diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 3 | ||||
| -rw-r--r-- | 15676-8.txt | 2931 | ||||
| -rw-r--r-- | 15676-8.zip | bin | 0 -> 56652 bytes | |||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 |
5 files changed, 2947 insertions, 0 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..6833f05 --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,3 @@ +* text=auto +*.txt text +*.md text diff --git a/15676-8.txt b/15676-8.txt new file mode 100644 index 0000000..2f10ad1 --- /dev/null +++ b/15676-8.txt @@ -0,0 +1,2931 @@ +The Project Gutenberg EBook of Tien ohesta tempomia, by Aino Malmberg + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Tien ohesta tempomia + +Author: Aino Malmberg + +Release Date: April 21, 2005 [EBook #15676] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TIEN OHESTA TEMPOMIA *** + + + + +Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and PG Distributed +Proofreaders. + + + + + + + + + +Tien ohesta tempomia + + +Aino Malmberg + + +Ensimmäisen kerran julkaissut +Kustannusosakeyhtiö Otava 1901 + + + + +SISÄLLYS: + + Siv. +Jumalan kuva.....................1 +Meri.............................11 +Edistystä........................17 +Etevä nainen.....................35 +Kuinka hänestä tuli kirjailija...49 +Tunnelmia........................69 +Naurettava juttu.................85 +Täydellinen......................103 +Pikku-veli.......................117 +Elämän leikki....................137 + + + + +JUMALAN KUVA + + + + +MERI + + +Kuka laskee mereni laajuuden, kuka käsittää sen pohjattomat syvyydet, +kuka aavistaa mitä aarteita se sylissään säilyttelee? + +Paljon piilee mereni povessa, piilee pahaa, piilee parhainta. + +Jos mereni syntysanat mulle selviäisi, jos sen syvyyksien salaisuudet +mulle mainittaisi, hyvän silloin ilmoille nostaisin, painaisin pahan +pohjamutaan. Hopealle silloin hohteleisivat ulappojen aallot, kullalle +kuumottaisivat mereni mainingit. + +Moitit mertani kylmäksi, valitat viluisiksi siintäviä selkiä. + +Ei ole kylmä mun mahtava mereni, vaan viileä se on ja puhdas. Pois +haihtuu polttava hehku sen aaltojen hyväilyssä ja puhdistuu mainen +mustuus. + +Ei ole konsaan kylmä mun mahtava mereni, se on lämpimäin virtojen meri. + +Kun sen virtojen vetrehet vedet hellien hyväilevät rantamaita, silloin +kukkaset elpyvät eloon ja nurmen nukka vihannoi. Ei polta poroksi, ei +tuota tuhoa mun mereni lauhkea lämpö, se vain sulattaa jään ja +haihduttaa hyisen hallan. Eloa ja voimaa se henkii, karuille +kallioillekin se kukkia kasvattaa. + +Luulet joskus tyyneksi merta, tyyneksi kuin kuollut. Voi ihmislapsi, +lyhytnäköinen ihmislapsi, joka et jaksa pintaakaan oppia, vielä vähemmin +syvyyksiin syventyä! + +Etkö käsitä mereni mahtia, sen elonvoimien valtavuutta, jotka panevat +virrat väsymättä vyörymään ja pakoittavat pinnan hiljaa huokuen +heilumaan, vaikka vaahtopäät hyrskyt olisivatkin lepoon laskeutuneet? +Kuollut vain voi liikkumatta levätä, mutta mereni uhkuu eloa, eikä väsy +sen voima konsanaan. + +Kavalaksi kuulin mertani mainittavan, viekkaaksi sanottavan voimakasta. +Liian mahtava on mereni ollakseen kavala, liian voimakas ollakseen +viekas. + +Mutta elä leiki sen kanssa, elä yllytä voimakasta vihaan, sillä +vaarallinen on mereni viha. Monta on karia meressä, paljon on kallioita +aaltojen alla. Varo purttasi, varo henkeäsi! Elä koske mereni +salakareihin, joita se ei tahdo ihmisten ilmoille paljastaa! +Pirstaleiksi purtesi pusertuu, henkesi heität mereni syleilyssä. + +Mutta ellet pelkää purttasi, etkä elämääsi sääli, jos uskallat ne uhrata +mereni salaisuuksia selvitelläksesi, silloin pue purtesi purjeisiin, +lähde uurtamaan ulapoita! + +Lemmellä meri lempesi palkitsee, jos kaikkesi sille kannat, jos onnesi +sille uskot. Eikä koskaan luovu meri omastaan, jonka sydämen se kerran +on sitonut. + +Oi mereni, mereni, maireheni, kuinka aina sinua kaipaan, sinä yksinäisen +ystävä, sinä lemmettömän lohduttaja! En löydä lepoa lehdoissa, ei katoa +metsissä mieleni kaiho. Sinä mereni, sinä vapaa, viileä mereni, sinä +yksin voit tyynnyttää tuskat, laulaa lepoon maiset murheet. +Yksinäisyyden ydinsalaisuutta sinä mulle opetat, siitä neuvot onnea +etsimään. + + + + +EDISTYSTÄ + + +Näin unta. Laaja kenttä oli edessäni ja voimakkaan musiikin soidessa +marssi esiin loistava sotajoukko. Siinä oli jalkaväkeä, siinä oli +ratsuväkeä, siinä oli tykkiväkeä ja jos jotakin. Loppumaton ihmisjoukko +oli kokoontunut kentän ympärille, ja naisilla oli kyyneleet silmissä. + +Minä ymmärsin, että sotilaat olivat lähdössä sotaan, ja heidän omaisensa +olivat tulleet sanomaan viimeiset jäähyväisensä heille. + +Komea kenraali ratsasti rivien ohi, jotka hurrasivat innoissaan. Näin +kuinka hän seisahtui joukkojen eteen ja alkoi puhua. Kuulin hänen +sanovan: + +"Isänmaan jalot pojat! Te olette nyt lähdössä täyttämään suurinta, +pyhintä velvollisuuttanne, saattamaan surmaa isänmaan vihollisille -- +--" + +Samassa kajahti kirkas ääni väkijoukosta: + +_"Ei sinun pidä tappaman!"_ + +Minä näin kuinka ihmiset rupesivat liikahtelemaan levottomasti, mutta +kenraalin silmät säihkyivät ja hänen äänensä oli kuin ukkosen jyrinä: + +"Vaiti kaikki mielettömät intoilijat!" + +Äänetön hiljaisuus seurasi, ja kenraali jatkoi kiihkeästi: + +"Vai semmoista tahdotaan uskotella isänmaan jaloimmille pojille! Tuo +käsky on olemassa ja se koskee murhaa, mutta tietysti ei sotaa. Sota on +itse Jumalan asettama, ja maailman suurimmat henget, kirjailijat ja +taiteilijat, ovat sitä teoksissaan ylistäneet. Kansat pystyttävät kilvan +muistopatsaita sotasankareilleen. Eikö siinä ole kyllin todistusta sodan +pyhyydestä? Niin, pojat, tuollainen käsky 'ei sinun pidä tappaman' on +olemassa muita varten, mutta teille minä annan paljoa suuremman ja +tärkeämmän käskyn, ja se on: 'Surmatkaa vihollisianne!' Jos sen käskyn +täytätte, on isänmaa teille sankarin nimen antava ja vihreällä +voitonseppeleellä teitä tervehtivä!" + +Ääretön hurraa-huuto seurasi kenraalin sanoja, ja minä kuulin kuinka +joku takanani hiljakseen nauraa hytkähteli. Käännyin ympäri ja näin, +että se oli ystäväni Mefisto, joka ihastuneena hieroi käsiään. Hän +tarttui ystävällisesti käsivarteeni ja huudahti innoissaan: + +"Eikös se ole mainiota! niin innostuttavaa, mieltä ylentävää! +Kuunnellaanpa jatkoa." + +Kenraali puhui taas: + +"Jokainen järkevä ihminen käsittää sen päivänselvän asian, että eri +aloilla on eri vaatimukset, eri käskyt, eri mittakaavat. Kyllä tiedän +että äsköinen intoilija on valmis teille huutamaan myöskin: 'ei sinun +pidä valehteleman', ja siinä hän on oikeassa, mikäli koskee omia +päälliköitänne. Se joka päälliköilleen valehtelee, on kuoleman +ansainnut, mutta muistakaa myöskin, mitä teille sanon tällä +juhlallisella eron hetkellä: Jos voitte valheella, vaikkapa valalla +vahvistetulla, vihollisen harhaan houkutella, niin se on luettava teille +suuremmaksi ansioksi kuin kirkkain totuus." + +Taas räjähti hurraa-huuto ilmoille, ja Mefisto takanani huusi +liikutettuna: "Eläköön!" + +Yhä enemmän ja enemmän innostui kenraali, ja yhä useammin keskeyttivät +joukkojen riemuhuudot hänen puheensa. + +"Teidän kädessänne, pojat", huusi hän, "on nyt isänmaan onni ja maine! +Kansamme kunnian kilpi kiiltää silloin vasta täydessä loistossaan, kun +se tuhatkertaisesti on huuhdottu ja pesty vihollisen verellä!" + +Sotilaiden silmät hehkuivat ja posket punottivat. He olivat valmiit +siinä silmänräpäyksessä surmaamaan vaikka kenen. + +Mutta kenraali hiljensi ääntään ja sanoi, että he kumminkaan eivät saa +unohtaa viimeistä velvollisuuttaan. joka oli avun anominen ylhäältä. + +Heti sen jälkeen komea kenraali ratsasti syrjään, ja minä näin kuinka +kunnia-arvoisa piispa, kiiltävä kultaristi rinnassa, astui rintaman +eteen. Kaikki lankesivat polvilleen, ja piispa rukoili korkealla äänellä +voittoa tälle joukolle ja surmaa viholliselle. Hän vakuutti, että +Kaikkivaltias itse ylhäällä katselee, kuinka he täyttävät +velvollisuutensa hallitsijaansa ja isänmaata kohtaan. + +Musiikki soitti sitten virren, johon kaikki yhtyivät, ja lopuksi vielä +kajahutettiin kansallishymni. Liikutettuina ja innostuneina alkoivat +ryhdikkäät joukot reippaan musiikin kaikuessa marssia pois hakemaan +vihollista ja voittamaan tai kuolemaan. + +Mefisto nykäsi minua käsivarresta ja kysyi: + +"Emmekö nyt lähde katsomaan vastapuolueen joukkojen lähtöä? Minusta tämä +todellakin on niin jalostavaa ja innostavaa, että voisimme nähdä saman +näytöksen vielä kerran uudistuvan. Paitsi sitä vastapuolueella on aivan +toisenlainen ja vielä parempi musiikki, vaikka muu komento onkin +jokseenkin sama. Lähdetäänkö?" + +"Ei. Sain tuosta jo kylläkseni", vastasin kylmästi. + +"Hm -- hiukan blaseerattu -- kuten nykyajan ihmiset ovat. No, katsellaan +sitten seurauksia. Onhan niilläkin viehätyksensä. -- Heidän hartaat +rukouksensa kuullaan" -- Mefisto koetti näyttää hurskaalta ja puhui +samalla äänellä kuin äskeinen piispa. -- "Vihollinen saa surmansa -- +kummankin puolueen vihollinen. Satoja ja tuhansia jää tappelutantereelle +isänmaan maineen ja kunnian tähden." + +Mefisto pudisteli punaista vaippaansa, ja minä näin edessäni verisen +kentän täynnä silvottuja ruumiita, ja kuolevien tuskanhuudot täyttivät +ilman. Käännyin kauhulla pois, mutta Mefisto lohdutti minua sanoen: + +"Murheella ja kauhulla ei sovi heitä surra. Heille pystytetään +muistopatsaita ja heistä kirjoitetaan innostavia runoja, sillä isänmaan +kunniahan vaati heidän verensä." + +Mefisto poisti kamalan näyn potkaisemalla kerran kaviollaan maahan, ja +me seisoimme taas tyhjällä kentällä. + +"Milloinka maailma edistyy, Mefisto?" kysyin. + +"Hm -- sanoppas muuta", virkkoi Mefisto huoahtaen, "paljon, paljon on +vielä tekemistä. Se on se systeemin puute, joka on edistyksen esteenä. +Kun on järjestystä, musiikkia, puheita y. m. s., niin kaikki käy kuin +voideltuna, kuten äsken näit. Mutta missä ei ole systeemiä, siellä ei +ole edistystä. Se se oli minunkin erehdykseni, se systeemin +laiminlyöminen". + +Mefisto huokasi syvään ja näytti huolestuneelta, enkä minä oikein +ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti. + +"Jos olisin alusta alkaen johtanut kaikki tarkkaan systeemiin, olisi +minun nyt helpompi olla," sanoi hän, "mutta nyt kertyy huolia pääni +päälle, niin että hiukseni käyvät harmaiksi. Ei se riitä ollenkaan, että +ihmiset uskovat tappamisen oikeuteen. Sekin perustus alkaa peloittavasti +huojua. Mutta jos uhraisin sodan, ehkä silloin helpommin voisin +toteuttaa toisen unelmani. Ja se olisi varmaan mielestäsi edistys, suuri +edistys!" + +"En ymmärrä sinua, Mefisto," sanoin. + +"Lähdeppäs katsomaan, niin ymmärrät," virkkoi Mefisto. + +Hän pudisteli taas punaista vaippaansa, ja äskeinen tyhjä kenttä täyttyi +uudelleen väellä. + +Hyvin harjoitettu joukko marssi esiin. Ei se näyttänyt oikein +sotajoukoltakaan, pikemmin voimistelujoukolta. Kaikki olivat puetut +sinisiin, ruumista myöten käypiin pukuihin, ja jokaisella oli vaatemytty +kainalossa. Yht'äkkiä kuului johtajan ääni, joka komensi: +_"Pu--keu--tu--kaa!"_ Salaman nopeudella kukin veti esiin vaatemyttynsä, +eikä viipynyt viittä minuuttiakaan, ennenkuin joukko oli aivan toisen +näköinen kuin äsken. Siinä oli silkkiin puettuja naisia, ryysyisiä +kerjäläisiä, silinterihattuisia herroja, palvelijoita -- kaikki +sekaisin, vierekkäin, mutta kumminkin suorissa riveissä, hyvässä +järjestyksessä ja tarkkaan totellen komentosanoja. Kaikilla oli +tavattoman hyvin hoidetut kapeat kädet ja nopeaan liikkuvat sormet. + +Taas kuului komentajan ääni: "Taskuvarkaat asentoon!" Ja suorissa +riveissä marssi joukko kentän oikealle laidalle. + +Heidän jälkeensä seurasi toinen joukko. Siinä oli jättiläisen kokoisia +miehiä tummissa puvuissa. Kädessä heillä oli rautatangot ja vyöllä +riippui hohtimia, tiirikoita ja avaimia. Komentajan ääni kuului taas: +"Murtovarkaat asentoon!" Ja joukko asettui kentän vasemmalle puolelle. + +Nyt ratsasti tömisten esiin loistava joukko komeilla korskuvilla +ratsuilla. Miehillä oli mustat naamarit silmillä, heiluvat vihreät +höyhentupsut leveälierisissä hatuissa ja suopungit käsivarrella. +Komentajan ääni kajahti jälleen: "Maantierosvot asentoon!" Ja komea +joukko ohjasi uljaat ratsunsa keskelle kenttää. + +Joukkojen keskelle oli kohotettu korkea puhujalava, ja sen luokse +ratsasti maantierosvojen loistavaan univormuun puettu upseeri. Notkeasti +hän hypähti ratsultaan, jota yksi taskuvarkaista jäi pitelemään, ja +nousi sitten puhujalavalle. + +"Isänmaan ylpeys, jalot varkaat!" niin kuulin hänen alkavan. "Ilolla +tervehdin teitä tällä samalla kentällä, jolla ennen muinoin noina +julmina raakalaisuuden aikoina esi-isäimme sotajoukot kokoontuivat. Me +tuskin voimme ymmärtääkään, että on ollut sellainenkin aika, jolloin +ihmiset pitivät oikeutenaan surmata toisiaan, ja jolloin valtio ylläpiti +suunnattomia sotajoukkoja, joita varta vasten opetettiin ja kasvatettiin +murhaajiksi. Onneksi ne ajat ovat olleet ja menneet. Siihen aikaan +olivat ihmiset liian ahdasmielisiä täysin käsittääkseen ja +tunnustaakseen varkauden ylevää ammattia. Tosin ovat nimet semmoiset +kuin Rinaldo Rinaldini, Robin Hood y. m. loistavina tähtinä tuossa +pimeyden yössä, ja tapahtumat sellaiset kuin Panamayhtiön toiminta ynnä +useat muut samanlaatuiset seikat todistuksena siitä, että silloinkin eli +suuria sieluja, jotka ymmärsivät varkauden ylevän aatteen. Löytyi +silloinkin henkilöitä, hallitsijoista kerjäläisiin asti, jotka innolla +harjoittivat varkauden ammattia, mutta usein, oi kovin usein saivat he, +ellei heidän yhteiskunnallinen asemansa ollut kyllin korkea suojelemaan +heitä, kolkoissa vankilakomeroissa marttyyreinä maksaa uljuutensa". + +Minä kuulin kuinka puhujan ääni värisi liikutuksesta ja näin kuinka +kauniit naiset nostivat nenäliinat silmilleen. Mefisto huokasi +osanottavasti selkäni takana. + +Puhuja siirtyi sitten selittämään varkauden etuja tieteelliseltä +kannalta katsoen. Hän osoitti oppineessa ja tarkassa laskussa, kuinka +varkaus kansantaloudellisessa suhteessa oli saanut aikaan hämmästyttäviä +tuloksia. "Niillä varoilla", selitti hän, "jotka meidän varkaat toivat +kotiin viime sodasta, ylläpidetään tätä nykyä 20,000 kirkkoa ja koulua!" + +Innokkailla suosionosoituksilla palkitsivat joukot tuon lauseen, ja +puhuja jatkoi sitten, selittäen varkauden merkitystä esteetilliseltä ja +moraliselta kannalta. "Ei mikään ammatti", vakuutti puhuja, "ole niin +omiaan kehittämään ihmisen parhaimpia puolia, uljuutta, rohkeutta, +kekseliäisyyttä, näppäryyttä, päättäväisyyttä, j. n. e. puhumattakaan +siitä kuinka suuri vastuunalaisuus, mutta samalla jalo tehtävä varkailla +on omaisuuden oikeassa tasoittamisessa. Muistakaa aina", lopetti hän, +"että varastaessanne rikkailta, jaatte osan saaliista köyhille!" + +Liikutettuina hurrasivat joukot, ja upseeri luki vielä hymnin, jonka +kansan suurin runoilija oli kirjoittanut varasarmeijan ylistykseksi. + +"Eikö tuo olisi suuremmoinen edistys?" kysyi Mefisto innoissaan. "Mutta +arveleppas, jos tuo olisi ollut rinnan sota-armeijan kanssa! Ystävinä ja +auttaen toinen toistaan ja siten toteuttaen veljeyden suurta aatetta!" +Mefisto saneli tavattoman suurella ponnella ja vakuutuksella. Mutta +sitten hän lisäsi synkästi: "Pelkään että se on liian myöhäistä!" + +"Ei minusta sinulla ole syytä valittaa varkaiden puutetta nytkään, +vaikk'ei meillä tosin ole varsinaista varasarmeijaa," virkoin minä. + +"Ei, se on totta", myönsi Mefisto, "mutta niiden lukumäärä on +vähenemässä. Kohta voi tulla se aika, jolloin ainoastaan kaikkein +ylhäisimmät uskaltavat varastaa, ja keskisääty ja kansa on pakoitettu +luopumaan tuosta toimesta kokonaan. Toista olisi, jos heillekin +pystytettäisi muistopatsaita, jos heillekin musiikki soittaisi, puheita +pidettäisi ja ylistysrunoja kirjoitettaisi kuten tappajille. Mutta +sanoinhan jo, että se systeemin puute se oli minun erehdykseni". + +"Eivätkö muut paheet sinua huolestuta, Mefisto? Kuinka on valheen, +petoksen, vihan, kateuden y. m. laita? Taitavat olla vähenemässä nekin". + +"Ei ole hätää vielä!" huudahti Mefisto innoissaan. "Tuo henkisempi puoli +työalastani kehittyy varsin tyydyttävästi. Ihmiset ovat näet aina +suosineet henkisyyttä ja idealisuutta. Se on hyvin kaunis puoli heissä". +-- Mefisto oli merkillisen arvokkaan ja ylevämielisen näköinen. Sitten +hän jatkoi: "Isänmaanrakkauden nimessä kansa vihaa kansaa. Oikeuden ja +totuuden nimessä veli sortaa veljeä. Kunnia ja arvo vaatii että vahvempi +musertaa heikompia, joita hän on luvannut suojella ja joiden oikeudet +hän on valallaan vahvistanut. Katsoppas, ystäväni, tuota kaikkea +sanotaan korkeammassa kielessä politiikaksi. Siinä on systeemiä, ja minä +olen sen itse järjestänyt". + +Mefisto kaapi tyytyväisenä kaviollaan maata ja hymyili muistellessaan +voittojaan tuolla henkisellä työalalla. Sitten hän lisäsi huoahtaen +nöyrästi: + +"Mutta kiittämättömyyttä saan tietysti osakseni parhaimmilta +palvelijoiltanikin. Koska he minulle myöntäisivät kunnian työstään? Ei, +_toisen_ nimessä he käskyni täyttävät!" + +"Kestääkö valtasi kauvan vielä, Mefisto?" kysyin. + +Tuo kysymys ei mahtanut oikein miellyttää Mefistoa, sillä hän tiuskasi +kovalla äänellä: "Kestää! Uskallatko sinäkin epäillä sitä?" Sitten hän +vähän ajan perästä jatkoi tyynemmin: "Kerran se aika tulee jolloin +_kaikki_ uskovat että valtani kestää, ja silloin se kestää. Kurjat +optimistit, jotka aina toivovat paremman ajan koittavan ja heikontavat +toivollaan valtaani, ne sortuvat. Silloin ihmiset luottavat järkeensä +vain ja usko, toivo ja rakkaus ovat kuolleet. Silloin on valtani vankka. +Ei mikään sitä silloin enää voi järkähyttää. Tuleva aika on oleva minun, +minun, _minun_!" + +Mefisto kasvoi jättiläisen kokoiseksi, ja minusta näytti kuin hän olisi +voinut sulkea koko maailman veripunaiseen vaippaansa. Vereni jähmettyi. +Eikö siis enää ollut pelastusta missään? + +Mefisto pudisteli vaippaansa, ja auringon valo sammui. Minä kuulin +kuinka hän nauroi kamalasti, huutaen: "Nyt on valo mennyt, nyt alkaa +minun valtani!" + +Minä tunsin tuskan hien otsallani ja huusin: "Sanoithan äsken että +valtasi alkaa vasta kun usko, toivo ja rakkaus ovat kuolleet -- --" + +"Niin, mutta ne ovat jo kuolleet! Ne sammuivat kuin auringon valo äsken +sammui. Katso ihmiskuntaa! Missä luulet löytäväsi uskoa, toivoa ja +rakkautta? Katso omaa kansaasi! Pimeässä yössä se toivotonna vaeltaa, ja +valta on minun, minun, minun!" + +Tuska oli tukahduttaa minut. Minä vaivuin maahan. + +"Onko valo iäksi mennyt -- onko voittanut pimeys?" + +"Pimeys -- pimeys -- pimeys --" vastasi kaiku ympärilläni. + +Minä makasin maassa ja tunsin sen vaipuvan allani syvemmälle, yhä +syvemmälle. Epätoivon voimalla nousin ylös maasta. + +"Valon täytyy löytyä jostain. Ei ole pimeys voittanut valoa! -- Valoa, +valoa kohti!" + +Minä syöksyin eteenpäin pimeässä ja kompastuin alituiseen. Olin nääntyä +väsymyksestä, mutta jota enemmän riensin, sitä varmemmaksi kävi tieto +rinnassani, että valon täytyi löytyä jostain. Olin vaipua maahan taas, +mutta en uskaltanut antaa valtaa väsymykselle, ettei epätoivo taas minua +masentaisi. Vihdoin tunsin, että nyt olivat voimani lopussa, nyt en +jaksanut enää. Enkö koskaan saisi valoa nähdä? + +Silloin huomasin etäällä heikon säteen. Sitä kohti suuntasin kulkuni, ja +se kasvoi kasvamistaan yhä kirkkaammaksi. Hyvin, hyvin etäältä kuulin +hiljaista laulua. Kohta eroitin sanatkin: + + "Valo ei katoo! + Valo on ikuinen!" + +Se kasvoi yhä voimakkaammaksi, ja samalla valo kirkastui hohtavaksi +päiväpaisteeksi. Laulu oli muuttunut äärettömäksi riemuhymniksi, ja sen +kaikuessa heräsin unestani. + +Aamuaurinko loisti heloittavana huoneeseeni ja ulkona lauloivat linnut +tuhansin sävelin. + +Äskeinen hymni oli valanut lämpöä ja toivoa nääntyvään, toivottomaan +mieleeni, ja minä tunsin kuinka sen säveleet paisuivat yhä valtavammiksi +rinnassani. Pois haihtuu kerran pimeys, mutta + + "Valo ei katoo! + Valo on ikuinen!" + + + + +ETEVÄ NAINEN + + +Tässä tuonoin näin "Päivälehdessä", että "tohtori Lienu Oksanen-Pitkänen +piti sunnuntaina erinomaisen valaisevan esitelmän lastenhoidosta +uusimpien lääketieteellisten tutkimuksien mukaan". Seuraavana päivänä +huomasin "Suomettaressa", että "Hamburger Nachrichten", "Daily +Telegraph" ja "Le Temps" ovat erittäin kiittävästi arvostelleet tohtori +Lienu Oksasen-Pitkäsen uusinta teosta "Raittiusliikkeestä Raamatun +valossa". Ja sitten seuraavana päivänä sattuivat silmäni heti +ilmoitukseen, jossa kehoitetaan yleisöä miehissä saapumaan iltamaan, +jossa tohtori Lienu Oksanen-Pitkänen tunnetulla taidollaan tulee +lausumaan oman sepittämänsä "Hymnin taiteille". -- Sitä ennen olin jo +monta monituista kertaa nähnyt sanomalehdissä, kuinka tohtori Lienu +Oksanen-Pitkänen oli "harvinaisella kyvyllään" pitänyt puheen siinä ja +siinä juhlassa, tai "kiitettävällä innolla" ruvennut puuhaamaan sitä tai +sitä hyvää asiata. Mutta joka ikinen kerta oli sattunut niin hullusti, +että minä en ollut läsnä noissa tilaisuuksissa, enkä siis koskaan ollut +nähnyt tohtori Lienu Oksasta-Pitkästä, jota kohtaan ihailuni oli päivä +päivältä kasvamassa. + +Uteliaisuuteni kasvoi samassa määrässä, enkä mitenkään ilennyt näyttää +tietämättömyyttäni, kysymällä _kuka_ on tohtori Lienu Oksanen-Pitkänen, +sillä tiesin varsin hyvin että Helsingissä _ei saa_ olla tietämätön +tuommoisista asioista. + +Enin minua vaivasi se kysymys: Onko tohtori Lienu Oksanen-Pitkänen mies +vai nainen? Lienu nimi näytti viittaavan siihen suuntaan, että hän oli +nainen, mutta minä tunnen kaksi Aino nimistä miestä ja yhden Lyyli +nimisen ja ainakin puolikymmentä Tyyne nimistä, miks'ei niitä siis voisi +olla Lienu nimisiäkin miehiä? Lienuna hän varsin hyvin saattoi olla +kumpi tahansa. Tuo kaksoisnimi Oksanen-Pitkänen myöskin ensin pani minut +arvelemaan, että se ehkä oli joku rouva, omaa sukua Oksanen ja +naimisissa Pitkäsen kanssa. Tiesin että suurilla naisilla on tapana +säilyttää molemmat nimet. Mutta sitten muistin Wetterhoff-Aspin ja +ymmärsin että suurilla miehilläkin oli sama tapa. Kaksoisnimi ei siis +antanut mitään ohjetta minulle. + +Kun näin että hän oli pitänyt esitelmän lastenhoidosta lääketieteen +uusimpien tutkimusten mukaan, päätin että hän oli lääketieteen tohtori. +Semmoisena hän myöskin saattoi olla yhtä hyvin nainen kuin mies. + +Mutta kun sitten huomasin että hän kirjoitti kirjoja raittiudesta +Raamatun valossa, selvisi minulle, että hän olikin teoloogi ja varmaan +mies. + +Uteliaisuuteni oli noussut korkeimmilleen, ja minä päätin ettei mikään +este enää saisi estää minua omin silmin näkemästä, kuka tohtori Lienu +Oksanen-Pitkänen oli. + +Otin sanomalehden käsiini ja katsoin missä tohtori Lienu sinä iltana +esiintyi. Näin että hänen piti kertoa satu ylioppilastalolla kello 1/2 +8. + +Vilkaisin kelloani. Se oli 7. Syöksyin sitten suoraa päätä +ylioppilastalolle ja istauduin odottamaan. En voinut ollenkaan kuulla +niitä laulu- ja soittonumeroita, jotka olivat Lienu-tohtorin +esiintymisen edellä, sillä sydämeni tykki niin rajusti odotuksen +kiihkossa. + +Vihdoin koitti se hetki, jolloin odotettu tohtori astui estraadille. +Silloin minä näin että tohtori Lienu oli nainen. Paitsi sitä hän oli +harmaa, iho harmaa, silmät harmaat, puku harmaa, sielu har-- niin, sitä +minä en tietysti nähnyt, aavistin vain. Nyt en tietysti tarkoita että +hän oli harmaa vanhuuttaan, päin vastoin, hän oli nuoruuttaan harmaa. +Etevät miehet ja naiset ovat hyvin usein nuoruuttaan harmaita, ja +tohtori Lienu Oksanen-Pitkänen oli etevä. Nuori hän oli epäilemättä +myöskin, vaikka oli mahdoton tarkoin määrätä hänen ikäänsä. Hän oli näet +sitä tyyppiä, joka 18-vuotisesta 60-vuotiseksi asti näyttää +30-vuotiselta. + +Mutta ennen kaikkia hän oli etevä. Sen kuulin niin usein, että minun oli +pakko sitä uskoa. Aina kun joku puhuu tohtori Lienu +Oksasesta-Pitkäsestä, sanotaan hänestä että hän on etevä nainen. Ei +juuri mitään muuta, eikä hänestä luultavasti voi muuta sanoakaan, mutta +onhan sitä siinäkin. Hän on etevä, ja sillä hyvä. + +Minä tutustuin häneen kohta persoonallisesti, ja hämmästykseni oli +sanomaton, kun sain selville, että olimme oikeastaan vanhat tutut +lapsuuden ajoilta, jolloin hän Oksalan Lienuna eleli eräässä pitäjässä +Kuopion takana. Silloin ei kukaan tietysti voinut aavistaa, että hänestä +tulisi etevä. Ennemmin olisi luullut hänestä tulevan jotain muuta, sillä +hänellä oli varsin paljon luonnonlahjoja. Ei sitä eteväksikään pääse +aivan ilman luonnonlahjoja, vaikka se tosin on etupäässä kohtalo, joka +etevyyden määrää. + +Mutta Oksalan Lienustahan minun nyt piti puhua. + +Hän eleli, kuten sanoin, Kuopion takana varakkaan talon ainoana +tyttärenä, ja koska hänet kansakoulussa huomattiin hyväpäiseksi, pääsi +hän sieltä Kuopion tyttökouluun jatkamaan lukujaan. Siellä hän oli +koulun paras oppilas, mutta eteväksi hänet havaittiin vasta Helsingin +jatkoopistossa, jonne hän Kuopiosta siirtyi. Vasta jatkoopistossa hän +myöskin rupesi harrastamaan. + +Jokainen helsinkiläinen kyllä tietää, mitä harrastaminen merkitsee, +sillä täällä kaikki ihmiset harrastavat, mutta en ole varma siitä, että +maaseutulaisten kieliaisti on yhtä kehittynyt. Siitä syystä lienee +paikallaan valaista harrastamiskäsitettä parilla esimerkillä. + +Jos ihminen tahtoo harrastaa jotain -- sanokaamme esim. suomalaisuutta +-- niin sitä ei suinkaan ole käsitettävä niin, että hänen itse pitäisi +puhua suomea, edistää voimiensa mukaan suomalaista taidetta, +kirjallisuutta, teollisuutta y. m. Se olisi perin orjuuttavaa ja ikävää. +Hän saa kotikielekseen valita, minkä ikinä tahtoo. Erittäin ansiokasta +on, jos suomenkielen harrastaja kotikielekseen ottaa joko ranskan tai +saksan tai englanninkielen, mutta noiden puutteessa kyllä +ruotsinkielikin soveltuu. Tuttavapiirissään hänellä tietysti ei myöskään +ole mitään velvollisuuksia kieleen nähden. Eikä hänen itsensäkään ole +pakko oppia suomea, sillä sehän on niin perin vaikeata kieltä. Pääasia +on että hän aina ja joka paikassa puhuu siitä, kuinka äärettömän +tärkeätä ja välttämätöntä se on isänmaan edulle, että koetetaan +kaikkialla puhua suomea sekä edistää suomalaista taidetta, +kirjallisuutta, teollisuutta j. n. e. Varsinkin juhlapuheissa tulee +tarkkaan teroittaa noita asioita kuulijakunnan sydämeen. Se on +suomalaisuuden harrastamista. + +Raittiutta voi harrastaa siten, että aina koettaa selvittää kuinka +turmiollista alkoholin nautinto on muille. Se ei tietysti mitenkään estä +itse harrastajaa hyvässä seurassa juomasta pari lasia, vaikka tosin +jonkunmoinen kohtuus on suotava. -- + +Mutta nyt minä taas jouduin pois Lienu Oksasesta. + +Lienu harrasti erisin isänmaallisuutta ja kansallisuutta. Se sopi niin +hyvin siksi että hän puhui leveätä Savon murretta, eikä oikein osannut +perehtyä kirjakielen suulliseen käytäntöön. Hän kyllä vakavasti koetti +oppia ruotsiakin, mutta se oli niin merkillistä, että hänen kielensä +aina käännähti puhumaan sellaista Kuopion takana kehittynyttä ruotsia, +joka, kuten tunnettu, hiukkasen eroaa esim. Tukholman ruotsista. Nuo +syyt kaikki vaikuttivat sen että Lienu innokkaasti harrasti +kansallisuutta. Ihmisen pitäisi aina antaa olosuhteiden määrätä +harrastuksiaan, eikä ruveta omin päin puskemaan sinne tänne, niin kaikki +kävisi hyvin, kuten Lienu Oksasellekin. + +Kun Lienu esim. lausui runon Savon murteella tai piti jatkoopiston +konventissa "puhheen isänmoalle", niin se oli siinä määrin kansallista, +että kenen tahansa saattoi käydä kateiksi. + +Isänmaallis-kansallista harrastusta seurasi luonnollisena liitteenä +raittiusharrastus esitelmineen, teeiltamineen, paketti-iltoineen y. m., +y. m. + +Mutta kaikki harrastukset käyvät ajan pitkään yksitoikkoisiksi, ellei +hanki niissä tarpeellista vaihtelua. Nainen, jonka sallimus on määrännyt +kehittymään eteväksi, vaatii monipuolisempaa työtä, laajempia näköaloja. + +Ensi aluksi Lienu päätti ruveta harrastamaan lastenkasvatuksen +parantamista ja piti siinä tarkoituksessa sarjan esitelmiä +kansankodissa, siten tarkoin seuraten luonnon viisasta järjestelmää, +joka on säätänyt, että kaikki lastenkasvatusesitelmät ovat etevien +lapsettomien naisten hoitoon jätettävät. Vai onko joku ehkä kuullut +jonkun äidin pitävän esitelmää lastenkasvatuksesta? Ei ikinä. Tuskin he +kykenevät lapsiaan kasvattamaankaan, vielä sitten esitelmiä pitämään. +Työn jako on siinä kuten muuallakin maailmassa ainoa oikea. Toiset +synnyttävät lapsia ja hoitavat niitä. Toiset synnyttävät teoriioja +lapsista ja kehittävät niitä. + +Kun Lienun esitelmäsarja loppui, hän perusti lastenkasvatusyhdistyksen, +hankki sille valtioavun ja tuli itse yksimielisesti valituksi sen +ensimäiseksi kunniajäseneksi sekä rupesi sitten harrastamaan muita +aatteita. + +Hän päätti ensi aluksi uhrata koko elämänsä naisasialle. Siksi hän +leikkuutti tukkansa lyhyeksi, halveksi kaikkia miehiä ja ryhtyi +suorittamaan ylioppilastutkintoa. Mutta se matematiikka rupesi niin +pahasti kangertelemaan. Ja kun hän tarkkaan mietti asiata, niin olihan +sulaa hulluutta uhrata kallista aikaa tuollaisen mitättömän tutkinnon +suorittamiseen, kun hänellä itse asiassa jo oli paljoa suuremmat tiedot +kuin siihen vaaditaan. Paljoa parempi oli tietysti heti suorittaa neljä +laudaturia ja yksi cum laude sekä pyytää dispanssi ylioppilastutkinnosta +ja tulla suoraa päätä maisteriksi. + +Niin hän päätti tehdäkin ja rupesi siinä tarkoituksessa kuuntelemaan +luentoja yliopistossa. + +Mutta senhän koko maailma tietää, että professorit meidän yliopistossa +ovat _niin_ omituisia. Vaativat kaikenlaisia detaljitietoja sen sijaan +että heidän tietysti pitäisi tyytyä siihen, että nuoret tiedemies-alut +osaavat tuollaisia ylimalkaisia yleiskatsauksia ja johtavia aatteita. Se +on suorastaan intelligenssin ja luontaisen orginaliteetin surmaamista +tuo laudaturien lukeminen täällä meillä. + +Sen huomasi Lienu Oksanen sangen pian ja käsitti, kuinka lievimmin +sanoen mieletöntä olisi ruveta täällä meidän yliopistossa tutkintoja +jauhamaan. Monta vertaa viisaampaa oli tietysti mennä jonnekin +ulkomaille, jossa ei olla niin ahdasmielisiä, ja tulla suorastaan +tohtoriksi. Siihen menisi vuosi, tai korkeintaan puolitoista. + +Sitten voisi aina nimikortteihinsa painattaa _D:r Phil._ nimen jälkeen. +Se olisi toista kuin ylioppilaslakki ja laakeriseppele! Ja paitsi sitä, +jos isänmaalliselta kannalta katsoi asiata, niin se oli suorastaan hänen +velvollisuutensa menetellä siten. Suomi on niin köyhä maa, että sillä +todellakaan ei ole varaa kätkeä kynttilöitään vakan alle, vaan niiden on +sallittava loistaa niin kirkkaasti kuin suinkin. + +Kaikista noista syistä Lienu piti velvollisuutenaan lähteä ulkomaille. +Ja hän läksi. + +Puolen vuoden perästä hän palasi, ja hänen nimikorteissaan oli _Lienu +Oksanen, D:r Phil. Helsingfors, Finlande_. Siitä päättäen hän oli +tohtori. Ja miks'ei olisi ollut? Pääsee sitä Amerikassa tohtoriksi +kuudessa viikossakin, jos on oikein etevä. Ja siitä lähtien hän on ollut +lähinnä tärkein henkilö Helsingissä. Tärkein on tietysti hänen henkinen +kaksoisveljensä, jonka toimena on "edustaminen" kaikissa +juhlallisimmissa tilaisuuksissa. + +Minun mielestäni nuo molemmat olisivat voineet mennä naimisiin, mutta +niin ei käynyt. Sehän on tunnettu, että etevien miesten rouvat +tavallisesti ovat hiukan niin ja näin, mitä etevyyteen tulee, ja se se +kai oli syynä siihen, että tuo mainittu miehinen edustaja ei tullut +ajatelleeksi Lienua, vaan valitsi toisen. + +Mutta Lienu valitsi myöskin toisen. Tapahtui nimittäin niin, että kun +tohtori Lienu Oksanen täytti 40 vuotta, hän innostui ja kirjoitti kirjan +sekä piti esitelmiä siitä kuinka rakkaus, erootillinen