."
+
+Nyt näin selvästi Kaaperin tahtovan minulta jotakin, vaikka hän ei
+rohjennut asiaansa ilmoittaa. Sen tähden ryhdyinkin ystävällisesti
+kehoittamaan häntä, että kävisi suoraan asiaan käsiksi ilman pitemmittä
+esipuheitta ja sanoisi mitä hänellä oli mielessä.
+
+"Olisihan minulla todellakin pikkuisen asiaa", sanoi hän ja istui
+entiselle paikalleen.
+
+"No, mitäs sinulla on niin tärkeää sanottavaa?" tiedustin minä. Se
+kysymys saattoi uudestaan Kaaperin pään pyörälle. Hän istui taaskin
+tuokioisen ääneti ja hikiherneet kohosivat miehen otsalle, kun hän
+näkyi miettivän tuota vaikeaa alkua. Hän katseli minua empien ja huulet
+mutuilivat, mutta sanaakaan ei suusta lähtenyt.
+
+Vihdoinkin näytti hän tekevän päätöksen ja lausui: "ottaisikohan tuo
+Junnu minulta kirjeen Maanselälle viedäkseen?"
+
+"Kirjeen? Miksi hän ei sitä ottaisi? Anna vain tänne, niin minä
+toimitan sen Junnulle", sanoin minä.
+
+"Ei se ole vielä oikein valmiskaan", kertoi hän ja kaivoi nuttunsa
+povitaskusta jokseenkin paksun tukun paperia, jonka sitte levitti minun
+eteeni pöydälle.
+
+"Olisipa minusta jo tuossa kirjettä kerraksi", tuumailin minä
+ihmetellen sitä paperin paljoutta, minkä Kaaperi oli jaksanut täyteen
+tuhrata.
+
+"Niin, kyllähän sillä jo näyttää pituutta olevan, mutta ei se minulta
+kuitenkaan tahdo kirjoittamalla oikein syntyä, vaan kun minä saisin
+puhua, niin --"
+
+"Sehän on pian autettu, puhu sinä, kyllä minä kirjotan."
+
+"Sitähän minä oikeastaan aioin pyytääkin, vaan rupesi niin
+viitsittämään, ett'en saanut sanaa suustani", lausui Kaaperi.
+
+"Mitäs häpeilemistä siinä olisi", vastasin minä lohduttavasti.
+
+"No kun se kirje olisi tytölle menevä", jupisi Kaaperi ja huokasi
+syvään, ikäänkuin raskaasta työstä päästyään.
+
+"Ahaa", sanoin minä, "se on siis rakkaudenkirje. Kas vaan sinua vanhaa
+veitikkaa!"
+
+Kaaperi punastui hiukkasen eikä kyennyt puhumaan mitään. Sillä välin
+silmäilin minä noita nuhrautuneita papereita saadakseni jotakin johtoa
+kirjeelle. Sitä en niistä kuitenkaan saanut, sillä paperit olivat
+täpösen täynnä lauseita: "korkeasti kunnijoidettava Anna-Leena;
+hellästi rakas Anna-Leena; sangen siiveä tyttö" ja muuta semmoista,
+mutta sitä pitemmälle ei Kaaperi ollut kyhäyksissään päässytkään.
+
+Viimeinkin otin eteeni arkin postipaperia ja kynän käteeni aikoen
+kirjoittaa sanasta sanaan, mitä Kaaperi käskisi. "Aletaanpas nyt",
+sanoin minä.
+
+Ihmeen rohkeasti ja selvästi sanoikin Kaaperi: "pannaan nyt aluksi
+vain: hyvä Anna-Leena!"
+
+"Hyvä, se on kirjoitettu", sanoin minä.
+
+"Kirjoittakaa sitte: isä -- joko se on paperilla -- isä oli Kajaanin
+markkinoilta tullessaan ollut teillä yötä ja nähnyt sinun leipovan.
+Sanoi hän haastelleensakin kanssasi. Kotiin tultuaan hän sitte kertoi
+äidille niin jotta minäkin sen kuulin: 'on tuolla Maanselän Mäkelässä
+leveälanteinen tyttö, hyvin roima työihminen, eikä ole tuhma
+puheissaankaan. Siinä olisi meidän Kaaperille emäntää parahiksi.'
+
+"Näinköhän tämä nyt kuuluu asiaan?" rohkenin minä muistuttaa.
+
+"Kyllä se kuuluu", vakuutti Kaaperi, "sillä tavallahan se alkoi koko
+juttu. Niin -- 'emäntää parahiksi', sanoi isä. Minä ajattelin, mitähän
+jos olisi koettaa kosia ja päätin lähteä käymään sinun luonasi, kuin
+vaan ohranärtteet saataisiin puiduiksi."
+
+"Mutta eihän tähän tällä keinoin tule rakkaudesta mitään", keskeytin
+minä taas.
+
+"Älköön, vaan niin siihen pitäisi minun mielestäni kirjoittaa. --
+Puinti-aikana juolahti kuitenkin mieleeni, ett'ei siitä tule sen
+valmiimpaa, jos minä luoksesi tulisinkin. Sinä näet jo olet viides
+tyttö, johon minä olen silmäni iskenyt, vaan kun olen milloin naisten
+kanssa suutasuuksin joutunut, ei minulla ole ollut sanaa suuhun
+tulevaa, kun on niin kaino luonto minulle luotu. Siksipä päätinkin
+kirjoittaa sinulle, käyköön sitte syteen tahi saveen."
+
+"Ei hyvä Kaaperi; ei tästä nyt kunnon kalua tule; ei edes mainita
+mitään noista muista morsiamista", keskeytin minä, sillä en olisi
+Kaaperin suonut tulevan naurun alaiseksi.
+
+"Kyllä niistä pitää mainita, ett'ei hän saa sanoa minun itseänsä
+pettäneen", toimitti Kaaperi.
+
+"Mutta ethän sinä ole muille tytöille puhunut aikeistasi ollenkaan,
+mikä petos siinä sitte olisi?" lausuin minä.
+
+"Vaikka kohta, mutta olenhan minä kumminkin jo ajatellut muitakin",
+sanoi Kaaperi ja pyysi innokkaasti minun vain pitkittämään. Minä
+kirjoitin siis, niinkuin hän edeltäpäin saneli.
+
+"Koko kevätkorvan juoksin sitte kauppamiehestä paperia arkin toisensa
+perästä. Sunnuntaipäivät kaikki tuhertelin niitä täyteen, kirjoittaen
+mitä mieleeni juohtui, mutta kun olen koulunkäymätön, niin en päässyt
+hurskaasen alkuunkaan. Nyt kuitenkin rupesi toisen talon maisteri
+minulle tätä kirjettä kirjoittamaan ja sen tähden sinä sen nyt
+viimeinkin saat käsiisi."
+
+Taaskin tein minä tingan, sillä ei laisinkaan tehnyt mieleni tulla
+näkyviin moisessa tekeleessä. Kaaperipa ei kumminkaan suostunut
+jättämään minua kirjeestänsä pois ja minun täytyi panna sanat
+paperille. Olkani takaa seurasi hän sitte tarkasti kynän liikettä ja
+vakavana jatkoi sanelemistaan.
+
+"Jos nyt tuumaan suostut, niin laita itsesi Juhanuksena meidän pitäjään
+kirkolle, äläkä tullessasi epäile yhtään. Silloinhan sieltä teidän
+puolelta tulee muitakin meidän kirkkoon, niin mistäs ne ihmiset
+arvaisivat, mikä sinulla oikeastaan on mielessä. -- Samalla tielläsi
+saat nähdä meidän talonkin ja voithan tulla meille yöksikin, niin isä
+näyttää sinut minulle, ett'en tarvitse ventovierailta ruveta sinua
+kyselemään."
+
+"No Herran nimessä, etkö sinä ole vielä häntä nähnytkään?" kysäsin minä
+hämmästyneenä.
+
+"En; missäpäs minä olisin hänet nähnyt", vastasi Kaaperi tyynesti.
+Yhteen jatkoon alkoi hän sitte taas sanella kirjettä.
+
+"Muutoin lähetän paljo terveisiä ja tahdon jo edeltäpäin näillä
+riveillä ilmoittaa, että meillä on kaksi hevosta, ruuna ja tamma.
+Lehmiä on kytkyessä kaikkiansa seitsemän päätä, kuusi lypsävää, yksi
+maho, härkä ja hieho. Lampaita oli talvella neljä emää ja keväällä
+tappoi susi uuhen. Sikoja taas on kaksi --"
+
+"Eiköhän heitetä niitä pois", kiehitin minä väliin.
+
+"Minkätähden?" kysyi Kaaperi, "kaksihan meillä on aikuista naskia ja
+porsaita montako lieneekään; niistä hän saa tiedon äidiltä."
+
+"Pannaan sitte kissa kanssa", esittelin minä koettaen pysyä vakavana.
+
+"Mitäs joutavia", tuumaili Kaaperi myhäillen, "vaan kanoista sanotaan,
+jotta niitä hän itse saa hankkia, jos tahtoo."
+
+Se kirjoitettiin. Vielä lueteltiin kunkin pellon suuruus ynnä kylvyjen
+määrä ja vielä sekin, että karjanlaidun niinkuin niittykin on hyvä,
+kalavesi jommoinenkin, "eikä talolla ole rossan vertaa velkaa
+kellekään."
+
+Sitte luuli Kaaperi kirjeessä jo olevan kaikki, "mitä siinä tarvitsee
+ollakin." Kun minä huomautin, ettei hän itsestään vielä ollut maininnut
+paljo mitään, käski hän vielä lisäämään olevansa viinaan menemätön ja
+Jaakon päivänä täyttävänsä seitsemänkolmatta.
+
+Kirje luettiin ja hyvillä mielin arveli Kaaperi: "no nyt siitä ei
+pitäisi enää puuttua mitään ja ihme olisi, jos asia ei tulisi junkaan."
+
+"Mutta eikös siihen pidä toki panna joku sana rakkaudestakin?" sanoin
+minä.
+
+"Olisikohan panna siitäkin; -- vaan kuinkas siitä sanottaisiin?" arveli
+Kaaperi miettiväisesti.
+
+Minä esittelin mitä koreimpia sanoja suinkin muistin. Kun ne eivät
+kelvanneet, käänsin koetteeksi pari hellää paikkaa Kallistastakin.
+Kaaperi vain yhä pudisteli päätänsä arvellen: "eihän Anna-Leena sitä
+ymmärtäisi enempää kuin minäkään."
+
+Kehotin siis hänen itsensä miettimään jotakin kaunista. Kaaperi muuttui
+hyvin totisen näköiseksi, kynsi korvansa taustaa ja mutisteli suutansa
+tuokioisen aikaa. Viimein kirkastuivat kuitenkin hänen kasvonsa ja hän
+lausui hartaasti:
+
+"Kirjoittakaa sitte näinikään: jos Jumala on niin sallinut, että meistä
+pariskunta tulee, niin lupaan minä rakastaa sinua koko ikäni sekä
+myötä- että vastoinkäymisessä, niinkuin Jumalan sana huoneentaulussa
+käskee."
+
+Minä kirjoitin ja sitte oli kirje valmis. Kaaperi luki sen lävitse
+moneen toviin ja jupisi tyytyväisenä aina vähän väliä: "juuri niin, --
+niinhän koulun käynyt osaa kirjoittaa -- voi jospa isä olisi minutkin
+pannut kouluun, mutta minä varmaankin koulutan poikani, jos semmoisen
+saan." Lopuksi otti hän kynän käteensä, käänteli sitä muutaman
+silmänräpäyksen ajan näpissään, pisti sitte päättävästi mustepulloon ja
+kirjoitti alle säännöttömillä, vaan tanakoilla kirjaimilla: "Kaaprieli
+Meriläinen, omakätisesti."
+
+Kirje pistettiin kuoreen. Kaaperi otti sen hyvin varovasti käteensä,
+eikä milloinkaan sanonut unhottavansa minulta saamaansa apua. Hän
+kyynelsilmin lausui minulle "tuhansia kiitoksia" ja viimeinkin lähti
+luotani.
+
+Minua sekä säälitti että nauratti tuo Kaaperin omituinen kosimiskirje
+ja peloittipa hieman, että itsekin ehkä joudun naapuripitäjäläisten
+pilan esineeksi. Syväydyin kumminkin taas tuon ihanan Kallistan
+lukemiseen ja unhotin vähitellen koko Kaaperin kosinnan. Vasta pari
+viikkoa Juhanuksen jälkeen muistin sen, kun Kaaperi eräänä iltana taas
+tuli minua tervehtimään. Puoleksi todella, puoleksi pilalla kysäsin
+häneltä miten pitkälle asia oli edistynyt.
+
+"Kyllä siitä nyt kauppa rupeaa syntymään," vastasi Kaaperi
+kummastuksekseni. -- "Anna-Leena oli isinensä Juhanuksena meillä
+yötä. Yön seutuna tuumailin hänen kanssansa kaikki valmiiksi.
+Hänen isällänsäkään ei ollut mitään liittoa vastaan, vaan hän
+välttämättömästi tahtoi minua Mäkelään kotivävyksi, kun hänen poikansa
+kuului vielä olevan pieni."
+
+"Et suinkaan sinä siihen suostunut; miten sitte omat vanhuksesi täällä
+tulisivat toimeen?"
+
+"Täytyi minun siihen tuumaan taipua, sillä se Anna-Leena on ihan kuin
+minua varten luotu. -- Kyllä me nuoret kuitenkin päätimme ukon kuoltua
+tahi pojan varmistuttua muuttaa meille, mutta tällä kertaa minä aluksi
+muutan sinne Mäkelään, sillä miehen pitää luopua isästään ja äidistään
+ja vaimoonsa sidottu oleman," puheli Kaaperi.
+
+"Aivanko todella teistä sitte tulee pari?" sanoin minä, "sitä en olisi
+koskaan uskonut."
+
+"Minä taas olin asiasta ihan varma, kun kerran teidät sain
+Anna-Leenalle kirjoittamaan," tuumaili Kaaperi. "Ei sitä joka poika
+voikaan hentullensa niin säntillistä kirjettä lähettää; siinä ei ollut
+liikaa niin mitään."
+
+"Mutta itsehän sinä hyvä Kaaperi sanat annoit ja minä vain --"
+
+"Enhän minä kuuna kulloisna päivänä olisi itsekseni osannut sillä
+tavoin kirjoittaa," intti Kaaperi vastaan. "Anna-Leena sanoi oikein
+itkeneensä, kun nimismiehen mamseli oli sen hänelle lukenut ja kun
+siinä oli sanottu, että minä rakastan häntä koko ikäni, niinkuin
+Jumalan sana käskee. Siitä sanoi hän huomanneensa, että minulla on
+täysi tosi mielessä, eikä asiassa ole mitään petosta tahi narrin
+peliä."
+
+Minua tuntuvasti harmitti, kun en jo ennakolta tarkemmin tiedustellut
+osasiko Anna-Leena itse kirjoitusta lukea, mutta sitä oli nyt enää
+myöhäinen katua. Kaikki naapuripitäjäläiset pitivät siis minua suurena
+velikultana, joka huvikseni tein pilaa viattomista ihmisistä. Sen
+huomasin siitä kuin Kaaperi kertoi nimismiehen mamselin sanoneen
+Anna-Leenalle ettei hän "tässä maailmassa ole lukenut niin viisaasti
+kokoonpantua kirjoitusta".
+
+Sen vuoksi en millään muotoa tahtonut suostua ensi viikolla lähtemään
+Kaaperin kanssa naapuripitäjääsen kuulutuskirjan teettoon. Viimein
+täytyi minun luvata, kun Kaaperi sanoi, ettei hän vieraan papin luona
+osaa "isämeitääkään," jos ei joku oman puolen poika ole kanssa.
+"Mutta", sanoi hän, "nuo muut tämän kylän pojat ovat semmoisia
+virniskoita, ettei heistä vakavan miehen kumppaniksi ole."
+
+Kaaperi sai vanhempani lupaamaan minut hänelle nuodemieheksi ja siten
+pääsin tuon nuoren parin kuuliaisiin. Niissä tapasin myös nimismiehen
+mamselin, jota näytti minua nähdessään hyvin imelästi naurattavan. Hän
+muuttui kuitenkin hyvin vakavaksi, kun minä en ollut millänikään, ja
+selvä sääli kuvautui neiden kasvoilla minun tuumiessani: "ei olisi
+pahemmaksi, jos herrasväkikin käyttäisi kihlautuessaan järkeänsäkin,
+niinkuin Kaaperi ja Anna-Leena tekivät."
+
+"Sitäpä minäkin arvelin," sanoi Kaaperi sanani kuultuansa.
+
+Kuuliaisissa määrättiin häät pidettäväksi vasta Mikkelin aikaan. Pitkin
+kesää jahkaili Kaaperi sitä, ett'en minä saanut olla läsnä hänen
+riemupäivänänsä, vaikka minua hän muka sai kiittää siitä, että hän
+"vanha poika" eukon saa. "Ja niin sievän eukon," sanoi hän.
+
+Kerran tuumaili hän minulle: "eikö se millään keinoin kävisi laatuun,
+että maisteri heittäisi sen ylioppilastutkintonsa tuota tuonnemmaksi!"
+-- Se ei kuitenkaan käynyt laatuun, vaan ylioppilaaksi päästyäni,
+muutamia vuosia myöhemmin, kävin Kaaperin luona. Minut otettiin ilolla
+ja ystävällisesti vastaan tuossa onnellisessa kodissa. Lapsillensakin
+selitti Kaaperi: "tämä se nyt on se mies, joka teidän isäänne auttoi
+hänen elämänsä ahtaimmalla hetkellä." Minuun kääntyen jatkoi hän:
+"kyllä te sinä yönä teitte minulle oikein veljen työn, sillä ette usko
+miten vaikeaa kosiminen on. Jumala suokoon rinnallenne samanlaisen
+auttajan, kun itse siihen tarpeesen tulette!"
+
+Minä koetin Kaaperille selittää, ett'ei minusta suurta apua ollut, vaan
+hän sanoi: "olkaa vaiti. Enhän minä koulun käymätön moukka miten olisi
+osannut sitä kirjettä kokoon panna. Sentähden hankinkin minä pojilleni
+oppia, ett'ei heidän tarvitse mokomassa pihdissä olla -- hankin minä,
+maksoi mitä maksoi."
+
+"Ja pieni Maija pannaan myös kouluun," lisäsi Anna-Leena, "ettei hänen
+tarvitse ympäri pitäjästä juoksennella kirjeitänsä luettamassa,
+niinkuin minun täytyi tehdä."
+
+Niin kosi ja niin eli Kaaperi Meriläinen onnellisempana kuin moni
+koreammasti kosinut, sillä hän rakasti Anna-Leenaansa ja perhettänsä,
+niinkuin Jumalan sana käskee.
+
+
+
+
+
+YHTYMYS.
+
+
+En vielä nytkään oikein käsitä mitä ihmettä eräänä kesänä lienee
+rakennettu kotitaloni pihamaalle eteisen ja eloaitan välille, sillä
+siitä rakennuksesta ei taloon huoneen lisää lähtenyt; vaan kehikko
+siinä kuitenkin oli. Vaikea olisi uskoa tuon kehikon olleen tehdyn
+Pekka Kortelaisen työhuoneeksikaan, koska hän ei siinä askaroinut kuin
+vähän toista viikkoa.
+
+Tuo ukko Pekka oli hyvin "nokkela nikkari", niinkuin pienen pappilan
+rouva sanoi, jolle hän oli tehnyt uuden viipsinpuun lahjaksi; vaan
+kuitenkaan ei mainittu rouva voinut häntä suvaita silmiensä eteen,
+"sillä hänellä on aina niin jumalattomia lauluja suussa", sanoi hän.
+
+Pekan laulu se oli, joka minunkin huomioni ensiksi häneen kiinnitti,
+vaikka minä en olekaan mikään nuottimies. -- Tutustumisemme tapahtui
+muutamana maanantai-aamuna heti jälkeen päivän nousun. -- Vanhempani
+olivat sunnuntaina tavanneet Pekan kirkolla ja pyytäneet häntä
+nikartelemaan meille. Pekka suostuikin tuumaan, ja seuraavana aamuna,
+kun minä vielä makasin parhaassa aamu-unessani eteisen ullakossa, alkoi
+laulun sävel tunkeutua korviini. Unimielissäni tuntui se minusta alussa
+satakielen soinnukkaalta laulannalta, sitten leivon liverrykseltä,
+sitten vienolta kehtolaululta, vaan muuttui viimein yksitoikkoiseksi,
+vapisevaksi vanhanmiehen ääneksi, ja minä heräsin. Laulu ei ollut
+pitkän pitkä, tuskinpa se lienee ollut kauniskaan, vaan äänessä, jolla
+se laulettiin, ilmestyi kumminkin jonkunmoinen kaipausta osoittava
+vivahdus, joka herätti minussa halun tulla tutuksi itse laulajan
+kanssa. Siinä tarkoituksessa lähdinkin ulos ja kehikossa näin vanhan,
+laihanpuoleisen miehen, joka höylätä nytkytteli niin, että hikiherneet
+kiilsivät hänen ryppyisellä otsallaan, ja samalla lauloi hän lauluansa.
+Se kuului: "aisa toinen, aisa toinen, koivuiset molemmat aisat", ja sen
+loputtua alkoi hän aina alusta taas. Ei kukaan ollut koskaan nähnyt
+ukko Pekkaa työssä, ett'ei hän olisi laulanut "aisa toista", vaan
+työssä oli hän aina, uinahtaen vaan hetkisen sydänyön aikaan, niinkuin
+muutkin laululinnut; kummako siis, jos koko pitäjäs osasikin ulkoa
+Pekan laulun.
+
+Viikon kuluessa tuli meistä Pekan kanssa hyvät ystävät. Hän antoi minun
+rauhassa istua kehikon nurkassa ja vuoleksia lastuista hevosia ja
+lehmiä; eikä edes torunut silloinkaan, kun minä näin hyväksi leikellä
+omaa lihaanikin, josta muut ihmiset minulle pitivät pitkiä
+nuhdesaarnoja ja lisäsivät siten kipujani.
+
+Viikko kului kulumistaan ja lauantaina iltapuoleen päivää oli minulla
+kehikon nurkassa hyvä joukko puueläimiä, hevosia, lehmiä ja pikku
+karjaa sekä muuta maan päällistä, vaan silloin laitettiin minut asialle
+pappilaan. Kirkkoväkeä oli jo keräytynyt kirkolle, sillä kotiseudussani
+on kauempana asuvilla tapana kesäiseen aikaan tulla kirkolle jo
+lauantaina. Pieniä poikia oli pappilan alla kentällä pallin lyönnissä,
+ja kun eräässä ryhmässä ei ollut kuin viisi miestä, rupesin minä heille
+lisäksi kuus'suolaan. Meidän leikkimme keskeytyi kuitenkin pian, sillä
+pitkin tietä astua tallusteli Pekan Tiina ja joku toinen, josta me emme
+saaneet oikeaa selvää mikä hän oli miehiään.
+
+Hänellä oli tuuhea kokoparta ja päällään sininen suora nuttu, edestä
+avonainen, ja punainen villapaita, jonka leveää kaulusta piti kiinni
+kaulaan kääritty keltanen huivi. Päätä verhosi leveäreunainen,
+kiiltonahkasta tehty hattu, jonka otsassa koreili kuparinen, tummunut
+laivanankkuri. Miehen kasvotkin olivat melkein kuparin väriset ja hänen
+silmistään voi selvään lukea sanat: "minä en pelkää mitään". -- Jos
+vielä mainitsen pukinnahkaiset housut, joiden leveät lahkeet olivat
+pistetyt pitkävartisiin merisaappaisiin, niin on hänen pukunsa
+täydellisesti kerrottu.
+
+Muutamia viikkoja ennen olin nähnyt karhun ja marakatin yhdessä
+tanssivan ja se näky juohtui nyt mieleeni, kun näin tuon rotevan ja
+hartevan miehen epävarmoilla askelilla käyvän pitkin tietä ja Pekan
+Tiinan keikkuvan hänen ympärillään. Me pojat arveltiin sinne tänne,
+mikä tuo kirjava kummitus oikeastaan mahtaisi olla. Joku väitti sen
+olevan keisarin, toinen -- pienin meistä kaikista -- luuli häntä
+kameliksi, vaan minä arvelin häntä koirankuonolaiseksi, joista olin
+kuullut kummallisia juttuja. Sen kuultuansa lähti koko poikajoukko
+pakosalle kuin säikähtynyt lammaskatras, mutta kun huomasimme ett'ei
+hän ajanutkaan meitä takaa, kasvoi rohkeutemme niin suureksi, että
+uskalsimme lähteä häntä seuraamaan. Seuraan yhtyi täysikasvuisiakin
+ihmisiä ja niin mentiin kaikki yhtenä hälisevänä joukkona minun kotiani
+kohden. Pekan Tiina ja tuo uteliaisuutemme esine kävivät edellä, ja kun
+he astuivat meidän veräjästä pihamaalle, huomasin miten leikkitoverini
+kateellisin silmin minua katselivat ja minäkin tunsin jollakin tavoin
+valuvan kunnian loistetta päälleni tuosta muukalaisesta.
+
+Me saavuimme kehikolle. Pekka lauloi "aisa toista" eikä näyttänyt
+läsnäoloamme huomaavankaan, vaan hänen oppipojaltansa Jänövaaran
+Antilta keskeytyi työ ja hän, ihmettelemisen ilmeisenä kuvana, katsoa
+töllisteli milloin mestariansa milloin meitä. -- Omituista oli
+todellakin katsella tuota vanhaa parikuntaa. Pekka lauloi tyynesti
+lauluansa ja silitti lautaa, Tiina itkeä tihrasi ja työnsi hartioista
+muukalaista Pekan eteen. Me muut odotimme ihmetellen mikä tästä lopuksi
+tulisi.
+
+Viimeinkin jaksoi Tiina hillitä kyyneltulvansa ja puhkesi lausumaan:
+"herrainen aika! Etkö sinä Pekka -- -- voi! voi! sellaisia ne ovat
+miehet -- -- etkö sinä virka mitään -- -- no kumma, luontokappalekin
+rakastaa lastansa, mut sinä vaan laulat tuota ijankaikkista aisa
+töistäsi, etkä edes sano hyvää sanaa lapsellesi, omalle ainoalle
+pojallesi, jonka nyt saat takaisin niinkuin tuhlaajapojan, niinkuin
+Joonaan valaskalan vatsasta."
+
+"Ole hulluttelematta, ämmä", tokasi Pekka, nauraahan sinulle jo kylän
+harakatkin, kun tuommoista melua pidät."
+
+"Naurakoot, naurakoot vain ja minä nauran mukana, kun Kusti poikana
+sain takaisin, niinkuin kuolleista." Eukko-parka todellakin rupesi
+nauramaan, hykersi kämmeniään ja hääräsi Pekan ja muukalaisen
+ympärillä, niinkuin mettä etsivä mehiläinen. Tiinan hyväntahtoinen
+nauru tarttui meihin muihinkin ja heti nauroimme kaikki tietämättä
+mille oikeastaan nauroimme. Isä ja poika olivat ainoat jotka vakavana
+katselivat toisiaan hetkisen, vaan sitten tarttui Pekka taaskin
+höyläänsä ja samalla kajahti kehikossa: "aisa toi --".
+
+"Etkö sinä anna edes pojallesi kättäkään, ukko? Varmaankin olet tullut
+hupsuksi, ja läheltä pitää ett'en minäkin tule hupsuksi -- tekisi
+mieleni oikein tanssimaan; tule, Kusti, tanssitaan kaikki yhdessä",
+lörpötti Tiina jo koetti saada poikaansa pyörimään.
+
+"Ole nyt vähemmällä, ämmä", sanoi Pekka ja loi pitkän silmäyksen
+vieraasen.
+
+Tiina huomasi sen ja iloisesti lausui: "niin, katso vaan häntä; hän on
+sinun poikasi ja minun poikani, meidän molempien poika ja kelpo mies,
+niinkuin sinäkin, Pekka. Ei hän ole juoppo eikä muu retale, vaan oikea
+matrassi, ihan totinen laivan matrassi, ja hänellä on rahaa, oikeata
+kultarahaa, oikeata kultarahaa, ja nyt ostetaan oma talo ja höyläpenkki
+ja sinun, Pekka, ei tarvitse kiertää talosta taloon kuin Jeerusalemin
+suutarin, vaan saat kotona työskennellä --."
+
+"Ole vaiti", käski Pekka taaskin, mutta se oli kuin tervaa tuleen
+kaataisi ja Tiina alotti taas sanatulvansa: "enpähän ole vaiti, minä
+tahdon sanoa kaikille ihmisille, että Kustista on tullut kunnon mies,
+vaikka hän kaksikymmentä vuotta sitten karkasi meiltä merille, kunnon
+mies hän kumminkin on ja on tuonut minulle kaksi silkkihuivia -- kaksi
+silkkihuivia minulle vanhalle ihmiselle ha ha ha! Vaan toinen niistä
+annetaan kihlahuiviksi Kuittilan Annille -- otathan sinä hänet, Kusti,
+se on paras tyttö näissä kuuluvin ja niin kaunis, kaunis kuin puolukka
+syksyisellä kankaalla?"
+
+"Yes, otan, äiti, miks' nähdään ja jos hän minusta huolii", vastasi
+Kusti muukalaisella äänen korolla.
+
+"Huoliiko? Sinut ottaisi vaikka pappilan Agda-mamseli, jos vaan sinä
+huolit", vakuutti Tiina. -- Pekka oli ääneti katsellut poikaansa tähän
+asti, vaan nyt hän niinkuin kainosteleva lapsi irroitti kätensä
+höylästä, kuitenkaan ojentamatta sitä Kustille. Kusti huomasi sen ja
+lausuen: "Good day [Hyvää päivää], isä! Terve, terve! minä se olen",
+puristi hän vanhuksen kättä.
+
+Tiina luuli poikansa kysyvän kuka Pekan toveri oli ja alkoi toimittaa:
+"herrainen aika! etkö sinä enää tunne häntä, serkkuasi, minun
+sisarvainajani poikaa, Jönövaaran Anttia? Hänhän se on. Anna hänellekin
+kättä, kyllä se on kelpo poika; tekee jo reslarekiäkin aivan omin
+päinsä, vaikka vasta on kahdeksantoista; kummallista ett'et sinä,
+Kusti, Anttia muista!"
+
+"Eihän serkku ole minua koskaan nähnytkään", sanoi Antti ja löi
+Kustille kättä että paukahti.
+
+Pekka ei suostunut kesken rupeaman lähtemään kotiinsa, vaan ämmä Tiina
+sai poikansa kanssa sinne mennä edeltäkäsin. Heidän lähdettyänsä jatkoi
+ukko työtänsä yhtä vakavasti kuin ennenkin, eikä edes hänen äänensäkään
+osottanut mitään mielen liikutusta, kun hän taas veteli "aisa toista".
+
+Ensi arkena oli Pekka taas varhain aamusella työssä, niinkuin ei mitään
+olisi tapahtunut, vaan kerran oli ukko laulanut vahingossa: "aisa
+toinen, aisa toinen, ja Kustikin on kotona".
+
+Tuon tehtyään hän kuitenkin punastui ja katsahti minuun nähdäkseen
+olisinko minä jotain huomannut, vaan minä en ollut tietävinänikään;
+"äläkä sinäkään muistuta sitä hänelle", sanoi Jänövaaran Antti.
+
+
+
+
+
+YSTÄVYKSET.
+
+
+Matti Kaikkonen -- se vanhempi Matti, joka asui Luukkolan mäen
+rinteellä -- oli koko ikänsä pienuudesta pitäen erittäin tyyni,
+juromainen ja harvapuheinen mies. Kuitenkin nähtiin hänet joka ikinen
+sunnuntai-ilta muiden kyläläisten kanssa Jokelassa, johon Ylikylän väki
+tavallisesti keräytyy iltaa viettämään ja uutisia kuulemaan; sillä
+Jokelan Pekalle tulee "aviisit" Helsingistä. Siellä Matti tavallisesti
+ypö yksinään istui tuvan nurkassa poltellen piippuansa ja virkkamatta
+koko pitkänä iltana mitään muuta kuin sanat: "eukko hoi, nyt mennään
+kotiin!" Tavaksi oli tullut, että Matin "eukko-hoita" pidettiin
+yleisenä poislähdön merkkinä, eikä kukaan lähtöä ajatellutkaan
+ennenkuin sen oli kuullut. Eräänä sunnuntaina, sinä kesänä, jona
+Jokelan muhkea kivinavetta valmiiksi saatiin, istuivat kylän miehet
+kartanolla ja heidän joukossaan Mattikin. Vaahtoava oluthaarikka kierti
+miehestä mieheen ja ottipa yksi ja toinen kunnon kulauksen
+helmeilevästä viinapikaristakin, sillä tänään tarjosi isäntä
+naapureilleen navetan lopettajaisia. Varsinkin piti navetan rakentaja
+Kujala hyvänä talon vanhaa hopeapikaria ja tarjosipa sitä kerran
+Matillekin.
+
+Matti kielsi jyrkästi, sillä hän vihasi viinaa ja sai sen vuoksi
+Kujalalta pari kolme pistosanaa, josta hän ei kuitenkaan sen enempää
+välittänyt. Kujalakin istui takaisin paikalleen kertomaan hartaasti
+kuunteleville kyläläisille kaikenlaisista voimien näytteistä ja
+urotöistä.
+
+"Siellä kotipuolellani minä näinikään muurasin muutaman kerran
+navettaa, kun siinä miesten kesken", tässä katsahti Kujala Mattiin,
+"tuli tuumaksi, kuka sukkelammin saisi seinään pyöreän akkunan
+laadituksi; pyöreätä reikää ei näet joka poika pystykään tekemään; vai
+mitä Matti?"
+
+"Enpä ole koskaan koettanut", vastasi Matti lyhyesti.
+
+"Äläkä koskaan koetakaan, sen neuvon annan sinulle, jollet pane
+pahaksi", tuumaili Kujala pilkallisesti. Sitte hän jatkoi: "No, siinä
+pihalla sattui olemaan uusi myllyn alakivi. Minulle juolahti mieleen
+pistää se seinään ja yks'kaks' koppaan minä sen käsiini, nostan
+seinälle, pikkuisen 'ruukkia' kivien väliin ja siinähän oli aivan
+pyöreä ikkuna silmänräpäyksessä muurattu."
+
+Kaikki ihmettelivät Kujalan voimia, mutta Matti yksin katseli häneen
+vähän niinkuin epäilisi hän Kujalan kertomuksen totuutta.
+
+"Mitä töllistelet sinä mies, vai etkö sinä usko minun sitä tehneen?"
+
+Kaunistelematta vastasi Matti: "en".
+
+"Mies, oletko hullu p----le? Vai arvelet sinä minun valehtelevan
+ihmisille ihan vasten näkimiä, mutt' minäpä näytän sinulle kenen koura
+sinutkin voi kurittaa, vaikka sinä luulet olevasi koko pöpö", pauhasi
+Kujala ja niinkuin vihastunut sonni ryntäsi hän nyrkki ojolla Mattia
+kohti.
+
+Matti väistyi taaksepäin tuon raivoisan muurarin tieltä, vaan
+peruutuessaan hän kovaksi onneksi sattui kompastumaan pihamaalla
+olevaan nelisyliseen tuoreesen hirteen. Siinä saavutti Kujala hänet ja
+tuima taistelu nousi noiden molempien karhujen välillä. Kujala,
+notkeana kuni ilves ikään, hyppäsi maassa kellettävän Matin kimppuun,
+vaan tällä oli kylmempi veri eikä hän tehnyt muuta kuin torjui
+päältänsä vihasta puskuvaa vastustajaansa, niinkuin hallava kontio
+ärhentelevää koiraa. Sulaa mielettömyyttä olisi ollut muiden
+läsnäolijoiden sekaantua sellaisten jättiläisten leikkiin.
+
+Siinä painiskeli miehet, kierien yhtenä myttynä pihamaalla, paksuna
+pilvenä kohosi pöly heidän jäntevien jalkojensa alta. Kauan piti Matti
+aikamiehen tavoin puoltaan, sysäten vähän väliä vastustajansa
+syrjemmäksi, eikä hänen käytöksestään voitu varmaan päättää, oliko
+miehellä tosi vaiko leikki mielessä. Kuitenkin näytti siltä kuin tuo
+tulisempi Kujala, joka tosin kovasti huohottaen, mutta aina yhtä
+innokkaasti uudisteli hyökkäyksiään, lopuksi saisi voiton. Mutta Kujala
+ei kylläksi malttanut mieltään, vaan yht'äkkiä hän tempasi maasta
+käteensä tukevan koivusen halon ja sillä tähtäsi vimmastunut mies
+vasten vastustajansa päätä.
+
+Matti tosin itse sai iskun väistetyksi, vaan halko kävi hänen
+hampaissaan yhä riippuvaan, isävainajaltaan perimään hopeasilaiseen
+piippuunsa, jonka muruset sinkoilivat sinne tänne ympäristöön. Silloin
+oli leikki lopussa ja Mattikin hapuili asetta.
+
+Lähistössä ei sattunut olemaan mitään miehen asuksi käypää eikä muuta
+irtonaista esinettä kuin tuo mainittu hirsi, ja siihen Matti tarttuikin
+keskeltä kiinni. Tähän asti oli väkijoukko hymysuin katsellut
+temmellystä, vaan nyt katosi hymy kaikkien huulilta, kun hirsi
+tavallisen puukapulan tavoin kohosi maasta ja huimalla vauhdilla
+vinkuen halkasi ilmaa.
+
+Kujala seisoi tuon hirmuisen, melkein yliluonnollisen vastustajansa
+edessä hämmästyksestä niin jähmettyneenä, ettei hän laisinkaan älynnyt
+paeta hirren iskua. Siitä olisikin hänelle heti tullut kuolon kolahdus,
+jollei Matin pienoinen, noin kolmivuotinen tyttö, Kaisa, yht'äkkiä
+olisi hypännyt raivostuneen isänsä ja pelosta tyhmistyneen Kujalan
+väliin ottamaan ylös erästä maassa kiiltävää piipun silan kappaletta.
+
+"Isä, isä, katsos miten kauniin pikku kirnun minä löysin", lausui tyttö
+iloisesti, näyttäen Matille löytämäänsä esinettä.
+
+Tämä jäähdytti Matin vimman ja voimakkaasti heitälti hän luonnottoman
+aseensa maahan, niin että tanner järähti. Häpeissään vetäytyi Kujala
+kartanoon, ja väkijoukon ääneensä riemuitessa otti Matti tyttärensä
+käsivarrelleen ja hellästi silitteli sen vaaleita suortuvia hiljaa
+lausuen: "Kiitos Jumalan!" Sanaakaan sanomatta keräsi hän sitte
+piippunsa muruset taskuunsa ja kuin ukkosen valtava jyrinä kajahti
+hänen äänensä: "eukko hoi, nyt mennään kotiin!"
+
+Vanhan tavan mukaan hajaantui nyt muukin joukko, eivätkä kyläläiset
+olleet usein niin iloisina kotiinsa palanneet kuin sinä iltana, sillä
+Matti, josta kaikki paljon pitivät, oli silloin saanut suurimman
+ihmiselle mahdollisen voiton, voittaessaan -- itsensä.
+
+Kotiin tultuaan rupesi Matti ruoatta levolle, vaan hänen kerran
+liikkeelle joutunut mielensä ei niin pian voinut tyyntyä. Ennen puolta
+yötä hän taas nousi ylös ja verkkasilleen käveli takasin Jokelaan.
+Siellä hänen sisään astuessaan olivat ihmiset vielä hereillä. Muurari
+Kujala ei koko iltana ollut virkkanut sanaakaan kellekään, vaan Matin
+tullessa tupaan päästi hän kipeän, sydäntä vihlaisevan huudon. Matti
+astui suoraan hänen luoksensa ja silloin säpsähti sisällä oleva väki,
+sillä he luulivat Kujalan viimeisen hetken nyt lyöneen. Kujala vapisi
+kuin virran päällä ja kylmät hikipisarat pyörähtelivät hänen otsaltaan.
+
+Vastoin luuloa tarttui Matti ystävällisesti Kujalan käteen ja vesissä
+silmin pyysi häneltä käytöstänsä anteeksi. Vakuuttipa vielä uskovansa
+myllynkivi-seikankin todeksi, sillä olihan hän tänä iltana itsestään
+nähnyt, "kuinka tavattoman väkevä syntinen ihminenkin toisinaan on".
+Turhia olivat kuitenkin kaikki Matin vakuutukset ja anteeksipyynnöt,
+sillä Kujala jo houraili ankaran kuumetaudin kourissa, eikä ymmärtänyt
+sanaakaan Matin sovinnollisesta puheesta.
+
+Usein muurarin sairastusaikana istui Matti hänen vuoteensa vieressä
+puheellaan lyhentämässä sairaalle ikäviä yön hetkiä. Muutamien
+viikkokausien kuluttua tointui sairas vähän taudista, joka ei jaksanut
+sortaa hänen voimakasta ruumistaan, ja silloin täytyi hänen muuttaa
+asumaan Matin luo, "ainakin niin kauaksi kuin kunnolla työhön
+kykenisi", oli Matti sanonut.
+
+Tuon sunnuntai-illan perästä oli Matti aina kuin toinen mies. Hän
+muuttui puheliaaksi ja vilkkaaksi, jota vastoin Kujala oli tullut
+harvapuheiseksi jöröksi. Näytti siltä kuin he olisivat vaihtaneet
+luontoja, sillä siitä lähtien se oli Matti, joka aina jutteli
+kaikenlaisia kertomuksia voimain näytteistä ja urotöistä, joita hänen
+ystävänsä Tahvo Kujala oli tehnyt. Toisinaan, kun Matti kyläläisille
+liiaksi ylisti Kujalan voimia, tukkesi tämä hänen suunsa yksi-kantaan
+sanomalla: "vaan en minä koskaan ole kyennyt pirtti-hirsiä keppinäni
+käyttämään", ja silloin nyrpistyi aina Matin nenä, sillä ei hänkään
+kärsinyt voimiansa ylistettävän. Sepä olikin ainoa erimielisyys, joka
+näiden miesten kesken havaittiin, vaikka he nyt aina nähtiin yhdessä,
+niinkuin toisiinsa perehtyneet lapset, sillä Kujala oli jäänyt Matin
+luo asumaan, eikä tuntematon voinut saada selvää kumpi heistä oli
+isäntä talossa, ja tututkin ihmiset pitivät kumpaisestakin yhtä paljon.
+
+Viime kesänä olivat ystävykset yhdessä kaatamassa kaskea Kortevaaran
+rinteellä. Siinä kasvoi kaksi vankkaa kelohonkaa, toinen ylempänä,
+toinen alempana ja he koettivat kumpi ennen saisi honkansa maahan.
+Matti ryhtyi ylempänä kasvavan hongan kimppuun ja alempi heilahteli
+Kujalan kirveen iskuista. Matin honka oli toiselta puolelta palanut
+kololle, vaan sitä eivät olleet huomanneet. Matti hakkasi sitä täysin
+voimin ja hänen kauhistuksekseen se yht'äkkiä hirmuisella ryminällä
+kaatui mitään aavistamattoman Kujalan päälle. Matti kiiruhti ystävänsä
+avuksi. Tämä aukasi vielä kerran himmeitä silmiään ja katkonaisilla
+lauseilla, epäselvällä äänellä sanoi: "ystäväni, anna anteeksi -- en
+minä jäänyt luoksesi ainoastaan sinun--vaan--vaimosikin tähden, -- en
+voinut jättää häntä, hän oli minulle tullut liian rakkaaksi -- kerro
+hänelle terveiseni -- anna anteeksi -- en ole hänelle mitään puhunut."
+Vielä kohosi kerran kaksi miehen rinta, ja sitte oli kaikki lopussa.
+
+Tämän onnettoman tapauksen jälkeen tuli Matista taas synkeämielinen
+juro, joka harvoin avasi suutansa, ja päivä päivältä kävi hän
+heikommaksi. Lopulta hän ei enää voinut jättää vuodettaan ja riutui
+riutumistaan. Usein kuultiin hänen mutisevan hiljaa: "kohtaloaan ei voi
+kukaan paeta", ja kuolinvuoteellaan hän vasta ilmoitti puolisolleen
+Kujala-vainajan terveiset, kehoittaen vaimoansa hautaamaan hänet
+Kujalan viereen, sillä he olivat olleet todelliset ystävät. "Vai
+luuletko, että joku muu kuin Tahvo-vainaja olisi voinut niin
+kunniallisesti käyttäytyä sekä itseään että sinua ja minua kohtaan?"
+"Keväällä, vesien auetessa tuli hänen erohetkensä ja hän kuoli lääkärin
+lauseen mukaan keuhkotautiin, mutta minä arvelen hänen kuolleen
+kaipaukseen", sanoi kummini, joka tämän minulle kertoi.
+
+
+
+
+
+TYTTÖ.
+
+
+Varmaankaan eivät Haapajärven kyläläiset olleet erittäin tuhlaria nimen
+suhteen, koska yksi heistä oli jäänyt aivan nimettömäksikin. Häntä
+kutsuttiin suorastaan tytöksi, luultavasti sen vuoksi, kuin hän oli
+naisihminen. Kentiesi lienee hänellä kirkonkirjoissa ollut toinenkin
+nimi, vaan siitä ei kukaan tiennyt mitään. Tyttönä tämä olento vaan sai
+kulkea läpi elämänsä ja sillä nimellä hänet tunnettiin koko
+pitäjäässäkin. Jos tytöltä itseltään kysyttiin kuka hän oli, sanoi hän
+olevansa "hullu tyttö", ja siihen vastaukseen oli uteliaimmankin
+tyytyminen. Kaikki, jotka tytön lähemmin tunsivat, olivat vakuutetut
+siitä, ettei hän itse ollut tuota liikanimeä keksinyt, ja ehkä olikin
+joku muu sen hänen suuhunsa pannut. Pääasia oli, että hän itse piti
+sanomattoman paljon tuosta nimestään ja aina käytti sitä sanan _minä_
+asemasta.
+
+Tyttöparalla ei ollut isää eikä äitiä, vaikka viimeksi mainitun olivat
+vanhat ihmiset kertoneet hänellä olleen, vaan sekin oli kuollut
+sotakesänä, jolloin suolat olivat niin kalliit, "ettei tahtonut
+rahallakaan saada", niinkuin Mäkelän muori sanoi. Muutamat pahat kielet
+kertoivat tytön isän olleen mustalaisen, joka olisi jostakin paikasta
+tässä avarassa maailmassa viekotellut tytön äitivainajan mukaansa ja
+sitte jättänyt vaimonsa ja perillisensä turvattomiksi, oman onnensa
+nojaan. Tätä luuloa vastustivat kuitenkin Mäkelän vanha muori ja
+Pelkolan ruotiukko, jotka molemmat kertoivat nähneensä tytön
+äitivainajan, ja hän oli ollut "niin siivo nainen, ettei suinkaan olisi
+mustalaisjoukkoon lähtenyt". Nuoret miehet eivät myöskään ottaneet
+uskoakseen koko juttua, vaan tytön ikäiset naispuolet eivät taas muusta
+osanneet puhuakaan kuin hänen mustalaissuvustaan, sillä tyttö oli
+kauniimpi kuin he kaikki yhteensä.
+
+Tytöllä ei tietysti ollut kotiakaan ja mitäpäs hän sillä olisi
+tehnytkään, hän kun ei kauan viihtynyt yhdessä kohden. Hän oli
+kuitenkin tervetullut kaikkiin rikkaihinkin taloihin, vaikka hän oli
+niin köyhä, ettei hänellä ollut mitään. Olipa hän vielä köyhempikin,
+sillä häneltä puuttui järjen valo, tuo elämän perästä kalliin Jumalan
+lahjoista. Syystä siis ihmiset ihmettelivät mitä varten Luoja
+tuollaisiakin olennoita on luonut, sillä sellainen oli tyttö ollut
+lapsuudestansa asti. He ihmettelivät ja keskustelivat usein pitkät
+iltapuhteet tätä kysymystä, mutta selville sitä he eivät koskaan
+saaneet. Tuo kummasteleminen ja syyn tutkiminen tytön olemiseen ei
+lähtenyt mistään nureksimisesta Luojan laitoksia vastaan, vaan
+puhtaasta lähimmäisen rakkaudesta.
+
+Samaa kiitettävää tunnetta osoitti sekin seikka, että tyttöä kohtelivat
+hellästi kaikki muut, paitsi kevytmieliset tyttöheilakat, joiden ei
+sanota toisessakaan elämässä voivan täydellisesti leppyä sille, joka
+täällä on sattunut olemaan heitä kauniimpi, olkoon se sitte hullu tai
+viisas. Ei kuitenkaan voi sanoa näidenkään tytölle juuri pahoja olleen,
+vaikk'eivät he kohdelleet häntä niin hellästi kuin toiset. Kukapa
+tytölle olisi voinut paha ollakaan, sillä hän oli aina niin sievä,
+nöyrä ja hiljainen, ettei hän itseänsä purevaa itikkaakaan olisi
+hennonut ajaa pois. Jos hänet kuka ankarana talviyönä olisi ajanut
+kattonsa alta yön selkään tahi korjannut hänen edestään ruokavadin
+pois, ennenkuin hän oli ennättänyt nälkänsä tyydyttää, niin olisi hän
+tytöltä saanut palkinnoksi nöyrän "suuren kiitoksen", niinkuin hyvästä
+työstä, sillä tyttö oli aina vahvasti vakuutettu kaikkien tarkoittavan
+hänen parastaan.
+
+Niinkuin sanottu oli Luoja varustanut tytön tavattomassa määrässä
+kauneuden lahjalla, vaan tyttö ei millään muotoa voinut kärsiä itseään
+kauniiksi kehuttavan, sillä hän oli saanut päähänsä sen olevan jotakin
+hirmuisen ilkeätä. Vaikka joku vahingossakin tytön kuullen sitä sattui
+mainitsemaan, teki hän aina viisaasti, jos ajoissa ymmärsi paeta
+kuulumattomiin, sillä tytöllä oli kova käsi. Tavallisesti luonto
+ruumiillisilla lahjoilla palkitseekin sen mitä sielun omaisuuksissa
+puuttuu ja niin oli tytönkin laita. Hän oli väkevin ihminen niissä
+seuduin, sen tiesivät kaikki. Olipa hän kerran eräänä syksynä kantanut
+metsästä Viljakkalan tuvan lattialle aika ison, vielä lämpimän
+karhurötkäleen ja ihmetellyt vaan, kenen se niin äreä koira mahtoi
+olla, joka oli purrut häntä, vaikka hän ei muuta kuin silitteli sitä.
+
+Todellakin osoitti tyttöparan pahoin revitty käsivarsi, ettei metsän
+kuningas sietänyt kaunottarenkaan hyväilemisiä enemmän, kuin tyttökään
+mairitusta.
+
+Muuan suutari ei ollut uskonut tyttöä niin tavattoman väkeväksi ja
+koetti kaikin tavoin saada häntä voimiansa näyttämään; vaan turhaan.
+Silloin oli hänelle pälkähtänyt päähän sanoa tyttöä kauniiksi ja se
+keino auttoi. Tytön kummallisesti hehkuvat mustat silmät iskivät äkkiä
+tulta, hienot sinertävät suonet hänen otsallaan muuttuivat tuhoa
+uhkaaviksi, paksuiksi juoviksi ja kiljahtaen ryntäsi hän suutarin
+kimppuun. Varmaankin olisi suutarin viimeinen hetki ollut käsissä,
+jollei neljä pirtissä olevaa muuta miestä työllä ja tuskalla olisi
+saaneet tyttöä hänestä irti kiskotuksi. Tytön raivo ei kuitenkaan
+kestänyt kauan. Hetkisen kuluttua istui hän penkille ja peitettyään
+kasvonsa käsillään päätyi itkemään ja itki itsensä taas hyvälle
+tuulelle.
+
+Mainioimman urostyönsä teki tyttö muutamana juhanus-päivänä. Oli näet
+pitäjälle levinnyt huhu, että juhanuksena saarnaisi Maunolan nuori
+Janne-maisteri. Jos muutoinkin miehissä olisi kirkkoon menty, ajoi
+sinne nyt uteliaisuus nekin, jotka eivät vuosikausiin olleet Herran
+huoneen ovea avanneet. Kirkko oli täpö täynnä väkeä; käytävilläkin
+istui joukottain ämmiä, kun eivät enää penkeissä sijaa saaneet.
+Tyttökin oli jäänyt seisomaan käytävälle, läntisen lehterin alle.
+
+Alkupuoli Jumalanpalvelusta oli jo pidetty ja saarnavirsi veisattu.
+Hitailla, vakavilla askelilla astui kalpea nuorukainen sakaristosta
+saarnastuoliin. Silloin syntyi kirkossa liikettä. Kaikki tahtoivat
+nähdä "nuorta pappia" ja nousivat seisaalleen kurkistelemaan. Läntistä
+lehteriä kannattava keskiparrupa oli lahonnut toisesta päästä ja napsis
+-- se oli poikki. Lehteri rupesi tulla jyrisemään alas; huutoja,
+voivotuksia ja parkua kuului nyt kirkossa ja väkevämmät paetessaan
+sulloivat heikompia jalkoihinsa. Ainoa, joka ei ymmärtänyt vaaransa
+suuruutta eikä paikaltaan liikahtanut, oli tyttö. Hän tarttui kiinni
+putoavaan parruun ja raikkaalla äänellä laulaen:
+
+    "Herra mua johtaapi,
+    Jos minne kulkenen,
+    Ja tieni viimein ohjaapi
+    Tykönsä taivaaseen,"
+
+joka oli ainoa värssy, jonka hän koskaan oli saanut opituksi, piti hän
+vastaan kaikin voimin. Kovin kauan ei hän kuitenkaan tuota luonnotonta
+painoa jaksanut estää putoamasta, vaan hillitsi kuitenkin siksi, että
+lehterin alla olijat kerkesivät mennä pakoon ja moni lehtereillä
+istujoistakin ennätti päästä turvallisemmille paikoille. Kun tytön
+voimat väsyivät, kolhasi parru häntä kovasti päähän ja putosi jymähtäen
+lattialle pyörtyneen tytön viereen. Puolikymmentä miestä tuli myöskin
+alas tuota suorinta tietä ja parilta katkesi jalka, muutamalta käsi,
+vaan Pelkolan nuori isäntä pääsi paljaalla säikäyksellä. Tunnottomana
+kannettiin verissään makaava tyttö lähimmäiseen taloon, eikä kukaan
+olisi uskonut hänen enää virkoavan henkiin.
+
+Pastorin ja Pelkolan isännän toimesta hankittiin hänelle sitten
+lääkärin hoitoa, joka poimi tytön pääkallosta pois pieniä luun
+sirpaleita ja ihmetteli erittäinkin yhtä niistä, joka oli rustottunut
+sellaiseksi, että näytti jo vuosikausia olleen irrallaan. Silloin
+muisti Mäkelän muori tytön pikkuisena pahaisena pudonneen heidän
+kaivoonsa ja arveli silloin sen sirusen irti päässeen, ja lääkäri
+arveli sitä samaa.
+
+Kolmen kuukauden kuluttua jätti tyttö sairasvuoteen, ja nytkös ihmiset
+vasta ihmettelemistä saivat, kun hän rupesi Pelkolaan piiaksi ja
+käyttäytyi kaikin puolin niinkuin muutkin täysijärkiset ihmiset. Alussa
+ei tuota muutosta oikein tahdottu uskoa, sillä sitä pidettiin aivan
+mahdottomana, vaan vähitellen totuttiin siihenkin, ja kun kahden vuoden
+perästä nähtiin tyttö yhdessä muiden kanssa laskettavan Herran
+ehtoolliselle, haihtui kaikki epäilys. Pastori oli julistanut hänet
+parhaaksi lukijaksi koko isossa Haapajärven kylässä ja sen vuoksi
+lahjoittanut hänelle suuren nahkakantisen Raamatunkin. Siis ei kellään
+ollut mitään muistuttamista, kun syksyllä kuulutettiin pyhään
+avioliittoon "kunniallinen talonisäntä, nuorimies Matti Pelkonen ja
+piika, siveä neitsyt Gertrud Schwarz, molemmat Haapajärven kylästä".
+Kuulutusta seurasi sitte häät ja häitä onnellinen avioelämä. Tytöksi
+Pelkolan emäntää aina kylän kesken sittekin kutsuttiin, mutta nyt oli
+sen eteen sana "viisas" lisätty, eikä aivan syyttäkään. Kauan puhelivat
+ihmiset keskenään siitä muutoksesta, joka tytössä järjen suhteen oli
+tapahtunut, ja muutamat luulivat lääkärin sen saaneen aikaan, toiset
+väittivät luusirun poisottamisen sen vaikuttaneen, vaan tyttö itse
+sanoi sitä armollisen Jumalan työksi.
+
+
+
+
+
+TUULIVAARALAISET.
+
+Sivukohtaus Ison-Vihan ajalta.
+
+
+Kaukana tuolla Pohjois-Karjalan autioilla takamailla syleilevät muhkeat
+metsät pitkän Pielisjärven ja sen lisävesien kuohuisia laineita. Noiden
+hamaroiden, siimesrikkaiden salomaiden hiljaiselta näyttävässä,
+synkässä povessa tapaa matkamies vielä nytkin nuoruuden voimista
+uhkuvan elämän, jonka luontoperäistä kauneutta viljelyksen silittävä
+käsi ei ole ehtinyt tyyten poistaa.
+
+Raivoisasti jyrkissä uomissansa pelmuten ja pauhaten, syöksyilevät
+siellä sulavasta lumesta vallattomiksi paisuneet vuoripurot hurjalla
+vauhdilla alaspäin pitkin jylhien vaarojen kupeita. Matkallansa ne
+kukistavat kaikki kulkuansa ehkäisevät tokeet ja esteistä vimmastuneina
+parskuttavat sihisten kuohuvaa vaahtoansa korkealle äyräillänsä
+kasvavien korpi-kuusten naavoittuneille oksille, kunnes viimein
+taltuneina laskevat kiukkuiset vetensä levolle jonkun kirkasvetisen
+metsälammen viihdyttävään syliin.
+
+Korven kohdussa viheltelee kontio päiväkaudet kämmeniinsä, eläen ihan
+rauhallista elämää, jos se vaan malttaa pysyä loitompana karjankellon
+kuulumista. Palavin silmin tuijottelee tiheässä pensaikossa täplikäs
+kissa-ilves uraa myöten karjoinensa lähenevää paimenta, ikäänkuin
+miettisi, tehdäkkö hyppäyksensä eteen, vaiko taaksepäin.
+
+Jyrkkinä, veitsiviiltoisina nousevat kalliorintaiset vaarat rohkeasti
+syvyyksistä töydäten korkeutta kohti, ja vasta huomattuaan turhaksi
+suoran pilvien tavoittelemisen ne pakahtuvat sisällisestä harmista
+monirotkoisiksi kallioryhmiksi. Välistä ne tarttuvat kiinni toisiinsa,
+muodostavat pitkulaisia selänteitä, sitte taas yht'äkkiä ja yhtynein
+voimin ponnahtaaksensa korkeuteen. Silloin hälvenevät niiden rohkeat
+muotopiirteet näkymättömiksi; ne sekoittuvat, sulautuvat toisiinsa ja
+siten kiusoittavalla tavalla muistuttavat tuota kauhukuvausta
+Aleghierin helvetissä, kun Agnellon ja Cianfan
+
+    "päät liittäytyy ja haihtuneet
+    on kasvoparit yhteen hahmohon".
+
+Mahtavana kohottaa siellä korkea Tuulivaara huippunsa pilviä kohden
+muiden vertaistensa keskellä. Sen eteläistä kylkeä on mahdoton siivittä
+kulkea. Mieltä kauhistaa vaaran huipulta läntistäkin sivua katsellessa,
+sillä vaaran juuri on kadonnut näkyvistä. Luulet seisovasi vihaisten
+vesien pyörittelemillä kivijärkäleillä. Rajuissa pyörteissä kohisten
+vierittelee tuolla syvällä jalkojesi alla vuolas virta ärjyviä, mustia
+kuohujaan, ja vuosi vuodelta se laineillaan yhä enemmän ja enemmän
+kovertaa kalliota. -- Pohjoinen ja itäinen sivu ovat loivemmat. Monen
+monituisessa polvessa mutkittelevaa polkua myöten voi sieltä päin
+kiivetä vaaran laelle, jonka suunnattoman suuret kalliomöhkäleet
+muodostavat.
+
+Vuostavimmalla paikalla on nykyään huononpuoleinen talonrähjä, joka
+talvi talvelta käy yhä kurjemmaksi. Näyttääpä talon ränstymisestä
+päättäen siltä, kuin saisi senkin ennen pitkää lukea olleiden ja
+menneiden joukkoon samoin kuin sen edeltäjänkin, jonka raunioita
+vieläkin huiskin haiskin on vaaralla nähtävinä. Olipa vaaralla vielä
+noin vuotta kolmisenkymmentä takaperin jäännöksiä oikeasta
+maavarustuksestakin, jonka rajakapteeni Juhana von Wittenberg, eräässä
+kivilohkareessa säilyneen latinankielisen kirjoituksen mukaan, oli
+aikoinaan luotattanut kylän suojaksi, sillä paikkaa pidettiin muinoin,
+rauhattomina aikoina, sotaisessa suhteessa tärkeänä.
+
+Varustuksen kunnossa pitämisestä olivat Tuulivaaran asukkaat, ainakin
+Kreivin aikana, nauttineet veronvapautta ja siten olleet jonkunmoisena
+ylimyskuntana naapuriensa seassa. Nyt ovat semmoiset etuoikeudet,
+yhdessä vanhojen rakennusten kanssa jo ammon aikoja sitte lahonneet,
+hävinneet, ja nuo entis-ajan jätteet kutakuinkin selvästi muistuttavat
+katselijallensa kaiken ihmistyön ja onnen katoovaisuutta. Honkien
+latvoissa humiseva tuuli ja alhaalta kuuluva kosken kohina tuntuvat
+kuni ivaten ikään huomauttavan ihmistä siitä, samalla kuin ne veisaavat
+yksitoikkoista unhon virttä menneille ajoille ja muinaisuuden
+mureneville muistoille.
+
+Vielä viime vuosisadan alussa loistivat Tuulivaaran tornilla
+vahvistettu varustus ja talo täydessä komeudessaan etäälle ympäri
+harvaan asutun, yksinäisen seudun. Kohtaloiden kirjaan oli kuitenkin
+niiden häviö jo piirretty; yksi isku tarvittiin vain ja silloin jo
+kukistuivat kumpikin, niin suoja kuin suojeltavakin, vaikka pöyhkeinä
+näyttivät nuo vanhat seinät melkein tarjoutuvan taisteluun itse tuon
+kaikki kaatavan Ajattarenkin ahneita hampaita vastaan, eikäpä ne sitä
+aivan syyttä olisi tehneetkään. Ikivanhoista ajoista asti oli näet
+Tuulivaara ollut koko tienoon tukevin talo. Kähköisten karski suku,
+näet, oli jo vuosisatoja sitä kotinansa pitänyt, ja yhäti olivat sen
+isännät polvesta polveen talonsa kunniaa kohottaneet.
+
+Laveita kaskia olivat Kähköisten kirveet kaadelleet Tuulivaaran
+lehteville liepeille ja sen jyrkillä rinteillä oli sekä moni villava
+karhu että hallava hirvi heittänyt henkensä heidän keihäänsä kärkeen ja
+taljansa talon varojen kartuttamiseksi. Usein oli myös joku talon
+miehistä ollut johtajien joukossa niillä rohkeilla kosto- ja
+ryöstöretkillä, joita tuon tuostakin tehtiin Venäjän puoleiseen
+Karjalaan. -- Retkillä ryöstetystä saaliista saivat tietysti
+Tuulivaaralaisetkin aimollisen osansa. Siten olikin talo aikojen
+kuluessa kasvanut aivan äveriääksi, niin ett'ei sen kylän kesken
+varustuksen vuoksi hopmanneiksi kutsuttujen isäntien tuumailtu
+"ääriäänkään tietävän", vaikka he kitsaasti elivät.
+
+Maine Kähköisten rikkauksista, matkalla paisuen kuni vierevä lumipallo,
+kulki kauas itäiseen naapurimaahankin, jossa heidän hopeansa olivat
+ainakin yhtä halutut kuin joutsensa ja pyssynsä peljätyt, joll'ei vain
+enemmänkin halutut. Senpä tähden tunkeutuivatkin rajasissit sangen
+usein Tuulivaaran tienohille; mutta yhtä monesti saivat he palata
+tyhjin toimin ja verisin päin, sillä Saramon kyläläiset olivat rohkeaa
+väkeä, jotka eivät omalle hengellensä paljoa arvoa panneet, vaan
+vihollistensa verelle vieläkin vähemmän.
+
+Niinkuin tunnettu, olivat rajamaalaiset noilla seuduin aina
+Pähkinäsaaren rauhasta saakka melkein hallituksiensa suostumuksella
+pitäneet "isoa-vihaa", mutta varsinaisen sen nimellisen sodan
+alkuaikoina he elivät jokseenkin hyvässä sovussa. Ainoastaan yhden
+verisen retken kertoo Nostintapainen kansantaru kummaltakin puolelta
+tehdyksi "ikäänkuin vaino-ajan alkajaisiksi", eikä niininkään liene
+ollut niin paljon syytä itse rahvaassa kuin sen johtajissa ja varsinkin
+kapteeni Aleksei Kapranovan äärettömässä hopean himossa.
+
+Kapranovan oli tsaari lähettänyt ruotsalaisten hätyyttämän Solovetskoin
+luostarin avuksi, mutta saavuttuansa Repolan seuduille tämä oli saanut
+kuulla puhuttavan Tuulivaaran linnoituksesta ja äärettömistä
+rikkauksista. Venäjän puolen talonpojat tiesivät myös "Ruotshien" niinä
+aikoina juuri parhaillaan olevan kirkonkylissään aseharjoituksissa, ja
+ett'ei kotiin tavallisesti jäänyt yhtään asekuntoista miestä. Kiusaus
+oli ahneelle kapteenille liiaksi suuri.
+
+"Siellähän on vähällä vaivalla saatavana hyvä paisti; siellä on
+rikkautta, jota ihanan Ukrainin viljavilla tasangoilla on hauska
+tuhlaella. -- Kuinka Feodor Andrejevits ja Kuismin Wasiljevits ja
+Audotja Paraskovjevna ja -- ja -- ja kaikki hyvät ystävät, naapurit ja
+hovinherrat haristavat silmiänsä, unhottavat suunsa auki ja jähdyttävät
+tsajukuppinsa, kun minä kerron, miten noin vaan muutamassa hetkessä
+ihan sivutöikseni valloitin kuuluisan Tuulivaaran linnan, jota ei itse
+tsaarikaan ollut uskaltanut ahdistaa", ajatteli Kapranov.
+
+"Audotja haukottelee, tyhjentää kastuskansa (pikarinsa), näpäyttää
+sormiaan ja sanoo: olet oikea onnen kantamoinen sinä Aleksej
+Mihailovits, olet tottakin. -- Feodor taas syleilee ja suutelee minua
+ja valehtelee sitte silmiänsä räpyttäen turkkilaisista ja tatareista ja
+omista taisteluistaan heitä vastaan ja jos jotakin, vaan kuitenkin
+täytyy hänen kadehtia minua, sillä minä näytän hänelle Tuulivaaarasta
+saamani hopeat, kaikki näytän heille -- seis, pastoi! Enpä näytäkään;
+Kuismin, se konna, voisi saada asiasta vihiä, jos Feodorille
+näyttäisin, ja sitten kiusaisi se ensin lainaksi niitä, pyytäisi sitte
+pelaamaan likaisilla korteillaan ja viimein ostattaisi minulla väkisin
+orjiaan, joilla ei tee tämän taivaallista; eivät osaa mitään, eivät
+jaksa mitään, syövät vain; -- roskaväkeä koko tuo Kuisminin joukko,
+akanoilla elätettyä väkeä; vaan mitäs teet, osta pois ja kalliista
+ostakin. Kuismin se konna -- niin enpä näytäkään hopeitani, voisihan
+Kuismin ne varastaa -- syntyy siltä sekin; en näytä, tyydyn kunniaan ja
+maineesen, pidän itse hopeani. Ja kunniaa antaa tsaari minulle, ehkä
+taputtaa olkapäätänikin vielä, ja se on hauskaa; ehkä sanoo: oikein
+teit, Aleksei Mihailovits -- tahi ehk'ei sanokaan mitään -- lähden, kun
+lähden sittenkin."
+
+Semmoisia tuulen tupia rakenteli Kapranov ja kun isot joukot
+talonpoikia tarjoutui häntä seuraamaan, niin hän lähetti isoimman osan
+harjoitetusta väestään edeltäpäin osailemaan Vienan-merelle.
+Talonpoikien opastamana Kapranov itse kiersi parinkymmenen sotamiehen
+ja satakunnan sissin kanssa syrjäpolkuja myöten Kujangin ja Pyymäen
+kautta Saramoa ja Tuulivaaraa kohti. Tavallista tietä, Pielisjärven
+kirkon kautta, ei uskallettu kulkea, kun siellä olivat miehet koossa
+aseharjoituksissa.
+
+Tuulivaara oli niinä aikoina väkirikkain talo niillä kuuluvin. Se näkyi
+siitäkin kuin syyspuhteina kolmattakymmentä värttinätä hyrisi talossa
+ja loppupuolilleen toistakymmentä kirvestä riippui kirveskahvissa
+pirtin ovensuu-seinällä.
+
+Kesäkuun kahdennenkolmatta päivän iltana armon vuonna 1701 ei talon
+illallispöydässä kuitenkaan istunut päten yhtään kirveen käyttämiseen
+kykenevää miestä. Muutamia, toinen toistaan pienempiä poikanulikoita
+siinä vain näkyi naisväen seassa, paitse pöydän päässä istuja, joka ei
+suinkaan ansainnut poikanulikan nimeä.
+
+Hän oli aivan valkea-hapsinen vanhus; pää kuin lipsuttu pellava;
+vartalo hoikempi kuin seitsentoista-vuotisella tytöllä. Koko mies
+näytti kuivuneelta, näivettyneeltä nauriilta. Hänen laihat,
+taulanväriset, harmaankeltaiset kasvonsa olivat jos jonkinmoisissa
+kureissa ja rypyissä, semmoisissa, joita ei ikä, vaan suunnattomat
+kärsimykset ja ankarat intohimot ihmisen kasvoihin kyntävät. Ruma,
+otsasta vasemman kulman kautta poskipäähän ulottuva arpi teki vielä nuo
+jo muutoinkin tymäkät kasvot aivan hirvittäviksi; loistottomia,
+vedenkarvaisia silmiä varjosivat pörhöiset, harjasmaiset kulmakarvat,
+jotka luisevan nenän ylitse yhtyivät yhteen. Ohuthuulinen suu muistutti
+järviraakun kuoresta; niin tiiviisti liittyivät huulet toisiinsa. Häntä
+olisi luullut raudasta valetuksi satyyriksi, joll'ei silloin tällöin
+pöydän alla kolahtava puujalka ja rauskavat hampaat olisi ilmoittaneet
+miehessä henkeä olevan.
+
+Semmoinen oli Tuulivaaran silloinen vanha isäntä, tuo julmuudestaan ja
+hirveistä lauluistaan tunnettu Perttu Ollinpoika Kähkönen, jonka
+sanottiin jo nähneen sadannen kesänsä.
+
+Jos ukko oli kuiva, kasattunut ja mehuton, niin oli sen sijaan hänen
+vieressään istuva tyttö tuores ja mehevä. Hellyydellä hän tarjoeli
+vanhukselle ruokaa ja näytti koettavan vanhuksen toiveita hänen
+kasvoistaan lukea, sillä ukon silmät olivat jo iästä kokonaan
+huienneet. Tytön silmät taas olivat huikeamattomat, mutta huikaisevat;
+ne olivat mustat kuni myrskyinen yö loistavasti säihkyvine salamoineen;
+hänen solakka vartalonsa osoitti tuota jaloutta ja hekumallista
+muhkeutta, josta Karjalan kauniit immet helposti tuntee.
+
+Ikää ei tytöllä liene ollut enempää kahtakymmentä vuotta, jos sitäkään.
+Hänen kasvonsa olivat soikeat ja säännölliset; nenä suora ja -- mikä on
+perin harvinaista -- erinomaisen kaunis. Suu oli hempeä, katse
+suloinen, huulet punaiset kuin kaunein ahomansikka, ja niiden takaa
+välkkyivät, hänen joskus hymyillessään, maidon valkoiset hampaat.
+Komeina tummanruskeina suortuvina valuivat hänen lienteät hiuksensa
+molemmin puolin kaarevaa otsaa ja turhaan oli koetettu kaikkia noita
+vallattomia kutreja sitoa kahteen valtavaan palmikkoon, jotka vapaina
+riippuivat alapuolella vyötärystä.
+
+Luulisi ettei taivas ikänä olisi tähtitarhojen alapuolelle muodostanut
+niin iki-armasta olentoa kuin Tuulivaaran Katri oli. Mutta kaikesta
+hempeydestä huolimatta ilmestyi kuitenkin tytön koko olennossa jotain
+vienoa surullisuutta, niin että hänen poskiensa viehättäviä hymykuoppia
+olisi voinut kaihokuopiksi kutsua.
+
+Oliko tuo surumielisyys ensi lemmen syttyvä rusko, vai oliko se jonkun
+vielä selittämättömän tunteen ilmiö, vaiko tulevien murheiden hämärä
+heiastus -- niin, kuka sen tiesi. Apeaan mielialaan ei hänellä ainakaan
+nyt näyttänyt mitään syytä olevan, sillä itse tuo rautainen ukkokin
+näytti hiljaisen aterian päätyttyä ja siunattua ihan ilmeiseltä
+tyytyväisyydeltä. Varmaan hän olikin hyvällä tuulella, koska aivan
+pyytämättä rupesi lapsille kertomaan tapauksia vanhoilta ajoilta.
+
+"Kun torni tässä vaaralla oli valmis ja täydellisesti varustettu",
+jutteli hän selvällä, vähän kumajavalla äänellä, "silloin täytyi
+isä-vainajan puoliväkisin suostua muuttamaan talonsa tänne ylös muurien
+suojaan. Isäni oli ollut monissa retkissä osallinen, joskus johtanutkin
+meikäläisiä sissejä vastaan ja aina nuoruudestaan asti aina tapellut
+maalla ja vedellä voitollisesti rajarosvojen kanssa. Olipa hän
+taistellut sotilaana itse kuninkaankin johdolla ja käynyt Puolan
+pääkaupungissakin. Sen lienee kapteeni Wittenbergikin saanut tietää,
+koska hän kutsutti isäni tänne ylös; -- talo oli nimittäin tuolla
+alempana ennen sitä. Eräs toinen ja minä juoksimme isän perästä ja
+kuulimme koko heidän keskustelunsa. Minä muistan sen nytkin vielä, --
+muistan tarkemmin kuin eileiset asiat."
+
+"Kuka se oli se toinen?" kysyi Katrin veli, Matti, noin
+nelitoista-vuotinen, pienikasvuinen pojan loppi.
+
+Kiristäen hampaitaan tiuskasi ukko hänelle: "sitä ei sinun tarvitsee
+tietää -- se oli isänmaansa häpeäpilkku, elämäni pahahenki."
+
+"Oikeinko tuommoinen ruumiillinen pahahenki?" tiedusti joku pienemmistä
+lapsista.
+
+Vastaamatta siihen vanhus jatkoi: "Kapteeni kätteli meitä ja kysyi
+sitte isältäni: 'no Olli, mitäs pidät tästä tekeleestä; luuletko
+venäläisten hampaiden pystyvän tuohon palaan?'
+
+"'Pienempi on kuin Riian linna, vaan onhan tuo tanakka teirimaja
+tuokin', vastasi isäni, 'mutta sananlasku sanoo: pian kuori on kukosta
+rikottu, jos on sisus silavainen'.
+
+"'Oikein puhuttu', lausui kapteeni, 'vaan minäpä aionkin leipoa kukkooni
+oikein kiiskinruotoisen sydämen, vaikka tässä ei kannata säännöllistä
+sotaväkeä seisottaa. -- Lyhyesti sanoen, etkö ota vastataksesi
+varustuksesta ja tornista, sillä se on paikkakunnan avain?'
+
+"'Lyhyesti vastatenkin: en, herra kapteeni.'
+
+"'Ja miksi et?'
+
+"'Ensiksi olen tottunut paikkoja valloittamaan enkä puolustamaan;
+toiseksi tahdon vihollisellani olemaan samat edut kuin itsellänikin, ja
+kolmanneksi -- älkää pahaksi panko, herra kapteeni -- kolmanneksi
+pahoin pelkään koko tämän laitoksen tulevan meidän, talonpoikien
+sortajaksi; kansa nurkuu jo kovasti sitä vastaan.'
+
+"'Kun ensiksi otat tornista vastataksesi Jumalalle ja kuninkaalle, niin
+opit paikkoja puolustamaankin; toiseksi on silloin pelkosi sorrosta
+perätön ja kyläläisetkin silloin suostuvat varustusta mieluummin
+kunnossa pitämään, ja kolmanneksi voin vakuuttaa kunniani kautta,
+ett'ei sinun eikä koko sukusi tarvitse sen enempää verojen rasitusta
+rahana eikä verenä kantaa; ei rahana eikä verenä.'
+
+"'Herra kapteeni, tarjouksenne on näinä köyhinä aikoina erittäin
+viehättävä, mutta kuitenkaan en voi siihen suostua; olen jo ikämies,
+voimani on taisteluissa rauennut ja jo halaan lepoa! Etsikää siis joku
+nuorempi tähän pihtiin.'
+
+"'Mitä tuhattulimmaista, sinä ylpeä mies!' kiljasi kapteeni, että muurit
+raikui, 'mitä sinä levosta puhut; kirkkotarhassa on kylläksi aikaa
+levätäksesi, täällä täytyy toimia. Jos et itse jaksa joustasi enää
+jännittää, jätä se poikiesi työksi, mutta pidä itse toimi; minä käsken
+sinua päällikkönäsi, kuuletko sen?'
+
+"'Olen eronnut sotapalveluksesta jo aikoja sitte, herra kapteeni',
+vastasi isäni kuivasti.
+
+"Hiukan mietittyään pauhasi kapteeni, ikäänkuin itsekseen: 'enpä, lempo
+soi! olisi uskonut Olli Kähkösellä olevan sydäntä peräytyä siitä, mihin
+kunnia ja kansalaisen velvollisuudet häntä kutsuvat; en olisi uskonut
+hänen voivan syrjäläisenä, niinkuin asia ei liikuttaisi hänen kylmiä
+vaatteitansakaan, en olisi uskonut hänen saattavan katsella sitä, miten
+vihollinen polttaen, murhaten ja naisia raiskaten huuhtoo ympäri maata
+ja nyt täst'edes on ponnistava kaikki voimansa saadakseen valtoihinsa
+tämän tornin, että siitä käsin voisi seutua kurissa pitää. Ha ha haa!
+Silloin ei säästetä Kähköstäkään, silloin ei hän voi ojentaa kättä
+maanmiehellensä eikä tarjota suojaa pakeneville naisparoille; ei hänen
+rikkautensa riitä ravitsemaan kaikkia kotoansa karkoitettuja eikä
+verensä upottamaan orjan häpeää, vaan hänen vanha niskansa on vaipuva
+tuon häpeällisen ikeen alla. Kunniani kautta! Kähkösen vanhojen
+sotatoverien pitää saada tietää, mitä muutaman vuoden rauha miehessä
+vaikuttaa, heidän pitää saada se tietää, jotta voivat ostaa hameen
+ja --'
+
+"'Jo riittää, herra kapteeni', keskeytti häntä isäni tyynesti, mutta
+hänen äänensä värähteli. 'Te puhutte kuin virsikirja ja tuolla tavalla
+saisitte kivenkin heltymään. Ei sanaakaan enää, jos saan pyytää. Minä
+muutan taloni kiluineen kaluineen tänne ylös.'
+
+"'Se on siis päätetty', lausui kapteeni ilosta loistavin silmin,
+'kätesi, toveri!'
+
+"'Sanasta miestä, sarvesta härkää', vastasi isä lyöden voimakkaasti
+Wittenbergin ojennettuun käteen jotta paukahti.
+
+"Kapteenin huulet vavahtelivat silloin niin eriskummaisesti; lieneekö
+hän tahtonut nauraa vaiko itkeä.
+
+"Iltapuolella kutsuttiin koko kylä kokoon varustukseen. Isäni vannoi
+puolustavansa varustusta viimeiseen veripisaraansa ja hengenvetoonsa
+asti. Kaksi muutakin oli, jotka vannoivat saman valan; kaksi muutakin,
+kaksi muutakin", huokasi vanhus, "ja minä olin niistä toinen.
+
+"Isäni pani kaksi sormeansa kapteenin miekan päälle, tuo toinen ja minä
+nostimme kaksi sormea taivasta kohden, ja hiljaisella äänellä isäni
+perästä vannoin minäkin, kenenkään huomaamatta: 'minä Perttu Kähkönen
+lupaan ja vannon kolmiyhteisen Jumalan nimeen, että aina sekä työllä
+että toimella viimeiseen hengenvetooni ja viimeiseen veripisaraani asti
+puolustan isänmaata ja sen laillista kuningasta; minä vannon niiden
+tähden panevani ilolla alttiiksi kaiken omaisuuteni, oman ja alaisteni
+hengen, minä vannon ett'en koskaan tarpeettomasti rasita kansalaisiani
+sen varustuksen tähden, josta vastatakseni nyt Jumalan ja ihmisten
+edessä otan; minä vannon ja lupaan mahdollisuuden mukaan säästää
+kansalaisteni verta ja aina olla valmis vihollistani vahingoittamaan,
+hätääntynyttä auttamaan ja turvatonta suojaamaan. Vielä lupaan minä
+pyhästi, ett'en koskaan elävänä tätä varustusta jätä: en milloinkaan
+armoille heittäydy, vaan ennen hautaudun sen raunioiden alle, niin
+totta, kuin Jumala minua auttakoon ajassa ja ijankaikkisuudessa; ja jos
+minä tämän kalliin valani rikon, niin haljetkoon silloin tanner
+jalkaini alta ja nielköön minut kirkasliekkinen kadotus. Amen!'
+
+"Koko väkijoukko huusi päätökseksi jyrisevän amenensa. 'Niin tulee
+miehen vannoa ja niin valansa pitää kuin sinun, veikko, tiedän sen
+pitävän', sanoi tuo arvokas kapteeni, ja turhaan esteli hän välkkyvää
+helmeä silmäripsistään karhealle poskellensa pääsemästä. Kyyneleet
+kiilsivät monen muunkin silmistä ja liikutuksesta vavahdellen tutisi
+moni polvi, niinkuin tutisee puuhun myöhään yksikseen jäänyt lehti
+syystuulessa.
+
+"Uuden arvon merkiksi antoi kapteeni isälleni kuninkaan nimessä
+hopeakahvaisen miekan. Poislähtiessään lupasivat kaikki totella isääni
+laillisena päällikkönänsä ja niin he tekivätkin. Ei isälläni eikä
+minulla koskaan ole ollut syytä uppiniskaisuutta valittaa. Muut ovat
+pitäneet lupauksensa meille ja me muille; yksi ainoa kirottu olento
+rikkoi valansa, möi kunniansa ja isänmaansa sinisilmien tuikkeesta --
+mutta hän tehköön tilinsä sille, jonka kädessä kosto on; minä en tahdo
+häntä tuomita."
+
+Vanhus vaikeni, ja joku sisällinen tuska värähteli hänen kasvoillansa.
+
+Hetkisen kuluttua hän jatkoi: "paljon on maksanut minulle tuo kauhea
+vala, jonka taivas kuuli, vaikk'eivät ihmiset siitä mitään tienneet.
+Silmäni ovat nähneet kansalaisteni verta virtoina vuotavan; kasvoni
+ovat olleet haljeta valituksista; isäni olen nähnyt läpiammutuin
+rinnoin viereltäni kaatuvan; kolme poikaani on sota minulta saaliikseen
+vienyt ja vuosikausia olen saanut kiehuvaa, polttavaa tulta rinnassani
+kantaa. Sydämeni on musertunut kärsimysten alla -- kaikki tuon valan
+tähden. Soisinpa rauhan päivän koittavan teidän elinajaksenne,
+lapsukaiset, mutta Jumalall' on onnen ohjat, Luojalla lykyn avaimet;
+mitäs tietää kuolevainen tulevaisista, eikä tarvitse tietääkään.
+Kuitenkin näyttää minusta siltä, kuin ei Ruotsin jalopeura jaksaisikaan
+ajan pitkään suojella teitä idässä kasvavan kotkan kynsiltä. Oli miten
+oli. Muistakaa aina lapset se että teidän isänne eivät, Jumalan kiitos!
+he eivät koskaan ole kunniaansa häpeällä tahranneet, vaan ilolla
+henkensä maansa tähden uhranneet. Minuun on heidän kuolemansa kovimmin
+koskenut, varsinkin Matin surkea loppu kirveli sydäntäni kovasti, mutta
+kuitenkin iloitsen siitä, että he ovat kunnialla kaatuneet.
+
+"Jos Matti poikani olisi surmalta säästynyt, niin hän olisi isännyyden
+jälkeeni perinyt, vaan nyt ottakoon sen Olli ja jättäköön perästänsä
+sinulle, pikku Matti, vaikka minä melkein soisin Katrin sitten tulevan
+käskijäksi, mutta eihän helmaväestä ole peränpitoon, varsinkaan
+myrsky-ilman raivotessa."
+
+"Pysykää te vain vaari kulta vielä kauvan peränpitäjänä, se on meille
+kaikille parasta", huomautti Katri ja lisäsi: "ette usko, kuinka paljon
+pidämme teistä; teitä rakastamme kaikki kuin silmäteräämme".
+
+"Kyllä sen tiedän, lapsi-kulta, kyllä sen tiedän, mutta kaukaa en voi
+isäntänä olla. Kuolema tulee, sen siipien humun jo korvissani kuulen,
+ja tulkoonpa vain, johan on aikakin. Mielelläni jo lähdenkin täältä,
+sillä sieluni halaa viimeinkin rauhaa; rauhaa tahdon, mutta kumminkin
+toivoisin kuolevani isieni ja poikieni tavalla, tuntematta kalvavan
+taudin tuskia."
+
+"Mikäs ihme nyt koirille tuli, kun noin rupesivat haukkua räventämään?"
+lausui muudan naisista kolpitsan puolelta.
+
+"Eihän vain karhu karjaa vaanine", vastasi Katri.
+
+"Minusta tuntuu, kuin ne tervehtisivät tuttua vierasta", rauhoitti
+häntä ukko Perttu, haukuntaa kuulostettuaan. Naiset sysäsivät
+ikkunalaudat auki ja tähyilivät tulijaa.
+
+Hetkisen kuluttua kuului melkein kuin hevoskavioiden kapsetta, ja heti
+astui hämyiseen pirttiin naisvieras.
+
+"Siunaa Jumala ruokaa", lausui tulija luoden silmänsä pöydälle, jolla
+illallisen tähteet vielä lasten tähden olivat korjaamatta, sillä lapset
+söivät jälestäpäin.
+
+"Siunaa Jumala ruokaa", kertoi tulija hengästyneenä toivotuksensa.
+
+"Sitä Jumala suokoon!" vastattiin hänelle karsinan puolelta, ja Katri
+kehoitti häntä käymään ruokaan käsiksi, sillä: "matka vatsan vajentaa,
+talvi laarit keventää", hän sanoi.
+
+"Suur'kiitos, kost' Jumala!" vastasi vieras, "mutta ei nyt taida enää
+itsellännekään olla aikaa ruokailemaan."
+
+"Jopa me olemme ruokailleet."
+
+Ukko Perttu oli sillä välin saanut tietää kuka vieras oli ja kysäsi:
+"onko rauha maassa, vai mitä lähdit, Pyymäen Leena?"
+
+Vieläkin kiireisestä kulusta läähättäen Leena alkoi hätäisesti kertoa:
+"ei, Herra nähköön, olekkaan rauha, vaan venäläiset ovat ihan tuossa
+paikassa jo täällä."
+
+"Sissitkö?" huudahtivat naiset. "Herra varjelkoon!"
+
+"Niin juuri, sissit, ja on niiden joukossa punahattujakin."
+
+"Ei suinkaan; kestäähän nälkävuosina tehty rajarauha vielä kaksi
+vuotta, eivätkä he sitä tohdi rikkoa", sanoi vanhus epäilevästi
+päätänsä ravistellen.
+
+"Ihan varmaan kulkevat sissit tänne, ja punahattuja on puoleksi
+seassa," vakuutti Leena.
+
+"Silloin on koko valtakunnan rauha rikottu", mutisi ukko Perttu, "mutta
+oletko niitä oikein omin silmin nähnyt?"
+
+"Näinhän minä jälilleenkin. -- Koko tämän pitkän, helteisen päivän
+jauhaa jylkyttelin hein'ajaksi leiväksiä, niin että hiki päästäni
+tippui. Puolelta päivin aloin ihmetellä mielessäni, mikä kumma meidän
+Mustille oli tullut, kun se alinomaa ulisi ja haukkua luskutti niin
+äkäsesti. En kuitenkaan viitsinyt lähteä katsomaan, sillä mikäs heidän
+nyt näin äkkiä olisi luullut tänne töytäävän, kuin eivät moniin vuosiin
+ole retkillä käyneet. Saunan lämmitä pantuani, pistäydyin metsään
+vastaksia taittamaan ja kuulin Kujangista päin outoa jyhmettä, niinkuin
+ukkonen olisi siellä kaukana äännellyt. Kun todellakin taivaalla näkyi
+muutamia vaskenkarvaisia pilvenmöykkyjä, luulin niitä kuuropilviksi,
+enkä siitä sen enempää välittänyt. Oudoksuin vain siinä itsekseni,
+mihin ihmeesen olin hopeasolkeni pannut, kun ei sitä kotona näkynyt,
+mutta, arvelin toisekseen, Mikko tuon lienee, eilis-aamuna kirkolle
+lähtiessään, paitaansa pistänyt."
+
+"Mutta mitenkäs sinä viholliset näit?" kysäsi ukko Perttu
+kärsimättömänä.
+
+"Silloinhan minä ne näinkin. Jyhme läheni lähenemistään, ja jo aloin
+erottaa ääniäkin. Säikähtyen minä kapsahdin pystyyn kuin kuorskuva
+varsa, vaan sitte kaaduin pensastoon kuin lamainen lehmä. Tuskin olin
+saanut silmäni auki, niin näin koko metsän olevan miehiä täynnä.
+Maailma musteni silmissäni ja sydämeni hyppi kuin rupikonna. Minä
+painauduin niin pieneksi maata vasten kuin suinkin voin ja sydän
+kurkussa odotin vain viimeistä hetkeäni. Ei se toki tullut, vaikka
+parasta se olisi ollut; varmaanhan ne ovat meilläkin käyneet; -- ja
+lapset --" kiljahti hän, "voi minua onnetonta! voi! voi!"
+
+"Rauhoituhan nyt toki vähän", lohdutti häntä Katri, "eivätkös ne
+kulkeneet tietä myöten; mitäs he olisivat teille poikenneet?"
+
+"Tietähän ne kulki, tietä, ja oli niitä kuin hyväkin kirkkoväki,
+punahattuisia ja muita", nyyhkytti Leena itkussa, johon muutkin naiset
+paitse Katri yhtyivät. "Pari heistä tunsinkin, Harmannan Oleksin ja sen
+pitkän Uhtuen Timon, jotka käyvät laukun kannossa. Oleksi uhkasi
+täyttää saapasvartensakin Tuulivaaran hopeilla; muudan mies uhkasi
+ottaa ruutia kymmeneksi vuodeksi tornikuopasta, ja Timo lupasi viedä
+Katrin kotiinsa emännöimään, eikä kuolemassakaan sanonut hänestä
+eroavansa."
+
+"Sepähän nähdään", lausui Katri kalveten, vaan tyynesti.
+
+"Hyvä isä! mitä nyt tehdään", valitti naisväki.
+
+"Ruvetaan tietysti vastarintaan ja sitte kuollaan kunnialla kaikki
+yhdessä mylläkässä", tuumi taaskin rohkea Katri.
+
+"Vastarintaan! miehittä! ei, siitä ei synny mitään! Ei lähdetään kaikki
+hyvän sään aikana jäniksen linnaan: kosken alla on kaksi venhettä,
+niillä päästään karkuun", ehdotti joku joukosta, "ja lähtäänkin jo
+heti."
+
+"Minä vaan en paikalta hievahda; en jätä kotia, enkä vaaria yksin
+surman suuhun", penäsi innokkaasti, ikäänkuin iloiten aatteestaan,
+urhokas tyttö, jonka ympärillä pienemmät lapsista itkivät.
+
+Vaari ei ollut ottanut koko sotaneuvotteluun tähän asti osaa, mutta
+silloin hän huusi raikkaalla, vaikka liikutuksesta vapisevalla äänellä:
+
+"Hiljaa! tässä ei ole aikaa voivotuksiin eikä kyyneliin, kun varma tuho
+joka hetki lähestyy. Kuulkaa minua ja täyttäkää käskyni, -- kiroukseni
+seuraa sitä, joka sen rikkoo, siunaukseni sen täyttäjää, ja muistakaa,
+isän kirous on raskas taakka, sen olen saanut jo silmilläni nähdä; se
+kukistaa kantajansa. Minä puhuttelen teitä urhoollisten miesten
+puolisoina ja lapsina, vapaan kansan naisina. Kuulkaa siis! Se on
+mielestäni ihan selvää, ett'emme voi suojella varustusta emmekä
+kotiamme, varsinkin kun vastaamme ryntää kentiesi kymmeniä kertoja
+lukuisampi vihollinen kuin meitä on. Näillä" -- hän osotti laihoja
+nyrkkejään -- "näillä ei enää ole paljo virkaa; mutta sen verta on
+niissä, Jumalan kiitos, vielä voimaa, kuin tällä kertaa tarvitaankin;
+ne voivat vielä iskeä heikon iskun, joka ihmeitä aikaan saattaa.
+
+"Ennen kaikkea te otatte eloaitan peränurkasta, jyvien alta hopea-arkun
+ja syöksette sen jyrkänteeltä koskeen, merkiten paikan mihin se putoaa.
+Sitte lataatte kaikki pyssyt; ruutia ja luoteja on tornikuopassa kyllin
+kyllä, ja sen tehtyänne pakenette levähtämättä, joka ainoa, siksi kuin
+tapaatte poikani Ollin. Hänelle sanotte: valansa mukaan puolusti isäsi
+varustusta viimeiseen hengenvetoonsa asti ja lähettää sinulle nyt
+siunauksensa toisesta elämästä, jonne hän meni Eliaan tavoin, mutta
+kuitenkin Simsonin lailla jyryssä ja pauhinassa. Minulle annatte
+lähteissänne tulukset ja pari ladattua pyssyä. Ne kyllä ovat ruosteiset
+ja saattavat haljeta, mutta sama se; usein on toisen vasama minuun
+sattunut, jos kerran omakin laukaus haavoittaa."
+
+"Mitä aiotte vaari? Räjäyttääkö koko talon ilmaan itsenne ja
+venäläisten kanssa? Ei, sitä ette saa tehdä, emme jätä teitä tänne
+taikka, jos välttämättömästi tahdotte jäädä, niin jään minäkin", sanoi
+Katri, "ja minä voin jäädä kaikissakin tapauksissa".
+
+"Ja minä", liitti pieni Matti nasevasti.
+
+"Ei käy laatuun, hyvät lapset, vaikka hyvin ymmärrän arvossa pitää
+jaloa tarjoustanne", lausui vanhus. "Valani sitoo minut jäämään tänne,
+ettekä suinkaan tahdo, että ukkovaarinne ilmestyisi Herramme istuimen
+eteen valapattoisena lurjuksena nyt, kun luullakseni lähes kokonaisen
+vuosisadan olen koettanut elää rehellisenä miehenä. Mitä vastaisin minä
+Herralleni silloin, kun Hän kysyisi: Perttu Kähkönen, miksi söit
+sanasi, vaikka hinkalosi ja aittasi olivat pakahtua viljan kyllyydestä?
+Mitä vastaisin silloin Hänelle? En mitään, vaan häveten saisin lähteä
+marssimaan kadotuksen kuiluun yhtä matkaa noiden jumalattomien,
+liittonsa rikkovien sissien kanssa, sillä aivan varmaan he joutuvat
+sinne, samoin kuin muutkin kunnottomat, jotka karkaavat ilman syyttä
+turvattomien päälle. Ajatelkaas kuinka nuo pedot saisivat minulle
+nauraa; -- ettehän te heille sitä iloa tahdo suoda? -- Ja mitä taas
+tuohon ilmaanloiskaukseen tulee, ei se minulle ole yhtään vaikea, kun
+jo olen niin paljo etuantia kuolemalle maksanut, jalkani on jo hänellä
+paitsi muuta; vuosia on minulla niin paljo ett'en kuitenkaan voi
+toivoa, jos tahtoisinkin, monta semmoista enää jäljellä olevan, ja
+jospa olisikin, vaikka vielä toinen mokomakin, en tahtoisi petturina
+niitä elää. Sieluni halaa jo pimeydestä valkeuteen, jossa tiedän
+lasteni ja nuoruudentoverieni avosylin minua vastaan-ottavan.
+Ajatelkaas miten ihmeissään kaikki tuttavat mahtavat siellä olla, kun
+minä teen tuloni loistavasti tulessa ja jyrinässä samoin kuin kaivattu
+sade näivettävän poudan perästä ja lähdölläni tuo'an vielä hyötyä
+maallekin; -- jos en muuta hyötyä tuottaisikaan, niin kunniaa ainakin,
+ja nimeäni muistellaan siunaten vielä tulevinakin aikoina. Tämän
+kuihtuneen ruumis-raukan pelastus ei enää maksa vaivaa, kun ei
+varustuksen pelastuksesta voi olla puhettakaan, sentähden heitän
+elämäni kohtalolle vasten näkimiä, toimitettuani ensin, mikä
+mahdollista on. Siitä on vielä sekin hyvä, että jälkeen jääneille jää
+jalo esimerkki uhrautuvasta isänmaan-rakkaudesta, ja se on innostuttava
+kansalaisia taisteluun samalla kuin se pelottaa vihollisia."
+
+"Samoinhan on minunkin esimerkkini tekevä", pisti Katri väliin, "ja
+suonettehan minullekin kunnian saada osoittaa, että nuoressakin
+rinnassa voipi palaa pyhän innostuksen tuli."
+
+"Puheesi kalskahti raudalle, Katriseni", lausui ukko, "jos olisit mies,
+hyväksyisin aikeesi, mutta nyt se ei saa päätöstäni horjumaan, sillä
+niin sinulla kuin Matillakin on kokonainen elämä iloineen ja suruineen
+edessänne".
+
+Ukko mietti hiukan ennenkuin jatkoi: "Ei maallamme ole varoja
+ihmishenkiä tuhlata, sillä niitä arvatenkin kohta runsaasti tarvitaan.
+Varmaankin koittaa maallemme kovat ajat, koska punahattuisiakin on
+rajan yli rynnännyt, eikä tuo sama valani, joka minut itseni velvoittaa
+hengestäni luopumaan, kuitenkaan salli minun suotta kansalaisteni verta
+tuhlata."
+
+Katri ei sanonut myöntyvänsä jättämään ukkovaariansa varman kuoleman
+kitaan, vaikka kaikki koettivat häntä pakoon houkutella. Sanoipa hän
+vielä, jos ei muu auta, pistäytyvänsä piiloon katsomaan, miten ukon ja
+kodin käypi, eikä siinä luullut rikkovansa neljännen käskyn vaatimuksia
+laisinkaan, vaan paremmin niitä täyttävänsä. -- Viimein suostui ukko
+Perttukin siihen, kun muu ei auttanut, ja määräsi pikku Matinkin
+jäämään, sillä aika joutui.
+
+"Katri ja Matti", sanoi ukkovaari, "vannokaa vastustamatta täyttävänne
+mitä teille tänne jäätyänne käsken, sillä ehdolla suostun pyyntöönne".
+
+"Täytämme", sanoi Matti, "kyllä minulla on rohkeutta kuolla".
+
+"On minullakin", kertoi Katri.
+
+"Mutta entäpäs elää?" kysäsi vanhus.
+
+"On sitäkin", lausui poika.
+
+Katri oli vaiti.
+
+Kaikki ukon määräykset pantiin viipymättä toimeen ja venäläisten
+viimein vaaran alle saapuessa oli Tuulivaaran varustus sokean
+vanhuksen, hennon kaunottaren ja parrattoman pojan puolustamana.
+Kahdella venheellä olivat muut lähteneet: Leenakin meni heidän
+kanssaan, kun ei uskaltanut yksin kotiinsa palata. Jälelle jääneiden
+siunaukset seurasivat heitä. Katkera oli ollut erohetki, mutta ukko
+Perttu osasi sen lyhentää; katkerahan se on aina, mitä sitte
+tuollaisissa tilaisuuksissa!
+
+Katri oli huutanut lähteville: "sanokaa isälleni hänen tyttärensä
+kuolleen isällisen kovuuden, lapsellisen kuuliaisuuden ja kahdenlaisen
+rakkauden uhrina".
+
+"Älkää sanoko mitään", lausui Perttu, "hänen molemmat lapsensa tulevat
+pian Jumalan avulla ja toivottavasti terveinä hänen luoksensa".
+
+Iltarusko kultasi säteillään puiden välistä vilahtelevaa vettä, ja
+painuvan auringon viimeiset säteet ikäänkuin jäähyväisiksi suutelivat
+kainosti punehtuvaa metsää vaarojen huipuilla. Tummina kuvastivat
+kunnasten välitse laaksot korkeampien paikkojen varjoja; tuolla etäällä
+Repovaaran rinteillä väikkyi hienoa, vaaleaa huurua; yö levitti utuisen
+vaippansa uinuvan luonnon yli. Yksinäinen käki kukahti silloin tällöin,
+ikäänkuin valveilla pysyäkseen, ja jossakin muurin raossa kirskahti
+yksinäinen sirkka. Sitte oli kaikki hiljaa niin hyvin ulkopuolella kuin
+varustuksen sisässäkin. Vieläkin hiljainen hetki seurasi. Äänettömyyden
+katkasi matalalla kuherruksellaan kalliokyyhky. Kyynel vieri silloin
+tuon äsken niin luonnottomasti rohkean Katrin hehkuvista silmistä hänen
+vaaleoille poskillensa ja turhaan hän koki pidättää rinnastaan lähtevää
+huokausta.
+
+Nojautuen tornin suljettuun porttiin hän lähetti viimeisen
+jäähyväishuokauksen kotiseudulleen ja katkeraksi käyneelle elämälleen.
+
+Perttu ukko heräsi haaveilevista unelmistaan ja äkkiä lausui: "Matti,
+kiipeä torniin, katso tarkasti ympärillesi ja huuda tänne alas, jos
+mitä näet, mutta varro siellä kunnes sinua kutsun."
+
+Matti totteli ja meni täyttämään käskyä. "Katri", lausui vanhus pojan
+mentyä, "minä tiedän jonkun suuren ja raskaan surun painavan mieltäsi,
+se on saattanut sinulle jo noin nuorena elämän arvottomaksi, avaa
+minulle sydämesi, lapsi, kentiesi minä voisin suruasi lieventää".
+
+"Eihän minua mikään murhe paina", vastasi tyttö.
+
+"Älä teeskentele, vaikka silmäni ovat talmassa, näen kuitenkin sinun
+tahallasi hakevan kuolemaa, hirmukuolemaa sodan tuhoavissa liekeissä,
+eikä naisluonne sitä epätoivoisetta sydämensurutta voisi tehdä; se on
+epätoivoa, eikä rohkeutta. Toisin kuohuu veri miehen suonissa kuin
+naisen; miestä ajaa sodan jyryyn omainsa suojelemisen velvollisuus,
+rakkaus vapauteen tahi valitettavasti myös toisinaan julma kosto;
+nainen on hienompaa ainetta, jota sodan jymy kauhistaa, ja jos hän
+hurmekentille kiiruhtaa, on hänellä tyyten sortunut sydän."
+
+"Ettekö rakkautta luule kuoleman pelkoa voimallisemmaksi? Eikö nainen
+voi uhrata henkeänsä omainsa edestä?"
+
+"Voipi kyllä lastensa, ehkäpä puolisonsakin puolesta, mutta nainen on
+elämän päiväpaiste; se ei suotta syöksy möyryävien ukonpilvien
+temmellykseen, niinkuin sinä, Katriseni; se ei hyödyttä hae kuolemaa.
+Sinä luulet elämäsi onnen kadonneen ja onnesi auringon iäksi pilveen
+peittyneen, vai miten?"
+
+"Niin onkin, aurinko, kuu ja tuikkavat tähdetkin kaikki ovat sammuneet
+ja kaikkialla vallitsee kylmä ja kolkko yö", vastasi tyttö nyyhkien,
+"minulla ei ole enää mitään iloa elämästä".
+
+"Minä tunnen kaiken tuon ja olen itsekin joskus, surujen kohdatessa,
+luullut niin, mutta aina on myrskyistä yötä seurannut tyyni päivä, ja
+niin käy sinullekin, kun vaan sinulla on rohkeutta sitä odottaa."
+
+"Tapahtuuko siis vielä ihmeitä tässä matoisessa maassa?"
+
+"Ihmeitä tapahtuu, jos itse uskallamme ihmeitä tehdä; kohtalo kääntää
+meille kauniimman puolensa, kun meillä on uskallusta silmiämme
+räväyttämättä sitä silmiin katsoa. Jos Onnetar meitä karsaasti
+katselee, uskallusta vaan, ei muuta, ja sitä kyllä ylhäältä saamme, jos
+pyydämme. Minä näen, ett'et luota vanhaan ukkovaariisi, etkä avaa
+sydäntäsi sille, joka kentiesi on suurinna syynä suruusi, jonka kyllä
+tiedän ja tunnen. -- Isäsi kielsi kirouksensa uhalla sinut Timolta; se
+tapahtui minun neuvostani, sillä en todellakaan luullut voivasi
+rakastaa maasi vihollista. -- Anna minulle kätesi Katri ja kuule
+kieltoni syitä."
+
+Väliäpitämätönnä ojensi Katri ukolle kätensä; hänen kyyneleensä olivat
+lakanneet vuotamasta, hän seisoi ukkovaarinsa edessä liikkumattomana
+kivikuvana, katsoen jäisillä silmillä ukon kurttuisia kasvoja.
+Sisällistä inhoa ilmoitti tuo katse, niinkuin hän olisi tahtonut sanoa:
+"sinussa vallitsee viha ja vaino, et koskaan ole tuntenut rakkauden
+tulta".
+
+"Onko sinulla voimaa kuulemaan kauheata kertomusta", kysäsi ukko, "se
+on sukusalaisuus, mutta nyt elämäni viimeisellä hetkellä ilmoitan sen,
+jos kuulla jaksat".
+
+"Minua ei enää liikuta mikään, minä jaksan kuulla kauheintakin",
+vastasi tyttö kamalan tyynesti.
+
+Tuskan väristys värähteli ukon kasvoilla, kun hän ponnistaen voimiansa
+kertoi: "Timo on kavaltajan, uskon hylkääjän, maansa pettäjän
+pojanpoika. Hänen isänsä isä on lapsena levännyt minun kanssani
+samoilla rinnoilla, sama sydän on huokaillut hänen ja minun tähteni,
+sama äiti sulkenut meidät rukouksiinsa, -- hän oli kaksoisveljeni.
+Yhdessä leikimme, yhdessä iloitsimme lapsuutemme viattomat päivät,
+yhdessä vannoimme poikina tuon kauhean valan, jonka tunnet, ja
+onnellisesti kuluivat elämämme ensimmäiset vuodet. Nousi siitä,
+miehiksi päästyämme, vainon aika. Eräänä kauheana yönä samosivat sissit
+rauhalliseen kyläämme. Tuolta Laukanlahden poukamasta kohosivat
+korkeat, hehkuvat liekit, kun pakolaiset sieltä varustuksen suojaan
+ehtivät. Muut tulivat, vaan kaksoisveljeni morsian, Katri, oli poissa.
+Haltioissaan tempasi veljeni tapparansa ja riensi rosvojen jälkeen.
+Päätin kuolla yhdessä hänen kanssaan ja vimmaisina me syöksimme kahden
+noiden pakenevien petojen jälkeen, sillä eivät he paremmat petoja
+olleet. Kyläläiset seurasivat meitä ja me tunkeuduimme aina Uhtueen
+asti. Siellä nousi kiivas ottelu, jossa meidän miehet lyötiin, ja me
+molemmat veljekset jouduimme vangiksi. Katri oli tappelun aikana
+jollakin tavoin päässyt sisseiltä karkuun, vaan meitä vartioittiin
+alussa niin, että pakoa oli mahdoton ajatellakaan. Monta pitkää viikkoa
+sain minäkin siellä viettää.
+
+"Kylän vanhimmalla oli Tatjana-niminen tyttö. Hänen isänsä oli vanha
+kettu, joka koetti kahlehtia meitä toisenlaisilla kahleilla kuin
+sissien tapa oli. Luultavasti tuo vanha sissi pelkäsi meikäläisten
+kostoa ja päätti turvata talonsa rauhan Tatjanan kauneudella, ja tyttö
+mielistyi tuumaan.
+
+"Helvetillisellä sulollansa tuo velho lumosi meidät molemmat. Me
+olisimme myöhemmin voineet monesti paeta, mutta olimme kuin jonkun
+taikavoiman hurmaamina ja jäimme Tatjanan läheisyyteen. Minä häpesin
+itseänikin, kun en voinut tytöstä luopua, ja luulin veljeni vaan
+rakkaudesta minuun pysyvän häpeällisessä vankeudessa. -- Viimein tuli
+isäni lunastamaan meitä. Sydämeni oli pakahtua häpeästä seisoessani
+isäni edessä. Lunnaat oli suoritettu ja huomen-aamuna piti meidän
+lähteä. Tahdoin vielä kerran nähdä Tatjanan ja etsin häntä kauvan
+turhaan. Viimeinkin tapasin hänet rannalta, jossa hän hellästi
+kaulaillen veljeäni istui hänen polvillansa, niinkuin ennen oli minun
+kanssani istunut."
+
+Vanhus vaikeni hetkeksi ikäänkuin kootakseen voimiansa jatkaakseen.
+Vapisten seisoi Katri hänen edessään uskaltamatta hengähdykselläkään
+hiljaisuutta häiritä.
+
+Vihdoinkin viimein jatkoi ukko Perttu huoaten: "sinä et tunne, etkä voi
+edes kuvailla sitä tuskaa, jota tuona hetkenä tunsin. Sydämeni kutistui
+vihasta, inhosta ja säälistä ja jähmettyneenä seisoin alallani, vaikka
+sisuksiani poltti raivokas tuli".
+
+"Yrjö, sinä et siis jätä Tatjanaasi kuihtumaan tänne kalvavaan ikävään,
+joka jäytäisi sydämeni juuret", lausui tuo kaunis käärme luikertuen
+veljeni rintaa vasten, ja hänen mehevät huulensa koskettivat Yrjön
+hehkuvia poskia.
+
+Melkein samat sanat olivat kuiskauksena sitä ennen samoilta huulilta
+kutkutelleet minunkin korviani. Minä silloin lupasin koettaa kaikin
+voimin taivuttaa isääni tuumiimme suostumaan, eikä koskaan olisi
+juontunut mieleeni suorastaan heittäytyä viritettyyn paulaan, vaikka
+sydämeni oli entisistä siteistä vapaa. Veljeni ei muistanut mitään, ei
+kunniaa, ei velvollisuutta, ei Katrille antamaansa sanaa, saati sitten
+lempeänsä häntä kohtaan, vaan innokkaasti Tatjanaa syleillen hän lupasi
+ikuisesti pysyä hänen luonansa, vaikka autuutensa menettäisi.
+
+Kaikki vimmaiset tunteeni katkasivat silloin kahleensa ja riehuvana
+petona karhasin erottamaan heitä. Sysäys vain ja Tatjana oli kaukana
+tantereella huutaen kostoa.
+
+Yrjö ja minä painiskelimme maassa verivihollisina, vaan toinen ei
+voittanut toista. Minä tunsin veljeni veitsen iskun otsaani vasten,
+sillä hän ei osannut ohimoon, johon tavotti. Kovasti rutistin häntä ja
+vereni punasi tannerta. Silloin kajahti aivan lähellämme isäni ääni.
+Hän sai tietää kaikki ja seuraus siitä oli kauhea. -- Työllä ja
+tuskalla sain vanhuksen hillityksi kurittamasta Yrjöä, joka ikäänkuin
+ilkkuen hurmeinen ase kädessä seisoi Tatjanan rinnalla.
+
+Kirous kajahti isäni suusta. Sen raskain osa lankesi veli parkani
+päälle, mutta kiihkoissaan antoi isä oman osani minullekin ja siitä
+päivin on rauha ollut rinnassani harvinainen vieras. -- Samana iltana
+lähdimme me, isäni ja minä, vaan veljeni jäi ja uhkamielisenä jäikin.
+-- Hän sai Tatjanansa, tuon elämänsä pahanhengen. Isäni kirous alkoi
+heti kantaa hedelmiä. Tatjana petti veli parkani, katkeroitti jokaisen
+hänen elämänsä hetken niin, että hän syöksi viimein vaimonsa turmioon,
+sitte kun oli häneen vaihtanut isänmaansa, kunniansa, uskonsa ja kaikki
+mitä ihmisellä on pyhää. Väkivallasta väkivaltaan, tulenliekistä
+toiseen syöksi veli parkani ja kantoipa vihan kalpaa meitäkin vastaan;
+-- se, mikä muille on kauhistus, oli huvitus hänelle.
+
+Kauvan surin Yrjön kamalata kohtaloa, kun hän koetti tukahduttaa
+omantuntonsa ääntä hirmutöillä ja paatui yhä pahemmaksi, mutta ei oma
+tilanikaan kadehdittava ollut. Tatjanan kuva oli painunut niin syvälle
+sydämeeni, ett'ei mikään sitä sieltä vielä nytkään ole kokonaan
+taitanut temmata pois. Ainoastaan korjatakseni sukumme Katrille
+saattamaa häpeää kosin häntä. Hyvä, nöyrä ja kärsivällinen puoliso hän
+olikin, vaan kuitenkin puuttui onnestani jotakin, sillä vasten tahtoani
+säilytin rinnassani toisen kuvaa ja tunsin sen. Se tieto onkin ollut
+elämäni kirous, se se on, joka on pakottanut minun hakemaan viihdytystä
+sieluni ja sydämeni haavoille siellä missä ihmiselliset tunteet eivät
+saa ääntänsä kuulumaan. Tatjanan muisto on pakottanut minua etsimään
+kuolemaa tappelutanterilla, se on saattanut minua julmasti seuraamaan
+poikana vannomaani valaa, eikä se vieläkään ole kokonansa haihtunut
+tästä vanhasta, kuihtuneesta ja madon syömästä sydämestä, joka niin
+tyynenä näyttää rinnassa tykkivän. -- Elämäni on kulkenut melskeistä
+rataa ja lyhyeksi kävisi syksyinenkin yö taisteluitteni kertomiseen;
+yhden niistä mainitsen vain ja se onkin kirkkainna muistissani
+säilynyt.
+
+Oli näet kerran, noin puolisataa vuotta sitte, tämmöinen helteinen
+päivä kuin nytkin. Tyyneys vallitsi luonnossa, kun erääsen kauniisen
+Kivijärven lahteen laskeusi punertava aurinko ja veden selkä kimmelsi
+kuni kulta säteistä maillehen menevän päivän. Silloin laskihe tumman
+metsän varjokasta rinnettä myöten kostoa puhkuva joukko kauvas järveen
+pistävälle, kaitaiselle niemekkeelle. Minä onneton astuin eturivissä.
+Tuskin olimme niemelle päässeet, kun vastaamme syöksi loinen vieläkin
+raivompi parvi miehiä, jotka puolustivat kotejansa, lapsiansa,
+omaisuuttaan, sanalla sanoen kaikkea, mikä ihmiselle kallista on.
+Taistelu oli tuima ja tulinen. Miehemme alkoivat horjua ja tappiomme
+oli varma, sillä vastustajiamme johti mies, joka mihin iski, siinä
+kaatui mies. Selkäpiitäni karsi kuullessani miten hänen äänensä jyrisi
+kuin torvi yli asetten kalskeen. Enemmän kuin kaksikymmentä vuotta oli
+kulunut siitä, kun hänet olin nähnyt, mutta hyvin hänet tunsin.
+
+Minä kartoin häntä kauvan sisällisestä pakosta, mutta viimein,
+miestemme peräytyessä, minut valtasi epätoivon vimma, sillä tuosta
+johtajasta riippui tappio tahi voitto.
+
+Minä tunkeuduin hänen lähellensä. Ikäänkuin yhteisestä suostumuksesta
+taukosivat toiset verityöstä, vai lieneekö väsymys heidät käsittänyt.
+Kumpikin joukko kiinnitti silmänsä meihin ja jo viritetyt jouset
+laskettiin alas. Tuokion katselimme toisiamme äänettöminä.
+
+"Akka! anna aseesi puhua, äläkä sydämesi", huudahti vastustajani
+hirveällä naurulla, "emmehän tee yksinäisinä muuta kuin sitä, mitä koko
+kansamme ja koko ihmiskuntakin kokonaisuudessaan tekevät".
+
+En liikahduttanut asettani, sillä hänen sanansa olivat liian katkerat.
+Silloin hän lausui pilkallisesti: "vai ei Perttu veljeni enää jaksa
+kalpaansa kohottaa, vai joko se on kylliksensä hurmetta juonut? Voi
+ukko rukka sinua! et ansaitse kauvempaa olla noin kauniin miekan
+kantajana", ja hänen tapparansa halkaisi vinkuen ilmaa. Seuraavassa
+silmänräpäyksessä hän keikahti jo halaistuin kalloin niemelle asetetun
+pyhän kuvan viereen. "Kirous! helvetti on saanut osansa", olivat tuon
+jumalattoman viimeiset sanat, jotka sekoittuivat meikäläisten taivaalle
+kiirivään voittohuutoon. Käsilleni hyrski hänen hurmeensa, kun
+polvillani huusin hänen nimeänsä. Minusta tuntui kuin olisi miekkani
+omaan sydämeeni sattunut, ja koston enkelinä häilähti eteeni Tatjanan
+haamu. Luullen sitä aaveeksi, syöksin uudestaan alkaneesen tappelun
+tuoksinaan, ja kun seuraavana aamuna täyteen tuntooni taas tulin, niin
+tuo aave seisoi edessäni harmaat hapset levällään tuulen
+liehuteltavina. Hän puristi rintaansa pienoista poikaa ja puiden
+minulle nyrkkiänsä hän käheällä äänellä toivotti jälellä olevaksi
+elämäni ajaksi Kainin rauhattomuutta, tuskaa, kärsimyksiä ja
+onnettomuutta. Pojasta ennusti hän sukeutuvan sukuni surman ja kirosi
+minut perheineni manalan vaivoihin. -- Hän oli Tatjanan äiti ja poika
+oli Timon isä. Isosta, kauniista kylästä oli vain kasa savuavia
+raunioita jäljellä ja sen lukuisista asukkaista ainoastaan nuo kaksi
+eleillä, jonka vuoksi kylä siitä päivin on kantanutkin Akonlahden
+nimeä.
+
+Kauhistuen syöksin suitsuvien raunioiden ja kangistuvien ruumiiden
+välitse pois tuosta turmion paikasta, vaan sen yön verinen muisto ei
+ole milloinkaan mielestäni haihtunut. -- Mielettömän naisen ennustuskin
+on toteen käynyt, sillä tuo silloin näkemäni poika on minusta karsinut
+tukevimmat ja tuoreimmat oksat ja onnettomuus on aina suvullemme
+seurannut, kun joku Yrjön jälkeläinen on meitä lähestynyt. Minä melkein
+jo kerran luulin kirouksen kadottaneen voimansa, silloin kun viime
+nälkävuosina Timo meidän leipäämme söi ja meidän töitämme teki, mutta
+siinä erehdyin. Isäsi ei olisi tahtonut korjata tuota puutteesta
+vaipunutta miestä, mutta minä käskin ja toivoin hyvällä työllä
+lieventäväni kirouksen sapen. Niin ei käynyt; hän, tuo nuorukainen,
+josta pidin kuin jostakin omasta pojastani, nosti riitaa perheen kesken
+ja, mikä pahempi, vuodatti sinun viattomaan sydämeesi rakkauden
+sulomakuista myrkkyä, joka siitä päivin on elinvoimiasi kalvanut."
+
+"Oi! älkää syyttäkö Timoa; se riita on ollut sedän oma syy", keskeytti
+Katri.
+
+"Voipi olla, mutta Timon jäykkä ja tulinen luonne ei kuitenkaan olisi
+sinun luonteesesi sopinut, sillä sinussakin on liian paljo uhkarohkeata
+luonteen lujuutta, eikä kaksi kovaa kiveä hyviä jauhoja tee", lausui
+vanhus. "Isäsi teki oikein kieltäessään Timon sinun kanssasi niin
+likeisesti seurustelemasta, vaikka hän teki sen liian myöhään, sillä
+sinä olit jo antanut hänelle sijan sydämessäsi ja olet saanut siitä jo
+nuorella iälläsi paljon kärsiä, mutta kärsimykset puhdistavat sielua,
+sanotaan ainakin."
+
+"Ettekö luule sitte Timon saaneen kärsiä, vaari?" kysyi Katri.
+
+"Kenties, mutta kylliksi puhdistunut hän ei vielä ole", vastasi Perttu
+ukko, "sillä silloin hän ei sissiseurassa tulisi sinua ryöstämään. Hän
+on vihollisparvessa, muistan vasta nyt, ja olkoon, sama se, jos vaan
+sinä olet viisas ja tottelet minua. Minä toivon, ett'et liian kovasti
+tuomitse minua, jos pyydänkin sinua kärsimään ja elämään kaukana
+Timosta, sillä kärsimykselläkin on sulonsa, jos vain syyttä kärsii.
+Kärsi siis, sillä elämässäsi voi vielä onnen aurinko koittaa
+Timottakin, jonka kanssa et voisikaan onnellinen olla isäsi kirouksen
+uhalla, etkähän tahtoisikaan yhdistää kohtaloasi mieheen, joka karulla
+lähti täältä ja koetti viekotella sinuakin häpeällisesti jättämään
+meitä -- ethän?"
+
+"En, vaari kulta, vaan tahtoisin niin mielelläni kuolla", sanoi Katri.
+
+"Jätä ne tuumat", puhui vanhus, "ja jätä tämä paikkakin. Tallissa on
+orhi, ratsasta sillä Matin kanssa kiiruusti pois, ja ottakaa matkaanne
+nuo ladatut pyssyt, joilla aluksi aioin sissejä säikytellä, minulle
+riittävät aseiksi taula ja tulukset."
+
+Itkien syleili Katri ukkovaariansa eikä kyennyt liikutukseltaan
+virkkamaan mitään.
+
+"Uskallusta vain tyttöseni", kuiskasi Perttu, "uskallusta taistella
+kohtalosi kanssa, se on kuolevan isoisäsi viimeinen tahto, isoisäsi,
+joka on rakastanut sinua enemmän kuin Tatjanaakaan."
+
+"Nyt ne tulevat jo", kuului Matin ääni tornista.
+
+"Riennä alas", käski Perttu ukko aivan tyynellä äänellä.
+
+Ukon ja Katrin keskustellessa oli taivas vetäytynyt synkkään pilveen.
+Hohisten lähenivät taivaan mustat hirviöt toisiaan. Ensin kuului
+juhlallisen hiljaista hyminää. Se muuttui äänekkäämmäksi koveten
+kovenemistaan. Vähitellen taajenivat nuo kaukaiset äänet jyrinäksi:
+vuoroin järähteli eteläinen taivaan kansi pohjoisen kanssa ja
+kaarrellen kierteli ilmoissa pitkäisen valtava pauhu. Joskus hiljeni
+se, taas raivokkaammin alkaakseen ja muuttui viimein pelottavaksi
+ratinaksi ja räiskeeksi, joka saattoi sydämen rinnassa kutistumaan.
+Tuntui siltä kuin pitäisi räiskettä hirmuisen, taivasta ja maata
+halkasevan räjähdyksen seurata. Pilkkoisen pimeä olisi ollut, joll'ei
+taajasti välähtelevät salamat ja pauanneliekit olisi hiukkasen valoa
+levittäneet. Silloin tällöin lävisti kirkas, sinipunertava ukonnuoli
+pimeyttä ja valaisi ympäristöänsä haaveellisella valolla. Koko torni
+vapisi perustuksillaan. Viimein syöksi rankkasade pilvistä huuhtelemaan
+rakennusten kattoja, ja räystäiden alla maassa lätisivät taivaan
+kyyneleet samalla kuin toiset syöksyivät jyrähdyksistä kamalasti
+kajahteleviin kallionkuiluihin.
+
+Tultuansa alas tornin astimilta Matti sai tallista noutaa ratsun. Ukko
+painoi musketin Katrin käteen, joka vaistomaisesti sen vastaan otti.
+Matti tempasi toisen ja hyppäsi, ukon kättä puristettuaan, vapisevan
+ratsun selkään. Tahdottoman lapsen tavoin antoi Katri auttaa itsensä
+tarakkaan.
+
+Vanhoilla käsillään veti Perttu ukko sitte pois portin telkeet ja niin,
+hänen siunauksensa seuraamina, riensivät Tuulivaaran kaunotar ja hänen
+veljensä tummassa yössä kiiruusti lähenevää vihollista vastaan.
+
+Salama valaisi hetkiseksi ilmaa, kun korskuva orhi kiiti sissien
+sivutse.
+
+"Katri", kuului ääni yössä ja eräs pitkä mies hyökkäsi sissijoukosta
+pakenijoita takaa ajamaan. Olipa toinenkin, paitsi Timoa, Katrin
+keksinyt. Se oli kapteeni Kapranov itse. Silmänräpäyksen hän seisoi
+paikallaan ja erilaisten himojen taistelu kuvautui hänen kasvoillaan.
+
+"Podoshdite njemnoshko (odottakaa hiukan)", karjasi kapteeni ja
+kiiruhti hänkin pitkän-Timon jälkeen. Se olikin hänen pelastuksensa.
+
+Sillä välin ryntäsivät muut venäläiset avonaisesta portista sisään.
+Talo ja torni täyttyi heistä pian. -- Äkkiä vaikeni sissien riemuisa
+huuto ja hämmästyksestä kivettyneinä katselivat he toisiaan. Tornin
+alta syvyydestä alkoi näet kaikua myrskyn äänen yli eriskummainen,
+kamala laulu, joka saattoi ahneiden miesten hiukset taikamaisesta
+pelosta pöyhistymään. Selvästi kuului raivokkaasti vyöryvät, ontolla
+äänellä lauletut sanat:
+
+    "Joutukaatte jo Tuonelan joukot
+    Voittoa Karjalan katselemaan!
+    Sissit täyttävät nurkat ja loukot,
+    Hopeita lähtivät hapuilemaan;
+        He tänne päin
+        Nyt syöksyvät näin
+    Tuhohon ja tulikuolemaan.
+
+    Rientäkäätte jo haukat ja korpit
+    Sissien sydäntä maistelemaan;
+    Kohta aukasen Manalan portit --
+    Turha on yhtyä taistelemaan;
+        Verisin päin,
+        Koko ryhmittäin
+    Te kiidätte hornan kattilaan.
+
+    Parkukaatte nyt lesket ja lapset!
+    Kähkönen turvanne tempasi pois,
+    Kruunaten voitolla harmajat hapset.
+    Kukapas häntä nyt peljännyt ois?
+        Rauhan vilja,
+        Vaikkakin hiljan,
+    Verikylvöstä versova on."
+
+Vimmatusti olivat pitkä Timo ja Kapranov samonneet Katrin ja Matin
+perästä toisten taloon tunkeutuessa. Vaaran alla he olivat jo
+saavuttamaisillaan pakenijat, sillä jyrkkä rinne hidastutti
+ratsastusta, mutta siellä he seisahtivat, kun hirvittävä täräys äkkiä
+järisytti ilmaa. Ehdottomasti käännähti Matti silloin katsomaan
+jälelleen.
+
+Hirmuinen tuli- ja savupatsas kohosi Tuulivaaralta korkeuteen ja
+tuhannen tuhansia säkeniä puikkelehti ylhäällä taivaalla. Jotakin
+tuntui vinkuvan väkevästi aaltoilevassa ilmassa ja yht'äkkiä hervahti
+Katri hengetönnä hevosen seljästä maahan. Tornista kimmonnut kivi oli
+rusentanut kaunoisen pään, ja kärsivä ihmislapsi oli saavuttanut
+rauhan.
+
+Samalla äkkäsi Matti takaa-ajajat, joista toinen kiljahtaen syöksähti
+hänen kuolevan sisarensa luo ja sulki hänet syliinsä. Poika tempasi
+sisareltaan pudonneen aseen maasta ja nopeana kuin orava hypähti taas
+hevosensa selkään. Hän ojensi muskotin sisarensa syleilijää vastaan ja
+miehen rinnasta puhkeavat punaiset kuolonkukat osoittivat Matin
+ampumataitoa. Kuului yksi uikahdus, kuului toinenkin ja kauhistuen näki
+Kapranov kaksi toisiaan kiinteästi syleilevää ruumista. -- Timo oli
+pitänyt sanansa eikä eronnut armaastaan kuolemassakaan.
+
+Eteenpäin riensi Matti mutisten: "sukuisän kirous ei siis vieläkään
+ollut lopussa", sillä hän oli torniin kuullut suurimman osan
+ukkovaarinsa kertomusta ja tunsi tuon kirouksen. "Mitähän ukkovaari nyt
+sanoo, kun Katri kuitenkin tuli matkaan", lausui hän kyyneliään niellen
+ja katosi tumman metsän siimeesen.
+
+
+
+
+
+HUONONA AIKANA.
+
+(Kertomus elämästä Itä-Suomessa.)
+
+
+Koitajoen varsilla Ilomantsin pitäjään salomailla vietetään vielä
+nytkin, niinkuin ainakin on vietetty, aineellisessa suhteessa hyvin
+kituvaa elämää. Laveat metsät ovat viekotelleet harvalukuisia asukkaita
+hankkimaan suurusta vehka- tahi petäjäleipänsä sekaan tuolla verrattain
+helpolla kaskiviljelyksellä, joten varsinaisesta maanviljelyksestä ei
+ole mitään sanottavaa tolkkua tullut. Poltettujen puiden tuhka näet
+väettää maan vähäksi aikaa niin, että se toisinaan jaksaa tuottaa
+keskinkertaisen ja keskinkertaista paremmankin sadon. Sitä paitsi
+kasvavat halmeista muodostuneet ahot runsaasti heinää (siksi kuin
+pääsevät metsittymään), joten ei kenenkään tarvitse niityn
+raivaamisella selkäänsä katkaista. -- Huonosatoisina vuosina taas
+tultiin ennen muinoin toimeen panemalla leipään enemmän vehkaa ja
+vähemmän viljaa; nykyaikoina pannaan siihen enemmän viljaa ja vähemmän
+vehkaa; se on nykyajan sivistyksen vaikutusta se. Isällinen hallitus ja
+yksityiset ihmisystävät kilpailevat näet keskenänsä siitä, kuka voisi
+tehokkaammin lieventää hallavuoden seurauksia. Ainakin oli niin asiain
+laita seitsemännellä vuosikymmenellä, jolloin, varsinkin Suomen eloon
+heräämisvuodesta 1863 alkaen, tuhlaeltiin apua ja lainoja sekä
+tarvitseville että tarvitsemattomille ja kansaa opetettiin luottamaan
+kaikkeen muuhun kuin ahkeruuteen ja omaan voimaansa. Siitä seurauksena
+taas oli se, että apuvarat olivat lopussa silloin kuin niitä todella
+olisi tarvittu, eikä pohjoissuomalainen enää kammoksunut velkaa,
+niinkuin entisinä aikoina.
+
+Enimmäkseen velan turvin oli noillakin mainituilla salomailla elää
+kitkutettu neljänteen päivään Syyskuuta tuona sekä kamalana että
+siunattuna vuonna 1867, jonka sanomaton kurjuus ei sitä nähneiden
+muistosta koskaan murene ja jonka opetuksista on jo paljo ollut, mutta
+vieläkin enemmän voisi olla isänmaallemme hyötyä, jos niitä opetuksia
+varteen ottaisimme.
