initial commit of ebook 15676HEADmain

5 files changed, 2947 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/15676-8.txt b/15676-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..2f10ad1
--- /dev/null
+++ b/15676-8.txt
@@ -0,0 +1,2931 @@
+The Project Gutenberg EBook of Tien ohesta tempomia, by Aino Malmberg
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Tien ohesta tempomia
+
+Author: Aino Malmberg
+
+Release Date: April 21, 2005 [EBook #15676]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TIEN OHESTA TEMPOMIA ***
+
+
+
+
+Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and PG Distributed
+Proofreaders.
+
+
+
+
+
+
+
+
+
+Tien ohesta tempomia
+
+
+Aino Malmberg
+
+
+Ensimmäisen kerran julkaissut
+Kustannusosakeyhtiö Otava 1901
+
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+                                Siv.
+Jumalan kuva.....................1
+Meri.............................11
+Edistystä........................17
+Etevä nainen.....................35
+Kuinka hänestä tuli kirjailija...49
+Tunnelmia........................69
+Naurettava juttu.................85
+Täydellinen......................103
+Pikku-veli.......................117
+Elämän leikki....................137
+
+
+
+
+JUMALAN KUVA
+
+
+
+
+MERI
+
+
+Kuka laskee mereni laajuuden, kuka käsittää sen pohjattomat syvyydet,
+kuka aavistaa mitä aarteita se sylissään säilyttelee?
+
+Paljon piilee mereni povessa, piilee pahaa, piilee parhainta.
+
+Jos mereni syntysanat mulle selviäisi, jos sen syvyyksien salaisuudet
+mulle mainittaisi, hyvän silloin ilmoille nostaisin, painaisin pahan
+pohjamutaan. Hopealle silloin hohteleisivat ulappojen aallot, kullalle
+kuumottaisivat mereni mainingit.
+
+Moitit mertani kylmäksi, valitat viluisiksi siintäviä selkiä.
+
+Ei ole kylmä mun mahtava mereni, vaan viileä se on ja puhdas. Pois
+haihtuu polttava hehku sen aaltojen hyväilyssä ja puhdistuu mainen
+mustuus.
+
+Ei ole konsaan kylmä mun mahtava mereni, se on lämpimäin virtojen meri.
+
+Kun sen virtojen vetrehet vedet hellien hyväilevät rantamaita, silloin
+kukkaset elpyvät eloon ja nurmen nukka vihannoi. Ei polta poroksi, ei
+tuota tuhoa mun mereni lauhkea lämpö, se vain sulattaa jään ja
+haihduttaa hyisen hallan. Eloa ja voimaa se henkii, karuille
+kallioillekin se kukkia kasvattaa.
+
+Luulet joskus tyyneksi merta, tyyneksi kuin kuollut. Voi ihmislapsi,
+lyhytnäköinen ihmislapsi, joka et jaksa pintaakaan oppia, vielä vähemmin
+syvyyksiin syventyä!
+
+Etkö käsitä mereni mahtia, sen elonvoimien valtavuutta, jotka panevat
+virrat väsymättä vyörymään ja pakoittavat pinnan hiljaa huokuen
+heilumaan, vaikka vaahtopäät hyrskyt olisivatkin lepoon laskeutuneet?
+Kuollut vain voi liikkumatta levätä, mutta mereni uhkuu eloa, eikä väsy
+sen voima konsanaan.
+
+Kavalaksi kuulin mertani mainittavan, viekkaaksi sanottavan voimakasta.
+Liian mahtava on mereni ollakseen kavala, liian voimakas ollakseen
+viekas.
+
+Mutta elä leiki sen kanssa, elä yllytä voimakasta vihaan, sillä
+vaarallinen on mereni viha. Monta on karia meressä, paljon on kallioita
+aaltojen alla. Varo purttasi, varo henkeäsi! Elä koske mereni
+salakareihin, joita se ei tahdo ihmisten ilmoille paljastaa!
+Pirstaleiksi purtesi pusertuu, henkesi heität mereni syleilyssä.
+
+Mutta ellet pelkää purttasi, etkä elämääsi sääli, jos uskallat ne uhrata
+mereni salaisuuksia selvitelläksesi, silloin pue purtesi purjeisiin,
+lähde uurtamaan ulapoita!
+
+Lemmellä meri lempesi palkitsee, jos kaikkesi sille kannat, jos onnesi
+sille uskot. Eikä koskaan luovu meri omastaan, jonka sydämen se kerran
+on sitonut.
+
+Oi mereni, mereni, maireheni, kuinka aina sinua kaipaan, sinä yksinäisen
+ystävä, sinä lemmettömän lohduttaja! En löydä lepoa lehdoissa, ei katoa
+metsissä mieleni kaiho. Sinä mereni, sinä vapaa, viileä mereni, sinä
+yksin voit tyynnyttää tuskat, laulaa lepoon maiset murheet.
+Yksinäisyyden ydinsalaisuutta sinä mulle opetat, siitä neuvot onnea
+etsimään.
+
+
+
+
+EDISTYSTÄ
+
+
+Näin unta. Laaja kenttä oli edessäni ja voimakkaan musiikin soidessa
+marssi esiin loistava sotajoukko. Siinä oli jalkaväkeä, siinä oli
+ratsuväkeä, siinä oli tykkiväkeä ja jos jotakin. Loppumaton ihmisjoukko
+oli kokoontunut kentän ympärille, ja naisilla oli kyyneleet silmissä.
+
+Minä ymmärsin, että sotilaat olivat lähdössä sotaan, ja heidän omaisensa
+olivat tulleet sanomaan viimeiset jäähyväisensä heille.
+
+Komea kenraali ratsasti rivien ohi, jotka hurrasivat innoissaan. Näin
+kuinka hän seisahtui joukkojen eteen ja alkoi puhua. Kuulin hänen
+sanovan:
+
+"Isänmaan jalot pojat! Te olette nyt lähdössä täyttämään suurinta,
+pyhintä velvollisuuttanne, saattamaan surmaa isänmaan vihollisille --
+--"
+
+Samassa kajahti kirkas ääni väkijoukosta:
+
+_"Ei sinun pidä tappaman!"_
+
+Minä näin kuinka ihmiset rupesivat liikahtelemaan levottomasti, mutta
+kenraalin silmät säihkyivät ja hänen äänensä oli kuin ukkosen jyrinä:
+
+"Vaiti kaikki mielettömät intoilijat!"
+
+Äänetön hiljaisuus seurasi, ja kenraali jatkoi kiihkeästi:
+
+"Vai semmoista tahdotaan uskotella isänmaan jaloimmille pojille! Tuo
+käsky on olemassa ja se koskee murhaa, mutta tietysti ei sotaa. Sota on
+itse Jumalan asettama, ja maailman suurimmat henget, kirjailijat ja
+taiteilijat, ovat sitä teoksissaan ylistäneet. Kansat pystyttävät kilvan
+muistopatsaita sotasankareilleen. Eikö siinä ole kyllin todistusta sodan
+pyhyydestä? Niin, pojat, tuollainen käsky 'ei sinun pidä tappaman' on
+olemassa muita varten, mutta teille minä annan paljoa suuremman ja
+tärkeämmän käskyn, ja se on: 'Surmatkaa vihollisianne!' Jos sen käskyn
+täytätte, on isänmaa teille sankarin nimen antava ja vihreällä
+voitonseppeleellä teitä tervehtivä!"
+
+Ääretön hurraa-huuto seurasi kenraalin sanoja, ja minä kuulin kuinka
+joku takanani hiljakseen nauraa hytkähteli. Käännyin ympäri ja näin,
+että se oli ystäväni Mefisto, joka ihastuneena hieroi käsiään. Hän
+tarttui ystävällisesti käsivarteeni ja huudahti innoissaan:
+
+"Eikös se ole mainiota! niin innostuttavaa, mieltä ylentävää!
+Kuunnellaanpa jatkoa."
+
+Kenraali puhui taas:
+
+"Jokainen järkevä ihminen käsittää sen päivänselvän asian, että eri
+aloilla on eri vaatimukset, eri käskyt, eri mittakaavat. Kyllä tiedän
+että äsköinen intoilija on valmis teille huutamaan myöskin: 'ei sinun
+pidä valehteleman', ja siinä hän on oikeassa, mikäli koskee omia
+päälliköitänne. Se joka päälliköilleen valehtelee, on kuoleman
+ansainnut, mutta muistakaa myöskin, mitä teille sanon tällä
+juhlallisella eron hetkellä: Jos voitte valheella, vaikkapa valalla
+vahvistetulla, vihollisen harhaan houkutella, niin se on luettava teille
+suuremmaksi ansioksi kuin kirkkain totuus."
+
+Taas räjähti hurraa-huuto ilmoille, ja Mefisto takanani huusi
+liikutettuna: "Eläköön!"
+
+Yhä enemmän ja enemmän innostui kenraali, ja yhä useammin keskeyttivät
+joukkojen riemuhuudot hänen puheensa.
+
+"Teidän kädessänne, pojat", huusi hän, "on nyt isänmaan onni ja maine!
+Kansamme kunnian kilpi kiiltää silloin vasta täydessä loistossaan, kun
+se tuhatkertaisesti on huuhdottu ja pesty vihollisen verellä!"
+
+Sotilaiden silmät hehkuivat ja posket punottivat. He olivat valmiit
+siinä silmänräpäyksessä surmaamaan vaikka kenen.
+
+Mutta kenraali hiljensi ääntään ja sanoi, että he kumminkaan eivät saa
+unohtaa viimeistä velvollisuuttaan. joka oli avun anominen ylhäältä.
+
+Heti sen jälkeen komea kenraali ratsasti syrjään, ja minä näin kuinka
+kunnia-arvoisa piispa, kiiltävä kultaristi rinnassa, astui rintaman
+eteen. Kaikki lankesivat polvilleen, ja piispa rukoili korkealla äänellä
+voittoa tälle joukolle ja surmaa viholliselle. Hän vakuutti, että
+Kaikkivaltias itse ylhäällä katselee, kuinka he täyttävät
+velvollisuutensa hallitsijaansa ja isänmaata kohtaan.
+
+Musiikki soitti sitten virren, johon kaikki yhtyivät, ja lopuksi vielä
+kajahutettiin kansallishymni. Liikutettuina ja innostuneina alkoivat
+ryhdikkäät joukot reippaan musiikin kaikuessa marssia pois hakemaan
+vihollista ja voittamaan tai kuolemaan.
+
+Mefisto nykäsi minua käsivarresta ja kysyi:
+
+"Emmekö nyt lähde katsomaan vastapuolueen joukkojen lähtöä? Minusta tämä
+todellakin on niin jalostavaa ja innostavaa, että voisimme nähdä saman
+näytöksen vielä kerran uudistuvan. Paitsi sitä vastapuolueella on aivan
+toisenlainen ja vielä parempi musiikki, vaikka muu komento onkin
+jokseenkin sama. Lähdetäänkö?"
+
+"Ei. Sain tuosta jo kylläkseni", vastasin kylmästi.
+
+"Hm -- hiukan blaseerattu -- kuten nykyajan ihmiset ovat. No, katsellaan
+sitten seurauksia. Onhan niilläkin viehätyksensä. -- Heidän hartaat
+rukouksensa kuullaan" -- Mefisto koetti näyttää hurskaalta ja puhui
+samalla äänellä kuin äskeinen piispa. -- "Vihollinen saa surmansa --
+kummankin puolueen vihollinen. Satoja ja tuhansia jää tappelutantereelle
+isänmaan maineen ja kunnian tähden."
+
+Mefisto pudisteli punaista vaippaansa, ja minä näin edessäni verisen
+kentän täynnä silvottuja ruumiita, ja kuolevien tuskanhuudot täyttivät
+ilman. Käännyin kauhulla pois, mutta Mefisto lohdutti minua sanoen:
+
+"Murheella ja kauhulla ei sovi heitä surra. Heille pystytetään
+muistopatsaita ja heistä kirjoitetaan innostavia runoja, sillä isänmaan
+kunniahan vaati heidän verensä."
+
+Mefisto poisti kamalan näyn potkaisemalla kerran kaviollaan maahan, ja
+me seisoimme taas tyhjällä kentällä.
+
+"Milloinka maailma edistyy, Mefisto?" kysyin.
+
+"Hm -- sanoppas muuta", virkkoi Mefisto huoahtaen, "paljon, paljon on
+vielä tekemistä. Se on se systeemin puute, joka on edistyksen esteenä.
+Kun on järjestystä, musiikkia, puheita y. m. s., niin kaikki käy kuin
+voideltuna, kuten äsken näit. Mutta missä ei ole systeemiä, siellä ei
+ole edistystä. Se se oli minunkin erehdykseni, se systeemin
+laiminlyöminen".
+
+Mefisto huokasi syvään ja näytti huolestuneelta, enkä minä oikein
+ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti.
+
+"Jos olisin alusta alkaen johtanut kaikki tarkkaan systeemiin, olisi
+minun nyt helpompi olla," sanoi hän, "mutta nyt kertyy huolia pääni
+päälle, niin että hiukseni käyvät harmaiksi. Ei se riitä ollenkaan, että
+ihmiset uskovat tappamisen oikeuteen. Sekin perustus alkaa peloittavasti
+huojua. Mutta jos uhraisin sodan, ehkä silloin helpommin voisin
+toteuttaa toisen unelmani. Ja se olisi varmaan mielestäsi edistys, suuri
+edistys!"
+
+"En ymmärrä sinua, Mefisto," sanoin.
+
+"Lähdeppäs katsomaan, niin ymmärrät," virkkoi Mefisto.
+
+Hän pudisteli taas punaista vaippaansa, ja äskeinen tyhjä kenttä täyttyi
+uudelleen väellä.
+
+Hyvin harjoitettu joukko marssi esiin. Ei se näyttänyt oikein
+sotajoukoltakaan, pikemmin voimistelujoukolta. Kaikki olivat puetut
+sinisiin, ruumista myöten käypiin pukuihin, ja jokaisella oli vaatemytty
+kainalossa. Yht'äkkiä kuului johtajan ääni, joka komensi:
+_"Pu--keu--tu--kaa!"_ Salaman nopeudella kukin veti esiin vaatemyttynsä,
+eikä viipynyt viittä minuuttiakaan, ennenkuin joukko oli aivan toisen
+näköinen kuin äsken. Siinä oli silkkiin puettuja naisia, ryysyisiä
+kerjäläisiä, silinterihattuisia herroja, palvelijoita -- kaikki
+sekaisin, vierekkäin, mutta kumminkin suorissa riveissä, hyvässä
+järjestyksessä ja tarkkaan totellen komentosanoja. Kaikilla oli
+tavattoman hyvin hoidetut kapeat kädet ja nopeaan liikkuvat sormet.
+
+Taas kuului komentajan ääni: "Taskuvarkaat asentoon!" Ja suorissa
+riveissä marssi joukko kentän oikealle laidalle.
+
+Heidän jälkeensä seurasi toinen joukko. Siinä oli jättiläisen kokoisia
+miehiä tummissa puvuissa. Kädessä heillä oli rautatangot ja vyöllä
+riippui hohtimia, tiirikoita ja avaimia. Komentajan ääni kuului taas:
+"Murtovarkaat asentoon!" Ja joukko asettui kentän vasemmalle puolelle.
+
+Nyt ratsasti tömisten esiin loistava joukko komeilla korskuvilla
+ratsuilla. Miehillä oli mustat naamarit silmillä, heiluvat vihreät
+höyhentupsut leveälierisissä hatuissa ja suopungit käsivarrella.
+Komentajan ääni kajahti jälleen: "Maantierosvot asentoon!" Ja komea
+joukko ohjasi uljaat ratsunsa keskelle kenttää.
+
+Joukkojen keskelle oli kohotettu korkea puhujalava, ja sen luokse
+ratsasti maantierosvojen loistavaan univormuun puettu upseeri. Notkeasti
+hän hypähti ratsultaan, jota yksi taskuvarkaista jäi pitelemään, ja
+nousi sitten puhujalavalle.
+
+"Isänmaan ylpeys, jalot varkaat!" niin kuulin hänen alkavan. "Ilolla
+tervehdin teitä tällä samalla kentällä, jolla ennen muinoin noina
+julmina raakalaisuuden aikoina esi-isäimme sotajoukot kokoontuivat. Me
+tuskin voimme ymmärtääkään, että on ollut sellainenkin aika, jolloin
+ihmiset pitivät oikeutenaan surmata toisiaan, ja jolloin valtio ylläpiti
+suunnattomia sotajoukkoja, joita varta vasten opetettiin ja kasvatettiin
+murhaajiksi. Onneksi ne ajat ovat olleet ja menneet. Siihen aikaan
+olivat ihmiset liian ahdasmielisiä täysin käsittääkseen ja
+tunnustaakseen varkauden ylevää ammattia. Tosin ovat nimet semmoiset
+kuin Rinaldo Rinaldini, Robin Hood y. m. loistavina tähtinä tuossa
+pimeyden yössä, ja tapahtumat sellaiset kuin Panamayhtiön toiminta ynnä
+useat muut samanlaatuiset seikat todistuksena siitä, että silloinkin eli
+suuria sieluja, jotka ymmärsivät varkauden ylevän aatteen. Löytyi
+silloinkin henkilöitä, hallitsijoista kerjäläisiin asti, jotka innolla
+harjoittivat varkauden ammattia, mutta usein, oi kovin usein saivat he,
+ellei heidän yhteiskunnallinen asemansa ollut kyllin korkea suojelemaan
+heitä, kolkoissa vankilakomeroissa marttyyreinä maksaa uljuutensa".
+
+Minä kuulin kuinka puhujan ääni värisi liikutuksesta ja näin kuinka
+kauniit naiset nostivat nenäliinat silmilleen. Mefisto huokasi
+osanottavasti selkäni takana.
+
+Puhuja siirtyi sitten selittämään varkauden etuja tieteelliseltä
+kannalta katsoen. Hän osoitti oppineessa ja tarkassa laskussa, kuinka
+varkaus kansantaloudellisessa suhteessa oli saanut aikaan hämmästyttäviä
+tuloksia. "Niillä varoilla", selitti hän, "jotka meidän varkaat toivat
+kotiin viime sodasta, ylläpidetään tätä nykyä 20,000 kirkkoa ja koulua!"
+
+Innokkailla suosionosoituksilla palkitsivat joukot tuon lauseen, ja
+puhuja jatkoi sitten, selittäen varkauden merkitystä esteetilliseltä ja
+moraliselta kannalta. "Ei mikään ammatti", vakuutti puhuja, "ole niin
+omiaan kehittämään ihmisen parhaimpia puolia, uljuutta, rohkeutta,
+kekseliäisyyttä, näppäryyttä, päättäväisyyttä, j. n. e. puhumattakaan
+siitä kuinka suuri vastuunalaisuus, mutta samalla jalo tehtävä varkailla
+on omaisuuden oikeassa tasoittamisessa. Muistakaa aina", lopetti hän,
+"että varastaessanne rikkailta, jaatte osan saaliista köyhille!"
+
+Liikutettuina hurrasivat joukot, ja upseeri luki vielä hymnin, jonka
+kansan suurin runoilija oli kirjoittanut varasarmeijan ylistykseksi.
+
+"Eikö tuo olisi suuremmoinen edistys?" kysyi Mefisto innoissaan. "Mutta
+arveleppas, jos tuo olisi ollut rinnan sota-armeijan kanssa! Ystävinä ja
+auttaen toinen toistaan ja siten toteuttaen veljeyden suurta aatetta!"
+Mefisto saneli tavattoman suurella ponnella ja vakuutuksella. Mutta
+sitten hän lisäsi synkästi: "Pelkään että se on liian myöhäistä!"
+
+"Ei minusta sinulla ole syytä valittaa varkaiden puutetta nytkään,
+vaikk'ei meillä tosin ole varsinaista varasarmeijaa," virkoin minä.
+
+"Ei, se on totta", myönsi Mefisto, "mutta niiden lukumäärä on
+vähenemässä. Kohta voi tulla se aika, jolloin ainoastaan kaikkein
+ylhäisimmät uskaltavat varastaa, ja keskisääty ja kansa on pakoitettu
+luopumaan tuosta toimesta kokonaan. Toista olisi, jos heillekin
+pystytettäisi muistopatsaita, jos heillekin musiikki soittaisi, puheita
+pidettäisi ja ylistysrunoja kirjoitettaisi kuten tappajille. Mutta
+sanoinhan jo, että se systeemin puute se oli minun erehdykseni".
+
+"Eivätkö muut paheet sinua huolestuta, Mefisto? Kuinka on valheen,
+petoksen, vihan, kateuden y. m. laita? Taitavat olla vähenemässä nekin".
+
+"Ei ole hätää vielä!" huudahti Mefisto innoissaan. "Tuo henkisempi puoli
+työalastani kehittyy varsin tyydyttävästi. Ihmiset ovat näet aina
+suosineet henkisyyttä ja idealisuutta. Se on hyvin kaunis puoli heissä".
