initial commit of ebook 15318HEADmain

5 files changed, 2812 insertions, 0 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..6833f05
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,3 @@
+* text=auto
+*.txt text
+*.md text
diff --git a/15318-8.txt b/15318-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..03b1c81
--- /dev/null
+++ b/15318-8.txt
@@ -0,0 +1,2796 @@
+The Project Gutenberg EBook of Pilven hattaroita I, by Matti Kurikka
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+
+Title: Pilven hattaroita I
+       Pieniä kyhäelmiä
+
+Author: Matti Kurikka
+
+Release Date: March 10, 2005 [EBook #15318]
+
+Language: Finnish
+
+Character set encoding: ISO-8859-1
+
+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PILVEN HATTAROITA I ***
+
+
+
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+
+
+
+
+
+PILVEN HATTAROITA I
+
+Pieniä kyhäelmiä
+
+
+Kirj.
+
+Matti Kurikka
+
+
+WSOY, Porvoo, 1886.
+
+
+
+SISÄLLYS:
+
+Pilven hattaroita
+Syvällä tammen juuret
+Hautajaiset
+Kirppu ja kärpänen
+Pekka parka
+Kilu-Kalle
+
+
+
+
+
+PILVEN HATTAROITA.
+
+
+On helteinen kesäpäivä. Ilma värisee auringon paistaa räkittäessä
+sinisellä taivaalla, saviperäinen maa halkeilee kuivuudesta, niittäjää
+odottelee pitkä kylvöheinä, hiljaa aaltoillen tukahduttavan etelätuulen
+heikoista löyhäyksistä, pääskyset lentää piirtelevät korkealla taivaan
+laella, hikisenä takoo talonpoika viikatettaan, lähteäkseen
+huomisaamuna heinää kaatamaan.
+
+Huolettomana käyskentelee kujasilla talon kuusitoista vuotias poika,
+joka nyt on kotiluonnon helmassa uusia voimia koulutyöhönsä
+hankkimassa. Hatuttapäin, paljain jaloin tallustaa hän eteenpäin,
+taivaalla hyöriviä lintuja katsellen. Vuorotellen nousevat ja taasen
+maahan painuvat hänen jalkansa aivan kuin olisi joku outo voima pannut
+hänet tuohon pää pystyssä astumaan. Välistä seisattuu hän, tarkastaa
+jotakin paikkaa taivaalla, tarkastaa ja lähtee uudestaan tietä
+mittaamaan. Nyt nojaa hän levollisesti aitaa vasten, itäiseen taivaan
+rajaan tuijottaen, mutta tuota ei kauan kestä, pian on hän taasen
+liikkeessä. Tuonne kummulle näkyvät häntä askeleensa johtavan.--Niin,
+sinne hän meneekin. Jo kiipee hän pengertä pitkin, jo heittäytyy hän
+tuuhean koivun varjoon selälleen pehmeälle sammalikolle. Käykö hän
+nukkumaan? Ei! Levällään ovat hänen silmänsä yhäti taivaasen
+käännettyinä.--Nyt ei ole enää näkyvissä lintujakaan. Muutamat
+hajanaiset pilven hattarat vaan hämmentävät taivaan sinistä
+yksitoikkoisuutta. Niin, pilven hattarat! Niitähän hän näkyykin
+tarkastavan... Tuohon monimutkaiseen pilven lohkareesen näkyvät hänen
+ajatuksensa kiintyneen. Sitä ovat hänen silmänsä seuranneet taivaan
+rajalta asti.
+
+Mitä ihmeellistä on hän nyt tuossa pilvessä löytänyt?----Hm! Pilvi
+kun pilvi! Tosin omituisen näköinen, mutta onhan niitä kummempiakin
+nähty.----
+
+Mutta kas, kuinka se muuttuu vähitellen, kun sitä vähän aikaa
+tarkemmin katselee.--Se rupeaa jakaantumaan. Kas, nyt se jo on kahtia
+lohennut. Suurempi ryhmä kiitää edelle, menee jo tuon ylempänä olevan
+sinisen-harmaan hattaran sivuitse... Omituista! Katsoppas vaan noita
+tarkemmin! Mitä näetkään niistä? Mitä ihmeellisimpiä utukuvia. Tuossa
+aivan kuin istuisi äiti pienokainen sylissä. Isä istuu hänen rinnallaan
+tyytyväisenä lastaan katsellen... Nyt eroaa mies omaisistaan yhä
+kauemmas, tuskin voi sitä enää silmät eroittaa, niin se haihtuu jo
+näkyvistä... Äiti istuu yhä entisellä paikallaan. Kas, äkkiä tempaa
+tuuli lapsen hänen sylistään. Hän ei huomaa sitä lainkaan, vaan
+tuudittelee yhäti. Nyt katoaa hänkin näkyvistä, mutta lapsesta on
+tullut reipas, sotaisan näköinen ritari. Harniskaan ja kypäriin
+puettuna istuu hän uljaan sotaoriin selässä kädessä kilpi ja miekka.
+Hänen jälestään kiitää sotureita taajoissa riveissä. Mikä urhea
+sankarijoukko! Luulisi kuulevansa oriin korskunnan, heidän aseittensa
+kalskeen.
+
+No, mitä on tuo vaalea hattara tämän yläpuolella? Mikä kuvarikkaus
+siinäkin! Tuossa istuu nuori neitonen rukkinsa ääressä syviin
+mietteisin vaipuneena. Hänen silmänsä ovat alas painuneina, ne
+seuraavat taisteluun rientäviä uroita... Kuinka kirkas kyynel vierähti
+hänen rinnalleen, kuinka kirkas, monivärinen. Hänen takanaan seisoo
+synkän näköinen, parrakas mies. Salavihkaa katselee hän neitoseen...
+Mitä miettineekin hän? Hyvää, rehellistä ei se ainakaan ole.
+Aavistamatta hänen salaisia tuumiaan, istuu viaton impi värähtämättä
+paikallaan, yhäti surumielisenä alas tuijottaen.
+
+Vaan mitä elämää on tuolla takimaisessa tummemmassa hattarassa? Mitä on
+tuo oikeastaan? Odotahan. Jo rupeaa se selviämään.
+
+Aivan on, kuni istuttaisin siinä oikeutta. Juhlallisena, arvokkaana
+istuu tuomari korkealla sijallaan; hänen ympärillään on joukko totisen,
+vakavan näköisiä miehiä. Jäykkänä pelottomana seisoo syytetty tuomiota
+odottaen. Ken tuo syytetty nuori mies? Hän näyttää tutulta.--Jo nousee
+tuomari seisoalleen. Kädessä on hänellä paperi. Hän viittaa syyllistä
+lähemmäs. Mutta--mitä nyt? Pilvi saapui juuri tuon ylempänä olevan
+hattaran kohdalle, jo katosi neitonen näkymättömiin.
+
+Mitä! Tuossa tunkeutuu hän näkyviin ihmisten välistä. Hän lähestyy
+tuomaria, puhuu jotakin. Kaikki kuuntelevat kummastuneina. Ja kas,
+tuomari vastaa jotakin lempeästi, viittaa syytetylle... Nyt lausuu
+syytetty jotakin,--hänen syliinsä vaipuu impi, hänen pelastajansa...
+Nyt työntää impi sulhonsa luotaan, viittaa kädellään länteen. Pois
+lähtee nuori mies.
+
+Hyvän matkaa edellä kiitää soturijoukko, yhäti on päällikkö----Mitä!
+Hänethän me äsken oikeudessa näimmekin--Niin, hän se olikin!
+
+Länttä kohden kiiruhtaa hän yhäti joukkoineen. Mitä on sitten siellä
+lännessä? Toden totta! Tuolta taivaan ääreltä rupeaa jotakin näkymään.
+Mitä?--Sieltä kuuluu melua----Kas! Synkkä, musta pilvi nousee.--
+Pilvikön vaan? Ei! Julma, hävitystä uhkaava vihollislauma sieltä vierii
+näkyviin... Se nousee yhäti, lähestyy. Uljaasti rientävät sankarit sitä
+vastaan... Voi, voi! Kuinka heidän käyneekään!
+
+--Uh, millainen leimaus, mimmoinen jyräys! Taistelu on alkanut. Vielä
+on pystyssä urhea joukko! Nyt nyt!--Ei voi eroittaa enää taistelevia
+toisistaan. Uudet välähdykset, uudet jyräykset todistavat vaan, että
+ottelua yhä kestää.----
+
+Kiireesti nousee nuorukainen koivun alta, juoksu jalassa rientää hän
+kotia kohden. Mutta turhaan. Hänet saavuttaa rankka sade. Tuolla
+pensaassa odottaa hän nyt myrskyn ohimenoa. Suotta ei hän sitä
+odotakaan. Jyry alkaa vaieta, myrsky taukoo... Musta pilvi rupeaa ohi
+menemään. Sininen taivas jo aukeaa tuolta läntiseltä taivaan rajalta.--
+Hetkinen vielä, niin myrsky on ohitse. Ukkosen pilvi alkaa jo painua
+itäiselle taivaan rajalle... Pian on se kokonaan näkymättömissä.
+
+Vaan hattarat! Kuinka on taistelu päättynyt?... Kova on se ollut! Rivit
+ovat harvenneet, hajonneet... Poissa on päällikkö.--Tuolla makaa hän
+verissään. Ken se hänen vieressään polvillaan? Hänen äitinsä haamu! Kas
+kuinka se tuijottaa rakkaansa vaaleisin kasvoihin.--Ja tuolla istuu
+vainajan morsian mustan kosijansa rinnalla. Kyyneleitä ei polonen
+vuodata, hänen silmänsä ovat kuivuneet. Pirullinen hymy huulilla,
+katselee julmuri onnetonta uhriaan... Vaan mitä nyt?... Äidin haamu
+ilmaantuu! Se lähestyy kovaonnista, koskettaa häntä oikealla kädellään,
+ja--kuolleena vaipuu nuori vaimo kauhean miehensä jalkojen juureen.
+
+Nuorukainen nousee pensaasta, lähtee reippaasti kotiin astumaan. Mikä
+loiste hänen kasvoissaan! Sadeko olisi hänet siihen määrään
+virkistänyt?--Ei! Hän oli taivaalla nähnyt jotakin, mitä ennen ei ollut
+aavistanut, ihmiselämän iloineen, suruineen! Hän oli löytänyt alan,
+jolla saattoi vast'edes mietteensä näkyvään muotoon luoda.
+
+
+
+
+
+SYVÄLLÄ TAMMEN JUURET.
+
+
+
+I.
+
+Yksinään seisoi Kolppanan synkän erämaan sydämmessä pienoinen tölli
+viime vuosisadan keskipalkoilla. Sodan myrsky oli pyyhkäissyt seudun
+autioksi asukkaista. Siellä täällä oli toki vielä joku lujempi käsi
+pysytteleinyt turpeessaan kiinni. Semmoinen oli myöskin tämän,
+Erätöllin, rauhallinen isäntä. Kyttä-Kaarleksi häntä yleensä
+nimitettiin. Aikoinaan oli hän ruotsalaisten riveissä taistellut
+Pietari Suuren sotalaumoja vastaan, oli joutunut vangiksi ja, päästyään
+vapaaksi sitten, saanut haltuunsa tämän töllin ynnä pienen maatilkun
+sen vieressä. Täällä eleskeli hän nyt nuoren kasvattinsa kanssa, jonka
+hän maantieltä oli nälkään nääntyneen suomalaisen vaimoihmisen rinnalta
+korjannut. Vanhan lehmänsä antimilla ja sillä vähällä, mitä vanhus
+pienestä pellostaan kokohon sai, elättivät he itseään, mutta
+erittäinkin metsän riistalla, sillä metsästys oli toki vanhuksen
+hartainta työtä. Vuosia kului hiljalleen ja pieni Mari kasvoi jo
+reippaaksi immeksi. Näytti siltä, kuin olisi vanhus täällä saanut elää
+elämänsä loppuun kaukana maailman melskeestä. Niin ei kuitenkaan
+käynyt.
+
+Eräänä kesäpäivänä ilmaantui niille tienoille loistava metsästäjäseura.
+Pian äkkäsivät vieraat Erätöllin ja päättivät asettua hetkeksi
+levähtämään. Nytkös töllissä elämä syntyi. Näytti siltä, kuin olisi
+rauhallisen peipposparin pesälle eksynyt parvi muukalaisia kirjavia
+lintuja, jotka siinä hyörivät, siksattivat ja kotkottivat mitä liekkin
+kieltä, josta ei nämä ymmärtäneet sanaakaan. Tyytymättömänä istui
+vanhus ovensuunpenkillä, äänetönnä katsellen odottamattomia
+rauhanhäiritsijöitä. Hän kyllä venättä osasi, mutta sitä eivät nuo
+puhuneet. Suurempi hätä oli Mari raukalla. Hän ennätti kuitenkin
+vieraitten näkyvistä piiloutua syvälle kiukaan koloon vaatteitten alle,
+ja siellä oli hän nyt kättyrässä tohtimatta hengittääkään. Kun vieraat
+olivat lähteneet, ja tyttö viimein uskalsi tulla näkyviin, huomasi hän
+suureksi kauhukseen, että ne olivat vieneet "äijän" [isoisä] mukanaan.
+Suuressa tuskassa ja toivottomuudessa vietti Mari suuren osan
+päiväänsä, kunnes viimein vanhus palasi. Hän kertoi olleensa vierailla
+oppaana ja sanoi saaneensa kultarahan palkaksi. Nyt muuttui
+silmänräpäyksessä Marin suru suurimmaksi riemuksi. Säihkyvin silmin
+katseli hän ihmeellistä aarretta, ihmetellen sen loistoa ja painoa.
+
+Muutaman viikon päästä tultiin taasen vanhusta oppaaksi ottamaan. Tällä
+kertaa ei Mari ennättänytkään piiloon--suureksi onnettomuudekseen,
+sillä vaikka nyt vieraita olikin vaan kaksi, toinen nuori, toinen vanha
+herra, oli Mari pahemmassa kuin pulassa. Ne eivät tahtoneet mitenkään
+jättää häntä rauhaan kysymyksiltään ja silmäyksiltään. Erittäinkin oli
+tuo nuorempi ilkeä.
+
+Kun syksy alkoi lähestyä rupesivat nämä kaksi yhä useammin täällä
+vieraissa käymään. Silloin tällöin tuli tuo nuorempi ihan yksinkin.
+Pietari herraksi oli Kyttä-Kaarle kuullut muitten häntä kutsuneen ja
+siksipä rupesi hänkin häntä nimittämään,--välistä paljaaksi
+Pietariksikin,--ja heistä tuli hyvät ystävykset. Terve tullut oli
+Erätölliin aina Pietari herra. Eikä hän koskaan lähtenyt sieltä
+pistämättä rahakolikkoa ukon kouraan. Ihmekö sitten jos vanhuksella oli
+ruskeassa kolpitsakaapissa "väkevääkin" tämän vieraan varalle. Vaikka
+yhäti ujona, palveli häntä Marikin aina mielihyvällä. Ensin oli Mari
+kyllä häntä pelännyt ja sanonut Pietari herraa "pahaksi", mutta nyt oli
+päinvastoin. Hän rohkeni jo katsoa Pietaria silmiinkin, ja äijänsä
+kanssa puhui hän Pietari herrasta aina mitä suurimmalla hellyydellä.
+
+Eräänä syys-iltana oli Mari yksinään kotona. Vanhus oli mennyt kylään
+ja luvannut vasta seuraavana aamuna palata. Kolpitsan vieressä istui
+Mari jakkaralla rukkinsa ääressä iltaa viettäen. Ei häntä peloittanut.
+Hän oli niin tottunut täällä metsän sydämmessä yksin olemaan, oli niin
+monta syys-iltaa katsellut ikkunasta noita liikkuvia lyhty-paria, jotka
+Venäjän synkkiä erämaita öisin valaisevat, oli saanut tottua
+kuuntelemaan nälkäisten susien kamalaa ulvontaa. Hän luki silloin vaan
+iltarukouksensa, kuten äijänsä oli opettanut, ja tirkisteli sitten
+pelotta pienestä ikkunasta rösöisiä petoja, jotka ulkona vongeltelivat.
+
+Nyt oli luonto ääneti. Kun rukki vaikeni, säesti ainoastaan siristävän
+sirkan loppumaton laulu hiljalleen äänettömyyttä, sillä eihän Mari
+usein sitä kuullutkaan. Rukin surina ja sirkan sirinä,--siinä kylliksi
+Mari neitosen ratoksi. Yhtä ahkeria kuin ne olivat milloin vuoroin,
+milloin yht'aikaa yksitoikkoista virttänsä vetämään, yhtä väsymätön oli
+hän niitä kuuntelemaan. Hänen päänsä oli painuneena eteenpäin, hänen
+vaaleat, purkaantuneet lettinsä peittivät osaksi valkeata, puoleksi
+paljasta rintaansa. Suuret siniset silmät katsoa tuijottivat kärpäseen,
+joka kuontalolaudalla hieroi yhteen takakoipiaan ja siipiään, ikäänkuin
+varustautuen johonkin suureen yritykseen. Vielä oli rukki liikkeessä,
+vielä olivat sormetkin työssä olevinaan, vaan pian taukosi rukki
+hyrräämästä kokonaan, päivettyneet kädet vaipuivat hervottomina
+lepäämään vaalealle esiliinalle. Sirkkakin vaikeni hetkeksi, ikäänkuin
+ei se olisi tahtonut häiritä rakkaan emäntänsä mietteitä.
+
+Mitä mietiskeli Mari? Hän näytti niin suruiselta. Mitä surua olisi
+hänellä ollut? Eikö hän ollut keskellä elämän iloisinta kukkakenttää?
+Olihan hän täyttämäisillään seitsemäntoista, olihan hän terve,
+huoleton, saihan hän vapaana liidellä erämaan polkuja. Kasvatusisänsä
+rakasti häntä kuin taivaallista olentoa jonka hän sanoi Jumalan
+lähettäneen hänen vanhuutensa päiviä sulostuttamaan. Vai olisiko impi
+surrut kesän lähtöä, olisiko hän kammonnut kolkon talven tuloa? Ei!
+Jotakin erinomaista liikkui hänen rinnassaan. Suottako se noin
+valtavasti olisi aaltoillut. Ei noin syviä huokauksia jokapäiväiset
+syyt voineet esille tuoda.
+
+Äkkiä kuuli hän koputusta ikkunassa. Aivan kuin unen utuisilta mailta
+viskattuna kolkkoon todellisuuteen, hypähti hän säikähtyneenä
+jakkaraltaan.
+
+"Ken se? Tähän aikaan?" kysyi hän itsekseen, rientäen pää aivan
+pöpperössä ovea avaamaan.
+
+"Hyvä ilta!" lausui joku tullen pimeästä näkyviin.
+
+"Pietari herra! Näin myöhään!" huudahti Mari joutuen vielä enemmän
+sekasin.
+
+"Ethän toki minua ulos ajane, vaikka näin myöhään tulenkin?" kysyi
+vieras painuen raskaasti oven suuhun lavitsalle.
+
+Nyt huomasi Mari, että vieras oli aivan riutuneen näköinen ja riensi
+vettä noutamaan. Pian oli hän taasen tuvassa.
+
+Vieras oli sillä välin heittäytynyt vuoteelle.
+
+"Kiitos, tyttöseni, kiitos!" soperti tämä tarttuen ahnaasti
+vesikauhaan.