rakkaus, +kumminkin on elämän keskipisteenä, ja selitti että ainakin naisille se +"suuri rakkaus" useimmiten tulee vasta sitten, kun he ovat 40 vuotta +täyttäneet. + +Tuollaista esitelmää kuunteli kerran vasta tullut ylioppilas Mikko +Pitkänen, ja eihän se ollut ihme, että hän siitä ihastui iki hyviksi ja +sai vamman sydämeensä. Vuoden verran hän suri nuoruuttaan, joka esti +häntä uskaltamasta suoraan lausua sydämensä hehkun Lienu tohtorille, +mutta hän seurasi uskollisesti koko ajan ihannettaan totellen hänen +pienimpiä viittauksiaankin. Ja tohtori heltyi hänen uskollisuudestaan, +otti vuoden lopulla hänet omakseen ja painatti nimikortteihinsa "_Lienu, +Oksanen-Pitkänen, D:r Phil._" + +Nyt oli viimeinen rauhallinen satama saavutettu. Tohtori Lienu +Oksanen-Pitkänen tunsi, että hän nyt saattoi levätä laakereillaan ja +harrastaa suurella varmuudella mitä ikinä hän tahtoi, sillä hänen +asemansa oli täysin vakaantunut. Ei koko Suomessa enää ole ainoatakaan, +joka ei myöntäisi, että tohtori Lienu Oksanen-Pitkänen on etevä nainen. + + + + +KUINKA HÄNESTÄ TULI KIRJAILIJA + + +Koko maailma moittii Alma rouvaa ja kiittää hänen miestään, tunnettua +kirjailijaa Heikki Soinia. Ja kumminkin on asian laita se, että Heikki +Soini ei ikinä olisi, tullut siksi, mikä hän nyt on, ellei hänellä olisi +ollut rouvana juuri Alma rouva. Josta syystä meidän siis tulisi olla +kiitollisia Alma rouvalle eikä moittia häntä. + +Onhan se totta että Alma rouva on tavallista typerämpi ja +keskinkertaista pintapuolisempi, ja eihän sitä voi kieltää, että hän on, +suoraan sanoen, hiukan raaka, mutta se ei ollenkaan vähennä hänen +ansioitaan siinä asiassa, että Suomi sai hyvän kirjailijan. + +Se on niin, että kaikki on parasta, mikä tapahtuu, vaikka ihmiset ovat +itsepäisiä eivätkä ota uskoakseen sitä, vaan koettavat niskotella +kohtaloa vastaan. + +Tällä tavalla se tapahtui se heidän yhtymisensä, tarkoitan Heikki Soinia +ja Alma rouvaa. + +Heikki Soini oli pienestä pitäen ollut lahjakas poika ja samalla +tavattoman tunteellinen. Mutta juuri tuo tunteellisuus esti häntä +etenemästä tässä maailmassa. Kaikki asiat näet häneen koskivat, ja hän +tuntui pitävän itseään vastuunalaisena koko maailman mustuudesta. + +Monien mutkien perästä hänestä tuli ylioppilas, ja vaikka hänen +menestyksensä yliopistossa ei ollut kovinkaan loistava, oli se sitä +loistavampi naismaailmassa. + +Semmoisia uneksivia, surumielisiä silmiä ei ollut kellään koko +Helsingissä, ja entäs tuo puolipitkä tumma ja kihara tukka ja mustat +viikset! Helsingin naismaailma oli lumottu. + +Ja Heikki viihtyi niin merkillisen hyvin tuossa maailmassa. Hän oli +rikas poika eikä tarvinnut kiirehtiä virkatutkintoaan. Entä sitten, +vaikka hän kuluttikin suurimman osan ajastaan naisseuroissa! + +Hän kulki pidoista pitoihin. Naiset hymyilivät hänelle, tulevaisuus +hymyili, koko maailma hymyili. Elämä tuntui loppumattomalta +kevätjuhlalta vain. Hän sai rakkautta kaikkialta ja antoi rakkautta +kaikille. Koko sydämellään hän tuntui ihailevan tuota viehättävää +maailmaansa ja naissukupuolta yleisesti, ei ketään erityisesti. Pieni +kädenpuristus, kauniiden silmien loiste, poskien punastus, saivat aina +hänen verensä kuohuksiin, tulivatpa ne sitten miltä taholta tahansa. + +Totta on että Anna Kallio herätti hänessä hiukan erilaista tunnetta, +mutta ei se varmaankaan ollut rakkautta. Ennemmin se oli jonkunmoista +kunnioitusta, tai ystävyyttä, tai mitä se nyt lienee ollut. Anna Kallio +kuului naisyhdistykseen ja häneltä puuttui melkein kokonaan tuo +viehättävä epävarmuus ja epäloogillisuus, joka tekee nuoret tytöt niin +hurmaavan suloisiksi ja avuttomiksi. Ei Anna Kallio ollenkaan vastannut +Heikin naisihannetta. Siksi hän oli aivan liian itsenäinen. Mutta se oli +niin omituista, että joskus kun Heikki oli väsynyt ja alakuloinen, +tuntui hänestä kuin elämällä olisi ollut toinenkin puoli, jota hän ei +vielä ollenkaan tuntenut. Sellainen vakava, harmaa työpuoli, joka häntä +hiukan peloitti. Semmoisina hetkinä hän aina kaipasi Anna Kalliota ja +etsi hänen seuraansa. Siinä oli jotain äidillistä tuossa hellyydessä, +jolla Anna Kallio Heikkiä tyynnytti, ja Heikin oli aina hyvä olla hänen +seurassaan. Mutta tietysti se ei ollut rakkautta. + +Sitten tapahtui ensimäinen käänne Heikki Soinin elämässä. Se tapahtui +hyvin äkkiä. Koko tuo hymyilevä, herttainen naismaailma, joka siihen +asti oli ollut Heikille elämänehtona, näytti jakautuvan kahtia. Toiselle +puolelle tulivat kaikki muut naiset, toiselle puolelle vain yksi ainoa. +Ja Heikin järki parka joutui tuosta niin pyörryksiin, ettei hänellä enää +ollut kylliksi älyä rakastuakseen edelliseen puoleen, vaan hän rakastui +jälkimäiseen. Kaikki muu katosi hänen olemuspiiristään, hävisi, peittyi +sumuun. Tuo yksi ainoa olento, joka jäi jälelle, oli Alma Järvinen. + +Alma Järvinen oli äskettäin palannut Sweitsistä Helsinkiin ja herätti +ensi kerran huomiota "Suomalaisessa Seurassa" ylioppilastalolla. Siihen +aikaan olivat Helsingin fenomaaniset tytöt ylimalkaan tuollaisia +herttaisia, pieniä, tyttökoulun läpikäyneitä, joilla oli varsin paljon +sekä sydäntä että järkeä, mutta ulkonaista suloa hiukan niukemmalta. +Eihän se tietysti ollut mikään vika, mutta miehet ovat Aatamin ajoista +saakka olleet hieman omituisia noita asioita arvostellessaan. + +Siitä syystä Alma Järvinenkin heti paikalla sai aikaan mullistuksia +ylioppilasmaailmassa, kun hän muodikkaassa vaaleassa silkkihameessa ja +tukka kammattuna eri lailla kuin kellään muulla koko Helsingissä, +leijaili Suomalaisessa Seurassa, jonne hänen tähtensä sinä iltana oli +saapunut pari tunnettua sveessiäkin. + +Se tuli suorastaan kunnia-asiaksi suomenmielisille ylioppilaille estää +svekomaaneja anastamasta Alma Järvistä omaan piiriinsä. + +Siltä kannalta Heikki Soinikin asian ensin otti, kun hän perin +huomattavalla tavalla koetti suositella tuota uutta tähteä. Mutta varsin +pian hän oli itse auttamattomasti kiinni, sillä uutuuden viehätystä ei +hänkään voinut vastustaa. + +Alma Järvinen näytti myöskin melkein heti rakastuvan Heikkiin, ja Heikki +oli onnen kukkuloilla. + +Omituista kyllä hänessä tuntui ensin hiukan kuin omantunnonvaivoja joka +kerta, kun hän sattui muistamaan Anna Kalliota, vaikk'ei hän +ikimaailmassa ollut Annaa hakkaillut. Eihän sitä nyt kukaan ihminen +voinut mielistelemiseksi selittää, että hän vakavina hetkinä haki +myötätuntoisuutta Anna Kalliolta. + +Saattoihan se olla mahdollista että Anna Kallio rakasti Heikkiä -- +Heikillä oli epämiellyttävä aavistus siitä, että se oli _hyvin_ +mahdollista -- mutta Anna Kallio oli niin voimakas ja itsenäinen, että +tuommoinen pikku pettymys ei varmaankaan kovin paljoa tulisi häntä +rasittamaan, kun taaskin hento, sinisilmäinen Alma Järvinen varmaan +sortuisi maan tasalle, jos häntä sydänsuru kohtaisi. -- Niin laski +Heikki ja laski väärin, kuten miehet tavallisesti aina laskevat väärin, +kun on naisista kysymys. + +Sillä kannalla olivat asiat, kun kohtalo itse tarttui ratkaisevasti +ohjaksiin ja ohjasi kaikki oikealle tolalle, kuten kohtalo aina tekee, +vaikk'eivät ihmiset sitä myönnä. + +Jos Heikin ja Anna Kallion hyvät ystävät olisivat saaneet päättää noissa +asioissa, olisi Heikistä ja Anna Kalliosta tullut pari. Ja jos heistä +olisi tullut pari, olisivat he tulleet niin onnellisiksi, että he +täydellisesti olisivat vaipuneet omaan onneensa, eikä kellään muulla +ihmisellä olisi sen perästä ollut mitään iloa eikä hyötyä heistä. He +olisivat löytäneet, tai luulleet löytävänsä toisissaan vallan +pohjattomia aarteita, joita nauttiessa ja ihaillessa he olisivat +kuluttaneet kalliin aikansa välittämättä mitään koko muusta maailmasta. +Toisin sanoen, heidän oma onnensa olisi kokonaan niellyt heidät. + +Alma Järvinen taas olisi siinä tapauksessa merkillisen pian hakenut ja +löytänyt lohdutusta muualta. Hän olisi mennyt naimisiin jonkun pullean +pankintirehtöörin tai senaattorialun kanssa, joutunut suotuisaan +maaperään, kukoistanut ja rehoittanut, eikä hänestäkään olisi ollut sen +enempää hyötyä eikä iloa muualla maailmassa kuin mahdollisesti +suuremmissa arpajaistoimikunnissa ja juhlapäivällisissä. + +Mutta kohtalo tiesi kuinka asiat olivat järjestettävät. + +Se pani Heikki Soinin ja Alma Järvisen kihlautumaan ja menemään +naimisiin. + +Ensin Heikki kumminkin hät'hätää suoritti maisteritutkinnon, sillä eihän +hän nyt ylioppilaana voinut Alma Järvisen mieheksi ruveta. + +Sitten he menivät naimisiin, ja Heikki oli niin onnellinen, kuin ihminen +olla voi. Ei sekään voinut häiritä hänen onneaan, että Anna Kallio +yht'äkkiä näytti käyvän kymmenen vuotta vanhemmaksi, aivan kuin joku +kalvava sisällinen tauti olisi häntä rasittanut. Hän matkusti pian sen +jälkeen ulkomaille, ja Heikki kuuli että hän aikoi valmistautua +sairaanhoitajaksi. Anna Kallio oli aina ollut niin voimakas ja +itsenäinen, senhän Heikki tiesi jo ennestään. + +Heikki eli kuin taivaassa, niin kauvan kuin hänen ja Alma rouvan väli +pysyi semmoisena kuin se oli ollut ensimäisestä päivästä alkaen, s. o. +niin kauvan kuin Alma hymyili kauniisti, pukeutui aistikkaasti ja +laverteli lapsellisesti suuresta rakkaudestaan. Mutta eihän sitä +ijankaiken jaksa hymyillä kauniisti, pukeutua aistikkaasti ja puhua +yksinomaan rakkaudesta, kun on kahdenkesken eikä ole ketään muita +näkemässä eikä kuulemassa. + +Heikki teki sen omituisen huomion, että ihmisessä on kaksi puolta, +ulkonainen ja sisäinen, jotka eivät aina ole vallan sopusoinnussa +keskenään. + +Heikki oli tutustunut ulkonaiseen Alma Järviseen, joka oli hyvin +miellyttävä ja harmoonillinen ja hyvin kasvatettu olento, mutta nyt hän +sai myöskin tutustua sisäiseen Alma Järviseen, joka kovaäänisesti tiuski +palvelustytölle keittiössä ja kertoi juorujuttuja tuttavistaan, joille +hän juuri äsken oli hymyillyt mitä sydämellisimmin. Heikki koetti +ajatella, että se oli jotain satunnaista hermostumista, mutta väliin se +sattui niin kipeästi johonkin arkaan paikkaan. + +Niinpä kerrankin kun hän ja Alma rouva olivat kävelemässä, tuli heitä +vastaan Anna Kallion äiti köyryselkäisenä ja kalpeana. He seisahtuivat +kysymään kuinka täti jaksoi ja oliko Annasta kuulunut mitään. Ja Alma +rouva sanoi ystävällisesti, että hän oli _niin_ paljon ikävöinyt Annaa, +joka aina oli niin järkevä ja viisas, ja sitten hän pyysi vanhaa rouvaa +käymään heidän "yksinkertaisessa kodissaan". + +Heikin sydän lämpeni kiitollisuudesta. Kyllä hän oli hyvä, tuo hänen +Almansa kumminkin, joka tahtoi ikäänkuin Heikin velkaa maksaa olemalla +ystävällinen Annan äidille. + +Mutta Heikki oli tuskin ajatellut ajatustaan loppuun, kun sisäinen Alma +rouva pilkallisesti hymähtäen virkkoi, että vieläpä käy tuokin eukko +ylpeänä ja pää pystyssä, vaikka tyttären poislähdöstä ja ulkomailla +olosta onkin hyvin kirjavia huhuja liikkeellä. + +Tuo koski Heikkiin kuin puukon pisto. Hän puhdas, jalomielinen Anna +ystävänsä, joka ei rumaa sanaa sanonut kenestäkään! Hänenkö maineensa +nyt oli Alma rouvan ja hänen kaltaistensa käsissä -- --. Mutta ei, ei, +ei se ollut hänen vaimonsa, hänen Almansa, joka noin ajatteli ja puhui. +Tuohon kaikkeen oli joku satunnainen syy, joka kerran oli poistuva ja +kaikki muuttuva entiselleen taas. + +Heikki oli joutunut jonkunmoiseen kummalliseen huumaustilaan, joka oli +vallan tukahduttaa hänet. Lääkärit sanoivat että Heikki Soini oli +hermostunut. + +Liekö se sitten ollut hermostumista vai mitä, mutta kamalaa se oli se +tila. Häntä kiusasi yöt, päivät, ja varsinkin öillä, se ajatus, että +hänellä oli kaksi vaimoa: Alma Järvinen, jota hän rakasti ja Alma +Järvinen, jota hän melkein inhosi. Ja entäs, jos tuo jälkimäinen olisi +voimakkaampi ja surmaisi hänen armaansa, hänen oman vaimonsa -- -- Hän +aavisti, hän tunsi, että niin kävisi, ja hän itki tuskasta -- -- + +Kyllä kai hän mahtoi olla hermostunut. Hän ajatteli aivan liian paljon +vaimoaan ja antoi kaikkien pikku seikkojen vaivata mieltään. Tuo hänen +ijankaikkinen tunteellisuutensa, jolle hänen toverinsa aina ennen olivat +nauraneet, oli vallan viedä häneltä koko miehuuden -- -- Alma oli nyt +sellainen ajattelematon -- -- "Ajattelisit joskus omiakin syntejäsi", +oli Alma hänelle kerran sanonut, kun hän moitti Almaa jostakin. + +Siinäpä se oli. Itsessään hänessä mahtoi olla syy, hermoissa, missä +lieneekään. Ja hän rupesi ajattelemaan "omia syntejään". + +Silloin hänelle selveni se merkillinen seikka, että hänessä itsessäänkin +oli kaksi puolta, kaksi eri olentoa, ulkonainen ja sisäinen Heikki +Soini. Edellinen oli hänelle tuttu, jälkimäinen tuiki tuntematon. Ja tuo +jälkimäinen vieras olento häntä suorastaan peloitti kummallisilla +kysymyksillään, loppumattomalla kaipauksellaan ja kiihoittuneilla +tunteillaan. Se oli ulkonainen Heikki Soini, joka koko sydämellään +rakasti ulkonaista Alma Järvistä, mutta sisäinen Heikki Soini inhosi +sisäistä Alma Järvistä ja kaipasi rakkautta niin että oli nääntyä. +Vähitellen rupesi sisäinen Heikki Soini inhoamaan vielä enemmän +ulkonaista Heikki Soinia ja sai tuon tuostakin sellaisia toivottomuuden +puuskia, että sydän oli murtua tuskasta. + +Voihan sitä mies tulla hulluksi vähemmästäkin, ja Heikki jo epäili +olevansakin. Lääkärit määräsivät arsenikkia ja rautaa ja käskivät hänet +kesäksi Hankoon kylpemään. + +Kylpymatka ja arsenikki ja rautako lienevät vaikuttaneet, vai mikä +siihen mahtoi olla syynä, mutta totta on, että syksymmällä Heikki alkoi +tyyntyä. Sisäinen ja ulkonainen Heikki Soini olivat nähtävästi tehneet +kompromissin. + +Lapsellistahan se oli tuo tuommoinen tuumaileminen ja tunnelmille +antautuminen. Aika miehen täytyi voida vapautua sairaasta +tunteellisuudesta. Menköön maailma menojaan! Kylläpähän aika selvittää +asiat! + +Heikki päätti ruveta tutkimaan lakitiedettä ja ottamaan osaa +kunnalliseen elämään. Hän pyrki jäseneksi "Suomalaiseen Klubiin", koetti +saada silmiensä surumielisen uneksivan ilmeen muuttumaan valppaaksi ja +vakavaksi ja pääsi kamreeriksi vankkaan pankkiin. + +Kaikkien luonnonlakien mukaan sisäisen Heikki Soinin olisi nyt pitänyt +nukahtaa yhä sikeämpään ja sikeämpään uneen, kunnes herra kamreeri +Soinista olisi kehittynyt täysin mallikelpoinen yhteiskunnan pylväs, +joka vakavasti ja varmasti olisi kohonnut ylöspäin yhteiskunnallisella +asema-asteikolla. + +Ja niin olisi luultavasti käynytkin, ellei kohtalo olisi antanut +Heikille Alma rouvaa puolisoksi. + +Jos Alma rouvalla olisi ollut hiukkaisenkaan sellaisia tarpeettomia +koruominaisuuksia kuin esim. hienotuntoisuutta ja ymmärtämiskykyä, olisi +hän luultavasti jättänyt Heikin rauhassa kehittymään oman luontonsa +mukaan, koettaen ymmärtää niin paljon kuin taisi ja antaa anteeksi sen +mitä ei käsittänyt, mutta noista yllämainituista ominaisuuksista ei Alma +rouvalla, Luojan kiitos, ollut aavistustakaan. + +Hän ei siis jättänyt Heikkiä rauhaan, vaan otti hellänä aviopuolisona +osaa kaikkiin pienimpiinkin yksityisseikkoihin, jotka vain koskivat +Heikkiä. Toisin sanoen, hän esti Heikkiä nukkumasta. + +Kun Heikki oli nääntyä alakuloisuuteensa, piti Alma rouva +velvollisuutenaan olla joka hetki hänen läheisyydessään esittäen milloin +kylmiä kääreitä, milloin kiniiniä tuskan lievittämiseksi, sillä Alma +rouva oli vakuutettu, että Heikissä oli influensa. Ja Heikki ei edes +osannut olla kiitollinen, vaikka hänellä kyllä olisi ollut syytä siihen. + +Kun. on kotona tuollainen Alma rouva, niin mies muistaa joka hetki +olevansa köysissä, ja se tunne on erinomaisen terveellinen, sillä se +pitää valveilla. + +Kaikkeen tosin tottuu tässä maailmassa, mutta kohtalo on säätänyt niin +viisaasti, että muutamiin seikkoihin tottuminen vaatii kokonaisen +ihmisiän. Kun esimerkiksi vaimo ei koskaan käsitä ainoatakaan miehensä +ajatusta, tai käsittää ne vallan väärin ja sitten miehensä kuullen +kertoo niitä vieraille omina ajatuksinaan, ymmärtämättä ollenkaan, mistä +oikeastaan on