+-- Mefisto oli merkillisen arvokkaan ja ylevämielisen näköinen. Sitten
+hän jatkoi: "Isänmaanrakkauden nimessä kansa vihaa kansaa. Oikeuden ja
+totuuden nimessä veli sortaa veljeä. Kunnia ja arvo vaatii että vahvempi
+musertaa heikompia, joita hän on luvannut suojella ja joiden oikeudet
+hän on valallaan vahvistanut. Katsoppas, ystäväni, tuota kaikkea
+sanotaan korkeammassa kielessä politiikaksi. Siinä on systeemiä, ja minä
+olen sen itse järjestänyt".
+
+Mefisto kaapi tyytyväisenä kaviollaan maata ja hymyili muistellessaan
+voittojaan tuolla henkisellä työalalla. Sitten hän lisäsi huoahtaen
+nöyrästi:
+
+"Mutta kiittämättömyyttä saan tietysti osakseni parhaimmilta
+palvelijoiltanikin. Koska he minulle myöntäisivät kunnian työstään? Ei,
+_toisen_ nimessä he käskyni täyttävät!"
+
+"Kestääkö valtasi kauvan vielä, Mefisto?" kysyin.
+
+Tuo kysymys ei mahtanut oikein miellyttää Mefistoa, sillä hän tiuskasi
+kovalla äänellä: "Kestää! Uskallatko sinäkin epäillä sitä?" Sitten hän
+vähän ajan perästä jatkoi tyynemmin: "Kerran se aika tulee jolloin
+_kaikki_ uskovat että valtani kestää, ja silloin se kestää. Kurjat
+optimistit, jotka aina toivovat paremman ajan koittavan ja heikontavat
+toivollaan valtaani, ne sortuvat. Silloin ihmiset luottavat järkeensä
+vain ja usko, toivo ja rakkaus ovat kuolleet. Silloin on valtani vankka.
+Ei mikään sitä silloin enää voi järkähyttää. Tuleva aika on oleva minun,
+minun, _minun_!"
+
+Mefisto kasvoi jättiläisen kokoiseksi, ja minusta näytti kuin hän olisi
+voinut sulkea koko maailman veripunaiseen vaippaansa. Vereni jähmettyi.
+Eikö siis enää ollut pelastusta missään?
+
+Mefisto pudisteli vaippaansa, ja auringon valo sammui. Minä kuulin
+kuinka hän nauroi kamalasti, huutaen: "Nyt on valo mennyt, nyt alkaa
+minun valtani!"
+
+Minä tunsin tuskan hien otsallani ja huusin: "Sanoithan äsken että
+valtasi alkaa vasta kun usko, toivo ja rakkaus ovat kuolleet -- --"
+
+"Niin, mutta ne ovat jo kuolleet! Ne sammuivat kuin auringon valo äsken
+sammui. Katso ihmiskuntaa! Missä luulet löytäväsi uskoa, toivoa ja
+rakkautta? Katso omaa kansaasi! Pimeässä yössä se toivotonna vaeltaa, ja
+valta on minun, minun, minun!"
+
+Tuska oli tukahduttaa minut. Minä vaivuin maahan.
+
+"Onko valo iäksi mennyt -- onko voittanut pimeys?"
+
+"Pimeys -- pimeys -- pimeys --" vastasi kaiku ympärilläni.
+
+Minä makasin maassa ja tunsin sen vaipuvan allani syvemmälle, yhä
+syvemmälle. Epätoivon voimalla nousin ylös maasta.
+
+"Valon täytyy löytyä jostain. Ei ole pimeys voittanut valoa! -- Valoa,
+valoa kohti!"
+
+Minä syöksyin eteenpäin pimeässä ja kompastuin alituiseen. Olin nääntyä
+väsymyksestä, mutta jota enemmän riensin, sitä varmemmaksi kävi tieto
+rinnassani, että valon täytyi löytyä jostain. Olin vaipua maahan taas,
+mutta en uskaltanut antaa valtaa väsymykselle, ettei epätoivo taas minua
+masentaisi. Vihdoin tunsin, että nyt olivat voimani lopussa, nyt en
+jaksanut enää. Enkö koskaan saisi valoa nähdä?
+
+Silloin huomasin etäällä heikon säteen. Sitä kohti suuntasin kulkuni, ja
+se kasvoi kasvamistaan yhä kirkkaammaksi. Hyvin, hyvin etäältä kuulin
+hiljaista laulua. Kohta eroitin sanatkin:
+
+      "Valo ei katoo!
+      Valo on ikuinen!"
+
+Se kasvoi yhä voimakkaammaksi, ja samalla valo kirkastui hohtavaksi
+päiväpaisteeksi. Laulu oli muuttunut äärettömäksi riemuhymniksi, ja sen
+kaikuessa heräsin unestani.
+
+Aamuaurinko loisti heloittavana huoneeseeni ja ulkona lauloivat linnut
+tuhansin sävelin.
+
+Äskeinen hymni oli valanut lämpöä ja toivoa nääntyvään, toivottomaan
+mieleeni, ja minä tunsin kuinka sen säveleet paisuivat yhä valtavammiksi
+rinnassani. Pois haihtuu kerran pimeys, mutta
+
+      "Valo ei katoo!
+      Valo on ikuinen!"
+
+
+
+
+ETEVÄ NAINEN
+
+
+Tässä tuonoin näin "Päivälehdessä", että "tohtori Lienu Oksanen-Pitkänen
+piti sunnuntaina erinomaisen valaisevan esitelmän lastenhoidosta
+uusimpien lääketieteellisten tutkimuksien mukaan". Seuraavana päivänä
+huomasin "Suomettaressa", että "Hamburger Nachrichten", "Daily
+Telegraph" ja "Le Temps" ovat erittäin kiittävästi arvostelleet tohtori
+Lienu Oksasen-Pitkäsen uusinta teosta "Raittiusliikkeestä Raamatun
+valossa". Ja sitten seuraavana päivänä sattuivat silmäni heti
+ilmoitukseen, jossa kehoitetaan yleisöä miehissä saapumaan iltamaan,
+jossa tohtori Lienu Oksanen-Pitkänen tunnetulla taidollaan tulee
+lausumaan oman sepittämänsä "Hymnin taiteille". -- Sitä ennen olin jo
+monta monituista kertaa nähnyt sanomalehdissä, kuinka tohtori Lienu
+Oksanen-Pitkänen oli "harvinaisella kyvyllään" pitänyt puheen siinä ja
+siinä juhlassa, tai "kiitettävällä innolla" ruvennut puuhaamaan sitä tai
+sitä hyvää asiata. Mutta joka ikinen kerta oli sattunut niin hullusti,
+että minä en ollut läsnä noissa tilaisuuksissa, enkä siis koskaan ollut
+nähnyt tohtori Lienu Oksasta-Pitkästä, jota kohtaan ihailuni oli päivä
+päivältä kasvamassa.
+
+Uteliaisuuteni kasvoi samassa määrässä, enkä mitenkään ilennyt näyttää
+tietämättömyyttäni, kysymällä _kuka_ on tohtori Lienu Oksanen-Pitkänen,
+sillä tiesin varsin hyvin että Helsingissä _ei saa_ olla tietämätön
+tuommoisista asioista.
+
+Enin minua vaivasi se kysymys: Onko tohtori Lienu Oksanen-Pitkänen mies
+vai nainen? Lienu nimi näytti viittaavan siihen suuntaan, että hän oli
+nainen, mutta minä tunnen kaksi Aino nimistä miestä ja yhden Lyyli
+nimisen ja ainakin puolikymmentä Tyyne nimistä, miks'ei niitä siis voisi
+olla Lienu nimisiäkin miehiä? Lienuna hän varsin hyvin saattoi olla
+kumpi tahansa. Tuo kaksoisnimi Oksanen-Pitkänen myöskin ensin pani minut
+arvelemaan, että se ehkä oli joku rouva, omaa sukua Oksanen ja
+naimisissa Pitkäsen kanssa. Tiesin että suurilla naisilla on tapana
+säilyttää molemmat nimet. Mutta sitten muistin Wetterhoff-Aspin ja
+ymmärsin että suurilla miehilläkin oli sama tapa. Kaksoisnimi ei siis
+antanut mitään ohjetta minulle.
+
+Kun näin että hän oli pitänyt esitelmän lastenhoidosta lääketieteen
+uusimpien tutkimusten mukaan, päätin että hän oli lääketieteen tohtori.
+Semmoisena hän myöskin saattoi olla yhtä hyvin nainen kuin mies.
+
+Mutta kun sitten huomasin että hän kirjoitti kirjoja raittiudesta
+Raamatun valossa, selvisi minulle, että hän olikin teoloogi ja varmaan
+mies.
+
+Uteliaisuuteni oli noussut korkeimmilleen, ja minä päätin ettei mikään
+este enää saisi estää minua omin silmin näkemästä, kuka tohtori Lienu
+Oksanen-Pitkänen oli.
+
+Otin sanomalehden käsiini ja katsoin missä tohtori Lienu sinä iltana
+esiintyi. Näin että hänen piti kertoa satu ylioppilastalolla kello 1/2
+8.
+
+Vilkaisin kelloani. Se oli 7. Syöksyin sitten suoraa päätä
+ylioppilastalolle ja istauduin odottamaan. En voinut ollenkaan kuulla
+niitä laulu- ja soittonumeroita, jotka olivat Lienu-tohtorin
+esiintymisen edellä, sillä sydämeni tykki niin rajusti odotuksen
+kiihkossa.
+
+Vihdoin koitti se hetki, jolloin odotettu tohtori astui estraadille.
+Silloin minä näin että tohtori Lienu oli nainen. Paitsi sitä hän oli
+harmaa, iho harmaa, silmät harmaat, puku harmaa, sielu har-- niin, sitä
+minä en tietysti nähnyt, aavistin vain. Nyt en tietysti tarkoita että
+hän oli harmaa vanhuuttaan, päin vastoin, hän oli nuoruuttaan harmaa.
+Etevät miehet ja naiset ovat hyvin usein nuoruuttaan harmaita, ja
+tohtori Lienu Oksanen-Pitkänen oli etevä. Nuori hän oli epäilemättä
+myöskin, vaikka oli mahdoton tarkoin määrätä hänen ikäänsä. Hän oli näet
+sitä tyyppiä, joka 18-vuotisesta 60-vuotiseksi asti näyttää
+30-vuotiselta.
+
+Mutta ennen kaikkia hän oli etevä. Sen kuulin niin usein, että minun oli
+pakko sitä uskoa. Aina kun joku puhuu tohtori Lienu
+Oksasesta-Pitkäsestä, sanotaan hänestä että hän on etevä nainen. Ei
+juuri mitään muuta, eikä hänestä luultavasti voi muuta sanoakaan, mutta
+onhan sitä siinäkin. Hän on etevä, ja sillä hyvä.
+
+Minä tutustuin häneen kohta persoonallisesti, ja hämmästykseni oli
+sanomaton, kun sain selville, että olimme oikeastaan vanhat tutut
+lapsuuden ajoilta, jolloin hän Oksalan Lienuna eleli eräässä pitäjässä
+Kuopion takana. Silloin ei kukaan tietysti voinut aavistaa, että hänestä
+tulisi etevä. Ennemmin olisi luullut hänestä tulevan jotain muuta, sillä
+hänellä oli varsin paljon luonnonlahjoja. Ei sitä eteväksikään pääse
+aivan ilman luonnonlahjoja, vaikka se tosin on etupäässä kohtalo, joka
+etevyyden määrää.
+
+Mutta Oksalan Lienustahan minun nyt piti puhua.
+
+Hän eleli, kuten sanoin, Kuopion takana varakkaan talon ainoana
+tyttärenä, ja koska hänet kansakoulussa huomattiin hyväpäiseksi, pääsi
+hän sieltä Kuopion tyttökouluun jatkamaan lukujaan. Siellä hän oli
+koulun paras oppilas, mutta eteväksi hänet havaittiin vasta Helsingin
+jatkoopistossa, jonne hän Kuopiosta siirtyi. Vasta jatkoopistossa hän
+myöskin rupesi harrastamaan.
+
+Jokainen helsinkiläinen kyllä tietää, mitä harrastaminen merkitsee,
+sillä täällä kaikki ihmiset harrastavat, mutta en ole varma siitä, että
+maaseutulaisten kieliaisti on yhtä kehittynyt. Siitä syystä lienee
+paikallaan valaista harrastamiskäsitettä parilla esimerkillä.
+
+Jos ihminen tahtoo harrastaa jotain -- sanokaamme esim. suomalaisuutta
+-- niin sitä ei suinkaan ole käsitettävä niin, että hänen itse pitäisi
+puhua suomea, edistää voimiensa mukaan suomalaista taidetta,
+kirjallisuutta, teollisuutta y. m. Se olisi perin orjuuttavaa ja ikävää.
+Hän saa kotikielekseen valita, minkä ikinä tahtoo. Erittäin ansiokasta
+on, jos suomenkielen harrastaja kotikielekseen ottaa joko ranskan tai
+saksan tai englanninkielen, mutta noiden puutteessa kyllä
+ruotsinkielikin soveltuu. Tuttavapiirissään hänellä tietysti ei myöskään
+ole mitään velvollisuuksia kieleen nähden. Eikä hänen itsensäkään ole
+pakko oppia suomea, sillä sehän on niin perin vaikeata kieltä. Pääasia
+on että hän aina ja joka paikassa puhuu siitä, kuinka äärettömän
+tärkeätä ja välttämätöntä se on isänmaan edulle, että koetetaan
+kaikkialla puhua suomea sekä edistää suomalaista taidetta,
+kirjallisuutta, teollisuutta j. n. e. Varsinkin juhlapuheissa tulee
+tarkkaan teroittaa noita asioita kuulijakunnan sydämeen. Se on
+suomalaisuuden harrastamista.
+
+Raittiutta voi harrastaa siten, että aina koettaa selvittää kuinka
+turmiollista alkoholin nautinto on muille. Se ei tietysti mitenkään estä
+itse harrastajaa hyvässä seurassa juomasta pari lasia, vaikka tosin
+jonkunmoinen kohtuus on suotava. --
+
+Mutta nyt minä taas jouduin pois Lienu Oksasesta.
+
+Lienu harrasti erisin isänmaallisuutta ja kansallisuutta. Se sopi niin
+hyvin siksi että hän puhui leveätä Savon murretta, eikä oikein osannut
+perehtyä kirjakielen suulliseen käytäntöön. Hän kyllä vakavasti koetti
+oppia ruotsiakin, mutta se oli niin merkillistä, että hänen kielensä
+aina käännähti puhumaan sellaista Kuopion takana kehittynyttä ruotsia,
+joka, kuten tunnettu, hiukkasen eroaa esim. Tukholman ruotsista. Nuo
+syyt kaikki vaikuttivat sen että Lienu innokkaasti harrasti
+kansallisuutta. Ihmisen pitäisi aina antaa olosuhteiden määrätä
+harrastuksiaan, eikä ruveta omin päin puskemaan sinne tänne, niin kaikki
+kävisi hyvin, kuten Lienu Oksasellekin.
+
+Kun Lienu esim. lausui runon Savon murteella tai piti jatkoopiston
+konventissa "puhheen isänmoalle", niin se oli siinä määrin kansallista,
+että kenen tahansa saattoi käydä kateiksi.
+
+Isänmaallis-kansallista harrastusta seurasi luonnollisena liitteenä
+raittiusharrastus esitelmineen, teeiltamineen, paketti-iltoineen y. m.,
+y. m.
+
+Mutta kaikki harrastukset käyvät ajan pitkään yksitoikkoisiksi, ellei
+hanki niissä tarpeellista vaihtelua. Nainen, jonka sallimus on määrännyt
+kehittymään eteväksi, vaatii monipuolisempaa työtä, laajempia näköaloja.
+
+Ensi aluksi Lienu päätti ruveta harrastamaan lastenkasvatuksen
+parantamista ja piti siinä tarkoituksessa sarjan esitelmiä
+kansankodissa, siten tarkoin seuraten luonnon viisasta järjestelmää,
+joka on säätänyt, että kaikki lastenkasvatusesitelmät ovat etevien
+lapsettomien naisten hoitoon jätettävät. Vai onko joku ehkä kuullut
+jonkun äidin pitävän esitelmää lastenkasvatuksesta? Ei ikinä. Tuskin he
+kykenevät lapsiaan kasvattamaankaan, vielä sitten esitelmiä pitämään.
+Työn jako on siinä kuten muuallakin maailmassa ainoa oikea. Toiset
+synnyttävät lapsia ja hoitavat niitä. Toiset synnyttävät teoriioja
+lapsista ja kehittävät niitä.
+
+Kun Lienun esitelmäsarja loppui, hän perusti lastenkasvatusyhdistyksen,
+hankki sille valtioavun ja tuli itse yksimielisesti valituksi sen
+ensimäiseksi kunniajäseneksi sekä rupesi sitten harrastamaan muita
+aatteita.
+
+Hän päätti ensi aluksi uhrata koko elämänsä naisasialle. Siksi hän
+leikkuutti tukkansa lyhyeksi, halveksi kaikkia miehiä ja ryhtyi
+suorittamaan ylioppilastutkintoa. Mutta se matematiikka rupesi niin
+pahasti kangertelemaan. Ja kun hän tarkkaan mietti asiata, niin olihan
+sulaa hulluutta uhrata kallista aikaa tuollaisen mitättömän tutkinnon
+suorittamiseen, kun hänellä itse asiassa jo oli paljoa suuremmat tiedot
+kuin siihen vaaditaan. Paljoa parempi oli tietysti heti suorittaa neljä
+laudaturia ja yksi cum laude sekä pyytää dispanssi ylioppilastutkinnosta
+ja tulla suoraa päätä maisteriksi.
+
+Niin hän päätti tehdäkin ja rupesi siinä tarkoituksessa kuuntelemaan
+luentoja yliopistossa.
+
+Mutta senhän koko maailma tietää, että professorit meidän yliopistossa
+ovat _niin_ omituisia. Vaativat kaikenlaisia detaljitietoja sen sijaan
+että heidän tietysti pitäisi tyytyä siihen, että nuoret tiedemies-alut
+osaavat tuollaisia ylimalkaisia yleiskatsauksia ja johtavia aatteita. Se
+on suorastaan intelligenssin ja luontaisen orginaliteetin surmaamista
+tuo laudaturien lukeminen täällä meillä.
+
+Sen huomasi Lienu Oksanen sangen pian ja käsitti, kuinka lievimmin
+sanoen mieletöntä olisi ruveta täällä meidän yliopistossa tutkintoja
+jauhamaan. Monta vertaa viisaampaa oli tietysti mennä jonnekin
+ulkomaille, jossa ei olla niin ahdasmielisiä, ja tulla suorastaan
+tohtoriksi. Siihen menisi vuosi, tai korkeintaan puolitoista.
+
+Sitten voisi aina nimikortteihinsa painattaa _D:r Phil._ nimen jälkeen.
+Se olisi toista kuin ylioppilaslakki ja laakeriseppele! Ja paitsi sitä,
+jos isänmaalliselta kannalta katsoi asiata, niin se oli suorastaan hänen
+velvollisuutensa menetellä siten. Suomi on niin köyhä maa, että sillä
+todellakaan ei ole varaa kätkeä kynttilöitään vakan alle, vaan niiden on
+sallittava loistaa niin kirkkaasti kuin suinkin.
+
+Kaikista noista syistä Lienu piti velvollisuutenaan lähteä ulkomaille.
+Ja hän läksi.
+
+Puolen vuoden perästä hän palasi, ja hänen nimikorteissaan oli _Lienu
+Oksanen, D:r Phil. Helsingfors, Finlande_. Siitä päättäen hän oli
+tohtori. Ja miks'ei olisi ollut? Pääsee sitä Amerikassa tohtoriksi
+kuudessa viikossakin, jos on oikein etevä. Ja siitä lähtien hän on ollut
+lähinnä tärkein henkilö Helsingissä. Tärkein on tietysti hänen henkinen
+kaksoisveljensä, jonka toimena on "edustaminen" kaikissa
+juhlallisimmissa tilaisuuksissa.
+
+Minun mielestäni nuo molemmat olisivat voineet mennä naimisiin, mutta
+niin ei käynyt. Sehän on tunnettu, että etevien miesten rouvat
+tavallisesti ovat hiukan niin ja näin, mitä etevyyteen tulee, ja se se
+kai oli syynä siihen, että tuo mainittu miehinen edustaja ei tullut
+ajatelleeksi Lienua, vaan valitsi toisen.
+
+Mutta Lienu valitsi myöskin toisen. Tapahtui nimittäin niin, että kun
+tohtori Lienu Oksanen täytti 40 vuotta, hän innostui ja kirjoitti kirjan
+sekä piti esitelmiä siitä kuinka rakkaus, erootillinen rakkaus,
+kumminkin on elämän keskipisteenä, ja selitti että ainakin naisille se
+"suuri rakkaus" useimmiten tulee vasta sitten, kun he ovat 40 vuotta
+täyttäneet.