+
+"Ohhoo, sepä maistui... Olen kulkenut koko iltapuolen erämaassa
+eksyksissä ja, joll'en olisi täältä pilkoittavaa valoa huomannut,
+olisin ollut hukassa". Näin kertoi Pietari herra hetkisen päästä.
+
+"No, tahtonette syödäksenne", lausui Mari ruveten pöytää kattamaan.
+Käännettyään oikeinpäin valkean pöytälaudan, asetti hän sille pienen,
+puhtaan puulautasen. Sitten veti hän kiukaan suulta pienen mustettuneen
+savipadan esille, jonka hän toi lautaselle. Porstuan kaapissa olevasta
+kiulusta kaasi hän rahkamaitoa, Pietari herran herkkua, puukuppiin ja
+liidätti sen pöydälle. Pöytäkaapista otti hän nyt puulusikan ja
+veitsen, asettaen lusikan sievästi maitokupin viereen. Nyt tuli pöydän
+takana penkinkulmauksessa olevan leipäkannikan vuoro. Reippaasti
+sovitti neitonen sen uhkeata rintaansa vastaan ja leikata karautti
+muutamia kelpo viipaleita. Vielä tuli ruskeasta kolpitsakaapista
+näkyviin valkea pullo ynnä jalaton pikari. Ja nyt oli iltanen valmis.
+
+Pää kätensä nojassa oli ylhäinen vieras katsellut suloisen immen
+reippaita liikkeitä.
+
+"Eikö sinulla ole täällä ikävä?" kysyi hän käytyänsä istumaan pöytään.
+
+"Mikä ikävä minulla olisi?" vastasi Mari luoden silmänsä maahan.
+
+"Eikö sinulla ole ketään, jota ikävöitsisit, sukulaista----"
+
+Mari antoi kieltävän vastauksen.
+
+"--tahi sulhasta?" kysyi Pietari katsoen terävästi tyttöön.
+
+Mari punastui.
+
+"Kas niin, sinulla on sulhanen!"
+
+"Eipä olekaan! Kuka minusta huolisi."
+
+"Kukako sinusta huolisi. Heh! Jos minä olisin talonpoika, pitäisimpä
+suurimpana onnenani saada sinut vaimokseni", virkkoi Pietari äänellä,
+joka ei pilkkaa todistanut.
+
+Mari punastui yhä enemmän.
+
+"Tulisitko minulle?" kysyi nuori herra.
+
+Mari oli ääneti.
+
+"Vastaa nyt leikillä. Tulisitko vaimokseni jos talonpoika olisin"?
+kysyi Pietari jääden uteliaana vastausta odottamaan.
+
+Pienen sisällisen taistelun jälkeen, jonka häveliäisyys ja pelko oli
+aikaan saanut, nosti neito äkkiä silmänsä, vastaten painolla:
+"Tulisin!" ja läksi kiireesti ulos.
+
+"Olisiko hän minuun rakastunut?" tuumaili Pietari herra. "Hm! Sepä
+olisi romantillista, jos naisin hänet täällä, sanoen itseni joksikin
+hovin palvelijaksi ... mutta ei! Hän on liian viaton, liian pyhä
+sellaisen petoksen uhriksi... Ja mitäpä jos vaimoni siitä tiedon
+saisi?... Miks'en ole hänen vertaisensa! Täällä silloin yhdessä
+metsästellä, kuherrella saisimme. Minun ei tarvitsi nähdä noita
+inhoittavia hovimiesten naamoja, ei hengittää hovin tukahduhtavaa
+ilmaa."
+
+Mari tuli takasin, taarituoppi kädessä aivan kuin ei mitään olisi
+tapahtunut... Hänen silmänsä eivät olleet aivan samallaiset kuin ulos
+mennessä... Kasvot näyttivät pestyiltä. Vieras herkesi jo syömästä,
+juotuaan vähän taaria tuopista.
+
+"No mitä nyt on tehtävä Mari kulta?" alkoi hänkin semmoisella äänellä
+kuin ei mitään olisi tapahtunut.
+
+"Ajatko sinä nyt minut tuonne yön selkään."
+
+"Minäkö ajaisin sinut! Enhän toki. Jää tänne vaan yöksi. Ethän sinä
+minulle mitään pahaa tehne. Minä luotan sinuun... Äijäni vuode on tämän
+yön tyhjänä; saat maata siinä". Näin jutteli tyttö kaikessa
+viattomuudessaan.
+
+"Voi kuinka puhdas, viaton on hänen sielunsa. Harvinainen olento on
+hän", ajatteli hovimies, ja siltä näytti kuin olisi hän sydämmessään
+päättänyt kunniansa kautta olla "tekemättä mitään pahaa" immelle, joka
+häneen niin lapsellisella varmuudella luotti. Lapsi parka! Kuinka olisi
+hän voinut pelätä vaaraa, jota hän ei tuntenutkaan.
+
+Pietariherra kyllä käsitti velvollisuutensa ja päätti seurata sen
+vaatimuksia, mutta kun veneen kerran kosken niskaan asti päästää, ei
+sitä voi estää alas menemästä.
+
+Myöhään yöhön istuivat ystävykset pakinoiden minkä mistäkin. Pietari
+oli jo istahtanut Marin viereen, oli ottanut hänen kätensä omaansa,
+painanut hänen päänsä rinnoilleen--syleillyt häntä.----
+
+Kun auringon ensi säteet pilkistivät tuuheitten kuusien lävitse
+metsästäjän asuntoon, tapasivat ne siellä kaksi taivaallisen onnen
+hurmaamaa rakastajaa, jotka vastanaineiksi olisi luullut.
+
+
+
+II.
+
+Kevät on tullut. Kyttä-Kaarle on kuollut. Hän luuli kasvattaneensa
+Marinsa niin kaukana kaikesta maailman turmeluksesta, että kun hän
+eräänä iltana, kaupungista palatessaan, tapasi kasvattinsa vaaleana
+pienoinen lapsi sylissä, sai hän sellaisen iskun sydämmeensä, ett'eivät
+hänen riutuneet voimansa sitä kestäneet.
+
+"Kun minä kerran vuoteen omaksi joudun, niin en siitä koskaan enää
+nouse", oli hän aina sanonut.
+
+Nyt joutui hän vuoteesen, ja hänen sanansa kävivät toteen.
+
+Voi Mariparan tilaa! Tuolla porstuassa venyi penkillä hänen rakkaan
+kasvattajansa ruumis vaatteen peitossa. Hän oli saanut sen sinne
+viedyksi ponnistettuaan viimeiset voimansa. Tuskin jaksoi hän vielä
+lehmän lypsää, ja kaikki oli kuitenkin hänen hartioillaan. Tuolla
+olkivuoteella uinaili pienoinen hento olento puhtaissa kapaloissa,
+äitiä luokseen odotellen. Nyt vasta huomasi onneton äiti, mitä on
+maailma, nyt käsitti hän kuinka yksin hän oli täällä, kun toinen
+häneltä turvaa, suojaa oli vaatimassa.
+
+"Voi Pietari, Pietari!" huoahti hän itsekseen ottaessaan lapsen
+syliinsä... Hiljaa huoahti hän, niin hiljaa, että tuskin sen itsekään
+huomasi, mutta se huokaus tuli syvimmästä sydämmen sopesta, sitä
+seurasi valtaava kyynelvirta, josta karpaleet valuivat hänen
+laihoille poskilleen, valkealle rinnalleen ja siitä punaposkisen
+poika-palleroisen kasvoille. Tyytyväisenä hymyili pienokainen äitinsä
+sylissä, nuoleksien huuliltaan äitinsä kyyneleitä. Ei hän näkynyt
+olevan millänsäkään turvattomuudestaan; lapsen salaperäisellä vaistolla
+katseli hän iloisena valoisata maailmaa, jonka haltiaksi hänet Jumala
+oli määrännyt, kuten kaikki ihmiset, niin, vielä paljon enemmän.----
+
+Äkkiä hyppäsi Mari seisaalleen, laskettuaan lapsen vuoteelle, ja riensi
+ulos. Hän kuuli töminää, ikäänkuin joku olisi ratsastanut töllille
+päin. Totta tosiaan!
+
+Tuolta kiitääkin ratsastaja näkyviin, hän lähestyy.
+
+"Pietari!" huudahti Mari. "Kiitos, Jumalani!"
+
+Pietari herran hämmästys oli suuri, saatuaan kuulla, mitä hänen poissa
+ollessaan oli tapahtunut. Hänen omatuntonsa sanoi, että hän oli syypää
+vanhuksen äkkinäiseen kuolemaan. Pian haihtuivat kuitenkin nämä ikävät
+ajatukset, kun hän tupaan astuttuaan, näki lapsensa, oman poikansa
+olkivuoteella potkivan. Hänen riemunsa oli ääretön.
+
+"Tämä on siis minun poikani, minun esikoiseni!" huudahti hän useita
+kertoja. Kauan aikaa istui hän sitten vuoteen reunalla lapsi sylissä
+syviin ajatuksiin vaipuneena. Mari näki hänen jotakin erinomaista
+miettivän eikä siksi häntä häirinnyt.
+
+"Nyt eivät he saa haukkua minua siitä, ett'ei minulla ole poikaa!"
+virkkoi hän viimein. "Onhan tämä minun näköiseni?" kysyi hän äkkiä.
+
+"Katso sen silmiä, katso suuta, otsaa!" vastasi Mari. Hänen kasvojaan
+kirkasti taasen tuo valo, mikä Pietarin oli ensi hetkellä niin suuresti
+hurmannut.
+
+"Se on päätetty!" sanoi isä äkkiä, nousten seisaalleen. "Tahdotko
+lähteä minun kanssani, Mari?" kysyi hän.
+
+"Sinun kanssasi! Minne?"
+
+"Etkö luota minuun?"
+
+Mari loi silmänsä maahan.
+
+"Mutta onhan äijä ensin haudattava", virkkoi hän hiljaa.
+
+"Kaikesta pidetään huoli!"
+
+Niin kävikin. Pietari herra toimitti vanhuksen ruumiin hautaan. Marin
+lehmä ja kaikki, mitä arvokasta löytyi, myytiin, ja Mari muutti
+lapsineen Pietarhoviin, jossa Pietari herra vakuutti hänelle
+palveluspaikan toimittaneensa.
+
+
+
+III.
+
+Pietarhovissa on elämää. Perintöruhtinas on tullut sinne taasen monesta
+aikaa kesää viettämään. Omituinen kaupunki tuo Pietarhovi. Syntyneenä
+tuohon keisarillisen kesähuvilan kintereille, riippuu se siinä määrin
+tuosta elinlähteestään, että kun hovi on tyhjänä korkeista
+asukkaistaan, on kuni koko kaupunki olisi surkastuneena. Hovin komeita
+ikkunoita peittävät harmaat verhot, uljaat kuvapatsaat sen seinissä
+ovat rumiin puukoteloihin suljettuina, suihkulähteet kuivina ja puiston
+käytävätkin lakaisematta. Ihmiset haukottelevat ikävissään, kauppiaat
+märräävät ostajien puutetta. Vaan annas olla, kun hovin lippu liehuu
+tornissa, kun sen korkea omistaja on saapuvilla, silloin on kaupungissa
+liikettä, elämää, aivan kuin sumuinen syys-taivas äkkiä olisi
+kirkastunut, lämpimän kevät-auringon ruvettua surkastunutta luontoa
+virkistämään. Mahtavana keijottaa hovi kaikessa loistossaan
+suihkulähteistä hajoavan vihmasateen läpi heloittavassa auringon
+valossa; ihmiset hääräävät ja hommaavat, vosikat kulettavat kilvan
+"sidokkojaan", mielissään hykertelevät puotimiehet kämmeniään.
+
+Niin on nytkin. Puhtaana, juhlapuvussaan odottaa uhkea puisto korkeita
+vieraita. Eikä sen kauan tarvitse odottaakaan. Perintöruhtinaan pieni
+seitsen-vuotias poika on hurmaantunut tähän luonnon ihanuuteen. Siellä
+nähdäänkin hänen joka päivä kävelevän vanhan harmaapäisen opettajansa
+mukana.
+
+On lämmin aamu. Aurinko on niin korkealla, että se näkyy jo yli
+korkeitten puitten hovin päärappusille. Nuori ruhtinas on jo ennättänyt
+opettajineen luonnon helmaan. Milloin juoksee ketterä poika vanhusta
+piiloon, milloin vaatii hän opettajaansa kilpaa juoksemaan, aina sen
+mukaan mitä hänen pieneen päähänsä pistää. Opettajan muistuttaessa,
+ett'ei hän saanut niin raju olla, vastaa poika, että eihän nyt
+oppitunti ole ja että olihan hänen isänsä sanonut: "Antaa pojan
+mellastaa!" Nyt pisti päähän hauska tuuma.
+
+"Ruvetkaamme sotamiehisille, minä olen kapteeni ja te olette rekryytti.
+Tämä teidän keppinne olkoon pyssy. No, smirnaa!"
+
+Mutta vanhuksellepa ei näkynytkään olevan halua sotatemppuja tekemään.
+
+"Na pletsbo! Miksi ette tee? Pian nyt!" kirkui poika.
+
+"Minä olen vanha jo, lapseni", rupesi hetas vanhus sanomaan, mutta
+kapteeni ei ollut kuulevinaankaan.
+
+"Hiljaa nyt! sanon minä!" huusi hän koettaen matkia komentajan ääntä.
+
+"No, no!" hymyili vanhus tehden pikku ruhtinaalle mieliksi.
+
+"Na ruuku!" komensi kapteeni.
+
+Rekryytti totteli.
+
+Nyt komensi uljas sotapäällikkö juoksuun, lähtien itse edellä
+tipsuttamaan; vasta käytävän käänteessä huomasi hän, että rekryytti
+hymyillen istuikin penkillä.
+
+Se oli hirveä loukkaus Hänen Korkeuttansa vastaan. Kiukustuneena juoksi
+hän vanhuksen luo, vaatien häntä kiven kovaan heti pystyyn, mutta kun
+tämä häntä sen sijaan rupesi varoittamaan sanoen, ett'ei hän saa tuolla
+tavoin käyttäytyä opettajatansa kohtaan, pyrskähti poika itkemään
+lähtien "isälleen kantelemaan".
+
+Tultuaan hovin edustalle tapasi hän siellä erään talonpoikais-naisen
+joka pienen pojan kanssa katseli ympärilleen kysyäkseen jotakin. Mikä
+kuva tuon surupuvussa olevan vaimon kasvoissa! Nuoruuden puna näytti
+niissä juuri lakastuneen, mutta rypyt otsalla ja laihat poskipielet
+osoittivat, että se oli karkoittamalla niistä karkoitettu. Silmissä
+säihkyi vielä tuo hehku, jonka luonto vaan muutamille on antanut, mutta
+kulmat olivat jo vallan niitten yli saaneet, tuolla syvällä piilossa ne
+enää pelokkaasti välähtelivät.
+
+"Ketä sinä etsit?" kysyi pikku ruhtinas, unohtaen äsköisen harminsa.
+Äkkiä kirkastuivat masentuneet vaimon kasvot.
+
+"Tässä on tuomisia sinulle, lapsukaiseni", virkkoi hän, lempeästi
+katsoen nuoren ruhtinaan tulisiin silmiin ja ojentaen hänelle
+korillisen kauniita, punaisia marjoja.
+
+"Mansikoita! Voi, voi" huudahti lapsi riemuiten. "Minä lähden kohta
+papalleni näyttämään!" Tämän sanottuaan vikelsi hän rappusia ylös ja
+pujahti sisään.
+
+"Kun hän nyt tulisi tänne," huokasi vaimo, tuijottaen oveen, jonka
+pikku ruhtinas oli lonkalleen jättänyt.
+
+"Kuule akka", lausui hänelle samassa opettaja, joka oli oppilaan
+perässä kampuroinut. "Tiedätkö ken tuo lapsi on?"
+
+"Tiedän kyllä!" lausui vaimo välinpitämättömällä äänellä.
+
+"No, kuinka rohkenet sinä sinutella häntä?" kysyi toinen. Muista
+vast'edes...!"
+
+"Minä olen sinutellut tuota lasta jo seitsemän vuotta, enkä tarvitse
+siinä teidän neuvojanne", lausui vaimo, joka ei ollut kukaan muu kuin
+Kyttä-Kaarlen tytär Mari, vanha tuttavamme.
+
+Kohta kuin hän oli kasvatusisänsä kuoleman jälkeen Erätöllistä
+Pietarhoviin muuttanut, kulki läpi valtakunnan se riemusanoma, että
+perintöruhtinas Pietarille oli poika syntynyt. Tämän pojan imettäjäksi
+määrättiin Mari "koska hän oli niin puhdasverinen ja terve ihminen"...
+Mutta pian tapahtui suuri muutos. Hän naitettiin eräälle Paaritsan
+kylän miehelle Kolppanan seurakunnassa, jota miestä hän ennen ei ollut
+nähnytkään... Kerrottiin, että se tapahtui keisarinna Elisabetin
+tahdosta. Josko perintöruhtinas oli siihen myöskin suostunut, sitä ei
+Mari saanut tietää, mutta ei hän sitä uskonut, koska Pietari herra
+vielä päivää ennen hänen lähtöään oli hänelle niin ystävällinen ollut.
+
+Näin oli Mari joutunut suomalaisen talonpojan vaimoksi, ja semmoisena
+hän nyt seisoi kuusivuotiaan poikansa kanssa tuossa Pietarhovin
+keisarillisen palatsin edustalla.
+
+"Kuinka rohkenet sinä?" aikoi juuri saksalainen opettaja kiukustuneena
+ärjäistä rohkealle vaimolle, kun perintöruhtinas Pietari ilmaantui
+verannalle. Tuossa nyt seisoi taasen Marin silmien edessä hänen rakas
+Pietarinsa, mutta suuresti muuttuneena entisestä. Hän oli useita vuosia
+oleskellut minkä missäkin, niin ett'ei Mari ollut häntä moneen vuoteen
+saanut nähdäkään.
+
+"Tule tänne!" kuuli Mari hänen lausuvan, entisellä tutulla äänellään,
+vaikka siinä nyt olikin jonkullainen arvollisuuden väreily.
+
+Vapisevin polvin astui Mari perintöruhtinaan luo, joka ojensi hänelle
+kätensä, kysyen: "Mitä kuuluu?"
+
+"Olen nyt leski. Mieheni kuoli jättäen minut lapseni kanssa
+kurjuuteen."
+
+Perintöruhtinas pyysi hänet sisälle.
+
+Kun pojat olivat kahden kesken jääneet verannalle, katselivat he ensin
+toisiaan hetkisen, pikkuruhtinas erittäinkin tutkivasti.
+
+"Mistä olet sinä kotoisin?" kysyi ruhtinas viimein.
+
+Talonpoika ei vastannut mitään. Ruhtinas teki uudestaan saman
+kysymyksen, luonnollisesti venäjäksi.
+
+"En ymmärrä", vastasi nyt toinen suomeksi.
+
+Nyt kävi pikku ruhtinas läpi koko kielivarastonsa.
+
+Hän kysyi saksaksi ensin, mutta se ei tietysti auttanut.
+
+Nyt tuli ranskan vuoro.
+
+"Parlez vous po fransuski?" kysyi hän kiukustuneena, huomatessaan
+kielitaitonsa loppuvan. Ei tästäkään muuta apua kuin, että opettaja,
+joka oli kysymykset kuullut, nauraen tuli saapuville.
+
+"Kysykää häneltä, monsieur, mitä kieltä hän osaa", käski ruhtinas.