+
+Mainitun päivän enteenä sarasti jo jylhien vaarojen päällitse valju
+rusko, mutta päivän "kultakehrä" viipyi vielä piilossansa taivaan
+rannan alla. Auhtokorven rämeisellä pinnalla lepäsi liikkumattomina
+tiheitä, lyijynharmaita sumupilviä. Tyynenä, tahmeannäköisenä oli
+sameavesinen Raiskalampikin, vaikka sen laineiden ei vielä olisi
+luullut ennättäneen vapauteensa kyllästyä, kun ne vasta muutama päivä
+ennen Juhannusta olivat jääkahleistaan irralle päässeet. Hiljoikseen
+vieritteli Koitajoki mustia, äänettömiä vesiään; muutoin koko luonto
+oli vaipunut syvään ja kolkkoon horrostilaan. Ei pienintäkään värettä
+näkynyt veden pinnalla, eikä heikointakaan tuulen henkäystä tuntunut
+tyynessä ilmassa. Yksin laululinnutkin olivat jo tiessään, ettei edes
+heidänkään heräämisensä vilkastuttanut elotonta seutua, jota syksyn
+hallaiset huurut peittivät, niinkuin kateliina kuollutta ruumista.
+
+Sumukerrosten taajan harson läpi häämöitti kuitenkin Huuhkavaaran
+rinteeltä pienoinen mökkitalo. Ainoalla lasiakkunallaan näytti se,
+ikäänkuin ihmeissään, katsoa töllöttävän noita ympäristöllä kasvavia,
+vielä tuiki vihantia viljoja. Muutoin näytti tuokin ihmisasumus
+asujamettomalta ja autiolta.
+
+Vihdoinkin viimein liikahti pirtin seinustalla jotakin. Yösijaltaan,
+läheisen petäjän oksalta, tirkisti sitä pihamaalla liikkujaa hyvin
+uninen ja harmaa varis. Tottapa se ei ollut mitään vaarallista, koska
+varis ainoasti hiljaa äännähtäen peittihe takaisin entiseen piiloonsa
+oksien suojaan näkemään suloisia unia tulevasta teurastusajasta.
+
+Nyt seurasi aivan rauhallinen hetki, mutta sitte liikahti entinen
+liikkuja uudestaan. Pihamaalla näkyi sumupilvien keskellä kömpivän
+seisalleen mustankirjava ja hyvin pitkäsäärinen lehmä. Sitte kajahti
+keskellä yleistä hiljaisuutta raikas ja kaikuva nammuuh!"
+
+"Praa, praa," virkkoi äskeinen varis ja hänen hiukan
+hiljaisella äänellä toisille muristua kuului tuuheasta petäjästä
+monikymmenkertainen "praa, praa, praa," ikäänkuin siinä lepäävät
+varikset olisivat ihastuksissaan hurranneet kirjon onnistuneelle
+aamuvirrelle.
+
+Suosion osotuksesta ihastuneena huudahti lehmä uudestaan "ammuuh!"
+
+Samalla nirahti pirtin ovi surkeasti, kuni pahoillaan liian varhaisesta
+leponsa häiritsemisestä. Vaikka veltosti, aukeni se kumminkin
+vähitellen ja vieläkin hiukan kitisten laski ulos naisihmisen, jolla
+oli päällä herraskuosiin tehty karttuunihassa.
+
+"Huh, miten hirveän kylmä aamu", lausui ulostulija.
+
+"Praa, praa, praa", rääkyi varisjoukko petäjässä ja ikäänkuin
+yksimielisestä päätöksestä lehahtivat ne kaikki samalla kertaa lentoon.
+-- Nyt ne jo rääkyivät tuolla Raiskalammin päällä. Yhä loitompaa kuului
+varisten ääni lakkaamatta, kunnes sitä ei enää kuulunut ollenkaan, ja
+viimein katosivat ne näkyvistäkin tuonne hämärään etäisyyteen.
+
+Kauvan lintujen kadottuakin seisoi nainen yhdessä kohden silmät
+avaruuteen luotuina. Tuskin olisi hän mietteistänsä ihan heti
+havahtunutkaan, jollei päivän terä olisi pilkahtanut esiin vaarojen
+takaa. Sen ensimmäiset säteet kultasivat kauniisti kaukaisia kumpuja ja
+kunnaita, toiset purppuroivat veden kalvoa ja seuraavat sattuivat jo
+katselijan silmiin, siten huomauttaen hänelle nyt jo olevan ajan päivän
+askareisiin ryhtyä.
+
+Samalla pistäytyi pirtistä ulos mieskin. Se oli tavallista kookkaampi
+keski-ikäinen mies. Hänellä oli korkeanpuoleinen, jo hieman ryppyinen
+otsa, korkeat kulmat, ja niiden alta katselivat syvistä kuopistaan
+tummat, värittömät, mutta ystävällisen näköiset silmät. Miehen nenä oli
+suora, suu pieni ja sen ympärillä pieni pilkallinen poimu. Leuka taas
+oli tukeva ja vähän esiin pistävä. Sanalla sanoen mies oli jyrkän
+näköinen, mutta näytti sisältävän paljon viisautta kuni koulukirja.
+Tuon kirjan kansina sopi pitää keskeltä jaettuja, tumman ruskeita
+hiuksia, jotka suorina säikeinä ulottuivat nutun kaulukselle saakka.
+
+"Hirveän kylmä aamu", sanoi nainen.
+
+"Siltä tuntuu", oli vastaus.
+
+"Kunhan ei olisi ollut hallaa taaskin", arveli nainen.
+
+"Näkeehän tuon jo epäilemättäkin", sanoi mies.
+
+"Mitäs meistä sitte tulee, mihin viimeinkin joudumme?" tuumaili nainen.
+
+"Mihinkäs kuin mieron tielle, johan sen kauan olen nähnyt, ainakin
+siitä asti kuin sinut taloon toin", vastasi mies äreästi ja lähti
+astumaan pois pihamaalta.
+
+"Jumalall' on onnen ohjat, Luojalla elon avaimet", mutisi vaimo,
+ikäänkuin itsekseen.
+
+"Ammuuh", arveli siihen kirjolehmä, kuin ameneksi ikään.
+
+"Koht'sillään piikaseni, koht'sillään, kunhan vain ennätän silmäni
+oikein auki saada; mutta eipä noista uni tahdo nyt karistakaan, kun
+Iska ei anna enää kahviakaan keittää", lohdutti sitä emäntänsä ja meni
+pirtin vastapäätä olevaan aittaan. Heti hän sieltä palasi lypsinkiulu
+kädessä ja kyykistyi lypsämään kirjoa.
+
+Nyt ei taaskaan vähään aikaan kuulunut muuta kuin maitosäteen sähinä
+lypsinkiuluun. Ei sekään kovin kaukaa kestänyt. Nainen lakkasi työstään
+huoahtaen: "ken kerjäläiselle menee, se kerjäläisenä elää, eikä nyt
+enää saa edes kahvikuppia surullisen sydämensä lievitykseksi."
+
+Silloin tuli mies takaisin pihamaalle ja kyyneleet kiilsivät hänen
+silmissään, mutta hän ei virkkanut mitään, eikä vaimokaan kotvilleen
+suutansa avannut. Viimein hän kuitenkin kysäsi:
+
+"No mikäs näytti?"
+
+"Kaikki ihan jäässä, kaikki hukassa!" huusi mies hurjasti käsiänsä
+väännellen, ikäänkuin olisi yhdellä kertaa tahtonut pudistaa pois
+kaiken sisällisen tuskansa. Sitte hän äänetönnä istahti pirttinsä
+portaille, veti taskusta esiin piippunsa ja sytytti sen, mutta se
+sammui heti taaskin. Polvet koukussa, kyynäspää polvella ja kämmen
+leukaa vasten hän jäsentänsäkään värähdyttämättä istui tuokioisen
+siinä, ja väsyneeltä näytti se silmäys, jonka hän loi portaiden
+vieressä kasvaneesen, nyt jo kokonansa kuihtuneesen kukkaan.
+
+Kaikki nuo tuskaloisen raskaat, öiset huurut olivat jo aikaa sitte
+haihtuneet päivän kirkkaiden säteiden edestä ja mitä ihanin päivä oli
+seurannut synkkää, turmiollista yötä. Niinkuin haihduttaakseen
+synkkämielisen miehen apeata mielialaa surisivat lukemattomat paarmat,
+hyönteiset ja itikat pihamaalla, ja tuhlaamalla valoi aurinko ilmaan
+valoa ja lämpöä, kuni kirkkaimpana kesäpäivänä. Sitä huomaamatta
+tuijotti mies yhä eteensä maahan ja elämänsä kohtalot kiertelivät hänen
+mielessään.
+
+Hän muisti vielä ne toiveet, jotka rintansa täyttivät, kun hän
+kymmenkunta vuotta takaperin olleena hallavuotena oli säästämillänsä
+renkipalkoilla saanut Huuhkavaaran haltuunsa. Alussa oli kaikki käynyt
+mieltä myöten. Metsä pakeni pakenemistaan taloa; joka vuosi kävi
+navetta yhä ahtaammaksi, ja ihmiset puhelivat kunnioituksella
+Huuhkavaaran Iskasta, joka söi selvää leipää ympäri vuoden, maksoi
+määräpäivänä maaveronsa, eikä edes ulkonäöltäkään tuntenut pitäjään
+hirmua, nimismiestä.
+
+Niin oli hän elänyt rauhallista elämää salollansa monta vuotta, kunnes
+eräällä kirkkoretkellä oli sattunut näkemään pappilan piika-Leenan. Se
+oli komea kuin herrasmamseli ja ihmiset tiesivät hänellä olevan
+kosijoita "vaikka viisi joka sormelle", vaan Leena ei huolinut heistä
+kenestäkään. Kilvoin kantelivat kyläteikarit lahjojansa Leenalle, vaan
+kaikki oli turhaa, hän vain teki ihailijoistaan vallatonta pilkkaa. --
+Hänet päätti Iska voittaa omakseen, mutta ei vielä aikeistaan virkkanut
+tytölle mitään. Viimein puhutteli hän Leenaa ja sai vastaukseksi, ettei
+Leena voinut ruveta huuhkajien kumppaniksi, ennenkuin joutuisi Kyöpelin
+vuorelle. Tuo vastaus suututti Iisakkia, joka hänen oikea nimensä oli,
+vaikka se tavallisesti Iskaksi lyhennettiin; mutta hän päätti siitä
+huolimatta saada Leenan omaksensa, maksoi mitä maksoi.
+
+Sillä kannalla oli Iskan ja Leenan väli, kun muutamana talvena kirkolle
+tuli uusi kauppias, eräs entinen tukkiherra. Tuo tulokas sai Leenan
+pian pauloihinsa ja niinkuin siivellä pyyhkäisten katosivat tytön
+entiset ihailijat. Surun ja häpeän valtaamana tuli nyt Leena Iskan
+luokse, joka piti velvollisuutenansa pelastaa tytön haaksirikosta,
+sillä olihan hän kerran kosinut Leenaa, vaikka asiat olivatkin silloin
+toisella kannalla.
+
+Kuitenkin teki Iska sen ehdon, ett'ei valmista lasta tuotaisi hänen
+taloonsa ja kauppamies sitoutui sen mieheksi kasvattamaan.
+
+Iska luuli tehneensä hyvän työn pelastaessaan Leenan harhateiltä, ja
+hyvin ymmärtäväinen ja osava emäntä Leenasta tulikin, mutta kuitenkin
+tuli hänen kanssansa Huuhkavaaralle jotakin, joka ei oikein Iskaa
+tyydyttänyt. Mitä se jotakin oli, sitä ei Iska kyennyt itsellensäkään
+oikein selittämään, eikä hän sitä olisi joutanut tekemäänkään, sillä
+aikaa oli hänellä nyt hyvin niukalta entiseen nähden. Milloin piti
+hänen pitkät päivät istua vierasten kanssa, joita ensi vuotena tuli ja
+lähti lakkaamatta; milloin taas täytyi isännän kyyditä emäntäänsä sinne
+ja sinne, johon emännällä oli sangen tähdellistä asiaa. Vilkasta oli
+elämä niinä aikoina Huuhkavaaralla ja kaikilla oli vaan alituinen
+kiire, mutta ei siellä asioita saatu toimeen niinkään paljoa kuin
+ennen.
+
+Mielessään ihmetteli Iska ensimmäisen avioliittovuotensa lopulla sitä,
+miten paljo kuitenkin yksi ainoa ihminen voi vuodessa syödä, sillä
+siemenaitta oli aivan tyhjä, kun olisi ruista pitänyt ruveta panemaan.
+Tuo siunattu kauppias antoi kuitenkin siementä, antoi vielä emännälle
+karttuunia ja kahvia, eikä kaikesta siitä hyvästä vaatinut mitään muuta
+kuin kartotetun paperin, johon muun muassa oli kirjotettu sanat: "saa
+herra Turhanen minua enempää kuulematta velkansa vakuudeksi kiinnittää
+omistamani Huuhkavaaran perintötilan n:o 5" j.n.e.
+
+Sama hyvä ystävä oli sitte vuosittain säännöllisesti maksanut Iskan
+verot ja pitäjään nimismieskin oli tullut Huuhkavaaralla hyvin tutuksi,
+sillä hän piti kirjaa Iskan taloudesta, tuloista ja menoista, eikä
+siinä viime aikoina enää paljoa työtä ollutkaan, sillä navetta oli
+käynyt kymmenen kertaa väljemmäksi kuin ennen ja sitä mukaan olivat
+muutkin suojat suurenneet. Kaikkia noita mietti Iska tuossa portailla
+istuessaan ja eteensä tuijottaessaan, mutta ei pienintäkään mielen
+liikutusta ilmestynyt enää hänen kasvoillaan.
+
+Yht'äkkiä kuului pirtistä heikko, vaikeroiva lapsen ääni. Iska heräsi
+mietteistään ja tuskan väre vavahti hänen kasvoillansa.
+
+Isäntä kohotti päätänsä ja keksittyä vaimonsa, joka kaivon vieressä
+astioita pesi, sanoi hän tyynesti: "Leena, pikku-Matti on äänessä."
+Leena heitti työnsä ja pistäysi pirttiin.
+
+Iskan silmät olivat kääntyneet Riihiniemeen päin, jolta suunnalta näkyi
+tavattoman iso ruishalme. Tuo halme oli ollut Huuhkavaaralaisten
+viimeinen toivo. Isäntä oli sen tulosta toivonut voivansa maksaa kaikki
+velkansa, "ja sitte", päätti hän ajatuksissaan, "sitte ruvetaan meillä
+taas elämään yhtä tarkasti kuin ennen naimistanikin, eikä minulla
+silloin enää ole asiaa kauppamiehen puotiin, sillä sinne se
+Huuhkavaaran irtain on sulanut." -- Emäntä taas toivoi avaran
+ruishuuhdan tuloilla saatavan varsinkin puolet kauppamiehen tavaroista
+Huuhkavaaraan siirretyiksi, sillä olihan sanomaton häpeä, kun hänellä,
+perintötalon emännällä, ei ollut yhtään silkkihuiviakaan, vaikka
+jokaisen loisakankin päässä nyt jo semmoinen kahisi; ja vieläkin
+suurempi häpeä oli se, ettei Iska enää sanonut heidän kannattavan
+aamusellakaan kahvia juoda, vaikka sitä joka torpassa keittää
+turuutettiin pari kolme kertaa päivässä.
+
+"Elon aika on edesmennyt, suvi on loppunut, eikä meille ole apua
+tullut," lausui Iska raamatun sanoilla, joita hän osasi hyvän joukon
+ulkoa, kun ennen yksinänsä ollessaan oli tuota kirjain kirjaa joutanut
+lueksimaan. Sitten hän nousi ylös ja meni pirttiin hänkin. Vähän ajan
+perästä toi äiti sieltä ulos pikku-Matin ihailemaan päivän kauneutta.
+Poika oli jokseenkin kaunis, vaikka kivuloisen näköinen,
+pellavatukkainen lapsi, arviolta noin kolmen vuoden ikäinen.
+
+Iska seurasi poikaansa, jota hän surkuttelevasti silmäili hetkisen, ja
+istui hänen viereensä leikkimään.
+
+"Parasta olisi, jos tuoni korjaisi pois pikku-Matin tämän elämän
+kärsimyksistä ja vaivoista", tuumaili Leena, "sillä mitä on ihmiselämä
+muuta kuin kurjuutta?"
+
+Iska ei vastannut vaimonsa toiveesen mitään, vaan selvästi näkyi, ettei
+hän siihen olisi tahtonut myöntyä. Hänkin tunnusti kyllä todeksi että
+ihmiselämä on nopeasti katoava kevät, joka sydämessä herättää iloisia
+toiveita, mutta ennen niiden toteutumista hävittävät usein elämän
+hallat kaikki kauniimmatkin toiveet ja elämän kolkko talvi on käsissä.
+Viimein lausui hän: "kyllähän elämä katoo kuin varjo, eikä pysy, mutta
+joutaisi tuo pikku-Matti kuitenkin elää ja minä koettaisin saada
+hänestä miehen, joka palkitseisi kaikki kärsimiseni".
+
+Sen sanottuaan nousi Iska ylös lapsensa vierestä, käski Leenan
+pistämään konttiin pikkuisen evästä, sillä hän aikoi mennä kirkolle
+kauppamiehen puheille ja toivoi sen suostuvan ottamaan tuomionsa pois
+ryöstöstä, ettei heidän "kirjoansa" kuitenkaan lauantaina myytäisi,
+sillä millä se sitte pikku-Matti toimeen tulee, jos ei enää maitoakaan
+saa?
+
+Pian oli eväs varustettu ja mies matkalla. Lähtiessään varoitti Iska
+vielä vaimoansa: "älä huomen-aamuna laske 'kirjoa' laitumelle,
+ennenkuin minä tulen takaisin, sillä jos ei muu auta, niin pitää se
+ylihuomeneksi toimittaa vasaran alle, vaan voinhan sen itse sinne
+viedä, niin säästyy edes hakupalkka". Niin sanoen lähti mies matkaan
+jättäen vaimonsa taloutta katsomaan.
+
+Kaikenlaisissa kotiaskareissa kului Leenalta päivä, eikä hän paljo
+joutanut miettimään tilansa kurjuutta. Seuraavana aamuna hän taas
+säikähdytti pihamaalle ilmestymisellään varikset lentoon ja ne nähtyään
+mutisi: "huono enne tälle päivälle, vaan eihän noita toki ole niin
+monta kuin eilen." Kirjo lypsettiin vähän myöhemmin kuin edellisenä
+aamuna, sillä nyt ei ollut Iska kotona, ja kahvipannu porisi iloisesti
+liedellä. -- Sitä kokittaessaan muisteli Leenakin entisiä nuoruuden
+aikojansa. Tulisista hiilistä näytti hänelle irvistelevän milloin
+minkin entisen ihailijansa kasvot. Tuossa hymyili pilkallisesti
+pappilan Heikku-maisterin naama, jota hän, tavattomaan kauneuteensa
+luottaen, oli uskaltanut omakseen toivoa. Siltavoutirähjäkin viitsi
+siinä kummitteleutua paljaine päineen ja känsäkasvoineen. Harmissansa
+kohensi Leena valkeaa, että nuo kiusalliset ihmiskasvot katoaisivat.
+Siltavouti kyllä poistui, mutta sijaan ilmaantui tuo rikas ja
+kunnioitettu lautamies Pöyhönen. Leena ei voinut olla vertailematta
+asemaansa Pöyhösen emännän asemaan ja huomasi erotuksen olevan sangen
+suuren. Pöyhösen emännälle oli kaikkien nautintojen ovi avoinna, hän
+oli tervetullut vieras joka paikkaan ja ihmiset kirkkomäelläkin
+kunnioituksella kohottivat hänelle lakkiaan ja väistyivät pois hänen
+tieltään. Leenasta taas ei kukaan enää välittänyt mitään. Hänen
+kauneuttansa ei enää ihaillut kukaan, ei kukaan keikaillut
+saavuttaakseen hänen suosiotansa; päinvastoin hänen oma miehensäkin
+kohteli häntä tylysti, soimasi laiskaksi ja tuhlariksi, "ikäänkuin
+tässä nälkähovissa olisi jotain tuhlattavaa", lausui nainen ääneensä.
+
+Se oli selvää, että Leena oli tehnyt hullun työn tarjoutuessaan Iskalle
+emännäksi, mutta tuo maailman pilkka oli silloin tuntunut niin
+katkeralta. Mitä kuitenkaan oli se verraten siihen kurjuuteen, johon
+Iska oli hänet saattanut? Kaikki eläminen oli nyt hukassa ja vanhat
+päivänsä saa Leena kentiesi viettää ruotilaisena jonkun tuvan nurkassa.
+Hän ruotimummona -- hän, joka oli ollut koko Karjalan kaunein kukka,
+jota oli peninkulmien päästä riennetty katsomaan kuni mitä muuta
+ihmettä ikään ja jommoista kaunotarta ei kaupungissakaan kuulunut
+olevan yhtään; hän ruotimummona -- oi se oli perin surkeaa! Kummako
+siis, jos pari pikkuista kyynelpisaraa tunkeutuikin esiin Leenan
+vieläkin kauniista silmistä. Ne kiilsivät silmänräpäyksen noilla
+kuumuudesta hehkuvilla poskilla ja vierähtivät sitte somasti valoa
+taittaen tulisille hiilille, joissa yhä kuvautui muutamien entisten
+kosijoiden ilkkuvia kasvoja, ja kahvipannukin porisi ilkkuvasti,
+ikäänkuin ivaten emäntänsä kyyneliä.
+
+Viimeinkin oli lohdutusjuoma valmis ja sen nautittuaan jouti emäntä
+kirjoansa vaalimaan.
+
+"Tuonko verran", sanoi Leena lypsyltä noustessaan raintaansa
+silmäillen, "mutta eihän se ihme olekaan, kun sillä on turpa valkea ja
+sääret pitkät kuin haasiariu'ut." Hän pisti maidon semmoisenaan
+siivilöimättä aittaan ja vaipui taas haaveiluunsa. -- Pelko ja halu
+kuvautuivat hänen kasvoillansa. Ne näyttivät keskenänsä taistelevan
+siitä, kumpi Leenan saisi käskyläisekseen. Taistelun aikana vaalenivat
+naisen kasvot vaalenemistaan, hänen rintansa kohoeli nopeasti ja hän
+näytti vieläkin sangen viehättävältä, kun tuo tavallinen tylsyys oli
+hetkeksi hänen kasvoiltaan poistunut; viehättävältä hän näytti, vaikka
+nuoruuden ihanuus jo olikin aikoja sitte haihtunut.
+
+Hartaasti näkyi Leenan mieli palavan tekemään jotakin, mutta toinen
+voima sydämessä vastusti sitä kovasti. Kotveroisen kuluttua syntyi
+viimeinkin päätös ja nainen kääntyi aittaan päin ryhtyen maidon
+puhdistamiseen. Tuskin oli hän kuitenkaan saanut siivilän käteensä,
+kuin jo heitti sen pois ja astui ulos aitasta.
+
+"En kuitenkaan uskalla sitä enää metsään laskea", mutisi hän
+puoliääneen astuessaan pihan poikki sinne päin, minne koira jo oli
+kadonnut. "Iska taas suuttuisi siitä vain silmittömäksi kotiin
+tultuansa, kun se on aina semmoinen sen rehellisyytensä kanssa, jotta
+kyllä se siitä sielunsa autuuden möisi, jos niiksi tulisi, eikähän se
+kauppamies mahda tuomiotansa poisottamaan ruveta, kun hänellä on oikeus
+meitä ryöstättää. -- On sekin oikeutta; lupaa ensin odottaa uutiseen
+asti ja sitte jo Johanneksen kaulanleikkauksena kannetaan musta laukku
+taloon."
+
+Jonkun ajan kuluttua ilmestyi Leena uudestaan pihalle taluttaen
+sarvesta kirjoa, joka ei enää tahtonut oikein mielellään takaisin
+palata.
+
+"Mitä siinä kantustelet vastaan", tiuskasi Leena äkäsesti lehmälle ja
+sai sen vihdoinkin puoliväkisin navettaan teljetyksi.
+
+Puolenpäivän rinnassa alkoi Leena yhä tuontuostakin silmäillä mäen
+rinteellä polvittelevalle kivikkotielle. Viimeinkin kuului sieltä
+askeleiden kapsetta. Katkera hymy väikähti Leenan huulille ne
+kuultuansa ja hän kiiruusti piiloitti kahvipannun eteisen nurkkaan.
+Sitte kiiruhti hän kaivolle ja oli askartelevinaan siinä likaisten
+vaatteiden kanssa.
+
+Askeleet lähenivät lähenemistään ja viimein ilmestyi aitan ja
+pirtinvälisestä solasta kartanolle Iska. Häntä seurasi noin
+seitsen- tai kahdeksan-vuotinen poika kintereillä.
+
+Leena ei ollut miestänsä huomaavinansakaan, painautui vaan työhönsä,
+mutta kun Iskakaan ei alottanut puhetta, silmäsi hän salavihkaa ylös.
+Silloin vasta hän huomasi miehensä kanssa saapuneen pojan ja
+hämmästyneenä kysäsi: "onko kauppamies kuollut vai mitä varten sinä
+Santerin tänne toit?"
+
+"Eikä ole kuollut, vaan hän ei enää tänä huonona aikana sanonut
+jaksavansa poikaa elättää", tuumaili Iska hiljaisesti.
+
+"Ja sinä vaan niinikään otit pojan tänne kanssamme kurjuutta
+kärsimään?" tiedusti Leena nyreissään.
+
+"Enpä niinkään niinikään", vastasi Iska, "vaan sillä keinoin sain
+pikku-Matille säästetyksi maitotilkan; Turhanen näet lupasi ottaa
+tuomion pois nimismieheltä ja hävittää sen."
+
+"Olisit edes ottanut sen kiinnitystuomion pois", sanoi Leena hiukan
+lohdutettuna ja lisäsi: "en minä kuitenkaan ymmärrä, miksi hän luopui
+Santerista, vaikka hän minulle lupasi siitä kouluuttaa herran."
+
+"Hän menee naimiseen, eikähän Santeri voi asua saman katon alla nuoren
+rouvan kanssa", lausui Iska, ja tuo pilkallinen poimu hänen suunsa
+ympärillä syveni nähtävästi.
+
+"Vai naimiseen", hymähti Leena ja kyynelsilmin arveli: "siis on
+viimeinenkin toivoni hukassa, minä kun luulin Santerin saavan periä
+hänet."
+
+Hiukan aikaa kesti Leenan vetistelemistä, sitte hän kiivaasti puhkesi
+lausumaan: "sinä olit aika pöllö, kun otit Santerin pois."
+
+"Ka enpä arvellut muitakaan meitä läheisemmiksi pitämään huolta
+pojastasi, joka muutoin olisi mieroon joutunut."
+
+Leena punastui hiukan tuosta oikeutetusta muistutuksesta ja rupesi
+ääneti silittelemään Santerin sotkeutuneita suortuvia.
+
+"Mitenkäs pikku-Matti on ollut?" kysäsi Iska.
+
+"Eihän tuo ole kovin paljon vaikeroinut", vastasi Leena ja siihen
+loppui keskustelu sillä kertaa.
+
+Tuskin olivat Huuhkavaaralaiset seuraavana aamuna saaneet silmänsä
+auki, kuin Santeri iloisesti huusi: "komsarjus tulee, komsarjus tulee,
+minä kuulen hänen rintansa röhinän." Iska ja Leena tuijottivat
+hämmästyneinä tuokion toisiinsa, mutta hekin kuulivat jo siltavoudin
+rinnan röhinän ja heti aukasi vieras ovenkin.
+
+"Terve taloon", lausui tulija ja käskemättä istahti rahille.
+
+"Terve tervehdyttäjälle", vastasi Iska ja kyseli kuulumisia.
+
+"Eipä kuulu erityisiä, takaa vaan tuulee ja edestä helmoja heiluttaa",
+vastasi siltavouti nauraa hohottaen sukkeluudelleen. Sitte käski vieras
+emännän kiireemmän kautta lypsämään lehmänsä, sillä hän oli tullut sitä
+myytäväksi hakemaan.
+
+"Mutta Turhanen lupasi peräyttää ryöstön", selitti Iska.
+
+"Se ei meitä liikuta, laki tekee vain lain töitä", sanoi siltavouti
+mahtavasti, "me, nimismies ja minä, myymme kaikki, mitä vain
+kirjoihimme saamme, enkä minä luule kauppamiehen rupeavan ryöstöä
+peräyttämään, koska jo kuuluu etsivän maatasikin myytäväksi, niin hän
+itse nimismiehelle eilen illalla kertoi."
+
+Synkkänä kuunteli Iska siltavoudin puhetta ja hänen silmänsä säihkyivät
+vimmatusti. Nyrkitkin puristuivat kuin suonen vedossa ja Iska ähkäili
+tuskissaan kuin täysinäinen pale.
+
+"On se vähän synti, kun nuo hyvät tukkimetsäsi nyt menevät neljästä
+sadasta vieraasen käteen, vaan minkäs sille voi, pitäisi pitää suu
+säkkiä myöten, mutta sitä ei sinun eukkosi osaa", lorueli vanhus
+mielissään, tupruttaen savupilviä pahalle haisevasta sikarinpätkästä.
+
+Kun isäntä ei näyttänyt hänen puhettansa täysin tajunneen, jatkoi
+siltavouti: "neljästä sadasta ne Huuhkavaaran salot nyt menevät, vaikka
+kyllä Möhköläinen niistä olisi parikymmentä tuhatta antanut ja se olisi
+ollut käteistä kovaa rahaa --"
+
+"Kuulkaas komsarjus", keskeytti Iska siltavoutia, jota näytti suuresti
+viehättävän talonväen kiusaaminen, -- "kuulkaas komsarjus, millä
+keinoin sitä kruunulta saapi lainoja?"
+
+"Ei niitä tätä nykyä saa millään keinoin", alotti siltavouti taas
+selityksensä hyvin viisaan näköisenä -- "ei niitä nyt saa millään
+keinoin, sillä kruunu on itsekin ahtaalla. Se näet on näinä viime
+aikoina antanut niin paljon talonpojille velkaa, että makasiinit ovat
+tyhjät, ja mikä pahempi, kruunua itseään kuulutaan uhattavan
+konkurssiin tahi kiristupaan laittaa, vaikka siitä ei pitäisi juuri
+puhua näin huonommalle kansalle. Kruunu on näet tehnyt hirveästi
+velkoja ostaessaan Luostan linnoja, Jouhkolan hovia ja sen seitsemiä,
+ja nyt kuuluvat viipurilaiset sahapatruunat rupeavan vielä muun hyvän
+lisäksi perimään omiansa takaisin, eikä talonpojat näin huonona aikana
+jaksa mitään maksaa. Sentähden oli kruunu kirjoittanutkin tässä
+toisella viikolla nimismiehelle, jotta eikö ne ilomantsilaiset jo
+alkaisi jaksaa maksujaan maksaa, mutta nimismies oli vielä rukoillut
+armoa muutamaksi vuodeksi, kun nyt on niin huono aika, eikä uutisesta
+ole vielä paljo haanaakaan. -- Hyvä mies se tuo nimismies on, vaikka
+kiivas mies kuin tuli tappuroissa, ja hyvä mies se kruunukin on, vaikka
+asiat ovat ahtaalla, vaan hyvä sydänhän sen on pulaan saattanutkin
+ukkoparan."
+
+Iska ei ymmärtänyt puoltakaan siltavoudin sekavasta puheesta, mutta sen
+hän toki tajusi, ettei nyt kruunun apuun ollut enää luottamista, sillä
+todellakin oli luonnollista, että makasiinit olivat käyneet tyhjiksi,
+kun kaikki ihmiset olivat niihin velassa. -- Hän koetti keksiä keinoja
+millä elinainetta saisi ja pelastaisi maansa tuon petollisen Turhasen
+käsistä, mutta turhaan. Vielä siltavoudin lähdettyäkin hän mietti niitä
+ja Leena itkeä nyyhkytti kolpitsalla uunin kupeella.
+
+"Menepäs vielä kerran kauppamiehen puheille", katkaisi vaimo viimein
+äänettömyyden, "ja rukoile häneltä lasten tähden armoa."
+
+"Ennen kuolen nälkään kuin sen lurjuksen luokse enää lähden", vastasi
+Iska ja sekä inho että viha vääristi hänen kasvojansa. Kotveroisen
+kuluttua hän nousi ylös lausuen: "Turhasella on laki puolellaan, mutta
+vääryyttä hän sen nojassa tekee sittekin, mutta tehköön vaan; minun
+sukuuni ei sittekään saa konnaa ilmestyä; minä luovun kostostani."
+
+Iltapäivällä nähtiin Iskan astuvan pois kotoansa kontti hartioilla. Hän
+lähti etsimään mistä saisi työtä ja lupasi vakinaisen työpaikan
+saatuansa tulla noutamaan perhettänsäkin sinne. Leenan oli siksi
+koeteltava tulla toimeen miten parhaiten taisi.
+
+Surullisesti silmäili kotoansa lähtevä isäntä seutuja, jotka hän
+kerran oli toivonut voivansa hyvin viljeltyinä jättää silmäteränsä,
+pikku-Matin, haltuun. Tuolla vaaran alla seisahti hän vielä kerran,
+ikäänkuin epäillen, jatkaisiko matkaansa vai kääntyisikö takaisin.
+Sisällisen tuskan valtaamana heittihe onneton Iska maahan, ja karkea
+hiekka imi ahneesti hänen kyyneliänsä. Tuokion kuluttua hän nousi ylös
+ja ripein askelin riensi poispäin, ikäänkuin paeten jotakin hirveää
+kummitusta, joka häntä tuntui ajavan takaa. Hän luulikin tuolla täällä
+puiden välissä näkevänsä vilahduksen jostain kalpeasta haamusta, joka
+laihalla kädellänsä viittaili hänelle.
+
+"Pois!" kiljasi väkevä mies kauhua herättävällä äänellä, "pois! en
+tahdo tulla varkaaksi, en koskaan!" ja samosi yhä kiireemmin eteenpäin.
+
+Päivistä tuli viikkoja, viikoista kuukausia, eikä Iska vieläkään ollut
+onnistunut saamaan pysyväistä työtä, vaikka hän oli kuljeksinut kaikki
+lähi pitäjäät ympäri. Viimein saapui mies Siikakosken sahalle, jossa
+hänelle luvattiin sahamiehen paikka. Hyvillänsä siitä kääntyi hän
+palausmatkalle tuomaan vaimoansa ja lapsia sinne. Tuon tuostakin tuli
+tiellä vastaan kurjannäköisiä ihmishaamuja, jotka kaikki tiedustelivat
+Iskalta työpaikkoja ja pyysivätpä muutamat häneltä palasta leipääkin.
+Kipeästi koski miesparan sydämeen, kun hän näki noiden pienten
+viatonten lasten kalpeita kasvoja ja kuuli heidän leipää itkeviä
+ääniään. Hän ajatteli omaa poikaansa ja koetti kaikin voimin kiiruhtaa
+kulkuansa, että omiensa hätä sitä pikemmin loppuisi ja hän itsekin
+saisi varman tiedon heidän epäilyttävästä tilastansa.
+
+Joulun aatto-iltana saapui Iska palausmatkallansa Ylämyllyn
+vierastaloon, vaan ei pysähtynyt siihen yöksi, vaikka ulkona näytti
+raju tuisku olevan tulossa ja väsymys jo häntä alkoi haitata. Läpi
+tuiskun kiirehti hän yhä eteenpäin tuntematta pakkasen kovuutta, sillä
+häntä lämmitti omiensa tapaamisen toivo. Niin joutui mies viimein
+puolen yön aikana Höytiäisen kanavan lähelle.
+
+Siinä loppuivat jo Iskan voimat ja hän vaipui pitkällensä lumeen
+maantien viereen, sillä säästääkseen leipää kotiin viemisiksi, ei hän
+ollut sitä moneen päivään ravinnoksi asti syönyt, eikä tänään vielä
+hiukkaakaan maistanut.
+
+Yhä tiheämpinä höytäleinä leijuili taivaasta alas vitivalkoista lunta,
+vaan pakkasen ankaruus ei siltä lieventynyt. Oikein hyvältä tuntui
+Iskasta, kun nuo lumihöytäleet putosivat hänen kuumalle otsallensa.
+Hiljoikseen hiipi suloinen rauhan tunne hänen sydämeensä ja levisi
+sieltä kaikkiin jäseniin. Kaikki näytti niin rauhaisalta ja
+mielihyvällä näki mies kaikkialla vaan noita ikäänkuin leikkiviä ja
+puhtaita lumihöytyviä. Hän ei enää voinut ajatella mitään, vaan oli
+kokonansa antautunut tuon suloisesti uuvuttavan tunteen valtaan, joka
+ehkä ennusti ijäistä rauhaa.
+
+Silloin kuului tuolta alempaa selvää ihmisääntä. Iska heristi korviaan.
+Todella -- siellä ruikutti pieni lapsi. Nyt kuului se selvään sanovan:
+"äiti anna nyt sitä leipää". Sitte ei kuulunut taaskaan mitään.
+
+Tulinen tuska tuntui nyt Iskan sydämessä ja silmänräpäyksessä levisi
+tuo kivun tunne ympäri koko ruumiin. Hän muisti lapsensa, hypähti ylös,
+eikä enää tuntenut mitään väsymystä. Oliko hän nukkunut; sitä hän ei
+tiennyt, vaan kentiesi oli hän kuitenkin torkahtanut ja nähnyt unen,
+joka hänen pelasti kuoliaaksi paleltumasta.
+
+Kiiruusti koppasi Iska vierestään konttinsa ja alkoi laskeutua alas
+tuota jyrkkää ahdetta, joka on Höytiäisen kanavan toisena sivuna. Iska
+ei muiden matkustajain tavoin joutanut ihmettelemään sitä suurenmoista
+rotkoa, jonka valloilleen päässeet vedet ovat raivoissaan repineet
+Höytiäisen ja Pyhäselän väliin ja jonka pohjassa vieläkin tuon
+muinoisen Karjalan kaunistuksen, Höytiäisen, vettä parin kyynärän
+syvyydeltä virtailee -- Iska ei muistanutkaan koko kanavaa, hän muisti
+vaan kivuloista pikku Mattiansa ja kiiruhti eteenpäin.
+
+Päästyänsä sillalle, huomasi kulkija erään patsaan juuressa jotakin
+tummaa. Hän lähestyi sitä ja näki kauhukseen siihen kyyristyneen kolme
+ihmisolentoa, jotka nähtävästi oli vallannut samanlainen uupumus kuin
+häntäkin tuolla ylempänä oli kohdannut. Ensiksi aikoi mies astua tuon
+ihmisryhmän ohitse, mutta parempi tunne pääsi voitolle, sillä eihän
+hänen poikansa paljo kauempaa tarvitseisi kurjuutta kärsiä, jos hän
+noille onnettomille huomauttaisikin heitä uhkaavan vaaran.
+
+Iska siis tarttui lähimmäiseen olentoon ja pudisteli häntä lausuen:
+"herätkää onnettomat, muutoin palellutte tähän." Tuo olento liikahtikin
+ja kysyi oudolla äänellä: "mitä nyt?"
+
+"Herätkää ja koetetaan pyrkiä johonkin taloon, muutoin on tämä yö
+viimeinen meille jokaiselle", lausui Iska.
+
+Sillä välin heräsivät toisetkin ja isompi pojista tiedusteli: "mikä se
+niin kohisee?"
+
+"Se on kanavakoski", selitti Iska, "mutta ketäs te raukat olette ja
+mistä?"
+
+"Iska Halosen joukkoa ollaan ja Ilomantsista tullaan", vastasi vaimo,
+"vaan kukas sinä olet, kun äänesi tuntuu niin tutulta?"
+
+"Hyvä Jumala! etkö sinä tunne minua, Leena?" sanoi mies, "Iskahan minä
+olen."
+
+"No onko sinulla leipää?" kysyi Leena taas, vähäsen ensi
+hämmästyksestään toinnuttua.
+
+"On", ja Iska aukasi konttinsa leikaten jokaiselle aimo viipaleen
+Siikakoskelta saamistansa leivistä ja nyt hän söi itsekin.
+
+Siinä aterioitaessa kertoi Iska matkoistansa ja työpaikan saamisestaan,
+mutta toiset eivät joutaneet paljo hänen sanojansa kuulemaan, kun niin
+ahkerasti puuhasivat leivän kimpussa.
+
+Viimein sanoi Leena: "ei sitä uskoisi miten hyvältä se maistaa, kun ei
+puoleen kolmatta vuorokauteen ole pienintäkään einettä saanut
+suuhunsa."
+
+"Ettekö te puoleen kolmatta vuorokauteen ole mitään syöneet, ettekö ole
+sitte sunnuntain saaneet yhtään einettä?"
+
+"Kyllähän ne pojat tänäpäivänä jo söivät pikku-Matin varastaman
+vehnäkakun, vaan minä en hennonut heiltä sitä ottaa", vastasi Leena.
+
+"Pikku-Matin varastamanko sinä sanot!" ärjäsi Iska, "ethän toki liene
+opettanut poikia varastamaan?"
+
+"En juuri ole opettanut, vaan itsellään niillä toki on siksi älyä
+ollut", vastasi Leena. "Alussa kieltelin minä heitä siitä vähäisen, kun
+muistin sinun kauhusi sitä vastaan, vaan sitte keyrin en ole enää
+kiellellytkään."
+
+"Ja miksikä et?" tiuskasi Iska vapisten joko vihasta tai vilusta.
+
+"Silloin näet koetti pikku-Matti syödä heiniä, vaan ei se näkynyt
+käyvän", tuumaili Leena totisesti, "ja hän vain niistä tuli yhä
+kipeämmäksi, niin arvelin, joutaa syödä mitä sattuu saamaan."
+
+"Ja sitte olette eläneet varastelemalla", sanoi Iska kamalalla äänellä.
+
+"Enimmäkseenpä varastelemalla", vastasi Leena tyynesti, "milläs sitä
+muutoin näin huonona aikana tulisi toimeen?"
+
+"Huonona aikana, huonona aikana -- huonona aikana todellakin", huusi
+Iska hirmuisesti, ojensi kätensä taivasta kohti ja lisäsi: "huonona
+aikana! Herra armahtakoon!"
+
+Samassa tempasi hän pikku-Matin syliinsä, puristi sitä kerran rintaansa
+vasten, kohotti korkealle yli lumisen käsipuun ja sanomattomalla
+vimmalla paiskasi hänet alas kohisevaan syvyyteen. -- Pikku-Matti ei
+ollut päästänyt pienintäkään ääntä eikä osoittanut mitään elon merkkiä
+sittekuin oli leipää saanut käteensä, eikä edes syvyydestäkään kuulunut
+minkäänlaista valitusta. Kerran kohahtivat vaan virran pyörteiset
+laineet hiukkasen kovemmin tavallista, mutta se kohahdus ei selittänyt
+olivatko ne syliinsä sulkeneet elävän lapsen, vaiko hengettömän
+ruumiin.
+
+"Mitä teit sinä onneton?" kiljahti Leena sydäntä särkevällä äänellä ja
+vaipui lumelle, kuni kuollut ikään.
+
+"Oikeutta", vastasi Iska kolkosti, tempasi konttinsa ja alkoi astua
+Joensuun kaupunkiin päin.
+
+Ensimmäisenä seuraavana arkipäivänä kahlehdittiin eräässä kaupungin
+pajassa lapsensa murhannut isä, jolta ei mitään sen enempiä tietoja
+saatu, miksi hän tuon hirmuisen rikoksen oli tehnyt. Joukko joutilaita
+poikanulikoita ja muutamia aikaihmisiäkin riensi katsomaan tuota
+hirviötä, joka antoi menetellä kanssansa miten vain muut tahtoivat,
+eikä ensinkään pahantekijältä näyttänyt. -- Ryysyinen vaimo istui pajan
+kynnyksellä ja helppoläntä poika seisoi alasimen vieressä, kun
+murhamiestä raudoitettiin. Ne molemmat itkivät katkerasti, muut kaikki
+olivat hiljaa.
+
+Kun raudat olivat saadut lujasti kiinni, kuiskasi vanki tuolle
+itkevälle ryysyiselle vaimolle ulos mennessänsä korvaan: "Jumala
+antakoon sinulle anteeksi, äläkä Santerista kasvata rosvoa." -- Vanki
+asetettiin sitten rekeen ja kolmen aseellisen miehen vartioimana
+lähdettiin Iskaa viemään pois.
+
+Keväällä sitte, kun lumipeite taas poistui kummuilta ja kukkuloilta,
+kun järvien laineet taas vapaina loiskivat rantoja vasten, joille
+päivän lämpö joka hetki loihti esiin uusia ihania kukkia, silloin
+nähtiin usein Kuopion vankilan eräässä akkunassa rautaristikkojen
+takana Iskan kalman kelmeät kasvot. Joka aamu auringon noustessa
+näkyivät ne aina siinä monta pitkää kuukautta peräksyttäin.
+
+Eräänä sateisena aamuna ei niitä kuitenkaan ollut nähtävinä. Kersantti
+L----n ihmetteli hetkisen, mikä n:o seitsemällekolmatta oli tullut,
+sitte otti hän avaimen ja meni koppiin. Siinä akkunan edessä lattialla,
+kasvot taivasta kohti käännettyinä oli Iska polvillaan. Hän rukoili
+nähtävästi, eikä kersantti tahtonut hänen hartauttansa häiritä. Samassa
+asemassa tavattiin vanki vielä päivemmälläkin ja silloin selvisi, että
+Iska oli huonosta ajasta päässyt pois ijäisyyteen, parempaanko, vai
+pahempaan? Niin, kunpa sen tietäisi.
+
+
+
+
+
+MUISTELMA SAVOSTA.
+
+
+Parin hetken matkan päässä Savon pääkaupungista Kuopiosta on pitkähkö,
+kivikko niemi, jonka rantoja Kallaveden rauhattomat laineet lakkaamatta
+huuhtelevat. Noin puoli vuosisataa sitten kasvoi niemellä sekametsää,
+kumminkin enimmäkseen lehtipuita ja tuuheita katajapensaita. Siellä
+täällä metsän keskellä oli joku kumpurainen aho ja toisia aikoinaan
+ahoksi tulevia kaskia yhä vuosi vuodelta lisääntyi. Niemelän ukko,
+Paavo Heikkinen, ei näette varsinaisesta pellonviljelyksestä paljoa
+huolinut, vaan siihen sijaan oli ankara solkikoivujen vihaaja, joita
+hän väsymättömällä innolla kaateli kaskiksi, poltti sitte ne halmeiksi
+ja talvikaudet muorineen ja pienine tyttärineen syödä mutusteli
+huuhtarukiita. Ahoilla oli hyvää laidunta Niemelän kolmelle mukkopäälle
+lehmälle ja häränjurikalle, eikä kesäsydämen aikaan talon kirjavalla,
+melkein lehmän näköisellä ruunallakaan ollut ruoan puutetta. Talvella
+sitä vastaan laihtui se aina, ei niin paljon ajon pakosta kuin nälästä.
+Se ei näet ottanut tottuakseen Naattisalon jussinparta-heiniin ja muita
+heiniä ei emäntä sille sallinut annettavan. Lampaat olivat ainoat,
+jotka lihoivat ja olivat iloiset tuosta ruunan ruoan suhteen
+ranttuilemisesta, sillä ne saivat osakseen kaikki sen jättämät suuteet.
+
+Ei kuitenkaan voi sanoa Niemelän perheen eikä elukoidenkaan koskaan
+varsinaista nälkää nähneen, sillä talon isäntä oli "toimen ukko" ja
+ahkera kasken raataja; emäntä taas ymmärsi niin parhaiksi sekoittaa
+petäjänkuorta taikinaan, ettei siinä pihkan eikä imelän makua paljo
+tuntunutkaan, ja jos pikku Miina toisinaan vähän leivän katkeruutta
+valittikin, osasi äiti aina höystää Jumalan viljaa lehmän annilla ja
+kauniilla sanoilla, niin jotta Miina mielelläänkin kannikkaansa
+pureksi. Hyvääpä se hänelle näkyi tekevänkin, koska hän oli puna- ja
+pulleaposkinen tytön tynkä, joka päivä päivältä kasvoi ja vahvistui
+sekä ruumiin että sielun voimissa; ja vallattomuudessa hän varsinkin
+oikein jättiläis-askeleilla edistyi.
+
+Hiljakseen kuluivat päivät Niemelässä. Monta monta vuotta meni eikä
+mitään erinomaisempaa tapahtunut -- useinkos sitä ihmis-iässä
+erinomaista tapahtuukaan. Miina kävi rippikoulua ja pääsi, kuin
+pääsikin, toisella kertaa ehtoolliselle, vaikka kirkkoherra ensi
+kerralla sisäluvun huonouden tähden oli hänet lähettänyt lukkarin
+luetettavaksi. Se pisteli Miinan vähäsen vihaksi, vaan mikäs auttoi,
+esivaltaa piti totella. Toiset tytöt pilkkailivat myöskin Miina parkaa
+hänen taitamattomuutensa tähden, vaikka eihän se ollut Miinan syy.
+Hänen äitinsä ei osannut muuta kuin ulkolukua, kuinkas hän sisäluvussa
+olisi voinut tyttärensä opettajana olla. Toisena vuonna hämmästytti
+Miina sekä pippiä että pappia sisälukunsa selvyydellä, mutta hän olikin
+välillä käynyt lukkarin koulua ja saanut alkeet siellä. Teräväpäisenä
+tyttönä oli hän muutoinkin vuotensa oikein käyttänyt ja oppinut niin
+paljon uutta, että jollei Ville Pitkästä olisi ollut, olisi juuri Miina
+Heikkinen ollut etevin kaikista rippikoululapsista, niin hyvin tytöistä
+kuin pojistakin. Ne kaksi olivat nyt etevimmät, sen myönsi itse
+kirkkoherrakin, koskapa hän muistoksi rippikoulusta antoi heille
+kumpaisellekin kirjan, jonkamoista kunnianosoitusta ei niillä tienoin
+tiedetty ennen kellekään tulleen osaksi. Kirkkoherran viisaan päätöksen
+mukaan annettiin Miinalle "Viinamyrkystä, surullinen tarina" ja
+Villelle "Kultala".
+
+Miinan maine levisi leviämistään ympäri lähiseudun, ja kun hän ei
+tahtonut että häntä ylistettäisiin paremmaksi kuin hän olikaan, oli
+hänellä täysi työ toimittaessaan niin ettei maineensa hänestä liikoja
+laskisi. Suolamiesten kanssa levisi Niemelän Miinasta sanoma yhä
+kauemmaksi ja kauemmaksi. Muutamien vuosien perästä oli se jo ehtinyt
+hyvinkin etäälle. "Viinamyrkkyä" siis Miina sai kiittää että hänelle
+alkoi tuiskuta kosijoita kuni rakeita rankkasateella. Huhu oli sanonut
+Miinan
+
+    "silmiltänsä sirkeäksi,
+    korviltansa korkeaksi,
+    rikkahaksi, rakkahaksi,
+    kasvoiltansa kaunihiksi,
+    poskilta punoittavaksi;"
+
+ja kummako siis oli että
+
+    "jo juontajat tulivat,
+    neion airuet ajoivat,
+    yli kuuen kirkkokunnan,
+    yli kappelin kaheksan.
+    Hämehestä sulhot saapui,
+    toiset kaahloi Karjalasta,
+    samosi Savon kylistä,
+    vieri Viipurin rajoilta."
+
+Miinan vanhemmat, jos kukaan, olivat tuosta sulhastulvasta mielissään
+ja kehottivat tyttöänsä ottamaan milloin tään, milloin tuon kihlat
+vastaan, mutta Miina ei suostunut sulhasihin, mieltynyt miehiin
+hyvihin. Vähitellen alkoi sulhastenkin käynnit harveta harvenemistaan
+ja Niemelän elämä käydä entistä hiljaista latuansa. Miinankin maine
+vanheni ja nuoremmat ruusut alkoivat vetää ihailijoita puoleensa.
+Nähtävästi oli Miina päättänyt jäädä vanhaksi piiaksi.
+
+Muutamana talvisena aamuna paukkui pakkanen kovasti Niemelän pirtin
+nurkissa ja ukko Paavo huomasi tarpeelliseksi mennä puiroosensa
+polttopuun hakuun. Varhain lähti hän liikkeelle, valjasti vanhan
+ruunansa kiverä-sepisen puu-reen eteen ja istahti tyynesti siihen,
+varaten jaloillaan ketaraa vastaan. Näin hän varhaisena aamuhetkenä
+ajoi kaitaa, härmäisten puiden välitse kulkevaa metsätietä ja hartaasti
+ruumistaan nyökäyttäen hyräili tuota siihen vuoden aikaan ainoastaan
+pituutensa vuoksi sopivaa virttä "Sen suven suloisuutta". Syvään
+hengitti vanhus raitista ilmaa ja metsän hiljainen juhlallisuus
+vaikutti niin kummallisesti hänen mieleensä. Hän ajatteli yhtä ja
+toista ja varsinkin juohtui hänen mieleensä haudan pitkä, tyyni rauha;
+sinne alkoi hänkin ikävöidä. Vyö oli liian tiukalla ja hän helpotti
+sitä. Hevosen ohjat jäivät höllälle ja vyön päitä piteli vanhus
+kädessään. Ruuna seisattui ja tuontuostakin käänti päätänsä luodakseen
+jonkun kummastelevan silmäyksen isäntäänsä, mutta tämän ajatukset
+lentelivät kaukana tuntemattomissa, haudan takaisissa maissa. Salolle
+eksynyt yksinäinen tuulen puuska karisteli läheisen kuusen oksilta
+huudetta vanhuksen harmaantuneille hapenille, mutta hän ei sitä
+huomannut. Toinen pohjosen henkäys repäsi ukon kelsiturkin aivan auki,
+vaan sitten oli taas kaikki niin tyyntä ja rauhallista. Hetken kuluttua
+ei ukon hengityskään enää häirinnyt luonnon yleistä hiljaisuutta.
+
+Vihdoinkin viimein kyllästyi ruuna tuollaiseen tyhjän toimitukseen ja
+hitaasti, niin hyvin kuin taisi, kääntyi se kotia kohden. Pakkasen
+kangistama mies putosi kääntyessä liisteiltä tielle ja hevonen vilusta
+väristen jatkoi matkaansa Niemelään.
+
+Vanhuksen hautaan saatettua arvelutti sekä äitiä että tytärtä miten
+nyt elämään ruveta, sillä paha on naiseton talo, mutta miehettömän
+talon elämästä ei tule niin mitään. Äiti hiukan nuhtelikin tytärtänsä,
+kun se oli niin monelle kunnon kosijalle repposia jaellut.
+
+"Katsos nyt", lausui muori, "eikö mies olisi talossa tarpeen? Kuka nyt
+kasket polttaa, heinät niittää ja tekee kaikki talon työt? Voi, voi
+kuitenkin, kun sinä et Aholan Pekkaa ottanut, sittehän tässä ei
+hätääkään olisi! Nyt sinun täytyy ottaa kuka vaan ensiksi tulee, jos
+niitä enää tulleekaan! Minäkin jo olen liian vanha miehelään menemään
+eikä meidän kannata renkiäkään ottaa, sillä ne jo nykyjään tahtovat
+kolme tynnyriä kahtia ja talon vaatteen, ja onko se sittenkään
+omituisen miehen väärti. Voi! voi kuitenkin! mitäs nyt tehdään?"
+
+Miina ei vastannut sanaakaan ja vähän aikaa mietittyään jatkoi muori:
+"Voi, voi kuitenkin, kun minäkin nyt jo olen näin vanhaksi käynyt;
+nythän minusta ei enää Sorrin Mattikaan huolisi -- vaan kuulepas",
+keskeytti hän itseään, "eiköhän tuo Kemilän Pieti vielä ottaisi sinua,
+jos sinä niinkuin antaisit vähäsen merkkiä sinne päin. -- Kuuluuhan se
+vähän ryyppivän, vaan hyvä työmies on, hyvä työmies, niinkuin
+isävainaasikin sanoi?"
+
+Miina oli hiukan naurahtanut äitinsä puhetta kuullessaan, vaan nyt hän
+lohdutti häntä. "Ei Pietistä minulle ole eikä hän enää minusta
+huolisikaan, kun jo kuuluu kulkevan Aholan Marin luona, enkä tiedä
+tokko minäkään häntä voisin ottaa. Ylipäätään en minä huoli kenestäkään
+-- jos ei oikea tule -- ja mitä töihin tulee, niin voimmehan me ottaa
+renginkin, mutt' jos ette siihen suostu, osaan sitä hätätilassa kyntää
+minäkin."
+
+"Tuosta oikeasta sinä vaan yhä puhut, mutta eihän sitä mitään oikeaa
+tule, kun ei poikamiehiä ole näkevinäänkään", sanoi äiti.
+
+"Ei se todellakaan siltä näytä", vastasi Miina ja syvä huokaus puhkesi
+hänen rinnastaan.
+
+Pihalta kuului jalan kapsetta ja heti avattiin ovi. Siitä töytäsi
+sisään pystykorvainen koira, joka muorin kauhistukseksi alkoi juosta
+ympäri huonetta ja nuuskia joka paikkaa. Koiran jäljestä seurasi
+keskikokoinen, nuorenpuoleinen mies, luotipyssy hartioilla ja pari
+teertä kainalossa. "Pilkki, hiljaa siinä", lausui tulija ja sitten
+vasta kättelemällä tervehti talonväkeä. Nähtävästi punastui Miina, kun
+vieras ikäänkuin peläten ojensi hänelle karkean kätensä, mutta muori ei
+sitä huomannut, eikä vieraskaan, sillä hän ei rohjennut tytön
+silmiinkään katsoa.
+
+Poltettuaan piipullisen tupakkaa olisi vieras lähtenyt talosta pois,
+vaan emäntä pyysi hänen yhdessä heidän kanssaan haukkaamaan suurusta,
+ja kun Miinakin yhtyi äitinsä pyyntöön, ei metsästäjä hennonnut
+pahottaa talonväen mieltä poislähtemällä, vaan jäi suurukselle. Siinä
+sitten tuumittiin yhtä ja toista, kunnes Miina, lyhyen sisällisen
+taistelun perästä, noin aivan kuin sattumalta vaan, mainitsi että he,
+äitinsä ja hän, tarvitseisivat renkiä.
+
+Seurauksena oli että metsästäjä Ville Pitkänen Niemelästä lähtiessään
+oli pestautunut rengiksi sinne. Palkkaedut eivät tosin olleet suuren
+suuret -- talon vaate ja kaksi tynnyriä eloa, rukiita ja ohria kahtia
+-- vaan kuitenkin lauloi metsästäjä mennessään tavaroitaan hakemaan
+iloisesti:
+
+    "Ruskea merinen ruoko,
+    ruskeampi neitoseni.
+    Kaunis on kesäinen päivä,
+    kaunihimpi neitoseni.
+    Kirkas tähti taivahainen,
+    kirkkahampi hän sitäkin",
+
+ja ilo säteili hänen tummansinisistä silmistään.
+
+Talvi kului ja emäntä oli vähitellen tottunut pitämään Villeä melkein
+"omituisen miehen väärtinä"; niin toimellinen oli tuo uusi renki. Hän
+ennätti saada enemmän aikaan kuin itse isäntä vainaakaan oli ehtinyt.
+Villen tuumasta oli suostuttu ensi syksynä järjestämään nuo vanhat
+kengitystä tarvitsevat aittapöksät, etteivät ne näyttäisi "jonkun
+jättiläisaallon maalle viskaamilta", niinkuin hän sanoi.
+Kaskiviljelystä päätettiin myös vähentää ja koettaa eikö muta-ahosta
+vähällä vaivalla tulisi peltoa. Juoksu-ikkunat olivat pirtin seinistä
+talvella kadonneet ja oikeat lasi-ikkunat sijaan ilmestyneet, tosin
+pari ruutua vielä oli päreistä, vaan paremminhan nekin valoa lävitsensä
+laski kuin paksu lauta. Asuinpirtistä oli reppana kokonaan kadonnut ja
+oikea kivinen uuninpiippu törrötti nyt Niemelän tuvan katolla aivan
+niinkuin kaupungissakin ja herrastaloissa. Sitä muutosta siunasi vanha
+emäntä, sillä hänen silmänsä eivät "kahteen kymmeneen vuoteen olleet
+niin terveet olleet kuin viime talvena". Ihmeen paljo oli muutoksia ja
+parannuksia ennätetty tehdä, jos paljo vielä oli parannettavaakin.
+Niemelässä elettiin kaikin puolin tyyntä elämää ja kaikki näyttivät
+tyytyväisiltä. Emäntä kysyi kerran Villeltä, "mistä ihmeestä hän niin
+ymmärtäväiseksi oli oppinut?"
+
+"Kirk'herran antamasta Kultalasta", vastasi toinen, ja sillä kertaa
+luuli emäntä hänen viisastelevan, kun ei vastausta ymmärtänyt, mutta
+muutoin heidän välinsä oli parhain mitä olla taitaa. Miinan ja Villen
+välillä kuitenkin näytti olevan jotakin. He puhelivat keskenänsä niin
+vähän kuin mahdollista ja kahden tuskin milloinkaan; vaan kumminkin,
+jos toisen silmä välttyi, katselivat he mielihyvällä toisiaan.
+
+Emäntä kertoi Villelle että Miina oli uhannut jäädä vanhaksi piiaksi,
+jollei "oikea" tulisi häntä kosimaan, "mutta totta todemmastaankin minä
+en käsitä, mitä hän tuolla oikealla tarkoittanee, eikö vain liene tyhjä
+veruke."
+
+Ville luuli ymmärtävänsä, mitä Miinan "oikea" merkitsi, nimittäin
+jotakin rikasta ja suurta herraa, nimismiestä tahi muuta semmoista, ja
+sekös häntä suututti, niin että hän päätti heti paikalla lähteä
+palveluspaikastaan pois. Pois lähtemisestä ei toki tullut mitään ja
+Ville jäi taloon niin kauaksi kuin tuo Miinan oikea tulisi, sillä hän
+ei ymmärtänyt, kuinka hän Miinaa joka päivä näkemättä voisi enää elää.
+
+Viimein tuli heinä-aika. Ville kävi Naattisalossa niittämässä ja sai
+sieltä avukseen palkatuksi toisenkin miehen. Kahden suun syödessä
+kuluivat eväät pian loppuun ja muutamana iltana myöhään vähän ennen
+puolta yötä laski Ville venheensä Niemelän rantaan. Miina oli äitinsä
+kanssa tehnyt niinä päivinä ahoheiniä ja tuli juuri sapilaat olalla
+kotiin silloin, kun Villekin kontti selässä ja leili kädessä nousi
+rannalta taloon. He tapasivat toisensa pisteaidan yli vievällä
+polkulaudalla.
+
+"Myöhäänhän sinä valvotkin", sanoi Ville, joka piti velvollisuutenaan
+lausua jotakin.
+
+"Ha ha haa! Ville parka, mitäs sinä nyt puhelet", nauroi Miina ja
+katseli veitikkamaisesti hämillään olevan Villen silmiin, "tiedäthän
+täällä meidän seuduilla kesällä aina valvottavan puoleen yöhön ja
+noustavan ennen päivän nousua."
+
+"Kyllähän minä sen mahtanen tietää", vastasi Ville ja kävi yhä enemmän
+hämilleen, kun näki miten Miina istumalla aidan selälle sulki häneltä
+tien. Hän ei oikein tiennyt mitä ajatella koko tytöstä ja kummastui
+sitä enemmän, kun tämä yht'äkkiä kysäsi: "Ville, miksi sinä aina
+kohtelet minua niin kummallisesti?"
+
+"Kummallisesti? Kuka? Minäkö? Enhän minä --"
+
+"Ethän sinä edes kehtaa minulle sanoa kahta sanaa kuukaudessa ja aina
+pakenet minua kuin saastaista eläintä", keskeytti Miina Villen puhetta
+ja oli melkein itkuun pullahtamaisillaan.
+
+"Mitäpäs minulla olisi sinulle puhumista", lausui Ville, ja vähäisen
+aikaa oltuaan ääneti jatkoi hän: "ja minäköhän sinua pakenen -- vaan
+olkoon kuinka hyvänsä, minä tulin evästä hakemaan lisää, kun sain
+Naatin Mikon toiseksi niittämään."
+
+"Saaman pitää", vastasi tyttö liikahtamatta paikaltaan, "vaan tottahan
+sinä kotona olet yötä, minä tulen aamulla kanssasi luokoja ottamaan."
+
+"Samahan sekin on", oli lyhyt vastaus.
+
+"Kuules Ville! minäpä tiedän mitä sinä ajattelet nyt", sanoi Miina,
+"sinä luulet minua --"
+
+"Tiedänpä minäkin mitä ja ketä sinä aina ajattelet", tarttui Ville
+puheesen.
+
+"Ja ketä?"
+
+"Sitä oikeaa", sanoi Ville ja hyppäsi keveästi aidan yli.
+
+Miina vaaleni ja lähti Villen perästä kartanoon astumaan. Hän ajatteli,
+tiesikö Ville kuka tuo oikea on, vai halveksiko hän tyttöä, joka juuri
+hänen tähtensä oli hyljännyt monta niin loistavaa tarjousta. Siitä
+asiasta ei Miina kuitenkaan päässyt oikein selville, mutta samoin kuin
+useimmat todella rakastuneet, luuli hänkin sydämensä valitun
+halveksivan häntä.
+
+Makuu-aika tuli, vaan ei Miina aitassansa saanut unta. Ville oli mennyt
+tallin parvelle maata, mutta uni väisti hänenkin silmiään. Viimein
+nousi hän vuoteeltaan ja meni ulos ilmailemaan. Miinan aitan ovi oli
+auki ja Miina näytti rauhallisesti lepäävän vuoteellaan.
+
+Kummallinen tunne valtasi Villen ja melkein tietämättänsä seisoi hän
+avoimen aitan oven suussa. Siinä hän seisoi kauan hartaasti tähystellen
+Miinan nyt vaaleata, melkein läpinäkyvää muotoa. Viimein puhkesi hän
+lausumaan runon tavoin:
+
+"Niin nuku, armas rauhassa, kuin syvässä olisit jo haudassa; mun
+rakkaudestain et sä kuitenkaan saa tietoa, et -- tuskin milloinkaan."
+
+Näytti kuin Miina olisi liikahtanut, ja hämmästyen hypähti Ville kauas
+aitasta pois.
+
+"Ville' Ville!" huudahti Miina ja hänen äänensä ilmoitti enemmän kuin
+tuhannet sanat olisivat voineet tehdä, mutta Ville hämmästyksissään ei
+hoksannut tuota äänen viehkeätä kaikua. Hän vaan sanoi: "Niin, minä se
+olen -- ajattelin herättää sinua, vaan näytit niin sikeästi nukkuvan,
+ett'en raskinut, eikä nyt vielä päiväkään koita."
+
+"En minä ole koko yönä nukkunut lainkaan", toimitti Miina.
+
+"Nukahda nyt sitten, vaan minä jo lähden Naattisaloon."
+
+"Tietysti tulen minäkin mukaan."
+
+"Tee tahtosi", vastasi Ville yksikantaan.
+
+"Voih, kuinka sinä olet kummallinen", sanoi Miina ja heitti
+ristirantuisen huivin kaulaansa, kaappasi seinämältä airon, jossa uusi
+hankavitsa oli kiinni, ja juoksi ruoka-aittaan. Heti tuli hän sieltä
+täysi piimäleili kädessä, huusi pirtin ovelta sisään: "Äiti, minä menen
+Villen kanssa Naattisaloon luokoja ottamaan, tulettehan te yksinkin
+täällä toimeen." "Tulen, tulen", vakuutti vanhus, ja iloisena kuin
+lintu juosta sipsutti Miina lipokkaissansa rantaan. Vakavana ja
+miettivinä seurasi häntä Ville haravien, sapilaiden, kontin ja liipan
+kanssa. Rannalla hän voimakkaalla kädellä sysäsi nelilaitaisen, suikean
+venheen veteen ja Miina silmäili häntä tyytyväisenä, niinkuin ainakin
+nainen, joka näkee miten voimakas on se käsi, jolla hänen rakastajansa
+voi elämän vastukset voittaa.
+
+Yleisen savolaisen tavan mukaan istahti Miina souto-teljolle ja Ville
+rupesi perään huopaamalla häntä auttamaan. Aurinko nousi punaamaan
+veden kalvoa ja koko tuo raitis järvi-ilma tuntui täyttyvän pienen
+pienillä valohiukoilla. Satojen saarien ja niemen kärkien lehdistöistä
+kajahteli lintujen iloinen viserrys, ja luonnon sulous tuntui
+kuiskuttavan tuota ainoaa sanaa: "lempi, lempi", joka niin monen
+ihmislapsen rintaan tuottaa joko sanomattoman autuuden tahi katkeruuden
+tunteen.
+
+"Kaunis aamu", lausui Miina lakaten hetkiseksi soutamasta; "koko
+maailma näyttää niin uudelta ja tuoreelta. Kaikki on niin elävää,
+linnut, vesikaislat ja itse ilmakin ovat kuin olisivat iloissaan, vaan
+sinä yksin istut synkkämielisenä ja ääneti niinkuin kuollut. Mikä sinua
+vaivaa? Sinä olet aina, niinkuin joku suru mieltäsi painaisi."
+
+"Minua ei vaivaa mikään, minä tahdon olla vaan ääneti 'niinkuin
+kuollut', sillä todella olenkin kuollut", puhui Ville kuivasti ja
+ajatteli itsekseen: lemmetön elämä on sama kuin kuolema.
+
+"Kuollut? ja tahdot olla kuin kuollut; minä en taas millään tavalla nyt
+tahtoisi kuolla, vaan nyt vasta tahdon oikein elääkin; on kuin olisin
+uudesta syntynyt."
+
+"Sepä hyvä, vaan etköhän jo jaksaisi vähäsen soutaa."
+
+"Jaksan, jaksan, vaan eihän meillä niin kiirettä ole."
+
+"Minun mielestäni on kiire, sillä lauvantain kastevellille pitäisi
+Naatin niitty jo olla tehty ja heinät pieleksessä."
+
+"Heinistä sinä vaan puhut minulle -- puhu niistä äidille ja minulle
+haastele jotain muuta", sanoi Miina hiukan kärsimättömänä.
+
+"Enpä minä juuri osaa koreita puheita pitää, enkä ole mikään pappi."
+
+"No laula sitten."
+
+"En ole lukkarikaan."
+
+"Etkö osaa laulaa mitään, etkö edes: niin nuku, nuku armas rauhassa?"
+
+"En minä lempilauluja laulele", oli kuiva vastaus.
+
+Miinan ilo oli kadonnut. Hän arveli: mitähän, jos Ville todellakin tuli
+vaan minua herättämään, jos hänen sanansa eivät vuoteeni vieressä
+olleet muuta kuin paljasta sattumusta. Ääneti jatkettiin matkaa ja
+monenmoisia ajatuksia pyöri Miinan päässä. Hänen sydämmessään vilahti
+suuttumuksen tunne halveksitusta rakkaudesta, vaan se kuoli yhtä pian
+kuin oli syntynytkin. Kuitenkin teki hän nyt päätöksen, ettei hän enää
+koskaan johdata puhetta äskeiselle alalle.
+
+Heinä-aika oli ikävä Miinalle. Ville kohteli häntä aina karttamalla ja
+samoin hän Villeä. Rukoja kantaessa, ruoka-aikoina ja muulloinkin, kun
+heidän välttämättömästi täytyi olla yhdessä, eivät he keskenään
+puhelleet, vaikka heinäniitty tavallisesti on se paikka, jolla nuoret
+hauskimmat hetkensä viettävät. Siellä nauretaan, lasketaan leikkiä ja
+kaikin tavoin koetetaan saada työn raskaus unohtumaan.
+
+Miinan ja Villen välillä kesti tuollaista jurotusta sangen kauan,
+kenties kestäisi vieläkin, jollei muuan aivan asiaan kuulumaton tapaus
+olisi avannut heidän silmiään. Tapahtui näet kolmekymmentä vuotta äsken
+kerrotun heinäajan jälkeen, että Villen nuorin veli kuoli, jättäen
+jälkeensä aivan mieron tielle kahdeksanvuotisen pojan ja pari vuotta
+nuoremman tytön. Silloin eräänä sunnuntai-aamuna, jolloin koko talon
+väelle annetaan kahvia, sanoi Ville Miinalle: "Kuulkaas, emäntä" --
+vanha emäntä oli jo aikoja maannut haudassa -- "minä pyytäisin, jotta
+saisin ottaa tänne velivainajani lapset, sillä minun pitänee nyt heille
+ruveta isäksi. Kyllä minä heidän elatuksestaan maksan, eivätkähän he
+mitään herkkuja, ohrasekaleipiä eikä tuohisrieskoja tarvitse, ja kun
+tuo 'oikea' tulee taloon, hankin minä heille muualle hoidon, etteivät
+tule ristiksi kellekään."
+
+"Eivätköpä nuo lapsikullat tulle toimeen oikeankin kanssa", sanoi
+emäntä hymyillen, "sillä jos en väärin muista, on tuo oikea jo ollut
+tässä talossa yli yhdenneljättä vuoden ja tehnyt talosta sen, mikä se
+nyt on; koko tienoon koristus."
+
+Villen rypistyneille poskille kohosi äkkiä nuoruuden hehkuva puna. Hän
+hyppäsi rahilta ylös ja puhutellen emäntää sinuksi hän paremmin huusi
+kuin puhui: "miksi et sitä ole ennen sanonut?"
+
+"Minunkohan sitä piti alottaa", vastasi Miina, "ja kyllä minä toisinaan
+olin antavinani jotensakin selviä viittauksia."
+
+"Hm! -- Me olemme viettäneet elämämme parhaat päivät ymmärtämättä
+toisiamme, -- kummallista! -- mutta nyt, mikäs nyt estäisi?" puhui
+Ville innokkaasti.
+
+Sanaakaan vastaamatta tarttui emäntä renkinsä käteen ja vei hänen isoon
+saliin suuren peilin eteen.
+
+"Niin todellakin, ikämme estää; jos nyt yhteen menisimme, niin
+ansaitseisimme todella ihmisten naurun", puhui Ville. "Kas kuinka
+harmaa minun pääni jo onkin, sitä en olisi koskaan uskonut -- vaan hyvä
+on näinkin; ollaan ennellämme, se on parasta."
+
+"Se on parasta", sanoi emäntä, "ja veljesi lapsille annetaan talo
+sitten kuin itse käymme kykenemättömiksi isännyyteen, sillä
+oikeastaanhan tämä talo onkin sinun ja minulla on oikeus antaa se kelle
+tahdon, kun ei ole omaisia."
+
+"Voip' olla niinkin; -- ja tehdään talolle mikä parhaaksi nähdään",
+vastasi Ville ja lähti veljensä lapsia noutamaan taloon, joka
+todellakin oli enemmän hänen kuin kenenkään muun oma.
+
+
+
+
+
+KOSKELAN UKKO.
+
+
+Tässä nyt istun ikävissäni, veljeni kirje kädessä. Turhaan etsin siitä
+lohdutuksen sanaa. En edes rivienkään välistä löydä mitään lievitystä
+murheelleni. Siinä on aivan selvään sanottu: "viime postiin en
+sinulle, veliseni, joutanut kirjoittamaan mitään; silloin olin näet
+leikkelemässä Koskelan ukkoa, joka on kuollut viinaan." Huu! -- minua
+oikein kauhistuttaa. -- "Kuollut viinaan." Se ei ole totta, ukko olisi
+jo ammoin sitte kuollut, jos hän viinaan olisi kuollut. Ei, vaan
+viinattomuuteen hän ehkä on kuollut. "Kuollut viinaan", siinä on.
+Kentiesi viinan paljouteen, mutta ei sekään ole totta. Ukko ei koskaan
+saanut kyllikseenkään viinaa, kuinka hän sitte olisi kuollut sen
+paljouteen.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Lakkaamattomalla lukemisellaan on veljeni nyt saanut sen aikaan, että
+minun, hänen ainoan veljensä, täytyy häntä hävetä. Ennen poikana minä
+jo pelkäsinkin, ett'ei siitä lopuksi hyvä seuraa, kun näin millä
+innolla Aatu parka yökaudet puuhaili noiden jumalattomien kirjojensa
+kanssa. Voi jospa silloin olisin tiennyt mitä nyt tiedän, niin
+totisesti ei isäni pojan veitsi olisi milloinkaan koskenut Koskelan
+ukon vanhoja jäseniä. Minä olisin ajoissa polttanut kaikki nuo
+inhoittavat kirjat, jotka ihmisille antavat sellaisia tyhmiä oikeuksia,
+vaan enhän silloin sitä ymmärtänyt ja nyt on katumus myöhäistä.
+
+Ja mitä hyötyä sitte luulette olleen kaikesta tuosta veljeni
+ilettävästä puuhasta? Senkö, että hän olisi saanut selville Koskelan
+ukon kuolleen viinaan?
+
+Hahahaa! Minun täytyy nauraa, vaikka murhe murtaa mieltäni. Aivan samaa
+asiaa kuulin jo vuosia sitte Uttilan muorin puhuvan, vaikka en silloin
+uskonut muorin loruja enemmän kuin nyt veljenikään sanoja. Jos nyt
+lääkintä-ylihallitus tahi veljeni välttämättömästi tahtovat saada
+Koskelan vaarin viinaan kuolleeksi, niin olisivat he sen oiki vaivatta
+saaneet tietää. Ei olis tarvittu kuin pistäytyä Uttilan muorin mökkiin
+ja kysäistä: "mihin muori luulee Koskelan ukon kuolleen?"
+
+Epäilemättä muori olisi vastannut: "viinaanhan se kuoli miesparka. Minä
+jo aina sitä hänelle itselleenkin sanoin, enkä koskaan antanut
+märkääkään, vaikka kuin olisi ruikuttanut, j.n.e."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Niin taitavasti ei moni mies osaakaan lasin kanssa menetellä kuin
+kirkon kuudennus teki. Ensin hän katsoi sitä päivää vasten ja ikäänkuin
+silmillään mittasi sen sisällön. Sitte hän vähän kostutti suutaan ja
+piti lasia noin parin vaaksan päässä huulistaan. Sillä aikaa vasen käsi
+hieroi rintaa ylhäältä alaskäsin, kunnes siitä puhkesi tyytyväisyyttä
+osoittava ääni: "äh!" Samat temput uudistettiin ja viidennen "äh'in"
+kuultuasi voit olla vakuutettu, ett'ei lasissa enää ollut tilkkaakaan.
+
+Pienen lasin tyhjentämiseen meni täsmälleen yhtä kauvan kuin isonkin;
+ja lyönpä vetoa kymmenellä yhtä vastaan, että ukko olisi samassa ajassa
+pannut kaivosangonkin typi-tyhjäksi, jos ylipäänsä hänen suomättään
+muotoinen, hyllyvä vatsansa olisi voinut vettä sietää.
+
+Siten kunnon ystäväni tyhjensi maljansa, mutta nyt ei hänestä kaikkine
+hyveineen kohta ole enää muuta jäljellä kuin kourallinen tomua, jonka
+pieninkin tuulen löyhäys saattaisi lennättää kuinka kauas tahansa. Niin
+ei sen sijaan ukon eläessä ollut laita, jonka kyllä todistaa hänen
+paininlyöntinsä nimismiehen kanssa. Siitä vanhus joskus itsekin
+kerskasi, mutta ehkä jätän sen kertomisen tuota tuonnemmaksi.
+
+"Ihmeellinen se sentään on tämä ihmiselämä", lausui usein tuo kaivattu
+vainaja, jonka kuolemasta nyt olen kovin pahoillani -- "ihmeellinen se
+sentään on tämä ihmiselämä. Kun minunkin silmäni himmenee ja elämäni
+neste lakastuu, niin en ole kummempi kirvesmiestä, en kummempi
+kirvesmiestä. Tuskinpa sadan vuoden päästä enää kukaan minua muistanee,
+vaikka olen kirkon kuudennus ja vaikka olen puhutellut keisariakin,
+sekä vanhaa pappaa että sitä nuorta keisaria, joka pappansa perästä
+isännäksi pääsee. Niin, niin tuskin meitä vanhoja silloin enää
+muistellaan."
+
+Tuskinpa häntä todellakaan enää vuosisadan perästä muisteltanee.
+Silloin ei kentiesi enää kukaan usko Koskelan ukkoa laisinkaan
+eläneenkään, joll'ei minun, hänen elämänsä kertojan, liene sallittu
+päästä niin korkeaan ikään, sillä minä hänet muistan niin kauvan kuin
+elän. -- Yhtä selvään kuin eilisen päivän muistan senkin, kun viimeksi
+tapasimme toisemme, vaikka siitä jo on kolme vuotta -- Juhanuksesta
+alkoi neljäs. Ukko ja minä kävelimme yhdessä kirkosta Koskelaan päin.
+Oli kovin lämmin päivä ja kirkkoväkeä ajoi maantiellä kosolta. Meidän
+täytyi niellä tomua ja sen vuoksi pyysi Koskelan Matti minun tulemaan
+kanssansa Uttilan mökkiin, "siksi aikaa kuin väki vähän hälvenisi",
+hänen sanoillaan puhuen. Minä suostuin pyyntöön ja me astuimme mökkiin.
+
+Muori ei luultavasti tuntenut minua, koska ei edes tervehtinyt, eikä
+hän muutoinkaan tulostamme ollut millänsäkään ennen kuin ukko kuiskasi
+hänelle jotakin korvaan. Silloin meni muija ulos ja hetkisen kuluttua
+palasi hän pullon ja kahden ryyppylasin kanssa, joista toisen kanta oli
+poikki. Sen otti ukko kohteliaasti itselleen ja ehkä siitäkin syystä,
+jotta saisi aina juoda pohjaan.
+
+"Muori pyytää tarjota meille kirkkoryypyn, suvaitsetteko", lausui
+kirkon kuudennus.
+
+"Eihän tuo pahaakaan tee."
+
+"Ei tämä aine tee pahaa, vaikkei niitä kaikkia viinojakaan voi juoda,
+mutta tämä onkin oikeata rännin tekoa. Näettehän siinä on oikea
+kaupungin korkkikin; -- ennen tuommoinen korkki maksoi Pietarissa
+kopeekan. Paljokohan ne nyt maksanee?"
+
+Minä en sanonut tuota tietäväni.
+
+Ukko maistoi tuota haisevaa sikunavettä ja sitä tehdessään seurasi
+tarkasti edellä kertomiani temppuja. -- Ryypyn tyhjettyä kääntyi
+keskustelu äkkiä toiselle tolalle.
+
+"Vai rupeatte te nyt metsäherraksi, insinööriksi; siishän teistäkin
+tuli mies, mutta sitä ei, lempo soi, kukaan olisi uskonut."
+
+Tapa, jolla tuo lausuttiin, osoitti puhujan ei laisinkaan tahtovan
+satuttaa arkaan paikkaan. Hän puhui ajatuksensa suoraan ja kukapas
+siitä voisi närkästyä.
+
+"Mut teidän pitää siis luopua tuosta katteinin virasta, eikö niin?"
+
+"Tietysti."
+
+"Parasta se onkin. Minusta oli koko merille lähtönne mustalaispojan
+kepponen ja sitä isännekin ajatteli, vaikk'ei sanonut. Mitä se on
+lähteä jäniksen passilla koulusta. Jos minun poikani sen tempun tekisi,
+niin panisinpa hänen pöksyillensä että paukkaisi. Kyllä tekin olisitte
+sietänyt aika saunan, mutta nyt kun taas olette päässyt älyynne, ei
+siitä enää ole puhettakaan ja kaikki on taas hyvin. Niin, nyt voipi
+kuka kunniallinen mies hyvänsä kävellä rinnallanne, eikä kukaan uskalla
+teitä konnaksi sanoa. -- Suoraan sanoen: yleiseen pidetään teistä
+enemmän kuin oppineesta veljestänne, vaikka hän tahtoo olla suuna päänä
+joka paikassa. Teissä on, näette sen, enemmän ryhtiä kuin tohtorissa ja
+ryhdistä minä pidän. Hohoi! olipa sitä ennen itsessänikin, mutta nyt jo
+alkaa vanhuttaa."
+
+Minä kuuntelin yhtä hiljaa sekä hänen kiitostaan että moitettaan. Kun
+en virkkanut mitään, piti hän taas lasin kanssa pikku ilveilyksen ja
+viidennen "ah'in" perästä jatkoi:
+
+"Ryhtiä siinä tarvittiin, siinäkin painimisessa nimismiehen kanssa --
+lienettehän sen jutun kuullut; vai ette, sepä paha. Se minusta
+luullakseni kirkon kuudennuksen teki. Olisin siihen arvoon toki
+muutoinkin tainnut päästä -- minunkaan pääni ei näet tuohesta ole --
+mutta kyllä se painiminenkin auttoi. Saattaa kyllä olla maailmassa
+terävämpipäisiäkin, vaan rehellisempää miestä ei ole koko tässä
+läänissä, sen tiedän ihan varmaan, vaikka itsekin sanon. Vaan olkoon
+minusta nähden parempipäisiä, se kun ei minua liikuta, mutta ennen
+heidän nimensä maailmasta haihtuu kuin minun. Minulla on seitsemän
+poikaa ja kolme tytärtä, aivan kuin vanhalla Jobilla, hihihii!
+
+"Minä olen hiukan, niinkuin kuulette, katsellut raamattuakin, vaikka
+kohta en sitä aloillaan ole lukenut, niinkuin Ämmälän Taavetti. Soma
+mies se Taavetti, päiväkaudet hän höröttää: 'O kuinka ihanat sun
+asuinsijas ovat' ja pirtin nurkat vaan läntistyvät läntistymistään,
+uunin piippu kallistuu kallistumistaan ja Taavetin pää tekee sille
+seuraa, hihihii!
+
+"Kerrotaanpa myös, että Taavetin kaapin nurkissa kummittelee, siellä
+sanotaan nähtävän mustia olennoita, jotka ovat hyvin viinapullon
+näköisiä ja ne tietysti tulevat sinne itsekseen, sillä Taavetti sanoo:
+'pois se minusta, että sillä synnin myrkyllä suuni pilaisin.' No, no en
+minä tiedä onko noissa puheissa pikkuistakaan perää; paljonhan maailma
+tyhjääkin puhuu, 'vaan ei siinä savua, kuss' ei tulta', sanoivat
+vanhat.
+
+"Omastakin silmänäöstäni saatan sen sanoa, että toisinaan tirtattaa
+Taavetin kieli paljoa sukkelammin kuin minun, ja kapea on joskus
+kruunun sarka hänenkin koivilleen. Uskovaiset haukkuvat minua
+juomariksi ja kukatiesi heillä siihen on hieman niinkuin syytäkin, mut
+sen minä sanon julkisesti, että perheeni olen tähän asti leivässä
+pitänyt, vaikka kirves oli kädessäni, kun Koskelaan tulin. Hongan
+oksaan siinä konttini pistin, enkä isäni peruja ole syönyt enkä juonut,
+vaikka eivät nyt lapsenikaan tuota tarkoilleen tunne.
+
+"'Mies syö, mies saa, miestä auttaa Jumala', sanoivat vanhat, ja onpa
+Hän minuakin auttanut, sitä en kiellä konsaan, sillä 'mitä miehen
+toimesta, jos ei Herra anna siunaustaan'. Joll'ei tuota vapisuttajaa
+olisi tullut, tuskin olisin vielä viinan maussakaan, vaan siihen yhtyy
+aina sellainen pirullinen kulkunpolte, ett'ei sitä usko muut kuin itse
+kokenut. Siihen asti ja aina ennenkin olin minä varova viinan kanssa,
+vaan nyt se toisinaan tahtoo voiton viedä, mutta oikein nahkajuoppo en
+kuitenkaan ole."
+
+Siinä kynsäsi Koskelan ukko nenäänsä, niinkuin hänellä oli tapana, jos
+hän hämmästyi tai sanoi jotakin, joka ei täydellisesti pitänyt yhtä
+hänen omantuntonsa kanssa.
+
+Minä kysäsin: "kuinka se oli se painiminen nimismiehen kanssa?"
+
+"Ettekö sitä ole kuullut -- vai ette, sepä paha. No olihan se sukkelata
+sylipainia sekin, en nyt enää semmoiseen leikkiin kykenisi, miestä ja
+miehen voimia siihen tarvitaan. Se se luullakseni minusta kirkon
+kuudennuksenkin teki. No. ei siinä sentään mitään erinomaista ollut."
+
+"Kertokaahan kuitenkin", keskeytin minä.
+
+"Nimismies tuli eräänä aamuna meille, ja kun minä olin vannotettu
+varalautamies, pyysi hän minua matkaansa ryöstölle. Minä kuuliaisena
+esivallan käskylle, niinkuin sanakin käskee, tottelin ja lähdin. Toimet
+toimitettiin, lehmät kirjotettiin ja me patikoimaan kotiin. --
+Tunsittekos te Mikko-venäläisen?"
+
+"En muistaakseni."
+
+"Vai ette häntäkään tuntenut, sepä kummallista ja hän oli rehellisin
+laukkuryssä, jonka milloinkaan olen nähnyt. Hän oli ihan niinkuin me
+muutkin kristityt ihmiset. Kerran löysi hän myllärin Annan esiliinan ja
+ihan niinkuin rehellinen ihminen toi sen takaisin ilman löytäjäisittä.
+Niin semmoinen mies se oli Mikko-venäläinen; ja kova onnensa satuttaa
+hänet reppuineen tiellä meitä vastaan.
+
+"Nimismies kävi heti Mikon kimppuun. Mikko vakuutteli: 'mie olen ihon
+keyhä miesi, ei miull' ole mitään omaani, repunki lainasin Akonlahen
+Oleksilta, Nykäseltä, siltä ukon pojalta, tunnethan sie herra nimismies
+sen. Tavarat ovat Miihkalin, Simanaine Miihkalin Lytänniemeltä; ei ole
+minun omiani, Miihkalin ovat Jumaliste! -- mie olen itshe perin keyhä,
+ihon olen kerjäläinen.'
+
+"'Sitä helpommin voit tavarat kruunun kouriin jättää'. tokasi nimismies
+vastineeksi.
+
+"'En malta, pyhä veli vallasmanni, en malta tavaroita jätteäh. A kotih
+tultua pannalla peätä puristetah, tutkitah a mihin panit suntsan i
+reämän? A millä maksan Miihkalin reämän?'
+
+"Heillä kuuluu näet olevan tapana vitsapannalla puristaa velallisen
+päätä, jos se ei jaksa maksaa", selitti Koskelan ukko ja maistoi tuota
+"oikeata rännin tekoa".
+
+"Nimismies tempasi säälimättä laukun venäläisen hartioilta ja aikoi
+lähteä tiehensä. Mikko pikitti perässä kaikin tavoin rukoillen
+reppuansa takaisin. -- 'Annan mie siima pyhä veli vallasmanni kymmenen
+rupiloa, kunj suntsani poisi antanet -- annan Jumaliste, vaikka peräte
+keyhä olen, ylen keyhä', vaikeroi Mikko tuskissaan. Piloillaan se sitä
+teki, se veitikka, ihan koiruuksillaan, kuuluu näet olevan rikas mies,
+oikea pohatta, mutta se oli vain olevinansa köyhä.
+
+"Koko ajan seisoin minä äimistyneenä ja tietämättä mitä tehdä. Paha oli
+ruveta esivaltaan käsiksi, paha antaa noin julki vääryydenkin tapahtua.
+Minä muistelin, muistelin muistelemistani, mitä sana tässä kohden
+käskisi tekemään. Viimein joksahti mieleeni: enempi on kuultava Jumalaa
+kuin ihmisiä, niinkuin sanotaan Moseksen laissa eli jossain
+profeetassa. Omatunto on Jumalan ääni, ajattelin minä ja astuin
+nimismiehen eteen.
+
+"'Nyt herra nimismies', sanoin minä, 'nyt alkaa jo ilta pimetä,
+lopettakaa siis jo leikki ja annetaan Mikon mennä matkaansa.'
+
+"'Menköön hän vaikka sen kattilaan', vastasi herra.
+
+"'Mutta entäs laukku?' sanoin minä painolla.
+
+"'Sen pidämme me', sanoi hän.
+
+"'Ei suinkaan, sehän olisi ryöväys, aivan laiton teko.'
+
+"'Vaiti, sinä et ymmärrä lakia', sanoi hän.
+
+"'Saattaa olla, jotta en ymmärräkään kaikkia noita teidän
+protokollalakianne, mutta Jumalan lain luulen ymmärtäväni yhtä hyvin
+kuin muutkin ja käyn armopöydällä kahdesti vuodessa, niinkuin kristityn
+pitääkin', sanoin minä.
+
+"'Ja olet tuhma kuin pässi, koska luulet minun tässä rupeavan
+seuraamaan Jumalan lakia', sanoi hän.
+
+"'Sitä on meidän kaikkien niin ylhäisten kuin alhaistenkin
+seuraaminen', sanoin minä ja tartuin laukun kantimiin.
+
+"'Aiotko nostaa kätesi kruunun käskyläistä vastaan ja väkisin ryöstää
+laukun?'
+
+"'Aion, koska muu ei näy auttavan.'
+
+"Kovasti kiskoi nimismies reppua puoleensa, mutta vielä kovemmin vedin
+sitä minä. Viimein sainkin sen irti ja viskasin venäläiselle. 'Pötki
+nyt tiehesi', sanoin minä Mikolle, 'kyllä minä tätä nyt vähän aikaa
+hoitelen, ett'ei hän perässäsi pääse.'
+
+"Mikko kiitti kauppojansa ja juoksi metsään piiloon, jossa arvatenkin
+nauroi partaansa koko jutulle. -- Sillä aikaa painiskelin minä
+nimismiehen kanssa, eikä se ollutkaan mitään lasten leikkiä. Nimismies
+ei ollut mikään tuulen löyhäys, vaan mies sen piti olla, joka allansa
+hänet sai pysymään.
+
+"Kun vihdoin arvelin Mikon olevan jo tarpeeksi kaukana, päästin
+nimismiehen irti. Hän uhkaili minua oikeudenkäymisillä ja minkä
+milläkin, mutta minä olen mies, joka en yhtä rukkasen räpsähdystä
+säikähdä, enkä ollut millänikään. Nimismies koetti lakipykälillä
+näyttää toteen minun nyt rikkoneen lakia. Minä taas koetin näyttää
+toteen tehneeni oikein, ja omantuntoni mukaan minä varsinkin tein,
+olipahan sitten oikein tahi väärin. Pitkin matkaa me koettelimme
+sanoilla solmita toisiamme. Kun minä kysyin: miksi sitä kutsutaan, jos
+joku rauhalliselta matkamieheltä, joka ei mitään pahaa ole tehnyt,
+ryöstää hänen tavaransa ja elatuksensa, niin myönsi hän sen olevan
+ryöväystä, vaan kuitenkin piti lain tässä olevan hänen puolellansa ja
+sakottavan minua. Silloin sanoa pöläytin minä: näyttäkääpäs toteen,
+että minä teiltä laukun ryöstin; vai luuletteko venäläisen vannovan
+minua vastaan? Se auttoi, ja herran suu oli lukossa. Hän luuli, ett'en
+minä oikeudessa olisi totta puhunut, jos sinne olisi menty -- sellaisia
+narreja ne herrat ovat -- kuka oikeutta tohtisi valehdella?
+
+"Mattilan vaari-vainajan kerrotaan ennen muinoin oikeudessa
+valehdelleen, eikä muuta tarvittu -- poksis oli vain kerran pannut
+uunin piipussa ja sieltä syöksähti oikeustupaan itse vanha mies,
+paholainen, näette sen. Mustan kissan hahmossa se oli tullut. Ei kukaan
+nähnyt mihin kissa joutui, mutta Mattilan vaari ei siitä hetkestä
+lähtien puhunut yhtään järjellistä sanaa; musta oli vienyt hänen
+sieluparkansa. Semmoista se on laskea lipparia oikeustuvassa.
+
+"Nimismies ei kyllä vetänyt minua oikeuteen eikä muuanne, vaan
+lakipykälillään sai hän kuitenkin rintani hieman rauhattomaksi. Minä
+lähdin sen vuoksi pastorin puheille. Hänelle kerroin juurta jaksaen
+koko asian. Pastori piti koko juttua hyvin vähäpätöisenä, eikä
+virkkanut mitään puoleen eikä toiseen. Salaisesti hän kuitenkin oli
+hyvillään siitä, että nimismieheltä noin, läpi suun, luiskahti lihava
+paisti, sillä he kuuluivat olleen keskenänsä vihoin, niinkuin
+jälkeenpäin sain kuulla. Muutoin olisi hän varmaankin ollut nimismiehen
+puolella, sillä eihän koira koiran hännälle polje ja herrat aina
+vetävät yhtä köyttä.
+
+"Kuolipa sitte samaan aikaan entinen kirkon kuudennus, Väinölän vanha
+äijä. Heti pidettiin kirkonkokous, jossa pastori pitäjän miehille
+esitteli minut kuudennusmieheksi.
+
+"'Hän, tämä Matti Koskela', puhui pastori, 'on siivo ja viinaan
+menemätön mies. Synkästä korvesta on hän vähitellen, niinkuin
+talonpojan pitääkin, omin käsin itsellensä raivannut aimolliset pellot
+ja niityt. Hänen talonsa on parhaassa kunnossa koko näillä kuuluvin.
+Opillisessakin suhteessa on hän ollut hyvänä esimerkkinä. Hänellä on
+hyvä käsitys ja täydet sekä sisä- että ulkoluvun merkit. Siis on hän
+pitäjän paras mies ja ansaitsee yleistä kunnioitusta. Senpätähden ei
+liene kellään vastaan sanomista, jos hänet asetamme Väinölä-vainajan
+sijaan kirkon kuudennuksen arvoon ja virkaan. Amen.'
+
+"Juuri niin puhui pastori silloin kuin minä häveten ja lakkini lippua
+nyppien seisoin väkijoukon takana. -- 'Astu esiin Matti', sanoi hän
+sitten, 'parhaiden miesten pitää seisoa rintimaisina, ei ne saa
+takapuolella pysytellä.'
+
+"Minä astuin esiin ja olin nyt kirkon kuudennus, ja sinä kentiesi
+pysynkin siihen asti kuin kutsutaan tilinteolle elämäni toimista. --
+Kyllä se mahtoi nimismiestä harmittaa, kun sai kuulla minun semmoiseen
+kunniaan kohonneen, ja sitä vartenhan se pastori minut siihen virkaan
+panikin. Vanhaa Aatamia on näet meissä kaikissa, niin herroissa kuin
+talonpojissakin, ja vihamiehellensä kiusantekeminen tuntuu makealta
+mannalta jokaisen suusta, enkä minäkään mielelläni soisi paholaiselle
+pienintäkään mielihyvää. -- Sillä tavoin minä pääsin kirkon
+kuudennukseksi, itse yhtään auttamatta, hihihii!
+
+"Sitte olisi minun luullut ruvenneen elämään kuin isä Aaprahamin
+helmassa, vaan eipä niin käynytkään. Tuosta oli seurauksena, että minun
+arvoni kohosi äärettömästi. Kaikki, jotka apua tahi neuvoa tarvitsivat,
+juoksivat luonani. Ymmärrykseni ja varojeni mukaan koetin minä auttaa
+heitä pulasta, mutta sitä tehdessäni jouduin itse vähitellen
+pälkähäsen, josta ei kukaan voinut minua auttaa. En näet keltään
+ottanut mitään hyväntekijäisiä tahi maksua ja he palkitsivat minua
+millä voivat. Aina täytyi minun ottaa ryyppy ryypyn päälle, jos vaan
+mihin liikahdin kotoa, ja tulipa moni viinapullo kourassa minunkin
+luokseni.
+
+"Katri, se oli eukkoni nimi, varoitteli minua usein viinasta ja taisipa
+käydä pastorillekin pelkoansa kertomassa. Viina ei kuitenkaan ollut
+syynä pastorin ja minun keskinäiseen riitautumiseen. Siihen oli toinen
+ja paljoa pätevämpi syy. -- Pastorin poika, se Kalle niminen, oli
+menetellyt huonosti nimismiehen tyttären kanssa ja pahoja sanomia
+alkoi siitä kuulua. Minä arvelin: minun on vielä tuomiopäivänä
+vastattava piirini siveellisyydestä, ja lähdin pastorin pateille. Siinä
+suusta-suuksiin puhellessa minä uhkasin toimittaa koko hänen joukkonsa
+pitäjäästä pois, jos ei nimismiehen tyttärestä hetimiten tulisi hänen
+miniänsä. Pastori pani alussa kovasti vastaan, mutta lorun loppu oli
+kuitenkin se, että häät pidettiin. Hyvät häätpä olivatkin, vaikka
+morsian ei tanssinut; enkä minä muista koskaan nähneeni onnellisempaa
+pariskuntaa.
+
+"Pastori oli tosin kunnon mies hänkin, vaan hänellä oli liian iso perhe
+koulutettavana herroiksi ja mamselleiksi, eikähän herrojen lapsista saa
+tulla kuin joko herroja tahi roistoja, vaikka olisivat kuinka
+paksupäisiä tahansa. En ainakaan minä muista nähneeni herrasmiehen
+lasta kunniallisessa maamiehen työssä, enkä käsityöläisenäkään -- se
+näet olisi häpeä vanhemmille.
+
+"Niin laittoi pastorikin lapsistaan herroja, vaikk'ei hän Kallesta
+saanut muuta kuin ryöstöherran, vaan herra kuin herra, jos
+ryöstöherrakin. No, koulutus tuli kalliiksi, eikä lailliset tulot
+riittäneet. Sentähden otettiinkin siitä nelikko, josta kappa olisi
+tuleva, vieläpä hän eräässä kirkonkokouksessa pyysi palkan lisää
+pitäjäältäkin, jotta saisi poikansa koulutetuiksi. Silloin esittelin
+minä, että joku niistä pantaisiin ruotiin; minä näettesen olen hieman
+sukkelakin, hihihii!
+
+"Pastori suuttui siitä silmittömäksi ja koetti kaikilla tavoin kostaa
+minulle. Muun muassa sanoi hän armopöydällä: 'et sinä ole kelvollinen
+käymään täällä.' Siitä sanasta olisi mieheltä mennyt virka niin että
+'huiskis vaan', sanoi Siltamäen korpraali, kun kunniastansa pääsi.
+
+"Se oli jo toinen herra, jonka olin suututtanut ja täytynyt suututtaa,
+kun näet herrat eivät aina hekään pysy oikeudessa, josta minä pidän
+kynsin hampain kiinni. 'Rehellisyys maan perii', sanoi isävainajani ja
+kun se oli ainoa häneltä saamani opetus, olen sitä kokenut säilyttää
+tuoreessa muistossa. Ei kannata laiminlyödä opetuksia, kun niitä on
+niin niukalta saanut kuin minä.
+
+"Tuomari se taas suuttui minuun ihan istuvassa oikeudessa. Minusta näet
+lopuksi tehtiin oikea lautamies. Tavallisesti istua tökötin lakituvassa
+kiiskiä onkien, niinkuin yleinen siivo tapa vaatii. Eikä sitä uskoisi
+kuinka raukaisevaa tuo lautamiehenä oleminen onkin; siinä ei vaan tahdo
+silmät auki pysyä, jos ei pane tikkuja pönkäksi, niinkuin Jaakko Tervo
+teki.
+
+"Moniaiden syyskäräjien aikanapa katosi minulta uni aivan kokonaan.
+Päässäni soitti paholainen kiliseviä kulkusiaan lakkaamatta ja aina
+aika väliin huusi 'voimaa, vohnaa!' Minä arvelin: 'soittele vaan, jos
+mielesi tekee'. Sitte se lempo kuvasi eteeni pieniä kirkkaita pilkkuja,
+jotka pyörivät ja horisivat kuin kimalaiset meden aikana. 'No jopas nyt
+jotakin', mietin minä ja kyselin toisilta näkivätkö hekin semmoisia
+kipinöitä. Ei kukaan nähnyt mitään. Minä en pelkää pirua pikkuistakaan,
+enkä tuosta ollut toppananikaan. Lempo työlästyi minuun siitä ja
+äkäpäissään lähetti koko pataljoonan pienempiä juoksupoikiaan minusta
+murhetta pitämään. Ne olivat tuommoisia peukalonpään kokoisia
+nalliaisia ja uskokaa pois, vaikka olivat niin pieniä vielä, oli jo
+muutamalla kuitenkin pitkä, polviin asti ulottuva parta. Muutoin ne
+olisivat olleet sukkeloita lystiveitikoita, vaan olivat saaneet
+liian huonon kasvatuksen. Aivan käskemättä ne rasavillit, joskus
+lakituvassakin, tunkeutuivat istumaan minun nenälleni -- tähän näin.
+Minua alkoi tuskauttaa, kun mokomat eivät laille ja oikeudellekaan
+antaneet kunniaa, ja minä nappailin heitä pois.
+
+"Heikkoa väkeä se oli, mut ei kummakaan; paljokos sitä voimaa
+semmoiseen runnakkoon sopii. Kun kerran sormirinkullaan napsautti, niin
+jo puolitusinaa maassa kelletti. Kyllä minä pahan pataljoonan lukua
+kelpolailla harventelin, mut siitäpä Lusifer oikein suuttui ja toimitti
+kultapoikansa vapisuttajan minun ristikseni. -- Se tuli eräänä
+kuunvalo-yönä. Oven aukasi kuin mies, vaikka oli lankakerän näköinen;
+vieri sitte sänkyni luo. Minä hölmö otin sen siitä käsiini ja yks'kaks'
+luiskahti se ruoja suuhuni. Silloin sain sanoa kuin Värtsilän
+ruukinvahti: 'jää hyvästi yön lepo, emme me toisiamme tunne!' Nyt se
+kerä on täällä takaraivossani, eikä sitä sieltä voi pois saada. Viina
+on ainoa, joka sen elkiä edes hieman asettaa.
+
+"Oikeustuvassakaan ei siitä päivin uni painustanut minua, vaikka toiset
+vetivät hirsiä, jotta seinät jyrisi. Siihen sijaan seurasin minä
+tarkasti asiain menoa. Tulipa eräänä päivänä Hiisikosken myllärinkin
+asia esiin. Ämmälän Taavetti oli ja on kaikessa pyhyydessään hyvin ahne
+mies ja oli postilloistaan ollut saavinaan selville, että mylly oli
+hänen maallaan, vaikka se on kokonaan veden päällä. Mylläri puolusti
+asiaansa ja Taavetti intti vastaan. 'Astukaa ulos', sanoi tuomari ja
+alkoi tehdä päätöstä.
+
+"Tuomio oli, että myllärin oli kiluineen kaluineen, myllyineen ja muine
+hynttyineen muuttaminen pois paikalta ja maksettava niin ja niin paljo
+vahingon palkintoa.
+
+"'Eikös niin?' kysyi tuomari lautakuntaan kääntyen. Pahastipa ukko
+ällistyi kun minä vastasin: 'ei niin, ei sinne päinkään.'
+
+"'Ja miksikä ei?'
+
+"'Siksi', sanoin minä, 'siksi kun Hiisikoskessa on ollut mylly
+ylimuistoisista ajoista, mylly, joka aina on antanut jauhoja. Sen
+omistajana oli ennen tätä nykyistä Aaroa hänen isänsä vanha Aaro. Hän
+oli saanut myllyn isältään ja eikö sekin liene saanut isältään, ja sen
+tähden isossajaossakin lohkaistiin myllylle eri palsta.'
+
+"'Mutta paperien mukaan...'
+
+"'Papereista viisi', sanoin minä, 'myllärit ovat aina olleet kelpo
+miehiä, eivät ota liikaa tullia, maksavat veronsa puhtaasti kruunulle
+ja kaikille kappamiehille, eivät myöskään koskaan ole sulkeneet
+kuninkaan väylää, ja sanalla sanoen Ämmälän Taavetilla on koiruus
+mielessä.'
+
+"'Mutta oletteko täydessä järjessänne, hyvä Koskela? Ämmälällä on tässä
+laki puolellaan', sanoi tuomari.
+
+"'Täydessä järjessä muutoin, vaan nuo paholaisen juoksupojat' --
+silloin muistin, ett'eihän tuomari niitä näekään -- 'täydessä siinä
+järjessä kuin Luoja minulle syntymässä on antanut, vaan olisi kuitenkin
+synti laittaa Aaroparka näin mierontielle joukkonsa kanssa. Sentähden
+minä panen vastalauseen ja se on pantava pöytäkirjaan ja siin' on perä.
+Amen.'
+
+"'Mutta te saatte sakkoa, Koskela.'
+
+"'Vaikka vaan', sanoin minä, 'se kun ei herra herrassöötinkiä liikuta.'
+-- Niin puhuin minä ja kelmeä kuin talvinen kuu oli tuomari kasvoiltaan
+kysyessään: 'onko se koko lautakunnan miete?' Totuttuun tapaan
+vastasivat toiset: 'jaa, korkea oikeus.'
+
+"Tuomari pisti pöytäkirjaansa, että lautakunta oli eronnut päätöksestä,
+-- vaikka eiväthän ne toiset aikoneetkaan siitä erota. Asianosaisille
+annettiin julistus asiassa ja paperit toimitettiin laamanniin, sieltä
+hoviin, sieltä senaattiin ja viimeksi itselleen keisarille. On se
+keisari mahtanut arvella: 'aika poika tuo Koskelan Matti on', ja ehkäpä
+hän on näyttänyt paperit pruustinnalleenkin.
+
+"Kun minä muistin sanoa kuninkaan väylän olleen aina auki, huomasi
+armollinen esivalta, että mylläri Aaro on toimen mies, ja päätti asian
+hänen hyväkseen. -- Minulla on näettesen täällä pääkopassani tallella
+muutamia lain koukkujakin, sellaisia polvekkeita, jotka aina auttavat,
+hihihii! Ei sitä niin tuhmia olla kuin näytetään, hihihii!"
+
+"Kuinkas te jouduitte puhuttelemaan keisaria, sekä vanhaa pappaa että
+nuorta, joka isänsä perästä isännäksi pääsee, teidän omilla sanoillanne
+puhuen?" kysäsin minä, kun ukko oli saanut viidennen ryyppynsä
+tyhjäksi.
+
+"Se oli näette sen semmoista seikkaa", jatkoi hän kertomistaan, "että
+Katrilla, eukollani, oli Pietarissa tädin poika hopeaseppänä, rikas
+mies kuin pajari -- kävi toisna kesänä täälläkin. Minun, kun en ollut
+maailmaa nähnyt -- kerran nuorempana vain kävin Oulussa suolan perissä
+-- rupesi mieli tekemään Pietarin komeutta katsomaan. Noh, läksin kuin
+läksinkin. Katrin tädin pojan kanssa oltiin sitten eräänä päivänä
+'isvosikalla' ajelemassa, hevosmiehellä, joka vie mihin ikään tahtoo,
+kun vaan vähän murahtaa hänelle venäjäksi.
+
+"'Nyt tulee itse armollinen majesteetti vastaan', sanoo Katrin tädin
+poika hätäisesti.
+
+"'Terve tulemasta', sanon minä ja jopa kiitääkin vastaamme kultaiset
+vaunut. Niissä istuu oikealla puolen itse armollinen esivalta ja nuori
+herra ja perintöprinssi vasemmalla. -- Hatut pois päästä, se on tietty
+se.
+
+"Nykäseepä esivallan persoona nuorta herraa kylkeen ja sanoo: 'katsos,
+kun Koskelan Matti isolla mustallaan ajelee.' Hän -- keisaria tarkoitan
+-- luuli näet minun omalla hevosellani lähteneen niin pitkälle
+matkalle.
+
+"Nuori herra, se perintöprinssi, katsoo ajurimme hevosta ja hyvin se
+olikin meidän ison mustan näköinen, jonka sittemmin möin Sortavalan
+markkinoilla. Armollinen esivalta, majesteetti itse näettesen, viittaa
+sitte minua vaunujensa luo. Meidän ajajamme seisautti konkarinsa ja
+minä rupesin laskeutumaan rattailta pois. No enhän minä vanha mies niin
+nopeasti ennättänyt, ja kun pääsin kadulle, oli keisarin hevoset taas
+täydessä ravissa; ajajan tolvana ei ollut ymmärtänyt pysähdyttää
+ollenkaan. Minä en ennättänyt muuta kuin nähdä heidät, sekä papan --
+itse majesteetin -- että perintöprinssin. Molemmat näkyivät olevan
+kauniita ja uljaita miehiä. Sen kuulin vaan siinä kiireessä, kuin
+armollinen esivalta huusi mennessään minulle: 'käy meillä Koskelan
+Matti, ennen kuin pois lähdet; minulla olisi sinulle vähäsen asiaa!'"
+
+Siinä kynsäsi vanhus taas nenäänsä, ja kun minä epäileväisesti katselin
+hänen silmiinsä, sanoi hän: "uskokaa pois, niin oli sen asian laita.
+Minussa ei olisi miestä valehtelemisella ansaitsemaan ateriaakaan
+päivässä, jos minä valehtelijaksikin rupeaisin"; mutta kuitenkin
+kynsiskeli hän nenäänsä, vaikka tosin se nyt tapahtui viimeisen kerran
+koko kertomuksen ajalla.
+
+"Sitten tuli minulle jo hätä eteeni, ja täytyi jättää koko Pietari,
+vaikka harmitti hieman, kun en joutanut käymään esivallan puheilla. --
+Oli minulla sitte kotiin päästyä koko syksyksi kertomista, vaan eivät
+tahtoneet kaikkia puheitani oikein uskoa. Tulipa niin kevät käsiin.
+Muutamana sunnuntaina istuin kirkossa tavallisella paikallani
+etupenkissä. Jumalan palveluksen loputtua ilmoitti pastori nyt tulevan
+tapahtumaan jotakin merkillistä. Hartaasti odottivat ihmiset ja pastori
+käski Kalliolan kestikievarin ja minun tulemaan alttarin eteen. Me
+menimme ja hän kertoi keisarin lähettäneen Kalliolan kestikievarille ja
+minulle kunniarahan. Sitte hän pisti ne meidän rintaamme ja piti
+seurakunnalle liikuttavan puheen.
+
+"En tiedä mistä hyvästä minä tämän rahan sain -- tässä se on; vaan
+irvihampaat sanoivat Kalliolan saaneen rintarahan siitä, kun
+ilmaiseksi aina syötti kruununvoudin hevosia. Niitä on näet
+kaikenlaisia viisaita tässä maailmassa. -- Jo sitte ihmiset uskoivat
+minun Pietari-kertomuksistani nekin, joiden totuutta itsekin epäilin,
+ja minäkin ymmärsin, että kunniarahaa saamaan se keisarillinen
+majesteetti oli minut kotiinsa kutsunut. Tottapahan sitte lienee saanut
+kuulla minun jo lähteneen kotiin, koska lähetti sen pastorille.
+Luultavasti minä sain kunniamerkin mylläri-Aaron puolustamisesta, vaan
+eihän sitä aivan varmaan tiedä kukaan sanoa -- niin kumminkin itse
+arvelen.
+
+"Aina ennenkin olin hartaasti rukoillut armollisen esivallan puolesta,
+vaan ei se kuitenkaan lähtenyt niin sydämmestä kuin tuon sunnuntain
+jälkeen. Lapsilleni olen myös koettanut teroittaa, kuinka tärkeätä
+ihmiselle on kunnioittaa Jumalaa ja rakastaa häntä ylitse kaikkia, vaan
+rakkaus ruhtinaasenkin, jonka haltuun korkeuden Isä on kansojen
+kohtalot uskonut, ei ole koskaan, ei hetkeksikään unhotettava, ja
+toivottavasti he eivät opetuksiani unhotakaan.
+
+"Sellaista on elämäni ollut; paljon olen kokenut, paljo on jäänyt
+kokemattakin, vaan en vasta enää lähde pitkille matkoille. Nyt olen
+tyytyväinen, kun saan vaan kotoani kulkea tänne Uttilan muorin luo ja
+täältä taas kotiini edestakaisin samaa jälkeä, niinkuin kellonheiluri,
+niinkuin kellonheiluri, hihihii!"
+
+Koskelan ukko vaikeni. Minä otin häneltä jäähyväiset ja lähdin. Kauas
+tielle kuului karkeaääninen laulu:
+
+    "Ollaan poikia, ollaan poikia,
+    poikia julmia juomaan,
+    mamma se käski Maaningalta
+    rengaskorvia tuomaan",
+
+ja vieläpä nytkin tuntuvat sen sävelet kaikuvan korvissani.
+
+
+
+
+
+AINOA RAKKAUTENI.
+
+
+Vanha herra kertoi ainoasta rakkaudestaan:
+
+Syksy oli tullut, kesä kultainen kulunut ja harmaita pilviä ajeleva
+tuuli pudotti yhden kellastuneen lehden toisensa perästä syyssateista
+mustuneelle mullalle. Syntymäpäivänänikin oli ilma kolkko ja ulvoen
+soitteli tuuli surullisia virsiään honkien latvoissa. Vanhempani
+istuivat räiskyvän takkavalkean ääressä ja muun muassa ottivat puheiksi
+minun tulevaisuuteni. Isä arveli minua liian heikoksi, että minusta
+voisi tulla kunnollista työmiestä taloon. Äiti luuli myös samaa, vaan
+siihen sijaan kehui hän päätäni hyväksi, niinkuin äidit tavallisesti
+tekevät.
+
+"Pannaan hänet sitte kouluun", sanoi isäni, "ehkä oppii hän siellä
+jotakin, että voi maailmassa henkensä elättää."
+
+"Voisi panna, vaan se tulee niin äärettömän kalliiksi", tuumaili äiti.
+
+"Eletään me täällä kotona sitä tarkemmin", vastasi isäni ja kääntyen
+minuun lausui hän: "perjantaina, se on ylihuomenna, lähden minä tästä
+asioilleni kaupunkiin ja vien sinut mennessäni sinne kouluun."
+
+Sillä se asia oli päätetty ja perjantaina lähdettiinkin matkalle.
+Kuormaan pani äiti leipää, lihaa, leiviskän muikkuja ja neljä naulaa
+voita, varoittaen ett'en sitä viimeksi mainittua söisi muulloin kuin
+sunnuntaina ja juhlapäivinä. Lähtiessä pisti hän vielä kouraani pienen
+nahkakukkaronkin "pikkutarpeitani varten ja särvinrahaksi", niinkuin
+hän sanoi.
+
+Kaupungissa asui eräs isäni vanhoja tuttuja, jonka oikeasta ammatista
+minä en koskaan ole onnistunut saamaan täyttä selkoa. Jonkunlainen
+tukkiherra hän lienee ollut, koskapa hänellä oli jos jonkinmoisia
+tilikirjoja, mittakokka ja "sottalauta"-niminen kapine, jota hän käytti
+lukua laskeissaan. Koko talvena hän ei muuta tehnyt kuin herrasteli ja
+senpä vuoksi häntä kutsuttiinkin herraksi. Hänen vaimoansa sanottiin
+rouvaksi; siis lukeutuivat ne ihmiset herrasväkeen, joiden luo minut
+pantiin asumaan, "sillä siellä saat asunnon helpommalla kuin muualla",
+sanoi isäni.
+
+Kotona olin tottunut viettämään aikani enimmäkseen ulkoilmassa, eikä
+siellä päivän valoa ja raitista ilmaa ollut koskaan puuttunut. Tässä
+uudessa asunnossani siihen sijaan oli niitä molempia jotensakin
+niukalta. Ihmekö siis että minulla oli ikävä, enkä oikein tahtonut
+viihtyä kuivan latinan kieliopin ääressä, vaan mieluummin maleksin joko
+joen rannalla kaarnalaivoja uittelemassa tahi Tikkamäellä puolukoita
+poimimassa. Isäntäväestäni näytti myös olevan samantekevä, olinpa minä
+kotona tai kylässä. Joskus näyttivät he olevan mielissäänkin, kun
+pysyin niin paljon poikessa, ja sentähden sanoi rouva minua aina
+"siivoksi pojaksi, joka ei ole kenenkään ristinä." Eräänä pilvisenä
+päivänä olin niinikään kaupungilla katselemassa, kun torille
+pystytettiin kaiken kokoisia ja näköisiä myymäkojuja. Muhkeat hevoset,
+ankarasti tömistäen maata, vetivät kaupunkiin iloisen ja tyytyväisen
+näköisiä maalaisia ja rusoposkisia kaunottaria, jotka nyt keräytyivät
+sinne huvitteleimaan, sillä tänään oli markkinain aatto. Ihmisiä kuhisi
+kaikkialla, niinkuin hyttysiä lämpimänä kesäiltana. -- Tuota vireää
+liikettä katsellessani jouduin muutaman rapistuneen, pienoisen kartanon
+kohdalle. Sen katolla raukeana liikahteli iso kolmivärinen lippu.
+Seinään oli kiinnitetty kookas paperi, jossa sormen paksuisilla
+kirjaimilla ilmoitettiin tunnetun saksalaisen taideniekan, herra Max
+Grünbergin, korkeain asianomaisten luvalla huvittavan yleisöä
+näyttelemällä marakatteja, apinoita ja muita ihmeitä. "Erittäin on
+kaikissa paikoissa nuoralla tanssijatar, neiti Margaretha, saavuttanut
+sivistyneen maailman suosion ja hän onkin ensimmäisen luokan
+taiteilija", sanottiin ilmoituksessa. Sisäänpääsy maksoi 20 kopekkaa,
+lapsilta ja palvelijoilta puolet. Paperissa oli vielä kuviakin, joista
+rumin ja hirvein oli eräs nuoralla tanssiva, naispukuun puettu olento
+-- apinako lienee ollut vai ihminen. Tästä sain selkoa sen verran, että
+siinä oli jonkunlainen "kometiia" kysymyksessä, ja kun en ennen mitään
+semmoista ollut nähnyt, päätin aivan ensi tilaisuudessa mennä sinne.
+Äitini luulin myös tarkoittaneen huvituksia, kun hän rahaa antaessaan
+oli maininnut pikku tarpeita, ja "miksipä hän muutoin olisi pistänyt
+kukkaron käteeni, ikäänkuin isästä salaa", mietin minä. Jo samana
+iltana seisoin minäkin muun joukon seassa "kometiian" etuhuoneessa.
+Rahastani annettiin minulle korea paperipalanen, jonka mielelläni
+olisin pitänyt itse ja käyttänyt kirjanmerkkinä, vaan toisella ovella
+ottivat sen taas pois huolimatta mitään minun vastaväitöksistäni.
+Sisään sysättiin minut, ja sielläkös vasta elämä oli! Positiivit soivat
+ja pienet marakatti-pahaiset lystikkäästi pyllyilivät ihmisten seassa,
+jotka milloin ihmettelivät niiden loistavia pukuja ja pitkää häntää,
+milloin taas hartaasti tirkistellen pyöreihin laseihin ihailivat niistä
+näkyviä ihmeitä. Minä koettelin myös ulottua laseihin katsomaan, vaan
+ne olivat liian korkealla, siis sain olla tyytyväinen, kun sain lasien
+päällä lukea Berliinit, Pariisit, Neapelit j.n.e. Olipa eräs lasi
+hieman alempana kuin muut. Sen päälle oli kirjoitettu: Pernambuco,
+Madagaskarin kuningatar. Siihen ulotuin minäkin katsomaan, ja voi
+hirmua miten iso kuningatar Madagaskarissa oli! Sen puku oli repaleinen
+ja kasvot likaiset. Hän niisti kynttilää ja meni sitte pois, jättäen
+minut tyhjää tähyämään.
+
+Lieneekö Pernambucon näkeminen vaiko nuo pienet marakatti-pojat
+saattaneet pääni pyörälle -- sitä en tiedä, vaan hauskalta tuntui elämä
+ja unhottuneet olivat jo kirjat ja kirjanmerkit silloin kuin peräseinä
+yht'äkkiä katosi näkymättömiin, mihin lienee joutunutkaan.
+
+Silloin jouduin minä hurmoksiin aivan, sillä "viepäs kehveli sitä
+enkeliä, joka siellä heiskuu", sanoi eräs tupakkasuinen naapurini, ja
+enkelin näköinen se heiskuja todella olikin. Minäkin olisin ehkä tuota
+ilmestystä pitänyt enkelinä, jos hänellä vaan olisi ollut siivet ja
+joll'ei hän olisi osoittanut olevansa ihminen lausuessaan: "ich bin
+Margaretha."
+
+"Hih pien' Margaretha, se nuoralla tanssija, kyllähän minä sinut jo
+näin, Kuopiossa", tuumaili naapurini taaskin, luullen tuon keijukaisen
+itselleen puhuneen. Margaretha kuultuaan äänen kääntyi meihin päin, ja
+arvatkaas mitä hän teki nähdessään minut? -- Hän kumarsihe vähän,
+heitti minulle mitä makeimman sormisuukkosen, pyörähti sanaakaan
+sanomatta ympäri ja yks'kaks' hän jo tepasteli taivaan ja maan, se on
+katon ja lattian välillä.
+
+Jostakin kainouden ja ilon sekaisesta tunteesta punehduin minä kuin
+mansikka ja koetin pienillä käsilläni estää yksitoista vuotisen
+sydämeni tykytystä kovin kauvas kuulumasta, silloin kuin armaani --
+siksi oli sormisuukkonen hänet tehnyt  --  kuin tuo viehättävä
+keltakiharainen sylfiidi hypähteli korkealle nuorasta ja aina hetkisen
+tyhjän päällä vipikoitti siroja tohveleitaan. Tietämättä mitä tein olin
+lähestymistäni lähestynyt nuoraa, kunnes jo seisoin aivan sen alla.
+
+Siitä näin taas yhden Margarethan rohkeista ilmaan kimmahduksista ja
+kuinka nopeasti hänen jalkateränsä liikkuivat. Silloinpa suurimman
+hiljaisuuden salissa vallitessa aivastin minä ehdottomasti. Margaretha
+katsahti alas ja tuskin keksittyään minut liihoitteli jo, hennon
+lumikitehen tavoin, alas avonaiseen syliini. Hämmästyneenä tuosta
+uudesta lemmen osoituksesta lysähdin ensin polvilleni ja kentiesi olin
+jo aivan tekemäisilläni rakkauden tunnustukseni, kun hän äkkiä tempasi
+minut aivan kuin minkäkin kotieläimen syliinsä, silitti hellästi
+päätäni ja painalti huulilleni hehkuvan muiskun. Koko yleisö taputti
+käsiään ja me molemmat kiitollisina nyökytimme päitämme, sillä
+käsitimmehän me ihmisten toivottavan onnea meille vastakihlatuille.
+
+Margaretha voitti kuitenkin tunteensa pian ja velvollisuutensa mukaan
+keikahti hän keveänä kuin orava ikään takaisin nuorallensa, jättäen
+minut avossa suin nauttimaan onneani ja katselemaan kauniita
+liikkeitään. Muuan vääräjalkainen, mustapartainen kääpiö keskeytti
+kuitenkin heti nautintoni, kun hän tarttui käsikynkkääni ja jotensakin
+epäkohteliaasti kuletti minut paikoilleni, matkalla muristen jotakin
+hengen vaarasta ja tuhmasta poikanulikasta. Muutoin kului iltani kuin
+kauniissa unessa ja kynttilät olivat jo kaikki sammutetut, ennenkuin
+minä ymmärsin tällä kertaa täytyväni lähteä lausumatta jäähyväisiä
+sydämeni haltijattarelle.
+
+Ulkona oli kovin pimeä ja solisten virtaili vesi katuojissa, samalla
+kuin taivaasta tuli toista min'enimmänsä ennätti kaupungin jo
+ennestäänkin liejuiselle kadulle. Tuo ilma olikin ihan omiaan
+lauhduttamaan rakkauteni ensimmäistä puuskaa, niin että kotiin
+saapuessani olin jo jotensakin tyynenä ja täydellä järjellä, eikä
+siellä minusta mitään huomattu.
+
+Koko seuraavan yön kuohui kuitenkin vereni rauhattomasti ja kauvan
+vältti uni vuodettani, kun minä mietin, mitä asiain näin ollessa olisi
+paras tehdä. Kun aina olin tottunut luottamaan vanhempiini, päätin
+nytkin heille ilmoittaa sydämeni nykyisen tilan.
+
+Sillä varalla ett'eivät he suostuisi Margarethaa miniäkseen ottamaan,
+aioin kirjeessä muutamalla sanalla viitata Amerikkaan tai johonkin
+muualle lähtemisestä. -- Toisen kirjeen päätin lähettää Margarethalle
+ja vakuutettuani ensin hänelle sydämellistä rakkauttani ja sen
+pysyväisyyttä, olin siinä pyytänyt hänen olemaan huoletta, sillä minä
+kyllä toimittaisin hänelle loppu-iäkseen päiväpaistetta. Jotakin
+tuollaista aioin lemmitylleni kirjoittaa, vaan tietysti niin
+luonnollisella tavalla kuin ainoastaan rakastuneet osaavat ja varsinkin
+sen ikäiset rakastuneet. Ne päätökset tehtyäni nukuin rauhallisesti ja
+makeasti nähden oikein autuaallisia unia.
+
+Ensi työkseni valmistin seuraavana päivänä molemmat kirjeet,
+Margarethalle ja vanhemmilleni, ja kun ei ollut ketä lähettää rakkauden
+sanansaattajiksi, sain itse toimittaa tuota vanhojen tätien tavallista
+virkaa. Margarethaani en itse tavannut, vaan eräs pikkuinen
+juutalaispoika lupasi toimittaa kirjeeni sisarelleen, kun hänelle
+lupasin palkaksi kourallisen karamellia, ja luultavasti saapuikin
+kirjeeni niitä teitä kunniallisesti perille. -- Vanhemmilleni menevä
+kirje oli kiireessä unehtunut avonaisena asuntoni pöydälle ja siitä oli
+isäntä sen löytänyt, niinkuin muinoinen mustalaispoika talonpöydältä
+veitsen. Hän kyllä sittemmin toimitti kirjeen omistajilleen, vaan
+varusti sen muutamilla mielestäni tarpeettomilla selityksillä.
+
+Kotiin tultuani antoi isäntä minulle määräyksen, jonka mukaan en
+kolmeen vuorokauteen saisi huoneesta liikahtaa, "sillä sinä vaan
+kaupungilla rakentelet naimiskauppoja mustalaistyttöjen kanssa", sanoi
+hän. Seuraavina päivinä pidettiinkin minusta oikein isällistä huolta,
+ja ett'en saisi vilustuttaa itseäni ulkona-olemisella, vartioittiin
+minua kuin pahantekijää ikään. Viimein onnistuin kuitenkin eräänä
+viileänä aamuna pääsemään karkuteille.
+
+Tietysti ohjasin kulkuni Margarethan asunnolle. Hän ei näyttänyt
+laisinkaan huomaavan läsnäoloani tahi ei ollut sitä huomaavinaan, vaan
+ahkerasti järjesteli kaikenlaisia kopsia ja vakkoja pihamaalla oleville
+rattaille. Kaukaan aikaan en minä uskaltanut äänelläni häiritä häntä
+työssään, varsinkin kun hän nyt näytti paljoa suuremmalta kuin tuona
+iltana tanssiessaan nuoralla ja oli muutoin niin ihmeellisesti
+Pernambucon, Madagaskarin kuningattaren näköinen, mutta vieläkin
+repaleisemmissa riikineissä. Vihdoinkin viimein rohkasin luontoni ja
+hyvin sulavalla äänellä toimitin: "hyvää huomenta, Margaretha!"
+
+Hän, suuttuneen näköisenä, tiuskasi minulle jotakin, jota en ymmärtänyt
+enkä erottanutkaan muuta kuin sanat: "Zum Henker". Kuitenkin ryhdyin
+minä luettelemaan armaalleni niitä kärsimyksiä, joita lempeni tähden
+olin saanut kärsiä ja samalla vakuutin niiden vaan kiihdyttäneen jo
+entuudestaankin innokkaan rakkauteni voimaa.
+
+Hetkisen kuluttua tulivat ulos Margarethan isä ja veli. Edellisessä
+tunsin saman vääräjalkaisen ukkoressun, joka minut ennen, näytelmässä,
+oli paikoilleni taluttanut, ja jälkimäinen oli sama veitikka, jota
+kirjeen viemisen tähden olin karamelleilla ravinnut.
+
+"Poika, mitä sinä tahdot?" ärähti minulle vanhus.
+
+"Puhutella Margarethaa kahden kesken", lausuin minä vapisten
+kunnioituksesta.
+
+"Ei hän osaa suomea, mene matkaasi", oli ukon epäkohtelias vastaus.
+
+Tuo pieni poika nalliainen alkoi nyt laveasti kertoa minun
+rakastumisestani "sisar Margarethaan", vaan ukko kielsi häntä ja käski
+edeltäpäin kiiruhtamaan laivalle. Siitä huomasin minä heidän jo
+todenteolla tekevän poislähtöä, ja lapsellisella avosydämellisyydellä
+kerroin hänelle suhteeni hänen tyttäreensä. Lopuksi innokkaasti
+rukoilin, että hän ottaisi minut taiteilijajoukkoonsa, että saisin
+seurata morsiantani hänen myötä- ja vastoinkäymisessään. -- Sillä välin
+oli Margaretha saanut kaikki valmiiksi ja yhdellä hyppäyksellä hän jo
+istui rattailla. Ukko seurasi tytärtään ja he katosivat portista
+kadulle. Melkein mielettömänä juoksin minäkin rannalle ja jouduin juuri
+parahiksi näkemään, kuinka kaarevakylkinen laiva, jonka piipusta musta
+savu tuprusi, hiljaa alkoi kyntää järven tyyntä pintaa vieden mukanaan
+minun lemmittyni ihan minun silmieni edestä, minun, joka tätä
+nähdessäni luulin kaiken ilon ja onnen maailmasta häviävän, samalla
+tavalla kuin laivan piipusta nouseva savu haihtui ilmaan. Näistä
+kolkoista epätoivon mietteistä herätti minut kortteerini piika, joka
+oli lähetetty etsimään minua ja saattamaan takaisin huonevankeuteeni.
