diff options
Diffstat (limited to '15318-8.txt')
| -rw-r--r-- | 15318-8.txt | 2796 |
1 files changed, 2796 insertions, 0 deletions
diff --git a/15318-8.txt b/15318-8.txt new file mode 100644 index 0000000..03b1c81 --- /dev/null +++ b/15318-8.txt @@ -0,0 +1,2796 @@ +The Project Gutenberg EBook of Pilven hattaroita I, by Matti Kurikka + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + + +Title: Pilven hattaroita I + Pieniä kyhäelmiä + +Author: Matti Kurikka + +Release Date: March 10, 2005 [EBook #15318] + +Language: Finnish + +Character set encoding: ISO-8859-1 + +*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PILVEN HATTAROITA I *** + + + + +Produced by Tapio Riikonen + + + + + + +PILVEN HATTAROITA I + +Pieniä kyhäelmiä + + +Kirj. + +Matti Kurikka + + +WSOY, Porvoo, 1886. + + + +SISÄLLYS: + +Pilven hattaroita +Syvällä tammen juuret +Hautajaiset +Kirppu ja kärpänen +Pekka parka +Kilu-Kalle + + + + + +PILVEN HATTAROITA. + + +On helteinen kesäpäivä. Ilma värisee auringon paistaa räkittäessä +sinisellä taivaalla, saviperäinen maa halkeilee kuivuudesta, niittäjää +odottelee pitkä kylvöheinä, hiljaa aaltoillen tukahduttavan etelätuulen +heikoista löyhäyksistä, pääskyset lentää piirtelevät korkealla taivaan +laella, hikisenä takoo talonpoika viikatettaan, lähteäkseen +huomisaamuna heinää kaatamaan. + +Huolettomana käyskentelee kujasilla talon kuusitoista vuotias poika, +joka nyt on kotiluonnon helmassa uusia voimia koulutyöhönsä +hankkimassa. Hatuttapäin, paljain jaloin tallustaa hän eteenpäin, +taivaalla hyöriviä lintuja katsellen. Vuorotellen nousevat ja taasen +maahan painuvat hänen jalkansa aivan kuin olisi joku outo voima pannut +hänet tuohon pää pystyssä astumaan. Välistä seisattuu hän, tarkastaa +jotakin paikkaa taivaalla, tarkastaa ja lähtee uudestaan tietä +mittaamaan. Nyt nojaa hän levollisesti aitaa vasten, itäiseen taivaan +rajaan tuijottaen, mutta tuota ei kauan kestä, pian on hän taasen +liikkeessä. Tuonne kummulle näkyvät häntä askeleensa johtavan.--Niin, +sinne hän meneekin. Jo kiipee hän pengertä pitkin, jo heittäytyy hän +tuuhean koivun varjoon selälleen pehmeälle sammalikolle. Käykö hän +nukkumaan? Ei! Levällään ovat hänen silmänsä yhäti taivaasen +käännettyinä.--Nyt ei ole enää näkyvissä lintujakaan. Muutamat +hajanaiset pilven hattarat vaan hämmentävät taivaan sinistä +yksitoikkoisuutta. Niin, pilven hattarat! Niitähän hän näkyykin +tarkastavan... Tuohon monimutkaiseen pilven lohkareesen näkyvät hänen +ajatuksensa kiintyneen. Sitä ovat hänen silmänsä seuranneet taivaan +rajalta asti. + +Mitä ihmeellistä on hän nyt tuossa pilvessä löytänyt?----Hm! Pilvi +kun pilvi! Tosin omituisen näköinen, mutta onhan niitä kummempiakin +nähty.---- + +Mutta kas, kuinka se muuttuu vähitellen, kun sitä vähän aikaa +tarkemmin katselee.--Se rupeaa jakaantumaan. Kas, nyt se jo on kahtia +lohennut. Suurempi ryhmä kiitää edelle, menee jo tuon ylempänä olevan +sinisen-harmaan hattaran sivuitse... Omituista! Katsoppas vaan noita +tarkemmin! Mitä näetkään niistä? Mitä ihmeellisimpiä utukuvia. Tuossa +aivan kuin istuisi äiti pienokainen sylissä. Isä istuu hänen rinnallaan +tyytyväisenä lastaan katsellen... Nyt eroaa mies omaisistaan yhä +kauemmas, tuskin voi sitä enää silmät eroittaa, niin se haihtuu jo +näkyvistä... Äiti istuu yhä entisellä paikallaan. Kas, äkkiä tempaa +tuuli lapsen hänen sylistään. Hän ei huomaa sitä lainkaan, vaan +tuudittelee yhäti. Nyt katoaa hänkin näkyvistä, mutta lapsesta on +tullut reipas, sotaisan näköinen ritari. Harniskaan ja kypäriin +puettuna istuu hän uljaan sotaoriin selässä kädessä kilpi ja miekka. +Hänen jälestään kiitää sotureita taajoissa riveissä. Mikä urhea +sankarijoukko! Luulisi kuulevansa oriin korskunnan, heidän aseittensa +kalskeen. + +No, mitä on tuo vaalea hattara tämän yläpuolella? Mikä kuvarikkaus +siinäkin! Tuossa istuu nuori neitonen rukkinsa ääressä syviin +mietteisin vaipuneena. Hänen silmänsä ovat alas painuneina, ne +seuraavat taisteluun rientäviä uroita... Kuinka kirkas kyynel vierähti +hänen rinnalleen, kuinka kirkas, monivärinen. Hänen takanaan seisoo +synkän näköinen, parrakas mies. Salavihkaa katselee hän neitoseen... +Mitä miettineekin hän? Hyvää, rehellistä ei se ainakaan ole. +Aavistamatta hänen salaisia tuumiaan, istuu viaton impi värähtämättä +paikallaan, yhäti surumielisenä alas tuijottaen. + +Vaan mitä elämää on tuolla takimaisessa tummemmassa hattarassa? Mitä on +tuo oikeastaan? Odotahan. Jo rupeaa se selviämään. + +Aivan on, kuni istuttaisin siinä oikeutta. Juhlallisena, arvokkaana +istuu tuomari korkealla sijallaan; hänen ympärillään on joukko totisen, +vakavan näköisiä miehiä. Jäykkänä pelottomana seisoo syytetty tuomiota +odottaen. Ken tuo syytetty nuori mies? Hän näyttää tutulta.--Jo nousee +tuomari seisoalleen. Kädessä on hänellä paperi. Hän viittaa syyllistä +lähemmäs. Mutta--mitä nyt? Pilvi saapui juuri tuon ylempänä olevan +hattaran kohdalle, jo katosi neitonen näkymättömiin. + +Mitä! Tuossa tunkeutuu hän näkyviin ihmisten välistä. Hän lähestyy +tuomaria, puhuu jotakin. Kaikki kuuntelevat kummastuneina. Ja kas, +tuomari vastaa jotakin lempeästi, viittaa syytetylle... Nyt lausuu +syytetty jotakin,--hänen syliinsä vaipuu impi, hänen pelastajansa... +Nyt työntää impi sulhonsa luotaan, viittaa kädellään länteen. Pois +lähtee nuori mies. + +Hyvän matkaa edellä kiitää soturijoukko, yhäti on päällikkö----Mitä! +Hänethän me äsken oikeudessa näimmekin--Niin, hän se olikin! + +Länttä kohden kiiruhtaa hän yhäti joukkoineen. Mitä on sitten siellä +lännessä? Toden totta! Tuolta taivaan ääreltä rupeaa jotakin näkymään. +Mitä?--Sieltä kuuluu melua----Kas! Synkkä, musta pilvi nousee.-- +Pilvikön vaan? Ei! Julma, hävitystä uhkaava vihollislauma sieltä vierii +näkyviin... Se nousee yhäti, lähestyy. Uljaasti rientävät sankarit sitä +vastaan... Voi, voi! Kuinka heidän käyneekään! + +--Uh, millainen leimaus, mimmoinen jyräys! Taistelu on alkanut. Vielä +on pystyssä urhea joukko! Nyt nyt!--Ei voi eroittaa enää taistelevia +toisistaan. Uudet välähdykset, uudet jyräykset todistavat vaan, että +ottelua yhä kestää.---- + +Kiireesti nousee nuorukainen koivun alta, juoksu jalassa rientää hän +kotia kohden. Mutta turhaan. Hänet saavuttaa rankka sade. Tuolla +pensaassa odottaa hän nyt myrskyn ohimenoa. Suotta ei hän sitä +odotakaan. Jyry alkaa vaieta, myrsky taukoo... Musta pilvi rupeaa ohi +menemään. Sininen taivas jo aukeaa tuolta läntiseltä taivaan rajalta.-- +Hetkinen vielä, niin myrsky on ohitse. Ukkosen pilvi alkaa jo painua +itäiselle taivaan rajalle... Pian on se kokonaan näkymättömissä. + +Vaan hattarat! Kuinka on taistelu päättynyt?... Kova on se ollut! Rivit +ovat harvenneet, hajonneet... Poissa on päällikkö.--Tuolla makaa hän +verissään. Ken se hänen vieressään polvillaan? Hänen äitinsä haamu! Kas +kuinka se tuijottaa rakkaansa vaaleisin kasvoihin.--Ja tuolla istuu +vainajan morsian mustan kosijansa rinnalla. Kyyneleitä ei polonen +vuodata, hänen silmänsä ovat kuivuneet. Pirullinen hymy huulilla, +katselee julmuri onnetonta uhriaan... Vaan mitä nyt?... Äidin haamu +ilmaantuu! Se lähestyy kovaonnista, koskettaa häntä oikealla kädellään, +ja--kuolleena vaipuu nuori vaimo kauhean miehensä jalkojen juureen. + +Nuorukainen nousee pensaasta, lähtee reippaasti kotiin astumaan. Mikä +loiste hänen kasvoissaan! Sadeko olisi hänet siihen määrään +virkistänyt?--Ei! Hän oli taivaalla nähnyt jotakin, mitä ennen ei ollut +aavistanut, ihmiselämän iloineen, suruineen! Hän oli löytänyt alan, +jolla saattoi vast'edes mietteensä näkyvään muotoon luoda. + + + + + +SYVÄLLÄ TAMMEN JUURET. + + + +I. + +Yksinään seisoi Kolppanan synkän erämaan sydämmessä pienoinen tölli +viime vuosisadan keskipalkoilla. Sodan myrsky oli pyyhkäissyt seudun +autioksi asukkaista. Siellä täällä oli toki vielä joku lujempi käsi +pysytteleinyt turpeessaan kiinni. Semmoinen oli myöskin tämän, +Erätöllin, rauhallinen isäntä. Kyttä-Kaarleksi häntä yleensä +nimitettiin. Aikoinaan oli hän ruotsalaisten riveissä taistellut +Pietari Suuren sotalaumoja vastaan, oli joutunut vangiksi ja, päästyään +vapaaksi sitten, saanut haltuunsa tämän töllin ynnä pienen maatilkun +sen vieressä. Täällä eleskeli hän nyt nuoren kasvattinsa kanssa, jonka +hän maantieltä oli nälkään nääntyneen suomalaisen vaimoihmisen rinnalta +korjannut. Vanhan lehmänsä antimilla ja sillä vähällä, mitä vanhus +pienestä pellostaan kokohon sai, elättivät he itseään, mutta +erittäinkin metsän riistalla, sillä metsästys oli toki vanhuksen +hartainta työtä. Vuosia kului hiljalleen ja pieni Mari kasvoi jo +reippaaksi immeksi. Näytti siltä, kuin olisi vanhus täällä saanut elää +elämänsä loppuun kaukana maailman melskeestä. Niin ei kuitenkaan +käynyt. + +Eräänä kesäpäivänä ilmaantui niille tienoille loistava metsästäjäseura. +Pian äkkäsivät vieraat Erätöllin ja päättivät asettua hetkeksi +levähtämään. Nytkös töllissä elämä syntyi. Näytti siltä, kuin olisi +rauhallisen peipposparin pesälle eksynyt parvi muukalaisia kirjavia +lintuja, jotka siinä hyörivät, siksattivat ja kotkottivat mitä liekkin +kieltä, josta ei nämä ymmärtäneet sanaakaan. Tyytymättömänä istui +vanhus ovensuunpenkillä, äänetönnä katsellen odottamattomia +rauhanhäiritsijöitä. Hän kyllä venättä osasi, mutta sitä eivät nuo +puhuneet. Suurempi hätä oli Mari raukalla. Hän ennätti kuitenkin +vieraitten näkyvistä piiloutua syvälle kiukaan koloon vaatteitten alle, +ja siellä oli hän nyt kättyrässä tohtimatta hengittääkään. Kun vieraat +olivat lähteneet, ja tyttö viimein uskalsi tulla näkyviin, huomasi hän +suureksi kauhukseen, että ne olivat vieneet "äijän" [isoisä] mukanaan. +Suuressa tuskassa ja toivottomuudessa vietti Mari suuren osan +päiväänsä, kunnes viimein vanhus palasi. Hän kertoi olleensa vierailla +oppaana ja sanoi saaneensa kultarahan palkaksi. Nyt muuttui +silmänräpäyksessä Marin suru suurimmaksi riemuksi. Säihkyvin silmin +katseli hän ihmeellistä aarretta, ihmetellen sen loistoa ja painoa. + +Muutaman viikon päästä tultiin taasen vanhusta oppaaksi ottamaan. Tällä +kertaa ei Mari ennättänytkään piiloon--suureksi onnettomuudekseen, +sillä vaikka nyt vieraita olikin vaan kaksi, toinen nuori, toinen vanha +herra, oli Mari pahemmassa kuin pulassa. Ne eivät tahtoneet mitenkään +jättää häntä rauhaan kysymyksiltään ja silmäyksiltään. Erittäinkin oli +tuo nuorempi ilkeä. + +Kun syksy alkoi lähestyä rupesivat nämä kaksi yhä useammin täällä +vieraissa käymään. Silloin tällöin tuli tuo nuorempi ihan yksinkin. +Pietari herraksi oli Kyttä-Kaarle kuullut muitten häntä kutsuneen ja +siksipä rupesi hänkin häntä nimittämään,--välistä paljaaksi +Pietariksikin,--ja heistä tuli hyvät ystävykset. Terve tullut oli +Erätölliin aina Pietari herra. Eikä hän koskaan lähtenyt sieltä +pistämättä rahakolikkoa ukon kouraan. Ihmekö sitten jos vanhuksella oli +ruskeassa kolpitsakaapissa "väkevääkin" tämän vieraan varalle. Vaikka +yhäti ujona, palveli häntä Marikin aina mielihyvällä. Ensin oli Mari +kyllä häntä pelännyt ja sanonut Pietari herraa "pahaksi", mutta nyt oli +päinvastoin. Hän rohkeni jo katsoa Pietaria silmiinkin, ja äijänsä +kanssa puhui hän Pietari herrasta aina mitä suurimmalla hellyydellä. + +Eräänä syys-iltana oli Mari yksinään kotona. Vanhus oli mennyt kylään +ja luvannut vasta seuraavana aamuna palata. Kolpitsan vieressä istui +Mari jakkaralla rukkinsa ääressä iltaa viettäen. Ei häntä peloittanut. +Hän oli niin tottunut täällä metsän sydämmessä yksin olemaan, oli niin +monta syys-iltaa katsellut ikkunasta noita liikkuvia lyhty-paria, jotka +Venäjän synkkiä erämaita öisin valaisevat, oli saanut tottua +kuuntelemaan nälkäisten susien kamalaa ulvontaa. Hän luki silloin vaan +iltarukouksensa, kuten äijänsä oli opettanut, ja tirkisteli sitten +pelotta pienestä ikkunasta rösöisiä petoja, jotka ulkona vongeltelivat. + +Nyt oli luonto ääneti. Kun rukki vaikeni, säesti ainoastaan siristävän +sirkan loppumaton laulu hiljalleen äänettömyyttä, sillä eihän Mari +usein sitä kuullutkaan. Rukin surina ja sirkan sirinä,--siinä kylliksi +Mari neitosen ratoksi. Yhtä ahkeria kuin ne olivat milloin vuoroin, +milloin yht'aikaa yksitoikkoista virttänsä vetämään, yhtä väsymätön oli +hän niitä kuuntelemaan. Hänen päänsä oli painuneena eteenpäin, hänen +vaaleat, purkaantuneet lettinsä peittivät osaksi valkeata, puoleksi +paljasta rintaansa. Suuret siniset silmät katsoa tuijottivat kärpäseen, +joka kuontalolaudalla hieroi yhteen takakoipiaan ja siipiään, ikäänkuin +varustautuen johonkin suureen yritykseen. Vielä oli rukki liikkeessä, +vielä olivat sormetkin työssä olevinaan, vaan pian taukosi rukki +hyrräämästä kokonaan, päivettyneet kädet vaipuivat hervottomina +lepäämään vaalealle esiliinalle. Sirkkakin vaikeni hetkeksi, ikäänkuin +ei se olisi tahtonut häiritä rakkaan emäntänsä mietteitä. + +Mitä mietiskeli Mari? Hän näytti niin suruiselta. Mitä surua olisi +hänellä ollut? Eikö hän ollut keskellä elämän iloisinta kukkakenttää? +Olihan hän täyttämäisillään seitsemäntoista, olihan hän terve, +huoleton, saihan hän vapaana liidellä erämaan polkuja. Kasvatusisänsä +rakasti häntä kuin taivaallista olentoa jonka hän sanoi Jumalan +lähettäneen hänen vanhuutensa päiviä sulostuttamaan. Vai olisiko impi +surrut kesän lähtöä, olisiko hän kammonnut kolkon talven tuloa? Ei! +Jotakin erinomaista liikkui hänen rinnassaan. Suottako se noin +valtavasti olisi aaltoillut. Ei noin syviä huokauksia jokapäiväiset +syyt voineet esille tuoda. + +Äkkiä kuuli hän koputusta ikkunassa. Aivan kuin unen utuisilta mailta +viskattuna kolkkoon todellisuuteen, hypähti hän säikähtyneenä +jakkaraltaan. + +"Ken se? Tähän aikaan?" kysyi hän itsekseen, rientäen pää aivan +pöpperössä ovea avaamaan. + +"Hyvä ilta!" lausui joku tullen pimeästä näkyviin. + +"Pietari herra! Näin myöhään!" huudahti Mari joutuen vielä enemmän +sekasin. + +"Ethän toki minua ulos ajane, vaikka näin myöhään tulenkin?" kysyi +vieras painuen raskaasti oven suuhun lavitsalle. + +Nyt huomasi Mari, että vieras oli aivan riutuneen näköinen ja riensi +vettä noutamaan. Pian oli hän taasen tuvassa. + +Vieras oli sillä välin heittäytynyt vuoteelle. + +"Kiitos, tyttöseni, kiitos!" soperti tämä tarttuen ahnaasti +vesikauhaan. + +"Ohhoo, sepä maistui... Olen kulkenut koko iltapuolen erämaassa +eksyksissä ja, joll'en olisi täältä pilkoittavaa valoa huomannut, +olisin ollut hukassa". Näin kertoi Pietari herra hetkisen päästä. + +"No, tahtonette syödäksenne", lausui Mari ruveten pöytää kattamaan. +Käännettyään oikeinpäin valkean pöytälaudan, asetti hän sille pienen, +puhtaan puulautasen. Sitten veti hän kiukaan suulta pienen mustettuneen +savipadan esille, jonka hän toi lautaselle. Porstuan kaapissa olevasta +kiulusta kaasi hän rahkamaitoa, Pietari herran herkkua, puukuppiin ja +liidätti sen pöydälle. Pöytäkaapista otti hän nyt puulusikan ja +veitsen, asettaen lusikan sievästi maitokupin viereen. Nyt tuli pöydän +takana penkinkulmauksessa olevan leipäkannikan vuoro. Reippaasti +sovitti neitonen sen uhkeata rintaansa vastaan ja leikata karautti +muutamia kelpo viipaleita. Vielä tuli ruskeasta kolpitsakaapista +näkyviin valkea pullo ynnä jalaton pikari. Ja nyt oli iltanen valmis. + +Pää kätensä nojassa oli ylhäinen vieras katsellut suloisen immen +reippaita liikkeitä. + +"Eikö sinulla ole täällä ikävä?" kysyi hän käytyänsä istumaan pöytään. + +"Mikä ikävä minulla olisi?" vastasi Mari luoden silmänsä maahan. + +"Eikö sinulla ole ketään, jota ikävöitsisit, sukulaista----" + +Mari antoi kieltävän vastauksen. + +"--tahi sulhasta?" kysyi Pietari katsoen terävästi tyttöön. + +Mari punastui. + +"Kas niin, sinulla on sulhanen!" + +"Eipä olekaan! Kuka minusta huolisi." + +"Kukako sinusta huolisi. Heh! Jos minä olisin talonpoika, pitäisimpä +suurimpana onnenani saada sinut vaimokseni", virkkoi Pietari äänellä, +joka ei pilkkaa todistanut. + +Mari punastui yhä enemmän. + +"Tulisitko minulle?" kysyi nuori herra. + +Mari oli ääneti. + +"Vastaa nyt leikillä. Tulisitko vaimokseni jos talonpoika olisin"? +kysyi Pietari jääden uteliaana vastausta odottamaan. + +Pienen sisällisen taistelun jälkeen, jonka häveliäisyys ja pelko oli +aikaan saanut, nosti neito äkkiä silmänsä, vastaten painolla: +"Tulisin!" ja läksi kiireesti ulos. + +"Olisiko hän minuun rakastunut?" tuumaili Pietari herra. "Hm! Sepä +olisi romantillista, jos naisin hänet täällä, sanoen itseni joksikin +hovin palvelijaksi ... mutta ei! Hän on liian viaton, liian pyhä +sellaisen petoksen uhriksi... Ja mitäpä jos vaimoni siitä tiedon +saisi?... Miks'en ole hänen vertaisensa! Täällä silloin yhdessä +metsästellä, kuherrella saisimme. Minun ei tarvitsi nähdä noita +inhoittavia hovimiesten naamoja, ei hengittää hovin tukahduhtavaa +ilmaa." + +Mari tuli takasin, taarituoppi kädessä aivan kuin ei mitään olisi +tapahtunut... Hänen silmänsä eivät olleet aivan samallaiset kuin ulos +mennessä... Kasvot näyttivät pestyiltä. Vieras herkesi jo syömästä, +juotuaan vähän taaria tuopista. + +"No mitä nyt on tehtävä Mari kulta?" alkoi hänkin semmoisella äänellä +kuin ei mitään olisi tapahtunut. + +"Ajatko sinä nyt minut tuonne yön selkään." + +"Minäkö ajaisin sinut! Enhän toki. Jää tänne vaan yöksi. Ethän sinä +minulle mitään pahaa tehne. Minä luotan sinuun... Äijäni vuode on tämän +yön tyhjänä; saat maata siinä". Näin jutteli tyttö kaikessa +viattomuudessaan. + +"Voi kuinka puhdas, viaton on hänen sielunsa. Harvinainen olento on +hän", ajatteli hovimies, ja siltä näytti kuin olisi hän sydämmessään +päättänyt kunniansa kautta olla "tekemättä mitään pahaa" immelle, joka +häneen niin lapsellisella varmuudella luotti. Lapsi parka! Kuinka olisi +hän voinut pelätä vaaraa, jota hän ei tuntenutkaan. + +Pietariherra kyllä käsitti velvollisuutensa ja päätti seurata sen +vaatimuksia, mutta kun veneen kerran kosken niskaan asti päästää, ei +sitä voi estää alas menemästä. + +Myöhään yöhön istuivat ystävykset pakinoiden minkä mistäkin. Pietari +oli jo istahtanut Marin viereen, oli ottanut hänen kätensä omaansa, +painanut hänen päänsä rinnoilleen--syleillyt häntä.