+
+"Ei hän osaa muuta kuin 'po tshuhonski'", vakuutti opettaja.
+
+"No puhukaa hänelle 'po tshuhonski'", sanoi oppilas.
+
+"En minä sellaista kieltä puhu!" vastasi opettaja ylenkatseellisesti
+vilkaisten köyhään poikaan.
+
+"Miksi ette?"
+
+"Ei kukaan sivistynyt sitä kieltä puhu."
+
+"Eikö kukaan sivistynyt?"
+
+Sillä välin oli pikku talonpoika äimänä kuunnellut outoa keskustelua,
+joka nähtävästi koski häntä. Kahden kesken pienen herran kanssa olisi
+hän kyllä vielä joten kuten toimeen tullut, mutta kun tuo
+harmaatukkainen pörri lähestyi, loppui hänen rohkeutensa. Vetäytyen
+pari askelta taakse päin, vilkasi hän apua etsien ovelle päin, minkä
+taakse oli nähnyt äitinsä katoavan, mutta kun ei sieltä äitiäkään
+kuulunut, rupesivat suupielet yhä enemmän värähtelemään, silmiin nousi
+pari kirkasta helmeä ja pian saivat kasvot kauhean muodon. Punaisen
+sinisenä seisoi hän ensin pari kolme sekunttia suu reppanallaan, kädet
+silmillä, kunnes esille surkea parkaus pyrskähti, huomauttaen muita
+hänen tilastaan.
+
+"No mitä nyt!" huudahtaa pikku ruhtinas säikähtäen. Esille juoksee
+kohta äiti sisältä ruveten torumaan parkujaa.
+
+"Kalle, mikä sinulle tuli?"
+
+"Minua peloittaa!" änkytti poika.
+
+"Ole nyt hiljaa! Voi häpeä, häpeä! Tulit kerran kuninkaan linnaan ja
+täällä rupesit tuolla tavoin--häpeä, häpeä..." Näin torui äiti... Jo
+vaikeni poika.
+
+"Pappa", virkkoi pikku Paavali kuin Kallen parkauksesta syntynyt häiriö
+oli ohitse. "Minä tahdon oppia puhumaan 'po tshuhonski'".
+
+"Tahdotko", lausui perintöruhtinas hymyillen. "Kunhan kasvat vähän
+suuremmaksi, niin saat kyllä."
+
+Opettaja sai kovan yskän ja katosi näkyvistä.
+
+"Vai, tahtooko hän oppia suomea!" huudahti Mari suomeksi ja lisäsi
+sitten venäjäksi suomalaisella murteellaan "Jumala sinua siunatkoon
+lapsukaiseni."
+
+Kun nyt Mari hyvästi rupesi jättämään, huomasi perintöruhtinas, kuinka
+hän äärettömällä hellyydellä lausui hyvästi Paavalille, mutta tuossa
+hellässä katseessa oli jotakin katkeraa surumielisyyttä. Pietari herra
+käsitti kyllä syyn.
+
+"Suutele imettäjääsi!" käski hän poikaansa.
+
+Hämillään lähestyi ruhtinas talonpoikais-vaimoa. Säihkyvin silmin
+painoi silloin Mari ylhäisen lapsen syliinsä, karkeat kyynelkarpaleet
+vierähtivät hänen silmistään ruhtinaan poskille. Näytti siltä kuin tuo
+suutelo olisi hänen otsaltaan rypyt poistanut, hänen poskilleen entisen
+sulon tuonut.
+
+Iloisena, tyytyväisenä läksi jo Mari poikansa kanssa pitkin hovin
+puiston käytävää astumaan, poveensa piilottaen kilisevää kukkaroa,
+jonka Pietari herra erotessaan oli hänelle antanut.
+
+"Jumala häntä siunatkoon!" huokasi vaimo... "Minä pidän kyllä huolen
+sinusta! Kun käteni saan vapaaksi, silloin en sinua unohda! Niinhän hän
+sanoi... Ja hän kyllä sanansa pitää." Näin tuumaili Mari itsekseen.
+Oikealla kädellään talutti hän poika naskalia, joka kompastellen koetti
+tepsuttaa äitinsä rinnalla... Kallekaan ei tyhjin kourin hovista
+lähtenyt. Hänellä oli jotakin kainalossa, jota hän alinomaa kumartui
+katsomaan. Siellä hirnui uljas harmaa sotaorit, pienen ruhtinaan
+itsensä antama,--kiitos äsköiselle parkaukselle.
+
+"Äiti", yritti poika sanomaan, mutta kompastui käytävän käänteessä.
+
+Kun vihdoin oltiin puutarhan ulkopuolella, kysyi taasen poika.
+
+"Mitä se kuninkaan poika sanoi, jotta minä olin hänen poikansa
+näköinen?"
+
+"Ei nyt ole aikaa poikaseni. Kiiruhtakaamme nyt vaan hevosen luo. Pitkä
+matka on edessämme," vastasi äiti, tahtomatta ruveta selittämään.
+
+"Kuinka pitkä?" kysyi poika.
+
+"No kuinka pitkä oli kotoa tänne?"
+
+"Ah niin! Neljäkymmentä virstaa!"
+
+Pian olivat äiti ja poika matkalla Paaritsaan.
+
+
+
+IV.
+
+Aikoja on kulunut. Keisarinna Elisabet on jo haudassa, Pietari
+herrakaan ei enää ole olemassa. Hän "sai kätensä vapaiksi", mutta se
+tuli hänen omaksi turmiokseen. Katariina Toinen on nyt Venäjän
+valtaistuimella... Kaikki menee taasen entistä menoaan. Ihmiset ovat jo
+täydellisesti perehtyneet uusiin oloihin. Ja suuriko muutos olikaan.
+Olihan vanhan "rouan" sijaan vaan tullut nuori Katariina. Ja muutos
+tuli niin äkkiä, että nukkuva kansa tuskin ennätti herätä, kun se
+takaisin uneen tuuditettiin.--
+
+Perintöruhtinaan nimeä kantaa nyt reipas nuorukainen, Paavali. Hän on
+jo täysi-ikäiseksi julistettu.
+
+Onneton nuorukainen! Lapsuuden muistot vyörivat hänen mielessään
+sekavana sumupilvenä vaan. Hän olisi niin monessa asiassa tahtonut
+selitystä, varmuutta saada. Mutta keltä? Äiti, keisarinna, ei kohtele
+häntä äidin hellyydellä, kaikkea muuta; hovimiehet katsovat häneen
+kylmyydellä, melkein ivalla... Ja kaikkein harmillisinta on, että nuo
+äidin "neuvon-antajat" kohtelevat häntä sellaisella masentavalla
+ylenkatseella, että hän usein rupeaa epäilemään, onko hän lainkaan
+Venäjän perintöruhtinas. Synkkänä salaisuutena on hänellä isänsä surma
+yhäti. Hän ei silloin asioita käsittänyt, mutta nyt hänessä nousi
+pakostakin se ajatus, että hänenhän sen pitäisi tuolla käskemässä olla,
+jos hän kerran Pietari III:n poika oli, kuten sanottiin. Hän olisi
+ollut valmis ajattelemaan kauheampaakin.
+
+Ikävällä oli hän odotellut taasen kevään tuloa. Talvella täytyi aina
+olla noitten inhoittavien hovimiesten näkyvissä, joita hän ei voinut
+kärsiä. Kesällä saattoi sen sijaan vapaasti liikkua metsästyksillä ja
+tutkimusretkillä.
+
+Jo olivatkin Pietarin puistot muuttuneet viheriöiksi, puitten lehdet
+kyllä vielä olivat pienenlaisia, mutta sen ihanampi oli tuoksu, jota
+tuulen löyhäykset levittelivät ihmisistä vilisevien katujen
+tukahduttamaan ilmaan. Usein nähtiin perintöruhtinaan, ajatuksiin
+vaipuneena, kävelevän varhain aamusin kesäpuistossa muitten vielä
+nukkuessa.
+
+Niinpä oli Paavali taasen eräänä kauniina toukokuun aamuna kävelyllä
+virkistämässä itseään, haihduttamassa niitä synkkiä jälkiä, jotka yön
+unet olivat hänen sieluunsa painaneet. Hän kävi hitaasti eteenpäin
+aivan puiston aidan vieressä, seisattui välistä, pisti kepillään reiän
+tuoreesen käytävän hiekkaan, pisti toisen, kolmannen, ja pian muodostui
+siihen jonkinlainen kuvio. Hän katsoa tuijotti siihen hetkisen ja läksi
+sitten taasen eteenpäin keppi selän takana.
+
+Juuri kun hän astui puiston portin kohdalle, hyöntäsi hänen eteensä
+talonpoikaisnuorukainen, lähes hänen pituisensa.
+
+"Mitä, mitä sinä aiot?" kysäsi ruhtinas ankarasti.
+
+"Pyydän nöyrimmästi anteeksi. Minut lähetti tänne eräs onneton kuoleva
+vaimo sanomaan sinulle nämä sanat: 'Imettäjäsi odottaa sinua Kolppanan
+Erätöllissä. Hänellä on sinulle kirje isältäsi!'" Nöyrästi
+kumarrettuaan pyörähti nuorukainen portista ulos. Ennenkuin ruhtinas
+ennätti sanaakaan virkkaa, oli hän näkymättömissä.
+
+"Minun imettäjäni..." toisti hämmästyneenä Paavali, "kirje isältäni!
+Mitä, mitä tämä merkitsee?--Hän on jo poissa!----Olisiko mahdollista!
+Niin! Minä muistan aivan hyvin, kuinka hän kävi Pietarhovissa... He
+olivat kahden kesken sisällä----Voi taivas! Ehkä saan selityksen
+kaikelle!----Sinne lähden välttämättä.----Kolppanan Erätölli!----Kuinka
+sen löydän?"
+
+Näin tuumaili nuori perintöruhtinas kiiruhtaen hoville päin.
+
+"Missä on isäni vanha 'Jägermeister'", kysyi hän soitettuaan
+kultanappi-palvelijan huoneesensa.
+
+"Kyllä hän on täällä hovissa, Teidän Korkeutenne;" vastasi palvelija.
+
+"Heti tänne hänet!" komensi ruhtinas.
+
+"Heti paikalla, Teidän----" mutisi palvelija, mennessään. Hetkisen
+päästä saapui Jägermeister.
+
+"Tiedättekö, missä Kolppana on?", kysyi Paavali.
+
+"Voi rakas ruhtinaani! Kuinka en nyt minä sitä tietäisi. Vaikka minun
+tukkani onkin valkeaksi käynyt, on muistini yhäti vielä kuin
+partaveitsi. Aina teidän isävainaannekin, kepeät mullat hänen
+siunatulle haudalleen, aina kysyi minulta, kun hän jotain unohtanut
+oli... Hän nimittikin minua siitä syystä 'muistikirjakseen', jos
+suvaitsette minun sitä ilmoittaa".
+
+"Tiedätte siis myöskin missä siellä Erätölli on?" keskeytti nuori
+ruhtinas.
+
+"Ka kuinka en minä sitä tietäisi", aloitti taasen hovimies.
+"Unohtumattomina ovat mielessäni pysyneet ne hauskat hetket, mitkä
+onnettoman isävainaanne seurassa sain siellä viettää. Hauskat, sanon
+minä, sillä hän sanoi niitä hauskoiksi, ja mikä hänestä oli hauskaa, se
+oli hauskaa minustakin. Siellä asusti siihen aikaan eräs suomalainen
+metsästäjä, jolla oli nuori kasvatti ... ja tästä--jos sallitte minun
+siitä kertoa--piti isävainajanne hyvin paljon--ja suloinen, ihmeen
+ihana tuo impi olikin."
+
+"Mikä hänen nimensä oli?" kysyi ruhtinas uteliaasti.
+
+"Niin, senkin muistan aivan hyvin. Eikä se ollut huonompi, rumempi kuin
+tyttökään... Päin vastoin sopi se hänelle erinomaisen hyvin. Sitä aina
+isävainajannekin sanoi. Hänen nimensä oli sama kuin vapahtajamme
+äidillä----" jutteli vanhus.
+
+"Siis Maria."
+
+"----ja jos todella kukaan syntinen ansaitsee olla Pyhän Marian kaima,
+niin ansaitsi sen ainakin hän, niin puhdas ja siveä hän oli----ainakin
+siihen aikaan."
+
+"Mutta eikö hän sittemmin ollut minun imettäjänäni?" kysyi ruhtinas.
+
+"Hm. Kyllähän se on totta", lausui vanhus hämillään, "mutta kaunis ja
+viehättävä oli hän silloinkin, vaikka olikin suomalainen."
+
+"Hän oli siis suomalainen ihan varmaan?"
+
+"Ei hän venättä osannut ensi alussa yhtään, mutta solkkasihan se
+lopulla jo jotakuinkin."
+
+"Hm", tuumaili Paavali. "Aavistan jotakin odottamatonta. Äitini
+kylmyys, hovimiesten ylenkatse!----Huomenaamuna lähdemme sinne
+metsästys-retkelle, me kahden", lisäsi hän.
+
+"Huo----huomenna! Kuten vaan haluatten! Mutta huomennahan on pidot
+täällä hovissa", huomautti Jägermeister.
+
+"Ei tee mitään!" lausui Paavali. "Lähdemme matkalle jo aamun
+koittaessa. Siitä ette hiisku kellekään".
+
+Jägermeister lähti, jättäen ruhtinaan ajatuksiinsa.
+
+
+
+V.
+
+Jos nyt käymme takaisin sille kankaalle, mitä kahdeksaantoista vuoteen
+emme ole nähneet, niin tapaamme kyllä vanhan tutun Erätöllin entisellä
+paikallaan, mutta mikä muutos kuitenkin on sillä välin tapahtunut! Nuo
+humisevat puut, Marin vanhat ystävät, ovat kyllä vielä yhtä vakavia,
+ystävällisiä kuin ennenkin, mutta niitten rungot ovat muuttuneet
+rösöisemmiksi, moni oksa, jolta peipponen ennen Marille pilpatti, on
+kuivunut ja sen sijaan on ylemmäs uusia vielä mahtavampia ilmaantunut;
+pieni pelto, jossa ennen niin kaunis oras rehoitti, on ahoksi
+muuttunut; kaunis koivikko on sen nyt peittänyt, sinne tänne ovat
+ahkerat muurahaiset perustaneet uudisasutuksen ja näkyvät oikein hyvin
+jo perehtyvän uudessa kodissaan... Ja minkä näköisenä on itse tölli!
+Olkikatto on muuttunut rikkatunkioksi, johon pyöreä koivun alku on
+iskenyt juurensa. Ylpeästi heiluttelee se auringon paisteessa päätään
+maasta taivasta kohti ponnisteleville vertaisilleen, jotka suurempien
+varjossa tuskin saavat maistaakaan aamuauringon suloista lämmintä.
+
+"Ylvästele vaan!" arvelevat nämä, "kyllä sieltä pian alas tulet."
+
+Ja vaara sitä todella uhkaakin.
+
+Lyngällään on jo tölli. Joll'ei joku armelias ihmiskäsi olisi sen
+tueksi paria pönkkää asettanut, olisi sen päivät jo olleet luetut.
+
+Kahdeksantoista vuotta oli Erätölli saanut olla huhkainten asuntona,
+kun se taasen pääsi ihmisen palvelukseen. Ken oli moisen hökkelin
+kodikseen ottanut? Käykäämme sisään. Ei ole enää pöytää oikeassa
+nurkassa, ei ruskeata kolpitsakaappia. Entisistä huonekaluista on
+jälellä vaan tuo pölkkyjen päälle rakettu vuode, uusia ei ole lainkaan.
+Vähän olkia on vuoteelle levitetty. Niillä loikoo surkastunut
+vaimoihminen. Hän on niin ääneti, että joll'ei silloin tällöin hiljaa
+oikahtaisi, luulisi hänet kuolleeksi.
+
+"Poikani, poikani! Tällä tavoinko annat äitisi kuolla?--Oi, Jumalani!
+Armahda minua! Lähetä hänet tänne. Muuta en pyydä. Kuolen mielelläni
+kun hänet vaan nähdä saan". Näin rukoili onneton itsekseen.
+
+Jo on päivä korkealla. Pienet vesatkin levittelevät jo iloisina
+lehtiään taivaalla rehentelevän auringon paisteessa... Äkkiä kuuluu
+pamaus, joka vierii puulta puulle, kunnaalta kunnahalle yli soitten,
+kankahitten ja katoaa viimein kauas maanääriin. Jänis herää
+aamu-unestaan viidakossa, tetri tuolla lentää räpsyttää, tulee aivan
+töllin kohdalle, laskeutuu alas, yrittää taasen nousemaan, mutta
+turhaan; siinä maassa se vielä hetkisen tipikoitsee, availee suutaan
+muutaman kerran ja jäykkenee viimein veriselle nurmelle ihan töllille
+tuovan polun viereen. Tuolta rientää jo ampujakin esiin. Öllerö jänis,
+joka tuohon seisattui unen-pöpperössä töllöttämään, saa häneltä toisen
+täräyksen tulijaisiksi ja jää liikkumattomaksi... Kohta tallustaa
+näkyviin toinenkin metsästäjä, harmaapäinen vanhus täysi vastakohta
+tuolle ensintulleelle nuoremmalle. Mikä eroitus todella noissa
+kahdessa! Toinen hienoverinen, reipas nuorukainen, jonka verevät kasvot
+hehkuvat elämänhalusta, toinen paljon kokenut, ryppyinen vanhus, jonka
+suurta kreikkalais-nenää nuuskaajat saavat kateudella katsella. Sen
+tiesi vanhus; siksipä hän niin tuntuvasti nenäänsä puhuikin, jotta sen
+mahtavuus paremmin huomattaisiin. Niin ainakin vakuuttivat kadehtijat.
+Nuorukaiselta puuttui taasen kokonaan tuo kreikkalainen nenän koriste,
+pikemmin oli hänellä päin vastoin, mutta sen puutteen korvasi hänellä
+taasen korkea, älyä, miehuutta todistava otsa, jota kaunis tukka
+varjosti.
+
+Vaikka väsyksissä, hyppäsi nuorukainen uljaasti kaatuneitten puitten
+yli töllin eteiselle tantereelle ja otuksista huolimatta suoraan
+ovelle. Ken olisi se muu ollut, kuin vanha tuttavamme Paavali, Venäjän
+perintöruhtinas.
+
+"Teidän Korkeutenne, täällä on tetrikin!" huusi vanhus kumartuen jotain
+maasta nostamaan, mutta Paavali ei sitä enää kuullut. Sisälle riensi
+hän.
+
+Kuultuaan pamaukset oli vaimo kääntynyt vuoteellaan. Tuossa lepäsi hän
+nyt tuijottaen ovea kohden. Entiset ajat muistuivat hänen mieleensä.
+Kuinka monta kertaa oli hänen sydämmensä ilosta värähtänyt tuon äänen
+kuultuaan, olihan se tuonut hänelle hetkiä, joitten muisteleminen oli
+hänen kurjan elämänsä ainoana lohdutuksena ollut.
+
+"Hän tulee", huoahti vaimo, "ennenkuin Kallekaan on palannut.--Apua en
+häneltä kuitenkaan enää tahdo. Nähdä, puhutella vaan ja sitten kuolla."
+
+"Te kutsuitte minua?" lausui perintöruhtinas lähestyen liikutettuna
+sairasta.
+
+"Tule armahani, tule tänne luokseni, käy tuohon jalkoihini istumaan...