kysymys, niin tuohon on miehen hyvin vaikea tottua. + +Tapahtui esim. kerran että Heikki lukiessaan Björnsonia innostui ja +rupesi puhumaan Alma rouvalle siitä. Kenellepä hän muillekaan olisi +sydäntään avannut, ja joskus sitä tulee sellaisia hetkiä, että täytyy +puhua. "Se on totta, niin surkean totta", huudahti hän, "että pelko, +alituinen pelko on juurtunut kaikkeen. Ja elämä muuttuu silloin +jonkunmoiseksi portailla elämiseksi, eikä enää omissa suojissa. Sinne ei +uskalleta päästää ketään. -- Me emme _uskalla_ elää omaa elämäämme. +Kuinka oikeassa Björnson on!" Miten lienevätkään nuo sanat niin niin +syvästi vaikuttaneet Alma rouvaan, mutta varma on, että hän seuraavana +päivänä, kun oli Heikin syntymäpäivä, ja suuri joukko ystäviä oli tullut +onnittelemaan, rupesi puhumaan Helsingin vuokraoloista ja virkkoi: + +"Se on niin totta mitä minä eilen sanoin Heikille, kun luimme +Björnsonia, että kyllä se on oikein mitä Björnson sanoo siitä, että +kohta täytyy ruveta portailla elämään, kun ei enää uskalla ajatellakaan +huoneiden vuokraamista. Niitä ei suorastaan _uskalla_ enää ajatellakaan +niitä vuokria". + +Heikki punastui ja näytti onnettomalta, mutta Alma rouva kertoi tyynesti +kuinka hän ja Heikki molemmat ihailevat Björnsonia, ja mitä nerokkaita +ajatuksia sanottu runoilija tuon tuostakin tuo esiin. + +Tuommoisia kohtauksia sattui alituiseen, mutta Heikki ei ottanut niihin +tottuakseen. + +Paitsi sitä oli hänen myöskin perin vaikea tottua sellaiseen kehnouteen, +joka ei milloinkaan voinut kohoutua jokapäiväisyyttä ylemmäksi. Heikki +oli hyvin konstikas olento. + +Eikä hän edes ymmärtänyt sitä, että kaikki nuo ovat erinomaisen +hyödyllisiä seikkoja, joita kohtalo kaikkiviisaudessaan käyttää +välikappaleinaan pitääkseen uneliaita ihmislapsia valveilla. Se se juuri +Heikinkin piti hereillä, se kotihelvetti. + +Heikki itse koetti vakavasti saada rauhaa ja päästä nukahtamaan. Siinä +tarkoituksessa hän jo yritteli hiukan juomaankin, jos siitä olisi apua. +Mutta siinä hänellä oli luonto vastassa. Esteetillinen tunne oli +hänessä, kuten monessa muussa kulttuuri-ihmisessä kehittynyt niin +paljon, että juominen tuntui hänestä ilettävältä. Se ei koskaan voinut +kehittyä hänessä intohimoksi eikä mitenkään auttanut häntä nukkumaan. + +Heikki vaipui yhä enemmän ja enemmän synkkämielisyyteen, ja uskollisena +vaimona koetti Alma rouva pienillä neulanpistoilla pitää hänen +sisällistä olentoaan kuohuksissa. Ja se onnistui. + +Ihme kyllä ei sekään Heikkiä tyynnyttänyt, että hän taas tapasi Anna +Kallion, joka oli muuttunut niin omituisen hiljaiseksi ja rauhalliseksi. +Päinvastoin Heikki kävi vielä entistä rauhattomammaksi. Hänestä tuntui +aivan kuin hänen olisi pitänyt selittää jotain Anna Kalliolle. Mutta +mitä se oli, jota hänen piti selittää, sitä hän ei ymmärtänyt. Mutta oli +vain niin paljon mustaa ja synkkää, jota hänen piti selittää sekä +itselleen että Anna Kalliolle ja sitten muille myös. + +Alma rouva kohenteli kuohua ja vihdoin sen täytyi päästä puhkeamaan +ilmoille. + +Heikki turvautui kynään ja paperiin, koska hänellä ei ollut ketään +muutakaan, jolle hän olisi voinut sydäntään purkaa. Ja se huojensi +merkillisen paljon hänen mieltään. + +Ensin hän oli ruvennut kirjoittamaan huojentaakseen omaa mieltään, mutta +sitten hänestä tuntui siltä kuin hänen pitäisi huojentaa muittenkin +mieltä, Anna Kallion ja muitten. Silloin hän rupesi rakentelemaan noita +omituisia teoriiojaan, jotka viehättivät ja tyynnyttivät niin monen +huolia ja saattoivat ihmisiä uskomaan kohtalon viisaaseen johtoon. + +Joskus häntä vielä kohtasi toivottomuuden ja väsymyksen puuska, ja hän +oli heittää kynänsä nurkkaan ja väkisinkin ruveta nukkumaan, nukkumaan +pois kaikesta, mutta silloin oli Alma rouva aina vieressä pitämässä +huolta siitä, että haavat eivät päässeet menemään umpeen. + +Ja niin Heikki Soinista kehittyi vallan väkisin tuo hieno, syvämielinen +kirjailija, jota niin paljon ihaellaan ja jonka rouvaa niin paljon +moititaan. + +Ja kumminkin se on aivan Alma rouvan ansio, että Heikki Soinista tuli +semmoinen mies. + + + + +TUNNELMIA + + +Eräs tuttu lääkäri tunnusti minulle, että tunnelmakirjallisuus on tehnyt +arvaamattoman paljon hyötyä kärsivälle ihmiskunnalle. Erittäinkin on sen +siunaustatuottavat ominaisuudet olleet avuksi sellaisille sairaille, +joita vaivaa onnettomuus. Hän sanoi aina määräävänsä niin ja niin monta +sivua tunnelmia unettomille potilailleen ja vakuutti että kymmentä sivua +enempää hysteerisimmätkään eivät kestä vaipumatta virkistävään uneen. + +Morfiinilla, opiumilla, y. m. nukutusaineilla on se perin turmiollinen +puoli, että annoksia yhä pitää lisätä, kun potilas pääsee niihin +tottumaan, muutoin ne eivät vaikuta, mutta tunnelmilla on aivan +päinvastainen ominaisuus. Sairas, joka alussa verrattain hyvin kestää +kymmenen sivua, ei kuukauden perästä enää mitenkään siedä enempää kuin +puoli sivua, ennenkuin hän on sikeässä unessa. + +Minä innostuin tuota kuullessani kovasti, sillä tuossahan avautui laaja +ala filantroopiselle toiminnalle, joka vielä voisi tuottaa mitä +hämmästyttävimpiä tuloksia. Päätin heti kirjoittaa Kalle serkulleni, +joka on tunnettu tunnelmakirjailija, ja kysyä hänen neuvojaan, miten +varmimmin ja perinpohjaisimmin voi valmistua tunnelmakirjailijaksi. Se +aika ei ehkä enää ole kaukana, jolloin perustetaan erityinen +tunnelma-akatemia, jossa jokainen asianharrastaja voi saada +perusteellisen valmistuksen, mutta tuota aikaa odotellessa lienee varsin +paikallaan, että julkaisen Kalle serkkuni vastauksen kokonaisuudessaan. +Ehkä se sisältää edes jonkun hyvän siemenen, joka kerran on tuottava +runsaan sadon. Tällainen oli hänen vastauksensa: + +"Kun yliopistolukuni professorien ilkeyden tähden eivät onnistuneet, +päätin halveksia heitä ja ruveta kirjailijaksi. Mutta siihen tarvitsin +välttämättömästi tunnelmia. Tietysti myöskin oikokirjoitusta, mutta +sitähän minä kyllä osasin. Mutta tunnelmat, mistä minä ne ottaisin? +Tiesin että ilman niitä en pääse mihinkään, sillä ihmisen, ja varsinkin +kirjailijan, tulee aina perustaa työnsä ja elämänsä tunnelmiin, jos hän +tahtoo jotain saavuttaa. Todellinen elämä on sellainen inhoittavan ikävä +valtamaantie, jota kaikki kulkevat ja joka siis ei kelpaa mihinkään. + +Minulla sattui olemaan hyvä ystävä, joka oli tunnelmakirjailija. Päätin +kysyä neuvoa häneltä. Tullessani hänen luokseen, sattuikin niin +onnellisesti, että hän juuri oli tunnelman vallassa, päättäen siitä, +että hän käveli pitkillä askeleilla huoneessaan, tuijotti kattoon ja +lausui korkealla äänellä vasta mustepullosta lähtenyttä sonettia. Sanoin +hänelle asiani ja hän neuvoi inspiratsioonilla näin: "Ah, ystäväni, mene +korpeen, synkkään korpeen. Istu yksinäiselle kivelle ja kuuntele +kotikuusen kuiskehia. Anna notkean vartalosi kuvastua siniaaltoihin, luo +silmäsi taivaan tähtiin ja anna tuskasi sulaa kaihon kyyneliin. Silloin +luonnon pyhät tunnelmat sinut vastustamatta saavuttavat!" + +No niin, olihan se helppo antaa se neuvo, mutta entäs sen käytäntöön +pano! Sinä, joka olet helsinkiläinen niinkuin minä ja aiot +kirjailijaksi, sinä ymmärrät asemani. Mistä minä nyt otin sen synkän +korven ja yksinäisen kiven, puhumattakaan notkeasta vartalosta? +Esplanaadeissa ei ole ainoatakaan kunnollista kiveä, ja jos sinne +saisikin jonkun kannetuksi, niin on tuskin luultavata, että poliisi +antaisi kenenkään rauhassa sulattaa siinä tuskiaan kaihon kyyneliin. + +Onneksi minulla oli toinenkin tunnelmakirjailijaystävä sitä synkkää, +syvää laatua. Arvelin että hän varmaan voi helpommin tunkea tilani +ytimeen, ja päätin kysyä häneltä neuvoa. + +Hän otti ja pani otsansa syvään poimuun, että se oli kuin synkkä pilvi, +ja hänen silmänsä tuijottivat minuun, että kun ne leimahtivat, niin se +oli kuin pitkäisen tuli, ja hän puhui näin sanoen: "Haa -- ettäs olet +luokseni tullut minulta neuvoja kysymään, niin sinulle sanoa tahdon -- +sinun pitää nousta itsessäsi niinkuin synkkä metsä, että sinä sen +varjojen alle vaipuisit. Ota uni päällesi ja näe unta -- pitkät hiukset +liekehtien liehuen takana -- ja kädet suonenvetoisesti väännettyinä! Haa +-- syvenny sydämesi tummanpunaiseen verisuoneen, ihminen, ja anna +sydämesi tulvan sanoissa kohista!" + +Minä tunsin jo aivan tunnelmien esimakua. Päätin seurata hänen +neuvojaan, s. o. syventyä sydämeni tummanpunaiseen verisuoneen ja nousta +itsessäni kuin synkkä metsä. + +Mutta nyt jouduin toiseen pulaan. En kuolemaksenikaan tiennyt, kuinka +tuo kaikki oli tapahtuva. Tukkani kyllä kasvatin pitkäksi, niin että se +liehui sangen hyvin tuulessa, ja käsiäni vääntelin niin +suonenvetoisesti, että vasen kerran innostuksen hetkenä meni sijoiltaan, +mutta siitä ei ollut pienintäkään apua. Ainoa seuraus oli +epämiellyttävän runsas lääkärin lasku, joka ei mitenkään ollut omiaan +herättämään minussa tunnelmia, ei ainakaan sellaisia, joita olisi +viitsinyt suuremmalle yleisölle kertoa. + +Kaikki oli siis turhaa! Tunnelmat eivät ottaneet tullakseen, ja koko +kirjallinen urani näytti hämärältä. + +Tahdoin vielä tehdä viimeisen ponnistukseni ja kysyin kolmannelta +ystävältä, joka aina oli näyttäytynyt varsin käytännölliseksi mieheksi, +eikö hän ymmärtäisi mitään neuvoa. Hän tuumaili kauvan aikaa, selaili +Brockhausia ja muita paksuja kirjoja ja pudisteli päätään. Vihdoin hän +nähtävästi löysi jotain ja virkkoi: "Auttaisikohan se keino, jota Ellen +Key suosittaa niille, jotka tahtovat uskoa istuvansa viheriäisessä +laaksossa, se nimittäin, että asettuu huppuun viheriäisen vaatteen alle. +Arvelen että jos tarpeeksi kauvan istuu siinä, voisi ehkä saada +syntymään viheriäisen laaksotunnelman." + +Tuohan nyt kerrankin oli järkevää puhetta! Se ystäväni on aina niin +merkillisen käytännöllinen. Päätin heti koettaa sitä keinoa, ja riensin +melkein juosten kotiini. + +Minulla ei ollut mitään vihreätä vaatetta kotona, mutta sama se! Jos +kerran vihreä vaate voi saada aikaan kesäisiä laaksotunnelmia, niin +totta vissiin lakanan silloin piti voida synnyttää valkoisia +talvitunnelmia. Sen sanoi selvä järki. Ja minulle tietysti oli +samantekevä, mikä tunnelma syntyi, kunhan se vain oli tunnelma. + +Vedin kiihkeästi lakanan sängystäni ja aloin valmistautua +vastaanottamaan tunnelmaa. Asetin paperia ja kynän pöydälleni ja avasin +mustepullon. Minä tiesin tarkkaan, kuinka äärettömän tärkeä värien +sopusointu on tunnelmille, ja siitä syystä en tahtonut panna alttiiksi +talvitunnelmani onnistumista muutamien kurjien vaateriepujen tähden. +Vaikka huoneeni olikin hiukan kylmähkö (+ 10° C), riisuin siis päältäni +kaikki värilliset vaatteet ja istauduin sitten lumivalkeassa -- hm -- +iltapuvussa -- tuolilleni. + +Mutta sitten johtui mieleeni, että olisi edullisempaa yksin tein koettaa +saada syntymään tunturitunnelmaa, koska talviset laaksotunnelmat eivät +juuri ole minkään arvoisia. Siinä tarkoituksessa nousin +kirjoituspöydälleni, työnsin paperit hiukan syrjään ja kävin istumaan. +Jalat vedin alleni kiinalaiseen tapaan, sillä arvelin että tuo minulle +hieman outo asento ehkä edistäisi tunnelmien syntymistä. Sitten vedin +lakanan pääni yli. Koetin ajatella Utsjokea. + +Se oli kerrassaan ihmeellistä, mitä nyt sain kokea. Ei viipynyt +kovinkaan kauvan, ennenkuin talvitunnelma oli minut vallannut siihen +määrin, että hampaat kalisivat suussani. Ja tunnelma yltyi vain +yltymistään. Palvelustyttö keittiössä taitteli päreitä, mutta minä olin +vakuutettu, että revontulet ne nyt noin alkoivat risahdella. + +Kun aloin aivastella kovin kiihkeästi, niin että kirjoituspöytä huojui +peloittavasti allani, arvelin että nyt oli aika laskeutua alas tuolille, +tarttua kynään ja sydämeni tulvan sanoissa kohista antaa. Olen aivan +vakuutettu, että silloin olisin voinut panna paperille semmoisen +talvitunnelman, että moista ei oltu ennen kuultu, mutta ikävä sattuma +sen sillä kertaa esti. + +Ensikertalainen kun olin, en ollut huomannut lukita oveani sisäpuolelta, +joka on aivan välttämätöntä aina, kun tahtoo antautua tunnelmille. Talon +tytär Hilma, jonka kanssa minä olin harjoitellut duettolaulua, sattui +koputtamaan oveeni, ja tunnelmien vallassa kun olin, tulin +ajattelemattomasti huutaneeksi: "sisään!" + +Sitä pitää olla nainen, ennenkuin nostaa sellaisen elämän aivan +tyhjästä. Luulin hänen pyörtyvän siihen paikkaan, ja kun minä yritin +hiukan selittää asemaa, mutta erehdyksessä tulin potkaisseeksi +mustepullon ja muutamia kirjoja y. m. pöydältä lattialle, niin hän +kirkuen syöksyi pois ja juoksi suoraa päätä hakemaan lääkäriä. + +Minun ei oikeastaan tekisi mieli kertoa, kuinka tuo ikävä kohtaus +loppui, sillä sen muisto herättää vieläkin minussa katkeruutta, mutta +voinhan sen nyt kumminkin sanoa, osoittaakseni kuinka äärettömän +varovaisia kirjailijoiden täytyy olla tunnelmien hetkinä. + +Juuri kun minä kokoelin mustepulloni sirpaleita ja turmelin lakanani ja +muut valkoiset tamineeni ikipäiviksi musteella, jota hetkinen sitten +olin luullut tulevani käyttämään vallan toiseen tarkoitukseen, kuulin +kiireellisiä askeleita oveni takana. Sitten kuulin Hilman rukoilevalla +äänellä sanovan: + +"Oi, koettakaa ensin hellyyttä, ennenkuin ryhdytte ankarampiin +keinoihin!" + +Ennenkuin ennätin ajatella, mitä tuo mahtoi tarkoittaa, syöksyi +huoneeseeni rotevarakenteinen lääkäri sekä talon isäntä ja emäntä. Hilma +jäi oven taakse. + +Ilman minkäänlaisia anteeksipyyntöjä tai selityksiä, aivan kuin se olisi +ollut luonnollisin asia maailmassa, lääkäri astui suoraa päätä luokseni +ja tarttui kuin rautakouralla vasempaan käsivarteeni. Oliko ihme että +vereni joutui kuohuksiin, vaikka olinkin juuri ollut talvitunnelman +lumouksen alaisena. Olkoon se minulle anteeksi annettu, että huolimatta +naisväen läsnäolosta, sivalsin jotenkin tuntuvasti oikealla kädelläni +tohtoria poskelle, niin että suuri musta läntti siinä kohden osoitti, +mihin viimeiset tipat mustepullostani noin aivan aavistamattani +joutuivat. Samassa tuokiossa syöksyi isäntä esiin ja tarttui oikeaan +käsivarteeni. Rouva siunasi itseään, ja minä tein jotain päinvastaista. + +Mutta minkä minä taisin ylivoimaa vastaan? Ennenkuin tiesinkään makasin +sängyssäni liikkumattomana. Isäntä piteli kiinni jaloista, tohtori +käsistä, ja rouva kantoi suuren jääpussin pääni päälle. Tuo kaikki +tapahtui tietysti täydellisesti vastoin minun tahtoani, jonka kyllä +koetin heille ilmaista sekä sanoilla että, mikäli mahdollista, töillä. + +En ymmärrä kuinka kaikki olisi päättynyt, ellen minä vihdoinkin olisi +käsittänyt asemaa. Koko perhe sekä lääkäri olivat nähtävästi saaneet +lievemmän hulluuden kohtauksen (sellaistahan kuuluu joskus tapahtuvan) +ja luulottelivat minua jonkunmoiseksi vainoojaksi, jota oli pidettävä +kiinni. Heitä täytyi kohdella varovasti. Rupesin puhumaan heille +tyynnyttävästi, melkein hellästi, ja vaikutus oli silminnähtävä. Tohtori +mutisi jotain, että pahin raivopuuska nyt oli ohi (hän nähtävästi itse +hiukan aavisti asian laidan), ja isäntä ja rouva huokasivat kuin +helpoituksesta. + +Huoneestani en kumminkaan saanut heitä poistumaan ennenkuin olin +nukkuvinani, jolloin he hiljaa hiipivät toiseen huoneeseen, ja minä +kuulin kuinka tohtori määräsi, että jonkun piti vahtia oveni takana ja +heti hyökätä sisään, jos pienintäkään risahdusta kuuluisi huoneesta. + +Asemani oli tietysti hyvin kiusallinen, mutta koettelin pysyä niin +hiljaa kuin suinkin. Vasta seuraavana aamuna näytti perhe tyyntyneen ja +rupeavan selviämään edellisen päivän puuskasta. Minä sanoin heille, että +paras kai oli olla aivan virkkamatta mitään eilispäivän ikävyyksistä, +johon he myöntyivät, osoittamatta kumminkaan mitään erityistä +kiitollisuutta. Päästäkseni tohtorista, oli minun lisäksi suorittaminen +melkoinen summa muka "lääkäripalkkiota". + +Koetin unohtaa kaikki nuo ikävyydet, niin pian kuin suinkin saatoin, +sillä pääasianhan kumminkin olin