---- + +Kun auringon ensi säteet pilkistivät tuuheitten kuusien lävitse +metsästäjän asuntoon, tapasivat ne siellä kaksi taivaallisen onnen +hurmaamaa rakastajaa, jotka vastanaineiksi olisi luullut. + + + +II. + +Kevät on tullut. Kyttä-Kaarle on kuollut. Hän luuli kasvattaneensa +Marinsa niin kaukana kaikesta maailman turmeluksesta, että kun hän +eräänä iltana, kaupungista palatessaan, tapasi kasvattinsa vaaleana +pienoinen lapsi sylissä, sai hän sellaisen iskun sydämmeensä, ett'eivät +hänen riutuneet voimansa sitä kestäneet. + +"Kun minä kerran vuoteen omaksi joudun, niin en siitä koskaan enää +nouse", oli hän aina sanonut. + +Nyt joutui hän vuoteesen, ja hänen sanansa kävivät toteen. + +Voi Mariparan tilaa! Tuolla porstuassa venyi penkillä hänen rakkaan +kasvattajansa ruumis vaatteen peitossa. Hän oli saanut sen sinne +viedyksi ponnistettuaan viimeiset voimansa. Tuskin jaksoi hän vielä +lehmän lypsää, ja kaikki oli kuitenkin hänen hartioillaan. Tuolla +olkivuoteella uinaili pienoinen hento olento puhtaissa kapaloissa, +äitiä luokseen odotellen. Nyt vasta huomasi onneton äiti, mitä on +maailma, nyt käsitti hän kuinka yksin hän oli täällä, kun toinen +häneltä turvaa, suojaa oli vaatimassa. + +"Voi Pietari, Pietari!" huoahti hän itsekseen ottaessaan lapsen +syliinsä... Hiljaa huoahti hän, niin hiljaa, että tuskin sen itsekään +huomasi, mutta se huokaus tuli syvimmästä sydämmen sopesta, sitä +seurasi valtaava kyynelvirta, josta karpaleet valuivat hänen +laihoille poskilleen, valkealle rinnalleen ja siitä punaposkisen +poika-palleroisen kasvoille. Tyytyväisenä hymyili pienokainen äitinsä +sylissä, nuoleksien huuliltaan äitinsä kyyneleitä. Ei hän näkynyt +olevan millänsäkään turvattomuudestaan; lapsen salaperäisellä vaistolla +katseli hän iloisena valoisata maailmaa, jonka haltiaksi hänet Jumala +oli määrännyt, kuten kaikki ihmiset, niin, vielä paljon enemmän.---- + +Äkkiä hyppäsi Mari seisaalleen, laskettuaan lapsen vuoteelle, ja riensi +ulos. Hän kuuli töminää, ikäänkuin joku olisi ratsastanut töllille +päin. Totta tosiaan! + +Tuolta kiitääkin ratsastaja näkyviin, hän lähestyy. + +"Pietari!" huudahti Mari. "Kiitos, Jumalani!" + +Pietari herran hämmästys oli suuri, saatuaan kuulla, mitä hänen poissa +ollessaan oli tapahtunut. Hänen omatuntonsa sanoi, että hän oli syypää +vanhuksen äkkinäiseen kuolemaan. Pian haihtuivat kuitenkin nämä ikävät +ajatukset, kun hän tupaan astuttuaan, näki lapsensa, oman poikansa +olkivuoteella potkivan. Hänen riemunsa oli ääretön. + +"Tämä on siis minun poikani, minun esikoiseni!" huudahti hän useita +kertoja. Kauan aikaa istui hän sitten vuoteen reunalla lapsi sylissä +syviin ajatuksiin vaipuneena. Mari näki hänen jotakin erinomaista +miettivän eikä siksi häntä häirinnyt. + +"Nyt eivät he saa haukkua minua siitä, ett'ei minulla ole poikaa!" +virkkoi hän viimein. "Onhan tämä minun näköiseni?" kysyi hän äkkiä. + +"Katso sen silmiä, katso suuta, otsaa!" vastasi Mari. Hänen kasvojaan +kirkasti taasen tuo valo, mikä Pietarin oli ensi hetkellä niin suuresti +hurmannut. + +"Se on päätetty!" sanoi isä äkkiä, nousten seisaalleen. "Tahdotko +lähteä minun kanssani, Mari?" kysyi hän. + +"Sinun kanssasi! Minne?" + +"Etkö luota minuun?" + +Mari loi silmänsä maahan. + +"Mutta onhan äijä ensin haudattava", virkkoi hän hiljaa. + +"Kaikesta pidetään huoli!" + +Niin kävikin. Pietari herra toimitti vanhuksen ruumiin hautaan. Marin +lehmä ja kaikki, mitä arvokasta löytyi, myytiin, ja Mari muutti +lapsineen Pietarhoviin, jossa Pietari herra vakuutti hänelle +palveluspaikan toimittaneensa. + + + +III. + +Pietarhovissa on elämää. Perintöruhtinas on tullut sinne taasen monesta +aikaa kesää viettämään. Omituinen kaupunki tuo Pietarhovi. Syntyneenä +tuohon keisarillisen kesähuvilan kintereille, riippuu se siinä määrin +tuosta elinlähteestään, että kun hovi on tyhjänä korkeista +asukkaistaan, on kuni koko kaupunki olisi surkastuneena. Hovin komeita +ikkunoita peittävät harmaat verhot, uljaat kuvapatsaat sen seinissä +ovat rumiin puukoteloihin suljettuina, suihkulähteet kuivina ja puiston +käytävätkin lakaisematta. Ihmiset haukottelevat ikävissään, kauppiaat +märräävät ostajien puutetta. Vaan annas olla, kun hovin lippu liehuu +tornissa, kun sen korkea omistaja on saapuvilla, silloin on kaupungissa +liikettä, elämää, aivan kuin sumuinen syys-taivas äkkiä olisi +kirkastunut, lämpimän kevät-auringon ruvettua surkastunutta luontoa +virkistämään. Mahtavana keijottaa hovi kaikessa loistossaan +suihkulähteistä hajoavan vihmasateen läpi heloittavassa auringon +valossa; ihmiset hääräävät ja hommaavat, vosikat kulettavat kilvan +"sidokkojaan", mielissään hykertelevät puotimiehet kämmeniään. + +Niin on nytkin. Puhtaana, juhlapuvussaan odottaa uhkea puisto korkeita +vieraita. Eikä sen kauan tarvitse odottaakaan. Perintöruhtinaan pieni +seitsen-vuotias poika on hurmaantunut tähän luonnon ihanuuteen. Siellä +nähdäänkin hänen joka päivä kävelevän vanhan harmaapäisen opettajansa +mukana. + +On lämmin aamu. Aurinko on niin korkealla, että se näkyy jo yli +korkeitten puitten hovin päärappusille. Nuori ruhtinas on jo ennättänyt +opettajineen luonnon helmaan. Milloin juoksee ketterä poika vanhusta +piiloon, milloin vaatii hän opettajaansa kilpaa juoksemaan, aina sen +mukaan mitä hänen pieneen päähänsä pistää. Opettajan muistuttaessa, +ett'ei hän saanut niin raju olla, vastaa poika, että eihän nyt +oppitunti ole ja että olihan hänen isänsä sanonut: "Antaa pojan +mellastaa!" Nyt pisti päähän hauska tuuma. + +"Ruvetkaamme sotamiehisille, minä olen kapteeni ja te olette rekryytti. +Tämä teidän keppinne olkoon pyssy. No, smirnaa!" + +Mutta vanhuksellepa ei näkynytkään olevan halua sotatemppuja tekemään. + +"Na pletsbo! Miksi ette tee? Pian nyt!" kirkui poika. + +"Minä olen vanha jo, lapseni", rupesi hetas vanhus sanomaan, mutta +kapteeni ei ollut kuulevinaankaan. + +"Hiljaa nyt! sanon minä!" huusi hän koettaen matkia komentajan ääntä. + +"No, no!" hymyili vanhus tehden pikku ruhtinaalle mieliksi. + +"Na ruuku!" komensi kapteeni. + +Rekryytti totteli. + +Nyt komensi uljas sotapäällikkö juoksuun, lähtien itse edellä +tipsuttamaan; vasta käytävän käänteessä huomasi hän, että rekryytti +hymyillen istuikin penkillä. + +Se oli hirveä loukkaus Hänen Korkeuttansa vastaan. Kiukustuneena juoksi +hän vanhuksen luo, vaatien häntä kiven kovaan heti pystyyn, mutta kun +tämä häntä sen sijaan rupesi varoittamaan sanoen, ett'ei hän saa tuolla +tavoin käyttäytyä opettajatansa kohtaan, pyrskähti poika itkemään +lähtien "isälleen kantelemaan". + +Tultuaan hovin edustalle tapasi hän siellä erään talonpoikais-naisen +joka pienen pojan kanssa katseli ympärilleen kysyäkseen jotakin. Mikä +kuva tuon surupuvussa olevan vaimon kasvoissa! Nuoruuden puna näytti +niissä juuri lakastuneen, mutta rypyt otsalla ja laihat poskipielet +osoittivat, että se oli karkoittamalla niistä karkoitettu. Silmissä +säihkyi vielä tuo hehku, jonka luonto vaan muutamille on antanut, mutta +kulmat olivat jo vallan niitten yli saaneet, tuolla syvällä piilossa ne +enää pelokkaasti välähtelivät. + +"Ketä sinä etsit?" kysyi pikku ruhtinas, unohtaen äsköisen harminsa. +Äkkiä kirkastuivat masentuneet vaimon kasvot. + +"Tässä on tuomisia sinulle, lapsukaiseni", virkkoi hän, lempeästi +katsoen nuoren ruhtinaan tulisiin silmiin ja ojentaen hänelle +korillisen kauniita, punaisia marjoja. + +"Mansikoita! Voi, voi" huudahti lapsi riemuiten. "Minä lähden kohta +papalleni näyttämään!" Tämän sanottuaan vikelsi hän rappusia ylös ja +pujahti sisään. + +"Kun hän nyt tulisi tänne," huokasi vaimo, tuijottaen oveen, jonka +pikku ruhtinas oli lonkalleen jättänyt. + +"Kuule akka", lausui hänelle samassa opettaja, joka oli oppilaan +perässä kampuroinut. "Tiedätkö ken tuo lapsi on?" + +"Tiedän kyllä!" lausui vaimo välinpitämättömällä äänellä. + +"No, kuinka rohkenet sinä sinutella häntä?" kysyi toinen. Muista +vast'edes...!" + +"Minä olen sinutellut tuota lasta jo seitsemän vuotta, enkä tarvitse +siinä teidän neuvojanne", lausui vaimo, joka ei ollut kukaan muu kuin +Kyttä-Kaarlen tytär Mari, vanha tuttavamme. + +Kohta kuin hän oli kasvatusisänsä kuoleman jälkeen Erätöllistä +Pietarhoviin muuttanut, kulki läpi valtakunnan se riemusanoma, että +perintöruhtinas Pietarille oli poika syntynyt. Tämän pojan imettäjäksi +määrättiin Mari "koska hän oli niin puhdasverinen ja terve ihminen"... +Mutta pian tapahtui suuri muutos. Hän naitettiin eräälle Paaritsan +kylän miehelle Kolppanan seurakunnassa, jota miestä hän ennen ei ollut +nähnytkään... Kerrottiin, että se tapahtui keisarinna Elisabetin +tahdosta. Josko perintöruhtinas oli siihen myöskin suostunut, sitä ei +Mari saanut tietää, mutta ei hän sitä uskonut, koska Pietari herra +vielä päivää ennen hänen lähtöään oli hänelle niin ystävällinen ollut. + +Näin oli Mari joutunut suomalaisen talonpojan vaimoksi, ja semmoisena +hän nyt seisoi kuusivuotiaan poikansa kanssa tuossa Pietarhovin +keisarillisen palatsin edustalla. + +"Kuinka rohkenet sinä?" aikoi juuri saksalainen opettaja kiukustuneena +ärjäistä rohkealle vaimolle, kun perintöruhtinas Pietari ilmaantui +verannalle. Tuossa nyt seisoi taasen Marin silmien edessä hänen rakas +Pietarinsa, mutta suuresti muuttuneena entisestä. Hän oli useita vuosia +oleskellut minkä missäkin, niin ett'ei Mari ollut häntä moneen vuoteen +saanut nähdäkään. + +"Tule tänne!" kuuli Mari hänen lausuvan, entisellä tutulla äänellään, +vaikka siinä nyt olikin jonkullainen arvollisuuden väreily. + +Vapisevin polvin astui Mari perintöruhtinaan luo, joka ojensi hänelle +kätensä, kysyen: "Mitä kuuluu?" + +"Olen nyt leski. Mieheni kuoli jättäen minut lapseni kanssa +kurjuuteen." + +Perintöruhtinas pyysi hänet sisälle. + +Kun pojat olivat kahden kesken jääneet verannalle, katselivat he ensin +toisiaan hetkisen, pikkuruhtinas erittäinkin tutkivasti. + +"Mistä olet sinä kotoisin?" kysyi ruhtinas viimein. + +Talonpoika ei vastannut mitään. Ruhtinas teki uudestaan saman +kysymyksen, luonnollisesti venäjäksi. + +"En ymmärrä", vastasi nyt toinen suomeksi. + +Nyt kävi pikku ruhtinas läpi koko kielivarastonsa. + +Hän kysyi saksaksi ensin, mutta se ei tietysti auttanut. + +Nyt tuli ranskan vuoro. + +"Parlez vous po fransuski?" kysyi hän kiukustuneena, huomatessaan +kielitaitonsa loppuvan. Ei tästäkään muuta apua kuin, että opettaja, +joka oli kysymykset kuullut, nauraen tuli saapuville. + +"Kysykää häneltä, monsieur, mitä kieltä hän osaa", käski ruhtinas. + +"Ei hän osaa muuta kuin 'po tshuhonski'", vakuutti opettaja. + +"No puhukaa hänelle 'po tshuhonski'", sanoi oppilas. + +"En minä sellaista kieltä puhu!" vastasi opettaja ylenkatseellisesti +vilkaisten köyhään poikaan. + +"Miksi ette?" + +"Ei kukaan sivistynyt sitä kieltä puhu." + +"Eikö kukaan sivistynyt?" + +Sillä välin oli pikku talonpoika äimänä kuunnellut outoa keskustelua, +joka nähtävästi koski häntä. Kahden kesken pienen herran kanssa olisi +hän kyllä vielä joten kuten toimeen tullut, mutta kun tuo +harmaatukkainen pörri lähestyi, loppui hänen rohkeutensa. Vetäytyen +pari askelta taakse päin, vilkasi hän apua etsien ovelle päin, minkä +taakse oli nähnyt äitinsä katoavan, mutta kun ei sieltä äitiäkään +kuulunut, rupesivat suupielet yhä enemmän värähtelemään, silmiin nousi +pari kirkasta helmeä ja pian saivat kasvot kauhean muodon. Punaisen +sinisenä seisoi hän ensin pari kolme sekunttia suu reppanallaan, kädet +silmillä, kunnes esille surkea parkaus pyrskähti, huomauttaen muita +hänen tilastaan. + +"No mitä nyt!" huudahtaa pikku ruhtinas säikähtäen. Esille juoksee +kohta äiti sisältä ruveten torumaan parkujaa. + +"Kalle, mikä sinulle tuli?" + +"Minua peloittaa!" änkytti poika. + +"Ole nyt hiljaa! Voi häpeä, häpeä! Tulit kerran kuninkaan linnaan ja +täällä rupesit tuolla tavoin--häpeä, häpeä..." Näin torui äiti... Jo +vaikeni poika. + +"Pappa", virkkoi pikku Paavali kuin Kallen parkauksesta syntynyt häiriö +oli ohitse. "Minä tahdon oppia puhumaan 'po tshuhonski'". + +"Tahdotko", lausui perintöruhtinas hymyillen. "Kunhan kasvat vähän +suuremmaksi, niin saat kyllä." + +Opettaja sai kovan yskän ja katosi näkyvistä. + +"Vai, tahtooko hän oppia suomea!" huudahti Mari suomeksi ja lisäsi +sitten venäjäksi suomalaisella murteellaan "Jumala sinua siunatkoon +lapsukaiseni." + +Kun nyt Mari hyvästi rupesi jättämään, huomasi perintöruhtinas, kuinka +hän äärettömällä hellyydellä lausui hyvästi Paavalille, mutta tuossa +hellässä katseessa oli jotakin katkeraa surumielisyyttä. Pietari herra +käsitti kyllä syyn. + +"Suutele imettäjääsi!" käski hän poikaansa. + +Hämillään lähestyi ruhtinas talonpoikais-vaimoa. Säihkyvin silmin +painoi silloin Mari ylhäisen lapsen syliinsä, karkeat kyynelkarpaleet +vierähtivät hänen silmistään ruhtinaan poskille. Näytti siltä kuin tuo +suutelo olisi hänen otsaltaan rypyt poistanut, hänen poskilleen entisen +sulon tuonut. + +Iloisena, tyytyväisenä läksi jo Mari poikansa kanssa pitkin hovin +puiston käytävää astumaan, poveensa piilottaen kilisevää kukkaroa, +jonka Pietari herra erotessaan oli hänelle antanut. + +"Jumala häntä siunatkoon!" huokasi vaimo... "Minä pidän kyllä huolen +sinusta! Kun käteni saan vapaaksi, silloin en sinua unohda! Niinhän hän +sanoi... Ja hän kyllä sanansa pitää." Näin tuumaili Mari itsekseen. +Oikealla kädellään talutti hän poika naskalia, joka kompastellen koetti +tepsuttaa äitinsä rinnalla... Kallekaan ei tyhjin kourin hovista +lähtenyt. Hänellä oli jotakin kainalossa, jota hän alinomaa kumartui +katsomaan. Siellä hirnui uljas harmaa sotaorit, pienen ruhtinaan +itsensä antama,--kiitos äsköiselle parkaukselle. + +"Äiti", yritti poika sanomaan, mutta kompastui käytävän käänteessä. + +Kun vihdoin oltiin puutarhan ulkopuolella, kysyi taasen poika. + +"Mitä se kuninkaan poika sanoi, jotta minä olin hänen poikansa +näköinen?" + +"Ei nyt ole aikaa poikaseni. Kiiruhtakaamme nyt vaan hevosen luo. Pitkä +matka on edessämme," vastasi äiti, tahtomatta ruveta selittämään. + +"Kuinka pitkä?" kysyi poika. + +"No kuinka pitkä oli kotoa tänne?" + +"Ah niin! Neljäkymmentä virstaa!" + +Pian olivat äiti ja poika matkalla Paaritsaan. + + + +IV. + +Aikoja on kulunut. Keisarinna Elisabet on jo haudassa, Pietari +herrakaan ei enää ole olemassa. Hän "sai kätensä vapaiksi", mutta se +tuli hänen omaksi turmiokseen. Katariina Toinen on nyt Venäjän +valtaistuimella... Kaikki menee taasen entistä menoaan. Ihmiset ovat jo +täydellisesti perehtyneet uusiin oloihin. Ja suuriko muutos olikaan. +Olihan vanhan "rouan" sijaan vaan tullut nuori Katariina. Ja muutos +tuli niin äkkiä, että nukkuva kansa tuskin ennätti herätä, kun se +takaisin uneen tuuditettiin.