+Minulla on sinulle paljon sanottavaa". Näin lausui vaimo, ottaen
+kirjeen, jonka hän ojensi ruhtinaalle.
+
+"Lue tämä! Siinä lienee jotakin, joka puhuu puolestani!" lisäsi hän.
+
+Paavali repäsi kuoren auki.
+
+"Mitä!" huudahti hän, "isäni käsiala".
+
+    "Tämä vaimo, poikani imettäjä, on hänelle paljon läheisempi
+    kuin luulisikaan. Hän on poikani Paavalin äiti. Hän itse
+    tietää enemmän kertoa.
+
+    Pietarhovissa Toukokuun 4 p. 1761.
+
+    Pietari."
+
+"Minun äitini!" huudahti Paavali hämmästyneenä.
+
+Äänettömyys seurasi.
+
+"Sinä hämmästyt", alotti viimein äiti. "Sitä en kummeksi lainkaan.
+Tiedän, ett'et ole aavistanut äitisi kohtalon näin surkean olevan".
+
+"Kuinka ei isäni sitten ole sinusta huolta pitänyt?"
+
+"Voi poikaseni. Sitä ei Jumala sallinut."
+
+"Kuinka?"
+
+"Sydäntäni ahdistaa kovasti, mutta minä koetan kumminkin kertoa sinulle
+kaikki."
+
+Nyt kertoi äiti elämäkertansa. Äänetönnä kuunteli poika.
+
+"Mutta saihan isäni sitten 'kätensä vapaiksi'. Kuinka ei hän heti
+kiiruhtanut sinua pelastamaan?" kysyi poika, kun kertomus alkoi lähetä
+loppuaan.
+
+"Sen hän tekikin. Me pääsimme vapaiksi ja meidän kanssa koko Paaritsan
+kylä. Minulle antoi hän hyvän talon ja rahaakin paljon, mutta kun tuo
+kauhea tapaus tuli, kun isäsi hirveällä tavalla murhattiin----"
+
+"Murhattiin? Mistä sen tiedät?"
+
+"Kuka ei sitä tietäisi."
+
+"Oletko varma siitä?..."
+
+"No niin ihmiset kertoivat", lausui vaimo hiljaa. Ääni tuli yhä
+heikommaksi, silloin tällöin avasi hän silmänsä puoleksi auki, mutta
+puhui enimmäkseen ummessa silmin.
+
+"No kuinka kävi sitten teidän?" kysyi taasen Paavali.
+
+"Muutaman vuoden saimme olla rauhassa," aloitti taasen vaimo, "mutta
+sitten nousi rettelöitä herrain kanssa. Nämä päättyivät siihen, että
+jouduimme erään ahnaan julmurin alustalaisiksi... Tämä tiesi että
+minulla oli hyvät varat. Yhä vähemmäksi kävivät varani, kunnes en
+veroja jaksanut enää maksaa. Silloin sain muun hyvän päälle raippoja
+siksi, että olin muka rahani piiloittanut. Taloni otettiin minulta pois
+ja meidät ajettiin vanhaan saunaamme asumaan... Tämä kaikki tapahtui
+tänä keväänä..."
+
+"No, miksi et heti minulle tietoa antanut?" kysyi Paavali.
+
+"Hm. Olihan syytä epäilyksiini. Enhän tahtonut sinun onneasi häiritä."
+
+"Minun onneani!"
+
+"Toiseksi en sieltä olisi päässyt sinun puheillesi, vaikka olisin
+tahtonutkin. Vasta kun tänne pakenimme, saatoin poikani Pietariin
+lähettää."
+
+"No, tietääkö hän, että poikasi olen?"
+
+Vaimo avasi silmänsä selälleen.
+
+"Kuinka olisin minä sitä kellekään ilmaissut! Enhän toki! Käskihän
+isäsi minun salaamaan sitä kaikilta."
+
+"Koeta nyt koota voimia. Minä toimitan sinut rauhaan täältä", virkkoi
+poika kyynelsilmin. Hän käsitti jo kuinka tuo kurjan näköinen vaimo oli
+saattanut hänen korkean isänsä niin läheisesti itseensä kiinnittää.
+
+"Kiitoksia, armahani! En minä nyt enää apuasi tarvitse... Minä pääsen
+jo rauhaan.----Lähetä nyt vaan terveisiä isällesi, minä menen hänen
+luokseen. Siellä olemme yhden vertaisia. Ei kukaan voi eroittaa minua
+hänestä". Näin sopotti kuoleva hiljalleen.
+
+"Vie hänelle terveisiä... Sano, että minä kostan hänen surmaajilleen",
+lausui Paavali kyynelsilmin.
+
+"Poikani, älä sitä tee. Kosto ei ole ihmisten, se on Jumalan".
+
+Nyt astui Jägermeister sisään. Ruhtinaan käskystä oli hän viipynyt
+ulkona jonkun aikaa. Mutta kun tätä ei kuulunut, ikävystyi hän ja
+pistäysi katsomaan.
+
+"Hiljaa!" osoitti Paavali. Mutta kun hän käänsi päänsä kuolevaan, oli
+jo viimeinenkin elonmerkki kadonnut.
+
+Paavali nousi seisaalleen.
+
+"Nyt on elämä selvänä edessäni!" lausui hän kovalla äänellä. "Kun
+Paavali Ensimmäinen on Venäjän valtaistuimella, seisoo tällä paikalla
+uljas kirkko, jossa joka Pietarin päivänä vietettäköön muistinjuhlaa
+Pietari Kolmannen ja hänen poikansa äidin kunniaksi".
+
+Hämmästyneenä seisoi vanhus.
+
+"Olisitteko te----" alkoi hän kysyä.
+
+"Sitä ette saa kysyä ennenkuin olen keisarina", keskeytti
+perintöruhtinas.
+
+"Luulen, että täällä on tapahtunut sellaisia asioita, että Teidän
+Korkeutenne on suvainnut unohtaa nälkänsä", virkkoi hovimies, kääntäen
+puheensa toiseen aineesen, huomattuaan, ett'ei tämä tahtonut ruveta
+selityksiin.
+
+"Niin, sen olen unohtanut", vastasi ruhtinas.
+
+Mentiin siitä kedolle ja ruvettiin aterialle.
+
+Tuskin olivat he ehtineet ruokaryyppynsä ottaa, kun metsästä tuli
+näkyviin nuorukainen, joka kiirein askelin viuhtoi pussi selässä kohden
+tölliä. Se oli sama nuorukainen, jonka Paavali oli Kesäpuistossa
+tavannut...
+
+"Siinäpä hän tuleekin, tuo velipuoleni", virkkoi ruhtinas itsekseen ja
+viittasi nuorukaisen luokseen.
+
+"Jumalan kiitos! Te ennätitte siis ajoissa?" kysyi nuorukainen ensi
+asiaksi.
+
+"Juuri paraaksi hänen kuolinvuoteelleen", vastasi Paavali.
+
+"Kuolinvuoteelleen?" huudahti nuorukainen. "No miksi ette antaneet
+hänelle syötävää?"
+
+Paavali hämmästyi.
+
+"Onko hän siis kuollut?" kysyi vasta tullut epäillen.
+
+"On."
+
+"Siis nälkään!"
+
+"Nälkäänkö?"
+
+Kun pojan ensi suru oli laimennut, ilmoitti Paavali hänelle, että hän
+aikoi hänestä pitää huolen. Tämä tieto saattoi nuorukaisen entiselleen.
+
+Ennenkuin herrat läksivät, pisti Paavali pojan käteen muutamia
+seteleitä, käskien hänet kunniallisesti hautaamaan äitinsä Kolppanan
+kirkkomaahan. Vielä antoi hänelle todistuksen, että hän oli
+perintöruhtinaan miehiä, ja käski hänen heti hautauksen jälkeen
+tulemaan Pietariin. Sitten läksivät herrat.
+
+
+
+VI.
+
+Ennenkuin tarun loppuhun ryhdymme, käykäämme katsomaan, kuinka Kallen
+kävi Pietarissa.
+
+Niin. Hän tulikin Paavalin käskyä totellen kohta, äitinsä haudattuaan,
+Pietariin ja pääsi oman pyyntönsä mukaan leivänpaistajaksi.
+
+"No, mihinkä toimeen sinä kernaimmin haluaisit?" oli Paavali kysynyt.
+
+"Enhän minä tuota tiedä itsekkään, miksi tässä----"
+
+"Tahdotko tulla minun pikentikseni?"
+
+"En, en minä sellaiseksi tahdo."
+
+"No, tahdotko ruveta talliknihdiksi?"
+
+"Enhän minä sellaisia ylhäisiä virkoja ymmärrä. Vaan jos minä pääsen
+leivänpaistajaksikin tahi muuksi sellaiseksi, niin--"
+
+"No, sinä pääset leivänpaistajaksi!"
+
+Tämmöinen oli se keskustelu, joka hänen toimensa määräsi.
+
+Suuren leipäuunin ääressä sai siis Kalle nyt häärätä aamusta iltaan.
+
+Paavali kävi aina välistä hänen kanssaan siellä suomea paahkuroimassa.
+Hän oli päättänyt vihdoinkin oppia sitä kieltä puhumaan millä ehdolla
+hyvänsä.
+
+Näin kului vuosia monta, kuluipa kymmenenkin. Yhäti istui mahtava
+Katariina Venäjän valtaistuimella, yhäti oli Paavali perintöruhtinaana,
+yhäti oli Kalle leivänpaistajana.
+
+Paavali oli kuitenkin ottanut sillä välin suuren askeleen. Hän oli
+mennyt avioliittoon. Kun hän Kallelta kysyi, eikö hän lainkaan
+naimisiin halunnut, arveli tämä aina, että eihän tässä ole aikaa
+sellaisiin.
+
+Kerran oli Kalle saanut toimekseen korjata suuren kiukaan arinaa. Juuri
+kun hän paraillaan oli kiukaassa vatsallaan niin että paljaat jalat
+vaan näkyivät, sattui Paavali taasen tulemaan, tällä kertaa vanhimman
+poikansa Aleksanterin kanssa. Hiljaa lähestyi ruhtinas kiukaata ja
+rupesi kutkuttamaan Kallen jalkapohjia.
+
+Joku toinen olisi, voinut suuttua mokomasta kiusanteosta, mutta sitä ei
+hyväluontoinen Kalle tehnyt.
+
+"No, braat [veikko] älähän tuossa!" virkkoi hän ystävällisesti. Sitä ei
+Paavali kuitenkaan ollut kuulevinaankaan.
+
+"No mutta braat, olehan nyt siivolla. Miksikä sinä kutkutat?" jatkoi
+yhä leivänpaistaja nauraen.
+
+Nyt vilkasi hän kuitenkin kiukaan suulle ja huomasi, ken se siellä
+kutkutti.
+
+Kohta oli hän jaloillaan.
+
+Pikku ruhtinaasta oli tuo erinomaisen hupaista, ja hän nauraa kikatti
+kaikesta sydämmestään. Paavali taputti Kallea olkapäälle aikoen juuri
+sanoa jotakin, kun sisään astui pikku ruhtinaan opettaja.
+
+Tämä viittasi ankarasti Aleksanterille, käskien tätä seuraamaan
+itseään.
+
+"Hän on täällä minun kanssani!" virkkoi Paavali mahtavasti.
+
+"Mutta minä vaadin häntä kohta seuraamaan itseäni", vastasi opettaja
+röyhkeästi.
+
+"Kuinka rohkenette?" aikoi Paavali ärjäistä.
+
+"Ja siihen olen saanut täyden vallan Hänen Majesteetiltaan", lisäsi
+hovimies, taluttaen pojan kädestä ulos.
+
+Paavali parka! Perintöruhtinaana tuolla tavoin kohdeltu. Hän kuitenkin
+hillitsi itsensä kääntyen ikäänkuin ei mitään olisi tapahtunut,
+Kalleen.
+
+"Sinä nimitit minua äsken braatiksi. Tästä lähtien saat minua siksi
+aina nimittää", sanoi hän taputtaen vielä kerran häntä olkapäälle.
+Sitten läksi Paavali. Kovasti oli keisarinna häntä kohdellut, ylpeitä
+olivat hovimiehet häntä kohtaan olleet, mutta näin röyhkeästi ei häntä
+toki oltu vielä loukattu oman poikansa silmien edessä.
+
+
+
+VII.
+
+Taas suuri hyppäys ajassa. Venäjän valtaistuimelle on vihdoin noussut
+Paavali Ensimmäinen, neljänkymmenen kahden vuoden vanhana. Tukala oli
+tuo pitkä odotuksen aika ollut. Hellä, jos vähän jurokin nuorukainen on
+muuttunut ankaraksi, jäykäksi mieheksi, jonka kasvoista heijastaa
+kaikki se katkeruus, joka hänen sielunsa on aikojen kuluessa täyttänyt.
+
+Elämä hovissa on myöskin muuttunut. Nyt ei ole enää käskemässä nainen,
+johon kaikenlaisia elementtiä on vaikuttamassa, nyt on valtaistuimella
+mies, jonka edessä on polvilleen heittäydyttävä, kuten ennenmuinoin
+vanhain tsaarien aikoina. Välistä kyllä vielä tuo entinen herttaisuus,
+kuni aurinko syksyisellä taivaalla, pääsee pilven kolosta paistamaan,
+mutta silloin kuin tuo synkkä sumu poistuu, silloin kuin keisarin otsa
+kirkkaammin, hellemmin loistaa, silloin on se vaarallisin kaikista. Voi
+sitä, joka ihanan auringon paisteessa unohtaa myrskyn mahdollisuuden!
+Elämänsä se Siperian kaukaisilla mailla nääntyä saa.
+
+Tämmöiseksi kuvataan yleiseen Paavali Ensimmäistä. Harvat, hyvin harvat
+vaan tietävät kertoa siitä kuinka hänen oikkunsa eivät lainkaan olleet
+niin silmäänpistäviä, kun hän Inkerin maaseuduilla kuleskeli
+talonpoikain keskellä. Ei ole liioin annettu selitystä sille, miksikä
+hän keskelle suomalaista paikkakuntaa Hatsinan kylään rakennutti
+muhkean hovinsa ikävään, syrjäiseen paikkaan, jonka kuivuutta
+ainoastaan pieni mitätön puro kostutteli, vieläpä otti hovinsa
+palvelijoiksi ainoastaan suomalaisia.
+
+Huomattavaa on, että hän Suomen (Finljanski) rykmenttiin otti
+ainoastaan rekryyttiä Hatsinan likitienoilta ja perusti omannimisensä
+(Pavlovski) rykmentin, johonka vielä tänäpäivänä otetaan ainoastaan
+sellaisia jäntteröitä, keskikasvuisia miehiä, joilla nimenomaan on
+suuret kasvot ja leveä, jos mahdollista vähän pysty nenä, kuten oli
+Paavalilla itsellään ja kuten tiedetään suomalaisella rodulla
+ylimalkaan olevan.
+
+Pietarin päivänä vuonna 1800 vihittiin uusi Kolppanan kirkko. Se on
+rakettu nelikulmaisista paksuista paasista, kuten kaikki Paavalin
+rakennukset Hatsinan tienoilla. Sen korkea, suippo torni, jonka
+huipussa kukko yhäti pyörähtelee mahtavasti seudun yli katsellen, on
+vielä tänä päivänä matkustajan huomiota puoleensa kääntämässä. Se
+muistuttaa aina jotakin salaperäistä tapausta, jonka enää tietää kertoa
+vaan joku vanhus syrjäisimmässä kylässä.
+
+Kerrotaan, että aina odottamattomien tapausten edellä tornista kuuluu
+öisin hiljainen kumina, aivan kuin kellot itsekseen hiljalleen
+soisivat. Kansantaru tietää vielä, että kun kirkko oli valmiiksi saatu,
+huomattiin ett'ei ollut yhtään ihmishenkeä rakennettaissa menetetty,
+joka muka on ihan välttämätöntä, jos kirkolle menestystä toivoo. Mutta
+kun kirkon vahti ensi kerran oli tuon salaperäisen kuminan kuullut ja
+sen tähden yöllä kirkkoon meni, sanotaan kirkonhaltijan hänelle
+kamealla äänellä huutaneen:
+
+"Rakennettaissa en ole yhtään ihmissielua saanut, mutta kerran tulee se
+Pietarin päivä, jolloin maa koko kirkon jumalanpalveluksen aikana
+nielee syvyyteensä."--
+
+Paaritsan kylässä Kolppanan seurakuntaa on veroton maatila, joka nyt on
+lohottu kolmeen osaan. Tämän maatilan omistajia kutsutaan vielä tänä
+päivänä "kuninkaan braatoiksi". Suvun vanhimman hallussa on vielä
+Paavali keisarin omakätisiä kirjoituksia 13 ja 31 päivältä Lokakuuta
+1799, joilla hän lahjoittaa tämän maatilan Kaarle Jordaninpojalle
+Sykiäiselle ikuiseksi omaisuudeksi, vapauttaa hänet vaimoineen,
+lapsineen kaikista veroista, vieläpä pojat sotapalveluksestakin.
+Yleiseen nimitetään heitä nykyjään Lokottajiksi, jonka haukkumanimen
+Kaarle ukko kuuluu saaneen siitä, että hän oli naapuriensa puolesta
+puhua "lokottanut" herroja vastaan.
+
+Lyngällään on jo se rakennus, jossa Paavalin sanotaan usein vieraissa
+käyneen, ja joll'ei muistoa olisi jälellä, ei voisi aavistaakaan, että
+noitten köyhien talonpoikain isoisä oli aina ollut tervetullut keisarin
+hoviin ja saanut keisaria "braatikseen" nimittää--kuten kerrotaan.
+
+
+
+
+
+HAUTAJAISET.
+
+
+Ei tarvinnut tänä vuonna kevättä odotella. Se tuli tupsahti ensin
+tuulineen, sateineen ja sitten kirkkahine taivaineen, lämpimine öineen,
+että tuskin ennätti kantapäällään pyörähtää ennenkuin sai talvinutun
+kevät nuttuun muuttaa.
+
+Tuossa eräänä Huhtikuun maanantaina,--se oli ensimmäinen oikein kaunis
+maanantai--otin varhain aamulla keveämmät vaatteet päälleni ja läksin
+raikasta kevätilmaa hengittämään. Voi kuinka suloiselta se tuntui!
+Niinkuin kala, joka turhaan maalla on vettä haukotellut, veteen
+päästyään iloisena lähtee sitä piirtelemään, niin vei minutkin vieno
+länsi-tuuli mukanaan yhä kauemmas itää kohden. Jouduin viimein
+kauppatorille ja siitä rantaan. En tiedä itsekään, mikä siihen oli
+syynä, mutta jäätä pitkin minä vaan läksin Viaporia kohden astumaan.
+Käyskentelin tuossa jonkun matkaa, niin näinpäs muutamien sotamiesten
+tulevan vastaani. Tulin lähemmäs.--Neljä venäläistä sotamiestä vetää
+kelkassa pitkää likasista laudoista hätimmiten kokoon kyhättyä
+pitkulaista kirstua.
+
+"Mitä teillä tuossa kirstussa on?" kysyin venäjäksi.
+
+"Toverimme ruumis!" vastasi yksi miehistä murteellisella
+suomenkielellä.
+
+"Suomalaisiako" huudahdin ja läksin heidän mukanaan kaupunkiin päin
+astumaan.
+
+Rupesin kyselemään minkä mitäkin tuosta vainajasta.