+
+Tuollaista esitelmää kuunteli kerran vasta tullut ylioppilas Mikko
+Pitkänen, ja eihän se ollut ihme, että hän siitä ihastui iki hyviksi ja
+sai vamman sydämeensä. Vuoden verran hän suri nuoruuttaan, joka esti
+häntä uskaltamasta suoraan lausua sydämensä hehkun Lienu tohtorille,
+mutta hän seurasi uskollisesti koko ajan ihannettaan totellen hänen
+pienimpiä viittauksiaankin. Ja tohtori heltyi hänen uskollisuudestaan,
+otti vuoden lopulla hänet omakseen ja painatti nimikortteihinsa "_Lienu,
+Oksanen-Pitkänen, D:r Phil._"
+
+Nyt oli viimeinen rauhallinen satama saavutettu. Tohtori Lienu
+Oksanen-Pitkänen tunsi, että hän nyt saattoi levätä laakereillaan ja
+harrastaa suurella varmuudella mitä ikinä hän tahtoi, sillä hänen
+asemansa oli täysin vakaantunut. Ei koko Suomessa enää ole ainoatakaan,
+joka ei myöntäisi, että tohtori Lienu Oksanen-Pitkänen on etevä nainen.
+
+
+
+
+KUINKA HÄNESTÄ TULI KIRJAILIJA
+
+
+Koko maailma moittii Alma rouvaa ja kiittää hänen miestään, tunnettua
+kirjailijaa Heikki Soinia. Ja kumminkin on asian laita se, että Heikki
+Soini ei ikinä olisi, tullut siksi, mikä hän nyt on, ellei hänellä olisi
+ollut rouvana juuri Alma rouva. Josta syystä meidän siis tulisi olla
+kiitollisia Alma rouvalle eikä moittia häntä.
+
+Onhan se totta että Alma rouva on tavallista typerämpi ja
+keskinkertaista pintapuolisempi, ja eihän sitä voi kieltää, että hän on,
+suoraan sanoen, hiukan raaka, mutta se ei ollenkaan vähennä hänen
+ansioitaan siinä asiassa, että Suomi sai hyvän kirjailijan.
+
+Se on niin, että kaikki on parasta, mikä tapahtuu, vaikka ihmiset ovat
+itsepäisiä eivätkä ota uskoakseen sitä, vaan koettavat niskotella
+kohtaloa vastaan.
+
+Tällä tavalla se tapahtui se heidän yhtymisensä, tarkoitan Heikki Soinia
+ja Alma rouvaa.
+
+Heikki Soini oli pienestä pitäen ollut lahjakas poika ja samalla
+tavattoman tunteellinen. Mutta juuri tuo tunteellisuus esti häntä
+etenemästä tässä maailmassa. Kaikki asiat näet häneen koskivat, ja hän
+tuntui pitävän itseään vastuunalaisena koko maailman mustuudesta.
+
+Monien mutkien perästä hänestä tuli ylioppilas, ja vaikka hänen
+menestyksensä yliopistossa ei ollut kovinkaan loistava, oli se sitä
+loistavampi naismaailmassa.
+
+Semmoisia uneksivia, surumielisiä silmiä ei ollut kellään koko
+Helsingissä, ja entäs tuo puolipitkä tumma ja kihara tukka ja mustat
+viikset! Helsingin naismaailma oli lumottu.
+
+Ja Heikki viihtyi niin merkillisen hyvin tuossa maailmassa. Hän oli
+rikas poika eikä tarvinnut kiirehtiä virkatutkintoaan. Entä sitten,
+vaikka hän kuluttikin suurimman osan ajastaan naisseuroissa!
+
+Hän kulki pidoista pitoihin. Naiset hymyilivät hänelle, tulevaisuus
+hymyili, koko maailma hymyili. Elämä tuntui loppumattomalta
+kevätjuhlalta vain. Hän sai rakkautta kaikkialta ja antoi rakkautta
+kaikille. Koko sydämellään hän tuntui ihailevan tuota viehättävää
+maailmaansa ja naissukupuolta yleisesti, ei ketään erityisesti. Pieni
+kädenpuristus, kauniiden silmien loiste, poskien punastus, saivat aina
+hänen verensä kuohuksiin, tulivatpa ne sitten miltä taholta tahansa.
+
+Totta on että Anna Kallio herätti hänessä hiukan erilaista tunnetta,
+mutta ei se varmaankaan ollut rakkautta. Ennemmin se oli jonkunmoista
+kunnioitusta, tai ystävyyttä, tai mitä se nyt lienee ollut. Anna Kallio
+kuului naisyhdistykseen ja häneltä puuttui melkein kokonaan tuo
+viehättävä epävarmuus ja epäloogillisuus, joka tekee nuoret tytöt niin
+hurmaavan suloisiksi ja avuttomiksi. Ei Anna Kallio ollenkaan vastannut
+Heikin naisihannetta. Siksi hän oli aivan liian itsenäinen. Mutta se oli
+niin omituista, että joskus kun Heikki oli väsynyt ja alakuloinen,
+tuntui hänestä kuin elämällä olisi ollut toinenkin puoli, jota hän ei
+vielä ollenkaan tuntenut. Sellainen vakava, harmaa työpuoli, joka häntä
+hiukan peloitti. Semmoisina hetkinä hän aina kaipasi Anna Kalliota ja
+etsi hänen seuraansa. Siinä oli jotain äidillistä tuossa hellyydessä,
+jolla Anna Kallio Heikkiä tyynnytti, ja Heikin oli aina hyvä olla hänen
+seurassaan. Mutta tietysti se ei ollut rakkautta.
+
+Sitten tapahtui ensimäinen käänne Heikki Soinin elämässä. Se tapahtui
+hyvin äkkiä. Koko tuo hymyilevä, herttainen naismaailma, joka siihen
+asti oli ollut Heikille elämänehtona, näytti jakautuvan kahtia. Toiselle
+puolelle tulivat kaikki muut naiset, toiselle puolelle vain yksi ainoa.
+Ja Heikin järki parka joutui tuosta niin pyörryksiin, ettei hänellä enää
+ollut kylliksi älyä rakastuakseen edelliseen puoleen, vaan hän rakastui
+jälkimäiseen. Kaikki muu katosi hänen olemuspiiristään, hävisi, peittyi
+sumuun. Tuo yksi ainoa olento, joka jäi jälelle, oli Alma Järvinen.
+
+Alma Järvinen oli äskettäin palannut Sweitsistä Helsinkiin ja herätti
+ensi kerran huomiota "Suomalaisessa Seurassa" ylioppilastalolla. Siihen
+aikaan olivat Helsingin fenomaaniset tytöt ylimalkaan tuollaisia
+herttaisia, pieniä, tyttökoulun läpikäyneitä, joilla oli varsin paljon
+sekä sydäntä että järkeä, mutta ulkonaista suloa hiukan niukemmalta.
+Eihän se tietysti ollut mikään vika, mutta miehet ovat Aatamin ajoista
+saakka olleet hieman omituisia noita asioita arvostellessaan.
+
+Siitä syystä Alma Järvinenkin heti paikalla sai aikaan mullistuksia
+ylioppilasmaailmassa, kun hän muodikkaassa vaaleassa silkkihameessa ja
+tukka kammattuna eri lailla kuin kellään muulla koko Helsingissä,
+leijaili Suomalaisessa Seurassa, jonne hänen tähtensä sinä iltana oli
+saapunut pari tunnettua sveessiäkin.
+
+Se tuli suorastaan kunnia-asiaksi suomenmielisille ylioppilaille estää
+svekomaaneja anastamasta Alma Järvistä omaan piiriinsä.
+
+Siltä kannalta Heikki Soinikin asian ensin otti, kun hän perin
+huomattavalla tavalla koetti suositella tuota uutta tähteä. Mutta varsin
+pian hän oli itse auttamattomasti kiinni, sillä uutuuden viehätystä ei
+hänkään voinut vastustaa.
+
+Alma Järvinen näytti myöskin melkein heti rakastuvan Heikkiin, ja Heikki
+oli onnen kukkuloilla.
+
+Omituista kyllä hänessä tuntui ensin hiukan kuin omantunnonvaivoja joka
+kerta, kun hän sattui muistamaan Anna Kalliota, vaikk'ei hän
+ikimaailmassa ollut Annaa hakkaillut. Eihän sitä nyt kukaan ihminen
+voinut mielistelemiseksi selittää, että hän vakavina hetkinä haki
+myötätuntoisuutta Anna Kalliolta.
+
+Saattoihan se olla mahdollista että Anna Kallio rakasti Heikkiä --
+Heikillä oli epämiellyttävä aavistus siitä, että se oli _hyvin_
+mahdollista -- mutta Anna Kallio oli niin voimakas ja itsenäinen, että
+tuommoinen pikku pettymys ei varmaankaan kovin paljoa tulisi häntä
+rasittamaan, kun taaskin hento, sinisilmäinen Alma Järvinen varmaan
+sortuisi maan tasalle, jos häntä sydänsuru kohtaisi. -- Niin laski
+Heikki ja laski väärin, kuten miehet tavallisesti aina laskevat väärin,
+kun on naisista kysymys.
+
+Sillä kannalla olivat asiat, kun kohtalo itse tarttui ratkaisevasti
+ohjaksiin ja ohjasi kaikki oikealle tolalle, kuten kohtalo aina tekee,
+vaikk'eivät ihmiset sitä myönnä.
+
+Jos Heikin ja Anna Kallion hyvät ystävät olisivat saaneet päättää noissa
+asioissa, olisi Heikistä ja Anna Kalliosta tullut pari. Ja jos heistä
+olisi tullut pari, olisivat he tulleet niin onnellisiksi, että he
+täydellisesti olisivat vaipuneet omaan onneensa, eikä kellään muulla
+ihmisellä olisi sen perästä ollut mitään iloa eikä hyötyä heistä. He
+olisivat löytäneet, tai luulleet löytävänsä toisissaan vallan
+pohjattomia aarteita, joita nauttiessa ja ihaillessa he olisivat
+kuluttaneet kalliin aikansa välittämättä mitään koko muusta maailmasta.
+Toisin sanoen, heidän oma onnensa olisi kokonaan niellyt heidät.
+
+Alma Järvinen taas olisi siinä tapauksessa merkillisen pian hakenut ja
+löytänyt lohdutusta muualta. Hän olisi mennyt naimisiin jonkun pullean
+pankintirehtöörin tai senaattorialun kanssa, joutunut suotuisaan
+maaperään, kukoistanut ja rehoittanut, eikä hänestäkään olisi ollut sen
+enempää hyötyä eikä iloa muualla maailmassa kuin mahdollisesti
+suuremmissa arpajaistoimikunnissa ja juhlapäivällisissä.
+
+Mutta kohtalo tiesi kuinka asiat olivat järjestettävät.
+
+Se pani Heikki Soinin ja Alma Järvisen kihlautumaan ja menemään
+naimisiin.
+
+Ensin Heikki kumminkin hät'hätää suoritti maisteritutkinnon, sillä eihän
+hän nyt ylioppilaana voinut Alma Järvisen mieheksi ruveta.
+
+Sitten he menivät naimisiin, ja Heikki oli niin onnellinen, kuin ihminen
+olla voi. Ei sekään voinut häiritä hänen onneaan, että Anna Kallio
+yht'äkkiä näytti käyvän kymmenen vuotta vanhemmaksi, aivan kuin joku
+kalvava sisällinen tauti olisi häntä rasittanut. Hän matkusti pian sen
+jälkeen ulkomaille, ja Heikki kuuli että hän aikoi valmistautua
+sairaanhoitajaksi. Anna Kallio oli aina ollut niin voimakas ja
+itsenäinen, senhän Heikki tiesi jo ennestään.
+
+Heikki eli kuin taivaassa, niin kauvan kuin hänen ja Alma rouvan väli
+pysyi semmoisena kuin se oli ollut ensimäisestä päivästä alkaen, s. o.
+niin kauvan kuin Alma hymyili kauniisti, pukeutui aistikkaasti ja
+laverteli lapsellisesti suuresta rakkaudestaan. Mutta eihän sitä
+ijankaiken jaksa hymyillä kauniisti, pukeutua aistikkaasti ja puhua
+yksinomaan rakkaudesta, kun on kahdenkesken eikä ole ketään muita
+näkemässä eikä kuulemassa.
+
+Heikki teki sen omituisen huomion, että ihmisessä on kaksi puolta,
+ulkonainen ja sisäinen, jotka eivät aina ole vallan sopusoinnussa
+keskenään.
+
+Heikki oli tutustunut ulkonaiseen Alma Järviseen, joka oli hyvin
+miellyttävä ja harmoonillinen ja hyvin kasvatettu olento, mutta nyt hän
+sai myöskin tutustua sisäiseen Alma Järviseen, joka kovaäänisesti tiuski
+palvelustytölle keittiössä ja kertoi juorujuttuja tuttavistaan, joille
+hän juuri äsken oli hymyillyt mitä sydämellisimmin. Heikki koetti
+ajatella, että se oli jotain satunnaista hermostumista, mutta väliin se
+sattui niin kipeästi johonkin arkaan paikkaan.
+
+Niinpä kerrankin kun hän ja Alma rouva olivat kävelemässä, tuli heitä
+vastaan Anna Kallion äiti köyryselkäisenä ja kalpeana. He seisahtuivat
+kysymään kuinka täti jaksoi ja oliko Annasta kuulunut mitään. Ja Alma
+rouva sanoi ystävällisesti, että hän oli _niin_ paljon ikävöinyt Annaa,
+joka aina oli niin järkevä ja viisas, ja sitten hän pyysi vanhaa rouvaa
+käymään heidän "yksinkertaisessa kodissaan".
+
+Heikin sydän lämpeni kiitollisuudesta. Kyllä hän oli hyvä, tuo hänen
+Almansa kumminkin, joka tahtoi ikäänkuin Heikin velkaa maksaa olemalla
+ystävällinen Annan äidille.
+
+Mutta Heikki oli tuskin ajatellut ajatustaan loppuun, kun sisäinen Alma
+rouva pilkallisesti hymähtäen virkkoi, että vieläpä käy tuokin eukko
+ylpeänä ja pää pystyssä, vaikka tyttären poislähdöstä ja ulkomailla
+olosta onkin hyvin kirjavia huhuja liikkeellä.
+
+Tuo koski Heikkiin kuin puukon pisto. Hän puhdas, jalomielinen Anna
+ystävänsä, joka ei rumaa sanaa sanonut kenestäkään! Hänenkö maineensa
+nyt oli Alma rouvan ja hänen kaltaistensa käsissä -- --. Mutta ei, ei,
+ei se ollut hänen vaimonsa, hänen Almansa, joka noin ajatteli ja puhui.
+Tuohon kaikkeen oli joku satunnainen syy, joka kerran oli poistuva ja
+kaikki muuttuva entiselleen taas.
+
+Heikki oli joutunut jonkunmoiseen kummalliseen huumaustilaan, joka oli
+vallan tukahduttaa hänet. Lääkärit sanoivat että Heikki Soini oli
+hermostunut.
+
+Liekö se sitten ollut hermostumista vai mitä, mutta kamalaa se oli se
+tila. Häntä kiusasi yöt, päivät, ja varsinkin öillä, se ajatus, että
+hänellä oli kaksi vaimoa: Alma Järvinen, jota hän rakasti ja Alma
+Järvinen, jota hän melkein inhosi. Ja entäs, jos tuo jälkimäinen olisi
+voimakkaampi ja surmaisi hänen armaansa, hänen oman vaimonsa -- -- Hän
+aavisti, hän tunsi, että niin kävisi, ja hän itki tuskasta -- --
+
+Kyllä kai hän mahtoi olla hermostunut. Hän ajatteli aivan liian paljon
+vaimoaan ja antoi kaikkien pikku seikkojen vaivata mieltään. Tuo hänen
+ijankaikkinen tunteellisuutensa, jolle hänen toverinsa aina ennen olivat
+nauraneet, oli vallan viedä häneltä koko miehuuden -- -- Alma oli nyt
+sellainen ajattelematon -- -- "Ajattelisit joskus omiakin syntejäsi",
+oli Alma hänelle kerran sanonut, kun hän moitti Almaa jostakin.
+
+Siinäpä se oli. Itsessään hänessä mahtoi olla syy, hermoissa, missä
+lieneekään. Ja hän rupesi ajattelemaan "omia syntejään".
+
+Silloin hänelle selveni se merkillinen seikka, että hänessä itsessäänkin
+oli kaksi puolta, kaksi eri olentoa, ulkonainen ja sisäinen Heikki
+Soini. Edellinen oli hänelle tuttu, jälkimäinen tuiki tuntematon. Ja tuo
+jälkimäinen vieras olento häntä suorastaan peloitti kummallisilla
+kysymyksillään, loppumattomalla kaipauksellaan ja kiihoittuneilla
+tunteillaan. Se oli ulkonainen Heikki Soini, joka koko sydämellään
+rakasti ulkonaista Alma Järvistä, mutta sisäinen Heikki Soini inhosi
+sisäistä Alma Järvistä ja kaipasi rakkautta niin että oli nääntyä.
+Vähitellen rupesi sisäinen Heikki Soini inhoamaan vielä enemmän
+ulkonaista Heikki Soinia ja sai tuon tuostakin sellaisia toivottomuuden
+puuskia, että sydän oli murtua tuskasta.
+
+Voihan sitä mies tulla hulluksi vähemmästäkin, ja Heikki jo epäili
+olevansakin. Lääkärit määräsivät arsenikkia ja rautaa ja käskivät hänet
+kesäksi Hankoon kylpemään.
+
+Kylpymatka ja arsenikki ja rautako lienevät vaikuttaneet, vai mikä
+siihen mahtoi olla syynä, mutta totta on, että syksymmällä Heikki alkoi
+tyyntyä. Sisäinen ja ulkonainen Heikki Soini olivat nähtävästi tehneet
+kompromissin.
+
+Lapsellistahan se oli tuo tuommoinen tuumaileminen ja tunnelmille
+antautuminen. Aika miehen täytyi voida vapautua sairaasta
+tunteellisuudesta. Menköön maailma menojaan! Kylläpähän aika selvittää
+asiat!
+
+Heikki päätti ruveta tutkimaan lakitiedettä ja ottamaan osaa
+kunnalliseen elämään. Hän pyrki jäseneksi "Suomalaiseen Klubiin", koetti
+saada silmiensä surumielisen uneksivan ilmeen muuttumaan valppaaksi ja
+vakavaksi ja pääsi kamreeriksi vankkaan pankkiin.
+
+Kaikkien luonnonlakien mukaan sisäisen Heikki Soinin olisi nyt pitänyt
+nukahtaa yhä sikeämpään ja sikeämpään uneen, kunnes herra kamreeri
+Soinista olisi kehittynyt täysin mallikelpoinen yhteiskunnan pylväs,
+joka vakavasti ja varmasti olisi kohonnut ylöspäin yhteiskunnallisella
+asema-asteikolla.
+
+Ja niin olisi luultavasti käynytkin, ellei kohtalo olisi antanut
+Heikille Alma rouvaa puolisoksi.
+
+Jos Alma rouvalla olisi ollut hiukkaisenkaan sellaisia tarpeettomia
+koruominaisuuksia kuin esim. hienotuntoisuutta ja ymmärtämiskykyä, olisi
+hän luultavasti jättänyt Heikin rauhassa kehittymään oman luontonsa
+mukaan, koettaen ymmärtää niin paljon kuin taisi ja antaa anteeksi sen
+mitä ei käsittänyt, mutta noista yllämainituista ominaisuuksista ei Alma
+rouvalla, Luojan kiitos, ollut aavistustakaan.
+
+Hän ei siis jättänyt Heikkiä rauhaan, vaan otti hellänä aviopuolisona
+osaa kaikkiin pienimpiinkin yksityisseikkoihin, jotka vain koskivat
+Heikkiä. Toisin sanoen, hän esti Heikkiä nukkumasta.
+
+Kun Heikki oli nääntyä alakuloisuuteensa, piti Alma rouva
+velvollisuutenaan olla joka hetki hänen läheisyydessään esittäen milloin
+kylmiä kääreitä, milloin kiniiniä tuskan lievittämiseksi, sillä Alma
+rouva oli vakuutettu, että Heikissä oli influensa. Ja Heikki ei edes
+osannut olla kiitollinen, vaikka hänellä kyllä olisi ollut syytä siihen.
+
+Kun. on kotona tuollainen Alma rouva, niin mies muistaa joka hetki
+olevansa köysissä, ja se tunne on erinomaisen terveellinen, sillä se
+pitää valveilla.
+
+Kaikkeen tosin tottuu tässä maailmassa, mutta kohtalo on säätänyt niin
+viisaasti, että muutamiin seikkoihin tottuminen vaatii kokonaisen
+ihmisiän. Kun esimerkiksi vaimo ei koskaan käsitä ainoatakaan miehensä
+ajatusta, tai käsittää ne vallan väärin ja sitten miehensä kuullen
+kertoo niitä vieraille omina ajatuksinaan, ymmärtämättä ollenkaan, mistä
+oikeastaan on kysymys, niin tuohon on miehen hyvin vaikea tottua.
+
+Tapahtui esim. kerran että Heikki lukiessaan Björnsonia innostui ja
+rupesi puhumaan Alma rouvalle siitä. Kenellepä hän muillekaan olisi
+sydäntään avannut, ja joskus sitä tulee sellaisia hetkiä, että täytyy
+puhua. "Se on totta, niin surkean totta", huudahti hän, "että pelko,
+alituinen pelko on juurtunut kaikkeen. Ja elämä muuttuu silloin
+jonkunmoiseksi portailla elämiseksi, eikä enää omissa suojissa. Sinne ei
+uskalleta päästää ketään. -- Me emme _uskalla_ elää omaa elämäämme.