-- + +Perintöruhtinaan nimeä kantaa nyt reipas nuorukainen, Paavali. Hän on +jo täysi-ikäiseksi julistettu. + +Onneton nuorukainen! Lapsuuden muistot vyörivat hänen mielessään +sekavana sumupilvenä vaan. Hän olisi niin monessa asiassa tahtonut +selitystä, varmuutta saada. Mutta keltä? Äiti, keisarinna, ei kohtele +häntä äidin hellyydellä, kaikkea muuta; hovimiehet katsovat häneen +kylmyydellä, melkein ivalla... Ja kaikkein harmillisinta on, että nuo +äidin "neuvon-antajat" kohtelevat häntä sellaisella masentavalla +ylenkatseella, että hän usein rupeaa epäilemään, onko hän lainkaan +Venäjän perintöruhtinas. Synkkänä salaisuutena on hänellä isänsä surma +yhäti. Hän ei silloin asioita käsittänyt, mutta nyt hänessä nousi +pakostakin se ajatus, että hänenhän sen pitäisi tuolla käskemässä olla, +jos hän kerran Pietari III:n poika oli, kuten sanottiin. Hän olisi +ollut valmis ajattelemaan kauheampaakin. + +Ikävällä oli hän odotellut taasen kevään tuloa. Talvella täytyi aina +olla noitten inhoittavien hovimiesten näkyvissä, joita hän ei voinut +kärsiä. Kesällä saattoi sen sijaan vapaasti liikkua metsästyksillä ja +tutkimusretkillä. + +Jo olivatkin Pietarin puistot muuttuneet viheriöiksi, puitten lehdet +kyllä vielä olivat pienenlaisia, mutta sen ihanampi oli tuoksu, jota +tuulen löyhäykset levittelivät ihmisistä vilisevien katujen +tukahduttamaan ilmaan. Usein nähtiin perintöruhtinaan, ajatuksiin +vaipuneena, kävelevän varhain aamusin kesäpuistossa muitten vielä +nukkuessa. + +Niinpä oli Paavali taasen eräänä kauniina toukokuun aamuna kävelyllä +virkistämässä itseään, haihduttamassa niitä synkkiä jälkiä, jotka yön +unet olivat hänen sieluunsa painaneet. Hän kävi hitaasti eteenpäin +aivan puiston aidan vieressä, seisattui välistä, pisti kepillään reiän +tuoreesen käytävän hiekkaan, pisti toisen, kolmannen, ja pian muodostui +siihen jonkinlainen kuvio. Hän katsoa tuijotti siihen hetkisen ja läksi +sitten taasen eteenpäin keppi selän takana. + +Juuri kun hän astui puiston portin kohdalle, hyöntäsi hänen eteensä +talonpoikaisnuorukainen, lähes hänen pituisensa. + +"Mitä, mitä sinä aiot?" kysäsi ruhtinas ankarasti. + +"Pyydän nöyrimmästi anteeksi. Minut lähetti tänne eräs onneton kuoleva +vaimo sanomaan sinulle nämä sanat: 'Imettäjäsi odottaa sinua Kolppanan +Erätöllissä. Hänellä on sinulle kirje isältäsi!'" Nöyrästi +kumarrettuaan pyörähti nuorukainen portista ulos. Ennenkuin ruhtinas +ennätti sanaakaan virkkaa, oli hän näkymättömissä. + +"Minun imettäjäni..." toisti hämmästyneenä Paavali, "kirje isältäni! +Mitä, mitä tämä merkitsee?--Hän on jo poissa!----Olisiko mahdollista! +Niin! Minä muistan aivan hyvin, kuinka hän kävi Pietarhovissa... He +olivat kahden kesken sisällä----Voi taivas! Ehkä saan selityksen +kaikelle!----Sinne lähden välttämättä.----Kolppanan Erätölli!----Kuinka +sen löydän?" + +Näin tuumaili nuori perintöruhtinas kiiruhtaen hoville päin. + +"Missä on isäni vanha 'Jägermeister'", kysyi hän soitettuaan +kultanappi-palvelijan huoneesensa. + +"Kyllä hän on täällä hovissa, Teidän Korkeutenne;" vastasi palvelija. + +"Heti tänne hänet!" komensi ruhtinas. + +"Heti paikalla, Teidän----" mutisi palvelija, mennessään. Hetkisen +päästä saapui Jägermeister. + +"Tiedättekö, missä Kolppana on?", kysyi Paavali. + +"Voi rakas ruhtinaani! Kuinka en nyt minä sitä tietäisi. Vaikka minun +tukkani onkin valkeaksi käynyt, on muistini yhäti vielä kuin +partaveitsi. Aina teidän isävainaannekin, kepeät mullat hänen +siunatulle haudalleen, aina kysyi minulta, kun hän jotain unohtanut +oli... Hän nimittikin minua siitä syystä 'muistikirjakseen', jos +suvaitsette minun sitä ilmoittaa". + +"Tiedätte siis myöskin missä siellä Erätölli on?" keskeytti nuori +ruhtinas. + +"Ka kuinka en minä sitä tietäisi", aloitti taasen hovimies. +"Unohtumattomina ovat mielessäni pysyneet ne hauskat hetket, mitkä +onnettoman isävainaanne seurassa sain siellä viettää. Hauskat, sanon +minä, sillä hän sanoi niitä hauskoiksi, ja mikä hänestä oli hauskaa, se +oli hauskaa minustakin. Siellä asusti siihen aikaan eräs suomalainen +metsästäjä, jolla oli nuori kasvatti ... ja tästä--jos sallitte minun +siitä kertoa--piti isävainajanne hyvin paljon--ja suloinen, ihmeen +ihana tuo impi olikin." + +"Mikä hänen nimensä oli?" kysyi ruhtinas uteliaasti. + +"Niin, senkin muistan aivan hyvin. Eikä se ollut huonompi, rumempi kuin +tyttökään... Päin vastoin sopi se hänelle erinomaisen hyvin. Sitä aina +isävainajannekin sanoi. Hänen nimensä oli sama kuin vapahtajamme +äidillä----" jutteli vanhus. + +"Siis Maria." + +"----ja jos todella kukaan syntinen ansaitsee olla Pyhän Marian kaima, +niin ansaitsi sen ainakin hän, niin puhdas ja siveä hän oli----ainakin +siihen aikaan." + +"Mutta eikö hän sittemmin ollut minun imettäjänäni?" kysyi ruhtinas. + +"Hm. Kyllähän se on totta", lausui vanhus hämillään, "mutta kaunis ja +viehättävä oli hän silloinkin, vaikka olikin suomalainen." + +"Hän oli siis suomalainen ihan varmaan?" + +"Ei hän venättä osannut ensi alussa yhtään, mutta solkkasihan se +lopulla jo jotakuinkin." + +"Hm", tuumaili Paavali. "Aavistan jotakin odottamatonta. Äitini +kylmyys, hovimiesten ylenkatse!----Huomenaamuna lähdemme sinne +metsästys-retkelle, me kahden", lisäsi hän. + +"Huo----huomenna! Kuten vaan haluatten! Mutta huomennahan on pidot +täällä hovissa", huomautti Jägermeister. + +"Ei tee mitään!" lausui Paavali. "Lähdemme matkalle jo aamun +koittaessa. Siitä ette hiisku kellekään". + +Jägermeister lähti, jättäen ruhtinaan ajatuksiinsa. + + + +V. + +Jos nyt käymme takaisin sille kankaalle, mitä kahdeksaantoista vuoteen +emme ole nähneet, niin tapaamme kyllä vanhan tutun Erätöllin entisellä +paikallaan, mutta mikä muutos kuitenkin on sillä välin tapahtunut! Nuo +humisevat puut, Marin vanhat ystävät, ovat kyllä vielä yhtä vakavia, +ystävällisiä kuin ennenkin, mutta niitten rungot ovat muuttuneet +rösöisemmiksi, moni oksa, jolta peipponen ennen Marille pilpatti, on +kuivunut ja sen sijaan on ylemmäs uusia vielä mahtavampia ilmaantunut; +pieni pelto, jossa ennen niin kaunis oras rehoitti, on ahoksi +muuttunut; kaunis koivikko on sen nyt peittänyt, sinne tänne ovat +ahkerat muurahaiset perustaneet uudisasutuksen ja näkyvät oikein hyvin +jo perehtyvän uudessa kodissaan... Ja minkä näköisenä on itse tölli! +Olkikatto on muuttunut rikkatunkioksi, johon pyöreä koivun alku on +iskenyt juurensa. Ylpeästi heiluttelee se auringon paisteessa päätään +maasta taivasta kohti ponnisteleville vertaisilleen, jotka suurempien +varjossa tuskin saavat maistaakaan aamuauringon suloista lämmintä. + +"Ylvästele vaan!" arvelevat nämä, "kyllä sieltä pian alas tulet." + +Ja vaara sitä todella uhkaakin. + +Lyngällään on jo tölli. Joll'ei joku armelias ihmiskäsi olisi sen +tueksi paria pönkkää asettanut, olisi sen päivät jo olleet luetut. + +Kahdeksantoista vuotta oli Erätölli saanut olla huhkainten asuntona, +kun se taasen pääsi ihmisen palvelukseen. Ken oli moisen hökkelin +kodikseen ottanut? Käykäämme sisään. Ei ole enää pöytää oikeassa +nurkassa, ei ruskeata kolpitsakaappia. Entisistä huonekaluista on +jälellä vaan tuo pölkkyjen päälle rakettu vuode, uusia ei ole lainkaan. +Vähän olkia on vuoteelle levitetty. Niillä loikoo surkastunut +vaimoihminen. Hän on niin ääneti, että joll'ei silloin tällöin hiljaa +oikahtaisi, luulisi hänet kuolleeksi. + +"Poikani, poikani! Tällä tavoinko annat äitisi kuolla?--Oi, Jumalani! +Armahda minua! Lähetä hänet tänne. Muuta en pyydä. Kuolen mielelläni +kun hänet vaan nähdä saan". Näin rukoili onneton itsekseen. + +Jo on päivä korkealla. Pienet vesatkin levittelevät jo iloisina +lehtiään taivaalla rehentelevän auringon paisteessa... Äkkiä kuuluu +pamaus, joka vierii puulta puulle, kunnaalta kunnahalle yli soitten, +kankahitten ja katoaa viimein kauas maanääriin. Jänis herää +aamu-unestaan viidakossa, tetri tuolla lentää räpsyttää, tulee aivan +töllin kohdalle, laskeutuu alas, yrittää taasen nousemaan, mutta +turhaan; siinä maassa se vielä hetkisen tipikoitsee, availee suutaan +muutaman kerran ja jäykkenee viimein veriselle nurmelle ihan töllille +tuovan polun viereen. Tuolta rientää jo ampujakin esiin. Öllerö jänis, +joka tuohon seisattui unen-pöpperössä töllöttämään, saa häneltä toisen +täräyksen tulijaisiksi ja jää liikkumattomaksi... Kohta tallustaa +näkyviin toinenkin metsästäjä, harmaapäinen vanhus täysi vastakohta +tuolle ensintulleelle nuoremmalle. Mikä eroitus todella noissa +kahdessa! Toinen hienoverinen, reipas nuorukainen, jonka verevät kasvot +hehkuvat elämänhalusta, toinen paljon kokenut, ryppyinen vanhus, jonka +suurta kreikkalais-nenää nuuskaajat saavat kateudella katsella. Sen +tiesi vanhus; siksipä hän niin tuntuvasti nenäänsä puhuikin, jotta sen +mahtavuus paremmin huomattaisiin. Niin ainakin vakuuttivat kadehtijat. +Nuorukaiselta puuttui taasen kokonaan tuo kreikkalainen nenän koriste, +pikemmin oli hänellä päin vastoin, mutta sen puutteen korvasi hänellä +taasen korkea, älyä, miehuutta todistava otsa, jota kaunis tukka +varjosti. + +Vaikka väsyksissä, hyppäsi nuorukainen uljaasti kaatuneitten puitten +yli töllin eteiselle tantereelle ja otuksista huolimatta suoraan +ovelle. Ken olisi se muu ollut, kuin vanha tuttavamme Paavali, Venäjän +perintöruhtinas. + +"Teidän Korkeutenne, täällä on tetrikin!" huusi vanhus kumartuen jotain +maasta nostamaan, mutta Paavali ei sitä enää kuullut. Sisälle riensi +hän. + +Kuultuaan pamaukset oli vaimo kääntynyt vuoteellaan. Tuossa lepäsi hän +nyt tuijottaen ovea kohden. Entiset ajat muistuivat hänen mieleensä. +Kuinka monta kertaa oli hänen sydämmensä ilosta värähtänyt tuon äänen +kuultuaan, olihan se tuonut hänelle hetkiä, joitten muisteleminen oli +hänen kurjan elämänsä ainoana lohdutuksena ollut. + +"Hän tulee", huoahti vaimo, "ennenkuin Kallekaan on palannut.--Apua en +häneltä kuitenkaan enää tahdo. Nähdä, puhutella vaan ja sitten kuolla." + +"Te kutsuitte minua?" lausui perintöruhtinas lähestyen liikutettuna +sairasta. + +"Tule armahani, tule tänne luokseni, käy tuohon jalkoihini istumaan... +Minulla on sinulle paljon sanottavaa". Näin lausui vaimo, ottaen +kirjeen, jonka hän ojensi ruhtinaalle. + +"Lue tämä! Siinä lienee jotakin, joka puhuu puolestani!" lisäsi hän. + +Paavali repäsi kuoren auki. + +"Mitä!" huudahti hän, "isäni käsiala". + + "Tämä vaimo, poikani imettäjä, on hänelle paljon läheisempi + kuin luulisikaan. Hän on poikani Paavalin äiti. Hän itse + tietää enemmän kertoa. + + Pietarhovissa Toukokuun 4 p. 1761. + + Pietari." + +"Minun äitini!" huudahti Paavali hämmästyneenä. + +Äänettömyys seurasi. + +"Sinä hämmästyt", alotti viimein äiti. "Sitä en kummeksi lainkaan. +Tiedän, ett'et ole aavistanut äitisi kohtalon näin surkean olevan". + +"Kuinka ei isäni sitten ole sinusta huolta pitänyt?" + +"Voi poikaseni. Sitä ei Jumala sallinut." + +"Kuinka?" + +"Sydäntäni ahdistaa kovasti, mutta minä koetan kumminkin kertoa sinulle +kaikki." + +Nyt kertoi äiti elämäkertansa. Äänetönnä kuunteli poika. + +"Mutta saihan isäni sitten 'kätensä vapaiksi'. Kuinka ei hän heti +kiiruhtanut sinua pelastamaan?" kysyi poika, kun kertomus alkoi lähetä +loppuaan. + +"Sen hän tekikin. Me pääsimme vapaiksi ja meidän kanssa koko Paaritsan +kylä. Minulle antoi hän hyvän talon ja rahaakin paljon, mutta kun tuo +kauhea tapaus tuli, kun isäsi hirveällä tavalla murhattiin----" + +"Murhattiin? Mistä sen tiedät?" + +"Kuka ei sitä tietäisi." + +"Oletko varma siitä?..." + +"No niin ihmiset kertoivat", lausui vaimo hiljaa. Ääni tuli yhä +heikommaksi, silloin tällöin avasi hän silmänsä puoleksi auki, mutta +puhui enimmäkseen ummessa silmin. + +"No kuinka kävi sitten teidän?" kysyi taasen Paavali. + +"Muutaman vuoden saimme olla rauhassa," aloitti taasen vaimo, "mutta +sitten nousi rettelöitä herrain kanssa. Nämä päättyivät siihen, että +jouduimme erään ahnaan julmurin alustalaisiksi... Tämä tiesi että +minulla oli hyvät varat. Yhä vähemmäksi kävivät varani, kunnes en +veroja jaksanut enää maksaa. Silloin sain muun hyvän päälle raippoja +siksi, että olin muka rahani piiloittanut. Taloni otettiin minulta pois +ja meidät ajettiin vanhaan saunaamme asumaan... Tämä kaikki tapahtui +tänä keväänä..." + +"No, miksi et heti minulle tietoa antanut?" kysyi Paavali. + +"Hm. Olihan syytä epäilyksiini. Enhän tahtonut sinun onneasi häiritä." + +"Minun onneani!" + +"Toiseksi en sieltä olisi päässyt sinun puheillesi, vaikka olisin +tahtonutkin. Vasta kun tänne pakenimme, saatoin poikani Pietariin +lähettää." + +"No, tietääkö hän, että poikasi olen?" + +Vaimo avasi silmänsä selälleen. + +"Kuinka olisin minä sitä kellekään ilmaissut! Enhän toki! Käskihän +isäsi minun salaamaan sitä kaikilta." + +"Koeta nyt koota voimia. Minä toimitan sinut rauhaan täältä", virkkoi +poika kyynelsilmin. Hän käsitti jo kuinka tuo kurjan näköinen vaimo oli +saattanut hänen korkean isänsä niin läheisesti itseensä kiinnittää. + +"Kiitoksia, armahani! En minä nyt enää apuasi tarvitse... Minä pääsen +jo rauhaan.