saavuttanut: Tiesin kuinka tunnelmat +saadaan syntymään, ja siitä päivästä saakka olen sen tietänyt, ja +kirjailijaurani on ollut taattu. + +Hyvin pian sitä tottuu niin paljon, ettei tarvitse käyttää mitään +vaatetta, vaan värilliset lasisilmät riittävät. Kun niiden läpi katselee +ilmiöitä, saa syntymään vallan merkillisiä tunnelmia. Lasisilmien väri +on tietysti aina sovitettava sen mukaan, millaisen tunnelman kulloinkin +tahtoo syntymään. + +Ilahduttavana ajan merkkinä on mainittava, että kirjallisuus meillä yhä +enemmän ja enemmän alkaa muodostua tunnelmakirjallisuudeksi. Se on jo +käytännöllisistäkin syistä suuri edistysaskel. + +Muullaisessa kirjallisuudessa ei näet koskaan edeltäkäsin voi tarkalleen +määrätä, kuinka pitkäksi kirjoitus kulloinkin venyy, mutta +tunnelmakirjallisuudessa voi. + +Minä esimerkiksi päätän, että nyt kirjoitan viisi sivua tunnelmaa. Kun +nuo viisi sivua ovat täynnä, panen pisteen. Jos sattuisi niin, että +lause jää kesken, niin se ei tee ollenkaan mitään. Silloin panen yhden +pisteen asemesta kolme pistettä, ja se vain kohottaa tunnelmaa. + +Ajatelkaappa mikä paperin säästö se jo on, kun ei koskaan mene +tuumankaan vertaa hukkaan, puhumattakaan muista eduista. + +Pisteiden oikea käyttäminen on hyvin tärkeä puoli tunnelmissa. Jos ei +löydä sopivata sanaa, niin on aina aukon kohdalle asetettava vähintäin +kolme, korkeintain kahdeksan pistettä. Ja jos käsi väsyy liiasta +ponnistamisesta, kuten varsin usein tapahtuu, kun on levereerattava +tunnelmia useammalle kustantajalle, niin on myöskin aina levähtäessä +piirrettävä joitakuita pisteitä sinne tänne sanojen väliin. Se on vallan +ihmeellistä, kuinka valtavasti pisteet kohottavat tunnelmia! Joskus voi +vaihteeksi käyttää ajatusviivojakin, varsinkin ellei satu keksimään +sopivia ajatuksia, ja pari huutomerkkiä siellä täällä ei myöskään +vahingoita. + +Hyvin tärkeätä tunnelmissa on myöskin se, että sama asia sanotaan +tarpeeksi monta kertaa ja jokseenkin samoilla sanoilla. Sillä on myöskin +vallan merkillinen voima kohottaa tunnelmia. Jos esim. tahtoo saada +ikävä-tunnelmaa liikuttamaan lukijaa kyyneliin asti, voi sen sanoa näin: +"Hän istui itsekseen ja ikävöi.... Niin -- -- itsekseen hän -- -- -- +istui -- ja ... ikävöi! Ikävöi ... ikävöi ..... alati itsekseen ... ikä +... vöi..." Jos kirjailija tietää, että lukijakunta on hyvin +blaseerattu, voi hän toistaa vielä useampia kertoja sanottavansa. +Silloin on vaikutus varma. + +Ensi vuodeksi olen tehnyt kontrahdin erään tunnetun sanomalehden kanssa, +sitoutuen sille kirjoittamaan joka viikko 95 cm tunnelmia à 30 p. cm, +joka tekee Smk. 28: 50 viikossa, Smk. 114: -- kuukaudessa ja summa +summarum Smk 1368: -- vuodessa. Jos mahdollisesti näissä lyhykäisissä +ohjeissani olisin unohtanut mainita jotain seikkoja, joita +tunnelmakirjoittajan on tärkeä tietää, voi jokainen helposti tulevista +tunnelmistani saada selville, mitä hän ehkä vielä haluaisi oppia." + + + + +NAURETTAVA JUTTU + + +Pappilassa se alkoi se juttu, jolle koko kirkonkylä nauroi. + +Asian laita oli nimittäin se, että rovastilla oli apulainen, kömpelö, +talonpoikainen, valkotukkainen pastori Rantala, joka oli niin omituisen +nälkäisen ja kuihtuneen näköinen, että Ailin, rovastin ainoan tyttären, +oli käynyt häntä kovin sääli ensin. Mutta sitten rupesivat kaikki +pitäjän herrasväet huhuamaan, että Aili oli kihloissa pastorin kanssa. +Herranen aika, kuinka se harmitti Ailia, ja hän päätti näyttää kaikille, +että kyllä hän ei ole kihloissa pastorin kanssa eikä ikinä tule. Ja hän +näytti. + +Mutta ei se ollut se se naurettava juttu. + +Se alkoi vasta sen jälestä kun Agnes tuli pappilaan. Agnes oli +17-vuotias ja kaunis kuin päivä. Hän oli äskettäin ensimäisen kerran +esiintynyt laulajattarena ja hurmannut pääkaupungin yleisön. Nyt hän oli +tullut rauhaisaan maapappilaan levähtämään muutamiksi viikoiksi, +ennenkuin hän läksi Pariisiin lauluopintojaan jatkamaan. Vanha rovasti +oli näet hänen enonsa, ja paitsi sitä oli Aili hänen entinen +koulutoverinsa ja "paras ystävänsä". + +Agnesin kävi myöskin ensin sääli pastoria, ja hän koetti olla hyvin +ystävällinen pastori raukalle, joka aina oli yksin. Mutta kun Aili aina +nauroi ja tirskui hänelle, rupesi Agnesiakin naurattamaan. Pastori +saattoikin olla niin sanomattoman koomillinen. Näkyi niin perin selvään, +että hän ei ollut tottunut liikkumaan salongeissa, ja että hän +ylimalkaan piti koko maailmaa suurena talonpoikaispirttinä, jossa ei +kukaan katsonut karsaasti, vaikka hän liikkui ja käyttäytyi omalla +alkuperäisellä tavallaan. Agnes ja Aili kulkivat aamusta iltaan +vavistuksessa, että pastori jonakin päivänä sylkisi uudelle +salinmatolle, tai tekisi jotain muuta yhtä hirveätä. + +Mutta sitä pastori ei tehnyt, sillä yht'äkkiä tapahtui hänessä +kääntymys. En nyt tarkoita kääntymystä maallisista asioista +hengellisiin, vaan päinvastoin. Pastori oli tähän asti ollut harras +pappi ja toimittanut virkansa nuhteettomasti välittämättä tämän maailman +turhuudesta. Mutta nyt kaikki tuo vanha elämä ikäänkuin katosi, ja +hänelle avautui uusi, tuntematon, omituinen maailma, joka saattoi hänet +vallan ymmälle. + +Pastori näet rakastui. + +Siitähän ei olisi muuta kuin hyvää sanottavaa, jos hän olisi rakastunut +esimerkiksi rusthollari Penttilän pitkään Miinaan, joka jo kauvan oli +luonut lempeitä silmäyksiä pikku pastoriin. Mutta niin ei valitettavasti +ollut asian laita. + +Sehän se oli sen naurettavan jutun alku, että pastori rakastui Agnesiin. + +Agnes huomasi sen, ja Aili huomasi sen, ja kaikki pitäjän herrasväet +huomasivat sen. Ja Agnes ja Aili nauroivat sille niin, että kyyneleet +vierivät pitkin poskia, niinkuin ainoastaan 17-vuotiaat osaavat nauraa. + +Pastorilla itselläänkin oli jonkunmoinen hämärä aavistus siitä, kuinka +sanomattoman naurettavaa se mahtoi olla, että hän, mökin poika, jonka +armeliaat rouvat olivat arpajaisten ja soitannollisten iltamain avulla +papiksi asti kasvattaneet, ja joka ei ylioppilasajallaan ollenkaan +päässyt tutustumaan Helsingin yleisöön, rakastui tuohon pääkaupungin +hienoston hemmoteltuun kukkaan, joka kerran oli tuleva voittamaan koko +maailman taiteellaan. Eikä se edes ollut tuollaista platonillista +rakkautta, joka tyytyi ihailemaan etäältä vain. Ei, se oli -- niin, ei +pastori ollenkaan voinut selittää, mitä se oli, sillä hän ei ollut +eläissään lukenut ainoatakaan uudenaikaista psykologillista romaania, +eikä siis tiennyt mitään rakkauden luonteesta ja ilmestysmuodoista. + +Kyllähän hänkin tietysti oli ajatellut, että hän kerran tulevaisuudessa, +päästyään pitäjänapulaiseksi tai kappalaiseksi, hankkisi oman kodin ja +menisi kristilliseen avioliittoon Penttilän Miinan tai jonkun toisen +hyvän tytön kanssa, mutta tämä hänen tunteensa Agnesiin oli jotain +muuta, jotain uutta, selittämätöntä, jolla ei ollut mitään tekemistä +ulkonaisten muotojen ja yleensä maailman tapojen kanssa. + +Tähän saakka pastorin sisäinen olento oli ollut yhtä surkastunut kuin +ulkonainenkin, mutta nyt tuntui kuin elämän kevät yht'äkkiä olisi +hänellekin alkanut. Se oli niin huumaava se tunne. Siinä oli tuskaa, oli +riemua, ääretöntä riemua. Hän eli, eli, eli ja oli nuori. Hän näki +päivän paistavan, tunsi kukkain tuoksun, kuuli tuhansia säveliä +luonnossa. -- Tuo tunne otti hänet kokonaan valtaansa, vei koko hänen +olentonsa. + +-- -- -- -- -- -- + +Pastori oli kyllä, herra paratkoon, ollut kömpelö ja tottumaton +käyttäytymään ennenkin, mutta nyt häneltä meni viimeinenkin itsensä +hallitsemisen hiukkanen. + +Mutta olikos se kummaa? Mistä hän saattoi aavistaa että maailmassa +löytyi tuommoinen Agnes, tuommoinen keväinen keijukainen, nurmen heinä +hieno ja hento -- tuommoinen laululintunen, joka joskus viserteli kuin +leivo päiväpaisteessa, ja joskus taas yksin lauleli sellaisia omituisia, +tuttuja, surunvoittoisia säveliä, jotka palauttivat pastorin mieleen +kauvan unohdettuja aikoja. Noita samoja säveliähän ennen muinoin, +äärettömän kauvan aikaa sitten, äiti poloinen oli hyräillyt pikku +pojalleen salomaan mökissä. + +-- -- -- -- -- -- + +Ja pastori rakasti Agnesia. Eikä ainoastaan rakastanut, vaan toivoi +omakseen koko sielullaan, kaikilla ennen tukahdetuilla tunteillaan, +jotka elämän ajalla olivat häneen kertyneet ja nyt vasta puhkesivat +esiin, täyttäen koko hänen olentonsa. + +-- -- -- -- -- -- + +Tietysti pastori ei voinut keltään peittää sydämensä tilaa, ja se oli +loppumattomana ilon lähteenä pitäjän nuorisolle sinä kesänä. Eihän sitä +tarvinnut muuta kuin mainita Agnesin nimi, niin pastori lensi +tulipunaiseksi, ja paitsi sitä hän niin epäluuloa herättävällä tavalla +alkoi käyttää parasta pukuaan arkipäivinä sekä hankki itselleen vaalean +ruskeat kesäkengät ja punaisen kaulahuivin, koska Agnes kerran oli +tullut maininneeksi rakastavansa lämmintä punaista väriä. + +Pastori ei koskaan ennen ollut ottanut osaa pitäjän nuorison +huvituksiin, mutta nyt hän oli ensimäinen ja viimeinen kaikilla +kalastusretkillä, lawn-tennis kentällä, kävelymatkoilla y. m. Ja koko +ajan hänen katseensa lakkaamatta seurasivat Agnesia, niin että tyttö +parka olisi vallan hermostunut, ellei se olisi ollut samalla niin +sanomattoman naurettavaa. + +Olisi synti sanoa, että pitäjän nuoriso osoitti mitään ylenmääräistä +hienotuntoisuutta viittaillessaan pastorin sydämen tilaan. Mutta +pastoria nuo suorat ja epäsuorat viittaukset eivät ollenkaan kiusanneet. +Päinvastoin. Siinä oli jotain suloista, että ihmiset yhdistivät hänen ja +Agnesin nimen. Se ikäänkuin antoi hänelle toivon aihetta. -- -- -- Ehkei +se ollut niin aivan mahdotonta. Olihan suurempiakin ihmeitä tapahtunut. +Agnes oli tosin niin hento ja hieno, ja kaikki häntä ihailivat. Hänestä +toivottiin niin paljon. -- -- Mutta olihan pastorikin nuori ja +työkykyinen ja -- niin, työtä hän tekisi tästälähin kuin karhu. -- Eihän +se piispanistuinkaan mikään maailman mahdottomuus ollut -- -- + +Pitäjän leijona, kunnanlääkäri Björkman, oli varsinkin ottanut +erityistehtäväkseen pitäjän neitosten ja etupäässä Agnesin huvittamisen +pastorin kustannuksella. Kuinka verrattomasti hän osasi yllyttää +pastoria näyttämään rakkauttaan mitä hullunkurisimmalla tavalla! Pastori +piti kaunista tohtoria suurena auktoriteettina kaikissa ulkonaista +esiintymistä koskevissa asioissa, ja se oli varmaan kokonaan tohtorin +ansioksi luettava, että pastori yht'äkkiä rupesi esiintymään mitä +merkillisimmissä kaulakoristuksissa, joissa punainen väri aina loisti +ylinnä. Eräänä päivänä sanoi tohtori Agnesille: + +"Kyllä te, neiti Agnes, olette hyvin sydämetön, kun ette koskaan ole +edes huomaavinanne pastorin komeutta, vaikka hän kohta on uhrannut koko +vuosipalkkansa punaisiin kravatteihin." + +Agnes nauroi niin että valkoiset hampaat kiiluivat, ja kun pastori +samassa astui sisään, kääntyi 17-vuotias keijukainen heti häneen +huudahtaen: + +"Voi kuinka pastorin uusi punainen kaulahuivi on ihana!" + +Pastori punastui kaulahuiviaan punaisemmaksi, ja tunsi sydänparassaan +melkein tukahduttavaa riemua siitä, että Agnes häntä huomasi ja +puhutteli, mutta samalla pistävää tuskaa, kun salainen vaisto kuiskasi +hänelle, että ei hänen paikkansa ollut tässä ympäristössä. Mutta +punaista kaulahuiviaan hän tuskin sunnuntaisinkaan enää malttoi vaihtaa +mustaan, sillä olihan Agnes sanonut sitä kauniiksi, ja Agnes ei voinut +sanoa muuta kuin hän todella ajatteli. + +Ja yhtenä iltana Agnes lauloi niin lumoavan kauniisti: "Minun kultani +kaunis on, sen suu kuin aurankukka". Kun hän tuli viimeisiin säkeisiin: +"Siniset silmät sillä on ja keltainen sen tukka", suli hänen äänensä +melkein kuiskaukseksi, johon hän tuntui panevan koko sielunsa hellyyden. + +Pastori värisi niin, että hänen täytyi nojata ovenpieleen. Hänellä, +juuri hänellä, oli keltainen tukka ja siniset silmät. Tohtorin tukka oli +sysimusta ja silmät ruskeat se oli siis vallan täydellisesti aiheetonta +tuo katkera mustasukkaisuus, jota pastori joskus oli tuntenut iloista +tohtoria kohtaan. Voi, kuinka hän nyt sitä katui. -- -- Agnes, Agnes +lauloi hänelle -- -- + +Oudot onnen kyyneleet nousivat väkisinkin pastorin silmiin, ja hän +pyyhkäsi tuon tuostakin salaisesti kädellään silmäsopukoitaan, eikä +herännyt unelmistaan, ennenkuin Aili salin nurkassa tirskahti nauraa +hihittämään ja kysyi, tahtoiko pastori lainata nenäliinaa. + +Pastori tunsi syntistä halua sanoa sopimattomia sanoja Ailille, mutta +hän hillitsi mielensä ja meni nopeasti omaan huoneeseensa. Tuskalla se +aina loppui hänen lyhyt onnensa. + +Sillä lailla se kesä kului alituisten toiveiden ja alituisten +pettymysten lomitse, ja sitten eräänä päivänä ilmoitettiin, että +ylihuomenna Agnes lähtee Helsinkiin pitkittääkseen sieltä matkaansa +Parisiin. Pastorin takertuivat sanat kurkkuun, ja hän meni yksin +kamariinsa. Tiesihän hän, että Agnesin kerran piti lähteä, mutta +kumminkin se tuntui niin äärettömän vaikealta. Oli kuin kaikki olisi +yht'äkkiä pimentynyt. Herra Jumala auttakoon -- -- Mitä tästä tuleekaan! +Hän oli viimeisten viikkojen ajalla unohtanut Jumalan -- laatinut +epäjumalan itselleen. Tämäkö nyt oli rangaistus -- -- -- + +Joku koputti ovelle. Se oli tohtori Björkman. + +"Kuuleppas Rantala, kyllä sinunkin pitää hommata kukkia ylihuomiseksi +Agnesille. Minä tilaan kukkavihon Linnanmäen puutarhurilta, ja voisinhan +samalla tilata sinullekin." + +"Mitäpä hän minun kukkavihoistani..." + +"No, no, kas vaan miestä, kun on olevinaan. Sinunhan kukistasi, jos +kenen, hän..." + +"No, sama kai se minulle on. Jos luulet sen hänelle huvia tuottavan, +niin voit tilata minulle samalla kun itsellesikin. Mutta hyvä sen olla +pitää, jos kerran antaa". + +Ja sitten meni tohtori kertomaan Agnes'ille, että pastori aikoo +jäähyväisiksi ja viimeiseksi muistoksi antaa hänelle kukkavihon. +Edeltäkäsin heitä jo nauratti, vaikka pikku keijukainen kyllä yht'äkkiä +koetti näyttää totiselta ja sanoi: + +"Hyi teitä, tohtori, kuinka te olette paha." + +Tohtori tilasi itselleen vihkon pelkkiä orvokkeja, sillä niistä Agnes +piti enin, mutta pastorin vihkoon hän oli määrännyt pantavaksi joka +lajia, mitä puutarhassa löytyi. "Jota kirjavampi ja suurempi, sitä +parempi. Hintaa ei katsota", niin hän oli sanonut. Se tuli varmaan +tekemään mainion efektin -- pastori punaisimmassa kaulahuivissaan, +punaisena mielenliikutuksesta ja kädessään Linnanmäen puutarhurin +kirjava nerontuote! + +Lähtöpäivä koitti. Agnes oli hiukan hermostunut, sillä tohtori oli ollut +niin kalpea ja katsonut häntä niin syvään silmiin ojentaessaan hänelle +tuoksuvan orvokkivihon -- --. Laivasillalla pappilan rannassa oli +pitäjän nuorisoa koolla. Aili ei koettanutkaan kyyneleitään salata +suudellessaan Agnesia kymmeniä kertoja, ja omituisen kaihoava mieliala +vallitsi kaikissa nyt, kun Agnes heidät oli jättävä. Laiva oli jo +viheltänyt kolme kertaa, ja Agnes kävi yhä levottomammaksi. Voi, jos +saisi itkeä -- mutta ei, ei nyt. Tohtori ja nuo muut tuolla rannalla -- +-- -- + +Silloin viimeisessä hetkessä, kun laivan köysiä jo irroiteltiin, näkyi +pastori kukkavihkoineen kiiruhtavan sillalle. Agnes ei huomannut häntä, +ennenkuin vasta siinä silmänräpäyksessä, kun pastori ojensi hänelle +kukkavihkonsa. Tuon kirjavan, hirvittävän suuren jättiläisvihon! + +Ei, ei, se oli liikaa -- se tuli niin äkkiarvaamatta. Agnes ei voinut, +ei jaksanut enää hillitä itseään. Hermojen jännitys laukesi, ja hän +puhkesi äänekkääseen, hillitsemättömään nauruun. Kukkavihko putosi hänen +kädestään, ja hän nauroi niin, että kyyneleet vierivät pitkin poskia. Se +oli niin vastustamatonta tuo hermostunut, hillitön nauru. Siihen +_täytyi_ yhtyä. + +Mutta pastori melkein juoksi kotiin. + +Laiva eteni rannasta, ja Agnes huusi naurusta ja itkusta värisevällä +äänellä: + +"Aili rakas, pyydä pastorilta anteeksi. En minä tahtonut häntä loukata. +Hyvästi, hyvästi, tuhannet kiitokset!" + +Mikä lienee ollut