+
+"Oliko tuo toverinne myöskin suomalainen?" kysyin.
+
+"Ei suomalainen, vaan karljak," vastasi taasen tuo äsköinen.
+
+"Mistä hän oli kotosin?" kysyin taasen.
+
+"Tverski gubernista!"
+
+"Vai niin", ajattelin. "Siis Tverin suomalaista veljeäni tuolla tavoin
+viimeiseen lepokammioon kyörätään."
+
+"No tautiinko hän kuoli vai kuin?"
+
+"Ei. Hän hukkui tän'aamuna", oli vastaus.
+
+"No kuinka sitten?"
+
+"No, ka hän mitä lie mennyt jäältä noutamaan ja putosikin jään alle."
+
+"Pianko hänet pelastettiin?"
+
+"Ei siinä ollut puolta tuntia aikaa, niin hän jo vedettiin jäälle, no
+kuollut se jo oli."
+
+"No mitäs te silloin teitte?" kysyin.
+
+"Ka me vietiin hänet kasiirmiin, pappi siunasi ruumiin, tehtihin arkku
+ja nyt hautahan viedään."
+
+Nuo viimeiset sanat toivat mukanaan syvän huokauksen. Vainajalla näkyi
+ystäviä olleen.
+
+"Tunnetteko te hänen kotioloistaan?" kysyin taasen.
+
+"Ka miks'en minä niitä tietäisi, kun naapurista olen," sanoi mies.
+"Kyllähän siellä surkiasti on asiat."
+
+Nyt kertoi sotamies oudolla murteellaan tuon onnettoman kotioloista.
+Kaksi vuotta sitten oli Miikkula--se oli vainajan nimi--sotamieheksi
+viety. Hän oli juuri ennättänyt naimisiin mennä erään varakkaamman
+talon tyttären kanssa, joka hänen köyhyydestään ja vanhempiensa
+kiellosta huolimatta oli hänelle vaimoksi ruvennut. Miikkula oli
+luullut varmaan vapaaksi pääsevänsä, koska oli ainoa täysi-ikäinen
+poika talossa. Hänellä oli nimittäin toinen kymmenvuotias veli. Mutta
+kuinka lie käynytkin. Useat muut, joilla ei mitään oikeutta ollut,
+jäivät kotiin, mutta Miikkula "sluuspaan" vietiin. Lienevätkö nuo muut
+sitten "pistäneet" tohtoreille, vai mikä lie syynä ollut. Sinne jäi
+hänen nuori suloinen vaimonsa itkemään, sinne hänen kivuloinen emonsa
+suremaan, köyhyyttä kärsimään. Hän oli juuri mieheksi päässyt; oli
+näyttänyt siltä kuin uusi aurinko olisi taivaalle noussut. Kirkkaana
+oli vanhan vaimon otsa loistanut, olivatpa hänen silmänsä säkenöineet,
+kun hänen poikansa hänelle nuoren, reippaan miniän toi ja voimakkain
+käsin uuden kodin heille rakensi.
+
+Kaksi vuotta oli nyt polonen erillään omaisistaan ollut. Muutaman
+kerran oli hän saanut komppanian kirjurin kirjoittamaan sinne kotiin
+muutamia riviä, mutta kotoa ei hän ollut sanaakaan saanut. Siellä ei
+kukaan kirjoittaa osannut.
+
+Elikö hänen äitinsä, oliko nuori vaimonsa terve, oliko siellä ehkä
+pienokainen isäänsä odottamassa--siitä ei hän vuoden päiviin ollut
+mitään tietoja saanut. Sattuipa sitten seuraavana vuonna samalta
+seudulta tämä samanen poika, joka vainaasta puhui, tänne joutumaan
+sotapalvelukseen. Wasilij oli hänen nimensä. Häneltä sai hän nyt
+suulliset terveiset: Hänen äitinsä ja pieni veljensä oli kuollut
+kulkutautiin. Nyt eli hänen vaimoparkansa pienokaisen kanssa sillä mitä
+vaivoin kokohon sai. Hänen anoppinsa oli kumminkin salaa auttanut
+tytärtään hädässä, mutta tämän ainoankin turvan pyyhkäsi kulkutauti
+elävitten joukosta. Ankara oli Herran rangaistus tottelematonta tytärtä
+kohtaan. Parempien aikojen toivo piti häntä kumminkin pystyssä, hän
+teki työtä ja tyytyi vähään. Mutta kuinka kävisi nyt, kun hän ainoan
+turvansa, ainoan ystävänsä surkean kuolon kuulla saa.
+
+Näin kertoi sotilas hiljaisella äänellä, ja minä näin hänen pyyhkivän
+kirkkaat kyynelhelmet poskiltaan. Yhtä kirkkaat ne olivat, paljon
+syvempää surua, sääliä ne todistivat, kuin hienoimman immen
+kyyneltipat, jotka puudratulta poskelta maahan vierähtelevät--Niin!
+Erehtymättä voi sanoa, että onnellinen se ylhäinen, se rikas, jonka
+komeassa saattoväessä tuommoisia kyyneleitä vuodatetaan.--
+
+Huomaamattani olimme jo tulleet rantaan. Sotamiehet, joita oli neljä
+henkeä, nostivat varovasti ruumiinarkun kelkasta. Kukin nosti oman
+kolkkansa olalleen, ja näin sitä sitten jatkettiin matkaa läpi
+kaupungin. Minä olin viidentenä saattojoukossa. Ihmiset seisattuivat
+tuota kummaa katsomaan. Näin erään hienon herran hävyttömästi myhähtäen
+sylkäsevän--mokomalle näylle, näin jonkun neiden kummastuksella,
+säälillä, melkein inholla katsovan minua poloista, joka noita kurjia
+olentoja seurasin, mutta näinpä myöskin sotamiehen, joka kunnioitusta
+seisattui vainajalle antamaan.
+
+Minä en kumminkaan noihin mielenosoituksiin huomiotani kääntänyt.
+Astuin vaan syviin mietteisin vaipuneena eteenpäin.
+
+Heikin kadun kulmassa kohtasimme juhlallisen surusaaton. Kaksi mustaa
+hevosta veti mustissa hopealla kirjailluissa vaunuissa ylellisesti
+koristeltua ruumiinarkkua, joka oli melkein kokonaan peitetty viheriän
+ja valkean kirjavilla seppeleillä. Totisena könötti kuski korkealla
+istuimellaan mustissa vaatteissa päätään liikuttamatta, silmiään
+räpäyttämättä aivankuin olisi samasta puusta ollut tehty, kuin
+vaunutkin. Vakavana arvokkaana istui jumaluus-tieteen professori
+ensimmäisen vosikan roskassa. Sitten seurasi loppumaton jono saattajia.
+Ensimmäisten kasvot olivat itkusta punaisina. Keltä kultakin vieri
+par'aikaa katkeran murheen kyyneleitä,--siltä ainakin näytti. He
+kuiskailivat silloin tällöin salavihkaa toisilleen,--tietysti
+muistellen vainaan hyviä töitä ja ansioita.
+
+"Ketä tuossa hautaan viedään?" kysyin eräältä vanhalta vaimoihmiseltä,
+joka kiirein askelin riensi sivuitseni.
+
+"No, se on se rikas vanhapoika Rosenberg," virkkoi vaimo ja meni
+menojaan.
+
+"Vai niin!" ajattelin. Olin saanut tietää tarpeeksi. Jo oli siis
+kuolemaan vaipunut tuo kitsas ukko, joka niin kauan oli lukuisten,
+ahnaitten perillisten kuolemaansa odottaa antanut. Nyt käsitin
+millaisilla kyyneleillä nuo posket oli kasteltu, ymmärsin, mitä noilla
+oli kuiskaeltavana toisilleen.--Testamenttia ei oltu vielä avattu.
+
+Katsellessani tuota irvikuvaa, olin hetkeksi unohtanut sotilasystäväni.
+He olivat parikymmentä askelta perässäni.
+
+"Ennen yhdyn tuohon kurjan näköiseen seuraan, jossa todellinen
+veljellinen murhe parina karkeana kyyneleenä ilmi tulee, kuin tähän
+juhlasaattoon, jossa satoja kyyneleitä vuodatetaan, kaikki teeskentelyn
+ja vilpin puristamia." Näin ajattelin ja seisatuin silmänräpäykseksi.
+Silloin huomasin erään herran puhuttelevan sotamiehiä. Minä lähestyin.
+
+"Menkää matkoihinne tästä surusaattoa häiritsemästä moisine
+koiranraatoinenne!" sanoi herrasmies.
+
+"Hävetkää! Oletteko te parempi kuin tuokaan," vastasin harmistuneena
+röyhkeälle. Sotamiehiin kääntyen sanoin ystävällisesti: "Tulkaa vaan.
+Älkää olko millännekään." Ja sotamiehet läksivätkin eteenpäin astumaan.
+
+Erikin kadulla on erään talon edessä tiileillä täytetty aituus, joka
+anastaa puolen katua. Tuohon ahdelmukseen oli kokoontunut talvisaikana
+tavallista enemmän lunta. Vaikka muualla jo oli aivan paljasta, oli
+tässä vielä paha kuoppainen, likainen lumikinos. Tuossa hakkasi
+paraillaan kaksi miestä viimeisiä talvenjäännöksiä, ja olivat sulkeneet
+kadun käsirattaillaan.
+
+Surusaatto seisattui. Sotamiehet astuivat rivakkaasti eteenpäin, minä
+seurasin, ja niin menimme surusaaton ohitse. Mitkä äkäset katseet,
+mitkä uhkaavat silmäniskut kohtasivat sotamiehiä. Näytti siltä kuin nuo
+olisivat pitäneet koko juhlallisuuden saastutettuna.
+
+Jo tultiin hautausmaalle.
+
+"Onko hauta jo kaivettu?" kysyin.
+
+"Kukapa sen olisi kaivanut," vastasi Wasilij. "Täällä 'sässynässä' on
+lapioita."
+
+Saavuttiin sille paikalle, johon alhaisia sotamiehiä kuopataan.
+
+Minusta tuntui niin kummalliselta. Haudataan noin vaan mies, joka
+muutamia tuntia sitten vielä huokaili armastaan ikävöiden, parempia
+aikoja toivoen,--noin vaan ilman melua, ilman pappia, ilman omaisten
+kyyneleitä.
+
+"Etpä arvannut nuori mies, että Venäjän valtamerestä tulet temmatuksi
+Suomeen, äitisi helmaan nukkumaan," ajattelin koettaen outoja tunteita
+haihduttaa.
+
+Äkkiä pyysin miehiä keskeyttämään työnsä.
+
+"Miksikä?" kysyi Wasilij.
+
+"Avatkaa tämä arkku," pyysin. "Minä tahtoisin nähdä tuon onnettoman
+ystävänne ruumiin."
+
+"Jos te ette olisi niin ihmeellisen ystävällinen meitä kohtaan ollut,
+niin emme sitä tekisi, mutta nyt sen teemme," lausui Wasilij, jolla
+näkyi olevan komentovalta muitten yli. "Jos kuitenkin sallitte meidän
+kaivaa hauta valmiiksi ensin, niin sitten----." Minä suostuin siihen.
+
+Sillä välin alkoi lutherilaiselta hautausmaalta kuulua laulua,
+luultavasti herra Rosenbergin haudalta. Olin kuulevinani professorin
+mahtavan hautajaispuheen, olin näkevinäni sukulaisten kyyneleet,
+seppeletulvan juhlallisen hautaustoimituksen jälkeen, jota ainoastaan
+muutamien nyyhkytykset häiritsivät, niin luulimpa istuessani tuon
+alhaisen sotamiehen ruumiinarkun alapäässä, näkeväni jo uljaan
+hautakiven, johon suurilla kultakirjaimilla oli piirretty "suuren"
+vainajan nimi, syntymä- ja kuolinvuosi, vieläpä kaunis runopätkäkin.--
+Ja mitä varten tuo kaikki? Oliko tuo vanhapoika kaiken sen ansainnut?
+Miksi oli juhlasaatto niin suuri ja komea? Miksi oli jumaluustieteen
+professori tullut hautausta toimittamaan? Miksi nuo seppeleet ja
+kyyneleet? Kaikki siksi, että vainajan oli eläessään onnistunut toisten
+tappiolla, työmiesten hiellä--ja millä kaikella--kasvattaa perimänsä
+puolen miljoonan omaisuuden kaksinkertaiseksi.
+
+Nyt saivat sotilaat haudan valmiiksi. He nousivat haudasta. Lapion
+kärjellä nostettiin kansi pois ja näkyviini tuli nuoren miehen ruumis.
+Vaikka keltaiset, kylmät, todistivat nuo kasvot miehuutta ja samalla
+lempeyttä. Korkea otsa ja tuuheat kulmakarvat, suomalainen nenä,
+vaaleat viikset kohtalaisen suun yläpuolella, pieni parta--siinä miehen
+kassojen pääominaisuudet.
+
+Katsellessani tuota vainajata, valtasi minut juhlallinen tunne. Tahdoin
+puhua paria sanaa koska ei kukaan muukaan tahtonut sanoilla vainajalle
+hyvästi jättää.
+
+"Hyvät ystävät!" alotin. Sotilaat ottivat lakit päästään ja minä tein
+samoin. Huomautin ensin siitä, kuinka kohtalo maailmassa viepi ihmisen
+mukanaan oloihin taisteluihin, joita hän ei voi uneksiakaan, kuinka
+kaikki saattaa käydä aivan päinvastoin, kuin itse tahtoisimme ja kuinka
+viimein kuolo meidät tempaa pois usein juuri silloin kuin sitä kaikkein
+vähimmin odotamme. "Teidän sydäntänne karmelee," jatkoin "mullatessanne
+ystävänne tänne kaukaiseen maahan, mutta älkää sitä itkekö. Suomi on jo
+niin monta poikaansa hymyillen ottanut sylihinsä, että tekin huoleti
+voitte sen haltuun ystävänne uskoa. Tuo vainaja oli Tverin Karjalainen.
+Mikä oli hänkään muu--kuin suomalainen, sillä suomalaisiahan ovat
+Tverin Karjalaisetkin. Sano sinä Wasilij kotiin tultuasi, hänen
+nuorelle vaimollensa, että niin katkera kuin Miikkulan surma onkin,
+älköön hän kuitenkaan sitä surko, että hänen Miikkulansa Suomehen jäi.
+Suomi ottaa ilolla syliinsä vaikka kaikki Tverin Karjalaiset!" Siihen
+lopetin vähäpätöisen puheeni.
+
+Kyynelsilmin tarttui Wasilij nyt käteeni, kiitti ja lausui:
+
+"Minä kerron Helenalle tästä, ja jos hän suostuu, rupean minä Miikkulan
+sijaan hänen mieheksensä."
+
+Nyt pantiin kansi paikoilleen ja arkku laskettiin hautaan. Heitin kolme
+lapiollista multaa hautaan ja läksin liikutettuna pois, jättäen heidät
+hautaa täyttämään.
+
+
+
+
+
+KIRPPU JA KÄRPÄNEN.
+
+
+Siihen aikaan kun ne huonot vuodet olivat, oli Leininmäellä niinkuin
+muuallakin suuri puute elatuksesta. Älkää luulkokaan, että puutetta
+tunsivat ainoastaan ihmiset ja raavaat; ei suinkaan,--se tuntui talon
+pienimpiin eläimiin asti. Hämähäkit haihtuivat, torakat kuolivat,
+kärpäset lentelivät nälissään ja kirppujenkin elatus rupesi hupenemaan.
+Silloin päätti eräänä päivänä kaksi kuomasta, kirppu ja kärpänen lähteä
+etsimään muualta parempia oloja. He kuulivat puhuttavan Pietarista,--
+sen sokerista ja rasvasista puotimiehistä. Vaikka matka peloitti--sillä
+he eivät olleet tottuneet omin päin niin pitkiä reisuja tekemään,
+läksivät kumminkin kulkemaan. Mutta kirppupa ei jaksanutkaan niin
+sukkelaan hyppiä, että olisi kärpäsen rinnalla pysynyt. Kärpänen läksi
+edellä lentää sihistämään. Kului siinä päiviä ennenkuin hän Pietariin
+pääsi. Matka on pitkä ja kärpänen--, tietäähän sen, kuinka kovasti se
+nyt jaksaa lentää. No tulipahan tuosta viimein kuitenkin Pietariin.--
+Voi sitä komeutta ja prameutta, kadutkin noin leveät, rakennukset
+ylettyvät pilviin asti. Lentää suhahtipa kärpänen eräästä avonaisesta
+ikkunasta sisälle. Siellä juuri aamiaista pöytään laitetaan. Ukolla oli
+nälkä. Hänkös nenineen ruu'an ääreen.
+
+Mutta ajatelkaas hänen hämmästystään: yksi palvelijoista juoksee hänen
+kimppuunsa ja uhkaa verkolla kiinni kaapaista. Hänkös siitä ikkunaan,
+mutta voi onnettomuutta, se ei ollutkaan avonainen. Jäsenet vaan
+jäsähtivät, kun hän siihen suin päin syöksyi. Ei ollut siinä aikaa
+voivottelemaan. Vähissä hengin pääsi hän vihdoin avonaisesta ikkunasta
+ulos.
+
+"Ohhoh!" huokasi raukka käytyään istumaan naapuritalon ikkunan
+puitteelle.
+
+Jo rupesi päivä iltapuoleksi käymään, eikä ukko ollut vielä leivän
+sirua tyhjään malkkiinsa saanut, sokerista puhumattakaan.
+
+"Kah!" huudahti hän äkkiä. Juuri siihen huoneesen, jonka ikkunassa hän
+kökötti, tuotiin samovaari pöydälle. "Vihdoinkin saan sokeria!" arvelee
+matkalainen ja syöksee suoraa päätä sokeriastian reunalle.
+
+"No mutta ovatpa hävyttömiä!" voihkasi hän, nähtyään sen peitetyksi
+vaatteella.
+
+Koetti äijä vielä sen päivää Pietarissa onneaan, mutta kaikkialla kävi
+yhtä hullusti. Eräässä talossa istui hän marmorisen Pietari Suuren
+nenällä, niin kauan kuin talonväki oli iltasella, arvellen, että lapa
+nuo ovat ensin syöneet, niin saampahan sitten rauhassa aterioida. Hänen
+kauhistuksensa oli ääretön, kun talonväen herjettyä, ruoka heti
+korjattiin pois, vieläpä vietiin pöydältä vaatekin niin, ettei leivän
+siruistakaan jäänyt muuttolaisparalle.
+
+Jo tuli ikävä kotiin takasin. Hän muisti kuin kylässä usein ruuan
+annettiin pöydällä läpi yön seista, muisti kuin hänen oli ollut hauskaa
+pöydällä käyskennellä maistelemassa niistä kaalitipoista, jotka syöjien
+lusikoista tipahtelivat. Ja kun nälkä yhä enemmän rupesi vatsassa
+vonkumaan, lähti hän aika hamppua takasin kotikylää kohden viuhtomaan.
+
+Pulkkalaan tultuaan pistäysi hän siihen "trahteeriin", jossa tiesi
+suomalaisten matkalla ravitsevan itseään. Suureksi ilokseen huomaa hän
+kirppu-kuomansa istuvan erään lihamiehen kauluksella.
+
+"No hyvä päivä, kuomaseni!" huudahti hän riemastuen.
+
+"Jumal'antakoon," vastasi kirppu nähtävästi närkästyksissään siitä,
+ett'ei kärpänen ollut malttanut häntä odottaa, kun yhdessä kerran
+matkustaa olivat päättäneet.