----Lähetä nyt vaan terveisiä isällesi, minä menen hänen +luokseen. Siellä olemme yhden vertaisia. Ei kukaan voi eroittaa minua +hänestä". Näin sopotti kuoleva hiljalleen. + +"Vie hänelle terveisiä... Sano, että minä kostan hänen surmaajilleen", +lausui Paavali kyynelsilmin. + +"Poikani, älä sitä tee. Kosto ei ole ihmisten, se on Jumalan". + +Nyt astui Jägermeister sisään. Ruhtinaan käskystä oli hän viipynyt +ulkona jonkun aikaa. Mutta kun tätä ei kuulunut, ikävystyi hän ja +pistäysi katsomaan. + +"Hiljaa!" osoitti Paavali. Mutta kun hän käänsi päänsä kuolevaan, oli +jo viimeinenkin elonmerkki kadonnut. + +Paavali nousi seisaalleen. + +"Nyt on elämä selvänä edessäni!" lausui hän kovalla äänellä. "Kun +Paavali Ensimmäinen on Venäjän valtaistuimella, seisoo tällä paikalla +uljas kirkko, jossa joka Pietarin päivänä vietettäköön muistinjuhlaa +Pietari Kolmannen ja hänen poikansa äidin kunniaksi". + +Hämmästyneenä seisoi vanhus. + +"Olisitteko te----" alkoi hän kysyä. + +"Sitä ette saa kysyä ennenkuin olen keisarina", keskeytti +perintöruhtinas. + +"Luulen, että täällä on tapahtunut sellaisia asioita, että Teidän +Korkeutenne on suvainnut unohtaa nälkänsä", virkkoi hovimies, kääntäen +puheensa toiseen aineesen, huomattuaan, ett'ei tämä tahtonut ruveta +selityksiin. + +"Niin, sen olen unohtanut", vastasi ruhtinas. + +Mentiin siitä kedolle ja ruvettiin aterialle. + +Tuskin olivat he ehtineet ruokaryyppynsä ottaa, kun metsästä tuli +näkyviin nuorukainen, joka kiirein askelin viuhtoi pussi selässä kohden +tölliä. Se oli sama nuorukainen, jonka Paavali oli Kesäpuistossa +tavannut... + +"Siinäpä hän tuleekin, tuo velipuoleni", virkkoi ruhtinas itsekseen ja +viittasi nuorukaisen luokseen. + +"Jumalan kiitos! Te ennätitte siis ajoissa?" kysyi nuorukainen ensi +asiaksi. + +"Juuri paraaksi hänen kuolinvuoteelleen", vastasi Paavali. + +"Kuolinvuoteelleen?" huudahti nuorukainen. "No miksi ette antaneet +hänelle syötävää?" + +Paavali hämmästyi. + +"Onko hän siis kuollut?" kysyi vasta tullut epäillen. + +"On." + +"Siis nälkään!" + +"Nälkäänkö?" + +Kun pojan ensi suru oli laimennut, ilmoitti Paavali hänelle, että hän +aikoi hänestä pitää huolen. Tämä tieto saattoi nuorukaisen entiselleen. + +Ennenkuin herrat läksivät, pisti Paavali pojan käteen muutamia +seteleitä, käskien hänet kunniallisesti hautaamaan äitinsä Kolppanan +kirkkomaahan. Vielä antoi hänelle todistuksen, että hän oli +perintöruhtinaan miehiä, ja käski hänen heti hautauksen jälkeen +tulemaan Pietariin. Sitten läksivät herrat. + + + +VI. + +Ennenkuin tarun loppuhun ryhdymme, käykäämme katsomaan, kuinka Kallen +kävi Pietarissa. + +Niin. Hän tulikin Paavalin käskyä totellen kohta, äitinsä haudattuaan, +Pietariin ja pääsi oman pyyntönsä mukaan leivänpaistajaksi. + +"No, mihinkä toimeen sinä kernaimmin haluaisit?" oli Paavali kysynyt. + +"Enhän minä tuota tiedä itsekkään, miksi tässä----" + +"Tahdotko tulla minun pikentikseni?" + +"En, en minä sellaiseksi tahdo." + +"No, tahdotko ruveta talliknihdiksi?" + +"Enhän minä sellaisia ylhäisiä virkoja ymmärrä. Vaan jos minä pääsen +leivänpaistajaksikin tahi muuksi sellaiseksi, niin--" + +"No, sinä pääset leivänpaistajaksi!" + +Tämmöinen oli se keskustelu, joka hänen toimensa määräsi. + +Suuren leipäuunin ääressä sai siis Kalle nyt häärätä aamusta iltaan. + +Paavali kävi aina välistä hänen kanssaan siellä suomea paahkuroimassa. +Hän oli päättänyt vihdoinkin oppia sitä kieltä puhumaan millä ehdolla +hyvänsä. + +Näin kului vuosia monta, kuluipa kymmenenkin. Yhäti istui mahtava +Katariina Venäjän valtaistuimella, yhäti oli Paavali perintöruhtinaana, +yhäti oli Kalle leivänpaistajana. + +Paavali oli kuitenkin ottanut sillä välin suuren askeleen. Hän oli +mennyt avioliittoon. Kun hän Kallelta kysyi, eikö hän lainkaan +naimisiin halunnut, arveli tämä aina, että eihän tässä ole aikaa +sellaisiin. + +Kerran oli Kalle saanut toimekseen korjata suuren kiukaan arinaa. Juuri +kun hän paraillaan oli kiukaassa vatsallaan niin että paljaat jalat +vaan näkyivät, sattui Paavali taasen tulemaan, tällä kertaa vanhimman +poikansa Aleksanterin kanssa. Hiljaa lähestyi ruhtinas kiukaata ja +rupesi kutkuttamaan Kallen jalkapohjia. + +Joku toinen olisi, voinut suuttua mokomasta kiusanteosta, mutta sitä ei +hyväluontoinen Kalle tehnyt. + +"No, braat [veikko] älähän tuossa!" virkkoi hän ystävällisesti. Sitä ei +Paavali kuitenkaan ollut kuulevinaankaan. + +"No mutta braat, olehan nyt siivolla. Miksikä sinä kutkutat?" jatkoi +yhä leivänpaistaja nauraen. + +Nyt vilkasi hän kuitenkin kiukaan suulle ja huomasi, ken se siellä +kutkutti. + +Kohta oli hän jaloillaan. + +Pikku ruhtinaasta oli tuo erinomaisen hupaista, ja hän nauraa kikatti +kaikesta sydämmestään. Paavali taputti Kallea olkapäälle aikoen juuri +sanoa jotakin, kun sisään astui pikku ruhtinaan opettaja. + +Tämä viittasi ankarasti Aleksanterille, käskien tätä seuraamaan +itseään. + +"Hän on täällä minun kanssani!" virkkoi Paavali mahtavasti. + +"Mutta minä vaadin häntä kohta seuraamaan itseäni", vastasi opettaja +röyhkeästi. + +"Kuinka rohkenette?" aikoi Paavali ärjäistä. + +"Ja siihen olen saanut täyden vallan Hänen Majesteetiltaan", lisäsi +hovimies, taluttaen pojan kädestä ulos. + +Paavali parka! Perintöruhtinaana tuolla tavoin kohdeltu. Hän kuitenkin +hillitsi itsensä kääntyen ikäänkuin ei mitään olisi tapahtunut, +Kalleen. + +"Sinä nimitit minua äsken braatiksi. Tästä lähtien saat minua siksi +aina nimittää", sanoi hän taputtaen vielä kerran häntä olkapäälle. +Sitten läksi Paavali. Kovasti oli keisarinna häntä kohdellut, ylpeitä +olivat hovimiehet häntä kohtaan olleet, mutta näin röyhkeästi ei häntä +toki oltu vielä loukattu oman poikansa silmien edessä. + + + +VII. + +Taas suuri hyppäys ajassa. Venäjän valtaistuimelle on vihdoin noussut +Paavali Ensimmäinen, neljänkymmenen kahden vuoden vanhana. Tukala oli +tuo pitkä odotuksen aika ollut. Hellä, jos vähän jurokin nuorukainen on +muuttunut ankaraksi, jäykäksi mieheksi, jonka kasvoista heijastaa +kaikki se katkeruus, joka hänen sielunsa on aikojen kuluessa täyttänyt. + +Elämä hovissa on myöskin muuttunut. Nyt ei ole enää käskemässä nainen, +johon kaikenlaisia elementtiä on vaikuttamassa, nyt on valtaistuimella +mies, jonka edessä on polvilleen heittäydyttävä, kuten ennenmuinoin +vanhain tsaarien aikoina. Välistä kyllä vielä tuo entinen herttaisuus, +kuni aurinko syksyisellä taivaalla, pääsee pilven kolosta paistamaan, +mutta silloin kuin tuo synkkä sumu poistuu, silloin kuin keisarin otsa +kirkkaammin, hellemmin loistaa, silloin on se vaarallisin kaikista. Voi +sitä, joka ihanan auringon paisteessa unohtaa myrskyn mahdollisuuden! +Elämänsä se Siperian kaukaisilla mailla nääntyä saa. + +Tämmöiseksi kuvataan yleiseen Paavali Ensimmäistä. Harvat, hyvin harvat +vaan tietävät kertoa siitä kuinka hänen oikkunsa eivät lainkaan olleet +niin silmäänpistäviä, kun hän Inkerin maaseuduilla kuleskeli +talonpoikain keskellä. Ei ole liioin annettu selitystä sille, miksikä +hän keskelle suomalaista paikkakuntaa Hatsinan kylään rakennutti +muhkean hovinsa ikävään, syrjäiseen paikkaan, jonka kuivuutta +ainoastaan pieni mitätön puro kostutteli, vieläpä otti hovinsa +palvelijoiksi ainoastaan suomalaisia. + +Huomattavaa on, että hän Suomen (Finljanski) rykmenttiin otti +ainoastaan rekryyttiä Hatsinan likitienoilta ja perusti omannimisensä +(Pavlovski) rykmentin, johonka vielä tänäpäivänä otetaan ainoastaan +sellaisia jäntteröitä, keskikasvuisia miehiä, joilla nimenomaan on +suuret kasvot ja leveä, jos mahdollista vähän pysty nenä, kuten oli +Paavalilla itsellään ja kuten tiedetään suomalaisella rodulla +ylimalkaan olevan. + +Pietarin päivänä vuonna 1800 vihittiin uusi Kolppanan kirkko. Se on +rakettu nelikulmaisista paksuista paasista, kuten kaikki Paavalin +rakennukset Hatsinan tienoilla. Sen korkea, suippo torni, jonka +huipussa kukko yhäti pyörähtelee mahtavasti seudun yli katsellen, on +vielä tänä päivänä matkustajan huomiota puoleensa kääntämässä. Se +muistuttaa aina jotakin salaperäistä tapausta, jonka enää tietää kertoa +vaan joku vanhus syrjäisimmässä kylässä. + +Kerrotaan, että aina odottamattomien tapausten edellä tornista kuuluu +öisin hiljainen kumina, aivan kuin kellot itsekseen hiljalleen +soisivat. Kansantaru tietää vielä, että kun kirkko oli valmiiksi saatu, +huomattiin ett'ei ollut yhtään ihmishenkeä rakennettaissa menetetty, +joka muka on ihan välttämätöntä, jos kirkolle menestystä toivoo. Mutta +kun kirkon vahti ensi kerran oli tuon salaperäisen kuminan kuullut ja +sen tähden yöllä kirkkoon meni, sanotaan kirkonhaltijan hänelle +kamealla äänellä huutaneen: + +"Rakennettaissa en ole yhtään ihmissielua saanut, mutta kerran tulee se +Pietarin päivä, jolloin maa koko kirkon jumalanpalveluksen aikana +nielee syvyyteensä."-- + +Paaritsan kylässä Kolppanan seurakuntaa on veroton maatila, joka nyt on +lohottu kolmeen osaan. Tämän maatilan omistajia kutsutaan vielä tänä +päivänä "kuninkaan braatoiksi". Suvun vanhimman hallussa on vielä +Paavali keisarin omakätisiä kirjoituksia 13 ja 31 päivältä Lokakuuta +1799, joilla hän lahjoittaa tämän maatilan Kaarle Jordaninpojalle +Sykiäiselle ikuiseksi omaisuudeksi, vapauttaa hänet vaimoineen, +lapsineen kaikista veroista, vieläpä pojat sotapalveluksestakin. +Yleiseen nimitetään heitä nykyjään Lokottajiksi, jonka haukkumanimen +Kaarle ukko kuuluu saaneen siitä, että hän oli naapuriensa puolesta +puhua "lokottanut" herroja vastaan. + +Lyngällään on jo se rakennus, jossa Paavalin sanotaan usein vieraissa +käyneen, ja joll'ei muistoa olisi jälellä, ei voisi aavistaakaan, että +noitten köyhien talonpoikain isoisä oli aina ollut tervetullut keisarin +hoviin ja saanut keisaria "braatikseen" nimittää--kuten kerrotaan. + + + + + +HAUTAJAISET. + + +Ei tarvinnut tänä vuonna kevättä odotella. Se tuli tupsahti ensin +tuulineen, sateineen ja sitten kirkkahine taivaineen, lämpimine öineen, +että tuskin ennätti kantapäällään pyörähtää ennenkuin sai talvinutun +kevät nuttuun muuttaa. + +Tuossa eräänä Huhtikuun maanantaina,--se oli ensimmäinen oikein kaunis +maanantai--otin varhain aamulla keveämmät vaatteet päälleni ja läksin +raikasta kevätilmaa hengittämään. Voi kuinka suloiselta se tuntui! +Niinkuin kala, joka turhaan maalla on vettä haukotellut, veteen +päästyään iloisena lähtee sitä piirtelemään, niin vei minutkin vieno +länsi-tuuli mukanaan yhä kauemmas itää kohden. Jouduin viimein +kauppatorille ja siitä rantaan. En tiedä itsekään, mikä siihen oli +syynä, mutta jäätä pitkin minä vaan läksin Viaporia kohden astumaan. +Käyskentelin tuossa jonkun matkaa, niin näinpäs muutamien sotamiesten +tulevan vastaani. Tulin lähemmäs.--Neljä venäläistä sotamiestä vetää +kelkassa pitkää likasista laudoista hätimmiten kokoon kyhättyä +pitkulaista kirstua. + +"Mitä teillä tuossa kirstussa on?" kysyin venäjäksi. + +"Toverimme ruumis!" vastasi yksi miehistä murteellisella +suomenkielellä. + +"Suomalaisiako" huudahdin ja läksin heidän mukanaan kaupunkiin päin +astumaan. + +Rupesin kyselemään minkä mitäkin tuosta vainajasta. + +"Oliko tuo toverinne myöskin suomalainen?" kysyin. + +"Ei suomalainen, vaan karljak," vastasi taasen tuo äsköinen. + +"Mistä hän oli kotosin?" kysyin taasen. + +"Tverski gubernista!" + +"Vai niin", ajattelin. "Siis Tverin suomalaista veljeäni tuolla tavoin +viimeiseen lepokammioon kyörätään." + +"No tautiinko hän kuoli vai kuin?" + +"Ei. Hän hukkui tän'aamuna", oli vastaus. + +"No kuinka sitten?" + +"No, ka hän mitä lie mennyt jäältä noutamaan ja putosikin jään alle." + +"Pianko hänet pelastettiin?" + +"Ei siinä ollut puolta tuntia aikaa, niin hän jo vedettiin jäälle, no +kuollut se jo oli." + +"No mitäs te silloin teitte?" kysyin. + +"Ka me vietiin hänet kasiirmiin, pappi siunasi ruumiin, tehtihin arkku +ja nyt hautahan viedään." + +Nuo viimeiset sanat toivat mukanaan syvän huokauksen. Vainajalla näkyi +ystäviä olleen. + +"Tunnetteko te hänen kotioloistaan?" kysyin taasen. + +"Ka miks'en minä niitä tietäisi, kun naapurista olen," sanoi mies. +"Kyllähän siellä surkiasti on asiat." + +Nyt kertoi sotamies oudolla murteellaan tuon onnettoman kotioloista. +Kaksi vuotta sitten oli Miikkula--se oli vainajan nimi--sotamieheksi +viety. Hän oli juuri ennättänyt naimisiin mennä erään varakkaamman +talon tyttären kanssa, joka hänen köyhyydestään ja vanhempiensa +kiellosta huolimatta oli hänelle vaimoksi ruvennut. Miikkula oli +luullut varmaan vapaaksi pääsevänsä, koska oli ainoa täysi-ikäinen +poika talossa. Hänellä oli nimittäin toinen kymmenvuotias veli. Mutta +kuinka lie käynytkin. Useat muut, joilla ei mitään oikeutta ollut, +jäivät kotiin, mutta Miikkula "sluuspaan" vietiin. Lienevätkö nuo muut +sitten "pistäneet" tohtoreille, vai mikä lie syynä ollut. Sinne jäi +hänen nuori suloinen vaimonsa itkemään, sinne hänen kivuloinen emonsa +suremaan, köyhyyttä kärsimään. Hän oli juuri mieheksi päässyt; oli +näyttänyt siltä kuin uusi aurinko olisi taivaalle noussut. Kirkkaana +oli vanhan vaimon otsa loistanut, olivatpa hänen silmänsä säkenöineet, +kun hänen poikansa hänelle nuoren, reippaan miniän toi ja voimakkain +käsin uuden kodin heille rakensi. + +Kaksi vuotta oli nyt polonen erillään omaisistaan ollut. Muutaman +kerran oli hän saanut komppanian kirjurin kirjoittamaan sinne kotiin +muutamia riviä, mutta kotoa ei hän ollut sanaakaan saanut. Siellä ei +kukaan kirjoittaa osannut. + +Elikö hänen äitinsä, oliko nuori vaimonsa terve, oliko siellä ehkä +pienokainen isäänsä odottamassa--siitä ei hän vuoden päiviin ollut +mitään tietoja saanut. Sattuipa sitten seuraavana vuonna samalta +seudulta tämä samanen poika, joka vainaasta puhui, tänne joutumaan +sotapalvelukseen. Wasilij oli hänen nimensä. Häneltä sai hän nyt +suulliset terveiset: Hänen äitinsä ja pieni veljensä oli kuollut +kulkutautiin. Nyt eli hänen vaimoparkansa pienokaisen kanssa sillä mitä +vaivoin kokohon sai. Hänen anoppinsa oli kumminkin salaa auttanut +tytärtään hädässä, mutta tämän ainoankin turvan pyyhkäsi kulkutauti +elävitten joukosta. Ankara oli Herran rangaistus tottelematonta tytärtä +kohtaan. Parempien aikojen toivo piti häntä kumminkin pystyssä, hän +teki työtä ja tyytyi vähään. Mutta kuinka kävisi nyt, kun hän ainoan +turvansa, ainoan ystävänsä surkean kuolon kuulla saa. + +Näin kertoi sotilas hiljaisella äänellä, ja minä näin hänen pyyhkivän +kirkkaat kyynelhelmet poskiltaan. Yhtä kirkkaat ne olivat, paljon +syvempää surua, sääliä ne todistivat, kuin hienoimman immen +kyyneltipat, jotka puudratulta poskelta maahan vierähtelevät--Niin! +Erehtymättä voi sanoa, että onnellinen se ylhäinen, se rikas, jonka +komeassa saattoväessä tuommoisia kyyneleitä vuodatetaan.-- + +Huomaamattani olimme jo tulleet rantaan. Sotamiehet, joita oli neljä +henkeä, nostivat varovasti ruumiinarkun kelkasta. Kukin nosti oman +kolkkansa olalleen, ja näin sitä sitten jatkettiin matkaa läpi +kaupungin. Minä olin viidentenä saattojoukossa. Ihmiset seisattuivat +tuota kummaa katsomaan. Näin erään hienon herran hävyttömästi myhähtäen +sylkäsevän--mokomalle näylle, näin jonkun neiden kummastuksella, +säälillä, melkein inholla katsovan minua poloista, joka noita kurjia +olentoja seurasin, mutta näinpä myöskin sotamiehen, joka kunnioitusta +seisattui vainajalle antamaan. + +Minä en kumminkaan noihin mielenosoituksiin huomiotani kääntänyt. +Astuin vaan syviin mietteisin vaipuneena eteenpäin. + +Heikin kadun kulmassa kohtasimme juhlallisen surusaaton. Kaksi mustaa +hevosta veti mustissa hopealla kirjailluissa vaunuissa ylellisesti +koristeltua ruumiinarkkua, joka oli melkein kokonaan peitetty viheriän +ja valkean kirjavilla seppeleillä. Totisena könötti kuski korkealla +istuimellaan mustissa vaatteissa päätään liikuttamatta, silmiään +räpäyttämättä aivankuin olisi samasta puusta ollut tehty, kuin +vaunutkin. Vakavana arvokkaana istui jumaluus-tieteen professori +ensimmäisen vosikan roskassa. Sitten seurasi loppumaton jono saattajia. +Ensimmäisten kasvot olivat itkusta punaisina. Keltä kultakin vieri +par'aikaa katkeran murheen kyyneleitä,--siltä ainakin näytti. He +kuiskailivat silloin tällöin salavihkaa toisilleen,--tietysti +muistellen vainaan hyviä töitä ja ansioita. + +"Ketä tuossa hautaan viedään?" kysyin eräältä vanhalta vaimoihmiseltä, +joka kiirein askelin riensi sivuitseni. + +"No, se on se rikas vanhapoika Rosenberg," virkkoi vaimo ja meni +menojaan. + +"Vai niin!" ajattelin. Olin saanut tietää tarpeeksi. Jo oli siis +kuolemaan vaipunut tuo kitsas ukko, joka niin kauan oli lukuisten, +ahnaitten perillisten kuolemaansa odottaa antanut. Nyt käsitin +millaisilla kyyneleillä nuo posket oli kasteltu, ymmärsin, mitä noilla +oli kuiskaeltavana toisilleen.