+Kuinka oikeassa Björnson on!" Miten lienevätkään nuo sanat niin niin
+syvästi vaikuttaneet Alma rouvaan, mutta varma on, että hän seuraavana
+päivänä, kun oli Heikin syntymäpäivä, ja suuri joukko ystäviä oli tullut
+onnittelemaan, rupesi puhumaan Helsingin vuokraoloista ja virkkoi:
+
+"Se on niin totta mitä minä eilen sanoin Heikille, kun luimme
+Björnsonia, että kyllä se on oikein mitä Björnson sanoo siitä, että
+kohta täytyy ruveta portailla elämään, kun ei enää uskalla ajatellakaan
+huoneiden vuokraamista. Niitä ei suorastaan _uskalla_ enää ajatellakaan
+niitä vuokria".
+
+Heikki punastui ja näytti onnettomalta, mutta Alma rouva kertoi tyynesti
+kuinka hän ja Heikki molemmat ihailevat Björnsonia, ja mitä nerokkaita
+ajatuksia sanottu runoilija tuon tuostakin tuo esiin.
+
+Tuommoisia kohtauksia sattui alituiseen, mutta Heikki ei ottanut niihin
+tottuakseen.
+
+Paitsi sitä oli hänen myöskin perin vaikea tottua sellaiseen kehnouteen,
+joka ei milloinkaan voinut kohoutua jokapäiväisyyttä ylemmäksi. Heikki
+oli hyvin konstikas olento.
+
+Eikä hän edes ymmärtänyt sitä, että kaikki nuo ovat erinomaisen
+hyödyllisiä seikkoja, joita kohtalo kaikkiviisaudessaan käyttää
+välikappaleinaan pitääkseen uneliaita ihmislapsia valveilla. Se se juuri
+Heikinkin piti hereillä, se kotihelvetti.
+
+Heikki itse koetti vakavasti saada rauhaa ja päästä nukahtamaan. Siinä
+tarkoituksessa hän jo yritteli hiukan juomaankin, jos siitä olisi apua.
+Mutta siinä hänellä oli luonto vastassa. Esteetillinen tunne oli
+hänessä, kuten monessa muussa kulttuuri-ihmisessä kehittynyt niin
+paljon, että juominen tuntui hänestä ilettävältä. Se ei koskaan voinut
+kehittyä hänessä intohimoksi eikä mitenkään auttanut häntä nukkumaan.
+
+Heikki vaipui yhä enemmän ja enemmän synkkämielisyyteen, ja uskollisena
+vaimona koetti Alma rouva pienillä neulanpistoilla pitää hänen
+sisällistä olentoaan kuohuksissa. Ja se onnistui.
+
+Ihme kyllä ei sekään Heikkiä tyynnyttänyt, että hän taas tapasi Anna
+Kallion, joka oli muuttunut niin omituisen hiljaiseksi ja rauhalliseksi.
+Päinvastoin Heikki kävi vielä entistä rauhattomammaksi. Hänestä tuntui
+aivan kuin hänen olisi pitänyt selittää jotain Anna Kalliolle. Mutta
+mitä se oli, jota hänen piti selittää, sitä hän ei ymmärtänyt. Mutta oli
+vain niin paljon mustaa ja synkkää, jota hänen piti selittää sekä
+itselleen että Anna Kalliolle ja sitten muille myös.
+
+Alma rouva kohenteli kuohua ja vihdoin sen täytyi päästä puhkeamaan
+ilmoille.
+
+Heikki turvautui kynään ja paperiin, koska hänellä ei ollut ketään
+muutakaan, jolle hän olisi voinut sydäntään purkaa. Ja se huojensi
+merkillisen paljon hänen mieltään.
+
+Ensin hän oli ruvennut kirjoittamaan huojentaakseen omaa mieltään, mutta
+sitten hänestä tuntui siltä kuin hänen pitäisi huojentaa muittenkin
+mieltä, Anna Kallion ja muitten. Silloin hän rupesi rakentelemaan noita
+omituisia teoriiojaan, jotka viehättivät ja tyynnyttivät niin monen
+huolia ja saattoivat ihmisiä uskomaan kohtalon viisaaseen johtoon.
+
+Joskus häntä vielä kohtasi toivottomuuden ja väsymyksen puuska, ja hän
+oli heittää kynänsä nurkkaan ja väkisinkin ruveta nukkumaan, nukkumaan
+pois kaikesta, mutta silloin oli Alma rouva aina vieressä pitämässä
+huolta siitä, että haavat eivät päässeet menemään umpeen.
+
+Ja niin Heikki Soinista kehittyi vallan väkisin tuo hieno, syvämielinen
+kirjailija, jota niin paljon ihaellaan ja jonka rouvaa niin paljon
+moititaan.
+
+Ja kumminkin se on aivan Alma rouvan ansio, että Heikki Soinista tuli
+semmoinen mies.
+
+
+
+
+TUNNELMIA
+
+
+Eräs tuttu lääkäri tunnusti minulle, että tunnelmakirjallisuus on tehnyt
+arvaamattoman paljon hyötyä kärsivälle ihmiskunnalle. Erittäinkin on sen
+siunaustatuottavat ominaisuudet olleet avuksi sellaisille sairaille,
+joita vaivaa onnettomuus. Hän sanoi aina määräävänsä niin ja niin monta
+sivua tunnelmia unettomille potilailleen ja vakuutti että kymmentä sivua
+enempää hysteerisimmätkään eivät kestä vaipumatta virkistävään uneen.
+
+Morfiinilla, opiumilla, y. m. nukutusaineilla on se perin turmiollinen
+puoli, että annoksia yhä pitää lisätä, kun potilas pääsee niihin
+tottumaan, muutoin ne eivät vaikuta, mutta tunnelmilla on aivan
+päinvastainen ominaisuus. Sairas, joka alussa verrattain hyvin kestää
+kymmenen sivua, ei kuukauden perästä enää mitenkään siedä enempää kuin
+puoli sivua, ennenkuin hän on sikeässä unessa.
+
+Minä innostuin tuota kuullessani kovasti, sillä tuossahan avautui laaja
+ala filantroopiselle toiminnalle, joka vielä voisi tuottaa mitä
+hämmästyttävimpiä tuloksia. Päätin heti kirjoittaa Kalle serkulleni,
+joka on tunnettu tunnelmakirjailija, ja kysyä hänen neuvojaan, miten
+varmimmin ja perinpohjaisimmin voi valmistua tunnelmakirjailijaksi. Se
+aika ei ehkä enää ole kaukana, jolloin perustetaan erityinen
+tunnelma-akatemia, jossa jokainen asianharrastaja voi saada
+perusteellisen valmistuksen, mutta tuota aikaa odotellessa lienee varsin
+paikallaan, että julkaisen Kalle serkkuni vastauksen kokonaisuudessaan.
+Ehkä se sisältää edes jonkun hyvän siemenen, joka kerran on tuottava
+runsaan sadon. Tällainen oli hänen vastauksensa:
+
+"Kun yliopistolukuni professorien ilkeyden tähden eivät onnistuneet,
+päätin halveksia heitä ja ruveta kirjailijaksi. Mutta siihen tarvitsin
+välttämättömästi tunnelmia. Tietysti myöskin oikokirjoitusta, mutta
+sitähän minä kyllä osasin. Mutta tunnelmat, mistä minä ne ottaisin?
+Tiesin että ilman niitä en pääse mihinkään, sillä ihmisen, ja varsinkin
+kirjailijan, tulee aina perustaa työnsä ja elämänsä tunnelmiin, jos hän
+tahtoo jotain saavuttaa. Todellinen elämä on sellainen inhoittavan ikävä
+valtamaantie, jota kaikki kulkevat ja joka siis ei kelpaa mihinkään.
+
+Minulla sattui olemaan hyvä ystävä, joka oli tunnelmakirjailija. Päätin
+kysyä neuvoa häneltä. Tullessani hänen luokseen, sattuikin niin
+onnellisesti, että hän juuri oli tunnelman vallassa, päättäen siitä,
+että hän käveli pitkillä askeleilla huoneessaan, tuijotti kattoon ja
+lausui korkealla äänellä vasta mustepullosta lähtenyttä sonettia. Sanoin
+hänelle asiani ja hän neuvoi inspiratsioonilla näin: "Ah, ystäväni, mene
+korpeen, synkkään korpeen. Istu yksinäiselle kivelle ja kuuntele
+kotikuusen kuiskehia. Anna notkean vartalosi kuvastua siniaaltoihin, luo
+silmäsi taivaan tähtiin ja anna tuskasi sulaa kaihon kyyneliin. Silloin
+luonnon pyhät tunnelmat sinut vastustamatta saavuttavat!"
+
+No niin, olihan se helppo antaa se neuvo, mutta entäs sen käytäntöön
+pano! Sinä, joka olet helsinkiläinen niinkuin minä ja aiot
+kirjailijaksi, sinä ymmärrät asemani. Mistä minä nyt otin sen synkän
+korven ja yksinäisen kiven, puhumattakaan notkeasta vartalosta?
+Esplanaadeissa ei ole ainoatakaan kunnollista kiveä, ja jos sinne
+saisikin jonkun kannetuksi, niin on tuskin luultavata, että poliisi
+antaisi kenenkään rauhassa sulattaa siinä tuskiaan kaihon kyyneliin.
+
+Onneksi minulla oli toinenkin tunnelmakirjailijaystävä sitä synkkää,
+syvää laatua. Arvelin että hän varmaan voi helpommin tunkea tilani
+ytimeen, ja päätin kysyä häneltä neuvoa.
+
+Hän otti ja pani otsansa syvään poimuun, että se oli kuin synkkä pilvi,
+ja hänen silmänsä tuijottivat minuun, että kun ne leimahtivat, niin se
+oli kuin pitkäisen tuli, ja hän puhui näin sanoen: "Haa -- ettäs olet
+luokseni tullut minulta neuvoja kysymään, niin sinulle sanoa tahdon --
+sinun pitää nousta itsessäsi niinkuin synkkä metsä, että sinä sen
+varjojen alle vaipuisit. Ota uni päällesi ja näe unta -- pitkät hiukset
+liekehtien liehuen takana -- ja kädet suonenvetoisesti väännettyinä! Haa
+-- syvenny sydämesi tummanpunaiseen verisuoneen, ihminen, ja anna
+sydämesi tulvan sanoissa kohista!"
+
+Minä tunsin jo aivan tunnelmien esimakua. Päätin seurata hänen
+neuvojaan, s. o. syventyä sydämeni tummanpunaiseen verisuoneen ja nousta
+itsessäni kuin synkkä metsä.
+
+Mutta nyt jouduin toiseen pulaan. En kuolemaksenikaan tiennyt, kuinka
+tuo kaikki oli tapahtuva. Tukkani kyllä kasvatin pitkäksi, niin että se
+liehui sangen hyvin tuulessa, ja käsiäni vääntelin niin
+suonenvetoisesti, että vasen kerran innostuksen hetkenä meni sijoiltaan,
+mutta siitä ei ollut pienintäkään apua. Ainoa seuraus oli
+epämiellyttävän runsas lääkärin lasku, joka ei mitenkään ollut omiaan
+herättämään minussa tunnelmia, ei ainakaan sellaisia, joita olisi
+viitsinyt suuremmalle yleisölle kertoa.
+
+Kaikki oli siis turhaa! Tunnelmat eivät ottaneet tullakseen, ja koko
+kirjallinen urani näytti hämärältä.
+
+Tahdoin vielä tehdä viimeisen ponnistukseni ja kysyin kolmannelta
+ystävältä, joka aina oli näyttäytynyt varsin käytännölliseksi mieheksi,
+eikö hän ymmärtäisi mitään neuvoa. Hän tuumaili kauvan aikaa, selaili
+Brockhausia ja muita paksuja kirjoja ja pudisteli päätään. Vihdoin hän
+nähtävästi löysi jotain ja virkkoi: "Auttaisikohan se keino, jota Ellen
+Key suosittaa niille, jotka tahtovat uskoa istuvansa viheriäisessä
+laaksossa, se nimittäin, että asettuu huppuun viheriäisen vaatteen alle.
+Arvelen että jos tarpeeksi kauvan istuu siinä, voisi ehkä saada
+syntymään viheriäisen laaksotunnelman."
+
+Tuohan nyt kerrankin oli järkevää puhetta! Se ystäväni on aina niin
+merkillisen käytännöllinen. Päätin heti koettaa sitä keinoa, ja riensin
+melkein juosten kotiini.
+
+Minulla ei ollut mitään vihreätä vaatetta kotona, mutta sama se! Jos
+kerran vihreä vaate voi saada aikaan kesäisiä laaksotunnelmia, niin
+totta vissiin lakanan silloin piti voida synnyttää valkoisia
+talvitunnelmia. Sen sanoi selvä järki. Ja minulle tietysti oli
+samantekevä, mikä tunnelma syntyi, kunhan se vain oli tunnelma.
+
+Vedin kiihkeästi lakanan sängystäni ja aloin valmistautua
+vastaanottamaan tunnelmaa. Asetin paperia ja kynän pöydälleni ja avasin
+mustepullon. Minä tiesin tarkkaan, kuinka äärettömän tärkeä värien
+sopusointu on tunnelmille, ja siitä syystä en tahtonut panna alttiiksi
+talvitunnelmani onnistumista muutamien kurjien vaateriepujen tähden.
+Vaikka huoneeni olikin hiukan kylmähkö (+ 10° C), riisuin siis päältäni
+kaikki värilliset vaatteet ja istauduin sitten lumivalkeassa -- hm --
+iltapuvussa -- tuolilleni.
+
+Mutta sitten johtui mieleeni, että olisi edullisempaa yksin tein koettaa
+saada syntymään tunturitunnelmaa, koska talviset laaksotunnelmat eivät
+juuri ole minkään arvoisia. Siinä tarkoituksessa nousin
+kirjoituspöydälleni, työnsin paperit hiukan syrjään ja kävin istumaan.
+Jalat vedin alleni kiinalaiseen tapaan, sillä arvelin että tuo minulle
+hieman outo asento ehkä edistäisi tunnelmien syntymistä. Sitten vedin
+lakanan pääni yli. Koetin ajatella Utsjokea.
+
+Se oli kerrassaan ihmeellistä, mitä nyt sain kokea. Ei viipynyt
+kovinkaan kauvan, ennenkuin talvitunnelma oli minut vallannut siihen
+määrin, että hampaat kalisivat suussani. Ja tunnelma yltyi vain
+yltymistään. Palvelustyttö keittiössä taitteli päreitä, mutta minä olin
+vakuutettu, että revontulet ne nyt noin alkoivat risahdella.
+
+Kun aloin aivastella kovin kiihkeästi, niin että kirjoituspöytä huojui
+peloittavasti allani, arvelin että nyt oli aika laskeutua alas tuolille,
+tarttua kynään ja sydämeni tulvan sanoissa kohista antaa. Olen aivan
+vakuutettu, että silloin olisin voinut panna paperille semmoisen
+talvitunnelman, että moista ei oltu ennen kuultu, mutta ikävä sattuma
+sen sillä kertaa esti.
+
+Ensikertalainen kun olin, en ollut huomannut lukita oveani sisäpuolelta,
+joka on aivan välttämätöntä aina, kun tahtoo antautua tunnelmille. Talon
+tytär Hilma, jonka kanssa minä olin harjoitellut duettolaulua, sattui
+koputtamaan oveeni, ja tunnelmien vallassa kun olin, tulin
+ajattelemattomasti huutaneeksi: "sisään!"
+
+Sitä pitää olla nainen, ennenkuin nostaa sellaisen elämän aivan
+tyhjästä. Luulin hänen pyörtyvän siihen paikkaan, ja kun minä yritin
+hiukan selittää asemaa, mutta erehdyksessä tulin potkaisseeksi
+mustepullon ja muutamia kirjoja y. m. pöydältä lattialle, niin hän
+kirkuen syöksyi pois ja juoksi suoraa päätä hakemaan lääkäriä.
+
+Minun ei oikeastaan tekisi mieli kertoa, kuinka tuo ikävä kohtaus
+loppui, sillä sen muisto herättää vieläkin minussa katkeruutta, mutta
+voinhan sen nyt kumminkin sanoa, osoittaakseni kuinka äärettömän
+varovaisia kirjailijoiden täytyy olla tunnelmien hetkinä.
+
+Juuri kun minä kokoelin mustepulloni sirpaleita ja turmelin lakanani ja
+muut valkoiset tamineeni ikipäiviksi musteella, jota hetkinen sitten
+olin luullut tulevani käyttämään vallan toiseen tarkoitukseen, kuulin
+kiireellisiä askeleita oveni takana. Sitten kuulin Hilman rukoilevalla
+äänellä sanovan:
+
+"Oi, koettakaa ensin hellyyttä, ennenkuin ryhdytte ankarampiin
+keinoihin!"
+
+Ennenkuin ennätin ajatella, mitä tuo mahtoi tarkoittaa, syöksyi
+huoneeseeni rotevarakenteinen lääkäri sekä talon isäntä ja emäntä. Hilma
+jäi oven taakse.
+
+Ilman minkäänlaisia anteeksipyyntöjä tai selityksiä, aivan kuin se olisi
+ollut luonnollisin asia maailmassa, lääkäri astui suoraa päätä luokseni
+ja tarttui kuin rautakouralla vasempaan käsivarteeni. Oliko ihme että
+vereni joutui kuohuksiin, vaikka olinkin juuri ollut talvitunnelman
+lumouksen alaisena. Olkoon se minulle anteeksi annettu, että huolimatta
+naisväen läsnäolosta, sivalsin jotenkin tuntuvasti oikealla kädelläni
+tohtoria poskelle, niin että suuri musta läntti siinä kohden osoitti,
+mihin viimeiset tipat mustepullostani noin aivan aavistamattani
+joutuivat. Samassa tuokiossa syöksyi isäntä esiin ja tarttui oikeaan
+käsivarteeni. Rouva siunasi itseään, ja minä tein jotain päinvastaista.
+
+Mutta minkä minä taisin ylivoimaa vastaan? Ennenkuin tiesinkään makasin
+sängyssäni liikkumattomana. Isäntä piteli kiinni jaloista, tohtori
+käsistä, ja rouva kantoi suuren jääpussin pääni päälle. Tuo kaikki
+tapahtui tietysti täydellisesti vastoin minun tahtoani, jonka kyllä
+koetin heille ilmaista sekä sanoilla että, mikäli mahdollista, töillä.
+
+En ymmärrä kuinka kaikki olisi päättynyt, ellen minä vihdoinkin olisi
+käsittänyt asemaa. Koko perhe sekä lääkäri olivat nähtävästi saaneet
+lievemmän hulluuden kohtauksen (sellaistahan kuuluu joskus tapahtuvan)
+ja luulottelivat minua jonkunmoiseksi vainoojaksi, jota oli pidettävä
+kiinni. Heitä täytyi kohdella varovasti. Rupesin puhumaan heille
+tyynnyttävästi, melkein hellästi, ja vaikutus oli silminnähtävä. Tohtori
+mutisi jotain, että pahin raivopuuska nyt oli ohi (hän nähtävästi itse
+hiukan aavisti asian laidan), ja isäntä ja rouva huokasivat kuin
+helpoituksesta.
+
+Huoneestani en kumminkaan saanut heitä poistumaan ennenkuin olin
+nukkuvinani, jolloin he hiljaa hiipivät toiseen huoneeseen, ja minä
+kuulin kuinka tohtori määräsi, että jonkun piti vahtia oveni takana ja
+heti hyökätä sisään, jos pienintäkään risahdusta kuuluisi huoneesta.
+
+Asemani oli tietysti hyvin kiusallinen, mutta koettelin pysyä niin
+hiljaa kuin suinkin. Vasta seuraavana aamuna näytti perhe tyyntyneen ja
+rupeavan selviämään edellisen päivän puuskasta. Minä sanoin heille, että
+paras kai oli olla aivan virkkamatta mitään eilispäivän ikävyyksistä,
+johon he myöntyivät, osoittamatta kumminkaan mitään erityistä
+kiitollisuutta. Päästäkseni tohtorista, oli minun lisäksi suorittaminen
+melkoinen summa muka "lääkäripalkkiota".
+
+Koetin unohtaa kaikki nuo ikävyydet, niin pian kuin suinkin saatoin,
+sillä pääasianhan kumminkin olin saavuttanut: Tiesin kuinka tunnelmat
+saadaan syntymään, ja siitä päivästä saakka olen sen tietänyt, ja
+kirjailijaurani on ollut taattu.
+
+Hyvin pian sitä tottuu niin paljon, ettei tarvitse käyttää mitään
+vaatetta, vaan värilliset lasisilmät riittävät. Kun niiden läpi katselee
+ilmiöitä, saa syntymään vallan merkillisiä tunnelmia. Lasisilmien väri
+on tietysti aina sovitettava sen mukaan, millaisen tunnelman kulloinkin
+tahtoo syntymään.