siihen syynä, mutta Aili ei voinut pyytää pastorilta +anteeksi. + +Pastori juoksi kamariinsa ja lukitsi oven. Hän oli polvillaan sohvan +vieressä ja painoi päätään sohvaan. -- Kuinka hän jaksaisi elää enää ja +kantaa tuota häpeätä, tuota ääretöntä häpeätä -- -- Hän ymmärsi kaikki +niin selvään nyt. -- Koko kesän hän oli ollut kaikkien narrina, kaikkien +pilkkana ja käyttäytynyt kuin hullu. -- -- Itse hän oli syynä kaikkeen. +Kuinka hän inhosi itseään. Jumalan hän oli unohtanut -- -- rangaistus +oli oikea, mutta voi, niin katkera -- Agnes, Agnes, jota hän vieläkin +rakasti, jonka edestä hän oli valmis uhraamaan kaikki -- -- -- Oliko hän +niin äärettömän suuri syntinen, että Jumalan täytyi häntä noin +katkerasti rangaista -- -- -- -- + +Pelasta, pelasta Herra näistä tuskista -- -- -- + +Pastori itki ääneensä. + + * * * * * + +Pastoria seurasi sentään joskus onnikin. Jo samana syksynä hän sairaan +luona käydessään kylmettyi, sairastui ja kuoli. Sen perästä unohtui +hänen rakkausjuttunsakin. + +Pappilaan tuli uusi apulainen, joka meni naimisiin Ailin kanssa, ja niin +tuli vanha traditsiooni täytetyksi siinäkin suhteessa. Muuta sen +kummempaa ei tapahtunut niiden viiden vuoden aikana, joiden kuluttua +Agnes taas tuli pappilassa käymään. + +Mutta pieni keijukainen oli kokonaan muuttunut. Hän oli hengittänyt +suuren maailman hienostunutta ja turmeltunutta ilmaa, oli nauttinut ja +kärsinyt. Entisestä luonnonlapsesta, jonka heleä nauru ja valkoiset +kiiluvat hampaat vieläkin olivat pitäjäläisten muistossa, oli kehittynyt +hieno, viehättävä, kuuluisa laulajatar. + +Nyt hän oli tullut taas pappilaan lepäämään ja ehkäpä myös hieman +haihduttamaan tuota kalvavaa tunnetta, joka oli hänen sieluunsa syöpynyt +silloin, kun hän sai tiedon siitä, että mustasilmäinen maalari, joka oli +hänen kuvansa Roomassa maalannut, oli toisen oma. + +Siitä syystä ei enää nauru helähdellyt kuin ennen, ja laulaessa oli ääni +usein sortua kyyneliin. + +Mutta pappilassa oli niin tyyntä ja hiljaista. Se vaikutti +rauhoittavasti kiihtyneisiin hermoihin. + +Aili antoi Agnesin olla hyvin paljon yksin, sillä vaistomaisesti hän +tiesi, että yksinäisyyttä Agnes nyt enin kaipasi. + +Ja yksin hän kuljeskeli metsissä ja varsinkin suurella +koivikko-kirkkomaalla, jossa aina vallitsi niin juhlallinen rauha, että +kaikki huolet hiljaa raukesivat lepoon. Siellä hän istui usein +puupenkillä suuren riippukoivun suojassa, ja siellä hänen silmänsä +kerran osuivat yksinkertaiseen mustaan ristiin, jossa seisoi + + _Pastori Matti Rantala_. + +Ensin hän ei siinä huomannut sen kummempaa, mutta yht'äkkiä tuo nimi +tuntui niin tutulta. Ja salaman nopeudella muistui hänen mieleensä suuri +kirjava kukkavihko, nolon näköinen, punoittava naama ja sitten +tuskallinen, sääliä rukoileva katse. + +Agnes kavahti pystyyn. Nyt hän ymmärsi. + + * * * * * + +Pitäjäläiset puhuivat vielä vuosikausia siitä, että joku oli kuullut +joltakulta, että joku oli nähnyt kuinka kuuluisa laulajatar oli tuonut +kukkia pastori Rantalan haudalle. Mitähän ihmettä sekin mahtoi merkitä? +Olisikohan se ollut entinen lapsuuden lemmitty? Mutta tuskin se oli +mahdollista. -- Kuka niiden suurien taiteilijoiden kaikkia oikkuja +ymmärtää! + + + + +TÄYDELLINEN + + +Sanotaan ettei kukaan tässä maailmassa ole täydellinen, mutta se ei ole +totta. Minä tunnen yhden, joka on täydellinen. Se on Katri Manner. + +Jos jossakin ihmisessä on jotain pahaa, niin ainakin hänen parhaat +ystävänsä sen tietävät ja siitä puhuvat. Mutta Katrista ei kukaan puhu +muuta kuin hyvää. Tuntuu oikein naurettavalta ajatella, että jonkun +päähän pistäisi puhua pahaa Katri Mannerista. Se olisi aivan yhtä +järkevätä kuin että rupeisi väittämään korppia valkoiseksi. Kun Katrin +nimikään vain mainitaan, joudun ainakin minä sellaisen ylevän, hieman +juhlallisen tunnelman valtaan, joka pakoittaa minut antamaan kasvoilleni +vaatimattoman, mutta samalla arvokkaan ilmeen ja puhumaan puhdasta +kirjakieltä. + +Katrin täydellisyyden alkujuurena oli se, että hänen äitinsä oli melkein +täydellinen, ja äidin hyvät ominaisuudet menivät perintönä tyttärelle, +kehittyen hänessä sitten ylimmilleen. + +Katrin äiti oli leski, joka asui Helsingissä ja piti parempain ihmisten +lapsia luonaan täysihoidossa, ruumiillisessa ja henkisessä +täysihoidossa. Hän puhui suomea hyvin huonosti, mutta korvasi sen +puutteen sillä että oli sitä kansallismielisempi eikä antanut Katrin +ollenkaan oppia ruotsia. + +Täydellisyys, kuten muutkin ominaisuudet, näyttäytyy ihmisessä usein +hyvinkin aikaiseen. Niinpä Katrissakin. Hän oli täydellinen aivan +kapalolapsesta alkaen. Hän söi ja nukkui kellon mukaan, eikä milloinkaan +kirkunut ja hermostuttanut talonväkeä, kuten muut lapset. Puhumaan hän +oppi säännölliseen aikaan ja samoin tervehtimään ja kiittämään ja +siunaamaan itsensä maata pannessa sekä syömään ruvetessa. + +Koulussa oli Katri paras oppilas luokallaan, kaikkien opettajien ilo ja +ylpeys, jota mainittiin esimerkkinä muille vielä vuosikausia +jälestäkinpäin. Koulussa Katrille selvisi hänen elämäntehtävänsäkin. +Tällä tavalla: + +Seminaarin läpikäynyt ainekirjoituksen opettajatar kerran jakeli aineet +takaisin luokalle ja pidätti viimeiseksi Katrin aineen. Siitä hän piti +erityisen, liikuttavan puheen, jonka pääsisällys oli se, että Katrin +aine oli paras ja että Katrilla oli hyvin suuri taipumus kirjallisesti +ilmaisemaan tunteitaan. Lopuksi opettajatar kysyi: + +"Eikö Katri koskaan ole aikonut kirjailijaksi?" ja kun Katri +vaatimattomuudessaan ei siihen mitään vastannut, vaan punastui ja katsoi +lattiaan, niin opettajatar jatkoi: "Meillä tarvittaisi kirjailijoita, +hyviä naiskirjailijoita". + +Sillä samalla hetkellä Katri päätti ruveta kirjailijaksi, hyväksi +naiskirjailijaksi. + +Ja rupesi. Heti koulusta päästyään. + +Tietysti hän ei ruvennut sellaiseksi kirjailijaksi, joka kirjoittaa +oikein työkseen. Katrin ja Katrin äidin mielestä se ei oikein sopinut +nuorelle tytölle. + +Mutta hän kirjoitti tunnelmia "kantelon kielistä, joita kosketellaan +kuutamossa, kun leivoset lehdossa leijailevat" ja muuta sellaista +kaunista ja sointuvaa, joka sopii niin ihmeen hyvin meidän +surunvoittoiseen suomalaiseen luonteeseemme. Niitä hän julkaisi +sanomalehtien kellarikerroksissa ja otti kirjailijanimekseen Kirsti +Kaisla. + +Hän oli niin sanomattoman suloinen tuo pikku Kirsti Kaisla. + +Kummakos siis että nuoret miehet kilvan häneen rakastuivat hänen +tullessaan seuraelämään. Katri ei ensimäisenä vuonna rakastunut +kehenkään, sillä hyvin kasvatettuna tyttönä hän ymmärsi, että yht'äkkiä +rakastuminen on vallan sopimatonta. + +Kevätpuoleen alkoi nuori, naimaton, iloinen professori Björk yhä +selvemmin osoittaa, että hän oli puolestaan päättänyt ylentää, Katrin +profesoorskaksi. Ihmiset ilkeydessään puhuivat kovin paljon tuosta +asiasta. Ja moni todellinen ystävä sanoi rouva Mannerille, että kyllä se +sentään oli omituista, jos Katri suostui rupeamaan professori Björkin +rouvaksi, sillä professori oli niin kummallinen, ettei kukaan oikein +saanut selville, minkälainen hän oikeastaan oli. + +Tuli sitten sekin päivä jolloin professori kirjoitti kosimakirjeen +Katrille. Katri kysyi äidiltä, että mitä tehdä. Äiti tuumaili ja valvoi +koko yön ja sanoi sitten, että ei siitä asiasta voinut tulla mitään, +sillä professorista liikkui niin kummallisia huhuja. Ei kukaan tiennyt +tarkkaan hänen kantaansa edes kielikysymyksessä, puhumattakaan muista +kysymyksistä. Lieneekö mies itsekään selvillä niistä. + +Katri kyllä ensin arveli, että ehkä hän voisi professoriin vaikuttaa +edullisesti, mutta äiti sanoi, että ei heikko nainen semmoisissa +asioissa mitään voi. + +Siitä syystä Katri vastasi professorille, että ei hän voi häntä +rakastaa, kun hän ei tiedä ovatko he elämänkysymyksissä samaa mieltä. +Sisarena lupasi olla ja ystävänä. + +Professori katosi sen jälkeen pitkäksi aikaa seuraelämästä. + +Tästä rakkausjutusta kertoi rouva Manner ystävilleen ja he taas +ystävilleen j. n. e., ja sen perästä ei kukaan enää epäillyt Katrin +täydellisyyttä. Hän ei katsonut yhteiskunnallista asemaa eikä välittänyt +arvonimistä, vaan osasi uhrautua, niin juuri _uhrautua_ sen edestä, mikä +oli oikein. He sanoivat sen suoraan Katrille, ja Katri päätti siitä +lähtien yhä enemmän ja enemmän uhrautua. Ja hän tunsi jo edeltäkäsin +tyydytystä siitä. + +Seuraavana syksynä hän meni kihloihin maisteri Pekka Salosen kanssa, +joka oli taatusta kodista, ja jolla oli varma isiltä peritty kanta +kaikissa tärkeissä kysymyksissä. Hänestä ei kenenkään tarvinnut epäillä, +mitä hän mahtoi arvella siitä tai siitä asiasta, ei edes hänen +itsensäkään. + +Maisteri Salonen kosi suullisesti iltamassa ylioppilastalolla, mutta +Katri sanoi, ettei hän voi mitään vastata, ennenkuin hän on kysynyt +mammalta. + +Seuraavana päivänä Pekka Salonen soitti rouva Mannerin ovella, ja rouva +itse tuli avaamaan. Ei virkkanut sanaakaan rouva, vaan puristi kauvan +Pekan kättä ja katsoi häntä silmiin. Pekasta tuntui ensin hiukan +nololta, sillä tottumaton kun oli, hän ei oikein ymmärtänyt tarkoittiko +tuo myöntävää vai kieltävää vastausta, mutta vihdoin virkahti rouva +liikutettuna: + +"Katri odottaa sinua salissa, poikani." + +Silloin Pekka tajusi. Hän astui rohkeasti saliin, syleili Katria ja +suuteli. + +Ja nyt he olivat kihloissa, ensin salaisesti, kunnes sormukset ja +kihlakortit saatiin, ja sitten julkisesti. + +Kihloissa he olivat kolme vuotta, sillä Pekan piti ensin joutua +tohtoriksi, ja Katrin piti käydä talouskoulua sekä saada myötäjäisensä +valmiiksi, ja molempien heidän piti oppia tuntemaan toisensa +perinpohjin. Rouva Manner sanoi, että se on _niin_ vaarallista, kun +nuoret menevät naimisiin, tuntematta toisiaan perinpohjin, aivan +perinpohjin. + +Ja koska Katri ja Pekka molemmat asuivat Helsingissä ja tapasivat +toisensa joka päivä (klo 5--6 i.-p., sillä se sopi parhaiten maisterin +lukutöihin nähden), niin saattoihan sitä olla kihloissa vaikka kuinka +kauvan. Molemmat olivat erinomaisen hyvin kasvatettuja. + +Kihlausajalla se vasta oikein todella alkoi se Katrin kirjallinen työ, +sillä nyt hän oli saanut aiheen, josta aina saattoi kirjoittaa, +nimittäin itsensä ja Pekan. Siitäpä syystä hän julkaisikin jouluksi +ensimäisen tunnelmakokoelmansa nimeltä "Sinivuokkoja Suomen saloilta, +kokoellut Kirsti Kaisla." + +Siinä hän liikuttavasti ja runollisesti kuvasi kaikki kohtaukset itsensä +ja Pekan välillä. Se oli niin sanomattoman miellyttävää kaikille +tuttaville, kun niissä heti paikalla saattoi tuntea Katrin ja Pekan, ja +siten jokainen oli tilaisuudessa osanotolla seuraamaan heidän +tunteittensa eri kehitysasteita. Ja paitsi sitä Katrin tunnelmat loivat +Pekkaan perin uuden ja runollisen valon. Kuka olisi voinut arvata, että +kun Katri huokaili Pekalle: "Sinä sankarini suuri, kotkani kaunis ja +komea", Pekka siihen heti osasi vastata: "Sinä impyeni ihanin, nuortea, +notkea neitoni." Ei kukaan ihminen ennen ollut huomannut Pekassa mitään +runollista, joka voisi innostuttaa kirjoittamaan monta sivua tunnelmia. +Mitäs ne kylmät, välinpitämättömät ihmiset mitään huomaisivat. Mutta +Katri huomasi. + +Asian laita oli se, että Pekka tosin oli lyhyt ja paksu, mutta hänellä +oli kihara tukka, ja se oli juuri Pekan tukka, josta Katrin runosuoni +sai yhä uutta ja uutta virvoketta. Pekka ei saanut leikkuuttaa tukkaansa +muuta kuin Katrin luvalla, ja se tuotti Katrille vilpitöntä iloa, kun +vieraat ihmiset usein nähdessään Pekan kysyivät: "Kuka se on tuo +soittotaiteilija?" Pekka oli todellakin omituisen taiteellisen näköinen +noin pitkätukkaisena. Kuka tahansa saattoi erehtyä. + +Vihdoin koitti sekin päivä, jolloin Pekan väitöskirja valmistui ja +hänestä tuli tohtori. Katri oli samaan aikaan ennättänyt käydä +talouskoulunsa ja vieläpä kutomakoulunkin sekä julaissut toisen +kokoelmansa "Sinivuokkoja", joka loppui juuri siihen kohtaan, kun Pekka +tuo ensimäisen kappaleen valmista väitöskirjaansa Katrille, ja Katri sen +johdosta ottaa kantelonsa, istuu Pekan jalkain juureen (Pekan hän on +ensin asettanut istumaan sohvaan) ja antaa sydämensä riemun kantelon +kielistä helistä maailmalle. + +Sitten viettivät Katri ja Pekka häänsä, vuokrasivat neljä huonetta ja +keittiön ja perustivat mallikodin, josta olisi mahdoton kenenkään mitään +muistuttaa. Siellä on kaikki juuri niinkuin saattoi otaksuakin. Salissa +on mustapuiset, punapäälliset huonekalut ja yhdessä nurkassa "ryhmä" +sellaista uutta tyyliä, s. o. mahognyn väriseksi kiillotetusta koivusta +tehty pöytä tuolineen, jotka ovat päällystetyt suurikukkaisella +vihreällä sametilla. Sitä näytetään erikseen vieraille ja huomautetaan, +kuinka ilahduttavan korkealle kannalle meidän huonekaluteollisuus on +kohonnut, kun koivua osataan noin mainiosti väärent -- tarkoitin +_jalostaa_, että kuka tahansa voi etäältä katsoen luulla sitä +mahognyksi. Ruokasalissa on ruskeat, polttopiirroksilla koristetut +tuolit ja pöytä. Katri itse on kuviot niihin polttanut, siten selvästi +osoittaen, mitä hyvä tahto voi aikaansaada, vaikk'ei olekkaan taipumusta +piirustukseen tai muuhun taiteellisuuteen. Tohtorin kamari ja makuuhuone +ovat tietysti nekin juuri sellaiset kuin voitte arvata. Ei missään ole +mitään häiritsevää, ajatusta rasittavaa, kysymyksiä herättävää. Sanalla +sanoen: mallikoti. + +Ja kaikki toimet käyvät varmasti kuin hyvin voideltu koneisto ainakin. +Tohtori kuuluu jalojen yritysten johtokuntiin, Katri arvokkaiden +arpajaisten toimikuntiin, ja molemmat ovat jäseninä seuroissa, jotka +ansaitsevat kansalaisten kannatusta. Rouva Manner sanoo, että Katri ja +Pekka pitävät velvollisuutenaan uhrautua yhteishyvän edestä. + +Ja vaikka kaikki tietävät, että Katri on täydellisempi kuin muut, ei hän +ollenkaan millään tavalla pyri herättämään huomiota. Viimekin kesänä, +kun kolmella neljäs-osalla Helsingin naismaailmaa, leveänaamaisilla ja +kapeanaamaisilla, vaaleaverisillä ja tummaverisillä, oli aivan +samanmuotoiset hatut, joissa kaikissa törrötti jäykkä höyhen pystyssä +toisella sivulla, oli Katrillakin juuri semmoinen hattu. Se oli vaisto, +joka neuvoi häntä tuommoisissa asioissa. Hän ymmärsi ettei se ollut +muuta kun epämiellyttävää huomion herättämistä ja itsenäisyyden pyrintöä +tuo, että muutamat panivat kaksi, toiset ei yhtään höyhentä hattuunsa, +silloin kuin enemmistöllä oli vain yksi höyhen. + +Tämä nyt oli vain pikku seikka, mutta semmoista se oli muissakin +seikoissa. Kun on täydellinen, niin on. + +Katrin ja tohtori Salosen elämässä ei ole tapahtunut mitään erityisiä +muutoksia, eikä tule tapahtumaankaan, jos vähänkään osaan ennustaa, +muuta kuin että perhe toivottavasti vuosien kuluessa kasvaa ja lisääntyy +ja tulee jonkunmoisen mallirodun perustajaksi. + + + + +PIKKU-VELI + + +Pikku-veli oli noin kuuden jalan pituinen, tummatukkainen, +ruskeasilmäinen pohjalainen. Silmät ne hänessä enin vetivät huomiota +puoleensa. Ne olivat niin läpinäkyvän kirkkaat kuin salomaan lähde, ja +tuntui kuin niiden katse olisi voinut tunkea syvemmälle kuin muitten +ihmisten. + +Pikku-veljellä oli kaksi "suurta veljeä". Eihän hän muutoin tietysti +olisi ollutkaan pikku-veli. Suuret veljet olivat noin kymmenkunta vuotta +vanhempia kuin pikku-veli, molemmat professoreja, vanhempi vakinainen, +nuorempi ylimääräinen. Heitä pidettiin yleensä neroina, ja +hämmästyttävän nopeasti he olivatkin saavuttaneet tiedemiesmaineen sekä +joutuneet yliopistoon täyttämään korkeimpia opinpaikkoja. + +Mutta pikku-veli oli vain ylioppilas, vaikka hän jo oli alun kolmannella +kymmenellä, eikä ollut ollenkaan toivoa, että hänestä vielä pitkiin +aikoihin tulisikaan sen enempää. Sehän se juuri oli niin huolestuttavaa. +Milloinka pikku-veljestä koituisi mies? + +Pikku-veli oli nuorin lapsi kodissa, niin perinpohjaisesti nuorin. Kun +hän vielä tallusteli mekossa, puhuttiin jo ympäri Suomen suurten veljien +kyvystä