+
+"No, mitä kuuluu?" kysyi kärpänen vähän hämillään huomattuaan toisen
+närkästyksen.
+
+"Hyvää vaan," virkkoi taasen kirppu, "johan tämä matka nyt luisuu kun
+tämän matkakumppanin löysin.
+
+"Minä olen jo kotimatkalla, kuoma. Ei kannata sinne mennä. Nälkäänhän
+ne näännyttävät," vakuutti kärpänen. "Lähdetään yhdessä kotiin
+takasin!" lisäsi hän.
+
+"Sinun kanssasi minä läksisin", virkkoi kylmästi kirppu. "Minulla on
+nyt parempaakin seuraa." Sinne katosi kirppu pullakan lihamiehen
+kauluksen alle, jonka liikkeistä kärpänen harmikseen näki, että kirppu
+oli suuruksella. Ja niin he erosivat. Kärpänen, joka tämän jutun on
+kertonut, ei sanonut tietävänsä, kuinka kirpun oli käynyt, mutta kyllä
+hän arveli kirpun tuon samasen lihamiehen seuralaiseksi ruvenneen,
+koska ei takaisin palannut milloinkaan. Kärpänen taasen eleli iloisena
+ja onnellisena kuolemaansa asti Leininmäellä. Niin harvoin kuin hän
+siellä saikin sokeria, oli hän kuitenkin kohtaloonsa tyytyväinen ja
+kehoitti lapsiansa samaan.
+
+
+
+
+
+PEKKA PARKA.
+
+
+Pekka Palovaaran rinnassa kuohuilivat kaikki ne ylevät ajatukset, mitkä
+nuorukaisen mieltä innostuttavat, hänen tullessaan osakunnan
+"vastaanotto-viftiltä". Hän oli hiukan noin niinkuin--sellaisella
+päällä, ettei olisi häikäillyt ryhtyessään poliisin kaulukseen, jos se
+olisi rohjennut huomauttaa häntä kadulla hiljaa olemaan. Pekka oli
+ajatteleva nuorukainen. Hänellä oli valmiina jo elämänohjelma: ensin
+filosofiian kandidaatiksi kolmella lautatuurilla, filosofiiassa,
+suomessa ja historiassa, ja sitten innokkaasti isänmaan palvelukseen.
+Jos hänet sitten joskus korotettaisiin,--niin, kyllä hän sitäkin
+ajatteli--senaattoriksi, ei hänellä ollut mitään sitä vastaan. Varma ei
+hän kuitenkaan viimeisestä ollut, sillä olihan hän jo kylliksi tullut
+maailman kehnoutta näkemään, jossa usein etevä mies työnnetään syrjään
+jonkun kelvottoman suosikin tieltä. Naimis-asioita tuumaili hän myös.
+Jos se, jota hän rakasti, arveli hän itsekseen, suostuisi häneen,--ka
+miksi ei hän sitten suostuisi--niin ajatteli hän sopivimmaksi noin
+vuotta ennen tutkintoa mennä kihloihin, näyttääkseen professoreille
+vakavat aikeensa, ja sitten tutkinnon suoritettuaan naimisiin. Tuloja
+hänellä tosin ei silloinkaan vielä olisi tarpeeksi, mutta sen sijaan
+oli onneksi tuolla valitulla saatavana suuri omaisuus, jahka hänen
+vanha enonsa kuolisi. Rikkauden tähden hän ei häntä ottanut! Ei
+suinkaan! Sellainen raukka hän ei ollut.--Tosin nyt tuokin vähän
+alentavalta tuntui niin suuren miehen alulle, elää vaimonsa rahoilla,
+mutta olihan hänellä myöhemmin tilaisuus maksaa korkojen kanssa
+takasin, mitä vaimoltaan saisi. Oo, kuinka suloista oli tulla suureksi
+mieheksi, hyödyttää isänmaatansa, niittää kunniaa ja kohottaa vaimonsa
+yhteiskunnan korkeimmille sijoille, ihanaa!
+
+Näin tuumaili Pekka kotia päin hoiperrellessaan. Viimein saapui hän
+perille, löysi vihdoin avaimensa takin vuorin välistä, hapuroituaan
+sitä ensin kaikkialta, astui huoneesensa, riisui palttoon päältään ja
+heittäysi vuoteelle hetkiseksi huokaamaan. Tuossa tuumaili hän vielä
+hetkisen tekemäänsä oivallista elämänohjelmaa ja määritteli sen
+tarkasti pienimpiin yksityisseikkoihin asti.
+
+"Mutta jos nämä tuumat menevät myttyyn?" kysyi hän itseltään.
+
+"Mitä vielä! Saapas nähdä niin olen viimeistään kolmen vuoden päästä
+maisteri. Se on tietty! Ja kun kerran maisteri olen, on tie kaikkialle
+avoinna. Silloin ei muuta kuin käyn kunniantoukoa leikkaamaa!"
+
+       *       *       *       *       *
+
+On markkinat. Ihmisiä vilisee torilla. Siinä on kauppiaita, ostajia,
+katselijoita, arkkiveisujen myyjiä ja ketä kutakin rahanonkijaa. Pekka
+Palovaara käyskentelee myöskin ihmispyörteessä. Hänellä on pää täynnä
+tulevaisuuden unelmia, jotka harmaana pilvenä viipottelevat hänen
+ympärillään. Milloin tuntuu hänestä niin kuin olisi hän jo
+maisterivihkijäisissä: hän seisoo promoveerattavien rivissä vuoroansa
+odotellen; hänen vuoronsa on jo tullut, hän on juuri astumaisillaan
+esiin laakeriseppeleellä kruunattavaksi,--mutta samassa saa hän
+päähänsä, että eihän hän vielä ollut alottanutkaan tenttaamejaan, ja
+katkeralla harmilla peräytyy hän toisten taakse,--huomaten olevansakin
+likasten toriämmien parissa. Välistä luulee hän näkevänsä oman
+lemmittynsä, Ainon, viittaavan häntä luokseen,--hän rientää eteenpäin,
+astuu hänen luokseen, tarttuu hänen valkeaan kätöseensä, mutta juuri
+kun hän on painamaisillaan sen huulilleen, herättää hänet unelmistaan
+akka, joka huomauttaa, että ensin on prenikka maksettava, ennenkuin sen
+suuhunsa saa pistää. "Uh, noita hävyttömiä! Ryöstävät julmimmalla
+tavalla ihanimmat unelmani!" huudahtaa poika parka lähtien astumaan
+hajamielisenä eteenpäin. Hänestä tuntuu kaikki niin kummalliselta.
+Välistä ei hän voi eroittaa ihmisiä, hevoisia, pöytiä toisistaan,
+välistä ovat kaikki tuttuja. Tuolla näkee hän oman arvoisan tätinsä,--
+ennen niin ylpeä aateluudestaan--istuvan maitokuorman päällä; täällä
+piiskaa hevoishuijari hänen omaa uljasta "Veikkoaan", ja tuossa--hän
+tunsi sen ihan tarkkaan--on hänen oma kirjoituspöytänsä myytävänä.
+
+"Mitä tämä meriksee!" kiljasee hän. "Kenen luvalla olette minun
+kirjoituspöytäni tänne tuoneet?"
+
+"Shuokaa anteekshi!" virkkoi hänelle harmaapartainen ryssä: "Täällä
+puolen tiskiä ei shaa tule". Ja hän työnsi ystävämme takasin.
+
+"Olenko minä höperö, vai mikä minua vaivaa!" tuumaili Pekka, "kuinka
+saatoin noin hajamielinen olla? Kuinka saatoinkaan luulla tuota
+likaista tiskiä----." Hän läksi kiirein askelin rantaan päin, kuullen
+takanaan ryssien ja muitten hahatusta.
+
+Rannan äyräällä istui vanha mustalaisakka kortit kädessä.
+
+"Tulkaappas tänne, nuori herra!" huusi hän Pekalle. "Minä puhun totta
+teille".
+
+Pekka lähestyi hymyillen.
+
+"Käykää tuohon istumaan", kehoitti akka, ja Pekka istahti kuin
+istahtikin hänen vierensä rantaäyräälle.
+
+"Sinä olet", alkoi mustalainen, "kaksikymmentä vuotta vanha."
+
+"Niin minäkö! En mar olekkaan", keskeytti Pekka. "Vasta minä olen----"
+
+"Älkää nyt turhia höpiskö", lausui taasen akka mahtavasti. "Selväänhän
+kortit sen näyttävät. Sinä olet syntynyt vuonna 1865 kaksi ajast'aikaa
+ennen sitä suurta nälkävuotta, Lokakuun viidentenä päivänä."
+
+Pekka oli ääneti. Hän rupesi tuumailemaan, jotta kuinka se nyt oikein
+olikaan. Mitenkä hän nyt niin tuhma oli, ett'ei tiennyt ikäänsä----
+Totta tosiaan! Tuo akan pahus on oikeassa! Johan siitä oli kaksi
+vuotta, kun hän ylioppilaaksi pääsi.
+
+Akka keskeytti hänet.
+
+"Sinulla on täällä Helsingissä rikas sinisilmäinen, pienikasvuinen
+hellu", jatkoi hän.
+
+"Se on totta", huudahti Pekka. "Mutta mistä te sen tiedätte?"
+
+Akka ei ollut kuulevinaan hänen kysymystään.
+
+"Hän rakastaa sinua silmittömästi!"
+
+"Onko se varmaa!" keskeytti nuorukainen. "Oo? hän rakastaa minua!"
+
+"Sinulla on erinomainen pää", jatkoi pouvari ja sinusta tulee maan
+kuulu mies, mutta.----"
+
+"Mutta----?"
+
+"Sinä et ole terve!"
+
+"No, sitä olen aina ajatellut."
+
+"Sinulla on vaarallinen, hyvin vaarallinen tauti, jonka ainoastaan yksi
+lääkäri voi parantaa."
+
+"Kuka se on?"
+
+"Hänen nimeään en nyt saa selville, sillä toinen kortti on tuossa
+edessä, mutta täällä lähellä hän jossakin on."
+
+"Riittää!" huudahti äkkiä Pekka hypäten jaloilleen. "Tähän saakka en
+ole siitä pitänyt lukua, mutta nyt en viivyttele hetkeäkään". Hän
+maksoi markan akalle ja riensi pois. Polonen poika! Hän tunsi nyt aivan
+hyvin kuinka tauti hänen sisuksiaan kalvasi. Kuinka oli hän voinut niin
+varomaton olla. Mitä oli tehtävä? Kuinka löytäisi tuon ainoan
+pelastajansa. Hänen oli löydettävä hänet, millä ehdoilla hyvänsä. Se
+oli hänen pyhä velvollisuutensa. Kuinka kävisi hänen isänmaansa, jos se
+hänet menettäisi, kuinka hänen armaan Ainonsa, jos hän tuonelaan
+muuttaisi! Oo, kauheata!
+
+Hän tuli Helenan kadun päähän.
+
+"Tässähän asuu Äyräpää!" tuumaili hän itsekseen ja läksi rappusia
+pitkin astumaan. Odotus-salissa istui yksi naisihminen ja hampaaton
+herrasmies. Pekka asettui sohvan päähän istumaan, pisti papirossin
+suuhunsa, otti pöydältä päällimmäisen kirjan käteensä, avasi kannen
+auki, luki nimilehden: "Hampaitten suhde sieluelämään." Tämäpä oli
+hänelle jotakin aivan uutta. Hampaitten suhde sieluelämään!
+
+Hän käänsi lehden. "Sisältö: 1) Hampaitten ulkomuoto verrattuna
+ihmisluonteesen, 2) Hampaat sielun vikojen ja sisällisten tautien
+ilmituojina, 3) Mitkä sisälliset taudit voi hampaissa parantaa?"
+
+Tämä oli jotakin niin ihmeellistä, hämmästyttävää, että Pekka rupesi
+hieromaan silmiään, kysyen itseltään, oliko hän valveilla vai nukkuiko
+hän.
+
+Samassa tuli joku vastaanottohuoneesta.--Se oli Pekan hyvä ystävä,
+Jukka Julkula, joka Pekan huomattuaan, suoraa päätä tuli hänen
+luoksensa.
+
+"Kuule veli", lausui hän hiljaa Pekan korvaan. "Oli oikein hauska, että
+tapasin sinut täällä. Aioin juuri lähteä sinua karhuamaan."
+
+"Minua karhuamaan?"
+
+"Minä tarvitsen, näes, välttämättä ne nyt jo, vaikka en sitä luullut
+silloin."
+
+Pekka tuumaili hetkisen kummastuneena. "Kuinka paljon se olikaan?"
+kysyi hän viimein hämillään.
+
+"Sata markkaa! Oletko sen jo unohtanut?"
+
+"Sata markkaa! No hiisi! Missä minä ne sinulta lainasin?" kysyi taasen
+Pekka aivan nolona hämmästyksestä.
+
+"No mutta mikä sinua vaivaa veli!" lausui Jukka, katsellen tutkivasti
+ystäväänsä.
+
+"Kandidaatti-viftiäsi vartenhan sinä ne otit."
+
+Pekka pisti viisihaarpsen hankonsa tukkaansa, heittäytyen sohvaan.
+Oliko hän jo kandidaatti? Kuinka oli hän sen unohtanut?--Jukka istahti
+hänen viereensä.
+
+"Kyllähän sinä koko riskisti olet nämä päivät ryypiskellyt", virkkoi
+hän, "mutta en toki olisi luullut sen niin pitkälle menevän, että
+muistosi menetit.----Vaan sanoppas, onko sinulla rahaa?"
+
+"Voi veikkonen! Ei ole minulla nyt rahaa, ei!" vastasi Pekka ottaen
+kukkaronsa esille. "Tässä on kaikki rahani!"
+
+"Onhan tuolla!" huomautti Jukka. Totta tosiaan! Kukkarossa oli rahoja
+enemmänkin.
+
+"Muut ihmiset tavallisesti ryyppäävät rahansa, mutta sinä et näy
+rahojasi menettäneen vaan muistosi. Sepä ei ole hullumpaa", arveli
+Jukka, sai rahaa ja meni menojaan.
+
+Pekka yritteli ajattelemaan, mutta ei se tahtonut oikein luonnistua,
+kaikki pyöri sekasin päässä. Hetkisen päästä hän kuitenkin luuli
+muistavansa, että hän oli jo kandidaatti. Kuinka hän siksi oli tullut,
+missä hän oli nuo 100 markkaa lainannut, sitä ei hän kuitenkaan vielä
+selville saanut.
+
+"Oikein hävettää itseäni, että noin join plätikkään itseni", tuumaili
+hän puhallellen paksuja savurenkaita suustaan. "Jospa nyt Aino olisi
+saanut tästä tiedon--Uh, silloin olisin hukassa."
+
+Jo tuli hänen vuoronsa. Hän astui tohtorin vastaanotto huoneesen. Siinä
+hänen edessään on pöytä, jossa lukematon joukko kaikellaisia pistimiä
+ja näpistimiä.
+
+"Sisällisien tautien tutkimista varten varmaankin", tuumaili Pekka ja
+oli jo tuntevinaan pistoksen vatsassaan.
+
+"Olkaa niin hyvä!" lausui tohtori ystävällisesti, näyttäen komeata
+nojatuolia, johon oli sen seitsemän laitosta ja rustinkia yhdistetty,
+niin että se pikemmin näytti jonkunlaiselta taikakoneelta. Pekka astui
+sanaakaan virkkamatta tuoliin, ajatellen vaan, että tottahan hän selvän
+taudista saa, jos hän se "oikea" on.
+
+Tohtori avasi hänen suunsa ja rupesi hampaita kopistelemaan.
+
+"Ähää", arveli Pekka itsekseen, "hampaista hän todellakin sisällisten
+tautien luontoa näkyy tutkivan."
+
+"Voi, voi", alotti nyt tohtori katseltuaan hampaita hetkisen. "Miksi
+ette ennen tullut. Nyt on jo kaikki aivan liian myöhään."
+
+"Myöhään! Älkää taivaan tähden leikkiä laskeko", huudahti Pekka
+hypähtäen istuimellaan niin äkkiä, että tohtorin sormet olivat jäädä
+hampaitten väliin.
+
+"Sisukset ovat kaikkialla mädänneet", vakuutti tohtori.
+
+"Mädänneetkö? Sisukset!" Pojan kauhistus oli ääretön. "No, onko apu
+aivan mahdotonta", kysyi hän vapisevalla äänellä.
+
+"Pahimmat pitää kiskoa ulos", lausui tohtori niin jokapäiväisellä
+äänellä, että Pekan teki mieli vetää häntä vasten kuonoa.--Kuinka
+saattaakaan ihminen noin perinpohjaisesti menettää hellemmät tunteensa!
+Säälimättä ilmoittaa ainoaksi parannuskeinoksi sen, että hänen
+sisuksensa kiskotaan ulos.
+
+"Tahdotteko, että nukutan teidät, vai----" rupesi taasen tohtori
+sanomaan.
+
+"No te luulette todellakin, että ne voi vaaratta kiskoa pois?" kysyi
+vielä onneton potilas.
+
+"Niin, nuo perin mädänneet vaan!" vastasi tohtori tyynesti.
+
+Voi Pekka parkaa! Kuinka häntä peloitti. Mutta auttoiko siinä pelko.
+Riippuihan siitä koko hänen tulevaisuutensa, hänen isänmaansa menestys,
+hänen armaan Ainonsa onni.
+
+"No, onko kaikki sitten tehty sillä?" kysyi hän taasen.
+
+"Kun minä vielä puhdistan ja täytän muutamia koloja, voitte huoletta
+lähteä täältä."
+
+"Ihmeellistä, kummallista!" ajatteli Pekka. "Mitä on minun tehtävä? Hän
+näyttää kyllä ystävälliseltä ja luotettavalta, mutta sellaisiahan ovat
+kaikki lääkärit".
+
+"No, vedetäänkö ulos?" kysyi tohtori nähtävästi tuskastuneena
+viivytykseen, ja tarttui kummannäköisiin houhtimiin. Kylmä väristys
+vieri läpi Pekan selkärangan. "Odottakaahan hetkinen vielä", sai Pekka
+sanotuksi, nousten kiireesti tuoliltaan. "Minä kokoan ensin vähän
+rohkeutta". Hän huomasi hymyn nousevan tohtorin kasvoihin.
+
+"Minä käyn kiireen kautta kaupungissa ja palaan parin tunnin päästä.
+Minun nimeni on ... on ... on." Kauhistus ja kuolema! Hän ei muistanut
+enää nimeänsä. Kuitenkin pelastui hän pulasta siten, että veti
+kukkaronsa esille ja tarjosi tohtorille visiittikorttinsa, jossa oli
+aivan oikein "Pekka Palovaara fil. kand". Milloin hän nuo oli tilannut,
+sitäkään ei hän sillä hetkellä muistanut... Tietysti pelon syy! Hän
+läksi.
+
+"Vosikka hoi!" kuului Helenan ja Esplanaadin kadun kulmalta.
+
+Pari vosikkaa läksi kilvan kiitämään sinne päin ja pian oli Pekka
+Palovaara voittajan "roskassa". Selkä koukussa, pää eteenpäin
+painuksissa istui hän siinä.