+
+Ilahduttavana ajan merkkinä on mainittava, että kirjallisuus meillä yhä
+enemmän ja enemmän alkaa muodostua tunnelmakirjallisuudeksi. Se on jo
+käytännöllisistäkin syistä suuri edistysaskel.
+
+Muullaisessa kirjallisuudessa ei näet koskaan edeltäkäsin voi tarkalleen
+määrätä, kuinka pitkäksi kirjoitus kulloinkin venyy, mutta
+tunnelmakirjallisuudessa voi.
+
+Minä esimerkiksi päätän, että nyt kirjoitan viisi sivua tunnelmaa. Kun
+nuo viisi sivua ovat täynnä, panen pisteen. Jos sattuisi niin, että
+lause jää kesken, niin se ei tee ollenkaan mitään. Silloin panen yhden
+pisteen asemesta kolme pistettä, ja se vain kohottaa tunnelmaa.
+
+Ajatelkaappa mikä paperin säästö se jo on, kun ei koskaan mene
+tuumankaan vertaa hukkaan, puhumattakaan muista eduista.
+
+Pisteiden oikea käyttäminen on hyvin tärkeä puoli tunnelmissa. Jos ei
+löydä sopivata sanaa, niin on aina aukon kohdalle asetettava vähintäin
+kolme, korkeintain kahdeksan pistettä. Ja jos käsi väsyy liiasta
+ponnistamisesta, kuten varsin usein tapahtuu, kun on levereerattava
+tunnelmia useammalle kustantajalle, niin on myöskin aina levähtäessä
+piirrettävä joitakuita pisteitä sinne tänne sanojen väliin. Se on vallan
+ihmeellistä, kuinka valtavasti pisteet kohottavat tunnelmia! Joskus voi
+vaihteeksi käyttää ajatusviivojakin, varsinkin ellei satu keksimään
+sopivia ajatuksia, ja pari huutomerkkiä siellä täällä ei myöskään
+vahingoita.
+
+Hyvin tärkeätä tunnelmissa on myöskin se, että sama asia sanotaan
+tarpeeksi monta kertaa ja jokseenkin samoilla sanoilla. Sillä on myöskin
+vallan merkillinen voima kohottaa tunnelmia. Jos esim. tahtoo saada
+ikävä-tunnelmaa liikuttamaan lukijaa kyyneliin asti, voi sen sanoa näin:
+"Hän istui itsekseen ja ikävöi.... Niin -- -- itsekseen hän -- -- --
+istui -- ja ... ikävöi! Ikävöi ... ikävöi ..... alati itsekseen ... ikä
+... vöi..." Jos kirjailija tietää, että lukijakunta on hyvin
+blaseerattu, voi hän toistaa vielä useampia kertoja sanottavansa.
+Silloin on vaikutus varma.
+
+Ensi vuodeksi olen tehnyt kontrahdin erään tunnetun sanomalehden kanssa,
+sitoutuen sille kirjoittamaan joka viikko 95 cm tunnelmia à 30 p. cm,
+joka tekee Smk. 28: 50 viikossa, Smk. 114: -- kuukaudessa ja summa
+summarum Smk 1368: -- vuodessa. Jos mahdollisesti näissä lyhykäisissä
+ohjeissani olisin unohtanut mainita jotain seikkoja, joita
+tunnelmakirjoittajan on tärkeä tietää, voi jokainen helposti tulevista
+tunnelmistani saada selville, mitä hän ehkä vielä haluaisi oppia."
+
+
+
+
+NAURETTAVA JUTTU
+
+
+Pappilassa se alkoi se juttu, jolle koko kirkonkylä nauroi.
+
+Asian laita oli nimittäin se, että rovastilla oli apulainen, kömpelö,
+talonpoikainen, valkotukkainen pastori Rantala, joka oli niin omituisen
+nälkäisen ja kuihtuneen näköinen, että Ailin, rovastin ainoan tyttären,
+oli käynyt häntä kovin sääli ensin. Mutta sitten rupesivat kaikki
+pitäjän herrasväet huhuamaan, että Aili oli kihloissa pastorin kanssa.
+Herranen aika, kuinka se harmitti Ailia, ja hän päätti näyttää kaikille,
+että kyllä hän ei ole kihloissa pastorin kanssa eikä ikinä tule. Ja hän
+näytti.
+
+Mutta ei se ollut se se naurettava juttu.
+
+Se alkoi vasta sen jälestä kun Agnes tuli pappilaan. Agnes oli
+17-vuotias ja kaunis kuin päivä. Hän oli äskettäin ensimäisen kerran
+esiintynyt laulajattarena ja hurmannut pääkaupungin yleisön. Nyt hän oli
+tullut rauhaisaan maapappilaan levähtämään muutamiksi viikoiksi,
+ennenkuin hän läksi Pariisiin lauluopintojaan jatkamaan. Vanha rovasti
+oli näet hänen enonsa, ja paitsi sitä oli Aili hänen entinen
+koulutoverinsa ja "paras ystävänsä".
+
+Agnesin kävi myöskin ensin sääli pastoria, ja hän koetti olla hyvin
+ystävällinen pastori raukalle, joka aina oli yksin. Mutta kun Aili aina
+nauroi ja tirskui hänelle, rupesi Agnesiakin naurattamaan. Pastori
+saattoikin olla niin sanomattoman koomillinen. Näkyi niin perin selvään,
+että hän ei ollut tottunut liikkumaan salongeissa, ja että hän
+ylimalkaan piti koko maailmaa suurena talonpoikaispirttinä, jossa ei
+kukaan katsonut karsaasti, vaikka hän liikkui ja käyttäytyi omalla
+alkuperäisellä tavallaan. Agnes ja Aili kulkivat aamusta iltaan
+vavistuksessa, että pastori jonakin päivänä sylkisi uudelle
+salinmatolle, tai tekisi jotain muuta yhtä hirveätä.
+
+Mutta sitä pastori ei tehnyt, sillä yht'äkkiä tapahtui hänessä
+kääntymys. En nyt tarkoita kääntymystä maallisista asioista
+hengellisiin, vaan päinvastoin. Pastori oli tähän asti ollut harras
+pappi ja toimittanut virkansa nuhteettomasti välittämättä tämän maailman
+turhuudesta. Mutta nyt kaikki tuo vanha elämä ikäänkuin katosi, ja
+hänelle avautui uusi, tuntematon, omituinen maailma, joka saattoi hänet
+vallan ymmälle.
+
+Pastori näet rakastui.
+
+Siitähän ei olisi muuta kuin hyvää sanottavaa, jos hän olisi rakastunut
+esimerkiksi rusthollari Penttilän pitkään Miinaan, joka jo kauvan oli
+luonut lempeitä silmäyksiä pikku pastoriin. Mutta niin ei valitettavasti
+ollut asian laita.
+
+Sehän se oli sen naurettavan jutun alku, että pastori rakastui Agnesiin.
+
+Agnes huomasi sen, ja Aili huomasi sen, ja kaikki pitäjän herrasväet
+huomasivat sen. Ja Agnes ja Aili nauroivat sille niin, että kyyneleet
+vierivät pitkin poskia, niinkuin ainoastaan 17-vuotiaat osaavat nauraa.
+
+Pastorilla itselläänkin oli jonkunmoinen hämärä aavistus siitä, kuinka
+sanomattoman naurettavaa se mahtoi olla, että hän, mökin poika, jonka
+armeliaat rouvat olivat arpajaisten ja soitannollisten iltamain avulla
+papiksi asti kasvattaneet, ja joka ei ylioppilasajallaan ollenkaan
+päässyt tutustumaan Helsingin yleisöön, rakastui tuohon pääkaupungin
+hienoston hemmoteltuun kukkaan, joka kerran oli tuleva voittamaan koko
+maailman taiteellaan. Eikä se edes ollut tuollaista platonillista
+rakkautta, joka tyytyi ihailemaan etäältä vain. Ei, se oli -- niin, ei
+pastori ollenkaan voinut selittää, mitä se oli, sillä hän ei ollut
+eläissään lukenut ainoatakaan uudenaikaista psykologillista romaania,
+eikä siis tiennyt mitään rakkauden luonteesta ja ilmestysmuodoista.
+
+Kyllähän hänkin tietysti oli ajatellut, että hän kerran tulevaisuudessa,
+päästyään pitäjänapulaiseksi tai kappalaiseksi, hankkisi oman kodin ja
+menisi kristilliseen avioliittoon Penttilän Miinan tai jonkun toisen
+hyvän tytön kanssa, mutta tämä hänen tunteensa Agnesiin oli jotain
+muuta, jotain uutta, selittämätöntä, jolla ei ollut mitään tekemistä
+ulkonaisten muotojen ja yleensä maailman tapojen kanssa.
+
+Tähän saakka pastorin sisäinen olento oli ollut yhtä surkastunut kuin
+ulkonainenkin, mutta nyt tuntui kuin elämän kevät yht'äkkiä olisi
+hänellekin alkanut. Se oli niin huumaava se tunne. Siinä oli tuskaa, oli
+riemua, ääretöntä riemua. Hän eli, eli, eli ja oli nuori. Hän näki
+päivän paistavan, tunsi kukkain tuoksun, kuuli tuhansia säveliä
+luonnossa. -- Tuo tunne otti hänet kokonaan valtaansa, vei koko hänen
+olentonsa.
+
+-- -- -- -- -- --
+
+Pastori oli kyllä, herra paratkoon, ollut kömpelö ja tottumaton
+käyttäytymään ennenkin, mutta nyt häneltä meni viimeinenkin itsensä
+hallitsemisen hiukkanen.
+
+Mutta olikos se kummaa? Mistä hän saattoi aavistaa että maailmassa
+löytyi tuommoinen Agnes, tuommoinen keväinen keijukainen, nurmen heinä
+hieno ja hento -- tuommoinen laululintunen, joka joskus viserteli kuin
+leivo päiväpaisteessa, ja joskus taas yksin lauleli sellaisia omituisia,
+tuttuja, surunvoittoisia säveliä, jotka palauttivat pastorin mieleen
+kauvan unohdettuja aikoja. Noita samoja säveliähän ennen muinoin,
+äärettömän kauvan aikaa sitten, äiti poloinen oli hyräillyt pikku
+pojalleen salomaan mökissä.
+
+-- -- -- -- -- --
+
+Ja pastori rakasti Agnesia. Eikä ainoastaan rakastanut, vaan toivoi
+omakseen koko sielullaan, kaikilla ennen tukahdetuilla tunteillaan,
+jotka elämän ajalla olivat häneen kertyneet ja nyt vasta puhkesivat
+esiin, täyttäen koko hänen olentonsa.
+
+-- -- -- -- -- --
+
+Tietysti pastori ei voinut keltään peittää sydämensä tilaa, ja se oli
+loppumattomana ilon lähteenä pitäjän nuorisolle sinä kesänä. Eihän sitä
+tarvinnut muuta kuin mainita Agnesin nimi, niin pastori lensi
+tulipunaiseksi, ja paitsi sitä hän niin epäluuloa herättävällä tavalla
+alkoi käyttää parasta pukuaan arkipäivinä sekä hankki itselleen vaalean
+ruskeat kesäkengät ja punaisen kaulahuivin, koska Agnes kerran oli
+tullut maininneeksi rakastavansa lämmintä punaista väriä.
+
+Pastori ei koskaan ennen ollut ottanut osaa pitäjän nuorison
+huvituksiin, mutta nyt hän oli ensimäinen ja viimeinen kaikilla
+kalastusretkillä, lawn-tennis kentällä, kävelymatkoilla y. m. Ja koko
+ajan hänen katseensa lakkaamatta seurasivat Agnesia, niin että tyttö
+parka olisi vallan hermostunut, ellei se olisi ollut samalla niin
+sanomattoman naurettavaa.
+
+Olisi synti sanoa, että pitäjän nuoriso osoitti mitään ylenmääräistä
+hienotuntoisuutta viittaillessaan pastorin sydämen tilaan. Mutta
+pastoria nuo suorat ja epäsuorat viittaukset eivät ollenkaan kiusanneet.
+Päinvastoin. Siinä oli jotain suloista, että ihmiset yhdistivät hänen ja
+Agnesin nimen. Se ikäänkuin antoi hänelle toivon aihetta. -- -- -- Ehkei
+se ollut niin aivan mahdotonta. Olihan suurempiakin ihmeitä tapahtunut.
+Agnes oli tosin niin hento ja hieno, ja kaikki häntä ihailivat. Hänestä
+toivottiin niin paljon. -- -- Mutta olihan pastorikin nuori ja
+työkykyinen ja -- niin, työtä hän tekisi tästälähin kuin karhu. -- Eihän
+se piispanistuinkaan mikään maailman mahdottomuus ollut -- --
+
+Pitäjän leijona, kunnanlääkäri Björkman, oli varsinkin ottanut
+erityistehtäväkseen pitäjän neitosten ja etupäässä Agnesin huvittamisen
+pastorin kustannuksella. Kuinka verrattomasti hän osasi yllyttää
+pastoria näyttämään rakkauttaan mitä hullunkurisimmalla tavalla! Pastori
+piti kaunista tohtoria suurena auktoriteettina kaikissa ulkonaista
+esiintymistä koskevissa asioissa, ja se oli varmaan kokonaan tohtorin
+ansioksi luettava, että pastori yht'äkkiä rupesi esiintymään mitä
+merkillisimmissä kaulakoristuksissa, joissa punainen väri aina loisti
+ylinnä. Eräänä päivänä sanoi tohtori Agnesille:
+
+"Kyllä te, neiti Agnes, olette hyvin sydämetön, kun ette koskaan ole
+edes huomaavinanne pastorin komeutta, vaikka hän kohta on uhrannut koko
+vuosipalkkansa punaisiin kravatteihin."
+
+Agnes nauroi niin että valkoiset hampaat kiiluivat, ja kun pastori
+samassa astui sisään, kääntyi 17-vuotias keijukainen heti häneen
+huudahtaen:
+
+"Voi kuinka pastorin uusi punainen kaulahuivi on ihana!"
+
+Pastori punastui kaulahuiviaan punaisemmaksi, ja tunsi sydänparassaan
+melkein tukahduttavaa riemua siitä, että Agnes häntä huomasi ja
+puhutteli, mutta samalla pistävää tuskaa, kun salainen vaisto kuiskasi
+hänelle, että ei hänen paikkansa ollut tässä ympäristössä. Mutta
+punaista kaulahuiviaan hän tuskin sunnuntaisinkaan enää malttoi vaihtaa
+mustaan, sillä olihan Agnes sanonut sitä kauniiksi, ja Agnes ei voinut
+sanoa muuta kuin hän todella ajatteli.
+
+Ja yhtenä iltana Agnes lauloi niin lumoavan kauniisti: "Minun kultani
+kaunis on, sen suu kuin aurankukka". Kun hän tuli viimeisiin säkeisiin:
+"Siniset silmät sillä on ja keltainen sen tukka", suli hänen äänensä
+melkein kuiskaukseksi, johon hän tuntui panevan koko sielunsa hellyyden.
+
+Pastori värisi niin, että hänen täytyi nojata ovenpieleen. Hänellä,
+juuri hänellä, oli keltainen tukka ja siniset silmät. Tohtorin tukka oli
+sysimusta ja silmät ruskeat se oli siis vallan täydellisesti aiheetonta
+tuo katkera mustasukkaisuus, jota pastori joskus oli tuntenut iloista
+tohtoria kohtaan. Voi, kuinka hän nyt sitä katui. -- -- Agnes, Agnes
+lauloi hänelle -- --
+
+Oudot onnen kyyneleet nousivat väkisinkin pastorin silmiin, ja hän
+pyyhkäsi tuon tuostakin salaisesti kädellään silmäsopukoitaan, eikä
+herännyt unelmistaan, ennenkuin Aili salin nurkassa tirskahti nauraa
+hihittämään ja kysyi, tahtoiko pastori lainata nenäliinaa.
+
+Pastori tunsi syntistä halua sanoa sopimattomia sanoja Ailille, mutta
+hän hillitsi mielensä ja meni nopeasti omaan huoneeseensa. Tuskalla se
+aina loppui hänen lyhyt onnensa.
+
+Sillä lailla se kesä kului alituisten toiveiden ja alituisten
+pettymysten lomitse, ja sitten eräänä päivänä ilmoitettiin, että
+ylihuomenna Agnes lähtee Helsinkiin pitkittääkseen sieltä matkaansa
+Parisiin. Pastorin takertuivat sanat kurkkuun, ja hän meni yksin
+kamariinsa. Tiesihän hän, että Agnesin kerran piti lähteä, mutta
+kumminkin se tuntui niin äärettömän vaikealta. Oli kuin kaikki olisi
+yht'äkkiä pimentynyt. Herra Jumala auttakoon -- -- Mitä tästä tuleekaan!
+Hän oli viimeisten viikkojen ajalla unohtanut Jumalan -- laatinut
+epäjumalan itselleen. Tämäkö nyt oli rangaistus -- -- --
+
+Joku koputti ovelle. Se oli tohtori Björkman.
+
+"Kuuleppas Rantala, kyllä sinunkin pitää hommata kukkia ylihuomiseksi
+Agnesille. Minä tilaan kukkavihon Linnanmäen puutarhurilta, ja voisinhan
+samalla tilata sinullekin."
+
+"Mitäpä hän minun kukkavihoistani..."
+
+"No, no, kas vaan miestä, kun on olevinaan. Sinunhan kukistasi, jos
+kenen, hän..."
+
+"No, sama kai se minulle on. Jos luulet sen hänelle huvia tuottavan,
+niin voit tilata minulle samalla kun itsellesikin. Mutta hyvä sen olla
+pitää, jos kerran antaa".
+
+Ja sitten meni tohtori kertomaan Agnes'ille, että pastori aikoo
+jäähyväisiksi ja viimeiseksi muistoksi antaa hänelle kukkavihon.
+Edeltäkäsin heitä jo nauratti, vaikka pikku keijukainen kyllä yht'äkkiä
+koetti näyttää totiselta ja sanoi:
+
+"Hyi teitä, tohtori, kuinka te olette paha."
+
+Tohtori tilasi itselleen vihkon pelkkiä orvokkeja, sillä niistä Agnes
+piti enin, mutta pastorin vihkoon hän oli määrännyt pantavaksi joka
+lajia, mitä puutarhassa löytyi. "Jota kirjavampi ja suurempi, sitä
+parempi. Hintaa ei katsota", niin hän oli sanonut. Se tuli varmaan
+tekemään mainion efektin -- pastori punaisimmassa kaulahuivissaan,
+punaisena mielenliikutuksesta ja kädessään Linnanmäen puutarhurin
+kirjava nerontuote!
+
+Lähtöpäivä koitti. Agnes oli hiukan hermostunut, sillä tohtori oli ollut
+niin kalpea ja katsonut häntä niin syvään silmiin ojentaessaan hänelle
+tuoksuvan orvokkivihon -- --. Laivasillalla pappilan rannassa oli
+pitäjän nuorisoa koolla. Aili ei koettanutkaan kyyneleitään salata
+suudellessaan Agnesia kymmeniä kertoja, ja omituisen kaihoava mieliala
+vallitsi kaikissa nyt, kun Agnes heidät oli jättävä. Laiva oli jo
+viheltänyt kolme kertaa, ja Agnes kävi yhä levottomammaksi. Voi, jos
+saisi itkeä -- mutta ei, ei nyt. Tohtori ja nuo muut tuolla rannalla --
+-- --
+
+Silloin viimeisessä hetkessä, kun laivan köysiä jo irroiteltiin, näkyi
+pastori kukkavihkoineen kiiruhtavan sillalle. Agnes ei huomannut häntä,
+ennenkuin vasta siinä silmänräpäyksessä, kun pastori ojensi hänelle
+kukkavihkonsa. Tuon kirjavan, hirvittävän suuren jättiläisvihon!
+
+Ei, ei, se oli liikaa -- se tuli niin äkkiarvaamatta. Agnes ei voinut,
+ei jaksanut enää hillitä itseään. Hermojen jännitys laukesi, ja hän
+puhkesi äänekkääseen, hillitsemättömään nauruun. Kukkavihko putosi hänen
+kädestään, ja hän nauroi niin, että kyyneleet vierivät pitkin poskia. Se
+oli niin vastustamatonta tuo hermostunut, hillitön nauru. Siihen
+_täytyi_ yhtyä.
+
+Mutta pastori melkein juoksi kotiin.
+
+Laiva eteni rannasta, ja Agnes huusi naurusta ja itkusta värisevällä
+äänellä:
+
+"Aili rakas, pyydä pastorilta anteeksi. En minä tahtonut häntä loukata.
+Hyvästi, hyvästi, tuhannet kiitokset!"
+
+Mikä lienee ollut siihen syynä, mutta Aili ei voinut pyytää pastorilta
+anteeksi.
+
+Pastori juoksi kamariinsa ja lukitsi oven. Hän oli polvillaan sohvan
+vieressä ja painoi päätään sohvaan. -- Kuinka hän jaksaisi elää enää ja
+kantaa tuota häpeätä, tuota ääretöntä häpeätä -- -- Hän ymmärsi kaikki
+niin selvään nyt. -- Koko kesän hän oli ollut kaikkien narrina, kaikkien
+pilkkana ja käyttäytynyt kuin hullu. -- -- Itse hän oli syynä kaikkeen.