--Testamenttia ei oltu vielä avattu. + +Katsellessani tuota irvikuvaa, olin hetkeksi unohtanut sotilasystäväni. +He olivat parikymmentä askelta perässäni. + +"Ennen yhdyn tuohon kurjan näköiseen seuraan, jossa todellinen +veljellinen murhe parina karkeana kyyneleenä ilmi tulee, kuin tähän +juhlasaattoon, jossa satoja kyyneleitä vuodatetaan, kaikki teeskentelyn +ja vilpin puristamia." Näin ajattelin ja seisatuin silmänräpäykseksi. +Silloin huomasin erään herran puhuttelevan sotamiehiä. Minä lähestyin. + +"Menkää matkoihinne tästä surusaattoa häiritsemästä moisine +koiranraatoinenne!" sanoi herrasmies. + +"Hävetkää! Oletteko te parempi kuin tuokaan," vastasin harmistuneena +röyhkeälle. Sotamiehiin kääntyen sanoin ystävällisesti: "Tulkaa vaan. +Älkää olko millännekään." Ja sotamiehet läksivätkin eteenpäin astumaan. + +Erikin kadulla on erään talon edessä tiileillä täytetty aituus, joka +anastaa puolen katua. Tuohon ahdelmukseen oli kokoontunut talvisaikana +tavallista enemmän lunta. Vaikka muualla jo oli aivan paljasta, oli +tässä vielä paha kuoppainen, likainen lumikinos. Tuossa hakkasi +paraillaan kaksi miestä viimeisiä talvenjäännöksiä, ja olivat sulkeneet +kadun käsirattaillaan. + +Surusaatto seisattui. Sotamiehet astuivat rivakkaasti eteenpäin, minä +seurasin, ja niin menimme surusaaton ohitse. Mitkä äkäset katseet, +mitkä uhkaavat silmäniskut kohtasivat sotamiehiä. Näytti siltä kuin nuo +olisivat pitäneet koko juhlallisuuden saastutettuna. + +Jo tultiin hautausmaalle. + +"Onko hauta jo kaivettu?" kysyin. + +"Kukapa sen olisi kaivanut," vastasi Wasilij. "Täällä 'sässynässä' on +lapioita." + +Saavuttiin sille paikalle, johon alhaisia sotamiehiä kuopataan. + +Minusta tuntui niin kummalliselta. Haudataan noin vaan mies, joka +muutamia tuntia sitten vielä huokaili armastaan ikävöiden, parempia +aikoja toivoen,--noin vaan ilman melua, ilman pappia, ilman omaisten +kyyneleitä. + +"Etpä arvannut nuori mies, että Venäjän valtamerestä tulet temmatuksi +Suomeen, äitisi helmaan nukkumaan," ajattelin koettaen outoja tunteita +haihduttaa. + +Äkkiä pyysin miehiä keskeyttämään työnsä. + +"Miksikä?" kysyi Wasilij. + +"Avatkaa tämä arkku," pyysin. "Minä tahtoisin nähdä tuon onnettoman +ystävänne ruumiin." + +"Jos te ette olisi niin ihmeellisen ystävällinen meitä kohtaan ollut, +niin emme sitä tekisi, mutta nyt sen teemme," lausui Wasilij, jolla +näkyi olevan komentovalta muitten yli. "Jos kuitenkin sallitte meidän +kaivaa hauta valmiiksi ensin, niin sitten----." Minä suostuin siihen. + +Sillä välin alkoi lutherilaiselta hautausmaalta kuulua laulua, +luultavasti herra Rosenbergin haudalta. Olin kuulevinani professorin +mahtavan hautajaispuheen, olin näkevinäni sukulaisten kyyneleet, +seppeletulvan juhlallisen hautaustoimituksen jälkeen, jota ainoastaan +muutamien nyyhkytykset häiritsivät, niin luulimpa istuessani tuon +alhaisen sotamiehen ruumiinarkun alapäässä, näkeväni jo uljaan +hautakiven, johon suurilla kultakirjaimilla oli piirretty "suuren" +vainajan nimi, syntymä- ja kuolinvuosi, vieläpä kaunis runopätkäkin.-- +Ja mitä varten tuo kaikki? Oliko tuo vanhapoika kaiken sen ansainnut? +Miksi oli juhlasaatto niin suuri ja komea? Miksi oli jumaluustieteen +professori tullut hautausta toimittamaan? Miksi nuo seppeleet ja +kyyneleet? Kaikki siksi, että vainajan oli eläessään onnistunut toisten +tappiolla, työmiesten hiellä--ja millä kaikella--kasvattaa perimänsä +puolen miljoonan omaisuuden kaksinkertaiseksi. + +Nyt saivat sotilaat haudan valmiiksi. He nousivat haudasta. Lapion +kärjellä nostettiin kansi pois ja näkyviini tuli nuoren miehen ruumis. +Vaikka keltaiset, kylmät, todistivat nuo kasvot miehuutta ja samalla +lempeyttä. Korkea otsa ja tuuheat kulmakarvat, suomalainen nenä, +vaaleat viikset kohtalaisen suun yläpuolella, pieni parta--siinä miehen +kassojen pääominaisuudet. + +Katsellessani tuota vainajata, valtasi minut juhlallinen tunne. Tahdoin +puhua paria sanaa koska ei kukaan muukaan tahtonut sanoilla vainajalle +hyvästi jättää. + +"Hyvät ystävät!" alotin. Sotilaat ottivat lakit päästään ja minä tein +samoin. Huomautin ensin siitä, kuinka kohtalo maailmassa viepi ihmisen +mukanaan oloihin taisteluihin, joita hän ei voi uneksiakaan, kuinka +kaikki saattaa käydä aivan päinvastoin, kuin itse tahtoisimme ja kuinka +viimein kuolo meidät tempaa pois usein juuri silloin kuin sitä kaikkein +vähimmin odotamme. "Teidän sydäntänne karmelee," jatkoin "mullatessanne +ystävänne tänne kaukaiseen maahan, mutta älkää sitä itkekö. Suomi on jo +niin monta poikaansa hymyillen ottanut sylihinsä, että tekin huoleti +voitte sen haltuun ystävänne uskoa. Tuo vainaja oli Tverin Karjalainen. +Mikä oli hänkään muu--kuin suomalainen, sillä suomalaisiahan ovat +Tverin Karjalaisetkin. Sano sinä Wasilij kotiin tultuasi, hänen +nuorelle vaimollensa, että niin katkera kuin Miikkulan surma onkin, +älköön hän kuitenkaan sitä surko, että hänen Miikkulansa Suomehen jäi. +Suomi ottaa ilolla syliinsä vaikka kaikki Tverin Karjalaiset!" Siihen +lopetin vähäpätöisen puheeni. + +Kyynelsilmin tarttui Wasilij nyt käteeni, kiitti ja lausui: + +"Minä kerron Helenalle tästä, ja jos hän suostuu, rupean minä Miikkulan +sijaan hänen mieheksensä." + +Nyt pantiin kansi paikoilleen ja arkku laskettiin hautaan. Heitin kolme +lapiollista multaa hautaan ja läksin liikutettuna pois, jättäen heidät +hautaa täyttämään. + + + + + +KIRPPU JA KÄRPÄNEN. + + +Siihen aikaan kun ne huonot vuodet olivat, oli Leininmäellä niinkuin +muuallakin suuri puute elatuksesta. Älkää luulkokaan, että puutetta +tunsivat ainoastaan ihmiset ja raavaat; ei suinkaan,--se tuntui talon +pienimpiin eläimiin asti. Hämähäkit haihtuivat, torakat kuolivat, +kärpäset lentelivät nälissään ja kirppujenkin elatus rupesi hupenemaan. +Silloin päätti eräänä päivänä kaksi kuomasta, kirppu ja kärpänen lähteä +etsimään muualta parempia oloja. He kuulivat puhuttavan Pietarista,-- +sen sokerista ja rasvasista puotimiehistä. Vaikka matka peloitti--sillä +he eivät olleet tottuneet omin päin niin pitkiä reisuja tekemään, +läksivät kumminkin kulkemaan. Mutta kirppupa ei jaksanutkaan niin +sukkelaan hyppiä, että olisi kärpäsen rinnalla pysynyt. Kärpänen läksi +edellä lentää sihistämään. Kului siinä päiviä ennenkuin hän Pietariin +pääsi. Matka on pitkä ja kärpänen--, tietäähän sen, kuinka kovasti se +nyt jaksaa lentää. No tulipahan tuosta viimein kuitenkin Pietariin.-- +Voi sitä komeutta ja prameutta, kadutkin noin leveät, rakennukset +ylettyvät pilviin asti. Lentää suhahtipa kärpänen eräästä avonaisesta +ikkunasta sisälle. Siellä juuri aamiaista pöytään laitetaan. Ukolla oli +nälkä. Hänkös nenineen ruu'an ääreen. + +Mutta ajatelkaas hänen hämmästystään: yksi palvelijoista juoksee hänen +kimppuunsa ja uhkaa verkolla kiinni kaapaista. Hänkös siitä ikkunaan, +mutta voi onnettomuutta, se ei ollutkaan avonainen. Jäsenet vaan +jäsähtivät, kun hän siihen suin päin syöksyi. Ei ollut siinä aikaa +voivottelemaan. Vähissä hengin pääsi hän vihdoin avonaisesta ikkunasta +ulos. + +"Ohhoh!" huokasi raukka käytyään istumaan naapuritalon ikkunan +puitteelle. + +Jo rupesi päivä iltapuoleksi käymään, eikä ukko ollut vielä leivän +sirua tyhjään malkkiinsa saanut, sokerista puhumattakaan. + +"Kah!" huudahti hän äkkiä. Juuri siihen huoneesen, jonka ikkunassa hän +kökötti, tuotiin samovaari pöydälle. "Vihdoinkin saan sokeria!" arvelee +matkalainen ja syöksee suoraa päätä sokeriastian reunalle. + +"No mutta ovatpa hävyttömiä!" voihkasi hän, nähtyään sen peitetyksi +vaatteella. + +Koetti äijä vielä sen päivää Pietarissa onneaan, mutta kaikkialla kävi +yhtä hullusti. Eräässä talossa istui hän marmorisen Pietari Suuren +nenällä, niin kauan kuin talonväki oli iltasella, arvellen, että lapa +nuo ovat ensin syöneet, niin saampahan sitten rauhassa aterioida. Hänen +kauhistuksensa oli ääretön, kun talonväen herjettyä, ruoka heti +korjattiin pois, vieläpä vietiin pöydältä vaatekin niin, ettei leivän +siruistakaan jäänyt muuttolaisparalle. + +Jo tuli ikävä kotiin takasin. Hän muisti kuin kylässä usein ruuan +annettiin pöydällä läpi yön seista, muisti kuin hänen oli ollut hauskaa +pöydällä käyskennellä maistelemassa niistä kaalitipoista, jotka syöjien +lusikoista tipahtelivat. Ja kun nälkä yhä enemmän rupesi vatsassa +vonkumaan, lähti hän aika hamppua takasin kotikylää kohden viuhtomaan. + +Pulkkalaan tultuaan pistäysi hän siihen "trahteeriin", jossa tiesi +suomalaisten matkalla ravitsevan itseään. Suureksi ilokseen huomaa hän +kirppu-kuomansa istuvan erään lihamiehen kauluksella. + +"No hyvä päivä, kuomaseni!" huudahti hän riemastuen. + +"Jumal'antakoon," vastasi kirppu nähtävästi närkästyksissään siitä, +ett'ei kärpänen ollut malttanut häntä odottaa, kun yhdessä kerran +matkustaa olivat päättäneet. + +"No, mitä kuuluu?" kysyi kärpänen vähän hämillään huomattuaan toisen +närkästyksen. + +"Hyvää vaan," virkkoi taasen kirppu, "johan tämä matka nyt luisuu kun +tämän matkakumppanin löysin. + +"Minä olen jo kotimatkalla, kuoma. Ei kannata sinne mennä. Nälkäänhän +ne näännyttävät," vakuutti kärpänen. "Lähdetään yhdessä kotiin +takasin!" lisäsi hän. + +"Sinun kanssasi minä läksisin", virkkoi kylmästi kirppu. "Minulla on +nyt parempaakin seuraa." Sinne katosi kirppu pullakan lihamiehen +kauluksen alle, jonka liikkeistä kärpänen harmikseen näki, että kirppu +oli suuruksella. Ja niin he erosivat. Kärpänen, joka tämän jutun on +kertonut, ei sanonut tietävänsä, kuinka kirpun oli käynyt, mutta kyllä +hän arveli kirpun tuon samasen lihamiehen seuralaiseksi ruvenneen, +koska ei takaisin palannut milloinkaan. Kärpänen taasen eleli iloisena +ja onnellisena kuolemaansa asti Leininmäellä. Niin harvoin kuin hän +siellä saikin sokeria, oli hän kuitenkin kohtaloonsa tyytyväinen ja +kehoitti lapsiansa samaan. + + + + + +PEKKA PARKA. + + +Pekka Palovaaran rinnassa kuohuilivat kaikki ne ylevät ajatukset, mitkä +nuorukaisen mieltä innostuttavat, hänen tullessaan osakunnan +"vastaanotto-viftiltä". Hän oli hiukan noin niinkuin--sellaisella +päällä, ettei olisi häikäillyt ryhtyessään poliisin kaulukseen, jos se +olisi rohjennut huomauttaa häntä kadulla hiljaa olemaan. Pekka oli +ajatteleva nuorukainen. Hänellä oli valmiina jo elämänohjelma: ensin +filosofiian kandidaatiksi kolmella lautatuurilla, filosofiiassa, +suomessa ja historiassa, ja sitten innokkaasti isänmaan palvelukseen. +Jos hänet sitten joskus korotettaisiin,--niin, kyllä hän sitäkin +ajatteli--senaattoriksi, ei hänellä ollut mitään sitä vastaan. Varma ei +hän kuitenkaan viimeisestä ollut, sillä olihan hän jo kylliksi tullut +maailman kehnoutta näkemään, jossa usein etevä mies työnnetään syrjään +jonkun kelvottoman suosikin tieltä. Naimis-asioita tuumaili hän myös. +Jos se, jota hän rakasti, arveli hän itsekseen, suostuisi häneen,--ka +miksi ei hän sitten suostuisi--niin ajatteli hän sopivimmaksi noin +vuotta ennen tutkintoa mennä kihloihin, näyttääkseen professoreille +vakavat aikeensa, ja sitten tutkinnon suoritettuaan naimisiin. Tuloja +hänellä tosin ei silloinkaan vielä olisi tarpeeksi, mutta sen sijaan +oli onneksi tuolla valitulla saatavana suuri omaisuus, jahka hänen +vanha enonsa kuolisi. Rikkauden tähden hän ei häntä ottanut! Ei +suinkaan! Sellainen raukka hän ei ollut.--Tosin nyt tuokin vähän +alentavalta tuntui niin suuren miehen alulle, elää vaimonsa rahoilla, +mutta olihan hänellä myöhemmin tilaisuus maksaa korkojen kanssa +takasin, mitä vaimoltaan saisi. Oo, kuinka suloista oli tulla suureksi +mieheksi, hyödyttää isänmaatansa, niittää kunniaa ja kohottaa vaimonsa +yhteiskunnan korkeimmille sijoille, ihanaa! + +Näin tuumaili Pekka kotia päin hoiperrellessaan. Viimein saapui hän +perille, löysi vihdoin avaimensa takin vuorin välistä, hapuroituaan +sitä ensin kaikkialta, astui huoneesensa, riisui palttoon päältään ja +heittäysi vuoteelle hetkiseksi huokaamaan. Tuossa tuumaili hän vielä +hetkisen tekemäänsä oivallista elämänohjelmaa ja määritteli sen +tarkasti pienimpiin yksityisseikkoihin asti. + +"Mutta jos nämä tuumat menevät myttyyn?" kysyi hän itseltään. + +"Mitä vielä! Saapas nähdä niin olen viimeistään kolmen vuoden päästä +maisteri. Se on tietty! Ja kun kerran maisteri olen, on tie kaikkialle +avoinna. Silloin ei muuta kuin käyn kunniantoukoa leikkaamaa!" + + * * * * * + +On markkinat. Ihmisiä vilisee torilla. Siinä on kauppiaita, ostajia, +katselijoita, arkkiveisujen myyjiä ja ketä kutakin rahanonkijaa. Pekka +Palovaara käyskentelee myöskin ihmispyörteessä. Hänellä on pää täynnä +tulevaisuuden unelmia, jotka harmaana pilvenä viipottelevat hänen +ympärillään. Milloin tuntuu hänestä niin kuin olisi hän jo +maisterivihkijäisissä: hän seisoo promoveerattavien rivissä vuoroansa +odotellen; hänen vuoronsa on jo tullut, hän on juuri astumaisillaan +esiin laakeriseppeleellä kruunattavaksi,--mutta samassa saa hän +päähänsä, että eihän hän vielä ollut alottanutkaan tenttaamejaan, ja +katkeralla harmilla peräytyy hän toisten taakse,--huomaten olevansakin +likasten toriämmien parissa. Välistä luulee hän näkevänsä oman +lemmittynsä, Ainon, viittaavan häntä luokseen,--hän rientää eteenpäin, +astuu hänen luokseen, tarttuu hänen valkeaan kätöseensä, mutta juuri +kun hän on painamaisillaan sen huulilleen, herättää hänet unelmistaan +akka, joka huomauttaa, että ensin on prenikka maksettava, ennenkuin sen +suuhunsa saa pistää. "Uh, noita hävyttömiä! Ryöstävät julmimmalla +tavalla ihanimmat unelmani!" huudahtaa poika parka lähtien astumaan +hajamielisenä eteenpäin. Hänestä tuntuu kaikki niin kummalliselta. +Välistä ei hän voi eroittaa ihmisiä, hevoisia, pöytiä toisistaan, +välistä ovat kaikki tuttuja. Tuolla näkee hän oman arvoisan tätinsä,-- +ennen niin ylpeä aateluudestaan--istuvan maitokuorman päällä; täällä +piiskaa hevoishuijari hänen omaa uljasta "Veikkoaan", ja tuossa--hän +tunsi sen ihan tarkkaan--on hänen oma kirjoituspöytänsä myytävänä. + +"Mitä tämä meriksee!" kiljasee hän. "Kenen luvalla olette minun +kirjoituspöytäni tänne tuoneet?" + +"Shuokaa anteekshi!" virkkoi hänelle harmaapartainen ryssä: "Täällä +puolen tiskiä ei shaa tule". Ja hän työnsi ystävämme takasin. + +"Olenko minä höperö, vai mikä minua vaivaa!" tuumaili Pekka, "kuinka +saatoin noin hajamielinen olla? Kuinka saatoinkaan luulla tuota +likaista tiskiä----." Hän läksi kiirein askelin rantaan päin, kuullen +takanaan ryssien ja muitten hahatusta. + +Rannan äyräällä istui vanha mustalaisakka kortit kädessä. + +"Tulkaappas tänne, nuori herra!" huusi hän Pekalle. "Minä puhun totta +teille". + +Pekka lähestyi hymyillen. + +"Käykää tuohon istumaan", kehoitti akka, ja Pekka istahti kuin +istahtikin hänen vierensä rantaäyräälle. + +"Sinä olet", alkoi mustalainen, "kaksikymmentä vuotta vanha." + +"Niin minäkö! En mar olekkaan", keskeytti Pekka. "Vasta minä olen----" + +"Älkää nyt turhia höpiskö", lausui taasen akka mahtavasti. "Selväänhän +kortit sen näyttävät. Sinä olet syntynyt vuonna 1865 kaksi ajast'aikaa +ennen sitä suurta nälkävuotta, Lokakuun viidentenä päivänä." + +Pekka oli ääneti. Hän rupesi tuumailemaan, jotta kuinka se nyt oikein +olikaan. Mitenkä hän nyt niin tuhma oli, ett'ei tiennyt ikäänsä---- +Totta tosiaan! Tuo akan pahus on oikeassa! Johan siitä oli kaksi +vuotta, kun hän ylioppilaaksi pääsi. + +Akka keskeytti hänet. + +"Sinulla on täällä Helsingissä rikas sinisilmäinen, pienikasvuinen +hellu", jatkoi hän. + +"Se on totta", huudahti Pekka. "Mutta mistä te sen tiedätte?" + +Akka ei ollut kuulevinaan hänen kysymystään. + +"Hän rakastaa sinua silmittömästi!" + +"Onko se varmaa!" keskeytti nuorukainen. "Oo? hän rakastaa minua!" + +"Sinulla on erinomainen pää", jatkoi pouvari ja sinusta tulee maan +kuulu mies, mutta.----" + +"Mutta----?" + +"Sinä et ole terve!" + +"No, sitä olen aina ajatellut." + +"Sinulla on vaarallinen, hyvin vaarallinen tauti, jonka ainoastaan yksi +lääkäri voi parantaa." + +"Kuka se on?" + +"Hänen nimeään en nyt saa selville, sillä toinen kortti on tuossa +edessä, mutta täällä lähellä hän jossakin on." + +"Riittää!" huudahti äkkiä Pekka hypäten jaloilleen. "Tähän saakka en +ole siitä pitänyt lukua, mutta nyt en viivyttele hetkeäkään". Hän +maksoi markan akalle ja riensi pois. Polonen poika! Hän tunsi nyt aivan +hyvin kuinka tauti hänen sisuksiaan kalvasi. Kuinka oli hän voinut niin +varomaton olla. Mitä oli tehtävä? Kuinka löytäisi tuon ainoan +pelastajansa. Hänen oli löydettävä hänet, millä ehdoilla hyvänsä. Se +oli hänen pyhä velvollisuutensa. Kuinka kävisi hänen isänmaansa, jos se +hänet menettäisi, kuinka hänen armaan Ainonsa, jos hän tuonelaan +muuttaisi! Oo, kauheata! + +Hän tuli Helenan kadun päähän. + +"Tässähän asuu Äyräpää!" tuumaili hän itsekseen ja läksi rappusia +pitkin astumaan. Odotus-salissa istui yksi naisihminen ja hampaaton +herrasmies. Pekka asettui sohvan päähän istumaan, pisti papirossin +suuhunsa, otti pöydältä päällimmäisen kirjan käteensä, avasi kannen +auki, luki nimilehden: "Hampaitten suhde sieluelämään." Tämäpä oli +hänelle jotakin aivan uutta. Hampaitten suhde sieluelämään! + +Hän käänsi lehden. "Sisältö: 1) Hampaitten ulkomuoto verrattuna +ihmisluonteesen, 2) Hampaat sielun vikojen ja sisällisten tautien +ilmituojina, 3) Mitkä sisälliset taudit voi hampaissa parantaa?" + +Tämä oli jotakin niin ihmeellistä, hämmästyttävää, että Pekka rupesi +hieromaan silmiään, kysyen itseltään, oliko hän valveilla vai nukkuiko +hän. + +Samassa tuli joku vastaanottohuoneesta.