ja lahjoista. Heihin keskittyi kodissa koko huomio, kaikki +toiveet. Kuka olisi ennättänyt ajatella pikku-veljeä, joka ei edes +koulussa millään lailla herättänyt huomiota. Päinvastoin kävivät hänen +lukunsa aina hiukan niin ja näin, ja hänellä oli kaikenlaisia muita +puuhia enemmän kuin koulutöitä. Häntä tuskin saattoi uskoa saman perheen +jäseneksi kuin suuret veljet, niin perin erilainen hän oli. Se oli +todellakin huolestuttavaa. + +Lupaaikoina se oikeastaan alkoi pikkuveljen elämä. Silloin hän pääsi +metsiin ja kukkuloille pyssy olalla, tosi kauhuksi professoreille, jotka +eivät ikinä olleet pyssyyn koskettaneet ja tuskin saattoivat eroittaa +jäniksen peltopyystä. Mutta metsissä pikkuveli oli kotonaan. Siellä ei +kukaan häntä soimannut huolimattomaksi ja lapselliseksi, vaikka hän +istuikin tuntikausia lammen rannalla ja muodosteli savipalloista +lumpeenkukkia ja Vellamon neitoja, tai vuoleskeli puupalasista jäniksiä +ja kettuja, joita hän sitten joskus vei äidille tulijaisiksi, kun +metsäriistaa oli niukemmalta. Silloin äiti aina hymyili ja suuteli +pikku-veljen ruskettunutta poskea, mutta silmissä oli huolestunut ilme, +sillä kovin lapsellinen oli pikku-veli eikä tuntunut koskaan kehittyvän. +Pikku-veli huomasi aina äidin salaisen huolen, ja se koski häneen niin +kipeästi. Ei, ei hänestä ollut muualla olijaksi kuin metsissä. + +Jo pienenä poikana hän uneksi kauniita unelmia, kuinka hän porolla +ajaisi Rastekaiselle niinkuin Sampo Lappelil' ja vielä kauvemmaksi +pohjoiseen, niin pitkälle kuin aatos ulottui. Ja sinne hänen mielensä +vieläkin paloi, sinne pohjoiseen, jossa on ikuinen hiljaisuus, ja jossa +revontulet öisin räiskivät, ja aurinko laskee punaisemmassa purppurassa +kuin muualla. + +Usein viipyi pikku-veli päiväkausia metsäretkillään, mutta siihen oli +kotona totuttu eikä turhia hätäilty. Äiti vain hymyillen katseli, kun +hän harmaassa, vihreäkauluksisessa metsästystakissa ja polvihousuissa +astui viheltäen metsämaille, harmaa leveälierinen huopahattu hiukan +niskaan työnnettynä, niin että tumma tukka pisti esiin hatun ja otsan +välillä. Pikku-veli oli kiusannut ja kärttänyt itselleen tuon +metsästyspuvun, vakuuttaen ettei hän voinut olla vapaana salomaillaan +koulupuvussa. Suuret veljet, joita pikkuveljen "taiteellisuus", kuten he +sitä nimittivät, kovasti huvitti, olivat puoltaneet pikkuveljen pyyntöä, +ja siksi hänellä oli tuo harmaa ja vihreä puku, joka soveltui hänelle +niin erinomaisesti. + +Kun pikku-veli palasi metsästä, olivat hänen ruskeat silmänsä aina +entistä kirkkaammat, ja oli kuin raitis metsätunnelma olisi tullut koko +taloon. Mukanaan hänellä oli melkein aina metsäriistaa, milloin elävänä, +milloin ammuttuna. Hän näkyi tuntevan kaikki salomaan salaisuudet, ja +Tapion karjaa hän hallitsi kuin omaansa. Kerrankin hän kesytti +ketunpoikasen, niin että se koiran tavoin juoksenteli hänen perässään, +ja nuoren kotkan hän suositteti niin tutuksi, että se lentää lehahti +hänen olkapäälleen, hänen samoellessaan salomaita. + +Mutta pikku-veli hän oli vain kuitenkin, ja itse hän niin mielellään +sieti tuon nimen. Ei hän muuta tahtonut ollakaan. + +Oli sitten kerran elokuu. Pikku-veljestä alkoi koti tuntua niin kumman +ahtaalta, hän ikävöi pois metsiinsä. Hän tuskin saattoi hengittää, ilma +tuntui niin tukahduttavan raskaalta, ja pää oli kuin lyyjyä. Metsiin, +metsiin hänen piti päästä, muutoin hän nääntyi. + +Hän otti pyssyn olalleen ja läksi pitkälle retkelle. + +Maantie kulki kotiportilta metsän reunaan, mutta juuri kun pikku-veljen +piti poiketa astumaan pitkin metsäpolkua, pyörähti vaunu esiin tien +mutkauksessa. Pikku-veli loi katseensa sinne päin, ja sitten hän ei enää +voinutkaan kääntää niitä pois. Vaunussa istui tyttö, vai liekö ollut +haltiatar, jolla oli suuret siniset silmät ja kädessä kimppu _Veronica_ +kukkia. Hän katsoi pikku-veljeen ja hymyili, ja samassa tuokiossa hän +oli jo kadonnut näkyvistä. + +Pikku-veli seisoi kuin lumottu ja katseli katoavaa vaunua. Ei hän +tiennyt, oliko tuo kaikki ollut unta, vai oliko hän todellakin äsken +nähnyt tytön, joka oli niin lumoavan kaunis, ja jolla oli suuret siniset +silmät, yhtä siniset kuin _Veronica_ kukat hänen kädessään. + +Verkalleen läksi pikku-veli astumaan metsään, suuntasi kulkunsa +pohjoiseen päin siintäviä saloja kohti, missä oli outoja seutuja, +kontion kotipaikkoja. Hän kulki ja kulki mietteissään, eikä lopulta enää +tiennyt, missä hän olikaan. Oli kuin outo voima olisi häntä johtanut +aina vain tuonne tiheimpään kuusikkoon, josta ei mitään tietä vienyt +ulos. Elokuun kuutamo alkoi välkkyä, ja yö kävi kolkoksi. No, mitäpä +siitä! Eihän tämä ollut ensi kerta, kun pikku-veli sai kuusen alle +yöpyä. Sen musta varjohan ikäänkuin pyysi häntä syliinsä. + +Pikku-veli laskeutui ikivanhan kuusen suojaan ja katseli, kuinka kuun +säteet värähdellen väikkyivät sen oksien lomitse, luoden kummia kuvia +sammaleiselle maalle. Ei arvannut pikku-veli, että tämä oli Tapion +uhrikuusi, jonka siimeksessä salon sinipiiat öisin karkeloivat. + +Hän nojasi kuusen runkoon ja koetti sulkea silmänsä. Mutta outo tunnelma +oli saanut hänet valtaansa, eikä tullut uni hänen silmiinsä. Tuulen +hyminä kävi läpi salomaan, ja kun kuusen oksat alkoivat hiljaa +liikahdella, hiipivät salon sinipiiat kuusen alle. Eivät säikähtäneet +pikku-veljeä, hymyilivät hänelle vain ja kiersivät valkoiset +käsivartensa hänen kaulaansa. Sinipiioista suloisin, jolla oli suuret, +kysyvät sinisilmät, katseli kauvan pikku-veljen silmiin. Hän kantoi +vienoja _Veronica_ kukkia pikku-veljen peitteeksi, ja kukkaset levisivät +ylt'ympäri, niin että koko maa kuusen alla oli sinisenä _Veronica_ +kukista. Pikku-veli vain katseli sinipiikasta eikä arvannut, kuinka +vaarallista on katsella sinipiikasten silmiin. Ikipäiviksi ne +katseillaan kietovat ihmislapsen. + +Aurinko oli jo korkealla taivaalla, kun pikku-veli heräsi. Hänen +jäseniään poltti ja päätä kivisti. Melkein tiedotonna hän kulki +eteenpäin, ei tiennyt minne, ei kysynyt kunne. Poissa olivat salon +sinipiikaset, mutta niitä pikku-veli yhä vielä etsi, ei välittänyt enää +metsäriistasta, ei kysynyt kontion kotia. Hän kulki ja kulki eikä +huomannut mitään, ennenkuin hän seisoi melkein kotiportilla. Hän katsoi +oudoksuen taloa, ei tuntenut enää kotiaan. Vasta kun äiti astui +portaille ja huusi pikku-veljeä nimeltä, hän tiesi olevansa kotona. + +Äiti saattoi pikku-veljen sisään ja pani vuoteelle lepäämään, sillä +sairas oli nyt pikku-veli. Paljon hän houraili kuumeessaan ja pyyteli +tuskallisesti sinipiikasta luokseen. Joskus hän sitten makasi hiljaa ja +hymyili, eikä äiti aavistanut että sinipiikanen silloin oli kuullut +pikku-veljen pyynnön ja tullut häntä tuudittamaan lepoon. + +Kun pikku-veli vihdoin parani, oli hänen silmiinsä jäänyt outo ilme. +Joskus aivan aavistamatta ne saattoivat tummeta, ja silloin ne iskivät +tulta ja salamoita. Niissä oli semmoisina hetkinä jotain melkein +peloittavata. Eikö se enää ollutkaan reipas, hyväluontoinen pikku-veli? +Kuuma pohjalaisverikö se kiehui pikku-veljenkin suonissa, vai mikä se +pani nuo kirkkaat silmät noin tummenemaan ja salamoimaan? -- Ei arvannut +kukaan, että metsän sinipiikanen ei päästänyt pikku-veljeä +lumouksestaan. + +Tuli sitten kevät, ja pikku-veljestä piti tehtämän ylioppilas. Hän oli +silloin jo lähemmä 20-vuotias, sillä kovin hitaasti olivat käyneet +pikku-veljen luvut. Silloin sattui pieneen kaupunkiin, jossa +pikku-veljen koulu oli, tulemaan tyttö, jolla oli suuret, kysyvät +sinisilmät. Jo ensi kerran, kun pikkuveli tytön näki, hän säpsähti kuin +sähkön iskemänä. Missä hän oli ennen nähnyt nuo samat silmät, niin +syvät, niin salaperäiset ja siniset? Oliko se sama tyttö, joka silloin +kerran oli vaunussa ajanut hänen ohitseen, vai oliko se metsän +sinipiikanen, joka oli ihmiseksi muuttautunut voidakseen lempiä +pikku-veljeä? + +Mutta ei osaa salon sinipiikanen lempiä, eikä osannut sinisilmäinen +tyttökään. Hän katsoi kummeksuen ja kylmästi pikku-veljeen, kun +pikku-veljen ruskeat silmät hehkuen ja salamoiden kertoivat lemmestä. Ja +kun pikku-veli vihdoin ei jaksanut vaieta, vaan kertoi tytölle tuskansa +ja toiveensa, purki koko sydämensä ja pyysi häntä omakseen, silloin +sinisilmäinen tyttö toden teolla loukkaantui. Hän ei ikimaailmassa +aikonut ruveta odottelemaan, kunnes pikku-veljestä koituisi mies. Sehän +olisikin ollut perin järjetöntä, ja sinisilmäinen tyttö oli hyvin +järkevä ja ymmärtäväinen. Hän meni kihloihin vanhan, rikkaan lehtorin +kanssa, joka oli pikku-veljen opettaja. + +Pikku-veljen mieli kuohui ja hyrskyi. Siinä oli harmia, siinä oli surua, +ensi lemmen surua, ja ennen kaikkea siinä oli katkeruutta ja inhoa. Se +oli ilettävä juttu tuo, kun pikku-veljen sinisilmäinen impi rupesi +vanhan miehen omaksi. Pikku-veli liittyi iloisiin tovereihin, joitten +seurassa surun piti haihtua. Usein hän palasi kotiin vasta aamuyöstä +tilassa semmoisessa, että hän jälestäpäin punastui häpeästä tuota +muistellessaan. + +Ja sitten tietysti koko kaupunki joutui kuohuksiin pikku-veljen +hurjistelujen tähden. Ei ollut niitä kahvikutsuja, joissa tuo asia ei +olisi ollut puheenaineena, ja sinisilmäinen tyttö itki siniset silmänsä +punaisiksi, kun pahat ihmiset hänenkin nimeään sekoittivat noihin +juttuihin. Hänhän oli viaton, aivan viaton. + +Ja pikku-veli käyttäytyi niin sanomattoman poikamaisesti. Ei ollut +kumma, että kaupungissa nousi vallan hirveä myrsky. Ylimääräinen +professori syöksyi suin päin Helsingistä pikku kaupunkiin ja sai +vihdoinkin auktoriteetillaan myrskyn hiukan tyyntymään ja pikku-veljen +onnellisesti ylioppilaaksi. + +Sitten lyöttivät molemmat professorit päänsä yhteen ja tuumivat +huolissaan, mitä ihmettä pikku-veljelle olisi tehtävä. Vakinainen +professori, joka oli lakimies, arveli että lakitiede kumminkin oli ainoa +tässä maailmassa, joka oli omiaan kehittämään ihmisen parhaat puolet, +mutta ylimääräinen professori, joka oli kielimies, sanoi että kokemus +selvään on osoittanut, että kielitieteet enemmän kuin mitkään muut +laajensivat näköpiiriä ja teroittivat ajatuskykyä. + +Pikku-veli puolestaan myöntyi molempiin. Hän taipui omituisen nöyrästi +kaikkiin suurten veljien tuumiin. Tuntui melkein siltä kuin hän ei olisi +tajunnut, mistä oli kysymyskään. Ja mitäpä hän nyt oikeastaan olisi +ymmärtänytkään sellaisia syviä asioita. Hänhän oli vain pikku-veli. + +Asia päättyi vihdoin siten, että vanhempi professori, joka oli +vakinainen, sai tahtonsa täytetyksi, ja pikku-veli pantiin lukemaan +lakitiedettä. Hän asettui yhdessä ylimääräisen professorin kanssa +vakinaisen luo asumaan, sillä tämä oli naimisissa, mutta ylimääräinen +professori oli poikamies. Erittäin säännöllisesti kävi sitten pikku-veli +luennoilla, ja huoneessaan hänellä oli paksuja lakikirjoja pöytä täynnä. +Hänessä itsessään vain ei ruvennut näkymään merkkejä lakitieteen +vaikutuksista. + +Ylimääräisen professorin kävi niin sääli pikku-veljeä, jolla näkyi +olevan niin vaikea päästä eteenpäin maailmassa. Ja sydämensä syvyydessä +hän oli vakuutettu siitä, että jos hän olisi saanut tahtonsa täytetyksi +ja pikkuveli olisi antautunut kielitieteen alalle, olisivat asiat +toisin. Hän tunsi selvään että hän ja pikku-veli kärsivät yhteistä +marttyyriutta tuossa asiassa, ja se enensi hänen myötätuntoisuuttaan. +Tuon tuostakin hän meni pikku-veljen huoneeseen, taputti poikaa +olkapäälle ja puheli hänelle ystävällisiä sanoja. + +"Sano, pikku-veli, suoraan, kiusaako lakitiede sinua. Mitähän jos +heittäisit lakikirjat nurkkaan ja rupeisit kielimieheksi. Minusta tuntuu +kuin sinulla olisi selvä taipumus fonetiikkaan". Niin puheli +ylimääräinen professori pikku-veljelle. + +"Ei, ei", vastasi pikku-veli, "en luule että minusta on kielimieheksi. +Pelkään ettei minusta ole mihinkään". + +Pikku-veljen silmissä oli kovin surumielinen ilme. Hän ei kehdannut +tunnustaa, kuinka kipeästi hän kaipasi metsiään, joissa sinipiiat +karkeloivat. + +Mutta ylimääräisen professorin ystävyys liikutti pikku-veljeä niin +sanomattomasti. Hänessä piili niin suuri määrä hellyyttä, jonka piti +päästä puhkeamaan, ja muuta esinettä hellyydelleen hän ei nyt löytänyt +kuin toisen suuren veljensä. + +Veljesten elämä kehittyi nyt seuraavana parina vuotena siihen suuntaan, +että pikkuveli lueskeli kuten ennenkin lakitiedettä, piirteli kuvia +muistiinpanovihkoihinsa ja tuumaili, millä hän voisi hiukan ilahduttaa +ylimääräistä professoria, sillä luvuillaan hän ei, herra paratkoon, +kenellekään iloa tuottanut. Ylimääräisen professorin huoneessa alkoi +tapahtua kaikenlaisia muutoksia aivan huomaamatta. Huonekalut muuttivat +paikkaa, niin että ne muodostivat taiteellisia, aistikkaita ryhmiä, ja +jos pikku-veljen huoneeseen tuotiin joku mukava tuoli, kaunis matto tai +pehmeä patja, muutti se hyvin nopeasti ylimääräisen professorin +huoneeseen. Se oli vallan liikuttavaa tuo pikku-veljen huolenpito +suuresta veljestä. + +Mutta pikku-veli itse ei näkynyt saavan takaisin entistä reippauttaan. +Ei ollut hänestä Helsingissä eläjäksi. + +Tuli sitten taas kevät, ja tuntui siltä kuin pikku-velikin olisi hiukan +alkanut elpyä eloon. Eräänä päivänä hän oli lähtenyt kotoa aikaisin +aamulla, kierrellyt Alppilan seudut, ja minne lie sitten mennytkään, +sillä häntä ei kuulunut kotiin aamiaiselle eikä vielä päivällisellekään. +Iltapäivällä, kun jo alkoi hämärtää, tuli vakinaisen professorin rouva +pikku-veljen vastaan portaissa ja ihmetteli, kuinka pikku-veljen silmät +säkenöivät ja salamoivat. Hän kantoi suurta vakkaa, joka näytti kovin +raskaalta, ja meni nopeasti huoneeseensa. + +Professorin rouva meni kaupungille ihmetellen, että mitähän kummia se +pikkuveli nyt puuhaili. Vielä suuremmaksi kasvoi hänen hämmästyksensä, +kun hän kotiin tullessaan kuuli palvelijalta, että "nuori herra" ei +päästä ketään huoneeseensa eikä luvannut tulla iltasta syömään. + +Pikku-veli istui lukon takana huoneessaan ja pyysi saada olla rauhassa, +kun veljekset pyrkivät sisään. + +"Antaa pojan olla rauhassa", puheli ylimääräinen professori, ja hänen +äänensä ilmaisi jotakuinkin hänen sydämensä ajatukset, jotka sillä +hetkellä kuuluivat näin: "Siinä nyt näette, millaiseen epätoivoon poika +parka on joutunut, kun häntä pidetään sopimattomalla alalla". + +Ja pikku-veli sai olla rauhassa koko illan ja koko yön, eikä tullut unta +hänen silmiinsä sinä yönä. Mutta epätoivoiselta hän ei tosiaankaan +näyttänyt. Päinvastoin näytti siltä kuin hänen olentonsa olisi uhkunut +voimaa ja nuoruutta yhä enemmän ja enemmän hetki hetkeltä. Poissa oli +epävarma, uneksiva ilme ja alakuloinen katse. Silmät loistivat ja posket +punottivat ja pää oli pystyssä. Nyt hänen vihdoinkin piti päästä +selvyyteen kaikesta, koko elämästään. Hänen täytyi päästä tuosta +raskaasta, toivottomasta tunteesta, joka teki olon aivan +sietämättömäksi. Hänen mieleensä oli kertynyt semmoinen ääretön paljous +tunteita ja kuvia, että sydän oli vallan pakahtua niiden painosta. Hänen +täytyi saada teossa tuoda ilmi, mitä mielessä paloi, muutoin ei hän +jaksanut elää. Nyt täytyi vihdoinkin särkyä sinipiikojen lumous, nyt hän +oli heidän herransa! Nyt hänen piti näyttää, mihin hän kelpasi! Jääköön +jo vihdoinkin lakitiede ja kaiken maailman tieteet kunnollisempien +työntekijäin osalle. Pikku-veli tiesi nyt, mitä hän tahtoi. + +Suuri vakka keskellä lattiata oli täynnä harmaata savea, ja sitä +pikku-veli nyt muovaeli ja puserteli, niinkuin ennen muinoin savipalloja +salomaan lammen rannalla. Pehmeä savi totteli notkeana pikku-veljen +tahtoa, ja muodottomasta möhkäleestä syntyi vähitellen luonnos, tosin +karkea ja epätäydellinen, mutta täynnä ilmettä ja uhkuvaa nuoruutta. Se +oli metsän sinipiikanen, joka houkutellen ojensi käsivartensa, +kietoakseen niillä ihmislapsen. + +Pikku-veli teki työtään väsymättä, uupumatta, huomaamatta ajan lentoa. +Ja jota enemmän hän teki, sitä