+Kuinka hän inhosi itseään. Jumalan hän oli unohtanut -- -- rangaistus
+oli oikea, mutta voi, niin katkera -- Agnes, Agnes, jota hän vieläkin
+rakasti, jonka edestä hän oli valmis uhraamaan kaikki -- -- -- Oliko hän
+niin äärettömän suuri syntinen, että Jumalan täytyi häntä noin
+katkerasti rangaista -- -- -- --
+
+Pelasta, pelasta Herra näistä tuskista -- -- --
+
+Pastori itki ääneensä.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Pastoria seurasi sentään joskus onnikin. Jo samana syksynä hän sairaan
+luona käydessään kylmettyi, sairastui ja kuoli. Sen perästä unohtui
+hänen rakkausjuttunsakin.
+
+Pappilaan tuli uusi apulainen, joka meni naimisiin Ailin kanssa, ja niin
+tuli vanha traditsiooni täytetyksi siinäkin suhteessa. Muuta sen
+kummempaa ei tapahtunut niiden viiden vuoden aikana, joiden kuluttua
+Agnes taas tuli pappilassa käymään.
+
+Mutta pieni keijukainen oli kokonaan muuttunut. Hän oli hengittänyt
+suuren maailman hienostunutta ja turmeltunutta ilmaa, oli nauttinut ja
+kärsinyt. Entisestä luonnonlapsesta, jonka heleä nauru ja valkoiset
+kiiluvat hampaat vieläkin olivat pitäjäläisten muistossa, oli kehittynyt
+hieno, viehättävä, kuuluisa laulajatar.
+
+Nyt hän oli tullut taas pappilaan lepäämään ja ehkäpä myös hieman
+haihduttamaan tuota kalvavaa tunnetta, joka oli hänen sieluunsa syöpynyt
+silloin, kun hän sai tiedon siitä, että mustasilmäinen maalari, joka oli
+hänen kuvansa Roomassa maalannut, oli toisen oma.
+
+Siitä syystä ei enää nauru helähdellyt kuin ennen, ja laulaessa oli ääni
+usein sortua kyyneliin.
+
+Mutta pappilassa oli niin tyyntä ja hiljaista. Se vaikutti
+rauhoittavasti kiihtyneisiin hermoihin.
+
+Aili antoi Agnesin olla hyvin paljon yksin, sillä vaistomaisesti hän
+tiesi, että yksinäisyyttä Agnes nyt enin kaipasi.
+
+Ja yksin hän kuljeskeli metsissä ja varsinkin suurella
+koivikko-kirkkomaalla, jossa aina vallitsi niin juhlallinen rauha, että
+kaikki huolet hiljaa raukesivat lepoon. Siellä hän istui usein
+puupenkillä suuren riippukoivun suojassa, ja siellä hänen silmänsä
+kerran osuivat yksinkertaiseen mustaan ristiin, jossa seisoi
+
+      _Pastori Matti Rantala_.
+
+Ensin hän ei siinä huomannut sen kummempaa, mutta yht'äkkiä tuo nimi
+tuntui niin tutulta. Ja salaman nopeudella muistui hänen mieleensä suuri
+kirjava kukkavihko, nolon näköinen, punoittava naama ja sitten
+tuskallinen, sääliä rukoileva katse.
+
+Agnes kavahti pystyyn. Nyt hän ymmärsi.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Pitäjäläiset puhuivat vielä vuosikausia siitä, että joku oli kuullut
+joltakulta, että joku oli nähnyt kuinka kuuluisa laulajatar oli tuonut
+kukkia pastori Rantalan haudalle. Mitähän ihmettä sekin mahtoi merkitä?
+Olisikohan se ollut entinen lapsuuden lemmitty? Mutta tuskin se oli
+mahdollista. -- Kuka niiden suurien taiteilijoiden kaikkia oikkuja
+ymmärtää!
+
+
+
+
+TÄYDELLINEN
+
+
+Sanotaan ettei kukaan tässä maailmassa ole täydellinen, mutta se ei ole
+totta. Minä tunnen yhden, joka on täydellinen. Se on Katri Manner.
+
+Jos jossakin ihmisessä on jotain pahaa, niin ainakin hänen parhaat
+ystävänsä sen tietävät ja siitä puhuvat. Mutta Katrista ei kukaan puhu
+muuta kuin hyvää. Tuntuu oikein naurettavalta ajatella, että jonkun
+päähän pistäisi puhua pahaa Katri Mannerista. Se olisi aivan yhtä
+järkevätä kuin että rupeisi väittämään korppia valkoiseksi. Kun Katrin
+nimikään vain mainitaan, joudun ainakin minä sellaisen ylevän, hieman
+juhlallisen tunnelman valtaan, joka pakoittaa minut antamaan kasvoilleni
+vaatimattoman, mutta samalla arvokkaan ilmeen ja puhumaan puhdasta
+kirjakieltä.
+
+Katrin täydellisyyden alkujuurena oli se, että hänen äitinsä oli melkein
+täydellinen, ja äidin hyvät ominaisuudet menivät perintönä tyttärelle,
+kehittyen hänessä sitten ylimmilleen.
+
+Katrin äiti oli leski, joka asui Helsingissä ja piti parempain ihmisten
+lapsia luonaan täysihoidossa, ruumiillisessa ja henkisessä
+täysihoidossa. Hän puhui suomea hyvin huonosti, mutta korvasi sen
+puutteen sillä että oli sitä kansallismielisempi eikä antanut Katrin
+ollenkaan oppia ruotsia.
+
+Täydellisyys, kuten muutkin ominaisuudet, näyttäytyy ihmisessä usein
+hyvinkin aikaiseen. Niinpä Katrissakin. Hän oli täydellinen aivan
+kapalolapsesta alkaen. Hän söi ja nukkui kellon mukaan, eikä milloinkaan
+kirkunut ja hermostuttanut talonväkeä, kuten muut lapset. Puhumaan hän
+oppi säännölliseen aikaan ja samoin tervehtimään ja kiittämään ja
+siunaamaan itsensä maata pannessa sekä syömään ruvetessa.
+
+Koulussa oli Katri paras oppilas luokallaan, kaikkien opettajien ilo ja
+ylpeys, jota mainittiin esimerkkinä muille vielä vuosikausia
+jälestäkinpäin. Koulussa Katrille selvisi hänen elämäntehtävänsäkin.
+Tällä tavalla:
+
+Seminaarin läpikäynyt ainekirjoituksen opettajatar kerran jakeli aineet
+takaisin luokalle ja pidätti viimeiseksi Katrin aineen. Siitä hän piti
+erityisen, liikuttavan puheen, jonka pääsisällys oli se, että Katrin
+aine oli paras ja että Katrilla oli hyvin suuri taipumus kirjallisesti
+ilmaisemaan tunteitaan. Lopuksi opettajatar kysyi:
+
+"Eikö Katri koskaan ole aikonut kirjailijaksi?" ja kun Katri
+vaatimattomuudessaan ei siihen mitään vastannut, vaan punastui ja katsoi
+lattiaan, niin opettajatar jatkoi: "Meillä tarvittaisi kirjailijoita,
+hyviä naiskirjailijoita".
+
+Sillä samalla hetkellä Katri päätti ruveta kirjailijaksi, hyväksi
+naiskirjailijaksi.
+
+Ja rupesi. Heti koulusta päästyään.
+
+Tietysti hän ei ruvennut sellaiseksi kirjailijaksi, joka kirjoittaa
+oikein työkseen. Katrin ja Katrin äidin mielestä se ei oikein sopinut
+nuorelle tytölle.
+
+Mutta hän kirjoitti tunnelmia "kantelon kielistä, joita kosketellaan
+kuutamossa, kun leivoset lehdossa leijailevat" ja muuta sellaista
+kaunista ja sointuvaa, joka sopii niin ihmeen hyvin meidän
+surunvoittoiseen suomalaiseen luonteeseemme. Niitä hän julkaisi
+sanomalehtien kellarikerroksissa ja otti kirjailijanimekseen Kirsti
+Kaisla.
+
+Hän oli niin sanomattoman suloinen tuo pikku Kirsti Kaisla.
+
+Kummakos siis että nuoret miehet kilvan häneen rakastuivat hänen
+tullessaan seuraelämään. Katri ei ensimäisenä vuonna rakastunut
+kehenkään, sillä hyvin kasvatettuna tyttönä hän ymmärsi, että yht'äkkiä
+rakastuminen on vallan sopimatonta.
+
+Kevätpuoleen alkoi nuori, naimaton, iloinen professori Björk yhä
+selvemmin osoittaa, että hän oli puolestaan päättänyt ylentää, Katrin
+profesoorskaksi. Ihmiset ilkeydessään puhuivat kovin paljon tuosta
+asiasta. Ja moni todellinen ystävä sanoi rouva Mannerille, että kyllä se
+sentään oli omituista, jos Katri suostui rupeamaan professori Björkin
+rouvaksi, sillä professori oli niin kummallinen, ettei kukaan oikein
+saanut selville, minkälainen hän oikeastaan oli.
+
+Tuli sitten sekin päivä jolloin professori kirjoitti kosimakirjeen
+Katrille. Katri kysyi äidiltä, että mitä tehdä. Äiti tuumaili ja valvoi
+koko yön ja sanoi sitten, että ei siitä asiasta voinut tulla mitään,
+sillä professorista liikkui niin kummallisia huhuja. Ei kukaan tiennyt
+tarkkaan hänen kantaansa edes kielikysymyksessä, puhumattakaan muista
+kysymyksistä. Lieneekö mies itsekään selvillä niistä.
+
+Katri kyllä ensin arveli, että ehkä hän voisi professoriin vaikuttaa
+edullisesti, mutta äiti sanoi, että ei heikko nainen semmoisissa
+asioissa mitään voi.
+
+Siitä syystä Katri vastasi professorille, että ei hän voi häntä
+rakastaa, kun hän ei tiedä ovatko he elämänkysymyksissä samaa mieltä.
+Sisarena lupasi olla ja ystävänä.
+
+Professori katosi sen jälkeen pitkäksi aikaa seuraelämästä.
+
+Tästä rakkausjutusta kertoi rouva Manner ystävilleen ja he taas
+ystävilleen j. n. e., ja sen perästä ei kukaan enää epäillyt Katrin
+täydellisyyttä. Hän ei katsonut yhteiskunnallista asemaa eikä välittänyt
+arvonimistä, vaan osasi uhrautua, niin juuri _uhrautua_ sen edestä, mikä
+oli oikein. He sanoivat sen suoraan Katrille, ja Katri päätti siitä
+lähtien yhä enemmän ja enemmän uhrautua. Ja hän tunsi jo edeltäkäsin
+tyydytystä siitä.
+
+Seuraavana syksynä hän meni kihloihin maisteri Pekka Salosen kanssa,
+joka oli taatusta kodista, ja jolla oli varma isiltä peritty kanta
+kaikissa tärkeissä kysymyksissä. Hänestä ei kenenkään tarvinnut epäillä,
+mitä hän mahtoi arvella siitä tai siitä asiasta, ei edes hänen
+itsensäkään.
+
+Maisteri Salonen kosi suullisesti iltamassa ylioppilastalolla, mutta
+Katri sanoi, ettei hän voi mitään vastata, ennenkuin hän on kysynyt
+mammalta.
+
+Seuraavana päivänä Pekka Salonen soitti rouva Mannerin ovella, ja rouva
+itse tuli avaamaan. Ei virkkanut sanaakaan rouva, vaan puristi kauvan
+Pekan kättä ja katsoi häntä silmiin. Pekasta tuntui ensin hiukan
+nololta, sillä tottumaton kun oli, hän ei oikein ymmärtänyt tarkoittiko
+tuo myöntävää vai kieltävää vastausta, mutta vihdoin virkahti rouva
+liikutettuna:
+
+"Katri odottaa sinua salissa, poikani."
+
+Silloin Pekka tajusi. Hän astui rohkeasti saliin, syleili Katria ja
+suuteli.
+
+Ja nyt he olivat kihloissa, ensin salaisesti, kunnes sormukset ja
+kihlakortit saatiin, ja sitten julkisesti.
+
+Kihloissa he olivat kolme vuotta, sillä Pekan piti ensin joutua
+tohtoriksi, ja Katrin piti käydä talouskoulua sekä saada myötäjäisensä
+valmiiksi, ja molempien heidän piti oppia tuntemaan toisensa
+perinpohjin. Rouva Manner sanoi, että se on _niin_ vaarallista, kun
+nuoret menevät naimisiin, tuntematta toisiaan perinpohjin, aivan
+perinpohjin.
+
+Ja koska Katri ja Pekka molemmat asuivat Helsingissä ja tapasivat
+toisensa joka päivä (klo 5--6 i.-p., sillä se sopi parhaiten maisterin
+lukutöihin nähden), niin saattoihan sitä olla kihloissa vaikka kuinka
+kauvan. Molemmat olivat erinomaisen hyvin kasvatettuja.
+
+Kihlausajalla se vasta oikein todella alkoi se Katrin kirjallinen työ,
+sillä nyt hän oli saanut aiheen, josta aina saattoi kirjoittaa,
+nimittäin itsensä ja Pekan. Siitäpä syystä hän julkaisikin jouluksi
+ensimäisen tunnelmakokoelmansa nimeltä "Sinivuokkoja Suomen saloilta,
+kokoellut Kirsti Kaisla."
+
+Siinä hän liikuttavasti ja runollisesti kuvasi kaikki kohtaukset itsensä
+ja Pekan välillä. Se oli niin sanomattoman miellyttävää kaikille
+tuttaville, kun niissä heti paikalla saattoi tuntea Katrin ja Pekan, ja
+siten jokainen oli tilaisuudessa osanotolla seuraamaan heidän
+tunteittensa eri kehitysasteita. Ja paitsi sitä Katrin tunnelmat loivat
+Pekkaan perin uuden ja runollisen valon. Kuka olisi voinut arvata, että
+kun Katri huokaili Pekalle: "Sinä sankarini suuri, kotkani kaunis ja
+komea", Pekka siihen heti osasi vastata: "Sinä impyeni ihanin, nuortea,
+notkea neitoni." Ei kukaan ihminen ennen ollut huomannut Pekassa mitään
+runollista, joka voisi innostuttaa kirjoittamaan monta sivua tunnelmia.
+Mitäs ne kylmät, välinpitämättömät ihmiset mitään huomaisivat. Mutta
+Katri huomasi.
+
+Asian laita oli se, että Pekka tosin oli lyhyt ja paksu, mutta hänellä
+oli kihara tukka, ja se oli juuri Pekan tukka, josta Katrin runosuoni
+sai yhä uutta ja uutta virvoketta. Pekka ei saanut leikkuuttaa tukkaansa
+muuta kuin Katrin luvalla, ja se tuotti Katrille vilpitöntä iloa, kun
+vieraat ihmiset usein nähdessään Pekan kysyivät: "Kuka se on tuo
+soittotaiteilija?" Pekka oli todellakin omituisen taiteellisen näköinen
+noin pitkätukkaisena. Kuka tahansa saattoi erehtyä.
+
+Vihdoin koitti sekin päivä, jolloin Pekan väitöskirja valmistui ja
+hänestä tuli tohtori. Katri oli samaan aikaan ennättänyt käydä
+talouskoulunsa ja vieläpä kutomakoulunkin sekä julaissut toisen
+kokoelmansa "Sinivuokkoja", joka loppui juuri siihen kohtaan, kun Pekka
+tuo ensimäisen kappaleen valmista väitöskirjaansa Katrille, ja Katri sen
+johdosta ottaa kantelonsa, istuu Pekan jalkain juureen (Pekan hän on
+ensin asettanut istumaan sohvaan) ja antaa sydämensä riemun kantelon
+kielistä helistä maailmalle.
+
+Sitten viettivät Katri ja Pekka häänsä, vuokrasivat neljä huonetta ja
+keittiön ja perustivat mallikodin, josta olisi mahdoton kenenkään mitään
+muistuttaa. Siellä on kaikki juuri niinkuin saattoi otaksuakin. Salissa
+on mustapuiset, punapäälliset huonekalut ja yhdessä nurkassa "ryhmä"
+sellaista uutta tyyliä, s. o. mahognyn väriseksi kiillotetusta koivusta
+tehty pöytä tuolineen, jotka ovat päällystetyt suurikukkaisella
+vihreällä sametilla. Sitä näytetään erikseen vieraille ja huomautetaan,
+kuinka ilahduttavan korkealle kannalle meidän huonekaluteollisuus on
+kohonnut, kun koivua osataan noin mainiosti väärent -- tarkoitin
+_jalostaa_, että kuka tahansa voi etäältä katsoen luulla sitä
+mahognyksi. Ruokasalissa on ruskeat, polttopiirroksilla koristetut
+tuolit ja pöytä. Katri itse on kuviot niihin polttanut, siten selvästi
+osoittaen, mitä hyvä tahto voi aikaansaada, vaikk'ei olekkaan taipumusta
+piirustukseen tai muuhun taiteellisuuteen. Tohtorin kamari ja makuuhuone
+ovat tietysti nekin juuri sellaiset kuin voitte arvata. Ei missään ole
+mitään häiritsevää, ajatusta rasittavaa, kysymyksiä herättävää. Sanalla
+sanoen: mallikoti.
+
+Ja kaikki toimet käyvät varmasti kuin hyvin voideltu koneisto ainakin.
+Tohtori kuuluu jalojen yritysten johtokuntiin, Katri arvokkaiden
+arpajaisten toimikuntiin, ja molemmat ovat jäseninä seuroissa, jotka
+ansaitsevat kansalaisten kannatusta. Rouva Manner sanoo, että Katri ja
+Pekka pitävät velvollisuutenaan uhrautua yhteishyvän edestä.
+
+Ja vaikka kaikki tietävät, että Katri on täydellisempi kuin muut, ei hän
+ollenkaan millään tavalla pyri herättämään huomiota. Viimekin kesänä,
+kun kolmella neljäs-osalla Helsingin naismaailmaa, leveänaamaisilla ja
+kapeanaamaisilla, vaaleaverisillä ja tummaverisillä, oli aivan
+samanmuotoiset hatut, joissa kaikissa törrötti jäykkä höyhen pystyssä
+toisella sivulla, oli Katrillakin juuri semmoinen hattu. Se oli vaisto,
+joka neuvoi häntä tuommoisissa asioissa. Hän ymmärsi ettei se ollut
+muuta kun epämiellyttävää huomion herättämistä ja itsenäisyyden pyrintöä
+tuo, että muutamat panivat kaksi, toiset ei yhtään höyhentä hattuunsa,
+silloin kuin enemmistöllä oli vain yksi höyhen.
+
+Tämä nyt oli vain pikku seikka, mutta semmoista se oli muissakin
+seikoissa. Kun on täydellinen, niin on.
+
+Katrin ja tohtori Salosen elämässä ei ole tapahtunut mitään erityisiä
+muutoksia, eikä tule tapahtumaankaan, jos vähänkään osaan ennustaa,
+muuta kuin että perhe toivottavasti vuosien kuluessa kasvaa ja lisääntyy
+ja tulee jonkunmoisen mallirodun perustajaksi.
+
+
+
+
+PIKKU-VELI
+
+
+Pikku-veli oli noin kuuden jalan pituinen, tummatukkainen,
+ruskeasilmäinen pohjalainen. Silmät ne hänessä enin vetivät huomiota
+puoleensa. Ne olivat niin läpinäkyvän kirkkaat kuin salomaan lähde, ja
+tuntui kuin niiden katse olisi voinut tunkea syvemmälle kuin muitten
+ihmisten.
+
+Pikku-veljellä oli kaksi "suurta veljeä". Eihän hän muutoin tietysti
+olisi ollutkaan pikku-veli. Suuret veljet olivat noin kymmenkunta vuotta
+vanhempia kuin pikku-veli, molemmat professoreja, vanhempi vakinainen,
+nuorempi ylimääräinen. Heitä pidettiin yleensä neroina, ja
+hämmästyttävän nopeasti he olivatkin saavuttaneet tiedemiesmaineen sekä
+joutuneet yliopistoon täyttämään korkeimpia opinpaikkoja.
+
+Mutta pikku-veli oli vain ylioppilas, vaikka hän jo oli alun kolmannella
+kymmenellä, eikä ollut ollenkaan toivoa, että hänestä vielä pitkiin
+aikoihin tulisikaan sen enempää. Sehän se juuri oli niin huolestuttavaa.
+Milloinka pikku-veljestä koituisi mies?
+
+Pikku-veli oli nuorin lapsi kodissa, niin perinpohjaisesti nuorin. Kun
+hän vielä tallusteli mekossa, puhuttiin jo ympäri Suomen suurten veljien
+kyvystä ja lahjoista. Heihin keskittyi kodissa koko huomio, kaikki
+toiveet. Kuka olisi ennättänyt ajatella pikku-veljeä, joka ei edes
+koulussa millään lailla herättänyt huomiota. Päinvastoin kävivät hänen
+lukunsa aina hiukan niin ja näin, ja hänellä oli kaikenlaisia muita
+puuhia enemmän kuin koulutöitä. Häntä tuskin saattoi uskoa saman perheen
+jäseneksi kuin suuret veljet, niin perin erilainen hän oli. Se oli
+todellakin huolestuttavaa.