+Välinpitämättömänä seurasin häntä, sillä koko maailma oli mielestäni
+tyhjä, iloton vankihuone, ja yhdentekevähän oli kuinka iso osa siitä
+oli minun käytettävänäni.
+
+Pojasta tuli nuorukainen, nuorukaisesta on tullut mies, miehestä
+harmajahapsinen vanhus ja hämäränä muistona kummittelee mielessäni tuo
+ainoa rakkauteni. Toistamiseen en ole sitä pyhää liekkiä povessani
+tuntenut ja pahoin pelkään, ett'en sitä enää tunnekkaan.
+
+
+
+
+
+VIHKIMÄKENGÄT.
+
+
+Kummini kertoi:
+
+Kaikista merkeistä päättäen oli Haapapuron mökissä juuri vastikään
+päästy päivälliseltä. Martti istui vielä tavallisella paikallansa
+pöydän päässä ja niinkuin ainakin syömästä päästyä, kaiveli hampaitansa
+vaskisella hinstatilla eli piippuneulalla. -- Reeta, Martin vaimo,
+seisoi taas karsinapuolella nurkkakaapin edessä löytääksensä sieltä
+jotakin, jota miehensä ettoneaikana voisi hiljaisuudessa korjata.
+"Eipähän se kuitenkaan ilman ettoneetta lähtene minulle lehdeskoivuja
+kaatamaan, kun se on semmoinen pattio koko mies", supisi Reeta
+itsekseen.
+
+"Mitäh?" kysäsi Martti.
+
+"Ei mitään", sanoi Reeta ja ajatteli, "no on sillä korvat, kun toisen
+ajatuksetkin kuulee!" Hän ei kumminkaan, vaikka miten olisi etsinyt,
+löytänyt muuta kuin punonnaisen ja kolmisulkasen äimän. Niistäpä
+juolahtikin hänelle mieleen, että "ehkä niistä vanhoista lipokkaista
+vielä paikkaamalla tulisi kalu", ja hän rupesikin niitä korjailemaan.
+
+Pöydän latvalla leivänmurujen ja kalan ruotien seassa oli vielä
+kaksikorvainen piimätuoppikin. Reeta oli sen, samoin kuin muutkin
+tähteet, jättänyt Marin korjattaviksi, mutta se taas oli kesken
+vanhusten syönnin jo lähtenyt ulos, "minne lie mennytkään". Mielellään
+olisi Reeta itse kuitenkin pannut piimätuopin talteen, kun "tuo Martti
+oli semmoinen piimäpukari", mutta hän ei ilennyt, "sillä sittehän se
+luulisi, jotta minä sen hänen tauttansa pois kyyssyytin, ja tuskinpa
+tuo nyt enää sitä tahtoneekaan, kun jo syödessään ryysti niin
+armottomasti, jotta oikein se hirvitti", ajatteli Reeta puoliääneen.
+
+Marttipa tahtoi vieläkin piimää, sillä hampaiden puhdistettua tarttui
+hän vaimonsa kauhuksi taaskin tuoppiin käsiksi. -- Kauan katseli Reeta
+karsain silmin tuota juomista, mutta kun siitä ei alkanut loppua
+tullakaan, niin täytyihän hänen viimein muistuttaa, "ett'ei sitä piimää
+ole hein'ajaksi enää puoltakaan korvoa ja mitähän ihmiset sitte
+sanovat, kun kuulevat ett'ei meillä piimää piisaa Jaakkoonkaan, sitä
+vähemmän Pertun päivään?"
+
+Martti ei ollut kuulevinansakaan; kallisti vain tuoppia yhä ahneemmin
+ja ajatteli itsekseen: "kun mies maistaa, niin pohja paistaa", mutta ei
+hän toki virkkanut ääneensä mitään. Vihdoinkin viimein köllähti hän
+penkille ja sytytti piippunsa. -- Savupilvet pöllyilivät niin somasti
+penkin ja pöydän laidan välillä. Ne kohosivat sitte pöydälle ja sitte
+ne muuttuivat semmoisiksi monimutkaisiksi suilakkeiksi, kohosivat
+vähitellen yhä ylemmäksi kattoa kohti ja haihtuivat. -- Jonkun aikaa
+katseli Martti noita toistensa ympärillä kiemurtelevia savusuikaleita,
+kyllästyi viimein siihen ja sanoi: "Reeta, annapas tuolta naulasta
+nuttu mulle päänalaiseksi."
+
+Antamalla ei Reeta sitä antanut, vaan viskasi pitkin penkkiä.
+
+"Aha, äissään on, mut olkoon -- minä nukun vaan -- kunpahan nyt vain
+uni tulisi", arveli Martti ja pani piipun pöydän nurkalle.
+
+Unipa ei tahtonut tullakkaan, vaan kaikenlaisia ajatuksia tuli
+mieleen. Ensin niitä tuli yksityisinä suikaleina, aivan kuin nuo
+savusuikaleetkin. Sitte ne ajatukset kiertyivät toisiinsa, sulivat
+yhteen, levisivät ja hajosivat. Toisia pätkiä ilmestyi entisten sijaan,
+semmoisia kuin: "vai heinäajaksi piimää, -- toisna päivänä oli vielä
+toista korvoa; -- hyvästi ne lypsävät meidän lehmät; -- punikki
+varsinkin ja kirjo kanssa; mutta kirjo se kumminkin pitää syksyllä
+tappaa -- mikä niitä kahta jaksaa talven yli elättää. Lähtee siitä
+kirjosta lihaa koko joukko ja entäs nahka? Hyviä kengäksiäkin siitä
+pitäisi lähteä kirjon nahasta." -- Viimein ilmestyi kirjon nahka
+valmiiksi muokattuna tuonne karsinalasin alle ja suutari Heikki
+leikkeli siitä kengäksiä. Nyt se Heikki jo istui jakkaralla ja teki
+kirjovainajan vuodasta pieksuja, ruojuja ja lipokkaita sekä Martille
+että Reetalle -- niin ja pikku Marillekin. Ja sitte kengät taas
+vähitellen kuluivat ihan mitättömiksi, nimittäin Martin ja Marin, mut
+ei Reetan; se kun niitä piti niin tarkasti, jotta kirkossakin olisi
+käynyt paljain jaloin, jos Martti olisi antanut. "Hyvähän se on pitää
+tavaransa tarkasti, mutta taitaa se tuo meidän eukko olla vähän
+liiankin tarkka", ajatteli Martti.
+
+"Nytkin paikkaa vaan noita vanhoja rajojaan, vaikka ihmisellä on ihan
+ehyetkin ja sitä paitsi aitan orrella on riippumassa uudet mustatkin
+kengät. -- Niin, mut se ehkä aikoo niitä säästää Marille
+vihkimäkengiksi."
+
+Martin täytyi väkisinkin hymyillä tuommoiselle huolenpidolle.
+"Vihkimäkenkiä kolmetoista-vuotiselle tytölle; voi niitä akkoja ja sitä
+akkojen älyä!" -- Marttia oikein nauratti tuo Reetan homma.
+
+Sen huomasi Reetakin, mutta ei kehdannut kysyä mille mies nauroi,
+"sillä tyhjällehän se varmaan nauraa; mitäpäs nauramista minussa enää
+olisi?"
+
+"Heitä jo hiiteen nuo rajat, onhan sinulla parempiakin, niin mitä
+noista viitsit enää kuroa", sanoi Martti hetkisen kuluttua.
+
+"Vieläpä nää minulle näkyvät välttävän", arveli Reeta.
+
+"Marille se niitä säästää", mietti Martti. "Kaikkia pälkähtää niiden
+päähänkin. Hui hai! Jos tahdon, niin jaksanhan minä Marille hankkia
+vaikka minkälaiset jalkineet, vaikka semmoiset kuin on kauppamiehenkin
+tytöllä, jotka niin impakasti välähtelevät päiväpaisteessa. -- Äläpäs,
+minkäs nahkaa ne taas kuuluivat olevankaan -- oliko se -- ei se ollut
+kamelinkaan. -- Reeta, minkä nahkaa ne kauppamiehen tytön kengät taas
+olivatkaan?"
+
+"Kumplastiahan nuo kuuluvat olevan", muisti Reeta.
+
+"Niin kumplastin nahkaa ne olivatkin; no on sitä tässä maailmassa jos
+jonkin nimellistä eläintä", mietti Martti. "Minkähänlainen otus tuo
+kumpalasti on? -- Somaa se tosiaankin olisi katsella miten pikku Mari
+kumplastikengissä vihille kävellä hipsutteleisi; mutta mitäs tyhjästä,
+kalliithan ne mahtavat olla, eihän niitä talonpoikaisten miten kannata
+semmoisia hankkia. -- Lintulan Pekalta tulee vuotuista korkoa kahdeksan
+viidettä, sillä ne nyt jo varmaankin saisi -- ehkäpä ne saisi jo
+Tikais-Matinkin velan koroilla, mutta mitäs Reeta sitte sanoisi, kun ne
+ovatkin alkuaan Reetan rahoja? Toki se paipattaisi siitä monta viikkoa
+ja pyöreinä ne olisivat muidenkin kylän akkojen silmät, kun kuulisivat
+meidän Maria kumplastikengissä vihille vietävän."
+
+Taas vetäytyi Martin suu hienoon hymyyn. Silloin ei Reeta enää
+mitenkään voinut olla kysäsemättä: "miksikä sinulla nyt on niin hyvä
+mieli, vai minulleks sinä naurat?"
+
+"Enhän minä mitä naura", sanoi Martti, ja kun Reeta ei enää vastannut
+mitään, lisäsi hän: "ole nyt jo rupattelematta, jotta saisin hiukan
+nukahtaa, tuntuu niin ihmeesti painustavan."
+
+"Mitähän se nyt oikeastaan miettinee", arveli Reeta, "mut tottapahan
+sanoo, jos sillä mitä on mielessä."
+
+Martti koetteli sillä välin nukkua ja olla mitään miettimättä, mutta se
+ei onnistunut, vaikka "tuntui niin ihmeesti painustavan." Päinvastoin
+juontuivat yhä mieleen nuo kumplastikengät, vieläpä tuli sitte esiin
+kirkko, pappi, sulhanen, Mari ja hänen välkkyviä kenkiänsä ihmettelevät
+kylän eukot. Kun ei niiltä saanut nukkua, rupesi Martti viimein
+ajatuksiaan Reetallekin ilmaisemaan.
+
+"Kuulehan, minä tässä tuumailen, jotta mitähän kuin olisi Marille ostaa
+kauppamiehestä oikein kumplastikengät vihkimäkengiksi?"
+
+"Kumplasti -- vihkimäkengiksi!" huudahti Reeta, "hupsuksiko sinä
+jo --?" Silloin arvasi Reeta, että se Martti vain ilman pilkoillaan
+tahtoi häntä kiusata ja lisäsi: "ka ostapa vain; johan tuo onkin aika
+tytön myötäjäisistä huolta pitää, kun se jo ehkä ensi tahi toisena
+kesänä saa lusikkansa pappilasta."
+
+"Leikiksi löi", arveli Martti, "mutta siinäpähän leikit nähtäisiin, jos
+tyttö jo olisi ripilläkäynyt." Yhä enemmän rupesi tuo tuuma Marttia
+miellyttämään, jos ne kengät ei vain olisi hyvin kalliit. -- Silloin
+töytäsi sisään keskenkasvuinen tyttö, jonka päivettyneitä ja
+sierottuneita jalkoja Martti mielihyvällä silmäili, ja kumplastikengät
+vilahtivat taas hänen ajatuksiinsa, ne mahtaisivat hyvästi Marille
+sopia.
+
+"Isä! Vieras koira ajaa kesannolla meidän lampaita", huusi tulija
+kynnyksen yli päästyään.
+
+Reeta hyppäsi kuin ampiaisen pistämä ylös ja huutaen lähti juoksemaan
+kesannolle päin hätään. Hitaammin nousi Martti, mutta Marin kanssa
+lähti hänkin ulos, mutisten mennessään: "vierashan se tietysti on, kun
+ei talossa omaa koiraa olekkaan."
+
+Ulkona oli koko metakka. Pitkin kesantoa juoksi puolikymmentä eri
+kokoista lammasta surkeasti määkien. Kovasti haukkuen seurasi niitä
+ruskea metsäkoira ja viimeisenä, korento olalla, samosi Reeta pitäen
+yhtä suurta melua kuin lampaat ja koira yhteensä.
+
+Juuri silloin kuin Martti pääsi aidan selälle, saavutti koira
+jälkimmäisen lampaista ja alkoi sitä vimmatusti repiä. Aika tavalla
+kiljuen ja koiraa sadatellen riensi vihasta ja juoksusta punoittava
+Reeta teurastuspaikkaa kohti, mutta kovaksi onneksi lankesi hän
+korentoonsa, joten Martti ehti ensiksi perille. Koiran sai hän niskasta
+kiinni ja näki miten lammasparka viimeisen kerran oikasi takajalkojaan.
+
+Alussa kääntyi Martinkin viha onnetonta koiraa kohti, mutta
+tunnettuansa sen kauppamiehen hektoriksi lauhtui hän pian niin, ett'ei
+antanut Reetan sitä kuin muutaman kerran hotaista. Reeta pauhasi kuni
+palava koski ja itkikin pikkusen, mutta Martti ei ollut enää
+millänsäkään koko jutusta; sitasihan vain vyönsä koiran kaulapantaan ja
+käski paikalle saapuneen Marin pitää siitä kiinni, ett'ei hektori
+karkuun pääsisi.
+
+"Voi, voi ja vielä vei kaikkein hienovillaisimman!" valitti Reeta ja
+uhkasi nyrkillänsä vinkuvaa hektoria.
+
+"Ole vaiti, kyllähän kauppamies jaksaa yhden lampaan maksaa", tuumaili
+Martti.
+
+"Maksaa se tyhjää", epäili Reeta.
+
+"Mikäs se on se pakko", sanoi Martti. -- Sitte täytyi Marin hakea
+pihasta vasu ja siihen pantiin lammas aivan semmoisenaan kuin se oli.
+
+Illemmalla nähtiin sitte Haapapuron rannasta lähtevän pienoisen venheen
+vesille. Martti itse istui perässä huoparilla autellen venheen kulkua,
+joka ei pikku Marin soudannalla olisi kovin nopeata ollutkaan.
+Peräpuolella oli vasu lampaan jäännökset sisässä ja kokkakaareen oli
+hyvin tiukasti nuoralla sidottu hyvän saunan saanut ja vapiseva hektori
+kiinni niin, ett'ei se päässyt tikahtamaankaan.
+
+"Muistakin, ett'et heitä yhtään alle yhdeksän markan, antaa muuten
+mennä oikeuteen", kuului rannalta Reetan jäähyväisvaroitus.
+
+"En, en -- ole huoletta siitä", tuumaili Martti ja venhe liukui
+eteenpäin melkein rasvatyynen järven pinnalla.
+
+Rantamilla kukkivat tuomet, loistossa kilpaillen moniväristen
+metsäkukkien kanssa, joiden tuoksua tuntui häilyvän noilla laskeuvan
+päivän valossa kimaltelevilla laineillakin. Venhe kulki aivan pitkän
+Tervaniemen nenitse ja sivusi monta monituista heleän vihreätä saarta
+solutteleutuen niiden välitse, kuni ruohostossa luoviva sorsa.
+Saarista, jotka näyttivät veteen pistetyiltä eri muotoisilta
+kukkaisvihkoilta, kuului jos jonkinmoisia lirityksiä ja säveliä.
+Niitäkö lienee hektorikin kuunnellut, vai muutoinko lienee huomannut
+uikutuksensa turhaksi, koska se rauhallisesti paneutui levolle.
+
+Niin tultiin Akonsalmelle. Vienon tuulen tuomasta löyhkästä huomasi
+Martti siinä "että Akkolan lautamies tuntuu jo levittelevän tunkioitaan
+rukiin alle, mutta johan tuo alkaa olla aikakin."
+
+Sitte siirryttiin väljemmille vesille, mutta vieläkin silloin tällöin
+vilahti ohitse joku lehtevä saari. Tuolla jäi jo vasemmalle kalju
+Kyröluotokin ja edempänä alkoi aueta eteen Pielisen avarat ulapat.
+Kauvempaa näkyi muita kookkaampi Kuusisaari, jonka mökissä varmaan jo
+oltiin lypsyllä, koska tummien kuusten väristä tuntuvasti eroava,
+sinertävä savupatsas kohosi sieltä kuulakkata korkeutta kohden. Silloin
+alkoi Marin hentoja käsiä hieman uuvuttaa ja hän vetäisten airot
+venheesen rupesi hetkiseksi ihailemaan synnyinseutunsa suloutta.
+
+Katselemistapa seutu taisi ansaitakin. Veden kalvossa päilyi lämpimän
+näköinen kesäinen taivas ja nuo rannoilla kaareilevat, vakavat vaarat
+yhdessä kunnasten kanssa näyttivät niin hempeiltä viheriässä
+kesäpuvussaan. Tuntui kuin olisivat ne hiukan häpeissään punehtuneet
+nähdessään miten tuo vankka, vanha manner viitsi niin lapsellisesti
+leikitellä epävakaisen veden kanssa lähettämällä sen syliin pitkiä
+niemen kaistaleita, joiden rantoja laineet sitte lempeästi suutelivat;
+vai lieneekö ilta-aurinko muutoin vain punannut vaarojen rinteitä. --
+Ritoniemellä taas rehoitti uhkea laiho ja sieltäpäin kuului jonkun
+karjasta eksyneen sonnin juhlallinen mylvintä. Puiden lomatse näkyi
+ylempää pienoinen mökki ja Lehtovaaran rinteellä heloitti punanen
+herraskartano täydessä loistossaan. Sen akkunat välähtelivät niin
+somasti, ikäänkuin nekin olisivat iloinneet kesäillan kauneudesta.
+
+Salmelan kohdalle asti ei sitte enää kuulunut muuta kuin veden
+hiljainen solina venheen kokan edestä, vaan siellä, talon valkamassa,
+tervasi ruotiukko venhettä ja vapisevalla äänellä verkallensa veisasi:
+
+    "Ne niitun kukat koriat
+    ja laiho laaksoissa,
+    niin ylpeät yrttitarhat,
+    puut vehreät verassa;
+    ne meille muistuttavat
+    suurt' hyvyyttä Jumalan."
+
+"No soudapas nyt, ett'ei aivan aamu tule, ennenkuin kotona ollaan",
+sanoi Martti tytöllensä, joka ikäänkuin unesta havahtuen tarttui
+airoihin.
+
+Pian kuluikin loppumatka ja venhe jysähti kauppamiehen laituriin.
+Martti itse otti lammasvasun ja Mari sai taluttaa koiraa.
+
+"Mies, onko sinulla kaloja kaupan?" huusi kauppamiehen rouva
+avonaisesta akkunasta.
+
+"Ei, teidän hektorin jälehmiä minä tässä vain kantelen rouvalle
+paistiksi", lausui Martti uhkaavaisesti hymyillen.
+
+Hektorin nimen kuultuansa vavahti rouva ja silloin hän huomasikin miten
+tuo hänen lemmikkinsä surkeasti riuhtoi päästäkseen irti Marin
+nauhasta.
+
+"Tyttö, etkö ymmärrä? Laske paikalla hektori irti, heti paikalla",
+kirkui rouva akkunasta ja alkoi tulla rymytä ulos.
+
+"Älä laske", sanoi Martti, ja pani lammasvasunsa puodin portaille.
+Sitte otti hän itse hektorin halttuunsa. Silloin joutui rouvakin
+portaille ja äystäsi Martille eläimen rääkkäämisestä ynnä muuta niin
+ett'ei Martti laisinkaan saanut sanan vuoroa. Kauppamies itsekin tuli
+portaille säikähtyneenä melusta, mutta nähtyänsä Martin rauhoittui hän
+pian, sillä hän tunsi Martin hiljaiseksi mieheksi. -- Kauppamiehelle
+sai Martti viimeinkin asian selitetyksi, mutta rouva riuhtoen nuorasta
+ajoi Martin kaikki sanat valheeksi. Martti ei heittänyt koiraa irti,
+vaikka rouva olisi miten reuhunut, ja siksi rouva viimein kääntyi
+mieheensä ja kiljasi: "Petter betala".
+
+"Jaah, jaah, Petter petaala!" mukisi kauppamies ymmärtämättä muuta kuin
+nimensä, sillä hän ei osannut ruotsia, vaikka rouva ei sitä kiireissään
+muistanut.
+
+"Maksa!" sanoi rouva luoden mieheensä inhoa ja ylenkatsetta osoittavan
+silmäyksen.
+
+Kauppamiehelle selvisi siitä asia ja kääntyen Marttiin sanoi hän: "no
+laskehan nyt koira irti ja koetetaan sopia, asiasta tuumailemalla".
+
+"Se on toista", vastasi Martti, ja rouva sai hektorinsa, jonka veristä
+kuonoa hän suuteli niin että Mari inholla kääntyi toisaanne päin ja
+Martin täytyi syläistä.
+
+Martti pyyti lampaastansa kymmentä markkaa ja kauppias tarjosi alussa
+vaan neljää. Tingittiin siinä molemmin puolin ja viimein riitarahan
+kahtia pantua suostui kauppamies maksamaan kahdeksan markkaa, jos
+Martti ottaisi sen arvon tavarassa. Silloin vilahti Martin mieleen nuo
+kumplastikengät ja hän vaipui ajatuksissaan katselemaan Marin jalkoja.
+
+Kauppamies aavisti pelin voittaneensa ja ajatteli: "minä siltä pöllöltä
+kiskon varsinkin kolme markkaa liikaa, niin että lammas menee
+viidestä".
+
+"Mitä tavaraa te sitte antaisitte?" kysäsi Martti viimein.
+
+"Vaikka mitä, kahvia, sokeria, karttuunia --"
+
+"No mennäänhän sitte puotiin, jos tuolta sattuisi jotain mieleistänsä
+löytämään", tuumaili Martti. Puotiin mentiinkin ja siellä silmäili
+Martti ympäri hyllyä ja kattoa, ikäänkuin ei tietäisi mitä ottaa.
+Viimein osoitti hän erästä hyllyä ja kysäsi puotipojalta: "mitäs ne nuo
+ovat?"
+
+"Ne ovat kalosseja, kumplastikenkiä", selitti puotimies.
+
+"Vai niitä ne ovat? Näytäpäs minkälaisia ne ovat", pyysi Martti.
+
+Poika nosti niitä esiin muutamia paria ja Martti käänteli niitä
+tiskillä.
+
+"Otapas todellakin, Martti, joku pari; ne ovat, niinkuin näet,
+vedenpitäviä ja lämpimiä, oikein villavuorisia", kehoitti kauppias.
+
+"Mitäpä niillä näin talonpoikaiset tekisi", tuumaili Martti, "herrain
+koristeitahan ne vaan ovat".
+
+"Voi veikkonen; ulkomailla pitävät niitä kaikki ja kaupungissa on jo
+jokaisella piiallakin", selitti kauppias.
+
+"Pitävätkös niitä naisetkin?" sanoi Martti ikäänkuin ihmeissään.
+
+"Naisethan niitä vasta pitävätkin", sanoi puotipoika.
+
+"Eihän tuo sitte taitaisi olla niin maailman kumma", arveli Martti,
+"mutta ovatko ne mitenkin hinnassa?"
+
+"Ei, kuin viisi --"
+
+"Viis'toista markkaa pari", keskeytti kauppamies puotilaistaan, joka
+tuskalla jaksoi hillitä nauruansa.
+
+"Ohoh -- viisitoista markkaa; johan sillä saa oikeat varsikengätkin",
+tiesi Martti.
+
+"Niin nahkaset", myönsi kauppias, "mutta nämäpä ovatkin toista
+ainetta."
+
+"Nahka kuin nahka", arveli Martti, "mutta jos siitä lampaasta pannette,
+niin otanmahan yhden parin koetteeksi."
+
+"Äläpäs mies", sanoi kauppias, "vai lampaasta? -- Mutta kuusi markkaa
+väliä, kun olet saanut tänne asti soutaa, kuusi markkaa, niin oli
+meni."
+
+"Pane puolet pois", tinki Martti.
+
+"Ei niin penniä", intti kauppias.
+
+"No, paljokos helpotatte?" tiedusteli Martti yhä.
+
+Kauppamies otti lyijykynän ja teki numeroita tiskillä olevalle
+käärepaperille. Viimein hän lopetti laskunsa ja sanoi: "ei kannata näet
+enää helpottaa; enemmän makaavat itselle."
+
+"No jospahan antaisin neljä markkaa", ehdotti Martti.
+
+"Ei", sanoi kauppias ja kääntyen puotilaiseensa käski: "pane pois
+paikoillensa". Poika asetteli kalosseja parin kerrassaan hyllylle ja
+silloin luuli Martti jo toden olevan käsissä. -- "Pannaan taaskin
+riitaraha kahtia", esitti hän.
+
+"No olkoon näin tutun kaupassa", sanoi kauppias, ja Martti kaivoi
+kukkarostansa viisi markan kappaletta tiskille.
+
+"Sillä tavalla sitä kauppaa tehdään", puhui kauppias apulaiselleen.
+
+"Voisitte nyt antaa kaupantekijäisiksi makeisia tytölle", huomautti
+Martti vielä.
+
+"Anna pari orehkaa", käski kauppamies ja sitte pantiin pari
+puolikorkeita miehen kalosseja N:o 7 kääröön.
+
+"Miksikähän niissä on kaikissa tuommoisia pykäliä pohjat täynnä?" kysyi
+Martti puotilaiselta.
+
+"Että terva pääsee paremmin sisään imeytymään", vastasi poika ja
+kauppias nyykäytti päätään myöntymyksen merkiksi.
+
+Kättä lyöden erottiin sitte ja kauppaansa tyytyväisinä lähtivät Martti
+ja Mari kotiinsa.
+
+Siellä päätti Reeta miehensä ihan patahurjaksi ja uhkasi "aivan
+huomeisena päivänä" viedä kauppamiehelle kamsunsa takaisin ja ottaa
+pois kolmetoista markkaa, "joille kyllä on parempia reikiä", sanoi hän.
+
+"Et vie", lausui Martti lyhyesti, mutta semmoisella äänellä, että Reeta
+näki parhaaksi vaieta ja tyytyväisenä seurata miestänsä makuuaittaan.
+Huomenna taas pääsi Reetan kieli valloillensa, kun hän sai tilaisuutta
+pistäytyä myllyllä ja siellä sai Maijastiinalle kertoa miten "hupsu se
+Martti on, että sen todet ja leikit ovat aivan sekaisin".
+
+Vielä samana päivänä kävi Maijastiinakin Haapapuron mökillä noita
+"kumplasti-kummituksia" katsomassa. Martti oli jo ennättänyt ne tervata
+ja ripustaa aidan seipääsen kuivamaan. Mielihyvissään Martti sitte
+kyntäessään näki miten "myllyn Maijastiina avossa suin Marin tulevia
+vihkimäkenkiä katseli, ikäänkuin olisi niitä nielaista tahtonut", kuten
+hän Reetalle iltasella kertoi.
+
+Muutamia viikkoja kului sitte kaikessa rauhassa, jolla ajalla kaikki
+kylän eukot olivat jo ennättänet käydä Marin tulevia vihkimäkenkiä
+tutkimassa sekä ulkoa että sisästä, mutta sitte seurasi Haapapuron
+mökissä rauhattomammat ajat. Ihmiset näet pääsivät kiireimmistä
+töistään ja myllyllä alkoi entistä enemmän kulkea jauhattajia. Ne
+pistäytyivät tuon tuostakin Haapapuron mökissäkin, eikä heillä
+näyttänyt olevan muuta asiaa kuin saada nähdä pikku Marin tulevia
+vihkimäkenkiä.
+
+Parille kolmelle kävijälle oli Martti hyväntahtoisuudessaan niitä
+näyttänytkin, mutta kun suutari Heikkikin, "se maailman roisto", tuli
+ja hyvin pilkallisesti pyysi niitä nähdäksensä, että hän muka niistä
+oppisi "sen oikean vihkimäkenkien vasoonin" ja voisi pappilan
+mamselille tehdä kengät "oikein uutta muotia rannun kanssa", niin
+silloin suuttui Martti ja Heikki sai kauan näkyviä rantuja ruumiisensa.
+Yhä enemmän rupesi sitte Haapapurolla käymään kerjupoikia ja muita
+veitikoita karttamassa saadakseen nähdä kumplastikenkiä ja varsinkin
+oli niitä pyhän seutuina niin paljo, ett'ei Martti saanut paljo muuta
+tehdäkään kuin piiska kädessä heilua.
+
+Rauha oli kadonnut "kumplastikenkien" mökkiin tultua, ensin
+perheellinen ja sitte naapuri-rauhakin niin, ett'ei Martti enää
+viitsinyt kylässäkään näyttäytyä. Kerran hän kuitenkin rohkasi
+luontonsa ja lähti Lintulaan talkoihin. Päivä meni siellä jokseenkin
+mukiin, ei kuulunut kuin silloin tällöin joku "kumplasti" tahi
+"vihkimäkengät". Pahimmat hulivilit olivat näet saaneet päähänsä jonkun
+uuden nuotin ja sitä ne viheltelivät pitkin päivää, joten Martti jo
+toivoi tuon kenkäjutun alkavan unehtua uudempien tieltä.
+
+Tuli niin ilta ja pirtissä alettiin tanssia. Marttikin pistäytyi sinne
+katsoman nuorten huvitusta. Tuskin oli hän, miesparka, päässyt penkille
+istumaan, kuin suutari Heikki, Pura-Tuomas ja pari muuta pojan riiviötä
+rupesivat keskellä lattiaa tanssimaan jotakin kummallista tanssia ja
+koko joukko rallatteli:
+
+    "Oottekos nähnynnä Martin Maria
+    Haapapuron mökillä?
+    Martin Mari se tanssin alkaa
+    uusilla kumplastikengillä --"
+
+Sen enempää ei Martti jaksanut kuunnella, vaan sysäsi syrjään ovella
+seisovat sekä pojat että tytöt ja ikäänkuin hengen hädässä kiiruhti
+kotiinsa. -- Siellä olivat jo Reeta ja Mari levolla. Martti töyttäsi
+Reetaa kylkeen ja kiljasi: "akka pane paikalla pirtti lämmitä!"
+
+Hirmustuneena hyppäsi Reeta vuoteeltaan ja alkoi siunailla.
+
+"Mikä virma sinuun on tullut; -- ethän vain -- oletko sinä humalassa
+vai -- Herra nähköön; -- kuulehan -- älä nyt noin riehu; mikä sinulle
+on tullut?" puheli Reeta pelolla katsellen miehensä raivoa ja
+kummallisesti hehkuvia silmiä.
+
+"Pane paikalla pirtti lämmitä -- tahi minä -- ei, sitä ei enää kestä
+mikään -- pirtti lämmitä tahi tänä yönä tapahtuu kummia!" ärjähteli
+Martti ja vapisi kauheasti. -- Reetan täytyi totella ja hän luuli nyt
+jo viimeisen hetkensä lyöneen. Kun vihdoin tuli oli saatu syttymään,
+meni Martti ulos aittaan, josta kohta ilmestyi takaisin, nuo kuuluisat
+"kumplastikengät" kädessä. Hän otti hiilikoukun uunin korvalta ja
+työnsi Marin tulevat vihkimäkengät sillä ihan uunin perille. Sydän
+sylissä ja tuskasta vavisten odotti Reeta vuoteellansa mitä sitte
+seuraisi ja Mari itkeä nyyhkytti nurkassa.
+
+"Ei ne sen vietävät edes pala tulessakaan ja käryävät kuin kadotuksen
+kattila", tuumaili Martti kokoellen palavia puita kalossien päälle.
+Sitte hän istui uunin edessä tuijottaen liekkiin ja hänestä tuntui kuin
+pitäisi hänen saada koko entinen elämänsä poltetuksi yhdessä
+"kumplastikenkien" kanssa. Kaikki oli muuttunut nyt aivan arvottomaksi
+hänen silmissään. Rahat ja tavarat, kaikki mikä ennen oli mieltä
+viehättänyt, tuntuivat nyt mitättömiltä, sillä hän oli joutunut
+ihmisten pilkaksi. Häpeä ympäröi häntä kaikkialla, eikä yksin häntä
+vaan koko perhettänsäkin, ja siihen oli hänen tyhmyytensä tai
+ylpeytensä syynä. Tuolla rinnassakin tuntui niin oudolta ja autiolta;
+-- "ei, loppu tästä täytyy tulla", lausui hän ääneen. -- Synkästi
+tuijotti mies eteensä kauvan, hyvin kauvan. -- Puut olivat jo palaneet
+hiiliksi ja hiiletkin himmenneet. Syksyinen synkkyys vallitsi huoneessa
+ja pimeys vallitsi sydämessäkin; vieläkin synkempi pimeys kuin
+huoneessa.
+
+Silloin leimahti vielä kerran liekki uunissa ja valaisi huonetta. Sen
+liekinkärki kohosi ylöspäin. Ylöspäin kohosi Martinkin silmäys ja tuo
+liekki ei valaissut ainoastaan huonetta; se valaisi paljoa syvemmälle.
+-- Martti mietti, mietti kotveroisen, nousi sitte ylös, teki valkean
+talikynttilään ja koko yön luki hän vanhaa, repaleista virsikirjaa;
+muuta kirjaa ei heillä ollutkaan. -- Reeta heräsi yöllä pari kertaa ja
+ajatteli: "mikähän sen nyt koko yöksi lukemaan pani!"
+
+Aamulla tapasi Reeta miehensä niin tyynenä ja iloisena, ett'ei hän
+"niin iloinen ollut koskaan ennen ollut", hymyillen kertoi sitte Martti
+hänelle häväistyksestään, niinkuin se ei laisinkaan olisi häntä
+itseänsä liikuttanut, vaan jotakin ventovierasta. Sitte palasi rauha
+Haapapuron mökkiin, ulkonainen ja sisällinen rauha; mutta Mari jäi
+vihkimäkengittä, vaan sai siihen sijaan raamatun, jota kuitenkin Martti
+itse enimmäkseen luki, varsinkin pyhän seutuina.
+
+
+
+
+
+MERKILLISET MIEHET.
+
+
+Eläessäni en ole paljoa matkustellut, vaan sinä kesänä, jona
+ylioppilaaksi tulin, tein päätöksen matkustella ympäri isänmaatani ja,
+kumma kyllä, sen päätöksen panin toimeenkin. Mieleni tosin olisi tehnyt
+ihailemaan alppien kauniiksi kehutuita tienoita, mutta kukkarollani oli
+enemmän älyä ja se sanoi jyrkästi "ei" tuolle tuumalleni. Sentähden
+päätin kumminkin tutustua edes omaan maahan ja kansaan, joista
+runoilijamme ovat laulaneet monta niin ylevää ja kaunista laulua.
+
+Kuljeskelin siis ympäri, käyden katselemassa joko kauneudestaan tahi
+muutoin merkillisiä paikkoja. Toisinaan myös ajoin pitkät matkat
+oppiakseni tuntemaan kunkin paikkakunnan merkillisimpiä miehiä.
+Hetkisen heidän kanssaan puheltuani, tavallisesti siitä mitä viimeiset
+sanomalehdet sisälsivät, jatkoin taas iloisena ja tyytyväisenä
+matkaani, aikoen tulevaisuudessa tehdä sellaisia urotöitä ihmiskunnan
+hyväksi, että jos puoletkaan niistä tehtäisiin, niin muuttuisi tämä
+matoinen maa vähintäänkin paratiisiksi.
+
+Niin oli kesää kulunut jo hyvä pala, kun eräänä helteisenä aamuna
+saavuin T:n pitäjääsen lähellä K:n kaupunkia. Siinä oli apupappina eräs
+vanhoja koulutoverejani. Päätin pistäytyä häntäkin katsomassa, vaikka
+ei hänessä tietääkseni ollut muuta niin merkillistä kuin se, että hän
+varustettuna 800 markan vuotuisella palkalla ja 5,000 markan velalla
+oli uskaltanut mennä avioliittoon muutaman köyhän lukkarin vieläkin
+köyhemmän tyttären kanssa, eikä laisinkaan valittanut palkkansa
+pienuutta, vaan piti suun säkkiä myöten. --
+
+Pappila, jossa tuo ystäväni asui, oli koko matkan syrjässä
+varsinaiselta tieltäni. Sen vuoksi minua tuntuvasti harmittikin, kun
+palvelustyttö, päiväpaisteessa kimaltelevaa lyyryäni töllistellen ja
+väliäpitämättömällä äänellä kertoi maisterin rouvineen tän'aamuna
+lähteneen kaupunkiin eikä palaavan sieltä ennen huomeista iltaa.
+
+"Miksi hän juuri tänä aamuna oli matkustanut -- eikö hän yhtä hyvin
+huomenna olisi ennättänyt lähteä? Ja minkätähden naineet miehet
+ylipäätänsä ollenkaan matkustavat? Jos minulla olisi kotona nuori,
+viehättävä rouva, niin minä en vaan kiertelisikään ympäri maailmaa.
+Turkanen kaikkiakin!"
+
+Tuolla tavoin mietin suutuksissani ja pitemmittä puheitta hyppäsin
+rattaille lähteäkseni pois. Silloin -- tietysti paljaasta sattumuksesta
+vain -- ilmestyi päärakennuksen portaille nuori, viehättävä neiti,
+pappilan vanhempi tytär Aina.
+
+"Kas vaan herra N---- ja aikomuksessa karata pois läpi käsien; kukas
+sitä olisi uskonut niin kohteliaasta herrasta? -- Sepä hauskaa, että
+sain tavata vielä kerran teitäkin: no alas rattailta, ei tässä niin
+vähällä päästä tervehtimättä vanhoja tuttaviansa", komensi tuo veitikka
+ja minä tottelin ja tervehdin häntä.
+
+"Mutta, mitä minä hupakko, enhän muista toivottaa lyyryllenne
+onneakaan; vaan se tulee pelkästä ihastuksesta, kun näin arvaamatta
+saan taas nähdä teitä; se, näette sen, herättää minussa niin hauskoja
+muistoja".
+
+Minä punastuin, ja sen huomattuaan jatkoi hän vaan: "muistanettehan
+tekin kuinka yhdessä tanssittiin lehtori Patelinin luona -- siellä oli
+niin sanomattoman hupaista?"
+
+Minä vakuutin koko ikäni muistavani sen ja nolona katsoa ällistelin
+Ainan punehtuvaa sisarta, joka jo muutamia silmänräpäyksiä oli seisonut
+sisarensa vieressä tietämättä oikein mitä tehdä, kun Ainalla ei
+näyttänyt olevan kiirettä meitä toisillemme esittelemään.
+
+"Katsokaas Elliä herra N----, kuinka hän seisoo tuossa niin toimessaan
+nyppien esiliinaansa ja tirkistelee teitä salavihkaa kuin lapsi
+sokerileipää, hihihi! Ei ihmekään, sillä me emme täällä maalla saa
+nähdä muita vieraita kuin vanhan hupakon nimismiehen, joka 'on jo
+oikein kasoittunut vanha poika', niinkuin piiat sanovat ja sitä paitsi
+Ellin sulhanen, mutta sitä ette saa sanoa kellekään, sillä asia on muka
+vielä salainen, hihihi!"
+
+"Hyi Aina, kuinka sinä olet paha!" lausui Elli avatessaan toisenkin
+puolen etuhuoneen ovea, ikäänkuin ei yhdestä puolesta olisi sovittu
+sisälle menemään.
+
+"Mitä joutavia! tosiasioitahan minä puhun. -- Niin oikein, tehkää hyvin
+ja käykää sisään. Pappa meni juuri pellolle, vaan hän tulee paikalla,
+minä panen Tiinan häntä käskemään; sillä aikaa saatte tyytyä meidän
+seuraamme", puhui Aina. Jonkun kohteliaisuuden lausuttuani astuin yli
+kynnyksen ja Ainan ääni kajahteli niin lämpimästi sydämessäni.
+
+"Pappa näkyy jo tulevankin. -- Pappa, pappa! Te tulette kuin kutsuttu;
+me olemme saaneet vieraita ja oikein Helsingistä asti. Ylioppilas N----
+ja meidän isämme. Me olemme jo Viipurin ajoista tuttuja ja vahvoja
+riitaveljiä", selitti Aina ja lisäsi kääntyen minuun: "vai kuinka herra
+N----?"
+
+"Niin", myönsin minä katsoen hänen suuriin vilkkaihin silmiinsä, "ja
+hyviä ystäviä kuitenkin, toivon minä?"
+
+"Tietysti, kuinkas muutoin!"
+
+Ystävällisesti otti vanha kirkkoherra minut vastaan, niinkuin Suomessa
+yleiseen on tapana, varsinkin jos vieras on ylioppilas, sillä nehän
+ovat spes patriae (maan toivo).
+
+Tytöt jättivät minut nyt isänsä kanssa kahden kesken ja riensivät
+taloustoimiin vieraalle suunavausta saamaan, sillä heidän äitinsä oli
+jo aikoja sitte kuollut.
+
+Nuo tytöt, vaikka samoissa suhteissa kasvaneet, olivat kuitenkin aivan
+erilaisia luonteeltaan. Toinen oli vilkas, puhelias, vallaton ja
+veitikkamainen, jonka yksi ainoa katse voi ajaa toisen ihmisen huolet
+kuulumattomiin, haihduttaa ne, niinkuin keväisen auringon säde sulattaa
+lumiverhon kukkaiskummuilta, kuten runoilijat sanoisivat. Hän olikin
+oikea kevätkukka, tuommoinen pieni hento kappale, joka herättää
+nuorukaisen sydämessä oudon kaipauksen tunteen ja saattaa hänet
+uneksimaan pienistä, sievistä puutarhoista, joissa päivä paistaa
+lakkaamatta, linnut laulavat ja kukkaiset, tuoksuen vienon tuulen
+liikehtiessä, toisilleen kumartelevat. Hänen kanssaan olin jo vanha
+tuttu, s.o. noin vuosi takaperin olin tavannut hänet muutamissa
+perhehuveissa ja siellä oli yhdessä tanssittu pari franseessia, juteltu
+yhtä ja toista kaunista ja hiukan kielikiistaakin harjoitettu. Toinen
+neiti, Elli, oli aivan sisarensa kuva, kentiesi hiukan solakampi
+vartaloltaan, mutta hän oli tyyni, olentonsa arvokkaampi, ja hänen
+rehellisistä, syvistä silmistään loisti sydämellinen ystävyys ja
+rakkaus kaikkea jaloa kohtaan, vaan hän ei kuitenkaan ollut, ainakaan
+ensi silmäyksellä, niin miellyttävä kuin tuo vilkkaampi Aina. Sanalla
+sanoen hänkin oli sellainen ihana ruusu, jota tekisi mieli poimimaan ja
+kätkemään povellensa, mutta jota kuitenkaan ei jonkunmoisesta
+kunnioituksen tunteesta uskalla lähestyäkään.
+
+Kirkkoherra itsekin oli perin herttainen ukko ja niinkuin tyttärensäkin
+puhelias ja ystävällinen, joten hänen kattonsa alla olin pian yhtä
+perehtynyt kuin kotonani. Minä tein hänelle tyydyttävän selon
+perheoloistamme, sillä hän ja isäukkoni olivat ennen muinoin yhdessä
+takoneet päähänsä "Skagerrakkia ja Kattegattia, joista kaikista ei
+minulle elämässäni ole ollut pienintäkään hyötyä", tuumaili
+vanhus. Siitä ja muistakin ukon puheista näin hänen olevan
+vanhoillaan-olijoita. Muun muassa ei koko taloon tullut yhtään
+sanomalehteä, eikä kirjastossakaan ollut juuri muuta kuin pietistisiä
+hartauskirjoja.
+
+Senpätähden olikin tytöistä mieluista, kun heille kerroin kaikenlaisia
+uutisia, varsinkin Helsingin ihmeitä, joita keväällä olin lähes kaksi
+viikkoa saanut ihailla. Vielä mainitsin tullessani käyneeni
+Porvoossakin ja tytöt heti kyselemään olinko nähnyt Runeberginkin
+siellä. Ikävä kyllä, minun täytyi tunnustaa, ett'en ukkoa itseään ollut
+nähnyt, vaan hänen asuntoansa olin katsellut oikein tyystin ja olihan
+sekin jo jotakin. Kerroinkin heille tuosta asumuksesta havaintojani ja
+lopulla heidän pyynnöstään luin muutamia paikkoja Hannasta. Tytöt
+kehuivat lausumistani ja minä taas heidän taloudellisia avujaan. Sainpa
+vielä ajan kuluksi Ellin vähän soittamaankin ja sitte hän kauniilla
+alttoäänellään lauloi: "on Herran päivä nyt", joka teki meihin
+kuulijoihin syvän vaikutuksen.
+
+"Kiitoksia, neiti laulaa erinomaisen hyvin. En koskaan ole kuullut niin
+kaunista alttoa", vakuutin minä ja mielessäni ihmettelin minkä kumman
+tavalla ukko oli saanut tyttärensä tuolla tavoin kasvatetuiksi, sillä
+sen tiesin, ett'eivät he päivääkään olleet koulua käyneet ja äitikin
+oli kuollut jo aikaiseen.
+
+"Sen näkee, että jo olette ennättänyt pääkaupunkilaistua", vastasi
+Elli, vähän pistävästi, minun kiitoksiini.
+
+"Vielä mitä", tarttui Aina puheesen, "kaikki ihmisethän ovat ihastuneet
+sinun ääneesi. Etkös muissa miten nimismies aina kehuu sinun
+näppäryyttäsi ja lopettaa valittamalla, ett'ei sinusta ole luotu
+poikaa, sinusta kun tulisi niin oivallinen lukkari, hi hi hi!", ja
+sitte hän taas nauroi niin heleästi.
+
+"Mitäs nimismies neiti Ainasta sanoo?" kysäsin minä lopettaakseni hänen
+kiusantekonsa.
+
+"Hän sanoo minua pieneksi hupakoksi, joka en osaa mitään, en edes
+oikeita herraslaulujakaan, jonka pitäisi hävetä tekemästä pilkkaa
+vanhasta miehestä ja ottaa nuorempi sisarensa esimerkiksi. -- Sitähän
+minä aina koetankin tehdä, vaan mistäpäs minä saisin tuon Ellin
+juhlallisuuden?" Niin sanoen hän istahti pianon eteen ja lauloi aika
+vallattomasti:
+
+    "Mitäs minä huolin,
+    jos maailma huutaa;
+    huoliinhan se kuolis',
+    pieksämättä suutaan."
+
+Semmoinen veitikka hän oli ja tietysti kului minulta aika tuossa
+hauskassa seurassa kuin siivillä vain ja minä jo ajattelinkin jäädä
+sinne odottamaan ystäväni palaamista.
+
+Päivällinen oli mitä yksinkertaisinta laatua, vaan kaikki oli niin
+sirosti järjestettyä, että se näytti oikein juhla-aterialta. Syötyä
+tupakoitiin ukon huoneessa ja hän puheli minulle vanhoja koulukaskuja,
+kertoi heinänkasvusta ja vuodentulo-toiveista sekä seurakuntalaistensa
+köyhyydestä. Köyhyyttä todisti koko pappilakin, eikä siinä näkynyt
+mitään muita ylellisyyskapineita, paitsi piano. Kirkkoherra ei
+kuitenkaan vaikeroinut tilaansa, vaan päinvastoin näytti hyvin
+tyytyväiseltä. Viimein hän kyseli minun aikeitani tulevaisuudessa, ja
+minä luettelin hänelle koko joukon niitä tuulentupia, joita --
+kummallista kyllä -- jok'ikinen kulunut vuosi on sittemmin sadoittain
+repinyt rikki. Vielä tiedustelin häneltä seurakunnan merkillisimpiä
+miehiä.
+
+"Eipä täällä juuri yksikään ole toistaan merkillisempi", tuumaili
+vanhus.
+
+"Ei suinkaan täälläkään kaikki ihmiset liene samasta pölkystä
+vestetyt", vastasin minä, "tottahan heissä lienee edes joku, jonka
+kanssa tutustuminen maksaisi vaivan."
+
+Kirkkoherra alkoi tuumailla, mutta merkillisiä miehiä joko oli
+äärettömän paljo tahi ei yhtään, sillä vanhus ei näkynyt hevin keksivän
+kenen luo hän minut neuvoisi. Viimein kuitenkin kirkastuivat hänen
+kasvonsa ja hän lausui: "epäilemättä on Antti Pelkonen tämän pitäjään
+merkillisin mies."
+
+"Asuuko hän kaukanakin täältä?"
+
+"Hän asuu Salakkalahdella. Kyllä sinne ympäri järven tulee lähes pari
+peninkulmaa, mut suoraan ei vesimatkaa ole yli kahden neljänneksen."
+
+"Mikä hän muutoin on miehiään?" kysyin taaskin.
+
+"Tavallinen köyhä talonpoika hän vaan on."
+
+Minä ihmettelin, miksi köyhät ihmiset useinkin ovat rikkaita
+viisaammat, vaikka rikkailla luulisi olevan enemmän tilaisuutta opin ja
+viisauden hankkimiseen. Kirkkoherra arveli tyhmemmille annetun enemmän
+varoja, kun he eivät muutoin pääsisi maailman läpi, "vaan viisaammat
+tulevat rahoittakin aikaan, ja sitä paitsi on köyhyys hyvä niin hyvin
+viisauden kuin nöyryydenkin koulu."
+
+"Mitäs tuo Pelkonen oikeastaan on tehnyt?" utelin minä.
+
+"Maantyötä hän enimmäkseen on tehnyt, vaan harjoittaa hän vähän
+sepänkin ammattia".
+
+Minä huomasin joutuneeni pilkan esineeksi, ja kahvin juotua juohtui
+mieleeni niin sanomattoman paljo oikealla ja vasemmalla toimitettavia
+asioita, ett'en millään muotoa voinut suostua talon väen esitykseen
+jäädä odottamaan ystäväni kotiin tuloa. -- Kestikievarista toi muuan
+vanha mies hevosen. Hän tuli suoraan saliin, istahti siellä käskemättä
+ja näkyi kohtelevan talon väkeä melkein kuin vertaisiaan. Minä
+oudoksuin tuon ukon tyhmyyttä, vaan talon väki ei sitä näyttänyt
+pitävän minään. Vihdoin, kun kyytimieskin oli saanut kahvinsa juoduksi,
+sanoin jäähyväiset ja lähdin pappilasta yhtä suuttuneena kuin olin
+sinne tullutkin, enkä enää aikonut koskaan siellä näyttäytyä.
+
+Kyytimieheni sattui olemaan puhelias ukko. Häneltä muun muassa kysyin
+oliko seurakunta suurikin, kun pappilassa kaikki näytti niin
+yksinkertaiselta.
+
+"Onhan tämä suurimpia pitäjiä näillä seuduin", tuumaili ukko.
+
+"Sitte teidän kirkkoherranne mahtaa olla hyvin ahne mies", lausuin minä
+ukolle. Hän katsoi terävästi silmiini, ikäänkuin nähdäkseen täydellä
+todellako pidin kirkkoherraa ahneena. Viimein murahti hän kuitenkin:
+"ehei, kaukana siitä!"
+
+"Miksikäs hän sitte niin köyhännäköisesti elää?"
+
+"Hän on pienissä varoissa ukkoparka."
+
+"Velkoja siis", tuumailin minä.
+
+"Eikö mitä, ei niin penniä", tiesi vanhus.
+
+"No sepäs sitte ihmettä", sanoin minä, "hyvät tulot, eikä sittekään
+säästy mitään. Johan noin ikämiehen luulisi rikkaaksikin, vai eikö se
+maallinen tavara hengelliseen mieheen tartukaan?"
+
+"Kyllähän ne muut kirk'herrat tässä ovat hyvästikin rikastuneet, vaan
+ei tälle säästy mitään."
+
+"Miksi ei? eihän tuon elämän luulisi kovin kalliiksi tulevan."
+
+"Eihän se elämä semmoinen maksa paljo mitään, vaan mitäs, kun ei
+ensinnäkään milloinkaan ryöstätä saataviaan, tyytyy vaan siihen, jos
+ken hyvässä tahdossaan mitä maksaa, ja sitte vielä hoitaa kaiken
+maailman rujot ja rammat ja auttaa ketä kerkiää."
+
+"Ei tuo toki niin hupsu liene, ihanhan hän sillä tavoin lopulla jäisi
+pillillä soittamaan", sanoin minä.
+
+"Niin hupsu se kumminkin on", vastasi vanhus; "ei kolmeenkolmatta
+vuoteen ole tässä pitäjäässä nimismiestä kirkkoherran saatavista
+liikkeellä nähty, ja paljo niitä on semmoisia taloja, joista ei pariin
+vuosikymmeneen ole kirkkoherralle jyvääkään viety, irtolaisväestä
+puhumattakaan."
+
+"Etteköhän nyt liioittele!" sanoin minä epäileväisesti.
+
+"En yhtään", vastasi ukko ja osoittaen lahden toiselle puolen jatkoi:
+"tuollakin on talo, josta ei kymmeneen vuoteen ole mitään hänelle
+maksettu."
+
+"Kenen talo se on?"
+
+"Onpahan erään Antti Pelkosen tahi oikeammin sanoen se on kirkkoherran
+talo."
+
+"No eihän kirkkoherra omasta talostaan miten saatavia ota?"
+
+"Se ei olekkaan kirkkoherran, vaan hänen se pitäisi kuitenkin olla.
+Kun, näette sen, tässä tuonnoisina vuosina ukonilma poltti Pelkolan
+kartanon, niin kirkkoherra lainasi Antille rahoja, jotta hän sai
+talonsa kuntoon. Sitte tuli ne suuret hallavuodet ja kun ei Antti
+jaksanut velkaansa maksaa, antoi kirkkoherra velkakirjan pois ja vielä
+siemenet peltoon", kertoi vanhus.
+
+"Minkälainen mies se Antti Pelkonen on; tunnetteko hänet?"
+
+"Pienenläntä mieshän se on; kyllä minä hänet tunnen, olihan se meillä
+renkinäkin nuorempana ollessaan", kertoi ukko, "ja meiltä käsinhän se
+naikin."
+
+"Vai niin, no kuinka hänen nuori vaimonsa voi?"
+
+"Nuori vaimonsa? Kas kuin maisteri on leikkisä. Ei Liisa parka, Luoja
+nähköön, enää nuori ole ja hyvä se onkin", arveli puhuja.
+
+"Kuinka niin?" kysäsin minä.
+
+"Eipähän muutoin, vaan pikemmin pääsee pois hautaan, ja se hänelle
+parasta onkin."
+
+"Olisikos hänen kuolemansa sitte niin suotava?"
+
+"Olisipa niinkin varsinkin nyt, kun kuuluvat joutuvan maaltaan
+mieron tielle, ja kuka sitä hullua taloonsa ottaa ristikseen.
+Kirkkoherrallakin on jo kaksi semmoista hoidettavana, niin ett'ei
+hänestäkään taida apua olla."
+
+"Onko Liisa sitte tullut hulluksi?" kysyin minä.
+
+"Johon hän on ollut hulluna kymmenkunnan vuotta. Niin, juhannuksena
+tuli kymmenen vuotta täyteen siitä kuin heidän lapsensa hukkuivat ja
+siitä asti hän on ollut raivohulluna."
+
+"Kuinkas ne lapset hukkuivat?"
+
+"Lähtivät vaan kirkkoon ja Jumalan ilma kaatoi venheen ja sinne ne
+hukkuivat kaikki. Äiti tosin seisoi nuorimman, mykkäpoikansa kanssa
+rannalla, vaan mitäs hän voi kun kirkkomiehet olivat vieneet kaikki
+venheet. Ja hukkunutpa hän olisi itsekin siinä nujakassa, jos olisi
+hätään päässyt."
+
+"Oliko niitä lapsia montakin?"
+
+"Kuusihan niitä kaikkiaan oli, vaan viiden ruumiit toki saatiin ylös,
+niin jott' ei sinne järveen kokonaan jäänyt kuin yksi".
+
+"Eikö Pelkoselle sitte jäänyt muita lapsia kuin se mykkä poika?"
+
+"Ei jäänyt ja mikä surkeinta, eukolta meni järki", tuumaili ukko.
+Silloin keskeytyi meidän keskustelumme, sillä eräs vastaantulija ajoi
+kääsyjensä pyörän meidän rattaiden oikeaan pyörään kiinni.
+
+Tuo ajaja nuhteli kyytimiestäni jotenkin tuimasti, vaikka minun
+ymmärtääkseni syy oli kokonaan hänen. Samalla hän tervehti minua
+melkein matelevaisella nöyryydellä ja päästyänsä meistä erilleen, antoi
+uljaan kimonsa mennä täyttä laukkaa eteenpäin. -- Meillekään ei sen
+kummempaa tapahtunut kuin että toinen silanappula meni poikki, vaan
+metsästä saatiin pian sijaan uusi ja entistä parempi.
+
+"Kukas tuo möhömahainen herrasmies oli?" kysyin vanhukselta.
+
+"Sehän se nyt oli meidän valtiopäivämies Pöyhönen, joka nousevalla
+viikolla kuuluu myyttävän Pelkosen tilan ja talon."
+
+"Minkätähden hän sen myyttää?"
+
+"Minkäs muun kuin velan tähden. Kun hallavuosina Pelkonen syötävään ja
+uudisviljelyksiinsä tarvitsi rahoja, täytyi hänen panna maansa
+valtiopäivämiehelle intenkiin, ja nyt, kun Antti alkaisi ruveta
+elämään, kiristää Pöyhönen rahojaan takaisin. Mutta mitenkäs sitä
+Pelkoisparkakaan voi rahaksi muuttua, kun hän tähän tekään on kymmenen
+viikkoa lavantautia sairastanut, ja niin menee nyt häneltä maat ja
+mannut."
+
+"Mutta eikös Pelkonen kiinnitystä vastaan saisi lainata joltakin
+toiselta samaa summaa?"
+
+"Sitähän kirkkoherra kuuluu puuhaavankin ja lähetti jo maisterin
+kaupunkiin rahan perään, vaan ei tiedä tokko onnistuu saamaan", selitti
+ukko.
+
+"Onpas se Pelkonen todellakin merkillinen mies, joka on saanut
+toisenkin vastatuulen soutaa", sanoin minä.
+
+"On", myönsi vanhuskin, "ja moni olisi hänen sijassaan heittänyt jo
+kaikki hiiden pisaan ja mennyt Venäjälle tahi jonnekin muualle, vaan
+Pelkosen ei ole kuultu kohtaloansa koskaan nurkuvankaan edes. -- Soo
+ruuna, ei ole enää kuin yksi virsta kievariin."
+
+"Mutta merkillinen mies se on tuo teidän kirkkoherrannekin", arvelin
+minä hetkisen perästä, "mitä hänestä pidetään?"
+
+"Yksi kiittää, toinen laittaa", sanoi ukko, "ja moittijoita niitä
+taitaa olla runsaammasti."
+
+"Mistä he sitte häntä moittivat?"
+
+"Hän on puheissaan liian suora ja saarnoissaan hyvin kova, niin jotta
+Pöyhönen jo oli piispallekin käynyt valittamassa."
+
+"Mitäs piispa oli sanonut?"
+
+"Oli sanonut, jotta kun hänellä olisi kymmenen semmoista pappia, niin
+ei olisi yhtään Pöyhöstä missään seurakunnassa."
+
+Silloin oltiin jo kievarissa ja minä aloin käsittää tietämättä
+tavanneeni pitäjään merkillisimmät miehet ja kuulleeni kertomuksen
+kolmannestakin, joka osasi nurkumatta tyytyä onneensa ja hiljaisuudessa
+kantaa taakkaansa. Mutta minä en ollut lähtenyt etsimään sellaisia
+ihmisiä, sillä niitä, Jumalan kiitos! tapaa maassamme vielä
+etsimättäkin kaikkialla. Minä olin päinvastoin lähtenyt etsimään
+sellaisia merkillisiä miehiä, jotka aina ovat etupäässä ja kaikissa
+asioissa suuna päänä, vaikka tuskin kymmenes osakaan heistä ymmärtää
+asioita johtaa, vaan useimmat yhteistä hyvää hakiessaan etsivät omaa
+etuaan tahi kunniataan. Nyt olin oppinut näkemään todellista sielun
+kykyä tarvittavan kärsimyksissäkin ja olin kiitollinen kirkkoherralle
+siitä opetuksesta. Mut kun merkillisiä kärsijöitä oli kylliksi
+kotipuolellanikin, en niitä enää lähtenyt muualta etsimään, vaan
+palasin koreasti kotiini.
+
+
+
+
+
+KYMMENNIEKKA.
+
+
+"Hohoi pojat! Soutakaakin varppi Haukiniemen kärkeen!"
+
+Soutaminen taukosi ja perämies näkyi kääntävän päätänsä tukkilautalle
+päin, jonka ponttuulta huuto oli kuulunut, vaikka siitä ei veden
+lorinan ja varpin kahinan vuoksi saanut selvää.
+
+"Mitääh!"
+
+"Soutakaakin varppi Haukiniemen kärkeen, -- -- tuon niemen nenään
+tuolla", kuului äskeinen ääni.
+
+"Hyyväh!" huusi perämies vastaukseksi ja kääntyi takaisin entiseen
+suuntaansa. -- Hetkisen perästä hän ikäänkuin vähän nyreissään, sanoi
+soutajille: "mitä turkaista se nyt taas mieluillee -- -- silloinhan se
+väkisinkin lautan häntä pyörähtää tuonne lahden pohjaan; ja on siinä
+sitten taas solimista."
+
+"Kun olisi antanut vaan suoraan mennä sojottaa, niin hyvästikin olisi
+jo yön tienoissa oltu läpi salmelta", virkkoi nuorempi soutumies. "Mut
+samapahan se meille on, vaikka viivyttäisiin koko kesä, ennenkuin
+Ahvenisessa ollaan, -- sitä enemmänhän niitä markkoja heltii."
+
+Toinen soutaja, vanha ukko, hymähti hiukan ja arveli: "kyllä sille
+vielä kiirekin tulee jahka tästä isolle Pieliselle päästään."
+
+"Mutta milloinka sinne päästään? -- Nyt on kuhnittu koko viikko kelpo
+vedellä, jossa ei olisi oikealla kululla viivytty jos pari
+vuorokautta", tuumaili peränpitäjä.
+
+"Hyväpä tuo on, jotta on saanut yöt rauhassa maata, eikähän tuo uni
+päivälläkään pihkalta maista, enemmän miehistä kuin päälliköistäkään",
+ilvehti nuorempi soutumies.
+
+"Niin, kun se yökaudet kuhertelee kultasensa kanssa, niin tottahan sen
+täytyy toisinaan maatakin", sanoi vanhus.
+
+"Onkos sillä leipäsusi näillä seuduin?" kysäsi perämies.
+
+"Ei, vaan oikea morsianhan se taitaa olla."
+
+"Ai -- niin, Haukiniemen Riikka. Tuleekohan tuosta talkkunasta puuroa?"
+
+"Miks'ei siitä tulisi?" tutkasi vanhus.
+
+"Ka eihän tuon helmaväen joukossa luulisi saavan suutansakaan auki, kun
+on muutenkin semmoinen nahjus."
+
+"Tyynessä lahdessahan ne aina kalat kutevat."
+
+"Onko se pulskakin se Riikka?" puuttui perämies taas puheesen.
+
+"Kyllä se on jotensakin impakka ja vielä perinnötär, -- Haukiniemen
+ainoa lapsi", selitti vanhus.
+
+"Kun sattuisi joku oikea koiran leuka, niin kyllä ei vaan mahtaisi
+Riikka Issosen kuvetta koskaan lämmittää", sanoi nuorempi soutaja.
+
+"Koettelepas sinä onneasi, niin saat nähdä, Risto parka, onko niinkään
+helppoa kuin vieraan tammaa talutella", murahti vanhus.
+
+"Mitäs minusta merkitystä miehestä", virkoi Risto punehtuen, "mutta kun
+olisi joku tuntematon tahi puhdaspaperinen poika, niinkuin esimerkiksi
+tuo kymmenniekka. -- -- Kuules! otappas sinä kymmenniekka, se Riikka
+käsitöiksesi, niin saadaan nähdä miten Issoselle käy."
+
+"Ei taitaisi olla hulluinta", myhähti perämies.
+
+"Ei jumaliste olisikaan. Kyllä siinä, Haukiniemessä näet, saa nälkää
+vasten naamaa potkia, kun se on kuudentoista tengan velaton talo. Ei
+siihen nälällä ole asiaa siihen taloon, vaikk'ei muuta tekisi kuin
+osaviljalla antaisi kaskea kaataa. Eikä sitä niin kenstiä
+kepsaustakaan, kuin Riikka on, joka loukun luota tavata. Tuskinpa
+lienet vielä eläessäsi sinäkään nähnyt niin veikeätä naikkosta."
+
+"No, no, -- olen sitä maailmassa jo minäkin nähnyt toista ja
+molempaakin", sanoi peränpitäjä.
+
+"Ei, vaan tosiaankin -- ei se Risto nyt liikoja lopise", puheli vanhus.
+"Vielä se vanhankin sydäntä pikkuisen kutahduttaa, kun Riikan oikein
+pyhä-hynttyissään näkee. On se semmoinen elävä, mut kuuluu olevan
+pojille hyvin turski."
+
+"Kas kokkia, kun ei itse kypsy, vaikka jo muille palaneelta haisee",
+pisti Risto vastineeksi.
+
+"Pitäisi sitä sitten käydä katsomassa", tuumaili perässä olija.
+
+"Paras sitä on katsoa, jos ken eukon vajaassa on; -- -- ptruu -- --
+mutta mihinkäs tässä nyt naru pannaan kiinni?"
+
+"Kierrälletään tuon paksun petäjän ympäri, niin kyllä pitää."
+
+"Ja jos ei pidä niin heittäköön."
+
+"No moneenko kertaan sinä nyt taas sitä siihen punot?" ärähti vanhus
+Ristolle, irroittaen varppia kääröltä.
+
+"Moneen."
+
+"Ole viisastelematta ja lyö solmuun."
+
+"Millä minä siihen lyön, kun ei vasara lähtenytkää mukaan?" kysäsi
+Risto tuhman näköisenä katsoa noljottae vanhukseen.
+
+"Paljokos sitä viisautta kannu kaupungissa maksaa; vai korttelittainko
+sitä myydäänkin, kuin Korholan kaljaa?"
+
+"Kyynäröittäin, hyvä ystävä, mut se on yhtä vetelää kuin sinun
+päivällinen puurosi, niin jotta ei se hatarassa kallossa pysykään."
+
+"Olisit syönyt vähemmän, niin ei olisi muilla hukkumisesta pelkoa",
+vastasi vanhus.
+
+"Pane solmut kiinni ja laittaudu veneesen", komensi perämies, joksi
+toisten mahtaileminen jäi sikseen.
+
+Lautalle palattua kuiskasi Risto kymmenniekan korvaan: "vie sinä pilan
+viteeksi ruuna Haukiniemeen kengitettäväksi; kyllä minä tän'yönä otan
+lauttaa vahtiakseni."
+
+Kymmenniekka pudisti päätänsä kieltävästi, mutta ei virkkanut mitään.
+Kuitenkin hän, työn lopetettua, pani rintapaidan päällensä, pesi
+silmänsä ponttuun reunalta ja kävi majan nurkasta jalkaansa
+sahviaanisuiset saappaansa.
+
+"Mitäs varten se kymmenniekka nyt niin nyöläytyy?" tiedusteli
+päällikkö, joka itse siistiytyi majassa.
+
+"Aion tästä lähteä pikkuisen kylillä käymään, kun tuo ruunakin taas
+näkyy olevan kengitettävä."
+
+"Ja kun minä aioin ensi yönä kuitata kymmenniekalle ne nakkivelkani",
+sanoi muudan miehistä, mustasta padasta mättäen suuhunsa höyryävää
+lientä, min enimmänsä ennätti.
+
+"Ja minä viimeinkin voittaa pois ne toista sataa, jotka kymmenniekka on
+jo kesän pitkään minulta nylkenyt", arveli eräs toinen.
+
+"Keltäpäs se kymmenniekka ei liene voittanut", huokasi Huuhkaja,
+kirjanpitäjä, jota äitinsä oli kuusi vuotta vanhain päiväinsä varaksi
+kouluuttanut.
+
+"Ei sitä pitäisi pelata, jos jälestäpäin katumoiksi heitäksen", arveli
+Risto.
+
+"Kokonaisenapahan onkin tämän pojan palkka", kerskasi kokkivanhus.
+
+"Niin kolme säkkiä päivältä ja talon muu töskä, paitsi runnakon
+peitteet", nauroivat miehet.
+
+Kymmenniekka ei ollut kuulevinansa koko keskustelua; puuhaili vain
+siinä yhtä ja toista, niinkuin ei koko puhe häneen koskisi ja lykkäili
+keksillä pölkkyjä poikemmaksi ponttuun luota.
+
+"Kymmenniekka! Pistäydypäs pikkuisen täällä majassa", kuului äkkiä
+päällikön ääni. Puhuteltu totteli kutsumusta ja matalalla äänellä
+kysäsi päällikkö häneltä: "vieläkö sinulla on tallella ne kultarahat,
+jotka viime pyhänä minulta voitit?"
+
+"Eihän nuo liene pussin pohjalta karkuunkaan lähteneet."
+
+"Vaihtaisitkohan ne minulle takaisin, -- minä nyt niitä vähän
+tarvitsisin", virkkoi päällikkö häpeissään ja silmiänsä rävähdyttämättä
+katseli pöydän alle.
+
+"Joutavat kai ne minulta, vaikka lainaksikin -- mitäpäs niillä minä
+tekisin."
+
+"Sitä parempi. Minulla ei nyt olekaan takanani muita kuin isäntien
+rahoja, vaan nousevalla viikolla käyn minä kotona ja kyllä sitten saat
+kaikki samalla kertaa."
+
+"Ei niillä niin kiirettä ole, -- eikähän niistä muuhun olekaan kuin
+kihloiksi koko rahoista", sanoi kymmenniekka suu hymyssä. Sitten hän
+otti kukkarostaan viisi kahdenkymmenen markan kappaletta, jotka
+ylönkatseellisesti viskasi pöydälle ja jäi seisomaan kukkaro kädessä
+pöydän luo. -- Piiraman kuluttua jatkoi hän: "olisi minulla täällä
+oikein mahtisormuskin, ihan täysinäinen -- kolmekolmatta karaattinen.
+Se olisi mainio vihkimärengas. Muutamilla markkinoilla satuin sen
+saamaan 'levoipravoissa', vaikka se oikeasta kuuluu olevan erään
+kamreerin kihlasormus. Mutta se on kallis peina. Minullekin nousi se
+noin kuuteenkymmeneen markkaan, mut onhan siinä kultaakin hyvä joukko."
+
+"Näytäpä. -- Kyllä on paksu, mutta onkohan tuo täysinäinen?"
+
+"Ihan varmaan; tunteehan sen jo painostakin."
+
+"Mutta on tuo nimimerkki sisässä."
+
+"Pianhan se on pois viilattu, jos kaupoilla sovitaan."
+
+"Mutta se viilan jälki näkyy."
+
+"Vieläkös mitä", sanoi kymmenniekka ja etsittyään hienon viilan eräästä
+kontista, alkoi sillä varovasti sormusta kihnuttaa.
+
+"Älä hiidessä -- en minä taidakaan sitä --"
+
+"Ja nyt minä jo siihen tein aika loven", keskeytti kymmenniekka
+kiivaasti, "mitä saamarin petkutusta tämä on? Äläpäs luulekaan minua
+niin --"
+
+"No älähän kiivastu veikkonen; ehkä se kuitenkin on minulle tarpeen --
+joskus, niin jotta olkoon menneeksi."
+
+"Sitähän minä, sanasta miestä, sarvesta härkää", sanoi toinen
+leppyneenä. Hetkisen kuluttua jatkoi hän: "nyt ei enää näy mitään, vaan
+on se korea ja kiiltävä, kuin kultasepän jäleltä."
+
+"Mutta paljokos sitä nyt jo onkaan minulla syntiä sinulle?" uteli
+päällikkö.
+
+"Paljokos sitä -- -- eihän se vielä tunnu nousevan viiteenkään sataan",
+vastasi kymmenniekka hieman aprikoituaan.
+
+"Voipas pahuus -- -- johan siihen menee melkein koko kesäiset ansioni."
+
+"Mitäs sinä niistä, onhan sinulla varoja."
+
+"On, on, mutta hukkahan minut tällaisilla lopuksi perii. -- Kyllä
+sinulla on ihmeellinen onni pelissä."
+
+"Sitä huonompi rakkaudessa, sanovat herrat", puhui kymmenniekka nauraen
+ja melkein säälivin silmin katseli päällikköä.
+
+Kymmenniekan mentyä mutisi päällikkö itsekseen: "tuo mies joutaisi
+vaikka hiiteen, minua hän melkein pelottaa." -- Heti sen perästä
+soudatti päällikkö itsensä maihin ja muutaman puolen tunnin kuluttua
+lähti kymmenniekkakin hevosineen pois lautalta.
+
+"Haukiniemeen hahahaa!" nauroi Risto partaansa ja mutisi: "kyllä tässä
+kohta komento höltyy, kun ne molemmat --"
+
+Haukiniemessä istui päällikkö huoneessa isännän kanssa sikaria
+polttamassa, kun kymmenniekka saapui kartanolle. -- Tuttavuus isännän
+kanssa oli pian tehty ja vastoin tapaansa otti kymmenniekkakin
+vilkkaasti osaa puheesen.
+
+Talon tytär toi vieraille kahvia. Päällikkö otti sitä istuallaan ja
+näytti olevan hämillään, mutta kohteliaasti nousi siihen sijaan
+kymmenniekka seisalleen. Riikka punehtui jo vähän siitäkin, mutta vielä
+enemmän siitä, kun kymmenniekka koko ajan suurilla, syvillä silmillään
+hävyttömästi katsoa tuijotti hänen silmiinsä ja tavattoman kauvan
+viipyi kahvin ottamisessa.
+
+Riikka ensin luotuaan silmänsä alas nosti ne sitten päättävästi
+ylöspäin, mutta ei kestänyt kymmenniekan katsetta, joka näytti
+ikäänkuin uppoontuvan häneen, vaikka kasvot olivat välinpitämättömän
+näköiset.
+
+Päällikkö oli kuin tulisilla hiilillä ja ajatteli: "perhana sen
+konstia! -- -- nousee seisalleen ja muuta." Keskustelukin rupesi
+käymään hankalasti siitä lähtien. Oli kuin olisi jotain ikävää odotettu
+tapahtuvaksi. Ainoa, joka kumminkin pysyi ennallaan, oli kymmenniekka.
+
+Vihdoinkin viimein pistihe isäntä ulos asioilleen. Silloin päällikkö
+rohkasi mieltään ja kysäsi ärtyisesti: "no miltäs Riikka näytti?"
+
+"Riikka? -- Sekö kahvintuoja?"
+
+"Se -- se juuri, jota sinä tuijottelit, niinkuin olisit tahtonut
+puraisematta nielaista."
+
+"Taisihan tuo olla pulska liha", sanoi kymmenniekka huolettomasti.
+
+"Liha? Mitenkä niin liha?"
+
+"Ka -- mitä lihasta syntynyt on, se on liha", selitti kymmenniekka ja
+jatkoi haukotellen: "tyttö olkoon tyttönään, mutta hänellä oli
+rintaneula, joka -- jos se todellakin on kultaa -- ei ole sadalla
+markalla maksettu."
+
+Kuin siivellä pyyhkäisten katosi kaikki vihan kauna päällikön
+sydämmestä ja nauraen sanoi hän: "kyllä olet hyvä. Ei sinua tässä
+maailmassa miellytä muut kuin ne neljä kaks'päistä naista."
+
+"Mutta ne ovatkin luotettavimmat siitä suvusta, varsinkin jos on mies
+ja kymmensilmä toverina."
+
+Puhe keskeytyi siihen, sillä isäntä tuli takaisin huoneesen ja häntä
+seurasi palvelustyttö tuoden teetä, jota nyykistäen tarjosi vieraille
+ja sanoi vielä kehoitukseksi "ottakaa!"
+
+Sikaria pöydältä vaihtaessaan sai kymmenniekka tilaisuuden suhkaista
+päällikön korvaan: "etehisen nurkassa on minulla laukussa pötkä parasta
+kolmemarkkaista -- teen väriksi."
+
+Silmää iskien nyykähdytti päällikkö päätään ja alkoi heti esitellä
+isännälle että: "eikö tässä illan kuluksi saisi isännälle tarjota
+pikkuisen ulkolaista veden mauksi?"
+
+"Väärinhän tuo on elävässä talossa avata vierasten eväitä", vastasi
+isäntä, "mutta sattui nyt niin hullusti, jotta ei talossa olekaan kuin
+pelkkää paloviinaa -- eikähän sitä ilkeä ihmisille tarjota. -- --
+Kävikin tässä viime viikolla nimismies ja minkä mitäkin herroja, niin
+ett'ei ole konjakin pisaraa koko talossa."
+
+"Ainahan niitä talon varoja kulutetaan", tuumaili päällikkö, "mutta
+maistetaanhan nyt kerran vierastenkin tuomisia." Kääntyen sitten
+kymmenniekkaan lisäsi hän: "käyppäs sieltä laukusta se musta poika
+tänne, niin katsotaan onko sitä miehen kumppaniksi."
+
+Isäntä hommasi lisää vettä ja sokeria, ja heti oli totin juonti
+"täydessä käynnissä", kuin nälkä-Jaakon rikastuminen. Isäntä ja
+päällikkökin, toisten esimerkkiä seuraten, tekivät oikein aimo lasit,
+mutta kymmenniekka sanoi, ettei hänen vatsansa siedä kuumaa totia, ja
+kävi etehisestä hakemassa kauhallisen kylmää vettä. Siitä hän sitten,
+varsinkin toisten silmän välttyessä, täytteli lasiansa, mutta kuitenkin
+ehti silloin pohjaan kuin toisetkin. Nyt tehtiin "toiselle jalalle" ja
+sen loppupuolella alkoivat niin hyvin isännän kuin päällikönkin posket
+tuntuvasti punoittaa. Kymmenniekka sai nyt jo rauhassa istua eri
+päällään tarvitsematta ottaa osaa keskusteluun.
+
+Silloin kun pantiin sulamaan "palan päälle" nousi kymmenniekka
+lähteäkseen ulos.
+
+"No mihinkä nyt?" kysyi isäntä.
+
+"Aion käydä pistämässä hevosen kenkään ennen kuin väki levolle ehtii,
+että näet saan jalan pitäjän ja aamulla päästään ajoissa työhön
+lähtemään."
+
+"Onhan niitä, nyt siksi talossakin miehiä. Minä lähden paikalla
+sanomaan --"
+
+"Ei, ei -- kyllä minä sen itse pian kengitän; enkä sitä mielelläni
+muiden tehtäväksi annakaan", keskeytti kymmenniekka isäntää.
+
+"Antakaa sen vaan mennä", sanoi päällikkö. "Se on siitä ruunastaan yhtä
+arka kuin piiskuri kunniastaan."
+
+Siten pääsi kymmenniekka lähtemään ja sai avukseen erään renkipojan,
+joka jo oli illalliselta päässyt. Näppärästi näkyi hän osaavankin
+hevosen kenkään saada ja yks'kaks' oli kolme jalkaa kengässä, mutta kun
+viimeisestä jalasta kenkäkulua päästettiin, katkesi yksi nauloista.
+Kymmenniekka koetti monta monituista kertaa sitä siitä irti kiskoa,
+mutta turhaan. Saipa renkipoikakin koetella oppiaan, mutta eivät
+ottaneet hohtimet.
+
+"No osasipas häjy täperältä katketa", sanoi kymmenniekka.
+
+"Johan osasikin", vakuutti poika.
+
+"Eikä sitä tuosta kohti saata vuollakaan, kun siinä on liha lähellä."
+
+"Eihän sitä siitä miten", sanoi poika hyvin ymmärtävän näköisenä. "Jos
+edes olisi tuosta paremmin etupuolelta katkennut, mut eipäs. Siitä vaan
+ihan pahimmalta paikalta sen piti piuskahtaa."
+
+"On siihen vielä yksi keino", tuumaili kymmenniekka. -- "Missähän se on
+se talon tytär?"
+
+"Tuollahan tuo istuu portailla."
+
+"Jaha -- aivan oikein", sanoi kymmenniekka ja lähti pihan poikki
+portaille.
+
+Riikka ei näyttänyt tulijaa huomaavankaan, mutta jalkoterät kumminkin
+ponnistivat porrasta vasten, ikäänkuin hän olisi aikonut liikkeelle
+lähteä.
+
+"Saisikohan lainata yhtä sukkapuikkoa?" sanoi kymmenniekka tyynesti
+Riikalle.
+
+Tyttö näytti hiukan hämmästyneeltä ja kysyvin silmin katseli miestä.
+Sen huomattuaan selitti kymmenniekka pikkuisen hymyssä suin: "katkesi
+yksi kenkänaula, eikä saada sitä pois paksuleukaisilla hohtimilla.
+Täytyy hieman polttaa kaviota, mutta en tarpeettomasti tahtoisi eläintä
+kiusata paksumpaa rautaa kuumentamalla."
+
+Riikka ojensi kymmenniekalle ääneti yhden sukkavartaistansa ja
+joutilaaksi jääneenä katseli sitten kengitystä. Vähitellen katosi hänen
+silmistänsä niissä äsken ilmestynyt tuikeus ja koko muoto ikäänkuin
+kirkastui. Melkeinpä ystävälliseltä kuului jo hänen äänensä, kun hän
+kymmenniekan kiitoksille vastasi: "ei mitään kiittämistä."
+
+Kymmenniekka käski renkipojan panna ruuna liekaan ja antoi hänelle
+"suutarin markan" juomarahaksi, niinkuin poika iloissaan toisille
+kehui. Sitten hän istahti portaiden toiselle puolelle, vastapäätä
+Riikkaa ja alkoi puhella ilmasta ynnä muista vähäpätöisistä seikoista.
+
+Yht'äkkiä rupesi huoneesta kuulumaan päällikön käheä-äänistä, mutta
+kovaa laulua. Jokaisen värssyn lopussa yhtyi siihen arvattavasti
+isäntäkin, koska aina selvemmin kuului silloin: "huhhahhei ja
+huhhahhei, -- ja hukkuvan minun luuli."
+
+"Noita, mitä iloa pitävät! Onpa toki hyvä, että väki nukkuu
+aitoissansa", sanoi Riikka selvällä inholla. "Ja isäkin viitsii --
+vanha mies", lisäsi hän vielä punehtuen.
+
+Kymmenniekka koetti puolustella toisia, mutta Riikka kinasi vastaan,
+väittäen tuollaista elämää eläimelliseksi.
+
+"Miksi ette sitten tekin ole yhdessä joukossa, kun heitä kuitenkin
+puolustatte?"
+
+"Totta puhuen", sanoi kymmenniekka, "minua ei juominen ole koskaan
+miellyttänyt. Jokaisella on omat syntinsä, jotka itsekutakin parhaiten
+huvittavat, ja niin ne on minullakin."
+
+Puhe oli nyt saanut toisen, vakavamman suunnan, ja aika kului
+kulumistaan. -- -- -- Riikka ja kymmenniekka eivät tietäneetkään,
+milloin laulu ja melu huoneessa lienee lakannut, mutta kuin unesta
+havahtuen huomasi Riikka äkkiä puhekumppaninsa hengityksen kuumentavan
+hänen poskeansa. Kymmenniekka istui nyt hänen vieressään ja hänen
+käsivartensa ympäröi Riikan vyötärystä sikäli, että tyttö puoleksi
+nojasi häneen.
+
+Riikka säpsähti ja yht'äkkiä siirtihe edemmäksi. Kymmenniekka myös
+ikäänkuin heräsi, nousi äkisti ylös ja veret kasvoilla nähtävästi
+koetti pakoittaa itseänsä tyyneksi. Hän katsoi kelloansa ja sanoi
+kylmästi: "ohoh! kello on jo kohta kaksi. Lienee parasta mennä
+viimeinkin levolle."
+
+Riikka kuuli kymmenniekan menevän, mutta luuli etehisessä hänen vielä
+kerran seisahtuneen. Taas kuului jalkain kapsetta ja sitten kävi
+kammarin ovi. Riikka kuunteli vielä, ikäänkuin odottaen mennyttä
+takaisin, ja ajatteli. Muistui mieleen niin selvästi kaikki, mitä
+kymmenniekka oli hänelle itsestään kertonut. Hän oli sanonut jo pienenä
+jääneensä orvoksi ja joutuneensa, niinkuin muutkin köyhät orvot,
+maailman rantoja kiertelemään. Yhdessä paikassa oli ollut parempi,
+toisessa huonompi olla, "mutta eihän köyhällä ole kotia missään", oli
+hän sanonut, ja vielä lisännyt tästä puoleen koettavansa ruveta
+paremmaksi ihmiseksi.
+
+Niin -- kaikenlaista semmoista se oli tuo ihan ventovieras mies
+puhunut; ja sitä oli hän, Riikka, viitsinyt kuunnella koko yön, vaikka
+huomenna olisi ollut niin paljo tehtävää. Ja sitten vielä oli tuon
+miehen käsivarsi hyväillen syleillyt hänen vyötäistään. -- Riikka
+punehtui jo sitä ajatellessaankin, mutta lohduttelihe sillä, että
+"ehk'ei hän itsekään ollut sitä huomannut." Kuitenkin olisi Riikka
+toiselta puolen melkein suonut, että kymmenniekka olisi sen huomannut,
+"vaikka kyllähän se isä -- --"
+
+"Bää, bää", kuului viimein hyvin surkeasti tuolta pellon takaa.
+
+Se oli aivan pieni kirmaileva karitsa, joka sillä tavoin ilmaisi
+iloansa uuden päivän koitosta, sillä koko koillinen taivaan ranta jo
+hulmusi kuin tulessa.
+
+Isän kammaristakin kuului jo liikettä, joksi Riikka nousi ja hiivi
+aittaansa, ettei isä luulisi hänen koko yötä valvoneen.
+
+Sillä aikaa koetteli kymmenniekka päästä kammarissa kiinni unen päähän,
+mutta turhaan. Hän oli vaatteissaan heittäytynyt vuoteelle, kuorsaavan
+päällikkönsä viereen, ja odotti siinä unen tuloa silmät selällään
+katsella tuijottaen kattoon.
+
+Auringon nousua ennustavan ruskon punertava läike leikitteli
+laipiolaudoilla ja kärpäset surisivat iloisesti ympärillä, mutta
+kymmenniekka ei tainnut huomata niitä enempää kuin vieruskumppaninsa
+kuorsaamistakaan. Hän ummisti silmänsä ja päätti nukkua. Juuri kuin uni
+rupesi tulemaan täytyi hänen taas kumminkin avata silmänsä ja katsoa
+pitkin vasenta käsivarttaan, sillä tuntui siltä, kuin olisi hän sillä
+puristanut itseänsä vasten jotakin pehmoista ja lämmintä.
+
+Kymmenniekka hymähti ensin hieman, mutta muuttui sitten pian vakavaksi.
+Hän alkoi taas silmiään rävähdyttämättä katsella kattoon, ja
+monenlaisia mietteitä pyöri päässä.
+
+"Anna Jumalan luoma pikkuisen vettä", virkahti kymmenniekan vieressä
+lepäävä päällikkö ja pyyhki hikeä otsaltaan. Kymmenniekka nousi ja toi
+sitä kauhalla etehisestä. Juotuansa päällikkö raukesi uudestaan uneen,
+mutta kymmenniekka ei enää yrittänytkään levolle ruveta. Hän vetäsi
+saappaat jalkaansa ja lähti huoneesta hiipimällä.
+
+Ulkona päivä jo punaili vaarojen huipuilla kasvavien puiden latvoja,
+kastehelmet kimaltelivat monivärisin heinikossa ja hiljalleen
+äännähteli sorsa rantaruohostossa, kutsuen kumppaniaan pois pesästä
+ihailemaan aamun ihanuutta.
+
+Riikka kuuli aittaansa, miten hevonen iloisesti hörhötti kymmenniekan
+sitä nuorasta päästäessä, ja ajatteli: "hyvä se mahtaa olla eläimille."
+Sitten kuului nurkan takaa miehen ja hevosen askeleita. Portti narahti
+pikkuisen ja yhä edemmäksi etenivät askeleet. Huoaten kallistui Riikka
+vuoteelleen, joka vielä oli koskemattomana, ja hänestä tuntui vielä
+unessakin siltä kuin olisi kymmenniekka häntä katsellut.
+
+Kaikki miehet olivat jo lautalla ihan täydessä työssä, kun päällikkö
+sille palasi, ja viimeisiä puomipuita työnneltiin parhaillaan läpi
+salmesta. Päällikkö joi tultuaan ponttuun reunalta vettä tuohiliuhalla
+ja käskettyään kokin "pyöräyttämään" miehille Pieliselle pääsiäskahvit,
+katosi majaan. Muut miehet joivat kahvia majan ulkopuolella, mutta
+kymmenniekkaa kutsui päällikkö sisälle majaan.
+
+Kahvin juotua oli kymmenniekka juuri lähtemäisillään työhönsä, mutta
+päällikkö pidätteli häntä vielä, tarjoten hänelle sikaria. Sitten
+päällikkö, ikäänkuin häpeissään, tuumaili: "kyllä me tukkilaiset
+todellakin taidamme olla, niinkuin sanotaankin, viimeisen vierimmäistä
+joukkoa."
+
+"Mitenkä niin, viimeisen vierimmäistä?"
+
+"No tuokin illallinen elämä -- ja minulla kun oli aikeet rahoa tyttö;
+mutta ei sinun siitä tarvitse virkkaa kellekään mitään. Minä en enää
+loppupuolta muista ensinkään. Puhuinko minä tuhmuuksia Riikalle?"
+
+"Ei mitään tuhmuuksia", vastasi kymmenniekka. "Kun minä huomasin asiat,
+niin koettelin pidätellä Riikkaa, jotta ei hän tiennyt tämän
+taivaallista koko jymystä."
+
+"Olitpa oikein kelpo mies, kun et laskenut Riikkaa -- -- En minä
+ymmärräkään, miten minä niin pökerryin, vaikka en ennen eläessäni ole
+muistamattomaksi mennyt."
+
+"Mitäpäs siitä, sattuuhan se vahinko viisaallekin", lohdutteli
+kymmenniekka.
+
+"Ja se olikin niin hitsatin väkevää -- oikeata tihulaista päähän
+äjähtämään."
+
+"Onhan se miehen ruokaa", naurahti kymmenniekka ja kysäsi: "kuinkas
+muuten asia luonnisti?"
+
+"Luonnisti se tyhjää", selitti päällikkö. "Johan siitä on vuoden
+päivät, kun asia juonessa on ollut. Kellokin jo on ollut siellä
+talvesta asti, mutta nyt minä arvelin hänet vasta rahoa. Mitäs vielä --
+ei näyttäynytkään koko aamuna, enkä ilennyt häntä erittäin etsimäänkään
+ryhtyä."
+
+"Kyllä ne semmoiset pian unohtuu, kun antaa hiukan aikaa kulua, eikä
+ole naaka taallaankaan", nauroi kymmenniekka. Niinpä taisi päällikkökin
+ajatella. Ainakin hän tuli entistä iloisemmaksi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Seuraavana kesänä saapui Haukiniemen kohdalle kaksi tukkilauttaa yhtä
+aikaa. Toista niistä johti entinen päällikkö, toisen ylin johto oli
+menneen kesäisen kymmenniekan käsissä, joka tuli kohteliaasti
+tervehtimään entistä esimiestään.
+
+Päällikkö oli vuoden kuluessa tuntuvasti muuttunut, mutta kymmenniekka
+taas näytti paljoa reippaammalta. Hän katseli äänettömänä tuota
+pöhistynyttä ja tylsän näköistä päällikköä, joka nähtävästikään ei
+ollut oikein selvänä.
+
+"En ollut enää oikein tunteakaan", sanoi viimein kymmenniekka
+tervehtien.
+
+"Ainahan sitä muuttuu", vastasi päällikkö ja etsi matka-arkustaan
+toisen kannattoman lasin. Toinen oli jo ennestään majan pöydällä
+putelin vieressä.
+
+"Ne sanovat minun ruvenneen lihomaan", selitti päällikkö, "ja taitaahan
+siinä olla hiukan perääkin -- mutta tervetuloa ja saappas tästä!"
+
+"Mitä se on?"
+
+"Kyllä se on puhdasta ainetta. -- Ensimmäinen lasi pohjaan", kehoitti
+isäntämies ja tyhjensi itse lasinsa. Vieras oli varovampi ja olikin
+siksi vielä ihan selvä, kun isännän kieli jo alkoi sammaltaa.
+
+"No mennäänkö taas yöksi Haukiniemeen?" ehdoitti kymmenniekka.
+
+"Ei veikkonen! En minä ole siellä käynyt jos pari kertaa sen erän
+perästä, kun viimeksi yhdessä siellä oltiin."
+
+Toinen pysyi vaiti, ikäänkuin olisi selitystä odottanut. "Niin niin --
+en todellakaan, jos pari kolme kertaa. Mikä lienee muuttanut tytön
+mielen, ei ottautunut enää ollenkaan minun puheisini. Luikuili karussa,
+kun talossa kävin, ja jos sainkin puheilleni, niin ei näyttänyt
+kuulevankaan esityksiäni. Toisinaan vielä katsoa tillotti minuun niin
+kummallisesti, kuin olisin minä ollut hirttopaikalle menossa, pappi ja
+pyöveli kintereilläni. -- Alussa minä kärsin kaikki, mut sitten sanoi
+muutamasti Haukiniemen isäntä, jotta sille tulee kirjeitä melkein joka
+postissa, eikä sanonut rupeavansa lastaan pakoittamaan, jos ei Riikka
+minulle mielisuosiolla tule -- -- mutta ethän sinä maista mitään."
+
+"Kylläpähän tässä ennättää -- mutta kuinkas sitte kävi?"
+
+"Kuinkako kävi? -- Minä arvelin unohtaa koko jutun, mutta -- mutta --"
+
+"Mutta mitä?"
+
+"Mutta -- en sitä ole muille sanonut, vaan sinulle, joka et
+yks'lahkeisista välitä, saatan sen sanoakin -- mutta minä en
+voinutkaan. Käyhän se näet jo sapelle, kun toinen, jota ei tunnekaan
+edes, tulee toisen apajalle, mutta ei se ole se, joka minua harmittaa.
+Muutoin minä vaan en voinut Riikkaa unhottaa ja sitten minä -- -- no
+tietäähän sen kuitenkin jo koko maailma -- -- sitten minä aloin
+ryyppiä."
+
+Kymmenniekka istui tyynenä ja miettivänä, mutta kysyi viimein: "oletkos
+jo Riikalta saanut kellosi ja kihlasi?"
+
+"En -- enkä minä niistä lukua pitäisikään, jos hän ei vaan toiselle
+menisi. Kun hän sen lupaisi, niin mielelläni antaisin koko omaisuuteni
+ja menisin vaikka Amerikkaan. -- Sitä olen jo todellakin tuuminut, mut
+kyllähän se ottaa sen toisen ja sitten käy minulle hullusti -- -- hyvin
+hullusti."
+
+Päällikkö viittasi järveen päin ja rupesi itkemään juopuneen itkua.
+Tuokioisen perästä hän kuitenkin nosti silmänsä ja huomasi kymmenniekan
+katselevan itseään.
+
+"Juuri noin se Riikkakin minuun katsoo, ikäänkuin tahtoisi minua
+raukoitella, mutta en saamariksi minä semmoinen raukka ole! -- -- Ei,
+minä näytän vielä hänelle -- -- tule mukaan Haukiniemelle! Tule mukaan,
+minä -- minä -- --."
+
+Päällikkö tapaili sanoja, mutta kymmenniekka keskeytti puhetta.
+
+"Ei nyt mennä, mutta laske sinä minun lauttani ensin salmesta, niin
+ehkä huomenna mennään sinne yhdessä."
+
+"Ei -- äläpäs mies -- vai sinun lauttasi, vaikka minun on edellä. Nyt
+lähtään ja paikalla -- -- tule mukaan mies, muutoin minä -- -- miksi
+juuri sinun lauttasi --"
+
+"No älähän nyt", rauhoitteli kymmenniekka häntä. "Samahan tuo on jos
+sinun lauttasikin menee edellä; ei minulla niin kiirettä ole."
+
+"Kiirettä? Luuletko sinä minulla olevan kiirettä? Ei, jos en tahdo, en
+liikahda paikalta. Vai kiirettä! Olenko minä mikä nahjus, ett'en saa
+seista jos tahdon. Ei mies -- älä ärsytä minua. Minä en liikahda
+paikalta, vaan sinun pitää mennä edeltä. Olenko minä mikään kivalteri,
+jotta minun pitää aina edellimäisnä olla ja muut vaan tallaavat
+valmista jälkeä -- --"
+
+"Hyvä, hyvä", sanoi kymmenniekka, "koska niin tahdot, niin minä menen
+edellä."
+
+"Mene sinä vaikka hiiden kattilaan", soperteli päällikkö.
+
+"Ja kippis kaupan päälle", sanoi kymmenniekka tarttuen lasiinsa, "ja
+pannaan pohjaan."
+
+"Pohjaan tietysti, kyllä minä vielä sinut pöydän alle juon. Kaksi
+orrella pysyy -- -- no pane pohjaan -- ähä, etpä uskalla -- -- kas noin
+-- käännä kumolleen. Minun lasistani ei tule tippaakaan kynnen päälle."
+
+Kymmenniekka istui majassa siksi kuin päällikkö nukkui pöytää vasten.
+Sitten hän nosti juopuneen varovasti vuoteelle ja lähti lautallensa.
+
+Koko yö tehtiin työtä kymmenniekan lautalla ja aamusella oli se jo
+kappaleen matkaa salmesta, mutta toinen lautta oli vielä eilisellä
+paikallaan. Päällikkökin nukkui sillä vielä, kun kymmenniekan venhe
+jäsähti ponttuun reunaan.
+
+Herättämättä päällikköä, kymmenniekka pani silläkin lautalla työn
+alkuun ja vasta saatuansa miehet pois majasta meni päällikön luo.
+
+"Joudu nyt Haukiniemeen aamukahville", sanoi kymmenniekka herätellen
+päällikköä.
+
+"Haukiniemeen? Ei -- en minä uskalla."
+
+"Miks'et? Eihän siellä isäsi tappajaa asu."
+
+"Vaikka, mutta en minä kuitenkaan --"
+
+"Rohkaise mielesi ja tule pois, niinkuin illalla oli puhe."
+
+"Lupasinkos minä? Sitä pitäisi olla pikku liehkassa, sittenhän tuo
+menisi jonakin."
+
+"Mitäs joutavia", sanoi kymmenniekka, "selvästä ei miestä parata,
+varsinkaan kun on jotakin selvitettävää."
+
+Hyvin vastenmielistä oli päälliköstä lähtö, mutta kumppani ei heittänyt
+häntä. Erittäin tervetulleet olivatkin miehet ja ystävällisesti otti
+Riikkakin vieraat vastaan Haukiniemessä. Isäntä puhui vuoden tulon
+toiveista ja voin hinnasta. Oli talven aikaan hankkinut jäitä ja
+valmisti nyt voita uudella tavalla, niin että toivoi saavansa paremman
+hinnan kuin edellisinä vuosina.
+
+Kymmenniekka ei ollut koskaan vielä nähnyt maidon jäähdytyslaitosta,
+joksi, kahvin juotua, lähdettiin sitä katsomaan. Riikkakin tuli matkaan
+astioita näyttelemään ja innokkaasti selitti voin tekoa vieraille.
+
+Kymmenniekka, kesken puheen, vetäsi yht'äkkiä kellon taskustaan ja
+alkoi päivitellä, että se jo oli niin paljo.
+
+"Mikäs hoppu sinulla on?" tuumaili päällikkö.
+
+"Minun pitää vielä käydä lautallani", selitti toinen, "ja sitten vielä
+ehtiä laivan tulolle kirkolle."
+
+"Tuleeko siinä isäntiä?" kysyi Riikka.
+
+"Ei, vaan vaimoni tulee siinä."
+
+"Kuka?" tiedusteli Riikka kalveten ja kiihkeästi.
+
+"Vaimoni", vastasi kymmenniekka tyynenä.
+
+Riikan kädestä putosi maitoastia ja vavisten kääntyi hän selin
+kymmenniekkaan, joka oli kuuristunut sitä lattialta ottamaan.
+
+"Jokos sinä sitten olet nainut mies", ihmetteli päällikkö. "Siksipä
+sinä et ole tämän puolen tytöistä ollut moinasikaan."
+
+"Jo veikkonen kolmatta vuotta", sanoi kymmenniekka naurahtaen
+väkinäisesti.
+
+"Naimattomanahan teitä täällä kaikki ovat pitäneet", sanoi isäntäkin
+leikillisesti, "ja minäkin jo hiukan toivoin teistä saavani kotivävyn
+itselleni."
+
+"Ei minusta enää ole siihen virkaan", lausui kymmenniekka naurussa suin
+ja osoittaen päällikköä lisäsi, "mutta tuosta te isäntä saatte kelpo
+pojan perilliseksenne."
+
+"Vahinko vaan", tuumaili päällikkö hämillään, "ett'ei Riikka taida olla
+samaa mieltä -- eikä huoli tämmöisestä rentusta."
+
+Kymmenniekka nauroi: "mistäs sen vieras tietää, kun ei kaikki talonkaan
+väki, vai mitä Riikka?"
+
+Riikka säpsähti, mutta ei vastannut mitään.
+
+"Näethän nyt, ettei Riikalla ole mitään vastaan. -- -- Mutta hyvästi
+nyt hyvä isäntä, täytyy tästä viimeinkin lähteä."
+
+Kymmenniekka kätteli jäähyväisiksi kaikkia, mutta puristi niin kovasti
+Riikan kättä, että veri kuohahti tytön kasvoihin ja kyyneleet
+tunkeutuivat silmiin. Hyräillen lähti vieras sitten astumaan rantaan ja
+katosi heti pensaikon suojaan. Kohta sen jälkeen kuului Haukiniemeenkin
+kymmenniekan lautalta päin raikas laulu, joka vieri kauas pitkin vesiä.
+
+Pihamaalla kävelevä Riikkakin kuuli sen ja katsahdettuaan järvelle,
+näki lautalla, ikäänkuin jäähyväisiksi, liehahtelevan valkopunaisen
+tuuliviirin. Rantapensaikko esti muuta näkymästä mutta sieltä kuului
+vielä selvästi laulun loppusanat: "pois minä lähden näiltä mailta, ja
+haava on sydämmessä. Hei sun hoppatti rallinlallin, ja haava on
+sydämmessä."
+
+Laulajan äänessä oli niin surullisen omituinen sointu, että jälemmällä
+lautalla työskentelevä Risto nojautui keksinsä varteen ja sanoi
+kokille: "ei se laulaja tunnukaan lystikseen laulavan."
+
+
+
+
+
+ASIAMIES.
+
+(Kuvaus Keski-Suomesta).
+
+
+Pakkanen oli niin että nurkat naksahtelivat. Rovasti tuli kansliaansa
+ja katsoi lämpömittaria. "Ohoh! Seitsemän kolmatta -- mutta ehkä se
+mietonee päivän valjettua."
+
+Ulkoa kuului reen jalasten ratinaa.
+
+"Nyt niitä taas tulee", mutisi rovasti. "Eivät malta näinkään kylmällä
+pysyä kotonaan."
+
+Jo kuului kopinaa portailta ja sitten joku rutuutti ulko-ovea. Rovasti
+kuunteli ja odotti. Yhä se vaan jytyytti ovea jytyyttämistään. -- "No
+mikähän hölmö se on, kun ei osaa ovea avata -- rutuuta vaan; en
+minäkään tästä avuksi tule. -- -- Särkee se hiljankin lukon; muudan
+tollisko, kun ei älyä kädensijasta painaa."
+
+Rovasti nousi ylös ja kurkisti akkunasta. Eihän siitä miten voinut
+nähdä portaille, -- mutta mitä ihmettä! -- se on sitonut hevosensa
+kiinni omenapuuhun, pöllö! -- Siinä se oli hevonen ja nyhti puuta
+oikein voimainsa perästä. Muuta ei näkynyt erinomaisempaa, paitsi että
+kaivo oli unhotettu auki, koska se niin höyrysi.
+
+Vihdoinkin auttoi joku oven jytyyttäjän etehiseen. Siellä se nyt
+kopisteli jalkojansa, mutta ei tullut kansliaan. -- "Mikä lienee
+ollutkaan", arveli rovasti.
+
+Vähän ajan päästä rupesi salista kuulumaan sekä askelia että ääntä ja
+kohta sitten tuli "ruustinnan" seurassa kansliaan mies, huurteinen
+turkin kaulus pystyssä.
+
+"Sanoo olevansa Palikkamäen Asarias", selitti ruustinna ruotsiksi.
+
+"Kyllä tunnen", vastasi rovasti samalla kielellä ja lisäsi: "anna
+muuttaa hänen hevosensa pois omenapuusta."
+
+"No hyvää päivää ja terveisiä meidän mäeltä", lausui vieras ja sipasi
+ohimoansa, käteltyään rovastia.
+
+"Jumala antakoon! Mitäs muutoin kuuluu?"
+
+"Mitäpäs sitä. Eihän tuota mitään erityistä; -- kiitos vaan kysymästä.
+
+"Istukaa, -- onhan tuolla puuta." Rovasti osoitti kädellään oven suun
+puolelle, mutta Palikkamäen Asarias kiitellen istahti hänen viereensä
+kirjoituspöydän ääreen. Rovasti naurahti hiukan, mutta, hilliten
+itseään, alkoi puhella pakkasesta ja paljosta lumesta. Kuitenkin hän
+vähän ajan perästä siirtyi pois vieraansa vierestä, sillä se löyhkysi
+niin hirveästi "hokmanille", että rovastilla oli vaikea olla. Eikä
+sillä edes näkynyt olevan kiirettä asiansa toimitukseenkaan.
+
+Lopulta täytyi rovastin avata pelti poistaakseen "hokmanin" katkua,
+sillä vaikka hän oli polttanut tupakkaa niin että kieli oli hellänä, ei
+löyhkä ollut siitä millänsäkään.
+
+"Älkää hiidessä aukaisko peltiä; siellä on jotensakin kuiva ilma",
+kielteli Asarias.
+
+"Minä vaan raittiin ilman vuoksi --"
+
+"Kyllä siellä nyt raitista onkin, -- mitenkä muuten pitävät lämmintä
+nämä pappilan huoneet?"
+
+"Pitäväthän ne jotensakin, mutta permannosta tahtovat olla
+kylmänlaiset, vaikka minä olen niitä jo korjauttanutkin."
+
+"Vai kylmät niistä tulikin. Olisivathan ne sinne permannoiden alle
+ajaneet kaiken maailman mullat ja sammaleet, mutta minä sanoin, jotta
+mitä siitä on seurakunnalle hyötyä; ja jotta kuta kalliimmaksi se
+tehdään, sitä suuremmat ylöskannot ovat pidettävät -- -- ja jotta onhan
+sitä herroilla rahaa, niin joutavat itse laittaa mieleisikseen. Rovasti
+vainaja kyllä puhisi vastaan, mut mitäs se yksinään voi koko joukolle.
+-- Sillä keinoinpa se meidän pappila ei noussut puoleenkaan siitä, mitä
+naapuriseurakunta sai maksaa."
+
+"Eikös rovasti vainaja valittanut konsistoriumiin."
+
+"Kaikkia vielä! Eihän se, kun se oli niin hyvä mies -- ja hyvä se oli
+pappikin. Ojitti tuonkin Kalmosuon ja teki toisen verran lisäpeltoa
+pappilaan, niin että ei siinä miehessä ollut moitetta, vaikka kyllähän
+ne muutamat sanoivat ahneeksi sitäkin."
+
+"Mutta kuuluukos se pappilan viljely papin toimiin?" kysäsi rovasti.
+
+"No kenenkäs se sitten, jos ei papin?"
+
+"Onhan se niinkin tavallaan, -- mutta sielunpaimenhan papin on
+etupäässä oltava."
+
+"Kyllä se rovasti vainaja oli hyvä saarnamies! Yhtä Jumalan sanaahan ne
+tosin kaikki papit saarnaavat, mutta ei se kaikkien saarna ole
+yhdenmakuinen. Mutta kyllä se rovasti vainaja oli jalo saarnamies.
+Haudankaivajan mökkiin kuului aivan selvästi joka ikinen sana, ja
+sanovat muutamat kuuluneen Norolaankin, mut sitä minä en omin korvin
+kuullut."
+
+Ruustinna ilmestyi kynnykselle ja kysyi, ruotsiksi tietysti: "onko
+sillä vielä asiaa, vai pääsetkö sinä jo aamiaiselle?"
+
+"Syökää te vaan rauhassa, minä tulen sitten jälestäpäin", sanoi
+rovasti.
+
+Palikkamäen Asarias kertoi sitten rovastille Norolan talon olevan
+vanhimman kirkonkylässä ja koko kirkonkylän asutushistorian. -- Tuossa
+puolen päivän rinnassa keskeytti rovasti häntä vihdoinkin kysymällä,
+oliko hänellä mitään asiaa, ja sanoi itsellään olevan "vähän kiirettä."
+
+"Olisihan sitä vähän asian nimellistäkin."
+
+"Mitä se olisi?" Rovasti ajatteli Asariaksen varmaan pyytävän rahaa
+lainaksi ja nauroi sydämessään, sillä hänellä oli kukkarossa vaan
+kahdeksan viidettä penniä, kun eilen oli apulaiselle antanut tupakan
+ostoon puolitoista markkaa.
+
+"Eihän sitä ole muuta kuin -- -- mekin sitä nyt viimeinkin päästiin
+toisesta syytinkiläisestä", selitti Asarias.
+
+"Ruumis siis kirjoitettava?" kysyi rovasti.
+
+"Ruumishan se on, kun se kuoli", sanoi Asarias.
+
+Rovasti meni kutsumaan apulaistansa ruumista kirjoittamaan ja tapasi
+tullessaan Asariaksen paikoillaan lakki päässä istumassa. Vieras otti
+kainosti pois lakkinsa ja tervehti apulaista.
+
+Apulainen, Asariasta käteltyään, avasi kirkonkirjan ja kysyi: "kuka se
+kuollut oli?"
+
+"Meidän eläkemuorihan se oli -- jo minä sen toin tullessani
+ruumishuoneesen."
+
+"Eikös se ollut teidän äitinne?"
+
+"Äitihän se oli", selitti Asarias.
+
+Rovasti ja apulainen katsahtivat toisiinsa ja rovasti lähti sitten pois
+kansliasta. Hän kuului saliin kutsuvan palvelustyttöä pyyhkimään pois
+lattialla näkyviä Asariaksen märkiä jälkiä, ja meni sitte itse
+aamiaiselle.
+
+Sillä välin kirjoitti apulainen vainajan historiakirjaan ja varmuuden
+vuoksi katseli Asarias itse apulaisen olan takaa, että vainaja tuli
+pois kirjoista. "Se on parasta aikanaan pyyhkiä pois, ettei tarvitse
+kylänluvuilla sen edestä maksaa enää viinirahoja, niinkuin Mäkelän
+Josualta oli mennyt isänsä edestä neljä penniä, vaikka toinen jo
+haudassa makasi."
+
+"Sen olisi pitänyt periä ne kirkkoväärtiltä takaisin", sanoi apulainen.
+
+"Olihan se käynytkin kirkkoväärtin luona, mutta kun se ei ollut
+sattunut kotiin, niin sanoi, jotta ei hän viitsi toista reissua jalan
+syten sen vertaisesta tehdä; ja jotta, jos ei kirkkoväärti tuo hänelle
+rahoja kotiin, niin saapi ensi käräjiin pyytön liiasta ylöskannosta."
+
+"Viitsiiköhän tuo kuitenkaan tuommoisesta asiasta", arveli apulainen.
+
+"Kyllä se viitsii; se on lain tunteva mies", väitti Asarias, "ja
+varmaan se voittaakin. Voittihan se Pahkajokelaisiltakin tässä
+edesmenneinä aikoina kaksi tuhatta, vaikka vallesmanni oli
+Pahkajokisten asiamiehenä."
+
+"Mistä se kaksi tuhatta voitti?"
+
+"Se nai Pahkajoelta, mutta oli viisas, eikä lähtenyt pappilaan,
+ennenkuin appi-ukkonsa antoi kahden tuhannen velkakirjan, ja
+vihkimystiellään sitten jo pani Josua paperin kuvernööriin. -- Niinpäs
+paukkoi vasara Pahkajoella ja siitä lähtien on se veloissa pyörinytkin.
+-- -- Mutta paljokohan siitä teidän vaivoistanne menee?"
+
+"Mistä? Kirjoitusvaivoistako?"
+
+"Niin -- niin."
+
+"Ei siitä mitään mene, mutta rovastille menee hautaamisesta
+testamentti-lehmä", selitti apulainen.
+
+"Rovastillekos se meneekin, hm! Mutta mihinkään se ukko nyt taas jäi
+niin kauaksi? Minun pitäisi joutua kotiin ja nyt menee tässä suotta
+koko päivä."
+
+"Rovasti meni ruoalle, mutta kyllä se kohta tulee; odottakaahan
+hiukan."
+
+"Eipä minulla olisi aikaa." Asarias nousi ylös ja nähtävästi aikoi
+lähteä rovastia etsimään, mutta apulainen pyysi häntä istumaan ja lähti
+itse kutsumaan rovastia kansliaan.
+
+"Jassoo! Asaria taitaisi tahtoa puhua siitä testamentista", sanoi
+rovasti kansliaan päästyään.
+
+"Niin, tämä sanoo menevän lehmän, mutta näinköhän siitä menee, kun se
+ei enää ollut emäntänä pariinkymmeneen vuoteen? Ja meillä on
+vähänlaisesti lehmiäkin?"
+
+"Kyllä siitä menee, jos vaan niin monta lehmää talossa on. Montako
+niitä teillä on?"
+
+"Eukkoväkihän sen parhaiten tietäisi; -- en minä ole kysellyt, paljoko
+niitä on."
+
+Rovasti otti ylöskantokirjansa ja vähän sitä selailtuaan sanoi: "viime
+kesänä on maksettu voi kolmestatoista."
+
+"Kyllähän niitä ainakin sen verran on", myönsi Asarias.
+
+"Menee siitä sitten ja minä tarvitsenkin tätä nykyä lehmiä, kun viime
+kesänä kuoli kaksi punatautiin", selitti rovasti.
+
+"Eipä meillä nyt tätä nykyä semmoista lehmää olisi", sanoi Asarias,
+"eikä ole naapurissakaan, jos ostaisikin. Eiköhän herra rovasti sen
+tähden tällä kertaa armahtaisi?"
+
+"Eihän minun käy miten laatuun. Jos minä varakkaimmilta en ottaisi
+mitään, niin täytyisi tietysti köyhät silloin jättää myös anteeksi ja
+minä viimein jäisin ihan tulottomaksi."
+
+"Onhan tuo niinkin, mutta eiköhän herra rovasti kuitenkin --"
+
+"Ei -- ja eikö teitä jo hävetä itseännekin tuollainen tinkiminen?"
+kysäsi rovasti vähän vihaisesti.
+
+"No paljokos siitä rahassa menisi, jos se maksettavaksi tulisi?"
+tiedusteli Asarias hiukan pöyhkeänä.
+
+"En minä ole ottanut kuin viisineljättä markkaa", vastasi rovasti.
+
+"Viisineljättä!" huudahti Asarias ihmeissään, "viisiköneljättä? Enhän
+minä luullut, jos enimmäkseen parikymmentä -- enkä tiennyt varata
+rahaakaan matkaani niin paljoa. Pannaan pois kaksikymmentä, niin minä
+maksan paikalla, vaikka eihän se Mäkelän Josua sanonut sitä tarvitsevan
+maksaa ennen kuin syksyllä."
+
+Rovasti helpotti viiteenkolmatta markkaan, mutta kun Asarialla ei ollut
+satamarkkaista pienempää, täytyi sekin jäädä velaksi.
+
+"Tottahan se koululla haudataan", kysäsi apulainen Asariakselta, "ja
+erityiseen hautaan myös tietystikin?"
+
+"Tulisikos siitä lisäkulunkia?"
+
+"Ei koulusta, vaan eri haudasta menee markka kirkonkassaan."
+
+"Sanoihan se isä jotakin siitä eri haudasta, mutta kunpahan hänet
+koululla viedään, vaikka yhteiseenkin", tuumi Asarias.
+
+Palvelustyttö toi kahvia ja tarjosi Asariaksellekin sitä.
+
+"Eihän sitä nyt olisi tarvinnut", sanoi Asarias, mutta otti kuitenkin.
+Kupin tyhjennettyä hän piti sitä polvillaan ja alotti taas puheen
+rovastin kanssa, sillä apulainen oli mennyt valmistamaan joulupäivän
+saarnaansa.
+
+"Rovasti sanoi tässä tarvitsevansa lehmiä ostaa. Meiltä nyt taitaisi
+joutaa pari kappaletta myytäväksi, sillä ei suinkaan ne isältä tule ne
+syytinkilehmät lypsetyiksi."
+
+"Paljoko tahtoisitte kappaleelta?"
+
+"Kyllähän ne ovat hyviä meidän lehmät kaikkikin; mutta erittäinkin ne
+syytinkiläisten. -- Olisikohan paljo -- kahdeksankymmentä markkaa?"
+
+"No, mutta äsken juuri tarjositte itse samoista minulle kahtakymmentä",
+sanoi rovasti.
+
+"Niin vaan, -- no olkoon menneeksi, viisikahdeksatta markkaa", tuumaili
+Asarias.
+
+"Suutari Haliini kertoi tässä yhtenä päivänä teidän myyneen hänelle
+kohta poikivan lehmän viidestäkymmenestä markasta."
+
+"Myinhän minä, mutta onhan se toki suuri erotus Haliinilla ja
+rovastilla."
+
+"Onkos minun rahani sitten halvempaa kuin muiden?" uteli rovasti.
+
+"Eihän se juuri halvempaakaan -- -- mutta rovastilla on enempi kuin
+Haliinilla", nauroi Asarias.
+
+"Kukapa senkään niin varmaan tiennee", sanoi rovasti, "ja vaikkapa
+olisikin, niin samahan se myyjälle on."
+
+"Sama kaiketi", myönsi Asariaskin, "mutta en minä siitä enää voi
+huoistaa."
+
+Vielä istuttiin hyvän aikaa ja viimein Asarias sanoi, "että Härkävuoren
+Siljus eli mikä se on Pasiljus, vaati kopioita kirkon tilikirjoista
+viimeisiltä viideltä vuodelta. -- Milloinkahan ne mahtaisi saada?
+Kuului rupeavan riitaan."
+
+Apulainen kutsuttiin sisään, mutta ei sanonut rupeavansa niitä
+kirjoittamaan. Hän syytti asevelvollisuus-luetteloita ja muita kiireitä
+töitä.
+
+"Sitten ei auta muu kuin Basilius kirjoittakoon itse kopiat", päätti
+rovasti.
+
+"No antakaa tänne, niin minä vien mennessäni Siljukselle", esitteli
+Asarias.
+
+"En minä saa niitä antaa pois", selitti rovasti, "mutta tulkoon tänne,
+niin täällä saa kirjoittaa."
+
+"Eihän se osaa kirjoittaa", toimesi Asarias, "ja eiköhän olisi parasta
+antaa, sillä jos se valittaa, että ei täältä kirjoja anneta, niin kuka
+tietää, mitä siitä vielä tulee teille molemmille?"
+
+"Valittakoon, jos tahtoo, mutta niitä ei saa. Nyt sen kuulitte", lausui
+rovasti pontevasti.
+
+"Mutta jos maksaisi --?"
+
+"Ei sittenkään."
+
+"Mitäs sille sitten voi", päätti Asarias ja huomattuaan rovastin jo
+sytyttävän lamppua, sanoi: "pitäisihän tässä lähteä kotiinkin. Tottahan
+te sitten viimeisenä pyhänä tulette sinne meille hautajaisiin ja rouva
+kanssa?"
+
+"Viimeisenä -- eli toisena joulupäivänäkö?"
+
+"Ei vaan arkipyhänä -- neljäntenä", oikasi Asarias. "Silloinhan sitä on
+aiottu haudata ja jo sukulaisiakin kutsuttu."
+
+"En minä oikein joutaisi", mutisi rovasti, mutta kun hänen mieleensä
+juolahti, että kauppiaalle on vuoden lopussa maksettava otot, lupasi
+hän kuitenkin tulla, siinä toivossa, että Asariakselta silloin saisi ne
+viisikolmatta markkaakin.
+
+Asarias nousi ylös ja siirtyi ovensuun puoleen. Siinä hän kuitenkin jo
+seisahti ja kulmainsa alta katseli rovastia, samalla kuin tuumaili: "ei
+rovasti taitaisi?"
+
+"Mitä sitten taitaisi?"
+
+Asarias käänti turkkinsa reunaa niin, että rovastin näkyviin tuli
+povitaskussa olevan putelin kaula.
+
+Rovasti pudisti päätänsä kieltävästi ja apulainen tirskui, ollen ulos
+katselevinansa; mutta Asarias tuumaili: "mutta ottihan se entinen."
+
+"Vaikka, mutta en minä kuitenkaan", sanoi rovasti.
+
+"No niinhän tuo on", myönsi Asariaskin, "eihän tuosta taida olla juuri
+juotavaksi, -- -- vaan kun se nyt kerran on otettu tavaksi --"
+
+Asarias hyvästeli kättelemällä molemmat papit ja avasi sitten saliin
+vievän oven. Rovasti huomautti hänelle, että kansliasta kuljetaan
+etehiseen suoraan, mutta Asarias sanoi tyynesti: "pääsen minä täältäkin
+kautta."
+
+Sitten Asarias astui tuvan puolelle ja huusi ovelta: "Eliina! Jouduppas
+nyt rekeen!"
+
+"Mutta ethän sinä vielä vienyt saatava-leipiä", selitti Eliina.
+
+"En -- mikäs niitä puhtaita rukiisia -- mutta kun muutenkin leivotaan
+hautajaisiksi, niin ajattelin, jotta voihan niitä silloin tehdä kauran
+sekaisiakin samalla", selitteli Asarias.
+
+"Olisit vaan antanut yksin tein, niin ei olisi tarvinnut niitä toista
+kertaa kuljetella", penäsi vaimo vastaan.
+
+"Niitä on liiaksi, varsinkin kaksi naulaa, ja kukapahan sitä liikaa
+maksaisi, vaikka kyllähän siihen papin säkkiin sopisi. Eikä tuota
+kehtaa talollinen poiskaan leikata, niinkuin torpan miehet."
+
+"Ja nyt pitää niitä uudestaan lähteä tänne tuomaan. Kyllä minä ne vien
+ruustinnalle, niin saadaan kuitti pois kotiin."
+
+"Tulevathan ne sinne hautajaisiin, niin joutavat itse tuoda
+tullessaan", sanoi Asarias.
+
+"Onhan tuo sitäkin -- -- mutta pyysitkös sinä niitä kartemummuja ja
+pippuria ja mantelia?"
+
+"Ja minäkö?" kysyi Asarias.
+
+"Niin mantelia, kartemummuja ja pippuria", toisti Eliina. "Niitähän se
+käski se Hesekielin Hetastiina tuomaan ja sanoi tarvitsevansa
+rusinarokkaan ja pannukakkuun ja paistiin ja jos mihin."
+
+"Jaa, niitä minä en muistanutkaan", tuumaili Asarias, ja lähti
+uudestaan sisään.
+
+"Vie veikkonen leivätkin, niin ehkä antavat paremmin", huusi Eliina
+miehelleen.
+
+Asarias kääntyi pikkuisen ja sanoi: "antavathan ne herrat ilmankin --
+tuhmiahan ne ovat! Kyllä minä ne tunnen."
+
+Rovasti oli joukkoinensa juuri ruvennut päivälliselle, kun Asarias
+uudestaan kopisteli huoneissa.
+
+"Usko pois; se on siellä taas", sanoi rovasti rouvallensa.
+
+"Eihän toki. Sinä liioittelet aina!"
+
+Asarias aukasi juuri silloin ruokahuoneen ovea ja pyysi pyydettäväänsä.
+
+Hän sai "kartemummuja", vähäksyi pippuria, mutta lohdutti itseänsä
+sillä, että "ehkäpä noita saa enempi kauppamieheltä, kun sinne
+kuitenkin pitää mennä rusinoita ja mantelia ostamaan, koska niitä
+ei teiltä saa." Sitten Asarias otti kukkaronsa, kaivoi sieltä
+viisikymmen-pennisen ja kysyi: "no paljokos ne nyt maksaa?"
+
+Kun ei maksua huolittu, otti hän entisen rahan sijaan viisipennisen ja
+sanoi: "no, tässä on kuitenkin lapselle mielen hyviksi juomarahaa."
+Mies laski rahansa lautaselle sen rovastin tyttären eteen, joka oli
+kihloissa apulaisen kanssa. Sitten hän jätti jäähyväiset ja katosi.
+Rovasti nousi pöydästä, meni varpaisillaan vieraan jälkeen ja kuului
+lukkoavan uiko-oven.
+
+"Jos tuommoista lukisi Sigurdilla, niin varmaan mamma sanoisi sitäkin
+liioitelluksi", sanoi Lotta-neiti äidillensä, rovastin pöytään
+palatessa.
+
+"Eihän semmoista saa kirjoittaa, lapseni", vakuutti ruustinna.
+
+Rovasti kysäsi tulevalta vävyltänsä: "missä se olikaan se kappalaisen
+paikka julistettu yhdeksännentoista kerran haettavaksi, -- josta sinä
+kerroit?"
+
+"Rautavaaralla", vastasi toinen.
+
+"Elä lähetä sinne paperiasi", sanoi rovasti, -- "sinne tulee vanhempia
+hakijoita -- -- ainakin yksi."
+
+Reen ratinaa kuului ulkoa ja luultavasti Palikkamäen Asarias silloin
+lähti pois pappilasta.
+
+
+
+
+
+JUHANUKSENA.
+
+
+Parin kymmenen vuoden paikkeille oli jo Kalle Ahonen ollut mökin
+miehenä Kannaksen mökissä, mut ei vielä kertaakaan hän ollut yökunnissa
+kirkolla käynyt. Olivathan ne muutamat yökunnissa lähempääkin kuin
+kahdentoista virstan päästä, mutta ei tullut Kallelta lähdetyksi,
+vaikka toisinaan eukko kyllä kiusasi. Ja mitäpä tuolla yökunnissa
+tekikään, sillä saihan sitä kauppamies Mankkiselta pyhänäkin tupakkaa
+ja kahvia tahi muita pikkutarpeita puotikamarin kautta. -- Eivät
+ihmiset sanoneet sitä oikein lailliseksi, vaan mitäpä laittomuuttakaan
+tuossa lienee ollut, kun omalla rahallaan osti.
+
+Niin tuumaili Kalle, mutta eräänä Juhanusaattona hän kuitenkin
+lyöttäytyi Ylikyläläisten yökuntalaisten joukkoon, kun ne venettään
+vetivät kannaksen poikki. Viime pyhäiset kirkkomiehet näet väittivät
+sen uuden rovastin kuuluttaneen, jotta jumalanpalvelus Juhanuksena
+alkaa aikasempaan kuin muulloin. Katri, Kallen eukko, muisteli rovastin
+sanoneen alottavansa nuorten ripille laskemisen kello 9 aikaan, mutta
+Haapapuron ukko oli, viikolla Kannaksella käydessään, vakuuttanut sen
+varmaan sanoneen alkavansa toimituksensa jo kello 5 ja "mitäpäs
+aikaista se 9 aikaan olisi ollutkaan". Yhden tekevähän tuo Kallelle
+muutoin olisi ollutkin milloin toimitus alkoi, mutta hän tahtoi ihan
+välttämättömästi nähdä ja kuulla, miten Haapapuron Antti kyselmyksessä
+rovastille osasi vastata, sillä Antti oli Kallen ristipoika.
+
+Oli toinenkin seikka, jonka vuoksi Kannaksen Kallen piti hyvissä ajoin
+olla kirkolla. Hän oli näet kevättalvella saanut loukulla ilveksen
+Kortevaaran rinteeltä ja sitä nyt piti sakoittaa Juhanuspäiväksi
+kuulutetussa kunnan kokouksessa. Suutari Kössi, joka asui ihan kirkon
+vieressä, oli taas aina pyhäpäivinä niin humalassa, ett'ei häneltä
+saanut mitään tolkkua asioista ja häneltä oli Kalle päättänyt kysyä
+neuvoja siihen, miten kuntakokouksessa oli meneteltävä saadakseen pois
+tapporahat. "Olisihan siellä kirkolla tosin ollut muitakin
+laintuntijoita, mutta mikä sen tiesi, kuinka paljo ne neuvoistaan
+ottaisivatkaan, vaan Kössiä eivät ihmiset kehuneet kalliiksi. Ja kyllä
+se mies asiat ajaa, koskapahan haki velkatuomioita kuvernööristäkin,
+piti perunkirjoituksia ja kuului joskus istuvassa oikeudessa panneen
+itse tuomarinkin kimmille. Niin -- kyllä oli sillä Kössillä lakipykälät
+selvillä päässä, vaikka oli koulunkäymätön. Mutta mitäpäs kouluista,
+eikö nuo lienekin vaan laitetut tuhmapäisiä varten."
+
+Niin ajatteli Kannaksen Kalle, sulloi ilveksen nahan konttiinsa ja
+lähti kuin lähtikin kirkolle yökuntiin. Ei tarvinnut mennessä edes
+soutaakaan, vaan sai istua kokassa Nokkalan Esan kanssa, kun matkassa
+oli niin paljo nuoria soutumiehiksi. Esalla oli nutun povitaskussa
+pullo "kuusenjuurikaista" ja sitä maistellessa kului siinä matka niin
+rutosti, jott'ei Kalle oikein huomannutkaan, ennenkuin jo oltiin
+kirkkorannassa.
+
+Venhe vedettiin miehissä korkealle maalle, ett'eivät poikavekarat yön
+seutuna saisi sen kanssa kujeilla. Sitte jäivät nuoret rantaan
+huuhtelemaan hikeä pois poskiltaan, mutta Esa ja Kalle lähtivät päätä
+suoraa kylään asioilleen.
+
+"Olisihan tuota voinut vähän huuhtaista naamaansa", ajatteli Kalle,
+"mutta eipä tuo Esakaan, vaikka on talon mies -- -- ja ehkä ne nuoret
+olisivat irvistelleet, jos olisi putsautumaan ruvennut. Mikä niiden
+irvihampaiden tietää --." Kumminkin otti Kalle pyyhkeen takkinsa
+lakkarista, töpehti hiukan yhteen nurkkaan ja pyyhki sillä kasvojaan.
+"Lämpimät on nyt Luoja ilmat antanut, kun milt'ei hikeen käynyt, vaikka
+ei tarvinnut soutaakaan", sanoi Kalle rinnallaan astuvalle Esalle,
+ikäänkuin puolustuksekseen.
+
+"Ovathan nuo tällä kertaa olleet säysy-ilmat, mut kyll' oli keväästä
+kolkkoa", myönsi Esakin Kotilan kohdalle päästäessä ja lisäsi: "eiköhän
+heitetä konttia tähän taloon?"
+
+"Sama kaiketi tuo lienee, vaikka kyllä minä oikeastaan aioin mennä
+Kössin mökkiin yöksi."
+
+"Ei siellä saa yön rauhaa, niin kirkon vieressä, ja näin juhlan aikana
+etenkään", selitti Esa; ja niin mentiin Kotilaan, johon jo näkyi
+kerääntyvän muitakin yökuntalaisia.
+
+"Tarjoa sinä, Esa, Kotilaiselle minunkin puolestani tuliaisryyppy, niin
+minä huomen-aamuna maksan kahvit", huomautti Kalle.
+
+Esa nyykähdytti päätään suostumuksen merkiksi ja tuumaili: "ainapahan
+yhden puolen miehet tuommoisilla sopivat."
+
+Kotilan isäntä oli vierashuoneessa parhaillaan kinailemassa emäntänsä
+kanssa, kun vieraat saapuivat taloon. Sanailu keskeentyi pikkusen
+tervehtimisen ja kuulumisten kyselemisen takia, mutta sitten sanoi
+emäntä: "ei Jyskymäelle niin kauan kuin minun peukaloni heiluu."
+
+"Juuri sinne", vastasi isäntä, "sillä Puirookankaalla sytyttävät vielä
+humalapäissään metsän palamaan."