+
+"Niinhän ne lääkärit aina sanovat, ettei se vaarallista ole, siksi
+kunnes sairas kuolee. Ei ole heihin uskomista!... Kyllähän hän näytti
+rehelliseltä mieheltä,--mutta varovaisuus ei haita kumminkaan". Näin
+tuumaili Pekka, kunnes vosikka seisautti hevosensa. Tuossa se talo,
+jossa hän asui. Hän käski vosikan odottamaan ja astui sisään--sekä
+suoraan kirjoituspöytänsä ääreen, otti esille arkin puhdasta paperia ja
+kirjoitti:
+
+    "Testamenttiin.
+
+    Jos Jumalan tahto on se, että minun on kuoltava sen
+    operatioonin tähden, jonka alaiseksi tänään aion antautua
+    niin saakoon kaikki, mitä minulta jälkeeni jääpi, lemmittyni,
+    neiti Aino Helle.
+
+    Pekka Palovaara."
+
+Hän sulki paperin kuoreen, ja piilotti sen pöytälaatikkoon. Nyt aikoi
+hän lähteä kiireesti ulos, mutta ihme ja kumma: hänestä tuntui niinkuin
+jalat olisivat kadonneet hänen altaan, tahi niinkuin hän olisi
+juottunut tuoliin kiini.
+
+"Mitä hittoa tämä nyt on!" ärjäsi hän, ponnistaen voimiaan. Hän pääsi
+jo liikkeelle, mutta kankeina olivat yhäti jalat, liekö siihen syynä
+sitten ollut tauti vai pelko. Hän istui jo taasen vosikan roskassa.
+Kaikki näytti niin kummalliselta, oudolta hänestä. Kartanot olivat
+kummallakin puolella, kuni harmaana paksuna muurina vaan, tuskin taisi
+hän eroittaa niitä toisistaan.
+
+"Peloittaako minua todellakin niin kovasti? Miksi huimaa silmiäni
+näin?" tuumaili Pekka. "Vai ajaako vosikka niin kovasti?" Ja totta
+tosiaan! Vosikka ajoikin kuin hurja. Hän tuskin näki hevoista edessään,
+niin kovasti se juoksi.
+
+"Seis, topp tykkänään sanoi Konkola kun laiva ryville iski". Tämä oli
+Pekka Palovaaran mielilause. Hän huomasi olevansa juuri Ainonsa kodin
+kohdalla. Suurella vaivalla saivat he hevosen seisattumaan. Pekka
+maksoi ja riensi pääovesta sisään.
+
+"Mille asioille sanoisin tulleeni?" arveli hän itsekseen, ennenkuin
+kelloa näppäsi. "No sama tuo! Sanonhan tulleeni visiitille vaan.----Jos
+tilaisuuden saan, tunnustan suoraan rakkauteni." Hän soitti. Ovi
+avattiin ja Aino hyppäsi hänelle kaulaan huudahtaen: "No terve tullut,
+oma armas sulhoni! Miksi et ole niin moneen päivään luonani käynyt?"
+
+Pekka oli pudota istualleen.
+
+"Oliko tyttö hupsuksi tullut?" ajatteli hän ensi silmänräpäyksessä,
+mutta rupesi sitten tuumailemaan, että olisiko hän todellakin jo
+kosinut ennen... Olisiko hän unohtanut senkin.----Kaikessa tapauksessa
+suuteli hän Ainoaan rakastajan koko tulisuudella. Hänet saatettiin
+saliin ja rouva Helle otti hänet hyvin ystävällisesti vastaan,
+sinutteli häntä kysyen: "Kuinka voit sinä nyt rasittavien tenttaamiesi
+jälkeen?"
+
+Pekalla oli siihen ainakin vastaus valmiina.
+
+"Totta tosiaan luulen liiaksi itseäni rasittaneeni, koska vielä nytkin
+voin hyvin huonosti."
+
+"Voitko huonosti! Voi rakkahani!" huudahti Aino, tullen hänen syliinsä.
+Voi kuinka ihana hän oli. Ja kummallisinta oli, ett'ei hänellä ollut
+päällä vaatteita enempää kuin Helenalla Murtovarkauden neljännessä
+näytöksessä. Kun Pekka koetti puristaa häntä rintaansa vasten, tuntui
+hänestä aivan kuin olisi hän keijukaista puristanut, niin kevyt, hieno
+oli Aino.
+
+"Niin, Aino kulta! En voi hyvin. Olen aivan muistini menettänyt!" Pekka
+katsoi parhaaksi tunnustaa suoraan kaikki.
+
+Juotiin siinä sitten viiniä ja rupatettiin hetkisen. Sitten ilmoitti
+Pekka, että hän oli päättänyt mennä lääkärin puheille, ja sitä pitivät
+naisetkin hyvin viisaana. Sisuksien kiskomisesta ei Pekka kuitenkaan
+tohtinut sanaakaan hiiskua. Olisivat säikähtäneet poloiset
+pahanpäiväisesti. Pekka läksi.
+
+Vasta kadulla käsitti hän oikein, mitä oli tapahtunut.
+
+"Minä olen siis kihloissa. Niin helpolla en olisi luullut sen käyvän.
+Ja olenhan maisteri myöskin. Nyt olen siis päässyt sille asteelle,
+mihin pyrin. Voin nyt ryhtyä pontevuudella isänmaatani hyödyttämään.
+Toimeen siis!--Vaan kuinka?--Rupeaisinko koulun-opettajaksi?--Liian
+ahdas vaikutuspiiri. Valtiopäivä-mieheksi--en pääse. Vaan jos lukisin
+itseni nyt papiksi ja tulisin----en voi yhtyä kaikkiin heidän
+uskonkappaleihinsa. Sanomalehden toimittajaksiko?--liian rasittava
+toimi; muusikukseksi?--en kykene; kirjailijaksi?--tarvitsen vielä
+paljon, paljon lisään----Näinkö raukeavat siis kaikki toiveeni? Näinkö
+kaukana vielä toiveitteni päämäärä?----Oo, isänmaa, isänmaa! Liian
+paljon vaadit sinä lapseltasi! Aina olen pitänyt pyhimpänä päämääränäni
+saada uhrata elämäni sinulle; sitä varten pyrin maisteriksi, sitä
+varten etsin onnellisen kodin vahvistavaa virvoitusta. Ja nyt kun olen
+jo saavuttanut tämän kaiken, olet sinä minusta yhtä kaukana kuin
+ennenkin!
+
+Näissä mietteissä saapui Pekka vihdoin Helenan kadun kulman kohdalle.
+
+Silloin muisti hän vasta, mikä häntä odotti.
+
+"Se on totta!" huudahti hän surumielin. "Ovathan sisukseni mädänneet!
+Hyvästi isänmaani! Koeta tulla minutta toimeen!" Hän astui tohtorin luo
+ja pääsi kohta tuohon ihmeelliseen tuoliin. Nyt alkoi toimitus. Tohtori
+antoi hänen hengittää sisäänsä jotakin omituisen makuista höyryä,--vai
+mitä lie ollutkin--ja pian alkoi hänestä tuntua niin kummalliselta:
+satama, jonka hän näki edessään olevasta suuresta ikkunasta, rupesi
+liikkumaan, heilumaan, pyörimään, kunnes kaikki tyyni, vesi, taivas,
+laivat, ihmiset pyörivät yhtenä hyrränä.
+
+"Mitä tästä tulleekaan", ajatteli Pekka. "Saapas nähdä, onnistuuko
+tämä. Jollei, niin saanpahan ainakin nähdä mitä olen aina ollut niin
+utelias näkemään: toisen maailman, sen, jossa ei mateerialla ole mitään
+merkitystä."----
+
+Hänestä tuntui yhäti, niinkuin olisi hän jotakin vielä ajatellut, mutta
+ei hän oikein tiennyt itsekään, mitä se oli. Tuntui niinkuin hänen
+päätään olisi särkenyt, niinkuin suu olisi ollut liian kuiva, mutta ei
+hän vaan oikein ymmärtänyt, mitä tuo oli. Tohtorin läsnäoloa ei hän
+tuntenut laisinkaan. Ihmeellistä tuo nukutus aine!--Pikemmin tuntui
+niinkuin olisi hän maannut vuoteella, kuin istunut tuossa ihmeellisessä
+nojatuolissa. Sen verran hän kuitenkin jaksoi pitää ajatuksensa koossa,
+että odotteli pienellä pelolla, milloinka niitä sisuksia ruvetaan
+kiskomaan.--Nyt nukkui hän hetkeksi kokonaan.--Taasen tunsi hän
+olevansa tunnoissaan.--Vatsassa vuovelehti niin kummallisesti,--
+aivankuin olisi sieltä jotakin ollut kohoamassa. Se yritti nousemaan,
+mutta lakkasi taasen. Pekkaa rupesi peloittamaan.
+
+"Nyt se kiskoo paraillaan, mutta ei näy se oikein onnistuvan", jaksoi
+hän ajatella. Taasen tuntui vatsassa jotakin--nyt vähän ylempänä.
+
+"No, jos tuo sen kovemmin ei koske, niin kiskokoon vaan", tuumaili
+Pekka. Samassa tuntui uusi nytkäys... Jotakin nousi vatsasta,--se oli
+jo tulla suuhun,--kun Pekka heräsi.
+
+"Unihäyry ei ollutkaan tarpeeksi voimakasta" lausui Pekka hiljaa.
+"Annatteko uutta?" Hän avasi silmänsä.----Mitä hiisiä! Ei mitään
+tohtoria!--Hän oli jo kotona omassa huoneessaan. Oliko kaikki siis
+toimitettu? Ei se ole mahdollista!
+
+Pekka nousi jaloilleen. Hänen päätään särki kauheasti--Unihöyryn
+vaikutus! Mutta tuutuihan tuo särky tavalliselta pohmelokivulta! Pekka
+hieroi silmiään----tuumaili.
+
+"Mitä tämä merkitsee----Vai olisiko kaikki unta ollut? Enkö olisikaan
+maisteri, eikö Aino----?" Hän lähestyi pöytää, tempasi laatikon auki.
+Ei mitään testamenttia----Oo--! Tuo kaikki olikin vaan unta.
+
+
+
+
+
+KILU-KALLE.
+
+
+Ken ei ole nähnyt sellaista onnetonta, jota muut muka paremmat
+pilkkaavat, sortavat! Kuinka harva on kuitenkin viitsinyt ottaa
+sellaisen elämänvaiheista selvää, kuinka harva on sellaista viitsinyt
+lohduttaa!
+
+Siitä on vaan kolme vuotta, kun tuonelaan muutti hyväntahtoinen mies,
+jolle ilkeät ihmiset antoivat Kilu-Kallen haukkuma-nimen. Ken ei ole
+nauranut hänen hullutuksilleen? Kuinka moni on pilkannut hänen luultua
+tuhmuuttaan ja kuitenkin oli hän parempi kuin moni, enimmät
+pilkkaajoistaan. Joka haluaa, lähteköön kanssani hänen pieneen, köyhään
+kotiinsa.
+
+Tuolla Roopertin kadun varrella oli eräs vanha, köyhä vaimo vuokrannut
+pienen huoneen pihanperällä. Sen ikkuna oli aivan lähellä maanpintaa ja
+vähäpätöiseltä se näytti, mutta puhtaat, joskin yksinkertaiset
+kartiinit todistivat, että siellä asui huolellinen nainen. Jos astui
+huoneesen, tapasi silmä pelkkää puhtautta. Puhtaaksi pesty pöytä seisoi
+ikkunan ääressä, vanhanpuoleista piironkia peitti koruton mutta siisti
+vaate, sen yläpuolella uhkeili seinällä kaksi uljasta, jonkun
+tuntemattoman venäläisen "taiteilijan" tekemää kuvaa, toinen Aleksanter
+Toisen, toinen hänen korkean puolisonsa. Lattiata koristi kaksi
+kotitekoista mattoa.----Sanalla sanoen, kaikesta näkyi, ett'ei köyhyys
+ollut estänyt emäntää puhtaudesta, huolellisuudesta.
+
+Tuossa pöydän ääressä istuu vanha vaimo kierot lasisilmät nenällä
+mustunutta kirjaa lukemassa. Kärsimykset ovat piirtäneet juovansa hänen
+lempeihin kasvoihinsa, kuihtuneita silmiä kirkastaa kuitenkin paremman
+elämän toivo, kurjuuden tuomat rypyt otsalla todistavat rauhallisilla
+liikkeillään tyytyväisyyttä siihen mitä Luoja on antanut. Voi kuinka
+paljon tuokin polonen on kestää saanut!
+
+Kuinka saattaa Luoja niin epätasaisesti jakaa ihmisten onnen. Olisi
+melkein valmis luulemaan, ett'ei hän laisinkaan pidä väliä ihmisten
+vaiheista.
+
+Oli aika jolloin tuo vaimo oli hyvinvoivan käsityöläisen--Jakobson oli
+hänen nimensä--hellä puoliso. Hänellä oli silloin sievä onnellinen koti
+Merimiehen kadun varrella. Ahdas ja yksinkertainen se tosin oli, mutta
+tarpeeksi mukava, hänen voidakseen tyytyväisenä hoitaa siellä melkoisen
+suurta perhettään. Hän kiitti siitä Jumalaa ja rukoili vaan, että hän
+saisi niin onnellisena elämänsä loppuun pysyä. Mutta sitä ei kuitenkaan
+sallittu.
+
+Eräänä keväänä ajettiin Jakobson vähäpätöisestä syystä pois paikastaan,
+hän ei saanut kohta uutta, joutui leivättömäksi ja rupesi
+epätoivoissaan--juomaan, kuten moni muukin kova onninen. Päivä
+päivältä, viikko viikolta vaipui hän yhä syvemmälle. Hän menetti
+rauhallisen luonteensa, entinen hellyytensä vaimoansa ja lapsiansa
+kohtaan kylmeni, kyyneleet heidän nälkäisillä kasvoillaan
+kiukustuttivat häntä,--hänestä tuli vihdoin oikea hirmuvaltias. Voi
+onnetonta vaimoa kun mies humalapäissään kotiin palasi! Vielä koetti
+vaimo omalla työllään sen verran, että leipä palan ja suolasia
+silakoita saattoi perheellensä hankkia. Mutta siinä ei kyllä että
+Jakobson rupesi niitä vähiä mitä hän ansaituksi sai, viinaan vaatimaan,
+panttilaitokseen alkoi sydämmetön isä kulettaa mitä arvokasta vielä
+löytyi. Yhä kurjemmaksi tuli onnettoman perheen tila. Nälkään rupesi jo
+lapsi joukko nääntymään... Vanhin neljästä, Tilda nimeltään, oli nyt
+kuudentoista vuotias, kasvoiltaan sievänlainen tyttö. Hänelle onnistui
+äidin hankkia palveluspaikka, mutta tuittupäisyydellään ja
+itsepintaisuudellaan sai hän itselleen pian eropassin. Muun joukon
+lisänä oli nyt hänkin kotona.
+
+Eräänä iltana läksi Tilda nälissään käyskentelemään kadulle, tuumaillen
+keinoa kuinka hän tuosta kurjuudesta irti pääsisi. Kolmikulman
+puistossa kohtasi hänet hienonlainen herrasmies ja rupesi puhuttelemaan
+häntä. Tilda kääntyi pois mennäkseen, mutta herrasmies seurasi häntä...
+Mitä lienevät he sitten puhuneetkin tuossa hämärässä, mutta yhdessä he
+vaan läksivät astumaan Yrjönkatua pitkin.
+
+Tilda toi sinä iltana äidilleen viisi markkaa, sanoen löytäneensä sen.
+Seuraavana iltana oli Tilda taasen myöhään yöhön poissa. Kotiin vihdoin
+tultuaan, sanoi hän olleensa erään ystävänsä luona. Kun äiti eräänä
+päivänä taasen valitti rahapuutetta, antoi Tilda hänelle kymmenen
+markkaa. Äidin kysyttyä mistä hän sen oli saanut, kielsi hän sitä
+ilmoittavansa. Sanoi vaan hankkineensa sen äitiänsä varten. Tuohon
+selitykseen ei kuitenkaan äiti tyytynyt, vaan rupesi ankarasti
+vaatimaan selitystä.
+
+Sattuipa silloin Jakobson kotia tulemaan. Avonaisesta ikkunasta kuuli
+hän, mistä sisällä puhuttiin. Hän ymmärsi paremmin kuin äiti, mistä
+tyttö oli rahat saanut.
+
+Eräänä sunnuntai iltana oli Tilda taasen mennyt "erään tuttavansa"
+luoksi. Isä tuli tavallista varhaimmin kotia. Askeleet kuultuaan olivat
+lapset ennättäneet piiloon mennä vuoteisiinsa. Kalle, vanhin kotona
+olevista, ennätti vaan piirongin ja oven väliin.
+
+Raskaasti heittäytyi isä tuolille, ärjyen ruokaa. Vaimo toi mitä
+tarjottavaa löytyi. Tuossa istui nyt juomari, syötyänsä tyttärensä
+hankkimaa ruokaa, ääneti pää kätensä nojassa. Hän näkyi odottavan
+jotain.
+
+Haudan hiljaisuus vallitsi huoneessa Tildan kotiin tullessa. Tyttö otti
+päältään palttoon, jonka hän sanoi erään hyvänsuovan rouan hänelle
+lahjoittaneen, ja aikoi mennä levolle. Silloin tarttui isä häneen
+kiinni.
+
+"Anna tänne rahat!" karjui hän hirveällä äänellään.
+
+"Mitkä rahat?" kysyi tytär punasena, heittäen vihaisen silmäyksen
+äitiinsä, joka nurkassa äimistyneenä odotti asian menoa.
+
+"Minä olen sinua tähän asti elättänyt. Nyt kun sinä olet oppinut
+'tienaamaan', saat maksaa velkasi!" lausui isä.
+
+Tytär riuhtasi itsensä erilleen.
+
+"Mitä olen minä 'tienannut'!" kiljasi hän.
+
+Nyt tarttui isä halkoon ja kauhea hetki alkoi. Äiti joka tytärtään
+koetti puolustaa, sai oman osansa. Hiukset hajallaan pääsi vihdoin
+Tilda, temmattuaan palttoon naulasta, karkuun ja katosi yön pimeyteen.
+Kalle, joka melun aikana unisena sattui piilostaan näkyviin tulemaan,
+joutui nyt isän kouriin. Kolaus sattui päähän, ja hän vaipui
+pyörryksiin maahan. Nyt riensi isä kiroillen ulos.
+
+Kun äiti oli verisen pojan pessyt ja tointumaan saanut, huomasi hän
+vasta kauhukseen isän iskun seuraukset. Kummallisesti nauraen, virkkoi
+poika: "No, mikä sille isälle lie tullut?"
+
+"Houraileeko hän?" virkkoi äiti itsekseen.
+
+Hän oli oikeassa. Poika houraili ja päiviä, kuukausia, vuosia kului ja
+poika houraili yhäti. Hän ei ollut menettänyt kokonaan järkeänsä, mutta
+hän oli tullut tuollaiseksi hassahtavaksi, jommoisena hänet sittemmin
+Helsinkiläiset oppivat tuntemaan.
+
+Tilda ei palannut enää kotiin. Eräänä iltana tapasi hänet äiti kadulla
+ja lähestyi häntä puhuttelemaan.
+
+"Mene kurjan miehesi luoksi!" sai hän vastaukseksi. "Minä uhrasin
+itseni auttaakseni sinua kurjuudessasi, mutta sinä petit minut. Nyt en
+tahdo enää teistä tietää mitään!"
+
+Tämän sanottuaan meni tyttö matkoihinsa huolimatta äitinsä kyyneleistä.