+
+Lupaaikoina se oikeastaan alkoi pikkuveljen elämä. Silloin hän pääsi
+metsiin ja kukkuloille pyssy olalla, tosi kauhuksi professoreille, jotka
+eivät ikinä olleet pyssyyn koskettaneet ja tuskin saattoivat eroittaa
+jäniksen peltopyystä. Mutta metsissä pikkuveli oli kotonaan. Siellä ei
+kukaan häntä soimannut huolimattomaksi ja lapselliseksi, vaikka hän
+istuikin tuntikausia lammen rannalla ja muodosteli savipalloista
+lumpeenkukkia ja Vellamon neitoja, tai vuoleskeli puupalasista jäniksiä
+ja kettuja, joita hän sitten joskus vei äidille tulijaisiksi, kun
+metsäriistaa oli niukemmalta. Silloin äiti aina hymyili ja suuteli
+pikku-veljen ruskettunutta poskea, mutta silmissä oli huolestunut ilme,
+sillä kovin lapsellinen oli pikku-veli eikä tuntunut koskaan kehittyvän.
+Pikku-veli huomasi aina äidin salaisen huolen, ja se koski häneen niin
+kipeästi. Ei, ei hänestä ollut muualla olijaksi kuin metsissä.
+
+Jo pienenä poikana hän uneksi kauniita unelmia, kuinka hän porolla
+ajaisi Rastekaiselle niinkuin Sampo Lappelil' ja vielä kauvemmaksi
+pohjoiseen, niin pitkälle kuin aatos ulottui. Ja sinne hänen mielensä
+vieläkin paloi, sinne pohjoiseen, jossa on ikuinen hiljaisuus, ja jossa
+revontulet öisin räiskivät, ja aurinko laskee punaisemmassa purppurassa
+kuin muualla.
+
+Usein viipyi pikku-veli päiväkausia metsäretkillään, mutta siihen oli
+kotona totuttu eikä turhia hätäilty. Äiti vain hymyillen katseli, kun
+hän harmaassa, vihreäkauluksisessa metsästystakissa ja polvihousuissa
+astui viheltäen metsämaille, harmaa leveälierinen huopahattu hiukan
+niskaan työnnettynä, niin että tumma tukka pisti esiin hatun ja otsan
+välillä. Pikku-veli oli kiusannut ja kärttänyt itselleen tuon
+metsästyspuvun, vakuuttaen ettei hän voinut olla vapaana salomaillaan
+koulupuvussa. Suuret veljet, joita pikkuveljen "taiteellisuus", kuten he
+sitä nimittivät, kovasti huvitti, olivat puoltaneet pikkuveljen pyyntöä,
+ja siksi hänellä oli tuo harmaa ja vihreä puku, joka soveltui hänelle
+niin erinomaisesti.
+
+Kun pikku-veli palasi metsästä, olivat hänen ruskeat silmänsä aina
+entistä kirkkaammat, ja oli kuin raitis metsätunnelma olisi tullut koko
+taloon. Mukanaan hänellä oli melkein aina metsäriistaa, milloin elävänä,
+milloin ammuttuna. Hän näkyi tuntevan kaikki salomaan salaisuudet, ja
+Tapion karjaa hän hallitsi kuin omaansa. Kerrankin hän kesytti
+ketunpoikasen, niin että se koiran tavoin juoksenteli hänen perässään,
+ja nuoren kotkan hän suositteti niin tutuksi, että se lentää lehahti
+hänen olkapäälleen, hänen samoellessaan salomaita.
+
+Mutta pikku-veli hän oli vain kuitenkin, ja itse hän niin mielellään
+sieti tuon nimen. Ei hän muuta tahtonut ollakaan.
+
+Oli sitten kerran elokuu. Pikku-veljestä alkoi koti tuntua niin kumman
+ahtaalta, hän ikävöi pois metsiinsä. Hän tuskin saattoi hengittää, ilma
+tuntui niin tukahduttavan raskaalta, ja pää oli kuin lyyjyä. Metsiin,
+metsiin hänen piti päästä, muutoin hän nääntyi.
+
+Hän otti pyssyn olalleen ja läksi pitkälle retkelle.
+
+Maantie kulki kotiportilta metsän reunaan, mutta juuri kun pikku-veljen
+piti poiketa astumaan pitkin metsäpolkua, pyörähti vaunu esiin tien
+mutkauksessa. Pikku-veli loi katseensa sinne päin, ja sitten hän ei enää
+voinutkaan kääntää niitä pois. Vaunussa istui tyttö, vai liekö ollut
+haltiatar, jolla oli suuret siniset silmät ja kädessä kimppu _Veronica_
+kukkia. Hän katsoi pikku-veljeen ja hymyili, ja samassa tuokiossa hän
+oli jo kadonnut näkyvistä.
+
+Pikku-veli seisoi kuin lumottu ja katseli katoavaa vaunua. Ei hän
+tiennyt, oliko tuo kaikki ollut unta, vai oliko hän todellakin äsken
+nähnyt tytön, joka oli niin lumoavan kaunis, ja jolla oli suuret siniset
+silmät, yhtä siniset kuin _Veronica_ kukat hänen kädessään.
+
+Verkalleen läksi pikku-veli astumaan metsään, suuntasi kulkunsa
+pohjoiseen päin siintäviä saloja kohti, missä oli outoja seutuja,
+kontion kotipaikkoja. Hän kulki ja kulki mietteissään, eikä lopulta enää
+tiennyt, missä hän olikaan. Oli kuin outo voima olisi häntä johtanut
+aina vain tuonne tiheimpään kuusikkoon, josta ei mitään tietä vienyt
+ulos. Elokuun kuutamo alkoi välkkyä, ja yö kävi kolkoksi. No, mitäpä
+siitä! Eihän tämä ollut ensi kerta, kun pikku-veli sai kuusen alle
+yöpyä. Sen musta varjohan ikäänkuin pyysi häntä syliinsä.
+
+Pikku-veli laskeutui ikivanhan kuusen suojaan ja katseli, kuinka kuun
+säteet värähdellen väikkyivät sen oksien lomitse, luoden kummia kuvia
+sammaleiselle maalle. Ei arvannut pikku-veli, että tämä oli Tapion
+uhrikuusi, jonka siimeksessä salon sinipiiat öisin karkeloivat.
+
+Hän nojasi kuusen runkoon ja koetti sulkea silmänsä. Mutta outo tunnelma
+oli saanut hänet valtaansa, eikä tullut uni hänen silmiinsä. Tuulen
+hyminä kävi läpi salomaan, ja kun kuusen oksat alkoivat hiljaa
+liikahdella, hiipivät salon sinipiiat kuusen alle. Eivät säikähtäneet
+pikku-veljeä, hymyilivät hänelle vain ja kiersivät valkoiset
+käsivartensa hänen kaulaansa. Sinipiioista suloisin, jolla oli suuret,
+kysyvät sinisilmät, katseli kauvan pikku-veljen silmiin. Hän kantoi
+vienoja _Veronica_ kukkia pikku-veljen peitteeksi, ja kukkaset levisivät
+ylt'ympäri, niin että koko maa kuusen alla oli sinisenä _Veronica_
+kukista. Pikku-veli vain katseli sinipiikasta eikä arvannut, kuinka
+vaarallista on katsella sinipiikasten silmiin. Ikipäiviksi ne
+katseillaan kietovat ihmislapsen.
+
+Aurinko oli jo korkealla taivaalla, kun pikku-veli heräsi. Hänen
+jäseniään poltti ja päätä kivisti. Melkein tiedotonna hän kulki
+eteenpäin, ei tiennyt minne, ei kysynyt kunne. Poissa olivat salon
+sinipiikaset, mutta niitä pikku-veli yhä vielä etsi, ei välittänyt enää
+metsäriistasta, ei kysynyt kontion kotia. Hän kulki ja kulki eikä
+huomannut mitään, ennenkuin hän seisoi melkein kotiportilla. Hän katsoi
+oudoksuen taloa, ei tuntenut enää kotiaan. Vasta kun äiti astui
+portaille ja huusi pikku-veljeä nimeltä, hän tiesi olevansa kotona.
+
+Äiti saattoi pikku-veljen sisään ja pani vuoteelle lepäämään, sillä
+sairas oli nyt pikku-veli. Paljon hän houraili kuumeessaan ja pyyteli
+tuskallisesti sinipiikasta luokseen. Joskus hän sitten makasi hiljaa ja
+hymyili, eikä äiti aavistanut että sinipiikanen silloin oli kuullut
+pikku-veljen pyynnön ja tullut häntä tuudittamaan lepoon.
+
+Kun pikku-veli vihdoin parani, oli hänen silmiinsä jäänyt outo ilme.
+Joskus aivan aavistamatta ne saattoivat tummeta, ja silloin ne iskivät
+tulta ja salamoita. Niissä oli semmoisina hetkinä jotain melkein
+peloittavata. Eikö se enää ollutkaan reipas, hyväluontoinen pikku-veli?
+Kuuma pohjalaisverikö se kiehui pikku-veljenkin suonissa, vai mikä se
+pani nuo kirkkaat silmät noin tummenemaan ja salamoimaan? -- Ei arvannut
+kukaan, että metsän sinipiikanen ei päästänyt pikku-veljeä
+lumouksestaan.
+
+Tuli sitten kevät, ja pikku-veljestä piti tehtämän ylioppilas. Hän oli
+silloin jo lähemmä 20-vuotias, sillä kovin hitaasti olivat käyneet
+pikku-veljen luvut. Silloin sattui pieneen kaupunkiin, jossa
+pikku-veljen koulu oli, tulemaan tyttö, jolla oli suuret, kysyvät
+sinisilmät. Jo ensi kerran, kun pikkuveli tytön näki, hän säpsähti kuin
+sähkön iskemänä. Missä hän oli ennen nähnyt nuo samat silmät, niin
+syvät, niin salaperäiset ja siniset? Oliko se sama tyttö, joka silloin
+kerran oli vaunussa ajanut hänen ohitseen, vai oliko se metsän
+sinipiikanen, joka oli ihmiseksi muuttautunut voidakseen lempiä
+pikku-veljeä?
+
+Mutta ei osaa salon sinipiikanen lempiä, eikä osannut sinisilmäinen
+tyttökään. Hän katsoi kummeksuen ja kylmästi pikku-veljeen, kun
+pikku-veljen ruskeat silmät hehkuen ja salamoiden kertoivat lemmestä. Ja
+kun pikku-veli vihdoin ei jaksanut vaieta, vaan kertoi tytölle tuskansa
+ja toiveensa, purki koko sydämensä ja pyysi häntä omakseen, silloin
+sinisilmäinen tyttö toden teolla loukkaantui. Hän ei ikimaailmassa
+aikonut ruveta odottelemaan, kunnes pikku-veljestä koituisi mies. Sehän
+olisikin ollut perin järjetöntä, ja sinisilmäinen tyttö oli hyvin
+järkevä ja ymmärtäväinen. Hän meni kihloihin vanhan, rikkaan lehtorin
+kanssa, joka oli pikku-veljen opettaja.
+
+Pikku-veljen mieli kuohui ja hyrskyi. Siinä oli harmia, siinä oli surua,
+ensi lemmen surua, ja ennen kaikkea siinä oli katkeruutta ja inhoa. Se
+oli ilettävä juttu tuo, kun pikku-veljen sinisilmäinen impi rupesi
+vanhan miehen omaksi. Pikku-veli liittyi iloisiin tovereihin, joitten
+seurassa surun piti haihtua. Usein hän palasi kotiin vasta aamuyöstä
+tilassa semmoisessa, että hän jälestäpäin punastui häpeästä tuota
+muistellessaan.
+
+Ja sitten tietysti koko kaupunki joutui kuohuksiin pikku-veljen
+hurjistelujen tähden. Ei ollut niitä kahvikutsuja, joissa tuo asia ei
+olisi ollut puheenaineena, ja sinisilmäinen tyttö itki siniset silmänsä
+punaisiksi, kun pahat ihmiset hänenkin nimeään sekoittivat noihin
+juttuihin. Hänhän oli viaton, aivan viaton.
+
+Ja pikku-veli käyttäytyi niin sanomattoman poikamaisesti. Ei ollut
+kumma, että kaupungissa nousi vallan hirveä myrsky. Ylimääräinen
+professori syöksyi suin päin Helsingistä pikku kaupunkiin ja sai
+vihdoinkin auktoriteetillaan myrskyn hiukan tyyntymään ja pikku-veljen
+onnellisesti ylioppilaaksi.
+
+Sitten lyöttivät molemmat professorit päänsä yhteen ja tuumivat
+huolissaan, mitä ihmettä pikku-veljelle olisi tehtävä. Vakinainen
+professori, joka oli lakimies, arveli että lakitiede kumminkin oli ainoa
+tässä maailmassa, joka oli omiaan kehittämään ihmisen parhaat puolet,
+mutta ylimääräinen professori, joka oli kielimies, sanoi että kokemus
+selvään on osoittanut, että kielitieteet enemmän kuin mitkään muut
+laajensivat näköpiiriä ja teroittivat ajatuskykyä.
+
+Pikku-veli puolestaan myöntyi molempiin. Hän taipui omituisen nöyrästi
+kaikkiin suurten veljien tuumiin. Tuntui melkein siltä kuin hän ei olisi
+tajunnut, mistä oli kysymyskään. Ja mitäpä hän nyt oikeastaan olisi
+ymmärtänytkään sellaisia syviä asioita. Hänhän oli vain pikku-veli.
+
+Asia päättyi vihdoin siten, että vanhempi professori, joka oli
+vakinainen, sai tahtonsa täytetyksi, ja pikku-veli pantiin lukemaan
+lakitiedettä. Hän asettui yhdessä ylimääräisen professorin kanssa
+vakinaisen luo asumaan, sillä tämä oli naimisissa, mutta ylimääräinen
+professori oli poikamies. Erittäin säännöllisesti kävi sitten pikku-veli
+luennoilla, ja huoneessaan hänellä oli paksuja lakikirjoja pöytä täynnä.
+Hänessä itsessään vain ei ruvennut näkymään merkkejä lakitieteen
+vaikutuksista.
+
+Ylimääräisen professorin kävi niin sääli pikku-veljeä, jolla näkyi
+olevan niin vaikea päästä eteenpäin maailmassa. Ja sydämensä syvyydessä
+hän oli vakuutettu siitä, että jos hän olisi saanut tahtonsa täytetyksi
+ja pikkuveli olisi antautunut kielitieteen alalle, olisivat asiat
+toisin. Hän tunsi selvään että hän ja pikku-veli kärsivät yhteistä
+marttyyriutta tuossa asiassa, ja se enensi hänen myötätuntoisuuttaan.
+Tuon tuostakin hän meni pikku-veljen huoneeseen, taputti poikaa
+olkapäälle ja puheli hänelle ystävällisiä sanoja.
+
+"Sano, pikku-veli, suoraan, kiusaako lakitiede sinua. Mitähän jos
+heittäisit lakikirjat nurkkaan ja rupeisit kielimieheksi. Minusta tuntuu
+kuin sinulla olisi selvä taipumus fonetiikkaan". Niin puheli
+ylimääräinen professori pikku-veljelle.
+
+"Ei, ei", vastasi pikku-veli, "en luule että minusta on kielimieheksi.
+Pelkään ettei minusta ole mihinkään".
+
+Pikku-veljen silmissä oli kovin surumielinen ilme. Hän ei kehdannut
+tunnustaa, kuinka kipeästi hän kaipasi metsiään, joissa sinipiiat
+karkeloivat.
+
+Mutta ylimääräisen professorin ystävyys liikutti pikku-veljeä niin
+sanomattomasti. Hänessä piili niin suuri määrä hellyyttä, jonka piti
+päästä puhkeamaan, ja muuta esinettä hellyydelleen hän ei nyt löytänyt
+kuin toisen suuren veljensä.
+
+Veljesten elämä kehittyi nyt seuraavana parina vuotena siihen suuntaan,
+että pikkuveli lueskeli kuten ennenkin lakitiedettä, piirteli kuvia
+muistiinpanovihkoihinsa ja tuumaili, millä hän voisi hiukan ilahduttaa
+ylimääräistä professoria, sillä luvuillaan hän ei, herra paratkoon,
+kenellekään iloa tuottanut. Ylimääräisen professorin huoneessa alkoi
+tapahtua kaikenlaisia muutoksia aivan huomaamatta. Huonekalut muuttivat
+paikkaa, niin että ne muodostivat taiteellisia, aistikkaita ryhmiä, ja
+jos pikku-veljen huoneeseen tuotiin joku mukava tuoli, kaunis matto tai
+pehmeä patja, muutti se hyvin nopeasti ylimääräisen professorin
+huoneeseen. Se oli vallan liikuttavaa tuo pikku-veljen huolenpito
+suuresta veljestä.
+
+Mutta pikku-veli itse ei näkynyt saavan takaisin entistä reippauttaan.
+Ei ollut hänestä Helsingissä eläjäksi.
+
+Tuli sitten taas kevät, ja tuntui siltä kuin pikku-velikin olisi hiukan
+alkanut elpyä eloon. Eräänä päivänä hän oli lähtenyt kotoa aikaisin
+aamulla, kierrellyt Alppilan seudut, ja minne lie sitten mennytkään,
+sillä häntä ei kuulunut kotiin aamiaiselle eikä vielä päivällisellekään.
+Iltapäivällä, kun jo alkoi hämärtää, tuli vakinaisen professorin rouva
+pikku-veljen vastaan portaissa ja ihmetteli, kuinka pikku-veljen silmät
+säkenöivät ja salamoivat. Hän kantoi suurta vakkaa, joka näytti kovin
+raskaalta, ja meni nopeasti huoneeseensa.
+
+Professorin rouva meni kaupungille ihmetellen, että mitähän kummia se
+pikkuveli nyt puuhaili. Vielä suuremmaksi kasvoi hänen hämmästyksensä,
+kun hän kotiin tullessaan kuuli palvelijalta, että "nuori herra" ei
+päästä ketään huoneeseensa eikä luvannut tulla iltasta syömään.
+
+Pikku-veli istui lukon takana huoneessaan ja pyysi saada olla rauhassa,
+kun veljekset pyrkivät sisään.
+
+"Antaa pojan olla rauhassa", puheli ylimääräinen professori, ja hänen
+äänensä ilmaisi jotakuinkin hänen sydämensä ajatukset, jotka sillä
+hetkellä kuuluivat näin: "Siinä nyt näette, millaiseen epätoivoon poika
+parka on joutunut, kun häntä pidetään sopimattomalla alalla".
+
+Ja pikku-veli sai olla rauhassa koko illan ja koko yön, eikä tullut unta
+hänen silmiinsä sinä yönä. Mutta epätoivoiselta hän ei tosiaankaan
+näyttänyt. Päinvastoin näytti siltä kuin hänen olentonsa olisi uhkunut
+voimaa ja nuoruutta yhä enemmän ja enemmän hetki hetkeltä. Poissa oli
+epävarma, uneksiva ilme ja alakuloinen katse. Silmät loistivat ja posket
+punottivat ja pää oli pystyssä. Nyt hänen vihdoinkin piti päästä
+selvyyteen kaikesta, koko elämästään. Hänen täytyi päästä tuosta
+raskaasta, toivottomasta tunteesta, joka teki olon aivan
+sietämättömäksi. Hänen mieleensä oli kertynyt semmoinen ääretön paljous
+tunteita ja kuvia, että sydän oli vallan pakahtua niiden painosta. Hänen
+täytyi saada teossa tuoda ilmi, mitä mielessä paloi, muutoin ei hän
+jaksanut elää. Nyt täytyi vihdoinkin särkyä sinipiikojen lumous, nyt hän
+oli heidän herransa! Nyt hänen piti näyttää, mihin hän kelpasi! Jääköön
+jo vihdoinkin lakitiede ja kaiken maailman tieteet kunnollisempien
+työntekijäin osalle. Pikku-veli tiesi nyt, mitä hän tahtoi.
+
+Suuri vakka keskellä lattiata oli täynnä harmaata savea, ja sitä
+pikku-veli nyt muovaeli ja puserteli, niinkuin ennen muinoin savipalloja
+salomaan lammen rannalla. Pehmeä savi totteli notkeana pikku-veljen
+tahtoa, ja muodottomasta möhkäleestä syntyi vähitellen luonnos, tosin
+karkea ja epätäydellinen, mutta täynnä ilmettä ja uhkuvaa nuoruutta. Se
+oli metsän sinipiikanen, joka houkutellen ojensi käsivartensa,
+kietoakseen niillä ihmislapsen.
+
+Pikku-veli teki työtään väsymättä, uupumatta, huomaamatta ajan lentoa.
+Ja jota enemmän hän teki, sitä tyynemmäksi ja rauhallisemmaksi hän kävi.
+Nyt hän oli varma tehtävästään, tunsi elävänsä omassa maailmassaan.
+
+"Laskeppas sisään, pikku-veli!" kuului ylimääräisen professorin ääni
+aamulla oven takana.