--Se oli Pekan hyvä ystävä, +Jukka Julkula, joka Pekan huomattuaan, suoraa päätä tuli hänen +luoksensa. + +"Kuule veli", lausui hän hiljaa Pekan korvaan. "Oli oikein hauska, että +tapasin sinut täällä. Aioin juuri lähteä sinua karhuamaan." + +"Minua karhuamaan?" + +"Minä tarvitsen, näes, välttämättä ne nyt jo, vaikka en sitä luullut +silloin." + +Pekka tuumaili hetkisen kummastuneena. "Kuinka paljon se olikaan?" +kysyi hän viimein hämillään. + +"Sata markkaa! Oletko sen jo unohtanut?" + +"Sata markkaa! No hiisi! Missä minä ne sinulta lainasin?" kysyi taasen +Pekka aivan nolona hämmästyksestä. + +"No mutta mikä sinua vaivaa veli!" lausui Jukka, katsellen tutkivasti +ystäväänsä. + +"Kandidaatti-viftiäsi vartenhan sinä ne otit." + +Pekka pisti viisihaarpsen hankonsa tukkaansa, heittäytyen sohvaan. +Oliko hän jo kandidaatti? Kuinka oli hän sen unohtanut?--Jukka istahti +hänen viereensä. + +"Kyllähän sinä koko riskisti olet nämä päivät ryypiskellyt", virkkoi +hän, "mutta en toki olisi luullut sen niin pitkälle menevän, että +muistosi menetit.----Vaan sanoppas, onko sinulla rahaa?" + +"Voi veikkonen! Ei ole minulla nyt rahaa, ei!" vastasi Pekka ottaen +kukkaronsa esille. "Tässä on kaikki rahani!" + +"Onhan tuolla!" huomautti Jukka. Totta tosiaan! Kukkarossa oli rahoja +enemmänkin. + +"Muut ihmiset tavallisesti ryyppäävät rahansa, mutta sinä et näy +rahojasi menettäneen vaan muistosi. Sepä ei ole hullumpaa", arveli +Jukka, sai rahaa ja meni menojaan. + +Pekka yritteli ajattelemaan, mutta ei se tahtonut oikein luonnistua, +kaikki pyöri sekasin päässä. Hetkisen päästä hän kuitenkin luuli +muistavansa, että hän oli jo kandidaatti. Kuinka hän siksi oli tullut, +missä hän oli nuo 100 markkaa lainannut, sitä ei hän kuitenkaan vielä +selville saanut. + +"Oikein hävettää itseäni, että noin join plätikkään itseni", tuumaili +hän puhallellen paksuja savurenkaita suustaan. "Jospa nyt Aino olisi +saanut tästä tiedon--Uh, silloin olisin hukassa." + +Jo tuli hänen vuoronsa. Hän astui tohtorin vastaanotto huoneesen. Siinä +hänen edessään on pöytä, jossa lukematon joukko kaikellaisia pistimiä +ja näpistimiä. + +"Sisällisien tautien tutkimista varten varmaankin", tuumaili Pekka ja +oli jo tuntevinaan pistoksen vatsassaan. + +"Olkaa niin hyvä!" lausui tohtori ystävällisesti, näyttäen komeata +nojatuolia, johon oli sen seitsemän laitosta ja rustinkia yhdistetty, +niin että se pikemmin näytti jonkunlaiselta taikakoneelta. Pekka astui +sanaakaan virkkamatta tuoliin, ajatellen vaan, että tottahan hän selvän +taudista saa, jos hän se "oikea" on. + +Tohtori avasi hänen suunsa ja rupesi hampaita kopistelemaan. + +"Ähää", arveli Pekka itsekseen, "hampaista hän todellakin sisällisten +tautien luontoa näkyy tutkivan." + +"Voi, voi", alotti nyt tohtori katseltuaan hampaita hetkisen. "Miksi +ette ennen tullut. Nyt on jo kaikki aivan liian myöhään." + +"Myöhään! Älkää taivaan tähden leikkiä laskeko", huudahti Pekka +hypähtäen istuimellaan niin äkkiä, että tohtorin sormet olivat jäädä +hampaitten väliin. + +"Sisukset ovat kaikkialla mädänneet", vakuutti tohtori. + +"Mädänneetkö? Sisukset!" Pojan kauhistus oli ääretön. "No, onko apu +aivan mahdotonta", kysyi hän vapisevalla äänellä. + +"Pahimmat pitää kiskoa ulos", lausui tohtori niin jokapäiväisellä +äänellä, että Pekan teki mieli vetää häntä vasten kuonoa.--Kuinka +saattaakaan ihminen noin perinpohjaisesti menettää hellemmät tunteensa! +Säälimättä ilmoittaa ainoaksi parannuskeinoksi sen, että hänen +sisuksensa kiskotaan ulos. + +"Tahdotteko, että nukutan teidät, vai----" rupesi taasen tohtori +sanomaan. + +"No te luulette todellakin, että ne voi vaaratta kiskoa pois?" kysyi +vielä onneton potilas. + +"Niin, nuo perin mädänneet vaan!" vastasi tohtori tyynesti. + +Voi Pekka parkaa! Kuinka häntä peloitti. Mutta auttoiko siinä pelko. +Riippuihan siitä koko hänen tulevaisuutensa, hänen isänmaansa menestys, +hänen armaan Ainonsa onni. + +"No, onko kaikki sitten tehty sillä?" kysyi hän taasen. + +"Kun minä vielä puhdistan ja täytän muutamia koloja, voitte huoletta +lähteä täältä." + +"Ihmeellistä, kummallista!" ajatteli Pekka. "Mitä on minun tehtävä? Hän +näyttää kyllä ystävälliseltä ja luotettavalta, mutta sellaisiahan ovat +kaikki lääkärit". + +"No, vedetäänkö ulos?" kysyi tohtori nähtävästi tuskastuneena +viivytykseen, ja tarttui kummannäköisiin houhtimiin. Kylmä väristys +vieri läpi Pekan selkärangan. "Odottakaahan hetkinen vielä", sai Pekka +sanotuksi, nousten kiireesti tuoliltaan. "Minä kokoan ensin vähän +rohkeutta". Hän huomasi hymyn nousevan tohtorin kasvoihin. + +"Minä käyn kiireen kautta kaupungissa ja palaan parin tunnin päästä. +Minun nimeni on ... on ... on." Kauhistus ja kuolema! Hän ei muistanut +enää nimeänsä. Kuitenkin pelastui hän pulasta siten, että veti +kukkaronsa esille ja tarjosi tohtorille visiittikorttinsa, jossa oli +aivan oikein "Pekka Palovaara fil. kand". Milloin hän nuo oli tilannut, +sitäkään ei hän sillä hetkellä muistanut... Tietysti pelon syy! Hän +läksi. + +"Vosikka hoi!" kuului Helenan ja Esplanaadin kadun kulmalta. + +Pari vosikkaa läksi kilvan kiitämään sinne päin ja pian oli Pekka +Palovaara voittajan "roskassa". Selkä koukussa, pää eteenpäin +painuksissa istui hän siinä. + +"Niinhän ne lääkärit aina sanovat, ettei se vaarallista ole, siksi +kunnes sairas kuolee. Ei ole heihin uskomista!... Kyllähän hän näytti +rehelliseltä mieheltä,--mutta varovaisuus ei haita kumminkaan". Näin +tuumaili Pekka, kunnes vosikka seisautti hevosensa. Tuossa se talo, +jossa hän asui. Hän käski vosikan odottamaan ja astui sisään--sekä +suoraan kirjoituspöytänsä ääreen, otti esille arkin puhdasta paperia ja +kirjoitti: + + "Testamenttiin. + + Jos Jumalan tahto on se, että minun on kuoltava sen + operatioonin tähden, jonka alaiseksi tänään aion antautua + niin saakoon kaikki, mitä minulta jälkeeni jääpi, lemmittyni, + neiti Aino Helle. + + Pekka Palovaara." + +Hän sulki paperin kuoreen, ja piilotti sen pöytälaatikkoon. Nyt aikoi +hän lähteä kiireesti ulos, mutta ihme ja kumma: hänestä tuntui niinkuin +jalat olisivat kadonneet hänen altaan, tahi niinkuin hän olisi +juottunut tuoliin kiini. + +"Mitä hittoa tämä nyt on!" ärjäsi hän, ponnistaen voimiaan. Hän pääsi +jo liikkeelle, mutta kankeina olivat yhäti jalat, liekö siihen syynä +sitten ollut tauti vai pelko. Hän istui jo taasen vosikan roskassa. +Kaikki näytti niin kummalliselta, oudolta hänestä. Kartanot olivat +kummallakin puolella, kuni harmaana paksuna muurina vaan, tuskin taisi +hän eroittaa niitä toisistaan. + +"Peloittaako minua todellakin niin kovasti? Miksi huimaa silmiäni +näin?" tuumaili Pekka. "Vai ajaako vosikka niin kovasti?" Ja totta +tosiaan! Vosikka ajoikin kuin hurja. Hän tuskin näki hevoista edessään, +niin kovasti se juoksi. + +"Seis, topp tykkänään sanoi Konkola kun laiva ryville iski". Tämä oli +Pekka Palovaaran mielilause. Hän huomasi olevansa juuri Ainonsa kodin +kohdalla. Suurella vaivalla saivat he hevosen seisattumaan. Pekka +maksoi ja riensi pääovesta sisään. + +"Mille asioille sanoisin tulleeni?" arveli hän itsekseen, ennenkuin +kelloa näppäsi. "No sama tuo! Sanonhan tulleeni visiitille vaan.----Jos +tilaisuuden saan, tunnustan suoraan rakkauteni." Hän soitti. Ovi +avattiin ja Aino hyppäsi hänelle kaulaan huudahtaen: "No terve tullut, +oma armas sulhoni! Miksi et ole niin moneen päivään luonani käynyt?" + +Pekka oli pudota istualleen. + +"Oliko tyttö hupsuksi tullut?" ajatteli hän ensi silmänräpäyksessä, +mutta rupesi sitten tuumailemaan, että olisiko hän todellakin jo +kosinut ennen... Olisiko hän unohtanut senkin.----Kaikessa tapauksessa +suuteli hän Ainoaan rakastajan koko tulisuudella. Hänet saatettiin +saliin ja rouva Helle otti hänet hyvin ystävällisesti vastaan, +sinutteli häntä kysyen: "Kuinka voit sinä nyt rasittavien tenttaamiesi +jälkeen?" + +Pekalla oli siihen ainakin vastaus valmiina. + +"Totta tosiaan luulen liiaksi itseäni rasittaneeni, koska vielä nytkin +voin hyvin huonosti." + +"Voitko huonosti! Voi rakkahani!" huudahti Aino, tullen hänen syliinsä. +Voi kuinka ihana hän oli. Ja kummallisinta oli, ett'ei hänellä ollut +päällä vaatteita enempää kuin Helenalla Murtovarkauden neljännessä +näytöksessä. Kun Pekka koetti puristaa häntä rintaansa vasten, tuntui +hänestä aivan kuin olisi hän keijukaista puristanut, niin kevyt, hieno +oli Aino. + +"Niin, Aino kulta! En voi hyvin. Olen aivan muistini menettänyt!" Pekka +katsoi parhaaksi tunnustaa suoraan kaikki. + +Juotiin siinä sitten viiniä ja rupatettiin hetkisen. Sitten ilmoitti +Pekka, että hän oli päättänyt mennä lääkärin puheille, ja sitä pitivät +naisetkin hyvin viisaana. Sisuksien kiskomisesta ei Pekka kuitenkaan +tohtinut sanaakaan hiiskua. Olisivat säikähtäneet poloiset +pahanpäiväisesti. Pekka läksi. + +Vasta kadulla käsitti hän oikein, mitä oli tapahtunut. + +"Minä olen siis kihloissa. Niin helpolla en olisi luullut sen käyvän. +Ja olenhan maisteri myöskin. Nyt olen siis päässyt sille asteelle, +mihin pyrin. Voin nyt ryhtyä pontevuudella isänmaatani hyödyttämään. +Toimeen siis!--Vaan kuinka?--Rupeaisinko koulun-opettajaksi?--Liian +ahdas vaikutuspiiri. Valtiopäivä-mieheksi--en pääse. Vaan jos lukisin +itseni nyt papiksi ja tulisin----en voi yhtyä kaikkiin heidän +uskonkappaleihinsa. Sanomalehden toimittajaksiko?--liian rasittava +toimi; muusikukseksi?--en kykene; kirjailijaksi?--tarvitsen vielä +paljon, paljon lisään----Näinkö raukeavat siis kaikki toiveeni? Näinkö +kaukana vielä toiveitteni päämäärä?----Oo, isänmaa, isänmaa! Liian +paljon vaadit sinä lapseltasi! Aina olen pitänyt pyhimpänä päämääränäni +saada uhrata elämäni sinulle; sitä varten pyrin maisteriksi, sitä +varten etsin onnellisen kodin vahvistavaa virvoitusta. Ja nyt kun olen +jo saavuttanut tämän kaiken, olet sinä minusta yhtä kaukana kuin +ennenkin! + +Näissä mietteissä saapui Pekka vihdoin Helenan kadun kulman kohdalle. + +Silloin muisti hän vasta, mikä häntä odotti. + +"Se on totta!" huudahti hän surumielin. "Ovathan sisukseni mädänneet! +Hyvästi isänmaani! Koeta tulla minutta toimeen!" Hän astui tohtorin luo +ja pääsi kohta tuohon ihmeelliseen tuoliin. Nyt alkoi toimitus. Tohtori +antoi hänen hengittää sisäänsä jotakin omituisen makuista höyryä,--vai +mitä lie ollutkin--ja pian alkoi hänestä tuntua niin kummalliselta: +satama, jonka hän näki edessään olevasta suuresta ikkunasta, rupesi +liikkumaan, heilumaan, pyörimään, kunnes kaikki tyyni, vesi, taivas, +laivat, ihmiset pyörivät yhtenä hyrränä. + +"Mitä tästä tulleekaan", ajatteli Pekka. "Saapas nähdä, onnistuuko +tämä. Jollei, niin saanpahan ainakin nähdä mitä olen aina ollut niin +utelias näkemään: toisen maailman, sen, jossa ei mateerialla ole mitään +merkitystä."---- + +Hänestä tuntui yhäti, niinkuin olisi hän jotakin vielä ajatellut, mutta +ei hän oikein tiennyt itsekään, mitä se oli. Tuntui niinkuin hänen +päätään olisi särkenyt, niinkuin suu olisi ollut liian kuiva, mutta ei +hän vaan oikein ymmärtänyt, mitä tuo oli. Tohtorin läsnäoloa ei hän +tuntenut laisinkaan. Ihmeellistä tuo nukutus aine!--Pikemmin tuntui +niinkuin olisi hän maannut vuoteella, kuin istunut tuossa ihmeellisessä +nojatuolissa. Sen verran hän kuitenkin jaksoi pitää ajatuksensa koossa, +että odotteli pienellä pelolla, milloinka niitä sisuksia ruvetaan +kiskomaan.--Nyt nukkui hän hetkeksi kokonaan.--Taasen tunsi hän +olevansa tunnoissaan.--Vatsassa vuovelehti niin kummallisesti,-- +aivankuin olisi sieltä jotakin ollut kohoamassa. Se yritti nousemaan, +mutta lakkasi taasen. Pekkaa rupesi peloittamaan. + +"Nyt se kiskoo paraillaan, mutta ei näy se oikein onnistuvan", jaksoi +hän ajatella. Taasen tuntui vatsassa jotakin--nyt vähän ylempänä. + +"No, jos tuo sen kovemmin ei koske, niin kiskokoon vaan", tuumaili +Pekka. Samassa tuntui uusi nytkäys... Jotakin nousi vatsasta,--se oli +jo tulla suuhun,--kun Pekka heräsi. + +"Unihäyry ei ollutkaan tarpeeksi voimakasta" lausui Pekka hiljaa. +"Annatteko uutta?" Hän avasi silmänsä.----Mitä hiisiä! Ei mitään +tohtoria!--Hän oli jo kotona omassa huoneessaan. Oliko kaikki siis +toimitettu? Ei se ole mahdollista! + +Pekka nousi jaloilleen. Hänen päätään särki kauheasti--Unihöyryn +vaikutus! Mutta tuutuihan tuo särky tavalliselta pohmelokivulta! Pekka +hieroi silmiään----tuumaili. + +"Mitä tämä merkitsee----Vai olisiko kaikki unta ollut? Enkö olisikaan +maisteri, eikö Aino----?" Hän lähestyi pöytää, tempasi laatikon auki. +Ei mitään testamenttia----Oo--! Tuo kaikki olikin vaan unta. + + + + + +KILU-KALLE. + + +Ken ei ole nähnyt sellaista onnetonta, jota muut muka paremmat +pilkkaavat, sortavat! Kuinka harva on kuitenkin viitsinyt ottaa +sellaisen elämänvaiheista selvää, kuinka harva on sellaista viitsinyt +lohduttaa! + +Siitä on vaan kolme vuotta, kun tuonelaan muutti hyväntahtoinen mies, +jolle ilkeät ihmiset antoivat Kilu-Kallen haukkuma-nimen. Ken ei ole +nauranut hänen hullutuksilleen? Kuinka moni on pilkannut hänen luultua +tuhmuuttaan ja kuitenkin oli hän parempi kuin moni, enimmät +pilkkaajoistaan. Joka haluaa, lähteköön kanssani hänen pieneen, köyhään +kotiinsa. + +Tuolla Roopertin kadun varrella oli eräs vanha, köyhä vaimo vuokrannut +pienen huoneen pihanperällä. Sen ikkuna oli aivan lähellä maanpintaa ja +vähäpätöiseltä se näytti, mutta puhtaat, joskin yksinkertaiset +kartiinit todistivat, että siellä asui huolellinen nainen. Jos astui +huoneesen, tapasi silmä pelkkää puhtautta. Puhtaaksi pesty pöytä seisoi +ikkunan ääressä, vanhanpuoleista piironkia peitti koruton mutta siisti +vaate, sen yläpuolella uhkeili seinällä kaksi uljasta, jonkun +tuntemattoman venäläisen "taiteilijan" tekemää kuvaa, toinen Aleksanter +Toisen, toinen hänen korkean puolisonsa. Lattiata koristi kaksi +kotitekoista mattoa.