+
+"Vaan jos Jyskymäelle luvataan, niin siellä vielä pilaavat koko paikan,
+jotta lehmät rupeavat taas työntäytymään Paran lähteesen, ja mistä sen
+sitten löytää sen Pohjolais-ukon lähdettä taas lumoamaan?"
+
+"Ole hulluttelematta", tiuskasi isäntä, "ja mene matkaasi. Minä jo
+lupasin pappilan nuorille herroille ja Rimppakintulle Jyskymäen, ja
+sinne ne jo veivät tervatynnöriäkin."
+
+"Mikä lupaaja sinä tässä luulet olevasi", ärähti emäntä. "Muistapas,
+että minähän talon perin ja sinulla oli tyhjät nyrkit, kun sinut tähän
+otin elättääkseni."
+
+"Ja talon velkoja maksamaan", lausui isäntä ivallisesti.
+
+"Niillä veloilla sinä aina haukut, vaikka -- vaikka --"
+
+Emäntä tillahti itkuun ja lähti huoneesta ulos. Esa pyysi sitten
+yösijaa isännältä, joka sen mielellään lupasikin, ja sitten maisteltiin
+hiukan "sydänmaan tuliaisia". Isäntä ja Esa rupesivat keskustelemaan
+keskenään vuodentulon toiveista, mutta äänetönnä istui Kalle. Häntä
+näet iletti vähän isännän ja emännän äskeinen riita ja jopa hän vähän
+katui, että oli lähtenyt koko yökuntiin.
+
+Kyllähän Kallekin oli jo useinkin torunut Katrinsa kanssa, mutta hän ei
+ollut pitkiin aikoihin toisten puolisoiden nauskamista kuullut ja siksi
+tuntui koko tuommoinen elämä hänestä ilkeältä. -- "Pahalta se
+syrjäisestä näyttää", ajatteli Kalle, "ja jos se Katri ei olisi
+semmoinen visa, niin en minä tästä puoleen enää viitsisi ruveta
+nahisemaan hänen kanssaan. -- -- Mutta kuka sen tietää, jos niillä oli
+mitenkin tärkeät asiat puheina."
+
+Yhtäkkiä kysäsi Kalle isännältä: "mistä te taannoin emäntinenne
+keskustelitte?"
+
+Hymähtäen vastasi isäntä: "mistäkö? Se oli vaan herrojen kokon
+paikasta. Rimppakinttu, se nuori tuomari, jota parooniksikin haukutaan,
+kävi täällä pyytämässä, että saisivat tehdä juhannuskokkonsa joko
+Jyskymäelle tahi Puirookankaalle. Samahan se oikeastaan on kumpaanko
+sen rakentavat, mut minä vaan eukon kiusaksi määräsin Jyskymäen, kun se
+Mari aina on niin jonkinjoutava."
+
+Siitä lähtivät miehet hetkisen kuluttua katselemaan muiden
+kirkonkyläläisten juhlavalmistuksia. Paljo uutta Kalle näkikin. Tuossa
+kulki poikajoukko pitkin kylänraittia ja etummaisimmalla oli käsipeli,
+jota hän niskaansa nakellen soitteli. Heitä vastaan tuli tiellä joukko
+tukkilaisia ja tyttöjä.
+
+"Mikäs musikantti sinä luulet olevasi, kun et paremmille ihmisille anna
+tietä", kiljasi eräs tukkilaisista soittajalle, sysäten häntä hiukan
+pois tieltään.
+
+"Jätkä, älä liikuta sitä poikaa", sanoi muudan pojista, "se on Kokkolan
+Pekka."
+
+"Vai Kokkolan Pekka! Vai tämä se on Kokkolan Pekka! No, sittehän se
+osaa lentääkin." Niin sanoen tarttui tukkilainen Pekkaan ja heitti
+hänet tien viereen niin, että Pekka kaatui ojaan ja peli meni vialle.
+
+"Sulkasatona se on jo näin aikaseen, koska noin siipikynkkiään
+kohottelee", nauroi eräs tyttö, jolla oli rinkelirihma käsivarrella
+riippumassa, ja nauruun yhtyi koko tukkilaisten puolue. Siihen jäivät
+sitte suutansa valjastamaan, mutta Esa ja Kalle jatkoivat matkaansa.
+
+Vähän edempänä käveli Hakkilan nuori Matti Kekkolan Iidan kanssa, käsi
+kaulassa ja näytti olevan vähän päissään.
+
+"Tuommoisia ne ovat nykyiset rippilapset, kuin tuo Iitakin", huomautti
+Esa Kallelle ohitse astuttaessa.
+
+"Mitäs se teihin kuuluu", kirahti Iita, mutta kuitenkin koetti
+irroittaa Matin kättä kaulastaan.
+
+"Elä joutavia riskaa", sanoi Matti Iidalle, "mennään vaan Mankkiselle
+karamellia syömään, niin kauaksi kuin alkavat kokkojaan sytytellä. Mitä
+sinä noista vanhoista piittaat!"
+
+"Niin, niin, mitäs katsot kaitanaama, luuletkos nälän olevan", sanoi
+Iida rohkaistuneena Esalle, mutta Esa ei vastannut enää mitään.
+
+Mankkisen puoti kihisi väestä, kuni muurahaispesä, ettei sieltä Kalle
+saanutkaan sinä iltana tarpeitaan ostetuksi, vaan siihen sijaan
+huomasi, että eräs Wuokonkylän poika varasti puodin seinältä setolkan.
+Siitä nousi koko melu, kun Kalle asian ilmoitti, mutta setolkka saatiin
+kuitenkin pois ja paha läiske, yhdessä ulinan kanssa, kuului kohta
+puotikamarista, johon kauppias oli varkaan vienyt.
+
+Kallesta tuntui siltä, kuin hän sittenkin olisi tehnyt paremmin, jos
+olisi jäänyt kotiin yöksi, mutta minkäs sille nyt enää teki. Huonolla
+tuulella ja tyytymättömänä itseensä oli hän sentähden mennessään kirkon
+sivuitse Kössin mökkiin. Kirkon ovi oli auki ja Kallekin pistäysi
+sisään katsomaan, mitä ne siellä näin iltasella tekivät. Rippilapset ne
+siellä vaan olivat nimismiehen mamselin ja lukkarin johdolla kuoria
+koristelemassa ja somalta se todella näyttikin, tuo alttarin ympäristö.
+Olivat asetelleet sinne koivuja ja kukkia ja vielä vääntäneet semmoisia
+käsivarren paksuisia köynnöksiä pilareidenkin ympärille. -- Ja niin
+iloisilta kuin ne sitten näyttivät kaikki: "mutta Kekkolan Iita se vaan
+häilää poikain kanssa", huokasi Kannaksen Kalle kirkosta pois
+lähtiessään.
+
+Kössiä ei Kalle enää tavannut kotoa; se kun oli jo lähtenyt puolilta
+päivin kylälle "juhlaa viettämään." "Kyllä kaiketi sen yöllä tapaisi
+jollakin kokolla, mutta tokko tuosta taaskaan moneen päivään lienee
+miestä asian toimitukseen", sanoi Kössin vaimo silmät vesikiehteissä.
+
+"On sitä sinullakin kärsimistä, Maija", kuului Kallelle tuttu ääni
+muurin puolelta, "mutta niinhän meillä on kaikilla, vaimoparoilla, oma
+ristimme, vaikka sitä tulevaisuuttaan jokainen tyttönä niin koreaksi
+kuvaili."
+
+Kalle ei tahtonut uskoa omia silmiään, kun näki Katrinsa siellä
+sivurahilla nyyttiään aukovan, ja ellei Maijaa olisi ollut, olisi Katri
+joutunut tilille siitä, miksi oli kodon autioksi heittänyt.
+
+Maija huokasi syvään ja sanoi: "onhan sitä, vaan niin oli Hänen hyvä
+tahtonsa ja tottapa Hän on sen minulle parhaaksi nähnyt, kun salli
+minun Kössille joutua, vaikka oli parempiakin sulhasia."
+
+"Kukas siellä nyt kotia katsoo", kysäsi Kalle Katrilta äreällä äänellä,
+"kun sinäkin yökuntiin lähdit?"
+
+"Kiideksen Annihan tuo lupasi käydä lehmät lypsämässä huomen aamuna ja
+kertoi Kuokkalan emännältä terveisiä, jotta minun pitäisi tulla
+yökuntiin, sillä uusi rovasti oli luvannut tulla heille tänä iltana
+selitystä pitämään, niin en raskinut olla lähtemättä Haapapurolaisten
+kanssa, varsinkaan kun niillä ei ole omaa venettä."
+
+"Hm! Vai jo ne Kuokkalaisetkin nyt ovat siinä villiuskossa", hymähti
+Kalle.
+
+"Vai villiuskossa!" tiuskahti Katri. "Niinhän maailma aina pilkkaa
+Jumalan lapsia, mutta missäs uskossa sinä itse olet? Menepäs kerran
+itseesi ja ajattele mitä rauhaasi sopii, niin et suinkaan hauku muita
+villiuskoisiksi enää. Missä uskossa olet, sanopas?"
+
+"Kristin uskossahan tuota olen, ainakin tähän asti, ollut", vastasi
+Kalle, "ja käynyt kerran vuoteen ripillä, niinkuin muutkin ihmiset."
+
+"Tuossa näkyy jo rovasti menevän Kuokkalaan", keskeytti suutarin vaimo
+toisten kinaa ja lisäsi: "pitää tästä meidänkin lähteä, Katri, jotta
+alkuun ennätämme; vai tuleeko se Kalle kanssa mukaan?"
+
+"Eipä tuolla tämmöisiä kaivattane", sanoi Kalle ja lähti kylälle päin
+kävelemään.
+
+"Semmoinen pakana se on, eikä antaisi minunkaan käydä sanaa
+kuulemassa", ajatteli Katri, "mutta enempi tulee kuulla Jumalaa kuin
+ihmisiä."
+
+Kalle kyseli Kössiä, mutta ei kukaan tiennyt missä hän oli. -- Ehkäpä
+se on todellakin kievarissa ryyppimässä, arveli Kalle ja lähti sinne
+päin astumaan. Kievarista kuului hirmuinen mökä, niin ett'ei Kalle
+tahtonut tohtia lähestyä koko taloa, mutta kun näki nimismiehen ja
+siltavoudin ajavan sinne, rohkasi hänkin mielensä ja meni pihaan.
+
+Siellä oli vieraan pitäjäläisiä ja ne olivat tahtoneet Hakkilan Matilta
+vallata Iidaa. Siitä oli syntynyt kina ja vähitellen, kun oli joukkoa
+ehtinyt kerääntyä, tappelu, joksi isäntä oli lähettänyt nimismiestä
+hakemaan.
+
+Melu ei paljoa nimismiehenkään tulosta tauonnut, ennenkuin siltavouti
+sai tuttujensa avulla pahimmat telmäjät kuletetuksi läheiseen
+vankihuoneesen selviämään. Surkealta tuntui Kallesta, kun näki Kekkolan
+Iidankin sinne joutuvan huomeistä ja ensimmäistä ripilläkäymistään
+valmistamaan; sillä Iida oli Kallen tädin tyttö. Suurin osa väestä jäi
+siihen sijaan kievariin ja isännällä näkyi olevan täysi työ kantaessaan
+kellarista olutkorin toisensa perästä kaikkien janoisten tarpeiksi.
+"Kyllä täällä kirkonkylässä paljo suolaista syödään, kun noin
+äärettömästi janottaa", ajatteli Kalle. Ja kyllästyneenä Kössin
+etsimiseen ja koko menoon, lähti hän Kotilaan yöksi ajatellen, että
+kylläpähän Katri itse yösijastaan huolen pitää, koska omin lupinsa
+kirkollekin tuli.
+
+Tuskin oli uni ehtinyt silmään tulla, kun Kallen jo täytyi herätä,
+sillä Nokkalan Esa, jonka oli saanut vieruskumppanikseen, kuorsasi niin
+hirveästi, ettei nukkumisesta voinut olla puhettakaan. Kalle tosin
+herätteli Esaa vähän väliin, mutta ei siitä pitkälti apua ollut. Tahtoi
+ruveta vähän tuskastuttamaan koko mokoma yön vietto ja jos ei Esa olisi
+ollut isäntämiehiä, niin -- mutta hän oli isäntämies ja vieläpä
+rikaskin.
+
+Kalle puki päällensä ja lähti ulkoilmaan, toivoen löytävänsä jonkun
+nurkan, jossa saisi levähtää. Tallin parvella oli kuivia olkia ja Kalle
+köllähti niille kylelleen. Tuntui niin hyvältä ja rauhalliselta täällä
+viileässä ullakossa. Tännehän tuo Katrikin olisi voinut yöksi tulla.
+Niin Katri, kyllä se on koko ämmä -- -- lähtee vaan noin omin pasinsa
+kotoa -- -- -- mutta onhan tuo Kiideksen Anni niin monasti ennenkin
+kotia katsonut. -- Ja ehkä senkin mieli teki näkemään, miten Haapapuron
+Antti huomenna lukea osaisi, ja kummakos tuo olikaan, sillä Katrihan
+sille oli katkismuksen opettanut ja lukemaankin neuvonut -- -- Hyi! --
+mikäs pamaus se oli -- -- ja nyt tuli jo toinen!
+
+Pamauksia kuului sitten montakin ja Pekka näki, ettei täälläkään saanut
+unta. Hän arvasi herrojen ampuvan kokollansa läheisellä Jyskymäellä,
+sillä niinhän niillä kuului olevan tapana. Mitähän jos olisi kerran
+käydä katsomassa sitäkin iloa, kun nyt yö on kerran pilalle mennyt
+kumminkin.
+
+Kalle käveli Jyskymäelle päin ja siellähän oli elämä. Olivat tehneet
+kokon korkean, kuin tornin ja sen ympärillä hyppivät, kuin surviaiset
+päivänpasteessa. Talonpoikaista kansaa oli ympärillä edempänä
+katselemassa, vaan herrat vaan pitivät iloansa ja reuhasivat ja
+lauloivat. Juomia tarjottiin ympäri, naurettiin ja pappilan nuoret
+herrat ampuivat aina vähän väliin. Tohtori, vanha tuomari ja mittari
+istuivat eripäällään hartaassa keskustelussa ja aina tuontuostakin
+kilistivät lasiansa hekin, vaikka jo punoittivat kuin täysi kuu
+metsän rinteessä ollessaan. Nuori tuomari, se parooni, koetti
+talonpoikaistyttöjäkin saada maistelemaan herrasjuomia ja näkyipä nuo
+muutamille kelpaavankin. Sihteeri Nobody oli jo nähtävästi saanut mitä
+tarvitsi, koska postiherra talutti häntä pois toisten jaloista
+syrjemmäksi, mutta kukas se olikaan tuo niin tutulta näyttävä
+nappi-otsainen nuori mies, joka parhaillaan puhui maanteistä ja kilisti
+lasiaan nimismiehen kanssa. On se kiesavita Rytilahden Jussi. Kas, kas!
+ihan sillä jo on kaikki herrojen vehkeet ja hyvä putous kurkussa --
+noin pohjaan se meni -- -- ja nyt kätellään, niinkuin vasta
+tavattaisiin. Kas -- nyt laittaa jo toista lasia. -- Vieläköhän tuo
+tuntisi omia torppanaan. Mitähän, jos tyhmyyspäissäni menen
+tervehtimään. Kalle hiivi lähemmäksi herralistoa ja sai tilaisuuden
+nykäistä tuttavaansa takin liepeestä.
+
+"Suokaa anteeksi Jussi, -- eli tuota maisteri Jussi", sanoi Kalle, kun
+Rytilahden Jussi vihaisesti tempasi takkinsa nurkan pois Kallen
+hyppysistä. "Näin teidän jo saapuneen kotipuoleen taas, niin arvelin,
+jotta pitäähän sitä toki isäntäänsä tervehtiä ja koulukuulumiset
+kysellä."
+
+"Ei se mitään, ei se mitään", vakuutteli puhuteltu ja jatkoi: "kuinkas
+kotona jaksetaan?"
+
+"Kiitoksia kysymästä -- -- kyllähän siellä, ja vanhalla tammalla kun on
+taas jo kuusviikkoinen orivarsa, oikein riuska orivarsa."
+
+"Vai niin, vai niin", naurahti Jussi ja näytti olevan hieman hämillään,
+sillä nuori tuomari oli kolmantena keskustelua kuulemassa.
+
+"No te olette tainnut päästä jo ruunun miehiksi, kun on pantu
+tuommoinen nappi lakkiin", jatkoi Kalle puhetta.
+
+"Ei se ole ruunun kokardi, vaan se on semmoinen lyyra, joka annetaan
+niille, jotka ovat käyneet kymnaasin läpi", selitti Jussi.
+
+"Hm! Kävinhän minäkin läpi sen Kuopion kymnaasin silloin kuin olin
+teitä sinne kyydissä toisna syksynä; eikä se minulle maksanut kuin
+viisikolmatta penniä koko ilo", tuumaili Kalle.
+
+"Hva fan säijer han?" tokasi nuori tuomari ja Jussikin oli hyvin
+uteliaan näköisenä. Sen huomattuaan vakuutteli Kalle: "ei se
+vahtimestari määrännyt enempää, vaikka näytteli joka huoneen ja
+selitteli kaikki."
+
+Molemmat herrat purskahtivat nauramaan ja lähtivät toisten herrain luo,
+joille varmaan kertoivat asian, koska ne rupesivat kohti kurkkuaan
+nauraa hohottamaan ja kääntyivät Kalleen päin. Kallea suututti herrain
+käytös ja hän lähti verkalleen kävellä lönksimään poispäin. Mennessään
+arveli Kalle, jotta ihan ovat samallaisia nuo herrat kuin muutkin.
+Toisista ihmisistä puhuvat kuin pahat akat ja ihan mitättömille
+kaskuille nauraa hohottavat, että vatsa hytisee -- -- Ja entäs tuo
+tuomari ja ne muut nuoret herrat! -- Niin kiertelevät tyttöjä kuin
+teeri keväällä koppeloa ja kyllä kieli laulaa; mutta ehkäpä ne paremmat
+asiansa puhuvatkin ruotsiksi, jottei muutkin viisastuisi.
+
+Semmoisissa mietteissä kulki Kalle Kuokkalan kohdalle, mutta kun sieltä
+kuului korvaan tutun virren nuotti, arveli hän: "pitää sitä vielä käydä
+noidenkin juhlia katsomassa, kun on nyt muidenkin ilon nähnyt."
+
+Hiljaa, kuni varas ikään, hiivi Kalle sitten pihan poikki Kuokkalan
+eteiseen. Veisaamasta tauottiin juuri silloin kuin hän pääsi pirtin
+ovelle. Siitä, avonaisesta ovesta, oli hyvä silmäillä huoneessa olevaa
+seuraa. Puhtaaksi pestyillä penkeillä istui siellä sekaisin yhdellä
+puolella huonetta noin kolminen kymmentä vanhaa ja keski-ikäistä
+naista. Pari nuorempaa herras-ihmistäkin oli joukossa, naisten puolella
+eri päällään, mutta miesten puolella olivat kaikki talonpoikaista
+väkeä. Pari oli vanhusta, vaan muut, joita saattoi olla kymmenkunta,
+olivat vielä nuoria ja tanakoita miehiä. -- Huoneen seinät ja katto
+olivat puhtaiksi pestyt ja kukkivia tuomen oksia oli pistelty seinän
+rakoihin. Lattialle siihen sijaan oli levitelty pihlajan ja haavan
+lehtiä niin, että huoneessa vallitsi miellyttävä tuoksu, kuin
+keväisessä metsässä.
+
+Pöydän päässä istui paitahihaisillaan Kuokkalan vakava isäntä ja
+peräpenkillä, hänen lähellänsä, oli rovasti, selaillen raamattua, vai
+mikä lienee ollut muu iso kirja. Perimmäisestä sivuakkunasta levisi
+pöydän seuduille rusottavaa valoa, lieneekö tullut Jyskymäen kokosta,
+vaiko punertavalta pohjoistaivaalta. Selvällä, vaikka hiljaisella
+äänellä tuntuivat nuo ihmiset siinä valoisassa pirtissä puhelevan
+keskenään, niinkuin kaikki olisivat olleet yhden talon väkeä, eivätkä
+näkyneet edes kainostelevan rovastiakaan. Tohtipa vielä muudan mies
+häneltä kysäistä, "eikös se tuo kokon poltto ole marttyyrien luiden
+polttamista ja pakanallista palvelusta ja huvia?"
+
+Kalle jäi aprikoimaan ennen kuulematontansa marttyyri-sanaa niin, ettei
+hoksannut, mitä rovasti vastasi, mutta kun hän taas rupesi puhetta
+seuraamaan, kuuli hän rovastin selittävän, että ihmisessä käy ikäänkuin
+kaksi virtaa. Toinen käy alaspäin, veltostaa mielen ja rauhattomissa
+pyörteissään pyörittelee sydäntä yhden huvin ja himon pyörteestä
+toiseen, kunnes viimein syöksee sen epätoivon kurimukseen. Toinen
+sydämen virtauksista kulkee ylöspäin, ei niin rajusti kuin tuo
+ensimmäinen, mutta tyynenä, voimakkaana, vaikka vaivalla, se ponnistaa
+ylöspäin alkuansa kohden. Siinä virtauksessa, jos sitä ihminen seuraa,
+sydän karaistaan ja puhdistetaan niin voimakkaaksi, että se viimein
+voittaa esteet ja saavuttaa rauhan, joka ylitse kaiken ymmärryksen käy,
+ja jokainen, joka vaan itse tahtoo, saavuttaa tuommoisen rauhan uskon
+kalliolla.
+
+Jotain semmoista rovasti puhui. Kalle sai niin rauhallisen mielen
+tuosta puheesta, vaikka hän ei sanoja täysin ymmärtänytkään, mutta
+tuossa tyynessä äänessä se taisi olla se rauhoittava vaikutus. Siksi
+Kalle astui kynnyksen yli ja hänestä tuntui kuin hän jo olisi ollut
+vanha tuttu täällä ja kuulunut yhteen joukkoon, sillä hän tunsi
+tarvitsevansa rauhaa, jota täällä näytti olevan.
+
+Viimein lähtivät vieraat pois ja Kalle kuiskasi Katrillensa: "jäädään
+me tänne yöksi, täällä on niin -- -- niin --."
+
+"Niin mitä?" kysäsi Katri ja epäillen silmäsi Kallea, "etkös sinä
+aikonut Kotilaan yöksi?"
+
+"Niin -- niin rauhallista, vaan Kotilassa ei saa nukkua silmänsä täyttä
+ja minua jo alkaa väsyttää."
+
+"Ka jäädään vaan", tuumaili Katri, mutta itsekseen hän ajatteli:
+"mikähän tuolla nyt on mielessä -- -- vai olisikohan tuolle tullut
+ikävä minua." -- Se ajatus tuntui niin hyvältä Katrista, jotta hän
+emännältä pyysi vaatteita ja teki oikean vuoteen itselleen ja
+miehelleen, pirtin lattialle. Ilo haihtui kuitenkin pian, kun Kalle,
+tilalle kytjähdettyään, kääntyi selin Katriin ja hetkisen kuunneltuaan
+toisen iltarukouksia sanoi: "ole tuossa jo hiljaa, minua väsyttää."
+
+"Itseänsä se vain ajattelee, eikä toisten huolista välitä mitään",
+mietti Katri ja vaipui aatoksiinsa. Heti kuuli hän miehensä
+hengityksistä hänen jo nukkuvan rauhallisesti vanhurskaan unta. Katria
+itseänsä ei vaan nukuttanut, mutta monenlaiset mietteet pyörivät
+päässä. Hän ajatteli muun muassa rovastin sanoja ihmissydämen
+virtauksista ja myönsi ne tosiksi. Niinhän hänenkin sydämensä oli
+rauhaton, varsinkin kun ei väli Kallen kanssa ollut semmoinen kuin se
+alussa oli ollut ja olisi pitänyt ainakin olla. Vähitellen siirtyivät
+sitten ajatukset harkitsemaan tuon keskinäisen kylmyyden alkusyytä ja
+siltä se vaan rupesi tuntumaan, ettei syy yksin ollutkaan Kallessa,
+niinkuin hän tähän asti oli ajatellut. Olihan Kalle oikeastaan aina
+ollut hyvä hänelle ja esimerkiksi, hänen toisena keväänä vilutautia
+sairastaessaan, monet monituiset kerrat keväthölseissä käynyt hänelle
+naapuripitäjään apteekista horkan rohtoja. -- -- Oikeastaan oli Kalle
+muulloinkin aina täyttänyt hänen mielitekonsa ja kuitenkaan ei hän
+ollut pitkiin aikoihin miehellensä sanonut yhtään hyvää sanaa, vaan
+aina ollut tyytymätön.
+
+Yhä useampia vikojaan näki Katri siinä, entisiä aikoja muistellessa,
+edessään ja viimein juohtui mieleen, miten Kalle oli hänen tahdostansa
+ajanut pois maailmaan oman tätinsä tytön, Kekkolan Iidan, joka orpona
+jo oli monta vuotta ollut heidän luonansa. -- "Ja mitä tuo nyt oli, jos
+tyttö parka, talkoissa koreillakseen, ottikin minun silkkini. Ei
+suinkaan sillä ollut aikomus sitä varastaa, vaikka minä äissäni koetin
+asiaa siksi kammeta ja sain viimein ihmisetkin siihen uskoon. Eikähän
+se Iida sittepäivin ole kelvannut rehellisten ihmisten joukkoon ja
+Jumala ties, mikä hänestä sillä keinoin tulleekaan." Rupesi vähitellen
+Katrista tuntumaan, että hänen on tuomiolla vastattava Iidan sielusta,
+jos se hukkaan joutuu -- ja hukkaanhan se varmaan joutuu, sillä mitäpäs
+hyvää sitä maailman rantoja kierrellessään oppisi. -- -- Kyyneleet
+kohosivat silmiin ja yltyivät vähitellen niihkutukseksi. Teki mieli
+herättämään rauhallisesti lepäävää Kalleakin ja pyytää anteeksi, mutta
+ylpeys löi vastaan. Ylpeyshän se oli hänen saattanut Iidaa varkaaksikin
+syyttämään, "sillä mitäs eroitusta sitten olisi armopaloja syövän orvon
+ja emännän välillä, jos molemmat samaa silkkiä käyttäisivät", oli hän
+ajatellut.
+
+Katri taisteli kovaa taistelua ja tunsi todeksi rovastin illallisen
+puheen, jotta "vaivalla sydämen parempi virtaus saa ponnistaa ylöspäin
+alkuansa kohden".
+
+Kallekin heräsi viimein vaimonsa nyyhkytykseen ja ihmeissään kysäsi:
+"no mikäs sinulla nyt on?"
+
+Ääni oli jäly, siksi ei Katri voinutkaan suoraan sanoa surunsa syytä,
+tuumailihan vaan: "en tiedä, mutta ei kellään ihmisellä ole tänä yönä
+niin vaikea olla kuin minulla."
+
+"Ole joutavia", sanoi Kalle, "varmaan tuntuu Kekkolan Iidasta tänä yönä
+vankihuoneessa olo paljoa vaikeammaltakin."
+
+"Herra Jumala! Vankihuoneessa? Mitä hän sitten on tehnyt?" huudahteli
+Katri.
+
+Kalle selitti mitä asiasta tiesi ja yhä suurempaan tuskaan nousi siitä
+Katri.
+
+"Herra armahda, Herra armahda! Se on kaikki minun syyni", huudahteli
+Katri vähän väliin. "Iida parka, Iida parka -- -- tietäähän sen kun
+lykätään maailmaan, kuin jäniksen poika. Ja nyt sitä käytetään
+käräjillä ja sakotetaan ja rääkätään, voi! voi! -- -- Jos minulla olisi
+rahaa, niin ihan paikalla menisin nimismiehen luo ja suorittaisin
+sakot, jotta saisin Iidan pois, ja sittenhän olisi ihme, jos lapsi
+paran tarvitsisi semmoisille retkille ruveta niin kaukaan kuin
+palanenkaan leipää itselläni olisi."
+
+"Ei niitä ole rahoja minullakaan siihen liikenemään", puheli Kalle
+tyynesti piippuansa sytyttäen, "mutta mitähän, jos olisi antaa ne
+ilveksestä kunnalta tulevat tapporahat --"
+
+Kyyneliensä läpi katsoi Katri pitkään Kalleen, ikäänkuin olisi
+epäillyt, oliko toisella tosi mielessä. Viimein hän kuitenkin
+epäröivällä äänellä sanoi: "mutta milläs sinä sitten lunastaisit sen
+Rytilahden varsan, jota niin on mielesi tehnyt?"
+
+"Niin no -- kyllähän se on siro ja solakka varsa", sanoi Kalle, "mutta
+kun tuota on tähänkin asti tultu ilman oriitta toimeen, niin arvelin,
+jotta eiköhän tuota eteenkin päin --"
+
+Katri ei voinut enää hillitä itseänsä, vaan tarttui Kallen kaulaan ja
+nyyhkytti hänen rintaansa vasten, kuin lapsi.
+
+"En minä luullut sinun niin paljoa Iidasta pitävän", sanoi Kalle
+hetkisen perästä, kun ei oikein tiennyt, millä vaimoansa rauhoittaa.
+
+"Ei se ole se", vastasi Katri, aavistaen miehensä ajatusjuoksun, "mutta
+kun sinä minun tähteni luovut varsasta -- -- -- sitä minä en olisi
+sinulta ansainnut."
+
+"Tokihan tuota nyt sen verran toisenkin mieltä noudattaa", tuumi Kalle.
+
+"Niinhän sinä sanot -- -- -- mutta milloinka minä olen sinun mieltäsi
+noudattanut?"
+
+Päivän terä pilkoitti jo tuolta kumpujen ja kunnasten takaa kullaten
+kastehelmiä heinikossa, ja linnut lehdossa livertelivät ensimmäisiä
+aamusäveliään, mutta puolisot eivät sitä huomanneet. Melkein
+kuiskailemalla puhelivat he keskenänsä ja yksi perhe-elämän umpisolmu
+toisensa perästä aukeni heille niin, että toisinaan täytyi molempain
+naurahtaa tyhmyydellensä, kun olivat toistensa käytöksen niin nurin
+kurin itseksensä selittäneet. -- Viimein kuului Kuokkalan emännän
+askelia keittiöstä ja Kalle niinkuin Katrikin pistivät hilpeästi
+vaatteet päällensä. Emäntä tuli tupaan juhlan kunniaksi kahvia
+perheellensä oikein pöydältä tarjoomaan, mutta vieraat eivät jääneet
+sitä odottamaan, vaikka se jo kuului kiehuvan. "Meidän pitää vielä
+ennen kirkonmenoja käydä vankihuoneella ja koettaa päästä
+nimismiehenkin puheille", kertoi Katri emännälle ja hyvästellessään
+kiitteli häntä hyvästä yö-sijasta ja muusta ystävällisyydestä.
+
+Vankihuoneella ei vielä Kallen ja Katrin sinne tullessa oltu ylhäällä,
+mutta siitä huolimatta röykytti Katri ovea, kunnes pääsi sisään.
+Vanginvartijan vaimo laski vieraat Kekkolan Iidan luokse tyrmään ja
+sanoi nimismiehen käskeneen laskea tyttö aamusella pois, sittenkuin oli
+selvinnyt, "kun sillä kuului olevan ripille meno muka."
+
+Tyrmässä oli jokseenkin huono siivo ja haju. Iida istui vallan vaaleana
+yhdessä nurkassa ja itki ääneen, mutta Hakkilan Matti ja pari muuta,
+tuntematonta miestä makasivat lattialla tietämättä vielä mitään tästä
+maailmasta.
+
+Sukulaisensa tunnettua kääntyi Iida punastuen nurkkaan päin ja kauan
+sai Katri tehdä parastansa, ennenkuin tyttö siksikään tyyntyi, että
+kykeni pukuansa hiukan järjestämään. Iida oli kuin ihmeissään, kun ei
+häntä toruttu eikä tuustittu, niinkuin hän oli odottanut. Hän ei
+näkynyt olevan oikein varma siitä, oliko hän vieläkään selvänä ja
+hereillä vai ei, sillä Katri hoiti häntä, kuin sairasta lasta.
+
+Sairas hän todella olikin, sillä sydäntä etoi ja päätä poltti niin että
+olisi luullut sen halkeavan, mutta paljoa tuskallisemmalta kuin pään
+pakoitus tuntui kärsiä Katrin hyväilyjä ja rohkaisevia sanoja. Hän oli
+häpeästä aivan pakahtua, kun Katri vielä pyysi vanginvartijan vaimon
+antamaan hänellekin kahvia, sillä aikaa kuin itse puhdisti
+luuturievulla vankityrmää, jota Iidakin oli osaltaan pilannut.
+
+Kalle oli saanut vanginvartijan lähtemään kanssansa nimismiehen
+puheille, sillä yksin ei hän juhla-aamuna tohtinut sinne mennä. Sillä
+välin kertoi Katri Iidan sakot maksettavan ilvesrahoista "niin jotta
+Iidan ei tarvitse käydä vedellä ja leivällä pitkiä palmikoitansa
+menettämässä, sillä tottahan ne siellä naisten tukan keritsevät,
+niinkuin miestenkin", sanoi hän.
+
+Hyvissä ajoin ennen aamukellon sointia tulivat miehet nimismiehen luota
+takaisin ja vanginvartija selitti nimismiehen sanoneen, "että Kallen
+vuoksi saa koko yöllinen melu sammua nahkoihinsa, koska Iida on
+Kallelle sukulainen ja niin nuori, ja vielä ehkä parantaa tapansa, kun
+pääsee oikeiden ihmisten joukkoon taas."
+
+Kalle lisäsi siihen, puhuen tyrmässä olleille miehille: "tekin kuulutte
+saavan mennä menojanne, niine hyvinenne, mutta Hakkilan Mattia lupasi
+nimismies vasta edes pitää tarkalla silmällä, koska sinä olet
+semmoiseksi heittäytynyt."
+
+Hakkilan Matti katseli kenkäinsä nokkia eikä virkkanut mitään, mutta
+Katri otti päästään silkkihuivin, antoi sen Iidalle ja sanoi: "pane
+lapsi kulta edes tuo päähäsi, kun muutenkin olet niin huonossa
+pukimessa, vaikka on ripille meno; -- ja tästä lähin saat sen pitääkin
+omanasi, sillä mitä minä, vanha ihminen, enää silkillä tekisin."
+
+"Pitäkää te vaan Katri silkkinne", tarttui viimein Hakkilän Mattikin
+puheesen ja vetäsi povitaskustaan esiin lompakkonsa. "Tuossa on tytölle
+kaksikymmeninen silkiksi ja jos miten tuumitaan, niin lopetetaan
+akkojen lorut hyvin lyhyeen."
+
+Kalle ei tahtonut antaa Iidan ottaa vastaan Matin rahaa, mutta Matti
+sanoi: "anna tyttörievun se pitää. Ei se ole mitään semmoista kuin sinä
+pelkäät, mutta aatteles, miltä se tuntuisi, jos Hakkilan nuoren isännän
+papinkirja olisi pilattu -- -- ja minun syynihän se oli, jotta Iida
+tämmöisiin tekemisiin joutui, mutta jos meidän ukko tuumaan suostuu,
+niin ei hänen tarvitse sittenkään pahoillaan olla." Niin sanoen lähti
+Matti pois ja toisetkin rupesivat kirkkoon hankkiutumaan.
+
+Varmaankin oli rippilapsissa monta, jonka rippilupaukset eivät niin
+sydämestä lähteneet kuin Kekkolan Iidan, vaikka hän olikin
+vankihuoneessa ripille valmistautunut. Kalle ja Katrikin oikein
+loistivat tyytyväisyydestä nähdessään Iidan hartautta, mutta vieläkin
+tyytyväisemmät olivat he molemmat kotimatkalla venheen hiljaa liukuessa
+kotilahden melkein rasvatyynellä, kiiltelevällä pinnalla, kun Iida
+muistista kertoi heille saarnan sisältöä. Hän lopetti sanoilla:
+"tehkäät tasaiset polut erämaassa meidän Jumalallemme, kaikki laaksot
+pitää korotettaman ja kaikki vuoret ja kukkulat pitä alennettaman, ja
+mitä on tasoittamatta, pitää tasattaman ja koliat silitettämän, sillä
+Herran kunnia ilmoitetaan ja kaikki liha on ynnä näkevä Herran suun
+puhuvan."
+
+"No viimeinkin sitä nyt ollaan kotona", sanoi Katri Kiideksen Annille,
+joka oli tullut rannalle talon väkeä vastaan. "Mutta kyllä se oli
+monimutkainen matka, et sitä usko miten monimutkainen."
+
+"En minä sitä kumminkaan kadu", myhähti Kalle, "mutta tuskin siltä
+toiste yökuntiin lähtenen sinne."
+
+"En minäkään, jos kohta tällä kertaa kaikki kävi hyvin", sanoi
+Katrikin.
+
+Kuitenkin olivat he molemmat seuraavana Juhannuksena yökunnissa
+kirkolla, sillä he olivat silloin kummina Hakkilan nuoren isännän ja
+hänen vaimonsa, entisen Kekkolan Iidan, ensimmäiselle pojalle, jolle,
+Katrin tahdosta, pantiin oikein kaksi nimeä: Kalle Johannes, vaikka
+rovasti oli sitä sanonut turhaksi koreilemiseksi.
+
+
+
+
+
+SYNKEÄN MATIN JUTTU.
+
+
+Vanha maanmittari Hilvonen istui mukavassa asennossa
+nahkapäällyksisessä karmituolissaan ja veteli pitkiä haikuja vieläkin
+pitemmästä, helmiletkuisesta piipustaan, jonka hopeasilainen koppa oli
+lattialla tuolin jalan juuressa. Hän oli nähtävästi joko vaipunut tahi
+vaipumaisillaan syviin mietteisiin, koska ei näkynyt laisinkaan
+huomaavan hyväillä isoa ruskeaa metsäkoiraa, joka, nähtävästi hyväilyn
+tarpeessa, tuon tuostakin hieraisi kuonoaan herransa polvea vasten.
+
+Toinen saman näköinen koira loikoi uunin edessä, ikäänkuin
+tarkastamassa tuliko kelvon kalua tuon nuoren herran työstä, joka siinä
+puhdisteli pyssyjä ja oli vain päältä päistärissä. -- Se nuori herra
+oli ukko Hilvosen sisaren poika, ylioppilas Timolin. Hän oli viime
+keväänä päässyt koulusta ja oli nyt Hilvosen luona opetteleimassa
+mittariksi, sillä ukko aikoi virkansa jättää perinnöksi sisarensa
+pojalle, ja oli jo tavallaan ylempää saanut siihen luvankin. Kun ei
+mitään varsinaisia kiireellisiä töitä tähän tekään kuitenkaan ollut,
+oli ukko päättänyt aluksi totuttaa sisarensa poikaa metsissä
+kävelemään. Sitä varten tehtiin tuhkatiheään metsästysretkiä ja
+semmoiselle sitä oltiin nytkin lähdössä.
+
+"Ei se -- tuo Moppe jaksa näin lämpimällä paljoakaan jänistä ajaa",
+sanoi ylioppilas, hereten hetkiseksi työstään. "Mutta, jos olisi ottaa
+mukaan kievarin Nalle, niin siinähän nuo ei liiat lihat haittaisi. --
+Haukkuukoon se otuksia?"
+
+"Kaikkia ilman eroituksetta, aina oksalla tirskuvasta tiaisesta
+Torvelan pyörivään tuulimyllyyn asti."
+
+"Sepähän sitten on monipuolinen nero."
+
+Vanhus ei vastannut mitään, eikä hetkiseen kuulunut muuta kuin
+avonaisen akkunan alla lipiseväin haavanlehtien lipinää. Viimein,
+saatuansa pyssyt kuiviksi, sanoi ylioppilas: "saisi se Synkeän Matti
+nyt jo tulla, että päästäisiin lähtemään."
+
+"Mihinkäs aikaan se lupasi tulla?"
+
+"Eihän tuo sanonut muuta kuin pistäytyvänsä ensin hautausmaalla."
+
+"Hm! -- Kyllä sitä sitten käskee odottaa", mutisi vanha herra, ja
+lisäsi heti huoaten: "se rakkaus, se rakkaus!"
+
+"Mitäs rakkaudella on Synkeän Matin kanssa tekemistä? Ei hän ainakaan
+rakastuneelta näytä, vaan on paremmin nimensä näköinen."
+
+"Etkö sinä vielä ole kuullut Matin rakkaushistoriaa; se on oikea
+romaani?"
+
+"Mahtaa olla oikein talonpoikainen ja moukkamainen romaani, sillä mitä
+ne rakkaudesta --"
+
+"Nulla regula sine exceptione (ei mitään sääntöä poikkeuksetta)", sanoi
+vanhus ja alkoi kertoa:
+
+"Noin puoliväliin kolmattakymmentä vuotta takaperin oli Matti Ilolan
+talon ainoa poika. Ilolan vanha isäntä oli kirkon kuudennus, rikas ja
+muutoinkin pitäjään arvokkaimpia miehiä. Emäntä taas oli hiljainen ja
+sävyisä ihminen, jonka elämän harrastuksena näytti olevan miehensä ja
+lastensa onnelliseksi saattaminen, ja siinä hän todella onnistuikin.
+
+"Pisti sitten eräänä kesänä Ilolan isännän päähän lähettää ainoa
+poikansa kouluun, vaikka hän jo oli mieheksi saapa. Hän ei kuitenkaan
+tahtonut pojastansa saada herraa, joka vaan 'nyrpällä nenin
+vertaistensa seurassa kärsisi isäänsä', niinkuin ukko itse sanoi; vaan
+kuitenkin tahtoi hän, että poikansa ymmärtäisi hiukan enemmän kuin hän
+itse ymmärsi ja tiesi.
+
+"Minä neuvoin hänen toimittamaan Mattinsa maanviljelysopistoon, sillä
+arvasin talonpoikaisylpeyden vaativan, että ison Ilolan ainoan pojan
+pitäisi kerran kotitalonsa isäntänä teiskaroida. Ilolainen mielistyi
+tuumaan ja Matti lähetettiin Mustialaan.
+
+"Muutamia vuosia kului, joina Matti ei kotonansa käynyt ollenkaan, vaan
+sitten hän viimein palasi. Sillä välin oli kotitaloon muiden muassa
+otettu palvelukseen Synkeän torpan tyttö, joka vielä Matin lähtiessä
+oli pieni, pahainen letukka.
+
+"Tilda, se oli tytön nimi, oli nyt keskikokoinen ja Matin kotiin
+tullessa parhaimmillaan. Oikeastaan ei hän tainnut olla, sanan
+varsinaisessa merkinnössä, kaunis, mutta jotain tyyntä ja samalla
+jyrkästi päättävää ilmeni koko hänen olennossaan, ja kuitenkin oli
+hänen käytöksensä kaino ja naisellinen. Sitä paitsi hänen valkoinen,
+leveä otsansa, paksut tummat palmikkonsa ja ennen kaikkia nuo tummat,
+ei juuri suuret, mutta säihkyvät ja eloisat silmät, ikäänkuin väkisin
+vetivät jokaisen huomion puoleensa, niin että minäkin, vanha poika,
+usein häntä mieltymyksellä katselin ja enkö tuota liene jo ollut vähän
+rakastunutkin.
+
+"No niin, mutta kun Matti tuli kotiin, syttyi hän heti ilmituleen ja
+samoin taisi olla Tildankin laita, vaikka hän osasi tunteensa paremmin
+peittää. Ainakin siltä minusta näytti, kuin olisi hän aina kaikkia
+Matin sanoja ja toimia seurannut mielihyvällä ja oikein sydämellisellä
+innollakin. Taipumus oli molemmin puolinen; sen näki syrjäinenkin.
+
+"Muutamana iltana talvella, sittenkuin Matti syksyllä oli tullut kotiin,
+tuli Matti minun huoneeseni; minä näet asuin silloin Ilolassa. Hän
+pyysi minua puhemiehekseen. Suoraan sanoen minä silloin halveksin koko
+miestä, sillä luulin hänen, isänsä tahdosta, päättäneen naida jonkun
+perinnöttären, vaikka olikin kiintynyt Tildaan. Sen vuoksi pidin minä
+ensin pitkät puheet sekä rikkaudesta että rakkaudesta, jota viimeksi
+mainittua vain korvakuulolta tunsin.
+
+"Matti myönsi kaikkiin ja sanoi juuri niin itsekin ajatelleensa. Minä
+kysyin vihdoinkin viimein: 'no -- kellenkäs minun sitten pitäisi sinun
+puolestasi puhua?' Kovin minä ällistyin, kun Matti lyhyesti vastasi:
+'isälleni.'
+
+"'Ahaa', sanoin minä ja kysäsin morsianta. Punehtuen ja alaspäin
+katsellen sanoi hän hiljaa: 'piika-Tilda. -- -- Minä en sille mitään
+voi, vaan luulen sen olevan Herran tahdon, vaikka hän onkin torpan
+tyttö.'
+
+"Yht'äkkiä selvisi minulle, ett'ei Ilolan ukko kuuna päivänä siihen
+liittoon suostumustansa antaisi, koska Matti itse ei uskaltanut
+asiaansa hänelle esittää, vaikka tiesikin isänsä kohtelevan itseänsä
+enemmän veljenä kuin isänä. Kumminkin lupasin puhua asiasta isännälle,
+kun tilaisuutta sattuisi, ja Matti näkyi pitävän asian onnistumisen
+ihan varmana. Minä siihen sijaan aloin sitä epäillä yhä enemmän, kuta
+kauvemmin sitä mietin. Monta monituista päivää tuumailin itsekseni mitä
+hulluimpia keinoja taivuttaakseni Ilolaista poikansa naimistuumaan,
+sillä todella minä pidin paljo sekä Matista että Tildasta.
+
+"Oikein minulta katosi yön lepokin tuon samaisen asian vuoksi ja pari
+kertaa jo menin isännän puolelle asiasta puhumaan, mutta uskallus
+puuttui. Täytyihän siitä viimeinkin, oman rauhani vuoksi, päästä
+selville, sillä Matti aina tavatessaan katsoi minuun niin rukoilevasti
+ja kysyvästi, että hänen katseensa tuntui tunkeutuvan oikein sieluun ja
+ytimiini asti.
+
+"Semmoisella mielellä kuin pahanteosta kiinni saatu lapsi menin
+viimeinkin kerran isännän luo, päättäen puhua suuni puhtaaksi, kävipä
+sitten syvin tahi matalin, ja niin teinkin, miten parhaiten taisin.
+
+"Tyynenä kuunteli Ilolainen minua loppuun, eikä yksikään jäntere
+liikahtanut hänen kasvoillaan. Niin? jo toivoin parasta, kun hän aivan
+omalla tavallaan, hiukan hymyillen, sanoi: 'ja sitäkö insinööri on niin
+kauvan hautonut, että minä monasti olen arvellut teiltä kartat
+kadonneen?'
+
+"Vastausta odottamatta hän sitten huusi Mattia huoneesen ja alkoi
+tyynenä, kuin kivikuva, kävellä edestakaisin lattialla ja käveli kauan.
+Matin tultua sisään ei meistä kukaan kotvilleen virkkanut mitään ja
+minusta alkoi olo tuntua tuskalliselta, niinkuin aina tuommoisissa
+tilaisuuksissa, mutta en voinut katkaista äänettömyyttä.
+
+"Matti rohkasi itsensä ensiksi ja lujasti katsoen suoraan isänsä silmiin
+sanoi: 'niin minä olen sen päättänyt, isä.'
+
+"'Kirottu sikiö!' karjasi isä, ja kun Matti aikoi lähteä pois, tarttui
+hän poikansa rintapieliin ja silmänräpäyksen ajan koetti pudistaa
+häntä, mutta Matti seisoi jäykkänä, kuin seinä. Hirveä oli se silmäys,
+jonka hän sitten heitti poikaansa sanoessaan painolla: 'sinä nait
+Kivelän Kaisan, etkä ketään muuta.'
+
+"'Hän-tä mi-nä en nai', vastasi poika pannen painon joka tavulle ja
+äänellä semmoisella, jota ei voi kuvata.
+
+"Siinä oli nyt uhka uhkaa, tahto tahtoa vastaan ja minua pelotti, että
+Ilola oli tästä lähtien muuttuva Surulaksi. Ei kuitenkaan koko talvena
+näkynyt Ilolan elämässä mitään muutosta ja sekä isä että poika
+näyttivät unhottaneen koko asian. Tildan ja Matinkin väli oli aivan
+ennellään ja minä luulin heidän toivovan, jotta 'kyllä aika kaikki
+muuttaa, kaunihiksi karunkin pellon.'
+
+"Ihmeekseni kuulin sitten, kevätkesällä kirkonkylästä pois ollessani,
+että Ilolan Mattia ja Kivelän Kaisaa oli kirkossa kuulutettu. --
+Semmoinen mieskö se Matti onkin, ajattelin minä, mutta kotona
+käydessäni huomasin Matin vielä sukerehtavan Tildan kanssa ihan kuin
+ennenkin, milloin vaan luulivat muiden silmän välttyvän, ja minä päätin
+vieroittaa mielestäni koko ihmiset.
+
+"Matille kuitenkin toivotin muutamana päivänä onnea. Naurahtaen kysäsi
+hän: 'mihin?'
+
+"'Mihin? Olithan sinä käynyt pappilassa Kaisan kanssa.'
+
+"'En ole käynyt, enkä aio käydäkään.'
+
+"'No, mutta onhan teitä jo kuulutettu?'
+
+"'Niin sanotaan --.' Hän rupesi puhelemaan heinänteosta ja sen
+semmoisista, niin ett'en minä tullut hullua hurskaammaksi ja luulin
+hänen vaan viisastelulla tahtovan moitteistani päästä.
+
+"Kun ensi kerran taas tulin käymään salomailta kotona, puuhattiin
+Ilolassa häitä parhaillaan ja tietysti piti minunkin jäädä niihin.
+Muhkeat häät niistä piti tullakin, ja mikä ihmeintä, Tilda oli
+epäilemättä innokkain niitä valmistamassa, mutta emäntä, vanhuuttaan
+syyttäen, ei pannut rikkaa ristiin. Sen vuoksi joutui vanha isäntä
+hyvin paljo tekemisiin Tildan kanssa ja päivä päivältä näytti hän aina
+enemmän mielistyvän tyttöön.
+
+"Viimein joutui hääpäivä ja kaikki oli valmista. Kun Kivelästä oli
+talvella palanut kartano, täytyi vihkiminenkin toimittaa Ilolassa ja
+sinne sitten kerääntyi väkeä joka ilman suunnalta ja oikein monesta
+ulkopitäjäästäkin. Rovasti ja ruununvouti perheineen tulivat vaunuilla
+ja heidän saavuttuansa laitettiin heti, isoon tupaan, vihkituoli
+kuntoon.
+
+"Rovasti asettui paikalleen pitkän pöydän eteen ja lukkari auttoi
+hänelle kapan hartioille. Tuvassa oli väkeä kutsutuita ja
+kuokkavieraita, niin että hätimiten morsiusjoukko sisään sopi. Morsian
+oli puettu jos kuinka koreaksi ja näytti olevan 'seitsemännessä
+taivaassa', niinkuin sitä sanotaan. Sulhanen oli myös aika uljaan ja
+ryhdikkään näköinen. Toimitus alkoi pienellä puheella, jonka rovasti,
+juhlan kunniaksi, oli suomentanut jostain vanhasta saksalaisesta
+kirjasta ja jossa erittäin liikuttavasti, Tobian kirjan johdolla,
+kuvattiin avio-onnea niin, että naisten puolelta tupaa alkoi kuulua
+niiskutusta.
+
+"Viimein kysyi hän tahtoiko sulhanen ottaa 'tämän ihmisen
+Katariina Kivelän aviovaimokseen rakastaaksensa häntä myötä- ja
+vastoinkäymisessä.'
+
+"Lujalla ja vapisemattomalla äänellä vastasi Matti: 'en.' Kaisa nyhkäsi
+Mattia kylkeen ja rovasti, hiukan toinnuttuaan ensi hämmästyksestään,
+uudisti kysymyksen alusta alkaen. Sama vastaus seurasi, jolloin Kaisa
+taas nykäsi Mattia ja sanoi: 'eihän sitä niin, -- vaan sano sinä: jaa,
+herra rovasti'; ja Kaisa itse niiasi jo valmiiksi.
+
+"Matti pysyi vaiti ja hämmästys valtasi koko hääjoukon. Silloin kuului
+oven suusta pehmeä naisääni: 'Matti, Matti! Sano toki jotta otat; sano
+minun tähteni, sillä en minä vasten vanhempaisi tahtoa --.'
+
+"'En', sanoi Matti äänellä semmoisella, että rovastikin tuli asiasta
+vakuutetuksi. Hän lisäsi vielä: 'niin olisin sanonut ennenkin, jos
+minulta olisi kysytty -- -- -- mutta sitä ei, häpeä kyllä, ole tehty.'
+
+"Väki alkoi jokseenkin nolona virtailla ulos tuvasta ja pian oli talo
+tyhjänä vieraista. Isäntä sulkeutui siksi päiväksi kammariinsa ja
+emäntä oli ainoa, joka nyt osoitti tavatonta intoa taloa takaisin
+arkikuntoon asetettaessa.
+
+"Luonnollisesti tahtoi nyt Tilda lähteä talosta, mutta isäntä ei sitä
+sallinut. Olipa hän pyytänyt Mattiakin puhumaan Tildalle, että hän
+jäisi paikoillensa, vaikka muutoin eivät isä ja poika sanoneet
+toisilleen hyvää eikä pahaa, paitsi mitä töiden tähden välttämättömästi
+oli puhuttava ja joskus muutenkin vierasten aikaan.
+
+"Samana syksynä muutin minä Ilolasta tähän omaan kartanooni, enkä enää
+niin joka päivä voinut asioita seurata. -- Mattia nuhtelin kuitenkin
+ennen lähtöäni siitä, kun hän oli asian antanut niin pitkälle mennä ja
+häväissyt siten sekä isänsä että Kiveläiset, mutta hän vaan vastasi
+isälleen jo edeltä sanoneensa, jotta hän ei Kivelän Kaisaa ota
+vaimokseen, ja ensi kerran kuulutettua oli hän Kiveläänkin toimittanut
+sanan vihillä kieltäytyvänsä, jollei ennen kuulutusta purettaisi. Tilda
+raukka rupesi siitä päivin kitumaan, eikä oikeastaan nähnyt tervettä
+päivää enää, vaikka ei suinkaan ollut hoidon puutteessa. Ihmiset
+ihmettelivät sitä helleyttä, jolla kaikki Ilolassa, yksin isäntäkin,
+Tildaa kohtelivat.
+
+    'Ylpeys se estää Ilolaista,
+    Jott'ei kärsi torpan naista
+    Miniänänsä milloinkaan';
+
+laulettiin suutari Hulkon, Matin häistä tekemässä pilkkalaulussa, jota
+vuosikaudet loiloteltiin ympäri pitäjästä, mutta mikä esti Ilolaista
+laskemasta Tildaa pois, sitä ei kukaan tietänyt. Minä arvelin, että
+ehkäpä emäntä oikeastaan Ilolassa pitikin ohjaksia, vaikka sitä ei
+maailma tiennyt; ja sen minä tiesin jotta emäntä piti Tildasta yhtä
+paljon kuin omista lapsistaankin. Ulko-elämässään rehenteli Ilolainen
+kuitenkin yhtä mahtavana kuin ruhtinas, eikä kukaan olisi luullut hänen
+olevan hamevallan alla.
+
+"Seuraavana kesänä kuoli sitten Tilda ja Matin toimesta pidettiin
+hautajaiset. Ei niissä ollut paljoa väkeä, mutta olihan kuitenkin
+kotikyläläiset ja murhe oli yleinen. Ilolan emäntä oli sulaa
+kyyneliinsä, isäntä ja Matti olivat molemmat hirveän tyyneinä, mutta
+kun ruumisarkun kantta ruvettiin kiinni naulaamaan, silloin parahti
+isäntä ja itki, itki kaikkien nähden, kuni pieni lapsi. Kyynelettömänä
+siihen sijaan läheni Matti ruumista ja sanaakaan sanomatta vetäsi
+sormestaan sormuksen, jonka pisti Tilda-vainajan vasemman käden
+nimettömään. Me, vieraat, katselimme pitkään toisiimme ja monenlaisia
+mietteitä näytti pyörivän jokaisen päässä, mutta kaikki pysyivät vaiti.
+
+"Entistä latuansa kului sitten aika, vuodet vierivät jättämättä
+sanottavia jälkiä. Ilolan vartalo vaan köyristyi köyristymistään ja
+hiukset muuttuivat hopean harmaiksi. Matti ei ollut yhtään muuttunut
+entisestään ja alkoi vähitellen isänsä asemasta ottaa osaa yleisiin
+asioihin. Näytti kuin aika olisi kaikki haavat parantanut ja hän
+tyytynyt kohtaloonsa, mutta naimisiin hän ei mennyt.
+
+"Viimein sairastui vanha isäntä ja minäkin kävin usein häntä katsomassa,
+sillä hänessä oli jotakin selittämätöntä, joka minua aina veti hänen
+puoleensa.
+
+"Muutamana iltana istuimme Matin ja emännän kanssa isännän vuoteen
+vieressä. Hän näytti nukahtaneen ja me puhelimme kuiskailemalla, mutta
+Matti istui ääneti ja jurona. Äkkiä avasi isäntä silmänsä ja näytti
+ikäänkuin silmillään hakevan jotakin ympäri huonetta. Viimein
+seisahtivat hänen silmänsä Mattiin, jota hän viittasi tulemaan lähemmä.
+
+"Matti totteli ja väsyneellä, raukealla äänellä rupesi vanha Ilolainen
+puhumaan. -- 'Nyt on loppu käsissä', sanoi hän, 'ja sen vuoksi selitän
+minä teille yhden asian, jotta ette liian kovasti tuomitsisi -- edes
+te -- -- -- vaikka Jumala niin tehneekin.'
+
+"Minä tahdoin nousta ylös ja lähteä, mutta hän viittasi minuakin jäämään
+ja minä jäin.
+
+"'Liisa', sanoi hän emännällensä, 'sinä tiedät hyvin kyllä, että minä
+nuorena tahdoin ottaa eukokseni Synkeän Marin, mutta sitä et tiedä,
+jotta minä en ole milloinkaan voinut häntä unhottaa, eikä hänkään
+minua. -- --'
+
+"'Ja sinä Matti', jatkoi hän hetkisen kuluttua, 'sinä et tiennyt Tildan
+olevan sisaresi -- -- --'
+
+"Ei kukaan meistä tuokioiseen virkkanut mitään. Seinäkello ja silloin
+tällöin lentoon pyrähtävä kärpänen vaan joskus häiritsivät hiljaisuutta
+huoneessa.
+
+"Viimein kuoleva isäntä sanoi: 'niin te kauhistutte, mutta semmoinen on
+maailma -- -- -- ja semmoinen oli Ilolan kunnioitettu, mahtava isäntä!'
+
+"Päätteeksi hän vielä nauroi kamalasti, ja meitä värisytti sitä
+onttoa naurua kuullessa. Emäntä kuitenkin tointui pian ja alkoi
+puhella hänelle, kuinka maailmassa aniharvoin todella toisiansa
+rakastavat joutuvat yhteen; ja sitten hän puhui tosi-rakkaudesta,
+anteeksi-antavasta, taivaallisesta rakkaudesta ja miten Kristuksen
+veri voi puhdistaa ihmisen kaikista synneistä.
+
+"Emme tienneet, kuuliko sairas puhetta vai ei. Hän makasi liikkumatta
+tuskan murtamin kasvoin hyvin kauvan, mutta ei valittanut. Vähää ennen
+puolta yötä kuului hän kumminkin sammaltavalla kielellä sopertavan:
+'kaikistako synneistä, -- näinköhän ihan kaikista? -- Niistäkin, joista
+on helvetti rinnassa läpi koko elämämme?'
+
+"Emäntä koetti uudestaan puhua armosta, mutta heti huomasimme hänen
+puhelevan kangistuneelle ruumiille. Matti huokasi syvään ja
+peittäessään isänsä kasvoja kuului hän kuiskaisevan: 'onneton
+isäparkani! Jumala olkoon sinulle armollinen!'
+
+"'Hänen tykönänsä on paljon anteeksi-antamusta', sanoi emäntä ja
+vanhuudesta vapisevalla, lempeällä äänellään alkoi hän veisata virren
+värssyä, joka alkaa säkeillä: 'jos David tavoitt' armon sult', jos
+Manassea säästit', ja silloin kimmelsi kirkas anteeksi-annon kyynel
+hänen silmässään.
+
+"Jonkun vuoden kuluttua antoi sitten Matti talon eräälle
+lankomiehellensä ja muutti itse äitinensä Synkeän torppaan, joka oli
+joutunut talolle. -- Ei hän ole ollut mikään jörö, vaan päinvastoin
+tavallansa oikein hupainen kumppani, mutta parhaiten hän viihtyy
+kuitenkin metsissä ja ne hän tuntee, kuin viisi sormea. On kuitenkin
+toinenkin paikka, jossa Matti viettää isot osat ajastansa. Se on Tildan
+ja isänsä yhteinen hauta. Siellä hän kuuluu, ääneti eteensä tuijottaen,
+toisinaan istuvan yökaudet, eikä hänellä silloin ole silmiä eikä korvia
+mihinkään muuhun, niin että tuskin hän hyviin aikoihin vielä tulee
+tänne."
+
+"Minä lähden häntä hautausmaalta hakemaan", lausui ylioppilas
+päättävästi. "Täytistäkö hän siellä uneksii ja aikaa kuluttaa niin,
+ettemme pääse tänä päivänä lähtemään!"
+
+"Älä mene", varoitti vanha herra. "Haudankaivaja oli kerran häirinnyt
+häntä hänen tuolla päällä ollessaan, mutta sai monta viikkoa katua
+tekoansa, sillä Matti oli heittänyt hänet niin kovasti avonaiseen
+hautaan, että pari kylkiluuta katkesi. -- Kerran kävin minäkin häntä,
+siellä istuessaan, katsomassa, mutta en hirvinnyt ääntäkään päästää,
+sillä todella jotakin petomaista julmuutta ilmestyi hänen kasvoissansa
+ja silmissä paloi outo liekki, vaikka hän muutoin on viisas mies ja
+rauhallisin ihminen maailmassa. Jokaisen sielussa on tutkimattomia
+kuiluja ja parasta on, että pysyvätkin semmoisina."
+
+"Saattaa olla", sanoi ylioppilas pitkäveteisesti ja sulki akkunan
+yöksi.
+
+
+
+
+
+SURMA-OLLI.
+
+
+
+Vanhana ollessaan häntä aina sanottiin Surma-Olliksi, eikä ainoastaan
+takana päin, vaan edessäkin, mutta ei hän siitä näkynyt olevan
+moinaankaan. Siihen sijaan suuttui hän ihan silmittömäksi, jos joku
+sattui häntä vähänkään tarkemmin katselemaan, ja tiuskasi: "mitä
+tirkistelet? Jumalan luoma sitä minäkin olen, vaikka olen tämän
+näköinen."
+
+Todella hän olikin jotenkin kamalan näköinen, hirveästi rokonarpinen,
+leveänaamainen ja paksuhuulinen. Kuitenkin oli hän nuorempana ollessaan
+vähältä joutua naimiseen Korpikylän kauneimman naisen, Tyynelän nuoren
+leski-Maijan, kanssa. Siihen aikaan oli hän monta monituista vuotta
+peräkkäin renkinä isossa Lampelassa ja Lampelan isäntäkös vasta häntä
+oikein kehui kaikille.
+
+"Se on oikein miesten mies muutoin, mut kuorsaa, ja nukkuu niin
+raskaasti, jotta sietäisi olla hänellä rautainen sänky, ha ha ha!",
+sanoi isäntä. Muutkin ihmiset tunsivat Ollin hyväksi työmieheksi, mutta
+tytöt häntä pitivät hiukan tyhmän sekaisena.
+
+Lampelaisen kehumiset vai mitkä lienevät kuitenkin saaneet sen aikaan,
+että Tyynelän Maija lupasi lähteä Ollin kanssa pappilaan kuulutuskirjan
+teettoon, vaikka hänellä olikin oma mökki Lampelan haassa. -- Sen
+aviohomman vuoksi otti Olli Lampelan emännältä "palkkansa päälle"
+paitavaatteen ja pitkät sukat, "jotka rovastille kuuluu pitävän
+kapioista antaa. Osaisihan se Maija tosin itsekin kutoa", selitti Olli,
+"mutta kun se lapsi on ollut kipeänä, niin ei sanonut joutaneensa; vaan
+sidenauhat ja lapaset oli kuitenkin ennättänyt tässä kevätkorvalla
+valmistaa."
+
+Puhemieheksi aiottiin pyytää haudankaivajaa, jota muutkin renkimiehet
+siinä virassa pitivät, mutta kun Viiliäis-Risto, talon poikien
+puhemies, itse oikein tarjoutumalla tarjoutui Maijaa ja Ollia
+pappilassa käyttämään, niin tietysti hänet otettiin ennen kuin
+haudankaivaja. -- Varhain sitä piti ollakin Lauvantai-aamuna
+liikkeellä, jos mieli ennen pyhään-soittoa ennättää Rovastin luona
+käydä, sillä Lampelasta oli kirkonkylään runsaasti pari peninkulmaa
+vesitietä. -- "Ja sitä paitsi pitää vielä käydä kartta hakemassa
+Riuttalan herrastuomarilta", sanoi Viiliäis-Risto. "Ja onhan sitä
+Riuttalaan kirkolta vielä kolme hyvääkin neljännestä."
+
+Senpä tähden Olli panikin jo Perjantai-iltana kapiot ja eväät konttiin,
+jotta "jo varsinkin päivän noustessa lähtemään päästäisiin", eikä hän
+sittenkään koko yönä saanut kiireeltään unta silmäänsä. Tuskin oli
+päivän pilkahtanut esiin Kolusärkän takaa, kun Olli jo oli Tyynelän
+aitan ovea kolkuttamassa ja Maijaa lähtöön kiirehtimässä, mutta Maija
+vaan itkerehti ja viivytteli niin, että aamu alkoi olla murkinoissa,
+ennenkuin lähdöstä mitään tuli. Tokkopa hän vielä siksikään olisi
+joutunut, jos ei Olli vähän kärsimättömästi olisi sanonut: "itke
+viimeiset itkusi veneessä, mut lähde nyt jo hitoilla, hyvä ihminen, jos
+kerran lähteä aiot!"
+
+Viiliäis-Risto otettiin matkan varrelta venheesen ja hän vakuutteli
+Ollille: "kyllä tässä vielä hyvästi tällä tuulella ehditään, kun te
+vaan riskisti soudatte."
+
+Tuulta ei ollut paljo nimeksikään ja muutoinkin oli päivä kovin
+helteinen. Aurinko tuntui paistaa hellittelevän sekä ylhäältä
+taivaslaelta että alhaalta veden kalvosta, joksi soutajat olivat ihan
+sulaa hikoilemisesta. Ollin teki mieli pyytää toisia hiukan levähtämään
+Rastaskallion siimeksessä, "mutta eihän tuota ilennyt miehinen mies,
+kun alaisilla soutava Maija veteli niin innokkaasti, että ei vain
+paidan selkämys vaan punaraitainen kaulahuivikin oli hiestä ihan
+märkänä."
+
+Siksi sujuikin matka nopeasti, eikä rovasti vielä ollut noussut
+päivällisettoneeltaan, kun Olli puhemiehineen ja morsiamineen jo joutui
+pappilaan, vaikka hän oli välillä juossut Riuttalasta kartankin
+hakemassa.
+
+Riuttalasta tultuaan kertoi Olli Maijalle ja Viiliäis-Ristolle:
+"naimapuuhissa se taitaa olla myllyn Vilppukin, kun oli sekin siellä
+kartan ostossa. Yhtä matkaa lähdettiin pois, vaan jälelle jäi minusta
+vanha mies, kun minä oikein huippasin."
+
+"Ei suinkaan se naimapuuhissa liiku", arveli Viiliäis-Risto.
+"Nälällähän se visukinttu kiusasi ensimmäistäkin eukkoansa, niin jotta
+kukapa tuolle uskaltanee enää mennä."
+
+"Eikä edes raskinut hautajaisiakaan pitää, vaikka on niin rikas", sanoi
+Maijakin. "Ja kyllä oli parasna miesnä juomassa meidänkin häissä ja
+tulipa vielä Matti-vainajan hautajaisiinkin kutsumatta."
+
+"Kyllähän se aina ilmaiseksi juopi, mutta ei ole vielä milloinkaan
+minullekaan ryyppyä tarjonnut", todisti puhemies. --
+
+"Ihmeen kauanpa se rovasti jaksaakin nukkua, niin jotta nukuttamaan
+tässä jo muitakin rupeaa", tuumaili Olli.
+
+"Kauan nukkuu", myönsi Viiliäis-Ristokin ja haukotteli.
+
+"Menkää odotellessa vähäksi aikaa pitkäksenne tuonne nurmikolle",
+kehoitti Maija. Kyllä minä tulen herättämään, kun sisältä alkaa
+liikettä kuulua."
+
+"Eipä taida olla pahemmaksi", arveli Olli ja lähti Viiliäis-Riston
+kanssa aitovierelle levähtämään. Ei kaukaa kulunutkaan, kun sieltä jo
+alkoi kuulua Ollin kuorsaus. Ensin se kuului hiljemmin ja kimakammin,
+sitten kovemmin ja karkeammin. Yht'äkkiä se taas taukosi kokonaan niin,
+että Maija luuli jo Ollin tukehtuneen, mutta samalla jatkui se jos
+jossakin äänilajissa. Puhemies heittelehti edes takaisin, mutta mitäs
+unta siinä semmoisessa jyrinässä olisi saanut, ja päiväkin rupesi
+suoraan silmiin paistaa räkittämään. Hän nousi istualleen ja aikoi
+sysätä Ollia kylkeen, että sekin heräisi, kuin samalla kuuli lähellänsä
+kuiskaistavan: "isäntä! -- Etteköhän nousisi ja tulisi pikkuisen tänne
+portaille Maijan luokse?"
+
+Se oli myllyn Vilppu, joka oli hiipinyt aitoviereen nurkan takaa, jossa
+jo kotveroisen oli morsiusväkeä katsellut.
+
+Viiliäis-Risto nousi ylös ja murahti: "saattaahan tuota tulla, vaikka
+mitäpäs asiaa sinulla Maijalle olisi."
+
+"His, his! Hiljaa, jott'ei tuo hirren vetäjä kuulisi", kuiski mylläri.
+
+Pappilan portailla kuiskuttelivat sitten Maija ja mylläri tuokioisen:
+mitä lienevät kuiskutelleetkaan. Kuitenkin kuului mylläri viimein
+vakuuttavan Maijalle niin kovasti, että sen syrjäinenkin kuuli: "jos
+Leena itse tuossa seisoisi, niin hän sanoisi sinulle, että sai aina
+syödä ryynivelliä mahansa täyteen, milloin vaan minä sitä itsellenikin
+keitätin; ja näkihän sen muutkin, jotta minä annoin hänen toisinaan
+käydä aivan itsekseen aitassakin."
+
+Lopuksi tuumaili Viiliäis-Risto: "kyllä se minusta kumminkin on vähän
+synti, mutta omapahan on asianne; ja onhan tuo niinkin, jotta
+myllärillä on hevoset ja raavaat -- -- eikähän ne myllärin hampaat
+ensiksi ruostumaan jouda."
+
+Nyt alkoi kuulua liikettä sisältä, mutta ei Maija siltä mennyt Ollia
+herättelemään. Siihen sijaan pistäytyi Viiliäis-Risto sisään Rovastin
+puheille ja Maija arveli: "mutta jos tuo Olli nyt herää, kun ei enää
+kuorsaakaan; niin ihanhan se minut tappaa. Eikö sittenkin liene parasta
+herättää Ollia ja mennä hänen kanssaan?"
+
+"Mitäs joutavia", naurahti mylläri. "Pilkkaisihan sinua vanhat
+variksetkin, kun saisivat kuulla, jotta otit mökkiisi tuommoisen
+paholaisen papuriihen permannon, vaikka olisit päässyt myllyyn
+emännäksi. Nyt sitä paitsi on jo katumus myöhäistä, sillä jo se nyt
+Viiliäis-Risto on ilmoittanut asian rovastillekin."
+
+Kohta tulikin Viiliäis-Risto kutsumaan Maijaa ja mylläriä sisään ja
+sanoi siltä näyttäneen, jotta rovastilla "on meininki luettaakin." Olli
+siihen sijaan jatkoi untansa kaikessa rauhassa ja kuka sen tietää miten
+kauan olisi nukkunutkaan, jos ei pappilan kukko olisi kapsahtanut
+aidalle kiekumaan. Se herätti Ollin, mutta kauan hän silmiänsä hieroi,
+ennenkuin unen tähteet sai niistä karistelluksi pois. Viimeinkin hän
+muisti, missä oli, ja alkoi katsella toisia, mutta ei näkynyt niitä
+missään.
+
+"Mihinkä lienevät pujahtaneet, mutta tottapahan tulevat", sanoi Olli
+ääneen ja asettausi portaille odottamaan. Pari asiamiestä tuli siihen
+Ollin seuraksi ja kysäsivät, oliko rovastin luona ketään. Olli ei
+sanonut siellä olevan ketään, jonka takia Hiirolan muori lähti sisään,
+mutta palasi pian takaisin ja sanoi siellä olevan parikunnan "tekeillä,
+koska eräs nainen itki ja mies koetteli rovastille sommitella Herran
+siunausta, mutta ei se tuntunut oikein lähtevän käymään."
+
+"Kukahan tuonne jo nyt ennätti", arveli Olli, mutta kohta hän ne sai
+nähdä, kun Viiliäis-Risto naittilaineen tuli ulos.
+
+"No mitenkä te menitte sisään ilman minutta?" uteli Olli
+Viiliäis-Ristolta.
+
+"Eipä tuolla sinun näköistäsi kaivattukaan", sanoi mylläri ilkkuen
+Ollille, mutta kuitenkin astua köpitti portille tavallista vikkelämmin.
+Maijakin näytti olevan hieman häpeissään ja pyrki uuden sulhasensa
+jälkeen, mutta Olli tarttuen hänen käsivarteensa pidätti häntä ja
+tuumaili: "mennään nyt sisään. -- Mihinkä sinulle semmoinen kiire nyt
+tuli?"
+
+Silloin vasta alkoi Viiliäis-Risto selittää asiaa ja sanoi: "Maijalle
+tehtiinkin kirja myllyn Vilpun kanssa ja huomenna niitä nyt jo
+kuulutetaan."
+
+"Mitäs peliä se sitten on -- myllyn Vilpunko kanssa?"
+
+"Niin -- niin. Maija arveli, jotta parempi on mennäkin myllärille, kun
+sillä on lehmät ja hevoset ja onhan tuo muutoinkin toista mointa
+pulskempi mies kuin sinä, jos kohta vähän vanhanpuoleinen."
+
+"Olkoonpa vaan sileä-naamainen", sanoi Olli, "mutta miksi sitten
+minulla ostatettiin kartat, kapiot ja senkin päläät? Mihinkä minä ne
+nyt panen? Maija saa ne itse maksaa ja pitää."
+
+"Olikos se sitten Maijan syy?" sanoi Viiliäis-Risto. "Mistäs se
+Maijakaan ennakolta arvasi, jotta mylläri hänet ottaa -- ja voithan
+sinä tulla tänne jonkun muunkin kanssa, etteivät kampsut joutaviksi
+jää."
+
+"Kenenkäs kanssa minä tulisin?"
+
+"Vaikka kenen. Esimerkiksi sen teidän piika-Riitan kanssa. Onhan sekin
+soma tytön kepsaus."
+
+"Eikö tuo jo liene sekin seppä-Kallen kitimissä."
+
+"Voithan tuolta ainakin kysyä, -- ja tuskinpa se seppä on siksikään
+saanut suutansa auki."
+
+Olli ei olisi muutoin enää tainnut koko naimahommasta välittää, mutta
+olihan tuo hiukkasen ilkeätä nuorelle miehelle tyhjän panttina
+säilytellä solkea, sormusta, silkkiä ja vielä kapioitakin, kun nuo
+nyt kerran oli tullut hankituksi. Sen vuoksi alkoi hän aprikoida
+piika-Riittaa. Parin viikon perästä kävikin Olli Tyynelästä kihlansa
+pois, eikä enää sen perästä piika-Riitta antanut toisten tyttöjen
+arkkuunsa katsoa. -- Seppä-Kallekin oli sitten juomaretkillä pari
+päivää.
+
+Aivan varmoja ei kuitenkaan asiasta oltu, ennen kuin Lampelan isäntä
+leikillä Ollilta kysäsi: "no tuntuukos nyt elämä samalta kuin ennen,
+Maijan kanssa kihloissa ollessasi?"
+
+"Tuntuu se paremmaltakin", hymyili Olli vastaukseksi. "Saapi nyt
+seppäkin vuorostaan olla kelona, eivätkä niin pääse suutansakaan
+ihmiset rääväämään, kun noin mestarismies jätettiin kylmäksi tytöstä."
+
+Silloin oli asia kyläläisille selvänä. Enimmän kaikista se harmitti
+muurari-Anttia, sillä hänhän se oli koettanut Riittaa serkullensa
+seppä-Kallelle toimittaa ja siksi oli hän sanonutkin, "ettei Olli ollut
+vielä Riittaan vihitty -- tuskinpa vihittäneenkään."
+
+Sattuipa sitten pikkuista ennen leikkuu-aikaa Lampelan pirtin uuni
+menemään rikki ja sitä korjaamaan täytyi haettaa muurari-Antti.
+Päiväkaudet se muurari-Antti nariskoi piika-Riitalle, mutta Riitta ei
+ollut kuulevinaankaan. Muutamasti hän kumminkin punastui, kun muurari
+tuumaili: "kaikki ne tuolle Riitalle kelpaavatkin, kun semmoisetkin,
+joista ei vanhat lesketkään huoli, vaan ehkäpä ei Riitta olisi parempia
+saanutkaan."
+
+Kun miehet samana iltana tulivat työstä, kantoi Riitta, kesken taikinan
+alustuksen, kaikki kihlakalut Ollin syliin. Olli muuttui siitä niin
+alakuloiseksi, että isäntä pelkäsi hänen järveen menevän. Sen vuoksi
+toimitti hän Ollin ja Riitan leikkaamaan isoa ruishalmetta salolle ja
+muun väen lähetti taas toiselle suunnalle. Siellä kun nuoret saivat
+pitkät päivät olla kahden kesken, muuttui heidän välinsä pian
+entiselleen; jopa rupesivat yhteisiin vallattomuuksiinkin.
+Mylläri-Vilpulla oli näet ruista läheisessä suossa ja hänkin sattui
+samaan aikaan väkinensä tulemaan rukiin leikkuusen. Hänen kanssaan Olli
+ja Riitta ilkamoivat.
+
+Myllärillä oli nimittäin eri eväät kuin hänen väellään ja niitä
+säilytti hän lepikossa, erään ison kiven juurella. Metsässä
+kävellessään löysivät Riitta ja Olli myllärin kontin ja tekivät lopun
+hänen piirakoistaan ja voivakastaan. Eipä Riitta vielä malttanut olla
+ilkkumatta, kun myllärinkin täytyi ruveta yhteen ruokaan päiväläistensä
+kanssa.
+
+Leikkuusta päästyä käytti sitten itse Lampelan isäntä palvelijoitansa
+pappilassa ja pitipä heille vielä kuuliaisetkin. Koko Korpikylän väki
+kokoontui niihin tanssimaan ja oikein sälöt piuskahtelivat Lampelan
+ison pirtin lattiapalkeista, kun nuoret niillä tanhuelivat.
+Mylläri-Vilppukaan ei malttanut pysyä poissa kemuista, ja kun isäntä
+tuon tuostakin antoi pikarin kiertää miesten seassa, rupesi mylläri
+vähitellen niin kovaääniseksi, että täytyi taluttaa ulos. Sinne hän
+nukkui maitohuoneen eteen, mutta heräsi, kun talon naisväki illan
+suussa meni huoneesta hulikoita lypsylle mennäkseen hakemaan.
+
+Tyttöjen perässä kompuroi sitten myllärikin kesantopellolle, jolla
+lehmät lypsettiin. Siellä keksi hän viimein Riitankin ja mennä houaili
+hänen luoksensa. Siinä hän sitten Riitalle riiteli tuon pitkää tämän
+lyhyttä piirakoistaan ja voivakastaan, mutta sanoi toki käräjittä
+sopivansa koko jutun, jos saisi Riittaa teiviä ja suudella.
+
+"Tuommoista humalaista tupakka-suutako? hyi!" sanoi Riitta ja torjui
+pois luokseen pakkeleutuvaa mylläriä; mutta yhä uudestaan se vaan
+tunkihe lähelle. "Mene Maijaasi suutelemaan muudan viinaratti",
+tiuskasi Riitta vihasesti ja tuuppasi myllärin pitkäkseen peltoon,
+mutta toiset tytöt nauraa kikattivat niin, että ruumis hytisi. Se
+kiihoitti mylläriä uusiin ponnistuksiin, vaikka vähän väliä Riitan
+käsissä pellolle kellahti, ja yhä makeammin nauroivat tytöt sille.
+
+"Tuostapahan nyt kiusan heitti", tuskitteli Riitta, "kun ei saa
+rauhassa hetkeäkään olla."
+
+"Kyllä minä sen opetan", kuului silloin Ollin ääni Riitan takaa. Pirtin
+ikkunasta oli näet muurari-Antti kotveroisen katsellut Riitan ja
+myllärin leikkiä. Viimein sanoi hän ivallisesti nauraen: "jo vie, jo
+vie mylläri-Vilppu nyt Ollilta toisenkin morsiamen. Katsokaas miten
+herttaisesti kaulailevat toisiaan tuolla kesantopellolla!"
+
+Kaikki höyähtivät ikkunaan ja rähähtivät kohti kulkkuaan nauramaan
+nähdessään myllärin vehkeet. Ollikin näki ne ja töytäsi ulos kuin
+vimmattu. Mistä lienee mennessään saanut kopatuksi kirveenkin käteensä,
+mutta semmoinen oli hänellä aseena joutuessaan lypsymiesten luo.
+
+"Kyllä minä sen opetan", kirkasi hän ja mitään arvelematta iski
+astalollaan mylläriä päähän. Monta monituista kertaa ennätti hän vielä
+lyödä ennen kuin hätään avuksi joutuneet miehet saivat hänet
+hillityksi, mutta tuimasti paloivat hänen silmänsä sittenkin kauan
+aikaa.
+
+Myllärin sydän tykytti vielä pikkuisen, kun hän verissään saatiin
+pirttiin kannetuksi, mutta heti taukosi senkin liike. Vasta kuultuaan
+Vilpun kuolleen, taltui Olli entiselleen ja lupasi istua hiljaa
+venheessä nimismiehen pateille vietäessä, joksi ei häntä sidottu, vaan
+uskottiin irti.
+
+Ollista oli nyt tullut Surma-Olli ja kaikista vastaväitöksistä
+huolimatta tuomittiin hänet "ikuiseen" ja vietiin Siperiaan.
+Vähitellen, vuosien kuluessa, unohtui sitten sekä Surma-Olli, että
+mylläri seutulaisten mielestä, varsinkin sittenkuin Riitta oli kuollut
+keuhkotautiin ja Tyynelän Maija joutunut naimiseen seppä-Kallen kanssa.
+Vanhat muistot virkosivat taas kuitenkin, kun erään keisarinnan
+kuoleman tähden Ollikin sai armon ja ilmestyi takaisin kotikyläänsä.
+Alussa kertoivat sitten äidit lapsilleen Surma-Ollin vievän pieniä
+itkeviä lapsia, mutta kun lapset kasvoivat ja huomasivat Surma-Ollin
+mitä hiljaisimmaksi mieheksi, katosi Surma-Ollin kammo mielistä ja
+ihmiset mielellään kuuntelivat hänen kertomuksiaan tuosta kauheasta
+maasta, jossa hän oli saanut miehuutensa ajan viettää ja sikäläisten
+ihmisten raakuudesta.
+
+Aikojen päästä tulivat sitten suuret nälkä- ja kuolovuodet, jolloin
+täytyi laittaa hoitoloita jokaiseen väkirikkaasen kylään. Semmoinen
+laitettiin Lampelaankin ja siihen otettiin jo vanha ja heikoksi käynyt
+Surma-Ollikin. Siellä oli hän, niin kauan kuin terveenä pysyi,
+hoitolan rauhoittavana enkelinä ja hoiteli huonompiansa. Paljo olikin
+Surma-Ollilla työtä, sillä hoitolassa oli alituinen riita ja kinastus
+vallalla, jota paitsi nälkä ja tauti teki tekojaan niin, että joka
+päivä aina täytyi muutamia ruumiita kuljettaa kirkkomaahan; ja
+sunnuntaisin niitä aina kymmenittäin sitten maan omiksi siunattiin.
+Kuitenkin tulvaili lakkaamatta kuolleiden sijaan toisia kurjia
+"jäkälä-leivällä itseänsä tappamaan" niinkuin kylällä sanottiin.
+
+Viimein Surma-Ollikin kääntyi sairaaksi ja houraili viikkokausia kovan
+kuumetaudin kourissa. Muurari-Antti, joka myöskin oli hoitolaan
+joutunut, ivaili Ollia ja sanoi kahden surman Ollin nurkassa painia
+lyövän. Muut olivat toki vähän ihmisellisempiä, mutta Surma-Olli itse
+ei tiennyt hyvyydestä enempi kuin ivastakaan, -- eli vaan omaa
+elämistään houreissaan. Eräänä päivänä hän kuitenkin näytti olevan
+tajussaan ja ymmärtävän, kun hoitohuoneessa kerrottiin, että talon
+nuori emäntä oli saunaan muuttanut, koskapahan kysyi: "poikako se on
+vai tyttö?"
+
+"Poikahan tuo kuuluu olevan", sanoi Tyynelän vanha Maija, "mutta ei se
+ensi kesää näe, kun oli kalman kintaat jo maailmaan tullessa käsissä."
+
+"Elää se, elää se", vakuutti Surma-Olli, "minä en anna sen kuolla."
+
+"Sinunkopa antamisessasi tuo lienee, vaikka oletkin Surma-Olli", sanoi
+muurari-Antti mahtavasti.
+
+"Eipä sitä salli Jumalakaan semmoista surua niin hyvälle emännälle",
+puhui Surma-Olli.
+
+"Eihän tämä salli", irvisteli muurari, "eihän se ole sallinut minunkaan
+joutua tänne nälkään kuolemaan muka! Eihän se salli!"
+
+"Niin no sinun", mutisi Surma-Olli. Muurari suuttui ja rupesi Ollille
+kiukuttelemaan, mutta vaikeni, kun eräs hoitolainen huomautti, että
+"mitäs se mestari sen sanoista -- houraileehan se."
+
+Yht'äkkiä parkasivat eukot: "Herra Jumala! Sauna palaa, sauna palaa!
+Eikä ole edes miesväkeä kotosalla ketään!"
+
+"Nainenkos minäkin sitten mielestänne olen?" sanoi muurari-Antti.
+
+"Mitäs meistä vanhoista ja sairaista", selitti joku vaimoista, ja ken
+vaan kynnelle kykeni syöksi ulos. Kaikki huusivat ja hätäilivät, mutta
+sammutustoimiin ei ollut älyä kellään ryhtyä, vaikka palavasta saunasta
+kuului ehtimiseen nuoren emännän hätähuudot. Eukot vaan päivittelivät
+emäntää ja lasta ja antoivat tulipalon kiihtyä kiihtymistään.
+
+Vihdoinkin viimein kuului yli melun huuto: "käykää hyvät ihmiset toki
+emäntä liekeistä pois!"
+
+Muurari-Antti kohautti ylenkatseellisesti olkapäitään ja tuumaili:
+"kukapa sinne tulen keskelle mennee kärventymään."
+
+"Minä menen", lausui äskeinen huutaja, Surma-Olli, "eikä minua kukaan
+itke." Tuossa tuokiossa oli hän jo kadonnut palavaan saunaan ennen kuin
+kukaan ehti estää, niinkuin varmaan olisivat tehneet, jos olisivat
+ehtineet.
+
+"Tapasi se nyt surma surman viimeinkin", sanoi muurari.
+
+"Häpeä konna! ja ole edes vaiti", tiuskahti Tyynelän Maija vihaisesti.
+"Hän oli sittenkin kymmentä vertaa parempi mies kuin sinä, joka et
+sormeasikaan nostanut, vaikka olet terve, kuin pukki."
+
+"Kas, kas sitä vanhaa rakkautta, kun on sitkeä", murahti muurari.
+
+"Onhan se", kiusoitteli häntä Maija. "Onhan se, mutta mitäs se sinuun
+kuuluu?"
+
+Onneksi joutui viimeinkin lähitaloista apuun kyläläisiä, jotka
+pelastivat saunassa olijat ja kantoivat asuinrakennukseen.
+
+Surma-Ollin ryysyt olivat pahasti palaneet ja tukka kokonaan
+kärventynyt, mutta kuitenkin oli hän, tempaisemalla saunan oven auki,
+pelastanut emännän ja lapsen savuun tukehtumasta. Itse oli Olli
+pyörtynyt kiukaan eteen, eikä enää sitten tuntoihinsa tullutkaan,
+vaikka tietysti kivut olivat kauheita, koska iho irtosi monesta
+paikasta vaatteiden mukana. Kaikki koettivat sitten hoidella
+Surma-Ollia, niinkuin hän olisi ollut kaikkein isä. Hän vaan kuitenkin
+houraili nuoruutensa ajoista, mutta houreissaankin tunsi Tyynelän
+Maijan äänen.
+
+"Niin -- niin Riitta! Kyllähän minä tulisin, mutta ei tuo mylläri
+laske. Näethän, miten se minua näpistelee. Mylläri! Mylläri! Älä polta
+minua! Paha mies, paha mies! Aja Riitta-kulta pois tuo mylläri-Vilppu!
+Katsos, kun rovasti seisoo messupuvussa ja päivä paistaa niin helakasti
+siihen, mutta ei vaan päästä tuo paha mies!"
+
+Maija purskahti itkuun, istuessaan hourailevan vieressä kääreitä
+muuttamassa ja oikein säikähti, kun Olli sanoi: "älä itke Maija, älä
+itke! Otanhan minä sinutkin -- minä otan teidät molemmat; älä itke!"
+
+Seuraavana aamuna, päivän valjetessa, huusi sairas: "muurari-Antti!
+Varo itseäsi, nyt mylläri tulee sinun luoksesi, noin verisenä ja nauraa
+-- tulee se! -- -- Nyt Riitta ja Maija! Nyt mennään -- kuulkaas kuinka
+virsi soi. -- -- Se on varmaan itse kanttori -- -- ei muilla ole niin
+heleätä ääntä -- -- nyt mennään, hei!"
+
+Hymyyn vetääntyi Surma-Ollin suu ja hymy näytti vähitellen jähmettyvän
+hänen huulilleen ja jäi niille ainaiseksi.
+
+"Autuaasti se lähti -- -- autuaasti varmaan, koska suu jäi noin
+nauruun", nyyhki Tyynelän Maija kuollutta Ollia katsellessaan, eikä
+muurarikaan häntä nyt enää vastustanut.
+
+
+
+
+
+VELJEKSET.
+
+
+Ompelija Aaro Liuhanen, eli laiha Aaro, istui pitkällä
+ompelupöydällänsä paljaspäisenä, hikisenä ja kulmikkaana. Hän käytteli
+joutuisasti neulaansa, sillä vanhoillaan olijana ei hän kärsinyt
+ompelukonetta, ja kiirettä piti pitää, jos mieli jotain, tänä koneiden
+aikana, saada valmiiksi. Sitä Aaro ajatteli, ja ajattelipa muutakin
+tämän maailman monimutkaista ja muuttelehtavaa menoa.
+
+Aaron toinen jalka oli taivutettu tyynyksi alle, toinen riippui vapaana
+alaspäin pöydän laidalta. Se riippuva jalka se aina antoi tuntuvan
+potkauksen lähellä olevalle kätkyelle joka kerta kuin siinä nukkuva
+pikku Matti pikkuisenkaan nirahti.
+
+"Kärpäisten käsissä se mahtaa kiukutella", tuumaili Aaro itsekseen, "ja
+ihmekös se onkaan. Ovat heittiöt syödä minultakin koko päälaen. Hyvin
+ne nyt ovatkin äkäisiä. Eikö tuosta vielä noussekin iltapuoleen oikein
+aika ukonilman myräkkä, kun on niin hikistä. -- Kas kun rillitkin ihan
+hiestyvät tässä helteessä."
+
+Aaro otti pois nenältään vaskisankaiset ja pyöreälasiset rillinsä,
+jotka olivat kiinnitetyt paksuun, pään ympäri kulkevaan punonnaiseen,
+ja hankasi niitä kotveroisen muutaman keskentekoisen, vaatenuoralla
+riippuvan verkatakin helmaan.
+
+Sitte hän taas asettui entiselle paikallensa ja entiseen asemaansa
+ompelemaan.
+
+"Niin, niin!" huokasi Aaro ja mietti; "kummallista se on, vaan totta;
+ihan totta. -- -- -- Seitsemäntoista vuotta ollaan yhdessä, eikä oltu
+liika nuoria yhteenkään mentäessä -- -- -- seitsemäntoista vuotta, eikä
+ole sukset sinne päinkään -- -- -- ja nyt on kumminkin tuossa kehdossa
+miehen alku. Pulska poika onkin -- -- -- ja sanovathan ne sitä ihan
+minun näköiseksenikin. -- -- -- Kyllä se Matti on pantava oikein
+kaupungin oppiin, jos elää ja miestä näyttää rupeavan tulemaan. Miksipä
+siitä ei mies tulisi? Tulihan tuo Ketolan Ellustakin oikein
+kauppapuukhollari kirkonkylän kauppamiehelle, vaikka ei ollut kuin
+parisen vuotta siellä Mustialan maanviljelyskoulussa.
+
+"Ja entäs Kalliolan Pertusta? Kun mies nyt kopeilee oikeana metsäherrana
+ja seisottaa meikäläisiä lakki kourassa pihamaallaan saarnatessaan
+keisarin armosta, niinkuin pappi Jumalasta. Kyllä on tullut Pertusta
+herra, vaikka lapsena oli ollut semmoinen vetelys, jotta ei ollut
+muuhun kyennyt kuin syömään ja maata. Aivan se onkin mahtiherra, mutta
+paljon se on rahaakin maksanut. Kalliolan talo meni kokonaan siihen
+koulun käyntiin ja vähänkös se Pitkä-Risto muutenkin on hänen vuoksensa
+kulunut! Mies sai parhaan miehuutensa ajan raataa ja möyriä sydänmaan
+soita ja rämeitä, jotta vaan rahaa herrasveljelle riittäisi. Sieltähän
+siihen Ristoon on sekin keuhkotauti tullut, ja sitä paitsi monasti sai
+hänen oma perheensä, petäjän kuorta nakertaen, puutetta kärsiä, mutta
+Perttu se vain herraliston kanssa tuhlaili tuhansia, niinkuin niitä
+olisi taivaasta satanut.
+
+"Mitähän hyötyä luuli Risto-parka kaikista vaivannäöistään ja
+kärsimyksistään saavansa? Veljen veloista myytiin Kalliolan talo ja
+menikin oikein näppiä nuollen; ja minkälainen talo sitte!
+Toistakymmentä lypsävää oli kytkyessä huonoinakin aikoina ja siihen
+vielä varsat ja hevoset. Omaankin niskaansa otti vielä Risto-hupsu
+Pertun asioita, eikä nyt Perttu enää kuulu olevan veljeänsä paljo
+tuntevinaankaan. Saunaan oli laittanut maatakin, kun Joulun aikaan
+Risto kävi siellä, orpanoimassa muka.
+
+"Olisin minä antanut Riston asemassa mokomalle veljelle sen tulen
+taivaallista, enkä rahoja. Panna oma veljensä ruotilaisen kanssa
+saunaan, jotta saisi jouluyönä rauhassa pelata korttia käräjäherrain ja
+muiden renttujen kanssa. Ja kuitenkin elätti Risto tuota 'Hänen
+Majesteettinsa armoa' kuusi vuotta ihan omin kustinsa akateemiaankin ja
+monta vuotta sitte vielä sinne metsäherran kouluun.
+
+"On, on siinä Riston käskenyt neuvoja pitää, kun sai kolmattakymmentä
+vuotta oman joukkonsa ohella vetää veljeänsä kuin kiviriippaa
+perässänsä. Mahtaakin sillä Perttu-paralla olla koko kova pää. --
+Lukihan tuo pappilan Kunnari kahdessatoista vuodessa papiksi ja tältä
+meni kolmattakymmentä tullessaan metsäherraksi -- -- -- ja olihan pappi
+kumminkin jotakin toista kuin tuommoinen tukkitokkari, tuommoinen
+'Majesteetin armo.' Ei ole nytkään neljään vuoteen käynyt täällä
+virkapiirissään, vaikka oma veli on metsänvartijana. Mut mitäpäs hän
+täällä kävisikään? Osaahan se Kaikkivaltias kasvattaa honkia
+hänettäkin."
+
+Pikku-Matista alkoi kaiketi aika tuntua pitkältä, koska hän parkasi
+kovasti ja koetti pyrkiä ylös. Ei asettunut enää, jos kuinka olisi
+hyssyttänyt, vaan Aaron täytyi ottaa syliinsä ja ruveta lattialla
+edestakaisin kantelemaan. Tuossa viihtyi vähän aikaa akkunan edessä
+katselemassa, miten porsas pihapihlajain juurella viattomain unta
+veteli, mutta pian rupesi jo sekin vanhalta tuntumaan.
+
+Aaro koetti sitte kiinnittää poikansa huomioa lahden toisella puolen
+puuhaileviin viertomiehiin, jotka paitasillaan siellä hyörivät
+saadaksensa heinittynyttä ja myöhästynyttä ruiskaskeansa palamaan,
+mutta eipä poika näyttänyt heistä mitään piittaavan. Hiukan enemmän
+tuntui häntä miellyttävän Kalliolan karja, kun se, varmaankin
+paarmoihin kyllästyneenä, kiirehti keskellä päivää kotiinsa. Soma sitä
+oli katsellakin, kuinka kellokas edellä, muut lehmät ja mullikat hännät
+suorana jälessä juosta vohkasivat pitkin kukista kirjavaa, kumpuraista
+ahoa. Pian katosi kumminkin karja näkymättömiin, eikä isällä enää ollut
+muuta näytettävää, kuin vesikalvossa molskivan ahvenparven röyheltämä
+järvenpinta.
+
+Aaro ajatteli, ettei Matista maanmiestä tule, koska ei viertomiehiin
+mieltynyt, ja alkoipa häntä hieman harmittaakin, kun kallista aikaa
+piti nyt menettää lapsen katsontaan. Voisihan hän nyt helposti joutua
+sanansa syöjäksi, niinkuin muutkin ompelijat tavallisesti ovat; sillä
+hän oli luvannut kirkastus-sunnuntaiksi laittaa valmiiksi Aholan
+laiskan Matin verkavaatteet, että Matti saisi kirkkomäellä niillä
+"tyttöjen päät pyörälle panna."
+
+"Kyllä minä jo kymmenestikin olisin ehtinyt Ristolassa käydä", murisi
+Aaro äkeissään. "Eihän tästä ole matkaa, jos puolikymmentä
+pyssynkantamaa; mutta kyllähän sitä eukkoväellä rupattamista kestää.
+-- -- Ihminen lähtee koko päiväksi hölmyilemään ja heittää pojan minun
+ristikseni!"
+
+Viimeinkin luuli mies keksineensä keinon lapsen viihdyttämiseksi. Hän
+otti nuoralta Aholan laiskan Matin liivit, joihin äsken juuri oli
+saanut ommelluksi uusmuotiset siniset lasinapit. Ne välähtelivät
+päiväpaisteessa niin äkeästi, jottei niihin tahtonut katsoakaan kärsiä.
+Pikku Matti oikein ärjähteli ilosta saatuansa liivit leikkikaluikseen
+ja isä pääsi taas syväytymään työhönsä.
+
+Tuokioisen kuluttua täytyi Aaron kuitenkin kääntyä väkisinkin
+katsomaan, mitä lapsi oikeastaan askarteli. Silmänräpäyksessä lennätti
+hän rässirautansa hiilokseen ja tempasi liivit lapselta pois.
+
+"Kyllä ne nyt ovat koko näkemykset", mutisi Aaro hammasta purren.
+"Voipas perhana! kun en tullut tuota ensinkään ajatelleeksi, eikä nyt
+tule edes sekään Annaleena kotiin, jotta saisi sen edes pestyksi."
+
+Tulihan se Annaleena viimein. Oikein läähätti eukko parka, kun oli niin
+kovasti juossut. Maitoakin oli roiskunut esiliinalle ja hameelle siinä
+kiireessä niin ettei ollut enää kuin puolillaan maitopurakko, jonka
+Annaleena sisään päästyään laski pankolle.
+
+"Missäs hiidessä sinä olet maleksinut koko pitkän pituisen päivän?"
+tervehti Aaro vaimoansa, silmiänsä uhkaavasti rilliensä takana
+muljautellen. "Ja kaikki maidonkin olet vielä päällesi ajanut
+juostessasi."
+
+"Ole äystäämättä tuossa ja kuule ensin -- -- mutta hyvä isä nähköön!
+Miksi sinä et ole siivonnut lasta?"
+
+"Miksi ja miksi? Enhän minä tässä kaikkea ennätä. Vielä Aholan laiskan
+Matin uudet liivitkin pilasi, jotta on pitänyt puhdistella niitäkin",
+selitti Aaro.
+
+Annaleena siisti ensin lapsen ja vasta ruvettuaan sitä kätkyessä
+liekuttamaan alotti puheen. -- "No nyt se Pitkä-Ristokin jo heitti
+hyvästit tälle maailmalle."
+
+"Jottako kuoli?" tiedusti Aaro.
+
+"Kuolihan se. Minä jouduin sinne yht'aikaa papin kanssa. Kunnari sitä
+oli ripittämässä. -- Ei ollut ukko pappa jaksanut itse lähteä yötä
+myöten kulkemaan. -- Parahiksi satuin minä hengen lähdölle, ja kaunis
+lähtö sillä olikin. -- Toista se on katsoa uskovaisen kuolemaa, kuin
+semmoisen syntisen kuin sen Syrjän Kallen, joka meillä viime talvena
+kuoli. Täydessä tunnossaankin oli Pitkä-Risto ihan loppuun asti ja se
+kun vasta osasi puhua kauniisti jälkeensä jääville. Hymyyn sillä jäi
+suu vielä kuoltuakin, niin jotta kyllä varmaan se pääsi parempaan
+elämään, jos vähänkään ihmiselle annetaan oikeutta tuolla puolen
+haudan."
+
+"Totta kaiketi se pääsi", myönnytti Aaro. "Ristohan tuo tällä pohjalla
+olikin ainoa vartonainen kirjamies. Sanan selityksiäkin piti joka pyhän
+seutuna, jotta kaiken maailman akat aina kerääntyivät Ristolaan
+ratisemaan, niinkuin harakat teurastusperkeille."
+
+"Et puhuisi niin, Aaro-kulta, jos olisit kuullut Riston jäähyväiset.
+Marjaa ja lapsiansa neuvoi hän siinä vielä kuolinhetkellään pysymään
+puhtaina maailmassa ja uskossa vahvoina, niin silloin ei heillä olisi
+mitään hätää kohtasipa heitä sitte joko surut tahi ilot. Hurskaan sanoi
+hän pysyvän tiellänsä ja jolla on puhtaat kädet synnistä, se pysyy
+vahvana, vaikka tuhannet lankeisivat hänen sivullaan. -- Sitte kysyi
+Kunnari pappi pelkäsikö hän kuolemaa, mutta naurahtaen vastasi Risto:
+minun päiväni ovat kuluneet, minun aivoitukseni, jotka sydämessäni
+olivat, ovat hajoitetut, mutta vanhurskauden tiellä on elämä ja hänen
+poluillansa ei ole kuolemata. Minuakin kehoitti Risto menemään ahtaasta
+portista sisälle, -- minuakin ja palvelusväkeään -- --"
+
+Itku tyrehdytti hetkeksi Anna-Leenan äänen ja miettiväiseltä näytti
+Aarokin.
+
+"Sittekuin oli ehtoollisen saanut", jatkoi Annaleena tyynnyttyään,
+"sitte Risto kiitti Jumalaa kaikesta hyvästä, mutta silloin taas tapasi
+häntä yskän kohtaus ja verta pullahti ulos suun täydeltä. Pappi sanoi
+pieniä keuhkon murujakin tulleen ylös rykiessä. Ei sitte enää
+huoaissutkaan, kuin moniaan kerran ja vaipui hiljalleen, niinkuin lapsi
+uneensa. Sillä tavoin se loppui se mies, joka oli ollut niin suureksi
+siunaukseksi meille kaikille, vaikka olikin vain pienen torpan mies."
+
+"Niin oli", myönsi Aarokin ja ajatteli, miten Risto-vainaja oli
+Kalliolasta pois jouduttuaan synkkään korpeen perustanut ihmisasunnon
+ja vuosi vuodelta sitte aina enemmän raivannut maata ympäriltään. Ilman
+hänettä olisi varmaan avara Viursuo vieläkin kontioiden asumana nevana
+ja rämeenä, mutta hän oli ollut miesnä ensimmäisenä sen kuivaamisessa.
+Olipa hommannut valtioltakin apua sen viljelemiseksi, joten nyt ennen
+aution Viursuon sydänmaasta sai leipänsä kaksi kinkerikuntaa, joihin
+kuului kolmatta sataa henkeä, niinkuin rovasti oli viime lukusilla
+kertonut. -- -- "Kyllä se todemmastaankin oli suureksi siunaukseksi
+meille kaikille se Risto-vainaja, vaikka olikin vain pienen torpan
+mies, eikä hänen puuhainsa tulokset meihinkään lopu, vaan kestävät
+niinkauan kuin maa seisoo, vaikka sitä ei miehen eläessä tullut
+ajatelluksi."
+
+"Mitä sinä nyt niin toimessasi tuumailet?" kysäsi Annaleena Aarolta.
+
+"Sitäpähän aprikoin, jotta oli se Risto-vainaja todellakin suureksi
+siunaukseksi."
+
+"Niin, eikös ollut? Ihanhan täällä olisi pakanallinen pimeys ilman
+hänettä vallalla koko Viursuon sydänmaassa. Viinaahan ne vaan olivat
+ennen aikaan täällä ihmiset polttaneet, mutta Luojan kiitos! eletäänhän
+täällä nyt jotensakin ihmisiksi ja jotkut ovat tulleet valkeuteenkin.
+-- -- -- Taannoin kotiin juostessani minäkin ajattelin, jotta pitäisi
+sitä meidänkin parantaa elämämme, kun jo molemmat ollaan näin
+ikä-ihmisiä ja kun meille vielä vanhalla ijällämme annettiin tuo lapsi,
+niinkuin Johannes Sakarialle, ikäänkuin muistutukseksi ja ihmeeksi."
+
+"No onkos me sitte niin jumalattomasti eletty? Onhan tuota käyty
+kirkossa tuhka tiheään ja ehtoollisellakin varsinkin kerran vuoteen.
+Enkä minä puolestani muutenkaan tiedä ihmeempiä tehneeni kuin muutkaan,
+miten sinäkin lienet?"
+
+"Jospa kohtakin, mut siltä se vaan minusta tuntui Riston lähtöä
+nähdessäni, jotta en minä voisi niin tyynesti tästä elämästä erota.
+Enempi siihen semmoiseen lähtöön tarvitaan, kuin meillä on
+kumpaisellakaan, paljoa enempi! Ei minun luonnollani olisi Marjaakaan
+käsketty ilman aikojaan antamaan pois metsäherran velkakirjaakaan,
+niinkuin Risto vainaja käski. Illalla oli vainaja vielä surkutellut
+veljeänsä, kun se on niin taipunut korttipeliin, juominkeihin ja
+joutaviin kestinkäymisiin, jottei niiden tiimalta muista itsellään
+sielua olevankaan."
+
+"Tekeehän sitä joutava aikansa kuluksi jotakin", murahti Aaro.
+
+"En minä kuitenkaan Marjan sijassa antaisi paperia pois", penäsi
+Annaleena. "Tarpeen nuo olisivat pennit omillekin lapsille, etenkin kun
+nyt mahtaa pitää torppakin antaa toisiin käsiin. Ensi pyhänä,
+hautaustiellään, aikoi Marja kyllä käydä kytymiehellensä puhumassa,
+jotta saisi vanhimman poikansa metsänvahdiksi Risto-vainajan sijaan,
+mutta tietäähän sen, ettei se ota. Syyttää vain 'Hänen Majesteettinsa
+armoa' ja ajaa Marjan tiehensä torpalta."
+
+"Saattaapa tehdä niinkin", arveli Aaro. "Mutta", puheli Annaleena,
+"johan Esa tuon verran osaisi toimittaa, -- onhan se silkava poika."
+
+"Kyllä kaiketi. Eikähän tuota siinäkään virassa näytä olevan muuta
+työtä kuin palkkansa kantaminen, niinkuin muillakin metsäherroilla, ja
+sitte vanhoina päivinään eläkkeen syöminen."
+
+"Niin, niin! -- ja toiset raukat saavat rehmiä yönsä päivänsä, eikä
+tahdo kokoontua siksikään, ettei joutuis loppuiäkseen kunnan armoille",
+paipatteli Annaleena. "Saas nähdä", jatkoi hän, "saas nähdä tokko tuon
+Perttu-herran arvo antaa myöten tulla veljensä hautajaisiinkaan,
+arvatenkin sitä kumminkin Marja kutsuu. -- -- Niin Marjahan se vakuutti
+kaikin mokomin meitä molempia tulemaan jo haudalle, ja tottahan sinä
+kantomieheksi rupeat?"
+
+"Eihän tuossa ruumis paljoa vaivaannu", tuumaili Aaro ja jatkoi
+työtään.
+
+Seuraavina päivinä sateli hienosestaan, mutta kirkastussunnuntaiksi
+kirkastui ja yleni ilmakin. Jo varhain, auringon koitossa saapui
+Ristolasta ruumissaatto Liuhalan rantaan, jossa Viursuolaisten pitkät,
+monihankaiset kirkkovenheet olivat valkamassa. Riston ruumisarkku
+asetettiin isoimpaan venheesen ja vähitellen alkoi eri venhekuntalaisia
+kerääntyä rannalle.
+
+Siinä, viipyviä odotettaessa, vietti kukin aikaansa omalla tavallaan.
+Muudan pesi rannalla hikeä kasvoiltaan, lapset heittelivät Huskakivillä
+voileipiä ja munalukkoja järven pinnalle tahi kiusailivat äitejänsä jo
+avaamaan kirkkoeväitä. Kaikkialla kuului vilkasta ja tyytyväistä
+puhelun porinaa.
+
+Reippaat, solakkavartaloiset poikamiehet, joista uljainna keikaili
+Aholan laiska Matti uusissa verkavaatteissaan ja sahviaanisuisissa
+saappaissaan, joko tupakoivat istuskellen pienissä ryhmissä siellä
+täällä ruohoisella rantaäyräällä, tahi puhelivat kirkkovaatteisten,
+rusoposkisiksi päivettyneiden tyttötyllyköiden kanssa. Heleä, iloisa
+nauru, jonka joku kompasana tuontuostakin synnytti, todisti nuorten
+raittiutta ja nekoisuutta.
+
+Leski-Marja pienempine lapsineen oli parin kolmen vanhuksen seurassa
+muusta joukosta erillään, ja puoleksi kuiskutellen tuntui toisten
+vanhojen kera keskustelevan elämän vakavista puolista ja muutoksista,
+joita ei kukaan edeltäpäin tunne eikä tiedä.
+
+Viimeinkin oli kaikki hautajaisseuraan kuuluvat venhekunnat koolla.
+Miehet paljastivat päänsä ja tytötkin asettuivat kädet ristissä yhteen
+ryhmään seisomaan. Ketolan vanha Markku alotti sitte vapisevalla
+äänellä lähtövirren ja vähitellen muittenkin siihen yhdyttyä kohosi
+voimakkain sävelin korkeuteen:
+
+    Sä kuolo viet mun elämään
+    juur' Herran tykö ijäiseen;
+    mun Kristus puhdist' synneistän',
+    siis korjaa, Herra, sieluisen!
+
+Veisuun loputtua lykättiin venheet vesille ja Aaro Liuhanen asettui
+ruumisvenheen peränpitäjäksi, sillä Pitkän-Riston kuoltua hänellä,
+pitäjään mestarina, oli siihen kunniatoimeen kieltämättömin oikeus.
+
+Kohisten ja hyrskyen halkeili veden pinta nopeasti liukuvien venheiden
+kokan edessä ja kauas rantaruohostoihin pakenivat soudannasta syntyneet
+väreet. Vauhdilla kulkivat venheet, joita nuorien tarmokkaat käsivarret
+voimakkain, notkein vedoin jouduttivat eteenpäin. Matka edistyi
+edistymistään ja ennenkuin huomattiinkaan oltiin jo Neitsisalmella.
+
+Vanhan tavan mukaan muutettiin siinä soutajoita, vaikkeivät entisetkään
+sanoneet vielä väsymystä tuntevansa. Heti rupesi sitte etäisyydessä
+kaukaisen Kortevaaran sineä vasten siintämään vaaleankeltaisen kirkon
+korkealle törröttävä torni. Kun hetkiseksi hiljaisuus sai vallan,
+kuului jo tuolta Kotalahden pohjukasta päin Myllykosken vienoinen
+kohinakin.
+
+Taivaskin oli kirkas, korkea ja sen kuultava kumpu heiastui
+juhlallisesti veden päilyvästä, tyynestä pinnasta. Tuoreina ja mehevinä
+nuoret lehdikot rantamilla kuvastelivat raitista vehreyttänsä veden
+kalvoon, samalla kuin tummat, suuret kuuset ikäänkuin uittelivat
+latvojansa äärettömässä, loistavassa valomeressä. Päivän lämpymästi
+paistavat säteet kultailivat korkealla ilmassa verkalleen liiteleviä
+lintuja ja pienet valokipenet näyttivät yhdessä leijailevain
+tuoksu-esineiden kanssa karkeloivan kauempana kohoavien vaarojen ja
+mäkien valoisilla rinteillä.
+
+Kaunis oli sunnuntai-aamu ja kauas vesille kuului kirkolta kumpujen
+välillä kiertelevä aamukellojen ääni.
+
+Kirkolle päästyä jäivät muut rantaan pukeutumaan, mutta leski-Marja
+kiirehti kytynsä, metsäherran asuntoon. Jonkun ajan kuluttua näkyi hän
+hietaista tietä palaavan sieltä kirkolle päin takaisin ja kolme
+herrasmiestä seurasi häntä vähä jälempänä. Yksi noista herroista oli
+pulleavatsainen, naamaltaan vaskipunainen ja hiukan harmahtava mies,
+joka, kuni juhlallisuutta teeskennellen, hitailla askelilla astuskeli
+lähinnä leski-Marjaa. Se oli metsäherra Berndt Bartholdus Calliolani,
+niinkuin hän itse nimensä kirjoitti. Tuon mietteisiinsä vaipuneen,
+äänettömän miehen perässä käveli hänen vanhin poikansa, vaaleapukuinen
+ylioppilas Thor Jeiking Calliolani enonsa, vanhan vänrikki Koikkelinin
+rinnalla. Ruotsia puhuivat herrat keskenään ja ylioppilas innokkaasti
+selitteli enollensa, että Calliolanien vanha suku oli kotoisin
+Itaaliasta. Sieltä se oli Kuningatar Blanka Namurilaisen seurassa pyhän
+Brigitan aikoina saapunut Ruotsiin, vaikka tyhmä rahvas luuli heidän
+olevan peräisin näillä tienoin olevasta Kalliolan talosta. -- Ruotsissa
+oli suku sitte aina luettu valtakunnan ylimyksiin, oikeihin "meliores
+regni", kunnes se viimein sattuman kautta oli sortunut tänne Karjalan
+saloille, "niinkuin genealogia Calliolana selvästi todistaa."
+
+Ruumista hautaan saattamaan oli läheltä ja kaukaa kerääntynyt ääretön
+kansan paljous. Herrojen perille ehdittyä lähti tuo suunnaton
+saattojoukko liikkeelle Kunnari-papin ja lukkarin johtamana ja monen,
+niinhyvin rikkaan kuin köyhänkin silmissä kiilsi kyynel, kun
+hautausmulta kolkosti komahtaen putosi papin lapiosta Pitkän-Riston
+ruumisarkulle.
+
+Haudan täytettyä hälveni väki vähitellen kirkkoon, mutta nuo kolme
+herraa, jotka eivät sanoneet oikein ymmärtävänsä saarnaa, lähtivät
+kävelemään kotiinsa. Kuitenkin lupasivat he vaivoista kiittelevälle ja
+nyykistelevälle Marjalle iltapuoleen yhtyä hautajaisjoukkoon ja lähteä
+kerran "huviksensa katsomaan, kuinka siellä sydänmaassa oikeastaan
+eletään."
+
+Kotiin kävellessä puhkesi ylioppilas kuni itsekseen lausumaan:
+"miksihän suuri äiti, luonto, synnyttää tuollaisiakin sikiöitä kuin tuo
+hautaan laskettu? Mitähän hyötyä heistäkin on ihmiskunnan suurelle
+kulttuurityölle?"
+
+"Sanos muuta, rakas Thor", myönsi vänrikki, "eivät he elämässään saa
+maistaa mitään oikeata iloa, jos kohta eivät hienoihin nautinnoihin
+kykenisikään. Ei heiltä ole nuoruudestaankaan jälellä mitään hupaisia
+muistoja; -- työtä ja kurjuutta vaan. Ja kun viimeinkin kuolevat, mitä
+jälkiä heidän elämästään näkyy?"
+
+"Niin on, hyvät herrat", puuttui metsäherrakin puheesen. "Eivät ne
+tuommoiset askeltakaan edistä ihmiskuntaa sen suuressa ja jalossa
+sivistystyössä. He elävät vaan, niinkuin luontokappaleet syöden, juoden
+ja kärsien. Mutta toista on meidän valtojen ja virkamiesten laita. Me
+metsäherrat esimerkiksi olemme välttämättömät, olletikin
+taloudellisessa suhteessa. Mitä olivat suomenmaalaiset metsät,
+ennenkuin metsäherroja oli, ja mitä ne ovat nyt? Eroitus on suuri,
+hämmästyttävän suuri! Ja mitä uhrauksia me saamme joka päivä tehdä?
+Minäkin esimerkiksi olen uhrautunut elämään täällä talonpoikain
+keskellä enimmän osan ikääni; mutta ei minun tosin sivistyneenä miehenä
+sovi nurista. Hänen Majesteettinsa on armossa ottanut näet ansioni
+korkeaan huomioonsa ja korottanut, kaikki armossa, minut ritariksi sekä
+P. Stanislain että P. Annan ritaristoihin. Vielä on alammaisin toivoni,
+että kun jonkun vuoden jaksan raskaita toimiani hoitaa, armossa minulle
+myönnetään, täysinpalvelleena, virkaero neljän tuhannen vuotuisella
+eläkkeellä. Tahtoisinpa silloin tietää, mikä voisi paremmin todistaa
+elämäni olleen hyödyksi ja menestykseksi maalle ja hallitukselle; koska
+luonnollisesti ei ansiotonta Hänen Majesteettinsa armo palkitse, mutta
+semmoinen saa itse eläkkeensä työllään hankkia vanhana, niinkuin
+nuorenakin, ja säästää ja rehmiä."
+
+"Totta on, että sinulla hyvä veli", selitti vänrikki hymyillen, "on
+todisteita kunnostasi, mutta onhan minullakin jo P. Stanislai
+ansioideni todistajana, -- vaikka eläke meni tuon sinulle tunnetun
+tuhman sotamiehen kuritus-affeerin vuoksi." -- Niin saapuivat herrat
+ansioistaan puhellen kotiin.
+
+Herrat pitivätkin sanansa sydänmaalle lähdön suhteen, mutta kauan
+saivat kirkkomiehet odottaa, ennenkuin herrojen päivällisunet olivat
+päähän maatut, eväspullot laitetut ja metsäpukimet päälle saadut.
+Siksipä muut venhekunnat jättivät Ristolan matkueen, joka vasta
+auringon mailleen mennessä pääsi lähtemään. Alliselällä tapasi jo
+kulkijat ilta ja ihmetellen katselivat vänrikki ja ylioppilas kesäistä,
+laskeuvaa aurinkoa, joka punertavaan vaippaansa kääri hiljaisen
+maiseman ja täytti sydämmen oudoilla rauhan kaipion tunteilla.
+
+Herrojen tähden ei nyt venheissä kukaan tohtinut hiiskahtaakaan, vaan
+Kotalahden kohdalla kuului metsästä piika Leenan sointuisa laulu.
+Karjaa kotia ajaessaan lauleli tyttö, kuulijoista tietämättä,
+suruisella sävelellä Kunnari papin uutta laulua:
+
+    "Milloin koittaa päivä tuo,
+    maa ettei ihmisverta juo
+    kädestä omain lastensa?
+    Milloin -- milloin?
+
+    Milloin kuivuu kyynelet,
+    milloin oppivat ihmiset
+    säännöt oikean rakkauden?
+    Milloin -- milloin?
+
+    Taivaassa se tapahtuu; --
+    siellä ne vaivat unhoittuu,
+    ja sielu viimein riemastuu.
+    Silloin -- silloin."
+
+"Hyvä, hyvä!" kiljasi vallaton ylioppilas ja sitte vaipui taas kaikki
+hiljaisuuteen. Vaalea kuun puolisko kuumotti heikosti kuulakalla
+taivaalla ja kalveni sitä mukaa, kuta tummemmaksi kävi yö. Ikäänkuin
+uinaillen lepäsi kalpea kuunvalo Liuhalan lehdikkäällä kunnaalla
+hopeoiden lahden värähteleviä lainehia, silloin kuin venhe vihdoinkin
+jäsähti valkamaan, josta se aamusella oli lähtenyt. Yö oli niin
+hiljainen, että tuskin tohti tuulen henki suudelmillaan kosketella
+norean haavan helposti lipiseviä lehtiä. Taivaan sinestä pilkistä
+kainosti yksi ja toinen kirkassilmäinen tähti, juurikuin ihaillakseen
+luonnon yleistä rauhaa ja sopusointua.
+
+"Tämähän on milt'ei kaunista", kuiskasi vänrikki ylioppilaalle.
+
+"On -- onpa todellakin", vastasi toinen, "mutta aatteles, hyvä eno,
+millaiset maisemat ja luonto mahtavat ulkomailla, varsinkin ihanassa
+Itaaliassa olla, kun raakain suomalaisten talonpoikainkin sallitaan
+tällaista nähdä!"
+
+
+
+
+
+KOSTO.
+
+
+Lahjoitusmaiden lampuotien kartanot ja rakennukset Karjalassa ovat
+tavallisesti mitä kurjimmassa kunnossa, samoin kuin viljelyksetkin.
+Eikä ihmekään, sillä jos "herrain alla" oltaessa joku olisi hiukankaan
+viljelyksillään rikastumaan ruvennut tahi kyennyt kartanoaan
+korjailemaan, niin pian olisi hänen veronsa suunnattomiin summiin
+nousseet, tahi hänet kokonaan laitettu talostaan mieron tielle. Sillä
+keinoin kasvatettiin kansaa velttouteen ja pakoitettiin henkensä
+piteiksi kuormain kuljetuksesta leipäänsä etsimään. Kansa tunsi
+kipeästi kurjuutensa, vaan ei voinut sitä ahkeruudellaankaan auttaa.
+Senpä vuoksi riemulla tervehdittiin sitä uutista, jonka Mahikkalan
+pappi saarnastuolista eräänä pyhänä kuulijoilleen kertoi, että
+Mahikkalan mannut ja mantereet olivat nyt oston kautta tulleet Suomen
+kruunun haltuun. Aivan toiselta tuntui kirkkomiehistä ilmakin, kun he
+kirkosta tulivat. Nuo tutut kentät ja kunnaat, joiden välillä läikkyvät
+lammit rauhallisina lepäsivät, näyttivät nyt heistä tuhat kertaa
+ihanammilta ja tuntuivat rakkaammilta, ihan omalta maalta. Vapauden
+tunteesta paisui rinta ja harva taisi olla, joka ei kotimatkalla
+jonkinmoisia loistavia tuulen tupia olisi rakennellut. Parempien
+aikojen toivo elähdytti kaikkia. Tavaton kiire näkyi jokaisella
+olevankin kotiin, eikä miehilläkään nyt ollut aikaa pistäytyä
+kestikievariin kirkkoryyppyä ottamaan ja savuisessa kapakkatuvassa
+rahtimatkoista lopertelemaan. Telkiälän emäntäkin yksin unhotti
+kokonaan, "ettei kotona ollut kahvinpapuakaan", ja ihan kauppapuodin
+editse hän riensi Mattinsa nelipyöräiselle "telehkalle."
+
+Hymyillen sivuuttivat Telkiäläiset Vaittilan vanhan Yllön, jota ei nyt
+kadotuksen kauhistukset näkyneet laisinkaan rasittavan, vaan
+päinvastoin kuului hän hyräilevän nuottia: "mustalaiselta ostan tamman,
+jolla peltoni kynnän."
+
+"Onpahan Vaittilan Yllökin kerran iloinen", sanoi Telkiälän Kaisa
+miehelleen, kun oli onnellisesti ohitse päästy; "vaan kauniistihan tuo
+pastori tänä päivänä puhuikin. Kuulitko sinä kun hän esimerkiksi
+selitti kristityn vapautta -- oikein se saarnasi evankeliumia?"
+
+"Saarnasi", myönsi Matti ja piippunsa sytytettyä jatkoi, "ja sitt' on
+kumma jos Telkiälää vielä kovin kauan laholinnaksi haukutaan. -- Ehei?
+ihan jo ensi talvena vedätän puut ja rakennan talon, muhkean kuin
+Kuopion pappilan, jossa on 'huoneita kohtalaisesti pienelle perheelle',
+saneli entinen rovasti."
+
+"Hätäkös on rakentaa, kun ihan pellon ait'vierestä alkaa hongikko -- --
+ja semmoinen hongikko", tuumaili Kaisa, silmät ilosta kiiluen, "ja
+navetta tehdään kanssa kaksinkertainen, kun kerran metsää on."
+
+"Niin", myönsi Matti, "ja sitä metsää ei suinkaan voida muiden maalle
+lohkaista."
+
+"Ei kaiketikaan, vaan olisithan tuon jo ennenkin saanut kartanosi
+korjatuksi, kun olisit antanut hovin pehtoorille jonkun satasen ruplaa,
+-- -- ja olisihan tuota meillä rahaa ollutkin."
+
+"Vai minä tässä olisin ruvennut herroja lahjomaan! Ei eukkorukka! Ennen
+olisin heittänyt taloni tavaroineen ja mennyt muuanne, -- paljon
+ennenkin kuin venäläisen kukkaroa olisin lihoittamaan ruvennut. -- Sooh
+ruuna, lippaa paremmin, kyllä tästälähin Telkiälässä kauroja riittää."
+
+Seuraavana pyhänä luettiin taas kirkossa uusi kuulutus. Siinä ilmoitti
+ylimetsäherra Rasmus von Waldheim, "ettei lampodi millään vilkkurilla
+saapi otta kapulakan puuta valtion metsä, mutta hän pööraa tulla sitä
+niin hyvin muurin palamispuuta, kuin rakennustimmeriä pyytämään
+Siltalan hovista, jossa mine asuu ja rakenusten tähden käypi syyni,
+josta palkan lampodi velkapää on maksaa." Lopuksi huomautettiin
+paperissa, että Mahikkalan "kirkkokyläst' ei ole Siltalaan kuin 80
+verstaa."
+
+Mahikkalaiset aavistivat sen kuultuaan, että olivat nuolaisseet,
+ennenkuin oli tipahtanut. Telkilän Matti heitä kuitenkin lohdutteli
+selittämällä, "mitäs se nyt tekee? Ei sitä kestä kuin isoon jakoon asti
+ja varmaanhan se jo tänä kesänä toimeen pannaan, kun muu Suomi on jo
+satoja vuosia ollut orjuudesta vapaana."
+
+"Ei niiden herrojen mutkia tiedä lempokaan", arveli muudan joukosta,
+"kunhan taas ei niillä vaan olisi joku uus mutka mielessä."
+
+"Jottako luulet yhä aiottavan meitä nylkeä?" kysäsi Matti. "Ehei
+velikulta. Meille koittaa nyt uudet ajat ja saadaan ruveta elämään omaa
+elämää, niinkuin muutkin Suomen miehet."
+
+"Kyllä minua yhä peloittaa", mutisi Waittilan Yllö, "ja työlästä meidän
+on potkia tutkainta vastaan."
+
+"Turha pelko", penäsi Matti. "Minä aion jo tältä tieltäni lähteä
+Siltalaan ja saattepas nähdä; tullessani on minulla yllin kyllä sekä
+rakennus- että polttopuita. Kyllä minä Suomen kruunun tunnen -- se on
+toista kuin ryssä."
+
+"Tarvitsisi se meidänkin navetta parsimista, jos siihen on mieli ensi
+talvenna elukoita sisään panna", sanoi Rankolan raharintainen
+herrastuomari. "Matti, otas minut parveen, niin minä maksan ruplan
+rokonaksi (kyytipalkaksi)."
+
+"Tulkaa vaan, kyllä meidän ruuna huipata jaksaa."
+
+Rankolan herrastuomari ja Telkiälän Matti lähtivät ja joutuivat
+seuraavana päivänä päivän laskuille Siltalaan, mutta eivät enää niin
+myöhään pyrkineetkään metsäherran puheille. Yösija saatiin ja sitte
+nukuttiin pirtin penkillä tapellen kiukkuisten kärpäisten ja muiden
+syöpäläisten kanssa. Mattia alkoi siinä hiukan kaduttaa, ettei jo
+iltasella ollut lähtenyt herran pakinoille, mutta minkäpä sille nyt
+voi.
+
+Viimeinkin alettiin talossa liikkua ja vieraatkin laittautuivat
+parhaasen reilaan. Herrastuomari kiinnitti rahan rintaansa ja Matti
+juoksi kauppamiehestä itselleen ostamassa uuden rintapaidan. Tuossa
+sitte sikaria poltellen ja tämän puolen asioita silloin tällöin
+pirtissä pistäytyviltä palvelijoilta kysellen odoteltiin metsäherran
+ylösnousemista. Viimeinkin alkoi aika pitkäksi käydä ja päätettiin
+käydä keittiössä kysymässä, joko herra on ylhäällä.
+
+Vihaisin silmin siellä sisäpiiat vieraita katselivat ja tiuskasivat,
+ettei herran luokse "yöllä pääse." Eihän siinä muu auttanut, kuin
+lähteä ajan kuluksi kylää katselemaan. Vasta puolenpäivän rinnassa
+palasivat miehet kylästä takaisin Siltalan hoviin ja Telkiälän Matti
+mietti, että "kyllä se jo nyt varmaan on ylhäällä, sillä johan Harjulan
+lukkarikin tähän aikaan on valveilla."
+
+Keittiöstä kävi taaskin Rankolainen kysymässä, joko herran pakeille
+saisi mennä, mutta siellä tiedettiin, ettei "herralla nyt ole aikaa."
+
+Miehien hätäisesti varustama eväs alkoi jo loppua ja, mikä pahempi, ei
+ollut rahaakaan otettu matkaan kuin pikkuisen kirkon kukkaroa varteen
+ja mitä muutoin kukkaron pohjalla sattui olemaan. Pitkään syletti sen
+vuoksi miehiä ja Rankolainen hiljakseen kiroili, kun oli vielä sikariin
+vähätkin rahansa pannut. Päivällinen oli jo kahdelle suulle
+riittämätön, eikä Matilla ollut rahaa yhtään, kun rintapaitaan oli
+kaikki mennyt. Rankolaiselle oli jäänyt puolitoista kopeekkaa, mutta
+särvintäkö sillä osti vai leipää; ja hävettihän tuo raharintaista
+miestä kerjäämäänkin ryhtyä.
+
+Sitä runsaamman aterian piti metsäherra ja ottipa vielä päälle parin
+tunnin pituisen ruokalevonkin. Miehiä ei siihen sijaan ruoka
+painustanut, joksi he joutivat katselemaan talon tapoja ja tavaroita.
+
+"Kylläpä on aika pelkuri, koska on tikapuihinsakin panettanut
+puumerkkinsä", tuumaili Rankolainen, katsellen kartanon katolle meneviä
+tikkaita.
+
+"Olihan tuo puumerkki kaivokapassakin", murahti Matti, joka jo kauan
+aikaa oli ollut hyvin nyrpällä nenin. "Ei mahda sillä miehellä olla
+hyvä omatunto, kun noin varkaita varoo."