+Hän luuli äidin ilmoittaneen julmalle isälle, että hän oli rahaa kotiin
+tuonut.
+
+Parempi aika näytti kuitenkin koittavan, kun Jakobson, nähtyänsä mitä
+oli pojalleen tehnyt, rupesi katumaan ja päätti olla vasta viinan
+tippaa maistamatta.
+
+Äidin ilokyyneleet muuttuivat kuitenkin pian surukyyneliksi, sillä
+Jakobson, jonka elimet olivat tottuneet alkohoolista ravintonsa
+saamaan, ei kestänytkään äkkinäistä muutosta, sortui.
+
+Tähänkään ei kovaonnisen vaimon kärsimykset loppuneet. Kuumetauti,
+jonka kurjuus toi vieraaksi hänen kotiinsa, vei mukanaan molemmat
+nuoremmat lapset. Hänen miehensä oli nyt siis kuollut, kaksi
+pienokaista myöskin haudassa, vanhin tytär teillä tietämättömillä ja
+ainoa jälellä oleva, Kalle, mielipuolena.
+
+"Jumalani, Jumalani! Mitä olen minä rikkonut, ettäs näin kovasti minua
+koettelet?" rukoili kovaonninen. Mutta mitä oli tapahtunut, se oli
+tapahtunut. Sen tuli hän pian huomaamaan. Hän mukaantuikin
+kärsivällisesti kohtaloonsa... Yhden lapsensa pään saattoi hän kyllä
+omalla työllään elättää. Hän muutti Roopertin kadun varrelle poikineen,
+toivoen aina, että kun poika rupeaa miehistymään, paranee hänen
+päänsäkin. Tietäen että esimerkki vaikuttaa, laittoi hän kotinsa niin
+puhtaaksi ja sieväksi kuin mahdollista, sillä hyvätapaiseksi, kelpo
+työmieheksi tahtoi hän poikansa kasvattaa. Naapurit kunnioittivat tuota
+hyväntahtoista, ahkeraa Lovisa matamia, ja sen hän ansaitsikin. Kaikkia
+kohtaan oli hän hetas ja ystävällinen. Eihän kukaan heistä ollut hänen
+mieltään katkeroittanut. Sille, joka oli häneltä entisen onnensa
+vienyt, oli hän jo aikaa sitten anteeksi antanut. Kaikille onnettomille
+osoitti hän sääliväisyyttä, auttaen heitä, jos mahdollista, mutta
+erittäinkin suri hänen sydämmensä kadonnutta tytärtään.
+
+Hänen kotirauhaansa häiritsi kyllä vielä se seikka, että samassa
+talossa oli tuollainen turmeluksen pesäpaikka, missä yöaikoina aina
+pahinta melua pidettiin. Kyynelsilmin katseli hän aina ikkunastaan
+katurakennukseen, jossa tiesi niin monen onnettoman paatumuksen
+syvyydessä vetelehtävän, voimatta itseään siitä pois temmata.
+
+Eräänä lauantai iltana tuli hän tavallista myöhemmin kotia. Hän oli
+juuri astumaisillaan ovesta sisään, kun hän äkkiä kuuli hirveän melun
+katurakennuksesta. Melu kasvoi----kuului kirouksia, hätähuutoja----ja
+ihmisiä alkoi tulla kadulta pihalle, sekä ovesta ulos. Muutamia
+poliisia tuli kohta myöskin saapuville.
+
+Hän katseli hetkisen.
+
+Kuu loisti kirkkaana taivaalla luoden sinervän valonsa suoraan
+katurakennuksen rappusille.
+
+Jo talutetaan ulos naisihmistä jolla kasvot, pää aivan verissä. Hän
+parkuu ja kiroilee kauheasti.
+
+"Mitä kuulenkaan! Tilda, oma armas tyttäreni", huudahti Loviisa,
+hyökäten ihmisjoukon läpi verisen naisen luo.
+
+"Äiti!" sai tämä lausutuksi ja vaipui äitinsä syliin.
+
+"Hyvät poliisit ja komisaariukset", rukoili onneton äiti. "Jos
+tyttäreni on mitään pahaa tehnyt, niin tulkaa häntä täältä etsimään,
+mutta jättäkää hänet nyt minun huostaani. Asun tuossa pienessä
+rakennuksessa..."
+
+Hämmästyneenä seisoi ihmisjoukko.
+
+Samassa juoksi Kallekin, joka melusta oli herännyt pihalle.
+
+"Äiti! Kuka sinulle pahaa tekee?" huusi nuorukainen tarttuen
+voimakkaasti kankeen, joka sattui rappusia vasten seisomaan. Suurella
+vaivalla sai äiti pojan hillityksi.
+
+"No jääköön hän sitten", lausui vanhempi poliiseista, ja matami talutti
+tyttärensä kotiinsa.
+
+Ihmisjoukko hajosi vähitellen, ja kauan aikaa loisti vielä himmeä valo
+Lovisa matamin matalasta ikkunasta.
+
+       *       *       *       *       *
+
+Jos nyt tahtoisin lukijoille mieliksi tehdä, niin sanoisin, että
+Tildasta tuli hyvä ihminen, että hän katui entistä elämäänsä; mutta
+niin ei kuitenkaan käynyt. Hän kompastui uudestaan ensimmäiseen kiveen,
+mikä vastaan sattui--ja katosi äitinsä näkyvistä ikipäiviksi...
+
+Kova oli tuo uusi isku hellän äidin sydämmeen, mutta huokauksen se vaan
+sieltä sai ilmoille. Hän oli jo niin tottunut tuollaisia kestämään,
+että se ei enää näkyvää merkkiä jättänyt,--ehkä yhden rypyn entisten
+lisäksi hänen otsalleen,----mutta sitä ei kukaan huomannut. Hän oli
+muita ihmisiä kohtaan yhtä herttainen kuin ennenkin, sillä hän sanoi
+sitä Jumalan tahdoksi ja Jumalaa syyttämään ei hän ruvennut.
+Päinvastoin kiitti hän Häntä siitä vähästä ilosta, mitä hänelle
+poikansa toi. Kalle oli nyt kasvanut rotevaksi nuorukaiseksi. Ja vaikka
+äidin toivo pettyikin luullessaan hänen päänsä vielä selviävän, oli hän
+kuitenkin tyytyväinen nähdessään, kuinka tarkasti Kalle otti vastaan
+hänen pienimmät neuvonsa ja opetuksensa.
+
+Joka pennin, minkä Kalle sai ansaituksi, toi hän kotiin äidilleen.
+
+"Äitini on minua lapsuudessani hoitanut ja kasvattanut", sanoi hän,
+"kuinka voisin minä nyt omat ansioni yksin käyttää".
+
+Jos hän näki jonkun palvelijan siivottomana kyökkiä pitävän, torui hän
+aina häntä säälimättä sanoen: "Tuleppas sinä katsomaan, kuinka puhtaana
+minun äitini pitää kotiaan. Minä en uskalla edes astua sisäänkään
+työsaappaat jalassa".
+
+Usein nähtiin hänen laulavan ja tanssivan nuorien herrojen huviksi.
+Miksi luulivat ihmiset hänen sitä tehneen? Hulluudestako?--Ei suinkaan!
+Hän tiesi siten saavansa äidilleen muutaman pennin ansaituksi. Joll'ei
+hänen askeleitansa kaikkialla olisi rakkaus äitiä kohtaan johtanut,
+olisi Helsingin yleisö tuskin tullut häntä huomaamaankaan, ainakaan ei
+hän olisi Kilu-Kallen nimeä saanut.
+
+Suuttua taisi hän kyllä, mutta ainoastaan hetkeksi. Jos hänelle joku
+poika vekkuli pahaa teki, läksi hän sitä jälestä ajamaan, mutta kiinni
+pojan saatuaan, oli hänen suuttumuksensa jo ehtinyt lauhtua.
+
+Se, joka oli hänen suosioonsa päässyt, hänen kiitollisuutensa
+ansainnut, saattoi häneen luottaa rajattomasti.
+
+Jos joku hänen ystävälleen pahaa teki, julmistui hän hirveästi. Ei
+ollut hyvä mennä vähintäkään ilkityötä tekemään sen talon pihalle,
+jonka isäntä tahi emäntä hänelle työtä antoi. Hän kokosi vähimmätkin
+esineet, lastut, nuppineulat, jos hän niitä sattui pihamaalta löytämään
+ja vei ne isännälle tahi kyökkiin.
+
+Jos ken tahansa lähestyi ystävällisesti häntä puhuttelemaan, muisti hän
+sen aina, kohteliaasti kohottaen korkeata "knalliaan", jossa hän aina
+pyhäpäivinä herrasteli. Hänelle antoi, näet, eräs kaupungin etevimmistä
+lääkäreistä kaikki kuluneet knallinsa. Juhlapukuun kuului vielä
+kävelykeppi, sekin jonkun lahjoittama, musta takki, joka salongeissa
+liehuttuaan näin oli hänen kauttaan päässyt esplanaadin yleisön
+ihailtavaksi, sekä kukka napin lävessä. Mahtavana tepasteli hän
+sunnuntaisin tässä univormussaan, tuttavasti--niin välistä liiankin
+tuttavasti tervehtien ja puhutellen vastaantulevia nuoria erittäinkin
+kauniita naisia.
+
+Tämä vapaus annettiin hänelle ensi alussa anteeksi, mutta aikojen
+kuluessa rupesi kumminkin tuohon viattomaan yksinkertaisuuteen
+sekaantumaan jotakin, joka teki ihmiset tyytymättömiksi.
+
+Seuraava tapaus selittää tuon muutoksen.
+
+Eräänä sunnuntai iltana oli Kalle taasen esplanaadilla... Tuossa
+tepasteli hän hymyillen, jaellen tervehdyssanoja vastaantuleville.
+Silloin lähestyi häntä hienosti puettu nainen, jolla ei kuitenkaan
+ollut hattua päässä.
+
+"Hyvä päivä, Kalle!" lausui tämä.
+
+"Päivä, päivä!" vastasi Kalle kohteliaasti.
+
+"Etkö tunne minua?" kysyi nainen.
+
+"Niin sinuako... Katsoppas vaan. Oletko sinä vielä elossa?"
+
+"No tunnethan sisaresi."
+
+"Tule minun luokseni Kalle!" pyysi sisar.
+
+"Sinun luoksesi!" vastasi Kalle hieman ylenkatseellisesti. "Mitä minä
+siellä teen! Tulisit sinä ennen äitiä katsomaan".
+
+"Tulehan nyt kumminkin", pyysi sisar.
+
+"No en tule ennenkuin olen äidille siitä puhunut."
+
+"Älä Herran nimessä tästä mitään äidille puhu!"
+
+"Miksikä en?"
+
+"Hän, tuota, hän suuttuu."
+
+"Hänkö suuttuisi! Ei suinkaan! Päinvastoin!"
+
+"Mutta tule nyt. Pääset vosikalla..."
+
+"Vosikallako... E--en! Anna ennen minulle se 50 penniä."
+
+"Saat, saat paljon enemmän."
+
+"Saanko, no sitten tulen."
+
+Kalle läksi hienon naisen kanssa ajamaan. Tuo nainen oli todellakin
+hänen sisarensa, langennut Tilda.
+
+Onneton Kalle! Jospa hän olisi ymmärtänyt olla erillään vaarallisesta
+sisarestaan.
+
+He saapuivat erään puurakennuksen edustalle Tarkk'ampuja-kadun
+varrella. Sisältä kuului laulua ja pianon soittoa. Kalle rupesi taasen
+epäilemään. Mutta kun hänelle Tilda rahaa lupasi antaa, astui hän
+sisään. Riemulla otti hänet siellä vastaan räyhäävä nuorukaisjoukko.
+Kalle pantiin hurraata huutaen sohvaan, ja pian alkoivat tämän posket
+viinistä punottaa. Hänestä alkoi tuntua niin ihmeen kummalliselta,
+hauskalta. Hän lauloi ja tanssi naisten kanssa, jotka olivat
+juominkeihin osaa ottamassa. Kalle ei ymmärtänyt mikä vaara häntä
+uhkasi, hän kiihtyi yhä kiihtymistään... Mitä sitten tapahtui sitä ei
+hän toisena päivänä muistanut. Sen muisti hän vaan, että hän oli
+luvannut salata kaikki äidiltään ja että hänellä hyvin hauska siellä
+oli, tavattoman hauska.
+
+Eräänä iltana oli Kalle taasen sisartaan tervehtimässä, ja nyt alettiin
+häntä siellä nähdä tavan takaa.
+
+Äiti kotona kyllä huomasi, että pojalla oli jotakin sydämmellä, mutta
+hän ei vielä tahtonut ruveta urkkimaan. Luuli näet hänen rakastuneen.
+Polonen äiti ajatteli aina mahdollisesti parempaan suuntaan. Mutta
+kauan ei hän epätietoisena ollut.
+
+Kun Kalle yhä salaperäisemmäksi, alakuloisemmaksi tulla alkoi, rupesi
+vihdoin äiti tiedustelemaan, mutta hän sai vaan päännyykytyksen
+vastaukseksi. Kalle kiiruhti aina heti ovesta ulos eikä tullut sinä
+päivänä kotiin ennenkuin illalla. Hän oli kerran viekoitettu väärälle
+polulle, kukaan ei häntä oikealle ohjannut ja hän jatkoi kulkuaan,
+kunnes hän kaikessa yksinkertaisuudessaan oli niin pitkälle joutunut,
+että kääntyminen oli mahdotonta. Kun äiti vihdoin asian perille pääsi,
+olivat jo lankeemuksen jäljet poistumattomiksi tulleet. Lääkärin
+apukaan ei häntä kuolosta voinut pelastaa. Ennen kuolemaansa tunnusti
+hän vasta, että Tildan syyhän se oli, että hän ensin oli pahuuden
+tielle joutunut. Joll'ei Tilda olisi häntä "sinne" vienyt, ei hänen
+jalkansa ikinä olisi sinne löytäneet.
+
+Synkkänä jäi nyt Lovisa matami kuolinpäiväänsä odottamaan. Nyt ei ollut
+Jumalan tahto enää tapahtunut. Ihmiskunta oli syynä hänen, rakkaan
+poikansa, ainoan lohdutuksensa, toivonsa surmaan...
+
+Lovisa matamin naapurit eivät sen koommin nähneet synkkien
+kulmakarvojen alta tuon herttaisen vaimon lempeitä kasvoja.
+
+
+
+
+
+
+
+
+End of the Project Gutenberg EBook of Pilven hattaroita I, by Matti Kurikka
+
+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PILVEN HATTAROITA I ***
+
+***** This file should be named 15318-8.txt or 15318-8.zip *****
+This and all associated files of various formats will be found in:
+        https://www.gutenberg.org/1/5/3/1/15318/
+
+Produced by Tapio Riikonen
+
+Updated editions will replace the previous one--the old editions
+will be renamed.
+
+Creating the works from public domain print editions means that no
+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
+(and you!) can copy and distribute it in the United States without
+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
+such as creation of derivative works, reports, performances and
+research.  They may be modified and printed and given away--you may do
+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
+subject to the trademark license, especially commercial
+redistribution.
+
+
+
+*** START: FULL LICENSE ***
+
+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
+
+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
+distribution of electronic works, by using or distributing this work
+(or any other work associated in any way with the phrase "Project
+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
+Gutenberg-tm License (available with this file or online at
+https://gutenberg.org/license).
+
+
+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
+electronic works
+
+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
+and accept all the terms of this license and intellectual property
+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
+
+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
+used on or associated in any way with an electronic work by people who
+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
+even without complying with the full terms of this agreement.  See
+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
+works.  See paragraph 1.E below.
+
+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
+collection are in the public domain in the United States.  If an
+individual work is in the public domain in the United States and you are
+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
+keeping this work in the same format with its attached full Project
+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
+
+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
+a constant state of change.  If you are outside the United States, check
+the laws of your country in addition to the terms of this agreement
+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
+creating derivative works based on this work or any other Project
+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
+the copyright status of any work in any country outside the United
+States.
+
+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
+
+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
+copied or distributed:
+
+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
+with this eBook or online at www.gutenberg.org
+
+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
+and distributed to anyone in the United States without paying any fees
+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
+1.E.9.
+
+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
+with the permission of the copyright holder, your use and distribution
+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
+
+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
+License terms from this work, or any files containing a part of this
+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
+
+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
+electronic work, or any part of this electronic work, without
+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
+active links or immediate access to the full terms of the Project
+Gutenberg-tm License.
+
+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
+License as specified in paragraph 1.E.1.
+
+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
+
+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
+that
+
+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
+     must be paid within 60 days following each date on which you
+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
+     address specified in Section 4, "Information about donations to
+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
+
+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
+     License.  You must require such a user to return or
+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
+     and discontinue all use of and all access to other copies of
+     Project Gutenberg-tm works.
+
+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
+     of receipt of the work.
+
+- You comply with all other terms of this agreement for free
+     distribution of Project Gutenberg-tm works.
+
+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
+electronic work or group of works on different terms than are set
+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
+Foundation as set forth in Section 3 below.
+
+1.F.
+
+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
+works, and the medium on which they may be stored, may contain
+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
+your equipment.
+
+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
+liability to you for damages, costs and expenses, including legal
+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
+PROVIDED IN PARAGRAPH F3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
+DAMAGE.
+
+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
+written explanation to the person you received the work from.  If you
+received the work on a physical medium, you must return the medium with
+your written explanation.  The person or entity that provided you with
+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
+refund.  If you received the work electronically, the person or entity
+providing it to you may choose to give you a second opportunity to
+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
+is also defective, you may demand a refund in writing without further
+opportunities to fix the problem.
+
+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
+WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
+
+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
+
+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
+with this agreement, and any volunteers associated with the production,
+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
+that arise directly or indirectly from any of the following which you do
+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
+
+
+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
+
+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
+electronic works in formats readable by the widest variety of computers
+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
+people in all walks of life.
+
+Volunteers and financial support to provide volunteers with the
+assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's
+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
+and the Foundation web page at https://www.pglaf.org.
+
+
+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
+Foundation
+
+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
+https://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
+
+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
+throughout numerous locations.  Its business office is located at
+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
+information can be found at the Foundation's web site and official
+page at https://pglaf.org
+
+For additional contact information:
+     Dr. Gregory B. Newby
+     Chief Executive and Director
+     gbnewby@pglaf.org
+
+
+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
+Literary Archive Foundation
+
+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
+spread public support and donations to carry out its mission of
+increasing the number of public domain and licensed works that can be
+freely distributed in machine readable form accessible by the widest
+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
+status with the IRS.
+
+The Foundation is committed to complying with the laws regulating
+charities and charitable donations in all 50 states of the United
+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
+with these requirements.  We do not solicit donations in locations
+where we have not received written confirmation of compliance.  To
+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
+particular state visit https://pglaf.org
+
+While we cannot and do not solicit contributions from states where we
+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
+against accepting unsolicited donations from donors in such states who
+approach us with offers to donate.
+
+International donations are gratefully accepted, but we cannot make
+any statements concerning tax treatment of donations received from
+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
+
+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
+ways including including checks, online payments and credit card
+donations.  To donate, please visit: https://pglaf.org/donate
+
+
+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
+works.
+
+Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm
+concept of a library of electronic works that could be freely shared
+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
+
+
+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
+
+
+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
+
+     https://www.gutenberg.org
+
+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/15318-8.zip b/15318-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..08d4360
--- /dev/null
+++ b/15318-8.zip
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..ab124da
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #15318 (https://www.gutenberg.org/ebooks/15318)