tyynemmäksi ja rauhallisemmaksi hän kävi. +Nyt hän oli varma tehtävästään, tunsi elävänsä omassa maailmassaan. + +"Laskeppas sisään, pikku-veli!" kuului ylimääräisen professorin ääni +aamulla oven takana. + +Pikku-veli avasi oven, ja suuri veli jäi hämmästyneenä seisomaan +kynnykselle. Hän oli kyllä ollut koko lailla levoton, kun pikkuveli noin +merkillisellä tavalla sulkeutui huoneeseensa, mutta näin kauheata hän ei +ollut aavistanut. Oliko poika parka täydellisesti menettänyt järkensä? + +Huoneessa oli mitä hirvein sekasorto, huonekalut työnnetyt hujan hajan +seinille, lattia täynnä savea ja pikku-veli itse kaiken hämmennyksen +keskellä, kädet ja vaatteet tahraantuneina savesta, kasvot kalpeina +valvonnasta ja silmät hehkuen kuin kuumeessa. + +"Mitä -- mitä tämä merkitsee?" sai suuri-veli vaivoin sanotuksi. + +"Tuota!" vastasi pikku-veli itsetietoisesti ja osoitti luonnosta +pöydällä. + +Professori katsoi siihen ääneti, mutta tuntui kuin hän ei olisi siitä +paljoa viisastunut. Hän astui lähemmäksi luonnosta ja katsoi vuoroin +siihen, vuoroin pikku-veljeen. Vihdoin alkoi hänelle selvitä, että +pikku-veli ei mitenkään ollut järjeltään pilalla, ja luonnoksen +omituinen kauneus vaikutti vastustamattomasti professoriin. + +"Pikku-veli", virkkoi hän vihdoin vakavana ja miettivänä, "kenties olet +tehnyt miehen työn". + +Pikku-veli oli riemua täynnä. Tuo oli jo aivan tarpeeksi tunnustusta +hänelle. Tiesihän hän että rakkain veli ymmärtää häntä! + +Ulos, ulos hänen nyt piti päästä luontoon. Tämä kaupungin ilma oli +vallan tukahduttaa hänet. + +Hän siisti itsensä nopeasti ja läksi ulos. Parin tunnin verran hän +kierteli Eläintarhan ja Alppilan seutuja, mutta vihdoin alkoi väsymys +tuntua vallan näännyttävältä, ja hänen piti lähteä astumaan kotiin päin. + +Kun hän oli astumaisillaan huoneeseensa, kuuli hän sieltä oudon äänen, +joka sanoi: + +"Sehän olisi rikos, ellei tuollaista lahjaa kehitettäisi!" + +Pikku-veli avasi hiukan epäröiden oven, ja siinä seisoivat molemmat +professorit ja vieras herra, jonka hän tunsi eteväksi kuvanveistäjäksi, +hänen sinipiikansa ympärillä. Vakinainen professori näytti olevan kuin +ilmeinen kysymysmerkki, mutta ylimääräinen professori hymyili +tyytyväisenä ja tarttui pikku-veljen käteen sanoen: + +"Tässähän se vihdoin tulee itse mestarikin, jota olemme odotelleet. +Tuleppa niin esittelen sinut". + +Pikku-veljellä ei ollut aikaa aristella, kun professori esitteli hänet +kuvanveistäjälle, joka tarttui hänen käteensä kysyen: + +"Ettekö tästälähin suostuisi rupeamaan minun työtoverikseni ja jättämään +lakitieteenne?" + +Lakitieteen professori puuttui nyt puheeseen, huoahtaen puoleksi +leikillisesti: + +"Minun ei onnistunut tehdä pikku-veljestä suurta omalla alallani, se on +valitettavasti perin totta, mutta ehkä se onnistuu teille paremmin". + +Kuvanveistäjä puristi pikku-veljen kättä vastatessaan vakavasti: + +"Elleivät kaikki merkit petä, tulee pikku-veljestä kerran suuri-veli". + + + + +ELÄMÄN LEIKKI + + +"Annikki, armahin lapsi, lopeta jo leikkisi ja joudu levolle!" + +Äiti veti punaposkisen Annikin puoleksi hyväillen, puoleksi pakolla pois +leikkikentältä. + +"Voi, äiti, anna minun vielä leikkiä edes pieni hetkinen vain! Anna +minun leikkiä!" valitteli Annikki. + +"Aina vain Annikkini tahtoo leikkiä," sanoi äiti ja hymyili, mutta hymy +oli surunsekainen. + +"Miks'et antaisi minun leikkiä, äiti? Enhän pyydä mitään muuta," puheli +Annikki. + +"Ei ole elämä leikkiä, Annikkini," vastasi äiti. + +Mutta ei tyytynyt tuohon Annikki tyttönen, yhä vain valitteli: + +"En välitä siitä, mitä elämä on, leikkiä vain tahdon!" + +Mutta äiti vei Annikin levolle ja puheli tyynnyttävästi tyttöselle: + +"Nuku rauhassa Annikkini, sydänkäpyseni. Huomenna täytät viisitoista +vuotta, ja silloin ovat lapsen leikit lopussa. Nuku ainoinen Annikkini!" + +Ja Annikki nukkui ja uneksi. + +Hän liiteli kauvas, kauvas kukkaisella kentällä naurusuiden toverien +kanssa. Leikkiä, huimaavaa leikkiä heidän piti yhdessä aloittaa. Mutta +äkkiä ne hävisivät Annikin toverit, kukin rientäen omalle suunnalleen. +Ei tullut leikistä mitään. Annikki jäi yksin. + +Kenttä kasvoi kasvamistaan niin pitkälle kuin silmä kantoi. Ja Annikki +oli yksin. -- Kammoittavaa on olla yksin. Annikki pelkäsi. Pois toverien +luo hän tahtoi, mutta poissa, poissa olivat kaikki. Annikki tunsi, että +tuolla laajalla kentällä hänen _täytyi_ olla yksin. + +Kyyneleet alkoivat kohota Annikin silmiin, mutta samassa hän näki nuoren +naisen astuvan häntä kohti yli kukkaisen kentän. + +Kuka se mahtoi olla tuo nuori nainen, joka kukilla seppelöitynä ja suu +hymyssä lähestyi Annikkia? Hän näytti niin tutulta, että Annikki ensin +luuli häntä äidikseen, mutta ei se kumminkaan ollut äiti. Hän ojensi +kätensä Annikille. + +"Kuka olet?" puhkesi Annikki kysymään. + +"Elämäsi olen, Annikki ainoiseni", vastasi hymyilevä tyttö. + +"Elämänikö olet? Kuinka kaunis olet, ja kuinka sinua rakastan!" + +Annikki tarttui tytön käteen, ja hänestä tuntui kuin Elämän vertaista ei +löytyisi muuta. + +Elämä hymyili: "Mitä pyydät, Annikkini, minulta lahjaksi +syntymäpäivänäsi, nyt kun lapsuutesi loppuu ja minä tulen ylimmäksi +ystäväksesi?" + +"Elämäni armain, mitä pyytäisin enää muuta, kun sinut saan ylimmäksi +ystäväkseni!" sanoi Annikki uneksien. + +"Paljon on mulla antimia sulle tarjota. Valitse mitä tahdot. Vaaditko +viisautta, rakastatko rikkautta, valtaako haluat, vai lempeäkö ikävöit? +Sano sananen vain, Annikkini," lausui Elämä. + +"Viisautta, valtaa, rikkautta, lempeä! Mitä niillä tekisin! En välitä +antimistasi, Elämä!" + +Annikki nauroi ja heitti kentän kukkia Elämän helmaan. + +"Etkö Elämältä mitään pyydä? Tyydytkö siihen vain, mitä pyytämättäsi +annan?" kyseli Elämä. + +Annikin silmät säihkyivät vallattomasti. + +"En välitä suurista antimistasi, mutta yhtä sulta kumminkin pyydän, +Elämä. Anna minun leikkiä!" + +"Leikkiä!" Elämän katse himmeni. "Paljon pyydät Annikkini!" + +"Paljonko pyydän? Enhän pyydä mitään arvokkaista lahjoistasi. Enhän +tahdo muuta kuin leikkiä vain!" puolustihe Annikki. + +"Yksinkö leikkiä tahtoisit, Annikkini?" kyseli Elämä. + +Annikki nauroi: "Kuka yksin leikkiä viitsisi! Anna entiset +leikkitoverini minulle takaisin." + +"Yksin on elämän kenttä kuljettava. Ei ole mulla vallassani antaa sulle +leikkitovereja. Kullakin on oma tiensä astuttavana, oma työnsä +tehtävänä. Luovu leikin unelmista, Annikkini!" pyyteli Elämä. + +"En tahdo luopua leikistä enkä tahdo olla yksin!" valitteli Annikki. +"Sinun kanssasi, Elämä, tahdon leikkiä, koska muut eivät rupea +tovereikseni." + +"Annikki ainoiseni, elä pyydä leikkiä Elämän kanssa. Se leikki on +leikeistä turmiollisin", varoitteli Elämä. + +Mutta juuri sitä Annikki pyysi, sitä ainoata hartaasti anoi. + +"Oi Annikkini, miksi minun kanssani pyydät leikkiä?" kyseli Elämä. + +"Siksi että rakastan sinua", sanoi Annikki. "Oi suostu, Elämä, +pyyntööni!" Ja Annikin katse oli hellä ja hilpeä, mutta vaiti oli Elämä, +kunnes vihdoin synkkänä virkkoi: + +"Ehdolla suostun." + +"Sano ehtosi Elämä." + +Mustaksi oli himmentynyt Elämän katse, ja hymy oli paennut kauvaksi +hänen lausuessaan: + +"Viisitoista vuotta olet nyt lapsena leikkinyt, viisitoista vuotta vielä +saat minun kanssani leikkiä, mutta sitten -- -- --" + +"Mitä sitten?" + +"Sitten minä vuorostani tahdon leikkiä sinun kanssasi, Annikkini. +Suostutko ehtooni?" + +Annikki nauroi heleimmän naurunsa. "Sinä viehättävä, suloinen Elämäni! +Tietysti suostun. Sehän on vain leikin jatkoa ikuisesti!" + +"Se on siis suostuttu", sanoi Elämä. + +Nuo sanat vielä kaikuivat Annikin korvissa, kun hän aamulla hymyhuulin +heräsi vastaanottamaan äidin onnittelusuudelmaa. Annikki oli nyt +viisitoista vuotias. + +Ja sitten se alkoi se leikki Elämän kanssa. + +Viehättävä on leikki Elämän kanssa, sillä Elämä on niin kekseliäs +leikkitoveri. + +Aluksi Annikki tyytyi lasten leikkeihin, nautti Elämän ilot +yksinkertaisina ja ilman höysteitä, mutta sitten hän vaati enempää. Ja +Elämä antoi enemmän. + +Aatteiden leikki on hupainen leikki. + +Mutta sille, joka aatteille sydänverensä antaa, sille ne tuottavat +tuskia vain. Sitä ei Annikki tahtonut. Annikki tahtoi leikkiä. + +Paljon toi aika aatteita, joiden kanssa oli kaunis leikkiä. Pois oli +poistuva entisten aikojen ahtaus, uusi aika tarjosi yhdenvertaisuutta ja +veljeyttä koko ihmiskunnalle. Se tasottaisi hyvän, poistaisi kurjuuden, +ja sen kanssa saapuisi ikuinen rauha, ikuinen onni. Niin sanoivat +innokkaat aatteiden ajajat, ja niin sanoi Annikki. Mutta voi niitä, +jotka eivät ymmärtäneet leikkiä, jotka tahtoivat teossa aatteensa +toteuttaa! Voi niitä, jotka onnensa uhrasivat aatteensa hyväksi ja +rupesivat itse sorrettujen vertaisiksi! -- Annikki näki heidän sortuvan +epätasaisessa taistelussa ja vetäytyi väristen pois, sillä tuohan ei +ollut leikkiä enää. + +Ei tahtonut Annikki häiritä sopusointua ympärillään, eikä särkeä aatteen +kirkasta kuorta tunkeakseen ytimeen asti. Hän antoi herttaiset hymynsä, +sulosointuiset sanansa kauniille aatteelleen ja sai hymyjä ja hellyyttä +palkakseen. Annikki imi hunajan aatteestaan, ei huolinut karvaasta +pohjanesteestä. Annikki leikki aatteiden leikkiä. + +Mutta suloisempi aatteiden leikkiä on lemmen leikki. Annikki aavisti sen +ja pyysi Elämältä lempeä. + +"Annikki armahin", varoitteli Elämä, "elä leiki lemmellä. Lempi on +antimistani jaloin. Ei sovi ihmislapsen sillä leikkiä. Kamala on lemmen +kosto." + +Ei välittänyt Annikki Elämän varoituksista, sillä lemmellä tahtoi +Annikki leikkiä. + +Ja sitten se alkoi se Annikin uusi leikki, lemmen leikki. Ja se oli +kaikista leikeistä viehättävin. + +Kun tummat silmät säihkyivät lempeä, ja voimakkaat käsivarret puristivat +Annikkia vasten sykkivää sydäntä, silloin ymmärsi Annikki, että lemmen +leikin vertaista ei ole elämässä muuta. + +Entä sitten, vaikka se ei ollutkaan leikkiä sille toiselle! Entä sitten, +vaikka se olikin täyttä totta sille toiselle. Olihan se Annikille +hurmaavaa leikkiä! + +Kun toinen pyysi omakseen, täydellisesti, kokonaan, tahtoen muuttaa +leikin todeksi, silloin Annikki hymyili suloisimman hymynsä ja sanoi: +"Armas, sehän oli leikkiä vain". + +Ja se mikä oli parasta ja hienointa siinä toisessa, se kuoli, sillä se +toinen ei ollut ymmärtänyt leikkiä. Mutta Annikki ymmärsi, ja Annikki +jatkoi lemmen leikkiä uuden ystävän kanssa. + +Mutta lemmenkin leikki kyllästyttää. + +"Oi Elämä, anna jotain uutta", pyyteli Annikki. + +"Kaikkien antimieni kanssa olet jo leikkinyt Annikkini," sanoi Elämä, +"kaikki iloni olet iloinnut, ei ole mulla muuta jälellä kuin murhe." + +"No, anna sitten murhe, en ole sitä vielä koskaan kokenut," sanoi +Annikki. + +"Annikki ainoiseni, kamala on lemmen kosto, mutta monta vertaa kamalampi +on murheen kosto. Voi sitä ihmislasta, joka murheella leikkii!" + +Mutta Annikki tahtoi leikkiä murheella, ei pelännyt sen kostoa. + +Ja Elämä antoi Annikin aavistaa, millaista oli murhe ja epätoivo. Kun +nälkä kaatoi kansaa ja taudit raivosivat, tulivat kamalat viestit +Annikin kuuluville. Ja Annikki pukeutui surupukuun ja itki säälin +kyyneleitä. Kaunis oli ollut hymyilevä Annikki, mutta kauniimpi vielä ja +armaampi oli kyynelsilmäinen Annikki! Ja kärsivien tähden hän tästälähin +tahtoi ilonsakin iloita. Kun loistavissa huveissa kurjille apua +keräiltiin, leijaili Annikki mustassa murhepuvussa tanssin pyörteessä ja +itki kirkkaimmat kyyneleensä kertoessaan kansan kärsimyksistä. Laupeuden +enkeliksi nimitettiin kaunista Annikkia, joka murehti murehtivien +kanssa. Ja päilyvässä shampanjassa joi innostunut nuoriso Annikin +maljan, kun Annikki leikki murheen leikkiä. + +Mutta se leikki väsytti nopeammin kuin lemmen leikki. + +"Anna uutta, Elämä," pyyteli Annikki. + +"Saat alkaa kaikki uutena uudestaan," lupasi Elämä. "Huomenna, +Annikkini, leikkiaikasi loppuu ja minun vuoroni alkaa." + +"Se on hyvä," sanoi Annikki väsyneesti. "En jaksa enää keksiä uusia +leikkejä, mutta sinä Elämäni varmaan niitä keksit entistä ehompia." + +Ja Annikki heräsi aamulla 30-vuotisena. Sama loiste oli silmissä kuin +viisitoista vuotta sitten ja huulilla entinen hymy. Leikissä ei himmene +silmien säihky, ei kalpene poskien puna, eikä tule tuskalliseksi hilpeä +hymy. + +Ja sitten se alkoi Elämän leikki. + +Elämä vei Annikin uudestaan nuorten karkeloihin, mutta nuoret eivät +tunteneet häntä, vetäytyivät vain arasti pois. + +"Sano, Elämä, miksi he eivät tahdo minua karkeloihinsa? Olinhan niissä +ennen ensimäisnä," kyseli kummeksien Annikki. + +"Et ole nuori enää," sanoi Elämä. + +Oli kuin lunta olisi hiljaa vihmonut Annikin sydämelle, kun Elämä +hänelle ilmoitti, että nuoruus oli ohi, ja Annikki värisi kuin vilusta. + +Pois nuorten leikkitanhuvilta! Aatteethan ne toisiakin lämmittivät. +Niiden palveluksessa Annikki tahtoi onneaan hakea. + +Mutta Elämä tahtoi leikkiä. Se antoi aatteet, mutta otti pois uskon. +Sellaista on Elämän leikki. + +Sama kiiltävä kuori oli aatteilla nyt kuin ennenkin. Yhtä kauniilta +kajahteli niiden ylistys nyt kuin muinoinkin. Mutta usko, usko niiden +totuuteen, pyhyyteen, jonka piti lämmittää, se oli poissa. Turhaan haki +Annikki niissä kadotetun nuoruutensa korvaajaa. + +"Oi Elämä, lämmitä, lämmitä rintani jälleen!" rukoili Annikki, joka +pelkäsi verensä jääksi jähmettyvän. + +"Elä pelkää, Annikkini," lohdutti Elämä, "kyllä rintasi vielä osaa +sykkiä entistä tulisemmin." + +Ja Elämä näytti, että Annikin sydän osasi sykkiä. + +Se toi Annikin tielle miehen, jossa Annikki luuli löytäneensä +kauneimpain unelmiensa sankarin. Hän se antaisi Annikille uutta +nuoruutta, uutta tulta suoniin ja ennen aavistamatonta onnea. + +Ja nuori mies opetti Annikille, mitä on lempi, polttava, tuhoava, +mieletön lempi. Mitä oli kaikki Annikin leikkivä onni ollut verrattuna +pisaraankaan nykyisyydestä! Nyt, nyt vasta elämä alkoi. Nyt ei Annikki +enää tahtonut leikkiä. + +Mutta Elämä tahtoi leikkiä. + +Toisellehan ne säihkyivätkin nuoren miehen silmät, ei Annikille. Ja +toistahan ne hakivat nuo hellät hyväilyt, ei Annikkia. Se oli Elämän +leikkiä vain. + +Nyt oli Annikin poskien vuoro kalveta, ja Annikki tiesi nyt, millaista +on toivoton tuska. + +"Oi, Elämä, sääli! Ota kaikki muu, elä tätä ainoata," rukoili Annikki. + +"Otan minkä annoin ja jolla leikit," sanoi Elämä. "Samat leikit tahdon +minäkin leikkiä, Annikkini." + +"Oi, Elämä, Elämä, kostoako haet? Liian julma on kostosi!" valitteli +Annikki. + +"En hae kostoa, Annikkini," sanoi Elämä. + +"Ellet kostoa hae, miksi tuon teet!" valitteli Annikki. + +"Siksi että rakastan sinua," vastasi Elämä. + +"Oi, Elämä, jos rakastat minua, niin jätä minut. Pakene pois luotani, +Elämä, en muuta sulta pyydä enää!" rukoili Annikki. + +"Ei koskaan Elämä leikkiään kesken lopeta eikä sen vuoksi pakene, +Annikkini. Mutta silloin leikkini loppuu, kun opittavasi opit, ja +silloin annan sinulle viimeisen antimeni," sanoi Elämä. + +"Mikä mahtaisi mulla vielä olla opittavana, Elämä?" kysyi väsynyt +Annikki. + +"Rakasta minua ja usko minun rakkauteeni," sanoi Elämä. + +"Ja mitä mulle annat, jos tuonkin vielä opin?" kysyi Annikki. + +Elämä vastasi: + +_"Rauhan."_ + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Tien ohesta tempomia, by Aino Malmberg + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TIEN OHESTA TEMPOMIA *** + +***** This file should be named 15676-8.txt or 15676-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/5/6/7/15676/ + +Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and PG Distributed +Proofreaders. + + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/15676-8.zip b/15676-8.zip Binary files differnew file mode 100644 index 0000000..2531209 --- /dev/null +++ b/15676-8.zip diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..d7267de --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #15676 (https://www.gutenberg.org/ebooks/15676) |