+
+Silloin sattui Rankolainen varomattomasti käännältämään palokoukkua. Se
+alkoi rymisten tulla alas ja koukun vitjat pitivät aika räminätä.
+Silmänräpäyksessä lennähti siitä läheinen akkuna auki, ja viepäs
+vitsahinen sitä sanatulvaa, joka sisästä alkoi kuulua. Kuulivat siinä
+nimensä miehet ja niine hyvineen täytyi heidän, metsäherran käskystä,
+tallustella ulos portista.
+
+Hevosta valjastaessaan kuuli Telkiälän Matti erään tytön pihamaalla
+puhuvan rengille, "tyhmät miehet, kun eivät älynneet tulla keittiön
+kautta", ja kertoi sitte kuulemansa herrastuomarille.
+
+"No, sieltähän tuota käytiin senkin seitsemästi utelemassa", tuumaili
+Rankolainen.
+
+"Vaanpa ei tuomisten kanssa", puhui Matti, "ja taitaa kotvemman saada
+odottaakin, ennenkuin minä hänelle lähden lahjuksia viemään."
+
+"Mutta, jos minulla olisi rahaa mukana, niin het'paikalla kävisin
+kauppamiehestä sokeritopan, jott'en tarvitsisi toiste tänne raahautua",
+sanoi Rankolainen.
+
+"Se on teidän asianne", arveli Matti ja niin lähdettiin nälkäisinä ajaa
+köryyttämään kotiin.
+
+Palausmatkalla sai Matin ruuna tehdä parastaan, eikä monta sanaa
+miesten kesken vaihdettu. Mattia harmitti niin, että sydäntä pakotti;
+ei niin paljo turha matka ja ajan hukka kuin se, että oli "Suomen
+kruunuun" luottanut. Hän sepitteli mielessään kostohankkeita yhden
+toisensa perästä, mutta herrastuomari aprikoi, olisiko metsäherralle
+tuomisiksi mieluisempi maamiehen tavara, vaiko kauppiaan rihkamat.
+
+Kesä kului ja talvi tuli, mutta Telkiälän Matti ei enää kelienkään
+kehunut Mahikkalan mainiota tulevaisuutta. Hän vain pysyi äänetönnä,
+kuin hautova kana. Näyttipä hän todellakin hautovan jotain mielessänsä,
+mutta ei joutanut tuumiaan toimeenpanemaan, jos jotakin olisi
+keksinytkin. Aika meni näet polttoainesten keräilemiseen, sillä Telkiän
+Matti ei ollut saanut eikä pyytänyt talvekseen edes polttopuitakaan.
+Syksyllä oli kumminkin jotakuinkin tultu toimeen, kun lapset olivat
+pellolta havupulikoita kokoilleet, mutta nyt, talven tultua, oli sekin
+ilo lopussa. Ei auttanut muu kuin ruveta lämpimikseen polttamaan erästä
+vanhaa latoa, josta heinät pantiin taivasalle pielekseen.
+
+Sitkeitä ladon hirsiä sahaili sitte Matti renkineen muutamanakin
+päivänä takapihalla, kun alkoi kuulua etäältä aisakellon iloinen
+helinä. Ääni läheni lähenemistään, sillä talvitie kulki Telkiän
+pihatse. Jopa pujahti huoneiden solaan reki, jonka ajolaudalla istui
+metsänvartija Kuulijainen ja perästä näkyi, turkkien sisästä,
+metsäherra von Waldheimin musta parta.
+
+Kova onni satutti reen nurkkaan ja tanterella kierivät kohta sekä herra
+että ajaja. Heille avuksi joutui Mattikin ja ryhtyi katkennutta aisaa
+korjailtaessa lakki kourassa puheisin metsäherran kanssa.
+
+"Tämmöinen harakan pesähän tämä on meidänkin talo, niinkuin kunnian
+herra itse näette. Kyllä tähän tarvittaisiin pian apua, niinkuin
+kunnian herra itse näette, jos tässä aikoo elää. En ole kymmeneen
+vuoteen saanut --."
+
+"Sinä olet ylpiäs mies -- ei mine näke mittään," tiuskasi metsäherra ja
+kiipesi nahkaisten alle rekeen. Vielä jäähyväisiksi huusi hän: "Sine
+niskoittelet esivalta vastan."
+
+"Mihinkään ne menivät?" kysäsi Matti rengiltään vierasten mentyä.
+
+"Metsän vahti sanoi mentävän Rankolaan navetan tarkastukseen."
+
+Matti kävi äänettömäksi, vaan hetkisen kuluttua kirkastuivat hänen
+kasvojensa juonteet, niinkuin olisi niille päivä paistanut, ja hymyily
+väikkyi huulilla.
+
+"Kuules Mikko, pidä silmällä milloin ne palaavat, jos minä en hoksaisi,
+ja tule minulle sanomaan." Niin sanoen lähti Matti huoneesen. Sitte hän
+ajeli partansa sitä varten lämmitetyssä saunassa, putsaili ja ruokki
+ruunaansa, kuni kosimaan lähtijä, mutta ei emännällensäkään sanonut
+mihin aikoi. Tyttöjen piti silittää vielä rintapaita ja käydä aitasta
+"lämpenemään" isännän verkaturkkikin, jota hän ei pitänyt kuin jouluna
+kirkossa ja kylänluvuilla käydessään.
+
+Iltahämärissä nähtiin metsäherran tulevan pois Rankolasta ja nyt
+luultiin Telkiän isännänkin lähtevän. Hän odotti kuitenkin aamua ja
+sitte vasta valjastettiin ruuna matkalaitojen eteen. Matti ei ottanut
+matkaansa muuta kuin punaisen vyön, pikkuisen evästä ja ison puhtaan
+raidin. Emäntä koetti oikein toran pakolla saada selville mihinkä nyt
+matka piti ja varotti väkivaltaisuuksiin ryhtymästä, mutta Matti vain
+hymyili vastaukseksi.
+
+Huomenaamuna kuuli sitte metsäherra von Waldheim kummallista kuhjetta
+akkunansa alta ja akuttimen nostettuaan näki ihmeekseen Telkiälän Matin
+sitovan hevostaan hänen tikapuihinsa. Hän aikoi juuri ruveta
+täryyttämään akkunaa Mattia siitä työstä kieltääkseen, kun huomasi
+suunnattoman suuren saavin Matin reen ketaralla. Hevonen näytti
+hikiseltä ja metsäherra päätti Matin saavin olevan voita täynnä ja
+arveli siinä ainakin kymmenen leiviskää olevan, kun se oli raidilla
+peitetty ja vyöllä köytetty, niinkuin piripinta voisaavi konsanaankin.
+
+"Pehmenitpäs, kun ei annettu perään", puhui metsäherra itsekseen, vaan
+jo kuului kopinaa etehisestä ja sisään astui Telkiälän Matti kuuraisena
+ja täysissä tamineissaan.
+
+"Ohoh! eihän tämä tie keittiöön vienytkään, -- kun harvoin käy, niin ei
+muista", lausui Matti hyväksi huomeneksi kumarrellen ja kopistellen
+lunta jaloistaan lattialle.
+
+"Ei se mitään, ei se mitään", vakuutteli metsäherra ja tervehti Mattia
+oikein kättä antamalla. "Isäntä on hyvä ja istuu, onhan siinä stuoli."
+
+"Kiitoksia paljon, onhan tuota saanut reessäkin istua", tuumaili Matti,
+mutta istui kuitenkin ja kohensi vähän turkkinsa rintaa, joka oli hyvin
+pullallaan.
+
+"Metso sillä on vielä tuolla turkin povessa", ajatteli metsäherra ja
+hymyili partaansa.
+
+Sitte hän pyörähti sisähuoneisiin ja kohta tuotiin Matille kuppi kahvia
+oikein leivän kanssa. Sen juotuansa sanoi Matti: "olisihan minulla
+vähän asiaakin kunnian herralle. Kun se meidän talo näet on niin
+rapistunut, niin ajattelin pyytää syyniä, jotta saisi rakennustarpeita.
+Jos suinkin laatuun kävisi, vaikka jo tällä viikolla, niin ennättäisi
+talven aikana puita hakata."
+
+"Jaha, ettekös te ole Telkiälän isäntä?"
+
+"Sehän minä olen Telkiälän Matti."
+
+"Jaha, kyllä se näytti rapistuneelta se teidän talo ja Rankolan
+herrastuomari sitä myös minulle puhui. -- Paljokohan siihen luulisitte
+puita tarvittavan?"
+
+"Paljohan siihen menee." -- Matti kurkisti akkunaan ja tuumaili:
+"seisookohan se ruuna siellä paikoillaan --."
+
+"Joo kyllä se seisoo", vastasi metsäherra silmäten ulos akkunasta.
+
+"Paljohan siihen menee, kun olisi perin pohjin uusittava, vaan eihän
+sitä syynittä voi niin hirren päälle sanoa", jatkoi Matti keskustelua.
+
+"Minulla ei nyt olisi aikaa syyniäkään pitää, mutta totta on, että
+korjausta se kaipaa."
+
+"Kun eivät olisi teidän kunniaanne petkuttaneet", sanoi Matti ja
+viekkaasti silmäili metsäherraa, "niin voisihan metsänvahdin käskeä
+merkitsemään puita tarpeen mukaan ja ehkäpä siitä ei kellekään
+katumista perästäpäin tulisi."
+
+"Jaha -- ei se ole oikein -- -- -- mutta yksi kaikki; te näyttätte niin
+rehelliseltä silmistänne."
+
+Metsäherra istahti nojatuoliinsa ja kirjoitti Kuulijaiselle käskyn:
+Matti Telkiäisen sekä asuin- että ulkohuoneitten korjaamiseksi merkitä
+metsästä rakennus- ja polttopuita niin paljo "kuin mainittu Matti
+Telkiäinen tarvitsisi ja tahtoisi."
+
+Mitä nöyrimmästi kiitellen ja kumarrellen otti Matti tuosta
+käskykirjeen vastaan ja heitti hyvästit. Lähtiessään tuumaili hän
+vielä: "on niin kipakat ilmat, jotta otin oikein karvarukkaset
+käsiini", ja pisti kätensä suuriin sudennahkaisiin rukkasiin, jotka
+povestaan kaivoi esille.
+
+Metsäherran kasvoilla vilahti kummallinen väre, vaan vieläkin
+pitemmäksi venyi hänen naamansa, kun akkunasta huomasi Matin sangen
+kevyesti siirrältävän reestään luullun voisaavin ja näki sen korvassa
+oman puumerkkinsä, sitte kun Matti oli sen päältä raidin ja vyön
+riisunut.
+
+Iloisesti hyräillen ja naurussa suin ajoi Matti pitkin tietä kotiinsa
+päin ja parin vuoden perästä oli Telkiälän kartano pulskin ja mahtavin
+koko Mahikkalan pitäjässä, pappilakin lukuun otettuna. Muut talon
+miehet taas ihmettelivät millä ihmeellä Matti oli metsäherralta niin
+paljo puita irti saanut.
+
+"On sen pitänyt lähemmä tuhat ruplaa antaa", arvaili Rankolainen,
+"koska sadan paikoille meni minultakin, ennenkuin navetan hirret
+heltisi."
+
+
+
+
+
+KILPA-AJOT WANULASSA.
+
+
+"Viuh -- -- naps!"
+
+Piiska se oli, joka niin pani.
+
+"Viuh -- naps, viuh -- -- naps! Ptruu! Soo Poikah! Ptruu -- -- etkö
+sinä sen -- -- ptruu! Ei neliä -- -- muista se! Viuh -- -- ptruu
+poikah!"
+
+"Taas pieksää Kankkulan rusthollari hevostaan tuolla radallaan", mutisi
+Hokkalan Karliina Kippa-Leenalle, nostaessaan vieressään olevasta
+pesukorvosta ison tukun miesten riihiryysyjä edessään olevalle rahille
+ja alkoi pesinkartulla antaa niille "aika kyytiä."
+
+"Niinpähän näkyy", vastasi Leena katsoa tuijottaen avantoon, jossa
+parhaillaan huuhteli joitakin poukkuja.
+
+Naisten puheista mitään välittämättä ajaa tuhautteli Kankkulan isäntä
+kerta toisensa perästä heidän ohitsensa pitkin soikeaa välähtelevää
+rataa. Hevonen höyrysi vahvasti ja tuhutuksesta päättäen näytti jo
+olevan aivan uupumaisillaan.
+
+"Kauanpa se nyt yht'myötään riskaakin hevostaan", alotti Karliina taas
+puheen.
+
+"No, kun eilen kuulutettiin kirkossa kilpa-ajot tänne Wanulammin
+jäälle", tiesi Kilppa-Leena.
+
+"Kuka ne kuulutti?" kysäsi Karliina, hereten työstään.
+
+"Kuka? -- -- Rovasti tietysti."
+
+"Rovasti -- -- vaikka hän sanoo, jotta vanhurskas armahtaa
+juhtaansakin."
+
+"Armahtaakos se itse sitten? Hänhän se nytkin kuuluu puuhaavan niitä
+kilpa-ajoja."
+
+"Itsekös se rovasti eilen saarnasi?" uteli Karliina taas hetkisen
+kuluttua.
+
+"Itsehän tuo -- -- kuului lähettäneen apulaisensa hevosten kanssa jo
+edeltäpäin Hämeenlinnan markkinoille."
+
+"Mikä sillä oli tekstinä?"
+
+"En minä muista, kun ennätettiin vasta keskellä saarnaa kirkkoon. -- --
+Eikähän tuota oikein kuulekaan, kun se on käynyt niin ahdashenkiseksi
+koko ukko."
+
+"Onhan se jo vähän, eikä jaksa enää paukuttaa, niinkuin ennen
+nuorempana, vaan kyllä sen sanat silloin tepsivätkin. -- Hohoi! selkää
+rupeaa pakottamaan. -- -- Vanhuus se tulee hänellekin ja voimat jo
+varmaan vähenevät ukko-pahalta. Ja harmaassahan tuo jo onkin, niin
+jotta kummako on, jos ei jaksa."
+
+"Jaksaapaan hevosten kanssa reistata ja markkinasta markkinaan kulkea.
+Kyllä se vielä mahtaisi jaksaa saarnatakin, vaan taitaa olla
+laiskan-sitkeä, jotta ei viitsi."
+
+"Vai laiska? Ehei, -- -- joka kuuluu yölläkin tallissa pistelehtävän
+vähän väliin ja itsehän se kaikki kesäkaudet kulkea kuuppaastaa
+heinäniityillä väkensä kanssa. Olihan tuo vielä viime kesänä itse ollut
+ruispaloakin kyntämässä, jos totta lienee."
+
+"Niin kyllähän se semmoisiin, vaan minä arvelinkin virkansa toimiin."
+
+Puolenpäivän rinnassa lähti Kankkulan isäntä vihdoinkin pekunoimasta.
+Rantamäessä seisahdutti hän hevosensa puhutellakseen vaatteenpesijöitä.
+
+"Päivää Karliina! Onko se teidän Matti kotosalla?"
+
+"Päivää, päivää. Kotonahan se on. Tekevät par'aikaa tunkioa
+aluspellolle."
+
+"Sanoppas sille, että niinkuin kolmen viikon päästä tästä päivästä
+pidetään tuossa Wanulammilla kilpa-ajot. Jos tahtoo ruunikollaan siellä
+koettaa, niin saapi ajaa tuolla minun radallani ja syöttäköön kovasti
+kauroja, ettei meidän kylän miehille tulisi häpeätä -- -- ptruu!"
+
+"Kyllä, vaan tokkopa se meidän ruunikko --"
+
+"Miks'ei? Siellä on neljä palkintoa, eikä viimeiseen tarvitse juosta
+kuin 6 minuutissa 17 sekunnissa. Niin me päätimme viime kokouksessa,
+että näetsen useammat uskaltaisivat koettaa. -- -- Noo, -- -- hih
+Poikah!"
+
+Kankkulan isäntä jatkoi matkaansa, mutta seisahdutti taas pian, kääntyi
+reessään ja huusi, "älköön pariin päivään, kilpa-ajojen edellä, antako
+ruunikolle muuta kuin noin pari naulaa sokeria päivässä. Se tekee
+hevosen niin kevyeksi. -- -- Noo, -- hih Poikah!"
+
+"Sokeria hevoselle!" huudahti Kippa-Leena. "Herra siunatkoon! Onko se
+tullut hulluksi, niin rusthollari kuin onkin!"
+
+"Sanos muuta. -- Sokeri maksaa 65 penniä naula Snolénissakin ja sitäkö
+tässä vielä pitäisi ruveta hevosilla syöttämään! Hahahaa! Ei lyö
+leiville, ei lyö leiville!"
+
+"Ilmanko ovat Kankkulan Liisankin kymmenettuhannet jo tiessään, ja
+Liisa raukka saa yöt ja päivät rehmiä, kuin orja, taloutta vähänkään
+kohdallaan pitääkseen."
+
+"Mutta kyllä se kehuu aina hevosilla voittavansa, vaan muutoin nuo
+lienevät asiat rappiolle menneet", puolusti Karliina.
+
+"Mitä se voittaa? Oli toissakin vuonna saanut kaksi tuhatta
+hevosistaan, vaan niinpähän Liisa valitteli, jotta ei se puoleksikaan
+piisannut elon ostoon, kun kaikki vuositulokset hevosille syötettiin.
+Mutta annas, jos siinä talossa emäntä lehmänpuolille jauhonäpin antaa,
+niin kyllä saa nimensä kuulla, vaikka voi-rahoilla kuitenkin
+pankki-korot maksetaan joka ainoa syksy."
+
+"Kyllähän ne mahtavat paljo joutilaat hevoset syödäkin, mutta entäs se
+kunnia? Saa syödä ja juoda herrain kanssa ja kaikenlaista kestinkiä
+pitää. Oikeinhan nuo kuuluvat sanomiinkin Kankkulaisen hevosista
+kirjoittavan."
+
+"Pyh! -- -- minä viis' semmoisesta kunniasta, joka akat ja lapset
+mieron tielle saattaa", tuumaili Kippa-Leena ja lähti vaatevasua
+kotiinsa vetämään.
+
+Seuraavina viikkoina oli melua ja touhua Wanulammin jäällä. Siellä kävi
+nimismies rataa mittaamassa ja päiväkaudet siellä Wanulan kylän
+isäntämiehet hevosilleen äystäsivät. Rovastikin nähtiin siellä
+renkinensä joka ainoa päivä, eikä ruoskan läiske koskaan kuulumasta
+lakannut. Hokkalan Mattia ei vaan ruunikoineen jäälle saatu, vaikka
+kyllä houkuteltiin.
+
+Matti sanoi talonmiehillä olevan "parempaakin tehtävää kuin hevosen
+rääkkäämisen, eikä ymmärtänyt, mitä hyvää siitä liikanaisesta kiireestä
+on."
+
+Koko pitäjäänkin oloihin vaikuttivat kilpa-ajot tuntuvasti. Naisväki
+ompeli ja pesi yökaudet vaatteita, joissa aikoivat kilpa-ajoihin
+saapua. -- Viikkokautta ennen niitä keskeytti rovasti kylänluvutkin,
+vaikk'ei hän itse ollut niillä käynyt moneen vuoteen. Kauppamiehillä
+kävi siihen aikaan erittäin vilkas kauppa, eivätkä ostajat yhtään
+tinkineet, vaikka olisi millaisen hinnan tavaroille määrännyt.
+
+Kankkulassa kumminkin oli suurin ja paras puuha. Siellä ei kukaan ollut
+jouten, ei edes Makkara-Kaisakaan. Emäntä muutettiin puolitoista
+viikkoisen lapsensa kanssa kammarista muonamiehen pirttiin, josta
+muonamies puolialastomine lapsineen ajettiin kylälle "siksi aikaa."
+Paras lehmä kytkyestä teurastettiin ja kymmenen kuormaa siemenrukiita
+toimitettiin kauppias Pettosen luokse. Hän antoi niistä kahvia,
+sokeria, vehnäjauhoja ja jos jotakin kokonaisen kuorman, jossa muun
+muassa oli pari ankkuria parasta lajia oikein "extra fiiniä"
+konjakkiakin. Sitä oli Pettonen tuottanut kaupungista "ainoastaan
+omiksi tarpeikseen", niinkuin hän juhlallisesti Kankkulaiselle
+vakuutti.
+
+Kaupungin seurahuoneelta haetti Kankkulainen ruoanlaittajaksi parhaan
+"kuukerskan", joka osasi sekä keittää että paistaa. Se mursi ruotsiksi
+ja kuului olevan "parempain ihmisten lapsia", kotoisin Kuopion
+tienoilta.
+
+"Kuukerska" piti nyt emännyyttä Kankkulassa ja olikin hänessä emäntää
+kerraksi. -- Oikein tytöt ja torpparien vaimot vapisivat uuden emännän
+edessä, eikä hänen talossa ollessaan nähty yhtään harakkaa koko
+Kankkulan kartanolla. -- Uusi emäntä ehtikin joka paikkaan. Juurikuin
+hän oli pöllyyttämässä tukasta keittiössä tiellä olevaa pikku
+Taavettia, muisti hän leivokset ja lensi päätä suoraa leivintupaan
+katsomaan, etteivät siellä uunissa "paakelsit" palaisi.
+
+Sillä välin luuli torpan Eeva ennättävänsä rauhassa maistella
+muurainhilloa, mutta ennenkuin ehti ensimmäistä lusikallista suuhunsa
+pistää, seisoi jo "kuukerska" edessä riuskaamassa: "ihmine, mike sinu o
+suussa?"
+
+"Kieli", vastasi Eeva hämillään ja paremmaksi vakuudeksi näytti sitä.
+
+"Fyi? kuinka sine ole duhma, kuin yksi katupoikke", porusi "kuukerska"
+ja kääntyi kattiloihinsa.
+
+Viimeinkin olivat paistokset paistetut ja kaikki reilassa sekä jäällä
+että talossa. Joutui niin kilpa-ajojen määräpäivä. -- Jo pimeällä
+saapui Kankkulaan vanha rovasti yhdessä Metsäpirtin kirk'herran kanssa.
+Hämärissä tulivat tohtori, nimismies ja molemmat kauppiaat rouvineen ja
+tyttärineen.
+
+Viimeiseksi herralistosta ehti perille kansakoulunopettaja johtamiensa
+soittoniekkojen kanssa. Niinä olivat pitäjään urkuri, käräjäkirjuri
+Smalspink, kaksi kansakoulun oppilasta ja unilukkari Katarri, joka
+viimeksimainittu ei osannut soittaa eikä laulaa, vaan oli mukana
+"hauskuudeksi."
+
+Muuta väkeä oli Kankkulan pihamaa täynnä. Siinä oli sekaisin sekä
+hevois- että muita miehiä, nuoria tyttöjä, vanhoja naisia, hevosia ja
+herrain koiria. Kaikessa siinä sekasotkussa piti järjestystä voimassa
+siltavouti Pulska. Jäällä oli taas kurinpitäjänä Kelsin herrastuomari.
+
+Päivän valjettua ilmestyivät Kankkulan portaille sisällä ryypiskelleet
+herrat. Nimismies huusi kumisevalla äänellä, että hevoset, joilla "oli
+aikomus" ottaa osaa kilpailuun, olivat nyt tuotavat esille tohtorin
+tutkittaviksi, ja oli niiden sisäänpääsöksi maksettava viisi markkaa
+kullassa. Vielä kuului hevosen omistajan pitävän "totuuden mukaan
+tohtorille ilmoittaa hevosensa sukupuoli, ikä, nimi, raasi eli
+kantalaji ja oliko sillä ennen palkinnoita saatu."
+
+Ensiksi ajettiin esiin Metsäpirtin kirk'herran musta ori: Hei,
+11 korttelia korkea, "mainion juoksijan Alarikin vävyn poika."
+
+Tohtori tähysteli sitä portailta ja mutisi partaansa: "mainion
+juoksijan Alarikin -- --, jaha, näkeehän sen. Vähän liika jyrkät
+lautaset, ohuet vuohiaiset ja pitkät kyljet." Sitte huusi hän kovasti:
+"hyväksytään, numero yksi!"
+
+Smalspink merkitsi jotakin taskukirjaansa ja puhalteli hyppysiinsä. --
+Lukkari Kronström, jolla oli muutamia "satseja" virsinumeroita
+taskussaan, ripusti ykkösen Helin päitsiin, oikean korvan kohdalle, ja
+sitte Smalspink omistajan sanelemisen mukaan pani muistiin muut Heliä
+koskevat "tärkeät asiat."
+
+Nyt talutettiin portaiden luo nimismiehen verkaloimella peitetty,
+netkaselkäinen tamma: Valkyria. Se kuului myös olevan 11 korttelinen,
+vaikka silmämitalla näytti ainakin korttelia matalammalta edellistänsä.
+Valkyria oli jotakin kaukaista sukua Jomsviikingeille, eikä tohtorilla
+ollut mitään muistuttamista sen ruumiin rakennusta eikä mainettakaan
+vastaan.
+
+Kankkulan särmikäs ja korkeakoipinen liinakko, nimeltä Poikah,
+kuljetettiin ensimmäisenä talonpoikaisista hevosista nähtäväksi.
+Tohtori pudisteli päätään ja nyrpisteli nenäänsä, mutta murahti lopuksi
+ruotsiksi jotakin Smalspinkille, joka pisti Kankkulan oriin kirjaansa
+pappilan isopäisen Piijun rinnalle. -- Muita talonpoikien hevosia sitte
+mittailtiin, koeteltiin ja taputeltiin sekä edestä että takaa. Toisia
+niistä hyväksyttiin, toisia hyljättiin joko litteiden kavioiden tai
+leveiden vuohiaisten vuoksi, ja lukkari asetti viimeisen hyväksytyn
+hevosen korvan juureen numerot 1 ja 2 ja huusi: "täysi tusina!"
+
+"Olisi täällä vielä Hokkalan Matilla ruunikko", selitti Kankkulainen
+tohtorille.
+
+Tohtori nosteli kärsimättömästi olkapäitään ja huusi tuimasti:
+"Hokkalan Matti-tomppeli, suoriudu tänne!"
+
+Matti tunkeutui väkijoukosta portaiden viereen ja lakki kourassa
+nöyrästi kumarteli tohtoria.
+
+"Ei ruunia oteta", ärähti tohtori, "ne eivät jalostuta rotua."
+
+"Eihän minulla ruunaa -- -- -- orihan se meidän ruunikko onkin, mutta
+enhän minä koko ajatellut sitä -- --"
+
+"Ori? Jassoo, se on yksi toinen asia. -- Hoi! Ajakaa, tomppelit, esiin
+se Hokkalan Matin ruunikko ori", karjui tohtori.
+
+Sillä aikaa kehoitteli Kankkulainen Mattia: "koettele vain pois. Nythän
+on tilaisuus herroillekin näyttää, kestääkö se ja joutuuko se, niinkuin
+sitä jouluna kirkolla kehuit."
+
+"Mitäs viinapuheista", tuumaili Matti. "Eikähän sitä ole sitä varten
+koulittukaan."
+
+"No niinhän tuota kerskuit, että se ruoskatta sen ehtii minkä meidän
+Poikah ruoskan kanssa", selitti toinen. "Näytä nyt, ehtiikö se ja eikö
+se varasta."
+
+"Enkä minä -- -- -- se maksaa niin paljo."
+
+"Viisi markkaa, onko se paljo? -- -- Sano suoraan, että sinä et uskalla
+ja sillä hyvä."
+
+"No jos se nyt niin uskalluksen päälle käy, niin kyllä minä poika
+uskallan", sanoi Matti mahtavasti ja kaivoi kukkarostaan
+viisimarkkaisen.
+
+Silloin juoksi joku talon palvelustytöistä ja kuiskutti isännän
+korvaan, kuitenkin niin kovasti, että lähimpänä seisovat sen kuulivat:
+"lapsi jo kuoli ja emäntä rukoustaa, jotta te ja rovasti tulisitte nyt
+heti häntä katsomaan."
+
+"Ei me nyt joudeta. Rovastillakin on muita toimia, vaan odottakoon
+siksi kuin jäältä tullaan", lausui Kankkulainen ääneen.
+
+Rovasti, joka seisoi taampana portailla eikä oikein kuullut mitä
+tahdottiin, mutisi: "eikö niiltä saa rauhaa täälläkään."
+
+Kippa-Leena oli tuonut tutkittavaksi Hokkalan Matin ruunikon ja kysäsi
+palvelustytöltä: "mikä tauti siinä on?"
+
+"Rintaruusuhan se oli, mutta nyt se on jo noussut päähän, kun sattui
+vilustumaan muutettaessa", selitti tyttö ja meni menojaan.
+
+Ylpeästi kuopi Hokkalan ruunikko iljanneista tannerta, vaikka oli
+jokseenkin huonossa asussa ja valjastettu tavallisen reslareen eteen.
+Hyvin hoidetulta ja virkeältä se kuitenkin näytti. Kaikki herrat olivat
+kerääntyneet sen ympärille ja pappilan Yngve tuumaili silittäessään
+hevosen kuonoa, "hienoa ja pehmeää, kuin silkkisametti tahi niinkuin
+naisen käsi."
+
+"Niinkuin valettu kuva, niinkuin valettu kuva", vakuutteli Metsäpirtin
+kirk'herrakin.
+
+"Joo, joo, noin talonpoikaishevoseksi", myönsi vielä nimismieskin
+ruotsiksi.
+
+"Mutta vähän liiaksi tiukkaluinen", arveli rovasti, "ja sitä paitsi on
+sillä kyljet pyöreät kuin tynnyri."
+
+"Ja milt'ei liian leveä rinta", uskalsi Smalspink huomauttaa.
+
+"Jaa, jaa, mutta erittäin siro pää ja vilkkaat silmät", kehui kauppias
+Snolén.
+
+"Pään suhteen olemme ylimalkaan yksimieliset, koska se,
+perusteellisesti asiaa punnittaessa, on sopusoinnussa niin hyvin varren
+kuin liikkumiskoneidenkin kanssa", selitti kansakoulun opettaja, joka
+osasi hyvästi eläintiedettä ja puhui kirjakieltä oikein ruotsalaisen
+d:n kanssa. -- -- "Mutta", jatkoi hän, "huomioon on tässä otettava
+pääasiallisesti tarsit ja metatarsit eli kintut, mitkä ovat lyhyet ja
+suorat; toiseksi: etupuolisten liikkumiskoneiden ylimääräinen suoruus.
+Se häiritsee eläimen yleistä suhtahuomioa, olletikin koska lavat, ollen
+rintakehän yläpuolella ja kuitenkin kallistuen taakse päin, ovat
+pontevan jäntevät, joten eteenpäin rientäminen välttämättömästi tulee
+olemaan perin koneellista, ja koneellisuus, kuten tunnettu, sielun
+voimia masentavana, on kokonaan poistettava yhtä hyvin eläintieteen
+kuin kasvatusopinkin alalta ja siihen sijaan havaannollinen kykyisyys
+korkeimmilleen kehitettävä; mutta siitä taas ei tässä tapauksessa voi
+olla puhettakaan, ellei joku erinomainen luonteen jalous saata eläintä
+kilpailuun hyväksyttäväksi."
+
+Voittoriemulla katseli opettaja toisia herroja ja kuuli mielihyvällä,
+miten nimismies kuiskasi tohtorille: "se on h----tin oppinut mies tuo
+Pekka Kust'-Heikkilä, vaikka on synnyltään suomalainen."
+
+"Ja millainen puhuja sitte!" myödytti tohtori.
+
+"Minkä luontoinen se on -- tuo sinun hevosesi", kysyi kauppias Pettonen
+Matilta.
+
+"Eihän sitä vielä ole käräjissä käytetty akkansa kanssa
+tappelemisesta", vastasi Matti, jota jo näytti alkavan työlästyttää
+tuossa ihmisten silmätikkuna seisominen.
+
+Kauppias ei ollut kuulevinaankaan sillä korvalla, vaan esitteli
+tohtorille, että mentäisiin sisään: "sillä tuo hevonen ei täytä
+mittaakaan."
+
+Metsäpirtin kirk'herran erityisestä pyynnöstä tuotiin kumminkin
+mittapuu ja se näytti ruunikon olevan kenkäin verran päälle 10
+korttelia.
+
+Enemmän kohteliaisuudesta vierasta kirkkoherraa kohtaan kuin muuten,
+hyväksyttiin viimeinkin Hokkalan ruunikko numero kolmanneksitoista ja
+lukkari ripusti numerot päitsiin.
+
+"Miten se on vanha?" tiedusti tohtori vielä.
+
+"Nauriin teosta kuudennella", kuului väkijoukosta Kippa-Leenan kimeä
+ääni.
+
+"Fyi! miten raaka nainen", supatti Snolénin rouva pappilan Yngvelle.
+
+Ikä saatiin selville ja tohtori kysyi: "mikä sen on nimi?"
+
+"Ei sitä vielä ole ristittykään", sanoi Matti, "mutta pankaa miksi vaan
+itse tahdotte."
+
+Ruunikko pantiin Paarmaksi. Sitte ilmoitti nimismies kilpa-ajojen
+alkavan tunnin päästä ja luetteli hevoset, niiden omistajat, ajajat ja
+järjestyksen, jossa niitä oli ajettava. Nimismies luki vielä kirjasta:
+"ensimmäinen palkinto, hopeapokaali, annetaan sille, joka juoksee radan
+kolmasti 6 min. 10 sek; toinen 20 markkaa, viittä sekuntia hitaammalle;
+kolmas -- kannu konjakkia -- viittä sekuntia hitaammalle; neljäs eli
+kunniapiiska taas viittä sekuntia hitaammalle, ja sitte vielä
+ylimääräiseksi palkinnoksi annetaan viimeiselle hevoselle kiitoslause,
+jonka saa käydä hevosyhdistyksen sihteeriltä, herra Smalspinkiltä
+perimässä."
+
+"Silloin minä otan pois viis'markkaiseni", huusi Hokkalan Matti.
+
+"Eihän se ole tarkoitettu kuin viimeiselle eli viidennelle
+juoksijalle", selitti nimismies.
+
+"Vai niin. Olkoon sitte; se on -- Sykyn Pietin kiplo", sanoi Matti.
+
+Wanulammilla oli väkeä ihan pilvenään. Torpparit ja muut vähävaraiset
+pysytteleytyivät edempänä palkintotuomarien lavasta, mutta
+rustitilalliset ja muut mahtimiehet tunkeilivat sen lähistössä. Sikarit
+hampaissa ja kellot kourassa kuljeksivat isäntämiehet tuontuostakin
+kouraansa tirkistellen. Naisväki ja nuori kansa häilyi missä sattui,
+kaikki koettaen päästä etumaisiksi radan viereen.
+
+Muutamassa kohden puheli supiturkkinen rustitilallinen bisamnahkoihin
+puetun suntion kanssa, heilutellen viheriäkirjaisen vyönsä päitä. Hän
+näytti halveksien katselevan toisen vanhoja kalosseja, kun hänellä
+itsellään oli aivan uuden uutukaiset ja välkkyvät nauhalliset
+päällyskengät. Tuossa kiinnitti Kiusa-Kalle lammasnahkoja ympärilleen
+nimismiehen entisellä, korealla pyssynhihnalla; ja tuolla radan
+reunalla taas seisoi velkaisen Piippalan nuori isäntä skunkin nahkoja
+pään peitteenä. Hän syötteli likaisia Wenäjän renikoita Tuiskuvuoren
+rikkaalle, nykeränenäiselle tyttärelle, joka nauroi joka toiselle
+kuulemalleen sanalle ja arveli näissä kilpa-ajoissa olevan "niin hiiden
+lystiä."
+
+Ilmakin oli ihana, kuin koreimpana kevätpäivänä. Puhdas lumi oikein
+loisti päivän kirkkaudesta ja vieno, vaan raitis tuulen henki hiveli
+niin miellyttävästi ihmisten punottavia poskia. Hiljakseen liehahteli
+palkintotuomarien lavan päällä höyryvenhe "Wilkkaan" viime kesäinen,
+vähän nuhraantunut lippu. Toinen samanlainen leuhui soittolavan
+reunalla, ja iloisesti porisi teekeittiö kuusikkomajassa sen takana.
+Viimeinkin pääsivät palkintotuomarit paikoilleen lavallensa. Pappilan
+Yngve asetteli rilliä nenälleen ja mielihyvällä tarkasteli
+pulleaposkisia talonpoikaistyttöjä. Hän keksi joukosta Tuiskuvuoren
+valkohuntuisen Iitan ja asettaen huulensa hienoon herras-hymyyn koetti
+vetää Iitan huomioa itseensä.
+
+"Yngve", ärjäsi yht'äkkiä rovasti, "Yngve, mitä siinä töllistelet? Vedä
+nyt jo veikkonen nuorasta ja aukaise kronomeetteri."
+
+Yngve totteli ja heti helähti patsaiden päähän asetettu Kankkulan
+kaileaääninen ruokakello.
+
+"Jo soitetaan vellille", kuului ääni ihmisjoukosta. Tukahdutetun naurun
+hihityksen sieltä täältä kuuluessa alkoi soittolavalta kaikua römäkkä
+ja epätasainen torvien sävel. Se oli "hoosianna", jota joulun edellä
+oli kirkossa soitettu. Opettaja yksin puhalsi maamme-laulun nuottia,
+mutta pojan "pahuukset" olivat erehtyneet. Smalspink, jolla oli huono
+laulukorva, seurasi toimessaan poikien soittoa, ja unilukkari polki
+vain tahtia. Urkuri oli harmista haljeta, mutta ei taitanut muuta kuin
+löi rumpua niin, että lava tärisi.
+
+Soittokappale loppui. Opettaja kiroili -- -- kiroili niin, jotta
+unilukkaria oikein "hirvitti". Snolénin rouva tuumaili kappaleen
+menneen aivan hyvin "katsoen niin lyhyeen harjoitusaikaan", ja
+Tuiskuvuoren Iita sanoi sen olleen "niin hiiden lystiä."
+
+
+Taaskin soitti rovastin Yngve ruokakelloa ja sysäsi juutalaiselta
+tilaisuutta varten ostetun kronomeeterin liikkeelle. Metsäpirtin Heli
+syöksähti radalle. Sitä ajoi kuuluisa sporttimies Huju-Heikki, joka
+koetti oikeanpuolisella ohjaksella kyljelle räppäämällä lisätä Helin
+vauhtia samalla kuin vähän väliin karjahteli: "ääh!"
+
+"Olisi pitänyt ensin kassuuttaa sen jalkoja, niin olisivat
+keventyneet", tuumaili muudan suupaltto, mutta palkintotuomarit
+ihmettelivät Helin "tulista vauhtia."
+
+Heli varasti pikkuisen takasillaan, mutta ei tehnyt kuin yhden rikkeen
+ja kolme pitkää laukkaa, niinkuin sittemmin "Uljaassa" reippaasti
+kerrottiin, ja se viipyi matkallansa vähän vaille 7 minuuttia.
+
+Valkyria nelisti ensimmäisen virstan ja herrain puolen toisestakin.
+Sitte se muutti kulkunsa hölkkäjuoksuksi, vaan väsyi siihenkin ja
+rupesi kävelemään. Silloin oli se matkalla viipynyt kronomeetterin
+mukaan 21 ja 1/2 minuuttia.
+
+"Katsos kuinka se huippaa", ihmetteli väkijoukko, kun Valkyria ehti
+perille. "Ei siinä kyydissä joutanut syrjään sylkäsemäänkään", sanoi
+unilukkari, ja nimismies syytti renkiänsä "koko skandaalista", kun
+renki ei ollut ottanut pois aisakelloa, jota Valkyria varmaan oli
+peljännyt.
+
+Pappilan Piiju juoksi puhtaasti "ihan kuin polkka-askelilla", niinkuin
+sitä arvosteltiin, vaan siitä ei päästy ihan selville, kuluiko aikaa
+8 min. 11 sek., vaiko 8 min. 11 ja 1/2 sekuntia.
+
+Sitte tuli Kankkulaisen vuoro. Poikah oikein vapisi "innosta", niinkuin
+sen isäntä sanoi, mutta ei laisinkaan tahtonut lähteä liikkeelle,
+vaikka itse rovastikin helyytti ruokakelloa.
+
+"Kaada viinaa korvaan", neuvoi Kelsin herrastuomari.
+
+"Lyö peijakasta", kehoitti nimismies, mutta Kankkulainen ei lyönyt. Hän
+vaan helisytti povessaan olevia rautariimuja ja niin lähti Poikah
+eteenpäin ja häntä sillä pyöri, kuin väkkärä. -- Milloin oli
+Kankkulainen etunojassa, milloin selkäkenossa ja sen mukaan Poikah joko
+nelisti tahi ravasi.
+
+"Synti on, jos ei Kankkulainen saa palkintoa, kun noin reuhuu", nauroi
+unilukkari ja siihen yhtyi herra Smalspink myös.
+
+Ensimmäinen virsta oli päästy, kun ohimennessä pappilan Yngve kiljahti:
+"hurraa! hurraa! Ei sekuntiakaan."
+
+Hän oli näet, tyttöjä tarkastellessaan, unhottanut sysätä
+kronomeetteria käymään ja Poikah oli jo toisella virstalla matkojen
+päässä ennen kuin kello liikkeelle saatiin.
+
+"Hurraa! hurraa!" riemuitsi väkijoukkokin.
+
+Siitä ihastuneena heittihe Kankkulainen taas selkäkenon, pani ohjakset
+ristiin, nosti jalkansa reen seville ja käännettyään päänsä sivulle
+karjahteli: "hih Poikah!"
+
+Ihan määrän päähän päästessä sattui kuitenkin hevonen livistymään ja
+kyljellään tuli se viimeiset sylet palkintotuomarien lavan eteen.
+
+"Jo yksi ruotsi röntsähti", arveli unilukkari.
+
+"Hurraa, hurraa", huusivat ihmiset ja koettivat keksiä jotakin
+tilaisuuteen sopivaa sukkeluutta.
+
+"Sen lehmä -- -- ei katso jalkoihinsa", pauhasi Kankkulainen ja potki
+orittaan.
+
+Kronomeetteri oli Kankkulaisen ajaessa ehtinyt kulkea vaan 6 minuuttia
+19 sekuntia, mutta Kelsin herrastuomarin pintelikello oli jo mennä
+huristanut melkein 11 minuuttia eteenpäin.
+
+Jokainen hevosmies ajoi sitte omalla tavallaan ja pitäen omat metkunsa,
+mutta Tappurainen yksin ajoi polvillaan ja kiirehti Tarmoansa sanoilla:
+"sooh ruuna viinapaikkaan." Sykyn Pieti oli ajaessaan paljain päin ja
+hätisteli pois Piippalan mustia, joka haukkua räventäen juoksi rinnalla
+koko ajan.
+
+Viimein piti Paarman lähteä onneansa koettamaan. Matti istui tanakasti
+reslansa perässä ja aina palkintotuomarien kohdalla ärjäsi: "heleijaa,
+näin sitä mennään!"
+
+"Surisee se palkintoon asti", tuumaili rovasti ja nauraa röhäytti
+päälle.
+
+"Heleijaa! näin sitä mennään", kuului taaskin ja niin sitä mentiin
+neljästi ympäri, kolmen kerran asemasta; mentiin viimeisellä virstalla
+kymmenkunta askelta neliäkin, mutta ei kuitenkaan kaikkiansakaan
+viivytty paljo päälle 8 minuutin.
+
+"Enpä perhanaksi pane toista kertaa orittani siihen rääkkiin", tuumaili
+Matti. "Oli itseltänikin jäädä nokka taipaleelle, kun se niin
+vimmaantui menemään."
+
+"Sen hevosen ostan minä", päätti Metsäpirtin kirk'herra.
+
+"Kyllä minun Poikani sentään on parempi menemään", selitti
+Kankkulainen, "vaikka sitä nyt sattui livettämään. -- Täällä ei saa
+hevosta koskaan oikeaan kenkään, kun ei koko pitäjäässä ole kelpo
+seppää."
+
+Palkinnot jaettiin ja ensimmäisen sai luonnollisesti Metsäpirtin Heli.
+Toinen joutui Hokkalan Paarmalle, jonka omistaja lahjoitti siitä puolet
+pitäjään vaivaisille. Nimismies luopui jalomielisesti kolmannesta
+palkinnosta, joten se joutui Kankkulaiselle. Neljäs palkinto annettiin
+Sykyn Pietin Kiplolle, jolle se olisi ollut hyvään tarpeesen, mutta
+Pieti myi sen kuitenkin markasta Yngve-herralle.
+
+Kiitoslausetta käskettiin Tarmon omistajan perimään herra
+Smalspinkiltä, mutta hän sanoi tuntevansa Smalspinkin "huonoksi
+maksajaksi" ja tinki takaisin viittä markkaansa. Hänen, "juopuneen",
+räyhystänsä ei kuitenkaan pidetty lukua ja se haihtuikin heti
+Maamme-laulun säveliin, jotka nyt häiritsemättöminä alkoivat
+soittolavalta kuulua.
+
+Kaikki herrat palasivat sitte takaisin Kankkulaan, jossa rovasti
+huomautti isännälle, että nyt, ennen päivällisiä, sopisi kastaa se
+"nuori hevosmies."
+
+"Juu herra rovasti," vastasi Kankkulainen, "kyllä, kyllä, mutta se
+kuului jo kuolleen."
+
+"Jassoo!"
+
+"Mutta herra rovasti", Kankkulainen kumarsi nöyrästi, "älkää pahaksi
+panko, mutta vaimoni oli halunnut puhutella vähän herra rovastia."
+
+"Jassoo! Onko emäntä sairaana?"
+
+"Juu herra rovasti, kyllä se on vähän sairaana."
+
+Rovasti, isäntä ja pappilan villakoira menivät yhdessä muonamiehen
+pirttiin, mutta emäntä ei ollut enää tunnoissaan, joten päästiin
+päivällisille syömään ja juomaan Suomen hevosrodun parantamiseksi.
+
+Ensimmäisen maljan esitti opettaja isänmaalle ja puhui siitä tulesta,
+joka hehkuu isänmaan ystävän povessa ja joka oli saattanut hänetkin
+lähtemään opin tielle ja uhraamaan kuntonsa isänmaan alttarille -- --
+niin, joka oli nytkin koonnut nämä arvoisat kansalaiset "tämän maljan
+ympärille."
+
+Isänmaan puolesta vastasi, pitkien verukkeiden ja kehoitusten perästä,
+herra tohtori. Hän toivotti, että isänmaa edistyisi 3 minuutin 10
+sekunnin vauhdilla ja "uhraisi kuntonsa a-a-alttarilla."
+
+Yngve-herra puhui naisille, joita ei enää ollut yhtään saapuvilla,
+enempää kuin "Suomen hevosiakaan", joille Kankkulainen illemmalla
+esitti maljan. "Pääasiallisesti on meidän kiittäminen Suomen hevosta
+isänmaamme maineesta ulkomailla", sanoi puhuja. "Saksan suuressa
+sodassa hankkivat ne voiton Suomen aseille ja nykyjään ovat ne
+Ruotsissa osoittaneet, että hekin ovat ihmisiä. Ei siis olisi liikaa,
+jos Suomenkin hevosille hankittaisiin kunnollisia gummikenkiä, ettei
+heitä livettäisi, ja silmälasia lähinäköisille. Eläköön!"
+
+Yöllä vasta erosivat vieraat talosta. -- Smalspink ja Yngve-herra
+kannettiin nukkuneina rekeen. Tohtori ja nimismies lupasivat mennä
+kirkonkylän kestikievariin "keskusteluita jatkamaan" ja heitä
+saattamaan lähti Kankkulan kohtelias isäntä. Muut vieraat menivät
+luultavasti kotiinsa, ja sitte alkoi taas Wanulan kylän elämä mennä
+entistä, tavallista menoansa, vaan kauan puhuttiin niillä seuduin
+Wanulan kilpa-ajoista, joissa oli ollut "niin hiiden lystiä."
+
+
+
+
+
+RÄÄTÄLI-KALLE.
+
+
+Harvoin on muissakaan miehissä, sitä vähemmän kyläräätäleissä niin
+perin pulskaa poikaa kuin Kalle Kelvoton oli. -- Kelvoton ei tietysti
+ollut hänen oikea sukunimensä. Kirkonkylän joutilaat tyttölipakot ne
+vain olivat hänelle semmoisen nimen panneet, sen vuoksi muka, kun Kalle
+ei ketään heistä hennonut hyväilemättä heittää.
+
+Kelvottoman nimellä olikin räätäli-Kalle yleisimmin tunnettu koko
+pitäjäässä, mutta tuo sana ei hänen liikanimenänsä merkinnyt
+lähestulkoonkaan samaa kuin tavallisesti. Päin vastoin oli Kalle
+kaikkien sekä nuorten että vanhain ja varsinkin naisväen yleinen
+suosikki ja mielitietty. Sen huomaa jokainen jo siitäkin, kun itse
+lukkari-vainajan raihnainen Reetakin nimitti Kallea "oikein
+miellyttäväksi nuoreksi mieheksi," vaikka hänellä ei suinkaan ollut
+tapana ihmisiä ylistellä.
+
+"Mutta", lisäsi Reeta tavallisesti edellisiin sanoihinsa huoaten:
+"Kalle on vain suruton maailman lapsi, niinkuin useimmat muutkin, eikä
+vähääkään välitä vakavammista asioista. Pahasti minä pelkäänkin
+kauneuden lahjan olevan hänelle annetun uskovaisten ihmisten
+koetuskiveksi, eikä muuksi."
+
+Mitä varten kauneuden lahja oikeastaan lienee Kallelle annettu, sitä ei
+kukaan aivan tarkkaan tiennyt, mutta kaunis hän oli, vieläpä
+hutikassakin ollessaan. Silloin tosin hänen suurista tummista
+silmistään katosi niiden tavallinen vilkkaus ja loiste, mutta siihen
+sijaan nousi poskille semmoinen heleä puna, että sehän vasta oli
+jotakin, ainakin tyttöjen mielestä.
+
+Toiset sanoivat Kallea kauniimmaksi vesipäällä, toiset taas hänen
+hieman hieprakassa ollessaan. Laukkalan molemmat piikatytöt olivat
+kerran siitä seikasta riidellessään olleet ihan tukkanuottasille
+joutua. -- Se on aivan totta, sillä Laukkalan muori oli riidan omin
+korvin kuullut ja kertoi sitte lukkarin Reetalle esimerkkinä nykyajan
+nuorten jumalattomuudesta.
+
+"Niin, niin! Kyllä ne aina edessäpäin Kallea haukkuvat", arveli muori,
+"mut ei sitä uskoisi mitä kuitenkin mielessä on. Ihan ne jok'ikinen
+ottaisivat hänet, vaikka ovatkin muutoin niin olevinaan. -- Jaah, jaah
+sentään tätä maailmaa ja sen kavaluutta! Ei sitä uskoisi, jos ei omin
+silmin näkisi."
+
+"Miksipäs sitä ei uskoisi", tarttui lukkarin Reeta puheesen. "Näkeehän
+tuon jo kirkonmäelläkin. Kyllä on tyttöjen kaulat kenossa, kun Kalle
+kirkonmäelle ilmestyy; ja mikä silmän isku silloin aina syntyy! Ihan
+toki ovat nauruun tikehtyä, kun Kalle jumalattomuuksiaan laskettelee,
+eivätkä ajattele, tyttöparat, että heidän naurunsa pitää itkuksi
+kääntyä, niinkuin ukko-Paavo sanoi."
+
+"Eivät ajattele, eivät ajattele, vaikka virressäkin veisataan: 'o
+ihminen ain' ajattele.' -- Eikä se minusta vielä niin ihme olisikaan,
+jos eivät piikatytöt ja muut semmoiset ajattelisikaan, vaan kun
+talonkin tytöt, niinkuin tuokin Rekulan Riitta." --
+
+"Mitä?" huudahti Reeta ja laski pöydälle kahvivadin, jota juuri oli
+huulillensa nostamaisillaan. "Joko se Rekulan Riittakin nyt on Kallen
+kimpussa? Sitä en olisi uskonut sellaisen äidin tyttärestä, mutta
+ketäpäs se paha säästänee."
+
+"Ei ketään, ei ketään", vakuutteli muori. "Ei se näy säästävän, vaikka
+pitäisihän sen Riitan jo äidistäänkin vihollisen vehkeet nähdä, mut
+eipäs näe. Sanokaa minun sanoneeni, että ei siitä vielä lopuksi
+Riitallekaan kunnian kukko laula, kun niin imelästi Kallen kujeille
+nauraa. Kun oikein muistan, niin hänhän se yötsy-yönä pyysi Kallen
+meidän saunassa kielillä-puhujoitakin matkimaan. Veiterähän se onkin
+Kalle semmoisiin, niin että oikein se meitä kaikkiakin nauratti, kun
+Kalle tirtatti puita heiniä ihan niinkuin tekin kokouksissanne."
+
+"Vai niin! vai niin, jotta se Riittakin jo juoksee niissä paikoin,
+joissa lihaa palvellaan."
+
+"Eihän Reeta-kulta, siellä lihaa palvattukaan. Piika-Miinan pellaviahan
+siellä vain loukutettiin", selitti muori.
+
+"Palvattu? Enhän minä sanonutkaan palvattu", tiuskasi Reeta, "minä vain
+tarkoitan, jotta joko se nyt Riittaraukkakin juoksee tanssipaikoissa ja
+muilla synnin retkillä, -- semmoinen keskenkasvuinen letukka! -- Ja
+tuskinpa Rekulan Kaisa itse tietäneekään, että hänenkin tyttönsä jo on
+sillä tiellä. 'Ne vanhempain synnit ne pohjustavat', sanoi ennen
+ukko-Paavo. Nehän ne pohjustavat, vaikka Kaisa itse on jo tehnytkin
+katumuksen, eikä kahteenkolmatta vuoteen ole pannut päälleen muuta kuin
+tummansinistä ja suorarantuista."
+
+"Mut olipahan Riitalla siihen sijaan muutakin ja niin äleätä punaista
+olikin, jotta oikein se pärerompsunkin valossa silmiä huikasi."
+
+"Mikä? Röijykö sillä oli punainen?"
+
+"Ei, vaan es'liina -- eli kyllä se itse es'liina oli valkea, mutta
+siinä oli punaisia kukkia helmassa ja kummallakin kupeella semmoiset
+helakat valetaskut, jotta oikein se oli ihmettä."
+
+    "Kas sitä kummaa ihmettä.
+    Kuinka se paha yllyttää!"
+
+hyräili Reeta Sionin virsien nuotilla ja nyökytteli ruumistaan.
+Yht'äkkiä keskeytti hän kuitenkin virtensä ja kysäsi: "no, mutta mistä
+kummasta se Riitta on sellaisen hekkuman helon käsittänyt? Kunhan ei
+vaan Rekulan eloaitassa olisi taas hiiret käyneet?"
+
+"Eihän sitä tiedä", mutisi muori vastaukseksi. -- "Niin todellakin, --
+Miinahan se sanoi kylällä kuulleensa, jotta Kallen olisi muka pitänyt
+se Riitalle laukkuvenäläiseltä ostaa."
+
+"Kenen? Kalle Kelvottomanko? Ei ikinä", huudahteli lukkarin Reeta ja
+muuttui vieläkin enemmän Venäjän nahan näköiseksi kuin tavallisesti
+olikaan. "Ei ikinä, sanon minä, sillä sehän jo olisi selvä kihlaus!
+Ja Kalleko saisi Riitan kihloihinsa, ohoh! Mitenkä se Kaisa antaisi
+ainoan lapsensa ja sen kanssa Rekulan talon semmoiselle suruttomalle
+kylänratille, jota kunnon kristitty ei kartanoltaan korjaisi?"
+
+"Ei suinkaan se annakaan, vaikka ahkerasti se Kalle kuuluu tätä nykyä
+Rekulassa pisteleytyvän", tuumaili muorikin ja lisäsi: "mut eihän sitä
+Kallea ole vielä milloinkaan taidettu oikein sikana nähdäkään."
+
+"On se jo nähty jonkin näköisenä hänkin. Ukko-Paavo sanoi aina
+eläessään, jotta lähimmäisensä vikoja tulee painaa ja peittää, enkähän
+minä sitä Kallea alentaakseni sanokaan, vaan voinhan sen kuitenkin
+teille kertoa."
+
+"Voitte, voitte. Enhän minä ole mikään kylän kello", vakuutti muori
+uteliaisuudesta kiiluvin silmin.
+
+"Ni-niin, ettepä suinkaan. -- Silloin Havukkalan häiden jälkeisenä
+päivänä -- ne olivat olleet oikeat syntihäät tanssineen ja tappeluineen
+-- silloin kellotti Kalle tuossa peuran taljalla koko pitkän
+pituisen päivän. Minä häntä hoitelin, kuin omaa miestäni ja arvelin,
+että sattuuhan se vahinko viisaallekin ja sattuihan tuo joskus
+ukko-Paavo -vainajallekin. Silloin lohduttelin minä Kalle parkaa jos
+jotenkin ja kun luin hänelle 'saatanan vimman' ja 'sanan syntisille',
+sain hänen luontonsa heltymään niin paljo, että kirosi kaikki
+karhukupit ja lokarit. Silloin oli minulla hänestä jo hyviä toiveita,
+mutta tuommoista pitää nyt kumminkin hänestä kuulla, poikaparasta."
+
+"Vai oli siinä siis kuitenkin perä", lausui muori, "ja minä kun sitä
+kaikille ihmisille valheeksi penäsin."
+
+"Missä niin? Siinäkö Kallen katumuksessa?"
+
+"Ei, vaan siinä, jotta te olitte täällä koko päivän kahden kesken
+olleet. Silloin kaiketi te pyysittekin Kallea kanttorivainajan
+seuraajaksi? -- Niin, niin -- te olette vielä nuori, ainakin kymmentä
+vuotta nuorempi minua, enkähän tuota vielä minäkään ole
+seitsentäkymmentä täyttänyt."
+
+"Minäkö? Ja Kallea! Kaikkea ne kehtaavat puhuakin, ja tekin vanha
+ihminen uskotte tuommoisia juoruja."
+
+"Enhän minä tuota uskonutkaan, vaan niin sitä kylällä huhutaan."
+
+"Ne puhuvat suunsa mauksi mitä sattuu, vaan ei siinä ole tikuistakaan
+perää", intti Reeta ja hänen silmänsä vilkkuivat rauhattomasti ympäri
+huonetta. "Minähän olen herännyt leski, semmoinen, josta huoneentaulu
+sanoo: se on oikea leski, joka yksinänsä on --"
+
+"Hm, yksinänsä", hymähti muori, "mut nepä sanovatkin teidän olleen
+kahden kesken, ja kyllä siitä Kalle sitte on saanut toisenkin kerran
+kuulla, kun nyt kaikki vetelevät teitä hänelle."
+
+"Voi noita hupsuja!" sanoi Reeta ja oli hiukan naurahtavinaan. "Mikä
+pakko minun on ottaa semmoista huoneristiä nyt vanhoilla päivilläni?
+Ei, onhan minun yhtä hyvä yksinänikin syödä kruunulta juoksevaa
+pemissooniani ja sitä paitsi johan minä olen sivuitse siitä iästäkin.
+Ensi Vappuna täyttyy minulle näet jo neljäskymmen."
+
+"Vai vasta neljäskymmenes? Kumma kuinka ne muutamat pysyvät kauan
+nuorena! Tehän jo olitte ilähtänyt ihminen, kun kanttorivainaja teidät
+otti, sitte viisitoista vuotta naimisessa ja nyt taas jo viidettä
+vuotta leskenä ja sittenkin vasta ensi vappuna." --
+
+"Elkää muorikulta jäähdyttäkö kuppianne, ei se enää ilmankaan liian
+kuumaa ole", kiehitti Reeta väliin äänellä, joka ei oikein tuntunut
+sopivan yhteen tuon ystävällisen tarjouksen kanssa.
+
+"Suuri kiitos, kost' Jumala!" kiitteli muori ja rupesi härppimään
+höyryävää kahvia.
+
+Siten hämmennettyänsä muorin luvunlaskuharjoitukset, kysäsi Reeta aivan
+viattoman näköisenä: "no, mitäs se Kalle itse semmoisista hullutuksista
+tuumii?"
+
+"Mitäs se -- alussa löi vain kaikki leikiksi ja lauleli: 'ennenhän
+elätän lehmän ja lampaan, ennenkuin eukon harvahkohaampaan', mutta nyt
+kuuluu jo siitä suuttuvan silmittömäksi. Oli meidän tytöille uhannut,
+jotta jos eivät jätä häntä teistä rauhaan, niin hän vielä tekee teille
+pitkän nenän ja uhallakin viepi teidät vihille, käyköönpä sitte syteen
+tahi saveen. -- Kyllähän siltä veitikalta voisi sekin syntyä, sillä
+mitäpä se semmoinen velikulta itsestään välittää?"
+
+"No, ja tytöt tietysti sitä uhemmin häntä näärittävät?" uteli Reeta.
+
+"Tytötkö? Eikös mitä -- ne eivät enää uskalla hiiskahtaakaan koko
+jutusta, vaan pojathan ne siitä vielä pitävät puhetta. -- Johan se
+Kalle oli siitä samasta seikasta Nokkalan renkiä hiukan kurittanutkin
+niin, jotta eikö tuo nyt siihen jääne koko juoru", kertoi muori.
+
+"Hm hm", arveli Reeta ja näytti vaipuvan hyvin syviin ajatuksiin.
+
+Laukkalan muorikin istui ääneti ja katseli pöydällä olevaa,
+mustakylkistä kahvipannua, ikäänkuin olisi silmillänsä mittaillut sen
+kokoa ja miettinyt oliko siinä enää jälellä yhtään kuppia, vai joko hän
+joutaisi lähtemään.
+
+Tuokioisen kuluttua näkyi Reeta heräävän ajatuksistaan ja loi silmänsä
+Laukkalaan päin olevaan akkunaan.
+
+"Hyväinen aika!" huudahti hän, "hyväinen aika, kun taas ovat laskeneet
+kaikki kylän porsaat teidän perunamaahanne!"
+
+Ketterästi nousi muori istuimeltaan ja riensi akkunan luo päivitellen:
+"voi noita riiviöitä, minkä taas tekivät!"
+
+"Missä, missä? Enhän minä näe mitään?"
+
+"Tuolla, -- ettekö näe tuolla aitovarrella -- nyt jo taas painuvat
+penkkien väliin."
+
+"Kiviähän ne ovat."
+
+"Niin nuo kaksi, mutta entäpäs nuo toiset!"
+
+"Mitkä toiset? Enhän minä siellä eroita mit'ikään, vaikka minulla on
+vielä niin tarkat --"
+
+"Vai jo teidän silmänne niin hämärtävät, jotta ette enää tältä
+matkalta --"
+
+"Jahah tuolla! Jo minä ne nyt näen. Kas, kun en alussa niitä hoksannut,
+vaan kun silmä ei satu siihen kohti, niin eihän sitä -- -- -- vaikka
+ihanhan nuo selvästi -- vaan nyt minun pitää joutua kotiin, jotta eivät
+ennätä koko maata pengostella. Ne nykyiset ihmiset ovat aina semmoisia
+-- -- veräjät vain aina auki, kuin kirkon ovet -- -- mutta hyvästi nyt
+vain. Hyvästi ja suur' kiitos, kost' Jumala kahvista! Se aina niin
+lämmittää vanhaa sydäntä; -- kyllä minä vielä huomennakin täällä teidän
+rattonanne pistäydyn."
+
+"Minä en huomenna taida olla kotona", sanoi Reeta.
+
+"Vai ette? Mihinkäs teitä huomenna viedään?"
+
+"Olen vähän aikonut käydä Rekulassa pyytämässä Kaisaa ensi sunnuntaina
+kumppanikseni Vuokkoon. Sinne kuuluu ukko Pyykkö silloin tulevan
+seuroja pitämään ja samalla tielläni minä hierottaisinkin."
+
+"Vai vielä se Antti yhä jaksaa kulkea seuroja pitämässä. Ilmankos
+jääpikin talo rappiolle, kun aina on maailmalla", sanoi Laukkalan muori
+ja lähti viimeinkin.
+
+Muorin lähdettyä paiskasi Reeta ovensa lukkoon, niinkuin hänellä aina
+oli tapana, kun otti "Madakaskariviinaa" raihnaisen ruumiinsa
+vahvistukseksi. Sitte hän vielä vilkasi akkunasta ulos ja kuunteli
+hyvin tarkkaan.
+
+Laukkalan kesantopellolla huusi renki Heikki "sooh! vaolle sen
+vietävä"; akkunassa surisi pari kärpäistä, kaappikello nurkassa käydä
+raksutteli harvakseen ja Mirri kehrätä hyrritteli hiljoikseen vuoteen
+jalkopuolella. Muuta erinomaista ei kuulunut.
+
+Reeta otti vyöltään, avainkoukusta, nurkkakaapin avaimen ja
+aukasi varovasti kaapin oven. Syrjään siirsi hän sillä kertaa
+tuohipäällyksisen rohtopullon ja siihen sijaan kaivoi kaikenlaisen
+rojun takaa vanhan ja vanuneen villasukan.
+
+Se oli köytetty kiini kyllä kymmenelläkin siteellä ja solmulla, joten
+kului hyvä aika, ennenkuin Reeta sai sukansuun auki. Aukesihan se
+vihdoinkin ja Reetan eteen lattialle ilmestyi siitä koko joukko
+kolikoita, sekä Ruotsin riksiä että Venäjän ruplia. Reeta laski niitä
+sitte monta monituista kertaa, mutta kyllästyi viimein ja pani kaikki
+takaisin paikoillensa.
+
+Kirjakopasta otti Reeta vielä pienenlännän puupuitteisen kuvastimen ja
+katseli kauan siitä näkyvää kuvaa. Kuta kauemman hän sitä katseli, sitä
+sileämmäksi kävi hänen otsansa -- ainoastaan suupieliin ja silmäin
+nurkkiin jäi muutamia huomattavia ryppyjä.
+
+"Sata kahdeksantoista on niitä, ja" -- silloin siveli hän hiuksiaan --
+"ja tässähän ei vielä sanottaviksi ole harmaata, ja kun milloin joku
+ilmestyy, niin saahan tuon poiskin. Kasvojen hipreys ei tosin enää
+taida olla ennellään, mutta kukas kumminkaan voisi uskoa minun ja
+olevan kuuden kuudetta? Ei kukaan, vaikka se muorin räähkä arveli:
+'mitäs se semmoinen velikulta itsestään välittää', ikäänkuin minä jo
+olisin ihan ikäloppu. -- Niin, jospa minäkin voisin olla hänestä
+välittämättä, mutta hän on kuin Herran enkeli ja minä olen niin
+itsekseni. -- Kyllähän Kalle juopi ja katselee tyttöjä, mutta vielä hän
+sittekin on parempi kuin muut, enkä minä muista huolisi, vaikkas nah,
+eneh! -- Köyhä poika ja ihan yksinään maailmassa -- -- kumpahan vaan
+älyäisi oman etunsa, mut ehkä se viimein älyääkin ja suostuu tuumaan.
+Hätäkös olisi suostuessakaan, sillä vielähän minä vuotta
+parisenkymmentä; -- vaikka se muori aina on semmoinen kiusankappale,
+mutta semmoisiahan ne ovat kaikkikin. Mesi kielessä, myrkky mielessä on
+muorilla, kuin muillakin, mut mahtaa, muoriparka, kurkkusi saada minun
+kahviini nähden hyväksikin kuivaa."
+
+Sillä tavoin mietiskeli Reeta yksinään kuvastimen edessä istuessaan ja
+päästi viimein kalkkuväkkärän pyörimistä muistuttavan äänen, kun
+mieleen juohtui, miten sukkelasti hän olemattomilla porsailla oli
+muorin saanut pois lähtemään narratuksi.
+
+Seuraavana aamuna ei lukkarin Reeta lähtenytkään Rekulaan, niinkuin
+Laukkalan muorille oli sanonut, vaan, aamuaskareiden toimitettua,
+istahti akkunan poskeen ja silmäili siitä Laukkalaan päin. Siellä,
+Laukkalan pihamaalla, liikkui ihmisiä edestakaisin, niinkuin muinakin
+aamuina.
+
+Piiat pesivät rannalla vaatteita ja sitä mukaa kuin hierotuksi saivat
+asettivat niitä kuivamaan joko nurmelle tahi pajupensaille. Pesutulen
+luona leipoi paljaspaitainen Anni savileipiä naatikkasavesta ja koetti
+paistaa niitä rikkonaisella aironkappaleella. Pikku-Matti, Annin
+vanhempi veli, seisoi polviaan myöten vedessä, housujen lahkeet
+käärittyinä, ja koki narrata neulaonkeensa nuottakodan edes leikkiviä
+sären poikia. Tuolla lahden toisella puolen taas ruotiukko, ruuhesta
+käsin, käesteli päivää paistattamaan nousseita haukeja ja väliin näytti
+kuuntelevan mäkirinteeltä kuuluvaa karjan kellojen klikatusta.
+
+Pihakoivussa visertelivät pikkulintuiset samalla kuin eräs pääskynen
+istui kaivon vivun nenässä katselemassa, miten toiset avossa suin
+ajelivat navetan ympärillä surisevia hyönteisiä. Laukkalan isäntä ja
+renki Heikki kyntivät vielä tulevaa ruismaata ja emäntä näkyi olevan
+leipomapuuhissa, koska vei puita pirttiin ja kävi kopsan kanssa
+jauhoaitassa. Tuolta peltojen periltä kantoivat vanhukset
+takkavitsoilla lehtikerppuja ja laittelivat niitä kuivamaan aidan
+seipäisiin. Lämpymän näköinen, hiilakka taivas katseli tuota kaikkea
+aivan pilvettömänä, liikkumattomana.
+
+Sanalla sanoen, kaikki oli muutoin niinkuin tavallisesti, vaan
+Laukkalan muori ei nyt, niinkuin tavallisesti, tullut Reetan luona
+pistäytymään.
+
+"Ei se nyt tule", huokasi Reeta, "ja kenen kanssa minä nyt saan puhella
+Kallesta. Jos hänestä muille sanankaan sattuu virkkamaan, niin hetihän
+ne ovat asian perillä, mutta muori ei arvaa mitään. Sen toki saa vaikka
+sormensa ympärille kääriä, ei se sittekään älyä mitään, mutta ei se nyt
+tule. Suuttuikohan tuo siitä eilisestä niin pahasti?"
+
+Pitkä äänettömyys seurasi, jota kellon naksutus ja mirrin hiljainen
+hyrinä vain hiukan häiritsivät. Viimein nousi Reeta akkunan poskesta ja
+läheni kissaa, joka silityksen toivossa köyristi hieman selkäänsä ja
+raukeasti longahdutti silmiään. Pahasti pettyi kuitenkin mirriparka,
+sillä Reeta otti sen syliinsä, tempasi seinän huolaimesta aitan avaimen
+ja riensi ulos. Vähän ajan perästä kuului jo pimeästä aitasta mirrin
+surkeasti valitteleva: "miau, miau!"
+
+"Ole nyt vaiti, vanha mies", lohdutteli sitä Reeta, "ole vaiti ja pysy
+koreasti siellä, niin iltasella saat lilliä". Sitte lähti Reeta astua
+lekertämään Laukkalaan päin ja pääsikin onnellisesti perille. Ennenkuin
+Reeta uskalsi sisään astua näytti hän ikäänkuin miettivän, miten olisi
+paras talossa käyttäytyä, ja sitte rohkeasti astui pirttiin.
+
+"Hyvää päivää", tervehti tulija.
+
+"Mitäh?" kysäsi muori karsinanurkasta, jonne ovensuun puoli ei sopinut
+näkymään.
+
+"Jumalan terveeksi!" lausui Reeta ja meni muoria oikein teivimällä
+tervehtimään, sittenkuin emännälle ensin oli kättä tupannut.
+
+"Ka! ettehän te ole mennytkään Rekulan emännälle kielimään, vai ettekö
+uskaltaneet perunamaatanne jättää", alotti muori jokseenkin äreänä.
+
+"Enhän minä uskaltanut lähteä", vastasi Reeta liukostellen, "minulla on
+taas niin raskas elämä ja ruumistakin pakottaa, jotta en kyennyt. Eikö
+tuota taas lienekin ukkosta ilmassa, kun niin vaikealta tuntuu."
+
+"Sitä minä jo tän'-aamuna tytöille sanoin", puhui emäntä uunia
+luutiessaan, "mut tytöt vain inttivät, jotta ei siitä vielä tällä
+viikolla sada. Saapihan nähdä eikö sada, kun pilvet illalla näyttivät
+niin ruskeilta ja koirakin söi heiniä."
+
+"Mirri kanssa", toimitti Reeta. "Ei sitä mirriä ole taitanut täälläkään
+näkyä? Minä lähdin sitä kyselemään, kun ei koko päivänä ole näkynyt. Se
+on semmoinen metsämies, ettei yhtään kestä kotosalla, vaikka korvatkin
+ovat leikatut."
+
+Reetan puhe oli hätäistä ja hänen kasvonsa lohen karvaiset, mutta
+emäntä ei huomannut mitään ja selitti sen vuoksi, jotta ei mirriä ole
+heillä nähty sittenkuin koira taloon tuotiin. Reetalla ei kuitenkaan
+näkynyt kiirettä olevan. Hän vain istui muorin luona ihmettelemässä,
+miten tasaista nauhaa muori vielä vanhoillaankin sai syntymään, ja sai
+kuin saikin muorin niin hyvälle tuulelle, että muori lähti viimein
+Reetaa "kotiin saattamaan."
+
+Reetan mökille päästyä löytyi tuo pahankurinen mirri kumpaisenkin ämmän
+ihmeeksi aitasta, jossa se pilkkoisen pimeässä surkeasti huuteli
+"miautansa." Sitä oli mahdoton käsittää, miten mirri oli aittaan
+päässyt, kun ei ovessa ollut katin reikää, mutta siellä se vain oli.
+
+"Se raukka ei ollenkaan tahdo viihtyä pimeässä", selitteli Reeta
+muorille, "ja nytkin, kun yöt taas alkavat pimetä, valittelee se jo
+usein, mitä sitte talvella, joka taas kohta on käsissä."
+
+"Ei se nyt toki niin aivan kohta tule", sanoi muori, "koskapahan ei
+vielä vilustele minuakaan, vanhaa ihmistä."
+
+"Kyllä yöt jo ovat paljoa viileämmät kuin alkukesästä, eikähän nyt enää
+iltasella tahdo tuletta kirjaakaan selittää."
+
+"Vai niin jo alkaa teidänkin näköänne hämärtää, vaikka vasta ensi
+vappuna täyttyy neljäskymmen. Minä vielä niillä ajoin näin --"
+
+"Ainapahan se on ikä kulumassa", sanoi Reeta keskeyttäen ja mytisteli
+huuliaan, ikäänkuin olisi niitä asetellut hienoon hymyyn. "Niin se on
+kuin Ruotsalais-Paavo sanoikin: 'lyhykäinen on meidän menom' ja kaikk'
+elom', tääll' surkiass' surun alhoss'' -- ja lyhyt se on kesäkin.
+Minunkin pitäisi tässä ennen talvea saada turkkiini kaulus
+korjautetuksi, jotta sillä edes kirkossa tarkenisi, mutta eihän tuota
+räätäli-Kallea saa siksikään käsiinsä. Missähän se nyt taas
+lieneekään?"
+
+Kärsimättömänä katseli Reeta Laukkalan muoria, mutta se vain
+rauhallisesti puhalteli höyrypilviä sormiensa nenillä olevasta
+kahvivadista, ikäänkuin ei olisi kysymystä kuullutkaan. Vasta viimeisen
+pisaran suuhunsa saatua vastasi muori: "Saviniemen pohjalla se nyt on.
+Viime viikolla käytti meiltä viulunsa ja oli arvellut siellä riittävän
+työtä ihan jouluun asti. Tottapahan ne sen kuitenkin talkoiden ajaksi
+kirkolle hankkivat, sillä mistäs se muutoin peluri niihin saataisiin."
+
+"Niin, se Kalle-parka kuuluu senkin konstin oppineen -- eikä tiedä,
+että kadotuksessa vihollinen vielä häntä itseäänkin viulunansa käyttää,
+niinkuin ukko-Paavo sanoi pelureille käyvän", arveli Reeta.
+
+"Siitä ukko-Paavosta te vain aina puhutte, mutta provasti sanoo itse
+Taavetinkin soittaneen."
+
+"Ei tuo toki liene", arveli Reeta, "ja jos onkin, niin ei se
+varmaankaan ole soittanut muuta kuin virsikanteletta, eikä semmoisia
+synnin helistimiä."
+
+Laukkalan muoria tultiin nyt hakemaan kuppisaunaan ja Reeta pääsi
+viimeinkin Rekulaan lähtemään tiedustelemaan, "lähtisikö Kaisa ensi
+pyhän tienoissa Wuokkoon seuroihin?"
+
+Kaisa ei joutanut seuroihin lähtemään, vaikka kyllä sanoi mielensä
+tekevän. -- "Mitenkäs sitä tästä joka mielitekoonsa pääsee", sanoi
+Kaisa, -- "mitenkäs pääsee, kun heinäntekokin on vielä vähän kesken, ja
+johan sitä ensi viikolla pitäisi ruveta rukiinkin panoon. Tuosta meidän
+ukon-kutuksesta ei taas siksikään aikaa ole isännäksi; -- sen tosin
+tekee, min käskee, mutta itsestään ei ymmärrä mitään."
+
+Kuitenkaan ei lukkarin Reetan Rekulassa käynti aivan hukkaan mennyt,
+vaan jo samana iltana nähtiin sen seuraukset. Iltaruoalta päästyä
+kutsui näet Kaisa-emäntä Riitan etehisen pohjakammariin ja sieltä
+kuului sitte hyvän aikaa semmoista ääntä, ettei väki perheentuvassa
+uskaltanut liikahtaakaan. Isäntä istui hiljaa pöydän päässä katsoa
+tuijottaen edessään olevan kaljahölkin uurretta; rengit sivuseinän
+rahilla ja piiat karsinapuolella näyttivät kilpaa lukevan oksan kohtia
+lattiapalkeista, mutta kaikki olivat he ääneti, kuin kirkossa.
+
+Viimein tuli Riitta takaisin tupaan ja pyysi piika-Leenan nyt arkustaan
+tuomaan sen "Kallen antaman esiliinan."
+
+"Hyvä isä nähköön!" supisi Leena kalveten, "joko se emäntä nyt senkin
+tietää."
+
+"Minä en enää toiseksi vuodeksi jäisi tähän taloon, vaikka en leipää
+missään näkisi", sanoi Taavetti juhlallisesti, ja Mari kuului nurkassa
+itsekseen jupisevan: "koita, koita kekriaamu!"
+
+Sitte hiipivät palkolliset tuvasta pois hiljaa, kuin varkaisin menijät
+ja lähtivät jokainen vuoteelleen aittoihin ja ylisille. Isäntä yksin
+jäi paikoillensa toisten lähdettyä ja huokasi syvään, mutta heti kutsui
+emäntä hänetkin levolle ja rauha vallitsi taas Rekulassa.
+
+Lukkarin Reetan mökissä vallitsi myös ulkonainen rauha, mutta Reetan
+sydän oli levoton. Hän ajatteli: "tähän asti se Kallen tyttöjen kanssa
+narikoiminen ei ole kovin vaarallinen ollut, mutta nyt on vaara
+tarjona, koska hän on kerran silmänsä yhteen iskenyt. Millä ihmeen
+tavalla hänet taas saisi kahdenkeskiseen?"
+
+Sitä pulmaa mietti Reeta monta monituista viikkoa, mutta turhaan.
+Vihdoinkin tapasi Reeta Kallen eräänä sunnuntaina Laukkalassa, mutta
+siellä ei kahenkeskisestä voinut olla puhettakaan. Viimein keksi Reeta
+keinon ja pyysi sekä muorin että Kallen luokseen katsomaan, "vieläkö
+hän tohtisi turkillaan talvelle lähteä."
+
+Kalle oli kuin kahden tulen välissä, ei uskaltanut ihmisten naurun
+tähden kieltäytyä, eikä kuitenkaan olisi tehnyt mieli kuulemaan Reetan
+tuumia yhteenmenosta. Viimein hän kuitenkin lähti arvellen, ettei Reeta
+muorin kuullen ilkeäisi oikeasta asiastaan ruveta puhumaan, ja astui
+edelläpäin. Ikäänkuin Reetan kiusaksi hyräili hän:
+
+    "Ennenhän elätän lehmän ja lampaan,
+    Ennenkuin eukon harvahkohampaan,
+    Lehmä syöpi heinää ja lammas syöpi lehtii,
+    Eukost' on kiusaa enemmän kuin ehtii."
+
+Tuskin oli päästy perille kuin Reeta jo kuiskasi muorin korvaan:
+"heittäkää muorikulta meidät vähäksi aikaa kahden kesken! -- Minä
+puhelen hänelle hänen sielunsa tilasta, eikä hän ehkä tahtoisi, jotta
+muut sitä kuulisivat, vaan minä --"
+
+"Kyllä minä yskän ymmärrän", lausui Laukkalan muori ja pistäytyi Kallen
+huomaamatta ulos, jolle tielleen jäikin.
+
+Reeta antoi turkkinsa Kallelle ja sanoi ottavansa kaapista
+laukkuvenäläiseltä ostamansa uuden kaulusnahan. Ikäänkuin itsestänsä
+ilmestyi sieltä kuitenkin rahasukka ja vahingossa luiskahti sen
+sisällys lattialle, ennenkuin Reeta "osasi aavistaakaan."
+
+Yhdessä keräilivät sitte Reeta ja Kalle kolikot kokoon, ja
+luonnollisesti piti Reetan laskea olivatko ne kaikki tallella, vai
+oliko niistä joku päässyt "lattian raosta sillan alle pyörähtämään."
+
+"Sata ja kahdeksantoista", sanoi Reeta lopuksi terävästi katsoen Kallea
+silmiin, "sata ja kahdeksantoista niitä on. On minulla sitäpaitsi vielä
+hopeainen pikarikin, pemissiooni kruunulta, tuo kaappikello ja lehmä ja
+-- kaikki mitä tässä näkyy."
+
+Kalle hymyili pilkallisesti, mutta ei virkkanut mitään.
+
+Reeta, ajatellen hopeiden jo hiukan lämmittävän Kallen kylmää sydäntä,
+jatkoi entistä rohkeammin: "mitäs olet tuumaillut?"
+
+Kalle ei vastannut mitään, joten Reeta yhä jatkoi: "täällä on yksinään
+niin hirveän ikävä olla, mutta kahdenhan meillä olisi hauska
+sukerehtaa. Sinä tekisit täällä kotona räätälin työtä, eikähän se
+mitään olisi, vaikka et aina työtäkään tekisi. Tarvitseehan sitä
+ihminen välistä levätäkin, ja mikäpäs pakko sinun olisikaan itseäsi
+työllä tappaa."
+
+Reeta tuli lähemmäksi Kallea ja myhäillen selitti: "tuonne oven päälle
+pantaisiin merkiksi sakset, niinkuin kaupungissakin räätäleillä kuuluu
+olevan, tahi jos ei saksia raskittaisi panna ruostumaan, niin vaikkapa
+pantaisiin minun keritsimeni. En minä ymmärrä" -- tässä Reeta
+leikillisesti nykäsi Kallea kädestä -- "en minä ymmärrä mitä sinä vielä
+emmit. Mikä meillä tässä olisi hätänä; vai pidätkö sinä jo minut liian
+vanhana? En minä vielä niin kovin iäkäs ole, vaikka ehkä jo näytän
+vanhemmalle kuin olenkaan. Tietysti olenkin vanhempi kuin nuo
+keskenkasvuiset tyttöletukat, joiden joukossa sinä niin mielelläsi
+oleksit, mutta ajattele kauanko se nuortenkaan kauneus kestää! Tuossa
+on nyt esimerkiks' tuo Laukkalan emäntä, joka tyttönä ollessaan oli jos
+kuinkakin impakka, mutta missä on nyt se ihanuus? Jos taas, niinkuin
+minut ottaisit", -- Reeta rykäsi vähän ja loi silmänsä maahan -- "jos
+minut ottaisit, niin saisit nähdä, jotta vanhast' on vara parempi,
+vaikka nuori aina hempeämpi, ja saisithan sinä, ummistettuasi minun
+silmäni, vielä nuoriakin koetella. Sen minä kuitenkin sanon, jott'eivät
+ne nuoretkaan ole sen kummempia, vaikka ne vain ovat enemmän
+ujostelevinaan miesväkeä. -- Ja mitä niillä on sitte talon alkuakaan?
+Huivirepale tahi kaksi -- siinä kaikki, mutta tässähän tuota jo olisi
+yhtä ja toista valmista. -- Niin mitäs arvelet?"
+
+"Sitäpähän arvelen", vastasi Kalle, jotta ei tässä turkissa olijan
+vielä ensi talvena tarvitse kävellä nenä kourassa ja hartiat korvissa."
+
+"Mitäs turkista", keskeytti Reeta, "mutta mitäs tuumailet siitä meidän
+yhtymisestä?"
+
+"Ei se taida sopia pastihuivi silkkisaalin rinnalle."
+
+Reeta kävi kasvoiltaan tuhkaharmaaksi ja paremmin huusi kuin puhui:
+"kyllä minä tiedän sinun toivovan Rekulan Riittaa, mutta häntä et saa
+niin kaukaan kuin Kaisan peukalot liikkuvat, -- sen lupasi hän minulle
+itse. Vai annettaisiin semmoinen perintöläinen tuommoiselle tyhjälle
+viinaratille! Yhyh kaikkiakin! Minäkin olisin sinut vain säälistä
+ottanut, mutta nyt en enää huolisi, vaikka maassa edessäni ryömisit."
+
+"Ettehän vain", tuumaili Kalle, kumarsi pilkallisesti ja heti kuuli
+Reeta hänen mennessänsä kujoisilla kaileasti laulavan:
+
+    "Ei oo lesken syytä,
+    vaikka leski pyytää,
+    jokaisella leskellä on
+    palavainen sydän."
+
+Reetaa harmitti kovasti tuo Kallen pilkka, niin kovasti, että kyyneleet
+tillahtivat silmiin, mutta mitäs se auttoi. Heti joutui Kalle itsekin
+irvihampaiden pilan esineeksi. Seuraavana päivänä pidettiin näet
+Havukkalassa leikkuutalkoot, joihin Kalle oli kutsuttu soittomieheksi.
+Siellä hänen ihmeekseen kyselivät pojat häneltä: "paljonko lukkarin
+Reetalla oli rahoja" ja muuta semmoista. Varsinkin oli Nokkalan Esa
+Kallen kimpussa, kuin takiainen, milloin tarjoutuen puhemieheksi,
+milloin ihmetellen, äidikseenkö vai ämmäkseenkö Kalle rupeaisi Reetaa
+kutsumaan.
+
+Laukkalan muori oli näet, suutuksissaan siitä, kun Reeta hänet
+suunavauksetta mökistään pois toimitti, kuunnellut oven takana ja
+kertonut siitä kylällä. Kallea harmitti hiukan tuo toisten
+naljaileminen, mutta hän päätti olla välittämättä toisten pilapuheista
+mitään. Illemmalla ei Kalle kuitenkaan voinut aivan välittämättömänä
+olla, kun hän kauli tyttöjen kertovan eilistä kohtausta Rekulan
+Riitallekin. Se saattoi Kallen alakuloiseksi, ja yhä alakuloisemmaksi
+hän tuli Riittaa tarkastellessaan. Riitta tuntui nyt hänestä olevan
+liian korkealla, ja melkeinpä näytti siltä kuin tyttö itsekin olisi
+tahtonut Kallelle sitä huomauttaa. Eihän hänellä nyt edes ollut
+päällänsä tuota esiliinaakaan, vaikka olihan hän luvannut sitä aina
+nuorten kisoissa pitää. Selvästihän sitä paitsi näkyi koko tytön
+olennosta, että hän tahtoi vältellä Kallea.
+
+Päästäkseen noista masentavista ajatuksista kulahdutti Kalle ryypyn
+toisensa perästä ja siten tultuaan rohkeimmilleen koetti pyörötansissa
+halata Riittaa, niinkuin oli muitakin tyttöjä halannut. Silloin se
+Riitta Kallen mielestä teki päätemppunsa. Hän ei tosin muiden tyttöjen
+tavoin Kallea sättinyt eikä soimannut, vaan katsoi häneen niin pitkään
+ja kummallisesti, että Kalle heti selvisi viinahöyryjen huumauksesta.
+
+Oliko tuo Riitan silmäys hellä vai vakava, sitä ei Kalle tiennyt, mutta
+siinä oli jotakin, joka pani koko sydämen levottomaksi; sen Kalle sekä
+tunsi että tiesi.
+
+Ei ollut sinä iltana Kalle Kelvottomassa miestä, niinkuin ennen,
+kompasanoilla toisia huvittamaan. Pari kertaa hän koetti pinnistää
+jotakin sukkeluutta ilmi, mutta koetus onnistui niin huonosti, että
+Riitan kanssa tanssiva Nokkalan Esakin sen tyhmyydeksi huomasi, mitä
+sitten muut.
+
+Yhä huonommalle tuulelle joutui Kalle tuosta, eikä hänen
+alakuloisuutensa vielä seuraavina päivinäkään ollut haihtunut. Hän vain
+jurotteli yhtenänsä ja vastasi nenäkkäästi jokaiselle, joka häntä
+koetteli puhutella, eikä edes itsekään saanut selväksi, minkätähden
+hänellä oli niin tukala elämä.
+
+Ei työkään tahtonut enää häneltä oikein sujua, eikähän se ollut
+ihmekään, kun ommellessa vain aina pyöri Riitta silmien edessä ja tuo
+kummallinen katse tuijotti Kalleen milloin saksien peristä, milloin
+muualta. Usein lähti Kalle Rekulaan, että saisi Riittaa puhutella ja
+pääsisi aivan selville siitä, mitä tyttö hänestä ajatteli, mutta mikä
+lienee aina rohkeuden lopettanut, jotta ei ilennyt sisään mennä. Kalle
+jo arvelikin jättää pois mielestään koko tytön, sillä "Nokkalan Esahan
+sen kuitenkin saa", päätti hän, mutta tyttö ei niin hevin mielestä
+lähtenytkään.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Eräänä lauantai-iltana huomasi Rekulan emäntä Kallen kirkkomiesten
+joukossa talonsa pihamaalla ja erittäin ystävällisesti pyysi Kallen
+tulemaan sisään, kun hänellä muka oli Kallelle tärkeää sanottavaa.
+Mitään pahaa aavistamatta seurasi Kalle emännän kutsumusta, mutta
+tuskin oli hän päässyt perheentupaan, kuin Kaisa-emäntä salaman tavoin
+leimahti hänen eteensä ja viskasi punakukkaisen esiliinan vasten
+vieraansa silmiä.
+
+Silloin sekä jyrisi että paukkui niin, että ihmisiä joka suunnalta
+riensi sitä melua kuulemaan, vaikk'ei se mitään erittäin harvinaista
+Rekulassa ollut. Eräs kirkkomies arveli siitä jälkeenpäin, että "eipä
+syysmyrsky taivaslakisessa kuusikossa usein pidä pahempaa pauhua kuin
+Rekulan Kaisa Kallelle piti." Kuitenkin jaksoi Kalle kotveroisen aivan
+tyynenä kuunnella emännän sanatulvaa, mutta kun ihmisiä yhä saapui
+lisää kuulemaan miten häntä häväistiin, suuttui Kallekin viimein.
+
+Hän oikasi suoraksi mittavan vartalonsa, ja nuo suuret, tummat silmät
+näyttivät hehkuvan kuin hiilet, kun hän ryhtyi vastustamaan Rekulan
+kiukkuista ja peljättyä emäntää. Ei ainoastaan emäntä itse, vaan kaikki
+muutkin hämmästyivät tuollaisesta rohkeudesta, sillä Kaisa emäntää ei
+luultavasti vielä sitä ennen kukaan kuolevainen ollut tohtinut
+vastustaa.
+
+"Ei emännän tämän rievun tähden tarvitse pedoksi ja peijakkaaksi
+suuttua", sanoi Kalle, antaen takaisin sanan sanasta ja kaksi
+parhaasta. Sitte hän jokseenkin elävästi kuvasi, kuinka Kaisakin oli
+"samaa syntistä lihaa ja luuta, kuin muutkin ihmiset, vaikka hän
+kävikin körttiröijyssä." Vielä lisäsi Kalle: "Sitäpaitsi Riitan oma isä
+näki sen, kuin tuon esiliinan tyttärellenne annoin."
+
+"Ja mitä varten sen hänelle annoit; -- sinunlaisesi ei minun tytölleni
+tarvitse mitään antaa", tiuski emäntä.
+
+"Minä näin Riitan mielen sitä tekevän", vastasi jo vähän tyyntyneenä,
+"ja Riitta on niin hyvä tyttö, jotta hänelle antaisin, vaikka mitä --
+itsenikin, vaikka hänen äitinsä onkin tuommoinen papumylly."
+
+"Entäs sitte sinä, herra ja mestari? Mikäs sinä olet muu kuin renttu ja
+narri, joka kaikkien kometiiana kyliä kiertelet", sanoi emäntä.
+
+Kalle punastui hiukan, mutta näytti malttavan mielensä ja melkein
+ystävällisesti vastasi: "eihän sitä juuri taida olla kehumisen varaa
+minussakaan, mutta antakaapa koetteeksi suostumuksenne Riitan ja minun
+tuumiini, niin tulee minusta ihan toinen mies. Sitte en minä enää
+tappele, en hurjastele, enkä edes ryypikään, vaikka eihän se taida
+ollakaan synti. Uskokaa pois, minusta saatte oikein siivon vävypojan ja
+teette vielä hyvän työn pelastaessanne minut hurjuuden retkiltä. Mutta
+ymmärrättehän, minkäs mies tekee, kun lapsuudesta pitäen on enimmäkseen
+veitikoimalla täytynyt leipänsä ansaita, eikä paremmista päivistä ole
+toivoakaan. -- Tuskinpa tuttavanikaan antaisivat minulle työtä, jos
+eivät samalla toivoisi saavansa jotain hauskuutta taloonsa -- sitä se
+tottumus tekee, emäntä-kulta."
+
+Kaisa-emäntä ei oikein tienyt, tekikö Kalle hänestä pilkkaa vai puhuiko
+hän aivan tosissaan, sentähden hän vähän hämillään päätti vastatakin
+pilkalla ja sanoi: "olkoon menneeksi! Ei suinkaan minusta vastusta ole,
+kun vaan ensin näytät minulle talosi perintöpäätökset tahi lyöt pöytään
+pari tuhatta omaa, rehellisesti ansaitsemaasi hopearuplaa."
+
+"Rekulan Riitta myytäisiin kahdesta tuhannesta," huudahti Oksa-Heikki
+väkijoukon takaa. "Pahuus, kun minulle ei tällä kertaa sattunut kuin
+puolitoista riunaa!"
+
+Useimmat joukosta uskalsivat purskahtaa äänessä nauramaan ja toisetkin
+pureksivat huuliaan tuon sukkeluuden kuultuansa. Emäntää näkyi
+harmittavan niin, että kyyneleet väkisin pyrkivät silmänurkkiin, ja hän
+uhkasi vielä "roistoille näyttää --"
+
+"Jätetään nyt jo pois koko tora", sanoi Kalle säälivällä äänellä ja
+jatkoi ojentaen emännälle kätensä, jota se ei kuitenkaan huolinut,
+"jätetään pois koko tora, muutoin tässä vielä tekin joudutte 'kaikkien
+kometiiaksi'. Hyvästi nyt siis ja erotaan sovinnossa, kun on
+toisillemme niin ystävällisesti selitetty millaisia olemme!"
+
+Oksa-Heikki ja joitakuita muitakin lyöttäytyi Kallen seuraan hänen
+Rekulasta lähtiessään. He ylistelivät Kallea oikein miesten mieheksi,
+eivätkä enää itsekään sanoneet pelkäävänsä Rekulan Kaisaa, kun nyt
+olivat nähneet, ettei se todellakaan ollut "muuta kuin papumylly, koko
+Kaisa."
+
+Masentunein mielin kuunteli Kalle heidän liehakoima-lörpötyksiänsä ja
+näkyi miettivän ihan toisia asioita. Viimein istahti hän kivelle tien
+viereen, ikäänkuin levähtämään, ja mutisi siinä itsekseen sormiansa
+lukien: "jos vaikka saisi kaksi ruplaa viikossa, niin se ei olisi
+kuin -- -- kuin -- -- sata ja neljä -- -- ja siitä vaatteisiin -- --
+kymmenessä vuodessa -- -- perhana! Siinähän menisi kolmattakymmentä
+vuotta -- ja olisikos se sitte enää saatavissa?"
+
+"Mikä olisi saatavissa?" kysyi Oksa-Heikki.
+
+"Eipähän paljo mikään, mutta soma olisi panna Rekulan emäntä kimmille,
+kun kellä olisi kaksituhatta ruplaa."
+
+"Mutta kun sitä ei ole, niin heitä sinä Rekulan emännät ja Riitat oman
+Jumalansa nimeen, ne eivät ole köyhän kukkasia", neuvoi Oksa-Heikki.
+
+"Ja lähtään nyt miehissä Havukkalaan huuhtomaan kaikki huolet
+hunnikolle ja laitetaan siellä hupainen ilta", esitti muuan joukosta.
+
+"Ka lähtäänpä vain", sanoi Kalle hypäten ylös ja alkoi astua toisten
+edellä täyttä kulkkua huutaa hoilottaen:
+
+    "Köyhä mies on viisas mies,
+    kun se viinaa juopi,
+    viinakulta se surussakin
+    huojennuksen tuopi.
+    Hei rallin lallin, lallin lallin!
+    ja huojennuksen tuopi."
+
+Havukkalaan mentiin, ja varmaankin oli siellä pidetty hupainen ilta,
+koska se oli jatkunut niin pitkäksi että vielä kirkkomiehet, seuraavana
+aamuna kirkkoon mennessään, kuulivat saunasta käheä-äänistä renkutusta
+sekoittuneena kirouksiin ja omituiseen ärinään.
+
+Räätäli-Kalle ei siellä enää kuitenkaan ollut. Hän oli jo ennen puolta
+yötä kyllästynyt toisten seuraan ja lähtenyt kävellä toikkaroimaan
+kylään päin. Viimein saapui hän Laukkalaan ja kompuroi tallin parvelle
+maata. Oli kuitenkin niin paha elämä, ettei uni tahtonut tulla silmään,
+vaan ajatukset häilyivät sinne tänne, jotta ei oikein tiennyt missi ne
+kävelivätkään. Viimein seisahtivat ne tuonne Rekulan perheen tupaan ja
+alkoivat kulkea paremmin yhdessä jaksossa. Tuntui niin hyvältä, kun oli
+näyttänyt Rekulan Kaisalle, ettei sitä niinkään hätäpoikia olla, ja
+huulet vetäytyivät itsestään hienoon hymyyn. Hymy poistui kuitenkin,
+kun mieleen juolahti, että se sanoi rentuksi ja roistoksi. -- --
+"Mitähän jos olisi oikeuteen vetää? Ei, ei, siellä voisi itsellenkin
+käydä ohraisesti". lausui Kalle itsekseen puoliääneen.
+
+Siitä ne ajatukset sitte siirtyivät entiseen elämään, niihin monen
+monituisiin toiveisiin, joita oli tuolla rinnassa aika ajoin oleksinut
+ja sitte haihtunut tietämättömiin, jättäen jälkeensä sydämen niin
+tyhjäksi ja kolkoksi. Mitäpä sitä kumminkaan huolisi välittää koko
+elämästä, kun se on semmoista sekasotkua; parasta on antaa päivän mennä
+toisen tulla! Kun tuntuu elämä autiolta, niin tuntukoon; minkäpäs sille
+voi? -- Varmaankin olisi kaikki toisin, jos saisi Riitan -- -- niin,
+kun saisi, mut otappas!
+
+Sitte koetteli Kalle olla ajattelematta ihan mitään ja päätti nukkua
+viimeinkin, vaan silloin rupesi renki Heikki kuorsaamaan tuolla parven
+toisessa päässä. Ei saanut unen päätä käsiin eikä edes päässyt
+noistakaan ajatuksista; niitä vaan tuli ja lähti. Niinhän hän teki
+itsekin, tuli johonkin, oli aikansa ja lähti. Miltään tuo tuntuisi, kun
+ei tarvitsisi lähteäkään. Miltäpäs se. Samallaista se mahtaisi olla
+sittenkin, autiota ja tyhjää vain.
+
+Sanoihan se Reeta: "tekisit täällä kotona työtä." Melkein taitaisikin
+olla parasta taipua Reetan tuumiin. -- Oikein se nauratti tuo ajatus
+alussa, mutta sitte ei naurattanutkaan. Sehän olisi Rekulan emännälle
+parahiksi. Luonto kyllä löi vastaan, mutta Kalle pakotti ajatuksensa
+takaisin Reetaan.
+
+Eihän se Reeta vielä todellakaan ollut kovin harmaassa, ja kuta enemmän
+sitä parempi. Mutta entäs Riitta ja muut tytöt? Riitta -- no niin;
+onhan Nokkalan Esa ja paljo muitakin rikkaita maailmassa -- ja sitä
+paitsi, mitäs siitä muutenkaan tulisi, sillä mitä Kaisa-emäntä sanoo,
+se on kuin "taivaasta pudonnutta", niinkuin koko maailma tietää. Vai
+ovatko ne tytöt sitte oikeastaan parempia? Vielä mitä, Reeta on
+oikeassa ja tohtii sanoa suoraan, mitä muutkin miettivät mielessään.
+Niin, ehkäpä se Reeta on muita hiukan parempikin. Tuntuihan hänkin
+mielestään paremmalta siiloin kuin ei Kaisa-emännälle liukastellut,
+vaan lauloi selvän totuuden. Kun sitä oikein mietti tuota asiaa, niin
+ei se niinkään hullua ollut se Reetan tuuma kuin se alussa näytti; ja
+mikäpä hänestä kuitenkaan viimein tulisi?
+
+Renki-Heikki kuorsaeli vielä yhtä mittaa, ja Kalle vaan ajatteli,
+ajatteli läpi kaikki ajatukset, mitkä milloinkin ajateltaviksi tulivat.
+Lopuksi hän tuumaili, että se ihminen on mitä kurjin narri ja pelkuri
+nahjus, joka ei uskalla sitä ei tätä; mutta hän tahtoi uhallakin
+uskaltaa, sanokoon maailma mitä tahansa! Reeta olikin aina ollut
+ystävällinen ja hyvä hänelle. Jo pikkupoikana, kun hän vielä kerjäten
+kulki, johan Reeta silloin oli hänelle ollut parempi kuin muut, antanut
+vaatteita, neuvonut, varoitellut, vieläpä opettanut hiukan lukemaankin.
+
+Renki-Heikki heräsi ja alkoi kysellä illallisesta metakasta, josta
+kirkkoväki oli kertonut.
+
+Lyhyesti ja vastenmielisesti teki Kalle siitä selon, sillä häntä
+inhotti koko juttu. Sitte lähti Kalle Heikin luota suoraan lukkarin
+Reetan mökille. Päivä oli juuri noussut ja oikein sunnuntaipäiväpä
+olikin, mutta Kalle ei uhmallakaan katsellut luonnon kauneutta eikä
+päivän kirkkautta, joka häntä muulloin suuresti viehätti. Nyt hän ei
+siitä välittänyt, sillä hän oli päättänyt syöksyä suoraan kohtaloansa
+kohden, vaikka tuolla sydämen pohjalla särisi niin kummallisen
+ilkeästi, ikäänkuin olisi siellä joku kieli katkennut.
+
+Mietitti Kallea kuitenkin vähän, kun piti tarttua Reetan oven ripaan,
+mutta ikäänkuin sisällisestä pakosta ojentui käsi ja ovi aukesi.
+Ihmetellen katsahti Reeta vieraasensa ja hiukan hämillään kysäsi:
+"no mitäs sille Kallelle nyt kuuluu?"
+
+"Nyt minä olen sitä asiaa tarkemmin aprikoinut ja tullut siihen
+päätökseen, että --"
+
+Lieneekö Kallen sitte tarvinnut Reetan edessä maassa ryömiä, sitä ei
+tarkkaan tiedetty, mutta epäiltiin yleisesti. Varmaa vaan oli, että
+Reeta oli suostunut, koska seuraavana lauantaina Reeta ja Kalle yhdessä
+kävelivät pappilaan kuulutuskirjan teettoon. Laukkalan isäntä,
+puhemies, oli sinne jo edeltäpäin mennyt hevosella, kun hänellä oli
+syyssaatavatkin rovastille vietävät; siis yksi tie kaksi asiaa.
+
+Kevästi ja iloisesti kävellä kepsutteli Reeta, kuni morsian
+muulloinkin. Hän oli pukeutunut parhaasen pukuunsa, tykkimyssyyn ja
+vihtorinihameesen. Siihen sijaan astui Kalle tavallista hitaammin,
+sillä hänestä oli kuin jokainen askel veisi häntä onnettomuuteen. Reeta
+tervehti vastaantulijoita hymyhuulin, mutta Kalle käänsi aina silmänsä
+toisaalle, kun joku saatavan maksaja tuli vastaan, ja niitä tulikin
+monta, ihan lakkaamatta.
+
+Riutta-ahteella sattui Kalle ja Reeta kohtaamaan pari
+laukkuvenäläistäkin. Ne nähtyään seisahtui Kalle äkkiä, ja tuskin ehti
+Reeta kääntyä katsomaan, mikä hänelle tuli, kun Kalle jo juosta vilisti
+pois metsään.
+
+Turhaan huhuili morsian: "Kalle mihin sinä menet?" Turhaan rupesi hän
+vielä tien vieressä odottamaan sulhoansa, luullen hänen piankin
+metsästä palaavan. Kului hetki, kului toinen. Yhä harvemmiksi kävivät
+pappilasta palaavat saatavan maksajat ja yhä lännemmäksi kulki päivän
+terä. Puiden varjot alkoivat venyä yhä pitemmiksi ja pitemmiksi. Sitä
+mukaa synkkeni Reetankin mieli. Hän muisteli mökkinsä tyhjyyttä,
+muisteli niitä suloisia kuvia, joita hän vielä hetki sitte oli
+mielessään kuvitellut, ja nyt olivat jo kaikki toiveet rauenneet. Kalle
+oli pettänyt hänet ja saattanut yleisen naurun alaiseksi.
+
+Tuhatta tyhjemmältä tuntui nyt tästälähin mökkikin. Kyyneliensä lävitse
+oli Reeta näkevinään mökkinsä ja kuolinvuoteensa siinä. Aivan yksinään
+oli hän vuoteellansa murtuneena, masennettuna. Ei tullut kukaan häntä
+katsomaan, ei Laukkalan muorikaan, sillä Reeta ei enää jaksanut nousta
+muorille kahvia kiehauttamaan. Luurankomies yksin tuli. Se lähestyi
+vuodetta ja kohotti viikatteensa. Maailma musteni silloin Reetan
+silmissä. Hän ei voinut ajatella muuta kuin ulkokullaisuuttaan, jolla
+aina oli koettanut ihmisiä pettää. Nyt ei teeskentely enää auttanut.
+Ihmeen selvinä ja kirkkaina väikkyivät hänen muistissaan kaikki ne
+valheet, joilla hän oli kokenut Kalle Kelvotonta pauloihinsa kietoa. --
+Miksi oli hän niin tehnyt? -- Ensi kerran juohtui mieleen, ettei
+suinkaan Kalle olisi voinut olla onnellinen hänen kanssaan, vaan hän
+oli vain tahtonut saada Kallen leikkikalukseen.
+
+Reeta päätti ruveta aivan toisenlaiseksi ihmiseksi tästälähin, mutta
+silloin -- oi hirmua! -- silloin jyrähti taivaan pilvissä tuomiotorven
+hirveä ääni. Ympärillä välähtelivät kirkkaat, häikäisevät liekit ja
+Reetan korviin kuului edempää ilkeää ääntä, juuri kuin naurun
+räkätystä.
+
+Kamalalla äänellä parkasi Reeta sielunsa tuskissa. Hän painautui
+pitkäkseen maata vasten odottamaan, mitä nyt tulisi. Ei tullut muita
+kuin Laukkalan isäntä, joka vaivoin sai seisautetuksi Reetan
+kiljaisemista ja ukkosta säikähtäneen kimonsa.
+
+"No, siinäkös te olettekin, ja narrasitte minun koko päivän odottamaan
+itseänne pappilassa", lausui isäntä.
+
+Reeta alkoi hiukan tointua. Hän huomasi jo illan olevan käsissä ja
+ankaran ukkosen käyvän. Tuntui kuin olisi raskas taakka pudonnut hänen
+sydämmeltään, kun näki, ettei armon aika vielä ollutkaan lopussa.
+
+Isäntä pyysi Reetan nousemaan rattaille ja selittämään, mihin Kalle oli
+joutunut ja miksi eivät pappilaan tulleet.
+
+Unohtanut oli Reeta äskeiset aikeensa ja matkalla selitteli isännälle
+arvelleensa, että hän jo oli liian vanha Kallelle vaimoksi, koska ei
+suinkaan olisi liian nuori hänelle äidiksikään. "Sen tautta sitä ei
+pappilaan tultu, vaan minä en jaksanutkaan tulla pappilaan asti teille
+sanaa tuomaan", lopetti Reeta puheensa.
+
+Läpimärkänä pääsi Reeta mökkiinsä, tuohon autioon mökkiin ja kiitteli
+Laukkalan isäntää kyydistä. Isäntää säälitti Reetan kohtalo ja hän
+päätti hyvästi läksyttää Kallea, kun oli antanut kujeensa niin pitkälle
+mennä. Siksi isäntä kysäsi kotiin päästyänsä, oliko Kalle siellä kotona
+käynyt.
+
+Kului päiviä, niistä tuli viikkoja ja kuukausia, mutta Kallea ei nähty
+Laukkalassa eikä missään; hän oli kadonnut kuulumattomiin.
+
+Kallen katoamisesta ajattelivat ihmiset yksi yhtä, toinen toista.
+Viimein vuoden parin perästä ei hänestä paljoa kylällä enää puhuttu,
+Sitte tapahtui kuitenkin pieni seikka, joka vähän virkisti muistoa
+Kallesta ja hänen katoamisestaan.
+
+Muutamana Elokuun iltana, vähää ennen maata menoa, kulki näet kylän
+lävitse kummallinen kuorma. Näytti siltä, kuin olisi siinä ollut
+paljaita matka-arkkuja, ja paljo niitä oli, mutta kun mustat polstat
+tiivisti peittivät koko kuorman, niin ei voinut selvästi eroittaa, mitä
+siinä mahtoi olla. Vielä sattui, kuorman kylän kohdalla kulkiessa,
+pilviä kuun eteen, että oli jotenkin hämärä, mutta sen näki jotta ei se
+tavallinen kuorma ollut. Hevonenkaan ei ollut tavallinen rahtikoni,
+vaan uljas ja vahvannäköinen, kuin paras syöttiläs. Mies se kuitenkin
+kaikista merkillisin oli, pitkä, solakka ja muutenkin pulskan näköinen.
+Ruumiin mukainen puku teki vielä hänen tarmokkaan vartalonsa erittäin
+huomattavaksi.
+
+Muuan kyläläinen huomasi miehen leveälaitaisen huopahatun alta
+kiemurtelevan esiin aivan samanlaiset kiharasuortuvat kuin Kalle
+Kelvottomalla "aikoinansa oli ollut". Kalleksi ei kuitenkaan kukaan
+matkalaista uskonut, sillä ensiksikin oli hänellä parta ja toisekseen
+ajoi hän kylän lävitse virkkamatta pienintäkään pilapuhetta ihmisille,
+joita vielä oli kylliksi liikkeellä, että olisi voinut leikkiä laskea.
+
+"Ei se ollut Kalle", päätti Oksa-Heikkikin, "sillä mistä se Kalle olisi
+niin hyvät vaatteet saanut, kun oli kengätkin semmoiset poimuvarret
+kuin kaupungin sotaherroilla."
+
+Laukkalan pihaan se meni tuo eriskummainen kuorma. Talon isäntä tuli
+juuri tallista syöttiläsorittansa illastamasta, kun matkamies
+kartanolle pääsi ja pyysi yösijaa.
+
+"Mielellänsähän se isäntä yösijan antoi, ja kuormakin kuletettiin
+ylisille lukon taakse", kertoi Laukkalan Miina jälkeenpäin lukkarin
+Reetalle, ja lisäsi: "ei siinä siis mahtanut paljaita ruumenia olla.
+Eipä se itse vieraskaan tavallisia rahtimiehiä ollut, koska sille
+tehtiin tila kammariin ja emäntä itse hilasi sinne ruokaakin niin,
+jotta ei tuolle meikäläiset piikatytöt passariksikaan kelvanneet.
+Aamusella kysyi sitte renki-Mikko isännältä, että: mikä se meidän
+viimeinen yövieras oli, mut isäntä vain sanoa toksautti: se oli niitä
+kaupungin saksoja. Ei se kuitenkaan saksoja ollut, vaan mikä lie
+ollutkaan herra."
+
+Samana yönä oli Rekulassakin ollut vieraita, kummituksiako lienee ollut
+vai muita. Kaisa-emäntä itse oli näet yhteen aikaan ollut kuulevinaan
+jyskettä tyttöjen aitoista päin. Eräs piioista taas väitti selvään
+kuulleensa Riitan aitan ovea "auvottavan", ja kun hän oli koettanut
+ylä-ikkunasta sinne päin katsoa oli portailla liikkunut jotakin mustaa
+ja kuulunut sipinää ja naurun hihitystä, mutta hän ei ollut uskaltanut
+ulos katsomaan lähteä.
+
+Riitta itse ei tietysti ollut aittansa portailla nauramassa käynyt,
+sillä eihän hän vuosikausiin ollut edes huuliansakaan hymyyn vetänyt,
+sitä vähemmän nauranut, eikä hän sanonut mitään tavatonta nähneensä
+eikä kuulleensa, vaan oli nukkunut yönsä rauhassa, "niinkuin
+tavallisesti."
+
+Katsellessaan tyttärensä kalvenneita kasvoja, joilla nyt kuitenkin
+heikko punerrus näkyi, alkoi Rekulan Kaisa pelätä, ettei tuo yöllinen
+tapaus hyvää merkitsisi. Riitalle ei kumminkaan tapahtunut entistä
+enempää, eikä hänen sairautensa entisestään yrtynyt ei ärtynyt, milt'ei
+vaan liene ollut paremmin paranemaan päin.
+
+Sitte kului taas vuosi vuotensa perästä tavallista hiljaista latuansa
+ilman erityisittä iloitta, jos huolittakin, mutta eräänä talvena
+ilmestyi Rekulan emännälle taas huolta. Naapurin Matti oli näet
+vihdoinkin saanut hurjalla elämällään talonsa vasaran alle. Kirkossa
+kuulutettiin muutamana sunnuntaina, että Harjulan maa myydään
+kansselissa silloin ja silloin kruunun "rästeistä ja ulosteoista."
+Siitä päivästä oli Rekulan Kaisalla rahahuolia, sillä hänen mielensä
+teki ja oli jo kauan tehnyt Harjulaa, kun se mukavasti olisi sopinut
+yksiin viljelyksiin Rekulan kanssa.
+
+Nokkalan Esallahan niitä olisi rahoja ollut käsissä, mutta se ei
+ruvennut antamaan muulla keinoin kuin sillä, että Riitan olisi pitänyt
+taipua hänen kosimistuumiinsa. Riitta taas teki puolestaan semmoisen
+tenän, ettei häntä hyvällä eikä pahalla saatu Esaan suostumaan. Papit
+ja Kaisan tuttavat heränneetkin kieltelivät häntä tytärtään
+pakottamasta, ja yksin hänen oma miehensäkin uskalsi siinä asiassa
+vetää Kaisalle vastakynttä. Sanalla sanoen "koko maailma" oli noussut
+kapinaan Rekulan emäntää vastaan aina siitä asti kuin Kalle Kelvoton
+oli hänet kerran masentumaan saanut.
+
+"Kova onni", ajatteli Kaisa, "kova onni, kun minun poikani piti kuolla
+niin nuorena! Hän kyllä olisi heidät saanut tottelemaan, vaikka olikin
+synnin lapsi."
+
+Poika oli kuollut, eikä emäntä saanut rahoja. -- Harmillista se oli,
+varsinkin kun naapuriksi voisi sattua vieläkin heittiömpi mies kuin
+Matti oli ollut. Kuitenkin rauhottui Kaisa-emäntä hiukan, kun saatiin
+tietää Harjulan omistajaksi tulleen erään teurastajan kaupungista,
+sillä "sehän ei toki itse viitsine ruveta tänne salon sydämeen asumaan,
+vaan ehkä antaa talon arennille", ajatteli Kaisa.
+
+Sekin toivo petti, kun jo keväthölseissä rupesi Laukkalainen, jolle
+omistaja oli lähettänyt sitä varten rahaa, parannuttelemaan Harjulaa.
+Laukkalainen kertoi vielä omistajan itsensäkin muuttavan Harjulaan, kun
+vaan saa asiansa kaupungissa järjestetyiksi. Ei sitte kovin kaukaa
+kulunutkaan, kuin Harjulan omistaja jo muutti taloonsa asumaan ja
+innolla ryhtyi sitä korjailemaan.
+
+Melkein ensimmäisiksi töikseen pani tuo uusi isäntä miehiä purkamaan
+peltojensa välitse kulkevia Rekulan karjakujoisten vierusaitoja.
+Nähtävästi oli sillä aikomus tuketa koko kujoiset.
+
+Tavallista joutuisammin kiiruhti Rekulan Kaisa aidan purkajain luo ja
+kysyi heiltä, kenen luvalla he hänen karjaltansa tietä tukkesivat.
+Miehet vain nauroivat Kaisan kiivaudelle ja pilkallisesti käskivät
+hänen menemään "äystäämään" Harjulan isännälle itselleen, se ehkä
+pelkäisi "eukkojen toria", mutta heidän täytyi tehdä työtä käskettyä ja
+syyttömiähän he siihen olivat.
+
+"Mutta mistäs kautta minä sitte karjani kuletan?" tiuski Kaisa.
+
+"Luultavasti ympäri järven eli minusta nähden vaikka venheellä",
+vastasi muuan vintiö miehistä.
+
+"Ympäri järven? Kuusi pitkää virstaa? Hulluk--" Kaisa huomasi olevansa
+pilan esineenä ja lähti nolona kotiinsa.
+
+Hetken perästä nähtiin Rekulan emäntä taas matkalla Harjulaan, mutta
+nyt hän oli kirkkovaatteissaan. Perille päästyänsä ei Kaisa tahtonut
+uskoa silmiänsäkään, sillä portaille häntä tervehtimään tuli tuo
+jo aikoja sitte kadonnut Kalle Kelvoton ja ihan ilmielävänä. --
+Millaiseksi se sitte vielä oli paisunut tuo Kalle! Nyt hän ei enää
+ollutkaan mikään humalaseiväs, vaan harteva ja tukeva kuin kangashonka
+ja kuitenkin solakka. Kasvoilta oli kadonnut niiden entinen kalpeus ja
+nyt niillä näkyi miellyttävä ruskeus. Kaikki hänen liikkeensäkin olivat
+niin mahtavia, että Kaisakin ikäänkuin sisällisestä pakosta totteli,
+kun Kalle viitaten käski häntä vierashuoneesen. Kaisa tunsi, että
+Harjulan uusi isäntä oli jäykkä naapuri, mutta samalla oikea isännän
+malli, eikä hänellä ollut vähääkään voimaa vastustamaan tuota miestä.
+
+Ennenkuin emäntä ehti asiaansa alottaakaan, sanoi jo Kalle: "minä juuri
+odottelinkin emäntää tänne?"
+
+"Minua? Mistä sinä minua tiesit odottaa?"
+
+"No tuon kujoisjutun tautta --"
+
+"Niin, niitä sinä et saa tuketa", sanoi Kaisa, ja ensi hämmästyksen
+haihduttua alkoi hänessä taas entinen voima ilmestyä.
+
+"Kyllä minä saan", naurahti Kalle. "Minä saan mitä ikänä tahdon, kun en
+koskaan mahdottomuuksia tahdokaan. Mutta, jott'ei meidän taas tarvitse
+riitelemään ruveta, selitän minä teille tuon kujoisjutun, sillä
+riidassa te varmaankin tappaisitte."
+
+Kalle avasi vahvasti raudoitetun kirstunsa ja nosti siitä ensin
+pöydälle punakukkaisen, raskaan näköisen nyytin ja sitte pitkän
+paperitorven, jonka avattuansa levitti pöydälle.
+
+"Katsokaas", sanoi hän, "tässä on minulla sekä Harjulan että Rekulan
+kartat. Tässä on Harjulan maa, ja niinkuin näette ei koko tiluksilla
+ole muuta tietä kuin tuossa on tie rantaan ja tuossa teidän
+kirkkotienne. Mutta tässä on vielä toinen seikka. Teidän uusi
+riihirakennuksenne on näette sen kokonaan minun puolellani ja se on
+teidän heti siirrettävä pois --"
+
+Se oli Kaisalle liikaa ja vihasta aivan tulisena huusi hän: "sinunko
+tähtesi minun pitäisi siirrellä omia huoneitani, ohoh -- en kuuna
+päivänä!"
+
+"Kyllä teidän pitää", vastasi Kalle Kelvoton peloittavan tyynesti,
+"kyllä teidän pitää, jollette myy minulle koko taloanne. Minä maksan
+teille Rekulasta hyvän hinnan, kun tämän talon sain niin helpolla ja
+nämä talot sopivat niin hyvin yhteen käteen."
+
+"Haha haa! Millä sinä voisit Rekulan ostaa?"
+
+"Eiköhän tuota rahalla saisi, ja ehkäpä voisin teidät pakoittaa
+antamaan sen rahattakin, jos tahtoisin", vastasi Kalle. Osoittaen
+pöydällä olevaa nyyttiä lisäsi hän: "jo tuossa esiliinassakin luulisin
+olevan Rekulan hinnan, vaikka siinä onkin vain liikerahoja karjan
+ostoksi."
+
+Kaisa-emäntä ei kyennyt vastaamaan sitä ei tätä, katselihan vaan
+kummastuneen näköisenä pöydällä olevaa nyyttiä.
+
+Kalle katkasi äänettömyyden kysymällä: "paljoko te vaaditte Rekulasta?"
+
+"Mutta en minä ymmärrä", vastasi Kaisa kierrellen, "en kuolemakseni
+ymmärrä, miten sinä puoleen kymmeneen vuoteen olet voinut niin paljo
+rahaa säästää?"
+
+"Siitähän onkin jo lähes kymmenen vuotta, sillä kohtahan teidän
+Riittanne täyttää seitsemänkolmatta", selitti Kalle. "Enkä minä muutoin
+ole säästänytkään, vaan ansainnut." Sitte kertoi hän vielä emännälle
+laukkuvenäläisten tavoin ruvenneensa kyläkauppiaaksi ja kulkeneensa
+ympäri maata. Vähitellen oli hän saanut niin paljon kokoon, että voi
+ruveta pitämään teurastajan tointa ja hevoskauppaa.
+
+"Niillä toimilla en minä kuitenkaan olisi aivan äkkiä päässyt
+vaurastumaan, kun piti voidella kruunun miehiä ja senkin seitsemiä,
+vaan sitte sain urakkatöitä sekä kruunulta että yksityisiltä ja niissä
+voitin enemmän kuin edeltäpäin aavistinkaan. Sillä tavoin kertyi siksi
+varoja, että nyt tuota jo pääsee rauhassa leipäänsä syömään."
+
+"Varmaan olet sinä ryyppimisenkin jo pois heittänyt?" sanoi Kaisa ja
+katsoi terävästi Kallea silmiin.
+
+Kalle naurahti hiukan ja tuumaili: "konstikos sitä oli heittää,
+niinkuin muutakin vallattomuutta, sillä en suinkaan minä ryyppimällä
+olisi tarkoitusteni perille päässyt."
+
+"Et -- et suinkaan! -- -- Kyllä sinä Kalle näyt olevan toimen mies,
+mutta etköhän kuitenkin heittäisi noita kujoisia auki?"
+
+"Ei se oikein kannata, sillä pelto menee hukkaan", vastasi Kalle, mutta
+vähän mietittyään jatkoi: "naapurisovun vuoksi olkoon auki siksi kuin
+ehditte teettää takapalstallenne karjamökin, esimerkiksi yhden
+kuukauden."
+
+"Yhden kuukauden!" huudahti emäntä, "eihän siihen ehdi mitään --"
+
+"Siihen ehtii hyvinkin paljo," sanoi Kalle, "kun vaan ihmisellä on hyvä
+tahto."
+
+Kotiin tultuansa ei Rekulan emäntä enää oikein itseänsä ymmärtänyt.
+Tavallansa häntä harmitti ja tavallansa oli hän iloinenkin. Pitkiksi
+ajoiksi jäi hän sitte yhteen kohti istumaan, eikä pannut rikkaa ristiin
+pitkinä päivinä, van näytti miettivän, -- mitähän lienee miettinytkään.
+Ei hän edes väelleenkään virkkanut hyvää, ei pahaa, vaan jokainen sai
+tehdä, mitä itse tahtoi. Riittaa hän usein katseli pitkään, kun luuli,
+ettei tyttö huomaisi. Silloin näki hän tytön kokonaan vieraantuneen
+hänestä, ja se koski äidin sydämelle. Juohtui mieleen paljon
+kaikenlaisia pikku tapahtumia menneiltä ajoilta, ja silloin selvisi
+Kaisalle, että hän oli elänyt ikänsä pelkkänä Rekulan emäntänä,
+kylmänä, kolkkona käskijänä. Kuulipa vieläkin talossa oleva piika Leena
+emännän kerran itsekseen puhelevan "jotain semmoista, ettei hän ollut
+rakastanut mitään eikä ketään." Ei kukaan rakastanut häntäkään, vaan
+sama jäykkyys, jota hän oli ympäristöönsä levittänyt, henki nyt häntä
+itseäänkin kohtaan. Perheensä keskellä tunsi hän olevansa kuin
+yksinänsä kaukana synkässä erämaassa. Niin kertoi Leena Oksa-Heikille
+ja sanoi: "ihan varmaan emäntä nyt tulee hulluksi, kun on ollut niin
+hyvä meille kaikille."
+
+Ikävät päivät olivatkin Kaisalla käsissä. Hän katseli kirjojaan, jotka
+jo vanhastaan olivat hänelle tutut, mutta nyt olivat nekin
+tuntemattomat, vieraat. Ihan toista kuin ennen oli nyt niiden lehdillä.
+Niissä puhuttiin rakkaudesta, toisten hyväksi uhrautumisesta, sydämen,
+eikä vaatteiden uudistamisesta, anteeksi antamisesta, eikä
+tuomitsemisesta. Tuo oppi oli valoisaa ja lämmintä, siihen nähden jota
+Kaisa ennen oli tuntenut ja tunnustanut, mutta vaikeaa oli äkkiä
+muuttaa mielipiteitään. Vanha ja uusi käsitys taistelivat Kaisan
+sydämessä vallasta, eikä ollut ketään, jolta olisi kysynyt neuvoa.
+Olisihan se tosin ollut tuolla Harjulassa mies, joka näytti olevan
+selvillä kaikesta, joka olisi kyennyt neuvomaan, mutta se oli siellä
+eikä tullut edes käymäänkään Rekulassa. Niin, nyt se ei varmaankaan
+enää välitä Riitastakaan, koska ei tule. Eikähän äidin sovi mennä
+tytärtänsä tarjoamaan, vaikka nähtävästi Riitan onni riippui kokonaan
+tuosta miehestä, sillä Kallen kadottuahan hän rupesi näivettymään ja
+kuihtumaan.
+
+Kaisaa kadutti niin, että kyyneleet tahtoivat pyrkiä silmään, ja
+taisipa ne joskus päästäkin esiin, kun hän katseli Harjulaan päin ja
+mietti kaikkea, mitä oli tapahtunut ja mitä olisi voinut tapahtua.
+
+Renki-Pekka sanoi emännän jo alkavan käydä vanhaksi, mutta tytöt
+arvelivat hänen vain olevan äkeissään, kun oli naapurikseen saanut
+Kalle Kelvottoman eikä saa Kallea tanssimaan pillinsä mukaan, niinkuin
+muita. "Eikä Kalle enää kuulu Riitastakaan huolivan", lisäksi joku.
+
+Siitä, mitä väki ajatteli, ei Kaisa välittänyt vähääkään, vaikka hän
+useinkin huomasi toisten ilkkuvat tai surkuttelevat katseet. -- Sillä
+tavoin toimettomuudessa ja sisällisissä taisteluissa kului Kaisalta
+päivä päivän perästä, ja jo oli joutunut käsiin viimeinen viikko Kallen
+määräämästä kuukaudesta. Kaisa yhä tuijotteli Harjulaan päin, ikäänkuin
+olisi sieltä lohdutusta odottanut, mutta ei sieltä mitään tullut. Sen
+vuoksi käski Kaisa-emäntä eräänä päivänä miehensä mennä Harjulaan ja
+pyytää "Harjulan isäntää" toki kerran heilläkin käymään. Ihmetellen
+katsahti mies vaimoonsa, mutta kun tuo käsky kuului nöyrältä pyynnöltä,
+lähti hän sitä täyttämään. -- Vähän ajan perästä tulivatkin molemmat
+isännät yhdessä Rekulaan, ja sekä Kaisan että Riitan silmät välkkyivät
+niin somasti nähdessään heidän tulevan.
+
+"Nyt kohta jyrisee", kuiskasi piika-Anni karjakolle, kun Kaisa-emäntä
+meni portaille tulijoita vastaan. Uteliaina kuuntelivat sitte tytöt
+vierashuoneen oven takana, milloin myrsky nousisi Kallen ja emännän
+välillä.
+
+Eipä huoneessa näkynyt myrskyn enteitäkään. Iloisesti keskusteli siellä
+vieras talon vanhusten kanssa, kertoen heille näkemiänsä ja
+vaiheitansa. Emäntää kyllä näytti painavan jonkunmoinen levottomuus,
+niinkuin jotakin erinomaista odottaessa on tavallista, mutta vieras ei
+siitä näkynyt huomaavan mitään. Aikansa oltuaan nousi Kalle ja aikoi
+lähteä pois, kuni muutkin vieraat. Ennen jäähyväisiä hän vielä
+kuitenkin kääntyi emäntään ja sanoi: "meidän pitäisi rakentaa
+Juokoskeen yhteinen mylly; se varmaankin kannattaisi hyvin."
+
+"Rakenna sinä vaan, jos tahdot", lausui Kaisa.
+
+"Toinen puoli on teidän maata, enhän minä yksin voi miten rakentaa."
+
+"Sinä näyt kostavan ankarasti", lausui Kaisa, "sinä saatat onnettomaksi
+meidät -- -- vaan, se -- -- onkin minulle parahiksi." --
+
+"Minäkö, ja miten?" kysyi Kalle erittäin ystävällisesti.
+
+Vastaamatta pistäytyi Kaisa ulos, josta vähän ajan perästä palasi
+Riitan kanssa.
+
+"Jos et todella tahdo meitä onnettomiksi, jos et ole kokonaan
+unhottanut entisiä aikoja, niin tuossa on Riitta", soperteli Kaisa
+melkein pyörtyneenä ja liikutuksesta vapisevalla äänellä.
+
+"Nyt äitisi antaa sinut minulle, niinkuin sinä tahdoitkin", sanoi Kalle
+iloisesti puristaessaan Riittaa rintaansa vasten.
+
+"Enhän minä aivan näin perinpohjaista antamista tarkoittanutkaan",
+sanoi Riitta lempeästi, onnellisena katsoen Kallea silmiin. "Vaan tämä
+on vieläkin parempi."
+
+Seuraavassa silmänräpäyksessä saivat Rekulan isäntä ja piikatytöt nähdä
+mielestänsä ihan ilmeisen ihmeen. Kaisa-emäntä itse näet riippui Kalle
+Kelvottoman kaulassa ja itki, itki ihan kuin pieni lapsi.
+
+"Sinä, sinä", tyrski Kaisa-emäntä, "sinä et ole nahjus mies, vaan
+aukasit minun silmäni, sillä minä olin sokea, mutta kun naiselle jää
+kaikki hallitus, niin muuttuu hän väkisinkin 'pedoksi' -- -- ja sitte
+on sydän haleta -- -- mutta nyt on taas kaikki hyvin. -- -- Voi
+Kalle-kulta! Et usko, miten onnellinen nyt olen, niin onnellinen että
+-- että, -- kun taas voin luottaa johonkin."
+
+"Niin mekin", sanoi Kalle likistäen Riittaa rintaansa. "Riitta arvasi
+oikein, kun sanoi, jotta te vielä suostuisitte kerran."
+
+"Oletko sinä sitte Riittaa tavannut?"
+
+"Enpä oikeastaan moneen vuoteen, mutta kerran kävin katoamiseni jälkeen
+hänen puheillansa ja silloin tuumimme kaikki valmiiksi, mutta isäntä
+neuvoi kovuudella pehmittämään teitä, jos mieli teitä saada taipumaan."