+
+Pikku-veli avasi oven, ja suuri veli jäi hämmästyneenä seisomaan
+kynnykselle. Hän oli kyllä ollut koko lailla levoton, kun pikkuveli noin
+merkillisellä tavalla sulkeutui huoneeseensa, mutta näin kauheata hän ei
+ollut aavistanut. Oliko poika parka täydellisesti menettänyt järkensä?
+
+Huoneessa oli mitä hirvein sekasorto, huonekalut työnnetyt hujan hajan
+seinille, lattia täynnä savea ja pikku-veli itse kaiken hämmennyksen
+keskellä, kädet ja vaatteet tahraantuneina savesta, kasvot kalpeina
+valvonnasta ja silmät hehkuen kuin kuumeessa.
+
+"Mitä -- mitä tämä merkitsee?" sai suuri-veli vaivoin sanotuksi.
+
+"Tuota!" vastasi pikku-veli itsetietoisesti ja osoitti luonnosta
+pöydällä.
+
+Professori katsoi siihen ääneti, mutta tuntui kuin hän ei olisi siitä
+paljoa viisastunut. Hän astui lähemmäksi luonnosta ja katsoi vuoroin
+siihen, vuoroin pikku-veljeen. Vihdoin alkoi hänelle selvitä, että
+pikku-veli ei mitenkään ollut järjeltään pilalla, ja luonnoksen
+omituinen kauneus vaikutti vastustamattomasti professoriin.
+
+"Pikku-veli", virkkoi hän vihdoin vakavana ja miettivänä, "kenties olet
+tehnyt miehen työn".
+
+Pikku-veli oli riemua täynnä. Tuo oli jo aivan tarpeeksi tunnustusta
+hänelle. Tiesihän hän että rakkain veli ymmärtää häntä!
+
+Ulos, ulos hänen nyt piti päästä luontoon. Tämä kaupungin ilma oli
+vallan tukahduttaa hänet.
+
+Hän siisti itsensä nopeasti ja läksi ulos. Parin tunnin verran hän
+kierteli Eläintarhan ja Alppilan seutuja, mutta vihdoin alkoi väsymys
+tuntua vallan näännyttävältä, ja hänen piti lähteä astumaan kotiin päin.
+
+Kun hän oli astumaisillaan huoneeseensa, kuuli hän sieltä oudon äänen,
+joka sanoi:
+
+"Sehän olisi rikos, ellei tuollaista lahjaa kehitettäisi!"
+
+Pikku-veli avasi hiukan epäröiden oven, ja siinä seisoivat molemmat
+professorit ja vieras herra, jonka hän tunsi eteväksi kuvanveistäjäksi,
+hänen sinipiikansa ympärillä. Vakinainen professori näytti olevan kuin
+ilmeinen kysymysmerkki, mutta ylimääräinen professori hymyili
+tyytyväisenä ja tarttui pikku-veljen käteen sanoen:
+
+"Tässähän se vihdoin tulee itse mestarikin, jota olemme odotelleet.
+Tuleppa niin esittelen sinut".
+
+Pikku-veljellä ei ollut aikaa aristella, kun professori esitteli hänet
+kuvanveistäjälle, joka tarttui hänen käteensä kysyen:
+
+"Ettekö tästälähin suostuisi rupeamaan minun työtoverikseni ja jättämään
+lakitieteenne?"
+
+Lakitieteen professori puuttui nyt puheeseen, huoahtaen puoleksi
+leikillisesti:
+
+"Minun ei onnistunut tehdä pikku-veljestä suurta omalla alallani, se on
+valitettavasti perin totta, mutta ehkä se onnistuu teille paremmin".
+
+Kuvanveistäjä puristi pikku-veljen kättä vastatessaan vakavasti:
+
+"Elleivät kaikki merkit petä, tulee pikku-veljestä kerran suuri-veli".
+
+
+
+
+ELÄMÄN LEIKKI
+
+
+"Annikki, armahin lapsi, lopeta jo leikkisi ja joudu levolle!"
+
+Äiti veti punaposkisen Annikin puoleksi hyväillen, puoleksi pakolla pois
+leikkikentältä.
+
+"Voi, äiti, anna minun vielä leikkiä edes pieni hetkinen vain! Anna
+minun leikkiä!" valitteli Annikki.
+
+"Aina vain Annikkini tahtoo leikkiä," sanoi äiti ja hymyili, mutta hymy
+oli surunsekainen.
+
+"Miks'et antaisi minun leikkiä, äiti? Enhän pyydä mitään muuta," puheli
+Annikki.
+
+"Ei ole elämä leikkiä, Annikkini," vastasi äiti.
+
+Mutta ei tyytynyt tuohon Annikki tyttönen, yhä vain valitteli:
+
+"En välitä siitä, mitä elämä on, leikkiä vain tahdon!"
+
+Mutta äiti vei Annikin levolle ja puheli tyynnyttävästi tyttöselle:
+
+"Nuku rauhassa Annikkini, sydänkäpyseni. Huomenna täytät viisitoista
+vuotta, ja silloin ovat lapsen leikit lopussa. Nuku ainoinen Annikkini!"
+
+Ja Annikki nukkui ja uneksi.
+
+Hän liiteli kauvas, kauvas kukkaisella kentällä naurusuiden toverien
+kanssa. Leikkiä, huimaavaa leikkiä heidän piti yhdessä aloittaa. Mutta
+äkkiä ne hävisivät Annikin toverit, kukin rientäen omalle suunnalleen.
+Ei tullut leikistä mitään. Annikki jäi yksin.
+
+Kenttä kasvoi kasvamistaan niin pitkälle kuin silmä kantoi. Ja Annikki
+oli yksin. -- Kammoittavaa on olla yksin. Annikki pelkäsi. Pois toverien
+luo hän tahtoi, mutta poissa, poissa olivat kaikki. Annikki tunsi, että
+tuolla laajalla kentällä hänen _täytyi_ olla yksin.
+
+Kyyneleet alkoivat kohota Annikin silmiin, mutta samassa hän näki nuoren
+naisen astuvan häntä kohti yli kukkaisen kentän.
+
+Kuka se mahtoi olla tuo nuori nainen, joka kukilla seppelöitynä ja suu
+hymyssä lähestyi Annikkia? Hän näytti niin tutulta, että Annikki ensin
+luuli häntä äidikseen, mutta ei se kumminkaan ollut äiti. Hän ojensi
+kätensä Annikille.
+
+"Kuka olet?" puhkesi Annikki kysymään.
+
+"Elämäsi olen, Annikki ainoiseni", vastasi hymyilevä tyttö.
+
+"Elämänikö olet? Kuinka kaunis olet, ja kuinka sinua rakastan!"
+
+Annikki tarttui tytön käteen, ja hänestä tuntui kuin Elämän vertaista ei
+löytyisi muuta.
+
+Elämä hymyili: "Mitä pyydät, Annikkini, minulta lahjaksi
+syntymäpäivänäsi, nyt kun lapsuutesi loppuu ja minä tulen ylimmäksi
+ystäväksesi?"
+
+"Elämäni armain, mitä pyytäisin enää muuta, kun sinut saan ylimmäksi
+ystäväkseni!" sanoi Annikki uneksien.
+
+"Paljon on mulla antimia sulle tarjota. Valitse mitä tahdot. Vaaditko
+viisautta, rakastatko rikkautta, valtaako haluat, vai lempeäkö ikävöit?
+Sano sananen vain, Annikkini," lausui Elämä.
+
+"Viisautta, valtaa, rikkautta, lempeä! Mitä niillä tekisin! En välitä
+antimistasi, Elämä!"
+
+Annikki nauroi ja heitti kentän kukkia Elämän helmaan.
+
+"Etkö Elämältä mitään pyydä? Tyydytkö siihen vain, mitä pyytämättäsi
+annan?" kyseli Elämä.
+
+Annikin silmät säihkyivät vallattomasti.
+
+"En välitä suurista antimistasi, mutta yhtä sulta kumminkin pyydän,
+Elämä. Anna minun leikkiä!"
+
+"Leikkiä!" Elämän katse himmeni. "Paljon pyydät Annikkini!"
+
+"Paljonko pyydän? Enhän pyydä mitään arvokkaista lahjoistasi. Enhän
+tahdo muuta kuin leikkiä vain!" puolustihe Annikki.
+
+"Yksinkö leikkiä tahtoisit, Annikkini?" kyseli Elämä.
+
+Annikki nauroi: "Kuka yksin leikkiä viitsisi! Anna entiset
+leikkitoverini minulle takaisin."
+
+"Yksin on elämän kenttä kuljettava. Ei ole mulla vallassani antaa sulle
+leikkitovereja. Kullakin on oma tiensä astuttavana, oma työnsä
+tehtävänä. Luovu leikin unelmista, Annikkini!" pyyteli Elämä.
+
+"En tahdo luopua leikistä enkä tahdo olla yksin!" valitteli Annikki.
+"Sinun kanssasi, Elämä, tahdon leikkiä, koska muut eivät rupea
+tovereikseni."
+
+"Annikki ainoiseni, elä pyydä leikkiä Elämän kanssa. Se leikki on
+leikeistä turmiollisin", varoitteli Elämä.
+
+Mutta juuri sitä Annikki pyysi, sitä ainoata hartaasti anoi.
+
+"Oi Annikkini, miksi minun kanssani pyydät leikkiä?" kyseli Elämä.
+
+"Siksi että rakastan sinua", sanoi Annikki. "Oi suostu, Elämä,
+pyyntööni!" Ja Annikin katse oli hellä ja hilpeä, mutta vaiti oli Elämä,
+kunnes vihdoin synkkänä virkkoi:
+
+"Ehdolla suostun."
+
+"Sano ehtosi Elämä."
+
+Mustaksi oli himmentynyt Elämän katse, ja hymy oli paennut kauvaksi
+hänen lausuessaan:
+
+"Viisitoista vuotta olet nyt lapsena leikkinyt, viisitoista vuotta vielä
+saat minun kanssani leikkiä, mutta sitten -- -- --"
+
+"Mitä sitten?"
+
+"Sitten minä vuorostani tahdon leikkiä sinun kanssasi, Annikkini.
+Suostutko ehtooni?"
+
+Annikki nauroi heleimmän naurunsa. "Sinä viehättävä, suloinen Elämäni!
+Tietysti suostun. Sehän on vain leikin jatkoa ikuisesti!"
+
+"Se on siis suostuttu", sanoi Elämä.
+
+Nuo sanat vielä kaikuivat Annikin korvissa, kun hän aamulla hymyhuulin
+heräsi vastaanottamaan äidin onnittelusuudelmaa. Annikki oli nyt
+viisitoista vuotias.
+
+Ja sitten se alkoi se leikki Elämän kanssa.
+
+Viehättävä on leikki Elämän kanssa, sillä Elämä on niin kekseliäs
+leikkitoveri.
+
+Aluksi Annikki tyytyi lasten leikkeihin, nautti Elämän ilot
+yksinkertaisina ja ilman höysteitä, mutta sitten hän vaati enempää. Ja
+Elämä antoi enemmän.
+
+Aatteiden leikki on hupainen leikki.
+
+Mutta sille, joka aatteille sydänverensä antaa, sille ne tuottavat
+tuskia vain. Sitä ei Annikki tahtonut. Annikki tahtoi leikkiä.
+
+Paljon toi aika aatteita, joiden kanssa oli kaunis leikkiä. Pois oli
+poistuva entisten aikojen ahtaus, uusi aika tarjosi yhdenvertaisuutta ja
+veljeyttä koko ihmiskunnalle. Se tasottaisi hyvän, poistaisi kurjuuden,
+ja sen kanssa saapuisi ikuinen rauha, ikuinen onni. Niin sanoivat
+innokkaat aatteiden ajajat, ja niin sanoi Annikki. Mutta voi niitä,
+jotka eivät ymmärtäneet leikkiä, jotka tahtoivat teossa aatteensa
+toteuttaa! Voi niitä, jotka onnensa uhrasivat aatteensa hyväksi ja
+rupesivat itse sorrettujen vertaisiksi! -- Annikki näki heidän sortuvan
+epätasaisessa taistelussa ja vetäytyi väristen pois, sillä tuohan ei
+ollut leikkiä enää.
+
+Ei tahtonut Annikki häiritä sopusointua ympärillään, eikä särkeä aatteen
+kirkasta kuorta tunkeakseen ytimeen asti. Hän antoi herttaiset hymynsä,
+sulosointuiset sanansa kauniille aatteelleen ja sai hymyjä ja hellyyttä
+palkakseen. Annikki imi hunajan aatteestaan, ei huolinut karvaasta
+pohjanesteestä. Annikki leikki aatteiden leikkiä.
+
+Mutta suloisempi aatteiden leikkiä on lemmen leikki. Annikki aavisti sen
+ja pyysi Elämältä lempeä.
+
+"Annikki armahin", varoitteli Elämä, "elä leiki lemmellä. Lempi on
+antimistani jaloin. Ei sovi ihmislapsen sillä leikkiä. Kamala on lemmen
+kosto."
+
+Ei välittänyt Annikki Elämän varoituksista, sillä lemmellä tahtoi
+Annikki leikkiä.
+
+Ja sitten se alkoi se Annikin uusi leikki, lemmen leikki. Ja se oli
+kaikista leikeistä viehättävin.
+
+Kun tummat silmät säihkyivät lempeä, ja voimakkaat käsivarret puristivat
+Annikkia vasten sykkivää sydäntä, silloin ymmärsi Annikki, että lemmen
+leikin vertaista ei ole elämässä muuta.
+
+Entä sitten, vaikka se ei ollutkaan leikkiä sille toiselle! Entä sitten,
+vaikka se olikin täyttä totta sille toiselle. Olihan se Annikille
+hurmaavaa leikkiä!
+
+Kun toinen pyysi omakseen, täydellisesti, kokonaan, tahtoen muuttaa
+leikin todeksi, silloin Annikki hymyili suloisimman hymynsä ja sanoi:
+"Armas, sehän oli leikkiä vain".
+
+Ja se mikä oli parasta ja hienointa siinä toisessa, se kuoli, sillä se
+toinen ei ollut ymmärtänyt leikkiä. Mutta Annikki ymmärsi, ja Annikki
+jatkoi lemmen leikkiä uuden ystävän kanssa.
+
+Mutta lemmenkin leikki kyllästyttää.
+
+"Oi Elämä, anna jotain uutta", pyyteli Annikki.
+
+"Kaikkien antimieni kanssa olet jo leikkinyt Annikkini," sanoi Elämä,
+"kaikki iloni olet iloinnut, ei ole mulla muuta jälellä kuin murhe."
+
+"No, anna sitten murhe, en ole sitä vielä koskaan kokenut," sanoi
+Annikki.
+
+"Annikki ainoiseni, kamala on lemmen kosto, mutta monta vertaa kamalampi
+on murheen kosto. Voi sitä ihmislasta, joka murheella leikkii!"
+
+Mutta Annikki tahtoi leikkiä murheella, ei pelännyt sen kostoa.
+
+Ja Elämä antoi Annikin aavistaa, millaista oli murhe ja epätoivo. Kun
+nälkä kaatoi kansaa ja taudit raivosivat, tulivat kamalat viestit
+Annikin kuuluville. Ja Annikki pukeutui surupukuun ja itki säälin
+kyyneleitä. Kaunis oli ollut hymyilevä Annikki, mutta kauniimpi vielä ja
+armaampi oli kyynelsilmäinen Annikki! Ja kärsivien tähden hän tästälähin
+tahtoi ilonsakin iloita. Kun loistavissa huveissa kurjille apua
+keräiltiin, leijaili Annikki mustassa murhepuvussa tanssin pyörteessä ja
+itki kirkkaimmat kyyneleensä kertoessaan kansan kärsimyksistä. Laupeuden
+enkeliksi nimitettiin kaunista Annikkia, joka murehti murehtivien
+kanssa. Ja päilyvässä shampanjassa joi innostunut nuoriso Annikin
+maljan, kun Annikki leikki murheen leikkiä.
+
+Mutta se leikki väsytti nopeammin kuin lemmen leikki.
+
+"Anna uutta, Elämä," pyyteli Annikki.
+
+"Saat alkaa kaikki uutena uudestaan," lupasi Elämä. "Huomenna,
+Annikkini, leikkiaikasi loppuu ja minun vuoroni alkaa."
+
+"Se on hyvä," sanoi Annikki väsyneesti. "En jaksa enää keksiä uusia
+leikkejä, mutta sinä Elämäni varmaan niitä keksit entistä ehompia."
+
+Ja Annikki heräsi aamulla 30-vuotisena. Sama loiste oli silmissä kuin
+viisitoista vuotta sitten ja huulilla entinen hymy. Leikissä ei himmene
+silmien säihky, ei kalpene poskien puna, eikä tule tuskalliseksi hilpeä
+hymy.
+
+Ja sitten se alkoi Elämän leikki.
+
+Elämä vei Annikin uudestaan nuorten karkeloihin, mutta nuoret eivät
+tunteneet häntä, vetäytyivät vain arasti pois.
+
+"Sano, Elämä, miksi he eivät tahdo minua karkeloihinsa? Olinhan niissä
+ennen ensimäisnä," kyseli kummeksien Annikki.
+
+"Et ole nuori enää," sanoi Elämä.
+
+Oli kuin lunta olisi hiljaa vihmonut Annikin sydämelle, kun Elämä
+hänelle ilmoitti, että nuoruus oli ohi, ja Annikki värisi kuin vilusta.
+
+Pois nuorten leikkitanhuvilta! Aatteethan ne toisiakin lämmittivät.
+Niiden palveluksessa Annikki tahtoi onneaan hakea.
+
+Mutta Elämä tahtoi leikkiä. Se antoi aatteet, mutta otti pois uskon.
+Sellaista on Elämän leikki.
+
+Sama kiiltävä kuori oli aatteilla nyt kuin ennenkin. Yhtä kauniilta
+kajahteli niiden ylistys nyt kuin muinoinkin. Mutta usko, usko niiden
+totuuteen, pyhyyteen, jonka piti lämmittää, se oli poissa. Turhaan haki
+Annikki niissä kadotetun nuoruutensa korvaajaa.
+
+"Oi Elämä, lämmitä, lämmitä rintani jälleen!" rukoili Annikki, joka
+pelkäsi verensä jääksi jähmettyvän.
+
+"Elä pelkää, Annikkini," lohdutti Elämä, "kyllä rintasi vielä osaa
+sykkiä entistä tulisemmin."
+
+Ja Elämä näytti, että Annikin sydän osasi sykkiä.
+
+Se toi Annikin tielle miehen, jossa Annikki luuli löytäneensä
+kauneimpain unelmiensa sankarin. Hän se antaisi Annikille uutta
+nuoruutta, uutta tulta suoniin ja ennen aavistamatonta onnea.
+
+Ja nuori mies opetti Annikille, mitä on lempi, polttava, tuhoava,
+mieletön lempi. Mitä oli kaikki Annikin leikkivä onni ollut verrattuna
+pisaraankaan nykyisyydestä! Nyt, nyt vasta elämä alkoi. Nyt ei Annikki
+enää tahtonut leikkiä.
+
+Mutta Elämä tahtoi leikkiä.
+
+Toisellehan ne säihkyivätkin nuoren miehen silmät, ei Annikille. Ja
+toistahan ne hakivat nuo hellät hyväilyt, ei Annikkia. Se oli Elämän
+leikkiä vain.
+
+Nyt oli Annikin poskien vuoro kalveta, ja Annikki tiesi nyt, millaista
+on toivoton tuska.
+
+"Oi, Elämä, sääli! Ota kaikki muu, elä tätä ainoata," rukoili Annikki.
+
+"Otan minkä annoin ja jolla leikit," sanoi Elämä. "Samat leikit tahdon
+minäkin leikkiä, Annikkini."
+
+"Oi, Elämä, Elämä, kostoako haet? Liian julma on kostosi!" valitteli
+Annikki.
+
+"En hae kostoa, Annikkini," sanoi Elämä.
+
+"Ellet kostoa hae, miksi tuon teet!" valitteli Annikki.
+
+"Siksi että rakastan sinua," vastasi Elämä.
+
+"Oi, Elämä, jos rakastat minua, niin jätä minut. Pakene pois luotani,
+Elämä, en muuta sulta pyydä enää!" rukoili Annikki.
+
+"Ei koskaan Elämä leikkiään kesken lopeta eikä sen vuoksi pakene,
+Annikkini. Mutta silloin leikkini loppuu, kun opittavasi opit, ja
+silloin annan sinulle viimeisen antimeni," sanoi Elämä.
+
+"Mikä mahtaisi mulla vielä olla opittavana, Elämä?" kysyi väsynyt
+Annikki.
+
+"Rakasta minua ja usko minun rakkauteeni," sanoi Elämä.
+
+"Ja mitä mulle annat, jos tuonkin vielä opin?" kysyi Annikki.
+
+Elämä vastasi:
+
+_"Rauhan."_
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Tien ohesta tempomia, by Aino Malmberg
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TIEN OHESTA TEMPOMIA ***
+
+***** This file should be named 15676-8.txt or 15676-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/1/5/6/7/15676/
+
+Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and PG Distributed
+Proofreaders.
+
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/15676-8.zip b/15676-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..2531209
--- /dev/null
+++ b/15676-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..d7267de
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #15676 (https://www.gutenberg.org/ebooks/15676)