----Sanalla sanoen, kaikesta näkyi, ett'ei köyhyys +ollut estänyt emäntää puhtaudesta, huolellisuudesta. + +Tuossa pöydän ääressä istuu vanha vaimo kierot lasisilmät nenällä +mustunutta kirjaa lukemassa. Kärsimykset ovat piirtäneet juovansa hänen +lempeihin kasvoihinsa, kuihtuneita silmiä kirkastaa kuitenkin paremman +elämän toivo, kurjuuden tuomat rypyt otsalla todistavat rauhallisilla +liikkeillään tyytyväisyyttä siihen mitä Luoja on antanut. Voi kuinka +paljon tuokin polonen on kestää saanut! + +Kuinka saattaa Luoja niin epätasaisesti jakaa ihmisten onnen. Olisi +melkein valmis luulemaan, ett'ei hän laisinkaan pidä väliä ihmisten +vaiheista. + +Oli aika jolloin tuo vaimo oli hyvinvoivan käsityöläisen--Jakobson oli +hänen nimensä--hellä puoliso. Hänellä oli silloin sievä onnellinen koti +Merimiehen kadun varrella. Ahdas ja yksinkertainen se tosin oli, mutta +tarpeeksi mukava, hänen voidakseen tyytyväisenä hoitaa siellä melkoisen +suurta perhettään. Hän kiitti siitä Jumalaa ja rukoili vaan, että hän +saisi niin onnellisena elämänsä loppuun pysyä. Mutta sitä ei kuitenkaan +sallittu. + +Eräänä keväänä ajettiin Jakobson vähäpätöisestä syystä pois paikastaan, +hän ei saanut kohta uutta, joutui leivättömäksi ja rupesi +epätoivoissaan--juomaan, kuten moni muukin kova onninen. Päivä +päivältä, viikko viikolta vaipui hän yhä syvemmälle. Hän menetti +rauhallisen luonteensa, entinen hellyytensä vaimoansa ja lapsiansa +kohtaan kylmeni, kyyneleet heidän nälkäisillä kasvoillaan +kiukustuttivat häntä,--hänestä tuli vihdoin oikea hirmuvaltias. Voi +onnetonta vaimoa kun mies humalapäissään kotiin palasi! Vielä koetti +vaimo omalla työllään sen verran, että leipä palan ja suolasia +silakoita saattoi perheellensä hankkia. Mutta siinä ei kyllä että +Jakobson rupesi niitä vähiä mitä hän ansaituksi sai, viinaan vaatimaan, +panttilaitokseen alkoi sydämmetön isä kulettaa mitä arvokasta vielä +löytyi. Yhä kurjemmaksi tuli onnettoman perheen tila. Nälkään rupesi jo +lapsi joukko nääntymään... Vanhin neljästä, Tilda nimeltään, oli nyt +kuudentoista vuotias, kasvoiltaan sievänlainen tyttö. Hänelle onnistui +äidin hankkia palveluspaikka, mutta tuittupäisyydellään ja +itsepintaisuudellaan sai hän itselleen pian eropassin. Muun joukon +lisänä oli nyt hänkin kotona. + +Eräänä iltana läksi Tilda nälissään käyskentelemään kadulle, tuumaillen +keinoa kuinka hän tuosta kurjuudesta irti pääsisi. Kolmikulman +puistossa kohtasi hänet hienonlainen herrasmies ja rupesi puhuttelemaan +häntä. Tilda kääntyi pois mennäkseen, mutta herrasmies seurasi häntä... +Mitä lienevät he sitten puhuneetkin tuossa hämärässä, mutta yhdessä he +vaan läksivät astumaan Yrjönkatua pitkin. + +Tilda toi sinä iltana äidilleen viisi markkaa, sanoen löytäneensä sen. +Seuraavana iltana oli Tilda taasen myöhään yöhön poissa. Kotiin vihdoin +tultuaan, sanoi hän olleensa erään ystävänsä luona. Kun äiti eräänä +päivänä taasen valitti rahapuutetta, antoi Tilda hänelle kymmenen +markkaa. Äidin kysyttyä mistä hän sen oli saanut, kielsi hän sitä +ilmoittavansa. Sanoi vaan hankkineensa sen äitiänsä varten. Tuohon +selitykseen ei kuitenkaan äiti tyytynyt, vaan rupesi ankarasti +vaatimaan selitystä. + +Sattuipa silloin Jakobson kotia tulemaan. Avonaisesta ikkunasta kuuli +hän, mistä sisällä puhuttiin. Hän ymmärsi paremmin kuin äiti, mistä +tyttö oli rahat saanut. + +Eräänä sunnuntai iltana oli Tilda taasen mennyt "erään tuttavansa" +luoksi. Isä tuli tavallista varhaimmin kotia. Askeleet kuultuaan olivat +lapset ennättäneet piiloon mennä vuoteisiinsa. Kalle, vanhin kotona +olevista, ennätti vaan piirongin ja oven väliin. + +Raskaasti heittäytyi isä tuolille, ärjyen ruokaa. Vaimo toi mitä +tarjottavaa löytyi. Tuossa istui nyt juomari, syötyänsä tyttärensä +hankkimaa ruokaa, ääneti pää kätensä nojassa. Hän näkyi odottavan +jotain. + +Haudan hiljaisuus vallitsi huoneessa Tildan kotiin tullessa. Tyttö otti +päältään palttoon, jonka hän sanoi erään hyvänsuovan rouan hänelle +lahjoittaneen, ja aikoi mennä levolle. Silloin tarttui isä häneen +kiinni. + +"Anna tänne rahat!" karjui hän hirveällä äänellään. + +"Mitkä rahat?" kysyi tytär punasena, heittäen vihaisen silmäyksen +äitiinsä, joka nurkassa äimistyneenä odotti asian menoa. + +"Minä olen sinua tähän asti elättänyt. Nyt kun sinä olet oppinut +'tienaamaan', saat maksaa velkasi!" lausui isä. + +Tytär riuhtasi itsensä erilleen. + +"Mitä olen minä 'tienannut'!" kiljasi hän. + +Nyt tarttui isä halkoon ja kauhea hetki alkoi. Äiti joka tytärtään +koetti puolustaa, sai oman osansa. Hiukset hajallaan pääsi vihdoin +Tilda, temmattuaan palttoon naulasta, karkuun ja katosi yön pimeyteen. +Kalle, joka melun aikana unisena sattui piilostaan näkyviin tulemaan, +joutui nyt isän kouriin. Kolaus sattui päähän, ja hän vaipui +pyörryksiin maahan. Nyt riensi isä kiroillen ulos. + +Kun äiti oli verisen pojan pessyt ja tointumaan saanut, huomasi hän +vasta kauhukseen isän iskun seuraukset. Kummallisesti nauraen, virkkoi +poika: "No, mikä sille isälle lie tullut?" + +"Houraileeko hän?" virkkoi äiti itsekseen. + +Hän oli oikeassa. Poika houraili ja päiviä, kuukausia, vuosia kului ja +poika houraili yhäti. Hän ei ollut menettänyt kokonaan järkeänsä, mutta +hän oli tullut tuollaiseksi hassahtavaksi, jommoisena hänet sittemmin +Helsinkiläiset oppivat tuntemaan. + +Tilda ei palannut enää kotiin. Eräänä iltana tapasi hänet äiti kadulla +ja lähestyi häntä puhuttelemaan. + +"Mene kurjan miehesi luoksi!" sai hän vastaukseksi. "Minä uhrasin +itseni auttaakseni sinua kurjuudessasi, mutta sinä petit minut. Nyt en +tahdo enää teistä tietää mitään!" + +Tämän sanottuaan meni tyttö matkoihinsa huolimatta äitinsä kyyneleistä. +Hän luuli äidin ilmoittaneen julmalle isälle, että hän oli rahaa kotiin +tuonut. + +Parempi aika näytti kuitenkin koittavan, kun Jakobson, nähtyänsä mitä +oli pojalleen tehnyt, rupesi katumaan ja päätti olla vasta viinan +tippaa maistamatta. + +Äidin ilokyyneleet muuttuivat kuitenkin pian surukyyneliksi, sillä +Jakobson, jonka elimet olivat tottuneet alkohoolista ravintonsa +saamaan, ei kestänytkään äkkinäistä muutosta, sortui. + +Tähänkään ei kovaonnisen vaimon kärsimykset loppuneet. Kuumetauti, +jonka kurjuus toi vieraaksi hänen kotiinsa, vei mukanaan molemmat +nuoremmat lapset. Hänen miehensä oli nyt siis kuollut, kaksi +pienokaista myöskin haudassa, vanhin tytär teillä tietämättömillä ja +ainoa jälellä oleva, Kalle, mielipuolena. + +"Jumalani, Jumalani! Mitä olen minä rikkonut, ettäs näin kovasti minua +koettelet?" rukoili kovaonninen. Mutta mitä oli tapahtunut, se oli +tapahtunut. Sen tuli hän pian huomaamaan. Hän mukaantuikin +kärsivällisesti kohtaloonsa... Yhden lapsensa pään saattoi hän kyllä +omalla työllään elättää. Hän muutti Roopertin kadun varrelle poikineen, +toivoen aina, että kun poika rupeaa miehistymään, paranee hänen +päänsäkin. Tietäen että esimerkki vaikuttaa, laittoi hän kotinsa niin +puhtaaksi ja sieväksi kuin mahdollista, sillä hyvätapaiseksi, kelpo +työmieheksi tahtoi hän poikansa kasvattaa. Naapurit kunnioittivat tuota +hyväntahtoista, ahkeraa Lovisa matamia, ja sen hän ansaitsikin. Kaikkia +kohtaan oli hän hetas ja ystävällinen. Eihän kukaan heistä ollut hänen +mieltään katkeroittanut. Sille, joka oli häneltä entisen onnensa +vienyt, oli hän jo aikaa sitten anteeksi antanut. Kaikille onnettomille +osoitti hän sääliväisyyttä, auttaen heitä, jos mahdollista, mutta +erittäinkin suri hänen sydämmensä kadonnutta tytärtään. + +Hänen kotirauhaansa häiritsi kyllä vielä se seikka, että samassa +talossa oli tuollainen turmeluksen pesäpaikka, missä yöaikoina aina +pahinta melua pidettiin. Kyynelsilmin katseli hän aina ikkunastaan +katurakennukseen, jossa tiesi niin monen onnettoman paatumuksen +syvyydessä vetelehtävän, voimatta itseään siitä pois temmata. + +Eräänä lauantai iltana tuli hän tavallista myöhemmin kotia. Hän oli +juuri astumaisillaan ovesta sisään, kun hän äkkiä kuuli hirveän melun +katurakennuksesta. Melu kasvoi----kuului kirouksia, hätähuutoja----ja +ihmisiä alkoi tulla kadulta pihalle, sekä ovesta ulos. Muutamia +poliisia tuli kohta myöskin saapuville. + +Hän katseli hetkisen. + +Kuu loisti kirkkaana taivaalla luoden sinervän valonsa suoraan +katurakennuksen rappusille. + +Jo talutetaan ulos naisihmistä jolla kasvot, pää aivan verissä. Hän +parkuu ja kiroilee kauheasti. + +"Mitä kuulenkaan! Tilda, oma armas tyttäreni", huudahti Loviisa, +hyökäten ihmisjoukon läpi verisen naisen luo. + +"Äiti!" sai tämä lausutuksi ja vaipui äitinsä syliin. + +"Hyvät poliisit ja komisaariukset", rukoili onneton äiti. "Jos +tyttäreni on mitään pahaa tehnyt, niin tulkaa häntä täältä etsimään, +mutta jättäkää hänet nyt minun huostaani. Asun tuossa pienessä +rakennuksessa..." + +Hämmästyneenä seisoi ihmisjoukko. + +Samassa juoksi Kallekin, joka melusta oli herännyt pihalle. + +"Äiti! Kuka sinulle pahaa tekee?" huusi nuorukainen tarttuen +voimakkaasti kankeen, joka sattui rappusia vasten seisomaan. Suurella +vaivalla sai äiti pojan hillityksi. + +"No jääköön hän sitten", lausui vanhempi poliiseista, ja matami talutti +tyttärensä kotiinsa. + +Ihmisjoukko hajosi vähitellen, ja kauan aikaa loisti vielä himmeä valo +Lovisa matamin matalasta ikkunasta. + + * * * * * + +Jos nyt tahtoisin lukijoille mieliksi tehdä, niin sanoisin, että +Tildasta tuli hyvä ihminen, että hän katui entistä elämäänsä; mutta +niin ei kuitenkaan käynyt. Hän kompastui uudestaan ensimmäiseen kiveen, +mikä vastaan sattui--ja katosi äitinsä näkyvistä ikipäiviksi... + +Kova oli tuo uusi isku hellän äidin sydämmeen, mutta huokauksen se vaan +sieltä sai ilmoille. Hän oli jo niin tottunut tuollaisia kestämään, +että se ei enää näkyvää merkkiä jättänyt,--ehkä yhden rypyn entisten +lisäksi hänen otsalleen,----mutta sitä ei kukaan huomannut. Hän oli +muita ihmisiä kohtaan yhtä herttainen kuin ennenkin, sillä hän sanoi +sitä Jumalan tahdoksi ja Jumalaa syyttämään ei hän ruvennut. +Päinvastoin kiitti hän Häntä siitä vähästä ilosta, mitä hänelle +poikansa toi. Kalle oli nyt kasvanut rotevaksi nuorukaiseksi. Ja vaikka +äidin toivo pettyikin luullessaan hänen päänsä vielä selviävän, oli hän +kuitenkin tyytyväinen nähdessään, kuinka tarkasti Kalle otti vastaan +hänen pienimmät neuvonsa ja opetuksensa. + +Joka pennin, minkä Kalle sai ansaituksi, toi hän kotiin äidilleen. + +"Äitini on minua lapsuudessani hoitanut ja kasvattanut", sanoi hän, +"kuinka voisin minä nyt omat ansioni yksin käyttää". + +Jos hän näki jonkun palvelijan siivottomana kyökkiä pitävän, torui hän +aina häntä säälimättä sanoen: "Tuleppas sinä katsomaan, kuinka puhtaana +minun äitini pitää kotiaan. Minä en uskalla edes astua sisäänkään +työsaappaat jalassa". + +Usein nähtiin hänen laulavan ja tanssivan nuorien herrojen huviksi. +Miksi luulivat ihmiset hänen sitä tehneen? Hulluudestako?--Ei suinkaan! +Hän tiesi siten saavansa äidilleen muutaman pennin ansaituksi. Joll'ei +hänen askeleitansa kaikkialla olisi rakkaus äitiä kohtaan johtanut, +olisi Helsingin yleisö tuskin tullut häntä huomaamaankaan, ainakaan ei +hän olisi Kilu-Kallen nimeä saanut. + +Suuttua taisi hän kyllä, mutta ainoastaan hetkeksi. Jos hänelle joku +poika vekkuli pahaa teki, läksi hän sitä jälestä ajamaan, mutta kiinni +pojan saatuaan, oli hänen suuttumuksensa jo ehtinyt lauhtua. + +Se, joka oli hänen suosioonsa päässyt, hänen kiitollisuutensa +ansainnut, saattoi häneen luottaa rajattomasti. + +Jos joku hänen ystävälleen pahaa teki, julmistui hän hirveästi. Ei +ollut hyvä mennä vähintäkään ilkityötä tekemään sen talon pihalle, +jonka isäntä tahi emäntä hänelle työtä antoi. Hän kokosi vähimmätkin +esineet, lastut, nuppineulat, jos hän niitä sattui pihamaalta löytämään +ja vei ne isännälle tahi kyökkiin. + +Jos ken tahansa lähestyi ystävällisesti häntä puhuttelemaan, muisti hän +sen aina, kohteliaasti kohottaen korkeata "knalliaan", jossa hän aina +pyhäpäivinä herrasteli. Hänelle antoi, näet, eräs kaupungin etevimmistä +lääkäreistä kaikki kuluneet knallinsa. Juhlapukuun kuului vielä +kävelykeppi, sekin jonkun lahjoittama, musta takki, joka salongeissa +liehuttuaan näin oli hänen kauttaan päässyt esplanaadin yleisön +ihailtavaksi, sekä kukka napin lävessä. Mahtavana tepasteli hän +sunnuntaisin tässä univormussaan, tuttavasti--niin välistä liiankin +tuttavasti tervehtien ja puhutellen vastaantulevia nuoria erittäinkin +kauniita naisia. + +Tämä vapaus annettiin hänelle ensi alussa anteeksi, mutta aikojen +kuluessa rupesi kumminkin tuohon viattomaan yksinkertaisuuteen +sekaantumaan jotakin, joka teki ihmiset tyytymättömiksi. + +Seuraava tapaus selittää tuon muutoksen. + +Eräänä sunnuntai iltana oli Kalle taasen esplanaadilla... Tuossa +tepasteli hän hymyillen, jaellen tervehdyssanoja vastaantuleville. +Silloin lähestyi häntä hienosti puettu nainen, jolla ei kuitenkaan +ollut hattua päässä. + +"Hyvä päivä, Kalle!" lausui tämä. + +"Päivä, päivä!" vastasi Kalle kohteliaasti. + +"Etkö tunne minua?" kysyi nainen. + +"Niin sinuako... Katsoppas vaan. Oletko sinä vielä elossa?" + +"No tunnethan sisaresi." + +"Tule minun luokseni Kalle!" pyysi sisar. + +"Sinun luoksesi!" vastasi Kalle hieman ylenkatseellisesti. "Mitä minä +siellä teen! Tulisit sinä ennen äitiä katsomaan". + +"Tulehan nyt kumminkin", pyysi sisar. + +"No en tule ennenkuin olen äidille siitä puhunut." + +"Älä Herran nimessä tästä mitään äidille puhu!" + +"Miksikä en?" + +"Hän, tuota, hän suuttuu." + +"Hänkö suuttuisi! Ei suinkaan! Päinvastoin!" + +"Mutta tule nyt. Pääset vosikalla..." + +"Vosikallako... E--en! Anna ennen minulle se 50 penniä." + +"Saat, saat paljon enemmän." + +"Saanko, no sitten tulen." + +Kalle läksi hienon naisen kanssa ajamaan. Tuo nainen oli todellakin +hänen sisarensa, langennut Tilda. + +Onneton Kalle! Jospa hän olisi ymmärtänyt olla erillään vaarallisesta +sisarestaan. + +He saapuivat erään puurakennuksen edustalle Tarkk'ampuja-kadun +varrella. Sisältä kuului laulua ja pianon soittoa. Kalle rupesi taasen +epäilemään. Mutta kun hänelle Tilda rahaa lupasi antaa, astui hän +sisään. Riemulla otti hänet siellä vastaan räyhäävä nuorukaisjoukko. +Kalle pantiin hurraata huutaen sohvaan, ja pian alkoivat tämän posket +viinistä punottaa. Hänestä alkoi tuntua niin ihmeen kummalliselta, +hauskalta. Hän lauloi ja tanssi naisten kanssa, jotka olivat +juominkeihin osaa ottamassa. Kalle ei ymmärtänyt mikä vaara häntä +uhkasi, hän kiihtyi yhä kiihtymistään... Mitä sitten tapahtui sitä ei +hän toisena päivänä muistanut. Sen muisti hän vaan, että hän oli +luvannut salata kaikki äidiltään ja että hänellä hyvin hauska siellä +oli, tavattoman hauska. + +Eräänä iltana oli Kalle taasen sisartaan tervehtimässä, ja nyt alettiin +häntä siellä nähdä tavan takaa. + +Äiti kotona kyllä huomasi, että pojalla oli jotakin sydämmellä, mutta +hän ei vielä tahtonut ruveta urkkimaan. Luuli näet hänen rakastuneen. +Polonen äiti ajatteli aina mahdollisesti parempaan suuntaan. Mutta +kauan ei hän epätietoisena ollut. + +Kun Kalle yhä salaperäisemmäksi, alakuloisemmaksi tulla alkoi, rupesi +vihdoin äiti tiedustelemaan, mutta hän sai vaan päännyykytyksen +vastaukseksi. Kalle kiiruhti aina heti ovesta ulos eikä tullut sinä +päivänä kotiin ennenkuin illalla. Hän oli kerran viekoitettu väärälle +polulle, kukaan ei häntä oikealle ohjannut ja hän jatkoi kulkuaan, +kunnes hän kaikessa yksinkertaisuudessaan oli niin pitkälle joutunut, +että kääntyminen oli mahdotonta. Kun äiti vihdoin asian perille pääsi, +olivat jo lankeemuksen jäljet poistumattomiksi tulleet. Lääkärin +apukaan ei häntä kuolosta voinut pelastaa. Ennen kuolemaansa tunnusti +hän vasta, että Tildan syyhän se oli, että hän ensin oli pahuuden +tielle joutunut. Joll'ei Tilda olisi häntä "sinne" vienyt, ei hänen +jalkansa ikinä olisi sinne löytäneet. + +Synkkänä jäi nyt Lovisa matami kuolinpäiväänsä odottamaan. Nyt ei ollut +Jumalan tahto enää tapahtunut. Ihmiskunta oli syynä hänen, rakkaan +poikansa, ainoan lohdutuksensa, toivonsa surmaan... + +Lovisa matamin naapurit eivät sen koommin nähneet synkkien +kulmakarvojen alta tuon herttaisen vaimon lempeitä kasvoja. + + + + + + + + +End of the Project Gutenberg EBook of Pilven hattaroita I, by Matti Kurikka + +*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PILVEN HATTAROITA I *** + +***** This file should be named 15318-8.txt or 15318-8.zip ***** +This and all associated files of various formats will be found in: + https://www.gutenberg.org/1/5/3/1/15318/ + +Produced by Tapio Riikonen + +Updated editions will replace the previous one--the old editions +will be renamed. + +Creating the works from public domain print editions means that no +one owns a United States copyright in these works, so the Foundation +(and you!) can copy and distribute it in the United States without +permission and without paying copyright royalties. Special rules, +set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to +copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to +protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project +Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you +charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you +do not charge anything for copies of this eBook, complying with the +rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose +such as creation of derivative works, reports, performances and +research. They may be modified and printed and given away--you may do +practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is +subject to the trademark license, especially commercial +redistribution. + + + +*** START: FULL LICENSE *** + +THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE +PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK + +To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free +distribution of electronic works, by using or distributing this work +(or any other work associated in any way with the phrase "Project +Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project +Gutenberg-tm License (available with this file or online at +https://gutenberg.org/license). + + +Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm +electronic works + +1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm +electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to +and accept all the terms of this license and intellectual property +(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all +the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy +all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. +If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project +Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the +terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or +entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. + +1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be +used on or associated in any way with an electronic work by people who +agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few +things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works +even without complying with the full terms of this agreement. See +paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project +Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement +and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic +works. See paragraph 1.E below. + +1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" +or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project +Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the +collection are in the public domain in the United States. If an +individual work is in the public domain in the United States and you are +located in the United States, we do not claim a right to prevent you from +copying, distributing, performing, displaying or creating derivative +works based on the work as long as all references to Project Gutenberg +are removed. Of course, we hope that you will support the Project +Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by +freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of +this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with +the work. You can easily comply with the terms of this agreement by +keeping this work in the same format with its attached full Project +Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. + +1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern +what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in +a constant state of change. If you are outside the United States, check +the laws of your country in addition to the terms of this agreement +before downloading, copying, displaying, performing, distributing or +creating derivative works based on this work or any other Project +Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning +the copyright status of any work in any country outside the United +States. + +1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: + +1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate +access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently +whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the +phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project +Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, +copied or distributed: + +This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with +almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or +re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included +with this eBook or online at www.gutenberg.org + +1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived +from the public domain (does not contain a notice indicating that it is +posted with permission of the copyright holder), the work can be copied +and distributed to anyone in the United States without paying any fees +or charges. If you are redistributing or providing access to a work +with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the +work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 +through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the +Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or +1.E.9. + +1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted +with the permission of the copyright holder, your use and distribution +must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional +terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked +to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the +permission of the copyright holder found at the beginning of this work. + +1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm +License terms from this work, or any files containing a part of this +work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. + +1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this +electronic work, or any part of this electronic work, without +prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with +active links or immediate access to the full terms of the Project +Gutenberg-tm License. + +1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, +compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any +word processing or hypertext form. However, if you provide access to or +distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than +"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version +posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), +you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a +copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon +request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other +form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm +License as specified in paragraph 1.E.1. + +1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, +performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works +unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. + +1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing +access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided +that + +- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from + the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method + you already use to calculate your applicable taxes. The fee is + owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he + has agreed to donate royalties under this paragraph to the + Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments + must be paid within 60 days following each date on which you + prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax + returns. Royalty payments should be clearly marked as such and + sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the + address specified in Section 4, "Information about donations to + the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." + +- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies + you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he + does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm + License. You must require such a user to return or + destroy all copies of the works possessed in a physical medium + and discontinue all use of and all access to other copies of + Project Gutenberg-tm works. + +- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any + money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the + electronic work is discovered and reported to you within 90 days + of receipt of the work. + +- You comply with all other terms of this agreement for free + distribution of Project Gutenberg-tm works. + +1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm +electronic work or group of works on different terms than are set +forth in this agreement, you must obtain permission in writing from +both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael +Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the +Foundation as set forth in Section 3 below. + +1.F. + +1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable +effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread +public domain works in creating the Project Gutenberg-tm +collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic +works, and the medium on which they may be stored, may contain +"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or +corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual +property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a +computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by +your equipment. + +1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right +of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project +Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project +Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all +liability to you for damages, costs and expenses, including legal +fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT +LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE +PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE +TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE +LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR +INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH +DAMAGE. + +1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a +defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can +receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a +written explanation to the person you received the work from. If you +received the work on a physical medium, you must return the medium with +your written explanation. The person or entity that provided you with +the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a +refund. If you received the work electronically, the person or entity +providing it to you may choose to give you a second opportunity to +receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy +is also defective, you may demand a refund in writing without further +opportunities to fix the problem. + +1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth +in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER +WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO +WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. + +1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied +warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. +If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the +law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be +interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by +the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any +provision of this agreement shall not void the remaining provisions. + +1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the +trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone +providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance +with this agreement, and any volunteers associated with the production, +promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, +harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, +that arise directly or indirectly from any of the following which you do +or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm +work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any +Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. + + +Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm + +Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of +electronic works in formats readable by the widest variety of computers +including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists +because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from +people in all walks of life. + +Volunteers and financial support to provide volunteers with the +assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's +goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will +remain freely available for generations to come. In 2001, the Project +Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure +and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. +To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation +and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 +and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. + + +Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive +Foundation + +The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit +501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the +state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal +Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification +number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at +https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent +permitted by U.S. federal laws and your state's laws. + +The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. +Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered +throughout numerous locations. Its business office is located at +809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email +business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact +information can be found at the Foundation's web site and official +page at https://pglaf.org + +For additional contact information: + Dr. Gregory B. Newby + Chief Executive and Director + gbnewby@pglaf.org + + +Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg +Literary Archive Foundation + +Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide +spread public support and donations to carry out its mission of +increasing the number of public domain and licensed works that can be +freely distributed in machine readable form accessible by the widest +array of equipment including outdated equipment. Many small donations +($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt +status with the IRS. + +The Foundation is committed to complying with the laws regulating +charities and charitable donations in all 50 states of the United +States. Compliance requirements are not uniform and it takes a +considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up +with these requirements. We do not solicit donations in locations +where we have not received written confirmation of compliance. To +SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any +particular state visit https://pglaf.org + +While we cannot and do not solicit contributions from states where we +have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition +against accepting unsolicited donations from donors in such states who +approach us with offers to donate. + +International donations are gratefully accepted, but we cannot make +any statements concerning tax treatment of donations received from +outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. + +Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation +methods and addresses. Donations are accepted in a number of other +ways including including checks, online payments and credit card +donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate + + +Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic +works. + +Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm +concept of a library of electronic works that could be freely shared +with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project +Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. + + +Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed +editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. +unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily +keep eBooks in compliance with any particular paper edition. + + +Most people start at our Web site which has the main PG search facility: + + https://www.gutenberg.org + +This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, +including how to make donations to the Project Gutenberg Literary +Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to +subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. |