+
+"Kaisa", sanoi isäntä, "anna anteeksi, mutta minä luulin, ettei sinulla
+enää olisi sydäntä, ja sentähden --"
+
+"Oli sinulla siihen syytäkin", vastasi Kaisa, "mutta sinun toimeesi
+nähden olisi jo aikoja sitte oltu mieron tiellä, eikä arvattavasti
+nähty tätä siunattua hetkeä."
+
+"Eiköhän?" arveli Kalle.
+
+"Tuskinpa todellakaan", mutisi Rekulan isäntä miettivästi.
+
+"Kas kun toisinaan sataa, vaikka ei ole yhtään jyrissyt", kuiskutti
+piika-Anni taas karjakolle ja salavihkaa oven raosta tirkistellen
+osotti sormellaan ilosta kyynelöivää emäntää, jonka kasvoilta entisen
+jäleyden asemesta loisti tyytyväisyys ja ilo.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Paria vuotta myöhemmin oli Rekulan talon väki ja muutamia vieraitakin
+koolla tuvassa katsomassa erään sairaan hengen lähtöä.
+
+Vuoteella lepäsi vanha, kurttuinen ja aivan hopeanharmaa ämmä. Hänen
+rintansa kohoeli harvaan ja hengitys kävi raskaasti.
+
+Viimein avasi sairas silmänsä ja puhui vaivaloisesti: "Kalle, kiitos,
+että -- otit minut tänne, -- siellä mökissä yksin oli niin tyhjää ja
+-- -- pelottikin, kun minä olen ollut -- -- -- niin ulkokullattu. -- --
+Mutta, Kalle, luuletkos kaikki annettavan anteeksi?"
+
+"Kaikki, jos vaan Häneen turvaatte", sanoi Kalle lohduttaen.
+
+"Mutta minä tein niin paljo -- paljon pahaa -- -- ja olin kuin
+käärme --"
+
+"Mutta Hän ei tahdo syntisen kuolemaa", selitti Kalle taas.
+
+"Sanoikos ukko-Paavokin niin?"
+
+"En tiedä, vaan Hän itse sanoo, ja Hän on totuus."
+
+"Niin, niin Hän itse sanoo, -- nyt minä sen us--kon, kun sinä -- -- sen
+sanot -- Kalle."
+
+Seurasi sitte hetkisen äänettömyys, mutta viimein puhui sairas taas
+änkyttäen: "siellä -- -- sinä tiedät -- Kalle -- siellä -- --
+villasukassa -- -- on ne -- kahdeksan--toista -- -- ne -- -- ne
+pienelle -- -- Reetalle -- -- muis--toksi -- -- kum--mistaan. -- --
+Hyvästi -- -- en jaksa -- -- kiitos! Siunatkoon teitä --"
+
+Sairas vaipui jonkunlaiseen horrostilaan, jota kesti kotveroisen.
+Viimein aukenivat taas hänen silmänsä ja yhteen jaksoon puhui hän:
+"täällä ei ole tyhjää, kun sinäkin olet täällä, Kalle. Tule Kalle!
+Tanssitaan, nythän ovat meidän häämme. Tie auki morsiamelle! Hei!"
+
+Silmänräpäys kului, eikä morsiammen rinta enää kohoellut. Kaikki oli
+lopussa, ja kyyneleet kiiluivat Riitan silmissä, kun hän ummisti
+lukkarin Reetan silmät. Kalle koetteli silloin siellä jotakin, joka ei
+oikein ottanut mennäksensä alas. Samassa alkoi vanha isäntä veisata:
+"maailma, sinun jätän", johon Kaisa-emäntä vapisevalla äänellä ensiksi
+yhtyi. Vähitellen tarttuivat virteen kaikkikin tuvassa olijat, paitsi
+pikku Reeta, joka vielä kuunteli lattialla isoäitinsä jalkojen
+juuressa.
+
+
+
+
+
+IISAKIN ROMAANI.
+
+
+    "Taivas se on sininen,
+    ja lintuiset on pienet:
+    nepä ne oksilla laulelevat".
+
+Vienon suruisella ja pelonalaisella lapsen äänellä laulettuina
+tunkeutuivat nuo sanat jostakin kaukaa Iisakin korviin. Hän loikoi
+silloin vielä vuoteellansa kaupungin parhaan ravintolan viidennessä
+numerossa ja aukasi silmänsä. Iisakki ei oikein tiennyt, oliko hän jo
+ollut hereillä ennen laulua, vai siihenkö hän vasta heräsi. --
+Kaiketikin mahtoi vielä olla liian aikaista nousta ylös, koska suu
+maistui vielä niin unelle. Hän kääntyi seinään päin mukavassa
+rautavuoteessaan ja aikoi nukkua vielä jonkun tunnin.
+
+Unta ei kuitenkaan kuulunut tulevaksi, eikä voinut olla ajattelematta.
+Ei tuo ajatus niin erinomaista mitään ollut, eikä tärkeääkään, vaikka
+se tunkeutui esiin niin voimakkaasti, että häiritsi nukkumisen ja
+tahtoi suututtaa oikein.
+
+"Niin, on sekin luuloa, että uni muka joltakin maistuisi ja vielä
+suussa! Se on vaan semmoinen sanantapa ja merkitsee sitä, että vatsa ei
+ole kunnossa. No, mutta minussa se nyt merkitsee sitä, että tässä
+talossa on huonoa viiniä ja nuo naiselliset Dagmar-sikarit eivät
+sovellu miehiselle suulle, vaikka se neiti illalla niitä niin kehui."
+
+    "Poissa on armas, ja siksi
+    puhkee kaihoni kyyneliksi;
+    siitä hiukan on toki hoivaa --"
+
+kuului taas tuo surullinen ääni korviin.
+
+"Kaikkiakin, kun antavat noin häiritä matkustavaisia. Voi näitä pikku
+kaupunkeja! Kaupunkeja -- hm! Mitä kaupunkeja nämä ovat? Mennään maata
+päivän kanssa ja kiivetään ylös kukon kerällä -- mut mitähän nyt jo
+kello lienee?"
+
+Olisi se tuolla pöydällä kellokin. Kuuluihan sieltä oikeaan korvaan
+ihan selvästi sen tikittäminen, ja kun käännähti ja hiukankaan silmiään
+raotti, niin näki, miten päivän punertavat säteet, kaihtimien lomitse
+luikahtaen, ikäänkuin hypiskellen, kisailivat kellon kultaisella
+kuorella. Olisi sitä pitänyt oikeastaan nousta kelloa katsomaan, mutta
+pitkin kaikkia hermosäikeitä tuntui hiiviskelevän semmoinen
+autuaallinen raukeus, että ei hennonut sitä nousemalla häiritä.
+
+Jopa tuo taisi tauota tuokin laulu, jotta saa tässä vielä hetkisen
+rauhassa uinailla ja odotella aamukahvia. Myöhäänpä ne sitä tuovatkin,
+vai eivätkö tuonekaan tilaamatta. Kas, eihän vielä ole tuotu oven
+ulkopuolelle kiillotettaviksi jätetyitä saappaitakaan, vai eivätkö
+ymmärtäne niitä edes kiillottaakaan. Ei, kyllähän ne toki kuitenkin sen
+verran -- ja sanoihan se anniskelija-nainen olleensa Helsingissäkin.
+Lienee tuo ollutkin jos jossakin hänkin. Sen ainakin oli näköinen,
+jotta -- --
+
+No nyt se laulu taas alkaa uudestaan. Ahaa! se kerjää laulamalla. -- --
+Onkohan tuo olevinaan virttä vai oikeaa laulua, jota se nyt vetelee.
+Kirottua, kun rupesi taas ynisemään! -- Nyt kävi ovi. Hyvä -- ne ajavat
+sen pois nyt -- siivoojattaret. Olisivat ne sen kuitenkin minusta
+nähden saaneet antaa laulaakin. Kuka sen tietää, jos on hyvinkin
+suuressa avun tarpeessa, ja vaikka ei olisikaan, niin onhan tuo ainakin
+yhtä hyvä kerjäämistapa kuin sirkukset ja posetiivit. Niiden kyllä
+annetaan kaikessa rauhassa joka paikkaan tunkeilla, mutta annas, jos
+omamaalainen, köyhä ja orpo raukka tohtii tämmöiseen, muka parempaan
+ravintolaan nenänsä pistää, niin huudetaan heti: "ulos, ulos!" Jos
+toinen ei sitte kyllin pian ennätä luitaan raikota, niin kohta saa sekä
+kuulla että tuntea "kuka käski."
+
+    "Kiitoksen, Herra, sinull'
+    täll' huomenhetkellä,
+    tuon iloisella veisull' --"
+
+"Tuo vaan", ajatteli Iisakki, "mutta ei oikein sattunut paikalleen, kun
+minulle virren säästit. Samapa se."
+
+"Tule sisään!" huudahti Iisakki jyrisevällä äänellä sitte.
+
+Äkkinäisesti kuuluttiin nyt ramuuttelevan lukkoa kotveroinen, mutta ei
+saatu auki.
+
+"Minä lienenkin sen väännältänyt salpaan sisäpuolelta", tuumaili
+Iisakki ja hypähti ketterästi ylös vuoteelta. Hän kietasi kiireesti
+peitteen ympärilleen ja katsahti lattialle vuoteensa viereen, mutta kun
+siinä ei mitään tohvelia näkynyt, harppasi hän mattoa myöten muutamalla
+askeleella ovelle.
+
+Pian oli ovi auki ja siitä astui sisään pitkän huiskea, mutta
+tavattoman laiha ja kalpea tyttö. Olisi sen, koosta päättäen, luullut
+olevan noin viisissätoista, mutta nuo lapsen kasvot näyttivät
+korkeintaan kaksitoistavuotisilta. Ei tuota tyttöä saattanut mitenkään
+kauniiksi sanoa, mutta jotakin omituisesti viehättävää hänessä
+kumminkin oli. Olivatko ne nuo isot, teräsharmaat silmät, jotka niin
+puoleensa tuntuivat vetävän? Eikö mitä -- nehän olivat siksi liian
+elottomat, milt'ei älyttömätkin, eikä valkuainenkaan ollut kirkas.
+Tummanruskea tukkakin näytti karkealta ja kovin tavalliselta, niinkuin
+tuo suora nenäkin, ja muotopiirteet olivat liian veltot. Mikähän lienee
+ollutkin, mutta katsella häntä vaan piti. Kentiesi ei tytössä itsessään
+ollutkaan mitään katseltavaa, vaan ehkä ne nuo akkunaverhojen
+himmentämät auringon säteet antoivatkin hänelle tuon viehätysvoiman ja
+niin omituisen sulouden.
+
+Kuta kauemman Iisakki katseli outoa, hämmästynyttä ja punehtuvaa lasta,
+sitä rajummin tunsi hän valtasuonensa tykkivän, ja yht'äkkiä pudotti
+hän peitteen hartioiltaan alas. Tyttö ei osannut mitään sanoa, vaan
+itku näkyi tahtovan tunkeutua hänelle kurkkuun ja silmät saivat
+omituisen, kostean kiillon. Silloin Iisakki, tietämättä mitä teki,
+tempasi tytön syliinsä, kierrälsi kätensä hänen ympärilleen ja
+tulisilla suudelmilla peitti hänen kasvojansa.
+
+Tyttö pelästyi ja näytti tahtovan juosta ulos, mutta vaieten ja
+väsyneenä raukesi kuitenkin läheiselle pehmeälle istuimelle.
+
+"Älä itke, älä rakas lapsi -- -- en minä sinulle mitään pahaa tee",
+sammalteli Iisakki. Sitte hän haki takkinsa taskusta lompakon, josta
+otti setelirahan. "Kas tässä tyttöseni, mutta älä -- --"
+
+Iisakki unohti sanottavansa kokonansa ja ääneti vaan yhä katseillaan
+nieli tuota tuntematonta tyttöä.
+
+Kuului sipsuttavia, hiiviskeleviä liikkeitä käytävästä. Ne herättivät
+Iisakin lumouksesta, ja tyttökin kimmahti ylös, kuni sähköitettynä. Hän
+kiirehti ovelle ja silmiänsä pyyhkien puikahti siitä ulos.
+Silmänräpäyksen ajan katsoa tuijotti Iisakki ovelle, hiivi sitte
+vuoteellensa takaisin ja vetäsi peitteen päällensä. Henkeänsä pidättäen
+hän sitten odotti siinä jotakin ja toivoi, että taas olisi alkanut
+kuulua tuo värähtelevä, vienon surullinen ääni. Hänen jokainen hermonsa
+tuntui pitkin pituuttaan olevan jännitettynä ja valtimon sykintä kuului
+selvästi korvissa. Muuta ei kuulunut kotvilleen.
+
+Sitte kuului jotain räminää ulkoa, ja jo vähitellen alkoi taas kellon
+käyminenkin kuultavaksi selvetä. Hermojen pinnistys höltyi ja sydänkin
+alkoi levollisemmin lyödä, mutta ei vielä kuitenkaan kyennyt mitään
+selvästi ajattelemaan.
+
+Kului hyväkin hetkinen siinä, ennenkuin Iisakki huomasi yhä
+puristavansa kourassansa äskeistä seteliä. Pahan mielen välähdys
+vilahti sielussa, kun ei ollut tullut antaneeksikaan tuota tytölle.
+Miksi hän ei ollut sitä antanut? Siksi vaan, kun oli tuntunut silloin
+siltä, kuin sen antaminen olisi ollut samaa kuin häväistys tytölle.
+Mutta olihan hän suudellutkin tyttöä, ja sehän nyt toki lienee
+häväistystä, jos mikään. -- Kyllähän saattoi niin olla, mutta ei se
+vaan siltä tuntunut. Päinvastoin omatunto tuntui niin rauhalliselta,
+vaikka kuin olisi tahtonut sitä ahdistella ja rauhattomaksi saattaa.
+Eikä vain omatunto ollut levossa, vaan koko olentokin tuntui niin
+pirteältä, tuoreelta ja puhdistuneelta, kuin kasteinen nurmi kesäpäivän
+noustessa.
+
+"Miltähän kannalta tyttö-riepu mahtoi asian ottaa? Kunpa hänkin tuntisi
+samaa puhtautta ja rauhaa! tyttöparka! Minkähän tähden hän lienee
+itkenyt? Varmaan pelotin hänet ihan pahan päiväiseksi, vaikka
+aikomukseni oli vain antaa hänelle pieni lahja. Kyllä hän saikin koko
+lahjan! Ha ha ha -- -- -- pari kolme muiskua, ja ne eivät suinkaan
+häntä lihota.
+
+"Mikähän pahuus minut panikin häntä suutelemaan? Varmaankin on
+hermostoni jollakin tavoin vialla. -- Ehkä väsyin liiaksi matkalla tai
+valvoin liian kauan lörpötellessäni illalla tuon kiekailevan
+puhvettinaikkosen kanssa ja kuunnellessani humalaisten herrojen loruja.
+Kun voisi vielä nukkua hetkisenkään edes!"
+
+Kärpäset surisivat häiritsevästi tuolla viinalla täytetyssä
+lasipyydyksessä, ja kaikenlaista kapsehtimista alkoi yhä tiheämmin
+kuulua talossakin. Väkisinkin täytyi avata silmänsä, ja katse alkoi
+harhailla pitkin seiniä, kuitenkaan mihinkään seisahtamatta. Viimeinkin
+pysähtyi se tuonne akkunaverhojen hienoihin reunuksiin. Niissä oli
+kaikenlaisia luonnottomia kukkien kuvia ja kummallisia koukeroita. Alas
+huoli, on tuo tuossa kuitenkin jonkun näkemäni kasvin näköinen, mutta
+minkä? "Capparis -- capparis" -- -- -- Kiusasi vähän, kun ei jaksanut
+muistaa lajinimeä, mutta siihen se unohtui sitte koko kasvi, ja kukista
+muodostuivat ensiksi silmät, suuret, harmaat ihmissilmät -- tyynet,
+kuni umpilammin pinta kesäisenä iltana.
+
+Silmien ympärille kasvoi sitte vähitellen kalpeat, lapselliset kasvot;
+ja nuo silmät ne niin ujosti, mutta kuitenkin luottavasti katselivat
+Iisakkia. Tietystikään ei siinä ollut mitään, mutta kuitenkin täytyi
+vaan silmiänsä siinä kohden pitää, ja pahalta olisi tuntunut, jos ne
+olisi pitänyt pois kääntää. Mitäpä niistä kääntäisi? Haaveksi häntä nyt
+kerran aikuinenkin mies.
+
+Tornikello löi harvakseen jossakin päin. "Yks -- kaks -- kolme --."
+Kauan sen ääni värisi ilmassa, mutta ei se lyönyt enää. -- Siis
+neljännestä vaille. Neljännestä vaille montako? Mikäs se nyt siellä
+käytävässä rupesi ripisemään, vai tuleeko se tyttö toki viimeinkin
+takaisin? Ei, ne vaan lakaisevat siellä.
+
+Ihanhan minä olen rutihullu, kun nyt vaan odotan tässä tuota tyttöä.
+Lapsellista, narrimaista, -- -- mutta, jos hän vielä kuitenkin tulisi!
+Eihän se mitä; parhaillaan ehkä kertoo kotonaan, miten muuan herra
+-- -- ja sitte leviää suuteluhistoria kaupungille, sitte pannaan se
+sanomalehtiin ja sitte sitä kauhistutaan ja niin edespäin; eikä kukaan
+käsitä sitä oikealta kannalta. Jos minä puolustautuisin -- -- -- ei,
+kuka sitä sitte uskoisi, ja mitäpä minä voisinkaan puolustuksekseni
+sanoa. "Hullu taikka hävytön", se on tietysti päätös, ja jotakin
+hulluuden tapaista se mahtanee ollakin. Siis ei minullakaan ole ihan
+säännölliset aivot, mutta kennelläpä ne oikeastaan lienevätkään.
+Parasta on pyrkiä pois täältä, mutta hitto sen tiesi milloin se niiden
+laiva lähtee.
+
+Iisakki nousi ylös ja hitaasti pukeutui peilin edessä, mutta kuitenkin
+huolellisesti. Sitte hän painoi oven pielessä oleva kellon nastaa, ja
+heti ilmestyikin joku naisihminen ovelle. "Kahvia, olkaa hyvä."
+"Paikalla, hyvä herra."
+
+Iisakki asetteli vielä kravattia kaulaansa, ja siinä näkyi olevan
+tavattoman paljo tekemistä. Saihan sen viimeinkin valmiiksi paikoilleen
+ja kohta aukeni taas ovi.
+
+"Hyvää huomenta! Vai jo maisteri on noussut ylös?" lausui teeskentelevä
+nainen, imelästi hymyillen ja asetellen tarjotinta pöydälle.
+
+"Jo, niinkuin näette", vastasi Iisakki hiukan ynseästi, sillä näin
+päivänäöllä inhoitti häntä tuon naisen teeskentely. Nainen ei sitä
+ollut huomaavinaan, vaan ilmoitti tänään olevan erittäin herttaisen
+ilman ja iltasella soitantoa kaupungin puistossa.
+
+"Mikäs laiva täältä tänään lähtee eteläänpäin?"
+
+"Aallotar; mutta se on niin roskanen, vaan huomenna lähtee Stjerna, ja
+se on kerrassaan fiini laiva."
+
+"Voiko rouva sanoa, mihin aikaan se Aallotar lähtee?" kysäsi Iisakki.
+
+"Hyi! Enhän minä mikään rouva ole, mutta Aallotar lähtee kello 12
+päivällä."
+
+"Vai ette te olekaan rouva", lausui Iisakki. "Olisihan minun pitänyt se
+huomatakin, mutta en tullut niin tarkkaan katsoneeksi."
+
+Ovi paiskattiin kiini vihaisesti, ja Iisakki hymähti itsekseen. "Toista
+oli tuon lapsen käytös", ajatteli hän sitte. "Niin pehmeää, niin kainoa
+ja lämmintä. Eiköhän häntä sattuisi vielä näkemään, jos lähtisi
+kävelemään kaupungille."
+
+Iisakki joi kahvinsa hätäisesti, laitteli hiuksensa ja partansa peilin
+edessä kuntoon ja valmistui lähtöön. Hän heitti huolettomasti hienon
+päällystakin käsivarrelleen, otti nurkasta toiseen käteensä tiukkaan
+kierretyn silkkisen sateenvarjonsa ja varastautui ulos ravintolasta.
+Oli näet kuin olisi hän tehnyt jotakin luvatonta, ja mielessään
+täytyi puolusteleutua sillä, että pitäähän sitä toki kaupungin
+merkillisyyksiäkin katsella: kirkkoa, raastupaa ja muita rakennuksia.
+Eihän sitä muutoin tietäisi täällä käyneensäkään.
+
+Tuolla se näkyi kirkon torni törröttävän kellotauluineen ja sen
+kullatut numerot loistivat niin somasti päiväpaisteessa. Ei sitä
+kuitenkaan voinut kaukaa tuonne ylös katsella, kun kilo kävi niin
+kipeästi silmiin, eikä tuo kirkkokaan liene mikään mestariteos. Iisakki
+käveli kuitenkin verkoilleen sinne päin. Yht'äkkiä hän kumminkin muutti
+matkansa suuntaa eräässä kulmassa ja rupesi astumaan kiireemmin. Kasvot
+näyttivät kirkastuvan, mutta synkkenivät taas, kun hän oli sivuuttanut
+erään vaatepussia kantavan naisen, ja kulkukin hidastui taas.
+Umpimähkään hän sitte kulki katuja pitkin ja tarkkaan tähysteli
+jokaista hiljaisilla kaduilla liikkuvaa kulkijaa, muistamatta edes
+luoda silmäystäkään kirkkoon, jonka ohitse hän parikin kertaa astui.
+Kun joku kauempana kulki, niin silloin aina kiihtyi Iisakin kulkukin
+kiireemmäksi, mutta lähelle päästyä hidastui se taas ja silmät
+ilmasivat aina jonkunmoista pettymyksen sekaista tunnetta.
+
+Viimein päätyi kävelijä kauppatorille. Siellä oli vähän vilkkaampi
+elämä kuin muualla kaupungissa. Pari puolivillaista rouvaa puheli
+kiivaasti tuossa lihamiehen pöydän edessä, ja äänetön, unisen näköinen
+poliisimies oli vieraana miehenä riidassa. Tuossa taas joku hienompi
+nainen tinki voin hinnasta nuoren solakkavartaloisen ja päivettyneen
+talonpojan kanssa, huomaamatta, että hänen valkoliinainen, tyhjää
+kehloa kantava piikansa sillä aikaa iski silmää myyjälle, ikäänkuin
+kehottaakseen häntä pitämään puoltansa. Siinä vieressä koetti
+repaleihin puettu työmiehen vaimo uskotella eräälle kaloja
+kaupitsevalle maanmiehelle, että hänen kalansa olivat liian kalliita ja
+"varmaankin jo viikkokauden vanhoja."
+
+"Ovat ne vanhempiakin", myönsi mies tyynesti. "Ainakin tuo hauki, joka
+tuossa kitaisiaan aukoo ja haukottelee." Ympärillä olevat remahtivat
+äänekkääsen nauruun, ja eukko sanoi ottavansa noita pienempiä viisi
+naulaa, jos mies panisi kahteentoista penniin.
+
+"Ostakaa hyvä herra sikaria, oikein maailman parhaita sikaria, joita
+itse pormestarikin polttaa", sanoi ontuva sikarinmyyjä Iisakille.
+
+"Mene hiiteen sikarinesi ja pormestarinesi," mutisi Iisakki jatkaen
+matkaansa nurpeana. Ei sekään häntä näkynyt ilahduttavan, vaikka
+selvään kuuli muutaman pyylevän piikatytön toiselle tuumivan: "vaan
+onpas siinä kerrassaan pulska poika!"
+
+"Onpa todellakin, mut se varmaankaan ei ole kaupunkilaisia, jos ei
+liene se Wahlmannin uusi konttoristi", sanoi toinen. Iisakki ei ollut
+niitä arvosteluita kuulevinansakaan, vaan jatkoi matkaansa.
+Perunakuormien kohdalla hän kääntyi takaisin päin ja kulki suoraan
+ravintolaa kohti, sillä rannasta kuului jo Aallottaren ensimmäinen
+vihellys.
+
+Laivasillalla oli "koko kaupunki" katsomassa Aallottaren lähtöä, jota
+ei saanut nähdäkään kuin kolmasti viikossa ja tästä puoleen tuskin enää
+niinkään usein, ennen kuin ensi kesänä.
+
+"Onhan sitä ihmettä siinäkin, kun kenellä ei ole muutakaan
+katsottavaa", ajatteli Iisakki laivaan noustessaan ja asettui sitte
+peräkannelle katselemaan, eikö koko tuossa joukossa olisi yksiäkään
+tuttuja kasvoja. Hän punehtui hiukan, sillä tuollahan seisoi tyttö.
+-- -- -- Ei, ei se ollutkaan hän, vaan joku vanha akka.
+
+Koppia ja matkalaukkuja nosteltiin nyt hätäisesti laivaan, ja iloista,
+sekavaa sorinaa kuului väkijoukosta laivaan. Eri ryhmiin oli laiturin
+reunalle asettunut paljo ihmisiä, nuorta väkeä erittäinkin. Iisakkia
+muistuttivat ne kirjavine pukuineen ja helakoine päivänsuojineen
+joulunäyttelyyn asetetuista nukkeparvista, vaikka nuket pysyivät vaiti,
+mutta nuo tuon tuostakin nauraa kikattivat oikein sydämellisesti ja
+olivat niin ihmeen iloisia ja vallattomia. Tervettä ja miellyttävää
+väkeä se oli, vaikka vähän kömpelömäistä ja tapoihin sidottua,
+tuo tyttöjen joukko. Nuoret, enimmäkseen tyhmän näköiset ja
+pincenez-nenäiset herrasmiehet kumartelivat nöyrästi naisia ja käsiään
+hykerrellen koettivat olla heille kohteliaita.
+
+Tuossa seisoi syrjempänä pari suuren maailman miestä, pari
+valkolakkista ylioppilasta vaaleissa kesäpuvuissa, ja näyttivät
+tuntijan silmillä, vaikka välinpitämättömästi, tarkastelevan kauniimpaa
+sukupuolta. Kohta yhtyi heihin kolmaskin, vähän vanhemman näköinen,
+jonka olento oli vapaampi ja luonnollisempi. Se huomasi Iisakin
+katonkannattajaan nojaamassa ja kohotti hänelle lakkiaan, noin puoliksi
+tutunomaisesti. Iisakkikin muisti joskus ennenkin nähneensä tuon muodon
+ja vastasi tervehdykseen, mutta hänen silmänsä harhailivat kuitenkin
+väkijoukossa yhdestä toiseen.
+
+"Ei suinkaan maisteri vielä ole Helsinkiin menossa?"
+
+"Olen minä. Kuului olevan aasiksella työtä saatavana, niin täytyy
+mennä, ennenkuin muut ennättävät."
+
+"Niin -- maisterihan onkin medisiinari", sanoi ylioppilas.
+
+"Niinhän minä olen", myönsi Iisakki.
+
+Pikkusen äänettömyyden perästä kertoi ylioppilas kohtapuoleen hänkin
+aikovansa lähteä, mutta ei keskustelu ottanut sittekään oikein
+kulkeakseen. Täytyi turvata vanhaan tapaan ja ilmoittaa Iisakille, että
+"oikein nyt onkin kaunis matka-ilma."
+
+"Kaunishan nyt ilma on", vastasi Iisakki yksikantaan.
+
+Ylioppilas kävi hiukan hämilleen, mutta onneksi vihelsi silloin laiva
+viimeisen kerran. Hän nosti lakkiansa jäähyväisiksi ja kääntyi
+puhelemaan kumppaniensa kanssa.
+
+Hiukan ivansekaisia tunteita oli risteillyt yhdessä harmillisten kanssa
+Iisakin rinnassa, kun hän tuossa oli pikkukaupunkilaisia katsellut,
+mutta nyt ne äkkiä katosivat. Kun näet laiva liikahti, niin sattuivat
+silmät aivan lähelle sen laitaa, ja siinähän, lyhtytolpan vieressä se
+seisoikin se tämän aamuinen tyttö, kiinteästi, vaan ujosti Iisakkia
+katsellen. Hänen silmänsä olivat vesikiehteissä, ja hieno punerrus
+peitti nyt noita kalpeita kasvoja. Ehdottomasti tempasi Iisakki pois
+hatun päästään, ja hänestä näytti siltä kuin olisi tyttökin nyykistänyt
+vastaukseksi ja punehtunut kovemmin.
+
+Iisakki melkein huokasi ja hänen olisi tehnyt mieli ojentaa kätensä
+tytölle, nostaa hänet laivaan, sulkea syliinsä ja lähteä. Sitä ei hän
+kuitenkaan voinut tehdä, vaan täytyi tyytyä herkeämättä katselemaan
+tyttöä. -- Sillä välin irtausi laiva laiturista ja alkoi siitä
+etenemistä edetä. Jo liehuivat nenäliinat ilmassa ja lakit tekivät
+lyhyitä kaaria päiden päällä. Iisakkikin huiskutti nenäliinaansa
+innokkaasti, ja ylioppilas liehutti lakkiansa vastaan hänelle.
+
+"Leikkisä mies tuo maisteri Norén, vaikka se niin jurolta näyttää, --
+ja aika koiranhammas", sanoi ylioppilas nauraen tovereilleen.
+"Näittekö, miten hän heitti lentomuiskun minulle, niinkuin nuokin
+hupsut rouvasihmiset tuolla komentoräkillä toisilleen ja jääville
+nakkelevat?"
+
+"Eiköhän tuo suututtanut Maikki Sellman'ia, sillä minusta näytti hän
+suoraan Maikkiin katsovan silloin", sanoi toinen ylioppilas. "Maikki se
+onkin niin olevinaan uudessa hatussaan."
+
+"Mieleen kai se Maikista olisi ollut", lausui Iisakin tuttu, "mutta
+minulle se veitikka muiskun heitti."
+
+Vähitellen lähtivät laiturilta kaikki kaupunkilaiset pois, mutta kauan
+istui siellä vielä keskenkasvuinen tyttö yksinään pollarin päässä ja
+katseli kauas tuonne pitkin siintäviä selkiä, joiden pintaa laiva
+parhaillaan viilteli. Nopeasti lipuikin se eteenpäin niemien ja saarien
+lomitse, ja useimmat matkustajat olivat kerääntyneet sen kannelle
+luontoa ihailemaan. Kaunis oli näköala laiturillakin istujalla, vaikka
+hän sitä tuskin huomasi, kun näytti niin miettiväiseltä ja
+murheelliselta.
+
+Matkustajain seassa seisoi Iisakkikin peräkannella mietteisinsä
+vajonneena. Hän näki, kuin unessa, nuo päilyvät vedet monine salmineen
+ja lahdelmineen, näki nuo tuon tuostakin ohitse liukuvat, kukkaterttuja
+muistuttavat saaret ja näki tuolla rannoilla vihreiden puiden sekaan
+alkavan jo ilmestyä joitakuita kirjaviakin tovereita. Hän ei kuitenkaan
+huomannut niitä enempää kuin höyrykoneen puhkutukseen sekaantuvaa
+laineiden loiskettakaan laivan kylkiä vasten. Iisakin ajatukset olivat
+toisaalla. Hän vaan näki edessään yhä tuon pitkänhuiskean,
+pumpulipukuun verhotun, kalpean tytön ja oli kuuntelevinaan hänen
+lauluansa sinisestä taivaasta ja kadonneesta armaasta.
+
+Täytyi hänen joskus oikein hymähtää omille ajatuksillensa ja
+pilvilinnoillensa, sillä eihän tuo tuntematon tyttö voinut olla mitään
+hänelle, eikä hänkään tytölle. Kuitenkin tuntui silloin aina niin
+tyhjältä ja onealta jossakin tuolla rinnan alla. Ei, paljoa hauskempi
+oli haaveilla tässä ja rakennella tuulentupia huvikseen, kuin ajatella,
+että ne eivät toteutuisikaan koskaan.
+
+Tuolla hääri salongissa muutamia hienopukuisia naisia. Mitähän, kun
+olisi ruveta noita tarkastelemaan, sillä hulluksihan tässä tulee yhä
+yhtä ja samaa aina ajatellessaan.
+
+Iisakki alkoikin salavihkaa tarkastella naisia. -- Tuo niistä on
+mehevin ja kaunein, tuo pitkä tuossa, joka ottaa sanomalehden nyt
+eteensä. Huomasikohan tuo, näinkin lasin läpi, itseänsä katseltavan?
+Huomatkoon sitte, mutta kaunein se sittekin on, vaikka tuo toinen on
+iloisempi ja aistikkaammin puettu, ehkäpä herttaisempikin.
+
+Iisakki koetti väkisinkin kiinnittää huomionsa noihin tyttöihin ja
+keksi vähän ajan perästä olevansa ajattelemassa, miltä se tyttö, "minun
+tyttöni" näyttäisi tuollaisessa hameessa, miltä hänen kätensä näyttäisi
+tuommoisessa, moninappisessa hansikkaassa. Soma olisi nähdä
+rannerenkaan tuolla tavoin soljahtavan hänen ranteellaan ja hatun
+valahtavan takaraivalle, ett'ei olisi tiellä suudellessa ja
+hyväillessä.
+
+Ei -- ei sitä jaksanut taistella vastaan tuota yhtä ja samaa ajatusta.
+-- Tämä se nyt mahtoi olla sitä sielun sympatiaa, josta joskus
+puhutaan. Vai olisikohan sitä Renqvistiläisten sisarusrakkautta, jota
+setä-ukko uskoo täydellä todella olevan olemassa heidän seuroissaan,
+vaikka ei sano sitä itse koskaan tunteneensa? Olipahan mitä oli, mut
+nyt se jo saa riittää minun osaltani, muutoin minusta tulee narri --
+suora narri.
+
+Ei se kuitenkaan riittänyt. Työ ja toimet tosin vuosien vieriessä
+vaalensivat vähän tuntemattoman tytön kuvaa, mutta hienonsivat sitä
+samalla ja saattoivat sen henkisemmäksi. -- Iisakki tottuikin kuvaan,
+eikä enää koettanutkaan sitä ajaa pois mielestään. Päinvastoin vuosi
+vuodelta mielistyi hän yhä enemmän tyttöönsä. -- Toiset toverit menivät
+naimisiin ja perustivat perheitä, mutta Iisakki oli onnellinen "oman
+tyttönsä" kanssa eikä kaivannut muuta naisseuraa. Eihän sillä hänen
+tytöllään tosin ollut lihaa eikä luita, mutta sittekin oli hän parempi
+kaikkia muita naisia. Nuo toiset olivat joskus pahalla tuulella ja
+kiusasivat miehiään. Iisakin "tyttö" siihen sijaan oli aina niin
+iloinen, nöyrä, taipuisa ja ymmärtäväinen. Hänen ei koskaan kuultu
+sekaantuvan asioihin, joista ei ymmärtänyt mitään, ei koskaan
+valittavan piioista eikä palvelijoista. Tyttö oli sanalla sanoen oikea
+naisen perikuva, ja Iisakki eli onnellisena monet vuodet hänen
+kanssaan. -- Pieniä perheriitoja tosin sattui joskus, mutta sitte taas
+oli sovinto sitä suloisempi. Ainoastaan kerran oli sovinto ollut
+ikipäiviksi rikkaantua, ja Iisakki aikoi täydellä todella silloin
+rikkoa välinsä "tyttönsä" kanssa, mutta ei kuitenkaan hennonut hänestä
+erota.
+
+Kalle Kilpi oli näet saanut urkituksi Iisakilta tietoonsa Iisakin
+salaisuuden tuon tytön kanssa. Sitte oli se Kalle ottanut selon siitä,
+että "tyttö", se oikea laulava tyttö oli suostunut koko iäkseen
+rupeamaan torakumppaniksi muutamalle juopolle suutarille siellä kaukana
+sydänmaan kaupungissa. Kun Kalle vielä asettui asumaan paikkaan, jossa
+"tyttökin" asui, niin hän joka kirjeessään oikein realistisesti
+kuvaili, "millaiseksi paradiisiksi tuo tyttö olisi sinunkin kotisi
+tehnyt."
+
+Iisakkia kauhistutti ja inhotti ja hän aikoi hylätä koko tytön. Mutta
+toisekseen, mitä yhteistä suutarin vaimolla oli hänen tyttönsä kanssa?
+Suutarin vaimo oli siellä pikkukaupungissa kasvanut otus, mutta hänen
+tyttönsä oli hieno ja sivistynyt nainen, niin miellyttävä ja suloinen,
+ja sitte entäs se ääni!
+
+Muut juoksivat oopperoissa ja laulajaisissa kuulemassa yhtä ja toista,
+mutta Iisakki pysyi tytöllensä uskollisena. Hänen tyttönsä se laakeria
+niitti yleisöltäkin, vaikka laulu oli aiottukin ainoastaan Iisakille.
+Sanomalehtienkin täytyi tyttöä ylistää ja keksiä hänelle aina uusia
+nimiä. Mitäs ne nimet tekevät? Tyttöhän se kuitenkin oli tuo yleisön
+lemmikki, pysyväinen lemmikki, vaikka hänelle annettiinkin eri nimiä.
+Tyttönsä näki Iisakki näyttämöllä ja konserttisalissakin, tyttönsä
+aina, eikä koskaan muita. -- Synti olisi ollut hylätä häntä, josta oli
+niin paljo huvia. Se olisi ollut samaa kuin potkaista onnensa soppeen,
+mutta sitä ei Iisakki tehnyt, vaan eli onnellisena, hyvin onnellisena.
+
+
+
+
+
+KUMISEVANMÄEN MÖKKI.
+
+
+
+"Hyvä isä nähköön! Vieläkö sinä pattio vuoteella venyt, ja minä jo olen
+astunut kolme virstaa edestakaisin -- Kulmalan kauppamiehestä kahvin
+ostossa!"
+
+Sillä tavoin tervehti eräs nainen pitkää, luisevaa miestä astuessaan
+ovesta Kumisevanmäen mökkiin. Mies ojensihe vähäsen vuoteellaan
+haukotellen, mutta ei antanut mitään vastausta. Tuskinpa sitä nainen
+lienee odottanutkaan, koska hän vaan ihan rauhallisesti rupesi
+kahvinkeittämispuuhiin.
+
+Tyytymättömän näköisenä ja tylsin katsein katsoa tuijotti mies oveen,
+jonka vaimo oli jättänyt auki. Siitä syöksi sisään voimakas valovirta,
+seisahtui hiukan, mutta alkoi sitte taas rohkeasti tunkeutua joka
+soppeen. Päreillä paikattujen, likasen kirjavien akkunaruutujen läpi
+tunkeutui toisia valonsäteiden joukkoja, ja ne panivat noesta mustuneet
+katon alaiset paikoitellen oikein kiittelemään. Ikäänkuin pikkuisen
+suuttuneena tuosta parsien ja orsien välähtelemisestä, lähetti mies
+laipioa kohden suustaan oikein paksun, vaalean harmaan savupilven. Se
+taas pian muuntui hienoiksi, kiemurteleviksi säikeiksi sekin, ja
+säikeet yhtyivät valon kanssa vallattomasti kisailemaan lattian ja
+laipion välillä.
+
+Mies katseli vähän aikaa tuota, mutta se rupesi häntä väsyttämään.
+Täytyi siirtää silmänsä katsomaan, mitä se eukko nyt niin hartaasti
+häärii. -- Paljo se jaksaakin puuhata tuo Maija Liisa, ja kekseliäs se
+on kuin kettu. Eikös nytkin vaan ole riuhtonut irti kahvinaulaa, vaikka
+koko talossa ei ole niin penniä, rahan tapaista.
+
+Pulska se on kanssa näköjäänkin. Olisipa ehkä pulskempikin, jos sillä
+olisi pikkuista pienempi tuo mahan kellukka ja leveämpi otsa. Saisi se
+kentiesi tuo nenänykerökin olla hiukkasta kookkaampi, mutta on siinä
+semmoisenaankin paljo kauniita paikkoja. Leuka on pyöreä kuin kerä, ja
+hampaat ovat terveet niin jotta saavat selvän kovastakin kannikasta.
+Silmät sillä kumminkin ovat kaikista paraat, niin kiiltävät ja
+vilkkaat. On minulla kuin onkin kerrassaan pulska muija ja muutoinkin
+kaikin puolin terve työ-ihminen, kun vaan ei olisi niin kahviin menevä.
+
+"Kuules Maija Liisa! Minkätähden sinä menit Kulmalasta asti niitä
+kahvia hakemaan?"
+
+"Vielä häntä kysyy, vaikka tiedäthän sen sinäkin, jotta eivät
+kirkonkylän kauppiaat meille enää papuakaan velaksi uskoisi", vastasi
+Maija Liisa.
+
+"No, antoiko se Kulmalainen mielellään?"
+
+"Tinkihän se alussa vähän vastaan sekin, kun sattui Kotilan emäntäkin
+puotiin, mutta antoihan tuo sitte kumminkin, kun kahden kesken
+jäätiin."
+
+"Paljonko se noista kahvistaan nyt ottaa?"
+
+"Eihän tuo ottanut mitään, vaan minun piti luvata sinut ensi yöksi
+soutamaan hänen viinavenettään Kiirkiniemestä."
+
+"Ole nyt! En minä sinne lähde, enkä jaksakaan nyt soutaa."
+
+"Mikäs sinua sitte vaivaa? Kyllä sinä jaksat, kun vaan tahdot. Teethän
+sinä työtä, kuin kaksi, jos vaan milloin viitsit."
+
+"Kyllähän minä, kun terveenä olen, mutta kovin nyt tuntuu ruumis
+levottomalta ja hellältä tällä kertaa", sanoi mies.
+
+"Niinhän tuota valitat aina, kun pitäisi työhösi lähteä, vaan pitäähän
+sitä toki jotakin tehdä, varsinkin näin huonoina aikoina. Mitenkäs se
+henki muutoin mielen hyvinä pysyisi?"
+
+"Ei kai se, vaan en minä kuitenkaan sinne viinaveneen soutuun lähde",
+tuumaili mies. "Sattuisi tulemaan vielä vallesmannin korville, niin
+saisi vaan ilman edestä käräjissä kulkea ja joutuisi ihmisten vihoihin
+suotta."
+
+"Mistäpä se vallesmanni sen saisi tietää", vastasi vaimo. "Tee muutoin,
+niinkuin tahdot, vaan minä arvelin silloin kuin Kulmalainen siitä
+puhui, jotta sinä menisit mielelläsikin -- -- ja ehkä neuvottelisit
+jonkun ankkurin itsellesikin."
+
+"Milläpä sitä köyhä niin paljo irti saisi, vaikka hyvähän se viina
+olisi olemassa, kun tuota on kerran niin raihnaiseksi käynyt."
+
+"Niin, ja kun taas tukkilautat tälle kohdalle joutuvat, niin voisihan
+sitä toisellekin antaa. Kyllä tarvitsisivat tukkilaisetkin ryypyn
+lämmikkeekseen, kun saavat päiväkaudet märkinä vedessä rypläästää, --
+vaan tulehan nyt ottamaan sinäkin lämmin kuppi sydämeesi."
+
+Ensimmäisen kupin juotua kysäsi vaimo: "miltäs maistui?"
+
+"Ka, miltäpäs muulta kuin hyvältä", sanoi mies.
+
+"Sitähän minäkin", jatkoi vaimo puhetta, "mutta olisi taitanut olla
+vieläkin parempaa, jos kermaksi olisi ollut pikkuisen karvaampaa
+sekaan --."
+
+Mies ei ollut kuulevinaankaan, puhdistelihan vaan piippuansa. Sentähden
+jatkoi vaimo: "kyllä tässä pitäisi keksiä keinoksi jotakin, jolla aina
+rahapennin irti saisi. Oikein minua säälittää se Perttukin, kun kuuluu
+hoitohuoneella pitävän olla työssä aivan aamusta iltaan, ja tietäähän,
+sen minkälainen sillä on hoitokin siellä, ihan vieraissa ihmisissä.
+Eikä edes osaa mykkäparka vieraille puutteitaankaan valittaa. Voi, voi,
+kuin saikaan poika sinne annetuksi!"
+
+"Milläs sitä olisi täälläkään kotona elätetty", örähti mies. "Vai
+luuletko sinä, jotta meille maa itsestään leivän kasvaa, niinkuin
+talonpojille; ja valittelevathan nuo nekin, jotta heidät häviö perii.
+Kotilaankin oli kuulutettu sunnuntaina taas huutokauppa kappamiesten
+rästeistä, vaikka mies raataa yön päivän kanssa niin, jotta tuskin on
+jouten joulunakaan."
+
+"Kyllä kai sitä on huolta heilläkin, kun on maksettava pipit ja papit,
+kanttorit ja senkin seitsemät sästyt", myöns vaimo. "Mutta surkealta se
+äidin sydämestä tuntuu, kun tietää ainoaa lastansa vennon vieraissa
+niin rääkättävän. Ei sitä ole köyhällä puolta eikä oikeutta maailmassa.
+Ei ole, sen minä sanon. -- Vastaani tuotiin Sirviön Mattiakin äsken ja
+ihan oli pantu jalkarautoihin. Oikein ajattelutti minua, kun hänen
+täytyy linnaan lähteä siitä, jos on jos lähimmäistään auttanut, kun
+siihen sijaan Kulmalainen ja muut kauppamiehet vaan herrojen kanssa
+kestiä käyvät eikä heidän viinakauppaansa olla näkevinäänkään."
+
+"Mitäs kun ei saada toteen", selitti mies keskeyttäen.
+
+"Onhan tuo niinkin; ja tuhmastihan se Matti sitä myikin", tuumaili
+vaimo. "Kun olisi minun ottanut yhteen juoneen, niin ei olisi ollut --"
+
+"Mutta kun sinuakin olisi sakotettu ja olisit saanut käydä vettä leipää
+popsimassa", pisti mies taas väliin.
+
+"En kies'avita olisi käynytkään!" penäsi vaimo vastaan.
+
+"Ethän vain," lausui mies epäillen, "minkäpäs siinä olisi auttanut muu
+kuin totuus."
+
+"Sepähän sitte olisi nähty. Minä kun olisin Pertun opettanut viinaa
+antamaan, niin minkä selvän olisivat ottaneet."
+
+"Olisivat pilanneet meidän molempain vanhusten papinkirjat niin jotta
+ei olisi saatu kunniallista hautausta kuoltuammekaan", väitti mies
+vastaan.
+
+"Johan olisivatkin! Pyh ja viis! Olisi antanut ostajien antaa rahan
+pojalle, ja sitte Perttu olisi ollut sitä jostakin kylältä
+juoksevinaan", intti vaimo ja kavala hymy huulilla katseli syrjästäpäin
+äänettömäksi käynyttä miestään.
+
+Pannu oli sillä välin juotu kuiviin, ja mies lähti aamiaisen syötyä
+työlleen sanaakaan vaimolleen virkkamatta. Vaimo sitte toimitteli
+kotiaskareita, niinkuin tavallisesti, mutta näytti kuitenkin vähän
+levottomalta. Päivällispöydässäkään ei sanaa vaihdettu, mutta vasta
+puukkoaan tuppeen pistäessään tuumaili mies: "minäkin olen nyt asiaa
+aprikoinut, ja niin se on minustakin, jotta synti se on meille
+vanhemmille, jos kauemmin antaa Perttupojan siellä hoitohuoneessa olla.
+Jos tahdot, niin käy yön seutuna poika pois kotiin, eikö tuolla
+kuitenkin liene siellä ikäväkin -- -- vieraissa."
+
+Mies katseli alaspäin pitkin sillan rakoa, eikä vaimo hänen
+mietteistään sen parempaa selkoa saanut, mutta ei hän mitään
+kysynytkään. Vasta nähdessään miehen jo lähtemään hankkiutuvan kysäsi
+vaimo: "hankinko minä putelia yksin tein?"
+
+"Jospa heitä hankit joitakuita", puhui mies puoliääneen, "vaikka kyllä
+minua vähän peloittaa, jotta Kulmalainen nostaa melun, jos nassakat
+eivät ole kaikki tallella."
+
+Vaimo ei ollut kuulevinaankaan miehensä sanoja, vaan akkunasta tielle
+päin katsellen alkoi kertoa: "kyllä se on hyvä ihminen tuo Kotilan
+emäntä. Sanoi tän'aamuna, jotta hänellä olisi ihan selvät näytökset
+Kulmalaisen viinan myynnille, vaan kun ovat niin naapurukset, niin ei
+sanonut ilkiävänsä. Kun olisi pahempi naapuri, niin pian taitaisi olla
+se Kulmalaisen kauppamiehen 'vulumahti' ruununmiesten käsissä."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Yhä tiheämmin ja tiheämmin alkoi siitä lähtien pisteleytyä vieraita
+Kumisevanmäen mökissä. Eivätkä ne vieraat siellä tavallisesti kaukaa
+viipyneet, jolleivät Maija Liisalla keitättäneet itsellensä kahvia ja
+pyytäneet talonväeltä lupaa saada siellä pikkuisen "eväitään"
+maistella, johon lupa tavallisesti annettiinkin. Saipa itse mökin
+mieskin silloin aina "vierasten eväistä" joko "pikku paukun poskeensa",
+tahi "pienen silmänkääntäjän." Toiset taas ystävällisesti tarjosivat
+hänelle "kylmästä tultua" taikka "kello kuutta" tahi "kahvinaulan", ja
+jotkut myöhäisimmät, iltaisin mökissä kävijät oikein pakoittamalla
+pakoittivat isännän ottamaan "kirppuryypynkin." Sen päälle kuului niin
+makeasti nukkuvan.
+
+Maija Liisa nuhteli joskus noin puolin sanoin miestänsä ja sanoi
+pelkäävänsä hänen "ruvenneen juomaan näinä viime aikoina." Mies väitti
+kuitenkin kiven kovaan sitä vastaan ja selitti, että hän ei milloinkaan
+ollut jaksanut niin hyvin kuin "juuri näinä viime aikoina", jos kohta
+syönti ei tahtonut oikein käydä.
+
+Arvattavasti olikin mies terveempi, sillä nyt hän aina oli päivillä
+erittäin iloinen ja vilkas ja nukkuikin erinomaisen sikeästi yöllä.
+Mökin varatkin olivat paranemaan päin ja kaikenlaista uutta kalua oli
+siihen alkanut ilmestyä, vaikka velatkin oli kaikki tyyni saatu
+maksetuiksi. Siihen sijaan oli mökin väellä jo pieniä saamisia yhdeltä
+ja toiselta, varsinkin renkimiehiltä.
+
+Kumisevanmäen mökki se aikojen kuluessa muodostuikin monen kyläkunnan
+nuorten miesten yhteiseksi kokouspaikaksi, vaikka kävi siellä paljo
+vanhempaakin väkeä. Eipä sillä, että se olisi ollut mikään siisti
+taikka soma paikka, vaan paremmin päinvastoin, mutta kuitenkin
+istuskeli siellä ihmisiä iltakaudet. Siinä oli isäntämiehiä ja
+käsityöläisiä kammarissa tahi perän puolella pirttiä, tukkilaisia,
+loisväkeä, kulkevia mustalaisia, laukkuvenäläisiä ja jos joitakin muu
+mökki täynnä. Täydellinen veljellisyys, vapaus ja yhdenvertaisuus
+vallitsi Kumisevanmäen mökin katon alla, jos kohta sopu ei siellä aina
+asunutkaan eikä ilmakaan ollut kaikkein raittiinta. Tupakan savu lepäsi
+aina iltaisin pilvenä parin kyynärän korkeudessa lattialta, ja
+varsinkin oli se paksua eräänä iltana, Keyrin tienoilla, jona pirtti
+oikein kuohui vieraista. Mökkiin olivat näet nuoret miehet toimittaneet
+tanssiaiset siksi illaksi. Yksi talikynttilä paloi silloin rätisten
+pöydällä ja toinen oli asetettu uunin korvalle "pelimannin" viereen.
+Lattia oli likainen ja kostea syksyisestä loasta tai sylestä ja pöytä
+huleisillaan jotakuta löyhkävää nestettä, joka ei varmaankaan ollut
+vettä. Kähisevät mies-äänet sekaantuivat vähän väliin tuolla täällä
+remahtaviin naurun hohotuksiin. Puolikymmentä paria pyöri viulun äänen
+mukaan keskellä huonetta, toisiaan survien, ja kaikki olivat mitä
+herttaisimmalla tuulella, niin naiset kuin miehetkin.
+
+Kun riemun remakka joskus liian korkea-ääniseksi kohosi, silloin
+kajahti aina melun yli Maija Liisan kimeä ääni tuolta hiiloksen luota,
+jossa hän pannujensa kanssa puuhasi. Silloin aina örähti hiukan
+joukkoon Kotilan vanha isäntäkin, joka oli varovaisuuden vuoksi
+nostettu nukkumaan uunille, "pelimannin" taakse, ja sen kuultuaan
+nauroivat hattupäiset miehet niin, että piippunysät hampaista toisten
+jalkoihin tipahtelivat.
+
+Holkkilan silmäpuoli Leena, joka tanssi paraikaa Lusikka-Kustin kanssa,
+sattui muutaman tuommoisen naurupuuskan aikana sysäämään mökin mykkää
+Perttua niin kovasti, että Perttu kaatua rojahti pitkälle pituuttaan
+lattialle. Perttu luuli Lusikka-Kustin häntä puukanneen ja kävi
+julmaksi. Hän tempasi halon äitinsä edestä ja nähtävästi aikoi sillä
+iskeä Lusikka-Kustia takaapäin. Äiti hyppäsi säikähtyneenä väliin, sai
+kolahduksen päähänsä, ja veri alkoi hänen päästänsä pulputa ihmisten
+jalkoihin, mutta mykkä töytäsi kuitenkin eteenpäin Kustia kohden.
+Useita käsiä ojennettiin mykkään päin, korvapuusteja vaihdettiin,
+kirouksia, itkua ja ulinaa kuului sekaisin, ja viimein sammuivat
+molemmat kynttilätkin.
+
+Silmänräpäyksen ajaksi pääsi silloin hiljaisuus vallalle ja "pelimanni"
+käytti tilaisuutta huutaakseen: "olkaa toki rakkaat kristityt vähän
+siivommalla!" Mykkä-Pertun kauhea ölinä haihdutti kuitenkin heti
+pelimannina sanojen vaikutuksen, ja vasta paikalle haettu nimismies sai
+järjestyksen kuntoon, kun uhkasi ampua, jos eivät olisi hiljaa.
+
+Maija Liisan ruumis korjattiin kammariin; Perttu pantiin rautoihin,
+vaikka hänestäkin vuoti verta, kun oli saanut puukonpiston toiseen
+käsivarteensa, ja Holkkilan silmäpuoli Leena vietiin pöydällä kotiinsa,
+sillä häneltä oli jalka niukahtanut ja kovin paksuksi turvonnut.
+
+Huomenna purettiin oikein talkoolla koko mökki maan tasalle, eikä sen
+entinen isäntäkään ollut sitä vastaan. Hän vaan itsekseen mutisi:
+"vaikka Maija Liisa oli niin viisas; vaikka Maija Liisa oli niin
+viisas!"
+
+
+
+
+
+PAPPILASSA.
+
+
+"Ohhoijaa!" huokasi Pallassalmen vanha Heta-muori noustessaan
+kyykyltään ylös puutarhan kukkapenkkien välistä. "Kyllä se ottaa
+vanhaan selkään, kun tuntikausia kitkee noita joutavia. -- -- Ja mitä
+siitä sitte on edes hyötyä? Panisivat peltonsa perunaksi, niin olisi
+toista, mutta niillä herrasihmisillä on aina omat mielitekonsa. Eikä
+noiden neitihupakoiden mieltä henno pahoittaakaan, kun näkee, miten ne
+itsekin ovat innoissaan kukkiensa kanssa puuhaamisesta. -- -- Eikös
+totta toisen kerran Fanny ole nyt taaskin tuolla georgiineja
+sitelemässä. Hm! Niin se on kuin sanotaankin: lapsi on lapsi
+kuninkaankin, minkä rovastinkin lapsi."
+
+Heta-muori kyyristyi uudestaan työhönsä, mutta kohosi taas heti
+pystyyn, kun kuuli kärryjen jyrinää maantieltä päin. Hän varjosti
+silmiänsä oikealla kädellään ja uteliaasti näytti tirkistelevän
+tulijoita. Yht'äkkiä hän kuitenkin laski kätensä alas ja huudahti:
+"Fanny! -- -- Fanny-neiti kuulkaas! Katsokaapas tuonne!"
+
+Nuori, kesäpukuinen neiti läheni Heta-muoria, astuessaankin
+kukkaiskimppua sitoen.
+
+"Mitä siellä niin erittäin katsottavaa nyt on?" kysyi neiti
+huolettomasti.
+
+"Mitä? Eikö Fanny-neiti näe, että siinä ne nyt tulivat Kivelän isäntä
+ja Kokon Kalle?" tuumaili Heta-muori hiukan nurisemista osoittavalla
+äänellä.
+
+"Kyllähän minä nuo näin. Niillä on varmaan papalle jotakin asiaa",
+arveli neiti.
+
+"Varmaan", toisti Heta-muori painolla. "Ne varmaankin tulivat ottamaan
+kuulutusta Kallelle ja sille mukanaan olevalle naiselle; ja eikös se
+ole synti ja surkeus?"
+
+"Mikä se nyt Heta-muorista on semmoinen synti ja surkeus?" kuului
+samassa iloinen ääni, ja vanhus tunsi pienten, pehmoisten käsien
+vallattomasti tarttuvan häneen kiinni takaa päin. Ennenkuin Heta-muori
+kumminkaan ennätti vastata, pyörähdytti tuo huomaamatta luokse päässyt
+tyttönen muoria ja veitikkamaisesti nauraen kuiskasi hänelle korvaan:
+"pappilan muori käski paistiaan pyöräyttämään!"
+
+"Se Hanna se on aina semmoinen villikko, että siitä pitää vielä
+rovastille kieliä", sanoi Heta-muori, mutta oli nähtävästi mielissään
+leikistä.
+
+"Sitä ennen sanokaa kuitenkin, -- sanokaa Heta kulta, mikä se Hetasta
+oli niin surkeaa äsken!" uteli Hannaksi puhuteltu neiti.
+
+"Ilmanhan minä tässä vain Fannyneidelle paipatin sitä, kun Kivelän
+isäntä toi Kokon Kallea kuulutuskirjan teettoon."
+
+"Onkos se sitte niin surkeaa? Antakaa nyt, Heta kulta, Kokon Kalienkin
+saada emäntä", puheli Hanna. "Onhan teillä itsellännekin aikoinaan
+ollut mies."
+
+"Onhan niitä ollut kaksikin, jos yksittäin luetaan, mutta sehän se
+minua suututtaa, kun ei Mikkolan Karlina lähtenytkään Kallen kanssa
+liittoon. Ja nyt tuotiin Kallea toisen kanssa pappilaan! Kuka lienee
+ollutkaan, ihan tuntematon, -- ja köyhältäkin tuo näytti."
+
+"En minäkään sitä tuntenut", selitti Hanna. "Riikaksi ne sitä
+puhuttelivat ja vesipuolelta pitäjästä kai tuo lienee, koska oli niin
+päivettynyt."
+
+"Vai Riikka, vai Riikka se on! No, oli se sille Riikalle onni, kun sai
+semmoisen miehen -- -- -- ja arvatenkin niin köyhä tyttö, että sillä ei
+ole muuta kuin kaksi tyhjää kämmentä", jahkaili Heta-muori. "Sanon
+vieläkin, oli se onni sille tyttö-rievulle."
+
+"Onko se Kokon Kalle sitte niin miesten paraita?" kysäsi Fanny.
+
+"Onhan se jälilleenkin. On se erinomainen mies? -- Voi, voi sitä
+Karliina hupsua, kun ei älynnyt ottaa Kallea!" päivitteli Heta-muori
+edelleen.
+
+"Teidän olisi vanhempana ja kokeneempana ihmisenä pitänyt sitte neuvoa
+Karliinaa", pisti Hanna ilakoiden väliin ja hymyili sisarelleen.
+
+"Neuvoako? Vähäkös minä sille roinusin, mutta pysyykös se kantovesi
+kaivossa! Sanoi vaan, jotta: ei antanut luonto myöten. -- -- -- 'Ei
+antanut luonto myöten', vaikka Kallella on hevonen ja kaksi lehmää",
+lisäsi Heta-muori halveksivasti päätänsä puistaltaen.
+
+Sillä aikaa oli sulhaismatkue mennyt sisään ja päässyt rovastin
+puheille. Vähän ajan perästä huusi rovasti avonaisesta akkunasta
+Heta-muoriakin virkahuoneesensa "vieraaksi mieheksi." -- "Täällä on
+nimittäin pariskunta taas tekeillä", ilmoitti rovasti Hetalle.
+
+Heta-muori pyyhkäisi hätäisesti käsiään nurmeen ja lähti astua
+köpittämään rovastin huoneesen. -- Siellä istui rovasti keinutuolissaan
+puhallellen paksuja savupilviä eteensä. Todistajain kuullen hän --
+ensiksi saatuaan selville, että niin hyvin sulhasella kuin
+morsiamellakin oli "vapaaehtoinen ja kenenkään pakoittamaton aikomus
+mennä keskenään pyhään aviokäskyn säätyyn", -- alkoi pitää puhetta
+kristillisestä avioliitosta. Kauniisti ja elävästi kuvailikin rovasti
+noille nuorille, kuinka avioliitot taivaassa päätetään, kuinka
+avioliitto on perheen ja perhe yhteiskunnan perustus, ja kuinka koti on
+Herran taimitarha.
+
+Niin liikuttavasti puhui rovasti, että Heta-muorin täytyi tuon
+tuostakin pyyhkäistä silmäinsä nurkasta kyynelkarpalo mukaiseen
+esiliinaansa. Olisi sitä puhetta kelvannut kauemmankin kuunnella, mutta
+äkkipikainen loppu sille kumminkin tuli.
+
+Rovasti näet kääntyi puhumaan rakkaudestakin, mutta ei päässyt vielä
+oikein alkuunkaan, ennenkuin Kivelän isäntä jo keskeytti hänet.
+Keskellä lausetta kiepsahti näet isäntä ylös sohvalta, jolla oli
+istunut, ja alkoi kohteliaasti kumarrella rovastia. -- "Mitäs isännällä
+olisi ollut lisättävää?" tiedusti rovasti kesken puheensa.
+
+"Sitähän minä vaan", lausui Kivelän isäntä, "jotta ei herra rovastin
+millään tavalla pidä luulla, jotta tässä olisi mitään rakkautta mukana.
+Minä tiedän ihan vissiin, että eivät nämä nuoret ole toisiaan ennen
+tunteneetkaan. Vastahan nämä eilen toisensa ensi kerran näkivätkin
+Jämsän markkinoilla, niin että ei tässä tarvitse ollenkaan luulla
+rakkautta olevan, tässä pelissä."
+
+Rovasti kävi tuntuvasti hämille, kun ei ollut selvillä siitä, tekikö
+puhemies naittilaistaan pilkkaa, vai ymmärsikö hän rakkaudella jotain
+muuta kuin tavalliset ihmiset. Sentähden ilmoitti hän vaan lyhyesti
+aviokuulutuksen maksavan karttoineen 6 markkaa 60 penniä ja
+varottavasti katsahti toisen pöydän ääressä kirjoittavaan kappalaiseen.
+Sitte molemmat papit toivottivat onnea nuorelle parille ja hyvästelivät
+oikein kättä lyömällä sulhasta morsiamineen.
+
+Ovessa tuli sulhaisväkeä vastaan Kotilan ontuva nuori isäntä, joka
+äskettäin oli isältänsä perinyt lautamiehen viran ja arvon ja jota
+pidettiin erittäin ymmärtäväisenä miehenä.
+
+"Hyvää päivää, nuori herrastuomari!" tervehti rovasti tulijaa ja pyysi
+hänen "painamaan puuta" sillä aikaa kuin hän kävisi kutsumassa sisään
+kahvia.
+
+Vieras istahti oven suuhun ja miettivän näköisenä pyöritteli siinä
+lakkia polvillansa. Kappalainen ei saanut puhetta oikein sujumaan,
+mutta heti tuli rovasti uudestaan sisään kahvintuojan kanssa ja alkoi
+kysellä kuulumisia vieraaltansa.
+
+"Kiitosta vaan", vastasi lautamies. "Kuuluuhan sitä nyt yhtä ja toista
+ikävää."
+
+"Vai niin", mumisi rovasti. "Eikös otakaan asiat oikein luistaakseen,
+kun vanhan isänne pää kallistui?"
+
+"Mikäpäs niitä asioita riskaisi, mutta niistä sisaristahan se nyt
+meille kiusan ja ristin heitti", sanoi vieras vähän katkerasti.
+
+"Kuinka niin ristin?" uteli rovasti. "Olivathan ne rippikoulussa
+siivoja tyttöjä."
+
+"Kyllähän ne nyt muuten vieläkin, mutta kun se Kaarelan Hermanni ei
+lähdekään Mantan kanssa vihille. -- Eikä taas Annikaan ota mennäkseen
+Toppolaan emännäksi, vaan väen väkeen inttää lähtevänsä Kuuselan
+torppaan -- nälkää näkemään."
+
+"No, no!" huomautti rovasti, "eihän Kuuselan emännän tarvitse nälkää
+nähdä. Onhan se elävä torppa ja Pekka on siisti nuorimies."
+
+"Onhan tuo, mutta torppa on aina torppa. Eikähän siinä ole
+kartanoakaan. Ei lämmintä huonetta koko paikalla muuta kuin yksi ainoa
+tupapahanen -- -- ja sauna ja riihi", sanoi vieras naurahtaen
+ylönkatseellisesti. "Sitä vartenhan minä nyt oikeastaan lähdinkin
+teidän puheille, että eikö sitä Annia voisi niinkuin pakoittaa
+Toppolaan menemään?"
+
+Kun rovasti ei vastannut mitään, jatkoi lautamies: "äiti sanoi, jotta
+ei hänkään ollut aikonut isävainajalle tulla, mutta minkäs sille voi,
+kun vanhemmat sen kerran olivat niin keskenänsä sopineet. Vielä oli
+äiti riskannut vastaan vihille lähtiessäänkin, mutta kun tätinsä oli
+oikein tukasta jutuuttanut ja sanonut että 'selekääs tarvihteisit',
+niin olipas pitänyt lähteä, vaikka kyllä oli itkettänyt. Äiti sanoi
+vielä, jotta olisihan tuo häpeä koko meidän suvullekin, jos torpan mies
+sukuun tulisi -- varsinkin kun ei ole pelkoa naimattomaksi jäämisestä,
+vaan Anni pääsisi taloonkin emännöimään."
+
+"Vaikea sitä on pakottaa", sanoi rovasti, "varsinkin kun Toppolaisella
+on jo ennestään melkein Annin ikäisiä lapsiakin."
+
+"Vaikeatahan se on", myönsi vieras. "Kyllä sitä on koetettu parastamme
+mekin -- minä ja äiti -- mutta ei sille saa mieltä päähän. Enkä minä
+ymmärrä, mikä sen Annin onkaan semmoiseksi vimmannut, vaikka Toppolassa
+on niin suuri kartanokin."
+
+"Onhan siinä isot rakennukset", tiesi rovastikin, "mutta eihän niitä
+tyttöjä kartanoihin vihitäkään, vaan miehiin."
+
+"Ei suinkaan kartanoihin, ei suinkaan", tuumaili lautamies, "vaan kovin
+se on kuitenkin jälyä se Annin menettely. Ette te voi arvata, hyvä
+rovasti, mitä Anni sanoi minulle, kun minä sanoin hänelle, jotta
+Kuuselassa ei ole kuin tupa asuinhuonetta?"
+
+"Mistäpäs minä sen", arveli rovasti, "ehkä sanoi rakastavansa -- --
+tahi tuota -- -- mieltyneensä Pekkaan?"
+
+"Ei se siitä mitään virkkanut, vaan niin sanoa mäjäytti, jotta 'vaikka
+ei olisi tupaakaan', -- -- aatelkaas -- -- 'vaikka ei olisi tupaakaan',
+sanoi."
+
+"Tahtookos se sitte Toppolan isäntä niin mielellään Annia?" kysyi
+rovasti. "Annihan on vielä ihan nuori tyttö ja hän jo harmaapäinen --
+ja vielä päälle päätteeksi leskimieskin."
+
+"Miinaahan se oikeastaan tuli Toppolainen katsomaankin, mutta kun Miina
+ei enää ollut joutilaana, niin viittasi Anniin ja sanoi, että
+ihminenhän se on tääkin."
+
+"Mutta eikös teidän sopisi ottaa Kuuselan Pekkaa vävyksi Kotilaan.
+Minusta -- -- --"
+
+"Me jo myytiin Kotila tässä toisella viikolla."
+
+"Vai jo myitte! Mistä se ostaja niin äkkiä ilmaantui?"
+
+"Tuoltahan se on Hämeen puolelta", vastasi lautamies.
+
+"Vai niin. No paljokos te Kotilasta saitte?"
+
+"Kymmeneen tuhanteen se nyt meni", sanoi vieras.
+
+"Mutta olisihan Särkän Joonas muistaakseni antanut siitä kaksitoistakin
+tuhatta", ihmetteli rovasti.
+
+"Kyllähän se olisi, mutta nyt siinä meni sisar Miina mukana yhdessä
+kaupassa", selitti lautamies. "Sitäpaitsi saamme äiti ja minä eläkkeen,
+kun tuota minussa ei kuitenkaan ole miestä työn tekoon."
+
+"Mutta suostuikos Miina semmoiseen kauppaan?" kysyi rovasti hymyillen.
+
+"Mikäs siinä? Suostuihan se toki. Oli sitä Miinalla ollut vähän puhetta
+yhteen menemisestä Takkulan Matin kanssa, mutta sitte hän kumminkin
+arveli, että samahan tuo on kelle sitä menee, kun vaan taloon pääsee.
+Mutta eipäs vain Anni ole niin viisas kuin sisarensa oli."
+
+"Hm, hm!" mutisi rovasti ja neuvoi sitte: "kyllä se on parasta, että
+annatte Annin noudattaa oman sydämensä vetoa. Ei pidä pakottaa ketään
+väkisin vihille. Siitä on kallis edesvastaus vielä viimeisellä
+tuomiollakin, jos sattuu tulemaan toinen onnettomaksi meidän tähtemme."
+
+"Niin kai siitä lienee", tuumaili Kotilan lautamieskin, mutta näpelöi
+yhä lakkia käsissään. Viimein hän kuitenkin rohkaisi mielensä ja
+eperoiden kysäsi: "ei siitä sitte taida tällä kertaa tulla mitään
+siitäkään Kaarelan Hermannin vihkimisestä?"
+
+"Jaa, se on tykkönään toinen asia", arveli rovasti. "Hän on jo Mandan
+kanssa täysissä kuulutuksissa, ja johan se Manda on taitanut asuakin
+Kaarelassa?"
+
+"Johan se Marian päivästä asti on siellä ollut vaalissa. -- -- Montako
+viikkoa siitä jo tulleekaan", sanoi lautamies.
+
+"Tuleehan siitä jo kolmisen kuukautta. Ja se yksissä oleminen ennen
+vihkimistä on vasten lakiakin, niin että kyllä minun, virkani puolesta,
+pitää ruveta Hermannia vihille ahdistelemaan", selitti rovasti. "Minä
+kutsutan hänet puheilleni siitä asiasta."
+
+"Täällä se Hermanni jo onkin, -- tuolla tuvan puolella", ilmoitti
+lautamies. "Minä en jättänyt häntä rauhaan ennen kuin sain mukaani,
+että jos hyvinkin saataisiin hänet vihille yksin tein -- ja Manta lähti
+kanssa siinä toivossa."
+
+"Kutsukaa heidät sitte tänne", käski rovasti. "Minä sillä aikaa hankin
+vihkimätodistajat ja pistän kapan päälleni."
+
+Kun Kotilan lautamies saapui takaisin rovastin virkahuoneesen, oli
+siellä jo lattialle levitetty punainen matto ja sille vierekkäin
+asetettu pari kirjavaa sohvatyynyä. Fanny-neiti istui harmooniumin
+edessä koraalikirjaa katselemassa sillä aikaa kuin Hanna taas auttoi
+papin kappaa isänsä selkään. Heta-muori ja pari piikaa seisoi
+ovensuu-seinällä, hyvin hartaan näköisinä, toimitusta odottamassa.
+
+"Noo Hermanni! Asetupas nyt vaan koreasti tuohon oikealle puolle ja
+Manda seisoo tässä vasemmalla. Minä annan merkin silloin kuin teidän
+pitää polvillenne laskeutua", selitti rovasti.
+
+"Jottako vihille?" tiedusti Hermanni pitkäveteisesti.
+
+"Niin tietysti, kun rovasti käskee", kiehitti Manda vastaukseksi ja
+alkoi vetää sulhoaan osoitetulle paikalle.
+
+"Ei herra rovasti", ähkyi Hermanni kumarrellen ja tempoen käsivarttaan
+pois Mandan käsistä. "Kyllä minä en voi ruveta vihille tämän ihmisen
+kanssa."
+
+"Mutta sinun täytyy, kun nyt kerran olet narrannut tyttöä niin
+pitkälle", lausui rovasti pontevasti.
+
+"Enhän minä, herra rovasti, ole narrannut. Setähän se pani alkuun koko
+asian. Ja siksi toisekseen, nämähän ne Kotilaiset ovat petkuttaneet
+minua pitkin matkaa."
+
+"Punnitsepas mies sanasi. Mitenkä me olemme sinua petkuttaneet?"
+tiuskasi lautamies kärsimättömästi.
+
+Hermanni siihen sijaan selitteli rovastille hyvin tyynenä: "nämä
+lupasivat tehdä talonsa kaupat minun kanssani, ja setäkin sen tähden
+rupesi koko tähän hommaan; mutta nyt nämä ovatkin myyneet talonsa
+toiselle."
+
+"Mutta hyvä ihminen!" huudahti rovasti. "Onhan sinulla jo hyvä talo
+ennestäänkin."
+
+"Onhan se, mutta isä oli ryyppypäissään tässä tuonoin luvannut ottaakin
+sisar Eliinalle Kekkolan Matin kotivävyksi -- --"
+
+"Mutta Matillahan on vielä vaimo elossa", sanoi rovasti.
+
+"Niin vanhalla Matilla, vaan poika Matinhan se isä oli luvannutkin
+vävykseen ottaa sitte kuin se mieheksi kasvaa", tuumaili Hermanni. "Ja
+montakos vuotta siihen enää meneekään."
+
+"Ei, Hermanni kulta, ei se poika-Matti sitte enää sisarestasi huoli,
+vaan ottaa ennen jonkun Ylätalon tytöistä", väitti Manda,
+
+"Niitäpä sitä olen minäkin meinannut odotella, ja niillä onkin talo
+joka tytöllä", sanoi Matti. Kääntyen rovastiin jatkoi hän vielä: "ei
+tästä Mantasta muutenkaan ole minulle, kun tämä on niin huusava."
+
+"Huusava -- mitä se on?" kysyi rovasti tyttäriltään.
+
+"Tuhlari", vastasi Hanna ja juoksi ulos.
+
+"Ei suinkaan se tuhlari olisi, kun oikein oman talouden saisi -- --
+ethän sinä olisi Manda?" sanoi rovasti morsiameen katsahtaen.
+
+"Enhän minä sitte enää olisi", vakuutti Manda syvään nyykistäen.
+
+"No nyt sen kuulit Hermanni", puhui rovasti. "Tottahan nyt toki tulet
+vihille?"
+
+"Ei herra rovasti, ennen minä mennen vaikka Wenäjälle."
+
+"No ota nyt kerrankin järkesi vangiksi ja ajattele mikä häpeä -- --
+mikä häpeä se olisi niin rikkaan ja arvokkaan talon tyttärelle kuin
+Kotila on", puhui rovasti.
+
+"En minä voi -- -- se ei minusta tunnu ollenkaan käyvän laatuun. Ei se
+tunnu käyvän minun verilleni", penäsi Hermanni.
+
+"Puraise vaan luontosi, niin kyllä se käy", rukoili Manda.
+
+"No, koska ei hyvä sana auta", lausui rovasti, "niin tiedätkös mies,
+mitä sinulle vielä tästä itsepäisyydestäsi seuraa? Sinä saat ensin
+tulla kirkkoneuvoston eteen, sitte matkustaa tuomiokapitulin
+tutkittavaksi ja juosta käräjillä -- ja lopuksi menee sinulta talot ja
+tavarat kulutuksista ja palkkioista."
+
+"Menköön sitte, jos niikseen tulee", päätti Hermanni, mutta silloin
+julmistui rovasti.
+
+"Vai niin", puhkesi hän tuimasti lausumaan. "Vai niin, että sinä turhan
+päiten aiot toimittaa kunnialliset vanhempasi vanhoina päivinään mieron
+tielle. Ett'es jo häpeä! Minä annan nimismiehen jo ihan ensi käräjissä
+sakottaa sinua Mandan kanssa yhdessä asumisesta ja elämisestä. Ja sitte
+et enää saa itsellesi kunniallista vaimoa, vaikka maan alta etsisit. Se
+on varma se."
+
+"Sakotetaankos sitä siitäkin?" kysyi Hermanni pelästyneenä.
+
+Rovasti otti kirjakaapista lakikirjan ja selaili sitä hyvän hetkisen.
+Sillä välin kääntyi Hermanni lautamieheen ja kysyi: "antaisitko sinä
+lisäksi sen teidän mustan ruunan?"
+
+"Lupaa, lupaa", kuiskutti Manda veljensä korvaan, mutta lautamies pysyi
+vaiti. -- Viimein löysi rovasti mitä haki ja luki ääneen muutamia
+pykälöitä lakikirjasta.
+
+"Tuletkos nyt vihille?" kysyi rovasti sitte tiukasti Hermannilta.
+
+"No yks'kaikki, koska rovasti niin tahtoo ja tämä Aukusti antanee
+entisten lupaustensa lisäksi sen mustan ruunan", sanoi Hermanni.
+
+"Voipihan tuon juuri antaakin", sanoi lautamies harvakseen.
+
+Vähän ajan perästä kuuli sitte puutarhassa istuva Hanna isänsä
+juhlallisella äänellä vihkimälukuja lukevan. Hän ei siitä välittänyt
+kovin paljoa, vaan katseli tarkasti, miten pari köyhää pääskystä
+yksituumaisesti räystään alle pesäänsä rakentelivat. Mietteistään
+herätti Hannan vasta vihkimävirren sävel ja sitä kuullessaan hän
+tillahti itkemään. Sisällä laulavan Fanny-neidenkin ääni tuntui
+vapisevan vähän, mutta ihmeen selvästi ja voimakkaasti veteli
+Heta-muori sanoja:
+
+    "Vihollinen karkoit' kauas;
+    Suo meidän myös olla rauhass'".
+
+
+
+
+
+YLEINEN SURU.
+
+
+Oli tyyni ja rauhallinen keväinen aamu. Yöllä oli tosin vähän kylmänyt
+ja maa oli yhä valkoisena niissä paikoin, joihin ei päivän säteet vielä
+olleet ehtineet lämpöä levittämään, mutta ilma tuntui lämpöiseltä.
+Kaupungin kadut olivat jo lumesta ihan paljaat, mutta maantiellä oli
+vielä hieman iljannetta jälellä ja aitovieret täynnä talvellisten
+nietosten jätteitä. Kärryillä kuitenkin jo ajettiin, ja maalaisten
+vieterittömät rattaat pitivätkin aika jyrinää jäisellä tiellä ja
+routaantuneella kadulla.
+
+"Tuohon rymäkkään se kauppaneuvoksetar nyt taas varmaan herää ja on
+sitte ruppastuulella koko pitkän pituisen päivän", mutisi itsekseen
+Erlingin vanha Anna-Maija muutaman, kaupungin reunassa olevan talon
+keittiössä. "Mutta ruvetkoonpashan tässä hyvin äkäilemään, niin pian
+hän minusta pääsee, niinkuin jo senkin seitsemästi olen hänelle
+sanonut. -- -- Jaa, jaa! Kyllä se syntisen ihmisen luontoa toisenkin
+kerran koettelee, kun viisikäänkolmatta vuotta tässä paikassa palvelee.
+Kauppaneuvoksen itsensä aikaanhan tuo kuitenkin meni jonakin, mutta
+entäs nyt, kun eletään kuin viimeistä päivää. Hyvät ihmiset sitä
+illallistakin siivoa! Eikä sitte muka mokomille vältä vähempi kuin
+viinimarjain mehu!"
+
+Anna-Maija työkkäsi suutuksissaan auki ruokasäiliön oven ja pujahti
+sinne. Hän katseli hyllyjä, nosteli pulloja ja purkkia yhden toisensa
+perästä ja jatkoi yksin puhettaan.
+
+"Arvasinhan minä sen. Kallista karpalohilloa ei ole enää jos kolmelle
+hengelle, vaikka kuvernööri tulisi taloon, ja valkeiden viinimarjojen
+mehu on ihan lopussa! -- Ei tässä tule hiljankaan eteen muuta kuin
+konkurssi, ja mihin minä onneton sitte vihdoinkin viimein joudun? Voi,
+kun en kuitenkaan ottanut sitä sepän retaletta silloin elätettäväkseni,
+mutta -- hm! -- -- Ja nyt niiden pakanoiden tähden pitää tässä
+kristityn ihmisen vielä vanhoillaan kaupungin elätiksi joutua. Kyllä
+kai ne alastomat pakana-raukat siitä paljonkin lämpenevät, kun
+kaupungin rouvat käyvät täällä syyttömät ihmiset mierontielle syömässä
+ja juomassa. -- -- Niin, oikein minua naurattaa niiden ompeluseurat.
+Karttuunirääpäleitä tehdään ja köyhiä panetellaan. Ostaisivat
+markkinoilta lammasnahkoja ja teettäisivät Tikais-Mikolla turkkia; tahi
+laittaisi kauppaneuvoksetar sinne Afriikkaan kauppaneuvos-vainajan
+suuren supiturkin. Ei silloin ainakaan yhtä miestä palelisi, vaikka
+hänessä olisi vielä kylmempi kuin onkaan, ja saisivat ihmisten ruoat
+olla rauhassa ja kunnia tallella."
+
+"Anna-Maijaa! Herran tähden, Anna-Maijaa!" kuului silloin vinkuva ääni
+jostakin sisähuoneesta.
+
+"Mikähän sillä nyt on hätänä, kun niin surkeasti uikuttaa", tuumaili
+Anna-Maija kiirehtien sisähuoneisiin.
+
+Kauppaneuvoksetar, lempeän näköinen ja harmaatukkainen vanhus oli
+huoneessaan sohvan edessä ja parhaillaan hajuvedellä valeli sohvalla
+olevaa pientä rakkikoiraa.
+
+"Anna-Maija! Juokse, Anna-Maija kulta, nyt ihan paikalla tohtoriin ja
+sano -- kuuletko sinä -- sano minulta terveisiä, että -- -- että -- --
+ihan siinä on henki kysymyksessä; -- -- ja että hän on niin huono; ja
+että hän olisi hyvä ja nyt kohta tulisi tänne. -- Kuuletko sinä
+Anna-Maija? Juokse nyt hyvä Anna-Maija! Juoksethan sinä Anna-Maija."
+
+"Kiitos, kiitos rakas kauppaneuvoksetar -- --"
+
+"Juoksehan nyt Anna-Maija kulta", keskeytti emäntä.
+
+Anna-Maija paiskasi kiireesti oven kiinni ja tuumaili mennessään:
+"tokihan minä tok' juoksen ainoan sisareni tähden, ja kyllä hän
+todellakin on kovin huono."
+
+Pian olikin Anna-Maija matkalla lääkärin luo. Kiireesti hän kulki,
+eikä ollut näkevinäänkään "Malinskaa" ja "Häyryskää", vaikka ne
+kulkivat torille, tuolla kadun toisella puolen. Sitte vasta täytyi
+"silmänräpäykseksi" seisahtua, kun Silénin matami sattui kadulla
+"ihan palliksi vastaan."
+
+"Huomenta Anna-Maija!" sanoi Silénin matami ja asetti koppansa kadulle,
+seiniviereen.
+
+"Huomenta, huomenta", toisti Anna-Maija. "Minulla on kovaksi onneksi
+hirmuisen kiire nyt, vaikka olisi ollut hupaista kuunnella, miten
+teillä jaksetaan. En jouda nyt edes -- -- -- mutta, ette te hyvä matami
+usko, kuinka herttaisen hyvä se kauppaneuvoksetar sittekin on
+pohjaltaan."
+
+"No eihän se taida juuri kaikkein pahimpiakaan olla, mutta kukapas sitä
+nyt Anna-Maijalle ilkiäisikään -- --"
+
+"Niin, vaanpa muillekin. Tiedättekös, että nytkin minä olen menossa
+tohtoriin, ja kauppaneuvoksetar kaskikin oikein juoksujalassa
+menemäänkin."
+
+"Herranen aika!" huudahti Silénin matami. "Onko hän sitte niin sairas?
+Ihanko se on vuoteen omana?"
+
+"Onhan se jälilleenkin ja verta sylkee."
+
+"No, kyllä teillä, Anna-Maija parka, sitte on huolta ja hommaa --
+huolta ja hommaa. Ja lisää surua sitä vaan tulee, sillä tietänettehän,
+että Tikais-Mikon tyttö, sisarenne tyttö, on ajettu pois viskaalista
+tänä aamuna?"
+
+"Annako?" kysyi Anna-Maija säikähtyneenä. "Ja minkä tähden?"
+
+"Kukapa sen tietää, mutta Korhosen eukko sitä kävi tän'aamuna meillä
+toimittamassa, jotta illalla, kun rouva oli tullut ompeluseurasta, oli
+hän tavannut viskaalin kyökistä, Annan luota, vaikka oli ollut talo
+vieraita täynnä. Sitte oli rouva nostanut semmoisen metakan, että
+olivat herrat neuvomatta ulos osanneet, ja nyt on Anna pantu pois",
+selitti Silénin matami.
+
+"Mutta, mitäs viskaali oli sanonut?" uteli Anna-Maija.
+
+"Viskaali? -- Niin mitäpäs sillä viskaalilla olisi sanomista. Rouvahan
+se kaikki päättää, ja viskaali saa kiittää, että ei -- -- mutta tuolla
+menee torille jo heinäkuormia, niin että hyvästi! Hyvästi Anna-Maija!
+Kyllä teillä nyt on huolta ja hommaa, kun ihan verta sylkee, niinkuin
+sisarennekin."
+
+"Niinkuin sisarennekin", mietti Anna-Maija. "Mitähän se sillä
+tarkoitti. Sisarenihan se juuri verta sylkeekin, mutta se on hupsu koko
+matami. Sanoo Annan joutuneen pois paikastaan. Annan, joka on sievä,
+siveä tyttö ja minun oma opettamani ja osaa sekä keittää että paistaa.
+Ei kuuna päivänä, ei kuuna päivänä sitä tyttöä paikastaan pois ajeta.
+Mutta kohtahan tuon saan nähdä, kun kotiin joudun."
+
+Anna-Maija tapasi lääkärin kotoa ja kohta ajoi hän tohtorin rinnalla
+kotiinsa päin. Kauppaneuvoksetar Erlingin tuparakennuksessa asui näet
+ompelija Mikko Tikkanen, jonka vaimo, Anna-Maijan sisar, oli sairaana.
+Sisarensa luo johti Anna-Maija tohtorin, mutta tohtori ei sanonut
+sairaan enää lääkkeitä tarvitsevan ja valitti sitä, että häntä ei oltu
+ennen tultu hakemaan.
+
+"Milläpä varoilla sitä köyhä -- --", mutisi sairaan mies, mutta tohtori
+ei ollut kuulevinaankaan sillä korvalla, vaan lähti pois.
+
+Anna-Maija siihen sijaan tiuskasi Mikolle: "joisit sinäkin vähemmän,
+niin ei eukkosi kuolisi nälkään."
+
+"Täti, täti", kuului nurkasta itkevä äiti, "eihän isä nyt enää moneen
+vuoteen ole ryyppinyt."
+
+"Ole vaiti", sanoi Anna-Maija, "kun ei olisi juonut, niin olisi
+versta miehellä jälellä, eikä minun sisareni tytön olisi tarvinnut
+viskaalin -- --. Voi hyvä isä tätä elämää! Ja sinä Anna! Hyi, että et
+häpeä vielä näyttäytyessäsi kunniallisille ihmisille, letukka! Jos
+minut kadulle potkaistaisiin, niin en toki tulisi ihmisten ilmoihin
+enää milloinkaan."
+
+"Täti, -- -- eihän se kuin totivettä, mutta se rouva kun on ihan
+hurja", nyyhki Anna, "ja niin luulevainen."
+
+Sairaan valitus kiinnitti kaikkien huomion, ja Anna-Maija ei joutanut
+ajattelemaan mitään, sillä hänen sisarensa kuolintaistelu oli jo
+alkanut. Ei sitä kaukaa kestänytkään, mutta kovaa se oli, niin kovaa,
+että ei Anna-Maija jaksanut sitä katsella loppuun, vaan itkien kiiruhti
+omalle puolellensa. Siellä hän ihmeekseen tapasi sisarensa pojan
+kauppaneuvoksettaren huoneessa ja jäi hämmästyneenä vastineettomaksi,
+kun emäntänsä alkoi häntä viipymisestä torua ja vielä pojan kuullen.
+
+"Pollyn kuolema jää Anna-Maijan omalletunnolle raskaaksi taakaksi, --
+jos se kuolee", lopetti kauppaneuvoksetar arvokkaasti ja hieman
+halveksivastikin puheensa Anna-Maijalle.
+
+"Poika, mitä sinä täällä teet, vaikka äitisi on kuoleman kielissä?"
+tiuskasi Anna-Maija sisarensa pojalle.
+
+"Antakaa hänen olla", käski kauppaneuvoksetar ja kääntyen poikaan sanoi
+hän: "eläinlääkäri asuu Puttoliinin talossa, ensimmäiset portaat
+portista."
+
+"Kyllä minä tiedän", sanoi poika, "siinähän se asuu konitohtorikin."
+
+Poika lähti, ja vanhukset jäivät kahden kesken.
+
+Anna-Maija puolusti parhaimman mukaan itseänsä, ja sanoi ajatelleensa
+oikeaa tohtoria, kun ei rouva ollut Pollystä mitään puhunut, ja sanonut
+vielä hengen olevan kysymyksessä --"eikähän koiralla henkeä ole."
+
+"Te olette aina vihannut ja ylönkatsonut Pollyä", sanoi
+kauppaneuvoksetar ja viittasi Anna-Maijaa menemään ulos. Ei auttanut
+siinä Anna-Maijan selitykset, vaan hänen täytyi lähteä keittiöön ja
+kauppaneuvoksetar jäi kahden kesken Pollyn kanssa. Polly vikisi
+surkeasti jonkun aikaa, tyyntyi sitte vähitellen ja oli lopuksi aivan
+hiljaa. Kauppaneuvoksetarkin alkoi tyyntyä, mutta kun eläinlääkäri tuli
+ja ilmoitti Pollyn jo kuolleen, alkoi hän katkerasti itkeä. --
+Sillä välin oli torilla levinnyt huhu, että kauppaneuvoksetar oli
+kuollut. Ompeluseura oli sen johdosta kokoontunut pormestarinnan luo
+neuvottelemaan, mitä nyt olisi tehtävä, sillä kauppaneuvoksetar oli
+aina seuralle ilmaiseksi kaikki vaate- ja muut tarpeet antanut. Aluksi
+ei kuitenkaan päästy muuhun päätökseen kuin siihen, että,
+pormestarinnan esityksestä, päättivät rouvat pukeutua mustiin. Onneksi
+olikin pormestarinna edellisenä päivänä saanut uuden mustan puvun.
+
+Kaupungin herratkin kävelivät alakuloisina ja toisiaan tavatessaan,
+tervehdyksen asemasta, sanoivat vaan lyhyesti: "kauppaneuvoksetar on
+kuollut."
+
+Malinska taas kertoi torilta tullessaan Häyryskälle: "nyt tässä kohta
+saadaan hyvää tavaraa kelihinnalla, kun kauppaneuvoksetar on kuollut.
+Saa sitä nyt köyhempikin kerran jotain itsellensä."
+
+"No, mutta eihän sillä puotia ollut", vastasi Häyryskä.
+
+"Ei puotia, vaan kun kaikki kauppamiehet ovat hänelle velassa, niin
+kuuluu tulevan konkurssi kaikille eteen. Ei se vanha Erling niille
+omiaan heitä, vaan sanoi meillä käydessään, jotta kun hän saapi
+velivainajansa omaisuuden käsiinsä, niin paistaa se vielä päivä
+köyhällenkin kansalle. Niin sanoi tässä tuonoin, ja niin se käypikln."
+
+"Saisi paistaakin", myönsi Häyryskä. "Toisella viikolla kävin minäkin
+pyytämässä lainaksi kymmentä markkaa nimipäivikseni, niin oli
+kauppaneuvoksetar vaan käskenyt Anna-Maijan sanoa, jotta hänellä
+ei ole."
+
+"Semmoinenhan se oli aina köyhille", tiesi Malinskakin, "vaan nyt saa
+hänkin tehdä tiliä siitä, mitä se on: taita isoovalle leipäs."
+
+Sanomalehden toimittaja ja postimestari tulivat eukkoja vastaan, ja
+postimestari kuului ehdottavan, että sanomalehti ilmestyisi sinä
+päivänä "mustareunaisena, yleisen surun merkiksi."
+
+Kauppaneuvoksettaren talossa oli kohta koko ompeluseura koolla.
+Kauppaneuvoksetar olikin hyvin liikutettu siitä yleisestä osanotosta,
+jota hän sai osakseen, ja kiitteli kaikkia Polly-vainajan puolesta.
+Vasta iltapäivällä sai hän tietää, että hänen itsensäkin oli jo sanottu
+kuolleen. Se oli hänestä hirveintä mitä ihminen ajatella taisi, ja hän
+lupasi palkinnon sille, joka ilmoittaisi "kuka tuon huhun oli alkuun
+pannut." Varmuudella ei sitä kuitenkaan kukaan tiennyt, mutta viskaalin
+rouva sanoi Silénin matamin itsellensä kertoneen, että Anna-Maija oli
+sanonut kauppaneuvoksettaren olevan "ihan henkitoreissa."
+
+"Ajatteles Selma kulta, sanoa 'henkitoreissa' ja vielä omasta
+emännästään! Paljo minä kärsin, mutta sitä en minä Selmana jaksaisi
+kärsiä. En kärsisi semmoista omalta palvelijaltani, ja kuka sen tietää,
+mitä niillä, vanhalla Erling'illä ja Anna-Maijalla mielessä onkaan. Ei
+se suotta aikojaan Anna-Maija sellaisia juttuja liikkeelle pane."
+
+Kauppaneuvoksetar kauhistui, itki ja vapisi. Viskaalin rouva arveli
+vielä, että "Selma kulta" saa kiittää Jumalaa siitä, että Polly pelasti
+hänen henkensä. "En minä tietysti ole teidän kyökissä käynyt, mutta
+vaikea on minun uskoa, että niin hyvä toveri kuin Polly olisi kuollut
+luonnollisen kuoleman", sanoi hän.
+
+Viskaali tuli vähän ajan perästä itsekin kahden poliisimiehen kanssa
+eroittamaan Anna-Maijaa palveluksesta, ja ompeluseuran hämmästykseksi
+tavattiin vanha Erling Anna-Maijan tyköä keittiöstä. Kauppaneuvoksetar
+ei jaksanut tulla jäähyväisillekään, eikä sanonut enää tahtovansa
+"nähdä koko Anna-Maijaa silmäinsä edessä, ei koskaan", vaan lähetti
+palkankin viskaalin kautta.
+
+Vanha Erling haki Anna-Maijalle kaupungista hevosen, ja yhdessä he
+sitte lähtivät ajamaan. Kauppaneuvoksetar ei näet sallinut, että
+Anna-Maija olisi muuttanut päiväksikään Tikais-Mikonkaan puolelle, vaan
+kuului senkin perheen pitävän ruveta katselemaan itselleen uutta
+asuntoa.
+
+"Nyt on täti parkakin kadulle potkaistu", ajatteli Tikkasen Anna
+auttaessaan Anna-Maijan vaatearkkua issikan rattaille. Hän ei
+kuitenkaan virkkanut mitään siitä, vaan toivoi saavansa pitääkin
+tätinsä paikan, johon nyt oli väliaikaisesti otettu.
+
+Sanomalehti oli ilmestynyt mustareunaisena, ja sen toimittaja istui
+hiljakseen kiroillen seurahuoneella, höyryävä tuutinki edessään.
+Toisessa huoneessa oli kaupungin herroilla salainen kokous, johon ei
+sanomalehden toimittajaa laskettu. Silloin tällöin kuuli toimittaja
+sieltä ainoastaan muutaman sanan, mutta huomasi herrojen olevan hyvin
+äkäisellä päällä. Viimein tuli hänen luokseen kolme neljä herraa, ja
+neuvosmies Hulldén pyysi "nöyrimmästi" saada tietää: "minkä tähden
+herra Pilander tänään on sanomalehden varustanut surureunuksilla,
+jollei se nimittäin ole toimituksen salaisuuksia?"
+
+"Kyllä minä sen sanon", vastasi sanomalehden toimittaja painolla, "kun
+te, neuvosmies Hulldén ja muut ensin ilmoitatte, minkä vuoksi teidän
+rouvanne tänään aamupäivällä kävelivät surupuvussa ja te itse
+kirjoittelitte konkurssianomuksia. -- -- Vai tapahtuiko tuo kaikki
+rouva Erling'in sylikoiran kuoleman tähden?"
+
+Toimittaja tyhjensi lasinsa, kumarsi herroille ja lähti.
+
+"Kuulitteko sitä hävytöntä!" huudahti neuvosmies Hulldén.
+
+"Vai pitäisi meidän tehdä hänelle selkoa vaimojemme puvuistakin",
+säesti postimestari. Pormestari taas arveli sen olevan liikaa, ja
+viinatehtailija Wallerskjöld päätti olevan parasta ruveta
+kuulustelemaan toista miestä sanomalehden toimittajaksi, "sillä
+Pilander on jo liiaksi leipääntynyt täällä ollessaan."
+
+Pilander istui jo silloin kotonaan miettimässä oikein salamoivaa
+pääkirjoitusta "poroporvarillisuudesta", mutta häntä häiritsi kadulla
+teikkaavien poikien melu. Muut pojat siinä olivat repaleisia, mutta
+yksi oli siististi puettu. Se oli Mikko Tikkasen Kalle. Hänen oli nyt
+vuoro nappia heittää. Hän heittikin, mutta ei mennyt lähellekään
+kuoppaa. Jäi varmaankin puolentoista kyynärän päähän.
+
+Teikkaaminen alkoi innostuttaa Pilanderiakin ja hän odotti uteliaasti,
+onnistuisiko Tikkasen poika näpähdyttämään nappia kuoppaan. Soma oli
+nähdäkin, millä hartaudella Kalle nappiansa näpähdytti. Nappi siirtyi
+noin korttelin verran ja nyt oli toisen kerran näpähdytettävä. Poika
+sihtasi kauan ja nyt -- --. Ei, napsautti liian kovasti. Nappi nousi
+pystyyn ja vieri syrjään ainakin sylen verran. Kaikki toivo oli siis
+lopussa, ja kyyneleet kohosivat Kallelle silmiin.
+
+Pilanderia säälitti pojan vahinko, mutta häntä samalla harmitti se, kun
+poika itki tuon vertaisesta. Eihän hän itse itkenyt, vaikka uhattiin
+leivättömäksi jättää. Pilander avasi akkunan ja kysyi: "mitä sinä
+itket, Tikkasen poika?"
+
+"Kun se oli", nyyhkytti poika, "kun se oli viimeinen nappi -- oikea
+tinanappi, ja äitikin on kuollut, niin jotta mistä minä nyt toisen
+saan?"
+
+Poikien peli loppui siihen, mutta Pilander istui kauan akkunansa
+vieressä ja ajatteli sanoja: "mistä minä toisen saan". Niin kauan hän
+niitä ajatteli, että kyyneleet nousivat hänellekin silmiin. Hän
+pyyhkäsi kuitenkin ne pois kädellään, sillä vaimonsa kuului toisesta
+huoneesta kutsuvan häntä iltaruoalle ja nuorin poika siellä tinkasi
+itsellensä enemmän maitoa, mutta äiti selitti, ett'ei hänellä ole rahaa
+lähettää ostamaan.
+
+
+
+
+
+VIERASMIES.
+
+
+Heinävaaran liepeillä, Ruokosuon ja Särkijärven välisellä kannaksella
+oli Kuittis-Tahvon mökki. Pikkuiset olivat vielä viljelykset siinä ja
+huoneet vieläkin pienemmät, mutta hyvästihän noissa kuitenkin näytti
+rupeavan tulemaan toimeen. Mökin ei tarvinnut tehdä päivätöitäkään
+taloon, mutta piti sen asukkaiden siihen sijaan, kesäiseen aikaan,
+hoitaa suurin osa toisella puolen järven olevan talon karjasta, joka
+aina Juhanuksen seuduissa tuotiin Heinävaaran puolelle kesäsyöntiin.
+Vaaran lehtoisilla ripeillä olikin karjanlaidun ihan mainio.
+Senpätähden ei mökin oma, kirjava-kylkinen "Kyyttökään" tahtonut
+koskaan malttaa sieltä oikeaan aikaan iltasella kotiin tulla, vaikka
+selvästi kuuli sinne ylös vasikkansa ikävöivän ynisemisen rantahaasta.
+
+Tuo haka ei ollut suurimpia, mutta se oli ihan parahiksi iso
+paimenelle. Pikku Niilo oli näet saanut päähänsä, että hänen ihan
+välttämättömästi piti saada käydä paimenessa, ja kun ei häntä päästetty
+koko karjaa paimentamaan, niin päätti hän paimennella vasikoita, joita
+pidettiin rannalla pienessä aituuksessa. Alussa olikin Niilosta tuo
+toimi sangen miellyttävä, mutta rupesihan sekin ajan pitkään käymään
+hiukan yksitoikkoiseksi. Se oli kuitenkin Niilon oma syy, ja Niilo
+huomasi sen itsekin.
+
+Miksi hän aina niin innokkaasti ajoikin pois porsasta, jonka mieli
+näkyi hartaasti palavan vasikoiden ja hänen seuraansa. Porsas kyllästyi
+viimein rantahakaan pyrkimiseenkin ja lyöttäytyi ison karjan
+kumppaniksi. Lehmät antoivatkin mielellään pienen toverin itseään
+seurata, ja kaihoavin katsein sai vain Niilo nähdä, miten palleroinen
+porsas lehmien perässä juosta lekerti tuonne ylös vaaralle, jonne pääsö
+oli pojalta kielletty. Kyllä se harmitti vähän, kun porsas noin vaan
+sai juoksennella missä tahtoi, mutta minkäs sille voi. Täytyi tyytyä,
+kun äiti kerran oli kieltänyt, eikähän tuo karjan katsontaan avuksi
+tullut talon tytär, Anna-Maijakaan sanonut huolivansa Niiloa kanssaan,
+vaikka kuinka aina olisi pyrkinyt iltasella lehmiä hakemaan.
+
+Ikävä oli Niilosta sen takia koko kesä, jonka tulemisesta hän kuitenkin
+edeltäkäsin oli niin suuresti iloinnut. Talvellahan tuota kumminkin oli
+saanut olla muiden ihmisten ilmoissa, mutta nyt oli isä aina paloa
+kyntämässä tahi suota ojittamassa, eikä äitikään joutanut Niilon kanssa
+olemaan muulloin kuin päätä kammatessa. Kukkuva käkönen ja lehdossa
+livertelevät linnut eivät taas taipuneet tulemaan leikkisille, vaikka
+Niilo koetti niitä mansikoillakin luokseen maanitella. Ne vaan
+peippelehtivät oksillaan ja keskenänsä kisailivat, välittämättä
+Niilosta yhtään enempää kuin ihmisetkään.
+
+Päiväläis-Risto se kuitenkin toki vähäsen piti Niilosta, vaikka se
+oli niin harvapuheinen ja enimmäkseen vaan istuksi joutoaikoinaan
+maito-aitan portailla katselemassa, miten talon Anna-Maija maidon
+kanssa puuhasi. Risto se yhtenä ettone-aikana teki Niilolle pihamaalta
+löytämästään nuppineulasta ongenkin -- oikein väkä-ongen, ja sitte
+täytyi äidin luvata, että Niilo saisi iltasella mennä Anna-Maijan
+kanssa vaaralta itsellensä hakemaan oikean pihlajaisen onkivavan. Ei se
+näyttänyt Anna-Maijasta olevan ihan mieluista, kun Niilo hänelle lähti
+kumppaliksi lehmän hakuun, vaan Niilo ei siitä lukua pitänyt, kun "äiti
+kerrankin lupasi."
+
+Olikin se hupainen matka, mutta mitähän varten se Anna-Maija kiipesi
+tuonne ylös sivu lehmistä? No ehkäpä siellä kasvoi parempia pihlajoita,
+ja olihan tuo muutenkin soma katsella, miten paljo maailmaa sinne ylös
+näkyi.
+
+"Niilo, tuossahan on sinulle oikein hyvä ja suora vapa", sanoi
+Anna-Maija poikaan kääntyen. "Ala nyt vaan nihrata sitä poikki ja kuori
+kanssa tällä samalla paikalla, niin minä sitte tulen sinua hakemaan."
+
+"Minnekäs sinä menet?" kysäsi Niilo.
+
+"Minä menen tuonne ylemmäksi katsomaan, mihin ne lehmät taas ovat
+joutuneet."
+
+"Tuollahan ne olivat alaalla, tuon ison koivun toisella puolen",
+selitti Niilo. "Etkö sinä niitä nähnyt, vaikka aivan vieritse
+kulettiin."
+
+"Näinhän minä nuo, mutta 'Viikuna' ja 'Lauvikki' olivat taas pois",
+sanoi Anna-Maija.
+
+"Ei, kyllä se Lauvikki oli siinä Kyytön rinnalla,"
+
+"Eipähän ollut kuin Heluna", väitti Anna-Maija ja alkoi vain kohota yhä
+ylemmäksi.
+
+Työllä ja tuskalla sai Niilo auki äidin jäykkäniskaisen linkkuveitsen
+ja valitsi sitte mieleisensä pihlajan tarvispuukseen. Kyllä siitä tulee
+hyvä vapa tuosta, -- ajatteli hän -- ja on niin sitkeätäkin, että ei
+tahdo poikki saada. Ei se katkea, vaikka sattuisi suurempikin kala
+tarttumaan, ja suuria kaloja minä onginkin, niin suuria että -- -- Ja
+äiti ja Anna-Maija niitä sitte siivoavat rannalla, ja sitte minä
+vaikkapa niitä vien kirkollekin, niinkuin isäkin talvella mateita vei.
+
+Onkivapa oli jo aikoja sitte valmis, mutta Anna-Maijaa ei kuulunut.
+Mitähän jos se ei tulekaan? -- Alkoi pelottaa, jos ei täältä kotiin
+osannekaan. Missähän päin tuo koti lieneekään. Olikoon se tuolla, jossa
+ruisrääkkä karnutti, vai tuolla, jossa kuhankeittäjä "huhhahheitä"
+huusi. Ei se ole, vaan tuolla, josta kuului karjan kellojen kalkutusta.
+Sieltä päinhän sitä tultiinkin. Kyllä minä itseksenikin kotiin osaan,
+mutta pitää se Anna-Maijakin käydä mukaan kuitenkin, jotta hän ei vielä
+eksy.
+
+Niilo lähti nousemaan vapoineen ylöspäin Anna-Maijaa etsimään. Oikein
+tahtoi hengästyttää kapuaminen, mutta tuollahan jo näkyikin vähän
+matkan päässä, kallion rinnassa, Anna-Maijan punarantuinen huivi. Onhan
+siellä toinenkin, ja kas kas, miten ne teivivät toisiaan -- ja nyt
+painavat nenäänsä yhteen, ja taas -- -- ja vieläkin.
+
+"Anna-Maija, tule jo pois!" huusi Niilo.
+
+Kuin ukkosen iskeminä kimmahtivat kumpikin ylös, ja Anna-Maija alkoi
+kiireesti juosta alamäkeen.
+
+"Riitalan Mattihan se vain näkyy olevankin", tuumaili Niilo itsekseen,
+katsellen miten Matti hätäisesti lähti toisaanne päin juoksemaan.
+
+"Ethän sinä pysynytkään siellä paikallasi vapaa vuoleksimassa", sanoi
+Anna-Maija Niilolle nuhtelevasti lähemmäksi tultuaan.
+
+"Enhän minä, kun sinä aloit niin kauan viipyä", tuumaili Niilo ja
+ajatteli ihmeissään sitä, miksi Matti oli nenänsä Anna-Maijan nenää
+vasten painanut. Ei hän kuitenkaan tullut sitä tytöltä itseltään
+kysyneeksi, mutta aikoi kotona kysäistä äidiltään. Unehtui se kuitenkin
+kysymättä äidiltäkin, sillä kotona oli Lintulan isäntä sanomassa,
+että Anna-Maijan piti huomen iltana, kun oli lauantai, lähteä
+päiväläis-Riston kanssa viemään rovastille voisaatavia. Niilo pyrki
+mukaan kirkolle, ja äiti lupasikin hänet, jos vaan Risto ottaisi ja
+laskisi.
+
+Risto lupasi ottaa, ja lauantai-iltana kylvettiin sitte mökissä
+tavallista aikasempaan, että ennätettäisiin käydä samana iltana
+voisaatavat rovastille viemässä. Niilo oli miestä mielestään, kun
+kirkkoon pääsi ja sai vielä isältään asiaksi tuoda hänelle naulan
+tupakkaa, ja jos rahoja tähteiksi jäisi, ostaa vielä itselleen
+"enkeliska" onkiakin kauppamiehestä.
+
+"Niin te olette nyt kuin sulhasmatkue", sanoi isä rannalle jäädessään,
+"ja Niilo istuu keskellä, kuin puhemies ainakin."
+
+Kaikessa hiljaisuudessa tehtiin sitte matkaa pitkin Särkijärven
+kimmeltävää pintaa, mutta jo alkoi kuulua Juurtiskosken kaukainen
+kohina. Vähitellen se kävi selvemmäksi Anna-Maijan soutaessa ja Riston
+meloessa. Jo alkoi virta tuntuvasti vetää koskea kohden, ja Niiloa
+rupesi pikkusen pelottamaan.
+
+Silloin kuului Riston ääni perästä: "Anna-Maija! Äläpäs souda." Tyttö
+taukosi soutamasta, ja Risto jatkoi: "jos et sinä tule minulle, niin
+minä pyöräytän veneen koskessa kumoon, jotta hukutaan yhdessä.
+Ymmärrätkö, -- minulla on tosi mielessä -- ihan tosi?"
+
+Anna-Maija kävi kalpeaksi, tarttui veneen laitoihin kiinni ja itkusuin
+rukoili: "älä, älä Jumalan luoma kaada!"
+
+Koski oli onnellisesti ohitse, mutta Anna-Maija itki yhä. Risto
+alotti taas puheen ja lupasi kirkolta tultua käydä sopimassa asiasta
+Anna-Maijan isän kanssa, "sillä kyllähän se asia ei kuitenkaan
+muutoinkaan kaukaa salassa pysy."
+
+"Ei, älä Risto-kulta enää mene isän puheille. Voi, kun et minulle
+ennen mitään sanonut, ja minä luulin sinun vain narrailevan", tyrski
+Anna-Maija. "Voi tokkiisa, kun et ennen mitään virkkanut!"
+
+"Mitäs se tekee, kun nyt sen tiedät kumminkin?" sanoi Risto.
+
+"Niin, vaan -- -- kunpa minä jo lupauduin Riitalan Matille."
+
+"Mitäs semmoisista luvista", arveli Risto taas, "mokomalle miehelle!"
+
+"Vaan mepä jo suudeltiinkin", selitti Anna-Maija. "Ei heittänyt, eikä
+sanonut uskovansa muuten, kun on liikkaava mies -- Matti."
+
+Risto kalpeni nyt vuorostaan ja kuului mutisevan: "no eihän sitä sitte
+enää miten."
+
+"Niin eihän sitä sitte enää käy purkaminen", myönsi Anna-Maijakin,
+"vaikka kyllähän minä ennen olisin sinulle tullut, ja paljoakin ennen."
+
+Kului siitä viikkoja muutamia tavallista latuansa, mutta eräänä
+sunnuntai-iltana tuli Riitalan Matti Kuittis-Tahvon mökille ja pihalla
+kiusaamalla kiusasi Anna-Maijaa kanssaan lähtemään kotiin toiselle
+puolen järveä. Anna-Maija ei kuitenkaan sanonut lähtevänsä, jonkatähden
+Kuittis-Tahvo huoneesen tultua tiuskasi Matille: "nyt sen näet,
+niinkuin jo sanoin, että ei se sinulle tule, vaikka sinä sen varmaksi
+penäsit minua puhemieheksesi pyytäessäsi."
+
+"Kyllähän minä sen varmana pidinkin", tuumaili Matti korvallistansa
+raapien. "Kyllä se Anna-Maija lupasi itsekin, ja me jo suudeltiinkin
+sen päälle tässä tuonnoisella viikolla."
+
+"Älä valehtele", sanoi Kuittis-Tahvo, "totta kai se sitte lähtisi,
+sillä kukapa muukaan se enää toisen suutelemasta huolisi."
+
+"Suutelivat ne", äännähti silloin miesten huomaamatta huoneessa ollut
+pikku-Niilo. "Minäkin näin sen, kun olin onkivapaa Heinävaaralta
+hakemassa. Kyllä ne suutelivat ja niin hieroivat neniänsä vastakkain."
+
+Tahvo kutsui nyt Anna-Maijan sisään, mutta hän kieltäytyi vieläkin.
+Puhemies silloin muistutti häntä muiskusta, mutta ei sanonut tyttö
+muistavansa sitä --"ei ollenkaan."
+
+"Mutta minäpä muistan", selitti pikku-Niilo. "Minä näin, miten te
+Heinävaaralla hieroitte neniänne vastakkain, ja sanoithan sinä itsekin
+Ristolle venheessä, jotta 'me jo suudeltiinkin', kun ei Matti muuten
+uskonut."
+
+"Hyi, Anna-Maija", lausui Tahvo vakavasti silloin. "Mitäs teeren peliä
+sinä pelaat -- -- -- vai kutsutaanko Ristokin sisään?"
+
+"Ei tarvitse", sanoi Anna-Maija, "kyllä minä lähden, vaikka lupasihan
+se Risto minut siltä ottaa, mutta ei kait se nyt enää huolisi, kun koko
+maailma sen jo tietää."
+
+"Parasta onkin, että lähdet", sanoi Kuittis-Tahvo, "sillä isäsi
+on rehellinen mies ja suuttuisi varmaan, jos tietäisi sinut
+monihyväiseksi."
+
+Vihaisesti silmäsi Anna-Maija pikku Niiloa rantaan astuessaan, mutta
+äiti sanoi Niilosta tulevan "suoran miehen", ja hänen silmänsä oikein
+kiilsivät sitä sanoessaan.
+
+Anna-Maija siihen sijaan ylpeästi mutisi: "mokomakin vierasmies", vaan
+Riitalan Matti sanoi Niilon hyvin teräväksi miehenaluksi ja lupasi
+tulevaisuudessa ruveta Niilolle puhemieheksi.
+
+
+
+
+
+HERRASMIES.
+
+
+Monta monituista päivää oli jo vallinnut tavaton kuumuus. Nurmikko
+näytti hyvin nuivealta ja savikko irvisteli aika tavalla helteen
+tähden. Kärpäset, paarmat, perhot ja päiväpaisteessa monivärisille
+välähtelevät sudenkorennot olivat ainoat, jotka näyttivät olevan
+oloonsa tyytyväisiä. Muut, sekä ihmiset että eläimet kärsivät
+nähtävästi paljo kuumuudesta, mutta taivas oli ja pysyi kirkkaana,
+kellertävänä kumpuna, jolta aurinko kuivana, punaisena ja
+välinpitämättömänä silmäili janoon nääntyvää maata.
+
+Räyhylän nimismieskin kärsi janoa. Vaikka oli jo melkein puolenpäivän
+aika, ei hän vielä ollut koskenutkaan aamukahviinsa, joka oli kupissa,
+istuimella, kokoamattoman vuoteen vieressä, ja kumma kyllä, lämpimästä
+huolimatta, näytti jäätyneen kuppiin. Tusinan verta kärpäsiä vietti
+makean leivän päiviä siinä parin sokeripalan ympärillä. Niiden tointa
+seurasi nimismies hajamielisesti silmillään, sammunut paperossi
+nojatuolin karmilla olevan vasemman käden koukkusen ja etusormen
+välissä.
+
+Viimeinkin kävi viereisen huoneen ovi; sieltä kuului sipsuttelevia
+askelia, kun väli ovi oli raollaan, ja jotain kilinää kuului sieltä
+myös.
+
+"Lottako se?" kysäsi nimismies.
+
+"Niin on."
+
+"Saitko sinä seltteriä ja amonjakkia?"
+
+"Ei ollut seltteriä", vastasi naisen ääni. "Herrat kuuluivat yöllä
+juoneen kaikki, vaan sainhan minä amonjakkia -- -- ja kauppamiehestä
+ostin puolitusinaa olutta."
+
+"Onko se edes kylmää?" uteli nimismies huuliansa maiskahduttaen,
+"kuivaa suuta niin vietävästi."
+
+"Kellarista hakivat", sanoi Lotta, tullen makuuhuoneesen tilaa
+korjaamaan. "Ja pappilan renki toi tämän tänä aamuna, vaikka en
+muistanut sitä äsken antaa teille."
+
+Nimismies otti Lotan kädestä kolmikulmaisen, kirkon sinetillä suletun
+kirjeen ja siirtyi viereiseen huoneesen, josta kohta kuului pullon
+avaaminen ja oluen pulputusta.
+
+Sitte rupesi nimismies ääneen lukemaan: "h. v.! suntio Ukkelin kertoi
+sakastissa, eilen, herrastuomari Kososen heillä jutelleen, että
+Häivelän isäntä taas on kaupungista tuottanut kuorman viinaa, ja jo
+kuuluu sitä lauvantai-iltana myyneenkin kyläläisilleen. Ajattelin
+siksi, että ehkä hänet nyt kerrankin saisi asiasta kiikkiin, sillä
+Kosonen ei ole mies, joka turhia puhuisi. Veli tekee siis, niinkuin
+hyväksi näkee, mutta pidin velvollisuutenani asiasta ilmoittaa
+toivossa, että ehkä Häiveläinen vihdoinkin saataisiin asiasta
+langetetuksi ja vallattomuudestaan lakkaamaan. Ystävällisesti
+tuissimus: J. Ellonen."
+
+Nimismies oli hetkisen ääneti, mutta puhkesi sitte
+kärsimättömänä mutisemaan: "nyt ne ovat raittiushulluina kaikki
+-- Kososet, Elloset ja muut! Mutta kiitoksia paljo, hyvät herrat! -- --
+Vai pitäisi minun tässä helteessä lähteä ajamaan Häivelään asti -- --
+3 peninkulmaa edestakaisin! -- -- ei sanottu passaavan! Ruuna on
+Kujalan haassa, ja Pollen jalka on kipeänä, ja sitte on vielä tämmöinen
+päivä, jotta on ihan sulaa. Menköön rovasti itse, jos tahtoo."
+
+Hän tyhjensi toisen olut-lasin ja nousi edestakaisin virkahuoneessaan
+kävelemään. Hiki tuli siinä kävellessä päähän, vaikka mies oli
+jotensakin kelteisillään, ja katse synkistyi synkistymistään.
+Monenlaisia mietteitä mahtoi vieriäkin tuon ryppyyn vetääntyneen otsan
+alla, sillä kovin oli tuikea katse silmissä, mutta ei hän mitään
+puhunut. -- Jo oli toinen olutpullo vähitellen tyhjentynyt ja siirtynyt
+pöydältä vaatekaapin nurkkaan, mutta yhä jatkoi nimismies kävelemistään
+lattialla. Viimein kirkastui kuitenkin hänen katsantonsa ja hän alkoi
+hiljaa itsekseen puhella.
+
+"Niinpä minä teenkin -- teen perhanaksi! Minä panen p:n moisten
+raittiuspuuhain eteen. Ne luulevat, että ei ihmisellä ole täällä muuta
+tekemistä kuin nuuskia salakapakoita ja käydä käräjiä, mutta minä sanon
+'stopp' ja se pitää -- -- se stopp. -- -- Mutta kummanko minä panen
+ilmiantajaksi, rovastinko vai suntion?" -- --
+
+"Kyllä hehkuisi mieleni tanssittamaan rovastia itseään käräjissä, mutta
+ehkä ne ihmiset ottaisivat sen kovin pahakseen. Mutta entäs jos
+Häiveläinen suuttuu ja vielä tekee minulle mitä?"
+
+Voimattomana hervahti nimismies istumaan pöytänsä eteen ja vaikeroi:
+"mitä minä onneton teen, mitä minä onneton teen, jos se Häiveläinen
+vielä ampuu minut? Kyllähän se sen tekee, -- -- -- kyllähän se sen
+tekeekin -- -- ja tuo kirottu pappi on toisella puolen!"
+
+Hetkisen ähkäiltyään alkoi nimismies huutaa Lottaa. Tytön sisään tultua
+käski hän Lottaa juoksemaan kiireesti rättäri Raukkelinin luo ja
+kutsumaan rättäriä aivan paikalla hänen puheilleen. "On näet,
+Lottakulta, taas semmoinen vaikea pulma selvitettävänä, että tarvitaan
+siihen kahdenkin miehen päätä", selitti nimismies, kun Lotta näytti
+vastahakoiselta tottelemaan käskyä.
+
+"On niillä nuo oluet selvitettävänä", supisi Lotta kärtyisesti
+mennessään asialle, mutta hän meni kuitenkin.
+
+Ei viipynytkään kaukaa Lotta asialla, ja heti sen perästä ilmestyi
+rättäri Raukkelin nimismiehen virkahuoneesen, jo ovessa tullessaan
+syvään kumarrellen. Nimismies viittasi käskevästi vierasta istumaan
+lavitsalle ja sanoi: "huomenta, huomenta Raukkelin!"
+
+"Kiitoksia paljo, herra nimismies", sanoi Raukkelin, istahtaen
+ovensuuhun, ja katsellen halukkaasti olutpulloja pyöritteli hattua
+käsissään.
+
+Lotta sai tuoda sisään toisen juomalasin, ja sitte ojensi nimismies
+rättärille rovastin kirjeen. Vaivaloisesti tavaili rättäri sen lävitse
+ja laski sitte varovasti, melkein kunnioittavastikin pöydälle
+nimismiehen eteen, mutta ei virkkanut mitään.
+
+"Mitäs Raukkelin siitä sanoo?" kysäsi nimismies lempeästi.
+
+Rättäri katsoi ensin tutkivasti esimieheensä ja arveli lopulta:
+"mitäpäs minä siitä."
+
+"Niin mitäs nyt mielestänne olisi paras tehdä?" tiedusti nimismies.
+
+"Jaa, mitenhän olisi paras", tuumaili rättäri.
+
+"Jos lähdetään Häivelään, niin menee päivä, jos taas ei lähdetä, niin
+voi rovasti panna pahakseen", tiesi nimismies.
+
+"Kyllä kai se niin on, kyllä kai se niin on, herra nimismies."
+
+"Ja jos ei löydetäkään viinoja", sanoi nimismies.
+
+"Ei siitä ole pelkoa", pisti rättäri vastaukseksi. "Kyllä sillä
+Häiveläisellä aina on takanaan joitakuita kymmeniä kannuja. Eikös se
+äskettäinkin käynyt taas herra nimismieheltä rahaa lainaamassa."
+
+"Niin -- voipihan sillä ollakin, mutta jos se suuttuu ja tekee meille
+vielä mitä kostoksi", sanoi nimismies vastaamatta kysymykseen.
+
+"Kyllähän se suuttuu tietysti, suuttuuhan se, mutta mitäpäs hän voisi
+kruunun voimaa vastaan", lausui rättäri tyytyväisesti hymyillen.
+
+"Esimerkiksi ampuu jonakuna pimeänä yönä, kun se kuuluu olevan niin
+raaka mies."
+
+"Raakahan se mies on", tiesi rättärikin, "mutta näinköhän tuo
+uskaltaisi kuitenkaan."
+
+"Vai ei uskaltaisi! Kyllä ne pedot uskaltavat jos mitä. Uskalsihan tuo
+Tikka-Nikukin mennä hovioikeuteen siitä viimeisestä viinan otosta. Ja
+tietääkö Raukkelin, miten asia siellä päättyi?"
+
+"Ei -- en minä muista kuulleeni, mutta totta kai viinat ja hevonen
+menee, niinkuin kihlakunnassakin tuomittiin."
+
+"Vai niin Raukkelin luulee", sanoi nimismies ivallisesti. Päinvastoin
+hovioikeus sanoo, että meillä ei ollut oikeutta ottaa viinoja
+maantiellä pois, ja että pää-asiana ei kuormassa ollut viina, vaan mies
+itse -- Tikka-Niku itse näettekös."
+
+"Ja Tikka-Niku siis voitti asian?" sanoi rättäri epäilevästi.
+
+"Voittihan lempo, kun sai herrassyötinki Toukkasen asianajajakseen ja
+lupasi antaa hevosen jos voittavat."
+
+"No, mutta sitä ei olisi kukaan uskonut", päivitteli Raukkelin
+nöyrästi.
+
+"Sanokas muuta", jatkoi nimismies. "Sanokaas muuta -- -- -- ja mene
+näitä sitte, viinoja, meidän sijassa keltään pois korjaamaan."
+
+"Vaan, kunpa ne aina käyvät niitä ilmiantamassa", tuumaili rättäri
+lasinsa tyhjennettyään. "Täytyyhän sitä viran puolesta, kun ilmoitetaan
+kerran."
+
+"Sehän se juuri on", myönsi nimismies, "mutta minäpä aionkin nyt tehdä
+lopun koko ilmi antamisesta, vaan arvatkaapas miten."
+
+"Mitenpäs minä koulun käymätön sitä osaisin arvata."
+
+"Vasta nyt justiinsa sen minäkin keksin, kun Lotta antoi tuon rovastin
+kirjeen", selitti nimismies nauraen. "Minä panen -- nähkääs, suntio
+Ukkelinin ilmi-antajaksi ja herrastuomari Kososen kanssa, ja jään itse
+vain sivusta katsojaksi."
+
+"Niin. niin -- kyllä minä nyt ymmärrän", puhui rättäri. "Niin, kyllähän
+sen Häiveläisen silläkin tavoin saa edes-vastaukseen ja sen kiukku
+kääntyy suntioon ja naapuriinsa, mutta voipi se äkäillä siitä kuitenkin
+teillekin. Voipi se äkäillä ja heittää vielä saatavanne maksamatta. --
+Ja onhan se teille paljo velassa?"
+
+"Onhan sitä summaa karttunut", sanoi nimismies, "mutta minä kutsutinkin
+Raukkelinin tänne siksi, jotta te salavihkaa kuulustelisitte, ketä ne
+aikovat, suntio ja Kosonen, tuoda vierasmiehiksi Häiveläistä vastaan."
+
+"Saadaanhan ne muutoinkin tietää", vastasi rättäri vähän
+hämmästyksissään. "Eikös niitä kuitenkin pidä kutsuttaa käräjiin -- --
+niitä vierasmiehiä?"
+
+"Pitää tietysti", nauroi nimismies, "mutta teidän on narrattava nuo
+vierasmiehet jo ennen käräjiä puhumaan tietonsa jollekin, ne eivät
+sitte kelpaa todistamaan. Minä annan oikeudessa tuomarin kysyä, että
+ovatko he asiasta jo ennen kellekään puhuneet, ja tietysti ne äimät sen
+myöntävät -- ja silloin minä yks'kaks' teen niistäkin ilmi-antajiä.
+Eivät ne niin hupsuja ihmiset ole, että ne käräjistä käräjiin
+rupeaisivat suotta aikojaan tyhjän tähden juoksemaan ja -- ilman
+palkatta."
+
+"Eivät kaiketi ne rupea", arveli rättäri Raukkelinkin, "ja siitä saa
+herra nimismies olla varma, jotta kyllä minussa olisi miestä saamaan
+ihmisten suut auki, vaikka täytyisi koko pitäjään väkeä puhuttaa.
+Sanovat ne minulle tietonsa toki."
+
+Nimismies nyykäytti päätään myönnyttävästi. Rättäri siitä
+rohkaistuneena jatkoi: "mutta ne kielikellot voivat ruveta
+juoksemaan yhä enemmän rovastin puheilla, ja se sitte aina kirjoittaa
+noita -- -- miten sanoisin -- -- -noita lappujaan, niin jotta tuskin
+niiltä sittekään rauhaa saapi."
+
+"Kyllä minä Ellosesta sen taudin parannan", kehäsi nimismies.
+
+"Mutta", väitti Raukkelin yhä, "jos ilmoittavat kylänluvuilla, niin
+täytyyhän sen rovastin virkansa puolesta. -- -- Ja ilmoittavathan ne,
+kun ne nyt kaikki ovat nousseet sellaiseen vimmaan viinaa vastaan."
+
+"He he he!" naurahti nimismies. "Ehkä ilmoittavat, mutta rovasti ei ota
+kuuleviin korviinsakaan, kun annetaan ukon itsensä parikaan kertaa
+käydä käräjissä, ilmiantajana viinajutussa."
+
+"Onhan tuo niinkin, mutta jos kirjoittavat kuvernööriin?"
+
+"Paraalle!" huudahti nimismies. "Uskokaa pois Raukkelin, kun kuvernööri
+ensi kerran käy täällä, niin hän kiittää meitä molempia ja sanoo, että
+Räyhylässä on kerrassaan kelpo virkamiehet, jotka eivät omaa etuansa
+katso. Kyllä minä sille asian osaan maalata."
+
+"Kyllä kai se niin on, kuin herra nimismies sanoo", tuumaili rättäri.
+"Ja niinhän se onkin, kyllähän te lain ymmärrätte."
+
+"Luulisin ymmärtäväni, luulisin ymmärtäväni", vatkutti nimismies.
+"Ilmankos sitä olisi oltu kymmenen vuotta 'tings-notariuksena' ja kuusi
+vuotta kansselissa. Mutta kirjoitetaan nyt rovastille, että hän
+toimittaa suntion tänne vieraita miehiä ilmoittamaan, sillä sen minä
+sanon, että ilmi-antajan ne on puuhattava. Ja jos hän ei saa asiaa
+selväksi, niin joutaa saada rapsauksen väärästä ilmiannosta. Minä en
+tästä edes ota yhtään viinajuttua omasta puolestani ajettavaksi. Ei
+siitä ole kuin vaivaa ja vihoja, mutta ken tahtoo niihin sotkeutua,
+niin koettakoon parastansa."
+
+Nimismies istahti kirjoituspöytänsä ääreen ja kirjoitti hetkisen. Sitte
+sai Raukkelin lähteä sitä kirjoitusta pappilaan viemään, mutta
+nimismies arveli: "kyllä nyt kannattaa hiukan levähtää, sillä luulen
+tämän jo välttävän päivän työksi -- vai mitä Raukkelin ajattelee?"
+
+Raukkelin ajatteli: "kyllä kai se jo välttää."
+
+"Sitähän minäkin", sanoi nimismies. "Se olikin niin sekava vyyhti, että
+oikein se tahtoi ruveta päätä pakottamaan."
+
+"Rupeaahan se semmoinen", niinsi rättärikin. "Minunkin tuntuu pääni
+vähäsen raskaalta, vaikka en ottanut kuin pari lasia."
+
+"Rupeaa se", toisti nimismies, "eivätkä nuo raittius-hupsut soisi
+ihmisen sittekään saavan virkistää itseään edes pienellä ryypyllä.
+Mutta sen minä sanon Elloselle ja vaikka kenelle, että ihminen
+tarvitsee aina jonkunmoista stimulusta, -- stimulusta -- kiihoitusta,
+ymmärrättekö te Raukkelin?"
+
+"Kyllä minä ymmärrän, kyllä minä ymmärrän -- -- pikku hutikkaa, herra
+nimismies", selitti rättäri Raukkelin jäähyväisiksi kumarrellessaan.
+"Pikku hutikaksi sitä kansan kesken sanotaan."
+
+
+
+
+
+VAIMON KUOLTUA.
+
+
+"Tuolla ne nyt menevät rinnettä ylöspäin viimeisetkin
+hautajaisvieraat", sanoi Halolan piika-Riikka talon ruotuvaivaiselle.
+"Tuolla ne menevät, mutta milloinhan talo lienee taasen entisellään ja
+kaikki paikat paikoillaan."
+
+"Sanos muuta Riikka kulta", vastasi puhuteltu. "Sanos muuta, kun kaikki
+on mullin mallin, niin jotta kyllä tässä taas on huolta ja toisenkin
+kerran saa otsaansa pyyhkäistä ennen kuin kaikki on ennallaan ja
+asemillaan."
+
+Huoneessa, avonaisen akkunan edessä seisova, keski-ikäinen mies hymähti
+hiukan kuullessaan kiikkulaudalla rauhassa istuvan ruotuvaivaisen
+puhetta huolista ja tulevista hommista.
+
+"Saa nähdä, ottaako herra vielä toisen rouvan?" kuului taas joku
+naisääni tuumailevan keittiön puolella pihaa.
+
+"Miksikäs se ei ottaisi", selitti ruotuvaivainen. "Johan tuota
+sananlaskussa sanotaan: uudeksihan pirtti palaa, nuoremmaksi nainen
+kuolee -- -- ja kyllä nuo lapsiparat vielä tarvitsevatkin äidin."
+
+Jonkunlainen vastenmielisyyden väre väikähti miehen kasvoille, ja hänen
+silmänsä alkoivat harhailla sinne tänne. Synkkä ja toivoton oli miehen
+katse, eikä se näyttänyt aikovan varsinaisesti kiintyä mihinkään. Pieni
+tyttö ja vielä pienempi poika leikkivät, nähtävästi "vieraisilla",
+pihamaan jo vähän kellahtaneella nurmikolla ja tuontuostakin huusivat
+jotakin heitä silmällä pitävälle ruotuvaivaiselle.
+
+Hetkisen seurasi miehen katse leikkiviä lapsia, mutta huomaamatta
+siirtyi se sitte niistä ulommaksi syksyiseen luontoon ja alkoi
+hajamielisesti harhailla, ikäänkuin etsien itselleen lepopaikkaa
+jossakin. Milloin se nyt silmänräpähdyksen verran kulki tuulen hengen
+siellä täällä kellastuneista koivuista irti tempaaman lehden perästä,
+milloin taas näytti tunkeutuvan yhä syvemmälle ja syvemmälle sekä
+marjoista että hallan panemista lehdistä punaiseksi käyneesen
+pihlajaan.
+
+Ei viihtynyt katse kaukaa siinäkään, vaan rauhattomana hapuili se yhä
+edemmä ja edemmä. Nyt näki silmä, miten koskeloparvi ajeli pieniä
+kaloja tuolla päiväpaisteen kirkastaman lahden läikehtivällä pinnalla,
+mutta huomaamatta kohosi katse niistäkin seuraamaan paria raakkuvaa
+varista, jotka lensivät lahden yli ja katosivat loitos havumetsään
+lahden tuonpuoleisella rinteellä. Rinnettä myöten silmät siirtyivät
+sitte ylemmäksi, yhä ylemmäksi. Katse alkoi tylsistymistään tylsistyä,
+kunnes se viimein ilman määrättä jäi tuijottamaan kylmänharmaasen,
+laajaan avaruuteen.
+
+Jälyltä ja tyhjältä näytti tuo hattaraton, aivan yksivärinen taivas.
+Päiväpaiste kyllä koetti sille eloisuutta antaa, mutta ei se saanut
+ilmaa vähääkään värehtimään. Päinvastoin, ilma jo tuntui sangen
+raa'alta ja siinä vallitsi, päivän ponnistuksista huolimatta,
+jonkunlainen hermoja karmiva kolkkous. Ajatuksetkin alkoivat käydä
+apeiksi tuossa kolkkoa taivasta tähyillessä, ja sydän rupesi siinä
+tuntumaan niin tyhjältä ja autiolta. Hän mietiskeli:
+
+Tuo yksitoikkoinen avaruus on aivan kuin elämä -- aikuisen ihmisen
+elämä. Lapsen elämä on toista. Se on niin rikasta, ehyttä ja
+täysinäistä, vaikka niin vähän kestävätä. Tuulentuvat ovat sille
+totuuksia, mutta katsoipa aikuinen ihminen mihin päin hyvänsä, niin ei
+näy hänelle missään täysinäistä iloa. Kaikkialla on vain häviämistä,
+surua, työtä, tuskaa ja kyyneliä. Ruotuvaivainenkin pelolla katsoo
+tulevaisuuteen, vaikka oikeastaan luulisi hänen tuntevan itsensä
+onnelliseksi, kun viimeinkin on kaikista toimeentulohuolistaan päässyt
+vapaaksi koko iäkseen. Mutta oikeastaan ei kukaan taida voida toista
+kaikista huolista ja murheista vapauttaakaan. Olivathan ihmiset,
+sukulaiset, ystävät, tutut ja ventovieraatkin näinä aikoina panneet
+parastaan häntäkin lohduttaakseen, poistaakseen hänen murhettansa,
+mutta olivatko he lainkaan onnistuneet siinä? Eikö mitä. Vielähän
+tuntuu mieli yhtä alakuloiselta kuin ennenkin, milt'ei raskaammaltakin
+kuin heti vaimon kuoltua. Ja koko elämä on niin niuhtunutta, vaikka
+kauniita lohdutussanoja ei suinkaan ole puuttunut. Tuota orpouden
+tunnetta, tuota sydämen syvää tyhjyyttä eivät lohdutussanat ole saaneet
+yhtään poistumaan, mutta se se juuri olisi poistettava ennenkuin voisi
+itsensä lohdutetuksi tuntea.
+
+Sitähän kyllä lohduttajat kaikki ovat olleet poistavinaankin, vaikka
+jokainen omalla tavallaan, mutta suru vain yhä on yltynyt
+lohdutuksista.
+
+Postimestari tuumaili silmää iskien: "nyt ei muuta kuin lapset johonkin
+tätilään ja sitte ruvetaan täällä elämään vähän rennommasti.
+Onnittelen, onnittelen veljeä, että on taas vapaa mies, ja toivotan
+tervetulleeksi meidän, nuorten miesten pariin, ha ha haa!" Se oli
+sellaista lohduttamista, se. -- Tuomari, joka piti juhlallisen puheen
+hautajaisissa ja oli niin vakavan näköinen, ei myöskään tiennyt muuta
+keinoa murheen poistamiseen kuin huvitukset. Miksi hän muutoin olisi
+lähtiessään maininnut jotain vistipelistä ja jänisjahdista. Rovasti
+taas oli kehottanut häntä muistamaan, että kivuloiselle vainajalle oli
+ollut onneksi, kun Herra armossaan oli hänet päästänyt kärsimyksistä ja
+siirtänyt rauhan majoihin. Sitä paitsi olihan vainajalta jäänyt
+muistoksi kaksi "niin suloista ja toivehikasta lasta."
+
+"Niin, ajattele, mitä sinulla vielä on jälellä, äläkä anna surun
+mieltäsi murtaa", oli silloin nimismieskin tarttunut puheesen. --
+Semmoisia olivat olleet miesten lohdutukset, ja naiset taas olivat vain
+yleiseen vakuuttaneet ottavansa osaa suruun. Sisar Miila yksin oli
+neuvonut olemaan "ajattelematta koko asiaa" ja vakuuttanut ajan
+parantavan kaikki haavat.
+
+Oli selvää, että kun Miila itse ei koskaan ollut kärsinyt "lasivauvaa",
+joksi hän veljensä vaimovainajaa nimitti, niin ei hän luullut hänen
+kuolemansakaan kehenkään koskevan. Mutta niinhän taisivat kaikki
+muutkin ajatella, että lesken suru oli enemmän jotakin ulkonaista kuin
+todellista ja sisällistä sydämen surua. Niin ainakin tuntuivat
+ajattelevan, koska eivät osanneet sen parempia lohdutuksia antaa kuin
+antoivat. He koettivat vain saada kyyneleet silmistä kuivatuiksi, mutta
+eivät ymmärtäneet sydämen haavoja parantaa.
+
+Mutta miksi olikaan hän niin murheellinen, miksi tuntui elämä hänestä
+niin kuivalta, autiolta, kuin matkamiehestä palanut kangas?
+
+Olihan hän jo vuosikausia hyvin tietänyt, että kerran tulisi asia näin
+päättymään. -- Kyllä hän oli tiennyt kerran leskeksi jäävänsä, mutta
+hän ei ollut ennen tullut sitä ajatelleeksi, ja sentähden oli tuo
+kuolema tullut niin odottamatta. Hän oli luullut joutavansa sitä
+ajattelemaan sitte, kun se alkaisi lähestyä, ja hän oli luullut
+kuoleman tulevan jollakin toisella tavalla, kuin se viimein oli tullut.
+Millä tavalla? -- Niin millä? No, jollakin toisella ja huomattavammalla
+tavalla; mutta nyt oli se tullut salaa, ihan varkain. Se oli
+varastanut, aivan varastanut hänen vaimonsa. Yöllä, kenenkään
+kuulematta oli kuolema hiipinyt sairaan vuoteen viereen ja muuntanut
+jäykäksi, elottomaksi ruumiiksi tuon ennen niin kukoistavan naisen.
+Aamusella oli vielä vaimovainajan silmät auki, mutta niiden säihky oli
+ainiaaksi sammunut. Inhoittavaa oli ollut nähdä, miten kärpäset
+pörisivät kuolleen ympärillä ja kuleksivat hänen kasvoillaan, eikä vain
+kasvoilla, vaan silmän kuultavalla sarvikalvollakin. Silloin se oli
+laskeutunut tuonne rinnan alle se outo tunne, joka siellä nyt alinomaa
+kalvoi. Mutta oliko hän sitte niin hellästi ja hartaasti rakastanut
+vaimovainajatansa? Täytyi oikein ruveta asiaa ajattelemaan.
+
+Kyllä kai hän alussa oli vaimostaan paljonkin pitänyt, koska tunsi
+itsensä niin onnelliseksi hääiltanansa, mutta elämän varrella olivat
+sitte tunteet jäähtyneet, väljähtyneet. Epäjärjestys, kodin likaisuus
+ja toisiinsa tottumus oli muuntanut heidän välinsä. Joskus sykähti
+sydän vielä nuoruuden innostuksesta ja teki mieli sulkemaan syliinsä
+nuoruutensa rakastettua, mutta senlainen tunteiden kuohu sammui
+kuitenkin taas heti. Olisi tuntunut ulkokullailemiselta, valheelta,
+teeskentelyltä hemmoitella vaimoansa, jonka aina näki, ja joka ei
+ansainnut miehensä kunnioitusta, vaan oli saamaton raukka, todellakin
+"lasivauva" tai "kyynelsalava." Ja sitte tuli vielä tuo näivettävä
+keuhkotauti. -- --
+
+Nyt katosi vaimosta kaikki viehätys. Ulkonainen kuorikin kuihtui, kuni
+tuoreutta kaipaava kukka pitkillä poudilla, kunnes se, viimeisenkin
+elinkipunan sammuttua, nuiveana retkahtaa maahan mätänemään.
+
+Ei, ei hän ollut enää pitkiin aikoihin rakastanut vaimoaan, mutta mitä
+ihmettä on sitte tuo yleinen alakuloisuuden ja tyhjyyden tunne, joka
+koko olennon on haltuunsa ottanut? Miksi, nytkin parhaillaan, kun hän
+katselee syksyistä, kuoleentuvaa luontoa -- niin miksi nytkin samalla
+hänen eteensä aivan selväksi kuvastuu vaimonsa sairasvuode ja nuo
+tyynet, kuihtuneet kasvot? Tuleeko tämä kaikki tottumuksesta? Jos niin
+on, niin miksi sitte on alinomaa kuin kaikuisi korvissa vaimonsa
+salainen ruikutus, jonka hänen silmistänsä voi lukea. Miksi aina kuulee
+korviinsa: "minusta ei kukaan enää mitään välitä, eikä edes tule
+kuolemakaan." -- Hän, mies itsekin, oli usein vuosien vieriessä
+toivonut, että kuolema tulisi vapauttamaan tuon ikävillä
+mielikuvituksilla suotta itseään rasittavan sairaan, mutta kun nyt niin
+oli käynyt, tunsiko hän itsensä vapaaksi? Ei, ei -- vaan hän tunsi
+itsensä onnettomaksi. Oli kuin painajainen yötä ja päivää hänen
+rintaansa ahdistaisi, eikä hän hetkiseksikään saanut silmistään tyyten
+haihdutetuksi tuota kalpean naisen kuvaa, jonka suupielissä aina näkyi
+pieniä, äkkipäisiä nytkähdyksiä, niinkuin itkuun pillahtavalla
+lapsella. Tuntui siltä kuin tuo näky tulisi aina salaisesti, vaan
+kiinteästi kuin varjo häntä seuraamaan.
+
+"Minä unohdan hänet, unohdan kokonaan ja ajattelen muita asioita",
+päätti mies. Kuitenkaan ei hän voinut sitä tehdä. Ajatellessaan vuoden
+tuloa, sängen kyntöä ja tuhansia muita seikkoja, kuitenkin samalla
+vaimovainaja oli ikäänkuin kaikkien muiden ajatusten pohjalastina, ja
+rinnan alla tuntui niin pahalta. Tuntui melkein siltä kuin ennen oli
+tuntunut kouluun mennessä, jos milloin läksyt olivat jääneet lukematta.
+
+"Mutta sehän oli syyllisyyden tunne silloin", ajatteli mies. -- Päivä
+oli laskeutunut, ja vaaleata sumua alkoi nousta rantaniityltä. Se
+levisi levenemistään. Nyt oli se jo peittänyt koko lahden, ja metsä
+häämöitti enää hyvin hämärästi sen läpi. Jo kietoi sumu keskeensä
+ulkohuoneetkin, ja kosteana laskeutui se miehen hiuksillekin. Tuntuipa
+se laskeutuvan suoraan hänen sydämmeensäkin, ja inho oli nyt astunut
+hänen kasvoilleen entisen synkkyyden sijaan.
+
+Mies kuului mutisevan itsekseen: "niin se on, niin se on. Minä en
+surekaan siis häntä, mutta kaikki on pelkkää itsekkäisyyttä. Koko suru
+lähtee siitä, että en puhtaalla omallatunnolla voi ajatella
+vaimovainajatani. Minä en ollut hänelle mies. Olen katkeroittanut
+tarpeettomasti hänen mieltänsä, olen tehnyt väärin, ja ylpeyteni on
+saanut kolauksen, kun hän oli parempi minua. Hän rakasti, rakasti
+loppuunsa asti -- minä en; eikä minussa ollut miestä sitä hänelle
+sanomaan, vaan valehtelin, -- valehtelin, kuin konna. Hän oli suurempi,
+jalompi, parempi kuin sisar-Miila ja minä yhteensä. -- Minä inhosin
+häntä hänen sairautensa ja kykenemättömyytensä vuoksi, ikäänkuin hän
+olisi itse sille mitä voinut. Oi, jos hän eläisi, kuinka toisin nyt
+häntä kohtelisin? -- Ei tarvitsisi enää hänen kyynelin kerjätä minua
+viettämään hetkistä vuoteensa vieressä. Mutta nyt on katumus myöhäistä,
+ja hänen haamunsa on aina syyttävä minua hänen sydämensä murtamisesta.
+Miksi en ennen ymmärtänyt noiden minuun niin usein kiintyneiden silmien
+äänetöntä kieltä. No nyt ymmärrän sen -- -- ymmärrän sen liiankin
+hyvin."
+
+Miestä väristytti ja vapisevin käsin vetäsi hän kiinni akkunan, mutta
+sumua oli jo ehtinyt tunkeutua huone täyteen, ja sitä kai se lienee
+ollut sekin vesi, joka kirkkaina karpaloina viereksi alas pitkin lesken
+oudosti vääntyneitä poskia.
+
+
+
+
+
+MIKSI JAAKKO MUUTTI.
+
+
+Vaikka elokuu vasta oli puolivälissä, oli jo kuitenkin monta monituista
+viikkoa, ainakin seitsemän päivää ja yötä viikossa sataa tuhuuttanut
+aivan heittelemättä. Eikä se ollut edes oikeaa, rehellistä sadettakaan;
+semmoista vesisuhua vain. Sadepisarat olivat niin pienen pieniä ja
+keveitä, ettei niitä olisi voinut luulla juuri muiksi kuin
+sumuhiukoiksi, ja heikoinkin tuulen veto hypitteli niitä sinne tänne
+ihan mielensä mukaan.
+
+Pieninä tippoina sitä tosin tuli, mutta kumminkin oli tuo alituinen
+sade muuttanut koko maailman niin harmaaksi ja peräti viheliäisen
+näköiseksi, että oikein sitä katsellessa mieli kävi alakuloiseksi.
+Mutta jos jo muu maailma oli kurjan näköistä, olivat Kataja-ahon mökin
+tienoot vallan piloille menneet.
+
+Mökki itse ei kyllä tainnut olla paljoa surkeampi entistään; olihan
+seinät vain hiukan mustemmat ja akkunoiden paikkauspäreet hiukan
+ruskeammat tavallista, mutta savinen katajakenttä mökin vieressä oli
+semmoisessa siivossa, jott'ei mihin panna. Sillä kasvavat kissankäpälät
+ja vuohensilmäin valkoiset helpeet olivat joko kokonaan tai puoliksi
+mädäntyneet, ja kukkien kullankeltainen keskuskin oli muuttunut
+mutavellin karvaiseksi. Itse katajapehkotkin ryömivät melkein pitkin
+maata, ikäänkuin pellon aidan raosta katsellakseen muonamiehen siellä
+kasvavia, vehreytensä kadottaneita perunan varsia, tahi noita toisella
+puolen olevia talon puolikypsiä, nyt ruskean harmaita, pieniä rukiin
+tähkiä, jotka pienuuttansa häveten näkyivät koettavan piiloittautua
+toistensa taakse.
+
+Mökin akkunain alatse kulkeva Ylikyläläisten kirkkotiekin oli soinnussa
+muun ympäristön kanssa. Sillä oli kuraa hyvästikin korttelia paksulta,
+niin että hyvin työläältä näytti sen ylitse pääsy eräälle
+likaisenruskealle, Tuupanlammille päin pyrkivälle rupikonnallekin, mitä
+sitte ihmisille; -- mutta eipä tuolla moneen viikkoon ollut ihmisiä
+kulkenutkaan. Jokainen kiitti näet kauppojaan, kun sai pysyä katoksen
+alla ja sisältä katsella pahaa ilmaa tahi kuivana pötköttää
+sunnuntainakin pankolla lämpöisen uunin vieressä, jotta ei kenenkään
+mieli kirkkoon tehnyt.
+
+Niinpä Jaakko Pilkkurinenkin, Kataja-ahon asukas, taisi arvella
+rötköttäessään rahilla muurin kupeella, jossa hän väärävartisesta
+piippunysästään imeksi ilkeänhajuisia palturi-haikuja. Siitä oli myös
+hyvä tilaisuus katsella, miten mummo, Jaakon anoppi, peräakkunan edessä
+pellavaharjalla suki itkerehtävän pikku Miinan vaaleita hiuksia ja
+samalla heilutteli jalallaan kehtoa, jossa nuorin lapsi lepäsi.
+
+"Mitähän tuo tuostakin parannee", mietti Jaakko. "Kohtahan se kuitenkin
+on samanlaisena pörrykkänä taas. -- Kiusaa vaan tyttöä tyhjänpäiten --
+ikäänkuin täällä ei vältettäisi semmoisina kuin ollaan."
+
+Jaakko tuumaili jo vähän mummoa kieltääkin, mutta ei kuitenkaan
+viitsinyt; -- ajatteli, jotta joutaa tyttökin vähän kiusaantua. Niinhän
+tuota täytyy muidenkin -- aikaisempienkin. On vielä tuokin ilma
+semmoista siunattua, etteihän tuota pääse työhönkään, jos tahtoisikin.
+
+Taas lähti Jaakon suusta uusi savupilvi ja pari kolme pientä rengasta.
+Sitte hän uudestaan rupesi ajattelemaan ilmaa.
+
+Ilma -- niin no. Olkoonpa millainen tahansa. Mukavampihan tässä onkin
+uunin kyljessä kyhjöttää, ja mitäpäs siitä työstäkään hyötyä lähtee.
+Talollisten hyväksihän se kaikki tulee kumminkin, ja me muonamiehet
+vaan saamme heidän maitansa ilman aikojansa möyriä ja parannella, jotta
+ne sitte kasvaa töhöttävät täytensä joka syksy. Mutta eivät ne nyt tänä
+vuonna talollisetkaan pääse tuloillaan kehumaan, jos tätä sadetta vielä
+kuukaudenkaan päivät kestää.
+
+Vähitellen siirtyivät siitä ajatukset leikkuusen yleiseen ja
+erittäinkin Olkkolan leikkuutalkoosen. Oli siellä kuitenkin
+talkoopäivinä vähän toisenlaista kuin tavallisina päivätyö-päivinä. Ei
+silloin isäntäkään ärjynyt, ei äystännyt miehille laiskuudesta eikä
+muusta. Kävelee vaan pullo taskussa ympäri peltoa saralta saralle ja
+pienimmästäkin silmäniskusta heti arvaa, milloin toisesta pieni naukku
+parhaalta maistuu. -- Ei ole silloin emännälläkään kahvikuppi tiukassa,
+eikä silloin hänen korvansa halkea, vaikka talkooväki illan suussa
+nostaa semmoisen möläkän, jotta se virstojen päähän kuuluu. Kyllä ne
+silloin kestävät, mutta puhuppas muulloin vähänkään kovemmalla äänellä,
+niin heti haukutaan. Kyll' ovat talkoissa mielinkielin väen kanssa,
+mutta ovatkin siihen sijaan muina aikoina kitsaita ja äreitä.
+
+Uskalsivathan ne viime keväänä suututtaa itse Hevois-Mikonkin ja
+ajoivat hänet pois huoneistaan, kun Mikko ei antanut orittaan navetan
+tyhjennykseen. Mitäpäs se Mikko sitte niistä välittää, kun sillä on
+rahaa kuin roskaa. -- Onhan sitä muutamilla rahaakin, vaan eipähän ole
+minulla. Ei ole -- ha-hauu! Mutta ei ollut Mikollakaan muuta kuin
+tyhjät nyrkit siihen aikaan, kuin yhdessä oltiin Olkkolassa renkinä --
+ha-haa-auu! -- kas kun lämpimässä rupeaa haukottamaan.
+
+Kaisa kulki akkunan ohitse. Mitä lienee puuhannut siellä vesisateessa,
+mutta Jaakon mietteet kääntyivät Kaisaan. -- Kun olisi tuo eukko
+silloin älynnyt ottaa Mikon minun asemastani, niin ehkä olisin nyt
+minäkin rahamiehiä ja Mikko täällä minun sijassani hautoisi kylkeään
+kiuasta vasten. Minä, pöllö, olin silloin vielä niin miestä mielestäni,
+kun Mikon sain pois laudalta. Hullu minä olin, kun otin eukon ja sain
+vielä elätettäväksi tuonkin mummon, ruojan, joka tässä aina soittaa
+suutaan niin Kaisalle kuin minullekin. Olisinpas siihen sijaan
+hankkinut hevosen, niin hätäkös nyt olisi eläessä. Jos mistä saisi
+siksikään rahaa, niin ihan paikalla ostaisin hevosen vielä nytkin. --
+Eiköhän tuota hevosta millään keinoin saisi irti nytkin? Kun olisi
+oikein ahkeraksi tässä lyöttäytyä -- ja ehkähän ne loppua uskoisivat
+velaksikin -- ehkä --
+
+Sitte minä kauppamiehille vain vetää köyryyttäisin viina-ankkuria ja
+minkä mitäkin, niinkuin Mikkokin. -- On todemmastaankin sillä Mikolla
+oikeat kissan päivät, mutta hänellä ei olekaan ympärillään noita leivän
+mankujoita eikä muita huolia. Laulelee vaan kuormansa päällä niin
+kesä- kuin talvikaudetkin mahallaan ötköttäessään ja herrassikaria
+poltella tupruuttaessaan, kun meikäläisten täytyy nurkantakaisiin
+tyytyä. Mutta ollapa minullakin hevonen, niin kyllä en mahtaisi
+talonpoikain töissä rehmiä, -- ei "pois se", sanoi Tutjun Tiemu
+torakalle -- kauppamiesten kanssa minä vaan kestiä kävisin, niinkuin
+Mikkokin.
+
+Kaisa tuli silloin sisään luultavasti vuohta lypsämästä, koska tuntui
+hääräävän siellä ovensuun puolella maitohyllyn kohdalla. Riisuttuaan
+päältään päivän haalakaksi paahtaman miehensä sarkanutun, jonka viskasi
+rahille nurkkaan, kyyristihe Kaisa kehdon viereen viihdyttämään juuri
+Kitisemään ruvennutta pientä Mattia.
+
+Siinä oli Jaakolla taas sovelias tilaisuus tarkastella vaimoansa ja
+arvostella häntä. -- Tuommoinen se nyt on, laiha kaukelo, kuin paistin
+varras. Vaatteet riippuvat päällä kuin puuhevolla, ja silmät
+nuljottavat päässä, kuin rasvatiplat liemen pinnalla. Johan sen
+naamakin alkaa kurttuun käydä, vaikk'ei vielä ole kuin viisi vuotta
+yhdessä oltu. Nyt se on ruvennut oikein silmissä vanhenemaan, kun sen
+saivat niissä kerettiläisten seuroissa käymään; eikä ihminen i:tä s:stä
+eroita, vaan niissä pitää vain juosta rohventeeraamassa. Jos minä
+olisin ennakolta tämän elämän tämmöiseksi arvannut, niin kyllähän minä
+olisin mahtanut vihille mennä. En tässä maailmassa, "pois se", sanoi
+Tutjun Tiemu --
+
+"Menisit tuosta lojumasta edes puita pilkkomaan, niin kiehauttaisin
+tässä kahvin syntisen sydämeni lämpimiksi", lausui Kaisa Jaakolle,
+saatuaan Matin nukutetuksi.
+
+"Eikös niitä ole enää pilkotuita -- vastahan minä toisna päivänä" --
+
+"Tyhjälläkös se sauna sitte lämmitettiin", tiuskasi mummo.
+
+Jaakko kynsäsi korvallistaan ja haukotellen nousi ylös.
+
+"Missähän lienee taas sekin kirves?" kysäsi hän naisilta.
+
+"Tuollahan tuo näkyi eilen olevan rankakasalla", tiesi mummo.
+
+Nuttunsa löysi mies helposti, mutta mutisi hampaidensa välissä jotain
+sen kosteudesta. Vyö ja rukkaset siihen sijaan olivat hakusalla. Vyö
+löytyi viimein tupakkahakkurin takaa nurkasta, mutta rukkasia ei ollut
+kukaan nähnyt. Pikku Miina etsi niitä tulipäreellä uuninkin päältä, mut
+eivät ne sielläkään olleet. Mummo ja Kaisa myllistivät kumpikin omat
+kätkönsä ylösalaisin, eivätkä löytäneet mitään. Jaakko itse seisoi
+miettiväisenä keskellä lattiaa ja sanoi epäilevänsä jonkun ne
+varastaneen.
+
+"Vielä mitä, eihän täällä ole koko viikolla ketään semmoista käynyt",
+tuumaili Kaisa ja lisäsi: "voithan noita nyt tuon verran paljainkin
+käsin pilkkoa."
+
+"Rakkuloillapa nuo ovat käteni jo ennestäänkin."
+
+"Kyllä olet mieheksi kumminkin koko asso", mutisi Kaisa.
+
+"Onhan se, vaan minkäs teet", vastasi Jaakko.
+
+"Täällä, täällä sängyn pohjalla on yksi!" huusi Miina iloisesti.
+
+Siellä oli toinenkin, ja niin vihdoinkin pääsi Jaakko lähtemään työlle.
+Hänen pihalle tullessaan näyttivät pilvet jo ruvenneen ohenemaan, ja
+taivaalta, Luukkolan vaaran kohdalta kuumotti niiden lävitse
+aurinkokin, niinkuin himmeä yölamppu. Vähitellen selkeni ilma sitte yhä
+selkenemistään ja tuntui kaikin puolin niin raittiilta, etteivät
+pääskysetkään enää malttaneet pesissään pysyä, vaan lähtivät
+lentelemään.
+
+Ilman muutos tuo lienee vaikuttanut Jaakkoonkin, koska äskeinen
+vetelyys näytti hänestä kokonaan kadonneen ja yksi musta halmeranka
+toisensa perästä muuttui pieniksi huonehaloiksi.
+
+Hetkisen kuluttua tuli Kaisa hakemaan sylyyksellisen puita pirttiin ja
+niitä ottaessaan huomautti miehellensä: "kas miten taivas nyt jo on
+kuulakkana kuin lasi!"
+
+"Onpa todellakin", vastasi Jaakko, pyyhkiessään takkinsa hihalla hikeä
+otsastaan, "ja ilmakin tuntuu niin lämpimältä."
+
+"Eiköhän tuosta ilmat nyt hiljankin ruvenne asettumaan", sanoi Kaisa
+vielä mennessään.
+
+Jaakko katseli vähän aikaa puiden oksilla kimaltelevia vesihelmiä ja
+ryhtyi sitte taas innolla työhönsä, mutta ajatukset vaan pyörivät
+hevosessa, ja hän koetti keksiä keinoa, jolla sen isännäksi pääsisi.
+Kaukaa hän ei kuitenkaan ehtinyt hakata eikä ajatella, ennenkuin
+korviin kuului jonkunmoista röhkivää ääntä. Jaakko kuulosti hiukan,
+mutta jatkoi kumminkin työtään arvellen: mikä lienee. -- Yhä kuului
+ääni, ja se tuntui tulevan tieltä, tuolta kirkolta päin.
+
+"Kyllä se vain on hätähuuto", jupisi Jaakko tarkemmin kuunneltuaan ja
+lähti kirves kädessä samoamaan suoraan ääntä kohden. Vähän matkan
+päässä, Savinotkon rumpusillan kohdalla näkikin hän tiellä hevosen ja
+kärrit, jotka olivat vajonneet puron lokaan, kun silta oli alta
+särkynyt.
+
+Kärryissä oli joku niiden täyteinen, hyllyvä jättiläismöhkäle, josta
+kuului tuo outo ääni ja tuhutus sellainen kuin vahvan höyrykoneen
+käydessä. Jaakko eroitti lähemmäksi päästyään möhkäleen yläpuolella
+suurenmoisen palleron, ja vielä likempänä näki hän sen päällä litteän
+pään peitteen, jonka etupuolella loisteli, kruununmiehen merkkinä,
+kokardi.
+
+"Tuleh -- -- hyyh! -- -- hyvä mies autamaanh -- hyyh! Putte ei yksinään
+saah kääsyjä tässä kirotussa vellissä hievahtamaankaan."
+
+"Hyvää päivää, herra vallesmanni, ja Jumala avuksi!"
+
+"Eih -- vaan auta sinä minua -- -- irti tästä kurasta."
+
+"Onhan sitä nyt likaa ihan yli tarpeen, ja tässä on aina ollut niin
+huono rumpu, jotta eihän se kestä tavallistakaan painoa", tuumaili
+Jaakko Puttea silmäillen.
+
+"No, älä siinä hevosta ällistele, vaan koeta työntää tuolta takaapäin."
+
+"Kyllä, kunhan tässä keretään."
+
+"Tämmöistäkös tämä on koko väli Pellonpäähän asti?"
+
+"Ei; onhan tässä kuivempaakin välillä, mut Pohjolan kujoisilla sitä
+vasta velliä on."
+
+"No, eikö se liikahdakaan?"
+
+"Ei, vaan jos herra vallesmanni nousisi --"
+
+"Tuommoiseenko siivoon? En ikipäivinä."
+
+"Mutta mikäs tässä muutoin neuvoksi tulee?"
+
+Pikkuisen mietittyään käski nimismies Jaakon ottamaan metsästä kangin
+ja koettamaan sillä kohottaa kärryjä. Toinen teki työtä käskettyä, ja
+heti oli hänellä aseenaan tukeva koivuinen kanki. Sen toinen pää
+pistettiin akselin alle, toisen pään Jaakko otti olkapäälleen ja alkoi
+oikein hartiavoimalla nostaa.
+
+"Kyllä nyt nousee, vaikka olisi millaisessa iskoksessa", tuumaili
+Jaakko mielissään.
+
+"Tuntuu nousevan -- -- älä -- Putte ptruu, ptruu -- älä -- --"
+
+Kesken jäi nimismieheltä lause ja hän vierähti kääsyistään suin päin
+kuraan.
+
+"Ohoh! Eihän vaan liene koskenut."
+
+Nimismies huohotti kovin, puhki, kiroili ja oli kirjavampi
+kirjavintakin tikkaa. Jaakon avulla pääsi hän kuitenkin pystyyn, mutta
+sätti sittekin Jaakkoa aika tavalla. -- Arvattavasti enemmistä torista
+päästäkseen, koetti Jaakko mitä pikemmin sitä parempi toimittaa
+nimismiehen suoraan metsän läpi mökillensä itseänsä siistimään ja
+kuivailemaan ja lupasi tietä myöten itse tuoda hevosen.
+
+Nimismies ei ollut mikään kilpajuoksija, vaan saapui kuitenkin
+Kataja-ahon mökkiin paljo ennen Jaakkoa. -- Mökissä säikähtivät naiset,
+nimismiehen tuommoisessa tilassa nähdessään niin, etteivät älynneet
+pyytämättä edes auttaa häntä vaatteiden riisumisessakaan, ja pikku
+Miina potalsi piiloon äitinsä rukin taakse, josta sitte uteliaasti
+vierasta koko ajan katsoa mirjotti. Kaisan ripustellessa vaatteita
+lieskan eteen kuivumaan oli nimismiehellä aikaa silmäillä ympärilleen
+ja nuhdella naisia mökin siivottomuudesta, sillä: "olihan toki
+köyhälläkin vettä ostamatta, että saisi omat ja lastensa silmät
+pestyiksi, varsinkin näin sateiseen aikaan."
+
+Hän leppyi kuitenkin osaksi omasta sukkeluudestaan, osaksi siitä kun
+Kaisa pesi kuppiparin ja sitte lautasella tarjosi hänelle sakeaa,
+sikurisekaista kahviansa. Viimein joutui Jaakkokin kotiin ja kehui
+vallesmannin hevosessa olevan "vähän juoksijan vikaakin."
+
+"Mistäs sen tiedät, vai koettelitko sinä sitä."
+
+"En herra vallesmanni", selitteli Jaakko katsellen kurppostensa nokkia,
+"en minä koetellut, vaan kärryt kaatuivat toisen kerran; siksi minä
+näin kauvan viivyin."
+
+Nimismies päätti sen johdosta vielä tänä syksynä panevansa tuon tien
+jakotieksi Yli- ja Kirkonkyläläisille; "ja katsokootkin sitte itseänsä,
+jos eivät sitä kunnolliseksi korjaa", sanoi hän.
+
+Vaatteiden kuivettua irtausi niistä savi hieromalla helposti, mutta
+takkia päälle pantaessa sattui nimismiehen käsi povitaskuun ja
+hämmästyen kiljahti hän: "missä minun lompakkoni, häh?"
+
+"Mikä lompakko?" tohti Kaisa kysäistä.
+
+"Rahalompakko, jossa oli Pellonpäänkin rahoja tuhat kuusi sataa."
+
+"Olisipa semmoinen rahasto minulla!" huudahti Jaakko.
+
+Mökin syöpäläiset saatettiin rauhattomiksi lompakkoa etsiessä, mutta ei
+sitä kuitenkaan löytynyt.
+
+"Mies, sinä olet sen varmaan ottanet", tiuskasi nimismies Jaakolle.
+
+"Mi-mi-minäkö?" sammalsi Jaakko kalveten.
+
+"Sinä, -- se on pudonnut kaatuessa, ja sinä sen näit; se on ihan
+selvä."
+
+"Kaatuessa? enhän minä nähnyt kuin hevosen."
+
+"Kyllä sinä näit, ja siksi narrasit minun metsän läpi kulkemaan, --
+tunnusta pois."
+
+"Tunnusta pois Jaakko, jos olet ottanut", kehoitti Kaisakin.
+
+"Minä en ole nähnyt mitään lompakkoa, sen vähemmän sahviaanista",
+väitti Jaakko.
+
+"Ahaa, mistäs sen sahviaaniseksi tiesit?"
+
+"Minä näin sen teillä Putkelan huutokaupassa."
+
+"Nyt olet mies kiinni -- -- eihän sitä minulla silloin vielä
+ollutkaan."
+
+Jyrkästi kielsi Jaakko ottaneensa lompakkoa, ja vihan vimmassa lähti
+nimismies mökistä, uhaten vielä Jaakolle näyttää "närhin näperit."
+
+Kohta rupesi kylillä kulkemaan kumminkin huhuja Jaakosta. Kaikista
+ihmisistä oli selvää selvempää, että Jaakko oli ottanut nimismiehen
+lompakon. Juohtuipa nyt vielä ihmisten mieleen, että ennenkin, Jaakon
+seutuvilla ollessa, oli silloin tällöin kadonnut yhtä ja toista pientä
+rihkamaa, vaikka ei kukaan ollut osannut häntä varkaaksi epäillä. Sitä
+vain yleiseen ihmeteltiin, kuinka hän niin itsepintaisesti voi kieltää
+varkauttansa, ja enimmän kaikista ihmetteli sitä Kaisa, Jaakon oma
+eukko.
+
+Hän toimitti miestänsä puhuttelemaan milloin minkin uskokumppaneistaan,
+jotka mitä hirveimmillä uhkauksilla ja kuvauksilla tulevasta tuomiosta
+koettelivat taivuttaa Jaakkoa tunnustukseen. Silloin aina suuttui
+Jaakko ja vielä kauheammilla uhkauksilla tukkesi toisten suut tahi ajoi
+heidät suorastaan pellolle. Ei auttanut sekään, vaikka nimismies olisi
+jättänyt asian sikseen, kun vaan olisi rahat takaisin saanut.
+
+Jaakko oli ja pysyi paatuneena, ja Kaisa-parka sai sen vuoksi monta
+unetonta yötä itkien viettää. Kuitenkin näki jokainen miehen silmistä,
+ettei hänellä ollut puhdas omatunto. Eihän hän hirvinnyt enää ketään
+suoraan silmiin katsoa, vaan tirkisteli jokaista niin epäluuloisesti
+kulmainsa alta; eikähän hän edes oikein ymmärtänyt varkauttaan
+salatakaan. Mökki näet siisteni siistenemistään, ja kertoivatpa
+muutamat nähneensä Jaakolla toisinaan rahojakin, vaikka hän oli kyllä
+sanonut niitä saaneensa työpalkoistaan tukkiherroilta, joiden kanssa
+kierteli metsiä lukemassa.
+
+Sitä paitsi ilmestyi vielä Kataja-ahon mökkiin hevonenkin. Jaakko sanoi
+ostaneensa sen mustalais-Kallelta ja kehui käteen antaneensa
+kuusikymmentä markkaa, toiset kuusikymmentä olisi maksettava ensi
+syksynä.
+
+"Kyllähän mustalainen sinulle velkaa uskoi", sanoi Kaisa. "Ole joutavia
+lörpöttelemättä -- ja kun sinulla kerran oli niin paljo rahaa, niin
+olisit ostanut lehmän, jotta olisi saatu edes oikeaa maitoa."
+
+"Mihinkäs lehmällä pääsee", tuumaili Jaakko, "mutta hevosella minä
+kauppamiehiltä ansaitsen vielä toisenkin pennin."
+
+Kauppamiehetpä eivät huolineetkaan Jaakkoa kuormiansa kulettamaan, ja
+muutkin ihmiset rupesivat häntä vieromaan yhä enämmän. Moni arveli
+Jaakon kuitenkin tunnustavan kaikki oikeudessa, johon pitkin syksyä
+haalittiin vieraita miehiä ympäri pitäjästä. Muiden muassa oli sinne
+kutsuttu todistajiksi kaikki nekin, jotka olivat olleet Putkelan
+huutokaupassa pari vuotta ennen nimismiehen lompakon katoamista.
+
+Oikeuspäivä tuli viimeinkin, ja kokonaan se menikin sitä todistajain
+joukkoa kuulustella. -- Useimmat vierasmiehet kertoivat tuomarille
+koko elämäkertansa, ja jotkut naiset uskoivat hänelle pieniä
+salaisuuksiaankin, mutta Jaakon asiaan ei saatu paljo mitään valkeutta.
+Kaikki asianhaarat olivat tosin Jaakkoa vastaan, mutta kun ei
+toteennäytöksiä ollut ja hän niin uppiniskaisesti kielsi, vaati
+nimismies lopuksi häntä puhdistusvalalle, kuitenkin katsoen
+kohtuulliseksi, "että Jaakko ensin kävisi papin tutkinnon alla",
+niinkuin sanat kuuluivat. Sitä vaatimusta kuullessaan Jaakko vavahteli,
+ja siinäkin oli uusi todistus hänen syyllisyyteensä, sillä "eihän
+viattoman polvet vapise", sanoo jo sananlasku, ajatteli nimismies.
+
+Asia lykättiin kohdakkoin pidettäviin välikäräjiin, joissa muitakin
+rikosasioita oli tutkittavina. Silloin määrättiin Jaakko tulemaan
+puhdistusvalalle, ja oli hänen samalla oikeudelle tuotava asianomaisen
+papiston todistus siitä, että hän oli saanut opetusta valan tärkeydestä
+ja arvosta.
+
+Puoli päivää selitti sitte kerran provasti Jaakolle, kuinka Israelin
+vaimon poika kirosi nimeä ja kivitettiin, ja kuinka Herra kuutta vihaa
+ja kauhistuu seitsemää, niiden seassa petollista kieltä. Vielä hän
+järisyttävällä tavalla osoitti, että valehtelijoilla on oleva osa siinä
+järvessä, joka tulesta ja tulikivestä palaa, ja kuinka rangaistus ei
+vääräin huoneesta lakkaa, ja kysyi lopuksi: "oletkos nyt aikonut
+viimeinkin tunnustaa?"
+
+"En", oli lyhyt ja jäykkä vastaus.
+
+Provasti jätti nyt lain sikseen ja uudestaan, ponnistaen kaiken
+kaunopuheliaisuutensa liikkeelle, koetti näyttää toteen, että Jaakko
+siinä tapauksessa tekisi anteeksi antamattoman synnin; elämässä ja
+kuolemassa jäisi osattomaksi kaikista evankeliumin armolupauksista;
+sulkisi itseltään oven iankaikkiseen elämään, eikä enää voisi ottaa
+armoa vastaan, vaikka tahtoisikin.
+
+"En sittekään rupea tunnustamaan", murisi Jaakko.
+
+Vaikka provasti oikein liikutettuna pyytämällä pyysi Jaakkoa
+tunnustukselle, ei hän sittekään taipunut ja sai viimein vaaditun
+todistuksen. Vielä välikäräjissäkin vakuutteli tuomari Jaakkoa tarkasti
+miettimään tilaansa ja väärän valan seurauksia, ennenkuin valalle
+tulisi, mutta se oli samaa kuin olisi seinälle saarnannut.
+
+Tuomari ei voinut muuta kuin käski vetämään pellin auki, että sielu
+parka pääsisi sitä tietä pois saastuttamasta oikeustuvan ilmaa, ja luki
+sitte edellä valan kaavan.
+
+Rohkeasti pani Jaakko kolme sormea kirjalle ja selvällä, melkein
+uhallisellakin äänellä, saneli valan sanat tuomarin perässä. Vasta
+sanoissa: "niin totta, kuin Jumala minua auttakoon ruumiin ja sielun
+puolesta" vavahteli ääni hiukkasen, mutta meniväthän nekin loppuun.
+Niin oli Jaakko vapaa syytöksestä. Kalpeana hän astui ulos
+käräjätuvasta eikä näyttänyt mennessään huomaavan, kuinka käräjäväki
+kammoen antoi hänelle tietä välitsensä.
+
+Jonkun päivän kuluttua tuli Olkkolan isäntä Kataja-aholle
+"ystävällisesti" ilmoittamaan, että mökki piti olla uudeksi vuodeksi
+tyhjänä. Hänen ei millään tavalla kuulunut käyvän laatuun enää ensi
+vuonna Jaakkoa kirjoissaan pitää.
+
+"Onkos isännän tarvinnut minun puolestani ulostekoja suorittaa, vai
+miksi se ei enää käy laatuun?" kysäsi Jaakko.
+
+"Eipä suinkaan," vastasi Olkkolainen hymyillen, ja katsoa vilauttaen
+Jaakkoon lisäsi hän: "enempi noita sinulla lienee varoja maksaa kuin
+monella muulla."
+
+Jaakko lensi tulipunaiseksi kasvoiltaan, eikä edes vastannut isännän
+jäähyväisiinkään. Sitte hän lähti kylälle hankkimaan kattoa päänsä
+päälle, mutta se ei ollutkaan helppo tehtävä. Muutamat näet kielsivät
+suorastaan, toiset kiertelemällä, eikä kukaan asuinlupaa antanut,
+vaikka Jaakko kävi joka talossa. Kaisakin kävi rukoilemassa Olkkolan
+emäntää, mutta yhtä turhaan.
+
+Emäntä antoi vaan Kaisalle lohdukkeeksi joulukynttelin, jossa oli kolme
+noin sormen pituista haaraa, mutta ei sanonut mitään muuta voivansa
+tehdä. Jaakko ei Kaisan tullessa ollut kotona; mummo sanoi hänen äsken
+äänettömin päin menneen ulos.
+
+"Eikö liene jo mennyt nuoran jatkoksi koko mies", arveli mummo.
+
+Kaisa tillahti itkemään ja itki vielä silloinkin, kun Jaakko saapui
+kotiin.
+
+"Mikäs täällä nyt on hätänä?" tiedusteli mies, sisään päästyään.
+
+"Mikä -- ja sinä vielä kysyt sitä?"
+
+"Elä tyhjiä itke, ei hätä ole tämän näköinen, ja on sitä maata
+muuallakin", lohdutteli Jaakko vaimoaan, mutta kun huomasi pöydällä
+joulukynttelin, ärähti hän: "mistäs sinä tuon olet kulettanut?"
+
+"Olkkolan emännältähän tuon sain pikku Miinalle huviksi."
+
+"Sait ja otit?"
+
+"Miks'en olisi ottanut, kun toinen hyvästä sydämestään antoi?"
+
+"Hyvästä sydämestään! -- Pilkatakseen minua sillä siitä valasta hän sen
+antoi."
+
+Jos ei ennen, niin ainakin nyt oli Kaisa vakuutettu miehensä tehneen
+väärän valan. Raskas paino tuntui entistä kovemmin nyt ahdistavan hänen
+sydäntänsä, eikä se keventynyt siitäkään, kun Jaakko ilmoitti käyneensä
+Tuiskulan Juholle myymässä vuohen ja "kaikki joutavat hynttyyt", joista
+Juho oli luvannut suorittaa mustalais-Kallelle Jaakon velan. Sitte
+käski Jaakko vielä naisten panemaan kaikki vaatteensa kokoon, "sillä
+huomenna lähdetään tästä Venäjälle."
+
+"Huomenna? Joulun aattona?" ihmettelivät naiset.
+
+"Niin juuri huomenna, joulun aattona."
+
+Siinä ei auttanut itkut eikä valitukset, vaan täytyi totella, sillä
+Jaakko oli loppuaikoina käynyt niin kummalliseksi, että kuka sen
+tietää, mitä olisi tehnyt, jos olisi liiaksi vastustelemaan ruvennut.
+
+Huominen päivä tuli ja kirkas talvinen päivä se olikin. Jaakko valjasti
+hevosen pitkien matkalaitojensa eteen, vaan naiset eivät joutuneet
+valmiiksi, ennenkuin jo alkoi kylältä kerääntyä joutilaita lähtöä
+katsomaan. Jotkut naisväestä näyttivät olevan pahoillaan lähdöstä ja
+kyynelsilmin ottivat jäähyväisiä, varsinkin lapsilta ja Kaisalta, mutta
+useimmat laskivat leikkiä koko matkasta.
+
+Hiljankin saatiin mummo ja Kaisa istutetuiksi perään, ja kaikenlaisiin
+ryysyihin käärittyinä pantiin lapset heidän syliinsä. Jaakko itse
+hyppäsi sevipuolelle, nauskautti kerran ruoskalla hevosta, ja niin sitä
+lähdettiin.
+
+"Ei tuo herja edes vanhan tuttavuuden vuoksi antanut minulle osaa
+niistä nimismiehen rahoista", tuumaili Hevos-Mikko, "vaikka minähän
+hänelle kultasenkin hankin."
+
+"Mitä?" huusi Jaakko taakseen katsoen.
+
+"Eipähän mitään; -- onnea vaan matkalle!"
+
+Naurun hekotuksen seuraamana luikahti Jaakon matkue Kuittilan
+kujoisille, joiden vierusaidat olivat koristetut kämmenen paksuisilla,
+huikaisevan valkoisilla ja kaarevilla lumiköynnöksillä. Puhdas
+lumivaippa peitti kaikki vainiotkin, ja puiden oksat olivat kuin
+valkeassa kukassa. Yksin Kuittilan talon katotkin olivat päällystetyt
+pehmeällä lumikerroksella, ja tuolla talon takana levisi metsäisten
+harjujen välillä Lummelammin tasainen pinta. Sitä pitkin kulki, tummain
+kuusiviittojen välitse, kauas itään vievä tie, jonka molemmilla
+puolilla lumi maalaantui auringon viistoisista säteistä hieman
+punertavaksi. Koko luonto näytti valmistautuvan juhlaa vastaan
+ottamaan, ja reen anturat veisasivat tavallaan yksinkertaista
+juhlavirttä.
+
+Kuittilan emäntä, kuultuaan ulkoa reen ratinaa, sulatti henkäyksellään
+moniaita kimaltelevia jääkukkasia akkunan ruudusta ja katsoi sitte
+sulasta paikasta menijöitä, kunnes ne katosivat kuusikkoon lammin
+toisella rannalla.
+
+"Tuolla ne nyt menevät", puheli emäntä lattiaa pesevälle
+palvelustytölle. "Surkeat juhlat mahtaa heilläkin olla, kun saavat
+joulunsa taipaleella viettää."
+
+"Mitäpä noista säälii", mutisi tyttö, "mitä ihminen kylvää, sitä hän
+myös saa niittää."
+
+Surkealta todella tuntui lähtö matkamiestenkin mielestä. Vähitellen
+näkyivät kuitenkin naiset tyytyvän kohtaloonsa ja alkoivat vähin
+puhella keskenään, mutta Jaakko pysyi yhä äänettömänä mietteissään.
+Vasta iltahämärissä, kun taivaalle alkoi ilmestyä kirkkaita, välkkyviä
+tähtiä, puuttui hänkin puheisiin ja paljoa lempeämmällä äänellä kuin
+pitkiin aikoihin oli käyttänyt kertoi pikku Miinalle Bethlehemin
+tähdestä, josta levisi totinen valkeus kaikille pimeydessä vaeltaville
+kansoille ja joka valkeus ei koskaan sammu.
+
+"Niinhän se puhuu kuin pappi", ajatteli mummo, hartaasti kuunnellessaan
+Jaakon kertomista. Kaisa taas tunsi sydämmensä lämpenevän miehensä
+sanoista ja päätti mielessään: "ei ikinä -- -- ei väärän valan tekijä
+voisi ikinä Hänestä noin puhua." Hän olisi kiittänyt miestänsä, jos ei
+olisi luullut Jaakon pitävän sitä lapsellisuutena.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Nimismieheltä ei Ylikyläläisten kirkkotie syksyllä tullutkaan jaetuksi,
+vaan keväällä, heti kauran panosta päästyä, täytyi sekä Kirkon- että
+Ylikyläläisten ryhtyä tien tekoon. Molemmille puolille oli kaivettava
+oikeat valtaojat, ja Savinotkossa tien poikki kulkevaan puroon oli
+tehtävä semmoinen silta, että se kestäisi vaikka mitä.
+
+Tuiskulan Juhon osaksi tuli itse puron siivoaminen. Muutaman kerran
+puroon pistettyään nosti Juho lapiossaan lahonneiden puupökäleiden
+kanssa litteän savimöhkäleen, joka hajosi, kun hän sen tien viereen
+viskasi.
+
+"Mitäs punaista sieltä nousi?" kysäsi eräs ojan kaivajoista.
+
+"Mitä lienee", vastasi Juho tyynesti ja jatkoi työtään.
+
+"Ei, älähän -- -- katsotaanpas", sanoi toinen ja meni tarkastamaan
+tuota punaista esinettä.
+
+"Lompakkohan se on."
+
+"Kies'avita! On se lompakko."
+
+Miehiä kerääntyi nyt enempikin yhteen, ja joku heistä huusi: "ho hoi,
+miehet! Keltä teistä on lompakko kateissa?"
+
+"Kyllä ei varmaankaan minulta", sanoi Kuittilan ruotupoika.
+
+"Eikö liene vain sinulta", tuumaili nauraen Mattilan Pekka.
+
+"Näytäpäs, -- minä olen tuon jossain jo ennenkin nähnyt."
+
+"Olen minäkin -- -- maltas! -- -- se on nimismiehen lompakko", sanoi
+Tuiskulan Juho.
+
+"Sekö, jonka Kataja-ahon Jaakko varasti?"
+
+"Sekö lienee vai mikä, vaan kyllä nimismiehellä oli ihan tuon
+näköinen."
+
+"Olkaa hupsimatta", sanoi Olkkolan isäntä. "Kyllähän sen Jaakko olisi
+sinne heittänyt!"
+
+"Katsotaanpas, onko siinä vielä rahaakin."
+
+"Mies! Älä liikuta löytökalua", varoitti joku, mutta myöhään, sillä
+lompakko oli jo auki.
+
+"Se on ihan täynnä satamarkkaisia."
+
+"Näinköhän noista vielä käyvät rahat tulee", arveli eräs, vaan silloin
+joutui siltavoutikin paikalle ja otti lompakon huostaansa.
+
+Varovasti eroteltiin sitte märät setelit toisistaan. Niitä oli
+kuusitoista sadan markan, kaksi neljänkymmenen markan rahaa ja
+joitakuita kolmimarkkaisia.
+
+"Kunhan ei Jaakko sittekin olisi ollut syytön", epäili Mattilan Pekka.
+
+"Syytön -- miksikäs hän sitte olisi lähtenyt Venäjälle?"
+
+"Ja vielä vannonut sielunsa paholaiselle", nauraa honotti Olkkolan
+isäntä.
+
+"Syytönhän peto taisi olla", selitti siltavouti Olkkolaiselle. "Tuossa
+näet eroittaa vielä selvästi K. G. N. ja ne merkitsevät Kalle Kustaa
+Nöyréniä, joka on nimismiehen nimi."
+
+"Olisikohan sitte Jaakkoa syyttä kiusattu", arveli muudan mies
+lapioonsa nojaten. "Mutta miksi hän ei sitte sanonut itseään
+viattomaksi."
+
+"Olisitkos sinä uskonut", kysyi nenäkäs ruotupoika.
+
+"Onkohan tuo aivan varmaan se sama lompakko?" tiedusti vieläkin
+Olkkolan isäntä, varmuuden vuoksi.
+
+"On se", päätti siltavouti. "Olenhan minä sen satoja kertoja nähnyt."
+
+Siltavouti lähti siitä lompakkoa nimismiehelle viemään, mutta ei
+Olkkolan isäntä sittekään ottanut uskoakseen, että se oli sama kadonnut
+kappale, josta oli niin paljo melua ollut.
+
+Pitkin kesää kuulutettiin sitte kirkossa, että jos kuka laukku- tai
+muita venäläisiä sattuisi näkemään, niin pitäisi heitä kehottaa käymään
+nimismiehen puheilla. Ei venäläisten kuulunut laisinkaan tarvitsevan
+laukun ryöstöä pelätä, vaan päinvastoin palkittaisiin heille vielä
+vaivatkin.
+
+Ihmeen paljo Venäjän miehiä kävikin kuulutuksen johdosta nimismiehen
+puheilla, vaan yhä edelleen pysyi hän hajamielisenä ja harvapuheisena.
+Syksyllä täytyi hänen vielä pitää talossaan ompelijoita vaatteita
+itselleen pienentelemässä. Nimismies oli näet kesän kululla laihtunut
+lähes puolitoista leiviskää ja alkoi jo käydä harmaaseen, kun ei Jaakon
+olinpaikasta ollut selkoa saanut.
+
+
+
+
+
+HÄVYTÖN TEKO.
+
+
+Simolan Pekka oli kaikkein paras hevosmies koko pohjoisimmassa
+Karjalassa. Sen tiesi, jollei juuri koko maailma, niin kumminkin koko
+se paikkakunta, jolla Pekka asui, aina Kelvänjoesta Maanselkään ja
+Keyrityn soista Vihurinvaaraan asti. Tiesivätpä sen herrasmiehet ja
+sanomalehtien lukijat edempänäkin, niinkuin Joensuussa, Kuopiossa ja
+itse Kajaanissakin. Koistis-Kaaprohan se kyllä kehui osaavansa hevosen
+sekä opettaa että ajaa yhtä hyvin kuin Simolan Pekkakin; mutta mitäs
+niistä Kaapronkaan puheista. Totta se oli, että hyvästi se juoksi
+Koistisenkin liinakkotamma ja puhdas oli jalan nousu hiirakollakin,
+mutta konstikos oli niiden juosta, kun olivat sitä kuuluisata Karvion
+oriin alaa. Olisivatpahan olleet tavallisten työhevosten varsoja, niin
+olisi nähty se juoksu. Koistinen vaan kuitenkin kehui, mutt'eipäs
+hirvinnyt mies ottaa opetettavakseen Rahikaisen paria. Ei hirvinnyt,
+vaikka olisi saanut toisen niistä ihan omakseen ja koko iäkseen vapaan
+markkina-asunnon ja muonan -- Kuopiossa käydessään. Niin olisi saanut,
+kun vaan olisi koulinnut ne yhtä hyviksi menemään kuin sen pitkän
+Nilsiäläisen kehuttu pekuna.
+
+Olisipahan tarjottu Simolan Pekalle semmoiset etuudet, niin eiköhän tuo
+Nilsiäläinen olisi saanut pitkää nenää ja Pekka kerrankin oikeaa
+omantakeista juoksijaa. -- Ei kukaan kuitenkaan tarjonnut hänelle
+mitään, ja milläpäs sitä köyhä torppari olisi kelpo hevosta kyennyt
+itselleen hankkimaan? Niin se kuitenkin totuudessa oli, että
+Koistis-Kaaprolta meni sivu suusta hevosmiehen kunnia, niinkuin oli
+mennyt henttukin, ja Pekka ne kummatkin sai, vaikka olikin Koistinen
+rikas. Hävytöntä se kuitenkin oli, jotta Koistis-Kaapro kehtasi sillä
+tavoin miehuudestaan kerskailla. Mies on olevinaan hevosmies, vaikka ei
+hänen opettamillaan hevosilla ole yhtään ensimmäistä palkintoa vielä
+saatu; eikä ole itse ohjaksissa ollessaan jaksanut edes toistakaan irti
+ottaa.
+
+Pekka siihen sijaan oli ajanut ensimmäiset palkinnot jo kolmella
+opettamallaan oriilla: pappilan "Tuimalla", Sadeniemen "Hurjalla" ja
+Kiprun "Piijulla." Sillä hän ihan varmaan olisi yksin tein ottanut
+toisenkin palkinnon, kun se on niin sitkeä hevonen, mutta eivät olleet
+antaneet herrat toista kertaa ajaa. Mitäpä niistä vierasten hevosista
+kuitenkaan hyötyi! Toista olisi, kun olisi ollut oma syöttiläs, mutta
+ei ollut muuta omaa kuin netkaselkäinen, pattijalka ruuna.
+
+"Kunpa saisi kerrankaan omakseen oikean hevosen, tahi hevosen alunkaan!
+Kunpa saisi tuommoisen kuin oli varsa Pietilän isännällä! Kunpa
+saisi -- mutta mitenkäpäs sen sai!"
+
+Sitä mietti Simolan Pekka melkein päänsä puhki koko kesän. Viimein hän
+keksikin keinon. Hän näet tarjosi Pietiläiselle koko torppansa varsasta
+ja eläkkeestä.
+
+Nauraen suostuikin Pietiläinen kauppaan, mutta käski Pekan ensin
+ajattelemaan asiaa "kahdesti päänsä ympäri."
+
+Pekka sanoi siihen: "jo minä olen kaikki valmiiksi ajatellut, jotta ei
+muuta kuin lyö kättä." Silloin se kauppa syntyi. Pekan emäntä pani
+kyllä kovasti vastaan, mutta mitäs hänellä oli miesten asiain kanssa
+tekemistä, ja mitä hän niistä ymmärsikään.
+
+Lapsihan hän vielä olikin. Mitä sitä asioista ymmärtää
+kahdeksannellatoista ollessaan! Kauppakirjat tehtiin ja kiinnitettiin
+käräjissä Pietilän taloon eläke; ja sillä hyvä.
+
+Koistis-Kaapro sanoi, että hän olisi niin hyvämaisesta torpasta antanut
+vaikka kaksikin parasta juoksijaansa ja vielä päälliseksi kotoaan koko
+pienemmän puolen Pekalle asuttavaksi ja olisi hoitanut koko perheen,
+tulipa heitä sitte enämmän tahi vähemmän. Oikein hän pyytämällä pyysi
+ja rukousti Pekkaa purkamaan kauppaansa Pietiläisen kanssa ja antamaan
+torppansa hänelle.
+
+"Minä sanon sen nyt sinulle suoraan", vastasi Pekka vain siihen
+harvakseen, "jotta mokomista konista minä en huolisi, vaikka ne
+ilmaiseksi antaisit." Pekan vaimo oli toista mieltä ja väitti Koistisen
+juoksijoita paremmiksi kuin Pietilän varsoista milloinkaan tulisi.
+Uhkasipa hän vielä suutuksissaan hakea avio-eronkin, jos ei Pekka
+mieltään muuttaisi eikä kauppojaan purkaisi. Sitä ei Pekka kuitenkaan
+tehnyt, vaan sanoi emännälleen: "jos sinä ne Koistisen pekunat niin
+hyväksi uskoisit, niin kyllä olisit ennen istunut niiden kuin minun
+ruunani rekeen."
+
+"Tuommoiselle vanhalle kuotuksellehan minä nyt olisin mennyt", sanoi
+emäntä hymyillen -- ja sylkäsi.
+
+"Etkä tarvitse katuakaan kauppaasi, sillä saatpahan nähdä, niin minun
+varsani vielä ajan oloon vastaa vaikka kaksikin tämmöistä torppaa kuin
+Simola on", lohdutteli Pekka vaimoansa.
+
+Kaikki ihmiset nauroivat tietysti semmoisille puheille, mutta
+seuraavana talvena alkoivat jo muutamat arvella, eitä "kunhan ei vaan
+sittekään olisi sen Pekan tuumissa pikkuisen perääkin."
+
+Pekan "Varsasta" tulikin ihmeen uhkea eläin. Ei edes itse
+Koistis-Kaaprokaan löytänyt siinä mitään moitittavaa kohtaa. Taisipa
+häntä oikein ruveta omat hevosensa hävettämäänkin, koska ei enää
+milloinkaan mennyt, ei aikonutkaan samoille markkinoille eikä niihin
+kilpa-ajoihin, joihin tiesi Pekan Varsansa vievän. Aina vaan jäi
+silloin kotiin ja teki kaikenlaisia verukkeita esteikseen.
+
+Monen muunkin miehen syöttiläät se Pekan varsa häpeämään saattoi. -- --
+Semmoisia loistavia, mustia silmiä kuin sillä ei ollutkaan muilla, ei
+kerrassaan kellään -- ei hevosilla ainakaan. Kaviotkin oli sillä
+miekkosella mustat ja kovat kuin teräs, eivätkä siltä koskaan pykineet
+eikä halkeilleet. Ja entäs se rinta ja sääret ja säkä ja lautanen!
+Oikein oli somaa katsella syrjäksestä Varsaa, kun Pekka aina hiveli sen
+sametin hienoista turpaa, tahi muutoin taputteli ja silitteli sitä
+hiljoikseen. Silloin se aina hörhätti niin iloisesti ja köyristi hieman
+välkkyvää selkäänsä, samalla mielissään jommallakummalla siroista
+etusistaan maata kuoputellen. Luonnoltankin oli Varsa vielä vallan
+hyväsävyinen ja vilkkailla silmillään katseli niin ystävällisesti
+Pekkaa, juurikuin olisi ymmärtänyt, että he molemmat kuuluivat yhteen.
+Yhteen he kuuluivatkin ja olivat toistensa elämän ilona.
+
+Öin ja päivin Pekka itse aina syöttelikin ja hoiteli Varsaansa.
+Heinistäkin hän ihan eroittelemalla eroitteli pois kaikki sammaleet,
+saraheinät ja muut sopimattomat rikkaruohot: seuloi ja rouhi itse
+kaurat ja lämmitteli juomavedet. Varsinkin kerran päivässä Pekka aina
+talviseen aikaan suki ja pesi Varsansa lämpimässä tuvassa ja peitteli
+sen sitte loimilla huolellisesti pilttuusen. Kesällä hän taas uitteli
+ja hieroi monastikin päivässä nelijalkaista ystäväänsä, palmikoi ja
+purki sen mustaa, tuuheata harjaa ja iloitsi sydämestään, kun Varsa
+hilpeänä, voimaa uhkuen ja kaula köyryssä, vetreillä jaloillaan
+kirmaili ja hypiskeli pitkin pihaa.
+
+Ei se Varsa kuitenkaan ollut Pekalle paljaaksi huviksi, vaan
+hyödyksikin, niinkuin selvästi näkyi hänen huoneensa seiniä jo
+koristavista useista palkintokirjoista, joissa mainitut rahamäärät
+yhteenlaskettuina tekivät milt'ei pienoisen pääoman Pekanlaiselle
+miehelle. Kuitenkin Pekka halusi saattaa Varsansa vielä laajemmalta
+tunnetuksi -- ei rahan himosta, vaan sulasta ystävyydestä sitä kohtaan.
+Sentähden lähtikin hän muutamana talvena viemään Varsaansa Hämeenlinnan
+kilparadalle. Sieltäkin palasi Varsa voittajana, ja Pekan povessa oli
+lompakko pullallaan seteleistä. Yhä hellemmin hän nyt hoiteli hepoansa,
+sillä hän oli ollut Hämeenlinnassa tekemäisillään suuren rikoksen sitä
+kohtaan.
+
+Itse kuvernööri oli näet erinomaisesti mielistynyt Pekan juoksijaan,
+oli pyydellyt sitä ostaakseen ja tarjonnut oikein tuntuvan summan
+siitä. Pekka oli jo ennen päättänyt, että hän ei kuuna päivänä luopuisi
+Varsastansa, mutta tarjotun summan suuruus alkoi panna hänen
+päätöstänsä horjumaan, vaikka luonto löi vastaan. Siksi toiseksi
+hirvitti vähän hylätä niin suuren herran tarjouskin.
+
+Kova oli taistelu Pekalla kestettävänä itsessään, mutta onneksi muisti
+hän, että "eihän tuo ole oman läänin maaherra, mitäpä se minulle
+voipi;" ja hän vastasi tarjoukseen: "ei rahasta eikä rakkaudesta."
+Kuitenkin pysyi omatunto pitkän aikaa niinkuin pikkusen levottomana,
+vaikka jalomielinen Varsa ei ollut asiasta tietävinäänkään, vaan koetti
+olla ihan ennallaan.
+
+Mikä sille Varsalle kumminkin lienee sillä matkalla tullut, mutta ei se
+ollut enää ihan ennallaan, ja sen viimeinen palkinto oli juostu.
+Entinen iloisuus oli poissa, eivätkä ottaneet sitä enää
+kilpailemaankaan missään. Jo alkoi karvakin kuivettua, eikä sillä ollut
+enää entistä tuoreuttaan. Ei tahtonut enää oikein sen syöntikään käydä.
+Viimein täytyi Pekan itsensäkin se huomata, ja nytkös hän hankki
+Varsallensa rohtoja ja voiteita, jos jostakin. Kävihän se Pekka sen
+tautta muutamana talvena Pohjanmaallakin tietäjissä, jossakin Oulun
+takana, mutta ei ollut siitäkään apua. Hihhulit olivat vaan siellä
+Pekkaa parjanneet epäjumalan palvelijaksi ja vaatineet "tekemään
+parannusta heille", mutta Varsalleen ei hän mitään parannusta saanut.
+
+Kovin olivat ikävät niin Pekan kuin Varsankin päivät, ja ihmisetkin
+olivat jo vuosikausia hieman ivailleet heitä molempia. Pekan mielestä
+oli ja pysyi Varsa kuitenkin samana vuodesta vuoteen ja yhtä hyvänä
+kuin loisto-aikoinaankin, vaikka he kumpikin jo alkoivat harmaantua.
+Sitä mukaa kuin ikä kului, näytti kumminkin heidän ystävyytensä
+lujenevan, mutta viimein tuli heillekin ero -- katkera ero.
+
+Pekan oli näet täytynyt syksyllä ottaa Varsallensa velaksi viisi
+tynnöriä kauroja Koistis-Kaaprolta, vaikka tiesi jo puoli eläkettään
+olevan takavarikossa toisista asioista. Talvilaissa riiteli sitte
+Koistis-Kaapro velan tuomioksi, eikä vielä heittänyt siihenkään, vaan
+ryöstätti Pekkaa lopuksi. Pekka olisi ennemmin antanut nimismiehen
+kirjoittaa vaikka mitä, mutta kun ei hänellä enää muuta ollut, niin
+pisti nimismies hevosen papereihinsa. Muutoin sanoi nimismies Pekalle,
+joka kyynelsilmin katseli Varsansa paperille panoa: "kyllä kai sinulla
+on jotakin muutakin Koistiselle mieluista, mutta sopikaa keskenänne;
+minä teen vain, mitä virkani vaatii", -- ja nauraa röhäytti päälle.
+
+Ei Pekka olisi ikipäivänä osannut uskoa Koistis-Kaaproa niin kovaksi,
+että hän oikein todella myyttäisi hänen Varsansa, mutta niinpäs
+kuitenkin kävi. Huutokauppa kuulutettiin, ja kukas muu sen Varsan enää
+olisi huutanutkaan kuin Koistis-Kaapro itse. Hän sen huusi
+viidestätoista markasta ja vei kotiinsa, mutta silloin tapahtui se
+ihme, että Pekan vaimokin muutti Koistilaan. "Tottapa hänkin on niin
+Varsaan kiintynyt", ajatteli Pekka, "ja mikäs kumma se onkaan, vaikka
+en minä ole sitä ennen tiennyt". Teki Pekan itsensäkin vähän mieli
+lähteä Koistilaan, mutta ei antanut luonto valtaa. Koko päivän hän
+sitte rauhattomana kulki edestakaisin tallin ja huoneensa väliä Simolan
+pihalla ja kärsi ikävää, vaan ei kuitenkaan sanallakaan valittanut.
+
+Seuraavana päivänä kävi kuitenkin elämä ilman Varsatta Pekasta jo ihan
+sietämättömäksi. Sen vuoksi hän heitti turkin hartioillensa ja sanoi
+lähtevänsä katsomaan miten Varsansa uudessa paikassaan jaksoi ja tokko
+sitä edes hyvästi hoitivatkaan siellä.
+
+"Jo veikkonen sen Koistinen kuului eilen ammuttaneen kanoillensa
+ruoaksi", selitti torpan nykyinen emäntä Pekalle silloin.
+
+Se oli odottamaton isku, ja Pekan polvet alkoivat ruveta vapisemaan.
+Kasvoiltaankin hän kävi tuhkaharmaaksi ja itkunsekaisella äänellä
+soperteli: "se oli hävytön teko Kaaprolta! Kerrassaan hävytön teko!"
+
+"Kun ei olisi tehnyt hävyttömämpiäkin", tuumaili emäntä.
+
+Iltapuolella kun mentiin saunaa lämmitä panemaan, löydettiin Pekka
+siellä vainajana, mutta oikein selville ei kukaan päässyt siitä, oliko
+hän omin lupinsa lähtenyt katsomaan Varsaa uudessa paikassaan, vai
+oliko hän häkään kuollut.
+
+
+
+
+
+PIELINEN.
+
+I. SYKSYLLÄ.
+
+
+Kolkkona ja synkkänä kuvastuu syksyinen taivas ison ja pitkän
+Pielisjärven päilyviin vesiin, kun aina lyhyt kesä kukkineen,
+tuoksuineen, ja muuttolinnut poikineen ovat pohjoisesta paenneet pois
+luonto-äidin hellimmin lempimiin seutuihin. Vaihtelevia näköaloja on
+tosin syksylläkin nähtävänä Pielislaakson kymmeniä peninkulmia pitkillä
+reunamilla; mutta kaihoa kumminkin herättää katselijan sydämessä
+silloin tuo vakava alkuperäinen luonto ja sen jynkkä mahtavuus.
+
+Oneilta tuntuvat syksysin nuo aukean aavat vesipeilit; ja tumman
+harmailta näyttävät silloin nuo monimutkaiset salmet, jotka kiertelevät
+monessa kohden jyrkin kallioseinin vedestä kohoavien saarien välissä.
+Kolin korkeat kukkulat, samoin kuin muutkin rannoilla kaareilevat
+vaarat, luovat kummallisia, hirvittäviä varjoja hiljoikseen
+edestakaisin liikehtivälle, ikäänkuin raskaasti henkivälle ulapalle.
+
+Syvään ja pitkään, kuni tuskaansa pidätellen, huokailevat syksyllä
+tuulet noilla elottomilla, autioilla rannoilla. On kuin nekin
+kirjaviksi käyneiden lehtipuiden: koivujen, pihlajoiden, haapojen ja
+muiden kanssa kilpaa surisivat kesän ihanuuden liian aikaista
+katoamista.
+
+Johonkin saareen tuntemattomalla tavalla eksynyt lehmus ja saarni ovat
+jo aikoja sitte riisuneet päältään kesäisen juhlapukunsa. Onpa iäti
+vihanta havumetsäkin, jonka rannimmaiset, mäntyiset ja kallioon
+kiintyneet jäsenet, kuni armoa anoen, ryömivät pitkin maata,
+uskaltamatta latvaansa taivaalle nostaa, jo kääriintynyt tavallista
+tummempaan talviverhoonsa. Murheellisina huojuvat honkien latvat, ja
+valittavalta, sydäntä särkevältä kuuluu tuolla lahdella liitelevän,
+myöhästyneen kalahaaskan särmikäs kirkuna.
+
+Kuitenkin elää Pielinen syksylläkin. Vilkasta elämää ja innokasta
+toimintaa tulevaisuutta varten onkin sen povessa, syvyyksissä, jos
+kohta ylhäällä, pinnalla, kuolema ja epätoivo näyttävätkin yhä enemmän
+ja enemmän voittavan valtaa. Syvyydestä syöksähtää elämä ylemmäksi. Se
+se saattaa matkaan virkeyttä ja liikettä sekä pinnalle että
+yksinäisille, hyljätyille rantamillekin.
+
+Kulovalkean tavoin alkaa näet kylästä kylään, pitäjäästä pitäjääsen
+kulkea viesti: "mujeet kutevat." -- Ne sanat, ikäänkuin tenhoisa
+taikavoima, luovat aina uutta eloa ja hyörimistä Pielisen unhotetuille
+ja syrjäisimmillekin rannoille. Kaikille sen selille, alkaen aina Mikon
+sillasta Ahveniseen asti, ilmestyy nyt lukemattomia, mikä minnekin päin
+pyrkiviä venheitä. Tarkastaja huomaa niiden parittain katoavan ja
+poikkeilevan, tarmokkaiden käsien ohjaamina, pitkien niemenhuiskaleiden
+kainaloihin, saariin ja tyvenihin lahdekkeisiin. Noin satasylinen tahi
+pitempikin nuotta on aina toisessa venheessä, jossa nainen istuu
+airoilla. Muutoin ovat molemmat venheet täynnä puuastioita,
+eväskontteja, patoja, viinalekkereitä ja jos jotakin.
+
+Maata viljelevä, salskea karjalainen on muuntunut kalastajaksi
+muutamiksi viikoiksi ja kansoittaa joksikuksi kuukaudeksi nuo siellä
+täällä kaihossa olleet, harmaat ja sammaltuneet kalasaunansa. Raskasta
+on työ syystuulissa järvellä ja epämukavaa asuminen ahtaassa saunassa,
+eikä saalis useinkaan palkitse siihen pantua vaivaa, mutta elämä
+Pielisellä on niin vahvistavaa, raitista ja vapaata. Siksipä kuuluukin
+aina illoin kalasaunoista ulos tuuleen ja pimeyteen surullisen
+viehkeitä, hieman yksitoikkoisia, mutta kuitenkin miellyttäviä lauluja,
+joita ei ole kukaan tehnyt, vaan jotka ovat syntyneet ja yhä uudestaan
+syntyvät, laajenevat ja supistuvat aina tuntemattomain lakiensa mukaan.
+Iloinen puheen porina on noissa alkuperäisissä asunnoissa vallalla
+aina, kun naapurinuottueita on vieraaksi saapunut. Muutoin istutaan
+niissä illoin puhellen entisistä rajarauhattomuuksista, varsinkin
+Rädystä, Tiaisesta ja tuosta ylevästä virkavallan vastustajasta Yrjö
+Sormusesta; taikka kerrotaan siellä toisilleen vanhoja satuja,
+kummitusjuttuja ja "ollaan arvoituksilla".
+
+Köysimies se tavallisesti, verkkoja korjaellessaan, pieni piipun-nysä
+hampaissa, toimittaa kertojan virkaa sillä aikaa kuin "airokas",
+parhaillaan oleva nuori nainen, keittää ilalliseksi kaloja hiiloksella
+tahi "koukussa", kalasaunan ulkopuolella. -- Somalta näyttää tuo tulen
+ääressä puuhaava tyttö solakoine vartaloineen, ja hänen tavattomasti
+suurennettu varjonsa kallion rinnassa, aavemaisesti kumarrellen ja
+kyykkien, matkii hänen liikkeitänsä. Ohuen sumun läpi pilkistelevät
+tähdet nähdäkseen vilkkuvia kuviansa pikkuisen lainehtivassa, pimeässä
+vedessä, jonka pintaan siellä täällä rannikoilla palavat nuotiotulet
+heittävät pitkiä, heleän kirkkaita ja juomuilevia valoviivoja. Pian on
+yksinkertainen illallinen valmis ja syötykin. Haukotellen heitäksen
+perämies kiukaan vastapäiselle lavitsalle pitkäkseen. Köysimies pistää
+piippuunsa uuden tupakan; airokas huuhtaisee kiireesti kupit ja lusikat
+ja sitte tupsauttaa sammuksiin hikevässä huoneessa sameasti valaisseen
+päreen, ennenkuin riisuuntuu ja rupeaa levolle kiukaan puoleiseen
+nurkkaan. Yhä hämärämmin ja hämärämmin hehkuu köysimiehen piippu pöydän
+takaa rahilta ja näyttää sammuvin silmin katselevan kaunista airokasta.
+Tekisi tytön mieli pyytämään, jotta köysimies ei enää polttaisi pahalle
+haisevaa piippuansa, mutta ei oikein uskalla. Hän on näet jo kädet
+ristissä lukenut: "valvo Herran" ja "Isä meitänsä", eikä ihan varmaan
+tiedä, eikö olisi syntikin puhella vielä siunattuaankin.
+
+Ulkona tuntuu tuuli vielä humisevan ja laineiden säännöllinen loiskinta
+rantakiviä vasten kuuluu sieltä niin ihmeen selvästi. Rauhoittavasti se
+vaikuttaa väsyneesen mieleen. Kohta kuuluu köysimiehen puolelta pieni
+kolahdus. Piippu on pudonnut lattialle ja säännöllinen hengitys
+todistaa heti kaikkien kalasaunan asukasten vaipuneen virkistävään
+uneen. Aamulla on oikein harvinainen sää. Pielisen pinta on käynyt ihan
+tyyneksi. Ei tunnu tuulen vienointakaan henkäystä missään, eikä näy
+pienintäkään pilven levettä koko tuolla kuulakalla, kylmän näköisellä
+taivaalla. Aurinko loistaa vaan vaaleana tuolta mäkien päältä, aavojen
+vesien takaa, ja vielä kalpeampi kuu kulkee kainona vastakkaisella
+puolella taivaan korkeata kupua. Veden pinta heijastaa tuota vaaleata
+valoa ja silmiä väsyttää katsellessa sen yksitoikkoista hohdetta.
+Silloin tällöin tuntuu kyllä aurinko sysäävän luotaan ilmaan joukon
+kirkkaampia ja lempeämpiä säteitä, mutta kuitenkin on sen valo niin
+kuollutta, eikä anna lämpöä laisinkaan. Nuotan ainat ovat jäässä heti
+veden kalvosta kohottuaan ja kylmävät paljaita käsiä. Kastuneet
+vaatteet myös jäykistyvät ja verkotkin käyvät jäähileihin, mutta
+mielellään kuitenkin vetää keuhkoihinsa tuota raitista, virkistävää
+ilmaa. -- Se tekee elämän niin kevyeksi, niin pirteäksi ja raittiiksi.
+
+Hiljaa ja huomaamatta kerääntyy sillä välin musta, paksu pilviryhmä
+kauas luoteiselle taivaan rannalle, jylhien Wiekin vuorien yläpuolelle.
+Alkaa kuulua kaukaista huminaa ja puiden oksat käyvät levottomiksi.
+Lukemattomia pieniä laineita ilmestyy ulapalle keskenänsä kisailemaan.
+Ikäänkuin lumottuna ne kiertyvät, sulavat toisiinsa ja muodostavat
+äkkiä pitkiä, avaroiden selkien yli ulottuvia, vaahtoharjaisia aaltoja.
+Tuuli yltyy yhä rajummaksi ja kautta taivaan kiirehtii vimmaisessa
+vauhdissa synkkiä, uhkaavia pilvivaippoja. Yhä uusia ja taas uusia
+pilvihirviöitä riuhtoo myrsky irti alkuperäisestä pilvivuoresta ja
+hurjassa raivossa kiidättelee niitä hujan hajan tummaksi käyneelle
+taivaan laelle. Siellä ne kohisten tungeksivat toisiansa ja pimittävät
+ilman, mutta kuitenkin samoavat kaikki samaanne päin, uhaten hävitystä
+ja kuolemaa kaikille.
+
+Iloissaan vinkuu ilmassa vihuri, kiskoen mukaansa sinne aaltojen
+harjoilta savun tavoin tupruavaa vaahtoista vihmaa. Aallotkin kiihtyvät
+kiihtymistään, ajelevat ja tempovat toisiaan ja näyttävät tahtovan
+tavoitella taivaalla temmeltäviä pilviparvia. Vesi sihisee kuin kiehuen
+valtavasti vyöryvien vesivuorten huipulla, kääntyy torveksi ja perän
+kautta syöksee pärskyen sisään venheisiin, jotka ovat antautuneet
+myötätuulen valtaan. Ylemmäksi, aina ylemmäksi kohoavat aaltojen
+harjat; syvemmiksi, yhä syvemmiksi käyvät syvennykset niiden välillä;
+enemmän ja aina enemmän lisääntyy ilmaan hienoa, tuulen edellä lentävää
+vetistä utua, ja tuuli syytää yhä uutta vettä vasten silmiä.
+
+Ei näe eteensäpäin kuin muutaman sylen, eikä voi vapaasti
+hengittääkään, kun myrsky niin voimakkaasti ajaa pois edestään
+ilmavirtoja. Eteenpäin -- eteenpäin sysää tuuli ja vesien vimmainen
+tyrsky heikkoa, saumoissaan natisevaa venhettäkin. Milloin tuo keikkuva
+pursi on melkein pystyssä perällään, milloin se, kokka edellä,
+syöksähtää taas alas aallokkoon, ja sydäntä vihlaisee joka kerta, kun
+se äkkiä aaltojen väliin suistuu. Ei ole kuitenkaan aikaa ajatella
+siinä muuta kuin matkan suuntaa, sillä nopeasti suljahtelevat aallot ja
+veden hyrsky pois aluksen alta, ja ulvova myrsky rientää vielä
+niistäkin edelle.
+
+Veden kohina alhaalla on kuin vuolaan ja palavan kosken, mutta myrskyn
+torvet ilmassa soittavat vieläkin valtavammin ja äänekkäämmin. Siinä
+soitossa on ulvomista ja vinkuvaa vihellystä, korkeita, valittavia ja
+kimeitä säveliä sekaisin uhkaavien, järisyttävien äänien kanssa, ja
+veden pauhina antaa sille juhlallisen perussuunnan ja soinnun.
+
+Viimein tyyntyvät kuitenkin riehaantuneet luonnon voimat. Synkät pilvet
+purkaavat lumisen sisällyksensä myrskyn syvälti myllertämien vesien
+pinnalle. Lahdille ja salmille alkaa tuulellakin ilmestyä pieniä tyyniä
+paikkoja. Talven henki kutoo silloin Pieliselle ja sen syvänteiden
+lukemattomille asukkaille pakkaselta suojelevaa pukua. Tulee niin
+tähtikirkas yö, ja silloin on mataloille lahdille ja virrattomille
+salmille syntynyt sileä, taivasta kuvastava kirkas kansi, mutta vapaina
+vierivät vielä laineet syvemmillä selkävesillä. Ne eivät näytä
+aikovankaan antautua laiskoina uinailemaan pitkää, pimeätä talvea,
+vaikka kallioa kattava sammal ja jäkälä on jo kuurasta valkeaksi käynyt
+ja puut rannoilla huurteella peitetyt. Hiljaa hiivii kuitenkin yhä
+edemmäksi ja edemmäksi rannasta jäinen peite. Jonakuna päivänä on
+viimeinenkin sula silmäke peittynyt kirkkaalla, kuultavalla jäällä --
+Pielinen on masennettu, voitettu!
+
+Pohjoisessa sytytetään talven vallan ja voiman kunniaksi suuria
+sähiseviä soihtuja. Ne hulmuavat kauas taivaan kannelle ja
+leimahtelevat siellä, yhä muotoansa muunnellen, mutta -- yhtä äkkiä
+kuuluu hirmuinen pamaus ja jyrinä. Ei ainoastaan maa, vaan vuorien
+perustuksetkin vapisevat silloin, valittavaa voivotusta kuuluu
+Pieliseltä pitkien matkojen päähän kylmänä yönä.
+
+Järvi on talvelle osoittanut, että jättiläistä ei voiteta väkisin, jos
+ei se vapaaehtoisesti antaudu, ja yhdellä ainoalla tempauksella on se
+kovaan jäähän kiskaissut peninkulmia pitkän railon, jossa vesi taas
+vapaana lainehtii. Se on pitkä, liikkumaton, sininen joki tuo railo,
+mutta se osoittaa Pielisen voimaa ja halua valoon. Viimein jäykistyy
+kumminkin senkin pinta. Pielinen lepää, ja talvi on täydellä todella
+tullut, -- pitkä ja ikävä talvi.
+
+
+
+
+
+PIELINEN.
+
+II. KEVÄÄLLÄ
+
+
+Säälimätön ja jäly on Pohjolan talvi. Kevätpäiväntasaus on jo käsissä,
+mutta surkeasti ulvoo yhä suorahäntäinen susi jäällä aution saaren
+jyrkän rantakallion alla; eikä näytä vielä hetikään siltä, että talven
+valta vähäistäkään varvenisi. Pielisen pohjoista päätä ympäröivien
+juonteiden selänteiden takaa hiivii vaan yhä uudestaan esiin kasvoja
+kovasti viiltävä viima. Päästyään aukealle ulapalle ryöpsähdyttää se
+matkaansa parven keveitä, kimaltelevia lumikiteitä. Hurjissa,
+säännöttömissä pyörteissä karkeloiden ja hyppien kiitävät nuo
+lumihiuteet eteenpäin, kunnes peninkulmien päässä patoutuvat korkeiksi
+kinoksiksi pitkän Paalasmaan rantoja vasten. Tuulen kourissa ähkivät
+valittavasti aarniometsän valtavat aihkit, ja tykässä oleva kuusikko
+karistaa pois oksiltaan enintä irtanaista luntansa. Kuni armoa anoen
+naksahtelee hädissään Törön saaren yksinäinen ja ainoa kelohonka ja
+ojentelee alastomia oksiaan kohden lounaista taivasta.
+
+Sieltä, muutamain vaaleanharmaiden pilvien raosta, kuumottaa haalean
+näköinen aurinko hiukan, kuin kaukaisen tulisoihdun himmeä loimo, mutta
+itse päivän terää ei kuitenkaan näy.
+
+"Kirpeätä on vielä tuo pohjoinen tuuli", murahtaa kelsiturkkinen
+talonisäntä kuormansa päältä toisen rankakuorman perässä hölkkäjuoksua
+pistävälle ja hiljaa itsekseen hyräilevälle pojalle.
+
+"No onkinhan tuo vielä", arvelee poika, "mutta ei minusta reen jalas
+enää ruikuta niin surkeasti kuin tänä aamuna menomatkalla."
+
+Isäntä istuu ääneti kauvan, mutta kotirantaan kohottaessa murahtaa hän
+taas: "eipä todellakaan taida ilma enää olla niin äleätä kuin äsken."
+
+Vähitellen vaimenee tuuli tyynemmäksi ja pilvet paksunevat, mutta
+käyvät samalla mehevämmän näköisiksi. Näyttää kuin notkahtelisi taivas,
+ja kohta alkaakin korkeudesta tippua valkoista vitilunta isoina,
+litteinä paloina. Ne leijailevat ilmassa hetkisen, laskeutuvat hitaasti
+jäälle ja muodostavat sille vähitellen tiiviin peitteen, pehmoisen,
+kuin haahkan höyhenistä. Yömpänä muuntuu lumen tulo römpsyiseksi
+räntäsateeksi. Jo alkaa ilmestyä vettäkin selälle. Tummanruskeaksi
+tulee kohta Pielisen vasta äskettäin niin valkoinen ja puhdas pinta.
+Tuuli on kääntynyt, ja unisena nuokkuu nyt hiljoikseen lenseässä
+etelätuulessa pullearintaisen Rekisaaren lakkapäinen petäjikkö.
+
+Eräänä iltana seestyy kuitenkin sää vielä kerran. Väreilevät tähdet
+kiiluvat taas kirkkaina tummalta taivaalta, kunnes päivän tähti, idän
+härmäisistä huuruista yleten, himmentää niiden hiljaisen tuikkeen.
+Loivarantaisen lahdelman kupeella saa silloin Sariolan vanha Kala-Matti
+hiki päässä syteä made-avantoaan. Puhkeaahan se jää viimeinkin ja
+vaivalla saapi vanhus konttiin kootuiksi avannon reunalla ketturoivat
+limaskaiset ja tyhmän näköiset mateen-vonkaleet. Silloin alkaa kuulua
+hätäistä huutoa jostain etäältä, tuolta Nunnanlahdelta päin. Ei auta
+muu kuin täytyy lähteä kulkemaan avuksi, ääntä kohden. Vanhus varjostaa
+kädellä kilolta silmiään, mutta ei näe, niin pitkälle kuin silmä
+kantaa, mitään muuta kuin kaikilla suunnilla päiväpaisteessa hohtavan
+lumiaavikon. -- Se ei enää kuitenkaan ole ihan yksitoikkoista ja
+sileää, vaan niinkuin sanotaan "lumi jo lainehtii." Päivä on näet
+hautovilla säteillään saanut toiset paikat pinnasta hieman alenemaan ja
+siten on se lumivaippaankin saanut syntymään omituisia koukeroita ja
+kuvioita, jotka nyt eri tavalla heijastavat takaisin niihin sattuvia
+säteitä.
+
+Niemen kären kaarrettuaan huomaa ukko tuonnempana, railon reunalle
+kohonneella vallilla jotakin mustaa. Hän ohjaa kulkunsa sitä kohti.
+Yhdistynein voimin saadaankin viimein vedestä ylös märkä, vilusta
+värisevä hevonen ja kastunut jauhokuli-kuorma.
+
+"Hullu, kun läksitkin keväiselle jäälle yksinäsi", sanoo ukko.
+
+"Niin, vaanpa kun kylmi yöllä -- ja se oikasee ainakin kolme
+peninkulmaa -- -- ja maantiekin on jo ihan mustana", selittää
+rahdinvetäjä nurpein mielin ja katkonaisesti.
+
+"Onhan tuo sitäkin, mutta kierrä nyt kuitenkin Kouan salmea. Siinä on
+virran vettä ja varmaan jo uve-avannoitakin", neuvoo vanhus kuorman
+kulettajaa ja eroaa hänestä.
+
+Siitä pitäen ilmestyy yhä enemmän päiviä jylhien vaarojen vietteille ja
+punertava häive näkyy koivua kasvavien kaskesmaiden kaltevilla
+rinteillä. Yhä enemmän valaa aurinko valoansa horroksissa olevaan
+luontoon. Piakkoin ovatkin vaarojen palteet yhtenä pälvenä, jonka
+keskellä, siellä täällä vain, silmä kohtaa lianharmaita lumipeitteen
+riekaleita. Kurki kiljahtelee ilosta kaukaisella suolla, ja kevätvedet
+iloisesti solisten huuhtelevat kumpujen kylkiä. Loistavan vihreänä
+esiintyy silmälle rantahuhtien talvisten hankien alla uinunut oras. Sen
+ihanuutta ylistää lirityksillään korkealla ilmassa lentävä, juuri
+kotiin saapunut kiuru, ja toivosta sykähtää silloin ihmisenkin rinta.
+
+Jopa on virtainen vuo paikoitellen rannikoilla kovertanut jääkuoren
+auki. Sen huomaavat ylhäisillä mailla elohon heränneet kevätpuroset.
+Kaikki ne alkavat nyt kilvassa pyrkiä tuonne sulasilmäkkeitä kohti.
+Matkalla tapaavat ne toisensa, yhtyvät ja vallattomien varsojen lailla
+kirmaillen syöksyvät yli kivien ja kantojen pitkin jyrkkiä kuiluja
+Pielisen laajaan syliin päin. Tuolla alempana juoksee joen tapainen,
+yli äyräittensä paisunut puro. "Yhteen, yhteen!" pauhaavat laineet.
+Nytkös vasta on iloa ja ääntä! Maltti katoaa kokonaan. Hurmaavassa
+vimmassa kiehuen hypähtelevät vaahtoiset vedet toistensa ylitse yhteen.
+Pelosta vapisevat paikoillaan kalliokuilujen partailla kasvavat, vanhat
+ja vakavat, naavaiset puut tuota temmellystä katsellessaan,
+kuullessaan. Kuitenkaan niistä välittämättä vyöryvät voimansa tuntevat
+vedet eloisissa pyörteissä yhä eteenpäin silloin tällöin kuohullaan
+kosketellen pihkaisten puiden partoja. Tempaavatpa toisinaan jonkun
+niistä mukaansakin, ja kauas kiirii raittiissa, selkeässä aamuilmassa
+vilkasten purojen pauhu.
+
+Salmiin ja saarien seuduille ilmestyy yhä useampia tummia, sulaneita
+juovia. Niissä lipattavat pienoiset laineet luovat mieluista, viehkeätä
+värivaihtelua aavan jääkannen kalpeaan pohjaväriin. Kun villalepeiden
+kaltaisista pilvistä putoilee lämpöinen kevätvihma jäälle, himmenee se
+vähitellen sekin. Kohta on se muuntunut teräsharmaaksi, ja tuolla
+jäykällä pinnalla väreilee nyt ohut vesikerros tuulen mukaan. Korkealle
+taivaan kannella kohonnut aurinko loitsii jo esiin kosteasta kulosta
+siellä täällä niemien neniin viattoman näköisiä vilukoita ja joitakuita
+sinisiä vuokon-silmiäkin.
+
+Talven valta tuntuu murretulta, mutta yht'äkkiä vetääntyykin huhtikuun
+taivas taas pilvien peittoon. Ankarana tuiskuna tupruaa jälleen lumi
+uudestaan kietoen maat ja metsät, vuoret ja vedet talviverhoon. Puut
+kaikki ovat valkoisia kukkia täynnä, ja kylmänä aamuna on keli mitä
+parasta Pielisen pinnalla. Rannat raikuvat taas teiriparvien iloisista
+kukerruksista ja lainkiertäjän pyssyn äänekkäistä pamauksista.
+
+Viimein vihastuu kevään hengetär talven sitkeästä taipumattomasta
+vastarinnasta. Kun eivät hänen lämpöiset henkäyksensä eivätkä suopeat
+sadekuurot ole saaneet talven valtaa väistymään, lähettää hän ankaran
+itätuulen repimään rikki talven viimeisiä kahleita. Parahdellen
+ratkeilevatkin ne nyt toukokuun valoisana, lempeänä yönä. Jäälautat
+erkanevat voivotellen rannoilta. Kohisevain aaltojen pieksäminä ne
+tuskissaan ajeleutuvat silloin kaikenmoisiin pakopaikkoihin:
+lahdenpoukamiin, saarten siimesrikkaille rannoille ja pitkälle
+pistävien niemien neniin.
+
+Siinä on ryskettä ja röykettä, kun jäät toisiansa töykkien
+murskaantuvat tuhansiksi muruiksi, joista suurimmat sitte
+mielettömässä, räiskävässä sekasorrossa hyrskien hyppivät toistensa
+hartioille, ja innokkaasti pauhaavat aallot, vimmoissaan tyrskien,
+paiskelevat noita vapautensa vihollisia rannan järeitä, vankkumattomia
+kallioita vasten. Siten selkä toisensa perästä riuhtoo kuorensa rikki.
+Jääjärkäleiden täytyy kohota korkeiksi töyryiksi minkä millekin
+rantamalle. Eivätpä löydä rannoillakaan rauhaa niille sulloontuneet ja
+hauraiksi käyneet hyhmäiset joukot. Sinnekin karkaavat valtavat,
+voimakkaat vesivyöryt. Ne tempaavat takaisin tuhoisiin ryöppyihinsä
+jään jäännökset, joita sitte sylissään hierovat ja jauhavat, murskaavat
+ja sotkevat, alliparvien niille valittavaa kuolinvirttä veisaellessa.
+
+Ihanana ylenee rohkeapiirteisten vuorien välistä uusi päivä. Sen
+lämpimät säteet saattavat viimeisetkin särmikkäät jääneulaset
+toisistaan irtaantumaan. Siitä syntyy hiljaista sihinää, jota säestää
+siellä täällä vielä verkkaan väikkyvillä laineilla kuppelehtavien ja
+kimaltelevain jääkokkareiden helähtelevä ääni, kun ne joskus toisiansa
+vastaan tölmäisevät.
+
+Tuoreskerkkäiset, kasvavat männyt kuvastuvat laineiden välkkyvään
+harjaan, ja tuulen suojassa koko ranta, ylösalaisin kääntyneenä, näkyy
+veden pinnasta. Koivut heristävät jo kellertäviä hiirenkorviaan ja
+tuometkin alkavat availla umpujaan. Peippo, pesänsä aineita etsien,
+pyörähtelee edestakaisin pensaikossa, mutta pyrstöllänsä viipoitteleva
+västäräkki katselee kivikkorannalla sinne tänne suikkelehtavaa
+rantasipiä, samalla kuunnellen lahorastaan kuusistosta kuuluvaa
+kaihomielistä, mutta soinnukasta säveltä. Yhä kirjavammiksi käyvät myös
+jo nurmikkoniityt ja kumpuraiset kentät, mutta savipohjainen pelto
+uudisasukkaan mökin ympärillä on vielä kovin kosteana ja
+liejupintaisena. Sen salainen, taltumaton elinvoima puhkeilee jo
+kuitenkin ilmi, maan pintaa pieniin kumpuihin kohotellen.
+
+"Ähä kutti!" sanoo sitä nähdessään mökin mies myhähdellen. "Täytyypäs
+kirren sieltä maan höngästä ylös kimpuilla, kun päivä oikein läätää."
+
+"Johon tuon luulisi vähemmälläkin roudan maasta lähtevän, kun päivän
+kehrä paistaa hellittää yhtä myötään täydeltä terältä, kuni
+keskikesällä ihan", tuumii mökin ruskeaksi ahavoitunut nainen siihen.
+
+Pikku-Pekka hypähtää silloin ilosta ja kohti kulkkuaan huutaa: "laiva!
+Isä ja äiti katsos; laiva tuolla Uramon saarien kupeella!"
+
+Vanhemmat suuntaavat silmänsä sinne päin. Siellä mennä puhkuttaa
+todellakin vasta tumman vihreäksi maalattu höyrypursi, jonka lippu
+raukeasti leuhahtelee hiljaisessa iltatuulessa. "Vähäpä onkin nyt
+'Valiossa' lastia, kun noin vilahtelee punaista laineiden lomista",
+lausuu vitkaan mökin vaimo.
+
+"Mitäpäs siinä näin keväällä", myöntää mies piippuansa sytytellen. Hän
+jää aitan portaille istumaan ja silmät harhailevat kaukana siintävällä
+ulapalla. Höyryaluksen utuinen savu levenee sieltä ilmaan hienona
+autereena, mutta tuolta synkkäoloisen Porosaaren sylistä nousee ylös
+sakea savu laajeten pimeäksi pilveksi sen puoliselle taivaan rannalle.
+-- Lienevätkö laskeneet siellä palon polttajat kulovalkean irti
+kevättuulien kuivaamaan metsään, vai kruunun maitako siellä päin taas
+lystikseen poltellevat?
+
+Piippu on jo palanut, mutta juohtuu mieleen, että olisi tässä illan
+suussa käytävä katsomassa, saivatko Moilalaiset hyvästi onnistumaan
+ohrapalonsa Tuomipurolla. -- -- Hyvästihän se on palanut, koska on
+ilmestynyt tuonne puron varteen tuommoinen mustakantoinen kivikko kytö.
+Mutta tuollahan nuo ovat vielä viertomiehetkin lähtöä tekemässä. Noesta
+ja hiestä mustiksi käyneiden Moilalaisten kanssa palajaa mökin mies
+pois Tuomipurolta puhellen matkalla nuorelle isännälle vuodentulon
+toiveista.
+
+Eipä se isäntä kuitenkaan malta miesten puheille nyt korvaansa
+kallistaa, sillä hänen edellään astuu kaitaista polkua pitkin
+pirteäsilmäinen piika-Anni. -- Tyttö kuuristuu ottamaan tien vierestä
+valkokukkaista revonleipää, jolloin lyhyen hameen alta vilahtaa esiin
+täyteläiset, paljaat pohkeet. Niitä vasten lyövät hameen helmat tahtia
+joka askeleella, mutta nyt seisahtuu tyttö. Toisetkin jäävät yhteen
+kohti, sillä ensimmäinen kevätkäkönen kukahtelee tuolla Lehtovaaran
+liepeillä ja soinnukkaasti vastaa siihen raittiilta tuoksuvan metsän
+kaukainen kaiku.
+
+Pirttivaaran mökin akkuna välähtelee niin somasti kotiin saapuvaa
+isäntää vastaan, ja komeina kaareilevat mahtavat Kolinvuoret etäällä
+taivaan rannalla. Ruusuisen hohteen luopi ilta-aurinko Pielisen
+rauhallisille, välkkyville ulapoille, joiden välillä, sinisillä
+vesillä, rusoreunaiset pilven hattarat näyttävät hiljaa edestakaisin
+häilyvän. -- Yli selän, Ritoniemestä Salmelan herttaisille rannoille
+asti, kulkee rasvatyyni juova, ja sorsa, hiljaa kaislikon rinnassa
+lillien, narahtelee harvakseen. Muuten on kaikki aivan hiljaa, mutta
+kuitenkin tuntuu siltä kuin läpi koko luonnon kävisi vienosti lausuttu
+ja kaino kuiske, niinkuin nuoren immen vastaus sulhonsa sanoihin. --
+Aurinkokaan ei tahdo enää malttaa lainkaan maillensa mennä, vaan viipyy
+viipymistään taivaanrannalla -- tuolla Kekomäen metsäisellä kiireellä.
+Viimein se kuitenkin painaksen piiloon etäisten metsien syliin, ja
+ohutta, vaaleata utua alkaa sitte väikkyä niittyrantaisen lahden
+kaukaisessa perukassa.
+
+Parin hetken kuluttua kumminkin ruskottaa jo taas kuulakka taivas idän
+puolelta, uuden päivän enteenä -- enteenä rauhaisan ja kauniin kesäisen
+päivän.
+
+
+
+
+
+NÄLKÄVUONNA.
+
+
+Pohjois-Karjalan kaukaisimmassa, mutta ehkäpä samalla kauniimmassakin
+perukassa -- kaakkoisen Kainuun ja Venäjän välissä -- ei "puhdas ruis"
+eli "selvä leipä" ole vielä vallan kaukaa ollut tavallista
+rikkaampainkaan pöydällä. Varsinkin olisi sitä, noin vuotta
+kolmisenkymmentä takaperin, ainakin Kuohatin kylässä katsottu suoraksi
+"Jumalan viljan" tuhlaukseksi, jos ken ihan ympäri vuoden olisi
+tohtinut siellä syödä selvää leipää. Ei sitä toki kukaan tehnytkään --
+kaikista vähimmän Kyllöis-Perttu perheineen.
+
+Tuo Perttu oli ennen, nuorempana ollessaan, "hullaantunut" kyhäämään
+itselleen oman kodin Sammallammin sileähiekkaiselle rantamalle, mitä
+jylhimmän korven reunaan. Niukuen naukuen oli hän siinä sitten
+kotveroisen eukkoinensa elellyt ja saanut melkein joka vuosi käyttää
+"ristillä" jotakin pientä perheensä lisäystä. Niin lukuisaksi olikin jo
+kasvanut Pertun lapsien liuta, että Pertun Anni sanoi jo itseäänkin
+ilettävän tuon Herran siunauksen, "kun joka vuosi -- ja vielä keskellä
+kiireintä heinäaikaa -- piti käydä papin edessä polvillaan
+könttyröimässä". Leipää ei kuitenkaan ollut samassa suhteessa
+siunautunut, vaikka olihan rovasti aina vakuutellut, että
+Sammallammista vielä aikaa voittaen paisuu aika uhkea uudistalo, kun
+siihen niin paljo työvoimia ilmaiseksi tulee. Olipa hän vielä lisännyt
+senkin, että: "joka lapsia antaa, se heistä myöskin murhetta kantaa."
+
+Anni se kuitenkin, siitä huolimatta, näkyi saavan pienistänsä "murhetta
+kantaa" ja miettiä, mistä milloinkin joukollensa särpimen lisää saisi.
+Tosinhan se Perttukin koetteli koko ahkerasti soita möyriä ja haalata
+jos jonkinlaista muonan lisää Kuohatin kankaiden mahtavista metsistä,
+sen hyllyviltä soilta ja siimesrikkaista korvista, mutta ei puute siltä
+oikein ottanut hänen mökistään pois paetakseen.
+
+Siksipä päättikin Perttu kerran siirtää mökkinsä tienoilta tuota
+tuonnemmaksi läheisen, tumman vihreän ja taivaslakisen kuusikon
+ikivanhaa rajaa ja raivata siihen itselleen peltoa. Siinä teki hän
+kuitenkin "hyvin tyhmästi", kuten metsäherra sanoi, "sillä puuthan ovat
+kruunun -- ymmärrätkös -- yhteiskunnan!"
+
+Perttukin arveli kuuluvansa yhteiskuntaan ja sanoi ennen pitävän
+hävittää vaikka puut kuin antaa Jumalan luomain ihmisten nälkään
+nääntyä. "Sitähän ei voine edes yhteiskunta -- vai mikä ruunu se
+lienee -- kuuna päivänä tahtoa", lisäsi hän vielä.
+
+Metsäherrapa kuitenkin näytti Pertulle, mitä yhteiskunta tahtoo; ja
+niin sai Perttu vapaan kyydin ja vapaan ylöspidonkin vähäksi aikaa
+Kuopion keltaisessa kivilinnassa. Hänen siellä sakkojaan vedellä ja
+leivällä suorittaessaan oli joutunut uusi kesä käsiin.
+
+Kirkkaasti paistoikin päivä Pertun Kuopio-matkalta kotiin palatessa.
+Harvakseen kukahteli silloin kelkkeä-ääninen käki jossain Leppivaaran
+rinteellä ja rastas raksahteli tuon tuostakin Heinälammin hymyilevillä
+rannikoilla, kun mies illan suussa kotiinsa kiiruhti.
+
+Oikein tuntui hyvältä rinnan alla, kun Kiviharjun huipulle jo rupesi
+päivän autereen läpi siintämään koko Sammallammin lakeus. Jylhän komea
+oli näköala sieltä, mutta ei ollut nyt aikaa sitä ihaella, sillä
+väkisinkin veti silmiä puoleensa tuores ja heleänvihreä ruishalme,
+jonka hienot, vasta puhjenneet tähät hiljoilleen nuokkuivat vienossa
+iltatuulessa.
+
+-- "On siinä syksyllä hauska tuossa Annin kanssa kilpaa sirppiä
+huiskuttaa. Ja pienet paitaressut kirmailevat sänkipellolla keväisten
+vasikkain lailla, sillä välin kuin vanhemmat lapset karisseita tähkiä
+kokoon keräilevät. Sitte kynnän sen sängen -- -- --"
+
+Siihen keskeytyi kuitenkin se ajatus ja tarttui itsepintaisesti Pertun
+omaan lyhyen tukan sänkeen. Oli ilmeinen häpeän leima tuo lyhyeksi
+leikattu tukka, eikä sen sänki ollut ehtinyt vielä ollenkaan kasvaa.
+Vieläköhän tuo kasvaneekaan?
+
+-- "Mitenkähän sitä nyt ilkiää ollenkaan ilmestyä ihmisten ilmoihin,
+varsinkaan Annin ja lasten -- -- --"
+
+Perttu koetti kyllä puraista luontoansa kovaksi, mutta huomaamatta
+hidastuivat kuitenkin hänen askeleensa hidastumistaan, kuta lähemmäksi
+koti joutui.
+
+-- "Kun ei Anni sattuisi olemaan edes kotona. Mutta eihän se olekaan.
+Varmaankin se on Siken kanssa verkolla, koska ei ole ruuhta valkamassa
+ja niin melukasta soimaa kuuluu pihamaaltakin."
+
+Perttu kuulosti sitä tarkemmin.
+
+"Hyppeeppäs tuohon kynnelleni, niin minä katon kirppuko sinä out vai
+mikä!"
+
+Se oli pienen Antin kiukkuisa ääni ja sitte alkoi kuulua Tuomaan
+hillittyä itkua, vaikka Tuomas oli lähes kolmea vuotta vanhempi Anttia.
+
+Olisihan niitä pitänyt mennä vähän asettamaan, mutta ei tehnyt mieli
+lähteä kolipäisenä lapsiaan pelottelemaan. Sitä paitsi tuntui niin
+raukasevan, jotta ihan täytyi hetkiseksi istahtaa tuohon koivun alle
+piippuansa kaivelemaan, Siinä sitte johtui istuessa mieleen monenlaisia
+asioita. Kiinteimmin kuitenkin kierteli ajatuksissa se asia, että
+mitähän, jos olisi heittää sikseen koko mökin pito ja muuttaa
+kaupunkiin asumaan. Siellähän kuuluvat kunnon työmiehet oikein
+rikastuvankin, eikähän ainakaan tarvitsisi joukkonsa kanssa nälkää
+nähdä. Sitä ajatusta sieti tarkemmin seuloa, varsinkin kun siellä näkyi
+paljo kävelevän herrojakin, joilla oli keritty pää, vaikka varmaankaan
+eivät olleet vankina olleet. Niin mahtaa olla kaupungin tapa, koska
+sitä ei siellä kukaan kummaksi pannut. Mutta toiselta puolen, vaikeata
+olisi lähteäkin omilta mailta. Missä on koko ikänsä nälkää nähnyt ja
+keväisen päivän paistaessa jo pienenä paitaressuna kurkien kanssa
+kilpaa herkuikseen karpaloita poiminut, sinne ovat sydänjuuret
+ikäänkuin kiinni kasvaneet.
+
+Noissa mietteissä meni ilta niin, että vasta yöllä voi Perttu varkaan
+tavoin pesäänsä hiipiä, eikä Anni ollut aamusella hänen ulkomuodossaan
+mitään muutosta huomaavinansa. Oli kai se kuitenkin huomannut kaikki ja
+varottanut lapsiakin puhumasta isän kolipäästä, koska nekään eivät
+mitään sanoneet, vaikka alussa näyttivät sitä vähän vierastavan.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Syyspuolella oli toki tukka jo sen verran venynyt, että hyvästi
+jakaukselle yletti, ja ruiskin teki jo parhaallaan vesijyvää halmeessa.
+Hyvillä mielin odoteltiinkin sentähden talvea niin Sammallammilla kuin
+kaikkialla muuallakin. Mutta paljoa ennen talvea tuli taaskin halla ja
+seurassa tauti. Pitkiä viikkoja venyi pankolla sitten Anni kuumeen
+kourissa ja houraillen jauhoi tuulta taivasta, tietämättä mitään tästä
+maailmasta. Likaisien ryysyjen ja haisevien pehkujen päällä oli taas
+lapsista mikä missäkin nurkassa, mutta itsepäinen Antti oli
+sairasvuoteekseen valinnut äidin sängyntapaisen.
+
+Kaikki muut noista kalpeista kärsijöistä näyttivät älyttömällä
+tyyneydellä tyytyvänkin osaansa, mutta Antista sitä vasta oli
+alituisesti työtä ja vaivaa sekä isälle että kaikesta kurjuudesta
+huolimatta terveenä pysyneelle Tuomaalle. Kumman kärsivällisesti hän
+antoikin Antin aina itseänsä tukasta nujuuttaa ja tuuppiloida, kun
+sairas poika ei olisi antanut puhdistaa enempi itseänsä kuin
+vuodettaankaan niistä lukuisista pikkuliikkujoista, joita viikkojen
+vieriessä oli sairaan sijaan siinnyt. Ainapa koetti Tuomas vielä valita
+äidille ja Antille parhaat niistäkin ruoan tähteistä, joita joskus oli
+kauvempana olevasta kylästä saanut kerjätyksi. Ei niitä kuitenkaan
+kovin usein eikä kovin runsaasti ollut. Arvaahan sen, kun niillä
+seuduin sananpartena sanotaan: "Jumala varjele vaivaisen lasta
+Kuohattia kiertämästä!"
+
+Kyllä oli siis Pertulla jo alkutalvestakin puuhaa perheensä kanssa,
+mutta yhä koveni aika. Keskitalvella kävi näet Kohisevan isäntä
+ilmoittamassa Pertulle, että ei enää riitä lahjavaroista apua kellekään
+Kuohattiin. Kirkolla oli hoitokunnan esimies sanonut, ett'ei ole
+valtiolla varoja tyhjään tuhlata, vaan tehkööt Kuohattilaisetkin työtä.
+Vielä oli hän lisännyt: "Eivätkö nuo huutanekin ihan suotta aikojaan,
+sillä onhan siellä hyvät maat, etenkin erinomaiset kaskesmaat."
+
+-- "Niin se on, Perttu parka", tuumaili Kohisevalainen, "eikä nyt
+omassakaan kylässä ala enää kellään olla mitään antamista. Niin se on,
+jotta kyllä tässä on kärsimistä sinulla, jos meillä muillakin."
+
+-- "Mutta kyllä sitä karjalainen jaksaa kärsiäkin", arveli Perttu
+viskatessaan viimeisen kourallisen pettujauhoja taikinaansa, joka ei
+paistettuna näyttänyt tulevan millään keinoin koossa pysymään, kun
+siinä ei ollut suurusta siteiksikään. -- Vähän ajan perästä hän vielä
+lisäsi: "kun tässä uskaltaisi ottaa ruunun metsästä koskutta ja petäjän
+kuorta -- tahi, jospa saisikin vielä pari kupoa ruisolkia henkeä kohti,
+niin eihän sitä puutteesta olisi pitkiin aikoihin puhettakaan, ja
+ehkäpä tuo joukkokuntakin ruoan muutteesta siksi kostuisi, jotta
+todellakin pääsisi johonkin työhön."
+
+Kohisevalainen lupasi emännällään valmiiksi leivotuttaa olkileipää niin
+paljon kuin heiltä itseltään olkia suinkin liikenisi. "Ja tottahan
+tuota tuolla pettutaikinallakin nyt tullette toimeen toistaiseksi, kun
+pidätte suun säkkiä myöten", sanoi hän vielä pois lähtiessään.
+
+Luvatusta avusta kiitollisena puristi Perttu tavallista kovemmin
+Kohisevalaisen kättä jäähyväisiksi, ja ilosta kiiluvin silmin kuiskutti
+Tuomaskin äitinsä korvaan: "Äiti, kohta sinä nyt paranet, kun
+Kohisevasta saadaan oikein olkileipää!"
+
+
+       *       *       *       *       *
+
+Ihmeellinen vaikutus olikin Sammallammin mökissä olkileivän luullulla
+parannusvoimalla, jota Perttu ja Tuomas kilvan kiittelivät sairaille
+niin suureksi, että itsekin rupesivat lopulta asiaa todeksi uskomaan.
+Uskoahan sitä täytyikin, sillä potilaista alkoi yksi toisensa perästä
+parata, vaikka muualla raivosi nälkäkuume mitä villimmillään niin että
+monille kymmenille kuolleille joka pyhä kirkolla hauta luettiin.
+
+Pertun koko joukko olikin jo jalkeilla tuossa Paavalin päivän aikaan.
+Vanhimmat ja pienimmät, joilla ei ollut vaatteita kuin nimeksi,
+pysyivät enimmäkseen kotona, mutta muut kiertelivät pitkin kyliä
+kerjuulla ja isän pieniä puutöitä kaupalla. Annineen alkoikin jo Perttu
+toivoa, että "ehyenä tässä sittekin taidetaan perhe kesään saada",
+mutta silloin sattui Anni saamaan -- kaksoiset.
+
+Uutta huolta tuli niistä niin isälle kuin äidillekin. Katvelan Matin
+hevoskululla käytti Perttu itse pieniänsä kasteella ja pistäytyi sillä
+tiellä puodissakin -- pitkistä ajoista. Siellä sai hän kuulla mökkinsä
+jo olevan kuulutetun huutokaupalla myytäväksi. Korpelan Heikillä oli
+näet vanha tuomio Pertun päälle. Sen oli nyt Heikki hätäpäissään
+parista jauholeiviskästä siirtänyt kirkonkylän upporikkaaksi sanotulle
+kauppiaalle. Sillä taas ei ollut aikaa yhtään saatavaansa odottaa, vaan
+täytyi joko paikalla saada rahat, sataviisikymmentä markkaa korkoineen,
+tahi myyttää mökki, "kosk'ei kuulu muutakaan irtainta sanan sijaksi
+olevan."
+
+Kyllähän Perttu pyysi ja rukoili armoa, mutta ei voinut rahaksi
+muuttua, eikä toinenkaan odottaa, kun muutoin olisi "konkurssi aivan
+oven edessä." Ei kelvannut edes rahan vastineeksi kauppiaalle sekään,
+vaikka Perttu lopulta ilmoitti irtaimistokseen yhdeksän lastansa ja
+kehoitti kauppiaan niitä omiksensa ottamaan.
+
+"Onneksi" kuoli toki kaksoisista poika ennen mökin myymistä. Kahdeksan
+pientä oli siis vain Pertulla enää silloin jälellä, kun hänen täytyi
+asunnostaan avaraan maailmaan lähteä. Apealtahan se tosin tuntui mieli
+omin käsin tehdystä kodista erotessa, mutta minkäpäs sille teki. Ei
+ollut edes tietoa siitäkään, mihin päin olisi matka ohjattava, mutta
+summamutikassa lähdettiin kuitenkin kaupunkiin päin pyrkimään. Kuka sen
+tietää, kuinka kauvas olisi jouduttukaan, jos ei Markkulassa olisi
+satuttu yhteen suuren ja kummallisen matkueen kanssa.
+
+Se oli Aunukseen työn ja leivän hakuun pyrkivä parvi. Johtajana näytti
+tuolla kirjavalla joukolla olevan Pertun vanha tuttava Mahais-Paavo.
+Hän kertoi Pertulle poikansa löydetyn syystalvella kuolleena jostakin
+ladosta Rautavaaran puolella, heinätukko suussa. Nimismiehelle sanoi
+hän sanoneensa suoraan, että poika oli kuollut nälkään. "Mutta mitäs ne
+herrat uskovat! Leikkuuttivat poikaraukan kuin henkipaton tahi muun
+koiran ja tuskin lienevät uskoneet sen nälkään kuolleen sittenkään,
+vaikka tohtori löysi sen suolistakin hyvän vihkon saraheiniä. -- Sitte
+se minulle tuli se mieli, jotta pois täältä pitää lähteä edemmäksi
+onneansa koettelemaan, ennenkun kaikki nälkään kuollaan tahi hulluiksi
+tullaan. Pitkin matkaa on sitten joukkoa seuraani liittynyt ja niin on
+tultu tähän asti. Parasta taitaisi olla, kun sinäkin liittäytyisit
+yhteen myöhkään, sillä kyllä meillä on siksi evästä, että Aunukseen
+asti riittää."
+
+       *       *       *       *       *
+
+Perttu yhtyikin seuraan ja aamulla alettiin miehissä jatkaa matkaa.
+Kirkas ja tyyni olikin se aamu ja ilma raitis, jona resuinen joukko
+peräkkäin kuin pororaito Markkulan kylästä matkalle lähti kohden
+nousevaa aurinkoa kulkemaan. Haukunnalla seurasi joukkoa taloista
+nälistyneitä, pystykorvaisia koiria, joista yksi ja toinen asettui
+vielä, häntä hangessa, pitkiksi ajoiksi ulvomaan heidän peräänsäkin.
+
+Huurteiset metsät kimaltelivat tuhannen tuhansissa kiiluvissa
+koristuksissaan ja pakkasesta paukkuvat nurkat tuntuivat ampuvan
+kunnialaukauksia tuon ohitse kulkevan, resuisen joukon kunniaksi.
+Siellä täällä jaksoi talvinen sää luoda vielä jonkun punertavan
+ruusunkin jonkun kulkijan kalpeille kasvoille. Jokainen heistä astui
+ajatuksissaan ja vaitonaisena Mahais-Paavon laihan hevoskaakin perästä,
+joka veti kaikista pienimpiä ja heikoimpia seurueen jäseniä.
+Hiljaisuutta ei taipaleella häirinnyt muu kuin reen ratina, lumen
+narina anturoiden alla ja joskus Pertun pienimmän tyttären itkun
+nirahdus. Viekin kylän kohdalla vasta alkoi taas koirien ilkeä ulina,
+joka valittavana kuului virstamääriä metsään joukon jälkeenkin.
+
+Oikein tuntui mielestä rauhoittavalta, kun tuo ulvominen viimeinkin
+taukosi korvihin kuulumasta ja soluttiin äänetönten ja ääretönten
+salomaiden hiljaiseen syliin. Niin kauas kuin silmä korkeimmiltakin
+paikoilta kantoi, ei näkynyt muuta kuin talvipuvussaan kaikkialla
+upeilevaa metsien merta, mutta taulu ei silti yksitoikkoiselta
+tuntunut. Maanselkä monine sivuhaaroineen, kunnaineen ja kukkuloineen
+teki sen päinvastoin sekä vaihtelevaksi että viehättäväksikin.
+Kuulakkaa taivasta vasten kaareilevat selänteet, vaarat ja harjut,
+siellä täällä laaksojen, notkojen, jokien ja jäätyneiden järvien
+katkaisemina, muodostivat näköalan, jolta ei päiväpaisteessa puuttunut
+värivaihteluakaan. Ruskearunkoiset ja talvituiskujen pilkuttamat
+petäjät, lumen kattamat näreet ja tummat, korkeat kuuset yhdessä
+aavemaisten, harmaiden ja hataoksaisten kuivien kelohonkien kanssa
+ikäänkuin antoivat eloa muutoin kuolleelle talviselle luonnolle.
+
+Etäällä tuolla vasemmalla pyrki pilviin mahtava Keron kukkula ja
+oikealla kohosi korkeuteen korpien valtias Jongunvaara, rotkoineen ja
+jyrkkine huippuineen. Taivaan rannalta edestä päin häämöitti taas
+korkea Niemivaara; ja tuo suuri aukko ylempänä pohjoiseen päin oli
+varmaankin iso Valamon järvi.
+
+Siihen asti oli ilma pysynyt yhäti tyynenä ja kirkkaana, mutta äkkiä
+alkoi nyt tuntua käyvän kylmä viima. Kaukaa Ruunaan puolelta kulkee
+pitkiä, kylmiä henkäyksiä kautta ilman. Siellä päin rupeavat jo pilvet
+sakenemaan ja parissa silmänräpäyksessä peittyy jo Tetrivaarakin ihan
+vitivalkoiseen, läpinäkymättömään vaippaan. -- Jo alkaa lähellä
+tietäkin putoella puista hienoisia lumen helpeitä ja sihisten kiitää
+pitkin lumikentän pintaa kevyttä ja hienoa juoksulunta. Jopa nostaa
+joku pyörivä tuuliaispää tuota vierivää lumihietaa ylemmäksikin niin,
+että silmät ovat soeta. Vinkuen ja vihellellen hyppii hyinen ja
+vallaton vihuri yhä eteenpäin oksien välissä ja puiden latvoissa.
+
+Kulkijat kiiruhtavat askeliansa, mutta huokaillen notkuvat jo tanakat
+hongatkin myrskyn voimasta ja mahtavasti kohisten kiertelevät
+riehaantuneet pilvet taivaanlaella. Ennenkuin aavistaakaan osataan,
+ovat jo vuoret ja laaksot, metsät ja ihmiset, taivas ja maa kiedotut
+keskelle mitä hurjinta lumiryöppyä, joka yhä vain näkyy yltyvän,
+menestyksestään kiihtyvän ja saavan voimaa omasta innostaan. Sitä
+vastaan on nyt taisteltava hengen edestä. Niin sitä taistellaankin ja
+pannaan uhka uhkaa vastaan. Siinä koetetaan, kumpaisellako on sitkeämpi
+elinvoima, idän aavikolla syntyneellä myrskylläkö vaiko sitkeillä
+salolaisilla.
+
+Masentukaa, masentukaa! ärjyy myrsky vihaisesti, mutta eteenpäin
+pyrkivät kumminkin pienet ja suuret toisiansa tukien. Tuulen puolelta
+jähmettyvät jo heidän repaleiset ryysynsä kiinteiksi ja jäykiksi, kuin
+sotisopa. Rikkonaiset jalkineet tarttuvat kiinni kylmästä kirveleviin
+varpaisiin. Jo uupuu tuossa joku poika nietokseen, ja vaarojen
+rotkoissa tuntuu tuisku veisaavan voiton virttä.
+
+-- "Antti, -- tuossa minun palaseni, että kestäisit vielä ja jaksaisit
+kahlata", sanoo Tuomas huohottavalle veljellensä.
+
+-- "Eteenpäin! Eteenpäin Jumalan luomat", huutaa Mahais-Paavo. "Tolkeen
+talojen täytyy olla jo jonkun neljänneksen päässä."
+
+    "Suur surkeus, ja vaivaisuus
+    On täällä murheen laaksoss'
+    Lyhykäinen on meidän menomm'
+    Ja kaikk' elomm', tääll' surkiass surun alhoss",
+
+koettaa veisata joku hoippuva naisen haamu, mutta Mahais-Paavo auttaa
+häntä eteenpäin ja koettaa vielä vähän sanoillaankin rohkaista. Vaiti,
+mutta läähättäen, taluttaa Perttu vilusta värisevää vaimoansa, jolta
+juuri on ottanut pikku tytön omaan syliinsä. Suonenvedon tapaisella
+kouristuksella puristaakin Anni miehensä kättä ja tuskin jaksaisi hän
+oikeastaan enää pystyssä pysyä, mutta hermojen pinnistys antaa hänelle
+vielä vähäsen voimaa.
+
+Jo uupuu joukosta yksi ja toinen. Mahais-Paavon hevonen vaipuu lumeen
+aivan vatsaansa myöten, mutta nyt ei ole aikaa hevosesta huolia. On
+lunta niin paksulta ja tiheältä ilmassa, ett'ei erota kukaan, tokko
+muita onkaan enää liikkeellä. Silloin tällöin sattuu silmä johonkin
+tien vieressä huppuroivaan, mutta auttakoon jokainen itseänsä. -- Jo
+horjahti Mahais-Paavon käsivarresta lumeen tuossa se veisaaja nainen,
+mutta tuskin huomaakaan Paavo enää sitä. -- "Eteenpäin, Jumalan tähden
+eteenpäin", mutisee hän, "muutoin ollaan ihan hukassa!"
+
+Eteenpäin pyrkiikin vielä jokainen. Tuomas ja Antti ovat levähtäneet
+yhdessä ja eteenpäin taas tarpovat hekin tietämättä, missä ovat kaikki
+muut. Puoliksi on jo peittänyt lumi tuohon erään naisen. "Ei se toki
+ollut äiti", supisee Tuomas. Tuskin sataa askelta siitä istuu tiellä
+Mahais-Paavo. Silmät ovat hänellä auki, mutta kovin elottomilta ne
+näyttävät häneen kompastuneesta Antista. Leipäpalakin taisi olla jo
+jäätynyt Paavon kouraan kiini, koska ei se siitä ennä pudonnut Antin
+kosketuksestakaan.
+
+Virtana valuu hiki etumaisina kulkevien päältä ja hirmuinen jano alkaa
+vaivata heitä. Jotkut vielä kulkemaan kykenevistä syövätkin sentähden
+lunta, mutta se tekee suun niin karvaaksi ja jäsenet niin ihmeen
+veltoiksi ja raukeiksi. Epätoivo tarttuu jo useimpiin heistä. Viimeinen
+kerta ponnistetaan vielä liikkeelle kaikki voimat, mutta sitte
+herpoontuu jo sekä sielu että ruumis. Välinpitämättömyys saa mielissä
+vallan, eikä kärsimyksen tuskaa tunneta enää. Silmäluomet käyvät niin
+raskaiksi. Uni tulee ja vuode on pehmyt -- niin pehmyt ja mukava.
+Kylmyys, milt'ei suloisia tunteita herättäen, hiipii läpi luiden ja
+ydinten. Hetkisen perästä nuo laihat, sisään painuneet posket jo
+turpoavat ja pullistuvat niin lihaviksi ja täyteläisiksi. Maailma
+mustuu silmissä ja päätä huimaapi hieman ja sitte on niin hyvä olla.
+
+Tuomas ja Antti auttavat toisiaan yhä eteenpäin, mäkeä ylös toista
+alas. Ei ole taitanut siitä enää muita kulkeakaan, koska ei niin hiiren
+hyppyä enää eroita. Jotakin tuntuu kuitenkin tulevan ihan kintereillä
+jälestä. -- Antti seisahtuu silmänräpäykseksi ja tuntee sen olevan
+isän, joka vetää jotakin perässään, mutta ei ole enää pikku siskoa isän
+sylissä -- ja missä lienee äitikään? Tuomas ei kuitenkaan anna Antin
+kaukaa seista, vaan vetää häntä pois kädestä. --"Näethän; isä on ihan
+tajutonna jo ja silmät palavat sillä päässä niin oudosti. Jotakin
+kohmettunutta ruumista se perässään laahaa. -- Tule, tule!"
+
+Matkaa jatketaan yhä, vaikka jo on tullut ihan pimeä. Varmaankin on yö
+käsissä. Voi, jos tohtisi levähtää! -- Ei levähdä kuitenkaan Tuomas,
+vaikka veri polttaa hänen suoniansa.
+
+Viimeinkin pilkahtaa kuin tulta tuolta pikkuisen matkan päästä. Tuntuu
+siltä kuin olisi siitä huudettava toisillekin, mutta Tuomaan ääni on
+kuivunut kurkkuun kiinni. Tulta kohden hän kuitenkin ymmärtää vielä
+ohjata askeleensa. Niinkuin unennäössä kuuluu jo korviin koirankin
+haukunta yli vimmaisesti vinkuvan tuulen ja pilvien valtavan sohinan.
+
+Nyt katoo jo Tuomaalta kumminkin kaikki tajunta, mutta yhä hän vielä
+pitää vaistomaisesti kiinni veljensä kädestä, jota paremmin vetää kuin
+taluttaa kanssansa.
+
+Mutta jos voimatkin pettävät, niin jo matkakin on lopussa. -- Koiran
+tavattomasta menosta säikähtäneet Tolkeelaiset ovat kerääntyneet
+kartanolle ja saattavat tulijat pirttiin. Jo eteisessä sateli kuitenkin
+pojille sanoja ja kysymyksiä oikealta ja vasemmalta, melkein yhtä
+tiheään kuin ulkona lunta.
+
+"Herra Jumala! Mitä joukkoa te oikeastaan olette? -- Mistä te
+tämmöisessä Herran ilmassa? -- -- Poika, miksi sinä et vastaa? -- --
+Herra nähköön! Kuollutta ruumistahan se tuo mies perässään rekenä
+vetää. -- -- Ne ovat varmaan olleet paleltua tuossa nöyrässä ilmassa."
+
+Pirtissä irroittivat sitte Tolkeelaiset Annin ruumiin tajuttoman Pertun
+käsistä ja veivät sen riiheen, kun sitä ensin olivat koettaneet turhaan
+henkiin virotella. Sillä aikaa olivat jo pojat nukkuneet lämpimässä
+huoneessa, mutta Perttu istui rahilla, äänettömänä tuleen tuijotellen.
+
+Kauvan pojat nukkuivatkin ja vasta seuraavan päivän iltana kykenivät he
+Tolkeen väelle tekemään selvää matkastansa Keron kankaalla, sillä
+Pertulta, joka kyllä valvoi, ei enää koskaan saatu kuulla järjellistä
+sanaa. Häntä oli hoidettava kuin pientä lasta ja niin oli alussa
+Anttiakin vaalittava.
+
+Sitä seuraavana päivänä oli myrsky ja tuisku viimeinkin lakannut ja
+päivä paistoi kirkkaasti, niinkuin ainakin keväinen päivä. Helottavan
+kirkkaaksi, kuin puhtaimman kateliinan, valkasi se silloin tasaisen
+lumipeitteen Keron kankaalla, ja muutamissa puissa kiiltelivät
+jääpureet, jotka nuiveilta oksilta alas päin riippuivat, kuni
+kirkkaimmat timanttikyyneleet. Keväällä sitte pystytettiin kankaalle
+kuusitoista kömpelön näköistä puuristiä, ja siitä päin sanotaankin sitä
+kangasta aina joko "Nälkänummeksi" tahi "Kuudentoista kankaaksi."
+
+
+
+
+
+ERÄS TALVIPÄIVÄ MERELLÄ.
+
+
+"Eikös se ole kovin vaivaloista työtä tuo talvikalastus merellä?"
+kysäsi ystäväni kalastaja-Matilta, jonka olimme ottaneet oppaaksemme,
+lähtiessämme Suomenlahdelle talvinuotan vetoa katsomaan.
+
+"Eihän se taida kaikista helpoimpiakaan olla", tuumaili Matti
+verkalleen, ensin asiata vähän harkittuaan.
+
+"Ja onhan se vähän vaarallistakin, jos jää sattuisi pettämään?"
+
+"Eipä se juuri milloinkaan petä, vaan sillä on muut kujeensa, kun niin
+sattuu", arveli Matti. "Ja silloin sitä on henkeään kaupalla."
+
+"Miksi ette sitte muuta mantereelle elämään?" puutuin minäkin
+puheeseen. "Siellä ei ainakaan tarvitse olla henkeään kaupalla."
+
+Matti kynsäsi korvallistaan, mutta ei vastannut sanaakaan.
+
+"Niin, miksi ette todellakaan muuta?" toisti ystävänikin kysymyksen.
+
+Matti näytti miettivän vastausta, mutta kun ei mieluistaan keksinyt,
+selitti hän: "ei sitä osaa herroille sanoa, vaan ei sitä vain voi. Meri
+vetää puoleensa sitä ken siihen on kerran tottunut."
+
+Ystäväni pudisti epäilevänä päätänsä, mutta kun juuri silloin
+laskeuduimme jäälle, loppui keskustelu siitä aineesta ja me aloimme
+udella paikkojen nimiä ja muuta semmoista oppaaltamme.
+
+Hyvää vauhtia mennä huristimme nyt pitkin erään niemen sivua.
+Aamuhämärässä vilahteli ohitsemme tuon tuostakin muutamia
+kallioluotoja, metsäisiä saaria ja yksinäisiä kiviä vasten patoutuneita
+jäitä. Juuri silloin, kun hämärä alkoi haihtua korkeuteen ja sulautua
+valoon, pujahdimme me eräästä ahtaasta salmesta huurteisten puiden
+välitse aavalle merelle. Maan viimeisinä rajavartioina kohotti vielä
+siellä täällä jäästä päätään joku yksinäinen kivijärkäle tahi sarja
+pitkulaisia, lyhempiä tahi pitempiä kiviriuttoja. Vaaleasti punertavan
+kuun valossa häämötti kaukana vasemmalla yksinäisen makkatornin rohkeat
+piirteet ja sen juureisesta ihmisasunnosta pilkahteli aika väliin
+pikkuisen valoa.
+
+Sitte haipuivat meiltä kaikki ihmiselämän merkit ja raukaiseva
+hiljaisuus vallitsi ympärillämme. Jääkin rupesi käymään yhä
+lumettomammaksi ja kirkkaammaksi. Joissakuissa röhmyisissä paikoissa
+singahteli vielä joskus hevosemme jaloista pieniä jääsirpaleita, jotka
+valitellen ja siristen kiitelivät sinne tänne kummallekin puolellemme.
+Loitolla edessämme väikkyvä, ilmassa liehuva utuverho katosi
+äänettömästi silmistämme, eikä sitte enää ollut katseillemme mitään
+erityistä kiintymiskohtaa. Jälellämmekin sulaantuu jo rannikko
+saarinensa, luotoinensa, nieminensä ja notkoinensa yhdeksi matalana
+koukertelevaksi, siniharmaaksi ja terheniseksi uovaksi.
+Vaihtelevaisuuden vuoksi näyttää siihen vielä kuitenkin sinne tänne
+siroitellun lumivalkeita, epäsäännöllisiä täpliä ja pilkkuja.
+
+Kaikkialla muualla leviää ympärillemme teräsharmaan ja sinertävän
+välinen yhdenjaksoinen jääkenttä, ääretön niinkuin avaruus itse.
+Kaukana, kaukana tuolla siintävässä etäisyydessä haihtuu sekin
+kokonansa silmistämme ja huomaamattamme vaihtuu värisevään valoon.
+
+Omituinen lumous valtaa mielen. Me unhotamme kaikki, itsemmekin --
+kaikki paitsi tuota luonnon suunnatonta mahtavuutta. On kuin pienenä,
+mitättömänä pilkkuna lentelisimme kautta äärettömäin avaruuksien ilman
+muistoa, ilman toivoa, ilman tarkoitusta; ja kuitenkin tuntee sielumme
+täydellistä lepoa tai pyhää hartautta.
+
+"Suuri ja mahtava on todella meri -- levätessäänkin!" puhkee viimein
+ystäväni lausumaan.
+
+"Suuret ovat Herran työt! Vanhurskas ottaa niistä vaarin ja hänellä on
+sula riemu niistä", liittää siihen Matti-kalastaja hiljaisella äänellä.
+
+Kuitenkaan ei ainoastaan nuoren päivän loistossa lepäävä meri ja
+kaukana siintävä manner näytä meistä majesteetillisen mahtavalta, vaan
+itse taivaskin tuntuu täällä tavallistaan paljoa korkeammalta,
+valtavammalta. Se laajenee täällä; muuntuu niin juhlalliseksi ja
+saavuttamattoman kaukaiseksi. Kirkkaan helakka, mutta samalla kumminkin
+kuin hillitty päivän valo antaa omituisen, hurmaavan hohteen kaikille
+taivaan sinisille syvyyksille. Korkeuden juhlivassa kumussa hiljaa
+liiteleväin, pienoisten pilvituppujen puhtaan valkoiset sydämet ja mitä
+kummallisimmissa värivaihteluissa komeilevat reunat tarjoavat silmille
+ihailtavaksi mitä miellyttävimmän ja muotoaan alituisesti muuntelevan
+taulun, joka on kuni elämän kuva ikään. Virkistävästi hivelee
+kasvojamme raitis, vaikka vieno ilmavirta, joka joskus kulettaa
+mukanaan pieniä, kimaltelevia lumihiuteita eli kypeniäkin. -- Siinä
+virtauksessa on olemassa jotakin sinisalojemme pirteää tuoksua
+muistuttavaa, jotakin sanoin selittämätöntä, käsittämätöntä suloa, joka
+saattaa veren suonissa kiihkeämpään liikuntoon. Jonkunmoinen
+riemastuksen tunne kulkee silloin kuohuellen pitkin hienoimpiakin
+hermojamme; ja kuitenkin on siihen sekoitettuna jotakin haaveilevaa,
+surunvoittoista kaipausta, mutta samalla tyytyväisyyttäkin.
+
+Maalla kukkaisketoineen, aarniometsällä hämärine salaisuuksineen on
+myöskin oma viehätyksensä, oma lumoava suloutensa. Onhan luonto
+sielläkin väärentämätöntä, alkuperäistä ja juhlallista. Kuitenkin on se
+siellä niin perin painavaa, aina niin perin rajoitettua, vakavan
+synkkää, pientä tahi autiota, mutta merellä on kaikki pelkkää valoa,
+puhdasta iloa ja vapautta. Salaperäisesti humiseva salo on kyllä
+tavallansa rauhallista, saattaapa se olla avaraakin, mutta aina se
+kuitenkin painaa mielen maahan. Talvinen meri on tosin eloton ja autio
+sekin, mutta sittekin se on kuin paratiisi viattomuuden aamupuvussa,
+kuin puhdas Eeva nukkuvana viattomuuden rauhallista unta, jota eivät
+elämän taistelut, tuskat ja synnit vielä olleet häirinneet eivätkä
+saastuttaneet.
+
+Kuta korkeammalle aurinko taivaan kannelle ylenee, sitä ihmeellisemmän
+moninaiseksi ja ihanaksi käypi merenkin muoto. Valo saa yhä uusia
+vivahduksia aina eri suunnille ja eri matkojen päähän katsellessa,
+mutta vaikea on määrätä, mikä on pysyväisenä pohjavärinä milläkin
+alalla.
+
+Siellä täällä kohtaamme laajoja aloja särkynyttä jäätä,
+niinkuin kivikko-ahoja tasangoilla, mutta noissa "ruhmuissa" on
+vaihtelevaisuutta, on elämää. Päivän säteet ovat piilosilla tai lyövät
+muutoin leikkiä kimallellen suunnattoman voiman pystyyn sysäämien
+jäätelien sivuilla ja satasärmäisillä reunamilla. Niitä ne maalailevat
+milloin kellertäväksi tahi punaisiksi, milloin synkän sinisiksi,
+vaalean harmahtaviksi taikka hohtavan valkoisiksi, mutta ennen kaikkea
+kirkkaan kullan karvaisiksi. Ja värit vaihtuvat alinomaa liikkuessasi.
+On kuin meri yhdessä talvisen taivaan kanssa viettäisi jotakin
+hiljaista perhejuhlaa, jonka takia se on pukeutunut juhlapukuunsa. Sitä
+kaunistelemaan on vielä kutsuttu kaikki taivaan ja maan niin tummat
+kuin heleätkin häiveet ja värivivahdukset.
+
+Jonkun ruhmun reunamalta, tuolta etäältä, näyttää hienona viivana
+kohoavan säkenöivään ilmaan autereen tapaista, hienon hienoa sumua.
+Tuulen hengen raukein siivin kannattelemana leijailee se hetkisen
+pitkin jääkentän välähdellen läikehtivää pintaa, kunnes häipyy ja
+haihtuu näkymättömiin: uppoaa valovirtoihin. Silmiä häikäisevä valo
+estää meitä saamasta tuon sumun synnystä selvää, vaikka suuntaammekin
+silmämme sinne päin. Sieltä kuuluu vain hiljaista, epäselvää sohinaa,
+niinkuin hyvin kauvas poistuvan soiton kuolevista sävelistä.
+Kalastaja-Matti lukee nähtävästi silmistämme kysymyksen: "mitä tuo
+ääni tietää", koska miettiväisenä tuumii: "jos ei tuo ole sulan veden
+kuohua, niin olisi meidän parasta lähteä täältä pois jo hyvän sään
+aikana."
+
+Heti kääntyy kuitenkin huomiomme toisaalle, kun Matin ruskea hylekoira
+hyökkää jäätä myöten meitä kohden sieltä, josta äsken näimme hienoa
+sumua ilmaan nousevan. Kaikenlaisilla merkeillä koettaa se nähtävästi
+saada meitä lähtemään sinne, mistä on tullut.
+
+Taputellen koiraansa selittää Matti: "se on löytänyt hylkeen reiän, mut
+mitäs siitä, kun ei ole pyssyä mukana."
+
+Me ohjaamme nyt hevosemme lähinnä olevalle apajalle. -- Vasten päivää
+katsoessa näyttävät siellä hyörivät kalamiehet pieneltä, poutaisena
+kesä-iltana päiväpaisteessa survovalta hyttyisparvelta. Jonkun puolisen
+tuntia ajettuamme olemme mekin nuottamiesten luona, jotka meistä
+välittämättä jatkavat työtään. -- Noin kilometrin pituiselle,
+soikulaiselle alalle on siinä hakattu jäähän avanto avannon viereen
+aina jonkun sylen päähän toisesta. Pitkän pitkillä hoikilla riu'uilla
+uitetaan verkot avannosta avantoon. Tuossa toimessa puuhaa puoliväliin
+toistakymmentä henkeä, joiden jäähileissä olevat kangistuneet vaatteet
+kahahtelevat niin omituisesti heidän vähänkin liikkuessaan. Pari laihaa
+hevosluuskaa seista kytröttää riisuttuina niinimatoista jäälle
+pystytetyn suojuksen takana. Mielihalulla näkyvät ne pureksivan sarojen
+sekaista heinää sillä välin kuin kalamiesten koira ahkerasti häärii
+kuokkavieraiksi saapuneiden varisten karkoittamispuuhissa, ensin vähän
+meitä haukuttuaan.
+
+"Käyvätkö täällä naisetkin talvinuotalla, koska tuolla loitompana on
+ainakin yksi joukossa?" kysyy ystäväni Matilta.
+
+"Se on luotsin Tilda, kun niillä on apajassa kaksi mies-osaa, mut ei
+ole kuin yksi mies", selittää Matti.
+
+Viimein on nuotta potkettu, köydet järjestyksessä ja veto alkaa. Se
+näyttää kysyvän voimia, mutta reipasta ja voimakasta on nuottaväkikin.
+
+"Tarttuu kiinni", huudetaan toiselta sivulta jostakin paikasta.
+
+Muutamia miehiä juoksee heti ketterästi sinne. Mekin seuraamme heitä ja
+joudumme siten Tildan viereen. Kova on työ, ennenkuin kuuluu huuto:
+"irti on -- vetäkää! Vetäkää, niinkuin isänne ennen veti."
+
+Miehet pyyhkivät hikeä otsaltaan ja niin tekee Tildakin. Hänen keltanen
+villahuivinsa on solahtanut niskalle, eikä mikään kankea päällysvaate
+estä aavistamasta tuon solakan ja sopusuhtaisen vartalon sulavan
+säännöllisiä piirteitä. Mustat hiukset muistuttavat harvaan lainehtivaa
+syksyistä merta, säännölliset kasvot punottavat ponnistuksesta ja
+syvät, tummat silmät katselevat säihkyvinä, mutta tyynesti meitä.
+Hekkumallisten huulten ympärille näyttää veitikkamaisesti ilkkuva,
+vaikka kuitenkin ystävällinen hymyily unohtuneen väikkymään. Koko
+olennosta henkii luonnollista, itsetiedotonta suloutta, joka herättää
+kaikissa ehdotonta ihailua.
+
+"Dulcis virgo Maria, madonna venerabilis", siteeraan minä Notkeria,
+kuiskaamalla ystäväni korvaan tuon fraasin.
+
+"Sanoisit mieluummin Kleopatra, tahi paratiisin mustasilmäinen houri",
+mutisee hän silmiään tytöstä pois kääntämättä. "Sellaisena mahtoi synti
+lähestyä sitä, jonka se ensiksi kahleisinsa kietoi", lisää hän vielä
+piiraman verran vaiettuaan.
+
+Yhä kestää jäällä raskasta, märkää työtä. Pitkäsiimalla erotan
+tuonnempana useampiakin nuottueita ja esitän ystävälleni, että
+lähtisimme niitäkin katsomaan. Tildan kauneuden tenho on hänet
+kuitenkin vallannut niin, ett'en saa häntä mihinkään tytön
+läheisyydeltä. Kuin unissaan vastailee hän vain kysymyksiini ja
+esityksiini, yhä ahmien Tildaa silmillään.
+
+Viimeinkin alkaa havasverkoissa tiheämmin välähdellä hopealle välkkyviä
+hailia. Kohta on nuotan peräkin ylhäällä ja ylt'ympärinsä hyppii
+päiväpaisteessa kaloja, kuin sinne tänne kimpoilevia, kimaltelevia
+hopeasuikaleita. -- Saalista pyydyksestä irrottaessa ja nuottaa
+järjestellessä uutta vetoa varten on taivaalle alkanut kokoontua pilviä
+ja ilmakin umeta. Joku huomaa sattumalta pienen jääpalasen pyörivän
+yhdessä kohden keskellä nosto-avantoa. Kaikki hyökkäävät sen kuultuaan
+avannoille. Aivan oikein -- vesi pyörii härän silmissä joka ainoassa
+avannossa.
+
+"Herra armahtakoon! Jää käy", huudahtaa Tilda.
+
+Ystäväni lohduttelee häntä sillä, että se on mahdotonta, koska ei
+pitkäsiimallakaan erota sulaa vettä millään suunnalla.
+
+"Lautta voi olla satoja virstoja pitkä", vastaa Tilda siihen.
+
+Mattikin on tuossa tuokiossa pistänyt hevosemme aisoihin ja
+ympärillämme äkkiä syntyneestä hälinästä ja kiireestä huomaamme mekin
+vaaran olevan lähellä. Taivas onkin jo ihan mustana kohisevista
+pilvistä ja lunta alkaa tuiskuta ilman täydeltä niin, että vain
+muutaman sylen enää eteensä näkee. Maihin tulee kiire kaikilla.
+
+"Tilda, tule meidän rekeemme", huudahtaa ystäväni. "Meillä on parempi
+hevonen. Ehkä ehdimme pakoon kovan ilman alta."
+
+Empimättä hypähtääkin tyttö kuskipenkille Matin rinnalle ja me alamme
+kiitää hyvää vauhtia mantereelle päin. -- Yhä pimeämmäksi käy ilma ja
+yhä vimmatummin pieksää kostea lumi vasten kasvojamme. Tuuli
+ulvoo korkeuksissa ja sen raivoisat puuskat ovat tukahduttaa
+hengityksemmekin. Toiset kaikki ovat yks'kaks jääneet meistä jälelle
+tietämättömiin. -- Meistä tuntuu kuin pohjaton lumimeri hurjasti
+hyökyvissä laineissa tulvisi korkeudesta päällemme ja me, epätoivon
+vimmalla, uisimme sen raivoavissa pyörteissä. Emme tiedä missä
+olemmekaan, emmekä minne päin menemme. Tyynenä kuitenkin istuu Matti
+yhä ajajan paikalla.
+
+Äkkiä kuuluu edeltämme hirvittävää jyryä, ryskettä ja pauketta. Jää
+tärisee tuntuvasti allamme ja ilmassakin käy vavahtava liike.
+Silmänräpäykseksi seuraa sitte, aivan odottamatta, kolkko haudan
+hiljaisuus tuossa pimeydessä. Sen kestäessä kammottava kauhu valtaa
+mielen ja veri on hyytyä liikkumattomaksi sydämeen. Hevonen ei tahdo
+enää mennä askeltakaan eteenpäin, vaan pakottamalla saadaan se vielä
+juoksuun. Syntyy taas uutta kohinaa, uutta ryskettä, joka vähitellen
+taltuu.
+
+"Nyt se on irti meidän puolelta", ääntää Tilda huoaten.
+
+"Mikä on irti?"
+
+"Jää ... Suomenkin puolelta", vastaa Matti tyynesti, mutta yhä
+eteenpäin riennämme me siltä.
+
+Vähitellen harvenee lumen tulo harvenemistaan ja ilma alkaa yletä.
+Myrsky tyrtyy viimeinkin rajuimmasta raivostaan. Jo tuikahtaa joku
+tähtönenkin pilvien raosta. On siis jo ilta käsissä ja me olemme
+tuntikausia harhailleet rajattomalla jäällä. Tuolta siintää jo
+edestämme jotakin korkeata ja tummaa, varmaankin maata. Mutta samalla
+kuuluu taas korviimme outoa ääntä.
+
+"Mitä se on tuo?" kysäsemme yhteen ääneen ystäväni ja minä.
+
+"Laineiden loisketta", vastaa Matti hitaasti.
+
+Tuokioisen kuluttua olemmekin jo saapuneet jään reunalle. Kuu kohoaa
+takanamme ja kalpeilla säteillään valaisee edessämme vyöryviä,
+vaahtoilevia, ruskeita laineita. Ehkä olemme nyt lähempänä vaaraa kuin
+koskaan ennen, mutta maan näkeminen kuitenkin tuntuu niin
+turvalliselta. Helpotuksen huokaus kohoaa rinnasta, mutta arvelevaisena
+kynsii Matti korvallistaan. Hän ja Tilda nousevat reestä ja
+tähystelevät tarkasti joka suunnalle. Viimeinkin sanoo Matti: "tuolla
+on varmaankin Pitkäniemi."
+
+Me olemme sillä aikaa reessä ihmetelleet, miksi ranta näyttää aina
+liikkuvan, vaikka olemme seisoneet yhdessä kohden pitkän aikaa, mutta
+nyt ei ole halua, ei aikaa kyselyihin, eikä vastauksiinkaan.
+
+Nopeasti kääntää Matti hevosen itäänpäin ja alkaa ajaa pitkin jään
+reunaa itää kohti. Tuntuu vähän kammottavalta tuo kulku niin lähellä
+kuun valossa läikkyviä laineita, jotka jäälle loiskimalla näyttävät
+tavottelevan meitä nielläkseen. Matti ei vain näytä vettä pelkäävän,
+eikä Tildakaan kadota malttiaan. Pari tuhatta syltä ajettuamme olemme
+viimeinkin niemen kären kohdalla, mutta siitä erottaa meitä vielä leveä
+kaistale selvää vettä. Siinä on kuitenkin sula vesi kapeimmillaan.
+
+"Pidetään nyt vain huolta siitä, että aina pysymme tämän niemen nenän
+kohdalla", sanoo Matti. "Jää käy länteen ja kun me kuljemme itään, niin
+täytyy sieltä joskus tulla joku kieleke, joka tarttuu niemeen, -- ja
+silloin olemme pelastetut."
+
+Me nousemme kävelemään kaikki, mutta tuntuu aivan uskomattoman oudolta
+tuo, kun niemen kärki aina pysyy kohdallamme, vaikka me jokainen
+astumme rivakasti ja taukoamatta eteen päin. Ystäväni ei tahdo käsittää
+tuota lainkaan, mutta viimein saamme hänellekin selväksi vauhtimme
+vastaiseen suuntaan olevan saman, jolla merivirta vie jäätä toisaanne.
+
+"Siis tässä on vieläkin pelastuksen toivo", sanoo hän Tildalle, "vaikka
+minä jo luulin saavani kuolla teidän kauniissa seurassanne. Ja
+mielelläni olisin kuollutkin."
+
+Tyttö joko ei ymmärrä tahi ei ole ymmärtävinään tuota paksua
+kohteliaisuutta. Hän naurahtaa vain ja lisää sitte vakavasti: "te
+olette merkitty, herra."
+
+"Miten merkitty; ja mihin?"
+
+"Se, joka laskee leikkiä kuoleman kanssa, on aina kuolemalle merkitty",
+päättää tyttö.
+
+Mattikin pudistelee tyytymättömänä päätään. Hänkin näyttää yhtyvän
+Tildan uskoon. -- Sillä välin on alkanut luoksemme kerääntyä jäältä
+muitakin ihmisiä. Ystäväni on kuitenkin jotenkuten jäänyt meistä
+toisista jonkun sylen jälelle, kun yht'äkkiä kuuluu huuto: "lautta
+jakaantuu! Kiiruhtakaa! Se särkyy!"
+
+Se vaikuttaa meihin kuin sähkökipinä. Kaikki hyppäämme eteenpäin kuin
+kuoleman ajamina, ajattelematta yhtään toisiamme. Kuuluu roisketta ja
+sihinää. Pitkä, soikea jääjoukko on eronnut meidän suuresta lautastamme
+ja lähtee kiivaasti kulkemaan.
+
+"Yksi mies jäi, yksi mies jäi!" huutaa joku joukosta.
+
+Käännyn silmäämään taakseni ja huomaan ystäväni jo etäällä meistä.
+Kaikki mustenee silmissäni, mutta kuitenkin kuulen, kuinka Matti
+huutaa: "pysytteleikää keskellä, jos lautta on pieni! Muutoin -- Jumala
+armahtakoon sielu parkaanne!"
+
+Ei kuulu vastausta, mutta yht'äkkiä alkaa taas takaamme kuulua
+jysähdyksiä ja räiskettä. Varmaankin on ystäväni lautta tavannut niin
+suuren kiven, jota se ei jaksa mukaansa temmata. Minua pudistuttaa,
+mutta en voi kääntää silmiäni pois lautasta, jolla ystäväni kulkee
+tuntematonta kohtaloansa kohden.
+
+Joku huutaa taas iloisesti: "se kääntyy rantaan päin!"
+
+"Se kääntyy, se kääntyy", kertovat useat äänet. Minusta näyttää siltä
+kuin ystäväni haamu näkyisi nyt äskeistä selvemmin. Kuluu joku
+silmänräpäys ja selvästi näen ystäväni lautan jo muuttaneen vähän
+alkuperäistä suuntaansa. -- Vielä puolisen, tai korkeintaan kokonaisen
+minuutin kuluttua paiskautuu tuo meidän lauttamme tytär meitä kohti,
+mutta rantapuolelta ja peittää liittymiskohdan silmänräpäykseksi
+hienoon jääsateeseen.
+
+"Joka kynsi varoillaan!" kiljasee silloin Matti. "Jos sen toinen ääri
+kääntyy niemen sivuun, niin silloin jokainen yli kuin yksi mies!"
+
+Hetkinen kiihkoisata odotusta vielä. Tuo hetki tuntuu minusta
+tavattoman pitkältä. Ja vielä osaltaan lisää ikävyyttä kuun peittyminen
+pilven taakse. Vihdoin viimeinkin kuuluu jäälautta raaputtavan niemen
+rantakiviä vasten. Se oli siis kääntynyt, niinkuin Matti oli
+ennustanutkin. Ilman käskemättä hyökkäsi nyt koko joukko kirjavassa
+sekamelskassa horjumattomalle maapohjalle. Pian olikin jäistä siltaa
+myöten kulettu tuo meitä tuntikausia seisottanut, lyhyt taival. Kuukin
+näki taas hyväksi valaista kulkuamme raivaamattomassa metsässä, mutta
+kaukaa mereltä kuului yhä jäiden liikkumisen valtavaa kohinaa ja
+railoissa katselivat vilkkuvat tähdet kuviansa, kunnes yltyvä pakkanen
+taas rauhoitti oikullisen meren -- toistaiseksi.
+
+"Vieläkö tekee mielesi merelle?" kysäsen ystävältäni.
+
+"Kyllä se vetää puoleensa, kun ken siihen kerran tottuu", vastasi hän
+lempeästi silmäillen Tildaa.
+
+
+
+
+
+SUOMENLAHTI.
+
+
+Suomenlahti on ihmeellisin kaikista maailman meristä.
+
+Vieraalle on se vaitelias, jokapäiväinen vallan. Se on kokonaan
+itseensä sulkeentunut maailma karuine kalliorantoineen, lukemattomine
+luotoineen, karineen, vihertävine vesineen ja pitkine kiviriuttoineen.
+Tutustupas kuitenkin tuohon salaperäiseen mereen, niin huomaat toista.
+
+Mantereen kanssa leikkiä lyöden laskee se lahdelman lahdelmansa perästä
+Suomen syliin, ikäänkuin aikoisi Suomelta väkivalloin riistää sen, mitä
+maalle järkkymättömällä oikeudella on tuleva. Se on kumminkin kaikki
+pelkkää viatonta pilaa ja pelottelemista, sillä totuudessa tietää meri,
+ihmisiä paremmin, autuaamman olevan antaa kuin ottaa, ja sitä sääntöä
+se alati noudattaakin.
+
+Kuten sanottu, muukalaisen mielestä ei tuossa meressä ole juuri mitään
+merkillistä enempää kuin sen saarten ja rantojen asukkaissakaan. Meri
+on näet lyönyt niihinkin oman leimansa; painanut merkkinsä syksyn
+pitkinä, pimeinä myrskyöinä; lyönyt heihin meren vakavat tuntomerkit
+valoisina, kokonansa valoisina kesäisinä pyyntiviikkoina, jotka
+luistavat ohitse suloisina, rauhallisina, kuni lapsuuden ihanat
+unelmat, ja haihtuvat tavalla nuoruuden utuisten toiveiden,
+viehättävien haaveiluiden. Ratkeamattomin sitein on meri sitonut
+itseensä nuo ihmiset ja heidän elämänsä kätkyestä hamaan hautaan asti.
+Useinpa se korjaa pehmoiseen syliinsä parhaimmat ystävänsäkin
+turvallisissa tuvissansa odottamaan ääretöntä iankaikkisuutta.
+
+Tuolla keinuu avonaisessa purressansa kaukana aavalla, siintävällä
+selällä saarelainen, tyytyväisenä toimiskellen vaimoinensa verkon
+nostossa. Pienenä pilkkuna pistää toisaalta silmään, matalikon
+rinnasta, toinen venhekunta. Varmaan on sekin palumassa mereltä niukkaa
+ravintoa kotona oleville pienokaisille. Elämästä iloiten viereksivät
+pyylevät hylkeen poikaset kallion letolla, mutta uskomattoman
+vikkelästi pulahtavat syvyyteen, huomattuaan lähellänsä punaraitaisen
+purjeen, jonka alla tanakkarakenteinen luotsi, piippunysä vasemmassa
+suupielessä, mennä suiottaa ohjaamaan karien lomitse uhkeata
+kauppalaivaa, jonka mastojen huiput ja vimppelit kajastavat kaukaisen
+ja kaljun luodon takaa. Melkein musta, sakea savujuova tuolla etäällä
+osottaa kömpelön sota-aluksen suuntaa, mutta nuo hoikat, tummat,
+melkein veden pinnalla väikkyvät viirut tulevat torpeedopursista, jotka
+suhahtavat sivutsesi ennen kuin niitä oikein ehdit huomatakaan.
+
+Silmillänsä mittaa muutamassa purressa jäntevän näköinen mies taivaan
+rantaa; kohottaa sitte katseensa korkeuteen, helakasti loistaviin
+pilvenhattaroihin; siirtää viimein silmäyksensä saaren rannalle ja
+sitte vasta alkaa askarrella pyydyksiensä kanssa, virkkamatta mitään
+airoilla istuvalle tyttärellensä. Hän on nyt varma siitä, ettei myrsky
+tänään verkkoja vie ja siksi on hänen katseensa tasainen ja tyyni.
+
+Sillä välin uurtaa tuuli ryppyjä ja syviä vakoja hänen päivettyneille
+poskillensa, uurtaa niitä hiljaa, mutta varmasti. Tytönkin silmissä
+päilyy jo vakavamielinen syvyys, vaikka hän on vasta siinä iässä, jossa
+mantereen lapsi ei vielä vakavia mietteitä mieti eikä murheista mitään
+tiedä. On kuin kuuntelisi hän syvyyden sanoja, ulapan ääntä. Ja syvyys
+kuiskaileekin kuuntelijalleen somia, joskin hämäriä satuja Ahtolan
+oloista. Meri kertoo sille ken sen kieltä tajuaa kestävyydestä ja
+kärsimyksistä semmoisista, joita ei vilkkainkaan mielikuvitus voi
+luoda. Autereiset ulapat uhoilevat uhraantumisista ja uroteoista,
+joiden rinnalla vaalenevat useimmat marmoriin kullalla uurretut
+muistot. Meren maininki kykeneekin kuuntelijallensa kertomaan tuhansia
+taruja särkyneistä sydämistä, kuolon kouristuksista, tuskista,
+epätoivon taisteluista ja vuosisatojen vieriessä kohotetuista, sydäntä
+vihlovista valitushuudoista. Mutta kun syvyys verhoksen synkkään
+vaippaansa, kun myrsky käy ja vaahtoisat aallot vimmoissaan hyrskivät,
+niin kuullaan niiden juttelevan myöskin kummallisista konnantöistä,
+julmista vääryyden vehkeistä, teoista, jotka ovat riistäneet kansoilta
+oikeuden turvan, syösseet satoja surmaan ja tuottaneet tuhansille
+koskaan kuivumattomia kyyneliä.
+
+Suomen lahti suosii aina uskollisuutta, rakastaa rehellisyyttä. Se ei
+suotta vaikeuta vilpitönten matkaa, mutta vilppi älköön uskaltako
+koskaan sen halttuun heittäytyä, sillä vääryyttä vihaa meri ja murskaa
+sen tekijät vastustamattomin jättiläisvoimin. Siksipä on valokin,
+yksinpä etäinen aurinkokin rakastunut siihen ja lempensä lämmön
+täydellä hehkulla se suutelee sitä. Meri vastaa valon lempeen, lämpenee
+siitä ja hymyilee sille viattomana, puhtoisena, kuni vakahinen lapsi
+armaalle äidille kehdossansa. Taivaan tuikkavat tähdet, nuo valon
+ikuisesti uskolliset vartijat, pitävät myöskin paljon Suomen lahdesta;
+sukeltautuvat pimeinä aikoina usein sen veteenkin ajamaan syvyydestä
+pois pimeyden ilkeitä voimia, etteivät ne saa samentaa eikä häiritä
+meren väsyneitä, virkistystä ja lepoa tarvitsevia laineita, vaan ne
+saavat rauhassa hankkia itsellensä uutta voimaa. Paljo sitä Suomen
+lahti tarvitseekin, sillä niin pieni kuin se valtameriin verrattuna
+onkin, koettaa se parhaan tarmonsa mukaan aina täyttää velvollisuutensa
+ja hartaasti toimia Luojan suurille ja pienille säätämässä ihmiskunnan
+suuressa edistämistyössä.
+
+Sen takiapa taivaan valotkin vaalivat sitä ja pitävät siitä. Mutta
+pitääpä saarelainenkin merestänsä; pitää sanomattomasti. Ei ole sitä
+saaren koulusta kotiinsa palaavaa poikaa eikä tyttöä, joka ei edes
+hetkeksi pistäytyisi rantaan katsomaan merta, ennenkuin menee kotiin
+nälkäänsä tyydyttämään. Ei henno aikuinenkaan koskaan omaa mertansa
+iäksi heittää, vaikka kaukamailta tulevat tuulet viekoittelevasti
+kertovatkin lännen laajaperäisestä vapaudesta ja helposta
+toimeentulosta ihanissa etelämaissa, joissa leipä itsestänsä kasvaa
+lehtevissä puissa; joissa hurmaavan kauniit kukkaiskentät häikäisevät
+silmää, huumaavalla tuoksullansa alituisesti täyttäen helteisen ilman;
+joissa taivaan laki iät kaiket kirkkaana kaareilee ja polttava päivän
+tähti valtameren oneimmissakin onkaloissa saattaa kalliit helmimarjat
+kypsymään korallimetsistöjen simpukkakukissa. Ei, sinne ei tee
+saarelaisen mieli iäksi asettumaan, sillä siellä menisi mieheltä
+sisäinen tarmo, kuivuisi kaikki kunto, mutta toista on täällä
+kotoisilla laineilla keikkuessa, kotoisten aihkien ikihuminata
+kuunnella, ja kukkivia kanervakankaita katsellessa. Työllä, vaivalla ja
+tuskallakin täytyy täällä tosin olemistansa aina tukea, mutta työ,
+tuska ja toiminta terästävät sielun tarmon ja tuottavat ruumiille
+rauhaisan unen. Meri ei veltolle antimiansa anna, mutta täällä ovatkin
+meri ja mies -- ne molemmat -- kuuliaiset käskylle: "otsasi hiessä on
+sinun syötävä leipääsi".
+
+Missäpäs olisikaan ihanampi asua kuin kotikylässä, jonka viereen luonto
+on kohottanut kalliomuurin suojaksi tuimia tuulia ja myrskyn meteliä
+vastaan? Missä olisi olo onnellisempaa kuin kotituvassa, keskellä
+kaikessa koeteltujen kumppanien ja ystävien? -- Niin, missä paistaisi
+herttaisemmin Jumalan päivä kuin tuolla tyynenä lepäävällä
+kotilahdella, tai missä näkisit luonnon sen sirommassa puvussa kuin
+salmella saarien välissä, jossa kaikki on niin hiljaista, niin
+juhlallista, mieltä niin hartauteen vastustamattomasti vetävää, kun
+ikihongat vienosti humisevat korkeuksilla, kun kaislisto,
+tyytyväisyydestä hymisten, nuokkuu matalalla rannalla tuskin tuntuvassa
+iltatuulessa ja koskelo poikinensa soutaa hieman väreilevässä vedessä?
+Löytäisitkö mistään niin läikkyvän kirkasta kultaa kuin kyljissä noiden
+lipattavien laineiden, jotka soluvat pitkin merivirran pintaa tai
+lipuvat kukkien piirittämien rantakivien reunamilla? Ja missä
+kimaltelisi kirkkaampia helmiä kuin lahdelman takana, tuolla
+välkkyvällä, sileällä hietikkorannalla?
+
+Oletko myöskään maailmassa muualla milloinkaan nähnyt niin hillittyä,
+mutta heleätä värien vaihtelua kuin tuo, jonka selälle synnyttävät
+sinisellä taivaalla leijailevat pilvien parvet, etenkin päivän
+painuessa levolle lännen laineihin? Koko avaruus on siitä
+ihastuksissaan. Ruusuinen hohde heiastuu vedestä, rantain vehreys on
+toisin paikoin tummaa, toisin paikoin taas mehevän vihantaa, siellä
+täällä vaaleata, hopean värillä vaimennettua. Vakavimpienkin
+graniittikumpujen kasvoille kohoaa innostuksen punerrus samalla kuin
+matalammat kalliot pukeutuvat harmahtaviin, mutta monihäiveisiin
+yöpukimiinsa.
+
+Hiljaa, näkymättä, kuulumatta laskeksen laineille autereinen yö. Se,
+luotuaan idän taivaalle maan varjon synnyttämän suuren, hämyisen
+kaaren, hiivii huomaamattasi esiin kätköistänsä; levitäksen laineille
+joka taholla yhtä tyynesti ja tasaisesti -- niin hiljainen yö, että
+kuulet sen saavuttua pinnalla liipoittelevan perhosen siipien heikon
+suhinan; kuuletpa jyrkänteen seinän raossa kasvavien kallioimarteiden
+keskinäisen lemmen kuiskeenkin. Kohta uinahtavat kuitenkin kaikki,
+raukenevat vienotkin äänet ja nyt meri vain yksin huokailee. Se
+hengittää harvakseen, tyynenä, rauhallisena, niinkuin nukkuva lapsi
+äitinsä rinnoilla.
+
+Saariston siimesrikkaiden metsien sylissä leikkivät jo, piirissä
+pyörien, Yöttären tummakutriset, kevytkenkäiset lapset. Hiljaa, korvin
+kuulumattomin askelin hipsutellen, ne hyörivät puiden juurilla ja
+rakentelevat kisailupaikoikseen lehtien ja oksien hienoista varjoista
+solia ja majoja niin synkkiä ja pimeitä, että uljainkaan valon säde ei
+uskalla niihin tunkeutua.
+
+Jo kuitenkin ylenee idän aaltojen povesta ilman kannelle veripunainen
+kuu. Tuossa tuokiossa on se loihtinut ulapoille yli merien ulottuvan,
+loistavan sillan. Jos sen valossa silmäilet meren pintaa, niin huomaat
+kauttaaltansa koko merelle näkymättömien käsien levittäneen hienon
+hienoista ja sihajavista silkkilangoista kudotun tiheän verkon. Se on
+olevinaan laineiden suojana myrskyä vastaan, mutta kovin on kevyttä
+noin ohut ja väreilevä verkko. Kuu kiirehtii avuksi; muuttaa muotoansa;
+vaihtaa värinsä ja koettaa, valamalla alas kultiansa, aarteidensa
+painolla tyynnytellä meren hienohelmaisia hemestejä ennen aikojansa
+heräämästä. Etäältä kuuluu outo hyminä, alussa vienona, sitte yhä
+koveten. Hemestit heräävät. Jo kuuluu selvästi alkavan myrskyn
+etusoitto; liikettä ilmestyy meren pinnalle. Karkaa jo uni ankaroiden
+aallottarienkin silmistä ja soiton yhä yltyessä hyppäävät hekin
+hemestien sekaan ja käyvät hurjaan karkeloon keskenänsä. Myrskyn ukset
+ovat jo avatut. Pakoon pyrkivät sen edestä lännen sakeat sumuparvet.
+Vaalean harmaina, läpinäkymättöminä, kosteina kiiruhtavat ne kaikkialle
+ja peittävät kaikki pimeyteen. Pohjoiskorkia ja Lounaiskorkia --
+Suursaaren alpit -- yrittelevät pysähdyttämään sumuvuoria, mutta
+turhaan. Ne vyöryvät mistään piittaamatta eteen päin, yhä eteen päin
+loppumatta, lakkaamatta.
+
+Kiukuissaan viiltelevät "korkiat" sumuvuoria, riuhtovat rikki
+pilvipaasia, mutta yhä yltyy sekä niiden että meren mylläkkä. Täysin
+voimin puhaltaa jo myrsky torvihinsa. Ne kiljuvat ylhäällä; karjuvat
+alhaalla rannan kallioilla; huutavat, mylvivät merellä ja ulvovat
+susien tavoin vuorten vinkaloissa tai vinkuvat kivien koloissa. Salamat
+sähähtelevät pilkkomustalla taivaalla; koko ilma kajahtelee jyrinästä
+kaikkialla, kiihoittaen möyryävän meren raivostuneita, vaahtoharjaisia
+aaltoja yhä enemmän riehumaan. Uhitellen syöksyvätkin ne torvimaisina
+kääryinä kallioita vasten, mutta kiukusta kihistenkin täytyy niiden
+vetääntyä kuitenkin voimattomina takaisin kosteaan kotiinsa, tahi
+ventona vaahtona valua rannan rotkoihin ja raueta halenneiden paasien
+rakoihin.
+
+Tuolla välähtää taaskin yhtenä tulena koko sen puolinen avaruus. Sen
+salaman valossa pilkahtaa silmänräpäykseksi näkyviin solakka,
+kotirakenteinen jahti. Jo sukelsi se taas yhtäkkiä ärjyvien vesivuorien
+väliin. Kuitenkin tarttuvat tanakkaharteiset miehet läheisen saarikylän
+valkamassa vankkaan meripurteen. Telat vingahtavat vähäsen ja pursi
+soljuu kuohuvaan veteen. Samassa on siihen hypännyt muutamia reippaita,
+öljyvaatteihin puetuita miehiä ja airojen kitinästä hankoja vasten voi
+arvata niiden soutavan ulos aavalle merelle. Miksi? Eihän kuulunut
+mitään hätälaukausta, ei pienintäkään avunpyyntöä. Ei, vaan kuuluuhan
+kuohujen pauhu ja meren mylvintä kaikkialle.
+
+Airot notkuvat, avonainen venhe voihkaa vastatuulessa ja pumppu käy
+kaiken aikaa, kun ensin on onnellisesti päästy ohitse aallonmurtajan.
+Muutamat rohkeat poikaset yrittävät aallonmurtajalle, nähdäksensä
+pääseekö pursi eteen päin mahtavassa aallokossa. Heidän täytyy
+kuitenkin pian palata, sillä ei ole nyt yrittämistä aallonmurtajalle.
+
+Se on valtava rakennus, tuo aallonmurtaja. Muutamien metrien korkuinen,
+mutta satojen pituinen valli on kudottu sementillä ja raudalla
+toisiinsa kiinnitetyistä kivistä sataman sivulle. Tyynellä sitä
+tarkastellessa, ei luulisi ikinä vallin yli pirskahtavan pisaraakaan
+vettä sataman sisään, mutta myrskyn mellastaessa kierittelee meren
+voima siitä ylitse hyvänkin metrin pituisia, puolen paksuisia paaden
+palasia, kuni villalepeitä; ja veden tyrskyt saavat usein sammumaan
+vallin päässä kolmen miehen korkeudessa palavan lyhdynkin tulen.
+
+Äänettöminä odottelevat saarelaiset, pilkkopimeässä, rannallansa
+kuulumisia mereltä. Meren myrinään sekaantuu vain silloin tällöin syvä
+huokaus, joka tuntuu kohoavan ahdistetusta rinnasta. Ja kaukana
+toisissa saarissa polvistuu samalla aikaa kalpea, vapiseva äiti
+pienokaisten vuoteen viereen, rukoillen sanattomilla sanoilla, että isä
+olisi jo ennen myrskyä saavuttanut jonkun suojatun sataman, tahi saisi
+säilytetyksi edes henkensä rajuilman raivolta. Kalpeana on monen
+tyttösenkin poski ja silmissä väikkyy kostea kiilto, mutta suu pysyy
+silti sanattomana.
+
+Merelläkään ei liikoja puhuta. Siellä taistellaan, tehdään ahkerasti
+työtä. Peränpitäjän jok'ikinen hermo, joka jänne on pingoitettuna, kun
+hän koettaa ohjata alusta ulapalle, etteivät vimmaiset aallot saisi
+sitä rantakarille sirpaleiksi sysätä. Samalla miettii hän sielussansa,
+miksi on meri hänelle vihainen, vai onko tämä vain varoitusta Heleenan
+ja Matin takia? -- Pumppumies lietsoo lietsomistaan; lietsoo henkensä
+edestä kilpaa vinkuvan vihurin kanssa. Hän ei osaisi sanoa, onko se
+rankkasateena taukoamatta sisään pärskyvää merivettä vaiko hänen omaa
+hikeänsä tuo katkera neste, joka sokaisee häneltä silmät, kirvelee sekä
+suussa että sieramissa ja kylminä virtoina valuu pitkin jokaista
+jäsentä.
+
+Paukaus kuuluu yli myrskyn metelin ja meren ulvovan äänen. Se oli
+viimeinen purje, joka maston kappaleen kanssa köysineen nyt meni kaiken
+maailman tietä. -- "Nyt ollaan hukassa", päättää perämies, mutta ei
+toki ajatustansa pue sanoiksi. Itse aluskin jo vapisee kauhusta. Sen
+laudat natisevat. Kuuluu rusketta rungosta ja katkenneiden köysien päät
+pieksävät armottomasti milloin aluksen laitoja, milloin merta, milloin
+miehiä. Nyt kysyttäisiin kestävyyttä, mutta jo alkavat ihmisvoimat
+väsyä. Kädet herpaantuvat, silmät tuijottavat jo tajuttomasti
+synkeyteen, sydän kutistuu kokoon, mutta vinhemmin viheltää myrsky,
+aluksen tuskissaan heittelehtäessä laidalta laidalle ja härppiessä yhä
+enemmän vettä sisäänsä.
+
+Mikäs se oli?... Nyt se kuului taas... Tohtisikohan tässä vieläkin
+toivoa?... Ei virka miehistä kukaan mitään, vaan silmät elävät ja
+jokainen koettaa kuunnella, keskellä työtään, kuuluisiko vieläkin
+äskeistä ääntä.
+
+"Miehet! Yritetään vielä, vaikka viimeinen kerta", kajahtaa myrskyssä
+nuorukaisen ääni. Kädet ovat kaikilla turvoksissa työstä, mutta
+velvollisuuden tunnosta ponnistetaan vielä väsyneitä, vilusta jo
+kangistuvia raajoja, joskin miltei vallan toivotta.
+
+"Halloo! Täällä ollaan!"
+
+Kaikki jahdin miehet parkaisevat yhteen ääneen nuo sanat, ja
+uskomattomilla ponnistuksilla saadaan samassa aluskin käännetyksi.
+Saaresta saapuneiden pursi jysähtää jo jahdin laitaa vasten. Uudet,
+uupumattomat miehet tarttuvat nyt työhön. Ei aluksen oma miehistö
+kykene enää työn kulkua katsomaankaan. Väsyneinä, voimattomina
+lyyhistyvät he mikä mihinkin nurkkaan, mutta laulaen voiton virttä
+puskevat nyt meren vallattomat tyttäret rutisevaa alusta saaren
+suojaiseen satamaan.
+
+Rannalla ojentuu kymmenittäin käsiä pelastuneita auttamaan, ja molemmin
+puolin tukien, talutellen, saatetaan nuo nääntyneet miehet katon alle,
+lämpöisten seinien suojiin. Ei kysy kenkään heiltä: ketä olette ja
+mistä, mutta kaikki ovat alttiina heitä palvelemaan. Itsestään,
+kenenkään kehoittamatta, siirtyivät iän ja taudin köyristämät vanhukset
+sijoiltansa roihuavan uunitulen edestä, tehden vieraille tilaa, ja
+jättävätpä vuoteensakin vieraiden varalle. Hääräillen sinne tänne
+kantavat lapset heille kuivia pukuja ja naiset kaivelevat kätköistänsä
+jotakin juhlaa varten säästöön pannut herkkupalaset. Onhan nytkin
+juhla ... ja ponnistustensa peristä tarvitsevat väsyneet vieraat
+maukkaampaa ravintoa kuin tuota tavallista ... suolaisia hailia ja
+kuivaa, pahalle hajahtelevaa hylkeen lihaa.
+
+Niin, saaressa on juhla ... ihmisyyden suuri juhla, jota
+vaatimattomasti ja hiljaisuudessa viettää kärsimyksissä karaistu,
+työssä ja elämän tuiskuissa suureksi sydämessä, pieneksi puheissa
+kasvanut suku. Taivaan enkelitkin ottavat tuohon juhlaan osaa ja
+siksipä pyhä, hiljainen hartaus tuntuu täyttävänkin sekä sydämet että
+koko huoneen.
+
+Viimein, aamun etäällä sarastaessa, saapuvat nuoretkin sisään, sillä
+nyt on lastikin turvassa ranta-aitoissa ja itse alus lepää
+taisteluistaan vahvasti ankkuroituna satamassa. Sen toverit näyttävät
+vartioivan sen lepoa, toisinaan kuitenkin sille hieman kumartaen, sillä
+nekin kykenevät kuntoa kunnioittamaan.
+
+Huomenna on jo meri melkein hiljaa. Sen tyrskyt ovat tauonneet myrskyn
+mentyä. Ainoastaan "kuolleet laineet" enää liikkuvat kaukana selällä
+poimutellen paikoilleen rantamille sitkistynyttä, kellahtavaa vaahtoa
+ja reunustellen, kruunaellen raukenevaa merta ruskeilla
+merenhauraseppeleillä.
+
+"Olipa hyvä, että saivat meidän miehet lastinkin pelastetuksi, vaikka
+vähän kastuneena", tuumailee toimessaan noin kymmenvuotinen poika
+tovereillensa, ketterästi kuni orava juostessaan pitkin pelastetun
+jahdin parraspuita.
+
+"Hyvä oli", vastaa toinen, kiivetessään pollaria myöten jahdin
+kannelle.
+
+"Se kuuluu olevankin hyvin kallis lasti", tietää kolmas toveri poikain
+haapion perästä, odotellessaan kärsivällisesti, kunnes toverit saisivat
+haapion pestin johonkin kiinni solmituksi.
+
+"Kas, kun tässä ei ole mitään pinttaa", sanoo pienin pojista.
+
+"Jahdissa pinttaa", lausuu toinen poika ylenkatseellisesti.
+
+Mustin kanssa kala-aitan eteen jäänyt pieni paitaressu katselee
+kaihoavin silmin suurempia kumppaneita. Hekin molemmat olisivat niin
+mielellään menneet mukaan, mutta eivät ottaneet, eikä äitikään oikein
+luvannut.
+
+"Äiti, mitähän siinä oli lastina? Olikohan tuo kultaa?" kysäsee viimein
+paitaressu äidiltään, joka levittelee vapeille kuivamaan vierasten
+vielä märkiä vaatteita.
+
+"Ei", sanoo äiti yksikantaan, mutta ajattelee itsekseen: "olipa se
+kalliimpaakin kuin kulta. Sehän on kokonaisen pitkän vuoden vaaroilla,
+työllä ja hiellä vaihdettu monen perheen leipä... Varmaankin ovat
+niiden kotilaiset viime yönä hartaasti rukoilleet ... ja Jumala on aina
+armollinen... Hän armahtaa pelkääväisiänsä."
+
+Aluksensa vaurioita tutkimaan saapuu viimein jahdin omakin väestö.
+Katsellaan siinä kaikki paikat, koetellaan, keskustellaan ja ryhdytään
+lopuksi työhön. Perämies istahtaa hetkeksi kajuutan katolle ja vaipuu
+mietteihinsä. Kauas, kauas rannattomalle ulapalle näyttävät tähystävän
+silmät, mutta niissä kuitenkin kuvautuu yht'aikaa sekä lempeys että
+päättävä uljuus. Tähystelevää katsetta ei voi seurata kukaan, mutta
+tarkemmin katsottaessa osottaa kasvojen ilme jotakin sisällisen
+taistelun tapaista, joskin hillittyä. Viimeinkin poistuvat kasvoilta
+hämärät pilvet ja koko muoto juurikuin kirkastuu.
+
+"Matti, kyllä tästä vielä saat kalun", lausuu perämies tyynellä, ihan
+luonnollisella äänellä eräälle irvistävään saumaan tervaa ja tappuroita
+ahkerasti tilkkivälle nuorelle miehelle. "Mutta muista olla aina
+varovainen, sillä ei tämä asu enää toiste viime öistä leikkiä kestä,
+eikä minulla nyt ole varoja sinulle uutta hommata."
+
+Matti säikähtää, herkeää työstään, kääntyy perämieheen päin, mutta ei
+virka mitään.
+
+"Niin, niin ... ole vain aina varovainen ... varsinkin kun se
+Heleenakin on aivan lapsesta asti ollut niin arka. Lienee eukko kotona
+liiaksi hemmoitellut; en tiedä sitä, mutta arka se vain on. Tuskin
+voisi meri Heleenassa parantaa sitä, mitä rikkoisi, jos se sinut
+saaliiksensa saisi."
+
+"Kyllä minä koetan olla ... isäntä", sopertelee hämmästynyt Matti
+vastaukseksi. Hänen kiitollinen silmäyksensä osottaakin, sanoja
+selvemmin, että hän aikoo lupauksensa pitääkin.
+
+Työ sujuu nyt Matilta, jos muiltakin, erittäin vilkkaasti. Muutamain
+päivien perästä onkin jo aluksessa kaikki jommoisessakin kunnossa.
+Kitisten nousee ankkuri nousemistaan; lainatut purjeet alkavat
+pullistua kohtuullisessa tuulessa, ja jahti kääntyy jo verkalleen. Pari
+pientä "luovia" sataman suulla ja sitte uiskentelee jo uljas alus
+ulapalla keinuen ja keikahdellen, kuni kesäinen sorsa ruohokossa.
+Kaukaa ulkoa tulevat loiskivat laineet, niinkuin valkoinen joutsenparvi
+tervehtimään aukeille ulapoille taaskin saapunutta tuttuansa. Alati
+uutta lauluansa laulaen kuljettaa Suomenlahti taas kyntäjäänsä,
+iloissaan sitä hypitellen aallon harjalta toiselle. Veden kohina kokan
+edessä on tasaista ja se vaikuttaa niin tyynnyttävästi kiihtyneesenkin
+mieleen.
+
+Matinkin mielestä on jo raitis merituuli huuhdellut pois kaikki huolet
+ja murheet. Kirkas on nuorukaisen katse ja hymy väikkyy hänen
+huulillaan, ajatellessaan: "mitähän se Heleena olisi sanonut, jos olisi
+sen keskustelun kuullut?... Tarkka se on silmä vanhalla miehellä...
+Jokohan tuo on kauankin ollut asian perillä? Vai olisikohan Heleena?...
+Eihän se Heleena miten olisi uskaltanut... Ja vielä isällensä, kun en
+minäkään..."
+
+Vakavasti pitelee vielä vanha perämies peräsimen vartta, ajatellen omia
+ajatuksiaan sekä itsestään että merestä. Vaikealta se tuntuu sanoa
+Suomenlahdelle jäähyväisiä sen, joka on vuosikymmeniä joka päivä sen
+kanssa seurustellut. Tuntuu niin oudolta tuossa rinnan alla, mutta nyt
+ne ovat hyvästit heitettävät.
+
+Ihmekös se olikaan, jos eron aika tuntuikin hänestä ikävältä. Olihan
+hän, jos kukaan, tuttu Suomenlahden kanssa. Hänhän oli sen nähnyt sekä
+myrskyssä että tyynessä: niin hyvin silloin, kun aurinko
+majesteetillisena kohoaa etäiseltä taivaan rannalta, kuin silloinkin,
+koska se kylpee meren viileissä, hohtavissa laineissa, ja silloinkin,
+kun yö vetää vaalean, hopeisen auerverhon päivän säteiden eteen. Ja
+kuitenkin on Suomenlahti ollut hänelle aina uusi, sillä sehän ei
+koskaan esiinny kahdesti aivan samassa puvussa. Hänhän ymmärtää niin
+hyvin meren kielen; tajuaa sen hiljaisimmankin kuiskeen ja käsittää
+niin hyvin sen laineiden laulut, jotka milloin vienona hyminänä milloin
+taivaita tärisyttävinä julistavat kuolevaisille Kaikkivaltiaan
+vastustamatonta oikeutta ja voimaa.
+
+Ja nytkö täytyy hänen todella merestä erota?... Ei, tuhannesti ei!
+Voihan vanhuskin vielä haapiossaan salmia soudella. Saattaahan hän edes
+istua kauniina päivänä rannan kivellä katselemassa meren läikkyvätä
+pintaa. Ja merihän se viimein saarelaiselle -- hänellekin -- laulaa
+viimeisen tuutulaulun, kun joutuu avaralle iäisyyden merelle
+lähtemisaika. Se laulu se antaakin väsyneelle nukkujalle rauhaisan unen
+ja tuo tullessaan tyynen sataman, vaikka sen sävelien kumppanina
+kulkeekin kalpea kuolo. -- Hauskapa onkin elämästä erota meren sävelten
+saattamana, saapukootpa nuo sävelet sitte joko hiljaisina, syvistä
+piilopaikoista hiipivinä huokauksina, tahi tulkootpa ne vaikka
+kuohuvien koskien valtavana kohinana. Aina niitä ääniä vain mielellään
+kuulevat kaikki, sillä ne sopivat kaikille. Nehän ovat kootutkin
+iloista ja suruista, taisteluista ja levosta, ja laineet lyövät tahtia
+meren sävelten soinnulle iloisina, elävinä ... varmoina elämän voitosta
+kuoleman ylitse.
+
+"Pitkä on matka majakalle, aallot ankarat välillä", hyräilee Matti
+kokkapuolella.
+
+"Vieläkös mitä", lausuu peränpitäjä, "varsinkaan nyt, kun meri on noin
+kaunis ja tuulta juuri parahiksi."
+
+"Kaunis on! mutta milloinkapas se Suomenlahti ruma lieneekään", arvelee
+pumppumies, kiinnittäessään alapurjeen "koulia".
+
+Sillä välin on Mattikin muuttanut laulua ja hyräilee nyt:
+
+    "Lyhyt on matka kullan luokse,
+    vaikkakin aallot pauhaa;
+    sinne pursi punainen juokse,
+    siell' on sullekin rauhaa!"
+
+"Jo näkyy kotimajakka", huudahtaa pumppumies vähän ajan takaa.
+
+"Näkyyhän tuo jo kylläkin", sanoo perämies. "Ja naisia on rannalla jo
+vastassa."
+
+"On", myöntää Matti. "Heleenakin näkyy olevan. Minä tunnen hänet
+valkoisesta huivistaan."
+
+
+
+
+
+PETRI.
+
+
+Luokalla vallitsi hiljaisuus, niinkuin ainakin opettajaa odottaessa.
+Vallattomimmat ja laiskimmat pojista silmäilivät vielä hätäisesti
+viimeisen kerran läksyjänsä, mutta ahkerat ja siivot pojat tuntuivat
+tyynesti keskustelevan kohdakkoin toivossa olevasta luistinluvasta ja
+lähiseutujen jääsuhteista. Vikke Nenonen taas istui pulpetilla, selin
+kateederiin, ja koetteli jos jollakin tavalla viekotella Jussi Alaista
+kanssansa sormikoukun vetoon. Silmänräpäyksessä hän kuitenkin lennähti
+siitä paikoilleen, sillä joku kuului rapuuttavan oven lukkoa. Useimmat
+muistakin pojista hypähtivät silloin seisalleen ja sitte kuului
+muutamia pulpetin kansien loksahduksia, kun pojat heittelivät
+kirjojansa niiden laatikoihin.
+
+Ovi aukenikin kohta ja, odotetun opettajan asemasta, ilmestyi luokalle
+ihan ventovieras olento. Se näkyi olevan lähes aikamieheksi saapa
+nuorukainen harmaassa ja kasvamisen varalta tehdyssä sarkapuvussa.
+Vaalean, aivan sileäksi su'itun tukan ympäröimän ja matalan otsan alla
+laukuili kaksi älyttömän näköistä ja raukeaa lampaan silmää, jotka
+hieman pelkurimaisesti tähyilivät ympäri huonetta. Äänettöminä katsoa
+tuijottivat pojat tuokioisen tuota outoa ilmiöä, joka hämillään näytti
+silmillään hakevan ovensuun puolelta itselleen jotakin istuinpaikkaa.
+
+Kun ei vieras itsestään tuntunut aikovan asiaansa ilmaista, kysäsi
+häneltä viimein luokan ensimmäinen mies eli priimus kohteliaalla
+äänellä: "mitäs teillä olisi ollut asiaa?"
+
+"Meilläkö?" murahti vieras hieman punastuen ja ympärilleen katsellen.
+"Myö tuota -- -- hm -- -- myö tuota -- -- tultiin kysymään, jotta
+tämäkö se on se kolomas luokka?"
+
+"Kolmas luokkahan tämä on", vastasi priimus.
+
+"No mihinkähän teällä sitä minä saisin istuutua?"
+
+Nokkelana kuin orava kiepsahti Vikke Nenonen vieraan luo. "Terve
+mieheen" sanoen paiskasi hän vieraalle kättä ja alkaen häntä vetää
+retuuttaa kateederiin päin selitteli hyvin toimessaan: "tännehän ne
+ovat sinulle, kellon alle, paikan varustaneet."
+
+"Elä hiijjessä! Enhän minä miten noin korreelle tuolille suata -- --"
+
+"Mutta näethän sen hyvä ihminen itsekin, että ei tänne enää muuanne
+sovi", toimitti Vikke.
+
+"No, eipä toellakaak taija muuannekaak ennee soppiik", tuumaili vieras
+luokan hiljaa nauraa hihitellessä ja tyrskäessä. "Vuan annahhan minun
+tok ensin tervehtiik nuitaak toisii poikii."
+
+Niin sanoen tempasi uusi tulokas kätensä pois Viken kourasta ja alkoi
+kiertää luokkaa, jokaista kätellen vuoronsa mukaan ja nimiä kysellen.
+
+Hiljaisuus oli nyt luokalta kokonaan pois paennut. Rähisten koettelivat
+kaikki pojat keskenänsä kilpailla, kuka sukkelimman kompasanan tahi
+koukukkaimman kysymyksen osaisi vastatulleelle heittää. Mitään pahaa
+aavistamatta koettelikin hän parhaansa mukaan tuossa rähinässä tehdä
+selkoa sekä itsestään että suhteistaan. Kärsivällisesti kertoi hän
+yhdelle olevansa perintötalon poika sieltä ja sieltä, ja toimitti
+toiselle, että hänen takkinsa ei ollut teetetty hänen isälleen, vaan
+hänelle itselleen sen räätäli Matti oli ommellut. Jollekulle täytyi
+hänen myös selittää, että hän ei ollenkaan aikonut tukkiherraksi tulla,
+vaan hänet oli lähetetty tänne kouluun, että hän sillä tavoin voisi
+kerran päästä kotikappeliinsa pastoriksi, kun sinne ei kuitenkaan
+kukaan muu hakenut.
+
+Alaista näytti lopulta rupeavan tuo poikaparka vähän säälittämään ja
+hän asettui ikäänkuin sen suojelijaksi. Isällisesti käski hän uuden
+tulokkaan kaikista ensiksi vetäisemään housujensa lahkeet
+lapikaskenkäinsä varsien päälle, että hän näyttäisi "vähän
+ihmismäisemmältä. Äläkä sitte enää milloinkaan laita tukkaasi tuolla
+tavoin. Koulupoika ei saa olla kuin mikäkin nuoltu vasikka."
+
+"Muttapa kun tuolla pihalla ja katuloilla on niin paljon likkoo ja
+kuroo, niin kaikkihan ne uusiin housuin lahkeensuut likkautus",
+tuumaili toinen.
+
+"Kääri ennen lahkeesi ylös", tiuskasi Alainen, "mutta varret sisään ja
+lahkeet päälle, ennenkuin maisteri luokalle tulee!"
+
+Vieras tottelikin ja istahti lattialle, alkaen kiskoa jalastaan
+pitkävartisia jalkineitaan. Nopeasti kiirehti Vikke Nenonen hänelle
+avuksi, mutta kun hän toista lapikasta vetäessään luokan iloksi sai
+sormensa tervaan, siirtyi hän nolona takaisin paikoilleen. Melkein koko
+muu poikajoukko oli siihen sijaan kerääntynyt vieraan ympärille. Aikaa
+siinä sitte meni, ennenkuin hän sai lapikkaat takaisin jalkaansa, sillä
+kaikki tahtoivat ensin koetella hänen karkeita ja harmaita sukkiaan ja
+niitä ihmetellä, juurikuin eivät ikipäivinä ennen olisi sukkia
+nähneetkään. Vieras, jonka nimi kuului olevan Pekka ja joka jo oli
+ehditty Petriksi muuttaa, sai nyt siinä lattialla luetella
+vallattomille kuulijoilleen kaikki sekä kotitalonsa lampaat että
+rukiit. Vieläpä täytyi hänen tehdä selkoa heidän ruotimummostaankin,
+joka hänelle viime kesänä oli kokonaisen tusinan sellaisia uusia sukkia
+neulonut. Siitä hyvästä oli hänen kumminkin pitänyt luvata siunata
+mummon hauta, jos mummo vielä elossa olisi silloin, kun hän pastoriksi
+pääsisi.
+
+"Ja ihanko todella lupasit siunata elävän ihmisen hautaan?" kysäsi
+joku. "Kuolleiden hautojahan sitä muualla siunataan."
+
+"Ole vaiti Ander", pisti Vikke Nenonen väliin. "Kuolleitahan sitä
+muualla, mutta tämä Petri kun on kotoisin sieltä, jossa päivää säkillä
+sisään kannetaan. Siellä haudataan elävänä."
+
+Avossa suin katsoa töllisteli Petri viimeistä puhujaa ja kysyvällä
+äänellä mutisi: "päiveekö säkillä sissään? Milläs keinoin sitä päivee
+säkillä sissään -- --"
+
+Maisteri Lydénin ja häntä seuraavain koulun vahtimestarin ja piian
+luokalle tulo keskeytti siihen poikien puuhat ja puheet. Vahtimestari
+piikoineen toi sisään lisäpulpetin, joka asetettiin luokan lopulle, ja
+sille sijoitettiin viimein tuo uusi oppilas.
+
+Pulpettien siirtelemisen vuoksi syntyneen rymyn vaiettua esitteli sitte
+maisteri Lydén uuden tulokkaan luokalle. "Lyhyesti sanoen: siinä on nyt
+teille uusi kumppani, privatisti Petter Oikari. Toivon kohtelevanne
+häntä ystävällisesti, niinkuin kumppania ainakin."
+
+"Kyllä minnäik luulen, jotta myö tullaan hyvinniik hyvästi sopimaan,
+kun nää kaikki tuntuvat olevan oikein lystii poikii, vaikka näyttävät
+kaikkiik herraslapsilta ja huastavat niin motevasti", näki Petri
+hyväksi leveällä murteellaan, hyvin tutunomaisesti, pistää maisterille
+vastaukseksi luokan perältä.
+
+Maisteri Lydén punehtui hiukan, mutta ei virkkanut muuta kuin sormiaan
+kateederin reunaan naputellen käski luokan pysyä hiljaa. Sitte alkoi
+Petrin ensimmäinen opetustunti koulussa, ja me olimme hänelle
+mielessämme kiitolliset, kun se tunti niin hauskalla tavalla oli hänen
+tähtensä tuntuvasti lyhentynyt.
+
+Monta muutakin hauskaa hetkeä hankki Petri sitte tovereillensa
+vuosien vieriessä sekä herkkä-uskoisuudella että lapsellisella
+vilpittömyydellään. Toisinaan kyllä hänen rehellisyytensä pani koko
+muun luokan pulaankin, mutta onneksi oli häntä aina perin helppo
+eksyttää, vaikka kenen. Huolimatta mainiosta ulkomuististaan puuttui
+häneltä näet tyyten niin hyvin arvostelu- kuin johtopäätöstenkin
+tekemiskyky. Sentähden ei hän suuttunutkaan juuri mistään ja tuli siten
+luokan suosituimmaksi oppilaaksi. Vikke Nenonen sanoikin Petrin "koulun
+parhaaksi mieheksi", joka ei leikistä koskaan suutu. "Mutta muut ne
+ovat niin hirveän viisaita ja nokkavia ja itsestään pitäviä."
+
+Vähitellen oli sitte jouduttu niin pitkälle, että jo oli ihan käsissä
+viimeinen varsinainen opetustunti ennen ylioppilastutkintolupaa.
+
+"Tämä päiväpäs vasta pitkältä tuntuu", äännähti Ander kiireesti
+historian oppikirjan lehtiä välitunnilla käännellessään.
+
+"Ainahan ne on päivät pitkii kevväillä", sanoi siihen Petri
+umpimielisesti hymyillen.
+
+"Mutta tiedätkös sinä, Petri, minkätähden ne päivät aina keväällä
+pitenevät", kysyi Vikke Nenonen, samoinikään hymyillen.
+
+"Ka, kunj aurinko on viikomman aikoo ylläällä", selitti Petri.
+
+"Aijai!" huudahti Vikke. "Kuinkahan sinulle, poika polonen, käy
+fysiikkatutkinnossa! Mitenkäs fysiikassa sanotaan? -- Sitä paitsi on
+lämmöllä se ominaisuus, että se laajentaa kaikkia kappaleita -- etkös
+sitä nyt muista?"
+
+"Kas kehveli, kun en tuota hoksannut", lausui Petri tyynesti. "Niin --
+lämpöhän sen tekköö."
+
+"Rehtori tulee", huudahti joku ja kohta istui kukin paikoillaan hiljaa
+ja juhlallisena kuin kirkossa, sillä tulinen rehtori ei suvainnut
+mitään melua, eikä kukaan tahtonut tuota kunnon miestä näin viimeisellä
+yhdessä olon hetkellä suututtaakaan.
+
+Viimeinen historia-tunti siis alkoi. Vilkkaasti hyppeli rehtori, kuin
+jänis, edestakaisin historian avaralla alalla oikein saadakseen
+selville, kuinka varmoja me olimme aineessamme. Kaikki oli käynytkin
+jokseenkin hyvin ja rehtori oli mitä hilpeimmällä tuulella. Syytä
+siihen olikin, sillä yksin Vikke Nenonenkin oli juuri tehnyt
+tyydyttävän selon Henrik Linnustajan linnoitustöistä ja
+slaavilaisretkestä ja Ander oli sanonut oikean vuosiluvun.
+
+Silloin kääntyi rehtori, ilosta loistaen, Petriin päin ja sanoi: "no
+Oikari ei nyt lue kirjan sanoilla, vaan aivan omin sanoin vastaa
+kysymykseen: mitä Henrik ja saksilaiset sitte vastasivat, kun
+unkarilaiset tulivat heiltä veroa vaatimaan?"
+
+Petri punastui, kakisteli, mutta ei saanut sanaa suustaan.
+
+"Noo", lausui rehtori kehoittavasti.
+
+Silloin salpa aukesi ja Petri alkoi: "hyö sano, jotta myö vuan ei ennee
+ruppiikkaak teille verruu maksamaan -- --"
+
+Rehtori paiskasi kirjan raivoisasti pöytään, että luokkahuone mäjähti
+vastaan, ja alkoi molemmin käsin tukkaansa repiä ja puhista vihoissaan.
+
+Petri pysyi kiltisti vaiti tuon vihanpuuskauksen ajan, juurikuin
+odotellen sen loppua. Rehtorin hieman tyynnyttyä alottikin hän taas
+uudelleen ja sangen levollisesti: "niin hyö sano, jotta myö vuan ei
+ruppiikkaak teille ennee verruu maksamaan, vuan myö toarotaan ja
+annetaan teillen kapinen koira."
+
+Se oli jo enempi kuin rehtorin hermot jaksoivat kärsiä. Hän oli jo
+ovesta ulkona, ennenkuin Petri oli ehtinyt lauseensa loppuunkaan.
+
+"Bravoo, bravoo! Se oli miehen työ ja sillä siitä pinteestä päästiin",
+kirkuivat jotkut.
+
+"Petrille on pidettävä luokan puolesta kiitoskekkerit", kiljui Ander.
+"Minä en olisi osannut enää mitään; ja kello on vasta puolivälissä!"
+
+Toiset murisivat: "häpäisee koko luokan moukkamaisuudellaan;" mutta
+Petri itse arveli: "mikään sille tulj, kun niin äkkii läks, vaikka
+tottahan minä puhun, niinkuin kirja sannoo."
+
+Sitte emme tavanneet rehtoria ennenkuin muutama päivä
+ylioppilaskirjoitusten perästä. Silloin hän tuli luokalle ja
+opettajakunnan puolesta esitteli Petrille, että "eikö herra
+Oikari suostuisi olemaan opistossa vielä yhtä vuotta, niin ei
+tarvitsisi Helsinkiin kirjoituksianne lähettääkään -- ei ainakaan
+ainekirjoitustanne?"
+
+"Kas, kas -- kun eivät raskisi sinusta luopua", kuiskasi Vikke Nenonen
+Petrille korvaan.
+
+"Minun mielestäni se olisi parasta ainakin teille itsellenne", selitti
+rehtori.
+
+"Olkoon sittä männeeks", tuumaili Petri. "Vaikkapa häntä sittä jeäpkii
+yheks vuuvveks vielä."
+
+Jonkun päivän kuluttua muutti Petri kuitenkin mielensä. Hän tallusteli
+rehtorin luokse pyytämään, että hänenkin paperinsa kumminkin
+lähetettäisiin Helsinkiin "viisaampiin miesten kateltaviksi."
+
+"Mutta toisten kirjoitukset ovat jo lähetetyt", selitti rehtori
+ystävällisesti Petrille.
+
+"No laittooten sittä jälestäpäin. Kyllä kaiketi sinnek posti vielläi
+männöö. Ja kyllä minä tahon, jotta ne pittää sinne viisaammillen
+laittook."
+
+Rehtori tempasi pöydältä paperitukon, heitälti sen ovesta etehiseen ja
+ärjäsi: "laita sitte itse."
+
+Nöyrästi keräili Petri etehisen lattialta sinne tänne sinkoilleet
+paperinsa ja syvään kumarrellen lähti rehtorin luota. Satuin tapaamaan
+hänet sitte Rissasen puodissa, josta hän tuli ostamaan suurta
+kirjekuorta. Kadulle tultuamme selitti hän minulle kirjoittavansa
+Helsinkiin ja ihmetteli rehtorin säästäväisyyttä ihmettelemästä
+päästyäänkin.
+
+"Missä se nyt on niin säästäväiseksi ruvennut", kysäsin minä.
+
+"Ka postimerkissä", vastasi hän ja jatkoi: "miksikäs niitä rohvessyöriä
+tuas sanotaankaak, joillen ne meijän ylioppilaskirjoitukset laitetaan?"
+
+"Luullakseni ylioppilastutkinto-valiokunnaksi", selitin minä. "Mutta
+miksikä sinä sitä kysyt?"
+
+"Laitan niillen ne kirjutukseni."
+
+"Älä veikkonen, ne nauravat."
+
+"Naurakootpa jos, vuan rehtori käski", sanoi hän.
+
+En oikein sittekään uskonut hänen tuumaansa toimeen panevan, jonka
+vuoksi seurasinkin Petriä hänen asuntoonsa. Sillä välin kuin hän
+puuhasi päällekirjoitusta ja muuta, otin nuo paperit katseltavikseni
+minäkin. Eteeni sattui kirjoitus Katiliinasta, joka varmaan oli
+olevinaan ainekirjoitus äidinkielellä.
+
+Näin se alkoi: "tässä pitäsi nyt ruveta ja kirjuttoo aine Katiliinasta,
+mutta oikein tahtoo pyrkiik ilettämään ruveta semmosesta miehestä
+kirjuttamaan, vuan kun ei sattunut oikein mieluisii nuokaak toiset
+aineet, niin vaikkapa häntä nyt sitte kirjuttaa Katiliinasta. Mutta
+kyllä se mies oli aika hunsvotti ja lurjus, kun ilikisi nostook kapinan
+niin reten miestä vastaan, kun se Cicero oli. Vuan kyllä se Cicero,
+konssulina ollessaan, sitä haukkuki. Voi täytinen, mitenkä se sen
+mualasi puheissaan ja ne toiset, jotka siellä muakuopassa tapettiin
+sittä Caesarin aikana! Niihen toisten nimiä minä en nyt muistak, vuan
+Lentulus se taisi olla toinen ja kyllähän työ, oppineet miehet, senniik
+toisen tiijättä. Oikeen se naurattaa, kun ken latinoo ossoo ja Ciceron
+puheita lukkoo" -- --
+
+Niin pitkälle olin päässyt, kun Petri huomasi minun hänen paperiansa
+parhaillaan tutkivan.
+
+"Mitä sinä nyt? Eihän niitä suak lukkee", ärjäsi Petri, temmaten vihkon
+kädestäni. "Etkö sinä muistak, kun rehtori sano, jotta ei suak
+kirjutuksiaan toisellen antook, eikä näytteekkääk? Ei näyttee
+laskujaankaak."
+
+Minä oikein rukoilemalla rukoilin, että hän ei tuota onnetonta
+ainettansa Helsinkiin lähettäisi, vaan pistäisi uuniin.
+
+"Vuanpa, kun se rehtori itek käski."
+
+"No anna, hyvä ystävä, sitte minä kirjoitan sinulle tuon aineen
+uudestaan, tahi viedään Ingmannille, niin kyllä hänkin sen ottaa
+kirjoittaakseen."
+
+"Eihän se sittä ennee oisikkaak minun ihteni kirjuttama", tuumaili
+Petri vakavasti.
+
+"No anna minun edes sitä korjailla", vaikeroin minä. "Tuollaisena ei
+siitä ole mihinkään."
+
+"Joutavat viisaammat korjailla", sanoi hän, nähtävästi puhetapaani
+matkien, ja pysyi jäykkänä kaikille esityksilleni. Kun tiesin, että
+väkivallallakaan en tuolta karhulta saisi paperia ryöstetyksi, mutisin
+lopuksi kiukkuisesti: "volenti non fit injuria (tahtovalle ei tapahdu
+vääryyttä)."
+
+"Niin, niin! Volenti non fit injuria", myönsi Petri. "Ja sentähden anna
+sinä paperien huilatak Helsinkiin, varsinniik kun rehtori itek käski."
+
+Paperit "huilasivatkin" ylioppilastutkinto-valiokunnalle, koska
+yliopistosta oli sittemmin kirjallisesti vaadittu rehtorilta tietoja
+siitä, mikä se Petri oikeastaan oli miehiään. Rehtori antoi
+selityksensä. Jonkun ajan kuluttua sai hän ankaran muistutuksen siitä,
+että opettajakunta oli ryhtynyt arvostelemaan oppilasten kirjoituksia,
+jotka kaikki olisi pitänyt yliopistoon arvosteltaviksi toimittaa.
+Kuitenkin oli rehtoria asia enemmän naurattanut kuin suututtanut.
+
+"Arvasinhan minä sen, jotta viisaampiin miesten niitä on tutkittava",
+tuumaili Petri asiasta kuultuansa ja nauroi hänkin.
+
+Ei häntä kuitenkaan vuoden perästä, eikä myöhemminkään, kuulunut
+yliopistoon tulevaksi. Kerran, vuosien kuluttua, kohtasin häntä
+kuitenkin rautatiellä. Silloin sanoi hän heittäneensä pastoriksi
+tulemistuumat sikseen, varsinkin kun ruotimummokin oli kuollut ja
+kotikappeli jo saanut oman, varsinaisen papin. Muutoin pyysi hän
+minulta neuvoa siihen, rupeaisiko hän nyt meri- vaiko sotamieheksi. En
+kehoittanut häntä ryhtymään kumpaiseenkaan toimeen, vaan neuvoin
+rupeamaan maanviljelijäksi isänsä maatilalla.
+
+"Talonpojaksiko siis?" mutisi hän tyytymättömänä. "Mitä vasten minä
+sittä oisin koulua käynnä?"
+
+Erotessamme kysäsi hän sitte minulta: "tiijjätkö sinä, millä keinon
+sitä päivee säkillä sissään kannetaan?" -- Kummastuneena ja säälillä
+häntä katsellen, sanoin että en sitä tiennyt, enkä ollut koskaan
+kuullutkaan.
+
+"Minä vuan arvelin, jotta jos sattuisit sinnäik tietämään, kun se Vikke
+Nenonen siitä muutamaste koulussa mainihti. Minä oun sitä ajatellut
+vuosikausia, vuan ei ouk tullut keltääk kysytyksi. -- Vai et sinäkääk
+sitä tiijä? No, hyvästi sittä!"
+
+Kerran jälkeenpäin on Petrin nimi sitte jostakin matkustajaluettelosta
+vielä sattunut silmiini. Häntä mainittiin siinä kapteeni Petri
+Oikariksi.
+
+"Siis sama mies", huudahti lääninkanslisti Vikke Nenonen vaaleten, kun
+asiasta häntä huomautin. "Eihän tuo vain liene sotakapteeni jo!"
+
+"Eikös se mielestäsi olisi hyvä asia Petrille?" kysäsin minä Vikeltä.
+
+"Niin Petrille", mutisi Vikke. "Ja sitte se muutamana päivänä istuu
+-- -- hyi hittoja -- -- ja silloin minunlaiseni miehet saavat
+todellakin selittää 'mitenkä sitä päivee säkillä sissään kannetaan'
+-- jos voivat!"
+
+Viken ajatusjuoksu saattoi minut nauruun purskahtamaan, mutta
+tavallista totisempana jahkaili hän: "hyvähän sinun on nauraa, mutta
+entäs meikäläisten. -- Ja mikä ne semmoiset Petrit tietää, mitä niistä
+maailmassa vielä tulee. Vai jo hän on kapteeni? Ja varmaankin se on
+sotakapteeni, sillä kuinkas hän laivaa johtaisi, semmoinen!"
+
+
+
+
+
+PAKSULAN PARIKUNTA.
+
+
+Siinä se nyt, vihdoinkin valmiina, tuossa mäen töyryllä, solakoiden
+honkien saartamana, oli tuo pitäjään ylpeys, josta vuosikausia oli
+puhuttu sekä sanomalehdessä että suupuheissa. Öljyttyinä,
+vaaleankeltaisina välähtelivät sen sileät, laudoitetut seinät, jos
+noita akkunain välisiä kaitoja suilakkeita lainkaan voi seiniksi sanoa.
+Suuriruutuiset akkunat ne kuitenkin vasta oikein somasti
+päiväpaisteessa kimaltelivat, ikäänkuin huomauttaen ohikulkeville:
+"katsos miten meitä on paljo." Ne, juurikuin veitikkamaisesti, mutta
+samalla salaperäisesti iskivät silmää kaikelle kirkkoon kiirehtivälle,
+pyhäpukuiselle kansalle, pyytäen sitä pysähtymään uutta merkkitaloa
+ihailemaan. Tehonsa ne näkyivät tekevänkin nuo silmän iskut ja koko
+kömpelön rakennuksen leveä hymy, koska harva oli se ohitse kulkija,
+joka ei edes hetkiseksi olisi seisahtunut imehtimään "Suurelan
+Seurahuoneen" somuutta.
+
+Jo aikaisin olivat jotkut kirkkoon menijät kiivenneetkin töyrylle,
+lähemmältä talon erikoisuuksia tarkastelemaan, ja yhä kasvamistaan
+kasvoi noiden vetelehtijäin joukko talon ympärillä. Pieniä
+poikanallikoita juoksenteli parvittain rakennuksen leveillä portailla,
+mutta nuoret miehet olivat asettuneet istumaan balustraadille ja siinä,
+paperossia poltellen, jalkojansa nyt heiluttelivat ja maahan
+syljeskelivät.
+
+Sydänmaalaiset eivät uskaltaneet toki niin lähelle taloa tunkeutua,
+vaan tyytyivät tukkeamaan maantien ja siinä äänettöminä katsoa
+töllistelivät milloin itse rakennusta, milloin sen tornia, milloin taas
+toisiaan.
+
+"Lyhty, mi lyhty", mutisi muuan mies kirkolle päin mennessään.
+
+"Ja oikein lasinen lyhty", tuumaili hänen toverinsa, mutta niin sanomin
+he jatkoivat matkaansa.
+
+Aamukellot ne sitte hieman häiritsivät hiljaisuutta, mutta
+varsinaisesti katkasi äänettömyyden itse Korpelan muori tavailemalla
+talon seinältä kullalta hohtavaa nimikirjoitusta.
+
+"Ässä -- uu -- suu -- re -- lan se -- ura -- huone, urahuone --,
+se -- urahuone. Mikäs vehe se on ja mitä sillä tehdään?"
+
+Muorin luvulle vähän hymähtäen, vastasi eräs lähimpänä seisovista:
+"sehän se kuuluu olevan semmoinen 'urahuone', jossa nyt käännetään
+maailma ihan uudelle uralle. Sinne viedään näet kaikki juopot nälkää
+näkemään, jotta ei niin paljo janottaisi, ja kaikki vanhatkin akat
+opetetaan siellä tanssimaan, jotta eivät tarvitsi nuorten iloja
+kadehtia."
+
+"Vielä mitä siinä muuta, kuin veivitetään herroille rahoja köyhän
+kansan kukkarosta", tiesi eräs möhömahainen talon isäntä. "Saattepas
+nähdä, niin jo ensi kunnankuitissa on taas uusi lisä ... niin ja niin
+paljo manttaalisadannekselta ja niin ja niin paljo henkiä myöten
+seurahuoneen kassaan."
+
+"Meneeköhän tuohon yli-ikäisiltäkin", uteli Korpelan muori.
+
+"Mitähän siihen menisi", sanoi joku joukosta. "Ei se taida Paksulan
+kapteeni talonpoikain varoja tarvita. Se kuuluu olevan aivan upporikas
+ja oli seurahuoneen hirretkin metsästään ihan ilmaiseksi antanut.
+
+"Näinköhän nuo ilmaiseksi joutivat", tuumaili Tialan vanha ukko. "Kyllä
+kai se niistä vielä jollakin kujeella hinnat kiskoo."
+
+"Eikä kuulu kiskovan", selitti Maunu Niinistö. "Se on jo niistä
+saanutkin hyvän maksun ruukkilaisilta. Entinen Paksulan isäntä oli näet
+jo ennättänyt myydä kaikki Paksulan metsät ruukkilaisille, mutta oli
+kauppakirjaan pantu semmoinen pykälä, jotta ei saa ottaa muuta kuin
+pystyssä olevat, kahdeksasta tuumasta ylöspäin. Ne puut leimattiin ja
+sitte tuli kapteeni ja osti Paksulan polkuhinnasta sen entisen herran
+leskeltä. Paljokos sitä saisikaan metsättömällä tilalla, hyvälläkään.
+No älähän mitään. Tulee sitte se suuri maailman kaatomyrsky ja nujertaa
+maahan koko metsän, kuin mikä puiroomies. Ruukkilaiset rientävät puita
+korjaamaan, mut kapteeni ehdättää hätään nimismiehen kanssa ja kysyy:
+kenenkä luvalla te täällä minun metsästäni puita raadatte? Mitäs
+ruukkilaiset muuta, kuin: me ollaan ostettu koko metsä. Kapteeni
+näyttää kauppakirjaa, jossa puhutaan pystyssä olevista puista, eikä
+maahan kaatuneista. Siinä riidellään, rettelöidään, mutta kapteeni
+lähtee ja käy maaherran puheilla. Tulee sitte nimismiehelle paperit,
+jotta panna puut kiinni. Ja niin ne pantiin kiinni."
+
+"Mitenkäs niitä metsässä kiinni pantiin?" kysyy joku.
+
+"Ka, jotta ei ruukkilaiset saa ottaa. Mutta ne hankkivat, ruukkilaiset,
+semmoiset takaukset, jotta kyllä heistä löytyy, jos maksamaan pannaan.
+No äläst' olla. Kapteeni haettaa minut ja kauppamies Väkkärän rengin
+puita lukemaan, ja sitä mukaa kuin ruukkilaiset saavat niitä
+karsituksi, me niitä kirjaan. Käräjissä sitte vannotetaan minut ja
+Väkkärän Matti puiden luvusta ja paperit pannaan senaattiin. Aikansa
+siellä oltuaan tulee viimein päätös ruukkilaisille, että 'maksa pois'
+kymmenen markkaa joka kapulasta, jonka olivat ottaneet ja suuremmista
+enemmänkin."
+
+"Kymmenen markkaa!" huudahti Korpelan muori. "Johan siitä karttui
+satoja summaa lopulta."
+
+"Vai satoja veikkonen", sanoi Niinistön Maunu. "Sanoisit satoja
+tuhansia ja vielä vähän päällekin."
+
+"No veivätkös ruukkilaiset sitte ne puut?" tiedusteli äsken mainittu
+möhömahainen isäntä.
+
+"Eivät kärsineet viedä kaikkia", selitti Niinistö. "Mutta niistä, jotka
+olivat ennättäneet poikki hakata, täytyi maksaa kymmenen markkaa joka
+kappaleesta."
+
+"Ei noista kuitenkaan liene kymmentä markkaa mennyt", arveli vanha
+Tiainen. "Eihän siinä olisi mitään oikeutta eikä kohtuutta."
+
+"Meni niistä", väitti Niinistö vastaan. "Meni niistä; ja sentähdenhän
+sen täytyi ruukkilaisten patruunin pakosalle pinttääkin. Konkurssiin
+kuului pitäneen mennä ... vai olisikohan se ollut Ameriikkaan. Jonnekin
+se vain oli mennyt piiloon."
+
+"Vieläkös mitä", pisti eräs nuorenpuoleinen mies väliin. "Kotonaan sen
+oli meidän Mikko vielä tässä tuonoisella viikolla kaupungissa
+käydessään nähnyt."
+
+"No en tiedä", sanoi Niinistön Maunu, "mutta niin sitä minulle
+kauppamies Väkkärä nauroi. Kapteeni oli hänelle sitte kaupoitellut
+tähdepuita suutarin markasta kappaleelta, mutta ei ollut Väkkärä
+tohtinut niin utalan miehen kanssa kauppoihin ruveta. Sittehän se
+kapteeni rupesi niitä lahjoittelemaan siltoihin ja sai toiset
+rakentamaan tuonkin seurahuoneen."
+
+"Olisi niitä kaatuneita puita ollut muuallakin", mutisi möhömahainen
+isäntä, "mutta eipäs pitänyt aikanaan älytä; ja nyt ne jo rupeavat
+metsässä mätänemään. Eiköhän noilla vielä jotakin saisi."
+
+"Ei niillä siltä kaikki saa, vaikka kapteeni saikin. Mutta hänellähän
+onkin kentraalit ja kupernyörit ystävinä", tuumaili muudan joukosta.
+
+"Niinhän sillä on", selitti Niinistö, "kuvernöörit ja muut suuret
+herrat. Osasivat ne kuitenkin ruukkilaisetkin pienen kolttosen tehdä
+kostoksi, kun veivät puutarhastakin kaikki pystyssä olevat puut, yksin
+omenapuutkin. Oikein oli rouvaa itkettänyt se kolttonen, mutta minkäs
+sille voi. Laki kuin laki, minkäs sille voi."
+
+"Se nyt toki oli oikein sille ketulle", hymähti Tiais-ukko.
+
+"Mut onhan siinä Paksulan puutarhassa omenapuita", puuttui Korpelan
+muori taas puheesen. "Minä juuri äsken sivuitse tullessani ihmettelin
+sitä omenain paljoutta, mikä siellä näkyi olevan."
+
+"Onhan siellä nyt taas; on", myönsi Niinistön Maunu. "Mutta se on
+rouvan tointa se. Se rouva kun näki, jotta ruukkilaiset vievät
+puutarhan puhtaaksi kuin vievätkin, niin kiepsahti polkupyörän selkään
+ja ala ajaa Kaunissaareen. Siellä otetaan vierasta vastaan, kuin
+parasta pappia; syötetetään, juotetaan, muutoin hyvänä pidetään. Pyrkii
+puutarhaankin ja tietysti hänet päästetään sinnekin. Rouvakos siellä
+haltioihinsa heittäytyy; kiittää, kehuu kaikkea kupliksi vesien päälle.
+Kysyypä, mistä ja miten on kaikki puut ja pensaat saatu ja paljoko ne
+maksavat. -- Puutarhuri ei aavista mitään. Sanoo: tässä on
+puutarhurikoulu. Valtio on kaikki hankkinut. Rouva paneksen kummiinsa.
+Sanoo: 'vai valtio'. Utelee sitte, millä tavoin se puutarhurikoulu
+Kaunissaareen saatiin, ja toinen tuhmuudessaan kertoo kaikki. Oikein
+takitilaan selittää miten paperit tehtiin, minne ne laitettiin ... ja
+sanalla sanoen opettaa toisen ihan oppineeksi. Rouva ei ole niinä
+miehinäänkään, kiittelee yhä kaikkia. Hyvästelee viimein ja lähtee
+suoraan kaupunkiin ajaa hurottamaan. Siellä menee asianajaja Körteksen
+luokse -- sen Körteksen, jolta ei koskaan vieraitamiehiä puutu, kun
+pistelee papereihin ihan olemattomain ihmisten nimiä. Körteksen kanssa
+yhdessä sommittelevat sitte supliikin kuvernöörille toimitettavaksi..."
+
+"Mutta eiväthän akat saa kuvernöörille kirjoittaa", pistää möhömahainen
+isäntä väliin.
+
+"Jos ei 'akat', niin rouvat kuitenkin saavat", sanoo Niinistö
+opettavaisesti. -- -- "No joutuvathan ne kirjat kuvernööriin.
+Kuvernööri pistää rillit nenälleen ja lukee. Lukee lukemasta
+päästyäänkin, kunnes viimein karjasee: 'onko meistä kukaan käynyt
+Kaunissaaressa?' Kanslistit kavahtavat pystyyn ja herratkin. Kaikki
+kumartavat ja vastaavat yhteen ääneen, kuin komennon mukaan, 'ei, herra
+kuvernööri, ei kukaan'.
+
+"'Te ette käy missään, ettekä tiedä mitään', kiljuu kuvernööri, polkien
+jalkaa, niin että kannukset kilisevät ja ritarin merkit rinnalla
+heiluvat.
+
+"Vähän tyynnyttyään kutsuu sitte luokseen herroista parhaan lukijan ja
+sanoo: lues minulle tuosta!
+
+"Toinen tekee työtä käskettyä ja alkaa: 'Sehän on Teidän
+ylhäisyydellenne uskottujen valtiovarojen tuhlausta, kun Te, herra
+kenraali, olette antanut perustaa puutarhurikoulun Kaunissaareen, jossa
+maa on mitätöntä, savipohjaista ja ruokamultaista maata. Sitä paitsi ei
+maa ole edes tasaistakaan, vaan kallellista niin, että jos etelästä
+päin tulee, niin on työlästä miltei vastamäkeä päästä puutarhan
+pohjoispuolelle siimekseen. Kolmanneksi tulevat päivän säteet juuri
+etelästä päin, joten kasvullisuus suuressa määrin vaikeutetaan ja
+hennot kasvien taimet helposti poutivat, niinkuin usein, sen pahempi,
+on kuultu käyvän suvitouoille. Kaunissaaren puutarhassa on vielä
+keskellä puutarhaa isoja kiviäkin, -- olivat näet tehneet huvikseen
+puutarhaan kivestä pöydän ja istuimen -- eikä ole soveliasta sekään,
+kun Härmäjoen vesi virtailee aivan puutarhan halki. Näiden syiden
+nojalla saan nöyrimmästi anoa, että Kaunissaaren puutarhurikoulu
+viipymättä siirrettäisiin Paksulaan, joka on ainoa, varsinkin minun
+tarkoitukseeni sopiva paikka koko läänissä. Ja sitoudun minä
+allekirjoittanut kohtuullista, esivallan armossa määrättävää vuotuista
+korvausta vastaan luovuttamaan Paksulan puutarhan puutarhurikoululle,
+ehdolla että Kaunissaaren puutarha kokonaisuudessaan siihen siirretään;
+vielä sitoutuen samalla antamaan monasti mainitussa puutarhurikoulussa
+opetusta kolmen tuhannen Suomen kultamarkan palkasta vuodessa. Ettei
+mitään epäilyksiä syntyisi sopivaisuudestani toimeen, liitän tähän
+oikeiksi todistettuina jäljennöksinä todistukset siitä, että olen
+Paksulan meijerikoulun opettaja, Suurelan eläinyhdistyksen esimies,
+raittiusseuran soittokunnan johtaja, vaivaishoito-hallituksen naisjäsen
+ja kansakoulun johtokunnan sihteeri; sekä alkuperäisinä tukun
+paikkakunnan sanomalehteä, niitä numeroita, joissa toimintaani on
+arvosteltu. Muuten on enemmän kuin luultavaa, että jos ei
+puutarhurikoulua Paksulaan siirretä, niin alkaa paikkakuntamme
+sanomalehdessä ilmestyä kirjoituksia, jotka eivät ole terveellisiä
+Teidän ylhäisyydellenne'. Kun virkamies oli tukemisensa lopettanut,
+kysyi kuvernööri: 'mitä se Paksulan rouva tahtoo?'
+
+"'Se tuntuu tahtovan puutarhurikoulua Paksulaan, herra kenraali ja
+kuvernööri', oli vastaus, 'mutta se asia ei kuulu meihin'.
+
+"'Eikö meihin -- tietysti ei teihin -- mutta minuun, joka olen läänin
+kuvernööri'.
+
+"'Minun ymmärtääkseni se kuuluu maanviljelyshallitukselle ja
+keisarilliselle senaatille', uskalsi virkamies huomauttaa.
+
+"'Olkaa vaiti, te ette ymmärrä mitään, ettekä koskaan ole mitään
+ymmärtänyt. Jos nyt sanomalehdissä aletaan kirjottaa minusta, minusta
+itsestäni, ymmärrättekö, läänin päämiehestä, niin se koskee minuun;
+minuun ymmärrättekö? Ja sentähden minä kysyn, mitä meidän on tehtävä?'
+
+"'Minun ymmärtääkseni ei mitään', vastasi virkamies.
+
+"Kuvernööri kimmastui ja komensi ryssäksi: 'na leeva krugom, mars!'
+Virkamies kun ei ymmärtänyt ryssää, kysäsi: 'mitäh?'
+
+"'Paikoillenne', karjasi kuvernööri ja vaipui syviin mietteihin.
+
+"Sitte tuli vastamäki ja minun täytyi hypätä kävelemään", jatkoi
+Niinistön Maunu. "Minä näet kuulin koko tämän saakkunan silloin, kun
+tässä keväällä olin kapteenia ja kauppamies Väkkärää kyydissä siihen
+kuntakokoukseen, jossa niitä valtiopäivämiesten valitsijoita
+hommattiin. Kapteeni sitä itse Väkkärälle jutteli."
+
+"Senkös tähden ne sitte Kaunissaaresta asti kaikki puut ja pensaat
+Paksulaan hinattiin?" kysäsi nuorempi Tianen.
+
+"Tottapa ne sen tähden", vastasi Niinistö. "Ja sitte kuului vielä
+kapteeni kertovan, jotta kuvernööri oli käskenyt kenraalikuvernöörin
+lakkauttamaan sanomalehdenkin, jotta siihen ei saataisi hänestä mitään
+kirjoittaa. Kenraalikuvernööri olikin, toisen mieliksi, lakkauttanut
+sen jostakin syystä kolmeksi kuukaudeksi ja luvannut kokonaankin
+lopettaa, jos se vain uskaltaa puhua muusta kuin mitä Paksulan kapteeni
+käskee."
+
+"Ilmankos siinä ei nyt olekaan muuta lukemista kuin Suurelan uutisia",
+tuumaili eräs nuori mies.
+
+"Mutta mitäs varten se sitte on rustattu tuo rakennus?" uteli uudestaan
+Korpelan muori.
+
+"Mitäs varten muuta kuin rahain narrauspaikaksi", arveli Tiais-ukko.
+"Tietäähän sen, kun kapteenin rouva kuuluu senkin homman etunenässä
+olleen."
+
+"No on siinä pari sattunut yhteen! On vakka kantensa valinnut", kuului
+muudan ääni väkijoukosta. "Ei pitäisi kenenkään panna penniäkään
+mokomaan paholaisen pesään."
+
+"Oikein sanot, Paatelan Pekka", myönsi Korpelan muori hartaalla
+äänellä. "Pimeyden pesä se on koko rustinki. Johan sen näkee noista
+kiiltopäisistä paholaisen sarvistakin, joita on pantu sen päätyyn ja
+nurkkiin ... noista, joihin on kirjavia riepuja ripustettu kuivamaan.
+Rahojen veivityspaikka, rahojen veivityspaikka!"
+
+Viimeiset sanat oli kuullut eräs herraspukuinen nuori mies, joka sattui
+juuri ohi kulkemaan. Hän seisahti ja opettavaisesti selitti: "ei, muori
+kulta, se ole mikään rahojen veivityspaikka, vaan valistuksen ahjo.
+Siitä toivotaan nyt rupeavan levenemään paljo valoa meidänkin
+henkisesti niin pimeään paikkakuntaan. Jumalan kunniaa sillä
+tarkoitetaan ja isänmaan parasta."
+
+"Ei täällä sellaisia ahjoja kaivata", puuttui Haaralan vanha torppari
+puheesen. "Ja mitä Jumalan kunniaan tulee, niin tokko tuo paljoakaan
+edistynee sillä, kun siellä kaiket kirkkoajat renkutuksia laulellaan ja
+pyhä-illat sitte tanssitaan ja muuten hurjastellaan. Eipäs ole
+Kaiverruksen kenraali mokomiin puuhiin milloinkaan sekaantunut, vaan
+koettaa valistaa alustalaisiaan avun annolla tarvitseville ja Jumalan
+sanalla. Se onkin kunnian ukko, vanha kenraali; mutta sen minä sanon,
+että ei tästä vielä Paksulan kapteenille kunnian kukko laula."
+
+"Vai ei laula", lausui herraspukuinen nuori mies päätänsä
+ylönkatseellisesti keikauttaen. "Lukisittepas lehtiä, niin näkisitte,
+eikö laula kunnian kukko. Milloinkas on kenestäkään kuolevaisesta,
+esimerkiksi Lipattaja-lehdessä, niin paljoa puhuttu kuin juuri
+kapteenista ja hänen rouvastaan? Oletteko ikänänne kuullut, että
+sanomalehdet olisivat maininneet sanaakaan muista, jotka jouluna ja
+juhannuksena ovat väelleen antaneet rusinasoppaa ja vehnäkorppuja? Onko
+lehdissä nähty mainittavan, että kukaan on ilmaiseksi antanut hirsiä
+seurahuoneeseen ja onko kapteenin arvoinen mies ennen milloinkaan
+alentunut itse rakennustyötä johtamaan ja teettänyt noin upeaa
+rakennusta, joka on kuin kirkko.
+
+"Kuin tuulimylly", pisti Korpelan muori väliin.
+
+Niinistön Maunu taas kuului naapureilleen kuiskailevan; "se on kapteeni
+ottanut tuon Koskelan Kallen työväkensä pikku lasten opettajaksi, jotta
+ei tarvitse lapsia oikeaan kouluun toimittaa. Siksi se Kalle nyt niin
+kiivaasti herrans puolta pitää."
+
+Keskeytyksestä hieman kiihottuneena lateli Koskelan Kalleksi sanottu
+nuorukainen edelleen: "minä kysyn, kuka se Suurelassa on ainoa
+edistyksen ystävä? Kuka hankki pitäjääsen vaivaistalon; kuka
+perusti Suurelan raittiusseuran, lukutuvat, isäntäyhdistykset,
+emäntäyhdistyksen; kuka hankki tänne ensimmäiset hyödylliset
+koneet...?"
+
+"Polkupyörätkö?" kuului ääni joukosta.
+
+"Kuka on perustanut kuntaan voimisteluseurat, käsityöseurat ja kaikki
+muut hyvät yhdistykset ja kuka niitä kaikkia johtaa? Kenen nimissä ne
+kaikki kulkevat; kenelle niistä on kunnia tuleva? Ja sittekin Haarala
+sanoo, ettei Paksulan herrasväelle kunnian kukko laula."
+
+"Paljo, paljo ne ovat Paksulaiset tehneet hyvää", kuului yleinen mumina
+väkijoukosta. "Ei meillä ilman niitä olisi mitään hyvää, ei mitään."
+
+"Ei suinkaan", huusi äskeinen "polkupyörän" kysyjä. "Ei olisi
+raittiusseuran mieslaulukuntaa, ei saman naislaulukuntaa, ei
+raittiusseuran sekakuoroa, ei isäntä- eikä emäntäyhdistyksien
+vuosijuhlia, ei raittiusseuran torvensoittajia, ei käsityöseuroja, ei
+kutomayhdistystä, ei hiihtoseuroja, ei kävelyseuroja, ei astunta- eikä
+istuntayhdistystä, ei lehmä-, sonni-, sika-, lammas-, porsas-, kukko-,
+kanayhdistyksiä; ei edes kissain, tuskinpa hevostenkaan ystäväin
+yhdistystä. Ja varmaankaan ei olisi kevätyhdistystä, enempää kuin
+talvi-, syys- tai kesäyhdistyksiäkään. Ei olisi kyntö-, kylvö- eikä
+leikkuuseuraa; ei olisi perunainottoyhdistystä, jotka joka vuosi
+Paksulan pelloilla näytteitä tekevät ... kahvipalkalla. Ei olisi
+opettajiksi otettuja koulupoikia; ei käskyn mukaan kirjoittavia
+sanomalehden kirjeenvaihtajia; eikä ensiksi ja viimeksi olisi
+seurahuonetta, jossa kaikki yhdistykset, seurat, kunnat, kuorot,
+ystävät, vihamiehet ja muut lörpöttelijät voisivat joka ikinen päivä
+lystiä pitää ja tanssimalla kansaa sivistää."
+
+"Paatelan Pekka on aivan oikeassa", päätti vanha Haarala. "Ei se ole
+koko seurahuone muuta kuin kansan villitykseksi laitettu."
+
+"Kapteenin kunniamylly, koko töskä", sanoi Tialan vaari.
+
+"Sitähän minäkin jo sanoin, sitähän tässä minäkin", toisteli Korpelan
+muori.
+
+"Taitaa sitä saada hänelle siinä myllyssä jauhaakin", sanoi vanha
+Haarala nauraen, "taitaa saada ennenkuin tarpeeksi asti karttuu, jos
+maailman puheissa on pikkuistakaan perää."
+
+"Mitenkä niin?" tiedusteli Koskelan Kalle, toivoen saavansa taas
+puhevuoron hänkin.
+
+"No esimerkiksi siten, että Paksulan kapteeni kuuluu, niinkuin tässä
+äsken juttelivat, puijanneen ruukkilaisilta rahoja jo maksetusta
+metsästä", selitti Haarala.
+
+"Lakihan ne rahat hänelle on tuominnut."
+
+"Oikeuden muodolla ja lain varjon alla", pisti tapansa mukaan Korpelan
+muori väliin.
+
+"Tuomitsikos laki hänelle Paksulan kartanonkin", kysyi Paatelan Pekka.
+"Kuului lähteneen sitä ostamaan Vuorelan työpäällikölle, mutta kun sai
+talon kelihinnalla, niin pitikin itse."
+
+Koskelan Kallella näytti olevan hyvä halu vastata, mutta vielä Paatelan
+Pekan puhuessa oli alkanut kuulua pyörien ratinaa maantieltä.
+
+"Herra siunatkoon!" kuiskasi Korpelan muori. "Ne ovat Paksulan vaunut
+ja niissä kapteeni itse rouvineen."
+
+Niin olikin. Väkijoukko hajaantui silmänräpäyksessä tien kummallekin
+puolen ja hitaasti vierivät vaunut ihmiskujan keskitse. Hatut lensivät
+miesten päästä kuin taikavoimalla, ja syvimmin kaikista kumartelivat
+kapteenia vanha Tianen, Niinistön Maunu, vanha Haarala ja Korpelan
+muori. Paatelan Pekka ja Koskelan Kalle olivat ainoat, jotka tyytyivät
+vain hattuaan nostamaan.
+
+Tuolla ne jo mennä huristivat vaunut ylämäkeä ja kohta seisahtivat
+seurahuoneen portaiden eteen. Ihmiset olisivat ehkä vieläkin
+ihmetelleet seurahuonetta, mutta "pim, pom" kajahti samassa
+kirkonkello. Se oli papin tulokello ... täytyi kiirehtiä kirkkoon,
+sillä sitä vartenhan sitä oli kotoa liikkeelle lähdetty. Kapteenin
+vaunutkin lähtivät kirkolle, sillä tänään oli seurahuoneella "pienet
+päivälliset" valtiopäivämiehen valitsijamiehille. Naapuripitäjän
+lukkari, se maanviljelysneuvos, oli luvannut tulla tänään Suurelan
+kirkkoon ja tuoda jonkun toisenkin vaikuttavan valitsijamiehen
+mukanaan. Niitä piti siis nyt mennä vaunuilla noutamaan. Kapteeni olisi
+mielellään itsekin mennyt kirkkoon, sillä olisihan ollut hauskaa nähdä,
+miten koko kirkkorahvas olisi kohahtanut ylös ja seissut, niskat
+kuurussa, siihen asti kuin hän olisi halki kirkon ehtinyt astua
+Paksulan penkkiin... Niin olisi ollut, mutta seurahuoneella oli vielä
+ennen päivällisiä paljo toimitettavaa. Piti näet "päntätä" Koskelan
+Kallen päähän kokonainen puhe ja muutoinkin hänet "instrueerata", ettei
+tekisi samallaista tyhmyyttä kuin se Pillilä --"senkin pöllöpää" --
+viime kerralla teki. "Mies ottaa ja sanoa tokaisee kaikkien kuullen: se
+ei tahdo, tämä kapteeni, Kivistä enää valtiopäiville, kun Kivinen on
+häntä kuntakokouksessa kerran tohtinut vastustaa ja vaatinut
+velkaansakin pois. -- -- -- Ei, nyt tällä kertaa ei saa sellaista enää
+tapahtua, vaan otetaan valitsijamiehet jo tänään käsille ja pidetään
+yhdessä mujussa huomeneen asti. -- -- Täytyy pitää silmällä kaikkien
+kuntien miehiä, niin ettei kenellekään jää aikaa tehdä tyhmiä
+kysymyksiä Kivisistä eikä muista. -- -- -- Paksulan kapteenista täytyy
+huomenna tulla valtiopäivämies, täytyy -- -- --. Kunpahan se Adelaide
+jaksaisi soittaa -- -- --!"
+
+Kalle Koskela ilmestyi seurahuoneen salin ovelle ja sanoi jo osaavansa
+puheen ulkoa. Kapteenin siis täytyi ruveta Kallen läksyä kuulustamaan,
+mutta viereisestä huoneesta kuului pianon soittoa. Ensin tuli iloinen
+offenbachiaadi ja sitte joku pitempi kappale, josta paikka paikoin voi
+päättää, että se mahdollisesti saattoi olla joku Richard Straussin
+sinfooninen runoelma, tai ainakin jonkun muun Berliozin oppilaan
+programmi-sävellys.
+
+Kapteeni kuunteli tarkkaan kumpaakin, sekä soittoa että Koskelan
+puhetta ja yhä enemmän kirkastuivat hänen kasvonsa. Hän alkoi jo saada
+varmuutta siitä, että huomenna saa hän arvoa laveammallakin alalla kuin
+kotinurkissa ... huomenna on hän Suurelan kihlakunnan edusmies ... ja
+sitte ensi talvena luetaan sanomalehdissä kautta maan: "edusmies,
+kapteeni Paksula piti pontevan puheen, huomauttaen, ettei hänellä ollut
+mitään lisättävää, mutta tahtoi kuitenkin saada lausutuksi, yhtyen
+täydellisesti arvoisiin edellisiin puhujiin j.n.e." -- "Oi jospa jo
+olisi huominen päivä!" huokasi kapteeni itsekseen ja ihmetteli Koskelan
+Kallen "hyvää päätä" ja muistin terävyyttä.
+
+
+
+
+
+JUNASSA.
+
+
+Satoi ja ilma näytti olevan harmaata sumua aivan täynnä. Muutoinkin
+vallitsi vaunuissa raskas ja perin alakuloinen mieliala. Silloin
+tällöin rasahti vain joku sanomalehti; kuului puoliksi pidätetty
+huokaus; muuta ei mitään. Jossakin nurkassa kertoi joku matkustajista,
+miten Karjalan radalla on "aina" juopuneita. Toinen oli kerran kulkenut
+yöjunassa ja muutamalla asemalla oli silloin asemapäällikkö nukkunut
+niin sikeästi, että ei ollut tahdottu "millään ilveellä" hereille
+saada. Siihen loppui sitte heidänkin puhelunsa, eikä kuulunut enää
+muuta kuin yksitoikkoista vaunujen jyrinää. Viimein taukosi sekin
+jarrun jyrinällä, sillä oli saavuttu muutamalle pikku asemalle, jonkun
+tunnin matkan päähän Viipurista.
+
+Kuului konduktöörin pillin vihellys ja juna nytkähti jo hieman
+lähteäkseen taas liikkeelle. Silloin temmattiin ovi äkkiä auki ja
+sisään syöksyi pari ahavoitunutta miestä, molemmat puettuina rumiin,
+keltaisiin "öljytakkeihin", jommoisia Viipurin läänin rantalaiset sekä
+miehet että naiset käyttävät sadetakkeinaan. Jalassa oli toisella
+itämaiset "upokkaat", toisella pitkävartiset mustat saappaat, joiden
+suurikantaiset pohjanaulat eivät varmaankaan olleet taotut
+parkettipermantoa varten.
+
+Hengähdyksistään vähän selvittyään, istahtivat miehet oven suuhun,
+josta nenäänsä vähän nyrpistäen pari naista, arvattavasti
+kaupunkilaispiikoja, siirtyi toisille tyhjille paikoille. Konduktööri
+tutki tarkasti vastatulleiden piletit, napsautti niihin reiän ja sanoi:
+"älkää antako näitä pois perillä; ne ovat meno- ja paluupilettejä."
+
+Konduktöörin poistuttua, tuumaili nuorempi öljytakkisista:
+"ennätettiinpäs, vaikka tiukalla piti."
+
+"Ennätettiinhän tuota", arveli vanhempi mies. "Ja se on hyvän merkki
+siitä, että asiat onnistuvat herrojen luona."
+
+Nuo sanat näkyivät kiinnittävän erään nuorenpuoleisen puoliherran
+huomion puoleensa. Siihen asti oli hän istunut keskipalkoilla vaunuja,
+milloin torkkuen, milloin sporttipaitansa kaulusta korjaillen. Miehen
+kasvojen väreet osottivat hänen kuitenkin tarkoin seuraavan
+torkkuessaankin asiain menoa ja kuuntelevan jok'ikistä vaunuissa
+lausuttua sanaa, vaikka olikin konduktöörin häntä tupakoimasta estäessä
+kieltävästi pudistanut päätänsä, juurikuin ei ymmärtäisi sanaakaan maan
+kieliä. Nyt hän siirtihe öljytakkeja lähemmä ja kysäsi hieman
+inkeriläistä murretta muistuttavalla, mutta selvällä suomella: "mihin
+nämä isännät matkalla, kun herrojen pateille mennään?"
+
+"Helsinkiinhän tässä olisi aikomus, senaatin herrojen puheille",
+vastasi nuorempi puhutelluista.
+
+"Senaatin herrojen", toisti muukalainen. "Oikeinko aiotte käydä itsensä
+kenraalikuvernöörin puheilla?"
+
+"Eihän sitä sen puheilla -- -- -- mitäpä me siitä, vaan oikeille
+senaattoreillehan meillä olisi asiaa", selitti vanhempi miehistä.
+
+"Anteeksi erehdys", sanoi sporttipaitainen, "minä vain arvelin siksi,
+kun hänen ylhäisyytensä kenraalikuvernööri on senaatinkin herra." Sitte
+hän lisäsi, vähän ympärilleen vilkaistuaan: "taitaapa olla tärkeätkin
+asiat, koska niin korkeiden miesten pakinoille päästään?"
+
+"Tärkeäthän ne ovat asiat. Mennään pyytämään markkinoita meidän
+kuntaan, kun ei kuvernööri luvannut, vaikka muuanne on antanut."
+
+Kuultuansa markkinoista mainittavan, kääntyi eräs siihen asti miehiin
+melkein selin akkunan poskessa istunut matkustaja heihin päin, pani
+pois luettavanaan olleen sanomalehden ja sanoi: "jopa on miehillä asia,
+kun pyytävät markkinoita! Parasta olisi, kun kääntyisitte ajoissa
+takaisin moiselta retkeltä, sillä mitä on hyvää niistä markkinoista
+tahi toripäivistä. Turmelevat vain kansaa ja kylvävät kuntaanne
+kirousta ja kevytmielisyyttä ja kaikellaista pahuutta. Minäkin olen
+menossa meidän opettajan kanssa -- se on tuolla toisessa luokassa --
+myöskin Helsinkiin, mutta pyytämään markkinain lakkauttamista meidän
+pitäjästä."
+
+"Sepä on ihmettä, kun on kerran ne kuntaansa saanut", huudahtivat
+miehet yhteen ääneen. Vähän mietittyään jatkoi sitten vanhempi: "meillä
+niistä ei ainakaan vahinkoa olisi, vaan sulaa hyötyä. Meillä, näette
+sen, saadaan toisinaan hyvinkin runsaasti merestä kaloja."
+
+"Eivätkös kalat sitte käy muutoin kaupaksi kuin markkinoilla?"
+
+"Kyllähän ne aina kaupaksikin käyvät, mutta niissä on niin paljo sekä
+kulettelemista että kaupitsemista, varsinkin kesäiseen aikaan. Siinä
+menee hukkaan monta monituista kaunista kesäpäivää, mutta kun
+saataisiin markkinat, niin ei muuta kuin veisi sinne ja sillä hyvä."
+
+"Vai on teillä merenrantalaisilla niin niukalta aikaa tahi niin paljo
+kotitöitä, arvattavasti peltotöitä ja muuta maanviljelystä, että ei
+kukaan joutaisi saalista kauppaamaan? Silloin olisi parasta perustaa
+suuri vientiyhdistys, joka ajaisi kaikkien asiaa", arveli akkunan
+poskessa istuja.
+
+"Onhan tuota toki aikaa, jos ei muuta", selitti nuorempi mies. "Onhan
+tuota toki aikaa, Jumalan kiitos! Eikä meiltä maanviljelykseen aikaa
+tärväänny, kun ei saarissa ole peltoa muuta kuin palanen perunamaata;
+kenellä sattuu sitäkään olemaan, kenellä ei ole ensinkään. Eikä niittyä
+ole juuri nimeksikään kenelläkään."
+
+"On sitä kuitenkin mantereen rantalaisilla kumpaakin, niin peltoa kuin
+niittyäkin", oikasi vanhempi mies kumppaninsa puhetta.
+
+"Onhan sitä niillä vähän", myönsi nuorempi, "mutta taitaisivat ne
+maanviljelykseltä joutaa nekin jos johonkin."
+
+"Kalanpyydyksetkö ne sitte kotona ajan vievät", kysäsi vieras,
+"verkkojen kudonta ja nuottain valmistus?"
+
+"Kukas hullu itse pyydyksensä tekisi", lausui nuorempi miehistä.
+"Niitähän saa ostaa venäläisiltä verkkoja niin hyvin kuin valmiita
+nuottiakin. Parilla kolmella sadalla ruplalla saa jo suuren nuotan,
+joka kestää joskus kolmekin vuotta -- ja sen saa vielä velaksi."
+
+"Mutta parilla sadalla markalla voisitte ehkä saada yhtä suuren, kun
+itse tekisitte, ja se varmaankin kestäisi viisi, kuusi vuotta, eikä
+sitte tarvitsisi venäläisten veloissa ja armoissa pyöriä", arveli
+akkunan poskessa istuja.
+
+"Ei sitä saisi semmoista alle kolmen, neljän sadan markan", tuumaili
+vanhempi mies. "Mutta eiväthän ne markkinat ole pelkkää myymistä
+varten, vaan sieltä saa ostaakin, mitä ikinä ihminen tarvitsee."
+
+"Eikös siellä teidän puolella sitte vielä ole maakauppiaita, jotka
+levittävät maakuntaan tavaran roskaa enempikin kuin ihminen tarvitsee?"
+
+"On, onhan niitä -- ainakin yksi joka kylässä", selitti nuorempi mies
+vuorostaan. "Suuremmissa kyläkunnissa on kaksi tai kolmekin, niin että
+taitaa niitä kauppiaita yhteensä olla neljättäkymmentä meidänkin
+kunnassa."
+
+"Luulisipa noilta sitte olevan saatavana tavallisen ihmisen tarpeet,
+ehkäpä vielä tarpeetontakin."
+
+"Kyllähän sitä on tavaraa kauppiailla kaikenmoista, mutta markkinoilta
+saisi kuitenkin halvemmalla ja parempaakin."
+
+"Ei, hyvä mies, markkinoille tuoda muuta kuin mitä huonointa rojua",
+tiesi akkunan vieressä olija. "Kun menet meidänkin markkinoille, niin
+et siellä ainakaan aluksi näe muuta kuin ryssän rinkeliä ja kuorma
+kuormansa, pöytä pöytänsä perästä on täynnä Viipurin rinkeliä. Oikeita
+Viipurin rinkeliä kuuluvat ne kaikki olevan, vaikka ovat tehtyjä mikä
+missäkin mökissä, enimmät kuitenkin Lappeenrannan puolella. Kahvin,
+siirappiveden eli venäläisen piittinän ja kaikennimisten namusten
+kauppiaista ei myöskään ole puutetta, sillä niillä ovat ainakin puolet
+myymäpaikat hallussaan. Mustilaisia, posetiivin vinguttajia,
+kellonvaihtajia, limonaadin myyjiä on myös niin kosolta, että ei tahdo
+päästä liikkumaankaan. Viinan ja hokmannin haju on selvän ihmisen ihan
+tikehdyttää. Kun pääsee varsinaisten myyntikojujen luo, niin on
+siellä läkkipilliä, käsipeliä, kirjavia nappia, rintaneuloja,
+messinkisormuksia, kretonkiriepuja, jos jonkin karvaisia, muun melkein
+mitättömän vaatetavaran seassa. Mutta naiset ja lapset häärivät
+ahkerasti noiden kojujen edessä. Varsinkin tattarilaisten tavarain
+kimpussa häärää ostajia yhtä myötään melkein yhtä paljo kuin hoijakan
+ja muiden tyhjillä ilveillä rahan narraajain ympärilläkin. Markkinoilla
+menettää turhaan rahansa sekin, joka muutoin niitä säästää. Sen näkee
+etenkin iltapäivällä, jolloin ovat hengen vaarassa nekin tuhannet
+tyhjäntoimittajat, etenkin naiset, jotka ovat sinne saapuneet
+ainoastaan itseänsä näyttämään, sillä silloin jo hierovat tappelua
+kaikkien kanssa tavallisissa oloissa siivotkin miehet. Lapset kuulevat
+ja oppivat siellä villin elämää mitä karkeimpia kirouksia ja naisten
+siveyden tunto tylsistyy, mutta sinne palaa kuitenkin kaikkien mieli.
+Jolleivät palvelijat ja nuoret taas sinne pääse, niin pitävät itseään
+pahemmin orjuutettuina kuin Siperian vangit."
+
+"On kaiketi sieltä toki saatavana kaikellaista maanmiehenkin tavarata
+ja tekeleitä", tuumaili vanhempi öljytakkisista.
+
+"On nimeksi", myönsi mies. "Viljaa ei tosin ole tavallisesti minkään
+nimistä, paitsi metsässä, salakapakoitsijoilla, viinaksi muutettuna.
+Kuului kuitenkin olleen viime markkinoillakin kaksi tuohikonttia,
+kokonainen kuorma kaalinpäitä, säkillinen sipulia, kapallinen papuja,
+saman verran herneitä ja kymmenkunta kiloa maatiaisvoita, jos ei vielä
+maamiehen tavaroiksi täytyne lukea Kauppilan ruotimuorin muutamia
+vispilöitä ja Nevalan ukon kahta puupyttyä ja kuutta puulusikkaa, jotka
+kaikki tohtorin rouva oli ostanut paremmin säälistä kuin
+tositarpeesta."
+
+"Ehkäpä ne teidän markkinat ovatkin niitä niin sanottuja
+eläinmarkkinoita", mutisi nuorempi markkinain puuhaajista.
+
+"Eipä juuri, vaikka on niille joskus joku eläinkin eksynyt", arveli
+akkunan pielessä olija. "Milloin on ollut neljä, milloin viisikin
+semmoista lehmänkantturaa, joilla ei enää kotonaan ole mitään tehty.
+Mustilaisilla ja Lesken Iskällä on tietysti ollut aina joku hevonenkin
+kaupattavana, mutta nimismies ne on tavallisesti heiltä väkipakolla
+ostanut tapettavaksi muutamalla markalla. Taisipa jo kerran
+Lesken Iskaa sakottaakin hevoskaupasta, vai lieneekö se ollut
+eläinrääkkäyksestä."
+
+"Isäntä unohtaa kokonaan sen seikan", puuttui nyt taas puheesen
+sporttipaitainen muukalainen, joka toisten haastellessa oli
+kirjoitellut jotakin muistikirjaansa, "isäntä unohtaa sen seikan,
+että maalaiskansa saapi markkinoilta kaikellaisia teollisuuden
+tuotteita -- -- --"
+
+"Mitä teollisuuden tuotteita tarkoitatte?" kysäsi puhuteltu muukalaista
+keskeyttäen.
+
+"Kaikellaista talossa tarpeellista", selitti muukalainen, "niinkuin
+astioita, kelloja, valmiita vaatteita ja minkä mitäkin, hotj mitä vain
+tarvitsee."
+
+"Tosiaankin ne minä unhotin", myönsi toinen. "Saapihan sieltä
+tosiaankin leveitä, suuta repiviä lakeerattuja puulusikoita, kirjavan
+koreita, kiiltäviä niinipuu-kuppeja, mutta mitä niillä tekee? Siksi
+parahiksi kestävät, että juuri ostaa kerkiää. Mitä taas tattarien ja
+juutalaisten valmiisin vaatteihin tulee, niin eiväthän nekään kestä
+kuin korkeintaan päälle panna, mutta ei pitää."
+
+"No, no, -- -- -- johan se isäntä nyt perin liioittelee", arveli
+sporttipaitainen muukalainen.
+
+"Enkä liioittele yhtään", sanoi mies toimessaan. "Meidän naapurin poika
+oli kerrankin ostanut viidelläkolmatta markalla markkinasaksalta
+pulskan päällystakin. Ja se kesti ihan timinälleen kotiin asti. Hevosta
+riisuessa näet jo ratkesi hartioista ja sitte, päältä pois otettaessa,
+meni yksiksi paloiksi. Kun sitte räätäli yritti sitä uudestaan koota,
+niin käsiin oli hajota koko vaate, kun oli niin mahinutta ja koin
+syömää. -- -- -- Eivät ne koko markkinat ole muuta kuin petkutusta, ei
+muuta."
+
+"Mutta", väitti muukalainen yhä, "saavathan ihmiset markkinoilla
+tutustua toisiinsa; eri kansallisuudet toisiansa lähetä."
+
+"Ja oppia toisiansa inhomaan", väitti mies vastaukseksi, "petkuttajat
+pitämään narrina pettämiään ja petetyt vihamaan pettäjiään ja koko
+kansoja, jotka semmoisia konnia synnyttävät."
+
+"Tarvitsee se kuitenkin kansa markkinoita", penäsi muukalainen. "Niillä
+nuori kansa saa huvitteleutua ja juhlia. Ne ne ovat oikeita
+kansanjuhlia, joissa kansa mielellään käykin."
+
+"Narrit menevät vaikka mihin pahuutta oppimaan", intti yhä akkunan
+poskessa istuja. "Mutta kyllä moisissa juhlissa on monelta mennyt
+elämän onni ja variksen jalka on tullut monen papinkirjaan painetuksi
+semmoisissa huvissa. -- -- -- Ja kaikesta muusta puhumatta, kuinka
+monta tuhatta työpäivää niillä sitte vielä tuhlataan!"
+
+"Taitaisipa olla parasta", tuumaili nuorempi öljytakkinen toverilleen,
+"jos käännyttäisiin mekin kotiin."
+
+"Parasta se epäilemättä on", virkkoi muudan keskustelua kuunnellut. "Ja
+mitäs teidän tarvitsee mieskohtaisesti mennä enempää markkinoita
+pyytämään kuin poiskaan saamaan? Lähettää vain paperit perille, niin
+kyllä ne herrat niistä asian ymmärtävät ja selvän tekevät."
+
+"Niin sitä luulisi, mutta siitä ei tule mitään tähän maailman aikaan",
+puuttui akkunan luona olija taas puheesen. "Nyt pitää juuri
+mieskohtaisesti kääntyä herroihin, tahtoipa sitte mitä tahansa, ja
+jollei sitä tee, niin menee asia aivan päin mäntyyn. Meillä on siitä
+surkea kokemus. Oli näet tässä muutama vuosi takaperin meillä
+papinvaali. Kappalainen Gustrén sai järjestänsä miltei kaikki äänet,
+mutta ei älynnyt mennä vielä suuriltakin herroilta ääniä pyytämään ja
+taisipa arvella semmoisen kerjäämisen laissakin kielletyksi. Vielä
+vähemmän sitä älysimme me, seurakuntalaiset, kun ei Gustrén edes ollut
+ikinä pyrkinyt suurten herrain sielunpaimeneksikaan, vaan meidän. Mutta
+olipas vaalipapeissa semmoinenkin joka tiesi temput. Meni pokkuroimaan
+ja sai paikan kuin mies. Itse nyt vielä ilkkuu herrojen hänelle
+paikkaa luvatessaan nauraneen, jotta 'kyllähän se Gustrén kuuluu
+seurakuntalaisten äänet saaneen, mutta mahtaa olla kovin ruma mies, kun
+ei ilkiä tulla tänne meille näyttäytymäänkään.' -- Sillä tavoin saimme
+me papiksemme oikean 'sotarovastin', jolla nimellä sitä kuuluu
+herratkin -- ainakin takanapäin -- nimittävän. Kyllä se siis on
+parasta, ukot, käydä vain rohkeasti herroille näyttäytymässä, jos
+tahtoo asiansa perille ajaa. Eivät ne suuret herrat papereista paljoa
+välitä."
+
+Muukalainen mutisi jotakin, mutta siitä ei saanut selvää. Keskustelukin
+näytti alkavan käydä yleisemmäksi ja yleinen nuiveus mielistä hälvetä,
+mutta silloin taas jyrähti jo jarru. Oli seisahduttu jollekin suurelle
+asemalle. Ihmiset nousivat ja alkoivat lähteä asemalta jotakin suun
+avausta etsimään, mutta kaikkein kiireimmästi katosi vaunusta
+sporttipaitainen muukalainen. Muiden matkustajain päästessä
+asemasillalle, seisoi näet jo mies santarmin sivulla ja kuului
+supattelevan sille jotakin "kansankiihottajasta, joka yllyttää
+perustamaan laittomia vientiyhdistyksiä ja estää ihmisten veljestymistä
+markkinoilla."
+
+Santarmi nyökytteli päätänsä tyytyväisenä toisen supatusta
+kuunnellessaan, mutta seurasi samalla tarkoin ja tutkivin katsein
+akkunan poskessa äsken istunutta miestä. Miehen mentyä ohitse pujahti
+santarmi sähkösanomahuoneesen, ja kohta alkoi sähkökone nakuttaa:
+"niku, naku, niku, naku, nik, nak, nuk."
+
+"Varmaankin lähtee nyt perin tärkeä sähkösanoma asemalta", tuumaili
+muudan matkustaja kumppanilleen, katsellessaan sähköittämistä läpi
+akkunan, "perin tärkeä, koska ovat niin kalpeat ja vakavat
+sähkölennätinvirkamiehen kasvot ja santarmi hänen takanansa hymyilee
+niin imelästi."
+
+
+
+
+
+End of Project Gutenberg's Kertoelmia ja kuvauksia, by Juho Reijonen
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KERTOELMIA JA KUVAUKSIA ***
+
+***** This file should be named 16120-8.txt or 16120-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/1/6/1/2/16120/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/16120-8.zip b/16120-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..3a8a1cd
--- /dev/null
+++ b/16120-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..b662d0d
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #16120 (https://www.gutenberg.org/ebooks/16120)